Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Adele - 17.04.2008 18:50:14
-
Nimi: Whenever you need me
Kirjoittaja: Adele
Beta: Celtic Circle, suurkiitos hänelle!
Genre: romance, angst, toiminta
Pairing: Lily/James, (Lily/Severus)
Rating: K-11
Summary: Kertoo kelmien ja Lilyn viimeisestä kouluvuodesta. Pimeyden voimat ovat valloillaan, ihmisiä kuolee ja jokaisen on aika valita puolensa. Lilyn vuosi käynnistyy synkissä ja yksinäisissä merkeissä, eikä sitä yhtään helpota Jamesin loputtomat valloitusyritykset. Tylypahkan ulkopuolella kukaan ei ole enää turvassa, ja ihmisten on aika pitää yhtä pimeyden voimia vastaan.
Disclaimer: Maailma ja henkilöt ovat J.K.Rowlingin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Warnings: Spoilaa vähän Kuoleman varjeluksia
A/N: Kelmificcejä on tosiaan jo Fini pullollaan, mutta päätinpä kirjoittaa silti vielä yhden. Kliseitä varmasti löytyy, mutta yritän tehdä tästä myös hiukan erilaisen. Ficci painottuu eniten Lilyn ja Jamesin suhteeseen.
Kommentteja kaipailen erityisen kovasti!
Whenever you need me
Prologi
Lily tunsi vapisevansa joka solullaan. Hän ei ollut koskaan ennen pelännyt yhtä paljon kuin nyt. Pelännyt itsensä puolesta, pelännyt ystävänsä puolesta. Syvään huokaisten Lily yritti rauhoittua ja hillitä vapinaansa. Hän ei saisi mennä paniikkiin ja kadottaa itsensä hallintaa. Jos hän sen tekisi, hän kirjoittaisi samalla oman kuolemantuomionsa.
Lily puristi taikasauvaa tiukemmin nihkeässä nyrkissään ja katsoi vieressään seisovaa Jenniferiä suoraan silmiin. Lilyn oma jähmettynyt pelko kuvastui hänen parhaan ystävänsä silmissä. He seisoivat pilkkopimeässä yläkerrassa. Lily yritti kuunnella alakerrasta kantautuvia ääniä, muttei saanut sanoista selvää. Rikkoutuvan maljakon pirstaleinen särähdys hätkähdytti heidät molemmat.
"Minun on ihan pakko mennä, Lily", Jennifer kuiskasi kyyneleet silmissään.
"Ei", Lily parahti hiljaa.
Jennifer kätki kasvonsa käsiin ja hengitti katkonaisesti. Lily kietoi vapisevat kätensä Jenniferin ympärille ja painoi tämän tiukasti halaukseen. Jennifer tarttui kaksin käsin Lilystä kiinni kuin hukkuva ja yritti tukahduttaa paniikinomaista, äänetöntä itkuaan.
"Ne tappavat heidät, Lily", hän sanoi tukahtuneesti.
Lily ei osannut sanoa siihen mitään. Hän nosti kätensä ja silitti hitaasti ystävänsä selkää.
"He tappavat myös meidät, jos me menemme sinne. Sinun vanhempasi haluavat sinun olevan turvassa, Jenn. Ei me mahdeta niille mitään", Lily kuiskasi pala kurkussaan.
"Minun vanhempani", Jennifer kuiskasi lohduttomasti ja irrottautui Lilyn halauksesta.
"Sinä et voi, Jenn. Sinä tapatat itsesi. Meidän täytyy lähteä hälyttämään aurorit", Lily sanoi hätääntyneenä ja tarttui Jenniferia varmuuden vuoksi käsivarresta kiinni, ettei tämä vain ryntäisi kuolonsyöjiä täynnä olevaan alakertaan. "He voivat tulla ihan pian tännekin."
"Minä en voi lähteä Lily. Minä en voi", Jennifer sanoi.
"Jenn, ole järkevä, minä pyydän. Tee se vanhempiesi tähden", Lily kuiskasi ja katsoi suostuttelevasti Jenniferin sinisiin silmiin. "Sinä et voi tehdä mitään."
Äkkiä kirkas, läpitunkeva kiljunta täytti koko talon.
"Äiti", Jennifer älähti ja nytkähti salamannopeasti portaikkoon.
"Jennifer!" Lily huudahti hätääntyneenä ja juoksi mitään ajattelematta ystävänsä perään. Jennifer ryntäsi Lily perässään suoraan talon olohuoneeseen keskelle kolmea kuolonsyöjää, jotka nauroivat pilkallisesti heidät nähdessään.
"Kas kas, lisää kuraverisiä", yksi matalaääninen kuolonsyöjä sanoi ivallisesti. "Ettekö kestäneet enää saastaisen äitinne kiljuntaa?"
Jenniferin äiti, rouva Allisson makasi huohottovana myttynä massa. Hänen miehensä oli kumartunut hänen viereensä, ja Lily näki kuinka tämä tärisi vihasta ja pelosta. He molemmat kohottivat kasvonsa kauhuissaan Jenniferin suuntaan, ja rouva Alisson älähti epätoivoisesti ja hädissään nähdessään ainoan tyttärensä.
"Karkotaseet", kuolonsyöjä sanoi laiskasti, ja taikasauvat lennähtivät Lilyn ja Jenniferin käsistä. Lily puri huultaan, jottei olisi huutanut ääneen typerää varomattomuuttaan.
"Ah, Allison haluaisikin varmaan nähdä tyttärensä kuolevan", toinen, kaikista lyhyin kuolonsyöjä sanoi pilkallisesti. Kuolonsyöjä suuntasi taikasauvansa kohti Jenniferiä. "Sääli tappaa joku noin kaunis. Mehän olisimme voineet vähän leikkiä, jos minulla olisi enemmän aikaa", kuolonsyöjä sanoi tummat silmät ilkeästi kiiluen mustan hupun kätköistä. Jennifer nytkähti kauhuissaan taaemmaksi.
Hätä, pelko ja ymmärrys rysähtivät Lilyn tajuntaan. He kaikki kuolisivat, hän tiesi sen. Juuri ennen kuin kaksi kuolettavaa sanaa olivat purkautuneet kuolonsyöjän huulilta, Lily heittäytyi suoraan kuolonsyöjän sauvakäden päälle, jolloin vihreä välähdys osui olohuoneen sohvaan. Kuolonsyöjä ärähti vihaisesti ja huitaisi Lilyn pois vihaisella nyrkin heilautuksella. Lily älähti kivusta ja lennähti lyönnin voimasta kipeästi vasten olohuoneen pöytää.
"Nimi?" kuolonsyöjä ärähti ja tarttui Lilyä kovakouraisesti käsivarresta. Lily tuijotti uhmakkaasti kuolonsyöjää suoraan silmiin. Pelon tilalle oli tullut kaikennielevä viha kuolonsyöjiä kohtaan, eikä Lily enää välittänyt siitä, mitä sanoi tai teki. Hän kuolisi joka tapauksessa.
"Lily Evans", hän kuiskasi yrittäen estää ääntään tärisemästä.
"Kuraverinen mitä ilmeisemmin", kuolonsyöjä sanoi siristäen silmiään. "Olenko oikeassa?"
Lily nielaisi palan kurkustaan ja yritti hillitä itsensä.
"Vastaa!" kuolonsyöjä karjaisi. Lily aukaisi suunsa, mutta ääntä ei tullut.
"Satutu", kuolonsyöjä sihahti. Lily älähti tuskankyyneleet silmissään, kun loitsu viilsi syvän haavan hänen käsivarteensa.
Hitaasti hänen katseensa osui Jenniferin kalpeisiin kasvoihin, jotka tuijottivat häntä peloissaan. Jenniferin huulet muodostivat äänettömästi kolme sanaa: vastaa, ole kiltti.
"Olen", Lily sanoi kuolonsyöjälle. Hän yllättyi itsekin äänensä kovuutta ja siitä kuultavaa halveksuntaa.
Kuolonsyöjä naurahti ivallisesti. "Sepä hienoa. Kidutu!"
Kaikki katosi Lilyn ympäriltä ja jäljelle jäi vain kipu. Sanoinkuvaamattoman suuri kipu, joka iski hänen jokaiseen soluunsa. Kipu, joka sai hänet kiljumaan tuskissaan. Kipu, joka tuntui kestävän ikuisesti, eikä Lily osannut enää toivoa muuta kuin sen loppumista, kuolemista. Hän ei kuullut enää Jenniferin huutoja, ei nähnyt vihreää välähdystä tai kuullut sydäntä raastavaa itkua, joka kumpusi koko särkyneen sydämen voimalla.
Kipu loppui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Lily makasi maassa täristen voimattomana. Hän avasi silmänsä ja näki Jenniferin kyyneleiset kasvot yläpuolellaan. Jennifer tarttui Lilya kädestä. "Olen niin pahoillani, Lily", hän kuiskasi epätoivoisena. "Anna anteeksi."
Vihreä valo välähti ja Jenniferin käsi irtosi Lilyn voimattomasta kädestä.
"Ei", Lily kuiskasi ja kohottautui. Hän huomasi ystävänsä lennähtäneen muutaman metrin päähän hänestä. Lily ei kuullut korvissaan enää kuolonsyöjien pilkallista puhetta tai heidän ivanauruaan. Lilyn korvissa humisi, kun hän katsoi parhaan ystävänsä liikkumatonta hahmoa. "Jenn, Jenn, Jenn... ei", Lily vaikeroi epätoivoisena ja yritti päästä ystävänsä luokse. Hän ei suostunut uskomaan, että tämä oli poissa. Hän ei pystynyt uskomaan sitä.
Lily kumartui Jenniferin puoleen ja kosketti tärisevin käsin tämän kasvoja. Kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan, kun hän katsoi parhaan ystävänsä tyhjiä silmiä. Viha pulppusi kuumana hänen suonissaan eikä Lily enää tajunnut mitä hän teki, sillä kaikki sumeni hänen silmissään. Hän kuuli vain etäisesti vihaisia ääniä ja taistelun melua. Lily ei osannut muuta kuin istua Jenniferin vierellä ja pitää kiinni tämän viilenevästä kädestä. Ystäväänsä tuijottaen hän odotti kuolonkirouksen iskeytymistä selkäänsä, mutta sitä ei tullut.
Lily hätkähti hereille horroksestaan, kun joku painoi lämpimän kätensä hänen olkapäälleen. Hän tajusi katsovansa Villisilmä Vauhkomielen silmiin.
"Tulehan tyttö", tämä murahti.
Lily tuijotti epäuskoisena ympärilleen. Aurorit olivat tulleet, mutta he olivat auttamattomasti myöhässä.
-
Prologi oli mielestäni sellainen, joka koukutti minut jo ennen kuin itse ficci on ilmestynytkään! Ah ja voi, kykenen vain kinuamaan jatkoa, enkä voi olla hakkaamatta päätäni seinään, kun menin (taas kerran) aloittamaan keskeneräisen ficin. Tulen todennäköisesti hulluksi odotellessani jatkoa... : ) No mutta, kiitos tästä ja toivottavasti pian tulee lisää! ; )
Nici
-
Ooh, minäkin jäin jo koukkuun. Henkeäsalpaavan jännittävä alku ja hyvältä kuulostava tarina. Kirjoitusvirheitäkään en pahemmin löytänyt, jonka ansiosta tekstiä oli helppo ja sujuva lukea. Odotan innolla jatkoa !! (:
~ shira
-
oon kanssa koukussa.. koska tulee lisää.. tää oli jännä... pidin hirveesti tästä.. oot muuten hyvä kirjoittaa tai tää alku ainakin..
-
Kiiiitos kovasti kommenteistanne Nici, shira ja ujoenkeli!! Ihanaa, jos tykkäsitte! Päiväni piristyi huomattavasti, kun huomasin, että oli tullut kommentteja. :D
Jatkoa laitan nyt siis tulemaan!
