Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Maissinaksu - 01.12.2016 00:25:12
-
Ficin nimi: Koskettaen heistä jokaista
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Taru sormusten herrasta
Ikäraja: S
Mukana: 24 eri hahmoa
Genre: Draama, slice of life ja kaikenlaista
A/N: Minun piti tehdä joulukalenteri viime vuodellekin, mutta syystä tai toisesta projekti ei käynnistynyt millään. Tänä vuonna syntyi sitten jotain toivottavasti viihdyttävää. Kyseessä on tosiaan raapalesarja, joka eri hahmojen näkökulmasta elää hetkiä trilogiassa edeten ensimmäisestä osasta kohti kolmatta. Pidemmittä löpinöittä ensimmäinen luukku ja ankara joulunodotus päälle. :D
Kiitokset Finipikareiden 2016 pronssista!
KOSKETTAEN HEITÄ JOKAISTA
1. Galadriel
2. Merri
3. Gandalf
4. Pippin
5. Arwen
6. Legolas
7. Elrond
8. Boromir
9. Gimli
10. Aragorn
11. Uruk-hai
12. Frodo
13. Éomer
14. Faramir
15. Théoden
16. Gríma
17. Puuparta
18. Saruman
19. Éowyn
20. Denethor
21. Klonkku
22. Sauron
23. Bilbo
24. Sam
***
1. Galadriel
Se alkoi kolmesta, seitsemästä ja yhdeksästä, kunnes vielä yksi nousi yläpuolelle viekkaasti kuin hyökkäykseen kohottautunut myrkkykäärme.
Lothlórienin valtiatar tunsi monia tarinoita, sellaisiakin, joita kukaan ei ollut koskaan kertonut eteenpäin. Osa oli kertomuksina vain silkaksi iloksi tarkoitettuja, osassa piili syvempi totuus kuin olisi voinut kuvitella, eikä niitä siksi jaettu kenelle tahansa. Vain kaikista viisaimmat olivat löytäneet tarinoista turmiollisimmat.
Kulunut historia ja ajan siipien havina vaikuttivat nykyhetkeen poikkeuksetta. Galadriel näki historian kaikessa. Hänen sydäntään lähellä olivat metsien jylhät ikihongat ja taivaankannen tähtijonot, jotka viisaudessaan jakoivat valoaan sielujen synkkyyksiin niille, jotka sitä anoivat.
Yksi kolmesta sormessaan hän muistutti itseään omasta paikastaan kuluvassa ajassa.
-
JOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!! Mä taisin just rakastua suhun, koska aaaaaaaaaaaaaa, 24 luukkua TSH:ta ERI HAHMOILLA!!!!!!!!!!!!!!!! <3<3<3<3<3<3 Awwwww, ehkä paras tapa odottaa joulua! (Nyt sitten vaan toivotaan, että omatkin suosikkihahmoni löytävät tiensä tänne, niin tästä tulee vielä vähän siistimpää!! :D)[/end of fangirling]
Huuuh, nyt jos yrittäisi vaikka ottaa ihan iisisti. :D Lupaan siis käsi sydämellä lukea ja kommentoida joka ikisen luukkusi, mutta en lupaa tehdä sitä aina heti sun postattua, koska kyllä mulla (kai) muutakin elämää on joulukuussa. :D Saat kuitenkin kommenttia joka ikisestä luukusta, vaikka osa saattaakin tulla hiukkasen perästä päin. :D
Jösses sentään, nytkö tähän pitäisi sitten osata sanoakin jotain? :D Ihan älyttömän kaunis pieni raapale! <3 Jonkinlainen pieni Tolkien-vibakin siellä oli ehkä aistittavissa, vaikka tyyli oli selkeästi ihan sun omaa. Galadriel on kyllä sellainen hahmo, etten varmaan ikinä tule ymmärtämään, miten kukaan saa hänestä kirjoitettua mitenkäänpäin edes canonisen hahmon, mutta sä kyllä onnistuit siinä aivan mahtavasti! Hän vain on niin kauhean utuisen etäinen, tai jotain, että hänestä on tosi vaikea saada otetta edes itse Tolkienia lukiessa, tai ainakin mulle on vaikea saada hänestä otetta. Silmarillionissa hän on usein vain maininnan tasolla, mutta itse TSH:ssakin Galadrielista on vaan niin älyttömän paljon siellä rivien välissä, että joutuu oikeasti ajattelemaan joka ikistä lausetta oikein kunnolla, jos aikoo saada mistään mitään selvää.
Varsin tyylikäs joulukalenterin aloitus siis, ja nyt jään vain jännittämään, että keitä hahmoja seuraavista luukuista paljastuu! (;
-
Hitsit miten kivan idean olet keksinyt ja otsikkokin naksahtaa ideaan kuin nenä päähän. <3
Ensimmäinen raapalekin oli oikein sykähdyttävä ja rakastin sen kuvailua. Tykkäsin siis todella paljon siitä ja odotan innolla, mitä tuleman pitää. Jään siis ehdottomasti seuraamaan ja katsomaan, mitä hahmoja tähän kalenteriin päätyy ja mitä tästä lopulta tulee. Tällainen joulukalenteri on just huippu! Kiitos. <3
-
LillaMyy: Aawws, kiitos kaunis ja tervetuloa seuraamaan! <33 Uskoisin, että hahmokavalkadin joukosta löytyy luukku yhdelle ja mahdollisesti toisellekin suosikille, 24 osoittautui nimittäin mukavan laajaksi kokonaisuudeksi. Galadrielista en itsekään osaa sanoa oikein juuri mitään järkevää kuin sen, että kyseinen hahmo lähinnä karmii. xD Opiskelukaverini heitti sellaisen näkökannan, että josko Galadriel pysyttelee sivummalla tekemättä juuri mitään tieten tahtoen, koska yksinkertaisesti on liian voimakas ja muuta... Jotenkin se kuulosti järkevältä siihen kohtaan, ottaapa tosiaan selvää. :D
Odo: Tervetuloa seuraamaan! <3 Mukavaa jos pidit ficin nimestä, olin nimittäin itse asiassa jo julkaisemassa tätä ja sitten tajusin, että ai niin, otsikkokin voisi olla ihan pätevä. xD
***
2. Merri
Savurengas toisensa perään muodosti ilmaan leikkisän jonon. Sinitaivas aukeni kalassa istuskelevan hobitin yllä, laiskasti liplattava joen vesi oli hänen korvilleen suloista musiikkia. Sellaisina hetkinä Merrin oli vaikea olla hymyilemättä.
Kevyt puhuri kahisutti korsia kutittaen jalkoja ja toi tuulahduksen illalla vietettävien kekkereiden valmisteluista. Jauhotynnyrit tyhjenivät kakkuihin ja piirakoihin, komea karju sai yllensä maustekastikehunnun sekä mehukkaan omenan leukojensa väliin.
Jos mukavasti kävisi, hänkin kykenisi muutamalla hopeakylkisellä kalalla osallistumaan juhlatarjoiluun. Kalaonnesta oli hankala sanoa mitään etukäteen, mutta Merrille joutilas piipun polttelu onkivavan seurassa oli yksi elämän auvoisimpia nautintoja.
Loikoillessaan ylimittaiseksi kasvaneessa ruohikossa hän ohimennen tuumiskeli, minne Konnun yli lipuvat pilvet mahtoivatkaan olla matkalla.
-
Oi, ihanaa! TSH-joulukalenteri kaikista hahmoista <3 Tässä on varmasti jotain jokaiselle. Taputan innokkaasti ratkaisulle ja ensimmäiset kaksi luukkua lukeneena jään odottelemaan hyvillä mielin lisää.
