Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Hazyel - 04.10.2015 20:34:25
-
Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: fluffy, romance, draama
Paritus: minä/tarjoilijatyttö
Tiivistelmä: Kun kahvi maistuukin ripaukselta kanelia
A/N: Ömm. Joo. En oikein tiedä mitä tästä sanoa, joten en sano mitään.
Teksti osallistuu haasteisiin Fluffy10 ~ Sokeria kansalle! (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=38706.0), Syysetydejä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=40868.0) (Inspiraatiokuva (http://graveyardrain.tumblr.com/post/129353960657)) ja Vuosi raapalehtien V (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=40728.0).
Kanelinmakuista kahvia
I (100 sanaa)
Tummat pisarat läiskähtävät kahvipannun pohjaan ja hätkähdän, kun joku laskee kuppinsa pöydälle niin, että se kolahtaa. Räpyttelen silmiäni ja siirrän katseeni takaisin kirjaan, jota olin lukemassa. Tarjoilija ilmestyy pöytäni viereen kysymään, haluaisinko toisen kupillisen kahvia ja nyökkään vastaukseksi. Muistutan, että juon kahvini ilman maitoa tai sokeria ja hän hymyilee ottaessaan kuppini ja käydessään täyttämässä sen. Siemaisen tulikuumaa nestettä ja vilkaisen jo seuraavaa asiakasta palvelevaa työntekijää, joka hymyilee aina niin kauniisti. Hän on taas lisännyt kahviini kanelia. En tiedä, laittaako hän sitä kaikille, mutta se tuo mukavan sivumaun kahviin. Lasken katseeni takaisin kirjaani ja jatkan sen lukemista vielä yhden kahvikupillisen verran.
II (100 sanaa)
Kahvissani on taas kanelia, ja kun vilkaisen ylöspäin, sama tarjoilijatyttö hymyilee minulle tiskin takaa. Hymyilen takaisin ja tuntiessani poskieni punastuvan, lasken äkkiä katseeni takaisin kahviini. Kadun välittömästi, etten tänään ottanut kirjaa mukaani, sillä en voi pitää sitä tekosyynä katseeni luomiselle tiukasti kohti pöytää. Kahvila ja katu sen ulkopuolella ovat molemmat niin hiljaisia, että katseeni nostaessani en voi olla katsomatta tarjoilijaa, joka laittaa kanelia kahviini. Vaikken edes ole kertonut pitäväni siitä. Nielaisen hermostuksissani, nostan laukun pöydälle ja etsin sieltä kännykkääni. Samalla sohaisen kahvikuppia, joka kaatuu syliini. Ja tietysti söpö tarjoilija rientää luokseni putsaamaan pöytää ja tuomaan minulle paperia. Suljen silmäni häpeissäni.
-
Piti kommentoida tähän jo aikaisemmin, varmaankin sunnuntaina, mutta se jäi.
Otsikko houkutteli, koska kaneli, myös raapaleet houkuttelivat. Harvoin luen mitään, mikä sijoittuisi kahvilaan, joten oli itse asiassa ihan virkistävää lukea kahvilamiljööstä vaihteeksi. Alkuasetelma on kyllä kiva, on hymyilevä tarjoilijatyttö, joka laittaa kanelia kahviin pyytämättä, ja sitten on ilmeisesti jo jonkinlaista kiinnostusta tarjoilijaan kokeva kertoja. Tykkäilen ajatuksesta, että tarjoilijatyttö laittaa vain kertojan kahviin kanelia, ilmeisesti hänkin kokee jonkinlaista kiinnostusta.
Olen huono kommentoimaan lyhyitä raapaleita, mutta piti tulla kertomaan, että nämä kaksi ensimmäistä olivat söpöjä pätkiä, joista tykkäsin. Kiitos :)
-
Tuhisija, ei se mitään, kommentit on kivoja vaikka ne tulisi milloin! Ihana että tykkäsit ja ihana, että otsikko houkutteli, kun kerrankin tunsin keksineeni juuri sopivan! Tässä kaksi lisää, toivottavasti nää on yhtä kivoja kuin edelliset :)
III (100 sanaa)
Huolimatta viimekertaisesta mokailustani, en voi olla menemättä samaan kahvilaan taas uudestaan. Hymyilen itsekseni hölmön näköisenä sisään astuessani, mutta hymyni hyytyy kun näen kassan takana seisovan kahvilan omistajan. Nielaisen, mutta astelen silti kassalle tilaamaan tavallisen kahvin, ilman maitoa tai sokeria. Enkä tietenkään saa kahviini kanelia. Astelen muki kädessäni pöytään pitäen tarkasti huolen, etten kaada sitä. Kahvilan omistaja ei koskaan anna kenellekään mitään ylimääräistä. Hän vain seisoo tiskin takana nyrpeä ilme naamallaan. Ja tulee heti häätämään, kun kahvi on juotu. Ja kaupan päälle läksyttää, jos läikytät juomaasi.
Istuin tavanomaiselle paikalleni tuttuun pöytään ja kaivoin kirjani esiin. Päiväni oli sadasosasekunneissa muuttunut huomattavasti huonommaksi.
IV (100 sanaa)
Ensimmäinen kaunis kevätpäivä kutsui minut istumaan kahvilan sisällä olon sijaan sen ulkopuolella oleville terassipöydille. Tarjoilijatyttö tuo kahvini ulos ja se maistuu taas tutulta kanelilta. Hymyilen siemaistessani maukasta juomaa ja syvennyn lukemaan kirjaani, kunnes huomaan hämärän laskeutuvan kaupungin ylle siinä vaiheessa, kun lukeminen vaikeutuu. Katsahdan ympärilleni, kahvilatyttö siivoaa lattiaa tanssahdellen jonkin musiikin tahdissa. Hymyilen taas ja astun varovasti sisään kahvilaan toimittaakseni kahvikupin sisään ennen sulkemista.
“Olen pahoillani työpäiväsi venyttämisestä. Unohdin täysin ajankulun”, pahoittelen, etten hoksannut lähteä paikalta ennen sulkemisaikaa. Tarjoilijatyttö hymyilee, nyökkää ja ottaa kupin minulta.
“Ei se mitään”, hän vastaa heleällä äänellä ja hätistää minut ulos hoitaakseen kahvilan siivouksen loppuun.
-
Kolmannen raapaleen tilanne tuntui hyvinkin tutulta. Itsekin olen joskus mennyt johonkin tarkoituksenani yrittää nähdä henkilö X, mutta sitten tämä ei olekaan ollut paikalla ja on tullut harmitus. Voi kertojaa. Ja vielä kahvilan tiukka omistaja töissä.
Mutta neljännessä raapaleessa onneksi tarjoilijatyttö on taas paikalla, ja kahvissa on jälleen kanelia. Tarjoilijatyttö vaikuttaa iloiselta ja jokseenkin huolettomaltakin persoonalta, tanssahdellen on kyllä hyvä siivota :D
Pientä kommunikaatiota kertojan ja tarjoilijatytön välillä onkin ollut, saas nähdä juttelevatko vielä jossain vaiheessa enemmänkin vai pysytäänkö vain pienissä sananvaihdoissa ja hymyissä.
Kiitos taas :>
-
Töttöröööööö! (miks melkein kaikki mun rästikommentoitavat ficit on tänään sun tuotantoa? :D )
Ensimmäisen raapaleen ensimmäisen lauseen ensimmäiset kuvailut ovat jääneet pysyvästi päähäni. Pohdin niitä nykyään usein jo pelkästään katsoessani kahvinkeitintä. Kaunis, arkinen ja toimiva kuvaus, juuri sellainen minun makuuni sopiva, realistinen eikä turhan koreileva, nappialoitus.
Kaksi ensimmäistä raapaletta ovat kovin suloisia. Kanelin mainitseminen kahdesti toisessa raapaleessa on ehkä liikaa, kun on juuri lukenut myös ensimmäisen raapaleen ja otsikon, joissa sama sana mainitaan. Neljä kertaa on aika monta kertaa vähän reiluun kahteensataan sanaan (siis otsikko mukaan luettuna). Muuten teksti on miellyttävän suloista ja kukapa ei rakastaisi kahviloita? :3 Ihana miljöö valinta siis.
Kolmannessa raapaleessa on jotain kovin samaistuttavaa, varmasti monelle on käynyt jotain samankaltaista. Onneksi neljännessä osassa tarjoilijatyttö on taas paikalla ja jopa tanssahtelee. Tämä on niiiiiiiiiiiin suloista kevyttä vielä yksipuolista ihastumista. Rakastan ihastumista. :3
Odotan innolla jatkoa ja jään ehdottomasti lukemaan lisää kanelinmakuista kahvilaromantiikkaa. Purrr. <3
- Frac
-
Kommenttikampanjasta hyvää iltaa. :D
Jo otsikointisi on hyvin suloisuutta huokuva ja täten siis varsin onnistunut. Ensimmäiset kaksi raapaletta ovat hyvin suloisia. Miljöö on ihana, kahvilaromanssit ovat jotain, mistä itse kukin on haaveillut. :) Varastettuja vilkaisuja ja hymyjä. <3
Kahdesta seuraavasta löysin pieniä aikamuotovirheitä, mutta ne eivät hyppineet silmille vasta kuin toisella lukukerralla. Kolmannen raapaleen tilanne on kieltämättä todella helposti samaistuttava, eiköhän lähes jokainen ihastunut ole vastaavassa tilanteessa ollut. :D Onneksi sitten neljännessä ollaan taas paremmissa mielialoissa.
Jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan miten tämä jatkuu. Kun tämä tällainen ihastuksen kuvailu jo yksistään on mukavaa luettavaa.
Kiitos näistä. <3
-
Tuhisija, hurja kiitos taas kommentista! Saa nähdä tosiaan, minkälaista kommunikaatiota näiden välille syntyy, mulla on tavoitteena koettaa kirjoittaa koko raapalesarja ilman, että mitään nimiä (ainakaan näiden kahden päähenkilön) mainitaan, joten joten...
Fracta, kiitos sullekin kun kommentoit <3 Sun rästikommentoitavat ficit on tietysti mun tuotantoa, koska oot laiminlyönyt kommentointia! Ihih en nyt osaa sanoa mitään oikeasti järkevää, mutta ihanaa että tykkäät kuvailusta ja no, kaneli!
Saappaaton, ihih, kiitos sullekin kommentista! Kiva että tykkäät otsikosta koska minäkin tykkään! Ja yleensä tuskailen otsikoiden kanssa niin paljon että huhhuh. Nyt se vain... ilmestyi. Pitääkin myös tarkistaa varmaan nuo aikamuodot, oon kirjoittanut näitä vähän silleen fiiliksen mukaan enkä oo lukenut läpi enää sitten kun on se raapalemitta koossa kun pelkään että haluan muokata jotain ja saan miettiä sanamäärät uudestaan, eheh :D
V (100 sanaa)
Vietän perjantain kotona kuumeen kourissa, peiton alla maaten. Mitä ilmeisimmin ei ollut hyvä idea istua niin pitkään ulkona vielä tähän aikaan keväästä - yöt eivät olekkaan vielä tarpeeksi lämpimiä sellaiseen. Töräytän nenäliinaan kovaan ääneen ja niiskautan. Tuntuu siltä, kuin koko pää olisi täynnä limaa. Ja mikä pahinta, en pääse tänään lempikahvilaani istumaan ja lukemaan, eikä oikeastaan tee ollenkaan edes mieli lukea. Se on jo omituista, sillä niitä hetkiä, kun minun ei tee mieli lukea, ei ole usein.
Niiskautan uudestaan, siemaisen mustaviinimarjamehuani, kietoudun paremmin peittooni ja laitan seuraavan jakson Game of Thronesia pyörimään. Jos en jaksa lukea, voin ainakin viettää sairaspäiväni fantasiamaailmassa.
VI (100 sanaa)
Lauantaina oloni on jo parempi ja siitäkin huolimatta, että kuumetta on yhä vähän, en voi olla menemättä puoleksi tunniksi kahvilaan istumaan. Tarjoilijatyttö hymyilee minulle taas ja tällä kertaa näen, kuinka hän ripauttaa kanelia purkista kahviini. Purkin kylkeen on liimattu pieni paperinpalalle piirretty sydän ja oma sydämeni tuntuu jättävän lyönnin väliin, kun näen sen. Hämmennyn, enkä osaa sanoa edes kiitosta ottaessani kahviani vastaan, hymyilen vain tyhmän näköisenä.
Pöytään istuessani huomaan, että servietissäni on jotain, mitä siinä ei kuuluisi olla. Kymmenen numeroa kirjoitettuna niin pienellä ja suloisella käsialalla, että joudun hieman tihrustamaan saadakseni selvää niistä. Hymyilen numeroille ja laitan servietin vaivihkaa taskuuni.
-
Jeejee! Ekaekaeka!
Voi vitospätkän kipeilyä, se on aina tyhmää. :( Mustaviinimarjamehu, tosin. <3 Kutonenhan on aivan riemuvoitto. Olin jo ihan myyty pienelle sydämelle, joka kanelipurkin kyljestä löytyi. :D Ja sitten vielä se servietti! Jee! <3
Älyllinen kommentointi on lomalla.
Olen vain pahemmassa koukussa, kiitos näistä jatkopätkylöistä. <3
-
Saappaaton, hihih, kiitos taas <3 Ei haittaa vaikkei aina osaisi kommentoida ihan järkevimmin, kiva kuitenkin kuulla että tykkäsit taas!
PS. Fracta oot kuitenkin jo nukkumassa niin taas herkkua!
VII (200 sanaa)
Harmikseni kahvilani ei ole auki sunnuntaisin ja joudun siis viettämään sunnuntain yksin kotona tylsistyen. Harmaana alkanut päiväni kuitenkin kirkastuu, kun muistan takkini taskussa lojuvan servietin, jolle oli kirjoitettu puhelinnumero. Riennän takkini luokse ja kaivan taskut läpi. Ei mitään. Tuntuu kuin lamaantuisin kauhusta - pakkohan sen on jossain olla! - enkä osaa ajatella enää selkeästi. Tasaan kuitenkin hengitystäni hetken ja järkeilen sitten, että olen ottanut servietin taskusta, mutten vain muista, mihin olen sen laittanut. Ryntään takaisin huoneeseeni ja tutkin läpi koko työpöytäni, sänkyni, sängynaluksen ja jopa vaatekaappini, jos se olisi vaikka mennyt vahingossa eilen laittamieni puhtaiden pyykkien seassa sinne. Kovasta yrityksestäni huolimatta sitä ei löydy. Se ei ole myöskään tuulikaapissa kenkien seassa tai hattuhyllyllä, eikä sitä löydy myöskään mistään muualtakaan asunnosta.
Lopulta lösähdän sohvalle ja painan pääni käsiini. En voi ymmärtää, mihin olen voinut kadottaa sen pienen, mutta niin tärkeän esineen. Se on varmasti pudonnut taskustani matkalla kotiin, enkä voi käsittää miten se edes on mahdollista, sillä hypistelin sitä sormissani koko matkan. Enkä tiedä, kehtaanko enää edes mennä kahvilaan, saati pyytää numeroa uudestaan. Ehkä tarjoilijatyttö nyt ajattelee, etten halunnutkaan ottaa yhteyttä. Minun olisi pitänyt tallettaa numero puhelimen muistiin jo heti sen saatuani.
Niiskaisen ja nousen epätoivoisena etsimään kaikki mahdolliset paikat läpi vielä kerran.
VIII (100 sanaa)
Istun maanantain kotona, mikään ei oikein huvita. Onneksi on vapaapäivä, sillä päivän ainoa luento oli peruttu. En varmaan muutenkaan olisi mennyt, mutta nyt en ainakaan menetä mitään. Selaan erästä kirjoitusfoorumia, kun kännykkäni yhtäkkiä tärisee ilmoittaakseen, että sain kaveripyynnön Facebookissa. Kurtistan kulmiani, sillä en tunnista nimeä. Avaan profiilin ja ilmeeni kirkastuu. Se tarjoilijatyttö. Hyväksyn pyynnön samantien, jotta pääsisin näkemään häneltä myös ne kuvat, jotka ovat “vain kavereille”. Seuraava puoli tuntiani kuluu hänen profiilian tutkiessani. Saan selville, että hän soittaa klarinettia ja opiskelee kirjallisuushistoriaa. Ja että hän on eronnut ensimmäisestä poikaystävästään kuukausi sitten. Onnistun vain juuri ja juuri olemaan tykkäämättä hänen profiilikuvastaan.
-
Hei ja hoi. Kun kerran tänne eksyin, niin kai voisin kommentoidakin :D
Nää on niin söpöjä, nää raapaleet ja hahmot myös. Kahvilan tyttö vaikuttaa mielenkiintoiselta, ja ootan, että nää kaksi alkaisi jutustella ja tutustua lähemmin, että onko niillä sitten oikeasti mitään yhteistä, vai onko tää vain tämmöinen kevyt ihastus, joka on sattunut syntymään kahden vieraan välille.
Pari typoa oli, viidennessä raapaleessa "olekkaan" ja seitsemännen raapaleen "myöskään mistään muualtakaan" on vähän hassu. Kahdeksannessa "profiilian [tutkiessa(ni)]".
Ootan innolla jatkoa, ja mitä nyt aiemmin sanoinkaan niin genrejen perusteella ehkä odotan kuitenkin, että näiden kahden tutustuminen johtaa johonkin muuhunkin kuin vain kaveruuteen.
