-
Nimi: Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: Max. K-11
Tyylilaji: slice of life, draama, slash, fluffypuffy
Paritus: Eetu/Jooa
Disclaimer: Kaikki minun. Älä käytä ilman lupaa.
Haasteet: Spurttiraapale III, Vuosi raapalehtien IV & V, Sana/kuva/lause10, Ficlet300 ja Fluffy10
A/N: 10.2.2016. Tämä on pikkuisen käsiin räjähtänyt projekti. Alunperin aioin tehdä (muistaakseni, siitä on kuitenkin jo yli vuosi, who knows, mitä ajattelin silloin) tätä vain spurttiin, mutta en malttanut lopettaa. 50. osan kohdallakaan ei tuntunut siltä, että olisin kertonut kaiken haluamani. Mitä enemmän tämä kasvoi, sitä tärkeämmäksi se tuli. Rakastuin vain hahmoihin. Toivottavasti joku muukin rakastuu :3
1. Mä ny sulle valehtelis
S
draama
sanalla kyyhkynen
300 sanaa
Eetu
Jooasta ei koskaan tiennyt, mitä sillä oli mielessään. Se oli suoraan sanottuna vähän pimeä jätkä, levoton ja hullu. Sen pää oli täynnä merkillisiä ajatuksia, joiden merkitystä miettimällä saattoi nyrjäyttää omat aivonsa. En ollut ikinä tavannut ketään sen kaltaista. Se oli ihan hyvä. En uskonut, että kenenkään elämään mahtui kuin yksi Jooan kaltainen tyyppi.
”Moikka, Eetu!” se hihkaisi, kun avasin oven syyskuiseen iltapäivään, sateiseen ja ruskanharmaaseen. Jooan hassunväriset silmät loistivat ja olkapäällä keikkui puukahvainen, indigonsininen sateenvarjo. ”Lähekkö mun kaa kävelylle?”
”Ai sateeseen?” kysyä töksäytin. Jooa virnisti puolittain ja naputti sateenvarjon kahvaa vastaukseksi. Pudistin päätäni.
”En omista.”
Jooan silmät suurenivat yliluonnollisen suuriksi ja pelkäsin niiden pullahtavan sen poskille.
”Jätkä!” se järkyttyi. ”Takki päälle ja kengät jalkaan. Nyt ostetaan sulle sateenvarjo.”
Jooa kutsui itsensä sisälle ja alistuneena sen tämänpäiväiseen päähänpistoon, aloin pukeutua. Samalla Jooa höpötti kaikkea mahdollista sen päivästä ja kissasta – Pahvilaatikosta. Kuuntelin puolella korvalla. Olin asettelemassa hiuksiani, kun Jooa tarttui mua käsikynkästä ja veti perässään ulos.
”Mitä sun sateenvarjoille on tapahtunut?” se kysyi, kun me käännyttiin puiston puolelle.
”Menivät rikki”, totesin ja katsoin syksyn lämmintä väriloistoa. Tihuttavasta sateesta huolimatta oli aika miellyttävä sää, kaunista ja jotenkin utumaista. Pisarat ropisivat kotoisasti Jooan sateenvarjoa vasten ja meidän kengät läiskyi märkää maata tallatessaan. Jooa puhui ja mä kuuntelin nauttien sen äänen vaihtelevuudesta ja eloisuudesta. Jumankauta kun se osasi puhua suomea kauniimmin kuin kukaan muu.
”Katso, kyyhkyjä!” Jooa huudahti äkisti ja osoitti tavallisia rumia kaupunkipuluja.
”Ne on vittu puluja”, huomautin.
”Ei pulu ole mikään laji”, Jooa valisti mua. ”Noi voisi opettaa viemään kirjeitäkin!”
”Nyt kyllä kusetat”, tuhahdin. Odotin sen alkavan paasata lisää. Sen sijaan se sanoikin jotain ihan muuta lyöden mut ällikällä.
”Sä oot ainoa ihminen, jota en ikinä kuseta”, Jooa vastasi yllättävän totisena. Mun teki mieli kysyä mitä se tarkoitti, mutta jotenkin oli kivempi vaan hymyillä, antaa sanojen lämmittää ja kävellä eteenpäin saman sateenvarjon alla.
-
2. Huvikumpu
S
Draama
300 sanaa
Jooa
Hukkasin Eetun suunnilleen heti, kun me astuttiin sisälle. En haluaisi myöntää sitä, mutta mä kyllä unohdin sen olemassaolon saman tien, kun näin sen hylkiötavaroiden paratiisin. Kirpparit olivat vain niin sairaan mielenkiintoisia ja niitä oli pakko päästä tutkimaan viis seurasta. En kuitenkaan tosissani tuntenut huonoa omatuntoa. Kyllä mä sen vielä löytäisin ja jos en, mun tarvitsi vain lisätä vähän volyymia, niin johan mun poju tulisi juosten takaisin välttyäkseen julkiselta nolaukselta. Taktiikkaa oli kokeiltu onnistunein tuloksin ja mustelma käsivarressa oli vain pieni miinus.
Tila oli iso ja hyllyjä monta riviä. Olisin voinut viettää siellä vaikka koko päivän tutkimassa ihmiselämistä irti leikattuja palasia, joille oli asetettu hinnat. Kummallista, että kerran niin innolla haalituista esineistä tulikin eräänä päivänä tarpeettomia ja ne roudattiin tänne odottelemaan, että joku kekseliäs sielu antaisi niille uuden tarkoituksen. Kirppareiden perusidea oli mun mielestä todella kaunis, mutta kyllä se kannatti taloudellisestakin näkökulmasta. Täysin kelvollisten tavaroiden heittäminen roskiin oli anteeksiantamatonta tuhlausta eikä edes dyykkareita ollut tarpeeksi tehdäkseen typerien ihmisten päähänpistoista vähemmän typeriä.
Edullisista hinnoista huolimatta mun harvemmin teki mieli ostaa mitään. Olin siellä nauttiakseni kirppareiden nostalgisesta ilmapiiristä, menneiden aikojen kiinteistä todisteista ja söpöistä paloista kulttuurihistoriaa. Jos mä olisin ottanut esiin lompakon, olisin varmana vienyt kotiin kuorma-autollisen tavaraa eikä mun tämänhetkinen asumismuoto oikein sallinut moista hamstraamista. Ehkä sitten joskus, kun ostaisin oman Huvikummun ja istuisin piippu suussa kuistin kiikkustuolissa, olisi aikaa ja tilaa sisustaa kämppä juuri niin sekalaiseksi kun halusin. Iso puutarha kuului pakettiin. Siellä olisi omenapuita, viinimarjapensaita sekä pieni mansikka- ja perunamaa.
Haavekuva oli kieltämättä aika herttainen ja kodikas, mutta sieltä puuttui jotain tärkeää. Joku, jonka kanssa jakaa se kaikki. Mä tunsin roppakaupalla erilaisia ihmisiä, koska mulla oli tapana sinkoilla sinne tänne. Eetu usein vitsailikin, että tunsin joka toisen vastaantulijan. Ehkä tunsinkin, mutta mulle tärkeimmät pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Miettimättä oliko se surullista vai ei, hylkäsin materian ja suunnistin etsimään Eetua.
3. Iskuja puolin ja toisin
S
Draama
sanalla kallis
300 sanaa
Jooa
Löysin sen juttelemasta jonkun pyylevän naisihmisen kanssa päivystävän kirpparipöydän edestä. Naisen pöytää vasten nojasi erilaisia sateenvarjoja, mutta Eetu ei vaikuttanut kiinnostuneelta vaan pikemminkin närkästyneeltä. Kuulosti siltä kuin se olisi väitellyt naisen kanssa.
”Mitä hittoa? Sä pyydät sun rojusta selvää ylihintaa”, Eetu ärähti. Nainen suipisteli suutaan ja katsoi Eetua kuin jotakin vastenmielistä räkänokkaa.
”Eihän hyväkuntoisia esineitä ilmaiseksi anneta”, nainen äyskähti. ”Ja ihan laatumerkkejä ovat…”
”Sä taidat olla vähän väärässä paikassa kaupittelemassa noita sun ”laatumerkkejä”, sanonpahan vaan”, Eetu tuhahti.
”Jaa, olitko sinä sitten joku köyhä vai?” nainen ilkkui. Eetu ei liikkunut tai näyttänyt reagoivan naisen kommenttiin mitenkään, mutta vilkaisu sen sinisiin silmiin ja tiesin siihen osuneen ja lujaa. Sen sisällä kuohui, kirvelsi ja sattui. Mä näin punaista ja tungin itseni niiden väliin.
”Päivää!” kailotin ja iskin kämmeneni niin lujaa naisen myyntipöytään, että pamahti. Nainen inahti ja perääntyi pelästyneenä, mikä oli sille ihan oikein. Nojauduin lähemmäs ja katsoin sitä silmiin. ”Ikävä tiedottaa, mutta mun kaverilla on erittäin hyvä pointti. Sun tuotteiden hintaluokittelu on päin prinkkalaa ja sä tuotat sillä tappiota ainoastaan itsellesi. Pöydän pitäminen maksaa kolkytviisi euroa viikolta eli noin sataneljäkymppiä kuukaudessa ja kirppis ottaa vielä sun ansiosummastakin välistä. Kirpparille ei tulla tekemään mitään parinkympin ostoksia vaan hintaluokka on huomattavasti alle viidentoista euron. Ole siis hyvä ja painu muualle kiskurihintojesi kanssa. Täältä sulta ei kukaan osta yhtikäs mitään.”
Mun isku osui ja upposi. Kostein silmin nainen yritti sanoa jotain vastaukseksi, mutta mä en enää kuunnellut tai välittänyt. Mun suuttumus oli ehtynyt.
”Mä näin sateenvarjoja pari hyllyä taaempana”, kerroin Eetulle puhuen taas normaalilla, kepeällä äänensävyllä. ”Niiden hinnat olivat oikein edullisia.”
”Jooa, ei sun olisi tarvinnut”, Eetu mumisi mulle, kun me käveltiin rintarinnan hyllyjen välissä. ”Se oli vaan joku törppö.”
”Kyllä törpöilläkin pitäisi olla käytöstapoja”, tuhahdin. ”Saipahan opetuksen.”
Eetu ei voinut muuta kuin hymyillä ja sen suloiset hymykuopat saivat mut taas ajattelemaan kiikkustuolia ja omenapuita.
-
A/N: Kauheeta, kun ei voi kirjoittaa vain yhtä raapaletta vaan toinenkin, että ois haasteen sanalistan mukainen :D Olen haasteiden kanssa nipottava perfektionisti, mutta eteneepähän tarina johonkin suuntaan. Toisen tulen sujauttamaan tänne ennen keskiyötä (toivon mukaan)
4. Immuuni flirtille, vaan ei pähkinöille
S
Draama
300 sanaa
Eetu
”Kävele nopeasti”, Jooa supisi mun korvaan. ”Mitä ikinä teetkin, älä katso vasemmalle. Vaikka katu katoaisi jalkojen alta, älä vilkaisekaan sinne suuntaan.”
Yritin parhaani ja tiirailin sen sijaan muita kauppoja, josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista katsottavaa, mutta näin vain kiinteistövälitystoimistoja, kukkakaupan ja homssuisen sekatavaramyymälän. Silmät alkoivat nykiä ja pää kääntyä, vaikka kuinka pinnistelin. Vähän matkaa vielä, muutama askel ja vaara olisi ohi.
”Tuutko mun luo kahville?” ehdotin Jooalle, kun en parempaakaan keksinyt. Se ei vastannut, koska oli itse antautunut kiusaukselle ja kääntänyt päätään.
En yrittänyt estää vaan käännyin itsekin. Kadulta näki valikoiman: äärettömän määrän muovibokseja kauhoineen ja niiden päällä vararikkoon johtavat laminoidut hintalaput. Saatoin jo kuulla paperipussin rapinan. Avuttomina mä ja Jooa seistiin liikkeen edessä ja oven avautuessa syntisen herkullinen, uunipaahdettujen pähkinöiden tuoksu sai meidät huokaamaan.
”Vielä voidaan juosta”, yritin kerätä itsehillintäni rippeet, vaikka me oltiin jo ovella.
”Eikä voida”, Jooa mumisi. ”Mulla herahti vesi jo kielelle. Himoan näitä koko loppuviikon, jos en saa pussillista nyt justiinsa.”
Sen sanoissa oli kantapään kautta opittu totuus, jota ei käynyt kieltäminen.
”Niiden pitäisi muuttaa nimensä”, mä nurisin paperipussia avatessani. ”Punnitse ja Tuhlaa!”
Jooa hymisi mun sanoille ja me tehtiin kärsimyksestämme pikainen loppu. Yritin olla maltillinen ja ottaa vain vähän, mutta ei se koskaan onnistunut. Valikoima oli liian pirullisesti suunniteltu, niin paljon kaikkea hyvää. Ollapa vielä teinikakara ja rakastaa irttareita eikä maustepähkinöitä. Hintaluokka ei vielä silloin ollut ollut aivan näin murskaava.
Pari boksia tuonnempana Jooa jutteli vakkarimyyjän, Kertun, kanssa, joka oli yrittänyt herätellä sen mielenkiintoa niin kauan kuin jaksoin muistaa. Parhaillaan se kehui Jooan leijonanvaaleaa tukkaa, joka se piti pikkuruisella nutturalla ja yritti arvailla sen vaikeaselkoista silmienväriä. Kerttu oli nätti tyttö, teentuoksuinen ja hyväntuulinen, mutta Jooa tuntui olevan immuuni kaikenlaiselle flirttailulle. Se katsoi Kerttua kuin ketä tahansa muuta sen hyvänpäiväntuttua, ystävällisesti, mutta sen silmistä puuttui aito kiinnostuksen pilke.
Mua Jooa ei koskaan katsonut sillä tavalla.
-
Kylläpä sulta nopeasti tulee näitä raapaleita! Eilen eksyin lukemaan tuon ensimmäisen ja tänään huomasin noita tulleen kolme lisää. Ja kerta suunnittelet vielä yhden sujauttamista tänään, voi että! Pakko vaan ihmetellä, mistä kaiken tuon inspiraation onnistut löytämään? Varsinkin, kun vielä mainitsit tämän syntyneen lähes tyhjästä.
Olenkin muistaakseni pariin kertaan jo kommentoinut sun tekstejä ja pitänyt niistä, enkä tämänkään kohdalla joutunut pettymään. Tykkään kovasti kirjoitustyylistäsi ja varsinkin tuosta puhekielisyydestä, jota sujauttelet sinne tänne ilman, että sitä on liikaa. Oikeastaan, kaikki tässä tekstissäsi tuntuu toimivan.
Tykästyin Jooaan ja Eetuun jo tuon ensimmäisen raapaleen kohdalla, jossa varsinkin Jooan persoona tulee hyvin esille. Eetusta et olekaan niin paljon vielä kertonut, paljastuuhan hänestä lisää tulevaisuudessa? Myös poikien suhde jää hieman auki, eikä mulle ainakaan vielä ole avautunut, että ovatko he toistaiseksi vain kavereita vai mitä on meneillään. Noh, alussahan tämä vasta (kai?) on, joten varmaan tulevaisuudessa alkaa enemmän heistä selvitä?
Sun henkilöhahmoissa on näidenkin poikien kohdalla jotain hämmästyttävän aitoa, ja ovathan he nyt niin suloisiakin että voi apua. Myös kaikki pienet juonenkäänteet, lausahdukset ja oivallukset ovat kivan mielikuvituksellisia, kuten vaikka tuo 'Punnitse ja tuhlaa'-juttu ja sateenvarjon osto. Sun tekstejäsi on aina mukava lukea.
Kiitos tähänastisesta, jään odotelemaan jatkoa,
- Wisteria
-
Wisteria: Oi kommentti! <3 No juu, tällä hetkellä olen aivan erityisen inspiroitunut ^^ Näistä pojista vain keksii juttua koko ajan ja kun nuo haasteetkin pyörii, niin jokapäiväiseltä päivitykseltä ei voi välttyä. Vähän kyllä pelkäsin, että tänne eksyvät eivät jaksa pysyä perässä... Hii, kiva kuulla, että pidit! Olin tosiaan vähän huolissani, että vaikuttavatko he pintapuolisilta, koska syvälliseen suunnitteluun ei ollut aikaa (nythän he ovat jo vakiintuneet jollain tavalla) mutta jee, homma toimii! :3 Juu, ilman muuta! Eetusta paljastuu vielä vaikka mitä. Ja suhteen epämääräisyys on tahallista. Se alkaa selvitä sitten hiljalleen ;) Juu, alussa on. Osien määristä ei ole mitään hajua, mutta kyllä yli kymmenen varmasti mennään. Awws, voi kiitos. Ihanaa, että ilmoittelit itsestäsi ja kiitos kommentista!
A/N: Perkule. Halusin kuvailla Eetun ulkonäköä tässä raapaleessa, mutta ei sitten onnistunutkaan vielä tässä osassa. Muutenkaan niiden ulkomuodosta ei ole hirveästi kerrottu. Toivon, ettei se ketään hirveästi häiritse. Sen aika tulee kyllä. He ovat hyvin muotoutuneet päässäni, joten siitäkään ei ole kyse.
5. Mikä moraali?
S
Draama
sanalla vaarallinen
300 sanaa
Jooa
”Huupsista”, naurahdin, kun lasit meinasivat särkyä sirpaleiksi, mutta ehdin saada niistä sormenpäilläni otteen. Eetu henkäisi ja mulkoili mua, kun virnuilin sille vailla huolen häivää. Tiesin aiheuttavani sille turhaa stressiä häsläämiselläni, mutta oli vaikeaa vain istua. Halusin auttaa ja organisoida kahvikutsuja – ainahan sitä järjestellä sai, oli paikalla sitten vain me kaksi, vaikka mun kaveri siitä hermostuisikin. En mä koskaan pahalla.
Eetun keittiö oli aika pieni, mutta kodikas. Tunsin sen paremmin kuin oman keittiöni, koska – kummallista kyllä – Eetu laittoi aina kaiken samalle paikalle. Yritin itsekin, mutta ei ollut aikaa eikä tarpeeksi muistilokeroita ja tekihän se elämästä hiukan mielenkiintoisempaa. Tosin, kiireisenä aamuna halusi kirota itsensä ja universumin sallimuksen alimpaan helvettiin, kun suodatinpaperit oli hukassa ja teekannu säpäleinä tiskipöydän edessä. En ollut varsinaisesti kömpelö, mutta mä hosuin ja aiheutin tahattomasti kaikenlaisia vaaratilanteita.
”Olisiko sillä kuitenkaan juuri väliä, vaikka hajottaisinkin jotain?” huikkasin Eetulle, kun se annosteli teetä söpöön, elefantin muotoiseen teepannuun. ”Ethän sä ole näistä maksanut, vai oletko muka?”
Eetu kohotti katseensa ja hymyili häpeilemätöntä varkaan hymyä. Jostakin syystä pidin siitä hymystä aivan erityisesti. Se oli vähän vino, valloittavan pahankurinen ja täysin vapaa moraalisista kahleista. Sitä samaa hymyä Eetu oli hymyillyt silloin, kun me oltiin tavattu. Se oli ollut kiikissä, mutta jotenkin sille oli ollut vaikea suuttua. Sen sijaan olin vienyt Eetun kahville. Ehkä mä olin pikkuisen hullu. Kohtasin kleptomaanin mun kengät jalassaan ja halusin tarjota sille kahvit. Ei kuulostanut kovinkaan tervejärkiseltä, mutta ikinä en ollut sitä päähänpistoa katunut.
”Ei sillä oo väliä”, Eetu vastasi mun heittoon. ”Nyt ne on mun.”
Niin suoraa ja mutkatonta ajattelua! Toki myös totaalisen väärin ja vinksahtanutta, mutta silti mulle oli jotenkin ihan okei, että Eetu oli viattoman ulkokuorensa alla röyhkeä rosmo. Ei se kuitenkaan vaarallinen tai paha ollut. Itse asiassa musta tuntui, että mä olin se vaarallisempi tapaus. Tai ainakin kaoottisempi.
”Jooa, istu alas!” Eetu lopulta komensi.
Tottelin virnuillen.
-
Sä oot kyllä tosi hyvä kirjoittamaan tälläistä kevyttä, elämänmakuista tekstiä. Lukaisin nää yhteen pötköön tässä aamupäiväteetäni särppiessä ja pakkohan tässä on hymyillä. Eteenkin pidin tuosta kirpputoriraapaleesta, koska itse
kirppivihaajana kirppiksiä ymmärtämättömänä kaiken sen roju tavarapaljouden keskellä ahdistuvana ihmisenä kunnioitan niitä ihmisiä, jotka oikeasti tykkäävät siitä puuhasta ja jopa pystyvät keskittymään sen verran, että löytävät sieltä jotain.
P&S on kyllä sellanen kauppa, joka vois vaihtaa nimensä :D siellä menee aina miljoonia jos erehtyy ostamaan vähänkin jotain mikä oooh vaikuttaa hyvältä haluun testaa! Sinne mennessä pakko laittaa vaan laput silmille ja käydä hakemassa ne jutut mitä ei oikeasti saa yhtään mistään muualta... ei siis ihme että pojat yrittivät välttyä köyhtymiseltä ihan viimeiseen asti.
Välillä mulla meinasi tosin mennä poikien näkökulmat sekaisin, tai että hetkinen, kumpi tässä nyt onkaan äänessä. Mutta viimeisessä raapaleessa vihjattu Eetun ?kleptomania? jotenkin pakotti erittelemään nää jätkät päässäni tarkemmin. Pysyttelen taajuudella, kärkkymässä mitä tuleman pitää.
-
Crescen: Oi, elämänmakuiseksi mun tekstejä ei olekaan ennen sanottu. Tuli hieno fiilis, kiitos :] Jooa on sellainen tyyppi, että se on sekamelskassa ihan kuin kotonaan (itselläni on aika neutraali suhde kirppikseen, en usein käy, mutta en karttakaan) Joo, itsekin olen monta turhaa euroa tuhlannut kyseisessä kaupassa, kauheeta! :D Hyvä kun sanoit tuosta näkökulmajutusta. Laitoin poikien nimet selventämään asiaa, että kuka kertoo mitäkin pätkää. Mietinkin, että sellainen saattaa olla tarpeen, kun on kuitenkin minä-kertoja. Kiitos kommentista!
A/N: Köh, kliseitä, köh. Antakaa anteeksi.
6. Määrittelemätön
S
Draama
sanalla loputon
300 sanaa
Eetu
Lopulta simahtivat ne levottomimmatkin säntäilijät. Verkkaisen keskustelun päätteeksi Jooan silmät painuivat kiinni, ja niin se nuori miehenalku nukahti mun sohvalle. En loukkaantunut tai mitään. Tykkäsin olla Jooan seurassa, mutta sen vilkkaus uuvutti henkisesti ja silloin tällöin oli saatava aikalisä. Sen spontaanit iltapäivätorkut saivat toimittaa sen virkaa. Ehkä voisin itsekin kellahtaa sängylle ja antaa musiikin huuhtoa mut mukaansa. Pelkkä ajatus teki olon seesteiseksi, ja aika tuntui hidastuvan. Kiire, stressi ja jännitys kierähtivät yksi kerrallaan harteilta ja kipittivät ikkunakarmien alta riivaamaan jotakin toista piruparkaa.
Hain Jooalle viltin, koska mun asunnon lämmitys ei ollut mitään huippuluokkaa. Sen pitkiä jalkoja en kuitenkaan saanut peitettyä eikä sillä idiootilla ollut edes sukkia, vaikka ulkona oli märkää ja syksyisen koleaa. Tuhahdin ja etsin eteisen komerosta villasukat. Puin ne Jooan kylmiin jalkoihin ja toivotin sille kauniita unia. Jooan suu oli vähän raollaan ja toinen käsi roikkui velttona sohvan yli. Sen kasvot näyttivät melkein vierailta, kun ne olivat niin liikkumattomat vailla leveitä hymyjä ja hassuja, käsittämättömän kirjavia ilmeitä. Vaikka ei sillä, näytti se hyvältä näinkin. Jooan elämänhalu tuntui välittyvän siitä, vaikka sillä olisi taju miten kankaalla. Se oli piirtynyt sen kasvoihin, miehekkääseen nenään, naurunryppyihin silmäkulmissa ja leuan suoraan linjaan.
Kellotaulu tuntui saavan tyhjästä ylimääräisiä tunteja. Minuutit sulautuivat yhteen utuiseksi loputtomuudeksi ja munkin teki mieli torkahtaa, vaikka olikin kylmä ja raajat liian raskaita ryömimään peiton alle. Musiikin humina korvissa tuuditti hämärään puoliuneen ja mä käperryin kerälle.
Aikaa ei ehtinyt mennä edes puoli tuntia, kun kuulin Jooan tassuttavan olohuoneesta mun sängyn viereen. Ynähdin kysyvästi katse sen ryppyisessä ruutupaidassa.
”Saako sun viereen tulla?” mies kysyi äänessään lempeä sointi. Mun vatsassa hulmahti, vaikka meidän välit olivatkin aina olleet vailla määrittelyä ja selontekoa, kun eivät kaverit semmoista tarvinneet. Tässäkään ei ollut kylliksi todisteita minkäänlaisiin johtopäätöksiin.
Ja silti, kuin toivoen jotakin, annoin luvan ja tunsin sängyn keinahtavan Jooan painosta. Tai sitten se oli mun sydän.
-
Mie alunperin tsekkailin tän sarjan koska halusin tietää millaisia rapsuja siulta tulee noihin spurtin sanoihin ja sitten vähän jäin tänne "vahingossa". Nämä vain ovat just sellaista söpöä pientä liibalaabaa (hyvällä!), jota tarviin just nyt.
Ensimmäkin, slice of life on just niin loistava genre näille. :3 Ja kuten jo sanoin, nää on just supersöpöjä. Ei tapahdu paljon mitään, mutta ei tarvitsekaan. Tykkään!
Hahmot on hirveen kivoja. Tykkään Jooasta, sen nimestä erityisesti (miullakin on eräs Jooa, mutta se on angstilapsi ja surullinen tapaus, joten ihan erilaisen haha) ja vaikka se onkin vähän tuollainen kliseisen duracell-pupu, niin silti vaan tykkään. Tai ehkä juuri siksi. Hurrdurr, tykkään kuitenkin siitä, ettei sen kokonaisuus ole vain siitä säätämistä ja sähläämistä, vaan siinä on muutakin.
Eetu on vähän eelimäinen :D en tiedä onko se vain miun päässä, mutta jotenkin melkein yhdistän ne samoiksi henkilöiksi? Hups. Tykkään kuitenkin siitäkin. Sen rauhallisuus on mukava vastapaino Jooan tohelointiin, mutta oijoi minkä yksityiskohdan olet siihen iskenyt! Klepto!Eetu on jotain, mistä haluan tietää lisää. c:
Punnitse ja Tuhlaa!, elefanttiteepannu, hajonneet sateenvarjot, kivoja pikkujuttuja, aaw. Ja edelleen vaan, en voi korostaa liikaa sitä, kuinka runsasta siun teksti on. So many beautiful words.
Näistä tähän mennessä tulleista tuo uusin on kyllä miun lemppari! Voivoivoiii, voisin lainailla koko tuon rapsun, koska niin paljon kivoja juttuja. Mutta ehdottomasti lemppari on tuo loppu.
Ja silti, kuin toivoen jotakin, annoin luvan ja tunsin sängyn keinahtavan Jooan painosta. Tai sitten se oli mun sydän.
Tai sitten se oli mun sydän. Hei pliis, miuta itkettää. ♥
Tykkään tästä hirmuisesti ja voin ihan hyvällä mielellä tunnustaa, että oot tällä hetkellä miun lempparikirjoittaja finissä. c: Oot parhautta.
- Kaapo
-
Kaapo: Uijui, ääk, apua. Sun kommentti sai mut ihan häkellyksiin! Urrurr, olet ihana <3 Söpö pieni liibalaaba on just parhautta ja sitä on mukava kirjoittaa. Actionia ei kauheasti ole, mutta se ei olekaan tän raapalesarjan tarkoitus :3 Haha, eikä, miten meillä on näin paljon samannimisiä hahmoja? Varmaan kun on niin hyvä maku nimien suhteen ;D
Voi eiiii. Tiäkkö, just tota mä pelkäsin! Olin jo nimeä valitessani, että Eetu on kyllä aika lähellä Eeliä, vaikuttaakohan se muuhunkin... ja sitten annoin mennä ja nyt kun sanoit, niin tsädääm, yhtäläisyydet on kyllä selviä. Sitten mietin Jooaa ja tajusin, että siinä on joitakin Tinomaisia piirteitä ja iski pieni paniikki. Oh shit, oonko mennyt luomaan samanlaiset hahmot eri nimillä?! Noh, en ole. Jooa on ihan selkeesti Jooa, vaikka siinä onkin samanlaista sähläävää luonnetta kuin Tinossa. Ja Eetu taas eroaa kyllä paljon Eelistä. En ole vielä tuonut sitä esille, mutta tärkeintä, että ne nyt erottuu mun pään sisällä, joten huomautuksesi oli kyllä ihan paikallaan. Sai vähän herätettyä, että Eetulle oma persoona, nyt! Niissä on kyllä samankaltaisuutta, siitä en pääse mihinkään enkä haluakaan, mutta toivon, että sulle (ja muille lukijoille) Eetu erottuu tulevaisuudessa ihan omaksi, ainutlaatuiseksi itsekseen. Ja varas-identiteetti pääsee kyllä valokeilaan aikanaan ;)
Lempikirjoittaja? Ui. Ihanammin ei voisi sanoa! Äää, olen ihan hämilläni, mutta hirveän, hirveän mielissäni! Voi apua... Suurkiitos sulle kommentista! ♥
A/N: Voi kiesus näitä sanoja. Siis veri. Veri! Olen kirjoittamassa söpöä tekstiä söpöistä pojista ja sitten muka pitäisi saada jotenkin verta mukaan! Pikkuisen vaikeaako? No kyllä. I know, I know. Ei se tarvitse olla verta sen kirjamellisessa muodossa, mutta silti. En jotenkin saa verta liitettyä tähän tekstiin edes kielikuvien kautta, mutta yritinpä parhaani.
7. Mosaiikkipoika
S
draama, fluffy
sanalla veri
300 sanaa
Jooa
Eetun kauniit, savunsiniset silmät tarkastelivat mua uteliaina, kun pötkähdin sen viereen. Olin vailla suunnitelmaa, kuten aina, mutta en stressannut. Kyllähän mä olin jo jonkin aikaa tiennyt, että Eetu herätti mussa erinäisiä tuntemuksia, vähän kuumotusta, kihelmöivää jännitystä ja levottomuutta rintalastan alla. Verenkiertokin kiihtyi aika lailla oikeanlaisissa tilanteissa, kun se katsoi mua vähän pidempään, nauroi raikuvasti jollekin mun jutulle tai vain käveli lähellä saman sateenvarjon alla.
Kai mä sitten olin ihastunut. Eikä siinä mitään, en ollut kauhuissani tai lamaannuttavan epävarma, mutta Eetuun ihastumisella oli riskinsä. Sille ei voinut vain sanoa, että hei, mä taidan tykätä susta, pussataanko? En halunnut Eetun tulkitsevan mua niin, että halusin sen vain mun sängynlämmittäjäksi. Eetun poikaystävät olivat yleensä sitä lajia. Paljon fyysistä toimintaa, kiihkoa ja paloa, mutta ei sitten oikein mitään muuta. Niin ainakin mun kaverin kaveri oli kuvaillut lyhyttä suhdettaan Eetuun. En halunnut liittyä jonon jatkoksi, joten mun pitäisi keksiä jokin kiertotie sen sydämeen.
Oli aika hassua, miten monta identiteettiä Eetu kätki sisälleen. Se oli yhtä rosoista mosaiikkia. Päällisin puolin se oli niin mukavan ja herttaisen näköinen: hymykuopat ja paksu, tuhkanruskea tukka, joka oli sormien alla käsittämätön sileä ja pehmeä. Eetu oli tyypillinen naapurinpoika muutamia viileitä ja kovia ilmeitä lukuun ottamatta. Sisälleen se kätki kuitenkin yhtä sun toista. Se oli työssä käyvä ihminen, joka ei halunnut kykkiä kotona sossupummina, mutta se osasi olla myös kova ja röyhkeä, joka ei keinoja kaihtanut saadakseen oman osansa. Se oli hämmästyttävää ja aika kiehtovaakin. Kuka Eetu siis todellisuudessa oli? En tiennyt, mutta halusin vilpittömästi ottaa siitä selvän.
”Kiitos sukista”, möläytin pitkän, intensiivisen katsekontaktin jälkeen. Veri puski rajusti poskiin ja kasvoja poltti. Tyhmätyhmätyhmä!
”Saat vaikka pitää ne”, Eetu vastasi kiusaantumatta tai pettymättä mun kompuroivasta kommunikoinnista.
”Saanko pitää sut?” kysyin hiljaa, vaikka tässä tilanteessa sukkien olisi pitänyt riittää.
”Jos haluat”, se mumisi, mutta sanomattakin mä tiesin, ettei se ihan niin yksinkertaista ollut.
-
Pitäis mennä nukkumaan mut koska ensin pitäis laittaa sänkyyn lakanat, niin tulin sit lukemaan sun raapsuja :D laiskalaiska, kadun tätä huomenna aamulla kun väsyttää.
Nää kaksi viimeisintä oli kyllä hiton suloisia, nyt kun aletaan puhumaan hieman enemmän poikien keskinäisistä väleistä. Ihan älyttömän söpöä, laittaa ny toiselle sukat jalkaan kun on torkuilla. Nää pojat selkeesti välittää toisistaan. Lisäksi ihanan seesteinen tunnelma jotenkin näissä, vaikka näissä onkin syksy, niin vähän tulee sellainen alkutalven kirpsakan sinisen hetken tuulahdus näistä. Nään jotenkin hirmu selkeästi ton Eetun asunnon mun silmieni edessä, sellaisena sinisävytteisenä, pehmeänä ja utuisena maalauksena.
Näissä oli kivaa pohdiskelua, ja molempien vikat lainit niin herttaiset, että sulattaa vaikka ikiroutaisenkin sydämen ♥
”Saanko pitää sut?” kysyin hiljaa, vaikka tässä tilanteessa sukkien olisi pitänyt riittää.
”Jos haluat”, se mumisi, mutta sanomattakin mä tiesin, ettei se ihan niin yksinkertaista ollut.
Jos haluat. Aww.
Sinisestä kommentista huolimatta nää sai mut hirveän vaaleanpunaiselle päälle (näkyy varmaan näistä ällömakeista adjektiiveistakin mitä viljelen...) ja btw mulla ei tullut Eetusta (eikä Jooastakaan) kyllä mieleen Eeli (tai Tinokaan), jotenkin nää herrat näyttääkin ihan erilaisille mun päässä. Eli sanoisin, että et ole luonut tuplahahmoja samoilla nimillä. Toisaalta, no two persons ever read the same book...
-
Crescen: Munkin pitäis mennä nukkumaan, mutta täällä sitä ollaan :D Hei jee, tosi mahtavaa, että tunnelma ja hahmot välittyvät sinne noin hyvin. Söpöys on aina hyvä ^^ Oh, tosi helpottavaa kuulla, että herrat erottuvat ihan omikse persoonikseen. Ihanaa, että tyksit ja kiitus kommentista! ^^
8. Julma läppä
S
draama, angst
200 sanaa
Eetu
”Saanko pitää sut?”
Se kysymys, niin viaton ja melkein kuin vitsillä heitetty, piti mua hereillä. Valvomisessa ei sinänsä ollut mitään väärää – mulla oli huomenna vapaata – mutta en olisi viitsinyt kiehnätä niissä epävarmoissa tuntemuksissa, joita Jooa oli mussa herättänyt. Tuli vaan niin inha fiilis. Musta tuntui, että Jooa oli vittuillut mulle, koska se ei loppujen lopuksi ollut yrittänyt mitään. Ei koskettanut, ei nojautunut suutelemaan tai vetänyt mua kainaloonsa. Koko juttu alkoi tuntua julmalta läpältä ja mua hämmästytti se, miten pahalta musta tuntui.
Oli törkeän pitkä aika siitä, kun olin ollut viimeksi, siis ihan oikeasti, ihastunut johonkuhun. Eikä Jooaan ihastuminen ollut mikään helppo homma, kun se oli välillä niin outo ja sinkoili joka paikkaan kuin jokin väärin kytketty robottivekotin. Jos Jooa yritti vedättää mua, se kusi siinä kyllä pelkästään omaan pesäänsä. Mua oli vedätetty tässä elämässä ihan tarpeeksi enkä mä todellakaan kaivannut mitään piripäätä filosofianopiskelijaa liittymään joukkoon.
Mä yritin suuttua sille, mutta en osannut. Itse asiassa mua lähinnä suretti. Mun paska tuuri oli löytänyt mut taas. Sitkun oikeasti tykkäsi jostakusta, niin jotenkin juttu ei vaan lähtenyt käyntiin, vaikka olin mielestäni puhunut suoraan. Jooalle näytti kuitenkin olevan ihan vitun sama, mitä mä sanoin tai ajattelin. Villasukat se vaan oli vienyt, ne mun lempparit.
-
Voi eiii, Eetu-parka. Seiska oli niin söötti ja suloinen ja melkein itkin koska kuka sanoo noin? Ja sit bombom boom ei ollakaan söpöjä enää vaan aletaan ajattelemaan asioita ja voi ei :D En ollut varautunut tähän nyt yhtään. Julma on kyllä niin hirveä sanakin, hrr.
Alko kyl surettaa ton jälkeen ihan sikana. Jotenkin vaan niin tuttu fiilis ja vaikka leikin ettei haittaa, niin haittaa silti. Ääh, tarvii käydä haliruttaas tota Eetua ja kertoa sille, että elämä on kakkaa, mut kaikesta pääsee yli ja ympäri. Mut toivon kyllä, että se avaa suunsa ja puhuu koska en halua tää kääntyy vähemmän söpöön suuntaan vaan siksi, että Jooa on tyhmä ja puhuu tyhmiä ja tekojensa vastaisesti. :c
Villasukat se vaan oli vienyt, ne mun lempparit.
Itkuuuu ♥
Seiskasta vielä, et uu "Eetun poikaystävät" eli oletettavasti Eetu on siis out n' proud? Jotenkin se nyt toimis tässä, koska näin lyhyt pätkät ei jotenkin kaipaa sellaista "omg rakastuin poikaan oonko nyt homo?" -draamaa, vaikka joissain muissa toteutuksissa se onkin ihan viihdyttävää. c: Mutta niitä on myös yhtä paljon kuin sieniä metsässä, niin en tiedä, aika monta sienikastiketta saisi kaikista niistä draamoista :'D
Oon ihan jumissa, yh. Mut seurailen edelleen ja oot edelleen parhautta, pus! ♥
- Kaapo
-
Oih, tämähän vaan paranee koko ajan! Ihanaa c:
Kiva tätä lukiessa huomata, miten poikiesi persoonat alkavat tulla enemmän ja enemmän esille. Varsinkin tuo seitsemäs oli kiinnostava siinä mielessä, kun Eetua siinä paljon kuvailit. Toisaalta rupesin sitten miettimään, että kun Jooa oli kertojana, niin koko juttuhan voi olla vain sen henkilökohtaista tulkintaa?
Tykkään myös kovasti näiden vaaleanpunaisuudesta ja sokerisuudesta, jota et kuitenkaan vedä yli, vaan mukana on myös pientä rosoisuutta kontrastiksi. Erityisesti tuo kahdeksas oli mukavaa vaihtelua söpöilylle, vaikka toisaalta tuollainen hattarainen söpöstely on aika lailla juuri sitä, mitä tällä hetkellä kaipailenkin.
”Kiitos sukista”, möläytin pitkän, intensiivisen katsekontaktin jälkeen. Veri puski rajusti poskiin ja kasvoja poltti. Tyhmätyhmätyhmä!
Voi apua, Jooa taitaa punastua. Hei oikeasti kuin suloista <3
Mä yritin suuttua sille, mutta en osannut. Itse asiassa mua lähinnä suretti. Mun paska tuuri oli löytänyt mut taas.
Eih, Eetu-raasu. Se on muuten niin suloinen, kun lainailee villasukkia ja valvoo, kun ei saa tunteiltaan unta. Rupesin kyllä kieltämättä itsekin pohdiskelemaan tässä tuon kahdeksannen kohdalla, että mitä jos kyseessä onkin vain julma läppä? Toivottavasti ei kuitenkaan, sillä Eetu ja Jooa ovat kyllä suloinen parivaljakko.
Kiitokset taas, näitä on ihana lukea (:
- Wisteria
-
Oi ei! Nämä hassunassut menevät nyt ihan ristiin ajatustensa osalta! Mitenkäs Eetu heittäytyi noin aggressiiviseksi Jooan kysymyksestä? Ei tainnut hoksata, että Jooalle kysymyskin oli iso asia, suudelma tai jokin muu lähentymisyritys perään olisi ollut varmaan ihan liikaa samaan syssyyn. Nyt kun vielä saisivat ajatuksensa samalle viivalle, eikä mitään piilokielteisyyttä. Luontevaa ystävyyttä.
-
Kaapo: Joo, Eetu on avoimesti homo :] ei nyt huvita alkaa kriiseillä näiden seksuaalisuudesta tässä tarinassa :D Eetu on nyt vähän tollainen raasu, voi pientä. Ajatteleminen on yliarvostettua XD mutta ei tää kauhean synkäksi mene, että sydän murskaantuisi tai mitään. Pojat on vaan tyhmiä :--D Kiitos taas kommentista! ♥
Wisteria: Oi, miten näppärä huomio! Kyllä vain, näkökulma ei välttämättä kerro koko totuutta, koska se on vain kyseisen henkilön tulkintaa asioista ja tapahtumista. Tämä tarina on kyllä aika hattarainen, että niin :3 pitää kyllä vähän pitää tuota rosoisuutta yllä, ettei mene ihan vaaleanpunaiseksi hötöksi koko höskä. Kiitus kommentista!
takkuinen: Väärinkäsityksiä ja draamaa, muah <3 Eetu odotti vähän enemmän. Se ei ole vielä kauhean kokenut tunnetasolla eikä siis ymmärtänyt, miten iso juttu tuo esim. Jooalle oli, mutta kun se ei tehnyt mitään niin eihän se tietysti tarkoitakaan mitään :D Vitsi että Eetu on tyhmä. Ei tosiaan hoksannut jutun jujua. Toivotaan, että pojat pääsisivät samalle tasolle ajatustensa suhteen. Kiitos kommentista!
