Finfanfun.fi

Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Isfet - 10.01.2018 16:34:18

Otsikko: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 133/150 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 10.01.2018 16:34:18
Nimi: Luoksesi jään
Kirjoittaja: Isfet, ja minä myös omistan kaiken
Ikäraja: K11
Genre: angstinmakuista tunturidraamaa, muodonmuuttajia ja suloista romantiikkaa
Hahmot/Paritus: Aala/Elvar, (Idunna)
Yhteenveto: Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.

A/N: Tässä se on, ystävät rakkaat! Ei-niin-kauan odotettu ja kaivattu (tai no, ainakin minä olen kaivannut) jatko sarjalleni Luoksesi palaan (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=43475.0) (S). Yritin kovasti selittää asioita auki, jottei koko edeltävää raapalesarjaa tarvitsisi lukea tätä ymmärtääkseen. Luonnollisesti tämä spoilaa pahastikin edeltäjäänsä.

Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.

Ensiksi annan maistiaisiksi pätkän, jota voisi kai nimittää jonkinlaisesi prologiksi. Iiks, lopetan höpöttämisen tähän. Kiitos <3




Opettelua. Sitä hän tekee.

Aala opettelee jakamaan jokaisen hetken, jopa nukkumaan yhdessä Elvarin, sekä olosuhteiden pakosta Idunnan kanssa. Hän opettelee rytmittämään päivänsä askareiden sijasta askeleiden mukaan, niiden jotka kuljettavat hänet kauemmas entisestä elämästään, kodistaan.

Turvasta.

Hän opettelee elämään ilman rituaaleja, ilman henkien ohjeita ja käskyjä, ilman apua tarvitsevia, mutta epäileviä kyläläisiä. Aala opettelee elämään ilman ääntään.

Elvar vaikuttaa jälleen varovan enemmän, Aala huutaisi jos voisi tai voisi. Sen sijaan hän hymyilee takaisin kertoakseen kaiken olevan ihan hyvin, edelleen. Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet.

Ehkä joitain paloja on revitty irti, ja loppuja sekoitettu hieman liikaa. Mutta kuori on yhä ehjä, jalat kantavat ja silmät ovat kuivat.

Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, angstinmakuista tunturidraamaa)
Kirjoitti: Lunalotta - 10.01.2018 20:08:20
Iihihihiihiiiii mitä mä voin edes sanoa <333 otsikkohan on siis mun keksimä (kunniat siitä siis minulle, eikun) ja äää ihanaa että vihdoin aloitit tämän! Luulin, että sä pitkität tän alottamista vielä usealla kuukaudella, mut onneks et! Vois jossain välissä lukea LP:n putkeen :D Ja eiii en kestä:
 
Lainaus käyttäjältä:
Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. 

Ihku ja paras ystävä puuttu tosta :( no ei vaan, kiitos silti maininnasta, itsekin olet lutu ihana <3

Ja iiii:
Lainaus käyttäjältä:
Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.
Kiitos, tämä kelpaa oikein hyvin ja haluan jopa täyttää 21 että saan nähdä mitä olit mulle keksiny :D

Ja sitten jos päästäisiin sinne itse tekstin pariin? :D Musta tää selitti hyvin LP:n asioita, tai sitten se johtuu ihan vaan siitä että oon ite lukenut koko sarjan (lukekaa kaikki muutkin se, se on paras! <3). Aala on henki, he ovat joutuneet pakenemaan tunturiin, ja Elvar ja Aala kuuluvat yhteen. Juuri oikeat asiat tuotu esille <3 Idunna voisi hipsiä heps hops pois, mutta ehkä se vielä kuolee (hui, mitä mä just ajattelin) tai sitten lähtee itse pois. Eihän Idunnan ollut pakko kylästä paeta, oishan se voinut sinne jäädä eikä häiritä Elvarin ja Aalan rakkaudentäyteistä pakomatkaa!

Lainaus käyttäjältä:
Aala opettelee elämään ilman ääntään.
MITÄ? Kai Aala nyt puhua saa? Vai jäikö multa jotain huomaamatta ja siltä leikattiin kieli pois :o

Okei, kun luin pitemmällle niin ilmeisesti Aala ei itse tahdo puhua. Ehkä hän on järkyttynyt liikaa? Mutta ei Aala saa hajota, Elvar pitää huolen siitä että Aala pysyy henkisesti kasassa vastoinkäymisistä huolimatta. Niillä on kuitenkin toisensa ja rakkaus on yllättävän vahva voimavara <3

Kiitos tästä alkupalasta, laita pian lisää murunen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, angstinmakuista tunturidraamaa)
Kirjoitti: Isfet - 10.01.2018 22:16:09
Luttis, en mä voinut enää pitkittää kun inspis iski! Juuh, ja nimi on sun käsialaa ;> Ja ehkä sun tosiaan kannattaa kerratta ainakin LP:n loppua, ehkä jotain meni ohi? xD Oot kyllä yks ilopilleri, pus <3

A/N: Ensimmäinen varsinainen osa tulee nyt, ja sisältää paljon Naali!Aalaa. Tässä sarjassa mennään sitten enimmäkseen tuplaraapaleilla o/



1.
200 sanaa

Pakkanen on kovettanut hangenkuoren, joka kantaa poron ja heidän rekensä painon. Puhumattakaan Naalin tassuista.

Naalina olemisessa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin, porolla on hieman vähemmän kuormaa vedettävänään ja rekeä on helpompi hallita. Toisekseen hänen ei tarvitse kyyhöttää kiinni Idunnan kyljessä. Kolmas syy on, että Aala voi päästää hetkeksi irti, hautautua syvälle Naalin turkin suojiin ja antaa eläimelle vallan.

Naali ei kysele, vatvo turhia ajatuksia tai tunteita. Se elää nyt.

Aala tietää pakoilevansa. Mennyttä, nykyisyyttä, tulevaakin. Aluksi hän juoksi silkkaa vapauden riemua, ylistäen edessä avautuvaa vapaata taivasta. Mutta viehätys on jo kadonnut, siispä hän pakenee. Koska Aalasta tuntuu, ettei hänellä riitä voimia kaiken kantamiseen.

Elvar tietää. Aala huomaa sen pyytävistä katseista, hataralle pohjalle rakennetuista hymyistä ja lempeän varovaisista kosketuksista. Niistä kaikista välittyy menneisyydestä kaikuva pyyntö: Jaa taakkasi minun kanssani.

Mutta Aala ei ole hyvä kasaamaan omaa kuormaansa toisten niskaan, ei kun hänen tehtävänsä oli niin kauan opetella ottamaan huolet muilta itselleen.

Elvar ei anna sen näkyä päällepäin, mutta Aala tietää, että tällä on tarpeeksi tekemistä omien vastuidensa kanssa. Aala pelkää, ettei hän enää tunnu kaiken tämän arvoiselta. Idunna muistuttaa läsnäolollaan, kenties tahtomattaan, siitä helposta elämästä, jonka he jättivät taakseen. Minkä Elvar jätti.

Aalan on vaikeaa uskoa, että rakkaus jaksaa kantaa heidät. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 1/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 11.01.2018 14:10:57
Voi Aala, kyllä se rakkaus jaksaa kantaa <3 toivottavasti Aala saa voimiaan takaisin pikku hiljaa ja jaksaa uskoa tulevaan. Onneksi on Elvar mukana <3 ja naali!Aala on edelleen supersöpö <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 1/x raapaletta)
Kirjoitti: ainze - 11.01.2018 23:05:19
Kivaa että tuli toinen osa ja voi Aalan murehtimista ja Elvarin huolehtimista. Olet sanut luotua super söpön parin. <3 Vaadin söpöilyä ja romantiikkaa! ;D

Idunna voisi löytää itselleen uuden asuinpaikan ja jättää Elvar ja Aala kahdestaan. Tosin vähän kyllä käy Idunnaakin sääliksi, vaikka lähtikin vapaaehtoisesti.

Mitään rakentavaa en nyt keksi, mutta jatkoa lisää, kiitos! :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 1/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 13.01.2018 18:55:23
Oi, lisää Aalaa ja Elvaria (ja Idunnaa), jee! Ilahduin kovasti, kun näin, että Luoksesi palaan on saanut jatkoa näinkin piakkoin. Oli todella mukava palata taasen tämän tarinan maailmaan - ja aaa, kuinka tunnelmallisen ja kauniin ja vähän karun oletkin siitä taas onnistunut luomaan. Kuvasit Aalan epävarmuutta ja yritystä tehdä selkoa uudesta elämästä hirmu koskettavasti. Kuten ainze osuvasti sanoi, Aala murehtii ja ja Elvar huolehtii, voih! Antaisivatpa he nyt vain rakkauden kantaa... Mutta toisaalta, ensimmäisen osan lopun tapahtumien jälkeen on vain realistista, että ilmassa on paljon epävarmuutta. Jännää myös nähdä, miten Idunna tähän kuvioon lopulta sovittautuu ja millainen tulee olemaan hänen tiensä.

Lainaus
Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet
Lainaanpa taas yhden suosikkikohtani, tämä on mielettömän kauniisti muotoiltu. <3 Kiitos, jään odottamaan jatkoa! Ja ai niin, tykkään tosi paljon tämän raapalesarjan nimestä ja siitä miten se jatkaa edellisen teemaa!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 3/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 13.01.2018 20:26:23
Ihanaa että LP:n lukijat alkavat löytää tänne! :3

Luttis, olet yksi fluffynnälkäinen pikku pörröpallo! Kyllä se siitä ;>

ainze, kyllä tässä päästään hiljalleen varsinaiseen paritukseenkin, kunhan jaksat riippua mukana ;D Kiitos kommentistasi!

Okakettu, aaah, kiva että olet tykännyt palailla tähän! Halusin aloittaa tämän ajoissa ennen kevättä. Kiva että pidät yhä kuvailusta ja hahmoista jajaja... Kiitos <3



2.
200 sanaa

Hengitykset sekoittuvat yhteen, törmäävät lumikuoreen ja palaavat. Aala tiivistää raittiin ilman tuloaukon reunoja, varoo ettei tönäise nukkuvaa Idunnaa. On pilkkopimeää, tottuneet silmätkin erottavat vain muotoja.

Aala istuu varovasti takaisin neidon viereen. Hänen on yhä vaikea olla Idunnan lähellä, ja vielä vaikeampaa on, kun Idunna on Elvarin lähellä. Idunna piti Elvarista. Paljon. Heidän piti solmia liitto, mutta Elvar ei tahtonut. Hän ei halunnut luopua Aalasta, ei vaikka se oli väärin ja silloin vielä salaisuus muille. Ehkä heille itselleenkin.

Tiesiväthän he, ettei se voisi jatkua ikuisesti. Nyt Aalan shamaanivoimista on jäljellä vain yrttitietämystä ja taito kaivertaa amuletteja. Loitsuja hän ei enää saa lausua, eikä pystykään, siitä henget huolehtivat. Lisäksi Aalan hiuksiin, aivan oikean korvan päälle ilmestyi kolme kapeaa, ruskeaa raitaa. Hänen hiuksensa olivat saman väriset, ennen kuin hän otti paikkansa shamaanina ja taikuus valkaisi ne.

”Aala?”

Aala hätkähtää, ja kääntyy varovasti ympäri. Elvar nousee kyynärpäänsä varaan ja haraisee ylipitkät hiukset pois silmiltään.

”Tänä yönä ei ole pakko valvoa”, Elvar sanoo hiljaa.

Aala tietää sen. On kevyt pakkanen, lunta ei sada ja erämaa on hiljainen. Ei vaaraa. Elvar koskettaa hänen olkapäätään.

Aala liukuu nuoren miehen rintaa vasten, antaa kietoa kädet ympärilleen. Elvar silittää hänen hiuksiaan, silmät on helppo sulkea.

Toisen keho huokuu lämpöä.

3.
200 sanaa

Aurinko sulattaa päivä päivältä joen keskellä kulkevaa sulaa uomaa leveämmäksi. Ja päivä päivältä he kulkevat kauemmas sen vartta, yläjuoksulle kohti auringonnousua.

Mutta tänään on se päivä, kun he näkevät asutusta. Savua, joka tupruaa kirkkaalle taivaalle, lumen peittämiä mökkejä.

”Siellä on kylä!” Idunna hihkaisee, kuin ei voisi uskoa silmiään.

Aala tuntee oudon sykähdyksen. Tässä on heidän uusi alkunsa, mahdollisuus. Samassa pelko hulmahtaa läpi rintakehästä, asettuu sykkyrälle puristamaan vatsapohjaa. Entä jos hän pilaa tämän?

Elvar vastaa Idunnalle jotain, mutta Aalan korvissa humisee. Hän havahtuu vasta, kun Elvar puristaa hänen kättään, ja molemmat katsovat häneen huolestuneina.

”Oletko kunnossa? Näytät huonovointiselle”, Idunna kysyy.

Aala nyökkää ja heilauttaa kättään, neito kääntää katseensa eteen. Idunna on oikeasti ystävällinen ja huolehtivainen, niin herttainen, että sisuskaluja vääntää. Elvar sipaisee hiuksia hänen kasvoiltaan, hyväilee leukaluun linjaa sormenpäillään. Aala repii kasvoilleen sen kirotun hymyn, mutta saa ainoastaan surun läikähtämään miehen silmissä.

Aala ottaa ohjakset Elvarilta ja napauttaa poroa lautasille. Idunna riisuu rukkaset, setvii takkuja hiuksistaan. Elämä erämaassa on ollut erityisen vaikeaa tälle, mutta nyt ruskeat silmät loistavat ja posket punoittavat viehättävästi. Idunna on valmis ottamaan vastaan kaiken sen, mikä lipui kotona hänen ohitseen.

Aala väittää itselleen, ettei ole siitä kateellinen.  Ja kun Elvar laittaa käden Aalan uumalle, hän uskoo sen.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 3/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 14.01.2018 13:48:11
Fluffynnälkäinen pieni pörröpallo täällä taas hei <3 (ja pörrönsä tiputtanut löttänä koska en oo pystyny juttelee sulle taas pitkään aikaan, sulla noita kiireitä näyttää olevan xc)
Aww, ihanasti sä oieesti osaat kuvailla kaikkea ja kaikkia <3 kakkos- ja kolmosraapaleiden loput oli taas mun suosikkeja, josta et ehkä yllättynyt koska ah niin söpöä <3
Toivottavasti Idunna ja Aala tulevat toimeen jatkossakin ettei tulisi esimerkiksi mitään riitoja tai muita. Vaikka ymmärrän tietenkin Aalan kateellisuuden.
Jään odottamaan taas uskollisesti jatkoa <3 (ja kiitos Okakettu nimen kehuista :3)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 3/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 18.01.2018 16:23:57
Lunalotta, kiitos, kyllä edes loppuihin vähän arkifluffyä sirotellaan. Kiitos kommentista <3 (ja älä ole löttänä, laitan sulle ihan pian viestiä!)

A/N: Jatketaanpas sitten! Uusia vaikeuksia kohti, jne. ;>


4.
200 sanaa

Kylä on pieni, mökkejä on kaksitoista. Kun he pysäyttävät reen, uteliaita alkaa kertyä norkoilemaan mökkien seinustoille. Heitä kohti kävelee mies, jolla on leveät hartiat ja suu, sekä ryppyinen otsa.

”Millä asialla liikutte?”, hän kysyy mataluudesta raskaalla äänellä.

”Etsimme levähdyspaikkaa, ehkä mahdollisuutta asettua aloillemme”, Elvar vastaa.

”Keitä nämä neidot ovat?”

”Puolisoni”, Elvar vastaa koskettaen Aalan olkaa, ”ja sisareni.”

Mies varaa painon toiselle jalalleen, kuin punniten asiaa. Idunna istuu aloillaan tyynenä, aivan kuin ilman muuta olisi Elvarin sisko. Pieni valkoinen valhe hyvään tarkoitukseen ei vahingoita ketään.

”Meillä kylän päällikkö ei tee tällaisia päätöksiä yksin. Odotamme shamaanin saapumista”, mies toteaa lopulta ristien kädet rinnoilleen.

Aala hakee rohkeutta pujottamalla sormensa Elvarin sormien lomaan, ja hengittää. Heidän ei tarvitse odottaa kauan, kun suoraryhtinen ja valkotukkainen mies harppoo paikalle. Päällikkö kuiskii hetken shamaanin korvaan, kun tämä katselee heitä silmät tuimasti kaventuneina.

”He eivät voi jäädä”, shamaani ilmoittaa jyrkästi. ”Olette langenneita, hän on rikkonut valansa! Se näkyy hänen tahratuista hiuksistaan ja hehkustaan”, tämä jatkaa ojentaen kättään kohti Aalaa.

Elvar puristaa Aalan sormia lujempaa, saa vaivoin hillittyä itsensä.

”On totta, että puolisoni oli joskus shamaani. Mutta sisareni on syytön, ja kaipaamme vain suojaa kevääseen saakka.”

Päällikkö ja shamaani mutisevat keskenään, kunnes valkotukkainen mies kohottaa kätensä. He toivovat.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 4/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 18.01.2018 16:51:37
Aww, toivottavasti porukka saa suojaa ja leposijaa tuosta löytämästään kylästä! Pelkäsin jo että heidän on jatkettava matkaa, mutta nähtävästi ei (?). Mitäköhän he mahtavat toivoa, onnistuit lopettamaan taas hyvin :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 6/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 25.01.2018 17:47:24
Lunalotta, nyt asiat taas (pitkästä aikaa) selviävät hiukan :3

A/N: Täällä taas! Pientä draamailua luvassa, älkää pitkästykö ihan vielä ;>



5.
200 sanaa

Loppujen lopuksi ei käynyt hullummin, Aala ajattelee. Shamaani totesi, että toisi huonoa onnea käännyttää viaton pois, joten heidät majoitettiin erään vanhuksen rupsahtaneeseen mökkiin. Vanha nainen muutti siksi aikaa edesmenneen veljenpoikansa talouteen.

Heidän pitää lähteä heti kun aurinko lämmittää tarpeeksi, jotta lumipenkat madaltuvat. Elvar ei suostunut luopumaan porosta, joten se on nyt sidottuna mökin nurkkaan ja nyppii neulasia alusenaan toimivista havuista.

Aala ojentaa käsiään liekkejä kohti, sulattaa niissä kuukauden viipyneen kohmeen. Idunna ahmii laihaa mutta kuumaa keittoa hänen vierellään. He levittivät taljat tulen ympärille, torjuakseen sisällä olevaa kosteaa kylmyyttä.

Ovi avautuu päästäen hankaavan äänen, Elvar tömistää lumen saappaistaan ja tuo puut lähemmäs kuivahtamaan. Sitten hän istuu Aalan toiselle puolelle, kurottaa myös käsiään lämpimään.

”Tekisitkö vähän yrttijuomaa?” Elvar pyytää ääni kähisten.

Aalan suupielet nousevat ilman pakottamista, kun hän nyökkää huvittuneena ja lähtee etsimään oikeita kasveja pakkauksistaan. Kurkku kuulosti sen verran kipeältä, että kanervan lisäksi hän tarvitsee tiettyä jäkälää. Vesi kuumuu pian liekkien yllä, Aala lisää kasveja tarpeeksi kaikille.

”Kiitos, tuoksuu hyvälle”, Idunna huokaa ottaessaan vastaan oman kuksansa.

Aala koskettaa pikaisesti tytön rannetta, Idunna vastaa hymyllä. Kun Elvar painaa hetkeksi huulensa Aalan omille, tämä kääntää katseensa pois ja ottaa isomman kulauksen liian kuumaa juomaa.

Aala ei tiedä miten hän pitäisi olla tai tuntea.

6.
200 sanaa

Aala ei ole tottunut hitaisiin aamuihin. Hän herää aivan liian varhain selkä kipeänä, tunkee hetken mietittyään saappaat jalkoihinsa ja lähtee hakemaan joesta vettä.

Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.

Aala tietää, ettei hänen pitäisi koetella onneaan. Mutta kaamos loppuu aivan liian nopeasti hukattavaksi, eikä ulkona ole vielä ketään.

Paitsi että on. Joen vastarannalle, jonkin matkan päähän alavirtaan, nousee jotain valtavaa ja valkoista. Aalan sydän hakkaa, kun karhu kääntyy häntä kohti. Se astelee jäätä pitkin hitaasti, mutta Aala huomaa, etteivät liikkeet ole täysin eläimellisiä.

Kun karhu istahtaa vain kahden käsivarren päähän, Aala tunnistaa viimein shamaanin syyttävän katseen. Karhu murahtaa hiljaa, ja nyökkää kuonollaan kohti mökkiä. Se on käsky, ei pyyntö tai kehotus. Aala pakottaa itsensä kääntymään arvokkaasti, askelensa hitaiksi ja vakaiksi, ettei läikyttäisi vettä.

Sisällä hän juo ison kulauksen kylmää vettä. Sydän vain hakkaa, hakkaa ja hakkaa, kuin saaliseläin olisi äkisti herännyt Aalan sisällä. Mitä Naali voisi karhulle? Kädet tärisevät, kun hän hivuttautuu makaamaan Elvarin kainaloon, sovittaa hengityksensä samaan tahtiin nukkuvan kanssa.

Ensimmäistä kertaa Aala toivoo, että kevät tulisi pian.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 4/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 25.01.2018 19:53:39
Aww, Aala tapasi toisen shamaanin. :3 Vaikka se käskikin Aalan pois niin oli siinä kohtaamisessa jotain taianomaista silti :3
Mä rakastan sun kuvailutapaa <3 sait noiden asuinmökin vaikuttamaan niin kotoisalta mun mielessä :3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 4/x raapaletta)
Kirjoitti: Sielulintu - 26.01.2018 15:53:42
Luin edellisen Aalasta ja Elvarista kertovan raapalesarjan en nyt ihan yhdeltä istumalta, mutta melkein. Nyt sitten huomasin, että oot alkanut kirjoittaa siihen jatkoa, mikä oli ihan mahtava yllätys. :)
Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjottaa ja kuvailla asioita. Sekin, että tarina on raapalesarjan muodossa ja sanamäärät osissa ovat siksi pieniä, saa joka sanan tuntumaan tosi merkitykselliseltä ja kaikkeen kiinnittää ihan eri tavalla huomiota. Raapalemuotoisuus sopii musta tähän jotenkin tosi hyvin, ja sä osaat todellakin tän raapaleitten kirjottamisen ihan mielettömän hyvin. Erityisesti mulle on jäänyt mieleen monen raapaleen lopetukset, joissa on tosi usein jotain sellasta, mikä jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Tunnelman, tarinan juonen ja hahmojen lisäksi rakastan tässä erityisesti tätä kaikkea lappimystiikkaa, shamanismia ja sensellaista. Itse oon ihan toivottoman kiinnostunut kaikesta shamanismiin ja tällaisiin vanhoihin luonnonuskontoihin liittyvästä, niin että tän tarinan shamaanit kaikkine eläinhahmoineen on musta todella upea lisä tekstiin. :)
Jään tätä aivan varmasti seurailemaan. :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 6/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 26.01.2018 19:24:18
Hienoja uusia raapaleita jälleen! Sait tosiaan luotua asuinpaikan tunnelmasta jotenkin hirmu lämpimän ja kotoisan - olosuhteet eivät toki ole täysin kohdillaan ja paikka todellisuudessa kaikkea muuta kuin koti, mutta jotenkin siitä huokui silti hahmojen huojennus siitä, että viimeinkin on kunnollinen paikka jossa levätä ja lämmitellä, edes jonkin aikaa. Pieni hetki Aalan ja Idunnan välillä oli myös suloinen, toivottavasti heidän ystävyydestään/ystävystymisestään saadaan kuulla vielä lisää! Aalan ja shamaanin kohtaaminen oli myös mielenkiintoinen, saas nähdä mihin suuntaan tarina tästä kehittyy.

Lainaus
Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.
Tämä sinun kuvailusi, oi että, rakastan! Viimeinen lause eritoten on kaunis. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 6/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 26.01.2018 19:49:34
Luttis, ihanaa että olet tykännyt kuvailusta! Kiitos <3

Sielulintu, aah, ihana kommentti. Kivaa kuulla että olet lukenut LP:n, ja tullut sitten sieltä tänne! Tykkään kirjoittaa raapaleita, kivaa että se myös toimii ja välittyy lukijalle! Hienoa että kommentoit, piristi hurjasti <3

Okakettu, kiitos! Aalasta ja Idunnasta on toki tulossa myös lisää, pidän tilannetta niin kutkuttava ettei sitä voi jättää sikseen ;3

A/N: Nyt on taas kausi, ettei mikään muu inspiroi kuin tämä. Nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää ;>



7.
200 sanaa

Herätessään uudelleen Aala tuntee Elvarin hymyyn kaartuvat huulet otsallaan. Hän hengittää hetken syvään, hieraisee nenänpäätään Elvarin poskeen ja kuuntelee käheää naurahdusta hymyillen.

Kun hän avaa silmänsä, Elvar näyttää onnellisemmalta kuin aikoihin. Mutta taustalta kuuluva Idunnan hengitys on liian tasaista, joten Aala nousee ylös pestäkseen kasvonsa toistamiseen. Elvar alkaa järjestää heille syötävää, ja vähän myöhemmin Idunna venyttelee näyttävästi ja lähtee käymään ulkona.

Heidän käskettiin pysytellä pois tieltä, pois silmistä ja mielestä. He ovat huono esimerkki jo heti tänne tultuaan. Aala sentään oli useamman vuoden shamaanina, ennen kuin antoi itsensä rakastaa Elvaria enemmän kuin mitään. Silloin hänestä tuli huono esimerkki ensimmäisen kerran, ja nyt kaikki näkevät sen jo päältä päin.

”Älä mieti liikaa. Kaikki järjestyy kyllä”, Elvar kuiskaa.

Aala pyöräyttää silmiään, antaa Elvarin vetää hänet halaukseen. Sitten hän asettaa kätensä miehen kasvojen molemmin puolin, varvistaa ja suutelee pitkästä aikaa kunnolla. Pitkään ja hellästi, huulet hapuillen toistensa makua. Aala ei muistanut sen tuntuvan näin hyvältä, näin lämpöiseltä ja oikealta.

”On ollut ikävä”, Elvar mutisee.

Ja Aala ymmärtää. Hänhän se kasasi muuria heidän väliinsä, miten järjetöntä. Idunna nykii jumiutunutta ovea ja Elvar menee avaamaan.

Ulkona sataa lunta, pilviä kertyy yhä enemmän. Hiutaleet ovat paksuja, keveitä ja valkoisia.

Aala löytää takkuisista hiuksistaan aavistuksen lisää ruskeaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 7/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 27.01.2018 15:25:34
Mitä tarkottaa varvistaa? Kaiken muun ymmärsin :D Ihana toi suutelukohtaus <3 ja Aalan hiukset vaan ruskistuu :< Mutta jos niistä tulee jossain vaiheessa kokonaan ruskeat niin varmasti ovat silti nätit nekin :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 7/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 30.01.2018 16:08:59
Lunalotta, pusut on söpöjä, ja varvistaminen on varpailleen nousemista :3 Kiitos taas <3

A/N: Näiden kahdensadan sanan raapaleista tulee näköjään vielä helpommin ilmavia rakenteeltaan :>



8.
200 sanaa

Aala ei osaa pitää käsiään toimettomina. Aina ennen hänellä on ollut jotain tehtävää, kuten amulettien kaivertamista, yrttikimppujen sitomista ja nahkapussien ompelemista. Hetken tuskailtuaan Aala ottaa puukkonsa ja halon, alkaen työstää puulusikkaa. Syntyvät lastut hän kerää pärekoriin, jotta niitä voi käyttää sytykkeenä.

Idunna istuu lähempänä tulta, ja kohottaessaan katsettaan Aala näkee tämän pyyhkäisevän poskeaan. Idunna osaa olla hyvin hiljaa, mutta vapiseva hengitys kavaltaa hänet. Aala puree huultaan ja katsoo poispäin, mennäkseen kuitenkin lopulta neidon viereen.

Idunna tuijottaa punaisina hehkuvia hiiliä, joiden ympärillä tanssahtelee vielä matalia sinisiä liekkejä. Aala huomaa kaipaavansa rituaalitanssejaan, työntää oman ikävänsä pois ja koskettaa kyynärvartta saadakseen huomion.

”Ei hätää, minä olen vain typerä”, Idunna kuiskaa, pyyhkäisten pois jälleen uuden kyyneleen.

Aala pudistaa päätään, ja Idunna jatkaa ääni väristen.

”Olen minä. Ei pitäisi ajatella, miten heillä menee. Mutta nuorin veljeni täyttää pian kolme, ja minä – minulla on ikävä.”

Aala on neuvoton. Tilanne on vieras hänelle, mutta ehkä käden puristaminen ei riitä.

”Kiitos kun yrität olla minulle kiltti. Se ei varmasti ole helppoa. Vaikka en minäkään aina jaksaisi katsella teitä yhdessä”, Idunna naurahtaa surkeasti.

Aala yrittää hymyillä pahoittelevasti, koskettaa ajatuksissaan Idunnan hiuksia. Tämä on juuri selvitellyt niitä, sormet sujahtavat läpi helposti.

Aala letittää Idunnan korvien päälle palmikot, molempien hymyillessä hiljaa.

9.
200 sanaa

Kuusi päivää sisällä on tehdä hänet hulluksi. Aala tietää, että shamaani tahtoo pitää erityisesti hänet poissa, Idunna tai edes Elvar ei ole niin suuri uhka. Aala on valapatto.

Elvar juttelee Idunnalle, mutta Aala ei voi valittaa, koska itse pyysi sitä. Aalasta ei ole puhumaan, eikä pelkkä kuunteleminen aina riitä. Kuitenkin, kun he istuvat sillä tavoin lähekkäin ja Idunna hymyilee, Aalan tekisi mieli heitellä tavaroita seinää päin. Hän uskoo päässeensä yli vaiheesta, jossa hän tahtoi heitellä niitä Idunnaa kohti.

Lopulta hän ei enää kestä, vaan kaataa lopun veden poron juomasankoon, vaikka se läikkyy vähän yli. Sitten Aala koskettaa Elvarin olkapäätä, ja näyttää tyhjää sankoa.

”Minä voin hakea”, Elvar tarjoutuu, mutta Aala pudistaa päätään ja menee itse, katsomatta taakseen.

On ehtinyt tulla jo pimeää, mutta lumeen on painunut polku joelle. Aala täyttää sangon uhmakkaasti, kuulostellen raskaita askeleita.

Mitään ei tapahdu, jossain huhuilee pöllö. Aala pystyi ennen muuttumaan myös tunturipöllöksi, mutta ei enää sen jälkeen kun shamaanin voimat riistettiin häneltä. Naali on puolestaan hänen oma hahmonsa, kasvanut niin tiukkaan kiinni, ettei se suostunut irtoamaan.

Aala kaipaa juoksua. Olisi kuitenkin äärimmäisen vastuutonta ottaa Naalin hahmo itselleen nyt, kun heidän läsnäolonsa ei ole toivottua. Aala kääntyy, ottaa muutaman askeleen takaisin.

Naali karkaa, ämpäri kaatuu kumoon.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 9/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 31.01.2018 00:37:20
Aww. Se miten Aala ja Idunna kommunikoi keskenään. Ja miten Aaala kuitenkin yrittää olla kioltti vaikka vaikeaahan se on. Mutta entä jos näistä kahdesta tulee sitten jonkun kumman kautta ystäviä? Olisi hienoa jos ne sais jonkun yhteyden ja tutustuisivat toisiinsa paremmin ja niin edespäin.
Mutta voi Aala, varmasti ikävä shamaanijuttuja. Mutta ei kai se nyt vastuuttomasti lähtenyt naalina juoksentelemaan? :o Kauhean vaarallista sellanen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 11/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 05.02.2018 20:52:32
Lunalotta, ihanaa että sinäkin alat lämmetä Idunnalle ;3 Saat nyt kuulla mitä Aalalle käy...

A/N: On taas ollut kaikkea, minkä vuoksi en ole ehtinyt koneelle julkaisemaan jo kirjoitettuja osia. Ja kaiken kirjoittamiseen liikenevän ajan (lue=varastetun ajan) olen käyttänyt tähän sarjaan... Jatkoa on siis tulossa!



10.
200 sanaa

Aalalle ei ole pitkään aikaan käynyt tällä tavoin, Naali ei riistäydy usein vapaaksi ilman hänen tahtoaan.

Pakkanen on laskenut vähän, mutta lumi pöllyää silti ympäriinsä, kun Naali pomppii, juoksee ja riehuu ympäriinsä. Aalan pitää tosissaan tehdä töitä, jotta hän pääsee niskan päälle, ja saa itsensä pysähtymään huohottaen.

Aalan eläimellisellä puolella ei ole sanoja, mutta hän tuntee sen vetoavan kutsun. Ei palata ihan vielä, ja Aala antaa periksi liian helposti. Naali juoksee kauemmas kylästä, haistelee talvea. Kehossa on liikaa patoutuneisuutta, pitää juosta lisää ja hyppiä hangessa, kieriä –

”Urrh, mrrrhr!”

Naali jähmettyy. Karhu pääsi huomaamatta lähelle, eikä se näytä ystävälliseltä. Murina lähtee syvältä rintakehästä, hampaat ovat suuret ja valkoiset kuin turkki. Naali peruuttaa, takamus tömähtää maahan. Sydän räpiköi kuin pelästynyt pikkulintu, veri kohisee päässä.

Shamaanin silmissä on tuomitseva katse, kun valtava tassu läimäyttää Naalin sivuun. Kynnet jättävät punaisia naarmuja valkoiseen kylkeen, suusta pääsee uikahdus. Karhu murisee lisää, tarttuu hampaillaan Naalia niskasta ja lähtee retuuttamaan sitä pois. Pyristely saa hampaat pureutumaan kiinni tiukemmin.

Karhu loikkaa jääkylmään veteen. Naalin pelko on vallannut koko pään, Aalalle ei ole tilaa. Mökin kohdalla Karhu nakkaa märän Naalin rannalle.

”Aala!” joku huutaa, ja Naali melkein puree ojentuvaa kättä, ennen kuin tunnistaa Elvarin.

Karhu murisee viimeisen kerran, ja häipyy.

11.
200 sanaa
Naali tärisee, kun Elvar nostaa sen maasta. Se tuntee, kuinka Elvar painaa turkin rintaansa vasten ja kävelee ripeästi mökkiä kohti.

”Aala - voi Aala, sinä olet yksi typerys”, Elvar mutisee, sydän lyö kiireesti Naali tassun alla.

Elvarin tuoksu ja kädet saavat Naalin rauhoittumaan sen verran, että Aala käsittää taas mitä tapahtuu. Idunna avaa oven ja huudahtaa voi taivas, mikä kuulostaa aika pahalta.

”Meidän pitää pyytää apua –”

”Eivät ne meitä auta, se oli varmasti shamaani”, Elvar vastaa katkerasti.

”Laske hänet tuohon ja hae vettä”, Idunna sanoo yllättävän päättäväisesti.

Kun Elvar on juuri sulkenut oven, Idunna polvistuu hänen eteensä.

”Aala, sinun pitää muuttua ihmiseksi, kuuletko?”

Aala keskittyy kovasti, irvistää venyvien haavojen kivulle ja vapisee. Idunna kääntää hänet vatsalleen, peittelee ja raahaa lähemmäs tulen lämpöä. Elvar palaa ja alkaa keittää vettä, samalla kun Idunna etsii käsiinsä rahkasammalta ja yrttejä.

”Siinä osaisit tämän paljon paremmin”, Idunna mutisee kokeillessaan Aalan haavoja.

Elvar antaa suukapulan Aalan hampaiden väliin, ja kuumaan yrttiveteen kastetun rievun Idunnalle. Aala puree kapulaa ja puristaa Elvarin kättä, kun Idunna puhdistaa haavat perusteellisesti. Idunnan kädet tärisevät, lopuksi hän pyyhkii kaikki uudestaan, ja laittaa sammaleesta hauteet kyljelle ja niskaan.

Aala tuntee Elvarin käärivän hänet tiukemmin peitteeseen ja pitelevän tiukasti sylissään. Sitten hän nukahtaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 11/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 05.02.2018 21:06:35
Hui, draamaa! Vaikuttaa vähän siltä, että kolmikon oleilu kylässä tulee jäämään lyhyeksi, ellei Aala opi kanavoimaan levottomuuttaan jollain muulla tavalla. Shamaanin teko tuntui aika rajulta, mutta kyllähän Aala koetteli onneaan... Yhtä kaikki, kamala tilanne, kun itse kukin on turhautunut ja surullinen. Tykkäsin ihan hirmuisesti kasiraapaleen Aalan ja Idunnan välisestä tuokiosta, vaikkeivat kaksikon välit vielä täysin mutkattomat olekaan. Idunnan päättäväisyydestä viimeisimmässä osassa oli myös todella mukava lukea, olen alkanut tykästyä häneen hahmona tosi paljon. Kiitos jälleen uusista raapaleista!  :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 11/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 06.02.2018 00:31:06
Aala minkä teit :o Tosi hurjaa ja uhkarohkeaa tuollanen! Mutta ehkä hän toivon mukaan onnistuu jossain vaiheessa hallitsemaan naaliaan, ettei se noin vain ilmaannu toistamiseen. Varmasti tuo kokemus sen opettaa...
Ihana Elvar taas kun pelastaa Aalan <3 niin söppänää kaiken draaman keskellä. :3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 13/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 06.02.2018 18:52:45
Okakettu, draama tosiaan iski jälleen, heh heh. Mukava kuulla että pidit Aalan ja Idunnan keskinäisestä tuokiosta, sitä piti työstä hieman enemmän jotta se mahtui pariin sataan sanaan :3

Lunalotta, hihii, Elvar pääsi taas näyttämään sankarillisuuttaan :'D Virheistä oppii, jne.



12.
200 sanaa

Aala herää Idunnan koskettaessa varovasti hänen haavojaan. Elvaria ei näy.

”Anteeksi. Löysin hieman pihkasalvaa – anteeksi”, Idunna ynähtää tökätessään kipeää kohtaa kynnellä.

Aala irvistää, mutta korjaa ilmeensä nopeasti takaisin. Ei hänellä ole varaa valittaa. Idunna silmäilee häntä huolestuneena, avuttomana. Aala tahtoisi sanoa ei hätää, mutta joutuu tyytymään mahdollisimman vankkaan hymyyn. On outoa, miten paljon enemmän hän joutuu nykyään hymyilemään. Aala yrittää vakuuttaa olevansa kunnossa, kaiken olevan hyvin.
Joskus valheet tuntuvat tarpeellisilta.

”Elvar tulee pian, älä huoli”, Idunna sanoo. Tämänkin hymy näyttää vääntyneeltä.

Aala nyökkää ja tukee kätensä sivulleen, mutta ei ehdi enempää ennen kuin Idunna painaa häntä napakasti lapaluusta.

”Älä kuvittelekaan. Minä en ole parantaja, mutta jokainen näkee ettet saa nousta. Kyljen haavat tihkuvat yhä, enkä halua niiden repeävän vuotamaan.”

Aala toteaa vastahakoisesti neidon olevan oikeassa. Hän ei ole varma miten paljon verta hän on menettänyt, muttei ilmeisesti ihan vähän. Olo on tuskastuttavan heikko.

”Sinun pitäisi syödä”, Idunna sanoo kuin aavistaen Aalan mielen liikkeet.

Aala pudistaa päätään, ja kupertaa sen sijaan kätensä huulien eteen.

”Kuule, Elvar ei ikinä anna anteeksi jos kupsahdat. Minä teen lihalientä, sopiihan?”

Aala nyökäyttää päätään. Idunna hymyilee helpottuneesti, ja laittaa voiteen pois. Tämä hymisee hiljaa keittäessään vettä ja paloitellessaan kuivalihaa.

Aala ei ehdi nähdä Elvaria ennen nukahtamistaan.

13.
200 sanaa

”Onko hän ihan varmasti kunnossa?”

”Niin kunnossa kuin vain voi. Elvar, hän ei ole kuolemassa käsiisi.”

Aalan keho tuntuu raskaalta. Hän on yhä vatsallaan, tuli lämmittää kasvoja ja oikeaa kylkeä.

”Sinä teit hyvää työtä. Kun näin sen veren turkissa ja hangella… Minusta tuntui ihan samalta kuin silloin, kun pelkäsin ettei hän herää, etteivät henget anna häntä takasin.”

”Siitä ei ole kovin kauan”, Idunna sanoi hiljaa.

Elvarin käsi pysähtyy lepäämään Aalan niskaan, ja vasta silloin hän tajuaa tämän silittäneen hänen hiuksiaan. Aala kokeilee avaa silmiään, mutta ne painuvat saman tien umpeen.

”Anteeksi, sinä et varmasti halua puhua siitä”, Elvar sanoo katuvaisen kuuloisena.

”Ei, ei se mitään. Sinulla – teillä on oikeus olla onnellisia.”

Aala avaa silmänsä päättäväisemmin, ja viruttaa käsiään eteen. Kyljessä tuntuu ikävää ratkeamista, joten hän lopettaa melkein heti.

”Aala. Lihaliemi on lämmintä”, Elvar sanoo, ottaa vastaan Idunnan ojentaman kipon. Tavassa, millä Elvar lausuu hänen nimensä on niin paljon lämpöä, että Aalan sisällä läikähtää. Hän nostaa liemen huulilleen, juo kaksi isoa kulausta.

”Ethän enää huolestuta minua noin”, Elvar kuiskaa hänen korvaansa.

Aala pudistaa päätään hiukan, välittämättä sisällään kaikuvasta äänestä; Luuletko että tämä joskus muuttuu?

Aala hörppää lisää lientä, ja päättää kaikesta huolimatta yrittää. Ehkäpä, hän letkauttaa ajatuksilleen, nojautuen paremmin vasten Elvaria.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 13/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 06.02.2018 19:40:42
Niin suloista <3 Osaanko ees sanoa muuta? Tosi kivaa että Idunnakin auttaa vaikka tuntuu varmasti katkeralta auttaa oman ihastuksen tyttöystävää ;__; Mutta eivätköhän hekin kohta ehkä ystävysty, tai sitten niistä tulee vihamiehiä :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 14/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 09.02.2018 15:58:28
Luttis, ajattelinkin että sinusta tämä olisi söpöä ;3 Kiitos <3



14.
200 sanaa

Kaikkien yllätykseksi ja huojennukseksi haavat paranevat hyvin. Punoitus ja kuumotus pysyvät poissa, ruvet eivät enää hankaudu rikki Aalan käyttäessä paitaa. Hän ei uskalla vielä mennä ulos, hän pelkää Naalin pettävän hänet uudelleen. Mutta sisällä liikkuminenkin on vapautta verrattuna kokoaikaiseen taljan alla pötköttelyyn.

Aala etsii tekemistä. Hän tekee Idunan kanssa ruokaa, vuolee ja korjaa vaatteita. Elvar yrittää vaihtaa kylästä tarvikkeita tarjoutumalla työhön, mutta ihmiset pelkäävät liikaa. Shamaani on kertonut heidän vaarallisuudestaan.

”Ei se mitään, omaa typeryyttään”, Elvar sanoo.

Aala ei usko, ettei se haittaisi mitään, heidän varastonsa eivät ole suuret. Liha on melkein loppu, eikä muuta ruokaa käytännössä ole. He kaikki ovat vilkuilleet synkkänä poroa.

”Kesällä se ei voi vetää rekeä…” Idunna mutisee.

Tuntuu surulliselta teurastaa matkakumppani, mutta heillä ei ole vaihtoehtoja. Kevätaurinko ja hanki ovat parhaat apulaiset lihan kuivaamisessa, ja paistetta esiintyy aina vain runsaammin. Heidän aikansa kylässä lyhenee.

He juovat ravitsevaa verta, syövät tuoretta lihaa ja leikaavat suikaleita kuivamaan. Aala ottaa talteen sarvet ja osan luusta, Idunna keittää roipelientä joka säilyy ulkona pakkasessa. Pitkien iltojen kuluksi Aala ja Idunna punovat yhdessä lankaa tuoreesta jänteestä, sormet ja huulet hiertyneinä.

”Tätä voi tarvita vaikka mihin”, Idunna sanoo, yleensä jo siinä vaiheessa kun tekisi mieli lopettaa. Se saa heidät jatkamaan vielä hetken.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 14/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 09.02.2018 19:22:30
Voi poro parka. :< Milläs he nyt sitten kulkevat jos joutuisivatkin lähtemään tuosta kylästä pois? Mutta toisaalta mitä vain pakon edessä. Mieluummin noin kuin että kuolisi nälkään :(
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 14/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.02.2018 16:51:31
Lunalotta, niinpä. Kiitos taas <3



15.
200 sanaa

”Aala, onko kaikki hyvin?”

Aala nostaa katseensa Elvarin kasvoihin, nyökkää pikaisesti ja tuijottaa takaisin syliinsä. Luunkappaleesta on muovautumassa jousenkärki, johon Aala on tiedostamattaan jo hahmotellut metsästysriimua. Vaikka hän ei ole enää shamaani, ei siitä liene haittaakaan.
 
”Älä taas salaa huoliasi minulta”, Elvar pyytää hiljaa.

Aala puristaa puukkoa tiukemmin, mulkaisee Elvaria ja liikuttaa huuliaan ivallisesti. Mies näyttää pettyneeltä, mikä saa verenkuohun Aalan ihon alla rauhoittumaan.

”Me molemmat tiedämme, ettei se ole sanoista kiinni.”

Niin he tietävät. Elvar tulkitsi hänen kehonkieltään jo aiemmin, kun Aala ei vain halunnut puhua. Eivät he tarvinneet sitä. Aala luovuttaa, laskee työnsä käsistään ja viittaa Elvaria katsomaan ympärilleen. Idunna on nukahtanut hiilloksen toiselle puolelle, mökissä on tavaroita siellä täällä. Jännelankavyyhdit, keskeneräinen koripunos, kirves puupinon luona. Poron mahasta tehty pussi on pingotettuna oven vieressä, samoin juuri sisälle otettu talja.

”Minä näen paljon keskeneräisiä töitä. Sekö sinua vaivaa?” Elvar kysyy kulmiaan kurtistaen.

Aala nyökkää välttelevästi.

”Ja… Ethän sinä jo murehdi lähtemistä?”

Aala nykäisee toista suupieltään vaisusti ylöspäin. Kuinka hän voisi olla murehtimatta? He olivat juuri asettuneet tänne ja tehneet paikasta osan elämäänsä, melkein kodin. Ja pian heidän pitäisi purkaa kaikki, lakaista lattialta pienimmätkin jäljet pois. Kadota kuin heitä ei koskaan olisi ollutkaan.