-
Hei jee, näitä lisää! :D Mikäs sen mukavampaa, kuin piipahtaa finissä heti aamusta ja löytää vähän Kanelinmakuista kahvia. <3
Kyllä tuohon seiska-pätkään oli helppo samaistua, niin usein on jotain (sillä hetkellä) elämää tärkeämpää ollut hukassa. Kävelee usein vastaan sitten, kun paniikki on jo lauennut. Toivon siis vähän, että serviettikin vielä jotakin löytyy. :D
Kasi-pätkä oli taas kiva, ei jääty kokonaan epätoivon valtaan. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan kerrotko miten tarjoilijatyttönen onkaan osannut lisätä päähenkilön Facebook-kaverikseen ja mitä muuta tässä vielä tapahtuukaan.
Tui tui. <3
-
Todella suloisia raapaleita ja otsikkokin, joten tähän täytyi tarttua! c: En ole kahvin ystävä, mutta kahvilat ovat hirmu kivoja ja myös ihan älyttömän hyvä miljöö romanttisille tapahtumille. (Tai siis, kahvilat ovat juuri sellaisia sopivan romanttisia paikkoja, joissa voi istua haaveilemassa.)
Kuvailusi on ihastuttavaa ja sopii juuri tämänlaiseen ihastumisen kuvailuun. Ihastuminen onkin kuvattu tässä todella samaistuttavasti. Kuinka aluksi kiinnittää huomiota johonkin henkilöön satunnaisissa tilanteissa, ja jossain vaiheessa kohtaamiset alkavat saada aikaan jännitystä (poskien punastuminen kun tarjoilijatyttö hymyilee, kahvikupin sohaiseminen vahingossa). Alkaa odottaa toisen tapaamista ja harmistuu jos odotukset eivät joskus toteudu. Tapaamiset alkavat väkisinkin hymyilyttää ja niistä tulee hyvä mieli. Sitten jonkin yllättävän asian (puhelinnumero, kaveripyyntö) tapahtuessa tuntuu kuin jotain aivan ihanaa olisi tapahtunut. Ja tilaisuuden tullen tietysti täytyy kaivaa kaikki mahdollinen tieto henkilöstä x.
Sitä odotti aivan alusta asti, milloin kertojan ja tarjoilijatytön välillä tapahtuu jotain hieman suurempaa. Koko ajan vaikutti siltä, että molemmat olisivat kiinnostuneita toisistaan, ja ajatus siitä että tarjoilijatyttö laittoi kanelia varta vasten tietyn henkilön kahviin, oli ihana pieni yksityiskohta! (Vaikka eihän se ole vielä ainakaan selvinnyt, laittaako hän sitä muillekin.) Kutonen oli sitten se odotettu suurempi käänne, puhelinnumero kirjoitettuna serviettiin, ihanaa <3 Mutta voi surku kun numero sitten joutui hukkaan, eikä tainnut löytyä vaikka sitä kuinka etsittiin. Onneksi kaveripyyntö taisi pelastaa kaiken!
Onnistun vain juuri ja juuri olemaan tykkäämättä hänen profiilikuvastaan.
Voi, olisit tykännyt vain!
Kiitos! Jään jännityksellä seurailemaan miten näiden tarina oikein kehittyy c:
- Wisteria
-
Ah, olinhan minä nukkumassa!
Aaaah, senkin tyhmä kirjatyttö kun menit hukkaamaan tarjoilijatytön numeron! Onneksi toinen teistä on fiksu ja etsii facebookista! HUH!
Ei mutta totta puhuen, tämä on vain niin suloista ja ihanaa ja samaistuttavaa ja jännittävää, KUTKUTTAVAA! Khihihi. :3
Onnistun vain juuri ja juuri olemaan tykkäämättä hänen profiilikuvastaan.
<3
Sait nyt tällaisen ihkututskommentin, ole hyvä. :D
- Frac
(En kehtaa laittaa tätä edes kommenttiterttuun.)
-
Tän tän tää... (Sori, tyylikäs aloitus, mutta tuo tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleen kun avasin tämän ja mun päässä rupesi syystä X pyörimään joku älyvanha mainos jostain piirretystä ja siinä semmonen otus sano noin ties kuinka monta kertaa [don't even ask!].)
Itse en juo kahvia, joten en yhtään osaa sanoa, miltä kanelinen kahvi maistuu, mutta onpahan ainakin erilaista kuin mitä yleensä tulee vastaan. Muutenkin voisin kuvitella, että lisämaku on vain hyväksi (ellei se sitten satu olemaan jotain ihan ihmeellistä!), etenkin kun joku lisää sen pyytämättä. Siitä tulee jotenkin mieleen, että se yksittäinen kahvi on kenties spesiaali tai tarkoitettu spesiaalille henkilölle, olettaen siis ettei tarjoilija tee sitä jokaisen kohdalla, mikä jää kysymykseksi ainakin vielä tässä kohtaa. Toisaalta tykkään siitä, että tämä kertoja on unohtanut ottaa kirjansa mukaan, koska sitten tällainen suloinen nolous on mahdollista, mutta toisaalta taas I feel for you, girl, koska tuo ON noloa, että tekee jotain ja sitten se tyyppi, jota olet juuri katsonut kääntyy katsomaan ja mikä pahinta vielä tulee luoksekin! Se on ihan hirveää kun yrittää olla pieni ja huomaamaton ja sitten saa aikaan vahingossa kauhean hässäkän. :D
Voi eikä, tuo on todella inhottavaa myös, kun menee paikkaan x, jotta näkisi henkilön y, ja sitten se henkilö ei olekaan paikalla. Etenkin, jos on odottanut sitä pidempäänkin, että näkee tämän tietyn henkilön ja sitten kaikki meneekin päin seiniä! Tuo kahvilan omistaja ei saa kyllä yhtään sympatioita täältä, koska ihan tyhmää tuollainen, että hätistetään saman tien ulos, kun kahvi on juotu yms. Kai sitä nyt voi hetken aikaa istua siellä ilman sitä juotavaakin? Sitten kuitenkin tulee heti taas vähän parempi fiilis kertojatytönkin suhteen, kun tämä pääsee taas näkemään tarjoilijatytön, vaikka hän vahingossa venyttääkin tämän työpäivää. Jotenkin kuitenkin uskon, ettei se tarjoilijatyttöäkään hirveästi haitannut, että työpäivä venähti, koska siivouksen lomassahan on hyvä aina silloin tällöin vahingossa vilkuilla sitä kivannäköistä asiakasta. ;)
Niiskuttelut ja mehut on kyllä todella tuttu yhdistelmä, terkuin flunssaisena äitin tekemää lämmitettyä mehua hunajalla terästettynä lipittävä otus. Siinä saa kyllä olla oikeasti kipeänä, jos ei jaksa lukea, koska ainakin itselläni se oikeasti vaatii kunnon pöpöilyt, että ajatukset eivät jaksa pysytellä kasassa hyvän opuksen parissa. Sääli kuitenkin kertojaa, koska varmasti olisi ollut hauska mennä taas sinne lempikahvilaan katsomaan tarjoilijatyttöä, mutta aina ei saa mitä haluaa. ): Ääää, onneksi kertojatyttö päätti sitten mennä seuraavana päivänä kahvilaan, vaikka lämpöä olikin vielä (toivottavasti se ei vaan kostaudu sitten jälkikäteen), koska tui! <3 Selvästikään tarjoilijatyttö ei laita sitä kanelia ihan kenen tahansa kahviin, mikä tekee koko ideasta vielä entistäkin söpömpää. Aika söpö tapa saada kyllä toisen numero, miksei mun kohdalla voisi ikinä mennä noin helposti?
No, sehän olisikin ollut liian helppoa, jos kertojatyttö olisi saanut pitää tarjoilijatytön numeron näin helposti. On kuitenkin harvinaisen tuttu tunee, että se yksi harva asia, jota ei missään nimessää saa kadottaa, joutuu heti ensimmäisenä hukuksiin. Aika usein se sitten kuitenkin löytyykin aika nopeasti, mutta hetken aikaa saa kyllä sydämentykytyksiä sen kanssa. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tässä kohtaa käy hieman toisella lailla, mutta katsoo nyt, kuinka käy. Olen kuitenkin hyvin pahoillani kertojatytön suhteen, koska tuossa kohtaa varmasti on todella kurja ja toivoton olo, kun hukkaa sen numeron melkein heti saatuaan sen. ): Aika yllättävää, että tarjoilijatyttö lisää kertojatytön Facebookissa (ei siis siten, että pitäisin sitä outona juonenkäänteenä, lähinnä päivittelen sitä, että tarjoilijatyttö on löytänyt kertojatytön Facesta, vaikka he eivät olekaan kovin montaa sanaa vaihtaneet tarinan aikana). Olen kuitenkin todella iloinen kertojan puolesta, koska nyt ainakin hänellä on yhteys tarjoilijatyttöön, vaikkei hänen numeronsa sitten löytynytkään mistään. Tiedän myös tunteen, miltä tuntuu, kun lisää ihastuksen Facebookissa ja sitten pitää yrittää olla olematta liian innokas, ettei vain pelota toista yms. Ei ole helppoa! :D
Mutta siis, joo, todella söpöä tekstiä on, olen iloinen, että valitsit tämän ensimmäiseksi kommentoitavaksi, koska muuten olisi varmaan kestänyt jonkun aikaa ennen kuin olisin eksynyt tänne! (:
-
Winga, iso kiitos kommentoinnista <3 Pitääkin tsekkailla noi typot kuntoon, näitä ei tosiaan oo kukaan betannut niin voi olla typoja vähän enemmänkin :D Kiva että tykkäät, toivottavasti mun suunnittelema lopetus sitten tuntuu oikeelta, kun sinne asti joskus pääsen!
