Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: wishbone - 09.12.2014 13:55:04

Otsikko: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: wishbone - 09.12.2014 13:55:04
Fandom: ACD:n Canon!Holmes (tai vaihtoehtoisesti Granada)
Paritus: Holmes/Watson
Ikäraja: K-11
Genre: Draamaisa romance
Disclaimer: En omista alkuperäishahmoja, jotka fiktiivisten ollessa kyseessä kuuluvat Arthur Conan Doylelle, enkä sen puoleen oikeita historiallisia henkilöitäkään, joita toivon mukaan onnistuin tässä loukkaamaan heidän vaatimuksensa täyttämällä tavalla.

Varoitukset:  Aikakaudelle tyypillistä rankahkoa homofobiaa ja aiheeseen liittyvää termistöä. Ketjutupakointia.  Ensimmäisessä persoonassa tapahtuva kerronta lienee myös maininnan arvoinen, että sille allergiset osaavat varoa.

Summary: Maaliskuussa 1895 varsin arvovaltainen vieras saapuu tapaamaan Sherlock Holmesia poikkeuksellisen työtarjouksen kera, joka ajaa niin Holmesin kuin Watsonin pohtimaan, missä todella kulkee ammatin ja yksityiselämän raja.

A/N: Etsin jokin aika sitten vastaavasta aiheesta kirjoitettuja ficcejä ja koska en surukseni löytänyt juuri sitä mitä kaipasin, niin tiettyhän se piti lopulta raapustaa itse. Tarinassa esiintyvä ’mysteeri’ pohjaa täysin oikeaan episodiin ja tapahtumajärjestys vastaa historiallista faktaa siinä määrin, kun taustatutkimuksen pohjalta kykenin takaamaan. Luultavasti kyseinen asiakas lähetti todellisuudessa lakimiehensä asialle, mutta otin tarinan puitteissa luovia vapauksia.

Eli: mitä jos Sherlock Holmes olisi ollut historiallinen henkilö ja niiden yksityisetsivien joukossa, joita Queensberryn markiisi aikanaan halusi palkata paljastamaan Oscar Wilden valonarat (mies)suhteet. (Ennakkotieto kummastakaan henkilöstä ei ole välttämättä tarpeen.)


It was in the year '95 that a combination of events, into which I need not enter, caused Mr. Sherlock Holmes and myself to spend some weeks in one of our great university towns…

- The Adventure of the Three Students, Arthur Conan Doyle


Tärkeintä on olla aito



Vaikka kevät oli jo käsillä, ei siitä vielä ollut tietoakaan Lontoon kaduilla. Maaliskuun kylmä viima paiskoi heltymättä vasten kasvojani ne viimeisetkin metrit, kun kiiruhdin Baker Streetin poikki kohti kotia. Viimeinen potilaskäyntini oli osoittautunut odotettua lyhyemmäksi tapaukseksi ja iloitsin jo valmiiksi siitä ajatuksesta, että kykenisin pian vetäytymään loimuavan takan lämpöön kesken olevan kirjan kanssa. Pääsin lopulta turvallisesti sisätiloihin ja telkesin syvää tyytyväisyyttä tuntien myräkän ulos, ja olin juuri kurottautunut ottamaan hatun päästäni kun rouva Hudson purjehti näkyviin teetarjotinta kantaen.

”Tohtori Watson, en osannut odottaa teitä vielä tuntiin!” hän selitteli, nyökäten pahoittelevan oloisesti kohti tarjottimelle olevia kuppeja; niitä oli kaksi, joten aluksi en käsittänyt miksi hän katsoi anteeksipyyntöjen olevan paikallaan. Sitten hän kuitenkin jatkoi, ”Herra Holmesin puheille saapui juuri äsken asiakas, joten jos pidätte kiirettä, ehditte vielä varmasti kuulemaan millä asialla hän oikein on täällä.”

Nyökkäsin ja kiitin, ja koska olin kuitenkin itse matkalla yläkertaan, tarjouduin ottamaan teetarjottimen mukaani. Rouva Hudsonin kiitollisen sirkutuksen kaikuessa korvissani lähdin nousemaan portaita ylös, varoen etten mennessäni läikyttäisi tarjottimen antimia.

Porrastasanteella pysähdyin sen verran, että kykenin sijoittamaan tarjottimen läheiselle pöydälle siksi aikaa kun riisuin märän takkini. Jätin sen taiteltuna porraskaiteelle ja keräsin tarjottimen taas käsiini; huoneen ovi oli onneksi jo raollaan, joten kykenin ilmoittamaan tulostani koputtamalla tarjottimen reunalla vasten ovenkarmia, ennen kuin työnnyin peremmälle.

Astuessani sisään teetarjotinta tasapainoillen, kävi saman tien selväksi ettei Holmes ollut osannut odottaa minua rouva Hudsonin sijaan. Silmänräpäyksen ajaksi hänen kasvoillaan välähti ilme, jota ani harvoin olin niillä nähnyt – sekoitus hätäännystä ja rehellistä pelkoa – mutta se oli haihtunut yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, ja jälleen sen korvasi rävähtämätön tyyneyden naamio.

”Ah, Watson, juuri sopivasti – vieraamme oli juuri paljastamaisillaan miksi hän hakeutui tykömme tänä iltana.” Kääntyen asiakkaan puoleen, hän viittasi minuun ja jatkoi, ”Kollegani tohtori Watson. Olette epäilemättä törmänneet hänen Strandissa julkaistuihin taltiointeihin niistä tapauksista, joita olemme yhdessä vuosien varrella tutkineet.”

Sohvalla istuva mies oli meitä hieman vanhempi ja hänen ankaria kasvojaan dominoivat huomattavat kulmat, jotka olivat säilyneet tummina harmaantuneista hiuksista huolimatta. Hän näytti etäisesti tutulta, mistä päättelin että olin oletettavasti nähnyt hänen kuvansa ainakin muutamaan otteeseen lehdissä.

Laskin teetarjottimen käsistäni viereisellä pöydälle ja tulin kättelemään miestä. Vasta silloin Holmes, epäluonteenomaiseen faux pas’een sortuen, suvaitsi todeta, ”Watson, saanko esitellä: Sir John Douglas, Queensberryn markiisi.”

Kohotin kulmiani yllättyneenä, mutta siinä vaiheessa markiisi oli jo tarttunut käteeni murskaavalla otteella. ”Olen toki Holmesin ohella kuullut teistä, tohtori, vaikken olekaan tutustunut kirjoituksiinne”, hän murahti. ”Olen kiireinen mies, enkä tätä nykyä jaksa juurikaan tuhlata aikaani seuraamalla maamme sanomalehtien laskevaa tasoa.”

Takan suunnalta kuului äkisti terävä raksahdus. Käännyimme yhtä aikaa markiisin kanssa katsomaan Holmesia, jonka käsi juuri parahiksi erkani sen veitsen kahvalta, joka kuriositeetin luontoisesti toimitti jo ties kuinka monetta vuotta paperipainon ja kirjeniputtajan yhteisvirkaa. Nyt veitsi törrötti syvällä takanreunuksessa, ja Holmes selaisi näennäisen viattomana kädessään olevia papereita.

Katsoin parahiksi selvittää kurkkuani. ”Holmes mainitsi, että olitte juuri kertomassa asianne luonteen. Pyydän, olkaa hyvä ja jatkakaa.”

Otin esille muistiinpanovihkoni ja kynän, ja koska Holmes oli selkeästi päättänyt pysyä seisaallaan, siirryin istumaan hänen tyhjänä olevaan tuoliinsa. Vastapäisellä sohvalla markiisi oikaisi selkänsä ja sanoi, ”Hyvä on. Aluksi minun on kuitenkin kysyttävä, sanooko nimi ’Oscar Wilde’ kummallekaan teistä herroista mitään?”

