Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Saappaaton - 01.12.2015 09:22:11
-
Nimi: Saappaat hukassa; Joulukalenteri 2015
Kirjoittaja: Saappaaton
Ikäraja: S
Genre: Fluff/romance/humor/drama/mitänäitänyton
Paritus: Useita
Fandomit: Potter, Hobitti, originaali, Supernatural (ja mitä muuta vielä tuleekaan)
Betailusta erityiskiitokset Wingalle ja Lillalle (ja kaikille muille joita olen näiden kanssa ahdistellut)
Varoitukset: Saattaa mennä Menee sokeriseksi
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte Row-tädin omaksi tai jonkun muun ihanan, itseäni viksumman (käsi)kirjoittajan/muun luojan omaksi, kuuluu hänelle/heille, enkä hyödy kenenkään/minkään lainaamisesta taloudellisesti.
A/N: Lillalta sain ihanan ajatuksen kirjoittaa joululahjaficcini tähän muotoon, joten tässä sitä ollaan. :D Jokainen näistä pienistä pätkistä on kirjoitettu jollekin ihanaisella finiläiselle, johon olen tässä saanut viime kuukausien aikana tutustua. Toivottavasti näistä on iloa jollekin muullekin. :-*
Ensimmäinen luukku on kirjoitettu suloiselle Neiti Syksylle, joka on jo odottanut joulukuuta kuin kuuta nousevaa. <3
*~*~*
I - Lumihiutaleita ja kuumaa kaakaota, S
Genre: fluff/romance
Paritus (fandom): Hermione/Kingsley (Potter)
Taivas oli harmaana pilvimassasta, jonka kosteus satoi jäätyneinä kiteinä alas, muodostaen lumihiutaleita. Kauniita, suuria lumihiutaleita, jotka laskeutuivat kiireettömästi kohti maata peittävää untuvapeittoa. Paksu lumikerros oli peittänyt maan viikkoja sitten, eikä lumisateelle näkynyt loppua. Kaikkialle levisi vain valkeus ja hiljaisuus, luoden illuusion pysähtyneestä maailmasta.
Keskellä kaikkea valkeutta tumma hahmo loi lunta leveän lapion kanssa. Pakkasta oli vain sen verran, että hengitys huurusi ja lumi pysyi muodossaan, eikä sulanut kaiken kastelevaksi rännäksi. Vahvat kädet nostivat täyden lapiollisen lunta ja kaatoivat sen pihatieltä ojan puolelle, jossa se ei ollut kenenkään tiellä. Lapion laskeutuessa toinen käsi nousi hieraisemaan riemunkirjavan pipon peittämää otsaa ja miehen huulilta karkasi huokaus.
Saatuaan pihatien kulkukelposeksi mies vei lapion nojaamaan talon seinään, aivan oven lähelle ja astui sisään. Jo eteisessä piparin tuoksu tervehti häntä saaden miehen hymyilemään itsekseen. Hän riisui piponsa luoden siihen hellän vilkaisun ennen kuin laittoi sen yhteensopivien lapasten kanssa hattuhyllylle. Kingsley oli saanut ne joululahjaksi viettäessään ensimmäistä joulua naisystävänsä kanssa.
Muistoilleen hymyillen mies riisui kaulaliinansa, joka erivärisenä oli silti aivan yhtä kirjava kuin pipo ja lapasetkin. Toinen lahja hänen aina niin suloiselta rakkaaltaan. Saatuaan takkinsa henkariin Kingsley havahtui kaulalleen kietoutuvaan kultaiseen koristenauhaan ja pian pehmeät huulet löysivät tiensä hänen omilleen.
”Kaivoin kuusen koristeet valmiiksi”, nainen aloitti innoissaan ennen kuin oli kunnolla lopettanut heidän suudelmansa. Mies ei voinut kuin naurahtaa käheästi ja varastaa uuden, hellän suudelman vain, koska toinen oli hänestä niin suloinen.
”Ja leivoit, täällä tuoksuu huumaavalta.”
”Ja tein kuumaa kaakaota. Meillä on pieniä vaahtokarkkeja.” Hivenen lapsenomainen virne kävi naisen huulilla. Kingsley sipaisi hellällä eleellä ponnarilta karanneen ruskean hiussortuvan naisen korvan taa ja pyyhkäisi tämän poskella olevat jauhot.
”Katsotaan niitä koristeita, heti kaakaon ja maistiaispiparin jälkeen.”
Pehmeästi nauraen nainen irrotti otteensa miehen kaulalle ripustamastaan koristenauhasta ja suuntasi keittiöön. Mies antoi katseensa seurata Hermionen lantion pehmeää liikettä muutaman askeleen ennen kuin seurasi rakastaan.
-
Ho ho ho, hei, olen inspiroinut jotain muutakin hullua kirjoittamaan joululahjoista kalenterin, jee jee! ;D
Äääääääää, en ole ikinä ollut mikään suuren suuri Hermione/Kingsleyn fani, mutta tällä tavalla mut saa kyllä käännytettyä ihan pirun nopeasti joksikin megalomaaniseksi, ihquttavaksi ja kuolaavakasi fanitytöksi, koska ai että tämä oli SULOINEN! Varoituksista voisi kyllä poistaa tuon 'saattaa mennä sokeriseksi' ja vaihtaa sen 'menee sokeriseksi', koska tämä on jo aika sokerista tavaraa! :D Ei sillä, että se olisi huono juttu, etenkin kun kyseessä on joulukalenteri, mutta tuituitui, liian suloista, en osaa kommentoida tätä normaalisti...
Tykkäsin tuosta kerronnasta, koska jos ei olisi katsonut paritus-kohtaa aikaisemmin, olisi tuohon voinut aluksi kuvitella vaikka ja minkälaisen parituksen, kun nuo hahmojen nimet tulivat esille vasta vähän myöhemmin. Tumma hahmo olisi voinut olla vaikka ja kuka, koska se tummuus olisi voinut johtua ihan vain siitäkin, että siellä pihalla on pimeää, mutta jos ajattelee sen tummaihoisena hahmona, niin silti Kingsleyn lisäksi se olisi voinut olla Blaise tai Dean tai joku oma hahmo yms. Naishahmosta oli puolestaan vieläkin vähemmän tietoa ennen nimen paljastusta, että hän olisi voinut olla ihan kuka vain, koska hiuksensa voi värjätäkin ruskeiksi, jos niin haluaa, joten se oli omasta mielestäni todella hauska tapa kertoa tarinaa, että vasta tuolla lopussa paljastit hahmojen nimet (vaikka ne nyt kyllä pystyikin jo arvaamaan parituksen luettuaan). Tykkäsin siis todella paljon, ja odotan jo innolla loppuja luukkuja (ja etenkin sitä mun omaani!)!
-
♥___♥ !! (miksei täällä ole sitä ihana sydänsilmähymiötä?!)
Näin ensiksi, hyvää joulun odotusta <3 Lumi puuttuu mutta eiköhän se sieltä sada (tänään oli jo hieman pakkasta, toiveita on!). Mutta kaikeksi onneksi heillä oli lunta, jota Kingsley saattoi kolata ja rehkiä!
Eli siis tykkäsin julmetusti. Sokeria valuu joka paikasta ja luen yhä vain uudelleen ja uudelleen. Se, kuinka Hermione on pienen lomakolaussession aikana taikonut joulun on jotain ihmeellistä (tai saattoi siinä kolauksessa kestääkin kauemmin mutta pointti on validi). Tässä ei tullut selville, olivatko he ihan taikovia vai oliko taioton-au mutta tykkään ajatella, että Hermione olisi ollut "teen kaiken tänään äitiäni mukaillen, taikasauvat kaappiin". Mitäköhän selitän, en edes muista enää mitä lähdin tähän tarinoimaan. Mutta siis, se kaakao ja pienet vaahtokarkit ja piparit SEKÄ joulukoristeet. Koetan olla laittamatta omg, koska se on ehkä hieman kyseenalainen tähän yhteyteen ja hyvin asialliseen kommenttiini, mutta siis omg.
Rakastin tätä koko sydämelläni ja nyt ehkä harmittaa kun olin ekassa luukussa mutta toisaalta joulufiilikseni on taas katossa <3 Kiitos, kiitos ! :-*
- Syksy
-
Musta tuntuu, etten mä saa kohta enää mitään järkevää tekstiä aikaseksi, mutta yritetäänpäs kuitenki (:
Yllätyin ku luin parituksen, en ookkaan aikasemmin törmänny taikka lukenu Hermione/Kingsleytä. Ne kyllä sopis toisilleen <3 Ainakin tän ficin perusteella :D
Jotenki ihanaa, kun tässä ei oltu turvauduttu taikuuteen tai edes mainittu taikamaailmaa. Ellei tämä sitten ollut taiaton-au kuten Neiti Syksy jo pohtiki :D
Sokerista söpöstelyä... njam, vaikka alanki kohta olla seillä söpöyskuoleman rajoilla, ehkä mä kuitenki hei kestän <3
Ja olen samaa mieltä LillaMyyn kanssa, siellä pitäis lukea 'menee sokeriseksi' :3
Jään odotteleen seuraavia luukkuja ja etenkin jännityksellä omaani (:
Hyvää alkanutta joulukuuta ja joulunodotusta muuten! <3
-
En ole tällä parituksella paljoa lukenut, ainoastaan pari Syksyltä, jos oikein muistan. Hermione/Kingsley on kiva paritus jo sen takia, että se on vähän harvinaisempi, mutta myös sen takia, että tykkään Hermionesta ja Kingsleystä. Etenkin Hermionesta, joka on yksi mun suosikkihahmoista. Tässä Hermione oli ihanan sellainen kodinhengetär, mutta tekevänä ihmisenä niin voi kuvitellakin Hermionesta. Ilmeisesti Hermione on oppinut vihdoin ja viimein neulomaan, kun vielä Potter-kirjojen aikaan hän oli siinä aika onneton, kun myssyjä ei myssyiksi tunnistanut. :D
Tämä oli oikein suloinen ja ihanan talvinen. Veikkaan, että Hermione on halunnut, että lumityöt tehdään syystä tai toisesta jästien tapaan, eikä taikomalla, kun sellainenkin on varmasti mahdollista. Kuvailu oli nättiä ja kokonaisuus oikein fluffyinen ja rupesi samantien tekemään mieli kaakaota vaahtokarkeilla, vaikka en oo koskaan vaahtokarkkikaakaota juonutkaan (pitänee korjata asia tänä jouluna).
Jään seurailemaan sun kalenterias. Ihanasti alkoi ja uskon, että lisää ihanaa on tulossa. <3
-
Lilla, haha, sun kääntäminen ihkuttavaksi fanitytöski on vain reilua sen jälkeen kun sait mut toteuttamaan tän kalenterin (eikun siis). :D Ihanaa, että pidit! Ja juu alkuun kirjoitinkin sen vähän sillä periaatteella, ettei sitä paritusta ehkä heti arvaisi pelkästään tekstistä (ja sitten länttään sen tuonne otsikon alle, fiksua, tiedän). Kiitos, kiitos, kiitos kommentista! <3
Syksy, ahihi! <3 Hyvää joulun odotusta sinnekin, toivottavasti sitä lunta tulee pian (täällä ainakin neljä päivää sanatut kaatamalla vettä, mutta noh, vielä ehtii). En osaa edes vastata sun kommenttiisi. :D Ihanaa, että pidit, vähän jännitti kun yllärillä päätin lähteä tätä paritusta kirjoittamaan. Kaikesta päätellen se kuitenkin kelpasi, ja siitä jäi mulle itselleni hyvä mieli. <3 Toivottavasti jatkossakin luukut ovat susta(kin) kivoja. :-*
Azure, söpöyskuolema. :D Kieltämättä tästä tuli aiottua sokerisempi aloitus, mutta eipä ihan kaikki pätkät aivan näin sokerisia tule olemaa, sen lupaan! (En halua olla kuolemantuottajana, edes liialla sokerilla.) Tähän paritukseen siis päädyin luettuani Syksyltä pari Hermione/Kingsleytä, ajatusella voihan sitä aina koettaa. Ihanaa, jos se toimii. :D <3 Ihanaa joulunodotusta sinnekin. <3
Odo, haha, jep, en tiedä onko kukaan muu hirveästi kyseistä paritusta kirjoittanut. En tiedä tuliko Hermionesta hivenen liian fluff tähän, mutta voin kyllä kuvitella hänet hääräilemässä joulua ja muutakin aina täydellä tohinalla. :D (Eikä mennä näihin myssyihin, koska joutuisin myöntämään ficciä kirjoittaessani unohtaneeni koko S.Y.L.K.Y.:n surkuhupaisat myssyt.) Täytyy tunnustaa, etten ole kyllä itsekään vielä kokeillut kaakaota vaahtokarkein, mutta ehkä tänä vuonna. :D Mutta joka tapauksessa, kiva kun kelpasi. <3
Kiitos kaunis yhteisesti vielä kaikille kommentoineille ja muille lukijoille. :-*
*~*~*
A/N: Tämä pätkä jo itsessään on ensimmäistä vähempisokerinen, koska en osannut kirjoittaa pelkkää sokeria ihmiselle, joka on kirjoittanut ehkä kauneimmat ja sydäntä särkevimmät melankoliset tekstit, joita olen lukenut. Pätkä on kirjoitettu Lauchuolle ja toivottavasti tämä on edes vähän kiva. (: <3
II - Jouluperinteitä, S
Genre: drama/ hurt/comfort
Paritus (fandom): Draco/Luna (Potter)
Siniset ja vihreät raidat kilpailivat pienissä lapasissa, joiden peittämät kädet pitelivät tiukasti niin kovin suurelta näyttävää lyhtykynttilää. Vaaleat kiharat karkailivat lapasten tapaan sinisten ja vihreiden raitojen koristaman pipon alta kurkistavalta letiltä, luoden tytön kasvojen ympärille hivenen sotkuista sädekehää.
Joukon etunenässä kulkeva tyttö käänsi päätään niin paljon taaksepäin kuin pystyi nähdäkseen kuinka kaukana hänen vanhempansa vielä olivat. Hän oli jo huutamassa hoputuksen muistaessaan, että lepääviä henkiä ei saanut häiritä. Äiti oli sanonut niin. Hautausmaalla piti käyttäytyä nätisti.
Tyttö suoristi itsensä ja laski katseensa kädessään olevaan kynttilään. Pian hän tunsi lempeän käden laskeutuvan piponsa päälle ja painautui vaistomaisesti kosketusta vasten. Vaalea mies kyykistyi tytön eteen ja nappasi tämän pipon pois, alkaen siistiä tyttärensä letiltä karanneita hiuksia itsekseen mutisten.
”Olet aivan kuin äitisi”, mies puhahti osittain ärtyneenä, kuitenkin lempeästi sipaistessaan viimeisen hiussortuvan tytön korvan taakse. Laitettuaan vielä raidallisen pipon takaisin tyttönsä päähän mies suoristautui.
Usvakatseinen nainen hymyili miehelle pehmeästi, molemmat kädet kiedottuna heidän vanhempien lapsiensa hartioille.
”Mennäänkö?”
Mies nyökkäsi ja kaappasi vanhemman tyttärensä kainaloonsa saadakseen tartuttua vaimonsa käteen. He seurasivat hiljaisuuden vallitessa etunenässä kovin vakaasti tepastelevan tytön perässä. Reitti oli kaikille tuttu ja ensimmäisen kiven kohdalla mies kaivoi taskustaan taikasauvansa.
”Ciss”, hän sanoi hiljaa saaden lapsista vanhimman tunkemaan lapaset taskuunsa. Hän avasi kädessään olevan lyhtykynttilän kannen ja katsoi hiljaisena isänsä sytyttävän siihen liekin. Suljettuaan kannen tyttö käveli haudalle ja asetti kynttilän kauniisti koristeltuun lyhtyyn kiven vasemmalla puolella. Hän pyyhkäisi kädellään lumen hautakiven tekstin päästä vain katsellen hetken hiljaa kiveen kaiverrettua nimeä.
Narcissa Malfoy (os. Musta)
Palatessaan vanhempiensa luo tyttö sai isältään kevyen suukon otsaan.
”Lucius.” Mies katsoi vaimonsa kainalossa hiljaisena seisovaa poikaa, joka irrottautui naisesta kiltisti ja teki kuten siskonsa vain hetkeä aiemmin, aloittaen lapasten tunkemisesta taskuihinsa. Saatuaan kynttiläänsä liekin, poika jäi katsomaan sitä toviksi, ennen kuin sulki kannen. Hautakiven oikealla puolella oli toista yksinkertaisempi lyhty, johon poika kaikessa hiljaisuudessa asetti palavan kynttilän. Siskonsa tavoin hän pyyhkäisi toisen kiveen kaiverretun nimen päältä lumen ennen kuin nousi ja palasi vanhempiensa luo.
Lucius Malfoy
Poika palasi äitinsä vapaaseen kainaloon seurueen nuorimman vaihtaessa painoaan hivenen levottomana jalalta toiselle. Nainen lähti kaitsemaan katrasta eteenpäin, vilkaisten sitten paikoilleen jääneeseen mieheen.
”Draco?”
Mies nosti katseensa vaimoonsa ja hymyili kevyttä, läpikuultavaa hymyä.
”Minä tulen aivan kohta.”
Nainen nyökkäsi ja jatkoi kolmikon kanssa matkaa seuraavalle hautakivelle. Draco jäi katsomaan vanhempiensa yhteistä hautakiveä, jonkin puristaessa hänen sisintään. Tämä ei käynyt helpommaksi vuosien saatossa.
”Hyvää joulua”, mies kuiskasi tuskin kuuluvasti ennen kuin pakotti itsensä jatkamaan matkaa.
Hän seurasi perhettään saavuttaen nämä heidän seuraavan pysähdyksensä luona. Suukotettuaan vaimonsa ohimoa Draco kyykistyi nuorimman tyttönsä eteen. Tyttö ojensi kynttiläänsä jo malttamattomana ja maltillisesti mies irrotti sen kannen ja sytytti kynttilään liekin ennen kuin sulki sen kannen.
”Muista, Dora, sinun pitää olla todella varovainen”, mies varoitteli noustessaan ja käveli tyttönsä kanssa haudan luo. Hän auttoi haudalla olevan lyhdyn auki ja katsoi kuinka tyttö hyvin varovaisesti laittoi kynttilän sinne. Suljettuaan lyhdyn hän tarttui tyttönsä käteen ja yhdessä he palasivat loppuperheen luo, vain seisten hetken hiljaisuudessa, kynttilän liekkiä katsellen.
Pandora Lovekiva
Lopulta heidän askeleensa veivät sodassa kaatuneiden muistomerkille. Vaikka merkki ei ollutkaan omistettu toiselle velhosodalle, aviopari kaivoi kumpikin omat kynttilänsä ja sytyttivät ne toistensa puolesta. Sitten, kädet yhteen liitettyinä, he kävelivät muistomerkin juureen, laskien kynttilänsä sinne niin monen ystävän ja viattoman uhrin muistoksi.
Hetken he seisoivat muistellen kumpikin omaa puoltansa sodasta, rutistaen toistensa kättä tiukasti. Yhdessä he olivat selvinneet.
”Kiitos, Luna”, Draco kuiskasi hiljaa.
”Ole hyvä.” Eteerinen hymy huulillaan Luna katsoi miestään, Dracon nähdessä surun ja kaipauksen käyvän naisen silmissä. Se kipu tuskin koskaan väistyisi kokonaan.
-
Kieltämättä se kuulostaa kyllä ihan reilulta vaihtokaupalta, että mä innostan sut tähän hulluuteen ja sä käännytät mut fanitytöksi! x) Hauska nähdä kyllä, mitä se olet saanut aikaan Lauchuolle, kun onnistuttiin tökkäämään hänen luukkunsa samalle päivälle. :D
Ei jumalaare, sentähän, minkä teit! Pystyin sentään alussa hillitsemään itseäni, mutta tuossa Luciuksen kohdalla tuli kyllä itku! En tiedä, miksi juuri siinä, varmaan koska aika usein Lucius kuvataan kylmäksi ja ilkeäksi, mutta jotta Draco nimeäisi poikansa tämän mukaan, on isän täytynyt olla aika helskatin tärkeä Dracolle, hence tämä hirveä itkuparkuminen. Myönnän tässä kohtaa luntanneeni lopusta parituksen, mutta jos en olisi sitä tehnyt, niin en tiedä, olisinko osannut sitä arvata. Kenties, koska tuossa letiltä karanneissa hiuksissa on jotain ihan hirveän Lunamaista! (: (Ja koska tämä on Laulle ja Potterdomista, niin sen miehen nyt kyllä arvasi jo heti kättelyssä! xD)
Mutta siis, huhhuh, oikeasti, jotenkin todella hirveän suloinen jollain katkeralla tavalla, koska tässä kuitenkin oli sitä suruakin hautausmaa-miljöön takia. Ei sillä, tästä olisi saanut kyllä paljon surkeammankin, joten tämä oli todella kiva tällaisena, että siellä oli vähän sitä surua, mutta myös iloa, koska Dracolla ja Lunalla oli sentään toisensa ja sitten vielä heidän kolme pientä lastaan (oli muuten todella söpöä, että muksujen nimet oli vanhempien kuolleiden vanhempien muistoksi!).
Hetken he seisoivat muistellen kumpikin omaa puoltansa sodasta, rutistaen toistensa kättä tiukasti. Yhdessä he olivat selvinneet.
Joo, moikka vaan, jos olisinkin selvinnyt aiemmin itkemättä, niin tässä olisi kyllä viimeistään kyynelkanavat auenneet!
-
Tämä oli todella haikea ficci ja hautausmaan hiljaisuuden pystyi hyvin kuvittelemmaan. Hahmoja oli paljon ja ekalla luku kerralla oli vaikea seurata kaikkia hahmoja, kun niitä oli niin monta (se on mussa vikana, ei ficissä), mutta toisella kerralla jo olin kärryillä. Ja mielellään tämän luki kahdesti. Se, että teit tästä haikean ei poistanut sulle ominaista fluffua kuitenkaan sieltä kokonaan, koska Luna ja Draco olivat yhdessä ja he olivat onnellisia lapsiensa kanssa, vaikka suru olikin läsnä heidän elämässään.
Luna/Draco on musta oikein ihana paritus, jota kirjoitetaan liian vähän. Lunan tietynlainen rauhallisuus tukee Dracoa, joka on kokenut sodassa niin paljon. Ja niin on Lunakin, mutta pidän sitä vahvana hahmona, joka käsittelee asioita paljon helpommin kuin Draco. Voin kuvitella, miten he ovat yhdessä tukeneet toisiaan ja käyneet ehkä aikoinaan sodan kauhut läpi ja jatkaneet elämäänsä saaden lapsensa. Pidin siitä, että lapset oli nimetty isovanhempien mukaan, jotka olivat jo kuolleet.
Tämä oli oikein ihana, kiitos. <3
-
Ficin otsikko on aivan käsittämättömän ihana, niin olihan mun pakko tulla kurkkaamaan mitä täältä löytyy :D
Oooh, tykkäsin näistä kummastakin luukusta niin kauheasti! Ensimmäinen oli sellainen kevyt, pirteä ja hymyn huulille nostattava pätkä, ja vaikka en juurikaan kyseisellä parituksella ole ficcejä lukenut, tykkäsin siitä paljon <3 Jotenkin se tunnelma, jonka olit siihen luonut, oli niin idyllisen kodikas ja jouluinen, ettei siitä voinut olla tulematta hyvä mieli :)
Toinen luukku olikin sitten paljon haikeampi ja koskettavampi, ja hiljaisesta katkeruudesta huolimatta tosi kaunis. Oikeastaan Luna ja Draco sopii yllättävän hyvin yhteen, ja niiden lapset oli niin söpöjä ja suloisia ja oli tosiaan hellyyttävää kun heidän nimensä oli annettu isovanhempien mukaan <3 Aivan ihana kohta oli se, kun Draco laittoi niitä letistä karanneita suortuvia korvan taakse, minä tykkäsin <3
Jajaja niin, tykkään niin paljon tavastasi kirjoittaa, se on niin kaunista ja mukavaa luettavaa :) En osaa näköjään enää kirjoittaa rakentavia kommentteja, kai mun taidot on vähän surkastuneet :D Haluan kuitenkin sanomaan, että jään ehdottomasti seurailemaan ja odotan jo kovasti jatkoa :)
Kiitus hirmuisesti! :-*
-DragonHeart58
-
Oi, Draco ja Luna yhdessä <3 Oon kyllä Odon kanssa samaa mieltä siitä ettei näistä kahesta oo kirjotettu tarpeeksi. Ja ne kun on toisilleen perfect match!
Sitten itse asiaan eli muuhunkin ficciin kun vaan paritukseen. (:
Tässä oli ihanan haikea ja vähän kaipuunomainen tunne mutta löyty myös sitä fluffya, tietynlaista sulosuutta tästäkin. Esimerkiksi tuo viimeinen pätkä jossa Draco ja Luna vei yhdessä ne kynttilät sinne muistomerkille on aivan ihana. Siitä jotenki ainaki itelle välitty se näiden sisäinen kaipuu ja tuska mutta myös se kuinka ne oikiasti rakastaa toisiaan ja pitää yhtä <3 :3
Tajusin just että tää sun kirjotustapa ja tyyli on aivan ihana! Oot tosi mahtava kirjottaja kyl, saat olla ylpiä ittestäs! (:
Ps. Kommentointi venähti kun en eilen sattuneista syistä päässyt avaamaan konetta ja nytkin kirjotan tätä puhelimella linja-autossa matkalla kouluun. :D
-
Lilla, sä ilmeisesti ehdit lukaista ennen kuin mä tajusin, että unohdin ne alkutiedot. :D En osaa kuvitella jotenkin, että vaikka Draco päätyisi mihin, ettei Lucius merkitsisi pojalleen mitään. Sitten olen kuullut myös, että vanhemman nimen voi antaa lapselleen, jotta saa siihen parempia muistoja (eikä ole "nimi pilalla"), joten saattaahan siinä olla vähän sitäkin. (: Jätän sen nyt jokaisen omaksi päätettäväksi millä perustein se Luciuksen nimi on Dracon pojalle päätynyt.
Tämä oli siis aika raskas kirjoittaa itsellekin, juuri tuon hautausmaa-miljöön vuoksi, se on itselle aika sellainen tärkeä asia kuitenkin. (Taisin ehkä vähän nojautua itsekin siihen Lunan vahvuuteen tätä rustaillessani.) Siksi oli todella tärkeä pitää mukana tämä elämä jatkuu/on jatkunut tässä, koska jos tästä olisin oikein paljon surkeamman tehnyt, itkisin itsekseni varmaan jossain mytyssä vieläkin. :D (Anteeksi, että itketin. <3)
Odo, jep, viimeistään tämä taitaa todistaa, että olen läpeensä fluffaaja ja sisältä pelkkää hattaraa. <3 (Joudut varmaan seuraavankin pätkän lukemaan kahdesti, pahoitteluni siitä etukäteen, toivottavasti sen myös mieluusti lukee kaksi kertaa.) Luna ja Draco kieltämättä ovat ihana pari, mutta itseäni ainakin hirvittää, miten helppo Luna on pilata, koska koska hänen ominaispiirteensä ovat niin selkeitä. Siksi kynnys kirjoittaa Lunaa on itsellä ainakin yllättävän korkea. :D Mukava kuulla että pidit. <3
DragonHeart58, hei eksyit tännekin! Heti alkuun on sanottava, että minusta olet ihana kommentoija, joten älä turhaan moiti itseäsi. :D Otsikkohan tuli osittain siitä, kun irkissä vinoilivat vaihtuneesta nimimerkistäni, mutta kiva kun tykkäsit, tykkäilen minäkin. :p Kiva, että ekassa on tullut ne kaikki mielenmaisemani sokerihattarat perille. :D
Itsehän tuosta toisen luukun perheestä ihastuin aivan päätä pahkaa Doraan, joka on niin pieni ja suloinen. <3 (Saattaa olla, että salaan hahmoon vielä joskus, eihän sitä koskaan tiedä.) Ja tuo Dracon ele yritti kaikin puolin olla hyvin isällinen ja samalla Malfoy, kun on sellaista pientä ärtymystä, kun ei ollakaan nuhteettomia, vaikkei edes olla menossa sellaiseen paikkaan, jossa sillä oikeastaan olisi väliä.
Kiitos kaunis kehuista. <3
Azure, paritus on tosiaan. <3 (Syytän tästä kovin paljon Laun Valonkantajaa.) Kuten taisin jo tuossa yllä olevassa romaanissa jo johonkin väliin törkätä, mihinkäs fluffaaja fluffistaan pääsisi. :D Kieltämättä tuo loppu on itselleni koko ficin tärkein kohta, joten hyvä, että siitä on tullut noinkin paljon fiiliksiä muillekin. <3 Ja kiitos, kiitos, on se aina kivaa, kun joku tykkää tyylistä. :D <3 (Etkä ollut vielä edes myöhässä, kun nyt vasta ehdin julkaisemaan uutta luukkua!)
