Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Parris - 02.01.2017 18:31:05
-
Nimi: Albus Dumbledoren makeislajitelma
Kirjoittaja: Bluji Ronen
Beta: Saappaaton, pus <3
Ikäraja: S
Genre: makea tragikomedia
Haasteet: Spurttiraapale IV, kierros 6 (2. - 8.1.); Potter-pokeri hahmolla Albus Dumbledore
A/N: Taas kerran lähdettiin pylly edellä puuhun, koska mulla ei ollut hajuakaan, mistä kirjoittaisin spurttiraapaleet. plööt heitti "seittemän rapsuu dumbledoren lempikarkeista", niin kirjoitetaan sitten seitsemän raapaletta Dumbledoren lempikarkeista. Koska mikä ettei.
sitruunatoffee
Dumbledore kaivoi paksun violetin kaapunsa taskuja ja katseli hiljaisia taloja Likusteritien varrella. Eihän asuinalue kaunis ollut, eikä Potterien pojan, Harry paran, edessä oleva elämä tulisi olemaan varmastikaan helppoa, mutta olipa paikka ainakin rauhallinen hämärtyvässä syysillassa.
Vallitsevien olosuhteiden ajattelu sai Dumbledoren yleensä niin rauhallisen mielentilan järkkymään hieman. Taistelu Voldemortia vastaan oli kestänyt kauan ja vaatinut enemmän kuin keneltäkään olisi koskaan voinut pyytää, viimeisimpänä, ja toivottavasti viimeisenä, Lily ja James Potterin henget. Kun Voldemort vaikutti viimein olevan poissa, oli suunnattava ajatukset edessä olevaan. Mitä nyt oli tehtävä?
Viimein Dumbledore löysi taskustaan etsimänsä pimeyttimen – ja pussillisen sitruunatoffeita. Mitään sen suurempaa ajattelematta hän avasi pienen kangasnyytin ja nakkasi yhden vaaleankeltaisista kuutioista suuhunsa. Dumbledoren oli pysähdyttävä hetkeksi paikoilleen, kun jumalainen, kirpeänmakea aistimus tuntui täyttävän koko hänen päänsä. Sitruunatoffee oli yksi jästimaailman nerokkaimpia keksintöjä, ja pimeimmilläkin hetkillä se palautti mieleen, että aina olisi valoa.
Aina löytyisi niitä, jotka seisoisivat rohkeina ja erottuisivat massasta pirteiden makeisten tavoin.
-
Tulen tänne nuuskimaan, kuinka tämä oikein tästä sitten jatkuu! Koska voi jukranpujut mikä aihe. Albuksella kun tuntuu tosiaan löytyvän noita makeisia jokaista laatua, joten ihan kiva päästä tutustumaan uusiin makeisiin. ;)
Tuntuipas tämä kyllä jotenkin oudolta. Tuijotella tuhoa, mussuttaa toffeeta ja "kaikki muuttuu paremmaksi". Tosi Dumppismaista ja tavallaan taas tosi... noh, töykeää. Tosin Albus ei kuulu lempihahmoihini juurikin tuollaisen luonteen takia, joten oikeastaan en valita tässä kommentissani yhtään mistään, vaan kehun kuinka albusmainen tämä Albus oli. Lisäksi halusin jättää tagikommentin mukana, jotta saan päivittäisen karkkiannokseni ilman oikeaa karkkia.
Mitä karkkia seuraavaksi!
- Syksy
-
Otsikko oli sen verran mielenkiintoinen, että oli pakko tulla vilkaisemaan :) Täähän on hauska aihe ja Dumbledore on hyvin dumbledoremainen löytäessään jotain hyvää synkästä hetkestä.
Jään ehdottomasti seurailemaan.
-
Tämäpä oli ihana ja Dumbledoremainen raapale! Albus ja makeiset, tietysti, miksei tästä ole kirjoitettu ennen? :D
Tämä oli vähän surumielinenkin, Albus tietää ettei Harryn elämä tule olemaan auringonpaistetta ja silti jättää pojan, koska se on kuitenkin paras ratkaisu. Hän tuntee tietynlaista katumusta ja toivoo ettei enempää henkiä menetetä, mikä tekee hänestäkin inhimillisen kaikkine vaikeine ja viisaine päätöksineen.
Aina löytyisi niitä, jotka seisoisivat rohkeina ja erottuisivat massasta pirteiden makeisten tavoin.
Ajatteleeko se vanha höpsö yhä Harrya? Vai jotain muuta....
Jatkoa odotellen, saammehan myös torakkaterttun, saammehan?
-
Kiitokset Neiti Syksy, maigaro ja Isfet ihanista kommenteista! Katsotaan, mihin rehtoriherran makeismaistelut vievät viikon varrella... ehkä niiden torakkaterttujenkin pariin, ei mitään hajua vielä! :D
suklaasammakko
Dumbledorea hieman hermostutti pitää viisasten kiveä piilotettuna Tylypahkassa, vaikka hän hyvinkin tiesi henkilökuntansa olevan enemmänkin kuin tarpeeksi kyvykkäitä. Kivi olisi turvassa ainakin siihen asti, kunnes se voitaisiin siirtää vielä turvallisempaan paikkaan.