Olin jo avannut suuni vastatakseni, kun Holmes äkisti kiirehti edelleni. ”Nimi on jokseenkin tuttu”, hän ilmoitti soinnittomasti. ”Tunnustan kuitenkin, että tarkemmat yksityiskohdat loistavat poissaolollaan. Olkaa hyvä ja tarkentakaa.”

Tahtomattanikin tulin syrjäkarein vilkaisseeksi hänen suuntaansa. Vasta viime viikolla olimme olleet teatterissa katsomassa Wilden viimeisimmän näytelmän, ’Tärkeintä on olla aito’; huolimatta siitä, että Holmesin mielenkiinto sitä kohtaan oli ollut parhaimmillaankin keskinkertainen, edes se ei ollut hänelle riittävä syy unohtaa teoksen kirjoittaneen miehen nimeä. Ei ollut hänen tapaistaan valehdella potentiaalisille asiakkaille näin suoraan ja olinkin äkisti tavattoman kiinnostunut siitä, mikä sai hänet pelaamaan tämän sortin peliä nyt.

Siinä missä Holmesin kasvoilla pysytteli edelleen sama aiempi välinpitämättömyys, markiisin kulmat painuivat puolestaan notkolle. Ääni syvästä vastenmielisyydestä väristen hän aloitti, ”En mielelläni tee selkoa sen miehen edesottamuksista, syistä jotka pian tulevat kiistattoman selviksi, mutta koska te ette varsinaisesti jätä minulla vaihtoehtoa, teen tämän kerran poikkeuksen. Oscar Wilde on Irlannin vitsaus tälle kaupungille, pahainen perunanpurija joka kehtaa esiintyä aristokraatin elkein ja tuhlata kuin yksi, vaikkei omista siihen vaadittavaa arvonimeä, saati varoja. Hän myös katsoo olevansa jonkin sortin taiteellinen intellektuelli, ja onkin viimeisimpänä tempauksenaan onnistunut saamaan puoli Lontoota sekaisin jostakin ala-arvoisesta kyhäelmästä, jota ei parhaalla tahdollakaan saata kutsua näytelmäksi. Se, miten moisen keinottelijan on onnistunut huijata itsensä vakiovieraaksi niin monen merkkihenkilön päivällispöytään, on todellinen ihme, sillä uskokaa kun sanon teille – se mies on pelkkä elukka.”

Langenneessa hiljaisuudessa räpäytin silmiäni hämmentyneesti. Olin toki aikanani armeijassa ja sittemmin alamaailman erinäisten tekijöiden kanssa vastakkain joutuessani tottunut kuulemaan ties millaista kielenkäyttöä, mutta tätä ennen en koskaan ollut törmännyt vastaavaan vieraamme kaltaisessa asemassa olevan miehen suusta.

Holmes ei sen sijaan edelleenkään reagoinut yllättävään purkaukseen mitenkään näkyvästi. ”Ymmärrän.” Hän poimi taskustaan savukerasian ja sytytti kaikessa rauhassa sen sisällöstä yhden. Vasta otettuaan muutamat henkoset savukkeestaan, Holmes jatkoi, ”Oletan että on olemassa jokin tietty syy, miksi tämän herra Wilden menestys kiusaa teitä niin suuresti.”

”Tällä ei ole mitään tekemistä jonkin niin jonninjoutavan kuin kateuden kanssa, jos te sitä tarkoitatte”, Queensberry murahti myrkyllisesti. ”Wilde on turmioksi meille kaikille ja se, että se riivaaja on päättänyt aloittaa paheidensa tartuttamisen minun pojastani, on vain ikävä tosiasia.”

Viimein Holmesin siihen asti niin kivisillä kasvoilla näkyi eloa; karistaen kärsimättömästi savukettaan orpona lojuvaan kahvikuppiin, hän tiukkasi, ”Kuten tekin, me olemme molemmat tohtori Watsonin kanssa kiireisiä miehiä ja meillä on parempaakin käyttöä ajallemme kuin kuunnella tuntitolkulla verhottuja loukkauksia. Pyydän, käykää asiaan.”

”Hyvä on. Joitakin päiviä sitten sain poliisilta tiedon, että Wilde on haastanut minut oikeuteen kunnianloukkauksen nojalla. Kuten varmaan hyvin tiedätte, maksimirangaistus moisesta syytteestä on kymmenen vuotta vankilassa. Lakimiehieni mukaan paras puolustusstrategia on osoittaa, että haasteeseen johtanut kommenttini on täysin perusteltavissa oleva fakta eikä pelkkä perätön huhu. Totuuden todistamiseksi kaipaan kuitenkin osaavan yksityisetsivän apua ja eräs nyrkkeilyseurani jäsenistä osasi kertoa, että te olette alallanne paras.”

”Hän ei ollut väärässä”, yllätin itseni mutisemasta puoliääneen.

Holmes vilkaisi minua kiitollisena, ennen kuin puhutteli jälleen Queensberryä. ”Sanoistanne on pääteltävissä, että haastetta edelsi jonkinasteinen julkinen kohtaus, jonka yhteydessä te esititte mainitun kommentin. Olenko oikeassa?” Kun markiisi nyökkäsi, hän jatkoi, ”Mikä mahtoi olla tuo tilanne ja – ennen kaikkea – väitteenne luonne?”

Uusi inhon väritys käväisi asiakkaamme kasvoilla, kun hän selkeästi muisteli tapahtunutta. ”Olin jo aiemmin käskenyt sitä irlantilaisroistoa pysymään erossa pojastani, mutta sanani olivat kaikuneet kuuroilla korville. Kyseisenä iltana yritin päästä sen kirotun näytelmän ensi-iltaan, tehdäkseni lopullisesti selväksi mitä mieltä olin moisesta pelleilystä ja miehestä itsestään. Minut kuitenkin käännytettiin pois teatterin henkilökunnan toimesta, joten kävin jättämässä Wilden klubille lyhyellä viestillä varustetun käyntikorttini.”

Enteilin tässä vaiheessa jo itsekin pahinta, mutta Holmes oli lopulta se, joka puki epäilykseni sanoiksi. ”Ja miten te osoititte tämän kyseisen kortin?”

”Kirjoitin siihen (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/82/Somdomite.jpg) ’Oscar Wildelle – tunnetulle sodomiitille’.”

Huoneeseen laskeutui hyinen hiljaisuus. Kynä, jota olin käyttänyt tehdäkseni keskustelun aikana muistiinpanoja, pysähtyi äkisti kesken rivin; jähmettynein katsein seurasin, kuinka vihkon sivulle syntyi sen johdosta mustetahra, jonka alati laajentuessaan imi pian muitakin sanoja tummanpuhuvaan nieluunsa.

Lopulta Holmes, ääni pidätellystä tunteesta matalana, puhui. ”Lienee turha edes sanoa, kuinka vakavasta syytteestä on kyse. Oletan että teillä oli perusteltuja syitä esittää se, ettekä olleet pelkästään suivaantunut jäätyänne paitsi teatterielämyksestä.”