Saappaaton, niinpä, lähtee kyllä aamu hyvin käyntiin, kun saa kahvia. Kanelinmakuista. Tässä osassa taitaa myös tulla vastaus tuohon kysymykseesi ;)
Wisteria, kiitos kiitos! En itsekään ole erityisesti kahvin ystävä, mutta no, koska kahvila :D Plus kanelinmakuinen kahvi kuulostaa kivemmalta kuin vaikka kaakao (ehkä pitäis kirjoittaa tälle jatko-osa nimeltä Kanelinmakuista kaakaota?)! Ihana myös, että tykkäät, ja sen verran voinen paljastaa, että kyllä se idea tosiaan oli se, että sitä kanelia laitetaan vain sen yhden henkilön kahviin ;)
FractaAnima, heheh, arvasinhan mä. No, nyt et ainakaan ole, joten sanon vain että kiitos ja ole hyvä! (Onneksi toinen teistä on fiksu <- täähän on ihan kuin Laurel ja Francesca)
LillaMyy, ai ja minä oon muka ainoa joka kirjoittaa kilometrikommentteja? Kiitän nyt vain ihanasta kivasta kommentista ja laitan lisää näitä tulemaan, ehkä nää selventää vähän ainakin jotain juttuja ;)
IX (100 sanaa)
Tarjoilijatyttö laittaa ensimmäisenä viestin, minä en heti uskaltanut.
“Moikka, et sä sitten laittanut mitään viestiä :(“
“No tota, mä kadotin sen servietin, en tajua miten onnistuin”
“No ei se mitään, onneksi mä löysin sut”
“Miten sä löysit mut? Mistä sä tiesit mun nimen?”
“Sä oot maksanut kahvis joskus pankkikortilla ;)”
“Ahaa, no sehän selittää. Aika ovelaa!”
“Mä tiedän. Olen aika ylpeä itsestäni”
Keskustelu saa hymyn nousemaan huulilleni. Aivan kuin olisimme jo vanhoja ystäviä, vaikka nämä ovat ensimmäiset vaihtamamme sanat kahvilan ulkopuolella. En yleensä jäädy sosiaalisissa tilanteissa, mutta nyt en oikein tiedä, mitä vastaisin. Lopulta saan näpyteltyä vastauksen:
“Joo, niin mäkin olisin :D”
X (100 sanaa)
Tiistaina kouluun keskittyminen tuntuu yllättävän vaikealta. Sovimme kahvilatytön kanssa tapaamisen minun kouluni päätyttyä kahden aikoihin, kun hänellä loppuu työpäivä. Lupasin mennä kahvilalle häntä vastaan ja lähtisimme siitä yhdessä elokuvateatterille.
Kun viimeinen tunti vihdoin päättyy, pakkaan kirjat laukkuuni tärisevin käsin. Jännitän jo tapaamistamme ja kun nousen tuolilta, tuntuu että jalat eivät tahdo kantaa. Joudun seisomaan hetken paikallaan ja vetämään muutamaan kertaan syvää henkeä ennen kuin lähden liikkeelle. Olen viimeinen, joka luokasta poistuu, mutta opettaja vain hymyilee kun kävelen hänen ohitseen ja toivottaa hyvää päivänjatkoa. Hymyilen takaisin ja yhtäkkiä olen varma, ettei mikään voi mennä tänään pieleen. Tunnen oloni itsevarmemmaksi kuin aikoihin.
-
Meinasin jättää tähän kommentoinnin vähän myöhemmälle (tuonne jonon perukoille), mutta pyh, minä tähän heti nyt. :D
Kyllä joo nyt tuli selvyys, että miten se kahvilan tyttö on sen osannut facesta etsiä! Ainoa mikä häröttää (ja tiedostan kyllä, että on tyyliseikka) on pisteiden puuttumiset noiden viestien perästä. :D Ei kaikki varmasti käytä, mutta se olisi ehkä tuonut jotain vaihtelua, että edes toinen olisi osannut käyttää pisteitä (ja toinen ei ehkä alkukirjaimia?) Niin tai näin, keskustelu oli oikein söpöinen. <3
Ja mä täällä jo tsemppaan, että hyvin se eka tapaaminen (ekat treffit?) menee! Hyvä, että itsevarmuus löytyi rapsun lopusta ja toivottavasti se kantaa sinne itse tapaamiseen asti, eikä huku matkan varrelle. :D
Kanelinmakuinen kaakao kuulostaa häröltä, mutta sopivalta jatkosuunnitelmalta!
Jään tänne taas ihan onnellisena odottamaan lisää. <3
-
Saappaaton, hyvä että kommentoit, koska nyt tulee taas lisää ja sitten pitäisi kommentoida kerralla useampaa! En oikeestaan ajatellut noita viestittelyjä sen enempää, oisi varmaan pitänyt :D No ehkä seuraavassa raapalesarjassa sitten! Näissä osissa kerrotaan jo treffeistä!
XI (100 sanaa)
Olen ajoissa kahvilassa, joten menen sisään ja pyydän kahvin sillä välin, kun odottelen tarjoilijatytön vuoron päättymistä. Hymyilen itsekseni kahvia sekotellessani ja mietin, mistä kaikesta voimme keskustella. Minua hermostuttaa, mutta koitan näyttää mahdollisimman rennolta.
Vartin päästä olen jo kumonnut sekä kahvikupilliseni, että santsikupillisen ja pian tarjoilijatyttö tuleekin jo luokseni arkivaatteet päällään ja laukku olallaan. Hän hymyilee niin kauniisti, että mietin pystynkö nousemaan pöydästä ilman että jalkani pettävät. Onnistun pääsemään ylös ja astelemme ulos kahvilasta. Vanhahko nurkkapöydässä istuva pariskunta hymyilee, kun kuljemme lähetysten. Minua jännittää vielä siinäkin vaiheessa, kun tarjoilijatyttö koskettaa varovasti kättäni ja hymyilee kannustavasti. Hymyilen takaisin, mutta minua jännittää yhä.
XII (100 sanaa)
Kävelemme hiljaisuuden vallitessa elokuvateatterille. Pidän siitä, että tämän ihmisen seurassa voin paitsi olla oma itseni, myös hiljaa, jos siltä tuntuu. Katsahdan välillä häneen salaa.
Ostamme kaksi lippua seuraavaan näytökseen, joka alkaa kymmenen minuutin kuluttua. Ostamme myös yhteisen pussillisen karkkia sekä pienet limut. Kun vielä käymme molemmat vessassa ennen näytöksen alkua, pääsemmekin suoraan sisään saliin. Istuudumme paikoillemme ja kun itse leffa vihdoin alkaa ja hapuilen pimeässä karkkipussistamme karkkia, tunnen kuinka tarjoilijatytön sormet hipaisevat minun omiani. Hätkähdän ja vedän käteni pois, enkä enää hetkeen uskalla ottaa karkkeja. En ainakaan ennen kuin tarjoilijatyttö laskee kätensä omani päälle, eikä se voi mitenkään olla vahinko.
-
Oi jee, tuitui, tätä on tullut lisää! :D (Oot tänään kyllä piristäny mua oikein urakalla. <3)
Voi raasua, kun stressaa noin paljon, vaikka edellisen rapsun lopussa olikin maailman itsevarmin ihminen. :D Eipä se kauaa kestänyt. Noh, mutta suloinen on toinen, kun niin hermoilee. (Tosin en tiedä auttaako kaksi kuppia kahvia vartin sisään asiaa sitten hiukkaakaan.) Olen täällä aivan aww ja tuitui. Ihana, miten tarjoilijatyttö vähän koettaa vihjailla, että kädestäkin saisi pitää. <3
Pidän siitä, että tämän ihmisen seurassa voin paitsi olla oma itseni, myös hiljaa, jos siltä tuntuu.
I feel you, I so feel you. Ihanaa (taas), että noin hyvä match on löytynyt. :D
Minusta se on varsin suloista, että tonen saa sätkyn kun sormet koskevat, voi höpsö. <3 Äwäw, multa loppui se viimeinenkin järkevä sanottava, jotenkin sulin tuolle aivan viimeiselle lauseelle: -- eikä se voi mitenkään olla vahinko. Ihanasti sanottu. <3
Ja siis jotta et jää minkäänlaisiin harhaluuloihin siitä, että tykkään vain sun angstistasi, niin kirjoitat pirun lutuista fluffia myös. ;) Oikein lahjakas kirjoittaja olet ja sun tuotoksia lukee aina mielellään. <3 Jään tänne onnellisena taas odottamaan miten tämä jatkuu. :D
-
Tosi kiva otsikko (olen heikkona kivoille otsikoille :>) niin mun oli aivan pakko vilkaista mistä tässä on kyse!
