Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Picciduta - 01.12.2017 22:05:26
-
Nimi: Mustien suvun joulu
Kirjoittaja: Picciduta
Ikäraja: Sallittu
Päähenkilöt: Mustan suvun keskeisimmät henkilöt (Sirius, Bellatrix jne.)
Genre: Drama
A/N: Heipä hei, rakkaat finiläiset! Oon aina rakastanut joulua ja haavena on ollut joskus toteuttaa tää oma joulukalenteri Finissä, joten nyt päätin tarttua tuumasta toimeen ja levittää joulumieltä teille muillekin. Joulukalenteri tosiaan sai aiheekseen Mustien suvun ja siihen kuuluvat keskeisimmät hahmot. Ficissä eletään vuotta 1970, joten esimerkiksi Sirius on 11-vuotias ja Bellatrix 19-vuotias. Joulukalenteri on myös sellainen iloinen ja pääasiassa riidaton, vaikka alkuperäisissä tarinoissa Mustien suvun henkilöiden välisiä suhteita on kuvattu myrkyisiksi. En kokonaan lähtenyt poistamaan sitä, eli joissain kohdissa voi vielä aistia kireää tunnelmaa. Ehkä tämä esittely oli nyt ihan tarpeeksi kattava, joten päästään sitten siihen odotettuun, eli siis saisinko esitellä:
Mustien suvun joulu
Ensimmäinen luukku
Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Sirius katsoi onnellisena yöpöytänsä yläpuolella roikkuvaa kalenteria, jossa hänen lempihuispausjoukkueensa pelaajat lentelivät ympäriinsä luudanvarsilla. Kalenteri oli kuitenkin vielä marraskuun puolella, joten Sirius melkeinpä hyppi riemusta saadessaan vaihtaa sen joulukuuhun. Tällä kertaa kuvaksi paljastui sankassa lumipyryssä kaatoa toisilleen heittelevät jahtaajat. Sirius katseli hetken hymyssä suin pelaajia ja nousi sitten sängystään vaihtaakseen vaatteet.
Hän pystyi jo melkein haistamaan alakerrasta kantautuvan joulupuuron ja glögin tuoksun. Vaikka monet pitivätkin Mustien sukua hieman jäykkänä ja negatiivisena, oli heillä silti moniakin jouluperinteitä ja jouluruoan nauttiminen oli yksi niistä. Joulu oli muutenkin juhlan aikaa Mustien suvussa, sillä silloin koko suku kerääntyi yhteen juhlistamaan ja vaalimaan puhdasverisyyttä ja sen perinteitä. Sirius piti joulusta myös sen takia, että silloin kukaan ei jaksanut nipottaa niin paljoa ja perhe tuntui jopa siedettävältä edes kaksikymmentäneljä päivää. Heti joulun jälkeen sota oli kuitenkin taas pystyssä, eikä missään näkynyt jälkeäkään sovusta tai ilosta. Nyt täytyi siis ottaa koko ilo irti.
Sirius pomppi koko matkan ylimmästä kerroksesta alakertaan, jossa ruokasali sijaitsi. Kuten aina, kotitontut olivat taas onnistuneet loihtimaan herkullisen aamupalan koko perheelle. Muut istuivat jo pöydän ääressä, ja Regulus hotki tapansa mukaan ruokaa täyttä vauhtia suuhunsa. Sirius pyöräytti hieman silmiään pikkuveljeään kohden, muttei jaksanut vaivautua naljaisemaan mitään kommenttia, olihan sentään melkein joulu.
Ruokasalissa vallitsi lähes täysi hiljaisuus, lukuunottamatta aterimien kilinää ja satunnaista maiskutusta. Se oli melko tavanomaista, sillä yleensä kellään ei ollut asiaa tai kerrottavaa. Jos joku joskus avasi suunsa ruokapöydässä sanoakseen jotain, se liittyi joko riidan haastamiseen tai Päivän profeetan uutisiin. Sirius kuitenkin huomasi, ettei hänen vanhempiensa ilmeet olleet tänään niin pingottuneet kuin yleensä. Walburga Mustan, Siriuksen ja Reguluksen äidin, suukaan ei ollut niin tiukka viiva kuin aiemmin.
Lähestyvä joulu tosiaan teki ihmeitä jopa kaavoihin kangistuneissa fossiileissa, Sirius ajatteli katsellessaan vanhempiaan. Ehkä tänä vuonna hän pyytäisi lahjaksi mukavampaa perhettä.
-
Toinen luukku
Regulus Musta puki rivakasti päällensä nähdessään, että ulkona pyrytti lunta taivaan täydeltä. Hän painoi mustan villapipon tiukasti päähänsä ja suojasi kaulansa Luihuisen tupahuivilla. Käsiinsä poika asetteli pipoon sopivat lapaset ja avasi sitten Mustien sukutalon suuren ulko-oven.
Regulus suurinpiirtein syöksyi lähimpään lumikasaan, joka pihalle oli muodostunut. Hän rakasti lunta. Hän rakasti talvea. Ja hän myös rakasti lumivelhojen rakentamista.
Niinpä Regulus tarttui tuumasta toimeen ja alkoi pyörittämään ensimmäistä lumipalloa, josta tulisi lumivelhon alaraajat. Oli jokaisen joulukuun perinne, että hän rakentaisi lumivelhon, joka seisoisi pihalla lumien sulamiseen saakka. Joinakin edellisinä talvina Reguluksen isoveli, Sirius, tosin oli tuhonnut lumivelhon pelkkää ilkeyttään. Silloin Sirius kuitenkin oli aina saanut selkäänsä äidiltä ja joutunut sitten korjaamaan rikkomansa lumivelhon. Kun Sirius ja Regulus olivat olleet pienempiä, niin he olivat yhdessä rakentaneet pihalle monia erinäköisiä lumivelhoja. Nykyään 11-vuotiaana Sirius kuitenkin vain mökötti sisällä, ja Regulus leikki yksinään pihalla.
Saatuaan ensimmäisen pallon valmiiksi, Regulus pyöritti nopeasti toisenkin ja kokosi niistä sitten jotenkuten ihmistä muistuttavan hahmon. Poika alkoi hiomaan taitavasti pitkulaisesta lumimöykystä vielä enemmän velhon näköistä, ja välillä hän siirtyi hieman kauemmas katsomaan kättensä jälkeä. Regulus halusi tehdä lumivelhosta kiltin näköisen, sillä olihan jo pian joulu. Eikä hän halunnut sen muistuttavan niitä velhoja, jotka joskus ramppasivat Mustien sukutalossa. He olivat kuolonsyöjiä, ja Regulus tiesi sen. Regulus myös tiesi, että he olivat ilkeitä, ja ettei hän ikinä haluaisi tulla samanlaiseksi, vaikka äiti ja isä yrittivätkin välillä tuputtaa pimeyden voimien oppeja hänelle.
Siispä Regulus piirsi velholle onnellisen ja iloisen naaman. Se levittäisi hyvää mieltä ja ehkä pitäisi ilkeät velhot poissa edes hetken.
-
Kolmas luukku
Narcissa Musta istui suuren kirjoituspöytänsä ylle kumartuneena. Hän raapusti suurella vimmalla jotakin pergamentinpalalle, johon olisi mahtunut kokonainen esitelmä peikoista ja niiden elintavoista. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan tehnyt minkäänlaisia koulujuttuja, vaan suunnitteli joululahjoja läheisilleen. Huomenna olisi aika lähteä suorittamaan jouluostoksia Viistokujalle ja Tylyahoon.
Ensimmäisenä listalla oli tietenkin Narcissan mielitietty, Lucius Malfoy. Tyttö oli pähkäillyt jo monta päivää sopivaa joululahjaa poikaystävälleen, mutta ei ollut vieläkää varma, mitä aikoisi hankkia. Kaikki ideat tuntuivat joko liian pieniltä tai liian suurilta. Olihan Narcissalla toki jo useita hahmotelmia joululahjasta, mutta ne kaikki vaativat vielä hieman hiomista.
Seuraavana listalla oli liuta läheisimpiä ystäviä. Heille kaikille Narcissa aikoi ostaa samanlaiset joululahjat; suuret suklaalevyt koko taikamaailman parhaasta karkkikaupasta, Hunajaherttuasta, ja jotakin pilailupuodista, ehkäpä perulaista pikapimeyspulveria tai pinnauspurtavia.
Viimeisenä listalla oli hänen oma perheensä. Vanhemmilleen Narcissa aikoi ostaa yhteisen lahjan; kirjan, joka sisälsi erilaisia kodinhoitovinkkejä ja reseptejä. Se tulisi varmasti käyttöön, sillä herra ja rouva Musta pitivät kodin siisteydestä ja hyvästä ruoasta. Isosiskoilleen, Bellatrixille ja Andromedalle, hänen oli hieman vaikeampi keksiä lahjoja. Varsinkin Bellatrixin kohdalla tuntui, ettei mistään löytynyt sopivaa lahjaa, sillä mikään ei oikeastaan edes kelvannut hänelle. Bellatrix oli puhdasverisyyden ja pimeyden voimien suuri palvoja ja kannustaja, joten ehkä hän keksisi jonkinlaisen kirjan tai esineen Iskunkiertokujan puolelta. Andromeda taas oli luonnonläheinen ja käytännöllinen ihminen, joten ehkä hän saisi lahjakseen jotakin hyödyllistä kirja- tai sekatavarakaupasta.
Lopulta pergamentilla luki jotakin jokaisen nimen kohdalla, eikä Narcissa voinut olla hymyilemättä katsoessaan työnsä jälkeä. Kaikki tulisivat varmasti rakastamaan joululahjojaan, jopa Bellatrix, joka muutoin oli aina niin synkkä.