En parhaalla tahdollakaan voinut ymmärtää, kuinka Holmes kykeni vitsailemaan tällaisella asialla, ja markiisin alati myrskyisämmäksi muuttuvan ilmeen edessä kuvittelin jo hetken hänen menneen liian pitkälle. Lopulta Queensberry kuitenkin vain tuhahti. ”Kysyttekin vielä. Kuten olen toistuvasti sanonut, se mies on piirittänyt keskimmäistä poikaani siitä asti kun he tapasivat, eikä tunne mitään häpeää tehdessään sitä julki. Sen lisäksi – huolimatta kotona odottavasta vaimosta ja lapsista – hänet voi tavata ilta toisensa jälkeen riekkumasta ulkona – ja missä seurassa! Mieheksi, joka tykkää tekeytyä siniveriseksi, hän törsää käsittämättömiä summia juottaakseen sairaat mielitekonsa jakavaa roskasakkia, ja tekee sen vieläpä kaiken kansan silmien alla nimekkäimmissä ravintoloissa. Ikään kuin kaikki se ei olisi vielä tarpeeksi, niin kyllähän nyt jo sokeakin kykenee pelkästään näön perusteella päättelemään, minkä sortin pervertikko se mies todella on.”

Uusi hiljaisuus. Huoneen ilmapiiri oli käynyt hetkessä niin painostavaksi, että ymmärsin tuskin hengittää. Holmes puhalsi savua suupielestään ja piti miettiväisen katseensa kohdistettuna epämääräiseen pisteeseen vastapäisessä tapetissa.

”Kaikesta huolimatta teiltä puuttuvat kuitenkin konkreettiset todisteet siitä, että mitään rikolliseksi luokiteltua olisi tapahtunut? Ja siksi ne nyt etsitte jotakuta, joka kykenisi perehtymään herra Wilden liikkeisiin, haastattelemaan mainittua kyseenalaista illallisseuraa ja niin edelleen. Eikö niin?” Vastauksena esitettyyn kysymykseen Queensberry nyökkäsi jämäkästi ja Holmes osaltaan toisti liikkeen, tällä kertaa kuitenkin paljon hitaammin. Katselimme markiisin kanssa molemmat kuinka hän imi viimeiset henkoset savukkeestaan, ennen kuin hieroi sen voimalla sammuksiin takanreunusta vasten. ”Kiitän teitä asian tuomisesta tietooni, sir, mutta joudun valitettavasti kieltäytymään.”

”Anteeksi kuinka?” Hetkessä markiisi oli kavahtanut jaloilleen ja seisoi nyt mittailemassa Holmesia silmästä silmään; minä yksin pysyin istumassa. ”Vitsailetteko?”

”Kaikkea muuta”, Holmes vakuutti kalseasti. ”Kuten Watson hyvin tietää, ja niin tekisitte tekin mikäli olisitte ikinä vaivautuneet lukemaan lehtenne pörssisivuja pidemmälle, ei ole olemassa mitään rikollisuuden lajia jota halveksuisin enemmän kuin kiristystä, ja tarjoamanne toimeksianto liippaa omaan makuuni aivan liian läheltä sitä. Minä en rupea pilaamaan miehen mainetta vaivaisten huhupuheiden vuoksi, enkä kannusta ketään muutakaan tekemään niin.”

”Kutsutteko te tätä kiristykseksi?” Queensberry ähkäisi ällistyneenä. ”Tässähän on herranjumala kyse koko Britannian kansakunnan moraalista –”

”Sitä suuremmalla syyllä. Mikäli minun oletetaan toimivan koko maan edun nimissä, oletan että Hänen Majesteettinsa itse saapuu puheilleni sitä vaatimaan. Siihen asti katson kuitenkin parhaaksi luottaa tässä asiassa omaan harkintaani ja toivotan teille mukavaa päivänjatkoa.”

Tulin ajatelleeksi, ettei markiisi selkeästi ollut mies, joka oli tottunut kuuntelemaan kieltäviä vastauksia; jo hänen menettelynsä teatterista taannoin lähtiessään todisti sen. Hetken aikaa hän tuijotti Holmesia mykistyneen tyrmistyksen vallassa, kunnes lopulta jokin paljon ikävämpi ja laskelmoivampi tunne alkoi ottaa hänen kasvoistaan vallan.

”Vai niin. Näen nyt, miten asia on”, hän virkkoi hitaasti. Puhuessaan hänen silmänsä pyyhkivät pilkallisesti Holmesista minuun ja sitten taas takaisin häneen, jättäen mennessään ihoni kananlihalle. ”Uskallanpa väittää, että tulette vielä katumaan tätä.”

”Saanen syvästi epäillä sitä”, Holmes tokaisi kylmästi. Hän marssi avaamaan oven ja viittasi kohti portaikkoa. ”Löydätte varmasti itsekin ulos.”



Markiisin viimein poistuttua huoneessa vallinnut uhkaava tunnelma muuttui täysin. Holmes sulki oven, lukitsi sen ja raahusti sitten heittäytymään siihen nojatuoliin, jossa itselläni oli yleensä tapana istua. Enää hänen olemuksessaan ei ollut lainkaan tietoa sitä äsken hallinneesta ylpeydentäyteisestä röyhkeydestä, vaan hänen kasvonsa olivat käyneet tuhkaisan kalpeiksi ja väsyneiksi.

Vihdoin hän virkkoi, ”Olen pahoillani että sinut raahattiin mukaan tähän. Mikäli olisin tiennyt että olit tulossa aikaisemmin takaisin –”

”En olisi toivonut sinun kuulevan äskeistä yksin”, huomautin väliin. Suuni tuntui äkisti kuivalta ja takeltelin etsiessäni oikeita sanoja. ”Pelkään kuitenkin, että olit tarpeettoman tehokas kieltäytyessäsi.”

Holmes terästäytyi jälleen ja nojautui äkisti eteenpäin, sihahtaen, ”Mitä minun olisi sitten sinun mielestäni kuulunut tehdä - suoltaa kiitoksia sille, joka odotti minun auliisti ottavan osaa miesvainoon? Pokkuroida henkilöä, joka tieten tahtoen haluaa tuhota toisen miehen elämän – miehen, joka on syyllinen samaan rikokseen kuin minä itse.”

Viimeisten sanojen kohdalla hänen äänensä kävi teräväksi halveksunnasta, ja se lopulta sai minut liikkeelle; työnnyin ylös tuolistani ja olin muutamalla askeleella hänen vierellään. Laskettuani käden hänen olkapäälleen, oikaisin tiukasti, ”Johon me olemme syyllisiä, Holmes. Lakkaa yrittämästä jättää minut tämän ulkopuolelle.”

Holmesin käsi hiipi peittämään omani ja puristi sitä kiitollisena. Hetken aikaa me seisoimme siten, ankkuroituneina toisiimme kuin eksyneet merellä, samalla kun talon seinien ulkopuolella myrsky takoi ikkunoita sisäänpääsyä vaatien. Nyt kun alkujärkytykseni oli nyt mennyt ohi, huomasin katuvani omaa toimettomuuttani ja etenkin äskeistä syytöstäni. Pakottauduin lopulta kysymään, ”Luuletko, että hänen onnistuu saada kokoon vaadittavat todisteet jonkun muun toimesta?”

Holmes nyökkäsi vaisusti. ”Olen tavannut muutaman niistä nuorista miehistä, jotka ovat illallistaneet Wilden seurassa. Ja ei, ei mitään sellaista”, hän kiirehti lisäämään, tuntiessaan varmasti kuinka otteeni hänen olkapäästään äkisti kiristyi, ”he ovat toimineet tiedonlähteinä muutamien tapausten yhteydessä ja siinä se. Mutta pelkään pahoin, että monet heistä ovat oikean palkkion turvin yhtä anteliaita muunkin tiedon suhteen.”

Oloni oli äkisti lannistunut ja raskas. Tuntui selvältä, ettei tilanteeseen ollut olemassa mitään sellaista ratkaisua, joka oli meidän vallassamme. Ellei -

”Minä tiedän! Ehkä sinä voisit tarjota palveluksiasi puolestaan Wildelle, auttaa häntä –” Äkillisen oivalluksen aiheuttama riemuni kuitenkin tukahtui Holmesin järkyttyneen katseen edessä. ”Eikö se ole sinusta hyvä idea?”