Ja hyvä että uteliaisuuteni voitti, sillä melkoinen aarre multa olisikin mennyt sivu suun. En oikeasti käsitä, miten pystyt kirjoittamaan näin kaunista ja aitoa tekstiä niin pieneen sanamäärään, koska se on oikeasti aivan hirveän vaikeaa, mutta sinä olet onnistunut siinä loistavasti! Mun on nyt pakko nostaa hattua ja kumartaa oikein syvään *nostaa hattua ja kumartaa*.
Minähän olen tällainen sokerihirmu joka rakastaa fluffya, ja kahvilaromanssit ovat ajattomia klassikkoja joihin minä en kyllästy - ja vieläpä kun ne on näin upeasti kirjoitettuja. Minä-kertoja vaikuttaa sellaiselta ujohkolta ja melko hiljaiselta, joka ei ole välttämättä kauhean hyvä sellaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä ainakaan vieraiden ihmisten kanssa. Tai no tällaisen kuvan mä sain :) Minä pystyn hyvin samaistumaan hänen ujouteensa. Tarjoilijatyttö taas vaikuttaa sellaiselta hirveän kiltiltä ja optimistiselta ihmiseltä, josta on mahdoton olla pitämättä. Hänen iloisuutensa huokuu tänne asti ja saa hyvälle mielelle :)
Minäkään en juo kahvia (koska en pidä sen mausta ja vatsaani alkaa närästämään), mutta ehkä pitäisi ihan uteliaisuudesta kokeilla miltä kaneli maistuu kahvissa :D Minusta oli jotenkin hirmu suloista, että juuri kertoja sai kanelia kahviinsa, se oli tarjoilijatytöltä suloinen ele ja sai kertojan olon varmasti erityiseksi :) Koin suurta sympatiaa kertojaa kohtaan, kun hän katui sitä, että oli jättänyt kirjansa kotiin - se tunne kun ei oikein voi lukita katsettaan turvalliseen kohteeseen ilman, että se vaikuttaa oudolta tai tönköltä on minulle tuttu :D Ja kohta, jossa kertoja kaataa ne kahvit syliinsä ja tarjoilijatyttö rientää hätiin kirvoitti awws-reaktion huulilleni :3
Pöh, toi kahvilanomistaja on ihan tyhmä >:( Ei asiakkaita nyt tolleen kohdella, ja sitä paitsi ei se ole siltä pois jos joku läikyttää kahviaan. Eikös kyseisessä ammatissa ole asiakkaan saamisten kannalta tärkeä pystyä hymyilemään, sillä todennäköisemmin asiakkaat tulevat takaisin saatuaan kivaa kohtelua ja ystävällistä palvelua. Ymmärrän täysin, miksi kertojan päivä muuttui heti huonommaksi, kivempihan se on nähdä iloista tarjoilijatyttöä kuin kahvilan omistajaa, joka näyttää siltä että olisi niellyt sitruunoita aamupalaksi. Mut sit seuraavassa raapaleessa asiat oli jo taas paremmin, kun kahvilatyttö oli tullu takaisin :) Ja minusta oli ihanaa, ettei tarjoilijatyttöä haitannut se, että joutui olla pidempään töissä - kiva kun antoi kertojan olla kaikessa rauhassa, vaikka se sitten pitkittikin hänen työpäiväänsä :)
Rupesi säälittämään kun kertoja joutui kuumeseen eikä sitten päässytkään lempikahvilaansa :( Tuo mustaherukkamehu oli kiva lisäys, sopii hyvin lääkkeeksi kuumeesta toipumiseen :) Mutta onneksi jo seuraavana päivänä kertoja pääsi liikkeelle ja saa tohon servettiin sen puhelinnumeron! :3 Mä olin jo ihan että jesjes, mutta sitten kun se servetti katos... olin vaa et sen on pakko löytyä, ei se voinu hukata sitä :D Mut onneksi toi tarjoilijatyttö oli nii velmu että oli kyenny löytää sen kertojan facesta, nii asia korjaantuki sillä :D
Olin ihan innoissani kun tarjoilijatyttö ja kertoja sopi siitä tapaamisesta :3 Ne vaan sopii niin hyvin toisilleen! Toi kertoja on jotenki sympaattinen kun sitä ujostuttaa niin paljon, mutta sit tarjoilijatyttö pelastaa tilanteen omalla ihanalla luonteellaan :3 Leffakohta oli myös ihana, ja toi vika lause lopetti sen ihan täydellisesti!
Mä en oikein osaa ettiä mistään mitään lempparikohtia, koska nää kaikki raapaleet ovat alusta loppuun niin hyviä ja ihania! Näiden lukemisesta tuli tosi hyvä mieli :) Kirjoitat upeasti ja loistavasti, oot tosi taitava kirjoittaja :>
Tämän parempaa kommenttia en näköjään saa aikaiseksi, toivottavasti kelpaa ja kertoo, kuinka kovasti näistä raapaleista ihan totta pidän :)
Kiitos kovasti, jään innolla seuraamaan mitä tässä vielä tapahtuu! :3
-DragonHeart58
-
Voihan kaneli, en olekaan ehtinyt kommentoida tuossa välissä, kun olet jo julkaissut lisää! Hui!
Ysissä ja kympissä tapahtuu tavallaan paljon. Ensimmäiset viestit, jotka ovat kovin luontevia myös heidän välillään, mutta ennen kaikkea kovin luontevasti kirjoitettuja, ja sitten jo valmistaudutaan ensitapaamiseen. Tai no, sillä tavalla ensitapaamiseen. Iik! Luin nämä palaset kyllä jo aiemmin, mutta kommentoida en ehtinyt. Toisaalta oli ihan kiva, että tätä oli ehtinyt tulla lisää, koska onpahan enemmän kommentoitavaa. :P
Iiiiiik, miten jännää! Kirjatyttö on niin lutuinen kaikessa samaistuttavassa jännittävyydessään, että ihan kämmenet hikoaa tässä lukiessa. Tarjoilijatyttö taas on kovin rohkea tai ainakin kovin varma. Hyvä vastapaino.
Pidän siitä, että tämän ihmisen seurassa voin paitsi olla oma itseni, myös hiljaa, jos siltä tuntuu.
Kuinka täydellistä. <3
Musta on myös söpöä, että kirjatyttö on niin ujo, ettei hän uskalla ottaa lisää karkkia siinä pelossa, että koskettaa toista vahingossa. Jotenkin voin kuvitella kuinka paljon hänen tekee mieli (karkkia, tai koskettaa toisen kättä uudestaan), mutta ei vaan piru uskalla. Ja sitten, jälleen kerran, tarjoilijatyttö pelastaa päivän. Voi tuota urhoollista aloitteentekijää, jonka täytyy olla kaikkien ujojen tyttöjen sankari - tar. Naw. <3
Lissää, Lau. Pitääkö mennä nukkumaan, että teet taas taikojasi? :3
- Frac
-
Hmm, voisin ehkä sanoa sanasen tässä kohtaa, kun kuitenkin melko lailla alkumetreiltä asti olen tätä seuraillut. Ja nyt vasta hoksasin vilkaista alkutiedoista, että tämä on sittenkin femmeä. Ei sillä sinällään mitään sen kummempaa väliä ole, mutta olen koko syksyn kuvitellut lukevani hettiä... : D Noo, kiva näinkin.
Tää ensinnäkin alkoi tosi ihanasti. Minusta oli jotenkin erikoista, ettei kertoja protestoinut sitä, että kahviin ilmestyi kanelia. Hän oli kuitenkin tilannut kahvinsa kahvina, ja sitten joku tarjoilija viitsii mennä sitä omin lupineen tuunaamaan. Minä suuttuisin. Mutta toisaalta kertoja myös tuntui pitävän tuunatusta kahvistaan, joten ehkä se sitten esti häntä valittamasta. Samalla tämä pistää myös miettimään, mitä kaikkea ihmiset oikein sekoittavat kahvinsa sekaan! Kanelikin on omituinen mauste kahville, en ole aikaisemmin kuullut, mutta jotenkin se ei aiheuta myöskään mitään inhoreaktiota. Sehän voisi olla jopa aika kivan makuista.
Tarinassa on kaiken aikaa ollut tosi ihana tunnelma, itsellekin tulee lukiessa rauhallinen olo. Teksti on luontevaa ja helppolukuista. Viimeisimpien lukujen leffareissulla kertoja oli kivan jännittynyt.
-
Saappaaton, heh, sellaisia ne ihastuneen tunteet on, heittelee vähän välillä vuoristorataa suuntaan jos toiseen ;) Ja no, ei kai tästä fluffysta voi olla tykkäämättä! (eikun...)
