Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Fairy tale - 05.06.2017 20:54:23

Otsikko: Sateinen syntymäpäivä H/D S
Kirjoitti: Fairy tale - 05.06.2017 20:54:23
Nimi: Sateinen syntymäpäivä
Hahmot: Harry ja Draco
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Fairy tale
Tyylijaji: arkifluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille. Minä en tee rahaa leikitellessäsi hänen keksimiensä iki-ihanien hahmojen kustannuksella.

Yhteenveto:  Harry tekee parhaansa, että sateinen ja arkinen maanantai olisi muuta kuin tavallinen päivä muiden joukossa. Dracon 20-vuotissyntymäpäivä.

A/N: Tajusin töissä että tänään on kultapoju-Raksuliinin synttärit ja olisi kiva kirjoittaa jotain siihen liittyvää pikkuhassua. Päätin, että myös 5.6.2000 on ollut sateista, kuten nytkin ja myös silloin elettiin maantantaita.


Sateinen syntymäpäivä
 
Draco heräsi maantaiaamuun herätyskellon vaativaan soittoon. Sen soitto tuntui kuin ilkkuvan sitä, että koko työviikko oli edessä, mikä tarkoitti aikaisia herätyksiä ja kiireisiä aamuja. Draco sammutti herätyskellon ja hautautui syvemmälle peiton sisään. Hänen vieressään nukkuva Harry vain käänsi unissaan kylkeään ja jatkoi nukkumistaan. Draco olisi niin mielellään jäänyt pehmeään ja lämpimään sänkyyn Harryn viereen, mutta se ei käynyt päinsä. Hänellä alkaisi tänään opintoihin liittyvä kesäharjoittelujakso ministeriössä ja hän halusi antaa hyvän ensivaikutelman. Sitä varten pitäisi nähdä vähän enemmän vaivaa peilin edessä. Vaatteet hän oli valinnut jo hyvissä ajoin viime viikolla ja ne olivat valmiina ja sileinä riippumassa vaatetangolla. Hän suukotti Harryn otsaa salama-arven kohdalta, niinkuin hän aina aamuisin teki ja nousi sitten ylös. Ikkunasta näki, että ulkona satoi kaatamalla.

Sade rummutti tasaisella rytmillä keittiön ikkunaa ja koko taivas oli tasaisen harmaa, mikä enteili sateen jatkumista vielä monen tunnin ajan. Draco selasi Päivän Profeettaa aamuteetään juoden ja yritti syödäkin vähän, mutta jännitys uuteen paikkaan menemisestä ja aikainen aamu eivät edesauttaneet ruokahalua. Draco otti sateenvarjonsa ja salkkunsa, mumisi pari sopivaa loitsua kastumisen estämiseksi ja kaikkoontui puutarhavajan takaa ministeriölle.

***

Harry heräsi ja muisti että edessä olisi työntäyteiset tunnit ennen Dracon kotiinpaluuta. Hänen ei tarvinnut Dracon tapaan lähteä työharjoitteluun, sillä hänen oma jaksonsa oli jo päättynyt, mutta muuten tänään riittäisi yhtä ja toista puuhaa. Hän oli nimittäin keksinyt miten voisi muistaa Dracoa tämän 20-vuotis syntymäpäivänään. Draco ei halunnut vieraita, eikä mitään ylimääräistä hössöttämistä varsinkaan nyt, kun hän oli työharjoittelussa ja halusi olla rauhassa kotona työpäivän jälkeen. Hän oli tehnyt sen selväksi, vaikka Harry yrittikin selittää jotain täysistä kymmenistä ja muuta sellaista.  Uloskaan ei voinut mennä. Vettä satoi kaatamalla ja sade oli kastellut kaiken. Heidän pihallaankin oli monta vesilammikkoa, jotka koko ajan vain suurenivat. Maa ei ehtinyt imeä kaikkea vettä sisuksiinsa sitä tahtia, mitä uutta satoi.

Aamupalaa syötyään Harry kääri hihansa ja aloitti työstämään päässään muhinutta ideaa. Hän oli jo viime viikolla piilottanut Dracolta erinäisiä pikkutavaroita, joille tulisi nyt käyttöä. Komeron perältä hän haki suuren jätesäkin ja meni säkki olallaan heidän asuntonsa perimmäiseen huoneeseen, joka oli edelleen tyhjillään. Huoneessa oli suuri ikkuna, josta näkyi puutarhaan ja lattia oli tammiparkettia. Huoneessa kaikui Harryn astellessa sinne kumipohjaisilla tossuillaan. Hän muisti vielä Dracon säikähtäneen ilmeen, kun Harry oli tokaissut, että huoneen sisustamisella ei olisi mikään kiire, mutta lastenhuoneeksi se kyllä sopisi oikein hyvin.