Holmes oli vääntäytynyt tuolissaan mutkalle, kyetäkseen tuijottamaan minua paremmin. Hitaasti hän aloitti, ”Wilde on syyllinen, Watson. Kuvittele mitä voisi tapahtua mikäli se tulee julki… mikäli kävisi ilmi, että minä olen puolustanut sellaista miestä. Millaisen kuvan sinä kuvittelet että se antaisi minusta?” hän tenttasi painokkaasti. ”Millaisen meistä?

”Joten sinä aiot antaa asian vain olla?!” tulistuin nyt vuorostani. ”Neljä vuotta sitten sinä olit tyynesti valmis syöksymään omaan kuolemaasi siihen putokseen, mikäli se tarkoitti että maailma pääsisi samalla eroon Professori Moriartysta – mutta nyt sinä aiot katsoa vierestä kun viaton mies tuomitaan pahimmillaan eliniäksi?”

”Minä hyppäisin kernaasti siihen putoukseen kymmenkertaisesti uudestaan, mikäli se takaisi ettei minun koskaan tarvitse nähdä sinua seisomassa tuomiolla samasta asiasta!” Holmes riuhtaisi kätensä otteestani ja kurkotti kohti taskuaan; kun hän otti jälleen esiin savukerasian ja tikut, näin että hänen kätensä olivat alkaneet vapista. Sytytetyn savukkeen ympäri hän mutisi hiljaa, ääni yhtälailla väristen, ”Luoja sentään, John, vielä jokin vuosikymmen sitten ihmisiä hirtettiin tästä hyvästä...”

En kyennyt vastaamaan mitään; seisoin mykistyneesti paikoillani, käsi edelleen typerästi häntä kohti kohotettuna. Sisälläni oikeudentuntoinen ylpeys karjui edelleen itseään tiedetyksi, mutta samalla siihen kuitenkin sekoittui uusi, paljon haavoittuvaisempi tunne, joka alati voimistui mitä pidempään katselin Holmesia. Olin tietoinen että hänellä oli joskus tapana sympatisoida ja täten jättää ilmiantamatta poliisille ne rikoksentekijät, joiden motiivit olivat olleet varsin ymmärrettäviä, mutta nyt ensimmäistä kertaa näin hänen kieltäytyvän kokonaan jonkin asian tutkimisesta heti kättelyssä – koska hän katsoi minut sen arvoiseksi.

Holmes oli juuri puhaltanut savun ulos keuhkoistaan, kun kumarruin alas suutelemaan häntä. Suudelmassa maistui tuhka ja epätoivo, ja kun me lopulta erkanimme, hän nojasi otsaansa vasten omaani ja huokasi syvään. ”Ole kiltti, äläkä pyydä tätä minulta”, hän anoi hiljaa. ”En voi riskeerata sekaantuvani asiaan – en vain voi.”

”En pyydä”, vakuutin. ”Toivotaan, että siinäkin tapauksessa että jonkin sortin tuomio luetaan, Wildellä on tarpeeksi älyä paeta ulkomaille ajoissa.”

”Ehkä meidänkin pitäisi tehdä samoin”, Holmes tuumi hetken päästä. ”En tarkoita että meidän pitäisi lähteä maasta, mutta ehkä olisi hyvä jättää pääkaupunki hetkeksi aikaa taakse. Muutama henkilö on vastikään kirjoittanut minulle apua pyytäen ja molemmat tapaukset ovat kaukana Lontoosta.”

En voinut myöntää etteikö lomamatkan mahdollisuus olisi ollut kutkuttava muutamastakin eri syystä, mutta jokin ajatuksessa jätti minut kylmäksi. ”Silti… Tuntuu pelkurimaiselta karata.”

”Ah, sinä ja sinun ikuinen sotilaan kunniasi”, Holmes veisteli kuivasti hymyillen. ”Etkö sinä juuri suositellut Wildelle samaa?”

”Wilde on runoilija ja näytelmäkirjailija. Me – kuten sinä juuri puolestasi sanoit – emme.”

Tällä kertaa Holmes karisti tuhkaa oikeaoppisesti tuhkakuppiin. ”Enpä olisi niin varma sinusta. Olen ennenkin maininnut mitä mieltä olen siitä romantisoidusta proosasta jota sinä kutsut olennaisten faktojen kertaamiseksi, mutta nykyään se sisältää vieläpä näytelmiin verrannollista fiktiota mitä tulee tiettyihin aspekteihin meidän suhteemme luonteesta.”

Olin jo ollut valmis vakuuttumaan, että hänen aiemmat puolustuspuheensa kirjoituksistani olivat osoitus siitä, etten joutuisi enää kuuntelemaan muistutuksia tästä iänikuisesta aiheesta; näemmä toivoni oli kuitenkin ollut ennenaikaista. ”Ajatella, että vielä hetki sitten sinä olit kertomassa mitä kaikkea olisitkaan valmis tekemään puolestani…”

”Turhamaisuus ei pue sinua, Watson.” Hymähdin, ja olin jo jatkamassa matkaa kirjoituspöytäni ääreen, kun Holmes äkisti tarttui käteeni. Kun katseemme kohtasivat, hämmästyin siitä mitä näin hänen silmissään. ”Mutta silti – älä hetkeäkään epäile, ettenkö olisi tarkoittanut kaikkea mitä sanoin.”

Sain jotenkuten nyökättyä vastaukseksi, ja huojahtelin sitten mitäännäkemättömin silmin ja mieli kuohuksissa kohti sitä suuntaan, minne olin ollut matkalla. Vasta kun jalkani osuivat jotakin vasten, ymmärsin tulleeni pienen päivällispöydän luokse kirjoitusnurkkaukseni sijaan. Pöydällä oli edelleen samainen teetarjotin, jonka olin tullessani kantanut sisään; unohtunut tee itsessään oli ehtinyt jäähtyä jo ajat sitten.
 
Tarjottimen reunan alta kuitenkin pilkotti jokin paperi. Kun kurottauduin vetämään sen esiin, se paljastui käsiohjelmaksi viimeviikkoiselta teatterikäynniltämme – näytelmän nimen alla koreili näkyvin painokirjaimin Oscar Wilden nimi.

Mennessäni kirjoituspöytäni ääreen, pidin huolen että piilotin paperin visusti vanhojen muistiinpanojeni joukkoon.
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: Crescen - 09.12.2014 20:58:02
Ooh! Huomasin tämän jo aiemmin päivällä, mutta kiireiden vuoksi jouduin lykkäämään lukemista iltaan. Sun kirjoitustyyli on tosi kiva ja sun kertojanääni on loistava, muistuttaa juuri sopivasti alkuperäisteosta (ainakin suomennosta, englanniksi en oo Doylen tekstejä juuri lukenut) ja mulla on tälle nyt tosi korkeat odotukset, sillä mikäli oikein ymmärsin, täähän on jatkis!? Hyvin kirjoitettua alkuperäistä Sherlock Holmesia, moniosaisena ja slashina, kyllä kiitos.

Tälleen vanhahtavassa fandomissa dialogin uskottava kirjoittaminen voi olla vaikeaa, mutta oot kyllä klaarannut senkin aika nappiin. Henkilökohtaisesti mä vanhemmassa kirjallisuudessa tykkään nimenomaan siitä miten erilainen puhetapa hahmoilla on ja tässäkin keskustelun lennokkuus ja osuvat sanavalinnat, joita tietenkään kukaan ei nykypäivänä enää käyttäisi ainakaan tuollaisella ponnekuudella, saivat hymyilemään.