DragonHeart58, oho sultahan tuli pitkä kommentti! Kiitos että vaivauduit kommentoimaan, arvostan hurjasti! Ihana, että tykkäät otsikosta, kun oon aika ylpeä siitä, tykkäsin itsekin hirveästi. Minäkään en juo kahvia juurikaan, enkä ole koskaan maistanut kanelinmakuista sellaista, mutta ehkä tosissaan tarvitsee itsekin tän raapalesarjan kirjoittamisen innoittamana joskus kokeilla. Hurja kiitos kehuista ja tykkäämisestä, kyllä ehdottomasti kelpasi kommentti!
FractaAnima, ei tarvitse mennä nukkumaan tällä kertaa. Tässä sulle lisää, kiitos taas kommentista kultu <3
Räntsäke, ihana että tulit sanomaan sanasen, kun kerran oot seurannutkin! Kertoja ilmeisesti on tykännyt kanelinmakuisesta kahvista, ja vielä enemmän ilmeisesti on viehättänyt se, kuka sitä kanelia on kahviin laittanut :D Ja hei, kiva että säkin tykkäät!
A/N: Noniin, tän tarinan on nyt tullut aika tulla päätökseen. Tai no, ainakin tämän ensimmäisen osan tarinaa, joten stay tuned! Mulla on jo suunnitteilla tälle jatko-osa ja jatko-osan jatko-osa, eli lisää on luvassa vielä jossain vaiheessa!
XIII (150 sanaa)
Minusta tuntuu, että jännitän ihan liikaa koko elokuvan ajan, enkä uskalla liikkua juuri ollenkaan. Tarjoilijatytön käsi lepää omani päällä hellästi, enkä uskalla liikuttaa kättäni edes ottaakseni karkkia pussista. Tuntuu kuin koko keho olisi jännittynyt ja sydämeni tuntuu hakkaavan ainakin kolme kertaa niin nopeasti kuin normaalisti. Toivon, ettei tarjoilijatyttö tunne sydämeni lyöntejä kädessäni. Elokuvaan keskittyminenkin on vaikeaa.
Kun elokuva sitten lopulta päättyy, huokaisen helpotuksesta itsekseni. Vihdoin tarjoilijatyttö nostaa kätensä minun käteni päältä, hymyilee ja sitoo karkkipussin kiinni.
“Haluatko sä nämä? Mä en yleensä syö paljoa karkkia”, tarjoilijatyttö kysyy ja minulta menee hetki, että löydän taas ääneni.
“Voin mä ne ottaa. Kiitos”, vastaan ja hymyilen yhtälailla. Sydän yhä tykyttäen rinnassa kävelen ulos elokuvateatterista. Suuntaamme kulkumme juna-asemalle, vaikkemme menekkään kotiin samalla junalla. Olen jo sanomassa heipat tarjoilijatytölle, kun hän nappaa yhtäkkiä kädestäni kiinni pysäyttäen minut, ja suikkaa sitten suukon poskelleni. Jään hämmentyneenä paikoilleni seisomaan, kun hän heilauttaa kättään hyvästeiksi ja lähtee juoksemaan junalleen.
XIV (100 sanaa)
Puhelimeni piippaa viestiääntä ennen kuin junani edes lähtee. Ärtyneenä kaivan kännykän taskustani - minähän kerroin äidilleni meneväni elokuviin, en odottanut että hän kaipaisi minua jo nyt. Napautan puhelimen näytön hereille kulmiani kurtistaen: viesti ei olekaan äidiltäni. Avaan sen ja ilmeeni kirkastuu.
“Seurustellaanko me?” Luen tekstiviestin. En ollut muistanut tallentaa tarjoilijatytön numeroa kännykkääni, mutta se vaikuttaa tutulta. Hymyilen viestille ja yhtäkkiä huomaan, kuinka käteni hikoavat niin paljon, ettei näyttö tahdo tunnistaa kosketustani kunnolla. Hyvänolon tunne valtaa minut. En osannut odottaa tätä näin pian, mutta jostain syystä se ei haittaa minua lainkaan.
Pyyhkäisen näytön kuivaksi, jotta voin kirjoittaa vastauksen:
“Kyllä se mulle sopii. ”
-
Nawwww, kuinka lutua. Tytöt sai toisensa ja mä saan jatko-osan ja jatko-osan jatko-osan. Paremmin ei vois mennä. :3
Tässä mä luen kanelikahvia, kun piti kirjoittaa, mutta en malttanut odottaa. Nämä tytöt on tässä neljäntoista osan aikana vienyt mun järjen ja sydämen ja mitähän muuta, ihme rosvoja. Haluun vain lukea näistä lisää heti, joten joko joko joko?
Etenkin tarjoilijatytöstä haluan tietää ehdottomasti lisää. Niin vahva hahmo ja niin miellyttävän spontaani. Onkohan seuraavat osat myös kirjatytön kantilta vai pääsemmekö kenties lähemmäksi tarjoilijatyttöä? Ja saakohan tytöt ihan nimet? En osaa nyt sanoa mitään jännää tai erikoista, mutta jäin janoiseksi. Tai nälkäiseksi.
- Frac
-
Kheh, okei, myönnän, et ole ainoa, joka kirjoittelee kilometrikommentteja aina silloin tällöin, mutta minkäs sille mahtaa, että tulee puheripuli? :D Mutta, ei kai tässä muuta oikein voi sanoa, täällä ollaan taas ihan luvattoman pitkän ajan jälkeen, mutta en vain saanut aikaiseksi aiemmin.
Iiihii, onneksi tarjoilijatyttö oli näistä kahdesta se rohkeampi ja laittoi ensimmäisenä viestiä, koska kertojatytöllä olisi voinut kestää ihan turkasen kauan ennen kuin tämä olisi uskaltanut sen tehdä. (: Näiden kahden välinen Facebook-keskustelu on ihanan luontevaa, vaikka olisinkin ehkä kaivannut jotain erottautumista näiden kahden viestittelyiden välillä, kuten Saappiskin jo edellä mainitsi. Tuli myös mieleeni, että tuo käyttämäsä 'servietti'-sana tuntuu jotenkin turhan "hienolta" tai jotain tässä yhteydessä. Peruskerronnassa se menee, mutta itse olisin tuon keskustelun yhteydessä käyttänyt ehkä jotain muuta sanaa (toki, itse käytän siitä muutenkin sanaa servetti, tiedä sitten, onko tuo murretta vai muuten vain outouttani, mutta joku tällainen olisi ehkä sopinut paremmin somen yhteyteen?). Nyt kyllä selkiytyi sitten sekin, että millä keinoin tarjoilijatyttö löysi kertojatytön Facesta, ja pakko myöntää, että tässä on ehkä pientä kieroilua ilmassa. x) Jee jee, nämä kaksi pääsevät jo ihan treffeillekin asti, tui tui, vaikka sen odottaminen onkin varmaan ihan täyttä tuskaa!
Voi ei, pystyn melkein tuntemaan tuon kertojatytön jännityksen, koska tiedän niiiin hyvin tuon tunteen. Ei ole helppoa lähteä ensimmäisille treffeille, kun jännittää niin pirusti, että polvet lyö loukkua ja jalat tuntuvat lyijyltä yms. : D Etenkin, kun yrittää näyttää siltä, että 'ei tässä mitään hätää ole, olen ihan rauhallinen'. Toivottavasti tytön jännitys kuitenkin laukeaa jossain kohtaa. (: Tui tui, itselläni nyt ei ole kokemusta tuosta, että yrittää napata karkkeja yhteisestä pussista ja sitten käsi koskettaakin vahingossa sen toisen omaa, mutta voin vaan kuvitella, kuinka kipsissä kertojatyttö on ollut, kun ei ole ihan varma, että onko se toisen mielestä ok. Sitten kuitenkin tarjoilijatyttö koskettaa vuorostaan hänen kättään, ja äääää, tui tui! <3
Oi ei, kertojatyttö jäätyi ihan totaalisesti (ihan niin kuin mäkin olisin jäätynyt), mutta onneksi tarjoilijatyttö on enemmän perillä tilanteesta. Aika suloista, että tuo suukko tuli ihan vain rennosti poskelle, vaikka odotinkin sen ehkä tulevan suoraan suulle, mutta toisaalta paljon söpömpää se on näin. (: Tuo on kyllä jotenkin todella nopeaa toimintaa, että ekojen treffien jälkeen jo päätetään seurustella, mutta kaiketi se joillekin toimii. Itse en ikinä pystyisi toimimaan noin nopeasti, mutta mä nyt olen muutenkin niin erilainen tyyppi tällaisissa tilanteissa, että se ei tarkoita vielä mitään. Kertoo kyllä paljon näiden kahden tytön eroista, että toinen on heti nopeasti kysymässä, että seurustellaanko me nyt, mikä saa toisen kädetkin jo hikoilemaan (koittaa sitten kuvitella, että kuinka kertojatyttö reagoi myöhemmin näihin tilanteisiin...).