Harry istui keskelle huonetta ja mietti hetken mistä aloittaisi. Hän heilautti kerran taikasauvaansa häivyttäen sieltä pölyt. Siivoamista seurasi tavaroiden siirtelyä huoneista toiseen ja monen monta taikasauvan heilautusta, jotta Harry pääsisi edes vähän siihen lopputulokseen, jota hän oli ajatellut saadessaan idean päähänsä. Lopulta oli aika tyhjentää jätesäkin sisältö ja asetella tarvittavat ”koristeet” paikoilleen. Kun huone oli Harryn mielestä täysin valmis, hän sulki sen oven ja meni keittiölle valmistamaan ruokaa ja pientä purtavaa syntymäpäivähuoneeseen.

***

Etuovi kolahti Dracon palatessa kotiin.
”Minulla on kova nälkä”, Draco sanoi jättäessään ulkovaatteensa ja märän sateenvarjonsa eteiseen.
”Arvasin sen ja siksi saatkin maistaa Mollyn reseptillä valmistettua riisibroilervuokaa”, Harry sanoi ja nosti vuoan uunista ruokapöydällä odottavan salaattikulhon viereen.
”Mollyn reseptit ovat ihan parhaita”, Draco sanoi ja istuutui syömään.
”Hyvää syntymäpäivää, toivottavasti se on hyvää”, Harry sanoi rutistaessaan Dracoa takaapäin ja antaessaan samalla suukon päivänsankarin poskelle.
”Mmmm, on tämä."
”Täytyy myöntää että onnistuin aika hyvin, vaikka siinä onkin varovaisemmin sipulia kuin Mollyn versiossa”, Harry totesi haarukoidessaan lisää ruokaa suuhunsa. ”Mitenkä harjoittelupaikassa meni?"
”Se vaikuttaa ihan mukiinmenevältä paikalta. Siellä saa tehdäkin jotain, eikä vain seurata vierestä ja silloin päivä kuluu huomattavasti nopeammin."

Heidän syötyään Harry otti taskustaan mustan liinan.
”Haluan näyttää sinulle jotain”, Harry sanoi. ”Mutta silmäsi täytyy ensin sitoa, ettet heti kurkistele."
”Minä kielsin sinua hössöttämästä”, Draco sanoi ja läpsäisi Harrya leikkimielisesti takamukselle. Harry tarttui nopeasti Dracon ranteeseen ottaen käden omaansa.
”Voin vakuuttaa etten ole hössöttänyt”, Harry sanoi ja katsoi syvälle Dracon hymyileviin silmiin. Hän sitoi liinan kevyesti mutta varmasti Dracon silmille ja ohjasi tämän sitten varoen pitkin alakertaa sen perimmäiseen huoneeseen ja istutti Dracon lattialle patjojen ja tyynyjen sekaan. Hän istahti hajareisin Dracon syliin ja irrotti liinan tämän silmiltä. Draco katseli huonetta ja hänen kasvoilleen levisi hymy.
”Harryyy, sinä hassu."

Huone oli aivan täynnä viherkasveja. Ainoastaan ikkunan kohdalla oli pienen pieni aukko, josta näkyi ulos. Suuri osa kasveista oli eksoottisia sademetsän lajeja. Ne kasvoivat jättimäisistä ruukuista ja kasvoivat villinä sikin sokin pitkin huonetta ja lisäksi huoneessa oli pieni tuulenviren tuntu kasvien huojuessa hiljalleen. Kasvillisuuden sekaan oli aseteltu koristeeksi koko joukko viidakkoaiheisia pehmoleluja. Yhdessä nurkassa oli kirahvi, toisessa elefantti. Ylhäällä kasvillisuuden oksien joukossa oli joitakin papukaijoja. Draco osoitteli sinne tänne löytäessään aina jonkin uuden pehmoeläimen. Lähioksalla lepäili käärme ja tiheän puskan takana piileskeli leijona. Huoneen keskellä oli muutama patja ja kasa tyynyjä, joiden keskellä he nyt istuivat.
”Harry, sinä olet niin kertakaikkisen lapsenomainen ja syötävän ihana. Vain sinä voit keksiä jotain näin pölvästiä”, Draco tuuppasi Harryn selälleen tyynykasan päälle ja suuteli kuin viimeistä päivää.
”On mmmmf, minulla sinulle, oh, lahjamfkin”, Harry yritti sanoa suudelman lomassa ja osoitti tyynykasan vierellä olevaa marsupilamipehmolelua, jonka sylissä oli pieni kääreissä oleva paketti. Kun Draco viimein malttoi irrottautua suudelmasta, hän avasi paketin.