Elvar haparoi Aalan käden omaansa, ja puristaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 15/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 17.02.2018 13:36:03
Aala parka ja hänen murheensa :c Onneksi Elvar kuitenkin yrittää tukea, vaikka varmasti häntäkin huolettaa samat asiat. Toivottavasti he eivät joutuisi aivan heti lähtemään, tai jos joutuvat niin toivottavasti seuraavassa paikassa voisivat viipyä pitempään :3
Söpö mielikuva Idunnasta nukkumassa toisella puolella hiillosta. Tykkään nukkuvista ihmisistä, ihmiset on söpöjä silloin. :3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 17/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 06.03.2018 17:43:04
Lunalotta, Aala ja Elvar ovat onnekkaita kun heillä on toisensa. Nukkuvat ihmiset ovat tosiaan söpöjä :3

A/N: Palailen tämäkin pariin o/



16.
200 sanaa

Sataa räntää. Hiutaleet ovat vetisiä, melkein venyneitä. Ne tuhrivat maiseman ja takertuvat silmäripsiin, kulmakarvoihin, hiuksiin. Aala nojaa seinään ovenpielessä ja tuijottaa räystään jääpuikkoja. Hiutaleet kiinnittyvät epätasaiseen pintaan, sulavat vedeksi ja tipahtelevat kärjestä maahan.

”Aala, tule sisään. Vilustut.”

Aala kääntää päätään, ja hymyilee Idunnalle.

”Kylläpäs, älä näytä tuolta”, Idunna sanoo ankarammin.

Aala ristii kädet rinnalleen ja tuijottaa pyryyn. Idunna astuu varovasti lähemmäs asettaen kätensä hänen olkapäälleen.

”Ei hänellä ole hätää. Elvar odottaa sateen tasaantumista, ja palaa sitten puiden kanssa.”

Aala hengittää syvään. Idunna kietoo kätensä takaa hänen ympärilleen, painaen leukansa hänen hartioilleen.

”Tiedät, että hän tulee. Kaikki on nyt hyvin”, Idunna sanoo.

Aala nielaisee ja nyökkää, suostuu seuraamaan neidon perässä sisälle. Idunna on palmikoinut hiuksensa päänsä ympäri ja suojannut niskansa korkealla kauluksella. Tämä lisää puupalan tuleen ja kääntyy katsomaan Aalaa.

”Vaihda kuiva paita, voisimme samalla vilkaista haavojen kuntoa.”

Aala pyöräyttää silmiään, mutta tottelee kuitenkin. Hän on taatusti tyttöä vanhempi, mutta Idunna huolehtii hänestä kuin äiti. Haavat ovat hyvässä kunnossa, kuivat mutta herkät. Kun Aalalla on uusi paita, he istuvat tulen ääreen odottamaan, yrttijuomat käsissään.

Myöhemmin Elvar rymistelee ovesta sisään ja jättää kaksi pientä kosteaa runkoa ovensuuhun. Idunna yrittää olla näyttämättä liian helpottuneelta, Aala syöksyy Elvarin syleilyyn ja puristaa takkia sormissaan. Turvassa.

17.
200 sanaa

Idunna käy aikaisin nukkumaan. Tämä juttelee hetken Elvarin kanssa, Aala panee merkille että he molemmat vilkaisevat häneen.
Sormet sipaisevat nopeasti valkeita hiuksia korvan taakse. Aalaa hävettää jo oma käytöksensä, hänen heikkoutensa. Ei riitä, että hän on levoton ja heikko, vaan lisäksi hän on vielä takertuvainenkin.

Elvar istahtaa hänen viereensä. Kun Aala pysyy paikoillaan, tämä avaa suunsa.

”Idunna sanoi, että olit kovin huolissasi”, Elvar sanoo varovasti.

Aala nytkäyttää suupieliään.

”Ei se mitään, minä tiedän kyllä. Mutta minulla ei ollut hätää”, Elvar sanoo ja naurahtaa alavireisesti, ”Ei tällä kertaa.”

Aala räpyttelee silmiään, vetää paremmin henkeä. Elvar kietoo kätensä hänen ympärilleen ja silittää selkää.

”Arvasin sinun ajatelleen sitä. Mutta ei sinun tarvitse pelastaa minua, eikä tuntea syyllisyyttä, jos et kykene siihen.”

Elvar puhuu matalalla ja hiljaisella äänellä, joka löystyttää solmuja Aalan sisällä. Kyyneleet tulvahtavat silmiin, putoavat poskille äänekkään hengenvedon myötä. Elvar on taas aivan liian oikeassa, antaa Aalan puristaa paitansa ryppyyn ja haukkoa henkeään olkaansa vasten.

”Se helpottaa”, Elvar mutisee.

Aala yrittää rauhoittua. Todellisuudessa vaarat eivät kadonneet kun he lähtivät kotoaan, haavat todistavat sen. Elvar oli paikalla, kun hän tarvitsi apua. Mutta voiko Aala enää auttaa Elvaria samoin?

Lopulta kyyneleet ehtyvät, mutta he jäävät sylikkäin. Vielä senkin jälkeen kun Elvar nukahtaa, Aala jää. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 17/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 07.03.2018 13:35:39
Iih, voi Aala pieni! ;D On ihan normaalia olla toisesta huolissaan, eikä se tee ihmisestä heikkoa! Elvar on niin ihanan sinnikäs (ja täydellinen mies xD) tukiessaan Aalaa. Nyt jos koskaan he tarvitsevat toisiaan. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 17/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.03.2018 19:15:19
Luttis, juuh, ehkä Elvar on livahtanut vähän sankarilliseksi ; D Kiitos kommentista <3



18.
200 sanaa

Vesisade rikkoo harmaaksi taipunutta kinoksen pintaa. Joentörmä on loskasta ja tulvavedestä liukas, Aalan täytyy olla äärimmäisen varovainen suoristautuessaan. Märät hiukset takertuvat kasvoihin sotkuisasti, ja sitten vielä ripsiinkin.

”Näytät voivan hyvin.”

Aala käännähtää liian nopeasti, jalat lipsuvat ja hän horjahtaa. Shamaanin katse seuraa jokeen pudonnutta sankoa Aalan hapuillessa tasapainoa. Shamaani seisoo ylempänä rinteessä, suoraselkäisenä, huolimatta märän viitan painosta harteilla ja paljaita käsivarsia pitkin noruvasta vedestä. Mies katsoo häntä ylimielisesti sauvaansa sormeillen.

”Hienoa ettet ole toistanut pikku temppuasi. Tämä on minun reviirini, tajuathan? Jos vastaavaa tapahtuu, saatan viiltää syvempään”, shamaani sanoo.

Aala on tuntevinaan kirvelyä naarmuissaan. Sydämen kiihtyneet lyönnit takovat kaulassa, hän kostuttaa huuliaan. Samassa mökin ovi avautuu. Elvarin katse tavoittaa ensin Aalan, sitten shamaanin. Aala näkee miten tämän huulet puristuvat yhteen, kun tämä harppoo kietomaan kätensä Aalan harteille.

”Kevät tulee tänä vuonna varhain”, shamaani virkkoo.

Sitten tämä kääntyy hitaasti, sauvasta roikkuvat karhunkynnet sekä -hampaat kilahtelevat puuta vasten. Hanki antaa kahahtaen periksi jokaisella askeleella, luovuttaa.

”Oletko kunnossa?” Elvar kysyy kulmiaan kurtistaen.

Aala nyökyttelee, mutta nojautuu kuitenkin paremmin Elvaria vasten. Tämän rintakehä tuntuu vakaalta ja turvalliselta, mikään ei saa satutettua häntä, eivätkä korvat siirry pystyyn pään päälle. Naali rauhoittuu, ja haipuu.

Vielä samana iltana kaikki kolme valmistavat hiljaisuudessa uutta sankoa jokeen pudonneen tilalle.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 18/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 07.03.2018 20:49:49
Haipuu! En ookaan kuullut tollasta sanaa, hiipuu ja haihtuu tuli mulle siitä mieleen :D
Toi shamaanimies on pelottava :D Toivottavasti se ei tule satuttamaan Aalaa! Elvar the sankari jälleen <3 se on niin ihanan herrasmiesmäinen kun suojelee Aalaa kaikelta. Mun kommentit on niin 6/5 :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 19/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 15.03.2018 21:43:23
Lunalotta, vähintään 6/5 ;> Kiitos <3



19.
200 sanaa

Jännitys sen tekee.

Aala koukistaa ja taas suoristaa sormiaan, hengittää pitkällä vedolla sisään ja ulos. Tuntuu kuin Naali pyörisi levotonta ympyrää hänen vatsanpohjallaan, raapien rintakehää päästäkseen pois. Kaiken järjen mukaan shamaanin uhkausten olisi kuulunut pelästyttää se piiloon, mutta Naali tuntuu ainoastaan todella rauhattomalta.

”Aala?” Elvar kuiskaa hämärään.

Aalan jalat nytkähtävät holtittomasti. Hän kuulee miten talja työnnetään syrjään, kun Elvar ryömii makuusijaltaan hänen luokseen.

”Oletko kipeä?”

Aala pudistaa päätään. Elvar kumartuu lähemmäs nähdäkseen hänen kasvonsa, niin lähelle että lämmin henkäys pyyhkii hänen ihoaan. Se saa varpaat kipristymään.

”Sinun silmäsi… Johtuuko tämä Naalista?” Elvar kysyy hiljaa.

Aala kostuttaa huuliaan ja nyökkää. Elvar asettaa sormet hänen poskelleen.

”Ehkä sinä voisit… Jos pysyt täällä sisällä, niin ehkä se helpottaisi –”

Aala putoaa helpottuneena turkkiin. Hän nuolaisee Elvarin sormia, kierähtää jaloilleen ja jolkottaa ympäri mökkiä. Idunna nostaa päänsä pielukselta, ja ennen kuin tämä ehtii ihmetellä ääneen, Naali menee haistamaan neitoa. Idunna ojentaa ihastuneena kättään, antaa Naalin nuuhkia sitä ja kokeilee varovasti turkkia.

Pian Naali kyllästyy, hiipii vähän nurkissa ja menee Elvarin luo. Tämä saa rapsuttaa leuan alta, nostaa kainaloista syliin ja silittää vatsaa. Naali ottaa hellittelyt vastaan tyytyväisenä, jopa helpommin kuin Aala.

Naali kierähtää pois ja mönkii peiton alle. Aamulla Aala on levollisempi kuin aikoihin.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 19/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 16.03.2018 00:10:14
Unohit lisätä söpöysvaroituksen! :D Naali-Aala jälleen. <3 Ihana kun se kipitteli tuolla tavalla mökissä ympäriinsä! Ja lopuksi rakkaan Elvarin luo :3 Ja hyvä, että Aala on levollisempi kuin aikoihin. Ehkä tuo kannattaakin jatkossa myös, että muuttuu naaliksi hetkeksi kunhan pysyttelee sisällä.
(sitten se kuitenkin karkaa joskus luvattomasti ulos... Voi Aala sentään)

Haha, sinä se tässä olet vähintään 6/5 <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 21/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.03.2018 21:34:23
Luttis, ihanaa että pidät niin paljon jo noinkin vähäisestä söpöilystä <3 Tässä nyt osat, lupasin että tänään.

A/N: Tuntuu kuin olisin ollut poissa tämän luolta pienen iäisyyden, mutta en näköjään olekaan. Muut kirjoitusprojektit vain saivat tämän tuntumaan nurkkaan työnnetyltä (vaikka enhän minä niin tietoisesti tekisi).




20.
200 sanaa

Kun Aala kuulee koputuksen ovelta, hän tietää ettei luvassa ole mitään hyvää. Hän ehtii ensimmäisenä avaamaan, Elvar ja Idunna heti takanaan.

Päällikön suu näyttää entistäkin leveämmältä, ehkä leuan päättäväisestä asennosta johtuen. Tummat hiukset on vedetty kiinni niskaan.

”Saatte kolme päivää. Silloin teidän täytyy lähteä”, mies sanoo.

”Kolme? Etkö huomaa, kevätmyrsky on tulossa!” Elvar älähtää.

Päällikkö kohauttaa olkiaan. Aalan vatsanpohjalle laskeutuu paino. Hän on oppinut havaitsemaan tällaiset asiat, tuuli on kosteampaa ja puuskittaista. Lisäksi maa on muutenkin märkää, liian varhaista lähteä. Idunna laskee kätensä hänen olalleen, ja sujahtaa sitten etumaiseksi.

”Voi, en ole oikein tottunut… Emmekö voisi saada kuunkierron lisäaikaa?”

Idunna näyttää pieneltä ja huolestuneelta, kädet vääntyilevät levottomasti. Aala tietää, etteivät he tarvitse niin paljon aikaa, ja päällikkökin rypistää otsaansa.

”Viisi päivää.”

”Puoli kuuta, niin minun ei tarvitse täristä mudassa, pyydän”, Idunna anoo vetoavasti.

”Kuinka vanha olet, lapsi?” päällikkö sanoo ilme pehmeten.

”Olen nähnyt hädin tuskin kuuttatoista kevättä”, Idunna sanoo pienellä äänellä.

Idunna on syntynyt keskikesällä, mutta toki tuo kuulostaa paremmalta kuin lähes seitsemäntoista. Päällikkö ristii kädet rinnalleen ja mutristaa suutaan.

”Hyvä on, seuraavaan täysikuuhun.”

”Olette armollinen”, Idunna sanoo painaen päänsä.

He seisovat liikahtamatta, kunnes mies katoaa muiden talojen joukkoon. Sitten Idunna suoristautuu ja vetää kasvoilleen reippaan hymyn.

”Näin ostetaan lisäaikaa.”

21.
200 sanaa

Valmistautuminen ottaa aikansa. He miettivät mitä kaikkea ilman he voivat tulla toimeen, mistä he raaskivat luopua helpottaakseen matkantekoa nyt, kun kaikki on kannettava itse. 

Poron vatsasta tehtyyn reppuun pakataan lähes kaikki kuivaliha, kippojen määrää karsitaan pariin yhteiseen.
 
Aalaa pelottaa. Entä jos he eivät löydäkään paikkaa, jonne saavat jäädä?

”Mitä sitten? Tärkeintä on, että Idunna löytää kodin, ja että meillä on toisemme”, Elvar sanoo, ja tarttuu Aalaa käsistä.

”Jos se vaatii sitä, että me kaksi elämme kiertolaisina, olkoon niin.”

Aala pudistaa päätään hymy suupielessään. Kiertolaisena elämisessä kärsimys ei tulisi olemaan pitkä. Kuolo kyllä korjaa laumastaan hairahtuneet, niin luonto toimii.

Elvarin suudelma auttaa hukkaamaan ajatukset huomisesta. Ihon alle syttyy lämpöä, joka hehkuu sormenpäissä asti, saa hänet kaipaamaan lisää

Aala vetäytyy äkisti, nousee lattialta ja harppoo hämmentämään ruokaa. Tulen loimu piilottaa kuumottavat posket, vaikka sydän hakkaakin liian lujaa ja kädet vapisevat.

”Aala?”

Aala säpsähtää, miten lähelle Elvar pääsikään hänen huomaamattaan. Onneksi Idunna astuu sisään, ravistelee vettä nutustaan ja sanoo jotain, ehkä myrskystä. Elvar kääntyy vastaamaan, jolloin Aala pääsee pujahtamaan loitommas.

Aala on pienestä pitäen kasvatettu shamaaniksi, yksineläjäksi. Hän ei tiedä paljoakaan läheisyydestä, ja koko ajatus on vähän liian pelottava toistaiseksi. Kun Aala käpertyy varhain nukkumaan, hän hakee lämpöä Elvarin sijaan tuhkalla peitellystä hiilloksesta.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 21/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 23.03.2018 00:43:21
Aww, söpöily on mun lemppari joten nautin pienestäkin ja löydän ne pienet söpöilyn vivahteet kaikkialta :D Tässä tuli nyt se lähtö mistä skypepuhelussa puhuit! Voi heitä, toivottavasti pärjäävät. Idunnasta oli vihdoin muutakin kuin haittaa! xD Mäkin pystyisin varmaan suht helposti esittämään nuorempaa mitä oon kun oon niin lyhyt. Mutta toisaalta mulla on yks ystävä joka näyttää oikeasti ihan super pieneltä, eli hän pystyis huijaamaan ikäänsä vielä muakin paremmin :D Kiitos näistä osasista!
(Aala, olisit vaan mennyt sen Elvarin kainaloon. Läheisyys on ihana asia ja tunne :3)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 21/x raapaletta)
Kirjoitti: Sielulintu - 05.04.2018 22:17:58
Ihan ensiksi anteeksi piitkästä kommentoimattomuudesta. Olen kyllä aina suunnitellut lukevani viimeiset osat, mutta nyt lopulta muistin sitten oikeasti tehdäkin sen.
Tykkään tästä edelleen todella paljon. Tän kolmikon yhteistoimintaa ja keskinäisiä välejä on erittäin mielenkiintosta seurata. Esimerkiksi Idunnan ja Aalan mutkikkaat, mutta koko ajan lämpenevät välit on mielenkiintoista luettavaa, ja mun mielestä oletkin siitä kivasti kirjoittanut. :)
Ajatus vapauteen ja esiin pyrkivästä naalista Aalan sisällä on jotenkin kiehtova ja hyvin keksitty. Ehkä kaikkein suloisimpia kohtia oli Aalan naaliksi muuttuminen ja se, kuinka naalina Aala onnistui ottamaan Elvarinkin hellyydenosoitukset jopa ihmistä helpommin vastaan. En oikeen osaa enää mitään muuta sanoa, muuta kuin että mielettömän hyvää tekstiä ja mielenkiinnon ylläpitävää tarinan eteenpäin viemistä koko ajan.
Kiitos taas paljon näistä. :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 21/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 13.04.2018 09:32:20
Lunalotta, kyllä Idunna ainakin yrittää sopeutua ja olla avuksi :> Ja Aala nyt välillä on vähän vaikea.

Sielulintu, ei se mitään, mukavaa että kommentoit nyt :3 Hienoa että sotkuinen hahmokemia toimii, ja ihanaa kuulla muutenkin että tykkäilet.

A/N: Olen ollut vähän jumissa tämän kanssa, mutta pikkuhiljaa päästään eteenpäin!



22.
200 sanaa

He lähtevät aamun ollessa vielä varhainen, kun kylä heidän takanaan nukkuu. Aala odottaa joka hetki näkevänsä pistävän tuijotuksen, mutta shamaanikin lienee mökissään.

Aala taittaa hangenkatkoman tunturikoivun varresta kyhmyisen matkasauvan, jotta taakan kantaminen helpottuisi. Heidän kaikkien selät on lastattu täyteen tavaraa, jo pelkästään vuodat painavat paljon.

”Jatketaan joenvartta”, Elvar sanoo tavoitellen rohkaisevaa äänensävyä.

”Seuraava kylä ei voi olla kaukana”, Idunna myötäilee.

Aala keskittyy liikuttamaan jalkojaan tasaisessa rytmissä pehmeällä maalla. Ilma kulkee syvinä henkäyksinä sisään, tuoden mukanaan ihmeen huumaavaa kevään tuoksua. Kosteassa aamussa tiivistyy kaikki, uomassa virtaava sulamisvesi, sammaleen ja jäkälän juureva muhevuus. Puiden silmujen aavistukset, jostain kantautuva havun tuoksu. Se saa jalan kevenemään, ja toivon kipinöimään rinnassa.

Ehkä tästä sittenkin tulee jotain, Aala ajattelee ja luo hymyn kasvoilleen.

Kun he pysähtyvät syömään Idunna sitoo Aalan hiukset pois kasvoilta. Tämän kädet vapisevat hieman, ehkä kylmästä viimasta tai jännityksestä, jonka lähtö aiheuttaa. Illalla makuutaljat levitetään kallion juurelle, toivoen ettei tuuli käänny yöllä.

Tietysti niin käy. Kylmyys tulee nahkojen läpi, kangistaa lihakset ja saa hampaat kalisemaan, eikä tuli ota syttyäkseen. Lopulta Aala nykäisee Elvaria hihasta, ja viittoo että heidän on paras jatkaa matkaa. Tavarat kääritään takaisin kannettavaksi. Yö on tähtikirkas ja kuu täysi, nukkua voi myöhemminkin.

Saattaa olla, että se kaikki kuitenkin maistuu vapaudelle.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 22/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 14.04.2018 17:39:52
Ja jälleen ihanaa loistavaa luonnonkuvailua ja matkantekoa <3 arvasin jo ennen kuin luin seuraavan virkkeen että tietenkin se tuuli kääntyy ja tulee kylmä :c mutta vaeltaessa pysyy lämpö yllä ees jotenkin! Tai ainakin paremmin kuin paikallaan ollessa :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 22/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 08.07.2018 20:08:44
Kommentointini on nolosti vähän jäänyt, mutta korjaanpa viimeinkin asian ihan jo jatkon toivossa. :)

Ensinnäkin: RIP poro. :'( Tämä on edelleen ihan hirmu viehättävä kokonaisuus, kirjoitustyylisi takia sellainen kauniin tunnelmoiva, vaikka olosuhteet välillä karuja ovatkin - taidan sanoa tämän suurin piirtein joka kerta, mutta kun tykkään siitä yhdistelmänä niin paljon. Kolmikon hahmokemiat ovat (kaikessa sotkuisuudessaan) ehdottomasti raapaleiden parasta antia, Aala ja Elvar yhdessä ja sitten vielä Idunna heidän kanssaan. 

Idunnan ja Aalan hetket ovat kohonneet suosikeikseni, minusta on tosi ihastuttavaa seurata miten heidän välinsä kehittyvät. Idunnan kekseliäisyys kylänpäällikköä vastaan ilahdutti paljon! Senkin kuvauksesta pidän, miten Aala etsii itseään ja uutta rooliaan, opettelee luottamaan sellaisiin asioihin kuin läheisyys. Hän ja Elvar ovat kyllä edelleen niin suloisia yhdessä. <3 Viimeisimmässä raapaleessa oli ihana toiveikkuuden aavistus.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 23/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 19.08.2018 17:50:52
A/N: Noniin! En ole unohtanut tätä, en menettänyt haluani kirjoittaa, enkä menettänyt tapaturmallisesti kättäni. Yksinkertaisesti (ja sangen tylsästi) oma läppärini vain hajosi keväällä. Mutta nyt on uusi laite, ja sarja pääsee taas jatkumaan! Olen pitänyt tätä sarjaa suunnilleen samassa tahdissa vuodenaikojen kanssa, joten kirittävää on.

Luttis, niin aina ;> Kiitos <3 Tässä on vihdoin sitä jatkoa, mitä olet käsittääkseni odottanut.

Okakettu, nyt saat jatkoa! Toisto ei haittaa, minusta joka kerta voimaannuttavaa kuulla että joku pitää tekstistä <3 Hahmokemiat kiehtovat minua itseänikin, joten niitä on lisää luvassa! Ihanaa, että pidät ja kommentoit, pus.



23.
200 sanaa

He ovat viettäneet taivasalla vasta kolme yötä, kun he saapuvat seuraavaan kylään. On aamu, taivaalle kohoava savu on vielä sytyttämisestä paksumpaa. Idunna näyttää varovaisen toiveikkaalta, Elvar päättäväiseltä mutta ystävälliseltä. Aala ei taaskaan tiedä miten olla. Joenrannalla on nainen nostamassa vettä, Idunna kävelee hänen luokseen. 

”Anteeksi. Veljeni, hänen puolisonsa ja minä olemme matkanneet kauan. Mistä löydämme päällikön?”

Nainen suoristautuu ja katsoo heitä vakavasti. 

”Ei ole päällikköä. Tässä kylässä on Neuvosto.”

”Saatteko sen koolle?” Elvar kysyy.

Nainen nyökkää, ja lähtee kantamaan vesisankoa kohti kylää. Aalan rintaa puristaa.

Neuvosto. Aivan kuin heidän kylässään. Neuvosto karkotti hänet ja tahtoi tappaa Elvarin. Aala hakeutuu lähemmäs miestä ja puristaa tämä kättä, mutta Elvarin ajatukset ovat muualla. Se saa hänet tuntemaan olonsa ensin hiukan hylätyksi, sitten vihaiseksi itselleen. Pitääkö hänen olla koko ajan kärkkymässä huomiota? Aala on osannut ennenkin seistä omilla jaloillaan, ja niin hän aikoo tehdä vastakin. 

Viisijäseninen ryhmä lähestyy heitä, ja asettuu kuuntelemaan. Elvar esittää asiat samalla tavoin kuin aiemminkin. Hetken on hiljaista. Sitten vanhin nainen osoittaa Aalaa sormellaan. 

”Sinä olit shamaani.”

Se ei ole kysymys, mutta Aala nyökkää silti. Hartioilla ja vatsanpohjalla tuntuu lepäävän raskas paino.

Neuvosto puhuu hetken keskenään, ja sama nainen avaa suunsa uudelleen. 

”Hyvä. Shamaanimme menehtyi jättämättä jatkajaa. Me tarvitsemme parantajan.”
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 23/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 19.08.2018 19:52:40
Ihanaa, että oli tullut jälleen jatkoa, uuden osan huomaaminen ilahdutti kovasti! :) Varsinkin, kun se oli loppunsa puolesta näinkin toiveikas - ehkä kolmikko viimein löytää pysyvämmän asuinpaikan, joka hyväksyy heidät kaikki? Aalan epävarmuus suretti jälleen, tästä välittyi jälleen hyvin se, miten hän etsii vielä omaa paikkaansa. Toivottavasti mahdollinen parantanjan-pesti auttaa löytämään sen. Idunna oli jälleen ihana, jo niin oman roolinsa omaksunut, ja Elvarin päättäväisyydestä on aina ilo lukea. Kiitos paljon jatkosta! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 25/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 19.08.2018 21:43:31
Okakettu, kommentoitpa pian! Ihanaa, että ilahdutti <3 On kivaa kuulla siitä mikä hahmoissa toimii :>

A/N: Jatkoa näinkin pian, saadaan asioita vähän etenemään.



24. 
200 sanaa

Ensin Aala ei osaa kuin räpytellä silmiään hämmästyksestä. Nainen huokaisee ja nipistää suunsa yhteen, katsoo Aalaa paljonpuhuvasti. Aala ei ole vain ihan varma, ymmärtääkö hän. Nainen näyttää miettivän samaa.

”Osaathan sinä kuitenkin käyttää rohtoja? Kaivertaa amuletteja?” eräs vanha mies kysyy happamasti.

Aala nyökkää hitaasti.

”Se saa luvan riittää, kun muutakaan ei ole. Olemme lähettäneet sanan, mutta mistään ei liikene ketään nyt.”

Aala ymmärtää sen hyvin. Varhain keväällä on paljon vilustumisia, pitää tarkkailla tilaisuutta kerätä varhaisimmat rohdoskasvit ja valmistautua kevätseremoniaan. Hän miettii ohimennen, onko hänen jättämälleen paikalleen löydetty jo korvaaja.

”Me saamme siis jäädä?” Idunna varmistaa.

”Kyllä, kyllä. Mihin majoitamme heidät?” ensimmäisenä puhunut nainen sanoo.

”Shamaanimökiin?”

”Ei kai sentään, se olisi rienausta, meidän pitää odottaa.”

”Mutta yrttivarastot…”

Neuvosto alkaa pulista keskenään, ja Aala vilkaisee vaivihkaa Elvaria. Mies huomaa hänen katseensa ja vilauttaa pienen pehmeän hymyn, joka kukkii Aalan rintakehässä. Sitten Neuvosto on päässyt yksimielisyyteen. 

”Muve ottaa tyttärensä perheen luokseen, ja vaihtaa sitten mökkejä Jasanin kanssa. Pääsette shamaanimökin viereen, ja saatte käydä hakemassa sieltä mitä tarvitsette.” 

Aala katsoo Elvaria ja kohottaa aavistuksen kulmiaan, toivoen että tämä lukisi hänen kasvoiltaan mitä hän ei pysty sanomaan. 

”Puolisoni arvostaa näkemäänne vaivaa. Tahtoisin kiittää myös omasta puolestani.”

”Ja minä”, Idunna sanoo. 

”Siitä vaan. Näytän teille tien.”
 
25. 
200 sanaa

Mökki on hyvin samanlainen kuin se, minkä he jättivät jälkeensä muutama päivä sitten. Tulisija on hieman isompi, seinät ja katto paremmassa kunnossa. Vetoa ei juuri tunnu, mistä Aala on kiitollinen niin itsensä kuin mahdollisten sairaidenkin vuoksi. 

“Sinä, lähde mukaani”, vanhus sanoo osoittaen Aalaa vänkyräisellä sormellaan.
 
Elvar ja Idunna jäävät purkamaan vähäisiä matkatavaroita, kun Aala astuu takaisin ulos. Kodistaan häädetty perhe kantaa omaisuuttaan jutellen leppoisasti, aivan kuin tämä ei olisi vaiva eikä mikään. 

“Sinä et siis voi puhua?”, vanhus kysyy äkkiä terävästi. 

Aala pudistaa ripeästi päätään. Vastaukseksi tulee eräänlainen itsetyytyväinen nyökkäys, arvasinhan. Sitten vanhus tuuppaa shamaanimökin oven auki, ja Aalan polvet muuttuvat heikoiksi. 

Tuoksu joka lehähtää häntä vastaan on tuttu, niin turvallinen ja kotoisa. Aala hengittää ilmaa syvään, räpyttää silmiään ja astuu peremmälle.
 
“Kaikki on kuten hän jätti sen. Ymmärtääkseni yrtit ovat tuolla seinustalla, muusta en juuri tiedä. Mutta se ei kai ole olennaistakaan.”

Aala nyökkää synkästi. Ei, muulla ei ole enää juuri väliä. Hän ei edes tiedä, onko hänen amuleteillaan enää tehoa, vaikkei olekaan lopettanut niiden tekemistä. 

“No, saat tulla täydentämään varastojasi täältä tarpeen tullen. Haluatko ottaa jotain nyt?” 

Aala nyökkää, ja luo pienen hymyn. Vanhus hymähtää melkeinpä ystävällisesti.

“Löydät takaisin itsekin.”

Aala jää yksin, putoaa polvilleen ja alkaa itkeä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 25/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 22.08.2018 15:32:57
Voi Aala, älä itke ;__; Kaikki selviää ja pärjää kyllä, onneks Aalalla on Elvar <3 ilahduin tosi kovasti kun on tullut jatkoa, ainahan mä sitä odotan! :D <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 28/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 24.08.2018 18:59:46
Luttis, niinpä, onneksi on Elvar. Kiitos pus <3

A/N: Täytyy kiriä tahtia, joten kolme osaa kerralla, olkaa hyvät!



26.
200 sanaa

Hän ei tiedä, kuinka kauan aikaa kuluu, ennen kuin Elvar tulee. Sen Aala tietää, että hänen hengityksensä vapisee edelleen, hiljaisten kyynelten valuessa hitaasti poskia. Elvar pysähtyy kynnykselle kesken hengenvedon.

“Hyvänen aika”, tämä henkäisee, huomaa sitten Aalan ja kietoo kädet hänen ympärilleen. 

He istuvat hetken hiljaa, niin kauan että kyyneleet ehtyvät. Aala pyyhkii kasvojaan ja naurahtaa äänettömästi.
 
“Ei siinä ole mitään hölmöä. Täällä tuoksuu melkein samalta kuin... No, siellä”, Elvar sanoo melkein haparoiden. 

Ja Aala tietää. Kaikkiin pintoihin pinttynyt hajustettu savu, kuivatut yrtit ja se jokin, mitä on vaikea määrittää. On erojakin, tietysti. Täällä ei riipu kasvinippuja katosta kuten Aalan shamaanimökissä, vaan kaikki ovat kannellisissa puukipoissa hyllyillä. Kaikki on hyvässä järjestyksessä, rumpukin riippuu seinällä puutapista. Sauva on tavan mukaan luultavasti poltettu vainajan mukana. 

 “Ajattelin, että kaipaat ehkä tätä”, Elvar sanoo ja ojentaa Aalan olkalaukkua. 

Aala hymyilee lämpimästi ja suukottaa Elvarin poskea, nousten sitten ylös tämän syleilystä. Elvar jää lattialle istumaan, samalla kun Aala haistelee kippoja ja tiirailee vähäisessä valossa lehden kappaleita, ennen kuin sujauttelee yrttejä tarkasti eri pusseihin. 

Siinä jotain niin tuttua, että Aalaa alkaa väkisinkin hymyilyttämään. Kun hän kääntyy katsomaan Elvariin, tämäkin hymyilee ja nousee lattialta. Elvar tarttuu lempeästi Aalan leukaan, suutelee suulle ja kuiskaa:
 
“Kuin olisin vihdoin kotona taas.”
 
27.
200 sanaa

Idunna on tosiaan eräänlainen koti-ihme. Se liittyy kai jotenkin lempeään luontoon ja useisiin pikkusisaruksiin, mutta oli miten oli, se vaikuttaa Aalalle saavuttamattomalta kyvyltä.

Kun Aala ja Elvar palaavat takaisin heille luovutettuun mökkiin, se huokuu mukavuutta. Idunna on sytyttänyt keittotulen, lämmin ilma tuoksuu lihakeitolle. Nuotion lähelle on levitetty muutama talja, astiat ovat käden ulottuvilla pienellä pöydällä Vesisangot ovat täynnä. Aala huomaa, että Idunna on myös laittanut itselleen pedin halkopinon tuntumaan, lähelle tulen lämpöä. 

“Hei! Löysittekö kaikkea tarpeellista?” Idunna kysyy hymyillen pirteästi, vailla merkkiäkään vaelluksen väsymyksestä.
 
Aala nyökkää mahdollisimman ystävälliseen sävyyn, ja etsii katseellaan omia tavaroitaan. Idunna huomaa sen, ja osoittaa kauemmas ovelta. 

“Varusteesi ovat tuolla. Ajattelin että sinä ja Elvar saatte laittaa ne mihin haluatte”, Idunna sanoo ja säilyttää hymyn.

“Kiitos. Mitä sinulla on siinä?” Elvar kysyy ja siirtyy lähemmäs.

Aala kävelee suoraan irrottamaan taljakääröään. Tilaa on sangen runsaasti, siitä ei ole kiinni. Hän ei vain tunnu tietävän, mikä olisi sopivaa. Lopulta hän tekee makuupaikan seinänviereen viistosti tuleen nähden, niin että varpaat ovat lähempänä lämpöä. Idunna jää toiselle puolelle, alemmas lähelle ovea. 
Elvar tulee tavaroitaan kantaen hänen luokseen.

“Sopiiko yhä, että tulen viereesi? Voin kyllä -”

Aala painaa sormensa Elvarin huulille, ennen kuin tämä ehtii höpistä enempää. Aala ei halua ajatella. 
 
28.
200 sanaa

Ensimmäisenä yönä Aala ei saa unta. Tuuli ei ole voimakas, mutta kuiskii kuitenkin. Nurkista kuuluva narina ei ole vaarallista eikä pelottavaa, mutta se on uudenlaista. 

Aala kuulee kyllä, että Elvarkaan ei nuku. Hän ei silti saa itseään kääntymään ympäri, ei edes liikauttamaan kättään niin, että saisi hipaistua toisen sormia. Hiljaisuus jatkuu.

“Aala”, Elvar melkein henkäisee, niin hiljaa ääni kuuluu. Aalan syke nousee jostain syystä korkeammaksi, ja hän säpsähtää tahtomattaan kun Elvar hipaisee kämmenselällään hänen olkapäätään. 

Elvar liikahtaa kauemmas, kun Aala kääntyy katsomaan häntä.

“Anteeksi, enhän herättänyt?”, Elvar kuiskaa.

Aala vetää henkeä ja pudistaa päätään. Elvar hymyilee vähän, silmät näyttävät pimeässä kamalan suurilta ja tummuudessaan syviltä. Äkkiä Aalan mieleen iskostuu hetki, jona hän herätti Elvarin metsässä takaisin henkiin ja tämän silmät avautuivat. Se, miten Aala lensi tunturipöllönä paikalle, pelkäsi tulleensa liian myöhään...

“Mikä hätänä? Kaikki tulee olemaan hyvin”, Elvar hymisee hiljaa.

Aalan kurkkua kuristaa yhä. Hänellä ei ole ennen ollut mitään niin tärkeää menettävää kuin Elvar. Sen pelon kanssa on lähes mahdotonta olla. Aala kurottaa kättään. Tuntuu että pitää koskettaa toista, varmistaa, että Elvar on todella siinä. 

Poski tuntuu karhealta käden alla, mutta hiukset jotka hän pyyhkii sivuun ovat yllättävän pehmeitä. Elvar sulkee silmänsä ja taitaa nukahtaa, Aalan käsi jää hiuksiin. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 28/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 24.08.2018 20:16:49
Voi Aala, ei Elvar sua jätä jos voi itse siihen vaikuttaa. <3 Oottepa te söppänöitä, millon te oikein suutelette! ;D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 28/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 26.08.2018 16:03:46
Voi että, Aalan suru ja epävarmuus oli kuvattu jälleen niin kovin aidosti, jokainen hänen eleensä ja ajatuksensa huokumalla huokuu molempia. Tunnelma, joka välittyi, oli hänen silminsä kuvattuna kovin katkeransuloinen, vaikka kolmikon tilannehan on oikeastaan nyt oikein hyvä. Tuuli ei ole voimakas, mutta kuiskii kuitenkin. Nurkista kuuluva narina ei ole vaarallista eikä pelottavaa, mutta se on uudenlaista. Juurikin se, että kaikki on jälleen erilaista, puhumattakaan siitä mitä shamaanin mökissä oleminen Aalassa herättää. Jälleen, onneksi on Elvar, ja Idunnakin, vaikka tämän läsnäolo Aalalle onkin omalla tavallaan yhä vähän vaikeaa, vieläkin. Elvarin ja Aalan yhteiset hetket puolestaan ovat kauniin pehmeitä, oi. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 30/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 27.08.2018 20:01:10
Luttis nämä tosiaan ovat söppänöitä! Kyllä sitä pussailuakin taas tulee aikanaan. ;>

Okakettu, kiitos <3 En oikein tiedä mitä muuta sanoa, ihanaa että pidät.

A/N: Ajallisesti poljetaan nyt aika paljon paikoillaan, kunnes Aalan, Elvarin ja Idunnan elämä asettuu taas uomiinsa. Sitten ehkä vuodenajatkin pääsevät vaihtumaan...

29.
200 sanaa

Kyläläiset ovat ilmeisesti yksissä tuumin päättäneet hyväksyä heidät Neuvoston päätöksen mukaisesti. Mökki on keskemmällä kylää, eikä heitä tosiaan ole hylätty omiin oloihinsa. 

Heti aamulla ovelle koputetaan, ja nainen tulee kertomaan kylän yhteisestä ruoka-aitasta. Idunna lähtee tutustumaan uuteen käytäntöön, Aalan jäädessä Elvarin kanssa keskenään. Kunnes saapuu pariskunta, naisella mukanaan pari vyyhtiä harmaata villalankaa, miehellä sylillinen polttopuita. Nuumeksi esittäytynyt mies lähtee näyttämään, mistä Elvar saa vastaisuudessa puita pilkottavaksi, ja Aala jää kahden naisen kanssa.
 
“Minä... Minä kuulin että olit ennen shamaani. Et-, etkä voi siksi enää puhua”, Nainen takeltelee hämillään.

Aala katsoo naista tarkemmin. Tämä on alle kolmenkymmenen, otsien uurteita tasapainottavat silmäkulmien naururypyt. Tumma tukka ja vahvan näköiset käsivarret, sekä pienehköt uteliaat silmät. Aala nyökkää vakaasti vastaten katseeseen.

“Minä tiedän, että tulitte vasta, mutta minulla on pieni tyttö...” nainen nuolaisee huuliaan hermostuneesti, “Hän on kovin voimaton, niin pieni ja minä toivoin, jos sinä voisit...”

Aala hymyilee mahdollisimman rohkaisevasti naiselle, jonka ääni hiipuu loppua kohdin. Hän koskettaa tätä hellästi olalle, käy hakemassa laukkunsa ja palaa takaisin.

“Kiitos paljon, kiitos. Ja anteeksi, nimeni on Lumae”, nainen sanoo toivoa silmissään. 

Aala toistaa nimen äänettömästi huulillaan, ja hymyilee toivoakseen rohkaisevasti. Lumae hymyilee takaisin, ja lähtee paljon kepeämmin askelin johdattamaan Aalaa tyttärensä luo. Parantajaa apua tarvitsevan luo. 
 
30.
200 sanaa

Eelas on ehkä kolme- tai neljäkesäinen. Lumae ottaa nuorimman lapsensa isomman näköiseltä pojalta ja hätistää kaikki muut ulos. Sitten tämä kumartuu Aalan ja hänen potilaansa puoleen, imeväinen yhä käsivarsillaan.

“Herätänkö hänet? Hän nukkuu niin paljon nykyään”, Lumae kuiskaa huolestuneella äänellä.

Aala pudistaa päätään, ja siirtää peitteen pois tytön vartalolta. Eelas näyttää hauraalta, hennot kädet ja jalkaterät ovat kylmät. Aala viittaa valoa lähemmäs, mutta  liekin kellertävässä hehkussakin tyttö on lumenkalpea, huulet samaten. 

Ei vie pitkään arvella, että kyse on heikkoverisyydestä. Mutta miten Aala voi selittää asian huolestuneelle äidille ilman sanoja? Lumae käsittää hänen otsanrypistyksensä väärin, läimäisee käden suulleen ja alkaa itkeä. 

“Minun pikku tyttöni...” hän nyyhkii.

Aala tarttuu Lumaeta ranteesta ja katsoo tätä tiukasti silmiin. Ei se ole ohi vielä, hän yrittää viestittää, ottaa kiinni pedin kulmista ja viittaa äitiä tekemään samoin. Hitaasti ja mahdollisimman tasaisesti he raahaavat tytön lähemmäs tulen lämpöä. Aala peittelee tämän leukaa myöten ja opastaa Lumaen hieromaan käsiä lämpimämmiksi. 

Vesi porisee tulen yllä, Aala kerää vahvistavia yrttejä sekoitukseksi puukippoon ja ottaa siitä lusikallisen kuksaan. Kun juoma on hautunut, hän auttaa äitiä tukemaan tytärtään istuma-asentoon samalla kun juottaa tälle pieniä siemauksia.

Aala tietää, että juoma auttaa vain alkuun, mutta miten... 

Elvar astuu Nuumen kanssa sisään, ja Aala hymyilee. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 30/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 28.08.2018 01:06:48
Ja ihana Aala taas auttamassa<3 Voiko hän muuten saada ikinä puhekykyään enää takaisin? :o
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 31/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 11.09.2018 20:52:02
Luttis, Aala pääsi harjoittamaan jälleen taitojaan. Puhekyky on ja pysyy poissa, mutta ehkä sitä pärjätään.



31. 
200 sanaa

Elvarin avulla Aala saa selitettyä, että yrttijuomaa pitää antaa kahdesti päivässä. Sen lisäksi on syötettävä lihalientä, mielellään puolukkaa joukossaan. Lumaen mieltä rauhoittamaan Aala kietoo Eelaksen kaulaan vielä vahvistavan amuletinkin. 

“Kiitos että tulit heti, vaikka te vasta saavuitte”, Lumae sanoo.

Aala heilauttaa kättään pieni hymy huulillaan. Elvar kietoo kätensä hänen hartioilleen.

“Aala auttaa mielellään. Näkemisiin, ja kaikkea hyvää teille”, Elvar sanoo ja saattaa Aalan ulos keväiseen auringonpaisteeseen. 

“Idunna on varmaan jo palannut. Katsotaan mitä voimme tehdä mökille.”

Aala nyökkää ja tarttuu käteen jonka Elvar päästää laskeutumaan hänen olaltaan. Elvar puristaa hänen sormiaan hymyillen. Mökin ovella he seisahtuvat, haluttomina vielä irrottamaan toisistaan. 

Elvarin katseessa on suloista lämpöä joka saa Aalan vatsan pehmeäksi. Hän on hölmö ja tietää sen, mutta suukottaa hymyillen Elvarin huulia. 
“Niin minäkin sinua. Tule”, Elvar sanoo ja avaa oven.

Eivät he oikeastaan uskalla tehdä paljon mitään, he ovat kuitenkin jonkun toisen kodissa. Aala nostaa keittoastiat seinään rakennetulle hyllylle ja järjestelee parantajan tarvikkeitaan. Kaikkien yrttien tulee olla laukussa valmiina käyttöön, selkeästi omissa pusseissaan. Aala alkaa veistellä puisia ja luisia helmiä, joita hän pujottaa pussien nyöreihin erottaakseen ne toisistaan. 

Kun hän käy nukkumaan, Elvar juttelee vielä hiljaa Idunnan kanssa. Äänet vaimenevat vähitellen kokonaan, ja unen rajamailla Aala tuntee käden kietoutuvan ympärilleen. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 31/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 11.09.2018 22:25:03
Lainaus
Elvarin katseessa on suloista lämpöä joka saa Aalan vatsan pehmeäksi. Hän on hölmö ja tietää sen, mutta suukottaa hymyillen Elvarin huulia. 
“Niin minäkin sinua. Tule”, Elvar sanoo ja avaa oven.
<3 Oi että, olipa kaikin puolin ihana osa! Miten Elvar on aina vain Aalan tukena ja ymmärtää tätä sanoittakin - hyvä kuulla muuten, ettei puhekyky ole taianomaisesti palaamassa. Ilmankin on mahdollista pärjätä, kunhan siihen vain sopeutuu ja oppii. Hienoa, että Aala pääsi näyttämään osaamistaan kyläläisille ja auttamaan kuten hän on entisessä elämässään tottunut. Tästä uusimmasta raapaleesta jäi erittäin hyvä mieli, varsinkin kun aiemmin oli väliin niin alakuloista. Seesteisyys ja muu tuntuvat siten entistä palkitsevimmilta, vaikka toki vaikeuksiakin saattaa tulla vielä vastaan. Kiitos jatkosta! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 31/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 13.09.2018 02:33:07
Minäkin aivan sulin tämän raapaleen söpöydelle, piristi kummasti hieman alakuloista mieltä. <3 Ehkä tässä raaskii mennä nukkumaan, kunhan laitan sulle Skypessä viestin ensin, vaikket siihen enää tänä yönä todennäköisesti vastaiskaan :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 33/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 18.09.2018 20:26:55
Okakettu, kivaa että söpöisyys maistui! Tykkäsin itsekin tuon osan kirjoittamisesta, vaikka draamasta ei nähtävästi vielä päästäkään….

Lunalotta, sulatan sydämesi mieluusti jatkossakin, mutta tähän ilmaantui kaikenlaista... Kerrothan mitä tykkäät!

A/N: Apua, en ole ihan varma mistä tämä kaikki sotku nyt tuli, mutta tiedossa on nyt hieman angstahtavaa draamaa. Eikä vain näissä raapaleissa. Ottakaa pelastusrengas mukaan, tunteiden suo odottaa.



