Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Maissinaksu - 01.12.2014 18:26:46
-
Ficin nimi: Joulu vuosia myöhemmin
Kirjoittaja: Ayu
Fandom: Kapteeni Amerikka
Genre: Draama, romance ja lällynlällyn-fluff
Paritus: Steve/Bucky
Ikäraja: Tämä voisi olla k-11
A/N: Päätin ensi kertaa inspiroida itseäni joulukalenterificin tekoon ja projekti eteni ihan mukavasti. Alun perin tarkoituksena oli tehdä luukuista tuplaraapaleen mittaisia, mutta monessa kohtaa toimi huomattavasti paremmin hieman pidempi mitta. Näin ollen jokaisesta löytyy 250 sanaa.
Otsikko on kopio Leevi and the Leavingsin mainiosta kappaleesta. Ajallisesti tässä ei ole hypätty montaa vuotta Winter Soldierin tapahtumista, ehkä pari kolme. Asiat ovat ainakin muuttuneet iloisemmiksi. :D Ei kai tässä paljoa muuta, hyvää joulukuun alkua kaikille!
1
Herätyskellon piipitys porasi tiensä Buckyn alitajuntaan kiskoen hänet epämiellyttävästi unimaailmasta. Hitaasti hän nosti päänsä tyynystään ja tähysi hämärässä huoneessa eteensä.
”Sammuta se kello”, hän mumisi juuri, kun Steve napsautti vekottimen kiinni.
Vaaleahiuksinen mies kääntyi hänen puoleensa ärsyttävän pirteästi. Siinä suhteessa heillä ei ollut koskaan ollut mitään yhteistä: Steve nousi usein vapaapäivinäkin kukonlaulun aikaan energisenä kuin villivarsa, kun taas hänelle herääminen ennen aamuyhdeksää oli kirosana.
”Huomenta, aurinkoinen”, hänelle toivotettiin.
”...menta.” Bucky painoi kasvonsa takaisin tyynyyn jaksamatta enää kannatella päätään.
”Nukahdat uudestaan, jos pötkötät noin”, tämä huomautti tönien häntä lempeästi.
”Ei haittaisi”, Bucky murahti ja hätisti Steven käden leikkisästi tiehensä, kun se laskeutui rapsuttamaan hänen pörrössä sojottavia hiuksiaan.
”Tiedätkö muuten, mikä päivä tänään on?”
”Tavallinen ankea työmaanantai?”
”Nyt on joulukuun ensimmäinen”, Steve sanoi iloisesti.
”Entä sitten?” Bucky mutisi tyynyynsä. Päivässä ei hänen tietääkseen ollut mitään poikkeuksellista.
”Pian on joulu, neropatti.”
”Siihen on yli puoli kuukautta aikaa, jos ollaan tarkkoja”, tummatukka huomautti haukotuksensa läpi ja aavisti, kuinka Steve pyöräytti silmiään.
”Kyse onkin ilmapiiristä, jonka kuun vaihtuminen saa aikaan. Kaikesta tulee jännittävämpää.”
”Vai sellaista”, Bucky sanoi hymyillen. Steven innostus oli aina yhtä veikeää ja etenkin joulun aikaan tämä oli täpinöissään samalla tavalla kuin penskana. ”Minä olen vielä kiitospäivätunnelmissa.”
”Kiitospäivä on joulunajan alkusoittoa”, Steve tuumasi ja venytteli viimeisiä unenrippeitä. ”Kaikki mahtava alkaa kuun ensimmäisestä päivästä.”
”Taianomaista.”
”Niin on” toinen virnisti takaisin ja ponkaisi reippaasti vuoteesta. ”Valitettavasti velvollisuudet kutsuvat.”
”Onko pakko?”
”Keitän kahvin valmiiksi. Ehdit käydä suihkussa sillä välin”, Steve virkkoi ja asteli ovelle.
”Olet aika ihana”, Bucky hymyili unisena.
”Näin on. Jollakulla on käynyt säkä.”
-
Hihihihihi
Kaikki, mitä musta saa tällä hetkellä irti ;D ihanat hömelöt :*******
Kalenteri, jolle voi peukuttaa satasella ♥
-
Tomsessed: Ahihi, kiitos iloisesta palautteesta. ;D Eihän tässä sinänsä juonellisesti mitään maata mullistavaa välttämättä tapahdu, mutta pienetkin arkipäivän asiat ovat herttaisia tällä parituksella. <3
2
”Hemmetin kylmä”, Bucky puuskahti verrytellessään jäseniään juoksulenkkiä varten. Aamusta alkaen hän oli saanut hytistä lähes koko päivän, mutta oli silti ollut halukas lähtemään Steven kanssa ulkoilmaan illansuussa. ”Tällä säällä yleensä sataa lunta.”
Steve veti takkinsa vetoketjun kiinni ja asetteli hanskojaan paremmin. ”Lumi kyllä piristäisi maisemaa, mutta voi olla, että sitä saa odottaa.”
”Entä jos saadaan lumeton joulu?”
Steve pudisti epäuskoisena päätään. ”Enpä usko.”
Bucky venytteli hiljalleen pohjelihaksiaan ja katsahti vaaleahiuksista miestä otsa rypyssä. ”Olemmeko oikeasti niin pitkäveteisiä, että puhumme säästä?”
Steve vastasi virneeseen. ”Sinä aloitit keskustelun aiheesta, tylsimys.”
”Minä vain valitin kylmää keliä”, tummatukka huomautti ja pukkasi toveriaan hartiaan. ”Siinä on vissi ero”, hän huomautti ja kirmasi hölkkään.
”Miten vain”, Steve naurahti ja kipaisi perään. He juoksivat rinnakkain tutun reittinsä ja pysähtyivät lopulta puistoalueelle hieman keskustan ulkopuolelle.
”Otitko aikaa?” Bucky kysyi hengitellen syvään. Kirpeä ulkoilma oli saanut tummatukan posket punoittamaan terveen näköisesti ja muutenkin tämä vaikutti paljon aiempaa pirteämmältä.
”En ottanut minkään sortin kelloa mukaan”, Steve naurahti. ”Joka tapauksessa tavallisella ihmisellä matka Brooklynistä Manhattanille veisi autollakin luvattomasti aikaa.”
”Hyvä, ettemme ole tavallisia ihmisiä”, Bucky tuumasi takaisin.
”Niinpä”, Steve sanoi ja ajatuksissaan vilkaisi tummatukan takin peittämää metallikäsivartta. ”Se tuo mukavaa vaihtelua”, hän totesi ja veti keuhkonsa täyteen viileää ilmaa. Aurinko oli lähes painunut mailleen ja maalasi horisonttiin kultaisen hehkun. Tuuli oli tyyntynyt ja ilmassa tuoksui lähestyvä talvi.
Steve vilkaisi kumppaniaan. Bucky seisoi silmät kiinni näyttäen autuaan rauhalliselta ja mahdottoman suloiselta. Kapteeni hymyili itsekseen ja pukkasi tummatukkaa kevyesti hartiaan herättäen tämän transsistaan.
”Juostaanko kotiin?”
Bucky katsahti häntä velmusti. ”Ota kiinni jos saat.”
-
3
Steve painoi kasvonsa märkiin, omenantuoksuisiin hiuksiin ja kietoi vahvat käsivartensa tiiviimmin sylissään lepäilevän miehen ympärille. Hän rakasti tapaa, jolla Bucky kiemurteli hänen kosketuksestaan, kun hän suukotti kujeillen tämän korvanlehteä ja niskaa.
Bucky nojautui häntä vasten raukeasti ja laski päänsä hänen rinnalleen. ”Tämä on niin täydellistä.”
”Olen samaa mieltä”, Kapteeni vastasi. He olivat ottaneet vapaaillasta kaiken ilon irti ja järjestäneet yhteisen kylpytuokion, joka oli siihen mennessä kestänyt ainakin tunnin. Kaakelille asetetut muutamat kynttilätuikut olivat palaneet jo lähes puoleen väliin.
”Meidän olisi pitänyt tehdä tämä eilenkin”, Bucky sanoi muistellen kylmää tuulta ja puhalsi kylpyvaahdosta ilmaan muutaman saippuakuplan. ”Toisaalta, mitä sitä enää eilistä miettimään.”
”Ylipäätään meidän pitäisi kylpeä yhdessä useammin”, Steve tuumasi ja sai Buckylta hyväksyvän katsahduksen olan yli.
”Totta. Oletko huomannut, että meillä on kausia, jolloin emme edes kylve pitkään aikaan saati että tekisimme sen yhdessä?”
”Kenties meidän pitäisi tehdä asiaan parannus?”
”Talvisaikaan etenkin”, tummatukka myhäili ja kääntyi tilavassa ammeessa niin, että he kykenivät katselemaan toistensa kasvoja himmeässä kynttilänvalossa. ”Kesähelteillä lämpöisessä vedessä lilluminen on karseaa.”
”Entä jos käyttäisimme kylmää vettä?” Kapteeni ehdotti ja sai Buckyn irvistämään.
”Kuka haluaa vapaaehtoisesti kylmään kylpyyn?”
Steve naurahti ja suikkasi suukon tummatukan suupieleen. ”Se on yllättävän rentouttavaa, usko pois.”
”En kyllä usko”, Bucky totesi otsa rypyssä enne kuin nojautui suutelemaan häntä. Steven kurkusta karkasi pieni hämmästynyt mumahdus, kun hänet painettiin tiiviisti vasten ammeen reunaa tummatukan istuessa hajareisin hänen syliinsä. Kaakeli painoi hänen niskaansa hieman tukalasti, mutta Buckyn hellät suudelmat olivat omiaan kiinnittämään huomion tehokkaasti muualle.
”Suihkun kautta sänkyyn?” hänen onnistui henkäistä väliin. Vastaukseksi hän sai hyväksyvän virnistyksen.
-
4
Bucky irrotti katseensa kirjastaan ja tähyili epäluuloisena eteiseen kuullessaan merkillistä rymistelyä. ”Steve? Mitä sinä touhuat?”
Hetken kuluttua Kapteeni asteli esiin valtava pahvilaatikko sylissään ja laski kantamuksensa olohuoneen matolle. ”Joulukoristeita!”
”Täh?” Tummatukka toljotti laatikkoa otsa rypyssä. ”Eikö nyt ole pikkuisen liian aikaista?”
”Hain minä varastosta muutakin”, Steve sanoi iloisesti ja ryhtyi repimään paksua teippiä laatikon suulta. ”Tämä vain osui sattumalta silmiini ja ajattelin kantaa sen mukana samalla vaivalla.”
Vai muka sattumalta. Toisaalta koristeet olisivat löytäneet tiensä varastosta ennen pitkää. ”Mitä täältä sitten löytyy?” hän tokaisi ja laskeutui sohvalta matolle. Nyt kun koristelu oli kerran muuttunut ajankohtaiseksi, miksei hänkin olisi osallistunut? Lisäksi häntä itse asiassa kiinnosti nähdä, mitä kaikkea Steve oli laatikkoon kerännyt.
”Tätä on ihan käsittämättömästi”, Kapteeni sanoi vetäessään muovipussista hopeista koristenauhaa.
”Ja nähtävästi aivan solmussa”, tummatukka totesi ja tarttui toiseen päähän avatakseen muutaman mutkaisen kohdan. ”Entä tuo kultainen?”
Steve nosti pussista paksua nauhaa. ”Näitä on ainakin kolme. Olen laittanut niitä kuusen ympärille.”
”Onko sinulla joulukuusikin varastossa?” Bucky virnisti. ”Mikset tuonut sitäkin mukanasi?”
”Minulla on vain kaksi kättä”, Steve hymähti. ”Sitä paitsi se on hautautunut parin muun laatikon alle sen verran hyvin, että se kannattaa etsiä paremmalla ajalla.”
Bucky nyökkäsi ja selvitteli pitkän valosarjan loppuun. ”Voimme sitten aloittaa muualta.”
Ennen pitkää he olivat ripustaneet olohuoneen ikkunoihin valkeana hohtavan valosarjan sekä vaihtaneet punaiset verhot. Steve levitti joulukuvioisen pöytäliinan keittiöön loppusilauksena. ”Näyttää heti paremmalta.”
”Pienellä muutoksella saa ihmeitä aikaan”, Bucky sanoi hyväksyvästi. ”Voisin melkein jopa jo toivottaa hyvää joulua.”
”Etuajassahan tämä vähän on.”
”No, vältymme vaivannäöltä myöhemmin toimimalla hyvissä ajoin”, tummatukka totesi olankohautuksella.