”Se on tarkoitettu otettavaksi heti käyttöön”, Harry sanoi nyökätessään CD-levyä kohti. Levy oli täynnä rentoutusmusiikkia höystettynä viidakon äänillä, linnunlaululla ja sademetsän sateen ropinalla. Yhdellä taikasauvan heilautuksella levy saatiin soimaan taustalla kun kaksikko asettautui tyynyille mukavampaan asentoon. Draco köllötteli silmät kiinni ja kädet niskan takana Harryn maatessa hänen vieressä vatsallaan ja näperrellessä samalla Dracon hiuksilla. Ulkoa kuuluva tasainen sateenropina sekoittui levyllä solisevaan veden ääneen ja eksoottisten lintujen kujerrukseen. Levy soi edelleen taustalla Harryn havahduttua horroksenoloisesta tilasta nykyhetkeen.
”Sinä muistit”, Draco sanoi unisella äänellä hänen viereltään.
”Mitä minä muistin?”
”Sen että kerroin lapsena pitäneeni viidakkosaduista."
”En olisi sitä kyllä ikinä arvannut, kun koulussa et pitänyt lainkaan taikaeläintenhoidosta."
”Mutta se onkin ihan eri asia."
Harry heilautti taikasauvaansa lähioksan tuntumaan ja sai yhden pehmopapukaijoista putoamaan Dracon vatsalle.
”Mokoma linnunkuvatus”, Draco älähti vähän säikähtäneenä, mutta tajusi samantien Harryn olleen asialla tämän nauraessa vieressä makeasti.
”Odota hetki”, Harry sanoi ja livahti huoneesta. Nyt olisi oikea hetki hakea jääkaapista valmiiksi tehdyt smoothiet ja muu pikkunaposteltava. Näin Harry vältti myös mahdollisen kinastelun, jonka papukaijahyökkäys saattaisi poikia. Onneksi hän ei ollut piilottanut kasvien sekaan kumista karvatarantellaa ja pudottanut sitä. Siitä olisi tullut takuuvarmasti jonkinlaista kinaa.

Ilta jatkui kaksikon syödessä, juodessa ja nauraessa Harryn kuunnellessa Dracon muistelmia aikaisemmista syntymäpäivistään ja viidakkosaduista, joista tämä oli lapsena erityisesti pitänyt.
”Yksi pieni häiritsevä asia”, Draco sanoi yhtäkkiä ja osoitti sormellaan marsupilamipehmolelua.
”Mikä tuo on? Se ei ole minulle ennestään tuttu. Se muistuttaa pilkullista apinaa, mutta sitä se ei taida olla kun sillä noin monta metriä pitkä häntäkin."
”Se on marsupilami”, Harry sanoi ja ojensi kättänsä tarttuakseen pehmoleluun. ”Se on yhden jästisarjakuvan hahmo, mutta viidakossa se asuu."
”Taidan pitää tästä”, Draco sanoi pyörittäessään marsupilamia kädessään ja rullatessa sen häntää jonkinlaiseen solmuun. ”Olisi kiva lukea sitä sarjakuvaa."
”Minulla taitaa olla kaapissa muutama”, Harry totesi ja katosi taas jonnekin.
 
Kylki kyljessä he lukivat sarjakuva-albumin Marsupilamin perhe.
”Tämä oli yliveto. Nyt saat vapautuksen iltasadun lukemisesta, sillä et voi pistää enää paremmaksi”, Draco sanoi heidän saatuaan lukemisen loppuun.
”Kiitos siitä. Mielikuvitukseni ei olisi tältä päivältä enää riittänytkään sadun kertomiseen."
”Haluan nukkua ensiyön täällä”, Draco sanoi ja haukotteli samalla. ”Kunhan lupaat, ettei yksikään pehmoeläin hyökkää päälleni yön aikana."
”Minä lupaan vahtia untasi”, Harry sanoi hymyillen ja huomasi haukotuksen tarttuvan myös itseensä. Viidakon armoille he myöhemmin nukahtivat, patjoille tyynykasan sekaan saman viltin alle kymmenien nappisilmäparien vartioidessa heidän untaan.