32.
200 sanaa

Kuluu viikko. Eelas ei osoita välittömiä reipastumisen merkkejä, mutta tytön tila ei myöskään heikkene, mistä Aala on kiitollinen. Seuraavan kerran kun häntä tarvitaan, nainen tulee hakemaan Aalaa aamuyöllä tyttärensä Ummin toiseen synnytykseen. Aala käskee Elvarin käydä takaisin nukkumaan, ja ottaa laukkunsa. Kun hän on astumaisillaan ovesta, Idunna ojentaa epäröiden kättään. 

“Kuulkaa, saanko tulla avuksi? Minulla on kyllä kokemusta lapsenpäästöstä.”

Nainen heilauttaa reippaasti kättään “Kyllä käsipari aina kelpaa, niin ei tarvitse herätellä siskoani. Tulkaas nyt sitten.”

Aala seuraa naista ulos. Idunna heittää lisää vaatetta päälleen ja juoksee Aalan kiinni, tarttuu käsivarresta.

“Aala, sopiiko sinullekin varmasti? Minä ymmärrän kyllä, jos et halua minun puuttuvan asioihisi”, Idunna sanoo hiljaa.

Aala hymyilee ja vetää Idunnan mukaansa. Idunna on auttanut häntä ennenkin, ei minkään tarvitse olla eri tavalla. Idunna hymyilee helpottuneesti, ja astuu Aalan kannoilla sisään.

Ummi synnyttää poikansa vaikeuksitta aamun aikana. Lapsi on topakka, eikä Aalan tarvitse pelätä että vauva kuolisi hänen käsiinsä. Idunna pesee tämän sillä välin kun Aala huolehtii Ummista. Sitten Idunna laskee hellin ottein pojan hänen käsivarsilleen. Aala pyyhkii pojan yrttikimpulla, viivyttelee ehkä hieman, ennen kuin laskee lapsen äitinsä rinnoille.

Idunnan silmissä on kyyneliä, kun tämä katsoo Ummin suukottavan perillistään. Aalan rintakehä tuntuu liian ahtaalta, ja hän räpyttelee silmiään astuessaan ulkoilmaan. 
 
33.
200 sanaa

Idunna hyräilee laittaessaan ruokaa. Aalasta tuntuu, että tämä tekee niin aina tehdessään jotain, myös siivotessaan ja ommellessaan. Idunnalla on suloinen ääni, viehkeä tapa liikkua ja kauneus joka puskee pintaan vastustamattomasti. Aala miettii jälleen, miten Elvar saattoi valita hänet. 

Jos Elvar olisi Idunnan kanssa, he asuisivat yhä vanhassa kylässä. Aala olisi shamaani, luultavasti vihkinyt yhteisön jäseneksi jo parin ensimmäisen lapsen. Suloisen pojan, sillä tietysti Idunnan esikoinen olisi potra poika, jolla olisi äitinsä ihastuttava hymy, isänsä vakaa katse ja suloinen pörröpää...

“Aala? Onko kaikki hyvin?”

Aala säpsähtää. Elvar katselee häntä otsa hienoisessa kurtussa. Puristus rinnassa kasvaa, eikä Aala saa aikaan sitä hymyä, joka vakuuttaa kaiken olevan hyvin. 

Elvar tulee varovasti lähemmäs, kietoo kädet Aalan ympäri ja painaa nenänsä raidallisiin hiuksiin. 

“Ei hätää, me pärjäämme kyllä. Olet rakas”, Elvar mutisee.

Aala ei kestä enempää, vaan puhkeaa jälleen äänettömästi nikottelevaan itkuun. Hän hautaa kasvonsa ensin Elvarin olkaan, mutta muuttaa sitten mielensä ja riuhtaisee itsensä irti. Elvar näyttää eksyneeltä ja Aala tahtoisi lyödä itseään ja maailmaa.

Idunna on luotu kannattelemaan lasta kauniisti kaartuvalla lantiollaan, mutta Elvar ei tajua, senkin hölmö. Aala ei tiedä voiko hän koskaan tarjota Elvarille mitään sellaista, vaikka tahtoisikin. Shamaanien ei kuulu saada lapsia, eikä ajatus ole koskaan sattunut Aalaan niin paljon.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 33/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 18.09.2018 23:58:06
Tunteiden suo tosiaan - ja minä kun ehdin jo niin ilahtua alun Aala&Idunna -voimaduosta! :'(  Söpöisyyden jatkuminen ei olisi haitannut lainkaan, mutta toisaalta pidän siitä, että draaman alkuperä on jossakin näin henkilökohtaisessa, Aalan perimmäisissä tuntemuksissa.  Tämän tarinan kontekstissahan äitiydellä on eritoten suuri merkitys, joten ei mikään ihme, että Aala ajautuu asiaa miettimään, ja reaktio on näin voimakas, varsinkin kun hän on muutenkin vielä eksyksissä oman itsensä suhteen.

Aala-parka, kuinka osata kertoa tällaisesta Elvarille... toivottavasti niin kuitenkin käy, ettei Aala kanna kaikkea surua yksin. Hänen sanaton kipunsa välittyi todella vahvasti etenkin tuosta viimeisimmästä osasta. Kiitos jälleen lukukokemuksesta!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 35/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 19.09.2018 20:18:29
Okakettu, kivaa että et aivan karkoittunut, ja pidit kuitenkin aihetta aitona. Asiat lipsahtivat tosiaan hieman tarkoituksettomasti tähän suuntaan, mutta näillä mennään toistaiseksi. Kiitos kommentista!

A/N: Olen harkassa, ja kaikki vapaa-aika pitäisi käyttää koulutehtäviin. Sen sijaan olen vuodattanut tätä raapalesarjaa ulos jo aimo mitan, tässä osa teillekin pureskeltavaksi!



34.
200 sanaa

Kesä on lämmin ja hiostava, puusto kylän koillispuolella suojaa ilmeisesti tuulelta. Vain joen rannalla voi tuntea viilentyvänsä hieman, mutta se on aina täynnä väkeä. Lapsia, jotka uittavat kaarnaveneitä ja keppejä virrassa (vaikka vanhemmat kieltävät menemästä liian lähelle vettä) sekä naisia pyykkipaljuineen hankaamassa pinttynyttä likaa irti villavaatteista.

Aalalla on kaikki hyvin, mutta sinä päivänä taivas on tumma ja raskas, ukkonen jyrisee hien kihotessa kalvoksi iholle. On vaikea olla, hän on taas kuin vankina itsessään. Aala vetää syvään henkeä ja nojaa kätensä seinään, riiputtaa päätään niiden välissä. Vatsassa oleva solmu löystyy muttei katoa.

Idunna astuu sisään, eikä Aala ehdi suoristautua tarpeeksi nopeasti. Idunna laskee korin nuotiokuopan viereen ja tulee lähemmäs.

“Onko sinulla huono olo? Äitini tuli pahoinvoivaksi ukkosen lähestyessä”, Idunna kysyy huolekkaasti.

Aala pudistaa päättään, mutta huomaa ettei jaksa oikein seista. Hän valahtaa mahdollisimman hallitusti lattialle istumaan. Idunna kyykistyy hänen viereensä, kokeilee nihkeää otsaa ja työntää hiukset sivuun. 

“Et sinä varsinaisesti kipeältä vaikuta. Elvar tulee varmaan aivan pian, hän on kunnostamassa yhtä taloa”, Idunna sanoo hymähtäen. 

Aalankin suupieltä nytkäyttää kevyt hymy. Idunna vetää kättään hänen hiustensa läpi, sormet tarttuvat takkuihin. Huulet mutristuvat, ja pian poronsarvikampa käy läpi Aalan hiuspehkoa. Niskaan pääsee leyhähtämään ilmaa, ja Aala sulkee silmänsä. 

Idunna solmii hänelle kapean palmikon.
 
35.
200 sanaa


Kun Elvar tulee on alkanut jo sataa, ja Aalan olo on helpompi. Ilma on kevyempää hengittää, eikä kostea paino väijy hänen harteillaan. Idunnan keittotuli on pieni, yön tullen sitä joudutaan ehkä kasvattamaan ettei sateen kylmyys pääse seinien sisäpinnoille.
 
Elvar kuivaa hiuksiaan pyyhkeellä, ne ovat taas päässeet kasvamaan liian pitkiksi. Ehkä Aalan pitäisi leikata ne.

Hän riipii kuivaamiaan yrttejä nahkapusukoihin, jotta ne eivät kastuisi riippuessaan katosta. Seuraavana iltana kasvusto lienee kuivunut taas niin paljon, että Aala voi kerätä kasveja ennen kasteen nousemista.

Äkkiä jyrähtää niin kovaa, että Idunna säpsähtää ja pudottaa kapustan pataan. Kuumaa lientä loiskahtaa hänen kädelleen, jättäen punaisena helottavan jäljen. Lunta ei ole, mutta Idunna upottaa palaneen kohdan kauhalliseen vettä. Alue on niin ärtyneen näköinen, että Aala sekoittaa rauhoittavan voiteen ja levittää sitä vamman päälle. 

“Kiitos. Hölmöähän se on, mutta myrskyt ovat jotenkin niin uhkaavia”, Idunna sanoo ujo hymy huulillaan. 

Aalasta myrskyt ovat puhdistavia. Hänellä oli joskus tapana mennä ulos sateeseen ja tanssia hengille, vesipisarat ympärillään kimpoillen. Sateen hakkaava rytmi määritti tahdin piiskatessaan hänen olkapäitään, upotessaan vereen kuin noitarummun kumahdukset. Aala tajuaa kaipaavansa tanssimista, sitä villiä paloa joka liikutti hänen jalkojaan hurjana kunnes ne tuntuivat muuttuvan kiveksi. 

Vatsanpohjan solmu kiristyy jälleen, ja sillä kertaa Aala tuntee sisällään Naalin levottomuuden.



A/N2: Pahoittelut, minulla on ilmeisesti joku hiusfetissi, kun Aala ja Idunna aina vain letittävät toistensa hiuksia. Onhan siinä jotain intiimiä, eikö teistäkin?
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 35/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 20.09.2018 00:13:34
Pitääks mun ruveta ton sun viimesen a/n:n perusteella ruveta parittamaan Aalaa ja Idunnaa? No, olis ainakin femmeparitus ja tois varsin mutikkaat suhdesolmut tähän kaiken draaman lisäks :D Mutta voi noi Aalan fiilikset! Eihän shamaanien kuuluisi saada lapsia, mutta jos hän sitä oikeesti haluaa niin ei kukaan voi Aalaa varmaan aborttiinkaan pakottaa jos hän joskus raskaaksi tulisikin. Eikä Elvar nyt ainakaan Idunnaa valitse vaikkei Aalan kanssa lapsia hankkiskaan! Aala itse olet höpsö, kun tollasia mietit! Ei rakkaus tarvitse aina lapsia, perhe voi olla myös vain pariskunta ilman lapsia. :> <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 35/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 22.09.2018 14:50:47
Tykkäsin näistä uusista osista ihan äärettömän paljon, niin hienoa tunnelmointia, vaikka se tunnelma vähän raskas väliin olikin. Painostava helle ja myrskyn odotus välittyivät todella elävästi, tuntui että hetkeksi palasi itsekin kesän hellepäiviin Aalan vaikeasta olosta lukiessa. Ja miten hiustenletitys kevensi tunnelmaa huomattavasti, ihana kohta. Sekin oli kiva yksityiskohta, miten Aala pohti Elvarin hiusten leikkaamista. :) Toivottavasti Naalin levottomuudesta ei aiheudu ongelmia...
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 37/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.09.2018 20:06:14
Lunalotta, ei tarvitse parittaa, ellet välttämättä itseksesi halua ;> Aala on kyllä ihan höpsö ja ylireagoi, uskoessaan olevansa hedelmätön - ihan kuin Elvar olisi sen takia hänet hylkäämässä! Kiitos kommentista <3

Okakettu, kiitos <3 Mulle merkaa tosi paljon, että joku kertoo tykkäävänsä pienistäkin jutuista :> Naalista lisää näissä osissa...

A/N: Kirjoitin näitä ihan näppäimistö laulaen, koska!!! En tiedä, tämä halusi tulla ulos. Nyt korjailin, ja postaan, iik.



36.
200 sanaa

Idunna puhuu yhä Elvarille, kun Aala käy nukkumaan. Uni ei kuitenkaan ota tullakseen, ei edes silloin kun Elvar sanoo Idunnalle hyvää yötä ja kömpii hänen viereensä. Aala pitää silmänsä kiinni, vaikka hän ei olekaan varma uskooko Elvar hänen nukkuvan. 

Joskus Elvar kysyi nukkuiko Aala lainkaan. Aala oli silloin vielä shamaani, hymyili eikä viitsinyt vastata. Siihen aikaan hän nukkui hyvin vähän, ja pienissä pätkissä. Levottomuus pakotti hänet hereille, vain tehdessään jotain Aala saattoi olla rauhallinen. Nyt hänellä on samanlainen olo. 

Ajatus muotoutuu nopeammin kuin Aala ehtii sitä kieltää. Jos hän olisi varovainen, livahtaisi vain hetkeksi ulos ja palaisi ennen kuin muut heräisivät. Se on ajattelematonta ja väärin, mutta Aalan sisällä kuohuu ja Naali kirmaa hänen rinnassaan.

Kun muut ovat sikeässä unessa, Aala hiipii ovelle. Ulos päästyään hän ryntää juoksuun, vaatteet kastuvat mutta vähät siitä. Tarpeeksi kaukana Aala pudottautuu turkkiin, nauttii villistä vapaudestaan ja haistelee sateen painamaa maata, kesää. 

Naalin aisteilla kaikki tuntuu erilaiselta, aikaisemmin Aala on juossut vain talvisin. Kesällä hän on ollut liian väsynyt, järjestänyt monia seremonioita, kerännyt kuumeisesti kasveja ja valmistautunut kylmään kauteen sairauksineen.
 
Liian pian hän etsii vaatteensa, muuttuu takasin ja hiipii mökkiin. Vaatteet menevät kuivamaan mökin nurkkaan Idunnan pesemien joukkoon. Aala pukeutuu, pujahtaa taljan alle salavihkaa. Nukahtaa. 
 
37.
200 sanaa

Idunna ei huomaa mitään, ei edes Elvar. Eivät ehkä edes huomaa epäillä, Aala ajattelee ja tuntee ohimennen syyllisyyttä. 

Hän käy katsomassa Eelasta, hoitaa vauvalle puhjennutta ihottumaa, antaa vanhukselle yrttisekoitusta nivelkipuihin. Ja yöllä, kun kaikki ovat käyneet nukkumaan, Aala karkaa ulos. Kesäyö on täynnä huumaavaa tuoksua ja vastustamatonta tenhoa, josta Naali ja Aala juopuvat. Aala huomaa turkkinsa olevan ruskea, kesävärityksen mukainen. Hän ei tiedä, olisiko se ollut ennen edes mahdollista, kun hänen hiuksensakin olivat kokonaan taikuuden haalistamat.

Seuraavan päivän Aala poimii kasveja, saapuu vasta myöhään takaisin ja nukkuu aamuun saakka. Mutta sen jälkeisenä yönä hänen on lähdettävä, rinnan päälle asettuu paino jos hän on liian pitkään aloillaan. Se pelottaisi häntä, jos Aala jäisi miettimään asiaa yhtään pidemmäksi aikaa. Mutta hän jatkaa. 

Idunnan tarkkaavaisuutta rajoittaa myös hänen uusi toimeliaisuutensa kylässä. Monilla vanhemmilla on kädet täynnä työtä, kun taas Idunnan omat ovat enimmäkseen tyhjillään. Niinpä tämä kaitsee muiden lapsia, näyttäen onnellisemmalta kuin aikoihin. Idunna nauraa nostaessaan joukon pienimmän käsivarsilleen, pyörittää lasta ympäri ja ympäri kunnes tämä kiljuu riemusta. Aala tuntee viiltävää kipua rinnassaan, mutta hautaa sen syvälle itseensä. Se ei ole todellista, vain epämääräinen tuntemus. Ei totta.

Aala ei katso Elvaria suoraan, vaikka tuntee tämän tuijotuksen itsessään. Elvar voisi nähdä Naalin hänen silmistään.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 37/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 23.09.2018 19:33:49
Voi Naali-Aala, miten suloinen oletkaan. ;__; Ja Idunna leikkimässä lasten kanssa, en kestä! Ja Naali tietysti päätti lähteä yöllisille retkille, miten musta tuntuu että joskus se koituu kohtaloksi ja tapahtuu jotain ikävää ja sitten Elvar ainakin saa tietää Aalan yöllisistä retkistä. Voi teitä höpsöjä kun aiheutatte kaikenlaista draamaa. Mutta mitäpä elämä olisikaan ilman pientä jännitystä, toisaalta. :>
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 38/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 24.09.2018 19:51:36
Luttis, Idunna ja lapset kyllä <3 Et ole ainoa jolla oli pahoja aavistuksia tuossa kohti, pian selviää!

A/N: Apuuva. Kun kirjoitin tätä teki välillä mieli nostaa kädet silmille, mutta näppiksellehän ne liimaantuivat. Oikeastaan pidän tästä osasta, vaikka kipuilua onkin tiedossa. Mitäs mieltä te olette?



38.
200 sanaa

Eräänä iltana Elvar ei tunnu nukahtavan. Naalin malttamaton vaikerrus resonoi Aalan luissa, mutta hän vaientaa sen päättäväisesti. Ei ole oikea aika, ja ehkä hänen pitäisi välillä vain pysyä sisällä niin kuin kuuluukin. Se olisi oikein, rehellistä.

Lopulta Elvar liikahtaa ja kuiskaa hänen nimeään. Aala kääntyy ympäri, katsoo Elvarin kasvoihin, ei vieläkään silmiin. Suu on liian tiukaksi piirtynyt, kulmakarvat vinksallaan.

“Olenko minä tehnyt jotain? Olet vältellyt minua siitä asti, kun... Kun työnsit minut pois”, Elvar sanoo hiljaa, nielaisee.

Paha olo hyökyy Aalan ylitse, tuska jonka hän oli jo unohtanut viiltää taas rintaa. Aala tahtoisi samaan aikaan koskettaa Elvaria ja juosta pois, niinpä hän jää paikoilleen.
 
“En ole tarkoittanut loukata sinua, jos tämä johtuu minusta”, Elvar kuiskaa, liian heikosti.

Aalan kurkkua kuristaa, Elvarin silmät hakevat hänen katsettaan mutta hän ei pysty vastaamaan. Häntä pelottaa liikaa mitä Elvar niissä näkisi. Eikä Aala kestäisi varmaan nähdä kipua toisen silmissä, äänessä se ei ole tarpeeksi todellista, se pääsee iholle mutta ei sen alle.

“Kylästä on lähdössä joukko kaatamaan puita hieman kauemmaksi metsään. Siihen menee kolme päivää. Minä ajattelin mennä”, Elvar sanoo.

Aala painaa silmänsä hitaasti kiinni ja nyökkää. Elvar jää paikoilleen, odottaa.  Aala pysyy liikahtamatta. Viimein Elvar kuuluu kääntävän selkänsä. 

Kuumat kyyneleet valahtavat Aalan poskille.
 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 38/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 24.09.2018 20:18:31
Kipuilua osiaan ;__; Voi Aala, voisitpa puhua ajatuksesi ääneen. :( Mitäköhän tapahtuu sillä aikaa kun Elvar on poissa?
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 38/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 24.09.2018 22:33:00
Aiempien raapaleiden kohdalla pitää kompata Lunalottaa: Idunna lasten kanssa, niin sympaattista, minäkään en kestä! <3 Kovin surullista vain, että se saa puolestaan Aalan olon entistä kurjemmaksi. :'( Naali-Aalasta on aina ilo lukea, tykkään kovasti siitä miten kuvailet eläimen vaistojen ja ihmismielen sekoittumista (vaikka sinänsä ristiriitaiiset fiilikset, kun Aala selvästi pakenee Naalin hahmoon omaa suruaan sen sijaan, että käsittelisi sitä). Kesä toi vuodenaikana naaliuteen oman lisänsä jotenkin. Entäs tämä uusin raapale sitten, ääää. Tahtoisin uskoa, että lyhyt ero voisi tehdä Aalalle ja Elvarille hyvääkin, mutta tässä tilanteessa se tuntuu epätodennäköiseltä. Saakohan Naali entistä enemmän vallan...   
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 40/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 25.09.2018 12:57:33
Lunalotta, niinpä, aika tuskaista tämä on. Kiitos <3

Okakettu, Aala on kyllä ihan supussa ja solmussa tunteidensa kanssa. Ihanaa kuulla, että tykkäät kuvailusta, on aina vähän haastava tasapainotella siellä. Spoilaan sen verran, että Naalia tullaan näkemään...

A/N: Tajusin, että näitähän on melkein kymmenen valmiina... Alan purkamaan näitä pois, vähän korjaillen. Kun editoin näitä tähän pohjalle, klikkasin vahingossa tätä  :D hymiötä. Miltäköhän olisi näyttänyt, kun en olisi huomannut ja tuo olisi tullut kesken angstahtavan tekstin vastaan...  ::) ;D



39.
200 sanaa
Aala ei oikein käsitä miten kaikesta tuli taas niin vaikeaa. Aamulla hän antaa Elvarille vain kevyen halauksen, tuijottaa olan yli, eikä jää katsomaan seurueen lähtöä. Sisällä tuntuu kylmältä ja rauhattomalta. 

Kaksi ensimmäistä päivää menevät hyvin. Idunna on poissa suuren osan päivästä ja Aala saa olla rauhassa. Kolmantena Idunna ilmoittaa menevänsä yöksi Lumaen luo, Nuume lähti myös kaatamaan puita ja Eelas vaatii yhä erityishuomiota, vaikka näyttää vihdoin saavan vähän väriä. Aala vastaa nyökkäyksellä, Idunna kantaa käärönsä pois jo päivällä. 

Ja niin Aala on yksin. Hän ottaa korinsa ja lähtee kiertämään ympäristöä kasveja etsiskellen. Varastot ovat jo tämän kukintovaiheen osalta melkoisen kattavat, mutta ei kai hän koskaan saa kerättyä liikaa. 

Illan lähestyessä Naali valpastuu. Se on jättänyt Aalan rauhaan viime yöt, mutta nyt Aala on jo valmiiksi ulkona ja aika kaukana kylästä. Tuuli leyhyttää hiuksia viekoittelevasti, kantaa mukanaan tuoksuja ja Aala luopuu ennen kuin tajuaakaan.
 
Hän ei muista, että Elvar palaa sinä iltana ja huolestuu löytäessään tyhjän mökin. Aala antaa Naalin viedä, jahtaa sopulia kanervikossa ja pujottelee suon poikki. Yö on jo pitkällä ennen kuin hän kiertää takaisin päin. 

Tarpeeksi lähelle päästyään hän kuulee huudon. Aala toistuu tuulessa yhä uudelleen, selkeänä ja sotkeutumatta. Sydän jysähtää raskaana kuin kivi ja painuu vatsanpohjaan.

Elvar.
 
40.
200 sanaa

Aala pääsee taas tilanteen herraksi, hylkää Naalin halun piiloutua ja lähtee juoksemaan ääntä kohti. Pian hän myös haistaa Elvarin tuoksun, tutun hajun maustettuna hädällä ja huolella. Aala lisää vauhtia, pinkoo minkä tassuistaan pääsee, vaikka kompuroikin.

“Aala!”

Nyt hän näkee Elvarin. Tällä on kädessään Aalan kori, josta näkyvät roikkuvan myös hänen vaatteensa. Aala kipittää lähemmäs, ja silloin Elvar huomaa hänet. 

“Aala?”

Aala pysähtyy istuman aivan Elvarin eteen. Tämä ojentaa kättään huojentuneena, mutta sitten hänen ilmeensä kovettuu. 

“Mitä ihmettä, Aala! Arvaa miltä minusta tuntui, kun ketään ei ollutkaan mökissä? Kukaan ei ollut nähnyt sinua, arvelivat menneen tunturiin, ja sitten löysin korin kumollaan tuulen vietävänä ja vaatteet sikin sokin!” Elvar huutaa ja viskaa korin maahan, Naali on vähällä pinkaista karkuun. 

Aala muuttuu ihmiseksi hitaasti, kuin hänen kehonsa vastustaisi sitä. Elvar polvistuu maahan ja tarttuu häntä käsivarresta, nyt Aalan on pakko katsoa suoraan. Vihasta läikehtiviin silmiin, jotka saavat Aalan sisuskalut kutistumaan kokoon. 

“Lakkaisit pakoilemasta ja olisit läsnä! Minä luulin, että me vihdoin saamme asiat järjestymään, että sinä yrität, että minä riittäisin sinulle!” Elvarin ääni särähtää, Aala ei oikein saa henkeä.

“Sinä juokset karkuun jotain mitä et itsekään ymmärrä, enkä minä jaksa yrittää käsittää. Minä olen tosi väsynyt pelkäämään koko ajan!”

Tuuli puhaltaa ylitse kovempaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 40/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 25.09.2018 23:38:38
Siitäs sait Aala, kun huolestutit Elvarin. :( Ei noin saa tehdä, senkin suloinen tyhmä höpsö. No, toivottavasti naali oppii ensi kerralla ettei saa huolestuttaa toisia noin pahasti. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 41/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 27.09.2018 18:36:55
Lunalotta, ehkä AAla ja Naali molemmat muistavat taas ottaa toiset (Elvarin) huomioon paremmin. Kiitos <3

A/N: Taas yksinäinen raapale, katsotaan julkaisenko myöhemmin illalla jo lisää kun saan tarkastettua.



41.
200 sanaa

Aalaa paleltaa. Tuuli on kylmä, eikä hänellä ole vaatteita yllään, mutta sen lisäksi hänen sisintään hyytää. Elvarin ote puristaa yhä, aivan kyynärpään yläpuolelta. Naali säikähti hetkesi piiloon, mutta riuhtoo nyt Aalaa jotta hän pudottautuisi turkkiin, livahtaisi irti ja juoksisi pois. 

Elvar hengittää syvään ja hellittää vähän, pitäen yhä kiinni. 

“Minä en halua satuttaa sinua, mutta olen yhä vihainen, käsitätkö? Olin ihan kauhean huolissani.”

Aala nyökkää kyyneleet silmissään, ja vetää täristen ilmaa sisäänsä. Elvar näyttää tajuavan, että Aala on alasti, irrottaa otteensa ja alkaa poimia hänen vaatteita maasta. Kun Aala pukeutuu, mies käy uudelleen istumaan ja painaa pään käsiinsä. 

Aala ei tiedä mitä tehdä, hän on peloissaan, itkuinen ja tuntee oman syyllisyytensä painon.

Ethän enää huolestuta minua noin. Niin Elvar oli pyytänyt, kun jääkarhu oli raadellut Naalia. Aala oli pudistanut päätään, mutta tässä sitä taas oltiin. Ainoa ero oli, että hänellä ei ole haavaa kyljessään.

Aala käy polvilleen, kietoo kätensä varovasti Elvarin ympärille ja painaa päänsä olkaan. Elvarin nuttu tuoksuu pihkapuille, eivätkä kyyneleet pysy suljettujen luomien sisällä. Elvar vetää Aalan rintaansa vasten ja hengittää yhtä katkonaisesti kuin hänkin. 

Aala ei saa sanottua olevansa pahoillaan, mutta hän pitelee Elvarista tiukemmin kiinni ja toivoo että se riittää. Ja onneksi Elvar pitelee häntä takaisin. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 43/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 27.09.2018 21:40:45
A/N: Ja tässä ovat! Näin ollen kuljemme taas parittomassa syklissä, vaikka julkaisen osia pareina... Huoh. Vaikka olen ehkä ainoa, joka tästä seikasta välittää :'D



42.
200 sanaa

Paluumatka tuntuu pitkältä, mutta Aala ei irrota Elvarista hetkeksikään. Hän suorastaan ripustautuu kiinni toisen käsivarteen, ettei vain Elvar lähtisi ja jättäisi häntä yksin (niin kuin hän ansaitsisi.)

Elvar ei sano sanaakaan.

Aurinko helottaa punertavana taivalla, ohuet pilvet yläpuolellaan hehkuen. Violettia ja vaaleanpunaista ripauksella kultaa, mutta Aalan olo on harmaa yhä, kun he saapuvat mökille. 

Elvar sytyttää nuotion tulisijaan, Aala laittaa vettä kuumumaan. Sitten hän kaivelee laukkuaan, etsii rauhoittavia yrttejä jotka kietoisivat hänet lempeään vaippaansa. Sydän lyö liian lujaa ja kämmenet ovat hikiset.

Elvar ei puhu vieläkään. Äkkiä hiljaisuus, joka heidän välillään on aina ollut niin kotoisaa, alkaa tuntua painostavalta. Se tukehduttaa Aalan, eikä veden kiehahtaminen ole koskaan kestänyt niin kauan. 

Aala tekee kaksi mukillista yrttijuomaa ja menee istumaan Elvarin luo. Hän painaa kuksan tämän käteen ja katsoo silmiin, ei halua enää salailla mitään. Viha on valunut Elvarin katseesta, tilalla heijastuu surua ja kipua.

“Teinkö minä jotain? Minä kysyin sitä sinulta, muistatko?”

Aala nyökkää ja pudistaa sitten päätään, miksi Elvar oikein kysyy kaksi kysymystä kerralla? Aala painaa kätensä ensin vasten omaa rintaansa ja sitten Elvarin, sipaisee hiuksia pois miehen kasvoilta.

“Jos sinä välität minusta, miksi teit niin? Miksi Aala?”, Elvar kysyy ääni särkyen.
 
Aala pudistaa päätään itku silmässä, eikä tiedä. 
 
43.
200 sanaa

He eivät nuku. 

Aala nojaa mökin seinään, tyhjentynyt kuksa kädessään. Elvar silittää verkkaisesti hänen hiuksiaan, pyörittelee niitä sormiensa välissä ja hipoo välillä päänahkaa. Se tuntuu uskomattoman hyvälle, eikä Aala toivo mitään muuta kuin että saa olla Elvarin lähellä. 

“Mitä minä oikein teen sinun kanssasi?” Elvar huokaisee.

Aala vääntää suupieliään ylöspäin, mutta hymy jää auttamatta alavireiseksi. 

“Se, että sinuun sattui, mutta minä en osannut, enkä saanut auttaa, tuntui pahalta. Sinä olit kuin jossain kaukana poissa”, Elvar mutisee, jatkaen Aalan hiusten silittämistä.

Aala ymmärtää sen nyt, ymmärtää olleensa typerä ja satuttaneensa Elvaria, vaikka se on viimeinen asia mitä hän haluaa. Elvarin silmät heijastavat hiljakseen lepattavaa tulta, jonka lämpö säteilee heitä kohti. Aala haluaa pyyhkiä huolestuneen kurtun pois Elvarin kasvoilta, unohtuu tuijottamaan. 

“Aala?”

Aala nostaa kätensä Elvarin niskaan, nojautuu lähemmäs ja suutelee. Pitkään, lempeästi ja hitaasti. Elvar vetää häntä varovasti lähemmäs, kunnes he istuvat sylikkäin. Aala nojautuu Elvarin rintaa vasten, painaa suukon vielä korvan alle ja jää siihen. Elvar pitelee häntä aiempaa lempeämmin, painaa nenänsä päälaelle ja lipuu hitaasti uneen. 

Aala hymyilee ja sovittaa hengityksensä samaan rauhalliseen tahtiin. Vast’edes hän kuuntelee Elvaria paremmin, pitää hänet lähempänä, vaikka tekisi kipeää. Toisen sulkeminen pois ei selvästi ole toimiva suojelukeino.

Näin heidän kuuluu olla, yhdessä sylikkäin. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 43/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 28.09.2018 00:33:20
Toi viimenen lause <33333 Sä osaat kirjottaa ihmisten tunteista niin hyvin :-* ja öö, mun mielestä vettä ei laiteta kuumumaan vaan kuumenemaan? x) Vai onko tää joku murre-ero? Kiitos kuitenkin näistä osista <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 45/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 03.10.2018 20:50:46
Lunalotta, kiva että tykkäsit, minustakin lopetus oli söpö ;3 Ja joo, kieliopillisesti oikein olisi kai kirjoittaa kuumenemaan... Ainakin omassa sekalaisessa murteessani kuumumaan on sellainen kotoisen oloinen ilmaisu :'D

A/N: Lisää osia, ylläripylläri. Ei minulla muuta sanottavaa, seuraava on vähän kokoava raapale mutta yrittäkää kestää :>



44.
200 sanaa
Kaikki ei ole heti täydellistä, ei tietenkään, mutta asiat ovat taas paremmin. Elvar hymyilee Aalalle, hipaisee silloin tällöin ohi mennessään sormillaan hänen sormiaan. Aala katsoo Elvaria silmiin ja hymyilee takasin, sitä vaivatonta pientä hymyä.

Idunna etääntyy vähitellen, ja muuttaa lopulta käytännössä kokonaan pois mökistä. Lumae on ottanut hänet omakseen kuin tyttären, ja hän pääsee sieltä helpommin muiden lapsien luo. Idunna kuulemma auttaa myös useissa kotitaloustöissä aina kuin ennättää. Naiset pitävät häntä taivaan lahjana, ja ehkä hän onkin. 

Aalaa hymyilyttää väkisinkin, kun hän ajattelee naisia naima-ikäisten poikiensa kanssa pörräämässä Idunnan tuntumassa. Pojat eivät tosin näytä erityisen vastahakoisilta. 

Se tarkoittaa että he ovat kaksin. Elvar hakeutuu usein yöllä kiinni Aalaan ja pitelee hänestä kiinni, mikä on tavallaan suloista. Mutta Aalalle tulee usein kuuma ja rajoitettu olo, jonka jälkeen hän kiemurtelee irti yrittäen olla herättämättä toista.   

Aala tietää, että Neuvosto jatkaa yhä uuden shamaanin etsimistä, mutta hän ei jaksa olla asiasta erityisen huolissaan. Elvar on hänen kanssaan, he voivat murehtia asiaa sitten jos tulee tarve. Ja kuka tietää, ehkä heille riittää tilaa täällä. 

“Minä olen aika lähellä onnellista nyt”, Elvar naurahtaa halatessaan häntä. 

Aala suukottaa Elvaria suupieleen, olo on kevyempi ja lämpimämpi jälleen. Hän ei ajattele liikaa, levottomuus pysyy poissa. Aalakin on onnellinen. 

45. 
200 sanaa

Elvar veistää puukon kahvaa kyykistyneenä tulen ääreen, niin että lastut lentävät suoraan liekkeihin. Sormet kokeilevat tuon tuostakin työn jälkeä, pyörittävät kahvaa ympäri ennen kuin Elvar vuolee uuden siivun pois. Aalan katse on juuttunut käsien liikkeeseen, eikä hän ensin edes tajua että Elvar puhuu hänelle.
 
“Vaikuttaako hyvältä?”

Aala kurtistaa kysyvästi kulmiaan. Elvar viittaa häntä tulemaan lähemmäs, ja painaa puukon hänen käteensä. 

“Kokeile sitä. Se on sinulle”, Elvar sanoo, ja antaa sormiensa luisua pois Aalan kädeltä. Kun ne koskettavat Aalan ranteen sisäpintaa, molemmat säpsähtävät ilman syytä. 

Aala tapailee kahvaa kädessään. Sen pinta on vielä hieman rosoinen, mutta Aala tietää Elvarin tarkoittaneen ennemminkin yleisvaikutelmaa. Pituus on oikea, ja muoto kaareutuu kämmenpohjaa vasten tukevasti. Terä on vielä hiomaton. 

“Minusta se näyttää hyvältä”, Elvar sanoo hiljaa.

Aala nyökkää, ja ojentaa puukon takaisin. Elvar alkaa vuolla pois ohuita lastuja, tasatakseen pinnan. Aala pakottaa itsensä liikkeelle, ettei hän jäisi vain seisomaan Elvarin viereen. Ruoka ei valmistu itsekseen.

Puukko on valmis jo samana iltana. Elvar lupaa tehdä nahkaisen tupen seuraavana päivänä, Aala suukottaa kiitokseksi Elvarin karheaa poskea. Elvar vie kätensä varovasti Aalan kaulalle, aivan leukaperien alle. Toivottavasti tämä ei tunne miten syke kiihtyy, vaikka tietysti tuntee. Sitten Elvarin huulet ovatkin jo hänen omillaan, eikä moinen jaksa kiinnostaa häntä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 45/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 04.10.2018 17:25:50
Voi, nyt nää on onneksi taas niin söppänöitä. Ja Elvar ja Aala saa olla ihan rauhassa kahdestaankin! Mainiota, nyt kun et kehitä tähän taas jotain sotkuja niin on hyvä näin :3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 45/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 09.10.2018 19:20:28
Ah, kylläpäs tässä ehti tapahtua paljon sitten viime kommenttini, noin niinkuin tunteiden puolesta, mutta ihanaa että lopputulos oli (ainakin näillä näkymin) onnellinen. :') Välienselvittely Aalan ja Elvarin välillä oli surullista lukea mutta kuitenkin odotettu, ja Elvarilla oli oikeuskin suuttua Aalan välttelystä. Näitä uusia raapaleita lukiessa tuli taas mieleen se, miten paljon Elvar on tämän tarinan aikana kasvanut, se miten hän ei pakene tunteitaan tai epämiellyttäviä tilanteita, ja kertoo avoimesti tunteistaan silloin, kun Aala ei siihen kykene.

Lainaus
“Minä olen aika lähellä onnellista nyt”, Elvar naurahtaa halatessaan häntä. 
Aala suukottaa Elvaria suupieleen, olo on kevyempi ja lämpimämpi jälleen. Hän ei ajattele liikaa, levottomuus pysyy poissa. Aalakin on onnellinen. 
<3 Surullisen draaman jälkeen tällaisesta onnesta oli ihana lukea - pidin myös todella paljon viimeisestä raapaleesta ja siitä että Elvar vuoli Aalalle puukon. Jotenkin näille kahdelle ominaista välittämistä. Kaikki on nyt niin hyvin, että vähän hermostuttaa, mitä on luvassa seuraavaksi - tuleeko uusi shamaani sotkemaan kuvioita? Joka tapauksessa, kiitos jälleen! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 47/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 13.10.2018 19:50:10
Lunalotta, kivaa että söpöys puree :3 Yritän ole kehittämättä heti draamaa, en edes tajua mistä se alun perin taas tuli xD

Okakettu, yritän vielä hetken pitää pääpainon Aalan ja Elvarin suhteessa, joten uutta draamaa ei tarvitse heti pelätä :'> Minusta on kivaa miten olet huomannut Elvarin kasvaneen! Nyt kun Aala ei voi kertoa miltä hänestä tuntuu, on toisen oltava hieman aktiivisempi. Kiitos kommentista <3

A/N: Tuntuu että tarina ei etene yhtään, mutta noin tunnetasollahan on tapahtunut vaikka mitä! Muuttelin näitä aika reilusti että sain sanamäärät kohdilleen, toivottavasti ei jäänyt virheitä.



46.
200 sanaa

Kuumuus ja auringon paahde yllättävät Aalan, kun hän on  metsänreunassa keräämässä kasveja. Rämmittyään takaisin möykkyisen maaston yli hänen vaatteensa ovat tarttuneet nahkeina ihoon. 

Ripustettuaan yrtit roikkumaan katosta pieninä kimppuina Aala tarttuu sankoon ja alkaa kantaa vettä huuhdellakseen itsensä. Hiusten pesua varten hän laittaa vesipadan tulelle.

Aala on kantamassa viimeistä sangollista, kun Elvar laahustaa istumaan mökin edustalle varjoon. Tämä näyttää hikiseltä ja pölyiseltä.

“Katkoimme runkoja”, Elvar vastaa Aalan kulmien kohotukseen, “Ajattelitko peseytyä? Näin korvon lattialla.”

Aala nyökkää.

“Älä kaada vettä pois, kun olet valmis.”

Aala hymyilee ja sipaisee märkiä hiuksia pois Elvarin otsalta. Tämä jää istumaan ulos, kun Aala kaataa viimeisen sangollisen vettä korvoon, huuhtelee tahman iholtaan ja hankaa hiuksiaan yrteillä ja kuumalla vedellä. Aala ei halua enää samoja likaiselta tuntuvia vaatteita ylleen, vaan pukee kevyen villamekon. Hän ottaa mukaansa raikasta vettä Elvarille. 

“Kiitos, kamala jano”, Elvar hymyilee ja juo kaiken parilla kulauksella. Seisomaan nouseminen näyttää kömpelöltä, Elvar irvistää olkapään vääntyessä aavistuksen. Aala kohottaa kulmiaan ja seuraa Elvaria sisälle, käskee ottamaan paidan pois ja tunnustelee olkapäätä. Elvar osaa hallita ilmeensä hyvin, mutta Aala tuntee toisen liian hyvin. 

“Älä näytä noin toruvalta”, Elvar mutisee. 

Olkapää on venähtänyt, tyytyväiseltäkö hänen pitäisi näyttää? Aala pyörittää päätään, joskus Elvar on ihan hölmö. Mutta rakas, onnekseen. 
 
47.
200 sanaa

Olisi helpompaa, jos nivel olisi sijoiltaan. Ihon alla on vamma, jota Aala ei voi silmin eikä tunnustelemalla havaita, ja yleensä ne kipuilevat pitkään. Pienellä liikuttelulla selviää, että Elvar saa käden töin tuskin vaakasuoraan. Halkojen hakkaaminen, painavien asioiden kantaminen ynnä muu saa jäädä hetkeksi.

Peseytyminenkään tuskin luonnistuu. Aala hengittää syvään ja tarttuu kauhaan sekä yrttikimppuun.

“Kuule, ei sinun tarvitse”, Elvar sanoo. 

Aala katsoo Elvaria silmiin niin pitkään, että toinen ymmärtää riisua loppuun. Hän kiertää selkäpuolelle ja aloittaa hiusten pesemisestä. Vesi valuu pitkin vartaloa ja huuhtelee jo osan liasta mennessään. Aala ei katso Elvarin ilmettä kiertäessään pesemään rinnan, viimeiseksi hän jynssää hikeä irti selästä. 

Käsi liukuu vaivattomasti hartian lihaksia pitkin ja pysähtyy kipeälle olkapäälle. Aala pakottaa hengityksensä tasaisemmaksi ja menee penkomaan laukustaan tarpeita salvaa varten. Rentouttava yrttijuomakin voisi olla hyväksi, se vie pois kipua ja turvotusta. 

Elvar kuivaa alavartalonsa kömpelösti ja pukee housut ylleen. Aala kiirehtii ottamaan pyyhkeen, hankaa hiuksia kuivaksi yrittäen olla kiskomatta turhaan. Hän haroo sormillaan takut pois ja leikkaa hiukset viimein lyhyemmiksi. 

Aala pyyhkii veden ja hiukset Elvarin olkapäältä, hieroo salvaa kipeään kohtaan. Vähitellen kivun kiristämät lihakset rentoutuvat, Aala miettii millaista olisi antaa kätensä liukua selkää pitkin kyljelle, ja... 

Aala astahtaa kauemmas ja pyyhkii kätensä. Hänkin tarvitsee jotain rauhoittavaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 47/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 13.10.2018 20:04:34
Lainaus
Olkapää on venähtänyt, tyytyväiseltäkö hänen pitäisi näyttää? Aala pyörittää päätään, joskus Elvar on ihan hölmö. Mutta rakas, onnekseen. 
<3 <3 Oi että, kylläpä tarjoilit ihanaa tunnelmointia lauantai-illan iloksi! En edes tiedä mitä sanoisin näistä uusista osissa, paitsi että rakastin kaikkea niissä. Aala katsoo Elvaria silmiin niin pitkään, että toinen ymmärtää riisua loppuun, äää, ja kaikki sen jälkeinen! Paljas iho ja jännite ja jotakin rauhoittavaa kaipaava Aala. Ihanaa, että Elvar sai myös viimein tukanleikkuunsa. :') Ei aina tarvitse olla tapahtumassa suuria, varsinkin kun tunnepuolella on meneillään vaikka mitä, kuten sanoit. Kiitos hirmuisen paljon näistä uusista osista!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 47/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 14.10.2018 16:04:31
Jännitteitä ilmassa, paljasta ihoa ja Aalan tarve rauhoittavalle... Herkullista ;) Tää oli nyt tällanen hätäinen "ekat ajatukset tekstiä lukiessa"-kommentti, koska mulle on kohta tulossa ystävä käymään ja päätin selata finin odotellessa (hän tulee siis 3h ajomatkan päästä). Kiitos näistä osista! :-*
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 48/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 14.10.2018 18:46:21
Okakettu, ihanaa että tykkäsit tästä vähän enemmän UST -painotteisestakin tekstistä! Vielä vähän lisää sitä luvassa. Kiitos kommentista <3

Luttis, arvasin että tykkäät ;> Tuo on juuri hyvä kommentti, kivaa saada tietää miltä lukeminen oikeasti tuntui! Kiitos <3

A/N: Vielä yksi osa jatkoa edellisille ;3 Toivottavasti ei tullut liian sekavaa!



48.
200 sanaa

Kuumaa vettä on vielä sopivasti juomaa varten. Aala murentaa valitsemansa kasvit tavallista huolellisemmin, kiroten samalla lämpimäksi muuttuneita poskiaan. Vesi läikkyy, mutta Aala saa kaadettua tarpeeksi kahteen mukiin.
 
“Kiitos”, Elvar sanoo ja ottaa ojennetun kuksan vastaan.

Katseet tarttuvat kiinni toisiinsa. Aala hengittää oudon pinnallisesti, typerä sydän hakkaa hakkaa hakkaa ja Elvar vetää Aalan itseensä kiinni. Hän tuntee paljaan ihon sormiensa alla, huulet omiaan vasten. Aala ei saa ajatuksiaan kasaan, vastaa vain suudelmaan asettaen kätensä Elvarin paljaalle selälle. Iho on kuuma, karvat kutittavat kämmenpohjaa.

Kuksa kolahtaa lattialle. Elvarin sormet hapuilevat hänen leukaansa, korvan taakse, niskaan. Kylmät väreet juoksevat Aalan selkää myöten. Toinen käsi lepää hänen lanteillaan, se, joka on kipeä. Kämmen tuntuu lämpimältä villamekon läpi. 

“Aala”, Elvar kuiskaa hänen huulilleen.

Aala kohottaa katseensa kaulakuopasta Elvarin silmiin. Tämä päästää kätensä valumaan Aalan niskasta, silittää häntä hitaasti. Aalasta tuntuu että hän on unohtanut miten hengittää. 

Vatsanpohja kutistuu kippuraan. Elvarin kosketus saa tuntemukset vilistämään villeinä ympäriinsä, Aalan hengästymään ja pyörälle päästään. Kaikki tuntuu hyvälle, mutta häntä myös pelottaa.

Käsi kupertuu takaisin niskaan, ennen kuin Elvar kumartuu suutelemaan häntä uudelleen. Lempeämmin, viipyilevästi, irrottautuen lopulta kokonaan.
 
“Ei meillä ole kiire”, Elvar vakuuttaa ääni käheänä.
 