Näitä pohdiskellessaan Dumbledore veti auki erään monista toimistopöytänsä laatikoista. Se oli täynnä erilaisia makeisia. Hän huokaisi syvään väsymyksestä ja poimi käteensä yhden litteähköistä rasioista. Sinisen kannen kultareunukset kimmelsivät kauniisti, kun Dumbledore avasi pakkauksen varovaisesti ja poimi suklaasammakon käteensä.
Siinä sammakko pompahteli hetken aikaa, ja Dumbledore seurasi sen huolettomuutta. Miten elämä jaksoikaan olla paikoitellen niin vaikeaa? Onneksi välillä sai rauhoittua hyvien makeisten parissa. Dumbledore nakkasi suklaan suuhunsa ja antoi sen sulaa kielellään.
Suklaasammakko maistui miltei kermaisen pehmeältä. Dumbledore nojasi tuolissaan taaksepäin ja katseli saavuttamattoman korkealla välkehtiviä kattokruunuja. Siinä hetkessä hän tajusi, ettei ollut vielä tarkistanut, mikä kortti suklaasammakkopakkauksessa sattui olemaan. Hän korjasi asentoaan ja kippasi keräilykortin käteensä. Albus Dumbledore.
Olikin huvittava yhteensattuma, että hänen omat kasvonsa tuijottivat pikkuruisesta kuvasta takaisin.
-
Oijoi, miten kutkuttava aihe! Dumppis ja karkit, no totta kai! Jään innolla seurailemaan mitä makeisia seuraavaksi on luvassa!
-
Kiitokset kommentista, tähtitaivaanmaalari! Itsekin odotan innolla, mitä ihmeellisiä ideoita vielä tulee... :D
Ja tämän myötä raapalesarjan mitta on tarpeeksi eli 500 sanaa (150+150+200) Dumbledoren valloitukseen Potter-pokeri -haasteessa. :>
viuhpiipore
Dumbledore oli syönyt itsensä aivan liian täyteen kurpitsajuhlassa. Hän ei todennut asiaa tarpeeksi usein, mutta kotitontut olisivat ansainneet paremmatkin olot verrattuna työmääräänsä. Tylypahkan ruokapöytiin tehtiin pienoiset vuoret herkullista ruokaa joka ikinen päivä, oli arki tai juhla, ja muutenkin kaikki oli aina täydellisessä kunnossa. Se nostatti aina lämpimän hymyn Dumbledoren kasvoille. Hän oli kyllä yrittänyt antaa tontuille enemmän vapautta, mutta ne eivät vain kaivanneet sitä. Kai kaikki tontut olivat sitten tyytyväisiä asemaansa.
Dumbledorella riitti jaksamista vielä yhteen makeiseen, joten hän kurkotti nappaamaan viuhpiiporeen kulhosta Minervan edestä. Nainen katsahti häntä väsyneenä, pudisti vaivihkaa päätään epäuskoisesti. Minervan suusta karkasi vaimea naurahdus: Dumbledoren makeannälkää oli harvinaisen vaikea taltuttaa. Dumbledore avasi näppärästi värikkään kääreen ja heitti ison palleron kokonaisena suuhunsa. Se oli ihanan kirpeä ja herätteli rehtoria pitkän päivän uupumuksesta vielä loppuiltaan.
Kuten viuhpiiporeen vaikutuksiin kuului, Dumbledore nousi istuimestaan muutaman sentin. Onneksi iloisesti kuplivan kurpitsajuhlakeskustelun keskellä kukaan ei huomannut asiaa – tai ei vain välittänyt. Jokin kiinnitti kuitenkin Dumbledoren huomion: Harrya ystävineen ei näkynyt Rohkelikon tupapöydässä, vaikka rehtori tiiraili tarkasti salin edestä sinne päin. Eihän kolmikko vain taas ollut päihittämässä peikkoa tai kiusaamassa tällipajua?
Viuhpiiporeen nostatus hiipui hiljalleen pois, ja Dumbledore laskeutui takaisin pehmeälle istuimelleen. Hänestä tuntui hieman haikealta, kun rauhallisen juhlaillan oli jälleen tultava päätökseen.
-
Bertie Bottin joka maun rakeet
Dumbledore oli seuraillut Siriuksen liikkeitä jo jonkin aikaa. Hän toivoi vain, ettei mies menisi tekemään mitään suunnittelematonta. Sirius ei ollut paha mies, Dumbledore tiesi sen killan ajoista, mutta välillä Sirius teki tyhmiä valintoja tyhmillä seurauksilla.
Päivän Profeetan Siriukseen liittyviä satuiluja lukiessaan Dumbledore viskoi näppärästä lasikulhosta Bertie Bottin joka maun rakeita yksitellen suuhunsa. Rakeet olivat ehdottomasti yksi hänen suosikkimakeisistaan, koska ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta. Toisaalta Dumbledore oli ehtinyt jo elää niin pitkän ja vaiherikkaan elämän, että jokaiseen makuun liittyi jokin muisto.
Nyt suussa oleva lakritsinmakuinen rae muistutti ensimmäisen velhosodan jälkimainingeissa tehdystä Durmstrangin diplomatiaretkestä, jolloin Dumbledore oli saanut maistaa paikallisia herkkuja. Lakritsi ei kuulunut hänen suosikkeihinsa, vaikkakin se meni alas ihan yhtä hyvin kuin mikä tahansa muukin, jos se oli ainoa tarjolla oleva vaihtoehto.