Otsikko: Vs: Sateinen syntymäpäivä H/D S
Kirjoitti: Odo - 06.06.2017 07:07:09
Tämäpä oli kiva! Dracon syntymäpäivästä on miljoonia ficcejä, mutta viidakkoteemaiseen en ole vielä törmännyt! Hauska lisä oli ehdottomasti marsupilami. Sen tullessa ensimmäistä kertaa esille kurtistelin vähän kulmiani, mutta sen mukana oloon olikin järkeenkäypä selitys, eikä se jäänyt vain maininnaksi. Itse olen tv-sarjaa katsonut muksuna, mutta sarjakuvat jäi vähemmälle. Mukava, että Dracokin kiinnostui jästisarjakuvasta ja oli muutenkin avoimemman tuntuinen jästejä kohtaan.

Pidin siitä, että tässä viitattiin Dracon lapsuuteen ja otettiin esille myös se, että Draco ei erityisemmin välittänyt taikaeläinten hoidosta. Mietin kyllä, että se liittyi paljon Hagridiin ja Dracon asenteisiin eikä niinkään taikaolentoihin. "Se on eri asia", viittaisi sitten siihen, että Draco ei halua muistella vanhoja tai sanoa pahaa Harrylle niin tärkeästä Hagridista. Muutenkin kouluaikojen maininta oli hyvä, vaikkakin aika yleinen H/D-ficeissä. Mutta eipä sitä kai voi vältttää tällä parituksella.

Pidemmittä puheitta minäpä kiitän tästä. Virheitä en tainnut pongata, mutta yksi juttu toistui useampaan kertaan. Kun joku puhuu niin piste (myös huuto- ja kysymysmerkki) tulee ennen heittomerkkijä, vaikka pilkku tuleekin jälkeen, esim. "Moi." ja "Moi", Harry sanoi.
Otsikko: Vs: Sateinen syntymäpäivä H/D S
Kirjoitti: Elfmaiden - 28.12.2018 01:45:44
Apua miten ihana tarina! Aivan mahtava synttärilahja, ja voi vitsi,  haluaisin itsekin tuollaiseen huoneeseen! 
Otsikko: Vs: Sateinen syntymäpäivä H/D S
Kirjoitti: liljankukka - 30.12.2018 11:46:36
Heippahei! Sain tonttuiluhaasteesta tehtäväkseni ilahduttaa sinua kommentilla! Pahoittelut, että olen vähän myöhässä tämän kanssa.

Olen muistaakseni lukenut tämän tekstin ennenkin, koska muistin tuon viidakkoteeman hyvin. Ihanan suloinen teksti, itse en olisi kyllä keksinyt tällaista ideaa :3 Minusta sekä Harry että Draco olivat mukavan IC:eitä tässä ja kovin suloisia myös!

Tykkäsin siitä, että tässä viitattiin Dracon lapsuuteen, koska yleensä lukemistani ficeissä ei hirmuisasti puhuta hänen lapsuudestaan, varsinkaan, kun hän on Harryn kanssa yhdessä. Marsupilami on myös ihana lisä tähän <3

Kiitos paljon tästä! <3
Otsikko: Vs: Sateinen syntymäpäivä H/D S
Kirjoitti: Fairy tale - 31.12.2018 12:52:37
Huijui. Huomaan unohtaneeni tämän fikkini jonnekin Merlinin selän taakse, koska Odo on jättänyt kommentin jo ties koska. Mutta kiva kuulla että viidakkoteemainen syntymäpäivä on vielä ollut käyttämättä näissä synttärifikeissä. On haasteellista keksiä edes ripaus uutta, kun kirjoittaa näistä kahdesta. Kiitos ja kumarrus

Elfmaiden, hauskaa että löysit tällaisen vanhemmat tekstin. Tyhjiä huoneita olisi kiva päästä sisustamaan taikakeinoin.  :)

liljankukka, minulle tuli täysin puskista koko tonttuiluhaaste mutta hauskaa että sain kommentin. Joulu jatkuu minun mittapuuni mukaan loppiaiseen joten ei ole myöhäistä tonttuilla. Dracon lapsuus on mielenkiintoinen aihe, enkä usko että hänellä on mitenkään kurjaa ollut. Kiitos kommentista.