Aala hymyilee, nojautuen Elvarin rintaa vasten. Nenässä tuoksuu puhdas iho ja yrtit, suopursu. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 48/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 14.10.2018 20:49:20
Kyllä minulle aina kelpaa UST, etenkin näin hyvin kirjoitettuna. :D En jostakin syystä ajatellut, että tämä uusi raapale jatkuisi siitä mihin edellinen jäi, sehän oli sitten suoranainen cliffhanger. Mutta siis, parempi näin! Tässä oli kuvattu tosi hienosti Aalan ja Elvarin läheisyyttä, ja nimenomaan sitä fyysisempää puolta, mikä on molemmille vielä uutta. Etenkin tästä kohdasta pidin paljon:

Lainaus
Katseet tarttuvat kiinni toisiinsa. Aala hengittää oudon pinnallisesti, typerä sydän hakkaa hakkaa hakkaa ja Elvar vetää Aalan itseensä kiinni. Hän tuntee paljaan ihon sormiensa alla, huulet omiaan vasten. Aala ei saa ajatuksiaan kasaan, vastaa vain suudelmaan asettaen kätensä Elvarin paljaalle selälle. Iho on kuuma, karvat kutittavat kämmenpohjaa.
Saat aina kerrottua hirmu paljon suhteellisen vähällä. Jo tuo katseet tarttuivat kiinni toisiinsa, siinä yksin välittyy niin hyvin se keskinäinen vetovoima ja ja. Hyvä kuitenkin myös, ettei tarvitse olla kiire. Kiitos jälleen jatkosta! <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 50/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 19.10.2018 20:34:01
Okakettu, juu, olisin voinut jättää tuon sikseenkin mutta jatkoinpahan vielä vähän kun alkuun olin päässyt ;> Kiva kun tykkäsit, arvaan että saatat pitää näistäkin osista!

A/N: Nyt annetaan suhteen hautua vähän ja katsotaan taas toisaalle.



49.
200 sanaa

Ovelta kantautuva koputus saa Aalan ajattelemaan, että joku kyläläisistä varmaan kaipaa apua. Hän jättää työnsä, pyyhkii kädet nopeasti mekon helmaan ja menee avaamaan. Oven takana on kuitenkin Idunna, käsissään vastaleivottu leipänen. 

“Hei Aala. Ajattelin pistäytyä käymään, jos se sopii?” Idunna sanoo ojentaen tuomisiaan.

Aala nyökkää, ottaa leipäsen vastaan ja päästää Idunnan peremmälle. 

“Eelas voi paremmin, aurinko saa hänet iloiseksi. Muutenkin meillä menee ihan hyvin”, Idunna kertoo katsellen ympärilleen, “Onko Elvar ulkona?”

Aala nyökkää hymyillen ja kohauttaa sitten harteitaan. Elvar sanoi, ettei rasita kättään liikaa ja pysyy poissa hankaluuksista, mutta Aala ei tiedä tarkkaan missä toinen on. 

“Mukavaa että teilläkin menee hyvin. Te olitte vähän, noh, kireitä kun lähdin”, Idunna sanoo irvistäen pahoittelevasti, sipaisee hiuksiaan korvan taakse.
 
Aala irvistää myös ja astuu vähän lähemmäs. Idunna vaikuttaa erilaiselta, eikä tämä ole vielä paljastanut syytä tuloonsa. Aala hymyilee ja kallistaa päätään odottavasti, niin että Idunna naurahtaa. 

“Minä vähän toivoinkin että olisit täällä yksin. Haluaisin puhua sinulle. Minä... Sinä olet ystäväni, eikö niin? Olet aina yrittänyt olla minulle kiltti, olla tukenani silloinkin kun olin allapäin.”

Aalan suupielet värisevät, kun hän nyökkää. Ystäväni. Se tuntuu kauniilta asialta. Idunnan pieni hymy kasvaa, kun hän tarttuu Aalaa kädestä ja nojautuu lähemmäs, silmät tuikehtien.

“Minä taidan olla rakastunut.”
 
50.
200 sanaa

Aala räpyttelee hetken silmiään ja puhkeaa sitten leveään hymyyn. Idunna näyttää levottomalta, mutta ei hermostuneella vaan jokseenkin säteilevällä tavalla. 

“En tiennyt kelle muulle kertoisin”, Idunna kuiskaa, hymyilee.

Aala halaa ystäväänsä, sillä kerrankin on tapahtunut jotain heidän molempien kannalta onnellista. Sitten hän kohottaa kulmiaan ja virnistää niin kujeilevasti kuin osaa. Se on Aalalle vähän uutta, mutta Idunna punastuu ja hänen sisällään läikkyy riemun kaltaista valoa.

“Hänen nimensä on Mijé”, Idunna aloittaa hymyillen, “hän on todella mukava minulle, samoin hänen sisaruksensa ja vanhempansa. Mutta minusta tuntuu että Lumae pitäisi enemmän Ullesta.”

Idunna lopettaa puhumisen ja vääntelee käsiään. Aala pehmentää ilmeensä mahdollisimman lempeäksi, tarttuu Idunnan käsiin kädellään ja vie toisen rintansa päälle. 

“Minä tahtoisin Mijèn, mutta... Lumae on kuin... kuin äiti minulle”, Idunna mutisee yhä epäröiden. 

Aala nyökkää, osoittaa Idunnaa, koskee jälleen rintaansa ja puristaa kättä tiukemmin. Idunna kurtistaa kulmiaan.

“Oletko varma ettei hän pahastu? Minulle ei jää muuta kuin te, jos...”, Idunna puraisee huultaan ja kääntää katseensa.
 
Aalan on vaikea käsittää sitä. Ei kai Idunna luule tulevansa hylätyksi? Lumae otti tytön vapaaehtoisesti luokseen, koska pitää Idunnasta. Mutta sitä tämä tosiaan pelkää. Tulevansa jätetyksi, kuten aikanaan. Aala muistaa, ettei Idunnan äiti aina kohdellut tytärtään hyvin.

Aala pudistaa päätään ja ottaa Idunnan uuteen halaukseen.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 50/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 19.10.2018 21:46:09
Oi kyllä, tykkäsin!! Ensin USTia ja sitten heti perään Aala & Idunnaa, kylläpäs sinä nyt hemmottelet minua. <3 Ahh, näissä osissa oli kaikkea ihanaa, Idunna avautumassa Aalalle, sanomassa Aalaa ystäväkseen, Aalan reaktio! Kujeileva Aala ja halaus ja. Ovathan he kokeneet jo niin paljon yhdessä, että oli jo aikakin, heh. Ja sitten kun vielä miettii, millaisesta alkuasetelmasta he ovat tähän päätyneet, oijoi. Olen niin iloinen. :,)

Lainaus
“Minä taidan olla rakastunut.”
Ihanaa, että myös Idunna vaikuttaa löytäneen jonkun, toivottavasti tämä Mijé tullaan tapaamaan jossakin vaiheessa. En pistäisi myöskään pahakseni extra-osaa tahi vastaavaa Idunnan näkökulmasta tältä osin, jos inpiraatio sattuu iskemään. :) Oli kieltämättä surullista, että Idunna tuolla tavoin hermoili Lumaen reaktiota menneisyyden takia. Hän ehdottomasti ansaitsee onnensa, jospa kaikki sujuu siis hyvin. Ja onneksi hän sai kerrottua Aalalle asiasta. Kiitos paljon uusista osista!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 52/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.10.2018 20:41:05
Okakettu, ihanaa että löysit kaikkea ihanaa : D Jep, Idunna ansaitsee onnea siinä missä Aala ja Elvarkin, en ole päästänyt tyttöparkaa helpolla. :'> Kiitos kommentista!

A/N: En oel oikein tyytyväinen näihin osiin, dialogiakin on paljon. Mutta koska halusin kohtauksen menevän tietyllä tavalla, niin... Oli miten oli, toivottavasti te viihdytte. Pus <3



51. 
200 sanaa

“Tulisitko sinä minun mukaani? Sinä olet niin rohkea”, Idunna sanoo.

Aala päästää äänettömän naurahduksen. Mitä Idunna oikein tarkoittaa? Ei Aala ole rohkea, hän pelkää koko ajan, pakoilee ja tekee virheitä. Idunna itse on rohkea, lähti kylästä vapaa-ehtoisesti, otti uudet tilaisuudet vastaan aina odotuksella, ei kauhulla kuten hän. 

“Kyllä olet. Sinä uskalsit tehdä väärin, otit vastuun teoistasi vaikka se olisi voinut tarkoittaa teloitusta. Shamaanina laitoit kaiken muun itsesi edelle, kävit vaikka kuoleman rajalla ja valvoit öitä kuumeisten vierellä. Sinä olet vahva, Aala.”

Idunna katsoo häntä kuin itse uskoisi sanomansa. Aala ei tiedä, mitä hänen pitäisi ajatella.

“Tule mukaani, kun puhun Lumaelle”, Idunna pyytää, ja Aala myöntyy.

Kesäilma on lempeä, taivaalla on sadepilviä mutta maa on vielä kuivaa. Idunna kulkee edellä yrittäen näyttää huolettomammalta kuin onkaan. Lumae on sisällä kaikkien lasten kanssa, Nuume jossain poissa. 

“Idunna, kultaseni, mietinkin että -, Aala, mukava nähdä. Eelas voi niin paljon paremmin”, Lumae sanoo ilahtuneena. 

Aala vilkaisee sivulleen. Eelas istuu muiden lasten joukossa käpylehmillä leikkien. Suupielet kurkottavat itsestään hieman ylöspäin, samalla kun Lumae jatkaa.

“Hän on syönyt jo vähän pehmeäksi haudutettua lihaa, ja Idunnasta on ollut iso apu.”

Lumae hymyilee niin leveästi, että pienet silmät siristyvät sikkaraan. Idunna on tosiaankin hölmö, jos pelkää Lumaen hylkäävän hänet. 
 
52.
200 sanaa

Aala nykäisee Idunnaa kyynärpäästä.
 
“Olet niin kiltti minulle. Muuten -”

“Olin jo unohtaa, Mijè kävi täällä. Hän etsiskeli sinua”, Lumae sanoi.

“Niinkö?” Idunna punastui.

“Kyllä vain. Ja Ujken kävi kysymässä keneltä hänen poikansa tulisi pyytää sinua puolisokseen, Nuumelta vai veljeltäsi. Mitä mieltä olet?” Lumae kysyi.

“En ole varma”, Idunna sanoi, “te olette minulle kyllä läheisiä. Ulleko siis tahtoo pyytää minua?” 

“Totta kai, jokainen naimaton miehenpuoli haluaisi tuollaisen vaimon”, Lumae sanoo mutkattomasti, hämmentää keitostaan tulen yllä ja kallistaa päätään. 

“Veljesi pitäisi kuitenkin varmaan päättää asioistasi. Hän ja Nuume tulevat niin hyvin toimeen että he ovat samaa mieltä kumminkin.”

Aala hymyilee. Ehkä Elvar on nytkin Nuumen kanssa jossain. Idunna näyttää unohtaneen asiansa, joten Aala nyhjäisee tätä taas.

“Minä oikeastaan mietin... Mitä mieltä te olette Mijèstä?”, Idunna kysyy vaihtaen painoa jalalta toiselle.

“Mukava nuorimies. Pidätkös sinä hänestä? Hänkin taitaa välittää sinusta”, Lumae myhäilee silmää iskien. 

“Mi-, minä luulin että Ulle olisi...”Idunna takeltelee punastuen syvemmin.

“No, hän on toki rakkaita perhetuttuja, mutta kun valinnanvaraa on, tee se mikä tuntuu oikealta”, Lumae sanoo. 

Idunna syöksähtää halaamaan naista, Lumae silittelee hänen hiuksiaan. 

“Sinä höpsö, Ummi ainakin ilahtuu kun autat häntä lastenhoidossa. Hän pitää veljestään kovin”, Lumae mutisee.

Aala jättää uuden annoksen yrttisekoitusta, ennen kuin lähtee takaisin.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 52/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 23.10.2018 19:44:59
Jee, hienoa että jatkettiin yhä Idunna & Aala -tunnelmissa. :) Onneksi Idunnan ei tarvinnut murehtia Lumaen mahdollista reaktiota tämän pitempään, ja se oli myönteinen Mijèn suhteen - kuten toki kuuluukin, kun kyseessä on Idunnan oma elämä. Nyt vain Mijè itse vielä näyttämölle, olen hirmu utelias hänen suhteensa! Lumae oli tässä ihanan mutkaton, ja pidin todella paljon tuosta alun Aalan ja Idunnan keskustelusta. Molemmilla on omat vahvuutensa ja ansionsa, jotka toinen saattaa välillä nähdä tarkemmin. Idunna kutsumassa Aalaa vahvaksi lämmitti mieltä, sillä kyllä hänkin ansaitsee ehdottomasti tunnustusta, vaikka on tehnyt myös virheitä. Mutta kukapa ei olisi. Kiitos jälleen jatkosta! <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 54/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 29.10.2018 20:34:45
Okakettu, kivaa että pidit, toivottavasti saat tyydytettyä osan tiedonjanostasi piakkoin! Näissä raapaleissa ei Mijéa vielä ole, kun nämä menivät taas höpsöiksi. Kiitos <3

A/N: Taas hieman juonettomampaa pätkää.



53.
200 sanaa

Elvarille selviää, että reippaan kävelymatkan päässä metsän takana on pieni järvi, jossa kyläläiset kalastavat kesäisin. Sieltä pyydetään kuulemma kesällä haukea, joskus kuhaakin. 

“Nuume pyysi minut mukaan huomiselle retkelle.”

Aala suukottaa Elvaria suupieleen ja laskee kätensä kipeälle olkapäälle. Elvar virnistää.

“Minä olen aina varovainen. Tiedäthän.”

Aala muksauttaa Elvaria rintaan ja pyöräyttää silmiään. Olisikin, niin Aalan ei olisi tarvinnut vahtia toista sydän sykkyrällä. Elvar painaa hänen huulilleen lepyttelevän suukon. 

“Oikeasti, minä lupaan. Ja tuon kalaa illalliseksi.”

Aalan vatsanpohja tuntuu naurettavan pehmeältä, hän tyytyy nyökkäämään. Elvar käy ilmoittamassa lähtevänsä mukaan, samalla kun Aala jää tarkistamaan varastojaan. Kuten hän arvasikin, osa yrteistä on loppu, eikä kaikkia löydy hänen kuivaamistaan. Pitää taas käydä shamaanimökissä.
 
Aala ottaa laukkunsa ja kävelee lyhyen matkan tyhjillään olevan mökin ovelle. Tällä kertaa hän vetää syvään henkeä, ennen kuin astuu sisään tuttujen tuoksujen ympäröimään huoneeseen. Savu ja yrtit tuoksuvat nykyään myös heidän mökissään, mutta eivät näin kokonaisvaltaisen huumaavasti. Päihdyttävästi.

Kuin huomaamattaan Aala asettaa askeleensa tuttuun poljentoon, kiihtyvän sykkeen tahtiin. Hän tanssahtelee peräseinän yrttihyllylle ja täyttää varastonsa, kädet tärisevät aavistuksen. Aala tuntee olonsa oudon syylliseksi, yrittää hillitä itsensä. 

Elvar on jo sisällä kun hän palaa. Aala ripustaa laukun seinään iskettyyn puutappiin vaitonaisena, Elvar vaikuttaa ymmärtävän ja antaa hänelle tilaa. 

Syvään hengittäminen auttaa.
 
54.
200 sanaa

Aala herää aikaisin aamulla, kun valo on vielä vaaleaa ja hädin tuskin tihkuu sisään mökkiin. Elvar yrittää hivuttautua hiljaa pois hänen viereltään, mutta luopuu Aalan nostaessa päätään. 

“Lähden sinne kalastamaan”, Elvar kuiskaa ja silittää Aalan hiuksia. 

Kun hän yrittää nousta, Elvar painaa hänet takaisin makuulle.

“Nuku sinä vaan”, Elvar sanoo suukottaen hänen poskeaan.

Aala päättää totella Elvarin mieliksi ja sulkee silmänsä. Elvar kiemurtelee nutun päälleen tavallista työläämmin olkapään takia, ottaa kauhalle vettä leiliin ja suolalihaa taskuunsa. Aala kuuntelee ääniä, saapikkaiden jalkaan vetämistä ja sitä kuinka ovi painuu hiljaa kiinni. 

Hän makaa aloillaan pitkältä tuntuvan ajan, kääntää kylkeään ja yrittää rentoutua. Hiljaisuus ja silkka tyhjyys tuntuvat ylivoimaisilta, Aala huomaan kaipaavansa Elvarin  vartaloa ja hengityksen ääntä vierelleen. 

Nukkumisesta ei enää tule mitään, joten Aala nousee ylös, sytyttää tulen keittääkseen vettä. Hän pukee ylleen ja hauduttaa kulhoon yrttijuomaa, jota siemailee kunnes aurinko kiipeää korkealle ja koko kylä herää. Hän hakee vettä ja lisää puita, syö vähän. 

Päivällä häneltä kysytään lääkettä vatsavaivoihin ja Aala tekee pussiin sopivaa sekoitusta. Hän selittää yrttijuomaa tulevan juoda kupillinen aamuisin, vanhus taitaa ymmärtää.

Aala kerää kasveja, ripustaa niitä kattoon. Odottaa. 

Kun Elvar astuu ovesta sisään, Aala kapsahtaa tämän kaulaan. Elvar nauraa ja kietoo kädet hänen ympärilleen, sitoo palaset yhteen.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 54/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 29.10.2018 22:59:02
Toistan vähän itseäni, mutta kuitenkin, aiemman draaman jälkeen tällaisesta helposta ja suloisesta yhdessäolosta on erityisen mukavaa lukea. :) Kontrasti Elvarin aiempaan lähtöön ja poissaoloon on näissä uusissa osissa eritoten suuri ja huojentava, vaikka Aala vähän levoton ymmärrettävästi onkin. Miten suloinen lopetus, ihanaa nähdä nämä kaksi yhdessä onnellisina. <3 Toisaalta Aalan hetki shamaanimökissä pysäytti, se miten menneisyys painaa ja kalvaa yhä, mutta siitä on vain selvittävä. Onneksi Elvar osaa antaa myös tilaa. Kiitos jälleen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 54/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 30.10.2018 16:50:05
Sitoo palaset yhteen, oi kyllä <3 Näitä oli ihana lukea ööö 6 tai 7 peräjälkeen? :D Voisikin samantien ahmia koko LP:n alusta loppuun ja tän LJ:n alusta tähän asti. x) Kuulostaa suunnitelmalta! Mutta nyt mun pitää höttöfiiliksissäni palata odottelemaan, kun kaveri tulee käymään kohta (taas kaveri on tulossa just kun oon lukemassa LJ:tä :D harmi etten pysty lukemaan tätä junassa, puhelimella kun on raivostuttavaa yrittää selata finiä, kiitos voiceoverin ja sen että oon tottunut tekemään tätä koneella. No, ehkä mä sitten spämmin koko junamatkan sun luokse viesteillä ;D kolme viikkoa enää!)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 56/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.11.2018 21:07:34
Okakettu, mukavaa että kevyempi maistuu. Katsotaan mitä pidät tästä. Kiitos <3

Luttis, ihanaa nähdä sinut taas täällä <3 Kuulostaa työläältä suunnitelmalta, mutta siitä vain :'> Tämä on vähemmän söpöä, mutta ehkä se ei haittaa.

A/N: Hmm. Olen vähän jemmaillut näitä, koska en ole varma seuraavan raapaleen sujuvuudesta. En taida kuitenkaan osata sille mitään, joten olakaa hyvät!



55.
200 sanaa

“Onko Elvar täällä? Id-, Idunnan veli?” 

Aala tajuaa siinä samassa kuka ovella on. Hän pakottaa itsensä nyökkäämään ja laskemaan nuorukaisen ohitseen mahdollisimman ystävällisesti, jos niin yksinkertaisesta eleestä on mahdollista välittää mitään sellaista. Oikeastaan hän olisi vain halunnut jäädä paikoilleen tutkiskelemaan tulijaa tarkemmin.
 
Onnistuu se toki yhä sisälläkin. Mijè jää seisomaan leveä selkä häneen päin, vain muutaman askeleen matkan päähän. Kun Elvar nousee seisomaan Aala huomaa Mijèn olevan hieman tätä lyhyempi. 

“Oliko sinulla asiaa minulle?” Elvar sanoo. 

“Kyllä”, Mije sanoo ja hengittää syvään, “tulin pyytämään sisartanne puolisokseni.”

Hermostuksestaan huolimatta nuorukainen seisoo ihailtavan ryhdikkäänä, vääntelemättä käsiään. Aala kiertää Elvarin vierelle, vilauttaa tälle pienen hymyn ja kääntyy takasin Mijéen päin. Tällä on vankkapiirteiset kasvot ja rehti ilme, tummat hiukset on sidottu siististi niskaan. 

“Voinko luottaa siihen, että kohtelet häntä hyvin? Huolehdit, että hänellä on aina katto päänsä päällä, sekä kylliksi halkoja ja nahkoja suojaksi kylmyydeltä? Kylliksi ruokaa jolla hän voi ravita perheensä?”

Aala ihmettelee hetken mistä Elvar on oppinut virallisen kaavan, mutta asia unohtuu kun vuoropuhelu jatkuu.

“Kohtelen häntä kalleimpana aarteenani ja huolehdin, ettei hän koskaan tule kärsimään kylmää, nälkää tai puutetta”, Mijé sanoo napakasti.
 
“Näin ollen voin luvata sisareni sinulle, Mijé Senarinpoika”, Elvar sanoo nyökäten, “ja nyt, syö kanssamme ja puhutaan vähän.”
 
56.
200 sanaa

Kun virallinen osuus on selvitetty Mijé rentoutuu hieman. Aala tulkitsee etteivät Elvar ja Mijé tunne toisiaan kuin nimeltä, ovat vain joskus nähneet talkoissa.
 
“Kuulin että loukkasit kätesi?” Mijé sanoo syötyään. 

Aala nousee keittämään yrttijuomaa ja kerää ruokakipot pois. Miehet ovat jo keskustelleet yhteen mökkiin vaihdetusta ovesta, poron nylkemisestä sekä muutaman sanan metsästyksestä. Aala ei ole liiemmin pohtinut asiaa, mutta Elvar ei tosiaan metsästä juurikaan.
 
“Ei mitään vakavaa, se on kohta kunnossa.”

Mijé nyökkää ja näyttää pohtivan jotain. Sitten tämä kääntyy Aalaan päin. 

“Kuule, siskoni pienokainen on ollut itkuinen. Hän on koittanut hieromista ja keinutusta ja vaikka mitä, mutta...”, Mijé kohauttaa harteitaan, “Voisitko käydä katsomassa poikaa?”

Aala nyökkää kaataessaan vettä kuksiin. Ehkä hän keksisi jotain, mikä helpottaisi sekä vauvan että Ummin oloa. 

Mijé kiittää ottaessaan juoman vastaan. Nyt lakattuaan jännittämästä tämä on selvästi Elvaria puheliaampi. Vaikka ei siihen edelleenkään paljon vaadita, Aala tuumii. On toki totta, että kun Aala ei voi päästää ääntäkään, Elvar on joutunut keskustelemaan enemmän. 

Ensin Aala ajatteli, ettei jäisi kaipaamaankaan ääntään. Hän oli vähäpuheinen, eikä Elvarkaan aina tarvinnut sanoja ymmärtääkseen häntä. 

Mutta kyllä Aala kaipasi. Tekemisen lomassa hyräiltyjä loitsunpätkiä, riitteihin liittyvää laulamista, kykenemistään antaa ohjeita yrttien käytöstä. Ja ehkä joskus olisi mukavaa vastata Elvarille minäkin rakastan sinua.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 58/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.11.2018 09:46:25
A/N: Tuntuu etten saa kirjoitettua mitään muuta julkaisukelpoista kuin tätä sarjaa. Iski taas jonkinlainen spurttaus, mutta en muistanut postailla osia - nyt kun en enää kirjoita hiki hatussa voisin purkaa tuota vyyhtiä. Lisäksi varoituksen sana: jotenkin aina kun kirjoitusinto nousee, myös draaman määrä nousee! Nämä ovat siihen verrattuna kepeitä.



57.
200 sanaa

Yöt pitenevät, vain kuiskauksen kerrallaan, mutta silti. Neuvosto ei ole vieläkään löytänyt uutta shamaania suorittamaan yhtä vuoden tärkeimmistä riiteistä, joka pidetään porojen teurastusten jälkeen. Se on kiitosjuhla hengille, vuoden aikana saadusta hyvästä.

Vielä viime syksynä Aala teki sen itse, tanssi tulenloimussa kunnes jalat olivat pettää ja lauloi loitsuja ääni käheänä. Ajatus vihlaisee hieman, vaikka hän muistaakin uupumuksen ja kasaantuneet paineet.

Idunna on onnellisempi kuin koskaan, eikä Aalakaan voi olla hymyilemättä toisen ahkeruudelle ja silmien loisteelle. Tämä ja Mijé saavat toisensa luultavasti ennen syysseremoniaa – jos shamaani löytyy ajoissa.

“Ei meille mitään käy”, Elvar vakuuttaa ja yrittää suudella huolen pois Aalan suupielistä.
 
Aala haluaisi uskoa, mutta kun hän ajatteleekin asiaa, jääkarhun raatelemat arvet tuntuvat kiristyvän. Tämä on minun reviirini, tajuathan?

Hän yrittää olla murehtimatta ja hoitaa työnsä kuten ennenkin. Aala käy viiltämässä kalanruotokuvion muutamaan kuuseen, puukolla jonka Elvar teki hänelle. Vaikka ei olekaan paras aika pihkan valutukseen, sitä pitäisi herua riittävästi kohtuulliseen määrään salvaa. Haavavoidetta tarvittiin aina, varsinkin kesän mittaan sitä oli kulunut yhteen jos toiseenkin kolhuun. Lämpimällä ilmalla vähäisetkin vammat alkoivat helposti märkiä. 

Iltaisin on aivan liian tyhjää, pelkät ajatukset jäävät jäljelle. Aala käpertyy Elvarin kylkeen kiinni, laskee toisen syviä hengenvetoja kunnes nukahtaa.
 
Aala tuntee miten hermostuminen saa Naalin nostamaan päätään. 
 
58.
200 sanaa

Aala vihaa sitä, miten hän saa Elvarinkin huolehtimaan. Enää hän ei kuitenkaan yritä kokonaan peittää tuntemuksiaan, kerrankin viisastuneena tapahtuneesta. Niinpä kun Elvar näkee Naalin, tämä ehdottaa että he menisivät yhdessä. 

Yöllä on lähes pimeää, ilma on kosteampaa ja kylmempää. Aala kävelee paljasjaloin Elvarin vierellä, tuntee heinän, risut ja varvut jalkapohjissaan jo ennen kuin antaa niiden muuttua tassuiksi. Tällä kertaa Aala pitelee ohjia kädessään, eikä Naali pääse juoksentelemaan päättömästi.
 
Hän kirmailee lapsekkaan ilon vallassa Elvarin ympärillä, nauttii toisen voimistuneesta ominaistuoksusta. Juoksenneltuaan hän antaa toisen silittää turkkiaan, kyhnyttää vähän leuan alta. Ja kun hän taas juoksee ja Elvar käy makuulle, Naali hiipii hiljaa takaisin ja ponkaisee vatsan päälle niin että toinen hätkähtää. Naali virnistää ja Elvar nauraa, ääni kaikkoaa kesäyön vietäväksi.
 
Aala muuttuu takaisin paljon rauhallisempana kuin aiemmin, pukee ylleen ja lomittaa sormensa Elvarin kanssa. Elvar tuntuu tyyntyneen kuten hänkin, vaikka vain katseli vierestä. 

“Mukava nähdä sinun rentoutuvan”, Elvar kuiskaa.

Aala kohauttaa olkiaan hymy suupielessään. Hän kuvittelee yhä haistavansa Elvarin tavallista voimakkaammin. Aalan tekisi mieli painautua toisen rintaa vasten, työntää nenänsä melkein kaulaan kiinni ja hengittää tuoksua sisäänsä. 

Sen sijaan hän jatkaa kävelemistä, Elvarin karkea kämmen omassaan. Jostain kuuluu vaimeaa kurkien huutoa, niin kaukaa että ääni sekoittuu ilmaan.
 
Elvar puristaa hänen kättään.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 60/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.11.2018 19:19:10
A/N: Lupasin Lunalotalle postata näitä lisää jo tänään. Joten. Minkäs minä mahdan, tässä näitä on.



59.
200 sanaa

Sama Neuvoston nainen, joka näytti Aalalle shamaanimökin, tulee koputtamaan ovelle. Elvar avaa, mutta kun käy ilmi kuka tulija on Aala pujahtaa hänen käsivartensa ali. Vanhus katsoo häntä tiiviisti ruskeilla silmillään.

“Olemme löytäneet shamaanin. Hän saapuu viimeistään puolen kuunkierron kuluttua.”

Nainen tuntuu tarkastelevan Aalan ilmettä. Vatsanpohjassa velloo, hän tyytyy nyökkäämään vastaukseksi. 

“Ajattelimme että haluaisitte tietää. Kylän puolesta tämä ei aiheuta mitään toimia teiltä tai teitä kohtaan”, vanhus sanoo virallisesti, nyökkää ja poistuu.

Elvar laskee käden hänen harteilleen ja kohentaa tulta, keittääkseen vettä. Aala jää nojaamaan seinään. Millainen shamaani mahtaa olla? Mies vai nainen, nuori vai vanha? Tuskin sillä on väliä, ei Aala senkään tiedon perusteella voisi arvata mitä tämä hänestä ajattelee. 

Elvar painaa hänen käteensä lämpimän kuksan. Aala hengittää syvään ylös nousevaa höyryä, ennen kuin siemaisee varovasti juomaa. Se on sekoitusta, jota he toisinaan juovat iltaisin. Aalan suupieleen hiipii alakuloinen hymy.

“Hei”, Elvar sanoo ja pyyhkäisee sormillaan Aalan leukaa, “mitään ei ole vielä menetetty.”

Aala tyytyy ottamaan uuden kulauksen. Lopulta hän huokaisee ja nojautuu Elvaria vasten.

“Juuri niin. Me olemme tässä yhdessä”, Elvar kuiskaa hänen korvaansa, silittää selkää.

Aala juo kuksan tyhjäksi, painaa poskensa toisen rintaan. Mutta oikeassahan Elvar on, ei ole vielä syytä murehtia. Kaikki voi kääntyä vielä parhain päin.
 
60.
200 sanaa

Aala herää painajaiseen.

Ei tosin omaansa, hän näkee enää harvoin unia. Ennen niitä oli paljon, täynnä ennusmerkkejä ja käsittämättömiä viitteitä, jotka eivät suoneet lepoa. Sekin liittyi hänen “taakkaansa” kuten Elvar oli sanonut. 

Elvar ynähtää uudelleen, saaden Aalan terästymään. Hän vie kätensä Elvarin hikiselle otsalle, samalla kun toinen sopertaa jotain mistä Aala ei saa selvää. Kevyestä ravistelusta huolimatta tämä ei herää, vaan vetää otsansa pahempaan kurttuun.

“Ei... Aala...”

Aala tuntee pelon hiipivän rintaansa, vaikka hän yrittääkin karistaa sen. Hän taputtaa Elvaria napakasti poskelle, toivoen että toinen lopettaisi vääntelemihtisen ja havahtuisi. Kun Elvar avaa silmänsä tämän katse pälyilee, Aala laskee kätensä rauhoittavasti miehen kasvoille.

“Aala. Taivaan kiitos olet siinä.”

Aala saa aikaan huteran hymyn, vaikka arveleekin että hänen kulmansa ovat yhä kurtussa.Elvar nousee istumaan rintakehä yhä kiivaasti kohoillen ja hieroo kasvojaan kämmenillään.

“Anteeksi”, tämä mutisee häpeissään.

Aala puristaa Elvarin olkapäätä. Ei häntä haittaa, ei painajaisille voi mitään. Elvar ei kuitenkaan liikahdakaan. Se tuntuu pahalta, vaikka Aala jos kuka tuntee oman tilan tarpeen. Ei Elvarin tarvitsisi yrittää olla vahva.

“Anteeksi”, Elvar mutisee uudelleen, ja Aalaa kietoo kädet tämän ympärille. 

Elvar huokaisee, nielaisee ja nojautuu häntä vasten. Aala tuntee lämpimän hengityksen kaulallaan vapisevan yhä ja silittää Elvarin selkää. 

“Ant-”

Aala painaa sormensa Elvarin huulille. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 60/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 17.11.2018 03:08:23
Oih, näitä oli ihana lukea 6 peräkkäin taas, tälleen yöllä kun pitäisi mennä nukkumaan mutta tulin vielä muistaneeksi LJ:n enkä voinu mennä nukkuu ennen ku olin lukenu nää :-* Toi vika rapsu, en kestä. Millastakohan painajaista Elvar näki? Varmasti Aalalle kova paikka, kun toinen shamaani hoitaa ne asiat joita hän vielä hetki sitten pystyi tekemään ;__; Muutta onneks Aalalla on Elvar auttamassa sitä tottumaan vähän erityyppiseen elämään, nyt kun ei ole kaikkia shamaanin velvollusiiksia enää x)
Kiitos näistä osista, nyt voisin hipsiä nukkumaan!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 60/x raapaletta)
Kirjoitti: ainze - 17.11.2018 20:02:20
Awws, näitä on kiva lukea! Ja anteeksi etten ole pitkään aikaan kommentoinut, vaikka luenkin. Aala ja Elvar ovat söpöjä<3 Ja kiva, että Idunna on löytänyt oman onnensa. Pidän kirjoitustyylistäsi ja ihailen miten hyvin saat tarinan kulkemaan, vaikkei Aala kykene puhumaan.

Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 62/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 21.11.2018 18:13:09
Luttis, toivottavasti maltat tänään hipsiä nukkumaan vähän aiemmin kaikesta huolimatta... Tässä lisää, niin kuin lupasin ;>

ainze, kommenttisi oli iloinen yllätys! Hienoa kuulla että jaksat seurailla, ja mielestäsi tarina etenee hyvin :3 Kiitos kommentista!

A/N: Se draama, jonka lupasin. Tai oikeastaan osa siitä.



61.
200 sanaa

Elvar käyttäytyy aivan kuten ennenkin, eikä selvästi halua puhua painajaisestaan. Aala antaa asian olla, kunnes muutaman päivä myöhemmin herää toistamiseen toisen levottomaan liikehditään vierellään. 

“Minä sanoin, ettet huolehtisi”, Elvar sanoo nieleskellen, “ja nyt minä vain...”

Aala painautuu paremmin Elvarin kylkeen ja laskee päänsä tämän rinnalle. Hän silittää käsivartta hiljaa, toivoen että toinen jatkaisi. 

“Se oli ihan typerää. Sekavaa. Veriset haavat, kylmä iho ja se syvä vesi”, Elvar sanoo ja vetää henkeä. 

Aala tietää. Häntäkin pelottaa yhä, kuinka heidän käy. Mutta siellä, mökin pimeydessä Elvarin rintaa vasten, hänen on vaikea tuntea olonsa turvattomaksi. Äkkiä hän tuntee olevansa heistä se vakaampi.

“Aala?”

Aala kohottautuu ylemmäs katsoakseen Elvaria silmiin.
 
“Voisitko mitenkään... Suudella minua?” Elvar sanoo ja nielaisee. 

Aalan syke kohoaa äkkiä kuin hän juoksisi tunturin rinnettä ylös. Hän hivuttautuu lähemmäs, ottaa toisella kädellään tukea Elvarin rinnasta ja toisella poskelta. Ja suutelee. 

Elvarin huulet taipuvat hänen omiensa alla ensin pehmeinä, ja alkavat sitten liikkua vaativammin, nälkäisemmin. Aala tuntee tämän kiihtyneet sydämenlyönnit kätensä alla, häntä huimaa vähän. 

“Aala”, Elvar huokaa, hapuilee häntä lähemmäs. 

Juuri kun Aalasta tuntuu ettei hän haluaisi mitään muuta kuin painautua Elvarin syleilyyn, ovelta kuuluu kiivasta koputusta. Aala ponkaisee ylös kuin lyötynä, ja kiskoo nahkanuttunsa yöpaitulin päälle. 

“Aala, voi Aala!” Idunna itkee.
 
62. 
200 sanaa

Lumae pitelee nyyhkyttäen tytärtään sylissään. Eelas yskii kuin hänen sisuksensa kalvaisivat häntä, ja Aala pelkää etteivät hänen voimansa riitä tähän. 
Nuume näyttää ahdistuneelta pidellessään nuorimmaistaan omilla käsivarsillaan. 

“Ajde sai yskän ensimmäisenä, ja sitten se tarttui Eelakseen” mies kuiskaa nyökäten sylissään lepäävään poikaan, joka köhäisee hiljaa.

Aala muistaa antaneensa lääkettä eräälle kylän äidille muutamia päiviä sitten, koska tämän lapsi oli kipeä. Eelaksen tilanne on kuitenkin vakavampi, sillä heiveröisellä tytöllä ei ole voimia taistella tautia vastaan. Aalaa pelottaa.

“Sinun täytyy parantaa hänet, Aala. Sinun täytyy”, Idunna anelee kyyneleet silmissä. 

Aala polvistuu Lumaen eteen ja kokeilee tytön ihoa. Se on aivan liian kuuma, eikä Aalalla ole edes lunta viilentämiseen. Eelas yskii taas ja kääntää sumean katseensa Aalaan. Kylmät kädet tuntuvat puristuvan Aalan sisusten ympärille. 

Aala viittoo Idunnan hakemaan vettä, lisää puita tuleen ja nostaa kattilan sen päälle. Eelas siirretään taljan päälle syrjemmälle. Aala penkoo laukustaan kaikkia mahdollisia yrttejä joista voisi olla apua ja laitaa palanneen Idunnan repimään huokoista kangasta kääreiksi. 

Yrttijuoman valmistuttua kaikki lapset saavat juoda sitä. Eelas ei ikinä parane, jos hänen ympärillään on sairaita. Aala kastelee kangassuikaleet viileässä jokivedessä ja asettelee ne tytön iholle, juottaa juomaa ja vaihtaa kääreet. Hän jatkaa koko loppuyön, mutta Eelas vain vaipuu uneen. 

Se ei riitä.
 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 64/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.11.2018 21:43:17
A/N: Koska tosiaan eilen jäi hieman häijyyn kohtaan, ja koska näitä on oikolukua vaille valmiina yhä monta kappaletta, päätin tulla julkaisemaan tänään lisää. Tajusin kyllä että ei tämä ehkä paljon parempaan tilanteeseen jää, mutta :'>



63.
200 sanaa

Muut lapset ovat hereillä ja vaativat äitinsä ja Idunnan huomiota. Nuume liikehtii levottomana uskaltamatta lähteä töihinsä, ja häly on Aalalle melkein liikaa, vaikka kaikki yrittävät olla hiljaa.

Hän vetää Idunnan luokseen ja yrittää selittää, että Eelas on siirrettävä oman terveytensä vuoksi rauhallisempaan paikaan, jossa Aala voi olla koko ajan hänen luonaan. Idunna ymmärtää, mutta Lumaen suostuttelu on vaikeampaa. Lopulta kuitenkin Idunna kerää tavaransa, nostaa Eelaksen syliinsä ja seuraa Aalaa takaisin tuttuun mökkiin. Elvar kohottaa katseensa, kun he tupsahtavat sisään. 

“Minun pitää muuttaa hetkeksi takaisin, auttamaan Aalaa”, Idunna sanoo ääni käheänä.

“Olet aina tervetullut”, Elvar sanoo, mutta kysyy katseellaan Aalaa.

Aala pudistaa päätään, myöhemmin, ja tekee Eelakselle makuusijan johon Idunna voi laskea pienen tytön. Sitten he järjestävät Idunnalle paikan aivan tämän viereen, ja Aala alkaa tehdä uutta yrttijuomaa. Se on väkevämpää, Aala kastaa kääreitä siihen ja antaa Eelaksen hengittää kosteaa höyryä.
 
Elvar hakee äänettä lisää puita tulta varten, tekee keittoa jota he ruokailla itse sekä syöttää Eelasta. Aala on kiitollinen, ja toivoo että Elvar tajuaa sen. 
Aala riipii lehtiä kimpuista, jotka roikkuvat savuisesta katosta, juoksee shamaanimökissä penkomassa purkkeja, hieroo lämmitetyillä käsillä tytön rintaa hengityksen helpottamiseksi. Hän piirtää vaivihkaa sormenpäillään riimuja ihoon, vaikka ei uskokaan siitä olevan apua.

Aala valvoo seuraavankin yön.
 
64.
200 sanaa

“Aala, mene nukkumaan. Minä huolehdin hänestä”, Idunna sanoo hiljaa. 

Aala räpyttää silmiään. Eelas on vaipunut jälleen uneen, mikä on toivottavasti hyvä asia. Aala ei osaa sanoa, kuinka kauan sitten Mijé kävi kyselemässä Idunnaa. Elvar lähti tämän kanssa vahvistamaan jonkun talon seiniä talvea varten. Aalasta tuntuu, ettei Elvar vain jaksanut olla siellä, sisällä, eikä häntä voi oikein syyttääkään. 

“Aala. On pian ilta. Mene nyt”, Idunna sanoo ja melkein hätistää hänet pois. 

Aala käy pitkäkseen taljalleen ja sulkee silmänsä. Hän on väsynyt, kyllä, mutta voiko hän nukahtaa kun Eelas köhii muutaman metrin päässä? Aluksi se ei onnistukaan, mutta vähitellen raajat ovat liian raskaita liikuttaa ja päässä pimenee. 

Aala herää Elvarin silittäessä hänen poskeaan. Tämän ilme on vakava, niin että Aalan sydän jysähtää ja hän pomppaa istumaan. 

“Idunna toivoo että katsoisit Eelasta”, Elvar sanoo ja nousee seisomaan. 

Aala rämpii pian takaisin tytön luo, katsoo Idunnan huolestuneisiin kasvoihin. 

“Kuume tuntuu nousevan uudestaan”, tämä sanoo hermostuneena. 

Aala tekee uuden juoman, toivoen Eelaksen mahan kestävän vahvan yrttiannoksen. Hän peittää tytön naaman pyyhkeellä jonka alle vie höyryävän padan, toivoen että se veisi kipua pois. 

Yöllä Eelas on hereillä, yskii ja vaikeroi äitiään luokseen.

“Sattuu”, tämä kähisee painaen kädet kurkulleen.

Idunna itkee silittäessään tytön hiuksia, Aalan sisintä viiltää.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 64/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 25.11.2018 02:16:59
Neljä osaa luettavana, taas yömyöhällä :D Voi tätä draaman määrää. Mutta kun sä kirjoitat niin se tuntuu vaan tapahtuvan. Sun pitäis saada finin draamaoriginalisti-pikari, okei ei se ehkä ihan noin kirjoiteta mut silti :D Vuoden draamailija se tais olla (vaik mulle tulee draamailijasta mieleen joku muu ku kirjottaminen :D)-. Kiitos näistä osista, ja toivottavasti laitat pian lisää! Voi Eelas-parka, toivottavasti pieni selviää. <3 (ja yhyy, haluan takasin sun luo, siitä on nyt 3 päivää, 9 tuntia ja 53 minuuttia kun nähtiin viimeksi.)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 66/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 04.12.2018 22:30:49
Lunalotta, valitettavasti (?) draama jatkuu yhä, mutta kyllä tämä fluffyksi vielä muuttuu... ehkä.  ;D

A/N: Draaman toinen osa. Olin itsekin vähän järkyttynyt uudesta käänteestä, sillä en nähnyt tätä tulevaksi. Ehkä sen takia jemmasin näitä niin kauan. Anteeksi. Koneella olisi yhä muutama julkaisua vailla, kunhan saan ne ulos...



65.
200 sanaa

Viikon verran Idunna nukkuu Eelaksen vasemmalla, Aala oikealla puolella. He valvovat vuorotellen, syöttävät ja juottavat tytölle pieniä määriä kerrallaan. Lumae kyselee tyttärensä perään, mutta Aala kovettaa sydämensä eikä anna heidän tavata. Eelaksesta tulisi vain itkuisampi.
 
Sitten yskä on poissa. Eräänä päivänä Idunna ja Aala ovat molemmat hereillä ja toteavat, ettei Eelas ole yskinyt pahoin kokonaiseen päivään. Pientä köhimistä toki on, mutta tyttö voi taas hengittää ilman, että kipu repii tämän kahtia. 

Huonompi uutinen on, että Eelas on yhtä heikko kuin silloin, kun Aala ensimmäisen kerran näki tämän. Muutama päivä myöhemmin tyttö kuitenkin pääsee kotiinsa, Idunna lähtee ja Aala nukkuu ensimmäisen kokonaisen yön pitkään aikaan, Elvarin vieressä maaten. 

Seuraavana aamuna shamaani saapuu. Aala ehti unohtaa koko jutun siinä hötäkässä, mutta puoli kuunkiertoa on jo kulunut. Koko kylä kerääntyy pääkadun varteen, Neuvoston ottaessa tulokkaan kohteliaasti vastaan. 

Tämä on nuori, ehkä Aalan ikäinen, mutta hän ei usko että toinen on aikaisemmin ollut muuta kuin oppilas. Aala joutui ottamaan paikkansa lähes tulkoon lapsena, vain kolmetoistakesäisenä. Se johtui Sentan kuolemasta, kylälle piti saada uusi shamaani ja Aala oli valmis.

Uusi shamaani näyttää kuitenkin itsevarmalta, seisoo selkä suorassa rumpu lanteillaan ja sauva kädessään. Ehkä hieman liiankin itsevarmalta, Aala ajattelee pahat aavistukset hiipien sisällään. 

Syksy on saapumassa. 


66.
200 sanaa

On myöhäinen ilta ja hämärää, kun Aala käy vielä viimeisen kerran hakemassa vettä joen rannasta. Hän huuhtoo kasvonsa ja hengittää syvään, jää tuijottamaan taivasta. On jo niin pimeää, että tähdet alkavat erottua, ja kaiken sen keskellä Aala tuntee ilon läikähtävän sisällään. Pian kaamos peittää kaiken.
 
“Tervehdys, sisko.”

Aala kääntyy ympäri kohtaamaan shamaanin katseen. Hän on osannut odottaa, että toinen tahtoisi puhua hänen kanssaan mahdollisimman pian. Nuori mies tutkii hänet katseellaan päästä varpaisiin lähes röyhkeästi, mutta Aala ei saa katsettaan irti toisen kasvoista. 

“Etkö tunne minua, Aala? Mietipä hetki. Minä kutsuin sinua siskoksi, en “sisareksi” kuten jos puhuisin sinusta vertaisenani, shamaanina.” 

Aalan silmät leviävät. Hänen polvensa tuntuvat äkkiä kovin heikoilta. Ei voi olla...