9. Viidakon lait
S
draama
300 sanaa
Jooa
”Ehkä sä olet liian takertuva, Jooa.”
Lopetin puhumisen ja vain tuijotin mun kaveria, joka sirotteli pippuria melko mauttomaan kouluruokaan. Tatu kohotti kulmiaan mun tuijotukselle ja tarttui Tabasco-pulloon ja roiski punertavaa tulisuutta ruualleen. Se sekoitti, maistoi ja vaikutti tyytyväiseltä.
”Kiitoksia”, sanoin loukkaantuneena. Tatu huokaisi.
”Sitä mä vaan, että sun ei pitäisi nostaa kauheata haloota siitä, ettei se tyyppi vastaa hetkeen sun viesteihin. Ihmisillä on kiireitä. Sehän käy töissä, eikö niin?” Tatu kysyi ja jatkoi syömistä.
”On mennyt yhdeksän päivää. Yhdeksän!” mä huudahdin ja nostin vielä sormenikin ylös, jotta Tatu ymmärtäisi asian vakavuuden. ”Täydellinen radiohiljaisuus.”
”Järkyttävää”, se sanoi silmiään pyöräyttäen. ”Mä voin olla pari viikkoakin vastaamatta mihinkään yhteydenottoihin.”
”Sä nyt oletkin tommonen helposti erakoituva mölli”, tuhahdin. Tatu kohautti harteitaan eikä näyttänyt ottavan syytöstä millään lailla itseensä, mutta se olikin aina ollut kaikenlaisen arvostelun ja piikittelyn yläpuolella. Siinä se vaan istui hoikat hartiat vähän kyyryssä, ruskea kiharapehko villinä rehottaen ja kasvojensa perusteella Tatu näytti ikäistään viisi vuotta nuoremmalta, ihan 16-vuotiaalta. Sillä oli leuka sileänä ja kasvoissaan muutama finninen näppylä. Eikä se niine kulmalävistyksineen myöskään kauhean akateemiselta näyttänyt. Tatu oli kuitenkin loistotyyppi, vaikka se joskus oli vähän turhan sarkastinen.
”Mitä mä tein väärin?” kysyin siltä ja mutristin suutani, jotta se ei alkaisi vinoilemaan mulle.
”Ehkä sä olit liian varovainen? Teidän välit on nyt hämärät. Tee peli selväksi”, Tatu ehdotti.
”Noku en halua olla hyökkäävä”, valitin. ”Haluan sen tajuavan, että välitän siitä sen itsensä takia enkä siksi, että tahdon panokaverin.”
”Jooa pieni, ei yksi suukko vielä sänkyyn vie”, Tatu hymähti. ”Kertomasi perusteella kannattaa toimia nopeasti. Eetulla on varmaan ottajansa, jos sä et merkkaa sitä omaksesi.”
”Mitä helvettiä, eletäänkö me muka jossain viidakossa?” tuhahdin sen neuvoille.
”Sivistys on pelkkää illuusiota”, Tatu sanoi. ”Me ollaan kaikki raakalaisia, ei siitä pääse mihinkään.”
”Ihanaa, kiitos piristyksestä”, voihkaisin. Tatu hymyili vinosti.
”Mene ja ota omasi, toveri”, se komensi haarukalla uhaten.
-
Jee!!!*heiluttaa voiton lippua* Tatu rules!! Jonkun olikin aika Jooalle sanoa asioita vähän eri näkökulmasta. No, nyt Jooa hus vain merkkaamaan Eetu!! :-* Mainiota dialogia!
-
takkuinen: Hii, ihanaa, että dialogi toimii, koska sitä on niin kivaa kirjoittaa ^^ ja Tatu kyllä uskaltaa sanoa, mitä se miettii. Näkökulmien vaihdos on tosiaan tarpeen. Kiitos kommentista!
A/N: Ensimmäistä kertaa miulla on aseksuaalinen hahmo! Aika jännää, mutta hurjan kivaa ^^
10. Seurusteluetiketti, niin mikä oli?
S
draama, ripaus angstia
300 sanaa
Eetu
Kun muut mun työkaverit olivat lähteneet yksille, mä nostin takin kaulukset pystyyn kylmää syystuulta vastaan. Työnsin palelevat käteni taskuun ja välttelin parhaani mukaan kävelytien petollisia lätäköitä. Mulla ei ollut mitään vedenkestäviä syyskenkiä vaan halvat, tummansiniset kangaskengät kesältä. En halunnut kastella jalkojani, kun oli jo valmiiksi ihan riittävän kurja olo.
”Näytät aika synkältä”, Hanna – ainoa, joka oli jäänyt mun masentavaan seuraan – totesi.
”Et säkään varsinaisesti onnesta hypi”, näpäytin takaisin. Hanna ei närkästynyt. Se vain katsoi mua harmaanvihreissä silmissään seesteinen katse. Hanna oli ihana ihminen. Rauhallinen, vähän melankolinen, viisas ja puhui pelkkää asiaa. Se oli täydellinen vastapaino Jooan riehumiselle ja sähläykselle. Meillä oli jokin henkinen yhteys, vaikka meidän kiinnostuksenkohteet eivät osuneetkaan yhteen. Hanna ymmärsi mua ja mä ymmärsin Hannaa. Meillä oli mukava olla toistemme seurassa, vaikka me ei puhuttukaan kovin paljon. Meille riitti vallan mainiosti se, että vain oltiin.
Jooan kanssa piti hyvin usein tehdä jotain ja se alkoi nopeasti väsyttää. Mä tarvitsin aina lomaa siitä ihmisestä, mutta Hannan näkeminen toi aina mulle lohtua ja tunteen, että kuuluin johonkin. Ei väliä, miten eksyksissä olin. Jos se olisi ollut poika, olisin varmaan rakastunut siihen jo aikapäiviä sitten. Tai ehkä en. Hanna ei ollut kiinnostunut kenestäkään seksuaalisessa mielessä, oli se sitten tyttö tai poika. Ystävyyssuhteissa oli sille tarpeeksi työtä ja se tuntui saavan niistä kaiken tarpeellisen.
”Onko se Jooa?” Hanna kysyi ja kallisti päätään kasvoillaan lempeä, hyväntahtoinen ilme. Luoja siunatkoon Hannan kaltaisia ihmisiä. Soin sille epämääräisen nyökkäyksen. ”Teidän kannattaisi puhua. Ei välttely mitään ratkaise.”
”En halua puhua sille”, mumisin ja tiesin kuulostavani lapselliselta.
”Haluatpas”, Hanna sanoi. ”Sua vaan pelottaa, mutta Jooa ihan varmasti tykkää susta kuten sä siitä.”
”Miksi se ei sitten sanonut sitä suoraan?” tivasin, koska mulle kaikki oli edelleen hämärää.
Nainen mun vieressä seisahtui ja hymyili kevyesti. Sillä oli vastaus, kuten aina.
”No siksi, että Jooa on herrasmies”, Hanna hymähti.
-
11. Aisti kerrallaan
S
draama, fluffy
sanalla ääni
300 sanaa
Eetu
Myöhemmin sinä iltana mä ja Hanna kuunneltiin kaupunkia. Me istuttiin penkillä Sokoksen edessä, vaikka se olikin yhä sateesta kostea, mutta meillä oli take-away-erikoiskahvit, joten kaikki oli hyvin. Eikä meillä ollut kylmäkään, kun me istuttiin kylki kyljessä ja keskityttiin ääniin. Vähitellen Hanna oli vihkinyt mut siihen touhuun ja nyt olin ihan koukussa. Aisti kerrallaan, se sanoi. Se oli kuin terapiaa ja meditaatiota samassa paketissa. Ja ihan ilmaiseksi. Tänään me harjoitettiin meidän korvia ja maalattiin maisema ainoastaan äänien perusteella. Se oli aika kiehtovaa. Tunsin silmieni liikehtivän vilkkaasti luomien alla, ja vaikka fyysisesti näin pelkkää mustaa, mun mieli piirsi näkymät yllättävän vaivattomasti vain äänikartta apunaan. Kuulin kauempana tiellä kulkevat bussit, märät askeleet katukiveyksellä ja eläväisen puheensorinan.
Me sanottiin toisillemme, mitä me kuultiin ja katsottiin osuttiinko oikeaan. Luonnollisesti Hanna oli mua parempi, mutta yritin silti.
Suljin silmät, siemaisin mun kahvia ja yritin kuulla jotakin yksityiskohtaista. Olisin ehkä kuullutkin, ellei mun kännykkä olisi soinut juuri silloin. Punk rock ei yleensä ollut ihan mun tyylistä, mutta se toi väkisinkin mieleen Jooan, joten siksi se oli mulla soittoäänenä.
”Se on Jooa”, voihkaisin ja kaivoin kännykän esiin. Jooan nimi näkyi ruudulla ihan, kuten mä olin tiennytkin. Hanna katsoi mua kummissaan. ”Mulla on eri soittoäänet erityisille ihmisille.”
”Mikä soi, kun mä soitan?” Hanna uteli.
”Lana Del Rey.”
Se nyökkäsi hyväksyvästi. Mä katsoin puhelintani, Jooan nimeä ja mietin vihreän ja punaisen luurin väliltä. Rumpubiitti ja sähkökitaran räminä kiduttivat mun kännykän surkeita kaiuttimia, mutta mä en osannut toimia.
”Vastaa”, Hanna kehotti.
”En tiiä, mitä sanoa”, sanoin kuivin suin.
”Improvisoi”, mun ystävä sanoi ja painoi vihreää mun puolesta. Kohotin kännykän korvalleni.
”Moi”, sanoin.
”Hei, Eetu”, Jooan ääni vastasi ja mun hengitys katkesi. Suloinen lämpö läikähti mun rinnassa ja suljin silmät äänetön mielihyvän huokaus huulilta karaten. Mulla oli ollut tietämättäni ihan sairaan ikävä sen ääntä. Kuunnellessani Jooaa nyt, en halunnut sen koskaan vaikenevan.
-
Jee! Uusia, hip hei!
Olinkin kaivannut Jooan osia. :3 Ja loistavaa on se, että se on leukaa myönten kusessa Eetuun. Ja ei kai sekään niin hirveän kaapissa ole, kun noin avoimesti puhuu asiasta kouluruokailussa. Jos jostain voi puhua kouluruokailussa, niin silloin siitä voi puhua missä vain, joten. I'm happy. Tatu vaikuttaa loistokaverilta, sellaiselta joka antaa just noin hyvänhuonoja neuvoja. Ja sitten niitä ihan loistavia neuvoja
”Mene ja ota omasi, toveri”
Näin.
Eetu on niin murunen. Ja Hanna! Ihana. Ah, ollapa itsekin rauhallinen ja viisas.. Tähän mie tähtään, ehkä joskus joku kuvailee miuta noin. Mutta Hanna on hirveän symppishahmo, jotenkin sain siitä sellaisen kuvan, että se voisi olla vähän vanhempi kuin Eetu (wait enhän mie edes tiedä miten vanha Eetu on?). Hmm, Jooa kyllä on aika herrasmies. Ehkä vähän liiankin. Toisaalta ymmärrän sen fiiliksiä. Mutta silti, pliis, voisko jotain tapahtuaaaaa.
Aw, toi kuuntelujuttu oli hirveän kiva. c: Ja eri soittoäänet eri ihmisille, i might do that, too. Eep, noi on kyllä niin suloisia, että ärsyttää. ♥
Hmm, aloin miettiä tuossa kun tuli tuo ikäkysymys mieleen, että mitenkä nämä on tavanneet toisensa? Tai siis joo, toi kenkäjuttu oli tuolla, mutta se ei hirveästi avannut asiaa. Onko niillä ikäeroa? Missä Eetu yritti näpistää Jooan kengät? Onko niillä sama kenhännumero? Miksi varastaa jonkun kengät? Hmm, tämä pieni raapalesarja on iskenyt miuhun aika syvälle näköjään. Olen rakastunut. Taas.
Anyway, kiitos taas näistä. Miun päiväni piristyi tuhannesti, kiitos siitä ♥ Olet muru, pus!
- Kaapo
-
Kaapo: Voi awws, kun sä olet ihana <3 Jooa on kyllä niin kusessa, ai että :D Noup. Jooa ei ole oikein missään, kaapissa tai ulkona. Se vaan on ja jos joku katsoo vinoon, Jooa sanoo jotain pimeää ja vie kysyjän mietteet jonnekin ihan muualle, kunnes ne unohtaa edes kysyneensä jotain. Oho, Hanna itse asiassa on vanhempi kuin Eetu! Ja niin, enpä ole poikien ikää vielä sanonut. Parinkympin tienoilla kuitenkin liikutaan, sanon sen verran :3 Ensitapaamisesta tulee kyllä aikanaan raapale jos toinenkin. Ihanaa nähdä, että joku on noin kiinnostunut näistä pojista! ♥ Sun kommentti teki munkin päivästä ehdottomasti paremman, kiitus kultapieni!
12. Rautalankaversio
S
draama, fluffy
300 sanaa
Jooa
”Mikä nyt oli niin tärkeää, että mun piti raahautua tänne asti?” puhisi Eetu, kun avasin oven. Se lievästi sanottuna laski mun mielialaa aika tavalla. Puhelimessakin Eetu oli ollut niin etäinen kuin se todella vihaisi mua tai jotain. Kaipasin sen äänen keveyttä ja tuttavallisuutta, mutta sain ainoastaan jääkylmää vettä niskaani, joka kerta kun Eetu avasi suunsa. Yritin olla näyttämättä liian lannistuneelta, vaikka mieli tekikin ravistella sitä ja huutaa, että mikset sä tykkää musta enää. Sen sijaan kävin ylikierroksilla kuten aina.
”Miksi sä oot märkä?” kysyin sanat sinkoillen pikakiväärimäisesti suustani. ”Missä sun sateenvarjo on? Paleltaako sua? Tuu peremmälle ja riisu noi märät vaatteet. Haluutko sä teetä? Vai kahvia? Vai kaakaota, koska on mulla sitäkin. Tai ehkä – ”
”Voi luoja, Jooa, turpa kiinni”, Eetu ärähti mulle ja mua mieltä kirvelsi samalla tavalla kuin paperihaava kynnen alla. Vahinko ei vaikuttanut suurelta, mutta oi, kun se teki kipeätä. Mä vaikenin ja katsoin Eetua äkisti varuillani. Saatoin olla toisinaan varomaton ja kolhin itseäni jatkuvasti, mutta en mä sentään turpaan kerjännyt. Sain Eetusta jotenkin sellaisia viboja, että se halusi haastaa riitaa tänään.
Eetu kohtasi mun katseen ja sen silmät olivat jäätä.
”Mitä mä oon nyt tehnyt?” kysyin siltä hiljaa enkä viitsinyt edes teeskennellä iloista. Mulla oli paha mieli eikä se tosiaankaan ollut okei, kun tunsin olevani täysin syytön. Eetun katse suli ja sen silmät olivat taas pehmeää savua.
”Anteeksi”, Eetu huokaisi, riisui takkinsa ja ripusti sen naulaan. ”Mua vaan hämmentää… Mietin vain, että mitä me oikein tässä tehdään. Ymmärsin sut ehkä jotenkin väärin silloin – ”
”Odota”, keskeytin sen kiireesti. ”Saanko mä sanoa ekana?”
Eetu katsoi mua kummissaan, mutta nyökkäsi sitten hitaasti. Kohotin käteni ja vein sen Eetun viileälle poskelle. Se hengähti, kun silitin sen ihoa peukalollani. Juhlallisesti mä ilmoitin:
”Eetu Juhani Kaarna, olen aivan järjettömän ihastunut suhun.”
Ja toivoin, että sitä lausetta ei Eetukaan onnistuisi ymmärtämään väärin.
-
NO MITÄ NYT SOKRU! Asdfghj. ♥
Ensinnäkin, mistä mie löytäisin tuollaisen ihmisen kuin Jooa. Se on niin höntti ja tuollainen superi. Tarviin tuollaisen ugh. Ja toisekseen! Eep! :3 Hattaran yliannostus mutta haittaako se miuta? Ei todellakaan.
Voisin taas tällein sniikisti ylistää siuta koska geez. Paperihaavat ja pehmeää savua, sie ilmaset asioita niin hiton nätisti että melkein itkettää. Mie vaan kurisen täällä onnessani koska sie oon mahtavuutta ja siun tekstit hymyilyttää miuta liikaa. Tai juuri sopivasti.
Mie tykkäsin tässä monesta asiasta! Siittä, miten Eetu otti puheeksi sen, että missä mennään ja aaaaAAA Jooan juhlallisesta ilmoituksesta ja jfc Eetun nimi. Niin normaali ja niin kiva. Sie osaat näiden normaalien nimien kaunistamisen, en ymmärrä. Jos siulla ois hahmo jonka nimi ois Jorma, niin mie varmaan päättäisin, että Jorma on miun uusin lempparinimi. :D
Plus kuka sanoo olen aivan järjettömän ihastunut suhun? Pliis hei. Miusta tulee surullinen kun oon niin sinkku. :'D Oot kyllä niin ♥ Kiitos taas illanyön piristyksestä, sie vaan osaat tämän lajin, enkä varmaan selvisi päivistäni ilman siuta ja siun rapsuja. Pus!
- Kaapo
-
Kaapo: Jooa on aika aarre :3 Tämä sarja kyllä varmaan tekee aivoista mössöä, kun tämä on niin onnetonta rakkaushömppää :D Eetun nimi on kyllä aika kiva, vaikka itse sanonkin ^^ Ja Jooa sanoo. Kaikki on Jooalle mahdollista. Ei siitä ikinä tiiä yhtään, mitä se seuraavaksi sanoo (se taitaakin olla hirmuinen piiloromantikko) mutta se sulattaa Eetun kyllä ihan täysin <3 Kiitos kommentista!
A/N: Rapsu päivässä, tuntuu olevan nykyinen tahti, mutta tää tarina on nyt vaan semmoisessa pisteessä, että pakko kirjoittaa. Pysyykö kukaan vauhdissa mukana? :D
13. Ufoja taivaalla ja tähtivaloa silmissä
S
fluffy
300 sanaa
Eetu
Jooa oli ylivoimaisesti kummallisin ihminen, jonka tunsin. Sen kotipaikka ei takuulla ollut planeetta Maa, koska se teki jatkuvasti kaikkia ufoja juttuja, kuten nyt tämäkin absurdi tilanne hyvin osoitti. Kun se nosti kätensä mun poskelle, kaikki järkevät ajatukset sanoivat morjens eikä mun päässä ollut mitään. Jos joku olisi koputtanut mun otsaa, se olisi varmaan kuullut kaiun koputtavan takaisin, niin ontto mun kallo tuntui olevan. Kun Jooa teki ilmoituksensa – kuka puhuu tuolla tavalla, ihmettelinpä vain – tuskin edes ymmärsin sen sanomaa, niin hiton tyrmistynyt olin.
Ensimmäinen ajatus, josta sain kiinni, oli: voi luoja, voi luoja, mitä se sanoi? Kumpi meistä on hullu, Jooa vai mä? Mitä vitun vittua?
Toinen oli jo paremmin messissä: jätkä kusettaa sua niin täydellisesti, älä usko sanaakaan.
Kolmas sai mut melkein polvilleen: Jooa katsoo mua, se koskee mua, se puhuu mulle ja sanoo ihania asioita. Tää on unta, Eetu. Älä herää. Oo tässä koko ilta, joohan? Tee unelmista totta edes unissasi.
Kun mä en sanonut mitään, Jooa veti kätensä pois ja tunsin, miten mun iho leimahti liekkeihin tismalleen siitä kohti, missä se oli sitä pitänyt. Sen toiveikkaat silmät sammuivat ja kasvoilla oli nöyrä, satutettu ilme. Se käänsi katseensa pois musta posket hehkuen ja tarkasteli liioitellun kiinnostuneesti puulattian virheitä. Jooa luuli, etten vastannut sen tunteisiin (sillä on tunteita mua kohtaan!) Se kuvitteli mun vaikenemisen olevan torjunta, vaikka oikeasti olin vain mykistynyt siitä käsittämättömästä onnenpurkauksesta, jonka Jooan ilmoitus oli laukaissut. Se ei ollut vitsi, se ei ollut kusetusta vaan totta.
”Jooa”, sanoin ääntäen sen nimen hyvin huolellisesti. Jooa ei halunnut katsoa muhun, pelkäsi kai haukkuja. Kuka olisi osannut arvata, että se oli tunteidensa kanssa tuollainen suloinen reppana? Muuten niin vilkas, huoleton ja suutaan soittava mies kääntyi saman tien itseensä, kun tunnusti ihastuneensa. Ei voinut olla valloittavampaa.
”Mäkin suhun”, kuiskasin. Mun sydän melkein petti, kun Jooa kääntyi ja sen silmät syttyivät taas.
-
Whii, aww, ihanaa! Onhan nuo raapaleet kyllä aikamoista sokerimössöä, mutta aivan ihania juuri tuollaisina. <3
Tatu oli niin hyvä tuossa yhdeksännessä, kun se yritti saada Jooaa tekemään jotain, ehdotteli ratkaisuja ja muuta, koska Jooan oli tosiaan korkea aika tehdä jotain. Vähän menoa tähän, ettei kaikki vaan jatku sellaisena suloisena ja hömppänä hattarana. Vaikka toki se hattarakin on ihanaa ja tervetullutta.
”Jooa pieni, ei yksi suukko vielä sänkyyn vie”
Eikä, aivan mahtava lausahdus! Hyvä Tatu!
Hanna sitten vaikuttaa ihan mahdottoman symppikseltä ja kiinnostavalta immeiseltä. On tosi kiva, kun toit mukaan enemmän hahmoja Jooan ja Eetun lisäksi. Eetun koko nimi on muuten ihana kaikessa yksinkertaisuudessaan, olematta liian tylsä ja sellainen mitäänsanomaton. Se sopii siis todella hyvin hänelle. Muutenkin kiva, kun olet valinnut sellaisia suht tavallisia nimiä hahmoillesi, ne tuovat tavallaan sitä aitouden tunnelmaa tähän.
Ja sitten sieltä tuli lopulta se paljastus, voi että! En malta odottaa, mihin suuntaan tämä alkaa kehittyä nyt, kun pojat (/miehet?) ovat nyt vihdoin paljastaneet tunteensa toisiaan kohtaan.
”Mäkin suhun”, kuiskasin. Mun sydän melkein petti, kun Jooa kääntyi ja sen silmät syttyivät taas.
Ihan mahtava lopetus tuolle kolmannelletoista, pakko sanoa. Sun kuvailu on niin eläväistä ja mä oon oikeestaan aika sanaton näitä lukiessani, koska nää on niin ihania ja sokerisia <3
Kiitos c:
- Wisteria
-
Wisteria: No hyvä, että sokeriannos on juuri sopiva :3 Vähitellen tämä tarina alkaa laajeta ja henkilöitä tulee enemmän mukaan. Ja sitten poikien historiaa sun muuta mukavaa. Suht tavalliset nimet on mun lemppareita. Kohottelen aina vähän kulmiani, kun ihmiset nimeävät hahmojaan erikoisilla tavoilla kuin ne eivät voisi olla niin ainutlaatuisia muuten, mutta kukin tyylillään :) Kiva että Hanna ja Tatu vaikuttavat miellyttävän ^^ Suurkiitos ihanasta kommentista!
14. Turvassa sun kanssa
S
draama, fluffy
300 sanaa
Eetu
Mulla oli jo selkeä visio mielessä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mulla oli hyvä, turvallinen olo, vaikka ihon alla kihelmöikin jännityksensekainen odotus. Pidin jotenkin ihan kamalasti tästä rauhallisuudesta, hellyttävästä haparoinnista ja siitä, että kumpikin oli niin läsnä tässä nimenomaisessa hetkessä. Yleensä mä vaan syöksyin ja takerruin kiinni johonkin ihmiseen, joka sillä hetkellä kelpasi. Eikä niistä hetkistä jäänyt lopulta käteen paljon paskaakaan. Vika ei aina ollut edes niissä ihmisissä, joiden kanssa olin ollut. Mä en vaan jotenkin osannut olla ja antaa niiden päästä lähelle. Oli yksinkertaisempaa hakea hetken helpotusta kuin todella sitoutua, tutustua ja antaa toisen nähdä muutakin kuin huoliteltu ja tarkkaan hiottu ulkokuori. Ei Jooakaan musta kauhean paljon tiennyt, mutta se oli Hannan lisäksi yksi niitä harvoja ihmisiä, jotka voisinkin päästää lähemmäs ja katsoa, mitä siitä seuraa.
Jooan silmien tuike toi mieleen kynttilänliekin pehmeän loimun. Katsahdin sen huuliin ja tunsin, miten mun sisällä vavahti lähes raju kaipuu päästä sitä lähelle, suudella ja hengittää sen lämmintä tuoksua. Jooa nojautui lähemmäs ja mä suljin silmäni, mutta suudelman sijaan sainkin jotain ihan muuta.
Jokin kova pamahti ulko-ovea vasten niin lujaa ja ennalta varoittamatta, että tarrasin kiinni Jooasta, kun säikähdys ja refleksit sanelivat, miten toimia ennen kuin järki alkoi ilkkua akkamaisesta käytöksestä. Se kuitenkin vaimeni, kun Jooa kietoi kätensä suojelevaisesti mun ympärille.
”Mä asun mielenkiintoisessa naapurustossa”, se selitti. ”Ei hätää.”
Tuskin Jooa oli saanut sanat suustaan, kun ovea alettiin jyskyttää ja joku tuntui karjuvan keuhkojensa pohjasta:
”Ovi auki, pitää päästä sisään hetinyt! Jooa, perkele, mikä maksaa?!”
Uusi pamaus, huutaja oli potkaissut ovea ja kiroillut vähän lisää. Tuijotin Jooaa epäuskoisena. Se huokaisi raskaasti ja näytti haluttomalta päästää aggressiivista miestä sisään. Ymmärsin miksi, mutta mistä Jooa tunsi tuonkin hullun?
”Kuka helvetti tuolla on?” tivasin siltä.
”Markus”, Jooa mutisi. ”Mun pitää katsoa, mitä se haluaa tai se jyskyttää tuolla koko yön.”
Ja mun tyrmistykseksi Jooa todella avasi oven.
-
A/N: Laitetaan nyt toinenkin, niin Markus avautuu vähän paremmin :3
15. Punaparta valtaa keittiön
S
draama
sanalla punainen
350 sanaa
Jooa
Tiedostaen erittäin hyvin, että Eetu katsoi mua kuin tärähtänyttä, naksautin lukon auki ja päästin punaisen pyörremyrskyn sisään. Takkia tai kenkiä riisumatta Markus syöksähti meidän ohitse luomatta edes yhtä katsetta muhun tai Eetuun.
”Jo oli aikakin!” Markus mylvähti ja rymisteli keittiöön, missä se alkoi availla kaappeja. ”Hetken ajattelin jo, että jätkä on delannut ja ruuat vaan mätänee sisällä. Anteeksiantamatonta tuhlausta semmoinen.”
”Tärkeysjärjestyksesi liikuttaa mua syvästi”, ilkuin sille. Markus murahti vastaukseksi ja perehtyi tutkimaan, millaiset ruokavarastot mulla oikein oli.
Viittasin Eetua seuraamaan mua makkariin, missä ojensin sille kuivat vaatteet sen märkien tilalle. Se vaikutti yllättyneeltä mun huolenpidosta, mutta miten Eetu nyt voisi olettaa mun vaan katselevan vierestä, kun se hytisee? Eetu oli mua vähän pidempi, mutta mä olin sitä harteikkaampi ja kai hitusen rotevampikin, vaikkei Eetukaan ollut mikään poikamaisen hontelo, joten mun vaatteet voisivat olla sille vähän isoja. Kyllä se silti hyvältä näyttäisi. Voisi olla aika söpökin näky. Ajatus hymyilytti mua.
Hetken mä emmin, mutta lopulta kosketin varovasti sen jumalattoman pehmeää tukkaa ja pujotin sormeni hellävaraisesti sortuvien lävitse. Eetu nojautui kosketusta kohti ja olisin voinut jäädä siihen paijaamaan sitä koko illan, mutta me ei oltu yksin.
”Helvetin Markus”, mutisin itsekseni ja jätin Eetun vaihtamaan vaatteita, kun itse palasin katsomaan, mitä tuhoja se mies oli päässyt tekemään.
Keittiössä Markus oli jo vauhdissa kuorimassa perunoita ja porkkanoita. Liedellä odotti vedellä täytetty kattila. Katsoin sen touhottamista hetken.
”Oot sitten hankkinut oikein kunnon risuparran”, totesin, kun katselin sen vallatonta punaista kuontaloa, joka peitti pään, puolet kasvoista ja rehotti kuin jollakin katupummilla. Näytti vähän siltä, että sillä saattoi olla seuraakin siellä karvapöheikössä. ”Onko elämä kohdellut kaltoin vai ryhdyitkö hipiksi?”
”Jääkö sun kaveri syömään?” Markus kysyi jättäen kysymyksen omaan arvoonsa.
”Et sä vain voi – ” yritin, mutta Markus keskeytti mut.
”Näinkö sä kohtelet omia sukulaisiasi?” se tuhahti. ”Kerron kaiken, kunhan saan murua rinnan alle. Niin, siitä sun kaverista?”
”Sen nimi on Eetu”, sanoin kärttyisenä.
”Mitä musta?” Eetun ääni sanoi mun takaa. Se tapitti Markusta vähän epäluuloisen näköisenä, mutta mä en piitannut, koska taivas, se näytti rikollisen suloiselta mun vaatteissa, vähän isoissa ja hihat olivat hivenen liian pitkät.
”Jäisiksä syömään?” pyysin ja toivoin, että se suostuisi ylimääräisestä seurasta huolimatta.
-
Hsjafh. Miun piti kommentoida heti kun luin, mutta sitten kind of nukuin koko päivän ja nojoo no long story short - olen täällä nyt.
Voi mie niin odotin että NYT pääsen jonnekin superhattaraan mutta mitä, ei sitten :D Oot aika ilkeä ♥ Joka tapauksessa siis, olin samaan aikaan niin huojentunut ja ehkä vähän yllättynyt siitä, kuinka Eetu meni ja vastasi Jooan tunteisiin noin helposti (siis mitä, siis sanoi ne ääneen? mitä on tämä suomi) ja okei, ehkä ois pitänyt arvata, ettei se voi loppua söpöyteen ja helppouteen.
Markus, kuka hiton Markus? Onko se Jooan veli? Serkku? Veli? Oli mikä vaan, niin tykkään siitä. Mut mikset voinut vaan jättää noita hipsuttelemaan toisiaan ja olemaan onnellisesti ihastuneita :D tarviin Sokeria (pun intended).
Jee, olipa turha kommentti, mutta halusin vain ilmoittaa, että i'm still here vaikka oonkin vähän kuollut. Jee. ♥ olet parhautta.
- Kaapo
-
Ihihi luin näitä taas monta monta monta peräkkäin ja olen ihan sokerihumalassa! Oon ollut tänään tosi fluffinnälkäinen ja tää oli kyl ihan täydellistä mun karkkihampaalle. Hymyilen täällä ihan typerästi kun nää on liian suloisia.
Vaikka vähän oon kyllä katkera kun Markus paukahti paikalle just kun oltiin pääsemässä ekstaasiin. Onneks äijä sentään alkoi väsäämään oikeaa ruokaa ihan omatoimisesti, ja tarjoaa vieraillekin :D Jotain käytöstapoja, näköjään.
Ja oikeesti omfg sun kielikuvat on paikoitellen jotain niin täydellistä että itken verta, miksen itse osaa. Baby you got some talent for this shit. Niistä tulee niin prikulleen oikea fiilis ja damn, ei voi vaan kuin ihastella.
Jooan silmien tuike toi mieleen kynttilänliekin pehmeän loimun.
Jotenkin mä tähän lisäks kuvittelen Jooan tuoksuvan joululta ja mausteilta, mut se tuskin ketään haittaa. Jotenkin aa, tää oli ihan perfect enkä ees tiedä miksi.
Jos joku olisi koputtanut mun otsaa, se olisi varmaan kuullut kaiun koputtavan takaisin, niin ontto mun kallo tuntui olevan.
Hymyilin ääneen! Vähän nerokas.
Kohotin käteni ja vein sen Eetun viileälle poskelle. Se hengähti, kun silitin sen ihoa peukalollani. Juhlallisesti mä ilmoitin:
”Eetu Juhani Kaarna, olen aivan järjettömän ihastunut suhun.”
Tää ihan vaan siks, koska tuitui mun sydän suli ♥ ja btw tykkään Eetun nimestä todella paljon.
Sunnuntai yö ja kommenttien laatu on timanttii, mutta voi että. Oot valinnut nimimerkkis kyllä niin oikein, senkin sokeri! ♥ Kiitos näistä taas.
-
Kaapo: Ehkä seuraavassa osassa tulee tarpeeksi hattaraa? ;) Nää on aikuisia ja nää sanoo juttuja ääneen (yeah right, that's the reason) mutta tämän ei kuulukaan olla kovin vaikea tarina toisin kuin siun, köh Olihan se aika ilmeistä, että ne kumpikin on ihan in lööv toisiinsa :3 Saat Sokeria. Ehkä vielä yliannostuksen (tuo seuraava on aika Sokeripommi :D) Jee, olet edelleen täällä (etkä saa karata!) ♥ Kiitos kommentista!
Crescen: Sokerihumala on hyvä, juuri oikea mielentila näihin kahteen ^^ Markus on vähän tuollainen iso nallekarhu, joka tykkää (ja osaa!) laittaa ruokaa, mutta kyllä ne pojatkin pääsevät vielä söpöilemään. Aww, oi hurja, punastun! Kielikuvat on kyllä ihania ja taidan viljellä niitä liikaakin, muttakun! Jooalla itse asiassa on lämmin, mausteinen ominaistuoksu, joten mielikuva meni täysin nappiin, purr, olet aika taitava :3 Kiitos kommentista.
A/N: Ei muumitaloa lukita yöksi... Eikä tätäkään rapsusarjaa. Joten, täällä taas ja nyt pilaan teidän hampaat fluffypuffyllla. Teitä on varoitettu.
16. Kaksi höpöä Muumilaaksossa
S
höttöhattara
350 sanaa
Eetu
Mä, Jooa ja sen karvaturriserkku istuuduttiin pöydän ääreen syömään. Markuksen tekemä makkarakeitto oli tosi hyvää, perinteikästä ja herkullista kotiruokaa. Jooa ja Markus puhua pälpättivät, vaihtoivat kuulumisia ja piikittelivät toisiaan. Oli ihan selvä juttu, että ne olivat sukua. Kumpikaan ei osannut olla hiljaa, ei edes silloin, kun ne söivät. En ollut kauhean nuiva käytöstapojen suhteen, mutta kyllä mua vähän ällötti, kun aikuiset miehet sössöttivät ruoka suussa. Yh.
Ajauduin mieleni avomerelle ja huomasin väsyväni. Ilman Markustakin olisin varmaan jo kaivannut kotiin. Työt väsyttivät eikä erikoiskahvissa ollut ollut tarpeeksi kofeiinia pitämään mua tolpillaan. Koti ja sänky kutsuivat. Ruoka sai ramaisemaan vielä enemmän. Tätä vauhtia nukahtaisin bussiin ja sitten elämä olisi hyvin kurjaa.
Kiitin ruuasta ja sanoin Jooalle, että lähtisin. Jätkä oikein hohkasi pettymystä ja ikävää.
”Älä vielä mee, Eetu kiltti”, se aneli, kietaisi kätensä mun vyötäisille ja puoliksi halasi ja puoliksi roikkui mussa. En tiennyt ärsyyntyisinkö vai ilahtuisinko Jooan eleistä ja sanoista. Se oli vähän niin ja näin. Taustalla tiskaava Markus häiritsi sekin enkä kokenut voivani olla vapaasti.
”Vastahan sä tulit.”
”Oon ollut täällä jo melkein kaksi tuntia”, sanoin äkäisemmin kuin olin tarkoittanut. ”Mua väsyttää.”
Jooa mutristi suutaan, mutta mä vaan katsoin sitä tiukasti. Että se osasi olla joskus niin rasittava kakara. Ei sitten uskonut millään, ellei sitä ravistellut samalla. Jooa seurasi mua eteiseen ja katsoi hiljaa ja vakavana, kun mä puin ulkovaatteet ja kengät. Avatessani oven Jooan tarttui mua kädestä.
”Et kyllä lähde ilman suukkoa”, Jooa murisi ja mun sydän jätti lyönnin väliin. Se kietoi kätensä mun ympärille, veti itseään vasten ja suuteli oikein kunnolla. Musta tuli Muumien vaaleanpunainen taikapilvi ja melkein leijailin katosta läpi, niin höttöisen hyväksi tunsin oloni. Sulin sen syliin, unohdin ärtymykseni ja Markuksen. Oli vain Jooa, mä ja me suudeltiin.
Mä hymyilin, kun erkanin ja hengitin ehkä hiukkasen nopeammin.
”Heippa”, hymähdin sille.
”Toinen vielä”, Jooa pyysi eikä sille voinut vaan vastata kieltävästi. Mä naurahdin ja suutelin sitä taas, nyt vähän kevyemmin. Me pussailtiin varmaan useamman minuutin siinä ovensuussa ja mä leikin sen pikkunutturalla. Jestas, että me oltiin höpöjä.
”Nyt mä meen”, henkäisin, kun vielä kykenin. ”Nähdään.”
Sitten melkein juoksin karkuun, mutta ei hitto, kun mun askel oli kevyt.
-
Oh god syytäks miuta vaikeudesta? How rude. ♥ plus en karkaa minnekään.
En tiedä mistä aloittaa! Ehkä aloitan siitä, että höttöhattara on paras genre ikinä. Sen voisi melkein vaihtaa vaaleanpunaiseksi muumitaikapilveksi. Koska sitähän tää oli, täydellistä ja vaaleanpunaista ja varmaan vähän painavampikin muumipeikko nousisi ilmaan. Plus jiihaa, Markus oli serkku! I knew it! Plus voi tätä hymyilyn määrää. Siis miulla. Ja ehkä varmaan Eetullakin. Ja Jooalla. Aijai.
Naurahdin ääneen tälle: Tätä vauhtia nukahtaisin bussiin ja sitten elämä olisi hyvin kurjaa.
Jotenkin pystyin kuulemaan sellaisen äärimmäisen sarkastisen äänensävyn tuossa ja sitten elämä olisi hyvin kurjaa. :D Oijoi, tyksin.
Jooan pussausvaatimusmurina oli jotain.. niin hattaraa. Myös mielenkiintoinen (ja aika kuuma??) mielikuva, jos tuollainen muristaan. Suukko on äärimmäisen suloinen sana, voi hitsi. Ja sit ne pussaili. Jee! ♥ Olin ihan pelkkää hymyä ja hihitystä ekalla lukukerralla. Ja tokalla ja vielä kolmannellakin. Tätä sokerin määrää, mutta en valita, voi en todellakaan valita! Mie oon vaan niin onnellinen, että edes joku on hattaramössöä ja taikapilviä. (Jooan pikkunuttura does things to me.)
Jos jotain kitistävää pitäisi sanoa, niin voisin väittää, että karvaturriserkku tulisi kaikki yhteen ilman väliviivoja. Mutta siinäpä se kitinä sitten olikin. Sie oot miun pelastajani. Kiitos tästä sokerista, Sokruni ♥
- Kaapo
-
Kaapo: Ihan pokkana syytän, kyllä vaan. Kyllä sen näkee Pukurin pojistakin! Murh. Höttöhattara ftw! Kyllä, nyt me kaikki hymyillään, kun kaikki onnellista, kivaa ja höttöistä ^^ Eetu on kyllä vähän sarkastinen ja pisteliäs, kun se sitä haluaa olla. Olepa hyvä vain ja kiitus taas kommentista, suloinen! ♥
17. Kerran varas, aina varas
S
hömpänpömppä
150 sanaa
Jooa
”Jätkä on ihan rakastunut”, Markus naureskeli mulle, kun palasin keittiöön. Mun kasvoille oli jähmettynyt ikionnellinen hymy ja mun teki mieli kihertää, kun Eetu sai mut vaan niin hemmetin sekaisin.
”Voipi olla”, hymähdin, koska oli turha kieltääkään. Mun pitäisi tarjota Tatulle lounas, koska sen vinkki oli ollut silkkaa kultaa. Mun teki mieli oikeastaan soittaa kaikille ja hypettää Eetusta, kunnes ne löisivät luurin korvaan, mutta mua ei haittaisi pätkääkään, koska Eetu tykkäsi musta.
”Ai hittolainen”, älähdin, kun muistin jotain. Vaikka ei mua kyllä tosissaan harmittanut.
”Mitä?” Markus kysyi.
”Se roisto vei mun vaatteet.”
Eikä Markus käsittänyt ollenkaan, että miksi mä nauroin. Miksi se oli niin erityisen ihanaa, että Eetu oli varastanut multa jotakin, mutta eihän Markus voinut tietää.
Sitenhän me oltiin tavattukin. Se oli ehdottomasti mun kummallisten ensitapaamisten listan kärkipäässä. Eetu mun kengissä, ilme niin pahuksen pokkana ja suupielessä varkaan hymy.
”Noi on mun kengät.”
”Ai? Ei niissä kyllä sun nimeä lukenut.”
A/N: Keksin omia genrejä :D ja nyt muisteloita! Ensitapaaminen, huu. Jotkut (tai sitten vaan Kaapo) on ehkä sitä jo odotelleetkin :3
-
Öh, kai mun nyt on pakko sanoa jotain, kun tuommoisen kivan koukun tuohon lopun aaännään jätit :D Vaikka siis järki ei just nyt riitä kasaamaan tän setin arvosta kommenttia.
Aivan ihania pätkiä, kivasti tuovat esiin monenlaisia hetkiä ja elämän pätkiä monesta näkökulmasta jättäen samalla sopivia aukkoja ja epävarmuustekijöitä.
En mää ensitapaamista niinkään ole odotellut (kyllä, olen lukenut näitä alusta asti ja nyt vasta kommentti, ouch…) mutta varkauksia kyllä! Pölliminen on niin erikoinen ja kiva juttu Eetussa, että siitä lukee mielellään. Ja osaat näköjään yhdistää asian vielä söpöilyyn. Voi hellanlettas <3
Anti mennä vaan.
Aijuu, Tatu rocks.