Ja kommentteja taas kaipailen :)
Osa 1. Takaisin Tylypahkaan
Käytävä oli autio, pimeä ja kolkko. Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin asti. Hän käveli nopeasti käytävää eteenpäin, sillä hän ei nähnyt muuta pelastuskeinoa kuin liikkeellä pysyminen. Loputtoman pitkältä tuntuneen ajan päästä hän viimein näki käytävän pään lähestyvän. Jännittyneenä hän nopeutti askeliaan, kunnes pääsi tarpeeksi lähelle nähdäkseen, mitä käytävän päässä oli. Umpikuja. Epätoivoisena hän tuijotti järkähtämätöntä kiviseinää, joka hohkasi kylmyyttä. Hän pudottautui hitaasti polvilleen, ja yksi ainoa epätoivoinen sana purkautui hänen huuliltaan: "James."
*****
"Lily!"
Lily hätkähti hereille ja painoi kylmän kätensä otsalleen. Tylypahkan pikajunan hiljainen räminä tuntui helpottavan tutulta hänen sekavassa mielessään. Hän yritti hengittää tasaisesti ja karistaa painajaisen mielestään. Hän oli nähnyt saman painajaisen ennenkin. Niin monta kertaa ennenkin. Lily ei ymmärtänyt, miksi kutsui unessa Jamesin nimeä, hän ei vain tajunnut sitä. Lily painoi käden suunsa eteen, jottei olisi huutanut ääneen. Painajaiset eivät olleet jättäneet häntä rauhaan sen jälkeen, kun hänen paras ystävänsä perheineen oli kuukausi sitten kuollut kuolonsyöjien toimesta.
"Lily?"
Lily hätkähti uudestaan ja avasi nopeasti silmänsä. Säikähtäneenä hän tajusi katsovansa suoraan James Potterin pähkinänruskeisiin, huolestuneisiin silmiin.
"Oletko sinä kunnossa?" James kysyi.
Lily räpäytti hämmentyneenä silmiään. Vasta nyt hän tunsi lämpimän käden pitävän hellästi kiinni hänen käsivarrestaan ja äkkiä Lilyn teki kamalasti mieli itkeä. Hän ei ollut antanut itselleen lupaa itkeä kunnolla Jennin hautajaisten jälkeen. Eikä hän kyllä antaisi nytkään, sillä kaikkein vähiten hän halusi itkeä James Potterin nähden.
"Olen", Lily sanoi ja käänsi vastahakoisesti katseensa Jamesin lämpimistä silmistä. Hän rykäisi ja nykäisi kätensä irti pojan otteesta.
James kurtisti kulmiaan. "Sinä olet niin kalpeakin. Oletko varmasti kunnossa?" hän varmisti.
Lily yritti nieleskellä kurkkuunsa kohonnutta palaa. Halusiko Potter tahallaan itkettää häntä?
"Olen!" Lily tiuskaisi äkkiä ja tönäisi Jamesin kauemmas luotaan. "Mene pois, Potter."
Jamesin huolestunut ilme muuttui sulkeutuneeksi. "Kuule, vaikka sinä suretkin Jenniferiä, ei sinun silti tarvitse tiuskia minulle", hän sanoi.
Lily tuhahti ja ponkaisi suuttuneena seisomaan. "Eikä sinun tarvitse tulla tänne teeskentelemään myötätuntoista. Onko sinusta hauskaa, Potter, että minä näin painajaisia, niin että sinä voit tulla tänne nauramaan minulle?" hän kysyi kiivaasti.
Jameskin oli noussut seisomaan. "Nauramaan?" hän ärähti epäuskoisena. "Minähän halusin vain - "
"Voi kyllä minä tiedän, mitä sinä haluat etkä sinä et tule saamaan sitä. Minä en halua sinua tänne, Potter", Lily sanoi ääni täristen ja tönäisi Jamesia uudestaan ovelle päin.
"Sinä olet ihan tolaltasi, Evans", James sanoi viileästi ja perääntyi oma-aloitteisesti ovelle.
Lily puraisi huultaan. "Ulos", hän äsähti.
Suuttuneena James avasi vaunuosaston oven, mutta kääntyi vielä Lilyyn päin. "Minä tulin vain muistuttamaan, että johtajaoppilaiden pitäisi mennä antamaan ohjeet valvojaoppilaille", hän sanoi.
"Ja mitä se sinua liikuttaa?" Lily kysyi.
"Minä olen johtajapoika", James sanoi ja väänsi kasvoilleen virneen.
Lily tuijotti häntä hetken epäuskoisena, uskomatta korviaan. "Sinäkö?"
James kohautti olkapäitään. "Niin."
"No siinä tapauksessa minä eroan johtajatytön tehtävistä", Lily ilmoitti ja paiskasi oven kiinni päin Jamesin kasvoja.
Huokaisten Lily vaipui istumaan takaisin penkille ja käänsi mitään näkemättömän katseensa ikkunaan, jossa maisemat vilisivät ohi. Hitaasti hän sulki silmänsä. Hän ei ymmärtänyt, miksi oli menettänyt malttinsa niin totaalisesti vaikkei Potter ollut edes käyttäytynyt niin ääliömäisesti kuin yleensä. Hänestä tuntui vain niin pahalta olla yksin. Jenn oli poissa, eivätkä muutkaan rohkelikkotytöt olleet tulleet hänen seurakseen. Ja kaiken lisäksi se painajainen. Hän oli purkanut pahan olonsa ensimmäiseen paikalla olleeseen, joka tällä kertaa sattui olemaan Potter. Lily huokaisi syvään ja yritti karkottaa katumuksen tunteen. Se oli vain hyvä, että hän oli huutanut Potterille, jos tämä sen takia jättäisi hänet rauhaan. Hän ei todellakaan kestäisi pojan lähentelyjä tänä vuonna. Ei niin millään. Ja tästä oli tehty vielä johtajapoika. Lily päätti harkita ihan tosissaan johtajatytön tehtävistä luopumista, sillä hänellä ei ollut siihen enää mitään intoa. Hänellä ei itse asiassa ollut intoa oikein mihinkään. Ei enää, kun Jenn ei oli poissa. Jenn, joka oli löytänyt kaikesta aina ne huvittavimmat puolet, tukenut häntä, auttanut häntä hillitsemään temperamenttiaan..
Lily huokasi syvään ja sulki silmänsä. Hänellä oli niin kova ikävä ystäväänsä.
James jäi epäuskoisena tuijottamaan ovea, jonka Lily oli paiskannut kiinni hänen nenänsä edestä. Kolmosluokkalaisten tyttöjen kikatus tavoitti Jamesin korvat ja hän käännähti äkäisesti tyttöihin päin mulkaisten näitä pahasti. Tytöt katosivat nopeasti käytävästä yhä kikatellen.
James potkaisi vaunuosaston seinää ja lähti suuttuneena astelemaan kohti omaa vaunuosastoaan. Lilystä oli tullut kesällä vain pahempi. Yleensä tämä oli suhtautunut Jamesiin vain kylmän välinpitämättömästi - paitsi silloin, kun James ja Sirius tappelivat Ruikulin kanssa. Nyt tyttö oli ollut heti nyrkit pystyssä, vaikkei James ollut tehnyt mitään pahaa. Koittanut vain huolehtia. Lily oli ollut niin kalpea ja säikähtäneen näköinen, että James oli tosissaan huolestunut. Hän tiesi, että Jennifer oli ollut Lilyn paras ystävä, joten Lilyllä oli täysi oikeus surra. Mutta kyllä hänkin tiesi, miltä tuntui menettää läheinen ihminen.
James haroi tuskastuneena hiuksiaan. Hän ei ymmärtänyt, mistä Lily oli hikeentynyt niin pahasti. Hän ei ollut pyytänyt tätä ulos, kiusannut ketään tai haronut hiuksiaan, sillä hän tiesi, ettei Lily pitänyt siitä. Mitä ihmettä hän oli tehnyt väärin? Ehkä hän vain ei pysty sietämään sinua, ilkeä ääni Jamesin pään sisällä kuiskasi. James yritti saman tien karistaa ajatuksen pois mielestään. Ei Lily häntä voinut inhota, vaikka tämä olikin sanonut eroavansa johtajatytön tehtävistä hänen takiaan. James tunsi suuttumuksen kasvavan uudestaan sisällään. Hän ei todellakaan aikonut mennä antamaan valvojaoppilaille mitään ohjeita, jos Lily ei kerran halunnut häntä sinne. Hän voisi mieluummin vaikka itse erota johtajapojan tehtävistä, jos Lily halusi niin kovasti mieluummin jonkun Ruikulin parikseen. Ei häntä muutenkaan ollut tarkoitettu jakamaan vastuullisia ohjeita muille, kun hän itse oli niin vastuuton.
Äkeissään James avasi oman vaunuosastonsa oven ja astui sisään. Siellä istuivat jo muut kelmit; Sirius, Remus ja Peter.
"Mikäs sinua on pistänyt?" Remus kysyi hyväntuulisesti nähdessään Jamesin synkän ilmeen.
"Miten olisi Lily-kärpänen", Sirius ehdotti virnistellen.
"Ei mikään", James urahti ja vaipui Peterin viereen istumaan välittämättä Siriuksesta.
"Taas se alkoi", Sirius tiedotti ja väänsi kärsivän ilmeen kasvoilleen.
"Mikä?" Peter kysyi Jamesin puolesta.
"Sarvihaaran mielialanmuutokset. Ensin tulee Lily-on-niin-ihana vaihe. Sitten tulee miksi-hän-ei-välitä-minusta vaihe, sitten - "
"Tällä kertaa ei tule mitään vaiheita", James keskeytti äreästi. "Minä olen päättänyt unohtaa koko Lily Evansin."
Sirius nyökytteli tietäväisen näköisenä. "Kyllä varmasti juu. Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus aikaisemminkin", hän virnisti.
"Tällä kertaa minä tarkoitan sitä. Evans teki varsin selväksi näin heti alkuvuodesta, että hän mieluummin eroaa johtajatytön tehtävistä kuin on minun parinani", James sanoi hiukan onnettomana.
"Äh, Sarvihaara. Ei hän sitä varmasti noin tarkoittanut", Remus sanoi.
"Kylläpäs."
"Hei älä viitsi, kamu. Onhan Evans sanonut sinulle paljon pahempiakin asioita etkä sinä silti ole lannistunut niistä", Sirius muistutti.
"Kuten että menee mieluummin ulos jättiläiskalmarin kanssa kuin sinun", Peter sanoi.
"Kiitti, Matohäntä. Tuo helpottikin tosi kovasti", James sanoi sarkastisesti. Huokaisten hän painautui selkänojaa vasten. Ehkä hänen todella pitäisi unohtaa Lily, vaikkei se helppoa olisi. Sillä aina, kun hän sulki silmänsä hän näki tytön hymyilevät kasvot, punaiset hiukset ja mantelinmuotoiset vihreät silmät. Hänellä oli enää vuosi aikaa voittaa Lily puolelleen. Hän vain ei tiennyt, oliko siinä mitään järkeä, koska Lilyhän vihasi häntä. Mutta kannattaisihan hänen silti yrittää vielä viimeisen kerran tai katuisi sitä koko loppuelämänsä. Masentuneena James sulki silmänsä ja antoi muiden kelmien puheensorinan valua ohi korviensa.
Lily huokaisi helpotuksesta, kun pikajuna viimein pysähtyi Tylyahon asemalle. Hän nousi ylös ja kurotteli vetämään matkatavarahyllyltä painavan matka-arkkunsa. Lily tukahdutti vaivoin voihkaisunsa, kun arkku putosi ryminällä hyllyltä alas hänen jalkojensa juureen. Hän pyyhki kädellä otsaansa ja toivoi hartaasti, ettei näyttäisi täysin palosireeniltä astuessaan ulos junasta asemalaiturille.
Ulkona satoi vettä eikä se ainakaan kohentanut Lilyn mielialaa. Kengät kastuivat heti läpimäriksi, ja pian hän tunsi ensimmäisten vilunväreitten tärisyttävän kehoaan. Lily katseli ympärilleen ja huomasi, että kaikista muista oppilaista sade tuntui vähintään yhtä kurjalta. Lily kiirehti kohti vaunuja, joita näytti olevan asemalla miltei sata. Ensin hän ei huomannut mitään erikoista, mutta pian hän hätkähti säikähtäneenä nähtyään tummat olennot, jotka vetivät vaunuja. Lily sulki silmänsä toivoen, että näky oli ollut vain hänen mielikuvituksensa syytä. Hän joutui kuitenkin pettymään pahemman kerran, koska avattuaan silmänsä oliot olivat siinä vieläkin. Lily pelkäsi hetken jo menettäneensä järkensä, mutta sitten hän äkkiä muisti thestralit, joita oli käsitelty viidennellä luokalla. Olennot, joita näki vain velhot ja noidat, ketkä olivat nähneet toisen ihmisen kuoleman...