Lainaus
”En mielelläni tee selkoa sen miehen edesottamuksista, syistä jotka pian tulevat kiistattoman selviksi, mutta koska te ette varsinaisesti jätä minulla vaihtoehtoa, teen tämän kerran poikkeuksen. Oscar Wilde on Irlannin vitsaus tälle kaupungille, pahainen perunanpurija joka kehtaa esiintyä aristokraatin elkein ja tuhlata kuin yksi, vaikkei omista siihen vaadittavaa arvonimeä, saati varoja. Hän myös katsoo olevansa jonkin sortin taiteellinen intellektuelli, ja onkin viimeisimpänä tempauksenaan onnistunut saamaan puoli Lontoota sekaisin jostakin ala-arvoisesta kyhäelmästä, jota ei parhaalla tahdollakaan saata kutsua näytelmäksi. Se, miten moisen keinottelijan on onnistunut huijata itsensä vakiovieraaksi niin monen merkkihenkilön päivällispöytään, on todellinen ihme, sillä uskokaa kun sanon teille – se mies on pelkkä elukka.”
Tulipas pitkä quote, mutta erityiten tää repla sai mut virnistelemään laittoman leveästi! Perunanpurija, aika briljanttia!

Lopussa Holmes kävi paljon hempeämmäksi kuin mihin olen tottunut, mutta pysyi silti vielä uskottavuuden paremmalla puolella. Oon varmaan lukenut liikaa niitä tekstejä, joissa Holmes vaan menee ja Watson juoksee perässä, toivoen että ei kompastu matkalla kiviin tai kantoihin. Toisaalta Doylen teksteissä Holmes on useimmiten todella huomaavainen Watsonia kohtaan, mutta ficeissä se tuntuu olevan hieman harvinaisempaa.

Tiivistettynä, teksti on hyvää, kaikki on hyvää, jatka samaan malliin, haluan lisää. Kiitos <3

ps. jotenkin tämä fic sai minut jälleen muistamaan yhden loistavan Holmes/Watson sarjakuvan olemassaolon ja koska hyvää pitää jakaa, tässä (http://excessant.com/HI/gallery/elina_katri/dwim.htm), mikäli et ole aiemmin törmännyt :D
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: Verinen Paronitar - 09.12.2014 21:20:21
On aina surkeaa, kun keksii jotain loistokasta, mitä haluaisi lukea, mutta mistään ei sellaista sitten löydä. Story of my life. Mahtavaa kuitenkin, että korjasit tämän virheen maailmassa -- vaikken ole millään tasolla inessä skenessä, ilahduin ihan hirveästi tästä ficistä! Oon nyt jotenkin niin aivokuolleessa tilassa, ettei kovin kaksista kommenttia taida irrota, mutta yritän nyt kuitenkin jotain ensimmäisiä keloja pistää ylös.

Ihan ekana pakko todetta, että lol vaan, minä pälli en tajunnut otsikon viittaavan Earnestiin ennen kuin näytelmä mainittiin tekstissä  :D  Oli kuitenkin ihan pirun loistokas nimi tekstille, kun kaikki merkitykset merkitykset avautuivat, tässä aletaan jo hipoa nerokkuutta. Disclaimerille hajoilin kans aika antaumuksella.

Huomaa, että oon tottunut lukemaan sulta pitkiä tekstejä, joissa kuljetetaan juonta ihan eri tavalla, koska tuntui suorastaan kummalta saada eteen tällainen yhtä tiettyä episodia käsittelevä teksti. Tykkäsin siitä, miten tunnelma tässä kiristyy kiristymistään; Holmesin esiin välähtävä pikainen paniikki johdatteli hyvin suoraan siihen jännitteiseen tilanteeseen, ja sitten kierrokset vaan kasvoi.

Sanomalehtiin ja niiden eri osioihin liittyvät maininnat oli toistuvana yksityiskohtana hirveän herkullinen, ja tyhmien detaljien ystävänä koin erityisen somaksi sen, että Holmes ja Watson istuivat toisensa tuoleissa.  Teknisemmän toteutuksen puolelta silmään iski hyvällä tavalla markiisin poistumista seuranneet tyhjät rivit -- vaikka seuraava osio jatkuukin suoraan siitä, mihin edellinen loppui, tunnelma oli kokonaan muuttunut, ja lukijan eteen isketty blanco tila antoi hyvää hengähdyshetkeä. Hetken on hiljaista, sitten vasta alkaa asian uupunut puiminen pariskunnan kesken.

Lainaus
”Ah, sinä ja sinun ikuinen sotilaan kunniasi”, Holmes veisteli kuivasti hymyillen.

<3 ja :''(

Ei multa nyt oikein mitään tän fiksumpaa irtoa, mutta pulistaan tästä lisää, kunhan ehditään.
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: wishbone - 09.12.2014 23:12:50
Jee, kiitos pikaisesta palautteesta kummallekin. Valitettavasti joudun Crescen lyttäämään jatkohaaveet, tämä oli tarkoitettu ihan yksittäiseksi episodiksi, mutta unohdan aina jostain syystä merkitä sen one-shotin sinne alkutietoihin. Toisaalta koen juuri parhaillaan jotain uutta nousukautta tämän parituksen kohdalla ja tuolla tallennetuissa ficcitiedostoissa kummittelee tälläkin hetkellä yksi tekele, jonka voisi nähdä itsenäisenä esiosana siihen miten tähän parisuhteen auvoisuuteen oikein on seilattu. Eli tällaisen verhoillun mainostuksen muodossa, stay tuned ja silleen.

En näkisi että Holmes koskaan antaisi Watsonille käydä mitään, minkä voisi vähänkään laskea omaksi syykseen, joten kyllä sillä varjolla voi jo vähän hempeäksi heittäytyä. Mielessä pyöri tätä kirjoittaessa stoori, jossa Watsonia jonkin keissin aikaan saa pintahaavamaisesti luodista ja Holmes sen johdosta vannoo ampujalle, että jos Watsonilta olisi henki lähtenyt, ei tämäkään olisi poistunut paikalta elossa. Oman kodin suojissa voidaan myös vähän herkistellä ja tällä kertaa Watsonin ei edes tarvitse sensuroida kenenkään käytöstä lehtikuntoon. Tietysti olen myös itse niin hömelö mitä tulee näihin kahteen, että mahdollisten vankituomioiden ja hirttäjäispuheiden jälkeen oli omankin mielenrauhan vuoksi pakko ripotella vähän sokeria päälle. Kiva jos kuitenkin tuntui pysyvän se canon siellä kiikarissa.

Mitä tulee Wilden luonnehdintaan, vaihtuviin tuoleihin ja sotilaskommentiin, niin kaikki ovat asioita joista itsekin pidin erityisesti kirjoittaessa, joten mukana kuulla että ne resonoivat myös muiden silmissä. <3
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: jossujb - 05.02.2016 03:27:55
Etsiskelinkin tässä juuri jotain tämänkaltaista luettavaa. Juttelin tuossa männä päivinä yhden tuttavan kanssa esim. Cleveland Streetin miesprostituutio skandaalista 1889 ja minkälainen paranoidinen kriisi homopiireissä siitä seurasi, kun kukaan ei uskaltanut olla oikein kenenkään kanssa missään tekemisissä, ettei olisi joutunut dominoefektin lailla itse syytettä. Se tuossa ajassa tosiaan onkin niin traagista, ettei ketään uskalla puolustaakaan, vaikka ihan pyytettömästi, kun se niin helposti voisi kääntyä itseään vastaan. Tietyissä suhteissa maailma on onneksi mennyt edes jotenkin eteenpäin.