Ikävää nähdä, että tämä loppuu, mutta toisaalta taas olen innoissani jatko-osan ja jatko-osan jatko-osan suhteen, joten jään odottelemaan, koska saat sitten seuraavaa esille. (: Olisi toisaalta jännää päästä lukemaan seuraavaksi tarjoilijatytön näkökulmaa tähän pariin, mutta kelpuutan kyllä molemmat tytöt kertojiksi. Se kyllä helpottaisi kommentoimista huomattavasti, jos tytöt saisivat nimetkin, tällä lailla pieni *wink, wink* tähän kohtaan. :D
-
Toivottavasti tää kommentti ei tuu vaikuttamaan turhan hätäseltä - kirjoitan tätä pienessä kiireessä ::) - mutta en vaan malta olla kirjoittamatta sitä tähän, koska tää on vaa nii hyvä <3
Kertojatyttö on niin suloisen paniikissa, että sydänhän siinä lämpiää :> Onneks toi tarjoilijatyttö on niin kiltti ja rento, hänen seurassaan saa selvästi olla sellainen kun on :) Tarjoilijatyttö muistuttaa minusta hiukan Pottereiden Lunaa, kai se on se kiltteys, aitous ja se että kyseisen henkilön seurassa saa olla just sellainen kun on :)
Noi treffit oli kauheen suloiset - kertojatyttö on hiukan ulapalla ja jäässä mutta tarjoilijatyttö on sitten se rentoutuneempi osapuoli (tai sitten hän osaa peittää jännittyneisyytensä loistavasti, mutta kallistun ensimmäisen vaihtoehdon puoleen :D), joka ei vaikuta astuneen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Äää, toi kertojatyttö saa multa täydet sympatiat tossa kädenhipaisukohdassa, tiiän tasan tarkkaan sen tunteen kun rupee miettimään aivan liikaa, että oliko tämä nyt ihan ok vai teinkö nyt kauhean virheen ja ajatteleeko toi että oon ihan outo yms. Mutta sitten tarjoilijatyttö pelastaa tilanteen laskemalla oman kätensä tytön käden päälle, ikään kuin viestittääkseen että ei hän siitä pistä pahakseen :D
Minusta tuo tarjoilijatytön suukko poskelle oli tosi hyvä ja toimiva juttu - se oli suloista ja sopi tilanteeseen tosi hyvin :3 Mua rupes vähän naurattaa toi kertojatytön ärtymys kun luuli, et se viesti on äidiltä, koska se ois tavallaan latistanut sitä huumaa ja tunnelmaa x) Minusta tarjoilijatytön kysymys oli sellainen iloinen mutta odottamaton yllätys, joka kuitenkin sopi tähän eikä tuonut kiirehtimisen makua suuhun :> Kyl se varmaan mun kohdalla olisi vähän turhan nopeaa toimintaa, mutta ei tässä x) Ja no, olihan tytöt olleet toisistaan tietoisia jo melko pitkään :P
Kiitos taas hurjan ihanista pätkistä :3 Ihana kuulla et oot ajatellu tälle jatkoa, koska tykkäsin näistä hirmuisesti <3 Jään siis oottamaan jatkoa hyvin suurella mielenkiinnolla ;)
Kiitos siis näistä vielä, tällaisia helmiä on aina niin kiva löytää ja lukea :3
-DH58
-
Mie tulin vielä kommentoimaan, kun näin tänne taas tupsahin takaisin ja huomasin tämän olevan valmis.
Kertojatytön tuntemukset olivat niin samaistuttavia läpi loppujenkin osien. Hätäännys servietin kadottamisesta sai miun omankin hätäännyksen syttymään pikkuisesti ja mietinkin että apua, kolua nyt kaikki mahdolliset paikat läpi tarkkaan, jotta löydät sen! Noh, onneksi tarjoilijatyttö oli nerokas ja tajusi etsiä kertojatytön Facebookista, hih :D
Elokuvateatterissa käsien kosketus ja siitä kertojatytölle jäävä epävarmuus ja pelko ottaa uudelleen karkkia tuntuivat niin sellaisilta kohdilta, että mie itse olisin vaikka voinut olla siinä. Itsekin varmasti käyttäytyisin samalla tavalla enkä uskaltaisi enää kurottautua ottamaan karkkia (vaikka karkki on hyvää leffassa).
Äh, ihana raapalesarja oli, tykkäilin hirmuisesti loppuun asti ja lähden metsästämään tai odottamaan jatkoa, riippuen oletko jo jatkoa kirjoitellut. Kiitos paljon tästä <3
-
Hei kaikki kommentoijat, kiitos kaikille yhteisesti, että ootte kommentoineet! :3 Jatko-osa löytyy täältä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=41933.0) (S), ja tähän on mitä ilmeisimmin tulossa vielä kolmaskin osa! Eli stay tuned, jos tykkäsit, ja käväse lukemassa jo ekat osat jatko-osasta!
FractaAnima, Hihih, ihana että oot tykännyt niin paljon, ja hyvä että jäit nälkäiseksi! Tai ehkä tässä tapauksessa nimenomaan janoiseksi, kun on kahvistakin kyse... Söpöä, että mun tyttöset on vienyt jonkun sydämen!
LillaMyy, ei todellakaan haittaa kilometrikommentit, nehän on just kivoja! Myönnän, että puhekieli on ehkä vähän mun heikkous, tuntuu, etten oikeen osaa käyttää sitä järkevästi repliikeissä, varsinkaan kun puhutaan tytöistä.. En tiedä miksi :D Ajattelin tän myös ehkä niin, että tarjoilijatyttö on vähän sellainen suoran toiminnan nainen, rohkeampi tekemään aloitteita ja ajattelee, ettei menetä mitään jos kokeilee. Ja no, onhan se pakko sanoa, että ainakin mun mielessä näillä on ollut tosiaan silmäpeliä jo pidempäänkin, joten mitä sitä turhaan odottelemaan seurustelun kanssa, eh :D
DragonHeart58, ei kyllä vaikuta liian hätäiseltä, ei missään nimessä! Sitäpaitsi kaikki kommentit on arvostettavia, oli ne sitten kirjoitettu kiireessä tai ei! Tykkäsin niin paljon tuosta sun kommenttisi viimeisestä lauseesta, helmiä, etten oikeasti osaa sanoa tähän mitään muuta kuin KIITOS! <3
Lupus Daemonis, ehkä pitäisi joskus maistaa kanelinmakuista kahvia, että tietäisi onko se oikeasti hyvää :D Kiva myös, että tykkäsit, ja kiva että tykkäsit hahmojen nimettömyydestä, koska pohdin sitä ratkaisua pitkään! Ajattelin kokeilla, saanko koko tekstin ajan toimimaan jotenkin järkevästi sen, että hahmojen nimiä ei mainita. Ja mielestäni sain! Hyvä siis, että joku muukin piti ratkaisusta :) (vaikka lopultahan nämä eivät ihan nimettömiksi jäänytkään, koska jatko-osa...)
Tuhisija, kiva että tulit takaisin kommentoimaan! Kivaa, että teksti on saanut aikaan tunteita, koska no, se toivottavasti tarkoittaa sitä, että teksti on onnistunut! Ihana että olet tykännyt, lämmittää aina mieltä kuulla :3 Voit metsästää jatkoa tuosta yläpuolelle laittamastani linkistä, koska sitä tosiaan on jo julkaistu, mutten ole muistanut tänne linkata!
-
Mulla on ollut tarkoitus kommentoida tätä ikuisuus, joten hyvä että sain tämän Vaihdokkaissa. :D Oon jopa LUKENUT tämän aiemmin, mutten ymmärrä, miten en jättänyt kommenttia silloin! Taisi olla sen takia, että luin tämän niin kiireessä, koska konsultoit minua sitä jatko-osaa varten...
Tämä on niin söpö! Tykkään siitä, miten tässä on minä-kertoja ja kuinka tarjoilijatyttö on vain tarjoilijatyttö. Ihana tunnelma seuraa lukemista läpi koko tarinan: kahvilassa ollaan, kaikki on tosi arkista, jännitys on käsinkosketeltavaa, ihastuminen on ihanaa, aw aw aw. Tässä on sellaista ihanaa nuoruuden ja teiniyden fiilistelyä, missä jahkaillaan jahkaillaan jahkaillaan ja sitten onkin vain helppo kysyä tekstarille, että "seurustellaanko me?" Niin söpöä!
Tarjoilijatyttö oli niiiiin ihana! Ja niin rohkea! Ihan mahtavaa, miten se ensin uskalsi antaa numeronsa, sitten etsiä tyypin käsiinsä Facebookissa kun soittoa ei kuulunut, sitten ottaa kädestä kiinni ja sitten vielä kysyä siitä seurustelusta! En voi kuin ihailla, koska itse olen ihan samanlainen kuin tämä minä-kertoja, joka jahkailee ja on epävarma ja vain stalkkaa ja haaveilee eikä uskalla tehdä YHTÄÄN MITÄÄN. :D Turhauttavaa sellainen. Ihanaa että on olemassa myös niitä ihmisiä, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä.