Lily kapusi nopeasti yhteen vaunuun, jonka hän huomasi olevan täynnä puuskupuheja. Kolme märkää, mutta iloisennäköistä tyttöä tervehti häntä hymyillen. Lily vastasi tervehdykseen ja kävi vaitonaisena istumaan. Hän ei pystynyt estämään masennusta nousemasta pintaan. Ennen hän oli aina ollut junassa ja vaunuissa Jenniferin ja muiden rohkelikkojen kanssa, mutta nyt hän oli auttamattoman yksin. Miten kaikki asiat pystyivätkään muuttumaan yhden kesän aikana niin hirveän paljon? Kaiken lisäksi Lilyä vaivasi junassa käynyt välikohtaus Potterin kanssa. Hän ei pystynyt karistamaan mielestään Potterin tämän epäuskoista ja pettynyttä ilmettä, kun Lily oli raivonnut tälle ilman mitään syytä. Potter vain jotenkin sai hänen verensä kuohumaan, eikä Lily pystynyt hillitsemään itseään tämän läsnä ollessa. Potter oli niin ärsyttävä, että Lilyn yleensä tukahdutettu temperamentti kohosi pintaan aina tämän seurassa.
Lily huokasi syvään ja toivoi hartaasti, että Potter löytäisi jonkin toisen kiinnostuksen kohteen kuin hänet ja siirtyisi kiusaamaan jotain toista. Lily tiesi, että monet koulusta olisivat lähteneet heti Potterin kanssa ulos, jos tämä vain pyytäisi.
Äkkiä vaunut pysähtyivät Tylypahkan porteille ja Lily kapusi ulos puuskupuhit perässään. Hän lähti väkijoukon mukana kävelemään kohti linnan suuria ovia.
Päästyään eteisaulaan Lilyn kasvoille kohosi aito hymy ensimmäisen kerran koko päivän aikana. Hänestä tuntui hyvältä olla taas Tylypahkassa. Ihan kuin kaikki murheet ja huolet olisivat valuneet hänestä pois sinä hetkenä, kun hän astui sisälle Tylypahkan tutuista ovista. Lily vilkaisi nopeasti ympärilleen, muttei nähnyt yksiäkään tuttuja kasvoja Rohkelikosta. Lily huokasi hiukan masentuneena ja katsoi vastahakoisesti rohkelikkojen tupapöytää, joka oli täynnä iloisia ja rupattelevia oppilaita. Lily karisti itsestään vastahakoisuuden tunteen. Eihän se mitään haitannut, jos hän istui yksin alkajaispidoissa. Tuskin kukaan kiinnittäisi häneen edes mitään huomiota. Lily tunsi pahan mielen kohoavan väkisinkin pintaan. Hän ei tajunnut, missä muut hänen rohkelikkoystävänsä olivat. Missä oli Jessica, Marlene, Alice? Olivathan nämä ennenkin olleet aina hänen seurassaan. Hänen ja Jenniferin. Lily huokaisi syvään ja lähti kävelemään kohti tupapöytää. Hän oli ehtinyt ottaa vain kolme askelta, kun hänen takaansa kuului terävä ääni. "Neiti Evans."
Lily käännähti kannoillaan ja huomasi tuijottavansa suoraan professori McGarmiwan tiukkoihin silmiin. "Sinä ja herra Potter saatte luvan tulla minun toimistooni nyt heti. Missä herra Potter on?" professori kysyi äkäisesti.
Lily puraisi hämmentyneenä huultaan. Minkä ihmeen takia McGarmiwa halusi jutella hänen ja Potterin kanssa? Varsinkin vielä ennen pitoja.
"Minä en tiedä, professori. En ole nähnyt häntä", Lily vastasi.
McGarmiwa loi Lilyyn pistävän katseen ja kääntyi katsomaan suureen saliin tungeksivia oppilaita. Lily käänsi taas katseensa tupapöytään ja pian hänen silmänsä osuivatkin sotkuiseen mustaan hiuspehkoon.
"He.. hän istuu näköjään pöydässä, professori", Lily sanoi epävarmasti ja viittasi kelmeihin päin.
McGarmiwa viittasi Lilyn tulemaan perässään ja lähti astelemaan kohti kelmejä. Saavuttuaan näiden kohdalle hän kopautti Jamesia olkapäähän.
"Minun toimistooni, herra Potter", McGarmiwa sanoi tiukasti ja lähti kävelemään reippaasti kohti Suuren Salin ovia.
"Minä... mitä?" James kysyi ällistyneenä ja nousi seisomaan. "Enhän minä ole ehtinyt tekemään vielä mitään."
Muut kelmit virnistelivät paikoiltaan. "Huono tuuri, Sarvihaara", Sirius sanoi.
James tuhahti ja huomasi Lilyn vasta nyt. "Mitä sinä teet?"
Lily kohotti kulmiaan. "McGarmiwa käski minutkin toimistoonsa", hän sanoi ja lähti kävelemään McGarmiwan perään. James vilkaisi vielä kerran virnisteleviä kelmejä ja kiiruhti Lilyn perään.
Saavuttuaan toimistonsa eteen McGarmiwa avasi oven ja päästi Lilyn ja Jamesin sisään. Hän kiersi istumaan pöytänsä taakse ja vasta sitten salli närkästyneen ilmeen kohota kasvoilleen. "Minä olen tyrmistynyt siitä, etteivät uudet johtajaoppilaat ole hoitaneet tehtäviään. Valvojaoppilaat olivat aivan hukassa, ja minä en ollut uskoa korviani, kun kuulin, ettei kumpikaan teistä mennyt antamaan heille heidän tehtäviään. Kumpikaan teistä ei hoitanut tehtäviään. Miten tämä on mahdollista? Neiti Evans, minä olisin odottanut sinulta vähän enemmän", McGarmiwa sanoi pettyneenä.
Lily tunsi punan kohoavan poskilleen. Hän avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta sulki sen kuitenkin. Mitä hän voisi sanoa? Sen, ettei halunnut olla Potterin kanssa missään tekemisissä, varsinkaan johtajaoppilaana?
"Minä olen pahoillani, professori McGarmiwa", Lily sanoi kiireesti. "Mutta... minä... niin. Minä luulen, ettei minusta oikein ole johtajatytön rooliin."
McGarmiwan silmiin kohosi yllättynyt katse.
"Minusta tuntuu myös, etten minä ole sopiva johtajapojan rooliin", James sanoi nopeasti. "Minä voin aivan hyvin erota niin, että Evans voi täysin rauhassa jatkaa."
Tällä kertaa Lily näytti yllättyneeltä. Hän katsoi Jamesiin kunnolla ensimmäistä kertaa junavälikohtauksen jälkeen. "Ei missään tapauksessa. Minä voin erota niin, että sinä voit jatkaa", hän sanoi.
James pudisti päätään. "Ei, kyllä se on parempi, että minä eroan", hän sanoi vakavasti.
"Ei, kyllä minä eroan", Lily sanoi tiukasti.
"Minä eroan", James ilmoitti jääräpäisesti ja kurtisti ärtyneenä kulmiaan.
"Selvä on, Potter. Sinä eroat sitten", Lily tiuskasi.
"Ei, en eroa."
"Mitä?"
"Sinä eroat, koska halusit sitä ensin", James sanoi.
"Minä en eroa, Potter. Sinä sanoit, että haluat erota, joten eroa sitten", Lily kivahti.
"Niin sanoit muuten sinäkin", James muistutti.
"Nyt riittää!" McGarmiwa tiuskasi.
James ja Lily vaikenivat kumpikin.
"Minä en ymmärrä, mitä teillä on toisianne vastaan, mutta suosittelen teitä sopimaan asianne, sillä kumpikaan teistä ei eroa!" McGarmiwa sanoi närkästyneenä ja nousi seisomaan. "Vastaisuudessa minä odotan teiltä täsmällisyyttä johtajaoppilastehtävissänne. Minä vaadin täsmällisyyttä. Tänä iltana te partioitte yhdessä käytävillä kello kymmenestä yhteentoista. Enkä minä suvaitse vastaväitteitä."
Lily tukahdutti vastalauseensa ja yritti karkottaa pakokauhun tunnettaan. Hän ei pystyisi olemaan Potterin seurassa illalla kokonaista tuntia. Siitä tulisi silkkaa painajaista.
"Minä - "
"Teidän on parasta nyt siirtyä pitoihin, sillä lajittelu on jo alkanut", McGarmiwa keskeytti tiukasti.
Lily nousi vastahakoisesti seisomaan ja käveli huoneesta ulos James perässään. Heti, kun ovi oli paukahtanut kiinni heidän jäljestään, Lily kääntyi vihaisena Jamesia kohti. "Mitä ihmettä sinä kuvittelit tekeväsi?" hän tiuskaisi.
"No mitä minä nyt tein?" James kysyi huolettomasti.
"Olisit vain antanut minun erota!" Lily sanoi kiivaasti.
"McGarmiwa kielsi sinua eroamasta, en minä", James muistutti ärtyneenä.
Lily sulki suunsa ja tuijotti vihaisesti Jamesin ruskeisiin silmiin. "Minä en halua partioida sinun kanssasi. Minä en halua olla missään tekemisissä sinun kanssasi.", hän sanoi.
James tunsi suuttumuksen ja pahan mielen kohoavan pintaan, mutta yritti olla näyttämättä sitä. Hän väänsi kasvoilleen kelmivirnistyksen ja nojautui rennosti seinään kohdistaen samalla katseensa Lilyyn. Hänen olisi tehnyt mieli sanoa Lilylle, että tämä loukkasi häntä aina sanoillaan. Loukkasi ilmeillään, eleillään ja silmillään, jotka iskivät vihaa ja inhoa häntä kohtaan. Kuitenkin James kuuli äänensä muuttuvan omahyväiseksi ja melkein tunsi, kuinka hänen silmiinsä kohosi itserakas katse. "Älä viitsi, Evans. Minä tiedän, että sinä kuitenkin haluat palavasti partioida minun kanssani", hän sanoi ja iski silmää.
Lilyn silmät siristyivät uhkaavasti. "Sinä olet oksettava", hän puuskahti ja käänsi Jamesille selkänsä.
"Evans hei, älä viitsi. Lähdetäänkö yhdessä Tylyahoon juhlistamaan sitä, että ollaan molemmat johtajaoppilaita?" James yritti. Tyttö ei edes vilkaissut Jamesia, vaan lähti nopeasti kävelemään käytävää eteenpäin kohti eteishallia ja suurta salia.
Jamesin rento asento muuttui raskaaksi ja ilme valahti heti, kun Lily oli kääntänyt hänelle selkänsä. Hän oli tehnyt sen taas. James sadatteli itseään, kun hän oli taas tehnyt itsestään ääliön Lilyn silmissä. Mikä ihme häntä vaivasi, kun hän aina muuttui aivan yhtä omahyväiseksi ja itserakkaaksi kuin Lily häntä nimittelikin. James haroi tuskastuneena hiuksiaan. Niin, Lilyn sanoista se johtui. Mitä muuta hän olisi voinut sanoa tytölle, joka aina torjui hänet, yritti hän mitä tahansa. Ei hän millään voinut näyttää tytölle, miten paljon tämän sanat loukkasivat häntä. Hän ei vain voinut näyttää sitä. Lily vain nauraisi hänelle ja pitäisi heikkona, eikä Jamesilla silloin olisi ainakaan mitään mahdollisuuksia tämän suhteen.