-
Luin näitä taas monta putkeen ja voi apua tätä sokerin määrää. Yliannostukseen asti ei ole vielä päästy, mutta jotenkin nämä ovat niin ihanan makeita ja elämäntäyteisiä pätkiä, että pistää väkisinkin hymyilyttämään c:
Tykkäilen aivan mahdottomasti tapahtumien kulusta ja siitä, että ne tuntuvat etenevän juuri sopivaan tahtiin. Eetu ja Jooa ovat molemmat niin suloisia kaikkien tunteidensa kanssa, ja seitsemännentoista kleptomania(?)maininta oli myös just hyvä, kun se on niin sellainen piirre, joka ei ihan jokaisella tule vastaan. Ja vielä nuo sun kielikuvat, aivan mahtavia! Kyllä näitä kelpaa lukea.
Markuskin vaikuttaa olevan mainio lisäys hahmokatraaseesi. Ensivaikutelma hänestä oli jotain aivan muuta, kuin millaiseksi hän tuntuu paljastuvan ja pakko sanoa, että tuon neljännentoista kohdalla lähes pelästyin, että mitäköhän sieltä oikein on tulossa. Onneksi Markus tuntuu olevan ihan mukava tyyppi.
Eipä mulla oikein taida enää olla muuta, kuin että tykkäilen tästä todella paljon ja odotan innolla tulevia osia. Ja hei muuten, noi sun genrenimitykset on ihan mahtavia <3
- Wisteria
-
nannu: Oi, kivaa nähdä uusiakin kasvoja! Noh, ensitapaaminen liittyy varkauteen hyvinkin vahvasti (eli pohjustuu kokonaan sille) joten taidat saada haluamasi kummin päin vain :3 Ja Tatuuu <3 Ihanaa kun tyksit ja kiitos kommentista!
Wisteria: Aww, mäkin hymyilen täällä sun kommentille! ^^ Markus on vähän ronski, mutta ei se pahaa tarkoita. Jeii, kiva ettei oo liian hidasta, koska välistä mietin, että jaksaakohan näitä lukea kun mitään sen suurempaa ei ikinä tapahdu :D mutta hyvä kuulla, että toimii just näin. Kiitos älyttömästi kommentista!
A/N: Erityiskiitos night eaglelle (en osaa taivuttaa sun nimimerkkiä!) joka auttoi mua suunnittelemaan Jooan supermegamahtavat kengät ja nimesi kaupan päälle vielä Tanelinkin ^^ Kiitti, että uhrasit yöstäsi hetken mun mitättömiin ongelmiin :D Ja sniikkarit on siis sneakers, koska mun suomi on tällaista ja en tiedä käytetäänkö sitä yleisesti, mutta tässäpä käytetään. Ja ajallisesti tämä tapahtui vuosi sitten. Eli pojut/miehet/jätkät/söpöliinit ovat tunteneet toisensa vuoden :3
18. Kenkävaras
S
draama
200+300+250 sanaa
Jooa
”Riisukaa kenkänne ennen kuin tulette saliin!” nainen kuulutti ja seisoi barrikadina oven edessä, ettei kukaan kengällinen ihmisolento voinut livahtaa saliin. Mä ymmärsin miksi, koska ulkona oli uusinta tapauksesta Nooa ja arkki – ilman arkkia. Mutaa ja kuraa oli senkin edestä. Kadut lainehtivat ja kangaskenkäisillä oli suru puserossa. Alkusyksystä niitä oli edelleen paljon ja talvenkin yli kaduilla käveli aina jokunen urhoollinen sielu. Mä olisin ollut kai yksi niistä, ellen olisi saanut poikaystävältäni – iki-ihanalta Tanelilta – vastikään uusia, supercooleja kenkiä, jotka olivat vertaansa vailla, ja just eikä melkeen mun näköiset.
Toinen, oikeanpuoleinen kenkä oli värjätty liukuvärjäystekniikalla indigonsinisellä ja violetilla. Siinä oli hopeiset nauhat ja hohtavanvalkoinen pohja. Vasen kenkä taas oli marjanpunainen mustalla pohjalla ja turkooseilla nauhoilla. Ne kengät oli tuunattu tylsistä, tavallisista valkoisista sniikkareista enkä halunnut päästää niitä silmistäni, mutta ei auttanut itku eikä raivarit. Yliopiston ekaa infotilaisuutta ei sopinut jättää kuulematta, ja jos ne vaati sisäänmenoa ilman kenkiä, niin pakko kai siihen oli alistua.
Mustin mielin riisuin mun kengät ja asettelin ne seinän viereen, paikkaan, josta varmasti löytäisin ne. Tuskin täällä kukaan kenkiä olisi pöllimässä, edes tällaisia taideteoksia. Kaikki olisivat kuuntelemassa tiedotteita. Mä luotin siihen ja ihmisten yleiseen moraalintajuun.
”Isi tulee takaisin ihan kohta”, lupasin kengille ja menin sukkasillani muiden vanavedessä peremmälle saliin.
*
Neljänkymmenen minuutin jälkeen mun oli pakko karata kuselle. Livahdin käytävälle ja aloin tähyillä vessaa, kunnes jokin kiinnitti mun huomion käytävän päässä. Mun kengät olivat lähteneet toisen miehen matkaan. Mitä helvettiä? Katsahdin seinän viereen ja sain varmistuksen – jep, ne todellakin olivat mun kengät. Oli jollakulla sitten otsaa vain tulla ja viedä jonkun jalkineet. Vieläpä tällaisella säällä. Onneksi kenkävarkaalla ei näyttänyt olevan kiire ja mä pystyin pinkaisemaan sen perään.
Oli ehkä hyväkin, ettei mulla ollut kenkiä. Sukkasillaan mun juoksuaskeleet olivat niin pehmeät, ettei varas kuullut mun tulevan ennen kuin oli liian myöhäistä. Tarrasin jätkää käsivarresta ja säikäytin sen pahanpäiväisesti. Olin melkein pahoillani, kun näin sen kasvot, koska se oli aika hyvännäköinen sellaisessa suloisella, vähän naapurinpoikatyyppisellä tavalla. Sillä oli haaleansiniset silmät, ruskea tukka, suora nenä ja kivat kasvot. Ne eivät olleet yhtään epäilyttävät tai epärehelliset vaan suorastaan viattomat, mutta tosiasioita ei voinut kiistää. Se oli häpeilemättä ottanut mun kengät ja mulla oli oikeus olla sille vihainen.
”Noi on mun kengät”, ilmoitin sille tylysti. Siihen tapaan, etten todellakaan katsonut hyvällä sen röyhkeää varkautta. Päästessään yli säikähdyksestään poika – olisikohan jotakin kahdenkympin paikkeilla, vuosi sinne tai tänne – katsoi mua silmiin ja kohotti kulmiaan. Hämmennyin siitä, miten rennosti se otti koko tilanteen.
”Ai? Ei niissä kyllä sun nimeä lukenut.”
”Aikamoinen asenne”, kommentoin. ”Mutta sä saat valita. Riisut noi kengät joko itse tai mä revin ne sun jalasta.”
”Ota iisisti. Jäin jo kiinni”, poika hymyili, ihan tosissaan hymyili. ”Mutta ne oli vaan niin makeet, ymmärrätkö?”
”Enpä voi sanoa ymmärtäväni varkaita”, tokaisin ja ihmettelin vilpittömästi, miten sennäköinen jätkä saattoi ollakin niin häikäilemätön söpön ulkokuorensa alla.
”Ymmärrän”, poika huokaisi ja riisui mun kengät. ”Mutta makeet kengät joka tapauksessa. Oli kiva omistaa ne edes pari minuuttia.”
Jätkä hymyili taas ja oli jo menossa – ilman kenkiä.
”Oota!” huusin sen perään. Jätkä kääntyi ja jossakin hetken mielenhäiriössä mä sanoin:
”Tuutko mun kaa kahville?”
*
Olin kenkävarkaan kanssa kahvilla. Nyt senkin tyyni ulkokuori rakoili ja jätkä vaikutti hyvin hämmentyneeltä. Silti se vain siemaili kahviaan, vilkuili mua kysyvänä ja näin miten se nytkytti jalkojaan. Sitä taisi hermostuttaa, että mitä mä tekisin sen kanssa.
”Shoppailetko sä useinkin tällä lailla?” tiedustelin. En pitänyt varkaista, mutta sellaisen kohdatessani olin auttamatta kiinnostunut, että miten moiseen elämäntyyliin oikein päädyttiin. Varsinkin, kun jätkä oikein huokui kokemusta ja varmuutta. Se ei todellakaan tehnyt tätä ensimmäistä kertaa.
”Aina tilaisuuden tullen joo”, se vastasi ja mä olin ihan ymmyrkäisenä sen tyyneydestä. Tyyppi ei todellakaan hävennyt tai anellut multa, että oli tapahtunut väärinkäsitys. Se tiesi olevansa varas ja kantoi manttelia lähes ylpeänä.
”Miksi? Eikö sulla ole ihan oikeasti rahaa vai onko kleptomaanikärpänen purrut?”
”Oon köyhästä perheestä”, se vastasi äänessään todellista kylmyyttä ja katse muuttui kovaksi. ”Enkä ole kleptomaani. Varastan vain sen, minkä tarvitsen. Kleptomaani ei voi hillitä itseään ja se on tuhoisa ominaisuus, jos haluaa olla hyvä.”
”Et säkään kauhean hyvä oo, kun jäit kiinni”, mutisin. Mun yllätykseksi poika nauroi. Mun vatsassa hypähti, kun huomasin sen hymykuopat. Ei hitto, kun se oli söpö.
”Näh, sulla kävi vaan tuuri”, se hymähti. ”Mutta etkö ihan totta tuomitse ton enempää? Etkö aio tehdä musta ilmoitusta?”
”Ehkä mun pitäisi”, sanoin hitaasti, ”mutta jostain syystä en halua.”
”Tosi kilttiä”, se sanoi eikä ivannut yhtään vaan näytti vilpittömän ilahtuneelta ja tiesin jo silloin, että meistä tulisi kavereita.
”Mä olen Jooa”, esittelin itseni ja ojensin käteni pöydän ylitse. Se tarttui siihen varmalla otteella.
”Eetu”, poika sanoi ja mä sain taas nähdä sen hymykuopat.
-
Ensitapaaminen, huu. Jotkut (tai sitten vaan Kaapo) on ehkä sitä jo odotelleetkin :3
:D ai.
Hurisen onnessani täällä. Mie ehkä rakastan siuta. Kurrrrr ♥
Ei miul sit muuta ollutkaan. :D Tiet, et odotin tätä, ja koska oot sie ja nää poitsut on just nää poitsut nii ei miul oikeasti ole mitään sanottavaa. :'----D Tykkäsinnnnn ja olen onnellinen.
Mun kengät olivat lähteneet toisen miehen matkaan.
kurrkurr little did Jooa know et ei menis ku vuosi ja se lähtis sen saman miehen matkaan. Oijoi. Plus tyksin siittä, miten Jooa on heti ollu sillein Eetusta et oh god mikä söpöys se on (ja onkin, joten ymmärrettävä ensireaktio).
Eipä tässä hirveästi mitään uutta tullut, kun kaikki on silleen tullut esiin jo aikaisemmissa. Et Eetu vie Jooan kengät ja Jooa pyytää sitä kahville ja sit ne alkaa hengailla. Jooa/Jooan kengät tuli vähän yllätyksenä kyllä :D
Myös edellinen oli kivaisa, mut kyl nyt tää kenkäepisodi on ehkä miun lemppari. Oot parhautta, pus ♥
- Kaapo
-
Et jätä mulle muuta vaihtoehtoa kuin kommata tätä ;D Ei siinä mitään, näitä sun juttujas kommentoi oikein mielellään~ Ja oli ilo auttaa (tunnen olevani osa jotain suurta)! Oot mulle muuten Jooan kengät velkaa, että mistäs sellaset mulle hankit vai teetkö ite? xD
Oi oi, tästä tuli pari kohtaa heti mieleen, jotka täytyy mainita! Kaapo mainitsikin niistä yhden.
Mun kengät olivat lähteneet toisen miehen matkaan.
Ai kengät minkä teitte. :o Naureskelen tätä vieläkin :D Ihana kuvailu! Niin Jooalle sopiva. Ja niin söpöä, kun se puhuu kengilleen kuin rakkaille lapsilleen ja sanoo itseään isiksi (no, rakkaathan ne varmasti onkin).
Niin! Ja tietenkin iki-ihana Taneli <3 Oon ehkä puolueellinen, mutta tykkään siitä jo, vaikken tiiä koko tyypistä vielä paljon mitään.
Voi vitsi, etsiskelen tässä Eetulle sopivaa adjektiivia, mutta en nyt saa sitä oikeaa millään päähän. Hmm, ihanan röyhkeä kenties? Hymyilee vaan, kun Jooa saa sen kiinni itseteossa. Mutta sitten Jooa vetääkin sen pidemmän korren ja ottaa varkaaltakin sanat suusta kera kahvin. Voin hyvin kuvitella sen hämmästyksen määrän Eetun mielessä. ^^
Mutta ihana jälleen kerran~ Jatkoa ja Jooan kenkiä odotellessa :3
-
Kaapo: Baww, kiitos. Hyvä, että huriset ^^ That makes me very happy. Eipä tiennyt Jooa ei, että senkin Eetu nappaisi mukaansa, höhöö :3 Kiitos kommentista! ♥
night eagle: Jee, kommentti sultakin! Ekan kerran tänne, jee, jee :3 Olen tumpelo käsitöissä. Jos multa tilaa kengät, ei kannata toivoa mitään, koska pieleen menee kumminkin. Ja Eetu on röyhkeä rosmo <3 Haha. Saatkin jatkoa saman tien, koska olen inspiroitunut otus :3 (eli toisin sanoen välttelen opiskelua :D)
A/N: Sokerikulhon pohja paistaa...
19. Tuhat tyhjää arpaa
S
angst
200 sanaa
Eetu
Olin ihastunut, onnellinen hölmö. Istuin sohvalla teemuki kädessä ja hengitin Jooan tuoksua sen tummansinisestä ruutupaidasta. Olisin voinut vaikka kehrätä, kuten sen kissa Pahvilaatikko teki, kun rapsutin sen vaaleanruskeaa vatsaa. Muistelin Jooan helliä huulia ja lämmintä otetta vyötäisilläni. Mä oikein hyrisin mielihyvästä enkä muistanut, että ihminen – ainakaan sellainen kuin minä – voi olla näin käsittämättömän onnellinen. Tahdoin jäädä tähän vaaleanpunaisuuteen koko loppuviikoksi, koska se tuntui vain niin autuaalta olotilalta.
”Lopeta”, mutisin itselleni. ”Sä oot jo nolostuttavan retkussa.”
Join teetä ja toivoin, että kaikki menisi hyvin jatkossakin. Halusin tän kestävän. Tietty se kestää, vakuuttelin itselleni. Ei Jooa mua jätä.
Sitten kaikki romahti alas ja mä tajusin kelluvani tyhjän päällä.
Mua alkoi itkettää. Rinta kohoili vavahtavista, ahdistuneista henkäyksistä ja näkökenttä suttaantui. Höperö hymy kuoli mun kasvoilta ja teemuki alkoi täristä käsien välissä. Mitä helvettiä mä oikein mietin? Pari suukkoa ja oletin Jooan olevan tosissaan mun kanssa? Ihan naurettavaa. Olin naiivi idioottipaskaluuseri. Pitäisi jo tietää paremmin. Ei tässä ollut mitään varmaa. Ihan yhtä veitsenterällä tässä oltiin kuten aina, koska sitä mun elämä oli. Vitun arpapeliä enkä mä ikinä voittanut.
Olin niin helvetin rakastunut, että pelotti. Pelkäsin ihan vitusti, että muhun sattuisi taas.
”Jumalauta, etkö sä ikinä opi?” kuiskasin itselleni, halasin polviani ja halusin Jooan syliin.
-
Pariisin kevät viittaus otsikossa, oijoivoi! (siis ei nyt ole todellista, miun silmä on vuotanut kaksi päivää ja nyt siihen sattuukin :---D pliis silmä pliis en näe mitään)
Eeetuuuuuuu, voi miun vauvaa, miksi olet tyhmä poika? Vitut nämä mitään miehiä on, kun Eetu ainakin on ihan vauva vielä. Uliuliuuliii, voisko se nyt ryhdistäytyä. Noei. Tbh I feel you, Eetuska, enkä tuomitse, koska tiedän tunteen ja silleen. Haha. HAHAHA. Nojoo. :'D Toivottavasti nyt sitten se Jooa näyttäis mahdollisimman nopsaan et hei, Eetu-rakas, olet nyt ihan väärässä ja kyllä se Jooa siittä oikeasti tykkää ja todellakin ois paree olla ihan kunnon vakavuutta ja sormuksia koska muuten en ala!
Mie vaan niin tykkään siusta näistä. Plus mitä sanoja taas! Retkussa, vaaleanpunaisuus ja ehdoton lempparini:
Olin naiivi idioottipaskaluuseri.
idioottipaskaluuseri ♥
Voivoi, hukuttaisitko meidät taas sokeriin, Sokruni, koska angsti saa meidät surulliseksi. (t. vasen silmäni, joka on itkenyt paidanrintamuksen jo aivan märäksi.)
-
Kaapo: Pariisin Kevät on <3 Voi ei, kauheeta kun silmä vuotaa eikä sille voi mitään :/ Noh, miehet on vauvoja, eiks se näin oo? No eikä vaan. Eetu on muuten melko aikuismainen, mutta tunneasioissa se on vielä poikanen. Sitä on vaan kohdeltu kaltoin eikä se edes tiedä miltä tuntuu, kun joku rakastaa, mutta Jooa opettaa :3 Kyllä tästä noustaan vähitellen. Kiitos kommentista!
20. Kestä vielä hetki
S
angst
350 sanaa
Jooa
Mä tipauttelin kaksi valkoista peukalonkynnen kokoista soikeaa tablettia kämmenelleni ja niiden seuraksi vielä pyöreän ja pikkuruisen vaaleankeltaisen tabletin. Heitin kaikki kolme suuhun ja join vettä runsain kulauksin. Tabletit liukuivat vaivattomasti ruokatorven kautta vatsaan eivätkä takertuneet matkalla mihinkään. Oliko olemassa häijympää tunnetta kuin huonosti nielaistu tabletti? Ei mun mielestä. Siksi sitä kai käytettiin kirjallisuudessakin. Sanotaan, että jollakin oli pala kurkussa, kun tuntui niin vitun inhottavalta. Mä onneksi olin aina saanut tabletit vaivattomasti alas. Hulluksihan tässä tulisi, jos joka päivä pitäisi kuusi tablettia jauhaa erikseen.
Kello oli vartin yli kymmenen, kun aattelin käydä nukkumaan. Mulla olisi aikaisin aamulla yksi tentti, johon mun oli pakko mennä. Halusin, että muistaisinkin jotain, joten kunnon yöunet olivat tarpeen. Ennen peiton alle kömpimistä mä halusin kuitenkin soittaa Eetulle. Silläkin uhalla, että se kärttyilisi mulle takertuvuudesta, mutta tahdoin vaan sanoa sille hyvää yötä. Valitsin sen numeron ja kävelin edestakaisin huoneessani kuunnellen tuuttauksia.
”Eetu.”
”Hei”, sanoin sille hiljaa. ”Ethän sä ollut vielä nukkumassa?”
”En nyt sentään. En mä ikinä mee ennen yhtätoista”, Eetu sanoi. Sen ääni oli kummallisesti painoksissa, ihan kuin flunssan tai itkemisen jäljiltä. Lopetin kävelemisen, kun ajatus iskostui mun tajuntaan: Eetu itkemässä yksin jossakin pimeällä kadulla jonkun satutettua sitä. Mielikuva sai mun rinnan räjähtämään pelonsekaisesta kivusta.
”Ootko sä kotona? Mikä hätänä?” kysyin huolissani.
”Joo, oon kotona. Ei mikään”, Eetu sanoi, mutta sen ääni oli pakotettu.
”Anteeksi, mutta mä en usko sua”, sanoin ja aloin vetää toisella kädellä vaatteita päälleni. ”Mä tuun sinne.”
”Etkä tule!” Eetu ärähti. ”Jooa, nyt pysyt siellä tai mä – ”
Sen ääni katkesi ja mä kuulin, kuinka se pinnisteli pitääkseen itsensä kasassa ja hengitti liian nopeasti.
”Koita kestää”, sanoin sille niin hellästi kuin osasin ja vedin eteisessä kengät jalkaan. Ei hitto, miksei mulla ollut autoa?
”Jooa, mikset sä kuuntele mua?” Eetu kysyi ja niiskaisi. Mun sydän oli ihan palasina, kun kuulin miten pahalta Eetusta tuntui.
”Koska sä oot mulle niin helvetin tärkeä, etten voi vain istua täällä, kun tiedän, että sulla on paha olla”, sanoin lujasti. ”Eetu, mä lopetan nyt, mutta oon ihan kohta siellä, okei? Älä tee mitään.”
Ulos päästessäni juoksin, nappasin naapurin lukitsemattoman fillarin ja poljin vittu tuhatta ja sataa Eetun luokse.
-
Itken vähän, koska Jooa on hiton unelma (ja koska tää silmä on nyt ihan hullu :----D syytän sua ♥). OKEI MUT SIT TAAS mitä hiton pillereitä se vetää tai siis mitä onko miulla mennyt jotain ohi?? Onks sillä joku? YHY! Onko miulla ihan oikeasti mennyt jotain ohi vai kerrotko ihan oikeasti vasta 20. osassa, et Jooa joutuu vetelemään kuusi tablettia päivässä? Semi-ilkeetä, Sokruni.
En oikeasti enää tiedä kummasta pojasta tykkään enemmän! Eetu on välillä vähän turhan mie ja siihen on helppo samaistua, mutta Jooa on tuollainen... mister täydellisyys! En kestä noita nyt taas.
Tykkään kyl niin hulluna tuosta kun Jooa on tuollainen noin suorasanainen ja miusta tuntuu, että se aina sanoo asiat just niinko ne on. Tai siis se, miten suoraan se ilmoitti Eetulle olevansa ihastunut siihen ja sitten tämä
”Koska sä oot mulle niin helvetin tärkeä, etten voi vain istua täällä, kun tiedän, että sulla on paha olla”
jonka takia vähän itkin, koska voi apuaa voisko Jooa olla oikeasti olemassa? :c välillä vaan tarvisin tuollaista ihmistä, huhhuh.
Alussa näistä vähän näkyi se, että vedit nämä ihan tyhjästä, mutta nää on alkanut mennä niin hienoiksi hahmoiksi, että kauhistuttaa (ja vähän harmittaa kun osaaaaaat, alemmuuskompleksi täällä, heippa). Ja vaikka välillä mennäänkin vähän taikapilvisfääreihin, niin ei haittaa. Fiktio on fiktiota ja ihmiset tykkää, kun on hahmoja, joihin voisi oikeasti rakastua. Hitto mie oisin niin kusessa Jooaan oikeasti. :'D
Hohhoijaa oikeasti, tuollaisia ihmisiä, jotka uhraavat yöunensa toisten puolesta, on kyllä niin harvassa. Toivon, että Jooa menee ja iskee järkeä Eetun junttiin päähän ja sitten kaikki on taas söpöä Sokeria (pun intended). Huokailen täällä vain, koska salkjflh tykkään tästä niin paljon nyt. ♥ siusta myös.
- Kaapo
-
10. Seurusteluetiketti, niin mikä oli?: Jokaisella meistä kuuluisi olla oma Hanna. Kun voi vain olla toisen seurassa, ilman sen suurempia vaatimuksia toisen seuran suhteen. Helpottavan helppoa. Toimintaa vaativat ihmiset taas antavat valtavasti, mutta heidän jälkeensä on pakko hetkeksi mennä kuoreen ja kerätä hetki voimia. Jotkut vain elävät niin täysillä joka minuutti, että happi välillä tuntuu itseltä loppuvan. :)
11. Aisti kerrallaan: Ääniin keskittyminen on muuten yllättävän terapeuttista. Avaa ihan uusia maailmoja. Talvella hangella ja kesällä nurmella maaten silmät kiinni ja vain fiilistelemään. Hermolepoa. :-*
”Hei, Eetu”, Jooan ääni vastasi ja mun hengitys katkesi. Suloinen lämpö läikähti mun rinnassa ja suljin silmät äänetön mielihyvän huokaus huulilta karaten. Mulla oli ollut tietämättäni ihan sairaan ikävä sen ääntä. Kuunnellessani Jooaa nyt, en halunnut sen koskaan vaikenevan.
Joku on hieman retkussa. :D Ihanasti kuvattu!
12. Rautalankaversio: Auts, auts. Eetu todella päästi tympääntyneisyyden, turhautuneisuuden ja tunteiden piilottamisesta johtuneen pahan mielen pintaan. Ei ihme, että Jooa oli ensin ihmeissään kyselemässä ja lopulta melkein pakeni pahoillaan, kun sai vain pelkkää ankeutta vastaukseksi. Ensimmäinen tärkeä kerta, kun Jooan kiinnostus mitattiin. Sen sijaan, että hän olisi suuttunut Eetun kiukuttelusta, hän päätti vastata omalla, odottamattomalla, tavallaan. Jooa sai satamiljoonaa hellyyspistettä tilannetajustaan. :-* Kaarna, kateuttava herättävän kaunis nimi.
13. Ufoja taivaalla ja tähtivaloa silmissä: Ihastuttavaa kerrontaa, kun saa kuulla jotain täysin puun takaa, eikä oikeasti osaa vastata. Ehkä tahattomasti jää hieman herkuttelemaankin uutisella, kunnes tajuaa, että toinen odottaa jossakin määrin tuskissaan vastausta. Tunsin niin Eetun fiilikset, kun hän kävi kaikki vaihtoehdot läpi, saatuaan kuulla Jooan tunnustus. Ja tajusi lopulta päästää Jooa piinasta.*huokaa*
14. Turvassa sun kanssa: Alkoi pelottaa Eetu. Toivottavasti mies ei luovuta alkuunsa, jaksaisi uskoa. Itseensä ja Jooaan.
15. Punaparta valtaa keittiön: Markuksesta tuli mieleen jokin tuttavallinen naapurin rouva, joka saattaa tulla käymään, kun häntä huvittaa ja alkaa vain tehdä ruokaa kuin kotonaan. ;D Sulatti hänen mutkaton asenne Eetuun, "Jääkö syömään?" Ihastus omissa vaatteissa, voi luoja.. :-*
16. Kaksi höpöä Muumilaaksossa: On muuten kamala tunne, kun seurassa alkaa väsyttää armottomasti. Varsinkin, jos muilla juttu lentää ja tilanne on "kesken", mutta itse on totaalisen aivokuolleessa tilassa. Sänkyyn selviäminen toisia loukkaamatta, pinna valmiiksi kireällä, on haaste. Ui, ihana ovisuudelma, joka ei vain meinaa loppua. Suloista!
17. Kerran varas, aina varas & 18. Kenkävaras: Pala historiaa, kiitos! Juuri tuollaiset itselle kaikista hienoimmat kengät ovat usein muille vähemmän mielenkiintoisia, mutta selkeästi Eetulla oli yhtä hyvä maku kuin Jooalla. Sulin täysin spontaanilla teolle pyytää varas kahville. Se on sitä tunteiden mukana elämistä, "tuota ei kannata ihan heti päästää otteestaan".
19. Tuhat tyhjää arpaa: Voi Eetu.. Kun voisin hänet ottaa syliin, lohduttaa ja näyttää maailman olevan oikeasti parempi paikka, kuin hänen pahimmissa kauhuskenaarioissaan.. Toivon hänen kovasti jaksavan uskoa, eikä ryssivän juttua ennakkoluulojen takia. Jaksaisi uskoa! Ja nauttia. :-*
20. Kestä vielä hetki: ”Koska sä oot mulle niin helvetin tärkeä, etten voi vain istua täällä, kun tiedän, että sulla on paha olla”, sanoin lujasti. ”Eetu, mä lopetan nyt, mutta oon ihan kohta siellä, okei? Älä tee mitään.”
Ulos päästessäni juoksin, nappasin naapurin lukitsemattoman fillarin ja poljin vittu tuhatta ja sataa Eetun luokse.
Go Jooa, go! Mitähän Eetu tuumaa, ahdistuksensa keskellä?
-
Ja nyt vasta huomaan tän? :o Päivität niin usein, että tässä tulee itelle jo laiska olo. Mutta ei haittaa, ihanaa vaan saada näin usein jatkoa~
Yritän tässä taas koota ajatuksia pienen kohtauksen jälkeen. Ensinnäkin, Jooa olet ihana! Se, että se kuulee heti, kun Eetulla on joku huonosti, osottaa kuinka paljon se siitä välittää. Nyt Eetunkaan ei tarvi enää itkeä, kun sen prinssi saapuu varastetun polkupyörän selässä ;w; No, hätä ei lue lakia ja naapureiden pitää olla ymmärtäväisiä nuoren rakkauden edessä.
Ottaisin lainauksia, mutta kumpikin, joita mietin, oli jo lainattu. Voin tiivistää ne yhdellä sanalla: awww!! Ja vielä kerran: Jooa on niin ihana! Mistä noita saa? Haluan oman Jooan, joka tulee paikalle, kun on paha mieli ja itkettää. Mutta niin, onneks se näyttää Eetulle, että sen pelot on ihan turhia. Tuskin Jooa on sitä ihan heti jättämässä, toivottavasti ei koskaan. Tai sitten tulen manipuloimaan sua, jotta ne tulis olee forever together, kunnes ne on kumpikin vanhoja ja kurttusia.
-
Mun piti lukea huomiseen fysiikankokeeseen ja mennä aikaisin nukkumaan, mutta kun löysin tämän turmiollisen tarinan. Mun elämä on vaan niin hankalaa välillä, kun sä päätät kirjoitella liian ihania tekstejä ja koukuttaa viattoman lukijakunnan täysin. Tai siis, tämä on kuitenkin tiedostamaton valinta ja tarkoitus oli oikeasti nukkua univelkaa pois!
...Oikeasti olen vaan iloinen, kun jaksat kirjoitella vielä raapaleitakin, Apollon/Hermestä alkaa korkeintaan olemaan ikävä. :') Mahtavan sarjan olet taas luonut, et taida säästyä tälläkään kertaa ylisanoilta mun puolestani!
Hahmot ovat rakkauteni kohde numero yksi. Kun vetäisee tällä tavalla kaikki osat putkeen, havaitsee hyvin luonteiden kehittymisen. Aluksi huomasin yhteneväisyyksiä Tinoon, nyt en enää ollenkaan. Sinänsä hahmot valtaavat tilaa vaikkapa juonelta, mutta tällaisessa tekstissä se ei taida olla oleellista. Kuvailu on ainakin kunnossa, Kaapo on kehunut juurikin niitä mun suosikkikohtiani varsin aktiivisesti, hyvä. Pointti oli se, että Jooa ja Eetu ovat moniulotteisia, kiinnostavia ja samaistuttavia henkilöitä vieläkin vain, ehdotonta plussaa. <3 Sivuhenkilöt ovat hekin ihania, Hanna on täydellisyyttä ja Tino sopivan epämääräinen, Markuksesta puhumattakaan.
Hitto kun en osaa sanoa mitään järkevämpää, koska väsyttää ja kahdenkymmenen osan tapahtumien tiivistäminen olisi turhan vaivalloista. Jään vaikkapa odottelemaan seuraavia osia ja laitan totta kai kommenttia jatkossakin. ^^
-
Opiskelua pakoilen täällä minäkin, ja mikäpä olisikaan parempi pakopaikka kuin tällainen sokerinen tarina ihanista poitsuista (toisin sanoen iloitsen ihan mielettömästi tämän tekstin olemassaolosta, kun haluan unohtaa taas hetkeksi pöydällä lojuvan koulutehtäväpinon).
Mutta itse asiaan, ensinnäkin tuota ensitapaamista oli kyllä odotettu ja Eetun kleptomaanin piirteet valottuivat taas vähäsen enemmän. Tuollaiset kengät kelpaisi kyllä varastaa, pakko sanoa näin ohimennen. Jooa suhtautui asiaan oikein kivasti, hyvä ettei alkanut mitään ilmoituksia tekemään.
Tuon yhdeksännentoista kohdalla alkoi melkein itkettämään Eetu ja sen ajatukset. Tekis mieli halata sitä ja kertoa sille, että se on kaikkea muuta kuin naiivi idioottipaskaluuseri. Voi toista ): Mutta tavallaan toi on kyllä niin suloista, kun se tuolla tavalla vatvoo tunteitaan ja ajatuksiaan ja Jooaa.
Toi kahdeskymmenes sitten herätti mukavasti kysymyksiä. Mitä ihmeen pillereitä ja ennen kaikkea, miksi? Mikä Eetulla on, miksi sitä ahdistaa ja itkettää? Liittyisikö se jotenkin tuohon yhdeksänteentoista? Ja miksi se ei halua Jooaa luokseen? Näihin toivottavasti löytyy vastauksia tulevissa osissa.
Kiitokset taas <3
- Wisteria
-
Kiitos kaikille jälleen ihanista kommenteista! ♥ (vastaisin jokaiselle erikseen, jos olisi aikaa ja energiaa, mutta nyt näyttää olevan vakava puute molemmista, suokaa anteeksi)
21. Houkanrakkaus
S
angst
300 sanaa
Eetu
Jooa soitti ovikelloa kuusi kertaa ennen kuin mä viimein menin avaamaan oven ja päästin sen sisään. Senkin vain siksi, kun se alkoi paukuttaa ovea ja huutaa mun nimeä niin lujaa, että varmaan koko C-rappu kuuli sen. Koska hiljaisuus alkoi kymmeneltä, päätin päästää Jooan sisään. Muutoin mun vieressä asuva himouskovainen, psykoottinen Pelle Hermanni saattaisi havahtua ja tulla antamaan ”nykyajan nuorisolle” kuritusta oikein isän kädestä. Me oltiin yhdessä muiden asukkaiden kanssa anottu sille häätöä, mutta ilmeisesti Jumalakin halusi pitää sen hyvässä tallessa täällä eristyskammiossa eikä isännöitsijä lotkauttanut korvansakaan meidän puheille.
Jooa ei ollut enää kovin hellällä päällä päästessään sisään.
”Eetu, jumalauta”, se ärisi mulle. ”Tajuatko, mitä mä ehdin jo kuvitella, kun et tullut heti avaamaan?”
”Luulin olleeni aika selvä puhelimessa”, sanoin sille kylmäkiskoisesti ja kuulostelin, että oliko naapuri havahtunut, mutta oli hiljaista. Kai se oli sitten sammunut. Olihan se rukoilu melko rankkaa puuhaa, kun ei sieltä toisesta päästä ikinä edes vastattu.
Jooa katsoi mua pitkään ja huoli oikein säteili sen koko olemuksesta. Se inhotti mua ja halusin, että se lähtisi pois ja antaisi mun olla yksin. En jaksanut Jooaa enää tänä iltana, mutta koska oli tuollainen kuuro idiootti, niin tietty se oli ängennyt itsensä tänne enkä mä tiennyt, miten pääsisin siitä eroon.
”Eetu, mikä on?” Jooa kysyi ja sen ääni pehmeni suostutellen ja yritti koskea muhun, mutta vetäydyin äkkinäisesti, koska Jooa olisi ihan hyvin voinut kantaa tappavaa sairautta. Sillä oli nimikin: houkanrakkaus enkä mä halunnut sairastua siihen enää koskaan.
”Lähde”, käskin sitä. ”Ehkä tää meidän juttu oli sittenkin virhe. Me ei ajateltu tätä loppuun asti.”
Jooa näytti siltä kuin olisin iskenyt sitä veitsellä. Musta tuntui pahalta, mutta halusin sen vain ulos mun asunnosta keinolla millä hyvänsä.
”Mutta kun mä – ” Jooa yritti, mutta en halunnut kuulla. Menin ovelle, avasin sen ja katsoin sitä silmiin.
”Häivy. Nyt. Mä en pyydä enää kolmatta kertaa.”
-
Eih, mitähän ihmettä oikeasti? Nyt kyllä tuli tämä käänne niin puskista kuin olla ja voi, enkä oikein tiedä miten siihen suhtautua. Tietysti kiva sinänsä, kun jotain tosi yllättävää tapahtuu, mutta en yhtään osannut odottaa tuota, että poitsut tällä tavalla menevät käyttäytymään (tai, no lähinnä Eetu). Mietityttää, mikä on hänen mahdollinen motiivinsa.
”Häivy. Nyt. Mä en pyydä enää kolmatta kertaa.”
Tuo loppu oli jotenkin niin pysäyttävä. Onko se oikeasti noin lopullista nyt, vai oliko Eetulla vain joku hetkellinen juttu, mikä sai sen tekemään noin? Oon vaan niin surullinen tän takia ja käy sääliksi varsinkin Jooaa.
Tää oli kyllä niin yllättävää, etten osaa sanoa oikein mitään muuta. Elättelen salaa toivoa, että Eetu ja Jooa saavat asiat kuntoon ja palaavat siihen ihanaan sokerisuuteen. Mutta saapi nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kai tää oli ainakin hyvä muistutus siitä, ettei elämä oo kyllä sitä hattaraa ja sokeria, ja että negatiivisilta yllätyksiltä ei voi välttyä.
- Wisteria
-
Eetu oli sitten ihan oikeasti paniikissa. En tainnut lainkaan tajuta, että noin poissa tolaltaan. Eetu joutuu kyllä menemään itseensä ja miettimään tarkkaan omia ajatuksiaan ja tunteitaan, että osaa selittää käytöksensä ymmärrettävästi Jooalle. Kylmää kyytiä.
-
Wisteria: Eetulla on päällä todellinen breakdown ja se yrittää selvitä siitä parhaansa mukaan. Se ei oikein ajattele järjellä vaan yrittää kaikin keinoin pitää itsensä kasassa Jooan edessä. Menneisyys on palannut kummittelemaan eikä Eetu oikein kestä sitä. Hyvä, että yllätti :> se oli vähän tarkoituskin. Ravistella ja pistää homma uuteen uskoon. Hajottaa ja särkeä söpö idylli. Eetun tunteet jylläävät vailla kontrollia ja tämä on sitä, mitä siitä seuraa, mutta ehkä nyt saadaan ilmaa puhdistettua ja myrsky kesytettyä. Kiitos kommentista! <3
takkuinen: Kyllä vain. Eetu on tosiaan paniikissa ja tilinteko on vielä edessä. Kiitos kommentista!
A/N: Hyvä tapa aloittaa tämäkin, erityislaatuinen päivä. My special day, profiilista voi kurkata, että mikä ;) mutta haluan saada pojat lähemmäksi ratkaisua ja selvittelyä, että mikä hitto Eetua vaivaa. Have fun (or not)
22. Aikuisten oikeasti
S
angst
350 sanaa
Jooa
Mä kuuntelin Eetua, mutta en ymmärtänyt sen sanoja. En ymmärtänyt yhtikäs mitään. Katsoin ovea, mutta tiesin, etten ikimaailmassa astuisi kynnyksen ylitse. En, vaikka Eeli uhkaisi soittaa poliisin tai hakea jotakin kättä pidempää. Ehkä mun pitäisi lähteä. Ehkä mä en tajunnut, että missä raja oikein kulki, mutta samalla tiesin, etten voisi elää itseni kanssa, jos nyt kävelisin tuosta ovesta. Niinpä mä jäin, pudistin päätäni ja kohtasin Eetun. Tietysti mua pelotti ja hirvitti, että mikä Eetulla oikein oli, mutta samalla mä välitin siitä niin lujaa. Siksi mun piti jäädä ja kuunnella.
”Ensiksi kerrot, että mikä sulla on”, sanoin niin tyynesti kuin ikinä pystyin. En vaatinut, käskenyt tai anellut. Sanelin vain ehtoni. Ei Eetu ollut ainoa, joka sai päättää, vaikka me oltiinkin nyt sen reviirillä. Siitä huolimatta meitä oli tässä kaksi, ja mä aioin pitää kynsin ja hampain kiinni omasta tilastani ja oikeuksistani. Mulla oli oikeus puhua, kysyä ja saada tietää, että mistä sen käyttäytyminen oikein kumpusi.
”Jooa, sä et voi – ” Eetu aloitti vaaralliseen sävyyn, mutta mä astuin lähemmäs.
”Se ei ollut ehdotus, Eetu”, sanoin sille vakavana. ”Sä olet selityksen velkaa. Nyt sä panet ton oven kiinni ja puhut mun kanssa. Eikö me olla kumpikin aikuisia?”
Eetu tuijotti mua ja mä näin, miten lujasti se puristi ovenlaitaa. Sen kasvot olivat ihan valkeina ja savunsinisissä silmissä välähti paniikki. Lopulta se painoi oven kiinni, nojasi siihen ja sulki silmänsä. Näin, miten rajusti Eetu tärisi ja sen olkapäät nytkähteli, kun se murtui mun edessä. Toinen vaisto huusi mulle, että se piti ottaa syliin, kannatella ja lohduttaa, mutta toinen, jostakin syvemmältä kuiskasi, että mun piti antaa Eetulle hetki olla ihan palasina. Että se oli ihan okei enkä mä tuominnut, kauhistellut tai pitänyt sitä heikkoutena.
”Voi luoja”, Eetu vaikeroi ja hakkasi päätään oveen niin lujaa, että mun teki oikeasti pahaa katsoa, kun se halusi satuttaa itseään. ”Et sä halua munkaltaista sotkua taakaksesi, uskoa mua, Jooa…”
”Lopeta!” kivahdin sille ja viimein menin, vedin Eetun syliin ja heijasin sitä. ”Älä puhu mun puolesta tuohon sävyyn. Ihan sama, mitä sä sanot, mä pysyn tässä ja rakastan sua, vaikka tahtoisit miten säästää mua itseltäsi.”
Kumma kyllä, sen kuullessaan Eetu viimein vaikeni.
-
Nää pojat. On niin. Tyhmiä. (♥)
Eetu muistuttaa niin hiton paljon miuta, että melkein pelottaa. :-----D ootko varma ettei tämä kerrokaan meistä eiku miusta? Lol, if i'm your Eetu, will you be my Jooa? Toimii. c;
EN TIEDÄ MITÄ SANOA (mut haluan sinun roikkuvan mukana, mitä nyt taas). Oikeasti olin jo niin depiksissä koska Eetu the fuck voisitko ryhdistäytyä, mutta lakjd oon vaan niin onnellinen siittä, että Jooa on noin jääräpäinen typerys, että se aikoo taistella itsensä Eetun omaksi vaikka väkisin. Tuhat pointsia siittä, koska no. Ily, Jooa. Keep on fighting. PLUS OIKIASTI!
Ihan sama, mitä sä sanot, mä pysyn tässä ja rakastan sua, vaikka tahtoisit miten säästää mua itseltäsi.
miumiumiumiuuu asdfghjkl Jooa oikiasti.