Seuraava rae sai rehtorin yskimään henkisesti. Villaa, hyi olkoon. Dumbledore ei onnekseen koskaan ollut joutunut niinkään jauhamaan lampaankarvaa itseään, mutta sen haju muistutti häntä niistä kamalista ajoista, kun Aberforthin vuohi-innostus oli saanut alkunsa. Niitä inhottavia, haisevia otuksia oli ollut joka paikka täynnä.
Kolmas sarjan herkku oli onneksi pehmeää kinuskia, joka maistui taivaalliselta verrattuna villanmakuiseen rakeeseen. Se palautti kuitenkin mieleen erään surullisen illan Kalmanhanaukiolta ensimmäisen velhosodan ajoista. Joku oli leiponut tiiviin, toffeeta tihkuvan kakun, joka tuntui palaselta taivasta keskellä pimeintä syksyä. Dumbledore oli juuri saanut oman kakunpalasensa syötyä, kun oli tullut uutinen Marlene McKinnonin ja hänen perheensä kuolemasta.
Marlene oli ollut liian nuori kuolemaan. Dumbledore muisti yhä Siriuksen oksentamassa vessassa, Remuksen istumassa ilmeettömänä keittiön nurkassa, Jamesin huolestuneena kävelemässä ympäriinsä.
Kunhan niihin aikoihin ei tarvitsisi koskaan palata.
-
Aihe tosiaan on mielenkiintoinen, hienosti olet saanut jokaisen makeisen tekstiin kirjoitettua muutakin vaikka pää asiassa kuvaillaankin makeisia.
Ihana että alotit just sitruunatoffeella, se tuntuu olevan niin dumbledoremainen karkki :D Juuri tuon raapaleen lopetus oli varsin hieno.
Lempparini on tähän mennessä viimeisin jossa tykkäsin varsinkin maininnasta Durmstrangin visitistä ja tuosta ensimmäisen velhosodan killan maininnasta.
Ainut kritiikinpalanen on se, että nyt mun tekee karkkia kun olet kuvaillut nuo maut niin hienosti :D
-
Tykkään kun jokainen näistä karkeista sijoittuu eri kirjojen tapahtumiin.
ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta
Tää on tosi dumbledoremainen huomio :)
Noi joka maun rae-muistot oli kivoja.
Innolla jään odottamaan uusia makeisia :)
-
Oii, tosi Dumbledoremaisia rapsuja kyllä! :) Juurikin tuo sitruunatoffee on mustakin niin Dumbbista :D Ja miten Dumbledoremaisuus paistaakaan näistä teksteistä! Nuo hänen ajatuksensa ja niiden tyyli on just sitä vanhaa kunnon Dumbledorea, jota ihailen. Ja mikä hauska idea Dumbledoresta tehdä makeishirmu! Olihan sen tunnussanatkin välillä jotenkin makeisiin liittyviä :D Innolla odotan minäkin, mitä täältä vielä tulee!
-
Aww, kiitokset ihanista kommenteista, Crysted, maigaro ja SparklingAngel! <3 Kyllähän tässä vielä muutaman herkun pariin ehditään... ja hehe, Crysted, jos tulee makean nälkä, niin oon ainakin onnistunut välittämään tunnelman hyvin. :D
Ja haluan tässä vaiheessa viikkoa jälleen kiittää plöötiä ihan mahtavasta ideasta, en tiedä, mistä noin nerokkaan konseptin meni repäisemään, ja Saappaatonta viilauksesta. <3
sokerisulkakynä
Dumbledore palasi lounaalta työhuoneeseensa ajatuksissaan, jopa enemmän kuin yleensä. Työpöydällä lojui useita pergamenttikääröjä. Niistä monet liittyivät kolmivelhoturnajaisten järjestelyyn ja vaativat kiireellistä vastausta. Beauxbatonsin rehtorille, madame Maximelle, lähtevä kirje olisi tällä hetkellä kaikkein oleellisin, sillä Olympe ei suinkaan ollut sataprosenttisesti vielä turnajaisten järjestämisen takana. Kuitenkin kaikki kolme osallistujakoulua oli saatava mukaan, eihän turnajaisissa olisi muuten mitään järkeä.
Dumbledore etsi täydeltä työpöydältä sulkakynän ja tyhjän pergamentin. Aloittaessaan kirjettä hän joutui hetken miettimään, miten sanailisi viestinsä niin varovaisesti kuin vain mahdollista. Pitihän hänen saada Olympen käännytettyä turnajaisidean kannalle. Siinä samalla Dumbledore pyöritteli sulkakynää kädessään, ja se tuntui hänen näpeissään jotenkin tahmealta.
Havainto sai Dumbledoren tarkastelemaan kynää lähemmin ja hän päättikin nuolaista sen sulkapäätä. Makea, miltei imelä maku täytti hiljalleen hänen suunsa. Miten työpöydälle olikaan jäänyt lojumaan sokerisulkakynä? Yleensä Dumbledore piti makeisensa siistissä järjestyksessä tismalleen oikeilla paikoilla.
Dumbledore jäi kuitenkin imeskelemään sulkakynää etsiessään toista, tällä kertaa oikeaa sen tilalle. Kirje Olympelle oli saatava kirjoitettua.