Näissä kummassakin oli sellainen tolkienmainen tunnelma. Ei ole kiirettä, kyllä kaikki tulee sanotuksi omalla painollaan. Sellainen ajattomuuden tuntu näissä molemmissa, mutta eri tavalla. Galadriel on kuolematon haltia ja maailma näyttäytyy hänelle pakostikin eri perspektiivissä kuin vaikkapa tavan ihmisille ja ajatuksetkin ovat suurempaa luokkaa. Tarinoiden filosofia ja taivaankannen tähtijonot, ah ♥︎
Toisenlaista ajattomuuden fiiliksiä tarjoilee Merri! Ihanaa, miten vaivattomasti tapahtui tämä iso siirtymä hahmojen välillä haltiasta hobittiin ja vieläpä Merriin eikä esim. Frodoon. Juuri tuollainen letkeän laiska ja rauhallinen kalastushetki ennen suurta seikkailua sopii sille aivan nappiin. Ja Kontu nyt muutenkin on sellainen idyllisen elämän paratiisimiljöö, ettei paremmasta tiedä. Ihanaa, että tässä mainittiin hobiteille se olennaisin: piippukessu ja ruoka. Mutta jokin kuitenkin houkuttelee mietteitä Konnun ulkopuolelle, mutta vielä seikkailu ei ole vienyt Kontuun kuuluvaa Merrin sydäntä. Voi että!
Oijoi, miten 100 sanaan mahtuukaan niin paljon yhden hetken tunnelmaa. Todella hyvää työtä näissä molemmissa, mutta Merrillä on omassa sydämessä aivan erityinen paikka. Seuraavia luukkuja odotellessa!
-
Sokerisiipi: Kiitos palautteesta ja ihan mahtavaa, että liityit mukaan! (: Galadriel on tosiaan ikiaikaisuudessaan ehkä turhankin mystisenpuoleinen, kun taas Merrin maailma saattaa olla sinänsä verrattain pieni, mutta kyky nauttia elämästä on tallella muutamine pienine olellisuuksineen. Täydelliset vastakohdat keskenään. :D Itsellenikin Merri on sydäntä lähellä. <3
mimamu: Kiitän ja kumarran, tästäpä sitten jatkuu, kun vuorokausikin sopivasti vaihtunut! ^^
***
3. Gandalf
Vaiherikkaan elonsa varrella Gandalf oli nähnyt yhtä ja toista, muttei tavannut suoda itselleen arvostusta kovinkaan ylistävin sanankääntein. Hänenkin mahtinsa oli kipeän rajallinen. Vanhan ystävän pakkomielteen katselu oli saanut velhon rintaan onton tunteen.
Hän oli ollut pahasti sokea. Vuosikymmeniä sitten hänen olisi ollut syytä ottaa varjoissa kytevät lieskat tarpeeksi vakavasti, nähdä niiden todellinen merkitys maailmalle. Toimia ajoissa sen kauheuden pysäyttämiseksi.
Gandalf oli lähellä neuvotonta, mutta onnistui kätkemään sen nuoren Reppulin valppailta sinisilmiltä. Heillä kaikilla oli esitettävään aivan liikaa kysymyksiä, ja jokin kertoi velholle, että vastaukset niihin makasivat kätkettyinä syvään sumuun.
Hänen juhlailotulituksensa symboloi viimeistä rauhan hetkeä ennen idän varjojen kiristyvää otetta.
-
Niin siinä monesti käy, että lopuksi muistaa "ai niin se otsikko". :D En ennättänytkään kommentoida tuota eilistä rapsua, mutta kommentoin nyt sitten molempia.
Molemmat olivat taas yhtä ihania ja varmaan joka kirjoittamassani kommentissani käytän sanaa "fandomuskollinen", kuten tälläkin kertaa. Tykkäsin Merrin pätkästä tosi paljon, kun siinä on yksi suosikkihahmoni ja myös Gandalfin raapaleen lopetus (toki muukin ficci) oli todella iskevä, jonka haluan ihan erikseen mainita.
Jatkan seurailua. Melkein toivoisi, että näitä tulisi nopeammin! :D Toisaalta kiva, kun joka päivä saa yhden palan purtavaksi.
-
Odo: Mukava kuulla, että pari edellistä raapaletta viihdyttivät. ^^ Tunnelmakin vaihtelee laidasta laitaan, riippuu kenen ajatuksia katselee missäkin kohtaa. Vaikkakin positiivisuus saattaa kärsiä kaikilla hieman sitä mukaa, kun tapahtumat synkkenevät. :D Tämän päivän julkaisu vähän venähti kiireiden ansiosta, mutta vielä on vuorokautta jäljellä.
***
4. Pippin
Ehkä Pippin olisi osannut pilkuntarkasti osoittaa hetken, jona asiat kääntyivät nurjemmalle puolelle, mutta syyttävällä sormella osoittaminen ei kuulunut hänen luonteeseensa.
Siltikin hän mietti narisevalla lautalla istuskellessaan, oliko kyse ollut vain siitä, että hän oli jälleen kerran osunut väärään paikkaan väärään aikaan. Se ei tosin olisi ollut yllättävää, joten Pippin laski olettamuksensa huoleti sen varaan.
Myöhään alkanut sadekuuro harmitti aavistuksen, mutta enemmän kiusasi vatsassa muriseva nälkä. Taskunsa pohjalla pyörivän porkkananpalan sijaan hän olisi voinut popsia kokonaisen kalkkunan alta aikayksikön.
Harmaista pilvistä huolimatta Pippin oli iloinen, ettei tehnyt sitä eriskummallista matkaa yksin. Parhaan ystävän käden puristus hartialla oli tarpeeksi kannustamaan positiivisempaan ajatteluun.
-
5. Arwen
Hän kietoutui silkkikankaaseen, jonka pehmeys kehotti lempeän silityksen tavoin huolia hälvenemään.
Tuuli oli kohissut hänen korvissaan, käskenyt kiirehtimään, hevosen kavioiden töminä rummuttanut kuin vihoviimeistä tuhoa enteillen. Pieni keho hänen käsivarsiensa suojassa oli ollut kylmä kuin kuolo olisi suudellut huulilta elämän viimeisenkin henkäyksen. Vaan hän oli ehtinyt ajoissa. Hetkikin myöhemmin olisi ollut kohtalokas.
Syksyn kauneudessa kylpevä puutarha oli aina ollut turvapaikka, auttanut usein unohtamaan rauhaa henkivällä ilmapiirillään synkkyyden ja mieltä painavat asiat. Nyt hänen silmiinsä kuitenkin osuivat kuivat, pudonneet lehdet, jotka hienoa marmoria vasten näyttivät koreista väreistään huolimatta apeilta.
Arwen ei tiennyt, oliko hänen poskelleen vierähtävä kyynel helpotuksen vai ahdistuksen aikaansaama.
-
Kuudes luukku ja hyvää itsenäisyyspäivää! :D
***
6. Legolas
Legolas oli aistinut idän tuulten puhaltaneen levottomampaan sävyyn jo pitkään. Luonto hänen ympärillään vaikeni kuin hallaa kammoten ja sama levottomuus teki hänen lauluistaan varauksellisempia.
Rivendell oli aina jakanut kodin merkityksen, mutta nyt haltia aisti, miten monen sielua kalvoi jokin selittämätön, joka viimeistään vakuutti hänet siitä, että rauhan ajat olivat lipuneet heidän sormistaan hiekan lailla. Se jokin sai neuvonpitoon kutsutut kiivastumaan epätavallisen nopeasti ja katsomaan toisia kylmäkiskoisin silmin.
Metsän puut olivat kertoneet Valtasormuksesta unohdettuna legendana, vaan nyt se lepäsi viattomasti kivipöydällä silmien edessä. Oli vaikea uskoa, että moinen pieni esine kantoi mukanaan sellaista pahuutta.
Jousi ja nuoli eivät sen mahtia kukistaisi.