-
Noniin nyt ehdin vihdin lukemaan joulukalentereita! Oi, kiva että tämä on ainakin tähän asti iloisen, vaikka Mustan suvun en ole ikinä mieltänyt olevan kovin iloinen :D
Ekassa luukussa Sirius on niin suloinen :D Hän on suvussaan aika ernu (käyttääkö kukaan enää edes sitä sanaa :D), mutta joulun aikaan hän tuntee itsensä hieman tavallisemmaksi ja sukuunsa kuuluvaksi :)
Miten olen aina ajatellut, että Regulus olis Siriuksen isoveli :D Piti ihan googlettaa mutta toisinpäinhän se näyttää olevan. Tosiaan Reguluksesta en tiedä kauheasti, mutta tuossa 2. luukussa tuli kivasti esille hänen luonnettaan. Tyykäsin tuosta että ei rakenneta lumiukkoa, koska se on jästijuttu, vaan hänet on "aivopesty" jo nuorelta iältä että esim lumivelho on se ainoa ja oikea :D Siti hän vastustaa jo nuorelta iältä vanhempiaan ja pyrkii olevansa parempi ihminen :)
En ole tainnut ikinä lukea Narcissasta ennen kuin hänen aikaansa Luciuksen vaimona, joten tuo 3. luukku oli kiinnostavaa lukea. Narcissan olen aina mieltänyt sellaiseksi vähän nyrpeilijäksi, mutta kuten tässäkin esiintyy, hän on ollut ihan tavallinen nuori, jolla on samoja ongelmia kuin muillakin. Narcissan perfektionistmi kyllä välittyy tässä, että tälläiseksi hänet voin kuvitellakin.
Seuraavia luukkuja odotellessa :)
-
Crysted: Kiitos kommentistasi! :) Hah, mäkin taisin itse asiassa joskus luulla Regulusta Siriuksen isoveljeksi. Hienoa, että onnistuin luomaan sulle jonkinlaisen kuvan Reguluksesta, sillä halusinkin hänen olevan erilainen kuin vanhempansa. Mun mielestä Regulus on aina ollut sellanen kiltti, eikä mitään kuolonsyöjä tyyppiä.
A/N: Hyvää synttäriä mulle!
Neljäs luukku
Bellatrix Musta seisoi keskellä täpötäyttä Viistokujaa ja yritti vilkuilla ympärilleen suuren ihmismassan ympäröimänä. Jokaiselta puolelta kuului vain tasainen puheensorina, kun ihmiset liukastelivat lumessa ja jäässä eteenpäin suurien jouluostoksiensa kanssa. Tietysti he halusivat juuri nyt ruuhka-aikana tulla tänne, Bellatrix ajatteli perhettään, joka oli juuri kadonnut jonnekin. Ei sillä, että hän olisi heitä mihinkään tarvinnut, 19-vuotias neitokainen pärjäsi oikein hyvin yksinkin.
Viistokujalla Bellatrixillä ei ollut oikeastaan mitään ostettavaa, eikä hän aikonutkaan ostaa joululahjaa kuin yhdelle ihmiselle; Rodolphus Lestrangelle. Niinpä hän huomasi pian askeltensa johtavan kohti Iskunkiertokujaa, jossa asioivat ainoastaan pimeyden velhot ja noidat. Bellatrix tiesi tarkalleen, mitä ostaisi joululahjaksi Rodolphukselle, mutta sen saisi vain ja ainoastaan Iskunkiertokujalta.
Ei ollut ihme, että kyseisellä kujalla oli huono maine; heti astuessaan Iskunkiertokujan puolelle, Bellatrix huomasi tunnelman muuttuvan iloisesta synkkään ja pimeään. Viistokujalla soineet joululaulut olivat enää vain kaukainen muisto, eikä kellään ollut kasvoillaan lämmintä hymyä. Tosin Bellatrixin lisäksi kadulla oli vain pari ihmistä, sillä kukaan ei huvikseen halunnut oleskella Iskunkiertokujalla. Ei ollut kuitenkaan Bellatrixin ensimmäinen kerta siellä, joten hän oli tottunut kylmään tunnelmaan. Naista ei enää hetkauttanut lainkaan vetää kasvoilleen tunteetonta maskia, eikä mustien korkojen kopina kuulostanut niin kovalta kuoleman hiljaisella kadulla kuin ensimmäisellä vierailukerralla.
Bellatrix tutkaili hetken Iskunkiertokujan tarjoamia vaihtoehtoja yrittäen päättää potentiaalista kauppaa joululahjan ostoa varten. Nainen tiesi, ettei Rodolphus esimerkiksi perustanut kirjoista tai muusta niin sanotusti hyödyllisestä, joten ainakin hän pysyttelisi kaukana kirjakaupoista ja muista sellaisista. Jäljelle jäi enää muutama vaihtoehto, joista Bellatrix valitsi halvimman ja lähimpänä olevan putiikin.
Pieni ja kimeä kellon kilinä ilmoitti asiakkaan saapumisesta Pimeyden sekatavarakauppaan. Bellatrix katseli hetken ympärilleen hämärässä valaistuksessa yrittäen etsiä tarvitsemaansa, kunnes kuuli matalan käheän äänen:
“Miten voisin auttaa neitiä?”, pieni kumaraselkäinen mies oli ilmestynyt kassan taakse. Bellatrix kaivoi nopeasti viittansa laskoksista pöllöpostin mukana tulleen mainoksen, jossa esiteltiin kaupan uusimmat tuotteet. Hän halusi mahdollisimman ripeästi ulos koko paikasta, sillä vanha mies aiheutti hänelle pieniä inhon värähdyksiä.
“Teillä pitäisi olla tälläinen kaulakoru”, Bellatrix tokaisi katsomatta miehen kiiluviin silmiin. Hän osoitti pikaisesti mainossivun ylälaidassa olevaa ketjua, jossa riippui pimeyden piirto.
“Aivan, kyllä vain”, kauppias sanoi hitaasti ja pehmeästi. Hän liikahti Bellatrixin ohi kyyryssä ja meni sitten hypistelemään erään hyllykön alinta lokeroa.
“Kas, tässä”, mies tuli pian takaisin ja näytti Bellatrixille hämärässä huonosti erottuvaa korua. Nainen kuitenkin tunnisti sen samaksi kuin mainoksessa, joten nyökkäsi lyhyesti ja kysyi:
“Kuinka paljon?”
“Se tekee sata kaljuunaa. Tasan.” Bellatrix oli varma, että mies kasvatti hintaa hieman liikaa yläkanttiin, niin kuin Iskunkiertokujan kauppiailla oli aina tapana. Hän ei kuitenkaan jaksanut alkaa riitelemään asiasta, vaan kaivoi rahat tiskille ja nappasi sitten korun mieheltä. Mitään sanomatta Bellatrix kääntyi kannoillaan ja käveli verkkaisin askelin ulos synkästä putiikista. Viileässä ulkoilmassa nainen tarkasteli ostostaan hieman tarkemmin ja hymähti sitten hieman. Hän oli varma, että Rodolphus tulisi rakastamaan kaulakorua.
-
Tämäpäs oli mielenkiintoinen! Tavallaan jos tämä kertoisi mistä tahansa toisesta hahmosta hieman toisessa paikassa, niin tämä olisi varmasti iloinen pätkä, mutta Bellatrixin luonteen takia ja juuri tuo että lahja löytyy Iskunkiertokujalta teki tästä tavallaan synkähkön, vaikka mitään kovin angstausta tai pimeitä elementtejä ei esiintynytkään :D Tykkäsin! (Ja hyvää synttäriä!!!)
-
Crysted: Hienoa, että tykkäsit ja kiitos kommentista sekä onnitteluista! :)
Viides luukku
Andromeda seisoi selkä Hunajaherttuan seinää vasten sankassa lumipyryssä. Hän yritti selvittää päätään ja oikeastaan koko ruumistaan äskeisen ilmiintymisen aiheuttamasta pahoinvoinnista. 17-vuotias nuori naisen alku oli toki ilmiintynyt monen monta kertaa, mutta ei vain yksinkertaisesti koskaan ollut tottunut siihen, ja joka kerta se edelleenkin aiheutti hänelle suurta oksettavaa tunnetta ja huimausta. Ehkä se johtui ahtaanpaikankammosta, joka Andromedalla oli, eikä pieneen putkeen joutumisen tunne parantanut oloa huomattavasti parempaan, päinvastoin.
“Hei, oletko kunnossa?” Andromeda kuuli kysymyksen vierestään. Ilmeisesti joku muukin huomasi, että ei, en ole, hän ajatteli hieman ärtyneesti ja käänsi pistävän katseen kohti kysyjää.
“Näyttääkö siltä?”
“No, jos suoraan sanon, niin ei. Huomaan myös, että olet ärtynyt, joten pahoittelen typerää kysymystäni”, nuori vaaleahiuksinen mies vastasi yrittäen edes esittää nöyrtyväistä, mutta äänestä kuulsi läpi pieni huvittuneisuus. Andromedaa ärsytti hieman sekin, mutta hän ei pystynyt enää vastaamaan tuntiessaan pahoinvoinnin vyöryvän ylitseen aallon lailla.
“Jos saan tiedustella, niin mikä sinulla on?” mies esitti uuden kysymyksen.
“Ilmiintyminen. Se saa minut voimaan huonosti”, Andromeda selitti tuskaisena yrittäen samalla tarkastella vieressään olevan ulkonäköä vaivihkaa. Vaaleat hiukset ja vihreät silmät eivät itse asiassa olekaan huono yhdistelmä, hän ajatteli katsellessaan miehen kasvoja. Kaikin puolin hän näytti jopa ihan komealta tummissa farkuissaan ja samaa sävyä olevassa ulkoilutakissaan. Ehkä ympärillä leijailevat lumihiutaleet vaikuttivat myös asiaan.
“Kuule, kermakalja on ratkaisu kaikkeen. Miten olisi, tuletko pitämään minulle seuraa?” mies kysyi hymyillen ystävällisesti. Andromeda pohti hetken vaihtoehtojaan; hän voisi kieltäytyä kohteliaasti ja valehdella, että hänen vanhempansa tulisivat kohta, tai hän voisi suostua ja tutustua uuteen ihmiseen.
“En minä taida tulla”, nainen lopulta vastasi saaden miehen kasvoille pettyneen ilmeen. Pettymys kuitenkin vaihtui helpotukseen, kun Andromeda alkoi nauramaan hänen reaktiolleen ja sanoi:
“Se oli vain vitsi, kyllä minä tämän kerran tulen.”