“Niin, taisitkin tajuta jo? Mikä sattuma! Pikkuveljesi, jonka hylkäsit heikon isän hoiviin kauan sitten onkin myös päässyt shamaaniksi! Senta-täti ei näes ollut ainoa laatuaan, etkä sinäkään ainoa jonka suonissa virtasi tätä verta.”

Toinen näyttää nauttivan tilanteesta, vaikka Aalasta tuntui yhä että hän voisi pyörtyä siihen paikkaan. 

“Mutta sisko kulta, mitä sinulle on käynytkään? Minä luulin että rakkaudesta ei ikinä olisi vaaraa sinulle.”

Aala pakenee takaisin sisälle. Hän menee aikaisin nukkumaan, kääntäen selkänsä Elvarille.

Silmät kiinnikin hän näkee yhä pikkuveljensä ivallisen ilmeen, eikä saa sydäntään rauhoittumaan. Iivel on täällä. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 66/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 01.01.2019 12:24:56
Finitaukoni venähti enkä ole siksi kommentoinut mitään, mutta nyt oli taas aika palata tämän ja muiden tekstien pariin. Jee, viimeinkin saimme tavata Mijèn! Hän vaikuttaa todella sympaattiselta ja suoraselkäiseltä, onneksi tapaaminen Elvarin kanssa sujui hyvin. Osa 58. oli puolestaan todella kaunis, yksi suosikeistani tähän mennessä ehdottomasti - huolestuin jo kun mainitsit draaman ja Naali nosti jälleen päätään, mutta se asia sentään ratkesi mitä hienoimmalla tavalla. Aala ja Elvar yhdessä kulkemassa yössä, oi että. Tällaisia hetkiä soisi heille yhdessä enemmänkin. <3

On ilahduttavaa miten he oppivat kaiken aikaa aiemmista virheistään, ja ää, tuo hetki Elvarin painajaisen kertomisen jälkeen!! Totta kai se piti keskeytyä, ja ja vieläpä noin surulliseen ja ahdistavaan draamaan, olet julma. :< Ja entä sitten tämä Iivel - onko häntä muuten mainittu aiemmin...? Apua, mitähän tästä seuraa. Toisaalta hän vaikuttaa myös mielenkiintoiselta hahmolta kaikessa vihaisessa uhmassaan, jännityksellä odotan, miten hänet otetaan kylässä vastaan.

Kuvailu oli jälleen kerran kaunista, tässä yksi lempikohtani: On jo niin pimeää, että tähdet alkavat erottua, ja kaiken sen keskellä Aala tuntee ilon läikähtävän sisällään. Pian kaamos peittää kaiken. Draama ja tunnelmointi ja muut elementit ovat myös yhtä hyvässä tasapainossa kuin aina. Kiitos näistä osista, jatkoa odotellen! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 68/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 04.01.2019 16:42:15
Okakettu, omalta osaltanikin on ollut aika katkonaista nyt, joten ymmärrän hyvin finitauon. Mukavaa että tykkäilet Naali!Aalasta ja kuvailusta, eikä draamaakaan ole (vielä ollut) liikaa. Tässä on siltä osin vielä kestämistä. Ehkä joskus he oppivat ilmaisemaan tunteitaan paremmin... Ja ei, Iivelistä ei ole ollut puhetta aiemmin, Aala ei ole juuri perhettään muistellut. Ihanaa, että jaksat seurailla <3

A/N: Angstdraamaromancea, olkaa hyvät! Ja antakaa minulle anteeksi. Jälkimmäisessä ikäraja nousee vahvasti K11, mutta mielestäni ei vielä tarvitse nostaa luokitusta... Kertokaa jos olette eri mieltä!



67.
200 sanaa

Aamulla Aala tajuaa kaiken olevan totta, eikä kuumehouretta kuten hän ehti jo toiveikkaasti kuvitella. Uusi shamaani on täällä. Iivel on kylän uusi shamaani.

Elvar nukkuu yhä. Aala nousee varovasti ylös ja hiipii ulos, kävelylle kauemmas mökeistä. Tunturissa hän saa olla rauhassa ja ajatella.

Aala kuitenkin ehtii vasta ensimmäisen nyppylän taakse, kun näkee varvikossa puhtaanvalkoisen kiirunan. Aala ehtii ajatella vain, että linnulla pitäisi olla vielä ainakin osa kesäpuvustaan jäljellä, ennen kuin se pyrähtää hänen ylitseen. Aala kompastuu ja kaatuu maahan, eikä pääse nousemaan ennen kuin Iivel on muuttunut takaisin ihmiseksi. Tällä on pelkät housut mukanaan, mutta nuorukainen ei näytä palelevan paljaaseen yläruumiiseen käyvästä viimasta huolimatta. Shamaanin kuuluu sietää kylmyyttä.

“Karkasit eilen kesken keskustelumme. No niin, en kaikesta huolimatta aio häätää sinua, ainakaan vielä. Mutta tehdään yksi asia selväksi.”

Iivel kyykistyy hänen vierelleen. Sinisissä silmissä on niin paljon kaunaa, että Aalan on vaikea käsittää sitä.

“Minä en kaipaa apua. Oli oikein jaloa autella kyläläisiä joilla ei ollut mitään, mutta olen täysivaltainen shamaani. He eivät tarvitse sinua enää”, Iivel sihahtaa, potkaisten lähtiessään Aalaa kipeästi kylkeen.

Kyyneleet herahtavat silmäkulmiin. Aala painaa pään polviinsa, tietää ansainneensa kaiken. Menneisyys ei anna hänen paeta pidemmälle.

Luulin, ettei rakkaudesta olisi ikinä vaaraa sinulle.

He eivät tarvitse sinua enää.

68.
200 sanaa

Elvar yrittää koko päivän saada hänet avautumaan, mutta Aala kohauttaa kierrellen olkiaan. Illalla kun he käyvät nukkumaan, Aala valvoo ja tuijottaa uneen vaipunutta Elvaria. Iivel on oikeassa, ei hänessä ollut mitään rakastettavaa. Miksi Elvar viitsi nähdä vaivaa, vaikka tuli torjutuksi kerta toisensa jälkeen? Entä jos tämä väsyy yrittämään?

Sinä yönä on täysikuu ja peto Aalan sisällä rauhaton. Naali pyörii ympäri ja ympäri, ahtauttaa rintakehän. Elvar havahtuu hänen levottomuuteensa keskiyön jälkeen.

“Mikä on, Aala?”

Elvarin kulmat ovat lievästi rutussa. Aalan sisällä kuohuu, kun hän kohottautuu suutelemaan yläpuolelleen kumartuneen Elvarin huulia. Hän upottautuu siihen tunteeseen, työntää toisen käden miehen hiuksiin ja toisen paidan alle. Elvar hengähtää hänen huuliaan vasten, painautuu lähemmäs.

Aala ojentaa kaulaansa suudeltavaksi, hän tahtoo tuntea Elvarin hengityksen lämmön, ihon ihollaan. Hän on kuin mieletön ja tietää sen, mutta haluaa silti.

“A- Aala, oletko-”

Aala ei kuuntele, vaan vetää Elvarin paidan pois. Koskettaa ja tulee kosketetuksi.

Aamulla he makaavat niin lähekkäin kuin voivat, eivät nouse ylös vaikka päivä valkenee ja ehkä pitäisi. Aala silittää Elvarin hiuksia, rakastaa niin paljon että sydän melkein halkeaa. Kyyneleet tahtovat puskea hänen silmiinsä. Iivel on väärässä, hän on muuttunut.

Elvar hivelee Aalan kylkeä halkovia arpia, suukottaa otsaa. Aala hengittää syvään ja hautaa kasvonsa toisen kaulakuoppaan.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 68/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 04.01.2019 18:55:50
Oih, olipa mitä täydellisintä angstdraamaromancea! <3 Ikävää toki, että vaikeuksia on jälleen, mutta Iivel niiden aiheuttajana on mitä kiehtovin tapaus, ja hänen kohtaamisensa Aalan kanssa näyttävät olevan samalla sekä kauheita että mielenkiintoisia. Hänen vihansa on jotenkin niin peittelemättömän avointa ja julkeaakin, ja on jännittävää nähdä, miten Aala siihen jatkossa vastaa - milloin Iivel menee liian pitkälle, ja miten Elvar tähän reagoi? Osa 68 oli myös niiin hyvä, ahh!! Jälleen, ikävää että Aala tuntee olevansa umpikujassa, mutta tämä angstromance mikä siitä aiheutui oli niin hienosti kuvattu etten valita ollenkaan, täynnä tunnetta. Kiitos jälleen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 70/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.01.2019 20:18:26
Okakettu, ihanaa että maistuu, vaikka tunteet taas kuohuvatkin vähän joka suuntaan! Katsotaan miten tämä lähtee kehittymään ;>

A/N: Nämä olivat jotenkin kamalan vaikeita raapaleita, toivottavasti se ei näy. Kirjoitin ne, enkä ollut oikein tyytyväinen. Yritin saada sitten muokkaamalla asioita ilmaistua vähän järkevämmin ja paremmin, jolloin sanamäärän kanssa tuli vaikeuksia. Lisäksi tuntuu vaikealta laske näitä muiden silmien alle. Iiks, postaan pian ennen kuin kadun liikaa :'>



69.
200 sanaa

Kun Elvar nukahtaa, Aala nousee ylös ja pukeutuu. Painajainen ei vieläkään hellitä, vaan Iivel näkyy kävelevän kylän halki kauemmas shamaanimökistä. Aala lähtee päinvastaiseen suuntaan, seuraamaan jokea, ja pysähtyy istumaan joenmutkaan. Sinne ei kylästä näy, hän saa olla hetken itsensä kanssa.

Väsymys kaihertaa silmiä valvotun yön jäljiltä. Se on tuttu tunne, melkein lohdullinen. Elvarin kosketuksen häiveet tuntuvat yhä kutkuttavan ihoa, saaden kaikesta huolimatta lämmön nousemaan Aalan poskille. Aamuilman viileys rauhoittaa hieman. Ruska on vasta alkamaisillaan, varvikko on alkanut vaihtaa väriään ja osa vaivaiskoivuista on saanut lehtiinsä keltaisen sävyjä.

Aala alkaa muistaa asioita, jotka hän on painanut syvälle menneisyyden suohon. Sen, miten hän oli katkera veljelleen, joka oli syntyessään riistänyt häneltä äidin. Miten karkasi pitkiksi ajoiksi pois kotoaan ulos, välittämättä siitä huolestuiko isä hänen vuokseen, tai olisiko häntä tarvittu. Miten hän tarttui kiinni ensimmäiseen tilaisuuteen päästä pois kylästä, hänen varalleen sunnitellusta liitosta.

Rautainen nyrkki puristaa hänen rintaansa, Aalaa oksettaa. Se ei varmaan näyttänyt Iivelin silmissä kovin sankarilliselta, vähät siitä mitä Aala oli sen jälkeen tehnyt. Totuus on, että Aalalla on syytä pelätä veljensä vihaa. Ympärillä oleva rauha ei saa häntä tyyntymään, ei voitele näitä haavoja ehjiksi nyt. Pala kurkussa estää hengitystä kulkemasta.

Kun Aala palaa mökkiin itkenein silmin, Elvar ei kysy mitään.

70.
200 sanaa

Iivel on ollut kylässä hieman yli viikon, kun Idunna ja Mijé viimein saavat toisensa. Idunnalla on alkusyksyn kukkasia hiuksissaan, puna poskillaan ja kyyneliä silmissään. Hän näyttää niin onnelliselta että tuntuu valaisevan kaiken ympärillään, vaikka Aala ei oikeastaan usko sellaiseen.

Tai ei uskonut. Mutta kun Iivel lopettaa loitsujen laulannan ja liittää pariskunnan kädet, Aalankin kurkussa on möykky. Miten hän voikaan tuntea sellaista onnea toisen puolesta? Sellaista pyytteetöntä rakkautta?

Aalalla on kahta kovempi syy olla paikalla, sillä hän kieltäytyi Idunnan valmistautumisriittiin osallistumisesta huonoon oloon vedoten, vaikka tiesi sen pahoittavan ystävänsä mieltä. Iivel olisi kuitenkin ollut siellä, lausumassa hedelmällisyyden takeeksi loitsuja, jotka Aala osaa etu- ja takaperin vaikka unissaan.

Kuin tuntisi ajatukset itsessään, Iivel kääntyy silmäilemään häntä kylmästi. Riittipuvussaan tämä näyttää vanhemmalta ja voimakkaammalta, saa Aalan värähtämään vastoin tahtoaan. Elvar kietoo käden hänen vyötärölleen suojelevasti. Miehen ilme on niin kireä, että Aala tietää tämän huomanneen shamaanin vihamielisyyden.

”Miksi hän ei anna meidän olla?”, Elvar murahtaa.

Aala ei ole kuulevinaan, vaan vetää Elvarin lähemmäs kokkoa ja juhlintaa. Ja kun Idunna tulee kiljahtaen suukottamaan hänen poskeaan, Aala saa taas hymynsä takaisin. Hän pitää onnellisen ilmeen kasvoillaan koko illan, kunnes he lähtevät takaisin mökkiin.

Sisällä Aala antaa Elvarin peitellä hiilet, käpertyy ilottomana makuutaljalleen ja yrittää nukahtaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 70/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 16.01.2019 21:32:40
Turhaan murehdit, minä pidin näistä uusista raapaleista jälleen todella paljon! En olisi ollenkaan osannut kuvitella, että niiden kirjoittaminen on tuntunut hankalalta, ellet olisi asiasta etukäteen maininnut. :) Ensimmäisessä oli jotenkin erityisen hienoa päästä näkemään vähän kätketympää puolta Aalasta hänen menneisyytensä muistelun myötä, se toi hahmona häneen jälleen lisää sävyjä ja kerroksia. Ja miten kauniin vähäeleisesti ja surullisesti siitä kaikesta kerroitkaan - ympärillä oleva rauha ei saa häntä tyyntymään, ei voitele näitä haavoja ehjiksi nyt, oi että. Myös lähestyvän syksyn kuvauksesta pidin.

Idunnan häät taas, se miten kaikki on periaatteessa hyvin ja onnellisesti, ja kuitenkin Aalan ahdistus seuraa varjona perässä, ja Iivel käyttäytyy miten käyttäytyy: todella hienosti kuvattu kaikki tuokin! Iivel on edelleen hirmu kiehtova, ehdottomasti haluan kuulla hänestäkin vielä enemmän, ja toivottavasti sisarukset pääsevät jossakin vaiheessa kunnolla selvittelemään välejään. Elvar suojelelunhaluisena, oi. <3 Ja niin, Idunna on sentään onnellinen. Tämä oli lempikohtani toisesta raapaleesta: Idunnalla on alkusyksyn kukkasia hiuksissaan, puna poskillaan ja kyyneliä silmissään. Hän näyttää niin onnelliselta että tuntuu valaisevan kaiken ympärillään, vaikka Aala ei oikeastaan usko sellaiseen. Kiitos jälleen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 70/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.01.2019 20:21:03
Okakettu, kiitos kannustavasta kommentista! Olipa kiva kun olit taas nostanut omia lempikohtiasi esiin :3 Hienoa että hahmoista löytyy syvyyttä ja kiinnostavuutta, kun yritän kuitenkin nähdä sen eteen vaivaa :>

A/N: Näillä on kyllä aikamoista vuoristorataa välillä :'> Tästä ne asiat alkavat pikkuhiljaa selvitä.



71.
200 sanaa

Ruska saapuu koko voimallaan, mutta Aala ei osaa nauttia siitä kuten tavallisesti. Kauneus hänen ympärillään ei saa häntä enää rentoutumaan, vaan hän on jatkuvasti kireä kuin äärimmilleen venytetty lanka. Iivelin läsnäolo viereisessä mökissä saa hänet varpailleen, milloin sulkeutumaan, milloin kiukuttelemaan turhista asioista, kuten tyhjästä vesisangosta. Lopulta hänen tekee mieli vain itkeä.

Elvar kiertelee häntä, koskettaa harvemmin kuin ennen. Silloinkin vain varovasti, aivan kuin Aala olisi jotain joka voisi hajota käsiin. Pikkuhiljaa hänestä alkaakin tuntua sellaiselta. Jokainen hipaisu ranteeseen, olkavarteen tai niskaan raatelee ihon rikki, niin että Aala tuntee koko ajan olevansa vereslihalla.
 
Iivel vaikuttaa näkevän sen, tuijottaessaan Aalaa kauempaa jotenkin kylmän tyytyväisesti. Näkee terveen ihon jättämän valheellisen kuoren taakse, ja pitää siitä miten Aala hiertyy olemattomiin. Iivelille kuuluisivat kaikki hänen ärtymyksensä ja kyyneleensä, mutta tietenkin ne jäävät vellomaan Aalaan.
 
Hän ja Elvar käyvät yhdessä tervehtimässä nuortaparia. Idunna ja Mijé näyttävät onnellisilta, ja sen voimalla Aala jaksaa hymyillä ovelle saakka. Elvar ottaa hänen kädestään kiinni kiittäessään vieraanvaraisuudesta, mutta irrottaa otteensa ennen kuin he pääsevät kotiin saakka. Se sattuu kuin Elvar olisi repinyt käden irti mukanaan.

”Minä käyn vielä ulkona”, Elvar sanoo, jättää Aalan yksin.

Aala painaa kasvot käsiinsä. Hän antaa pidäteltyjen nyyhkytysten tulla, äänettöminä ja kurkkua polttavina. Miten tässä näin kävi?

72.
200 sanaa

On melkoisen selvää, ettei Iivelkään välitä tavata häntä. He näkevät seuraavan kerran vasta syysriitissä, kun porot on eroteltu ja teurastettu. Elvarille on riittänyt tekemistä porojen keruussa, kun taas Aala on kylän naisten kanssa ripustanut lihaa kuivumaan savustusmajaan, valmistanut makkaraa ja tehnyt jälleen jännelankaa sormet ja huulet verillä.

Idunna teki tämän kaiken tavallistakin auvoisampana, punastellen vanhempien naisten riehakkaille uteluille. Aala peitti helottavat korvansa hiuksillaan, joissa muutama valkoinen suortuva on jälleen vaihtunut ruskeaksi.

Syysriitti on paitsi merkittävin, myös yltäkylläisin vuoden tapahtumista. Tarjolla on paahdettua poronviulua, makkaroita, sienikastiketta ja survottua puolukkaa. Kokko on kasattu vanhoista kannoista, roihuamaan suurena ja polttavan kuumana.

Lämpö punaa Aalan posket, Iivelin tulee viskomat yrtit nostavat hänetkin tutun huuman kynnykselle. Se saa veren virtaamaan kiivaammin, tekee jaloista levottomat. Iivel lyö rumpuaan sauvallaan ja tanssii, ylistää ja kiittää henkiä loitsuillaan. Kyläläiset lähtevät mukaan ihastuneina. Onhan heillä vihdoin henkioppaansa.

Aala vetäytyy syrjemmälle etsimään Elvaria. Hän haluaa nähdä miten tämä voi, nyt kun he ovat olleet paljon erillään. Miksi aina käykään niin?
Elvar näyttää väsyneeltä, hieroo kasvojaan kädellään muista sivummalla. Aalan sisällä tulvahtaa kipu. Hän menee Elvarin luo, suutelee ja osoittaa pois päin juhlista, ennen kuin hänen päättäväisyytensä murenee.

Sanat kuolevat Elvarin huulille. Tämä nyökkää, ottaa Aalaa kädestä ja vie hänet kotiin.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 72/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 22.01.2019 21:42:50
Vuoristorata tosiaan! Sydäntä särki lukea tuota ensimmäistä raapaletta, toivoton ja surumielinen tunnelma välittyi siitä jälleen niin käsinkosketeltavasti - miten Aala ja Elvar onnistuvatkin aina ajautumaan erilleen toisistaan. :-[  Iivel oli jotenkin erityisen hyytävä, tämä kohta nyt esimerkiksi: Iivel vaikuttaa näkevän sen, tuijottaessaan Aalaa kauempaa jotenkin kylmän tyytyväisesti. Näkee terveen ihon jättämän valheellisen kuoren taakse, ja pitää siitä miten Aala hiertyy olemattomiin. Näiden kahden kunnollista välienselvittelyä odotellessa! Toivottavasti Aala pääsee tämän uuden tilanteen herraksi ja kykenee kohtaamaan veljensä pystypäin, suoraan. Loppu onneksi antoi taas toivoa: kyllä Aala ja Elvar lopulta selvittävät välinsä, ovathan he selvinneet pahemmastakin. Kiitos jatkosta! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 72/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.06.2019 19:50:03
A/N: Voisin lainata suoraan Aalaa toiseksi viimeisestä raapaleesta: Miten tässä näin kävi?

En ole julkaisut tätä melkein puoleen vuoteen, mutta enpä kyllä paljoin muutakaan. Pahoittelut etenkin Okaketulle, joka on tätä viimeksi kommentoinut, sekä Lunalotalle, joka on välillä kysellytkin LJ:n perään. Mikäli joku muukin lukija on tätä turhaan odotellut, pyydän anteeksi sinultakin!
Hyvä uutinen kuitenkin on, että en missään vaiheessa lopettanut tämän työstämistä, ainoastaan julkaisun. Ja aion nyt parantaa tapani kesän aikana, alkaen näistä kymmenestä osasta jotka julkaisen tänään.

Okakettu, vielä kerran, anteeksi että jätin sarjan tuohon kohtaan. Uskon kuitenkin että pidät näistä tulevista osista, mikäli muistat vielä palata lukemaan. Ilahduin paljon, kun kuvailit Iiveliä "hyytäväksi" <3



A/N 2: Vielä lyhyt kertaus; Aala tuntee syyllisyyttä menneisyydestään ja pelkää kylään shamaaniksi tulleen veljensä katkeruutta. Koska hän kuitenkin käsittelee asiaa sulkeutumalla (jälleen) kuoreensa, Elvarin ja Aalan välit ovat viilentyneet. Seuraavassa raapaleessa he alkavat purkaa asiaa.



73.
200 sanaa

Elvar sulkee oven heidän takanaan, eikä kumpikaan enää osaa liikkua minnekään. Aala ei tiedä, miten jatkaa. Heidän pitäisi puhua asiat halki, mutta Aala ei voi aloittaa sanomalla mitään. Hetken kuluttua hän ojentaa kätensä, painaa sen vasten Elvarin sänkeä ja kuljettaa peukaloaan poskipään ylitse.

”Halusitko jutella?” Elvar sanoo karhealla äänellä.

Aala nyökkää vakavana, ja puree huultaan. Sitten hän astuu askeleen taakse, osoittaa Elvaria ja tekee torjuvan liikkeen. Sitten hän painaa käden rintaansa vasten, tuntien kyynelten poltteen silmiensä takia. Aala räpyttelee tunteen pois.

”Minäkö? Sinä tässä olet ollut etäinen!”

Aalan huuli värähtää, ja hän nielaisee. Elvar astuu katuvana lähemmäs, painaa Aalan syliinsä.
 
”Anteeksi, ei riidellä, eihän? Shamaani tuli, ja sinä menit ihan lukkoon. Tekikö hän sinulle jotain?”

Aala pudistaa päätään. Elvar puree vuorostaan huultaan kääntäen katseensa pois. Hänen kätensä hellittävät otettaan, eikä Aala ymmärrä. Hän tahtoo Elvarin halaavan häntä, pitävän lähellään niin ettei mikään pääse heidän väliinsä.

”Se olin siis minä, vai? Sinä itkit, koska olin satuttanut sinua?” Elvarin ääni särkyy.

Ensin tulee tyrmistys. Sitten huojennus, Aala pudistelee päätään ja hengittää helpommin. Elvarin kulmat kurtistuvat, mutta Aala naurahtaa ja suutelee huolet pois. Elvar ei inhoa häntä, ei ole väsynyt häneen.

”Ei siis minun syytäni?”

Aala pudistaa vielä päätään, Elvar uskaltaa vastata suudelmaan.

74.
200 sanaa

”Mitä sitten? Mitä? Oliko se kuitenkin shamaanin syytä?” Elvar kärttää.

Aala ei ole kuulevinaan, ainoastaan painautuu lähemmäs toisen kehon lämpöä. Ilma tuntuu epämukavan viileältä paljaalla iholla. Hän hengittää lämpöä Elvarin soliluulle, hipoo sen reunoja huulillaan.

”Aala.”

Elvar vetää käden pois lepäämästä hänen vyötäröltään, kohottaa Aalan leukaa. Elvarin katse on peräänantamaton, vaikka Aala toivoi tämän luopuneen jo aiheesta. Lopulta hän irvistää olkiaan kohautellen. Elvarin ilme synkkenee ja tämä kohottautuu noustakseen makuutaljoilta, sysätäkseen Aalaan sivuun.

Aala tarraa kiinni miehen olkavarteen, rukoilee katseellaan Elvaria jäämään. Hätäännys lävistää rintakehän, ei Elvar saa lähteä, Iivel ei ole sen arvoinen. Onneksi tämä huokaisee ja antaa kasvojensa heltyä.

”Hyvä on. Hyvä on, ei ärsytetä shamaania”, Elvar myöntyy ja kietoo Aalan takaisin käsivarsiensa suojaan.

Aala kurottautuu vetämään peiton heidän kehojensa ylle. Hän tuntee itsensä pitkästä aikaa raukeaksi, turvalliseksi. Hymy kipuaa huulille, Elvar silittää hänen hiuksiaan.

”Rakastan sinua niin paljon”, Elvar kuiskaa, ”en vain tahdo että kukaan satuttaa sinua enää ikinä.”

Syysriitin häly kantautuu sisään vaimeana. Ääni on kaukainen kuin toisesta maailmasta, eri todellisuudesta. Aala ei tiedä, miten hän saisi selitettyä asiat auki. Miten hän saisi kerrottua Iivelin vihasta, tai sen syistä häntä kohtaan Elvarille. Niinpä Aala lykkää asian myöhemmäksi. Tärkeintä on, että juuri nyt Elvar pitää häntä siinä.

Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 77/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.06.2019 19:54:43
A/N: Jatkoa... Näitä osia voisi kutsua nimellä "tyyntä myrskyn edellä" tai "välirauha".



75.
200 sanaa
Aala ja Elvar vierailevat toistamiseen Idunnan ja Mijen uudessa kodissa, vanhassa mökissä jonka Mijé on Elvarin ja muiden kylän miesten avulla kunnostanut heille. Mijén synnynkodissa ei ollut enää tilaa nuorelle parille, sillä Ummi asuu miehensä ja lastensa kanssa siellä, huolehtimassa vanhemmistaan. Mökki on kuitenkin lämmin ja kodikas, sellainen, minne voi kuvitella onnellista elämää.

Myös Nuume ja Lumae perheineen voivat kuulemma hyvin, Idunna käy yhä silloin tällöin auttelemassa ”ottovanhempiaan”. Eelaskin on toipunut hyvin, mikä lohduttaa Aalaa. Hän ei ole uskaltanut käydä tervehtimässä lasta, arastellen Iivelin vastaliikettä.

Kun he tekevät lähtöä Idunna rutistaa Aalaa tiukasti ja kuiskaa hiljaa hänen korvaansa:

“Tämä on niin ihanaa, että pelkään uneksivani.”

Aala hymyilee ja pudistaa päätään, suikaten vielä nopean suukon Idunnan poskelle. Oven sulkeutuessa heidän jälkeensä Aala näkee Mijèn kietovan kätensä kauniin puolisonsa ympärille, ilme täynnä onnellista pehmeyttä. Hän toivoo heille kaikkea hyvää.
 
Sisälle mökkiinsä päästyään Aala elvyttää tuhkan alla kytevät hiilet lämmittääkseen sisätiloja vähän. Ulkoa mukana tullut illan viileys tuntuu hiipivän iholle. Elvar kävelee hänen luokseen, kohottaa leukaa ja houkuttelee huulet pehmeään suudelmaan. Vihoittelu on jo unohtunut, eikä Elvar ole toistaiseksi udellut lisää Iivelin tekosista.

“Vihdoin. Vihdoin kaikki asiat tuntuvat menevän kuten pitää”, Elvar mutisee.

Aala yrittää uskoa samaa, vaikka luuleekin korviensa tavoittavan shamaanirummun kumun.

76.
200 sanaa
Iivel on ottanut tavakseen kierrellä kylässä aamuisin. Ihmisten on helppo tavoittaa uusi shamaani, ja samalla tämä pönkittää valta-asemaansa ylöspäin. Elvar seisoo ovensuussa ja tuijottaa tätä tutuksi tullut jähmettyneisyys silmissään.

“Tiedätkö, olen miettinyt että shamaani vaikuttaa hirmuisen tutulta.”

Aalan sydän muljahtaa ilkeästi, mutta hän tyytyy kohauttamaan olkiaan. Elvar toistaa eleen, astuu takaisin sisään ja sulkee oven.

“Ei kai sillä ole väliä. En vain ymmärrä miksei hän voi yrittääkään olla ystävällinen meitä kohtaan”, Elvar sanoo suu tiukaksi viivaksi nipistyen.

Aala pudistaa päätään ja koppaa Elvarin käden omaansa. Hän katsoo Elvaria silmiin, yrittää viestittää ettei se haittaa eikä hän välitä. Pieniä valkoisia valheita, niitä Aala on tottunut ripottelemaan jälkeensä peittäväksi lumikinokseksi asti. Hän on tehnyt niin väittäessään että kipu loppuu ihan pian, ei ole hätää tai että saalista tulee kyllä tällä kertaa. Sanat lipsahtivat turrilta huulilta helposti, koko kehon mukaan saaminen on vaikeampaa.

Aala ei ole varma uskooko Elvar häntä, mutta ainakaan tämä ei väitä vastaan. Aala kurkottaa työntämään sormensa sekalaiseen hiuspehkoon, suikkaa suukon suupieleen. Elvarin huulet kaartuvat tavoiteltuun hymyyn, etsiytyvät Aalan omille.

Ovelta kuuluu koputus. Elvar päästää tyytymättömän huokauksen, mutta laskee kuitenkin Aalan sylistään.

Häntä kysytään keittelemään saippuaa kokon tuhkista ja teurasrasvasta. Se on hikistä, sotkuista ja haisevaa puuhaa.

Aala myöntyy hymyillen.

77.
200 sanaa

Lopulta lumi saapuu peittämään kylän alleen, mutta Aala on valmistautunut hyvin. Hänellä on pussukoissaan tärkeimpiä yrttejä, joita hän kuivasi ahkerasti kesällä ja vaivihkaa syksyllä. Pihkaa on nökäreinä purkissa, odottamassa että hän liuottaisi sen rasvaan. Puolukkatiinu nurkassa on täysi, kuivattuja sieniäkin on hiukan, samoin suolaa. 

Elvar on tehnyt polttopuita, lisää saa kylän varastosta jos on tarvetta. Saippua kypsyy purkissaan hyllyn päällä. Taljat ovat ehjiä, paksut saappaat korjattu. Aala voi nukkua yönsä rauhassa, sillä talvi saa tulla.

”Aala, herää”, Elvar kuiskaa.

Aala nousee istumaan ja tähyää ympärilleen. On vielä yö.

”Ei huolta, heräsin vain ja kävin ulkona. Tule!”

Aala tuntee unen karisevan silmistään vetäessään nahkasen harteilleen ja työntäessään jalkansa talvisaappaisiin. Elvar avaa oven ja astuu hänen perässään ulos. Uudenkuun yön pimeys on läpitunkematon. Aala kohottaa katseensa taivaalle ja henkäisee ihastuksesta. Elvar vetää hänet lämmintä rintaansa vasten ja mutisee:

”Arvelin, että tahtoisit nähdä näin voimakkaat revontulet.”

Valojuovat tanssivat lähes taivaanrannasta toiseen, loistaen kirkkaanvihreinä. Reunat on kirjottu punaisella hehkulla. Pakkanen puree sormenpäät turriksi ja palelluttaa poskia, mutta Aala tuskin huomaa. Se kääntää jotain hänen sisällään, äkkiä kaikki on taas niin oikein.

He ihailevat revontulia pitkään, kunnes niiden hehku alkaa hiipua ja Aala kääntyy suutelemaan Elvaria kiitokseksi. Sisällä he käpertyvät nukkumaan vierekkäin, toisistaan lämpöä hakien.



Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 80/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.06.2019 20:27:43
78.
200 sanaa

Aala tahtosi päästää Naalin juoksemaan valkeaan hankeen, hyppimään villisti uuvuksiin saakka. Hän on kuitenkin aika varma, ettei Iivel pitäisi siitä. Kyläläiset ovat ottaneet tämän yhtä kohteliaasti vastaan kuin heidätkin aikoinaan, eikä Iivel ole jättänyt sitä hyödyntämättä.

Sen lisäksi, että hän kuljeskelee yhä kylässä pakkasesta välittämättä, hän myös puhuu ihmisten kanssa. Ei sentään lempeästi, mutta välittävästi. Äänessä on sellaista varmuutta, joka luo vaikutelman että shamaani tietää mitä tekee. Iivel jakelee ympärilleen yrttiseoksia säästäväisesti, pyrkien ensisijaisesti turvautumaan loitsuihin. Ja tämä varmasti tietää, että Aala huomaa sen.

Katso nyt, sisko. Tätä he eivät sinulta saaneet.

Aala yrittää olla välittämättä asiasta. Häntä häiritsee enemmänkin se tapa, millä Iivel katselee Elvaria. Se on synkkä, pohdiskeleva katse. Aina sen nähdessään Aalan tekisi mieli asettua ihmiskilveksi miesten väliin. Satuttakoon veli häntä niin paljon kuin tahtoo, kunhan ei koske Elvariin.

Iivel on kuitenkin pelottavalla tavalla etäinen. Jos tämä hyökkäisi suoraan, Aala voisi puolustautua jotenkin. Odottaminen on pahempaa.

Päiväsaikaan on vain muutama hetki valoisampaa hämärää, ennen kuin maa peittyy syvänsiniseen harsoon joka liukenee mustuudeksi. Noina hämyisinä hetkinä Aala tuntee syvintä rauhaa. Hän tallettaa sen sisälleen, vastaisen varalle. Sillä rauhalla hän tyynnyttää Naalin, vaivuttaa vaistonsa horrokseen.

Silloinkin, kun heidän noen likaamalla katollaan hypähtelee tarkkaavainen valkoinen kiiruna, Aala käskee Naalia odottamaan.

79.
200 sanaa

Pakkanen saa metsän paukkumaan ja vaikertamaan, palelluttaa Aalan posket. Jokikin on melkein jäätynyt umpeen.

”Tämä on kyllä kylmin talvi, mitä on vähään aikaan nähty!” Lumae puhisee, ”Tulehan käymään sisällä, niin otetaan vähän jotain lämmikettä.”

Aala pudistaa vähän päätään, pahoitteleva hymy huulillaan. Hän tapasi Lumaen sattumalta kävellessään hänen mökkinsä ohitse, eikä ollut aikonut tuppautua kylään. Ei sillä että Aalalla olisi kiire mihinkään, tietenkään, mutta hän ei tahdo Iivelin luulevan Aalan yrittävän puuttua Eelaksen hoitoon.

”Tulisit vaan. Idunna sanoi, että varot sitä shamaania. Ihan höpsötystä koko juttu”, Lumae puhahti, ja niiskaisi.

Aala vilkaisee vielä kerran ympärilleen, sitten Lumaeen, ja astuu sisälle avatusta ovesta. On yllättävän hiljaista.

”Lapset menivät tapaamaan Idunnaa”, Lumae selittää riisuen päällisvaatteitaan, ”ja Nuume meni puhumaan savotasta muiden ukkojen kanssa.”

Aala istahtaa tulen ääreen huokauksensa niellen. Jos tiedossa on metsätöitä, Aala arvaa jo edeltä käsin illan puheenaiheen. Hymy nousee hänen suupieleensä, sillä pieni hintahan tuo on, sellaisesta miehestä kuin Elvar.

”Et varmaan ole syönyt vielä? Tuollainen lintunen”, Lumae sanoo ja lappaa kuumaa keittoa kulhoon. Tuoksu saa veden nousemaan Aalan kielelle, ja hän alkaa syödä kiltisti Lumaen vahtivan katseen alla.

”Te olette kuin perhettä meille, Elvar ja sinä. Tiedäthän?”, Lumae hymyilee, nostaa syliinsä unilta heränneen nuorimmaisensa.

Lämpö lipuu Aalan sydämeen asti.

80.
200 sanaa

Lumae uhkaa leikkisästi itse tulevansa käymään, jos Aalaa ja Elvaria ei jälleen ala näkyä heillä. Aala nyökkäilee ja halaa Lumaeta hyvästiksi, suukottaa taaperon poskea. Sitten hän astuu takaisin pakkaseen. Iiveliä ei näy.

Elvar sitä vastoin kävelee heidän mökilleen päin. Aala ottaa pari juoksuaskelta, kipaisee miehen kiinni.

”Ai hei Aala. Kaikki hyvin?”

Aala nyökkäillee suu hymyssä, pujottaa kätensä Elvarin kainaloon. Lumi natisee heidän jalkojensa alla, kun he kiiruhtavat sisälle lämpimään. Aala kohentaa ensimmäiseksi tulta, joka on päässyt hiipumaan hänen poissaolonsa aikana. Onneksi sisällä on vielä paljon kuivia puita.

Puita tosiaan. Hän vilkaisee Elvaria, joka seisoskelee syrjemmällä kuksa kädessään. Elvarista näkee heti, kun tämä ajattelee jotakin. Aina se sama ilme, vino suupieli ja hassusti kääntyneet kulmakarvat.

Tietysti Aala voisi kertoa, että hän tietää. Että kyllä Elvar saisi lähteä, tietysti hän pärjäisi. Olihan Aala tottunut oleman itsekseen. Kuitenkin, hän on tavallaan utelias. Aala odottaa, että Elvar ottaa asian puheeksi, vaikka se tapahtuukin vasta illalla.

”Kuule, minä tiedän… Tai siis.”

Aala kohottaa kulmiaan, pitää ilmeensä kurissa. Elvar vääntelee sormiaan, ja se on niin suloista, että kohta Aala halkeaa.

”Niin, katsos kun miehet lähtevät kaatamaan puita suolle. Tiedäthän sinä, ettei sitä voi tehdä kuin jäisen maan aikaan.”

Aala tietää. Hän virnistää, ja suukottaa Elvarin poskea.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 82/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 16.06.2019 20:31:57
A/N: Ja tämän päivän viimeiset. Huh!



81.
200 sanaa

Parin päivän päästä savottaporukka lähtee. He ovat korkeintaan yön yli, sanotaan. Suo ei ole kaukana, eikä puita paljon kaadettavaksi. Porot vetävät rungot ja miehet hetkessä takaisin hankien läpi.

Iivel lausuu lyhyen loitsun matkaanlähtijöiden turvaksi. Sitten koittavat viimeiset hyvästit, ja Aalakin menee halaamaan Elvaria. Hän huomaa, että Mijè on myös lähdössä.

”Kuule, en pitänyt shamaanin ilmeestä yhtään. Ehkä minun pitäisi jäädä”, Elvar mutisee hänen korvaansa.

Aala tajuaa vasta silloin, että jos Elvar lähtee pois, hänen ja Iivelin välissä ei ole mitään. Hän hätistelee huolen loitommalle ja pudistaa päätään Elvarille. Lyhyt suukko huulille, pieni vilkutus. Elvar epäröi yhä, mutta sitten joku huikaa tätä kiirehtimään. Elvar kääntyy poispäin, lähtee loittonemaan muiden mukana.

”Elvarikin lähti sitten, vai?”, Idunna sanoo.

Aala nyökkää, ja jää katsomaan Idunnaa. Toinen näyttää epäröivän.

”Kuulostan varmaan ihan typerykseltä, mutta voisitko tulla yöksi? En pidä nukkumisesta tyhjässä mökissä”, Idunna sanoo ja naurahtaa hermostuneesti.

Aala hymyilee varmaankin aivan liian helpottuneesti, ja nyökkää. Idunna näyttää oikeasti ilahtuvan, halaa Aalaa pikaisesti.

”Kiitos. En ole hyvä olemaan yksikseni, nytkin lupasin mennä auttamaan Ummia pienokaisten kanssa. En vain kehdannut tuppautua sinne yötä viettämään.”

Aala tietää. Idunna ei tahtonut osoittaa heikkouksiaan miehensä sisarelle, eikä siinä kai ole mitään väärää. Aala on iloinen, ettei hänenkään tarvitse nukkua yksin.

82.
200 sanaa

Aala lähtee Idunnan luo jo hyvissä ajoin, kun sininen hetki taipuu pimeydeksi. Idunna oli sanonut, ettei hän tiedä kauanko viipyy appivanhempiensa ja Ummin luona, mutta Aala saisi vapaasti tulla milloin halusi.

Niinpä Aala kaivaa hiilet tuhkapeitteen alta ja alkaa valmistaa heille ruokaa, pehmittää kuivalihaa hitaasti padassa sienikourallisen kera.  Hän kiertelee mökkiä omin päin. Kaikki on siistiä ja järjestyksessä – polttopuut, ruokatarvikkeet, astiat ja työkalut omilla paikoillaan.

”Mm, täällä tuoksuu herkulliselle!”, Idunna huokaisee ja astuu sisään kylmän viiman saattamana.

Idunna kertoilee Lumaen ja Ummin lapsista, niin vanhemmista kuin pienokaisitakin. Siitä, miten Idunnan ja Mijén arki on lähtenyt sujumaan, muiden kyläläisten elämästä. Sillä vaikka Aala onkin tervetullut ja auttaa minkä voi, hän ei ole samalla tavalla läheinen muiden asukkaiden kanssa.

”Tuntuu oudolta, kun Mijé on poissa. Vaikka pianhan he palaavat takaisin”, Idunna sanoo.

Aala nyökkää. Sisälle kantautuu voimakkaampi tuulen ulvaisu, joka saa molemmat säpsähtämään. Idunna rientää ovelle, ja tähyilee väräjävässä valossa pimeyteen. Tuuli nostaa ohutta pakkaslunta kinoksesta ja lennättää sitä ympäriinsä.

”Kamalan ilman valitsivat reissulleen”, Idunna naurahtaa, onnistumatta peittämään äänestään kuuluvaa huolta.

Aala nousee ylös ja kietoo peitteen Idunnan hartiolle. Hän sulkee oven, keittää yrttijuomaa ja pitelee ystäväänsä kädestä.

”Voisitko… Kammata minun hiukseni? Niin kuin silloin joskus?”, Idunna mutisee.

Aala kampaa, tuulta kuunnellen.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 77/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 16.06.2019 21:25:24
Olipa ihana palata taas pitkästä aikaa tämän tarinan pariin, kiitos hirmuisesti näistä uusista osista! <3 Olenkin aina tasaisin väliajoin miettinyt, mitä tälle kuuluu, mutta älä silti suotta pahoittele taukoa. Nyt oli tosi hienoa saada näin monta osaa kerralla, varsinkin kun pidin niistä todella paljon, kuten uumoilitkin. Aalan ja Elvarin kanssakäyminen oli ihanaa luettavaa, koko ajan oli pieni hymy huulilla väärinkäsitysten selvittyä, he huokuvat niin selvästi keskinäistä välittämistä ja rakkautta että ihan sydän pakahtuu.

Tykkään paljon miten kuvaat heidän tämänhetkistä keskinäistä fyysisyyttään, sen vaivattomuutta, ja kuinka hyvin he ovat ajan saatossa oppineet kommunikoimaan ilman Aalan puhettakin. Se miten molemmat haluavat suojella toisiaan Iiveliltä, aa. <3 Kaikki Idunna-maininnat ilahduttivat myös, siltä osin etenkin nämä viimeisimmät ja tukan kampaaminen (onneksi Aalan ei ole pakko olla yksin, kun Iivel on mitä on), ja ylipäätään se että hän on onnellinen. Kuvailu oli taas tavattoman herkkää ja kauniin tunnelmoivaa, sitä on aina ilo lukea. Iivel huolettaa luonnollisesti paljon, kuten mainitsemasi välirauhan väistämätön rikkoutuminen, apua. En malta odottaa jatkoa, kiitos vielä uusista osista! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 85/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 17.06.2019 19:44:54
Okakettu, kiitos nopeasta kommentoinnista! Luin viestisi jo eilen illalla kun kävin nukkumaan, ja voi miten hyvä mieli siitä tuli <3 Kyllä kannatti palata julkaisemaan tätä. Ja niin, Iivelistä on tosiaan vaikea saada selkoa! Alan pikku hiljaa vasta itsekin ymmärtää, mitä tämä hautoo :'>

A/N: Joku saattaa saada tästä sarjasta ehkä ähkyn, mutta nämähän ovat pelkkiä raapaleita… Ja enköhän ole pihdannut niitä tarpeeksi kauan.



83.
200 sanaa

Aamulla, herätessään nukkuvan Idunnan vierestä, Aala kurkistaa ensi töikseen ulos. On tyyntynyt, valonkaje idästä saa taivaanrannan maalautumaan vaaleansiniseksi. Tuuli on nietostanut lumen uudelleen tukkimaan polut, joku kylään jääneistä miehistä lapioi jo pääväylää auki.

Päivä kuluu verkaalleen. He puhdistavat polkuja lumesta, tähyillen rekeä palaavaksi. Mitään ei kuitenkaan näy, ei edes illan tullen. Idunna jää huolissaan Lumaen luo, mutta Aalan on palattava omaan mökkiinsä, pitämään sitä lämpimänä.

Ovi natisee hiljaisuudessa kovaäänisemmin kuin ennen. Aala keskittyy sytyttämään tulen huolellisesti, välittämättä tyhjyyttään ammottavista pimeistä nurkista. Hän raahaa ripein liikkein taljansa lähemmäs lämpöä ja käpertyy pieneksi, valehdellen ettei autius vieressä tunnu miltään. Vaikka tietysti se tuntuu, aivan kuin Aala makaisi kuilun reunalla.

Eikä hänen näkemänsä uni ole sen parempi. Aala on tumman veden alla, eikä pyristelystään huolimatta löydä pintaa. Rintakehää pakottaa pyörryttävästi. Hohtavat eläinhahmoiset henget leijuvat tuijottamassa hänen kamppailuaan. Aala ojentaa käsiään apua anoen, mutta hän ei enää kuulu henkien joukkoon. Paniikki tarttuu rintaan, silmissä vilisee pieniä mustia pisteitä. Silloin hän erottaa syvemmällä vedessä velttona uppoavan ihmishahmon.

Aala unohtaa oman hätänsä, yrittää kauhoa lähemmäs vaikka keuhkoja polttaa. Hän ei saa antaa miehen upota, Aala tietää sen. Hahmo erottuu yhä hämärämmin, vajonneena kauas hänen ulottumattomiinsa. Aala avaa suunsa, nielee jääkylmää vettä.

Painajainen katkeaa Aalan äänettömään huutoon.