-
OH MY GOD! Koin valaistumisen! Kirjoitteletko sää näitä kronologisessa järjestyksessä canonin mukaan, vai näyttääkö se tässä kohtaa vain siltä? Aluksi ajattelin, että tänne tulee ihan vaan pieniä tunnelmapätkiä sieltä täältä eri hahmoilla, mutta nyt oikeasti vaikuttaa siltä, että tämähän etenee canonin mukaan ihan kronologiassa, koska ekaksi on Sormusten luonnista, sitten Bilbon juhlavalmisteluista, itse juhlista, sormusaaveilta pakenemisesta, Arwenista kuljettamassa Frodoa kahlaamon ylitse ja Elrondin neuvonpidosta! Ihan pirun siistiä oikeesti! :D (Vaikka nyt ehkä iskikin lievä pettymys, koska leffa-canon, mikä tiputtaa heti pari lempihahmoani ulos tarinasta. :<)
Mutta siis, ihan älyttömän upeita näistä jokainen kyllä, en ymmärrä, miten oletkin saanut kaikki mahtumaan vain raapaleiksi näin hienosti! On muuten myös hauska huomata, että hahmosta riippuen luukun tunnelma on aina erilainen, koska vaikka Pippinin raapaleessa onkin vähän vakavampi tunnelma kuin Merrin omassa, on siinä kuitenkin sellaista tietynlaista vekkulimaisuutta ja hobitin perusajatuksia, kuten ruoka! :D Olet muutenkin saanut tosi hienosti älyttömän paljon asiaa mahtumaan vain raapaleen mittaiseen luukkuun, mistä todellakin hattunnosto! Tykkäään, että näissä on jätetty lukijan ymmärtämisen varaan, että mistä hetkestä on kyse, koska sen takia näistä saa oikeastaan jokaisella lukukerralla jotain erilaista irti. Etenkin nyt kun näitä on enemmänkin tässä kalenterissa, niin alkaa huomata tämän kronologisuuden, joka jäi aikaisemmin hämärän peittoon.
Tykkäilen siis edelleen ja jään odottamaan seuraavia luukkuja, koska nyt tämä vasta menikin jännäksi, kun huomasi tuon yhteyden elokuvien ja tämän sarjan välillä. :D Nyt vaan jää sitten nähtäväksi, että keitä hahmoja ja mitä kohtauksia pompauttelet tänne! (Vähän olisin kyllä ehkä toivonut Aragornin entrance-kohtausta tännekin, koska kuolaan sitä joka kerta, mutta ei kai kaikkea voi aina saada. :D)
-
LillaMyy: Hahaa, oikeassa olet! ;D Olinkin kirjoittanut maininnan tuosta kronologisuudesta tuonne A/N:ään, mutta se alkaa todella vasta nyt muutaman luukun jälkeen käydä selkeämmin esiin. Luukun tunnelma riippuu tosiaan ihan hahmosta ja miljööstä, johon ollaan päädytty. Ja tosiaan leffacanonia seuraan tässä ja jouduin muutaman hahmon karsimaan noiden 24 joukosta. Aragornin entrance-pätkä jäi myös, mutta itse hahmoa ei tarvitse liian pitkään odotella. ^^
***
7. Elrond
Yhdeksän tärkeään tehtävään uskottua oli aloittanut matkansa idän erämaille rohkeuden viitta harteillaan, askeleet toivon siivittäminä.
Kyvyillään Elrond oli kuitenkin nähnyt synkemmät ajat. Pimeys oli kasvattanut mahtiaan katseilta suojassa, kunnes sen synkkien soihtujen kajo oli lopulta tavoittanut heidät. Saattue oli altis taakkansa turmelukselle, Sormuksen viejän jalo luonto vaaroille houkuttelevin. Hobitin jalanjäljissä seurasivat koko vapaan maailman hartaat pyynnöt paremmasta elämästä.
Se oli raskas taakka.
Elrond kieltäytyi antamasta ajatustensa vaeltaa hyödyttömään huolehtimiseen. Heidän jokaisen oli valettava uskonsa Saattueeseen keskittymättä liiaksi horisontin myrskyä enteileviin pilviin. Siltikään hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka kaikki olisi voinut päättyä jo hyvin kauan sitten, ennen myyttejä ja legendoja.
-
8. Boromir
Velvollisuudentunto ei ollut enää vuosiin liehuttanut hänen viittaansa ylväästi, vaan painanut kohti maata niin että hartioita särki toistuvasti.
Hänen mielipiteensä olivat jääneet toisarvoisiksi, mutta pettymys oli nieltävä. Itsekkääksi soimaamista hän ei silti ollut aikeissa sietää. Hänelle tärkeintä oli ainoastaan auttaa maataan ja sen kansalaisia. Kuka tahansa viisas johtaja olisi ymmärtänyt sen. Valkea kaupunki odotti takaisin herraansa, hänen isänsä käskynhaltija esikoispoikaansa. Nuorempi veli vanhempaa.
Monessa suhteessa Boromir uskoi tarkoituksen pyhittävän keinot.
Valtasormuksen mahti oli epäpyhyydessään sietämättömän houkuttava, eikä se ei jättänyt hetkeksikään rauhaan. Hän halusi uskoa ratkaisun piilevän aivan kätensä ulottuvilla, halusi uskoa Gondorin valkeutta hehkuvien muurien kätkevän hänet suojaansa pimeydeltä.
-
9. Gimli
Kolkkojen kivisalien muututtua avaraksi vuoristoksi Gimli oli kuvitellut kykenevänsä jälleen hengittämään. Hän oli ollut väärässä.
Monet olivat tokaisseet kääpiöiden saavuttaneen kunnian hetkensä jo kauan sitten, eikä heillä ollut sijaa eteenpäin lipuvassa ajassa. Gimli oli torjunut ajatuksen mielestään, mutta nyt se palasi hänen mieleensä kahta voimakkaampana.
Hän olisi antanut mitä tahansa, jottei hänen olisi tarvinnut todistaa Morian kauheuksia. Mordorin elukat olivat murtaneet jotain pysyvästi hänen sisimmässään.
Kylmä, haljennut kivipaasi ei lämmittänyt enää hänen serkkunsa luita. Kerran niin uljas Moria oli saanut hänen ajatuksissaan uuden merkityksen. Hänen perintönsä oli kuolemassa, eikä mikään ollut ajatuksena hirvittävämpää. Hän oli kuin kallio, jota aallot kuluttivat.
-
10. Aragorn
Karkeat jalanjäljet maankamaraa vasten puistattivat selkäpiitä rosoisilla kynsillä viistäen.
Toivo puolituisten pelastumisesta esti häntä ajattelemasta Saattueen epäonnistumista tai tulevaisuutta, joka oli kätkeytynyt tuntemattoman taakse. Valtasormus kantajineen kulki omaa polkuaan, ja heidän omansa oli nyt tallattu murrettuun maahan Rautapihan saappain. Heidän tehtävänään ei ollut enää kohdata mustan vuoren laavavirtoja ja korventavaa pahuutta. Ehkä sen olisi pitänyt tuntua helpottavalta.
Örkkejä jäljittäessään Aragorn koki syleilevänsä todellista luontoaan. Hän oli samooja, erämaan yksinäinen kulkija. Samalla hän oli onnellinen taivaltaessaan matkaansa rinta rinnan tovereidensa kanssa. Hän oikeastaan nautti siitä ristiriidasta.
Kolmas aamu valkeni edellisten tavoin kullankajoisena, mutta sen kauneus muistutti Aragornia jälleen yhdestä hukatusta yöstä.
-
Ohoh, olen näköjään lukenut tosi huolimattomasti ne alkutiedot sitten, kun missasin tuon kronologisuus-jutun sieltä. xD
En ummarra, miten osaat kirjoittaa näin taitavasti haltioiden näkökulmasta, kun itse en meinaa onnistua siinä sitten mitenkään päin. :'D Mä saan oikeasti välillä kirjoittaa jutut kolmeen kertaan, jos kirjoitan haltioista, kun ne vaan ei ota onnistuakseen, kun taas kaikki muut Keski-Maan lajit (jopa peikotkin!) onnistuu paljon helpommin. :D Eli, tosi onnistunut raapale Elrondista kyllä mun mielestä!
Boromir!!! Niin väärinymmärretty hahmo, että ihan sydäntä särkee! <3 Hienoa kuitenkin, että tässä ei ollut sitä ehkä tunnetuinta kohtausta miehestä, koska tämä oli paljon mielenkiintoisempi! Siitä FotR:in loppukohtauksesta olisi muutenkin tullut ehkä niin kovin kaksijakoinen, että sitä olisi ollut kovin vaikeaa tiivistää raapaleeksi, joten siinäkin mielessä parempi näin. (: Tässä pääsi myös hienosti Boromirin pään sisälle, ja tykkään pienestä Faramir-viittauksesta, koska Faramir <3!
