Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Isfet - 22.09.2016 21:02:45
-
Nimi: Luoksesi palaan
Kirjoittaja: Isfet eli minä, joka myös omistaa tekstin
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji(t): drama, shamanismi, fluffy
Yhteenveto: Aala ei käske Elvaria lähtemään, se on tärkeintä.
A/N: Ensimmäinen Finissä julkaisemani originaali! (Wuhuu!) Rakastuin näihin hahmoihin, toivottavasti teillekin käy samoin. Tässä on kaksi ensimmäistä, muistutan olevani vieläkin aloittelija rapsujen kanssa, joten palaute olisi sitäkin toivotumpaa. Edes sen verran, että voiko näitä lukea irvistämättä :>
1.
100 sanaa
"Elvar."
Elvar hymyilee. Aalan sanomana hänen nimensäkin kuulostaa paremmalta, arvokkaalta. Sen täytyi johtua Aalan äänestä. Hän olisi voinut kuunnella sitä väsymättä vaikka kuinka pitkään. Harmi ettei Aala puhunut paljon.
"Niin?"
"Äitisi kaipaa sinua kotiin", Aala vastaa ripotellen jotain tulen yllä roikkuvaan pataan. Onneksi Aalaa voi myös katsella kyllästymättä. Kädet ovat harvoin toimettomina, kulmat nytkähtelevät ajatusten tahtiin. Suupielet kohoavat silmänräpäykseksi, kun seos kuplahtaa kolmesti ja vaalenee aavistuksen verran.
"Se ei ole kotini enää kauan."
Aala ei sano mitään, kohentaa vain hiilosta padan alla. Savu kirvelee silmiä, kipinät leijuvat hetken ilmassa ennen katoamistaan.
2.
100 sanaa
Elvar ei halua mennä kotiin, hän tietää mitä äiti aikoo sanoa.
"Olitko taas hänen kanssaan? Elvar, sinun pitäisi perustaa perhe jonkun mukavan, sopivan tytön kanssa. Et voi vain vitkutella sen shamaanin seurassa."
Sitten on niitä päiviä, jolloin äiti sanoo vain "Jaahas", tarkoittaen kaikkea mitä jättää sanomatta. Sillä hän haistaa savun ja yrtit Elvarin hiuksista, ihosta ja vaatteista, tietää erehtymättömästi mistä hän tulee.
Aala ei käske Elvaria lähtemään, se on tärkeintä. Mutta hän ei voi jäädä yöksi, sitä rajaa ei ole tehty ylitettäväksi. Niin Elvar lopulta lähtee hetkeä ennen keskiyötä, ja Aala jättää vastaamatta hyvänyöntoivotukseen, kuten aina.
"Jaahas."
-
3.
100 sanaa
Toisinaan Elvar uskoo, että äiti olisi tyytyväisempi vaikka hän tunnustaisi saattaneensa parikin tyttöä vahingossa raskaaksi. Olisi varmaankin hyväksyttävämpää saapua kotiin vasta aamunkoitteessa, jos hän ei vain tuoksuisi rohdoksille joita Aala keittelee.
Aamulla hän saa aina osakseen varoittavan katseen, jolla ei oikeastaan ole väliä kun siihen tottuu. Elvar rakentaa taloaan koko päivän, valaa kovaan työhön halunsa päästä pois kotoa, pois vahtivien katseiden alta. Vaikkei isä puhu, hänkin katsoo.
Vasta illalla hän menee Aalan luo, jos tämä on mökissään. Kesällä hän ei aina ole, joskus ei pitkäänkään aikaan. Silloin hänelle ainoastaan nyökätään, kun hän sulkee oven tullessaan. Ehkä he yhä elättelevät toivoa.
-
A/N: Tämän kanssa kesti hieman kauemmin, vähän pidempää tällä kertaa.
4.
150 sanaa
Heidän vanha shamaaninsa kuoli kaksi vuotta sitten. Hänellä oli palmikoidut, valkeat hiukset ja ryppyiset ruskeat kasvot. Elvar muistaa kapean, runsain kaiverruksin koristellun sauvan ja kuumetta alentavan rohdon katkeruuden. Lempeät silmät tulen loisteessa, loitsinnan karheuttaman äänen.
Aala oli shamaanin siskotyttö, joka saapui toisesta kylästä. Hänellä oli tummanruskeat hiukset ja vakava ilme, eikä hän solminut erityisen läheisiä suhteita kehenkään niinä kolmena vuotena joina hän oli tätinsä opissa. Hän samosi metsiä ja tuntureita, oppi parantamaan sairauksia ja karkottamaan henkiä. Shamaani nyökkäili tyytyväisenä, sanoi Aalasta tulevan vielä taitava jatkaja hänelle. Jo silloin kyläläiset pudistelivat hiljaa päitään, tyttö oli kummallinen ja hänen sielunsa levoton. Eihän tämä edes hymyillyt kenellekään, hyvänen aika.
Kuolinyö oli hyytävän kylmä. Elvar muisti siitä enää tuikkivat tähdet ja revontulet, jotka tuntuivat kumartuvan shamaanin mökkiä koti. Aalan matala, laulava ääni värisytti maata koko yön. Aamun valjetessa mökki tulvahti täyteen sinistä valoa. Aala astui synkkänä ulos, hiukset yhtä valkoisina kuin maassa hohtava kuura.
-
Rakastan Aalaa. Ei mul muuta. :D Okei rakastan Elvariakin, mutta Aala on hyvin mielenkiintonen, koska en oo perehtyny shamanismiin joten tää rapsusarja opettaa mulle asioita siitä. (ja koska sun teksti <3)
Raapaleet on aika vaikeita kirjotettavia, mutta sä onnistuit kyl näissä hyvin! Jatka ihmeessä tätä taas, odottelen tässä :3
-
Lupus Daemonis, mahtavaa että tykkäilet eikä raapalemitta töksi, vaan jopa toimii tässä. Tuo on rohkaisevaa kuultavaa. Mietinkin tuota ilmaisua, en vain osannut korjata jumittuneessa päässäni. Tässä tulee jatkoa, kohta syvennytään "romanssiin" enemmän.
SparklingAngel, ihanaa että kommentoit tätäkin! Aala on kiva hahmo. Tässä on hieman eteenpäin.
A/N: Tämän kirjoittaminen sujui aika nopeasti, kun vain tartuin toimeen. Hahmoihin ja miljööseen perehdytään paremmin kohta (luulisin), nyt vielä selvittelyä alkutaipaleelta.
5.
100 sanaa
Aala oli mukana valmistelemassa ruumista, ja johti seremoniaa jossa shamaani poltettiin asianmukaisesti sauvansa, rumpunsa sekä yrttikimpun kanssa. Hän tanssi ja lauloi jotta sielu kohoaisi savun mukana ylöspäin, aloittaen matkansa Tuonenjokea pitkin Yliseen.
Oli tuulinen päivä, kylmä viima punoi takkuja Aalan avonaisiin hiuksiin. Kädessään hänellä oli uusi sauva, hieman kiero ja rosoinen, jonka pyöreä ontto pää rohisi liikkeiden tahtiin. Omaa rumpua Aala ei ollut vielä valmistanut.
Seremonian jälkeen Aala tunnustettiin nahkeasti kylän shamaaniksi, olihan henki selvästi valinnut hänet valkaisemalla hänen hiuksensa. Mutta miksei tyttö näyttänyt edes surevan tätinsä poismenoa, kamalaa piittaamattomuutta, halveksuntaa suorastaan.
Elvar muisti, että tyttö oli tanssinut silmät kiinni.
-
Uu, lisää näitä! TOivottavasti laitat pian taas lisää, mutta siis. Öö. Mitä tähän nyt sanois? Aalaa rakastan ja tämä rapsu oli ihana, kun kertoi Aalasta lisää. Harmi et Elvar jäi toistaseks vähän syrjemmälle, mutta kyllähän se vielä ehtii sieltä esiin tulla :) Tää raapale taisi myös valaista hieman lisää shamaanien tapoja, luulemma. (luin liikaa Narnioita, koska siel yks hahmo sanoo aina luulemma :D). Odottelen lisää <3
-
SparklingAngel, tässä on lisää, ihan kaksi kappaletta. Elvaristakin on nyt vähän enemmän :)
A/N: Joo, hitusen jatkoa. Tässä on hieman enemmän paritusta, joskin tämäkin jättää raivostuttavasti vastaamatta yhteenkään kysymykseen ;D
6.
100 sanaa
Vähitellen Aalan asema vakiintui. Kun kävi ilmi, että hän oikeasti osasi parantaa ja loitsia, kukaan ei enää mulkoillut häntä tuomitsevasti. Kuiskauksia sekään ei pystynyt vaimentamaan (osaahan tyttö hoitaa työnsä moitteettomasti, mutta onhan hän etäinen, ja jotenkin kylmä).
Shamaani kiehtoi Elvarin mieltä luvattomasti, hän toki tiesi sen itsekin. Ja niin, kuin huomaamatta, hän oli aina siellä missä Aalakin. Auttamassa katon korjaamisessa talossa jossa oli sairas lapsi, metsästysseurueen mukana siellä missä Aala keräsi kasveja. Pian Elvar oli ainoa, joka tavoitti Aalan sinisten silmien katseen, pieniksi pysähtyneiksi hetkiksi kerrallaan.
Miksi?, ne kysyivät levottomina.
Elvar ei osannut vastata, ja Aala käänsi katseensa pois.
7.
100 sanaa
Ja sitten oltiin ajauduttu tähän. Elvar haroo turhautuneesti hiekanruskeita hiuksiaan ja huokaisee. Äiti luo häneen tutkivan katseen pirtin toiselta puolelta, liian lyhyen matkan päästä. Elvar pomppaa pystyyn ja lähtee ulos selittelemättä, sateeseen joka aiemmin ajoi hänet sisään. Jäätävän kylmä vesi valuu noroina hänen selkäänsä pitkin, huuhtoo pois sisintä jäytävän kykenemättömyyden tunteen.
Hän riuhtaisee oven hieman liian lujaa auki, mutta Aala tuskin kohottaa katsettaan. Elvar kävelee tulen ääreen, katselemaan vaitonaisena juuria pilkkovaa tyttöä.
"Mitä tämä oikein on?" Elvar puuskahtaa lopulta väsyneesti.
Aala leikkaa vahingossa vinoon, katsoo syvälle tummiin silmiin päätään kallistaen.
"Sinähän sen aloitit."
Eivätkä he puhu sen enempää.
-
Olen tykännyt näistä ensimmäisistä raapaleista ihan hirmuisesti, tosi kiehtova ja kauniisti kirjoitettu teksti! Shamanismi ei ole itselleni hirveän tuttu aihe, mutta yhtäkaikki erittäin kiinnostava, ja romantikkona pidän suuresti, että sitä käsitellään tässä rakkaus(?)tarinan kautta. Raapalemuotoisuus sopii tähän mielestäni hyvin - se tarjoaa lyhyitä mutta silti kattavia välähdyksiä hahmoista ja heidän suhteestaan sekä tarinan maailmasta, joka on, kuten sanottu, todella mielenkiintoinen ja tunnelmallinen. SiIltä osin pidin etenkin raapaleista 4. ja 5., hautajaisseremonian kuvaus oli hieno.
Tässä on samaan aikaan jotakin maanläheistä ja silti myös taianomaista. SparklingAngelin tavoin olen suuresti rakastunut Aaloon, vaikka Eilar-parka vähän säälittääkin. Uusin raapale valotti kuitenkin taas hiukan enemmän kaksikon välejä, ja osoitti ihanan hienovaraisesti, ettei tilanne ole Aalollekaan yhdentekevä (tai niin sen ainakin tulkitsin):
"Mitä tämä oikein on?" Elvar puuskahtaa lopulta väsyneesti.
Aala leikkaa vahingossa vinoon, katsoo syvälle tummiin silmiin päätään kallistaen.
"Sinähän sen aloitit."
Tuntui, että tässä sanottiin kaikessa vähäeleisyydessään loppujen lopuksi hirmuisen paljon, yksi suosikkikohdistani tähän mennessä! Kiitos lukukokemuksesta, jään ehdottomasti seuraamaan tätä. (:
-
Uuu, luin uusimmat rapsut ja jään taas innolla odottamaan :) Käyn läpi jonkinlaista "tänään on masentava päivä, en jaksa tehdä mitään"-vaihetta, niin tää on tällanen tägikommentti vaan. Aala on edelleen ihana, ja ainakin pystyt pitämään lukijat mukana kun paljastelet asioita vain pikkuhiljaa :D
-
Okakettu, ihanaa että sinäkin olet tykästynyt tähän, tämä on minulle tosi rakas. Teet hienoja tulkintoja, kiva että joku kaivaa niitä piiloistaan (siis muukin kuin minä itse)
SparklingAngel, vakikommarini :D Tässä pikku pala lisää.
A/N: Tässä ei nyt ikävä kyllä ole Aalaa. Pahoittelut kaikille sitä odottaneille.
//muoks. muoks. Unohtakaa edellinen. Sain kirjoitettua lisää jo tänä iltana julkaisukuntoon, siis kaksi rapsua, olkaates hyvät.
8.
100 sanaa
Elvar kantaa vähäiset tavaransa omaan, pienen pieneen mökkiinsä hyvissä ajoin ennen lumentuloa. Se on hyvin vaatimaton, vain yksi huone, jossa on syvennys sänkyä varten. Siitä näkee heti, ettei sitä ole tarkoitettu kahdelle, saati useammalle. Äiti nyrpistää nenäänsä, yrittäen piilottaa ahdistuksen silmistään, isä katselee tuimasti hirsiä jotka kannattelevat kattoa.
Elvar ei enää välitä, vaikkei saisi kummankaan hyväksyntää. Se on hänen kotinsa, sopiva hänelle juuri sellaisenaan kuin on. Elvarin ei tarvitse enää ajatella mitä hänen vanhempansa ajattelevat, se on varmasti yksi syy äidin levottomuuteen.
Talo on aivan kylän laidalla, kaikista lähimpänä shamaanin kukkulaa ja sen yksinäistä asukkia.
Sen täytyy olla toinen syy.
9.
100 sanaa
Illat pimenevät aina vain nopeammin. Kylällä kuiskitaan nyt myös Elvarista, hän on se outo naimaton poika, joka asuu yksin. Äiti saa osakseen sääliviä katseita ja tavallista lämpimämpiä hymyjä, mutta samaan aikaan Elvarin perään katsotaan häpeämättömän pitkään.
Mutta pimeässä kukaan ei näe, kun hän pujahtaa kylmästä pakkasillasta savun ja yrtin tuoksuiseen lämpöön. Aala ei nosta katsettaan, mutta nyökkää kuin tiedostamattaan, jo ennen kuin Elvar ehtii sanoa tavanomaisen tervehdyksensä.
"Mistä sinä aina tiedät, että se olen minä?" hän ihmettelee.
Aalan silmissä välähtää jotain määrittelemätöntä, ehkä järkytystä tai pelkoa.
"Minä taidan tunnistaa askeleesi."
-
10.
100 sanaa
Sen illan jälkeen Elvar ei nähnyt Aalaa vähään aikaan. Shamaanin velvollisuudet pitivät hänet kiireisenä, joskin osa siitä tuntuikin olevan tietoisesti aiheutettua. Aala vietti paljon aikaa muun muassa suunnitellen vuosittaisia kokkojuhlia, jolloin lepyteltäisiin henkiä ja saataisiin ne suostuvaisiksi heimon menestykselle.
Elvar yritti olla pahastumatta tästä. Hän yritti pitää ajatuksensa muualla, teki polttopuita talveksi ja valmisti tarvekaluja itselleen luusta ja nahasta.
Vasta silloin hän huomasi, miten vaikeaa olikaan olla ajattelematta Aalaa. Tämän valkeita hiuksia ja kalpeaa ihoa tulen loimussa, kapeaksi viivaksi puristuneita huulia, ryppyä kulmien välissä. Minä kaipaan häntä, Elvar ajatteli, todella kaipaan.
Silloin, selvemmin kuin koskaan aiemmin, hän aisti vaaran.
-
A/N: Öh, joo. Tällaista tuli tällä kertaa, ei ollut niin helppoa kuin tavallisesti. Vähän pidempi taas, tunnetta ei ehkä välity niin paljon kuin olisin toivonut. Näillä mennään, yritän saada jatkoakin tähän piakkoin, vaikka joulufikit syövät aikaa muilta projekteilta :)
11.
150 sanaa
Kokkojuhlien aattona Aalan mökistä ei loista valoa. Elvar keittää pienen pannullisen yrttiteetä ja käpertyy porontaljan alle. Heikosti hehkuva hiillos ei enää savua, Elvar teeskentelee ettei ikävöi.
Aamulla Elvar käy vanhempiensa luona, tarkistaa velvollisuudentunteesta, että heillä on kaikki hyvin. Talo on tyhjä ja hiljainen ilman Elvaria, väittää äiti. (Hänestä ei ole lähtenyt kovin paljoa ääntä sen jälkeen kun hän oli viisi.) Elvar nielee sanat ja nyökkää, hörppää metsän makuista juomaa, kiittää ja poistuu. Lupaa isälleen, että puita voi tulla hakemaan milloin vain.
Tuli sytytetään illalla, kun pimeää on ollut jo pitkään. Maassa on kämmenen leveys lunta ja ilmassa tuoksuu pakkanen. Aala aloittaa seremoniatanssin nahkarumpujen kuminassa, iholla kiiltelee kalvo hikeä ja hengitys höyryää ilmassa. Tuleen viskotaan katajan oksia, lisää väkeä liittyy tanssiin hoilaten.
Aala näkee Elvarin, liike hidastuu ja kieli kostuttaa kevyesti raottuneita huulia, melkein kuin hän olisi sanomaisillaan jotain. Sitten hän kääntää päänsä nytkähtäen ja jatkaa, suortuvat liimautuvat otsaan. Elvar kävelee pois.
-
Äää, en mä osaa sanoa tähän mitään. Tää rapsusarja on niin maaginen ja mystinen, ja shamanismi tuo tähän oman sävynsä. Jostain syystä Elvarin kodin, siis sen missä se asuu yksin, kuvailu toi mulle tosi tarkasti mielikuvan siitä mökistä. Voin kuvitella sellasen yhdenasuttavan mökin jossa on syvennys sängylle.
Tahtoisin vain lisää ja lisää näitä, osaat pitää tosiaan mielenkiinnon yllä! :) <3
-
Minulla ei ole hirveästi lisättävää aiempaan kommenttiini, mutta luen tätä ehdottomasti edelleen, ja pidän! Tuntuu, että alan raapale raapaleelta tykästyä aina vain enemmän myös vastuuntuntoiseen ja hiljaiseen Elvariin. Kaiken kaikkiaan tämä on edelleen aivan ihanan tunnelmallinen kaikessa vähäeleisyydessään, tämä kohta uusimmassa raapaleessa esimerkiksi...
Maassa on kämmenen leveys lunta ja ilmassa tuoksuu pakkanen. Aala aloittaa seremoniatanssin nahkarumpujen kuminassa, iholla kiiltelee kalvo hikeä ja hengitys höyryää ilmassa.
...oli hieno! Puhumattakaan viimeisestä kappaleesta, niin paljon tunnetta taustalla. Raapaleidesi tyyli on myös sellainen, että tähän sopii hyvin se, ettei niitä tule kovinkaan montaa kerralla (vaikka en minä sitäkään kyllä pistäisi pahakseni ::)). Pahoittelen kömpelöä kommenttia, kirjoitan kattavammin taas sitten, kun raapaleita on tullut jokunen lisää ja pääsen koneen ääreen. Kiitos jälleen lukukokemuksesta!
-
SparklingAngel, kiitos <3 Ihanaa kuulla että tästä saa niinkin vahvoja mielikuvia. :) Tässä kaksi lisää.
Okakettu, hienoa että roikut yhä mukana. Hihii, minä ihan punastun! Tunnelmallinen! <3 Tämä sarja taitaa vaatia aika paljon rivien välistä lukemista... Kiitos kommentistasi!
A/N: Halusin julkaista kaki raapaletta kerralla, siksi jouduitte odottamaan. Osittain se johtuu kyllä silkasta ajan puutteesta, mutta hei, näillä mennään!
12.
100 sanaa
Jos Elvar olisi ylpeä, hän ei menisi Aalan luo. Antaisi shamaanin olla omissa oloissaan, kun tämä kerran tuntui jopa välttävän häntä.
Mutta Elvar ei ole, niinpä hän hiipii lumisateessa yksinäisen mökin luo. Vain heikko, satunnainen välähdys paljastaa, ettei rakennus ole täysin tyhjillään. Elvar avaa varoen oven, astuu peremmälle kumartuen matalalla riippuvan yrttikimpun kohdalla. Hiillos on peitelty tuhkalla ja himmeä, Aalan vieressä palaa päre.
Tyttö istuu taljalla lattialla, veistäen amulettia ehkä luusta, ehkä sarvesta. Elvar istuu vastapäätä, ei liian lähelle eikä liian kauas. Toivoakseen.
"Vuoteen vieressä on istuinnahkasia ja pöydällä yrttiteetä."
Elvar hymyilee kevyesti ja nousee ylös. Hän tuo kupillisen Aalallekin.
13.
100 sanaa
Sinä iltana ei juuri puhuttu, kuten ei muulloinkaan. Elvarista tuntui ensin, että olisi pitänyt, nimenomaan tällä kertaa. Sitten hän ajatteli tarkemmin, oliko mikään oikeastaan erilaista? Ei kai sittenkään.
Mökissä on mukavan lämmintä, jopa lattianrajassa. Välillä kylmä tuuli huokaa seinän rakoisista saaden liekin lepattamaan ja ihokarvat nousemaan pystyyn. Työnsä lomassa Aala kuiskii pieniä loitsunpätkiä, kaivertaa merkin toiselle puolelle ja laulaa jotain uutta. Elvar kietoo kädet polviensa ympärille ja kuuntelee. Hetkeksi maailma seisahtuu, ei tarvitse huolehtia mistään. Hän on turvassa.
Kun nuorukainen tarpoo pois yhä kasvavassa kinoksessa, Aalan äänen vaimea sointi kaikuu yhä hänen korvissaan. Aamulla lumessa ei ole enää Elvarin jalkojen jälkiä.
-
Miten sä ihanuus osaat kirjottaa jotain näin -todellakin- tunnelmallista ja mukaansatempaavaa? Saat mut aina vaan servattua niin etten saa sanaa suustani (tai no sormistani, heh heh) ja jään vaan oottamaan, millon saan lisää luettavaa. Tää etenee niin pala palalta ja asioita ei tule kerralla heti kaikkea, vaan ihan hiljalleen, jotta lukijan mielenkiinto säilyis ja haluis jatkaa pidemmälle. Oikeesti, näin hienoa raapalesarjaa en oo vielä lukenu :D
-
SparlingAngel, minäkään en saa sanaa suustani kommenttisi jälkeen. Kiitos taas kerran <3 (kannattaa selailla originaaleja enemmänkin, sieltä hyviä rapsusarjoja löytyy! ;) )
A/N: Hei taas. Näissä kahdessa tapahtuukin sitten enemmän (tai no, ehkei, mutta kuvailua ja dialogia menee!) eli valitettavasti itse "suhde" jää vähemmälle. Kun saan naputeltua jatkoa, kuvailen enemmän Elvarin tuntemuksia. Lupaan.
14.
100 sanaa
Vain pari yötä myöhemmin Elvar on jälleen astunut sisään tutusta puuovesta, kun se äkkiä kolahtaa auki hänen takanaan. Aalakin säpsähtää, mutta kasaa itsensä nopeasti.
"Pikkuveljeni tarvitsee apua!", nuorukainen huohottaa nopeasti.
"Osaatko kuvailla minulle mistä on kyse?" Aala kysyy tyynesti.
"Hän on hohkavan kuuma, putosi iltapäivällä jokeen -"
Aala keräilee jo tavaroitaan nahkalaukkuun, miehen jatkaessa yhä sekavasti kulkevaa selitystään. Hän pysähtyy vetämään henkeään, huomaten vasta sitten etteivät he olekaan kahden. Hän kurtistaa hämmentyneesti kulmiaan.
"Elvar? Mitä sinä -?"
"Terve, serkku. Olin hakemassa yrttisekoitusta kurkkukipuun. Mar on siis sairas?"
Toinen nyökkää, hyväksyen nopeasti tekaistun selityksen mukisematta. Aala astuu heidän ohitseen.
"Mennään sitten. Näytä tietä."
15.
150 sanaa
Savuisessa talossa pyörii huolestunutta väkeä. Marin äiti on polvillaan poikansa vieressä väännellen käsiään ja kyynelehtien, ulkopuoliset voivottelevat ja esittävät suruvalitteluja omaisille. Ovea auotaan ja suljetaan, kunnes Aala käskee ulkopuolisten pysyä poissa. Hän keittää vettä tulella, murentaa yrttejä kulhoihin ja koettaa viilentää polttavaa ihoa kylmillä lumikääreillä.
Pieni poika, hädin tuskin viisikesäinen, hengittää pinnallisesti, hikoilee ja heittelehtii makuusijallaan. Hänen äitinsä silittää tätä vapisevalla kädellään, vaihtaa kääreitä ja itkee.
Aala ei lakkaa yrittämästä. Hän juottaa yrttijuomaa, puristaa amuletin pojan nyrkkiin, joka on hänen käsiensä välissä ja kuiskii siihen loitsuja. Hän piirtää merkkejä pojan otsaan ja rintaan, rukoilee henkiä ja loitsii lisää.
Elvar puristaa vaitonaisena serkuistaan vanhemman, Joretin, olkapäätä. Kasvolla häivähtää apea hymy, molemmat katsovat poikaa. Joret karauttaa kurkkuaan, ääni on savusta ja pelosta käheä.
"Hän on ainoa veljeni, Iska menehtyi viime keväänä, sisko kuoli ennen kuin sai edes nimen..."
Elvar puristaa lujemmin ja katsoo väsynyttä Aalaa leposijan vierellä. Hän toivoo ihmettä, peläten pahinta.
-
Hei kyllä, sun rapsusarja on täl hetkel rapsusarjoista mielenkiintoisin :D Kyllä siis, en väitä etteikö muitakin mahtavia olisi, ja kyllä on, mutta tää on jotain erilaista ja sellasta mitä en oo kovin usein lukenut ja siks se kiehtookin mua!
Mutta eii, miten ton pikkupojan oikein käy? :< Ihana tekaistu valhe Elvarin paikallaolon syyksi. Ja Aala on taas ihana pelastava enkeli. Tykkään niin tosta Aalan mystisyydestä. Yrtit ja amuletit... Aaah, taas ihanasti taianomaisuutta ja mystisyyttä, joka saa mut aina vaan jatkamaan tän lukemista :D lisäälisää! Ja hei, sun listauksessa lukee 11/x raapaletta ja näitä on nyt 15, ja otsikossa lukee 13... :D
-
SparklingAngel, kiitos :#3
A/N: Heh, tämän julkaisussa on kestänyt, eikä siltikään päästä oikeastaan eteenpäin. Heh heh.
16.
100 sanaa
Sitä jatkui puolisen yötä. Mar ei alkanut osoittaa merkkejä paranemisesta, pikemminkin heikkenemisestä. Tämän äidin kyyneleet olivat ehtyneet, katse pohjattoman lohduton. Tyhjä.
Pojan isä istuu paikoillaan nurkassa, käsivarret polvien ympärillä näyttäen oudon pieneltä. Joret kyyhöttää hänen vieressään. Elvar ei osaa sanoa mitään kenellekään heistä, se tuntuu tunkeilulta surussa. Hän polvistuu sen sijaan Aalan viereen, joka hokee väsynyttä mantraa piirrellen riimuja tuoksuvalla yrttitahnalla. Kun tämä vaikenee kuulostelemaan sydäntä ja hengitystä, tarkkailemaan kehon lämpötilaa, Elvar kuiskaa hiljaa:
"Miten on?"
Kaksi katkonaista sanaa, joita kaikki kuuntelevat herkeämättä. Aala pudistaa päätään synkkänä, hiukset tulenkajossa hohtaen.
"Minun on pakko yrittää hakea hänet takaisin itse."
-
Uuuu mahtavaa, uusi rapsu! Ja nyt sait minut ainakin entistä enemmän jännittyneeksi tuolla raapaleen lopulla! Mitähän se mahtaa tarkoittaa? Jotain erittäin mystistä eli Aalamaista shamanismitaikuutta, kenties. Ja välillä on ihan hyväkin pysytellä paikallaan, ei ainakaan rapsusarja lopu liian nopeasti = saan lisää luettavaa :D
-
kuuskidi, ihanaa että olet löytänyt tiesi tänne ja kommentoit! Hups, voi ei aikamuoto :P Joo, enimmäkseen on preesenssiä, mikä on mulle vähän vieraampi kirjoittajana, ja sitten tietyt tapahtumien kertailut on imperfektissä. Mutta kesken raapaleen ei ollut tarkoitus päästä vaihtumaan, muoksin pois. Jep, pienestä arvostuksen noususta ei olisi haittaa... Tässä tulee!
SparklingAngel, hii, tässä kesti kauemmin kun aioin, mutta lisää "erittäin mystistä shamaanitaikuutta" tulee tässä!
A/N: Se tavallinen tarina, halusin julkaista kaksi rapsua kerralla, mutta toisessa kesti. Lisäksi ensimmäinen tuotti sanallista päänvaivaa, mutta olkaatten hyvät jälleen:
17.
150 sanaa
Aala alkaa valmistella henkimatkaa näennäisen rauhallisesti, ottaa esiin rummun, yrttejä ja puristaa sauvan käteensä. Elvar näkee ohimoilla kiiltelevän hien ja nykivät sormenpäät, katsoo Aalaa silmiin.
"Rummutanko minä?"
Aala nielaisee ja nyökkää pienesti, murentaa yrtit nyrkissään, nuuhkaisee ja heittää tuleen. Elvar etsii oikeaa tahtia, Aala alkaa tanssia.
Kaikki katsovat, Elvarin sydän hakkaa rummutuksen tahtiin, Aalan jalat ovat paljaat ja tomuiset. Hengitys katkeilee ja kehon liikkeet muuttuvat epäsäännöllisiksi, kunnes Aala luhistuu ja Elvar heittää rummun käsistään hidastaakseen tömähdystä. Hän asettaa Aalan makaamaan Marin viereen ja odottaa.
Siinä menee liian kauan, joku käy ovella ja ihmettelee ohimennen miten Elvar on yhä siellä. Elvar vastaa Marin olevan hänellekin läheinen, ääni on hieman liian käheä. Aala kouristelee ja Elvar katsoo levottomana, mutta silmät pysyvät kiinni. Pulssi tuntuu hitaana tykytyksenä, katoaa ja palaa. Rintakehä tuskin liikkuu kunnes Aala haukkoo henkeään ja tuijottaa Elvarin silmiä.
Kukaan ei huomaa, sillä Mar henkäisee äiti, ennen kuin vaipuu takaisin uneen.
18.
100 sanaa
Ei se ole heti ohi, ei tietenkään. Mutta nyt Mar alkaa parantua, Aala käy hänen luonaan, ensin päivittäin ja sitten vain kerran toteamassa hänet terveeksi.
Elvarista tuntuu, ettei kukaan muu kiinnitä huomiota siihen, miten Aala itse voi. Tummuneisiin silmänalusiin ja tavallista kalvakampaan ihoon, siihen miten hän näyttää pienemmältä. Hänenkin elinvoimansa onneksi palaa hiipien, ryhti suoristuu takaisin entiseen mittaansa ja silmät hehkuvat. Eräänä iltana hän uskaltaa viimein esittää kartellun kysymyksen.
