Finfanfun.fi

HP-ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Flavia - 20.07.2015 17:53:41

Otsikko: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 20.07.2015 17:53:41
Title: Mortem aremnus
Author: Flavia
Genre: draama, myöhemmin romantiikka
Rating: S
Pairing: Hermione/Severus
Status: 7/?
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmot, minä omistan mielikuvitukseni.

A/N: Totuuden kuultuaan Minerva tekee kaikkensa pelastaakseen kollegansa kuolemalta. 20 vuotta myöhemmin, Hermione lähtee epäonnistuneesta avioliitosta etsimään itseään jästimaailmaan ja kohtaa yllätyksen, jota ei olisi voinut kuvitellakaan.









Minerva juoksi kaapu hulmuten portaat alas. Hänen tulisi kiirehtiä, jos hän aikoi pelastaa yhden taikuuden historian suurimmista sankareista. Sankarin, jota koko Tylypahka piti petturina, vihollisena. Roistona, joka oli kylmäverisesti murhannut koulun rakastetun rehtorin. Vain minuutteja sitten hän oli saanut kuulla totuuden, kysyessään jälleen kerran apua Albuksen muotokuvalta. Tilanne näytti pahalta, kuolonsyöjät olivat vahvoilla.

Hän oli ohimennen kuullut Hermionen mainitsevan jollekin, että Severus oli kuollut. Mainitessaan tästä Albukselle – tai pikemminkin hänen elävälle muotokuvalleen, Albus oli paljastanut Severuksen todellisen luonteen; kuinka hän oli toiminut koko ajan Albuksen pyyntöjen mukaan, kuinka hän oli suojellut vihaamansa henkilön poikaa rakkaudesta tämän äitiin. Minerva oli ollut järkyttynyt  ja häpeissään. Severus olikin kaikkien uskomusten vastaisesti ollut uskollinen Dumbledorelle… ja nyt hän oli kuollut. ”Ei välttämättä…”, Albus oli sanonut. ”Muistele.” Minerva ei ollut aluksi käsittänyt lainkaan, mitä Dumbledore oli kommentilla tarkoittanut, kunnes yhtäkkiä vanhan muiston välähtäessä, hän ymmärsi. Tietenkin.

Taikajuoma, jonka valmistamisesta Severus oli ollut niin ylpeä. Mortem aremnus, kuoleman pysäyttäjä. Ellei uhriin ollut langetettu anteeksiantamatonta kirousta, kuoleman voisi mahdollisesti pysäyttää. Vaikka ruumiin toiminnot olisivat jo pysähtyneet ja aivojen toiminta lakannut, ei uhrin sielu ollut vielä välttämättä poistunut tuonpuoleiseen. Toivoen, että Voldemort olisi käyttänyt jotakin muuta keinoa kuin Avada kedavraa, Minevra etsi katseellaan väkijoukosta koulun liemimestaria… Aikaa olisi vammoista ja uhrin henkisestä vahvuudesta riippuen minuuteista muutamaan tuntiin. Merlinin kiitos, Severus oli kestävää tekoa, mutta aika oli silti käymässä vähiin. Juoman valmistaminen oli vaikeaa, mutta ei onneksi kovin aikaa vievää... Nyt olisi vain löydettävä Horatius. Pian.




// Sca muokkasi ikärajan uusien ikärajasääntöjen mukaiseksi


Otsikko: Vs: Mortem aremnus, S
Kirjoitti: mimamu - 20.07.2015 20:33:23
Mielenkiintoista! Jään seurailemaan  :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus, S
Kirjoitti: Winga - 02.08.2015 17:20:37
Tästä on paha vielä oikein mitään sanoa mutta aattelin että voisin tätä alkaa seurata nyt hmm. En tavallaan oo yllättynyt, että Severus olisi tuollaisenkin juoman kehittänyt. Varmaan vaikeeta ollut pitää sellainen salassa Voldemortilta.

Tykkäsin tästä alusta nyt sen verran että lisää toivoisin, vaikka vähän tuntui siltä että olisi voinut pitempikin olla. Mutta se on aina positiivista jos lisää haluaa :) jatkele pian!
Otsikko: Vs: Mortem aremnus, S
Kirjoitti: Odo - 02.08.2015 19:01:07
Oh, tämä vaikuttaa jännittävältä! Severus/Hermione ei ole suosikkiparituksiani, mutta aloitus oli mielenkiintoinen ja etenkin, kun siinä oli Minerva.<3 En tiedä, tullaanko hahmosta kuulemaan vielä, mutta toivoisin kovasti.

Aloitus luku oli mukaansa tempaava ja sai odottamaan jatkoa. Se alusti hyvin tulevia tapahtumia ja ensimmäistä kertaa törmään siihen, että Severuksen hengissä säilymiselle on jokin syy. Olen lukenut paljon ficcejä, joissa alkutietoihin lätkäistään AU ja unohdetaan kokonaan se, mitä Severuksen ja Voldemortin välillä on tapahtunut. Toimii sekin, mutta tämä erottuu loistavasti edukseen, kun asiaa perustellaan jotenkin. Se tuntuu realistiselta, että Severus on päättänyt kokeilla jotain ennennäkemätöntä ja vaikeaa lientä ja onnistunut siinä. Pidän siitä, että liemen nimi on laitettu otsikoksi, sillä se sai minut avaamaankin tämän. Tykkään erikoisista otsikoista ja tämä on oikein mainio.

Ensimmäinen luku oli sujuvaa luettavaa, enkä virheitä huomannut. Ja kuten voipi ehkä jo päätellä jään seurailemaan jatkoa!
Otsikko: Vs: Mortem aremnus, S
Kirjoitti: Flavia - 03.08.2015 22:53:38
A/N: Kiitos kaikille kommenteista! Tässä toinen luku. :)







Taistelutantereen sekasorron keskeltä Minerva yritti etsiä tuttuja kasvoja. Kirousten lennellessä ympärillään hän kulki määrätietoisesti väkijoukon läpi. Lopulta Minervan katse tavoitti henkilön, jonka apua hän tarvitsi kipeästi. Horatius kaksintaisteli salin taaimmaisessa nurkassa kuolonsyöjän kanssa, jota Minerva ei tunnistanut. Minerva taisteli tiensä kuolonsyöjän taakse ja teki vaikean päätöksen.

”Avada kedavra!”

Vastoin arvojaan ja omaatuntoaan hän langetti kuolemattoman kirouksen. Muita keinoja ei ollut. Jos hän olisi huutanut Horatiusta nimeltä, olisi hänen huomionsa herpaantunut ja kuolonsyöjä tappanut hänet. Ei, Minerva ei olisi antanut sen tapahtua, Horatius oli hänen  ystävänsä ja ainoa toivonsa tässä asiassa.

Kuhnusarvio katsoi Minervaa kiitollisuuden, helpottuneisuuden ja hämmästyksen sekainen ilme kasvoillaan.

”Minerva, miten…?”
”Ei nyt, Horatius. Tarvitsen apuasi, heti. Aikaa ei ole paljon. En ehdi selittää, kysymys on erittäin tärkeästä asiasta. Mene tyrmiin ja valmista kuolemanpysäyttäjä. ” , Minerva  sanoi rautaisen päättäväisesti, mutta hänen kasvoiltaan saattoi lukea ahdistuksen ja asian vakavuuden. Horatius oli ymmällään, mutta ymmärsi ettei kysymyksille tai ihmettelylle ollut nyt tilaa. Olihan kysymys Minervasta - ellei kysymys olisi äärimmäisen tärkeä asia, ei Minerva käyttäytyisi näin.

”Kuolemanpysäyttäjä? Mortem aremnus? Severus mainitsi minulle siitä aikoinaan tavatessamme, mutta en ole koskaan valmistanut sitä…mutta hyvä on. Tarvitsen apulaisen, jonkun terävä-älyisen ja nopean...”

”Neiti Chang. Hän on älykäs ja hyvä teoria-aineissa muttei erityisen taitava taistelija. Mene tyrmiin, minä haen hänet.  Kiire on äärimmäinen, Horatius. Tee parhaasi…!”

--------------------------------------------------------------

Hikipisarat helmeilivät Horatiuksen otsalla. Severuksen muistiinpanoja selatessa hän tunsi paniikin lähestyvän hiipivin askelin. Aikaa olisi minuutteja ja juoman valmistus oli todella pikkutarkkaa ja haastavaa, pienen pieni virhe tekisi aineesta täysin tehottoman eikä epäonnistumiseen ollut varaa. Hän ei voinut olla miettimättä, kenen takia Minerva ajatteli tämän työn olevan vaivan arvoinen. Sodassa menehtyi paljon ihmisiä, kuka oli Minervasta näin tärkeä? Horatius pudisti päätään, hänen tulisi ryhtyä toimeen. Minervan takia.

”Chang, keitä vettä ja jauha mustia kuoriaisia viisi grammaa. Kaada jauhe kiehuvan veden joukkoon ja sekoita tasaisesti. Ole hyvä ja toimi niin nopeasti kuin mahdollista, mutta ole huolellinen!”

Horatius otti hyllyltä pienen kulhon, johon alkoi sekoittaa vaativampia aineksia. Kolme tippaa tuoretta alruunanmehua, kaksi feeniksin kyyneltä. Rauhallinen sekoitus. Kolme grammaa jauhettua yksisarvisen sarvea, jälleen sekoitus. Ja viimeiseksi  - pienen pieni tippa Elämän eliksiiriä. Pelosta ja käsien lievästä tärinästä huolimatta Horatius hämmensi sekoittamiaansa ainesosia pelosta ja varmoin ottein.

”Chang, ole hyvä ja tuo valmistamasi liemi tänne.”

