Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Sisilja - 09.03.2015 22:12:03
-
Sarjan nimi: Ikävä on ikiystävä
Kirjoittaja: Sisilja
Ikäraja: S
Fandom: Hobitti & Taru sormusten herrasta
Paritus: Bilbo/Thorin
Tyylilaji: Draama, melankolinen romantiikka
Vastuuvapaus: En omista mitään enkä saa tästä rahaa.
Yhteenveto: Kerran Frodo kysyy, miksi Bilbolla ei ole kumppania, ja saa kuulla eräästä edesmenneestä kääpiökuninkaasta sekä vain haaveeksi jääneestä elämästä.
Alkusanat: Olen halunnut kirjoittaa tästä fandomista jo pienen ikuisuuden ja ryhdyin vihdoin tuumasta toimeen osallistumalla Spurttiraapalehaasteeseen. Jenni Vartiaisen Suru on kunniavieras on ollut suuri inspiraationlähde, myös raapalesarjan nimeämisessä. Bilbon ja Thorinin kohtaloa — niin kuin mitään muutakaan traagista rakkaustarinaa — ei kannata jäädä ajattelemaan liian pitkäksi aikaa, tai ei selviä kuivin silmin. Epätoivo on silti kumman kaunista. Tämä on jonkin sortin tutkielmani aiheesta.
Ensimmäisen osan sanamäärä: 250, sana: harmaa.
Kaipuun puu
Heidän yhteiselonsa alku on kivinen. Ihmekös tuo.
Frodo itkee vanhempiaan puolisen kuukautta tyystin tauotta, ja Bilbo sallii sen hänelle. Lohduttaminen on toivotonta. Itkuthan pitää saada itkeä rauhassa ja irtipäästäminen vie aikansa. Bilbo tietää tämän paremmin kuin moni muu hobitti. Ymmärryksen salaisuus piilee siinä, että hän on elänyt pitkään vaan ei turhan auvoisasti.
Drogon ja Esikon poismenosta on huomattavasti kauemmin, kun he istuvat Frodon kanssa teellä puutarhassa ja Frodo kysyy lapsen vilpittömyydellä: "Miksei sinulla ole kumppania?"
Bilbo hymähtää mietteliäästi. "Koska olen pariton."
"Kaikilla muilla on", Frodo huomauttaa painokkaasti. "Kumppani."
"Onko tosiaan?" Bilbo lausahtaa ja keskittyy kaatamaan kuppiinsa lisää maitoa.
"On. Minunkin isälläni oli minun äitini."
"Niin oli."
"Miksei sinulla? Elämähän on aivan harmaata!"
Bilbo katsahtaa Frodon suuria silmiä ja takkuista tukkaa eikä sano mitään. Poika on liian nuori ymmärtääkseen.
Frodo ei luovuta vaan tinkaa: "Miksei?"
"Viihdyn yksin", Bilbo tuumaa.
"Tai siis minun kanssani."
"Niin. Käypäs katsomassa, olisiko omenapiirasta vielä jäljellä. Teehetki on onneton ilman."
Frodo puhahtaa ja kipaisee sisälle. Sillä aikaa Bilbo ihastelee pihapuidensa latvoja, jotka aurinko on valjastanut kankaakseen ja värittää lehdet syvin sävyin. Vankkojen puunrunkojen lomaan mahtuisi vaikka kuinka monta taimea, mutta Bilbo ei suostu istuttamaan yhtäkään. Kaipuu ja suru saisivat silloin liian vahvan hahmon.
Frodon palatessa piirasta kantaen ja leveä hymy huulillaan Bilbo päättää, että ajan ollessa kypsä hän vastaa Frodon kysymykseen uudelleen. Silloin hän kertoo reissustaan yksinäiselle vuorelle sekä eräästä kääpiökuninkaasta, joka ei ole enää täällä ja siten syy siihen, miksi Bilbo on pariton ja mieluummin yksin — ainakin melkein yksin.
Sitä ennen hän opettaa Frodon pelaamaan hevoskastanjoilla.
-
Voi miten sulonen <3 Frodo on tyypillinen ihmettelevä itsensä ja Bilbo sitten kiertelee ja kaartelee :D
Mitään rakentavaa ei kyllä nyt hirveästi löydy, mutta tykkäsin!
-
Fira: Kiva että tykkäsit ja kiitos että kommentoit!
Alkusanat: Haaveilin, että kirjoittaisin edes yhden perusmittaisen sadan sanan tekstin, mutta mitta on auttamattoman lyhyt. Ei se mitään! Päivän olen julkaisutahdissa jäljessä, mutta ei anneta senkään haitata!
Toisen osan sanamäärä: 300, sana: olematon
Seikkailuvuosien sävelmä
"Torilla puhuttiin sinusta", Frodo tokaisee, laskee kantamuksensa keittiönpöydälle — ja unohti jälleen tuoda sipuleita. "Sanoivat sinua oudoksi."
"Kuka sanoi?" Bilbo myhäilee. "Kohteliaisuushan se on. Pian sinuakin kehutaan samalla lailla."
"Kehutaan jo", Frodo ilmoittaa. "Olen kuulemma aivan samanlainen kuin sinä."
"Sanoinhan, ettei kannata hihkua haltioista niin suureen ääneen. Tietämättömät ja pelokkaat alkavat paheksua", Bilbo muistuttaa ja jatkaa tiskaamista. Huomaamattaan hän hyräilee hilpeää sävelmää, joka on tuttu vuosien takaa, mutta jota hän ei ole muistellut aikoihin. Kyyneleet kirahtavat silmiin kesken ilonpidon, ja Bilbo on jo kaivamassa esiin nenäliinaansa, kun Frodo huomaa jonkin olevan hätänä.
"Erään kerran", Bilbo aloittaa, "minun astioitani tiskasi oikea kääpiöarmeija. Sen hupsumpaa näkyä ei ole tässä kolossa nähty. Lauloivat kuin lapsilauma työskennellessään. Se oli herttaista. Mutta —" hän pyyhkii silmäkulmansa, "ei sitä näin pitäisi liikuttua. Olemattomista."
"Missä he ovat nyt?" Frodo kysyy.
"Voi, kaukana. Toiset vielä kauempana kuin toiset", Bilbo vastaa ja sujauttaa liinan taskuunsa.
"Kaipaatko heitä koskaan?"
"Kaipaan", Bilbo myöntää. "Toisia vieläkin enemmän kuin toisia. Mutta kaikkia kaipaan lujasti."
"Miksette tapaa enää?"
"Poikakulta", Bilbo huoahtaa, "kyselet joutuin vaan kuuletko lainkaan vastauksia? Aika aikaansa kutakin. Olin nuorempana huomattavasti kummallisempi kuin nykyään, ja kääpiöt olivat osa sitä vaihetta elämässä. Osa seikkailuvuosiani."
"Seikkailuvuosia?"