-
5
Iltavuoroissa parasta oli se, että päivällä saattoi saada aikaan yhtä ja toista. Bucky nukkui tapansa mukaan myöhään, kun taas Steve oli noussut kahdeksan aikaan. Sinä aamuna hän oli nauttinut kiireettömästä joutilaisuudesta ja saanut äkillisen inspiraation koskien lähestyvää joulua. Hän oli tarttunut lankaan ja puikkoihin ja istahtanut olohuoneen nojatuoliin.
Neulominen oli sekä mukavaa että terapeuttista. Steve oli oppinut taidon kauan sitten ja vaikka siinä oli oma feminiininen konnotaationsa, hän oli aina lukenut sen samanlaiseksi harrastukseksi kuin lukeminen tai piirtäminen. Kunnia neulomisen oppimisesta kuului hänen äidilleen. Heikon kuntonsa ja sairastelunsa vuoksi raisuimmat leikit olivat häneltä poissuljettuja aktiviteetteja, joten niiden sijaan Steve oppi kokkaamaan ja käsitöitä. Ne olivat osoittautuneet vain hyödylliseksi vuosien varrella. Buckya hän ei ollut koskaan saanut innostumaan puikkojen kääntelystä: tällä riitti pinnaa moneen asiaan, mutta neulominen ei lukeutunut niihin.
Steve uppoutui ajatuksiinsa ja antoi puikkojen elää omaa elämäänsä. Indigonsinisestä langasta muodostui tuota pikaa villasukan varsi, jota somisti valkoisella langalla taituroitu tähti. Oman alter egonsa mainostaminen oli kieltämättä aika kornia, mutta Bucky oli usein halukas pukeutumaan Kapteeni Amerikkaa kannattaviin vaatteisiin näkemättä siinä mitään vaivaavaa. Bucky ihastuisi sukkiinsa.
Kapteeni hätkähti puolivalmis työ käsissään, kun makuuhuoneen ovi avautui. Hän piilotti neulomuksen sohvatyynyn alle ja otti pöydälle jääneen kirjan käteensä kuin olisi lukenut sitä koko ajan. Sellainen salailu oli varmasti hölmöä, mutta yllätyslahja oli aina paras.
”Huomenta!” Steve huikkasi makuuhuoneen suuntaan.
Tummatukka laahusti haparoiden keittiöön. Kapteeni kuuli veden kohinaa ja lasin kalahduksen. Arvatenkin Bucky oli vain aikeissa juoda vettä ja painua takaisin peiton alle. Mikäs siinä, hän sai siinä tapauksessa jatkaa salamyhkäistä puuhasteluaan häiriöittä.
-
Nyt mä kyllä lykkään kommentin tähän väliin, ennenku unohdan kokonaan - vaikka joka päivä tätä luenki :D
Elisiis, söpöä edelleen ja vaan niin... Tuitui :33 *kuvittele tähän loputtomasti kolmosia*
Bucky ja Steve ei lukeudu mun lempiparituksiin, mut kyllä mä niistä silti tykkään ja siks jamitan myös tätä kalenteria :]
Steve veti takkinsa vetoketjun kiinni ja asetteli hanskojaan paremmin. ”Lumi kyllä piristäisi maisemaa, mutta voi olla, että sitä saa odottaa.”
Bucky irrotti katseensa kirjastaan ja tähyili epäluuloisena eteiseen kuullessaan merkillistä rymistelyä. ”Steve? Mitä sinä touhuat?”
Hetken kuluttua Kapteeni asteli esiin valtava pahvilaatikko sylissään ja laski kantamuksensa olohuoneen matolle. ”Joulukoristeita!”
”Täh?” Tummatukka toljotti laatikkoa otsa rypyssä. ”Eikö nyt ole pikkuisen liian aikaista?”
”Hain minä varastosta muutakin”, Steve sanoi iloisesti ja ryhtyi repimään paksua teippiä laatikon suulta. ”Tämä vain osui sattumalta silmiini ja ajattelin kantaa sen mukana samalla vaivalla.”
Oman alter egonsa mainostaminen oli kieltämättä aika kornia, mutta Bucky oli usein halukas pukeutumaan Kapteeni Amerikkaa kannattaviin vaatteisiin näkemättä siinä mitään vaivaavaa.
Lempikohtani kolmesta edellisestä <''3 tuituitui ja miljoonasti tui, olettepas pojat söpösiä
Tui :D
Heikon kuntonsa ja sairastelunsa vuoksi raisuimmat leikit olivat häneltä poissuljettuja aktiviteetteja, joten niiden sijaan Steve oppi kokkaamaan ja käsitöitä
Tossa mua vähän mietityttää se, et ehkä tekemään käsitöitä ilmaisis asian paremmin, kun ainaki mun silmiin toi vähän töksähti. Ei mulla muuta huomautettavaa :}
-
Tomsessed: Kiitoksia kommentista! :D Jäin itsekin miettimään, onko tuo käsityökohta ok tuollaisenaan. Toki se yksi tehdä-sana sopisi joukkoon, mutta kyllä se ihan pätevä lienee noinkin. Loppuu sanat kesken, kun jokaiseen vain 250. xD
***
6
Laiskat lauantaiaamut olivat Buckyn mieleen. He olivat nukkuneet myöhään ja makoilivat vuoteessa. Sinä päivänä mikään taho ei velvoittanut heitä ottamaan kontaktia, joten luultavasti vuorokauden suuritöisimpiin aktiviteetteihin lukeutuisi ruokakaupassa käynti. Illemmalla he kai voisivat käpertyä mukavasti sohvalle elokuvaa katsomaan. Ajatus kuulosti enemmän kuin mainiolta.
”Kuuletko?” tummatukka kysyi hiljaa käpertyessään lähemmäs kumppaniaan. ”Sataa maahan asti.”
Steve sulki silmänsä. ”Sateen äänellä on kyllä oma rentouttava vaikutuksensa."
”Etenkin, jos ei ropise niskaan”, hän kommentoi takaisin. ”Tekisi melkein mieli jäädä koko päiväksi petiin.”
”Käsittääkseni meillä ei olekaan sen kummempia menoja”, Steve tuumasi ja kietoi käsivartensa tummatukan ympärille.
”Tavallinen lauantai tiedossa”, Bucky vastasi. Hänestä pieni kiire teki päiviin hieman jännitystä, muttei hän siltikään ymmärtänyt ihmisiä, jotka täyttivät joka hetken jollain aktiviteetilla. Steve oli aina välillä lipsumassa maaniseen aikataulunoidankehään ja silloin hänen tehtävänsä oli käskeä tätä ottamaan hieman rennommin.
Steve oli aina ollut heistä se hyysääväisempi ja vastuuntuntoisempi. Buckylla oli paljon opittavaa, mutta yhtä lailla huolettomamman asenteen omaksuminen ja rentoutumiseen kykeneminen olivat asioita, joita Steve lupasi harjoitella enemmän.
”Mitä syötäisiin illalla?”
Buckyn ajatukset keskeytyivät kysymykseen. Jos hän olisi kyljellään maatessaan kyennyt, hän olisi kohauttanut olkiaan. ”Tilataan pizzaa?”
”Kelpaa. Lounaaksi onkin jäljellä eilistä keittoa.” Steven puheesta sai hädin tuskin selvää tämän mutistessa hänen hiuksiaan vasten. ”Täytyy muistaa tehdä kauppalista ja pukea paksummat hanskat.”
”Kuulostat ihan eläkeläiseltä.”
”Minusta kuulostan ihmiseltä, joilla on edessään kiireetön päivä”, Steve tuumasi ja kietoutui irti syleilystä. ”Menen keittämään teetä.”
”Älä vielä”, Bucky protestoi.
”Äh, olemme makoilleet jo tarpeeksi.”
”Vielä vähän aikaa. Kuunnellaan sadetta”, tummatukka ehdotti. Vaaleatukkainen mies hymähti ja suukotti häntä otsalle.
”Vähän aikaa."
-
Aww... Vaikka tämän parivaljakkon taistelut (sekä toisiaan vastaan että samalla puolella kamppaillen) ovat eeppistä seurattavaa, arkisöpöilylläkin on paikkansa! Joulukalenteriin tällainen leppoisa meininki sopii loistavasti. Ei mua näin lukijana haittaisi, vaikka venähtäisi ylikin tuon 250 sanan...
Nämä on jotenkin tosi naiiveja ja söpöjä, mikä on tavallaan kauheaa, koska ainakin mulle tulee mieleen kaikesta jokin uhkakuva :'D Ikärajan takia uskallan tuudittautua turvallisuudentunteeseen. Muuten odottaisin koko ajan jotain kauheaa tapahtuvaksi, mutta ei K-11:n rajoissa voi mitään kovin surullista sattua. Onneksi.
Steve ja Bucky ovat tässä kummatkin oman itsensä oloisia ja tykkäsin siitä, miten olet vertaillut heitä melkein joka luukussa, mutta samalla tuonut esiin yhteenkuuluvuutta ja sitä, miten miehet ymmärtävät toisiaan. Kun viittasit Steveen sanalla Kapteeni, näin hänet aina mielessäni täysi Kapteeni Amerikka -univormu päällä, mikä viihdytti aika paljon : D Kapteeni hymyili itsekseen ja pukkasi tummatukkaa kevyesti hartiaan herättäen tämän transsistaan.
Ajatukseni: se puku päällä nukkuminen ei varmaan ole kovin miellyttävää.
Seurailen tätä, vaikka en saisikaan kommenttia aikaan. Kiitos näistä!
-
SuklaaKissa: Kiitoksia kommentista! :D Tämä kalenteri on tosiaan tällaista arkielämän pieniä söpöilyä esittelevä - nimenomaan naiivi kuvaa myös hyvin. Steve ja Bucky kelpaavat mainiosti sellaiseenkin. :D Ja kieltämättä tuo kapteeni-nimitys tekee sellaisen "tättärätää"-fanfaarifiiliksen (...?), mutta eipä Steve itsekään kovin helposti pääse imagostaan henkisesti eroon.
***
7
Steve piti itseään hyvin järjestelmällisenä ihmisenä. Piirre oli tarttunut häneen jo nuorella iällä ja johan sen käytäntökin toi esiin, kuinka hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty. Jouluun liittyi muiden juhlapyhien tapaan valtavasti hoidettavia asioita, kenties kaikista eniten. Oli siivottava, laitettava ruokaa, koristeltava – se oli hoitunut palavalla innolla käden käänteessä – ja ennen kaikkea joululahjojen jakaminen aiheutti ylimääräistä päänvaivaa.
Steve oli alkanut tehdä listaa hyvissä ajoin ja merkannut siihen ne kymmenen henkilöä, joita hän oli aikeissa muistaa. Aikaiseen toimintaan oli kaksi syytä: hänen jouluinnostuksensa pakotti häntä tarttumaan asiaan varhaisessa vaiheessa ja ennen kaikkea jouluruuhkat saivat hänet tolkuttoman stressaantuneeksi. New Yorkin jokainen asukas etsi läheisilleen lahjoja kuun puolivälin jälkeen ja siksi hän halusi saada asian mahdollisimman nopeasti pois omasta päiväjärjestyksestään.
”Näytetäänpäs sitä keskittyneeltä”, kuului hilpeä ääni. Kapteeni kohotti katseensa paperistaan. Bucky istahti häntä vastapäätä keittiön pöydän ääreen.
”Kirjoitan listaa joululahjoista.”
”Minunkin pitäisi”, Bucky tuumasi. ”Siitä tulikin mieleeni: mitä sinä haluat?”
”Minä?” Steve miltei häkeltyi kysymyksestä. ”Miten niin?”
Bucky rypisti otsaansa hienoisesti. ”Yllättääkö se muka, että sinäkin saat lahjoja?”
Totuuden nimissä Steve ei ollut edes ajatellut asiaa. Hänestä joulussa parasta oli ennen kaikkea antaminen, mutta nyt kun Steve mietti Buckyn kysymystä, hän saattoi rehellisesti sanoa, ettei välttämättä tarvinnut mitään. Niin ällöttävän siirappiselta kuin se kuulostikin, hänellä oli jo kaikki.
”Pystyt kyllä parempaan”, tummatukka irvisti kuultuaan hänen vastauksensa.
”Ihan totta”, Kapteeni naurahti. ”Olen onnellinen juuri näin.”
”Ei kelpaa minulle tässä asiassa”, tummatukka tokaisi ja nousi ylös poistuakseen. ”No, kun et kerran keksi, voit jättää asian minun huolekseni.”
”Sopii minulle”, Steve hymähti. ”Jos välttämättä vaadit.”
”Ehdottomasti vaadin."