Chang nousi ja käveli liemimestarin pöydän luokse. Horatius otti tytön tarjoaman kulhon vastaan ja laski sen hetkeksi pöydälle. Professori ja oppilas vilkaisivat toisiaan jännittyneinä, kunnes Horatius poimi pienemmän kulhon käteensä ja alkoi kaataa sisältöä varovaisesti Changin valmistaman pohjaliemen joukkoon. Horatius loi oppilaaseensa pikaisen katseen ja Cho vaistomaisesti alkoi sekoittaa lientä sitä mukaa kuin professori sitä annosteli. Sanoja ei tarvittu. Kumpikin tiesi, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Kun viimeinenkin pisara pienemmästä kulhosta oli kaadettu liemen sekaan, kumpikin heistä pidätti henkeään. Kun juoma alkoi hitaasti muuttaa väriään, he uskalsivat hengittää ja kun vihdoin liemi höyrysi safiirinsinisenä, he huokaisivat helpotuksesta. Horatius halasi oppilastaan kiitollisena, he olivat onnistuneet.

”Kiitos avustasi, Chang. Pullotan liemen ja vien sen Minervalle. Olisin kiitollinen, jos siivoaisit jäljet. Jos palaat taisteluun, olethan varovainen.”

Näiden sanojen saattelemana hän nousi, kaatoi liemen hyllyltä poimimaansa pikkuruiseen pulloon ja lähti tyrmistä.


”Minerva!”

Kuullessaan nimensä ja tunnistaessaan hahmon toisella puolella salia Minerva juoksi häntä vastaan.

”Horatius! Miten kävi…?” Minerva kysyi hengästyneenä.

Horatiuksen ojentaessa pullon kaapunsa kätköistä Minervalle, Minervan ilme muuttui ensin epäuskoiseksi, sitten säteileväksi.

”Kiitos.”

Minerva ei sanonut paljon, mutta hänen ilmeensä kuvasti hänen kiitollisuuttaan. Minerva ilmiintyi Rääkyvään röttelöön, jonne oli kuullut Kalkaroksen menneen.

Kuten hän olettikin, Severus makasi lattialla verilammikossa, lasittunut katse silmissään. Minerva saattoi vain toivoa, ettei ollut liian myöhäistä. Ainakaan Voldemort ei ollut käyttänyt Avada kedavraa, joten pieni onnistumisen mahdollisuus oli olemassa.

Minerva polvistui Kalkaroksen viereen ja avasi pullon korkin. Sininen höyry haihtui ilmaan tehden kiemuraisia kuvioita.  Tukien Severuksen niskaa toisella kädellään hän nosti pullon toisen huulille ja kaatoi tummanpuhuvan nesteen hänen kurkkuunsa. Nyt ei auttanut kuin odottaa.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Odo - 06.08.2015 18:54:06
Täällä taas kommentoimassa! Huomasin muuten viimeksi, että statuksessa taisi olla (vai muistanko ihan omiani?) 1/3? Nyt siellä on seitsemän. Ihmettelin aluksi, miten ajattelit saada tämän luvun jälkeen kaiken mahtumaan vain yhteen lukuun, joten tuo oli ihan positiivinen yllätys. Näitä lukuja tosiaan odottaa mieluummin enemmän ja aika rauhallisesti tämä on sodan hurjista tunnelmista huolimatta lähtenyt käyntiin - ja se on hyvä asia.

Otetaanpa aluksi pari juttua, mitkä mulla pisti silmään. Ensimmäisenä se, että Minerva ilmiintyi, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista Tylypahkassa. En muista tehtiinkö siihen jotain poikkeusta sodan aikana, mutta ei ainakaan tullut mieleen, että niin olisi ollut. Toinen juttu oli pieni virhe, joka ei itsessään haitannut lukemista, mutta ajattelin ilmoittaa:

Lainaus
”Horatius! Miten kävi…?”, Minerva kysyi hengästyneenä.
Tuo pilkku ei kuulu tuonne, kun sitä edellä on kysymysmerkki. Pilkku tulee, kun sitä ennen ei ole huuto- tai kysymysmerkkejä. :)

Muutenpa en virheitä huomannut, joten tämäkin luku oli sujuvaa luettavaa.

Olit saanut hyvin tehtyä Kuhnusarviosta IC:n! Ja pidin siitä, että Cho oli se, joka tuli siihen avustamaan. Ajattelin ensin, että siihen laitetaan Hermione, mutta pidin ratkaisusta että kyseessä oli joku muu, ei taistelulle tärkeä hahmo. Olisin kaivannut Cholta tosin ehkä hieman jonkunlaista reagointia tai edes muutaman sanan, kun nyt tyttö jäi mykäksi. Ei se paha virhe ollut, koska ilmassa oli varmasti tietynlaista jännitystä, mutta jotain pientä olisin mielelläni kuullut. Kuhnusarvio ja Minerva taas toimivat hyvin luontevasti yhteen hahmolle ominaisin piirtein. Se, että Minerva haluaa pelastaa noin vahvasti Severuksen on todella ymmärrettävää, kun miehen salaisuus on vihdoin paljastunut.

Tämä luku ei vienyt tarinaa vielä paljoa eteenpäin, kun vasta päästiin Severuksen luokse, mutta kuten jo aiemmin sanoin tää etenee mukavan rauhallisesti. On hyvä, että liemen valmistukselle oli oma lukunsa, eikä se vain yllättäen ilmesty valmiina muutamalla lauseella ilmaisten. Tästä jää hyvin odottamaan jatkoa, kun Severus sai liemen. Hieman harmittaa se, että tässä tiedetään jo (tai ainakin luulen tietäväni), että Severus pelastuu, koska se on tarinalle melkein pakollista parituksen kannalta. Silti lopetus on jätetty hyvään kohtaan, josta jää odottava tunnelma.

Kiitos taas luvusta ja toivottavasti tätä tulee pian lisää. :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Crysted - 06.08.2015 20:26:22
Vaikuttaa mielenkiintoselta :) Otsikko herätti mielenkiintoni, ja hyvinhän se selitettiin jo alussa. Saa nähdä miten se sitten liittyy myöhempiin osiin. Musta oli jotenkin kiva, että et hypännyt suoraan sodan jälkeiseen aikaan, vaan pohjustat kunnolla miten Severus pelastettiin. Muutenkin Minervan, Kuhnusarvion ja Chon mukaan ottaminen oli musta kiva, niitä kun en niin kovin usein ficeissä näe.
Jatkoa ootellen :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 17.08.2015 22:40:34
Odo: Kiitos kommentista! Tosiaan, en tullut ajatelleeksi tuota...kirjoitusvirheen korjasin, kiitos neuvosta. :) Ajattelin tarkoituksella tehdä Kuhnusarvion ja Chon yhteistyöstä sanatonta, mutta ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Etenen vähitellen, haluan välttää tapahtumasta toiseen pomppimista. Toivottavasti jatko miellyttää! :)

Crysted: Kiitos kommentista, kiva jos tykkäät! Tässäpä kolmas luku. :)







Ilta oli viileä, tuuli puhalsi vasten kasvoja ja sateenpisarat putoilivat hiljaa, kuin kyyneleet. Hermione käveli varmoin askelin junasta, hän oli vihdoin perillä. Vihdoin vapaa, mutta kurkkua kuristi. Päätöksen teko oli vienyt kauan, eikä hän vieläkään ollut varma tekikö hän oikein. Ei, hän ei olisi voinut jäädä kotiin, ei Ronin kanssa. Ei enää ikinä. Mutta silti, lapset. Kyynelten valuessa kasvoillaan ja tuulen huminaa kuunnellessaan hän mietti miten tähän oli päädytty. Vielä vuosi sitten he olivat yhdessä Ronin kanssa katsoneet haikeina, kun lapset lähtivät Tylypahkaan. Vuoden aikana ehti kuitenkin tapahtua paljon…

”Ei…”, Hermione kuiskasi ääneen. Nyt ei ollut aika murehtia menneitä. Junamatka Lontoosta Pikku-Whiningiin oli kestänyt kauan ja kello oli jo yksitoista illalla, hän halusi jo nukkumaan. Lähestyvän auton ääni keskeytti Hermionen mietteet ja hän pyyhki vaivihkaa kyyneleet hihaansa. Kesti hetken, kunnes hän tajusi auton olevan hänen taksinsa. Hermione viittoi kuljettajalle, että tämä ymmärtäisi hänen tarvitsevan apua matkalaukkujen kanssa. ”Pienessä kaupungissa ei näköjään välitetä käytöstavoista”, hän ajatteli itsekseen. Lontoossa kuljettaja olisi oma-aloitteisesti tarjonnut apua, tämä taas puisteli päätään joutuessaan nousemaan autostaan ja nähdessään laukkujen määrän kirosi itsekseen. Tätä hän vielä olikin kaivannut.

Päästyään perille ja maksettuaan kuskille, joka ihme kyllä oli kantanut laukut hotellin aulaan, Hermione ilmoittautui vastaanotossa. Hän oli varannut huoneen pienestä hotellista läheltä keskustaa, josta olisi hyvät kulkuyhteydet naapurikuntiin, jos olo täällä ei tuntuisikaan oikealta. Huone oli siisti ja viihtyisä vaikkakin hyvin pieni. Hermione olisi halunnut vain kaatua sänkyyn ja nukkua tauotta kaksi päivää, mutta päätti kuitenkin tilata vielä syötävää, hän ei ollut syönyt mitään aamun lähdön jälkeen. Ruokaa odottaessaan hän kävi suihkussa, pesi meikit kasvoiltaan ja vaihtoi pyjaman päälleen. Syötyään hän pesi hampaansa, sammutti valot ja unen painaessa silmät kiinni sujahti viimein sängyn pohjalle.

