-
(https://i.imgur.com/VomXtuE.png)
K-11
Mihin minä taas olen mennyt nokkani työntämään... No Spurttiraapale IV (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=42387.0) -haasteen neljännelletoista kiekalle tietysti. :P Saas nähdä, tuleeko tästä mitään. Tarkoituksenani on siis kirjoitella seitsemän raapaleen sarja tässä viikon mittaan haasteen inspissanoja hyödyntäen. Tervetuloa mukaan matkalle! :)
// Juuson ja Samulin tarina jatkuu Reaktioyhtälöitä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46303.0)-raapalesarjassa (K-11).
// Dipolimomentti sijoittui vuoden 2017 Finipikareissa jaetulle 2. sijalle Vuoden raapale/ficlet -kategoriassa ja Samuli jaetulle 3. sijalle Vuoden paras OC-hahmo -kategoriassa. Kiitos kovasti äänestäneille! :-*
(https://i.imgur.com/CUM7PUv.png)
300 sanaa • spurttisana karhea
Uudet fuksit olivat ensimmäisenä aamuna kasvottomia ja nimettömiä. Juuso yritti päihittää kehnon kasvomuistinsa ja vieläkin kehnomman nimimuistinsa ja painaa mieleensä tunnistetietoja omasta tutorryhmästään, mutta tulokset jäivät melko laihoiksi. Hän onnistui istuttamaan muistiinsa satunnaisia yksityiskohtia, kuten kirkkaanvihreät kengännauhat ja pääkallokorvakorut, mutta hän ounasteli olevansa sormi suussa viimeistään seuraavana aamuna, kun ihmisten vaatteet olisivat vaihtuneet. Sitä paitsi satunnaisten yksityiskohtien yhdistäminen oikeisiin nimiin oli työn ja tuskan takana. Ei auttanut, että hän tunnisti jonkun tytön revitystä otsatukasta ja elegantista nahkalaukusta, jos hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, oliko tämän nimi Maisa vai Miisa vai kenties Miina.
Muut isot naureskelivat Juuson tuskailulle. Oli Juuson kolmas vuosi isona, mutta edistystä ei juuri ollut havaittavissa. Sinä syksynä Juuso oli peräti vastuuiso, titteliltään teekkarityyliin ISOin setä, ja joku olisi voinut luulla, että niinkin kokenut konkari olisi oppinut läjän uusia kasvoja ja nimiä käden käänteessä. ”Se on niin arvovaltainen, ettei sen tarvitse osata alaistensa nimiä”, Mikko veisteli lounastauolla, ja joku fukseista veti maidot väärään kurkkuun.
Iltapäivällä he leikkivät tutustumisleikkiä, jossa seistiin piirissä ja kukin sanoi vuorollaan oman nimensä ja sitten jonkin samalla alkukirjaimella alkavan eläimen. Seuraavan piti toistaa kaikkien edellisten nimet eläinlisineen. Leikin puitteissa syntyi muun muassa Heikki Hirvikärpänen, Niko Nahkiainen ja Pauliina Piisami, ja nauruntyrskähdyksistä päätellen kaikilla oli hauskaa.
Isot olivat tietysti piirin viimeisinä, mutta heitä edelsi vielä viimeinen fuksi, joka eleettömän rauhallisesti luetteli kaikki edeltävät viitisentoista nimeä ja ilmoitti sitten omakseen: ”Samuli Sinitöyhtönärhi.”
Sinitöyhtönärhi kirvoitti naurahduksia, ja Mikko teki teekkarilakillaan kunniaa Samulin nimimuistille.
Hetken Juuso vain tuijotti.
Ehkä se oli Samulin ääni, joka kiinnitti Juuson huomion – aavistuksen nuhaiselta kuulostava ääni, nuoruutta narahtava mutta kokemusta karahtava, karhea –, ja ennen kuin Juuso ehti tajutakaan, hän oli rekisteröinyt nuorukaisesta kaiken muunkin rekisteröitävissä olevan. Suora ryhti, pikeepaita siististi housuissa, tummasankaiset silmälasit, vaaleat hiukset jotka lyhyydestään huolimatta vetivät kiharaan…
Kaikista fukseista Samuli Sinitöyhtönärhi oli Juusolle se, joka sai kasvot ja nimen ensimmäisenä.
-
Uuu, teekkaripoitsuja! Opiskelumaailmaan sijoittuva romantiikka otetaan täällä suunnalla ilolla vastaan, vaikken sen enempää mitään teekkariudesta ymmärräkään. Paitsi, että kuulemma opiskellaan, jos ryyppäämiseltä kerkiää... :D No ei, mutta siis, mielenkiintoista! Pystyn hyvin samaistumaan Juuson pieneen paniikkiin siitä, oppiiko niitä nimiä ikinä. Ihan kauheaa, kun yhtäkkiä eteen heitetään liuta tyyppejä, joiden nimet olisi hyvä tietää jo nyt eikä viikon päästä, haha.
Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta ja fuksi-tutor -teemassa on aina vähän jotain jännittävää. Kiintoisaa nähdä, mihin suuntaan lähdet tarinaa kuljettamaan ja meikäläinen tulee ainakin roikkumaan mukana sen verran kuin ehtii. :D
-
Tykkään aina spurteista, kun on joka päivä aina jotain luettavaa, jota odottaa ^.^ Samuli vaikuttaa oikein suloiselta ja nokkelalta kaverilta! Juuso-parka ei niinkään, ainakaan nokkeluuden puolesta (mitä ainakin tulee nimimuistiin). Jos hän olisi oikea ihminen, kiusaisin häntä ehdottomasti ISOimmaksi namusedäksi. Innolla odottelen, mitä viikko tuo tullessaan!
-
Iiks, kommentteja, kylläpä ilostuin niistä! Ne kannustivat minua myös pusertamaan tämänpäiväisen raapaleen, vaikka aloittaminen vähän tökkikin. Lämpimät kiitokset siis teille molemmille, ja tietysti myös mahdollisille muille lukijoille! :)
Grenade, mukavaa että opiskelumaailmaan sijoittuva romantiikka ja tuutori-fuksisuhde kiinnostaa. Täytyy tunnustaa, etten itekään ole kovin sinut teekkariuden syvimmän olemuksen kanssa, mutta onneksi kumppanini, joka on ex-teekkari, suostuu toisinaan jakamaan tietouttaan minullekin. ;D Kiva kuulla, että aiot roikkua matkassa mukana. Tervetuloa vain. Ja kiitos paljon ihanasta kommentista! :-*
Kosmorosmo, minäkin pidän spurteista, kun uutta luettavaa ilmestyy säännöllisesti. Toivottavasti tätä sarjaa nyt tosiaan ilmestyy säännöllisesti koko viikon ajan enkä tuota pettymystä! ;D Eikä, ISOin namusetä olisi mitä mainioin kutsumanimi Juusolle, haha. Hymyilen täällä ihan höpsönä. Suuret kiitokset ihanasta kommentista! :-*
(https://i.imgur.com/OekbtDb.png)
300 sanaa • spurttisana pielus
Orientaatioviikko oli täynnä ohjelmaa: kampuskierroksia, YTHS-vierailuja, tiedonhakukoulutuksia… Juuso oli kiireinen, sillä virallisen ohjelman lisäksi hänen vastuullaan oli tutortoiminnan yleinen koordinoiminen. Jos hän jotain oli edellisvuosista oppinut, niin sen, että asiat harvoin etenivät täysin suunnitelmien mukaan. Kirjastovierailujen aikataulut sotkeutuivat, kaikki tunkivat syömään samaan aikaan ja ruuhkauttivat ruokalat… Isoilla riitti tekemistä.
Yhtenä iltapäivänä kaikki seitsemisenkymmentä kemiantekniikan fuksia kokoontuivat pihalle leikkimään tutustumisleikkejä. Taivas oli tumma ja tuuli riepotteli puita, mutta sääennuste oli povannut sadetta vasta illaksi, joten tempaus uskallettiin järjestää taivasalla.
Juuso ei ollut vetovastuussa, joten hän lysähti kiitollisena nurmikonlaidalle istumaan ja odottamaan ohjelman alkua. Hän kiemurteli opiskelijahaalareissaan ja yritti saada niitä asettumaan mukavammin. Niin kätevät kuin haalarit olivatkin Juuson kaltaiselle resupekalle, joka ei juuri välittänyt tuhlata aikaa vaatekaapin ja peilin väliä harppoen, niissä oli myös haittapuolia: ne hiostivat ja painoivat.
Juuson ryhmän fuksit seisoskelivat hajanaisena ryppäänä muutaman metrin päässä. Oli hauskaa nähdä, ettei monikaan enää tuijotellut jalkoihinsa tai pälyillyt ympärilleen eksyneen näköisenä, vaan porukassa syntyi keskustelua ja nauruakin.
Samuli seisoi kädet puuskassa seuraten jonkun ilmeisen lennokasta selitystä. Samulin ilme oli mielenkiintoinen, tavallaan huvittunut mutta tavallaan vakava. Se oli melkein yhtä mielenkiintoinen kuin Samulin ääni, joka kuulosti tavallaan nuorelta ja tavallaan vanhalta. Samulissa oli vivahteita, joista Juuso ei aivan saanut kiinni mutta jotka jostain käsittämättömästä syystä vetivät häntä puoleensa.
Juuso muisti joskus pikkupoikana nähneensä unta mystisestä etelän hiekkarannasta, jolla oli ollut korkeita palmuja ja turkoosia merivettä. Unen suojaisassa poukamassa oli ollut jotain niin kiehtovaa, että hän oli haaveillut siitä hereilläkin, jopa niin poissaolevana että päiväkodin tädit olivat ilmaisseet huolensa Juuson äidille. Samulissa oli jotain samalla tavalla kiehtovaa, jotain mitä ei ehkä nähnyt mutta mikä kuitenkin oli läsnä. Vuorovesi saattoi laskiessaan paljastaa simpukoita ja muita meren aarteita – mitä Samulissa piili?
Juuso havahtui, kun vieressä istuva Mikko nykäisi häntä takinpielestä. Mikon kulmien välissä oli ryppy.
”Mitäs möllötät? Sä olet oudon hiljainen.”
”Äh, päätä vain särkee.”
-
Alan vahvasti epäillä, että tässä saattaa olla pieni "vastakohdat vetää puoleensa" tilanne meneillään. Tai ainakin Juusosta ja Samulista saamani kuvat näiden raapaleiden perusteella tukee sitä. Juuso vaikuttaa tosi letkeältä tyypiltä, vähän sellaiselta, jonka elämänasenne on "hällä väliä", mutta sillä tavalla positiivisessa mielessä. Jostain syystä näen Juuson myös vähän kömpelönä tyyppinä :-D Samuli taasen vaikuttaa ajattelevan paljon, ehkä vähän liikaakin: itseään ja ulkonäköään ja sitä, miten hän on ihmisten kanssa jne. Minulla on hirmuisen vahva vainu Samulin ihmistyypistä, mutta sitä on vaikea tällä tavalla kommenttiin sanottaa :-D Kiinnostaa nähdä, miten jätkät lopulta päätyy viettämään enemmän aikaa yhdessä ja mikä juttu sytyttää kipinän heidän välille!
”Mitäs möllötät? Sä olet oudon hiljainen.”
Mikko on möllötys-sanan myötä minun uusi sieluntoverini. Kunniaan hölmöt sanat!
-
Kosmorosmo, voi miten ilahduin kommentistasi! Se kannusti minua kirjoittamaan, vaikka tuntui, ettei oikein ota luonnistuakseen. On tosi kiva kuulla, että olet jo saanut otetta hahmoista ja että tulevaisuudenkin suhteen on veikkauksia. Saas nähdä, mihin tilanne tästä vielä kehittyy... Mulla itelläni ei ole mitään kiveen hakattuja suunnitelmia, etenen vain raapale kerrallaan ja toivon parasta. ;D Kiitos paljon iki-ihanasta kommentista! :-*
(https://i.imgur.com/9ay3U9r.png)
300 sanaa • spurttisana verestää
Lukuvuoden avajaisbileet järjestettiin orientaatioviikon jälkeisenä torstaina. Iltakahdeksalta kinkerit olivat jo hyvässä vauhdissa: joku esitteli tanssijanlahjojaan pöydän päällä, ja lattioille oli läikkynyt jos jonkinlaista ilolientä. Vaikka bilepaikka oli suurikokoinen halli, tungokselta ei voinut välttyä, kun juhlimassa oli kokonainen teekkaripataljoona. Musiikki pauhasi, eikä ilmanlaadussa ollut kehumista.
Juuso oli kadottanut kaverinsa vessassa käytyään, ja hän oli päätynyt nojailemaan seinää vasten ja hengähtämään hetkeksi. Hänellä ei ollut kiire löytää seuruettaan – ei varsinkaan, kun hänellä oli suora näköyhteys Samuliin, joka istui pitkän pöydän ääressä juomaansa naukkaillen.
Mikko pelmahti jostain kuohuviinipulloa kantaen ja kietoi vapaan kätensä Juuson harteille. Mikon verestävissä silmissä häälyi utuinen katse, joka kertoi hänen kumonneen jo lasin jos toisenkin, mutta hymy oli riemukas.
”Mee juttelemaan sille”, Mikko karjaisi Juuson korvaan niin kovaa, että Juuso kavahti kauemmas.
”Häh? Kenelle?”
”No Samulille. Sä tuijotat sitä niin antaumuksella. Tuijotit koko viime viikon, herra paratkoon. Onhan mulla silmät päässä.”
Juuso huokaisi. Mikko oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät Juuson olevan miehiin päin. Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
”Mee – juttelemaan – sille”, Mikko painotti, taputti Juuson olkapäätä ja hävisi ihmispaljouteen.
Juuso tyhjensi oluttölkkinsä, nakkasi sen palautuspulloja varten viritettyyn jätesäkkiin ja ajatteli, ettei menettäisi mitään, vaikka menisikin. Alkoholi rentoutti jäseniä ja mieltä, eikä Juusolla yleensä ollut selvänäkään vaikeuksia keksiä jutunjuurta. Eihän hänen sitä paitsi tarvitsisi iskeä ketään; hänhän oli vain iso, joka halusi vaihtaa kuulumisia fuksinsa kanssa.
Hän luovi Samulin luokse, seisahtui tämän viereen ja lausui hartaasti harkitun ja hurjasti harjoitellun keskustelunavauksensa: ”Miksi juuri sinitöyhtönärhi?”
Samuli kohotti katseensa. Hailakat silmät olivat suuret mutta vakaat.
”Se vain sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.”
”Mulle ei kyllä olisi tullut, vaikka olisin varta vasten miettinyt. En mä edes tiennyt, että on olemassa sellainen lintulaji.”