Miksipä Andromeda olisi kieltäytynyt? Hänen vanhempansa olisivat kuitenkin vielä pitkään ostoksilla ja törmäisivät satoihin tuttuihin, joiden kanssa vaihdella kuulumisia. Hänen kaksi siskoaan, Bellatrix ja Narcissa, molemmat pyörivät myös jossakin omissa touhuissaan, joten eipä naisella seuraakaan olisi ollut. Kaiken lisäksi hän rakasti kermakaljaa ja joulukuinen päivä oli hyvin kolea, joten ei hän ikinä olisi voinut sanoa ei tarjoukselle.
“Mikä sinun nimesi muuten on? Olisi kiva saada tietää, kenen kanssa tässä ollaan menossa viettämään aikaa”, Andromeda kysyi hieman naurahtaen. Pahasta olosta ei ollut enää tietoakaan.
“Edward Tonks, mutta sano vain Tediksi.”
“Okei, moi Ted, minä olen Andromeda Musta.”
-
A/N: Todella hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle finiläiselle ja onnea Suomi100! <3 Tämä luukku on tähän mennessä ehkä synkin, mutta ei kuitenkaan ihan mikään ylivoimaisen synkkä.
Kuudes luukku
Walburga Musta katseli itseensä tyytyväisenä edessään olevia joululahjoja. Hän oli juuri perheensä kanssa kotiutunut jouluostoksilta, jossa olikin vierähtänyt lähes koko päivä. Walburgan onneksi hänen kotitonttunsa oli ollut nopeuttamassa ostosten tekoa ja tavaroiden kuljetusta, sillä ilman sitä he todennäköisesti olisivat vieläkin pyörimässä kauppojen ikuisessa labyrintissä.
Nyt jokainen lahjapaketti oli paketoitu Luihuisen väreillä, sillä muutakaan lahjapaperia Mustien talosta ei löytynyt, ei tietenkään. Kaikissa paketeissa oli myös normaalia paksumpaan pergamenttiin kirjoitettu kauniilla kaunokirjoituksella lahjan vastaanottajan nimi, sekä joulun toivotukset. Eihän Walburga oikeasti joulusta välittänyt niin paljoa, mutta koska se kuului puhdasverisiin perinteisiin, hän halusi sitä noudattaa. Lisäksi sukulaissuhteiden ylläpitäminen oli tärkeää.
Jokaiselle lahjan vastaanottajalle Walburga oli hankkinut jotakin puhdasverisyyteen tai pimeyden voimiin liittyvää. Esimerkiksi veljentyttärelleen, Bellatrixille, hän oli ostanut voimakkaista pimeyden voimista kertovan kirouskirjan, vaikka se olikin maksanut maltaita. Bellatrix oli kuitenkin hänelle kuin oma lapsi ja sen arvoinen. Hänet oli myös kasvatettu hyvin palvomaan ja kannattamaan pimeyden voimia, joten siitäkin syystä Walburga piti Bellatrixistä erityisen paljon. Kahdelle muulle veljentyttärelleen, Andromedalle ja Narcissalle, hän oli ostanut vain jotkin satunnaiset kirjat, jotka kertoivat puhdasverisistä velhosuvuista. Walburga tiesi, ettei heistä tulisi ikinä mitään yhtä suurta kuin Bellatrixistä, joten eivät he tarvinneet suuria lahjojakaan.
Rakkaalle lapselleen, Regulukselle, Walburga oli hankkinut Luihuisen väreissä olevan luudan, joka oli tuliterä Rakettiliitäjä 2500. Eihän Regulus vielä edes ollut Tylypahkassa, mutta poika rakasti niin kovin huispausta, että luuta oli pakko hankkia. Tulevaisuudessa Reguluksesta kasvatettaisiin kunnon kylmäverinen kuolonsyöjä sekä huispaaja, joka toisi lisää kunniaa Mustien suvulle. Ja no, toiselle pojalleen, Siriukselle, Walburga oli ostanut käytettyjen tavaroiden kaupasta pari sulmua maksavat villasukat. Hän ei edes ollut varma oikeasta koosta, mutta osaisihan poika itsekin niitä suurentaa tai kutistaa tarpeen mukaan. Muuta se verenpetturi rohkelikko ei ansaitsekaan, Walburga ajatteli katkerasti. Syntymästään asti Sirius oli ollut hyvin erilainen kuin muut Mustan suvun lapset. Hän ei esimerkiksi halunnut ollenkaan oppia tai hyväksyä pimeyden voimia, saati sitten halveksia jästisyntyisiä tai verenpettureita. Kaiken huippu oli, kun Sirius oli lajitteluseremoniassa päätynyt Rohkelikon tupaan ja kääntynyt kokonaan verenpetturiksi. Hän oli oikeastaan ollut koko ikänsä vain sukunsa musta lammas ja häpeäpilkku.
Walburga vain odotti enää innolla, kun Sirius tekisi vielä yhden virheen, jotta nainen voisi potkia pojan pihalle kodista ja polttaa hänet irti sukupuusta. Se hetki koittaisi varmasti pian.
-
Seitsemäs luukku
Oli joulukuun seitsemännen päivän ilta, kun Orion Musta istui ruokapöydän ääressä yhdessä perheensä kanssa. Ruokasalin takkatuli oli ainoa asia, joka piti muuten hiljaisessa huoneessa ääntä iloisesti rätisten ja paukkuen. Se toi hetkeen tietynlaista tunnelmaa, josta Orion piti ollessaan pitkän pöydän toisessa päädyssä. Miehen vastapäätä istui hänen vaimonsa, Walburga, joka hädin tuskin oli irrottanut katsettaan lautasesta koko ruokailun aikana. Ruoka ei edes näyttänyt maistuvan naiselle, vaan seisoi koskemattomana odottamassa kylmettymistä.
“Mikä on vialla?” Orion kysyi lopulta, kun kyllästyi katsomaan vaimonsa hapanta naamaa. Walburga vain pudisti päätään ja huokaisi vilkaisten sitten ensimmäisen kerran miestään.
“Se lahja…”, Walburga aloitti, mutta Orion saattoi jo arvata lauseen lopun.
“Unohdit lahjan herralle.”
Myöskin pöydän ääressä istuneet Sirius ja Regulus kääntyivät nyt tuijottamaan vanhempiaan herkeämättä. Molemmat tiesivät kenestä oli kyse, kun puhuttiin herrasta.
“Ei, en unohtanut, en tietenkään. Minulla ei ole sitä lahjaa, minkä herra pyysi, sillä kaupassa ei ollut sitä”, Walburga selitti ongelman hermostuneesti.
“Oletko aivan varma? Luulisi nyt, että Kuolemakirouksesta saisi sen”, Orion pohti hitaasti muistellessaan lehdessä olleita mainoksia kyseisestä kaupasta.
“Kyselin kyllä moneen kertaan ja käskin tarkastamaan varastot, mutta sitä ei ollut siellä.”
“Ai mitä ei ollut?” nyt Sirius liittyi keskusteluun uteliaana. Walburga mulkaisi poikaansa vihamielisesti ja kivahti sitten:
“Älä kysele.” Sirius pyöräytti silmiään eikä edes jaksanut olla yllättynyt vastauksesta.
“Helda, tänne”, Orion kutsui kotitonttua luokseen. Se ilmestyi poksahtaen lähes heti käskyn kuullessaan ja kumarti omistajaansa nöyrästi.
“Niin, herra Musta? Miten voisin auttaa?”
“Mene ja etsi pullo, jossa lukee etiketissä interficio lutum getih. Löydät sellaisen helpoiten pimeyden kaupoista, äläkä tule takaisin ennen kuin löydät sen”, Orion sanoi ankarasti. Kotitonttu nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi, kumarti taas ja kaikkoontui sitten suorittamaan tehtäväänsä.
“Älä huoli, kyllä se pullo löytyy”, Orion rauhoitteli vaimoaan, joka nyökkäsi lähes näkymättömästi yrittäen saada jotakin hymyn tapaista kasvoilleen. Tuo ei kyllä sovi äidin naamalle ollenkaan, Sirius ajatteli huvittuneena katsellessaan lähinnä rumalta irvistykseltä näyttävää yritystä. Samalla hän painoi tiukasti mieleen isänsä äskeiset sanat, interficio lutum getih.
-
Anteeksi olen ollut laiska kommentoimaan! Andromedasta ei tosiaan paljon tiedetä, joten oli kiva täyttää tämäkin aukko pottertietämyksessäni miten Andromeda ja Ted mahdollisesti tapasivat :) Tälläistä sivuhahmoista on kyllä kiva lukea kun ei ole canonia häiritsemässä (heh) niin saa ihan itse muodostaa kuvan näistä hahmoista ficcien avulla :D Mutta silti tosi canonmaiselta tuntuu lukea tätä koko joulukalenteria!
Voi että Walburga! Aikas julma äiti hänkin on :D Mutta muuta en olisikaan odottanut, kirjojen vähäisen tiedon perusteella ei hänestä kovin lämmintä kuvaa kyllä saa. Sirius parka!
En tiennytkään että Siriuksen isän nimi on Orion, aika hauska nimi :D No mutta toisaalta joku Walburgakin, voi näitä puhdasverisiä velhoja, onko niillä joku kisa siitä kenen nimi on oudoin :D Sentään eivät nimenneet lapsensa vaikka Wulmurthaksi ja Oreoksi! (Apua nyt nauran sille että Sirius olisikin Oreo! Lapsi parka!)
Tuon illallispöydän kylmän tunnelman pystyi melkein tuntemaan :D Toivottavasti tuosta mystisestä pullosta kuullaan vielä enemmän!