-
Hihi, mielikuva Dumbledoresta imeskelemässä sokerisulkakynää on hilpeä! :D Ja Dumbledore on tietysti sellainen järjestelmällinen, miten se sokrukynä saattoikaan olla sen pöydällä! No, hyvään tarkoitukseenhan se meni, ja varmasti löytyi se oikea kynäkin :D
-
No niin, tipahdin heti kärryiltä vaikka päätin seurata aktiivisesti! Mutta mutta, pakko kyllä sanoa että olen ihan rakastunut Dumbledoren ja karkkien yhdistelmään! Nää on ihan mahtavia, Dumppiksen elämää loistavasti kuvailevia ja, no, herkullisia palasia! Rakentava potee hammassärkyä sokeripitoisuuden vuoksi, eikä sillä muutenkaan olisi mitään tekemistä täällä päin, mutta juu, kiitoksia näistä! ( Ja onnittelut PotterPokeri-ylivoimasta! )
-
Anelen takaisin tänne kommentoimaan! Tämä on tosiaan jotenkin viuh vaan pudonnut kommentoitavieni listalta, vaikka tykkään jokaisesta palasesta todella paljon. <3
Tykkäsin ehkä eniten... en edes osaa sanoa! Viuhpiipore oli kiva katsaus makeiseen ja Minerva oli söötti (jos tällaista sanaa nyt tässä yhteydessä uskaltaa käyttää). Joka maun rakeet taas olivat niin oiva kuvaus Dumbledoresta että. Tosiaan varmasti niin ikääntyneenä on jo muistoja kertynyt mausta kuin mausta. Vaikka okei, myönnetään, ehkä hieman meinasin itkustaa, kun puhuttiin kinuskista. Ja kelmit! :< Sokerisulkakynä oli myös todella kivaisa. Sellaista, mitä voisi nyt käydä itse kullekin. Ja se, että jää makustelemaan itse karkkia ja se kirje on silti saatava kirjoitettua. Tai siis, mitäköhän tässä koetin selittää. Varmaankin sitä, että tykkään kuinka Dumbledoresi uppoutuu karkkien makuelämyksiin ja tunnelmoimaan ja muisteleoimaan ja yhtäkkiä tuleekin se taas pääasiaksi, mitä piti tehdä jo aiemmin!
Vielä torakkaa kaipailen näihin herkkuloihin, edelleen. :3 Vaikka on nämä näinkin makeannälän taltuttanut oivasti! Itse vieläkin hämmästelen suklaasammakoita, koska en varmaan pystyisi niitä laittamaan suuhun, jos ne kerran pomppivat. Aika pelottava ajatus pistää jotain etäisesti edes liikkuvaa suuhunsa, vaikka se olisikin pelkkää suklaata. Siksi minua ihmetytti mm. Viisasten kivessä se, kuinka Harry heti oli mumsmums eikä kokenut sitä edes etäisesti ällöttävänä - velhoillehan se on varmasti ihan normaalia. Mutta lopetan höpötykseni nyt. Kiitos kaunis. :-*
- Syksy
-
Moikka!
Aihe on älyttömän mukava ja kiinnostava! Dumbledoren karkkimieltymykset kuulostivat aluksi oudolta, mutta pidemmälle luettuani tämähän alkoi kuulostaa mukavalta. Olet saanut muistoja ja kaikkea muutakin sijoitettua mukaan tähän ja se vaatii taitoa saada juoni toimimaan hyvin. Sulla se taito selvästi on.
Lempparikseni on pakko sanoa tuo viimeinen, vaikka aika surullinen se loppu oli. Marlenehan on lempihahmoistani yksi ja ensimmäisen sukupolven rakastajana killan mainitseminen sykähdytti sydäntäni, vaikkakin surullisissa merkeissä. Blackinnonin shipparina pidin myös siitä, kun Dumbledore muisteli kolmen kelmin tunteita Marlenen kuolemasta. Marlene todellakin oli liian nuori kuolemaan.
Pp kiittää teksteistä ja jää seurailemaan!
-
Awws, voi teitä kaikkia <3 Kiitokset kommenteista, SparklingAngel, tähtitaivaanmaalari, Neiti Syksy ja Puoliverinen prinsessa, ihanaa että ootte seuranneet! Oon itsekin kovin tyytyväinen noihin joka maun rakeisiin, ekan killan aika on jotenkin alkanut kirkastua mullekin kovin kiinnostavana ajanjaksona Potterversessä. (Ja tähtitaivaanmaalarille kiitokset Potter-pokeri-onnitteluista, siinäkin on ollut yrittämistä :>)
Mutta nyt, toiseksi viimeiseen! Arvaattekin kyllä jo varmaan sen huomisen karkin...
sokerihiiret
Dumbledore oli yleensä ymmärtäväinen ja sovitteleva ihminen, mutta hänelläkin oli rajansa. Pimento oli ajanut hänet Tylypahkasta, ja apuna oli toiminut itse taikaministeri. Dumbledore oli sentään ajatellut, että Toffeella olisi jokin järjen hiven isohkossa päässään. Tilanne näytti hankalalta, mutta Dumbledore tiesi, että Tylypahka selviäisi. He olivat selvinneet pahemmastakin kuin pinkkiä pyörremyrskyä muistuttavasta yli-innokkaasta virkamiehestä. Nyt Dumbledoren tarvitsisi vain pysyä poissa tieltä. Oikea tilaisuus palata ilmaantuisi kyllä, ja sen myötä Toffeekin ymmärtäisi asiat hänen näkökulmastaan.