Samuli naurahti, vilkaisi tölkkiään ja katsahti taas Juusoon. ”Jos mentäisiin pihalle juttelemaan? Täällä särkyy korvat.”
-
Enhän mä ehtinyt edes edelliseen kommentoida, kun täällä on jo seuraava. Oon näemmä liian hidas. :D Jei, asiat edistyy! Vihdoinkin kahdenkeskistä jutustelu luvassa, on mukavaa tietää vähän enemmän Samulista. Plus kivaa, että kun Juuso on ainakin jollain tavalla ulkona kaapista, niin, että hänellä on joku, johon luottaa ja joka tietää. Go Mikko! :D
Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
Ahaha, tämä nosti kyllä hymyn huulille. Kiusalliset kaverit on parhaita, haha.
Jään odottelemaan innolla huomisen spurttia! Tsemppiä, kyllä sä nää spurtit vielä päihität ^^
-
Get your head in the game, Grenade 8)
Kolme hurraa huutoa Mikolle, meidän pelastajalle! \o/ Voi, kun Juuso on ihana ("hartaasti harkitun ja hurjasti harjoitellun" voi häntä :-P) ja Samuli on ihana ja tämä asetelma on myös hyvin ihana! Mainio aamu on sellainen, kun saa herätä uuteen raapaleeseen ^.^ Epäilin ensin, että Samuli on jonkin sortin lintuharrastelija, mutta nyt viehätyin ajatukseen, että ehkä hän on vain selaillut Wikipediaa tylsyyksissään (ja ehkä tykkää päästä pätemään :-D)
Mikko pelmahti jostain kuohuviinipulloa kantaen ja kietoi vapaan kätensä Juuson harteille. Mikon verestävissä silmissä häälyi utuinen katse, joka kertoi hänen kumonneen jo lasin jos toisenkin, mutta hymy oli riemukas.
Tästä puuttuu enää pään ympärille sidottu solmio ja Mikko olisi mun lempihahmo, hands down. Vallaton veikko! Suorat ja kaveriaan flirttailemaan jelppivät tyypit on <3
Ihana osa, jatkoa odotellessa ja niin pois päin!
-
Voi teitä ihanaisia! Teidän kommentit ilostuttavat ja ihastuttavat ja kannustavat ja tsemppaavat mua niin paljon, etten osaa ees sanoin ilmaista. Ootte huippuja!
Grenade, elä huoli, minäkin laahaan usein jäljessä spurttien kommentoimisen kanssa, kun julkaisutahti on sen verran kova. Kivaa että nyt kuitenkin kommentoit! :) Jep, asiat tosiaan edistyvät, kun vihdoin ollaan päästy kahdenkeskiseen jutusteluun saakka. Alku oli ehkä turhankin hidas näin lyhyelle sarjalle, mutta näillä mennään nyt. Suuret kiitokset ihanasta kommentista ja tsemppauksista, ne merkitsevät mulle tosi paljon! :-*
Kosmorosmo, kivaa että Mikko saa rakkautta! Se on kieltämättä aika vallaton veikko. Mukavaa että Juuso ja Samulikin miellyttävät. Ensimmäinen lintuveikkauksesi saattoi osua oikeaan, kuten tässä seuraavassa pätkässä selviää, mutta en käy kieltämään, etteikö tuo toinenkin vaihtoehto voisi pitää paikkaansa... ;) Kiitos hirmusti ihanasta kommentista! :-*
(https://i.imgur.com/s5umq9H.png)
300 sanaa • spurttisana mitata
Syyskuinen ilta oli kääntymässä yöksi. Ulkoilma tuntui taivaalliselta tuulahdukselta tunkkaisen hallin jälkeen, ja Juuso ravisti sittenkin takin pois harteiltaan. Kuin sanattomasta sopimuksesta he kävelivät etäämmäs sisäänkäynnin liepeillä seisoskelevista tupakoitsijoista, ja siitä Juuso päätteli, ettei Samulikaan polttanut, ei ainakaan ihan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.
Yhtäkkiä Juuso ei enää tiennytkään, mitä sanoa. Pää tuntui aavistuksen pehmeältä ja kohinaiselta, humalaiselta, ja korvissa soi yhä.
”Sinitöyhtönärhi on pohjoisamerikkalainen varpuslintu”, Samuli sanoi. ”Sellainen keskikokoinen ja valkoharmaasininen. Sitä tavataan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.”
”Keskikokoinen ja valkoharmaasininen ei kuvasta sua kovin hyvin”, Juuso totesi mitaten Samulia katseellaan. Tämä näytti vähän pidemmältä kuin 185-senttinen Juuso, etenkin kapeissa farkuissa ja pitkässä villakangastakissa.
Samuli naurahti. Hänen suunsa vetäytyi veikeään toispuoleiseen hymyyn, niin että vain toiseen poskeen painui hymykuoppa. Juuson vatsassa kipristeli miltei kivuliaasti, ja hän pakottautui hengittämään syvään ja katsomaan jalkoihinsa, jottei sekoaisi askelissaan. Syke kohisi korvissa, ja hänestä alkoi tuntua, ettei yhteinen kävelyretki Samulin kanssa pienessä sievässä ehkä ollutkaan niin hyvä ajatus.
Juuso selvitteli kurkkuaan ja kysyi: ”Harrastatko sä lintuja?”
”Lintubongausta, joo. Sopii hyvin suunnistuksen kaveriksi.”
”Ai. Mäkin suunnistan, mutta linnuista mä en tiedä muuta kuin sen, että ne lentää, ainakin joskus. Tai varmaan aika useinkin.” Juuso veti henkeä ja mietti, kiroaisiko puhekykynsä helvetin tulisimpaan kolkkaan. ”Paitsi tervapääskyt, ne lentää –”
”– koko ajan”, Samuli täydensi, ja Juuson vatsaa kipristi siinä määrin, että hän alkoi epäillä kärsivänsä umpilisäkkeentulehduksesta.
He olivat seisahtuneet parkkipaikan laidalle. Katulamput olivat syttyneet, ja niistä lähin rätisi hassusti. Se valaisi Samulin kasvot entistäkin kalpeammiksi.
”Mä ajattelin mennä viikonloppuna kiertelemään lintutorneja”, Samuli sanoi katsellen jonnekin tien toiselle puolelle. ”Tule mukaan, jos huvittaa. Jos sulla on aikaa.”
Juuso kuunteli katulampun rätinää eikä voinut olla ajattelematta sähködipoleita, erimerkkisiä varauksia ja niiden välisiä vetovoimia, dipolimomentteja jotka luonnehtivat niitä. Samulin omaleimaisen nuhainen ja karhea ääni kiersi Juuson korvissa, ja Juusoa huimasi. Sen täytyi johtua alkoholista. Ne pari tuntia sitten kiskaistut salmarishotit olivat olleet liikaa.
”Mielelläni.”
-
Aaw, Juuso on niin ihastunut, en kestä ^.^ Hui, kuinka pitkiä jätkät on! Saisinpa minäkin heiltä parisen(kymmentä) senttiä itselleni :-P Samulista ei ehkä heti ajattelisi, että hän on mikään lintubongailija ja suunnistaja (tai sitten minä vain ajattelen stereotypisen luontoihmisen hyvin… öh stereotypiseksi). Saan hänestä aika rauhallisia ja pitkäjänteisiä viboja, joten ehkä se tuollaiseen harrastukseen on sopivaakin!
sähködipoleita, erimerkkisiä varauksia ja niiden välisiä vetovoimia
Sieltähän selitys ”vastakohdat vetää toisiaan” -fiilikseeni tulikin! :-D Toki olisin voinut tämän rapsusarjan otsikon googlettaa, niin olisi tämäkin pieni yksityiskohta selvinnyt aikaisemmin ::) Mutta sehän olisi ollut itsensä spoilaamista ;-) Hehe, huomaa, ettei fysiikantunneilta ole jäänyt mulle kauheasti päähän, kun jotenkin yhdistin dipolit kupoleihin. Onhan ne… aika samanlaiset sanat… Köh.
Hihi, Samuli on kauheen kolee Juuson seurassa, mutta oon melkein varma, että se on ihan yhtä hermostuksissaan ja "iik, mun tutor on niin söpö"-huumissaan kuin Juusokin ;-)
-
Kosmorosmo, kyllä, Juuso on niin ihastunut! Voi ressukkaa. ;D Samuli puolestaan on tosiaan aika arvoituksellinen tyyppi. Minulle se ainakin on vielä aika suuri kysymysmerkki, ja opin siitä koko ajan lisää, mikä on hauskaa, koska alussa en tiennyt siitä oikeasti melkeinpä mitään! Hihi, dipolit ja kupolit ovat tosiaan aika samanlaisia, ainakin noin niin kuin sanallisesti. Kiitos kovasti ihanasta kommentista, kylläpä piristit mua! :-*
(https://i.imgur.com/yosKRan.png)
300 sanaa • spurttisana persikka
Juuso ehti kyseenalaistaa Samulin ehdotuksen aika monta kertaa humalasta ja krapulasta toivuttuaan, mutta lopulta hän lähti kuin lähtikin lintutornikierrokselle.
Sinä lauantaina sää oli aurinkoinen ja poutainen, mitä otollisin ulkoiluun. He tapasivat kuntoradan kohdalla pururadan varrella, ja Juusosta tuntui omituiselta nähdä Samuli jossain muualla kuin kampuksella tai opiskelijabileissä, aivan kuin tämä olisi ollut väärään paikkaan harhautunut kummitus päivänvalossa. Vaikutelmaa korosti se, ettei Samulilla ollut silmälasejaan. Samulilla oli kevyt, sinimusta tuulitakki ja mustat ulkoiluhousut, ja moisen sporttisen tyylikkyyden rinnalla Juusoa olisi takuulla hävettänyt omissa kulahtaneissa verkkareissaan, jos hänellä vain olisi ollut tapana hävetä.
Samulin lintubongausvälineistö käsitti kiikarit, kartan ja kovakantisen vihkon, havaintopäiväkirjan josta Samuli käytti nimeä havis. Samuli antoi Juuson selailla sitä, eikä Juuso tiennyt, yllättyäkö vai ei, kun sen sivuilta paljastui luonnoksia linnuista. Osa oli hätäisiä ja suttuisia, osa taas yksityiskohtaisia ja Juuson silmissä aivan oikeiden taiteilijoiden töihin vertautuvia. Luonnosten lisäksi vihkossa vilisi pienellä, siistillä käsialalla raapustettuja päivämääriä ja säähavaintoja sekä kryptisiä kirjaimia ja lyhenteitä, kuten Lag mut.
”Kiiruna eli Lagopus muta”, Samuli selvensi. ”Mä bongasin sen Mallatuntureilla Enontekiössä kesällä.”
Juuso tunsi olonsa hämmentyneeksi. Samuli oli yhtäkkiä osoittautunut niin paljon muuksi kuin arvoitukselliseksi komistukseksi, joka seisoi kampuksen pihalla kädet puuskassa muiden juttuja kuunnellen, eikä Juuso silti saanut hänestä silmiään saati ajatuksiaan irti. Vaikka ulkoilma oli raikasta ja vivahteikasta, Samulin läsnäolo ympäröi Juuson aistit kuin rätisevä sähkökenttä. Jos Juuson olisi pitänyt valita, tarkkailisiko hän mieluummin rantakaislikossa peseytyvää laulujoutsenta vai samaista joutsenta kiikareilla tiirailevaa Samulia, valinta olisi ollut helpohko.
Se oli outoa, yhtä outoa ja käsittämätöntä kuin Samulin havaintopäiväkirjan lyhenteet.
Samuli tarjosi Juusolle repustaan kuivattuja persikoita erään lintutornin huipulla, ja Juuso värähti, kun Samulin paljaat sormet koskettivat hänen kättään. Aurinko loisti Samulin koleanvaaleissa hiuksissa. Samuli hymyili, ensin syliinsä mutta sitten niin epäröimättä ja suoraan Juusolle, ettei siitä voinut erehtyä.
”Mitä jos sä kertoisit vuorostas jotain itestäs?” Samuli ehdotti.
Samulin hengityksessä tuoksahti persikkainen makeus.
-
Iiiiih, tämä on ihana spurttisarja! Koska en ilmeisesti tule tänäänkään lukeneeksi tätä koneella, näpyttelen nyt lopulta kännykällä kommenttia.
Heh, on se usein hämmentävää tavata kouluympäristöstä tuttuja kasvoja muualla. Ihan kuin sitä yllättyisi, että ei hiisi vieköön, tuollakin on elämä "ulkopuolella".
Juuso on ihan höpsähtänyt Samulin! Olen ihan silmät sydämminä täällä. Samuli on aikas namunen, joten en ihmettele ;>
Persikoiden syöttämiskohtaus oli söpö! Tämä loppuu ihan liian pian, mutta lisää suloisuuksia odottelen ♥️
-
Samuli. On. Niin. Kolee. Tietenkin sillä on hienot lintubongausvarusteet ja tietenkin se tarjoaa Juusolle kuivattuja persikoita ja TIETENKIN se hymyilee Juusolle suoraan, vaikka ensin vähän ujosteleekin ja koskee sen käteen ja tuoksuu persikoilta ja sanoinko jo jotain hymyilemisestä? ;-; Jos Juuso ei ole yhtään hermorauniona, niin minä olen hänenkin puolesta.
Juusoa olisi takuulla hävettänyt omissa kulahtaneissa verkkareissaan, jos hänellä vain olisi ollut tapana hävetä.
Oikea asenne!
En minä oikeasti kestä, jätkät on ihan toistensa vastakohtia ja silti ne sopii hyvin nätisti yhteen.