-
Crysted: Hah, ei se haittaa! :D Musta itsestäni on tosi kiva omasta päästä keksiä kaikenlaisia mahdollisia teorioita, miten jotkin Pottereissa kertomattomat asiat ovat tapahtuneet, kuten tämä Andromedan ja Tedin kohtaaminen. Ja jep, ite oon saanu tosi kylmän ja häijyn kuvan Walburgasta, mutta koska joulu on saapumassa niin en halunnut hänestä tässä ficissä niin ilkeää tehdä. Walburga ja Orion itse asiassa ovat kaiken lisäksi sukua toisilleen (Potterwikissä sanottiin että second cousin), mutta se taitaa olla aika yleistä Mustien suvussa, että sukulaiset menee naimisiin ja hankkii lapsia. :D
Kahdeksas luukku
Sirius liu’utti nopeasti sormeaan vasten kotinsa kirjastosalin hyllykköjä yrittäen löytää erästä tiettyä kirjaa. Työ ja uurastus tuntui loputtomalta suolta, sillä jokainen kirja hyllyssä oli ensinnäkin tajuttoman paksu, ja toiseksi ne kaikki olivat kokonaan pölyn peitossa. Hän olisi tietysti voinut pyytää kotitonttua apuun, mutta Sirius ei halunnut ottaa riskiä kiinni jäämisestä, jos tonttu päättäisikin kertoa etsintäretkestä hänen vanhemmilleen. Sirius nimittäin oli alaikäisiltä kiellettyjen kirjojen osastolla etsimässä erilaisista taikajuomista ja -liemistä kertovaa kirjaa.
Missä Merlinissä se opus voi olla, poika pähkäili kurtistaen kulmiaan. Taiatkaan eivät auttaneet kirjan etsintään, sillä jokainen kielletyn osaston kirja oli taiottu vastustamaan esimerkiksi kutsuloitsua. Muutenhan Sirius olisikin löytänyt kirjan sekunneissa.
“Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi täällä?” vihainen tiuskaisu kuului yhtäkkiä hänen takaansa. Sirius kääntyi salamannopeasti ympäri vain nähdäkseen äidinsä vihaisen leimuavan katseen.
“Nyt ulos, heti, niin kuin olisi jo!” Walburga Musta jatkoi pauhaamistaan, mutta Sirius ei jäänyt kuuntelemaan vaan puoliksi juoksi ulos kirjastosta.
Pojan onneksi joulu oli lähestymässä, sillä muuten hän olisi tällä hetkellä äitinsä pahoinpideltävänä. Normaalisti Walburga olisi jo hyökännyt hänen kimppuunsa ilman ennakkovaroitusta, mutta tällä kertaa Sirius oli päässyt helposti vain saarnalla. Joulu voisi olla vaikka ympäri vuoden minun puolestani, hän ajatteli hieman surullisena.
-
Yhdeksäs luukku
Regulus heräsi siihen, kun joku hyppäsi hänen päälleen pilkkopimeässä huoneessa. Sen enempää hän ei edes kerennyt huutaa apua, kun käsi painettiin suulle. Poika yritti sätkiä ja potkia irti voimakkaasta otteesta ja mumista vastalauseita kättä vasten.
“Shh, veli. Ihan rauhassa, en minä mikään kuolonsyöjä ole”, ääni sanoi pimeässä, jolloin Regulus tajusin hyökkääjän olevan hänen oma veljensä, Sirius. Poika rentoutui selvästi eikä enää yrittänyt tapella, joten Sirius päästi hänet vapaaksi otteestaan.
“Mitä sinä oikein haluat?” Regulus kysyi sytyttäessään yöpöydän lamppua päälle. Himmeässä valaistuksessa hän pystyi näkemään, että Siriuskin oli vasta herännyt, sillä pojalla oli vain yöpuku päällänsä.
“Muistatko sen ihme pullon, josta isä mainitsi pari päivää sitten ruokapöydässä? Meidän täytyy selvittää mikä se on!” Sirius kuiskasi kiihtyneenä.
“Ja miksi ihmeessä?”
“Se on osoitettu lahjaksi Tiedät-kai-kelle, joten sen täytyy olla jokin vaarallinen myrkky. En minä halua, että isä tai äiti joutuu Azkabaniin, vaikka he ovatkin idiootteja. Muuten me joutuisimme johonkin orpokotiin, ja koko talo kuhisisi auroreja niin kuin muurahaisia keossa”, Sirius selitti pikkuveljelleen mahdollisimman vakuuttavasti.
“Miten sinä kuvittelit, että me ikinä pystytään selvittämään sen pullon sisältö?” Regulus jatkoi kyselyään, jolloin Sirius huokaisi turhautuneesti.
“Kiellettyjen kirjojen osastolla on se yksi kirja, jossa on kaikki maailman taikajuomat ja -liemet. Pyydetään vaikka Andromeda-serkku apuun, kun he tulevat vierailulle. Kirjasto on niin suuri, että kahdestaan se olisi iso työ”, Sirius kertasi suunnitelmaansa. Bellatrixiä tai Narcissaa hän ei aikoisi pyytää apuun, sillä he molemmat voisivat laverrella eteenpäin. Andromeda sen sijaan oli reilu ja luotettava serkku, ja he olivat hyvää pataa keskenään.
Regulus huokaisi syvään. Aina Sirius onnistui keksimään täysin päättömiä ideoita.
-
Voi Sirus parka, tuo 8. luukun lopun lausahdus tuntui jotenkin kovin surulliselta! Mietin hetken että onko Sirius nyt Tylypahkassa kun kirjossa on erikseen kiellettyjen kirjojen osasto, mutta ilmeisestei ei olult kun Walburga hänet sai kiinni. Aika hassua toisaalta, että heillä on kielletty osa kirjastossaan, kun Walburga kuitenkin antaa esim Bellatrixillekin kirjosukrijoja lahjaksi, että ajattelin että Walburga pikemminkin kannustaisi lapsiaan oppimaan pimeitä juttuja. Tai ehkä Walburga on sitä mieltä, että Sirius on valmiiksi niin toivoton tapaus, että sillä olisi vain konnankoukkuja mielessään kalliiden kirjojen kustannuksella :D
Jee veljesvoimaa! Kiva että veljekset ovat samaa mieltä jostain :D Ja että pyytävät Andromedan mukaan :)
-Crys
-
Hienoa päästä lukemaan näistä itselle vähän vieraammista hahmoista. Olet tottavie pureutunut mukavasti monen pään sisään ja jouluisiin ja vähemmän jouluisiin ajatuksiin. Alun lumiukkoluvussa jäin ensin hölmönä miettimään miksi alle 11-vuotiaalla on luihuisen tupakaulahuivi, mutta miksi ei olisi. Sopii niin kovin Mustan perheelle sellainen.
Jotenkin tykästyin tuohon Walburgan hahmoon. Synkän ja äkäisen oloinen tyyppi. Siriuksen lapsuudessa tuntuu olevan jotain samaa mitä Harrylla, vähän eri syistä vain.
Jään seurailemaan.
-
Crysted: Mulle tuli itse asiassa tota luukkua kirjoittaessa surullinen olo Siriuksen puolesta. Ja joo, itse oon aina kuvitellut, että kaikilla puhdasverisillä on vähintään se kirjasto kotona, kun ne kartanot ja muut on muutekin niin hulppeita. Ja juurikin niin, Siriushan muutenkin päätyi Rohkelikkoon, eikä halunnut ikinä edes oppia pimeyden juttuja, joten Walburga ajatteli hänen taas vain suunnittelevan kepposia niin kuin aina. :D
Fairy tale: Oon ihan varma, että Mustilla on joku kokonainen varasto täynnä säilytettyä luihuiskrääsää! Pienestä asti lapset on puettu Luihuisen vaatteisiin, niin eivät varmasti eksy väärille poluille. En oo muuten koskaan aatellut Siriuksen ja Harryn lapsuuksien samankaltaisuutta, mutta iha totta kyllä, ehkä ne siksi oli jotenkin niin läheisiä kirjoissakin. Kiitos kommentistasi! :)
Kymmenes luukku
Oli joulukuun kymmenes päivä, kun Narcissa Musta astui suurista tammiovista sisälle Malfoyn kartanoon. Kun hän näki, miten upeasti koko kartano oli koristeltu joulua varten, ei tyttö pystynyt peittäämään ihastustaan. Joka puolella seiniä kiersi suuret ja pörröiset joulunauhat, ja lähes joka nurkassa seisoi kauniisti koristeltuja joulukuusia. Kuusien oksilla roikkui lähes kaikenvärisiä joulupalloja, lukuunottamatta punaisia, ja toinen toistaan hienompia yksityiskohtia. Kotitontut olivat tänäkin vuonna onnistuneet luomaan joulun taian.
“Hei, Narcissa!” tyttö kuuli äänen vasemmalta puoleltaan. Narcissa käänsi iloisen katseensa kohti rouva Malfoyta, joka sydämellisesti lähes juoksi halaamaan häntä. Rouva Malfoy oli aina pitänyt Narcissasta erityisen paljon.
“Tule toki peremmälle. Lucius on yläkerrassa, mene vain sinne”, nainen touhotti ottaen vastaan Narcissan päältään riisuman tumman karvaturkiksen.
“Kiitos, rouva Malfoy”, hän sanoi hieman niiaten, kunnes jatkoi matkaansa kohti yläkertaan vieviä portaita.
Yläkertakin oli koristeltu yhtä hienosti kuin alakerta, ja Narcissa pystyi kuulemaan vaimeaa joulumusiikkia, joka leijaili käytävillä. Ilmeisesti se oli taiottu soimaan tauottomasti. Narcissa tiesi, että Luciuksen huone sijaitsi aivan käytävän perällä, joten hän nopeasti joudutti askeliaan musiikin tahdissa. He eivät olleet nähneet toisiaan viikkoihin joulukiireiden takia. Ymmärrettävästi Narcissa oli malttamaton, ja hänen olisi tehnyt mieli vain juosta Luciuksen syliin, mutta hienot naiset eivät tehneet niin. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut tuhottoman pitkä, joten pian Narcissa pääsi koputtamaan oveen ja astumaan sisälle huoneeseen.
Tyttö ei edes ehtinyt tajuamaan mitään, kun joku veti hänet lämpimään halaukseen oven avauksen jälkeen. Tuoksu kuitenkin kertoi halaajan olevan Lucius, eikä Narcissa voinut olla hymyilemättä pojan olkapäätä vasten. Se tunne oli ihana.