James huokasi ja lähti kävelemään kohti suurta salia, johon Lily oli hetki sitten kadonnut. Vaikka miten kovasti hän päätti olla oma itsensä Lilyn seurassa, hän ei vain pystynyt siihen. Aina, kun Lily sanoi jotain loukkaavaa, hänen ylleen lankesi jonkunlainen kuori, jota James ei pystynyt pitämään loitolla. Tai sitten se vain olet sinä, pieni ääni kuiskasi Jamesin sisällä. James sulki silmänsä. Se ei ollut hän. Se oli vain kuori. Hän ei oikeasti ollut omahyväinen kusipää, vaikka tykkäsikin kiusata Ruikulia. Ja joskus muitakin oppilaita. Mutta sitäkin hän oli vähentänyt edellisenä vuotena. Tunnekuohunsa valtaamana James löi nyrkkinsä seinään yrittäen sillä vähentää pahaa oloa sisältään. Hän parkaisi ääneen ja nosti käden suulleen. Miksei hän osannut olla oma itsensä Lilyn seurassa? Melkein kenenkään muun seurassa hänellä ei ollut siinä mitään ongelmia, paitsi Lilyn. Tytön, jonka mielipide oli hänelle kaikkein tärkein. Ainakin kelmien jälkeen.
-
Ahaa! Jatkoa! Loistavaa. : )
Alkaa vaikuttaa perus kelmificiltä, mutta tuo Jennifer-juttu tuo tähän mielestäni jotain niin sanottua piristystä, vaikkei sitä kyllä voi sellaiseksi oikein kutsua.
Muutamia satunnaisia pikkuvirheitä tuolla oli. En kyllä enää kykene niitä löytämään, joten niistä on turha nipottaa. : D
Jatkoa kaipailisin jälleen. : )
Kiittäen,
Nici
-
Argh, mielestäni kyllä tekstiä betattaessani korjasin kaikki virheet, mutta aina ei voi voittaa. :P
-
Uuuupea, sujuvasti kirjoitettu ficci, jatkoa äkkiä. Tämä on erilainen kun normaalisti.
Ehkä just siksi ihastuin tähän. Hyvin on kuvailtu Lilyn tunteita ja kelmitkin on hyvin onnistuneita.
-Jippu
Rakentava muuten taisi jäädä auton alle kun oli menossa kauppaan ostamaan suklaata. xDD
-
Todella hyvä ficci, ainakin kelmi-ficiksi. Yleensä en niitä lue, mutta tämä alku oli niin erilainen kuin muut - yleensä Voldemort ei ficeissä vaikuta mitenkään Lilyn tai Jamesin elämään, ja yleensä Lilyllä on kolme hyvää ystävää jotka jotenkin kummasti paritetaan aina kelmeille. : D Tämä ei ollut yhtään kliseinen, ja hahmotkin olivat todella aitoja. Pidin tästä paljon, toivottavasti jatkoa tulee pian. :)
-
Kommentteja!! Olen iloinen.
Kiitos taas paljon Nici! Kyllähän tämä melko perus kelmificci onkin, mutta tykkään kirjoittaa heistä niin kovasti! Tosi kiva, jos pidit :)
Celtic Circle, mitäpä pienistä ;D
Kiitos kovasti Jippu! Nno, rakentava palaute on minultakin aina hukassa :D ja minulle kommentiksi riittää ilmoitus siitä, että joku lukee. Kiva, jos hahmot olivat mielestäsi onnistuneita, koska siihen koitan pyrkiä. Kiitos.
pihlajanmarja, kiitos sinulle! Huh, hyvä jos ei ollut mielestäsi kliseinen, koska yritän välttää kliseitä. Tosin niitäkin jatkossa saattaa tulla. Ihanaa, jos pidit!
Vappu tuli ja meni, ja nyt on taas aikaa laittaa jatkoa!
Kommentteja toivon edelleen ! ;)
Osa 2. Ensimmäinen partiointi
Lajittelu oli jo ohi, kun Lily viimein saapui pitoihin. Hän kävi istumaan tupapöydän päähän ja jäi tuijottamaan edessään olevaa ruokaa. Hän oli raivoissaan itselleen. Hän oli raivoissaan McGarmiwalle, kun tämä ei ollut antanut hänen erota johtajaoppilaan tehtävistä. Ja kaikkein eniten hän oli raivoissaan Potterille. Lily ei tajunnut, miten Potter pystyi olemaan niin täynnä itseään. Tämä oli rasittava, ärsyttävä, itsekeskeinen, omahyväinen.. Miten oli mahdollista, ettei Potter vieläkään uskonut - neljän vuoden rasittavan yrittämisen jälkeen - ettei Lily ollut kiinnostunut hänestä. Lily oli osoittanut inhonsa täysin avoimesti ja sanonut suoraan, mitä mieltä Potterista oli. Eikä tämä vieläkään uskonut. Sekin oli aivan uskomatonta, ettei kukaan muu tuntunut pitävän Potterin käytöstä niin itsekeskeisenä kuin hän. Jenniferkin oli aina sanonut, että James oli pohjimmiltaan ihan mukava ja että Lilyn pitäisi antaa tälle mahdollisuus. Lily oli aina tuhahdellut Jennin sanoille ja tuhahteli vieläkin mielikuvalle, joka hänen silmiensä eteen nousi, kun hän kuvitteli itsensä ja Potterin kanssa Tylyahossa. Potter varmasti puhuisi koko matkan itsestään, huispauksesta ja kehuskelisi sillä, kuinka monta ihmistä oli kironnut päivän aikana. Lily ei todellakaan jaksaisi kuunnella Potterin kuvottavan itserakkaita juttuja tai kestää tämän ahdisteluja. Ei edes, vaikka Jennifer olisi halunnut sitä.
Lily huokaisi ja alkoi mättää ruokaa lautaselleen. Haluttomasti hän näykki ruokaansa ja antoi katseensa kiertää ympäri suurta salia. Lilyn katse harhautui luihuisten pöytään ja hän huomasi Severus Kalkaroksen tuijottavan itseään. Lilyn käsi kohosi jo vilkutukseen, mutta hän hillitsi itsensä viime hetkellä. Hän ei ollut ollut Severuksen kanssa puheväleissä yli vuoteen - ei enää sen jälkeen, kun tämä oli nimittänyt häntä saastaiseksi kuraveriseksi. Lily muisti vieläkin, miten paljon pojan sanat olivat satuttaneet häntä. Severus oli silloin ollut hänen ystävänsä, ja ystävän suusta nuo sanat tuntuivat pahemmalta kuin kenenkään muun. Lily käänsi katseensa takaisin lautaseensa ja jatkoi syömistään.
Pian rehtori Dumbledore nousi seisomaan ja piti tavallisen tervetulopuheensa. Lily kuunteli hajamielisenä ja antoi katseensa liikkua yhä luihuisten pöydän tienoilla. Hän hätkähti hereille ajatuksistaan, kun oppilaat alkoivat rynniä kohti suuren salin ovia.
Lily nousi ylös ja suuntasi itsekin kulkunsa kohti rohkelikkojen tornia.
Lily kapusi rohkelikon muotokuva-aukosta sisään ja jäi hetkeksi seisomaan ovensuuhun katsellen hänelle niin tuttua oleskeluhuonetta. Huone oli täynnä pulisevia oppilaita, jotka istuivat rennosti punaisissa tuoleissa ja sohvissa. Takkatuli rätisi kodikkaasti.
Lilyn silmiin osui iloinen kolmikko, joka istui lähellä ikkunaa olevissa tuoleissa. Lily puraisi epävarmana huultaan. Hän huokaisi ja hänen olisi tehnyt mieli nauraa omille ajatuksilleen. Tytöt olivat samoja kuin aina ennenkin, eikä Lily aikaisemminkaan ollut epäröinyt heidän seuraansa liittymistä. Tosin koskaan ennen hän ei ollut tarvinnut heidän seuraansa niin paljon kuin nyt, koska hän oli viettänyt aikaansa niin paljon Jenniferin kanssa. Hän tiesi, että Marlene saattoi joskus olla hiukan hankala ja Jessica oli mukava vain silloin kun häntä huvitti, mutta Lily viihtyi silti tyttöjen seurassa kohtuullisen hyvin.
Lily käveli reippaasti kolmikon luokse. "Hei", hän sanoi.
Kaikki kolme nostivat katseensa Lilyyn. Marlene, Jessica ja Alice.
"Hei, Lily", Alice sanoi nopeasti ja teki tilaa viereensä sohvalle. "Tule istumaan."
Lily hymyili kiitollisena ja istui Alicen viereen. Tämä näytti samalta kuin aina ennenkin; vaaleanruskeat, lyhyet hiukset kehystivät kauniisti hänen kasvojaan ja ruskeat silmät tuikkivat ystävällisesti. Lily käänsi katseensa Marleneen, jonka siniharmaat silmät tuijottivat häneen laskelmoiden. Lily ei voinut mitään tunteelle, että kolmikko katsoi häntä jotenkin epäluuloisesti.
"Miten sinun kesäsi meni?" Alice kysyi.
"Ihan... hyvin kai", Lily vastasi ja väänsi kasvoilleen pienen hymyn.
Alicen silmät olivat myötätuntoiset. "Tuntuu oudolta, ettei Jennifer ole täällä", hän sanoi hiljaa.
Jessica ja Marlene hätkähtivät molemmat kuullessaan Alicen sanat. Lily puraisi huultaan eikä voinut olla ajattelematta, että kolmikko oli puhunut hänestä ja Jenniferistä jo aikaisemminkin.
"Niin. On todella", Lily vastasi surullisesti.
Jessica heilautti pitkiä mustia hiuksiaan ja loi Lilyyn pitkän katseen ruskeilla silmillään. "Ajatella, miten lähellä se oli, ettet sinäkin mennyt", hän sanoi.
"Jess", Alice suhahti moittivasti.
Lily ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tytölle vastata. "Totta", hän sanoi ja rykäisi palan pois kurkustaan.
"Minä olen ihan hirveän iloinen, Lily, että sinä selvisit", Alice sanoi vilpittömästi ja loi Jessicaan äkäisen katseen.
Jessica kohautti olkapäitään. "Niin minäkin", hän sanoi ja väläytti hymyn.
"Haluaisitko sinä kertoa meille, mitä tapahtui?" Marlene kysyi samalla, kun kieritteli vaaleaa hiussuortuvaa sormiensa ympärille.
Lily huokasi syvään. "Mieluummin en. Ainakaan nyt", hän sanoi.
"Et tietenkään", Alice sanoi nopeasti. "Eihän sinun tarvitsekaan. Puhutaan jostain muusta."
Vaivaantunut hiljaisuus laskeutui heidän ylleen.
"Minusta meillä olisi kyllä oikeus kuulla, mitä tapahtui", Jessica sanoi äkkiä.
Lily katsoi tyttöä. "Minä en mielelläni puhuisi siitä nyt", hän sanoi.
"Minustakin meillä on oikeus kuulla. Jennifer oli meidän ystävä myös", Marlene painosti.
"Minä en jaksa puhua siitä nyt", Lily kivahti ja nousi seisomaan.
Marlene ponkaisi myös pystyyn. "Tai sitten sinä et halua kertoa, mitä todella tapahtui", hän sanoi.
Lily katsoi tyttöä epäuskoisesti. "Mitä ihmettä sinä puhut?"
"Sitä vain, että sinulla on ehkä jotain salattavaa tapahtumien kulusta. Kerrohan meille, Lily, miten sinä säilyit hengissä, vaikka kaikki muut kuolivat?" Marlene kysyi silmät palaen.
"Päivän Profeetta kertoi asiasta varmasti tarpeeksi yksityiskohtaisesti, joten minua ihmetyttää, miksi sinä kysyt tuota", Lily sanoi kylmästi.
"Ai ihanko sinua ihmetyttää?" Marlene sanoi ivallisesti. "Aurorit eivät olisi pystyneet estämään kuolonsyöjiä tappamasta sinua, jos nämä todella sitä olisivat halunneet."
Lily tuhahti epäuskoisena. "Ja mikä ihme saa sinut kuvittelemaan, että kuolonsyöjät eivät olisi halunneet tappaa minua?"
"No kaikkihan sen tietää. Sinä veljeilet vihollisten kanssa", Jessica puuttui keskusteluun.
Lily kääntyi katsomaan Jessicaa. "Mitä?" hän äyskähti.
"Ainahan sinä olet viihtynyt hyvin luihuisten seurassa", Jessica sanoi viileästi.
"Ja sinä aina puolustat luihuisia, vaikkei sinulla olisi siihen mitään syytä", Marlene lisäsi kiivaasti.