----------------------------------------------------------------

Hermione heräsi valon säteiden heijastuessa hänen kasvoilleen. Kiroten mielessään miten olikaan unohtanut laittaa yöverhon, Hermione katsoi kelloa. Kaksitoista! Venytellen hän nousi ylös ja käveli kylpyhuoneeseen. Laskiessaan vettä hanasta ja odotellessaan sen lämpenemistä, Hermione tutkiskeli kasvojaan peilistä. Otsaan ilmestyneet rypyt, mustat silmänaluset ja kalpea iho, kuinka hän inhosikaan niitä. Tosin ei kai se mikään ihmekään ollut, lähestyihän hän jo neljääkymmentä. Päätään pudistaen hän pesi kasvonsa, puki vaatteet päälleen – mustat farkut sekä tummanvihreän silkkipuseron - ja sitoi hiuksensa nutturalle. Lopuksi hän kaivoi matkalaukusta meikkipussinsa ja teki huolellisesti meikkinsä. Kevyesti meikkivoidetta, peiteväri silmien alle, poskipunaa, ripsiväriä ja ohut rajaus sekä lopuksi huulipuna. Päivästä olisi tulossa pitkä, kolme työhaastattelua ja tapaaminen asianajajan kanssa. Hänen tulisi antaa mahdollisimman hyvä vaikutelma ja hän halusi näyttää huolitellulta.

Hermione poimi yöpöydältä kultaisen kaulakorun, jonka oli saanut lapsiltaan syntymäpäivälahjaksi vuosi sitten ja kiinnitti sen kaulaansa. Hän sujautti korkokengät jalkaansa ja katsoi itseään vielä kerran peilistä ennen lähtöään. Parempi. Huokaisten syvään hän nappasi mustan laukkunsa olalleen ja astui ulos huoneesta.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Odo - 20.08.2015 10:45:05
Ooh, tähän tuli aikahyppy. Odotin, että seuraavassa luvussa nähdään sodan päätös/lisää sotaa, mutta ei tämäkään paha ratkaisu ollut. Yllätyin vain ja ehkä olisin hieman halunnut kuulla niistä aiemmistakin tapahtumista ennen, kun siirrytään Hermionen aikuisuuteen. Pidin siitä, että olit tässä ottanut esille sen, että Hermione oli jo 40-vuotias. Harvemmin tulee törmättyä ficceihin, joissa hahmot ovat jo saaneet lapsia, mutta vielä erikoisempaa on se, että puhutaan jo nelikymppisistä. Se on ihan mielenkiintoinen lisä (vaikka en voi olla ajattelematta, että huhhuh Severus on +60v ;D)

Tämä luku kertoi lyhyesti Hermionesta ja hänen tilanteestaan. Tapahtumia Ronin kanssa ei paljoa avarrettu, mutta lukijalle tuli selväksi ettei yhteiselo enää onnistu ja he ovat olleet naimissa, kuten canonissakin ja heillä on yhteisiä lapsia. Tykkään ficeistä, joissa seurataan canonia vaikka kyseessä olisikin jollain tasolla AU. Jotain alkuperäistä on kuitenkin hyvä aina jättää.

Nyt en ainakaan äkkiseltään huomannut virheitä, hieno  juttu!  Sujuvaa luettavaa oli kuin aiemmatkin luvut, joten jatka samaan malliin.

Kiitos jälleen luvusta. Jään odottamaan jatkoa!

// Niin ja olisinhan minä voinut vaikka lukea A/N:n. Luin sen varmaan joskus, mutta olin jo unohtanut sen.  ::) No yllätyinpähn positivisesti!
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 20.08.2015 12:23:03
Odo: Kiitos kommentista ja palautteesta! :) Joo, ficit joissa hahmot ovat vähän vanhempia, on aika harvinaisia. Hermione tosiaan oli viimeisessä kirjassa 18-19 ja Kalkaros 38 eli Hermione on 40 kynnyksellä ja Severus tosiaan lähentelee jo kuuttakymmentä, tapahtumat sijoittuvat 20 vuoden päähän siitä mihin kirja loppui. Uusi luku on jo suunnitteilla, toivottavasti pidät... ;)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Crysted - 03.09.2015 20:10:12
En ole ennen tainnutkaan lukea sellasta ficciä, jossa mukana Hermin ihmisuhdekuvioissa on omat lapset ja niiden ajatteleminen, mutta jes vihdoin! Saa nähdä tuleeko riita lapsista olemaan sopusia :P Tykkäsin tosta kohdasta missä tuotiin esiin Hermionen ikä. Jotenkinn se oli niin realistinen, sillä ajatus vanhemisesta ja tyytymättömyydestä omaan ulkonäköön on varmasti läsnä jokaisen naisen elämässä, ainakin jossain vaiheessa elämää. Mutta sitten tuossa ihan lopussa olikin sitä päättäväisempää Hermionea mukana :)
Jatkoa ootellen :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 31.01.2016 16:08:22
Kamalaa, miten aika menee nopeasti! Olen ollut opintojeni vuoksi erittäin kiireinen ja ficcien kirjoittaminen on ollut tauolla jonkin aikaa. En kuitenkaan ole jättämässä tätä kesken, vaan uusi luku on suunnitelmissa. Kunhan kiire tässä muutaman viikon sisällä hellittää, jatkan mahdollisimman pian kirjoittamista. Toivottavasti tämä jaksaisi vielä kiinnostaa.  ;)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Lasikeiju - 06.10.2016 22:02:42
Tää vaikuttaa tosi kivalta ja mielenkiintoiselta! Ja harvemminhan sitä lukee ficciä nelikymppisestä triosta :D
Nimiki on aivan ihana, just tommone mystinen ja jännä, ja paristus ofc <3 En malta oottaa Severuksen ilmestymistä! Ja ois kiva tietää myös, mitä Hermionen ja Ronin välillä on tapahtunu ;D
Jatkoa odottelen, kuten varmasti tuli jo selväksi, jos sitä on tullakseen :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 08.12.2016 21:13:54
A/N: Kiitos kommenteista ja kärsivällisyydestä! Järkytyin kuin tajusin paljonko aikaa tässä välillä onkaan kulunut. Mutta anyway, I'm back. Yritin ujuttaa mukaan muista kliseisen dramaattisista luvuista poiketen hieman huumoria...kommentit ovat erittäin tervetulleita!  ;)






Ilta oli jo pitkällä, kun Hermione uupuneena käveli hotelliaan kohti. Päivä oli todella ollut raskas, mutta asiat alkoivat vähitellen näyttää valoisimmilta. Työhaastattelut olivat menneet hyvin ja yksi ravintoloista oli ollut halukas palkkaamaan hänet saman tien. Hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka surkuhupaisaa oli, että luokkansa kunnianhimoisin lukutoukka oli lopulta päätynyt hakemaan tarjoilijan työtä. Hermione lohdutti itseään ajatuksella, että tämä olisi vain väliaikaista – vain sen aikaa, että hän saisi asiansa järjestykseen, pitihän hänen joillain seuraavat kuukaudet sentään tulla toimeen.

Tapaaminen asianajajan kanssa puolestaan oli ollut sanalla sanoen mielenkiintoinen. Oli ollut haastavaa löytää henkilö, jolle selittää tilanteen mutkikkuus. Taikamaailman avioliiton purkaminen oli erittäin harvinaista eikä Ron tapansa mukaan antanut periksi – hän kun halusi pysyä naimisissa kaikesta huolimatta. Hermionella ei ollut ollut aavistustakaan, miten tilanteessa tulisi edetä, kunnes hän oli saanut kuulla juristista, jolla oli kytköksiä taikamaailmaan. Kävellessään hänelle annettuun osoitteeseen hän huomasi saapuneensa selvästi varakkaampien ihmisten asuinalueelle. Kaksikerroksinen harmahtava tiilitalo henki hienostunutta viktoriaanista tunnelmaa ja puutarha oli kauniisti hoidettu tummanpunaisine ruusupenkkeineen. Talo toi mieleen lähinnä menneiltä vuosisadoilta säilyneen historiallisen linnan, jota oli kunnostettu uuteen uskoon. Asianajajan täytyi selvästi olla joko maan suosituimpia tai sitten he olivat perineet jonkin suuren kuuluisuuden. Pihalla autotallin vieressä nökötti pieni vaaleanpunainen polkupyörä, mikä viittasi asianajajan olevan perheellinen mies. Hermione havahtui mietteistään, käveli päättäväisen askelin ovelle ja soitti ovikelloa. Hetken kuluttua oven avasi huolitellun näköinen, arviolta 40-vuotias hoikka mies, jolla oli vaaleat hiukset ja mustasankaiset silmälasit.

”Hermione Weasley, otaksun? David Sanger, puhuimmekin aiemmin puhelimessa”, mies kysyi hymyillen ja ojensi kättään.

”Kyllä. Hauska tutustua.” Hermione vastasi samalla kun vastasi kädenpuristukseen.

Mies oli viittonut Hermionea tulemaan peremmälle ja ottanut hänen takkinsa. Tämän jälkeen he olivat keskustelleet pitkään olohuoneessa, jonne Hermionen yllätykseksi oli katettu teetä. Mies ohjasi Hermionen istumaan ja pyysi häntä kertomaan tilanteensa alusta alkaen kaataen heille samalla kupilliset teetä. Hermionea hämmästytti tapaamisen epävirallisuus ja miehen ystävällisyys, mutta hän ei sanonut mitään. Hän kertoi haluavansa avioeron, mutta ettei tiennyt miten tilanteessa tulisi menetellä – kysymys kun oli taikamaailmassa sinetöidystä liitosta eikä toinen puoliso edes ollut suostunut eroon. Asianajaja kuunteli kärsivällisenä ja Hermionen lopetettua kertomuksensa alkoi esittää kysymyksiä.