-
8
”Se siis onnistuu Tonylle?” Steve kysyi ja samalla merkitsi kalenteriinsa jouluaattoa koskevia asioita.
”Se oli hänen ideansa alun perinkin.” Bucky kuuli Natashan syvän äänen puhelimen toisesta päästä. Steven kännykästä kuului joskus liiankin hyvin läpi. ”Ei halunnut kuulemma viettää joulupyhiä yksin.”
”Hän varmaan toi asian esiin tarpeettoman dramaattisesti”, Kapteeni sanoi ohimennen.
”Kyllä sinä Tonyn tiedät”, Natasha tuumasi vastaukseksi. ”Joka tapauksessa meitä on paikalla ainakin viisi. Voi olla, että Clint ja minä hieman myöhästymme, mutta en maalaile vielä piruja seinille.”
”Entä Bruce?”
”Uskoisin, että hän pääsee myös. Thorista en tiedä, mutta tässä on vielä monta päivää aikaa suunnitella.”
”Olet oikeassa. Soitellaan lisää lähempänä”, Steve sanoi ja sulki kalenterinsa.
”Nähdään myöhemmin”, kuului Natashan ääni ja sitten puhelu katkesi. Steve laski kännykkänsä kalenterin päälle ja nojautui taaksepäin sohvalla.
”Hyviä uutisia?” Bucky kysäisi kirjansa yli.
”Tony kuulemma kutsui meidät viettämään jouluaattoa tornille.”
”Kai sanoit, että me tulemme?”
”Taisin minä niin sanoa.”
Bucky laski romaaniaan ja tutkaili Kapteenia. ”Miksi kuulostat noin aneemiselta?”
”Enpäs”, Steve tuhahti. ”Toki minä olen tarjouksesta hyvilläni.”
”Et vain arvosta Tonya juhlaseurana?” tummatukka arvasi.
Merkillinen syyllisyys hehkui Kapteenin kasvoilta. ”En minä niinkään sanonut.”
”Myönnetään, hän on kännissä rasittava ja tavallistakin äänekkäämpi”, Bucky tokaisi olkiaan kohauttaen. Steve oli kiitollinen, ettei joutunut sanomaan sitä ääneen itse. ”Joka tapauksessa minä ainakin kannatan yhteistä illanviettoa.”
Kapteeni nyökkäsi. ”Täytyy aikataulusta ja muista yksityiskohdista puhua vielä lisää.”
”Muista, että jos Tony käy hermoille, minä olen myös paikalla”, tummatukka sanoi hilpeästi. Steve loi tähän huvittuneen silmäyksen.
”Sinä olet joskus ihan yhtä paha humalassa kuin Tony.”
”Ihmekös me tulemme hyvin toimeen.”
-
Ei voi muutaku peukuttaa - edelleen ;D
”Sataa maahan asti.”
Luin et mahaan ;D
Ylipäätään nää on söppänöitä, tuituitui :333 osaat kirjottaa niin söpösti että mä leijun, vaikkei ihan otp-zonella olla. Thihi.
”Sinä olet joskus ihan yhtä paha humalassa kuin Tony.”
”Ihmekös me tulemme hyvin toimeen.”
EIH :D
Rakentava sai potkut, anteeks
-
Moikka! ;D
Meikäläinen repi kyllä pelihousut niin pahasti, kun oikeasti sisäistin, että meillä on täällä Marvel-aiheinen joulukalenteri! Steve/Bucky ei ehkä itsellä lukeudu ihan niihin ylimpiin lemppareihin (näin Stony shippaajana), mutta miksei vaihteeksi tätä paritustakin. Ja edelleen, Marvel plus joulu, ehkä täydellisyys juuri edellä mainitun juhlan edellä ja sitä odottaessa.
Jokainen luukku on ollut tosi mukavaa jouluista arkifluffya. Mahtavaa, miten olet saanut dialogin toimimaan sujuvasti. Teksti on muutenkin mukavalukuista ja selkeää (muutamat sekaan piilotetut sivistyssanat kuten konnotaationsa tuovat myös kivaa maustetta). Tuntuu, että jokaisesta luukusta on paistanut lämminhenkisyys ja hyvä mieli. Ehdottomasti miellyttävää seurailla näiden kahden joulunodotusta.
Viidennessä luukussa Steven neulominen osasi yllättää! Tuollaisista yksityiskohdista on kiva huomata, että vaikkei kalenterilla olekaan (ainakaan vielä ilmestynyt) mitään suurempaa ja dramaattisempaa suurta juonta, niin on silti mahdollista yllättää lukija silloin tällöin. Oli myös mahtavaa, kun perustelit tätä harrastusta hieman, eikä toinen vain randomisti kutonut jotain, koska se on joulutyylistä. Kiitos näistä jo julkaisuista luukuista ja meikäläinen asettuu taka-alalle odottamaan seuraavaa.
-Merkurius
ps. Hei, sieltä saatiin kuvioihin muitakin hahmoja uusimmassa luvussa! Mahtavaa!
-
Tomsessed: Kiitoksia, tästä jatkuu. Meni vähän myöhäiselle ysiluvun kanssa, mutta saman vuorokauden puolella oltiin, hehheh. :3
Merkurius: Kiitosta kommentista ja ihanaa, että tämä on iskenyt! ;D Stucky on kyllä yksi mun suosikkiotp:istä (WinterBonesin lisäksi). Stonyyn en kummakseni ole retkahtanut ainakaan toistaiseksi, se on pieni sääli. Mutta joo, Steven kutominen ja muut rauhalliset harrastukset ovat pyörineet mielessäni headcanonina pitkään ja nyt sain tilaisuuden laittaa ajatuksia ylös. Joulun aikaan moni tosiaan neuloo (minä en, en osaa D:), ja sinänsä olisi ollut tönkköä laittaa se perustelemattomasti hahmon tekemiseksi. Pidemmänkin pätkän olisin voinut kirjoittaa aiheesta, mutta sanamäärä kävi liian suureksi... Pyh ja pah. :D
9
Se päivä oli alkanut väärällä jalalla ja jatkunut sellaisena pitkälle iltaan asti. Kotiin viimein palatessaan Steve ei todellakaan olisi välittänyt nähdä sotkua, jonka Bucky oli keittiöön jättänyt. Arvatenkin tälle oli tullut hirmuinen kiire television eteen oikeaan aikaan.
”Bucky”, Steve huikkasi keittiön puolelta. Vastausta ei kuulunut. Kapteeni huokaisi syvään ja kurkisti olohuoneeseen. ”Buck!”
Nimeltämainittu laski television äänenvoimakkuutta selkeästi kummastuneena hänen tympääntyneestä sävystään. ”Mitä?”
”Arvostaisin suuresti, jos keittiö ei näyttäisi kaatopaikalta, kun tulen kotiin.”
”Joo”, tummatukka vastasi sävyyn, joka kuulosti äkkiseltään hyvin rasittavalta. ”Siivoan hetken päästä.”
”Ei, vaan nyt heti”, Steve ärähti kyräillen tummatukkaa kulmiensa alta.
”Höllää nyt vähän.”
”Ihan kuin jonkun ipanan kanssa asuisi.”
”Steve, jumaliste”, Bucky huokaisi ja mulkaisi häntä kuin jotain sekopäätä. Tämä ei selkeästikään tajunnut. Katseen lisäksi Steveä risoi joka kerran, kun joku manasi Jumalan nimeä, vaikka hän olikin yrittänyt päästä siitä pinttyneestä ominaisuudesta eroon. Kapteeni heilautti käsiään turhautuneena ja paineli raivoissaan kylpyhuoneeseen.
Steve sulki silmänsä ja nautiskeli vaahtokylvystään työntäen ärsyttävän sottapyttykumppaninsa mielensä taka-alalle. Hän todella oli ansainnut siihen iltaan jotain muuta kuin naurettavaa suukopua.
Ilmeisesti kylpy oli saanut hänet liiankin rentoutuneeksi, sillä Kapteeni hätkähti äkisti hereille pikku horroksestaan. Vesi oli alkanut jo haalistua ja hänen sormenpäänsä muistuttivat rusinoita. Ajankulusta hänellä ei ollut käsitystä, mutta saattoi hyvinkin olla jo aika käydä yöpuulle.
Keittiön ohi kulkiessaan Steve totesi itsekseen, että hänen moitteensa olivat menneet perille: pinnat suorastaan kiilsivät.
Bucky tuli häntä vastaan makuuhuoneen ovella. Tummatukalla oli kädessään peittonsa ja tyynynsä. Jokin Stevessä käski sopia riidan ennen nukkumaanmenoa, mutta väsymys painoi liiaksi päälle.
”Yötä”, hän mumisi taakseen, muttei saanut vastausta.
-
Jep, täällä yksi hiljaisempi seuraaja myös :) Stucky<33
Tämän päivän luukku suorastaan pakotti kommentoimaan, ihan liian suloinen tuo mielikuva Buckysta peitto ja tyyny kainalossa. Meneekö Bucky-kultsi nyt sohvalle nukkumaan :<
Tykkäsin myös hirveästi siitä, miten "jumaliste" sopi Buckyn suuhun, jotenkin se teki tekstin heti ihan hillittömän eläväksi. Tässä melkein kaipasikin jo jotain draamaa, kun niin kauan on mennyt pojilla niin hyvin ;D
Seuraavia luukkuja odotellessa, voisi koittaa aktivoitua tällä kommentointipuolella taas...^^
(ja ihan hillittömän törkeää mainostusta, mutta itsellä on kokonaisjuoneton runokalenteri, jossa myös esiintyy näitä kahta Thorin ja Lokin lisäksi ;) eli jos ja kun stucky-lukemista joskus kaipaa, itse kaipaan koko ajan...)
-
Violetu: Hyvää iltaa ja kiitos kommentista! ;D Sitä ei voi kiistää, etteikö näitä kahta olisi Kohtalo luonut toisilleen, mutta joskus paratiisissa näkyy vähän sadepilviä. Yksi riitaficin ideanpoikanen on kerännyt pölyä päässäni jo kesästä lähtien... Inspiroiva aihe. Hahmot eivät liene pitkävihaista sorttia, mutta Bucky tosiaan osoitti mieltään painumalla sohvalle yöksi, raukka. xD Ja itsekin rakastan tuota "jumalistea", pakko sanoa. Alun perin se oli muodossa "jumalauta", mutta päätin sitten muuttaa vähän.
Pitääpä tutustua runoihin, kiitos kun mainitsit! Thorkia ja Stuckya ei voi koskaan olla liikaa. ;)
10
”En voi edelleenkään uskoa, että meillä on aikaa johonkin tällaiseen”, Bucky sanoi ja kaatoi lasillisen jäävettä. Steve nielaisi haarukallisen salaattia ja pyyhkäisi kohteliaasti suupielensä ennen kuin vastasi mitään.
”Furyn poissaolossa hyvää on ainakin se, että säännöllinen lounastunti on sallittua viettää”, Kapteeni hymähti.
”Kaikkea saa tehdä, kunhan ei jää kiinni”, tummatukka totesi kuulostaen aivan entiseltä teini-ikäiseltä itseltään.
Äkkiseltään Steve ei edes muistanut, koska he olivat viimeksi syöneet ulkona lounasta muuten kuin vain pikaisesti kääntyen tuli hännän alla. Luonnollisestikin he saisivat haukut, jos kupeksisivat liian pitkään, mutta pieni ja tavallisesti piilossa pysyttelevä kapinallisuus kupli Kapteenin mielessä saaden hänet miltei ylpeäksi jollain merkillisellä tavalla. Fury sikseen, hän ja Bucky todella olivat ansainneet rauhallisen ruokahetken Shieldin kiireiden vastapainoksi.
”Anteeksi se eilinen”, Bucky sanoi odottamatta. ”Olin aika ääliö.”
He eivät olleet sopineet eilistä riitaansa sinä päivänä sen kummemmin, mutta eivät kuitenkaan olleet murjottaneet toisilleen missään vaiheessa. Steve oli käsittääkseen antanut olettaa leppyneensä, sillä herättäessään Buckyn aamulla hän oli lempeän tönimisen lisäksi antanut otsalle muutaman suukon. Mikäli hän olisi yhä ollut näreissään, hän olisi voinut antaa tummatukan nukkua pommiin.
Tarkemmin ajatellen hänen omatuntoaan olisi luultavimmin alkanut kolkutella ja hän olisi joka tapauksessa herättänyt tämän.
”Kaikki kunnossa”, Kapteeni myhäili ja haukkasi yrttileipäänsä. ”Loppujen lopuksi sinähän teit mitä käskettiin.”