Gimlin ja Aragornin raapaleet jatkavat hienosti tätä sydämen riipimistä, koska muhun sattuu nämä kohtaukset kirjassa ja leffoissakin. Näissä sä olet mun mielestä tuonut onnistuneesti siitä riipivyyttä näin lyhyisiinkin teksteihin, vaikka ne eivät ehkä ihan suoranaista angstia olekaan.
Örp, ei mulla taida kovin paljoa sanottavaa olla, mutta halusin vaan taas parin lempihahmon esiinastumisen jälkeen tulla taas kertomaan, että seurailen edelleen! :D Näitä on aina hauska selailla kännykällä, jos uusia osia tulee mun suljettua koneeni. Nyt vaan surettaa, että enää 14 hahmoa jäljellä. >: Mutta ehkä pitää sitten tämän loputtua ottaa uusintakierros? :D Kiitoksia siis taas näistä, jään odottelemaan seuraavia. (;
-
LillaMyy: Haltiat ovat kyllä varsinainen maanvaiva kirjoittamisen osalta. :D Elrondistakaan on vähän hankala sanoa mitään tiettyä, kun hahmo oli Hobitissa ja TSH:ssa ihan erilainen (puhun nyt leffacanonista). Hemmo oli kuitenkin ihan pakko ottaa mukaan, koska tärkeä henkilö ja ennen kaikkea kiinnostava. Hyvä jos kyseinen raapale onnistui, huh. ^^" Boromiristakin olen tykännyt aina enemmän sitä mukaa mitä trilogiaa katsoo uudelleen. Plus veljesten suhde on todella niin riipaiseva että yhyy. D; Ihanaa, että seuraat ja kommentoit ajatuksiasi tästä kalenterista, kiitos! <3
Tämän luukun tyyppi on vähän mielenkiintoinen, mutta oli pakko. ;D
***
11. Uruk-hai
Hien ja örkinsaastan loppumaton löyhkä sai heidät kaikki voimaan pahoin.
Raakalaisjoukko hänen alaisuudessaan löntysti eteenpäin haarniskojen kolistessa ja nahan kirskuessa. Maan tomu pölysi paksuna pilvenä niin että silmiä kirveli.
Heistä jokainen tuhlasi matkanteon ohessa aikaansa haaveksimalla kunnon palasta lihaa. Ruokavarannoissa ei ollut kehumista aikaisemminkaan ja nyt muona oli lähellä loppua kokonaan. Loppumatkan talsiminen tyhjällä vatsalla houkutti vähemmän kuin Sarumanin raivonpuuska. Ironista kyllä he kanniskelivat lisäpainona mukanaan kahta erittäinkin mehukasta puolituista, joita heidän ei siltikään ollut lupa pistellä poskeensa vain siitä syystä, että Saruman halusi ne kaksi haltuunsa elävinä.
Heidän lojaaliutensa valkeaa velhoa kohtaan hiipui hetki hetkeltä houkutuksen kasvaessa nälän myötä.
-
Elrond on kyllä hieman sillisalaattihahmo leffacanonin näkövinkkelistä, joten ymmärrän hyvin sen tuomat lisähaasteet! Boromir on yksi parhaista, ja hänen suhde veljeensä on niin kovin kamala pienelle fanitytön sydämelle, ettei mitään rajaa. Etenkin pidennetyissä leffoissa!
O_________________________O <- Mun ilmeeni, kun näin eilisen hahmon! Kerta se on kaiketi ensimmäinenkin, kun näkee ÖRKIN näkökulmasta kirjoitettua fan fictionia! :D Itse asiassa, jos olisit seuraillut kirja-canonia, niin tälle örkille olisi ihan nimikin tarjolla; Uglúk on nimittäin se rautapihalainen, joka johtaa joukkoja! :D Mutta, no, kyllä Uruk-haistakin on jo ihan tarpeeksi selvillä, kenestä oikein puhutaan...
Mutta siis, ihan oikeasti, miten örkistäkin voi saada näin ihmismäisen, normaalin raapaleen kirjoitettua, kun kirjoissa ja leffoissa ne on aina kuvattu enemmänkin eläimiksi, jotka vain kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua. Tätä lukiessa voisi kuitenkin melkein unohtaa, että kyseessä on fantasiaotus, ja lukea sen ihan vain ällöttävän ihmisen näkökulmaksi! Mikä on musta erittäin suunnaton saavutus, minkä vuoksi olikin pakko käydä heti hehkuttamassa tätä! :D
Nyt kyllä rupesi kiinnostamaan noin kymmenen kertaa enemmän ne loput 13 hahmoa, jos tänne voi kerta örkkejäkin eksyä mukaan! :D Seurailen siis entistäkin suuremmalla mielenkiinnolla jatkoa!
-
LillaMyy: Vähän kieltämättä itseäkin hämmensi yrittää örkistä tai edes jostain senkaltaisesta otuksestä saada aikaan jotain inhimillistä. xD Tuo erisnimi minulla oli ikävästi hukassa, enkä ollut näköjään muistanut tarkistaa sitä ennen julkaisua. No jaa, olkoon. Uruk-hai kertoo onneksi saman tien kenestä on kyse. Valitettavasti tämä luukku oli ehkä hahmovalinnaltaan erikoisin, mutta onhan täällä vielä monta mielenkiintoista esiintyjää mukana...
Puolivälissä mennään! ^^
***
12. Frodo
Hetki, jona hän oli tiedostanut pelkäävänsä enemmän ja enemmän oli muuttunut jo pitkän aikaa sitten vain yksitoikkoiseksi tyhjyydeksi.
Askel toisensa jälkeen luonto hänen ympärillään näytti menettävän elämänhaluaan, puut katsoivat alakuloisina aikaisemman levollisuuden sijaan. Frodon omastakin katseesta oli tullut kylmää metallia. Vesi maistui tunkkaiselta ja ruoka olisi yhtä hyvin voinut olla tuhkasta ja maan mullasta valmistettua.
Paino hänen kaulassaan sai ketjun pureutumaan hänen ihoonsa hetki hetkeltä raskaammin. Aluksi Frodo uskoi kuvitelleensa sen, mutta kevyet jäljet iholla eivät valehdelleet.
Puhdas kauhu oli ensi kerran läikähtänyt kylkiluiden välissä, kun hänen ainoa matkakumppaninsa oli raskasmielisesti katsahtanut häntä kuin hän olisi todella kuihtunut metsän mukana.
-
13. Éomer
Edorasin palatsissa kuhiseva käärmeenpesä sai hänet varuilleen jatkuvasti, vaikka sihinä oli vain osin kuultavissa. Usein hän kuvitteli kaksihaaraisia kieliä olevan yhden sijasta joka sormelle oman.
Epävarmuus kihisi salamyhkäisyyttään seinissä luoden outoa illuusiota, joka kertoi elämän Rohanissa kulkevan muutoksen tuulien polkuja, mutta samalla kehotti heitä silkkaan turtuuteen. Éomer näki mustan ja valkoisen sekoittuvan luomatta väliinsä harmautta.
Rohanin lipun hevosta katsoessaan hän näki valkeuden ja sen symboloivan vapauden. Merkitys oli kuitenkin muuttunut ja pahimmillaan jo puoliksi kokenut kuoliniskunsa hänen meripihkasilmissään. Joskus hän jaksoi torua itseään välinpitämättömyydestään.
Erämaan puhuri tervehti hänen joukkojaan hyisenä ja nauroi päin heidän kasvojaan Edorasin jäädessä hiljalleen kukkuloiden taakse.
-
14. Faramir
Yksi kauneimmista asioista oli tieto siitä, että hänen paluutaan odotettaisiin sydämet ylpeydestä pamppaillen, kaupungin liput hänen puoleensa kohotettuina. Oma kansa ottaisi heidän joukkonsa avosylein vastaan. Vanhemman jylhillä, uurteiden koristamilla kasvoilla tuikkisi ylpeyden pilkahdus.