"Hyvät hyssykät, hyvä on! Kyllä tiskata ehtii myöhemminkin. Tule, minulla on sinulle näytettävää." Ja niin Bilbo hylkää astiansa ja tiskivetensä ja askeltaa kohti makuukamariaan Frodo tiukasti kintereillään.
"Kysyit minulta joskus vuosia sitten, miksei minulla ole kumppania", Bilbo toteaa kaivaessaan esiin pergamenttirullan. "Aivan, en suinkaan ole unohtanut. Asia on niin, että minulla melkein oli kumppani, hyvin lyhyen aikaa. En ole hänen jälkeensä välittänyt etsiä ketään toista. Hän oli… hyvä ystäväni." Bilbo hymyilee hennosti ja sivelee pergamenttia sormenpäällään, tarkastelee huolella piirrettyjä kirjaimia, kunnes ojentaa rullan Frodolle.
"Thorin tovereineen tervehtii Bilbo Reppulia!" Frodo lukee. "Kiitämme vilpittömästi vieraanvaraisuudestanne ja tarjouksestanne… mikä tämä on?"
"Se", Bilbo lausuu hartaasti, "on minun ja Thorinin tarinan alku."
-
Alkusanat: Kolmannen osan sanamäärä: 200, sana: kaukaa
Kaihon luonnostelma
Bilbo piirtää paperille haparoiden kasvot. Hän ei ole varma, onko nenän muoto täysin oikea. Frodo kurkkii vaiti hänen olkansa yli, kunnes piirrosluonnos on valmis. Sittenkin Frodo on hetken hiljaa ennen kuin:
"En tiennyt että kääpiönaiset ovat noin miehekkäännäköisiä."
Eikä Bilbon hekotuksesta ole tulla loppua. "Ei Thorin olekaan kääpiönainen. Oi, kuinka hän olisi ilahtunut lausunnostasi, kerta kaikkiaan! Puhissut ja murissut päiväkausia."
Frodon silmät räpsyvät. "Tarkoitatko —"
Bilbo ei piiloudu Frodon katseelta, onhan aika kypsä eikä hän tosiasiassa häpeä. Ei Thorinia tai tunteitaan, ainoastaan lukuisia vuosia, joita ei heidän osakseen suotukaan. Hän nyökkää ja varjostaa Thorinin nenänpieltä, joka saa luvan kelvata. "Vanha rakkaus on kummallinen juttu", hän virkkoo. "Se ei enää muista huonoja hetkiä yhtä kirkkaasti kuin hyviä, mutta ikävöidä suurella kaiholla se osaa kuin nuorukainen — ja tavoittaa kovin kaukaa." Bilbo sivelee kynänkärjellä Thorinin hiuksia kuin hyväillen. "Kaipaan sinua niin", hän mumisee.
"Olen pahoillani", Frodo kuiskaa.
"Älä ole", Bilbo toteaa. "Riittää että minä olen. Tarpeeksi surua yhteen tupaan. Mitäs sitten, olisiko jo päivällisaika?"
"Jos pilkon porkkanat, lupaatko kertoa lisää hänestä?" Frodo kysyy ja osoittaa piirrosta.
"Nauriit ja lantut myös", Bilbo sanoo, "ja ehkä sitten sinut palkitaan kertomuksella tai kahdella."
Frodo lähtee tyytyväisenä keittiöön. Bilbo jää hyvästelemään Thorinin, jälleen, ja suuntaa pojan perään.
-
Alkusanat: Tämän osan nimen nappasin jo aiemmin mainitusta Jenni Vartiaisen kappaleesta. Se tuntui sopivalta.
Neljännen osan sanamäärä: 300, sana: välimatka
Kalleinta kultaa
"Thorin tahtoi saada kotinsa takaisin", Bilbo kertoo päivällisen jälkeen. "Minusta se oli kunnioitettava päämäärä. Ihailin hänen päättäväisyyttään. Hän sanoi joskus ihailleensa minun rohkeuttani, mutta en osannut ottaa tuota kohteliaisuutta sydämeeni. Olin rohkea, koska vaihtoehtoja ei ollut. Tahdoin ennen muuta, että hän onnistuisi tavoitteessaan."
"Onnistuiko hän?" Frodo kysyy.
"Onnistui. Vuori saatiin takaisin. Thorin tosin kuoli pian sen jälkeen. Hän ehti kuitenkin nähdä kansansa palaavan synnyinsijoilleen. Uskon sen tehneen hänet onnelliseksi kuolemansa hetkellä."
"Olitko sinä läsnä, kun hän kuoli?"
Bilbo nieleskelee ja nyökkää. "Hän kuoli taistelussa saamiinsa vammoihin. Kuin kuninkaan kuuluu, minulle sanottiin. En kuitenkaan usko sankaritaruihin."
"Oliko Thorin kuningas?" Frodo kysyy silmät suurina.
"Oli hän", Bilbo myöntää, "mutta hän ei lopulta antanut vallan turmella häntä. Kerrankin kun yövyimme taivasalla, ja mehän yövyimme niin useammin kuin katto pään päällä, hän nukkui vieressäni kuin vertaiseni. Me katselimme tähtiä muiden kääpiöiden nukkuessa ja mietimme miten välimatka saikaan suuret tähdet näyttämään niin pikkuruisilta, pienemmiltä kuin me olimme."
Se mitä Bilbo ei kuitenkaan Frodolle kerro, on muisto Thorinin harvinaisesta, levollisesta ilmeestä ja siitä, kuinka tämä vaivihkaa kääntyi ja hieraisi nenänpäätään vasten Bilbon nenää. Kuinka väristys oli kulkenut Bilbon varpaisiin asti ja miten pehmeältä Thorinin hengitys oli tuntunut vasten hänen poskeaan. Sellaisia muistoja ei ollut tarkoitettu jaettaviksi, jaettuina ne menettäisivät kultaisen hohteensa ja selittämättömän yksityisyytensä.
"Hän oli hyvin komea", Frodo sanoo Bilbon yhä muistellessa, "mikäli piirroksesi tekee hänelle lainkaan oikeutta."
"Karmeaa onkin", Bilbo tunnustaa, "etten voi näin pitkän ajan jälkeen enää sanoa varmasti, miltä hän todella näytti. Se on kaikista murheellisinta. Unohdan hänen piirteensä, kuvittelen sen mitä en muista. Entä jos unohdan myös, mitä todella tapahtui?"
"Ehkä sinun kannattaa kirjoittaa jotain ylös?" Frodo ehdottaa.
"Olen kirjoittanutkin. Pätkiä sieltä täältä", Bilbo paljastaa. "Olen haaveillut, että yhdistäisin ne eheäksi kokonaisuudeksi. Itselleni ja jälkipolville."
"Minua kiinnostaisi lukea se."
"Uteliaisuudellasi ei ole rajoja!" Bilbo parahtaa, mutta lisää: "Se on tervettä se."