Arrararrr tässä on nyt niin paljon kaikkea mitä sie et ole kertonut! Jooan jokusairausjuttu ja Eetun superpaska itsetunto ja mistä se johtuu ja uliuli, miusta tuntuu, että sie meet tämän kanssa yli NuuJoosta ja tästä tulee joku 100-osainen. :c ily tho, jos näin käy. Ja muutenkin, eipä sillä. :D
JEE TYKKÄÄN oot lllloistavuutta! pusi ♥
- Kaapo
-
Katsoin ovea, mutta tiesin, etten ikimaailmassa astuisi kynnyksen ylitse. En, vaikka Eeli uhkaisi soittaa poliisin tai hakea jotakin kättä pidempää.
Hyvä Jooa! Juuri noin! Oli pakko aloittaa tällä lainauksella, koska löin täällä heti nyrkkiä ilmaan. Jooa olis saattanut tehdä elämänsä virheen, jos se olis antanut Eetun olla kusipää sitä kohtaan ja lähtenyt. Mutta se ei tehnyt niin vaan jäi kuuntelemaan ja sanoi vielä tämän:
”Lopeta!” kivahdin sille ja viimein menin, vedin Eetun syliin ja heijasin sitä. ”Älä puhu mun puolesta tuohon sävyyn. Ihan sama, mitä sä sanot, mä pysyn tässä ja rakastan sua, vaikka tahtoisit miten säästää mua itseltäsi.”
Ihan vain, koska aww. Nyt edes Eetu (hups, kirjotin aluksi vahingossa Eeli :'D) ei voi tulkita tota mitenkään muuten.
Loistavaa, että Jooa päätti pitää pintansa ja vaati selitystä. Ja että Eetullakin oli syynsä kiukutteluun. Vaikka eihän se syy itsessään tietenkään hieno juttu ollut, mutta you know. Tätä edeltävän raapaleen aikana oli kyllä aika epätoivonen olo.
-
Kaapo: Ne on. Tyhmiä kuin vanhat saappaat eikä ne edes tajuu sitä itse XD Hölmöä hölmöä. Aika masentavaa menoahan tämä nyt on, mutta hei tällä tarinalla on pointti! Tässä on jotain sisältöä, ihmiset. Vautsi. Tyhjäpäisestä hötöstä kehittyi jotain tällaista. Aika hurjaa, eh? Ja Jooa on taistelija! Kyllä se vaan pysyy Eetun luona, vaikka se miten raivoisi ja itkisi. Varsinkin, jos ja kun itkisi, yhyy <3 Ihanaa, että tykkäät eikä varmana tulee sata osaa, en kestäis XD Kiitos kommentista!
night eagle: Eetu ja Eeli menee välillä mullakin sekaisin, mutta pitkä ee on vaan niin kiva juttu nimessä <3 Ja Jooa fules the fucking world. Hienoa, että oot vielä matkassa mukana, vaikka meno onkin ollut aika ikävää. Kiitus kommentista!
A/N: Yötrollauksen aika. Lol, kello on puoli kolme, mutta POJAAAT <3 olen koukussa enkä häpeä sitä. That's my excuse tonight, oh yeaah~
23. Haamu nimeltä Jussi
S
fluffyangst
300 sanaa
Jooa
Me istuttiin sohvalla sylikkäin ja Eetulla oli hikka. Silitin sen pehmeää tukkaa ja selkää. Eetu oli rauhoittunut ja sen kuuma poski lepäsi mun rintakehällä. Annoin sen olla siinä ja hengittää. Kyllä me puhua ehdittäisiin. Halusin vain, että Eetu tuntisi olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Sen ei tarvitsisi pelätä kertoa mulle sitä jotakin, mikä oli saanut sen niin pois tolaltaan.
”Sä olet niin ihana”, Eetu mumisi hiljaa. ”Miten ihminen voi olla noin ihana ja hyvä?”
”Mä yritän parhaani”, vastasin. ”Oot säkin aika ihana.”
”Enkä oo”, Eetu mumisi ja hautasi kasvonsa mun paitaan kuin piiloutuakseen. ”Oon ihan kamala.”
”Hyss nyt”, kuiskasin sille ja hyväilin sormillani sen lämmintä niskaa. ”Joko sä haluat puhua?”
”En haluaisi ikinä puhua siitä”, Eetu mutisi ja nousi ylös polviensa varaan, ”mutta kai se on pakko.”
”Jos sä haluat olla tosissaan mun kanssa, niin kyllä se vähän pakko on”, mä vastasin ja nousin itsekin ryhdikkäämpään asentoon. Eetu katsoi mua ja kallisti päätään.
”Sä haluat olla mun kanssa ihan tosissaan? Sä, Jooa Rautio, joka ei ikinä kulje saman ihmisen kanssa kolmea kuuta kauempaa?” Eetu kysyi.
”Sä saat mut kuulostamaan tosi häiriintyneeltä tuohon tapaan ilmaistuna”, valitin sille. ”Ja minkä mä sille voin, kun kukaan niistä ei ole ollut se oikea ihminen?”
Eetu hymyili. Olin kuollakseni kaivannut sen hymykuoppia, vaikka näinkin niitä vain hetken aikaa, kun Eetu vakavoitui jälleen.
”Okei”, se kuiskasi, jauhoi alahuultaan hetken ja katsoi sohvanpäällisiä. ”Mä en oo puhunut tästä moneen vuoteen. Edes Hanna ei tiiä tästä ja tää on… no, vaikeeta. Tosi, tosi vaikeeta.”
”Kuuntelen silti”, vakuutin sille. ”Ihan rauhassa vain.”
Eetu hengitti syvään ja otti mua kädestä. Mä puristin sen tiukasti omaani ja katsoin sitä kärsivällisesti, vaikkakin odottaen.
”Mä oon rakastunut elämässäni vain yhden kerran”, Eetu sanoi ja nosti sormen pystyyn. ”Yhden hirveän ja kohtalokkaan kerran. Sen nimi oli Jussi ja yhtään sen liioittelematta se pilasi mun elämän.”
-
ITKIN ENSIMMÄISELLE LAUSEELLE voi hyvää yötä. Eetulla oli hikka. Pliis hei pliis nyt pliiiiiiiis. Päästin ihan oikeasti sellaisen äänen, jota en edes yritä saada kirjoitettua ylös, koska se oli jostain ihan toisesta maailmasta. Hullua.
ANYGAYS, minä = Eetu on nyt niin vaarallisilla vesillä, että huhhuh. Tosin poitsun nimi ei ollut Jussi, mutta silti. Itkettää nyt vähän. Voisin melkein sanoa (melkein? siis todellakin) että Eetu-rakas, i feel you sm.
Taaaaas kerran pakko vähän ylistää siuta koska
Eetu hengitti syvään ja otti mua kädestä.
itq. YHYY tää on vaan niin hyvä, voisit melkein kirjoittaa ne sata ja voisin vaan itkeä täällä sataan kertaan.
#Jooa4President ja silleen, en kestä tota poitsua, mutta tämä on hyvää ei-kestämistä. Ooi voivoi. Myös Jooankin nimi rakkautta, vaikkakin sitten kun nuo menee naimisiin, niien ois parempi ottaa kuitenkin Kaarna sukunimeksi, koska no. Kaarna.
Helou 3am!kommentti, meen nyt itkemään yksin jonnekin koska alksjf. ♥
- Kaapo
-
22. Aikuisten oikeasti:
--mun piti antaa Eetulle hetki olla ihan palasina. Että se oli ihan okei enkä mä tuominnut, kauhistellut tai pitänyt sitä heikkoutena.
Antaa olla palasina. Niinpä. Ei tarvitse aina heti olla tarjoamassa tukea. Yllättävää kyllä, sekin voi olla oivallus heikon hetken kokijalle, kun toinen voi katsoa häntä silloinkin, säälimättä tai pyrkimättä heti neutralisoimaan tunnelmaa. Tukea voi kauempaakin, kun toisen läheisyyden kuitenkin tuntee. Kaunis osa.
Tykkäsin Jooan peräänantamattomuudesta, siitä, ettei hän ollutkaan niin ihastumisen höperö, että olisi lähtenyt säikkyen karkuun. Miehessä on munaa. Rakastamisen tunnustaminen Jooalta tuli silti puskista, vastahan hän puhui ihastumisesta? Ehkä hän ei ollut halunnut säikäyttää Eetua aluksi, mutta tähän tilanteeseen rakkauden peliin vetäminen toimi kyllä, Eetukin alkaa palata elävien kirjoihin. Toivon niin.
23. Haamu nimeltä Jussi: Näin tämän tilanteen silmieni edessä, kuin omalla sohvallani tapahtuvaksi. Tuttu tapahtuma. Eetun syvälle piilotettua pelkoa odotellessa.
-
Kaapo: Se on mustakin aika helkutin söpö aloitus ^^ Eetun ja sun yhtäläisyydet ovat kyllä aika huimia ja täysin tahattomia. Toivottavasti ei raasta liikaa lukea samoissa teemoissa liikkuvaa stooria. Jooa on aarre ja Eetu alkaa vasta vähitellen näkemään sen kunnolla. Kiitos kommentista! ♥
takkuinen: Ei Jooa lähde karkuun, vaikka Eetu yrittikin niin kovasti sysiä sitä ulos asunnostaan. Jääräpäisyys kuitenkin palkittiin ja Eetukin saa viimein avautua kokemuksistaan. Jooa puhui rakastumisesta vakuuttaakseen Eetun, että nyt on tosi kyseessä, että se todella on hyvin, hyvin tärkeä Jooalle. Vaikka se ei olisikaan samanlaista rakkautta ja kiintymystä kuin vaikka mitä parin vuoden kuluttua voisi olla, voivat tunteet olla omalla tavallaan vahvat ja aidot näinkin aikaisessa vaiheessa. Joihinkin ihmisiin on helpompi rakastua ja Jooan kiintymyksentaso on varmaan tullut ainakin lukijoille esille. Nyt oli Eetun vuoro kuulla osuutensa. Kiitos kommentista!
A/N: Raapaleisiin mahduttaminen on joskus aikamoinen haaste. Toivon syvästi, että tämä ei vaikuta niin sekavalta ja pintapuoliselta kuin mitä pelkään sen olevan. Sanojen puitteissa kuitenkin mennään ja toivon tosiaan, että ikäraja käy edelleen, vaikka tässä onkin aika rankkaa tavaraa.
24. Irti muistoista, vapaaksi kahleista
K-11
angst
300+300+300+200 sanaa
Eetu
Yritin kertoa kaiken mahdollisimman yksinkertaisesti ja neutraalisti. Se kuitenkin osoittautui mahdottomaksi, koska se ajanjakso itsessään oli ollut niin sekopäistä säätöä ja poukkoilua. Niinpä mä vaan puhuin ja kerroin Jooalle kaiken sen, mistä olin kerran vannomalla vannonut vaikenevani. Rikoin kaikki lupaukseni ja helvetti, miten hyvältä se tuntui. Puhua, kertoa ja jakaa kaikki niistä kahdesta hirveästä vuodesta, joina Jussi oli mua riepotellut. Jooa oli siinä ja kuunteli. Sitä kiinnosti tietää. Se välitti ja ehkä mä saatoinkin luottaa siihen. Jooa ei ollut lähdössä ja jättämässä mua, koska siihen sillä oli ihan liian vankka selkäranka ja omanarvontunto.
Kun mä ja Jussi oltiin tavattu, olin ollut 16-vuotias ja Jussi 20-vuotias. Me tutustuttiin mua pari vuotta vanhemman kaverin kautta. Se oli ottanut mut mukaan ”isojen poikien” illanistujaisiin. Eli siellä kitattiin kaljaa ja pelattiin biljardia. Se kaveri oli ollut kai vähän ihastunut muhun silloin ja meille olisi voinut ehkä tullakin jotain, mutta sen illan jälkeen mä en nähnyt muita kuin Jussin. Enkä mä vieläkään oikein tajunnut, mikä siinä oli iskenyt muhun niin lujaa. Se ei ollut ollut porukan komein tai äänekkäin. Suurimman osan ajasta se vain oli istunut hiljaa ja tarkkaillut kaikkea tummilla silmillään.
Kun Jussi oli sanonut jotain, porukka oli hiljennyt kuuntelemaan nasevia sanoja, joissa oli aina ollut jokin nokkela kommentti tai huomio. Tyypit olivat joko nauraneet tai käskeneet sen juoda lisää rentoutuakseen, ettei se olisi ollut niin kova ja teräväkulmainen. Kukaan ei halunnut kuulla totuuksia siihen tyyliin, miten Jussi niitä oli laukonut. Silloin olin ihaillut sitä sen takia. Myöhemmin kironnut, itkenyt ja vihannut, mutta eikö nämä jutut aina menneet sillä tavoin? Ensin ihastui ja näki vian erikoislaatuisena piirteenä. Vika paljastui vasta, kun se iski itseen henkilökohtaisella tavalla. Satutti, yhä uudestaan ja uudestaan. Jussin sanomina mikään ei ollut ikinä samantekevää. Kaikki oli iskenyt yhtä lujaa kuin ensimmäisellä kerralla.
Mun virhe oli ollut jäädä laskemaan niitä kertoja.
*
Jussi oli ollut ailahtelevainen. Joskus sulava, pehmeä ja lähes hellä. Silloin se oli vetänyt mut syliinsä, silitellyt ja kuiskaillut kauniita asioita. Mä olin rakastanut sitä niin paljon. Ne hetket olivat muistuttaneet mua yhä uudelleen, että miksi jaksoin olla sen kanssa. Paskimpinakin päivinä mä olin muistanut sen puolen Jussista, mutta mitä enemmän aikaa oli kulunut, sitä lujemmin mulle oli varmistunut, että hellyys oli ollut Jussille pelkkä mielenhäiriö.
Kaikki muu paska oli ollut sen todellista itseä. Kun Jussi oli pettänyt tai haukkunut mua, sen kasvot olivat olleet vakaammat ja rehellisemmät kuin ikinä sen hyväillessä ja helliessä mua. Kun mä olin löytänyt sen kourimassa muiden jätkien perseitä, Jussi oli vain kohottanut kulmiaan vähät välittämättä. Se oli jättänyt mut ja etsinyt uudestaan käsiinsä. Se oli sanonut rakastavansa ja pyydellyt anteeksi. Mä olin antanut, ja hetken se oli käyttäytynyt hyvin, hyvitellyt ja kehunut mua ja sanonut, että sillä oli ollut ikävä. Jussi oli osannut puhua niin kauniisti. Kun se valehteli, se oli ollut hellimmillään. Totuudessa se oli aina ollut karu, kova ja kylmä. Ja armoton, kerta toisensa jälkeen.
Kahden vuoden ajan Jussi puhui musta paskaa, oltiin me yhdessä tai ei. Se oli väittänyt huoraksi ja siipeilijäksi. Mä olin menettänyt kavereita niiden puheiden takia. Musta oli tullut riippuvainen, liian särkynyt seisoakseni omilla jaloillani ja vähitellen mä olin alkanut uskoa niitä puheita. Jussin suustahan oli kuullut aina totuuden, eikö niin? Kaikista kamaluuksista huolimatta en ollut osannut olla ilman sitä. Se oli alistanut mut ja kieputtanut tiukasti pikkusormensa ympärille. Olin ollut loukussa. Liian nuori, naiivi ja alistettu tajuamaan, miten paljon pahaa se oli mulle tehnyt ja miten paljon se oli mua satuttanut. Ottanut vaan eikä ikinä antanut mitään vastineeksi. Se oli piitannut vaan mun ruumiista, ei mielestä eikä tunteista. Se oli ollut kamala, vääristynyt ja sairas todellisuus, mutta sitä Jussi oli aina ollut eikä se ikinä ollut katunut.
*
Mun piina oli päättynyt, kun mun kaveri – se sama, joka oli meidät esitellytkin – ja sen kaverit olivat hakanneet Jussin sairaalakuntoon. Sitten se oli napannut mut itselleen kuin palkinnon ja ilmeisesti kuvitellut, että mä suunnattoman kiitollisuudenvelan valtaamana rakastun siihen korviani myöten. Se oli pitänyt mua hyvänä, hellinyt ja hoivannut. Pahoitellut, että oli seurannut näin kauan vierestä ja antanut Jussin satuttaa mua yhä uudelleen. Mä en ollut juuri kuunnellut. Olin ikävöinyt Jussia, kaikkia sen kamalia sanoja ja asioita, mitä se oli musta sanonut. Olin uneksinut sen kylmästä ja kovasta naurusta ja toisen miehen käsi mun ympärillä oli saanut mut voimaan pahoin. Mun piti päästä pois ja olin päässytkin, mutta en tyhjin käsin.
Olin varastanut mun kaverilta kaiken, mitä siltä olin saanut. Rahat, pari arvoesinettä ja vaatteita. Sitten olin häipynyt keskellä yötä ja melkein palannut Jussin luo, mutta taivaan kiitos, olin tullut järkiini ja mennyt punkkaamaan mun isosiskon luo. Sen, joka ei tuominnut mua, vaikka olisin murhannut jonkun. Jussista kertoessani se oli ollut itse valmis siihen kylmäveriseen murhaan. Kumpikaan meistä ei ollut mennyt päästämään Jussia hengestään. Joku oli hoitanut sen homman meidän puolesta.
Se oli se mun kaveri, joka oli varmaan niin murtunut mun tempusta, että oli vetänyt päänsä täyteen ja pumpannut suoniinsa ties mitä piristeitä. Se oli etsinyt Jussin, ne olivat tapelleet ja pudonneet hyiseen, tammikuiseen mereen. Tiedä sitten, mitä Jussi oli satamassa tehnyt. Jussi hukkui. Mun kaveri selvisi, vaikkakin sai hypotermian ja tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta, mutta se oli päästänyt Jussin päiviltä eikä se ikinä syyttänyt mua mistään. Olisinpa rakastunut siihen Jussin sijaan. Ehkä me oltaisiin nyt onnellisia eikä mulla olisi näitä arpia kannettavana tunne-elämässäni. Eikä tarvitsisi selittää Jooalle, miksi sen hellyys ja läheisyys saivat mut paniikin partaalle. Olin tuntenut viimeksi jotain tällaista Jussia kohtaan. Pelkäsin historian toistavan itseään, vaikka Jooa oli niin kaukana Jussista kuin toinen ihminen voi olla, suorasukaisuudestaan huolimatta.
*
Kerroin Jooalle kaiken tämän ja lopetettuni en halunnut sanoa enää sanaakaan. Jooan kasvoilla oli vilissyt tunteiden kirjo: kauhua, pahaa oloa, raivoa, surua ja epätoivon säväyttämää voimattomuutta. Loppujen lopuksi sen ei tarvinnut sanoa paljon mitään. Jooa oli pahoillaan, taisi se sen sanoa ääneenkin.
”Mä en tiiä, pystytkö sä suhtautumaan tähän vakavasti, niin, että uskoisit mua”, Jooa sanoi hiljaa ja otti mun kasvot käsiensä väliin. Ne olivat lämpimät, vankat, mutta myös hellät. ”Mutta mun on pakko yrittää vakuuttaa sut, että mä en ikinä – ”
”Kyllä mä tiiän”, keskeytin sen. ”Aikaisemmin en tiennyt, mutta kun sä jäit, vaikka mä käyttäydyin kuin kusipää. Se avasi mun silmät. Sä ihan oikeasti välität.”
”Totta kai välitän”, Jooa puhahti melkein vihaisesti. ”Mä en vaan halunnut, että sä luulet mun olevan seksin perässä. Siksi yritin ottaa iisisti, en siksi, etten olisi varma tunteistani, koska kyllä mä oon. En muista, että olisin ollut näin varma mistään. Haluun sut, Eetu enkä ketään muuta. Jos sä vaan kelpuutat tällaisen sählärin ja hölösuun.”
Mun poskilla kirvelsivät kyyneleet, mutta Jooan nöyryys ja vilpittömyys saivat mut taas hymyilemään. Silitin sen leijonanvaaleaa tukka ja suutelin sitä pehmeästi. Jooa veti mut takaisin syliinsä enkä mä vastustellut. Antauduin sen hellittäväksi ja vähitellen luovuin mua vuosia kahlinneesta pelosta.
-
Lueskelin näitä taas muutaman putkeen, ja kyllä taas täyttyi pää kaikilla ajatuksilla näistä. Erityisesti tuo viimeisin oli kokonaisuudessaan melko pysäyttävä. Tuntuu hassulta, että vaikka kyse on kuitenkin fiktiivisistä hahmoista ja tapahtumista, niin tavallaan tässä koko ajan lukija elää mukana ja ainakin mä tunnen jonkinlaista samaistumista aina ajoittain. Kai mä tällä selityksellä yritän ajaa takaa sitä, että sä kirjoitat todella aidosti ja uskottavasti.
Aikuisten oikeasti oli mukavan ajatuksenjuoksumainen. Mä olin oikeastaan aika yllättynyt Jooan reaktiosta, mutta samaan aikaan tuntui todella ihanalta, että se teki juuri niin. Antoi toisaalta Eetulle omaa tilaa, mutta pysyi myös lujana ja lopussa sitten vihdoin otti sen syliin ja lohdutti. Eetun murtumisesta teki kyllä aika pahaa lukea, kun pystyin niin elävästi kuvittelemaan nuo tapahtumat.
Haamu nimeltä Jussi yllätti sokerisuudellaan, ja tuo ensimmäinen lause sai mussa aikaan aika samanlaisen reaktion, kuin Kaapolla. Koska siis ihan oikeasti, voi hyvää päivää, Eetu ja hikka. Keskittyminenhän siinä meni, kun jumitin niissä ensimmäisissä lauseissa. Oli vaan pakko lukea ne moneen kertaan. (Okei, no koska suklaa on loppu ja pitää sitä sokeria jollain tapaa saada.) Toi niiden keskustelu oli myös todella hyvä, ei yhtään niin vakava kuin edellisessä pätkässä, ja oikeastaan aika yllättävää, miten pehmeästi siinä kuvattiin samoja teemoja, kuin näissä parissa muussa.
Irti muistoista, vapaaksi kahleista ei vaikuttanut yhtään sekavalta, vaikka sanoit sitä pelkääväsi. Jussi vaikuttaa kyllä todella ristiriitaiselta tyypiltä, ja muutenkin nuo tapahtumat olivat kyllä aikamoista pyöritystä ja aivothan siinä pääsi töihin, kun niitä tarkemmin mietti. Hienoa, että Eetu uskaltautui vihdoin avautumaan jollekin menneisyydestään, koska yleensähän se on se paras tapa päästää irti ja jatkaa elämää. Kiva, kun olit ujuttanut tuohon loppuun vielä vähän sokerisuutta ♥
Ensin ihastui ja näki vian erikoislaatuisena piirteenä. Vika paljastui vasta, kun se iski itseen henkilökohtaisella tavalla. Satutti, yhä uudestaan ja uudestaan.
Nämä lauseet tuntuvat ihan liian tutuilta. Voi Eetu, mitä oletkaan joutunut kokemaan.
Jään taas odottelemaan, mitä seuraavat osat tuovat tullessaan. Kiitos näistä c:
-Wisteria
-
Kiitos kommentista, Wisteria! ^^
A/N: Jeees, palataas näihin hurmaaviin miekkosiin. En edes tiedä miksi lopetin kirjoittamisen. Kai vain kadotin inspiksen ja sitten se jotenkin jäi. No eipä jää enää. Onhan tuo Fluffy10:kin kesken, niin on syytä jatkaa tätäkin rapsusarjaa. Toivottavasti joku vielä muistaa :3 //ja 900. viesti, ihan vain tämän kunniaksi :---D
25. Mukillinen toivoa
S
fluffy
300 sanaa
Jooa
Mä ja Eetu nukuttiin tiukasti sylikkäin seuraava yö. Saatuaan trauman ulos mun korville, Eetun kylmyys oli kokonaan poissa. Silmät olivat pehmeää, eloisaa utua. Katse saattoi olla hauras, mutta näin myös rauhaa. Aivan kuin kertominen olisi antanut sille jonkinlaisen mielenrauhan. Kertomisen jälkeen Eetu oli vain halaillut mua eikä puhunut juuri mitään. Mua ei haitannut. Olin niin onnellinen kuin vain kykenin olemaan juuri siinä Eetun turvana ja tukena.
Aamulla heräsin kännykän armottomaan herätykseen. Irvistin sen vaateille, mutta paremmin mut sai hereille se, että huomasin koisivani yksin Eetun sängyssä. Kun olin vaimentanut vanhan Nokian, kuulin keittiöstä radion äänen ja lusikan kilinän mukia vasten. Laskin paljaat jalkani kylmälle lattialle. Sävähdin ja nostin ne takaisin. Kaivoin farkkujeni lahkeista sukat ja suojauduin kylmää vastaan. Kellonajan jo täysin unohtaneena, vaikka ihan vastikään sen katsoin, tassuttelin keittiöön, jossa hääräsi Eetu virkeänä ja täysissä pukeissa.
”Huomenta”, se hymähti mulle. Sen savunsiniset silmät tarkastelivat mua huvittuneesti. Näytin ilmeisesti erittäin hauskalta aamupöhnäisenä silmät ristissä ja tukka pörrössä.
”Huomenta”, sanoin. Mun ääni oli edelleen unesta painoksissa ja vähän käheä. ”Mitä kello on?”
”Puoli kahdeksan”, Eetu sanoi. ”Sulla on reilusti aikaa syödä aamupala ennen sitä tenttiä.”
Mun aivot löivät avuttomasti tyhjää pari sekuntia, kunnes ne poimivat sen liukkaan informaatiopalan mun muistin syövereistä.
”Miten sä siitä tiedät?” hämmästelin. Eilen en ollut puhunut tentistä ja koulusta mitään. Eetu pyöritteli silmiään.
”Tuskailit sitä mulle jo viime viikolla”, se tokaisi. ”Haluutsä kahvia vai teetä?”
Eetu jätti huomioimatta mun ihmettelevän katseen ja hyysäsi mua enemmän kuin oli edes tarpeen. Touhu vaikutti hyvittämiseltä. Koska se vaikutti helpottavan Eetun oloa, annoin sen hyöriä. Enkä mä voinut kieltää, että Eetun täysivaltaisen huomion keskipisteenä oleminen tuntui mielettömän ihanalta. Me puhuttiin tavallisista asioista, koulusta, töistä, kavereistamme ja mitä oli tapahtunut kenellekin. Puhe soljui vaivattomasti, ja Eetun kirkkaista silmistä tiesin, että sekin oli aidosti onnellinen. Mun sisällä väreili lämpö ja teemuki oli kukkuroillaan toivoa.
-
26. Ihan yhtä pahoja
S
fluffy
300 sanaa
Jooa
Hyvissä ajoin Eetu sai mut eteiseen. Kun olin lähtövalmis, me vaan katseltiin toisiamme. Eetu liikahteli kiusaantuneena.
”Jooa, mä – ” se yritti, mutta vaikeni ja lauseenpuolikas jäi roikkumaan ilmaan. Aavistelin, että se halusi vielä pyytää anteeksi tai selventää eilistä. Mun mielestä sille ei ollut tarvetta. Ei kaikkia mutkia tarvinnut väkisin vetää suoriksi. Mutkat ja niiden rosot ja halkeamat kuuluivat elämään. Tärkeintä oli, ettei kaatunut niiden takia.
”Hys”, suhahdin lempeästi ja kurottauduin sitä kohti. Kietaisin käteni Eetun vyötäisille ja suutelin sitä syvään. Eetu takertui muhun ja raotti huuliaan hitaasti. Uppouduin siihen hetkeen, hitaaseen ja rauhalliseen syysaamuun Eetun pienessä eteisessä. Suurimmat murheet oli kukistettu ja nyt me kumpikin tiedettiin, mitä me haluttiin. Onneksi meillä oli ollut rohkeutta selvittää se. Muuten olisi voinut tapahtua ties mitä kamalaa. En tohtinut edes ajatella.
”Hmm”, Eetu ynähti, kun suudelma päättyi. ”Sun kantsii mennä, ettet myöhästy bussista.”
”Ainii”, äännähdin, kun muistin millä olin tullut Eetun luokse. Pahankurisuus heräsi mussa. ”En mä taida ottaa bussia.”
Eetu kohotti kulmiaan.
”Taidan vaan mennä fillarilla, jonka nyysin eilen, että pääsin sun luo”, sanoin rennosti. Eetu tuijotti mua. Sitten se tyrskähti ja painoi mut vaativasti ovea vasten. Kaikki nokkelat ajatukset karkasivat mun mielestä, kun Eetu painautui koko vartalonmitalta mua vasten ja varasti mun huulet itselleen.
Aamun raukeus muuttui joksikin kutkuttavaksi ja pyörryttäväksi, kun me takerruttiin toisiimme. Hellyys sakeni haluksi ja kuumat väreet mun alavatsassa saivat mun ajatukset ihan sekaisin. Suutelin Eetua kuin hypnoosissa, täysin irrallani todellisuudesta enkä laskeutunut maahan edes silloin, kun Eetu vetäytyi.
”Ymh”, ynähdin ja olin aivan pökerryksissä. Eetu nauroi hellästi ja tönäisi mut ovesta ulos.
”Onnea tenttiin”, se paskiainen kehtasi toivottaa kepein äänin.
”Haista paska”, huokaisin hymyillen. Hyvästeltyäni Eetun rämistelin portaat alas. Aamu oli viileä, mutta raikas. Hengitin syvään lokakuista ilmaa enkä muistanut tenttikirjoistani sanaakaan. En silti muistanut olleeni itsevarmempi kuin nyt hypätessäni varastetun pyörän selkään ja polkiessani vaivatta yliopistolle.
-
OI SOKRUSOKRU. ♡♡ (Tämä on oikeasti miun lempiasia ikinä, siis tämä. Nämä.)
Nämä on niin fluffyisia että oksettaa. Ollut ikävä tosin. Hhnngg. En edes tiedä mitä sanoa kun samaan aikaan itken ja hyrrään, ei tästä tule taas mitään. Ihanaa, ettet ole unohtanut tätä. Ihanaa, että kirjoitat tällaista ällöä siirappihöttöä, joka saa parisuhde-epäonnistuja!Kaapon itkemään. Ihanaa, että nuo on niin typeriä. Tykkään vain niin niin niin kovin kun tämä on tällaista good vibes -tekstiä josta tulee iloiseksi ja hymyilyttää. Sellaista, että ei tästä voi kuin tykätä. Hurrrrurr.
Mun sisällä väreili lämpö ja teemuki oli kukkuroillaan toivoa.
♡ HYI.
Aaaah seinääovea vasten pussailu on ehkä kamalinta koskaan (miksi aina kun mie kirjoitan siitä, se on jotain vitutuspaskaa että vitun idiootti nyt olet siinä ja mie runnon sinut tapettiin) ja enkestä kuinka ällöttävää.
”Onnea tenttiin”, se paskiainen kehtasi toivottaa kepein äänin.
”Haista paska”, huokaisin hymyillen.
Kamalaa.
Tämä on vähän tällainen... #relationshipgoals. :-----D En ihan oikeasti kestä, tykkään näistä poitsuista niin paljon (ja jostain ehkä huomaa, etten ole kommentoinut vähään aikaan kun tämä on niin tällaista vaikeaa ja kökköä).
Oon superonnellinen tästä, kiitos. Taas.
- Kaapo
-
Herttaista, hyvän mielen tekstiä! Kiitos paljon, tästä jäi suloisen hömelö "uskon taas rakkauteen" -olo.
-
Aaäää asdf apua khh <3
Vetäsin tässä varsin antoisan Jooa/Eetu -maratonin ihan vain siitä ilosta etten muistanut tämän tekstin ihanuutta. En tiedä voiko tätä parempaa iltaa ollakaan, lukea hömppää, juoda kaakaota ja katsoa kun ulkona on pimeää plus kamala sää. Multa oli jäänyt aika monta osaa tästä lopusta kahlaamatta läpi, mutta nyt on huolella tiirattu kyseiset kohdat jo moneen kertaan. Vasta nyt alkaa olla sellainen olo, että olen päässyt takaisin niille kärryille, joilta tipahdin reilu vuosi sitten! Yllättävän paljon sisältöä tämä originaali on kerännyt tässä ajassa, saa oikeasti keskittyä, että kumpi on kumpi ja mitä asia koskee.
Nyt kaikki pahin draama on ilmeisesti (ehkä hetkellisesti...) ohi ja mä saan keskittyä tähän suloisuuden ja sokerisiirapin multihuipentumaan. Asetelma kun sattuu olemaan sen verran mahtava ja enemmän mahtava, etten saa sisäistettyä sitä ikinä.
Mun sisällä väreili lämpö ja teemuki oli kukkuroillaan toivoa.
Jos joisin teetä, haluaisin, että munkin mukissani olisi paljon toivoa, mielellään yliannostus. Ylipäätään sulan aina tuollaisille simppeleille kohdille, en saa niistä ikinä tarpeekseniiiii...
Uppouduin siihen hetkeen, hitaaseen ja rauhalliseen syysaamuun Eetun pienessä eteisessä.
Eteisromantiikka on ilmiselvästi sekin yksi mun sadoista heikkouksistani, oh god kuinka ihastuttava kohta. :'3
Ehei eieieieiii kun on vaan niin söpöä en kestä en lainkaan ollenkaan. Kiitos ja sitä jatkoa saa kirjoittaa!
-
Kaapo: Joo, tää rapsusarja on kamala ja ällöttävä, kyllä :D Ja noiden tyhmyydestä saa kyllä oivallista hupia, hihhei. Ihanaa, että silti tyksit ja kiitos kommentista! ♥
takkuinen: Sitä tämä kyllä on! Tulen itsekin aina hyvälle tuulelle, kun kirjoitan näistä poitsuista ^^ Kiitos kommentista!
Orenji: Vedin itsekin maratonin ennen kuin jatkoin tätä. Olin itsekin unohtanut yhtä sun toista oleellista, hupsis :'D Pahin draama on luuuultavasti takana. Ainakin hetkeen ei ole mitään kovin dramaattista tulossa. Tää on niin siirappia, koska joskus pitää olla tällaisia ylisöpöjäkin tarinoita koska miksei? Kivaa, että siirapille löytyy lukijoita :3 Kiitos, kiitos kommentista!
A/N: Nyt on paljon Jooaa, mikä on ihan kivaa, kun Eetun ongelmat on vähäksi aikaa puitu. Ja Tatu tekee comebackin! Kiitos herran sukunimestä kuuluu night eaglelle, joka ehkä vielä joskus löytää tiensä takaisin finiin :--D
27. Herra Hanipöö
S
kaverihömppä
200 sanaa
Jooa
”Näytät edelleen oksettavan onnelliselta”, Tatu voihkaisi, kun saavuin aamuluennolle hymyissä suin. ”Ja vielä tähän aikaan. Mene pois, en kestä katella sua.”
En voinut muuta kuin nauraa sen murhaavalle ilmeelle. Mulla oli hyvä, kevyt olo eikä edes aamuluento poliittisesta filosofiasta saanut mua lannistumaan.
”Oot mulle velkaa muistiinpanot”, Tatu päätti hieroessaan kaksin käsin silmiään. ”Onks sulla tulitikkuja?”
”Ei”, sanoin ihmeissäni, että se edes kysyi. En mä polttanut. ”Kui?”
”Olisin tökännyt ne silmääni”, Tatu sanoi masentuneena. ”Tarvitsen kahvia. Pari pannullista. Ehkä viisi.”
”Älä nyt, kyllä sä pärjäät”, rauhoittelin sitä, mutta sain palkaksi mulkaisun.
”Herra Hanipöö pitää nyt turpansa kiinni ja antaa eräiden kärsiä, kun kerta on oivat olosuhteet sellaiseen”, Tatu puuskahti. ”Kuinka kauan mä vielä joudun katselemaan tota sun päätöntä virnuilua?”
”Ikuisesti?” mä ehdotin. Eihän me oltu Eetun kanssa oltu kuin vasta kaksi ja puoli viikkoa kunnolla yhdessä, mutta Tatu oli jo nyt naulaamassa mua seinälle liiasta onnellisuudesta. Kai sen pessimistinen aura kärsi vakavia vahinkoja sen takia.
”Ikuisuus on liian absurdi käsite ihmismielelle”, Tatu vastasi. ”Mutta toisaalta niin olet säkin, Jooa Rautio.”
”Kiitos kohteliaisuudesta, Tatu Vuorinen”, sanoin ja kumarsin suurin elkein.
”Se nyt oli vain surullinen fakta”, Tatu huokaisi ennen kuin työnsi mut luentosaliin.
”Nyt kuollaan.”
Ja jotenkin mä pystyin suhtautumaan aurinkoisesti siihenkin.
-
Parasta ikinä, kun tämä sarja palaili ainakin hetkellisen aktiivisena takaisin! Harva teksti onnistuu oikeasti piristämään näinkin paljon, tässä kuumetokkurassa on huomattavasti hauskempaa lukea tällaista keveää hömppää kuin taas jotakin vakavan virallista. Asiasta puheen ollen, onnittelut muuten voittamastasi pikarista, oot sen todellakin ansainnut. :3 Tästä ei paljoa enää fluffymmaksi päästä, vaikkakin tuo viimeisin osanen mentiinkin ihan puhtaasti vain ja ainoastaan kaveripohjalla. Tatua oli ehtinytkin tulla jo ikävä!
”Olisin tökännyt ne silmääni”, Tatu sanoi masentuneena. ”Tarvitsen kahvia. Pari pannullista. Ehkä viisi.”
Mahtaa olla ärsyttävää, kun kaveri on päätynyt tuollaiseen yltiöpäisen vaaleanpunaiseen tilaan. :'D Viisi pannullista kahvia kuulostaa varsin kohtuulliselta hinnalta tuollaisesta pelottavasta positiivisuudesta, parasta tietenkin olisi, jos Jooa keittäisi ne kahvit. Eetu on syyllinen niin moniin asioihin, ettei tiedäkään mihin kaikkeen epämääräiseen on itsensä sotkenut! Onnellisesti päättyvät rakkaustarinat ovat tietenkin hänen pahin virheensä ainakin Tatun mielestä, luulisin.
Ylipäätään koulu on tietenkin kamalaa ja ärsyttävää, samaistuin kovasti myös siihen puoleen tästä luvusta.
”Se nyt oli vain surullinen fakta”, Tatu huokaisi ennen kuin työnsi mut luentosaliin.
”Nyt kuollaan.”
Tuossa on se oikea tapa hoitaa asiat, en voi muuta kuin komppailla tuota hämmentävän optimistista asennetta! Pidän täällä ruudun toisella puolella sitten vaikkapa peukkuja poikien puolesta, olisi tavallaan aika mukavaa, jos se jäisivät henkiin luennosta huolimatta. Seuraavaa pätkää odotellessa, toivottavasti jatketaan tällä iloisella teemalla. ^^
-
Orenji: Kyllä mä nyt aattelin pitääkin tämän suloisuuden aktiivisena :3 Voi hurja, miten sinä nyt kuumetokkurassa jaksat kommentoida! :O Ihanaa kuitenkin, että piristää. Voi kiitos! Fluffyn kultapikari oli yllätys, vaikka olenkin muilla sijoilla ollut. Näin jälkikäteen sitä oikeasti tajuaa, että tosiaan, olen kirjoittanutkin aika läjän sokerihattaraa :D Onnittelut sullekin kolmesta pikarista! Tatu on vähän tuollainen kyyninen tapaus, mutta tarvitaanhan me sellaisiakin välillä. Kiitos hurjasti kommentista (vaikka olenkin sitä mieltä, että kuumeisena ei moiseen pitäisi ryhtyä) ja toivottavasti paranet pian!
A/N: Kävin inspistä hakemassa Kaiken maailman ficlettejä IV:stä ja sieltä nappasin teeman onnellisuus, koska nyt ollaan onnellisia ja hattaraisia. Piste.
28. Uusi Eetu
S
fluffy
100 sanaa
Eetu
Onnellisuus oli pelottavaa. Mä yritin olla sen kanssa varovainen. En halunnut tottua liiaksi siihen autuaaseen olotilaan, mihinkä Jooa mut oli saanut. Se oli kuitenkin vaikeaa, koska missään ei väijynyt konkreettinen vaara. Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä. Asiakkaat eivät vituttaneet töissä ja Hannan tietäväiseen hymyyn oli helppo vastata aidosti huolettomalla virnistyksellä. Välillä mä punastuinkin silkasta mielihyvästä, kun mietin miten onnellinen öttiäinen musta oli kolmen viime viikon aikana kuoriutunut. Se tuntui samaan aikaan nololta ja ihanalta. En kuitenkaan ikävöinyt melankoliapaskaani. Olin ihan uusi Eetu, ja se Eetu ryömi Jooan uniseen kainaloon ja hymyili leveästi sen kaulakuoppaa vasten.
-
Aaa, miumau. Olen vain niin superhyperüberonnellinen tämän paluusta. Parasta hömpänpömppää ehkä ikinä.
Tatu on murmeli, voi että. Jaan sen fiilikset kyllä ihan täysin. Joskus vaan onnelliset ja seurustelevat ihmiset on ihan tyhmiä.
”Olisin tökännyt ne silmääni”, Tatu sanoi masentuneena. ”Tarvitsen kahvia. Pari pannullista. Ehkä viisi.”
Sama fiilis. (Ihan oikeasti, yhdeltä yöllä on järkevää keittää kahvia. Kerran aloin tehdä lettuja yhdeltä yöllä. Vuorokausirytmi ftw!) Anygays, Vuorisen Tatusta vois olla moneksi (parita se Kaapolle mitä).
Ja Eetueetueetu. Meillä on vähän samanlainen käsitys onnellisuudesta. Se on pelottavaa, koska se voi kadota ihan milloin vaan ja ugh, no. Olen ottanut sairaslomaa kaikista ihmissuhteistani taas, koska en vaan osaa tai uskalla. :-----D joten i feel you, Eetu. Plus ettet vaan unohda, että rakastan siun tekstiä vaan ihan sairaasti niin tässä taas yksi lemppareistani:
Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä.
♥ ihana lause.
Kiitos taas näistä. c: Tulin taas niin hyvälle mielelle, että tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista. Pus.