”Mitä sinä koit silloin?”
Aala varoo katsomasta häneen ja vetäytyy sisäänpäin. Elvar huokaisee hiljaa ja nousee, katsoo viimeisen kerran ovelta. Aala pitää päänsä painettuna ja ovi kolahtaa kiinni. Ulkona pakastaa.
-
Aww oivoi voi eivoi voi ei oi voi ei voi oi! :D (ja kyllä, tossa ei ollu mitään logiikkaa)
Sitä Aalamaisen mystistä shamaanitaikuuttahan sieltä tulikin! Hrmi että Aala ei kertonut mitä hän koki silloin, mutta oli tuo yrtit tulessa ja tanssiminen taas jotain niin kiehtovaa! Mistä sä nää kaikki asiat revit, keksitkö sä itse vai luetko jostain? :o Ootko hyvinki perehtyny shamanismiin? Tosi jännää! Mutta hyvä, että Mar parani! Jospa nyt saataisiin sitä rakkauttakin ja romanssia lisää? :D
-
SparklingAngel, kiitos. Noista kaikista shamanismi-jutskista, niin kyllä luen niitä osittain jostain, osittain keksin, eli tämä ei ole mikään täydellinen tietolähde :)
A/N: No niin. Ennustan, että tässä tulee nyt juttua ihan puun takaa, mutta olen siis suunnitellut tätä ihan alusta saakka, ja myöhemmin sillä on jonkinlaista merkitystä. En repinyt tätä siis hetken mielijohteesta, uskokaa.
19.
150 sanaa
Aalan mökki on tyhjä. Se yksin ei olisi kovin hämmentävää, mutta tuoreessa lumessa ei näy shamaanin jälkiä. Elvar kiertää mökin ympäri ja toteaa kaiken olevan paikoillaan, lisää varmuuden vuoksi yhden puun sammuvaan hiillokseen ja avaa oven lähteäkseen.
Silloin hänen eteensä laskeutuu valkoinen tunturipöllö.
Hetken he molemmat tuntuvat yllättyneiltä, pöllö liikehtii kuin noustakseen uudelleen siivilleen.
”Älä.”
Lintu pörhistää sulkiaan. Elvar ottaa askeleen lähemmäs. Äkkiä pöllö nousee ylös ja lentää nuorukaisen yli sisään, Elvar asettelee hetken jyskyttävää sydäntään ennen kuin menee perään. Aala on kietoutunut hätäisesti karheaan huopaan, Elvar polvistuu kohentamaan tulta selin häneen. Vaatteet suhisevat hiljaa ihoa vasten, jalat tepsuttavat tulen ääreen. Aala lämmittelee käsiään ja mutisee kiitoksen.
Kun hiljaisuus yhä jatkuu, Elvar tarttuu turhautuneena Aalan käsiin. Shamaani kavahtaa, mutta ote käsistä pitää.
”Kerro minulle”, Elvar kuiskaa.
Aala hengittää nopeammin, nielaisee kerran, kahdesti. Huulet raottuvat, rintakehä kohoilee, mutta lopulta Aala vetää kätensä irti ja kääntyy selin. Elvar nousee ja lähtee, sadatellen pimeyteen.
20.
100 sanaa
Elvar ei ole luovuttanut, Aala on vain saanut vähän aikaa. Ja nyt mies aikoo puolestaan saada selityksen. Hän nykäisee ovea, todeten sen olevan salvattu sisältä päin.
”Aala.”
Ei vastausta.
”Aala, päästä minut sisään”, Elvar sanoo hiljaa. Hän tietää Aalan olevan siinä, ehkä nojaamassa selkäänsä ovea vasten.
”Minä aion odottaa tässä, kunnes avaat.”
Elvar istuu ovenpieleen ja nojaa päätään seinään. Kuluu hetki, toinenkin. Hiljaista hengitystä.
”Elvar, sinä palellut siellä.”
”Ehkä.”
Elvar kuulee Aalan tuhahduksen, tämä poistuu ovelta. Kylmyys alkaa vähitellen kangistaa hänen jäseniään, edes hengitys ei enää huurua. Lopulta ovi avautuu hieman, ja nainen seisoo ovensuussa, kulmat paheksuvasti kurtussa.
”Tule sitten.”
-
Oonko mä vaan tyhmä vai miksen tajunnut näiden kahden raapaleen ideaa? Tai siis joo, Aala oli ehkä se pöllö, mutta mitä Aala salailee jonka Elvar haluaa tietää? :D Kirjoitahan lisää kuules!
-
Sparkly, tässä on :)
A/N: No niin, hiljaa etenee...
21.
100 sanaa
Aala ei kiirehdi. Hän ottaa kaksi mukia, joihin ripottaa yrttejä ja kaataa päälle kiehuvan kuumaa vettä. Sitten hän levittää nahan aivan tulen ääreen ja viittaa Elvarin istumaan, ojentaen hänelle toisen mukeista. Kun Elvar ottaa ensimmäisiä siemauksia, Aala etsii katseellaan paikkaa johon istua itse. Lopulta hän käy itsekin tulen ääreen, vastapäätä Elvaria.
”Kerro minulle.”
Aala tuijottaa höyryävää juomaansa, sormet nykivät vasten mukin laitoja.
”Mitä?”
”Kaikki.”
Aala naurahtaa karheasti ja pudistaa päätään. Liekkien valo leikittelee valkeissa hiuksissa, ja Elvar pohtii millaista olisi juoksuttaa sormiaan niiden lomassa, haistella niiden savunsekaista tuoksua.
”Sinun täytyy tyytyä vähempään.”
Elvar nyökkää ja Aala vetää syvään henkeä.
22.
100 sanaa
Yön aikana kuvio hahmottuu hitaasti. Aala puhuu välttelevästi, raapien vain kevyesti pintaa. Elvar tajuaa, luultavasti paremmin kuin Aala itse, että tytön täytyy purkaa edes hieman sitä kaikkea, mitä tämä on kerännyt sisälleen.
”Minulla ei ollut ruumiista. Oli pimeää ja hapuilin, se veti minua puoleensa -” Aalan ääni vapisee ja silmät sulkeutuvat.
”Sitten Senta tuli, tunturipöllön hahmossa. Hän vei minut pojan luo, jätti sinne yksin. Minun piti yrittää tuoda meidät molemmat takaisin, ja se veti meitä luokseen - ”
Aalan ääni särkyy, Elvar tahtoisi kietoa kädet hänen ympärilleen, lohduttaa. Hän ei ollut edes muistanut vanhan shamaanin nimeä.
”Siitä asti olen –, olen osannut muuttaa muotoani.”
-
Haa, no nyt selvisi! :D Aala siis osaa muuttua tunturipöllöksi! Mutta voi raukka, kun sillä on niin paljon tuskia varmasti sisällään. Onneksi Elvar kuuntelee, jos Aala vain haluaa kertoa. Ja aavistinko tässä olevan yksipuolista rakkautta, että Elvar on rakastunut Aalaa muttei tiedä toisen tunteista? Hmm :D Kiitos kuitenkin ihanuus näistä ihanuuksista. :3
-
En ymmärrä, kuinka olen missannut nämä. En ole siis ollenkaan huomannut ja sätin itseäni täällä. Sillä nämähän olivat aivan loistavia!
Shamanismi on mielenkiintoista (olen itse kirjoittamassa dystopiaa shamaaneista) ja koko tämä kerrontakulku. Okei, ensiksi ajattelin Elvarin ja Aalan olevan femmeparitus ja sain kyllä yllätyksen, kun ei ollutkaan. Tämähän ei ollut millään muotoa huono asia, koska näin tämä kuulostaa paljon hm. Todemmalta? Ehkä väärä sana käyttää tähän yhteyteen, mutta tykkään näistä vastakohdista. Elvarin vanhemmat myös ovat hyvin niukkapuheisia ja paheksuvia, jotenkin tykästyin niihin hahmoina, kuinka he ovat rakennettu.
Jokainen raapaleesi on pysynyt samassa tunnelmassa, jota itse ihailen ja ihmettelen suuresti. Jos itse koetan kirjoittaa jotain raapalesarjaa, se tyyli vaihtuu välissä radikaalisti. Sama tapahtuu kyllä kaikkien tekstien suhteen, joiden kanssa pidän taukoa jostain syystä, mutta raapaleissa se näkyy heti. Näissä sitä ei näy, vaan näissä on se sama ihana, unelias tunnelma. Uneliaalla tarkoitan sellaista miljöötä, jossa lumi leijailee suurina lumihiutaleina alas, revontulet maalaavat taivasta ja jalanjäljet peittyvät. Sellaista ihanaa Lappi-kuvausta, mitä niin kovin rakastan. Raapaleet myös sopivat tähän yllättävän hyvin. Useimmat raapaletarinat tuntuvat jotenkin liian pätkinäisiltä, kun on vain satasanasia pätkiä (tai joissain jopa 300, kuitenkin) ja jotkut tarinat eivät tunnu soveltuvan raapalemittaan. Sinun raapaleissasi en edes kaipaa lisää sanoja (vaikka lisää raapaleita toki ;>), koska ne vähät sanat tuntuvat kuvailevan kaiken niin vahvasti. Niiden sisällä on enemmän sanoja, kuin laskuri näyttää. Kokonaisia kohtauksia. Maalaten kuvan verkkokalvoille, josta saa itse väännettyä lisää tuhat sanaa. Ja jonkinlainen pysähtyneisyys ja toistokin on kiva. Ainakin, mihin olen kiinnittänyt huomiota, on mm. raapaleesi loput. Elvar kävelee, ulkona pakastaa... tällaisia pieniä lauseita, jotka luovat dramaattisemman ympäristön raapaleelle. Lopettaen ne niin, että joko tulee surulliseksi tai rauhalliseksi tai kylmääväksi (se, että ulkona pakastaa, toi minulle kylmät väreet, enkä osaa oikein selittää, että miksi).
Ainoa, mikä vähän häiritsi näissä, oli pilkuttomuus. Paljon sellaisia paikkoja, mihin pitäisi laittaa pilkku, mutta pääsin siitäkin loppujen lopuksi yli niin, että se ei häirinnyt niin kovasti. Kuitenkin itse hahmot veivät mennessään! Ainiin, ja nyt kun vielä muistan: Aalan hiustenvärin muuttuminen oli kiintoisa yksityiskohta. Tykkäsin niin kovin.
Eli siis, toistan vielä: rakastin tätä maisemaa ja voi että. <3 Toivottavasti näitä on tulossa vielä kovasti lisää! Muodonmuuttajuus on myös jännä juttu, todennäköisesti siitäkin kuulemme sitten lisää seuraavalla kerralla.
- Syksy
-
SparklingAngel, jep, ei ole helppoa kummallakaan. Kuka ilkimys kehtaa kiusata heitä noin? ::)
Neiti Syksy, ihanaa että tämän pariin eksyy uusiakin lukijoita! Kehusi saavat minut punastelemaan ja virnuilemaan iloisesti yhtäaikaa! :#3 Heh, loppuun pitää aina saada ripaus dramatiikkaa ;) Tuo pilkuttumuus voi olla jossain typo, jossain ihan puhtaasti tyylikeino, pitäisi varmaan käydä raapaleet joskus ajatuksella läpi.
A/N: Noh, tämä on lähinnä täyterapsu, eli ei vielä lisää muodonmuutoksesta, mutta tulossa on!
23.
100 sanaa
Elvarista tuntuu, että hän on vasta päässyt ummistamaan silmänsä, kun havahtuu koputukseen. Oven takaa paljastuva kirkkaus kuitenkin osoittaa, että päivä on jo pidemmällä.
”Elvar? Et kai sinä ollut enää nukkumassa?”
”En tietenkään, äiti”, Elvar huokaisee tukehduttaen haukotuksen.
”Tulin tarkastamaan kuinka voit”, äiti liikehtii levottomasti, Elvar tajuaa vasta nyt päästää hänet sisään.
Tuli on sammunut ja nainen käy helpottuneena sen kimppuun, samalla kun Elvar yrittää näyttää hieman virkeämmältä ja haroa hiuksiaan järjestykseen. Hän vakuuttelee kaiken oleva hyvin, kyllä, hän tulee joskus käymään. Ei, hän ei ole unohtanut.
Elvar sietää tutkivat silmäykset ja saattaa äitinsä kotiin, hangen kimaltaessa auringossa. Hän jää hetkeksi.
-
Oi, taas uusi rapsu :3
Pidin tästä, koska vaikka tämä ei ollut niin tietoa tai jännitystä/tapahtumia tuova, niin kelpasi juurikin sellaisena täytelukuna. Ja mieleen jäi eniten taas tuo loppu (miten taitavasti sä osaatkaan nää raapaleet lopettaa) ja Elvarin kaipaus Aalan näkemisestä. Toivottavasti Aala sieltä tulisi lopulta eikä olisi unohtanut!
-
Sparkly, jaksat ihailtavan uskollisesti kommata jokaista pikku räpellystäni, se on pakko myöntää :')
A/N: Ettei vain tapahtuisi pientä lämpenemistä? Eihän tässä ole kunnolla vielä ehditty jahkailemaankaan!
24.
100 sanaa
Kun Elvar seuraavan kerran menee Aalan luo, mikään ei ole muuttunut. Aala on vaitonainen kuten ennenkin, keskittynyt täysin omiin pieniin askareihinsa. Hän ei puhu, ei edes vilkaise Elvariin päin. Nuorukainen tyytyy tähän, istuu jälleen katselemassa miten toinen ottaa yrttejä eri pusseista, sekoittaa niitä yhteen ja siirtää uuteen pussiin.
Sitten Aala keittää vettä, hauduttaa heille juotavaa, ja jatkaa. Tuoksu leviää mökin joka sopukkaan. Elvar ottaa pieniä kulauksia ja tutkaillee tuttuja pieniä eleitä, nauttien toisen läsnäolosta. Siitä, ettei hänen tarvitse olla aivan yksin. Lopulta hän nousee lähteäkseen.
”Hyvää yötä.”
”Hyvää yötä, Elvar.”
Elvar hätkähtää yllättyneenä. Taivaalla tanssii revontulia, ja Aala hymyilee hänelle.
25.
100 sanaa
Aalaa arvostetaan kylässä enemmän kuin ennen. Elvar huomaa sen selkeästi vasta nyt, kun Aala vie yrttijuomaansa ja pari amulettia toiseen taloon. Ihmiset nyökkäilevät suopeasti kun hän kulkee ohi, pysäyttävät pyytääkseen häneltä pientä loitsua. Aala vastaa lyhyesti ja hymyttä, mutta kuitenkin kohteliaasti. Aina niin kohteliaasti, tulen huomenna, puoliltapäivin tai käyn katsomassa häntä piakkoin.
(Kun Elvar vetää ahkiollista polttopuita kylän läpi, he epäröivät minne katsoa.)
Yöllä shamaani kohoaa siivilleen, liitää äänettömästi kuun valaisevan maiseman yllä. Elvar katselee pöllöä oveltaan, miettien millaista olisi todella lentää. Ehkä Aala tavoittelee sillä vapautta, luo illuusiota siitä, että voisi oikeasti lähteä milloin tahtoisi.
Elvar toivoisi pystyvänsä samaan.
-
Äläs nyt, onhan tässä jo 25 raapaletta jahkailtu ja pohdittu, eiköhän nyt se pieni lämpeneminen olis jo tervetullutta! :D Nää rapsujen loput taas oli se kohta mihin kiinnitin huomion. Opeta mullekin tuo raapaleiden hieno lopettaminen :D Ihanaa, kun Aala vastasi Elvarin hyvänyöntoivotukseen, ja tuo toinen rapsu missä se lähti lentoon.. Mäkin haluaisin olla vapaa ja lentää sun luo <3
Kirjoita taas lisää, mikäli Luna/Ginnyiltasi ehdit xD
-
Hui, kun olitkin nopea jatkamaan! En valita yhtään, mutta haaveilin, että olisin ehtinyt kommentoida jo aiemmin.. noh.
Vitsit! Ihanaa, että Aalaan aletaan lämmetä. :3 Ihana on, vitsit. En voi hehkuttaa tätä sanoin oikein kunnolla, mutta sydämeni olen myynyt kyllä. Pientä lämpenemistä tosiaan tapahtuu! Vaikka sekin on sitten oikeasti pientä ja hidasta. :D Mutta slowburnit ovat muutenkin parhaita tekstejä. Saa itse lukijanakin lämmetä ja syttyä aivan rauhassa, kunnes on jo ravistelupisteessä...
Oi voi, näitä on niin vaikea kommentoida, kun nämä kertovat niin selkeästi. Toivon toki edelleen jotain istuskeluiltaa, missä Elvar saa vihdon kysyttyä kaikkia asioita Aalalta. Ahdistaa vähän nurkkaan mutta ei sillein ikävällä tavalla, vaan Aala huokaisisi ja kertoisi - koska ei pääse muuten Elvarista eroon. Tykkään näistä kahdesta itsepäisestä. <3 Elvarin äiti on myös kiva. Vaikka itse jo ajattelin, että Elvarin äiti olisi käynyt Aalan luona sanomassa pari valittua sanaa, huolestuneena pojastaan ja hänen käytöksestään. Eihän sellaista sovi tehdä, että vehtailee kylän samaanin kanssa!
Kiitos ja toivon jatkoa myös. <3
- Syksy
-
Sparkly, tälle on hankittava aikaa :D
Neiti Syksy, hui tosiaan! Nyt on putki päällä, ei voi muuta sanoa! :'D Nämä ovat hyvin sopimattomia ja tietävät sen itsekin, mutta kukaan ei ole vielä uskaltanut puuttua asiaan.
A/N: Huups, tosiaan on putki päällä. Talvinen sää inspiroi kirjoittamaan tätä (tänään oli ihana auringonpaiste <3) ja Sparkly pakottaa julkaisemaan :D Nämä eivät siksi ole saaneet osakseen niin monia arvostelevia silmäyksiä kuin muut ja dialogiakin tuli reilusti. Noh, näillä mennään!
26.
100 sanaa
”Hei, Elvar!”
Elvar käännähtää hitaasti ympäri. Noin viisitoista-, ehkä kuusitoistakesäinen tyttö juoksee talojen välistä häntä kohti. Vaaleanruskeat palmikot pomppivat hänen selässään, hengitys huuruaa ilmassa ja posket punoittavat pakkasesta. Idunna, Elvar muistaa viimein, kun tyttö pysähtyy kevyesti hengästyneenä hänen eteensä.
”Löysinpäs sinut”, hän huokaisee.
Idunnan povi kohoilee tiheästi, eikä Elvar osaa olla kuin etäisen kiinnostunut, mitä tytöllä on sanottavanaan.
”Isäni kerää miehiä savottaan. Eteläsuo on nyt jäässä.”
Elvar ei vastaa mitään, joten tyttö jatkaa.
”Mi-, tai siis he ajattelivat, ehtisitkö sinäkin”, tyttö punehtuu aavistuksen lisää.
Elvar puree huultaan. ”Ehtisinhän minä.”
Idunna hymyilee, saaden Elvarin tuntemaan olonsa omituisen levottomaksi. Hän pakenee paikalta.
27.
100 sanaa
”Millaista on lentää?” Elvar kysyy.
Aala nostaa katseensa keitoksestaan ja kallistaa päätään.
”Vapaata.”
Hän yrittää palata takaisin työhönsä, hämmentää seosta ja kaataa siihen tilkan lisää vettä. Tuntiessaan yhä Elvarin tuijotuksen itsessään, hän tuhahtaa.
”Pöllölle se on helppoa. Pehmeät höyhenet kantavat, olo on voimakas ja kevyt.”
Elvar koettaa kuvitella sitä. Hän kuitenkin huomaa jotain kauniin puheen pohjalla, ja koska Aala on tavallista puheliaampi, hän jatkaa vielä.
”Mutta et rakasta sitä.”
Aalan lihakset jännittyvät. Hetken kuluttua hän vastaa, ääni on pingottunut.
”En. Se ei ole oma muotoni. Oma henkieläimeni.”
Elvar ei kysy enempää, ei vaikka tahtoisi. Hän kokeilee kepillä jäätä joskus toiste.
-
Jei! Nämä jatkuikin näin pian. <3
Juoni tiivistyy! Vaikka en tiedä, tarvitsisinko tai haluaisinko tähän juonta, koska tämä on niin ihana raapalesarja ilman mitään juoniakaan, mutta hui kun jännitys tuli! Idunna on todella kaunis nimi ja aistin jo kolmendraamaa. Elvarin äiti on vihjassut Idunnalle tai rohkaistanut Idunnaa ilmaisemaan tunteitaan Elvaria kohtaan... Okei, ehkä luon liikaa ilkeitä juonikuvioita, missä pahiksena on Elvarin äiti mutta noh. Ehkä Aalakin ilmaisee tunteitansa mustasukkaisuudella.. Mutta luultavasti nyt hätiköin. Tämähän voi tapahtua vasta piitkään ajan päästä, koska nämä etenevät muutenkin hitaasti - ja hyvä niin! Olen vähän edelleen järkyttynyt yhtäkkisestä Idunnan mukaantulosta, mutta todella kiva saada tuore henkilö messiin. :3 Pitää vielä sanoa, että naurahdin hieman, kun Idunnan povi kohoilee ja Elvar ei osaa olla kuin etäisen kiinnostunut tytön sanottavasta - veikö kissa kielen eikun!
Tuo viimeinenkin raapale oli sitä tuttua seesteisyyttä. Elvar koetta päästä lähelle ja Aala ei haluaisi alentaa suojamuuriensa. Mutta!! Minua nyt kiinnostaa niin kovin, mikä sitten on Aalan henkieläin. Ja miten se näkyy: edustaako sitä muotoa unessa vai saako siltä ohjeita vai siis mitä miksi milloin ja olisiko muodonmuuttajuus mahdollista myös siihen? Paljon kysymyksiä, vaikea saada muodostaa kyllä niitä oikein ulos, kun pohdin vain.
Kiitos tästä tahdista, nämä olivat makoisia. <3
- Syksy
-
Wiii tietenkin minä pakotan, kirjotan sentään 50k Sirremusta sulle, niin saat luvankin kanssa julkaista näitä vastineeksi (ja sitä Luna/Ginnya)!
Aaa, nää rapsut oli taas ihania. <3 Idunna on kiinnostava hahmo, tuleekohan tähän tosiaan jotain kolmiodraamaa vai osaako Elvar pysäyttää tytön tunteilut ajoissa ennen kuin tyttö ehtii ihastua liikaa? :D Vai onko Elvar itsekin kenties lääpällään, tosin Elvar kuuluu Aalalle, murr. Ja tuo Aalan ja Elvarin keskustelu! Minäkin haluan tietää mikä Aalan oikea henkieläin on ja silleen. Jatkajatka! <3
-
Neiti Syksy, juonta on alkanut ilmestyä ihan itsekseen, lupia kyselemättä :D Tiedän, että Idunna tuli vähän puskista, mutta toivottavasti et järkyttynyt tästä(kään) liikaa. Heh, pohdintasi saavat vastauksensa kyllä - ajallaan.
SparklingAngel, välillä minäkin ihmettelen, mitä nämä oikein ajattelevat ja kuinka pitkälle joudutaan... :D
A/N: Olen ilkeämielinen ihminen, ja lähetän Elvarin nyt vähäksi aikaa metsään, pois molempien tyttöjen ulottuvilta! Kyllä hänet sieltä poiskin tuodaan, mutta ei heti ;D
28.
100 sanaa
Elvar näkee isäänsä parin päivän kuluttua. Hän on saanut hyvin kalaa joesta, ja päättänyt tuoda yhden pojalleenkin. Tai ainakin se on syy, jota hän käyttää. Syy pitää aina olla, muuten tasapaino järkkyy ja kaikki muuttuu vielä vaikeammaksi. Kiusaantuneisuus paistaa miehen vaivalla kasvatetun kuoren läpi.
”Olet kuulemma lähdössä Yrvinin mukaan.”
”Olen.”
”Hyvä. Saat jotain tekemistä”, isä nyökkää.
Elvarkin nyökkää, kuuntelee pohjalla kaikuvaa varoitusta. Vanhempien mielestä hänellä on selvästi ollut liikaa vapaata aikaa.
”Hänellä on sievä tyttö.”
”Niin.”
Isä kääntyy pois reippaasti, ja ottaa jo muutaman askeleen, ennen kuin Elvar jatkaa:
”Muista kertoa äidillekin.”
Elvar näkee sävähdyksen, ennen kuin kumauttaa oven kiinni.
29.
100 sanaa
Lähtöpäivän aamu on kylmä, syvän sininen. Pari poroa on valjastettu kevyiden rekien eteen, paluumatkalla ne saavat vetää puut kylään. Niiden hengitys nostattaa ilmaan sakeita höyrypilviä. Pieni joukko on tullut saattamaan lähtijöitä. Idunna halaa isäänsä äitinsä jälkeen, luoden sitten kainon katseen kauempana seisovaan Elvariin. Hyvästien jälkeen miehet asettuvat seisomaan kapeille liuskoille ja ottavat nahkanyöristä topakasti kiinni.
”Ja muistakaakin, älkää missään nimessä kääntäkö jalkojanne poikittain! Tipahtaneet keräillään vasta paluumatkalla!” ohjastaja huikkaa varoitukseksi ja suomaisee poron selkää.
Kevyen viiman kylmyys nostaa vedet silmiin. Nahkarukkaset kangistuvat nyörin ympärille, pöllyävä lumi pistelee kasvoja. Viimeisellä vilkaisulla kylään Elvar on näkevinään kukkulalla hahmon, jolla on valkeat hiukset.
30.
100 sanaa
Metsän kauneus on ällistyttävä. Suon männyt ovat jääneet kituliaiksi ja hieman vääriksi, mutta oksilla roikkuva lumi koristaa ne. Huurrekukat kirjovat runkoja, on melkein rietasta edes hengittää.
Matka on jäykistänyt lihaksia, monet ravistelevat käsiään ja jalkojaan ennen kuin istuvat syömään. He sopivat keskenään, että noin puolet aloittaa kaivamaan lumiluolia ja loput kaatavat puita. Kun oma makuupaikka on valmis, vuoroa vaihdetaan.
Elvar tekee ensin yösijan, ja ottaa sitten kirvesmiehen paikan Òskelta. Jäinen puu antautuu hitaasti iskuille, selkä kostuu hiestä. Kun Elvar saa puun maahan, kaksi ihmistä karsii siitä vähäisetkin oksat kassaroilla.
”Hyvää työtä, poika.”, Yrvin sanoo hyväksyvästi.
Elvar upottaa terän uuteen puuhun.
-
Vitsit kun minua hävettää lukea aikaisempia kommenttejani. Noh, oli miten oli.
Mielenkiintoinen ratkaisu viedä Elvar hetkeksi metsään pois naikkosten luota. Todella järkevää, itseasiassa. Saa kyllä nähdä, sitten kun Elvar palaa, että onko siellä jo vanhemmat järjestäneet tulevat häät Idunnan kanssa. No, en tiedä. Tykkään niin hirmuisesti näistä tunnelmapalasista. Kun on niin kylmä, syvän sininen ja poroja ja äh. <3 Olen ihan sydäminä täällä ja ahmin nämä. Tosin, koska nämä ovat niitä ihania tunnelmakuvauksia, en osaa oikein kommentoida mitään, kun vaikea tarttua johonkin. :< Näiden vanhakieli on myös ilahduttavaa. Sanastoa, jonka suurin osa ihmisistä on jo jollain tapaa unohtanutkin kenties.
Kirjoitusiloa, roikun täällä mukana mutkissa. <3
- Syksy
-
Olen ilkeä ja sanon vain: Jatka. <3
-
Neiti Syksy, pyh, ei niissä ole mitään hävettävää. Hah hah, saa nähdä mitä sitten oikein tapahtuu, kun Elvar raukka on poissa eikä voi estää mitään... :D
Sparkly, tässä, ilkimys. :D
A/N: Yksi astetta hämympi rapsu, olkaatten hyvä.
31.
100 sanaa
Illan hämärtyessä liikaa kaikki kömpivät nukkumaan. Elvarinkin lumiluolan pohjalle on levitelty männynhavuja ja porontaljoja, joiden väliin hän kömpii lepäämään. On pimeää, ilmanottoaukosta näkyy kappale kirkasta tähtitaivasta.
Siinä maatessa on helppo unohtaa, miten lihaksia särkee ja sitä pientä palaa syvällä sisällä kaihertaa. Sitä, mikä nykyään on aina läsnä.
Kun nuorukainen lopulta vaipuu uneen, se ei tuo tyhjää lepoa. Unessa Idunna juoksee kädet levällään häntä kohti metsässä, puut heidän ympärillään humisevat rauhallisesti. Elvarin rinnassa lyö pakokauhu, tytöllä on hänen äitinsä silmät ja kukkia hiuksissaan. Sitten ruskeatukka on poissa, aukon laidalta kivikasasta kömpii esiin naali, joka kirmailee hänen ympärillään.
Ja tuuli ulvoo puissa.
-
32.
100 sanaa
”Hoi! Nukutko sinä vielä?”
Elvar räpyttelee silmiään. Hetken kuluttua hän kykenee jälleen muistamaan missä on, ja kömpii kirpeään ulkoilmaan. Kylmyys polttelee keuhkoja, suuta kuivaa ja lihakset ovat jumissa.
”Väsyttääkö?” Òske kysyy.
”Niinkin voisi sanoa”, Elvar ähkäisee pyöräyttäessään hartioitaan.
”Tule, nuotion luona on vähän aamiaista.”
Se päivä kuluu vielä puita kaataessa. He ovat valmiina kun ilta jo sinertää, eikä kovin moni ole halukas yrittämään yön selkään. He päättivät yksissä tuumin yöpyä vielä kertaalleen, ja lähteä aamulla takaisin. Kaikki kerääntyvät nuotion ympärille juttelemaan, joku alkaa keittää muhennosta kuivatuista sienistä. Savulihasta vuollaan lastuja tärisevin käsin, joku nauraa.
Tähtikirkkaalle taivaalle alkaa kerääntyä pilviä.
-
Heeeii, Elvarin unissa pitää seikkailla Aala eikä Idunna! ;__; Haistan tässä taas kolmiodraamaa. Ehkä Elvar ei lopulta tiedä, kumpaa rakastaa enemmän... Draamaa, draamaa oi draamaa! :D No, ehkä toi "metsäretki" selkeyttää Elvarin ajatuksia - tai sitten ei.
Ihanaa kuvailua metsässä elämisen arjesta ja Òske on jännä nimi :D Mistä sä keksit nää nimet?
-
Sparkly, hiih, olen kai lukenut liikaa draamaa, ja haluan nyt kiduttaa myös muita ;D Ei vaineskaan, kyllä se siitä selkenee ja fluffyksi muuttuu
ehkä
A/N: Lisää hitusen dramaattisia käänteitä.
33.
100 sanaa
Yöllä sataa lunta. Se peittää petollisen puhtoisena maan, kinostuen majojen päälle. Elvar ei herää, kun se peittää hiljalleen ilmanottoaukon, jonka keppi on luiskahtanut vinoon.
Kova läimäytys poskeen on ensimmäinen asia, joka havahduttaa hänet. Ympäriltä kuuluu epämääräistä mekkalaa, toinen poski on jäistä tanteretta vasten. Silmissä näkyy valkoista ja värikkäitä pisteitä, keho huutaa ilmaa.
”Kaveri, tokenehan nyt!”
Elvar haukkoo henkeä ja yskii, näkökenttä alkaa tarkentua. Muutama kevyesti huojentunut naama häilyy hänen yläpuolellaan. Sattuu.