Lily tunsi veren kuohuvan korvissaan. Hän oli vihainen, vihaisempi kuin pitkään aikaan oli ollut. Hän ei tajunnut, miten Marlene ja Jessica edes kehtasivat väittää, että hän oli keplotellut itsensä säilymään hengissä, vaikka Jennifer ja hänen vanhempansa kuolivat. Syytös oli niin väärä ja epäoikeudenmukainen, ettei Lily tiennyt miten päin olisi ollut.
"Ai ei mitään syytä?" Lily tivasi. "Minä puolustan vain yhtä luihuista, eikä hän ole pimeän puolella."
"Joopa joo", Marlene tuhahti. "Kaikki luihuiset ovat."
"Eivät ole! Severus on minun ystäväni - tai on ainakin ollut - ja hän ei ole pimeän puolella. Sitä paitsi minulla on aina ollut täysi syy puolustaa häntä", Lily sanoi kiivaasti.
Marlene astahti askeleen lähemmäs Lilyä. "Severus on minun ystäväni", hän lässytti. "Kuuntelisit itseäsi! Ei luihuinen voi olla kenenkään ystävä. Heidän päämääränsä on vain rakkaan Pimeyden lordinsa jaloissa möyriminen."
Lily astui taaemmaksi. "Et sinä voi automaattisesti luokitella ihmisiä heidän tupansa takia", hän sanoi.
Marlene kohautti olkapäitään. "Kalkaros on pimeän puolella. Minä olen nähnyt, kun hän on kironnut rohkelikkoja ties minkälaisilla taioilla", hän sanoi.
"Marlene - Lily - " Alice yritti saada puheensa kuulumaan.
Lily naurahti ivallisesti. "Ja entä mitäs kelmit sitten tekee? Mikset sinä sano, että Potter ja Mustakin on pimeän puolella? Hehän niitä kirouksia viattomiin vasta heittelevätkin!" hän sanoi.
"Kelmit ovat täysin eri asia. He eivät kiroa pimeyden taioilla, eivätkä he ole ilkeitä. Minä ainakin tuen heitä täysin, jos he haluavat kirota Kalkarosta tai muita luihuisia", Jessica sanoi viileästi.
Lily pudisti päätään epäuskoisena. "He eivät ole yhtään sen parempia kuin luihuiset", hän sanoi.
"Mitäs täällä tapahtuu? Ihan kuin olisin kuullut oman nimeni", Siriuksen ilkikurinen ääni kantautui tyttöjen korviin.
Jessica kääntyi Siriukseen päin ja väläytti tälle säteilevän hymyn. "Hei, kulta. Mikset tullut katsomaan minua junassa", hän sanoi hieman moittivasti ja riensi Siriuksen luokse. Sirius kiersi kätensä Jessican ympärille ja virnisti kelmimäisesti. "Oli vähän kiireitä. Piti pitää James hyvällä tuulella", hän sanoi ilkikurisesti.
James tuhahti hänen takanaan. Hän katseli tyttöjä epäluuloisesti ja istahti rennosti sohvalle. "Ihan kuin täällä olisi riidelty", hän sanoi. Remus ja Peter noudattivat hänen esimerkkiään ja lysähtivät lähimmille tuoleille.
Alice rykäisi vaivautuneena ja katsoi varuillaan Lilysta Jessicaan ja Marleneen. "Taisit kuulla väärin", hän sanoi.
"Me tässä vain juttelimme kesän tapahtumista", Marlene sanoi kovaan ääneen ja loi Lilyyn häijyn katseen samalla, kun istahti melkein Jamesin kylkeen kiinni.
"Jaa", James ynähti ja liikahti vähän kauemmas. "Mitäs Evans? Meillä on kohta partiointi."
Lily vilkaisi Jamesia ja lähti kohti tyttöjen makuusaleja sanaakaan sanomatta.
James katsoi hänen peräänsä tuskastuneena. "Mitä ihmettä minä nyt sanoin?" hän kysyi.
Marlene tuhahti. "Miksi sinä siitä välität?" hän kysyi ja loi Jamesiin pitkän katseen ripsiensä lomasta. "Minä voin tulla kanssasi partioimaan, jos Lily ei tahdo."
James kurtisti kulmiaan ja hädin tuskin kuuli Marlenen sanat. Lily oli näyttänyt jotenkin oudolta. Siltä kuin olisi ollut itkuun purskahtamaisillaan. James vilkaisi vieressään istuvaa Marlenea ja sitten Jessicaa, joka kuherteli Siriuksen kainalossa. Hän oli ihan varma, että tytöt olivat riidelleet jostain.
"Kuule Marlene.. mistä te puhuitte ennen kuin me tulimme?" James kysyi Marlenelta.
Marlene huokasi kyllästyneenä. "Lilyn suhteesta luihuisiin", hän vastasi.
James kohottautui vähän paremmin istumaan. "Mitä siitä?" hän kysyi valppaana.
Marlene kohautti olkapäitään. "Meistä Lilyn ei pitäisi kaveerata Kalkaroksen kanssa", hän sanoi.
"Ei minustakaan", James sanoi kiivaasti.
"Minusta Lilyllä on oikeus olla kenen ystävä vain haluaa", Remus puuttui keskusteluun.
James katsoi häntä kuin järkensä menettänyttä. "Niin mutta Ruikulin kanssa, Kuutamo. Ruikulin", hän sanoi inhoten.
Marlene heläytti kaikuvan naurun. "Tuo nimitys sopii hänelle."
Remus loi Marleneen hieman alentuvan katseen ennen kuin kiinnitti katseensa Jamesiin. "Et sinä voi valita Lilyn ystäviä", hän sanoi rauhallisesti.
"Ruikuli on pimeän puolella. Mitä sinä sitten sanoisit, Remus, jos hän saa Lilynkin vaihtamaan puolta", Marlene kysyi.
James näytti järkyttyneeltä. "Ei ole mahdollista", hän kiisti heti.
Marlene kohautti olkapäitään. "Puhutaanko jostain muusta?" hän kysyi kyllästyneenä.
"Minua pelottaa lähinnä se, että luihuiset tekevät jotain Lilylle", James sanoi huomioimatta Marlenen sanoja.
"Älä viitsi, puupää", Marlene kivahti. "Lilyhän on heidän ystävänsä. Eivät he Lilyä vahingoita. Sitä paitsi mitä sinä siitä välität?"
"Minä en ainakaan ole nähnyt Lilyä koskaan muiden luihuisten kuin Kalkaroksen seurassa", Peter avasi suunsa.
"Enkä enää aikoihin edes hänen seurassaan", Remus täydensi.
James nyökkäsi. Hän muisti, miten oli ollut mustasukkainen Kalkarokselle siitä, että Lily jutteli tämän kanssa. Onneksi James ei ollut enää viime vuonna nähnyt Lilyä Kalkaroksen seurassa, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää, jos nämä tapasivat salaa. James kurtisti kulmiaan ja alkoi ajatuksissaan miettimään seuraavaa hyvää jäynää Kalkaroksen päänmenoksi.
Kello oli jo viisitoista minuuttia vaille kymmenen, eikä Lily ollut keksinyt mitään järkevää tekosyytä olla menemättä partioimaan Jamesin kanssa. Tosin hänen mielestään tarpeeksi hyvä syy oli se, ettei hän sietänyt Potteria, mutta McGarmiwa tuskin hyväksyisi sitä.
Lily huokasi syvään ja lähti kävelemään kohti oleskeluhuonetta. Hän toivoi hartaasti, ettei törmäisi Jessicaan, Marleneen tai Aliceen. Hän ei yksinkertaisesti jaksaisi uutta syyttelykierrosta, sillä yksi kerta oli tuntunut jo tarpeeksi pahalta. Hän ei voinut käsittää, miten Jess ja Marlene pystyivät uskomaan, että hän oli kääntymässä pimeän puolelle. Ajatus oli uskomaton. Suorastaan naurettava.
Oleskeluhuoneen takassa roihusi lämmittävä tuli, mutta Lilyllä ei ollut aikaa jäädä istuskelemaan. Hän huomasi kelmit istumassa yhä ikkunan vieressä Jessican, Marlenen ja Alicen kanssa. Lily jäi seisomaan vähän matkan päähän katsomaan heitä ja tunsi rintaansa kivistävän. He kaikki näyttivät viihtyvän toistensa seurassa, olevan yhtenäinen porukka. Porukka, joka ei kaivannut enää ketään muuta. Lily huokaisi ja suuntasi katseensa Potteriin. Poika selitti innoissaan porukalle jotain saaden nämä kaikki rämähtämään nauruun. Jamesin hiukset olivat sekaisin niin kuin aina, mutta joku tämän käytöksessä oli erilaista kuin yleensä. Lily kallisti päätään ja yritti kovasti miettiä, mitä se oli. Potterin huulilla ei karehtinut omahyväinen hymy, eikä hänen kätensä eksynyt koko ajan pörröttämään hiuksiaan. Takkatuli loi himmeitä valoja Jamesin päälle, eikä Lily mahtanut itselleen mitään. Hän ei pystynyt irrottamaan katsettaan Jamesista ja äkkiä hänen mieleensä lävähti mielikuva painajaisesta, jonka hän oli nähnyt junassa. Hän oli kutsunut siinä Jamesin nimeä. Mutta miksi? Hänhän ei pitänyt Potterista. Hän suoraan sanoen inhosi tätä, ja silti hän oli kutsunut pojan nimeä. Lily pudisti päätään. Se oli ollut vain uni - jotain sellaista, mitä ei pystynyt itse kontrolloimaan.
Lilyn ajatukset keskeytyivät, kun hän tajusi, että James vastasi hänen katseeseensa. Poika hymyili lämpimästi ja viittasi häntä liittymään joukkoon. Lily pudisti päätään miltei huomaamattomasti ja riisti katseensa irti Jamesin silmistä. Oli poika miten hyvännäköinen tahansa tai hymyili tämä miten lämpimästi tahansa, ei mikään voinut korvata sitä itserakasta luonnetta, joka tämän sisällä asui.
James oli noussut seisomaan ja käveli nyt Lilyn luokse. "Valmiina?" hän kysyi hymyillen.
"Olen", Lily sanoi ja käännähti muotokuva-aukkoa päin. Hän käveli James perässään ulos rohkelikkotornista ja jäi seisomaan käytävälle.
"No, mistä aloitetaan?" Lily kysyi vältellen Jamesin katsetta.
"Vaikka tästä", James sanoi.
Lily mulkaisi häntä kulmiensa alta. "Tarkoitin, että partioidaanko ylhäältä alas vai alhaalta ylös?" hän sanoi.
Jamesin kasvoille syttyi hitaasti virne. Hän työnsi kädet taskuunsa ja jäi katsomaan Lilyä silmät täynnä naurua.
Lily ei voinut mitään sille, että häntäkin alkoi hymyilyttämään. "Kaksimielisesti ajattelu kiellettyä", hän ilmoitti.
"Mistä sinä tiedät, että minä ajattelin tuosta jotain kaksimielistä? Enhän minä sanonut mitään", James sanoi ja virne hänen kasvoillaan leveni entisestään.
Lily kohotti kulmiaan. "Ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa", hän siteerasi.
"Se on kyllä kuva", James korjasi.
"Kasvot on kuva", Lily sanoi. Hän puri huultaan estääkseen itseään hymyilemästä. "Aloitetaan tähtitornista."
"Miksi juuri sieltä?" James kysyi ähkäisten. "Sehän on ihan täynnä kuhertelevia pareja."
"Pahin pois alta", Lily sanoi ja suuntasi kulkunsa kohti tähtitornia.
"Käydäänkö partioimassa keittiössäkin?" James kysyi toiveikkaana.
"Ei", Lily vastasi.
"Miksi ei?"
"Koska siellä ei ole ketään", Lily sanoi terävästi.
"Mistä sinä sen tiedät?" James kysyi kulmiaan kohottaen.
"No, eihän kukaan muu tiedä, miten sinne pääsee, paitsi valvoja- ja johtajaoppilaat", Lily selitti.
"Eipä", James mutisi.
"Mitä?"
"Ei mitään", James sanoi kiireesti. "Mutta minusta tuntuu, että meidän olisi hyvä käydä sielläkin."
"Älä yritä, Potter. Sinä yrität vain päästä kähveltämään ruokaa", Lily huokaisi.