- Kaapo
-
Jes, tälle näkyy taas tulleen jatkoa! Mulla onkin ollut hiukan ikävä Eetua ja Jooaa (ja sokerisuutta) c:
Mukillinen toivoa oli kiva aloitus näille uusille raapaleille. Pienen draaman, jota noissa aiemmissa raapaleissa olikin runsaasti, jälkeen oli taas mukava lukea jotain höttöistä ja suloista. Hyvä mielihän tässä tulee. Ihan yhtä pahoja jatkoi samaa tunnelmaa, eikä fluffista höttöä oltu säästelty sitten yhtään (mikä on aika ihanaa). Ei näistä poitsuista/miehistä voi kuin tykätä, koska ne nyt vaan on yksinkertaisesti niin tuollaisia kivaisia ja ne saa aina lukijan hyvälle tuulelle <3
Herra Hanipöö sai hymyilemään pelkällä otsikollaan. Ehkä hieman odotin jotain söpöilyä tuon nimen takia, mutta rupesi naurattamaan otsikon sanat tuossa yhteydessä. Loistavaa. Voi Tatu, koita kestää, jotkut vain ovat rakastuneita ja onnellisia (kunpa minäkin vielä joskus, eli ymmärrän kyllä tuskasi kun tuollaisia höpöjä pareja ei meinaa päästä pakoon sitten millään). Ihanaa, että Tatukin on taas kuvioissa mukana, se tasapainottaa kivasti Eetun ja Jooan söpöilyä.
Uusi Eetu oli todella samaistuttava. Onnellisuus on kumma juttu, välillä se pelottaa, mutta onhan se oikeastaan ihan mukavaa olla onnellinen. Tulee pakostakin mietittyä, että kuinka pitkään tuo kestää, ja tavallaan tässä alkaa odottelemaan taas jotain draamaa (vaikka tällainen höttöfluff onkin niin ihanaa, että sitä voisi lukea kuinka paljon tahansa). On ihanaa kun Eetu on onnellinen! Se ansaitsee olla. Ja mä taidan olla edelleen makeannälkäinen ja jäädä odottelemaan, että saan kuulla Jooasta ja Eetusta ja kumppaneista lisää c:
Onnea muuten vielä saamistasi pikareista! <3 Menivät täysin oikealle ihmiselle.
- Wisteria
-
Eetu ja onnellisuus ovat hyvä yhtälö, vaihteen vuoksi on kiva, että kaikki asiat ovat vihdoinkin järjestyksessä sekä hyvin. Itsekin tulee hyvälle mielelle kun lukee tällaista toiveikasta tekstiä, kyseinen olotila saa mun puolestani kestää vielä monta osaa lisää!
Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä.
Ooh. ^^ Tykkäsin myös siitä, ettei onnellisuus ollutkaan yksinomaan täydellistä, vaan myös jännittävää, uutta sekä jopa pelottavaa. Silloin on huomattavasti helpompi löytää yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä ja siten samaistua enemmän. Eetu on ylipäätään mahtava hahmo juurikin kertojana, tai sitten olen ainoa, jonka mielestä hänen ja Jooan osat eroavat kerronnallisesti. Oli miten oli:
Olin ihan uusi Eetu, ja se Eetu ryömi Jooan uniseen kainaloon ja hymyili leveästi sen kaulakuoppaa vasten.
tästä minä pidän.
Kiitokset!
-
Kaapo: Tatu on muru. Ollaan varmaan jokainen joskus oltu sen saappaissa :DD Ihanaa, että tyksit ja kiitus kommentista!
Wisteria: Ihanaa, että sokeri ja höttö maistuvat ^^ ja hohoo, draamasta puheen ollen... ;D kiitos kommentista!
Orenji: Joo, Eetu on varmaan aidosti onnellinen ihka ensimmäistä kertaa sen elämässä. Tekee poitsulle hyvää :> Olen pyrkinyt kyllä siihen, että lukija osaa tehdä eron heihin kertojina, joten on hyvä, että se näkyy :3 Kiitos kommentista!
A/N: Vähän toisenlainen Jooa.
29. Verenvalvoja
S
draama
250 sanaa
Jooa
Laboratorion odotushuone oli täynnä vanhuksia. Oli siellä pari edustajaa muistakin ikäluokista, mutta eläkeläiset olivat omineet paikan pääasiassa itselleen. Siellä ne istuivat ja päivittelivät toistensa tietoon viimeisimmät tapahtumat terveydessään. Kaikki lonkkavaivoista suolen toimintaan käsiteltiin huolellisesti. Luonnollisesti mukaan heitettiin parin vastikään kuolleen läheisen nimi ja äkkilähtöjä kauhisteltiin useampaan kertaan. Vanhuksien kaksi mieluisinta puheenaihetta kun olivat ailahteleva terveys ja kuolema. Kiemurtelin penkilläni. Oli perseestä, että tässä iässä piti tulla tänne säännöllisin väliajoin istumaan ja kuunnella kaikenlaista shaibaa. Mua ei todellakaan kiinnostanut tietää, minkä väristä virtsaa Mäkisen Hertalla oli näkynyt pöntössä maanantaina. Jauhoin kyrpiintyneenä purkkaa ja odotin, että digitaalitauluun välähtäisi mun odotusnumero, mutta mun edellä oli vielä neljä sankaria. Voi vittujen vittu.
Verikokeen ottaja oli onneksi kokenut ja varmaotteinen nainen. Se tuikkasi neulan mun oikeaan kyynärvarteen ja mä valvoin tarkkaan, kun se täytti kolme pikkuputkiloa. Mulla ei onneksi ollut neulakammoa, mutta kun näin veren virtaavan ulos kehostani, mua alkoi vähän huimata. Silti en pystynyt katsomaan pois. Vielä kauheampaa oli olla näkemättä. Mun täytyi tietää, että kaikki meni niin kuin piti.
”Painapa tuosta”, nainen sanoi ystävällisesti ja painoi haavalapun kyynärtaivetta vasten. Tottelin, ja se teippasi lapun kiinni. Kiitin ja toivottelin hyvät päivänjatkot.
Oli helpottavaa päästä ulos. Laboratorion kliininen haju yhdessä vanhusten ominaistuoksun kanssa ei ollut kovin aisteja hivelevä yhdistelmä. Refleksinomainen puistatus tärisytti mun harteita. Kaipasin oitis jotain muuta ajateltavaa. Onneksi mulla oli jo suunnitelmia, joita ajatellessani teki taas mieli hymyillä. Varmistettuani, että maustepähkinät olivat yhä takin taskussa tallella eikä yhtäkään oltu syöty, otin uuden suunnan kohti Lidliä. Siellä mun ihana poikaystävä varmaan jo lopetteli töitään.
-
ihanaaihanaaihanaa
Lueskelin kaikki läpi ja tykkäsin paaljon. Alun ujous ja noi ihastumistunnustukset valikoitui mun suosikeiks, ensitapaaminen ja Herra Hanipöö on hyvänä kakkosena. Hahmot on kivan tunnistettavia ja uskottavia, ja Eetu <3. Hanna ja Tatu on tosi mielenkiintoisia, vaadin enemmän niitä *nousee barrikadeille*.
Ensimmäinen ajatus, josta sain kiinni, oli: voi luoja, voi luoja, mitä se sanoi? Kumpi meistä on hullu, Jooa vai mä? Mitä vitun vittua?
Toinen oli jo paremmin messissä: jätkä kusettaa sua niin täydellisesti, älä usko sanaakaan.
Kolmas sai mut melkein polvilleen: Jooa katsoo mua, se koskee mua, se puhuu mulle ja sanoo ihania asioita. Tää on unta, Eetu. Älä herää. Oo tässä koko ilta, joohan? Tee unelmista totta edes unissasi.
Oikeesti, tässä oisin tarvinnu lisähappea. äääääääää...
//tääh, kirjotan kommenttia ja tähän tulee jatkoa, mun rukouksiini on vastattu!
Ei vitsi, et voi jättää tohon, mikä Jooalla on ja miks ja mitää... Yh, vahusten ja labran haju + verikoe *pieniä vilunväreitä*.
Tottelin ja se teippasi lapun kiinni.
Tohon kuuluis kai pilkku?
Varmistettuani, että maustepähkinät olivat yhä takin taskussa tallella eikä yhtäkään oltu syöty, otin uuden suunnan kohti Lidliä.
Maustepähkinät ;_;
Kiitos näistä, jään kyttäämään jatkoa!
-
Todellakin hiukan erilainen Jooa, melkein hämmentävän vakava tapaus tässä osassa! Ylipäätään täysin eetuton luku myös, ei yhtäkään mainintaa, ellei aivan viimeistä lausetta lasketa. Eli suomeksi sanottuna sinä teet historiaa näiden poikien (miehien) elämässä, heistä saa aikaan jotain draamatonta, mutta asiallista ja rauhallista! Oikeastaan mua häiritsee hyvin paljon mikä Jooalla on, kun hän kerran ottaa niitä lääkkeitäänsäkin päivittäin mikäli vain oikein muistan. Oletan kuitenkin, että seuraavissa palasissa sekin tulee selviämään, kaipa sitä jaksaa vielä hetkisen odottaa.
Tämä raapalesarja taipuu ilmeisesti myös sairaaladraamaksi, jos tarve vaatii, ainakin lähellä käytiin. :D Tykkäsin ihan liikaa koska kirjoitit vanhuksista ja latelit totuuksia jatkuvaan tahtiin, tekstissä oli vaan kaikki niin oikein. Verikokeet sun muut olisivat taanneet paljon helpomman tavan käyttää sitä veri-sanaa, joka oli jossain alkupään raapaleessa pakollinen. Oli miten oli, voisin vaikka siirtyä sulamaan lopetukselle, koska ne maustepähkinät ja pienen pieni viittaus Eetuun!
Nyt ei ole verbaalinen lahjakkuuteni huipussaan, mutta jatkoa odotellen~
-
lovekiva: Ooi, uusi lukija! Hannaa ja Tatua on tarkoitus tulla jatkossa enemmän. Kiva, että tykkäät heistä :3 Kiitos kommentista!
Orenji: Jooasta alkaa paljastua uusia puolia, mutta sehän on vaan hyvä. Jooa ja sen mysteeriset lääkkeet :--D kyllä sekin selviää. Sitten joskus. Labrojen odotushuoneet on just tuollaisia vanhuksineen kaikkineen, en edes valehdellut :D ja maustepähkinät on rakkaus (kuten on Eetukin ♥) Kiitos kommentista!
A/N: 30 tulee täyteen, mutta loppua ei näy. Ehkä Kaapon hirmuennustus toteutuu ja tästä tulee 100-osainen jättimöhkäle, mutta siihen on onneksi vielä matkaa :--D
30. PÄHKINÖITÄ!
S
fluffy
250 sanaa
Jooa
”Voi luoja, ihanaa, että sä oot täällä”, Eetu huokaisi ja halasi mua tiukasti, kun näki mut.
”Huono päivä?” hymähdin.
”Pahin ikinä”, Eetu voihkaisi ja se veti mut vikkelästi pois Lidlin jännänhajuisista tiloista. ”Yksi spurgu rupesi riehumaan aamulla ja hajotti parikin hyllyä. Sit pari romanimammaa yritti salakuljettaa parikin kaljapäkkiä hameidensa alla ja nostivat kauhean älämölön, kun jäivät kiinni ja urrrgh.”
”Kaikki on hyvin nyt”, toppuuttelin Eetua ja kietaisin käteni sen vyötäisille. ”Onko parempi nyt?”
”Ei vielä”, se sanoi. Mun ei tarvinnut juuri arvailla, mitä se vielä kaipasi. Suutelin sitä niin kuin muuta maailmaa ei olisi ollutkaan. Eikä se yhteen jäänyt, mutta muut kolme olivat lyhyempiä. Yhtä mukavia kuitenkin.
”Okei, nyt on kaikki hyvin”, Eetu sanoi ja sen silmät loisti. Mun teki niin hyvää nähdä se onnellisena, ja tietää, että se johtui musta. ”Mitä sä oot tehny?”
”Aamuluentoja ja pähkinäostoksia”, mä summasin mun päivän. Labrat jäivät mainitsematta. Vahingossa mukamas, mutta en jotenkin tässä tilanteessa viitsinyt alkaa selvitellä mun diagnoosia. Mitä Eetu siitäkin tiedosta olisi hyötynyt?
”Sanoiksä pähkinöitä?” Eetu valpastui ja omin luvin se alkoi penkoa mun taskuja. ”Jooa, sä luet jo mun ajatuksia!”
”Ilmankos ne ovat yksinkertaistuneet lapsen tasolle”, kiusasin sitä. Eetu pukkasi mua kylkeen ja heitti suuhunsa pari pähkinää. Se rouskutti niitä äänekkäästi ja hymisi makuelämyksestä mielissään.
”Enkö mä muka saa?” älähdin muka loukkaantuneena. Ilman ennakkovaroitusta Eetu heitti pari maustepähkinää ilmaan, mutta mulla oli nopeat refleksit ja nappasin ne suht vaivatta suuhuni. Virnistin omahyväisesti, kun näin Eetun ällistyneen ilmeen.
”Ei helvetti”, Eetu nauroi mun tempulle ja loppumatkan maustepähkinät jaettiin sulassa sovussa.
-
Hahaa, mä aavistelin että sieltä oli tulossa jotain draamaisaa, ja sitähän sieltä sitten tuli. Hämmentää Jooan vakavuus ja verikokeet ja diagnoosit. Sain kylmiä väreitä. Vähän pelottaa minkälainen terveysongelma on kyseessä, ehkä en haluaisi tietää (koska pelottaa että Jooalle käy jotain), mutta niin utelias olen että jatkoa ja selityksiä taidan edelleen odottaa kärsimättömänä.
Hymähtelin sun vanhuskuvaukselle, tuo on kyllä ihan totta! Vaikka kuinka olisi hymyilevä pullantuoksuinen mummo, nekin aina lopulta puhuvat suurimmaksi osaksi tuttujen poismenoista ja reistailevasta terveydestä. Eikä niitä juttuja pitkään aina jaksaisi kuunnella :-D Voi Jooa-parka mitä joutui kestämään.
Hetkeksi ainakin päästiin sitten hiukan iloisempiin tunnelmiin, maustepähkinät on hyviä ja Eetu oma suloinen itsensä. Kyllä tollaiset suudelmat piristäisi kenen tahansa päivää, vaikka kuinka olisi saanut päänvaivaa myymälävarkaista sun muista c: Sä vaan taidat sokrun todella hyvin ja sitä ei edelleenkään näistä puutu, vaikka välillä käydäänkin ihan erilaisissa tunnelmissa. Jatkan tykkäilemistä, kiitos tähänastisista! (Enkä pistä pahakseni vaikka tästä tulisi sadan osan pituinen jättimöhkäle, koska näitä on niin mukava lukea.)
- Wisteria
-
Kiitos suuresti kommentista, Wisteria! :>
A/N: Pientä taustainfoa Markuksesta ja sen ja Jooan väleistä. Punaparta tulee vielä takaisin (jossain vaiheessa.)
31. Toisenlaisia tattiaisia
S
draamafluffy
250 sanaa
Eetu
”Vieläkö se sun serkku punkkaa sun luonas?” mä kysyin vikaa pitsan siivua nakertaen. Jooa oli jo ahmaissut oman osuutensa. Se löhöili raukeana sohvalla ja nipisteli mun varpaita vuoron perään, jokaista erikseen.
”Jeah, Markus on asettunut taloksi”, Jooa vastasi. ”Ei siitä kuitenkaan oo juuri haittaa. Sillä on niin paljon kaikkea omaa sählinkiä, ettei se juuri kotona hengaa.”
”Toihan kuulostaa ihan sulta”, hymähdin ja laskin lautasen lattialle. ”Kulkeeko se teillä suvussa?”
”Itse asiassa ei”, Jooa sanoi mietteliäästi. ”Kaikki muut meidän perheessä on niin sanotusti normaaleja, vastuullisia ja jalat maassa olevia tattiaisia. Mä ja Markus ollaan suvun yhteinen kauhistus.”
”Ja siksi te pidätte yhtä”, oivalsin.
”Se on yksi syy, mutta kyllä meidän ajatusmaailmat kohtaa muutenkin”, Jooa sanoi. ”Mä en tosin ole niin aktiivinen luonnonsuojelija. Markus on kunnon aktivisti. Se juoksentelee ympäri Suomea ja muuta maailmaa osallistuakseen mielenosoituksiin ja järjestelee kampanjoita sun muita. Siksi se on niin kiireinen.”
En voinut olla päästämättä suustani epäuskoista tyrskähdystä. Se Markus, jonka mä olin nähnyt, ei ollut näyttänyt miltään luonnon hartaalta suojelijalta vaan pummilta, joka oli viettänyt pari kolme yötä kadunpohjalla. Sen aggressiivinen asenne oli sekin jättänyt omanlaisensa puumerkin.
”Tiedän mitä tarkoitat”, Jooa huokaisi. ”Markus ei tainnut ihan vaikuttaa siltä?”
”Ei oikein”, naurahdin. ”Se vaikutti suoraan sanottuna vähän kajahtaneelta.”
”Sillä lailla, Markus”, Jooa mutisi ja se vajosi syvemmälle sohvan sisuksiin. Äkkiä se kohotti päätään. ”Hetkinen. Sun nykyisellä mittapuullas mä en siis enää ole kahjo?”
”Olet sä”, sanoin epäröimättä ja kömmin sen syliin. ”Mutta älä kasvata partaa, okei?”
Jooa naurahti. Se näytti onneksi olevan ihan sinut sen ehdon kanssa.
-
Tattiaisia! <3
30. osa on jäänyt jostain syystä lukematta, mutta nyt tuli korjattua sekin vääryys. Lidl on tosiaankin mitä loistavin tapahtumapaikka ja bongasin maininnan jännästä tuoksustakin, hienoa. Musta on jotenkin hauska ajatella Eetua töihin kyseiseen kauppaan, en sitten tiedä että minkä takia. :') Olin iloinen, kun Jooa tuli moikkaamaan paikan päälle, pähkinöineen päivineen. Söpöily oli luonnollisesti kivaa luettavaa, refleksien testailu sujui sekin tarpeellisen hyvin ja Eetu on hämmentävän suloinen kiroillessaan.
31. raapale vaikutti ehdottoman lupaavalta heti otsikosta alkaen, draamafluffy on ilmeisesti uusi suosikkini. Markuksen taustojen ja tekemisten valottaminen oli hyvä ajatus, hän kun teki suuren vaikutuksen heti ensiesiintymisellään, niin oli mukavaa saada lisäinfoa. Tuli pienoisena yllätyksenä tuo luonnonsuojelu, ei ehkä se mitä olisin ensimmäisenä odottanut, mutta yllättävyys on positiivinen puoli ainakin tässä tapauksessa. Markus ja Jooa olisi hauska nähdä keskellä sukukokousta tai jotain siihen suuntaan, millaisenhan kaaoksen kaksikko saisi aikaan.
Kiitoksia elonmerkistä! :D
-
Orenji: Lidl on niin hieno miljöö :'D Markus oli kyllä heti alusta asti voimakas persoona ja joo, ne kaks saisi aikaan vaikka mitä :--D Kiitos kommentista!
A/N: Nyt te saatte VIHDOIN tietää, mikä Jooalla oikein on :D
32. Sanoja vailla
K-11
hömppädraama
200 + 200 sanaa
Eetu
Rakastin sitä, kun Jooa oli niin vahvasti mun iholla. Se oli täydellinen sekoitus kosketuksia, suudelmia ja sen miehekästä, lämmintä tuoksua. Kun mun hengitys tasaantui ja euforinen olo muuttui pehmeäksi raukeudeksi, mua hymyilytti kamalasti. Eikä tää ollut edes ensimmäinen kerta, mutta seksi Jooan kanssa oli uskomatonta. Kyse ei ollut niinkään siitä, että se olisi ollut jonkinlainen seksijumala vaan siitä, miten se oli mun kanssa. Jooa keskittyi muhun, katsoi silmiin ja kuiskaili hellyyksiä mun korviin. Mulle oli ihan uutta kokea sellainen yhteenkuuluvuuden tunne ja syvempi yhteys toiseen ihmiseen. Nautin niin paljon, kun sain tutkia Jooan vartaloa ja selvittää, mikä sai sen syttymään. Me suorastaan kilpailtiin siitä, kumpi sai toisen nauttimaan enemmän. Enkä mä voinut muuta kuin väristä, kun Jooa katsoi mua silmissään kiihkeä loimu ja mä antauduin enemmän kuin mielelläni.
Levottomuus oli kyllä Jooan pahimpia vikoja. Mulla oli hyvä, unelias olo, mutta Jooa oikein kihisi energiaa. En tajunnut, miten se oikein oli mahdollista, mutta se pyöri ja hyöri ympäriinsä eikä pysähtynyt paikoilleen kuin pariksi minuutiksi. Mä jäin suosiolla sänkyyn, kun herra lähti keittiöön tekemään itselleen iltapalaa. Mua nukutti, mutta en osannut nukahtaa. Kaipasin Jooan ihon lämpöä ja sen käsivarsia mun ympärillä.
”Tyypillistä”, puhahdin itsekseni ja nousin ylös hakeakseni mun miehen takaisin sänkyyn.
***
Jooa oli selin muhun, kun tulin keittiön ovensuuhun. Se kulautti vettä kurkkuunsa, yökkäsi ja yski rajusti ulos suustaan jotain, mitä se ei ollut saanut nieltyä.
”No voi helvetti”, Jooa kirosi ja paiskasi turhautuneena vettyneen tabletin roskikseen. Kuulin, miten lääkeliuskan foliopaperi rapisi, kun se annosteli itselleen uuden satsin. Kolme kertaa Jooa asetti kielelleen jotain ja kolme kertaa se joi vettä lasista.
”Onko noi reseptilääkkeitä?” kysyin varovasti. Jooa pamautti lasin tiskipöydälle niin lujaa, että mä hätkähdin ja otin vaistomaisesti puoli askelta taakse. Se kääntyi katsomaan mua kasvoillaan kiinnijääneen lapsen uhman ja suuttumuksen sekainen ilme. Sit Jooa ikään kuin tajusi, että kysyjä olin mä ja se rentoutui hiukan, mutta ei paljoa. Lääkkeet oli sille arka asia, sen mä tajusin kysymättäkin.
”Joo, on ne”, Jooa sai sanottua eikä se edes yrittänyt kuulostaa nauravaiselta itseltään. Sen ääni oli lattea ja kliininen, kun se totesi diagnoosinsa:
”Mulla on haavainen paksusuolentulehdus.”
Mulla ei ollut aavistustakaan mitä se tarkoitti. Se ei kuulostanut mitenkään erityisen hyvältä, mutta ei onneksi kuolettavaltakaan.
”Kuulostaa ikävältä”, mä uskaltauduin kommentoimaan ja tulin lähemmäs. ”Parantaako noi lääkkeet sen?”
”Ei”, Jooa sanoi ja sen ääni oli selvästi katkera. ”Se on krooninen. Se ei parane koskaan. Joudun napsimaan lääkkeitä lopun ikääni.”
Mulla ei ollut siihen mitään sanottavaa.
-
A/N: On hurjan mielenkiintoista päästä Jooan pään sisään käsittelemään jotain vakavampaa ja katsoa, miten se sitä käsittelee. Hahmon syvennys taisikin jo olla vähän tarpeen.
33. Kehonsa pettämä
S
draama
250 sanaa
Jooa
Mua inhotti, että Eetu oli yllättänyt mut kesken lääkkeiden oton. Enemmän mua inhotti kuitenkin oma reaktioni, jolle en mahtanut mitään. Puolusteleva asenne puski jostakin syvemmältä, jonne tietoisen minän valta ei ulottunut enkä voinut edes teeskennellä ottavani koko jutun rennosti. Yllättävä tilanne riisui mut aseista ja pakotti mut kertomaan Eetulle, että mistä oli kysymys.
Luulisi, että olisin jo kahden vuoden aikana sopeutunut diagnoosiini, mutta yhä se vaan sai mut varpailleni. Se oli yksi niistä harvoista asioista, jotka pidin tiukasti itselläni. En halunnut puhua siitä ihmisten kanssa, koska ne kysyivät aina samaa: mitä oireita siinä oli ja miten se oli todettu? Ikään kuin sana ”suoli” ei olisi jo kertonut niille tarpeeksi, että mitähän oireita siinä mahtoikaan olla. Oi, oi, ei kai olisi vatsakipuja ja ripulia, joka pahimmillaan saattoi muuttua pelkäksi tummaksi vereksi – kuten mulle oli käynyt – ja vessassa oli käytävä se kakskyt kertaa päivässä. Suolen toiminnan pitäisi pysyä yksityisasiana. Mä en ainakaan tuntenut oloani luontevaksi, jos piti puhua vatsavaivoista, vaikka ne sitten olisivatkin olleet olennainen osa mun sairautta.
Eikä siihen ollut edes selitystä, että miksi vitussa just mä eikä joku muu. Ainoa, mitä ne tiesivät, että perinnölliset syyt saattoivat osaltaan vaikuttaa ja sen, että tauti alkaa usein nuorella aikuisiällä. Jäi tosi valistunut olo senkin paskan jälkeen, kun vihdoin pääsin sairaalasta kotiin ja olin ihan romuna, enemmän kyllä fyysisesti, koska tilanne oli pahentunut äkkiä ja rajusti. En kuitenkaan voinut sanoa, että olisin henkisestikään ollut ihan fine sen jälkeen. Täysimittaisessa toipumisessa ja tilanteeseen tottumisessa meni suunnilleen koko vuosi ja mä työstin sitä prosessia vieläkin.
-
No nyt se selvisi. D: Olisi taas kerran hivenen huono hetki kommentoida, joten aion tiivistää nuo muutamat raapaleet yhteen kasaan, pahoittelen. Eetu ja Jooa eivät kauaa saaneet pitää kaikki on onnellista ja ihanaa -hetkiänsä, tämä oli vähän tällainen paluu todellisuuteen. Ymmärrän Jooan ajatuksia, vähemmästäkin sitä lähtisi puolustuslinjalle ja ottaisi välinpitämättömän asenteen. Onneksi Jooa otti asian rauhassa eikä lähtenyt sohlaamaan mitään tuohon päälle, siitä olisi seurannut varmaan riitaa. Kai sitä nyt täytyy vain odottaa, että täysimittainen toipuminen etenee askel kerrallaan, se olisi aika hienoa.
Odottelen seuraavia osia!
-
Orenji: Todellisuus osaa olla aika raaka tila, jossa pitää elää. Hyvä, että tilanne näyttäytyy ymmärrettävänä! On nimittäin haastavaa (hyvällä tavalla) kirjoittaa tällaisia ajatuksia ja se olisi aika huono juttu, jos niissä ei vaikuttaisi olevan mitään järkeä. Kiitos kommentista!
A/N: Kun sain valmiiksi yhden "ikuisuusprojektini", on aika palata tänne ja jatkaa Jooan ja Eetun suhdekiemuroita. Olen ollut tämän suhteen melkoisen epäsäännöllinen päivittäjä (yritän parantaa jatkossa) mutta toivon, että lukijoita kuitenkin vielä löytyy :>
34. Uskon että me opitaan vielä
S
melankolinen draama
350 sanaa
Eetu
Mulla ei ollut aavistustakaan, miten tällaisesta asiasta pitäisi keskustella vai pitikö sen antaa olla. Tässä tilanteessa ja tällä hetkellä Jooa tuntui niin vieraalta. En tiennyt mitä tehdä. Jooan jännittynyt ja kireä olemus olivat kuin sähköistetty voimakenttä sen ympärillä. Musta tuntui, että polttaisin näppini, jos yrittäisin kurottautua sen lävitse.
Mutta Jooalla oli paha olla. Tää asia oli sille arka. Tajusin sen, vaikken ymmärtänytkään sitä, mutta mä voisin opetella. Nyt mun täytyi jotenkin kertoa Jooalle, että kaikki oli hyvin eikä sen tarvinnut pelätä, mitä mä ajattelin tästä. Halusin myös viestittää, että olin pahoillani, jos olin tehnyt tästä tilanteesta pahimman mahdollisen yllättämällä Jooan. Olin asettanut sen tilanteeseen, jossa Jooalla ei ollut valtaa kertoa tästä niin kuin se olisi itse halunnut. Se oli epäreilua, mutta se oli myös meistä kummastakin riippumaton seikka. Halusin kertoa Jooalle niin paljon, mutta sanat eivät sinkoutuneet mun suusta samalla tavalla kuin sen. Aito läheisyys oli asia, jossa olin vielä ihan untuvikko, mutta mä en voinut jättää tätä tähän enkä Jooaa näin.
Riskeeraten vielä lisää mä menin lähemmäs enkä suonut yhtäkään katsetta puolivajaalle tablettiliuskalle. Asetin käteni sen jännittyneen vartalon ympärille ja katsoin Jooaa silmiin. Keittiön kellertävässä valossa ne näyttivät vaaleanruskeilta ja tavanomainen lämmin tuike oli Jooalta hukassa, mutta ehkä me voitaisiin etsiä sitä yhdessä.
”Tiedäthän sä, ettei tää muuta mitään, mitä tunnen sua kohtaan?” mä varmistin hiljaa. ”Eikä meidän tarvitse puhua tästä, jos et halua.”
Jooa oli hiljaa niin kauan, että pelkäsin mokanneeni.
”Anteeksi”, se lopulta mutisi niin hauraalla äänellä, että mun sydän sykähti. ”Tää vaan on – en osaa puhua tästä. Kun aattelen sitä – tuntuu kuin olisin jokin virhepainos. Viallinen erä vääriä geenejä ja alttiusvaikutuksia.”
Se kuulosti niin hirvittävällä tavalla tutulta, että mun kurkkua pakotti. Painauduin Jooaa vasten ja halasin sitä lujaa. Halusin sen tietävän, että välitin.
”Ei täydellistä ihmistä olekaan”, mä sanoin karheasti. ”Mutta usko mua, kun sanon, että sä oot hyvä ja ihana just noin. Ei se diagnoosi määrittele sua ihmisenä.”
Jooa ei sanonut mitään, mutta se halasi mua takaisin. Me seisottiin siinä pitkään, yhtä epätäydellisinä ja alastomina. Me hyväksyttiin toisemme. Jutun juju oli kuitenkin siinä, miten hyväksyä itsensä. Mä en tiennyt, mutta ehkä sitäkin voisi opetella yhdessä.
-
A/N: Eetun hymykuopat ovat Jooan pahin heikkous.
35. Marraskuuaamuja
K-11
fluffy
200 sanaa
Jooa
Mun teki mieli olla yksi niistä jätkistä, jotka pakenee aamulla vähin äänin, mutta ekaksi, en oo ikinä osannut liikkua hiljaa ja tokaksi, jäin Eetun silmien vangiksi heti, kun se avasi ne. Se oli kummallista, miten paljon valtaa toisella oli suhun. Miten yhdellä katseella se toinen voi mitätöidä kaikki sun raukkamaiset suunnitelmat ja täräyttää ilman sanoja, että hei Jooa, nyt et ajattele järkevästi. Annoin Eetun katsoa mua, kunnes uninen sameus haihtui sen silmistä ja se tajusi, että aioin jäädä siihen.
Silloin se hymyili, ja voi luoja, Jeesus, Zeus, Ukko ja Odin, miten mennyttä olin siinä vaiheessa. Ne helvetin hymykuopat. En varmana ikinä pääsisi niiden ylitse. Lankesin niihin joka kerta yhtä lujaa. Mun oli pakko suudella Eetua ja hypistellä sormillani sen tajuttoman pehmeää tukkaa. Sen käsi mun kyljellä, selällä ja takapuolella. Eetu näykkäisi mun alahuulta hellästi hampaillaan. Se li’utti kättään mun lanteilta etupuolelle, jossa se kohtasi mun aamuseisokin ja sinne se myös jäi.
Oli petollisen helppoa unohtaa viime yön kiusallinen ja ikävä tilanne keittiössä. Rentouduin täydellisesti enkä ajatellut mitään muuta kuin Eetua ja miten paljon nautin sen kosketuksista ja suudelmista mun vartalolla. Eetu oli uskomaton suutelija. Vaikka tiesinkin sen olevan osaksi nautinnon luoma illuusio, musta tuntui, että kaikki oli sittenkin ihan hyvin.
-
Jatkoa! ^^ Sulla on hyvä pointti, nyt kun ESTTO on saatettu loppuun, voit keskittyä tähän kaksikkoon paremmin. Olen oppinut arvostamaan hömppää enemmän, tällainen on mukavaa vaihtelua totisille ja draamantäyteisille teksteille. Tietenkin tästäkin tekeleestä jotain säröä löytyy, se on tullut todettua useampaan kertaan. Onneksi Eetun lohdutustaidot korjasivat tilanteen ainakin tällä kerralla, en olisi jaksanutkaan mykkäkoulua tai tiuskimista juuri nyt. Pari osaa sellaista riittää vallan hyvin, sitten voidaan taas panostaa ällösöpöilyyn ja sokerisiin rakkaudentunnustuksiin tai jotain vastaavaa.
Lukijoita tosiaankin löytyy, jos jatkat numeron 35. mukaan eteenpäin, en voi vastustaa fluffya eikä varmaan kovin moni muukaan. : D
Silloin se hymyili, ja voi luoja, Jeesus, Zeus, Ukko ja Odin, miten mennyttä olin siinä vaiheessa. Ne helvetin hymykuopat.
Tässä on uusi suosikkikohtani, ne on hymykuopat, ymmärrän ehdottoman hyvin miksi Jooa jäi tuijottamaan. Luonnollisestikin osasin arvostaa myös avun anomista Zeukselta (milloin kirjoitat lisää Kreikan mytologiaa) ja Ukolta! Nyt ei irtoa mitään kovin paljon älykkäämpää, odottelen innolla seuraavaa osaa~
-
Vähän hävettää kommentoida tätä, kun juuri pääsin sanomasta, etten yleensä lue orginaaleja, mutta ilmeisesti ficcisi Ei sitä tarvitse tahdikas olla auttoi minut ulos originaalikammostani. Mistä lie sekin kammo tullut...
Molemmat pojat ovat ihanan lutusia omalla tavallaan. Jooa on todella valloittava energisyydellään ja elämänasenteellaan. Lisäksi, kun otetaan huomioon se millainen herrasmies hän on Eetua kohtaan, niin olen aivan myyty. Eetu taas hurmaa hieman jopa röyhkeän huvittavalla asenteellaan muiden omaisuuteen. Kivaa vastapainoa tälle piirteelle antaa se, kuinka suloinen hän on muuten. Tykkäsin muutenkin todella paljon siitä, että kirjoitit vähän pidemmin poikien ensitapaamisesta, eikä lukijoiden tarvinnut tyytyä vain miettimään omassa päässään.
Eetun menneisyys on todella traumaattinen, eikä siis ole mikään ihme, että hän ei kyennyt aluksi kunnolla luottamaan siihen, ettei hän joudu taas kärsimään. Itselläni ei ole koskaan vastaavia traumoja ollut, mutta tuntuu silti hieman uskomattomalta, että Eetu selvisi ahdistuksestaan niin nopeasti. No, kai se johtuu sitten siitä puhumisesta jollekulle, sekä tietysti Jooan vakuuttelusta (sekä luontaisesta vetovoimasta :D) Tykkäsin kuitenkin tarinasta. :)
-
Orenji: Mistä fluffy on tehty? No näistä miekkosista tietysti. Kiva, että hömppä miellyttää ja sitä haluaa lukea! Kiitos kommentista! :)
Turkoosi topaasi: Hyvä, että olet uskaltanut lukea originaaleja! Nää on lutusia, kyllä :3 silti molemmissa on särönsä. No öh, Eetu ei ole ihan selvillä vesillä vielä, mutta se luottaa Jooaan kuin kallioon, joten se auttaa hirmu paljon, ettei se angstaa enää niin kamalasti. Rakkaus tekee onnelliseksi :> Kiva että tykkäät ja kiitos kommentista!
A/N: Siunatkaa Spurttiraapaletta. Tämäkin jatkuu nyt oikein kunnolla. Seitsemän osaa, AINAKIN, tulossa tällä viikolla :> pakko jatkaa, koska pojat ja syksy ja on ollut ikävä ♥
36. Sateentuoksua sinussa
S
fluffy
sanalla ainoa
300 sanaa
Eetu
Jooa oli ihana ja tuli saattaa mut töihin. Seura oli tarpeen, koska ulkona vallitseva sää oli ajaa mut saman tein takaisin sisään. Maa oli märkää ja taivaalta satoi vettä tasaisena virtana. Katsoin masentuneena mun rapun katoksesta, että tonneko mun pitäis lähteä selviytymään. Jooa kopautti mua hartiaan.
”Vettä se vaan on”, se sanoi hellästi ja suuteli poskelle. Jooa vaikutti olevan jo huomattavasti enemmän oma itsensä. Ainakin se jutteli taas ja oli ollut varsin kiehnäävä meidän aamuseksin jälkeen. Ei haitannut ollenkaan.
”Mutku mä en tahdo”, nurisin lapsellisesti. ”Mun kengät kastuu.”
”Haluutko, että kannan sut pysäkille?” Jooa härnäsi.
”Et takuulla kanna”, kauhistuin ja vedin takkini hupun päähän. Jooa hykerteli. Se käveli paljain päin sateeseen ja veti mut mukanaan. Se oli kylmää ja epämukavaa. Ei ollenkaan romanttista toisin kuin elokuvissa annettiin ymmärtää, mutta leffat oli muutenkin epärealistista paskaa.
Kun me päästiin Lidlin katokseen, Jooa työnsi kädet taskuihinsa ja keinui kantapäillään. Sen pikkunuttura oli kokenut kovia sateessa, mutta ei se tainnut olla syy siihen, miksi Jooa näytti noin nöyrältä.
”Tota”, se sanoi hermostuneena, ”mun kaverilla Sinillä on tuparit tossa viikonloppuna ja mä saisin tuoda sinne seuralaisen. Öh. Haluaisitko sä tulla sinne? Niinku mun poikaystävänä. Se on ihan ookoo, jos se on susta liian aikaista. En siis todellakaan painosta, vaikka kyllä mä tykkäisin – ”
”Jooa, hys”, komensin ja Jooa vaikeni. Tuo mies osasi sitten olla välillä niin teini, mutta oli se myös söötti. ”Mä tuun sinne. Sun poikaystävänä.”
”Tuutko?” Jooa hihkaisi niin iloisena, että mua melkein hävetti sen puolesta. ”Okei, sä et voi perua! Tai tietty voit, jos oikeasti haluat, mutta – ”
Painoin kämmeneni sen suulle ja pussasin sitä nenänpäähän. Viimein Jooa vaikeni.
”Oot toivoton lörppö”, huokaisin sille ja halasin sitä sitten, vaikka sen takki oli ihan märkä. Hengitin ahnaasti sadetta ja Jooaa. ”Mutta oot myös mun.”
”Sun ainoas”, Jooa sanoi ja mun sydän heitti kieppejä.
-
Harharhar. Moi.
Aaaika monta osaa jäänyt tätäkin kommentoimatta, mutta jospa sitä nyt sitten. Elieli, oon varmaan yksärillä kyllä puhunut tuosta Jooan lekurikäynnistä koska minul on sellainen muistikuva että ollaan vitsailtu sinun hömppädraamasta, jossa lopulta Jooa kuolee. :--D JOONO, onneksi ei nyt ihan sellaisesta ollut kyse. Kuitenkin tuosta pätkästä tuli aika kaameita kauhukuvia kaikista labrakerroista. (t. jos olen kipeä, olen oikeasti k i p e ä ja sitten saan juosta sairaalalla. Kerran jonkun ihan kuumeen takia minulta otettiin molemmista käsistä muutamat ampullit verta ja sen jälkeen minun kädet näytti ihan siltä kuin oisin ollut piikkihuumeiden käyttäjä jo pidemmän aikaan. Yök yök yök.)
Voi en kestä noita hömppiä ja niiden pähkinöitä. c': Onneksi en ole koskana itse oikein tajunnut pähkinöiden perään (ja punnitse&tuhlaa-ostokseni ovat yleensä vain vadelmavalkosuklaalakritsia, khihi). Mutta onpa nuo söpöjä. Tavallaan ihan kivaa että ne tuollein Lidlin kai pihalla? kuitenkin pystyvät olemaan noin avoimesti yhdessä. Mukavaa vaihtelua.
Nauroin aika paljon Markukselle (... heiii miksi aina ehdotetaan nimiä joita jo käytetään? :'D nyt on sitten Rasmus2 ja Markus2. Nice.) ja sen aktivistiuudelle (wat). Mutta sillein kyllä tajuun että ko mitä serkumpi sen herkumpi ja jos ollaan mustia lampaita yhdessä, niin sitten pitää pitää yhtä c: Näin meilläkin on nimittäin käynyt yhden serkun kanssa. On mukavampaa olla sossupummi jonkun toisen kanssa yhdessä!
Ja SIIS itkupitku koska lääkkeet ja kuulostaa ihan hirveelle tuo Jooan sairaus :c Herkkävatsaisena (pfft aika kaunisteleva sana) kyllä tiedä tunteen kun jos pitää jollekin alkaa selittää miten homma toimii niin aika nopeasti sitä vetää jarrut pohjaan että hei ei kiitos pliis ei tästä pidä puhua, joten. Jooalle kaikki sympatia ja hitosti haleja.
Me seisottiin siinä pitkään, yhtä epätäydellisinä ja alastomina. Me hyväksyttiin toisemme. Jutun juju oli kuitenkin siinä, miten hyväksyä itsensä. Mä en tiennyt, mutta ehkä sitäkin voisi opetella yhdessä.
Tämä on minulle jotenkin tosi tärkeä kohta. Voihitto.
Joopa joo, Jooa on aika in love (olenko muistanut sanoa että tykkään siitä ja sen manbunista ihan sikkenäää). Eetu myös. Näistä tulee kiva fiilis. Toivottavasti spurtin sanoista on jotain iloa (c;) ja tähän tulee söpöjä jatkoja.
(Ai niin, yhden vähän hassun löysin. Jooa työnsi kadut taskuihinsa ja keinui kantapäillään. Mielikuva on aika makoisa, mutta ei ihan ehkä sitä mitä haettiin, vai?)
Jeejee, kiitos näistä! Pus.
- Auro
-
Auroora: Joo, jotain mielikuvaa mullakin on tällaisesta "sit Jooa kuolee" -tyyppisestä keskustelusta :'DD ei nyt ihan kuiteskaan. Ei ole ihan dramaattinen tuo diagnoosi, ehkä enempi kiusallinen ja epämukava, mikä on mun mielestä kivaa vaihtelua tämmösiin perus OMG MULLA ON SYÖPÄ!! -juttuihin, mikä otetaan aina esiin, jos puhutaan kroonisista sairauksista. Jos elettäisiin vanhempaa aikaa (en jaksa nyt googlailla, sori vaan) niin kyllähän Jooakin olisi tähän delannut. Todnäk. hitaasti ja kivuliaasti. Että semmosta. Onneksi Jooalla on nuo lääkkeet ja lupaan, ettei se tule kuolemaan tän stoorin aikana :> ja ei helvetti, miten mä nauroin tolle typolle. Joo, en mä nyt ihan niin syvällisyyksiin tarkoittanut mennä. Kiitos kommentista!