”Aviomiehenne on siis velho, sellainen…miten te heitä kutsuttekaan...puhdasverinen?”, mies kysyi kulmat kohollaan.

”Kyllä, kuinka niin?”

”Ja te ette aio palata toistaiseksi taikamaailmaan?”

”Ei, en ainakaan pitkään aikaan. Mitä merkitystä näillä tiedoilla on?” Hermione kysyi hämmentyneenä. Hän alkoi vaivaantua, olisiko tiedossa ongelmia?

Mies kallisti päätään ja naurahti hieman. ”Ei ei, älkää huolestuko turhaan. Kyselen varmistaakseni olenko tehnyt oikean päätelmän ja vaikuttaa siltä, että tilanteenne on helpompi kuin luulettekaan.”

”Puolisonne on siis puhdasverinen, ei jästisyntyinen. Tämä tarkoittaa sitä, ettei hänen nimeään eikä tietojaan oletettavasti löydy meidän ”tavallisten ihmisten” kirjoista tai rekistereistä. Hehän elävät omassa maailmassaan ilman minkäänlaista kontaktia jästeihin, joten käytännössä heitä ei siis ole meidän näkökulmasta katsottuna olemassa. Sama pätee teidän avioliittoonne, sekin siis pitää vain velhomaailmassa. Te olette syntyneet ja kasvaneet jästeinä ja teidät on kirjattu rekisteriin syntymätietojenne mukaan. Olette siis täällä asuessanne edelleen neiti Granger, ette rouva Weasley. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?”

Hermione oli yhtä aikaa hämmästynyt, helpottunut ja noloissaan – miten hän ei ollut tullut ajatelleeksi tuota itse? Toisaalta hän oli onnellinen, että ongelma olikin näin helposti ratkaistu. Hän oli myönnellyt, kiittänyt vuolaasti, pahoitellut tuhlanneensa asianajajan aikaa ja kysynyt paljonko oli miehelle velkaa. Mies kuitenkin oli kuitenkin kieltäytynyt palkkiosta ja toivotti uuden asukkaan tervetulleeksi kaupunkiin.
”Vaimoni ja tyttäreni ovat matkalla sukulaistensa luona eikä minulla ole muita asiakkaita tänä päivänä, joten keskustelen mielelläni viehättävän uuden tulokkaan kanssa. ”mies heitti kepeästi virnistäen.

”Ajattelin myös käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kysyä mitä serkulleni kuuluu? Katsokaas, tunnistin teidät jo puhelimessa. Teillä taas ei taida olla käsitystä, kuka minä olen?”, mies puheli katsoessaan Hermionea huvittuneena.

”Ei, olen pahoillani, mutten käsitä ollenkaan, mistä puhutte. En tunnista teitä valitettavasti mistään.”
Hermione oli erittäin hämillään.


”Serkkuni, josta puhun, on hyvä ystävänne… tai ainakin oli vielä lapsuudessanne. Tarkoitan nimittäin Harrya, Harry Potteria. Te tunsitte minut silloin vielä toisella nimellä. Kun menin naimisiin, otin perinteistä poiketen vaimoni sukunimen – ja etunimeni vaihdoin jo täyttäessäni kaksikymmentä. Tuskinpa ketään nuorta miestä otetaan vakavasti, niin kauan kuin hänen nimensä on Dudley Dursley…”
Mies tarkkaili Hermionea hienoinen virne kasvoillaan ja odotti, että hänen sanansa uppoisivat toisen tajuntaan. Hämmästyneen naisen olemus muuttui ensin pohdiskelevaksi, sitten oivaltavaksi ja lopulta hän jo puri huultaan, ettei purskahtaisi nauruun. Dudley Dursley?! Tästä pitäisi ehdottomasti kertoa Harrylle seuraavalla tapaamiskerralla. Miten Merlinin tähden Dursleyn pariskunnan lellittelemästä ajattelemattomasta öykkäristä oli sukeutunut näin älykäs, hyväkäytöksinen ja menestynyt asianajaja? Maailma oli sekaisin. Merlin…
Loppuajan he keskustelivat Harrysta, omista kuulumisistaan, lapsista ja ylipäätänsä elämästä. Dudleyn – Hermione ei voinut olla naurahtamatta – kytkös taikamaailmaankin selvisi; hän oli mennyt naimisiin tietämättään jästisyntyisen velhon kanssa, joka oli Hermionen tavoin saanut tarpeekseen taikamaailmasta. Hermione ei tuntenut noitaa, sillä hän oli jo ollut sodassa Voldemortia vastaan, kun Heather Sanger oli vasta aloittamassa opintojaan Tylypahkassa. Lähtiessään Hermione oli paremmalla tuulella kuin pitkiin aikoihin. Pitkä päivä otti kuitenkin voimille ja päätä oli alkanut särkeä. Matkalla hotellille hän pysäytti lempeänoloisen vanhemman rouvan ja kysyi tältä, tiesikö tämä missä lähin apteekki oli – särkylääkettä kun hänellä ei ollut lainkaan mukanaan. Ystävällinen rouva oli maininnut apteekin jo menneen kiinni, mutta kertoi lähellä olevasta kaupasta, jossa myytiin kuulemma aivan taianomaisia lääkeliemiä ja yrttejä. Omistaja kuulemma valmisti kaiken itse. Hermione kiitti naista ja päätti kokeilla kyseistä paikkaa. Naisen puheet herättivät hänen mielenkiintonsa, olisiko mahdollisesti kaupan pitäjä eläköitynyt noita tai surkki? Nainen oli ylistänyt tuotteita niin kovin. Pienessä kaupungissa vaikutti yllättäen asustavan enemmänkin velhokansaa – ehkä juuri sen takia ettei kukaan osaisi odottaa sitä.  Käveltyään noin kilometrin verran eteenpäin ja käännyttyään rouvan ohjeiden mukaan vasemmalle, Hermione näki jo pienen siistin puodin kadun toisella puolella. Hän asteli sisään ja oli juuri etsimässä jotain päänsärkyyn, kun kassatyöntekijä pahoitteli kaupan menevän poikkeuksellisesti kiinni jo aikaisemmin. Hermionea turhautti ja väsyneenä päivän rasituksista hän kivahti kassalle, miten tämä saattoi olla mahdollista ilman minkäänlaista ilmoitusta, saati sitten kun hän olisi vain tarvinnut minuutin kaksi asiointiinsa. Hän oli loukkaantuneena jo lähdössä kaupasta, kun hän kuuli takaansa unohtamattoman tutun äänen. Tuon matalan silkinpehmeän, mutta samalla sarkasmia ja ivaa tihkuvan äänen, joka ei koskaan tiennyt mitään hyvää.

”Neiti… Granger.”   

Hermione kääntyi epäuskoisena katsomaan taakseen ja kun hän järkyttyneenä katsoi puhujaa, lipesi hänen tarkastelemansa lasipurkki hänen kädestään ja pirstoitui lattialle.

Hänen edessään ilmielävänä, täysin muuttumattomana, seisoi lähemmäs kaksikymmentä vuotta sitten sodassa kuollut velho. Velho, jonka tuskallisen kuoleman Hermione oli itse todistanut.

Severus Kalkaros.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Lasikeiju - 24.12.2016 15:24:33
AHVSHJVSHJ jatkoaa!! <3 Hihittelin itekseni koko luvun ajan, en kestä ko on niin ihana!
En osaa kuvitella Dudleyta hoikkana ja ystävällisenä, mut yllättävän hyvin silti sopi hahmolle :D Ja Severus aina niin ihanana ja mysteerisenä, uijuijui <3 Lisää ois kiva saaha ;) (Miksen osaa antaa rakentavaa palautetta? Miks osaan vain ihkuttaa? XD
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: mervii - 26.12.2016 18:55:31
Oho, ompas mielenkiintonen tarina! :) Jään seuraamaan.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 17.06.2017 16:04:09

A/N: Viimein sain kirjoitettua uuden luvun, eihän siihen mennytkään taas kuin puoli vuotta. Kiitos kommenteista ja ihanaa, että tämä kiinnostaa vielä. Itse luin tämän kokonaan pitkästä aikaa ja pyörittelin silmiäni ensimmäisille luvuille. Ehkä jonkinlaista kehittymistä kirjoittajana on havaittavissa...tai sitten itsekritiikkini on vain noussut.  ;D Kommentoikaa, jos haluatte sielä jatkoa, niin koitan tuottaa uutta tekstiä hieman nopeammin.  ;)





”Kalkaros. Professori Kalkaros. Kalkaros, jonka piti olla haudattuna jo toistakymmentä vuotta. Eihän tämä voinut yksinkertaisesti olla totta, ei edes mahdollista. Kyseessä oli pakko olla joku typerä pila tai hallusinaatio… Mutta kuka esittäisi Kalkarosta ja minkä takia? Ja hallusinaatiot, eihän hänellä ollut koskaan ollut mitään ongelmia mielenterveyden kanssa. Ei kai ero Ronista sentään tällaista voinut aiheuttaa?” Ajatukset risteilivät Hermionen päässä kuin oppilaat Tylypahkan käytävillä oppituntien välillä. Sumun sekaisista mietteistään Hermione havahtui kuullessaan tuon saman aavemaisen äänen tokaisevan jotakin.
Hermione ravisti päätään ja kohotti katseensa äänen lähteeseen huomatakseen vain, että tuo kuolleista herännyt hahmo tiuski armottomasti kassatyöntekijälle.