"Enpäs", James väitti viaton ilme kasvoillaan.
"Etpä."
"Jos minä haluaisin kähveltää ruokaa, niin tekisin sen joskus muulloin kuin sinun kanssasi", James sanoi ilkikurisesti hymyillen.
Lily avasi suunsa, muttei sanonutkaan mitään. Tähtitorniin vievä portaikko avautui heidän edessään.
"Sinun jälkeesi", James lausahti.
Lily äännähti jotain epämääräistä ja lähti kaiteista kiinni pidellen nousemaan ylös jyrkkiä kierreportaita. Heti ensimmäisenä astuessaan tähtitorniin hän näki kaksi hahmoa seisomassa kaiteen luona toisissaan kiinni. "Minä hoidan tämän", Lily suhahti Jamesille ja käveli nopeasti hahmojen luokse. Hän tunnisti tytön luihuiseksi ja pojan korpinkynneksi omalta vuosikurssiltaan.
"Viisi pistettä pois Luihuiselta ja Korpinkynneltä", Lily ilmoitti viileästi. "Alkakaa laputtaa."
Kaksikko erkani nopeasti toisistaan. "Kas, kuraverinen on tänään niin tärkeänä", luihuisessa oleva tyttö, Rosanda, sanoi pilkallisesti. Hänen vieressään seisova poika liikahteli vaivautuneena paikallaan.
"Sinun on parempi varoa sanojasi", James ärähti Lilyn takaa.
Lily mulkaisi Jamesia pahasti ennen kuin kääntyi taas Rosandan puoleen. "Toiset viisi pistettä pois epäkunnioittavasta käytöksestä", hän sanoi kylmästi.
Rosanda nauroi ivallisesti ja veti taikasauvan taskustaan. "Aijai, pian nähdään onko pikku johtajaoppilas yhtä ahkera ottamaan pisteitä pois pienen käsittelyn jälkeen", hän sanoi.
James vetäisi myös taikasauvansa esiin ja osoitti sillä Rosandaan. "Sinun on parasta häipyä täältä", hän sanoi uhkaavasti. Rosanda katsoi Jamesia arvioivasti ja hänen kasvoilleen syttyi ivallinen hymy. "Ja Potter pelastaa päivän", hän sanoi ja tyrkkäsi Lilyä samalla, kun käveli tämän ohitse. "Muista, ettei hän aina ole paikalla."
Korpinkynsi hymyili hermostuneen ja katosi Rosandan perässä tähtitornin portaikkoon.
Lily käännähti äkäisenä Jamesin puoleen. "Minä sanoin, että minä hoidan sen", hän sihahti.
James katsoi Lilyä hämmästyneenä. "Lily hei, hän kutsui sinua... tiedät-kyllä-miksi ja uhkaili sinua. Luuletko sinä, että minä olisin katsonut sitä vain vierestä", hän sanoi.
"Se on Evans sinulle", Lily kivahti. "Minä en halua sinun apuasi, tajuatko?"
James tuhahti kärsimättömänä ja tarttui Lilyn käsivarresta kiinni ennen kuin tämä ehti kääntää hänelle selkäänsä. "Me olemme partioimassa yhdessä ja me hoidamme nämä tapaukset yhdessä. Minä en tajua, mikä sinun ongelmasi on", hän puuskahti.
Lily riuhtasi käsivartensa irti Jamesin otteesta. "Sinä olet minun ongelmani. Ei sinun heti tarvitse alkaa esittelemään paremmuuttasi tai leikkimään mitään ritaria", hän äyskähti.
"Mitä?" James sanoi epäuskoisena.
"Minä en siedä sitä", Lily jatkoi ja tuijotti Jamesia suuttuneena silmiin.
"Ja minä en siedä sitä, että he uhkailevat ja nimittelevät sinua", James vastasi ja liikahti lähemmäs Lilyä.
"Se on minun asiani, älä sinä puutu siihen", Lily sihahti ja astui epävarmasti taaksepäin. Hän hätkähti, kun tunsi jääkylmän seinän painautuvan selkäänsä vasten.
"Kyllä minä puutun, Evans", James sanoi kiivaasti ja tarttui Lilyä uudestaan käsivarresta. "Minä pidän huolen, etteivät he koskaan satuta sinua. Ettei mikään koskaan satuta sinua." Sen sanottuaan James irrotti otteensa Lilystä ja astui kauemmas tästä. Antamatta Lilylle enää aikaa väittää vastaan, hän kääntyi kohti portaikkoa ja katosi sen uumeniin.
Heti Jamesin kadottua näkyvistä Lily tunsi kyyneleiden nousevan silmiinsä. Hän nosti käden suulleen ja yritti tukahduttaa itkuaan. Potter tuntui saavan hänet itkemään jo toisen kerran samana päivänä, eikä Lily halunnut sitä. Pidän huolen ettei mikään koskaan satuta sinua. Sanat kaikuivat Lilyn päässä, eikä hän pystynyt työntämään pois mielestään niiden herättämiä tunteita. Ei samalla tavalla kuin hän oli työntänyt pois niin monet muut tunteet, joita ei halunnut tuntea. Lily kietoi kädet ympärilleen ja jäi tuijottamaan eteensä mitään näkemättömin silmin. Hän olisi antanut mitä tahansa, jos sanojen sanoja olisi ollut joku, joka ihan oikeasti välittäisi hänestä. Hän tiesi, että Potterille hän oli vain jonkunlainen pakkomielle. Haaste. Ainut tyttö, joka ei suoraan langennut hänen eteensä. Lily pyyhki vihaisena kyyneleet silmistään. Hän ei kaipaisi apua tai suojelusta. Hän oli jo pitkään tullut toimeen omillaan. Ainut, mitä hän tarvitsisi, oli ystävä. Hän tarvitsisi jotakuta, kehen pystyisi luottamaan sataprosenttisesti, jotakuta joka tukisi häntä. Jotakuta kuten Jennifer. Kyyneleet tuntuivat vain yltyvän, kun Lily ajatteli edesmennyttä ystäväänsä. Miten ihmeessä hän selviäisi koulussa ja elämässä yleensä ilman Jenniferiä, joka oli kuulunut tiukasti hänen elämäänsä jo kuuden vuoden ajan. Ajatus tuntui vaikealta, suorastaan ahdistavalta.
Lily räpytteli päättäväisesti kyyneleet silmistään ja lähti itsekin kävelemään takaisin kohti rappusia. Hän partioi yksin linnan käytävät tyrmiin asti, eikä voinut olla välillä ihmettelemättä, miksei ketään näkynyt. Hiljaa mielessään Lily kirosi Potterin vastuuttomuutta, koska tämä oli jättänyt partioinnin yksin hänen huolekseen. Hän ei tosin tiennyt sitä, että James oli partioinut samat käytävät vain vähän ennen häntä.
-
Jatkoa. Musta tää on vaan tosi hyvä.. James on ihana. Kun on niin huolissaan Lilystä.. <3
-
Voe, James on ihana. Tuollainen huolehtivainen.. reppana? :D. Mutta hei, koita saada jotain pirteyttä tekstiisi, en pidä tuosta angst-Lilystä :<. ps et VARMASTIKAAN parita Jamesia ja tuota Marlenea ;<. Ja öö rakentavaksi kai jää, että tekstisi on hyvää, enkä virheitäkään huomannut (Onko se ihme jos beta on?).
Jatkoa!
-
Pääsinpäs vihdoinkin lukemaan tämän jatkon. : DD
Taas jälleen taidan vain tyytyä muutamaan sanaseen, mutta ensin on kyllä pakko kysyä eräs epäselväksi jäänyt asia. Miksi tuossa yhdessä kohdassa luki Lisa? Piti varmaankin lukea Marlene tai jotain... Siis tässä:
Hän toivoi hartaasti, ettei törmäisi Jessicaan, Lisaan tai Aliceen.
Ajattelin, että tuossa pitäisi lukea Marlene, koska ennen ja jälkeen tuon lauseen puhutaan Jessicasta, Marlenesta ja Alicesta, ei Lisasta. :)
Ja yhdestä kohtaa puuttui a-kirjain jonkin sanan perästä - olisiko ollut jokin "turhautuneena" tai "hermostuneena" tai jotain vastaavaa - mutta sitä en oikein tahtonut enää löytää. Sen sijaan huomioni kiinnittyi tähän:
"Viisi pistettä pois luihuisilta ja korpinkynneltä", Lily ilmoitti viileästi.
Eli ensinnäkin: Luihuiset ovat monikossa, mutta Korpinkynsi yksikössä? Minusta kummankin pitäisi olla yksikössä. : ) Aijoo! Tuvat kirjoitetaan aina isolla alkukirjaimella, kuten tuossakin olisi kumpikin pitänyt laittaa niin. : ) Sillä erotuksella vielä kuitenkin, että tupalaiset tulevat pienellä, mutta tuvat siis isolla, jos nyt edes sait mitään selvää minun päättömästä horinastani. : D
Enpä löytänyt enää mitään turhempaa nipotettavaa, joten taitaa olla sitten tämä "muutama sananen" kohta päättymäisillään.
Okeiokei, pakko kyllä sanoa, että jatkoa odottelen edelleen kuin tulisilla hiilillä, ja toivon sinun ottavan 'rakentavasta' nipotuksestani jotain opiksi. : D Itseensä ei kannata ottaa - minä nyt vain satun olemaan tällainen elämätön pilkunnussija. : )
Mutta kiitos kovasti,
ja jatkoa kinun yhä vain !
Nici
-
Oooi, jatkoa. Tämä on aivan IHANA ficci, olen ihan koukussa tähän. Tämä on nopea lukea ja tulee itsellekin kauhea inspiraatio. ; D
Eli, siis oli ihana luku. Tosin minua ärsyttää nuo Jessica ja Marlene. Hahmot ovat taas onnistuneita.
Ääh, minun rakentavani taas taisi hypätä ikkunasta. Toivottavasti säilyi elossa, että keksin edes jotain hyvää kommentoitavaa. : D
-Jippu
-
Tämäpä on hyvä. :D En yleensä lue kelmificcejä, ja vieläpä hettiä ilman S/R-paritusta. Nytkin näin mustaa kun Sirrellä oli tyttöystävä. ;D Mutta joo, tykkään tästä vaikka tämä onkin kelmificci. :D Tämä on niin erilainen kuin yleensä kelmificit, ja osaat kirjoittaa. Pointsit sinulle :)
"No, mistä aloitetaan?" Lily kysyi vältellen Jamesin katsetta.
"Vaikka tästä", James sanoi.
Lily mulkaisi häntä kulmiensa alta. "Tarkoitin, että partioidaanko ylhäältä alas vai alhaalta ylös?" hän sanoi.
Jamesin kasvoille syttyi hitaasti virne. Hän työnsi kädet taskuunsa ja jäi katsomaan Lilyä silmät täynnä naurua.
Tuo oli hyvä. Ylhäältä alas vai alhaalta ylös? :'D
-
Mitenköhän sitä tulee aina eksyttyä lukemaan kelmificcejä? No, tämä ainakin oli loistava, ei lainkaan niin kliseinen kuin jotkut... Muutaman virheen bongasin, ainakin jossakin välissä oli Lisa (oletettavasti) Marlenen tilalla (samassa oli mainittu Jess ja Alicekin ehkä, en ole varma...) En nyt löytänyt sitä kohtaa.
Jamesin ja Lilyn eroan ja en eroa -puheet olivat hauskoja, naureskelin itsekseni sitä lukiessa. Mutta no jaa, eipä mulla muuta, rakentava karkasi puhaltelemaan ilmapalloja ja paukuttelemaan paukkuserpentiinejä.
-
Jatkoa vain :) Toivon että Lily lämpenisi pian Jamesille, et tiedäkkään kuinka pidän siitä parista :---DD
Mutta jatkoa odotellen ^^ <3
-
Heipparallaa! Pahoitteluni, että jatkossa kesti, mutta on ollut niin paljon kiireitä, etten ole ehtinyt paljoakaan koneella oleskella.