A/N: Jooaa vituttaa :'D
37. Pelkkä Jooa vaan, kiitos
S
draama
sanalla vihreä
300 sanaa
Jooa
Torstai ei ollut niin sateinen kuin tiistai, mutta sumuinen. En tyyliin nähnyt ikkunasta edes vastakkaisen kadun rakennuksia. Makasin sängyllä ja hellin kissaa. Eetu oli luvannut tulla käymään myöhemmin tänään. Me katsottaisiin ehkä leffa. Arkista ja mukavaa. Sitä odotellessa.
Ikkunan takana syksyn ruska oli nähnyt jo komeimmat päivänsä. Pikkuhiljaa me lähestyttiin sen koruttomampaa mallia, paljaita puita, pimeää ja karunharmaata maisemaa. Luonto teki kuolemaa eikä missään ollut enää vihreää. Mä en sitä surrut. Kesä oli tosi kiva vuodenaika, mutta kaikki merkittävä tapahtui aina syksyllä. Niinku vaikka minä ja Eetu.
Minä ja Eetu. Ajattelin sitä hiukan enemmän ja mulle tuli kihelmöivän lämmin olo. Hymyilytti. Hautasin kasvot tyynyyn ja olin hetken onnellinen. Sit ajattelin laatikkojen pohjalle kätkettyjä lääkkeitä eikä mua enää hirveesti hymyilyttänyt. Ei, vaikka Eetu oli suhtautunut siihen tosi kivasti. Ongelma oli mussa. Halusin aina pitää sen poissa mun elämästä. Diagnoosin. Sairauden. Sen, että mun kroppa ei tulisi enää koskaan entiselleen.
Mun nihkeä suhtautuminen koko tähän paskaan selittyi osaksi sillä, että mun perhe ei osannut olla hissunkissun yhtään minkään kanssa. Joten koko meidän suku, lähipiiri ja vittu naapuritkin tiesivät mun sairaalareissusta ja diagnoosista. Kiitti vaan vitusti, äiti. Nyt jok’ikisessä sukutapaamisessa multa kyseltiin vatsan toiminnasta ja miten olen voinut. Ei, opiskelu- tai parisuhdeasiat eivät niitä kiinnostaneet. Olin niiden silmissä sairas ja mua piti sen takia hyysätä. Että hyvästi vaan normaalielämä. Enkö voinut olla vaan se sama vanha Jooa? Miksi se vitun diagnoosi oli niin olennaista yhtäkkiä? Mun suku oli perseestä.
Eetu oli toisenlainen. Se ei tehnyt asiasta numeroa ja antoi mun päättää. Luoja, miten ihana se olikaan. En tosin olisi halunnut kertoa edes sille mitään yksityiskohtia mun sairaalareissusta, jotka eivät todellakaan olleet mistään näteimmästä päästä (verta, verta, verta), mutta Markus oli sanonut, että mun ehkä pitäisi. Tällä hetkellä se oli ainoa, joka ei osoittanut yhtään ylimääräistä kiinnostusta mun sairautta kohtaan. Kunpa kaikki olisivat sellaisia.
-
Asdff :3
Totesin juuri äsken, että oletpa otsikoinut nämä raapaleet tosi kivasti, ennen en olekaan kiinnittänyt asiaan mitenkään liikaa huomiota. Nyt selailin huvikseni jokaikisen osan läpi ja vilkaisin otsikon läpi, on mullakin hyvät tavat käyttää vapaa-aikaani hyödyllisesti. Ei se mitään, koska Jooa ja Eetu ovat tuskallisen söpöjä kumpainenkin.
”Oot toivoton lörppö”, huokaisin sille ja halasin sitä sitten, vaikka sen takki oli ihan märkä.
Kuolin ehkä lievästi tuolle, eikä se edes ollut ainoa kohta, jolle pysähdyin hymyilemään erikseen. Jooa on ilmeisesti ihastuttava myös vittuuntuneena, joka on vähän hämmentävää, mutta minkäs teet. On ihan ymmärrettävää jättää ajatus kesken ja siunata Eetun olemassaoloa.
Kiitoksia!
-
Joskus sairauden hyväksyminen on isompi pala sairastuneelle kuin ulkopuoliselle. Toisinaan taas läheisten hössötys kasvattaa asian isommaksi kuin se oikeasti on. On eri asia ottaa toisen heikkous huomioon kuin muistuttaa siitä koko ajan. Mutta luulenpa, että Eetu parantaa Jooan.*hymyilee*
-
Orenji: Haha, kiva kuulla. Välillä mä kiroan, että perkule pitikin ottaa tämmönen, että nimeän jok'ikisen erikseen, mutta on ne aika kivoja kuitenkin. Ihan höpöjä ovat ^^ Kiitos kommentista!
.Slytherin.: Kiva, että tykkäät! On ne kyllä kauhean söpöjä ^^ Kiitos kommentista!
takkuinen: Jep. Tätä mä nimenomaan tässä hain. Jooan sairaus ei edes ole silleen big deal muille kuin hänelle itselleen ja se hyväksyminen se osaksi elämää on vielä vaiheessa. Eetu ainakin yrittää :D Kiitos kommentista!
A/N: Keskiviikon rapsu vähän myöhässä, anteeksipyyntöni.
38. Citypoika
S
fluffy
sanalla metsä
100 sanaa
Eetu
Mä sain varmaan jonkun oikosulun, kun päätin mennä Jooan luo pienen metsäkaistaleen kautta. En ollut missään määrin mikään korvessa rämpijä, mutta mä ajattelin, että selviän puolen kilsan matkasta luonnon armoilla. No en vittu selvinnyt.
Sumu tuntui sakeutuvan juuri siellä niin paksuksi, etten nähnyt paria metriä kauemmas eteeni. Oli kylmännihkeää eikä ketään näkynyt. Aika aavemaista.
Kun en sopivan ajan jälkeen tullut sinne, minne olisi pitänyt, päätin kutsua apua:
Jooa helvetti tule noutaa mut täältä korvesta. Hukkasin itteni tänne sumuun.
Kun olin tajunnut, ettei vittuuntunut viesti ehkä saisi vastausta, muutin aavistuksen verran taktiikkaa:
Kiltti?
Vastaus pirahti alle minuutissa:
Tulossa ollaan, rakas! ^.^
-
A/N: Yltiömäistä söpöilyä, anteeksi anteeksi.
39. Hymykuopat eivät valehtele
S
fluffy
sanalla kauan
150 sanaa
Jooa
Päätin olla huomaavaisesti kertomatta Eetulle, että se oli käytännössä jo ollut melkeen meidän pihalla eksyessään. Musta oli kuitenkin kivaa tulla vastaan ja pelastaa se. Eetu teeskenteli, että se oli täysin cool seistä nököttäessään siellä sumun keskellä. Aika tavalla Eetun kasvot kuitenkin kirkastuivat, kun se näki mut. Olihan sitä pakko suudella.
”Sulla meni kauan”, Eetu nurisi. Silitin sen niskaa ja suutelin sitä uudestaan, ihan vain koska. Eetu hymyili mun huulia vasten. Me pussailtiin jokunen tovi siinä, koska ei ollut mikään kiire ja se vain oli niin helvetin kivaa.
”Pahvis yritti tunkea mukaan ovenraosta”, selitin.
”Kissa ja minä vastakkain. Tulee tiukka kisa”, Eetu kommentoi, mutta ei pahoillaan. ”Susta ei ole kuulunut mitään. Mitä oot tehny?”
”En mitään”, sanoin totuudenmukaisesti.
”Tota mä en usko”, Eetu tuhahti, ”sä et pysy ikinä paikoillasi.”
”Paitsi silloin kun haaveilen susta”, kujersin. Eetu oli oksentavinaan, mutta se pujotti sormet mun omiin ja mä painoin huuleni sen hymykuoppaa vasten.
-
A/N: Kaikki sai edellisestä liikaa sokeria, eiks vaan? :D 40 osaa, en kestä :--D
40. Pimeää sisällä
S
melankolinen fluffy
sanalla halla
300 sanaa
Eetu
Me päätettiin sit katsoa yhdessä Fight Club, koska meidän kummankin oli joskus pitänyt katsoa se. En ollut varma, oliko se paras valinta tälle seurueelle nopeatempoisuutensa takia. Sen lisäksi siihen piti todella keskittyä, jotta ymmärsi, missä mentiin. Olin vähän huolissani Jooasta, jolla oli kulmat kurtussa koko leffan ajan.
”Mitä vittua tässä oikein tapahtuu?” se välillä mumisi, mutta ei luovuttanut vaan keskittyi entistä lujemmin. Mulla oli vähän toisenlaista kommentoitavaa:
”Onks se vaan mä, vai saatko säkin tästä leffasta mielettömät homovibat?”
Jooa katsoi muhun virnistäen.
”Tässä on kieltämättä voimakasta homoeroottista latausta”, se vastasi, koska vittu filosofianopiskelijan sivistysbrassailu. Kömmin sen päälle ja varastin popcorn-kulhon itselleni. Vähän vielä kiusasin suutelemalla ja imemällä sen alahuulta. Oli kai turha sanoa, että Jooan keskittymiskyky oli pikkuisen romuna sen jälkeen.
Lopputekstien ponnahtaessa esiin Jooan suusta pääsi pieni älähdys.
”That’s it?” se sanoi. ”Mä odotin jotain suurta ja olihan toikin ihan hyvä, mutta tiesin leffan alusta lähtien, että – ”
En jaksanut kuunnella. Mä en ollut niitä ihmisiä, jotka jaksoivat puida leffoja jälkikäteen. Tykkäsin vaan nauttia niiden jättämästä fiiliksestä ihan omassa rauhassa ja oivaltaa ongelmakohdat yksinäni. Se päti aikalailla mun muuhunkin elämään. Joten mä pakenin Jooan selostusta parvekkeelle, jossa oli aika jäätävää. Ilma oli kirkastunut, mutta mun hengitys huurusi. Jossakin säätiedotuksessa oli sanottu, että yöllä olisi hallaa. Syksy alkoi olla jo takanapäin.
Jooan kissa Pahvilaatikko tuli kiehnäämään mun jalkoihin. Jostain syystä se katti oli ihan rakastunut muhun. Oli kai ollut virhe antaa sille kerran aivan perusteellinen rapsutussessio, ja nyt se odotti koko ajan lisää. Pahviksen mielestä olisi kai ollut oikeutettua, jos mä olisin ollut olemassa vaan sen tarpeita varten. Niin kuin Jussin mielestä oli ollut.
Pimeä mun sisällä melkein sai musta taas kiinni, mutta onneksi Jooa tuli vetämään mut takaisin valoon. Painauduin Jooan lämpimään syliin ja hengitin hellyyttä.
Olin nyt tässä, tätä mun elämä oli nyt. Mun ei tarvinnut katsoa taaksepäin.
-
Eiks rakkaushömppää lukiessa ota sen tietoisen riskin, että saattaa hyvinkin saada siirappiyliannostuksen jossain vaiheessa? : ) Tila ei tietääkseni ole kuolettava, minulla ainakin auttaa jos lähtee lukemaan jotain synkkää verimässyä tasapainon vuoksi.
Mutta mutta, mää taijan nyt kommata tätä jatkista ekaa kertaa vaikka oon kyllä jo jonku aikaa seuraillut. Jooa on aivan ihana pikku durasel-pupu, Eetu tommonen vähän angstisempi tapaus. Ja kyllähän näiden parissa viihtyy.
Mua jotenki huvittaa se ajatus, että Eetu (varkauksia taustalla) työskentelee nimenomaan kaupassa. Paikassa, jossa pitää vaihtia, ettei kukaan vaan pölli mitään.. : D
Ja tietty Pahvilaatikko. Jestas, mikä nimi! Mut se on Jooan kissa, mitäs muutakaan voi odottaa? : )
-
Näitä on jostain syystä jäänyt luvattoman monta kommentoimatta, mutta täällä ollaan edelleen! c: Ja voi että kun tykkään, nää pojat on vaan niin sokrua. <3
Jooa oli aika raukka sairautensa kanssa, eikä tuo tosiaan ollut mikään miellyttävin tapa paljastaa asia, mutta Eetu oli hyvä lohduttamaan ja suhtautuu muutenkin tosi hyvin, antaa aikaa. Ja niinhän se menee että asioihin tottuminen vie aikaa. Oli sitten minkälainen elämänmuutos tahansa. Ymmärrän Jooaa hyvin, ei ole yhtään mukavaa jos tuollaisia asioita levitellään lähipiirille ja ties kenelle.
Mutta päästiinhän sitä taas takaisin sokruun ja voi Eetua kun se meni eksymään tuolla lailla. Metsät osaavat joskus olla ihan kamalia.
Jooa helvetti tule noutaa mut täältä korvesta. Hukkasin itteni tänne sumuun.
Eetun avunkutsu kyllä kieltämättä huvitti mua vähäsen, mutta näyttihän se toimivan (olisikohan toiminut ilman taktiikanvaihtoa yhtä hyvin? :--D)
Kiitoksia! c:
- Wisteria
-
Räntsäke: Tervetuloa hattaraisimman rakkaushömpän pariin ikinä :D Hyvät luonnehdinnat, tommosiahan ne on. Ai helvetti, parhainta ironiaa ikinä! En itse jotenkin edes osannut ajatella sitä noin, mutta erinomainen pointti :D hassuahan se on. Pahvilaatikko on aika jees nimi kissalle, eikö vaan? Kyllä Jooa osaa. Kiitos kommentista!
Wisteria: Pojat on tehty sokerista ja kanelista :'D Eetu tietää, millaista on, kun on kokenut jotain rankkaa. Vaikka konteksti on vähän eri, kukin kokemus ravistelee omalla tavallaan, vaikka Eetun sotkut ovat olleet vakavampaa sorttia. Kiitos kommentista!
.Slytherin.: Oi voi kiitos! ^^ Kiva kuulla. Säkin pirist mun iltaa kommentillasi, kiitos siitä!
A/N: Lauantain rapsu tyylikkäästi myöhässä. Sunnuntain tulee myöhemmin tänään. Jooalle on helpointa avautua ensin fyysisistä asioista. Henkiset ja psykologiset jutut jäävät nyt hiukan syrjään, niistä kun ei luonnollisesti niin helppo puhua.
41. Saa tuntea pahaa
K-11
angst
sanalla kosketus
350 sanaa
Jooa
Me maattiin lusikassa mun sängyllä ihot lämpöä hohkaen. Eetu suuteli mun niskaa ja silitti peukalollaan vatsaa. Sen kosketus lähetti pieniä ilotulituksia, yhtä värikkäitä ja lämpimiä, mun kroppaa pitkin. Sanat, joita en tarkoittanut vielä silloin lausua, karkasivat huulilta kuin lumottuina:
”Mä en osaa enää kertoa, kuinka paljon se sattui silloin. Mieli blokkaa sellaiset jutut.”
Eetu halasi mua, ja mä olin siinä, sen käsivarsilla selkä sen rintakehää vasten, turvassa. Pimeässä oli hyvä kertoa niitä vähemmän kauniita asioita. Oli helpompi puhua, kun en nähnyt Eetun kasvoja.
”Mulla oli niin paha anemia, että tiputteli mun suoneen yhden veripussin. Sain silloin tietää mun veriryhmän. Se on B-. Mä en nukkunut öisin, koska ne pisti kortisoniannoksen suoraan suoneen. Se nimittäin valvottaa. Pari kertaa pyysin tablettia, mutta en tykännyt siitä, lääkeunesta meinaan. Se ei tuntunut siltä kuin olisi nukkunut oikeasti”, mä puhuin kuin olisin puhunut itselleni, mutta ei kuitenkaan. Eetu oli siinä ja sen hengitys tuntui suloisen kuumalta mun niskaa vasten.
”Hoitajat olivat supermukavia siellä”, sanoin, ”mikä oli huipputärkeetä, koska muuten koko homma oli aika paskaa. Tai ei sitäkään, koska se oli vaan verta sekin. Mieti tommonen jollekin verikammoiselle, sehän olisi ihan helvetti. Tai piikkikammoiselle. Ne tuli ottamaan verta joka aamu, koska ne tarkkaili mun tulehdusarvoja sun muita, mitä lie ne siellä labrassa kattovatkaan. Mun käsivarret olivat kuin jonkin sekakäyttäjän. Ja sit tietty tipat ja kaikki.”
Eetu ei ollut vieläkään sanonut mitään. Mua alkoi vähän pelottaa.
”Nukutko sä?” kysyin ja mulla oli paha mieli jo valmiiksi. Sehän ois niinku tosi kiva. Avaudun tässä yhdestä elämäni rankimmasta kokemuksesta ja jätkä nukahtaa kesken kaiken.
”En tietenkään”, Eetu sanoi, ”mä vaan kuuntelin. En osaa edes kuvitella. Mulla ei oo ikinä ollut mitään flunssaa tai mahatautia pahempaa.”
”Ei se ollut missään vaiheessa mitenkään out of control”, mumisin.
”Ei sen tarvitsekaan olla”, Eetu tuhahti ja piteli mua tiukemmin. ”Ei ihmisen tarvitse tehdä kuolemaa, että jokin juttu olisi rankkaa. Se oli varmasti vaikeeta. Oon pahoillani, että oot joutunut läpikäymään jotakin tollasta.”
”Mulla oli niin avuton olo, koska ei ollut mitään syytä”, kuiskasin. ”Joskus tunnen samaa avuttomuutta vieläkin, vaikka kaikki on nyt hyvin.”
”Se on okei”, Eetu vakuutti, ja hassua kyllä, mä uskoin sitä.
-
Jep, pimeys on hassu juttu. Kamalan pelottava ja joskus kuin pehmeä, turvaa tuova, verho pahan maailman ja tämän hetken välillä.
-
takkuinen: Pimeyden luonne osaa olla varsin kaksijakoinen, oot ihan oikeassa. Kiitos kommentista :>
A/N: Eetu osaa olla tosi kiva ja ihana, mutta se osaa olla myös vähän bitch. Näin btw, Eetulla on kaksi siskoa, yksi iso ja pieni :3
42. Yökävelyllä
K-11
draama
sanalla sinä
300 sanaa
Eetu
Heräsin yöllä siihen, että lähistöllä joku pani jotakuta ja erittäin lujaa vieläpä. Se oli oikeaa huutoseksiä pahimmassa muodossaan.
”Voi vittu”, Jooa kirosi ja hautasi päänsä tyynyyn. ”Markus on tuonut jonkun muijan kotiin.”
”Tuonut vai siepannut?” mutisin. ”Akkahan huutaa kuin sitä murhattaisiin.”
”Kieltämättä”, Jooakin myönsi. ”Oon kerran kuunnellut samaa. Se takuulla jatkuu niin kauan kuin vaan voi. Haluuks lähteä kävelylle?”
”Keskellä yötä?”
”Haluutko sitten jäädä kuuntelemaan tota?” Jooa esitti oikein hyvän pointin. En todellakaan halunnut. Kömmin ylös ja aloin pukeutua. Vilkaisin kelloa. Se oli melkein puoli neljä. Me mentiin eteiseen, Jooa otti indigonsinisen sateenvarjonsa ja me paiskattiin ovi perässämme niin lujaa kuin vaan mahdollista. En tiiä, kuuliko Markus ja sen seuralainen, ja jos kuulivat, piittasivatko ne? Vähän epäilin.
Ulkona ripsi sade, mutta ei pahasti. Olin vähän kärttyinen äkillisestä herätyksestä ja siitä, että meidät oli käytännössä ajettu ulos. Työnsin kädet syvälle hupparini taskuun ja murjotin.
”Oon pahoillani”, Jooa sanoi huomattuaan, että random yökävely ei ihan ollut se parhain idea. ”Puhun Markukselle aamulla.”
”Sä oot liian kiltti”, totesin vaan. ”Se on sun koti.”
”Kehtaisitko itse sitten kesken aktin mennä sanomaan jotain?” Jooa kysyi vähän näreissään, että arvostelin sitä.
”Jep. Oon mennytkin”, sanoin siihen. Mun pikkusisko oli äidin poissa ollessa aina tuonut jonkun poitsun kotiin ja nainut sitä sellaisella tarmolla, että hyvä kun ei henki lähtenyt siltä tai sen hoidolta. Pari kertaa olin heittänyt kummankin ulos. Sisko ei ollut hirveemmin tykännyt, mutta voi voi.
Jooa tuhahti.
”Tiiäkkö, Eetu, joskus voi jättää juttuja sanomatta ihan vaan toisen tunteita ajatellen”, Jooa ojensi ja mua alkoi vituttaa.
”Hei, älä mua syytä, jos sulla on taipumusta alistua muiden ovimatoksi”, sanoin. ”Yrittäisit edes pitää puolesi sen sijaan, että itket siitä muille.”
”Vittu, osaatpa sä olla ilkeä”, Jooa sanoi ällistyneenä. ”Tajuatko sä sitä edes itse?”
Mun poskia alkoi kuumottaa suuttumuksesta ja häpeästä. Vedin hupun päähäni ja kävelin sateeseen taakseni katsomatta.
-
A/N: Aloin miettiä tämän stoorin aikajanaa ja nyt mun tekee mieli itkeä, koska öh, koko hommassa on mennyt maksimissaan kaksi kuukautta. Tai kaksi ja puoli. Jos tää nyt alkoi ihan syyskuun alussa, niin nyt mun laskujen ja säätämisen mukaan eletään jotain marraskuun alkuvaihetta. Kai se on ihan perus, aikuisia kun nuo jo tavallaan ovat :> vielä toiset 40 osaa niin me ollaan jo tammikuussa, huisii! :D Okei, ehkä ei ihan. Kohta tulee varmaan olemaan jokin aikahyppy enivei. Mutta ensin vähän kiukutellaan, koska ollaan idiootteja. Jatketaan Ficlet300 sanoilla, kun spurtti loppui :3
43. En jätä sua
K-11
draama
35. Kova
350 sanaa
Jooa
”Toihan onkin tosi kypsää!” huusin Eetun kauemmaksi kävelevälle selälle. ”Pakene vaan heti kun saat asiallista kritiikkiä käytöksestäsi!”
Eetu ei kääntynyt, mutta näytti keskaria, mikä sai mut kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Olin aivan helvetin vihainen sille. Miten joku noin ihana ja ymmärtäväinen ihminen saattoi toisessa tilanteessa olla noin ilkeä ja vittumainen? Joo, ehkä olin antanut Markukselle hiukan liikaa vapauksia mun kämpässä, mutta c’mon, ei kukaan mennyt toisille kesken seksin sanomaan, että painukaa vittu muualle panemaan. En mä ainakaan. Inhosin muutenkin tuollaisia konflikteja, ja nyt olin vielä riidellyt Eetunkin kanssa.
No painukoon kotiinsa, kun ei kerta voinut edes hiukan antaa periksi ja sanoa, että sori, Jooa, en mä tarkoittanut.
Hetkinen –
Tajusin, että Eetulla ei ollut mitään sen kamoja mukana, ei kännykkää eikä varmaan edes kotiavaimia. Sillä ei ollut mitään paikkaa, minne mennä. En mä voinut hylätä sitä yön selkään tällä tavalla, vitutti mua miten paljon hyvänsä. Jos sille vaikka kävisi jotain ja vaikkei kävisikään, tää ei silti ollut oikein.
Lähdin Eetun perään. Paha vain, että se oli jo ehtinyt kadota näkyvistä. Seisoin kadulla ja ahdistuin, kun mietin, että mistä sitä oikein pitäisi nyt ruveta etsimään. Oli alkanut sataa enemmän ja Eetulla oli pelkkä huppari. Lähin sateensuoja voisi olla loogisin vaihtoehto. Näillä näkymin siis läheisen bussipysäkin katos. Se oli aika tuulesta temmattu toive, mutta mulla ei ollut muuta. Kävelin pysäkille ja kurkkasin sisään.
Eetu oli siellä. Se katsoi polviaan ja näytti kovalta. Kun se kuuli mut, näin, että sen siniset silmät olivat haaleaa jäätä. Sovintoa ei hierottaisi helpolla tänä yönä.
Me katsottiin toisiamme sanomatta sanaakaan. Lopulta menin istumaan sen viereen. Sade ropisi katosta vasten ja alkoi tulla kylmä. Eetu hytisi, vaikka se yrittikin olla näyttämättä, että sitä palelsi ylpeä paskiainen kun oli.
”Tuu, mennään”, sanoin lopulta, kun anteeksipyyntöjä ei lausuttu puolin ja toisin.
”Et sä haluu mua sinne”, Eetu sanoi ja sen äänikin oli niin pahuksen kova, että mun teki pahaa.
”En jätä sua tännekään”, sanoin tiukasti.
”Kannattaisi”, Eetu sanoi.
”Millä perusteella?” tivasin siltä. ”Että saan miettiä ja murehtia koko loppuyön, että missä mahdat olla ja ootko kunnossa? Ei onnistu.”
Eetu väisti mun katsetta, mutta nousi mun kanssa ja me käveltiin takaisin mun luo.
-
Kyllä mä oikeestaan ymmärrän Eetua. Oishan ton asian tietenki voinu sanua vähän nätimminki, mut siis ihan tosi, kuka muka ei olisi äkäinen, kun on joutunut heräämään keskellä yötä ja häipymään ulos vesisateeseen? Mua ainaki vituttais, ja ankarasti. Joten on enemmän kuin ymmärrettävää, jos se nyt vähän ärähtää tossa jotain.
Ja onhan näillä nyt parin kuukauden vaaleanpunainen alkuhuuma takanapäin, joten on näiden aikaki jo vähän tapella. Vaikka tuntuu kyllä, että ei nyt tuollasesta pikkujutusta pitäis mitään isompaa draamaa syntyä. Mut eihän sitä ikinä tiiä...
-
Näitähän tulee nopeaan tahtiin! c:
”Mä en osaa enää kertoa, kuinka paljon se sattui silloin. Mieli blokkaa sellaiset jutut.”
Samaistun tähän lauseeseen todella paljon, vaikkakin aivan erilaisten tapahtumien osalta. Sen pahimman kivun unohtaa ajan kanssa, ne on sellaisia tunteita joita ei myöhemmin osaa selittää. Tietää, että on tuntenut ne, mutta ei osaa palata niihin hetkiin jälkeenpäin. Muutenkin tuon osan tunteet välittyivät uskomattoman aitoina ja todentuntuisina. Niin Jooan paha olo kuin lopun helpottavuuskin. Hienoa, että hän sai puhuttua Eetulle, koska yleensä asiat helpottavat kun taakkaa ei tarvitse kantaa yksin. Plus, kuten taisin aikaisemmassa kommentissani mainita, Eetu on superhyvä lohduttaja :>
Ja sieltähän tuli sitten sellainen yllätyskäänne että! Ymmärrän kyllä Eetun kärttyisyyden, ei ollut hirmu kiva tapa herätä keskellä yötä, mutta silti, että tarvitsee oikein noin ilkeäksi ruveta :< Olisihan se ollut aika hämmentävää osapuolista jokaiselle, jos olisi vaikka menty kesken aktin valittamaan asiasta. Vaikka kyllä Markuskin olisi saanut ajatella vähän. No, tässä on monia puolia. Mutta Eetu, te olette aikuisia ihmisiä ja murjotatte ja riitelette kuin kakarat (kieltämättä, on sitäkin tullut elävässä elämässä vastaan). Draama ja riitely kuuluu elämään, mutta pikkuasioista ja keskellä yötä ulkona. Voi teitä.
Jään jännityksellä odottelemaan millainen sovinto sieltä mahtaa syntyä. (Kai saa uskoa että se syntyy?) Onneksi Jooa vaikutti sovittelevalta, vaikka sillä on täysi oikeus suuttua tuollaisesta.
- Wisteria
-
Hui, mikä tahti sulla on päällä! :D En valita, liika junnaaminen vain alkaisi ottaa päähän, kun sitä haluaisi vain edetä äkkiä kaikkien draamakohtien ylitse. Tässä ollaan jonkinmoisen draaman äärellä parhaillaankin, tuollaisen käänteen kun pukkasi eteen... Ilmeisesti yöheräämiset eivät ole Eetun juttu, vai voiko kaikkea edes laittaa huonon ajankohdan piikkiin? Ei taida voida, kyllä siinä on ihan oikea ajatus taustalla, vaikka ilmaisumuoto olikin lievästi kyseenalainen. Mä luotan siihen, että pojat osaavat setviä ongelmansa, vaikka se vaatiikin kärsivällisyyttä.
En mä voinut hylätä sitä yön selkään tällä tavalla, vitutti mua miten paljon hyvänsä.
Sitähän minäkin vähän, ovat nämä kaksi jo sen verran aikuisia, että tajuavat tuollaiset asiat ja oman vastuunsakin toisinaan. Odottelen seuraavia osia, mahtavaa, kun jaksat kirjoittaa niin nopeaa vauhtia!
-
Räntsäke: Ihan syystähän ne molemmat olivat vähän toistensa kurkussa. Jep, ekat riidat ovat aina niitä, joista otetaan aina enempi osumaa ja vaaleanpunaisuuden jälkeen ne tuntuu ehkä enemmän kuin saisivat. Kiitos kommentista!
Wisteria: Eetu osaa lohduttaa, pojoja hänelle siitä :> vähän turhan ilkeäksi mentiin kyllä, vaikka suututtikin ihan syystä. Mun mielestä mikään riitely ei ole erityisen aikuismaista, että ei silleen :D on ne kyllä välillä vähän kakaroitakin. Kiitos kommentista!
.Slytherin.: Joo, no. Mä olisin taas niitä, jotka hyväksyisi hiljaa epäreiluuden eikä sanoisi mitään, mutta Eetu on ihan toista maata. Hyvä, jos siihen voi samaistua. Kiva, että pidät ja kiitti kommentista!
Orenji: Riidat kuuluvat parisuhteeseen, vaikka aiheet olisivatkin pikkumaisia. Eetu osaa olla ilkeä ajankohdista riippumatta. Jooan edessä se ei ole tullut esiin kovin terävästi, siksi se poitsua niin järkyttääkin. Ei Jooa ikinä Eetua tuolla lailla jättäisi oman onnensa nojaan, se välittää liikaa <3 Kiitos kommentista!
A/N: Pientä valaisua Eetun perheestä :>
44. Liian tossu
S
hempeä draama
259. Sovinto
250 sanaa
Eetu
Kaikesta huolimatta mä heräsin aamulla Jooan kainalosta. Meidän unitottumukset kaiketi olivat kaikkien kinojen yläpuolella. En ollut pahoillani, koska mua jo vähän kadutti se yöllinen ärhentely. Halusin sopia, koska en osannut olla Jooan kanssa, jos se oli vihainen. En pystynyt sysäämään sitä syrjään edes ajatuksissani. Olisi siis ihan mahdotonta lähteä ennen sovintoa.
Jooa oli hereillä. Se tuntui Jooan hengityksessä ja vähän jännittyneessä asennossa, mutta se ei työntänyt mua pois tai vetäytynyt.
”Anteeksi”, sanoin, koska ei ollut mitään muuta sanottavaa, ”sanoin yöllä turhan pahasti.”
Jooa hengitti syvään ja pujotti sormensa mun hiuksiin. Sen kosketus oli hellä.
”Anteeksi”, sekin sanoi, ”otin sun sanoista liikaa itseeni.”
”Se oli meidän toinen riita”, mä mumisin, ”siksi se kai vaikutti niin vahvasti.”
”Varmaanki”, Jooa myönsi. ”Inhoon ylipäänsäkin riitelyä ja sit vielä sun kanssa – jessus.”
”Meillä taas on riidelty aina”, mä kerroin sille, ”ja sanottu suoraan, jos jokin vituttaa. Jos mä joskus oon liian tyly, se johtuu siitä. Oon tottunut. Mun siskot eivät ota itseensä vaan kiljuvat takaisin. Äiti sivaltaa sillä lailla, että sille ei kyllä juuri napista.”
”Kuulostaa pelottavalta naiselta”, Jooa sanoi.
”Sitä se vähän onkin”, hymähdin.
”Entä sun iskä?” Jooa kysyi. Kohautin olkiani. Kaikki muistot mun isästä olivat jotenkin väkinäisiä ja utuisia. En ollut ikinä tosissani kaivannut sitä. Isähahmoja oli saanut muualtakin.
”Äiti lemppas sen ja muutti pois. Oli kuulemma liian tossu.”
Jooa tirskahti.
”Anteeks. Ei saisi nauraa, mut – ”
Nostin päätäni ja suutelin sen hiljaiseksi.
”Sä oot ihana, kun naurat”, kuiskasin Jooan huulia vasten. Se raotti huuliaan ja suuteli syvemmin. Halusin uskoa sen olevan siinä.
A/N2: En halunnut tehdä tästä liian helppoa, mutta kina oli pikkumaisuudessaan hieman liian pientä, että siitä olisi realistista vääntää joku valtava draama, muttaah. Sanottakoon, että tästä kuullaan vielä.
-
45. Suorat sanat
K-11
draama
260. Komentaa
300 sanaa
Jooa
Markus istui röyhkeänä pöydässä. Jätkä oli pelkissä boksereissa ja luki lehteä kuin olisi ollut täysin kotonaan. Kahviakin se oli keittänyt vain itselleen. Jumalauta, miten itsekeskeinen se osasi olla. Mulla kilahti.
”Sitkun oot juonut kahvit, niin sä voitkin kerätä kamasi ja häipyä”, tokaisin sille. Markus hätkähti ja katsoi mua ymmällään. Sivusilmällä näin, miten jääkaapin sisältöä tutkaillut Eetukin käänsi päätään kuullessaan mun sanat.
”Mitä sä selität?” Markus pärskähti. Hengitin syvään. Olinkin jo unohtanut, miten tökerö se osasi toisinaan olla.
”Sä saat etsiä itsellesi toisen paikan, jossa punkata”, sanoin.
”Viime yöstäkö tää johtuu?” Markus virnisti. ”Niinku te itse muka olisitte mitenkään vaisuja päästessänne vauhtiin.”
Vilkaisin Eetua peläten sen nolostuvan, mutta ihan turhaan. Eetu nojaili tiskipöytään, joi appelsiinimehua suoraan purkista ja oli suorastaan seksikkään välinpitämätön.
”No mun kämppä, että ihan sama”, sanoin, ”mutta sä oot loisinut täällä jo melkein pari kuukautta. Jossain menee sukulaisuudenkin raja. Ala vaan vittu vetää jo.”
Markus katsoi mua vihaisena, mutta katsoin sitä niin tiukasti, ettei se alkanut urputtaa.
”Okei sitten”, se ärähti. ”Kiitos vaan varoitusajasta ja silleen.”
Markus häipyi pakkaamaan kamojaan ja mulla oli aika voitonriemuinen fiilis. Eetun reaktio nostatti sitä mielialaa entisestään, kun se nauroi.
”Vau, Jooa”, se sanoi päätään pudistellen. ”Sähän oot oikea alfa.”
”Toisinaan”, sanoin vaatimattomasti, mutta virnuilin leveästi.
”Tiäkkö”, Eetu myhäili, ”oot aika kuuma, kun komentelet tolleen.”
Kohotin toista kulmaani.
”Aijaa?” sanoin ja menin sen luo. ”Tykkääks vai?”
”Ehkä.”
Suutelin sitä vaativaan sävyyn. Eetun kehut saivat mun halut heräämään aivan mielettömällä tavalla. Tartuin Eetua häpeilemättömästi takapuolesta ja käänsin sen selkä mun rintakehää vasten. Sivelin kuumottelevaa ihoa sen paidan alta ja alavatsan hyväily sai Eetun voihkaisemaan. Suutelin sen kaulaa ja liu’utin käteni sen housujen sisään. Voi miten ihanasti Eetu värisi mua vasten.
En välittänyt enää paskan vertaa jostakin Markuksesta. Jos se sattuisi näkemään, jätkälle tulisi varmaan tulenpalava kiire häipyä. Hymyilin Eetun kuumaa niskaa vasten. Parempi niin.
A/N: Siitäs sait, Markus! :'D //jos joku ei huomannut, niin julkaisin kolme osaa peräkkäin :>
-
A/N: Aikahyppy!
46. Yhdessä onnellisia (vaikka oot liian hyvä mulle)
S
hömppä
108. Joulukuu
350 sanaa
Eetu
Sinin tuparit peruuntuivat, koska se kuulemma sairastui mahatautiin. Olin totta puhuen helpottunut. Jooa ja sen yliopistoelämä kavereineen oli mulle ihan toinen maailma, ja mulla oli vähän sellainen fiilis, etten tulisi toimeen niiden kanssa. Jooaa se ei tuntunut huolettavan. Jooa oli sillä lailla vähän naiivi, koska se ajatteli, että jos se tykkäsi musta, niin kaikki sen kaveritkin tykkäisivät myös. Mä en viittinyt olla vittumainen, joten en sanonut Jooalle mitään. Pitäköön mies unelmansa.
Jooalla oli marraskuussa pari isoa kirjatenttiä, joihin sen piti lukea niin keskittyneesti, että meidän yhteinen aika jäi vähemmälle. Se sopi mulle ihan hyvin. Oli ihanaa olla Jooan kanssa, mutta välillä mä tarvitsin omaa tilaa ja aikaa ilman, että Jooa oli häseltämässä siinä vieressä. Se nimittäin osasi olla energisyydessään aika rasittavakin, mutta senhän mä olin tiennyt jo silloin, kun me oltiin vaan kavereita. Tarvitsin välillä mun muita kavereita, Hannaa, Katria ja Noonaa. Piipahdin jopa mun vanhoissa piireissäkin, mutta se oli vähän kiusallista, koska aika monet niistä oli mun entisiä säätöjä. Eikä kaikki ihan tykänneet siitä, että mulla oli nyt vakituinen poikaystävä. Seurusteleminen oli muuttanut mua sen verran, etten jaksanut enää sekoilla ja bilettää niiden kanssa. Keskittyivät lähinnä vittuilemaan. Olivat varmaan vaan kateellisia, ja ihan syystäkin. Olihan Jooa ihan uskomaton ja se teki mut onnelliseksi.
Joulukuussa sain Jooan takaisin itselleni. Oli ollutkin jo vähän ikävä. Oltiinhan me toki nähty pitkin marraskuuta, mutta melko epäsäännöllisesti eikä me oltu voitu olla pitkään yhdessä, kun meillä oli mennyt paljon Jooan koulu ja mun työt päällekkäin. Se oli ollut aika perseestä.
”Aattele!” Jooa sanoi hehkuttaen, kun me istuskeltiin glögillä Tuikussa, meidän lempikahvilassa. ”Me ollaan oltu nyt yhdessä melkein kolme kuukautta!”
Hymyilin sen ilolle. Olihan se aika hienoa ja meidän molempien mittapuulla kauan.
”Mihin sulla on sitten aiemmin kaatunut?” en voinut olla kysymättä, koska mun kanssa Jooa oli ollut aika upea poikaystävä pikkuvikoja lukuun ottamatta, mutta niitähän nyt oli kaikissa.
”Aaa, no”, Jooa sanoi olkiaan kohauttaen, ”ne ei vaan enää kiinnostanut. Sun kanssa on ihan toista. Oon vieläkin ihan täpinöissäni.”
”Mä huomaan”, hymähdin. Katsoin sitä hellästi. ”Musta tuntuu ihan samalta.”
Jooa näytti niin onnelliselta, että sitä oli vaikea katsoa. Musta tuntui edelleen siltä, etten ansainnut sitä.
-
Ihanaa, kun julkaiset monta osaa kerralla. :> Ei tarvitse selata montaakaan raapaletta taaksepäin, jotta muistaisi mitä on tapahtunut, kun kyytiin pääsee niiden uusien tekstinpätkien kautta ihan yhtä hyvin. Ei sillä, että Jooan ja Eetun tarina ei muuten muistuisi mieleen, kyllähän se siitä aina hetken kuluttua palaa mieleen! Nyt heillä tuntuu menevän aika hyvin, vaikkakin tuo riita jäi jotenkin setvimättä, mutta sitä en aio murehtia ihan vielä. Hymyilyttää nimittäin kauheasti tuo Markuksen pikainen häätö ja Eetun kommentti kuumasta alfasta, mahtava kohta. Lupaavaa on myös se, että kiireisinä aikoina Eeli ja Joos löytävät siitäkin huolimatta aikaa toisilleen aina jostain välistä. Myös kolmen kuukauden rajapyykki ilahdutti, toivottavasti homma ei rakoile itsetunto-ongelmien takia. Tarkoitan nyt tuota "se on liian hyvä mulle" -juttua, ää.
Jännityksellä odottelen mitä seuraavaksi, kiitos hei ihanista luvuista!
-
Wou ! Kolme osaa peräkkäin ja kaikki yhtä ihania ! c:
Sun kirjoittama teksti on tosi hyvää ja se vie mukanaan edelleen :--)
Jatkoa 8)
-
Tänään mennään parhaimpia lainauksia hehkuttamalla.
Mun siskot eivät ota itseensä vaan kiljuvat takaisin. Äiti sivaltaa sillä lailla, että sille ei kyllä juuri napista.
Niin. Riitelyä on montaa tyyliä, rakentavaa, kerralla tukahduttavaa ja kiduttavaa. Täytyy sanoa, etten enää kamalasti arvosta kiljumista, vaikka joskus huutaminen tuntuu ajatuksena suunnattoman helpottavalta.
oli suorastaan seksikkään välinpitämätön
Pystyn näkemään miehen olemuksen vaivatta tämän kuvauksen ansiosta. Se on seksikästä.
”Sähän oot oikea alfa.”
”Toisinaan”, sanoin vaatimattomasti, mutta virnuilin leveästi.
”Tiäkkö”, Eetu myhäili, ”oot aika kuuma, kun komentelet tolleen.”
Kohotin toista kulmaani.
”Aijaa?” sanoin ja menin sen luo. ”Tykkääks vai?”
”Ehkä.”
Grraur!!
Oon vieläkin ihan täpinöissäni.
Rakkaus.*huokaa*
-
Orenji: Hii, kivaa, että monta osaa kerralla on hyvä juttu, koska se tuntuu nyt olevan helpompaa tämän kanssa :D Kiitos kommentista!
.Slytherin.: Aww, kiitos kehuista ja kommentista :)
takkuinen: Riitelytyyli vaihtelee ihmisten ja perheiden välillä ja niitä kotona opituista metodeista ei ole ihan helppo karistaa itsestään, jos se kiljuminen on ollut yleisesti hyväksytty tapa purkaa tunteita. Itse inhoan huutamista, mutta joskus se on kyllä helpottavaa. Seksikkyyttä ja rakkautta, nää miehet sopii moneen junaan ^^ Kiitos kommentista!