”Sillä lailla poika, hengittele syvään. Kiskottiin sinut ulos tuolta, pitää lähteä ennen kuin pyrytys jatkuu taas”, Yrivin selittää vakavana.
He ovat juuri päässeet matkaan, kun lumisade alkaa uudelleen.
34.
100 sanaa
Aluksi se ei ole paha. Hiutaleet leijuvat suurina lämpäreinä, mutta harvakseltaan, takertuvat hiuksiin, ripsiin, vaatteisiin. Vähitellen sade tihenee, ohjastajat huutelevat toisilleen ja ripeyttävät vauhtia entisestään sen minkä voivat. Porot puuskuttavat rekien edessä, miehet puupinojen päällä suojaavat kasvojaan käsillään.
Elvar tähyilee valoja, hän ei näe merkkiäkään kylästä. Nouseva tuuli läimii lumen heitä päin, myräkkä onkin viimeinen mitä tässä kaivattiin.
Hän pikemminkin tuntee sen, sitten vasta näkee välähdyksen silmäkulmastaan. Katse kääntyy, huojennus lyö aaltoina hänen lävitseen. Elvar huutaa ja osoittaa kädellään, jotta muutkin katsoisivat.
Väreilevää sinistä valoa, joka kutsuu heitä luokseen. Henki leijailee hangen yllä, valmiina johdattamaan eksyneet kotiin.
Aala on tullut.
-
OI sä laitoit näitä lisää mun jälkiruoaksi <3 joo todellakin fluffya tänne ja heti! Eiku :D Elvar/Aala fluffya sitten, eikä mitään Idunnaa! ;D
Säikähdin jo, että ei kai Elvar sentään tukehtua meinannut. Mutta onneksi siitä selvittiin, ja sitten Aala tulee ja johdattaa ne turvaan lumisateesta! Ihana Aala <3
Miten mä vaan niin rakastan tätä sarjaa, tää on niin mahtava :3
-
SparklingAngel, kärsivällisyyttä. Aistin suunnaltasi tiettyä hahmovastaisuutta...
A/N: Elvar tekee paluun kylään! *dramaattista musiikkia* No joo, kevyesti lähdetään. Mutta! Sydämeni jätti takuulla lyönnin välistä eilisiltana, ja alkoikin sitten pamppailla toden teolla - Luoksesi palaan oli päässyt Finipikareissa jaetulle kolmossijalle raapale/ficlet osuudessa! Iso kiitos kaikille äänestäneille, ja niille jotka mahdollisesti lukevat tätä vaikka eivät kommentoisikaan <3
35.
100 sanaa
Häilyvä valo johdattaa heidät pimeyden läpi, kadoten vasta silmän tavoittaessa soihtujen lepatuksen. Perillä valopiiri ympäröi heidät hetkessä. Kyläläiset ojentelevat käsiään ja henkäilevät taivaan kiitos, olet kunnossa. Elvar liukuu alas ja etsii katseellaan Aalan. Hän on vetäytynyt sivuun, vetää nahkajalkineita takaisin vapisevin käsin, nojaten raskaasti shamaaninsauvaan.
Elvar tahtoisi huutaa, takoa järkeä noihin paksukalloihin. Aalan ansiosta me olemme tässä nyt! Hän meidät pelasti! Hän tahtoo nostaa Aalan syliinsä, kantaa tämän lepäämään.
Äiti tunkeutuu väkijoukon läpi hänen luokseen, asettuu Elvarin eteen ja hymyilee kireästi.
”Ehdimme jo kaivata sinua”, hän sanoo.
Elvar hymyilee ja nyökkää, pitää ajatukset ominaan. Aala vetäytyy hiljaa varjoihin.
36.
100 sanaa
Elvar ei osaa enää nukahtaa.
Hän tuijottaa ylhäällä häämöttävää kattoa, painaa silmänsä päättäväisesti kiinni. Rentoutuu. Uni lipuu lähemmäs, kutittelee mielen perukoilla. Kurkkua alkaa kuristaa, hengitys tihenee. Sydän jyskyttäen Elvar ponkaisee istumaan. Turhautuneena hän käy tulen ääreen, antaa liekkien sulattaa kohmeuden rippeet pois. Hän tuijottaa niiden tanssia luomiensa raoista. Väsymys voittaa vasta aamun tullen.
Elvar herää kerälle käpertyneenä, on yhä sysipimeää. Hän nousee kylmenneen tulisijan ääreltä, ulos. Lumi työntyy sisään saappaanvarsista, pilvimassat peittävät taivaan. Aala ei ole kotona, Elvar jää seisomaan lumisateeseen kunnes hiukset kastuvat. Äänettömyys lepää kaiken yllä kuin raskas vaippa, maailma on niin lähellä että voi melkein koskettaa.
Harhaa.
-
Jee taas uusia, ja hyvää ystävänpäivää muuten ihanuus! :-* ja siis toi 36.rapsun loppu taas. Sä se osaat lopettaa rapsut hyvin! ;D Ja Idunna on kyllä mukava hahmo sinäänsä, mutta en halua että se tulee Elvarin ja Aalan väliin! :D Aistit siis oikein tavallaan, koska Elvar/Idunna-paritus ei mielestäni ole oikein :c
Ihana Elvar, kun ajatteli tietysti ensimmäisenä Aalaa kun kylään saapui. Ja voi toista, kun hän ei kotona ollutkaan ja Elvar joutuu seisomaan lumisateessa... Toivottavasti Aala tulee pian :)
-
SparklingAngel, kiitos taasen. Kommentit piristää päivääni aina hurjasti :-*
A/N: Niin. Yritän saada näihin mahdutettua tunnelmaa entiseen malliin, vaikka näissä tapahtuukin nyt vähän enemmän. Tai ainakin erilaista tapahtumaa. Aalan ja Elvarin jutustelut eivät kuitenkaan ole ohitse, pyydän teitä vain malttamaan mielenne.
37.
100 sanaa
Koputus tärisyttää ovea. Ulkona seisoo vaalea poika, jota Elvar ei heti osaa sijoittaa mihinkään yhteyteen. Tuima katse arvio hänet päästä varpaisiin, Elvar koettaa olla kuin ei olisikaan. Nuorukainen on reilusti häntä pidempi.
”Sinä olet Elvar? Isäni haluaa keskustella kanssasi.”
Elvar kohottaa kulmiaan.
”Yrvin. Minä olen Jùven.”
Jùven johdattaa Elvarin kinoksiin tallattuja polkuja pitkin kotiinsa, heilauttaa kättään perheelleen ja poistuu. Elvar kutsutaan istumaan pöydän ääreen, talon isäntää vastapäätä. Idunna tarjoilee heille yrttijuomaa, hipaisee ohimennen Elvarin sormia omillaan. Kuin vahingossa. Elvar hörppää liian nopeasti, kurkkua polttaa ja silmiä vetistää. Tyttö hymyilee lempeästi, isän katsoessa muualle. Sekin on melkein vahinko.
38.
100 sanaa
Yrvin johdattelee puheen Elvarin työn korvaamiseen. Osa miehistä on kuulemma ottanut osuuden puista, osa nahkaa tai elintarvikkeita. Elvar sanoo ottavansa mieluiten nahkaa, jos miehellä sitä vielä on. Kaiken kaikkiaan keskustelu on pian käyty, mutta Ilena, Yrvinin vaimo kehottaa häntä jäämään hetkeksi.
Elvar laskeutuu hitaasti takaisin istumaan. Hän jutustelee kevyesti isäntäväen kanssa, kiertäen henkilökohtaisemmat aiheet. Hänelle annettaan kuivattua poronlihaa, mitä hän pureskelee katsellessaan ympäri tupaa. Idunna pelastaa pikkuveljensä konttaamasta tulen ääreltä, toinen leikkii nurkassa puuveistoksilla. Idunna vilkuilee Elvaria vaivihkaa, hyysäten lasta sylissään.
Kotoinen ilmapiiri tuntuu äkkiä painostavalta ja tunkkaiselta, Elvar pahoittelee, että hänen täytyy lähteä. Luminen maisema antaa hänelle tilaa.
-
AAAA itse taas lämmität mun mieltä olemassaolollas :-*
Sä tai sun sormet yrittää nyt selkeesti ujuttaa tähän jotain ihmeen Idunna/Elvar-kuviota, jota mä en salli koska Elvar ja Aala kuuluu yhteen! Hirveä Idunna kun on noin ihastunut Elvariin ja yrittää tehdä vaikutuksen siihen ja sitten vielä ne mokomat sormien hipaisut ja aaaa. ;__; Ei näin. *murrr*
Mut siis niin ihania rapsuja taas koska sä oot ihana ja tää sarja on ihana ja mä en osaa kirjottaa ja moikka! <3
-
SparklingAngel, saa nähdä mitä kaikkea kamalaa tänne hivuttautuu :D Kiitos taasen!
A/N: Hups, mitenkäs tässä näin kauan meni... Rapsu numero neljäkymmentä ulkona! Jälleen Aalaa mukana, ja kevään edetessä tässä alkaa taas tapahtua.
39.
100 sanaa
Aala vaikuttaa yhä tavallista väsyneemmältä, kun Elvar tapaa hänet illalla. Nuorukainen näkee sen talvi-illan värisistä silmänalusista, aavistuksen eteen työntyneistä olkapäistä ja kireästä niskasta. Aala hieraisee sitä ajatuksissaan ajoittain, noin kolmensadan sydämenlyönnin välein. Ja kuitenkin se on Aala, joka sanoo sinua väsyttää.
Elvar hymyilee toisella suupielellään, sulkee silmänsä Aalan painaessa viileän kämmenen tämän otsaa vasten. Se tuntuu hyvältä, toinen käsi tapailee varovasti pulssia kaulalta. Nainen pyörähtää kauemmas, jättäen jälkeensä suopursun tuoksun.
”Sinun pitäisi levätä. Tästä haudutettu juoma tuo rauhallisen unen”, hän sanoo, asettaen pienen pussin Elvarin kämmenelle.
Elvar kiittää, ja noudattaa shamaanin kehotusta. Käydessään maate mökissään hän toivoo Aalan toimivan samoin.
40.
100 sanaa
Talvi alkaa väistyä nopeasti. Sen tuntee kirkkaasta auringosta, joka näyttäytyy joka päivä hetken pidempään. Räystäille kasvavista jääpuikoista, puiden pudottamista lumikuormista. Ja ennen kaikkea lauhasta tuulesta, joka tuoksuu keväälle.
Ihmiset alkavat viettää enemmän aikaa ulkona, hymyillä toisilleen ja jutustella. Elvar voisi melkein nauraa muutokselle. Ainoa, joka tuntuu olevan vastustuskykyinen keväälle, on Aala. Hän ei hymyile, suojaa silmiään valolta ja seisoo ulkona imemässä itseensä viimeiset siniset hetket. Joskus Elvar on havaitsevinaan nelijalkaisen hahmon juoksevan hangella, häntä perässään liehuen.
Nyt hän näkee sen ensimmäistä kertaa läheltä. Otus pysähtyy, istuu maahan pyöreäkärkiset korvat värähtäen. Elvar kyyristyy hitaasti ja ojentaa kättään haisteltavaksi.
”Naali sopii sinulle.”
-
Noniin, nyt tuli se oikea pari kuvioihin :D Tai no ei parituksen varsinaisessa merkityksessä, mutta eipä ollu Idunna häiritsemässä :D (kerkeen tehä siitä vielä vihamiehen itselleni, murrmörr, eiku)
Kevään kuvaileminen on niin jotenkin ihanaa ja hassua samaan aikaan kun oikeastikin alkaa kevät tulla. Ainakin joskus, nyt kuitenkin ollaan jo ensimmäisessä kevätkuukaudessa maaliskuussa :D Ja naali, suloista <3 Aalan oonkin kuvitellut vähän sellaiseksi talven ihmenaiseksi, sellaiseksi joka just voiskin nauttia enemmän hämärästä ja pimeästä. Itsekin olen vähän sellaiseksi taipuvainen, vaikka toki rakastan kesää ja auringonvaloa, mutta hämärä ja pimeä on myös suosikkeja. Tykkään kaikesta :D Ja silloin kun ihmisistä tulee iloisempia kesällä, musta tulee entistä sekompi ja hyperaktiivisempi, koska oon iloinen, nauravainen ja energinen jo muutenki vuodenajasta riippumatta... Menin taas ohi aiheen, mutta kiitos taas uusista rapsuista! Eikä mennyt ku puol tuntia nii bongasin nämä :D
-
Sparkly: Ei se mitään, vaikka välillä menee ohi aiheen :D Pääasia, että kuitenkin kommentoit! Ei Idunna tarvitse vihata...
A/N: Hmm, siitä näkyykin taas hetki vierähtäneen... Noh, tässä olisi kuitenkin uutta, olisi tosi kiva kuulla mitä tykkäätte... Kai joku muukin tätä jaksaa vielä seurata? Nämä osat kastavat teidät hiljalleen draman synkkiin vesiin... Tai ehkä ennemminkin kostuttavat varpaita.
41.
100 sanaa
On jo oikeastaan yö, kuu on kohonnut korkealle taivaalle. Aala on kuitenkin vasta palannut tuntureilta ja istuu ompelemassa pieniä nahkapusseja. Luultavasti kevään ja kesän tarpeisiin. Elvar istuu katselemassa, tuli vasenta kylkeään kuumottaen. Savu kiemurtelee kohti mustuneita kattoparruja, lämpö saa höyryn kohoamaan shamaanin kosteista hiuksista. Heitä ympäröivä tila on täynnä hiljaisuutta ja rauhaa, he ovat osa sitä. Elvarin silmäluomet tuntuvat raskailta, mutta Aalan kädet työskentelevät varmasti, kuten aina.
”Etkö sinä ikinä nuku?” Elvar kysyy, kätkien haukotuksen.
Aala hymähtää, kiskaisten neulan rivakalla liikkeellä sitkeän materiaalin läpi. Elvar hymyilee kasvojen pehmeälle ilmeelle, toivottaa hyvää yötä poistuessaan. Käheä ääni kuiskaa vastauksen, kuunvalokin on lempeää.
42.
100 sanaa
Elvar pakottaa kasvoilleen hymyn. Oikeasti hänen tekisi mieli kirota, kun oven takaa paljastuukin äidin lisäksi kaksi muutakin naista.
”Kutsuit minut käymään, mutta sinulla onkin muita vieraita. Lähden tästä häiritsemästä.”
”Ei, hyvänen aika, nyt kun kerran tulit!” äiti kiistää tiukin katsein.
”Ei meitä häiritse”, Ilena sanoo, ja peli on jo menetetty.
Elvar istuu harkitun välimatkan päähän (hänestä on tullut hyvä siinä) ja ottaa nyökäten vastaan kulhon lihalientä. Idunna katsoo häntä ripsiensä lomasta ja sipaisee hiuksia korvan taakse. Naiset ovat ilmeisesti korjaamassa kevyempiä vaatteita kevääksi. Äiti kyselee häneltä kuulumisia, keskustellen samalla vieraidensa kanssa. Lumi putoaa rytisten katolta, äiti nauraa kevyemmin kuin aikoihin.
43.
100 sanaa
Illalla Elvar menee tarkistamaan onko Aala kotona. Mökin edustalla lepää märän lumen peittämä viitta, jonka hän pudistelee puhtaaksi. Naali jolkottaa esiin, pysähtyy vähän matkan päähän. Elvar polvistuu laskemaan vaatteen eläimen päälle, sormet sipaisevat ohimennen pehmeää turkkia. Pieni keho värähtää. Elvar tavoittelee toisen katsetta, mutta napakettu on jo poissa. Aala puolestaan kietoo viittaa tiukemmin ympärilleen ja tuijottaa paljaita varpaitaan.
Elvar haluasi sanoa jotain, mutta äänen pettäessä hän voi vain kohottaa varoen toisen leukaa. Aalan laajentuneiden mustuaisten ympärillä näkyy ohut rengas taivaansinistä. Hän ei työnnä Elvarin kättä pois, hetki kietoutuu puristavan tiukasti heidän ympärilleen. Aala puristaa sormensa nyrkkiin ja livahtaa pois, Elvarin ulottumattomiin.
-
Kommenttikampanjasta hyvää iltaa... tai oikeastaan yötä. Otin tämän luettavaksi, koska shamanismi on kiehtova aihe ja siitä kertovia tekstejä on aina mukava löytää lisää.
Pakko myöntää, että olen todella vaikuttunut! Vaikka teksti keskittyykin pääasiassa Elvariin ja Aalaan, olet silti onnistunut kuvailemaan koko menneen ajan kyläyhteisön. Aala on kiinnostava hahmo, kylässä arvostettu mutta silti hänen taikuutensa tekee hänestä ulkopuolisen. Elvar taasen tietää selvästi mitä tahtoo, siitäkin huolimatta että vanhemmat selvästi toivovat pojalleen hiukan tavallisempaa elämää. Idunna lienee vastaus heidän toiveisiinsa, vaikka Elvar näyttääkin kohtuullisen ärsyyntyneeltä.
Kaiken pohjalla on kuitenkin kutkuttava ja surullinen tunne tuhoon tuomitusta rakkaudesta. Onko shamaanin edes sallittua elää parisuhteessa? Se ei tässä käy vielä ilmi, mutta jotenkin tulee sellainen tunne, ettei Elvarin ja Aalan rakkautta ainakaan hyvällä katsottaisi. Siinä mielessä tulee pelko parin puolesta, vaikka tämä onkin pysytellyt enimmäkseen kepeämmissä tunnelmissa.
Kirsikkana kakun päällä on upean tunnelmallinen luonto, joka on joka hetki läsnä etenkin niissä raapaleissa joissa Aala on läsnä.
Upean monikerroksinen teksti, josta varmasti keksisi vielä paljonkin lisää sanottavaa. Minut ainakin sait takuuvarmasti koukutettua ja aion lukea jatkossakin. Yritän myös ryhdistäytyä ja kommentoida, vaikka viime aikoina olen sillä saralla ollut hävettävän laiska.
Kiitos tästä iltayön tunnelmallisesta lukuhetkestä!
zilah
-
Wii, sinä mussukka kirjoitit näitä lisää. :-* Aala on niin suloinen näissä rapsuissa, tai siis ainakin 41 ja 43:ssa. Ja se 43 nimenomaan sulatti sydämeni! Elvarin sormen hipaisu turkissa ja kehon värähtäminen ja ah. Mutta miksi Aala lähtee pois Elvarin ulottuvilta? Voi sitä, se vaikuttaa kyllä niin lempeältä ja ihanalta mutta myös niin salaperäiseltä ja etäiseltä. Mutta eiköhän nämä kaksi toisensa lopulta saa, toivon niin. Ja ehken sano Idunnasta mitään, koska tiedät jo mielipiteeni :D
Kirjoitahan lisää <3
-
zilah, ihana kuulla että pidit! Elvar kyllä enimmäkseen tietää mitä tahtoo, mutta kun ei. Monikerroksinen ja kutkuttava, hih :#3 Kiitos kommentista!
Sparkly, Aala nyt on tuommoinen, vähän epävarmempi. Kiitos sinullekin! (seuraavta käänteet varmaan syöksevät sinut epätoivoon, ja särkevät sydämen, muttah.)
A/N: On melkein syyllinen olo, kun julkaisen nämä, mutta dramasta kyllä varoitettiin jo alkutiedoissa, Fluffyakin tulee taas... Ajallaan.
44.
100 sanaa
Aalaa ei näy seuraavana päivänä, eikä sitä seuraavanakaan. Vasta kolmantena iltana Elvar tapaa hänet uudelleen. Aala ei katso häneen taaskaan, jauhaa vain kuivattuja marjoja kahden kiven välissä. Hän ripottelee mustan jauheen keitokseen, ehkä tavallista epäsäännöllisemmin hengittäen. Tunnelma on muuttunut, kumpikin on eksyksissä, eikä kotoisuus enää lämmitä.
”Aala.”
Toinen jähmettyy selkä Elvariin päin.
”Niin?”
Elvar nielaisee kerran ja hypistelee paitansa helmaa.
”Olen pahoillani, jos olen tehnyt jotain –”
”Et ole. Minä…”
Aala kääntyy, katseet kohtaavat silmänräpäykseksi.
”Et ole tehnyt mitään”, Aala toistaa, Elvarin odottamaa jatkoa ei tule.
Kun hän lähtee, Aala ei enää toivota hyvää yötä takaisin. Se sattuu enemmän kuin saisi.
45.
100 sanaa
Aurinko paistaa kylään. Elvar huokaisee ja nojaa päätään seinään, miettii mitä tänään tekisi, vai tekisikö yhtään mitään. Joesta lähtivät jäät kaksi päivää sitten.
Mar leikkii jonkun toisen pojan kanssa läheisen talon takana. Lapsilla on kepit käsissään, joilla huitomisen lisäksi leikkiin sisältyy paljon huutamista ja loskassa juoksua. Hymy nykii varovasti toista suupieltä. Sitten ajatukset palaavat Aalaan, ja Elvar huokaisee jälleen.
Entä jos hän vain oikeasti antaisi olla? Jättäisi menemättä shamaanin ovelle ilman syytä, nyökkäisi nähdessään ainoastaan kohteliaasti. Hänen elämänsä voisi helpottua kertaheitolla, äitikin olisi tyytyväinen. Miksi hän ei tee niin?
Ajatus ei ole kuitenkaan sellainen, jonka hän haluaisi tosissaan viedä loppuun.
-
Sydän särkyi ja tuli epätoivo, ihan kuten ennustit. Jos tarkoitus oli että epätoivo tulee vasta myöhemmin niin se tuli jo nyt. Voi Aala, miksi noin? :c Tosiaan "vähän" epävarmempi... Toivottavasti Aala pehmenisi ja olisi taas ystävällisempi. Elvar ja Aala kuuluu vaan yhteen! Kirjoita lisäälisää.
-
SparklingAngel, niin... mutta kirjoittajan on tehtävä, mitä kirjoittajan on tehtävä! ;)
A/N: Pitkästä aikaa hitusen pidempi, puolitoistaraapale.
46.
100 sanaa
”Miten sinulla menee? Et kerro minulle juuri mitään”, äiti valittaa, suupielet roikkuen.
Elvar lisää puun tuleen, vaikka ei tarvitsisi, äidin sormet ovat ristissä sylissä. Elvar ei ole tarjonnut teetä.
”Ei ole mitään kerrottavaa”, hän mutisee.
”Kai sinä jollain päiväsi täytät? Tunnut olevan nykyään niin kaukana, nytkin!”
Elvar haraisee hiuksiaan, huokaisee yhtä aikaa äitinsä kanssa. Hiljaisuus venyy.
”Anteeksi, kulta. Minä… No, ei sillä niin väliä. Ilena kutsui meidät huomenna päivälliselle, sinutkin. ”
Elvar nostaa katseensa yllättyneenä äkillisestä aiheen vaihdoksesta. Äidin katse kertoo, että hän käy vaikka henkilökohtaisesti raahaamassa poikansa mukaan. Ennen lähtöään tämä tahtoo halauksen, hymy kertoo, ettei yrttien tuoksu enää tunnu.
47.
150 sanaa
Koko perhe osallistuu päivälliselle. Elvar istutetaan pöytään isänsä viereen, Jùven on hänen toisella puolellaan. Isän vieressä istuu Yrvin, joka tervehtii Elvaria tuttavallisesti. Äiti, Idunna ja Jùvenin raskaana oleva puoliso istuvat toisella puolella. Pikkuveljet pyörivät vielä jaloissa.
Isä rupattelee huolestuttavan sujuvasti Yrvinin kanssa. Idunna auttaa kantamaan ruokaa pöytään, rinta hipaisee Elvarin olkapäätä. Tyttö istuu paikalleen ja hymyilee, myöhemmin tämän jalka pyyhkäisee hänen jalkaansa pöydän alla. Elvar keskittyy ankarasti lautaselleen eksyneeseen kalaan, eikä kuule Ilenan ensimmäistä yritystä poimia hänet mukaan keskusteluun. Äiti katsoo häntä kurtistaen pikaisesti kulmiaan. Elvar punastuu, tuntee olevansa jälleen seitsemänvuotias.
Idunna on herttainen, nauraa helkkyvästi oikeissa kohdissa ja juttelee. Elvar tietää, ettei saisi rohkaista toista enempää, mutta ei uskalla olla hymyilemättä kohteliaasti. On jo myöhä, kun he lopulta poistuvat. Idunna toivottaa hyvää yötä kaikille yhteisesti, mutta silmät vangitsevat vain Elvarin katseen. Vaaleaa ruskeaa ja kultajuovia, kiintymystä. Elvar nielaisee, vastaus kuulostaa töksähtävältä ja ääni on karhea. Tuulen henkäys humisuttaa puita.
-
Taas se Idunna yrittää pienin elein saada Elvarin huomion, mokomakin!
Ihanaa, että laitoit lisää rapsuja. Ahmaisin nää hetkessä :D
-
Sparkly, nämä ovat tällaisia ahmaisuja... Siksi raapalesarjat ovatkin niin viehättäviä!
A/N: Oho, taas hetki vierähtänyt siitäkin kun viimeksi julkaisin... Noh, tässä on yksi rääpäle näin ensi alkuun, katsotaan saanko editoitua yhden melko tiiviin paketin julkaisukuntoon kuinka pian!
48.
100 sanaa
”Aala, minä tiedän, että olet siellä. Avaa ovi”, Elvar pyytää.
Hän voi melkein nähdä, miten shamaani epäröi toinen käsi salvalla, toinen ovenkahvalla. Jos kuuntelee hiljaa, kykenee tuntemaan rytmiin pakotetun hengityksen. Elvar asettaa omat henkäyksensä samaan tahtiin, lohduksi.
”Minä vain, Aala.”
”Et saisi… Sinun ei pitäisi olla täällä”, nainen kuiskaa.
Mitä väliä sillä on? Elvar ajattelee, mutta luopuu viimein. Aala on kuitenkin heistä se, joka toimii oikein. Hän painaa otsansa heidät erottavaa puupintaa vasten, nielaisee.
”Olisi vain ollut kiva nähdä sinua.”
Elvar räpyttelee silmiään, varoo liukastumasta jäisessä rinteessä. Alkaa sataa lunta. Suuret valkeat hiutaleet peittävät kaiken alleen, kevät joutuu vielä väistymään.
-
Eiii jätit sen sitten tähän. ;___; Aala, olisit nyt avannut vain sen oven kun toinen kaipaa sinua! Toivottavasti saat sen tiiviin paketin editoitua, haluan ehdottomasti lisää! Tai no, ainahan mä haluan. ;)
-
Sparkly, sainhan minä, jippii! Tämä on kyllä aika sydäntä särkevää välillä ;__; </3
A/N: Ooh, näitä on nyt yli puoli sataa! Olen ymmälläni.
49.
100 sanaa
Takatalvi iskee yllättäen. Lunta kertyy yöllä reilusti yli nilkkojen paksuudelta, harmaat pilvet roikkuvat kylän yllä välittämättä tuulesta, joka vinkuu seinien rakosissa. Kun taivas selkenee parin päivän päästä, pakkanen vain kiristyy ja tuuli yltyy.
Elvar näkee Joretin seisovan ovellaan koputtamassa, ja tälle huikkaa tervehdyksen. Serkku kääntyy, vastaten pingottuneella hymyllä. Lähempää silmistä näkyy huolta, kaikki ei ole taaskaan hyvin. Elvar on kuin ei huomaisi, pyytää vain nuorukaisen peremmälle.
Joret istuu tulen ääreen ja kyselee kuulumisia, valittelee sitä, miten ei ole tullut käymään aiemmin. Elvar huitaisee kädellään, laittaa veden kuumumaan ja antaa Joretille aikaa. Hän on tottunut siihen.
Kuinka sekin ajatus voi kirpaista?
50.
100 sanaa
”Mikä sinut tänne tuo?” Elvar kysäisee, kun he molemmat istuvat tulen ääressä lämmin juoma käsissään.
”Hävettää olla tekemisissä aina vain ikävien asioiden kautta, mutta minun pitäisi pyytää palvelusta”, Joret sanoo silmät iskostettuina liekkeihin, liikahdellen levottomasti.
”Kerro.”
”Tämä kirottu tuuli… Meidän katostamme repeytyi pala irti. Emmekä ole edes ainoita, pahus soikoon!” Joret huitoi käsillään vimmastuneena. Sitten ahdistunut ilme palasi hänen kasvoilleen. ”Äiti on vilustunut ja meillä ei ole paikkaa minne mennä, ja ajattelin -”
”Totta kai voitte tulla tänne, jos haluatte”, Elvar lupaa aavistaen loput. Kiitollisen katseen nähdessään hän miettii, miten paljon serkku perheineen joutuu vielä kestämään. Kuinka paljon he pystyvät kestämään.
51.
100 sanaa
Hän on itse mukana pelastamassa tavaroita sukulaistensa kodista. Paljon apuväkeä ei ole, useimmilla on ongelmia omasta takaa. Joretin ja Marin isä on kotoisin muualta, eikä kylässä ole sukua siltä puolelta. Ruvstelilla, heidän äidillään, ei ole muuta kuin siskonsa… Ja tämän poika, Elvar.
Lumi on levinnyt ympäriinsä. Elvar nostaa taljakääröjä ahkion kyytiin, auttaa repun totisen Marin selkään ja koettaa hymyillä rohkaisevasti. Elvar auttaa myös sijoittamaan tavarat, pahoitellen tilan vähyyttä.
”Tämä on enemmän saatoimme toivoa. Mutta emmehän me voi häätää sinua kodistasi!” täti estelee.
Elvarista tuntuu, että koko päivä on ollut pelkkää suupielien pakottamista ylöspäin.
”Ei se mitään. Muutan takaisin vanhempieni luo.”
-
Oivoi, sydäntäraastavaa todellakin ;___; Mutta ihana Elvar, kun on niin jalomielinen ja antaa kotinsa käyttöön, vaikka näköjään kismittää silti muuttaa äidin luokse. Mutta on se kuitenkin hyvä, että Elvar auttaa kaikesta huolimatta. (ja salaa toivoin, että se olisi muuttanut Aalan luokse eikä äidilleen :D)
-
Sparkly, en ehtinytkään postata uutta ennen kuin kommentoit, hidas minä. Heh, ehkä Elvar itsekin toivoo salaa jotain tuollaista... ;)
A/N: Uskomatonta miten hidastempoiselta tämä välillä tuntuu. Kirjoittaja ja kaikki lukijat kuolevat kohta vanhuuteen odotellessaan. Mutta uskokaa; melkein kaikella on tarkoituksensa.
52.
100 sanaa
Äiti tietysti ottaa hänet halaten vastaan, surkuttelee sisarensa tilannetta ja vannoo käyvänsä huomenna tämän luona. Tämän ilme huokuu heikosti piiloteltua tyytyväisyyttä. Isän aatoksia on hankalampi lukea. Hän nyökkää pojalleen jämäkästi, keskeyttämättä sytykkeiden vuolemista. Isä ottaa kaikki asiat vastaan samalla tavoin.
Ilta kuluu verkkaisasti ja tapauksetta, lukuun ottamatta erään ystävättären nopsakkaa piipahdusta. Tämän hiukset ja myssy ovat sateesta märät.
Yöllä on helpompi valvoa mietteissään kuin nukahtaa. Katto näyttää tismalleen samalta kuin ennenkin, kylmä ilma kutittelee yhä kylkeä lattianrajasta. Isän tasaiset, syvät henkäykset kantautuvat hiljaisuuden läpi, äiti ynähtelee unissaan. Elvar tajuaa hetki hetkeltä selvemmin, ettei ole tuntenut tätä taloa kodikseen pitkään aikaan.
53.