Kiitos taas kaikille vielä yhteisesti. <3
*~*~*
A/N: Hopsan, alkulöpinät vain venyvät entisestään. :D Joka tapauksessa tämänpäiväisen luukun olen rustaillut varta vasten yhdelle finin uusimmista tulokkaista, joka raasuna kerran eksyi irkkiin, ja niin kuin moni ennen häntä, jumahti sinne. :D Ole hyvä, SparklingAngel, toivottavasti tämä on mieleinen. (:
(Ja lätkäisen tämän Perspektiiviä parittamiseen #2:een.)
III - Perheen kesken, S
Genre: (perhe)fluff/ripaus huumoria
Paritus (Fandom): Harry/Ginny (Potter)
Kuusivuotias Lily Luna Potter juoksi ympäriinsä kädet levällään kuin lentokoneella, pitämässä tytön tasapainossa. Villasukat olivat liukkaat parketilla, mutta satunnaisista liukasteluista huolimatta tyttö jatkoi juoksemista innosta hihitellen.
”Huomenna saa lahjoja!” Lily kiljui mennessään ja melkein muksahti vasten äitinsä jalkoja tämän tullessa koristelaatikko kädessään olohuoneeseen.
”Lily, älä juokse! Sisällä ei kuulu juosta!”
Komennon kaikuessa kuuroille korville Ginny pudisti päätään ja laski laatikon olohuoneen lattialle. Harry oli jo laittamassa ensimmäisiä koristeita kuuseen poikien kanssa, eikä nainen voinut enää väitellä tämän kanssa; koko perheen yhteisenä tapana koristelu oli varsin suloinen. Kotikolon koristelut oli aina hoidettu taikakeinoin, joten koristeiden itse ripustaminen oli aluksi kuulostanut naisesta absurdilta.
”Toin loput koristeet.”
”Onko kuusen tähti siellä?” Harry vilkaisi vaimoaan hymyillen olkansa yli. Odottamatta kuitenkaan vastausta, mies käveli Ginnyn luo ja suukotti tätä kevyesti ennen kuin istahti sohvalle vetäen laatikon lähemmäs. Avatessaan sen Harry löysi ensimmäisenä kimmeltävät koristenauhat ja antoi ne vaimolleen.
Sohvan takana James Sirius ja Albus Severus kihersivät keskenään, mutta näiden isä oli kiltisti kuin ei kuulisikaan. Hän hivutti lasit päästään sohvapöydälle ja jatkoi koristelaatikon penkomista kuunnellen, kuinka pienen ähinän ja pöhinän seurauksena luultavasti James kampesi pikkuveljeään sohvan selkänojalle. Pian Albus laskeutuikin isänsä selkään nauraen.
Harry kaappasi pojan selästään syliinsä ja alkoi kutittaa tätä. Ginny nielaisi hyminänsä ja keskittyi levittämään koristeita ympäri olohuonetta. Isoveljensä naurun paikalle vetämänä Lily kipitti katsomaan, mistä moinen metakka oikein syntyi. Pian tytöllä olikin jo ties kuinka monennetta kertaa sohvapöydältä löytyneet lasit päässään.
Ginny ei edes tajunnut mitä tapahtui, kun James oli jo juossut siskonsa luo ja aloittanut hippa-leikin. Pian poika jo kipitti karkuun tytön juostessa perässä isänsä lasit päässään. Juoksuaskeleet päättyivät kuin seinään tömähtäen, jolloin kumpikin vanhemmista nosti päänsä ja vilkaisi toisiaan. Kun itkua ei kuulunut Ginny vilkaisi eteisen puolelle hymyillen pian itsekseen.
Lily makasi pitkin pituuttaan lattialla, huuli väristen ja silmät kyynelissä. James oli palannut pian kaatuneen siskonsa luo ja auttoi tämän ylös höpisten mukavia. Hän katsoi siskonsa polvet ja kämmenet, sekä tietenkin kyynärpäät, ja kyseli oliko tähän sattunut pahasti. Itsepäisesti, haluamatta isona tyttönä itkeä pikkuasioiden takia, Lily pudisti päätään tomerasti. Pörrötettyään nuorempansa hiuksia James kävi poimimassa ulko-oven eteen lennähtäneet lasit ja irvisti itsekseen.
”Isä, sinun lasisi menivät rikki.”
Ginny nappasi lasit poikansa kädestä korjatakseen ne loitsulla, hyminäänsä niellen. Välillä lapset riehaantuivat ihan liikaa.
”Teidän pitäisi olla varovaisempia, etenkin isän lasien kanssa. Lily, kulta, sattuiko sinuun?”
Tyttö pudisti jälleen päätään ja kietoi kätensä äitinsä jalan ympärille. Ginny helli tytön hiuksia ja vilkaisi miestään, jonka katseesta paistoi se lempeys, joka oli syttynyt sinne silloin, kun nainen oli kertonut odottavansa Jamesia.
Myöhemmin Harry sulki hiljaa Lilyn huoneen oven, tarkistettuaan tämän nukkuvan. Ginny tuli pian Jamesin huoneesta ja hymyili miehelleen hivenen väsyneesti. Naisen hymy pehmeni entisestään miehen kaapatessa hänet kainaloonsa.
”Hei, kaunotar.”
”Hei, komistus”, Ginny vastasi ja varasti hellän suukon.
”Vielä viimeinen askare ja voimme mennä nukkumaan.” Nainen nyökkäsi miehensä sanoille.
”Vielä lahjat.”
Harry suukotti naistaan ja suuntasi hakemaan lahjakassit heidän makuuhuoneestaan. Kun ne olisi aseteltu kuusen alle, he pääsisivät viimein nukkumaan. Heidän viimeinen jouluperinteensä kahden.
-
Hei, jee, tämä luukku! :D Tämän oli kyllä todella hauska auttaa sua (vaikken kyllä tiedäkään, kuinka paljon musta sitten loppupeleissä OLI apua), ja tykkään tästä kyllä edelleen ihan älyttömästi. (: Koska muistan edelleen, minkä kuvan linkitin sulle, mistä sitten sanoit inspiroituneesi, niin olen ehkä aavistuksen verran pettynyt, että tässä ei Harryn päähän pakkotungeta (kuten se siinä kuvassa näytti) tonttulakkia suoraan silmille! :D Muutoin tämä kyllä täytti kaikki mahdolliset ennakko-odotukset, mitä mulla tämän suhteen oli, koska tässä oli fluffya, huumoria ja sitten sitä ihan tavallista lapsiperheen arkeakin kaikki sievässä pienessä paketissa.
Lempikohtani ovat kyllä ehdottomasti tuo kuinka Harry on kun ei huomaisikaan, että James ja Albus häsläävät jotain hänen takanaan, kuinka Lily pöllii isän silmälasit ja kuinka Lily yrittää olla iso tyttö ja olla itkemättä ja James kipittää auttamaan siskoaan! <33333 Tui tui tui! <333 Lisää tällaisia todella lutuisia perhefluffy-juttuja, jookos kookos? *insert puppy eyes emoji here* Öms, joo, en osaa kommentoida tätä vieläkään kovinkaan loistavasti, mutta sanoinpas sentään edes jotain, mitä en vielä yksäröidessä sanonut... : D
-
Awwwss <3
Tää luku oli (kuten muutkin) jotain niin ihanaa luettavaa, tuli sellainen tosi lämmin ja kotoisa olo (: Tykkään tosi kovasti tällaisista pätkistä, koska ne ovat melko yksinkertaisia juoneltaan, mutta niissä on keskitytty luomaan sitä suloista tunnelmaa jota mä yksinkertaisesti rakastan. Ja perhefluffyt ovat usein tosi söpöjä (aivan kuten tämäkin ;)) <3 Ja sitten vielä kun kirjoitat niin hyvin, niin täähän on mulle silkkaa luksusta :D
Ääh <3 Itse tykkään kovasti Potterien perheestä kirjassa, niin oli ihana huomata tällainen joulufluffy heistä :3 Koko tekstin ajan tässä huokui sellaista rauhoittavaa ja sydänalaa lämmittävää toverillisuutta ja rakkautta, niin enhän mä mitenkään voinut olla pitämättä <3
Sohvan takana James Sirius ja Albus Severus kihersivät keskenään, mutta näiden isä oli kiltisti kuin ei kuulisikaan. Hän hivutti lasit päästään sohvapöydälle ja jatkoi koristelaatikon penkomista kuunnellen, kuinka pienen ähinän ja pöhinän seurauksena luultavasti James kampesi pikkuveljeään sohvan selkänojalle. Pian Albus laskeutuikin isänsä selkään nauraen.
Tämä <3 Jotenkin just tuo, että Harry vaan nätisti kuuntelee poikiensa hihittelyä sohvan takana, ja sit mua rupes väkisinki naurattaa toi ähinä ja pöhinä - kohta, kun pystyn niin elävästi kuvittelemaan sen tilanteen mielessäni! :D
Pian tytöllä olikin jo ties kuinka monennetta kertaa sohvapöydältä löytyneet lasit päässään.
Voi että <3 Toi oli niin kivasti sanottu, ja mielikuva Lilystä Harryn lasit päässä on tosi suloinen :3
Lily makasi pitkin pituuttaan lattialla, huuli väristen ja silmät kyynelissä. James oli palannut pian kaatuneen siskonsa luo ja auttoi tämän ylös höpisten mukavia. Hän katsoi siskonsa polvet ja kämmenet, sekä tietenkin kyynärpäät, ja kyseli oliko tähän sattunut pahasti.
Tää on sitä jotain, joka saa mut aina massiivisen awws-reaktion partaalle :D Rakastan sitä, kun isosisarukset pitävät huolta pienemmistään! :3
Järjettömän ihana luukku, tykkäsin ja paljon! :3
Kiitos taas hirmuisesti! :-*
-DragonHeart58
-
Myöhässä olen, pahoittelen, mutta ehdinpä ennen kuin laitoit seuraavan luukun!
Olipa ihanasti kuvattu perheen joulua! Tää oli todella suloinen kaikkineen pienine yksityiskohtineen ja lapsien temmeltäessä. En yleensä perusta lapsista ficeissä, mutta nyt mun on myönnettävä, että olihan noi muksut aika suloisia! Harryn ja Ginnyn rakkaus kanssa oli jotenkin todella ihana, ja mun on kyllä varmaan myönnettävä, että kun puhuttiin viimeisestä askareesta ajattelin ensin jouluseksiä, kun lapsetkin nukkuvat. :D Syytän siitä kellonaikaa, mutta joululahjat oli kivat! Tietysti ne laittaa lahjat kuusen alle silloin, kun muksut nukkuu eivätä tee mitään tuhmuuksia! Pidin siitä, miten riehakkaita lapset olivat ja etenkin pikkuinen James oli ihana. <3 Albuksesta olisin halunnut kuulla vähän enemmän, kun pikkuinen jäi aika sivuosaan Lilyn ja Jamesin rinnalla, mutta se ei oikeastaan pahemmin haitannut kuitenkaan.
Oi että mä tykkäsin tästä! Ihan joulufiilis, ja kaipaa lapsuuden jouluja!
(Tajusinpa muuten yhden jutun, kun Harry ja Ginny ovat nimenneet lapsiaan: James, Sirius, Albus, Severus ja Lily ovat kuolleet. Mutta sitten on Lily Luna Potter. Aika jännää.)
-
Lilla, joo nyt oli tämä. :D Haha, korvasin sen nyt tuollaisella pienellä hyökkäyksellä, mikä päätyi ehkä Alin "tappioon". ;) (Siinä kuvassa oli muuten kaksi tyttöä, mikä vähän hämmensi meikäläistä kirjoitusvaiheessa.) Hyvä, että odotukset täyttyi, enkä voi mitään muuta kuin hihitellä sun varsin ihanalle kommentille! Tui. <3
DragonHeart58, kiva kun oot tykäännyt. :D Itse koin tämän muun muassa parituksen puolesta haasteellisena, mutta hyvä jos tämä perhefluffy on lämittänyt sydämiä! Musta noi kaikki kohdat mitä awwittelet oli sellaisia pieniä, ehkä vähän itsestään selviä oivalluksia itseltäni (joista olen kyllä vähän ylpeä). :D
Odo, et ole myöhssä, koska ehdit ennen minua. ;) Hahaa, sain sut tykkäämään lapsista! Muahaha! Mut hyi sua, senkin kaksmielinen. :D Mä jotenkin nauroin tota nyt itsekseni koska kieltämättä, olishan sekin sopinut. :p Albuksesta en yksinkertaisesti keksinyt enempää kuin isin selkään hyökkäämisen, siksi hän jäi vähän pienempään osaan tässä.
(Ja ton nimiasian huomasin itsekin, joten kai Luna on ollut molemmille vanhemmille tärkeä(mpi kuin Hermy).)
Kiitos kaunis kaikille taas ihanista kommenteista. :-* (Ja jos vastauksissa ei ole järkeä, en ole ihan hereillä vielä.)
*~*~*
A/N: Tämän pätkän yhteydessä haluan painottaa sitä, mitä jo irkissä naureskelin; tekstin pituus ei kompensoi sitä, miten paljon lahjan saajasta tykkään. :D Tämä jäi siis todella lyhyeksi (mikä harmittaa minua itseäni), mutta on myös ensimmäinen sukellukseni kyseiseen fandomiin, joten ehkä se antaa sen anteeksi? Fandom on myös suhteellisen tuntematon itselleni, joten pieniä asiavirheitä olen saattanut tähänkin saada tökättyä.
Mutta ennen kaikkea ihana ja suloinen LillaMyy, oikein ihanaa joulunodotusta sinulle. <3
IV - Milloin vain, S
Genre: (veljes)fluff
Fandom: Hobitti
Fíli oli asetellut tyynynsä vaivalla sängynpäähän, saadakseen hyvän, puolimakaavan asennon lukemiseen. Kääpiöllä oli toinen jalka koukussa, jotta kirjan selkä sai nojata siihen. Huomaamattaan hän siveli partaansa hajamielisin vedoin, kaksi tai kolme kertaa ennen kuin kastoi etusormensa kielensä päässä ja käänsi sivua. Fíli oli täysin uppoutunut lukemiseensa tuntiessaan jonkun kömpivän sänkyynsä.
”Hei”, kääpiö tervehti tulijaa hivenen hajamielisesti nostamatta katsettaan kirjasta. Hän tunsi tunkeutujan tuoksusta veljekseen ja pian Kíli kiehnäsikin aivan hänen kylkeensä kiinni. Toisen eleet olivat selkeän ärsyyntyneitä ja sen enempää kyselemättä Fíli siirsi kirjansa nojaamaan paremmin jalkaansa vasten ja kietoi toisen kätensä mököttävän veljensä ympärille.
”Haluatko puhua?”
”En.”
Vastauksen hyväksyneenä Fíli antoi hiljaisuuden laskeutua ja uppoutui takaisin lukemaansa, vain pidelleen veljeään lähellään. Hän ehti jo hyväksi toviksi unohtaa koko häiriön, ennen kuin Kíli avasi suunsa.
”Lue minulle.”
”Tämä ei kiinnosta sinua”, kääpiöistä vanhempi vastasi hivenen hajamielisesti, keskittymisen herpaantumatta kokonaan.
”En välitä. Haluan vain kuunnella ääntäsi.”
Pieni hymy hiipi Fílin huulille viipyen hetken, ennen kuin kääpiö alkoi lukea kirjaansa ääneen, vain pidellen veljeään.
-
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! *insert fangirl LillaMyy here* Siis sä et voi arvatakaan, kuinka paljon mä vinguin, pompin ja mitä kaikkea nyt oikein väsäsinkään, kun huomasin tämän fandomin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! SIIS APUA OIKEESTI, MITÄ TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!!! ((((((((((((((((((((((((((((:
Okei, ehkä mä yritän rauhoittua nyt hiukkasen. : D Paino sanalla hiukkasen, koska veljesfluffy!!!!!!1! Hitto, en ehkä pääse ikinä yli siitä, että sä lähdit oikeasti kokeilemaan tätä fandomia ihan vain mun takiani!!!
Okei, apua, en mä osaa rauhoittua, koska tuituituitui!!! Ihan liian söpöä!! Miten tällaista pitäisi mukamas pystyä kommentoimaan jotenkin järkevästi? Nämä kaksi pientä kääpiötä ovat kyllä ihan pöhköjä, ja sen takia mä niistä tykkäänkin niin päättömästi! Eikä tässä nyt edes mitään asiavirheitä ollut (enkä kyllä ymmärrä, että mitä asiavirheitä siinä olisi voinutkaan olla), joten oikein onnistunut ensimmäinen Hobitti-ficci, jos näin voi sanoa! (: Jos yritän metsästää tuolta sitä kaikista parasta kohtaa, joutuisin varmaan lainaamaan koko jutun, mutta nostanpas nyt tämän: Hän tunsi tunkeutujan tuoksusta veljekseen ja pian Kíli kiehnäsikin aivan hänen kylkeensä kiinni. Toisen eleet olivat selkeän ärsyyntyneitä ja sen enempää kyselemättä Fíli siirsi kirjansa nojaamaan paremmin jalkaansa vasten ja kietoi toisen kätensä mököttävän veljensä ympärille. esille, koska wäääääää, Fíli tunnistaa Kílin tuoksun perusteella! En kestä!!! (': Ei siis tarvitse kauaa miettiä, itkinkö vai itkinkö, koska se vastaus on hell yes, koska hitot, liian söpöä!
Vastauksen hyväksyneenä Fíli antoi hiljaisuuden laskeutua ja uppoutui takaisin lukemaansa, vain pidelleen veljeään lähellään.
Yhden typon bongasin (ihme ja kumma tässä mielentilassa kylläkin!).
Kiitoksia tästä, olet ihana!!! <3 :-*
-
No niin, korjataanpas ne Saapsin suupielet oikeaan suuntaan. ;)
Ensimmäinen loksuluukku:
Jo otsikon kohdalla ajattelin poiketa keittiön kaapilla hakemassa ensihätään askillisen xylitol-pastilleja, mutta sitten muistin, että minähän oikeasti tykkään fluffysta, vaikken sitä ole erityisemmin etsinyt lukemiseksi viimeaikoina. Olen vain muistanut sen tässä joulukalentereita lukiessani. Ja jouluunhan nyt vain sopii fluffy. :3 Uaaah, en kestä näitä riemunkirjavia pipoja ja lapasia ja kaulaliinoja! n__n Awwww. Tällainen joulusta pitävä Hermione on varsin suloinen, ja vielä leiponutkin, huh huh. Oletan, että taikuudella on ollut osuutta asiaan, vaikka jauhoja olikin poskessakin asti. :P Ihanan lämmin ja luttana tunnelma, nam nam. :)
Loksuluksutin nro. 2:
Hyvä on, tähän en osannut varautua, mutta ilmeisesti tämän kohdalla olisi pitänyt poiketa samaisella kaapilla hakemassa nenäliinoja. Alku meni hyvin solmuun miettiessäni, että kuka mitä häh. Luulin aluksi, että Luna kävelee siinä niin ja mietin, että miten hänen äitinsä on elossa, mutta sitten yhtäkkiä ymmärsin, että tyttö oli kovin pieni, niin saattoihan se olla. Seuraavaksi kävi ilmi, että tytöllä oli vanhempia sisaruksia ja sitten oli jo pakko vähän loikkia rivejä eteenpäin, kun en malttanut odottaa tietoa siitä, että mitäääääh. Joten, tämän jälkeen aloitin alusta. :D Ja voi awww, mikä perhe. Etenkin tämä tomera Dora tyttönen vaikutti niin persoonalliselta kaverilta, että voisitko kirjoittaa hänestä jonkun kivan pikku lisätarinan? :) Mutta kaikenkaikkiaan, kaunis, herkkä ja vähän hauraskin ficci, tykkäsin siis tästäkin. :)
Luuk-luuk-luukku 3. (miksi pyrin kirjoittamaan nämä mahdollisimman typerästi?):
No nyt on joulua kerrakseen, koska kaksi varmaa asiaa, jotka tekevät joulun ovat kuusen koristelut ja lasten into ja malttamattomuus. Tämä tässä on hyvin lämmin ja oikeasti jouluinen ficci. Oh, aivan ihana, vaikken ehkä olisikaan uskonut sanovani näin Harry/Ginnystä, jotenkin se ei vain ole ollut paritus minun makuuni. Vaikka toisaalta, mikä tahansa paritus voi toimia, jos sen kirjoittaa hyvin (kuten sinä). Mutta ah ja voih, jotenkin, kyllä minä tästä tykkään tähän mennessä eniten. Tässä on sellaista mahdottoman käsinkosketeltavaa ja aitoa tunnelmaa. Kaikki nuo lasten leikit ja niiden kuvailut ja Harryn lasien särkyminen ja ikku-pikku liikutushan se täältä päästä karkasi, kun James lohdutti pientä Lilyä ja tarkisti tämän polvet, kämmenet ja kyynärpäät. Awww. <3__<3 Mutta yksi harmitus ehkä jäi, olisin halunnut lukea kuinka perheen päänä Harry lopulta asetteli sen tähden paikoilleen. Koska se on aina miehen homma (tai vaihtoehtoisesti hän olisi nostanut Lilyn syliinsä ja antanut kuopuksen laittaa tähden paikoilleen). Ja nyt kuvittelin tilanteen eikä enää harmita, etten saanut lukea sitä. :D
Luukku numero neljä:
Oh, no mutta voihan. Tämä tekstihän on aivan täydellinen näin. Sen tunnelma olisi saattanut jopa pilaantua, jos sitä olisi lähdetty venyttämään. Ei ei, tämä tässä on täydellinen veljesfluffy ja parhautta siitä tekee se, ettei heidän välisiä tunteitaan ole määritelty, he saattavat olla vain läheisiä veljiä tai ehkä vähän liiankin läheisiä veljiä. Mahtavaa, ja aivan erityisen onnistunut ensisukellus Hobittilaan! I like!
Numero... eikun tänään onkin neljäs päivä. No höh. :D
Kiitos huisin paljon näistä maukkausta makupaloista, joista jokaisessa muuten oli perhe läsnä. Perhe usein tekee joulun, joten tämä tuntuu oikealta. :) Nyt on hyvä mieli ja tietää lukeneensa paljon fluffya, sellainen virne naamalla, että hohoo! :D Pus.
- Frac
-
Jei! <3
Mä aluksi yllätyin siitä, että tän luukun fandom olikin Hobitti :D Kai mä olin alitajuisesti asennoitunut lukemaan Pottereista, mutta hönö kun olen, en ollut vielä sisäistänyt että tämä superihana kalenterisi on multifandom (vaikka se kalenterisi otsikossa lukeekin, hehe :P). Mutta ei se tehnyt minkäänlaista poikkeusta tämän suloisuuteen, ei tietenkään! :D Itse rakastan Hobittia siinä missä Pottereitakin, ja kuten jo aiemmin sanoin, olen heikkona fluffyyn ja muutenkin Fili ja Kili on niin söpöjä ja veljesfluffy ja ja ja *yrittää hengittää*. Tykkäsin kauheesti tuosta samasta kohdasta kuten LillaMyy, se että Fili tunnistaa Kilin tuoksun perusteella oli jotain niin suloista <3 Ja sitten myös tuo, kun Kili halusi kuulla Filin lukevan ihan vain sen takia että saattoi kuulla hänen äänensä :3
Äääh, mä leijun täällä vaaleanpunaisten pilvien keskellä, tää oli taas jotain niin ihanaa <3
Heti alkuun on sanottava, että minusta olet ihana kommentoija, joten älä turhaan moiti itseäsi.
Hih, kiitos kovasti kehuista <3 Kiva kuulla jos tapani kommentoida miellyttää :3
Kiitos taas uudesta ihanuudesta, tulee hyvä mieli kun tätä kalenteria lukee :3
-DragonHeart58
-
Aww, Fïli ja Kïli! <3 Mahtia, että lähdit kokeilemaan tätä fandomia (ehkä itsekin uskallaudun jossain vaiheessa). Veljesflufi on jees, oikein somaa ja tätä lukiessani huomasin, että tän olisi voinut ajatella parituksenakin. Oikein ovelasti olit saanut kaksi tulkintatapaa mahdutettua tähän, vaikka mä kyllä kannatan enemmän sitä, miksi tämä on tarkoitettu eli veljesfluffi.
Ihana Fïli. Voin toisen niin kovasti yrittävän keskittyä kirjaansa, mutta toinen kömpii viereen, mutta tietysti velikin pitää huomioida. Ihana ajatus, että Fïli lukisi Kïlille kirjaa ääneen, koska toinen tahtoo vain kuulla hänen ääntään. Ja se ei yhtään haitannut, että tää oli lyhyt vaan tää toimi tälleen todella hyvin, eikä tämä tuntunut mitenkään vajaalta. Olit hyvin saanut söpön kohtauksen mahdutettua lyhyempään sanamäärään!
Otsikkokin on oikein ihana!
Kiitos jälleen! <3
-
Noniin, tulin nyt (vihdoin, eh) kommentoimaan tuota mulle osoitettua kakkosluukkua!
Voi luoja, oon nyt kyllä todella sanaton. Ensinnäkin, ihan älyttömän iso kiitos noista sanoista, et voi uskoakaan kuinka paljon ne mulle merkitsee <3 Kirjoittaminen on aina ollut mulle tärkeää ja oon ollut joskus senkin suhteen hyvin epävarma, mutta tällaiset kommentit saa kyllä aina niin hyvälle tuulelle! (tosin kyllä mulle saa sokeriakin kirjoittaa ja arvostan sitä ihan yhtä lailla kuin melankolisia tekstejä ;) )
Anyway, itse tekstiin! Aluksihan tuosta puuttui alkutiedot ja olin tosi hämmentynyt, kun en tiennyt ollenkaan mitä tuolta on tulossa :D Olin ihan varma, että kirjottaisit mulle Drarrya ja olin varma, että tässä on nyt puhe Dracosta ja Harrysta ja heidän adoptoimastaan lapsesta (tai ehkä jopa heidän omasta lapsesta, kun taikamaailmassa male pregnancykin on mahdollista!), sitten olin ihan varma, että tää kertookin jotenkin jostain muusta pariskunnasta ja tuot tähän Harryn ja Dracon jotenkin muuten ja lopulta kun käsitin, että taitaa se ihan oikeasti Draco olla joka on naisen kanssa, niin ajattelin että ehkä Harry on kuollut, Draco on löytänyt jonkun muun ja ehkä Draco käy vielä Harryn haudalla samalla kuin noilla muillakin. Enkä edes tajunnut kuin vasta lopussa, että kuka se nainen on! Toisaalta ehkä tuon lopun takia voin vielä ajatella, että Harrykin kuoli sodassa ja Draco osittain sytytti oman kynttilänsä Harryn muistolle... Eikun eh, sanotko ettei se ollut tän tekstin idea?
Joka tapauksessa, tää on jotenkin todella suloinen ja samaan aikaan niin surullinen teksti - toisaalta voiko hautausmaalla käynti oikeastaan olla muutakaan kuin surullista? Pidän hurjan paljon siitä, että perheellä on tuollaisia perinteitä ja siitä, että oot tehnyt Lunasta tavallaan niin herkän, kun kipu tuskin koskaan väistyisi kokonaan. Ja mun mielestäni Draco on myös omalla tavallaan hyvin herkkä, mikä tulee sekin ihanasti ilmi tässä tekstissä. Eikä tää paritus ole yhtään sen huonompi, vaikkei olekkaan Drarrya, ehkä toinen lemppari Draco-paritukseni <3
No tuota, en nyt koe osaavani sanoa enää mitään tän järkevämpää, mutta kiitän hurjan paljon tästä tekstinpätkästä! Tuun varmaankin myöhemmin lukemaan myös muut osat tätä sun joulukalenteria ja kommentoinkin jos muistan ja ehdin!