”Taivaan tähden, Thomas, lähde jo! Jos draamaa kaipaat, raahaudu kotiisi katsomaan Emmerdalea, senkin pölvästi! Suljen liikkeen tänään itse.” oletettu Kalkaros huusi pojalle. Normaalisti Hermione olisi tuntenut myötätuntoa moista kohtelua osakseen saavaa henkilöä kohtaan, mutta nyt hän oli aivan liian pöllämystynyt tajutakseen tai tunteakseen yhtään mitään. Hän haki tukea lähimmästä hyllystä nojaten siihen selkäänsä.

Myyjä oli säpsähtänyt äkäistä palautetta saatuaan ja keräsi vähät tavaransa kipittäen nopeasti ovesta ulos. Nyt Kalkaros katsoi suoraan Hermioneen, joka huomasi tärisevänsä. ”Merlinin tähden, miten olen näin paniikissa?” Hermione manasi mielessään, kun oli viimein saanut kasattua itsensä jotenkuten henkisesti kokoon.

Kalkaros tuhahti tarkastellessaan entistä oppilastaan. ”No niin, jos viitsisitte rauhoittua, neiti Granger. Vai pitäisikö sanoa rouva Weasley?” hän kysyi kuivasti hienoisen virneen kohotessa muutoin niin happamille kasvoille.
Tämä piikittely katkaisi loputkin Hermionen ajatuksista ja hän kavahti ryminällä todellisuuteen. Hän räpäytti silmiään ja henkäisi syvään ennen vastaustaan.

”Professori Kalkaros. Arvostaisin, jos käyttäisitte tyttönimeäni.” Hermione vastasi viileän kohteliaasti yrittäen peittää ärtymyksensä miehen piikittelystä.

”Vai niin…ymmärrän. Vai ei yhteiselo Weasleyn fiksun ja filmaattisen klaanin kanssa ollutkaan ruusuilla tanssimista.” Kalkaros pudotteli verkkaisesti sanojaan hänelle niin ominaiseen sarkastiseen, pilkkaavaan sävyynsä. Ei ainakaan ollut pienintäkään epäilystä, etteikö tämä olisi aito Kalkaros.

”Minun ja Weasleyn perheen väliset asiat kuuluvat ainoastaan minulle ja heille. Miksi nousit kuolleista pilkkaamaan minua? Eikö riittänyt, että teit parhaasi nujertaaksesi minut oppitunneillasi ja että vainosit meitä parhaasi mukaan? Kuinka kehtaat?” Hermione närkästyi ja korotti ääntään. Hänen ei tarvinnut enää sietää professorin käytöstä rangaistuksen pelossa.
Kalkaros ainoastaan kohotti hieman toista kulmaansa, ennen kuin asetti sanansa kylmän harkitusti.

”Rohkelikon veri vaikuttaa jälleen kiehuvan herkästi. Annoinko sitä paitsi luvan sinutella? Rauhallisesti, Granger, muista että olet minun maillani. Ja vastauksena nokkavaan kysymykseesi, en tiedä mistä puhut. Mikäli muistan oikein, se olit sinä, joka tulla paukautit minun liikkeeseeni häiritsemään rauhallista elämääni kaukana teistä kiusankappaleista. Luuletko, että kaipasin uhmakasta Potteria? Tai typerää Weasleyta? Ajattelitko kenties, että ikävöin koppavaa neiti Kaikkitietävää? Joka ei muuten valitettavasti vaikuta muuttuneen tippaakaan. Tylsistyikö terävä älysi kenties Weasleyn seurassa? Seurallahan on taipumus tehdä kaltaisekseen… Sääli, ainoa hyvä puolesi on ilmeisesti haihtunut taivaan tuuliin. Nyt jos voisit lähteä, suljen liikkeeni. Tuhosit näköjään pullollisen lääkelientäni, mutta saat sen anteeksi, jos nyt lennät ulos. Heti.”

Hermione tuijotti entistä professoriaan sanattomana. Tämän kärkkäys, taitavat puheenlahjat ja veret seisauttava viileä auktoriteetti eivät selkeästi olleet kadonneet minnekään. Mutta Merlinin tähden, miksi hän antoi tämän vaikuttaa itseensä samalla tavalla kuin Tylypahkan vuosina?

”Lähden, kunhan saan ensin tietää yhden asian. Miten onnistuitte nousemaan kuolleista? Todistin itse Naginin kohtalokkaan iskun ja seurasin kun silmistänne katosi elämä! Hämäsittekö meitä jotenkin?  Oletteko teeskennellyt kuollutta kaikki nämä vuodet? Ja ennen kaikkea, miksi?”

Mistä Luojan tähden olikaan kysymys, Hermione ei sitä voinut ymmärtää – ja tämä kiusasi häntä suunnattomasti. Ja toisekseen he olivat tunteneet syyllisyyttä Kalkaroksen tuomitsemisesta… ja siinä tämä seisoi yhtä ilkeänä kuin aiemminkin.

”Minun historiani, nykyinen olotilani ja elämäni kokonaisuudessaan eivät kuulu kenellekään muulle kuin itselleni, osa korkeintaan ehkä minua auttaneelle henkilölle.” Kalkaros sinkosi samaisella kylmällä äänensävyllään Hermionen omat sanat osuvasti tätä vastaan, mikä oli omiaan hermostuttamaan tätä entisestään. Kukaan ei ollut koskaan aiemmin pärjännyt sanallisissa yhteenotoissa naiselle - ja viimein vertaisensa, ellei itseään taitavamman, kohtaaminen oli erityisen karvasta niellä.

”Miten kuollutta muka voi auttaa? Kuka muka pystyisi siihen? Vai etkö ollutkaan kuollut, oliko kaikki yhtä esitystä? Kuka kehtasi auttaa sellaisessa?” Hermione ampui kaikkia mielessään risteileviä kysymyksiä Kalkarosta kohti ikään kuin ne olisivat olleet palavia nuolia.

”Se, neiti Granger, ei kuulu sinulle tipan vertaa. Nyt jos viitsisitte poistua, liike oli tarkoitus sulkea jo ajat sitten.” Kalkaros tiuskaisi kävellen kassan luokse ja kirjatessaan jotain paperille. Tämän jälkeen hän ei lausunut enää sanaakaan.

Hermione lähti sanattomana puodista kävelemään kadulle. Tämä kaikki oli vain liikaa, aivan liikaa. Käveltyään hetken hän istahti kadulle ja hautasi kasvot käsiinsä. Juuri kun kaikki oli järjestymässä, täytyi menneisyyden haamun ilmestyä kummittelemaan.

Hengiteltyä syvään muutaman minuutin ja koottua jälleen ajatuksensa Hermione nousi ylös ja alkoi kävellä hotellille päin. Päätä särki kahta kauheammin, mutta ehkäpä jollakin hotellissa olisi lainata särkylääkettä. Mitä Kalkaroksen mystiseen kuolleista nousemiseen tuli, hän selvittäisi sen. Aivan varmasti.

Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: LilyLiljaPotter - 19.06.2017 21:45:42
Uuh, täähän on mielenkiintonen! Mä jään seurailemaan miten tarina etenee!
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Lasikeiju - 28.07.2017 14:58:05
Vihdoinkin jatkoa <3 Voi Hermionea ja sen kasvavaa päänsärkyä ja järkytystä Severuksen ilmestymisestä :D
Ajankulumisen tosiaan huomaa lukujen välissä, et ainaki mun silmään oot kirjoittajana kehittyny! Ekat luvut oli lyhyitä ja kieleltään hieman tönkköjä, mut on selvästi pitempi luku, enemmän sisältöä ja kuvailua, eikä todellakaan tönkköä.

Also, tykkäsin tosi paljon Severuksen asenteesta tässä.
Jatkoa odottelen innolla <3
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 09.08.2017 20:58:05
A/N: Kiitos jälleen kaikille kommenteista, ne ovat aina päivän piristys! Ja palautettahan on aina mukava saada.  Tässäpä tulee kuudes luku.  :)






Lasi halkoi ilmaa paiskautuen voimalla suoraan seinään ja pirstoutui kappaleiksi. Raivonpurkauksesta aiheutunut ääni herätti Hermionen tunteidensa kuohuista ja hän katsoi aikaan saamaansa sotkua. Pieniä lasinsirpaleita oli lattialla kymmenittäin ja isku oli tehnyt jäljen seinän tapettiin.

”Voi helvetti! Merlinin tähden, miten minä tämän korjaan?” Hermione kirosi hiljaa itsekseen. Hän ei halunnut turvautua taikakeinoihin, mutta sirpaleiden kerääminen käsin ei tuntunut myöskään kovin houkuttelevalta. Puhumattakaan seinävahingosta, mitä hän sille voisi ilman taikaa tehdä? Ellei hän olisi ajautunut miettimään Ronia, olisi hän säästynyt tältäkin pulmalta. Itse asiassa hän olisi säästynyt hyvin paljolta. Ronin ääni kaikui vielä hänen korvissaan, kun hän nousi hakemaan kaapista pyyhkeen. ”Mitäs olit niin etäinen! Oma vikasi… miehellä on tarpeita, tiedäthän. Mitäs olit niin itsekeskeinen.”

Päätään pudistaen Hermione työnsi ajatuksensa syrjään, keräsi sirpaleet sekä kuivasi veden lattialta pyyhkeen avulla. Tämän tehtyään hän karisti sirpaleet pöydältä nappaamansa muovipussiin ja vei sen roskakoriin. Näin huoneen siivooja ei ainakaan loukkaisi kättään tyhjentäessään roskia. Palattuaan kylpyhuoneesta Hermione tarkkaili tapettivauriota – se ei ollut suuri, mutta huomattava kuitenkin. Lasi oli raapaissut väripintaa ja pieni valkoinen kaistale paistatteli päivää muuten harmaansävyisessä seinässä kiinnittäen huomion nopeasti.