100 sanaa
Aamulla Elvar herää äitinsä askeleisiin, tämän hyöriessä tulen äärellä. Katse käskee poikaa jäämään, Elvar päättää totella sovun säilyttämiseksi. He ovat hiljaa, kunnes kiusallisuus alkaa värehtiä liian tukalasti. Äiti tavoittelee käheytyneeseen ääneensä kepeyttä.
”Tuletko sinäkin katsomaan tätisi vointia? Jos päivä on kaunis, korjaustyötkin voidaan aloittaa.”
”Yhymmh.”
”Tai siis, viivyttely ei kannata jos talosta halutaan vielä kunnolla elettävä.”
”Niin.”
Isä nousee myös ylös syömään tympeältä maistuvaa velliä, ja painuu sitten ulkosalle. Kirkas valojuova lankeaa sisään kadoten oven sulkeutumisen myötä. Tuokion kuluttua Elvarkin astelee kohti kotiaan, peitekääröä kantavan äitinsä vierellä. Ilma on kirpakka ja lähes tyyni. Ehkä aurinko jaksaa tänään lämmittää pakkasen pois.
54.
100 sanaa
On näennäisen sattumanvaraista, että Idunna kävelee ohi juuri kun Elvar ja Joret ovat jääneet kahdestaan talon luo. Vahingot on nyt arvioitu, eikä se varsinaisesti ole rohkaissut heitä.
”Olen pahoillani puolestanne. Jùven ja Mirjit joutuvat myös korjaamaan myrskytuhoja, joskaan ei näin mittavia”, Idunna sanoo myötätuntoisella äänellä. Sitten hän kääntyy Elvarin puoleen.
”Sinä kai autat heitä? Myös korjaamisessa, tarkoitan.”
Tietysti koko kylä tietää, että hän antoi mökkinsä sukulaisilleen.
”Kyllä”, Elvar vastaa, saaden palkaksi sädehtivän hymyn ja onnentoivotukset molemmille. Joret avaa suunsa, kun palmikot ovat tuskin kadonneet näkyvistä.
”Mitä teidän kahden välillä oikein on?”
”Ei mitään”, Elvar sanoo topakasti. Joret kohottaa kulmiaan hymähtäen.
A/N2: Mietin pitkään, millaisena palana nämä julkaisen. Kolme on kuitenkin aina varma valinta, vai kuinka?
-
Kolme on aina hyvä valinta, koska se on mun onnennumero ;D Mutta ihania rapsuja taas, Elvar ei tunne sitä kodikseen siksi koska sen koti on Aalan luona sen vieressä! ;__; Ja Idunna, tuhma tyttö, mene pois. Tai iske silmäsi Joretiin, ja ole Elvarille vain kaveri. :D
-
SpaklingAngel, ihana sinä, kun jaksat kommentoida :-* En voi sanoa tuohon mitään...
A/N: Oli kiireitä, ja aika vierähti. Hupsista.
55.
100 sanaa
”Ei kai taas!”
Lumihiutaleet leijailevat pehmoisina heidän päälleen. Joret kököttää isänsä kanssa katolla, Elvar on juuri hakemassa lisää tarvikkeita maasta. Kauempaa kantautuu voimakasta sadattelua.
”Ei auta, nyt on jatkettava. Loppu häämöttää.”
Joret nyökkää isälleen ja tarttuu nuoraan kiskoakseen sammaleensekaista turvetta viimeisen lastin katolle. Kaikkien sormet ovat kylmien materiaalien ja ajoittaisen viiman vuoksi punottavat sekä kylmettyneet. He joutuivat vaihtamaan useita riukuja, ennen kuin saattoivat edes käydä päällisen kimppuun. Elvar latoo konttiin painokiviä, joita aiemmin haali joen pohjasta. Tikkaat notkuvat painon alla, sulava lumi töhrii kasvot ja vaatteet.
”Tällainen on luonnotonta. Onnettomuus väijyy yllämme”, miesääni paasaa tihenevän tuiskun keskellä.
Elvar kiroaa hiljaa.
56.
100 sanaa
Korjatusta katosta huolimatta mökki ei ole vielä asumiskunnossa, mutta tänään he eivät voi tehdä enää enempää. Elvar on asunut kohta viikon poissa kotoaan. Joretin isä laskee käden hänen olkapäälleen.
”Tule, haukataan kaikki yhdessä jotain.”
Mar näkee heidät ensimmäisenä, ja tämän huudahdus saa Ruvstelinkin kääntämään päänsä ovelle. Hän näyttää niin kalpealta ja pieneltä. Tervehdys kuihtuu yskänpuuskaan, jonka voima pudottaa naisen polvilleen.
Tuli paljastaa hihansuusta tummia pisaroita. Koko perhe on äkkiä tiiviissä läjässä, yhtä huolestunutta rykelmää. Joku käskee hakemaan apua, Elvarin jalat juoksevat kuin itsestään tuttua polkua.
Elvar rukoilee, että Aala on kotona. Oven avautuessa hän muistaa, kuinka ikävä hänellä onkaan ollut.
-
Taas jätit jännään kohtaan, ei saa! ;____; Kirjoita ja julkaise lisäää! Ja hienosti typosit mun nimimerkin muuten :D Mikäs versio seuraavaksi, SparlingAngel kenties? :D No ei vaan, virheitä sattuu, mut kyl ystävii voi aina vähä härnätä. :-*
-
Sparkly, sori typosta, ja viivästyksestä o_O
57.
100 sanaa
”Sinä”, Aala sanoo kummallisella äänellä. Tunteettomasti, tai ehkä niitä on sittenkin liikaa.
”Tätini tarvitsee apua. Hän… Hän yskii verta”, Elvar nielaisee.
Aala katsoo häntä hetken tutkivasti, ja kääntyy keräilemään tarvikkeita tuttuun nahkalaukkuun. Yrttipusseja, kääreitä, hierinkivet. Viimeisenä käteen löytää sauva, rumpu jää nojaamaan vasten seinää. Aala nyökkää päättäväisesti, ja he lähtevät laskeutumaan rinnettä yhdessä. Elvar ei voi olla vilkuilematta vierellään kulkevaa naista, jonka ripsiin on takertunut räntähiutaleita ja vesipisaroita. Hän haluaisi puhua, puhua kerrankin asiat selviksi. Mutta aikaa ei ole.
Aala vilkuilee ympärilleen astuessaan mökkiin. Elvar tajuaa vasta nyt, ettei hän ole nähnyt sitä ennen sisältä.
Ensivaikutelma tuskin on paras mahdollinen.
58.
150 sanaa
Aalan tutkiessa Ruvstelia kaikki näyttävät synkiltä. Shamaani kuuntelee pihisevää hengitystä, tunnustelee sydämen sykettä kaulalta ja kokeilee otsan lämpöä. Elvar voi melkein itsekin muistaa miltä viileä käsi tuntui kaulalla, nihkeällä otsalla…
Yskänpuuska saa huoneen hiljaisuuden soimaan uudessa, painavammassa tempossa. Mar käpertyy Joretin syliin ja tämä painaa kasvonsa pikkuveljen pörröisiin hiuksiin.
”Hyvä on, yritetään. Te kaksi, tiivistäkää syvennyksen seinä taljoilla. Hän ei kestä vetoa”, Aala komentaa Elvaria ja tämän setää.
Heidän tehdessään työtä käskettyä, Aala itse keittää vettä ja heittelee sekaan yrttejä. Kanervankukkia, kokonaisia katajanmarjoja. Elvar haistaa jälleen heikon suopursun, Aala tuo oksia myös makuusijalle.
Hän kauhaisee lientä kuksaan ja neuvoo naista hengittämään syvään.
”Onko teillä puolukkaa?”
Pieni puukirnu on värjäytynyt soseutettujen marjojen mehusta. Aala kauhaisee niitä liemeen, sekoittaa ja käskee Ruvstelia juomaan. Nainen tottelee kädet täristen.
”Sinun pitää pukeutua lämpimästi ja levätä. Vietä mahdollisimman paljon aikaa suojassa makuulla ja nauti juomaa kahdesti tai kolmesti päivässä.”
Oven sulkeuduttua jäljelle jää vain hiljaisuus.
-
A/N: Yritän nyt oikeasti parantaa tämän julkaisutahtia.
59.
100 sanaa
Seuraavana iltana Elvar raahustaa vastahakoisesti lapsuudenkotiaan kohti. He siivosivat mökkiä koko päivän, Joret jäi pitämään tulia jotta sisusta kuivaisi. Elvar tarjoutui vapaaehtoiseksi, mutta hänen setänsä mielestä tämän piti päästä käymään kotona. Yöllä hän voisi halutessaan pitää Joretille seuraa.
Äiti komentaa hänet pöytään, odottaa pari suupalaa ja alkaa jutella.
”Kävin Ruvstelin luona, hän tosiaan on huonompana.”
”Niin, se on ikävää.”
”Tosiaan, shamaanikin oli kuulemma käynyt eilen illalla”, äiti sanoi kepeällä äänellä, mutta tuijottaen reaktiota. Elvar pureskelee suunsa tyhjäksi ja laskee kädet hitaasti syliinsä.
”Tilanne tuntui vaativan sitä.”
”Sinä hait hänet.”
”Niin tein”, Elvar sanoo, puolustelematta.
Äidin katse yrittää porautua hänen mieleensä.
60.
100 sanaa
Joret katsoo kiitollisena Elvarin tuomaa savulihaa. Liekit lyövät korkeina, varjot ovat pitkiä.
”Täällä on yhä koleaa, tulta pitää ruokkia säännöllisesti. Kiitos, että tulit.”
”Mieluummin olen täällä”, Elvar vastaa kietoen kädet jalkojen ympärille.
”Rehellisesti, niin minäkin. En kestä nähdä, tai kuulla äitiä.”
”Sinulla on siihen parempi syy, kuin minulla.”
Toteamukseen ei ole enää mitään sanottavaa. Joret tuijottaa tummaa kattoa, ehkä miettien miksi kaiken piti mennä näin. Miksi katto ei lähtenyt Elvarin kodista? Turpeen tuoksu on vahva, tulen rätinä rauhoittavaa. Elvar haluaisi luvata kaiken hyväksi, mutta voi vain kietoa käden serkkunsa harteille. Joret nojaa niskan hänen olkapäähänsä, melkein yhtä helposti kuin lapsena.
61.
100 sanaa
”Idunna kävi kyselemässä sinua.”
Elvar nytkähtää yllättyneenä. Yö on jo pitkällä ja hän oli vaipunut ajatuksiinsa. Joretin pää on vajonnut hänen syliinsä, Elvarin selkä nojaa seinää vasten.
”Yhymm?”
”Taisi pettyä, kun täällä olinkin vain minä. Hän oikeasti pitää sinusta.”
”Minulla ei ole aavistustakaan miksi.”
Vihertävän harmaat silmät tarkkailevat Elvarin kasvoja.
”Minä taas en tajua kuinka sinä voit torjua hänet”, Joret hymähtää, ”paitsi yhdestä syystä.”
Elvarin suuta kuivaa, hän kääntää katseensa pois.
”Se syy on, että sinulla on joku toinen”, Joret sanoo hitaasti, niin että jokainen sana ehtii pudota raskaaksi painoksi Elvarin vatsanpohjalle. Hän ei halua puhua tästä – ei juuri nyt.
-
Aijaijai, tätä mä odotin, tää on se keskustelu minkä mäki haluan kuulla, kun Elvarin ajatukset käsitellään! Aala kuuluu Elvarille ja piste :3 ja kivaa kun/jos alat laittaa näitä aktiivisemmin :3
-
SparklingAngel, kyllä ne ajatukset vielä käsitellään, vaikka Elvar ei tahdokaan! Se on sellainen möykky ;> Yritetään nyt edes jotain.
A/N: Ne osat, joissa Elvar ei tahdo puhua.
62.
100 sanaa
Elvar ja Joret ovat olleet hyviä ystäviä lapsesta asti. Joret saattaa olla se, joka lukee Elvaria parhaiten, eikä se aina ole hyvä asia. Kuten nyt. Sisälle kantautuu kevyttä sateen ääntä.
”Pitää lisätä puita”, Elvar mutisee.
”Ei tarvitse. Myöhemminkin ehtii.”
Elvar huokaisee, Joretin tavoitellessa turhaan hänen katsettaan.
”Minä tiedän, mitä ihmiset puhuivat, kuiskivat.”
Joret liikahtaa hieman.
”Minä näin, kuinka sinä yritit olla katsomatta häntä. Hänkin yritti, mutta viimeiseksi kuitenkin vilkaisi sinua… Taivas, minä näin miten luontevasti seisoit lähellä häntä…”
Elvar sulkee silmänsä ja nojaa päätään seinään.
”Kiellä se.”
Joretin silmät ovat anovat. Elvar nuolaisee huuliaan, avaa suunsa ja sulkee sen.
”Kirottua.”
63.
100 sanaa
Aamuyö sujuu rauhallisesti. Elvar käy lisäämässä puita ja huomaa serkkunsa nukahtaneen. Hän ei näe mitään syytä herättää tätä.
Elvar haroo hiuksiaan, kuten aina ollessaan turhautunut. Hän olisi tahtonut sanoa Joretille, että tämä oli kuvitellut kaiken. Tai edes, että se oli ohi. Mutta sanat eivät tulleet, sillä molemmat olivat yhtälailla valhetta.
Väsymys alkaa painaa Elvariakin, mutta molemmat eivät saa nukahtaa. Hän jaloittelee hieman, huuhtoo kasvonsa ja palaa tulen lämpöön. Joret herää vasta auringon noustessa.
”Shamaanilla on velvoitteita.”
”Aala on syyt–”, Elvar puree kieltään.
Joret jähmettyy hetkeksi ja irvistää.
”Aala.”
Elvar hautaa kasvot käsiinsä ja kiroaa. Joret laskee käden hänen olkapäälleen.
-
Elvar-poju hei, älä nyt tunteitas kiellä (paitsi Idunnaa kohtaan, tosin ei sulla niitä sitä kohtaan edes ole tai mä murhaan sut x)), koska Aala on sun ja olisitte ihana pari. <3 Kunnon omistautumista tälle rapsusarjalle kun rupean jo höpöttelemään hahmoille! :D No mutta kiitos Isse että laitoit näitä taas ilokseni <3
-
Sparkly, hyvä että nämä jaksavat ilahduttaa muutakin kuin kieroa pikku mieltäni ;)
64.
100 sanaa
”Puhu minulle, Elvar. Minä en kieli”, Joret vakuuttaa.
Elvar tahtoisi paeta, mutta Joret pitää hänestä kiinni, pakottaen jäämään tulen ääreen. Elvar työntää sormensa syvälle porontaljaan.
”Se on liian monimutkaista.”
”En minä tyhmäkään ole. Kerro.”
Elvar huokaisee syvään.
”En edes muista mistä se alkoi, mutta minä tahdon olla lähellä häntä. Tukea häntä. Aala ei ole niin vahva miltä näyttää”, Elvar mutisee.
”Shamaanilla on raskas taakka kannettavanaan, mutta se pitää kantaa yksin. Heikot sortuvat”, Joret sanoo vakavasti.
Elvar kietoo käsivartensa polviensa ympäri, ja tuijottaa tuleen. Joret on oikeassa, taakka pitäisi kantaa yksin. Elvar ei vain pysty katsomaan ponnisteluja vierestä.
Hän ei voi.
65.
100 sanaa
Joret ei enää kuulustele serkkuaan sen yön jälkeen. Lopulta kesäkin saapuu, mutta Elvar ei tunne samanlaista lumovoimaa kuin yleensä. Valo, vihreys ja tuoksut tuntuvat valjuilta, öisin ei saa nukuttua. Aala ei vieläkään puhu hänelle.
Idunna on kesälapsi. Hän on ulkona joka päivä, tervehtii kaikkia iloisesti hymyillen. Hihaton mekko antaa auringon helliä olkapäitä, hohtavissa hiuksissa on tunturikukkia. Elvar huomaa kaipaavansa takaisin kaamokseen.
Mökin yksinäisyys tuntuu taas lohduttavalta. Kukaan ei ihmettele, jos hän hiipii yöllä ulos, kävelläkseen joenvartta ylöspäin. Viileys rauhoittaa ja selkeyttää ajatuksia, silloin kun uni lyö tehtävänsä laimin.
Ne yöt vakuuttavat hänelle, että kohtaloon voi vaikuttaa.
Elvarin on vaikea uskoa.
-
A/N: Iih, kohta alkaa tapahtua vähän enemmän. Hui hui. Paljon dialogia.
66.
100 sanaa
Kesän pitäisi olla kiireitä täynnä, mutta yllättäen saapunut helle koettelee kaikkia. Kuumuuden seuralaisena on painostava kosteus, joka nostattaa ihon pintaa nihkeän kalvon ja sumentaa ajatukset.
Ruvstelin yskän parantuminen ottaa takapakkia.
Elvarin sisällä kaikuu ikävä, se kuiskii Aala, Aala, Aalaaalaaala. Shamaani sulkee yhä ovensa ja pakenee kylästä, keräämään lämmössä nuutuvia kasveja.
”Elvar, oletko kotona?”
Äiti raottaa ovea odottamatta vastausta, yksityisyyttä on ainakaan turha toivoa. Ehkä hänenkin pitäisi nikkaroida salpa.
”Ajattelin poiketa, kävin juuri katsomassa tätiäsi.”
”Vai niin.”
”Niin”, äiti vastaa.
Elvar aavistelee pahaa, jälleen. Tapa, jolla kädet suoristelevat hametta, sekä katse lupaavat ikävyyksiä. Elvar vääntää kasvoilleen kysyvän hymyn. Hyvä on.
67.
200 sanaa
Äiti vitkuttelee kyselemällä kuulumisia ja höpöttämällä joutavia. Kosteus saa kuulemma myös isän polven kolottamaan, saisi sataa jo. Hän kävi auttamassa Ilenaa lasten kenkien kunnostamisessa, kesällä nämä tosin juoksevat enimmäkseen paljasjaloin.
”Ja ajatella, Jùven ja Malju saavat esikoisensa aivan pian. Ilena on innoissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta”, äiti toteaa vilkuillen Elvaria.
”Sehän hienoa”, Elvar sanoo pidättäen vaivoin huokauksen. Tähänhän sitä taas tultiin. Äiti älähtää turhautuneesti.
”Joretillekin yritetään löytää puoliso tänä kesänä.”
”Ahaa.”
”Sinun pitää pyytää Idunnan kättä!” Äiti napauttaa terävästi, ”Asiasta on puhuttu jo alustavasti, Yrvin vastaa sinulle myöntävästi.”
”Kas, minulta ei ole kysytty.”
”Älä ole typerä! Tämä on elämäsi tilaisuus. Idunna on kaunis ja nuori, ottajia kyllä löytyy. Jostain syystä hän on mieltynyt sinuun, joten tartu toimeen!”
”Ei, enpä taida. Kiitos äiti, voit poistua nyt”, Elvar sanoo päättäväisesti. Äidin silmät siristyvät.
”Uhmaatko sinä minua? Tee kerrankin niin kuin sanotaan!”
”Äiti, lähde talostani.”
”Tämä johtuu siitä shamaanista, eikö niin? Se eukko on lumonnut sinut, luulin että olet järkiintynyt jo. Se tyttö on kummajainen, sinä –”
”Ulos. Minun. Talostani!” Elvar ponkaisi seisomaan.
”Älä puhu minulle tuohon sävyyn! Ymmärrätkö, mitä juoruja saat aikaan?”
”Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset puhuvat. En aio ottaa Idunnaa. Enkä ketään muutakaan, mitä aiot minulle tuputtaa. Saat odottaa lapsenlapsia ihan rauhassa.”
-
A/N: Dundunduu.
68.
100 sanaa
Kuluu kaksi päivää, niin että Elvar saa olla rauhassa. Hän ehtii rauhoittua, miettii pitäisikö katua. Ei, hän ei sanonut mitään väärää, valheellista tai loukkaavaa. Äidin on aika hyväksyä totuus.
Elvar ei osaa olla yllättynyt, että äiti laittaa isän hänen luokseen, luultavasti ”puhumaan järkeä”. Tämä näyttää erittäin vaivaantuneelta.
”Kuule, äitisi on aika tolaltaan. Et tainnut juuri pehmitellä asiaasi.”
”En.”
”Niin, katsos hän on vähän sellainen. Voisitkohan muuttaa mieltäsi?”
”En.”
”Pahoitella?”
”En.”
”Selvä. Minäpäs -, noh, hei sitten”, isä sanoo, ei katso silmiin.
Elvar nykäisee selkään liimaantunutta paitaa ja hengittää kahdesti syvään. Hänellä on uhmakkaampi olo kuin aikoihin.
Hän päättää puhua Aalalle.
69.
100 sanaa
Kuten aina, jotain odottamatonta tapahtuu. Maljun synnytys alkaa. Elvar ehtii nähdä vain valkotukan kiiruhtavan ohitseen, amuletit helisten toisiaan vasten sauvan ympärillä. Rumpu roikkuu lanteilta, laukku on pullollaan yrttejä.
Aluksi ilmapiiri on jännittynyt. Myöhemmin, aamun kääntyessä illaksi, se muuttuu huolestuneeksi. Hengästyneet huudot hiljentyvät vähitellen, tilalle tulee ihokarvoja nostattava vaikerrus. Savu kiemurtelee taivaalle, joku hakee lisää vettä.
Lopulta Elvar menee sisälle, pois hyttysten ulottuvilta. Hän toivoo, rukoilee hiljaa onnellista loppua, yhä kauemmas lipuvaa.
Hän ei osaa odottaa aamuöistä koputusta. Se on kuitenkin pientä verrattuna siihen, että oven takana seisoo vapiseva Aala. Nainen ei vastustele, kun Elvar vetää hänet syliinsä ja sulkee oven.
-
A/N: Hmm, toinen venähti vähän pidemmäksi kuin olin aikonut tämän sarjan kanssa, mutta hälläkö väliä. Raapale mikä raapale ;>
70.
100 sanaa
He pysyvät hetken paikoillaan, Aala nojautuneena Elvarin rintaa vasten. Nainen tärisee yhä, kädet ovat tahraiset kyynärpäihin saakka. Elvarin paitaan jää punaisia jälkiä, Aala hengittää katkonaisesti.
”Siinä ei sitten käynyt hyvin vai?”
Aala pudistaa päätään ja puree huultaan estääkseen sen vapinan. Elvar silittää sormillaan tämän niskaa varoen, shamaani voisi jälleen kadota hetkellä minä hyvänsä. Kuin arka villieläin, joka pelästyy äkillisiä liikkeitä.
”Kerro minulle”, Elvar kuiskaa tyynnytellen, ”se auttaa.”
”En minä voi. Epäonnistuin”, Aala nyyhkäisee.
Elvar hengittää sisään yrttien ja savun tuoksua Aalan hiuksista. Kuinka hän onkaan sitä kaivannut, se täyttää tyhjän paikan hänen sisällään. Hymy karkaa suupieliin.
Aala tekee hänestä eheän.
71.
200 sanaa
Aala istuu lattialla polvet koukussa, sormet kietoutuneena vesimukin ympärille. Elvar on todennut parhaaksi tarjota ihmisille aina jotain juotavaa, varsinkin jos nämä ovat hermostuneita tai järkyttyneitä.
”Jaa taakkasi minun kanssani”, Elvar kuiskaa.
Aalan silmiin herahtavat kyyneleet. Sitten hän vetää syvään henkeä ja räpyttelee.
”Vauva oli tulossa väärin”, Aala kuiskasi, ”minä en ollut tarpeeksi taitava. Hän syntyi kuolleena.”
Elvar silittää Aalan kättä, elottomuus tämän ilmeessä on kammottavaa.
”Äiti kirkui minua pelastamaan lapsen, menemään hänen peräänsä. Mutta tunsin lapsen menneen jo liian kauas”, Aala nyyhkäisi ääni sortuen.
”Sitten äitikin kuoli, enkä saanut pelastettua häntäkään.”
”Sinä teit parhaasi, varmasti teit”, Elvar lohdutti.
”Mutta jos olisi osannut enemmän, jos olisin pystynyt –” Aala kimitti lähes hysteerisesti. Elvar otti tytön syliinsä ja lukitsi tämän aloilleen.
”Aala, Aala. Sinä olet uuvuksissa, rauhoitu.”
”Minä tapoin –”
”Et.”
Aalan silmistä valahtavat uudet kyyneleet. Vähitellen tämän hengitys tasoittuu ja hän vaipuu uneen. Elvar peittelee hänet ja jää vierelle, silittämään lumivalkeita hiuksia.
-
Asdflkajdsivopkregvlödafdöäflaskcm,zxjoiafkmlsdfasdflöadfas,dasdf.
En osaa puhua. Luin osat 64-71 putkeen ja öäää miten paljon tässä tapahtuikaan! Ihana Elvar, että uskalsi puhua vihdon ja sanoa vastaan, kun tietää mitä tekee. Ja 70-71! Voi nyyh että lapsi ja äiti menehtyivät, se on tosi surullista :( Ja voin ymmärtää Aalan tuskan! Mutta kuten Elvar sanoi niin hän kuitenkin yritti parhaansa. Tosi söppänää oikeesti tuo kun Elvar lohduttaa ja pitää huolta Aalasta :3 Tahdon lisää!
-
Lunalotta, ihanaa että luit ja kommentoit, mietinkin missä oikein olet :> Oli söpöä ja suloista, mutta nyt seuraa taas paluu maanpinnalle. Julmaa, kuka tätä oikein kirjoittaa?
A/N: Ne, jolloin Aala on selvinnyt järkytyksestään.
72.
100 sanaa
Elvar ei nuku enää sinä yönä. Hän menee ulos istumaan, kuuntelee lintujen laulua ja seuraa korkeammalle kohoavaa aurinkoa. Kun hän menee sisälle syömään aamiaista, Aala nukkuu yhä. Tämän kasvot ovat suloisen rauhalliset, rentoutuneet.
Se tuntuu unelta, Aala hänen kodissaan, kaiken sen loputtomalta tuntuneen hiljaisuuden ja välttelyn jälkeen.
Sitä kestää keskipäivään asti, jolloin Elvar huomaa shamaanin liikahtelevan ja räpyttelevän silmiään. Tämä näyttää uniselta ja hämmentyneeltä.
”Hhmm, missä minä -, mitä –” Aala mumisee.
Äkkiä tämä ponkaisee ylös järkyttyneen näköisenä. Hän katsoo Elvaria ja mökkiä, pudistelee päätään ja perääntyy seinää vasten. Rintakehä pakotetaan kohoilemaan hitaammin.
”En saisi olla täällä.”
Elvar kohauttaa olkiaan.
”Nyt olet.”
73.
100 sanaa
Elvar antaa Aalalle lisää vettä, jonka tämä tyhjentää nopeasti aamunkarheaan kurkkuunsa. Avonaisista savuaukoista kantautuu kesäpäivän ääniä. Se saa shamaanin hartiat jännittymään, katseen huolestuneeksi.
”Minun täytyy mennä, kukaan ei saa tietää tästä.”
”Mistä, tarkalleen?”
Aala vilkaisee Elvaria varoittavasti, vaivautumatta vastaamaan.
”Et pääse pois huomaamatta, eikä kukaan ei löydä sinua täältä”, Elvar vakuuttelee.
”Entä jos äitisi tulee? Tai lemmittysi?” Aala naurahtaa kireästi.
”Mistä sinä puhut?” Elvar sanoo. Suu tuntuu kuivalta.
”Kaikki tietävät, että kannat Idunnan tähän mökkiin millä hetkellä hyvänsä. Toivottavasti nautit elämästäsi hänen kanssaan.”
Aalan kasvoilla on iloton hymy. Elvarista tuntuu, ettei hän ymmärrä mitään, ja käsittää kuitenkin kaiken samaan aikaan.
-
Tässä minä olen aina lukemassa :3 Ja voi draamaa, Aala ressukka :c Toivottavasti noiden välit lähenisi jossain kohtaa, tää tuntuu olevan ikuista slowburnia. :D
-
Luttis (sori kamala lempinimi :'D) minulla on suuri suunnitelma välien lämpenemiselle, mutta sen aika ei ole vielä. Tyhmä minä.
A/N: Tässä kesti taas vähän liikaa, mutta nyt on taas dramaa tarjolla.
74.
100 sanaa
Hitaasti Elvar saa puhekykynsä takaisin, ja sanat oikeaan järjestykseen.
”Minä en rakasta Idunnaa.”
”Tuskin sillä on väliä”, Aala huitaisee kättään.
”Minulle on. En aio ottaa häntä”, Elvar sanoo.
”Monet pettyvät.”
”Ehkä.”
Aala tuijottaa hetken häntä kummallinen ilme kasvoillaan ja antaa sitten katseensa vaeltaa pitkin rakennusta. Elvar tietää tämän etsivän yhä pakotietä, mutta hän aikoo ottaa tilanteesta kaiken irti.
”Minun ei olisi pitänyt tulla tänne”, Aala valittaa vaipuen polvilleen, ”en ymmärrä mikä minuun meni.”
”Minä olen kaivannut sinua, Aala.”
”Älä. Et saa sanoa noin.”
Aalan silmät ovat suuret, hän näyttää taas haavoittuvaiselta. Edellisen yön jäljet näkyvät vielä tämän olemuksesta. Väsynyttä kipua.
75.
100 sanaa
Tunturipöllö nukkuu kattohirrellä. Elvar uskoo Aalan haluavan paeta kaikkea, tai ehkä tämä tuntee olonsa turvallisemmaksi pöllönä. Elvar siirtää varmuuden vuoksi vaatekasan ja laukun nurkkaan, missä ne kätkeytyvät hämärään.
Kukaan ei kuitenkaan tule. Aala muuttuu takaisin ihmiseksi illalla, kun Elvar on hakemassa vettä joelta. Ihmiset ulkona ovat vaisumpia, onhan kuolema jälleen kohdannut kylää.
Vasta yön turvin shamaani livahtaa pois. Vaikka eihän kesällä ole pimeää, joka laskisi suojaisan verhon maan ylle.
”Unohda, että kävin täällä”, hän pyytää lähtiessään.
Miten? Elvar haluaisi kysyä. Hän tietää kyllä miksi, mutta on ehkä lakannut välittämästä. Elvar uskoo, että Aalakaan ei unohda.
Tämän silmät ovat liian kirkkaat.
-
A/N: Hautajaiset ja seuraava kesäinen yö. Kuten arvata saattaa, tunteet ovat pinnassa ;>
76.
100 sanaa
Seremonia on seuraavana iltapäivänä (helteellä pilaantuminen on nopeaa). Puupinon päällä makaa kaksi peitettyä hahmoa, sylikkäin. Ehkä siinä on häivähdys lohdullisuutta. Liekkeihin heitellään kuivattujen yrttien kimppuja ja kukkia.
Maljun äiti ja Ilena itkevät yhdessä, Júvenin kasvot ovat kovettuneet. Idunna heijaa pikkuveljeään sylissään, nieleskelee ja hautaa kasvot tämän hiuksiin.
Elvarin huomion keskipiste on kuitenkin Aala. Tämä tanssii paljasvarpain tulen ympärillä, laulaa savun ja loitsinnan käheyttämällä äänellään. Se nostaa Elvarin ihokarvat pystyyn, tuo kyyneleet monien silmiin. Aalan omat silmät ovat kuivat, jatkuva liike peittää käsien vapinan lähes kokonaan.
Vanhemmat katsovat Elvaria, samoin Joret. Elvar tahtoo työntää tuijotuksen kauemmas iholtaan, sulkee silmänsä ja hengittää.
77.
100 sanaa
Elvar ei kaipaa enää yhtään hätkähdyttävää kohtausta. Ei, hän on saanut vähäksi aikaa tarpeekseen suurten tunteiden kuohusta, joka pyörteilee hänen ympärillään, hänessä, kuin vesi kosken uomassa.