Bucky tuhahti pieni virne kasvoillaan. ”Se koko juttu oli aika naurettava.”
”Emme me kyllä usein tappele mistään. Ja kun joskus, sekin johtuu sinun jääräpäisyydestäsi.”
Bucky kohotti kulmiaan huvittuneena. ”Siksi pidätkin minusta. Elämäsi on tylsää ilman minua.”
Heitto oli harmittoman humoristinen, mutta Bucky ei olisi voinut paremmin osua naulan kantaan.
-
Jeii, kaksi uutta luukkua! :D
Nyt saatiin ensimmäistä kertaa näköjään vähän riidanpoikasta paratiisiin (ihan hyvä vaan. kun välillä riitelee, niin arvostaa taas enemmän kaikkea, kun ristiriidat sovittu). Jotenkin helppo kuvitella, että pojille voisikin tulla jostain vastaavanlaisesta riitaa. Juuri jotain tuollaista pientä, mikä vähän paisuu, mutta silti saadaan sovittua nopeasti. Itsellä voisi todella hyvin toimia headcanonina Steve tuollaisena pienenä siivousfriikkinä. Ja ääh, voi Bucky parkaa, kun joutui nukkumaan yönsä sohvalla. x)
Tässä uusimmassa luvussa oli taas sitä suloisempaa arkea (välillä mietin, miten oikein eksyin lukemaan jotain näin pirteää :/ ). Molemmat jousti vähän ja arki saatiin takaisin kohdalleen. Täytyy sanoa, että sulla on aina välillä mahtavia sanoja tai sanontoja kuten sottapyttykumppaninsa! Edelleenkin teksti on sujuvaa ja ei ainakaan meikäläisen silmiin osunut virheitä.Meitsi jää jälleen odottamaan uutta ja kiittää vanhasta.
-Merkurius
ps. Stucky on kyllä mahtava paritus, mutta täytyy myöntää etten ole koskaan oikeasti kunnolla tutustunut WinterBonesiin...
-
Merkurius: Kiitoksia taasen! Pitkän ja analysoivan palautteen saaminen lämmittää mukavasti näinä sateisina öinä. ^.^ Steve toden totta vaikuttaa hyvin käytännölliseltä ja siistiltä henkilöltä, miehen asunnossa ei canoninkaan kohdalla näkynyt pahempaa epäjärjestystä. Bucky sitten vaikuttaa vähän huolettomammalta sen suhteen ja tuskin välittää, vaikka likaiset sukat lojuvat lattialla muutaman päivänkin (Steve tosin siivonnee ne pois aika nopeasti xD). WinterBonesiin kannattaa ehdottomasti tutustua! Jollain tasolla uskallan jopa väittää, että pidän siitä vielä Stuckya enemmän. Sitä on tarjolla valitettavan vähän, mutta kun löytää helmen, se jaksaa ilahduttaa pitkään. Tarinat sen parin kohdalla ovat tosin synkkää materiaalia (itse rakastan sellaista) ja ei tietenkään ole kivaa, jos Buckylla menee huonosti, mutta se ja Rumlow, uaaah. <3 Sellainen ficci kuin Five times through the Fallout on mestariteos. Sai minut nyyhkimään. TvT
11
Joulukuun edetessä Steve oli yllättänyt itsensä hyräilemästä joululauluja aina vain useammin. Suurimmaksi osakseen hän sai syyttää siitä ympäristöä, sillä kaupungilla missä tahansa liikkeessä asioidessa radiosta raikasi lähes poikkeuksetta jokin jouluklassikko tai vaihtoehtoisesti nykyajan musiikkiteollisuuden tuotos, jota ei olisi edes tunnistanut joululauluksi, ellei kappaleessa olisi laulettu lumesta ja joulupukista. Hänestä löytyi sen verran avointa mieltä, että hän saattoi kuunnella sellaisia joululauluja, jotka poikkesivat vahvasti tutusta kaavasta. Bucky taas oli sanonut tulevansa hulluksi alta aikayksikön, jos joutuisi kuuntelemaan sellaisia epileptisiä renkutuksia.
Steve avasi ulko-oven ja laski kauppakassin parkettilattialle. ”Bucky?” Ei kuulunut mitään merkkiä siitä, että talossa asui toinenkin ihminen. Olohuoneessa häntä kohtasi mielenkiintoinen näky. Bucky makoili sohvalla korvalappustereot päässään ja oli niin autuaan keskittynyt musiikkiinsa, ettei edes huomannut hänen saapuneen samaan tilaan.
”Buck?” Steve hymyili ja tuuppasi kevyesti toista jalkaan. Tummatukka hätkähti välittömästi ja melkein iski häntä metallikäsivarrellaan.
”Hitto, minä säikähdin”, Bucky puuskahti ja nousi istumaan.
”Ei ollut tarkoitus”, Steve pahoitteli. ”Ihmettelin vain, kun en kuullut mitään, joten tulin katsomaan.”
”Joo, unohduin kuuntelemaan tätä”, Bucky sanoi ja näytti CD-koteloa. Levy ei sisältänytkään rockia, kuten Steve oli vahvasti olettanut.
”Kauneimmat jouluklassikot?”
”Hankin toissapäivänä. Mieluummin nuo kuin ne järkyttävät, mitä kuulee kaikkialla.”
”Siinä olet kyllä oikeassa”, Kapteeni sanoi. ”Kuunnellaanko stereoista?”
”Mikä ettei. Virkistää ruoanlaittoa”, Bucky virkkoi.
Kurkkujen pilkkominen todella tuntui mukavammalta rauhallisen musiikin soidessa taustalla. ”Tällaisista joululauluista minä pidän”, Steve kommentoi.
”Minäkin alan hiljalleen päästä joulutunnelmaan”, Bucky vastasi kattaessaan pöytää.
”Nyt vasta?” Steve virnisti. ”Parasta olisikin, sillä kaikki muuttuu pahemmaksi päivien kuluessa.”
”Olen varautunut siihen henkisesti. Muuten olisin seonnut sinun kanssasi jo ajat sitten.”
-
12
Shieldin päämajan huoneet ja käytävät loistivat samanlaista pitkäveteistä harmautta kuin aina ennenkin. Missään ei näkynyt merkkiä siitä, että pian olisi edessä vuoden suurin juhlapyhä. Steve ei totta puhuakseen ollutkaan olettanut poikkeusta tavalliseen, mutta pieni tunnelmallisuus olisi tehnyt töistä viihtyisämpiä. Väistämättä hänen mieleensä juolahti, että jos hän ja Bucky olisivat työskennelleet eri tahon kanssa, he takuulla olisivat päässeet kunnolla osaksi siihen imelään kulttuuriin, jonka koko Amerikka rakensi joulun ympärille.
Steve istui yksin siemailemassa kahviaan, kunnes sai seuraa agentti Hillistä.
”Hei, Steve”, tummahiuksinen nainen tervehti ja istui häntä vastapäätä.
”Agentti Hill”, Kapteeni nyökkäsi takaisin. ”Mitä kuuluu?”
”Sano vain Maria”, tämä naurahti. ”Muuten hyvää, mutta on vähän vaikeuksia keskittyä työhön joulun lähestyessä.”
”Sinäkin olet jouluihmisiä?” Steve hymähti.
”Ehdottomasti”, agentti Hill nyökkäsi. ”Itse asiassa heti kuun vaihtumisen jälkeen minun täytyi kaivaa varastosta esiin joulukoristeita. Hieman hulluahan se niin aikaisin oli alkaa puuhastella, mutten mahtanut itselleni mitään.”
”Tuttu tunne”, Kapteeni tuumasi huvittuneena. ”Pieni koristelu piristää kummasti.”
”Täällä sellainen ei näköjään ole tarpeen saati suotavaa”, nainen virkkoi luoden silmäyksen ympärilleen. ”Olen ehtinyt jo saada haukut asian tiimoilta.”
”Niinkö?” Steve sanoi otsaansa rypistäen. ”Mitä sitten tapahtui?”
Agentti Hillin huulilla kareili virnistys. ”Otin vapauden piristää hieman Philin ja Furyn toimistoja joulun kunniaksi.”
”Kuulostaa pahalta.”
Nainen kohautti olkiaan. ”Phil ei pannut pahakseen, mutta Fury ei riemastunut lainkaan ja käski keskittyä olennaisempiin asioihin. Hauskinta tässä on kuitenkin se, ettei hän ole ottanut koristeita poiskaan.”
Steve kuvitteli Furyn saarnaamaan prioriteeteista koristellussa toimistossaan. ”Tuskin hänkään voi kiistää niiden positiivista vaikutusta.”
”Sitä minäkin sanoin ennen kun hän ajoi minut ulos”, agentti Hill naurahti.
-
Minäpä minä täällä taas! Eilen oli loppui aika kesken, mutta nyt meikäläinen saapui taas raapustelemaan jotain kommentin tapaista ;D
Yhdestoista luukku oli taas sitä suloista joulumieltä. Löytyihän se Buckyn kuorenkin sisältä kauneimpia jouluklassikoita arvostava jouluhenki! Tuntuu ihan luonnolliselta, että pojat eivät välttämättä mitään nykyistä teknoa joululauluissa arvosta ylikaiken. Olit onnistunut piilottamaan muutamia pieniä yksityiskohtia tuonne tekstiin, kuten: "...Steve avasi ulko-oven ja laski kauppakassin parkettilattialle..." Parkettilattialle! Omalla tavallaan vain pieni kuvaileva sana, mutta lukijalle antoi täysin uuden näkökulman tuosta Steven ja Buckyn kämpästä!
Kahdennessatoista luukussa taas saatiin taas vähän uutta hahmoa peliin! Vaikkei Hill ehkä ole näkyvin hahmo, on hänet silti helppo kuvitella jouluihmiseksi... Tai sitten itse ollessani jouluihmisiä kuvittelen vain kaikki sellaisiksi ensisilmäyksellä :D Olisi tosiaan ollut mielenkiintoista nähdä Fury, kun hän astui joulukoristeiden sisään! Luukun alussa jäi ehkä vähän häiritsemään tuo sanan Amerikka-käyttö... Amerikkahan tarkoittaa kuitenkin kahta maanosaa sinällään, kun Yhdysvallat (jne.) tarkoittaa itse USAa. Eihän tuo mikään virhe ole, mutta ajattelin kirjoittaa nyt siitäkin, kun kuitenkin mietin asiaa lukiessani. (Ja mistä minä tiedän vaikka olisit tarkoittanutkin juuri maanosia ;) )
Kuitenkin, kaksi mahtavaa luukkua jälleen! Kiitän näistä ja jään odottelemaan seuraavia!
ps. Saatanpa hyvin ottaa neuvostasi vaarin ja lukaista tuon suosittelemasi ficin!
-Merkurius
-
Merkurius: Kiitoksia taasen! ;D Itse en ollut edes ajatellut tuota Amerikan monivivahteisuutta... Luonnollisesti tuossa puhutaan USA:sta, enkä taida lähteä tarkentamaan tekstiä sen enempää. Hyvä kuitenkin kun mainitsit asiasta! :D Ja olen joo vakuuttunut siitä, että pojilla on kotonaan hieno parkettilattia. Jotenkin alitajuisesti olen ajatellut kodin olevan se sama rakennus, jossa Steve asui Winter Soldierissa. Hieno luukkuhan se näytti olevan. :D
13
”Annatko jauhoja?” Bucky pyysi havaitessaan piparkakkutaikinan jäävän kiinni puiseen kaulimeen. Steve ojensi puolityhjää pussia ja jatkoi taikinan työstämistä. Näytti uhkaavasti siltä, että he saisivat syödä pipareita vielä seuraavankin vuoden puolella.
”Hauskaa, että päätit auttaa minua.”
”Tietysti. Minä satun pitämään piparkakuista”, Bucky sanoi ja työsti taikinanpalansa ohueksi matoksi pöydälle. ”Näistä tulee kulmikkaita”, tummatukka tuumasi tarttuen timantinmuotoiseen muottiin.
Piparkakkujen leipominen oli aina ollut yksi joulun kohokohdista Stevelle. Hän oli saanut Pepperiltä tämän isoäidin käyttämän reseptin ja laittanut reseptin jääkaapin oveen vilkaisten sitä aina välillä. Sinä päivänä iskenyt inspiraatio oli saanut hänet pukemaan raidallisen esiliinan ylleen ja tarttumaan kaulimeen. Buckyn palatessa lenkiltä Steve oli kuvitellut tämän siirtyvän suihkun jälkeen lukemaan tai katsomaan televisiota, mutta ilokseen hän oli saanut tummatukasta seuraa.