84.
200 sanaa

Henkimaailma, kuoleman rajamailla. Shamaanina ollessaan Aala kävi siellä toisinaan, houkuttelemassa henkiä takaisin ruumiseen. Hän pelasti kerran kuumeisen pojan hengen sillä tavoin, kokeili sitä naiseen johon apu ei enää yltänyt. Silloin oli vaikeaa palata itse takaisin, Aala meni melkein liian pitkälle.
Nyt hän ei ollut saanut valita, hänellä ei ollut voimia siihen enää.

Aamu valkenee tuskallisen hitaasti. Aala ei pysty enää nukkumaan. Unen paniikki on lieventynyt ahdistukseksi, joka on juuttunut kiinni rintaan. Se tuntuu kuin jäältä, joka tarttuu virtaavassa uomassa kiinni kiviin. Kylmältä ja terävältä, koko ajan kasvavalta.

Joku metsässä olleista on kuollut, Aala on asiasta varma. Ja mies oli uponnut nopeasti, ei enää edes ajelehtinut pinnalla. Niin nopeasti, ettei Aala ollut nähnyt tätä kunnolla.

Se ei voinut olla Elvar. Ei vain voinut, ei saanut, ei voinut. Silloin Aala olisi tuntenut jotain enemmän, varmasti olisi. Eikö niin? Hän oli jo kerran hakenut Elvarin takaisin, ja silloin hän oli tuntenut paljon enemmän.

Aalan kädet tärisevät. Olo on voipunut, melkein yhtä voimaton kuin joskus henkimatkan jälkeen. Mutta miten se olisi voinut olla totta? Eihän hän ole enää shamaani. Eikä hän ollut ollut itse kuolemassa viime yönä, ainakaan tietääkseen. Kuoleminen ei tunnu hukkumiselta.

Aala yrittää hengittää hitaasti, nopea haukkominen saa vain jään viiltämään kipeämmin.

85.
200 sanaa

”He tulevat!”

Aala syöksyy ulos heti kuultuaan huudon. Hän oli valmiiksi lämpimissä vaatteissa, ja on ensimmäisten joukossa tähyämässä tulijoita. Puunkaatajat näyttävät vaitonaisilta, joku retkottaa runkojen päällä.

”Voi ei”, Lumae henkäisee hänen vieressään, ja puristaa Idunnaa lähemmäs itseään.

On hiljaista, vain huolestunut kuiskuttelu halkoo ilmaa. Iivel seisoo ryhdikkäänä kaikkien Neuvoston keskellä, katse tiiviisti horisontissa.

Aala erottaa Elvarin miesten joukossa, samoin Nuume on kunnossa. Sitten Aalan vatsanpohjassa jysähtää. Mijéä näy. Idunna nyyhkäisee helpotuksesta, kun paljastuu että tämä oli vain kuorman takana, katseiden ulottumattomissa. Reen pysähtyessä Nuume astuu vakavana esiin.

”On sattunut hirvittävä onnettomuus”, mies sanoo synkeänä, ja kääntyy katsomaan pientä naista, ”olen pahoillani, Anjuv.”

Anjuv lyö kädet kasvoilleen ja tuijottaa ruumista. Naama vääntyy tuskan irveeseen, kyyneleet tulvivat silmistä.

”Ei Piervle voi olla kuollut!”

Kaikki ovat hiljaa. Eräs mukana olleista miehistä kävelee Anjuvin luo, kietoo kädet hänen ympärilleen.

”Tule, mennään. Lapset tarvitsevat sinua.”

”Ne tarvitsevat isäänsä, Lejo! Mitä minä nyt?” Anjuv nyyhkyttää.

Elvar tarttuu Aalan käteen.

”Mennään”, tämä kuiskaa.

Mökissä Elvar kertoo, että yksi pinotuista puista oli vierähtänyt Piervlen päälle. Jäinen runko mursi niskan. Aalaa heikottaa ja kuvottaa. Miten helppoa se oli ollut. Kuka vaan olisi voinut olla siinä, väärässä paikassa.

Elvar vetää hänet syliinsä, ehkä tarvitsee Aalaa yhtä paljon kuin hän Elvaria.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 85/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 18.06.2019 21:47:49
Ei ole ähkyn vaaraa, kyllä tätä voisi lukea kerralla vaikka kuinka paljon.  :) Välirauha alkoikin sitten rakoilla oikein toden teolla, Aalan paniikki ja epävarmuus eritoten Elvarista välittyivät tosi selkeästi. Ja miten pelottelit vielä Mijenkin suhteen, oijoi. Onneksi, onneksi molemmat olivat kunnossa, vaikka luonnollisesti Piervlen kohtalo oli kamala. Ja Iivel, mitähän hän kaiken tämän keskellä aikoo… Suosikkikohdakseni näissä osissa muodostui Aalan uni ja eläinhahmoiset henget, on aina jotenkin pysäyttävää saada muistutuksia hänen entisestä roolistaan ja elämästään – tuokin, miten hän pohti sitä miten toi ihmisiä kuoleman rajalta pois. Mukavaa että jatkoa tuli näin nopeasti, ja kiitos jälleen!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 85/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 18.06.2019 23:00:54
Höpöhöpö jostain ähkystä, sun teksteistä ei voi ikinä sellaista saada! Ja voi, käy Anjuvia sääliksi, tosi ikävästi sattunut. Mutta niinhän se valitettavasti on, et ikinä ei voi tietää mitä voi tapahtua jollekulle, kelle tahansa. Onneks Elvar ja Nije olivat kuitenkin kunnossa <3 Kiitos nopeasti tulleista uusista osista ja uusia taas odottaen!

Luttis <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 87/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 01.07.2019 20:14:59
Lunalotta, niinhän se on, pitäisi muistaa omassa arjessakin enemmän kaiken haurautta. Kiitos kommentista <3

Okakettu, Aalan menneisyys alkaa puskea yhä enemmän lähelle, kun tunnelma tiivistyy... Näissä osissa ei vielä päästä ihan pohjalle (onneksi). Kiitos itsellesi!

A/N: No niin, heti tuli tauko... Mutta lyhyt vasta, ette varmaan huomanneetkaan? Ettehän? Hyvä hyvä, täällä ollaan!



86.
200 sanaa

”Piervle tuskin arvasi katkovansa puita omaan polttoriittiinsä”, Elvar mutisee.

Aala painautuu lähemmäs Elvaria. Kokon lämpö lyö vasten kasvoja ärhäkkänä, saa jäätyneet posket kihelmöimään ja nenän valumaan. Iivel tanssahtelee tulen luona, viskoo yrttikimppuja ja jollottaa loitsuja vainajan matkan turvaamiseksi. Piervlen vanhin poika seisoo äitinsä vieressä ja yrittää olla itkemättä, kuin isot miehet. Aala arvelee, että tämä on ehkä seitsemän vanha.

Hiljalleen väki alkaa harvenemaan, ja Aala nykii Elvarin kättä. Tämä lähtee seuraamaan häntä vitkaan, sormet lomitettuna Aalan sormiin. Mökin sisällä Aala tarttuu kiinni Elvarin leuasta, tuijottaa katsetta vältteleviin silmiin. Karhea sänki pistelee sormien alla, eikä Elvar osaa pitää salaisuuksia häneltä. Ei ole koskaan osannut.

”Minä oli hänen vieressään”, Elvar kuiskaa, ”runko joka vei hänen henkensä, osui minua rintaan.”

Sanat iskeytyvät Aalaan niin voimakkaina, että häntä alkaa heikottaa. Elvar nielaisee pari kertaa, ja jatkaa sitten käheästi:

”Mutta ei hätää, Aala, ei hätää. Olen ihan kunnossa.”

Aala tyrskähtää, kyyneleet karkaavat silmänurkista. Niin että kaikki on sitten hyvin vai? Että Aalan ei tarvitse olla järkyttynyt ja peloissaan? Elvar pyyhkii tärisevillä sormillaan hänen märkiä poskiaan. Aala takertuu kiinni, vannoen hiljaa mielessään ettei enää koskaan päästä Elvaria lähtemään luoltaan.

”Se oli onnettomuus. Sellaista sattuu”, Elvar vakuuttelee, huulet kiinni hänen hiuksissaan.

Aala rukoilee, että Elvar on oikeassa.

87.
200 sanaa

Mustelma näyttää ilkeältä. Aala irvistää sen nähdessään, mikä saa Elvarin vakuuttelemaan ettei vamma ole alkuunkaan niin paha kuin miltä näyttää. Oli miten oli, Aala keittää vahvan yrttiliuoksen jonka pitäisi nopeuttaa paranemista. Osan hän juottaa Elvarille, osan sivelee suoraan ruhjeen päälle. Reunat ovat jo muuttuneet vihertävänkeltaisiksi, mustelman ydin on syvän violetti. Elvar sihahtaa, kun liuos valuu päällä komeileviin verinaarmuihin.

Aala painelee ensin varsinaista iskukohtaa, sitten sen ympäristöä. Kylkiluut vaikuttavat onneksi ehjiltä, vaikka mustelman aiheuttaman turvotuksen vuoksi on vaikea sanoa mitään varmaa.

”Tule tänne”, Elvar mutisee kiertäen sormensa Aalan ranteen ympäri.

Aalan käsi jää paljasta rintaa vasten, kun hän kumartuu suutelemaan Elvarin huulia. Hän ei voi olla miettimättä miten pienestä oli kiinni, että hän ylipäänsä saattaa tehdä niin. Elvar voisi nyt olla vain kasa kytevää tuhkaa. Huulet painautuvat hänen omiaan vasten vaativammin, käsi silittää selkää.

”Ikävöin sinua.”

Aala tuntee pehmeän hymyn nousevan kasvoilleen. Minäkin sinua, hän ajattelee. Ja ehkä Elvar tietää, ainakin kun tämän sormet kaivautuvat vaatekerrosten alle saaden Aalan henkäisemään. Aala päättää ettei anna jossittelujen viedä häneltä kuluvaa hetkeä, hän ei suo sitä kenellekään. Kaikkein vähiten kohtalolle tai Iivelille.

Myöhemmin he syövät yhdessä Idunnan ja Mijén kanssa. He puhuvat vain vähän, mutta tukevat toisiaan sitäkin enemmän. Idunnan silmissä on punaiset reunukset.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 90/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 02.07.2019 19:43:17
A/N: Tämä on kaikille niille, jotka ovat odottaneet Aalan menneisyyden lisäpuintia. Sekä niille, jotka ovat odottaneet Iiveliä.



88.
200 sanaa

”Toivon että voit hyvin, samoin kuin leikkikalusi?”

Aala pyörähtää ympäri, käsi tarttuneena ovenkahvaan. Toisessa kädessä on kopallinen polttopuita, joista osa putoaa maahan. Iivel ei kuitenkaan ole hänen takanaan, vaan astuu esiin varjosta mökin nurkalta.

”Olin oikeastaan harmistunut, kun kuulin miten läheltä oli liipannut. Jos olisin polttanut hänet, ehkä olisin nähnyt onko sinulla sittenkin tunteita”, Iivel jatkaa.

Kuuma raivo ja häpeä estävät Aalaa liikahtamasta. Niiden takana sykkii pelko, mene pois, ole kiltti ja mene pois, pois. Jätä minut rauhaan.. Iivel mittailee häntä vaaleilla silmillään, röyhkeästi.

”Tiedätkö, mitä entinen sulhasesi sanoi kun lähdit? Että isä oli petturi, ei kunnioittanut sopimusta. Vaikka ainoa petturi olit sinä.”

Mutta Aala ei koskaan ollut antanut suostumustaan. Hänen ei oltu annettu valita, siksi hän oli lähtenyt. Iivel oli liian pieni ymmärtämään, eikä Aala voi enää selittää sitä hänelle. Pakkanen tuntuu kiristyvän entisestään, kun Iivel kääntyy ympäri. Vaikka tämä kävelee poispäin, Aala kuulee jokaisen hiljaisen sanan. 

”Ehkä tuo mieskin tajuaa sen nyt. Hän vaikutti olevan hieman järkyttynyt siitä kaikesta, mitä olet jättänyt kertomatta.”

Ei.

Aala riuhtaisee oven auki. Elvar istuu tuijottamassa liekkeihin, käsivarret polvien ympärillä. Tämä nostaa katseensa vasta kun Aala on ehtinyt aivan hänen viereensä. Silmissä on mielipahaa, surua ja pettymystä.

”En tiennytkään, että sinulla on veli.”

89.
200 sanaa

Nyt jos koskaan Aala kaipaisi sanoja avukseen. Pelkkä olen pahoillani ei riitä alkuunkaan kun hänen pitäisi selittää virheitään, vääriä tekojaan.

”Onko se totta? Että sinun oli määrä solmia liitto, ennen kuin lähdit?”

Elvarin hiljaisessa äänessä soi rukous, joka anelee, että Aala kieltäisi kaiken. Mutta hänestä ei ole valehtelemaan Elvarille enää. Aala sulkee silmänsä, ja nyökkää.

”Entä onko totta, että kun tulit meidän kyläämme tätisi luo, jätit taaksesi sairaan isän? Ja hänestä huolehtimaan kymmenkesäisen pojan, joka oli joutunut kasvamaan ilman äitiä?”

Aala ei avaa silmiään, kun nyökkää uudelleen. Elvar vetää syvään henkeä.

”Minä ajattelin aina, että sinä halusit auttaa ihmisiä. Minä näin sen. Uskoin, että ne jotka väittivät sinua kylmäksi ja itsekkääksi eivät vain tunteneet sinua. Mutta nyt…”

Älä sano sitä.

”En voi olla miettimättä, että olinko se minä, joka en tuntenut sinua. Ehkä näin vain mitä halusin.”

Aala avaa silmänsä, polvistuu maahan ja pudistelee päätään. Elvar ei kuitenkaan katso häneen, vaan tuijottaa taas liekkejä. Aala tuntee kurkkunsa kuroutuvan, kyyneleet herahtavat silmiin. Hän tahtosi sanoa miten hän katuu, miten hän oppi ymmärtämään asioita. Että hän tosiaan tahtoi auttaa, tahtoo yhä.

Hänen tätinsä Senta, kylän edellinen shamaani, oli ensimmäinen henkilö joka sai Aalan tuntemaan itsensä arvokkaaksi. Vasta sitten hän saattoi arvostaa muita.

90.
200 sanaa

Vaikka Aala lähti shamaaniksi osin paetakseen, se alkoi pian tuntua hänen kutsumukseltaan. Senta oli hyvä, kärsivällinen ja rakastava opettaja. Aala oppi arvostamaan kasveja, tuntemaan tanssin riemun ja sen onnen, mikä syntyi kun sai autettua jotakuta.

Kun Senta kuoli, Aala tunsi aitoa surua ja ikävää ensimmäistä kertaa äitinsä kuoleman jälkeen. Tällä kertaa se oli puhtaampaa, sillä hän ei syttänyt ketään. Aalasta tuli shamaani, jonka ensimmäinen tehtävä oli johtaa tätinsä turvallisesti tuonpuoleiseen. Hän tanssi kokon ympärillä silmät kiinni, sillä ei halunnut toisten näkevän hänen kyyneleitään, heikkouden merkkejä.

Aala ei päästänyt ketään lähelleen, mutta Elvar ei kysynyt lupaa. Mitä hänen nyt pitäisi tehdä?

Aala ojentaa arasti kättään, laskee sen miehen kämmenen päälle.

”Olen todella hämmentynyt. Annatko minun miettiä tätä yksin?” Elvar sanoo hiljaa.

Aala nykäisee sormensa pois, kuin kosketus äkkiä polttaisikin. Päässä humisee kuin lyönnin jälkeen. Hän peruuttaa hitaasti ovelle, sulkee sen jäljessään. Aalan on päästävä pois, hän ei voi jäädä odottamaan.

Naali ulvoo hänen rinnassaan, tahtoo juoksemaan tunturiin, nuolla haavojaan. Mutta kerrankin Aala tietää paremmin mitä tehdä. Hän juoksee hengitys huuruten kylän poikki, ja koputtaa vimmatusti.

Mijé näyttää yllättyneeltä avatessaan oven. Sitten Aala tavoittaa Idunnan katseen, ja nainen syöksyy halaamaan häntä. Aala hukuttaa surunsa ystävänsä olkaan, ja Idunna osaa antaa hänelle aikaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 90/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 03.07.2019 16:13:51
Apua. Olen vähän sanaton nyt, sen verran hätkähdyttävää tämä uusi tieto oli - eikä siis mitenkään huonolla tavalla. Olet rakentanut tämän hetken lähestymisen todella hyvin tässä pikku hiljaa, ja tuntuu siltä, että Aalaa ja tämän tekoja pystyy viimein ymmärtämään ihan todella. Kaikkea katsoo vähän uudessa valossa, ikään kuin, mutta kuitenkin niin, että se sopii todella hyvin hyvin yhteen sen kanssa, mitä lukija Aalasta tähän mennessä tietää. Kuin näkisi viimein kokonaiskuvan?

Tosi hieno käänne, vaikka totta kai myös surullinen. Iivel on kyllä oikea käärme, mennä nyt puhumaan tuolla tavalla Elvarille - ja toisaalta häntäkin ymmärtää nyt enemmän. Elvarin suhtautuminen satutti yhtä paljon kuin Aalaa, mutta vaikeahan tuollaiseen on reagoida maltillisesti. Nämä kaksi ovat vain kokeneet jo niin paljon kovia yhdessä, että surettaa hirveästi nähdä asiat näin pahassa solmussa. Ehkä asioiden miettiminen rauhassa kuitenkin auttaa, niin toivon, ja onneksi Aalan sai lohtua Idunnasta. <3 Kiitos!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 90/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 04.07.2019 00:47:08
Voi ei, toivoisin itsekin että Aala pystyisi nyt puhumaan :( Toivottavasti Elvar ei sentään jätä Aalaa, koska silloin Iivel saisi sen mitä ehkä haluaa, ja olisi vahingoniloinen ja satuttaisi Aalaa lisää...

Kiitos silti uusista osista ja tulevia odotellen. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 92/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.07.2019 20:30:59
Okakettu, aaa, olin vain niin otettu kommentistasi etten oikein tiedä mitä sanoa. paitsi että kiitos <3 Aala tosiaan ymmärsi mennä Idunnan luo, ja tässä on siihen jatkoa lisää :3

Luttis, se kyllä helpottaisi asioita! Pidä toivoa yllä, näissä osissa vielä lisää kriiseilyä. Kiitos  :-*

A/N: Pahoittelut siitä, että jätin tuon raapaleen viimeiseksi edellisessä viestissä. Ja ehkä tämänkään loppu ei ole paras mahdollinen, joten sori siitäkin :'D



91.
200 sanaa

Aala vakuuttaa Idunnan siitä ettei kukaan ole sairas tai loukkantunut, ja tämä ymmärtää loput.

”Voit jäädä yöksi meille”, Idunna sanoo ojentaessaan Aalalle vettä.

Aala nyökkää. Kylmä vesi auttaa avaamaan kurkkua niin, että hengitys kulkee taas. Suukin tuntuu vähemmän tahmealta. Idunna puhuu hetken hiljaa Mijén kanssa, ja palaa sitten Aalan luo. Mijé käy nukkumaan, mutta Idunna rahaa oman taljansa Aalan viereen.

”Sydänsuruista kärsivän ei pitäisi joutua nukkumaan yksin”, tämä sanoo.

Aala saa nyökättyä, ja pyyhkäisee uuden kyyneleen pois poskeltaan. Idunna puhelee hänelle hiljaa sitä sun tätä, täyttääkseen hiljaisuutta joka on asettunut raskaana Aalan ylle. Menee aika kauan, ennen kuin hän tajuaa Idunna kiertelevän jotain. Välillä tämän lauseet katkeavat kesken, ja nainen tahtoisi selvästi kertoa jotain.

”Ei se mitään ole, keskitytään nyt sinuun”, Idunna välttelee.

Aala haluaa kuulla mitä tahansa, joka estää häntä ajattelemasta illan tapahtumia. Aivan sama, vaikka uutiset olisivat huonoja. Lopulta Idunna myöntyy puuskahtaen.

”Olkoon. Ajattelin vain että tunnelma olisi ollut vähän toinen…”

Aala kohottaa kulmiaan kärsimättömästi.

”Minä olen raskaana. Meille tulee vauva.”

Aalasta tuntuu että ilma hyytyy. Idunna puree huultaan ja luo katseensa alas, vatsansa päälle laskettuun käteen.

”Olen niin onnellinen, Aala.”

Aala nyökkää, onnistuu hymyilemään ja kietoo kätensä Idunnan kaulaan. Jossain rintalastan alla kateus repii hänen sisuskalunsa kappaleiksi.


92.
200 sanaa

Aala esittää nukahtavansa, niin että Idunnakin saa viimein unta. Idunna ja Mijé saavat lapsen. Aala sitä vastoin on onnistunut karkoittamaan Elvarinkin luoltaan. Iivelin avustuksella, toki, mutta pohjimmiltaan syy on hänen.

Aala toivoo, ettei olisi painostanut Idunnaa. Nyt hänestä tuntuu entistä pahemmalta, vaikkei hän uskonut niin voivan käydä.

Kumpa hänen kehonsa ei olisi niin tottunut valvomaan. Jos hän voisi vain tarpeeksi väsynyneenä hetkeksi kadota uneen. Nyt hän ei pysty nukkumaan, vaikka mökin ilma on raukea kahden nukkujan rauhallisesta hengitysestä. Punnittuaan vaihtoehtojaan Aala nousee hitaasti ylös, hiipii ovelle ja pujahtaa pakkaseen. Hän nojaa selkänsä oven kylmää pintaa vasten, ja huokaisee.

Kyyneleet ovat ehtyneet, ja olo on pelkästään tyhjä. Vatsan kohdalla tuntuu olevan suorastaan aukko, mistä puuttuu jotain. Tähdet erottuvat kirkkaina, revontulia ei ole himmentämässä niitä paria utuista nauhaa enempää. Hän tietää, että hän ei voi pujahtaa turkkiin juostakseen pakoon. Aalan on lakattava satuttamasta ihmisiä. Siksi hän pujahtaa hiljaa sisälle ja asettuu takaisin Idunnan viereen, ennen kuin tämä herää ja ehtii huolestua.
 
Aamun tullen Aala nukahtaa viimein. Idunna ja Mijé ovat jo jalkeilla, kun hän herää ovelta kuuluvaan koputukseen. Elvar seisoo ulkona, väsymys varjoina kasvoillaan.

”Oletteko nähneet Aalaa?”

Aala nousee ylös, ja kävelee epävarmana Idunnan taakse. Elvar huokaisee kättään ojentaen.

”Aala, tule kotiin.”
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 92/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 08.07.2019 00:11:30
Lainaus
Aala saa nyökättyä, ja pyyhkäisee uuden kyyneleen pois poskeltaan. Idunna puhelee hänelle hiljaa sitä sun tätä, täyttääkseen hiljaisuutta joka on asettunut raskaana Aalan ylle.
Minä niin tykkään näistä Aalan ja Idunnan yhteisistä hetkistä aina vain. Tuo miten Idunna on vakuuttunut, ettei sydänsuruisen pidä nukkua yksin. <3 Ehdin hetken jo säikähtää, mikä Idunnan uutinen on, mutta kyseessä olikin hieno sellainen! Aalan ristiriitainen suru asiasta oli kyllä sydäntäsärkevää, varsinkin kun tilanne on nyt muutenkin niin kipeä. Olit kuvannut todella hienosti sen tunteen, kun tahtoisi nukkua muun maailman mukana muttei pysty. Olin todella ylpeä Aalasta, kun hän ei turvautunut Naaliin, se olisi varmasti ollut nyt houkuttelevampaa kuin milloinkaan. Ja sitten Elvar, sanomassa moista, onneksi! Toivottavasti hän ja Aala kykenevät kommunikoimaan kaiken selväksi, tämä tuntuu ainakin askeleelta parempaan suuntaan. Jatkoa odotellen, etenkin moisen cliffhangerin jälkeen, heh.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 94/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 09.07.2019 13:59:54
Okakettu, kiitos! On aina mukava kuulla että pidät niistä hetkistä edelleen, ehkä olen onnistunut tekemään jotain oikein ;> Naali on Aalalle edelleen pakotie, mutta hän yrittää välttää karkuun juoksemista.

A/N: Pahoittelut tosiaan edellisestä, mutta kirjoittajan pitää tehdä, mitä kirjoittajan pitää tehdä (jotta ette ikinä lopeta lukemista, hah haa!). Nyt päästän teidät jännityksestä.



93.
200 sanaa

Elvar ei sano mitään, kun he kävelevät takaisin mökkiään kohti. Hän pitää Aalan kättä omassaan tavanomaisesti, ei purista vihaisena, mutta ei myökään ikävöiden. Eihän Aala voi sellaista odottaakaan.

Nyt se tapahtuu. Elvar sanoo ettei jaksa häntä enää, Aalakin tietää että toinen on yrittänyt. Elvarin olisi pitänyt kuunnella viisaampiaan, unohtaa nuoruuden typerä itsetunto ja hulluus. Hän voisi olla Idunnan kanssa kotikylässään, nyt pellavapäisen esikoispojan lisäksi perheellä olisi varmaan toinenkin lapsi tulossa…

Elvar sulkee oven perässään ja huokaisee. Sitten hän istuu hilloksen ääreen, Aala mukanaan.

”Luulin, että olit lähtenyt tunturiin. Minun olisi pitänyt luottaa sinuun ja etsiä ensimmäiseksi kylästä.”

Aala hymähtää. Totuus on, että Elvarilla oli oikeus uskoa pahinta. Elvar kääntyy katsomaan häntä silmiin, tarttuu toiseenkin käteen.

”En ole iloinen, mutta loppujen lopuksi on aivan sama, vaikka olisit tappanut isäsi omin käsin.”

Aalan sydän hakkaa.

”Minä en halua elää ilman sinua”, Elvar kuiskaa, nojautuen lähemmäs. ”Anna anteeksi.”

Aala tuntee kyyneleet vasta, kun ne ovat taas hänen poskillaan. Elvar vetää hänet syliinsä, likistää lähemmäs kuin ei haluaisi irroittaa olleenkaan.

”Olen pahoillani. Niin pahoillani, anna anteeksi”, Elvar mutisee käheästi hänen hiuksiinsa, uudelleen ja uudelleen.

Aala hengittää Elvarin tuoksua. Hän tahtosi käskeä toista lopettamaan anteeksipyynnöt, eihän Aala ole niitä ansainnut. Mutta Aalakaan ei päästä otettaan.

94.
200 sanaa

”Nyt ainakin tiedän, miksi shamaani vaikutti tutulta. Teissä on hieman samaa näköä.”

Aala kohottaa katseensa Elvarin silmiin, toivoen kerrankin että hänen paha olonsa välittyy ulospäin.

”Minä tiedän, että olet pahoillasi. Enkä minä aio uskoa kaikkea, mitä veljesi sanoi. Minä olen nähnyt sinun tekevän paljon hyvää”, Elvar sanoo lempeästi, silittäen hänen hiuksiaan.

Aala toivoo, että olisi tehnyt enemmän, tai paremmin. Se, että Elvar tietää hänen menneisyytensä, saa Aalan olen alastomaksi ja haavoittuvaiseksi. Elvarissa täytyy olla jotain kummallista, kun tämä pysyy yhä Aalan vierellä. Samalla hän on onnellinen, ettei heidän välillään ole enää salaisuuksia. Elvarin katseessa on pehmeyttä.

”Minä haluasin kovasti suudella sinua nyt”, tämä naurahtaa.

Aala tuntee hymyn nousevan kasvoilleen, ja nostaa leukaansa yltääkseen suukottamaan Elvarin leuansyrjää. Huulet hakevat tiensä hänen omilleen, niiden rohtunut karheus on melkein kutittavaa.
 
Aala heittää toisen jalkansa Elvarin yli, painautuakseen kunnolla toisen syliin. Elvar ynähtää, kietoo kätensä hänen ympärilleen ja likistää huulet tiukemmin toisiaan vasten. Aala tuntee miten lämpö alkaa heräillä hänen sisällään, häätäen hyytävän huolen.

”Minun pitäisi oikeastaan mennä katsomaan…” Elvar mutisee.

Aala suutelee turhat puheet pois ja kumartuu näykkäisemään Elvarin kaulaa. Iho on pakkasen puraisemaa, Elvar ei taaskaan ole muistanut suojata sitä kunnolla.

”Älä lopeta”, Elvar pyytää.

Juuri nyt Aala ei kieltäisi Elvarilta mitään.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 94/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 09.07.2019 21:15:30
Voi näitä kahta <333 Tän tarinan otsikko pyöri mun mielessä, Elvar tosiaan jää Aalan luokse vaikka mitä tapahtuisikin. Ja onneksi Elvar tietää, että Aala on tehnyt myös paljon hyvää. Toivottavasti mikään ei tule ikinä näiden kahden väliin <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 94/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 10.07.2019 15:25:11
Aa miten ihana oli lukea tällaista draaman jälkeen, hirmu palkitsevaa. Varsinkin kun se oli kirjoitettu niin kauniisti. <3 Lunalotta sanoikin jo osuvasti, että näissä osissa välittyi jotenkin erityisen hyvin otsikon teema. Pakkoa sanoa, että naurahdin Elvarin 'vaikka olisit tappanut isäsi omin käsin' - kommentille, se sopi hänen suuhunsa tässä tilanteessa sen verran hyvin, ja puhuu toisaalta paljon hänen rakkaudestaan Aalaan. Ja tuo loppu! Kiitos paljon osista. :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 96/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 02.09.2019 20:30:44
Lunalotta, saahan sitä toivoa ;> Lupauksia en voi antaa sen enempää kuin Aalakaan... Kiitos <3

Okakettu, kiitos sinulle kommentista! Tällaisen pehmoilun kirjoittaminenkin on ihan mukavaa välillä :3

A/N: Miten tässä taas näin kävi?!? No, elämä tapahtui, ja nyt tartuin tämän kirjoittamiseen pari päivää sitten uudestaan. Ja oho, täällähän oli jo valmiita julkaisemattomia osia! Sillä lailla...



95.
200 sanaa

Aala ei varmaan koskaan opi varautumaan siihen, miten hiljaa Iivel osaa olla. Aala on hakemassa vettä, eikä edes huomaa veljeään parin metrin päässä samassa puuhassa ennen kuin tämä puhuttelee häntä.

”Sinä löyhkäät häneltä”, Iivel sanoo inhoa äänessään.

Aala nostaa leukansa pystyy ja katsoo Iiveliä silmiin. Siihen hänen uhmakkuutensa kuoleekin, jäätävään vihaan joka palelluttaa hänen sisuksensa. Iivel on saanut hänet kiinni, sinisestä pimeään taittuva ilta kätkee heidät näkyvistä.

”Nyt ymmärrän miksi hän sietää sinua yhä. Olet likainen pikku lutka, valmiina kiemurtelemaan hänen sylissään –”

”Ei enää sanaakaan!”

Aala kääntyy hädissään ympäri. Elvar harppoo rinnettä alas, vaikka hän kuinka pudistelee päätään. Aala pudottaa sangon, laskee kätensä Elvarin rinnalle ja yrittää estellä miehiä syöksymästä toistensa kurkkuun.

”Älä koskaan loukkaa Aalaa! Et tunne häntä”, Elvar murisee hampaidensa välistä.

”Tiedätkö millaista oli kasvaa väheksyttynä? Katsoa, miten ainoa rakkaasi kuihtuu pois?” Iivelin ääni on petollisen tyyni.

”Usko tai älä, minulla on aavistus siitä. Jätä meidät rauhaan!” Elvar sanoo.

”Hän jätti perheensä ja petti shamaanin valan! Elinikäisen sitoumuksen! Miksi sinä olisit poikkeus?” Iivel naurahtaa ivallisesti.

Aala tuntee olonsa irralliseksi, aivan kuin riita ei koskisi häntä. Iivelin keho on pingottunut kireäksi kuin lanka, kädet nyrkkiin puristettuina, huokuen vaaraa.

”Koska hänen viimeiset sanansa olivat minä rakastan sinua.” Elvar sanoo.

96.
200 sanaa

Aala näkee sen hetken, kun Iivelillä napsahtaa. Silmät tuntuvat roihahtavan, ja suu vääntyy karmeaan irveeseen. Kuin hidastettuna hänen veljensä kädet heltiävät nyrkistä, taipuvat ja ojentuvat tönäisemään Elvaria.

Hän kaatuu jokeen, Aala tajuaa kauhuissaan ja syöksähtää tyrkkäämään Elvaria sivulle, niin että he molemmat törmäävät pölähtäen hankeen. Lumi on kylmää tunkeutuessaan paidankauluksesta hileenä sisään, jättäessään ihottumaa ranteisiin. Aala painaa kädellään Elvaria maahan, ja nostaa katseensa. Iivelin koko olemus vuotaa katkeruutta, joka tihkuu myrkyn lailla heidän välilleen.

”Nyt sinä siis suojelet häntä”, Iivel sanoo, tarttuu sankoonsa ja lähtee nousemana rinnettä ylös.

Aala tasailee hetken hengitystään, unohtuneina omiin ajatuksiinsa. Sitten Elvar liikahtaa, ja ähkäisee.

”Aala, sinun kätesi… Mustelma on vielä vähän arka.”

Aala nousee Elvarin päältä ja auttaa tämän pystyyn paksusta kinoksesta. Elvar tarttuu vesisankoon, kietone toisen kätensä Aalan ympäri.

”Shamaani olisi kyllä ansainnut pienen opetuksen”, Elvar mutisee ja rutistaa Aalaa tiukemmin.

Aala miettii kuitenkin taas Iiveliä. Veli sanoi hänelle aiemmin ehkä olisin nähnyt onko sinulla sittenkin tunteita. Nyt tämä oli nähnyt, ja ilmeisesti tuntenut olonsa vain entistäkin pahemmaksi. Iivelkin olisi aikanaan tarvinnut Aalan rakkautta, mutta ei ollut enää valmis ottamaan sitä vastaan.

”Aala? Kaikki on hyvin, ei käynyt kuinkaan”, Elvar sanoo, ja pyyhkäisee jääkylmillä sormillaan Aalan tunnotonta poskea.

Aala ei saa hymyiltyä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 96/x raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 02.09.2019 23:10:44
Oikeinkirjoitusnatsi-minä löysi pari kirjoitusvirhettä mutta vähät siitä - rääpäleet veivät taas mennessään. Voi Iivel miten julma sinä kehtaatkin olla! Ja miten syvää Aalan ja Elvarin rakkaus on kun ensin Elvar puolustaa ja sitten Aala suojelee! <3 Kiitos raapaleista pitkästä aikaa, en malta odottaa uusia jos oot kerta sellaisia kirjoitellut! ;)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 96/x raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 03.09.2019 10:08:24
Lainaus
”Koska hänen viimeiset sanansa olivat minä rakastan sinua.” Elvar sanoo.
<3 Tämä kohta on ehdottomasti yksi suosikkejani koko tästä tarinasta. Mietinkin jo, että Aalan on kohdattava Iivel ennen pitkää uudelleen, mutta onneksi hänen ei tarvinnut tehdä sitä yksin. Muutenkin tästä näki, että asetelma on selvästi muuttunut hiukan nyt, kun Elvar on tietoinen Aalan menneisyydestä. Iivelin käytöksestä vaikuttaa välittyvän, että hänkin on asiasta tietoinen - mitäköhän hän nyt entistä katkerampana ja epätoivoisempana aikoo tehdä, oivoi. Oli mukava saada jatkoa, kiitos paljon näistä osista. :) 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 96/x raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.10.2019 21:30:01
Luttis, joo, nämäkin olivat tosiaan edintointia vaille koneella... Mutta elämä tapahtui, joten saat ne vasta nyt!

Okakettu, kiitos! Nyt kortit ovat tosiaan kaikkien nähtävillä, mutta Iivelistä ei silti tahtonut ottaa selvää kirjoittajakaan :'> Tässä nyt kuitenkin ollaan.

A/N: Selvän teki, hiiteen kaikki hyvät aikeet säännöllisestä julkaisutahdista. Hyvityksenä tarjoilen teille nyt useamman raapaleen, jaettuna kuitenkin erillisiin viesteihin kuten yleensä. Positiivisesti ajateltuna näitähän on kepeä napsia kerralla monta, vai mitä? Ehkä tässä on syy miksi en oikein ole hyvä kunnollisissa jatkiksissa joissa on täyspitkät luvut...



97.
200 sanaa

Hurjimmat pakkaset väistyvät, ja Idunna kertoo uutisensa Lumaelle. He ovat niin iloisia ja onnellisia, että ilman lauhtuminen tuntuu melkein johtuvan vain siitä. Lumae tietää luultavasti Aalaakin paremmin, miten kipeästi Idunna on kaivannut lasta, omaa pientä perhettään.

Aala ei ennen ajatellut kaipaavansa vastaavaa, ei tosiaankaan. Hän tiesi valitsevansa yksinäisyyden shamaanin virkaan ryhtyessään. Mutta kaikki ne lapset, joita hän hoivasi aikanaan shamaanina ja sen jälkeen, tuntuivat tarttuneen pienillä käsillä hänen sydämeensä ja vieneen siitä palasen mennessään. Jäljelle jäi vain tyhjä syli ja ontto kipu rinnassa, joka vihlaisee kipeästi aika ajoin.

Elvar olisi hyvä isä, Aala tietää sen. Tämä opettaisi lapselle kaiken minkä tietää, eikä tuomitsisi. Kärsivällinenkin Elvar on, voi, sen Aala tietää hyvin. Niin, Elvar olisi hyvä isä, mutta Aala tuskin itse olisi hyvä äiti. Häntä pelottaa yhä kiintyä ja hän tarvitsee omaa tilaansa, rauhaa. Aala onnistuu hädin tuskin pitämään kiinni Elvaristakaan. Ja millainen äiti se sellainen olisi, jolla ei ole edes ääntä?

Aala nielee äkkiä pintaan nousseet kyyneleet. Hän siivoaa hämärän mökin lattiasta kattoon, ja vaikka Elvar katsoo häntä pitkään, tämäkään ei sano mitään.

Illalla, kun Aala tuijottaa väsyneenä liekkeihin, Elvar kietoo kätensä hänen ympärilleen erityisen hellästi ja vetää syliinsä istumaan. Ja Aalaa lohduttaa, että heidän on ihan hyvä olla näinkin.

98.
200 sanaa

Kevät tulee ihan liian nopeasti. Äkkiä hanget ovat hieman matalampia ja noesta harmaita, vesi joessa juoksee kiireemmin.

”On niin ihanaa, että Eelas voi taas hengittää helpommin. Ilma tuntuu pehmeämmältä, tiedäthän”, Lumae sanoo, kun he katselevat ulkona leikkiviä lapsia.
Naisen nuorimmainen kävelee jo, ja ojentelee käsiään päästäkseen äitinsä syliin. Lumae nostaa tottuneella otteella lapsen rinnalleen, varmaankin edes kiinnittämättä asiaan huomiota.

”Lupasin antaa Idunnalle joitakin ylimääräisiä lastenvaatteita. Raukkapololla ei ole sukua täällä tukemassa, paitsi tietysti sinä ja Elvar.”

Aala laskee mukin huuliltaan. Hän on luullut viikkojen aikan päässeensä asiasta yli, mutta lohdullisen lämmin juoma muuttui äkkiä karvaaksi hänen suussaan. Onneksi Lumae jatkaa rupatteluaan huomaamatta mitään, niin että Aala saa aikaa korjata asenteensa.

”Ei sillä että suku autuaaksi tekisi”, Lumae huokaisee ja laskee lapsen alas.

Aala kiittää yrttijuomasta, ja lähtee jatkamaan askareitaan. Iivel ei ole yrittänyt ottaa häneen yhteyttä enää joella tapahtuneen jälkeen, mutta Aalan mieltä varjostaa jatkuvasti levottomuus. Hän on huomannut sen Elvaristakin. Mies ei enää tähdo päästää häntä yksin ulos, etenkään hämärän jälkeen. Ainakin lisääntyvä valo suo Aalalle enemmän vapautta.

Illalla Elvar vetää Aalan rintaansa vasten, ja kun he ovat maanneet tovin hiljaisuudessa, tämä ottaa asian puheeksi.

”Mitä meidän pitäisi tehdä?” Elvar kuiskaa hiljaa.
 
Aala kääntyy ympäri, ja katsoo huolestuneisiin silmiin.

99.
200 sanaa

Kuukausi kuluu, eivätkä he tee mitään. Se syö molempia elävältä, mutta etenkin Elvaria joka ei tunnu voivan enää uskotella itselleen, että he elävät vain hetken kerrallaan. Aala tietää, että vaihtoehdot ovat vähissä.

He voisivat paeta, kuten ennenkin. Mutta etenkin Elvar on jo kotiutunut kylään, ja Aalankin on pakko myöntää, ettei hän tahtoisi jättää uutta turvapaikkaansa. Idunna ei tahtoisi kuullakaan moisesta, ja Aalallekin tulisi ikävä ystäväänsä, sillä sellainen Idunna hänelle on, kaikeasta huolimatta. Lisäksi ajatus kaiken pakkaamisesta ja kuljettamisesta erämaan halki tuntuu tavattoman raskaalta.

Mutta näinkään ei voi jatkua. Elvarin katseessa on aina nykyisin varjo, eikä tämä pysty kunnolla lepäämään. Aivan kuin Aala voisi vain kaatua maahan, tai lakata yöllä hengittämästä. Elvar riutuu, ja se sattuu Aalaan enemmän kuin hän voi käsittääkkään. Lisäksi hän on jatkusti väsynyt, joskus voi jopa oikeasti pahoin.

Eräänä yönä, kun Elvar on viimein vaipunut uneen, Aala nousee istumaan ja katsoo toista kunnolla. Hataraa ryppyä otsassa joka ei siliä unessakaan, mustelmia silmien alla.

On kohdattava toinen vaihtoehto. Aala nousee ääneti, pukee ylleen ja hiipii ulos. Hän voisi muuttua Naaliksi, kadota Elvarin elämästä antaen tälle rauhan. Mutta Aala on itsekäs, eikä myöskään tahdo enää elää yksin, ilman Elvaria.

Niinpä hän kävelee liukasta polkua pitkin shamaanimökin ovelle, ja koputtaa.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 101 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.10.2019 21:35:15
A/N: Ja hei, näin olemme jälleen sadassa raapaleessa tämäkin sarjan kanssa!



100.
200 sanaa

Iivel avaa oven hiukset sekaisin, karhea sänki poskellaan.

”Mitä ihmettä sinä teet täällä?” Iivel murahtaa yllätettynä.

Aala ei vastaa, vaan pujahtaa käsivarren ali sisälle. Yrttien tuoksu on yhä pinttyneen voimakas, vaikka mökissä on nyt myös Iivelin haju.

”Häivy!”

Aala ei piittaa veljensä huudosta, vaan istuu lattialle levitetylle taljalle sydän takoen. Iivel paiskaa oven kiinni ja harppoo Aalan eteen. Uni on häipynyt miehen kasvoilta, ja tilalla on vihansekainen ihmetys.

”Mitä sinä kuvittelet tekeväsi? Ja missä vahtikoirasi on, kotona remmissään?”

Aala vastaa Iivelin katseeseen. Hänellä ei ole aavistustakaan mitä hän oikein tekee, paitsi että pakeneminen on loppu nyt.

Iivel läimäyttää häntä kasvoille. Se kirvelee, mutta Aala jatkaa tuijottamista.

”En tajua sinua. En ole ikinä tajunnut, siinä se!”

Iivel marssii mökin toiseen päähän, jää katsomaan seinää hetkeksi ja palaa takaisin.

”Haluatko päästä hengestäsi? Olen toivonut sitä, ja joskus luulin että minusta olisi tappamaan sinut. Mutta se ei ratkaisi mitään, ei mitään! Oletko nyt tyytyväinen?”

Iivel tuijottaa häntä takaisin, ja lyö uudestaan. Aala ei tee elettäkään väistääkseen.

”Kirottua! Mikset sinä lähde! Minä voisin tehdä elämästäsi kuolemaa pahempaa tuskaa. Ajattelin miehesi myrkyttämisen olevan sopivaa, niin että hän kituisi hitaasti pois, kuten isä.”

Aalan sydän lyö nopeampaan.

”Mutta en ole tehnyt sitäkään! Miksi!”

Aala ei tiedä.

101.
200 sanaa

”Mikset sinä lähde! Niinhän sinä aina teet, vai mitä?”

Iivel yrittää satuttaa häntä ivalla, mutta Aala ei liikahdakaan.

”Sinulle olisi oikein menettää kaikki mistä välität. Mutta minusta ei ole siihen, en saa tapettua toista ihmistä. Siinäs kuulit! Nyt voit nukkua yösi rauhassa ja nauraa makeasti surkealle veljellesi, jossa ei ole kylliksi miestä edes kunnolliseen kostoon!”

Iivel nauraa hetken hysteerisesti, ja pyyhkäisee pari purkkia hyllyltä lattialle kolinan säestämänä. Sitten tämä kääntyy takaisin Aalaa päin, kyyneleet silmissä.

”Häivy!”

Hetken on aivan hiljaista.

”Sinun on turha yrittää alkaa nyt tunkea minun elämääni! En halunnut koskaan enää nähdä sinua, ja kehen törmäänkään saadessani vihdoin paikan! Et edes pahoitellut kun lähdit!”

Iivelin huudossa on kipeä sointi, Aalan rintaa painaa. Hän muistaa kyllä miten piittaamaton oli, vaikka tahtoisi nyt ottaa sen pienen pojan syliinsä ja kuiskia pikkuveljensä likaiseen tukkaan lohdun sanoja. Vihansa alla Iivel näyttää uupuneelta. Aala muistelee shamaanina valvomiaan öitä, loputtomia askareita, huolia, velvollisuuden taakkaa ja henkiä, joiden vaatimukset ja ankaruus häntä painoivat.

Miten hän jaksoikaan sitä kaikkea niin kauan?

”Minä en ole niin kuin sinä!” Iivel ärähtää, kuin arvaten Aalan ajatukset.

Aala tuntee alaluomissaan tutuksi käynyttä kirvelyä. Iivelissä ja hänessä on ehkä enemmän samaa, kuin mitä veli on ikinä valmis myöntämään. Aalakin oli niin vahva.

”Sinä olet tietysti niin pahoillasi. Mutta minua ei kiinnosta, sekin huora! Häivy!”

Iivel lyö häntä vielä kerran, niin kovaa että korvissa soi. Molempien poskia kirjovat nyt kyyneleet, joita Aala ei enää yllätyksekseen häpeä kuten ennen. Iivel sen sijaan kuivaa poskensa kiivaasti istuen tulen toiselle puolelle, huomioimatta Aalaa edes katseella.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 103/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 07.10.2019 21:46:57
A/N: Näissähän olisi siis ollut (omasta mielestäni) loistavia cliffhangereita, niin että melkein harmittaa julkaista näitä nyt putkeen. No, ehkä olen tosiaan piinannut teitä kylliksi :'D



102.
200 sanaa

Elvar ryntää paikalle ennen kuin kevätaamu osoittaa valkenemisen merkkejä. Ovi suorastaan rysähtää, mutta Aala tai Iivel ei kumpikaan liikahda sijoiltaan.
 