Niin vähän kuin ajatuksella ehkä olikin todellisuuspohjaa, se piristi häntä.
Valkean kaupungin kivisalit tukahduttivat ja saivat epävakaan maastonkin tuntumaan enemmän kodilta. Kohmeisilla, karuilla seuduilla hengittäminen kävi helpommin kuin palatsin notkuvassa pitopöydässä niiden lähimpien kanssa, jotka verensä ansiosta jakoivat perheen merkityksen. Vain harvat hän silti osasi laskea todella läheisiksi.
Faramir oli saanut kuulla olevansa lojaali väärille henkilöille, muttei vilpittömin sydämin voinut väittää aivan ymmärtäneensä, mitä sanat olivat tarkoittaneet.
-
15. Théoden
Sateen piiskaus löi hänen haarniskaansa kimakkana kilahteluna kuin kynsiä olisi koputeltu lasipintaan.
Pilvien verho peitti eteensä kuun ja tähdet, joiden kalpeatkin valonsäteet olisivat luoneet vaikutelman tavallisesta yöstä. Silloin ilmaan nousi kepeä piipunsavu hallaa henkivän hengityksen sijaan.
Sitä vastoin ennen aamunkajoa koittavista tunneista muodostuisi historiallisia niin hyvässä kuin pahassa, lopputuloksesta riippumatta. Sinä yönä heidän jokaisen kohtalo kirjoitettaisiin uudelleen. Osa katoaisi, osa saisi toistaiseksi katsoa yhä tulevaan.
Théodenin korvissa kaikuivat vihollisen karkeatekoiset varusteet ja raivo, joka purkautui rupisista suista ympäröivään ilmaan eläimellisenä huutona. Sen kuuleminen kuvotti, muttei saanut liiaksi kauhistumaan. Kätensä alla hän tunsi palan muuria, jonka kuninkaan oli pyydettävä kestämään murtumatta.
-
16. Gríma
Ympärillä kaikki oli kolkkoa ja mustaa, eikä hän tuntenut auringonvaloa kasvoillaan, vaikka seisoi tornin huipulla sateelle ja paisteelle avoimena.
Kohmeiset sormet tarttuivat karkeasta pinnasta tukea hakien ja keho huusi putoamisen vaaraa, kun hän katsoi suoraan alas. Rautapihan maat olivat aiempaa hiljaisemmat, mutta takomisen kolahtelu kaikui etäisesti luolista, jotka oli kaivettu hiellä ja verellä maankuoren alle. Gríma yritti olla ajattelematta siellä piinaavaa kuumuutta sen saadessa hänet voimaan pahoin pelkästä ajatuksestakin.
Askeleet kopisivat ontoissa käytävissä, ja huoneet olivat länteen verrattuina onttoudessaan hukuttavia. Oli silti väärin kutsua paikkaa vankilaksi edes päänsisäisissä mietteissä.
Hänhän oli saapunut sinne omin ehdoin, eikä hän kiittämätön aikonut olla.
-
A/N: Tämä luukku hieman myöhästyi aikataulustaan, mutta ei kai se mitään. ^^"
17. Puuparta
Hän huusi taivaalle piinansa, joka kaikui ilmassa kumeana ja värisytti sydämen syvimmissä ytimissä.
Vuoret ja järvet jakoivat surulaulunsa heidän kanssaan, hautasivat muistoistaan ne monet maankamaralla ennen hengittäneet ja kirosivat metallin ja myrkyn kavaluutta. Itkivät äänettömiä kyyneleitään niiden vuoksi.
Vihalla oli voimakas mahti, ja kirkkauden kipinästä roihahti tulimeri, joka nielaisi alleen varomattomat ja kaiken tuskan ansainneet. Heidän tulensa oli läpikuultavan viileää, ja se pyyhki vaahtopäin edestään heidän maansa saastuttaneet epäsikiöt. He hyökkäsivät niitä vastaan, jotka eivät olleet antaneet viattomimmille tilaisuutta puolustautua.
Hänen juurensa imivät tulimerestä elvyttävää voimaa. Hän kahlasi sen halki askelein, jotka kantoivat syyllisyyden taakkaa, mutta myös lupauksen uudesta ajasta.
-
18. Saruman
Nöyryytys oli ottanut valkean velhon hahmon, jota katsoessaan hän olisi miltei voinut kuvitella katsovansa kuvastinta.
Jokaista oli joskus kehotettu pitämään ystävät lähellä, mutta viholliset lähempänä. Sanat olivat kautta aikain olleet ikävystyttäviä ja naurettavuudessaan saaneet kuulijan huokaisemaan, mutta kuka sen koskaan olikin keksinyt, osoitti viisautta enemmän kuin Saruman olisi halunnut myöntää.
Näyt olivat kertoneet lähestyvästä tuhosta, mutta osoittaneet hänelle toisenlaisen roolin. Ne olivat antaneet hänen houkan lailla langeta samettiseen syleilyyn paljastamatta Rautapihan portteja kolkuttavia uhkia. Ne eivät olleet kiinnittäneet huomiota, eivät olleet pitäneet metsää riskinä. Hän otti kantaakseen virheet kitkeryys ilmettään rumentaen.
Kontrasti puiden pyhyyden ja metallin riettauden välillä oli sanoinkuvaamaton.
-
Hupsis, on taas vissiinkin vierähtänyt jokunen tovi siitä, kun viimeksi kävin kommentoimassa näitä. :'D
Jotenkin kummasti myös Frodon näkökulmasta kirjoitettuja ficcejä ei turhan usein tule vastaan. Jostain syystä ihmiset tuntuvat aina välttävän sitä kaikin mahdollisin keinoin (tiedä sitten miksi), mutta tämä oli kyllä suorastaan hengästyttävän onnistunut kuvaus hänestä! Kirjassahan siitä ei taidettu puhua mitään, että Sormuksen ketju olisi jättänyt jälkiään Frodon iholle, vaikka Sormus painoikin häntä kumaraan, mutta elokuvassa jäljet olivat sitä selkeämmät, mitä pidemmälle tarina eteni. Jälleen kerran mä muuten tuijotan täällä silmät lautasen kokoisina näitä sun upeita sanavalintoja, koska "Puhdas kauhu oli ensi kerran läikähtänyt kylkiluiden välissä"! <3 Saanko mä lainata sun aivoja hetkeksi? xD
Siis mä en oikeasti ymmärrä, miten sä onnistut näin lyhyellä tekstinpätkällä pelkällä sanataituruudella kylmät väreet kulkemaan mun selkää pitkin. :D "Éomer näki mustan ja valkoisen sekoittuvan luomatta väliinsä harmautta." tästä tulee jotenkin jännästi tämä (https://derangedlibrarian.files.wordpress.com/2015/01/10943508_1015435101804567_2076731075_n.jpg) mieleen. xD Älä vaan kysy miksi, koska en tiedä. Hihitin vain itsekseni tuota. Mutta siis, älyttömän hienosti kirjoitettu!
Voi Faramir, miksi olet niin ihana! <3 (Vaikka hänet sössittiinkin elokuvassa mun mielestä ihan täysin, koska "I would not take this thing, if it lay by the highway"! <3 Mutta siis, jos nyt ymmärrän oikein, mihin kohtaan tämä viittaa, niin aivan älyttömän awww lopetus! Menee jo itsekin ihan sekaisin tarinan kronologiasta, kun elokuvissa ja kirjassa tarinaa kerrotaan limittäin ja lomittain. :D
Se on oikeasti jotenkin vaan niin pirun siisti kohtaus, kun Théoden toteaa "so it begins" sateen ropistessa sen haarniskaan, vaikkei siinä oikeastaan tapahdukaan mitään. :D Joten on erittäin upeaa, että aloitat tämän viittauksella tuohon kohtaan! (Miksi musta alkaa tuntua, että mä vaan ylistän tätä joulukalenteria joka kerta maasta taivaisiin? :D No, mutta, tämä ON oikeasti tosi hyvä!)