-
Lilla, tuitui. <3 En oikeasti osaa sanoa tuohon mitään järkevää, olen niin käsittämättömän onnellinen, että luukkusi kelpasi. :D Uusi fandom on aina vähän jännittävä muutenkin, niin puhumattakaan sittän lähteä väkertämään joululahjaksi. (Totta kai Fíli tuntee veljensä tuoksusta, duh. <3) Osui muuten luukku sopivasti samalle päivälle kun sun maratonis. ::)
Frac, nyt on Saappiksen suupielet oikeinpäin! :D <3 Vastaan nyt vähän maltillisesti (ettei venähdä ihan kilometrin mittaiseksi taas alkuhöpinät), mutta siis aivan ihanaa, että pidit. <3 Toivottavasti tosiaan tulet pitämään myös omasta luukustasi. <3 Doraa vähän mietin jo itseksenikin, että aika söppänä toisesta taisi tulla, tarvitsee varmaan kirjoitella pidempi tai lyhyempi pätkä hänestä vielä myöhemmin. :D
Ja kun nyt toit sen esille (kuten irkissä jo kommentoin) saattaapi olla, että sen tähden piti tehdä esiintyminen ficissä vielä, mutta joku vähän unohti. ::) Näitä sattuu. Fílistä ja Kílistä en tosiaan halunnut lähteä tarkentamaan sitä suhdetta, koska nyt jokainen saa sitten tulkita mieleisekseen. (Enkä muuten huomannut tuoneeni perheen tähän mennessä kaikkiin pätkiin. :D No seuraava onkin vähän poikkeuksellista materiaalia.)
DragonHeart58, se on kun Hunajaherttuan puolelta lukee, niin eikös sen kuulu olla Potter. ::) Näitä muita fandomeita on siis vähemmistä, joten ei se ehkä haittaa vaikka mindset Potterien puolela ensisijaisesti olisikin. Koetin tuoda tuonne noita söpöjä yksityiskohtia (ja olen näemmä onnistunut :D) ihan vain siksi, että pätkän idea sinällään oli aika mitätön. Kiva jos tämä(kin) pätkä miellytti ja olen mielelläni hyvän mielen lähettiläänä. :D (Ja siis tosiaankin, tykkään kommenteistasi aivan hirmuisesti, ja olet multa aika paljon kommentoinutkin. <3)
Odo,uskaltaa uskaltaa! :D Et ole katsos ystävä hyvä ainoa, joka osaa olla ovela (he he). Tykkäsin itsekin tästä asettelusta, toinen on juuri saanut hyvän asennon ja sitten tulee huomionkipeä veli kiehnäämään. :p Hyvä, että hölmöt veljesfluffyni ovat iskeneet. :D
Lauchuo, voi apua, mitä sulla pitäis vastata. :D (Jos hoidan tän vastailun vasta myöhemmin, eh eh.) Ensinnäkin, olen hyvin onnellinen, ettei se pätkä ollut susta mitenkään meh tai huuhaata tai mitään, vaan että oikeasti tykkäsit. Yksi teksteistä, joiden julkaisua tulen koko kalenterin aikana jännäämään ehkä eniten. :D Jotenkin todella suloista, että sait tänkin taustalle sopimaan Drarryn. ::) Se on aina kivaa, kun kommentissa nousee sellaiset piirteet tekstistä, jotka on laittamalla laitettu sinne, koska sitten tietää, että ne eivät ole siellä turhaan. Kommenttisi teki minut siis harvinaisen iloiseksi, vaikka lähinnä mietitkin, miten saat tästä Drarryä. :P
*~*~*
A/N: Tämä seuraava pätkä on jokin ihme vinksahdus tuolta aivojeni perukoilta, joka lähti liikkeelle ilman ajatusta ja ajatuksen muodostuessa tekstistä tulikin jotain ihan muuta. :D Aiheena oli enkelit ja/tai demonit, joten päätinpäs tuoda vähän ehkä toisenlaista näkemystä aiheeseen, toivottavasti tämä nyt ei liiaksi riko sitä sokerinkuorrutteista karkkimaata, joissa olen teitä tähän asti kuljettanut!
Oikein ihastuttavaa joulunodotusta Lyra, toivottavasti tämä on edes vähän mieleesi. :D
V - Enkeleistä ja demoneista, S
Genre: drama/humor
Fandom: Originaali
Kerran vuodessa on olemassa hetki, jolloin kaikki ihmistä suuremmat asiat pysähtyvät. Kiireisenä ihmisenä et varmasti tiennyt sitä, sillä ihmisluontoon kuuluu vain omaan napaan tuijottaminen. Joten minäpä kerron sinulle hieman totuuksia.
Silloin kun ihmiset ovat kiireisimmillään, yläkerran ja alakerran olennot tupsahtavat tavallisten kuolevien joukkoon. Te olette niin sokeita, ettette varmaan muutenkaan huomaisi mitään, mutta etenkin silloin kun teillä on kiire, ette tajua jos ympärillänne hyörii kaksi kertaa enemmän ihmisiä. Vaikka emmehän me ole ihmisiä, otamme vain ihmismäisen muodon, jotta te pienet, suloiset lemmikit ette säikähtäisi.
Typerin sääntö, mikä on kirjoitettu, jos minulta kysytään. Mutta niin se vain on, ettei meidän ole lupa tulla maan päälle ilman ihmismuotoa.
Tiesitkö muuten, että yläkerran asukkaat ovat rumia kuin mitkäkin? Enkeleiksi te niitä taidatte kutsua, kuvittelette niiden olevan kuvankauniita, täydellisempiä versioita itsestänne. Pah! Ette tekään silmää hivele, mutta enkelit ne vasta rumia ovat! Puolet teidän ”järkensä menettäneistänne” on vain todellisuudessa nähnyt enkelin. Ha!
Ja mitä meihin alakerran mussukoihin tulee, no, meihin tottuu. Osa teidän kehittelemistänne kauhukuvista kun sattuu sopimaan kuin nenä päähän. Se on jotenkin huvittavaa, miten meillä on monta nimeä; demonit, pirut, riivaajat, paholaiset… Se toimii, koska meitä on monenlaisia, mutta millä logiikalla vain alakerrassa olisi monen näköistä olentoa? Ai sillä ikivanhalla oletuksella, että ”hyvien ihmisten sielut pääsevät taivaaseen ja pahojen joutuu helvettiin”? Muistuta, että palaan tähän aiheeseen, sillä se on täysin naurettava.
Mihin minä jäinkään?
Ainiin! Minun piti kertoa siitä vuoden kohokohdasta. Siis meillä alakerrassa on kovat bileet aika usein muutenkin, mutta kerran vuodessa me istahdamme enkeleiden seuraan ja biletämme yhdessä. Okei, se ei ole lainkaan niin hauskaa, miltä se kuulostaa. Meillä on riittimme, joiden kanssa pidämme tasapainon jälleen yhden vuoden.
Mutta se on ainoa kerta vuodessa, kun enkelin ja demonin voi nähdä ilman, että ne yrittävät tappaa toisiaan. Muutenhan meillä on käynnissä perinteinen ylä- ja alakerran välinen sota. (Kerrankin teidän satunne on osunut nappiin jossain asiassa.)
Takaisin taivaaseen ja helvettiin, koska ei. Ei ole mitään tuonpuoleista, ei ylhäällä, ei alhaalla, vain elämänvoiman virta, joka jatkaa virtaamistaan, teki kuka mitä vain. Eikä ole hyvää ja pahaa, herätkää nyt jo, ääliöt. On vain eri tapoja katsoa asioita, eri ympäristöjä, joissa selviytyä.
Ja sitten on ääliöitä.
Mutta ollakseni reilu, ääliöitä on myös yläkerrassa, eivätkä kaikki alakerrassa ole ääliöitä. On vain erilaista elämää.
-
Tulipa yllätyksenä, että nyt lähdettiin originaalilinjalle, eikä tarjolla ollutkaan sokerikuorrutusta! Mutta se ei ole ollenkaan huono juttu, sillä yllätys oli ihan positiivinen!
Saat nyt lyhyen kommentin monestakin syystä, jotka kuulostavat vahvasti selittelyltä, mutta halusinpa sanoa jotain.
Enkeleistä ja demoneista on kiva lukea, vaikka olenkin lukenut aiheesta aivan luvottaman vähän. Pidin siitä, miten tässä oli tuotu paholaisen näkökulmasta huumorilla mielipiteitä ihmisistä. :D Ja etteivät enkelit olekaan kauniita sopi kanssa aika hyvin erilaisuuteen siihen verrattuna, että heitä todella kuvitellaan aina kauniiksi.
Lopetus oli osuva: erilaisuutta tosiaan on ihmisten, demonien ja enkeleiden elämässä. Se oli musta jees.
Kiitos jälleen luuuksta. <3
-
Pakko sitä on uskaltautua kommentoimaan jos joku on mulle jotain kirjottanut.
Tykkäsin kertojasta tosi paljon. Sillä oli vahvat mielipiteet asioista ja sellaset henkilöt (?) on musta parhaita. Välihuomatuksineen ja unohduksineen kertojasta muovautui aivan oikean henkilön (?) tyyppinen. Aika varma veikkaus olisi, että tämä kertoja oli jotain Demonien suuntaista, koska tekstistä kuulsi niin paljon läpi tämä "Enkeleiden" halveksiminen.
Niin paljon jäi auki, mistä olisi ollut mukava lukea enemmän. Kokonaisuus kuitenkin oli ihana. Komppaan Odo lopetuksen kanssa, erilaisuutta kun on joka paikassa.
Kiitos (:
-
Olisitpas vain ollut paikalla, kun mä julkaisin ekaa kertaa Hobittia, koska tuijotin tuota Lähetä-nappia varmaan puoli tuntia ennen kuin uskalsin painaa sitä ja sitten äkkiä Fini kiinni ennen kuin kukaan huomaa, että siellä on jotain uutta. :D (Nyt sitten mun kalenterissani se Odon TSH saa kyllä niin hermoromahduksen aikaan, ettei mitään rajaa!) Hahah, niin osuikin, sulla oli hyvä ajoitus! ;)
Hei, JES, tää on tää mahtavuus! :D Nauran tälle edelleen ihan yhtä paljon kuin aikaisemminkin, koska tuo demoni (tai mikä onkaan) on kertonut asiansa niin ihanan ironisella otteella! :D Saat siis ihan luvan kanssa vinksahdella uudelleenkin, jos sieltä tulee tällaisia vinksahtaessasi. :D
Tämä on kyllä todellakin HIEMAN toisenlainen näkemys enkeleistä ja demoneista, mikä on ihan piristävää vaihtelua noiden kaikkien stereotypioiden keskellä. Muutenkin juuri tuo ihanan ironinen asenne tekee tästä todella mukavaa luettavaa, koska itse en ainakaan ole kovin usein törmännyt vastaavaan tapaan kertoa tarinaa, etenkään näin 'huvikseen kirjoittavien ihmisten maailmassa'. (:
-
Nonniin, minäpäs luin koko kalenterisi tähän päivään saakka ja kommentoin myös!
Hitsi, tyypit on sanonu oikeastaan kaiken sen, mitä meinasinkin sanoa itsekin. :D no mutta, kommentoin luukku kerrallaan!
I: Awww. :3 En oo myös ite lukenut Kingsley/Hermionea oikeestaan ollenkaan enkä pystyis kuvittelemaan näitä yhdessä - eikun siis, en pystynyt ennen tätä päivää, ku luin tän taivaallisuuden. Otsikko on vietävän suloinen ja Hermione leipomassa pipareita samalla ku Kingsley tekee lumitöitä, ah. <3 Totisesti meni sokeriseksi mutta ihanalla tavalla! Sä tosiaan olet fluffaaja. :3
II: Awww, LUNA! :3 Yks lempihahmoistani ja tää luku oli kyl ihana. ;_; Tätäkään paritusta en ollu koskaan ennen lukenu, mut sä sait sen toimimaan :) Oli vähän hämmentävää, ja piti lukea luvun alku ihan kahteen kertaan, kun luulin aluksi tuon lyhtyä pitelevän tytön olevan Luna eikä suinkaan hänen tyttärensä. :D Dora on mitä suloisin nimi nuorimmaiselle, awws. :D Miks mäkään en osaa kommentoida järkevästi? Perheen yhteinen jouluperinne käydä haudalla toi Lauchuomaisen melankolisen tunnelman ja tykkäsin <3 Ja kun luin noi viimeisimmät rivit, mä rupesin itkee täällä ;_; <3 Saaps, voit olla ylpeä itsestäsi, sait mut liikuttumaan. ;_; <3 Ja niin, Dorasta täytyy ehottomasti sun kirjottaa ihan oma tarinansa!!
III: Aaaawww, Harry/Ginnya! Kiitos Saaps, voi kiitos. ;_; <3 Lutuinen luku todellakin, ja perheen jouluperinteet oli just ihana aihe tälle tarinalle ;3 Pisti hymyilyttämään tuo alku varsinkin, kun lapsoset leikki keskenään. James on oikein esimerkillinen isoveli, kun oli heti auttamassa Lilyparkaa :3 (ja nauroin sille kun tyttö otti isänsä lasit :D) En jotenkin osaa kommentoida tässä kaikessa hämmentävyydessä. Oot ihana kirjottaja, ja sait tästä luvusta niin ihanan, että en tiedä mitä sanoa. Nawws, kiitos <3
IV: Vaikka tää fandom on mulle lähes vieras, niin aww. :D Veljesrakkaus on aina söpöä luettavaa näistä, mitä nyt oon muutaman ficin tätä kerinnyt lukea fin-elämäni aikana. Ja vaikka tää olikin lyhyt, olit kerinny silti tuoda tässä kaiken tarvittavan söpöyden esille. ;_; <3 Se, että toinen haluaa vain toisen lukevan välittämättä siitä kiinnostaako se kirja vai ei, oli söpöä. :3 Tarinasta selkeesti huomaa että veljet totisesti välittävät toisistaan!
V: Tää oli originaalia ja tykkään niistä, nissä kirjottajan täytyy keksiä kaikki aivan itse. Ja tää idea oli hauska, ja varsinkin kun tuo paholainen tai mikä lie toi tähän niin ironisen hauskan sävyn! Onnistuit kyllä huvittamaan tekstilläsi.
Kiitos ja kumarrus näistä kaikista, tuun varmasti kommentoimaan jatkossakin (:
-
Olen tänään vähän myöhässä liikkeellä, mutta pääsinpäs livahtamaan tänne! :D
Tämäpäs oli erilainen ja oikeastaan kiintoisakin. Poikkeaa paljon edellisistä luukuista, mutta ei sillä - tämä oli loistava! Tapa, jolla tämän luukun "kertoja" puhui, oli niin huvittavan ironista, eikä siinä voinut tyrskähdyksiä pidätellä :D Mielenkiintoista luettavaa tämä oli tosiaan, en osannut lainkaan odottaa mitään tämän kaltaista, mutta ehkä minun pitäisi olla ennakkoluulottomampi tai vaan osata varautua yllätyksiin :D Mutta yllätyksistähän minä pidän, ja varsinkin jos ne ovat yhtä hyviä kuin tämä!
Kuten Lyra jo sanoikin, tässä jäi aika paljon asioita auki, mutta minusta on hyvä, jos asioita jätetään lukijan pääteltäväksi, koska silloin saa itse hiukan lisää ajattelemisen aihetta :D
Kiitos todella paljon uudesta luvusta, odotan jo innolla seuraavaa! :3
-DragonHeart58
-
Odo, kiva kun tällainen erilainenkin tekstinpätkä maittoi. :D Ja kommentti on kommentti, jäi se miten lyhyeksi vain. <3
Lyra, ihanaa, että kelpasi, vaikka otinkin ehkä vähän perinteisistä käsityksistä poikkeavan linjan. En tiedä oletko Supernaturalia katsonut, mutta sieltä eräs demoni Crowley saattoi hivenen olla inspiroivana tekijänä tähän kertojaan. :D (Tästähän olisi helposti venähtänyt monen sivun mittainen, jos olisin vain kirjoittanut, joten oli vähän pakko katkaista johonkin, toivottavasti jääneet aukot eivät ole liian suuret.)
Lilla, ihanaa, että on kelvannut toisellakin lukukerralla. <3 Ja on aina kiva saada lupa vinksahdella, koska niitä vinksahteluja välillä tapahtuu. :D Halusin tosiaankin rikkoa vähän perinteisiä käsityksiä (vaikka kuvankauniit enkelit minua kyllä hyvin paljon miellyttävätkin), kiva jos se toimii. :p
Sparks, säkin pääsit tänne asti! :D Tulisi niin mahdottoman pitkä vastaus jos lähtisin puimaan noita luukku kerrallaan, että vastailen vähän yleiseti. :D Kyllä, olen tosiaan pohjimmiltani fluffaaja (pelkkää sokerihattaraa) ja siihen suuntaan taas tälllä luukulla koetan vähän törkkiä (vaikkei sinne asti ihan taideta päästä). IHANAA, että oma luukkusi on kelvannut, sehän on se, millä jotain väliä on. :D Ja aina se on tietenkin kivaa kuulla, että tekstit miellyttää muutenkin. <3
DragonHeart58, hyvä, että olen myös onnistunut huvittamaan. :D En ollut tosiaankaan yhtään varma uppoaako tuollainen huumori muihin, mutta nähtävästi! (Kauheasti kehut taas, hui. <3)
Kiitos yhteisesti kaikille ihnille kommentoinnista, ne tosiaankin piristävät jokaisella lukukerralla. :D <3
*~*~*
A/N: Tällä pätkällä ei tosiaan päästä ihan takaisin sinne fluffyyn asti vielä, mutta toivottavasti, tämä silti on sen ajan arvoinen, jonka tuhlaatte sen lukemiseen. Paritushan on oma OTP:ni ja olin irkissä aivan onnellinen, kun sitä pyydettiin. Herkkuoonelle tämä pätkä siis ja varsin ihanaa joulun odotusta. :-* Ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
(OTP10 #3 haasteeseen tämä on nyt pakko lykätä.)
VI - Koiranpäiviä, S
Genre: drama/kevyt humor
Paritus (Fandom): Sirius/Remus (Potter)
Suuri musta koira istui omakotitalon terassilla. Sen häntä heilui hitaasti lakaisten terassin lakattua laudoitusta. Koiran harmaat silmät olivat iskostuneet naapuritalon kulman taakse katoavan tien mutkaan ja selkeästi se odotti. Pyörän kellon kilahdus jostain kauempaa sai eläimen korvat liikahtamaan ja takajalkojen lihakset jännittyivät. Viimein mutkan takaa ilmestyi poika pyörineen, joka aina kellon kilahduksen myötä heitti lehden ohiajamansa talon pihalle.
Koiran häntä pysähtyi ja sen koko keho jännittyi odotuksesta. Se seurasi pyöräilevän pojan kulkua katseellaan odottaen malttamattomana. Kilahdus. Toinen. Kolmas. Koira säntäsi juoksuun, juosten terassilta pihan halki kohti tietä. Poika heitti lehden ja ajoittaen hyppynsä juuri oikein koira nappasi sen hampaisiinsa kesken lennon laskeutuen sitten sulavasti tassuilleen. Temppu sai, kuten aiempinakin aamuina, lehtiä jakavan pojan nauramaan.
Itseensä tyytyväisenä koira lähti jolkottelemaan takaisin terassin suuntaan, hypähti kolme rappusta kerralla ja änkeytyi sisään luukusta, joka oli sen makuun vähän liian pieni.
*~*
Häntä hakkasi keittiön alakaapin ovea ja ruokakupin kanssa puuhaava mies vilkaisi koiraa vähän pahasti. Hän sai vastauksekseen pienessä tilassa turhan kovana kaikuvan haukahduksen ja hyminänsä niellen mies jatkoi aterian laittamista. Hänen kääntyessään täyden kupin kanssa koiraa kohti, eläin istahti kuuliaisesti, lattialle ja kaapinoven sijaan häntä alkoi tömistää lattiaa.
Mies hymyili itsekseen tehdessään kädellään eleen, joka sai suuren koiran nousemaan istumaan vain takajaloilleen, pyytävä katse silmissään. Hän laski kupin lattialle ja suoristauduttuaan koko pituuteensa, hän antoi koiralle luvan syödä. Huvittuneena, itsekseen päätään puistellen mies istahti pöydän ääreen syömään itsekin.
*~*
Mies oli majoittunut sohvalle kirjansa kanssa, kun hellyydenkipeä koira kömpi hänen viereensä koettaen olla hienovarainen. Pian sen kirsu oli hiekanruskeiden hiusten seassa heiluttaen suortuvia jokaisen uloshenkäyksen myötä. Saamatta sen enempää reaktiota miehestä, eläin painoi päänsä hänen olalleen ja huokaisi hiljaa. Viimein vapaa käsi kiertyi koiran ympärille ja alkoi hajamielisesti helliä tämän takkuista turkkia.
Hymy nousi väistämättäkin miehen huulille tuntiessaan karhean kielen lipaisevan poskeaan. Pyyhkäistyään suurimmat kuolat poskeltaan hihaansa mies keskittyi jälleen lukemiseen, hellien kyljessään lämmittävää koiraa. Korahtavan kuorsauksen kajahtaessaan hänen korvaansa mies tipautti koiran surutta sohvalta lattialle.
*~*
Remus makoili sängyllä hymyillen ja katseli, miten takkuturkkinen musta koira muuttui mieheksi, jota hän rakasti täydestä sydämestään. Sirius haroi hiuksensa suurin piirtein selväksi ja kömpi sitten pieni virne huulillaan rakkaansa viereen.
”Minä pidän elämästä täällä jästien keskellä”, Sirius purisi ja hamuili miehensä huulia omillaan. Remus kuitenkin työnsi hänet kauemmas.
”Sirius, sinulla on vielä koiran hengitys.”
-
Mä taas taputtelin käsiäni innostuneesti yhteen kun huomasin että uusi luku oli taas tullut <3
Hihih, tää oli söpö <3 Mukavan kevyt pätkä, jossa keskityttiin tällaiseen miellyttävään kotielämään :) Ihana toi Sirius kun se otti sen sanomalehden kiinni ilmasta käsin ja sai lehtiä jakavan pojan nauramaan, taisi olla pojan päivän piristys :3 Ja mua rupes naurattamaan toi kohta, jossa Sirius joutu oikeen änkeytymään siitä koiranluukusta, joka oli hänen makuunsa vähän turhan pieni :D Loistava lisäys, pisteet siitä sinulle!
Myös tuo Remuksen ja Siriuksen kotielämä nauratti, Remusta silminnähden huvitti Siriuksen koiraelämä :D Mut Sirius onki vähän hassu <3 Myös se kohta, missä Remus tiputti Siriuksen surutta lattialle, sai mut nauramaan :D Loppu oli myös huvittava XD Jajaja äääh, tää oli niin ihana, mun on vaikea muodostaa sanoja kun oon taas pökerryksissä tän ihanuuden jäljiltä :3
Ja otsikosta vielä sen verran, että se sopi tähän tekstiin tositositosi hyvin :3
Kiitos taas ihan kauhiasti! :-*
-DragonHeart58
-
Olipas tämä ihanan koiramainen. <3 Just pääsin eilisessä (?) kommentissani sanomaan Lillalle, että koiria on ficeissä aivan liian vähän ellei lasketa Siriuksen koiramuotoa (tarkoitin sitä ettei häntä kuvailla kovin koiramaisena paljoakaan). Tässä oltiin niin koiraa, että huh! Oli hännän heilutukset, kylmä kirsu, kuolaa ja kaikkea. Sirius nauttii koiramuodostaan ja pidin siitä, miten koiramainen tää tosiaan oli. Remus oli ihana, kun on katsellut miestään koko päivän koiran hahmossa, mutta illan tullen Sirius kömpiikin ihmisenä viereen. Nauroin tuolle lopulle. :D Sekin oli oikein koiramainen ja sai naurahtamaan (kuten sohvalta pudottaminenkin).
Oikein ihana Sirius/Remus ja mukavan erilainen fic, kun tässä tosiaan koira oli pääosassa - vaikkakin Sirius, mutta hyvin koiramainen Sirius. Monesti koira-Siriusta kuvataan kuitenkin hyvin ihmismäisenä ja unohdetaan ne koiruuselementit.
Kiitos jälleen luukusta. <3
-
Kommentointi vähän venähti. Hupsista. Yritän nyt saada kuitenki edes jotain selkeää ja järkevää kommenttia aikaiseksi kuumehouruissani :D
III
Ihanaa vaihteeksi lukea ihan tavallisesta perheen joulunvietosta, eikä niiltä kommelluksiltakaan vältytty (vähän sama kuin meillä, milloin nuorimmainen rikkoo lasin tai jotain muuta vastaavaa sattuu jouluaattona :D). Musta ainakin tuntuu loogiselta ajatella, että Harry halusi koristella kuusen perinteisesti ilman taikakeinoja, ja onhan se nyt rutkasti hauskeempaakin niin!
James oinkyllä hieno isoveli kun on heti menossa lohduttamaan pikkusiskoa :3
Tämä oli myös tunnelmaltaan aivan mahtavan suloinen perhefluffi.
Ja pakko kait se on myöntää, että kuten Odokin niin ajattelin ensin Harryn ja Ginnyn tekevän jotain muuta kuin lahjojen valmiiksi laittamista. Hyi minua.
IV
Aww. <3 Tämä on liian suloista (eikun siis, eihän koskaan voi mennä liian sokeriseksi :) )
Fíli/Kíli veljesfluffy on aina ihanaa luettavaa ja tämä nyt oli aivan ylisöpö. En osaa oikeesti kommentoida tähän mitään järkevää. :D
Mutta onnistunut ensimmäinen sukellus kyllä Hobittien maailmaan, eikä tekstin pituuskaan ollut mikään kynnyskysymys kun se kaikki tärkeä oltiin saatu tähän mahutettua. <3
V
Tämä oli yllättävää vaihtelua mutta positiivisella tavalla, totta kai. Mielenkiintoinen teksti. Tuo kertoja erityisesti oli jännä ja tuollainen hivenen ironinen sävy hänellä koko ajan mukana. :D Ahaa, inspiraationlähteenä on käytetty Crowleyta sehän selittääkin jotain :))
Sait kyllä hymyilemään mut kuin mikäkin idiootti. Se on kyllä todellakin tervetullutta vaihtelua, ettei enkeleitä kuvattu kuvankauniiksi olennoiksi :D
VI
Sirius/Remusta! Pelkkä paritus sais mut hyppimään innostuneena tasajalkaa, jos vain tosiaan tänhetkinen tilani antais periksi :DD
Ihanaa lukea Siriuksesta välillä koirana ja peräti niin, että siitä oikeasti kirjoitetaan koiramainen! Tää oli kyllä aivan ihana luettavaa. (enkä minä siis toki lukenut tätä muutamaan kertaan ;D)
Hyi Remusta kun tuolla tavalla Sirre-paran lattialle tiputtaa ku toinen yrittää nukkua.
”Minä pidän elämästä täällä jästien keskellä”, Sirius purisi ja hamuili miehensä huulia omillaan. Remus kuitenkin työnsi hänet kauemmas.
”Sirius, sinulla on vielä koiran hengitys.”
Aww <3 Kuten joku muukin taisi joskus sanoa, niin miksei finissä voi olla sitä sydänsilmäistä hymiötä. Sellainen olis kyllä nyt tarpeellinen! Saanko mä vaan ottaa nämä kaksi ja halata ne tukehtumisen partaalle? Kiitos. :))
Minkälaisen sisäisen fanityttöilykohtauksen saitkaan mussa aikaan kun luin tuossa tuossa vielä ton miehensä. ♥
Minä kiitän ihanista luukuista!
-
DragonHeart58, ihanaa kun on tuollainen vähän hölmö kotielämä maittanut. Itse jo vähän tuskailin, että kaipaako se selityksiä tyyliin miten tähän tilanteeseen on päädytty ja niin edelleen. ::)
Odo, kerrankin päätin, että nyt Sirius on niin pirun koira, kun voi olla. :D Hyvä, että se on myös tuollaiselle koiraihmiselle kelvannut. Ja selkeästi mun hölmö huumorintajuni on välittynyt lukijoille, sekin on aina kivaa!
Azure, voi pöh, koetas nyt ensisijaisesti parantua, äläkä huolehdi kommenteista. :< Ihanan kommentin kuitenkin raapustit kipeilystäsi huolimatta. <3 Olen täällä ihan onnellinen, kun fluffit on taas tehnyt kauppansa ja huumorikin uponnut. :D (Arvelinkin, että tuo Crowley saattaisi sinulle aueta. ::)) Koetas nyt tosiaan parantua kunnolla, nyt kun on vielä aikaa ennen joulua. <3
Kiitos kaunis kaikista ihanista kommenteista taas. <3
*~*~*
A/N: Tästä pätkästä haluan antaa erityiskiitoksen Odolle, joka heitti minulle hyvän idean, josta sitten jalostui tämä luukku. Iloista joulunodotusta sinne Latvian puskiin, Ming! :-*
(On muuten Drarry-haasteen arvoinen teksti!!)