-
Alkusanat: Viidennen osan sanamäärä: 200, sana: lattia
Maanalaiset puutarhat
Sinä yönä Bilbo näkee unta, jossa hän seisoo Ereborin saleissa Thorinin rinnalla. Bilbo on nuori ja Thorin on elossa, yksikään miekka ei ole lävistänyt hänen lihaansa, ja Bilbo on niin kiitollinen, ettei voi olla kyynelehtimättä. Thorin kietoo kätensä hänen ympärilleen ja painaa päänsä hänen olkapäälleen. Bilbo kahmii Thorinin tunikaa epätoivoisesti nyrkkeihinsä.
"Valelen lattiat kullalla, jotta mielesi kirkastuu", Thorin mumisee. "Kaikki lattiat kauttaaltaan. Ne kiiltäisivät kauniisti jalkojesi alla, kauniimmin kuin mikään."
"Pitäisin enemmän tammilattioista", Bilbo saa sanottua.
Thorin hymyilee hänen hiuksiinsa. "Sehän vasta olisi sopivaa. Hölmö hobittini. Rakkaani."
Bilbo itkee kahta kauheammin. "En jaksa enää", hän sopertaa haukkoen henkeään ja Thorin pitelee hänestä kiinni lujemmin.
"Sinä olet vahva. Sinä jaksat", Thorin vakuuttaa. "Kun selviää lohikäärmeestä, selviää mistä tahansa."
"En halua olla erossa sinusta", Bilbo sanoo toivottomasti.
Thorin ottaa hänen kasvonsa käsiensä väliin. "Et sinä olekaan."
"Sanoissasi ei ole mitään järkeä!" Bilbo syyttää.
"Bilbo. Bilbo. Odota niin aika koittaa. Meidän aikamme." Thorin pyyhkii pois hänen kyyneleensä hellin sormin ja suukottaa hänen otsaansa. "Tule katsomaan, millaisen puutarhan olen kasvattanut maan alle sinua varten. Siellä on puita enemmän kuin osaat uneksiakaan. Samettikukkia ja jalosalkoruusuja…"
"Kukat eivät kasva maan alla", Bilbo epäilee, mutta tarttuu silti ojennettuun käteen ja antaa Thorinin johdattaa häntä vielä tämän kerran.
-
Alkusanat: Kuudennen osan sanamäärä: 200, sana: jännitys
Tuumailua yössä
Aamuyön kuu on siro ja kirkas. Bilbo katselee sitä portailtaan piippuaan poltellen. Savurenkaat kohoavat hiljakseen kohti taivasta ja Bilbon mieli tyyntyy samassa tahdissa.
Toisinaan hän toivoo, että olisi kuollut yhdessä Thorinin kanssa, mutta sitten hän tulee ajatelleeksi Frodoa ja tajuaa toivovansa hulluja. Siinä pimeässä yössä istuskellessaan hän tuumii, että luultavasti jokin osa hänestä kuolikin Thorinin mukana ja makaa haudassa tämän vierellä. Tuuma on julmuudessaankin toiveikas. He eivät ole kokonaan erossa koskaan.
Jossain vaiheessa Frodo liittyy portaille hänen seuraansa. "Etkö saanut unta?" Frodo kysyy.
"Ensin sain. Sen jälkeen en", Bilbo vastaa ja puhaltaa savua ulos. He istuvat lohdullisesti sovussa ja vaiti.
"Luuletko että kuoleman jälkeen on jotain?" Frodo pohtii kuin tietäisi, miksi Bilbo ei ole vielä mennyt takaisin vuoteeseen.
"Toivon niin. Uskon niin", Bilbo sanoo.
"Onkohan olemassa useampaa tuonpuoleista?"
Bilbo vetää piippunsa suustaan ja jatkaa taivaan tarkkailua.
"Ehkä tapaat hänet vielä", Frodo sanoo. "Jännittävä ajatus, eikö vain?"
"Jännityksen, tuon oikukkaan seuralaisen, maine on todellisuutta silotellumpi", Bilbo myhähtää. "Vaan olisipa erikoista saapua hänen luokseen, levittää käteni ja todeta, että kaikesta huolimatta toinen meistä eli vanhaksi jäkäläksi. Kaikista vaaroista ja hupsutuksista huolimatta, oi voi."
Ilostuisikohan Thorin hänen näkemisestään? Odottaisiko Thorin häntä yhä? Vai olisiko tämä jatkanut edemmäs sisarenpoikiensa kanssa?
Jännittävä ajatus, totta tosiaan.
-
Äääh, mitä mä sanon? En osaa kirjoittaa hienoa kommenttia hienolla ficille... Pidän näistä raapaleista siis tosi paljon, kaikessa melankolisuudessaan ne ovat tosi ihania ja jotenkin... toiveikkaita. Niin, ja pikku-Frodosta (ja myös isommasta Frodosta :'D) on aina kiva lukea, se on vaan niin suloinen. Tykkään siis ideasta paljon, ja Frodo on niin ymmärtäväinen... Ihana hobitti! :D
Eniten oon tähän mennessä pitänyt tuosta "Maanaalaiset puutarhat" -osasta. Se on jotenkin sellainen, että se antaa toivoa jälleennäkemisestä.
"Bilbo. Bilbo. Odota niin aika koittaa. Meidän aikamme." Thorin pyyhkii pois hänen kyyneleensä hellin sormin ja suukottaa hänen otsaansa. "Tule katsomaan, millaisen puutarhan olen kasvattanut maan alle sinua varten. Siellä on puita enemmän kuin osaat uneksiakaan. Samettikukkia ja jalosalkoruusuja…"
Pidin erityisesti tästä kohdasta. Niin, ja kyyneleiltähän näitä raapaleita lukiessa en sitten oo välttynyt. :D
-
Anteeks, mä nyt tässä vaan... *asettuu maahan makaamaan* *ei nouse enää ylös*
Luoja miten näin aika lyhyet pätkät saa vollottamaan tällä lailla! Sun sietäis onnitella itseäsi ^_^ kaikki tunteet välittyy tekstistä tosi kauniisti ja oot tavoittanut Bagginshieldin ytimen loistavasti. Kiitos siitä!
Niin ja Frodo on ihana <3 pidin tuosta kun hän kolmososassa lupasi pilkkoa porkkanat jos saisi kuulla tarinan^^ idk jotenkin se oli niin Frodoa.
Maanalaiset puutarhat -luku, ääääwwww sydän särky. Liian kaunista!!
En mä haluu sanoo mitään negatiivista tää on niin ihana ficci!
-
Voi ei... Miksi mun piti lukea tämä autossa kun on muita ihmisiä ympärillä? Yritä tässä nyt sitten olla uikuttamatta ääneen.
Sananen tästä ihanasta ficcistä. Tunnelma tässä on upea, sellainen surullisen kaihoisa ja silti kaunis. Kuvailu on todella elävää ja Keski-Maahan sopivaa, kaiken pystyi kuvittelemaan mielessä selkeästi. Ja voi ei kun Frodo on söpö <3
Maanalaiset puutarhat -luku oli erityisen koskettavaa luettavaa. Niin kaunis, mutta sieluparkani taisi murskaantua siinä sivussa. Tällaista lisää tietysti, koska sisäinen masokistini nauttii kun sielua sattuu.