”Ole hyvä ja vie hänet pois”, Iivel sanoo, nipistää huulensa yhteen ja tuijottaa hiilokseksi luhistunuttta nuotiota.

Elvar katsoo heitä kumpaakin vuorotellen hurja palo silmissään, yrittäen käsittää miksi he istuvat sillä tavoin. Suu aukenee jo, ehkä kysymykseen, ehkä huutoon, mutta Iivel ehtii ensin.

”Hän tuli tänne, eikä suostu lähtemään. Vie hänet pois”, Iivel sihahtaa.

Elvar kyykistyy kulmiaan kurtistuen Aalan viereen, tarttuu häntä olkapäistä kuin tahtoisi ravistella. Ehkä se tuntuisi aivan aiheelliselta.

”Mitä ihmettä sinä teet? Lähdetään täältä!”

Sitten Elvarin ilme synkkenee, ja hän hipaisee sormenpäillään Aalan osittain jo turvonnutta poskea. Aala tarttuu Elvaria ranteesta kiinni, katsoo tiukasti silmiin.

”Hän on lyönnyt sinua”, Elvar kähisee raivon tukahduttamalla äänellä.

”Häipykää nyt”, Iivel murahtaa.

Elvar heittää leimuavan katseen Iiveliä kohti, mutta shamaani ei vastaa. Sitten tämä yrittää lähteä ja ottaa Aalan mukaansa, mutta Aala ei ole vielä valmis. Hän katsoo Elvaria vakavana, ja lopulta mies istuu hänen viereensä ottaen Aalan käden omaansa. Se saa aikaan lämpimän ailahduksen, kuin kupillinen kuumaa yrttijuomaa. Sen sijaan Iivel mulkaisee heitä kylmäävästi, ennen kuin jatkaa välinpitämättömän esittämistä.

”Olet pähkähullu”, Elvar kuiskaa yhä hieman vihaisena.

Aala puristaa vastaukseksi Elvarin kättä. 

103.
200 sanaa

Hiillos romahtaa kasaan, ja vaalea tuhka alkaa sammuttaa punaista hehkua. Elvar on kietonut vasemman kätensä suojelevasti Aalan ympärille, pitää toisen vapaana ehkä puolustautuakseen.

”Ei tämä ole tottakaan!”

Iivel nousee äkkiä pystyyn, harppoo ovelle ja nykäisee sen auki. Kylmänkostea ilma löyhähtää sisään.

”Teillä ei ole mitään oikeutta tehdä näin! Painukaa hiiteen!”

Elvarin käsi nytkähtää Aalan ympärillä, mutta Aala tuijottaa vain veljensä sinisiin silmiin. Iivel on väsynyt.

”Jättäkää minut vain rauhaan, niin en enää vilkaisekaan teihin päin!” Iivel ulvahtaa ja lyö nyrkkinsä oveen.
 
Aala nousee ylös Elvar rinnallaan, jalat tuntuvat puutuneilta. Hän kävelee oven ääreen, mutta ei edemmäs – tuo ei riitä vakuudeksi. Iivelin silmissä vilahtaa epätoivo.

”Shamaanin kunniasanalla, minä annan teidän olla jos menette nyt!”

Aala nyökkää, ja astuu Elvarin kanssa ulos. Iivel lyö oven kiinni heidän perässään. Aala ei ehdi kävellä kauas, kun Elvar nykäisee hänet pysähdyksiin.

”Sait minut jälleen huolesta sekaisin! Et olisi saanut lähteä yksin”, Elvar sanoo, ääni pehmeten loppua kohti.

Aala näyttää taas pahoittelevalta, ja tajuaa että hän on kehittänyt tavan kertoa ”olen pahoillani”. Se on surullinen hymy, tietty katse ja etu- sekä keskisormi kaulan päällä. Kuinkakohan kauan hän on tehnyt niin?

”Ehkä se oli sen arvoista”, Elvar toteaa ja hymyilee jo.

Aala toivoo niin, suukottaa Elvarin poskea.

Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 103/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 07.10.2019 22:18:47
Oi nam, 7 kokonaista raapaletta rakkaan ystäväni julkaisemana, namskis! Iivel, sinä julma pikku paskiainen, kehtasitkin lyödä Aalaa. Mutta Aalan järkähtämättömyys (vaikka tunteita laidasta laitaan kävikin läpi) tuotti ilmeisesti toivottua tulosta. Toivottavasti Iivel on nyt sitten sanojensa mittainen ja jättää heidät rauhaan, kun vannoi sitä oikein shamaanin kunniasanalla.

Uusia odottamaan jääden,
sinun ystäväsi Luttis luttana. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 103/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 10.10.2019 22:20:33
Aa, pakko sanoa, että onneksi nämä osat oli mahdollista lukea tällä tavoin yhdellä kertaa – en olisi ehkä kestänyt moista cliffhangeria, että Aala on Iivelin luona tämän lyötävänä. Tuo kohtaus oli kokonaisuudessaan sillä tavoin kirjoitettu, että se tuli jotenkin jo oman ihon alle: Aala järkähtämättömänä, Iivel täysin itsehillintänsä menettäneenä, koko tilanteen epätoivoisuus oli tosi käsinkosketeltava. Iivelin puheet ja ennen kaikkea ”Et edes pahoitellut kun lähdit!” -kommentti olivat jälleen tosi silmiä avaavia sen suhteen, että mistä hänen vihansa ja kipunsa kumpuaa. Ja toisaalta sävy, miten hän puhui esimerkiksi Elvarin myrkyttämisestä, vaikkei siihen pystynytkään (onneksi!!), miten paljon vihaa ihmiseen voikaan mahtua… Onneksi lopussa oli kuitenkin mukana jo valoakin. Ajatus Elvarista ja Aalasta Iivelin luona yhtenä rintamana oli hellyttävä, ja pidin todella paljon tuosta, miten Aala totesi kehittäneensä tavan pyytää anteeksi. Niin, ja että Aala oli, se joka otti ratkaisevan askeleen veljensä suhteen. Toivottavasti Iivel on sanansa mittainen ja muutkin asiat järjestyvät – päällimmäisenä varmaankin tuo Aalan tuska äitiyteen ja lapsettomuuteen liittyen, se teki todella surulliseksi. Kiitos paljon näistä osista, ja onnea sadan raapaleen rajapyykin ylittämisestä! :)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 103/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 12.10.2019 20:42:18
Luttis, Iivel on kyllä aikamoinen paskiainen, mutta puollustuksena sanottakoon että hänelläkään ei ole ihan kaikki hyvin. Kiitos kommentista, ja tässä taas uusia osia!

Okakettu, hienoa (?) että tarina pääsi lähelle ja herätti tunteita :> Elvarin vuoksi Aalankin on oltava rohkea, vaikkakin vähän on luonnollisesti vähän varomaton myös. Kiitos onnitteluista, ainakaan toistaiseksi en ole aivan varma minne tämä mahtaakaan jatkua... Mutta Luoksesi palaan -sarjakin oikeastaan itse kirjoitti itsensä loppuun hieman yllättäen, joten koskaan ei voi olla varma!

A/N: Eikä kipuilu vielä tähän päättynyt, mutta valoa kohti mennään, lupaan! 



104.
200 sanaa

”Oikeastaan mietin, voisitkohan tehdä minulle palveluksen?”

Aala kohottaa katseensa kuksaa pitelevistä käsistään Idunnan kasvoihin. Silmien alla on ohuet uupumuksen varjot, mutta odottavaksi äidiksi Idunna näyttää hyvältä. Tietysti.

”Olisikohan sinulla jotain yrttiä, joka auttaisi vatsakipuihin? Polte tuntuu toisinaan rinnassa asti”, Idunna sanoo sipaisten tukkaansa hämillään. Naisen hiukset ovat kahdella letillä, mutta yksi suortuva on liimautunut otsaan.

Aala tuntee pehmeän hymyn leviävän kasvoilleen, samalla kun hän nyökkää vastaukseksi. Joskus vauvat aiheuttavat närästystä, ja Aalalla on siihen valmis yrttisekoitus. Hän noutaa samantien pientä pussillista. Ehkä tulevana kesänä Aala uskaltaa kuivata enemmän yrttejä myös syksyllä, vailla pelkoa Iivelistä.
 
Ovi käy, kun Aala sitoo nyörejä kiinni. Elvar astuu sisälle tuoksuen hullulla tavalla keväältä, lähes kaikki lumi ulkona on sulanut.

”Idunna, kuinka voit?”

”Hyvin, kiitos kysymästä.”

Aalasta tuntuu, että Elvarin katse viivähtää Idunnan huomattavasti pyöristyneellä vatsalla.

Minä en ole pystynyt antamaan sinulle tuota.

Aala yrittää kätkeä kipunsa ja menee ojentamaan Idunnalle yrttipussin. Sitten hän nostaa esiin kaksi sormea, piirtää toisen käden etusormella pienen kaaren.

”Kaksi kuppia päivässä?” Idunna varmistaa.

”Aamuin illoin”, Elvar sanoo, ja nyökkää.

Aala palaa takaisin istumaan, mutta ei enää jaksa seurata keskustelua. Häntä väsyttää yht’äkkiä kamalasti, vähän itkettääkin. Lopulta kun Elvar auttaa Idunnan ylös, Aala vilkuttaa näkemiin.

Mutta hän ei vastaa Elvarin suudelmaan.

105.
200 sanaa

Aala tajuaa, ettei ole päässyt juoksemaan koko sinä aikana kun Iivel on ollut kylässä. Äkkiä tuntuu kuin jäsenissä sinkoilisi pieniä salamia, on pakko päästä liikkeelle, vaikka hyppiä ympäri mökkiä. On kuitenkin yö, joten Aala kääntää vain kylkeään ja yrittää rauhoittua.

Nyt rinnassakin alaa jyskyttää, on pakko päästä ylös. Aala nousee Elvarin vierestä, kävelee juomaan vettä ja alkaa astella edestakaisin. Rintakehään kasaantuu pallo, ja sitten häntä alkaa kuvottaa.

Aala nykäisee oven auki, välittämättä siitä miten Elvar päästää pediltä ynähdyksen, ja yökkää mökinnurkalle. Valo on haaleaa, taivaanrannassa hehkuu kirkas vaaleanpunainen. Yöstä on puolet jäljellä.

”Aala, oletko kunnossa?” Elvar kuiskaa huolestuneesti, silittää Aalan tukkaa.

Aala nyökyttelee, hieroo nenäänsä Elvarin kaulaan rauhoittukseen. Naali ei kuitenkaan lakkaa haukkumasta ikäväänsä hänen sisällään.

”Tule takasin nukkumaan.”

Elvar tarttuu häntä kädestä ja astuu sisälle, mutta Aalasta tuntuu ettei hän vain pysty. Elvar katsoo huolissaan kun hän pyörittää päätään melkein hädissään.

”Kaikki on hyvin, Aala. Lähdetään tunturiin.”

Elvar nappaa paksumman nutun ja survoo jalkansa saappaisiin. Turvallisen matkan päässä kylästä Aala suorastaa hyppää turkkiin, ja säntää häntä suorana eteenpäin. Sitten hän palaa takaisin, kiertää Elvarian ympäri väsyksiin saakka katoamatta liian kauas.

Vähitellen Naali rauhoittuu, vaikka jokin nykiikin Aalaa edelleen kohti kaukaisia kukkuloita. Mutta hän ei voi enää lähteä, ei siten.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 105/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 13.10.2019 16:15:35
Mukavaa, että jatkoa tuli näin nopeasti. :) Vaikka tunnelma kovin suruisa onkin - ihanaa, että Idunnalla menee hyvin, mutta voi kun Aalakin saisi rauhan tuon äitiyden suhteen, tavalla tai toisella. Tuossa ensimmäisessä osassa oli kuitenkin mukava lukea, että Aala antoi itsensä olla jo toiveikas kesästä miettiessään, että voisi kenties liikkua jatkossa vapaammin ilman pelkoa Iivelistä. Pidin myös siitä, että hän on yhä enemmän löytänyt tapoja kommunikoida ilman ääntään, ja että etenkin Elvar ymmärtää hänen merkkinsä erittäin hyvin. Sekin on hyvä, ettei Aala anna naalille liikaa valtaa, vaikka moinen voisi tässä tilanteessa tuntua helpolta unohdukselta. Valoa odotellessa, Aala ja Elvar sen ansaitsevat. Kiitos!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 105/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 14.10.2019 01:05:58
Naali-Aala on kyllä suloinen, onneksi hän pääsi edes vähän juoksentelemaan. Toivottavasti paha olo helpottaisi pian <3 Kiitos uusista rapsuista!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 107/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 22.10.2019 20:33:25
Okakettu, Aala oppii vähitellen, ja nämä raapaleet ovat tunnelmaltaan vähemmän surullisia. Kaikki me kehitymme.

Luttis, nämä ovat jo kevyempiä ja valoisampia osia, toivottavasti tykkäät <3

A/N: Ja hei, hirveästi kutkuttaisi lätkäistä teille enemmänkin luettavaa, jotta saisin rääpäleitä pois ajonosta ja teidät ajan tasalle. Mutta ainakin tänään päästän käsistäni vain nämä kevyet täyteosat - sitten alkaakin taas tapahtua yhtä sun toista!



106.
200 sanaa
Ensimmäiset yrtit nousevat kerättäviksi ja puiden pihka lähtee kunnolla liikkeelle. Aala aloittaa sadonkorjuun, samalla kun kylässä aloitetaan porolaumojen etsiminen ja talvivahinkojen kartoittaminen. Se tietää töitä myös shamaanille, eikä Aala kadehdi veljeään lainkaan.
 
Idunna tulee hakemaan Aalan mukaan kevätpyykille, ja niin hän huljuttaa talvella pinttyneitä vaatteita jääkylmässä joessa, hangaten sormenpäänsä helliksi. Ympärillä on iloista pulinaa, kun naiset vaihtavat kuulumisia kunnolla ja ihastelevat valon voittoa pimeästä.

Aalasta valo tuntuu imevän kaikki mehut, kuin heräilevä luonto hänen ympärillään saisi Aalan itsensä huomaamaan tehottomuutensa. Idunna on hänen täydellinen vastakohtansa. Vaikka vatsakumpu tekeekin naisesta jo osittain kömpelön, valo tuntuu valavan tähän uutta puhtia. Idunna kallistaa nauraessaan päätä aurinkoon, joka häikäisee Aalan silmiä.

Saippuanökäreet ja likavesi katoavat virtaavaan veteen, kun naiset jo levittävät yhdessä vaatteita kuivumaan ja vaihtelevat keskenään vääränkokoisia lastenvaatteita. Idunnalle luvataan monta pieneksi jäänyttä nuttua, ja vanhemmat tantat hössöttävät nuoren odottajan ympärillä.

”Kun sinulla ei ole sukuakaan täällä”, naiset voivottelevat vastauksena Idunnan kiitoksiin. Aala panee merkille, miten Idunnan hymy ohenee hieman, vaikka ei varisekaan pois. Tämä kaipaa varmasti yhä pieniä veljiään, isäänsäkin. Mutta äitiään? Tuskin, päätellen tavasta millä nainen kohteli torjutuksi tullutta tytärtään. 

Sen Aala tietää, ettei tahdo alkaa kantaa syyllisyyttä Idunnan valinnasta. Ilman kaikkia kolhujaan kukaan heistä ei olisi tässä.

Eikä näin hyvin.

107.
200 sanaa

Pyykkääminen saa Aalan haaveilemaan peseytymisestä. Hän on kyllästynyt ihoon takertuneeseen likakalvoon sekä ummehtuisiin, takkuisiin hiuksiinsa. Talvesta on varmasti jo kulunut niin kauan, ettei kylpeminen saa häntä vilustumaan.

Aala raahaa korvon nurkasta tulen ääreen ja nostaa padallisen vettä kuumumaan.  Sitten hän alkaa kantaa vettä joesta sisään. Rannassa ei ole enää ketään, ainoastaan sammuttetu kasa tummia hiiliä.

Elvariakaan ei ole näkynyt hetkeen, Aala ajattelee kiskoessaan nihkeitä vaatteita yltään. Ajatus saa tutun levottomuuden ailahtamaan, mutta miksi Iivel äkkiä rikkoisi lupauksensa? Elvar on varmasti kunnossa, hän lähti Mijen kanssa silloin kun naiset aloittelivat veden keittoa rannassa.

Aala hankaa itsensä päästä varpaisiin sammaltupolla, johon on hierottu saippuaa. Sitten hän pesee hiukset vielä uudelleen huuhdellen ne suopursuvedellä. Lopulta iho punoittaa, ja Aala tuntee olonsa ihmismäisemmäksi kuin aikoihin. Vaatteet ovat vielä hieman kosteita pyykistä, mutta ihoa vasten ne kuivuvat nopeasti.

Elvar tulee sisään, ja upottaa nenänsä Aalan hiuksiin.

”Tuoksut hyvälle”, Elvar mutisee.

Aala vetäytyy kauemmas nenäänsä nyrpistäen. Sitten hän osoittaa vesisoikkoa. Hän ei halua halailla ennen kuin Elvarkin on puhdas, muuten hänestäkin tulee taas sottainen.

”Hyvä on”, Elvar naurahtaa, vetää paidan päänsä yli ja kääntyy takaisin katsomaan Aalaa.

”Autatko minua peseytymään?”

Aala tuntee punastuvansa, hymyilee sitten ja vastaa Elvarin tuikkivaan katseeseen.

Lopulta Aalakin huuhtelee ihonsa uudestaan hiestä. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 107/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 22.10.2019 21:00:15
Söpöjä nämä kaksi. Mitäköhän draamaa oot kehitellyt tulevaksi? :o Julkaise pliis tänään vielä lisää, kerta sinua ja minua kutkuttaa! ;___; Kirjoitan sulle vaikka Sirius/Remusta, jos julkaiset. ;__;
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 107/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 22.10.2019 21:01:07
Oi, näissä osissa oli todellakin ihanasti myös valoa, niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisestikin. :) Toki kaikki ei ole kuin taikaiskusta paremmin, mutta on ihana nähdä, että surumielisyyden lomaan mahtuu keveämpiäkin hetkiä. Ihastuin tosi paljon kevään kuvaukseen, siihen miten se tarkoittaa erilaisia askareita kuin talvella, aurinkoa ja kevätpyykkiä. Onneksi Aala mietti Idunnan suhteen juurikin noin, ettei hänen pidä kantaa siitä syyllisyyttä, asiat kun ovat kaikesta huolimatta nyt hyvin. Entäs tuo toinen raapale sitten, aa. Niin hyvä. <3 Kiitos taas! Apua, mitähän tosiaan olet kehitellyt tuleviin osiin. :D
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 110/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 28.10.2019 14:09:33
Lunalotta, olen pahoillani että palasin tähän vasta nyt, vakaa aikomus kyllä oli... Katsotaan milloin seuraavat osat ilmestyvät!

Okakettu, kevät tuo muutoksen tuulia... Kuten näistäkin raapaleista huomaa. Nyt saattaa tuntua että upotaan syvemmälle draamaan, mutta vapauttavia (heh heh) nämäkin loppujen lopuksi ovat, ainakin myöhemmin. Kiitos, olipa mukava lukea mietteitäsi taas kerran <3

A/N: Lupailtu jatko! Höpisen lisää tuonnempana, lukekaa jo! *silmänsä peittävä apinaemoji*



108.
200 sanaa

Aala ei pysty nukkumaan kesäisin yhtä hyvin kuin talvella. Valo ja luonnon eläväiset äänet valvottavat häntä, vaikka mökissä onkin aina hämärää.
 
Hän tahtoisi taas tunturiin.

Aala viipyy paikallaan toinen käsi Elvarin hitaasti nousevan ja laskevan rintakehän päällä, kunnes menettää ajantajunsa. Sitten oven takaa kuuluu matala ”aoo”. Aala höristää korviaan.

Aoo, aoo.

Tunturipöllö. Mutta miksi se huutelee kylässä, kun soidinkin on jo ohi? Ennen kuin huomaakaan, Aala on jo astellut ovesta ulos tähyilemään ympärilleen. Hänen ei kuitenkaan tarvitse juuri etsiä, sillä valkoinen lintu lehahtaa katon harjalta aivan hänen eteensä. He tuijottavat toisiaan hetken, ennen kuin tunturipöllö karistaa höyhenensä ja muuttuu vanhaksi naiseksi.

”Sinusta on tullut hieno nuori nainen, Aala”, Senta sanoo.

Aala pudistaa päätään ja hapuilee tukea seinästä.

”Minun olisi pitänyt uskoa vaistoani, ja käskeä sinua luopumaan. Shamaanin polku ei ollut sinulle oikea. Tahdoin vain varmistaa työlleni jatkajan, vaikka en koskaan olisi saanut laskea sitä taakkaa harteillesi. Olisit säästynyt paljolta kivulta.”

Sentan hymy on alakuloinen, kun hän ojentaa kätensä silittämään pehmeästi Aalan raidallisia hiuksia.

”Näissä on yhä enemmän valkeaa kuin ruskeaa. Milloin opit päästämään irti?”

”Mitä minulle jää, jos päästän irti?” Aala kysyy ja lyö sitten kätensä suulleen. Senta hymyilee.

”Tämä on unta, lapsi. Silloin meidän kaikkien on mahdollista olla ehjiä.”


109.
200 sanaa


Aala tietää kyllä, että Senta on kuollut. Mutta silti uskomattomammalta tuntuu se, että hän voi taas puhua, ainakin hetken ja unissaan.

”Olen niin pahoillani”, Aala kuiskaa kyyneleet silmissä.

”Meillä ei ole paljon aikaa, joten ei tuhlata sitä. Minä olen ylpeä sinusta, Aala. Elvar on sinulle hyvä mies, sen takia autoin sinua taannoin noutamaan hänet takaisin Tuonenjoelta. Mutta minä tiedän, mitä sinä kaipaat. Mitä sinulta puuttuu.”

Aala nielaisee hiljaa.

”Et voi suunnata tulevaan, jos katseesi on kiinni menneessä”, Senta sanoo katsoen häntä tiukasti, mutta lempeästi. Aala räpyttelee kyyneitä silmistään.

”Anna kun näytän”, Senta sanoo ja muuttuu takaisin pöllöksi. Sitten hän nostaa Aalan niskasta ilmaan, aivan kuin hän ei painasi mitään, ja lennähtää metsänlaitaan.

Aala näkee eläimen välittömästi. Se on ansassa syvässä, jyrkkäreunaisessa kuopassa. Naali raapii ensin seinämiä kynsillään rauhattomana, mutta istuu sitten alas ja tuijottaa Aalaa haastava katse keltaisissa silmissään.

”Ei”, Aala kuiskaa ja perääntyy.

Tunturipöllö lehahtaa kuusen oksalle jääden seuraamaan tilannetta.

”Ei! En minä voi!” Aala huudahtaa. 

Ei Aalasta ole tekemään sitä, ei maksamaan tätä hintaa, ei hän selviä -

Naali vikisee.

Sydän särkien Aala kyykistyy ja upottaa sormensa pehmeään turkkiin, tuntien viimeistä kertaa tutun, levottoman sykkeen. Kun hänen otteensa heltiää napakettu juoksee pois, kuin ei koskaan olisi vankina ollutkaan.

110.
200 sanaa

”Aala, herää! Se on vain unta, herää nyt!”

Aala pakottaa hengityksensä tasoittumaan ja silmänsä auki. Nyyhkäykset ravisuttavat edelleen koko vartaloa, sillä heti herätessään Aala on varma asiasta.

Naali on poissa.

Elvar kohottaa hänen ylävartalonsa käsivarsilleen ja kuivaa kyyneleitä pois. Aala kädet kasvoilleen ja ulvoo hetken äänettömästi. Naali on ollut hänen ainoa henkireikänsä, ja nyt hän päästi sen menemään. Sydämessään Aala tietää tehneensä oikein, mutta se tekee silti kipeää.

”Ei hätää”, Elvar sanoo.

Aala rauhoittuu vähitellen, katsoo Elvaria silmiin.

”Sinä näytät jotenkin erilaiselle. Mitä unta oikein näit?”, Elvar sanoo kulmat rypistyen.

Aala pudistaa päätään, kyse oli paljon enemmän kuin unesta. Elvar vaikuttaa hämmentyneeltä.

”Hiuksissasi on enemmän ruskeaa. Ja silmäsi… Naali on poissa. Onko se kokonaan mennyt?”

Aala nyökkää ja laittaa kädet taas suulleen estääkseen huuliaan vapisemasta.

”Mutta kuinka?” Elvar älähtää.

Aala pudistaa voipuneena päätään ja kietoo kätensä Elvarin ympäri. Elvar lopettaa kyselyn, pitelee häntä käsivarsillaan kunnes Aala nukahtaa uudelleen.
 Pöllö palaa välittömästi. Nyt Sentan ääni ainoastaan kaikuu heidän ympärillään.

Se täytyi tehdä, Aala. Henkieläimemme eivät koskaan ole kokonaan meidän.

Aala nyökkää pöllölle hiljaa, vaikka menetys raastaa rintaa.

Pidä silmällä veljeäsi. Olen huolissani että hän yrittää todistella itselleen hieman liikaa.

Sitten pöllö lentää pois ja Aala uppoaa viimein levolliseen uneen, vailla näkyjä.



A/N2: Että sillä lailla! Päätin julkaista nämä kaikki nyt kerralla, niin kiinteästi ne kuitenkin liittyivät toisiinsa. Luopuminen on aina vaikeaa, joten apua. Ajatuksia, tunnelmia?
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 110/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 28.10.2019 15:52:02
Voi ei, nyt se Naali-Aala on sitten kokonaan poissa. :o Mitenköhän kaikki tästä eteenpäin? Toivottavasti Aala ei ahdistu tai masennu liikaa, nyt kun hänen henkireikänsä on lähtenyt. Luopuminen on kyllä todella vaikeaa, tiedän tunteen!
Kiitos osista, kirjoitan sulle kyllä Sirius/Remusta vaikket julkaissutkaan näitä samana päivänä x)
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 110/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 28.10.2019 20:33:54
Ohh, olen vähän sanaton nyt! Tämä oli minusta odottamaton ja ehdottomasti hieno käänne – luopumisen vaikeus todellakin huokui kokonaisuudesta, mutta joskus niin on tapahduttava, että pääsee jatkamaan eteenpäin. Sellainen tunne itselleni ainakin jäi näistä, ja toivottavasti niin tulee olemaan myös Aalan tapauksessa. Vaikka Aalalle kyse on osaltaan myös menetyksestä, niin luulisin, että kokemus on kuitenkin lopulta nimenomaan juuri vapauttava, useammassa merkityksessä. Tämä Aalan ja naalin viimeinen hetki oli kuvattu hirmu kauniisti kaikessa haikeudessaan:
Lainaus
Ei Aalasta ole tekemään sitä, ei maksamaan tätä hintaa, ei hän selviä -
Naali vikisee.
Sydän särkien Aala kyykistyy ja upottaa sormensa pehmeään turkkiin, tuntien viimeistä kertaa tutun, levottoman sykkeen. Kun hänen otteensa heltiää napakettu juoksee pois, kuin ei koskaan olisi vankina ollutkaan.

Hienoa myös, että Aala sai kohdata vielä Seitan, vaikkakin vain unessa. Tuntui varsin lopulliselta, kun Seita totesi, ettei shamaanin polku ollut oikea Aalalle – sai miettimään tätä hänen nykyistä tietään ja sitä, ettei hän sitten kuitenkaan ole vielä päästänyt entisestä roolistaan täysin irti. Toivottavasti naalista luopuminen on uusi merkittävä askel, siltä osin. Maininta Iivelistä huolestutti tosin hivenen, oivoi. Nämä osat olivat minusta todella kauniita, kiitos! <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 112/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 29.10.2019 20:15:50
Luttis, minä tiedän että sinä tiedät <3 Toivottavasti pidät osista!  :-*

Okakettu, eihän tämä sarja olisi entisensä ellei lukijoiden (ja kirjoittajan!) tarvitsisi olla jatkuvasti hieman huolissan jostain :'D Hienoa että kuitenkin pidit edellisestä osakokonaisuudesta, ja erityisesti että esiin nostamasi kohta oli onnistunut! Sitä tuli nimittäin säädettyä, ehkä ensimmäistä kertaa sanamäärä uhkasi oikeasti paukkua ennen kuin ymmärsin nipistää toisesta kohtaa. Kiitos, uskon että sinäkin pidät näistä <3

A/N: Uudelleenkirjoitin jälkimmäisen osan ainakin kolmesti tämän illan aikana, postaan nyt tänne ennen kuin taas muutan mieleni... Oli se sitten hyvä tai huono asia. Muistakaa, että vaikka juuri nyt elämme talviajassa, sarjassa on kesä kauneimmillaan!



111.
200 sanaa

Kun Aala jälleen herää, Elvar on jo jalkeilla kohentamassa tulta.

”Nukuit lopultakin niin hyvin, etten raaskinut herättää. Kuinka voit?”

Aala saa aikaan olankohautuksen ja hymyn. Elvar hymyilee lähes yhtä alakuloisesti takaisin, ottaa Aalan lempiyrttisekoitusta ja ripottelee sitä pataan. Sitten hän tuo juomaa kuksalla heille molemmille.

”Ulkotyöt taitavat jäädä kokonaan väliin tänään, melkoinen myrsky. Joki tulvii pian ovelle saakka”, Elvar sanoo.

Aala hörpää kuumaa juomaansa ja kömpii sitten istumaan Elvarin syliin. Naalin poissaolo saa hänet tuntemaan yksinäisyyttä, kuin sisuskalut puristuisivat pieneksi märäksi nyytiksi vatsan pohjalle. Hetken kuluttua Elvar kuitenkin liikahtaa taaksepäin.

”Aala, nojaa hieman vähemmän… Et varmaan halua nyt…”, Elvar rykäisee.

Aala tuntee välittömästi kuuman humahduksen kulkevan kehonsa läpi. Kyllä. Kyllä hän haluaa, Aala tarvitsee sitä juuri nyt. Läheisyyttä, joka pyyhkii kaiken muun pois.

Sanoistaan huolimatta Elvar ynähtää pettyneesti, kun Aala vetäytyy hieman kauemmas. Aala ei voi mitään kurittomalle virneelleen, joka häipyy vasta kun Elvar vastaa hänen suudelmaansa. Hän ottaa kuksan Elvarilta, laskee sen alas ja vie kätensä miehen paidan alle. Syke on kiihkeä hänen sormiaan vasten. Värähdys kulkee Aalan vartalon läpi. Kaikki tuntuu niin oikealta.

Minä olen ylpeä sinusta, Aala. Elvar on sinulle hyvä mies.

”Aala”, Elvar huokaa raskaiden henkäysten lomasta ja vetää häntä tiukemmin syliinsä.

Ulkona sataa koko päivän.

112.
200 sanaa

Naalin levottomuus ei enää määritä Aalaa. Päivien vieriessä eteenpäin Aala käsittää yhä kirkkaammin miten iso osa häntä se olikaan. Nyt kaikki mitä Aala tuntee on lähtöisin hänestä itsestään. Se on hieman pelottavaakin, aivan kuin hän olisi menettänyt jälleen yhden suojakilven. Kukaan muu ei kuitenkaan vaikuta huomaavan.

”Idunna alkaa väsyä, tahtoisi vain lapsen syntyvän mahdollisimman pian. Mutta tyttöparalla taitaa olla melkein kuunkierto jäljellä.”

Aala nyökkäilee sukkia parsivan Lumaen puheille, kuuntelematta sen kummemmin. Elvar palaa takaisin heidän luokseen, työnteon nostattama hiki auringossa kiillellen. Aala huomaa jääneensä tuijottamaan.

”Saat pian auringonpolttamia, ihosi punoittaa jo tästä”, Elvar hymähtää, pyyhkäisten peukalollaan Aalan nenää ja poskipäätä.

Kosketus jättää jälkeensä kihelmöinnin, herättäen kytevän kaipuun Aalan sisällä. Elvar taitaa huomata sen, sillä tämä sanoo hieman pikaisesti jotakin palamien hoitamisesta.

”Menkää toki”, Lumae sanoo sillä tavalla tyytyväisesti, että Aala uskoo tämän arvaavan. Se ei kuitenkaan estä Elvaria kietomasta kättä hänen ympärilleen, vielä heidän kävellessään poispäin. 

”Sinulla ei ole aavitustakaan miltä tuo katse saa sinut näyttämään”, Elvar mutisee hänen korvaansa.

Aala tuntee vavahtavansa. Hän on vietävissä kuin risu koskessa, eikä edes häpeä kylliksi. Sillä heti oven painuttua kiinni Elvarin kädet ovat hänen vartalollaan, huulet imien kaulaa.

Ja lienee niin, että ne hetket vahvistavat Aalaa enemmäin kuin Naalin tarjoama valheellinen suoja. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 112/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 29.10.2019 21:58:50
Kyllä, ehdottomasti pidin! <3 Onneksi Aalalla on mahdollista tukeutua Elvarin läheisyyteen ja osaltaan sitä kautta huomata, että hänen elämässään on niin paljon muutakin kuin Naali. Pidin erityisesti tuosta huomiosta, että kaikki mitä Aala nyt tuntee, on lähtöisin hänestä itsestään: jos sellaiseen ei ole tottunut, niin syystäkin ajatus tuntuu pelottavalta. Ja sitten kuitenkin:
Lainaus
Ja lienee niin, että ne hetket vahvistavat Aalaa enemmäin kuin Naalin tarjoama valheellinen suoja.
Ihanaa, että Aala pystyy luopumisen ja kaikkien vaikeitten hetkien jälkeen tuntemaan nimenomaan näin. Aala/Elvar-hetket olivat näissä osissa luonnollisesti myös <3 <3. Olen tästä sanonut kaiketi ennenkin, mutta aa, miten paljon tunnetta voikaan mahtua kahteen 200 sanan osaan! Ihailen. :)

Lainaus
”Sinulla ei ole aavitustakaan miltä tuo katse saa sinut näyttämään”, Elvar mutisee hänen korvaansa.
Sattuneesta syystä tämä oli yksi suosikkikohtani myös. :D Mukavaa, että jatkoa saatiin näin pian, kiitos!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 112/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 29.10.2019 22:54:22
Kiitos rakas ystävä näistä osista näin pian! Aina minä pidän sinun osistasi, ja vielä enemmän sinusta. :-* Läheisyys tuo turvaa, ihanaa! Nämä kaksi raapaletta olivat niin ihania. Menetyksestä huolimatta on Aalalla onneksi Elvar jolta saa tukea. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 115/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 01.11.2019 20:26:39
Okakettu, hyvä että miellytti  ;) Ja aah, kiitos! Minäkin ihailen sinun kirjoitustyyliäsi <3

Lunalotta, kiitos <3 Onneksi tosiaan.

A/N: Totesin että nämäkin osat on paras julkaista yhtenä kokonaisuutena. Siis kolme tiivistunnelmaista raapaletta!



113.
200 sanaa

Viikot kuluvat. Elvar alkaa haaveilla omasta tuvasta tupeella vankoitettuine hirsiseinineen ja sammalilla peitettyine pärekattoineen, mutta Aala ei vieläkään tahdo uskaltaa ajatella tämän kylän olevan heidän lopullinen kotinsa. Hän ei mielellään kerro sitä Elvarille, eikä osaa selittää tunteilleen syytä – niin vain on.

On alkuilta, kun Mijé juoksee kylän poikki koputtamaan heidän ovelleen.

”Aala, Idunna tahtoo sinut luokseen. Lapsi on tulossa. ”

Aala ottaa välittömästi laukkunsa ja viittoo Elvarin jäämään. Mijé saattaa hänet perille ja jää pyörimään heidän jalkoihinsa levottomana, kunnes Ummin mies ja Nuume hakevat tämän pois.

”Antaa naisten ja shamaanin hoitaa työnsä”, he sanovat ja taluttavat Mijén ulos.

Idunna kävelee ympäri mökkiä vaikertaen, toinen käsi tukemassa selkää, toinen valtavalla vatsallaan. Lapsi on luultavasti kookkaan puoleinen, ja hetken Aalassa häivähtää huoli. Hän keittää yrttijuomaa, jonka pitäisi auttaa synnyttävää äitiä rentoutumaan. Kun Idunna juo, Aala silittää hänen selkäänsä, kietoo niskaan liimaantuneen palmikon pään ympäri. 

Aika matelee eteenpäin, kunnes lopulta aamuyöllä Lumae lähtee noutamaan shamaania. Idunna takertuu Aalan käteen läähättäen.

”Ethän jätä minua, Aala. Lupaa! Tiedät ettette sinä ja shamaani ole aina tulleet toimeen, mutta et saa jättää minua!”
 
Aala pudistaa päätään ja silittää kivun vääristämiä kasvoja. Hän ei lähtisi Idunnan luolta nyt, ei vaikka toinen käskisi hänet pois. He ovat sentään ystäviä.

114.
200 sanaa

Iivel ottaa perinteisen shamaanin roolin, keskittyen jollottamaan rukouksia ja polttamaan yrttejä. Tämä painaa Idunnan käteen amuletin ja suulle yrttivedellä kastutetun rievun, kun Aala ja Lumae vaativat häntä ponnistamaan. Ummi vahtii tulta ja keittää lisää vettä, jotta lapsenpäästäjät voivat pestä käsiään.

Lapsi on iso. Idunna ulvoo vasten liinaa, selän kaareutuessa irti lattiasta.

”Enää vähän matkaa, kultaseni”, Lumae sanoo ja puristaa Idunnan kättä.

Aala tahrii itsensä vereen, mutta lopulta puolilta päivin Idunna synnyttää reippaan pojan. Aalan olo on huojentunut ja tyhjä, kun hän ojentaa pestyn lapsen Iivelille. Shamaani pyyhkii lapsen yrttikimpulla ja lausuu sanat, joilla pienokaisesta tulee heimon jäsen. Sitten Idunna saa viimein esikoisensa rinnoilleen.
 
Aala muistaa ensi kertaa Sentan sanat, ja katsoo kunnolla Iiveliä. Tämän silmien alla on kolhot varjot, otsalla juonteita ja paidan kaula-aukosta pilkistävät terävät solisluut. Toki Aala tietää, ettei hän itsekään ollut parhaimmillaan kutsuttuaan joskus henkiä avukseen koko yön, mutta veli näyttää todella rasittuneelta.

Sitten Iivel huomaa Aalan katseen, mulkaisee häntä ja toivottelee hyviä jatkoja äidille ja lapselle. Ovi kolahtaa shamaanin perässä.

Hetken kuluttua, kun naiset ovat auttaneet rättiväsynyttä Idunna siistiytymään, myös Mijé lasketaan puolisonsa ja lapsensa luo. Ummi ja Lumae lähtevät omien perheidensä luo, mutta Aala siivoaa vielä hieman ja laittaa Idunnalle ruokaa.

Ilma on rakkaudesta sakeaa.

115.
200 sanaa

Aala ojentaa Idunnalle syötävää, naisen vastatessa kiitollisella hymyllä.

”Kiitos, Aala. Kaikesta. Tahdotko pidellä häntä?”

Aala nyökkää suu kuivuen ja ujuttaa sormensa varovasti pienokaisen alle. Lapsi ynähtää hiljaa, mutta rauhoittuu tuntiessaan Aalan kehon lämmön itseään vasten. Hän on ihmeellinen, Aala ajattelee ihastellen pään pehmeää ruskeaa nukkaa. Kyyneleet pyrkivät jälleen hänen silmiinsä. Tarkoittiko Senta tosiaan, että Aalallakin on nyt mahdollisuus toivoa jotain tällaista?

Lapsi nukkuu Aalan käsivarsille. Hän ojettaa käärön hiljaa Mijélle, kehottaa Idunnaa nukkuumaan itsekin sekä jättää uuden pussillisen yrttisekoitusta. Se helpottaa maidon nousemista ja vähentää tulehdusta.

Elvar odottaa häntä mökissä, tämä on jo kuullut hyvät uutiset Nuumelta. Aalalle on ruokaa, ja Elvar tahtoo myös hänen menevän nukkumaan. Aala ajattelee ettei häntä väsytä lainkaan, mutta on tuota pikaa jo unessa.

Hän herää pitkästä aikaa Elvarin huuliin otsallaan ja lämpimään kupilliseen juotavaa.

”Meidän pitää mennä tervehtimään heitä parin päivän päästä.  Mutta luultavasti vilinää riittää kylliksi vielä ilman meitäkin”, Elvar arvelee naurahtaen.

Aala myöntelee, vaikka eivät he toisaalta voi odottaa liian kauankaan, onhan Elvarin kuitenkin kerrottu olevan Idunnan veli. Nyt heillä on kuitenkin vielä aikaa mennä ulos ilta-aurinkoon kävelemään, nauttia sateen puhdistamasta ilmasta ja toistensa käsistä toisissaan.

Aalan katse osuu shamaanimökkiin, ja ajatukset palaavat uupuneeseen Iiveliin. Onko olemassa mitään, mitä Aala voisi tehdä?
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 115/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 01.11.2019 20:54:06
Huh, jos viime osissa oli paljon tunnetta mukana, niin oli kyllä näissäkin! En ollut meinata uskaltaa hengittää kun luin tuosta Idunnan synnytyksestä, miten vaikea se oli, ja sitten kun vielä Iivelinkin piti saapua paikalle. Onneksi, onneksi kaikki meni kuitenkin lopulta hyvin. Oli sekä liikuttavaa että ymmärrettävää, että Idunna halusi Aalan olevan läsnä synnytyksessä - Aala tahrii itsensä vereen oli esimerkiksi ilmaisuna tosi vaikuttava, ja sitten tuo miten kaiken vaikean jälkeen osa päättyy toteamukseen, että ilma on rakkaudesta sakeaa. Aa, niin hieno. <3 Tunteita laidasta laitaan. Iivel oli näissä osissa uudella tavalla mielenkiintoinen tuossa ilmeisessä heikkoudessaan, kuten myös Aalan lopun ajatus. Ehkäpä veljen auttaminen toisi lisää rauhaa myös Aalalle, mutta onko tosiaan mitään, mitä hän voi tämän hyväksi tehdä? Ja ennen kaikkea niin, että Iivel moiseen suostuisi? Kiitos näistä osista! Onneksi Idunnan lapsi syntyi terveenä vaikeuksien jälkeen. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 115/raapaletta)
Kirjoitti: Vehka - 01.11.2019 21:53:08
Tuun tänne nyt kommentoimaan tosi lyhyesti, koska väsyttää, mutta halusin kuitenkin sanoa tästä pari juttua:

Aivan ihana raapalesarja! En ole lukenut tätä läpi vielä kokonaan, koska mulla on tapana lukea kaikkea ristiin rastiin (myös kirjoja), mutta kirjoitat tosi hienosti ja talvinen, pohjoinen maailma välittyy näistä teksteistä upeasti. :) Pidän myös Aalan ja Elvarin suhteesta, sen verkkaisesta kehittymisestä ja luottamuksen rakentumisesta ja kaikesta. Minusta on myös ihanaa, ettei tarinassa olekaan sellaista perinteistä shamaanin rooliin kasvamista, vaan enemmän sitä, että kasvetaan omaksi itsekseen ja ei joudutakaan jäämään siihen järkevään muottiin. (Vaikka kyllä minuakin itketti tuo naalista luopuminen. Todella vaikuttavasti kirjoitettu kohtaus, ja kaunis!)

Yritän myöhemmin kommentoida paremmin kokonaisuutta ja tuota aiempaakin raapalesarjaa, mutta halusin käydä kertomassa jo nyt, että olen tätä jo moneen otteeseen lukenut ja pitänyt kovin. Kiitos! ❤️
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 115/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 01.11.2019 22:55:46
Oi ihanaa, Idunna sai lapsensa <333 Voi Aala, oon samanlainen luonteeltani. Kaikesta huolimatta haluan auttaa kaikkia keitä vain voin, miten vaan voin. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 116/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 05.11.2019 20:10:59
Okakettu, tämä on aina yhtä vuoristorataa :'> Ihanaa kuulla että roikutte mukana kurveissa! Hyvä että pidit "rakkaudesta sakeaa" -ilmaisusta, koska mietin tosi kauan että onko se ihan kamala ja yltiösiirappinen : D

Nevilla, olin uskomattoman ilahtunut kommentistasi <3 Kiitos että jaksoit sen jättää, itselläni on paha tapa ajatella että "sitten joskus paremmalla ajalla..." Olen tosi otettu ja onnellinen, kiitos <3

Lunalotta, niinpä. Ihanaa että tykkäsit <3

A/N: Nyt vain yksi raapale, laitan mahdollisesti lisää editoituani hieman seuraavia osia. Pus kaikille, täällä on upea talvipäivä <3



116.
200 sanaa


Elvar pitelee poikaa hellin käsin, niin että Aalan silmiin melkein nousevat taas kyyneleet.

”Hän on ihana lapsi, herättää vain pari kertaa yössä”, Idunna sanoo lempeä hymy kasvoillaan.

”On hienoa, että olet vihdoin saanut palkintosi”, Elvar sanoo.

”Tämä oli kaiken sen arvoista”, Idunna toteaa välittömästi.

Kaikki se tuntuu nykyään kovin kaukaiselta, melkein unelta josta he heräsivät elämään. Kukaan heistä ei ole enää sama – Aala ei ole enää kireä erakko, eikä Idunna punasteleva tyttö. Ja Elvar, niin. Aala vilkaisee miestään. Elvar se vasta onkin kasvanut. Aala muistaa yhä kaikin puolin kunnollisen ja vaiteliaan nuorukaisen, joka hiljaista kapinaa uhkuen rakensi itselleen mökin ja odotti pakkasessa kunnes Aala suostui avaamaan oven. Siitä ei lopujen lopuksi ole niin kauan, vaikka tapahtumien vyöryn vuoksi aika tuntuu vuosikymmeniltä.

He eivät viivy enää pitkään. Kun Elvar ojentaa lapsen takaisin Idunnalle, tämän sormet pyyhkäisevät päälakea viipyilevästi otteen hellitessä niskasta. Aalan sisällä muljahtaa. Elvar ei kuitenkaan sano hänelle sanaakaan, ehkä tämä on nyt jo arvannut Aalan kipuilun johtuvan juuri siitä.

Illalla tämä kuitenkin kietoo kätensä Aalan vyötärölle hellästi, sanoo hyvää yötä ja jättää ne paikoilleen. Aalan tekisi mieli suudella, mutta hänkin tyytyy hengittämään Elvarin tuoksua. Siinäkin on osansa kesästä, joka ympäröi heitä kaikkialta.