Kolealle Skotlannin maaseudulle ilmiintynyt Dumbledore käveli hiekkatien laitaa ja kuuli yhtäkkiä kaapunsa taskusta vikinää. Hän joutui etsiskelemään äänen lähdettä hetken ennen kuin tajusi saaneensa Filiukselta lounaalla rasiallisen sokerihiiriä. Vanha kunnon Lipetit, siinä vasta olikin mies, joka ymmärsi Dumbledoren makeanhimon.
Niinpä Dumbledore avasi askin ja katseli pyöreiden, hännäkkäiden palleroiden vipellystä ennen kuin otti yhden hännästä kiinni ja nosti sen silmiensä eteen. Suklaanappisilmäinen hiiri yritti pyristellä hänen näpeistään, mutta oli liian myöhäistä.
Se ei voinut enää välttää suuhun päätymistä.
-
Laitetaanpa tämä nyt sitten pakettiin. Kiitokset kaikille vielä viikon varrella tulleista kommenteista, puskivat kyllä pistämään parastaan tähän rapsusarjaan! :)
Ja nyt loppuhuipennukseen, jota on maanantaista asti pyydetty! :D
torakkaterttu
Dumbledore istui työtuolissaan ja katseli hiljaista huonetta, jonka seinillä oli täyteen pakatuissa hyllyissä suunnilleen koko taikamaailman historia. Niin paljon oli opittu ja kehitytty, niin paljon tehty virheitä ja korjausliikkeitä. Nyt kaikkea tuota uhkasi toistamiseen Tom Valedro, mies, jonka loppumattomaan pimeyteen Dumbledore oli joutunut upottautumaan liian moneen otteeseen.
Dumbledore nousi tuolistaan, joka narahti vaimeasti hänen jäljessään. Hän asteli yhden hyllyn luo ja nosti kannen koreilemattomasta saviastiasta, joka oli täynnä ruskeita pötkylöitä – Dumbledoren suosikkeja, torakkaterttuja. Hän ei oikeastaan tiennyt, mikä kyseisessä makeisessa viehätti häntä niin suunnattomasti. Dumbledore ojentui ottamaan pari torakkaa puolillaan olevasta purkista ja laittoi kannen takaisin paikoilleen.
Dumbledore katsoi kädessään olevia kiteisiä hyönteisiä ja tajusi, kuinka käsittämätöntä oli syödä niitä. Hän puraisi ensimmäisen torakan pään poikki ja rouskutti hitaasti koko muunkin karkin. Torakkaterttu maistui erikoisella tavalla pähkinäiseltä, melkein kinuskiselta, ja jäi säkenöimään ihastuttavalla tavalla suun perimmäisiinkin koloihin.
Toinenkin torakka sai kadota parempiin suihin. Saatuaan sen syötyä Dumbledore huokaisi syvään ja palasi istumaan tuoliinsa. Työhuone oli äänetön, kun Fawkeskin nukkui tyynenä orrellaan. Linnun oranssinpunaiset sulat olivat rauhoittavaa katseltavaa, kun Dumbledore tiesi, mitä oli edessä. Vuoden varrella hän oli hyväksynyt kuolemansa ja antanut Harrylle niin paljon työkaluja kuin oli mahdollista riskeeraamatta mitään.
Ja nyt, vihoviimeisten hampaissa rouskuvien torakkaterttujen myötä, hän voisi lähteä.
-
JESSSS! JEEESSSS! TORAKKATERTTU IS FINALY HERE!!! ;D
Kröhömmh. Siis. Hieno loppuhuipennus, enkä tarkoita nyt vain torakkaterttuja. Olet koko ajan upottanut hienosti viattomien karkinmussutus -sessioiden lomaan syvällisyyksiä, mikä tekee tästä niin ihanan.
Vuoden varrella hän oli hyväksynyt kuolemansa ja antanut Harrylle niin paljon työkaluja kuin oli mahdollista riskeeraamatta mitään.
Ja nyt, vihoviimeisten hampaissa rouskuvien torakkaterttujen myötä, hän voisi lähteä.
Siis niiii-iiin Dumbbismaista! Niin paljon kuin pystyy, riskeeraamatta mitään. Ehkä pieni riski olisi kuitenkin ollut sen arvoista.
Kiitos.
-
Voi, nyt tää sitten loppui :( Näitä oli niin hauska lukea. Kyllähän näitä lukiessa alkoi karkkihammastakin vähän kolottamaan ;) Dumbledore ja karkit on kyllä lyömätön yhdistelmä.
-
Harmi, että kaikki hyvä loppuu aikanaan! Tämän lukemisella oli kätevä vältellä oikeiden sokeriherkkujen napostelua - liekö syynä ollut sitten mm. sokerihiiren kuvittelu päässä (en pystyisi syömään ikinä..).
Tykkäsin näistä niin paljon! Itse Albuksesta en niinkään välitä, voisin hyvästellä heti baibai mutta olit saanut onnistettua köh siis onnistunut saamaan jokaiseen raapaleeseen sitä pientä vakavaakin. Joko muistojen kautta ensimmäiseen velhosotaan tai tulevaisuuden pohdinta. Nämä olivat hyvinkin dumppismaisia reaktioita. Ihanaa, että pistit viimeiseksi nyt tämän torakkatertun! Se on nimittäin lähes ainoa, minkä muistan selkeästi leffoista ja jollain tasolla vielä kammottavampi, kuin sokerihiiret tai suklaasammakot. Kyllähän ötököitä syödään maailmalla, mutta että joku päättää tehdä niistä namiherkkuja. Noh, ehkä en pohdi tätä enempää.