”Pahus vieköön, en taatusti maksa tapetin korjaamisesta…” Hermione pohti mielessään. Huokaisten hän käveli vaatekaapin luokse ja avasi sen oven. Matkalaukun hän oli asettanut kaapin perälle, sillä uteliaista siivoojista ei koskaan voinut tietää. Muuten hän oli tyhjentänyt laukun sisällön, mutta taikasauvan hän päätti jättää sisäpuolen vetoketjutaskuun turvaan. Hän poimi sauvan käteensä ja käveli tapetin luokse.

”Entistus.” Hän kuiskasi ja katseli kuinka tapetti korjaantui entiselleen. Surumielinen hymy kasvoillaan hän palasi laukun luokse, asetti tuon luotetun kädenjatkeensa paikkaan, josta sen oli hetki sitten ottanut ja sulki laukun. Hän asetti sen jälleen kaapin nurkkaan vaatteidensa taakse – ja vannoi mielessään, ettei käyttäisi sauvaa pitkään aikaan. Hän oli päättänyt pitää sidokset taikamaailmaan minimissä, sillä kaikki se muistutti tilanteesta, joka sai hänet lähtemään. Näin oli toistaiseksi paras. Kunnes pöly laskeutuisi.

Hermione istuutui sängyn reunalle ja katsoi huoneen vanhanaikaista puista seinäkelloa. Se näytti 14.05, joten hänellä olisi ruhtinaallisesti aikaa käydä asioilla. Apteekki menisi kiinni vasta viideltä ja hänen tulisi selvittää myös, mistä saisi hankittua jotakin sopivaa Kalkaroksen lepyttämiseksi. Hän janosi tietoa tapahtuneesta eikä jästimaailmasta sitä löytyisi – Tylypahkan kirjasto olisi toki vaihtoehto, mutta taikamaailmaan hän ei menisi. Toisin sanoen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Kalkaros itse.

Hän nousi seisomaan, vaihtoi kotoisan ja lämpimän persikanvärisen neuleensa valkoiseen vartaloa myötäilevään veneaukkoiseen puseroon, jossa oli aavistuksen levenevät hihat. Farkut olivat siistit, niitä ei tarvinnut vaihtaa. Aamulla sitoneen poninhäntäkampauksensa hän muunsi modernin rennoksi nutturaksi muutamalla pinnillä. Peiliin katsoessaan hän oli tyytyväinen – lapsuuden takkuinen kiharapilvi oli vuosien saatossa asettunut ja hiukset olivat muotoutuneet hyvin kauniisti lainehtiviksi suortuviksi. Meikki oli yhä virheetön, joten Hermione levitti ainoastaan ohuen kerroksen huulipunaa ennen kuin tarkisti käsilaukkunsa sisällön, nappasi nahkatakkinsa ja käveli huoneestaan hieman ahtaaseen hotellikäytävään. Asunto olisi hyvä löytää, sillä hotellissa asuminen oli kallista eivätkä muut vieraat olleet kovin huomaavaisia toisia kohtaan - naapurin nuori pari piti öisin valitettavaa mekkalaa puuhissaan ja käytävän toisella puolella asustavan iäkkäämmän äreän miehen koira haukkui vähäisimmästäkin äänestä. Nukkuminen ei ollut toisin sanoen kovin rauhaisaa, Hermione mietti ja onnistui vaivoin olemaan pyörittämättä silmiään pohdinnoilleen kävellessään ulos hotellin ovesta.

Käveltyään jonkin aikaa hän kiinnitti huomiota edessään aukenevaan pieneen puistoon, jonka penkillä istui tutun oloinen vanhempi
rouva pienen harmaan villakoiran kanssa. Hermionen lähestyessä tuo harhaanjohtavasti rauhallisennäköinen puudeli alkoi haukkua vimmatusti, minkä seurauksena rouva huomasi nuoremman naisen ja tervehti tätä innostuen juttelemaan.

”No mutta päivää! Sinähän näytät tutulta. Taidatkin olla se sama tyttö, joka kysyi tietä apteekkiin tässä muutama päivä sitten? Täällä liikkuu niin vähän vieraita ihmisiä, että tunnistan uudet kasvot helposti. Mitäs sinä täällä pikkukylässä teet, oletko vierailulla jonkin sukulaisen luona?”

”Päivää. Kyllä, tunnistitte aivan oikein. Ei, olen päätynyt tänne vain saadakseni aikaa itselleni ja pohtiakseni rauhassa erinäisiä asioita. Elämäni on ollut melkoisen kiireistä ja tapahtumarikasta viime vuosina.” Hermione hymyili rouvalle.

”Ahaa, ymmärrän. Asutko siis hotellissa? Hirveän rauhaton paikka, jos minulta kysytään – olin siellä viikon ajan kerran, kun talossani tehtiin korjaustöitä.” Nainen tuhahti ja nyrpisti nenäänsä.

”Toistaiseksi kyllä, mutta mietin juuri asunnon hankkimista juuri mainitsemistanne syistä.” Hermione vastasi naurahtaen. Tuossa eläkeläisrouvassa oli jotain hyvin miellyttävää ja hieman huvittavaakin.

”Aivan, aivan. Onko sinulla tyttöseni työpaikkaa täällä, jos kerran oleskelet täällä pidempään?” Rouva kyseli. Hermione ei pistänyt uteliaan ikäneidon kysymyksiä pahakseen – hänestä tuntui itse asiassa mukavalta päästä keskustelemaan asiallisesti jonkun kanssa pitkästä aikaa. Sitä paitsi hän tunsi heillä olevan jotain yhteistä rouvan kanssa.

”Olen käynyt kyselemässä työpaikkoja ja toinen ravintoloista olikin jo halukas palkkaamaan minut. En tosin ole allekirjoittanut vielä työsopimusta.” Hermione vastasi rouvalle istuutuen samalla penkille. Puudeli pysytteli tiukasti emäntänsä jaloissa tarkkaillen uutta tulokasta.

”No sehän on hyvä. Näen kuitenkin silmistäsi, ettet ole kovin tyytyväinen. Toivoitko kenties jotain muuta?” uusi keskustelukumppani yllätti Hermionen harvinaisella tarkkaavaisuudellaan ja tämä kohotti kulmiaan hämmästyneenä.

”Vaikutatte olevan hyvin tarkkanäköinen - ja herkkävaistoinen. Olette oikeassa, en ole mitenkään erityisen innoissani luvatusta työpaikastani. Olen toki iloinen, että jotakin on tarjolla, mutta olen akateemisesti koulutettu ja toivoisin työn olevan enemmän ajattelua tai tutkimista vaativaa. Olen aina pitänyt myös haasteista, eikä tarjoilija oikein ole ammatteja, joihin olisin kuvitellut itseni.” tunnusti rouvalle hienoinen pahoitteleva hymy kasvoillaan.

”Ah, ymmärrän. Kuulehan, tuon rohtokaupan omistaja mainitsi kassatyöntekijälleen juuri eilen, miten paljon hänellä on tekemistä. Kuulin sen, sillä olin juuri paraikaa etsimässä itselleni jotakin linimenttiä selkääni. Apteekki on tosiaan hyvä, mutta kerta kaikkiaan tämä kemistin yrmy on ihmeellinen. Hänen lääkkeensä ovat vielä tehokkaampia mitä apteekin – ja vaikuttavat niin nopeasti. Hän tosiaan valmistaa rohdokset itse ja jos hänellä on paljon tekemistä, ehkä hän olisi kiinnostunut palkkaamaan apulaisen. Kumpikin teistä hyötyisi. Hänen työtaakkansa vähenisi ja sinä saisit paremmin sinulle sopivan työn. Mitäs tuumaat näistä vanhan mummelin horinoista?” Rouva puhua solkotti.

”Voi rouva kulta, olette nero! Voi kiitos ideasta, tuo kuulostaa niin paljon paremmalta! En olisi tullut ajatelleeksikaan!” Hermione melkein kapsahti rouvan kaulaan innoissaan. Idea todella olisi hyvä ja yrittämisen arvoinen, kunhan hän vain saisi ensiksi Kalkaroksen lepyteltyä.

”No mutta eipä kestä, tyttöseni. Ja nyt loppui tuo teitittely, se saa minut tuntemaan itseni ikälopuksi. Minun nimeni on Alice. Alice Stanford.” nainen totesi napakasti.

”Voi, se ei ollut tarkoitukseni. Olen Hermione, Hermione Granger. Todella mukava tavata.” Hermione vastasi hymyillen.

”Kuin myös. Ei varmasti ollutkaan, älä huoli. Kuulehan, minä asun yksinäni – tai no, Francon kanssa, ” rouva oikaisi nyökäten pikkupuudelin suuntaan, ”melko isossa omakotitalossa eikä minulla juuri ole juttuseuraa. Voisit toistaiseksi asua luonani pientä korvausta vastaan, jos haluat.” Hän virkkoi nostaen katseensa koirasta Hermioneen.

”Voi, suurkiitos tarjouksesta, mutta en millään voi hyväksyä tuota. En missään nimessä halua olla vaivaksi.” Hermionen vastasi lämpimästi otettuna tuosta sydämellisestä ehdotuksesta.

”Älä höpsi! Olisi mukavaa saada vähän elämää taloon ja keskusteluseuraa iltaisin. Siihen asti, kunnes löydät oman asunnon.” rouva torppasi Hermionen vastustelut nauraen.

”Mutta... en oikein tiedä mitä sanoisin. Oletteko tosissanne?” Hermione ihmetteli tarkkaillessaan vanhemman naisen ilmeitä. Tämä vain nyökkäsi selvästi huvittuneena.