Eihän se tietenkään mene niin. Kun tapahtumat käynnistyvät, ne lähtevät kertymään yhä suuremmalla nopeudella. Kun kuumuuden aiheuttava unettomuus ajaa Elvarin iltamyöhään ulos, hän ei olekaan yksin.
Idunna piirtelee sormellaan jäähtyneeseen tuhkaan, kohottaa katseensa kuullessaan Elvarin askeleet. Mekko on polvista tomuinen, hiukset roikkuvat kasvoilla.
”Älä mene”, hän kuiskaa Elvarin kääntyessä takaisin.
Elvar huokaisee. Tytön ääni on surusta sortunut ja kyyneleinen, miten hän voisi karata sanomatta sanaakaan? Ei mitenkään, hänen sydämensä on yhä liian hellä. Heikko.
78.
100 sanaa
Idunna pyyhkäisee hiuksensa korvan taakse ja siirtää katseensa tuhkan tahraamiin sormenpäihin.
”Hän oli kuin sisko minulle. Hän oli niin onnellinen odottaessaan lasta, toivoi poikaa joka olisi yhtä komea kuin veljeni…” Idunnan ääni sortuu, kyynel tippuu helmaan.
”Olen pahoillani”, Elvar sanoo.
Idunna nousee ylös ja pyyhkäisee poskeaan, siihen jää ohut harmaa viiru. Elvar katsoo sitä paljon mieluummin kuin punareunaisia silmiä.
”Jùven on aivan tolaltaan, äidin suupielet ovat juuttuneet alaspäin ja minä vain nyyhkin.”
Idunna tulee hitaasti lähemmäs, Elvar perääntyy pari askelta.
”Tiedätkö, minusta on aina tuntunut, että sinä olet hyvä kuuntelija.”
”Kunpa minuakin välillä kuunneltaisiin.”
Idunna naurahtaa. Elvarin sydän hakkaa, pakene.
-
LLuttis ja minuutin naurut, selekee. :D Mutta et voi jättää tätä tällaseen kohtaan! Sä jos kuka osaat raapaleiden lopettamisen niin että mä jään pidättämään henkeäni (toivottavasti en sentään siihen asti että jatkat). Lisää nyt ja heti!
-
Lunalotta, toivottavasti et ole pidätellyt henkeä tähän asti ;> Tässä tulee, enemmän tai vähemmän järisyttävä jatko.
A/N: Hmm, teki oikeastaan mieleni julkaista ensimmäinen erillään kahdesta seuraavasta, mutta olkoon.
79.
100 sanaa
Elvar muistaa, kun Idunna oli vielä pieni tyttö, häntä muutaman vuoden nuorempi. Tämä piti silloinkin kahta palmikkoa, keräili kukkia, juoksi ja nauroi. Eipä tämä paljoa vaikuttanut muuttuneen.
Kuitenkin kaikki oli erilaista kuin nyt. Idunna kallistaa päätään, hymy karehtii tämän huulilla.
”Mistä kertoisit, jos kuunneltaisiin?”
Elvar räpyttää silmiään, mutta ajatukset katkeavat kun Idunna koskettaa pehmeästi hänen poskeaan, kaulaansa, huuliaan. Hän nostaa omat kätensä Idunnan olkapäille ja työntää tämän kauemmas.
”Ei”, Elvar kuiskaa.
”Ei kukaan näe, tai vie minut pois…” Idunna anelee.
”Ei, Idunna. Minä en tee sitä kanssasi. Anteeksi.”
Elvar kääntää selkänsä tytön kyyneleille ja lähtee pois. Vakaasti, vaikka pulssi karkailee.
80.
100 sanaa
Seuraavana päivänä Elvar menee tapaamaan äitiään. Hän tietää, ettei asia parane odottelemalla ja seuraavaksi hänen on saatava äitinsäkin tajuamaan se. Isä ehkä tajuaa jo, mutta ei tietenkään tee mitään.
Talon luona ei ole ketään. Joelta kuitenkin kuuluu veden loisketta ja rupattelua, joten hän suuntaa sinne. Elvar huomaa äitinsä melkein heti, hiukset on vedetty huivilla kiinni ja hihat kääritty kyynärpäihin. Ilmassa tuoksuu suopursu, joka häätää loisia vaatteista.
”Meidän pitää puhua”, Elvar sanoo saaden äitinsä hätkähtämään.
”Älä säikyttele noin!”
”Haluatko keskustella syrjäisemmässä paikassa?”
Äiti katsoo vaivaantuneena ympärilleen, naisiin jotka pinnistelevät näyttääkseen mahdollisimman keskittyneiltä työhönsä. Ilena huljuttelee poikiensa paitoja aivan lähettyvillä. Äiti nyökkää.
81.
100 sanaa
Alajuoksulla on rauhallisempaa, naisten äänet kantautuvat enää heikosti veden kannattamina. Elvar seuraa katseellaan likarantuja, jotka hajoavat virtaan. Ehkä nämäkin tapahtumat ovat sellaisia, epämiellyttäviä mutta katoavia, unohtuvia.
”Sinun pitää kertoa heille, että he voivat antaa tyttärensä jollekulle toiselle”, Elvar menee suoraan asiaan.
”Miksi minun?” äiti kysyy väsyneesti.
”Et voi olla vakavissasi. Sinä järjestit tämän kaiken”, Elvar puuskahtaa.
”Parhaaksesi”, äiti kuiskaa.
”Ei. Tee se tänään, Idunna tietää jo.”
Äidin silmät leviävät, suu vääntyy järkytyksestä. Hän pudistelee hitaasti päätään.
”Mihin liemeen sinä oletkaan minut järjestänyt.”
Elvar ei saa estettyä epäuskoista nauruntyrskähdystä. Hän? Äiti näyttää loukkaantuneelta, kun Elvar lähtee puhumatta kotiinsa. Jossain kukkuu käki.
-
Noniin, suoraa toimintaa! Saatiin vihdoin Idunna pois kuvioista - tai no, jos ei suinkaan pois kuvioista, niin ainakin tajuamaan että Elvar on varattu Aalalle. :3 Nyt sitten taas odottamaan, miten tämä jatkuu. Draamaa haistan, ehkä.
-
Luttis ehkäpä, ehkäpä ;>
82.
100 sanaa
Tapahtumattomuus tuntuu jälleen rauhoittavalta. Ilena katsoo häntä aina nähdessään pettymyksen ja suuttumuksen sekaisin ilmein, mutta siihen se jääkin. Yrviniä Elvar ei ole nähnyt, eikä ihan vielä haluakaan. Jùven taas on liian keskittynyt omaan suruunsa kostaakseen siskonsa puolesta. Siitä seikasta Elvar tuntee syyllistä helpotusta.
Jotain iloistakin on tapahtumassa, sillä Joret on tavannut tulevan puolisonsa. Hän on nuori tyttö Joretin isän kotikylästä, ja saapuu kesän lopussa yhteenliittämisen seremoniaa varten. Siihen ei ole enää kauan, ei edes kuunkiertoa. Toivottavasti heistä tulee onnellisia.
Elvar hengittää syvään raikasta ilmaa. Sataa viimeinkin. Hän ojentaa kätensä katon alta, antaen kylmien pisaroiden hakata kämmentään. Hymy pyrkii esiin kyselemättä.
-
Aww, tää oli tällanen söpö ja kiva, kun Elvar on tyytyväinen kun sai Idunnalle sanottua suoraan, ettei hän ole Elvarin kiinnostuksen kohde. Tuo vesipisarajuttu tuossa lopussa, nyt tekee mieli itsekin mennä sateeseen ja antaa pisaroiden pudota kämmenille!
-
Lunalotta kiva että tykkäät vähemmän dramaisestakin meiningistä <3
83.
100 sanaa
Aala ei enää pakene häntä. Jos Elvar nousee aamuyöllä rinnettä ylös, ovi ei koskaan ole säpissä. Aala on joko tuntureilla etsimässä kasveja tai paikalla, muttei unessa. Elvar alkaa tosissaan miettiä, nukkuuko tämä ollenkaan. Silmien alla on kevyet varjot.
Toisinaan Elvar pääsee mukaan, kun Aala lähtee. Housunlahkeet tummuvat kasteesta, Aalan paljaissa jaloissa on roskia.
”Tunnen näin paremmin yhteyden maahan ja luontoon”, shamaani selittää.
He eivät koskaan mene liian kauas, kotiin pitää palata ennen aamua. Pidemmille retkille Aala katoaa useammaksi päiväksi, Elvarin jäädessä kylään yksin. Yksinäiseltä hänestä nimittäin tuntuu, vaikka Joret käykin kertomassa kuulumisiaan. Ehkä tarkkaillakseen häntä. Kesä alkaa kääntyä kohti loppuaan.
84.
100 sanaa
Mitään merkittävää ei oikeastaan tapahdu, ennen kuin tyttö saapuu. Elvar seisoo takarivissä, koko kylän kokoontuessa aukiolle. Tytöllä on pitkät, tummanruskeat hiukset, lyhyt nenä ja pyöreät kasvot. Huulet ovat puristuneet tiivisti yhteen, hermostuneessa hymyssä.
Aala näyttää vakavalta siisteissä vaatteissaan, rumpu lantiolle ripustettuna. Amuletit helähtelevät toisiaan vasten sauvan varressa riippuen. Otsassa komeilee hiilellä piirretty juova. Juuri hän toivottaa tytön -Eilven- virallisesti tervetulleeksi kylään.
Eilven vanhemmat astuvat tyttärensä rinnalle, laskien kätensä tämän olkapäille. Joretin vanhemmat kiittävät heitä, Ruvstel nojaten raskaasti miehensä käsivarteen. Hän yskii edelleen hieman.
Tämä on uusi alku, toivon pilkahdus. Elvar on huomaavinaan punan syvenemisen tytön poskilla, Joretin silmäillessä tätä hymyillen.
-
A/N: Hieman lisää näistä kahdesta, ennen kuin palaamme Jorettiin ja tämän nuorikkoon.
85.
100 sanaa
”Sinun olisi pitänyt valita hänet.”
Aalan sanat yllättävät Elvarin. Shamaani ei katso häneen, vaan ripustelee oksia ja pienempien kasvien kimppuja roikkumaan synkästä katosta. Kanervaa ja katajaa, puolukanvarpuja. Ne tuoksuvat tuntureille ja sateelle.
”Älä nyt sinäkin aloita.”
”Jos kuuntelisit minua paremmin”, Aala vastaa. Elvar ei ole varma, tärisevätkö hänen kätensä siksi, että ne ovat olleet liian kauan ylhäällä.
”Myöhäistä”, hän sanoo.
Aala pudistaa päätään ja pyyhkii kädet helmaansa. Hiljaisuus jatkuu liian pitkään, lopulta Elvar hiipii pois. Silmänurkastaan hän näkee, kuinka Aala kurkistaa hänen peräänsä ovenraosta. Ehkä tämäkin tietää sen, minkä Elvar jättää sanomatta; että hän valitsi Aalan. Ja niin on hyvä.
-
Awww tää oli ihana! <3 Ensisuudelmaa joudumme varmaan odottamaan vielä aika kauan sun tahdistasi päätellen, mutta silti <3 <3 <3
-
Oi, nämä viimeisimmät raapaleet! Elvarin ja Aalan välit selkeytyvät hitaasti, hitaasti, joten jo se, että että Elvar edes ajatuksissaan myöntää valinneensa Aalan (ja että tämä itsekin tiedostanee sen jollain tavalla) tuntuu isolta askeleelta. Luin tämän raapalesarjan läpi nyt kokonaan muistin virkistämiseksi, ja voi että miten hyvin saatkaan tällaisen verkkaan tahdin ja vähäisen sanamäärän toimimaan. Tunnelma on käsinkosketeltavan talvinen, kaunis ja karu, ja samaan aikaan täynnä hienovaraista, maanläheistä taikuutta. Kuvailet miljöötä ja yksityiskohtia ja hahmojen kanssakäymistä hirmu kauniisti.
Hienosti hahmoistakin paljastuu uusia puolia vähän kerrallaan - Elvar tuntuu kasvaneen tietyllä tapaa paljon sitten ensimmäisten raapaleiden, hän on paljon jämäkämpi sen suhteen, mitä elämältään haluaa. Aalan herkkä haavoittuvaisuus oli myös aiemmissa raapaleissa sellaista, minkä kuvauksesta erityisesti pidin. Salamyhkäisestä shamaaninroolistaan huolimatta hän on hahmona tosi aito, kuten Elvarkin.
Pidän siis edelleen todella paljon! Kiitos, seuraavia raapaleita odotellessa. :)
-
Lunalotta, ensisuudelmaa saadaan odottaa, mutta lähentymistä tapahtuu! <3
Okakettu, ihanaa että olet lukenut taas (ja vieläpä kaikki, huih). Mahtavaa, että tykkäät kuvailusta ja verkkaisuudesta ja hahmoista jajaja... Hienoa, että henkilöiden kehitys on ollut huoattavissa, ja että he ovat aitoja. Kommenttisi ilahdutti tosi paljon, kiitos <3
A/N: Seuraava tuntuu rakenteeltaan ja muotoilultaan hieman jännältä, mutta en jää vatvomaan tämän enempää.
86.
100 sanaa
Ilma värähtelee jännityksestä. Maassa on kukkasin rajattu polku, pöydillä riittävästi ruokaa jokaiselle. Aala seisoo seremonia-asussaan porontaljan takana, Elvar koettaa rohkaista tätä katseellaan.
Joretin päähän on sidottu miehisyyttä ilmaisevat sarvet, Eilven avonaisten hiusten päällä lepää kukkaseppele. Sormet kietoutuvat yhteen, tulevan parin iho on melkein samaa sävyä. Aalan kalpea käsi näyttää hauraalta niitä vasten, kun tämä laulaa loitsuja henkien suostutteluksi. Elvar hengittää samaan tahtiin.
Eilven kaulassa roikkuu hedelmällisyyden amuletti, jonka tämä sai edellisenä iltana valmistautumisriitissä. Sormet pyyhkäisevät olemattomia suortuvia kasvoilta. Joret näyttää vanhemmalta ja vahvemmalta, kykenevältä suojelemaan uutta perhettään, jonka tämä on perustamassa.
Ehkä he kaksi oppivat myös rakastamaan, toisiinsa kiinni kasvaen.
87.
100 sanaa
Nuoripari muuttaa asumaan vanhaan, Joretin kunnostamaan mökkiin. Elvar näkee Idunnan poskilla kiiltelevät kyyneljuovat, joita tämä pyyhki sormiensa syrjään. Hän kääntää katseena pois, yrittäen välttää syyllisyyden tunnetta. Tämä on parasta kaikille.
Aala koettaa poistua paikalta huomiota herättämättä, mutta pari naista estää hänen aikeensa valittamalla vaivoistaan, jotka shamaanin pitäisi parantaa. Eräs äiti pyytää painajaiset häätävää juomasekoitusta lapselleen, Aalan yrittäessä vielä sopia naisten kanssa.
”Milloin äiti paranee?”
Heleä lapsenääni saa kaikki jähmettymään. Aala kyykistyy Marin tasolle, silmät myötätuntoa tulvillaan. Elvar ei ole tosin varma, huomaako sitä kukaan muu, sillä kasvot olivat tavanmaisen vakavat. Aala nostaa kätensä silittämään kertaalleen pojan pieniä kasvoja.
”Pian, toivottavasti.”
-
88.
100 sanaa
Elvar kyykistelee mustikkamättäällä. Marjojen ja sienten poiminta on perinteisesti naisten työtä, mutta hänen pitää huolehtia itse itsestään, jos haluaa syödä talvella muutakin, kuin savustettua tai kuivattua lihaa.
Sormenpäät ovat muuttuneet jo sinisen sekä violetin kirjaviksi. Puolukat ovat vielä raakoja, eikä sieniäkään ole juuri näkynyt. Tai ainakaan hän ei ole löytänyt, joillakin kylän naisilla on jo pienet varastot kuivattuja tatteja, jotka on kerätty salaisilta kantapaikoilta.
Jatkuva kyyristely särkee selkää ja povia, joten Elvar kellahtaa hetkeksi selälleen. Aurinko paistaa, mutta taivaanrannassa erottuu tummempia pilviä. Hän sulkee silmänsä nauttiakseen lämmöstä ihollaan, tuntee varpujen kaihertavan käsivarsia. Tuulenvire hyväilee kasvoja heinikon kahinan tuudittaessa hänet uneen.
89.
100 sanaa
Illalla alkaa ukkostaa. Elvar katsoo tummien pilvien vyöryä, valkean valon välähdyksiä. Kumea jyrähdys tuntuu tärisyttävän koko tannerta, ja täyttää hänet pelonsekaisella kunnioituksella. Kaikki täysjärkiset vetävät ikkunaluukut säppiin ja käpertyvät odottamaan myrskyn loppumista, aamua.
Elvar seisoo kotinsa edessä ja katselee taivasta. Ovenkolahdus kiinnittää hänen huomionsa – Aala astuu ulos. Shamaanilla on päällään vain kevyt mekko, jonka helma jää polvien yläpuolelle. Elvar ei voi liikahtaakaan sijoiltaan.
Aala lähtee juoksemaan, juoksee niin kauan kunnes on kaukana kukkulan laella. Sateen alkaessa Aala levittää kätensä kohti korkeuksia. Vesi on viileää ja ryöppyää voimalla, peittäen tanssahtelevan shamaaniin näkyvistä.
Vaatteet tarrautuvat kiinni Elvarin ihoon, jyrinä kuuluu taas lähempää.
-
Hyi, itse en tykkää ukkosesta (mutta tätä rapsusarjaa rakastan), mutta voin niin kuvitella Aalan tanssahtelemassa ukkosessa. :3 Ja LP täyttää muuten 22.9 vuoden, eli ei siihen mee enää ku reilu kuukausi niin on tasan vuosi siitä ku alotit tän rapsusarjan! :3
-
Luttis, hui! Olet oikeassa, itse en ole edes ajatellut. Ja pian tulee satanenkin täyteen, oi voi.
A/N: Seuraava on aika sisältöpainoitteinen, mutta sitten eletään taas hetkessä :>
90.
100 sanaa
Porojen erottelu tehdään juuri ennen rykimäaikaa. Suurin osa teuraaksi joutuvista on saman kevään vasoja, jotka ovat saaneet kasvaa tunturikasveja syöden. Myöhemmin Elvarilla on vain hetkittäisiä muistikuvia: pöly ja mölinä, huudot ja lentelevät suopungit. Tanner tallautuu sorkkien alla.
Kylän miehet raahaavat ja kantavat rungoilla ruhot käsiteltäväksi. Naiset alkavat välittömästi puhdistaa nahkoja ja sisäelimiä, vahvempien miesten leikatessa lihaa. Elvar on mukana rakentamassa kuivatustelineitä notkeista oksista. Lisäksi hän hakkaa ja kantaa puita isoihin nuotioihin paistamista ja savustusta varten.
Lihaksia polttelee, seuraavana päivänä hartioita varmasti kivistää. Mutta raskas työ suo myös syvän unen, unen, jota Elvar kaipaa. Yön aikana vesitynnyriin kertyy ohut kerros riitettä.
91.
100 sanaa
Aala tanssii hiilloksen hehkussa. Tuliset kipinät näyttävät pyörteilevän hänen ympärillään, savu on yrteillä hajustettua. Punainen valo luo varjoja kasvoille ja vartalolle, iholla kiiltelee kalvo hikeä. Hiuksien päällä lepää huppu, johon on kiinnitetty naalin valkeaa korvaa. Elvar tietää Aalan löytäneen eläimen kuolleena, hän ei voisi surmata sisaruksiaan.
Rumpu pauhaa, sauvan amuletit kilisevät.
Koko esitys on ylistystä hengille, pian nautitaan teurastetuista eläimistä ja tämän vuoden marjoista rakennettu juhla-ateria. Saadusta hyvästä pitää kiittää. Elvar näkee shamaanin horjahduksen, vaikka tämä jatkaakin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Miksi hän ei voi mennä tukemaan Aalaa tanssin päätyttyä? Miksi se olisi kaikkien näiden ihmisten mielestä niin kamalaa?
92.
100 sanaa
Kostea maa painuu jalkojen alla. Maan muheva tuoksu leijuu ilmassa, Elvar tietää paikan olevan juuri otollista maastoa sienille. Hänen kasvonsa ovat täynnä pieniä oksien naarmuja ja hyttysen pistoja joissa kirvelee hiki, kengät kastuivat aikaa sitten heteikössä.
Elvarin tekisi mieli raastaa hirvikärpästen kansoittamia hiuksiaan. Koko puuha on todella turhauttavaa, mutta eihän sille mitään voinut. Hänhän ei edes halunnut vaimoa tekemään tätä puolestaan, toisin kuin Joret, joka katsoi hymyillen Eilven perään. He vaikuttavat tyytyväisiltä elämäänsä, mikä heille annettiin.
Kun pienet torvet lopulta erottuvat kasvillisuudesta, Elvar huokaisee helpotuksesta. Tuoksu on raikas, eikä kokonaisen päivän tarpomisella ole enää väliä. Pienten onnistumisten voimalla jaksaa eteenpäin.
-
A/N: Mitä olenkaan itselleni jankuttanut koko sarjan ajan? "Isfet, ei sitten turhaa dramaattista mässäilyä Elvarin kanssa. Tämä toimii kyllä ilmankin."
Niinpä niin.
93.
100 sanaa
Myöhemmin illalla Elvar kiroaa taas. Hämärän laskeutuessa pilvet rynnistävät yli taivaan, ja langettavat alas jäätävän sateen. Elvar juoksee aukealta takaisin metsän harvaan suojaan ja ryömii lopulta kaatuneen rungon alle, kahden kiven väliin. Havut pistelevät, mutta suojaavat edes vähän.
Sadepisarat kimpoilevat maasta, hajoavat pieniksi pirstaleiksi puolukoiden lehdille. Elvar tärisee hienoisesti, ja miettii mitä on tehnyt ansaitakseen tämän kaiken. Lähtenyt liian kauas, ehkä. Pitkään oli selvää, että hän ei palaisi samana päivänä. Tai sitten tämä oli rangaistus kiintymyksestä Aalaan, joka oikeastaan kuului hengille.
Niin tai näin, Elvarilla on kylmä sateen jälkeenkin. Kaikki on liian märkää tulen tekoon, pilvet väistyvät laskevan lämpötilan tieltä.
94.
100 sanaa
Jäsenet tuntuvat kankeilta, sormet tuskin suostuvat liikkumaan. Elvar on kävellyt ja juossut, hyppinyt ja huitonut pysyäkseen lämpimänä, mutta väsymys estää häntä enää jatkamasta. Kosteasta tantereesta nousee hyytävää sumua.
Elvar ajattelee kuolemaa.
Sillä jos kylmyys ei tapa häntä yöllä, niin viimeistään siitä seuraava kuume. Niin on käynyt usein, Mar pelastui vain täpärästi ja Aalan ansiosta. Mutta jos Elvar kuolee, kuka huolehtii Aalasta? Ajatus häiritsee häntä hetken, mutta ehkä on parempi jos Elvar ei enää häiritse shamaania. Vaatteet ovat kangistuneet, onko jo pakkasta? Silmiä ei enää saisi auki, vaikka haluaisikin.
Hetken hän on kuulevinaan hiljaista siipien havinaa. Putoamisen tunne, eikä sitten mitään.
-
Huijui minkä teet! Voin vaan raapaleesta toiseen ihailla sun kuvailutaitoasi ja sitä miten osaat nitoa nää raapaleet niin sujuvasti yhdeksi tarinaksi, ja oot luonut Elvarista ja Aalasta tosi mielenkiintoiset persoonat. Innolla odotan taas jatkoa ja toivottavasti Elvarille ei käy huonosti! Ja toisaalta eihän sille voi käydäkään huonosti, koska eihän Aala sitten voisi alkaa seurustella sen kanssa :3
-
Luttis, kiitos kehuista (sekä luottamuksesta mun armollisuutta ja fluffyisuutta kohtaan) Tässä on pieni makupalanen.
A/N: Ja näin, lisää (yli)dramaattista tekstiä.
95.
150 sanaa
Hän kelluu. Silloinhan hänen pitäisi olla vedessä, mutta Elvarista ei tunnu siltä. Hänellä ei ole enää kylmä, muttei lämminkään. Kaikki tuntuu tasaiselta, myös häntä ympäröivä pimeys. Vähitellen hän huomaa liikkuvansa, lipuvansa hitaasti virran mukana.
Määränpäällä ei ole väliä. Virta tuntuu huuhtovan ajatukset pois. Hän vain on. Miellyttävää.
Elvar
Jokin häiritsee häntä. Onko tuo hänen nimensä? Samalla pimeyden keskeltä ilmestyy kajastus sinistä valoa, jatkuvasti kirkastuen ja lähestyen, kunnes hohde särkee silmiä. Se ottaa hitaasti muotoa.
Elvar, sinun pitää nousta
Eihän Elvar voi nousta, jäsenet ovat liian raskaat liikkuakseen piiruakaan.
Sinun täytyy nousta
Äänessä on huolestunut sointi, sininen hahmo saavuttaa hänet vihdoin. Se on naali, silmissään hätää. Elvar tuntee naskalihampaiden pureutuvan korvaansa ja hätkähtää. Virtaus lakkaa kannattelemasta häntä, vetää uppeluksiin jossa ei voi hengittää. Elvar taistelee tiensä pintaan, se on niin kaukana, hyvin kaukana, mutta valo odottaa häntä…
Keuhkot vetävät sisäänsä pakkasen puremaa ilmaa ja savua. Aalan siniset silmät loistavat hänen yläpuolellaan.
-
Oi, Aala ja sen siniset silmät <3 ja Aala-Naali! Ihanasti taas kuvailit, ja toivottavasti Elvar tuosta tokenee - ja ehkä tää tilanne syventi näiden kahden välejä, hmmm...
-
Lunalotta, ehkäpä, ehkäpä ;>
A/N: Vielä hieman lisää tälle päivälle
96.
100 sanaa
Tulipiirin ulkopuolella kasveissa on kuuraa, taivaanrantaan hiipii vaaleanpunaista. Elvar hytisee nuotion äärellä, Aalan juottaessa hänelle polttavan kuumaa yrttijuomaa.
”Kuolinko minä?” Elvar kuiskaa.
”Kuolit. Vähän.”
”Mistä sinä tiesit tulla tänne? Miksi sinä tulit?”
Aala on hetken hiljaa, ainoastaan ottaa lisää rohtoaan Elvarin kuppiin.
”Minun piti kysyä apua hengiltä. Sitten pystyin lentämään tänne.”
”Mutta miksi?”
”Siksi etten halunnut sinun kuolevan!” Aala kivahti. Tämän sormet puristavat kuksaa tiukasti, Elvar päättelee ettei ole sopiva hetki lisäkysymyksille. Sitä paitsi hänen kurkkuunsa koskee, ja puhuminen on hieman työlästä.
Rauhoituttuaan Aala asettaa kätensä tukemaan Elvaria niskasta ja nostaa juoman hänen huulilleen. Elvar ei jaksa edes vastustella. Nukuttaa.
97.
100 sanaa
Kun Elvar herää, on jo lähes keskipäivä. Nuotiot heidän ympärillään ovat enää heikkoja hiilloksia, jotka Aala on jotenkuten saanut pysymään hengissä märillä tarpeilla. Tämän otsa on rypyssä, sormet sirottelevat lehtiä kuumaan veteen.
”Huomenta”, Elvar vinkaisee. Kurkkua raastaa ja päätä särkee, palelee.
”Älä puhu”, Aala käskee ojentaen hänelle kuksan.
Shamaani antaa hänen levätä vielä hetken, mutta sitten heidän täytyy lähteä liikkeelle. Ymmärtäähän sen, sillä kostea ja kylmä metsä ei ole paras paikka hoitaa sairasta. He liikkuvat hyvin hitaasti, sillä Elvar ei jaksa kulkea pitkiä matkoja. Yhden päivän reipas kävely vie heiltä kolme.
”Kaikki järjestyy”, Aala vakuuttaa, eikä Elvar voi kuin uskoa.
-
Toivekommenttien kampanjasta iltaa.
Rakastuin hahmojen nimiin nyt ihan ensimmäisenä. Elvar, miten ihana nimi.
Tykkään siitä, miten heti, tosi nopeasti käy selväksi mikä tilanne vallitsee, miten kyläläiset suhtautuvat Aalaan, ja Elvarin voimakkaat tunteet, jotka jotenkin tuntuvat tosi syvästi aivan pienellä, koruttomallakin kerronnalla.
Shamanismi, wicca yms. (myös alkukantainen elämä) kiinnostavat/viehättävät allekirjoittanutta suuresti, aiheen käsittelyyn sopii tosi kauniisti kieli jota käytät, jotenkin yksinkertainen, joka on silti täynnä pieniä, kauniita lauseita. Esim.
Oli tuulinen päivä, kylmä viima punoi takkuja Aalan avonaisiin hiuksiin.
Jotenkin sattumalta kuuntelin lukiessa Attack on Titan -musiikkia, Tokyo Ghoulia, Parasyte OP ym, toimivat tämän kanssa ihan hullun hyvin. Sopivan dramaattista/koskettavaa ehkä?
Aalan ja Elvarin suhde on ihanan epämääräinen alussa, ja silti se jotenkin hohkaa jotain suurta ja eeppistä.
11. raapale vähän ehkä hidastuu(?) tai siitä oli vaan vaikeampi saada kiinni tai jotain. Miksi Elvar kävelee pois, jos kerran on ikävöinyt? Varsinkin kun tähän mennessä hän ei ole tuntunut välittävän mitä muut hänestä ajattelevat. Tai ehkä tunteiden suuruuden, vaaran, tajuaminen vaikutti *miettivä hymiö*
Tai ehkä juuri loukkaantuminen välttelemisestä, mutta Elvar kuitenkin unohtaa sen heti seuraavassa rapsussa.
Ehkä pitäisi antaa tarinan vain viedä, eikä pysähtyä analysoimaan kesken kaiken *pohtii*
Minua viehättää suunnattomasti se hiljaisuus, mikä Elvarin ja Aalan välillä vallitsee.
26. Uuuu, potentiaalinen kilpakosiskelija Elvarille. Hyvin toimi koko kuvio hienovaraisesta alusta hienovaraiseen loppuun, ehjä ja kokonainen "sivujuoni."
Tästä tulee jotenkin tosi joulukalenterimainen fiilis, paljon pieniä palasia peräkkäin, ja jotenkin vaan sellainen talvisen sininen fiilis (rakastan joulukalentereita).
Uijui, slow burn on ihanaa, ja tämä on todellakin superhidasta. Mutta kylän elämää on jotenkin tosi rauhallista seurata, en nyt saa sitä oikeaa sanaa päähän... eteeristä jollain lailla? Haistan savun ja neulaset, tunnen märän lumen, elän näiden hahmojen kanssa, ja epäilemättä lukemisen loputtua jään kaipaamaan takaisin tähän maailmaan.
Osissa 61 ja 62 vähän putosin, kun en hahmottanut missä Elvar ja hänen serkkunsa oikein majailevat? (sama hämmennys taisi jatkua useamman raapaleen ajan) Asuuko serkun perhe edelleen Eivarin kämpässä, vai muuttivatko nämä jo takaisin omaan kotiinsa? Hiukan myös hämmensi kun rapsun alussa serkku oli unessa ja sitten yhtäkkiä se olikin hereillä ja puhui, mietin jo, että kuka kolmas henkilö tässä nyt juttelee, piti palata tarkistamaan.