Dumbledore katsoi kädessään olevia kiteisiä hyönteisiä ja tajusi, kuinka käsittämätöntä oli syödä niitä.
Tämä kiteyttää varmaan omat ajatukseni näistä karkeista, tai ainakin puolet karkeista ovat minulle vain käsittämättömiä. Mutta siitä huolimatta tykkäsin seurailla, jiihaa! Kiitos ja onnea siitä, että jaksoit loppuun asti näitä tuivertaa. :-*
- Syksy
-
Sniff, nyt tämäkin hyvä sarja loppui. Ja Isfet sanoi taas kaiken oleellisen! :D Tästä lähtien varmaan Dumbledore ja makeiset jää mulle iänikuiseksi canoniksi :D Kiitos tästä koko sarjasta, ja tulihan se torakkaterttu sieltä! :D
-
Kiitoksia huimasta karkkiviikosta, olen tykännyt ja kovasti! Komppaan Isfettiä, karkinsyönnin lomaan olit saanut hienoja, syvällisiä ja aika surullisiakin Dumppis-mietteitä. Eipä muuta, kiitos vielä kerran!
-
Ja kiitokset vielä kommenteista, Isfet, maigaro, Neiti Syksy, SparklingAngel ja tähtitaivaanmaalari! :) Eipä sitäkään tiedä, jospa vaikka joskus hamassa tulevaisuudessa palaisin Dumbbiksen ja pähkähullun karkkiaddiktion pariin. :D
-
Jostain syystä minulle tuli äkkiä halu syödä irtokarkkeja :D
Ei auta kun ei ole karkkeja mitä syödä.
Nää oli kyllä hyviä, jotenkin kuulosti Niin Dumbledoremaiselta kaikki :>
-
Luin tämän jo aikaisemmin, ja nyt ajattelin tulla heittämään pientä kommenttia, sillä tykkäsin näistä raapaleista hurjan paljon! :)
Olit saanut näistä todella Dumbledoremaisia, karkin himo jäi itsellekin! Dumbledoren voi hyvin kuvitella tällaiseksi sokerihiireksi ja pystyn samaistumaan hyvin, sillä olen sellainen itsekin :D
Kiitos näistä raapaleista, oli mukavaa tutustua syvällisemmin erilaisiin Potter-maailman makeisiin :)
-
Albus Dumbledore ja makeiset kuulostaa aika lupaavalta sarjalta. :D Tässä vaan vähän ehkä hirvittää, että sitten tämän luettua tulee kauhea karkinhimo, mutta ehkä sitten tarvii vain kipittää lähikaupasta hakemaan jotain namia, jos niin sattuu käymään. :D
Apua, ihana! :D Jotenkin aloitus oli todella synkkä ja surkea, kun puhuttiin Potterien kuolemista, Voldemortin vastaisesta taistelusta ja muuta, mutta sitten se muuttui aika nopeasti pirteäksi ja iloiseksi, kun Albus löysi taskustaan karkkia. :D Jotenkin tosi suloista, että ne nyt vain sattuivat olemaan siellä taskussa tällaisellakin hetkellä ja siten piristivät muutoin synkeää iltaa.
:D Totta kai sieltä kortista onnistuu paistamaan just Albuksen oma nassu, kuinkas muutenkaan! Tässä oli kyllä tosi kivasti hyvin samanlaista tunnelmaa kuin edellisessä, kun ensin oltiin vähän vakavammissa maisemissa ja sitten osui karkit silmiin ja pam! tunnelma vaihtui lennosta paljon pirtsakkaampaan. Oli muuten myös tosi hauska yksityiskohta (ja hyvin dumbledoremainen), että Albuksella oli työpöydän laatikoissa oma varastonsa makeisille! :D
Onko viuhpiiporeen mausta tai vaikutuksista kerrottu kirjoissa jotain, vai keksitkö tämän hatusta? Koska en ainakaan muista kuulleeni mitään, mutta nämä tällaiset karkit kuulostavat tosi kivoilta! :D Minäkin haluaisin kohota ilmaan syömällä karkkeja! :D Minerva on kyllä ihana, kun hän katsoo vain vierestä, kuinka Albus maiskuttelee karkinnälkäänsä. :D
Tämä olikin sitten vähän poikkeuksellinen tässä sarjassa, kun tämä alkoi tosi pirteästi ja sitten loppui synkeästi. Sekin kyllä sopi tosi hienosti tänne sekaan, ja tykkään tosi paljon näistä eri rakeiden nostamista muistoista! Villan makuinen rae kuulostaa kyllä todella ällöttävältä, ja sinälleen inhottavaa, että tuosta kinuskista, vaikka hyvältä maistuikin, nousi noin kamalat muistot mieleen. >:
Ihanaa hajamielistä Dumbledorea, kun työpöydälle on vahingossa unohtunut sokerinen sulkakynä, kun kaivattaisiin sitä oikeaa sulkakynää! :D Jotenkin voisin hyvinkin kuvitella, että Albuksen työpöydällä voisi ihan oikeasti lojua unohtuneita karkkeja, kun hän on napostellut niitä laatikostaan töidensä lomassa.