Todella upea ja ihana ficci, jota oikein mielelläni lukisin lisää. ;)
-
The Pure-Blood Princess: Frodo on ihana. Mukava kuulla että olet pitänyt näistä raapaleista. Toiveikkuus on tullut niihin kuin itsestään, on vaikea pysyä puhtaasti lohduttomalla linjalla. Eikä se kauhean tavoiteltavaa olisi ollutkaan. Kiitos kommentistasi.
Eririn: Kiitos! Bilbon ja Thorinin vuoksi on kauhean helppo tirautella, oli kyse suunnilleen mistä tahansa. Kaksikko nyt vain on sellainen. Niisk.
Willy: Ficcejä noin ylipäätään tulee lukea muiden ihmisten läsnäollessa omalla vastuulla. ;D Kiitos kauniista sanoistasi! Tässä tulee viimeinen osa tätä sarjaa. Kenties jatkossa ilmestyy jotain muuta. Ikinä ei voi tietää. (:
Alkusanat: Seitsemännen ja viimeisen osan sanamäärä: 300, sana: nauraa
Jotenkin tuo viimeisen päivän sanavalinta on kuin kohtalon ivaa. :D
Luo vanhojen ystävien
Totuus on, ettei Thorin ole Bilbon ainoa aarre.
Bilbo ei puhu Frodon kanssa sormuksesta. Ei hänen tarvitse puhua siitä. Sehän on hänen. Yksin hänen.
Ja kun elämä etenee tarpeeksi, vuosia vuosien jälkeen, Thorin alkaa haipua Bilbon mielestä sormuksen tuntuessa aina vain tärkeämmältä, arvokkaammalta. Mutta ei Bilbolla hätää ole, sillä sormus on pelkkä korunen. Thorinin lohikäärmetauti oli aivan muista maailmoista. Tämä kiintymys ei syövytä Bilboa, ei lainkaan. Sormus tekee hänen olonsa turvalliseksi. Se kuiskii hänelle kauniita asioita ja hän mumisee sille samanlaisia takaisin.
Gandalf, vanha veikko, on kuitenkin sitä mieltä, että sormus on parempi jättää taakse, kun Bilbo päättää lähteä Konnusta. Velho ei kuuntele vastaväitteitä, joten Bilbo alistuu kohtaloonsa: eroamaan rakkaistaan uudelleen ja uudelleen. Siitä huolimatta hän vakuuttaa elävänsä elämänsä loppuun asti onnellisena. Onhan sellainen hyvä loppu kirjalle.
Thorinin lupaama aika, heidän aikansa, saapuu kuin vaivihkaa. Bilbo ei osaa odottaa sen tuloa. Hän on kurttuisempi kuin koskaan ja istuu vankkureissa Frodoon nojaten. Hän kysyy Frodolta aarteesta, vanhasta pikkuisesta sormuksestaan, voisiko hän nähdä sen vielä, mutta Frodo vastaa hukanneensa sen. Mikä suunnaton sääli.
"Minne olimmekaan matkalla?" Bilbo tiedustelee eikä kenties ensimmäistä kertaa.
"Uuteen kotiin", Frodo vastaa. "Vanhojen ystävien luo."
"Kuulostaa mukavalta", Bilbo huokaa. "Onkohan hän siellä?"
"Kuka?" Frodo kysyy hellästi.
"Oi, vanha rakas ystäväni vain. Olenko koskaan kertonut Thorin Tammikilvestä?"
Frodo pyyhkäisee silmiään. "Olethan sinä. Tahtoisin silti mielelläni kuulla lisää."
Bilbo nauraa hauraasti. "Jos hyvin käy, hän saa itse kertoa. Ja laulaa. Oi, Frodo, hän laulaa niin kovin kauniisti. Ihastut ikihyviksi. Minä ainakin ihastuin."
Frodo suukottaa hänen päälakeaan. "Tiedän, setä. Tiedän."
"Hän lupasi kerran minulle rikkaan elämän vuoressaan. Rikkaan monella tapaa. Meidän olisi ollut hyvä olla hänen luonaan, sinun ja minun", Bilbo huokaa. "Tuleehan nuori Samvais myös?"
"Sam… Sam tulee kenties myöhemmin."
"Hyvä. Oikein hyvä."
"Nukuhan, setä."
Bilbo vaipuu uneen ja kuulee Thorinin laulun kuin olisi taas matkansa alussa.
Tavallaan hän onkin.
Loppusanat: Tätä osaa kirjoittaessani kävin suurta kamppailua uskon kanssa. Onko Bilbon ja Thorinin mitenkään mahdollista tavata tuonpuoleisessa, jos Bilbo lähtee Harmaisiin satamiin, jonne pääsevät vain harvat ja valitut? Onko kääpiöillä oma taivaansa? Voiko rakkaus kaikesta huolimatta murtaa kuoleman esteet?
En tiedä vastausta mutta toivon parasta. Koko sydämestäni.
// jälkiedit: Kuulin useammaltakin taholta, minä tietämätön, että kääpiöillä on omat kuolemanjälkeiset salinsa. Kuulin myös teorian poikkeusluvista. Onneksi uskon asiat ovat uskon asioita ja rakkaus lopultakin kaikkivoipaa!
-
Okei, heti alkuun, anteeksi, että kommentoin vasta nyt, vaikka olenkin lukenut joka ikisen raapaleen sen ilmestyttyä, en vain saanut aikaiseksi aiemmin. Nyt on kuitenkin ihan pakko sanoa jotain.
I
Kuten kaikki muutkin ovat tainneet sanoa, niin pikkuinen Frodo on aivan syötävän söpö. <3 Muutenkin tuo aloittava raapale on ihanan hellyttävä, Bilbo on ottanut Frodon siipiensä suojaan pitämään itselleen seuraa yksinäisyydessä. Tulee jotenkin mieleen, että Bilbo ei ole ottanut Frodoa luokseen ihan vain pelkästään Frodon vaan myös oman itsensäkin takia, kahdesta yksinäisestä tulee tavallaan pari keskenään. Kuten matikassakin aina sanotaan, niin kahdesta miinuksesta tuli yksi plussa. (:
II
Heheh, täältä siis tämä kummallisuus kumpuaa, mistä LotR:issa (ja Hobitti-leffojen ihan alussa) puhuttiin. Frodo on edelleen ihana, ja jotenkin ehkä tavallistakin huomioivampi, koska tämä huomaa heti, kun Bilbolla ei ole kaikki kunnossa. Enkä mä nyt sanoisi, että Bilbo liikuttuu mistään olemattomista, koska totta kai se nyt vähän tuntuu, kun ensin on kauhea lauma ystäviä ympärillä ja sitten yhtäkkiä oletkin yksin paikassa, jossa ketään ei oikeastaan edes kiinnosta, mitä olet tehnyt niiden ystäviesi kanssa. Nyt Bilbolla on onneksi Frodo, jolle hän voi kertoa tarinoita matkastaan kääpiöiden kanssa. (:
III
Frodo on hei vain nuori hobitti-poika, antakaa sille anteeksi, että se ei osaa ajatella vielä ihan niin vapaamielisesti kuin jotkut. x) Ei, mutta kyllä tälläkin puolella ruutua alkoi hiukkasen naurattaa, kun Thorinia kutsuttiin tavallaan naiseksi. Mutta, tokihan tämä olisi teknisesti voinut olla mahdollistakin, koska kääpiönaiset kuitenkin sekoitetaan usein kääpiömiehiin, koska nämä muistuttavat toisiaan niin paljon... :'D Ihanaa, että Frodo pääsee kuulemaan lisää tarinoita Thorinista, vaikka sitten sillä hintaa, että joutuukin sitten pilkkomaan vihannekset. Ei tuo kuitenkaan ihan tosissaan mikään kauhea hinta siitä ole.