-
Isfet, apua, ihana kuulla että olet seuraillut tätä pientä sarjaa ja tykännyt! Lämmittää kovasti mieltä ja sydäntä. :) Juuso on tosiaan aika höpsähtänyt, mutta minäkään en varsinaisesti ihmettele sitä, kun vastapuolena on namupala-Samuli, hihi. Minustakin tämä sarja loppuu liian pian! Ihan hurjaa, että olen tässä julkaisemassa muka jo tokavikaa rapsua, vaikka vastahan viikko alkoi. Näistä tyypeistä olisi voinut kirjoitella enemmänkin, ja onkin ollut vähän haastavaa ympätä tällainen tutustumistarina vain seitsemään raapaleeseen. Kiitos hirmuisesti ihanasta kommentista, se ilahdutti mua valtavasti! :-*
Kosmorosmo, Samuli on kyllä aika kolea. Mitä lie sen mielessä liikuskelee. Minäkin olen hermoraunioina Juuson puolesta; en varmaan osaisi yhtään olla Samulin kaltaisen tyypin seurassa! ;D Onneksi Juuso taitaa kuitenkin ottaa asiat suht lunkisti, vaikka varmaan sekin vähän hermoilee. Oi että, olen iloinen jos sinusta tuntuu siltä, että herrat sopivat yhteen erilaisuudestaan huolimatta. Vastakohdista viehättyminen on välillä vähän kinkkinen asetelma. Kiitos paljon ihanasta kommentista, kylläpä taas ilahduin! :-*
(https://i.imgur.com/TpAyXi2.png)
300 sanaa • spurttisana naarmuinen
Kului kaksi viikkoa, yhdet samulittomat sitsit ja monta samulillista yötä, joina Juuso kieriskeli unettomana ajatukset Samulissa ja linnuissa ja dipoleissa. Juuso oli palannut teekkariopiskelijan arkeen, luentoihin ja laskareihin ja labroihin, eikä hän tietenkään törmäillyt Samuliin, sillä kemiantekniikan laitos oli suuri ja runsasväkinen ja heidän opintonsa olivat aivan eri vaiheissa.
Juuso oli juuri päässyt siihen tulokseen, että ottaisi yhteyttä Samuliin tavalla tai toisella, kun Samuli ennättikin ensin.
Juuso seisoskeli auditorion ulkopuolella luentoa odotellen. Hän oli keskittynyt laukkunsa tonkimiseen, sillä se vaikutti syöneen hänen kalenterinsa. Nenäliinoja, täytekynien lyijyjä, kauppakuitteja… Avaimetkin killuivat pitkin poikin laukkua eivätkä niille varatussa sivutaskussa. Ei ollut itse asiassa mikään ihme, että hänen puhelimensa näyttö oli niin naarmuinen. Olisi kai pitänyt siirtyä nykyaikaan ja hankkia suojakuoret.
Silloin Juuso kuuli tutun äänen: ”Moi, mitä kuuluu?”
Juuso irrotti otteensa laukusta, ja se tietysti rämähti lattialle, koska sen hihna ei ollutkaan kiedottuna hänen harteilleen niin kuin hän oli kuvitellut. Laukku sentään putosi oikein päin eikä sylkenyt sisältöään pitkin käytäviä. Juuso kumartui nostamaan sen ja katsahti Samulia, jonka suupieli näytti nykivän.
”Mitäs tässä.”
”Kuule, ei sua sattuisi kiinnostamaan lyhytelokuvat? Yhdessä leffateatterissa on kanta-asiakkaille sellainen kampanja, että samalla lipulla saa tuoda kaverin, ja mä ajattelin joka tapauksessa mennä, niin… Jos sua huvittaa?”
”Öh… Mikä jottei?”
Samulin kasvoilla vilahti hymy, mutta hän heilauttikin saman tien kättään ja otti pari sivuaskelta ulko-ovia kohti. ”Okei. Bussi kutsuu, mutta mä laitan sulle illalla Facebookissa viestiä!”
Juuso ei ollut ehtinyt sisäistää tapahtunutta alkuunkaan, kun Mikko ilmestyi vuorostaan jostain käsittämättömästä kolosesta voitonriemua säteillen.
”Mä tiedän, mitä äsken tapahtui”, Mikko ilmoitti.
”Ahaa. No hyvä, koska mä en tiedä.”
”Tietysti tiedät! Sua pyydettiin treffeille. Ilmiselvä juttu. Selvä kuin teekkari kaksi viikkoa ennen vappua.”
Juuso pyöritteli silmiään. Teekkarithan tunnetusti kävivät vapunviettoon jo viikkoa ennen aattoa. Hän tuuppasi Mikkoa käsivarteen niin väkivaltaisesti kuin suinkin kehtasi, mutta Mikko vain myhäili.
Lopulta hymy pyrki tarttumaan Juusoonkin.
-
SAMULI!! MINKÄ TEMPUN MENITKÄÄN TEKEMÄÄN!! On kyllä ihan epäreilua, että Samuli on niin chill ja kolee, eikä yhtään kömpelö. Kävisi Juusoa sääliksi, jos hän ensteksi edes osaisi hävetä (ja hyvä ettei osaa). Varmaan Samuli vain voi mennä ja sanoa moi ja pyytää leffaan. Ihan epäreilua, sanon minä. Ei saisi olla olemassa tuollaisia ylicooleja samuleita.
Kului kaksi viikkoa, yhdet samulittomat sitsit ja monta samulillista yötä, joina Juuso kieriskeli unettomana ajatukset Samulissa ja linnuissa ja dipoleissa.
Paras aloitus koko sarjassa, hands down \o/ (huomaa: tekstin ja hymiön ristiriitainen käyttö)
Mikko ilmestyi vuorostaan jostain käsittämättömästä kolosesta voitonriemua säteillen.
Mikko, my man. Ei se olisi Mikko, jos se ei käsittämättömästä kolosesta puskisi ulos! Saisinko ehkä mahdollisesti anastaa Mikon ja viedä jonnekin uuteen koloon halittavaksi? Me voitaisiin höpöttää tyhmillä sanoilla ja juoda kuohuvaa ja kiusata vähän Juusoa.
En. Minä. Voi. Odottaa. Mitä. Tapahtuu. Leffassa. Tai. Sen. Jälkeen. Tai. Sitä. Ennen. ÄÄÄÄÄÄ
-
Viimosta viedään, hui! Mulla on ristiriitaiset tunnelmat tällä hetkellä: toisaalta olen tosi iloinen siitä, että sain kirjoitettua kaikki raapaleet ajallaan ja päihitin spurtin, mutta toisaalta olen tosi surullinen siitä, että tämä sarja tulee nyt päätökseensä. Tai no voisinhan minä tätä jatkaa vaikka sadan raapaleen verran, mutta tarkoitukseni oli nimenomaan kirjoittaa seitsemän raapaleen spurtti, joten haluan itsepintaisesti pitäytyä siinä, varsinkin kun yritin niin sinnikkäästi ympätä kaiken olennaisen tähän raapalemäärään. Ehkäpä Juusosta ja Samulista tulee kuitenkin joskus vielä kirjoitettua jotain!
Tuhannet kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille! :-* Ilman teitä tämä viikko olisi varmasti ollut paljon hankalampi.
Kosmorosmo, on se kyllä vähän epäreilua, että Samulin kaltaiset coolit tapaukset selviävät leffapyynnöistäkin tuosta noin vain ja vieläpä niin, öh, coolisti. ;D Iiks, ihanaa että pidit aloituksesta ja Mikon äkillisestä ilmestymisestä! Oi kyllä, luovutan Mikon ilomielin anastettavaksesi, he's all yours (jos saan välillä lainata, tshihi ;)). Wää, kiitos ihan hirveästi taas kommentista! Toivottavasti sarjan loppu ei tuota pettymystä!
(https://i.imgur.com/fhenPjc.png)
300 sanaa • spurttisana pitsi
Elokuvateatteri oli syrjäinen, pieni ja intiimi, juuri sellainen josta monikaan ei tiennyt mutta johon luottoasiakkaat palasivat aina uudelleen. Sisustus oli vanhahtava ja hämyisen tunnelmallinen: seinillä roikkui lyhtyjä, katossa komeili kristallikruunu, ja pöydillä lepäsi pitsiliinoja. Teatterin valikoima keskittyi tuntemattomiin pienen budjetin elokuviin, ja Juuso huomasi viehättyvänsä ohjelmistosta. Hän harvoin löysi mieluisaa katsottavaa Finnkinon massaspektaakkeleista.
Samuli oli vähäeleisen tyylikäs: hänellä oli harmaat farkut ja syvänturkoosi pitkähihainen, jonka alta pilkistivät harmaan pikeepaidan kaulukset ja joka sointui hätkähdyttävän hyvin hänen hailakoihin silmiinsä. Juuso puolestaan oli pitkällisen ja erittäin epätyypillisen pohdinnan jälkeen pukenut luottofarkkujensa kaveriksi tummansinisen kauluspaidan, joka ei ollut juhlava muttei aivan arkinenkaan. Samulia katsellessaan Juuso oli hyvillään siitä, ettei ollut valinnut ensimmäisiä käteen sattuneita rytkyjä.
Scifi-lyhytelokuvakokoelma siivitti heidät amatööriohjaajien raikkaisiin ideoihin. Vaikka erikoistehosteet olivat kömpelöitä, elokuvien maalailemat tulevaisuudennäkymät olivat lennokkaan mukaansatempaavia. Heillä oli lopputekstien jälkeen paljon puitavaa.
Askeleet veivät viereiseen puistoon. Aurinko paistoi, vaahteranlehdet leyhyivät värikkäinä, ja Samuli puhui tavallista enemmän. Juusokin oli hyvillä mielin. Kun hänen WhatsAppiinsa kilahti treffiutelu Mikolta, hän sai idean ja päätti toteuttaa sen, koska hänellä oli hullu luotto siihen, ettei mikään voisi mennä pieleen sinä sunnuntaipäivänä.
Sitä paitsi jotain täytyi tapahtua.
Juuso heilautti puhelintaan. ”Mikko kuvittelee, että me ollaan treffeillä.”
Samulin kävelyvauhti hidastui. Katse suuntautui maahan, käsi sipaisi hiuksia, huulilla vilahti melkein hermostunut hymy.
Juuso pysähtyi. Hänen sydämensä syöksi hullua uhkarohkeutta. Sen rytmi takoi nyt tai ei koskaan.
”Ollaanko me?” hän kysyi ja pakottautui katsomaan Samulia, vaikka päässä heitti ja sydän räpiköi hukkuvan lailla ja jalat halusivat pinkoa suoraan lähimmän auton alle.
Samuli näytti hengästyneeltä. Rintakehän kohoilu erottui takinkin läpi. Huulet raottuivat. Silmät pälyilivät Juusoa aivan kuin ne eivät olisi tienneet, mihin asettua. Samuli kallistui lähemmäs, niin lähelle että Juuso tunsi hengityksen kasvoillaan, ja seuraavaksi Juuso rekisteröi huulet omiaan vasten.
Kosketus oli kevyt ja pikainen, mutta se värähteli kaikkialle kehossa kuin atomien lämpöliike, eikä Juuson tarvinnut kysyä toistamiseen.
-
AWWWW mikä loppu!
Voi en ole aiemmin yhtään kommentoinut mutta kiva on ollut näitä lukea. :3 Hahmot ovat kiinnostavia ja kerronta napakkaa (jännä) ja hyvää! Puolisoni (teekkari) mietiskeli että ollaankohan tässä nyt oikeasti teekkarimaisia, mutta kyllä minulle kelpasi. :D Ja voi kun Juuson kiinnostus kasvoi hauskasti pikkuhiljaa (vaikka tietenkin kaikki tiesimme mitä on luvassa!).
Hienosti spurtattu!
-
Mitä, joko on maanantai? Mihin tää koko viikko ehti mennä ennen kuin kerkesin edes puolia kommentoida, voihan nenä.
Mutta aaaaawww, mikä ihana lopetus! Kruunasi kyllä ihastuttavan raapalesarjan ja oli ihanaa, että he olivat lopulta samaa mieltä asiasta. ^^ Randomlyhytelokuvat ovat varmasti mielenkiintoinen treffipaikka, varsinkin lintubongauksen jälkeen, mutta ne sopi hyvin Samulin persoonaan ja muutenkin kivaa, että tässä sarjassa oltiin vähän erikoisemmissa paikoissa tekemässä tuttavuutta, kivan raikasta. ^^
Selvä kuin teekkari kaksi viikkoa ennen vappua.
Lol, mä luulen, että joillakin vapunvietto alkaa jo kuukauttakin ennen. :D
Juuso heilautti puhelintaan. ”Mikko kuvittelee, että me ollaan treffeillä.”
Samulin kävelyvauhti hidastui. Katse suuntautui maahan, käsi sipaisi hiuksia, huulilla vilahti melkein hermostunut hymy.
Aaa, mäkin olin tässä vaihessa niin hermostunut. Entä jos Juuso olikin kuvitellut kaiken, entä jos, entä jos... Mutta onneksi Samuli oli samalla sivulla asian kanssa ja saatiin onnellinen loppu! ^^
Kiitos tästä ihanasta spurttisarjasta, oli ilo lukea tällaista söpöilyä näin pimeän talven vastakohdaksi! ^^
-
Äääwäwäwää! Voi iiiih, kröhöm. Olen taas ihan hymy korvissa, kun luin tämän toistamiseen ja ajatuksetkin puuroutuvat.
Nää. On. Ihania! Minäkin olisin voinut lukea vaikka sata raapaletta lisää, mutta. Ehkä vielä palaat näihin poitsuihin (toivossa on hyvä elää), koska minä ainakin koukutuin.
Samuli näytti hengästyneeltä. Rintakehän kohoilu erottui takinkin läpi. Huulet raottuivat. Silmät pälyilivät Juusoa aivan kuin ne eivät olisi tienneet, mihin asettua. Samuli kallistui lähemmäs, niin lähelle että Juuso tunsi hengityksen kasvoillaan, ja seuraavaksi Juuso rekisteröi huulet omiaan vasten.
Kosketus oli kevyt ja pikainen, mutta se värähteli kaikkialle kehossa kuin atomien lämpöliike, eikä Juuson tarvinnut kysyä toistamiseen.
No voi aawww, ihanaa. Oikeasti tekisi vain mieli pomppia ympäriinsä kädet kohti kattoa, jotta tämä pakahdus hieman hellittäisi. voi sentään. Niin, sitähän minun piti sanomani, että on ihanaa kun cool Samuli onkin epävarma! Jotain rajaa, ja onhan se tosi suloista (jos et vielä tajunnut noista aiemmista...)
Yritän säilyttää tämän fiiliksen läpi päivän ja linkitän tämän päässäni tämän niihin teksteihin, joita palaan lukemaan kun ahdistaa. Kiitos hienosta ja onnistuneesta spurtista! <3
-
Nyyh, nyt se sitten loppui ;-; Spurttisarjoja on hauska seurata, mutta aina tämä viimeisen raapaleen lukeminen on vähän haikeaa. Onneksi pieni treffipusu lieventää vähän tätä eroamisen tuskaa ;-)
Koko sarjan ajan on ollut sellainen fiilis, että Samulilla on kaikki langat käsissään, kun taas Juuso vähän menee ja tekee, miten sattuu ja mitä elämä nyt sattuu eteen heittämään. Tuossa lopussa kuitenkin minusta niiden roolit vaihtui vähäksi aikaa, kun Juuso löysi rohkeudenpuuskansa ja niin sanotusti potki Samuliin vähän vauhtia. Epäilen, huolimatta siitä että Samuli on herra Cooleista coolein, että hän olisi uskaltanut pussata Juusoa, jos Juuso ei olisi sanonut mitään treffeistä.