Kamalaa, kun karkitkin vikisevät taskussa. :D Suklaasammakoiden pomppimisen vielä kestäisin, mutta jos mun karkit alkaisivat ihan oikeasti vikistä, niin mä varmaan sekoaisin syödessäni niitä. :D
Yngh, torakkatertut kuulostaa jo nimenäkin tosi ällöttäviltä, ja sit jos ne vielä oikeasti näyttävät ötököiltä, niin hyi. Maku kyllä voisi olla hyvä, mutta jos ne näyttävät ja kuulostavat noin inhoilta, niin minä ainakin miettisin pari kertaa, että pistäisinkö sellaisia suuhuni vai en...
Mun mielestä tämä oli tosi kiva ja eheä sarja. Oli hienoa seurata, miten olit saanut karkit upotettua ihan oikeaan tarinaan, eikä tämä ollut vain karkkien mussutushöttöä! (: Tykkäsin muutenkin siitä, että tässä mentiin selkeästi vuosittain, kun ensi alkuun oli aika ennen Potteria Tylypahkassa ja sitten tokassa Potter oli ekaa vuotta, kolmannessa tokaa jne. Se asetti tälle sopivasti raamit, niin että tiesi kertomattakin pääpiirteittäin, mitä tapahtui ennen raapaletta ja mitä sen jälkeen. (:
Kiitoksia siis, että linkkasit tämän mulle, tätä oli kivaa lueskella! (:
-
Hyvää karkkipäivää minulle! Nämä Dumbledoren karkkihetket ilahduttivat mieltäni näin lauantai-illan ratoksi. Hienosti olit kunkin karkin ympärille saanut jonkun tapahtuman, kuten ihan tuossa ensimmäisessä tuo hetki Likusteritiellä, myöhemmin kirjeen kirjoittamista Olympelle ja hetki kurpitsajuhlassa kun vatsa on täysi, mutta aina on tilaa yhdelle karamellille.
Sait piirrettyä nuo hetket hyvin mieleeni ja nyt tekee kovasti mieleni päästä Tylyahoon karkkiostoksille. Sinne kun kerran pääsen ostoksile, niin voin kuvitella että aika paljon varmaan ostaisin namia.
Kiitos tästä herkkupalasta. :)
-
Kommenttikampanjasta iltaa. (Tai yötä, ihan miten vain) ;D
Tämä raapalesarja päätyi luettavakseni aivan vain nimen perusteella. Se kuulosti hauskalta, ja minä pidän Albuksesta. Siitäkin huolimatta, että hänestä paljastui kirjasarjan loppupuolella vähemmänkin hyviä piirteitä.
Minä yhdistän nimenomaan Sitruunatoffeen Albukseen vahvasti. Muistanko oikein, että ne olivat hänen suosikkikarkkejaan? Jollakin tavoin tuo raapale oli haikea ja surullinenkin, ja siitä henki se raskas taakka, mikä Albuksella oli kannettavanaan. Tuossa tilanteessa ei oikein voinut olla oikeita ratkaisuja. Mitä tahansa päätitkin, joku joutui kuitenkin kärsimään. Loppu oli kuitenkin toiveikas, ja tuo Albuksen ajatus sankareista pirteinä makeisina toi hymyn huulille.
Suklaasammakko jatkaa samaa linjaa edellisen raapaleen kanssa. Niin turvallinen kuin Tylypahka onkin, senkään puolustus ei ole aukottoman varma. Mutta jotenkin tuli tästä mieleen ihan kuka tahansa kaduntallaaja, joka tykkää syödä murheeseen suklaata. Eikä siinä, kyllä se moneen aina auttaakin. ;)
Viuhpiipore aiheutti täällä päässä kikattelua. Voi Albus! Vaikka miten täynnä, niin makeisia kyllä aina mahaan mahtuu! ;D Tämä oli sarjaan sopiva, kepeämpi tunnelmapala.
Bertie Bottin joka maun rakeet on varsin muistorikas raapale. Oli hieno oivallus kuvata niiden monimuotoisuuden kautta Albuksen vaiheita, jotka ovatkin moninaiset ja mielenkiintoiset. Lakritsin tumma tenho sopii Durmstrangiin, ja villanmakuinen rae sai tyrskähtämään. Aberforthista ja hänen vuohistaan olisi ollut kiintoisaa lukea enemmänkin, vaikkei Albus niistä pidäkään. Toffeen myötä tulikin sitten käänne synkempään suuntaan. Käy kyllä Albusta sääliksi, kun tietää mitä kaikkea on vielä tulossa.
Sokerisulkakynässä on sellaista arjen romantiikkaa. Tylypahkan rehtorin homma on vaativa vakanssi, ja sisältää varmaan runsaasti paperitöitä. Ehkäpä sekin sujuu paremmin makeisten vauhdittamana. ;)
Sokerihiiret on aiheestaan huolimatta lohdullinen raapale. Vaikka Albus joutuikin lähtemään Tylypahkasta, hän ei ole kuitenkaan yksin. Ja onpa hänellä mukanaan karkkejakin.
Torakkaterttu sai kyllä sydämen kutistumaan kokoon. En suoraan sanottuna pidä lainkaan Puoliverisestä prinssistä, ja yksi syy siihen on Albuksen kuolema. Tästä tuli vahvasti mieleen kuolemaantuomitun viimeinen ateria, ja on varsin sopivaa että se on karkki, sellainen sokerihiiri kuin Albus on.