”Jos todella olette tuota mieltä, niin voi kiitos, mielelläni! Lupaan etsiä asunnon mahdollisimman pian.” Hermione oli lähes sanaton tuntemastaan kiitollisuudesta. Hotellia hän ei olisi jaksanutkaan enää pitkään. Väliratkaisuksi tämä olisi täydellinen, hänen tulisi vain olla häiritsemättä rouva Stanfor-, siis Alicea, liiaksi.

”Mainiota! Sopisiko sinulle, jos tapaisimme myöhemmin kahvilassa ja keskustelisimme asiasta tarkemmin? Minä voisin viedä Francon kotiin ja antaa tälle ruoan.”

”Se sopii oikein hyvin. Minulla onkin tässä pari asiaa hoidettavana, sopiiko tei- hm, sinulle vaikkapa tunnin päästä?” Hermione hymyili Alicen yhä huvittuneelle katseelle.

”Kerrassaan erinomaisesti! Tunnin päästä tuon kadunkulman kahvilassa?” Alice varmisti topakasti osoittaen pienen kävelymatkan päässä olevaa kahvilaa.

”Siellä siis.” Hermione nyökkäsi hymyillen.

Sovittuaan tapaamisajan he lähtivät kävelemään eri suuntiin, Hermione jatkaen suoraa tietä apteekkiin ja ruokakauppaan, Alice kääntyen kotiinsa seuraavasta risteyksestä vasemmalle.

Hermione tunsi pitkästä aikaa asioiden menevän hyvin. Tuo vieras rouva alkoi tuntua jonkinlaiselta sadun hyvältä haltijakummilta, hän pohti hymy kasvoillaan suunnatessaan apteekkia kohti. Hän oli tuntenut olonsa typeräksi joutuessaan pyytämään hotellin vastaanotosta särkylääkettä. Toista kertaa hän ei tilannetta sellaiseksi päästäisi.

Kalkaros rohtoinensa saisi odottaa päivän pari. Hän ei sinne palaisi ennen kuin oli ostanut tälle jotakin hyvitykseksi ja suunnitellut sanansa tarkasti – entinen professori kun ei ollut ihmisiä, joilta saisi helposti anteeksi. Hänen tulisi Kalkaroksen tuntien olla pahoitteleva ja arvostava, muttei liian alistuva tai imarteleva. Minervan neuvot tulisivat nyt tarpeeseen, mutta miten hän ottaisi ystäväänsä yhteyttä ilman pöllöä? Pahus vieköön!


Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 20.08.2017 18:32:37
A/N: Uusi luku on hyvin suunnitteilla, mutta julkaisu menee ainakin ensi viikon puolelle. Yritän kuitenkin saada tämän projektin valmiiksi ilman yli puolen vuoden mittaisia taukoja.  ;)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: jepuli - 21.08.2017 16:10:17
Moikka!

Lueskelin tän ficin tän päivän aikana ja ajattelin tavoistani poiketen antaa hieman palautetta. (:

Kokonaisuudesta haluaisin sanoa muutaman sanasen. Luvut ovat melko lyhyitä ja kuvailua on todella vähän. En itsekään ole hirveä kuvailun rakastaja, mutta se kuitenkin syventää tarinaa aivan erityisellä tavalla. Lyhyissä luvuissa ja vähäisessä kuvailussa on ongelmana, että tarina etenee töksähtelevästi. Tämä on kuitenkin huomattavasti paremmin kirjoitettu tarina, kuin lukujen pituuden perusteella oletin. Lisäksi käytät paljon lyhyitä lauseita, mutta toisinaan aivan liian pitkiä lauseita. Tässä esimerkki (luku 1) liian pitkästä lauseesta: "Aikaa olisi minuutteja ja juoman valmistus oli todella pikkutarkkaa ja haastavaa, pienen pieni virhe tekisi aineesta täysin tehottoman eikä epäonnistumiseen ollut varaa." Jakaisin lauseen kahdeksi lauseeksi tähän tapaan: "Aikaa olisi minuutteja ja juoman valmistus oli todella pikkutarkkaa ja haastavaa. Pienen pieni virhe tekisi aineesta täysin tehottoman, eikä epäonnistumiseen ollut varaa."

Mielestäni olisi hyvä, jos jokainen luku alkaisi esimerkiksi "Luku 1" -otsikolla tai voit halutessasi kehittää luvuille myös omat otsikkonsa. Lukujen numerointi auttaa lukijaa hahmottamaan milloin uusi luku alkaa sekä helpottaa kommentointia. Toisekseen, mielestäni hahmojen ajatukset tulisi tuoda jollain muulla tavalla kuin lainausmerkeillä ilmi. Lainausmerkkejä käytetään kuitenkin tyypillisesti vain puheen kuvaamisessa, joten ajatuksien kuvaaminen niillä aiheuttaa lukijassa hämmentyneisyyttä. Monet käyttävät esimerkiksi kursiivia, kun kyse on hahmon ajatuksista. Lisäksi vielä kappaleiden jaoista. Kun tapahtumapaikka tai -aika vaihtuu, voisi olla hyvä merkitä se esimerkiksi kolmella ajatusviivalla. Tämä helpottaisi jälleen lukijaa hahmottamaan tarinan kulkua ja tapahtumia. En ole täysin varma, miten suhtautuisin "..." lauseiden loppuhin, mutta toistaiseksi ne ovat sopineet tarinaan. Niitä kuitenkin kannattaa hieman tarkastella kriittisesti.

Oletan, että ensimmäinen osa oli prologi ja sitä seuraavat osat luku 1, luku 2, luku 3 jne.

Prologi
"-- tai pikemminkin hänen elävälle muotokuvalleen, --" Elävä muotokuva? Tarkoititkohan velhomaailman liikkuvia ja puhuvia muotokuvia vai jotakin muuta?
"Minerva oli ollut järkyttynyt  ja häpeissään." Ja -sanan edessä on ylimääräinen välilyönti.
"Ellei uhriin ollut langetettu anteeksiantamatonta kirousta, --" Ellei uhriin oltu langetettu, vaikuttaa mielestäni luontevammalta.

Luku 1
"En ehdi selittää, kysymys on erittäin tärkeästä asiasta." Selittää on puhekielen ilmaisu, en ehdi selittämään olisi parempi muoto.
"Mene tyrmiin ja valmista kuolemanpysäyttäjä. ” , Minerva  sanoi rautaisen päättäväisesti, --" Lainausmerkin molemmin puolin on ylimääräinen välilyönti, samoin Minerva sanoi välissä on ylimääräinen välilyönti.
"Hän on älykäs ja hyvä teoria-aineissa muttei erityisen taitava taistelija." Pilkku ennen sanaa mutta.
"Mene tyrmiin, minä haen hänet.  Kiire on äärimmäinen, Horatius. Tee parhaasi…!”" Ennen kiire sanaa on ylimääräinen välilyönti.

Hmm.. En korjaa enempää ylimääräisiä välilyöntejä, niitä on nyt jo ilmennyt melkoisen paljon näin lyhyessä kirjoituksessa. Osaathan wordissa katsoa välilyönnit? Wordissa on siis erillinen työkalu, joka näyttää jokaisen välilyönnin ja enterin painalluksen. Suosittelen sitä todella! Se on pelastanut monet oppimispäiväkirjani ja esseeni koulussa. (: Se on sellainen vähän väärinpäin olevaa p-kirjainta muistuttava kuvio "näytä kaikki".

Luku 1 jatkuu...
"”Kiitos avustasi, Chang. Pullotan liemen ja vien sen Minervalle. Olisin kiitollinen, jos siivoaisit jäljet. Jos palaat taisteluun, olethan varovainen.”

Näiden sanojen saattelemana hän nousi, kaatoi liemen hyllyltä poimimaansa pikkuruiseen pulloon ja lähti tyrmistä.


”Minerva!”

Kuullessaan nimensä ja tunnistaessaan hahmon toisella puolella salia Minerva juoksi häntä vastaan."
Esimerkiksi tähän sopisi "---" kappalejako paremmin kuin tuo ylimääräinen enterin painallus.

"Minerva ei sanonut paljon, mutta hänen ilmeensä kuvasti hänen kiitollisuuttaan. Minerva ilmiintyi Rääkyvään röttelöön, jonne oli kuullut Kalkaroksen menneen.

Kuten hän olettikin, Severus makasi lattialla verilammikossa, lasittunut katse silmissään. Minerva saattoi vain toivoa, ettei ollut liian myöhäistä. Ainakaan Voldemort ei ollut käyttänyt Avada kedavraa, joten pieni onnistumisen mahdollisuus oli olemassa."
Myös tähän sopisi tuo edellä mainittu kappalejako.

Luku 2

"Junamatka Lontoosta Pikku-Whiningiin oli kestänyt kauan --" Hmm, onkohan tarkoituksella valittu Harryn lapsuudenkodin asuinalue? Se varmaankin selviää tulevaisuudessa.

"Hänen tulisi antaa mahdollisimman hyvä vaikutelma ja hän halusi näyttää huolitellulta." Tämän lauseen muuttaisin muotoon: Hänen tulisi antaa mahdollisimman hyvä ja huoliteltu vaikutelma.