Aala päättää lähteä keräämään yrttejä seuraavana aamuna.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 116/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 06.11.2019 00:26:11
Voi Aala, haluaisikohan hän oman pienokaisen Elvarin kanssa? Miten mulla on sellainen fiilis. Ihana Elvar kuitenkin. <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 118/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 06.11.2019 08:16:11
Luttis, kaikki nämä ovat omalla tavallaan ihania, kirotut söpikset :'D Kiitos kommentistasi <3

A/N: Ei ihan samana iltana tullut jatkoa, mutta seuraavana aamuna on varmaan aivan yhtä hyvä. Eikö? Luvassa lisää suuria tunteita ;> 



117.
200 sanaa

Kesän taittuessa kohti loppuaan Aala tietää odottavansa lasta.

Hän ei maksanut hintaa turhaan. Tieto siitä saa Aalan tahtomaan nauraa sekä itkeä samaan aikaan, ilon kuplimaan ja pelon kouristelemaan.

Hänestä tulee vihdoin äiti.

Aala itse muistaa äidistään vain vähän. Pehmeän rinnan, jota vasten Aala joskus nukahti äidin työskennellessä, luultavasti ommellen. Hameen, jossa oli pohjattoman tuntuiset taskut, savunsekaisen ominaistuoksun.

Ja itkun. Sen miten äiti huusi, niin että Aala vietiin pois. Myöhemmin hänelle kerrottiin, että Aala oli saanut uuden pikkuveljen, mutta äiti oli otettu heiltä.
Aala hengittää syvään, keittäen itselleen mukillisen yrttijuomaa. 

Olisi voinut luulla, ettei Aala sen jälkeen olisi halunnut omistaa elämäänsä henkien palvelemiselle. Eikä kai ollutkaan, ja siksi hän istuu nyt täällä. Aala oli vain tahtonut oppia auttamaan. Että hänet kutsuttaisiin hädän sattuessa paikalle pois retuuttamisen sijaan. Että Aala voisi joskus estää sen tuskan, minkä rakkaan menettäminen aiheutti.

Hänen kätensä tärisevät. Tämän vuoksi Aala inhoaa harhautumista muistoihin. Ne ketjuttuvat muodostaen upottavan suon, johon vajoaa kaulaansa myöten.

Hänen mieleensä tulevat Maljun tuskanhuudot, kuollut vauva ja se, miten elinvoima hiipui Maljustakin huutojen vaimetessa niitäkin kamalampaan hiljaisuuteen. Aalan omat, veriset kädet, vapina sekä kirottu avuttomuus, joka sai hänet haukkomaan henkeään epätoivosta ja itseinhosta. Silloin Aala juoksi ensimmäisen kerran Elvarin mökille, ottaen vastaan tarjotun lohdun.


118.
200 sanaa

Viimeistään siitä saakka Elvar on aina ollut paikalla häntä varten. Silti meni vielä hävyttömän kauan siihen, että Aala uskalsi pitää Elvarista kiinni takaisin. Uskalsi luottaa.

Aala inhoaa sitä, miten hänen sydämensä pamppailee ja kätensä vapisevat vielä nytkin, kun hän kertoo uutisen Elvarille. Aalan katse tahtoisi pakoilla, aivan kuin seinässä olisi jotain todella mielenkiintoista. Mutta hän pitää silmänsä kiinni Elvarissa, näkee miten kasvot siliävät ja huulet raottuvat.

”Onko se totta? Tuleeko -, tuleeko minusta isä?” Elvar kuiskaa ja laskee kätensä Aalan vatsalle, aivan Aalan oman käden viereen.
 
Aala nyökkää, silmät äkkiä täynnä kyyneleitä. Kurkku tuntuu turvoneen umpeen, niin että hengähdys kuulostaa melkein nyyhkäykseltä. Hän nyökkää uudelleen, tällä kertaa huulet leviten vapisevaan hymyyn.

”Sehän… sehän on hienoa”, Elvar kähisee.

Sitten Elvar naurahtaa, pyyhkii kyyneleet Aalan poskilta, ehkä omiltaakin. Ja he suutelevat, hellemmin ja pidempään kuin aikoihin. Suudelma on täynnä katkonisia naurahduksia ja täriseviä sisäänhengityksiä, sekä haparoiden ylöspäin taipuvia suupieliä.

”Olen niin onnellinen, Aala. Aivan käsittämättömän onnellinen ja hermostunut.”

Aala nyökkää. Ulkona on sateinen iltapäivä, mutta Aalasta tuntuu aivan kuin heidän ympärillään olisi kaikki talvisen pakkasyön kirkkaus ja kauneus. Se vie pään pyörälle ja tekee olon pieneksi, mutta samalla etuoikeutetuksi. Hiiteen kaikki pelot, muistot ja kuvitellut vastuut. Aala tietää heidän pystyvän tähän, yhdessä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 118/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 06.11.2019 19:50:40
Lainaus
Illalla tämä kuitenkin kietoo kätensä Aalan vyötärölle hellästi, sanoo hyvää yötä ja jättää ne paikoilleen. Aalan tekisi mieli suudella, mutta hänkin tyytyy hengittämään Elvarin tuoksua. Siinäkin on osansa kesästä, joka ympäröi heitä kaikkialta.
Aa, tämä oli aivan hirmuisen kaunis kohta. <3 Tykkäsin tuossa osassa 116. myös sitä, miten Aala mietti heidän kolmikkoaan ja kuinka paljon kukin on muuttunut. He ovat kokeneet yhdessä paljon, ja on tosi hienoa, että he ovat nyt tässä pisteessä. Ja nämä kaksi uusinta osaa! Aala jos kuka ansaitsee onnensa, joten ihanaa, että hänen toiveensa viimein toteutuu, kaikkien uhrauksien ja kivun jälkeen. Hänen ajatuksensa äidistään ja omasta lapsuudestaan tekivät silti kieltämättä surulliseksi, samoin kuin se, mitä hän pohti shamaanin-rooliaan: Aala oli vain tahtonut oppia auttamaan. Mutta onneksi voi luottaa siihen, että tällaisessa tilanteessa Elvar osaa löytää oikeat sanat ja auttaa löytämään valoisan puolen. Näiden kahden onnesta lukeminen on kyllä aina niin ilahduttavaa. <3 Viimeinen kappale oli myös äärimmäisen kauniisti kirjoitettu, maininta talvesta eritoten. Kiitos!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 118/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 07.11.2019 00:00:17
Oi, minä tiesin että he saavat lapsen! Ja sen Aala kyllä ansaitseekin, ja Elvar tietysti myös. <3 Tulipa itsellekin hyvä mieli, vaikka hetki sitten pää oli murheita täynnä. :-*
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 120/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 08.11.2019 19:32:40
Okakettu, kiitos paljon! Kaikenlaista draamaa näiden niskaan on tullut ajan saatossa heitettyä… Väkisinkin siinä kasvaa itse kukakin.

Luttis, hienoa jos onnistuin ilahduttamaan <3 Kiitos!

A/N: Yritän julkaista näitä nyt hieman useammin. Täällä on ollut lumi maassa, puut kuurassa ja pakkasta ilmassa koko viikon <3 Hyvä sää kirjoittaa näistä rakkaista.



119.
200 sanaa

Tietysti Aala on myöhemmin myös peloissaan ja hermostunut, voi pahoin ja itkee Elvarin olkaa vasten. Kun hän lopulta pystyy kertomaan Idunnalle, se helpottaa enemmän kuin hän osasi aavistaakaan.

”Sehän on upeaa Aala!” Idunna hihkaisee.

Idunna itse on toipunut synnytyksestä hyvin. Emìl, joksi poika nimettiin Mijèn isän mukaan, näyttää myös reippaalta. Aala silittää pojan vaaleaa untuvatukkaa. On vaikea kuvitella, että jotain samanlaista kasvaisi hänen sisällään.

”Jos ikinä kaipaat jotain, joko palvelusta tai ihan vain tukea, voit tulla minun luokseni.”

Aala hymyilee kiitokseksi. Sitten hän vakavoituu ja painaa sormen huulilleen.

”Tietenkään en kerro kellekään jos et halua. Lumae kyllä ihastuisi ikihyviksi”, Idunna sanoo.

Aala mutristaa huuliaan, ja Idunna vannottaa uudelleen vaitonaisuuttaan. Aala ja Elvar sopivat, että Elvar saa kertoa Mijèlle, kunhan varmistaa ettei tämäkään lavertele asiasta eteenpäin. Aala kuitenkin oli joskus shamaani. Hän ei osaa aavistaa, mitä kyläläiset mahtavat tuumia asiasta saadessaan tietää.

Lapsen pitäisi syntyä kevättalvella. Aala on kiitollinen, ettei hän joudu olemaan viimeisillään keskellä helteitä, kuten Idunna. Kun lämpöä vielä kuitenkin riittää, Aala jatkaa kasvien keräämistä, kuivaamista ja pussittamista. Ruska saapuu kuitenkin yllättävän voimallisesti lähes tulkoon yhdessä pakkasyössä, lopettaen Aalan työn kuin seinään. Korvauksena Aala saa takaisin kaamoksen ja kuulaan ilman, jota hänen on helppo vetää keuhkonsa täyteen. 

On rauhaisaa.


120.
200 sanaa

Jälkeenpäin Aala tajuaa, että hän kulki eteenpäin jonkinlaisessa sumussa. Ehkä siksi että hän oli päättänyt yrittää salata asian mahdollisimman kauan, pari kuunkiertoa valui sormien läpi ilman että Aala itsekään oikein sisäisti olevansa raskaana.

Aala on kaivertamassa Elvarin tekemällä puukolla helmiä yrttipussukoiden hihnoihin merkeiksi, kun hän tuntee sen ensimmäisen kerran. Pehmeän töytäisyn sisällään. Puukko lipsahtaa, sormeen tulleeseen haavaan kihoaa paksu patja verta.

”Tuo näyttää syvältä, odota niin haen sinulle –”

Aala pudistaa päätään Elvarille, ja viittilöi toisen tulemaan luokseen.

”Onko sinulla huono olo?”

Aala pudistaa päätään. Vauva töytäisee häntä uudelleen, lujempaa. Aala kiirehtii painamaan Elvarin kämmenen pyöristyneelle vatsalleen, juuri ennen kuin hän tuntee kolmannen potkun.

Elvarin huulet taipuvat hymyyn, eikä kumpikaan enää muista Aalan vuotavaa sormea. Ainakaan hetkeen. Kun potkiminen loppuu, he istuvat hetken hymyillen, ennen kuin Elvar havahtuu ja hakee ulkoa hieman lunta Aalan sormeen. Loppujen lopuksi haava ei ole kovin syvä, vaikka siltä näyttikin. Riittää että Aala painaa reunoja yhteen, sillä välin kun Elvar kietoo ympärille yksinkertaisen siteen.

”Minun olisi kuitenkin pitänyt rakentaa se mökki”, Elvar hymähtää.

Aala kohauttaa vastaukseksi olkiaan. Ei heiltä lopu tila kesken, vaikka lapsi syntyykin. Lisäksi Aala ei vieläkään uskalla luottaa. Ehkä se johtuu Iivelistä, ehkä Neuvostosta. Oli miten oli, Aala tarvitsee lisää aikaa juurtuakseen. 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 120/raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 09.11.2019 14:05:34
Aww, vauvan potkut <3 Onneksi haava ei sitten kuitenkaan ollut kovin syvä! Sä sitten osaat kirjoittaa joka kerta niin suloisesti, kiitoooos jälleen <3
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 120/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 11.11.2019 19:07:38
Hirmu huojentavaa, että Aala sai kerrottua raskaudestaan Idunnalle. <3 Ja että Idunna haluaa olla pyyteettömästi hänen tukenaan, vaikka toki moista ei tarvitse edes epäillä. Jospa äitiys lähentää heitä entisestään, etenkin nyt kun lapsettomuus ei ole enää Aalalle kipupiste. :) Aalan ja Elvarin vauvan potkujen kuunteleminen yhdessä oli hirmu suloinen kohta, ja etenkin minua viehätti tuo Elvarin kommentti mökin rakentamisesta - siihen kiteytyy jotenkin todella paljon heidän nykyisestä tilanteestaan, vaikka Aala ei olekaan (vielä) täysin asian kannalla. Maininta Iivelistä ja Neuvostosta taas, voivoi. Koetan olla huolehtimatta liikaa. :D Kiitos jatkosta! 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 123/raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 10.12.2019 19:30:35
Luttis, kiitos itsellesi <3

Okakettu, toivottavasti et ole murehtinut koko kuukautta (!), nyt tapahtuu taas ;>

A/N: Juttu alkaa tiivistyä! Ehkä siinä pelossa olen pantannut näitä taas tarpeettoman kauan, olen aina tarinoiden kanssa sitä epävarmempi mitä lähemmäs loppua mennään. Ottakaa hyvä ote turvakaiteesta, ja lukekaa!



121.
200 sanaa

Aala uskaltaa tehdä paljastuksen Lumaellekin, kun kaikki tuntuu yhä menevän hyvin. Naisen reaktio on kuitenkin sellainen, johon hän ei osannut ennalta varautua.

”Oletko sinä ollut tämän kanssa yksin näin kauan? Vai tietääkö Idunna? Tietysti tietää, tehän olette kuitenkin –, mutta tiedäthän sinä näistä asioista itsekin, kun olet kerran ollut… Mutta voi Aala, tämä on aivan ihanaa! Niin sitä vain perhe kasvaa, Idunnan ja sinun lapsellasi ei edes tule olemaan liikaa ikäeroa, he voivat olla parhaita ystäviä -, Nuume, tiesitkö sinä tästä? Eikö olekin loistava uutinen!”

Aala joutuu puheryöpystä lähes pyörryksiin, niin että Lumaen on helppo istuttaa hänet alas, tarjoilla juotavaa ja halailla kasvot onnesta loistaen. Kun Aala viimein pääsee lähtemään, on lähes kokonaan pimeää. Aala kuitenkin vakuuttaa että osaisi kävellä mökkien välin vaikka silmät kiinni, joten hän lähtee ilman saattajaa viittaansa kietoontuneena.

On silkkaa huonoa tuuria, että liukkaaksi jäätyneelle polulle on tupruttanut ohut kerros pakkaslunta, niin että Aala muksahtaa maahan. Ja vielä kurjempi sattuma on, että Iivel on samaan aikaan liikkeellä.

”Ajatuksissasiko haahuilit, sisko? Eikö –”

Iivelin ivaava puhe katkeaa kuin seinään, kun tämä on tarpeeksi lähellä erottaakseen hänet kunnolla. Aala jähmettyy aloilleen, toinen käsi rannetta myöten lumessa, toinen käsi taipuneena pois luiskahtaneen viitan paljastamalle vatsakummulle.

Iivel kääntyy marssimaan pois.

122.
200 sanaa

Aala tasailee hetken hengitystään, ja silittelee vapisevin käsin paisunutta mahaansa. Ei hätää. Ei hätää, mitään ei pahaa tapahtunut.

Kun hän saa kammettua itsensä ylös, tärinä jatkuu yhä. Pakkanen on riipivän kova, mutta Aala tuskin huomaa sitä. Iivelin ilme kuvasti silkkaa epäuskoa ja inhoa, sekä selittämätöntä vihaa jolta Aala oli jo luullut päässeensä turvaan.

Käveleminen saa sydämen rauhoittumaan, ja mökkiin päästyään Aala selittää Elvarille olevansa väsynyt. Elvar hymyilee ymmärtäväisesti, tunteehan tämäkin Lumaen. Kun Aala käy nukkumaan, tämä jää vielä puuhastelemaan jotain keskeneräistä puhdetyötään. Lapsi potkii kuin parempaa asentoa hakien, tai ehkä valittaen hermostuneisuutta joka kiertää Aalan kehossa.

Hän kaipaisi taas Naalia.

Sen sijaan Aala kietoo kätensä vatsansa ympärille, laskee päässään kolmeen ja hengittää syvään. Yksi, kaksi, kolme ja sisäänhengitys. Puhalla ilma hitaasti ulos, yksi, kaksi kolme ja sisäänhengitys.

Saattaa johtua hiljalleen kertyneestä väsymyksestä, mutta siihen Aalan onnistuu nukahtaa. Hän herää vasta yöllä, siihen että Elvar yrittää puoliksi unissaan nykiä edes osaa peitteistä takaisin itselleen. Aalan olo on hiestä nihkeä, joten hän kiepahtaa ilomielin hieman syrjään. Myöhemmin häntä palelee, jolloin Aala hivuttautuu lähemmäs Elvaria kunnes saa asetettua selkänsä tämän paljasta kylkeä vasten.

Huomenna koko kylä saattaa tietää, tai sitten ei. Iivel on aina ollut arvaamaton. Sillä hetkellä kaikki tuntuu kuitenkin turvallisen tavalliselta.

123.
200 sanaa

Kun ilma yllättäen lauhtuu, kylään iskee sairauskierre. Yksi toisensa jälkeen lakoaa polvilleen antamaan ylen, juuttuu vuoteelleen kuumeen kourissa ja yskii kuin yrittäisi sylkeä sisuskalunsa ulos. Iivel työskentelee kuuleman mukaan enemmän kuin koskaan, tanhuten loitsuja raivoisalla vimmalla iltamyöhään. Aalan ei onnistu nähdä veljestään vilaustakaan, mutta tämä on ilmeisesti pitänyt hänen salaisuutensa.

Ensimmäinen kuolonuhri on Anjuvin vanhin poika, se sama joka yritti pitää päätään pystyssä isänsä hautajaisissa vain vuosi takaperin. Seuraavan päivän Aala itkee tilanteen epäoikeudenmukaisuutta, kunnes jotain pahempaa tapahtuu.

Elvar saa tartunnan. Aala herää yöllä vaimeaan köhintään, joka päättyy siihen että Elvar ryntää ulos oksentamaan. Ensimmäiset päivät Aala toivoo, että he ovat päässeet vähällä. Neljännen aamun yskänpuuskat kuitenkin romahduttavat haaveet, ja Aalasta tuntuu ettei hänkään saa ilmaa kun Elvarin koko keskiruumis tekee töitä hengittämisen eteen.

”Älä… sairastut… vielä. Vauva…” Elvar pihisee.

Aala pudistaa päätään kyyneleet silmissään, jatkaa kylmien lumikääreiden vaihtoa Elvarin hohkavalle keholle. Tilanne tuntuu liiankin tutulle.

Älkää viekö häntä minulta. Ei vielä, en ole valmis vieläkään. Älkää viekö häntä minulta.

Kuume ja nestehukka tekevät Elvarista heikon pelottavan äkkiä, eikä Aala keksi enää uusia konsteja helpottaa tämän oloa. Silti Elvar yrittää hymyillä hänelle tyynnyttävästi, väittää että kaikki on hyvin.

Aala alkaa aavistaa sitä kärsimystä, mitä Elvar kävi aikoinaan läpi hänen kanssaan.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 123/raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 10.12.2019 20:58:16
Lainaus
Älkää viekö häntä minulta. Ei vielä, en ole valmis vieläkään. Älkää viekö häntä minulta.
:'( No niin tapahtuu, et selvästikään aio päästää meitä lukijoita helpolla lopun kynnyksellä! Lumaen reaktio ilahdutti paljon, mutta Iivel oli jälleen huolestuttavasti oma itsensä, ja sitten tuo Elvarin sairastuminen... On niin hänenlaistaan vakuutella, että kaikki on hyvin, jottei Aala vain huolestuisi. Vaikka toki tahtoisin kaiken olevan näille kahdelle vastedes aina silkkaa onnea ja auringonpaistetta aiempien koettelemusten jälkeen, sairaus oli minusta hyvä muistutus siitä, että tämän tarinan maailma on loppujen lopuksi karu, eikä se pahemmin tunne armoa. Toivottavasti lopputulema on silti onnellinen.

Turhaan olet epävarma, tämä tarina on ollut vahva kokonaisuus alusta asti, ja varmasti on sitä myös jatkossa. :) Ajatus lopusta tekee toki haikeaksi, mutta toisaalta odotan myös jännityksellä, millaisen päätöksen aiot Aalan ja Elvarin tarinalle kirjoittaa. Kiitos jälleen! Toivottavasti et jätä minua murehtimaan Elvarin kohtaloa hirveän pitkäksi aikaa. :D 
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 125/150 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 15.12.2019 18:35:36
Okakettu, ei onneksi mennyt hirveän pitkään :D Niin kiva kuin olisikin kirjoittaa loppumattomasta onnesta, realismi tunkee valitettavasti tielle, totta. Kiitos kommentista ja rohkaisusta <3

A/N: Iiks, lopullinen lukumäärä on selvillä. Sitä vielä pohdin tuleeko lopetusosasta hieman muita raapaleita pidempi, mutta katsotaan sitten myöhemmin. Kiitos kaikille tähän asti lukeneille ja kommentoineille, enää ei ole pitkälti <3



124.
200 sanaa

Kuolleita kyläläisiä poltetaan taudin laannuttua kolmena päivänä peräkkäin. Aala kiittää taivaita ettei Elvar ole heidän joukossaan, vaikka samalla tuska ja syyllisyys repivät häntä palasiksi, suru muiden puolesta. Pahiten sattuvat pienet lasten ruumiit. Anjuvin poika Per, kaksivuotias Uskè, Liia ja... Eelas.

Lumae tulee kertomaan heille itse, ääni väristen mutta suoraselkäisenä. Aala painaa kyynärpäänsä lattialla olevia polviaan vasten, ja toivoo että voisi huutaa kivun ulos. Sitten hän nostaa itkettyneen katseensa Lumaeen.

”Sinäkään et olisi voinut auttaa häntä. Pelastit hänet jo kahdesti, en… en koskaan unohda. Ja… sinulla on omatkin huolesi”, Lumae pyyhkii kyyneliä kasvoiltaan.

Aala kätkee kasvonsa uudelleen, tuntien Lumaen käden viivähtävän olkapäällään.

”Pidä Elvarista huolta. Ja itsestäsi myös. Siinä on kaikki mitä pyydän”, Lumae kuiskaa käheästi.

Ovi käy, ja Aala jää kuuntelemaan nukkuvan Elvarin epätasaista hengitystä. Tämä on jo saanut osan voimistaan takaisin, mutta sitkeään juuttunut yskä repii heidät molemmat ylös aivan liian monta kertaa vuorokaudessa.

Lapsien lisäksi tauti tappoi monia vanhempia kyläläisiä, mukaan lukien Muven, jonka tyttären mökin he saivat asuttavakseen. He saavat kuulemma pitää tämän, sillä perhe on jo kotiutunut tilavampaan mökkiin. Aalaa asia ei jaksa kiinnostaa, ei niin kauan kun hänen on oltava huolissaan Elvarista. Kaikki muut sairastaneet tuntuvat olevan jo jalkeilla, jatkavan elämää.

Aala on hiiskatin väsynyt.

125.
200 sanaa

Polttoseremonian aamuna Anjuv löytyy kuolleena joesta.

Tapaus saa luonnollisesti aikaa suurimman kohun mitä kylässä on koettu moneen vuoteen. Naiselta jäi jälkeen kaksi lasta, jotka Lejo lupautuu ottamaan luokseen. Aala toivoo, että edes kolmivuotias olisi tarpeeksi nuori unohtaakseen, vaikka tietää ettei surua ja petetyksi tulemisen tunnetta saa pyyhittyä pois. Ja silti, Aala uskoo voivansa aavistaa sitä pimeyttä johon Anjuv oli vajonnut – olisiko Aalan laita yhtään paremmin ilman Elvaria ja lastaan? Minkä vuoksi hän silloin eläisi? Itsensäkö?

Hänestä tuskin olisi siihen.

Kun seremoniarummut vihdoin soivat, Aala päättää pysytellä sisällä Elvarin luona. Kyse ei enää ole piilottelusta, kylällä liikkuu jo huhuja siitä että ”heidän parantajansa” odottaa lasta. Aala ei tiedä onko juorun levittäjä Iivel, eikä edes välitä. Heidän on annettu onneksi olla rauhassa, jos ei muuten niin häveliäisyydestä.

”Me olemme onnekkaita kun selvisimme”, Elvar sanoo sairauden kähentämällä äänellä.

Aalan mielestä olisi ollut onnekkaampaa, jos Elvarin ei olisi edes tarvinnut sairastua niin pahoin. Mutta he ovat elossa, samoin suurin osa heidän rakkaistaan. Lumae huolehtii perheestään ja iloitsee Emìlistä, vaikka suru roikkuukin heidän yllään. Aalasta tuntuu, että nainen oli varustautunutkin siihen, ettei saisi pitää Eelasta aina luonaan.

Sinä ostit meille aikaa. Niin Lumae oli joskus sanonut.

Ulkona rätisee kokko, hävittäen vainajia tuhkaksi Iivelin loitsinnan säestämänä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 127/150 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 20.12.2019 09:42:38
126.
200 sanaa

Lunta sataa yhä lisää. Ennestäänkin vyötärönkorkuiset kinokset kohoavat ylemmäs, kun päälle tuiskuttaa aimo kerros ohutta pakkaslunta. Pienet hiutaleet takertuvat särmimikkäillä väkäsillään Aalan hiuksiin ja turkisrukkasiin, ahavoittavat posket sekä leuan. Hän pysähtyy hetkeksi ihastelemaan sateen peittävyyttä, edes metsänreunaa ei näe.

Aala on komentanut Elvarin pysymään sisällä suojassa viimalta, joten hän kantaa itse veden ja puut mökkiin, sekä lapioi heidän osuutensa kulkuväylistä. Tai ainakin yrittää.

”Aala, mitäs sinä täällä rehkit?” Mijé kysyy.

Aala heilauttaa lapiota, ja sitten kättään lumisateeseen. Hän oli jo aloittanut puhdistustyöt, kun sade alkoi. 

”Se tuli kuin tyhjästä, vai kuinka? Lienee parastaa odottaa. Äläkä sinä vaivaa itseäsi sillä, minä hoidan osuutenne.”

Aala yrittää esittää vastalauseita, mutta Mijé nostaa kätensä torjuvasti.

”Ei tule kuuloonkaan, Idunnakin antaisi minun kuulla kunniani jos tietäisi. Tämä on pientä. Keskity sinä vain itseesi ja Elvariin, lupaathan?” Mijé sanoo, hieman jo huolestunut pohjavire äänessään.

Aala hymyilee, ja kohauttaa sitten olkiaan kuin luovuttaen. Hetken emmittyään hän varvistaa antamaan Mijélle poskisuukon kiitokseksi. Mijé virnistää.

”Sinä olet paitsi kälyni, myös vaimoni rakkain ystävä. Me pidämme toisistamme huolta.”

Aala nyökkää kiitollisena ja kääntyy ympäri, jotta Mijé ei näkisi hänen huultensa vapisevan. Muutaman askeleen päästä poskelle vierähtää jo ensimmäinen kyynel.

Me pidämme toisistamme huolta.

Ehkä tästä paikasta voisikin tulla heille koti.

127.
200 sanaa

Hangesta heijastuvan auringonvalon voima on joka kevät yhtä uskomaton. Paistetta on yhä vain pari tuntia päivästä, mutta sekin määrä riipii silmiä. Lisäksi lapsi on kääntynyt painamaan rintakehää, niin että Aalan tukalaa hengittää. Etenkin öisin Aalan on välillä kömmittävä ylös ja livahdettava ovesta vetämään syviä henkäyksiä kylmää pakkasilmaa, joka liukuu sisään ja ulos aavistuksen helpommin.

Onneksi Elvar voi paremmin. Yskä on muttunut raastavasta ärsyttäväksi ja nykiväksi, eikä iske enää yhtä usein. Nyt Elvar jaksaa olla jalkeillakin meilkein tavalliseen tapaan.

Tyyntä kestää kuitenkin harvinaisen lyhyen aikaa.

Aalasta tuntuu että hän on juuri nukahtanut, kun ulkoa alkaa kantautua hälinää ja huutoja. On myöhäinen ilta, hiilet hehkuvat vielä tuhkavaippansa alla.
 
”Minä menen katsomaan, odota täällä”, Elvar sanoo painaen hänet hellästi takaisin makuulle.

Aala nyökkää ja kääntyy kyljelleen, kun Elvar nykäisee vaatteet ylleen. Ovi käy, mutta Aalaa ei osaa enää levätä. Sen sijaan hän kaapii hiilet esiin ja lisää valkeaan puita keittääkseen hieman vettä.

Elvar viipyy huolestuttavan kauan, mutta Aala vakuuttelee itselleen vain paisuttelevansa asioita. Heidän mökkinsäkin onnistuu joskus pelottamaan Aalaa kun Elvar ei ole paikalla, aivan kuin nurkat olisivat äkkiä täyttyneet pelottavista varjoista. Idunnasta kuulemma tuntui samalta ennen lapsen syntymää.

Kun Elvar vihdoin palaa, Aala näkee tämän kasvoista heti että jokin on vialla.

”Susia.”
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 127/150 raapaletta)
Kirjoitti: Lunalotta - 20.12.2019 15:12:23
Isfet ihanuuteni, oot ihme draamailija! Toisaalta, ei mun ehdotukset tän sarjan lopulle tai trilogian kolmannelle mahdolliselle osalle ole yhtään sen vähemmän draamaisia. Mutta toivottavasti sudet jättää etenkin Aalan ja Elvarin rauhaan. Mikähän nyt neuvoksi? Hurjaan kohtaan jätit taas. :o
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 130/150 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 31.12.2019 13:23:07
Luttis, niinpä, draama varmaa virtaa suonissani jonakin syntymäkirouksena :'D Muista että en ole luvannut mitään kolmatta osaa, saatellaan nyt tämä vain loppuun ;> Kiitos kommentista <3

A/N: Näiden jälkeen enää parikymmentä raapaletta, mutta niin paljon tapahtumia! Jännittää!



128.
200 sanaa

Sudet eivät yleensä tule lähellekään kyliä, vaan karttelevat visusti kaikkea asutusta. Ilmeisesti kuitenkin luminen talvi on verottanut poro- ja peurakantoja pelättyäkin enemmän, ajaen pedot etsimään ruokaansa raivokkaammin.

Yleisen käsityksen mukaan Helken oli unohtanut käydä tarkastamassa kylän kesyt vetoporot iltapäivällä, ja siksi päätynyt lähtemään niiden luo myöhemmin. Loppu onkin huonoa tuuria – sudet olivat juuri olleet jahtaamassa eläimiä kun mies sattui paikalle.

”Hän pääsi aika vähällä, paha purema kyljessä ja naarmuja sekä kädessä että jaloissa. Paljon verta, mutta kaikki raajat tallella. Onneksi viereisestä talosta kuultiin metakka”, Elvar selittää ääni karheana.

Aala ei koskaan pelännyt villieläimiä, mutta nyt kauhu tuntuu kasvavan moninkertaiseksi ja ujuttautuvat hänen ilonsa alle, kylkiluiden väliin. Hän kietoo kätensä Elvarin kaulaan ja nyyhkäisee, tuntien pian leveän kämmenen laskeutuvan notkoon painuneelle alaselälleen.

”Hänet vietiin lähimpään mökkiin, shamaani oli jo siellä kun saavuin. Kaksi poroa oli pelästynyt karkuun, mutta kolme oli yhä rikkinäisessä aidassa. Korjasimme sen samoin tein, ja sytytimme vahtitulia. Kaikki hoidossa.”

Elvarin rintakehä nykii nieltyä yskää. Aala ryhdistäytyy, sillä kaikkein vähiten hän haluaa miehen saavan jälkitautia. Elvarin on päästävä nukkumaan.

”Odota”, Elvar mumisee, hengittää kahdesti syvään ennen kuin päästää irti.

Aala patistaa Elvarin lepäämään ja asettuu makaamaan selkä tämän rintaa vasten. Elvar huokaa hänen niskaansa, laskee käden vatsan päälle.


129.
200 sanaa

Seuraavana päivänä koko kylä on jännityksen vallassa. Aala lähtee käymään Lumaen luona saadakseen kuulla uutiset, Elvar mukanaan. Nuorin lapsista kapuaa heti Aalan syliin, tuoksuen lihamuhennokselle. Lumae letittää hiuksiaan, mutta aloittaa puheen heti keskeyttämättä työtään.

”Oletteko kuulleet? Helken on yhä elossa, mutta ei ilmeisesti oikein tiedä mitä ympärillä tapahtuu. On niin heikossa kunnossa.”

Elvar keskustelee hetken Lumaen kanssa, ennen kuin Nuume palaa ja kertoo uusimmat tiedot. He kolme ovat niin syventyneitä keskusteluunsa, etteivät edes kuule koputusta. Koputuksen toistuessa Aala menee avaamaan.

”Ai Mijé, tule vain peremmälle. Me keskustelimme juuri porojen mahdollisesta etsimisestä”, Nuume sanoo.

”Neuvosto ja shamaani puivat asiaa parhaillaan. Minä kyllä sanoisin, että jäljet vanhevat koko ajan. Ja kun tulee uudestaan pimeää, etsijät ovat alttiita susille”, Mijé yhtyy puheeseen, ”Aala, sinun tulisi ehdottomasti käydä tervehtimässä Idunnaa. Hän on miettinyt miten teillä menee.”

Aala kohottaa Elvarille kulmiaan, ja osoittaa ovea peukalollaan.

”Mene vain, tulen perässä”, Elvar vakuuttaa.

Aala laskee pojan sylistään ja lähtee ulos. Ihmisiä on tavallista enemmän liikkeellä, eikä kukaan kiinnitä häneen huomiota. Idunna tosiaan vaikuttaa ilahtuneelta avatessaan oven hänelle, kuten Mijè sanoi.

”Hei Aala! Kuinka voit?” Idunna kysyy.

Aala miettii selkäkipujaan, unettomuuttaan, hikoilua, hengitysvaikeuksia ja pelkotilojaan – ja kohauttaa olkiaan. Idunna virnistää.

”Niinpä. Tule peremmälle, ennen kuin Emíl ryömii kinokseen.”


130.
200 sanaa

Loppujen lopuksi poroja lähtee etsimään seitsemän miestä. Elvar olisi tietysti tarjoutunut mukaan kahdeksanneksi, ellei Aala olisi kieltänyt tätä tiukalla katseella. Iltapäivällä hämärän langettua retkue palaa, kertoen löytäneensä toisen poron jäännökset metsästä. Toista ei näkynyt, eikä ihmekään. Se on varmaan juossut hangessa niin kauas kuin on ennättänyt, säikähdyksissään kun oli. 

Aala ja Elvar viipyvät Idunnan luona iltaan asti, tarpeeksi kauan kuullakseen että Helkelle alkaa nousta kuume. Iivel jättää Neuvoston ja palaa potilaan luokse.

Aala tuntee olonsa jälleen avuttomaksi, mutta tietää ettei hänen kuulu sekaantua. Niinpä hän ei edes käy katsomassa Helkeniä, vaan suuntaa Elvarin kanssa suorinta tietä mökkiin. Elvar vetää hänet jälleen syliinsä ja silittelee Aalan vatsaa, jonka alla vauva potkii kuin vastaukseksi. Aala toivoo että hän osaisi sulkea maailman heidän ulkopuolelleen, ja nukahtaa sitten kuin vahingossa.

Aala herää yön aikana viidesti, eikä aamulla ole kovin levännyt. Sitten heidän ovelleen ilmestyy nainen, ehkä neljänkymmenen ikäinen. Aala muistaa hämärästi nähneensä tämän muiden naisten kanssa, pyykkäämässä, valmistamassa jännelankaa ja muissa talkoissa. 

”Voisitteko tulla auttamaan? Mieheni on yhä kuumeen kourissa ja shamaani ei ole palannut henkimatkaltaan”, nainen sanoo hätääntynesti.

Aalan vatsanpohjassa jysähtää. Hän napaa äkkiä laukkunsa, ja poistuu ovesta Elvarin vielä hieroessa silmiään.

Heti paikalle saavuttuaan Aala tietää, että hänen olisi pitänyt sekaantua aiemmin.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 130/150 raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 29.01.2020 00:30:46
En olekaan kommentoinut näitä uusia osia, joten tulen korjaamaan asian. Mukava muuten tietää tuo lopullinen raapaleiden määrä ja se, että vaikka loppu häämöttää, niin tässä on onneksi vielä kuitenkin osia jäljellä. :) Varsinkin kun tilanne on niin kovin synkkä juuri nyt - kylää vaikuttaa vaivaavan suoranainen pahan onnen aalto susineen ja sairauksineen. Pelkäsin jo, että Elvarkin lähtee poroja etsimään, mutta onneksi näin ei ollut. Osa 126. oli näistä uusista suosikkini - Aalan ja Mijén kohtaaminen oli todella sydäntä lämmittävä, ja tämä kokonaisuus eritoten:

Lainaus
”Sinä olet paitsi kälyni, myös vaimoni rakkain ystävä. Me pidämme toisistamme huolta.”
Aala nyökkää kiitollisena ja kääntyy ympäri, jotta Mijé ei näkisi hänen huultensa vapisevan. Muutaman askeleen päästä poskelle vierähtää jo ensimmäinen kyynel.
Me pidämme toisistamme huolta.
Ehkä tästä paikasta voisikin tulla heille koti.
<3 Aalan tapauksessa ei tunnu ollenkaan pieneltä asialta, että hän ajattelee näin, ja toivon edelleen hartaasti että se vastoinkäymisistä huolimatta toteutuu. Viimeisimmän osan cliffhanger ei varsinaisesti huojentanut vielä mieltäni, oi voi. Jännityksellä odotan jälleen jatkoa!
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 130/150 raapaletta)
Kirjoitti: Isfet - 03.03.2020 21:57:54
Okakettu, ensinnäkin anteeksi että jännitystä kesti näin kauan :P Mutta niin kai se on, että draaman kaari on huoípussaan juuri ennen loppua... Tosiaan vielä toistakymmentä osaa jäljellä näidenkin jälkeen! Ihanaa että olit nostanut tuon kohdan esille, pidin siitä itsekin kovasti <3

A/N: Long time, no see. Enpä arvannut että tähän tulisi näin pitkä tauko, juuri kun kaikki osatkin oli hahmoteltu valmiiksi. Täällä kuitenkin ollaan taas, toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolella. (Ja hei, sinulle joka äänestit Luoksesi palaan -sarjaa nostalgiapikariin: isot kiitokset! <3)



131.
200 sanaa

Iivel retkottaa tajuttomana lattialla, selvästi siinä asennossa mihin hän on tanssittuaan kaatunut. Rumpu ja sauva ovat tämän vierellä, rintakehä kohoilee hyvin hitaasti. Aala näkee veljensä kunnolla ensimmäistä kertaa kuukausiin, eikä tahdo saada katsettaan irti. Sentan sanat kaikuvat hänen päässään.

Pidä silmällä veljeäsi. Olen huolissani että hän yrittää todistella itselleen hieman liikaa.

Iivel on laihtunut entisestään, toinen lapaluu työtyy terävästi selästä ja pari kylkiluuta erottuu tulenloimussa. Posket ovat kavenneet, varjot silmien alla ovat niin syvät että näyttävät mustelmilta.

Aala luulee ensin pyörtyvänsä siihen paikkaan, mutta riistää sitten katseensa irti ja kiirehtii potilaan luo. Helken ryppyisillä kasvoilla on tuskanjuonteita, hiki kertyy niihin pisaroiksi. Haavat punottavat kääreiden alla, ja koko mies on polttavan kuuma. Tämänkin hengitys kulkee työläästi. Aala tietää heti, että henkimatka olisi ollut miehen ainut toivo – ja nyt tämä on liian kaukana sillekin. Ja vaikka hengen saisi palautettua mieheen, tämän ruumis on niin kärsinyt että Helken tuskin lähtisi toipumaan.

Aala pudistaa päätään, ja hieroo sitten huumaavista yrteistä tahnan miehen nenän alle. Ainakin tämä tuntee siten vähemmän kipua viimeisinä hetkinään.
Nyt Iivelin pitäisi vain palata, pian. Aala kääntää veljensä parempaan asentoon, ja rummuttaa kutsurytmiä. Iivelin henki on kuitenkin liian kaukana Tuonenjoella, tai sitten tällä vain ei ole voimia ponnistella enää vastavirtaan.

Ei.


132.
200 sanaa

Vain pari hetkeä myöhemmin Helken on kuollut. Aala alkaa tuntea olonsa epätoivoikseksi kääntyessään vielä takasin Iivelin puoleen, ja silloin se tapahtuu.
Hänen veljensä sydän lakkaa lyömästä.

Aala parahtaa äänettömään itkuun, joka ravisuttaa häntä enemmän kuin hän olisi arvannutkaan. Kyyneleet tulvivat silmistä, henki kulkee vain työläästi haukkoen. Aala ei ole varma, mitä kaikkea hän oikein itkee – ehkä sitä, että on nyt ainoa perheestään, ehkä vääriä valintojaan, äitiään, shamaanien taakkaa ja yksinäisyyttä, ehkä pitkäsääristä pörrötukkaista pikkuveljeään jota ei ole ollut enää olemassa aikoihin. Tai sitten kaikkea tätä.

Minun piti pitää hänestä huolta, Aala ajattelee katkerasti. Hän kyllä tiesi, Aala itsekin aikoinaan saattoi olla nukkumatta ja syömättä päiviä. Iivel oli vasta joutunut parantamaan puoli kylää, suojaamaan sen uudelleen loitsuilla petojen varalta ja yrittänyt sitten vielä hakea Helkenin itsepäisyyksissään takaisin. Typerä, typerä poika.

Elvar katsoo Aalaa vakavana ja vetää tämän syliinsä, painaa vaivihkaa huulensa Aalan korvaan.

”Oliko mitään tehtävissä?” Elvar henkäisee hiljaisen kysymyksen.

Aala pudistaa päätään. Jäljellä on nyt sureva leski joka itkee kuolinvuoteen äärellä, kolme isätöntä lasta ja kaksi lastenlasta, jotka eivät koskaan enää näe ukkiaan. Nyyhkytyksen sekainen hiljaisuus on painavaa, kunnes eräs paikalle kokoontuneista naisista nousee ylös. Matkalla ovelle hän nyökkää Aalalle, väistämätöntä enteillen. Aala sulkee silmänsä, puree hammasta.

”Shamaani on kuollut!”


133.
200 sanaa

Yhdeksi päiväksi kaikki pysähtyy.

Aala itse ei oikein tiedä miten käsitellä asiaa. Hän olisi voinut luulla tuntevansa helpotusta, mutta päällimäisenä erottuu vain surua ja syyllisyyttä. Elvar huokaisee ja silittää hänen hiuksiaan.

”Joskus en vain ymmärrä sinua.”

Aala nyökkää apeana, pyörittää luunkappaletta sormissaan ja jatkaa veistämistä.

”Iivel oli roisto. En voi koskaan antaa hänelle anteeksi sitä miten hän löi sinua”, Elvar sanoo, ääni kiristyen loppua kohti.

Aala ei vastaa. Palasen keskelle alkaa hahmottua kiirunan muoto, viimeiseksi hän vuolee reunat pyöreiksi. Aala ottaa laukustaan nahkahihnan ja kiinnittää korun siihen tunturipöllön ja naalin seuraksi. Se tuntuu ainakin hitusen oikealta.

”Nyt minun ei enää tarvitse pelätä teidän vuoksenne ainakaan hänen takiaan. Kai sekin on jotain.”

Aala tuntee, miten Elvarin huulet kaartuvat puolikkaaseen virneeseen hänen poskeaan vasten, samalla kun tämä kietoo kätensä Aalan kehon ympäri. Elvarilla tosiaan on musta huumorintaju, aivan kuin heidän jatkuvassa räpiköimisessään olisi jotain huvittavaa. Ja ehkä siinä onkin.
 
Aala tuntee virnistyksen tarttuvan häneenkin. On ainakin lohdullista että molempien päässä alkaa pimetä yhtä matkaa. Hänen olonsa on jokseenkin epämukava, selkää särkee ja lysähtäneessä istuma-asennossa on epämukava hengittää. Silti Aala ei tahtoisi nousta ylös.

Lopulta hän liikahtaa varovasti ja nojautuu paremmin Elvarin rintaa vasten. Tämän sormet piirtävät kiekuroita hänen vatsalleen. He huokaisevat yhdessä.
Otsikko: Vs: Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 133/150 raapaletta)
Kirjoitti: Okakettu - 03.03.2020 23:21:02
Jee, hienoa saada jatkoa, etenkin tuon cliffhangerin jälkeen. :D Mietinkin tässä yksi päivä, että olisi mukava lukea tästä jälleen uusia osia, mutta älä toki ota julkaisusta stressiä. Hyvää kyllä jaksaa odottaa.

Mutta tosiaan, nämä uudet osat! Aa, mitenhän sanallistaisin tuntemukseni. Kaikesta huolimatta en olisi osannut odottaa Iivelille moista kohtaloa, ja suorastaan järkytyin miten paljon järkytyin asiasta. Olit kuvannut todella kouriintuntuvasti hänen viimeiset hetkensä ja Aalan yritykset tehdä se mikä tehtävissä on, sekä ristitiriitaiset tuntemukset kaiken jälkeen. Ja tuokin, että myös Helke menehtyi... Vaikka Elvar asiaa ihmettelikin, Iivel oli kaikesta huolimatta Aalan veli, eikä sellaista voi ohittaa tuosta noin vain. Tämä kohta oli siltä osin minusta todella puhutteleva kaikessa surullisuudessaan, koska se tuntui aidolta ja ymmärrettävältä:
Lainaus
Aala ei ole varma, mitä kaikkea hän oikein itkee – ehkä sitä, että on nyt ainoa perheestään, ehkä vääriä valintojaan, äitiään, shamaanien taakkaa ja yksinäisyyttä, ehkä pitkäsääristä pörrötukkaista pikkuveljeään jota ei ole ollut enää olemassa aikoihin. Tai sitten kaikkea tätä.
Etenkin tuo maininta pitkäsäärisestä, pörrötukkaisesta pikkuveljestä kosketti, koska tajusin sitä lukiessani, että olin vaivihkaa elätellyt haurasta toivoa, että jollain tapaa sisarukset onnistuisivat korjaamaan välinsä. Mutta, ei se aina mene niin, ja kuten Aalakin toteaa, hänen muistojensa veljeä ei ole ollut enää aikoihin. Onneksi Aalalla ja Elvarilla on toisensa ja kasvava perheensä; ehkä kaikki viimein tämän jälkeen helpottuu, kuten Elvarkin hiukan mustanpuhuvasti toteaa. On ainakin lohdullista että molempien päässä alkaa pimetä yhtä matkaa. Tälle oli pakko naurahtaa ääneen. :D'

Lainaus
Lopulta hän liikahtaa varovasti ja nojautuu paremmin Elvarin rintaa vasten. Tämän sormet piirtävät kiekuroita hänen vatsalleen. He huokaisevat yhdessä.
<3 Edelleen toivon tälle kolmikolle hartaasti silkkaa onnea ja auringonpaistetta aiempien koettelemusten jälkeen. Kiitos paljon uusista osista!