67. Uuuuuuu. Ihanaa nähdä Elvarin tujumpaakin puolta, ostan pojan reaktion sataprosenttisesti. Hiljaisen, vain pinnan alla kuohuvan elämän jälkeen tällainen purkaus on tavattoman tyydyttävää luettavaa. Kiinnostavaa oli myös serkun huomautus siitä, miten Shamaanin olisi tarkoitus kantaa taakkansa yksin, antoi taas lisää tarttumapintaa.
Asadlfkjhlhgöakhjdgk. Hitto, miksi Elvarin vahvuus tuntui tulevan niin puun takaa (mutta ehdottomasti hyvällä tavalla). Ihan alussa hän vaikutti jotenkin niin ujolta ja sen jälkeen hän on pysytellyt lähinnä hiljaa, antanut asioiden tapahtua, koska ei ole jaksanut sekaantua, ei ole halunnut vaikeuksia. Hiljainen vahvuus.
89. Ai että, tällaista puhdasta dramaattisuutta ja kuvia jotka menevät silmien edessä kuin elokuva. Ukkonen<3 Itse asiassa koko sarjan nimi noudattaa samaa puhdasta, eeppistä... henkeä?
Ja ei, ylidramaattista ei todellakaan ole tässä liikaa, se uppoaa allekirjoittaneeseen tosi lujaa juuri, kun sitä on sopivasti hiljaisten osien lomassa. Ei sillä, voi hiljainenkin olla dramaattista.
Summa summarum: Juoni/tunnelma/jokin imaisi heti ensirapsusta asti mukaansa ja kaikki rapsut tuli vedettyä aika lailla yhteen putkeen. Miellyttävä, tasapainoisesti rakentuva todellisuuspakomatka.
Toivon, että ylläolevasta kommentista ilmenee niin tekstin vahvuuksia kuin muutama heikkouskin ja ylipäätään niitä asioita, mitä kommentilta toivoit ;)
Ja viimeisin rapsuhan jätti totta kai miettimään kuumeisesti, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja ylipäätään, miten näiden kahden tarina tästä jatkuu, ja miten se ehkä mahdollisesti joskus päättyy :o
Enköhän jää tätä seurailemaan...
~Violetu
-
Violetu, kommentoit (ja luit) hurjan nopeasti, kiitos! Nostit esiin moniakin kohtia joita toivoin, ja sait minut myös palailemaan aiempiin raapaleisiin (ei hyvänen aika kun siitä on kauan!) tuo 61 ja 62 oli tosiaan vähän hämäävä, olisi pitänyt tuoda paremmin esille että Joretin kotona ollaan. En osaa aina katsoa ulkopuolelta, kun omassa päässä kaikki on selvää :'> Ihanaa, että tunnelma ja kuvailu imaisi mukaansa :3 Heh, tämä on hidasta, mutta ihan pian alkaa tapahtua enemmän! Joskus tämäkin päättyy...
A/N: Parantelua.
98.
100 sanaa
Sumua. Hänen päänsä on täynnä paksua, kylmää sumua, joka valuu painavana muualle kehoon. Elvarin pään ympärillä tuntuu kiristyvän paksu vanne, ei voi ajatella ja uni on katkonaista, sekavaa.
On yhä epäselvää, miten Aala sai hänet raahatuksi mökkiinsä. Elvarilla on makuusija lähellä tulta, jonka toisella puolella Aala keittelee hänelle juotavaa. Välillä viileät sormet käyvät vaihtamassa käärettä hänen otsallaan, Elvar yrittää hymyillä kivun läpi. Aala ei hymyile.
Kaikki tietävät hänen olevan täällä, kovin moni tuskin jaksaa välittää. Hänen äitinsä kävi syyttämässä Aalaa huumauksesta ja ryöstöstä, eikä uskonut ennen kuin totesi poikansa olevan oikeasti kipeä.
Elvar tahtoisi jäädä siihen ikiajoiksi, Aalan katseen huomaan.
99.
100 sanaa
Elvar alkaa parantua, ehkä nopeammin kuin toivoikaan. Hän tietää, ettei pian voi enää millään tekosyyllä viipyä Aalan luona, vaan hänen pitää palata omaan mökkiinsä. Ajatus tuntuu kovin kolkolta.
Aalasta ei näe, mitä hän ajattelee. Joskus Elvar saa häneltä hymyn, joskus ei. Mitä terveempi Elvar on, sitä vähemmän Aala puhuu sointuvalla äänellään.
Kun kurkku kestää lihaliemien sijaan kiinteääkin ruokaa ja liikkuminen helpottuu, on pakko lähteä. Aala ei käske häntä, Elvar kyllä tietää sen itsekin.
”Muista juoda sekoitustani. Kanerva, kataja ja keräämäni jäkälä tekevät hyvää toipilaallekin”, Aala sanoo. Hän puree huultaan, nytkähtää hieman, puristaa kätensä nyrkkiin ja nyökkää.
Elvar sulkee oven jäljessään.
-
Uiuii ihanaa :3 Harmi että Elvar joutui lähtemään (mutta onneksi parantui!), koska olisi ollut kiva tietää mitä Aala ajattelee. Olisipa Aala sanonut tai osoittanut jotenkin ettei Elvarin tarvitse lähteä. Todellakin slowburnia, mutta jos kerta piankin tapahtuu jotain niin odotan sitä sitten innolla ja mielenkiinnolla! ;)
-
Mitämitä, kyllä Elvarin kanssa saa olla välillä dramaattista mässäilyä, pidin näistä uusista raapaleista hurjasti! Myös aiemmat osat sitä ennen olivat tosin jälleen todella upeita ja tunnelmoivia - tuot miljöön ja hahmot hirmu lähelle lukijaa jo näin lyhyiden osien aikana, se on tosi ihailtavaa ja nautinnollista lukea.
"Minun piti kysyä apua hengiltä. Sitten pystyin lentämään tänne.”
”Mutta miksi?”
”Siksi etten halunnut sinun kuolevan!” Aala kivahti. Tämän sormet puristavat kuksaa tiukasti, Elvar päättelee ettei ole sopiva hetki lisäkysymyksille.
Ähh, tämä kaksikko ja heidän puhumattomuutensa! Elvarin ja Aalan välillä on niin hirmuisen paljon sanatonta tunnetta, eikä kumpikaan näytä pystyvän ottamaan seuraavaa askelta - mitä ilmeisimmästä syistä, mutta silti, nyyh. Vähän toivoin, että Elvarin koettelemukset ja sen seuraukset olisivat edistäneet asiaa, mutta ei nähtävästi vielä. Noh, hyvää kannattaa odottaa! Kiitos jälleen lukukokemuksesta. :)
-
Lunalotta, melko pian kyllä, ainakin tässä mittakaavassa. Kiitos <3
Okakettu, hyvä jos draamailu ei haittaa, heh heh. Puhuminen on kauhean vaikeaa, mutta jospa se tästä.
A/N: Sadas osa ja enää kymmenen päivää sarjan synttäreihin, kyllä nyt on pakko olla söpöä lähestymistä! Tai sitten ei, ja osat ovat ihan tavallisia :3
100.
100 sanaa
”Ajattelin tulla katsomaan, kuinka jakselet.”
Äidin hymy on pingottunut. Siinä on syyllisyyttä ja ripaus huolta, sekä eräänlaista epävarmuutta. Tuomisena toimineet puolukat ovat tulen vieressä, pitää katsoa etteivät kipinät sytytä pärekoria.
”Aivan hyvin, kuten näet.”
Äiti ei lakkaa hymyilemästä, kasvojen uurteet syvenevät. Tämä ottaa askeleen eteenpäin, tarttuen Elvaria kokeilevasti kädestä. Hän ei vedä sitä pois, ei vielä.
”Olen pahoillani, kun en ole osannut pitää huolta sinusta”, nainen sanoo särkyvällä äänellä.
”Minä pärjään hyvin.”
”Joret pärjää hyvin.”
”Olen sitten pahoillani, etten ole hänen kaltaisensa”, Elvar sanoo tasaisella äänellä.
”Et ole”, äiti naurahtaa silmänurkkaansa pyyhkäisten.
Ennen kuin tämä lähtee, he juovat yhdessä kupilliset yrttijuomaa.
101.
100 sanaa
Jos katuvaisen vanhemman ilmestyminen ovelle yllättikin Elvarin, tämä on vähintäänkin yhtä hämmentävää. Hän haraisee unen pörröttämiä hiuksiaan ja astuu syrjään, päästäen Aalan livahtamaan sisään.
Ensimmäiseksi shamaani kumartuu lisäämään puun hiillokseen, Elvar panee merkille tunturipöllön sulan tämän hiuksien lomassa.
”Tulin… Tulin varmistamaan, että paraneminen edistyy hyvin.”
Aala suoristautuu, nykäisee hihojaan ranteiden peitoksi.
”Joten, kuinka voit?”
Elvar ynähtää vastaukseksi, Aalan kurtistaessa kulmiaan kysyvästi. Lopulta tämä huokaisee, kävelee Elvarin luo ja laskee käden hänen otsalleen. Sormet pyyhkäisevät ohimennen hiuksia siirtyessään kaulalle, ennen kuin Aala astuu hymyillen taaksepäin.
”Ihan hyvältä vaikuttaa.”
Ovi käy hiljaa, ja Elvar on taas yksin. Tulen vieressä on kimppu suopursua.
102.
100 sanaa
Joret hymyilee varovaisen lempeästi, aivan kuten kaikki muutkin. Luultavasti aivan tiedostamattaan, ihan kuin hän voisi yhtäkkiä lyyhistyä maahan, nousematta enää milloinkaan. Ei se, että hän melkein tukehtui vajaa vuosi sitten aiheuttanut näin paljon ihmetystä. Suureellinen kamppailu kuumeen kourissa on vaikuttavampaa.
Elvarin mieleen juolahtaa, että ehkä Joretilla on keskimääräistä enemmän oikeutta käytökseensä.
”Eilven odottaa lasta”, hän puuskahtaa lopulta.
”Sehän on hienoa”, Elvar saa hymyiltyä.
”Toki”, Joret naurahtaa kireästi.
Hetken on liian hiljaista.
”Kaikki menee varmasti hyvin.”
Joret purskahtaa katkeraan nauruun. On tapahtunut liikaa kaikkea, joka nousee heidän mieliinsä haudastaan (Mar, Ruvstell, Malju ja lapsi, Elvar itsekin).
”Sanohan, milloin meidän suvussa menisi?”
-
A/N: Olen jälleen koukuttunut pahasti omaan tekstiini, joten julkaisen näitä hieman vanhempia pois alta ;>
103.
100 sanaa
Yöllä on jälleen pimeää. Elvar on polvillaan joen töyräällä täyttämässä ämpäriä kylmällä vedellä, välittämättä korissaan kaikuvista lapsuuden varoituksista. Totta kai hän tietää, ettei ole järkevää haparoida virran varteen lähes täydellisessä pimeydessä, mutta hän ei enää pelkää kuolemaa kuten ennen. Pakollinen seuraamus, hän olettaa.
Maa alkaa peittyä huokauksen kaltaiseen valkeaan harsoon. Ensilumi sulaa todennäköisesti heti sarastaessa, ehkä kukaan muu ei edes näe sen hiljaista kauneutta.
”Sinun ei pitäisi vielä seisoskella ulkona tällä tavoin.”
Elvar ei ole varma erottaako Aala hänen hymynsä. ”Hyvä on.”
Ehkä hän kuvittelee, mutta kun hän kulkee shamaanin ohi, hän on tuntevinaan ranteellaan hipaisun. Saattoihan se olla lumihiutale.
104.
100 sanaa
Karpalot muuttuvat raikkaiksi ja mehukkaiksi. Punaisen, keltaisen ja oranssin väriloisto alkaa valjuuntua ruskeanharmaaksi, illat pimenevät mustiksi, kunnes lumi peittää maan.
Siniset hetket kietovat maan kauniiseen huntuun, eikä Elvar osaa kunnolla kuvata kuinka hienolta se tuntuu. Mutta Aalan hämärä saa suorastaan hehkumaan, eikä Elvar voi kuin ajatella, että tämä on saanut palan itsestään takaisin. Auringon haalistama shamaani on poissa.
Aala käy toisenkin kerran katsomassa häntä. Ja kolmannen, keittää hänelle uudenlaisen sekoituksen. Se tuntuu kuin unelta, varsinkin ne kerrat, jolloin hän saa hymyn häivähtämään kalpeilla kasvoilla. Sydän tuntuu suurelta ja täydemmältä, eläminen merkitykselliseltä. Vaikka se olisikin harhaa, Elvar on onnellisempi kuin aikoihin.
-
Ehkä hän kuvittelee, mutta kun hän kulkee shamaanin ohi, hän on tuntevinaan ranteellaan hipaisun. Saattoihan se olla lumihiutale.
Ähh, ei se ollut Elvar mikään lumihiutale! :-[ Ihanaa, että uusia raapaleita on tullut näin tiuhaan, tämän tarinan maailmaan on aina todella mukava uppoutua näiksi pieniksi hetkiksi. Pidin paljon Elvarin kohtaamisista perheenjäsentensä kanssa - välit äitiin eivät ole parhaat mahdolliset, mutta molemmilla on yritystä ymmärtää toisiaan siitä huolimatta, enemmän tai vähemmän... Nämä aivan uusimmat raapaleet olivat hirmu kauniita, oi että. Elvar ja Aala ovat loppujen lopuksi onnellisimmillaan toistensa seuratessa, vaikka epäselvyys surua aiheuttaakin, näin tulkitsisin.
Kiitos jälleen!
-
Okakettu, ei tainnut olla, ehkä Elvarkin joskus tajuaa. ;> Ihanaa kuulla että pidät, kiitos <3
A/N: Ne, joissa kaikki on hetken hyvää ja kaunista.
105.
100 sanaa
Hangella erottuu tuoreita tassun jälkiä. Elvar ottaa muutaman askeleen poispäin shamaanimökistä, etsii katseellaan liikettä pimeyden verkosta.
Siellä. Elvarin huulille kohoaa hölmö hymy, kun hän katselee naalin juoksentelua. Eläin hyppii lumilaikulta toiselle, aamuinen vesisade on verottanut hankia. Liikkeissä on peittelemätöntä riemua, vapautuneisuutta, jollaista hän tuskin koskaan tulee näkemään Aalan ihmishahmossa.
Kesällä Aala ei verhoutunut kertaakaan turkkiin.
Lopulta naali näyttää saaneen tarpeekseen. Se lähestyy Elvaria varovasti, melkein vaanien, haistelee ojennettuja sormia ja tökkää niitä kuonollaan. Uhkarohkean teon jälkeen se kirmaa kauemmas, kyyräilee hetken ja palaa takaisin. Elvar silittää kertaalleen valkoista päätä.
”Hyvää yötä”, hän kuiskaa.
Hetken näyttää, kuin eläimen kasvoilla viivähtäisi virnistys.
106.
100 sanaa
Maa jäätyy, lunta sataa lisää. Ihmiset ovat levollisempia, viihtyvät enemmän sisällä ja polttavat puita pitääkseen talot lämpiminä. Lapset puetaan lämpimiin vaatteisiin ja kutsutaan hämärtyessä sisään, poskillansa punaa ja huulet sinertävinä. Puut natisevat hiljaa.
Kaikki henkii niin syvää kaamosta, että henki meinaa salpautua. Elvar ei ole saada siitä tarpeekseen. Aala puuhastelee illat tehden salvoja ja liuoksia, kaivertaen amuletteja ja hyräillen hiljaa loitsuja. Elvar istuu katselemassa, heidän molempien on helppoa olla. Kaikki on kuin ennen.
Myös naali päästää hänet hiljalleen lähemmäs, Elvarin miettiessä, kuinka paljon Aalaa säilyy pedon sisällä. Vähän, hän tuumii, mutta ehdottomasti tarpeeksi.
Hän uskoo Aalan muistavan.
-
A/N: Pahoittelut kaikille, jotka ajattelivat, että nyt helpottaisi.
107.
100 sanaa
Yön on hyytävän kylmä. Lämpötila on varmasti alempana kuin kertaakaan aiemmin sinä talvena. Ainakaan Elvarilla ei ole vaikeuksia pysytellä hereillä, tuulen viskoessa pieniä jääkiteitä hänen naamalleen. Viiman yhä yltyessä naali luovuttaa, kipittää värjöttelemään Elvarin jalkojen juureen korvat päätä vasten vedettyinä, turkki pörrössä.
”Kotiin on matkaa. Tahdotko että kannan?”Elvar kysyy.
Naali siristää silmiään ja lähtee juoksemaan edeltä. Elvar työntää sormet kainaloihin ja painaa päänsä tuulta vastaan. Sinä yönä ei olisi lankaan kannattanut lähteä tunturiin.
Elvar ei sano mitään, kun naali väsyneenä ja kylmissään painautuu hänen saapastaan vasten, vaan nostaa sen eleettömästi syliinsä. Kuono kaivautuu kaulahuvin alle lämpöön, hymy repii rohtuneita huulia.
108.
150 sanaa
”Eikö sinua ole opetettu suojautumaan pakkasenpuremilta?”
Aalan ilme on jotain huvittuneen ja pahastuneen väliltä. Ehkä halkojen hakkaamistalkoot öisen kävelyn päälle oli tosiaan huono ajatus. Naaman iho on kuiva ja punottaa, samoin ranteiden.
Aala hakee pienen puisen kulhon, josta hän sivelee tuoksuvaa salvaa Elvarin kasvoille. Kulmakarvojen välissä on ryppy.
”Älä sitten tuhri sitä”, Aala käskee vielä voidellessaan ranteet.
Elvar nyökkää, ja avaa suunsa, vaikka pelkääkin sanojen pilaavan kaiken. Taas.
”Miksi sinä huolehdit minusta?”
Aala katsoo pois ja pyyhkäisee hiussuortuvan korvan taakse. Elvar on melko varma, että sormet olivat vielä töhryiset.
”Miksi pelastit minut?”
Elvar tarttuu Aalaa ranteesta, ehtii tuntea sen jännittyvän säikähdyksestä ennen kuin pitelee kädessään tassua. Vaatemytyn sisällä näkyy levotonta rimpuilua. Elvar päästää irti, pieni otus taistelee ulos ja juoksee nurkkaan. Kylki kohoilee kiivaasti, silmät pälyilevät.
”Ei hätää, minä tässä”, Elvar kuiskaa käheästi.
Naali rauhoittuu, tassuttaen nuolaisemaan varovasti Elvarin kättä.
”Ei se mitään”, hän vastaa hiljaa, ääni meinaa juuttua kurkkuun.
109.
100 sanaa
Seuraavana iltana Elvar jää kotiin, menee varhain nukkumaan. Hän sanoo itselleen tarvitsevansa kunnon yöunia, pusertaa silmät tiiviisti kiinni ja hengittää mahdollisimman tasaisesti. Rinnassa tuntuu tuttu paino, joka tosin vaikuttaa kaksinkertaistuneen poissaolonsa aikana.
Kaikki tuntuu menevän aina pieleen. Elvar kierähtää kyljeltä selälleen ja tuijottaa mustanpuhuvaa kattoa. Hiillos kytee tuhkan alla, lihapadan tuoksu leijuu yhä ilmassa. Hetken aikaa hän kuvittelee, millaista olisi, jos vieressä nukkuisi joku toinen. Mutta Elvar ei osaa hahmotella päässään muuta kuin valkeat hiukset ja shamaanimökin tuoksun, joten hän lopettaa kiireesti.
Asiat ovat hyvin. Vatsassa on ruokaa, katto pään päällä. Varpaat voisivat olla lämpimämmät, mutta asiat ovat hyvin. Tarpeeksi.
-
110.
100 sanaa
Aamulla Elvar uskottelee itselleen olevansa virkeämpi ja nukkuneensa hyvin. Kun toimettomuus alkaa liikaa ahdistaa, hän käy katsomassa tätiään. Ruvstell väittää voivansa paremmin ja sanoo Marin olevan isänsä mukana puutöissä. Eilven on tädin käsityksen mukaan kotiutunut hyvin, tämä tapaisi Elvarin varmasti myös mielellään.
Elvar lupaa tulla toistekin ja käydä myös serkkunsa luona jossain vaiheessa. Ruvstell hymyilee, yskii hieman nyrkkiinsä ja toivottaa Elvarille hyvää jatkoa.
Hän näkee Aalan erään talon luona, ja on varma, että shamaani näkee hänet. Elvar kääntää katseen pois nopeasti, ehkä siten sattuu vähemmän.
Kun Aala seisoo hänen ovellaan illalla, Elvarin tyhmä sydän hypähtää toiveikkaasti. Ei kai ikinä opi.
-
A/N: Tähän on tultu. Eikä mennyt muuten vuottakaan, haha. Hope you enjoy.
111.
150 sanaa
Sisään pääsee siivu kuunvaloa ja kylmänkostea ilmaa, Elvar sulkee oven huolellisesti ja kohentaa tulta. Tämän jälkeen hän ei kuitenkaan nukuisi hetkeen. Aala puree huultaan ja liikehtii levottomasti, Elvar istuu odottamaan.
”Olen pahoillani, minun ei ollut tarkoitus… Siis toissapäivänä, kun minä – säikähdin”, Aala vetää henkeä ja vilkaisee Elvaria, ennen kuin painaa päänsä.
”Sinä ansaitset saada vastaukset kaikkiin kysymyksiisi, mutta minä en vain…”
”Kuule, ei se haittaa –”
”Haittaa se! Minä en vain pysty sanomaan sitä”, Aala parahtaa ja työntää kädet hiuksiinsa.
Elvar ei tiedä mitä tehdä tai sanoa. Aala sulkee silmänsä ja hengittää syvään, silmänurkissa kimmeltää. Sitten tämä käy lattialle halaamaan polviaan, painaa päänsä niiden väliin. Ele on hirvittävän lohduton ja epäaalamainen. Elvar konttaa lähemmäs.
”Minä en saa, en osaa, en saa…”
Elvar kietoo kätensä Aalan ympärille, antaa tämän puhaltaa vapisevia henkäyksiä kaulan juureen.
”Pidä minua hetki näin”, Aala kuiskaa.
Elvar tiukentaa otettaan hetkeksi, kertoen, ettei hänellä ole aikomustakaan päästää irti.
112.
100 sanaa
”Minusta on tullut heikko”, Aala naurahtaa katkerasti.
Shamaani on kietonut kätensä Elvarin ympärille, ja lepuuttaa päätään hänen olallaan. Elvarin sisällä tuntuu hellää lämpöä.
”Sinulta vaaditaan liikaa.”
Aala puhahtaa, piirtelee ympyröitä Elvarin selkään ja huokaisee. Elvar arvelee tämän rauhoittuneen, ja uskaltaa taas tarttua vaikeaan puheenaiheeseen.
”Mitä minä oikeasti merkitsen sinulle?”
Aala jännittyy aavistuksen, hengittää syvään. Elvar uskoo tuntevansa sydämenlyönnit nuttujen läpi, niiden hermostuneen tanssin.
”Voisitko olla minun uskottuni?”
Elvar hymisee, odottaa. Aala on hetken hiljaa, nielaisee ja kurottautuu sitten kuiskaamaan, niin että huulet hipovat Elvarin korvanlehteä.
”Sinä ymmärrät. Olet luotettava, ja mi-”, Aala nielaisee uudelleen, kuiskaus alenee henkäisyksi.
”Taidan rakastaa sinua.”
-
No hei, kaks päivää vajaa vuosi :D Mutta aaa ihanaa! Söpö Aala kun uskalsi vihdoi sanoa sen <3 Ja mitenköhän tää jatkuu tästä eteenpäin! Höm höm. Ja mitäköhän kyläläiset ajattelee kun noi julkistaa joskus suhteensa? Mutta mä en kyllä nyt saa mielikuvaa Aala-naalista pois silmistäni :3
-
Lunalotta, aaws siinä. Pidän Aala-naalista itsekin (liikaa) <3
113.
100 sanaa
Rakkaus. Se on vahva sana, joka tuntuu kuplintana vatsanpohjassa, kivuliaana kiintymyksenä rinnassa, sekä hermostuneena vireenä selkäpiissä. Elvar kuvittelee öisen taivaan syttyneen täyteen revontulia. Hän aavistaa tulen hiipuvan, mutta ei tahdo liikahtaakaan.
”Niin minäkin sinua, aina”, hän kuiskaa.
Aala vetäytyy kauemmas katsoakseen Elvaria silmiin, silittää karheita hiuksia. suupielessä on surumielinen hymy, silmät ovat vakavat. Elvar on kiitollinen siitä, että he ylipäänsä ovat tässä, ja hymy on kuitenkin hymy.
”Kai tiedät, että tämä on väärin? En saa kuulua kenellekään.”
”Tiedän.”
Elvar nostaa kätensä Aalan kasvoille, miettii suutelemista, muttei uskalla. Pitää astella varpaillaan, hengittää kevyemmin.
”Minua ei ole helppoa rakastaa”, Aala naurahtaa.
”Tiedän.”
-
Oijoijoijoi <3
Hitsi mikä idylli. Hiljaisuus, ajatukset Elvarin päässä ja se hiljainen saumattomuus, jolla ajatuksista tulee sanoja.
Mutta mitäs seuraavaksi :o
Meille koittaa jännät ajat.
~Violet
-
Violetu, oijoijoi sinulle <3 Jännät ajat takuulla, itseänikin hirvittää mitäs kaikkea tästä vielä kehkeytyykään. Kiitos :>
A/N: Alku aina hankalaa. Lisään editoinnin jälkeen vielä tänä iltana.
114.
100 sanaa
Heti seuraavana iltana Elvar huomaa, ettei kaikki ole muuttunut. Läheisyys on yhä Aalalle vaikeaa, eikä Elvar tahdo tehdä toiselle epämukavaa oloa. Hän istuu lähelle, mutta pysyy hiljaa paikoillaan.
Aala todella yrittää, mutta kun puukko kolmannen kerran lipsahtaa viiltäen sillä kertaa haavan, Elvar ottaa sen shamaanin kädestä.
”Ulkona on kuutamo, tahdotko mennä?”
Aala puree huultaan ja vilkaisee ovea syyllisesti. Loppujen lopuksi ei kuitenkaan kestä kauan, kun naali odottaa jo Elvaria mukaansa. Elvar hymyilee päästäessään toisen syöksähtämään ulos. Taivaalla lipuu pilvenriekaleita, mutta kuun valo on kirkas. Horisontin yllä tanssahtelee hennonvireitä, häilyväisiä revontulia.
Telmittyään aikansa naali tulee näykkimään Elvarin lahkeita ja kerjäämään rapsutuksia.
-
115.
100 sanaa
Pilvet peittävät taivaan kokonaan raskaana harmaana massana, valoisan aikaankin on hämärää. Elvar on käymässä ulkona, kun Ilena sattumalta näkee hänet. Nainen näyttää väsyneeltä ja uhkaavalta, Elvar toivoisi voivansa juosta raukkamaisesti karkuun.
”Elvarhan se siinä! En ollut edes ensin tuntea” Ilena sanoo suu hymyssä.
”En minä niin paljon ole muuttunut”, Elvar naurahtaa kiusaantuneena.
”Olet sinä.”
Painostava hiljaisuus, jolloin Ilena tarkkailee häntä tuntuu kestävän loputtomiin. Joskus nuo silmät katsahtivat Elvariin iloisesti tuikahdellen, mutta siitä tuntuu olevan vuosia.
”Sinun pitää ehdottomasti tulla päivälliselle.”
”En tahdo olla vaivaksi.”
”Oi, minä suorastaan vaadin sitä”, Ilena sanoo napakasti.
”Hyvä on sitten”, Elvar pakottaa huulilleen reippaan hymyn.
116.
200 sanaa
Elvarin toive siitä, ettei asioista tarvitsisi tehdä vaikeampia kuin ne jo ovat, romuttuu pian. Oikeastaan jo silloin, kun Idunna avaa oven, kannatellen nuorinta veljeään lantiollaan. Tyttö punastuu ja kääntää katseensa muualle, päästäen Elvarin ohitseen. Poika jota hän pitelee, ehkä kahden, kolmen vuoden ikäinen, tuijottaa häntä tiiviisti.
Yrvin tervehtii häntä kepesti, kyselee kuulumisia vaikka Elvarilla ei ole mitään sanottavaa. He keksivät puhua hetken Ruvstelista, mikä sujuu hyvin siihen asti, kun Ilena saapuu ruoan kanssa pöytään.
”Mitenkäs hänen poikansa? Se joka muutti juuri omilleen nuorikkonsa kanssa?”
Idunnan leuka kiristyy, mutta hän jatkaa veljensä suostuttelua syömään. Yrvin näyttää vaivaantuneelta.
”Hyvin.”
”Eikös Eilven odota jo lastakin?” Ilena jatkaa.
Elvar miettii, miten joku voikin olla niin julma. Idunnan ääni särähtää, silmäripset räpsyvät tiheämmin hetken. Ilena vain hymyilee, soimaa Elvaria katseellaan.
”Niin.”
”Noh, toivottavasti se sujuu paremmin. Jùven on yhä allapäin, niin sanoakseni. Ei ole edes katsellut muita tyttöjä, ei sillä että heitä juuri olisikaan. Kaikki täällä ovat varattuja tai liian nuoria.”
Elvar siirtää vapisevat kädet syliinsä, Idunna nieleksii ja Yrvin näyttää tahtovan vajota maan alle. Ilena onnistui juuri yhdellä puheenvuorolla loukkaamaan Elvaria, Idunnaa, sekä Aalaa. Katso, mitä olet tehnyt meille, hänen silmänsä syyttävät, katso ja kadu.
Elvar pakottaa itsensä vastaamaan tuijotukseen, syö loppuun ja kiittää.
-
A/N: Iih, söpöä.
117.
100 sanaa
Lopuniltaa sataa lunta, märkiä hiutaleita jotka tarttuvat hiuksiin ja silmäripsiin. Elvar seisoo joen rannassa, katsoo miten lämpäreet sulavat vapaana virtaavaan uomaan. Rannoilla on jo jäätä.
Hänen on vaikeaa ymmärtää, miksi Ilena teki niin. Tuliko hänelle siitä parempi olo?
Aala hahmottuu esiin lumen verhosta, sade on niin sakeaa että vain käsivarrenmitan päähän näkee selvästi.
”Olet ihan läpimärkä.”
Elvar hymähtää välinpitämättömästi, saaden Aalan huokaisemaan. Shamaani pujottaa sormensa Elvarin sormien lomaan, on hiljaa vieressä. Tyhjyys alkaa väistyä lämmön tieltä. Asioita on turhaa jäädä märehtimään liian pitkäksi aikaa. Kaikesta huolimatta Aalan käsi hänen kädessään tuntuu juuri nyt oikealta, ja Elvar toivoo toisen ajattelevan samoin.
118.
100 sanaa
Aala tuntuu tietävän, miltä hänestä tuntuu. Hän pudottautuu valkoiseen turkiin ja kävelee Elvarin vieressä kotiin asti, kiertelee mökkiä Elvarin ripustaessa heidän vaatteensa kuivumaan ja elvyttäessä tulen uivilla haloilla sekä tuohella. Naali haistelee tarkkaavaisesti, kun Elvar pilkkoo sille kuivalihaa ja syöttää sen kämmeneltään. Hän panee merkille, että hampaat varovat tarkoin naarmuttamasta ihoa. Aavistuksen karhea kieli kutittaa nuollessaan viimeisetkin muruset huolellisesti talteen.
Kun Elvar käy makuulle lähelle tulta, naali ryömii hänen kainaloonsa. Solakka vartalo on lämmin ja pehmeän karvan peitossa. Elvar rapsuttaa sitä leuan alta, hymyillen silmien painuessa umpeen nautinnollisesti. He jäävät siihen, ja naalin tuhistessa unisesti Elvar painaa nenänsä eläimen niskaan.