”Valmista”, Bucky tokaisi ja pyyhkäisi jauhoiset kätensä tummanvihreään esiliinaansa. ”Onko vapaata uunipeltiä?”
”Pian on”, Steve sanoi ja otti paistuneet leivonnaiset uunista. Piparkakut olivat kauniin kullanruskeita ja tuoksuivat ihanan jouluiselle.
”Varo, pelti on sitten kuuma.”
”Varon”, hän sai vastaukseksi. Steve siirsi valmistuneet piparit liinan päälle jäähtymään, ennen kuin siirtäisi ne suureen lasipurkkiin, ja Bucky puolestaan laski timantinmuotoiset taikinapalat leivinpaperille. ”Paljonko tuosta tulee?”
”Luultavasti puolitoista pellillistä”, Steve arvioi laskiessaan suuren taikinakimpaleen puiselle leivonta-alustalle. ”Kaulinko minä?”
”Siitä vain”, tummatukka nyökkäsi.
Tuossa tuokiossa Steve oli saanut taikinan valmiiksi. ”Haluatko tulla leikkaamaan?” hän kysyi kääntyessään tummatukkaa kohti. ”Hei, Buck!”
”Mitä?” tämä sanoi piparkakkua rouskuttaen. ”En voinut vastustaa.”
”Anna minullekin yksi.”
Steven teki mieli sulkea silmänsä haukattuaan piparkakkua. Uskomatonta, miten niin pieni asia kykeni tuomaan niin monia lämpimiä muistoja mieleen. Hänen suupieliinsä kohosi hymy, joka ei haihtunut koko iltana.
-
14
”Minä sitten pidän näistä elokuvista”, Steve totesi ääneen, kun Jedin paluun viimeinen kohtaus kääntyi lopputeksteihin mahtipontisen musiikin soidessa. Se oli hänelle kolmas kerta, kun hän oli katsonut vanhan trilogian. Kerran yksin, kerran muiden Kostajien kanssa ja sillä kerralla hän oli päättänyt esitellä kyseisen mestariteoksen Buckylle.
”Tämä oli kokonaisuutena loistava, pakko myöntää”, tummatukka kommentoi vastaukseksi. ”Vaikkakin loppu oli vähän antikliimaksinen.”
”Että mitä?” Kapteeni tuhahti kulmiaan kurtistaen.
”He ovat juuri pelastaneet koko galaksin ja päätyivät juhlimaan sitä metsään teddykarhujen kanssa?” Bucky esitti.
”Ne ovat ewokeja”, Steve huomautti tarpeettomasti. ”Minusta kohtaus taas on mukavan rauhallinen ja koskettava. Sitä paitsi eivät sankarit aina tarvitse suuria fanfaaritilaisuuksia.”
”Sellainen olisi kyllä odotettavaa.”
”New Yorkin hyökkäyksen jälkeen me menimme Kostajien kanssa syömään shawarmaa”, Steve tuumasi pieni hymy kasvoillaan. ”Se niistä juhlallisuuksista.”
”Säälittävää”, Bucky virnisti ja katsoi äkkinäisesti hänen ohitseen ikkunaan huomaten selkeästi jotain kummallista. ”Katso, Steve!”
Hetken ajan hän kuvitteli Buckyn nähneen jotain perin epäilyttävää, mutta sitten hänelle valkeni. Ulkona satoi lunta kevyesti leijaillen. Ensilumi oli sadellut marraskuun puolella, mutta sen sulamisen jälkeen taivaalta oli tippunut lähinnä pelkkää räntää. Olisi siis voinut sanoa, että näky oli suorastaan ihmeellinen.
Bucky nousi sohvalta ja avasi parvekkeelle johtavan oven. Steve sulki television ja seurasi perässä nähdäkseen lumisateen kunnolla. ”Melkein pelikortin kokoisia hiutaleita”, Kapteeni tuumasi ohimennen.
”Oli jo aikakin”, Bucky hymähti ja pyyhkäisi kämmenellään kaiteelle kertyneen valkoisen kerroksen. Tummatukka loi katseen kirkkaalle yötaivaalle, jota vasten hiutaleet loivat hienon kontrastin. Vanhasta tottumuksesta hän avasi suunsa ja pyydysti lunta kielelleen. Tavassa oli jotain niin lapsekkaan nostalgista, ettei hän ollut koskaan päässyt siitä eroon.
-
15
Bucky naksautti sormiaan toimeliaana ja otti pienestä joulukorttipinosta päällimmäisen. He olivat Steven kanssa saaneet muutamassa viikossa lähemmäs kaksikymmentä joulutervehdystä ystäviltä ja tutuilta. Oli pelkästään oikeus ja kohtuus lähettää sellainen vastavuoroisesti takaisin. Lisäksi Steve oli kerännyt pienen listan niistä henkilöistä ja osoitteista, joille halusi joka tapauksessa lähettää joulukortin sinä vuonna.
”Miten osoitteiden kanssa tehdään?” Bucky kysyi silmäillessään iloisen kirjavia joulukortteja. ”Onko sinulla ne ylhäällä jossain?”
”Jos ei ole, keksin jonkun muun keinon viedä ne perille”, Steve sanoi ja laski pöydälle heidän eteensä pienen muistikirjansa, johon tämä oli raapustellut asioita laidasta laitaan; muun muassa puhelinnumeroita, osoitteita ja ruokareseptejä. Sen lisäksi Steve oli kehitellyt listauksen nykyajan populaarikulttuurin suosituista ilmiöistä, joihin tämän oli joskus lähitulevaisuudessa tarkoitus perehtyä. Bucky oli kopioinut idean ja koostanut oman luettelonsa, vaikkakin se taisi olla sillä hetkellä kateissa.
”Jos minä kirjoitan osoitteet ja sinä tervehdykset?” Kapteeni ehdotti.
”Miten vain, se hoituu massatuotantona”, tummatukka virnisti tarttuessaan kuulakärkikynään. Tuskin korttien saajat keskenään vertailisivat, millaisia sanamuotoja kussakin oli käytetty.
”Yritä keksiä edes jotain omaperäistä.”
”Voin laittaa jokaiseen ’Mureat terveiset Stevieltä ja Bucksterilta’.”
”Älä, luoja paratkoon”, Steve tyrskähti ja melkein kirjoitti väärin valkoiseen kuoreen.
”Entä Steven R. ja James B.?” hän jatkoi hilpeänä.
Steve kurtisti kulmiaan. ”Tulee mieleen hääkutsu tai jotain.”
”Kai muuten tiesit, että Tony on antanut meille yhteisen lempinimen?” Bucky sanoi asian juolahtaessa äkisti hänen mieleensä.
”Hänen lempinimimaniansa menee minulta enemmän tai vähemmän ohi korvien”, Steve naurahti olankohautuksella. ”Mikä se sitten on?”
”Starbucks”, tummatukka sanoi virnistäen.
”Niinpä tietysti”, Steve naurahti ja laittoi valmiit kirjekuoret yhteen pinoon. ”Itse asiassa se kuulostaa aika loistavalta.”
-
16
”Vau, joku on todella nähnyt vaivaa.”
Natashan punatuilla huulilla kävi hilpeä hymy, kun hän näki Steven ja Buckyn asunnon joulukoristelut.
”Niiden kanssa ei kauaa nokka tuhissut”, Bucky kommentoi ja otti vastaan naisen ojentaman viinipullon.
”Tämä kaikki saa minut melkein häpeämään omaa koristeluani. Ei sillä, että olisin panostanut”, Natasha totesi olankohautuksella.
”Missä sinä muuten edes asut? Emme ole kai koskaan puhuneet siitä”, Steve sanoi kurkistaessaan keittiön puolelta eteiseen.
”Siellä ja täällä”, nainen antoi huolettoman ympäripyöreän vastauksen.
”Pyörit Clintin luona?” Kapteeni jatkoi virnistäen.
Natasha sanoi viekkaasti suupielestään jotain venäjäksi, jonka tietysti vain hän ja Bucky ymmärsivät. Se oli yksi kliseisimmistä tavoista kiusoitella Steveä.
”No mitä?” tämä penäsi, kun Bucky virnisti Natashan kommentille.
”Sitä että liika uteliaisuus voi kuulemma johtaa ongelmiin”, tummatukka tulkkasi.
”Täällä on muuten vielä yksi.” Natasha huomasi keskikokoisen pahvilaatikon sohvapöydän alatasolla. ”Päätyvätkö nämäkin jonnekin?”
”Löysin tuon toissapäivänä”, Steve sanoi ilmaantuessaan olohuoneen puolelle. ”En ole kyllä varma, mitä siinä on.”
Natasha hivutti laatikon kannen auki ja löysi parin pienen pöytäliinan lisäksi muutaman tonttuhahmon ja muovisia mistelinoksia. ”Katsos vain.”
”Kaikenlaista kiehtovaa”, Bucky kommentoi kuulostamatta kovin yllättyneeltä. Natasha poimi mistelinoksan käteensä ja käänteli sitä hymy huulillaan.
”Olin jo unohtanut omistavani tuollaisia”, Steve tuumasi.
”Meidän täytyy ilman muuta laittaa näitä esille”, Natasha virkkoi ja keräsi pari oksaa lisää.
Tuossa tuokiossa he olivat ripustaneet muutamia misteleitä asunnon oviaukkoihin. ”Pitää varoa, missä liikkuu mihinkin aikaan, ettei joudu perinteen uhriksi”, Bucky heitti tiiraillessaan yläpuolellaan killuvaa viritelmää ja sai toiset nauramaan.
”Naulan kantaan”, Natasha totesi ja tarttui miehiä kädestä antaen sympaattisen suukon ensin Steven ja sitten Buckyn poskelle.
-
17
Pakkasilma tuntui keuhkoihin vedettäessä pistävältä ja samanlaisen tunteen se sai aikaan myös kasvoille vihmoessa. Juoksulenkille lähteminen tuskin oli ollut paras mahdollinen idea sinä päivänä. Kylmä sää oli toki ennen kaikkea varustelukysymys, mutta siltikään hän ei voinut lakata ajattelemasta, miten hyvältä olisikin tuntunut maata kuumassa kylvyssä. Bucky ei ollut sanonut sanaakaan koko lenkin aikana, mikä saattoi johtua siitä, ettei hän varmaan olisi saanut mitään selvää tämän hampaiden kalinalta.
”Kaikki okei?” Steve kysyi heidän saapuessaan viimein takaisin kotiovelle. Bucky tasaili hengitystään hiljalleen ja vastasi pienellä hymähdyksellä. Tämän huulet olivat hyvää vauhtia muuttumassa violetin sävyisiksi kielien siitä, ettei tummatukka lainkaan nauttinut olostaan. ”Painutaan äkkiä suihkuun”, Kapteeni takelsi hytisten itsekin hieman.
”En pane v-vastaan.”
Peseytymisen jälkeen tuntui ylellisyydeltä kääriytyä lämpimään kylpytakkiin ja pukea jalkaan pehmoiset villasukat. Bucky lepuutti päätään sohvan selkänojaa vasten ja sulki hetkeksi silmänsä. ”En enää koskaan halua lenkkeillä noin kylmässä”, hän tokaisi, kun kuuli Steven tulevan huoneeseen.
”Olen samaa mieltä”, tämä vastasi ja istahti hänen viereensä. Buckyn nenään leijaili niin houkutteleva tuoksu, että hänen oli heti avattava silmänsä selvittääkseen, mikä se oli.
”Kaakaota?” Missä vaiheessa Steve sitä oli ehtinyt keittämään?
”Se on varmaan vielä kuumaa, joten kannattaa puhaltaa”, tämä sanoi ojentaessaan sinisen Kapteeni Amerikka-mukin.
”Kiitti”, Bucky sanoi ottaessaan kupin ja nuuhkaisi lähempää. ”Tässä on näemmä jotain erikoista mukana.”
”Jep, ripottelin kanelia sekaan.” Steve hörppäsi kupistaan ja nyökäytti päätään hyväksyvästi. ”Ei tehnyt lainkaan huonoa.”
Bucky maistoi varovasti kuumaa juomaa ja sivusilmällään näki Steven tarkkailevan hänen reaktiotaan.
”Hyvää?”
”Erinomaista”, tummatukka kehaisi ja siemaisi lisää. ”Auts.”
”Älä polta sitä kieltäsi.”
”Älä huoli, poltin jo.”
-
18
Ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs. Steve laski yhteensä neljän aivastuksen kantautuvan olohuoneesta. Perään hän kuuli, kuinka Bucky niisti suureen ääneen. Hänen teki mieli kysyä, oliko tämä kunnossa, mutta arvatenkin hän saisi vastaukseksi ärtyneen mulkaisun kulmien alta. Bucky oli aamusta alkaen niistellyt ja hytissyt.