-
Voi kun tämän päivän luukku on suloinen :D Ehkä juuri siksi olen vähän ristiriitaisissa tunteissa, koska en ole ikinä ajatellut Narcissan voivan tuntea näin, kun olen aina ajatellut Narcissan ja Luciuksen avioliiton olevan kylmä. Mutta se on kuitenkin niin luonnollista olla tuollaisen ihastumisen huumassa nuoruusvaiheissa :D
ei tyttö pystynyt peittää ihastustaan.
Tuohon kuuluisi laittaa konjugaatiosääntöjen mukaan peittämään
Olipas kiva luukku noiden muutavien vähän angstisempien perään :)
-Crys
-
Crysted: Vanhetessaan he ovat vain kylmettyneet. :D Ja kiitos tuon virheen bongaamisesta! :)
Yhdestoista luukku
Bellatrix katsoi silmät innostuksesta kiiluen tätiään, Walburga Mustaa, joka kaivoi tohkeissaan jotakin olohuoneen lipaston alimmasta lokerosta. Hän oli varta vasten pyytänyt veljentyttärensä luokseen, sillä asia oli erittäin tärkeä. Walburga oli myös varma, että Bellatrix pitäisi pian kuulemastaan uutisesta.
“Kultaseni, oletko nähnyt koskaan tälläistä pulloa?” nainen sanoi löydettyään sivun, joka oli selvästi revitty irti kirjasta. Bellatrix otti askeleen lähemmäs nähdäkseen kunnolla ja siristi hieman silmiään kaivellessaan mielensä syövereitä.
“Hämärästi muistan tuon olleen jossakin taikajuomakaupan esitteessä”, hän totesi katsoen tätiään, joka nyökkäsi hyväksyvästi.
“Tiedät siis mihin tarkoitukseen tämä on?”
“Kyllä.”
“Hienoa. Sukumme on tänä vuonna päättänyt antaa tämän pullon Pimeyden lordille joululahjaksi hänen omasta toiveestaan. Sinä saat olla se, joka ojentaa pullon herralle jouluaattona”, Walburga katsoi tyttöä tutkien tämän reaktiota. Oletettavasti Bellatrixin silmät laajenivat oitis ja hän henkäisi hiljaa:
“Minäkö?”
Walburga nyökkäsi, jolloin Bellatrixin kasvoille nousi tuttu omahyväinen ja ivallinen hymy. Hän pääsisi vihdoin virallisesti Pimeyden lordin suosioon.
-
Taitaisi Walburga vaihtaa omat lapsensa Bellatrixiin jos olisi mahdollisuus :D Sinäänsä aika söpö bonding moment, mutta tosiaan synkästä asiastahan tuossa on kyse joten en tiedä voiko niin sanoa :D Oi, odotan jo että itse Pimeyden Lordi tekee visitin tässä sarjassa!
-Crys
-
Crysted: Varmasti ainakin Siriuksen vaihtaisi mieluusti Bellatrixiin. :D Vielä hetken aikaa saat odotella!
A/N: Jihuu, puolessa välissä joulukalenteria ollaan! Tässä hieman lyhyempi luukku. :)
Kahdestoista luukku
Hei, Andromeda!
Ajattelin, että olisi mahtavaa tutustua sinun perheeseesi. He ovat varmasti mukavia ihmisiä.
Jo ensimmäisen lauseen kohdalla Andromeda naurahti kuivasti, sillä Ted ei tainnut tietää mitään häneen perhestään. Tyttö kuitenkin jatkoi lukemista.
Voisin vaikka piipahtaa käymään jonakin päivänä tällä viikolla, jos sinulle vain sopii. Kerrothan, mistä vanhempasi pitävät, sillä voisin ennen vierailua pistäytyä kaupassa ja ostaa jotakin heille. Ja kerro toki mistä itse pidät, sillä älä huoli, en ole unohtanut joululahjaa sinulle.
Terveisin, Ted
Andromeda huokaisi raskaasti luettuaan kirjeen. Hän siirsi katseensa pergamentista ikkunaan ja sen näyttämään maisemaan. Ulkona satoi pienen pieniä lumihiutaleita, jotka kuorruttivat maata entisestään valkoiseen vaippaan, ja pari naapurin lasta leikkivät pihalla innoissaan kuin eivät olisi ennen lunta nähneetkään. Voisipa Andromeda vain liittyä heidän seuraansa ja olla hetken taas lapsi.
Tyttö ei tosiaankaan tiennyt miten kertoa kiltisti Tedille, ettei tämä ollut kovinkaan tervetullut vierailulle, sillä hänen perheensä vihasi jästisyntyisiä.
-
Vooooi! Andromeda parka! ja Ted parka! Taitaa näillä kahdella olla vähän puhuttavaa, mitenköhän Ted mahtaa suhtautua siihen ::) No varmaan hyvin kuitenkin, koska hän vaikuttaa ihan mukavalta tyypiltä, vaikka Andromedaa varmasti harmittaa kun joutuu kestämään tuollaista perhettä :(
-Crys
-
Mietin aivan samaa kuin Crysted. Musta on tosi kivaa että kirjoitat Andromedasta - kirjoissa hän jää vähän etäiseksi vaikka mukavalta hahmolta vaikuttaakin. Ja koska harrastan yöllisiä pohdintoja niin osaako joku vastata minkä takia Andromeda ei ole niin kiinnostunut (jos ollenkaan?) pimeyden voimista ja menee jästisyntyisen kanssa naimisiin puhdasverisyyssäännöstä huolimatta, kun taas Bellatrix suunnilleen palvoo pimeyden Lordia ja voimia ja omistaa lähes koko elämänsä niille, ja vaikuttaa jokseenkin läpikotaisin pahalta ihmiseltä? Molemmat on saanu kuitenkin saman kasvatuksen, mutta ne on suhtautumiseltaan silti niiin erilaisia! :D
-
Crysted: Kyllä minuakin harmittaisi... Kiitos kommentista! :)
Lunalotta: Hmm, pohdin tätä pitkään ja tulin siihen tulokseen, että ehkä he vain ovat erilaisia ihmisiä luonteeltaan. Bellatrix on enemmän tunteeton ja julma, ehkä helpommin aivopestävissä kuin Andromeda. Andromedan taas olen aina mieltänyt kiltiksi ja muita ajattelevaksi. Se on niin yksilöllistä, että miten niihin pimeyden voimiin suhtautuu, toiset on faneja ja toiset vieroksuu. Ja oon myös varma, että Bellalla on jotain mielenterveysongelmia, se on oikeesti ihan sekasin. :D
Kolmastoista luukku
Walburga hätkähti kuullessaan vaimean poksahduksen, joka palautti hänet takaisin maan pinnalle ajatuksista. Nainen kääntyi salamannopeasti katsomaan tulijaa, jonka joutui pettymyksekseen toteamaan vain kotitontuksi, Heldaksi. Toisaalta Walburga muisti, miksi Orion oli lähettänyt tontun matkoihinsa, joten hänen mielenkiintonsa heräsi.
“No, löysitkö sen?” nainen kysyi pieni malttamattomuus äänessään.
“Olen pahoillani, rouva, mutta Helda ei pystynyt hankkimaan sitä pulloa”, pieni kotitonttu vikisi uskaltamatta katsoa omistajaansa silmiin. Walburga tunsi hermostuksen ja raivon hiipivän ylemmäs hänen kehossaan.
“Ja miten niin?”
“Pulloa ei yksinkertaisesti ollut missään. Helda kävi kyllä jokaisen kaupan läpi, mutta missään ei ollut sitä. Pyydän anteeksi, rouva”, Helda sanoi surkeasti, mutta se ei sulattanut Walburgan kylmää sydäntä. Hän muutenkin inhosi sitä, kun kotitontuilla oli tapana puhua itsestään kolmannessa persoonassa. Sitä paitsi Helda oli yksi surkeimmista kotitontuista palvelemaan, joten Walburga oli melkein valmis antamaan sille vaatekappaleen. Vapauttaminen palveluksesta olisi Heldalle katastrofi.
“Kuules, tonttu”, nainen aloitti pehmeällä äänellä, jolla ei kuitenkaan ollut mitään hyvää tarkoitusta. “Jos sinä et löydä sitä kirottua pulloa, niin saat minulta henkilökohtaisena joululahjana joko mestauksen tai vapauttamisen. Saat aivan itse valita”, Walburga kuiskasi hiljaa Heldan korvaan. Pieni tonttui seisoi hänen edessään kyyneleet silmissä täristen, sillä se oli säikähtänyt jo naisen kumartuessa sen korvan juureen. Walburga vain nauroi ivallisesti tontulle, hän ei tuntenut sääliä.
-
Voi Helda parka! Näinkö se kohtaa loppunsa! Mahtaa Walburgaa kismittää, eikä varmaan Pimeyden Lordikaan ole kauhean iloisella tuulella jos ei halua kaipaamaansa pulloa :( Ja Bellatrix pettyy varmasti :D
-Crys
-
Crysted: Pidetään siis peukkuja Mustille, että he löytävät pullon ajoissa! :D
Neljästoista luukku
Orion Musta tunsi painostavan hiljaisuuden niskassaan, kun jokaisen huoneessa olijan katseet nauliintuivat häneen. Kylmä hiki nousi miehen iholle aiheuttaen pelon värähdyksiä.
“Orion, oletan sinulla olevan jonkinlainen suunnitelma sen pullon löytämiseksi, eikö vain?” Pimeyden lordi kysyi hiljaisella äänellä, joka hädin tuskin kantautui huoneen toiselle puolelle, vaikka ympärillä olikin täydellinen hiljaisuus. Kukaan ei uskaltanut äännellä hengitystä kuuluvammin.