Siis, oikeasti, miten sä nämä hahmosi valitset, kun juuri kenestäkään ei ole tainnut olla kovinkaan montaa ficciä missään esillä? :D Onko sun ollut tarkoituskin valita mahdollisimman vähälle huomiolle jääneet hahmot, vai oliko tämä puhdasta sattumaa, kun loppuu suositut kesken? :D Ei sillä, että se olisi huono juttu missään mielessä, tulipahan vaan yhtäkkiä mieleen. Tämä on jotenkin jännä pätkä, kun ensi alkuun ajattelin tämän kuuluvan siihen kohtaan, kun Gandalf ja kumppanit tulevat juttelemaan Sarumanin kanssa RotK:in alussa, kunnes sitten älysin, ettei se voi vielä tapahtua. :D Tällaista kohtaa ei kuitenkaan ole kuvattuna elokuvissa, koska örkit lähtivät jo Helmin syvänteelle ja seuraava kerta Rautapihassa on se, kun entit hyökkäävät sinne, eikä tämä oikein sitäkään ole. :D Joten tätä oli jännittävää lukea, kun koko aika oli ihan, että "onko tämä siitä? ai ei ole, no onko tämä sitten siitä?" jne. :D
Se on oikeasti ihan karmea kohtaus, kun Puuparta kävelee vitsaillen sinne aukealle, mistä ne puut on hakattu ja sitten se tajuaa Sarumanin olleen kaiken takana. >: Satuttaa aina joka kerta katsoa sitä, kun siitä huomaa, että nyt riipaisee ja syvältä. >: Mutta sitten se kuitenkin on niin tarpeellinen kohtaus, kun elokuvassa entit päättivätkin olla liittymättä sotaan ja niitä kuitenkin tarvittiin siellä! Kommentoin nyt tuon viimeisenkin luukun tässä samassa yhteydessä, kun ne liippaavat niin läheltä toisiaan. Mun mielestä sä olet tuonut näissä molemmissa tosi hyvin esille tuon puiden ja metallin kontrastin esille, koska tykkään siitä ihan älyttömästi, kun Puuparta kertoo, että joskus Saruman käveli Fangornissa ihan vain juttelemassa Puuparran kanssa, mutta "now he has a mind of metal and wheels" ja siis, ääwwww, upeaa, me likes! <3 Nämä molemmat siis toistivat tuota tematiikkaa tosi hyvin ja tykkäilen vähän liikaakin!
Yyyyy, enää kuusi jäljellä, entä jos ei halua tämän loppuvan vielä? ::D Ensi jouluna sitten sama juttu Hobitin hahmoista? Tai Silmarillionin? <3_<3 Jookos kookos?
-
LillaMyy: Huh, päivät ovat tässä kuussa huvenneet sormien välistä aika sukkelaan. :D Iski äsken ihan outo tunne, kun katsoin, että tätäkin kalenteria on jäljellä enää viisi luukkua... Mahtavaa, että halusit kommentoida näitä muutamia aikaisempia raapaleita ja lisäksi kiitos mieltä lämmittävästä palautteesta! <3<3 Sormuksen jättämät jäljet bongasin elokuvaversiosta tosiaan ja ne oli ihan pakko ottaa mukaan. Frodosta oli erittäin mukavaa (voiko niin tässä kohtaa edes sanoa) kirjoittaa ja omasta puolestani kehtaisin sanoa, että kyseisen hahmon raapale on yksi suosikeistani tässä kokonaisuudessa.
Eikää, 50 shades! Varsin kiintoisa mielleyhtymä. :'D Ja joo, Faramir on niin mukava hahmo hänkin. <3 Sen luukun lopetuksen kirjoitin itse asiassa ensimmäisenä ja jotenkin oli hauskaa, että mainitsit siitä erikseen. Ja mitä tulee hahmovalintoihin, ajattelin ottaa tähän niitä, jotka esiintyivät elokuvissa sen verran, että väki saattaa muistaa heidät hyvin. Ficcejä en ole ainakaan finissä juuri nähnyt... Tässä tulee nyt sitten tällainen pienimuotoinen katsaus monenlaiseen persoonaan. ^^
Se Puuparran järkyttyminen on oikeasti todella sydäntäraastavaa, en tykkää. :'< Toisaalta sitä seuraa yksi trilogian hienoimmista kohtauksista, kun marssitaan Rautapihaan. Ristiriitaista jollain tasolla, surumieli muuttuu haltioituneeksi haikeudeksi. :P
Ensi vuoden kalenterista en tiedä sanoa yhtikäs mitään vielä. :D Tällainen samankaltainen raapalesarja minua huvittaisi tehdä kyllä ATLA:sta jossain kohtaa...
Kiitoksia vielä kommentista! Tästä jatkuu. ^^
***
19. Éowyn
Miekka huotrineen painoi vyöllä, mutta hän ei antanut askeleidensa käydä epävakaiksi. Se kysyi tahdonvoimaa rohkeuttakin enemmän.
Hevosensa selässä hän yritti kipeästi unohtaa olinpaikkansa ja antaa hiuksia hulmuttavan viiman pyyhkiä pois kurkussa kalvavan pelon, kuitenkaan siinä onnistumatta. Éowyn torui itseään karkein sanoin, joita ei olisi milloinkaan suonut kenenkään kuulevan. Hän oli heikko, hän oli surkimus, kyvytön ratsastamaan osana soturijoukkoa.
Rohanin sotakypärä kätki hänen kasvonsa tarpeeksi, mutta tyytyväisyyden sijaan hän joutui estämään kyyneleitä nousemasta silmiinsä. Kuulas katse seurasi enoa, veljeä, lojaaleja liittolaisia, ystäviä, jotka käsi sydämellä vannoivat lojaaliuttaan lännelle.
Éowyn kaipasi rohkaisevia sanoja tuekseen, mutta sen sijaan hän lausui niitä itse toisille.
-
20. Denethor
Hiljaisissa saleissa seurana olivat kivipatsaat, jotka herättivät kunnioitusta seisoessaan vaiti katselemassa palatsin käytäviä astelevia.
Ylväydestään huolimatta ne saivat hänen olonsa entistä yksinäisemmäksi. Niiden läsnäolo kävi nopeasti ahdistavaksi, eikä Denethor halunnut antautua turtumukselle jälleen kerran. Hänellä oli vastuunsa kannettavanaan. Gondorin pojat ja tyttäret kääntyivät hänen puoleensa.
Paljon muuta Denethor ei kaivannut, mutta haljennut torvi hänen kädessään muistutti liikaa haudatuista toiveista. Se oli pyhäinjäännös jota kannatella vapisevin sormin.
Suru oli kolea möykky rinnassa, joka ajoittain kävi liian suureksi torjua. Se rimpuili tiensä kurkkua ylös, muljautti itsensä suuhun sitkeistä estelyistä huolimatta, purkautui ilmoille raastavana valituksena ja antoi katkeruuden kyynelten kastella hänen juonteiset kasvonsa.
-
A/N: Mietin, että miten tämän luukun hahmon muotoilen, mutta totesin, että tässä seikkailee enemmän Klonkku kuin Sméagol. :P Tämän jälkeen enää kolme jäljellä, kääk.
***
21. Klonkku
Luolassa aika pysähtyi kertomatta alkua tai loppua, sen verkoissa upeuden kudelmat laskivat lopun enteitä kiireettä ja kuulostellen.
Kerran isännäksi kutsuttu hobittiraukka oli kotoaan aivan, aivan liian kaukana. Vieraat maat osasivat olla kerrassaan julmia. Hän sen tiesi, muttei ollut vaivautunut jakamaan tietojaan. Luolat eivät koskaan luvanneet liian hyvää, sen tiesi pahainen rottakin.
Se liikkui kodissaan ovelasti jättämättä jälkiä. Selkäpiissään Klonkku saattoi aistia nälän, joka haisi kaikkialla karheissa kallioissa ja tahmeissa poluissa. Jopa häntä hirvitti.