IV
Älyttömän söpöä, kun Frodo tuijottaa Bilboa silmät suurina, kun tämä tajuaa Thorinin olleen kuningas. <3 Thorin on myös erittäin suloinen tuossa Bilbon muistelu-kohdassa. Tuo on kyllä valitettavasti harvinaisen totta, että aikaa myöten sitä unohtaa, miltä toiset näyttävät... Tiedän kokemuksesta, että ensin unohtuu toisen ääni ja myöhemmin se, miltä tämä oikeasti näyttikään. Kuvatkaan eivät tässä kohtaa auta, koska ne kuitenkin kertovat vain osan totuudesta kaksiulotteisuudessaan. ): Toivottavasti Frodon uteliaisuus ruokkii Bilboa kirjoittamaan lisää, jottei tämä unohda kaikkia niitä hyviä hetkiä! (:
V
Pah, tähän ei ole oikein muuta sanottavaa, kuin <333333
VI
Jos Tolkieniin on uskominen, niin kuoleman jälkeen todellakin on jotain, mutta mitä, se onkin sitten ihan kokonaan toinen kysymys, johon palaan tuonnempana... Musta kuitenkin tuntuu siltä, että Thorin odottaisi Bilboa, koska Fílillä ja Kílillä on kuitenkin toisensa, kun taas Thorin olisi heidän seurassaan se pariton. Plus, että jotenkin kummasti on sellainen olo, että Fíli ja Kíli varmaan naulaisivat Thorinin kiinni johonkin, jos tämä yrittäisi livistää eteenpäin, etenkin, jos muihin lukemiini Bagginshield-ficceihin on uskominen, koska tämä kaksikko on kyllä niin parittajamateriaali kuin vain olla ja voi... x)
VI
Ymmärrän täydellisesti, että Bilbo on ihastunut Thorinin lauluun, koska allekirjoittanutkin kuolee sille joka jumalan kerta. <3 Sam tulee kyllä perästä, mutta vasta paljon myöhemmin. Tuo on kyllä todella suloista, että Bilbo kuulee taas uuden matkansa alussa Thorinin laulun.
Yleistä
Tämä oli kyllä varsin eheä kokonaisuus, vaikka ajallisesti tämä olikin jaettu pieniin paloihin sieltä täältä. Se kuitenkin toimi mielestäni varsin mainiosti. Välillä, kun raapaleen sisällä pompattiin toiseen aikaan, meinasin tipahtaa hetkeksi kärryiltä, koska mikään ulkoinen tekijä ei ilmoittanut siitä, mutta palatessani takaisin tekstiin, pääsin nopeasti takaisin kyytiin. Olit siis onnistunut nämä tällaisetkin siirtymät kirjoittamaan varsin onnistuneesti, koska minäkin sitten hetken päästä tajusin varsin hienosti, mitä olit ajatellut. (:
Onko Bilbon ja Thorinin mitenkään mahdollista tavata tuonpuoleisessa, jos Bilbo lähtee Harmaisiin satamiin, jonne pääsevät vain harvat ja valitut? Onko kääpiöillä oma taivaansa? Voiko rakkaus kaikesta huolimatta murtaa kuoleman esteet?
Nyt sitten tämän myötä palaan siihen asiaan, josta jo mainitsin tuolla aiemmin. Siispä, juu, kuten myöhemmin itsekin sanot, niin on olemassa teorioita, että kääpiöillä on omat Mahalin salinsa, jonne nämä päätyvät kuoleman jälkeen. Tämä on kuitenkin kääpiöiden oma uskomus, joten siitä voidaan olla montaa mieltä, pitääkö se ihan tosissaan paikkansa, koska kuinka monet muka voivat itse tietää, mitä kuolema tuo tullessaan? Toinen mahdollinen teoria on, että kääpiöt palaavat takaisin maaksi/kiveksi, joista heidät on alun perin luotukin. Itse uskon enemämn tuohon Mahalin sali -teoriaan, mutta Tolkien ei tapansa mukaisesti ole kertonut mitään lopullista totuutta tähän asiaan, joten tämä on enemmän tai vähemmän taas niitä asioita, joista jokainen saa tehdä oman tulkintansa. Samoin kuin hobittien lopullinen kohtalo, koska siitä puhutaan vielä vähemmän. Muistan joskus lukeneeni, että hobittien ollessa ihmisten kaltaisia, näiden kohtalo olisi samanlainen, mutta Bilbon, Frodon ja Samin kohdalla voidaan kenties olettaa, että tämä kohtalo on hieman toisenlainen, koska nämä kuitenkin pääsivät Valinoriin, Kuolemattomille maille... Tämäkin on myös täysin tulkinnanvaraista, koska mitään totuuden torvea ei asiasta enää löydy. Tämän sanottuani voisin kuitenkin todeta, että itse uskon ainakin näiden raapaleiden pohjalta, että Bilbo ja Thorin tapaavat vielä joskus jossain ja siirtyvät yhdessä eteenpäin, jos sellaista edes tapahtuu. (:
-
LillaMyy: Ihanaa että kommentoit! Tiedän itsekin kuinka helppoa on vain seurailla ja lukea sen kummemmin suutaan avaamatta, joten arvostan kovasti että uhrasit aikaasi palautteen naputtelemiseen.
I
Joo, varmasti Bilbo haki Frodosta seuraakin. En oikein jaksa uskoa, että suurinkaan erakko jaksaisi olla täysin yksin tai ainakaan nauttisi siitä oikeasti. Joku saa toki todistaa luuloni vääräksi. :D
II
Ehdottomasti "olemattomista" puhuminen on kulissia! Suuria tunteita on helpompi vähätellä kuin antautua niille, varsinkin jonkun muun katseen alla.