“Totta kai, herrani. Perheeni ja kotitonttuni tekevät kaikkensa, jotta pullo löytyy jouluksi. Käännämme jokaisen kiven ja kolon, joten voitte olla täysin huoleti, herrani”, Orion naurahti yrittäen peitota hermostuneisuuttaan. Hän oli pari minuuttia sitten kertonut Voldemortille, että pullo oli edelleen kateissa, eikä tämä ollut varsinaisesti pitänyt asiasta. Orion oli kuitenkin erittäin kiitollinen, että hän oli edelleenkin elossa sen sijaan, että olisi maannut kylmällä kivilattialla kuolleena.
“Toivottavasti te muut olette jo hankkineet pyytämäni lahjat”, Voldemort sanoi hitaasti katsomatta ketään silmiin. Ympärillä olevat kuolonsyöjät nyökyttelivät kiivaasti ja olivat jo avaamassa suutaan saadakseen mielistellä herraansa, kun hän kohotti kätensä vaitiolon merkiksi.
“Huomaatkos Orion, kaikki muut ovat jo toteuttaneet toiveeni. Sinulle saattaa tulla hieman kiire”, Voldemort sanoi kylmän ivallisesti.
Orion tuijotti eteensä suu tiukkana viivana. Pullo täytyisi löytää.
-
Ounou Orion parka :D Mutta Voldepas on vaativa! Mitäs mitäs, eikös hän aio hankkia itse mitään muille :( No se on kai kuuluu melkein yksinvaltian työpaikkaetuihin :) Nyt täytyy kääriä hihat ja lähettää lapsetkin matkaan että pullo löytyy!
(Harvinaisen epäpätevä kommentti mutta :D )
-Crys
-
Crysted: Hah, se olisikin jo vuosisadan ihme, jos Volde hankkisi jollekin joululahjan. Olisi kyllä näkemisen arvoinen juttu! :D
Viidestoista luukku
Sirius juoksi kiireesti omaan huoneeseensa kirjoituspöydän ääreen ja kaivoi laatikostaan pienen pergamentin palan, sulkakynän ja mustetta. Sitten hän alkoi nopeaan tahtiin raapustamaan paperille kirjettä, joka oli suunnattu hänen serkulleen, Andromedalle.
Hei, Dromeda!
Varmistathan, että kukaan ei pääse lukemaan tätä kirjettä. Polta tämä vaikka, kun olet vastaanottanut ja lukenut kokonaan.
Olisiko mitenkään mahdollista, että pääsisit tulemaan tänne? Minulla on hieman pahoja aavistuksia, että niin ihana perheemme on taas juonimassa jotain, sillä näin siskosi, Bellatrixin, ja äitini keskustelemassa meidän olohuoneessamme. Kuulin osan keskustelusta, ja he mainitsivat Pimeyden lordin ja jonkin pullon. Ruokapöydässä isä puhui myöskin jostakin pullosta, joka on osoitettu lahjaksi Tiedät-kai-kenelle. Meidän kotitonttummekin, Helda, lähetettiin etsimään sitä pulloa, joten sen täytyy olla jotakin tärkeää. Koska se on tarkoitus antaa Tiedät-kai-kenelle, niin se ei voi olla mitään hyvää. Meidän on pakko selvittää, mitä asia koskee.
Yritäthän päästä mahdollisimman pian.
Terveisin, Sirius
Sitten poika taitteli pergamentin kahteen kertaan ja kutsui pöllöään, Meggyä, joka nukkui sikeästi omalla orrellaan. Se ei selvästikään pitänyt herätyksestä, sillä mulkoili Siriusta vihaisesti, mutta lensi silti kirjoituspöydän luo.
“Vie tämä Andromedalle ja varmista, ettei kukaan muu saa sitä käsiinsä”, Sirius sanoi ojentaessaan kirjettä pöllön jalkaan. Poika avasi mahdollisimman hiljaa narisevan ikkunansa, jota kukaan ei ollut jaksanut taikuudella korjata, ja päästi Meggyn vapaaksi taivaalle. Kirje olisi perillä oikealla vastaanottajalla todennäköisesti seuraavana päivänä.
-
Tää homma alkaa mennä jännäksi.
Olen etuoikeutettu, kun tällä tavalla pääsen seuraamaan Musien joulutapahtumia. Avaat koko ajan hahmoista lisää. Helda-tonttu vaikuttaa symppikseltä, harmi kun on päätynyt noin ikävään perheeseen palvelemaan. Ja Voldemort on kiero kusipäinen itsensä. Mietinkin että hyvin usein hän jakaa tehtäviä, joista se mahdottomin annetaan sille perheelle tai yksilölle, jota vastaan Voldella on jotain hampaankolossa ja saa siitä hyvän verukkeen "antaa piiskaa."
Pidin tuosta kymppiluukusta ihan eri tavalla kuin näistä muista. Pidän siitä näkökulmasta ja ajatuksesta, että Narcissa ja Lucius eivät ole pakotettuja olemaan yhdessä, vaan että he ovat oikeasti löytäneet toisensa ja tykästyneet aidosti toisiinsa. Vaikuttivat kovin ihastuneelta nuorelta parilta tuossa. Sellaisestahan se Narcissan lojaalisuus ja arvostus Luciusta kohtaan nousee. Hänhän on myöhemmin hyvin vahva nainen. Tietysti erilailla mitä Bellatrix.
-
Fairy tale: Voi kiitos, olen otettu sanoistasi! Mukavaa kuulla, että olen onnistunut. :)
Kuudestoista luukku
Helda ilmiintyi kumean poksahduksen saattelemana Hirttovaarakujalle, joka oli pienen pieni tie Tylyahon vieressä. Se oli käynyt sillä viikolla aivan jokaisessa kaupassa, jossa myytiin jotakin pimeyden voimiin liittyvää. Viimeinen oljenkorsi oli enää vain Greldin pimeyspuoti, jonka varassa riippui myös Heldan henki.
Kujalla oli kylmä ja kolkko ilmapiiri, mutta se saattoi myös johtua lämpötilasta, joka lähenteli melkein kymmentä astetta pakkasta. Heldalla oli yllään vain kotitontuille tavallinen vanhasta tyynyliinasta solmittu asu, ei mitään muuta. Erityisesti jalkoja paleli kovasti, mutta urheasti Helda ponnisteli täristen kauppaan asti.
Pieni tonttu huokaisi hieman helpotuksesta, kun lämmin ilmavirta otti sen ystävällisesti syleilyynsä. Kylmyys haihtui lähes heti, ja Helda pystyi taas hetken keskittymään tehtäväänsä etsiä se pullo. Se kaivoi tyynyliina-asunsa taskusta pienen mainoksen, jossa oli kuva herra ja rouva Mustan tarvitsemasta esineestä. Sitten tonttu alkoi vertailla kuvaa ja kaupan pulloja toisiinsa.
“Voinko auttaa jotenkin?” Helda kuuli yhtäkkiä takaansa. Se käänsi epäluonnollisen isot silmänsä kohti kysyjää, joka oli pimeyspuodin omistaja, herra Greld.
“Kyllä kiitos, herra. Olen Mustan suvun kotitonttu ja etsin tällaista pulloa.” Helda sanoi varovaisesti ja ojensi mainosta herra Greldille. Mies otti paperilappusen käteensä ja katsoi sitä silmälasiensa yli tutkaillen.
“Taidatkin olla onnekas tonttu, meillä on yksi pullo tätä ainetta varastossamme”, hän sanoi lopulta ja kääntyi sitten nopeasti ympäri mennäkseen kassapöydän taakse toiseen huoneeseen. Kotitonttu oletti sen olevan Greldin mainitsema varasto.
Helda ei olisi voinut olla onnellisempi sillä hetkellä. Se oli suuren etsinnän ja uurastuksen jälkeen vihdoin löytänyt pullon, jonka pian saisi ojentaa sen omistajilleen. Herra ja rouva Musta tulevat olemaan niin ylpeitä minusta, Helda ajatteli iloisena.
-
Voi Helda <3 u deserve better! No eipähän siltä katkasta päätä epäonnistumisesta. Mahtaa olla Walburga iloinen :D
-
Crysted: Mulle tuli niin paha mieli itellekin, kun kirjotin tota. Helda on ihana! <3
Seitsemästoista luukku
Andromeda ja Sirius istuivat Siriuksen tummanpunaisella päiväpeitolla selaillen kirjoja, jotka Andromeda oli tuonut saapuessaan serkkunsa luokse. Jokainen kirja kertoi kaikista mahdollisista taikaliemistä- ja juomista, joten tällä kertaa Sirius oli varma, että etsinnöissä tärppäisi.
“Mitä sen pullon etiketissä pitäisi lukea? En ikinä muista sitä”, Andromeda kysyi tutkiessaan tarkasti jokaista yksityiskohtaa.
“Interficio lutum getih, tai jotain sinne päin”, Sirius sanoi kaiveltuaan mielensä syövereitä.
“Ei se ainakaan englantia ole. Me voisimme kokeilla selvittää aluksi, mitä se tarkoittaa”, Andromeda sanoi kohottaen katseensa serkkuunsa.
“No, kerropa mistä saamme jonkin tulkin meille?” Sirius tokaisi turhautuneena.
“Kas tässä, serkku”, Andromeda virnisti kaivaessaan laukkunsa pohjalta mustan kovakantisen kirjan, jossa luki Käännöksien ABC.
“Täällä pitäisi olla kaikki harvinaiset kielet aakkosittain. Kokeillaan ensin hakemistosta sanaa interficio.”
Andromeda selasi hetken sivuja, kunnes saapui oikealle aukeamalle. Kului vielä pari sekuntia, kun silmät etsivät oikeaa sanaa. Lopulta Andromeda henkäisi järkyttyneenä.
“Tämä ei kuulosta lupaavalta. Interficio tarkoittaa tappamista.”
“Entäs ne kaksi muuta sanaa?” Sirius kysyi haluamatta tietää vastausta.
“Täällä mainitaan vain yhdyssana, joka koostuu molemmista sanoista eli lutumgetih. Sen merkitys on kuraverinen”, Andromeda sanoi katsoen epäuskoisena kirjaa kuin toivoen, että se pian huutaisi kaiken olevan vain pilaa.