Eilinen juoksulenkki kylmässä ilmassa ei näköjään osoittautunut niin raikastavaksi elämykseksi, kuin he olivat alun perin kuvitelleet. Steve itse ei ollut havainnut mitään poikkeavaa omassa terveydentilassaan, mutta siitä oli kiittäminen yksinomaan Kapteeni Amerikka-seerumia. Ilman sitä hän olisi takuulla maannut nyt puolitajuttomana vuoteessa potien keuhkotulehdusta, mikäli edes olisi kyennyt lähtemään ulos sellaisella säällä.
”Mikä olo?” Steve kysyi myötätuntoisesti ja istui sohvalle Buckyn jalkopäähän. Tummatukka pudotti käytetyn nenäliinan pieneen muovipussiin.
”Aika paskamainen.”
”Oletko ottanut lääkettä?”
Bucky nyökkäsi onnettomana. ”Ei tunnu toistaiseksi tehneen yhtään mitään.”
”Minulla on oivallinen resepti flunssaan”, Steve totesi hymyillen. ”Ja se toimii erinomaisesti.”
Bucky naurahti tukkoisesti. ”En oikein osta tuota, ellei sinulla ole puoltavaa näkökantaa joltakulta toiselta. Sinä itse et tunnetusti sairasta ikinä, mokoma.”
”Phil sanoi sen toimivan”, Steve tuumasi ja nousi sohvalta. ”Samoin Clint ja Bruce.”
”Ohhoh”, Bucky tuhahti leikkimielisesti. ”Sen on sitten pakko olla mahtava troppi.”
Steve palasi keittiöön ja laittoi teen hautumaan. Valkosipulin kynnellä ja pienellä määrällä inkivääriä terästetty tee jos mikä auttoi flunssan oireisiin. Steve kykeni vuosien takaisella kokemuksella vakuuttamaan, että se todella teki tehtävänsä.
”Olepa hyvä”, Steve sanoi ojentaessaan kupin. ”Tiedän, se tuoksuu aika voimakkaalta.”
Bucky pyöräytti silmiään. ”Ikään kuin muka haistaisin mitään.”
”Aivan”, Steve sanoi pieni hämmentynyt virne kasvoillaan. ”Joka tapauksessa, tuon avulla nuha kaikkoaa alta aikayksikön.”
”Toivotaan”, Bucky sanoi. ”Kiitos.”
-
19
Steve ja Bucky eivät olleet ainoita, ketkä olivat sinä päivänä päättäneet lähteä hautausmaalle, mutta ihme kyllä he eivät vetäneet liiaksi julkisuutta puoleensa. Sellainen mahdollisuus oli olemassa, mutta loppujen lopuksi jokaisella oli hautausmaalla oma päämääränsä ja toisten yksityisyyttä kunnioitettiin.
”Mukavaa, että lähdit seuraksi”, Steve sanoi heidän tarpoessaan kevyen lumikerroksen peittämää polkua pitkin.
”Tietysti”, Bucky vastasi. ”Aluksi luulin sinun haluavan mennä yksin.”
”En pane pahakseni seuraa”, Steve totesi, kun he pysähtyivät yksinkertaisen mutta sievän graniittihautakiven eteen. ”Uskoisin, että hänkin haluaisi tietää, mitä sinulle kuuluu nykyään.”
Peggyn kuolemasta oli kulunut nyt vähän yli kaksi vuotta. Loppu oli lopulta koittanut verrattain nopeasti, mutta se oli ollut niin armollinen kuin mahdollista. Steve oli tehnyt jo pitkään omaa surutyötään, mutta loppujen lopuksi ei sitä koskaan osannut tarpeeksi varautua läheisen ihmisen lähtöön, vaikka sellainen olisikin ollut jo odotettavissa.
”Pitkästä aikaa.” Steve kyykistyi hautakiven eteen siivotakseen kuihtuneet kukat. Bucky laski kimpun oranssin ja punaisen kirjavia ruusuja niiden tilalle. ”Olen pahoillani, etten ole ehtinyt käydä useammin. Iloksesi voin kuitenkin kertoa, että Shield on entistä väkevämmin pitämässä taas huolta maailman turvallisuudesta.”
Bucky oli kuullut Steveltä Peggyn olleen yksi Shieldin perustajista, eikä yhtään ihmetellyt: jos jossakussa, niin Peggy Carterissa oli tarpeeksi vakaumusta, pätevyyttä ja jääräpäisyyttä olemaan tärkeässä roolissa sellaisessa organisaatiossa. Hän muisti neiti Carterin juuri sellaisena jämäkkänä henkilönä, jolla oli luontainen kyky saada toiset kuuntelemaan.
Steve nousi ylös ja katsoi hautakiveä kauempaa. Ruusut toivat upeaa väriä yksinkertaisen graniitin ja valkoisen lumen keskelle. ”Kauniilta näyttää.”
”Onneksi emme ostaneet niitä vaaleanpunaisia”, Bucky sanoi. ”Tulinen väri sopii paremmin hänelle.”
”Toden totta. Hyvää joulua, Peggy.”
-
20
Facebookin keskusteluikkuna helähti uuden kommentin saapuessa. Bucky kirjoitti vastauksensa ja jäi odottamaan, mitä muilla oli sanottavanaan. Tonyn nerokas idea oli ollut luoda sosiaaliseen mediaan keskusteluryhmä, jossa he kykenivät reaaliajassa viestittelemään toisilleen ja sopimaan lisää joulua koskevia asioita.
Tony Stark: Ovet avoinna klo 15 lähtien, juomapuoli pelaa mutta ruokaa kaivataan! ; )
Tony Stark: Jouluviiniäkin tarjola
Tony Stark: tarjolla*
Natasha Romanoff: Paikalla ollaan neljän jälkeen
Bucky Barnes: Steve ja minä tullaan kolmen aikaan. Ruokaehdotuksia?
Jane Foster: Thor ja minä mukana myös : )
Jane Foster: Herkkuja löytyy; karamellitankoja, joulukakku, suklaata...
Bucky Barnes: Omenapiirakka tulee meiltä. T: Steve
Jane Foster: Mahtavaa : )
Tony Stark: Ooh, omenapiirakkaa <3 Muistakaa hei siiderit!
Jane Foster: Ok
Natasha Romanoff: Niin Tony tarjosi juomat vai?
Tony Stark: Kaikkea muuta paitsi siideriä ;(
Bucky Barnes: Hoituu. Onko luumuvanukasta ja karpalososetta? T: Steve
Jane Foster: Ehtiikö joku tehdä luumuvanukkaan? D: Kiirettä pitää...
Tony Stark: Nat?
Natasha Romanoff: Voin ostaa kaupasta, mutta itse tehty on parempaa. Kuka haluaa ja ehtii?
Bucky Barnes: Steve ilmoittautui juuri vapaaehtoiseksi.
”Sano heille, että –”
”Steve”, Bucky keskeytti. ”Jos sinulla on heille asiaa, tee minulle palvelus ja käytä omaa tiliäsi omalla koneellasi ja osallistu keskusteluun.”
”Liikaa vaivaa”, Steve protestoi ja istuutui sohvalle hänen viereensä. ”Sittenhän mekin puhuisimme toisillemme Facebookin välityksellä, vaikka istumme samassa tilassa, herran tähden.”
”Eiväthän he sitä tiedä.”
”Se on periaatekysymys”, Kapteeni totesi vakaasti. ”Kysy, tarvitaanko muuta.”
”Steve”, hän huokaisi turhautuneena. ”Minä en enää laita sinun puolestasi mitään. Se on kamalan noloa.”
”Asia selvä, ääliö”, Steve tuumasi ja pörrötti hänen hiuksiaan. ”Lähden kauppaan.”
”Nilkki.”
-
Terve, meikäläinen täällä taas!
Tämä viikko on ollut yhtä juoksua paikasta toiseen ja kiirettä näin ennen joulua, mutta nyt kun vihdoin voi hiljalleen alkaa rauhoittua joulua kohti ajattelin heti ensimmäisenä tulla lukemaan nämä uudet luukut!
Oih, pipareita, mikä olisikaan joulu ilman niitä! (Ja, Steve raidallisessa essussa ;) ) Tässä luukussa tuli mahtavasti taas sinun kuvailusi esille! Dialogi oli sujuvaa ja juuri sopivasti ujutettu kerronnan väliin. Piparien jälkeen taas luonnollisena jatkona saatiin fiilistelyä lumesta! Itse en ole koskaan pyydystellyt hiutaleita kielellä, mutta täytyy myöntää, että tunnettu tapa sopii kyllä hyvin Buckylle! Täytyy sanoa, että itse ehkä vähän karsastan tuota suomenkielistä sanaa Kostajat (lähinnä luen englanninkielisiä ficcejä jne :D ), mutta olit hyvin saanut sen ujutettua tekstin väliin. Välillä olen törmännyt myös suomenkielisissä englanninkieliseen nimeen ja se nyt ainakin on vähän tönkön kuuloista. Eli siis hyvä valinta ja luonnollisesti piilotettu tekstiin, pointsit tästä!
Heiii, nyt myönnän olevani Steven kanssa samanlainen joulukorttilistan kanssa! Sydän suli kyllä siinä kohtaa, kun puhuttiin Steven lehtiöstä ja mainittiin Buckyn vastaavan olevan hukassa. Voiko enää canonimmaksi mennä? Ja vielä loppuluukusta... Starbucks. Onneksi meikäläinen on tällä hetkellä talossa yksin, ettei kenenkään tarvinnut ihmetellä mille naureskelen täällä. Seuraavassa luukussa pisti silmään sana "penäsi". Sinä onnistut hyvin elävöittämään tekstiä tuollasilla aavistuksen oudommilla lausunnoilla, mutta silti tutuilla! Tekee tekstistä todella elävää.
Käy melkein kateeksi poikien kylmää talvisäätä, kun vertailee, miten täällä päin on alkuviikosta tullut lähinnä vettä. Onneksi nyt ssentään on hieman valkeaa maassa niin pääsi mahtavasti eläytymään luukkun! Stevellä tai Buckylla ei kummallakaan ole mitään erityisen hyviä kokemuksia kylmästä, niin tuntui ihan luonnolliselta kuvailulta heidän kohdallaan. (ps. täytyy muuten kokeillakin laittaa kuumaan kaakaoon kanelia, ei kuulosta ollenkaan hullummalta ;) ) Hmmm, voi Bucky-parkaa flunssahan sieltä kylmästä sitten tulikin. Tämän kalenterin tyyli on sellainen keveä ja fluffyinen, mutta silti tuo Buckyn kirosana kertoessaan voinnistaan on täysin naulan kantaan! Ja hei, troppi, enkös mä ole jo aikaisemminkin sanonut jotain tästä sun tavasta käyttää erilaisia sanoja! ;)
Luukusta 19, kiitos, kiitos, että käytit sanaa Shield! (Tietysti voi miettiä olisko pitänyt kirjoittaa S.H.I.E.L.D. vai ihan vain Shield kuin lausuttaessa...) Kostajat sopi hyvin tekstiin, mutta tuon sanan kohdalla suomennos on kyllä jotain niin kamalaa, että... Siis, oikeasti: YPKVV. There is no logic! Yleisesti tästä luukusta, niin oli kiva saada vähän ehkä raskaammastakin asiasta pätkä. Kuitenkin hautausmaalla käynti on monen perinteenä jouluna ja näin.
Sitten ollaankin jo uusimmassa luukussa! Tonyn kirjoitusvirhe ja sen korjaus. En tiedä, miten oli tarkoitettu, mutta repesin kyllä koko joulukalenterin aikana pahimmin (toistaiseksi) tälle! Täytyy myös sanoa, miten suloista, kun Steve laittaa viestiä Buckyn tililtä. Jos nyt alettaisiin ihan pilkkua viilaamaan, niin Tonyn viimeinen repliikki taisi olla kursivoimatta, mutta mitä pienistä! Tämä oli kyllä suloinen luukku! Alkaa todellakin jo odotella mitä kaikkea viimeisestä luukusta oikein tulee!
Tästä taisi nyt tulla vähän kilometrikommentti... Nyt, kun on enemmän aikaa niin pitäisi ehtiä kommentoimaan vähän useammin vielä viimeisiin luukkuihin! Mutta siis, kiitoksia näistä ihanista luukuista ja seuraavia odotellessa!