Äh, nyt on pakko lähteä tietokoneen äärestä, mutta katsotaan jaksanko käydä noita muita lukuja yhtä tarkasti läpi. Viimeinen luku oli kyllä jo erittäin hyvän pituinen! (:

Tarinasta sinänsä pidän oikein paljon. Tosin muistelen joskus lukeneeni jotakin tarinaa, jossa Severus piti "apteekkia" ja Hermione oli apulainen tms. Mutta en ole täysin varma... Saas nähdä millainen tästä kehkeytyy! Tarina myös etenee oikein mukavaa vauhtia ja herättää ainakin minulla uteliaisuutta ja kysymyksiä tapahtumista. Toivon saavani jatkossa vastauksia kysymyksiini! (:

Sinulta löytyy hyvää potentiaalia kirjoittajana, hieman kieliopin ja tekstin muotoilun harjoitusta lisää, niin hyvä tulee! (:
Kiitoksia oikein paljon ja julkaistuista luvuista ja toivon niitä vielä monia lisää! (:
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 21.11.2017 18:15:30
A/N: Opinnot ja muut harrastukset ovat vieneet aikaani ja jonkin aikaa fikkien kirjoittaminen on ollut tauolla. En ole kuitenkaan katoamassa tai jättämässä tarinoitani kesken! Uusi luku on tulossa piakkoin.

jepuli: Kiitos palautteestasi! Kuten ehkä huomaat, fikin aloittamisesta on aikaa jo reilusti ja kuten olen myöhempien lukujen aluissa itsekin todennut, olen kehittynyt kirjoittajana. Luultavasti jossain vaiheessa muokkaan ja korjailen ensimmäisiä lukuja kypsempään muotoon ja teen pieniä korjauksia, mutta toistaiseksi keskityn siihen, että saan tehtyä sarjan loppuun. Kiva kuitenkin, että pidät tarinasta! En muista lukeneeni Severuksesta apteekinpitäjänä, mutta kaiketi sekin on mahdollista, Potter-universumista kirjoitetaan niin tajuttoman paljon ettei ihmekään, jos samoja teemoja tai ideoita esiintyy.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 03.12.2018 22:37:36
A/N: Vuosi taas hurahtanut ohi niin nopeasti, että huh. En tiedä, seuraako tätä enää kukaan, mutta teen tämän jatkiksen loppuun, vaikka siihen menisi viisi vuotta.  ::) Tässäpä siis uusi luku, vaikkakin hieman lyhyehkö.  ;D


Uuden päivän valo sarasti ikkunan kaihdinten välistä Hermionen väsähtäneille kasvoille. Hän ei ollut taaskaan nukkunut hyvin. Miten ironista, hän mietti mielessään auringonvalon repiessä hänet tehokkaasti unistaan. Hänen oli ollut tarkoitus tulla tänne lepäämään ja etsimään elämälleen uutta suuntaa, eikä hän saanut edes nukuttua. Päinvastoin, hänen päänsä oli täynnä uusia pohdittavia, mieltä niin kiusallisesti askarruttavia asioita. Ja kaikesta tästä kiittäminen oli Kalkarosta. Miten, miksi. Nuo kaksi sanaa, jotka olivat jo lapsuudesta lähtien määritelleet hänen elämäänsä. Sammumaton tiedonjano, hänen tunnusmerkkinsä ja selkein luonteenpiirteensä. Miten hän muka kykenisi uuden mysteerin ilmaantuessa kuvioihin hillitsemään tuota ominaisuutta, joka oli ollut hallitseva osa häntä aina syntymästä lähtien? Päätään pudistaen Hermione nousi sängystä ja laahusti uneliaana kylpyhuoneeseen peseytymään. Puettuaan vaatteet päälleen hän vilkaisi kelloa ensimmäisen kerran koko aamuna. Yksitoista. Hymähtäen itsekseen hän harjasi hiuksensa ja sitoi ne poninhännälle. Hän keskittyisi korjaamaan unirytmiään sitten, kun hänellä olisi työpaikka – toisin sanoen syy siihen.

Hän laskeutui portaat alas ja huomasi Alicen keittiönpöydän ääressä lukemassa sanomalehteä. Franco nukkui keräksi käpertyneenä olohuoneen harmaakuvioisella mustalla kangassohvalla. Joskin Hermionen askeleet kuultuaan tämä nosti ylväästi päätään ja antoi emännälleen pienen haukahduksen merkiksi tämän saapumisesta. Hermione ei voinut olla naurahtamatta, koiralla oli luonnetta aivan kuin omistajallaankin. Ja jälkimmäinen vaikutti toden teolla hemmottelevansa lemmikkiään. Tosin sen Hermione ymmärsi muistaen oman kiintymyksensä Koukkujalkaan.

”No mutta huomenta, tyttöseni! Nukuitko hyvin?” Alice kysyi pirteästi ja otti silmälasit päästään sulavalla liikkeellä. Naisessa oli  kieltämättä tietynlaista iätöntä eleganssia, Hermione huomasi pohtivansa.

”Kiitos kysymästä, nukuin kyllä. Entä sinä, valvottiko ajatus uudesta vuokralaisesta?” Hermione vastasi hieman ujosti hymynkare kasvoillaan. Alicen tarjous ihmetytti häntä edelleen, mutta ehkäpä vanhempi nainen kaipasi yksinkertaisesti seuraa.

”Ei lainkaan, päinvastoin!” Alice nauroi kysymykselle.

”Ai niin muuten, nuori mies kävi tässä aamulla kyselemässä sinua. En raaskinut herättää, joten lupasin välittää viestin ja ehkä hänen vähän erikoisemmat tuomisensa.” Vanhempi nainen nyökkäsi pöydän suuntaan, jossa Hermionen hämmästykseksi häntä odotti kirje – ja pieni pöllö häkissään.

”Tuota…miltä mies näytti?” Hermione sai soperrettua hämmennykseltään.

”Ah, oikein miellyttävän näköinen hän oli mustine hiuksineen ja laseineen. Selitti vielä, kun huomasi että minä olin kuin puulla päähän lyöty – no mitä muuta voi olettaa, kun ovelle kuskataan pöllö – että hänellä on eläinhoitola, joka on erikoistunut loukkaantuneisiin villieläimiin. Tämä pikkupöllö on kuulemma toipumassa, muttei tullut toimeen muiden eläinten kanssa. Joten hän oli pyytänyt sinulta, että pitäisit siitä huolta jonkin aikaa. Kuulemma se on ihan lauhkea, muistuttaa minun mielestäni enemmän höyhenillä kuorrutettua palloa kuin pöllöä.” Alice aloitti taas puhetulvansa.

Harry ja hänen ideansa, Hermione pohti mielessään. Ääneen hän nauroi.

”Niin tosiaan, me keskustelimmekin siitä jokin aika sitten, mutta olin jo ehtinyt unohtaa sen tässä muutosten keskellä.” Hän yritti selittää hämmentynyttä reaktiotaan rouvalle samalla, kun katsoi pöllöä tarkemmin.

Totta, lintu oli hämmentävän pörheä – ja pieni. Posityyhtysen kokoinen, mutta oli muuten ulkonäöltään täysin erilainen. Väritykseltään pikkupöllö oli puhtaan valkoinen, tosin tarkemmin katsottuna siellä täällä oli muutamia hopeanharmaita höyheniä, ja pientä linnunkehoa peitti paksu pörröinen höyhenpeite. Ensi näkemältä lintua olisi voinut kuvitella avuttomaksi, mutta kun sitä lähestyi, sai osakseen terävän katseen ja korvia raastavan rääkäisyn. Kuin viestiä vahvistaakseen pörröinen sulkakasa levitti siipiään tavalla, jonka luultavasti olisi pitänyt näyttää uhkaavalta, mutta kun siivet kuten itse lintukin olivat pikkuruiset, pörröiset ja hohtavan valkeat, ei se oikein säikäyttänyt vastaanottajaa. Varoituksen annettuaan se kääntyi yleisöstään poispäin ja alkoi sukia sulkiaan.

”Hirvitys! Ja lauhkea vielä, katinkontit, sanon minä. Voit pitää sen, jos saat sen pysymään hiljaa. Muuten heitän tuon räähkän ulos.” Alice manasi näyttäen kovin närkästyneeltä.

Hermione puri huultaan, ettei purskahtaisi nauruun. Harryn idea selityksineen, pöyhkeä prinsessan elkein käyttäytyvä pöllö ja Alicen vahva antipatia ylimääräistä vierasta kohtaan oli jo liikaa. Yrityksestään huolimatta Hermione ei voinut olla tirskahtamatta.
Harvoin päivä sai näin lennokasta aloitusta, Hermione mietti. Mutta ainakin tapaus oli saanut hänet nauramaan ja hullua kyllä, kohentanut hänen mielialaansa. Merlin vieköön, sitä tarvittiin – jos hän todella aikoi mennä selvittämään välinsä kuolleista nousseen opettajansa kanssa. Ja senhän hän tekisi.
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: Flavia - 19.03.2019 21:00:35
A/N: Uusi luku on suunnitteilla jälleen suurin piirtein sadan vuoden tauon jälkeen. :P Luultavasti saan sen ensi viikon puolella julkaistavaan kuntoon. Jos jotakuta tämä raapustus vielä kiinnostaa niin kommentoikaa ihmeessä! Se muistuttaa hyvin saattamaan ideat jossain vaiheessa taas sinne paperille asti. Joka tapauksessa teen tämän jatkiksen loppuun vaikka se jäisikin sitten ainoaksi. :)
Otsikko: Vs: Mortem aremnus | SK/HG, S
Kirjoitti: rebekka.t - 11.04.2019 20:13:18
Eipä minulla muuta, kuin että ihanaa, kun jatkat tätä!! Luin juuri äsken kaikki osat ja voit vain kuvitella, kun hihkuin riemusta: tämä on niin nerokkaasti kirjoitettu, sekä myös juoni on nokkelasti keksitty..

Mutta niitä jatkoja odottelen : )

-Rebe

Lähetetty minun SM-A320FL laitteesta Tapatalkilla