Kiiiiitos kovasti kommenteistanne! hihi, paljon kommentteja, olen iloinen.
ujoenkeli, kiitos!! Minustakin James on ihana ;>
Kiitos Lansu! Hmmm, Lily kyllä valitettavasti on vielä jonkun aikaan aika angst. Mutta koitan kyllä vähän saada jotain piristystä tekstiin. Jatkoa tulee!
Kiitos paljon Nici! Joo, tosiaan korjasin nuo virheet tuolta mitä sanoit. Ja olen vaan iloinen, jos kerrot niistä jatkossakin :D
Kiiitos taas Jippu! Hyvä jos inspiroi ;)
pihlajanmarja, kiitos! Kiva, jos tykkäät!
Kiitoos Herm-oo-nini! Kommenttisi oli ihanan piristävä.
themarauders, kiitos kovasti! Jatkoa tuleee
Kiitos paljon Kelmikiti!
Noniin, eli jatkoa! Kommentteja toivon edelleen :)
Luku 3. Ystävyys uudistuu
Lily istui silmät kiinni Tylypahkan pihalla suuren tammen alla nojaten puuhun. Järvi hohti kirkkaana auringon luoden siihen säteitään. Lily huokasi tyytyväisenä tuntiessaan auringon lämmön ihollaan. Kelmejä ei näkynyt mailla eikä halmeilla, hän sai istua aivan rauhassa nauttimassa syksyn viimeisistä aurinkoisista päivistä..
"Lily", käheä ääni kuiskasi jostain Lilyn yläpuolelta.
Lily hätkähti ja avasi silmänsä. Vähän matkan päässä itsestään hän näki huonoryhtisen pojan, jonka mustat hiukset valuivat pään ympärillä rasvaisen näköisinä.
"Severus", Lily lausahti yllättyneenä ja teki vierelleen tilaa, jotta poika mahtuisi myös nojaamaan puuhun. Epävarmasti Severus käveli heitä erottavan matkan ja istahti kömpelösti Lilyn viereen.
"Minä ajattelin, että..." Severus aloitti, mutta vaikeni sitten.
"Niin?"
"Että eikö me voitaisi olla taas ystäviä, Lily", Severus sanoi vaikeasti. Sanojen sanominen tuotti hänelle suuria vaikeuksia, mutta Severus ei kestänyt enää olla huonoissa väleissä Lilyn kanssa.
Lily hymyili. "Kyllä me voitaisiin", hän sanoi. "Tämä vihanpito on muutenkin ollut ihan tyhmää. Varsinkin, kun sitä on jatkunut niin kauan."
Severus nyökkäsi. Hän tunsi, kuinka puristava paino putosi hänen sydämeltään.
Pitkään kaksikko istui hiljaa ja katseli järven pintaa, ja välillä toisiaan.
"Lily", Severus rikkoi hiljaisuuden. "Minä kuulin, mitä tapahtui kesällä. Olen pahoillani."
Lily puri huultaan. "Pahoillasi mistä?" hän kysyi ja katsoi Severusta tarkkaavaisena.
Severus näpräsi hämmentyneenä hihaansa. "Siitä, että... että... niin."
"Niin?"
"Että ystäväsi kuoli", Severus sanoi nopeasti ja katsoi ensimmäistä kertaa Lilyä kunnolla silmiin. "Siitä, mitä sinulle olisi voinut tapahtua."
Lily katsoi pojan mustiin silmiin. Silmiin, jotka eivät koskaan paljastaneet tunteita, joita pojan sisällä myllersi. Silmiin, jotka kaikessa synkkyydessään ja surullisuudessaan olivat kauniit.
Lily nyökkäsi hitaasti ja irrotti katseensa Severuksen silmistä. Hän tiesi, että poika oli tosissaan. Severus oli aina tosissaan.
"Ja minä... minä en kestä ajatella, että he satuttivat sinua", Severus jatkoi synkästi ja nyppäsi sormillaan maasta ruohonkorren.
Lily ei tiennyt, mitä olisi sanonut. Severus oli ollut yli vuoden puhumatta hänelle mitään - tosin asia oli osaltaan hänenkin syynsä, sillä hän oli sanonut ettei tahtonut nähdä poikaa enää. Vaikkei Lily oikeasti ollut tarkoittanut sitä, hän oli ollut silloin vaan niin vihainen. He kumpikin olivat vain niin kirotun ylpeitä. Nyt Severuksen sanat vaikuttivat silti siltä, että poika kuitenkin välitti.
"Kerro minulle yksi asia", Lily sanoi ja kääntyi vakavana katsomaan Severusta. "Kerro, oletko sinä sekaantunut pimeyden voimiin?"
Severus vältti Lilyn katsetta ja kohotti epäröivästi kätensä tarttuakseen yhteen Lilyn hiuskiekuraan. Hänestä tuntui siltä, että hänen oli ihan pakko koskettaa tyttöä, jota hänellä oli ollut niin ikävä. Koskettaa edes tämän kauniita punaisia hiuksia. Hän tiesi, ettei Lily panisi sitä pahakseen.
"En", Severus sanoi matalla äänellä ja näpersi vaivaantuneena Lilyn hiuskiekuraa sormenpäillään.
"Älä valehtele, Severus", Lily pyysi. "Ole niin kiltti ja kerro totuus."
Severus huokasi ja irroitti otteensa hiuskiekurasta. "Olen."
Lily puri pettyneenä huultaan. "Miten sinä voit, Severus?" hän kysyi ahdistuneena.
Severus kohensi asentoaan ja katsoi hieman pelästyneenä Lilyä. Hän pelkäsi, että tyttö lähtisi ennen kuin hän olisi ehtinyt selittää. Lilyn ääni oli kuulostanut niin pettyneeltä ja katkeralta.
"Lily, minä.. minä olin vain niin kamalan yksinäinen, kun minulla ei ollut sinua ystävänä. Ja minä vain jotenkin ajauduin - "
"Syytätkö sinä minua siitä, että olet pimeän puolella?" Lily keskeytti vihaisena.
"En!" Severus parahti ja tarttui Lilyä käsivarresta. "En missään nimessä. En koskaan syytä sinua."
Lily katsoi käsiinsä ja yritti rauhoittua. Hän oli pelännytkin sitä, että Severus olisi sekaantunut pimeyden voimiin. Hän ei ollut uskonut sitä, mutta ajatus oli silti kaihertanut hänen mieltään. Ajatus tuntui kamalalta, täysin sietämättömältä...
"Sinä siis olet niiden puolella, jotka tappoivat Jenniferin ja hänen vanhempansa? Sinäkö ihan totta kannatat niitä, ketkä tappavat ihmisiä kylmäverisesti? Kiduttavat ihmisiä, murhaavat..?" Lily kysyi ääni täristen ja hän riuhtaisi kätensä irti Severuksen otteesta. "Minä en olisi uskonut sinusta."
Severus oli tiennyt, että Lily suuttuisi. Hän oli tiennyt, ettei tämä hyväksyisi. Mutta silti hänen oli yritettävä saada tyttö ymmärtämään.
"Sinä tiedät, että pimeyden voimat kasvavat ja pian ne valtaavat koko taikamaailman - koko maailman. Eikä sitä pysty estämään. Minä olen kuunnellut, miten luihuiset puhuvat, kuullut mitä kaikkea Pimeyden lordi tekee. Sitä ei pysty estämään, Lily. Kaikki, ketkä yrittävät, tulevat kuolemaan. Jos... jos minä olen pimeän puolella, he eivät vainoa minua. Eivät tapa minua", Severus sanoi kiihkeästi. "Ja... ja jos sinäkin, Lily - "
"En!" Lily kirahti ja ponkaisi seisomaan. "Minä en välitä, vaikka kuolisin. Minä en voisi ikinä, en ikinä, kannattaa tappajia ja kiduttajia. Tajuatko? Älä enää koskaan ehdota minulle mitään tuollaista!"
Severus nousi kiireesti pystyyn. "Anteeksi, minun ei olisi pitänyt sanoa mitään", hän sanoi synkästi. "Mutta ole niin kiltti ja kuuntele vielä."
Lily pudisti päätään. Hän ei halunnut kuulla enää yhtään enempää. Hänestä tuntui siltä kuin Severus olisi pettänyt hänet. Hän oli niin pitkään vakuuttanut kaikille, ettei Severus ollut paha. Ettei tämä voisi liittyä Pimeyden lordin joukkoihin.
"Minä en tiennyt, että sinä reagoisit noin pahasti", Severus sanoi miltei epätoivoisesti. "Minä..en minä ole kuolonsyöjä tai mikään."
"Mutta sinä haluat kuolonsyöjäksi niinkö?" Lily kysyi, ja hänen silmistään paistoi halveksunta.
"En minä tiedä", Severus sanoi ja lysähti takaisin istumaan. "En minä sitä halua."
Lily kyykistyi hänen viereensä ja kosketti pojan kättä. "Miksi sinä sitten puhut tuollaisia? Sinulla on mahdollisuus valita", Lily sanoi kiivaasti. "Et sinä ole paha, Sev."
Severus hätkähti sanat kuultuaan. Hän ei tiennyt kumpaa hätkähti enemmän, sitä että Lily oli sanonut ettei hän ollut paha vai sitä, että tyttö oli kutsunut häntä vanhalla lempinimellä - nimellä, jota Severus ei ollut kuullut yli vuoteen.
"En minä haluaisi, Lily, ihan totta. Muttei ole muuta mahdollisuutta. Luihuiset puhuvat jo nyt minun selkäni takana", Severus sanoi.
"Mitä sinä siitä välität, mitä he puhuvat?" Lily kysyi kulmiaan kurtistaen.
"Lily etkö sinä tajua? Kuolonsyöjät odottavat minun liittyvän heihin heti koulun jälkeen. Jo minun isäni takia", Severus sanoi synkästi.
"Isäsi?" Lily kysyi ilmeettömänä.
"Hän oli kuolonsyöjä", Severus vastasi.
Lily nyökkäsi hitaasti. "Sinä voit silti valita", hän sanoi itsepäisesti.
"En minä voi, Lily. Jos minä en liity kuolonsyöjiin koulun loputtua, he ottavat minut silmätikukseen. Ja Pimeyden lordille ei mahda mitään. Minun täytyy siis valita kuolema tai kuolonsyöjiin liittyminen", Severus selitti kireän kuuloisena.
"Kyllä sinulla on silti mahdollisuus valita. Sinulla on mahdollisuus taistella Voldemortia vastaan ja yrittää tehdä maailmasta parempi paikkaa elää", Lily sanoi kylmästi ja nousi taas ylös. "Niin minä aion tehdä. Jopa henkeni uhalla."
Lily käännähti kannoillaan ja lähti kävelemään laajan nurmikon poikki kohti linnan ovia.
"Lily", Severus sanoi ja otti Lilyn kiinni. "Odota."
"Minä en voi olla sinun ystäväsi, Severus. En voi olla kuolonsyöjän ystävä", Lily sanoi ja katsoi Severusta kostein silmin. "Sinä et edes yritä."
"Minä voisin yrittää", Severus sanoi käheästi. "Jos..njos sinä autat minua."
Lilyn kasvoille syttyi hidas hymy ja hän tarttui innoissaan Severuksen käteen. "Lupaatko?"
Severus nyökkäsi. Lilyn käsi oli lämmin ja pehmeä. Rauhallinen, lämmin tunne valtasi hänen mielensä. Tosin hän tiesi, että tunne katoaisi heti, kun Lily ei olisi enää hänen seurassaan. Lilyn vuoksi hän voisi tehdä melkein mitä tahansa, sillä tyttö oli hänelle tärkeä, tärkeämpi kuin kukaan muu.
~*~
James tuijotti ruokalautastaan, eikä hänen tehnyt mieli syödä. Vastahakoisesti hän otti haarukan käteensä ja näykki ruokaa vihaisesti.
"Sarvihaara hei", Siriuksen ääni kantautui Jamesin korviin. "Mitä sinä teet?"
"Syön", James vastasi ja yritti pyydystää hernettä haarukkansa päähän - sillä tuloksella, että herne lennähti suoraan Peterin lautaselle.
"James, älä heittele niitä herneitä tänne", Peter sanoi ärtyneesti ja heitti herneen takaisin Jamesin lautaselle.
"En minä halua sitä takaisin", James urahti ja yritti pyydystää herneen uudestaan haarukkaansa.