Samulin kävelyvauhti hidastui. Katse suuntautui maahan, käsi sipaisi hiuksia, huulilla vilahti melkein hermostunut hymy.
Hupsua, miten Samuli hermostuneenakin pitää kaikki tuollaiset hermostuksen paljastavat eleet minimissään! En häntä ehkä jäykäksi sanoisi, mutta erittäin itsetietoiseksi. Jos hän ja Juuso sattuu pidemmäksi aikaa pariutua, tekee varmaan Samulille ihan hyvää olla sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ajattele kaikkea niin viimeisen päälle. Tietenkin Samuli kuitenkin hermostuksesta huolimatta kerää itsensä ja hyvin coolisti sitten pussaa Juusoa (sen sijaan, että esim. sanoisi "Joo, kyllä mä ajattelin, että nämä olisi treffit"). Tykkään, miten tässä lopussa Juuson ja Samulin asetelmaa vähän sekoitetaan ilman, että mikään tuntuisi kuitenkaan hahmoihin sopimattomalta.
Kiitos paljon tästä pienestä sarjasta, on ollut mukava seurailla! ^.^ <3
-
Mitäää, näin monta ihanaista kommenttia! :o Mieltäni ja sydäntäni lämmittää kovasti tieto siitä, että tätä pikkuista sarjaa on luettu ja seurattu ja fiilistelty. Tätä oli kiva kirjoittaa, ja on ihan mahtava kuulla, että tätä on ollut myös kiva lukea. Olen jotenkin ihan hämmentynyt, koska lähdin kirjoittamaan tätä mietiskellen, kehtaako tällaista ees julkaista ja nauraako ihmiset tälle silmänsä päästään, joten... Noh, on helpottavaa ja piristävää saada näin positiivista palautetta. Kiitos teille kaikille näin yhteisesti!
Melodie, tiiätkö mitä, yksi huolenaiheistani tätä sarjaa julkaistessani oli, että mitä jos joku teekkari tai teekkareita hyvin tunteva päätyy lukemaan tätä ja arvioimaan tämän uskottavuutta. ;D Minunkin kumppanini on teekkari (nyt tosin jo ex-sellainen, koska valmistunut), ja hänen kauttaan olen ollut jonkin verran tekemisissä teekkareiden ja teekkariuden kanssa, esimerkiksi killan vujut ja sillis ja laulukirjan läpilaulanta on koettu. Mutta mitään sisäpiirin kokemusta tai tietoa minulla ei teekkareista tosiaankaan ole, joten on hyvin todennäköistä, ettei tämä rapsusarja ole mikään dokumentintarkka kuvaus. ;D Puolustaudun sillä, että teekkareitakin on pakko olla erilaisia, hihi! Mutta niin, ihanaa että pidit hahmoista ja luit mielelläsi. Lämpimät kiitokset kommentista! :-* Hymyilin sitä lukiessani niin paljon, että melkein poskilihakset kramppasivat!
Grenade, niinpä, joko on maanantai! Äkkiä se viikko hujahti. Ei hätiä mitiä, vaikket ennättänytkään joka välissä kommentoida; minulle merkitsi hirmuisesti jo tieto siitä, että joku lukee ja seurailee. :) Onpa kiva kuulla, että tykkäsit vähän erikoisemmista treffipaikoista, niiden kanssa kun oli vähän hakemista! Meinasin lopputreffitkin ensteks sijoittaa jonnekin kahvilaan, koska spurttisanasta tuli ihan kahvila mieleen, mutta päädyin sitten jonkin mutkan kautta hieman erilaiseen ratkaisuun. Haha, hyvin mahdollista että joillakin teekkareilla vapunvietto käynnistyy jo kuukautta ennen! ;D Mikon sutkautukseen valikoitui kaksi viikkoa siksi, että muistin kumppanini joskus vitsailleen teekkariwapun alkavan täysillä jo viikkoa ennen aattoa. Voi että, kiitos itsellesi ihanista kommenteista! :-* Ihanaa että tästä sarjasta on ollut iloa pimeän marraskuun keskellä. Sinun kommenteistasikin on ollut ja kovasti!
Isfet, eikä, apua, ihan parasta jos tämän sarjan lukemisesta on tullut noin hyvä mieli! :) Olen tosi otettu siitä, että minun höpsö pieni tekstini saa lukijan haluamaan pomppia kädet kohti kattoa. Kivaa että Samulin epävarmuus herätti ihastuksentunteita -- tunnustan itekin sille vähän hykerrelleeni. ;D Kiitos hirmusti kommentista, sen kautta hyvä mielesi taisi välittyä minullekin! :-* Nähtäväksi jää, tuleeko Juusosta ja Samulista kirjoitettua joskus vielä lisääkin. Olen vähän huono kirjoittamaan useampia tekstejä samoilla hahmoilla, mutta eihän sitä koskaan tiiä. Hyvä tietää, että yksi potentiaalinen lukija ainakin löytyy!
Kosmorosmo, viimoset raapaleet on kyllä aina haikeita, sekä kirjoittajana että lukijana. Hyvä jos pusu toi kuitenkin vähän helpotusta, vaikka se aika pieni ja pikainen olikin. ;) Minulla on ollut samanlainen fiilis kuin sinulla: Samuli pitelee lankoja käsissään, ja Juuso velloo elämän aallokossa vähän sinne sun tänne. Lopussa roolit taitavat tosiaan vähän vaihtua. Olen iloinen siitä, jos vaihdos ei tuntunut ihan tuulesta temmatulta tai epäuskottavalta. Piti saada Juusostakin löytymään vaihteeksi vähän aloitteellisuutta, ja Samuli oli ihan pakko saada vähän hermoilemaan. ;D Voi että, kiitos hirmusti kommenteistasi, niistä on ollut ihan valtavasti iloa. :-* On ollut mukavaa jakaa tätä matkaa sun kanssa!
-
Aww, mikä ihanuus! Hymyilen hullunlailla ja edellisten tapaan harmittelen sitä, että tässä oli vain seitsemän osaa. Vaadin lisää!
Pidin siitä, miten kepeä ja arjenmakuinen tämä oli. Juuri tuollaista se on, kun aloittaa opiskelun, ja ihana Juuso, heti ihastumassa! Hymyilin ja kikattelin hänen ajatuksilleen ja tuntemuksilleen, niin söpöä ja samaistuttavaa! <3 Kaikki sujui lopulta kovin luontevasti, olihan siellä sitä jännitystä ja epävarmuutta (totta kai!) mutta ei ollut sellaista tuskastumista ja pelkoa, että mitä jos tapahtuu se kaikkein kamalin! Havainnollisti kivasti sitä, että molemmat hahmoista on jo aikuisia eikä teinejä. Ja etenkin Juuson letkeys ja toiminnallisuus oli mukava yllätys. Tarvitsihan Juuso ensin Mikolta sen tönäisyn, mutta se ei jäänyt ehkäilemään eikä murehtimaan!
Ja Mikko! Ihastuin häneen aivan täysillä. Juuri tuollaiset avuliaat ja kiusalliset kaverit ovat parhaita <3 Tykkäsin siitä, miten hänkin pysyi koko matkan mukana ja hurrasi kaverinsa miesmenestykselle.
Juuso ei ollut ehtinyt sisäistää tapahtunutta alkuunkaan, kun Mikko ilmestyi vuorostaan jostain käsittämättömästä kolosesta voitonriemua säteillen.
Tälle nauroin ääneen, koska jep, varmasti stalkannut tilannetta jossain nurkan takana, koska miksei! Ihana Mikko, niin häpeämätön ja suora. Oikea kullanmuru <3
Samuli taas antoi juuri sellaisen kiinnostusta herättävän "cool, hiljainen jäbä" -vaikutelman. Sain sellaisen kuvan, että porukassa hän ei ole niinkään aktiivinen, mutta kahden kesken hänen on helpompi ottaa kontaktia ja puhua. Tykkäsin myös siitä, että Samuli oli juuri se, joka kutsui Juuson kiertämään lintutorneja ja myös sinne elokuviin. Tavallaan voisi odottaa, että koska Juuso on vanhempi ja tutor, hän tekisi aloitteen, mutta kyse onkin persoonallisuudesta eikä olosuhteista. Oikein kiva! Plus ehkä Juuso myös vähän tahallaan antoi Samulille tilaa, koska jos hän tutorina kävisi kauhean tuttavalliseksi, Samuli voisi kokea sen ahdistavaksi.
Random juttu, mutta pidin kovasti siitä, miten kuvailit Samulin hiuksia. Koleanvaaleat. Ihana!
Niin söpöä, miten Juuso oikein imi Samulista kaikki mahdolliset tiedonjyvät ja tahtoi aina vain kuulla lisää ja unohti tavallaan sen, että ehkä itsekin voisi kertoa jotain. Onneksi Samuli sitten kysyi <3 Awws.
Viimeinen osa oli niin ubububuu! Ihana Juuso, kun hän varmistaa, että ollaanko varmasti treffeillä ja Samuli saa pontta suudella, vaikka häntä selvästi hermostuttaa! Niin söpöä <333
Ihan hirmuisen ihana rapsusarja, kiitos tästä! Ja jonkinmoinen jatko kelpaisi oikein mielellään ^^
-
Samastuttava, kun oma fuksisyksy alkaa nyt olla lopuillaan. Olin minäkin ekan viikon jälkeen ihastunut vaikka keneen, joten ei ihme jos Juusokin :p Eläin-nimileikki osui myös nappiin, kuului yhtä lailla meidän repertuaariin tutustumisleikeissä! Näen tässä jotenkin paljon tosi tuttua asiaa, vaikkapa tuon elokuvateatterinkin (tuli heti mieleen Niagara Tampereella), joten tämä kolahti tosi lujaa. En osaa tämän järkevämpiä asioita sanoa, niin totean vaan, että aivan valloittava tekstikokonaisuus, kiitokset tästä <3
-
Apua, en ees tiiä mitä vastaisin teidän ihaniin kommentteihin! Niistä on ollut niin valtavasti iloa, etten mitenkään pysty sitä sanoin kuvaamaan. Ihania olette, ja tekisi vain mieli halirutata teitä. :-*
Sokru, voi että, oletpas tehnyt mielenkiintoisia luonnehdintoja hahmoista! Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kanssasi heidän mielenliikkeistään ja persoonallisuuksistaan (vaikka täytyy kyllä myöntää, etten yleensä tunne hahmojeni mielenmaisemia sen paremmin kuin lukijatkaan ;D). Hauskaa että tartuit tuohon Juuson tuutoriasemaan ja sen vaikutuksiin, koska muistan miettineeni kirjoittaessani juuri sitä, että ehkä Juuso haluaa pitää matalaa profiilia ja antaa Samulille tilaa osittain siksikin, että kovin tuttavallinen ja päällekäyvä tuutori voisi olla vähän creepy. Iiks, ihanaa että sinäkin tykästyit Mikko-kullanmuruun, ja ihanaa että olisit mielelläsi lukenut lisääkin! En uskalla vuorenvarmasti luvata, että kirjoittaisin näistä hahmoista vielä, mutta pyrin siihen kyllä. Ideoita olisi. Suuret kiitokset ihanasta kommentista, se saa minut jokaisella lukukerralla tosi hyvälle tuulelle! :-*
Ronen, oi, ihanaa että näihin pätkiin on pystynyt samaistumaan! Fuksi- ja tuutorisyksyn kuvaus ei ole siis mennyt ainakaan ihan kokonaan pöpelikköön. Tuo eläinnimileikki on tosiaan tuttu mullekin, kun aikoinani pidin sen omille fukseille, ja idean sain kumppaniltani, joka omina opiskeluaikoinaan toimi monta vuotta isona. Elokuvateatteriin sen sijaan taisin ammentaa hieman inspiraatiota helsinkiläisestä Orionista. Kiitos paljon ihanasta kommentista, kylläpä se piristi ja piristää vieläkin! :-*
-
Voi mitä ihania pätkiä. Olen iloinen että luin nämä. Olisit nähnyt kuinka sulin tähän tuoliin
tuossa ihan lopuksi. En tiennyt mitä aloin lukemaan, mutta tuolla välissäkin kolahti ja kovaa.
Maininnat lintujen tarkkailusta ja käynnistä Mallan luonnonpuistossa, ne ovat itselleni niin
kovin rakkaita maisemia nuo Kilpparin tunturit.
Ihana resupekka tuo Juuso (onneksi löytyi kuitenkin tilannesilmää tuohon pukeutumiseen).
En ikinä pyydä keneltänään lisää tekstiä, mutta en pitäisi pahana, jos sinulta irtoaisi
joku kiva oneshotti näistä kahdesta. Samuli on luontotyyppiä, Juusosta ei vielä tiedä mitä
hänestä vielä kuoriutuu, suunnistaahan se kuitenkin joten mettässä rämpiminen on tuttua.
Näen jo sieluni silmissä nämä kaksi kesälomalla vaeltamassa jossain erämaassa.
(lääh ja kuolastus)
-
Fairy tale, oi että, ihanaa että tämä sarja kolahti ja ilostutti! :) On jotenkin ihan uskomaton fiilis, kun omista pikku räpellyksistä on jotain iloa muille. Tulee itellekin tosi iloinen mieli! Täytyy myöntää, että Juuso ja Samuli kyllä pyörivät edelleen mielessäni, ja haluaisinkin heistä joskus vielä jotakin kirjoittaa. Toivottavasti jokin ideantynkä joskus vielä jalostuu tekstiksi saakka. Maalailemasi kuva erämaavaelluksesta saa minunkin mielikuvitukseni laukkaamaan, apua... ;D Siinä olisikin aika sopiva tarina-aihio, kun molemmat miehet kuitenkin harrastavat luonnossa liikuskelua. Lämpimät kiitokset sinulle, ihanaa kun luit ja kommentoit! :-*
-
Vaihdokkaista hyvää iltaa!
Ihan aluksi voisit käydä lukaisemassa Avaruuspiraatin kaikki kommentit uusiksi :D Ensinnäkin koska hänellä on ihana kommentointityyli, ja toiseksi koska hän näkyi sanovan joka raapaleen jälkeen ihan tismalleen niitä asioita, mitä itse ajattelin sanovani! (Siis ihan oikeasti, kipitäpä lukemaan, koska en jaksa toistaa xD)
Noh mitäs uutta minä sanoisin. Tämä oli tosi tasapainoinen kokonaisuus! Tuntui siltä, että olit etukäteen suunnitellut tarkasti kaikki nyanssit ja juonenkäänteet, joten on mielestäni tosi iso saavutus, ettei näin ilmeisesti ole ja silti tämä on niin älyttömän eheä. Niiiiin ja kerta kaikkiaan rakastin otsikkoa - koko jutun ja myös yksittäisten osien!! Niin hienoja.