Kaiken kaikkiaan, upea raapalesarja ja antoi runsaasti ajattelemisen aihetta. Kiitosta tästä,
zilah
-
Tervehdys kommenttikampanjasta! :)
Tämä idea oli minusta kiva ja miellyttävän kevyt. Dumbledorellahan on kaiken aikaa kirjoissakin karamellit mielessään. Ficin (ficit, oikeastaan, mutta tavallaan ajattelen ne yhtenä kokonaisuutena) teki mielenkiintoiseksi se, että makeiset nivoutuivat muiden tapahtumien yhteyteen. Ja sekin vielä, että ne toivat keveyttä muuten raskaisiin tilanteisiin.
Sitruunatoffee oli yksi jästimaailman nerokkaimpia keksintöjä, ja pimeimmilläkin hetkillä se palautti mieleen, että aina olisi valoa.
Jotenkin oli yllättävä oivallus, että sitruunatoffee tosiaan on jästien karkkia! ;D Ja Dumbledore jos kuka osaa arvostaa jästejä tällaisissa pienissä asioissa. :)
Rakeet olivat ehdottomasti yksi hänen suosikkimakeisistaan, koska ne heijastelivat tavallaan elämää ja sen odottamattomuutta. Toisaalta Dumbledore oli ehtinyt jo elää niin pitkän ja vaiherikkaan elämän, että jokaiseen makuun liittyi jokin muisto.
Tämä oikeastaan kiteytti koko tarinan - karamellit olivat saatelleet makeannälkäistä miestä koko elämän varrelta ja aina sen loppuun saakka. Selvästi huomasi, että Albus oli tottunut saamaan makeisista tukea ja lohtua vähän kaikkeen, mitä elämä vain vastaan heittääkään.
Ficissä käytiin kivasti läpi eri herkkujen makuja ja tuntemuksia, mutta pakko myöntää, että itseltä kaikki eläväisesti liikkuvat (ja varsinkin vinkuvat!) karkit jäisivät kyllä syömättä! Ja ihan jo mielleyhtymän takia todellakin myös torakkatertut. ;)
Ficin myötä kävi ilmi, miten jokainen raapale linkittyi kuhunkin kirjaan. Se oli toimiva ja kiva ratkaisu tarinankaarellisesti ja muutenkin teki tarinaan kokonaisuuden tuntua. Tykkäsin!
-
Mun on kauan pitänyt lukea nämä, ja onneksi vihdoin muistin sen tehdä! Aivan ihania ja jotenkin myös hieman huvittavia, kun kaikkeen vakavaan kietoutui makea. Todellakin dumbledoremaisia raapaleita - pidin erityisesti sanan makeinen käytöstä. En ehdi sanailla enempää, joten vain kiitän näistä!
-
Mä tykkäsin kans tästä. Tää tuntui niin aidolta tai sellaiselta et Dumbledore olis voinutkin toimia kirjoissa juuri noin. Tästä tulikin mieleen, että olis varmaa kiinnostavaa lukea mitä Dumbledore puuhaili silloin ku Pimento oli vallassa.
-
Tällä oli niin jänskä otsikko ja aihe, että oli pakko tulla lukemaan :D Ei kyllä yhtään paha aihe spurttirapsuille, ja erityisesti tykkäsin siitä, että vaikka tässä nyt makeisista puhuttiin, ei keskitytty selittämään pelkästään niistä itse karkeista vaan myös eri tilanteista, joita Dumbledoren elämässä on ollut (ja mitä hän on niiden hetkien aikan ajatellut ja tuntenut). Semmoset pelkät karkkianalyysit vois kyllä olla vähän plääh :P mielenkiintoisempaa onkin lukea juuri niistä hetkistä, joina Dumbledore on kyseisiä herkkuja syönyt (vaikka oih, oli noi kuvaukset mauista jne. aikas maittavia, tässähän iskee makeanhimo itsellekin). Niiden myötä välittyikin komea kirjo Dumbledoren eri tunteita, ajatuksia ja luonteenpiirteitä, mikä peilaa musta hyvin sitä, miten monikerroksinen hahmo hän on canonissa. Sekin on mun mielestä kiva valinta, että nämä sijoittuu kirjojen eri tapahtumiin. Canonyhteydet on aina hauskoja (ja jotenkin varsinkin Potter-ficeissä diggaan niistä, ehkä siksi, kun ne tapahtumat on niin runsaita, mutta me nähdään asioita lähes poikkeuksetta vain Harryn linssien läpi).
Villan makuiselle joka maun rakeelle hörähdin (ja melkein vedin riisiä henkeen samalla), koska eipä ole tullut edes mieleenkään, että sellainenkin rae voisi olla olemassa :D Yleensä ne oudot/kamalat maut on aina luokkaa jalkahiki ja oksennus (mutta tuollaiset periaatteessa ei-ällöttävät mutta ehdottomasti syömäkelvottomat on kyl kans tosi hyvä valinta).
Oli makuelämyksenä rikas raapalesarja! Tunnelmaa vähän suuntaan jos toiseenkin, mikä sopi hyvin, sillä sekin juuri korosti Dumbledoren moniulottuisuutta. Ja nyt mulla sitten on se ihan jäätävä makeanhimo ;D Onneksi mulla on suklaata (ja vähän muitakin herkkuja) aina varastossa.