Mutta siis, kyllä, niinku just tällästä tekstiä mä tänään hain. Äärimmäisen hyvin kirjoitettu histerialliseen kontekstiin - ihailen kaikkia ihmisiä, jotka jaksavayt ja osaavat tehdä taustatyönsä hyvin ja silti kirjoittaa viihdyttävästi. Jotenkin tässä oli myös oikeanlaista jännitettä, kuten toivoa sopii. Kun ei vaan voi käskeä suoraa suksimaan suorinta tietä vittuun, you get?

Jotenkin mulle jäi tästä päälimmäisenä mieleen, että olipa tyylikäs teksti. Ei sillä tavalla flashy-flashy, vaan hienovarainen, älykäs. Luottaa siihen, että lukija ymmärtää kontekstia ja on lukenut historiaa, ei selitä kuin pienelle lapselle. Minä vain pidän teksteistä, jotka luottavat itseensä ja yleisöönsä. Sanoisinko siis, että fiilis oli aikuinen :D En tiä ottasko kaikki ihmiset tuota välttämättä kehuna. Mutta minulle tämä fiilis oli juuri oikea, mä halusin lukea tekstin joka puhuttelee.

Eli kiitos tästä.

jjb
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: lurikko - 09.02.2016 22:59:00
Jee, tämä oli just ihana pieni one-shot luettavaksi iltaväsymyksessä ennen nukkumaanmenoa, mutta huomaan että kommentointi ei nyt suju kovin sulavasti, hirveästi pitää keskittyä että saa lauseita aikaan :')

Mutta siis, ah ja voih! ACD-Sherlockin Johnlockissa on kyllä tässä ficissä hohtoa, melkein alkaa houkutella pitäisikö yrittää laajentaa omaa näkemystäkin BBC!Sherlockista hiukan tänne originaalin puolelle :') Erityisesti jotenkin tuo ajan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen, vaikka se sinällään on aika synkkää ja surullista lähihistoriaa, kyllä se myös tuo tarinaan jotenkin ihan omanlaistaan ristiriitaa ja jännitettä, ja tässä ficissä se kyllä tulee mielestäni jotenkin tosi tyylikkäästi esiin sekä Holmesin ja Watsonin arkuutena suhteensa paljastumisen ja sen seurausten suhteen että tietysti tuossa asiakkaan toimeksiannossa. Ja niin, ficin idea on kutkuttava, tykkään siitä miten Oscar Wilden "tapauksen" tuominen tähän jotenkin tuntuu sitovan tätä historiallisiin tapahtumiin, ja tykkään tuosta jännitteestä, mikä syntyy toisaalta homofobisen toimeksiannon ja toisaalta Holmesin ja Watsonin salaisuuden välille. Tästä ois kyllä jaksanut lukea pitemmän ja laajemmankin ficin, mutta tarinan kaari toimii kyllä näinkin.

Ja fiilistelen tässä nyt taas tyylikkään vanhahtavaa ja eleikästä kirjoitustyyliäsi muutamalla lainauksella  :D

Lainaus
- kun rouva Hudson purjehti näkyviin teetarjotinta kantaen.

Ihana tuo purjehtii, jotenkin ilahduin siitä tosi paljon, ehkä siksi että koen sen tosi visuaalisena ilmauksena!

Lainaus
Oscar Wilde on Irlannin vitsaus tälle kaupungille, pahainen perunanpurija joka kehtaa esiintyä aristokraatin elkein ja tuhlata kuin yksi, vaikkei omista siihen vaadittavaa arvonimeä, saati varoja.

Tämä on ihan mahtava loukkausryöppy! Erityisesti tuo pahainen perunanpurija ilahdutti, mahtavat alkusoinnut ja huikea loukkaus :D Tuosta tuhlata kuin yksi hämmennyin ensin, mutta sitten älysin että se taitaa olla suora käännös enkusta eikä oikein ainakaan oman kielikorvani mukaan taivu sellaiseen suomeen. Enkkurintamalta bongailin myös niitä pilkulla erotettuja lauseenvastikkeita taas, se on tosiaan näköjään mun uusi kielenhuoltofiksaatio nyt kun alkaa tekemään on julistettu sallituksi :')

Lainaus
- niin painostavaksi, että ymmärsin tuskin hengittää.

Tästä taas en edes oikein hahmota että miksi tämä on niin hyvä kohta, tämähän on sinällään ihan simppelisti sanottu, mutta jotenkin tämä tuntuu silti tosi kekseliäältä ja raikkaalta. Ehkä se on se kontrasti siinä, että eihän hengittämiseen oikeasti tarvita minkään sortin ymmärtämistä, mutta taas toisaalta kohteliaan brittimiehen kuten Watsonin ajatusmaailmaan tuntuu sopivan sellainenkin äärimmäisen harkittu juttu kuin että ymmärtäminen ja hengittäminen liittyvät toisiinsa :D

Ja näistä tykkäsin myös: ala-arvoinen kyhäelmä on sekin ihan mahtava loukkaus, sillä uskokaa kun sanon teille on jotenkin hauskasti sekä puheenomainen että vähän vanhahtava fraasi omaan korvaani, ja ähkäisi ällistyneenä (ja alkusointu ä-vokaalilla) on jotenkin röyhkeällä tavalla mahtava ilmaus.

Minä-kertoja toimii myös mielestäni tosi hyvin, jostain syystä yllätyin siitä (en vissiin lukenut varoituksia kunnolla!) mutta se oli oikeastaan lähinnä iloinen yllätys, ja se tosiaan toimii koko ficin ajan mainiosti. John ja Sherlock tuntuvat myös hyvin IC:ltä vaikken ACD-hahmoina heitä tunnekaan oikeastaan lainkaan. Jotenkin silti ne päässäni olevat BBC:n hahmot tuntuivat sulahtavan oikein hyvin näiden Holmesin ja Watsonin nahkojen sisälle.

Pahoittelen kommentin mahdollisuutta sekavuutta! Kiitän vielä hienosta ficistä ja menen nukkumaan :)
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: wishbone - 10.02.2016 18:15:19
Uu jee, kiitos jossujb ja toyhto molemmille kovasti kommenteista <3 Mun tapauksessa tässä on ficci joka aikanaan aloitti kaiken, eli retkahduksen takaisin canon-Holmesiin sekä historialliseen taustatutkimukseen/faktojen paikkaansapitävyyteen sen puitteissa.  Kyllähän sitä välillä tulee itseltään kyseltyä, että miksi pitää ehdoin tahdoin kirjoittaa ajasta jolloin millä tahansa vähemmistöllä oli nihkeät oltavat, mutta kuten todettua, jotakin kutkuttavaa siinä vaan on. Tavallaan siinä on mukana myös se tarve pointata, että queer-henkistä populaa on aina ollut, ja kirjoittaa tällä tavalla sateenkaarikirjavaa historiaa jälkikäteen. Fiktiivisten hahmojen heittäminen oikeiden, aidosti homoasioiden kanssa painineiden ihmisten tielle tuo siihen lisää perspektiiviä. Jotenkin se hetki kun ymmärsin Wilde-skandaalin sijoittuneen samalle ajanjaksolle Holmesin uran kanssa oli kyllä sellainen oksat pois -momentti ettei mitään rajaa.