Opiskelumaailma tästä myös huokui todella hyvin, ja ihanasti kaikista pikkujutuista eikä niinkään selityksen kautta. Ja olihan tuo ihastus nyt superihana! Hahmot toimivat hurjan hyvin. Eniten tässä kuitenkin fanitan tuota juonta, sen eteenpäin vientiä ja kehitystä, ja kaiken kruunaavaa juuri oikeanlaista lopetusta. Kiitos tästä tarinasta!
-
Mun piti töitä, niin, muttakun tää
ficci teksti on roikkunut lukemattomissa suorastaan järkyttävän kauan! Niin on kyllä moni muukin, mutta hyss.
Ensinnäkin mun Oulun yo:n ekat opiskelijabileet järkättiin teekkaritalolla ja nyt en voi olla muistelematta sitä mestaa kun luen tätä tarinaa x) haitanneeko! Siis meinaan tuota pilepaikkaraapaletta, oisko nro kolmonen.
Voi vitsi Juusoa, samojen ongelmien kanssa painiskellaan näköjään. Mulla on tautisen huono nimimuisti myös, aika huono kasvomuistikin ja muisti noin yleensä, joten oon aika onneton uusien ihmisten kanssa. Onneks mulla ei oo ongelmia kysyä pahoitellen, että mikäs nimi olikaan, tai sit duunin puitteissa käyttää suoraan muistiinpanoja xD PAITSI SITTEN KUN tulee joku muistamisen "arvoinen" eli "huomiota herättävä" ;D sitten sitä muistetaan nimen lisäksi kaikkia muitakin pieniä yksityiskohtia! Ja tähän liittyen:
nuoruutta narahtava mutta kokemusta karahtava, karhea
Ai miten ihana kuvaus Samulin äänestä <3
Mutta Mikko! Mikko kyllä varasti sivuosapystin näissä raapaleissa, niin mehevän mukava kun on! "Mitäs möllötät?" ;D ;D ;D Aw <3
”Ai. Mäkin suunnistan, mutta linnuista mä en tiedä muuta kuin sen, että ne lentää, ainakin joskus. Tai varmaan aika useinkin.” Juuso veti henkeä ja mietti, kiroaisiko puhekykynsä helvetin tulisimpaan kolkkaan. ”Paitsi tervapääskyt, ne lentää –”
”– koko ajan”, Samuli täydensi, ja Juuson vatsaa kipristi siinä määrin, että hän alkoi epäillä kärsivänsä umpilisäkkeentulehduksesta.
Ah, Juuso <3 where's your brain-mouth filter? :-* Ehkä se hävisi niiden salmarishottien myötä, mutta veikkaan, että Juusolla kapeine farkkuineen ja villakangastakkeineen oli myös asian kanssa tekemistä ;D
Vaikka ulkoilma oli raikasta ja vivahteikasta, Samulin läsnäolo ympäröi Juuson aistit kuin rätisevä sähkökenttä.
Tää! Ja sitten tuolla aiemmin, kun mainittiin raapissarjan otsikko. Tykkään, kun sähkö tuodaan iholle (hehe), koska se on osa elämää jos se on pääaineena, tai ainakin opiskelussa (näin päättelin). Ja nää on kuitenkin tällaisia luontevia läsnäoloja aiheelle, jälkimmäinen nyt menisi vaikka humanistille, on sen verran yleisempi, mutta tuossa kohtaa tuli mieleeni myös se aiempi ja hogasin, etten ollut siitä vielä mitään sanonut xD
Ja luojan kiitos, että Samuli otti ohjakset (jo toista kertaa!) käsiinsä, koska Juusosta ei näköjään oo tekemään oikein mitään x) vähän saamattomalta nahjukselta kun vaikuttaa >: ) onneksi se on ilmeisesti söpö, joten Samuli jaksaa sitä pyydystää >: ) ja Mikkokin ystävällisesti kertoo juonenkulusta niin, että Juusokin tajuaa!
Leffateatterista tulee mieleen se mikäseon, Helsingissä, se mis näytetään kaikkea jännää erikoista... Orion! :-*
MUTTA MITÄS SITTEN TAPAHTUIKAAN! Kömpelö ja saamaton Juuso osoittaa piilolihaksensa ja suit sait vetää Samulilta jalat alta ja sydämenkin laukkaamaan, saa koleen, vähäeleisen tyylikkään Samulin hengästymään ihan vain viattomalla kysymyksellään! Oi vitsit että tykkään tästä! Ja menee niin oman IC-ajatukseeni Juusosta, ettei mitään rajaa! Juusohan on kuitenkin se, jolla ei ole paljoa tapana hävetä mitään ja vaikka ei nyt aktiivisesti jahdannut Samulia (olihan sillä niitä luentojakin, poloisella), niin päässähän se pyöri jatkuvasti. Ja varmaan se olisi jotain treffinpoikaista keksinyt, jos Samulin kärsivällisyys ei olisi loppunut ensin! Tai ehkä mieluummin ajattelen asian niin, että Samuli tiesi jo lintubongaillessa siitä leffajutusta, mutta merkkasi itselleen kalenteriin n päivän päähän "Kysy Juusoa treffeille". Ei se ehkä olis tarvinnut kalenteria, se varmaan muistaisi sen muutenkin.
Hei! Miten olis paritarina tälle Samulin näkökulmasta? Tai jotain vähän lisää näistä kahdesta? Ovat niin ihkuja <3
Kiitos näistä! Valtavan ihania poikasia ja yo-maailmaan nyt on aina mukava välillä palata näin ficcien kautta, pus <3
-
Mitä kommentteja, voi miten minua nyt hemmotellaan!
Nomppu, Avaruuspiraatin kommentit ovat kyllä ihania niin tyyliltään kuin sisällöltäänkin, pakko olla samaa mieltä. ;D Sinunkin kommenttisi on kuitenkin varsin ihana! Olen tosi häkeltynyt siitä, että sarja vaikutti eheältä ja tarkoin suunnitellulta, koska en tosiaan etukäteen pahemmin suunnitellut ja välillä raapaleet alkoivat elää vähän omaa elämäänsä. Mulla oli mielessä sen verran, että halusin kirjoittaa kahdesta teekkarista jotka tutustuvat opiskeluiden kautta ja ihastuvat, mutta siinäpä se suunnilleen sitten olikin. Olen siis tosi otettu siitä, ettei tämä sarja tuntunut ihan satunnaisista aineksista keitetyltä sekametelisopalta! Olen otettu myös siitä, että pidit hahmoista. Kiitoksia paljon! :-*
Bbutteli, apua, voi sinua, kun työt saivat jäädä kommentoimisen tieltä! ;D No ei, olen tosi iloinen ja otettu kommentistasi. Onpa hauskaa, että nämä raapaleet muistuttivat sinua omista opiskeluajoista. Ja Orionista, apua! Juuri Orionista nimittäin ammensin inspiraatiota viimosen raapaleen leffateatteriin. Olen siellä pari kertaa käynyt kumppanini johdattelemana, ja niillä on tosiaan ohjelmistossa kaikkea jänskää. Hihi, apua, mulla on niin hauskaa kun luen mietteitäsi hahmoista! Ihanaa että sinäkin tykästyit Mikkoon; siitähän taisi kehkeytyä ihan mukiinmenevä hahmo. Juuso puolestaan on kyllä vähän sellainen saamaton nahjus, joka ei aina ihan tajua maailman menoa eikä välttämättä ole myöskään sieltä aloitteellisimmasta päästä. Onneksi se on kuitenkin suhteellisen häpeämätön, ja ehkäpä se tosiaan ihan söpökin on kun on Samulin huomion onnistunut herättämään. ;) Ihana kuulla, että lukisit mielelläsi lisääkin näistä tyypeistä. Yritän vastata toiveisiisi! Vielä en ole varma siitä, millaista tekstiä on tulossa, mutta jotain toivottavasti jossain vaiheessa. Siihen ainakin pyrin. Suuret kiitokset sinulle! :-*
-
Mun on pitäny jättää puumerkki tähän jo ties kuinka monta kertaa, ja nyt vasta saan tämän aikaiseksi.
Oi joi, olipas ihanaa opiskelijaromantiikkaa. Sellaista mukavan ujoa, mutta silti jotenkin niin vaivatonta. :D Kolme ensimmäistä raapaletta toi mieleeni sen, kun itse aloitin korkeakouluopinnot n. 2,5 vuotta sitten. Mulle ei kuitenkaan käynyt ihan niin kuin Samulille. :D
Voi apua, musta tuntuu, etten yhtään tiedä, mitä sanoo. Nää oli vaan niin ihania, söpöjä ja mahtavia, että sanat karkasi jonnekin ja eivät nyt halua millään tulla takaisin. :D Tykkään älyttömästi tämän sarjan nimestä, Dipolimomentti. Se on persoonallinen, hyvin kuvaava ja erottuva. Sie taidat kyllä sekä kirjoittamisen, että tekstien nimeämisen. Ihan mahtavaa!
Juuso ja Samuli vaikuttivat oikein mukavilta persoonilta, ja aikalailla vastakohdilta, mutta ehkäpä se tosiaan on niin, että vastakohdat vetää puoleensa. ;D En oikein tiedä, miten päin istua täällä ruudun toisella puolen, kun nämä oli niin ihanaa luettavaa. Ääh, oon kyllä nyt ihan sanaton.
Vaikka tämä kommentti ei pituutensa puolesta päätä huimaa, niin toivottavasti ei jäänyt epäselväksi mielipiteeni tästä. Pidin oikein kovasti!
Kiitän ja kumarran ♥️
-
Mistä näitä ihania kommentteja oikein tulee! Auringonsäteitä harmaaseen sadepäivään. ♥️
Felia, ei huolta, mielipiteesi ei jäänyt ollenkaan epäselväksi, ja tuohan on mitä ihanin kommentti! Apua, minähän melkein punastun näin vuolaista kehuista. ;D Ihanaa että tykästyit hahmoihin ja myös sarjan nimeen. Nimen kanssa tulikin muistaakseni hetki painiskeltua, kun halusin jotain ees etäisesti kuvaavaa ja kiinnostavalta kuulostavaa! Hyvä jos onnistuin. Olen myös otettu siitä, että pystyit samaistumaan tunnelmiin ja peilaamaan omia korkeakoulukokemuksia niihin. Suuret kiitokset sinulle! :-*
Lupa, kertalukaisulla, voi että, olen otettu siitä että sarja piti otteessaan! On helpottavaa kuulla, että raapalemitta toimi eikä estänyt hahmoihin sisään pääsemistä. Tykkään kovasti raapalesarjojen kirjoittamisesta, mutta stressaan aina sitä, tuleeko raapaleisiin tarpeeksi lihaa luiden ympärille ja saako hahmoista ja tapahtumista ollenkaan otetta. Helpottavaa on sekin, että opiskelijaelämän kuvaus onnistui. Ite en ole ehkä se tyypillisin korkeakouluopiskelija, kun haalaritkin on pölyttyneet vaatekaapin pohjalla varmaan viimoset puoltoista vuotta, haha. x) Kiitos paljon kommentista! :-* Minusta se ei ole ollenkaan vajaa vaan täydellisen ihana ja ilahduttava!
Sitten vielä ilmoitusasiaa: Juuson ja Samulin tarina jatkuu Reaktioyhtälöitä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46303.0)-raapalesarjassa (K-11)! :)
-
Kiitos kun suosittelin tätä aiemmin, tää oli aivan ihana! Teekkarius ilahdutti kovin, terveisin entinen teekkari (valmistunut jo, mutta voi nyyh, miten tällaisia tekstejä lukiessa tulee niin ikävä yliopistoa). Kovin tuttua tuo fuksiviikoilla ihastuminen ja hauskaa, että tässä Samuli oli nimenomaan se coolimpi ja rohkeampi pyytämään Juusoa treffeille, eikä niin päin että komea tuutori viettelee pahaa-aavistamattoman söpön fuksin :D Kumpikin hahmo on omalla tavallaan tosi suloinen ja aito. Mikko oli myös hauska kommentteineen ja onneksi patisteli Juusoa juttelemaan ja teki selväksi, että kyllä se leffaan meno treffejä tarkoittaa :) Ah, ihanat teekkaripojat, olen niin iloinen että tulin lukemaan tämän ja kyllä ehdottomasti pitää tuo jatko-osakin lukaista! Kiitos!
-
Thelina, ai sinulla on teekkaritausta, haa, aikamoinen sattuma! :D Olen otettu siitä, että tämä teksti herätteli yliopistofiiliksiä ja sai kaipaamaan siihen maailmaan. Ihanaa, että pidit asetelmasta ja hahmoista. Ja ihanaa ylipäätään, että innostuit tämän rapsusarjan lukemaan! ♥ Tällä on erityinen paikka sydämessäni siinä mielessä, ettei minulla ole tapana kirjoittaa useampia tekstejä samoista originaalihahmoista, mutta Juuso ja Samppa jotenkin veivät mennessään.