III
Frodon vapaamielisyydestä: alkuperäinen suunnitelmani panna Bilbo pitämään jonkin sortin neuvonjakamistuokio Frodolle, jotta Bilbo olisi saanut kertoa, ettei se, että jokin asia on harvinaisempaa kuin jokin toinen, tee siitä oitis väärää. Mutta niin kuin tästäkin viestistä jo ehkä voi jo päätellä, siitä juttutuokiosta olisi tullut ihan hirveän kankea ja teennäinenkin, joten jätin sen pois. Ehkei kaikkea ole sitä paitsi tarkoitettu vedettäväksi rautalangasta. Thorin taas on minusta niin kaukana naisesta kuin voi olla - mutta kääpiöissä on sekoittamisen varaa ja tahaton huumori joskus paikallaan. x)
VI
Totta, Thorin on aivan yhtä pariton! Visiosi Filistä ja Kilistä on myös aika mainio! Tästä olisi oikeastaan tosi kiva lukea ficci. :D
VII
Richard Armitage ja kumppanit saavat kylmät väreet selkääni joka ikinen kerta! En ihmettele etten ole ainoa. ;D
Ajallinen ulottuvuus tässä ficissä tosiaan on vähän epäselvä. Mietin olisiko alkusanoihin pitänyt laittaa jonkinlaista selvennystä, mutta päätin että tämä menee näinkin eikä tarkalla ajankohdalla ole niin väliä. Tunne on se mikä painaa. Ja Harmaista satamista ja Mahalin saleista sen verran, että olen tämän fandomin kanssa melko ummikko, ja näin jälkikäteen ajateltuna olisin vaikuttanut fiksummalta, jos en olisi kirjoittanut jälkipohdintoja lainkaan. x) Mutta huomatuksesi on terävä, kysehän on vain uskomuksista mitä tulee kuolemanjälkeisyyteen. Aina voi kuitenkin toivoa. :)
Kiitos hurjasti kommentistasi!
-
Oon ihan hämmentyny, etten ole kommentoinu tätä kun ton yhen kerran :O Miten oon unohtanu?? No mutta tässä nyt kuitenkin yritän saada jotain aikaan...
Pikku-Frodo on niin awwss kunnon hobbitti aina ihmettelemässä :))
"Thorin tovereineen tervehtii Bilbo Reppulia!" Frodo lukee. "Kiitämme vilpittömästi vieraanvaraisuudestanne ja tarjouksestanne… mikä tämä on?"
"Se", Bilbo lausuu hartaasti, "on minun ja Thorinin tarinan alku."
asdagdfghgj!!! :D
Tuli kyllä pari kertaa tippa silmään kun Bilbo muisteli Thorinia kauniisti ja silitti sen kuvaa ;/
Kuten muutkin on sanonut, niin toi Maanalaiset puutarhat oli sulonen kohta <3
Ihanan rauhallisesti ja kuvainnollisesti olet nää raapaleet kokonaisuudessa kirjottanut. Tästä jäi tällänen haikean surullinen, mutta samalla ihanan rauhallinen tunnelma.
Kiitos tästä :-*
-
Vanilla M.: Vau. Tuntuipa kivalta kun sanoit, että halusit lukea jotain multa. Kiitos! Hobitti-leffat ovat tuntuneet herättävän tunteita vähän suuntaan ja toiseen, itse pidin niistä kovasti ja kirjasta olen pitänyt aina. Olisi muuten aivan ihanaa ryhtyä hobitiksi, kunhan ei Reppuliksi. Muiden hobittien elämä tuntuu mukavan helpolta, tykkään esimerkiksi ajatuksesta kahdesta aamiaisesta, mutta näillä tyypeillä on tapana päätyä vähän turhan tukaliin seikkailuihin. :D Ah voi, olen tosi onnellinen, että pidit tästä raapalesarjasta. Bilbo on ihana hahmo, siitä tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, ellei sen elämä olisi toisaalta niin kaihoisaa, että panee lähes poikkeuksetta surettamaan. Ehkä voisin vielä paneutua lisää siihen kääpiövaiheeseen Bilbon elämässä (koska Thorin <3). Kiitos kun kommentoit!
Fira: Kiitos itsellesi kommentistasi! Toisin kuin nämä kommakommentit, itse kommentti ei mielestäni voi tulla liian myöhässä. Ihanaa että pidit lopuistakin raapaleista!
-
Tämä on hirmuisen kaunis raapalesarja!
Musta on todella ihana ajatus, että Bilbo saattoi jakaa Frodolle Thorinin tarinan eikä kantaa kaikkia tunteita yksin omassa mielessään. Sekin, että Bilbo ei häpeile rakkauttaan, on jotenkin hänelle sopivaa ja luonteenomaista. Suosikkini oli raapalesarjan kolmas osa, jossa on tällainen helmi:
Frodo lähtee tyytyväisenä keittiöön. Bilbo jää hyvästelemään Thorinin, jälleen, ja suuntaa pojan perään.
En mä kestä tätä viimestä lausetta. Ai että mitä kaipuuta. <3
Tässä oli paljon sellaisia elementtejä, jotka korostivat näiden kahden tarinan traagisuutta (Bilbo ei enää vanhempana pysty muistamaan Thorinin kasvonpiirteitä ja kuinka muistot ovat kuitenkin niin tärkeitä että ylipäätään muistaa elämänsä rakkauden), mutta rakastin lopun toivonpilkahdusta. Että jossain kuolemanjälkeisessä todellisuudessa haalistuneiden muistikuvien tilalle astuu jälleen oikea Thorin, joka johdattaa Bilbon uuteen seikkailuun.
Bilbon unesta kertova raapale oli tunteellisesti ehkä kaikkein raastavin, mutta niin vietävän kaunis. Kiitos hienosta raapalesarjasta!
-
Hei Unohtumaton ja kiitos kommentistasi! Bilbossa ja Thorinissa on kyllä traagisia elementtejä vaikka muille jakaa, mikä ei toisaalta vähennä parin viehätystä yhtään. Pidän silti enemmän toiveikkaista lopuista kuin loputtomasta epätoivosta.
Ihanaa että tykkäsit tästä ja viitsit jättää kommentin, kiitos!
-
*Käännähtää äkkiä leirinuotion kajossa ja saa aikaan kummeksuvia katseita* Olipa ihana tarina, ihan totta luulen että silmiini meni roskia, anteeksi vain. :')
-
Kiitos kommentistasi, Marzzuu! Mukavaa, että pidit ficistä. :)
-
Tämä on kyllä koskettava ja käyttämäsi kieli on tolkienmaisen kaunista. Tykkäsin kovasti lukea. Ikävä on suloisenhaikeaa, mutta tässä myös kuvattiin rehellisesti sitä, miten se kulkee mukana "ikiystävänä", samalla kun elämä jatkuu eteenpäin. Muistot eivät katoa kokonaan, kun niitä kertaa ja kirjoittaa muistiinkin. <3
-
Fiorella, kiitos kauniista sanoistasi! Ihana kuulla, että pidit lukemastasi. :)
-
Terveisiä kommenttiarpajaisista!
Kaivelin vähän listaustasi sopivan tekstin toivosta ja ah, kuinka ilahduin löytäessäni TSH-ficin! Tämä on jo vähän vanha, mutta halusin siitä huolimatta lukea ja kommentoida tätä, koska kaikki Tolkienin teokset ovat rakkautta ja tämän nimi houkutteli!