A/N: Hei, jos kiinnostaa, niin Eetusta ja Jooasta löytyy nyt myös korkeamman ikärajan rapsukokoelma: Turkinpippureita ja pikkumaisuuksia (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=40961.0), K-18. Sen lisäksi useampi osa ^^ (ja tehän kaikki haluaisitte, että mä nimeäisin teidän lemmikit, eikö niin? :D)
47. Jouluhaaveita
S
draama
49. Pörröinen
300 sanaa
Jooa
Salla pyysi mua koiravahdiksi pariksi päiväksi, kun se itse lähti Helsinkiin. Mua vähän ihmetytti, että se pyysi just mua, koska mä en edes ollut meidän kaveriporukan koiraihminen. Tykkäsin enemmän kissoista lemmikkimielessä. Musta ei olisi siihen koulutusurakkaan.
Suostuin tietysti, koska kaveri pyysi. Salla oli huomaavaisesti laittanut jääkaapinoveen ohjeet, milloin Mustikkaa piti ruokkia ja lenkittää. Se oli puolivuotias vehnäterrieri, mutta onneksi jo sisäsiisti, ellei sattunut säikähtämään jotain. Mustikka oli hirmu söpö. Sillä oli toffeenvaalea, kiharaan kääntyvä pörröinen turkki ja tummat surkusilmät. Olin ollut Mustikan kanssa tekemisissä ennenkin, joten se ei vierastanut mua. Me tultiin toimeen vallan mainiosti, mitä Mustikka nyt uikutti, koska se ikävöi Sallaa ja oli välillä vähän levoton.
Vikana iltana ennen Sallan kotiinpaluuta mä yritin soittaa Eetulle, että lähtisikö se mun ja Mustikan kanssa lenkille. Se ei vastannut. Huokaisin. Mustikka hyppi ovea vasten ja päästi kurkustaan ääntä, joka muistutti huvittavasti kissan mouruamista.
”Mennään, mennään”, rauhoittelin sitä flexiä kiinnittäessäni. Kakkapussit ja namit taskussa, jes, let’s go. Mustikka ampaisi ovesta, mutta pidin flexin tiukkana, jotta se tajuaisi mun olevan se, joka määräsi, missä tahdissa ja minne me oltiin menossa.
En kuitenkaan päässyt irti Eetun ajattelemisesta. Olisin halunnut tiedustella sen joulunviettosuunnitelmista. Mun olisi varmaan pakko mennä moikkaamaan porukoita jossakin välissä, mutta olisi ihanaa viettää jouluaatto Eetun kanssa. Riisipuuro, sauna, jouluruoka. Illalla lahjat ja joku niistä lukemattomista leffoista, mitä jouluna näytettiin. Mun pää täyttyi höttöisensuloisista unelmista, kun ajattelin sitä. Siihen ei ollut enää edes kauaa, pari viikkoa.
Mua kuitenkin pelotti, että Eetu vastaisi kieltävästi tai sanoisi, ettei viettänyt joulua. Se vähän vaikutti sellaiselta, joka voisi sanoa niin. Eetu oli paljon käytännöllisempi ja kyynisempi kuin mä. Toisinaan se oli musta kamalan surullista. Ajatuskin siitä, etten viettäisi joulua, oli ihan absurdi.
”Hei, Jooa!” joku huudahti jostain mun sivulta, kun Mustikka ja mä oltiin poikettu Kupittaanpuistoon. Käännyin katsomaan ja mun mieli synkkeni, kun näin, kuka se oli.
-
48. Liian täydellinen
S
draamahömppä
219. Tarkkaavaisuus
350 sanaa
Jooa
Mä ja Hanna oltiin tavattu pari kertaa ennenkin, ihan niin kuin Eetukin oli tavannut pari mun läheisintä kaveria. Ei Hannassa ollut mitään vikaa, se oli todella ihana ja sympaattinen nainen. Se siinä olikin. Eetu tykkäsi Hannasta aivan hirveästi ja arvosti tämän mielipidettä ja – no, myönnetään, mä olin vähän mustasukkainen. Kun Eetu ei ollut mun kanssa, se oli yleensä Hannan kanssa jossakin ja musta välillä tuntui, että mä jouduin kilpailemaan Eetun huomiosta, vaikka mähän tässä se poikaystävä olin!
”Moi”, tervehdin Hannaa kuitenkin ihan hymysuin. Se tuli mun luo ja Mustikka oli ihan innoissaan uudesta tuttavuudesta. Hannalla oli tummanharmaa villakangastakki, tummanpunainen kaulaliina ja kermanvaalea pipo näytti kivalta sen suklaanruskeaa polkkatukkaa vasten.
”Onko tämä sun koira?” Hanna kysyi ja polvistui tervehtimään Mustikkaa, joka oli ihan kikseissä. Hannaa nauratti.
”Ei, vaan kaverin”, sanoin. Hanna hymyili ja nousi ylös silmissään ärsyttävän tarkkaavainen katse. Se ei ollut tunkeileva vaan ainoastaan tutkiskeleva. Voi Hanna, olet hiukan liian täydellinen. Siksi en kai tykännytkään siitä.
”Olen tulossa Eetun luota”, Hanna kertoi, ja suuttumuksensekainen harmi valtasi mut. Vai niin. Siksi Eetu ei ollut siis vastannut mulle, kun se oli hengaillut Hannan kanssa. Tosi kiva.
”Se puhui sinusta paljon”, Hanna jatkoi, ”ja tuskaili, että mitä lahjoja se sinulle jouluksi ostaa, koska sinä et ole kuka tahansa vaan tarvitset jotakin erityistä.”
”Nyt keksit päästäsi”, naurahdin häkeltyneenä, koska se ei kuulostanut yhtään Eetulta.
”Aijaa?” Hanna sanoi kulmiaan kohottaen. Se otti kännykkänsä esiin ja näytti mulle sen ja Eetun viestiketjua.
Hannaaa, oon taas kiertänyt miljoona kauppaa, mutta en ole löytänyt Jooalle mitään!
En suostu ostamaan mitään krääsää, koska vittu ei poikaystävälle osteta sellaista.
Tuu mun luo. Tää viestituskastelu ei auta yhtään, koska seuraavaksi yritän varmaan kalastaa kuuta Aurajoesta tai jotain, koska Jooa. Äää, miksi tykkään siitä niin paljon, urr.
”Voi luoja”, mä nauroin viestejä lukiessani. Katsoin Hannaan. ”Kiitos, mä tarvitsin tätä.”
”Ajattelinkin sun tarvitsevan”, Hanna sanoi, ”näytit vähän siltä. Mun pitää nyt jatkaa matkaa, mutta nähdään!”
”Nähdään”, hymähdin ja virnuilin itsekseni, koska Eetu kriiseili mun joululahjasta. Mun oli ihan pakko laittaa sille viestiä:
Niin kaunis ajatus kuin se kuu olisikin, mulle riittää, että saan sut aatoksi itselleni ;) <3
Kolmen minuutin päästä Eetu soitti.
-
49. Suukkoja ja lahjoja (ja siltikin masennut, koska minä)
S
hömppä
237. Joulu
150 + 250 sanaa
Eetu
Hannan seura oli rauhoittanut mun joulupaniikkia jonkin verran. En yleensä stressannut joulusta, koska toisinaan en edes viettänyt sitä, mutta mä tiesin Jooan olevan jouluihminen. Se oli jo viime vuonna fiilistellyt mulle, mitä kaikkea aikoi tehdä jouluna. Tänä vuonna se oli pysytellyt huolestuttavan hiljaa. Ehkä se ajatteli joulun ärsyttävän mua, ja tavallaan se ärsyttikin, mutta olisin silti halunnut kuulla Jooan suunnitelmista. Onneksi ymmärsin sentään, että lahjat piti hankkia.
Hanna oli antanut mulle pari hyvää ideaa, joista soveltamalla päätin saada aikaan jotakin kelvollista. Paljon suukkoja päälle, niin pakkohan se olisi kelvata. Toivottavasti. Silti mua hermostutti, koska joulu oli jotain suurempaa. Eikä se ollut välttämättä kiinni edes lahjasta vaan tunnepuolesta. Osaisinko mä viettää joulua niin kuin sitä piti viettää? Pettyisikö Jooa muhun, jos en osaisikaan? Mun pää oli täynnä ahdistavia ajatuksia. Toivoin, että Jooa olisi ollut täällä, mutta se oli kiinni jossain typerässä koiravahtihommassa. Mun piti vain katsoa telkkaria ja masentua hiukan lisää.
*
Kahdenkymmenen minuutin päästä Hannan lähdöstä mun kännykkä piippasi. Ajattelin, että Hannalta oli jäänyt jotakin, mutta se olikin Jooa.
Niin kaunis ajatus kuin se kuu olisikin, mulle riittää, että saan sut aatoksi itselleni ;) <3
”Mitä vittua?” mä älähdin ääneen, koska miten Jooa saattoi tietää siitä kuusta? Hannalta tietysti, mutta miten ihmeessä? Puhuivatko ne musta salaa keskenään? Mun täytyi soittaa Jooalle ja kysyä, että mikä tää juttu oikein oli.
”Moi rakas”, Jooa sanoi äänessään härnäävää iloa. Pyörittelin silmiäni.
”Juoruatteko sinä ja Hanna musta?” kysyin.
”Ei juoruta”, Jooa nauroi, ”se tuli mua vastaan puistossa ja kertoi mulle sun lahjakriisistä.”
”Ei sillä ollut oikeutta!” henkäisin Hannan petoksesta aidosti järkyttyneenä. Miten se nyt tolleen meni Jooalle kertomaan tällaisista asioista, joita tuskasteltiin ihan syystä kaverin kanssa?
”Oli tai ei, mä oon tosi iloinen, että se kertoi”, Jooa sanoi, ”pelkäsin nimittäin, ettet sä halua viettää joulua ollenkaan.”
”No kyl mä haluun”, sanoin ja emmin ennen kuin jatkoin, ”mutta en tiedä, osaanko mä. Niinku fiiliksen pohjalta. En halua masentaa sua tai mitään.”
”Et sä mua masenna!” Jooa vakuutti. ”Ootko siis aaton mun kaa?”
”Joo”, lupasin, ”kunhan sulla ei ole mitään joulupukkifantasioita.”
”No hyi, ei todellakaan ole!”
Mä nauroin.
”Missä sä oot?” kysyin, koska halusin nähdä sen. Menin eteiseen ja aloin pukeutua.
”Kupittaanpuistossa Mustikan kanssa.”
”Kenen kanssa?” pärskähdin.
”Sallan koiran. Tullaanko me sua vastaan?” Jooa kysyi, koska se tiesi, miksi olin kysynyt. Se kuulosti innokkaalta näkemään mut. Voi luoja, miten ihana se oli. Mua hymyilytti nolostuttavan paljon ja sydän ei ollut kestää.
”Tulkaa”, sanoin ja astuin ovesta ulos.
-
A/N: Panttaus ei ole koskaan hyväksi, eihän? :D Toivottavasti ei. Miksi näistä tulee näin pitkiä? Ja 50 osaa, voi herranjestas. Mulla on vielä niin paljon suunnitelmia näiden kahden varalle. Toivottavasti löytyy kiinnostusta tulevaisuuden osiin, koska niitä todellakin riittää.
50. Puolikkaita vitsejä
S
melankolinen fluffy
207. Pelokkuus
350 sanaa
Jooa
Eetulla oli takki ja kengännauhat auki meidän kohdatessa. Se oli lähtenyt kiireellä. Mua vähän nauratti, mutta enimmäkseen olin yhtä innokas. Ei siitä kai ollut edes viikkoa, kun me oltiin viimeksi nähty, mutta se oli tarpeeksi. En ehtinyt edes tervehtiä, kun Eetu oli jo kietonut kätensä mun vyötäisille ja seuraavaksi se suuteli mua. Kiedoin flexistä vapaan käteni sen hartian ympäri ja nautin siitä hetkestä, sen huulien pehmeydestä ja kielen hellästä hipaisusta. Eetu oli hengästynyt, joten se vetäytyi pian, mutta hymyili kuitenkin. Hymyilin takaisin.
”Jooa”, Eetu huokaisi turhautuneen kuuloisena ja painoi otsansa vasten mun olkapäätä, ”sä saat mut tuntemaan itseni niin typeräksi.”
”Mitä typerää tässä on?” ihmettelin. ”Typerämpää olisi, jos sä vaan heittäisit kylmän yläfemman ja kysyisit mitä jätkä. Loukkaantuisin.”
Eetu nauroi ja kohotti kasvonsa. Suutelin sitä uudelleen. En halunnut, että se lopettaisi hymyilyä. Se oli niin suloisen näköinen onnellisena. Ottamatta turhaa krediittiä, Eetu oli ollut aika paljon sen näköinen koko meidän seurustelun aikana. Mutta ennen sitä? Ei todellakaan näin paljoa.
Mustikka alkoi vinkua ja riehua meidän jaloissa, kun kukaan ei huomioinut koiraparkaa. Eetu vetäytyi huokaisten ja polvistui antamaan Mustikalle hieman rakkautta. Eetu käsitteli koiraa epävarmasti ja vähän arastikin. En syyttänyt sitä. Mustikka oli vielä aika vallaton ja se saattoi näykkiä melko napastikin. Ja se yritti ahkerasti tunkea naamalle. Tervehdittyään Eetu nousi aika nopeasti ylös mun syliin turvaan. Pussasin Eetua otsalle ja komensin Mustikkaa rauhoittumaan, mutta kuunteliko se pentu mua? Ei tietenkään.
”Onneksi se on koira”, Eetu sanoi, ”koska hetken jo ajattelin, että sä liehittelet jotakin jätkää, jolla on maailman homoin nimi.”
”Vai sellaista ajattelit”, sanoin loukkaantuneena, vaikka tiesin, että se vitsaili, mutta ei ehkä täysin. Eetu halasi mua ja oli hiljaa. Olin arvannut oikein.
”Nokun”, se huokaisi eikä katsonut muhun, ”olen vähän mustis ja epävarma ja muutenkin ihan idiootti tunteiden kanssa. Jussin jälkeen – mun on joskus vaikea uskoa, että riitän.”
Eetun ääni hiljeni hiljenemistään, kunnes siltä loppui sanat.
”Voi kultarakas”, huokaisin sen korvaan, ”ei se mitään. Kyllä mä tajuan, että siinä kestää. Oon kuitenkin ihan hulluna suhun.”
”Kiitos”, Eetu mumisi. Mua kadutti mun kömpelöt sanavalinnat.
Mä rakastan sua.
Mun olisi pitänyt sanoa niin, koska se oli totta.
Mutta myös mä pelkäsin.
-
A/N: Lässyn lää, mutta tämä on aika lässynlää tarina muutenkin, joten mitäpä siitä :'D
51. Sun syliin on hyvä nukahtaa
S
fluffy
263. Haavoittuva
250 sanaa
Eetu
Päätin hetkeksi mennä Sallan kämpille Jooan mukaan, koska en halunnut vielä erota siitä. Mulla oli jotenkin haavoittuva olo. Oli ollut vaikea myöntää, että tunsi itsensä riittämättömäksi. Siitä jäi kurja olo, vaikka Jooa olikin vakuuttava ja suhtautui ihanasti. Silti musta tuntui kuin olisin menettänyt itsekunnioitukseni.
Me juotiin glögit ja pantiin joululevy soimaan ”harjoituksena” aattoa varten, kuten Jooa sen sanoi. Mulle kyllä riitti vaan se, että sain käpertyä Jooa syliin ja hipsuttaa sen vatsaa paidan alta. Se teki saman mulle selkäpuolelta. Meidän ei tarvinnut puhua. Me vaan oltiin, ja se oli ihan tarpeeksi. Mustikka oli niin väsyksissä pitkästä lenkistä, ettei sekään häiriköinyt meitä.
Olin ollut koko päivän kaupungilla kiertämässä kaikki mahdolliset kaupat, ja sen aiheuttama väsymys alkoi tuntua. Jooan kanssa oli hyvä olla, ja se tuoksui ihanalta, miehekkäältä, mutta lämpöiseltä. Rakastin sitä tuoksua.
Pihistin joskus Jooalta paidan tai pari, ihan vain, jotta voisin ikävöidessäni lohduttautua sen ominaistuoksulla. Mun ajatukset alkoi harhailla. Todellisuus tuudittautui jonnekin huomattavasti kauemmas.
Havahduin, kun Jooa kierähti pois mun alta, mutta se oli kuitenkin heti siinä kädet mun ympärillä. Asento oli vaihtunut vain lusikkaan. Mun olo oli pöhnäinen ja sekava. Ei helvetti, olin nukahtanut.
”Mitä kello on? Mikset herättänyt mua?” ynähdin.
”Kello on yksitoista, ja miten mä olisin voinut?” Jooa huokaisi. ”Sä aloit tuhista niin suloisesti. Anteeksi, että herätin. Mun kroppa vaan alkoi puutua. Muuten olisin pitänyt sut siinä.”
”Mun pitäis lähtee”, mutisin.
”Miksi? Eiks sulla oo huomenna iltavuoro?”
”Osaat mun työvuorot ulkoa. Karmivaa”, naurahdin.
”Romanttistapas”, Jooa väitti vastaan ja suuteli mun niskaa. ”Jäisit mun luo.”
Tietenkin mä jäin.
-
Ihastuttava julkaisutahti, viisi osaa kahden vuorokauden sisään! Minusta on ainakin mukavaa lukea monta uutta osaa putkeen, kun eivät nämä nyt niin pitkiä ole ja ihan vain siksi, että tämä teksti on yksinkertaisesti loistava. Lässyn lää on tarpeellista toisinaan, joten hyvä jos Eetu ja Jooa jaksavat söpöillä edelleen. Tämän lukeminen on sitä elintärkeää aivojen nollausta aina silloin, kun meneillään ei ole mitään draamaa. Pientä epävarmuutta on edelleen ilmassa Eetun puolelta, kyse ei taida olla luottamuksesta vaan pikemminkin omista aivoituksista, on tuota ennenkin nähty.
Toivottavasti Eetu saa varmuutensa takaisin, ei tuollainen tilanne ole kiva yhtään kenenkään kannalta. Mustikka ei sentään ollut Jooan uusi jätkä, vaan koira, hyvä niin. Ja sun kannattaa ehdottomasti jatkaa lemmikkien nimeämistä, ei Mustikka ole edes karmeimpia mihin olen törmännyt! :') Eksyin taas kerran vähän liiaksi aiheesta, vaikka tavoitteenani olikin vain kertoa, että tykkään vieläkin vaan ja olen menossa mukana puolensadan osan jälkeen edelleenkin. Kunnioitettavan määrän tekstiä olet kieltämättä saanut aikaan, huh. Kiitos kaunis miellyttävistä uusista osista, toivottavasti jaksat jatkaa samanlaisella innolla eteenpäin.
-
Orenji: Ihanaa, että julkaisutahti miellyttää, koska mulla on tasan kaksi vaihdetta: kaikki tai ei mitään :D Eetu kyllä luottaa Jooaan, mutta se ei ihan luota itseensä. Inhimillistähän se on epäröidä, mutta lukijana se tietysti voi ärsyttää, että miksei se nyt voi uskoa :'D Mustikka lemmikkinimenä huvittaa itseäni niin paljon, että pakkohan se oli käyttää. Sopii hyvin Pahvilaatikon kanssa samaan kastiin ;D Puolisataa, voi ei, se kuulostaa vielä kauheammalta tuolla tavoin ilmaistuna, mutta ei voi mitään. The show must go on. Kiitos jälleen kommentista! Ihanaa tietää, että olet edelleen messissä, vaikka julkaisutahtini on todella arvaamatonta.
A/N: Eetun isosisko! Hänet on mainittu ohimennen muutamaan kertaan. Hän oli tärkeässä roolissa silloin, kun Eetu yritti päästä Jussista yli. Ja sanotaanko nyt sen verran, että Eetun ja sen siskojen äidillä, josta en ole kertonut paljoa, oli ihan omanlaiset tapansa kasvattaa lapsensa.
52. Salaisuudenvartija
S
draama
265. Harvinainen
350 sanaa
Eetu
Pari päivää ennen aattoa mun isosisko soitti.
”Hyvää melkein-joulua!” Marika toivotti. Hymyilin kuullessani sen hyväntuulisen äänen. ”Joko tiedät aaton ohjelman?”
Mä olin kertonut sille, että viettäisin aaton Jooan kanssa, kun Marika oli kutsunut mut sen ja sen poikaystävän luokse joulunviettoon. Tuntui kivalta, että ne olivat kutsuneet mut, ja ilman Jooaa olisinkin ehkä mennyt.
Olin sanonut, että Jooalla oli joku aivan erityinen suunnitelma meidän aatolle. Se ei ollut jakanut sitä vaan halusi sen olevan yllätys. Se vähän hirvitti mua. Toivoin vaan, ettei se ollut saanut päähänsä raahata mua jonnekin keskelle ei mitään oikein kunnon perinteiseen joulunviettoon. Ajatuskin jostakin alkeellisesta erämökistä puistatti, mutta kai Jooa tunsi mut paremmin.
”Jooa vartioi salaisuuttaan viimeiseen saakka”, huokaisin siskolleni, joka hymähteli huvittuneena.
”Leevikin yrittää, mutta se on hirveän huono valehtelija ja pimittäjä”, Marika nauroi pahankurisen kuuloisena. ”Luulen, että se aikoo kosia mua.”
”Jaa, se haluu siis muuttaa sun tossun alle ihan pysyvästi, vai?” virnuilin.
”Pää kiinni”, Marika nauroi. ”Mun tossun alla on oikein mukavaa. Leevi tykkää siitä, kun sitä vähän pomottaa niin arjessa ja makkarissakin. Milloin mä muuten saan nähdä sen sun miehen?”
”Joulun jälkeen varmaankin”, sanoin.
”Hyvä”, Marika sanoi tyytyväisenä mun puolilupaukseen. ”Mä en kyllä vieläkään meinaa uskoa sitä, miten te tapasitte!”
”Se on aika hieno tarina”, hymähdin ja mietin hymyillen Jooan kenkiä, sen kahvikutsua ja uteliaasti tuikkivia silmiä.
”Todellakin. Tai siis, Leevi kauhistui sydänjuuriaan myöten, kun kerroin sille meidän varkauksista, mutta Jooa tiesi heti alusta lähtien ja oli sen kanssa ihan okei. Se on aika harvinaista.”
”Jooa on aikamoinen harvinaisuus”, sanoin enkä edes viitsinyt peitellä mun äänestä kuuluvaa hellyyttä. Marikan hymähdys oli pehmeä.
”Rakastatko sä sitä?” Marika tiedusteli varovasti. Se tiesi kaiken Jussista ja mun muista epäonnisista miessuhteista. Marika oli aina ollut mun uskottu numero yksi.
”Taidan rakastaa”, sanoin kevyemmin ja itsevarmemmin kuin olisin uskonut kykeneväni. Mun sydän alkoi kuitenkin tempoilla sillä tavalla, josta tiesin, ettei tää ollut mikään pikkujuttu.
”Ihana kuulla”, Marika sanoi lämpimästi ja yhtään painostamatta. ”Viettäkää hauska ja ihana joulu te kaksi.”
”Samoin te”, sanoin. Hyvästien jälkeen lopetin puhelun.
Mun sydän ei rauhoittunut. Siihen sattui. Se oli yhtä aikaa sekä tukahduttavan pelottavaa, että ihanaa kipua. Pelkäsin, että luhistuisin näiden tunteiden alle.
-
Oi, olipas piristävä tekstinpätkä näin illaksi. Eetun isosisko tarvitsi ehdottomasti oman osansa, yleisesti ottaen päähenkilöiden perheet ansaitsevat myös tulla nähdyiksi. Sellainen selkiyttää toisinaan pääosassa olevan hahmon tekemisiä kummasti, kun luonteenpiirteitä ja käyttäytymismalleja on omaksuttu vaikkapa vanhemmilta. Sisarusten luottamukselliset ja lämpimät välit ovat myös yksi aihe, johon en kyllästy varmaankaan ikinä. Eetun ja Marikan keskustelu kulki ihanan luontevasti:
”Jaa, se haluu siis muuttaa sun tossun alle ihan pysyvästi, vai?” virnuilin.
”Pää kiinni”, Marika nauroi.
Tässä oli sopivasti sellaista perinteistä kinastelua ja vitsailua, hymyilytti. Ainoa asia, joka harmittaa mua on se, että meillä ei ole vielä joulu... Hmph.
Kiitos!
-
Kunnolla suunniteltu ja mietitty yllätys on ihana hetki sekä yllätytetylle että järjestäjälle. Eetu ja Jooa alkavat pikkuhiljaa osoittaa luottamusta heidän suhteeseen ja sen kestävyyteen. Suloiset.
-
Orenji: Marika on aikas kiva. Eetun toinen sisko sit... ei niinkään :D Kiva, että pidit. Kiitos kommentista!
takkuinen: Sanopa muuta, awws ♥ On nämä kyllä sellaisia höttöhölmöjä, että. Kiitos kommentista!
A/N: Mitä jos skipataan se joulu kokonaan ja mennään vaikka uuteen vuoteen? Mitä, eikö. No ehkä annetaan miehille edes joulu!
53. Teet musta onnellisen otuksen
S
fluffy
sanalla taksi
200 + 150 + 200 sanaa
Jooa
Mulla oli päällä hirveä häslinki aattoaamuna. Olin herännyt seitsemältä, jotta ehtisin varmasti tehdä kaiken eli lähinnä pakata lahjat ja muut kamppeet. Ilman Eetun väliintuloa olisin ollut vastuussa kaikesta, mutta Eetu ei suostunut sellaiseen. Mun poikaystävä oli aika hurjannäköinen, kun se otti ohjat omiin käsiinsä ja käski mun antaa vähintään puolet kaikesta duunista sille. Ruoka- ja juomakulut jaettiin tasavertaisesti ja Eetu lupasi ostaa mun haluamat (vinkumat, sanoi Eetu) kynttilät. Mä huolehtisin musiikkipuolesta.
Ethän sä vaan kuskaa meitä jonnekin metsään? Eetu oli laittanut mulle yhdeksän aikaan hyvin huolestuneen viestin. Sit sen sävy oli muuttunut:
Jooa, mä vannon, että jos sä raahaat mut jonnekin erämökkiin, sä et pääse sieltä elävänä pois!
Mua oli naurattanut ja olin vaan vastannut sydänten kera:
Luota muhun.
Kello oli varttia vaille kymmenen, kun olin valmis. Mietin kuumeisesti, että olinko unohtanut jotakin arkista. Hammasharja- ja tahna, vaatteet, laturi, avaimet, juu, kaikki oli.
”Ai vittu”, ähkäisin, kun tajusin, mikä oli jäänyt. Kaksi vuotta ja edelleen mä unohdin. Lääkkeet.
Enhän mä nyt tietenkään kuolisi ilman tai mitään sellaista, mutta jos mä poikkeaisin rutiinista, voisin unohtaa ne pitkäksi aikaa. Mulla oli vähän taipumusta sellaiseen. Palasin makkariin ja tungin pari liuskaa ja pikkupurkin vaatekassini sivutaskuun. Sit raahasin kaikki laina-autoon ja huristelin Eetun luokse.
*
Eetu venasi oven edessä ja jaloissa sillä oli loput tarvikkeet.
”Viimeinkin!” se puuskahti, kun tulin tervehtimään sitä ja auttamaan auton pakkaamisessa. ”Mä jo mietin, että pitääkö soittaa taksi tai jotain, kun sun lähtöviestistä kului vähän turhan kauan.”
”Aww, huolestuitko sä?” kysyin ja pussasin Eetua.
”Kyllä”, se sanoi suoraan ja ravisteli mua takin kauluksesta, kun mua vaan hymyilytti. ”Ihan tosi. Tää on pahin autokeli, mitä on.”
Siinä Eetu ei ollut väärässä. Taivaalta satoi loppumattomasti lumiräntää, tiet olivat liukkaita ja näkyvyys huono.
”Ajan varovasti”, lupasin.
”Mäkin voin ajaa”, Eetu tarjoutui, ”jos sä nimittäin olet ratissa samanlainen kuin muutoin, me vittu kuollaan.”
”Toi nyt ei osoita suurta luottamusta”, moitin sitä, ”ehkä jätänkin sut tänne.”
”Voi itkuparku sentään”, Eetua nauratti ja se pujahti vikkelästi kuskin paikalle. ”Tuu tai jää sinne vikisemään.”
Seurasin sitä aika huvittuneena.
”Saa kai sua sentään neuvoa?” kysyin.
”Saa mielellään. Vihaan navigaattoreita”, Eetu sanoi. Nauroin ja kerroin sille suunnan, minne ajaa.
*
Eetu kieltämättä käsitteli autoa varmemmin kuin mä, mutta en myöntänyt sitä. Leikin vaan kilttiä poikaystävää, joka hyväsydämisesti antoi kullalleen periksi. Pistin radion cd-soittimeen yhden joululevyn, tarpeeksi rempseän, ettei kuskia vaan alkaisi nukuttaa. Eetu ei ollut millänsäkään. Ehkä joulufiilis alkoi saada siitäkin viimein otetta. Kyllä se nyt ainakin näytti aika iloiselta ja tietysti hirmu söpöltä talvivaatteissaan. Sain riisua siltä harmaan pipon ja tumman kaulaliinan, kun auton lämmitys alkoi pelata. Liikennevaloihin pysähtyessä Eetu nojautui vaihdekepin yli suutelemaan mua, ja tiesin sen olevan oikeasti hyvillään kaikesta.
”Arvaan jo sun yllätyksen”, Eetu sanoi, kun me oltiin ajettu hiljaisemmille teille. ”Joku pahuksen mökki, eikö niin?”
”Ilonpilaaja”, tuhahdin, ”mutta kyllä. Ja ennen kuin alat latelee lisää tappouhkauksia, siellä on kaikki nykyajan mukavuudet ja sauna!”
Eetu hymyili.
”Kiitos”, se vaan sanoi, ”sori, jos pilasin sut romanttiset jouluhaaveet jossakin ihan alkeellisessa paikassa. Musta ei vaan ole sellaiseen.”
”En halunnut mitään muuta kuin sut ja vähän rauhaa”, sanoin vilpittömästi. ”Käänny tosta oikealle niin ollaan kohta perillä.”
Mökki oli aika syrjässä, mutta siellä oli kaikki, mitä me tarvittiin, joten mitäpä naapurien vähäisyydestä.
”Aika söpö”, Eetu hymähti, kun me noustiin autosta ja katseltiin ympärillemme. ”Hyvää joulua, Jooa.”
Se otti mun käden omaansa ja mun rinnassa tuntui tuhisevan jokin hyvin onnellinen otus.
-
Joulu on taas, joulu on taas... Olisipa täälläkin!
Ihastuttava tarina sai taas uuden osan jatkoa, vaikkakin mua hämmentää edelleenkin se, että ollaan ylitetty jo viisikymmentä. Kaikkea on ehtinyt tapahtua ja edelleenkin jatketaan, mutta tämä luku oli tällainen kiva rauhoittuminen sellaisen arjen hosumisen jälkeen. Tai eihän tässä varsinaisesti ehditty vielä asettumaan aloilleen, tehtiin pikemminkin sen rauhoittumisen alkujärjestelyt. :') Kaipa Eetu saa vielä kiinni siitä joulunvieton jalosta taidosta, ainakin jos Jooa on apuna! Mä olen ihan innoissani mukana, jos ei muuta.
Se otti mun käden omaansa ja mun rinnassa tuntui tuhisevan jokin hyvin onnellinen otus.
Hyvältähän tämä vaikuttaa, kiitos!
-
Orenji: Kyllä se sieltä kohta tulee ihan oikeastikin! Joo, sama, en välillä itsekään jaksa uskoa, että yli 50 ollaan menty. Jaa, vai rauhoittumista Jooan kanssa? Hah, saas nähdä! :D Kiitos kommentista!
A/N: Voi Jooan nuttura sentään, hymyilyttää ♥
54. Luottamuksen arvoinen
S
fluffy
sanalla piikikäs ja 269. Kiitollisuus
250 + 350 sanaa
Eetu
Mökissä oli suhteellisen tilava oleskelutila, moderni vessa (kiitos, kiitos, kiitos!) ja keittiö. Portaita pitkin pääsi parvelle, jossa me nukuttaisiin. Outoa oli se, että tuvassa oli oikea kuusi koristeineen, mutta sitten mä sainkin kuulla, että tää oli Jooan tuttujen mökki, jotka olivat ilmeisesti olleet palveluksen velkaa. Ne tulisivat takaisin tapaninpäivän iltana, mutta mä uskoin, että me oltaisiin siinä vaiheessa jo kotona.
Me purettiin tavarat. En olisi halunnut näyttää, etten oikeasti tiennyt mitään joulunvietosta. Olin viettänyt perinteistä joulua viimeksi lapsena mummolassa, kunnes äiti sitten oli todennut, ettei me enää mentäisi sinne säälittäviksi. Jossakin vaiheessa me ilmeisesti saunottaisiin. Sitten oli lahja- ja ruokapuoli ja sit – no, siinä koko juttu olikin. Onneksi Jooalla oli suuri suu ja innokkuutta jakaa kaikki suunnitelmansa, että aaton kulku selvisi kysymättäkin.
”Eka me voitaisiin lämmittää sauna, tehdään joulutortut ja piparit, sit saunaan, tehdään kunnon ruoka, syödään ja sit illalla kerrotaan parhaimmat joulumuistot, avataan lahjat ja vaan köllitään!” Jooa intoili kynttilöitä sytytellessään. Että tuo mies osasi olla suloinen jouluhömpötyksissään. ”Vai mitä sanoo mun muru?”
”Saanks mä aloittaa sen köllimisen heti?” virnistin. Olin kyllä varautunut siihen, että joulu Jooan kanssa ei tulisi olemaan mitään tyypillistä rauhoittumista ja hiljentymistä, mutta minkäs mä sille mahdoin, että mua ramaisi.
”Et!” Jooa tuhahti heti. ”Meet nyt sinne saunalle niin kuin olis jo!”
”Jestas”, nauroin sille, ”sähän oot kuin mikäkin joulumuori. Tuutko hakkaamaan mua kaulimella, jos en meekään?”
”Todennäköisesti”, Jooa hymähti ja se kääri villapaitansa hihoja kuin valmistautuen hutkimishommiin, ”mutta anna nyt eka yks suukko ennen kuin meet.”
Ei ollut mitenkään yllättävää, ettei se yhteen jäänyt.
*
Jäin ikään kuin piileksimään saunaan. Pesässä paloi ja humisi iloinen tuli ja vesi oli lämpiämässä, mut jotenkin en osannut palata mökkiin Jooan luokse. Kyllä mä halusin, koko sydämestäni mä halusin olla täällä sen kanssa ja juhlia joulua, vaikka en uskonut Jeesukseen sen enempää kuin Joulupukkiinkaan.
Pelkäsin silti, että pilaisin kaiken. Sanoisin takuuvarmasti jotain liian piikikästä, olisin turhan kyyninen ja sit pahoittaisin Jooan mielen. Suloisen, ihanan Jooan, joka oli nähnyt niin paljon vaivaa, että mulla oli syyllinen olo jo tästäkin viivyttelystä. Miksen en vaan voinut rentoutua ja antaa kaiken tapahtua juuri niin kuin sen oli määrä tapahtua? En tiennyt. Olin aina ollut tällainen epäilevä ahdistusmöykky kaiken tärkeän suhteen. En ikinä uskonut, että mikään hyvä ja ihana pysyisi. Se hankaloitti elämää ja siitä nauttimista ihan turhaan. Totta kai mun olisi pitänyt luottaa Jooaan, mutta mä – olin ollut ihan sekaisin (vielä enemmän kuin yleensä) sen jälkeen, kun olin mennyt myöntämään vittu ääneen, että rakastin Jooaa.
”Nyt lopetat”, ärähdin itselleni ja pakotin itseni ovesta ulos, vaikka vaisto käski ryömiä saunalauteiden alle pimeään, likaiseen hämärään, koska sinne mä kuuluin. Jooa ei kuitenkaan ollut tullut tänne viettääkseen joulua yksin, ja tiesin, että mun olo parantuisi, kunhan vaan pääsisin takaisin poikaystäväni luokse, saisin katsella sen ilmeikkäitä kasvoja ja iloisia silmiä.
”Syttyikö se?” Jooa huikkasi keittiöstä, kun kuuli oven käyvän.
”Jep”, vastasin ja menin katsomaan, oliko keittiössä jo katastrofi käynnissä, mutta ei ollenkaan. Jooa oli parhaillaan levittämässä piparitaikinaa kaulimella. Voi luoja, miten se samaan aikaan saattoi olla niin komea ja söpö? Jooalla oli otsassa jauhoviiva ja sen nuttura oli vaarassa purkaantua ihan kokonaan. Mun sydän yritti kovasti karata juoksemaan paniikkipäissään ympäri tupaa, mutta sain pidettyä sen rinnassani.
”Kiva”, Jooa sanoi ja hymyili. Kohotin kulmiani. Olihan sen täytynyt huomata, että olin viipynyt turhan kauan niinkin yksinkertaisessa tehtävässä kuin saunan lämmittäminen. Ja silti se oli noin onnellisen näköinen?
Silloin tajusin Jooan luottavan muhun enemmän kuin mä luotin itseeni. Se tiesi, että joskus tarvitsin omaa tilaa ja se antoi mun ottaa sitä. Jooa oli päättänyt luottaa siihen, että kyllä mä aina takaisin tulisin.
Mulle tuli siitä hyvä ja kiitollinen olo. Vastatessani Jooan hymyyn teeskentelemättä tippaakaan mä tiesin, miksi rakastin tuota miestä.
-
55. Kaksin
S
fluffy
sanalla sade ja 196. Ilo
300 sanaa
Jooa
Kun sauna oli valmis, me huomattiin lumisateen muuttuneen sakeammaksi. Eetu käänsi päänsä takakenoon ja pyydysti suuhunsa isoja hiutaleita. Sen savunsiniset silmät olivat täynnä iloa ja ilkikurisuutta. Rakastin nähdä Eetun näin, ja tiesin, että se luotti muhun nyt. Saunalta tullessaan se oli ollut aluksi vähän synkkä, mutta kun siitä ei oltu tehty numeroa, Eetu oli piristynyt huomattavasti ja nyt se oli tuollainen – no, melkeinpä hassu.
Saunaan oli ihana päästä. Siitä oli ikuisuus, kun olin päässyt viimeksi saunaan, koska meidän taloyhtiössä ei sellaista ollut.
”Voi luoja”, huokaisin mielihyvästä, kun kiuas sihahti ja mukavan kipakka lämpö kohosi iholle.
”Ehkä säkin vähän rauhoitut perusteellisen saunomisen jälkeen”, Eetu naurahti.
”Kyllä mä sitten illalla olen jo ihan hiljainen ja tyyni”, hymähdin.
”Sinäkö hiljainen, just joo.”
”Eikö oo kiva, että me saatiin sittenkin valkoinen joulu? Pelkäsin nimittäin jo pahinta”, vaihdoin puheenaihetta. Eetu myötäili mua ja heitti lisää löylyä.
”Jollei jouluna ole lunta, voiko Joulupukki tullakaan”, hyräilin.
”Hys, rakas, nyt rauhoitutaan”, Eetu sanoi. Nautiskelin ehkä turhankin paljon siitä, että Eetu kutsui mua rakkaaksi, vaikka vähän sarkastiseen sävyyn. ”Saat sä puhua, mutta älä laula. Kaikki ne biisit jää kuitenkin korvamadoiksi vähintään uuteen vuoteen saakka.”
”Todennäköisesti”, naurahdin.
”Hei, muuten”, Eetu sanoi kuin muistaen jotain. ”Marika haluaisi tavata sut joskus tässä joulun jälkeen, ehkä ennen uutta vuotta. Miltä se susta kuulostaisi?”
”Sopii”, sanoin iloisena siitä, että Eetu halusi esitellä mut siskolleen, jonka kanssa se oli ilmeisesti läheisempi kuin äitinsä kanssa. Jotenkin kaikista niistä puheista olin päätellyt, että niiden äiti oli jollain tavalla laiminlyönyt lapsiaan ja kaiketi myös opettanut ne varkaiksi. Se sai mut vähän vihaiseksi, mutta annoin nyt olla, koska Eetu oli niin iloinen.
Me saunottiin perusteellisesti ja nautiskeltiin ihan kunnolla. Pesin Eetun selän ja se mun. Voi luoja, miten ihanalta se kaikki tuntui. En ollut osannut kuvitellakaan, miten paljon nauttisin tällaisesta läheisyydestä ja yhdessäolosta. En olisi halunnut minkään olevan toisin.
-
56. Toiseksi paras joulumuisto
S
melankolinen fluffy
sanalla viekkaus ja 45. Paras
350 sanaa
Eetu
Vaikka mulla oli maha täynnä jouluruokaa, taisin silti olla vähän hiprakassa. Glögiä oli tullut litkittyä turhan huolettomasti. Ei sillä kai väliä ollut. Oli jo ilta ja Jooakin alkoi tosissaan rauhoittua. Me oltiin tehty jonkinmoinen pesä keskelle lattiaa kaikista peitoista ja tyynyistä, mitä me oltiin löydetty ja siinä me maattiin. Mua nauratti jokin Jooan kertoma juttu, jonka pääpointtia en enää muistanut.
”Hei”, Jooa muisti, kääntyi vatsalleen ja tökkäsi sormellaan mua poskeen. ”Oot velkaa mulle parhaimman joulumuistosi.”
”Mä elän sitä parhaillaan”, hymisin. Jahas, musta tuli humalassa näköjään ihan ällöpehmo. Hieman nolotti.
”Oon otettu”, Jooa sanoi pehmeällä, matalalla äänellä ja hieroi nenäänsä mun leukaa vasten. Jooa painoi päänsä mun rinnalle. ”Kerro sit toiseksi paras.”
”Toiseksi paras, hmm.” Jouduin miettimään sitä ihan tosissani. En ollut koskaan erityisemmin pitänyt joulusta. Silloin äiti oli yleensä itse lähtenyt viihteelle ja jättänyt meidät kolme katsomaan telkkaria kuin minä tahansa muuna päivänä. Kyllä se lahjoja joskus osti, mutta nekin tuntuivat olevan ihan irrallaan koko joulusta.