Tuosta Reaktioyhtälöitä-jatko-osasta on muodostumassa vähän sellainen ikuisuusprojekti, kun aloitin sen ihan alkuvuodesta 2018 enkä vieläkään ole saanut sitä valmiiksi, vaikka monta kertaa olen yrittänyt sen ottaa asiaksi. Se on vain venynyt ja vanunut. :D No, joskus vielä! Pidän sitä kuitenkin ikään kuin tämän sarjan päätarinana tämän Dipolimomentin lisäksi. Huomasin itse asiassa juuri, että olit ennättänyt senkin jo lukea ja kommentoida! :o Voi että! En osaa sanoin kuvailla, miten paljon minulle merkitsee se, että näistä tyypeistä tykätään ja heistä jaksetaan lukea. Ihan uskomaton tunne. Lämpimät kiitokset sinulle ihanista kommenteistasi, kylläpä ne valaisevat näitä pimeitä iltoja! :-*
-
Tervehdys ja onnittelut kommenttiarpajaisista! Siis meikä tekee kyllä nyt poikkeuksen ja tulee kommentoimaan tätä tekstiä uudestaan, koska olen näemmä kommentoinut tätä kaksi ja puoli vuotta sitten (herran jumala, onko näistä poitsuista jo niin kauan?!) kolmen rivin kommentilla ja se ei kyllä riitä mitenkään kattamaan kaikkia tämän herättämiä fiiliksiä. Joten tässä olen taas! Dipolimomenttikommentti, vol. 2 :D
Ensinnäkin, kun poimin tämän listauksestasi uudestaan, tajusin yhden jutun. Dipoli vihjeenä otsikossa ja toistuvana elementtinä Juuson mietteissä. Bileet isossa hallissa. ISOt tuutorien sijasta. Sijoittuuko tää Aaltoon :o Yritin tarkastella kaikkia mahdollisia yksityiskohtia tästä paikannimistä haalarinväreihin, mutta mikään ei viittaa siihen... ovela sinä! Toisaalta mikään ei myöskään vielä tässä vaiheessa sano, etteikö tää sijoittuisi Otaniemeen - siispä päätän nyt omassa headcanonissani, että Juuso, Samuli, Mikko ja muut on iloisesti sinihaalarisia Prosessiteekkareita! ;D Täytyy sanoa, että viime syksynä Otaniemen fuksisyksyn eläneenä tämä vei mut kyllä suoraan takaisin Ossinlammelle leikkimään tutustumisleikkejä ja Smökkiin bilettämään ja sitsaamaan, joten edellisen kommenttini tavoin kehaisen tämän herättämää tunnelmaa. Olet valinnut tähän kivan kavalkadin tosi erilaisia hetkiä: nimileikkipiirit ja kuohari-kalja-salmarikännit herättävät opiskelijaelämän parhaita puolia esiin, kun taas lintubongailut ja scifilyhärit kasvattavat Juusoa ja Samulia hahmoina ja yksilöivät heitä originaalihahmojen merestä.
Kun nyt tulin maininneeksi hahmojen rakentamisen, niin jatketaan sillä linjalla. Tykkään hurjasti siitä kuvasta, jota rakennat heti alusta asti etenkin Samulista: hän on rauhallisen jämäkkä, mutta ei kuitenkaan jäyhä vaan silti huumorintajuinen. Pidän myös siitä, että hän on tässä fuksina ISOaan rohkeampi ja tekee aloitteita, kuten vaikkapa bileistä ulos meneminen juttelua varten tai tämä vikan osan söpö pusu <3 Samalla Juusosta oikein hehkuu hänen vastuuroolinsa - hän tietää, että fukseihin ei saisi sekaantua, vaikka he kuinka olisivatkin Samulin kaltaisesti komeansöpöjä, ja sen takia epäröi. Onneksi hänellä on Mikon kaltaisia ystäviä, joilta puuttuu filtteri :D jokaisella olisi kyllä tarvetta tuollaisille kavereille, jotka puskevat tekemään pelottavia ja vaikeitakin asioita!
Olipa mukavaa palailla tämän ääreen. Opiskelija- ja etenkin fuksiarki on aina kivaa luettavaa! Toivottavasti tämän kommenttiarpajaisvoiton myötä näitä Juusamuli (Samuuso?) -teksteihin kommentoidaan paljon, josko sitten innostuisit taas jatkamaan Reaktioyhtälöitä ;p Kiitos! <3
-
Ronsu, oho, kylläpä yllätit minut kommentoimalla juuri tätä tekstiä! :D Samalla tuli sellainen ihanan kotoisa fiilis, että ei hitsit, tästä kaikki alkoi Juuson ja Samulin osalta, ja siitä on tosiaankin jo melkein kaksi ja puoli vuotta! Muistelen lämmöllä sitä, että vaikka kirjoitin tämän spurttisarjan ihan standalone-mentaliteetilla, hahmot veivät kuitenkin mennessään. Se on jotain, mitä minulle ei ole koskaan tapahtunut ihan siinä määrin kuin näiden tyyppien tapauksessa. Onkin ollut ihan mielettömän ihanaa, että heistä kertovia tekstejä on myös luettu ja kommentoitu. Sinäkin olet ollut yksi isoimmista inspiroijistani, mitä tulee Juumuliin/Samuusoon (en ole vielä päättänyt, kumpi olisi kivempi shippinimi ;D), ja olen siitä kiitollinen. Kiitos, ihana Ronsunen! ♥
Hahaa, ovela minä todellakin! 8) Olenkin välillä hiljaa mielessäni mietiskellyt, koskahan joku teekkari- tai yliopistotietoinen alkaa arvuutella näiden tarinoiden tapahtumapaikkaa... Apua, en suoraan sanottuna tiedä, mitä sulle vastaisin! Vastaan ehkä diplomaattisesti (kirjoitin ensin dipolomaattisesti, eh) ja poliittisesti niin, että osut naulan kantaan sillä havainnollasi, ettei mikään suoranaisesti osoita Aaltoon, muttei mikään toisaalta sitä kiistäkään. :D Halusin hämärtää Dipolimomentin tarkan tapahtumaympäristön, ja se sitten ikään kuin jäi päälle myöhempiinkin teksteihin, vaikka näin jälkikäteen tarkasteltuna se ei ehkä ole ollut paras tai edes helpoin mahdollinen ratkaisu. En siis vieläkään sano juuta enkä jaata sen suhteen, missä nämä hahmot kuvitelmissani sijaitsevat, mutta voit aivan vapaasti kuvitella heidät Otaniemeen. ♥
Olen tosi otettu siitä, että tämän rapsusarjan tapahtumat siivittivät sinut takaisin omaan teekkarifuksisyksyyn. Minun ainoa teekkaritaustani on tuo parempi puoliskoni, joten olen tosi iloinen siitä, jos olen saanut tähän edes jonkinlaista teekkarimeininkiä! Ihanaa, että hahmotkin herättivät noin positiivisia fiiliksiä. Voi että, olen ihan pähkinöinä ihanista sanoistasi, ja varmasti vaalin niitä sydämessäni vastaisuudessakin!
Lämpimät kiitokset onnitteluista ja ihanasta kommentista. :-* Reaktioyhtälöitä on aikamoinen mörkö minulle tällä hetkellä, mutta yritän kyllä jatkaa myös sitä tässä kevättalven aikana. Tällaiset ihanat kommentit kyllä kannustavat siihen. Kiitos vielä!
-
Hei, päädyinpäs nyt tänne kommentoimaan, kun viimein päädyin lukaisemaan tämän. Tästä pitikin aloittaa uutena lukijana, eikös niin? Hienoa!
Tässä oli ihanaa syksyn ja koulun alun tunnelmaa. Oli sellaista kepeää jännitystä ja uteliaisuutta. Tykkäsin tässä varsinkin tuosta dynamiikasta Juuson ja Samulin välillä. Että Juuso on vanhempi ja tutor ja Samuli vasta koulunsa aloittanut fuksi. Kuten muutkin olivat kommentoineen, miekin tykkäsin myös siitä, että Samuli nuorempana ja vasta koulun aloittaneena teki aloitteet ja oli ns. rohkeampi Juuson suhteen kuin Juuso Samulin. Helposti olisi tosiaan voinut odottaa, että Juuso vanhempana ja tutorina viettelee Samulin, mutta tämä rikkoi odotuksia mukavasti!
Itse en henkilökohtaisesti tykkää tutustumisleikeistä, mutta ekan rapsun leikki kuulosti ihan hauskalta. Aloinkin miettimään, että minkä eläimen voisi sanoa ja tosi vaikea keksi miun ekalla kirjaimella mitään :D Toki pitäisi muistaa vielä aiempien nimet ja eläin, huh. Mutta ihanaa kuinka Samuli kiinnitti Juuson huomion jo noin varhaisessa vaiheessa ja että Juuson huonoon nimimuistiin jäi edes Samuli Sinitöyhtönärhi. Aww.
Ihanaa että tässä mentiin bongailemaan lintuja yhteisenä ajanvietteenä. Kuten aiemmissakin siun teksteissä, joita olen lukenut, niin tässäkin oli luonto ihanasti läsnä, tällä kertaa lintujen muodossa. Voi Juusoa tuolla bileissä, kun se yrittää puhua linnuista :D Niin, lentäähän ne linnut kyllä usein. Mäkin tiesin sen, että tervapääskyt lentävät koko ajan, jee.
Oli myös kivaa kuinka Mikko kulki mukana koko tämän pienen tarinan halki ja oli niin hyvä ystävä Juusolle, joka tuntui empivän Samulin lähestymisessä. Ihanaa että Mikko töni sitä puhumaan Samulille ja oli ihan kärppänä utelemassa, että mikähän meno pojilla on. Ihanaa myös, että Juuso uskalsi lopussa kyseenalaistaa ääneen, että olivatko nämä edes treffit ja sai vastaukseksi kevyen suukon. Hih!
Kokonaisuudessaan tämä oli oikein keveä, ihastuttava ja kihelmöivä. Tykkäsin ja tästä onkin hyvä jatkaa sitten Reaktioyhtälöihin ilmeisesti.
-
Reaktioyhtälöt on noussut niin tykätyksi raapalesarjaksi Finissä, että halusin päästä itsekin tutustumaan siihen. Mutta ensinhän piti aloittaa tästä! Siksi avasin tämän tekstin jo yli kuukausi sitten odottamaan välilehteen sopivaa hetkeä, joka jostain syystä oli juuri tänään aamukahvin ohessa :) Oli hauska huomata, kuinka joka raapaleen jälkeen teki mieli ottaa pieni hengähdystauko. Jokainen raapale tässä sarjassa on niin oma kokonaisuutensa, että tässä oli ikään kuin seitsemän itsenäistä tekstiä, jotka yhdessä muodostivat kokonaisuuden. Ilmeisesti teema, joka jatkuu myös Reaktioyhtälöissä? :D Se nimittäin toimii! Mutta samalla jokaisen hengähdystauon jälkeen oli palattava takaisin, en vain malttanut pysyä poissa. Tässä on niin ihana tunnelma ja kutkuttavaa kipinää, että teki mieli lukea lisää ja lisää.
En oikein tiedä, millaista kommenttia jo muutaman vuoden vanhaan tekstiin on parasta jättää :D Jos kyseessä olisi uusi teksti, saattaisin mainita jotain kielellisiä tai rakenteellisia juttuja, joita lähtisin itse kehittämään. Tiedän kuitenkin jo nyt, että olet kehittynyt kirjoittajana tämän tekstin jälkeen, joten se tuntuu turhalta. Sanon kuitenkin, että tämä on tosi sujuva ja ihana teksti ja kohdat, joista olisin saattanut mainita, olivat vain pieniä juttuja, toistoja tai muuta :) Tiedän myös, että Juuso/Samuli on kehittynyt varmasti hurjasti vuosien varrella, joten en osaa ottaa heihinkään kantaa! Ehkä siis pitää vain... kertoa, mistä kaikesta tässä pidin? :D
Kommentoit yhteen tekstiini, että tykkäät yliopistomiljööstä ja voi kuule, right back at you! Vangitset tässä ihanasti fuksiviikon tunnelman ja yliopistoympäristön, ja tykkään siitä yhteishengestä, mikä raapaleista ilmenee. Olen ymmärtänyt, että erityisesti teekkarit pitävät hurjasti yhtä ja ovat suurin piirtein yksi suuri perhe, ja tässä se kyllä näkyy. Juusosta välittyy se, että hän viihtyy porukassaan ja hänen ja Mikon ystävyys oli kiva pieni sivupolku tekstissä :) Juusosta ja Samulista samaistuin enemmän Samuliin, jonka ujous ja silti rohkeus olla oma itsensä uudessa porukassa ilahduttivat. Hän tuntuu muutenkin olevan tosi itsevarma ja oli hauskaa huomata tässä Juuson tuoma vastakohta. Koin ainakin itse, että Juuso ei ehkä olekaan niin itsevarma kuin alkuraapaleissa ajattelin!
Kuten jo aiemmin sanoin, jokainen raapale muodosti oman kokonaisuutensa ja tykkäsin vaihtuvista ympäristöistä hurjasti. Oli ihanaa, että tässä päästiin yliopistojuttujen lisäksi myös leffateatteriin ja luontoon ja pojat pääsivät tekemään ja lopulta pussaamaankin! Dipolimomentti-konsepti oli todella mielenkiintoinen, vaikka olinkin ihan ulalla kyseiseen raapaleeseen asti, mutta toimii loistavasti. Samulin ja Juuson hitaasti kehittyvä suhde on niin slow burnia, että loppuraapaleet tuli luettua vähän hölmösti virnuillen :D Ainoa, mitä jäin pohtimaan oli se, miksi Juuso vaikutti aluksi niin vastahakoiselta ystävystymään/ihastumaan Samuliin? Hän tuntui stressaavan sitä, mutta en oikein ymmärtänyt, mikä siinä olisi ollut outoa. Vai juurikin se, että Mikon lisäksi muut eivät tiedä Juuson olevan kiinnostunut miehistä?
Kaiken kaikkiaan tämä oli ihana ja söpö ja hymyilyttävä raapalesarja! Tykkäsin tästä aivan mielettömästi enkä tosiaan voinut lopettaa lukemista, kun sen kerran aloitin. Huippua nyt tietää, mistä Juusossa ja Samulissa on kysymys ;) Kiitos kovasti tästä hienosta tekstistä!
-
Seila, kyllä vain, tämä on juuri se teksti, josta on hyvä aloittaa, jos haluaa tutustua näihin miehiin ihan alusta asti! :) Tämä rapsusarja on tosiaan ensimmäinen tekstini Juusosta ja Samulista, ja tämä on monella tapaa minulle tärkeä ja erityinen, koska hyvin harvoin on itselleni käynyt niin, että hahmot olisivat vieneet minut mukanaan niin, että heistä on suorastaan pakottava tarve kirjoittaa lisää. Olen enemmän sellainen standalone-kirjoittaja. Ihanaa kun innostuit kurkistamaan Juuson ja Samulin alkumetreihin! ♥ Teit ja teet yhä minut hurjan iloiseksi kommentillasi!
Hienoa, jos syksyn ja opintojen aloittamisen mukanaan tuomat tunnelmat välittyivät lukukokemuksesta. Minustakin niihin molempiin kuuluu usein sellaista jännitystä, uusia asioita, uteliaisuutta ja uskallusta. Vaikken itse enää opiskelekaan, minuun iskee joka syksy sellainen jännä uuden aloittamisen fiilis. :D Kivaa, että tässä tapauksessa tutustumisleikkikin toimi eikä aiheuttanut negatiivisia fiiliksiä. Vedin itse aikoinaan tämän saman leikin omille fukseille, ja olisinkohan ollut siinä jakkihärkä tai jotain... Minullakin on vähän haasteellinen alkukirjain, haha.