[historiaoksennus] Tosin tässä tapauksessa totuus on tarua ihmeellisempää, koska siis oikeastihan Conan Doyle ja Wilde olivat (ainakin jonkun aikaa) ystäviä. Herroilla klikkasi vuonna 1889 amerikkalaisen kustantajan järjestämille illallisilla: tyyppi etsi julkaisumatskua tulevaan lehteensä, ja lopputuloksena ACD kirjoitti toisen Holmes-tarinan (Neljän merkki) ja Oscar Wilde Dorian Grayn muotokuvan. On myös teorisoitu, että Mycroft Holmesin aito esikuva olisi ollut nimenomaan Wilde. Koko vankeusskandaalin jälkipyykin aikaan ACD vielä kommentoi hommaa sen verran, että olisi lääkärinä mieluummin nähnyt Wilden saavan hoitoa "taipumuksiinsa" kuin päätynyt kiven sisään. [/historiaoksennus]

Nyt kun tekstiä itse lueskelin, niin huomaan kyllä että tässä on vielä sellaista alkuhaparoinnin makua. Ollaan joskus VePan kanssa patentoitu sellainen ficcaustermi kuin apparificci, eli apupyöräficci. Meinaa siis sitä, että silloin kun alkaa kirjoittaa jostakin uudesta fandomista, on pari ekaa ficcia automaattisesti niitä, joissa vasta vähän hakee hahmojen ääniä ja kerrontatyyliä. Jossakin vaiheessa homma lähtee sitten luistamaan paremmin ja apupyörät voi ottaa pois. Niputan rakkaat perisyntini eli hassuina lauserakenteina ilmenevän finglishmin ja monen monituiset lausevastikkeet samaan syssyyn. Minäkertojasta vielä sen verran, että oikein missään muussa en sitä siedä, mutta koska Watson kertoilee alkuperäistarinoissa tapahtumista siinä muodossa, se tuntuu jotenkin aina luontevalta valinnalta tästä versiosta ficatessa. Ja tuleehan siitä automaattisesti paljon sellainen paatoksellisempi touchi.  Siististi & viktoriaanisesti cool. 8)

(Ainiin, piti vielä naureskella jossu tolle mielikuvalle Holmesista ilmaisemassa mielipiteensä hr. Markiisin läsnäolosta vähän suoremmin. Hienoahan tässä on se, että Holmes kaikkine kasvoineen on ollut maisemissa niin pitkään, että voi nykyään tehdä vastaavien idioottien kohdalla niin. Ehkä toyhto voi hienojen kaljoitteluskenaarioiden ohella tarjota myös BBC-spinnareita, jossa Sherlock käskee tällaisia nykypäivän queensberryjä ihan suoriltaan suksimaan vittuun?)
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: Sisilja - 14.01.2022 20:08:48
Erinomaista perjantaita! Tein sellaisen puolitotisen uudenvuodenlupauksen, että tänä vuonna mä vihdoin luen loppuun kirjahyllyssäni kummittelevan Sherlock Holmes -novellikokoelman. Samoihin aikoihin loistavan lukuideaälynväläykseni kanssa mieleeni pingahti myös muistikuva, että sen täytyi olla sun Sherlock Holmes -fikki, jossa on upea linkki Oscar Wildeen, ja niinhän se oli! Tästä muistosta sekä tämän fikin uudelleen löytämisestä riemastuneena päätin, että luen samaan syssyyn sulta paljon muutakin. Jotta lukuelämyksistäni jäisi sulle myös jotain käteen ja jotta saisin kannustettua itseni varmasti kommentoimaan, otin sut ihailuni kohteeksi Ihailijakaarti-kommentointihaasteessa. (:

Se taustaturinoista! Oon tosiaan lukenut tämän fikin ekan kerran joskus vuosia sitten ja tykkäsin tästä jo silloin valtavasti ja tykkäsin tästä edelleen aivan hirvittävästi! Kaikenlaiset Oscar Wilde -viittaukset saa aina takuuvarmasti mut hykertelemään, ja tässä fikissä juttu ei tosiaan jää viittaustasolle vaan Oscar Wilde on aidosti läsnä (vaikkakaan ei paikalla, mutta kuitenkin!), mikä on superia! Ja traagista. Ai mun sydänparka! Tarinan idea on ihan hillittömän loistava, ja täytyy sanoa, että oon jopa vähän äimistynyt, ettei tämäntyyppistä stooria jo jostain löytynyt! :o No mutta, nytpä löytyy, jee!

Kehun ihan justiinsa tätä itse fikkiä, mutta pitää vielä muistaessani höpöttää, että on se Arthur Conan Doylen ja Oscar Wilden tuttavuus/ystävyys/mikä onkaan oikea sana tässä kohtaa, tosi jännittävä historiafakta! Ja aika kadehdittava. Miten voikin olla niin, että kaksi kirjallisuuden suurmiestä ovat tunteneet toisensa ja saaneet imeä vaikutteilta ja inspiraatiota toisiltaan! Tai eihän siinä sinänsä ole kummasteltavaa, ainahan kirjailijapiirejä ja kuppikuntia on ollut, ehkä tarkoitan siis ennemminkin, että voi kunpa olisin saanut pyöriä samoissa pöydissä. :') Niin ja en tiedä muista, mutta ainakin omiin Holmes/Watson-shippausliekkeihini heittää kuuppakaupalla lisää bensaa se, että nämä kaksi kirjailijaa ovat tunteneet. Hirmuisen mainio yksityiskohta tuo fikin alkuun ottamasi lainaus tuosta tarinasta, jossa Holmes ja Watson poistuvat Lontoosta kieltämättä merkityksellisen oloisiin aikoihin, oijoi, ja ihanaa kuinka olit ottanut sen tähän fikkiin ja avannut syitä lähdön taustalla.

Mua vähän nauratti se että koit ainakin tämän fikin julkaisemisen aikoihin tarpeelliseksi erikseen varoittaa ensimmäisen persoonan kertojasta. Onko ihmiset oikeasti suuresti sitä vastaan? Ilmeisesti? Mutta miksi? :D Tähän se ainakin istui tavattoman luontevasti, varmastikin osin tietysti siksi, että iso osa alkuperäistarinoista on kerrottu samaan tyyliin Watsonin näkökulmasta. Tykkäsin tämän fikin kielestä ihan possuna, tosi ilmaisuvoimaista, vanhahtavan tuntuisen rauhallista sekä kekseliästä, tätä lukiessa pääsi sujahtamaan tosi vaivattomasti ajassa taaksepäin. 

Tässä on hyvin käsinkosketeltavan hyinen tunnelma, kun Watson pölähtää teetarjottimineen paikalle. Uhhuh. Tykkäsin tosi kovasti Holmesin hahmosta tässä! Kuinka hienovaraisen vittuuntunut se on, samalla raivoissaan ja peloissaan, ja kuinka pienet jutut, kuten kasvoilla vilahtava hätäännys tai veitsen iskeminen takanreunukseen, paljastavat Watsonille tarvittavan Holmesin tunnetilasta ja siitä, kuinka vakava tilanne nyt onkaan. Crescen taisi tuolla kommentissaan olla sitä mieltä, että Holmes äityisi liian hempeäksi loppua kohti, mutta itselle se oli ihan tarinan parasta antia, se kuinka merkittävä ero on Holmesin tunneilmaisussa julkisessa ja uhkaavassa tilanteessa verrattuna yksityiseen ja turvalliseen hetkeen kotona rakastetun kanssa. Tää sai mut miettimään sitä, miten erilainen Holmes todella onkaan Watsonin Strandiin kirjoittamissa tarinoissa ja sitten oikeasti! Ahhh, ihan tavattoman kiinnostava juttu! Oot luonut tosi onnistuneen muutoksen hahmon käytöksessä, ihan täydellisen uskottavasti, ja oon siitä aikas pähkinöinä! Yksittäisenä juttuna pitää hehkuttaa vielä erikseen sitä, kuinka ihana Holmesin ja Watsonin suudelma oli, kuinka intiimi ja lohdullinen ja maadoittava, vaikka suudelmassa maistuikin tuhka ja epätoivo! Oih, ihan paras suudelma! Ansaitsisi kaikki awardsit! Suudelman ihanuutta lisäsi vielä sitä edeltänyt Watsonin etunimen käyttö, joka tuntuu upean alleviivaavalta ja herkän intiimiltä. <3

Epätoivoiseksi kyllä vetää, että Holmes ei voi ryhtyä auttamaan Wildea, mutta sitten vähintään yhtä lailla liikutuksen ja ihastuksen valtaan mut saa syy siellä toimimattomuuden taustalla - oi voi Watson sentään. <3 Ei ole helppoa ei. Todella hyvin sanottu muuten sulta kommakommentissasi, että "Fiktiivisten hahmojen heittäminen oikeiden, aidosti homoasioiden kanssa painineiden ihmisten tielle tuo siihen lisää perspektiiviä." Oon ehdottomasti samaa mieltä, ja siksi tämä tarina toimiikin ihan sietämättömän hyvin!