Kauhun huudahduksissa hän kuuli häivän, joka aneli kaiken olevan kuin ennen. Se merkitsi aikaa ennen Aarretta, mikä oli silkkaa joutavuutta. Ennen Aarretta ei ollut ollut yhtään mitään.
-
22. Sauron
Mustan tornin yllä roihuavassa silmässä heijastui paha sen puhtaimmassa olomuodossa.
Hän tunsi tulivuoren kipinöivän henkäyksen, tunsi maankuoren vavahtelun sen kamppaillessa väistämätöntä vastaan. Pimeä maailma polvistuneena hänen valtansa alle herätti tunteen, jonka hän sielussaan ilman inhimillisyyttä nimesi ylpeydeksi. Siihen sekoittuvaa verenhimoa hän joi ympäröivästä ilmasta.
Se, mikä kerran kuului hänelle ja sitoi vapaat kansat tuliruoskalla, kutsui häntä. Se huusi ensin kaihoten, lopulta täynnä korventavaa hätää.
Heidän kohtalonsa olivat kietoutuneet toisiinsa aikojen alusta. Heidän tarinansa eli, mutta sen loppu pakotti hänet taipumaan luomuksensa mukana. Kipu viilsi varoittamatta ja lamaannuttaen, irvokkaasti vielä muistuttaen maailmaa siivistä, jotka hän olisi kietonut sen ympärille varjeluksen lupauksena.
-
Moi! :D
Hassua hypätä joulukalenteriin mukaan, kun luukkuja on enää kaksi jäljellä, mutta mitäs pienistä! Lukaisin nämä putkeen, mikä toimi kyllä todella hyvin. Tuli ihanasti esiin se kronologisuus, eikä tarvinnut koskaan miettiä, että mihin juttuun tämä liittyykään. Ylipäätään ihana idea kirjoittaa tällä tavalla monen eri henkilön näkökulmasta!
Nämä on kirjoitettu sellaisella tyylillä, joka sopii mielestäni aivan erityisen hyvin TSH-fandomiin sekä raapaleisiin. Kirjoitat tavallaan "pitkästi", siis että vaikka kysessä on raapaleet, niitä ei lue hetkessä läpi, vaan pitää oikeasti keskittyä ajattelemaan, mitä lukee. Vähän samalla tavalla kuin TSH:ssa (miinus että se kyllä on pitkä XD).
Kaikki raapaleet ovat kertoneet sopivasti tuttua siitä hahmosta, jonka näkökulmasta ne ovat, mutta tuoneet myös jotain lisää. Toisin sanoen, tavallaanhan vain "toistat" kirjojen tapahtumia, mutta olet tuonut kuitenkin mukaan jotain uutta, niin että nämä ovat mielenkiintoisia. Yksi vaihtoehtohan olisi ollut luoda kauhea kasa uusia juttuja tähän, kuten vaikka hahmojen jotain omia salaisia suunnitelmia sun muita, mutta se olisi ainakin mun mielestäni ollut ihan kamalaa ;D Tämä siis toimii erittäin hyvin!
Heh, minäpä jään odottelemaan kahta viimeistä luukkua 8) Vähän hirvittää, tuleeko sieltä jotain kamalan surullista :(
-
Koska huomenna tulee kuitenkin taas juostua pää kolmantena jalkana joka suuntaan, on tänään pakko käydä sanomassa taas jotain tänne. :D Ymmärrettävä selitys kyllä, miksi olet päätynyt juuri näihin hahmoihin, ja jotensakin looginenkin, koska parempihan se on kirjoittaa tutummista hahmoista kun niistä ihan kaikista oudoimmista. :D Se on kyllä totta, että sitä Puuparran järkytystä seuraa yksi koko trilogian vahvimmista kohtauksista! Mutta ei se siltikään ole kiva kohtaus. >>:
Jeee, hypin melkein riemusta, kun huomasin Éowyninkin tehneen esiintymisen täällä, koska hän on ehdottomasti yksi suosikeistani! Hänen hahmonsa on niin ihanan voimakastahtoinen, vaikkei hän ehkä olekaan mikään kaikista naisellisin tapaus. Mutta se juuri on osa hänen viehätyksestään, kun hän ei ole se tavallinen kirjojen naishahmo, joka istuu kotona odottamassa, kun miehet ovat sotimassa. Hän on se, joka tekee, eikä se, jolle tehdään jotain, kuten useimmat kirjoissa esiintyvät naiset tuohon aikaan olivat. Ja, no, nykypäivänäkin tosi monet ovat näitä jälkimmäisiä...
Denethor on kyllä niin kamalan ristiriitainen hahmo. Koska siis hänen surunsa on täysin ymmärrettävää, kun vanhin poika on kuollut, mutta jotenkin tuntuu, että hän ohjaa sen surunsa pelkästään Faramirin niskaan, aivan kuin se olisi nuoremman syy, että isoveli ei palannutkaan retkeltä, jonne Denethor itse määräsi Boromirin lähtemään leffa-canonissa! Että, jos jotakuta tulisi syyttää asiasta, on se pikemminkin Denethor itse kuin Faramir! >:
Klonkku! Tämä on peräti toinen hänestä kertova ficci, joka kävelee mua vastaan. :D Ja tuossa Klonkku on kyllä sen verran enemmän esillä, kuin pieni raukka Sméagol, joten olisi ollut ehkä vähän harhaankinjohtavaa pistää alkuun Sméagolin nimi... Toki, se olisi voinut tehdä tekstistä jollain tavalla jännittävämmänkin, kun olisi pitänyt oikeasti ajatella, että kumpikas tässä nyt onkaan se vallalla oleva puoli. :D Varsin osuva pieni raapale kuitenkin tästä pienestä otuksesta! (:
Hurrrr, kylläpäs nyt oli selkäpiitä karmiva raapale. Sauron nyt on muutenkin aika karmaiseva tapaus, mutta vielä tässä loppuvaiheessa tuntui entistäkin kammottavalta. Sormus ja Sauron on niin kietoutuneita toisiinsa, että toisaalta kyllä ainoa looginen kohta, missä Sauronin olisi voinutkaan tuoda mukaan tähän tarinaan, on juuri tämä loppu, koska muutoin siitä olisi saattanut tulla vain pelkkää Sormuksen kaihoamista, mikä taas ei olisi ollut Sauronin tavan mukaista. :D Hyrrr, ei tähän kyllä voi oikein muuta sanoa! Karmaisevan upea! :D
Äääk, enää kaksi jäljellä, ja mua alkaa jo pelottaa, mihin tämä loppuu! >: En varmaan uskalla tulla pariin päivään kurkkimaankaan, että keiden näkökulmista nuo viimeiset kaksi ovat, koska tiedän itkuparkuvani, jos veikkaukseni osuu lähellekään oikeaa. Komppaan kyllä yllä olevaa nompsua tässä kohtaa, kun hän sanoi sun kirjoittavan samalla lailla pitkästi kuin TSH, koska näihin on oikeasti mahdutettu TOSI PALJON asiaa vain siihen 100 sanaan! Kiitoksia siis taas näistä, palailen astialle sitten joskus, kun kalenteri on ohitse! (:
-
nominal: Tervetuloa seuraamaan! ^^ Uskoisin, että tästä kokonaisuudesta on saanut ehkä astetta enemmän irti, kun on lukenut kaikki julkaistut osat yhteen soittoon. Kokonaisuus hahmottuu uskoakseni selkeämmin, vaikka kyse onkin tällaisista eepisistä pohdinnoista. Sellainen hiljainen juonittelu olisi kyllä ollut aika metka idea, mutta ehkä jo olemassa olevien tapahtumien puiminen luonnistui astetta näppärämmin. :'D Kiitoksia!
LillaMyy: Juurikin pää kolmantena jalkana on saanut ravata ympäriinsä, eikä joulupyhät ainakaan helpota tilannetta. Tämänkin päivän luukku vähän venähti, köh. Sinunkin kalenteriasi olen lukenut päivittäin eteenpäin, mutta palaan asiaan kommentoimaan laajakantoisesti, kun kiire hellittää. ^^" Iso kiitos palautteesta!