-
A/N: Olen liian ihastunut näihin epävarmoihin möykkyihin.
119.
100 sanaa
Auringon valo heijastuu häikäisevänä valkeasta hangesta. Aala oli poissa Elvarin herätessä, mutta se ei häiritse tätä lainkaan. Päivä on kaunis, suhteellisen lämminkin. Hailakansininen savu hajoaa kylän yllä ilmaan, pikkulinnut pyrähtelevät kattojen yllä.
”Elvar? Elvar, sinun on parasta tulla käymään täällä!” Iirek huutaa.
Elvar kurtistaa kulmiaan, mutta lähtee reippain askelin miestä kohti. Tämä viittilöi hänet erään talon nurkalle, jonne on kokoontunut muutamia. ähempää Elvar huomaa, että joku makaa massa. Hänen isänsä.
”Ummph, älä koske siihen… Terve poika. Taisin katkaista koipeni”, isä irvistää.
”Kumma juttu, vaikka onhan tässä vähän liukasta”, Òske sanoo hieroen maata jalallaan.
Elvar polvistuu vaiti maahan, katsoo.
”Hakekaa shamaani.”
120.
100 sanaa
Jalka on selvästi taipunut outoon asentoon. Elvar puristaa isäänsä kädestä, sopivan miehekäs ja vain vähän tungetteleva ele.
”Kyllä sinut kuntoon saadaan”, hän sanoo jämäkästi.
Aala on juuri ehtinyt tutkia vamman.
”Hänet pitää hoitaa sisällä”, Aala sanoo, nousee ylös pyyhkäisten lumet polvistaan.
Elvar on mukana kantamassa häthätään kyhättyjä paareja shamaanimökkiin asti. Hän katsoo, kuinka Aala viiltää lahkeen auki, pitelee jalkaa aloillaan Aalan vääntäessä luunpäät vastakkain. Isä puree suukapulaa kirouksien tukahtuessa sitä vasten, rintakehä kohoilee kiivaasti. Turvotusta yritetään lievittää lumella, Aala valmistaa yrttikääreen ja lastoittaa jalan tiukasti.
”Tälle ei sitten varailla pitkään aikaan.”
Isä irvistää, mutta nyökkää kuitenkin ymmärtämisen merkiksi. Ei työtä.
121.
100 sanaa
Polttopuita. Elvar hakkaa ja raahaa aimo pinon halkoja synnyinkotinsa seinustalle, sisällekin. Äiti ottaa kaiken irti huolehtijan roolistaan, valittaa tapahtuneesta ja kiittelee Elvaria avusta. Silti tämä tuntuu pitävän sitä itsestäänselvyytenä, niin kai se onkin.
Iltaisin, tai oikeastaan öisin, Elvar menee Aalan luo. Pimeässä ei näe mihin astuu, lumi livahtaa saappaanvarsista sisään hiertämään ihoa.
Naali päästää hänet lähemmäs kuin Aala ihmismuodossaan. Sitä Elvar saa pitää sylissä, rapsuttaa korvanjuuresta ja vatsasta. Tietysti kunhan kohtuudessa pysytään. Elvar toivoo hiljaa, että Aala vielä joskus lakkaisi arastelemasta. Kiitollisina hän ottaa vastaan kaikki hymyt, hipaisut ja katseet.
Ehkä hän on liian helppo, Elvar ajattelee pyyhkiessään jälkiään hangesta.
-
Niin suloista, en ehkä kestä <3 harmi kun et voi laittaa heti lisää luettavakseni (?) mutta toivottavasti pian kuitenkin! Naala-Aala (:D) on vaan niin suloinen, toivottavasti hän lakkaisi pian aristelemasta ihmismuodossakin :3
-
Lunalotta, en minäkään enää kestä, miksi kirjoitinkin koskaan mitään muuta kuin fluffya?
A/N: Laitan vielä lisää kiusaksenne :3
122.
100 sanaa
Aala on käymässä hänen luonaan. Aluksi shamaani on varautuneempi, mutta unohtaa pian kaiken sen, mitä pitäisi olla, ei saisi olla ja kuinka kuuluisi toimia. Ehkä johtuu hämäryydestä ja pienestä tilasta, siitä että savu tuoksuu puhtaammin puulle. Todennäköisintä kuitenkin on, että katosta riippuvat nahkapussit, amuletit, luunkappaleet ja yrttikimput puuttuvat. Ei rumpua tai sauvaa, ei poikaa ja shamaania. Pelkästään tavallinen mökki, Elvar ja Aala.
Aala nojaa Elvarin rintakehään, puhuu lumesta ja tuulesta, poronnahoista. Kaikesta tavallisesta. Elvar vie kätensä silittämään toisen hiuksia, hipelöi niihin solmittua valkeaa sulkaa. Kuiskaa hiljaa jäädään tähän. Aala hymisee tyytyväisenä, antaa sormiensa leikkiä Elvarin toisen ranteen sisäpinnalla.
Jäädään vaan.
-
A/N: Ehkä minäkin olen liian helppo, en osaa nimittäin ollenkaan pitää näppejäni erossa tästä. Nyt kyllä oikeasti jännittää julkaista nämä koska iik! Toivottavasti tykkäätte, kertokaa toki.
123.
100 sanaa
Myrskytuuli ulvoo ulkona jo toista päivää. Kylässä kuuluu levotonta puhetta myrskyn voimistumisesta, kuisketta hengistä. Elvar odottaa levottomana, kurkkien ovesta alkavaan lumituiskuun. Hän on jo vähällä nostaa kaulukset pystyyn ja lähteä.
Ei kuitenkaan. Elvar sulkee oven huokaisten, perääntyy tulen ääreen. Hän ei nähnyt Aalaa edellisenäkään päivänä, ei sen jälkeen kun tuuli alkoi yltymään. Silloin Aala nousi liian ripeästi, käski häntä odottamaan. Shamaani ryntäsi ulos pöllyävän lumen sekaan, vilkaisi huolestuneena taivasta ja juoksi kotiaan kohti.
Elvar jäi. Hän ei halua tunnustaa, miten yksinäisyys ja epätietoisuus sattuu. Elvar vakuuttaa itselleen kerta toisensa jälkeen, että Aalan pitää olla yksin, keskittyä. Hän kyllä palaa vielä.
124.
100 sanaa
Rajansa kaikella. On myöhää, tai oikeastaan luultavammin todella aikaista, eikä Elvar ole nukkunut koko yönä. Viimeiset hetket hän on vain seisonut käsi ovenkahvalla, keräten itseluottamustaan. Odottaminen on kestänyt tarpeeksi kauan.
Ovi pitää puskea auki hartiavoimin, lumi on kinostunut oven eteen. Pureva viima tuntuu jäädyttävän hetkessä, terävät jääkiteet iskeytyvät kasvoihin. Elvar puskee eteenpäin tuttua reittiä, kaikkialla on vain pimeää ja valkoista.
Aala on polvillaan tulen ääressä, otsalla kimaltaa kalvo hikeä. Hän viskoo tuleen murusia kämmenestään, sekoittaa sitä katajanoksalla ja mutisee. Silmät tuijottavat väsyneesti savukiehkuroita. Hän katsahtaa Elvaria yllättyneenä tämän pudistellessa lunta yltään, astuessa lähemmäs.
”Minähän käskin sinun odottaa.”
”En voinut enää.”
125.
100 sanaa
Lähempää Aala näyttää todella uupuneelta. Hartiat ovat lysyssä, hiukset takkuiset. Silmien alla on mustelmat, suu haparoi haurasta hymyä.
”Sinä olet ihan lopussa”, Elvar kuiskaa, kietoo kätensä takaapäin shamaanin ympärille.
Aala naurahtaa katkerasti, heittää päänsä Elvarin olkaa vasten ja sulkee silmänsä.
”Minä en halua ymmärtää tätä”, Aala sanoo.
Hetken kuluttua hän nousee ylös, katsoo Elvaria silmiin.
”Tämä on varoitus.”
Elvar käy jaloilleen, tarttuu Aala käsistä, välittämättä siitä miten tämä kääntää katseensa pois. Hänen sydämensä lyö liian lujaa.
”En taida välittää. Minulla on kapinallinen olo.”
Aala katsoo häntä silmiin, eikä Elvar voi itselleen mitään. Hän kietoo kätensä kunnolla toisen ympärille, ja suutelee.
-
126.
100 sanaa
Tuuli ulvoo kovempaa ja paiskaa oven auki, Aala säpsähtää. Tämä näyttää pieneltä ja säikähtäneeltä. Elvar antaa käsiensä otteen höltyä ja on astahtamassa kauemmas, kun shamaanin kulmat kurtistuvat päättäväisesti.
Aala tarttuu kiinni Elvarin olkapäistä, tai ehkä paidasta tai molemmista, kurottautuu lähemmäs. Silmät sulkeutuvat juuri ennen kuin huulet hipaisevat huulia. Elvar tuntee vapisevan henkäyksen ilmavirran, suut painautuvat todella yhteen.
Ovi paukkuu äkäisesti, mutta Aala vain kiskoo häntä lähemmäs. Elvar pujottaa sormensa nihkeään niskaan, tuuli riepottelee heidän hiuksiaan ja vaatteitaan. Lumi hiljentää tulen loimun kyteväksi hiillokseksi. Suudelma tuntuu hyvältä, hytkähdyksiltä sisikunnassa ja auringonvalolta pitkän pimeyden jälkeen. He tuntuvat läheisiltä, uhmakkailta ja rakastuneilta. Onnellisilta.
127.
100 sanaa
Myrsky mellasti vielä päivän, mutta asettui sitten, kuten on tapana. Kaikki polut piti kuitenkin luoda auki uudelleen, osa taloista kaipasi pientä kunnostusta. Elvarin pitäisi varmaankin tuntea syyllisyyttä tai häpeää, mutta hän on vain käsittämättömän onnellinen. Taivas on enimmäkseen harmaa ja tähtiä ei näy. Pakkanen on laskenut niin, että ilma on täynnä kosteaa kylmyyttä. Silti hymy pyrkii esiin kysymättä.
Aala on ilmeisesti myös päättänyt tarttua hetkeen (silloin kumpikaan ei jaksa välittää). He istuvat sylikkäin, juttelevat ja nauravat. Elvarin mielestä on silti edelleen parasta, kun Aala tekee töitään ja hän katselee, ehkä suukottaa lyhyesti. Ja Aala hymyilee antaen sen tapahtua, suukottaa taikaisin.
-
Ylisöpöä <3 Mutta ihanaa että Aalakin rohkaistui, mä jo luulin että saadaan odottaa seuraavat 100 raapaletta sitä että Aala antaa vastakaikua :D
-
Luttis, haha, ei sentään. Kivaa että pidät :3
128.
100 sanaa
Kun hän vihdoin käy taas vanhempiensa luona, isä on könynnyt kepin kanssa naapuriin, kuulemma ettei ”tulisi mökkihöperöksi”. Elvar ymmärtää hyvin, että äidin kanssa kokopäiväinen asuminen voi ottaa koville, muttei sano sitä ääneen. Äiti käskyttää häntä ensin vähän ja kertoo sitten runsaasti kuulumisia.
Kestää hetken, ennen kuin hän havahtuu siihen, että puhuminen on tauonnut.
”Mitä sanoitkaan?” Elvar kysyy varovasti.
Äiti astelee lähemmäs tuijottaen häntä oudosti. Elvarin rintakehä tuntuu liian ahtaalta.
”Näytät… erilaiselta.”
”En kai?” Elvar sanoo, tuntien vahvasti, että keskustelu on käyty ennenkin.
”Luulen…”
Ovi kolahtaa isän könytessä sadatellen sisään. Hetki menee ohi, äiti nostaa moitiskellen kipeän jalan ylös. Elvar huokaisee.
129.
100 sanaa
Sinä iltana Aalan liikkeet ovat tavallista nykivämpiä. Ryhti näyttää korostetun suoralta, hymyssä on aistittavissa pohjavire josta Elvar ei saa kiinni.
”Tahdotko, että minä lähden?” hän kysyy.
”Älä”, Aala sanoo, nielaisee ja kostuttaa huuliaan.
”Kerro sitten mikä sinua painaa”, Elvar sanoo, yrittäen kuulostaa tavalliselta, ei loukatulta.
Aala murentaa lehtiä kämmenessään ja lisää ne sitten pataan, välttelee. Elvar liikahtaa noustakseen.
”Odota! Tietysti minun olisi pitänyt ymmärtää sinun tajuavan.”
Aala nostaa padan pois, riipii sekaan pari kukintoa katosta roikkuvasta kimpusta. Kaataa liemen ruukkuun.
”Minua pelottaa.”
Se on yksinkertaista, ei tarvitse sanoa enempää. Aala antaa vetää itsensä syliin, hengittää syvään nenä Elvarin kaulakuoppaa vasten.
-
Aww, toi viimesen raapaleen loppu oli niin suloinen. On niin kivaa lukee näistä kahdesta vihdoin jotain söpöä <3 kauan sitä odotettiinkin! Mitenköhän toi Elvarin ja äidin keskustelu olis jatkunu ilman keskeytystä? Tietääköhän se äiti Aalan ja Elvarin suhteesta? Hmm, uusia odotellessa jälleen :3
-
Lunalotta, kivaa kun heitit kommenttia! Taitaa äiti jotain tietää, ehkei vain ole ajan tasalla ;> Hieman lisää söpöä sinulle <3
A/N: Pahoittelut julkaisutauosta, on pitänyt kiirettä. Olen näköjään ottanut tavaksi julkaista näitä kahden erissä kolmen sijaan - nyt taitaa tapahtua enemmän, kun jokatoiseen on hyvä lopettaa!
130.
100 sanaa
Elvar jää yöksi koska rajoja ei enää ole, he ovat rikkoneet liian monta. Oikeastaan hän vain nukahtaa katsellessaan hyräilevää Aalaa, ja herätessään myöhemmin yöllä löytää tämän käpertyneenä selkä hänen rintaansa vasten. Elvar hymyilee typerästi, silittää hiuksia ja toivoo näkevänsä toisen uniset kasvot.
Juuri kun hän on nukahtamaisillaan uudelleen, Aala liikahtaa varovasti. Elvar kuulee tämän kääntyvän ympäri, tuntee sormien sipaisevan suortuvat kasvoiltaan, pyyhkivän korvanviertä leukaluulle. Aala painaa huulensa hänen otsalleen, Elvar pakottautuu hengittämään tasaisesti.
Kun hän havahtuu aamulla, Aala on juomassa vettä.
”Minun pitänee jäädä tänne päiväksi”, hän sanoo aamunkarhealla äänellä.
”En raaskinut herättää.”
Elvar hymähtää, nousee kiskoitellen istumaan. Aala hymyilee.
131.
100 sanaa
Päivä kääntyy illaksi verkalleen. Jossain vaiheessa Aala keittää herkullista muhennosta jossa on paljon yrttejä ja sieniä, eilen haudutettu juoma on kuulemma Elvarin isälle. Sen pitäisi lievittää kipua ja estää sisäinen tulehdus.
”Minun pitäisi varmaan lähteä.”
Aala kaivertaa hetken nostamatta katsettaan, laskee vasta valmiin työn käsistään ja katsoo Elvaria kummin ilmein. Ehkä hän ajattelee samoin kuin Elvar – mökki on tyhjä ilman toista, ei tunnu enää kodilta. Milloin siinä kävi niin? Niin paljon tapahtui hitaasti, vaivihkaa, ja kuitenkin kaikki rysähti kerralla niskaan.
Elvarin kädet ovat Aalan niskassa ja selällä, Aalan sormet hänen hiuksissaan. Hellivä suudelma keskeytyy, kun he kuulevat ulkoa lähestyvät juoksuaskeleet.
-
Ääh, aina sä osaat lopettaa sellaiseen kohtaan että sitä jää odottamaan seuraavaa! Ja ärsyttävästi söpö kohta keskeytyi, mutta ei makeaa mahan täydeltä ;3 toivottavasti jatkoa tulee pian että saadaan tietää, mitä asiaa juoksijalla on!
-
Luttis, heh heh, se on yksi parhaita puoliani. Söpö jää ikävä kyllä tauolle, sillä drama on palannut tuoden veljensä angstin mukanaan ;>
A/N: Lupasin Lunalotalle laittaa näitä tänään viisi. Saamansa pitää.
132.
100 sanaa
Elvarin sydän hakkaa haljetakseen. He hypähtivät kiireesti irti toisistaan, mutta Elvar ei näe missään paikkaa, jonne piiloutua. Viime hetkellä hän pujahtaa sisäänpäin avautuvan oven taakse, ei uskalla kunnolla hengittääkään. Aala kasaa itsensä nopeasti, vie ilmeettömän naamion kasvoilleen.
”Puolisoni -, hän -, hän tarvitsee apua”, hengästynyt ääni huohottaa.
Elvarin sydän jättää lyönnin väliin, kylmyys laskeutuu vatsanpohjaan. Ei voi olla, miksi? Miksi taas Joret? Serkun ääni kuulostaa huolestuneelta.
Aala kerää tavarat nopeasti ja katoaa nuorukaisen kanssa yöhön. Elvar odottaa jännittyneenä tovin jos toisenkin, ennen kuin uskaltaa pujahtaa ulos, juosta ripeästi mökkiinsä ja sytyttää tulen.
Elvar muistaa yhä katkerat sanat: Sanohan, milloin meidän suvussa menisi?
133.
100 sanaa
Elvarin kädet tärisevät edelleen. Sitä on vaikea ymmärtää, ei hän yleensä ole tällainen. Sydän juoksee yhä kuin hengenhädässä, rinta tuntuu ahtaalta ja ajatukset hajoavat kuin varpusparvi puunlatvasta.
Hän toivoo kaiken olevan vain hätiköintiä, väärä hälytys ja kaikki on hyvin. Aala suoriutuu hyvin ja ihmiset lakkaavat kuiskimasta. Mutta Elvar on saanut ikävän muistutuksen siitä, että he eivät ole maailmassa kahdestaan vaikka tahtoisivat niin uskoa. Siitä, että pienet hetket kytkeytyvät suureksi kokonaisuudeksi, liian suureksi heille.
Pahinta on, että hän tietää Aalan ajattelevan samoin. He kulkevat petollisia polkuja, pimeässä ja haparoiden. Joskus jompikumpi astuu vielä harhaan, ja vetää toisenkin mukanaan kaulaa myöten suohon.
134.
100 sanaa
Jossain vaiheessa yötä Joret tulee hänen luokseen. Tälläkin on tärisevät kädet ja toivoton ilme, Elvar ei sano mitään kun avaa oven. Hän kauhaisee heille molemmille kuumaa juotavaa, Elvar on tehnyt sitä reilusti rauhoittuakseen.
”Keskenmeno”, Joret urahtaa, ”Eilven menetti lapsen.”
Elvarin kurkku tuntuu kuroutuvan umpeen, Joret hautaa kasvot käsiinsä.
”Se on liian pieni edes polttoseremoniaan. Eilven vain itkee ja itkee, enkä minä jaksanut enempää”, Joret nostaa katseensa Elvariin, ”Olenko minä huono mies?”
Elvar ojentaa kuksan ja puristaa serkkunsa olkapäätä. Toisen kipuun on vaikea löytää sanoja, kun sääli tuntuu tungettelevalta ja turhalta.
”Sinun pitää kertoa hänelle, että rakastat yhä.”
Joret nyökkää synkästi.
135.
100 sanaa
Aala on välttelevä. Hän kertoo Elvarille vieneensä juoman itse tämän isälle. Elvar on vain helpottunut, hän ei halua törmätä äitiinsä nyt. Lähes jokainen kylässä tietää Eilven epäonnesta, eivätkä puheet siitä lienny. Elvar muistaa puolittain kuullut kuiskaukset (on ollut paljon sattumuksia viimeaikoina – lumimyrsky iski yllättäen – huomasitteko, ettei uusia lapsia ole tullut vähään aikaan) jotka kalvavat hiljaa kaikkien luottamusta.
Elvar on vain hiljaa, ja lähtee tavallista aikaisemmin. Toisen läheisyys ruokkii molempien syyllisyyttä, ja vaikka yksin ollessa sisällä tuntuu ontolta, se on ehkä helpompaa kestää.
Ulkona sataa lisää lunta, aina vain lisää vaikkei enempää kaivattaisi. Pian eläinten on lähes mahdotonta löytää syötävää. Elvaria paleltaa.
136.
100 sanaa
Viimeinen pisara kyläläisille on Munen kuolema. Mies oli yksi kylänvanhimmista, ja vaikka normaalisti elämänsä ehtoolla poisnukkunut ei herättäisi suurempaa huomiota, nyt se saa väen liikkelle. Kylänvanhimmat muodostavat Neuvoston, johon kuuluu neljä iäkkäintä sekä shamaani, jonka puoleen käännytään ja jota kuunnellaan tarvittaessa.
Elvar kuulee väkijoukon kulkevan talonsa ohi, aavistelee pahaa ja liittyy peränpitäjiin.
”Shamaani!”
Aala astuu ylväästi ulos ovesta, puhuu rauhallisella äänellä: ”Mikä saa teidät noin sankoin joukoin luokseni?”
”On ollut outoja sattumuksia. Nyt Neuvoston jäsen on kuollut. Tahdomme, että heti huomenna seremonian jälkeen kysyt hengiltä syytä epäsuosioon.”
”Hyvä on.”
Aalan sanat ovat vakaat, katse pyyhkii tyynenä joukon ylitse, koskettamatta ketään.
-
Aww, kiitos että julkaisit näitä näin monta nyt, Luna/Ginnya sinulle on tulossa ;3
Voi tuota draamaa, draamaa ja draamaa.. Juuri kun olin päässyt nousemaan sinne ihaniin vaaleanpunaisiin pilvilinnoihin.. No mutta, ei voi mitään. Pitää draamallekin antaa välillä sijaa :3 mutta voi Eilve parka, lapsen menetys on varmasti raskasta.. Toivottavasti Joret pysyy hänen rinnallaan ja tosiaan muistaa sanoa rakastavansa häntä silti.
Uiui, jotenkin aavistelen että Aalan reissu henkien luokse ei suju ongelmitta. En tiedä miksi, mutta sä osaat draamailun, niin voin veikata että jotain on kuitenkin vielä tulossa. :o Kiitos silti näistä <3
-
Lunalotta, olen selvästi kehittynyt dramailussa tämän sarjan myötä ;>
A/N: Huh huh. Laitoin tälle nyt pisteen otsikkoon (!!!!) kuka olisi uskonut (ja vielä noin tyhmä luku, hyh). Aion tosissani päättää tämän pian, suurin osa on jo kirjoitettua. Lähtölaskenta käynnistyy...
137.
100 sanaa
Elvar jää kotiin illaksi. Hän ei ole varma tahtooko Aala olla rauhassa, mutta päättää antaa shamaanille tilaa. Ehkä tämä tulee Elvarin luo, jos tarvitsee läheisyyttä.
Mutta kuten Elvar arvasi, Aala on opetellut pärjäämään yksin. He näkevät toisensa vasta seuraavana päivänä. Shamaanilla on seremonia-asu yllään, sileä otsa ja tasainen suu. Väsynyt hän on, ja Elvar miettii syyllisenä olisiko hänen pitänyt tehdä toisin.
Kun vainaja poltettu, tuleen lisätään uusia puita, oksia ja yrttikimppuja. Aala laulaa, rummuttaa ja tiirailee savua, kyläläiset yhtyvät tasaiseen jollotukseen. Aalan paljaat jalat takovat maata, tulen läheisyys saa ihon punottamaan ja hien helmeilemään otsalla – ja sitten hän tuupertuu maahan.
138.
100 sanaa
Kaikki vaikenevat. Elvarin sydän jysähtää kuin kivi ja putoaa sitten vatsan pohjalle. Kaikki tuntuu epätodelliselta, hän ei enää haista savua tai tunne maata jalkojensa alla. Askeleet joustavat liikaa, kun hän kompuroi hätäisesti Aalan luo, kokeilee kaulalta heikkoa pulssia. Joku huutaa, ääni vääristyy ja vaimenee.
Hänen henkensä on poissa.
Aala on elossa. Helpotus huuhtelee hänen ylitseen, mutta samalla iskee epäilys ja uusi pelko. Shamaani ei suunnitellut henkimatkaa, vai suunnitteliko? Miksi Elvar ei ollut hänen luonaan?
Taas joku tarttuu häntä olkapäästä, huutaa ja ravistelee, mutta Elvar ei kuule tai näe tämän kasvoja. Kaikki on valkoista tuhrua, sitten mustaa ja hän putoaa taas.
139.
150 sanaa
Elvar havahtuu jälleen virrasta. Hän ei kellu, mutta jalat eivät kosketa pohjaa. Tällä kertaa pimeydessä lentelee valoja, kirkkaita ja värikkäitä. Ne välähtevät, vaihtavat muotoaan ja kiertelevät veden yllä. Elvar lähtee juoksemaan, kauhoo käsillään nopeuttaakseen raskasta liikkumista.
Aalan kasvot ovat pinnan yllä, ympärillä häilyy heikko sininen hohde. Elvar tarttuu naista olkapäästä havahduttaen tämän. Yksi hengistä, sillä niitä valojen täytyy olla, syöksyy heitä kohti, Aala hätkähtää ja tarttuu käsillään päähänsä.
”Sinun ei kuulu olla täällä, minunkaan ei pitänyt…” hän kuiskaa.
Henget liikahtelevat levottomasti, kirkuvat kuin lintuparvi. Aala tähyilee ylöspäin näyttäen hätääntyneeltä. Elvar tuntee kylmät väreet selkäpiissään, yrittää tavoittaa shamaanin katseen.
”Ei hätää…”
”Onhan! Sinun pitää lähteä, mutta he ylhäällä tietävät. Kyläläiset tietävät.”
”Ei väliä, minä en jäätä sinua”, Elvar sanoo päättäväisesti.
Aala hymyilee murheellisesti, suutelee ja painaa sitten Elvarin pinnan alle. Siellä on taasen pimeää ja mahdotonta hengittää. Kädet vetävät hänet vielä takaisin, mutta tällä kertaa vastassa ei ole Aalan sinisiä silmiä.
-
MIIITÄÄÄ ;___; Surullista että raapalesarja päättyy, sun pitää kehitellä tilalle joku uusi, jatko-osa jossa kerrotaan Aalan ja Elvarin suhteen etenemisestä, sen mutkista ja tulevista lapsista!!!
Mutta ääh, varsinkin tuo 139 sai minut hämmennyksiin. Mitäköhän nyt tapahtuu? Odottelempa taas :3
-
Luttis, kiitos kommentista (taas <3) ja anteeksi että olet joutunut odottamaan pidempään kuin luulin. Katsotaanhan miten tämä sarja päättyy ;>
A/N: Huh huh :'D
140.
100 sanaa
Elvarilta kestää hetki totutella tulen loimun kirkkauteen ja lämpöön, ihmisten hälinään sekä kovan maan kylmyyteen. Savu kirvelee silmiä ja saa kurkun kuroutumaan umpeen, niin se on.
”Hän on hereillä!”
”Miksi sitten shamaani on yhä tajuton?”
Elvar könyää tutisten kontilleen ja kääntää Aalan varovasti itseensä päin. Tämän kasvot ovat ilmeettömät, hengitys kulkee yhä. Vahva koura riuhtaisee hänet olkapäästä pystypään asentoon, Elvarin näkökentän laidoilla mustenee ja päätä vihloo.
”Sinulla onkin selittämistä!” mies huutaa, kumartuen sitten sihisemään hänen korvaansa: ”Ei sitten riittänyt että tuhosit minun, siskoni ja koko perheeni elämän, sinun piti vielä ajaa koko kylä perikatoon!”
Elvar voihkaisee, Jùvenin kaivaessa kynnet soliskuoppaan.
141.
100 sanaa
Kun pää selviää lisää, Elvar alkaa nähdä asioita. Äidin, joka ei tiedä miten päin olisi ja haluaisi selvästikin kaivautua maan alle. Joretin, jonka suu on tiukkana viivana, itkevän Idunnan. Monia epäuskoisia, vihaisia ja tyrmistyneitä ilmeitä.
”Rauhoittukaa, kaikki. Neuvoston tulee kokoontua pohtimaan tilannetta ja tuomioita”, harmaatukkainen mies huutaa, huitoen ilmaan kerätäkseen kaikkien huomion.
”Mitä suotta, tuomitaan vain heti! Syykin on meille ilmoitettu”, Jùven sylkäisee mulkoillen.
Hälinä on vaimentunut mutinaksi, jotkut nyökkäilevät, mutta enimmistö kannattaa kokousta.
”Ikävä kyllä osapuolet pitää vangita käsittelyn ajaksi.”
Elvar havahtuu ja riistäytyy irti. Käheä ääni halkoo kylmyyttä terävyydellään, kun hän asettuu shamaanin suojaksi.
”Kukaan ei koske Aalaan.”
142.
100 sanaa
Jähmettyneessä hiljaisuudessa Elvar tuntee itsensä voimakkaammaksi. Hän tyrkkää Jùvenin kauemmas ja nostaa Aalan velton kehon rintaansa vasten. Polvet tuntuvat yhä pehmeiltä ja kädet tärisevät, ihmiset katsovat häntä kuin tiellä vaanivaa sutta.
”Älä tee mitään typerää, Elvar.”
Puhuja on Leneia, Neuvoston jäsen hänkin.
”Olen perhetuttu, tiedän ettet ole niin harkitsematon kuin näyttää”, nainen sanoo rauhoitellen. Elvar karaisee kurkkuaan.
”Ei, en ole. Olen shamaanin uskottu, ja aion viedä hänet nyt toipumaan. En suostu tuomittavaksi ennen kuin hän on tajuissaan.”
Elvar lähtee kävelemään kohti shamaanimökkiä. Joku yrittää lähteä perään, mutta tämä viitataan jäämään. Elvar tuntee katseet niskassaan, kun hän astuu sisään salvaten oven.
-
Mitä, ei kai ne luule että Elvar tappoi Aalan, vai miks ihmeessä hänet pitäis tuomita :o Mutta toivottavasti Aala toipuu! (ja tiedät mun mielipiteet moniin asioihin meidän skypekeskusteluista :D)
-
Lunalotta, kyläläiset eivät ole kovin suvaitsevaisia... Asiat kyllä (toivottavasti) selkenevät loppua kohti. Kiitos kommentista!
A/N: Pieni pala ahdistusta, olkaatten niin hyvät.
143.
100 sanaa
Yö on rauhallinen, tuuli ulvoo katonrajan rakosesta ja tuo kylmää sisään. Elvar pitää tulen kuumana ja tarkkailee huolissaan sen vieressä makaavaa naista. Aala hengittää liiankin hiljaa, on liian hyvin paikoillaan. Ei säpsähtele eikä vapise, vaan tuntuu olevan tavallistakin kauempana. Poissa. Elvar ottaa vasemman käden omiinsa, se tuntuu liian viileältä oltuaan loitompana tulesta.
Viileältä kuin kuolleen.
”Älä mene.”
Shamaani ei värähdäkään, Elvar hieroo sormia lämmittääkseen. Hän mietti henkiä eikä uskalla edes rukoilla.
”Tulisit takaisin. Tulisit minun luokseni, Aala.”
Aala ei reagoi, ja Elvarin tekisi mieli vain käpertyä pieneksi palloksi ja haihtua ilmaan, pois musertavan painon alta.
”Sinä heräät vielä”, hän kuiskaa.
-
144.
100 sanaa
Aamu on sininen, eikä Aala vieläkään ole palannut.