VII - Lahjahässäkkää, S
Genre: Fluff/kevyt humor
Paritus (fandom): Harry/Draco (Potter)
Harry oli jo muutaman päivän yrittänyt keksiä tekosyytä, valkoista valhetta, jotta pääsisi salaa jouluostoksille. Mutta koska heidän suhteensa Dracon kanssa oli vielä kuherruskuukausivaiheessa, oli yllättävän vaikea päästä toisesta eroon hetkeksi. Harry saattoi vain ihmetellä missä ihmeen välissä toinenkaan ehtisi hoitaa jouluostoksia.
Draco huokaisi hiljaa päästyään ostoskeskukseen viimeinkin yksin. Oli kestänyt pienen iäisyyden verran keksiä syy lähteä asunnosta ilman Potteria. Harrya! Miten hän vieläkin kutsui miestään välillä Potteriksi? Pudistaen ajatukset mielestään vaalea mies katseli hetken arvioivasti ympärilleen. Ehkä hänen olisi pitänyt sittenkin mennä Viistokujan puolelle. Niellen huokauksensa Draco suuntasi sopivalta tuntuvaan liikkeeseen.
Mitä ostaa joululahjaksi Draco Malfoylle? Kaikessa absurdiudessaan kysymys oli haastava. Onneksi he eivät olleet sopineet tekevänsä toistensa lahjoja. Harry hieraisi silmiään pelkästä ajatuksesta tönäisten lasinsa puoliksi otsalle. Korjattuaan lasiensa asennon mies suuntasi sopivalta näyttävään liikkeeseen. Ehkä jotakin pehmeää ja lämmintä, koska siltä Harrysta tuntui ollessaan Dracon kanssa. Kuin hänet olisi kiedottu johonkin pehmeään ja lämpimään. Vaikka toinen varmasti kiusaisi häntä siitä koko loppuelämänsä.
Suunnilleen samoihin aikoihin Draco katseli mittaillen erilaisia silkkinauhoja, leikkien hetken sillä ajatuksella, että ”laittaisi itsensä pakettiin”. Hymähdys karkasi miehen huulilta. Se oli paitsi hivenen mautonta, he harrastaisivat seksiä joka tapauksessa. Ja olihan tämä täydellinen tilaisuus puuttua viimeinkin maailmanpelastajan vaatekaappiin. Kaikella rakkaudella sanottuna Harry ei ollut ikinä osannut pukeutua. Vihdoin Draco voisi alkaa korjata tilannetta.
Harry oli juuri avaamassa heidän asuntonsa lukkoa Dracon ilmestyessä käytävään. He hymyilivät ja vaihtoivat kevyen suukon ennen kuin Harry päästi toisen kulkemaan edeltä sisälle. Oven sulkeuduttua Draco varasti kunnollisemman suudelman ennen kuin malttoi riisua ulkovaatteensa. Kumpikin puhui päivästään hyvin suurpiirteisesti oikeastaan kuuntelematta toisiaan. Molemmat keskittyivät olemaan paljastamatta mitään kriittistä. Ulkovaatteiden ollessa siististi kaapissa kaksikko käytti, kumpikin tahollaan, hetken lahjansa piilottamiseen.
He olivat poikkeuksellisesti sopineet vaihtavansa lahjansa jo aattoiltana joulupäivän aamun sijaan. Näin he pyhittivät jouluaaton kokonaan toisilleen. Harry ja Draco nauttivat rauhallisesta päivästä kokaten yhdessä kummankin mielestä hyvää ruokaa ja hoitaen asunnon koristelua. Illalla Harry laittoi heille glögiä Dracon sytyttäessä olohuoneeseen paljon kynttilöitä sinne tänne. Sammutettuaan kattovalon mies hymähti hiljaa tyytyväisenä luomalleen pehmeälle valaistukselle.
”Aloitetaanko lahjoista?” Harry kysäisi tuodessaan kummallekin höyryävän mukin kuumaa glögiä. Hän vilkaisi hyväksyvästi ympärilleen saaden Dracon nielemään tyytyväisen virneensä.
”Kyllä, minä ensin!”
Jättäen miehensä laskemaan mukit sohvapöydälle Draco katosi hakemaan lahjansa piilosta. Hän palasi mukanaan nätisti paketoitu laatikko ja huulillaan jo valmiiksi tyytyväinen hymy. Harry pitäisi tästä varmasti! Naurahtaen miehistä tummempi otti paketin ja istui kiltisti sohvalle repien lahjapaperin laatikon päältä. Laatikon, joka näytti epäilyttävän tutulta.
”Sitä ei ollut aivan Rohkelikon punaisena”, Draco kommentoi ennen kuin toinen oli saanut laatikkoa kunnolla auki. Harry virnisti ja avasi laatikon virneen hyytyessä hivenen hänen kasvoilleen. Hän otti käteensä siististi viikatun viininpunaisen neuleen.
”Tämä on”, hän aloitti hivenen epäröiden. Voi luoja…
”Sinä et pidä siitä.” Draco puraisi huultaan nieleskellen pettymystään.
”Pidänpäs! Ihan totta, se on ihana.” Harry varasti sovittelevan suudelman ja hymyili miehelleen noustessaan. Draco ei ollut aivan täysin vakuuttunut, muttei osoittanut mieltään enempää. Hän halusi ensin nähdä mitä Harry oli hänelle ostanut toivoen todellakin että miehen lahja olisi ostettu.
Saadessaan nätisti paketoidun laatikon käteensä Draco viis veisasi siitä, että se oli hyvin saman kokoinen kuin hänen antamansa laatikko oli ollut. Siististi hän irrotti teipit ja taitteli lahjapaperin nätisti ennen kuin kurkisti laatikon sisään. Hetkeksi vaalea mies seisahtui, ja vaikkei hän sitä huomannutkaan, Harry puri huultaan.
”Tämä on”, Draco aloitti hivenen epäuskoisena ja nosti metsänvihreän neuleen laatikosta.
”Täysin sama neule erivärisenä”, Harry lopetti toisen lauseen. Hetken he olivat hiljaa Dracon vain tuijottaessa käsissään olevaa vaatetta. Lopulta miehistä vaaleampi purskahti iloiseen nauruun.
”Sentään erivärisenä!”
-
Mun pitäisi keskittyä kiskomaan aamukahvia kaksin käsin, mutta pakko vapauttaa kädet mukista hetkeksi kommentointiin, kun illalla en sitä voi tehdä.
Harry/Draco ei kuulu suosikkeihini, mutta oon viime aikoina lukenut niistä ihan kivoja ficcejä, enkä nytkään kurtistellut sen enempää kulmiani "taas nämä" vaan lähdin ihan uteliaasti kattomaan, mitä täällä oikein on. :D Ja ole hyvä, hienoa, että ideasta oli hyötyä! LillaMyy taisikin sanoa mulle laittammassaan kommentissa (sori, jos muistan väärin henkilön), että Harry/Draco vaatii hirveästi pohjustusta tai sitten ficit toimivat niin, että pariskunta on ollut jo pitkään yhdessä. Tässä on tämä jälkimmäinen vaihtoehto ja tää toimii. ♥
Aluksi mietin, että tää on vähän sekava, kun ensin Harry ei meinannut päästä eroon Dracosta ja heti seuraavassa pätkässä sen kummempaa erittelemättä Draco olikin jo jossain muualla. Sitten taas Harry oli kaupoilla jne. Joku *-tähti jaottelu olisi voinut toimia ja kertonut siitä, että pätkissä oli ilmeisesti pidempikin aikaväli joissain kohti. Kärryillä kyllä pysyi siitä huolimatta, joten en nillitä siitä sen enempää. Voi Harry ja Draco, kun samat paidat ostivat, mutta sittenhä se on sitä pariskunta-lookia, haha. ;D
Draco oli omaan makuuni ehkä hieman liian kiltti, mutta ei se haitannut, kun tunnelma oli kuitenkin söpö ja siihen sopi paljon paremmin kiva-Draco ja varmasti parisuhde Harryn kanssa muuttaa miestä. Alun Potter, eikun Harry! oli just täydellinen, johon ihastuin! Ja lopetuksen sentään eriväriset lopetti tämän napakasti ja hauskalla tavalla.
Kiitos jälleen tästä luukusta. <3
-
Hihih <3
En hirveästi lue H/D ficcejä, mutta oli hyvä pitkästä aikaa kurkistaa miten tämä paritus toimii! Minusta Harry oli aika omanlainen, vähän hönö ja ei-kovin-muotitietoinen :D Draco puolestaan oli - kuten Odo sanoikin - kiltimpi kuin normaalisti, mutta minua se ei haittaa, koska Draco on minusta söötti kilttinä :3 Mutta tuo Potter eikun Harry - kohta oli kiva pilkahdus tästä Dracon "malfoymaisesta" puolesta, joka oli minusta loistava lisäys!
Ja olihan tämä täydellinen tilaisuus puuttua viimeinkin maailmanpelastajan vaatekaappiin.
Draco :'D Ei Harrylla nyt niin huono vaatemaku voi olla, jos hän kerran valitsi samanlaisen paidankin :D
Tämä luukku oli ihanan kepeä ja söpö, tykkäsin! Minusta toi loppu oli sekä suloinen että hauska :D Ja toi Dracon kommentti "sentään eriväriset" - oli mahtava loppuhuipennus loistavalle luukulle! :3
Kiitos kovasti uudesta ihanuudesta! :3
-DragonHeart58
-
Odo, itseasiassa mietin tuota jaottelua vähän, kun kappale kerrallaan aina pompittiin näiden kahden välilä, kunnes päästiin kotiovelle. Pahoittelen, jos toi sekavuutta tähän pätkään. :D Mua hymyilyttää suuresti, että mun Potter, eikun Harry -huumorini on maistunut. ::) Kuten jo irkin puolella sanoin, Dracoa en osaa kirjoittaa (ainakaan canonoissa), mutta kiva jos tämä toimi silti edes joten kuten. <3
DragonHeart58, haha, en voi jotenkin olla naureskelematta kommentillesi täällä. :D (Ehkä Harry vain tietää millaisista vaatteista Draco pitää, eihän se tarkoita, että osaa itse pukeutua. ::)) Ihana kun kelpasi taas. :D
Kiitos molemmille kommenteista, lutuja olette. :-* <3
*~*~*
A/N: Palautetaas tätä kalenteria tosiaan sinne fluffympaan suuntaan (vaikka eilen vannoinkin kovasti, ettei se sokerin kirjoittaminen tahdo onnistua). :D Tätä pätkää oli hauska kirjoittaa, kun se idea viimein tuli, vaikka kyllä James taitaa olla vähän turhan tossutettavissa. Oh well, haluan tämän myötä toivottaa hyvää joulunodotusta Angelinalle. :-* (Etpäs varmasti arvannut!)
IIX - Näkyvästi yhdessä, S
Genre: drama/fluff
Paritus (fandom): Sirius/James (Potter)
James pörrötti hiuksiaan hivenen hermostuneella eleellä. Se ärsytti Siriusta, mutta kieltään purren toinen Kelmi nieli sanottavansa. Toinen oli halunnut puhua, eikä nyt meinannut saada sanaa suustaan, joten Sirius saattoi vain olettaa tietävänsä, mistä oli kyse.
”Ehkä meidän pitäisi… Tiedätkös, julkistautua”, James lähinnä mutisi ja puhalsi otsaansa kutittelevia suortuvia pitäen katseensa jossain muualla kuin Siriuksessa.
”Ai noin niin kuin pariskuntana?” Poika nosti kysyvästi kulmaansa. Jamesin käytös oli harvinaisen rasittavaa.
”No, niin. Remus ja Peter tietävät.” Toisen katse harhaili edelleen ihan missä vain paitsi poikaystävässään. Siriuksen suupielet kiristyivät aavistuksen.
”Koska unohdimme, että hekin saattavat vilkaista Kelmien karttaa.”
”Mm”, James äännähti vähän vaivaantuneesti Siriuksen piikikkääseen kommenttiin. Kaksikon välille laskeutui hiljaisuus, joka tuntui venyvän loputtoman kauan. Lopulta Siriuksen oli pakko katkaista se:
”Toki.”
Jamesin katse singahti ensimmäisen kerran Siriuksen kasvoihin. Ruskeissa silmissä loisti hämmennys ja kysymys, johon Sirius tiesi pian joutuvansa vastaamaan.
”Oikeasti?”
”Kyllä, James. Oikeasti. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?” Jamesin ilme kertoi, ettei tämä halunnut vastata. Sirius tiesi sen itsekin; he olisivat luonnonoikkuja ja kammotuksia, mutta miksi heidän pitäisi välittää siitä? Heidän ystävänsä tiesivät ja pienen totuttelun jälkeen olivat hyväksyneetkin.
”James, mitä ikinä kuka sanookin tai tekeekin, meillä on toisemme.”
”Ja me kiroamme paremmin kuin suurin osa.”
”Sekin.”
*~*
He eivät olleet sopineet ollenkaan miten tekisivät parisuhteestaan julkisen. Tämä tarkoitti myös, etteivät he olleet sopineet mitään, mitä eivät missään nimessä tekisi. He eivät olleet sopineet mistään muusta kuin aikomuksestaan olla julkisesti yhdessä.
Niinpä James päätti keskellä kiireistä käytävää, että hetki olisi sopiva siinä mikä tahansa muukin. Hän kietoi toisen kätensä Siriuksen niskaan ja varasti kevyen suudelman siinä päättäen olla välittämättä mistään muusta. Toinen häkeltyi elettä, mutta siitä toivuttuaan vastasi hänen suudelmaansa yhtä kaikki.
James ei ehtinyt nauttia suudelmasta kauhean pitkään, kun Sirius jo työnsi hänet turhan rajusti vasten kylmää kiviseinää. Hetken James luuli jo tehneensä väärin, ennen kuin huomasi toisen huulilla kaareilevan virnistyksen.
”Luuletko tosiaan, että antaisin kenenkään luulla hetken vertaa, että sinä viet ja minä vikisen?”
Poika ei ehtinyt vastata tuntiessaan jo omistavan suudelman vangitsevan huulensa. James tiesi, että hänen pitäisi näön vuoksi harata vastaan, koettaa olla kuin ei ikimaailmassa suostuisi alistumaan, mutta sillä hetkellä Siriuksen aloittama suudelma tuntui aivan liian hyvältä.
Kevyt rykäisy sai Siriuksen irrottautumaan ja kumpikin käänsi katseensa paheksuvaan McGarmiwaan. Hän loi itselleen ominaisen, tuiman katseen kumpaankin.
”Kaikelle on aikansa ja paikkansa, kuten herrat Musta ja Potter varmasti tietävät.”
Sirius avasi tapansa mukaan suunsa letkauttaakseen jotakin hyvin vitsikästä takaisin, mutta James pukkasi tämän kylkeä hiljentäen poikaystävänsä. Hymynkare käväisi naisen huulilla.
”Kyllä, professori.”
”Menkäähän nyt, ennen kuin myöhästytte seuraavalta tunnilta.”
Hän hoputti kaksikon liikkeelle ja jatkaessaan matkaansa James nappasi Siriuksen käden omaansa.
”Olin varma, että saamme jälki-istuntoa.”
”Me vain vähän kaulailimme, Sarvihaara, kuka on ikinä saanut siitä jälki-istuntoa?”
”Sinä, armas Anturaiseni. Enemmän kuin kerran.”
Leveä virne levisi Siriuksen kasvoille.
”Niillä kerroilla aika ja paikka ovat tainneet olla vielä huonommat.”
James pudisti huvittuneena päätään.
”Ääliö.”
”Idiootti.”
-
Mums, olen ollut jo luvattoman pitkään kommentoimatta, vaikka olenkin jokaisen luukun lukenut aina ilmestymisensä jälkeen, mutta jotenkin näitä on hirveän haasteellista kommentoida, kun on kommentoinut niitä jo esilukuvaiheessa... etenkin, jos yrittää keksiä jotain sanottavaa, mitä EI ole sanonut jo aiemmin... :D Nyt kuitenkin yritän parantaa tapani ja kommentoida taas ahkerasti! (:
Koiranpäivistä mulla ei oikein ole mitään sanottavaa, mitä en olisi jo yksäreitse sanonut, mutta tykkään tuosta kyllä edelleen. Se on jotenkin hupaisalla tavalla suloinen, etenkin tuo lopetus, koska Sirius ja koiranhengitys! x) Voin vaan kuvitella, miksei Remus halua sellaista suudella, koska yngh, koirat on kivoja, mutta en mä välttämättä haluaisi niitä 24/7 sänkyyni kuitenkaan. x)
Lahjahässäkkä on edelleen ihan yhtä hupaisa kuin ensimmäiselläkin lukukerralla, koska mikä todennäköisyys oikeasti, että molemmat ostavat samanlaisen neuleen (vaikkakin toki erivärisen)! Voin vaan kuvitella, kuinka Harryn naama venähti, kun hän nosti lahjansa ja tajusi ostaneensa ihan samanlaisen lahjan Dracolle. :D Onneksi kaksikko kuitenkin osasi ottaa asian sopivasti huumorin kautta, ettei siitä syntynyt sen suurempaa kahnausta tai mitään. (:
Sitten tämä viimeinen luukku onkin jo uutukainen jopa mun silmilleni, joten tästä saattaa löytyä enemmänkin sanottavaa. Ahahahahh, vaikka olenkin kohtuuvannoutunut James/Lily-fani, niin oli tämä silti erittäin onnistunut luukku! (: Naurahtelin tarinan aikana useammin kuin kerran, koska ”Ja me kiroamme paremmin kuin suurin osa.” ”Sekin.” ja ”Luuletko tosiaan, että antaisin kenenkään luulla hetken vertaa, että sinä viet ja minä vikisen?”! McGarmiwan paikalle poksahtaminen oli kyllä ehkä parasta ikinä, koska mäkin olin ihan varma, että siitä seuraa jotain ihan muutakin, mutta nainenpas ottikin sen yllättävän rennosti, mikä oli piristävä yllätys. Lopetus oli myös varsin suloinen, kun kaksikko palasi takaisin kinailuunsa, jota uskon heidän välillään olevan enemmän kuin laki salliikaan. P.S. Olisi kyllä ollut varsin mielenkiintoista kuulla enemmänkin tuosta, kuinka kaksi muuta Kelmiä ovat saaneet kuulla Siriuksesta ja Jamesista, koska siihen oli vain raivostuttavan kutkuttava viittaus tekstissä! :D
-
Mua rupes kamalasti hymyilyttämään kun olin lukenu tän luukun :D
Mä tykkään lukea Kelmeistä, koska ne pojat on vaan niin ihania <3 Tämä paritus toimi tässä oikein hyvin, vaikka LillaMyyn tavoin olen tykästynyt kovasti James/Lilyyn. Tässä tuli niin kivasti esille Jamesille ja Siriukselle ominainen vitsien viskely ja terävä huumori, eikä siihen voi olla tykästymättä :D Hihhih, että mua rupes naurattamaan toi McGarmiwa, kiva varmaan oli huomata hänen seisovan ihan siinä vieressä ;D Onneksi hän ei nyt ruvennut poikia läksyttämään, olisi tunnelma saattaut muuten lässähtää :> Mua huvitti myös se, kun Sirius ja James ikään kuin kamppailivat siitä, kumpi heistä onkaan se vievä osapuoli :D
Olipa ihana ja hauska luukku, tykkäsin kovasti! :>
Kiitooooooos! :3
-DragonHeart58
-
James/Sirius on ihana paritus, kun heillä on niin läheiset ja toisiaan ymmärtävät välit muutenkin. Tykkään valtavasti Sirius/Remuksesta, mutta pakko on myöntää, että James/Sirius kyllä pyörii aika lähellä niitä kahta. Ihana yllätys oli siis huomata tämä.
Musta se on ihana, että pojat on päättäneet lopulta julkistaa suhteensa ja nauroin tuolle, miten Remus ja Peter olivat saaneet tietää. :D Ehkä siihen on toisaalta tarvittu muutakin kuin Kelmien kartta, mutta pojat ei sitä vain tajunneet. Ficci kiertyi vahvasti suudelman ympärille, mutta tässä oli kivoja leikitteliviä kohtia kuten Jamesin hermoilu, McGarmiwa (jes!!!) ja se, ettei mistään oltu oikeastaan sovittukaan mitään. Erityisesti toi McGarmiwa oli ihan loistava lisä tähän, jota ilman ficci olisi saattanut jäädä vähän latteaksi. Heidät kyllä hyväksytään, vaikka kaikki ei olekaan ihan sallittua. Se oli myös hauskaa, että Sirius on joskus joutunut jälki-istuntoon turhasta kiehnaamisesta ja voin vaan kuvitella ne paikat ja ajat, joita se on sillon käyttänyt. :D
Kiitos jälleen, hieno luukku oli<3
-
Olo on jo paljon parempi ja eilen palasin koulunpenkillekin joten eiköhän se tästä :)
VII
Tämä oli kyllä jotenki kamalan koominen. Ensiksi Harry ja Draco miettii mitä ostaa toiselle lahjaksi ja sitten käy niin, että tulee sama lahja. Mutta ainakin ne oli eriväriset neuleet :D
Vaikka jostakin syystä mulla heräs sellainen epäilys ettei näistä tainnu välttämättä kumpikaan ostaa lahjojaam vaan ne olis ollu jonkun muun (vaikkapa sitten Mollyn) tekemiä :P
Tykkäsin tästä kyllä paljon ja muakin huvitti tuo Potteria. Harrya! kohta suunnattomasti. :)
IIX
Vaikka kuulin itsekin siihen joukkoon joka mieluummin mieltää Siriuksen yhteen Remuksen kanssa ja James/Lilyn niin tässä paritus kumminkin toimi.
James on ihanan suloinen kun sillä on vaikeuksia kertoa poikaystävälleen haluavansa tulla niin sanotusti kaapista ulos. :3
Ja mikäs siihen sen parempi vaihtoehto kuin kunnon suuteleminen keskellä koulun käytävää. McGarmiwan paikalle ilmestyminen oli kyllä yllätys ja minäkin ajattelin pojille tulevan muitakin seurauksia tästä hyvästä mutta ehkäpä professori ymmärsi minkälaista rohkeutta poikien suhteen julkistaminen on heiltä vaatinut.
"Luuletko tosiaan, että antaisin kenenkään luulla hetken vertaa, että sinä viet ja minä vikisen?"
Ihana Sirius! :3
Kiitos jälleen kerran ihanista luukuista! :D
-
Lilla enhän mäkään sulle ole ihan joka väliin ehtinyt, joten mitäpä tuosta. ;) Kiva kun nuo pätkän on maistuneet uudelleenluetunakin ja yritän välillä kiusata Wingaakin, että sullekin tulee jotain ylläreitä tässä vielä. ::) (Itsehän siis olen hyvin vannoutunut Sirius/Remus-fani, mutta menihän tämäkin kivasti.) Ehkä minun pitää vielä palata asiaan sen suhteen, miten Remukselle ja Peterille selvisi, että ne kaksi on yhdessä. :P
DragonHeart58, hihi, hymisen täällä taas ihanalle kommentillesi. :D Siis totta kai James ja Sirius kinaavat siitä kumpi vie ja kumpi vikisee! Vaikka Jamesista kirjoitan herkesti tossumman kuin Siriuksesta, niin en silti osaa kuvitella hänen alistuvan noin vain ilman vastarintaa. ::) (Jos ei olisi McGarmiwa ilmestynyt paikalle, tilanteessa olisi vielä käynyt pojille hassusti. ;))
Odo, jep, S/R for life, mutta tämä on kyllä melkein yhtä ihana pari. :P Jätin tosiaan aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan, onneksi se ei näytä haitanneen turhan paljon. (Olisin saanut tästä kyllä todella pitkän, jos olisin kaiken lähtenyt selittämään!) :D McGarmiwa nyt piti vain saada mukaan, koska. <3
Azure, hyvä, että oot parantunut. <3 Toit kyllä kivan uuden kulman totohon seiskaluukkuun, en myönnä, en kiellä, sen saa kuvitella kukin niin kuin haluaa. ::) Kiva, että paritus sustakin on toiminut. Ja siis Jamesilla välähtää aina silloin tällöin. Itse ainakin tosiaan kuvittelen, että McGarmiwalla on hieman ymmärrystä, eikä siksi läksytä poikia tässä sen enempää (mutta auta armias sitten, kun se ei olekaa enää uusi juttu). <3 (Sirius on. <3)
Jälleen kommenttinne ovat tehneet minut hyvin iloiseksi, kiitos teille. :-*
*~*~*
A/N: Mitäs tästä pätkästä sanoisikaan muuta, kuin sen että idea tuli mieleen yhtenä pimenevänä iltana, kun olin jo käpertynyt peiton alle ja koska se idea oli mielessä vielä seuraavana aamuna, sen päätin kirjoittaa. Keiju toivoi minulta Kelmejä, joita on aina yhtä ihana kirjoittaa, joten joululahjani on nyt tässä muodossa. Ihanaa joulun odotusta. <3
(Betani oli kovasti sitä mieltä, että tähän tarvii vähän keskittyä normaalia enemmän, näin niin kuin ennakkovaroituksena.)
IX - Sinulle, aina, S
Genre: haikea draama
Paritus (fandom): (Kaikki yksipuolisina) James/Lily, Sirius/James, Remus/Sirius (Potter)
Katsoin hiljaa sylissäni olevan kirjan reunan yli sinun onnellista ilmettäsi, kun James nukahti olkapäätäsi vasten. Silmät ummessa hän avasi suunsa ja jatkoi unista tuhinaansa, etkä sinä koskaan näyttänyt niin tyytyväiseltä kuin sillä hetkellä. Hetken verran sait leikkiä, että maailmassa ei ollut muita kuin te kaksi ja minä pysyin hiljaa, haluamatta särkeä sinun illuusiotasi.
James kuolasi paitasi rinnukselle, maiskutteli ja hieroi poskellaan kuolansa kunnolla paitaasi. Se huvitti sinua, viemättä kuitenkaan kaikkea pehmeyttä katseestasi. Kopautit kevyesti ystäväsi päätä, muttet kuitenkaan niin lujaa, että James olisi herännyt.
”Evansistako unelmoit?” laskettelit hiljaa, itseksesi hymyillen.
”Sirius”, James vastasi unisesti ja kiehnäsi lähemmäs, ja sen pienen hetken silmistäsi paistoi onni ja epäusko. Se kuitenkin loppui aivan liian lyhyeen.
”Evans on niin nätti.” Unissaankin James sai sanansa huokaistua hiljaa ja minä näin, miten paljon ne sinuun sattuivat. Otit hetken vain kooten ne sirpaleet, joita et antaisi Jamesin nähdä ikinä, ja tuuppasit sitten rintaasi vasten kuolanneen pojan hereille.
”Mene nukkumaan, Sarvihaara”, sanoit kaivaen huulillesi sen kiusoittelevan virneen, jolla liian usein piilotit tunteesi. James nousi kiltisti, toivotti hyvät yöt ja katosi pian poikien makuusaliin vieviin portaisiin. Annoit naamiosi valahtaa, mutta vain vähän, et tainnut haluta näyttää sitä kaikkea minullekaan, ja minä kiltisti pysyin vaiti. Annoin sinun leikkiä vahvaa ja kuolematonta, vaikka näkemisesi noin särkyneenä söi minua hitaasti sisältä.
Kun viimein nousit ja toivotit hyvät yöt, minä nousin kanssasi. Kohotit kevyesti kulmaasi, mutta kun levitin käteni, astuit sanaakaan sanomatta halaukseen. Rutistin sinut aivan itseäni vasten. Olisin aina siellä sinua varten, aina. Ja vaikken ikinä olisi ensimmäinen valintasi, olisin silti aina läsnä. Olisin sinun, jos tahtoisit niin.
Ja kuin ajatukseni lukeneena hymyilit minulle pienesti irrottautuessani viimein.
”Tiedän, Kuutamo. Kiitos.”
Sen sanottuasi katosit makuusaleihin ja jätit minut seisomaan siihen, vetämään henkeä. Minä olisin täällä aina sinua varten, vaikka se särkisi minut miten monta kertaa.
Aina, Sirius.