Denethorista minulla ei ole juurikaan mitään positiivista sanottavaa, mutta kyseinen luukku oli mukava kirjoittaa. Jotenkin näkisin surun hahmon tunteista päällimmäisenä silkan kusipäisyyden lisäksi, mikä omalla osaltaan ehkä seli9ttää epärationaalisia käskyjä ja aivoituksia... Sauronin kohdalla olin ensin vähän mietintämyssyn kanssa liikkeellä pohtien, mitä kyseisestä hahmosta saisi aikaan. Ilahduttavaa, jos lopputulos karmaisi selkäpiitä! :D
Viimeisten raapaleiden tunnelmasta ehkä voi jäljellä olevien hahmojenkin puolesta päätellä jotain, tiedä häntä. :)
***
23. Bilbo
Suonikkaat kädet silittelivät suuren kirjan selkämystä ja viisautta tuikkivien silmien katse ihasteli horisontin pilviverhoa. Se toi mieleen Konnun savupiipuista kohoavan lupauksen uunissa paistuvista leivonnaisista.
Bilbo ikävöi, muttei ikävöinyt. Kontu merkitsi kotia, mutta maailmalla oli ollut tarjota hänelle niin paljon muutakin.
Rinnassa oli ailahtanut murheen häivä, kun hän oli todennut vuorijonon pysäyttäneen matkan etenemisen. Ne vuoret eivät olleet saaneet nimeään ympäröivän usvan mukaan.
Jo jonkin aikaa Bilbo oli tuuminut matkansa kääntyvän koillisen sijaan takaisin länteen kuin hänen karttansa olisi kääntynyt ylösalaisin. Jalat tuntuivat huterahkoilta, kun hän nousi penkiltään, mutta syvään vedetty henkäys uhkui tuttuakin tutumpaa päättäväisyyttä. Hän oli valmis uuteen seikkailuun.
-
Huh, tämä ei ollut surullinen! Ainakaan kovasti! Mulla on arvaukseni viimeisestä hahmosta, joten mielenkiinnolla odotan, osuuko oikeaan :D
Musta TSH:n loppu on ihan hirvittävän surullinen aina sormuksen tuhosta asti - Konnun puhdistuksessakin yleensä vain pillitän - joten olin todella iloinen, että tämä raapale oli ennen kaikkea päättäväinen eikä niinkään haikea. No oli se vähän haikea tuossa leivonnaiskohdassa. Tämän raapaleen lopetus oli aivan erityisen ihana, kuvasi Bilboa niin hyvin! Höpsö pieni vanhus on jo niin vanha, että suostuu olemaan vanha, mutta silti täytyy lähteä vielä viimeiselle seikkailulle <3 Aws <3
-
nominal: Hyvä, jos ei ollut liian surullinen! ;D Oli tuota jotenkin haikea kirjoittaa, koska Bilbo ja ylipäätään liikuttavat vanhukset... TSH:n loppu, krhm... Minulla ei totta vie ole tapana vollottaa silmiäni päästä joka kerta,kun sen katson. :D
Nyt kun vaihtui vuorokausi, voi julkaista viimeisen luukun hyvillä mielin. Isot kiitokset kaikille, jotka olette viihdyttäneet itseänne tämän pienen kalenterin muodossa ja mukavaa joulua itse kullekin. <3
***
24. Sam
Hän pyyhki näköään sumentavat kyyneleet kääntäessään selkänsä yhä kauemmas lipuvasta laivasta.
Kotimatkalla askeleet tuntuivat lähes yhtä raskailta kuin vuosia sitten Mordoriin vaeltaessa, eikä vanhojen ystävien seurakaan tuntunut yhtä elävöittävältä kuin tavallisesti. Nelikosta puuttui yksi, ja siihen sopeutuminen otti aikansa. Suru ja kaipaus vierailisivat hänenkin mielessään vielä monta kertaa.
Herttaisessa Konnun talossaan Sam istahti työpöytänsä ääreen ja loi katseen puutarhan sievissä riveissä kasvaviin kukkiin. Kuihtumista seurasi kasvu ja kukoistus, hän tuumasi itsekseen. Niin aika toimi. Useimmat haavat parantuivat ja niiden merkitys hiipui haaleiksi arviksi. Legendoista kerrottaisiin kalliisti vaalittuina tarinoina heidän jälkeensä tuleville polville.
Sam hymyili avatessaan punakantisen kirjan ja tarttui sulkakynäänsä.
-
No oli se Sam :'( Hilpeä pieni hobitti joka ei kuitenkaan ole ihan niin hilpeä <3
Tässä rakastin aivan erityisesti tuota puutarhavertausta! Sopi niin hyvin. Lisäksi pidin siitä, että kuvailit matkan tuntuvan yhtä raskaalta kuin Mordorissa.
Lopetus oli ihanan onnellinen! Vaikka silti surullinen koska byhyy. Mutta Sam tuntui olevan ihan okei, joten en ole niin surullinen xD
Paljon kiitoksia tästä ihanasta joulukalenterista, vaikka vähän myöhään mukaan hyppäsinkin!
-
Kiitoksia, nominal! <3 Jep, siellähän se Sam seikkaili saagan finaalissa samoin kun hobittitalon ovi päätti mahtavan trilogian. Fiilis on juuri sellainen haikea ja onnellinen. :D
Olen erittäin iloinen, että hyppäsit kalenteriin mukaan! ^^
- Ayu
-
Iso kiitos, mimamu! ^^ Tämän kalenterin kanssa kyllä tuntui siltä, että raapaleiden kirjoittaminen kehittyi, ainakin harjoitus sen kanssa miten tiivistää pieneen tilaan suhteellisen paljon.
Mainiota joulun jatkoa ja uutta vuotta myös sinne! <3
- Ayu
-
No jos nyt olisi taas aikaa kommentoida... Denethor on kyllä kieltämättä lievä kusipää, mutta kenties osa siitä selittyy myös sillä, että kirjassa tuotiin esiin, kuinka Faramir oli ehkä enemmän äitinsä kuin isänsä kaltainen...? Vaikkei se olekaan mikään oikea syy, mutta silti...
Jotenkin arvelinkin, että nämä kaksi hahmoa jäisivät viimeisiksi, vaikka yhdessä kohdin vähän pyörittelinkin heitä ympäri, että kumpi saa kunnian olla se aivan viimeinen. Mutta kyllä se kunnia nyt Samille kuuluu, kun hän on niin kirjassa kuin elokuvissakin sen viimeisen vuorosanan esittäjä! Bilbo on ihana! <3 Mutta myös jotenkin todella surullinen. Etenkin, kun hän kaipaa pientä ja mitätöntä Sormustaan, eikä muista, että Frodo nimenomaan lähti hukkaamaan sitä. Siinä jotenkin riipaisee todella kovaa, kun viimeinkin huomaa, että se Sormus on tosiaankin ollut koko ajan työssään pienen hobitin sisällä. >: Mutta sitten taas toisaalta Bilbo pääsee nyt kenties parempaan paikkaan? Että siinä mielessä kenties ihan hyväkin juttu, vaikka surulliseksi se silti vetää.
TSH-elokuvissa pillittäminen on jotain, mitä allekirjoittanut harrastaa ihan jokaisessa Keski-Maasta kertovassa elokuvassa...! Kuninkaan paluun lopetus saa kyllä aina kamalat itkut aikaan, vaikka mitä tapahtuisi. Joten en yhtään ihmettele, että tämän viimeisenkin luukun kanssa sai taistella, ettei alkaisi pillittää kuin pahainen kakara. Koska siis yhyyyy, neljä lähti Satamiin ja kolme palasi! >>>>>>>>: Samin kukkarivistötkin saivat alahuulen väpättämään, että ehkä tässä pitäisi jo vähän huolestuakin itsestään? :'D Tässä oli kuitenkin tuon surullisuuden lisäksi ihanasti toivoa mukana, kun sieltä kuitenkin on tarkoitus vielä nousta.
Kiitoksia siis tuhannesti tästä kalenterista, tämän voimalla oli todella mukavaa odotella joulun saapumista! :-*