“Tappaa kuraverinen? Aikovatko he hävittää kaikki jästisyntyiset jollakin myrkyllä?” Sirius nielaisi kuuluvasti.
Andromeda katsoi serkkuaan ja kohautti olkapäitään toivottomana.
“Se on pakko estää.”
-
No sehän on sitten mahtilahja Voldelle, ei ihme että sitä raivostuttaa kun pulloa ei ollut löytynyt nopeasti. Mitenköhän kyseinen aine toimii, heitetäänkö sitä vaan ilmaan ja kaikki kuolla kupsahtaa, vai joutuuko sitä juottamaan tyypille? No toivottavasti Sirius ja Andromeda saavat suunnitelman toimimaan!
-Crys
-
Crysted: Enpäs kerrokaan, malta vielä hetki odottaa... :P
Kahdeksastoista luukku
Orion ja Walburga katsoivat tarkkaan pulloa, jonka Helda oli juuri heille ojentanut. Kaksikko käsitteli sitä kuin maailman haurainta esinettä, joka saattaisi särkyä pienestäkin kosketuksesta. Walburgan teki melkein mieli loitsia kaikki mahdolliset suojausloitsut pullon ympärille, mutta hän tiesi, että niin oli jo kaupassa tehty. Se oli tavallinen tapa velhomaailmassa, kun käsiteltiin arvokkaita esineitä, joten Walburgan ei enää tarvinnut tehdä sitä uudestaan.
“Onko se varmasti oikea pullo? Emme varmaankaan halua tuottaa herralle pettymystä”, nainen kysyi hiljaisella äänellä. Orion nyökkäsi päättäväisen oloisena, mutta kaivoi silti vielä taskustaan kirjasta revityn sivun tarkistaakseen asian.
“Täysin identtinen”, hän sanoi lopulta näyttäen Walburgallekin kuvaa pullosta, joka sisälsi kellertävää nestettä. Nainen nyökkäsi hyväksyvästi ja kääntyi sitten Heldan puoleen.
“Ala laputtaa siitä. Mene vaikka puhdistamaan niitä juhla-astioita. Kaiken täytyy olla täydellistä herran saapuessa, ja pidä aivottoman pääsi avulla huolta siitä ettet epäonnistu. Muuten voit olla varma, että saat juhlia jouluasi haudassa.”
-
Olen iloinen Heldan puolesta, että tuo paljon kysymyksiä herättävä "pahan ilman pullo" löytyi. Odotan myös mielenkiinnolla ehtiikö joku vielä heittää henkensä vai ehtiikö Sirius väliin tai jotain sen suuntaista. En tiedä kenelle pitäisi peukkuja onnistumisessa koska kaikki vaihtoehdot kutkuttavat.
-
Fairy tale: Se jääkin nähtäväksi! ;)
Yhdeksästoista luukku
Andromeda vetäisi vielä kerran henkeä hermostuneesti ja nykäisi sitten äitiään hihasta.
“Tuota, äiti… Minulla olisi yksi kysymys.”
“Nopeasti sitten, meillä on tässä Bellan kanssa hieman kiire, kuten varmasti huomaat”, rouva Musta sanoi katsomatta tytärtään silmiin. Hän oli liian keskittynyt sovittamaan asua Bellatrixin ylle.
“Voisiko Ted tulla meille vaikka joulun jälkeen?”
“Kuka ihmeen Ted? Onko hän joku sinun poikaystäväsi?” rouva Musta kysyi kuivasti, jolloin Andromeda nielaisi.
“No, tavallaan. Ei se ole mitään virallista. Ja hänen sukunimensä on Tonks”, Andromeda sanoi varovaisesti aavistaen jo äitinsä ja siskonsa reaktion.
“Tonks? Se ei ainakaan ole mikään puhdasverinen suku”, rouva Musta vastasi. Silloin Bellatrix henkäisi kiihtyneenä ja alkoi huitoa käsillään ilmaa. Hänen äitinsä yritti pitää raajat kurissa, mutta epäonnistui melko hyvin.
“Siskosta on tullut oikea verenpetturi! Tonksit ovat niitä kuraverisiä!” Bellatrix huudasti saaden rouva Mustan katsomaan nyt ensimmäisen kerran Andromedaa.
“Mitä me olemme sinulle opettaneet? Pidä huoli, ettet enää pitkällä tikullakaan koske siihen poikaan, onko selvä?” hän saarnasi tuimasti.
Andromeda huokaisi, muttei jaksanut vaivautua väittämään vastaan äidilleen. Hän ei edes varmaankaan kuuntelisi, sillä oli niin Bellatrixin lumoissa. He olivat juuri ostaneet tälle uuden puvun joulua varten. Andromeda oli niin kyllästynyt perheeseensä.
-
Kahdeskymmenes luukku
Joulukuun kahdentenakymmenentenä päivänä Bellatrix ei enää pystynyt peittämään innostustaan. Jouluun oli vain neljä yötä, ja sen jälkeen hänestä voisi tulla Pimeyden lordin yksi suosikeista. Nuori nainen oli jo päättänyt jollakin keinolla luikerrella hyvään valoon herran silmissä, ja pullon antaminen lahjaksi antoi siihen oivan mahdollisuuden alkuun.
19-vuotias Bellatrix ei vielä ollut liittynyt kuolonsyöjiin, vaikka polte olikin kova. Hän oli kuitenkin pimeyden voimien pesunkestävä kannattaja ja oli varma, että Voldemortkin huomaisi sen neljän yön päästä. Bellatrixillä oli jo tarkka ja varmasti toimiva suunnitelma Pimeyden lordin hyväksynnän saavuttamikseksi.
Kenties hän saisi vastalahjaksi Voldemortilta pimeyden piirron käteensä. Siitä Bellatrix oli pienestä tytöstä asti haaveillut.
-
Kahdeskymmenesensimmäinen luukku
Yö oli jo pimentynyt, kun Sirius hiipi aivan hiljaa kohti kotinsa kirjastosalia, taas kerran. Edellinen etsintäretki oli epäonnistunut hänen äitinsä keskeytettyä puuhat, mutta nyt kaikkien nukkuessa Siriuksella oli loistava tilaisuus toimia rauhassa. Mukanaan pojalla oli taskulamppu, joka juuri ja juuri valaisi kirjastosalin. Oli oikeastaan onni, että valo ei ollut liian kirkas, sillä muuten Helda olisi saattanut herätä siihen. Sen jälkeen kotitonttu olisi varmasti mennyt kertomaan herra ja rouva Mustalle Siriuksen puuhista.
Tottuneesti poika suuntasi askeleensa kohti kiellettyjen kirjojen osastoa, jossa sijaitsi myös taikaliemien ja -juomien kirjat. Jos Sirius ei onnistuisi löytämään edes niistä tietoa pullon sisällöstä, ei hän varmasti löytäisi sitä mistään muualtakaan. He olivat jo yhdessä Andromedan kanssa etsineet useista kirjoista, mutta missäkään ei ollut mainintaa siitä tietystä. Nyt jotakin olisi pakko löytyä.
Sirius veti hyllystä ensimmäisen kirjan, joka mainitsi jotain liemistä. Ilokseen hän huomasi sen olevan paksu, joten se todennäköisesti sisältäisi paljon tietoa. Poika ei voinut myöskään olla huomaamatta sitä, että kirja ei näyttänyt pölyyntyneeltä niin kuin muut kirjat. Siitä saattoi päätellä, että joku oli käynyt häntä ennen tutkimassa kirjaa.
Hakemistosta oli etsiä pulloa, sillä kaikki oli järjestetty aakkosjärjestykseen. Sirius joutui hetken hämärässä valossa siristelemään silmiään, mutta pian hänen sydämensä hyppäsi innostuksesta, kun silmät tavoittivat oikean juoman nimen. Tärisevin käsin poika selasi oikealle aukeamalle painavassa kirjassa ja oli jo henkisesti valmistautunut lukemaan jostakin erittäin vaarallisesta, kunnes joutui pettymyksekseen tajuamaan, että sivut oli juuri siltä kohdalta revitty irti.
Pettymys oli suuri, mutta Siriuksen oli pakko niellä häviönsä. Ainakin nyt hän tiesi, että pullo varmasti oli vaarallinen, ja että Siriuksen olisi pakko pelastaa joulu.
-
Joulunalus on niin hetkistä aikaa, että kiirettä on pitänyt. Hui, olen missannut monta lukua!
Kiitostahan on kotitontun turha odottaa ;( Helda parka. No sentään sai pitää päänsä. Voi Andromeda parka, mutta pointit sille rohkeudesta että se sentään uskalsi kysyä, vaikka vanhemmat onkin tuollaisia. Siskon lyttäys tuskin tekee asiasta helpompaa :(
Jotkut pienet tytöt haaveilee prinsessana olemisesta tai häistään, mutta Bellatrix pimeydenpiirrosta :D Ihanaa! Niin Bellatrixmaista :D
Joulun pelastamisessa Siriuksella tosiaan on työtä. Pitää pojan kuitenkin varoa, ettei hän jää kiinni ja menetä päätään Heldan sijasta :P
Vielä kolme lukua (kaiketi) huiii jännitys tihenee!
-Crys
-
Crysted: Haha, ei se mitään! :D Kiitos kommentista, ja kyllä vielä kaksi luukkua tämänkin jälkeen. :)
Kahdeskymmenestoinen luukku
Taas kerran Siriuksen sulkakynä lähes lensi pergamentilla, kun hän kirjoitti kirjettä. Käsiala oli nopean tahdin takia suttuista, ja muste levisi helposti, mutta Andromeda kyllä saisi siitä selvää. Kirjoittamista vaikeutti Siriuksen huoneen hämärä valaistus, sillä oli yö. Sirius oli juuri palannut tutkimusretkeltään kirjastosta, ja saanut selville tietoja, jotka piti välittää heti Andromedalle.
Hei taas, Dromeda!