Preesens muuten sopi kerrontaan tosi hyvin. Pätkät olivat niin lyhyitä, että kerronta toimi tosi hyvin preesenssissä ja oli siten kovin välitöntä. Muutenkin muuten ihan superiso plussa siitä, että raapaleet toimivat tosi hyvin itsenäisinä kohtauksina tässä!
Kaiken kaikkkiaan tää on ihan mahtava kokonaisuus ja tykkään tästä tarinasta. Jäi hymy huulille. ♥
-
Hei, tulin kommentoimaan nää loppuun ja nostamaan toisenkin sun (pölyttyneen) originaalin esille!
Olin ihan unohtanut miten yltiösokerista settiä tämä oli, haha. :D Tähän oli kuitenkin kiva palata näin pitkän ajan jälkeen, kun ei ole ihan siinä pöhinässä enää, missä oli silloin, kun tätä julkaisit. Jotenkin nyt se reaktio sun tekstiin on.. Järkevämpi?
Joka tapauksessa täähän on siis edelleen tosi kiva rapsusarja, ja se on kiva, että tuolla on se jatko-osakin odottamassa. :p (Olitkohan jo aloittanut sen jatkon jatkon, en muista..) En muista mitä kaikkea tästä olen jo sanonut, mutta tykkään jotenkin tosi paljon siitä, ettei tässä käytetä nimiä. Se tuo omanlaisensa fiiliksen tähän, ja sen jatkuminen koko sarjan läpi on musta ihan sikahienoa, koska se ylläpitää sitä omaa tunnelmaansa ja tietynlaista tunnalatausta, kun tarjoilijatyttö on tarjoilijatyttö, eikä vaikka yhtäkkiä Marjaana.
Loppuratkaisu tulee ehkä vähän hätäisesti, mutta toisille se nopea eteneminen toimii niin mikäs siinä. Itsehän olisin varmaan heittänyt puhelimen seuraavan junan alle ja juossut karkuun. :D Ihanaa kuitenkin on, että kädet hikoaa niin paljon, että pitää pyyhkiä kosketusnäyttö kuivaksi. Tämä oli jotenkin sellainen yksityiskohta, että päiväni piristyi kummasti.
Joo, pus, kiitos tästä. <3
-
Nämä raapaleet olivat tosi viehättäviä ja suloisia.
En itse juo ollenkaan kahvia, mutta kanelikahvi kuulosti tosi hyvältä ja lämmittävältä ja olihan se nyt söpö ele. Muutenkin kahvilamiljöö oli ihana ja kirjan lukeminen siellä sopi hyvin juoneen. Ja eihän siä kirjaa tarvitse tosiaan aina edes lukea vaan sen takaa voi kurkkia söpöjä tarjoilijatyttöjä.
Minusta oli kiva, että he menivät elokuviin eivätkä esim. baariin illalla. Ja lopun juna-asemakohtaus oli hyvä, mutta seurustelukysymys tuli minusta kyllä aika nopeasti.
Lopussa hämmennyin vähän, että minkäs ikäsiä nämä nyt olivatkaan, kun puhuttiin koulussa olemisesta. Meille sanottiin yliopistoa aloittaessa, että sitä ei saa kutsua kouluksi (hyvin oon opin sisäistänyt :) ), vika ei siis ollut kirjoituksessasi.
Tästä tuli kaiken kaikkiaan hyvä mieli. Kiitos!
-
Vaihdokkaista huomenta taas! ❤
Olipa kivaa, että sain vaihdokkaista siulta kaksi näin erilaista tekstiä, sillä kummassakin oli hyvin erilaiset hyvät puolensa. Etenkin tästä näkee myös, että tämä kierros oli hyvänmielen tekstien kierros, koska miulle tuli tätä lukiessa todella hyvä mieli ❤
Heti alusta asti alkoi tehdä mieli kahvia, jo kunhan oon tämän kommentin kirjottanu niin taidankin mennä keittämään kahvia ja penkomaan kaappeja, josko löytäisin kaneliakin. Kanelikahvi on niin hyvää <3<3
Tykkään kovasti tämän tekstin raapaleformaatista, tällainen suloinen tarina rakastumisesta sopii hyvin kerrottavaksi pienissä pätkissä. Rakensit tunnelmaa hienosti tunnekuvauksella ja pienten yksityikohtien kuvauksella, ja ehkä sen takia näin tän tarinan päässäni jotenki Ghibli-leffojen tyylisesti. Se on lukiessa ihan paras tunne!
Päähenkilö on suloinen ja suloisen ujo, ja tarjoilijatyttö taas on ihanan rohkea ja aloitteellinen. Täydellinen pari <3
Tykkään todella paljon tuosta, että he eivät paljonkaan puhu, vaan asiat etenevät omalla painollaan ja yhdessäoloa opetellaan hiljakseen. Siihen tuo seurustelukysymys töksähti mielestäni vähän hassun nopeasti, ja siitä tuli fiilis, että tytöt olisivat aika nuoria, vaikka kertojahahmo tuntuukin olevan yliopistossa. Hänen reaktionsa seurustelukysymykseen on kuitenkin hurjan söpö, ja hyvä ettei nopea eteneminen kuitenkaan haittaa häntä.
Nostelen muutamia ihanimpia kohtia, vaikka niitä kyllä kaikki nämä raapaleet olivat täynnä!
Kahvissani on taas kanelia, ja kun vilkaisen ylöspäin, sama tarjoilijatyttö hymyilee minulle tiskin takaa. Hymyilen takaisin ja tuntiessani poskieni punastuvan, lasken äkkiä katseeni takaisin kahviini.
Niin söpöä <3 Ujojen katseiden ja hymyjen vaihtaminen on aina ihanaa.
Purkin kylkeen on liimattu pieni paperinpalalle piirretty sydän ja oma sydämeni tuntuu jättävän lyönnin väliin, kun näen sen.
<3<3
Kun viimeinen tunti vihdoin päättyy, pakkaan kirjat laukkuuni tärisevin käsin. Jännitän jo tapaamistamme ja kun nousen tuolilta, tuntuu että jalat eivät tahdo kantaa. Joudun seisomaan hetken paikallaan ja vetämään muutamaan kertaan syvää henkeä ennen kuin lähden liikkeelle.
Todella aidosti kuvattu tämä jännitys, samaistun ja tunnen paljon myötätuntoa kertojahahmoa kohtaan.
hapuilen pimeässä karkkipussistamme karkkia, tunnen kuinka tarjoilijatytön sormet hipaisevat minun omiani. Hätkähdän ja vedän käteni pois, enkä enää hetkeen uskalla ottaa karkkeja. En ainakaan ennen kuin tarjoilijatyttö laskee kätensä omani päälle, eikä se voi mitenkään olla vahinko.
Voi itku kun he ovat söpöjä <3<3<3<3
Kiitos tästä, tää jätti jälkeensä helliä tunteita, hymyn ja hirveän kahvinhimon ;D
-
Vaihdokkaista hei! Tämä teksti oli ihanan hymyilyttävää luettavaa ja sopi ihan täydellisesti kesälukemiseksi! Raapalemittaisia osia oli kiva lukea ja ne tuntuivat juuri sopivilta palasilta, jotka kuljettivat tarinaa eteenpäin. Pystyin helposti kuvittelemaan tapahtumat mielessäni, vaikka henkilöiden ja paikkojen ulkonäköä ei kauheasti kuvailtu, eikä nimiäkään tiedetty. Minäkertoja sopii juuri hyvin tämän tyyliseen tarinaan, missä seurataan tapahtumia ja suhteen kehittymistä toisen osapuolen silmin :)
Kahvilaromanssi on ihana lähtökohta tarinalle ja kanelinmakuinen kahvi söpö lisäyksityiskohta. Pitäisikin joskus kokeilla tuollaista kahvia, aiemmin olen tainnut testata vain kardemummakahvia! Tykkäsin myös siitä, että toinen tyttö tulee aina kahvilaan lukemaan kirjaa. Raapale raapaleelta lukija odottaa, mitä seuraavaksi oikein tapahtuu ja siksi oikein tunteekin päähenkilön pettymyksen kolmannessa osassa, kun tyttö ei olekaan työvuorossa kahvilassa! Suloista, että seuraavalla kerralla hän taas oli paikalla ja antaa kirjatytön lukea, vaikka kahvila on jo suljettu, samalla kun itse siivoaa ja tanssii musiikin tahtiin<3
Tykkäsin myös siitä, että päähenkilö on ehkä hieman arempi tarkkailija ja kahvilatyttö rohkeampi antaessaan puhelinnumeron ja pyytäessään Facebook-kaveriksi. Tässä on muuten hyvin tuotu esille erilaiset tunteet, kuten häpeä kaatuneesta kahvista, ihastus, pettymyksen hetket, jännitys ensitreffeillä, kun kädestä pitäminenkin saa sydämen lepattamaan. Loppu oli hymyilyttävä, ihanaa saada treffien jälkeen tuollainen viesti! Kiitos tästä, tykkäsin todella paljon :)