-
Beta on edelleen sitä mieltä, että tämä vaatii keskittymistä, vaikka itse olinkin tässä jo enemmän kärryillä koko ajan kuin silloin, kun ensimmäistä kertaa tätä luin. Tämä on kyllä oikeasti jotain niin hienoa, etten ymmärrä, miten sä olet onnistunut tässä ensinkään! Tai siis, kun jos ajattelee, että tarinassa puhutaan vain sinusta ja minusta (ja, no, Jamesista myös, mutta nuo kaksi pysyvät koko ajan nimettöminä), niin siitä VOISI tulla kyllä niin hirveä sekasotku, ettei siitä saisi mitään selvää vaikka lukisi sen sata kertaa, mutta tämä ei ole sellainen. Tämä vaatii lukijaltaan ehkä vähän enemmän kuin se normaali hän-muotoinen kerronta, jossa jokaisesta käytetään nimeäkin, mutta tämän voi silti ymmärtää kohtuuhelpostikin, jos vain jaksaa keskittyä lukemaan. (:
Tämä on kyllä ihan oikeasti ihan älyttömän haikea, kun kaikki kaipaavat jotain, joka kaipaa jotain toista, eikä kukaan varmaan tule ikinä saamaan sitä kaipauksen kohdettaan (no, okei, James saa Lilyn sitten joskus, mutta ei vielä!). Muutenkin täällä kaikki kuolien paitaan pyyhkimiset, naamiot ja muut on vain niin surullisia siinä kontekstissaan, että nyyhkis. ):
-
*purisee tyytyväisen onnellisesti*
Tämä oli poikkeava juuri kerronnan minä-sinä - tyylin takia, ja minusta olit saanut sen toimimaan aivan loistavasti :>. On totta, että tällaisessa kerronnassa saattaa helposti kadottaa juonen hännän, jos tarina ja hahmot eivät ole tarpeeksi selkeitä. Tässä ei kuitenkaan käynyt niin, vaan minun oli oikeastaan mukavan helppo lukea luukkua ja tiesin koko ajan kenestä puhutaan. Toisin sanoen olit osannut tuoda tarinat hahmoosi ilman nimiä käyttämällä heille tuttuja tapoja ja persoonallisuuden pilkahduksia. Minusta tämä tapa oli myös miellyttävä, minulle tuli sellainen olo että pääsin vähän kuin osaksi tapahtumia, katselemaan Jamesin tuhinaa ja kuolaamista Siriuksen paitaa vasten :D
Alkupuolisko oli enemmän sellaista suloista ja hymyilyttävää, mutta loppua kohden tunnelma muuttui hiukan haikeammaksi. Jokainen hahmo toivoi jotain, joka vaikutti olevan jossain käsien ulottumattomissa, eteenkin Siriuksella ja Remuksella. Olit taas kauniisti sanoja käyttäen osannut luoda aidonoloisia tuntemuksia ja koskettavaa ilmapiiriä, eikä minulla riitä sanat kuvailemaan kuinka hyvin olet jälleen onnistunut :3
Kiitus taas uudesta aarteesta :-*
-DragonHeart58
-
Lilla, mulla onkin ihanin beta kaikista. <3 Kiva tietää, että pysyi kasassa ja että tykkäsit, vaikka vähän erilaista taas olikin. Kieltämättä tuo, että jokainen kaipaa toistaan, saamatta vastarakkautta on aika surullista, enkä tykkää yhtään kiduttaa näin ihania hahmoja sellaisin tuntein, mutta noh. Pakkohan tämäkin oli kirjoittaa. <3
DragonHeart58, täällä on yksi hyvin onnellinen kirjoittaja, kun sä kehut aina noin kauhean vuolaasti. :D Kiva jos tyyli oli tarpeeksi selkeä ja tekstistä saattoi nauttia. (James nyt on niin suloinen, että kukapa sitä ei haluaisi päästä katselemaan. <3) Mulle tulee aina niin hyvä mieli näistä sun kommenteistasi ja kehut mielestäni aivan liikaa. :D Mutta ihanaa, että jollekin kelpaa. <3
Kiitos taas kummallekin kommentista. :-*
*~*~*
A/N: Nyt tulee ensimmäinen teksti ilman betaa, eli kaikki epäjohdonmukaisuudet ja virheet menevät vain allekirjoittaneen piikkiin (damn). Tähän tekstiin oli alustava idea jo pitkään, mutta siitä muotoutui jotain ihan muuta kuin piti. Erityismainintana kiitos Odolle kanssani luihuilusta noiden nimien kanssa. :-*
Tämä on kirjoitettu aina yhtä ihanalle Natte-naperolleni. Tuitui<3
X - Vauvapuuhia, S
Genre: drama
Paritus (fandom): Blaise/Draco (Potter)
He olivat päättäneet hankkia lapsen. He olivat etsineet sijaisäidin ja saattaneet tämän raskaaksi, tehneet alustavia suunnitteluja lastenhuoneen sisustukseen ja väreihin. He olivat jopa perehtyneet kirjallisuuteen raskaudesta ja sen jälkeisestä ajasta, vanhemmuudesta.
Silti ajatus oli vasta hiljalleen alkanut madella Dracon ymmärrykseen. Tai oikeastaan matelun sijaan se oli lävähtänyt hänen tajuntaansa kuin tällipajun oksan sivallus.
Se tapahtui eräänä päivänä, kun Draco tuli kotiin ja löysi Blaisen istumasta keittiön pöydän äärestä paksun kirjan kanssa. Näyssä ei sinällään ollut mitään omituista, paitsi kirja. Se ei ollut sellainen, jota Blaise yleensä lueskeli, joten Dracon piti kurkata miehensä olan yli mitä tämä oikein luki.
”Mikä se on?”
”Nimikirja.”
”Miksi sinä luet nimikirjaa? Oletko kyllästynyt normaaliin kirjallisuuteen?”
Blaise nosti päänsä ja katsoi miestään toinen kulma aavistuksen koholla. Draco tunnisti ilmeen; toinen katsoi häntä noin miettiessään oliko hän tyhmempi kuin miltä mahtoi näyttää.
”Vauva tarvitsee nimen, Draco.”
Silloin se iski häneen. He saisivat lapsen.
*~*
”Joten”, Blaise aloitti istahtaessaan miehensä viereen sohvalle, kahtia taitettu paperi kädessään. Dracon ei tarvinnut kuin vilkaista sitä kun hän jo huomasi kahteen siistiin sarakkeeseen jäsennellyn tekstin.
”Tässä ovat nimet, joista minä pidän. Voit miettiä niitä ja lisätä omiasi ja voimme keskustella niistä vähän myöhemmin.” Miehen huulilla kävi kevyt, hivenen jännittynyt hymy, kun hän ojensi paperin Dracolle. Miehistä vaaleampi jäi silmäilemään listaa ajatuksissaan.
”Minä mietin näitä.”
*~*
Draco todella otti aikansa miettiessään Blaisen ehdottamia nimiä. Ensihätään hän osasi yliviivata muutaman nimen miettimättä sen enempää. Mies piti listaa kalenterinsa välissä, jotta se olisi hänen mukanaan töissäkin, sillä makusteltuaan nimiä yksitellen aikansa, hän saattoi missä tahansa kaivaa paperin esiin ja vetää nimen yli.
Reilua viikkoa myöhemmin Draco viimein istui keittiön pöydän ääreen lista kädessään. Vastapäätä suuren kahvimukinsa kanssa istuva Blaise kohotti kysyvästi toista kulmaansa ja sanomatta mitään hän liu’utti listan pöydän yli. Miehistä tummempi otti paperin käteensä. Hän katsoi miestään ennen kuin laski katseensa listaan ja mitä pidemmälle tämän katse pääsi, sitä syvempi uurre tämän kulmien välissä oli.
Pojalle: Tytölle:
Alastair Ailsa
Angus Amelie
Arran Anwen
Barnaby Bethany
Euan Bryony
Fergus Catriona
Giles Clover
Inigo Dawn
Jayden Eleanor
Lachlan Freya
Leon Iona
Luca Isla
Mason Lydia
Ryan Niamh
Sebastian Skye
Not
”Sinä… Et pitänyt niistä”, Blaise totesi rauhallisesti ja jatkoi: ”Mutta eikö tuo not ole turhan alleviivaavaa?” Miehestä näki, että tämän teki mieli enemmänkin kuin vain puhua asiasta rauhallisesti. Tämän kommentti sai Dracon vuorostaan rypistämän kulmiaan.
”Not?” Hän nappasi paperin miehensä kädestä. ”Tuo on a, ei o. Nat. Se on nimi.”
Blaise tuntui prosessoivan tätä ajatusta hetken, sillä hän vain tuijotti vaaleampaa miestä vaiti tovin.
”Kummalle?”
”Kummalle vain, se on sen hienous.”
Blaise nappasi paperin takaisin itselleen ja katseli epäselvällä käsialalla paperin alalaitaan kirjoitettua nimeä.
”Nat”, hän makusteli itsekseen. Draco kallisti kevyesti päätään odotellessaan, hoputtamatta miestään kuitenkaan yhtään sen enempää.
”Se käy minulle.” Kevyt hymy löysi tiensä Blaisen huulille tarttuen välittömästi Dracoon.
”Mutta entä jos saamme kaksoset?”
-
Hah, juuri olin kommentoimasa edellistä kun huomasin että uusikin luukku ehti tulla :D
IX
Vau. Olen melkolailla sanaton. Tämä oli kamalan tunnelmallilen ja kaunis/haikea ficci. Minä/sinä-kerronta lisäsi myös omalta osaltaan tunnelmaa tietyllä tavalla ja on juuri sopiva elementti tähän. Eikä minulla ainakaan ollu vaikea lukea ja pysyä perässä, mitä nyt ensin piti hieman miettiä kumpi nyt onkaan minäkertoja Sirius vai Remus, mutta sekin selkeni nopeasti.
Tämä oli ihanalla tavalla erilainen kuin nuo muut. Ihastuin <3
Ja käy sääliksi nyt kyllä kelmi-parkoja kun jokaine haaveilee siitä mitä ei voi saada.
X
Aw. Tämä oli suloinen. Harry/Blaiseen en ookaan tainnu ennen törmätä mutta tämä oli kyllä sopiva ensikohtaaminen parituksen kanssa. Jotenki voin kuvitella kuinka Dracolla on kestäny lapsensaamisen sisäistämisen kanssa :3
Ja nuo nimiehdotukset. Hymyilin kyllä tuolle kommervenkille kun Blaise-raukka luuli ettei mies ihan tosissaan tykännyt nimistä ja oli tyrmännyt hänet täysin. Dracolla pitäis opetella kirjottamaan selkiämmin :)
Ja tuo loppu. Niin mites tosiaan sitte jos tuleeki kaksoset? :D Eipä tainnu Draco ajatella sitä.
Kiitos aamun piristyksestä! <3
-
”Mutta entä jos saamme kaksoset?”
Loistava lopetus, nauroin! ;D
Sori ihan ensimmäisenä siitä, että unohdin kokonaan sanoa sulle, mitkä nimet sopisi kummankin suuhun ja niin edelleen. Olit kuitenkin selvinnyt tästä vallan mainiosti ilman apuanikin, ja kyllä ne on oikein luihuismaisia nimiä! Mutta Dracon ehdotus on epäilemättä paras. Hieman erikoinen nimi, jota en ehkä ihan heti yhdistäisi Dracoon, mutta siinä on kiva juju. Natte. En tiedä oliko tarkoituksella, mutta tuli ensimmäisenä mieleen, kun tämä on omistettu Natelle ja se oli musta aika ovela. Ja sopii niin tytölle kuin pojallekin.
Tämä oli oikein kiva fic ja tykkäsin siitä, miten Dracolle asia lävähti päin kasvoja ihan yllättäen. Se oli kanssa hyvä, miten Draco mietti pidemmän aikaa nimiä jopa töissäkin. Blaise oli varsin isällinen tässä, joka oli musta kiva juttu - vaikka ei tosin vastaakaan kovin paljon omia headcanoneitani. Toisaalta näin harvinaisesta hahmosta puhuttaessa oikeastaan kaikki tavat ovat oikeita, enkä pistänyt yhtään pahakseni erilaista Blaisea. Toki Dracokin oli erilainen kuin kirjoissa, mutta kuitenkin mukana oli sellaista dracomaisuutta sen suhteen, että hän lopulta päätti lapsen nimen.
Ja tuo lopetus, ihan huippu! Kiitos jälleen luukusta, sillä tää oli mahti. <3
-
Pah, olet väärässä, mullahan se ihanin beta on! <3 ;)
Nyt kyllä jäi tavallaan vaivaamaan, että kumpi kaksikosta nyt sitten lopuksi on se varsinainen isä, koska tuolla sanotaan vain, että Blaise ja Draco etsivät sijaisäidin ja olivat saattaneet tämän raskaaksi, mutta missään ei sanota, että kumpi. :D Rupesin itsekseni pohtimaan asiaa, enkä itse asiassa enää edes tiedä, kumman toivoisin saattaneen pienokaisen alulle, koska molempi parempi, joten please, ratkaise tämä pieni pääni sisäinen kina, jooko? :D He saisivat lapsen no kidding, dude, eikös koko tarina kerro juuri siitä, että te saatte lapsen, joten eikö tämä ole aika ilmiselvä huomio! :D
Voin niin hyvin kuvitella, kuinka Draco käy tuota listaa läpi ja vuoron perään yliviivaa sieltä jokaisen niistä, koska ne vaan eivät käy Malfoyn suvun tulevalle jäsenelle! (En edes tiedä, kumman sukunimen napero tulisi saamaan, mutta kuuluu hän silti Malfoyn sukuun, vaikka sukunimi olisikin Zabini!) Lopputuleman nimen suhteen oli hieman odottamaton, mutta juuri sen takia se saikin mut nauramaan ihan kivasti. Ja lopetus oli ehkä paras ikinä, koska kikatin niin kovaa, että kämppis olisi varmaan kurkistanut mun huoneeseen, että mikä kohtaus sille oikein tuli, jos olisi ollut kotona! :D
-
Whii, uusi luukku! :3
En muista koskaan lukeneeni tällä parituksella, joten pääsen taas tutustumaan uusiin parituksiin :D (Okei, musta tuntuu että oon koko ajan sanonut etten ole tutustunut tähän enkä tähän paritukseen, makuni on vissiin ollut turhan suppea :D)
Blaise on minulle melko vieraaksi jäänyt hahmo, enkä ole häneen kovin usein törmännytkään - mukavalta hän tässä kuitenkin vaikutti :D Draco on taas ihan paras, ja vaikka hän tässä onkin taas hiukan kiltimpi, on hänessä silti sitä malfoymaista ylpeyttä, ja näköjään hän on se joka pistää asioille pisteen - tässäkin hän oli se joka lopulta päätti vauvelin nimen :D Pystyn niin hyvin kuvittelemaan hänen mutisemassa jotain nimiä itsekseen työpöytänsä ääressä ja viivaamaan sen sitten lopuksi yli :D Kuten Odo sanoikin, nuo nimet vaikuttivat hauskan luihuismaisilta- ja sopivat tälle paritukselle oikein hyvin! Loppunimi oli myös hyvä (ehkä se vois tytölle olla lyhenne Nataliesta ja pojalle Nathanista ::)), vaikka Blaise lukikin sen ensin väärin :'D (Jotenkin mun päänsisässä Dracolla voisi olla siisti ja huoliteltu käsiala, heijastaen herran huoliteltua ulkomuotoa, mut ei sil oo väliä :>)
Khih, kivasti kirjoitettu luukku, näitä lukee niin kovin mielellään! :> Ja hei en mä kehu liikaa, minusta sinä olet kehusi ansainnut <3
Kiitos taas <3
-DragonHeart58
-
Azure, hihi, olinpas nopea. ::) Kiva kun on taas kelvannut, se ysiluukku upposi kirjoittaessa aikaa kovaa, koska, no, Remus on rakkaus ja siinä pätkässä hyvin raasu. On siis mukava tietää, että lukijatkin tykkää.
Harry/Blaiseen en ookaan tainnu ennen törmätä --
Etkä törmännyt vieläkään. ::) Mutta joo, kiva taas että ne harkitut yksityiskohdat on sieltä pompanneet esille ja vielä positiivisessa mielessä! <3
Odo, hyvä että viihdyit. :D Susta oli oikeasti yllättävän paljon apua (en mä näemmä kaipaa kuin vähän tönäisyjä ja satunnaisia heittoja, että keksin itsekseni), kiitos siitä ihan tuhannesti. <3 Ja tuo Dracon heitto on hyvinkin harkittu loppuun asti (taisin sitä irkin puolella kysyä, että voinko sitä käyttää, mutta yllättäen kukaan ei taas reagoinut siihen mitenkään). ;) Ja nää jää eittämättä vähän pehmoiksi nää mun luihuisficis, ei voi mitään. Hyvä jos toimii siitä huolimatta. :D
Lilla, tapellaanko? :D <3 Kuten jo irkin puolella tätä selitin, oletusarvoisesti omassa mielessäni kaksikko on (osaamatta itsekään päättää) tehnyt ns. "koktailin" ja odottelevat sitten lopputulosta. (Jos joku ei tiedä mistä puhun, suosittelen Modern familya.) Kaikesta tästä kikatuksesta voisi siis päätellä että piilogenrenä oli puolivahingossa humor. ::) Olisin tietty voinut tehdä syvemmänkin analyysin siitä miten Draco käy niitä nimiä läpi; kuvittelee söpöjä tilanteita missä kutsuisi lastaan nimeltä jne. (Olisin muuten sillä saanut sen kaipaamani fluff-elementin, höh.)
DragonHeart58, olen vakaasti miettinyt nickisi lyhentämistä DH58:aan koska kommentoit joka päivä ja tuo on mahdotoman pitkä kirjoittaa. ::) (Tämähän on siis tonien, jota olen tällä parituksella kirjoittanut ja tunnelmaltaan aivan eri sävyinen, joten eipä minultakaan näistä kahdesta liikaa kokemusta ole.) Kuten jo Odolle sanoin, luihuisficcini jäävät vähän pehmoiksi, koska en osaa sellaista luontaista ilkeilyä kirjoittaa. :p Kiva kun on nimet kelvanneet! (Täytyy yhtyä tuohon Dracon selvään käsialaan, niin minäkin sen kuvittelen, mutta ehkä tuo oli johonkin hätäiseen väliin äkkiä ylös kirjoitettu? ::)) Tuitui. <3
Kiitos taas kaikille ihanille (mun vastaukseni taas pääsivät vähän venähtämään). :-*
*~*~*
A/N: Tässä luukussa taas on ensimmäinen kosketus tähän paritukseen (ja minusta tuntuu, että saan tätä vielä jatkaa jossain vaiheessa), joten betani vakuutteluista huolimatta olen vähän huolissani siitä, miten IC kyseiset hahmot ovat. ::) Tämän kirjoittaminen oli hauskaa, koska se lähti niin täydellisesti lapasesta jo kirjoittelun alkuvaiheessa. (Ja siis kerään tällä Hermionen.)
Tämän myötä haluan myös toivottaa ihanaa joulunodotusta aina niin ihanalle ja taitavalle Fractalle (joka ei toivottavasti syö minua siksi, että pahoinpitelin hänen OTP:nsä). :-* Tuitui. <3
XI - Kaikessa hiljaisuudessa, S
Genre: lievä hurt/comfort
Paritus (fandom): (Hermione/Ron) Hermione/Severus (Potter)
”Enpä tiedä, ’Mione. Näin on hyvä, joten miksi mitään pitäisi muuttaa?”
”Koska minä haluan sitä, Ron, ja jos sinä et… En halua tuhlata aikaani suhteessa, jolla ei ole tulevaisuutta.”
”Ehkä sinun pitäisi sitten lopettaa aikasi tuhlaaminen.”
”Ehkä minun pitäisi.”
*~*
Hermione istui sillankaiteella nyyhkäyksiään niellen. Hän ei halunnut mennä tyhjään ja hiljaiseen asuntoonsa yksin, vaikka ulkona alkoi illan pimetessä olla kylmä. Pakkanen koetti kurotella hänen takkinsa ja kaulaliinansa alle, sormet alkoivat olla kohmeessa yleensä niin lämpimistä lapasista huolimatta ja nenänpää oli alkanut punastella jo aikaa sitten. Nainen hipaisi sitä lapasellaan, joka tuntui karhealta kylmettynyttä ihoa vasten.
Nainen oli niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja allaan avautuvaan jokeen, jonka pinnalla pienet jäälautat kelluivat verkaisesti eteenpäin, ettei kiinnittänyt huomiota ohikulkijoihin. Aluksi se oli hävettänyt häntä, yleisellä paikalla itkeminen nimittäin, mutta kun koti ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto, hän oli turtunut ajatukseen. Tuijottakoot jos tahtovat. Ja hiljalleen mieli oli unohtanut nuo tilanteeseen irrelevantit henkilöt ja keskittynyt käsittelemään niitä tunteita, joita Hermione ei oikeastaan olisi halunnut käsitellä.
Niinpä nainen ei huomannut sitäkään, että yksi ohikulkijoista pysähtyi. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, epäröi omilla jalansijoillaan ja lopulta jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan.
*~*
Saatuaan itsensä viimein liikkeelle ja kotiovelle asti, Hermione kaivoi asuntonsa avaimia kaksi kertaa tavallista kauemmin. Hän ei halunnut mennä sisälle, jossa häntä odottaisi vain kaikuva hiljaisuus, joka kertautui mitä pidempään hän oli sisällä. Hetken nainen nautiskeli ajatuksesta parvekkeelle leiriytymisestä kuuman kaakaomukin kanssa ja mahdollisesti pahaa oloaan maailmalle huutamisesta. Se tekisi niin hyvää. Viimein avain löysi tiensä lukkoon ja Hermione avasi ovensa pimeään, yksinäiseen asuntoonsa.
Paitsi ettei se ollut pimeä. Jo ovea raottaessaan hän näki hennon kynttilänvalon ja automaattisesti naisen käsi etsiytyi taskussa olevalle taikasauvalle. Varovaisesti hän kurkisti peremmälle ennen kuin astui kokonaan sisään ja sulki oven hiljaa perässään. Siellä täällä paloi tunnelmallisesti kynttilä, kaikissa hänen toisistaan eroavissa tuikkuastioissaan, mutta missään ei näkynyt ketään. Henkeään pidätellen Hermione seisahtui kuuntelemaan, mutta asunto kumisi hiljaisuuttaan.
Saattoiko kyse olla Ronin kummallisesta eleestä? Suomatta itselleen valheellista turvallisuudentunnetta – eihän Ronilla edes ollut avainta hänen luokseen – nainen riisui kenkänsä hiljaa ottaen samalla taikasauvansa esiin. Sitten hän lähti hiipimään raidallisissa villasukissaan peremmälle, veren kohistessa hänen korvissaan.
Hermione kiersi koko asunnon, kaikkia komeroita myöten ja teki varmuuden vuoksi mieleensä tulevat tunkeilijoiden paljastusloitsut, mutta hänen asuntonsa oli autio. Ainoa mitä hän löysi, oli keittiön työtasolle jätetty pullo yhtä hänen lempiviineistään ja kaksin kerroin taitettu viesti. Avatessaan viestin nainen henkäisi hiljaa tunnistaen käsialan välittömästi. Tärisevin polvin hän istui keittiön pöydän ääreen ennen kuin uskalsi lukea viestin sisällön.
Neiti Granger,
Kävelin tässä taannoin sisään antikvariaattiin, joka toi sinut mieleeni. Ehkä siksi, että myyjänä sattui olemaan varsinainen neiti kaikkitietävä viehättävä nuori nainen.
Tietämättä miten reagoida viestin varsin odottamattomaan aloitukseen nainen heilautti yhä kädessään olevaa taikasauvaa saaden viinipullon lennähtämään luokseen. Pian lasi ja korkkiruuvi seurasivat perässä, eikä kestänyt kauaa kun Hermione jo kaatoi itselleen lasillisen punaista juomaa, tutun kitkerän ja marjaisen tuoksun tervehtiessä hänen nenäänsä.
Hän sipaisi hiuksiaan, joihin lempeä kynttilänvalo antoi hennon kuparisen sävyn ja maisteli viiniään. Tätä hän toden totta oli kaivannut, lasillista hyvää viiniä. Ensimmäisen siemaisun maun vielä häilyessä kielen päällä nainen tarttui jälleen viestiin, jatkaen sen lukemista jännittyneenä.
Sitten näin sinut, surkeana kuin koko maailma olisi sinua vastaan, ja ainoa mitä oli jäljellä, oli allasi avautuva hypnoottinen maisema, kun jäälautat pyörivät joen virroissa, liukuen vääjäämättä kohti hetkeä, jolloin ne sulaisivat ja lakkaisivat olonsa siinä olomuodossa.
Hetken verran mietin pelkäsin sinunkin lakkaavan olemasta.
Hermione sulki silmänsä. Hän oli samanaikaisesti häpeissään ja kuitenkin onnellinen. Hän oli saanut jonkun huolestumaan itsestään, joku oli luullut hänen hyppäävän sillalta alas, ja se oli niin tavattoman nolostuttavaa, mutta… Pieni toivonkipinä pilkahti jossain hänen sydänalansa lähellä, eikä suostunut sammumaan vaikka nainen painoi kätensä rinnalleen. Joku välitti.
Minä seisoin siellä pitkään, niin pitkään, että saatoin olla varma, että epätoivosi ei ollut liian syvää, eikä veisi sinua mennessään.
Ja lähtiessäni minä halusin tehdä jotain vain sinua varten. Tiedän, että pullo viiniä ja muutama kynttilä ei ole paljon, mutta ehkä tieto siitä, ettet ole yksin ellet halua, on edes jonkin arvoinen.
- Severus
Nainen hymyili pienesti itsekseen, joi viimeiset viinipisarat lasistaan ja nojasi poskensa kämmeneensä. Sormenpäidensä alla hän tunsi ohimon paperinohuen luun peittävän ihon ja kääntäessään viestin hän huomasi jälkikirjoituksen.
P.S. Kynttilöiden liekit ovat loitsitut, eivätkä leviä, joten ei ole syytä huolestua siitä, että ne ovat palaneet ilman valvontaa.
Kevyt naurunpyrskähdys karkasi Hermionen huulilta. Hän heilautti taikasauvaansa kokeillen, saaden lähimmän kynttilän liekin sammumaan hiljaa sihahtaen. Hän tunsi miehen käyttämän loitsun, mutta saattaisi silti kysyä sitä jonain päivänä. Ihan vain aloittaakseen keskustelun.
-
DARLING! En ole lukenut välissä tulleita luukkuja, anteeksi siitä, palaan niihin myöhemmin, nyt on kuitenkin päästävä jakamaan rakkautta!
Ekakskin, OMG OMG OMG ja tokaks AWW ÄWW AWW ÄWW. Ja nyt koitan ryhdistäytyä ja sanoa jotain oikeaa!
(ja minusta tuntuu, että saan tätä vielä jatkaa jossain vaiheessa)
ja minusta tuntuu, että tunnet minut jo aivan liian hyvin. <3
Alkukeskustelu Ronin ja Hermionen välillä on tosi IC, etenkin Hermionen puolesta. Wau ja musta on tosi hienoa, että se on otettu mukaan, vaikka itse kohtausta ei. Mukava alustus ja myös mukavan erilainen alustus. Talvinen kylmyyden ja yksinäisyyden kuvaus on kaunista ja toimivaa. Tykkään realistisuudesta, siitä miten lapanen tuntuu karhealta kylmää nenänpäätä vasten, ym.
allaan avautuvaan jokeen, jonka pinnalla pienet jäälautat kelluivat verkaisesti eteenpäin
verkaisesti (https://31.media.tumblr.com/484342fb1bfa61eb8ba430194001b4c2/tumblr_inline_n583ni3Tgq1rbn0m1.gif) vai verkkaisesti? (toki voin ihan nähdä jäälautat verkaisinakin, no problem, eiku. :D)
Niinpä nainen ei huomannut sitäkään, että yksi ohikulkijoista pysähtyi. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, epäröi omilla jalansijoillaan ja lopulta jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan.
Ensimmäinen kuolema! Koska voi ääh. Ja sinne meni menojaan! Olin ihan varma, että Sev tulee juttelemaan, mutta mitä vielä, tuli kiire lukea eteenpäin! Se, että Sev jäi seisoskelemaan pidemmäksi aikaa oli jotenkin tosi kutkuttavaa, ja se, että mies epäröi. Mutta myöhemmin sekin selitettiin ja olin ihan sulaa vahaa. ;__;
Hermionen hidastelu kotiovella ja sellainen vitkuttelu ja epäröinti on taas tosi realistista ja (nyt tulee se sana, jota tykkään ylikäyttää) elämänmakuista. Nam. Ja oooo, kynttilöitä ja iiiii, onko siellä ketään? Sun tekstissä on kivoja yksityiskohtia, kuten se, että kaikkia komeroita myöten on talo sitten tutkittu ja eritoten kaikissa hänen toisistaan eroavissa tuikkuastioissaan on ihana yksityiskohta, niinku kyllä! Ei kukaan oikea ihminen omista aina samanlaisia tuikkukippoja vaan mikään niistä ei vaan oikeasti sovi toisiinsa (tai niin ainakin uskottelen itselleni, jotta voin käyttää kaikkia niitä omistamiani outoja kippoja yhdessä).