Mukavaa, että pidit myös Juuson ja Samulin välisestä dynamiikasta ja ihastuneista tunnelmista! Tämä on tosiaankin tällaista kevyttä ihastumishömppää, ja muistan, miten kivaa tätä kirjoittaessa oli kääriytyä kutkuttaviin tunteisiin. Reaktioyhtälöissä on sitten lisää ihastumishömppää, mutta myös tummempia teemoja ja enemmän draamaa, joten jos sellainen sekoitus kiinnostaa, saattaa sieltäkin löytyä jotain mieluista! Lämpimät kiitokset sinulle ihanasta kommentista, jonka olen lukenut jo monen monta kertaa! :-*
hiddenben, oi, olipa kommenttisi iloinen yllätys! On aina hauskaa, kun joku päätyy lukemaan muutaman vuoden takaisen tekstin ja vieläpä kommentoimaan sitä. Luin tämän sarjan itsekin pitkästä aikaa, ja oli hauskaa elää uudestaan Juuson ja Samulin alkuvaiheita ja haparoivia ensiaskeleita. :D
Iloitsen siitä, että raapaleformaatti mielestäsi toimi! Pyrinkin siihen, että jokainen raapale on selvästi oma kohtauksensa, vaikka raapaleet yhdessä muodostavatkin (toivottavasti) järkeenkäyvän kokonaisuuden ja tarinan. Sama formaatti ja teema on kyllä esillä myös Reaktioyhtälöissä, mutta ei ihan niin selkeänä kuin tässä. Reaktioyhtälöissä osat ovat usein suorempaa jatkoa toisilleen, sillä olen saattanut siinä jakaa esimerkiksi saman päivän tai samojen bileiden tapahtumat useampaan raapaleeseen, mutta siinäkin pyrin kuitenkin joka tapauksessa aina siihen, että yksi raapale on yksi kohtaus, jossa on jonkinlainen kantava idea myös muista irrotettuna. Se ei ole ihan helppoa, kun on jatkis kyseessä, mutta toisaalta se on auttanut jäsentelemään tarinaa ja helpottanut kirjoittamisprosessia, kun on voinut rauhassa keskittyä kohtaukseen kerrallaan. :)
Ihana kuulla, että yliopistomiljöö välittyi ja tuntui tutulta. Kivaa, että rivien välistä tuli ilmi myös yhteishenkeä! Teekkarit tosiaan vaikuttavat usein vetävän yhtä köyttä ja puhaltavan yhteen hiileen, ja heillä on ihan omanlaisensa opiskelukulttuuri, jonka yhteiset ominaispiirteet varmasti yhdistävät porukkaa myös eri aloilta. Itse en ole koskaan ollut teekkari, mutta paremman puoliskoni kautta olen saanut monia maistiaisia teekkariudesta, ja näiden teekkaritarinoiden myötä on ollut hauskaa päästä ikään kuin elämään sitä elämää itsekin.
Slow burn on usein kyllä virnuiluttavaa luettavaa, kun kipinä on selvästi molemminpuolista, mutta silti hahmot etenevät kovin hitaasti! ;D En itse koe, että Juuso olisi tässä niinkään vastahakoinen tutustumaan ja ihastumaan Samuliin, vaan pikemminkin hän on minusta vähän epävarma ja hämillään, uuden asian edessä. Se johtuu varmaan osittain juuri tuosta, että vain Mikko tietää Juuson suuntautumisesta, ja osittain myös siitä, että tässä on tuutori/fuksi-asetelma, joka saa Juuson vähän varpailleen, sillä hän ei halua tuutorina ryhtyä heti alussa liian tuttavalliseksi tai tungettelevaksi uutta tulokasta kohtaan, vaan mieluummin odottaa selkeää aloitetta Samulilta. Lisäksi uskon Juuson suhtautumisen juontuvan siitä, ettei hänellä juuri ole kokemusta näin voimakkaasta ja kokonaisvaltaisesta ihastumisesta. Ainoa vastaavanlainen kokemus, joka Juusolla tähän mennessä on, ei ollut niin molemminpuolinen kuin Juuso toivoi, ja siksi siihen liittyy kipeitäkin muistoja (en halua spoilata liikaa, mutta jos se aika kiinnostaa, sitä käsitellään enemmän toissa jouluna kirjoittamassani Myötätuuleen ja vastavirtaan (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=48714.0) -joulukalenterissa, K-11 :) ). Lisäksi Juusolla on taustalla rankkaa koulukiusaamista, johon liittyi jatkuvaa homoksi haukkumista ja muuta ikävää ja itsetuntoa latistavaa, millä on vaikutusta häneen vielä aikuisiälläkin (niitä aikoja käsitellään puolestaan viimejouluisessa Älä jää lumeen makaamaan (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=50358.0) -joulukalenterissa, K-15). Kaikki vaikuttavat taustatekijät eivät varmasti ilmene tässä tarinassa niin hyvin kuin voisivat, mutta niin kuin toteatkin, Juuso ja Samuli ovat tosiaan kehittyneet ja jalostuneet hahmoina vielä tämän jälkeen ja moni seikka on sellainen, mikä tulee ilmi vasta Reaktioyhtälöissä. Esimerkiksi Samulin itsevarman kuoren alta paljastuu siinä paljon sellaista, minkä olemassaoloa en itsekään tiedostanut tätä ensimmäistä tarinaa kirjoittaessani. Yritän vain jotenkin saada palaset loksahtelemaan paikoilleen jälkikäteen, ja joskus se on yhtä räpiköintiä! :D
Suuret kiitokset aivan ihanasta kommentista, se on oikea aarre niin kuin kommenttisi aina! :-*
-
Mitään en voi väittää teekkarimaailmasta tietäväni, lukuunottamatta isän viljelemiä vitsejä majavista sun muista sekä muiston vapun monimuotoisista tempauksista omassa kotikapungissani, joten tähän oli kiva uppoutua. Tuntui kovin tutulta tuo esittelykierros ensimmäisessä raapaleessa, on tullut tutuksi ja miten kuumottavaa se on joutua loppupäähän. Hieman pelkäsin, meneekö koko tarina pelkäksi bilettämiseksi, mitä teekkarielämä välillä kuulostaa olevan, jopa inhottavalla amerikkalaisella örveltämistyylillä. Mutta hyvin oli tasapaino alun tutustumisessa ja miten sitten pitää laskeutua oikeaan elämään, sinne opiskeluun. Joko sinulla on läheistä tietämystä näistä piireistä tai olet todella hyvin tehnyt taustatutkimuksesi. Jokainen luku kertoi aina uuden puolen sekä nuorukaisista että heidän teekkarielämästään, josta janoan lukea lisää (jota oli tarjolla??). ^^
Teekkarifluffy on uusin lemppari genreni, koska siksi tätä osaan vain kuvailla. Oli tosi herttaista lukea Juusosta, jonka pitäisi olla se aikuinen ja johtajahahmo opastamassa fukseja uuteen elämään, mutta olikin itse niin häkeltynyt uudesta tuttavuudest ja tilanteesta. Samulikin tuntui tosi pitkälle oudon itsevarmalta, mutta lopuksi kuitenkin jännitti kauheasti ensimmäistä suudelmaa, aivan ihanaa. Ja miten luontevasti ensimmäisen suudelman olitkin kirjoittanut, Juuson heitto oli niin osuva ja sujuva silta kysymykseen. ^^ Rakastin ihan hirveästi Samulin lintuharrastusta ja miten anteeksipyytelemättömästi hän siitä tuntui pitävän. Voisi kuvitella, että kaksikymppisten joukossa ei hirveästi huvita huudella tuollaisesta vapaa-ajanviettotavasta, mutta ihailin Samulin intoa. Ahh, samaistuin Juuson ajatuksiin haalareista, en kehtaa sanoa suoraan, että vihasin käyttää niitä, mutta vihasin käyttää niitä. ;D Ei niin, että Juuso olisi suoraan vihannut tietty.
Kiitos kovasti tästä, oli miellyttävää näin syksyn tullen lukea uuden kouluajan alkamisesta ja jännittyneestä suhteen alusta, tuli sellainen pehmoinen syksy-fiilis, mitä en tunnu koskaan syksyä inhoavana ymmärtävän. Mutta tässä sitä oli mukana, kiitos siitä. ^^
-
Meldis, oi että, kommentit tähän sarjaan ovat aina iloisia ja ihania yllätyksiä! Olen otettu siitä, että teekkarifluffy on uusin lempigenresi. ;D Sitä tämä spurttisarja todella on pullollaan! On aina myös hienoa kuulla, että teekkarimaailma avautuu ja tempaisee mukaansa, vaikkei aiempaa teekkaritietämystä juuri olisikaan. Ei ollut minullakaan ennen kuin tapasin puolisoni, joka oli teekkari vielä silloin, kun tutustuttiin. Hänen myötään tutustuin ja tykästyin myös teekkarikulttuuriin, ja sille tielle jäin monissa kirjoituksissanikin. Minäkään en pidä holtittomasta bilettämisestä ja örveltämisestä, joten olen yrittänyt tässä tekstisarjassa tasapainottaa tuota vauhdikkaampaa puolta kohtuudella ja maanläheisillä hahmoilla. :)
Ihan mahtavaa, että tykästyit Juusoon ja Samuliin ja että heidän suhteensa syveneminen tuntui luontevalta. Pehmoinen syksyfiiliskin kuulostaa ihanalta, aww! Olen itse kiireestä kantapäähän syysihminen, mutta ymmärrän kyllä hyvin myös sen, ettei syksy ole kaikkien juttu. :D Tässä tapauksessa helpotusta tuo ehkä juuri tuo mainitsemasi fiilis uudesta alusta sekä opintoihin että ihmissuhteisiin liittyen, sillä se käy tosiaan aika luontevasti yksiin syksyn kanssa.
Lämpimät kiitokset sinulle aivan ihanasta kommentista! :-* Näistä hahmoista on tosiaan paljon lisääkin tekstejä tarjolla, jos innostut lukemaan. Suorana jatkona tälle spurttisarjalle toimii Reaktioyhtälöitä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46303.0) (K-11), ja kaikki sarjan tekstit (löyhässä aikajärjestyksessä) löytyvät täältä (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=49769.0#post_Varauksiajapurkauksia). :)
-
Terveisiä Kommenttiarpajaisista! :D Päädyin tähän tekstiisi, koska Juuson hahmo tuossa Nykyisyyden valo -ficissäsi alkoi kiehtoa kovasti, ja halusin lukea hänestä lisää, mielellään mukavissa merkeissä. Pidin tosi paljon tästä(kin) ficistäsi, ja tässä oli minusta mielenkiintoista ja vetoavaa se, miten arkiset opiskelijatouhut ja niiden yksityiskohdat yhdistyivät Juuson ajatuksiin ja tunteisiin.
Tämä raapalesarja vei aivan ihanasti opiskelijatunnelmiin. :) Minua nauratti tuo, että Juusolla oli vaikeuksia muistaa nimiä, ja kenellä ei olisi, kun yhtäkkiä tulee uusia opiskelijoita kymmeniä, joita pitäisi sitten opastaa. Ajattelin tätä lukiessa, että Juuso tuntui ihastuvan Samuliin ensisilmäyksellä, eikä tämän nimen muistaminen ollutkaan sitten enää kovin vaikeaa. ;D Oli hauska yksityiskohta, että haalarit hiostivat (sen ne todella tekevät!), mutta eivät niin pahasti, ettei Juuso olisi voinut ihailla Samulia samaan aikaan, niin kuin tässä tuli hienolla tavalla esiin:
Samulissa oli jotain samalla tavalla kiehtovaa, jotain mitä ei ehkä nähnyt mutta mikä kuitenkin oli läsnä. Vuorovesi saattoi laskiessaan paljastaa simpukoita ja muita meren aarteita – mitä Samulissa piili?
Mikko oli ihan mahtava kaveri Juusolle, ja jäin miettimään sitä, kuinka usein nuori heteromies (tai ainakin näin ymmärsin Mikon) voi olla noin suvaitsevainen, ettei häntä haittaa, että kaveri on kiinnostunut toisista miehistä. Mikko oli toisaalta niin suorasukainen, että se taisi olla melkein rasittavaakin Juusolle, mutta kyllähän tämä hänen asenteensa oli kaiken kaikkiaan riemukas. ;D Tuntui myös, että Juuso oli sen verran ujo, että tarvitsikin juuri suoraa puhetta ja tuollaista kannustusta:
”Mee juttelemaan sille”, Mikko karjaisi Juuson korvaan niin kovaa, että Juuso kavahti kauemmas.
”Häh? Kenelle?”
”No Samulille. Sä tuijotat sitä niin antaumuksella. Tuijotit koko viime viikon, herra paratkoon. Onhan mulla silmät päässä.”
Juuso huokaisi. Mikko oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät Juuson olevan miehiin päin. Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
Minua huvitti tuo Juuson keskustelunavaus, eikä ollenkaan siksi, että se olisi ollut huono, vaan lähinnä sen vuoksi, että sitä oli pidempäänkin harkittu, se oli jotain hyvin mieltä lämmittävää. :) Mutta sehän johtikin aika kivaan keskusteluun ja mikä vielä parempaa, yhteiselle linturetkelle. Molempien poikien ujous ja vaivaantuneisuus oli aivan ihanaa ja hyvin käsin kosketeltavaa, tykkäsin siitä tosi paljon. Tästä välittyi niin hyvin sellainen mukavalla tavalla kiusaantunut tunnelma, kun päällisin puolin puhuttiin linnuista, vaikka molemmat olisivat varmaan halunneet puhua jostain ihan muusta. ;D Mutta jostain on aina lähdettävä liikkeelle.
Kuten muutkin ovat jo kommentoineet, pidin kovasti siitä, että tässä asetelma on näin päin, että Juuso on se muutaman vuoden vanhempi, koska tämä tuntuu olevan niin ujo, että ikäero jollain lailla tasoittaa sopivasti tätä paria, kun Samuli on ehkä kuitenkin se itsevarmempi näistä kahdesta. Huvitti tuo, mitä tässä tuotiin esiin molempien pukeutumisesta, ehkä eniten sen takia, että enää Juuso ei hävennyt vaatteitaan tai ylipäätään mitään, vaikka Samuli olikin niin tyylikäs. Juuso on selvästi edennyt jo pitkän matkan niistä yläasteajoista ja Nykyisyyden valon kuvaamista ajatuksista. :) Samuli oli ihailtavan perehtynyt lintuihin, ja mietin, että kun Juusolla taas ei ollut juurikaan tietoa aiheesta, hän tunsi itsensä varmaan vähän ulkopuoliseksi jopa tällaisella kahdenkeskisellä linturetkellä. Tai olisi voinut tuntea, ellei olisi ollut näin viihdyttävää katseltavaa:
Samuli oli yhtäkkiä osoittautunut niin paljon muuksi kuin arvoitukselliseksi komistukseksi, joka seisoi kampuksen pihalla kädet puuskassa muiden juttuja kuunnellen, eikä Juuso silti saanut hänestä silmiään saati ajatuksiaan irti. Vaikka ulkoilma oli raikasta ja vivahteikasta, Samulin läsnäolo ympäröi Juuson aistit kuin rätisevä sähkökenttä.