Ja joo, nyt luin ja nyt itken. :"D Tämä oli lyhyydestään huolimatta ihan todella hieno! Vaikka Thorin esiintyi tässä ainoastaan Bilbon muistojen ja kertomusten kautta, hänen ja Bilbon suhteesta piirtyi todella elävä ja koskettava kuva.
Pidin tekstin rakenteesta ja siitä, miten pikkuhiljaa päästiin syvemmälle ja syvemmälle Bilbon ja Thorinin suhteeseen, kun Bilbo uskaltautui kurkistamaan tuonne syrjään sysättyjen muistojen laatikkoon jonka on työntänyt pois ehkä kivun takia, ja pikkuhiljaa tarinasta selvisi isompia ja isompia palasia.
Alussa Bilbon surua peilattiin hienosti Frodon suruun ja tämä "parillisuus"-keskustelu oli tosi aito ja ajatuksia herättävä: siitä herää ajatus, että Bilbo ja Thorin olivat todella tietyllä tapaa luotuja toisilleen ja nyt kun Bilbolta tämä toinen puolisko on ryöstetty pois, ei hänellä ole enää paria. Toinen osa jatkoi hienosti tätä Bilbon ja Frodon samankaltaisuuden alleviivaamista tuolla erilaisuuden mukanaan tuomalla ulkopuolisuudella, ja myös Frodon hahmo oli ihanasti oma, utelias itsensä! Kolmososassa tykkäsin siitä, miten luonnollisesti Frodo suhtautui Thorinin sukupuoleen ja miten Bilbo on ajan myötä myös oppinut olemaan sujut asian kanssa, vaikka onkin ehkä aluksi tuntenut tunteistaan häpeää. Tykkään myös siitä miten kertomukset niin sujuvasti soljuvat osaksi arkista toimintaa: vihannesten pilkkomista, piirtämistä ja teehetkiä.
Tämä nelososa oli näistä ehkä yksi lemppareistani, tähän mahtui niin paljon kaunista kaihoa ja lopun muistelmien kirjoittaminen oli hieno heitto itse kirjojen canoniin! Thorinin kuolemaa olit kuvaillut tosi koskettavasti ja liikutuin myös tuosta keskustelusta siitä, miten Bilbo ei enää oikein muista Thorinin kasvoja kunnolla ja pelkää unohtavansa tämän kokonaan. Erityisen koskettava tämä oli, kun pääsi tuohon seuraavaan unilukuun, nyyh! Bilbo on niin lohduton ja Thorin lohduttaa häntä niin hellästi. ♥ Kutososaa lukiessa tosiaan toivoo, että Bilbo ja Thorin vielä saisivat joskus olla yhdessä. Etenkin tuo lopun pohdinta kuolemanjälkeisestä elämästä on samaan aikaan toiveikas, leikkisä ja haikeakin. "Vanha jäkälä" oli myös tosi hauska ilmaisu :"D
Seiskaosa taas oli!! Ah!! *chef's kiss* Siis. Ensinnäkin tuo alun pohdinta Sormukseen liittyen. Itselle kaikista Tolkienin teoksista rakkain on Silmarillion, ja erityisesti minua kiehtoo siinä Sauronin lankeemus, johon tuo Suursormuksen takominen toki olennaisesti liittyy. Canonisesti Sauron tuon sormuksen tehdessään tiivistää siihen oman pahuutensa ja julmuutensa jne - mutta asia, jota monet eivät tule ajatelleeksi on se, että tuo sormus on pala Sauronin sielua, samalla tapaa kun hirnyrkit ovat Pottereissa Voldemortin sielun palasia. Sikäli siis haluan uskoa että tuohon sormukseen tiivistyy samalla tapaa Sauronin persoona, joka on todella viekas ja viettelevä mutta samalla tapaa ylistyksenkaipuinen - tavalla tai toisella Bilbo siis sormukselle puhuessaan keskustelee Sauronin sielun kanssa - tämä tiivistyy tosi hienosti tähän lainaukseen:
Thorin alkaa haipua Bilbon mielestä sormuksen tuntuessa aina vain tärkeämmältä, arvokkaammalta. Mutta ei Bilbolla hätää ole, sillä sormus on pelkkä korunen. Thorinin lohikäärmetauti oli aivan muista maailmoista. Tämä kiintymys ei syövytä Bilboa, ei lainkaan. Sormus tekee hänen olonsa turvalliseksi. Se kuiskii hänelle kauniita asioita ja hän mumisee sille samanlaisia takaisin.
Seiskaosan loppu oli myös ihan tosi koskettava ja ylipäätään tässä näkyi hienosti Bilbon luo hiipivä vanhuus ja se, miten hän alkaa hiljalleen unohtaa edes kertoneensa Frodolle Thorinista. Loppulauseet olivat myös tosi kauniit ja toiveikkaat. Ja kokonaisuudessaan osien nimet myös ihanat ja tosi tolkienmaiset, tykkäsin hurjasti! Lisäksi tässä oli myös monta tosi kaunista lainausta, mm.:
Vankkojen puunrunkojen lomaan mahtuisi vaikka kuinka monta taimea, mutta Bilbo ei suostu istuttamaan yhtäkään. Kaipuu ja suru saisivat silloin liian vahvan hahmon.
"Vanha rakkaus on kummallinen juttu", hän virkkoo. "Se ei enää muista huonoja hetkiä yhtä kirkkaasti kuin hyviä, mutta ikävöidä suurella kaiholla se osaa kuin nuorukainen — ja tavoittaa kovin kaukaa."
"Me katselimme tähtiä muiden kääpiöiden nukkuessa ja mietimme miten välimatka saikaan suuret tähdet näyttämään niin pikkuruisilta, pienemmiltä kuin me olimme."
Toisinaan hän toivoo, että olisi kuollut yhdessä Thorinin kanssa, mutta sitten hän tulee ajatelleeksi Frodoa ja tajuaa toivovansa hulluja. Siinä pimeässä yössä istuskellessaan hän tuumii, että luultavasti jokin osa hänestä kuolikin Thorinin mukana ja makaa haudassa tämän vierellä. Tuuma on julmuudessaankin toiveikas. He eivät ole kokonaan erossa koskaan.
Bilbo vaipuu uneen ja kuulee Thorinin laulun kuin olisi taas matkansa alussa.