-Merkurius
-
Merkurius: Suurkiitos pitkästä kommentista, se piristi päivääni hyvin paljon! ;D Englanninkielisten nimien hyödyntäminen on omalla tavallaan ongelmallista, kun kirjoittaa suomeksi, ugh. Itsekin luen 95% kaiken ficcimateriaalin Marvelista englanniksi ja eihän sanojen kanssa silloin mitään töksähtävyyden vaaraa luonnollisestikaan ole. Avengers oli käsittääkseni käännetty virallisestikin Kostajiksi, joten se kelpaa minulle. :D "Minä ja muut Avengersit pelasimme eilen biljardia." Äh, ei. Ja Shieldiä mietin, että miten sen voisi laittaa tekstiin (ei ainakaan Kilpi), mutta luovuin tuosta Sudenpentujen arvonimeltä kuulostavalta kirjoitusasusta, en kyllä osaa sanoa syytä. Kaikista pahin "käännös" on kyllä ollut Winter Soldier... Leffassa se oli vain jätetty tuollaiseksi, enkä kyllä oikein lämmennyt moiselle (ylipäätään leffan käännös oli vähän hmmh), mutta aina soldier-Buckysta kirjoittaessani olen käyttänyt sanaa Sotilas. Kertoo kaiken oleellisen ja jotenkin Talvisotilaskin kuulostaisi vähän hupsulta. :D Ja kiitos runsaskielisyyden analyysistä! Varmaan olen oppinut joitain ilmaisuja ja sanoja Aku Ankasta - siinä jos missä on rikasta kieltä... Ja KÄÄKS, kirjoitusvirhe! Tonyn viestin piti totta tosiaan olla kursivaatalla, hyvä kun mainitsit. Nyt se on korjattu. ;)
21
Jouluun oli enää neljä päivää. Suunnitelmat ja aikataulut alkoivat olla kaikin puolin kunnossa. Steve havaitsi kuukauden aikana kertyneen stressin pikku hiljaa osoittavan laantumisen merkkejä. Joulu oli hänen mielestään yksi vuoden kohokohdista, mutta yksi kerta oli hänelle oikein sopiva määrä. Jos sitä olisi vietetty useammin, siitä olisi muodostunut kenelle tahansa ankea pakkopulla valmisteluineen ja perinteineen.
Steve huokaisi levollisena ja loi katseen suuren kirkkosalin koristeelliseen kattoon. Kaunis aamujumalanpalvelus oli juuri sitä, mitä hän sille sunnuntaille kaipasi. Väkeä oli liikkeellä sen verran paljon, ettei hän erottunut massasta lainkaan. Hän arvosti niitä hetkiä, joina saattoi liikkua missä vain kuin kuka tahansa muukin tavallinen henkilö. Hän ei ollut pukeutunut mitenkään erityisen salamyhkäisesti, kuten hänellä joskus oli tapana erityisesti silloin, kun hän halusi verestää muistojaan vierailemalla Smithsonianin museossa. Sinä hetkenä hän sai olla täysin oma itsensä, tavanomainen Steve Rogers.
Alttarin luona salin etuosassa esiintyi sinä sunnuntaina pienehkö kuorokokoonpano. Laulajien yhteen sointuvat äänet hellivät hänen korviaan ja pyyhkivät huolet hänen otsaltaan. Joulunajan pyhyys välittyi jokaiselle kuulijalle salissa.
Steve muisti jälleen kerran, miten paljon rakastikaan kyseistä juhlaa. Joulu ei ollut vain pelkkää stressaavaa hulinaa ja lahjojen paljoutta, vaan siinä oli oma lämmin sanomansa, joka ei ollut koskaan laimentunut vuosien varrella. Maailma oli hullu paikka nykyäänkin, mutta joulun henkeä mikään ei ollut onnistunut tuhoamaan. Hengellinen anti kulki sovussa maallisen kanssa.
Messun jälkeen väki poistui kirkosta kiireettömästi sydämet keveinä. Steve hengitti raikasta talvi-ilmaa ja ajatteli suunnata kohti kotia. Sitä ennen hän toisaalta halusi poiketa cappuccinolla eräässä pienessä, rauhallisessa kuppilassa. Sinne käveli jokusen tovin, mutta eipä hänellä muuta ollutkaan kuin aikaa.
-
22
Kalenteriin vilkaiseminen oli saanut Buckyn tajuamaan, ettei jouluun ollut kuin enää kolme päivää. Tavallisesti hän olisi ollut huolettoman innoissaan, mutta nyt hänen päähänsä oli juolahtanut sellainen pikkuseikka, ettei hänellä ollut vielä lahjaa hankittuna Thorille, Janelle eikä Brucelle. Jotenkin hän oli antanut ajatuksen ostoksilla käymisestä kypsyä päänsä sisällä ja oli ollutkin aikeissa tarttua asiaan ennen viime hetken paniikkia. Ajatus oli näemmä ollut toimintaa tehokkaampi.
Ajankäytön kanssa sekoilun vastapainoksi Buckyllä riitti suhteellisen paljon mielikuvitusta keksimään lahjoja erilaisille persoonille. Loppujen lopuksi ainoastaan Brucen lahja vaati hieman pähkäilyä, jos ollenkaan. Hän oli oppinut tuntemaan uusia ystäviään jo sen verran, että uskoi lahjojen osoittautuvan mieluisiksi.
Palatessaan kotiin Bucky levitti hankintansa keittiön pöydälle paketointia varten. Thorin lahjan hän tosin sujautti näppärästi iloisen kirjavaan lahjakassiin. Ukkosenjumalalle hän oli hankkinut pullon hienoa tummaa viiniä, jota tämä varmasti osaisi arvostaa. Janen sievät nahkahansikkaat hän kääri punaiseen paperiin ja Brucen astronomiakirjalle hän leikkasi kappaleen vihreää lumiukoilla koristeltua paperia. Steve oli syypää siihen, että hänellä oli muutama eri lahjapaperivaihtoehto valittavaan. Hän päätti vielä kirjoittaa tussilla nimet paperiin, jotta ne varmasti päätyisivät oikeille omistajilleen.
Saatuaan puuhastelunsa päätökseen Bucky haki makuuhuoneesta suuren muovipussin, johon oli kerännyt kaikkien lahjat, ja lisäsi joukkoon uudet hankintansa. Viinipullon hän tosin piti erillään muista, sillä ei ollut tarpeen ottaa riskiä, että se hajoaisi syystä tai toisesta. Tummatukka työnsi kassin takaisin vaatekaappinsa ylähyllylle ja pohti, oliko unohtanut vielä jonkun. Lopulta hänen oli kuitenkin onniteltava itseään sen johdosta, että hän todella oli hoitanut homman kunnialla loppuun. Eikä hänelle mikään hoppu olisi tullut, vaikka hän olisi käynyt toimeen vasta seuraavana päivänä.
-
23
”Ei voi olla totta”, Bucky murahti katsoessaan ovesta ulos. Jonkin aikaa vallinnut sievä pakkassää oli vaihtunut veteläksi suojasääksi.
”Lyön vetoa, että lähipäivinä sataa lisää”, Steve sanoi myötätuntoisesti ja hyppeli lämmitelläkseen jäsenensä hölkkää varten.
”Ei siitä tarvitse vetoa lyödä, sen kuin katsot säätiedotuksen”, Bucky tuhahti ja kirmaisi juoksuun.
He juoksivat tuttua reittiään tavallista hitaammin, sillä paikoin tie oli käynyt tukalan liukkaaksi ja astumisiaan oli katsottava tarkkaan. Muutaman mailin jälkeen yksi tienpätkä oli niin arveluttavan oloinen, että järkevin siirto oli kävellä. Tumatukan silmät osuivat jostain syystä Kapteenin harmaaseen pipoon. Se ei ollut mitenkään huomiota herättävä, mutta jotenkin hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei harmaa väri sopinut Stevelle. Tämä olisi näyttänyt paremmalta ilman, mutta oli ehdottomasti halunnut suojata korvansa talvi-ilmalta. Katin kontit. Ikään kuin muka supersotilas olisi saanut flunssanoiretta plussakelistä, eikä sitä paitsi edes tuullut.
”Mitä sinä hidastelet?” Steve oli juuri kääntymäisillään, kun sai varoittamatta valtavan lumipallon päähänsä. Osuma lennätti piponkin maahan ja hetken hän vain kykeni pöllämystyneenä tähyilemään suuntaan, josta pallo oli singottu. Buckyn kasvoilla oli niin raivostuttava virne, että Steve kurtisti kulmiaan vaarallisesti ja kumartui kasaamaan paksua lunta käsiinsä. ”Tämä kostetaan.”
”Steve, kosto ei ratkaise mitään”, Bucky perääntyi nauraen. ”Ole kerrankin jalo!” hän huudahti, kun lumipallo singahti hänen korvansa vierestä.
”Minun jalouteni loppui tähän, vellihousu”, Steve ärisi hymyn ulottuessa korvasta korvaan. ”Hyökkäät takaapäin kimppuun, nynny!” hän provosoi, kun Bucky onnistui juuri ja juuri väistämään toisen pallon.
”Minua ei sanota nynnyksi ilman seurauksia!” Bucky viskasi häntä toisella pallolla ja sai itse osuman hartiaansa. ”Etkö parempaan pysty?”
”Älä koettele liiaksi onneasi, ääliö!”
-
Hyvää iltaa täältä päin ;D mahdotonta ajatella, että joulu on tosiaan käytännössä enää tuntien päässä! Meikäläiselle joulu tuli kyllä vähän etuajassa siinä suhteen, että huomasin nyt vasta tuon otsikon loppumerkinnän /25, wuuhuu, saadaan vielä joulupäivällekin luukku! (ja näin jälkikäteen mietittynä, että kun tapahtumapaikkana on USA olisi tämän voinut arvata, mutta osasipa piristää silti)
Haa, joulufiilistelyä löytyi luukuistakin. 21:ssä oli kiva nähdä tällaista 'uudempaa puolta' Stevessä. Totuushan kuitenkin on, että uskonto oli Kapteenin omana aikana paljon suuremmassa roolissa kuin nykyään. Ylipäätään joulun tarkastelu vähän erilaisesta näkökulmasta oli mukavaa. 22:n kohdalla täytyy myöntää, ettei Bucky ole ainoa, joka välillä huomaa vasta viimeisinä päivinä, että tosiaan osa lahjoista vasta odottaa ostamista... Yleensä sinun luukut ovat olleet todella dialogipainotteisia, joten ihan virkistävää vaihtelua tällaiset enemmän kertovat ja kuvailevat pätkät. Omalla tavallaan luukut ehkä tuntuvat lyhyemmiltä, jos niissä ei ole vuoropuhelua niin paljon, mutta olit mukavasti saanut sisältöä näihin! Ja kuvailukin oli tapasi mukaan sujuvaa.
Ihana kevennys vielä tuossa 23:ssa luukussa! Steven ja Buckyn omien, erillisten luukkujen jälkeen oli taas kiva lukea pojista yhdessä. Molempien luonteen olivat niin hyvin kuvaillut tässä luukussa, pointsit tästä. Edelleen vuoropuhelu on sujuvaa ja kuvailu kivaa! Meikäläinen kiittää näistä ja jää vielä odottamaan muutamaa lisää! :)
-Merkurius
-
Merkurius: Heipä hei ja kiitos jälleen! :) Päätin tosiaan kirjoittaa myös pari lukua ilman dialogia siten, että pojat puuhaavat jotain omia juttujaan. Stevestä minulla on sellainen mielikuva, että joulukirkko on perinteisesti lukeutunut hänen aktiviteetteihinsa. 40-luvulla uskonto oli tosiaan paljon suuremmassa roolissa kuin nykyään, ja tuumasihan Kapu itsekin Avengersissa ääneen hengellisen vakaumuksensa. :D (Vaikkakaan se oli hieman epälooginen, kun tarkemmin ajattelee, hah. Joka tapauksessa hahmoon tuli hitunen lisää sisältöä.) Tuosta lumisotapätkästä olisin halunnut kirjoittaa pidemmänkin... Pitää varmaan tehdä jokin erillinen ficci aiheesta Steven ja Buckyn talviaktiviteetit. Tästä vielä eteenpäin pari luukkua, niin sitten olisi kalenteri pulkassa! Amerikassahan varsinainen joulupäivä on 25. joulukuuta... Minulla oli siitäkin tekstiä mietittynä, mutta tajusin liittää ficin otsikkoon yhden lisäpäivän vasta aika myöhään. Hyvä minä. :D
24
”Joko sinua nukuttaa?” Bucky kysyi kirjansa takaa.
Steve mumisi kieltävästi ja risti kätensä niskan taakse rentoutuen sängyllä. ”Olen vielä liian virkeä."