Neiti Granger,
Kävelin tässä taannoin sisään antikvariaattiin, joka toi sinut mieleeni. Ehkä siksi, että myyjänä sattui olemaan varsinainen neiti kaikkitietävä viehättävä nuori nainen.
TOINEN kuolema! <3___<3
Hetken verran mietin pelkäsin sinunkin lakkaavan olemasta.
- -
Minä seisoin siellä pitkään, niin pitkään, että saatoin olla varma, että epätoivosi ei ollut liian syvää, eikä veisi sinua mennessään.
KOLMAS (ja samalla hyvin onnellinen ja lopullinen) KUOLEMA!!! Multa loppuu sanat. Koska. Voi. Jehna. Severus. Mikä. Ritari. <3 Tämä mies, jos joku tunnistaa yksinäisyyden toisessa ja osaa siihen tarttua, jos vain niin haluaa. Onneksi haluaa. <3
Repesin ihan totaalisesti ja ääneen sille, että Severus huomautti lopuksi loitsituista kynttilöiden liekeistä, koska kaikessa jännityksessäni minäkin ehdin pohtia sitä, että Hermione saattaisi hermostua palovaarasta. Severus (kuten näemmä minäkin) tuntee Hermionen käyttäytymismallit ja osaa varautua niihin. (ja pohdin muten sitäkin, että mitä jos Sevun yllätys olis mennyt siihen, että naisella olis ollut asunnostaan jäljellä vain savuava hiilikeko, yllätys tietenkin sekin. Varsinainan ULLATUUUS) Parasta kuitenkin oli, että myös sinä olit ajatellut kaikkea!
Ja lopulta, jos mussa vielä kuitenkin joku henki pihisi, niin ei pihise enää, koska:
Hän tunsi miehen käyttämän loitsun, mutta saattaisi silti kysyä sitä jonain päivänä. Ihan vain aloittaakseen keskustelun.
KOSKA PIDÄTÄN HENGITYSTÄNI JÄNNITYKSESTÄ MALTTAMATTOMANA KUN ODOTAN, ETTÄ JONAIN PÄIVÄNÄ SAAN TIETÄÄ MITÄ SEURAAVAKSI TAPAHTUU!
Rakastan sua! :-*
- Frac
-
Naww :3
Minä pidin tämän luukun aloituksesta: Hermionen ja Ronin keskustelussa oli havaittavissa sellaista eripuran poikasta, mutta minä pidin siitä että heidän keskustelunsa pysyi aikuismaisen rauhallisena. Ei sellaista huutoa ja tavaroiden paiskomista, vaan kaksi aikuista päättää sivistyneesti keskustelemalla siirtyä eteenpäin elämässään. Hermionen suru oli käsinkosketeltavaa ja todentuntuista, hänen ikävänsä oli aitoa. Olit hienosti osannut yhdistää tämän siihen, ettei Hermione halunnut palata kotiinsa, koska Ron ei ollut siellä - se kertoi, että Hermione välitti Ronista, eikä heidän suhteensa ollut hänelle yhdentekevää.
Severus oli kovin herttainen pitäessään huolta Hermystä, oli jotenkin ihanaa että hän välitti ja halusi sanoa (kirjeessä, mutta kuitenkin ::)) että Hermione ei ole yksin. Ja toi kynttiläjuttu ja pullo Hermyn lempiviiniä oli kiva yllätys, joka varmasti piristi Hermionea :> Viestin P.S - osuus oli hauska, koska se kertoi Severuksen ajatelleen paloturvallisuutta ja että Hermionen olisi hyvä saada tietää tästä seikasta :D
Sulla oli taas kovin kauniisti muotoiltuja lauseita ja sanavalintoja <3 :
Hän pysähtyi pitkäksi aikaa, epäröi omilla jalansijoillaan ja lopulta jatkoi matkaansa sanomatta sanaakaan.
Epäröi omilla jalansijoillaan <3 Yksinkertainen asia kovin nätisti sanottuna <3
Sitten hän lähti hiipimään raidallisissa villasukissaan peremmälle
Toi villasukkien raidallisuus oli musta söpö yksityiskohta :3
Hetken verran mietin pelkäsin sinunkin lakkaavan olemasta.
Voi Sevve :')
Minä seisoin siellä pitkään, niin pitkään, että saatoin olla varma, että epätoivosi ei ollut liian syvää, eikä veisi sinua mennessään.
Sev on tosiaan hirmuisen huomaavainen :> Kivasti sanottu tämäkin pätkä :3
Tykkäsin myös tosta lopusta - hermionemaisen fiksua laatia tuollainen toimintasuunnitelma ;)
olen vakaasti miettinyt nickisi lyhentämistä DH58:aan
Tiedän, nickini on välillä hyvin pitkäveteistä ja raivostuttavaa kirjoittaa, jopa minulle ;D ;D ;D Saat lyhentää (kuten kaikki muutkin minun puolestani :D) sen DH58, voin myöntää että olen ajatellut kyseistä lyhennettä itsekin :D Sopii siis vallan mainiosti että lyhennät sen :D
Kiitos kovasti uudesta ihanuudesta :-*
-DH58 (ehkä mä aloitan tän lyhenteen käytön jo tässä saman tien :D)
-
Voi Frac, kommenttisi on niin ihana ja hauska ja loistava ja PITKÄ! Olen hyvin sanattomana ja onnellisena täällä siitä, että tämä ensimmäinen (muttei viimein) laatuaan Snarmione upposi noin hyvin. :D (Sevin pitäminen IC:nä oli haaste, jota ruikutin ja räkätin Lillalle irkissä, koska.) Ja nyt odotan kahta kauheammin reaktiotasi aaton luukkuun, nho. ::) Jos se on puoletkaan tästä niin voin kuolla onnellisena. <3 Lupaan ja vannon, että kirjoitan tästä joskus jotain lisää! Tuitui. <3
DH58 8) Minä täällä taas purisen onnellisena, kun tekstini on kelvannut. Sun kommenttisi on kyllä niin piristäviä aina, etten kestä. <3 Tykkäätkö sä ihan kaikesta mitä sä luet? :D Kiitos taas tästä
Yleisesti haluan vielä sanoa, että koin tuon Ronin ja Hermionen keskustelun juonen kannalta tarpeelliseksi, joten isksi se on siellä, mahdollisimman yksinkertaisena, selittämässä miksi Hermy oli niin maassa. Ja lisäksi haluan todeta, että se on vähän huolestuttavaa miten tyytyväisiä ja onnellisia te olitte siitä faktasta, että Severus tosiaankin murtautui Hermionen asuntoon. ::)
Kiitos taas kommenteista! :-*
*~*~*
A/N: Tässä taas pieni ja hyvin sokerinen pätkä, ehkä ripauksella hölmöä huumoria. ::) Jälleen on itselle aika vieras paritus (olen tainnut jonkun raapaleen näistä kirjoittaa). Tämän pikabetaamisesta erityiskiitos Fractalle. :-* Ja tällä keräilen Nevillen.
Oikein ihanaista joulunodotusta ihanalle betalle ja varsin höpsölle kannibalilleni Wingalle. <3 :-*
XII - Tunnustusten aika, S
Genre: Fluff
Paritus (fandom): Neville/Luna (Potter)
Nevilleä hermostutti. Häntä hermostutti usein ja hyvin monesta syystä, mutta tällä kertaa häntä hermostutti enemmän kuin koskaan ennen. Tai ehkä jotkut hetket Kalkaroksen liemitunneilla tyrmässä olivat hermostuttaneet häntä tätä hetkeä enemmän, mutta nyt hänen hermostuksensa oli aivan erilaista. Siksi se ehkä olikin aiempaa kutkuttavampaa.
Tämän kertainen koettelemus vaatisi aivan kaikki rohkeuden rippeen, mitä pojalla vain olisi. Hänen kätensä puristuivat nyrkkeihin ja vain vaivoin hän sai pidäteltyä hermostuneen nielaisun. Hän pystyisi tähän, olihan hän harjoitellut tätä monen monta kertaa peilin edessä. Kyllä hän pystyisi tähän.
Luna oli niin kaunis, kauneinta mitä Neville oli ikinä nähnyt ja hän halusi tuntea sen maailman, missä tyttö eli, jakaa sen hänen kanssaan ja nähdä asiat kuten Luna ne näki. Hän halusi pidellä Lunaa kädestä ja ymmärtää kaiken, mistä tämä puhui. Tai ainakin kuunnella, sillä jo tytön ääni oli kuin ihanin lumous, joka kenenkään päälle saattoi langeta.
Neville nyökkäsi itsekseen. Hän pystyisi tähän. Tärisevin käsin ja haparoivin askelin hän suuntasi Lunan luokse. Tytön suloinen hymy kuitenkin katkaisi hänen ajatuksensa aivan täysin
”Luna, mi-minä”, poika aloitti ja punastui änkytykselleen. Luna kallisti päätään tuskin huomattavasti ja katsoi Nevilleä suurin silmin, maailman ihanin hymy huulillaan.
”Niin, Neville?”
Rohkeutensa keräten poika veti syvään henkeä ja avasi suunsa:
”Minä olen hulluna”, Neville aloitti jälleen sirojen käsien noustessa hänen poskilleen. Ele keskeytti pojan lauseen sydämen pyrkiessä ulos hänen rinnastaan.
”Sehän on kamalaa”, Luna aloitti huolissaan. ”Tule, viedään sinut Sairaalasiipeen.”
”Mutta”, poika yritti, mutta lempeästi tyttö tarttui hänen käteensä ja alkoi vetää häntä perässään kohti matami Pomfreyn hellää huomaa. Huomaamatta sitä itse, Neville huokaisi hiljaa, mutta kulki yhtä kaikki kiltisti Lunan perässä. Ei tämän aivan näin pitänyt mennä.
-
Voi Neville-raasua :<
Tässä tuli älyttömän hyvin Nevillen luonne esille - hänen hermostuneisuutensa, Kalkaros-pelkonsa ja sympaattisuutensa. Luna oli oma, ihana, erikoinen itsensä :) Pidän kummastakin hahmosta, ja minusta tämä pari sopii hyvin yhteen :>.Neville oli niin vilpittömän hermostunut halutessaan kertoa Lunalle tunteistaan, ja jos voisin, olisin halunnut halata poikaa ja sanoa, että kyllä se siitä, hyvin se menee :> Vähän kävi sääliksi, että pojan suunnitelma meni mönkään, kun oli sitä kerran peilin edessäkin monesti harjoitellut. :( Vaikka tilanne menikin pipariksi, minusta Lunan reaktio oli kovin lunamainen ja herttainen :3
Tunnelma tässä oli kutkuttava, herttainen ja ihan aavistuksen verran apea, koska Nevillen näkökulmasta tilanne ei mennyt ollenkaan niin kuin hän oli suunnitellut :< Ehkä sitten ensi kerralla poikaa onnistaa paremmin :>
Ja lisäksi haluan todeta, että se on vähän huolestuttavaa miten tyytyväisiä ja onnellisia te olitte siitä faktasta, että Severus tosiaankin murtautui Hermionen asuntoon. ::)
En osannut ajatella, että Sevven piti tosiaan murtautua Hermyn asuntoon jotta yllätys onnistui ;D ;D ;D Jotenkin onnistuin ohittamaan kyseisen faktan :D No, sanotaan että se oli välttämätön välivaihe Hermionea piristävän yllätyksen toteuttamiseksi :D
Tykkäätkö sä ihan kaikesta mitä sä luet? :D
Hahhah, haastava kysymys :D En mä ainakaan oo sulta törmänny mihinkään sellaiseen tekstiin, josta en pidä :3 Ehkä jotkut omat tekstit ovat sellaisia, joista en tykkää kun luen niitä, jos ne eivät ole minusta tarpeeksi "laadukkaita" ;D (Joo, olen tässä asiassa pikkusen perfektionisti :D)
Kiitos taas söpöstä ja sympaattisesta luukusta <3
-DH58
-
Olen laiska ja kommentoin vain yhtä luukkua. Ja se on mun luukku. :D
Mua vähän hämmensi ajatus Dracosta ja Blaisesta lapsen kanssa, mut eipä nekään aina voi teineillä. Ficin idea siis oli ihan loistava ja toteutus omalla tavallaan hupaisa. Pidin siitä kuinka lapsen saaminen pamahti Dracon kasvoille.
Tuo nimilista oli kyllä tosi kiva, koska ois ollut vähän tökeröä, jos sen olisi käynyt läpi kerronnalisesti. Ja Nat siitä lapsesta pitääkin tulla. Jos tulee kaksoset, niin se toinen voi olla Te. :P ::) Nat Malbini ja Te Zablfoy. Jep.
Pointti on siis se, että mua väsyttää ja luukku X oli mun mielestä tosi hyvä ja aika söpis. Kirjoita ihmeessä näistä kaveruksista lisää !
- NatTe
-
Severus/Hermione ei ole vieläkään se mun ykkösjuttu, mutta kyllä teit vaikutuksen! Toi oli todella kaunis ficci ja lopetus taas oli sulle tyypillisesti tosi hauska. Severus oli ihanan huolehtivainen ja tavallaan se voisi olla se toinen puoli, jota näytetään kirjoissa hyvin vähän. Kuvailu oli todella upeaa, josta tykkäsin todella paljon. Siis vau!
Nevillen ajatukset ne vasta siirappia olikin, huhhuh! :D Mä odotin hyvin siirappista lopetustakin, mutta kappas sitä ei tullutkaan. Hetken pelkäsin myös, että sä ja mä ollaan päädytty samaan ratkaisuun, että Luna tietää. Mutta yllätitkin ihan erilaisella lopulla, kun Luna vei Nevillen sairaalasiipeen! Se oli aika surullista Nevillen kannalta, mutta jotenkin mulle jäi hyvä tunne tuosta kohtauksesta. Ehkä sairaalasiivessä Neville saa kerrottua ne tunteensa kuitenkin. :) Mutta oli tosi Lunaa todeta, että ikävää, kun toinen kertoo olevansa hullu! :D
Kiitos kaunis taas luukuista. <3 Sori, että oon vähän kaikkien kanssa myöhässä, mutta yritän parhaani! Huomenna vapaapäivä niin saan jopa ajallaan kommentoitua huomisen luukkua! Toivottavasti ainakin. :D
-
DH58, kiva, että Neville tuli IC:nä perille, vähän aina uudet näkökulmat hermostuttaa. ::) Mutta eiköhän Neville myöhemmin saa tunnustettua (paremmalla sanavalinnalla). <3 Mun pitää varmaan muuten mennä tutkimaan, oletko julkaissut jotain ja lukaista läpi. ;)
Natte <3 Ei joo voi Draco ja Blaisekaan aina teineillä, vaikka se sua ehkä tommosena teininä vähän hämmentääkin. ::) Nat Malbini ja Te Zablfoy! :D Näihin nimiin pitää melkein palata! Kiva kun kelpasi, ihana olet kun edes tämän jaksoit tulla kommentoimaan. :-*
Odo, aww, kiva että Snarmioneni on vakuuttanut sinut. :-* Sev tosiaan, mun on helppo kuvitella siellä se huolehtiva ja välittävä puoli, koska kyllähän se huolehti Lilystakin ja myöhemmin, vaikkakin vähän vastahakoisen oloisena, myös Harrysta. Kuvailuun kieltämättä tämän pätkän kanssa panostin, kiva kun oot taas tykkäillyt. <3
Nevillestä taas yritin tehdä kevyen höttöistä luettavaa pienellä huumoritwistillä. En näe sitä niinkään surullisena itse, koska eihän Luna Nevillelle pakkeja antanut. <3 Elämä on edelleen toivoa täynnä. :p
Kiitos taas kommenteista, piristätte aina päivääni. <3
*~*~*
A/N: Nyt palataan taas originaalitekstii. Tämä on yksi ensimmäisistä valmistuneista, ja yksi omista suosikeista. Näistä kahdesta tulee vielä tarinaa riittämään, sillä tällä pätkällä korkkaan kolmen huntin kerhon omalta osaltani (sekä femme#10:n). ::) Tähän sain myös tarkimmat vaatimukset näistä lukuista kaiken kaikkiaan, toivottavasti muistin kaikki ja kokonaisuus miellyttää.
Pätkä on siis omistettu ihanaiselle Milgialle, joka toivottavasti heittää minua haasteella joskus toistekin. :-*
XIII - Yhdenlainen lauantai, S
Genre: drama/lievä fluff
Paritus (fandom): Enni/Maria (originaali)
Se oli seesteinen hetki. Enni kuunteli suihkun ropinaa ja tuijotteli paljaita varpaitaan. Nainen oli lähes makuuasennossa sohvalla, kantapäät laskettuna Ikeasta haetulle sohvapöydälle. Hän huokaisi hiljaa huomatessaan varpaidenkynsissään olevan punaisen lakan alkaneen halkeilla. Pitäisi jaksaa puhdistaa ja laittaa uudet lakat tilalle.
Suihkun sammuessa nainen nosti automaattisesti katseensa omista varpaistaan. Pään kääntäminen sai otsahiukset pyrkimään ärsyttävästi silmille. Enni sipaisi ne sivuun hymyillen kylpyhuoneesta kurkistavalle ruskeaverikölle.
”Sulla ei ole pyyhkeitä täällä kaapissa”, toinen sanoi kevyen hymyn pyrkiessä hänen huulilleen.
”Sori”, Enni naurahti hiljaa ja nousi kaivamaan toiselle puhtaan pyyhkeen. Hänellä oli tapana pitää muutamaa puhdasta pyyhettä kylpyhuoneen pienessä kaapissa, Marian kaltaisia suihkuttelevia yllätysvieraita varten. Vaikkei Maria mikään yllätysvieras ollutkaan.
Nainen vei toiselle pehmeän, kirkkaan oranssin pyyhkeen ja sai kunnollisemman hymyn kiitoksekseen. Palatessaan sohvalle Enni hipelöi hiuksiaan hajamielisesti. He olivat aikaa sitten sopineet, etteivät olisi muuta kuin ystäviä etuisuuksilla, mutta aina seksin jälkeen hänellä oli hetken kummallinen olo. Niellen omituisuuden käytöksestään nainen rojahti takaisin sohvalle ja nosti jalkansa sohvapöydän reunalle.
Pian Maria istahti hänen seuraansa vain pyyhe ympärillään märkiä hiuksiaan haroen. Kiusoitteleva pilke kävi naisen silmissä tämän vilkaistessa ystäväänsä.
”Ei sillä, että asia mulle kuuluisi”, nainen aloitit kujeilevan sävyn leikkiessä hänen äänessään, ”mutta löysin sun pyyhkeen välistä tällasen.” Hän paljasti toiseen käteensä piilottamansa pitsisen sukkanauhan.
”Se on vaan sellanen”, Enni aloitti aavistuksen nolona, muttei saanut lausettaan päätettyä sen kummemmin. Huvittuneena Maria haroi kosteat hiuksensa takaraivolle ja pyöräytti niistä laiskan nutturan laittaen sen kiinni sukkanauhalla.
”Se on mun nyt.” Silmänisku sai Ennin nauramaan.
”Onko sulla vielä sitä pahaa skottilaista?” pyyhkeeseen verhottu Maria kysäisi yhtäkkiä.
”On, mutta ei oo kokista”, toinen vastasi.
”Ei se mitään.”
Enni kallisti päätään kevyesti, oikeastaan huomaamattaan, katsellessaan toisen nousevan ja suuntaavan hänen kaapilleen. Sinne, missä hän piti viinapullonsa jemmassa. Maria löysi etsimänsä ja avasi pullon hörpäten kitkerää juomaa suoraan pullon suusta. Hän irvisti ja laski pullon alas virnistäen sitten ystävälleen.
”Edelleen pahaa.”
Sohvalla makaavaa naista alkoi naurattaa ja hän ojensi kättään jaksamatta nousta.
”Anna, kun mäkin maistan.”
Maria käveli takaisin sohvan luo antaen pullon toisen ojennettuun käteen. Hän lysähti takaisin ystävänsä viereen tämän nostaessa pullon omille huulilleen. Pian Enninkin kasvoja koristi irvistys.
”Tosi pahaa.”
Ruskeaverikkö ojensi kättään saaden pullon takaisin itselleen. Hörppy hörpyltä kikatus lisääntyi viskin huvetessa. Vuorotellen naiset irvistivät ja kikattivat toistensa ilmeille.
Voisi sitä lauantaita kai huonomminkin viettää.
-
Mä olin missannut koko kelmificin! Oisit sanonut, että yksi jäi välistä!
Eli siis kelmit. Ensimmäisenä katoin paritusta, että huh onpa siinä komea paritusketju kelmeistä + Lilystä. Kun lähdin tätä ekaa kertaa lukemaan ficci todella vaati keskittymistä ja musta tuntui, että kuka ajattelee mitä? Olin hieman hämmentynyt. Loppuratkaisun jälkeen, kun ajattelijana oli Kuutamo tämä valoittui paremmin. Toki jos olisi ajatellut se oli ihan luonnollinen valinta, kun kaikki muut esille tulivat muilla tavoin. Luin tämän uudemman kerran ja "ahaa"-elämys tuli siitä huolimatta, että olin lukenut tämän jo kerran. Oikein mainiosti kehitetty lyhyeen pätkään niin monen ihmiset tunteita, jotka eivät edes osu yksiin. Sirius/James on ihana, mutta kävi kyllä sääliksi Remusta ja kyllä Siriustakin. Jospa Sirius tajuaisi, että James on Lilyn ja tunteet lämpiäisivät Remusta kohtaan. <3 Pisteet muuten kuolaamisesta. Monissa ficeissä nukutaan rauhallisesti, näytetään kauniilta, iho on kauniin sileä, jne. Tässä vaan kuolattiin, joka tuo realistisuutta ja vastapainoa niille kaikille ficcien ihmenukkujille, joita oon itsekin - valitettavasti - kirjoittanut. :D Kiitos kelmeistä. <3
Vai originaalia! Ja femmeä vieläpä \o/ Enni/Mariaa en ole ainakaan lukenut ennen, jos oot tytöistä ennen kirjoittanut. Vai oliko hahmot nimenomaan tätä luukkua varten keksinyt? Pidin siitä, miten tytöillä ei ollut ystävyyttä enempää ja se oli molempien mielestä ihan hyvä juttu Ennin omituisesta tunteesta huolimatta. Se ei ollut angstinen vaan molemmille okei ja tytöt pystyivät pitämään hauskaa keskenään. Kieltämättä lauantai-iltaa voisi viettää huonomminkin. Tässäkin oli kivaa kuvailua ja dialogia, josta tykkäsin. Jos et oo Ennistä ja Mariasta ennen kirjoittanut niin kirjoita ihmeessä lisää! Näiden kahden välinen ystävyys etuuksilla kuulostaa hyvältä ja ainakin tässä toimii. Kiitos femmeilystä <3
-
Ja mä survoudun tänne taas :3
Olipa kiva luukku :) Sekä Enni että Maria vaikuttivat minusta mukavilta henkilöiltä, ja oli kiva lukea toimivaa orginaalia yhdenlaisesta tavasta viettää launtaitaita :> (Heh, minä itse vietin eilisen lauantain tekemättä kunnolla yhtään mitään järkevää :D) Minusta tämä oli todella mukava lukea, sellainen kepeä ja hyväntuulinen, eläväisesti ja todentuntuisesti kirjoitettu, joka sai hyvälle mielelle :>
Pidin Odon tavoin siitä, ettei naisten suhde ollut periaatteessa ystävyyttä enempää, vaan ystävyys kävi molemmille, vaikka Ennille tulikin se kummallinen olo. Minusta oli kivaa että he pystyivät viettämään hauskaa toverillisessa hengessä, onhan se hauska tapa viettää lauantaita :> Pidin kovasti lopetuksesta, se oli minusta hauska ja sopi loistavasti luukkuun :3
Mun pitää varmaan muuten mennä tutkimaan, oletko julkaissut jotain ja lukaista läpi. ;)
Äää :D Mul on täällä olemassa vain hyvin vanhoja tekstejä, en oo kirjoittanu tänne mitään varmaan vuoteen :D Voin vihjaista, että on mulla yksi projekti käynnissä, ja jos siitä nyt tulee mitään niin ehkä mä sen täällä uskaltaisin julkaistakin ;)
Mutta niin :P Ihanan tekstin olit taas kirjoittanut :> Nää on todella hienosti tehtyjä :3
Kiitos kovasti :>
-DH58
-
Odo, tosiaankaan en ole huomannut, että sulta on yksi jäänyt välistä. :D Tosiaan Kelmeihin mun mielestä vähän kuuluu kuolaaminen nukkuessa. Vaikkei missään muussa ikinä käyttäisikään, kelmeihin se vain kuuluu. <3
Originaalifemmeä! \o/ Enni/Maria teki nyt tosiaan ensiesiintymisensä, mutta koska kaksikko on minulla 300 kerhon aihe, niin heistä vielä kuullaan. :D Kun tota sun kommenttia luit niin luettelit juuri niitä asioita, joita tässä piti olla ja ei saanut olla, joten taisi osua tämä teksti niihin vaatimuksiin aika hyvin. x)
DH58, ihanasti sanottu: toimivaa originaalia. :D Hyvä jos tästä jäi kepeä ja hyväntuulinen, en ollut siitä itse kirjoitusvaiheessa ihan varma. (Jos voin jotenkin avittaa sen projektin kanssa, niin yv:tä vaan. ;)) Sä olet kyllä ihana, kun tulet aina vaan kehumaan kauheasti. :D
Kiitos molemmille kommentoinnista. :-*
*~*~*
A/N: Tässä lukussa on nyt vähän niin kuin kaksi toisiinsa linkittyvää ficlettiä, joiden pitäisi toimia erillisinä kokonaisuuksina, mutta ovat nyt yhtä ja samaa. En ole taas ehtinyt betauttaa näitä, joten toivottavasti ajatusvirheitä ei hirveästi ole eksynyt tekstin joukkoon. :D (Haasteina Femme10 ja kerään tällä Pansyn.)
Nämä on omistettu ihanalle ja suulaalle neitokaiselle, jolla etenkin irkin puolella on monta nimeä (kuten rakkailla lapsilla yleensä). Toivottavasti tämä nyt on hyvä. Ihanaa joulunOdotusta. :-*
XIV - Yksinäiset aamut, S
Genre: drama/fluff
Paritus (fandom): Hermione/Pansy (Potter)
Hermione heräili hitaasti. Lämpö hänen vierestään oli karannut ja kevyt pettymys hulvahti hänen ylitseen. Nainen kierähti toiselle kyljelleen, painoi poskensa Pansyn tyynyyn ja hengitti syvään, etsien nenällään toisen shampoon tuoksun viimeisiä hahtuvia. Hän halusi rutistaa tyynyn lähelleen ja haudata kasvonsa siihen, mutta Pansy huomaisi, että hänen tyynyään oli kohdeltu kaltoin.
Vastahakoisesti nainen kampesi itsensä ylös, petasi sängyn ja suuntasi kylpyhuoneeseen. Pakollisten aamutoimien jälkeen Hermione meni keittiöön laittamaan teeveden tulille. Sen kauempaa hän ei keittiössä viihtynyt, vaan suuntasi ripein askelin takaisin makuuhuoneeseen laittaen hiuksiaan nutturalle kävellessään.
Kun teepannu alkoi viheltää keittiössä, Hermione ilmaantui pian nostamaan sen levyltä pois – nyt jo täysissä pukeissa. Nainen valitsi teensä ja laittoi sen hautumaan kadoten sitten jälleen, tällä kertaa kylpyhuoneen puolelle. Palatessaan keittiöön hän oli kaikin puolin viimeistelty päivän koitoksiin; kevyt meikki ja pieni riipus, joka oli samaa sarjaa kuin hänen korvakorunsa.
Levitettyään Päivän profeetan keittiön pöydälle ja vilkaistuaan kelloa Hermione istui pöydän ääreen silmäilemään uutiset ja juomaan teensä. Kun teestä oli jäljellä vain sakka, nainen laskosti lehden nätisti ja nousi huuhtelemaan mukinsa. Tiskialtaan luona hän kuitenkin pysähtyi ja hetken mielijohteesta pyöräytti kuppia kolme kertaa vasemmalla kädellä ennen kuin valutti viimeiset teepisarat altaaseen.
Nainen katsoi kupin pohjalle hymisten itsekseen. Pelkkää sakkaa. Surutta hän huuhteli sakan pois ja valmistautui töihin lähtöön.
Laitettuaan kengät ja napattuaan laukkunsa olalle nainen tarkisti vielä, että hänen kansiossaan olivat kaikki tärkeät paperit, vilkaisi itseään eteisen peilistä ja avasi välioven suunnatakseen ulos. Ulko-oven sisäpinnassa häntä odotti vihreä Post-it-lappu, johon oli piirretty sievä sydän. Hymyillen Hermione irrotti sen, laittoi sen kansionsa kanteen ja suuntasi ulos ennen kuin hän olisi myöhässä.