Joo. Tästä kommentista tuli nyt vähän tällaista ramblingia ja omaa fandomhehkutustani, sori siitä! Mutta ylipäätään tykkäsin tästä ihan hurjasti ja haluan kiittää, että kirjoitit tämän. Upea ja kaunis teos, kiitos ♥
-
Rosmariini: Minusta fandomhehkutuskommentit ovat parhaita! Kommenttisi lukeminen oli tosi antoisaa ja opin taas uutta tästä fandomista, joka on itselleni häpeällisen vieras. Olen lukenut Hobitin useasti, tosi monta kertaa, koska Bilbon hahmo on minusta ihana ja samastuttava. Sormusten herroista olen lukenut vain kaksi ensimmäistä, nekin kauan aikaa sitten (lapsena asioita pudottaa käsistään sen kummemmin miettimättä, muistaakseni kesä loppui eikä syksyllä tullut enää tartuttua kolmanteen kirjaan). Silmarillionista ei varmaan tarvitse edes mainita... Voisin kyllä ryhdistäytyä! Eräs työkaverini on iso TSH-fani ja hänen juttujaan kuunnellessa tuntuu jotenkin tosi hölmöltä, etten ole antanut uutta mahdollista sarjalle, joka selkeästi voisi antaa paljon. Olen siis oikeastaan tosi helpottunut, että tykkäsit tästä ficistä vaikka oletkin fandomfani! Ehkä pelastukseni oli, että teksti pyöri paljon Bilbon ympärillä... ;D Aivan ihana kommentti kaiken kaikkiaan, kiitos valtavasti!
-
Ihailijakaartista jälleen iltaa! Oli aivan pakko tarttua tähän, kun huomasin tällaisen ihanuuden listaukseltasi, vaikka tämä fandom ei ole minulle mikään valtavan tuttu. Kävin ihan hiljattain katsomassa Turun kaupunginteatterin loistavan Hobitti-näytelmän, ja siitä innostuneena olen nyt hiukan uppoutunut tähän paritukseen ekan kerran elämässäni, ja huomannutkin sen niin valloittavaksi, etten tajua miten en ole aiemmin edes miettinyt näitä kahta. :)
Bilbon ja Frodon keskinäistä vuorovaikutusta ja vähäeleistä yhteisymmärrystä oli ilo lukea, ja jotenkin he osaavat sekä sanoa että ymmärtää niin paljon suhteellisen vähilläkin sanoilla. Keittiöpuuhien ympärille ja puutarhaan rakentuva käytännönläheinen, lämpöinen jutustelu kuitenkin elämää suuremmista asioista sopi heille paremmin kuin hyvin. Ja varmaan heissä juuri kaksi hiukan paritonta on löytänyt toisensa, ihan kuin Bilbon ja Thorininkin kohdalla, mutta vaan romanttisemmalla pohjavireellä. :)
Ihan mielettömän surullista, miten Bilbo kantoi mukanaan muistoja menetetystä rakkaudesta ja ystävistä, joista muut hobitit eivät varmaan pahemmin ymmärtäneet tai välittäneetkään tietää menneisyyden asioista. Ja miten tarina sitten avautui tuolla lailla kauniisti pikkuhiljaa, kun Bilbo kertoi siitä Frodolle. Joku jo aiemmin sanoikin, että Thorin oli hirmu vahvasti läsnä, vaikka olikin jo poissa. Tuo rakkaan ihmisen kasvojen unohtaminen pitkän ajan mittaan riipaisi (vaikka Frodon viittaus kääpiönaiseen kyllä minuakin nauratti), ja samoin Thorinin vieraileminen Bilbon unissa.
En suostu uskomaan, ettei nämä kaksi edes kuolemassa voisi enää koskaan kohdata tai saada toisiaan. Haluan todella ajatella, että kääpiöiden uskomus omasta henkilökohtaisesta taivaastaan on vain uskomus, ja oikeasti Thorin odottaa Bilboa siellä jossain, jossa yhteinen matka onkin vasta alussa.
-
Moi, Altais! Aloitan sun aivan ihaniin kommentteihin vastaamisen tästä fikistä, koska sattumalta kommentoit tätä just pari päivää ennen kuin kävin katsomassa tuon Hobitti-näytelmän, ja on pakko päästä mahdollisimman nopeasti kanssahehkuttamaan, että olipa se näytelmä vain kertakaikkisen UPEAAH! Aivan mieletön, en ole ikinä ennen nähnyt vastaavaa, yhtä taidokasta ja suorastaan tajunnanräjäyttävää teatteriesitystä. Lavasteet olivat järkyttävän hienot, monipuoliset ja valtavat, ihan tajutonta, miten kaikki saatiin esim. liikkumaan niin uskomattoman sulavasti ja saumattomasti – tai ylipäätään mahtumaan sinne teatteriin (AAAHHH se suurensuuri Smaug oli niin siisti, niin siisti!!).
Näyttelijät olivat myös aivan huikeita, olin ennakolta vähän varautunut pettymään, mutta ei tarvinnut, ei lainkaan. Ihastelin miten kovin tarkasti Bilbon näyttelijä teki kaikkia pieniä hyvin bilbomaisia eleitä, ja vaikka sen puheääni olikin mun makuuni (joka on eittämättä Martin Freemanin pehmeä-äänisen leffa!Bilbon pilaama <3) inasen liian matala, rakastin miten ihanasti se hihitteli ja inahteli ja kiljui apua. Thorinin näyttelijän rauhallisen varma puhetapa ja melodinen ääni toimi Bilbolle tosi hyvänä kontrastina, olin ihan myyty. <3<3<3 Pidin tavattomasti myös siitä, että Filin ja Kilin näyttelijöiksi oli valittu naisia, niiden heleämmät äänet kuulostivat tosi sopivasti muita paljon nuoremmilta kääpiöiltä. Ja tarina oli sovitettu näytelmäksi kovin onnistuneesti, kokonaisuus pysyi tuhat kertaa eheämpänä ja toimivampana kuin (ihan turhaan kolmeen osaan jaetussa) elokuvasarjassa. Kohtaukset Klonkun ja Smaugin kanssa oli musta kaikista loistavimmat, toki ne on kirjassakin ne suurimmat kliimaksit, mutta silti! Musta oli myös mielenkiintoista, että dramaturgi oli päättänyt suomentaa Klonkun sivupersoonan ihanuudeksi, siinä oli mielestäni kivasti ajateltu sitä, miltä se sana kuulostaa, se sihisi samalla tavalla kuin precious.
Ihanaa että näytelmä sai sut innostumaan Bilbosta ja Thorinista! Munkin shippifiilikseni hyppäsivät taas pitkästä aikaan kattoon tuon näytelmän myötä, Bilbon ja Thorinin välinen vuorovaikutus korostui siinä mukavasti kun kääpiöiden määrää oli vähennetty alkuperäisestä kolmestatoista viiteen. Ja hei, ikinä ei ole liian myöhäistä innostua ja uppoutua uusiin shippeihin. En itsekään muista heitä shipanneeni ennen kuin näin leffat, kirjaa lukiessa keskityin kai aina vaan Bilboon ja sen omiin erinomaisiin meininkeihin.
Ihanaa myös että pidit tästä fikistä! Tätä oli aikoinaan hyvin antoisaa kirjoittaa, ja olin näistä kahdesta joskus aivan pähkinöinä. Siihen nähden on hassua, etten ole tullut fikanneeksi heistä enempää. Ehkäpä vielä! Kiitos kamalan paljon kommentistasi!