Tässä on kaikki mitä toivoa saattaa, eikä mua ainakaan (siis ainakaan mahdottoman valtavasti) harmittanut, ettei tämä ollutkaan jatkofikki. Ja haistakoon hyvä herra sir John Douglas tosiaan pitkän paskan! 

Lainaus
Ehkä toyhto voi hienojen kaljoitteluskenaarioiden ohella tarjota myös BBC-spinnareita, jossa Sherlock käskee tällaisia nykypäivän queensberryjä ihan suoriltaan suksimaan vittuun?)
Vannotin itseäni olemaan mainitsematta BBC:n versiota alkuperäisteoksiin perustuvan Sherlock Holmes -fikin kommentissa, mutta hei, pakko kuitenkin huhuilla siltä varalta että lurikko sattuisi piipahtamaan kuulolle, että missä missä missä yhä viipyy tällainen varsin valloittavalta kuulostava "suksikaavittuunkaikkihomofoobikot"-BBC!Sherlock-fikki!! ;D

Ai niin ja haluan myös kiittää hirmu söpöstä termistä "apupyöräfikki", josta en ollut kuullutkaan! Hirmuisen hyvin pyöritellyt hahmot, aivan ihanat! Ei tätä millään huomaa ekaksi fikiksi, tää on niin tyylikäs ja harkittu. Ja apua, musta tuntuu, että suurin osa fandomeista jää mun kohdallani sutimaan ikuisesti apupyörillä eivätkä ne ikinä näe tasaisemman ja varmemman hahmoajon päiviä! Pitäisi ehkä ryhdistäytyä niiden fandomien kohdalla, jotka inspaisivat yhä siinä määrin, että niiden hahmot olisivat vielä syvennettävissä! :D

Kiitos kiitos tästä, tämä on aiiivan ihana ja tajuttoman oivaltava fikki! Nimeä myöten!
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: wishbone - 14.01.2022 23:40:15
Vastailen hei Sisilja sulle tälleen hetimiten kun on juuri nyt sopivasti aikaa ja oli niin äärimmäisen kiva kommentti!

Ensinnäkin satuin bongaamaan tuolta Ihailijakaartin topicista että olit ottanut meikeläisen tuotantoa lukuun, mikä oli tietenkin tosi ihana yllätys, varsinkin nyt kun olen viime aikoina ollut uupumuksen ja blokin vuoksi tosi epäaktiivinen täällä. Kiva jos jaksat tulevaisuudessa lukea ja kommentoida lisääkin. :) Hauska myös kuulla että sulla on nyt alkuperäiset Holmesit luennassa, ja vielä että nämä mun ficit olivat palanneet niiden myötä mieleen. Originaalistoorien joukossa on musta paljon vaihtelua mitä tulee laatuun/mysteerien viihdyttävyyteen, mutta usein niistä tylsemmistäkin tarinoista voi poimia jotain symppiksia yksityiskohtia näiden herrojen arjesta, mikä usein kiinnostaa rikoksenratkontaa enemmän. Ja tietty myös mielenkiintoista perehtyä siihen että mistä myöhemmät sarja- ja leffa-adaptaatiot ovat materiaalia ammentaneet.

Tän ficin kirjoittamisesta oli niin pitkä aika (seitsemän vuotta, jessus...), etten edes itse oikein muistanut mitä tässä tapahtui, saati sitten mitä olen täällä kommenteissa vuosien myötä jo höpissyt. Lukaisin siis sekä itse tekstin että kommentit uusiksi, ja näemmä olikin jo tullut mainittua yhtä sun toista (epä)olennaista mm. juuri tosta oikeasta historiallisesta taustasta. Originaali!Holmes on mulle siitä äärimmäisen rakas fandom, että siihen valahtaminen juuri tuolloin vuoden 2014 paikkeilla toimi jonkinlaisena lähtölaukauksena tälle meikeläisen nykyiselle ficcaustyylille, jossa on on melkein poikkeuksetta aina wanhan maailman tunnelmaa ja historiallista taustatutkimusta. Olin ollut Holmes-kirjojen ystävä jo lapsesta saakka, mutta BBC:n version hyperfanitus sarjan ns. kultakauden (ykkös-kakkoskausi) aikaan johti takaisin alkuperäisversion äärelle ja täällä faniroskiksessa sitä ollaan edelleen. (BBC!Sherlockista olen sen sijaan kasvanut tosi pahasti tässä vuosien saatossa ulos, jopa siinä määrin ettei siinä enää mikään määrä fandomnostalgiaa auta, ja jätänkin kyseiset versiot suosiolla muiden leikkikentäksi. Kaiken ei tarvitse toimia kaikille ja se on ihan hyvä niin. :) ) Kansioista löytyy ainakin yksi ACD!Holmes-wippi jonka haluaisin joskus saada julkaisukuntoon ja uusia ideoita pulpahtelee tasasin väliajoin. Multa voinee siis odottaa tekstejä tästä fandomistä vielä seuraavatkin seitsemän vuotta, ensimmäisen persoonan kertojine päivineen.

Tästä vastauksesta katosi kyllä punainen lanka aikoja sitten, mutta ehkä tämä kaikki nyt siis jonkinlaisena taustoituksena siltä varalta mikäli päädyt Ihailijakaartin myötä lukemaan myös muita mun Holmes-ficcejä. Useimpien kirjoituksesta on jo aika monta vuotta aikaa ja nykyään vähän irvistelen joillekin lauserakenteille ja mysteerisille pilkuille, mutta kehitykseenhän ne kaikki kuuluu. Enimmäkseen on vaan mukava tarkastella omaa tuotantoa toisen Holmes-fanin silmin ja ehkä saada tästä taas uutta inspistä kirjoitella lisää. ;) Olen kanssa pidempään halunnut kirjoittaa Ritchie!Holmes-versestä, eli Robert Downey Jr:n ja Jude Lawn versioista, kyseisistä leffoista kun myös tykkään kovasti. Olisikin yksi daemon AU tuolla mielen perällä...
Otsikko: Vs: Sherlock Holmes: Tärkeintä on olla aito (K-11, H/W)
Kirjoitti: Sisilja - 15.01.2022 00:19:40
Daemon AU!! Voi juku, toivottavasti saisit kirjoitettua! Pidän peukkuja sekä sun että myös itseni vuoksi, koska olisipa kiva päästä lukemaan sellaista! Ritchien Holmesit ovat myös mun sydäntä lähellä, erityisesti se kakkosleffa, enkä ole ihan täysin luopunut toivosta, etteikö sieltä voisi joskus kolmaskin leffa vielä tulla... sitä odotellessa olisi kyllä ihanaa päästä lukemaan fikkejä Downey Jr.:n ja Law’n kaksikosta, oih että. Pidän siis sekä sormet että varpaat ristissä! Ja tässä parasta toivoessani ja odottaessani hypin kyllä lukemaan muutkin Holmes-fikkisi! <3