*~*
Pansy havahtui kevyesti tuntiessaan suukon ohimollaan. Hän kuuli lempeän kuiskauksen ja mutisi siihen vastaukseksi, saaden vielä kevyen suukon, ennen kuin pääsi kääntämään kylkeään ja lipumaan takaisin unen puolelle. Herätessään myöhemmin nainen nousi lähes saman tien istumaan ja hieroi silmiään hyvän tovin hengittäen sitten oikein syvään tämän aamun tuoksua. Pannukakkuja.
Jättäen sängyn siihen kuntoon, missä se oli, nainen nousi ylös ja huomasi ensimmäiseksi yöpöydällä olevan pinkin Post-it-lapun. Huomenta unikeko. Teksti oli koristeltu sydämin ja hymisten Pansy irrotti sen yöpöydästä.
Hiuksiaan takaraivolta pörröttäen nainen suuntasi kylpyhuoneeseen makean haukotuksen vallatessa hänet puolimatkassa. Peilikaapin ovesta hän löysi seuraavan lapun, joka oli tällä kertaa lila. Näytät hyvältä tänään. Sekin oli koristeltu sydämin.
Keittiössä häntä odotti valmiiksi ladattu kahvinkeitin, jonka kyljessä oli pinkkiin lappuun piirretty sydän, ja lämpöloitsitun nutun alla keko pannukakkuja. Nutun eteen pöydälle oli liimattu keltainen lappu. Suklaasiirappi on jääkaapin ovessa. Pansy hymisi jälleen irrottaessaan sydämin koristeltua lappua. Hän levitti laput keittiön pöydälle ja tökkäsi kahvinkeittimen päälle ennen kuin suuntasi eteiseen.
Väliovesta hän löysi jälleen lilan lapun. Hyvää työpäivää!
Siirrettyään senkin keittiön pöydälle, Pansy suuntasi heidän työhuoneeseensa. Hermione oli jättänyt Post-it-laput siististi pinoon. Pansy levitti eriväriset nivaskat ympäri pöytää miettien hetken itsekseen. Tänä aamuna oli ollut kaksi pinkkiä, kaksi lila ja yksi keltainen. Nainen otti vastaavat määrät vastaavia värejä ja pinosi nivaskat nätisti takaisin paikoilleen ennen kuin palasi keittiöön.
Hän levitti tyhjät laput pöydälle viestilappusten viereen ja kopioi loitsulla tekstit tyhjiin lappuihin. Sitten nainen rypisti äsken loitsimansa laput, rypistäen ne yksi kerrallaan roskikseen. Hermionen itse kirjoittamat laput hän sen sijaan kokosi siistiin pinoon. Hän vei ne vaatehuoneeseen, joka oli kokonaan hänen, sillä Hermionen vaatteet olivat mahtuneet vanhaan vaatekaappiin.
Ylimmän hyllyn perimmäisessä nurkassa Pansylla oli kenkälaatikko, johon hän oli koonnut kaikki Hermionen jättämät hölmöt ja typerät viestit. Hän laittoi tämänaamuiset viestit siististi muiden sekaan ja piilotti laatikon huolellisesti ennen kuin palasi keittiöön nauttimaan aamiaisensa.
-
Hermsyaaa Hermansyaa ♥ Oot aivan mahtava, kun kirjoitit tätä! Ja vieläpä kaksi pätkää.
Tässä kivasti käytiin aamutoimet molempien välillä ja miten ne eroavat toisistaan. Hermione hoitaa kaiken kerralla, kun Pansy taas on unisempi ja hänelle kestää se herääminen. Hermione on kuitenkin ihana, kun laittaa kaiken valmiiksi. Hieman ihmettelin sitä, miten Pansy ensimmäisessä pätkässä oli jo herännyt, mutta ehkä hänellä oli aikaisempi aamutöihin kuin Hermionella? Pidin myös siitä, että pari ei ollut kertaakaan yhdessä vaan tämä kuvasi hetkiä, jotka he olivat erillään. Post-it laput olivat söpöajatus kertoa välittävänsä.
Tänä aamuna oli ollut kaksi pinkkiä, kaksi lila ja yksi keltainen.
Lilaa, luulisin. :D
Pansymainen tapa tuo, että "heittää roskiin" laput, mutta oikeasti hän onkin tyttö, joka jemmaa ne laput piiloon. Hermione kuvittelee aina, että laput on roskiksessa, vaikka eivät olekaan. Se on jotenkin tosi kiva ajatus ja kertoo Pansyn tunteista Hermionea kohtaan ja siitä, miten paljon laput piristävät hänen unisia aamujaan.
Hän vei ne vaatehuoneeseen, joka oli kokonaan hänen, sillä Hermionen vaatteet olivat mahtuneet vanhaan vaatekaappiin.
Mua huvitti tää kohta, kun omaan ficciini kirjoitin aivan saman lauseen vähän eri järjestyksessä. :D Sattumaako vai jäikö asia kummittelemaan sinun mieleesi? Vai oliko jopa tarkoituksellinen, että meidän ficit osus yksiin, ehkä sä osaat vastata tähän.
Hermione ei käynyt siellä juuri koskaan, koska hänen vaatteensa mahtuivat vanhaan vaatekaappiin, mutta Pansy sai hyvin tilan käytettyä yksinkin.
:D
Tämä oli oikein kiva joululahja, josta kiitän suuresti. <3
-
Kai mä toistan näissä itseäni (:D), mutta en mä voi muuta sanoa kuin että hirmuisen ihana :>
Hermione/Pansyyn on minulle vielä melko vieras, mutta tämä pätkä heijasti suurin piirtein täydellisesti ajatuksiani heistä :> Hermione on sellainen järjestelmällinen ja huolellinen, sijaa vuoteensa ja huuhtelee teemukinsa jne. Pansy taas jättää sängyn sekaiseksi ja pörröttää hiuksiaan - nämä piirteet tekevät hahmoista erityisen uskottavia ja todenmukaisia :> Toi posti-it - lappuviestittely oli musta kerrassaan ihana, ja Pansy oli aika ovela kun heitti ne kopioidut laput roskiin mutta vei ne aidot ja alkuperäiset talteen :D Se sopi hyvin Pansyn luihuiskulissiin, mutta kertoi kuitenkin että hän oikeasti välittää Hermionesta :) Hermionelle sopi myös niin hyvin aamupalan kattaminen valmiiksi, ja Pansyn unisen aamun piristäminen niillä post-it - lapuilla oli minusta ihana ele Hermyltä :3
Minusta oli hauska ja kekseliäs idea kertoa naisten aamuista erikseen, koska se tavallaan kertoo millaisia he ovat yksinään kyseisessä suhteessa. Se oli myös erilaista ja mielenkiintoista, ja minä pidin tästä tavasta kovasti! :> Kuten muutenkin, olit kirjoittanut tämänkin luvun tavattoman hyvin ja aidosti (ihan tosi, multa alkaa sanavarasto tyhjenemään kun yritän keksiä, mitä kaikkia sanoja en ole näissä kommenteissa käyttänyt :D En halua että sun tarvitsis lukea sataa samanlaista asiaköyhää kommenttia multa XD Koska nää ficit ansaitsee parempaa ;)), ja minä juoksentelen parhaillani onneni kukkuloilla <3 (Ja jos tarvitsen apua projektini kanssa, muistan sanasi ;) Hyvä tietää että apua on tarjolla, kiitos siitä :3)
Kiitos taas ihan hirmuisesti, mieliala kohenee huomattavasti kun näitä lukee <3
-DH58
-
Pakko tulla sanomaan että olipa söpö! Hermansya jei.
Post-it-juttu oli hauska idea. Söpöä Hermionelta. Tosin oli ehkä vähän hämmentävää, että aluksi Pansy oli jättänyt post-itin ja sitten tämä kuitenkin esitti, että heitti ne pois... Varsinkin, kun he asuvat yhdessä! Ihmeellistä tunteiden piilottelua. No, en jaksa jäädä miettimään liikaa, kun söpö tunnelma mikä söpö!
Kiva pieni lisä, että Hermione huvikseen "ennusti" teesakastaan!
Minäkin huomasin ja muistin samankaltaisen lauseen Odon tekstistä - odotan mielenkiinnolla, oliko sattumaa vai tarkoitusta. (:
Mitä on tämä hyminä, jota kumpainenkin käytti ja vielä useampaan kertaan? Vaikutti oudolta ääntelyltä yksin ollessa, mutta kullakin tapansa.
Söpö! Kiitos! Tuli vähän hajanainen kommentti. ^^
-
Odo, hihi! Joo siis ensinnäkin parin elämässä tulee jossain välissä sellainen hetki, että jopa se aamu-unisempi yksilö joutuu nousemaan ensin. :D Enkä ajatellut sen enempää miksi juuri sinä aamuna Pansy tai Hermione oli noussut ensin, halusin vain tuoda ne kaksi erilaista aamua esiin. Hyvä, että tuo Pansyn tapa oli sinusta toimiva, koetin vähän pohjata näitä kumpaakin muun muassa sun kirjoituksiin näistä kahdesta, joten hyvä että sopi kuvaan. ;)
Tuo lähes täydellinen lainaus ei siis suinkaan ollut vahinko, vaan tarkoituksellinen linkki meidän tekstien väliin, koska siis tosiaan, tuohan oli yksi niistä ihanista yksityiskohdista, jotka sieltä sun pätkästäsi silloin poimin. ::) Kiitos lainasta. :-*
DH58, paritus on itsellenikin aika tuntematon, joten ihan kiva, jos onnistuin. :D Kiva, että nuo pienet tavat ovat onnistuneet värittämään uskottavaa kuvaa näistä kahdesta, lähdin tosiaan lähinnä siltä pohjalta miettimään tätä, että miten heidän aamurutiininsta eroavat toisistaan. Ja tosiaan tuota luihuiskulissia ajattelin minäkin noiden lappujen kanssa. :P Ja siis kiitos kaunis ihanista kehuista, kyllä sä sinne aina sen verran saat tektikohtaistakin kommenttia väännettyä, ettei ole sellainen olo, että kommenttisi ovat vain samanlaisia ja asiaköyhiä. ;)
Arte, jee! Tuon Post-it-jutun pystyn selittämään. :D Pansy jätti Hermylle lapun, koska tietää sen piristävän toisen päivää, ja on muka heittävinään ne pois, koska ei voi avoimesti myöntää tykkäävänsä niistä niin paljon kuin tykkää. Hermy sen sijaan, no, ehkä tuntee Pansyn niin hyvin, että tietää tämän tykkäävän ja jatkaa siitä huolimatta, että aina laput on roskiksessa. (Eikä kuulostanut yhtään arvailulta tämä selitys).
Hyminä taas on sellainen äännähdys, jota harrastan itse todella paljon (tosin puhun myös itsekseni), ettei se minusta yksin ole mitenkään outoa. :D Ehkä minä olen outo. <3
Kiitos kaunis kommenteista taas, olette ihania. <3 Ja suuren suuri anteeksipyyntö siitä, että eilinen luukku jäi julkaissematta - minun piti, mutta aamusta ja päivästä tuli paljon odotettua hektisempiä. Joten tänään kaksi luukku!
*~*~*
A/N: Tämä luukku on taas ensimmäinen sukellukseni uuteen fandomiin, enkä tiedä aukeaako tämä aivan kaikille fandomia tuntemattomille. Lyhyenä selityksenä Castiel on siis enkeli, eikä aivan perillä/tädessä ymmärryksessä ihmisten tapojen kanssa. :D (Ja Baby on Deanin auto.)
Tämän myötä hyvää joulunodotusta kaikille Supernatural-faneille ja eritoten Azurelle! :-* Toivottavasti kelpaa!
XV - Lumienkeleitä, S
Genre: drama/(huono) humor
Fandom: Supernatural
Dean seisoi motellin pihalla olutpullo kädessään, katsellen valkoista hankea, johon oli hiljattain satanut viitisen senttiä lisää lunta. Harvoin sitä oli näin paljon missään. Mies hörppäsi oluttaan ja mietti miten saisi Babyn suojattua, jos lunta sataisi koko yön. Hän oli jo suuntamassa mustan Chevrolet Impalansa luo harjaamaan lumen sen päältä, mutta kevyt yskähdys hänen viereltään havahdutti hänet.
”Cas”, Dean tervehti nyökkäyksen kera luokseen ilmestynyttä trenssitakkiin pukeutunutta miestä. ”Kaikki hyvin?”
Castiel nyökkäsi omalla ilmeettömällä tavallaan.
”Tulin vain katsomaan miten teillä menee”, hän selitti, ”Missä Sam on?”
”Sisällä”, Dean vastasi ja hörppäsi jälleen oluttaan. Toinen nyökkäsi jälleen ja hetkellinen hiljaisuus lankesi kaksikon välille. Deanin katse palasi Impalaan, vaikka ajatukset juoksivat aivan jossain muualla.
”Cas, tiedätkö sinä, mitä on lumienkeli?”
Puhuteltu mies rypisti hivenen kulmiaan miettiessään.
”En”, hän vastasi viimein saaden Deanin virnistämään itsekseen. Varoittelematta hän tönäisi Castielin selällään lumihankeen.
”Lumienkeli, enkeli lumessa. Onko tämä sitä sinun kuuluisaa huumoriasi?” Cas kysyi ilmeettömänä hangesta. Dean kohotti kulmiaan huvittuneena, eikä voinut täysin kieltääkään.
”Lapset oikeasti tekevät lumienkeleitä. Nyt, heiluta käsiäsi, näin”, Dean selitti niellen huvittuneisuuttaan ja elehti sen, minkä pystyi läikyttämättä oluttaan. ”Ja jalkojasi myös.”
Castiel, ymmärtämättä toimensa tarkoitusta, teki niin kuin toinen neuvoi. Dean nieleskeli virnettään katsellessaan.
”Noin, nyt nouset varovai-”, Dean aloitti pääsemättä lauseensa loppuun, kun Cas oli jo ilmestynyt takaisin hänen viereensä.
”Tuoko on lumienkeli?”
”Jep”, Dean tokaisi ja ojensi olutpullonsa toisen pideltäväksi. Hän tarkasti, ettei kukaan nähnyt ja avasi housujensa vetoketjun. Castiel rypisti kulmiaan seuratessaan toisen tekemisiä. Hän sai osakseen lapsellista riemua kuvastavan virneen Deanin saatua housunsa takaisin kiinni.
”Ja nyt sillä on sädekehä.”
*~*~*
A/N: Tämä toinen taas on (toinen) yllätysluukku LillaMyylle, ja tämän sisällön piti olla hyvin erilainen, mutta hänen kommenttinsa yhteen aiempaan pätkään herätti pienen inspiraationkipenän, joten tästä tuli nyt tällainen. :D Tuitui. <3
XVI - Järkytyksiä luutakomerossa, S
Genre: drama
Fandom: (Sirius/James) Potter
Peter ja Remus istuivat kahdestaan Rohkelikon oleskeluhuoneessa, jälkimmäinen syventyneenä johonkin opukseen. Peter taas vapaana toimeliaisuudesta ehti liiankin hyvin huomata, että James ja Sirius olivat kadonneet johonkin sanomatta sanaakaan. Hän ei tiennyt mihin ja missä välissä, mutta yhtäkkiä poika oli tajunnut istuvansa kahdestaan Remuksen kanssa. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta.
Siinä ei sinällään ollut mitään kummallista, että James ja Sirius välillä katosivat johonkin. Kaksikko saattoi keksiä haasteen tai pilan tai vain nähdä pahaa aavistamattoman Ruikulin jossain ja kadota kiusaamaan tätä. Kummallista oli se, että kaksikko katoili yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa, eikä osannut antaa selitystä, joka ei olisi ontunut enemmän tai vähemmän.
Niinpä hieman varovaisesti Peter otti asian esille Remuksen kanssa, jonka vastaukset olivat enemmän tai vähemmän hajamielisiä. Lopulta Remus sulki kädessään olevan kirjan, antaen ystävälleen täyden huomion.
”Jos haluat tietää missä he ovat, katso kartasta.”
Kelmien kartta, totta tosiaan. Peter kipitti poikien makuusaleihin etsimään karttaa. Hän löysi sen ja levitti lähimmälle sängylle (joka oli Siriuksen) ja oli juuri loitsimassa karttaa esiin, kun Remus tuli makuusaliin.
”Vannon pyhästi, että minulla on vain pahat mielessäni.”
Peter seurasi haltioituneena, miten muste alkoi levitä kartalle, piirtäen kerros kerrokselta huoneiden seinät. Jalanjälkiä alkoi näkyä siellä täällä, nimien ilmestyessä niiden vierelle, kuin joku olisi niitä kirjoittanut. Tuossa oli poikien makuusali ja tuossa olivat hän ja Remus. Pojan katse hyppi nimeltä nimelle, etsien ystäviään, pysähtyen viimein.
”Eikä tuo ole se luutakomero, jonne Sirius vie tyttöjä?” Peter kysäisi osoitettuaan sormella kaksikon paikan.
”On”, Remus vastasi yllättyneenä itsekin ja kumartui tutkimaan karttaa lähemmin. ”Mutta James on siellä hänen kanssaan.”
Kaksikko vilkaisi toisiaan hivenen kummeksuen ja Peter taitteli kelmien kartan pienemmäksi ottaen sen käteensä.
”Mennään katsomaan?”
Remus nyökkäsi ja kaksikko suuntasi kohti luutakomeroa, jossa kartta väitti Jamesin ja Siriuksen lymyävän. Kumpikin kulki hiljaisena miettien tahoillaan, mistä ihmeestä oli kysymys. Lopulta he saapuivat oikean komeron ovelle ja Peter varmisti kaksikon olevan siellä yhä. He vaihtoivat katseita ja Remus avasi komeron oven.
James ja Sirius olivat toistensa kimpussa. Jamesin kädet olivat eksyneet toisen mustien hiusten sekaan huulien ahmiessa toisiaan ja Sirius oli käsineen kovaa vauhtia hankkiutumassa eroon toisen paidasta.
Hiljaa Remus sulki komeron oven vilkaisten sitten Peteriä, jonka kasvot peilasivat hänen ilmettään; järkytystä. Remus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen pian ja Peter toisti eleen, pääsemättä sanoissaan yhtään sen pidemmälle.
”Oleskeluhuone?” toinen sai lopulta kysyttyä vaikeasti ja yhteisymmärryksessä kaksikko palasi takaisin oleskeluhuoneeseen sulattelemaan näkemäänsä ja kokemaansa.
Sirius ja James olivat yhdessä.
-
No voehan helevata, justiin eilen luin Odotuksen mulle väsäämän Hobitti-ficcin, äsken lopetin yhden toisen mulle kirjoittaman Hobitti-ficcin AO3:n puolella ja nyt sitten vielä tämä (ei ehkä Hobittia, mutta mulle kirjoitettu kuitenkin). Miten näihin kaikkiin oikein pitäisi pienen ihmisen reagoidakaan enää?! :D
Oi ei, aloitin lukemisen ja tajusin, mikä tämä oli ja nyt yritän olla räkättämättä kovin kovaan ääneen, ettei kukaan vain tule kysymään multa, mikä mua vaivaa. x))) Siitä on kyllä pakko piipittää, että alkutiedoissa parituksen kohdalla lukee Sirius/Remus, vaikka sen selkeästikin pitäisi olla Sirius/James. (; Mutta siis, ei hyvää päivää nyt oikeasti, voin vain kuvitella, millaiset ilmeet Peterillä ja Remuksella oli, kun he avasivat luutakomeron oven ja ymmärsivät näkemänsä, koska miten ihmeessä tuollaiseen pitäisi oikein reagoida. x)
”Oleskeluhuone?” toinen sai lopulta kysyttyä vaikeasti ja yhteisymmärryksessä kaksikko palasi takaisin oleskeluhuoneeseen sulattelemaan näkemäänsä ja kokemaansa.
Paras kohta ehkä koko luukussa, koska voin vain kuvitella, kuinka pitkään tuota saakaan oikein sulatella tuollaisen kokemuksen jälkeen. :D
”Eikä tuo ole se luutakomero, jonne Sirius vie tyttöjä?” Peter kysäisi osoitettuaan sormella kaksikon paikan.
Huomasinpas hei tällaisenkin, eikö tuossa pitäisi lukea eikÖ eikä eikÄ? :D
Nyt, jos sitten vielä heittäisin muutaman sanasen niistä luukuista, joiden kommentoinnin olen hienosti missannut...
Kaikessa hiljaisuudessa on edeelleen hyvin vaikuttava ja hieno luukku mielestäni. (P.S. Mähän sanoin, että Fracta tulee tykkäämään siitä! ;)) Lempikohdikseni muodostuivat ehkäpä Severuksen epäröinti omilla jalansijoillaan, Severuksen viesti ja lopetus, koska siitähän on nyt sitten loistava tilaisuus jatkaa Snarmionen kirjoittamista! ;) Tuo jälkikirjoitus on kyllä edelleen varsin 'hupaisa', koska voin niin kuvitella, kuinka Hermione on hermoillut sitä, että hänen asuntonsahan olisi voinut syttyä tuleen, koska siellä on palanut kynttilöitä ilman valvontaa. :D
Tunnustusten aika oli aivan älyttömän lutuinen! Voi Neville-parkaa, joka MELKEIN onnistui saamaan asiansa ulos niin kuin pitikin, mutta Luna keskeytti hänet juuri kriittisellä hetkellä. Tuo on kyllä jotenkin todella lunamaista, että heti ollaan viemässä toista sairaalasiipeen, kun tämä toteaa olevansa hulluna. Mutta siis, äwwww, alun kieli oli niin turkasen kaunista, että vähemmästäkin nousee pieni, vihreä hirviö olkapäälle kurkistelemaan, että osaisinpa minäkin. Tuituitui! <3
Yhdenlainen lauantai oli mielenkiintoinen pätkä, joka kyllä nosti mun kiinnostukseni tätä kaksikkoa kohtaan, mutta onneksi heistä on luvassa vielä paljon enemmänkin tavaraa, koska kolmensadan kerho! :D Täytyy kyllä olla samaa mieltä, että voisi sitä hullumminkin lauantaitaan viettää kuin Enni ja Maria tuossa pätkässä, vaikkei se viina tainnutkaan olla kovin maukasta neitien mielestä. :D
Yksinäiset aamut oli jotenkin erikoinen. En tiedä, johtuuko se nyt tästä useamman tekstin peräkkäisestä lukemisesta vai mistä, mutta sain lukea tuon kahdesti, että koko juttu meni ihan täysin perille takaraivoon asti. Tykkäsin kuitenkin siitä, että tässä tuli molempien aamurutiineista jotain, vaikka ne sitten tulivatkin erikseen (varmaankin juuri tämän takia mun piti lukea tämä kahdesti?). Post-it -lappujen levittely molempien puolelta oli todella söpöä, vaikka Pansyn osalta tuo lappujen kopsiminen vetikin aluksi vähän kulmat kurttuun, että mitäs tässä kohtaa oikein tapahtuukaan. Kun se sitten lopulta iskostui taas takaraivoon asti, oli se oikeastaan todella söpöä, että hän säilyttää ne alkuperäiset, vaikka esittääkin, etteivät ne ole mikään iso juttu hänelle. (:
Lumienkeleitä oli puolestaan hankala jo ihan vain fandominsa takia (lue: olen katsonut vain ja ainoastaan sen ihan ensimmäisen jakson Supernaturalia, joten en tiedä sarjasta tuon taivaallista :D). ... Miehet! x) Aloitus oli todella suloinen, koska lumienkeli --> enkeli lumessa --> LillaMyy nauraa itsensä kipeäksi! x) Sitten, kun siihen vielä lasketaan mukaan Dean näyttämässä Castielille, kuinka tämän pitää heilutella käsiään ja jalkojaan, jotta saa sen enkelin aikaiseksi, mä nauran hieman lisää. :D Sitten kuitenkin lopetus sai mut pyörittelemään silmiäni, koska voi elämän kevät... miehet! :D Ei, mutta siis, hieno oli, nauroin ehkä hiukkasen liikakin jo! :D
-
Whii, näitä on lisää! <3
Lumienkeleitä: Fandom on minulle täysin vieras (olen kyllä kuullut sarjan nimen mutta siihen se jääkin XD) ja sen vuoksi saatan rämpiä tämän luukun läpi turhan hatarin askelin :( Mutta mutta, yritän kuitenkin parhaani ;)
Eli, Dean vaikutti minusta sellaiselta melko huolettomalta, aavistuksen renttumaiselta ja rennolta tyypiltä; ryypiskelee olutta ja ei näköjään häpeile kuona-aineidensa valuttamista ihmisten ilmoilla :D Castiel on taas jäykempi, jotenkin kypsempi ja totisempi :) Nämä kaksi hahmoa vaikuttavat keskenään melko erilaisilta, joten sait heistä yksinkertaisella juonella aikaiseksi hyvin mielenkiintoista luettavaa, koska heidän persoonansa loivat kiehtovan elementin luukkuun. Mä puditstelin huvittuneena päätäni tolle lopulle, ihan tosi Dean? :D Repesin myös tolle lumienkelikohdalle, Dean neuvoo olutpullo kädessä miten lumenkeleitä tehdään samalla kun Cas makaa ilmeettömänä hangessa heilutellen käsiään ja jalkojaan miettien mitä ihmettä hän on juuri tekemässä :D (Tuli muuten mukava Flash back - hetki, koska yks mun muinaisista ficeistä oli nimetty samalla nimellä kuin tää luukku - jos siis muistan oikein XD)
Järkytyksiä luutakomerossa: Ensinnäkin oli kiva, että tässä Peter pääsi minusta tasavertaisen paljon esille muiden Kelmien rinnalle - hän kun jää usein muun kolmikon varjoon. En pidä hänestä sen takia mitä hän teki Jamesille ja Lilylle, mutta näitä Kelmien nuoruuficcejä muistellessa täytyy unohtaa se mitä myöhemmin tapahtuu. Sen takia pidän häntä ihan kivana hahmona näissä ficeissä, ja minusta oli ihana että olit osannut tuoda hänet hyvin esille tässä hänen hiljaisesta ja vaatimattomasta persoonastaan huolimatta ja sitä kuitenkaan unohtamatta :>.
Luukku itsessään oli minusta mainio, huvittavaa kuinka James ja Sirius vaan katoilee eivätkä osaa antaa selitystä, joka ei olisi ontunut enemmän tai vähemmän ;D. Remus on ihanan remusmainen, naww :3 Pystyn niin hyvin näkemään Remuksen ja Peterin silmissä epäilyksen varjot, kun James ja Sirius ovat luutakomerossa :D Ja sitten kun totuus paljastui... mä vaan purskahdin nauramaan ;D Loppu oli loistava, Remuksen ja Peterin vaivaantuneisuus ulottui ihan tänne asti, enkä mä vaan voinut pidättää naurua :D
Kiitos taas näistä luukuista, olivat oikein makoisia <3
-DH58
-
Apua oon taas niin myöhässä kommentoinnin kanssa :D (tää on vähän tämmöi luin ja kommentoin ja vastasuudessa ehkä muistan -kommentti)
Tykkään kauheana kuinka oon nyt päätynyt lukemaan ficcejä sellasistahi hahmoista/parituksista/fandomeista joita tuskin normaalisti ees vilkasisin, esim. Draco/Lunaa ja Hobittia ja Supernaturalia. Tykkään myös sun tavastas kuvailla ihan arkipäiväsiäkin asioita tosi runsaasti ja nätisti, niin että yksityiskohtiin uppoutuu. Joitain luukkuja lukiessani hymyilin kyl alusta loppuun, esimerkiksi vitosta (kertoja vaikutti kivan vittuuntuneelta!) ja kutosta ja noin nyt sanoakseni lähes kaikkia joissa Sirius esiintyi. Sitten taas ihan jees kun välillä on vähän haikeampaakin menoa ettei tuu kauhea ähky kaikesta fluffysta. Ja tuo jotenhi piristävää vaihtelua aina väliin (varsinkin jos lukee useamman putkeen krhm) kun joukossa on muutakin ko Potteria - ja vaikka en voikaan aina sanoa että hahmo x tai y on ic tai ooc, ei se edes haittaa. Mielenkiintosta lukea sun tulkintojas eri hahmoista ja siitä miten saat paritukset varsinhi tunnostamaan luontevilta. c:
Suosikkia en osaa sanoa koska aaaaa kirjotat niin erilaisista asioista ja aa :D Järkytyksiä luutakomerossa on kyl huippu! Peter!
Ja jos yritän ryhdistäytyä ni uskon että yksittäisiä luukkuja on helpompi kommentoida ko kuuttatoista kerralla, haha.