”Lue jotain”, tummatukka ehdotti.
"Minua hermostuttaa huominen”, Kapteeni hengähti raskaasti.
”Miksi?”
”En tiedä. Huomenna on joulu.”
Bucky hillitsi halunsa kommentoida jotain sarkastista ja sen sijaan sulki kirjansa ja kääntyi kyljelleen kumppaniaan kohti. Pienen hiljaisuuden jälkeen Steve avasi suunsa. ”Mieleeni muistui menneitä.”
Bucky muuttui tahattomasti hieman varautuneemmaksi. Kun Steve esitti asian tuohon sävyyn, muistot tuskin olivat luonteeltaan yltiöpositiivisia.
”Vuonna 1943 sinä olit juuri lähdössä rintamalle. Me jaksoimme kaikesta huolimatta ajatella positiivisesti ja heitimme huulta siitä, että sota olisi pian ohi ja että ehtisit jouluksi kotiin. No, sen joulun minä vietin yksin.” Steven äänensävy ei ollut syyllistävä tai katkera, ainoastaan apea. ”Tämä on ensimmäinen yhteinen joulumme kaiken tapahtuneen jälkeen. Ei sinänsä, että minua erityisesti mietityttäisi mikään erityinen, tulin vain ajatelleeksi.”
”Shh...” Bucky kosketti hellästi Kapteenin käsivartta. ”En ole menossa minnekään.”
Steven silmät kostuivat aavistuksen ja tämä kääntyi selkä häneen päin. ”Unohda, puhuin ihan hölmöjä. Ei ollut tarkoitus masentaa.”
Tuo oli niin tyypillistä. Steve ei tietenkään halunnut vaivata häntä melankolisilla muisteloilla, mutta kyljen kääntäminen ei ollut mikään lopetusrepliikki.
”Nyt kuuntelet vähän.” Bucky veti Steven takaisin selälleen ja sanojaan tehostaakseen kipusi hajareisin tämän lantiolle. ”Ensinnäkin: älä sulje minua ulkopuolelle, jos mieltäsi painaa jokin. Toiseksi: meillä on toisemme tässä ja nyt”, hän sanoi ja laski kätensä hellästi Kapteeninsa poskelle. ”Vain sillä on merkitystä.”
Steve näytti hitusen iloisemmalta hänen saarnansa jälkeen. ”Niin.”
Bucky kumartui suukottamaan toista lempeästi. ”Tästä tulee kaikkien aikojen joulu, Steven Grant Rogers."
-
Hyvää joulua! :D
Haa, saatiin vielä vähän melankolisempaakin luukkua ennen sitä varsinaista lopetushuipennusta! Tosiaan ihan mukava, että toit taas esille niitä muitakin puolia joulusta, kun pelkän hauskanpidon. Muistot ovat yllättävän iso osa koko juhlaa ja lisäksi tuntui, että tämän avulla pääsi vielä vähän lähemmäs hahmoja. Onneksi Bucky kuitenkin osaa hoitaa tilanteen kuin tilanteen ja sai Kapteenin joulumielen palaamaan iloisemmaksi!
Omalla tavallaan tämä luukku oli vähän kliseinen, kaikessa selänkääntämisessään, mutta toisaalta, mikäpä sitä olisikaan parempi tapa viettää joulua kuin onnellisten kliseiden keskellä. Teksti on edelleen sujuvaa ja tuntuu, ettei teikäläiseltä kyllä etsimällä etsienkään löydä ainuttakaan varsinaista kirjoitusvirhettä mistään! ;)
Kiitän tästä aaton luukusta ja jään odottelemaan loppuhuipennusta! Edellisessä luukussa puhuttiin myös sään muuttumisesta huonommaksi, joten täpinöissä odotan, saadaanko pojillekin vielä valkoinen joulu!
-Merkurius
-
Merkurius: Hyvää joulua ja kiitokset kommentoinnista! ;D Halusin tosiaan ottaa mukaan hieman menneiden muisteloa edelliseen luukkuun. Kieltämättä selän kääntäminen on vähän kliseistä, mutta toisaalta muuten Bucky ei olisi saanut kiskoa Steveä takaisin selälleen tehostaakseen puheitaan. :D Söpöä.
25
”No niin”, Tony aloitti virallisen kuuloisena, ”onko kaikilla juomaa lasissaan? Hienoa, mennään asiaan. En osaa kuvaillakaan, kuinka mahtavaa on saada teidät tänne tänään. Joulu on katsokaas niitä juhlapyhiä, joista muodostuu ikimuistoisia ainoastaan parhaassa seurassa, joten kiitoksia kaikille. Ohjelmassa luonnollisesti luvassa maanmainiota ruokaa, jonka jälkeen voidaan ottaa selvää, onko meistä kukaan ollut kiltti tänä vuonna. Nauttikaa antimista, käyttäytykää nätisti.”
Tonyn artikulaatio alkoi loppua kohti käydä hieman sammaltavaksi ja puhe oli varmasti ainakin puoliksi ulkoa opeteltu. Joka tapauksessa se ansaitsi raikuvat aplodit.
”Kippis!” huusi Clint. Muut kahdeksan juhlijaa toisti ja kilisytti kaikki maljaansa yhteen piirin keskellä sellaisella voimalla, että oli suoranainen ihme, ettei mitään mennyt rikki tai läikkynyt massiivisesti yli. Steve joi pitkän kulauksen omenasiideriään ja silmäili väkeä ympärillään. Hän oli sanoinkuvaamattoman onnellinen saadessaan viettää joulunsa heidän seurassaan. Erityisen onnellinen hän oli siitä, että Bucky tuli niin hyvin juttuun kaikkien kanssa. Sosiaalisuus olikin aina ollut yksi tämän vahvoista puolista.
Massiivisen joulukuusen alle oli kerääntynyt niin valtaisa lahjajoukko, että se levittyi hiljalleen kohti kirjahyllyä. Buckyn syliin kerääntyi tuossa tuokiossa hämmentävän suuri määrä erilaisilla kirjavilla papereilla päällystettyjä paketteja. Erityisen mukavaa hänestä oli seurata, miten toiset silminnähden ilahtuivat hänen antamistaan lahjoista. Bruce hymyili iloisesti avatessaan paketista astronomiakirjansa ja Pepper halasi häntä kiittäen helmikorvakoruistaan.
Myöhemmin illalla Bucky löysi Steven tornin suurimmalta parvekkeelta nauttimasta kevyestä lumisateesta.
”Onko hauskaa?”
”Ehdottomasti”, Kapteeni vastasi tarttuen hänen kädestään. ”En voisi toivoa mitään enempää.”
”Kuulosti aika kliseiseltä”, tummatukka irvisti leikkisästi. ”Kiitos muuten villasukista.”
”Ei kestä kiittää”, Kapteeni vastasi. ”Hyvää joulua, Buck.”
”Hyvää joulua, Steve.” tummatukka hymyili takaisin niin, että silmät tuikkivat iltahämärässä.
A/N: Tässä tosiaan viimeistä viedään! Tämä oli ensimmäinen joulukalenteri, jonka olen saanut aikaan, ja tästä onkin hyvä jatkaa muiden tarinoiden parissa. Kiitoksia kaikile seuranneille ja toivottavasti tämä ilahdutti. :) Hyvät joulut kaikille ja kohti uutta vuotta!
-
Huh huh, viimeistä viedään jo :o
Tämä luukku oli kyllä ehdottomasti mahtava päätös mahtavalle kalenterille. Ensin sai tyrskähdellä Steven omenasiiderille ja lopuksi vielä nauttia vähän Stucky-fluffya! Tunnelma tuli ihan mahtavasti tekstin läpi tänne lukijalle saakka ja sai tähän tapaninpäivän loppuun vielä aikaan oikein kunnon joulumeiningin!
Viimeisessä luukussa oli hauska myös kuulla vähän muista Kostajista. Olit kivasti luetellut muutamia joululahjoja, muttet kuitenkaan sortunut pitkiin litannioihin, jotka olisivat täyttäneet koko luvun. Ja hei, hei, hei! Steve oli katselemassa lumisadetta parvekkeelta, joten ihanasti koko porukalle tekstissäkin tuli valkoinen joulu!
Koko kalenterin ajan meikäläinen on pitänyt sun kirjoitustavasta, ja sulta on kyllä käytännössä mahdotonta löytää kirjoitusvirheitä mistään! Tämä kalenteri on ollut ihan järjettömän ihanaa ajanvietettä tässä joulun alla ja nyt on oikeastaan vähän haikea olo, kun luukkuja ei enää tulekaan. Tuhannet kiitokset kuitenkin näistä piristävistä pätkistä! Ehkäpä sait meikäläisen jopa pitämään Stuckysta hieman enemmän ;)
-Merkurius
-
Kerään itseni
liikaa graavilohta jouluna, on laiskottanu monta päivää ja väsään nyt jonkunlaista sananpätkää tänne. Laatu taitaa kyl possahtaa pommina ilmaan Stark perkele, tähtää muualle, mut toivottavasti nyt jotain iloa ois :D
Taisin jo aikasemmin sanoo ja jos en ni nyt sitte viimeistään, että jokasesta luukusta on välittyny hienosti se tunnelma, mitä tekstiltä voi oottaa. Ei S/B nyt ihan OTP-listalle päässy, mutta nousi kyllä joulukuun aikana shippilistalla ylöspäin ku... Hmm, ehkä mä jätän mainitsematta sen mikä tähän ois mun mielestä sopinu esimerkiksi.
Lisäksi sä oot saanu Steven ja Buckyn keskinäiset välit hienosti esiin. Rakastavaa, muttei kuitenkaan sellasta täydellistä täydellistä, vaan mukaan mahtuu myös sitä vittuilua, normiarkee ja vähän ristiriitojaki, mikä on ainaki mulle lukijana tärkeetä. Gosh, pilvilinnat ei vaan oo mun juttu. Vaikka onhan neki tietty hyviä paikassaan.
Mieleen muistuu hyvin tää porukan facechattailu, jolle nauran kyllä vieläki pelkästään ku ajattelee ;D aivan loistava! Jotenki niin outoo aatella et porukalla ois joku faceryhmä tai ylipäätään profiilit jossain netissä. Mielikuvitusta kehiin ja mahtava lopputulos! ;D
Tietty vähän napaa raapii, ettei uusia paloja enää tuukkaan kun joulunaika loppu jo enää 362 päivää seuraavaan jouluun jos oikein laskin!, mut kyllä näistä iloa riittää viel pitkäks aikaa kun jälkikäteen alkaa lueskelemaan. Ja ainahan voi toivoo, että sä kirjottasit jotain muutaki tänne finiin... ;)
Ylipäätään se pointti tässä on se, että kiitos ihanasta kalenterista! Ens vuonna uudelleen, right? :}
-
Merkurius: Kiitos kaunis ja ihanaa, että pysyit mukana koko kalenterin ajan! :D Viimeinen luukku tosiaan otti mukaan muutamia muitakin pääparin lisäksi ja tuskailin monesti sitä kirjoittaessani, että siitä tulee liian pintapuolinen ja hutaistu... Sanamäärän säilyttämisen kanssa oli pieniä ongelmia, mutta mukava kuulla, että kokonaisuus oli positiivisen puolella! Minulla on pahana tapana silloin tällöin lähteä rönsyilemään tekstin kanssa. ;D Ja kyllä Stuckyssa vain on sitä jotain, mahtavaa jos lämpenit parille enemmän!
Tomsessed: Kinkkua ja suklaata, ou jeah. Niistä se joulu koostuu. ;D Tämä oli tosiaan ensimmäinen kalenterificci ja projektin sujuvuudesta ilostuneena voisin ensi vuodelle keksiä uuden vastaavan. Pariskunnasta en osaa vielä sanoa, hah. :D Nyt on kyllä tullut kirjoitettua sen verran Stuckya, että vaihteeksi voisi jostain toisesta parista yrittää saada paperille jotain aikaan. Moniosainen ficci Jälleennäkeminen on toisaalta melkein viimeistä lukua vaille valmis... Tonysta ja Lokista minulla pyörii ainakin yksi idea mielessä yhtä oneshottia ajatellen. Tuhat rautaa tulessa, nam. D: Ja hei, hyvä jos edes vähän tykästyit Starbucksiin! Vähän vielä luet lisää aiheesta, niin olet yhtä sekaisin kuin meikäläinen. :D
- Ayu
-
Oi että kun kiva idea tää joulukalenteri :D. Olen itsekin tehnyt pari mutta tää oli tosi hyvä ;D. Tykkään