Elvar on väsynyt muttei tahdo nukkua, silmiä kirvelee. Hänen olisi pitänyt osata odottaa koputusta, mutta se hätkähdyttää silti. Leneia on yksin, mutta Elvar ei päästä häntäkään sisään.
”Elvar, teidän on tultava, aloitamme kokouksen”, Leneia sanoo vakavana.
”Mahdotonta. Aala ei ole täällä.”
”Hän lähti?” nainen kurtistaa kulmiaan.
”Ei, hän ei ole palannut”, Elvar kuiskaa, eikä nieleksikään kuin vähän.
”Vieläkään?” Leneia henkäisee.
Vanhuksen ilme on säälivä ja Elvar saattaa arvata, ettei se johdu ajamattomasta parrasta ja väsyneestä katseesta. Leneia odottaa hiljaa, kuin kuulostellen viimeisen sydämenlyönnin kaikua.
”Minä tiedän että hän herää”, Elvar sulkee oven.
145.
100 sanaa
Illan tullessa hänenkin uskonsa alkaa loppua. Aala näyttää niin pieneltä, kuihtuneelta. Iho on kalpea kuten hiuksetkin, ja tämä kaipaisi ehdottomasti kunnon ateriaa. Niin kai kaipasi Elvarkin, mutta hänellä ei ole ruokahalua. Hän huomaa tarkkailleensa jo pitkään, liikahtaako shamaanin rintakehä enää uuteen hengenvetoon, ihan kuin hän olisi hyväksynyt kuoleman.
Elvar nousee ylös hakemaan puun, lisää sen hiilien päälle ja menee Aalan luo. Hän ei uskalla liikuttaa toista, mutta pujottaa heidän sormensa ristikkäin ja painaa huulet korvalle.
”Aala, tule takaisin, Aala. En kestä ilman sinua, tule minun luokseni.”
Kaipa se on säälittävää. Elvar alkaa melkein itsekin hävetä, kunnes sormet nytkähtävät hänen kädessään.
-
Voin niin tuntea Elvarin ahdistuksen. Voi Aala, heräisit nyt. Mitäköhän toi ihan loppu merkitsee! Toivottavasti sitä, että Aala heräisi! #luttiksenlyhyetkommentit
-
Luttis, hienoa että tunnelma välittyy (vaikka pelkään sen olevan yltiöpäisen melodramaattista kikkailua). Nythän se selviää!
A/N: Enää kymmenen osaa jäljellä! o/ *rumpujen pärinää*
146.
100 sanaa
Rinnassa paisuu jotain suurta, veri kuohuu villisti kuin joki kevättulvien aikaan. Elvar on niin toiveikas ettei ole kestää sitä, hän pelkää vielä tippuvansa korkealta.
”Aala! Aala, kuuletko minua, palaa takaisin”, Elvarin ääni sortuu, kun hän tajuaa ettei shamaani enää hengitä.
”Ei! Sinä et tee tätä minulle, tämän kerran sinä et sulje ovea minulta!”
Henki ei kulje ja ajatukset sumenevat, järjetön nauru pulppuaa hänen sisältään.
”Minä seuraa sinua ja hukuttaudun jokeen! Sen minä teen, jos et sinä -”
Aala haukkoo henkeään ja pongahtaa istumaan liian nopeasti, Elvar ottaa kiinni kun hän vajoaa takaisin makuulle. Aalan silmät salamoivat.
”Et mene minnekään!”
-
A/N: Iih, hirvittää. Voiko joku sanoa, ettei tarvitse jännittää julkaistessaan näitä lopun enteitä?
147.
150 sanaa
Menee iäisyys, ehkä kaksi, ja he vain rutistavat toisiaan. Aala itkee ja tukistaa Elvarin hiuksia, ja Elvar vakuuttaa sydämelleen että kaikki on hyvin, kaikki on taas hyvin, Aala on tässä eikä tarvitse hakata niin lujaa.
”Sinä tulit takaisin. Minä luulin –”
”Shhh.”
Sitten he katsovat toisiaan silmiin, Aala hymyilee pyyhkien Elvarin poskea.
”Minä kerron sinulle kaiken, mutta vain koska sinä olet sinä.”
Elvar nyökkää, laskee kätensä shamaanin kaulalle ja nauttii elämän sykkeestä sormiensa alla.
”Ne veivät minut kauas, tarjosivat kuolemaa vaihtoehdoksi. Sanoivat että se olisi helpoin, eikä minulta vaadittaisi muuta”, Aala sulki silmänsä hetkesi.
”Sitten minun piti valita halusinko olla enää shamaani, vai sinun kanssasi”, Aala avasi silmänsä, suupieli nytkähti ylöspäin, ”minä valitsin sinut. Mutta kaikella on hintansa.”
Oveen hakataan voimakkaasti, ulkoa kuuluu huutoa. Aala näyttää pahoittelevalta ja menee avaamaan oven Elvarin vastustelusta huolimatta. Viisi miestä on heidän edessään, kaikki yhtä yllättyneen näköisinä.
”Olen tullut takaisin, ja valmis vastaamaan teoistani.”
148.
100 sanaa
Ulkona kaikki tuntuu jotenkin korostuvan. Aalan heikko kalpeus, kompuroivat askeleet – mutta myös päättäväisyys. Elvarin rintaa jäytää paha aavistus, joku on tarttunut hänen käsivarteensa, mutta nuorukainen tuskin edes huomaa sitä.
Älä tee mitään typerää, hän huomaa ajattelevansa ja melkein naurahtaa. Ehkä Elvar on toisaankin ihan liian väsynyt, tai ehkä tämä kaikki onkin vain yhtä suurta painajaisunta. Tuntuu vain liian helpolta vaihtoehdolta, että hän heräisi pian nenä Aalan niskahiuksissa, porontaljan lämmöstä.
Pimeän keskellä on uhkaavia soihtuja, kaksi niistä kummallakin puolella ovea josta heidät johdatetaan hämärään ja savuiseen huoneeseen. Kyläläisiä tungeksii aukosta heidän jäljessään, ja se kaikki on aivan liian lopullisen tuntuista.
-
Minne ne nyt oikein menee :o Mutta ihanaa että Aala kuitenkin heräsi, toivottavasti elossa pysyy loppuun saakka!
-
Lunalotta, toivottavasti asiat selkenevät nyt lukijoillekin ;>
149.
100 sanaa
”Tunnustatko suhteesi tähän nuoreen mieheen, Elvar Peljènpoikaan?”
Neuvoton kuulustelua johtaa sama harmaaparta, jonka nimen Elvar on unohtanut. He ovat seisseet aloillaan jo kauan, mutta tämä on ensimmäinen kysymys, jolla tuntuu oikeasti olevan merkitystä. Elvar tulee ajatelleeksi, ettei ole koskaan pitänyt isänsä nimestä.
”Hän on toiminut uskottunani.”
”Tiesitkö, että shamaanin sydämen pitää olla täysin uskollinen ainoastaan hengille, tai se vaikuttaa heikentävästi hänen kykyihinsä toimia tehtävässään?” mies sanoi nojautuen ankarasti lähemmäs.
”Tiesin”, Aala sanoo vakaasti.
”Myönnät siis tehneesi rikkomuksen täydessä ymmärryksessä?”
”Myönnän”, Aala nielaisee.
”Hetkinen –” Elvar yrittää huudahtaa, mutta hänet vaiennetaan äkisti.
”Sinunkin vuorosi tulee ajallaan, poikaseni. Turha hoppuilla”, mies virnistää.
150.
100 sanaa
He nauttivat siitä. Eihän sitä joka päivä pääse todistamaan mehukasta tuomiota koko kylää järkyttävästä tapauksesta. Elvaria oksettaa.
”Oletteko olleet yhdessä kuten mies ja nainen?” kuulustelija kysyy innostustaan peitellen.
Aala värähtää. ”Emme.”
”Oletteko suudelleet?”
”Tuo ei –”
”Kieltäydytkö vastaamasta?”
Aala tuijottaa eteensä huulet yhteen puristettuina, Elvarin rystyset vapisevat valkeina.
”Olemme. Tahtoisin tuoda ilmi, että rikkomuksestani johtuen olen päättänyt luopua shamaanin tehtävistä. Lisäksi henget vievät maksuksi ääneni heti kun teen sen.”
Yleisö kohahtaa ja alkaa supina, joka Neuvosto pian taannuttaa.
”Se riittää siis heille. Vastineeksi kylän kärsimyksistä sinut karkotetaan – mutta sinä!” mies käänsi katseensa Elvariin.
”Ikävä kyllä Neuvosto on määrännyt rangaistukseksi teloituksen.”
-
:o apua, jo on päässyt asioita tapahtumaan!
Odotan innolla (ja pelolla) mitä vielä on tuloillaan, halp.
Aikamoinen pommi tuo teloitus.
~Violet
-
Violetu, ihanaa että jätit kommenttia! Nyt tapahtuu paljon ja nopeasti, itseänikin kauhistaa \o/
A/N: Draama iski jälleen. Iikk.
151.
150 sanaa
”Mitä?”
Kaikkien katseet kääntyvät takaisin kohti Aalaa. Elvar tuntuu tarkkailevan tilannetta jostain kaukaa, kuin aistit olisivat jo hiipuneet väistämättömän tiellä.
”Se ei käy, Elvar ei ole tehnyt mitään väärää!”
”Hän on toimillaan aiheuttanut kärsimystä kylän väelle”, harmaaparta selittää kuin lapselle.
”Ei! Antakaa hänen lähteä minun mukaani, niin ette enää ikinä näe kumpaakaan!”
Puhuja peruuttaa muiden jäsenten luo. Uusi on näköjään jo nimitetty kuolleen Munen tilalle, heitä on kaikkiaan neljä. Elvar näkee kyyneleet Aalan silmäkulmissa, ja tuntee olevansa taas läsnä. Hän ei halua kuolla vielä, ei nyt. Mies palaa soihdun luo.
”Jos joku kyläläisistä suostuu takaamaan hänet, tuomio voidaan lieventää kahdeksi karkotukseksi.”
”Eihän tuossa ole mitään järkeä!” Elvar kiistää.
”Olisit tyytyväinen ettei maksuksi vaadita kuolemaa!” vanhus kivahti.
Hiljainen ihmismassa lepää heidän takanaan. Samapa tuo, Elvar tuumii, kuolen kuitenkin, sillä kukapa tahtoisi tulla karkotetuksi synnyinkodistaan. Ja kukapa toisiaan? Kaikki rakkaat, perhe, ovat täällä.
”Jos kukaan ei suostu ehtoon…”
”Minä! Minä takaan hänet.”
-
A/N: Jätinpä viimeksi taas narttumaiseen kohtaan :D Näistä on vaikeampi päästää irti, kuin luulisi.
152.
100 sanaa
Tapahtumat etenevät liian nopeasti ja epätodellisesti. Elvar kuvitteli hetken kuulleensa…
”Minä kiellän sen!” Jùven karjahtaa.
Idunna astuu eteenpäin niskojaan nakellen. Elvarin on pakko myöntää ettei tämä koskaan ole näyttänyt kauniimmalta kuin nyt, päättäväisyyden puna poskillaan ja silmät loistaen.
”Tuskin. Sinulla ei ole sananvaltaa tässä asiassa sen enempää kuin isällä tai äidilläkään.”
Idunna astuu alavireisesti hymyillen hänen eteensä, ote Elvarin käsivarsista selkänsä takana tiukentuu.
”Aika mahtipontista, vai mitä? Minä pidän sinusta yhä, Elvar, mutta se ei ole ainoa syy. Tämä on ehkä ainoa tilaisuuteni päästä täältä pois”, Idunna kuiskaa surullisesti.
”Et voi ikinä palata, hyvä jos lapsesikaan”, Elvar vastaa.
”Tiedän.”
”Kiitos.”
153.
100 sanaa
He saavat aikaa aamuun. Jokainen saatetaan kotiin pakkaamaan tavaransa, Elvarin ovelle jää kaksi vahtia. Se voisi olla huvittavaa, ellei hän olisi niin väsynyt ja sekaisin. Ensimmäiseksi nuorukainen sytyttää pari kuusihalkoa, käpertyy taljoille niiden viereen ja nukahtaa.
Hänen herätessään on yhä yö, vahdit valittelevat kylmyyttä oven ulkopuolella. Elvar kerää muonavaransa, vähäiset vaatteet ja taljat, joiden väliin kääritään pari kippoa ja polttopuuta. Pienessä tuvassa ei ole juuri mukaan ottamista. Elvar ajattelee ohimennen, asettuuko kukaan sinne asumaan. Tuskin, se on pieni ja nyt myös tahrattu menneisyydeltään. Hymy nykii suupieliä.
Elvar toivoo Aalan nukkuvan, vastoin aavistuksiaan. Matalan loitsunnan sointi värisee rintakehässä, kaipuun tahtiin.
-
Tapahtuipa viime luvuissa paljon ja nopeasti o: Ja yhyyy odotin koko ajan että kyläläiset joskus hyväksyisivät Aalan ja Elvarin suhteen ja tulisi onnellinen loppu. Karkoitus ja henkien tuomio yllättivät, vaikka suhteen vääryyttä on käsitelty paljon, mutta silti toivoin sitä että kaikki selviäsi ja sujuisi hyvin.
Jännittävä nähdä miten heidän (ja Idunnan) elämä alkaa sujua kylästä lähdön jälkeen tai mitä nyt oikein tapahtuu. Ja miten tämä nyt voi tälläisessä tilanteessa olla niin lopussa.
-
Voi eiii, teloitusuhka :o No mutta toivottavasti molemmat pääsevät pakenemaan. Mutta kun mietin, mitä sanoit mulle skypessä... Mitäköhän tässä oikein vielä tapahtuu? Muutama rapsu kuitenkin enäö!
-
ainze, ihanaa kun jätit kommentin. Tämä sarja on nyt tässä, mutta en lupaa pitää näppejäni kokonaan erossa näistä ;>
Lunalotta, tähän on tultu, ja näin se päättyy.
A/N: Säästän jaarittelut tällä kertaa loppuun. Lukekaa.
154.
100 sanaa
Joret seisoo ovensuussa, häntä ei lasketa sisälle eikä Elvaria ulos. Pian on aika.
”Sinua tuskin edes kaduttaa.”
”Ei vähääkään, pahoittelut.”
”Arvasinhan”, Joret huokaisee, purren sitten huultaan vaikeana. ”Vanhempasi tuskin tulvat, he ovat aika järkyttyneitä… no hyvä on, et kai olettanutkaan.”
Elvar pudistaa päätään, huulilla häilyy epämääräinen virne. Sormia paleltaa, ääni juuttuu karheaan kurkkuun.
”Kiitos että tulit jättämään –”
”Älä. Pyydän”, Joret vilkaisee tähtitaivasta, puhuu hiljaa: ”Se sinun Aalasi sanoi Eilvelle, että seuraava lapsi syntyy terveenä ja vahvana.”
”Sinuna uskoisin sen”, Elvar hymyilee.
”Ei kai tässä muuta voi.”
Joretkin pakottaa hymyn huulilleen, se on molemmille kivuttomampaa kuin kyyneleet. Rumpu alkaa lyödä.
155.
150 sanaa
Elvar saatetaan aukiolle, vahdit harppovat molemmin puolin. Kaikki kolme saapuvat yhtä aikaa, jolloin rummutus lakkaa viimeisen kaiun hajotessa ilmaan. Idunna yrittää hymyillä, hänenkään äitinsä ei ole paikalla. Yrvin seisoo taka-alalla murheellinen ilme kasvoillaan.
”Teidät on tuotu –”
Neuvoston äänenä toimivan harmaaparran puhe katkeaa kesken, kun Mar juoksee aukon ylitse syleilemään Aalaa. Huuto alkaa saman tien, poikaa käsketään palaamaan takaisin. Mar nostaa katseensa kirkkain silmin, ääni helkkyy.
”Sinä teit sen. Äiti ei yski enää.”
Aala luo väsyneille kasvoilleen vapisevan hymyn, Elvar näkee siltäkin etäisyydeltä silmien kostuvan. Hän ihmettelee, miten Aala edes pysyy jaloillaan kaiken jälkeen.
”Hyvä”, Aala kuiskaa pojalle, kun tämä retuutetaan takaisin riviin, Ruvstelin avoimeen syliin. Elvar huomaa Aalan katsovan häntä.
”Rakastan sinua”, nainen sanoo, saaden hälinän yltymään.
Keskellä syytöksiä Aala aloittaa loitsun laulun. Käheä ja värisevä ääni juoksee pitkin Elvarin selkäpiitä, saa ihmiset hiljentymään. Sointi haipuu kuulaaseen ilmaan, sininen valo välähtää. Elvar tietää, ettei juuri mikään ole kuten ennen.
156.
100 sanaa
Yksi poro ja heppoinen reki. Siinä on kaikki, mitä seurue saa turvaksi erämaahan. Kylän jäässä taakse he huokaisevat ja asettuvat levolle, Aala tarvitsee kipeästi unta.
Idunna ei ole ennen ollut ilman kylän suojaa, asutusta on löydettävä pian. Silloin hän saa uuden alun, kodin, perheen. Ehkä se tekee tytölle hyvää. Elvar aikoo rakentaa kodin itselleen ja Aalalle, paikan jossa he voivat opetella elämään yhdessä. Aala ei puhu, mutta hän on läsnä.
Elvar taluttaa poron suon yli, Idunna istuu tavarakuorman päällä katsellen ihastuneena ympärilleen. Ja Aala nauttii siitä, mitä häneltä ei viety pois – Naali juoksee vapautta enemmän kuin koskaan, palatakseen Elvarin luo.
A/N2: Lukaisin näitä läpi ja tajusin järkytyksekseni, että sekä minä että etenkin hahmoni, olemme hieman kasvaneet tämän aikana. Kiitos kaikista ihanista kommenteistanne, ja kiitos kaikille teillekin, jotka olette lukeneet hiljaa. Olette ihania <3
Voin melkein luvata, että saatte tietoa Aalan ja Elvarin (sekä Idunnan) myöhemmistä vaiheista. Nyt pidän hetken tauon, palatakseni myöhemmin heidän luokseen. Toivottavasti teidänkin :3
-
Oi. Tämä oli... hieno matka.
Erityisen vahvasti imeydyin maailmaan silloin, kun luin ne alun (voiko näin edes sanoa, kun puhutaan yli puolesta tarinasta :')) päälle 90 raapaletta putkeen, ja siksi iloitsen suuresti tämän valmistumisesta.
Nyt joku onnekas voi löytää tämän kokonaisena ja nauttia alusta loppuun.
Tämä maailma ja kaikki tässä on niin eeppistä, että pääsee parhaiten oikeuksiinsa pitkän tekstin muodossa. Juuri tällaisia raapalesarjojen pitäisi olla, pitkiä. Pitkiä siksi, koska niin usein raapalesarjoihin on onnistuttu rakentamaan ihana maailma, johon haluaisi vaan jäädä, ja tämä tarjosi mahdollisuuden juuri siihen.
Tämä ei tosiaan tuntunut lopulta (niin kuin sanoitkin), vaan tässä on selkeä mahdollisuus jos ei peräti lupaus uudelle alulle.
Olen ehkä vähän hormonaalisessa tilassa, mutta jos nämä viimeiset olisivat olleet vähänkin pidempiä, olisin varmasti tirauttanut kyyneleen tai pari.
Kiitän tästä mahtavasta retkestä ja olen hyyvin tyytyväinen, että kommenttipyyntöhaaste(??) toi tämän tietoisuuteeni ^^
~Violet
-
Violetu, tämän tunnelmaan juuttuu varmasti parhaiten kiinni, kun lukee (tai itse kun kirjoitin) monta osaa putkeen. Minulle oli tärkeää, ettei tämä jäänyt roikkumaan enää. Hyvä että maailma veti puoleensa pidemmäksikin aikaa, eikä mielenkiinto loppunut kesken :'>
Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu... Ihanaa että viimeiset osa liikauttelivat hormonien heikentämiä sidoksia :3 Kiitos että roikuit matkassa mukana! <3
-
Lopultakin minulla oli aikaa syventyä ajatuksen kanssa näihin viimeisiin raapaleisiin ja kommentoida! Onnittelut raapalesarjan valmiiksi saamisesta, tämä on ollut tosiaan hirmu kaunis matka - kuten sanoit, hahmot ovat todella kasvaneet tarinan aikana. Elvarissa tapahtunut muutos on eritoten ollut huomattava. Ihanaa, että hän ja Aala pystyivät lopultakin olemaan rehellisiä toisilleen. Piinaavan slow burnin jälkeen nuo raapaleet 111-113 tuntuivat äärimmäisen palkitsevilta ja olivat tosi kauniisti kirjoitettu.
Hui, mahtuipa tähän loppuun paljon draamaa, hetken jo pelkäsin, että tämä päättyisi traagisesti! Mutta kuten Violetu sanoi, viimeinen raapale tuntui uudelta alulta, ja tykkäsin siitä ratkaisuna hurjan paljon. Elvarin ja Joretin keskustelu lopussa oli myös yksi suosikkikohdistani, onneksi Joret sai kaiken jälkeen lupauksen terveestä lapsesta. Ja niin, Idunnan roolia lopun tapahtumissa en olisi osannut arvata, mutta yllätyin positiivisesti! Hänen vaiheistaan tämän tarinan jälkeen olisi kieltämättä mielenkiintoista lukea lisää.
Keskellä syytöksiä Aala aloittaa loitsun laulun. Käheä ja värisevä ääni juoksee pitkin Elvarin selkäpiitä, saa ihmiset hiljentymään. Sointi haipuu kuulaaseen ilmaan, sininen valo välähtää. Elvar tietää, ettei juuri mikään ole kuten ennen.
Ahh, pakko lainata vielä tämä pätkä loppupuolelta, se oli niin kaunis. <3 Kiitos hirmuisen paljon lukukokemuksesta!
-
Kiitos kommentistasi, Okakettu ja siitä että jaksoit pysyä kelkassa koko sarjan ajan!
Heh, yllätyin itsekin miten paljon dramaa tähän tuli sujutettua, mutta onneksi fluffyllekin jäi tilaa pitkän odotuksen jälkeen. Hienoa, että pidit siitä! Elvarin ja Joretin suhde rakentui niin läheiseksi, että heidän viimeinen keskustelunsa on yksi omistakin lempikohdistani. Minua hieman hirvitti tuo lopun vyyhti, mutta hienoa että se on ollut pidetty ratkaisu.
Kiitos <3
-
Tämä jäi multa aikoinaan pahasti kesken ja olen jo pitkän aikaa ajatellut, että mun pitäisi palata tämän pariin. Nyt sitten olen muutaman päivän ajan lukenut näitä raapaleita ja olo on kyllä kauhean haikea nyt, kun viimeisenkin raapaleen luin.
Nyt joku onnekas voi löytää tämän kokonaisena ja nauttia alusta loppuun.
Onnelta se kyllä tuntui lukea tämä alusta loppuun ilman odottelua! Raapalesarjat ovat seurattavina aina välillä vaikeita, koska osat ovat lyhyitä ja välillä seuraavaa julkaisua joutuu odottamaan pitkiäkin aikoja. Siksi ehkä olen iloinenkin, että palasin tähän tarinaan vasta nyt, kun se oli jo saanut lopetuksensa, koska tarinaan oli helppo imautua eikä huolta siitä, että olisin unohtanut sarjan alkupään tapahtumia, ollut. Tosin olen itse aika pahasti "myöhässä" tämän kanssa, kun viimeinen raapale on vuodelta 2017, mutta hei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;D
Rakastan tätä tarinaa. Tunnelma, miljöö, hahmot... Kaikki osuu niin hyvin yks yhteen! Missään vaiheessa tätä tarinaa lukiessa ei tullut sellaista fiilistä, että ei näin kyllä voisi käydä, tätä en kyllä usko. Kaikki oli sanavalinnoista hahmojen käytökseen asti kamalan uskottavaa ja aidontuntuista. Aito on ehkä hyvä sana kuvaamaan tätä tarinaa kokonaisuudessaan, sellainen fiilis minulle itselleni ainakin jäi. Sekin minusta paistaa tästä, että tämä tarina on sulle itsellesi ollut rakas kirjoitettava. Tuntuu, että ihan jokaiseen raapaleeseen olet pistänyt sydämesi.
Rakastan Aalaa ja rakastan Elvaria. Voin sanoa, että kamalan usein tarinoita, fikkejä, kirjoja (jne.) lukiessa ei käy niin, että kaikki päähenkilöt tuntuisivat kamalan rakkailta, mutta tämän tarinan kanssa mulle kävi niin. He molemmat vaikuttivat niin aidoilta ja, vaikka tämä olikin ihan hirmuisen slow burn ja voisi kuvitella, että sellaisessa ajassa menettäisi mielenkiintonsa koko paritukseen, niin tässä se odotuksen tunne vain kasvoi ja kasvoi, kunnes sitten Aala ja Elvar viimein myönsivät, mitä merkitsevät toisilleen. Tuntui kamalan hyvältä, ettei Elvar missään vaiheessa antanut periksi ja todella hienovaraisesti ja kunnioittavasti pysyi Aalan rinnalla, vaikka Aalalle itselleen oli todella vaikea päästää ketään lähelleen. Minusta sarjan loppu tuntui hyvältä, eikä jättänyt mitään hampaankoloon. Shamaanius ei sopinut Aalalle ja vaikka äänen menetys tuntui aika hurjalta rangaistukselta, niin se ei silti tuntunut epäreilulta. Tähän pisteeseen oli päädyttävä oli se sitten millaisten kiemuroiden kautta. Ja kuten Okakettukin sanoi, loppu tuntui enemmän uudelta alulta kuin erään tarinan lopulta. Ihanaa, että Aala sai pitää naalinmuotonsa. Sen menettäminen olisi jo kirpaissut enemmän tätä lukijaa. Hirveästi kyllä tykkäsin siitä, että naali päästi Elvarin nopeammin lähelleen kuin Aala. Se kertoi paljon siitä, kuinka vaikea päätöksen ja vaikeiden tunteiden edessä Aala oli. Eläimet ovat jollain tapaa välittömämpiä. Ne on arempia, mutta ne myös luottaa tietyllä tapaa avoimemmin kuin ihminen. Ihminen on niin vaikea, aina peittelemässä tunteitaan ja sanomassa asioita, joita ei välttämättä tarkoita. Naalista tiesi heti, missä mentiin. Ehkä se antoi Elvarillekin uutta puhtia ja toivoa.
Sivuhahmoista pidin eniten Joretista, mikä ei ehkä yllätä :D Elvarin ja Joretin ystävyys oli uskottava, lämmittävä ja helpottava, kun tuntui, ettei kukaan muu kylässä ymmärtänyt Elvaria. Minä jo arvasin, ettei Joretin ja hänen vaimonsa (oliko sen nimi Eilven? Kauhea, kun jo unohdin!) voi ihan heti lasta saada, kun ilmassa oli niin paljon pahaenteisiä... öh, enteitä. Toivon kovasti, että Aalan sanat pitävät ja että heidän seuraava lapsensa olisi terve! Ja sitten kun joskus pääsen Luoksesi jään -tarinan kimppuun, niin toivon kyllä sydämestäni, että Elvarin ja Joretin tiet vielä kohtaavat. Ja pitäähän mun vielä jotain Idunnastakin sanoa, nimittäin että oli kyllä iso yllätys, että hän juuri päätti taata Elvaria ja joutua karkotukseen tämän ja Aalan kanssa. En ole ihan täysin vakuuttunut Idunnasta, miksi haistelenkin jonkinlaisen kolmiodraaman enteitä ilmasta.
Kauhea. Kovasti mulla oli kaikenlaisia ajatuksia tätä lukiessa, mutta enhän minä nyt enää mitään muista :D Ehkä voisin vielä mainita, että päälimmäisinä mulle jäi mieleeni tästä tarinasta se kohtaus, kun Elvar melkein tukehtui sinne lumiluolapetiin, ja sitten nuo henkimaailmassa käynnit. Ne oli sellaisia käänteitä joista pidin kauheasti! Pidin myös ihan hirmuisen paljon, miten olit kuvaillut luontoa ja kylän elämää tässä tarinassa. Ne olivat isona osana asettamassa tälle tarinalle sitä aidon ja uskottavan tuntua. Ja muutenkin sinun kuvailuasi oli vain tosi ihana lukea! Ei minulla taida oikein muuta sanottavaa olla. Tämä tarina oli karu, kaunis ja koskettava, kiitos siitä ♥
-
Jatkan pian Luoksesi jään -tarinan pariin, mutta haluan ensin jättää tähänkin kiitokseni, sillä onhan tämä ihan huikea. Ihana karun pohjoisen luonnon ja elämänolojen kuvaus lumosi minut -- vai tekikö sen Aala? Avaruuspiraattikin jo tuossa edellä sanoi, että tästä huomaa, miten rakkaita hahmot sulle itsellesi ovat ja se välittyy munkin mielestä lukijallekin tietynlaisena lämpönä hahmoja kohtaan.
Itselleni jäi ehkä erityisesti mieleen yhteisön elämän kuvaus ja se, miten ristiriitainen suhde Aalan ja muun kylän väen välillä vallitsee: hän on kylälle välttämätön, mutta kuitenkin erilainen ja hyljeksitty. Se jotenkin särkee sydämen. Mutta onneksi on Elvar! Aikamoista slow burnia tämä kyllä on (en viitsi sanoa, mitä itse olisin Aalana tehnyt, kun tämä on sallittu osasto :D), mutta näiden hahmojen tilanteessa tarinankaaren kuuluikin mennä juuri näin. Keikistelevää Idunnaa teki kyllä mieli heittää halolla päähän! Ja näiden äitejä! Pelkäsin jossain vaiheessa todella, että Elvar sortuu painostuksen alla Idunnaan. Jeps, taisin eläytyä aika vahvasti :D Kiitokset siitä! ♥
Mutta parasta on, että tarina jatkuu vielä! Koitan nyt malttaa mieleni ja jatkaa lukemista vasta illalla! :)
-
Vähän on vielä petrattavaa kommenttivastausten suhteen...
Avaruuspiraatti, et ollut läheskään niin paljon myöhässä kommentti kuin minä tämän vastauksen kanssa... Mutta parempi myöhään kuin ei, eikö? Muistan kyllä lukeneeni ihanan viestisi heti tuoreeltaan, mutta sitten vain unohdin vastata! :P Aalasta ja Elvarista tuli tosiaan minulle pakkomielle todella rakkaita sarjan kuluessa, joten on ihanaa kuulla sen välittyneen ja resonoineen myös lukijalle! Joret on kyllä ihana, eikä minua yllättänyt myöskään epäilevä suhtautumisesi Idunnaan... Mahdollisesti Okakettua lukuun ottamatta Idunnasta pitäminen on osoittautunut vaikeaksi ;D Hirveästi olit jo nostellut esiin kaikkea ihanaa, kiitos kehuista vielä näin pari vuotta myöhässä ♥
marieophelia, olin yllättynyt, mutta äärimmäisen ilahtunut kun olit tämän jostain kaivellut esiin! Ihanaa myös, että Aala onnistui lumoamaan sinut vaikkei tarina hänen näkökulmastaan ollutkaan ♥ Kaikki eläytyminen on parasta, vaikka se aiheuttaisikin sormien syyhyämistä halkopinon suuntaan :D Olen ihan huisin imarreltu (varsinkin kun tämä on hieman vanhempi teksti) , kiitos vielä kommentistasi ♥
-
^Höpönlöpön, kyllä määkin pidän Idunnasta. 8) Tärkeä asia todeta. Ei hän toki helpoimmasta päästä ole. ;D
Tuun joku päivä sanomaan tästä jotain järkevääkin! ❤️