"Lopettakaa jo", Remus huokaisi. "Oletteko te jotain viisivuotiaita vai?"
"Ottakaa minusta mallia", Sirius virnisti.
James kohotti kulmiaan ja katsoi pöydän pintaa Siriuksen kohdalla. Lautaselta oli tippunut herneitä ja perunamuusia pöydälle.
"Joo, meidän todella kannattaisi ottaa sinusta mallia, Anturajalka", James sanoi sarkastisesti ja käänsi katseensa takaisin lautaseensa. "Minulla ei ole nälkä."
"Mietit Lilyä vai?" Remus kysyi ymmärtäväisenä. James oli edellisenä yönä selostanut kaikki tapahtumat partioinnista.
"Tuo ei ole enää tervettä", Sirius ilmoitti ja tunki perunamuusia suuhunsa.
"Mikä?" James kysyi ja katsoi Siriusta närkästyneenä.
"Tuo", Sirius sanoi huolettomasti ja heristi sormeaan Jamesia kohti. "Miesten ei kuulu menettää yöuniaan ja ruokahaluaan naisten takia, vaan naisten kuuluisi menettää ne miesten takia."
Remus tuhahti kuuluvasti. "Eikö sinun itsetunnollasi ole rajoja", hän kysyi.
Sirius virnisti kelmimäisesti ja läppäsi Jamesia olkapäälle. "Kuulehan, kamu. Näetkö tuolla tuon blondin tytön", hän sanoi ja nyökkäsi tyttöihin päin, jotka istuivat rohkelikkopöydässä vähän matkan päässä heistä.
"Joo, näen", James sanoi ja kohottautui istumaan paremmin. "Et kai sinä aikonut...? Anturajalka, sinähän seurustelet Jessican kanssa!"
"En minä, tollo", Sirius puhahti. "Vaan sinä!"
"Minä?" James kysyi katsoen Siriusta kuin järkensä menettänyttä.
"Kyllä, sinä."
"En", James sanoi tiukasti ja kääntyi takaisin lautasensa puoleen.
"Kyllä", Sirius sanoi jatkoi itsepäisesti ja kurkotteli nähdäkseen paremmin vaalean tytön. "Miksi ei? Hän on kaunis, vaalea, älykäskin, hyvä suutelija.."
"Mistä sinä sen tiedät?" Remus kysyi kohottaen kulmiaan.
Sirius väläytti hänelle virnistyksen ja läppäsi Jamesia uudestaan selkään. "Se on sitten sovittu", hän sanoi.
"Mikä?" James ulahti.
"Sinä isket hänet", Sirius sanoi kuin asia olisi täysin itsestään selvä.
"Puhutaanko me nyt samasta ihmisestä? Sehän on Marlene. Minä en aio iskeä häntä", James sanoi painokkaasti ja pudisteli päätään.
"Älä viitsi olla tuollainen", Sirius sanoi ärtyneenä. "Sinä olet hyppinyt Evansin perässä jo tarpeeksi pitkään. Joskus täytyy tunnustaa tappionsa ja ratsastaa kohti uusia tuulia."
"Runollista", Remus mutisi sarkastisesti.
"Minä kuulin tuon", Sirius sanoi närkästyneenä.
"Ihan totta puhuen, Sirius, sinun ideasi on järjetön", Remus sanoi rauhallisesti.
Sirius kohotti kulmiaan ja pyyhkäisi tyylikkäästi hiuksiaan. "Miten niin? Sehän on suorastaan loistava", hän hehkutti.
"Et sinä voi päättää sitä, keneen James on ihastunut", Remus jatkoi.
"Älä viitsi, Kuutamo. Ei Jamesin tarvitse olla Marleneen ihastunut. Kunhan pitää hauskaa", Sirius sanoi olkapäitään kohauttaen.
Remus katsoi Jamesia ja pudisti päätään.
"Älä huoli, Kuutamo, ei minulla ole mitään aikomustakaan iskeä ketään muuta kuin Lilyä", James ilmoitti virnistäen.
"Paitsi, ettei Lily suostu iskettäväksi", Peter huomautti. "Mutta sinähän voisit tehdä Lilyn mustasukkaiseksi Marlenen kanssa."
James tuijotti Peteriä hetken ennen kuin hänen suunsa vetäytyi leveään hymyyn. "Loistava ajatus", hän sanoi ja kääntyi innoissaan Siriuksen puoleen. "Eikö olekin?"
Sirius nyökkäsi virnistellen. "On."
"Paitsi, että siinä saattaa käydä niin, ettei Lily tule mustasukkaiseksi", Remus sanoi.
"Älä viitsi olla ilonpilaaja, Kuutamo", Sirius tuhahti.
"Kunhan sanoin", Remus kohautti olkapäitään ja keskittyi ruokaansa.
"Sarvihaara", Peter sanoi ja nykäisi Jamesia hihansuusta.
"Meidän täytyy suunnitella taktiikkaa", James sanoi silmät hehkuen ja vilkaisi pikaisesti Marlenea. "Jos... me.. tuota.. pitäisikö meidän kysyä häneltä, suostuuko hän näyttelemään minuun ihastunutta Lilyn läsnä ollessa?"
Sirius purskahti hekottavaan nauruun. "Älä viitsi, Sarvihaara. Hänhän suorastaan kuolaa sinun perääsi", hän sanoi silmää iskien.
"Eipäs", James sanoi yllättyneenä. "Eikö hän seurustele sen korpinkynnen kanssa? Mikä hänen nimensä nyt olikaan..."
"Ei ole seurustellut enää kevään jälkeen", Sirius ilmoitti närkästyneenä. "Missä purkissa sinä oikein olet elänyt?"
"Hän ei ole nähnyt muuta kuin Lilyn", Remus sanoi hänkin virnistäen.
"Sarvihaara", Peter suhahti uudestaan. "Katso tuonne."
James käänsi katseensa Peterin osoittamaan suuntaan suuren salin ovia kohti, ja hän melkein tipahti tuoliltaan. Hetken aikaa Jamesista tuntui siltä kuin hän olisi nähnyt pelkkää punaista. Sisuskalut painautuivat kasaan ja veri kohisi päässä...
Mustasukkaisuus. Maailman inhottavin tunne.
"Mitä hän tekee Ruikulin kanssa?" James sihahti ja oli jo nousemassa ylös, mutta Remus tarttui kiinni hänen paidastaan.
"Et sinä voi sinne noin vain rynnätä", Remus sanoi. "Lily vain suuttuisi sinulle ja sinun mahdollisuutesi vain pienisivät."
"Hän on jo valmiiksi suuttunut, joten ei se haittaa", James sanoi kärsimättömästi ja yritti irrottaa Remuksen sormia paitansa ympäriltä.
Remus huokasi syvään, kun James sai väännettyä itsensä irti hänen otteestaan.
James pyyhälsi täyttä päätä kohti Lilyä ja Kalkarosta, mutta saikin huomata puolessavälissä matkaa, että Kalkarosta ei näkynyt enää missään. Lily oli käynyt istumaan tupapöytään ja hymy huulillaan tyttö valitsi ruokaa lautaselleen. James istahti muitta mutkitta Lilyn viereen.
"Evans", James lausahti ja tarttui Lilyä käsivarresta. "Meidän pitää puhua."
Lilyn hymy oli lopahtanut saman tien, kun James oli istunut hänen viereensä. Ärsyyntyneenä hän karisti Jamesin käden pois ja tarttui haarukkaansa.
"Ei pidä. Minä syön nyt, niin kuin näet", Lily sanoi tavoitellen rauhallista äänensävyä. Häntä ei todellakaan huvittanut jutella Potterin kanssa. Lily oli varma, että tämä halusi jutella eilisen partioinnin tapahtumista, eikä hän todellakaan halunnut muistella sitä. Jamesin sanat olivat muutenkin vaivanneet häntä koko yön, eikä Lily aikonut vaivata niillä enää päätään.
"Lily, minä haluan jutella", James sanoi kärsimättömästi.
Lily huokasi syvään ja kääntyi katsomaan Jamesia silmiin. "Minä tiedän jo, että sinä haluat keskustella eilisestä, mutta minulla ei ole siihen pienintäkään halua. Asia loppuun käsitelty, okei?" hän kysyi kulmat kohollaan.
Jamesin ilme muuttui hämmentyneeksi. "Eilisestä?" hän toisti kulmiaan kurtistaen. "Ainiin, eilisestä." James oli kokonaan unohtanut kaiken muun paitsi sen, että oli nähnyt Lilyn Ruikulin seurassa. Hän oli unohtanut jopa sen, että oli suuttunut tytölle.
"Minä.. niin. En minä siitä nyt halua puhua", James sanoi ilmeettömästi.
Lily kohotti kysyvästi kulmiaan. "Vaan..?"
James upposi hetkeksi tytön vihreisiin silmiin, joista heijastui kärsimättömyys. Hän hätkähti vieläkin sisäisesti melkein aina, kun nuo kauniit silmät olivat kohdistaneet katseensa häneen..
"Potter?"
"Minä en pidä siitä, että sinä olet Ruikulin seurassa", James sanoa töksäytti.
Lilyn silmiin hiipi viileä katse. Hän katsoi Jamesia silmiin siristäen. "Sinä voisit vaihteeksi kutsua ihmisiä heidän oikeilla nimillään", hän sanoi kylmästi.
James huokasi syvään. "Mitä tekemistä sinulla on Kalkaroksen kanssa?" hän kysyi ärtyneenä.
"Ei kuulu sinulle", Lily vastasi tylysti ja kääntyi takaisin ruokaansa päin.
James tarttui Lilyn käsivarresta kiinni. "Kyllä se kuuluu. Minä en halua, että sinä tyrkkäät ehdoin tahdoin itsesi vaaraan", hän sanoi.
"Severus on minun ystäväni, senkin taulapää", Lily sähähti. "Eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään sanottavaa."
"Minulla on siihen paljonkin sanottavaa", James ilmoitti.
Lily tyrkkäsi Jamesin kauemmas itsestään. "Häivy."
"Lily hei", James sanoi hiljaa. "Oletko sinä ihan totta miettinyt, mitä luihuiset voivat tehdä sinulle, jos he eivät pidä sinun ystävyydestäsi Rui... Kalkaroksen kanssa."
Lily siristi silmiään vihaisena. "Se ei ole sinun ongelmasi", hän puuskahti.
"Älä viitsi, Lily. Muistathan sinä, mitä eilenkin kävi. Minä haluan ihan totta vain sinun parastasi", James sanoi kiivaasti.
"Minua ei todellakaan kiinnosta mitä sinä haluat", Lily vastasi viileästi. "Mutta haluatko kuulla, mitä minä haluan?"
"No?" James kysyi innoissaan.
"Minä haluan, että sinä häivyt ja jätät minut kokonaan rauhaan, Potter. Kaikkein eniten minä haluan sitä, että sinä katoat minun elämästäni", Lily sanoi kiivaasti ja nousi seisomaan. Punaiset hiukset leiskuen hän lähti kävelemään kohti suuren salin ovia, toivoen hartaasti mielessään, että Potter viimeinkin tajuaisi jättää hänet rauhaan.
-
Ää Lily oli liian jyrkkä Jamesille : <
Mutta jatkoa, tää oli ihan hyvä, enkä löytänyt virheitä :D !
-
Oh, en ole huomannut jatkoa !!
Oli miten oli, tämä oli tosi hyvä. Olit aidosti saanut kuvattua Lilyn tunteet Jenniferiä kohtaan ja hienosti myös Jamesia kohtaan. Vain yhden virheen bongailin tuosta 2. luvusta;
Korpinkynsi hymyili hermostuneen ja katosi Rosandan perässä tähtitornin portaikkoon.
Hermostuneena?
Joka tapauksessa, ihana ficci ja jatkoa tulen edelleen lukemaan !! (:
~ shira
// Ai niin joo, tämä piti myös mainita, rakastin tätä kohtaa;
He kumpikin olivat vain niin kirotun ylpeitä.
Upeaa <3
-
siis aivan ihana! ;D nyt ei kyl tuu mittää muuta kommenttii, kuin että lissää, lissää ja noppeesti ;)
-
eikö tähän tule jatkoa ollenkaan? tää jää vähän kesken, eikä niin pidä käydä näin hyvälle ficille!