-
Kirjotan muihin luukkuihin kommentia heti kun ehdin mutta nyt oli pakko tulla ensin kommaamaan tätä minulle omistettua luukkua. Valtavasti kiitos vielä tästä!
Ensinnäkin. Supernaturalia! Yllätit mut täysin mutta ihana yllätys oli totta kai ;) Oikeesti virnuilin pöljästi sen jälkeen ku luin fandomin ja omistuksen ja sit vielä koko ajan lukiessani tätä. :)
Aivan ihana! Pidin todella kovasti, rakastin.
En kyllä uskois että on ensisukellus fandomiin. Niin ihanasti olit kyllä saanu kaiken tuntumaan todentuntuiselta ja Supernaturalille tyypilliseltä :) Dean ja Cas on omia itsejään tässä ja ja - Deanin rakas autokin löyty mukaan. :D
En osaa kommentoida mitään järkevää kun oon niin ilahtunut ja kiitollinen sulle tästä! <3
Tuo loppu! :D Jotain tuollaista kyllä voisi aivan mahdollisesti tapahtuakin. Kiitos nauruista ja ihanasta päivän piristyksestä, Saappaaton! Oot kyllä mahottoman ihana ku mulle jaksoit tälläsen kirjoittaa :3
-
Niin kun jo sanoin niin Supernatural ei ole mulle tuttu fandom. Tuo oli kyllä siitä huolimatta hauska ja lopetus sai nauramaan. :D
Ja jes, selvisihän se Kelmien kartta juttukin. Voi James ja Sirius, kun puuhailevat sillä tavalla. ;)
Kiitos jälleen luukuista, sori tää kommentoinnin laatu. Kilometriviesti juonariin rajoittaa nyt mun aivojen käyttöä.
-
Lilla, ui ihanaa, olet palannut romaanikommenttisi kanssa. <3 En osaa sanoa mitään järkevää vastaukseksi, olen vain eritoten onnellinen, että pienistä virheistä huolimatta Remuksen ja Peterin puoli tarinasta kelpasi. ;) Ja muutkin näyttävät tehneen kauppansa. (Ja niin sanoit juu, onneksi olit oikeassa!) Tuitui ihanainen. <3
DH58, kiva, että vieraasta fandomista huolimatta viitsit lukea kuitenkin. :D Ja joo sisi Dean on vähän.. Lapsellinen nätisti sanottuna. x) But that's why we love him. <3
Ja joo, itsellenikin Peter on Kelmien aikanakin vaikea hahmo, joten vähän yllätin itsenikin, kun kirjoitin niin vahvasti hänen näkökulmastaan. Pakko sitä on yrittää poistua omilta mukavuusalueilta aina silloin tällöin. :D
Nide, ihana kun kommentoit kuitenkin. <3 Tykkään myös sun tavastas kuvailla ihan arkipäiväsiäkin asioita tosi runsaasti ja nätisti, niin että yksityiskohtiin uppoutuu. Olen varsin otettu näin ihanasta kehusta. :D Kiva, että tyyli uppoaa, tykkään nostaa niitä arkipäiväisiäkin asioita esille ihan vain siksi, että niitähän arkielämä pääasiassa on. (:
Azure, ei ne mihinkään ole häviämässä (pikemminkin ilmestyminen on vähän viivästynyt), joten kommentoi kun ehdit kaikin mokomin. :D Ihanaa, että upposi! Se on aina jännää kirjoittaa uudesta fandomista, varsinkin kun Supernaturalista en ole edes ficcejä lukenut, joten hahmot ei jotenkin sovi tekstimuotoon lainkaan. :D Mutta kiva, jos hahmot pysyivät itsenään, eivätkä tökkineet pahasti. <3 (Ja tietenkin Bby piti mahduttaa mukaan. ;))
Ole hyvä murunen. <3
Odo, kiva kun jaksoit kommentoida, vaikkei susta kyllä kieltämättä paljoa irronnut. :D <3 Tuitui. <3
Kiitos taas kommenteista! On tosiaan yhtäkkiset IRL-kiireet vähän verottaneet tämän neidin aikaa ja jaksamista tuon kirjoittamisen saralla (ja kuka nyt kaikkia jaksaa etukäteen kirjoittaa), joten vähän tulee jälkijunassa, koetan parin päivän sisään saada tämän kalenterin ajan tasalle. (:
*~*~*
A/N: On taas menty niin kevyellä linjalla viimeiset pätkät, että otetaas välillä vähän totisempi ote elämään taas. Tämä pätkä on omistettu ihanaiselle Vilnalle. :-* <3 (Ja tällä taas Drarry-haasteeseen.)
XVII - Taas tähän helvettiin, S
Genre: hurt/comfort
Paritus (fandom): Harry/Draco (Potter)
Harry ja Draco taistelivat selkä selkää vasten Tylypahkan käytävällä. Draco heitti kirouksen, jonka hänen vastustajansa väisti täpärästi ennen kuin vastasi omalla loitsullaan. Nuori mies sai sen vain vaivoin torjuttua.
Hän tunsi selän irtautuvan omastaan ja ehti vain vilkaista Harryn perään joutuessaan itse väistämään seuraavaa loitsua vastakkaiseen suuntaan. Päästyään pilarin taakse hän katsoi toisen perään paremmin nähden tämän piiloutuneen osittain sortuneen seinän taa.
Pidempään Draco ei ehtinyt katsoa kuullessaan ja tuntiessaan kirouksen tärähtävän pilarin reunaan. Pari tuollaista lisää eikä hänellä olisi enää suojaa. Nuorukainen nosti sauvansa valmiuteen ja veti henkeä kurottautuen sitten pilarin takaa heittämään kirouksen. Hän vetäytyi takaisin piiloonsa välittömästi odottamaan seuraavaa kirousta. Kun sitä ei kuulunut, Draco uskaltautui kurkistamaan vastustajaansa. Hänen kirouksensa oli osunut, nyt hän voisi auttaa Harrya.
Nuorukainen oli juuri kääntämässä päätään vihreän valon välähtäessä hänen näkökenttänsä rajamailla. Kuin hidastettuna Draco kääntyi nähden Harryn kaatuvan maahan. Hetken verran hän oli varma lopettaneensa hengittämisen, sydämensä lopettaneen lyömisen, sitten pelko viilsi hänen kehonsa läpi jättäen jälkeensä kivun, johon yksikään loitsu tai ase ei ikinä pystyisi.
Draco ei tuntenut kehoaan omakseen lähtiessään kompuroiden kohti lattialla makaavaa Harrya. Kuin itsestään hänen kätensä nosti sauvan osoittamaan kohti Harryn kanssa taistellutta kuolonsyöjää. Sanat tulivat hänen huuliltaan, vaikka ääni ei kuulostanutkaan nuorukaisen omalta. Siitä kuulsi hänen sydämensä veresliha, eikä ollut olemassa hetkeä, jolloin hän olisi tarkoittanut sanojaan enempää.
”AVADA KEDAVRA!”
Jäämättä katsomaan osuiko hänen kirouksensa vai ei, Draco kompuroi ja kyykistyi Harryn vierelle. Hän veti toisen osittain syliinsä tärisevin käsin ja käänsi tämän kasvot itseään kohti. Nuorukainen soperteli toisen nimeä hädissään koettaen löytää pulssikohdan Harryn kaulalta. Hän ei edes tajunnut itkevänsä ennen kuin hänen kehoaan vavisutti niin voimakas nyyhkäys, että se sai Harryn pään retkahtamaan toiseen suuntaan. Luovuttaen itkulleen ja epätoivolleen Draco painoi päänsä toisen rinnalle.
Draco hätkähti hereille tuntien kuristavan tunteen edelleen kurkussaan. Ajattelematta enempää hän nousi ja veti ensimmäiset vaatteet päälleen, mitkä hänen käsiinsä osuivat. Saatuaan ne jotenkuten niskaansa mies ilmiintyi tutun oven taakse. Ajattelematta kellonaikaa sen enempää hän alkoi hakata ovea.
*~*
Harry havahtui oveltaan kuuluvaan ryskytykseen. Hän haparoi silmälasit yöpöydältään ja katsoi digitaalikellonsa kelmeän vihreinä hohtavia numeroita käyttäen kaiken ymmärryksensä niiden hahmottamiseen. 3.49, melkein neljä aamuyöstä. Mies huokasi raskaasti ja vannoi mielessään jo kiroavansa sen, joka kehtasi ryskyttää hänen oveaan tällaiseen aikaan.
Kömmittyään ylös Harry nappasi vielä tottumuksesta sauvan ja lähti hiippailemaan ulko-ovelleen. Hän kurkisti ovisilmästä tunnistaen välittömästi platinanvaaleat hiukset. Itsekseen huokaisten mies laski sauvansa ja avasi oven. Hän ei ehtinyt edes tervehtiä toista päätyessään jo tiukkaan rutistukseen. Harry kietoi kätensä Dracon ympärille ja tuntiessaan toisen hautaavan kasvonsa kaulalleen mies painoi poskensa vasten vaaleita hiuksia.
”Hei.”
Ei vastausta.
”Haluatko nukkua loppuyön täällä?”
Draco nyökkäsi rutistaen Harrya edelleen henkihieverissä. Miehistä tummempi nosti kätensä silittämään vaaleita hiuksia ja heilautti loitsulla ulko-ovensa kiinni.
”Kaikki on hyvin, Draco. Minä olen tässä.”
Harry tunsi toisen sormien puristuvan hänen paitansa ympärille.
-
Oi, tykkäsin! Vaikka Drarry ei olekaan lemppareita niin kyllä tässä vähän surku iski Dracon puolesta. Harvemmin nostetaan ficeissä esille, millaisia painajaisia Draco näkee - joita hän taas aivan varmasti näkee kaiken tapatuneen jälkeen.
Mun on tosin myönnettävä, että luin alun "selkä seinää vasten" ja ei ihan heti sytyttänyt, että Harry ja Draco eivät taistelleet toisiaan vastaan. :D Ei liian myöhään ficcejen lukemista selvästikään. Mietin, että hassusti oot asian muotoillut, mut näin aamulla uudemman kerran luettua tämähän oli ihan selkeä. Se taas, miksi Draco olisi taistellut Harryn kanssa oli vähän hassu. Mutta toisaalta pelastihan Harry Dracon hengen Tylypahkan taistelussa, joten kenties sen jälkeen. Tai sitten se on vaan osa Dracon painajaisia tai tämä on AU, jossa Draco ei ole toisella puolella ollutkaan. Unessa kaikkea ei kuitenkaan tarvitse selittää, joten nää ilmaan jääneet kysymykset ei sinällään haittaa.
Hieno fic, joka loppui kivasti siihen että näin on käynyt useamminkin. Kiitos jälleen. <3
-
Tulihan näitä lisää ;3
Tämä oli erialista fluffia, ei niin sokerista ja hempeää mutta fluffyn aineksia tämän luukun puolenvälin jälkeen löytyi :) Mäki luon ekana että "selkä seinää vasten", ja olin sit et miten Draco voi tuntea Harryn selän irtoutuvat omastaan jos se selkä oli kerran seinässä kiinni :D Pöhkö minä, menin lukemaan väärin :P
Musta Draco oli kauheen liikuttava kun meni Harryn luokse ja nosti itkuisesti soperrellen toisen omaan syliinsä, voi raasua :< Huokaisin kuitenkin helpottuneesti kun tajusin, että se ei ollutkaan totta (vaikka painajainen oli kuitenkin hirveä). Dracon mennessä ryskyttämään Harryn ovea mulle tuli sellainen pakahtunut olo, just sellainen että toisen on pakko nähä toinen ja varmistaa että se on varmasti kunnossa :') Ja sit lopulta kun Harry aukaisi oven niin Draco syöksyi sieltä ovelta halaamaan oikein lujaa, ja Harry sit rauhoitteli ja kyseli haluuko Draco jäädä sinne loppuyöks :>
Kirjoitit taas kauheen kivasti, tykkään kovasti sun tavasta kirjoittaa :> Kiitos vielä mahtiluukusta, tykkäsin! <3
-DH58
-
Odo, koska itse kuittaat, ettei nuo auki jääneet kysymykset haittaa, en niitä lähde availemaan sen enempää, ajatelkoon kukin tahollaan miten vain. ;) Kiva, että tykkäsit, vaikket Drarry-fanaatikko olekaan. <3
DH58, joo, nyt on tosiaan vähän oikea elämä häirinnyt kirjoittamista, joten surullista kyllä nämä nyt vähän ovat jääneet jälkeen. Tämän vuoden puolella meinaan kuitenkin kirjoittaa nämä viimeisetkin! Kiva, että tämä on nostanut tunteita, silloin tulee aina onnistunut olo. :D
Kiitos taas kummallekin kommentista. <3
Lupaan pyhästi, että saan tämän kalenterin loppuun vaikkakin sitten myöhässä!
*~*~*
A/N: Tämän luukun myötä toivotan hyvää joulua kaikille ihanille lukijoille, koska en ehdi varmastikaan huomenna enää uutta kirjoittaa saati julkaista. Please bear with me. Lainatun kappaleen sanat eivät siis ole minun, vaan suoraan tästä kappaleesta (https://youtu.be/E8gmARGvPlI).
Eritoten tämä luukku on kirjoitettu ihanaiselle Niteelle, joka allekirjoittaneen tavoin tykkää Kelmeistä hirmuisen paljon. :-*
XVIII - Last Christmas, S
Genre: AU/fluff/humor
Henkilöt (fandom): poikabändi!Kelmit (Potter)
Lava oli pimeä. Lähinnä naisista koostuvassa yleisössä kävi kuhina, kun jokainen yritti hillitä innostustaan ja löytää hyvän paikan nähdäkseen kunnolla lavalle. Ensimmäisten tahtien kajahtaessa koko yleisö jähmettyi niille sijoilleen tuijottaen jännittyneenä edelleen pimeänä olevaa lavaa. Pian ensimmäinen spottivalo syttyi, valaisten Peterin, joka kevyt virne huulillaan astui pari askelta kohti lavan reunaa ja nosti mikrofonin aloittaen laulun.
Last Christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away.
Seuraava spottivalo syttyi paljastaen mikrofoninsa kanssa odottavan Siriuksen. Hän tanssahteli köykäisin askelin lähemmäs lavan reunaa hänkin laulaessaan Peterin aloittaman kertosäkeen loppuun.
This year to save me from tears
I'll give it to someone special.
Kertosäkeen alkaessa uudelleen jälleen yksi spottivalo syttyi ja valokeilassa seisoi hymyilevä Remus. Hän nosti mikrofonin ja aloitti kertosäkeen huojuen kevyesti musiikin tahdissa.
Last Christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away.
Viimeinen spottivalo syttyi paljastaen nelikon viimeisen jäsenen, leveä virne huulillaan. James jatkoi laulua jääden Remuksen lailla lavan takaosaan jammailemaan itsekseen.
This year to save me from tears
I'll give it to someone special.
Välisoiton aikana Remus ja James tanssahtelivat lavan etuosaan Peterin ja Siriuksen perääntyen pari askelta musiikin tahdissa. Lavan etualalle siirtynyt Remus nosti mikrofoninsa ja alkoi laulaa.
Once bitten and twice shy
I keep my distance but you still catch my eye.
Taka-alalle siirtynyt Sirius otti pari askelta takaisin eteenpäin ja kaappasi Remuksen kainaloonsa laulaen tämän jälkeen.
Tell me, baby, do you recognize me?
Well, it's been a year, it doesn't surprise me
James kietoi kätensä Siriuksen hartioille saaden tämän kietomaan mikrofonia pitävän kätensä omilleen. Vapaalla kädellä James nosti mikrofoniaan ja iski silmää yleisölleen jatkaessaan laulamista.
I wrapped it up and sent it
With a note saying, "I love you," I meant it
Lavan toiseen reunaan jäänyt Peter otti vauhtia ja liukui polvilleen kolmikon eteen seuraavan osuuden ollessa hänen. Eturivissä oleva nuori nainen nosti paitaansa paljastaen liivittömät rintansa innosta hyppien Peterin jatkaessa laulamista.
Now I know what a fool I've been.
But if you kissed me now, I know you'd fool me again.
Peter nousi sulavasti pystyyn ja Sirius ja Remus tekivät tilaa väliinsä, kun koko konkkaronkka yhtyi laulamaan kertosäettä täydellä sydämellä.
Last Christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away.
This year to save me from tears
I'll give it to someone special.
Last Christmas I gave you my heart
But the very next day you gave it away.
This year to save me from tears
I'll give it to someone special.
-
Yeah, uusi luukku! <3
Hih, Kelmit olisivat varmasti olleet menestyvä poikabändi ainakin tyttöjen keskuudessa :D Ja hei, Kelmit ois aika hyvä nimi kyseiselle bändille :D Hyvä ja toimiva yksityiskohta toi lähinnä naisista koostuvassa yleisössä - tiivistää hyvin millaisia tämän nelikon jäsenet ovat :D
Idea bändistä oli minusta hauska, ja biisikin oli mukavan jouluinen :). Olit myös ripotellut sellaisia kivoja persoonallisia yksityiskohtia jokaiselle Kelmille, kuten vaikka James iskee silmää, Remus huojui kevyesti kertosäkeen tahdissa, Sirius astelee köykäisin askelin lavan eteen... kaikki tollanen elävöittää mukavasti tekstiä ja tekee siitä ratosampaa ja kiinnostavampaa luettavaa! :)
Vähän köykäinen kommentti tällä kertaa, anteeksi :-[ Pidin kuitenkin hirmuisesti! Ja hei, älä ota stressiä tän kirjoittamisesta, tärkeintä et tää on sulle mukavaa eikä mikään velvollisuus :D Sitä paitsi nää luukut on niin ihanaa luettavaa, joten näitä aarteita jaksaa kyllä odottaa :D
Kiitos kovasti! :3
-DH58
-
DH58, kiva kun jaksat niin ahkerasti aina kommentoida. :-* Ja joo, ehdottomasti Kelmit ois olleet hyvä poikabändi! En pane pahakseni köykäistäkään kommenttia, varsinkin kun ficci itsekin oli aika köykäisen puoleinen. ::) Kiitos hirmuisesti kommentista taas. <3
*~*~*
A/N: Tästä tuli nyt puoliksi vahingossa toinen osa jo kerran kalenterissa vilahtaneeseen originaaliparitukseeni Mariaan ja Enniin. :D Toiveena oli ei liian fluffya femmeä ja alleviivattiin, että arkiset jutut on kivoja, joten tämä pieni pätkä syntyi, ja toivon tosiaan, ettei se ole turhan fluffyinen. ::) Kursiivi lainaus ei ole minun vaan Tolkienin Hobitin en muista kuinka monennesta suomennoksesta. Teksti osallistuu 300 kerho -haasteeseen.
Pahoittelluni myöhäisestä lahjasta, mutta toivottavasti tämä silti kelpuutetaan! (: IRC:n demonainen, jonka fininick jäi arvuuttelujen jälkeen kysymysmerkiksi, tämä on sinulle. <3
XIX - Pieni lukuhetki, S
Genre: fluff/drama
Paritus (fandom): Enni/Maria (originaali)
Sade ropisi ikkunaan. Vaikka elettiin joulukuun loppupuoliskoa, lumesta ei ollut ollut tietoakaan sitten marraskuun ensimmäisen viikon. Enniä se ei haitannut sen suuremmin. Olihan siinä aina oma tunnelmansa, kun maa oli valkoisen vaipan peitossa jouluna, mutta hän ei välittänyt joulusta pahemmin muutenkaan.
Nainen kaivoi eriväristen lattiatyynyjen seasta oman suosikkinsa, limenvihreän, ja heitti sen olohuoneesta avautuvan alkovin lattialle. Välittämättä väreistä sen enempää hän nappasi pinon päällimmäisen ja heitti sen toisen tyynyn viereen. Laitettuaan vielä radiosta pehmeää jazzia soittavan kanavan päälle Enni suuntasi kirjahyllynsä luo.
Hän ei edes huomannut pohtivansa aikomaansa pidemmän tovin, ennen kuin otti tutun vihreäkantisen kirjan hyllystä. Sen paperikansien reunoissa ja kirjan selässä näki kulumisen merkkejä, vaikka kirjaa oli käsitelty silkkihansikkain. J.R.R. Tolkienin nimi koristi keltaisella kannen yläreunaa ja heti sen alapuolella luki massiivisin kirjaimin Hobitti. Naisen sormet sipaisivat sen alla olevaa pienempää tekstiä eli sinne ja takaisin, ennen kuin hän avasi kannen ja lehteili sivuja kunnes löysi suosikkikohtansa.
Enni asettui mahalleen lattialle tyynyjen päälle. Kiehnättyään itselleen hyvän asennon hän uppoutui kirjaansa, matkasi mielessään Keski-Maahan. Hän oli niin syvällä tutun seikkailun syövereissä, ettei havahtunut, kun asunnon ovi kävi. Edes keittiöstä kuuluva kolina ei palauttanut naista todellisuuteen.
Vasta kun hänen kylkeensä heitettiin uusi lattiatyyny, nainen nosti kysyvästi katseensa toiseen naiseen. Maria virnuili iloisesti takaisin.
”Hei ääliö, sulla on mun tyyny.”
Kommentti sai Ennin vilkaisemaan allaan olevia tyynyjä, ja hän huomasi ottaneensa oranssin, Marian suosikkityynyn, omansa lisäksi. Kiltisti hän vaihtoi sen toisen juuri heittämään liilaan. Maria asetteli oranssin lattiatyynyn aivan Ennin vihreän viereen ja täydensi neliön tipunkeltaisella nostaen sitten pienen puisen tarjottimen lattialle. Sen päällä höyrysi kaksi kirjavaraitaista mukia.
”Mm, teetä. Tiikerin päiväunta?” Enni enemmän tokaisi kuin kysyi hymyillen itsekseen toisen kömpiessä hänen viereensä tyynyille.
”Tietty, mi amor”, Maria vastasi kujeilevasti hymyillen. Löydettyään hyvän asennon hän otti varovaisesti toisen mukeista ja nosti sen eteensä lattialle.
”Lue mulle?”
Enni hymyili ja avasi suunsa aloittaakseen lukemisen siitä, mihin oli jäänyt, mutta Maria äännähti tyytymättömästi.
”Eikun alusta!”
”Mutta osaat sen alun ulkoa, oot kuullut sen ainakin sata kertaa”, Enni protestoi.
”Se on mun lempikohta.”
”Et oo kertaakaan lukenut sitä loppuun”, Enni hymisi vähän huvittuneena, mutta selasi kirjan alkuun vastustelematta sen enempää. Mariasta ei ikinä irronnut kuin kevyt silmien pyöräytys, kun hän yritti saada toista lukemaan kirjan loppuun.
”Kolossa maan sisällä asui hobitti.”
-
Olipa kiva luukku :>
Tässä oli sellainen mukavan rento ja rauhallinen tunnelma, sellainen joka sai oman oloni seesteiseksi ja levolliseksi. Tykkään kummastakin hahmosta, Enni vaikuttaa olevan pikkuisen rauhallisempi kuin Maria, joka puolestaan on omien havaintojeni mukaan menevämpi ja rämäpäisempi :D Täydentävät minusta hyvin toisiaan.
Minusta tuo tyynyjen väreillä leikkiminen oli hauskaa - Enni otti oman suosikkinsa limenvihreän lisäksi Marian lempparin oranssin, mutta Maria kuitenkin halusi sen :D Tarjosi sitten (tai no heitti kylkeen, mutta ehkä se on Marian tapa tarjota :D) vastineeksi oranssista lilan, ja kömpi sitten makuulle Ennin viereen mukanaan vielä tipunkeltainen :> Kivan arkista ja rentoa, tavallinen arkinen hetki tyynyjen, teen ja Hobitin parissa! :)
DH58, kiva kun jaksat niin ahkerasti aina kommentoida. :-*
En kai mä nyt tällaisia helmiä jättäisi kommentoimatta? :D Kommentteja on kuitenkin kiva saada, ja jos pystyn sillä piristämään ja mahdollisesti kehittämään toista kirjoittajaa, teen sen kovin mielelläni :) Mä tiiän, kuinka kiva kommentteja on saada, ja siks pyrinkin kirjoittamaan kaikkiin teksteihin kommenttia mitä luen - itekin rakastan saada palautetta, oli se sitten risuja tai ruusuja :) Mutta musta on tärkeä ja kiva kuulla, että mun kommentit kelpaa, koska yritän kuitenkin parhaani mukaan niitä kirjoitella ja tehdä parhaani niiden kanssa :) Se on kuitenkin pienintä mitä voin lukijana kirjoittajalle tehdä :>
Kiitos ihanasta luukusta ja ihanasta kalenterista, tätä on ollut ilo seurata ja kommentoida, ja jatkoa odottelen innolla! :-*
-DH58
-
No en nyt tiedä, oliko tuo varsinainen romaanikommentti, mutta ihan miten vain, kyllä mä aina silloin tällöin yritän tännekin sanoa jotain. :D IRL-kiireet on ihan sallittu selitys, koska joillain ihmisillä on tosiaan omakin elämä (toisin kuin mm. allekirjoittaneella). :D
Taas tähän helvettiin olikin sitten hieman erilaista sua, koska jotenkin olen tässä oppinut yhdistämään sut ja fluffyn keskenään. :D Tässä sitten mentiinkin ihan toiseen ääripäähän, kun tässä ei ollut fluffysta tietoakaan. Todella pysäyttävää tekstiä olet kyllä saanut kirjoitetuksi tässä! Siitä kuulsi hänen sydämensä veresliha Hyrrr, menee kylmät väreet selkää pitkin, kun on niin upeasti kirjoitettua tekstiä! En osaa enää edes kommentoidakaan järkevästi, joten lopetan ihmeellisen kälätykseni sitten lyhyeen, ja sanon vain, että tykkäsin ja kovaa!
Last Christmas aiheuttaa edelleen varsin suurta hilpeyttä tällä suunnalla, koska Kelmit olisi kyllä sellainen poikabändi, jonka itsekin haluaisin nähdä erittäin mielelläni. :D Tykkään kyllä ihan ylikovaa, että tässä on kaikki neljä Kelmiä ihan samalla viivalla, koska Peter työnnetään liian usein jonnekin romukopan pohjalle, vaikka hänkin kuuluu joukkuun ihan samoin kuin kaikki kolme muutakin! ): Hauska muuten, että tuo innostunut nainen paljastaa rintansa juuri Peterin kohdalla, koska hän ei yleensä ole se, joka saa eniten huomiota, vähän vaihtelua tässäkin hommassa. :D
Pieni lukuhetki puolestaan on edelleen varsin lutunen pieni kuvaus eräästä tietystä hetkestä. Ei sitä aina tarvitse kirjoittaa jotain maailmaa mullistavaa draamaa, vaan joskus voi ottaa ihan rennosti ja kuvata sitä pientä yksittäistä moment in time (mikäköhän sitten ikinä olisikin sopiva suomennos tuolle? :D) tyylistä tuokiota. Tuo nimi on muuten oikein osuva (ja toimii paremmin kuin se mun ehdotelmani) ja kuvaa tätä oikein mainiosti. (:
Ei tästä nyt mitään kovin erikoista kommenttia tullut, mutta sanoinpahan sentään edes jotain taas vaihteeksi. :D Ehkä seuraavalla kerralla repäisen jotain parempaa tekstiä aikaiseksi?
-
Anteeksi! Olen sata vuotta myöhässä, ikuiseeden lähes tulkoon. Täällä kuitenkin nyt, vihdoin. Odottaen, että jatkat. ;)
Pieni lukuhetki oli todella suloinen! Kunpa mullekin joku lukisi Hobittia! Todella arkinen ja lämminhenkinen tekstinpätkä, josta tykkäsin. Se miten Hobitti oli esillä oli kiva lisä. Tai se, että se oli jokin oikea kirja, eikä mikään "luki kirjaa", vaan jotain tiettyä ja rakasta kirjaa - johon moni täällä voi epäilemättä samaistua, koska Hobitti! Elämänmakuinen, etten sanoisi.
Kelmit bändipoikina on aika vinkeä idea. :D Ficissä ei paljoa tapahtunut, mutta ei tarvinnutkaan. Se toimi noin, kun biisin laittoi taustalle ja kuvitteli tyypit siellä lavalla. (Oli muuten hassua kuunnella joululaulua näin huhtikuussa.)
Peter nousi sulavasti pystyyn ja Sirius ja Remus tekivät tilaa väliinsä, kun koko konkkaronkka yhtyi laulamaan kertosäettä täydellä sydämellä.
Tää lopetus oli tosi kiva!
Ihania nämäkin, kuten aiemmat! Toivottavasti vaikka joulu menikin jo, kirjoitat loputkin!