Nimi: Ikävä
Fandom: Muumilaakson Tarinoita
Ikäraja: S
Paritus: Muumipeikko/Nuuskamuikkunen
Summary: Minä en halua, että lähdet
Disclaimer: En omista ihania hahmoja, ovat Tove Janssonin omaisuutta. (Kiitos, Tove♥)
A/N: Kaksi ensimmäistä raapaletta ehtivät olla valmiina jo vaikka kuinka kauan, ennen kuin sain viimeisestä mieleiseni. Että viimeinkin pääsin täälläkin valloittamaan uuden fandomin!
1.
Lähden vain tullakseni joskus takaisin
“Minä en halua, että lähdet”, Muumipeikko katseli Nuuskamuikkusta turvallisen välimatkan päästä. Nuuskamuikkunen katseli tummuvaa taivasta, pian sataisi. Hän piti sateessa kävelystä, koska silloin erityisesti sai olla rauhassa. Kulkurit pitävät rauhasta.
“En minäkään lähtisi ellen pitäisi matkustelusta niin paljon. Se kuuluu luontooni. Ja ellen lähde, en voi koskaan tulla takaisin. Emme kokisi jälleennäkemisen riemua”, Muikkunen yritti lohduttaa edessään seisovaa Muumia, joka yritti keksiä syyn, miksi hänen olisi pitänyt jäädä.
“Jättäisin sen mieluusti kokematta, jos vain saisin olla kanssasi”, syksy kasvoi aina vain tummemmaksi heidän yrittäessään hyvästellä. Pian olisi aika muumiperheen käydä nukkumaan, talviunilleen, kun taas Nuuskamuikkunen ei siitä pahemmin välittänyt. Muumipeikko ei uskaltanut uudestaan yrittää samaa, mitä joskus aiemmin. Aikaisemmin hän oli pyytänyt päästä mukaan, mutta nyt hän tiesi, ettei hänestä ollut siihen. Hän ei ollut kulkuri Muikkusen lailla, vaan kotiseuturakas muumi.
“Älä huolehdi, Muumipeikko. Me näemme vielä, ei tämä ole maailmanloppu, olenhan minä lähtenyt ennenkin”, Nuuskamuikkunen heilautti kättään, kääntyi ja lähti. Joka vuosi oli aina vain vaikeampaa lähteä, mutta talven jälkeen koittaa aina kevät. Hänen ei tarvitsisi palata, hän oli sen Titiuullekin kertonut, mutta muuta hän ei enää voinut. Oli helpointa vain tulla takaisin, samaan paikkaan joka vuosi, sillä hän ei enää tiennyt miten muuten olisi viettänyt kesänsä.
Ilman Muumipeikkoa hänellä ei ollut kesää.
Oli vain pitkä talvi.
Pimeä.
Crysted, viittaa! Musta siinä jaksossa Nuuskamuikkunen on rivien välissä loukkaantunut Muumipeikolle siitä ja käyttäytyy sen takia nihkeästi. :D Oon aina shipannut näitä kahta.
Grazioso, kiva kuulla että tykkäsit kirjoitustavasta! Kokeilin sitä ensimmäistä kertaa julkaistavaan fanfictioniin ja kiva että se toimi. :) Ihana kuulla että tykkäsit!
Kiitoksia kaikille kommentoineille ja kaikille lukeneille, tässä viimeinen osa tätä sarjaa. ♥
3.
Kevään tullen tulen kotiin
Nuuskamuikkunen haistoi tuulta ja hymyili itsekseen. Hän oli kääntänyt selkänsä talvelle, mutta hän ei koskaan pystynyt kääntämään selkäänsä sille, joka siinä talvessa nukkui. Aina hänen mieltään kaihersivat ne pienet havunneulaset, jotka lämmittivät Muumipeikkoa tämän nukkuessa.
Miehet eivät ikävöi ystäviään!
Kesän muistot olivat aina yhtä vahvoina hänen mielessään, eikä hän voinut sille mitään, että joskus hänen mieltään pisteli ikävä. Teltassa vietetyt yöt soittivat yksinäistä laulua niin kauan, kunnes tuli aika lähteä kohti Muumilaaksoa toivoen, että siellä silmut peittäisivät puita. Olisi kevät.
Kevät alkoi vasta, kun hän näki lyhyiden jalkojen tuovan hymyilevää Muumipeikkoa kohti siltaa jolta raikui huuliharpulla soitettu kevätlaulu. Kevätlaulu, joka sai soittajansa silmät kimmeltämään jälleennäkemisen onnesta.
Talvi oli taas ollut liian pitkä.