Kävin siellä kirjastossa niin kuin lupasin, ja et ikinä arvaa, mitä löysin! Tai no, periaatteessa en löytänyt yhtikäs mitään, sillä eräästä kirjasta oli revitty irti juuri se sivu, jossa kerrottiin siitä pullosta, mutta ainakin nyt voimme olla varmoja, että se on jotain hyvin salaista. Se todennäköisesti revittiin irti sen jälkeen, kun ensimmäisen kerran kävin siellä, ja äiti näki minut. Nyt he varmasti haluavat salata asian minulta, sillä tietävät, että sabotoisin suunnitelman.
Minulla on idea, jolla voisimme vielä saada tietoa siitä pullosta; voisitko mitenkään yrittää urkkia tietoa Bellatrixiltä? Olen varma, että hänellä on jotain tekemistä tämän asian kanssa, sillä hän oli täällä silloin keskustelemassa äitini kanssa siitä myrkystä. Bellatrix ei ehkä luovuta suoraan tietoja sinulle, mutta yritä leikkiä jotakin jästien salapoliisia ja saada tietoja irti.
Terveisin, Sirius
-
Kahdeskymmeneskolmas luukku
Sirius sai heti seuraavana päivänä vastauksen serkultaan, sillä hän laittanut huippuluokan pöllön toimittamaan kirjettä. Niillä pöllöillä oli erityistaito lentää todella nopeasti, ja siitä Sirius oli tyytyväinen, sillä joulu oli jo aivan ovella, ja asia oli kiireellinen.
Hei, Sirius!
Olen erittäin pahoillani, mutta Bellatrix ja kaikki muutkin ovat peittäneet jälkensä todella taitavasti. En saanut mitään irti pelkällä tutkailulla, mutta en myöskään kehdannut kysyä suoraan Bellalta. Hän olisi heti arvannut jotakin olevan meneillään, sillä en minä normaalia olisi kiinnostunut hänen asioistaan tai pimeyden voimista.
Olen pahoillani, meidän on keksittävä jokin muu keino huomisen kaaoksen estämiseksi.
Terveisin, Dromeda
Sirius huokaisi pettyneesti luettuaan kirjeen. Andromeda ei ollut saanut mitään selville, joten kaikki paineet jäisivät huomiselle joulupäivälle. Ei jäänyt enää muita vaihtoehtoja kuin löytää ja tuhota pullo.
-
A/N: No niin, viimeistä luukkua viedään! Kiitos jokaiselle lukijalle, olette ihania ja hyvää joulua kaikille! <3
Kahdeskymmenesneljäs luukku
Oli viimein saapunut joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä, tarkalleen ottaen ilta. Jouluruoka oli jo syöty aiemmin, eikä kukaan tänäkään vuonna joutunut pettymään; pöydät oli katettu täyteen kaikenlaisia ruokia ja valinnanvaraa oli runsain mitoin. Jokainen sai mahansa täyteen, ja ruokaa jäi vielä ylikin, vaikka melkein koko Mustan suku oli kutsuttu koolle jouluksi.
Jäljellä oli enää vain joululahjojen jako, jota suurinosa odotti pelonsekaisin tuntein. Ainoastaan Bellatrix näytti räjähtävänsä innostuksesta. Illan pelätty kunniavieras ja Bellatrixin idoli, Pimeyden lordi, ei ollut vielä saapunut, mutta kaikki tiesivät, että kellon lyödessä tasan kahdeksan hän saapuisi. Jännittynyt ilmapiiri roikkui koko ajan vain painavampana olohuoneen yllä, eikä sitä keventänyt Bellatrixin yksinäinen hihittely. Sirius sen sijaan kertasi mielessään suunnitelmaansa pelastaa joulu, ja mulkoili välillä vaivihkaa perhettään sekä kuusen alla lojuvia lahjoja, joista jokin sisälsi sen kirotun pullon. Poika ei ollut vielä aivan varma, miten tuhoaisi pullon ennen sen päätymistä Voldemortille, mutta jotakin oli keksittävä.
Pian seinäkello ilmoitti kellon olevan kahdeksan, eikä kellekään ollut yllätys, että Voldemort astui juuri silloin huoneeseen. Kukaan ei ollut kuullut hänen tuloaan, sillä tämä osasi ilmiintyä äänettömästi, joten muutamat hieman hätkähtivät äkillistä saapumista. Olohuoneen viimeisetkin äänet hiljenivät täysin kuuntelemaan Voldemortia.
“Iltaa, täällä näemmä alkaa lahjojen jako pian.”
“Kyllä, herrani, tietysti”, Walburga nyökytteli kiivaasti ääni hieman täristen.
“Itse asiassa voisimmekin aloittaa juuri nyt. Tietenkin annamme kunniavieraallemme ensimmäisenä lahjan”, Orion virkkoi nopeasti tarkkaillen Voldemortia kulmiensa alta. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään.
Sirius tunsi pienen vihlaisun mahassaan, kun Bellatrix asteli silmät innosta kiiluen kuusen luokse noutamaan lahjaa. Nuoren naisen ei tarvinnut sekuntiakaan miettiä, että mikä lahja oli Voldemortille, sillä se oli erilailla paketoitu kuin muut lahjat. Lisäksi se oli tarkoituksella päällimmäisenä.
Kun Bellatrix kääntyi takaisin mennäkseen Pimeyden lordin luokse, Sirius päätti toimia hetken mielijohteessa. Poika ei edelleenkään ollut varma suunnitelmansa toimivuudesta, ja häntä pelotti Voldemortin läsnäolo, sillä Sirius oli varma, että tappokirous lentäisi pian ilmassa häntä kohden joko itse Voldemortin, hänen äitinsä tai Bellatrixin toimesta. Kaikki tapahtui kuitenkin aivan sekunneissa, ja pian Bellatrix makasi maassa täysin ymmällään Siriuksen tönäisyn takia. Lahja taas lojui hänen vieressään, josta Sirius sen nopeasti nappasi ja mietti toiset pari sekuntia vaihtoehtojaan. Hän voisi yksinkertaisesti tuhota pullon siinä kaikkien keskellä loitsulla, mutta toisaalta hän ei välttämättä olisi tarpeeksi nopea Voldemortia vastaan. Lisäksi pullo sisälsi myrkkyä, eikä Sirius halunnut kenenkään kuolevan jouluna. Niinpä hän nopean pohdinnan jälkeen heitti pullon takkatulen liekkeihin. Tuli reagoi vieraaseen iloisesti räiskyen, mutta se ei peittänyt alleen järkyttyneitä henkäyksiä.
“Mitä helvettiä sinä poika juuri teit?” Walburga kuiskasi kiivaasti. Hän ei pystynyt huutamaan järkytykseltään.
“Pelastin juuri joulun teidän käsistänne! Tappaa kuraverinen, vai mitä siinä pullon etiketissä lukikaan?” Sirius vastasi silmät leimuten. Hän tunsi niskassaan Voldemortin myrkyllisen katseen, muttei uskaltanut kohdata sitä.
“Mitä sinä oikein höpötät?” Orion liittyi keskusteluun raivoissaan.
“Te aioitte tappaa jästisyntyiset tuolla myrkyllä!”
“Myrkyllä? Merlinin parrat, se oli vain tonttuviinin kaltaista juomaa!” Walburga huudahti.
“Ei muuten varmasti ollut. Miksi sen etiketti viittasi sitten jästisyntyisten tappamiseen?” Sirius kysyi vaativasti. Silloin Voldemort puuttui puheeseen hiljaisella äänellä.
“Se aine, jonka äsken heiti takkaan, oli pimeyden voimien muunnelma tonttuviinistä. Vaaraton, mutta velhomaailmassa laitonta. Sille haluttiin vain antaa jokin hieno nimi. Luuletko tosissasi, että tappaisin kuraveriset jonkin juoman avulla? Voi poika, sinulla on paljon oppimista.”
“Olen niin pahoillani serkkuni puolesta, hän on aina ollut häpeäksi meille”, Bellatrix sanoi kärsivällä äänellä, mutta Voldemort viittasi hänet hiljaiseksi.
“Saat kiittää onneasi, ettei pullo ollut niin kovin tärkeä”, hän sanoi hiljaa tuijottaen Siriusta herkeämättä. Sirius tunsi olonsa erittäin epämukavaksi niiden halveksuvien katseiden alla.
“Nyt sinä verenpetturi kakara menet omaan huoneeseesi, etkä poistu sieltä ennen kuin annan luvan”, Walburga sanoi myrkyllisellä äänellä. Siriuksen ei auttanut kuin totella, sillä hän tiesi, että Walburgalla oli jo muutenkin vaikeaa estää itseään hyökkäämästä poikansa kimppuun. Sirius tiesi, että joulun jälkeen hän saisi kunnon läksytyksen.
***
Myöhemmin illalla Sirius kuuli vaimean koputuksen oveltaan ennen kuin se avattiin. Hänen yllätyksekseen sisääntulija oli Regulus, joka oli jo yövaatteissaan. Sirius kohotti kysyvästi kulmakarvaansa, jolloin Regulus sanoi:
“Sinä olet hurjan rohkea. Vaikka ne muut vihaavat sinua, niin minä silti pidän sinusta. Olet hyvä isoveli, vaikka aina kiusaatkin minua. Hyvää joulua, Sirius.”
-
Kiitos joulukalenterista Picciduta.
Mukavia vaihtelevia luukkuja ja lopussa vähän enemmän
jännitystä ilmassa. Huokaisin täällä helpotuksesta ja
naurahdin kun lopulta selvisi tuon salaperäisen putelin
arvoitus. Regulus on kyllä loisto pikkuveli ja Sirius
ehta rohkelikkoisoveli.
-
Hyvin sait jännityksen pysymään ihan loppuun asti. Ihmettelin jo miten Sirius voi pelastaa joulun yhdessä luvussa, mutta onneksi tuo 24. luukku olikin pidempi!
APUA! Plot twist! Se olikin viiniä!!! Ihme kyllä, ettei kidutuskiroukset lentänyt kun Sirius päätti viskata pullon menemään, varsinkin kun Voldemort niin painotti aikaisemmin että pullon on löydyttävä. No, Regulus ainakin pitää veljestään :D
Kiva että olet tätä jaksanut kirjoitella :3
-Crys