Voi, miten Juuson kaipaus ja ikävä Samulia kohtaan oli ihan käsinkosketeltavaa! :) Aivan mahtavaa, että Samuli lähestyi Juusoa ja pyysi elokuviin. Nauratti kylläkin tuo, miten Mikko tuntui taas ilmestyvän kuin vieteriukko laatikosta ja oli tietysti vielä kuullut kaiken. Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että treffithän nämä olivat ihan selvästi. :D
Aluksi, kun leffateatteria kuvailtiin pieneksi ja intiimiksi, minun mielikuvitukseni alkoi jotenkin laukata, että minkähänlaisia elokuvia siellä esitetään? No ilmeisesti ei ainakaan sellaisia, joita hetken ajattelin. ;D Ilahduin siitä, että molemmilla tuntui olevan samanlainen elokuvamaku, kun Juuso viihtyikin yllättävän hyvin, ja leffasta riitti juttua jälkikäteenkin. Tuo loppu olikin sitten kaikkein paras, ja tykkäsin siitä niin paljon! Ihanaa, että se oli juuri Juuso, joka uskalsi nostaa kissan pöydälle, ja sitten Samulikin rohkaistui. Suudelma oli aivan ihana ja kaunis, ja sitä ja sen jälkeistä tilannetta olisi lukenut pidempäänkin. :)
Kiitos paljon tästä raapalesarjasta, jonka nimi yhdisti ihan loistavasti sekä kahden ihmisen välisen vetovoiman että tekniikan opiskelut. Tässä oli elämän makua, tunteita ja romantiikkaa hyvin onnistuneena yhdistelmänä. Ihailen aina sitä, kun joku osaa kirjoittaa originaalia ja vielä näin hyvin ja sujuvasti, kun minulta se ei luonnistu ollenkaan. Tämä oli tosi kiva lukuelämys. :)
-
Kommenttiarpajaisten vuoksi minäkin täällä (joskin tää teksti on mulle pariinkin otteeseen linkattu luettavaksi sillä saatteella, että se on hyväntuulista ja lempeää luettavaa, ja olen sen joka kerta lukenut ja fiilistellyt, joten ehkä aikakin tulla sanomaankin jotain :D ), hei vaan!
Pidän tän tekstin nimestä tosi paljon, ja teekkarimeininki tuntuu aidolta koko tekstin läpi. Samoin pidän hurjasti siitä, että tuo Samulin alun esittäytyminen linkittyy myös siihen, että hän oikeasti bongailee lintuja, eikä jää vain yksittäiseksi heitoksi. Sydäntä lämmittää myös ajatus siitä, että joku uskaltaa bileissä kysyä toista tyyppiä nimenomaan bongailemaan lintuja, koska onhan se aivan erilainen lähtökohta kuin vaikkapa käyminen kahvilla tai opiskelijalounaalla.
Juuso on tässä sympaattinen tietynlaisessa hermostuneisuudessaan ja sellaisessa päämäärättömässä ihastumisessaan, jossa ei oikein osaa tehdä aloitetta, ja Samuli on tosi hyvää vastapainoa sille myös. Kiva yksityiskohta kuitenkin sekin, että Samuliakin kuitenkin lopussa hermostuttaa tuossa hetki ennen suudelmaa. Tulee esille, että se on hänellekin merkityksellinen hetki, eikä jotain, mitä voi tehdä tuosta vaan!
Lyhytelokuvat toivat tähän kivaa persoonallista särmää myös, ja tykkäsin tuosta Juuson tekemästä huomiosta, että Samulikaan ei ilmeisesti tupakoi - tuntuu just sellaiselta yksityiskohdalta, jonka ihastuneena panisi merkille ja kirjaisi ylös johonkin henkiseen "katalogiin". :D
Ylipäätään ihana teksti, kiitos tästä! ❤️
-
No niin, uusi yritys:
Terveisiä Kommenttiarpajaisista! :D Päädyin tähän tekstiisi, koska Juuson hahmo tuossa Nykyisyyden valo -ficissäsi alkoi kiehtoa kovasti, ja halusin lukea hänestä lisää, mielellään mukavissa merkeissä. Pidin tosi paljon tästä(kin) ficistäsi, ja tässä oli minusta mielenkiintoista ja vetoavaa se, miten arkiset opiskelijatouhut ja niiden yksityiskohdat yhdistyivät Juuson ajatuksiin ja tunteisiin.
Tämä raapalesarja vei aivan ihanasti opiskelijatunnelmiin. :) Minua nauratti tuo, että Juusolla oli vaikeuksia muistaa nimiä, ja kenellä ei olisi, kun yhtäkkiä tulee uusia opiskelijoita kymmeniä, joita pitäisi sitten opastaa. Ajattelin tätä lukiessa, että Juuso tuntui ihastuvan Samuliin ensisilmäyksellä, eikä tämän nimen muistaminen ollutkaan sitten enää kovin vaikeaa. ;D Oli hauska yksityiskohta, että haalarit hiostivat (sen ne todella tekevät!), mutta eivät niin pahasti, ettei Juuso olisi voinut ihailla Samulia samaan aikaan, niin kuin tässä tuli hienolla tavalla esiin:
Samulissa oli jotain samalla tavalla kiehtovaa, jotain mitä ei ehkä nähnyt mutta mikä kuitenkin oli läsnä. Vuorovesi saattoi laskiessaan paljastaa simpukoita ja muita meren aarteita – mitä Samulissa piili?
Mikko oli ihan mahtava kaveri Juusolle, ja jäin miettimään sitä, kuinka usein nuori heteromies (tai ainakin näin ymmärsin Mikon) voi olla noin suvaitsevainen, ettei häntä haittaa, että kaveri on kiinnostunut toisista miehistä. Mikko oli toisaalta niin suorasukainen, että se taisi olla melkein rasittavaakin Juusolle, mutta kyllähän tämä hänen asenteensa oli kaiken kaikkiaan riemukas. ;D Tuntui myös, että Juuso oli sen verran ujo, että tarvitsikin juuri suoraa puhetta ja tuollaista kannustusta:
”Mee juttelemaan sille”, Mikko karjaisi Juuson korvaan niin kovaa, että Juuso kavahti kauemmas.
”Häh? Kenelle?”
”No Samulille. Sä tuijotat sitä niin antaumuksella. Tuijotit koko viime viikon, herra paratkoon. Onhan mulla silmät päässä.”
Juuso huokaisi. Mikko oli niitä harvoja ihmisiä, jotka tiesivät Juuson olevan miehiin päin. Joskus Juuso toivoi, ettei Mikko tietäisi, mutta toisinaan hän oli siitä kiitollinen – olihan Mikko yleensä oikeassa, vaikka ilmaisikin asiansa kiusallisen suoraan.
Minua huvitti tuo Juuson keskustelunavaus, eikä ollenkaan siksi, että se olisi ollut huono, vaan lähinnä sen vuoksi, että sitä oli pidempäänkin harkittu, se oli jotain hyvin mieltä lämmittävää. :) Mutta sehän johtikin aika kivaan keskusteluun ja mikä vielä parempaa, yhteiselle linturetkelle. Molempien poikien ujous ja vaivaantuneisuus oli aivan ihanaa ja hyvin käsin kosketeltavaa, tykkäsin siitä tosi paljon. Tästä välittyi niin hyvin sellainen mukavalla tavalla kiusaantunut tunnelma, kun päällisin puolin puhuttiin linnuista, vaikka molemmat olisivat varmaan halunneet puhua jostain ihan muusta. ;D Mutta jostain on aina lähdettävä liikkeelle.
Kuten muutkin ovat jo kommentoineet, pidin kovasti siitä, että tässä asetelma on näin päin, että Juuso on se muutaman vuoden vanhempi, koska tämä tuntuu olevan niin ujo, että ikäero jollain lailla tasoittaa sopivasti tätä paria, kun Samuli on ehkä kuitenkin se itsevarmempi näistä kahdesta. Huvitti tuo, mitä tässä tuotiin esiin molempien pukeutumisesta, ehkä eniten sen takia, että enää Juuso ei hävennyt vaatteitaan tai ylipäätään mitään, vaikka Samuli olikin niin tyylikäs. Juuso on selvästi edennyt jo pitkän matkan niistä yläasteajoista ja Nykyisyyden valon kuvaamista ajatuksista. :) Samuli oli ihailtavan perehtynyt lintuihin, ja mietin, että kun Juusolla taas ei ollut juurikaan tietoa aiheesta, hän tunsi itsensä varmaan vähän ulkopuoliseksi jopa tällaisella kahdenkeskisellä linturetkellä. Tai olisi voinut tuntea, ellei olisi ollut näin viihdyttävää katseltavaa:
Samuli oli yhtäkkiä osoittautunut niin paljon muuksi kuin arvoitukselliseksi komistukseksi, joka seisoi kampuksen pihalla kädet puuskassa muiden juttuja kuunnellen, eikä Juuso silti saanut hänestä silmiään saati ajatuksiaan irti. Vaikka ulkoilma oli raikasta ja vivahteikasta, Samulin läsnäolo ympäröi Juuson aistit kuin rätisevä sähkökenttä.
Voi, miten Juuson kaipaus ja ikävä Samulia kohtaan oli ihan käsinkosketeltavaa! :) Aivan mahtavaa, että Samuli lähestyi Juusoa ja pyysi elokuviin. Nauratti kylläkin tuo, miten Mikko tuntui taas ilmestyvän kuin vieteriukko laatikosta ja oli tietysti vielä kuullut kaiken. Mutta olen kyllä samaa mieltä siitä, että treffithän nämä olivat ihan selvästi. :D
Aluksi, kun leffateatteria kuvailtiin pieneksi ja intiimiksi, minun mielikuvitukseni alkoi jotenkin laukata, että minkähänlaisia elokuvia siellä esitetään? No ilmeisesti ei ainakaan sellaisia, joita hetken ajattelin. ;D Ilahduin siitä, että molemmilla tuntui olevan samanlainen elokuvamaku, kun Juuso viihtyikin yllättävän hyvin, ja leffasta riitti juttua jälkikäteenkin. Tuo loppu olikin sitten kaikkein paras, ja tykkäsin siitä niin paljon! Ihanaa, että se oli juuri Juuso, joka uskalsi nostaa kissan pöydälle, ja sitten Samulikin rohkaistui. Suudelma oli aivan ihana ja kaunis, ja sitä ja sen jälkeistä tilannetta olisi lukenut pidempäänkin. :)
Kiitos paljon tästä raapalesarjasta, jonka nimi yhdisti ihan loistavasti sekä kahden ihmisen välisen vetovoiman että tekniikan opiskelut. Tässä oli elämän makua, tunteita ja romantiikkaa hyvin onnistuneena yhdistelmänä. Ihailen aina sitä, kun joku osaa kirjoittaa originaalia ja vielä näin hyvin ja sujuvasti, kun minulta se ei luonnistu ollenkaan. Tämä oli tosi kiva lukuelämys. :)
-
Valitsin tämän luettavakseni osittain sen takia, että huomasin sun julkaisevan tästä parista joulukalenteria ja haluaisin hypätä sitä seuraamaan (enkä ihan näin kylmiltään ole vielä uskaltanut) ja toisaalta siksi, että teekkariromantiikka kiehtoi. Teekkarimaailma on itselleni melko vieras, mutta kavereiden kautta sinnekin on saanut vähän kosketuspintaa, ja olikin hauska, kuinka ainakin itselleni tunnistettavia teekkaerielementtejä tästä tarinasta oli löydettävissä, ja kuten Kaarnekin tuossa aikaisemmin sanoi, tuntui teekkarimeininki tässä hyvin aidolta alusta loppuun.
”Tietysti tiedät! Sua pyydettiin treffeille. Ilmiselvä juttu. Selvä kuin teekkari kaksi viikkoa ennen vappua.”
Juuso pyöritteli silmiään. Teekkarithan tunnetusti kävivät vapunviettoon jo viikkoa ennen aattoa.
Tähän sutkautukseen kiteytyi kyllä niin hyvin iso osa siitä, millaiseksi teekkarikulttuurin näin ulkopuolisena mieltää. Tietenkin on sitsejä, kiltoja (?) ja muutakin toimintaa, mutta vappu vaikutti olevan teekkareille kyllä ehdoton pääjuhla, jonka juhlintaa näki hyvin jopa kuukautta ennen. Saatika sitten itse vappuviikolla, jolloin huhun mukaan kaikenlaisia bileitä oli joka päivälle...
Vaikka juhliminen vaikuttaakin olevan hyvin merkittävässä osassa teekkarielämää, pidin tässä kovasti siitä, ettei se ollut ainoa asia. En yhtään osannut odottaa tuota lintubongausta, ja se olikin todella kiva yllätys ja hauska yksityiskohta. Mielestäni oli myös mahtavaa, miten ylpeä Samuli oli tästä harrastuksestaan ja oli heti pyytämässä toista treffeille juuri oman, ehkä vähän teekkariporukoissa erikoisemman (?) harrastuksen pariin. Samulista huokui muutenkin kauttaaltaan se, kuinka hän tuntui olevan hyvin sinut itsensä kanssa ja toi esille avoimesti sitä, millainen hän on.
Juuso heilautti puhelintaan. ”Mikko kuvittelee, että me ollaan treffeillä.”
Samulin kävelyvauhti hidastui. Katse suuntautui maahan, käsi sipaisi hiuksia, huulilla vilahti melkein hermostunut hymy.
Mutta toisaalta oli kuitenkin kiva, että jokin asia sai rikottua myös Samulin kuoren ja sai hänet hermostumaan. ;D
Juuso taas vaikutti hahmona jännittyneemmällä, mikä toisaalta saattoi johtua ihan siitäkin, että tarina oli kerrottu hänen näkökulmastaan, jolloin hänen päänsä sisälle pääsi ihan eri tavalla. Tätä lukiessa oikein kihisi, kun pääsi lukemaan Juuson heräävistä ihastuksentunteista ja hänen luomistaan havainnoista Samulista. Ja vaikka Juusoa jännittikin, uskalsi hän silti tehdä rohkeasti aloitteen Samulin suhteen (ja eihän tässä todellisuudessa tiedä, kuinka paljon Samulillakin oikein kuohui pinnan alla).
Kiitos, tämä oli todella suloinen ja hyvälle mielelle pistävä tarina. ♥