”No, kerran mä ja Marika päätettiin viettää joulua ihan vaan kahdestaan”, kerroin, ”me varastettiin kaikki tarvitsemamme, koska ei meillä ollut omaa rahaa. Me oltiin tarpeeksi viekkaita ja nopeita, ettei kukaan huomannut. Ja no, mitä meillä nyt oli. Kranssi ovessa, jouluvalot verhotangoissa, pari siivua kinkkua, porkkanalaatikkoa ja yks Pandan konvehtirasia. Häthätää paketoidut lahjat, joiden sisältö me kumpikin tiedettiin, mut siinä oli silti jotain erityistä. Oon tavallaan iloinen, ettei me tehty niin enää uudestaan. En ehkä muistaisi sitä niin hyvin – ”
Huolestuttavalla tavalla värisevä uloshengitys sai mut keskeyttämään puheeni ja tunsin paidalleni valuvan jotain märkää.
”Jooa, mitä – itketkö sä?” kysyin tyrmistyneenä.
”Anteeksi”, se niiskahti, ”tiedän, että sä inhoat, jos joku yrittää sääliä sua, mutta toi surettaa mua aivan hirvittävästi. Mulle joulu on aina ollut niin tärkeä ja erityinen juhla, etten pysty edes käsittämään, millainen vanhempi riistää lapsiltaan mahdollisuuden siihen. Ihan kamalaa!”
Jooa kuulosti itkuiselta ja vihaiselta. Hieroin sen selkää ja hyssyttelin sitä.
”Se ei haittaa mua, ihan tosi”, yritin vakuutella Jooalle.
”Mua haittaa”, se murisi ja halasi mua tiukasti. Vaikenin ja tuijotin kattoon. En tiennyt, johtuiko se Jooan sanoista, koska en mä ennen ihan oikeasti edes välittänyt, mutta mun katse sumeni ja jotakin märkää vierähti silmäkulmista.
A/N: Tiedän tämän vaikuttavan siltä, ettei Eetulla oo ollut MITÄÄN hyvää elämässään ennen Jooaa (mikä ei ole totta), mutta siis. Taustatarina, jota ei varmaan ikinä kuulla ihan tarkkaan, on se, että Eetun perhe ei ole ollut missään vaiheessa erityisen varakas. Jätettyään lastensa isän niiden äiti oli pitkään työttömänä eikä isältä herunut elatusapua (tai olisi ehkä herunut, mutta ylpeys ei antanut periksi), 90-luvun lama ja raha-asiat eivät ole olleet koskaan Eetun äidin vahvuus. Linda, jota en valitettavasti saanut tähän rapsuun mahdutettua, on Eetun pikkusisko ja omistaa äitinsä kaltaisen mielenlaadun eikä olisi katsonut hyvällä salamyhkäistä joulunviettoa, joten siksi Eetu ja Marika viettivät joulua kahdestaan. Jooalle tämä tietysti oli hirveä järkytys ja sydäntä särkevä tarina, koska on tullut varmasti selväksi, miten paljon se mies rakastaa joulua :D
-
Voi, mullekin joulu on kauhean ihana juhla ja myös minusta on surullista, ettei Eetu ole kauheasti päässyt sitä viettämään. Otsikossa pitäis vissiin muuten lukea 56, eikä 55 toista kertaa? : )
Toivottavasti näistä Eetun siskoista kuullaan vielä lisää jossain vaiheessa. Tai miksei äidistäkin. Hänestä irtoaa aina silloin tällöin tiedonmurusia, joista sitten koittaa rakennella kokonaisuutta... Aluksi hänestä tuli kotoisasti oma äiti mieleen, mut sitten alkoi paljastua vähän lisää ja nyt ei enää niinkään.
Ihanaa, kun tähän joulunviettoon nyt oikeasti pysähdyttiin joksikin aikaa. Aluksi mietin, että ohitatko sen yhdellä tai kahdella raapaleella, mut onneksi et. Tätä on niin mukava lukea.
Ruutupaidat ovat kieltämättä yks niistä täällä pyörivistä tarinoista, joista oikeasti tulee paremmalle tuulelle lukiessaan. Siksi muun muassa tykkään tästä.. : )
-
Hihi, tää on ihana! x3
-
Räntsäke: Itse tykkään joulusta aina, mutta se tykkäämisen määrä vaihtelee vuosittain. Aina ei tavoita sitä jouluista fiilistä. Hupsis, yöaikaisia typoja :D Eetun siskoista kuullaan vielä ja äidistäkin varmasti. Pysähdyin tähän joulunviettoon, koska tämä on heidän suhteelleen merkittävä etappi, kiva, että on mukavaa luettavaa ^^ Aww, voi kiitos ja kiitos kommentista!
Bonniee: Kiva, että tykkäät :3
A/N: Väliraapale spurtista, mutta kun minä halusin Jooankin avautuvan vähän.
57. Ihanin kaikista
S
draama
217. Suru
300 sanaa
Jooa
Eetun toiseksi paras joulumuisto särki mun sydämen. Se sanoi, ettei siinä mitään. En ollut samaa mieltä. Tunsin Eetun kuitenkin niin hyvin, etten vatvonut aihetta sen enempää. Ei siitä olisi ollut mitään hyötyä, mutta surettihan se mua aivan älyttömästi. Miten sen äiti oli saattanut olla niin helvetin itsekäs?
”Kerro nyt sun”, Eetu kehotti. Ehkä se halusi mun jättävän aiheen ihan kokonaan, mutta mä en halunnut Eetun kertomuksen jälkeen edes puhua itsestäni. Se tuntui itsekkäältä ja ylenkatseelliselta.
”Kiltti?” Eetu pyysi, kun en sanonut mitään. Sen sormet suki mun avonaisia hiuksia. Annoin periksi.
Mun kertomus oli hajanainen ja siihen sekoittui varmasti useampi kuin yksi joulu. Kerroin ajasta, kun mun mummi oli vielä ollut elossa, ja meidän perhe oli mennyt jouluisin aina mummolaan. Me oltiin kävelty kirkkoon kuuntelemaan saarnaa, tehty lumilyhtyjä, annettu kotitontulle kaunein pipari palkkioksi hyvästä työstä ja kuunneltu vanhoilta vinyylilevyiltä jouluvirsiä. Mummi oli leiponut muhkeita korvapuusteja ja antanut mun koristella kuusen tismalleen sellaiseksi kuin halusin.
Mummista puhuminen teki mun äänen surusta käheäksi. Olin valmistautunut siihen henkisesti, joten en enää itkenyt. Sen kuolemasta oli jo kuusi vuotta. Olin hyväksynyt sen, vaikka kaipasinkin mummia edelleen. Me oltiin oltu tosi läheisiä. En epäillyt hetkeäkään, ettei mummi olisi ollut just se ihminen, joka oli saanut mut rakastamaan joulua alun perinkin. Ja ehkä mä muutenkin olin perinyt romanttisen luonteeni siltä. Se sai mut hymyilemään.
”Sun mummi kuulostaa tosi ihanalta”, Eetu sanoi.
”Se olikin. Ihanin kaikista. Te oisitte tykänny toisistanne, tiedän sen.”
”En epäile yhtään”, Eetu sanoi pehmeästi ja mun olo keveni vähitellen. Surulliset asiat iski muhun ehkä välillä turhan lujaa, mutta silti mä pääsin yli niistä suhteellisen nopeasti. Olin aina ollut sellainen.
”Piristäisikö lahjojen avaaminen sua?” Eetu tiedusteli. Kohotin päätäni ja ilme Eetun kasvoilla oli tavattoman hellä. Mun huulilta melkein jo putosivat ne kolme sanaa, joita pyörittelin mielessäni jatkuvasti.
”Aina kannattaa yrittää”, hymähdin ja suutelin Eetua pitkään.
-
A/N: Olipa ihan tuskaa keksiä, mitä pojat antavat toisilleen lahjaksi! Lahjaideoiden keksiminen oikeassa elämässä on tarpeeksi tuskallista, mutta että vielä kirjoittaessa pitää läpikäydä tämäkin helvetti :D Mutta lopputuloksesta olen aika ylpeä. Jooa on muuten ihan kuten minä, mitä tulee lahjojen saamiseen ja antamiseen, tssh. Viimeiset raapaleet joulusta! Näiden jälkeen tulee taas pieni aikahyppy :> (ja hävyttömästi lainaan Samuli Putroa)
58. Synnyin tahtomaan sut
K-11
romantiikka
sanalla kädet ja 166. Mustavalkoinen
200 + 150 sanaa
Eetu
Se oli hermostuttava hetki, kun me avattiin toistemme lahjat. En ollut tiennyt, mitä olisin oikein hankkinut Jooalle, joten mä en sit – sinällään hankkinut mitään, muuta kuin vähän kalliimman viinipullon ja sit –
”Oooo! Ihanat!” Jooa huudahti niin ilahtuneena, että ajattelin sen oikeasti feikkaavan. Olin neulonut Jooalle tosi simppelit, mustavalkoiset kuviolapaset, ja se käyttäytyi kuin olisin tyyliin antanut sille oman saaren.
”Nää on niin kivat, aww! Kiitos, Eetuu.” Jooa hymyili suupielet korvissa ja konttasi pussaamaan mua kiitokseksi.
”Jooa, ne on vaan lapaset”, yritin takoa sen päähän, koska jätkä käyttäytyi ihan naurettavasti.
”Mutku ei ne oo!” se väitti heti vastaan. ”Ne on sun tekemät lapaset ja sä ompelit niihin vielä vuorenkin! Sä näit vaivaa. Nyt musta tuntuu pahalta, kun en tehnyt mitään itse.”
”Voi luoja sun kanssa”, huokaisin silmiäni pyöritellen ja palasin oman lahjani pariin. Se oli laatikko, joka kätki sisälleen kaikkea pientä: lahjakortin Punnitse & Säästä -kauppaan, suklaata, teetä ja puolen vuoden Spotify Premiumin. Se oli just Jooan tyyppinen lahja: sekalainen, mutta huomaavainen.
”Spotify!” mä riemuitsin, koska ne mainokset ajoivat mut aina murhanhimoiseen mielentilaan, mutta olin ollut liian pihi tai vaan hajamielinen ostaakseni sen itse.
”Tykkääks?” Jooa kysyi vähän epävarman näköisenä.
”Tsh, totta kai mä tykkään. Kiitos”, sanoin ja halasin Jooaa tiukasti.
*
Suurin piirtein heti lahjojen antamisen jälkeen me oltiin niin vanhuksia, että kömmittiin sänkyyn. Kietouduin Jooan ympärille. Me lomitettiin meidän kädet yhteen ja maattiin hetki hiljaa. Mulla oli niin hyvä olo, niin onnellinen ja rento. En murehtinut enää mistään. Tärkeintä oli vaan olla siinä, Jooan ihossa kiinni ja hengittää sen hyväntuoksuista niskaa.
Jooa käänsi päätään ja me katsottiin hämärässä toisiamme silmiin. Luulin tietäväni, mitä se ajatteli. Kallistin päätäni ja Jooa suuteli mua. Se avasi suutaan ja sen kieli pyörähti mun omaa vasten. Työnsin peittoa syrjään meitä tukahduttamasta ja kosketin Jooaa.
Tänään meidän halu muistutti hiillosta. Se oli kuumaa, mutta hitaasti kytevää. Ajantaju katosi väriseviin huokauksiin ja omistaviin suudelmiin nihkeällä iholla. Kuuntelin sängyn narahduksia ja helliä kuiskauksia korvakäytävissä, jotka lopulta muuttuivat äänekkäämmiksi ja sekavimmiksi. Meidän ei tarvinnut olla väkisin hiljaa äkkipikaisten naapureiden pelossa. Ajatukset hajosivat, kadottivat muotonsa. Tiesin enää vaan sen, miten hyvältä Jooa tuntui.
En muistanut edes sitä hetkeä, kun nukahdin.
-
Aaww x3
-
Okei, mulla on takana ihmeen sekalainen ilta, joten tulin tänne vähän rauhoittumaan ja lueskelemaan uusia osia, joita muuten ilmesty lyhyen ajan sisällä aika kiva määrä. On aina parasta, kun saa lukea monta lukua putkeen, etenkin nyt jouluteemaista tekstiä! Ensilumi satoi eilen, niin on täällä kotioloissakin jo huomattavasti helpompi päästä tunnelmaan. :') Mutta oih, Jooan ja Eetun joulunvietto kuulosti oikein ihanalta lahjoineen ja muine aktiviteetteineen. Melkein tuli itkettyä itsekin, kun pojat muistelivat edeltäviä joulujaan, ihan vaan yleisen kannatuksen vuoksi ja silleen. Pitikin itse asiassa tulla kehumaan kuinka elävästi sä kirjoitat, edelleenkin vaan jaksan ihastella sitä. Kiitos taas ihanista tekstinpätkistä!
(Ja hei, erittäin hyviä ja käyttökelpoisia joululahjaideoita, nappaan muistiin.)
-
Orenji: Kiitä spurttiraapaletta :D Täälläkin satoi tänä iltana lunta suureksi yllätykseksi, vaikka ei tuo taida pysyä. Onhan sitä kuitenkin kiva fiilistellä. Kiva, että pidit ja kiitos kommentista!
A/N: Paljon uusia hahmoja yhdessä raapaleessa, mutta itse kukin saa vähän omaa huomiota sit jatkossa. Hah, tykkään Leevistä. Linda virittää kipinää ja Marika yrittää pitää langat käsissään.
59. Kaarnan siskokset
S
draama
sanalla lahja
250 + 300 sanaa
Eetu
”Voi vittu”, puuskahdin, kun luin Marikan viimeisimmän viestin. Bussi ajoi vähän turhan lujaa johonkin töyssyyn ja meinasin pudottaa koko kommunikaatiovälineen. Vittu Helsingin paikallisliikenne oikeasti. Tämäkin kuski kaahasi siihen malliin kuin alla olisi formula-auto eikä bussi.
”Mitä?” Jooa kysyi. Katsahdin mun poikaystävään. Sillä oli indigonsininen virkattu pipo, tumma kaulahuivi, harmaa karvareunaisella hupulla varustettu talvitakki ja mun sille tekemät tumput. Vaikka Jooa näytti hyvältä, mua hermostutti silti sen vieminen näytille. Marika osasi olla joskus turhan ylisuojeleva ja päällekäyvä. Halusin, että se ja Jooa pitäisivät toisistaan. En osaisi muuten olla.
”Marika laittoi viestiä, että Lindakin tupsahti paikalle”, vastasin Jooalle. Pelkkä Lindan ajattelu vitutti. Tää oli niin tyypillinen veto siltä. Olisi pitänyt odottaa jotakin tällaista.
”Miksi se on huono juttu? Eiks oo parempi, että mä tapaan sun molemmat siskot samalla kertaa?” Jooa ihmetteli. Voi, miten vähän se tiesikään, mutta sehän johtui ihan musta ja mun haluttomuudesta kertoa Lindasta juuri mitään. Pikkusisko ei ihan ollut mun lempipuheenaiheita maailmassa.
”En veisi ikinä sua varta vasten tapaamaan Lindaa”, tuhahdin, ”jos elämä menisi niin kuin mä haluaisin, te tapaisitte vasta jossakin kaukaisessa sukutapahtumassa ja silloinkin ihan ohimennen.”
”Eikö toi ole vähän turhan tylyä?” Jooa sanoi aika varovaiseen sävyyn. Ymmärsin sen epävarmuuden. Jooalla ei ollut kokemusta minkäänlaisista sisarussuhteista. Sillä oli yksi, yli kymmenen vuotta vanhempi velipuoli, joka oli sille käytännössä pelkkä puolituttu, jos sitäkään. Jooa ei myöskään tuntenut Lindaa. Hymyilin sille vinosti enkä ollut millänsäkään, vaikka Jooa paheksui mun asennetta siskoani kohtaan.
”No, sähän tapaat sen kohta, niin sit voit muodosta oman mielipiteesi”, sanoin ystävällisesti ja kurottauduin painamaan pysähdysnappia.
*
Tiiliseinäisen rivitalon kolmannella ovella mulla oli jo vähän etova olo. Puristin Jooaa kädestä ja hieroin poskeani sen olkapäätä vasten saadakseni rohkaisua siltä. Jooan hermostunut hymy sai mut rauhoittumaan. Jooaakin jännitti. Me oltiin tässä yhdessä.
Marika tuli avaamaan meille oven ja toivotti meidät tervetulleeksi. Se oli uusinut hunajanblondin hiusvärinsä ja pukeutunut tummanvihreään mekkoon. Ojensin sille meidän yhteisen joululahjan eli Marikan lempipunaviiniä, jota se ei ikinä kehdannut itse ostaa. Leevi ilmeisesti paheksui tai jotakin. Mun jälkeen se halasi Jooaa käyttäytyen ystävällisesti, mutta huomasin siskoni katseesta, että tarkasteli Jooaa mikroskoopin tarkkuudella. Yksikin moka, niin Marika langettaisi tuomionsa. Jooakin huomasi, ja mua hävetti Marikan puolesta.
”Älä katso sitä noin”, kuiskasin Marikalle, kun Leevi tuli tervehtimään. Se kätteli Jooaa ja vaikutti huomattavasti ystävällisemmältä. Leevistä tuli aina mieleen kirjailija, kun sitä katsoi. Miehellä oli yli korvien venähtäneet hiukset, silmälasit ja kasvoillaan tulkitseva ilme. Sen tapa olla ja pukeutua oli muutenkin vähän hajamielinen.
”Millä tavalla?” Marika ihmetteli, vaikka kyllä se tiesi.
”Kuin aikoisit syödä sen. Muista, että mä oikeasti tykkään siitä.”
Marikan suupieli nytkähti tavalla, jonka tunsin. Se ei pitänyt siitä, että mä moitin sitä, mutta ei myöskään kieltänyt mun olevan väärässä.
”Kumma, etten mä saanut näin lämmintä vastaanottoa”, tuttu, tyttömäinen ääni kommentoi keittiön edustalta. Puoliksi keittiötason päällä makaava Linda näytti tylsistyneeltä. Sillä oli päällään baarivaatteet: nahkahame, turhan paljastava paljettitoppi ja sen päällä, ilmeisesti Marikalta lainaan saatu purppura neule. Pitkät, mustat hiukset olivat sotkuisella nutturalla ja kuivat huulet lohkeilivat.
”Tulkaa olkkarin puolelle, niin kaadetaan lasit lahjaviiniä!” Marika kutsui.
”Ei taas tätä”, Leevi mutisi pullon nähdessään, mutta meni kuitenkin hakemaan lasit.
Me istuttiin Jooan kanssa sohvalle vierekkäin. Linda valloitti kuningattaren elkein huoneen keskimmäisen nojatuolin ja tutkaili Jooaa uteliaan näköisenä.
”Nice!” Linda kehui Jooaan viitaten kuin se ei olisi edes paikalla ja vinkkasi mulle silmää.
Kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki joivat lasinsa tyhjäksi muutamalla kulauksella.
Me kaikki tarvittiin hieman sielunvahvistusta.
-
A/N: Ja sunnuntai tähän perään. Kaikkea hyödyllistä faktaa Jooasta!
60. Etkö sä tiennyt?
K-11
draama
sanalla suudelma ja 54. Sosiaalinen
350 sanaa
Jooa
Mun mielestä mä pärjäsin aika hyvin. Se, että puhuminen tuli multa helposti ja vaivattomasti, varmaan pelasti mut. Tilanne oli aika samanlainen kuin kumppanin vanhempia tavatessa. Leevi ja mä ymmärrettiin tilanteen ironisuus, mutta Marika ei. Se hiillosti mua tosissaan, kysyi kaiken mun opiskeluista, tulevaisuudensuunnitelmista, elämänkatsomuksesta ja perheestä.
Leevi heitti väliin muka tosissaan kysymyksiä, jotka ensin ärsyttivät, mutta lopulta naurattivat Marikaa: tykkäsinkö mä enemmän kissoista vai koirista (tietysti kissoista, koska Pahvilaatikko, aww), lottosinko (en), joinko kahvia (kyllä), mikä mun kengännumero oli (43) ja mikä tärkeintä, mihin Harry Potter -tupaan mä kuuluin (puuskupuhiin.)
”Okei, okei”, Marika huokaisi, ”mä lopetan, jos säkin lopetat.”
Se puhui Leeville, joka vaan myhäili tyytyväisenä pelastettuaan mut suututtamatta tyttöystäväänsä. Eetu ei ollut osallistunut mun ristikuulusteluun, mutta antoi se suukon poskelle ja kehui:
”Pärjäsit tosi hyvin.”
Olin aika tyytyväinen lopputulokseen. Marika katsoi mua hyväksyvästi ja keskustelu siirtyi musta muihin asioihin. Marika ja Leevi vaikuttivat mukavilta, fiksuilta ja huumorintajuisilta ihmisiltä. Mulla oli tosi mukavaa niiden kanssa.
Ikävämmän käänteen ilta sai siinä vaiheessa, kun menin hakemaan lasin vettä keittiöstä. Olohuoneessa keskustelu jatkui vilkkaana ja kiihkeänä. Mulla oli hyvä fiilis.
”Onks sulla pilveä?” Linda kysyä töksäytti mun takaa.
”Ei, miksi olisi?” kysyin ihmeissäni. Lindan silmät kapenivat ja se mutristi huuliaan pettyneen näköisenä.
”Oot kuitenkin filosofian opiskelija. Eiks teikäläiset oo niitä pahimpia? Vedätte kamaa ja puhutte elämän suurista kysymyksistä”, Linda perusteli kantaansa, mikä oli ihan järjetön ja aika loukkaava.
”En taida sit vastata tätä stereotypiaa”, naurahdin.
”Harmi”, Linda huokaisi, ”outoa, että Eetu on eksynyt yliopistopiireihin. Se inhoaa teikäläisiä yli kaiken.”
”Noinkohan”, tuhahdin epäileväisesti ja ymmärsin, miksi Eetu ei puhunut paljon siskostaan. Lindan asenne oli tosi vittumainen.
”Ihan noin”, Linda hihitti nauttien mun närkästyksestä. ”Sua se vasta inhosikin! Mitä se silloin susta sanoikaan? Joku yliopistossa oleva rasittava jätkä, joka ei ikinä pidä päätään kiinni eikä millään tajua, ettei sen seuraa kaivata. Voihan se olla joku toinenkin! Eetuhan tuntee niin monia opiskelijoita.”
”Hupsis”, Linda äännähti kelloa katsoessaan, ”pitääkin tästä rientää bileisiin. Oli tosi mukava tavata sut, Joona. Sä ja Eetu vaikutatte tosi tasapainoiselta parilta!”
Tarkoittamatta todella sanaakaan Linda antoi mulle kuivan ja rahisevan poskisuudelman, otti jääkaapista viinipullon ja häipyi asunnosta.
Toivoin, etten olisi koskaan tavannutkaan sitä.
-
Ei hitto, ihan mahtavaa, että tää Lindakin pääsi mukaan tarinaan! Ymmärrän, mikseivät tarinan muut hahmot tunnu liiemmin pitävän hänestä, mut minä lukijana kyllä tykkäsin! Aivan mahtava kaikessa veemäisyydessään. Mua ihan huvitti tuo... : D
Marika ei vielä tunnu kivalta, vaikka ymmärrän erittäin hyvin, miksi hän suhtautui Jooaan aluksi varauksella. Odotan, että hän ehtii olla tässä pidempään, jotta se kivempikin puoli pääsisi esille.
Mukavia pikkufaktoja Jooasta! Wuhu, kissat todellakin on ihan parhaita! : )
-
Uteliaat ihmiset ovat haastavia ensimmäisillä tapaamiskerroilla. Toisaalta on helpotus, kun saa kysyä kaikki kysymykset pois ensimmäisellä tapaamisella, mutta jos vastaajalla on huono paineensietokyky, voi lopputulos olla paniikkikohtaus. Jooa veti hienosti homman kotiin, vaikka Marika olikin hitaammin lämpeävä.
-
Räntsäke: Lukijan ja kirjoittajan näkökulmasta Linda on aivan ratkiriemukas! :D toi veemäisyys on lahja, jota Linda selkeesti pitää yllä, hah, kiva kun tykkäsit! Marika on vähän... ylihuolehtiva ja komentelija isosisko. Ehkä se siitä sit. Kissat on ihunia <3 Kiitos kommentista!
takkuinen: Jooa osaa tällaiset tilanteet oikein hyvin. Sosiaalisuuden plussapuolia. Marika oli kyllä vähän pelottava vastus. Siskolla on Eetuun suurempi vaikutus kuin esim. sisarusten äidillä, joten Jooan piti todellakin yrittää antaa aito hyvän poikaystävän vaikutelma. Kiitos kommentista!
61. Viestejä menneisyydeltä
S
draama
250 + 200 + 150
Jooa
Loppuilta sujui hyvissä tunnelmissa. Osasin ylläpitää uskottavan iloista naamaa, ja tietysti tarvittiin enemmän kuin tuntemattoman siskon sivaltavat sanat, että mun luottamus Eetuun horjahtaisi. Kyllä mä silti funtsin sen sanoja tarkkaan. Oliko se vaan keksinyt jotakin ilkeää sanottavaa kostoksi siitä, että olin pettänyt sen odotukset, joita se oli odottanut kunnon filosofian opiskelijalta? En saanut itseäni vakuutettua siitä. Olin tavannut ihmisiä, jotka mukavia puhuessaan valehteli silmät päästään, mutta ilkeyksiä laukoessaan ne piti tarkkaan huolen siitä, että puhuivat totta. Mikään ei satuttanut tehokkaammin kuin oikein lauottu ja ajoitettu totuus. Linda vähän niin kuin vaikutti kuuluvan samaan porukkaan, ja mun vatsanpohjassa aaltoili kylmä, inhottava epäilyksen tunne.
Oliko Eetu oikeasti inhonnut mua ja puhunut musta noin? Olin tiedostanut, että kävin joskus Eetun hermoille, mutta olin pitänyt meitä kavereina kenkävarkaudesta lähtien. Nykytilanteesta huolimatta ei todellakaan ollut kivaa kuulla, ettei Eetu ollut tuntenut samoin vaan ehkä päinvastoin. Pitänyt mua jonain yliopistokusipäänä, joka jauhoi paskaa ja josta se oli vaan halunnut päästä eroon.
”Mitä mietit?” Eetu mutisi mun niskaa vasten ja kiehnäsi. Asunto oli ollut jo melkein tunnin hiljainen, kun me oltiin pantu maata vuodesohvalle ja Marika ja Leevi olivat menneet nukkumaan. ”Jooa, tiedän, ettet nuku.”
”Mietin vaan”, mutisin. ”Linda sanoi mulle jotain ennen kuin häipyi.”
”Arvasin”, Eetu tuhahti, ”mitä se irvileuka sanoi sulle?”
”Että sä inhosit mua ja muita opiskelijoita”, sanoin hiljaa, ”olisit halunnut musta eroon, koska puhuin liikaa ja kävin muutenkin sun hermoille.”
”Ja sä mietit, onko se totta”, Eetu täydensi. ”On se.”
Oli turhaa teeskennellä, etten välittänyt. Käännyin ympäri kohdatakseni sen kasvot. Antaa tulla sitten.
*
Ilme Eetun kasvoilla oli rauhallinen. En nähnyt minkään viittaavan siihen, että se puhui totta satuttaakseen mua. Halusin luottaa siihen. Mun sydän pamppaili, mutta annoin sen puhua. Mä tunsin sen. Ei Eetu ollut kuten siskonsa.
”Jooa”, se sanoi vakaalla äänellä ja laski kätensä mun poskelle, josta sormenpäät liukuivat lempeästi sortuvien sekaan. ”Yli vuosi sitten, kun me tavattiin, en aiemmin ollut hirveesti tekemisissä sun kaltaisten ihmisten kanssa. Sä olet tosi erilainen muhun verrattuna, ja aluksi se ärsytti mua.”
”Se, miten sä olit, puhuit ja tuppauduit seuraan”, Eetu jatkoi ja puri huultaan, ”olit koko ajan häseltämässä. Mulla meni hermo suhun, se on totta, mut sit – tutustuin suhun paremmin ja näin, että oot ihana ja hyvä ihminen. Olisin voinut työntää sut pois, mutta en tehnyt niin. Halusin olla sun kanssa. Sua oli kiva nähdä, sun kanssa oli kiva puhua ja olla. Sä olet tosi ainutlaatuinen. Edes mä en ole niin sokea, etten huomaisi.”
”Ja nyt me ollaan tässä”, Eetu päätti ja hymyili, ”enkä mä halua susta eroon. Voit yrittää paeta, mut aion pitää kiinni.”
”En mä oo menossa minnekään”, kuiskasin ja Eetun rauhallinen maski hajosi. Se oli pelännyt. Sen nähdessäni en voinut vihoitella mistään. Mitä järkeä meidän oli menneistä kiistellä?
Kaikki oli nyt toisin.
*
3 lukematonta viestiä
hyvää myöhäistä joulua!! oon tulossa uudeksi vuodeksi takaisin suomeen. voitaisko nähdä, vaikka ihan vaan ohimennen? ikävöin sua ihan kamalasti, Jooa <3 aion varastaa sulta ainakin yhden suudelman ensi vuonna! (mut ei me yleensä olla tyydytty niin vähään ;))
- T
uusivuosi on vähän niinku se meidän juttu, muistatko? on rikos, etten ollut sun kanssa viime vuonna ja oon niiiiin pahoillani :’’(( </3 mut sä tiedät, miten paha mun tilanne oli silloin. mun oli pakko lähteä. sun tuki ja ymmärrys on pitänyt mut jaloillani tähän saakka
- T
anteeksi ihan oikeasti, etten oo ollut yhteydessä, mutta jouduin kanavoimaan kaiken energiani siihen, että kotiudun tänne. en usko, että olisin selvinnyt, jos me oltaisiin pidetty niin tiiviisti yhteyttä kuin aiemmin. oon pahoillani! mutta rakastan sua edelleen ja haluan olla sun kanssa <3
sattuu kun en pääse sun luokse, mut IHAN PIAN!!! <3<3<3 yövyn viivin luona, soita mulle, please?
- T
A/N: T on muuten mainittu aiemmin pst, osa 18 (ei, se ei ole Tatu) ja hän on tärkeä kasvo Jooan menneisyydestä, hänen ikioma Jussinsa.
-
Juuri näin, tismalleen. Silkkaa luottamusta, ei turhaa panikointia tai hysteriaa. Kaiken häsellyksen alla Jooa on varsin järkevä tapaus ja Eetu osasi ottaa tilanteen juuri siten kuin pitikin, Jooan näkökulmasta.
-
Tiiäkkö, mua hämmentää kauheesti, ku tossa on Linda ja minä oon Linda XD Linda kuvaillaan tässä tosi vittumaiseksi XD
-
No niin, tämän mystisen T-kirjaimen metsästys olikin sitten hyvä syy lähteä lukemaan vielä kerran näitä vanhoja, jo menneitä osia läpi. Tekstareitten perusteella tulee mieleen kyllä ihan ufon olonen kaveri, sellanen yli-innostunut ihme hihhuli. Mut tää nyt on vaan ensivaikutelma viestipätkien perusteella! : )
Hah, ajattelinkin, että Lindan maininta siitä, et Eetu ei tykänny siitä alkuun, vois hyvinkin pitää paikkansa. Synkistelevän ihmisen voi hyvinkin kuvitella ärsyyntyvän sellaisesta superiloisesta dusacel-pupusta, ainakin isompina annoksina. Mut tosiaan, vanha juttuhan tuo on, joten miksipäs siitä sen isompaa numeroa. Äkkiähän se oli puhuttu läpi. On nää suloinen pari... : )
-
Ehdin jo ihan innostua, kun Marikan tapaaminen meni sen verran kivasti eikä Lindakaan tehnyt mitään liian radikaalia ja kun Leevi oli ihastuttava. Myös Jooan ja Eetun välinen luottamus tuli sieltä kivasti esille tuon Lindan heittämän kommentin myötä, hyvä ettei siitä saatu mitään draamaa aikaiseksi. Mutta ennen kuin ehdin ilostua, niin tulihan sieltä jotain, joka jäi vähän kaivelemaan, nimittäin tämä kyseinen T. Pitänee kahlata sinne 18. osan paikkeille muistin virkistyksen nimissä ja koittaa vähän setviä. Mä olen aika varma, että Jooa ei lähde tuon T:n matkaan, mutta kyllä siitä jotain ikävää varmaan koituu. Jään odottelemaan jännityksellä!
-
takkuinen: Seurustelu on kasvattanut heitä kumpaakin aika tavalla ja ne luottavat toisiinsa päivä päivältä enemmän. Kiitos kommentista!
Bonniee: Kaimat on aina hämmentäviä tarinoissa :--D nimi on aika sattumanvaraisesti valittu, nimi kuin nimi, hahmo olisi vittumainen millä tahansa muullakin nimellä. Toivottavasti ei silti kuitenkaan tunnu pahalta, vaikka tämä Linda onkin vähän veemäinen :> Kiitos kommentista!
Räntsäke: Aika hyvä ensivaikutelma :D T on vähän hihhuli. Juu, ei nämä enää niin helposta draamaile, kiitos kommentista!
Orenji: Ei mitään hyvää ilman jotain pahaa. Jooa ei ole Eetun jälkeen T:tä juuri ajatellut, mutta mitähän tuo muistutus mahtaa hälle tehdä, se nähdään sitten. Kiitos kommentista!
A/N: Vittuuntuneista ihmisistä on jostain syystä hauska kirjoittaa :D
62. Kolmen pääkallon idea (kiitti vaan, Leevi)
S
huumoridraama
23. Huonoin
350 sanaa
Eetu
Me mentiin keilaamaan. Se oli kai Leevin idea. Leevi oli mukava tyyppi, mutta joskus se sai hirveitä ideoita. Kaikki, paitsi minä, olivat kuitenkin ihan fiiliksissä, kun saivat pukea kammottavat kengät ja käsitellä hikisiä keilapalloja, joissa pesi takuulla kolmen pääkallon influenssa. Mua puistatti. Kaiken lisäksi olin joukkueen huonoin, ja se nyt ei ainakaan kohottanut mielialaa.
Leevi ja Jooa olivat kuin vanhoja kavereita. Niillä lensi juttu kuin juttu. Keilat kaatuivat ja hymyillen ne löivät käsiään yhteen.
”Nuo päätyvät vielä lemppaamaan meidät ja karkaamaan toistensa kanssa vihille”, Marika naureskeli istuutuessaan mun murjotuspenkin viereen kaadettuaan ärsyttävän määrän keiloja.
”Jaa, se ei sit vissiin kosinut sua”, kommentoin ärtyneenä enkä lämmennyt Marikan vitsille. En tietenkään ollut mustis. Leevi oli niin hetero, että se olisi voinut olla tatuoitu sen otsaan. Ja Jooan katse etsi mua joka heiton jälkeen. Hymyilin sille. Se tuli helposti ja aidosti. Onnellisuus vähän mursi mun yleisen vitutuksen auraa, mutta ei tarpeeksi.
”Ei vielä”, Marika sanoi kepeästi loukkaantumatta mun tylyydestä. Linda oli kehittänyt sen vittuilun sietokyvyn ihan huippuunsa. Musta ei voinut sanoa samaa. ”Eikä haittaa. Meillä on tosi kivaa näin.”
”Hienoa”, kehaisin.
”Mikä sua nyt vituttaa? Jooa on musta jees ja Leevikin tykkää siitä”, Marika sanoi.
”Mua vituttaa tää keilaaminen, se, kun Helsingissä aina tuulee, mua vituttaa Linda, nää hirveät kengät, tän paikan haju, nuo ällöttävät keilapallot ja tää väljähtänyt limsa, minkä ostin”, purkauduin siskolleni.
Marikan huulilla leikki hymy. Se iski nyrkkinsä mun olkavarteen ja vieläpä aika lujaa. Älähdin ja katsoin sitä loukkaantuneena.
”Kestä se kuin mies”, siskoni komensi. ”Valitat enemmän kuin Linda, joka muuten käyttäytyi poikkeuksellisen hyvin eilen.”
”Ei ees”, tuhahdin ja kerroin sille Lindan juttutuokiosta Jooan kanssa.
”Eipä se teitä tuntunut hetkauttavan”, Marika huomautti, ”ja tuohan oli nyt hyvin pientä. Varhaisteininä Linda oli paljon pahempi. Olisit kiitollinen.”
”Ehkä ensi elämässä.”
Marika pudisti huokaillen päätään.
”Kulta!” Jooa kutsui ja tajusin, että oli mun vuoro. Voi luoja. Paiskasin limsatölkkini Marikalle ja otin oksennuksenvärisen keilapallon.
Tuskin katsoin, kun pallo lähti vierimään. Käännyin heti pois, koska turhaan sitä nyt katseli kymmenettä kertaa täydellistä pohjanoteerausta.
Keilojen kaatumisääni kuitenkin kuulosti omituisen äänekkäältä, ja kohta mun ympärillä riehuikin kolme hullua, jotka huusivat:
”Täyskaato, täyskaato!”
Enkä mä mahtanut naurulleni mitään.
-
Leevi! Jestas, mä olen löytänyt uuden lempihahmoni. :D Jotenkin aika ihastuttava luku, mua harmitti aluksi kun Eetu ei innostunut ajatuksesta ja oli vähän vastentahtoisesti mukana, mutta kyllähän sekin siitä väheni loppua myöten. Keilailu on vähän masentavaa ajanvietettä, mutta hyvä jos siitä saa revittyä irti edes jonkinmoisia onnistumisen elämyksiä.
Käännyin heti pois, koska turhaan sitä nyt katseli kymmenettä kertaa täydellistä pohjanoteerausta.
^ Tämä kiteyttää koko jutun, mutta onneksi Eetun tapauksessa se päätyi täyskaatoon. Pidin Leevin keilausidean lisäksi myös tuosta Marikan ja Eetun välisestä keskustelunpoikasesta, vaikka se olikin aika nopea ja kieltämättä vitutuksentäyteinen. Kyllä mä arvasin kuitenkin, ettei kukaan jaksa mököttää hyvässä seurassa koko päivää! Saatiinhan sinne se onnellinen lopetus, jes.
-
Orenji: Leevi on aika pro :D Keilarata on Eetulle ihan nou-nou-paikka, mutta hyvä seura voi tehdä ihmeitä ^^ (ja mitä, ei keilailu ole masentavaa!) Kiitos kommentista!
A/N: Vitsi, miten näen ja kuulen elävästi Leevin sivistävät ja moralisoivat monologit :'D
63. Poissa silmistä, poissa mielestä
S
draama
350 sanaa
Jooa
”Mä toivon, että me oltaisiin oltu niitä, jotka menee Alkoon”, Leevi huokaisi surullisena. Eetu ja Marika olivat lähteneet kymmenen minuuttia sitten Alkoon hakemaan lisää juotavaa.
”Ai kui?” mä ihmettelin. Leevi hymyili vaisusti.
”Marikassa on monta ihanaa puolta, mutta meidän maku alkoholin suhteen ei vaan kohtaa”, Leevi sanoi, ”tai pikemmin mun maku ei kohtaa sen makua, koska Marika nyt juo melkein mitä vaan. Mä taas – no, oon vähän nirso.”
”Ei ne nyt niin humalassa olleet, että ostaisivat mitä tahansa”, rauhoittelin sitä. ”Hei, onks sulla muuten lainata laturia? Huomasin joskus eilen mun kännykän kuolleen.”
Vaikka kyse oli pelkästä hakureissusta, halusin silti olla tavoitettavissa.
”Joo, tietty. Odotas”, Leevi sanoi ja meni etsimään.
”Jes, kiitos!” kiitin ja odotin, että kännykkä saisi kerätä vähän virtaa ennen sen käynnistämistä. ”Onks makuasiat kuitenkin teidän suhteen pienin ongelma vai?”
”Olisikin”, Leevi nauroi. ”Marika osaa joskus olla aikamoinen komentoora ja me otetaan välillä yhteen sen takia. Sit tietysti ihan alussa meidän maailmat eivät oikein kohdanneet. Marikan varasidentiteetti meinasi olla mulle liikaa.”
”Hassua”, mua nauratti. ”Arvaas, miten mä ja Eetu tavattiin? Jätkä pölli mun kengät.”
”Joo, mitä. Mä kuulin tästä, mutta en halua uskoa sitä”, Leevi puuskahti. ”Miten sä voit hyväksyä sellaisen maailmankatsomuksen? Sen moraalin pitäisi olla ihan selkärangassa: varastaminen on väärin. Ja tarkoitan nyt siis tällaisessa tilanteessa, että toimeentulevat yksilöt hyvinvointiyhteiskunnassa – ”
Kuuntelin toisella korvalla Leeviä ja toisella selasin viestejä, joita oli kertynyt aika monta. Äidiltä oli tullut viestiä, että halusinko mä ja Eetu tulla niille kylään, Tatu oli linkittänyt jonkin memen, joka sai mut virnistämään ja sit kolme tuntemattomasta numerosta. Hmm, keneltäköhän ne mahtoi –
Veri tuntui jäätyvän mun suonissa ja vatsaan jysähti sairaalloinen kuvotus, kun tunnistin lähettäjän. En ollut kuullut siitä melkein vuoteen mitään, ja out of nowhere se ilmoittikin olevansa tulossa takaisin Suomeen ja käyttäytyi kuin me oltaisiin oltu vielä yhdessä. Mikä vittu sitä riivasi?
Ulko-ovi avautui ja eteinen oli tulvillaan naljailevien sisarusten puheensorinaa. Leevi keskeytti varmasti erittäin sivistävän monologinsa ja meni heti tarkastamaan ostokset. Häpeissäni työnsin kännykän pois näkyviltä, kun Eetu ilmestyi mun viereen hymyilevänä posket kylmästä punoittaen.
”Hei”, se sanoi pehmeästi. Vedin Eetun istumaan syliini, seurasta viis, ja suutelin kuin se olisi ollut poissa vuosia.
-
Aaww ;-;
En tiiä, onko järkevää lukea almost 24/7 romantiikkaa ja fluffya ja kaikkea söpöä, kun on muutenkin pahassa hali- ja pusupulassa XD
-
Bonniee: Just silloinhan on paras lukea fluffya! ^^ Kiitos kommentista.
A/N: Kolme osaa peräkkäin tulossa~
64. Nyt riittää
S
draama
300 sanaa
Eetu
Jooaa vaivasi jokin.
Se oli alkanut muuttua kummalliseksi sen jälkeen, kun me oltiin vierailtu Marikan ja Leevin luona. En uskonut, että se johtui niistä, koska Jooa nyt hurmasi kenet tahansa, jopa mun epäluuloisen isosiskon ja Leevistä oli suurin piirtein paljastunut Jooan sukulaissielu.
Mitä lähemmäs vuodenvaihetta mentiin, sitä rauhattomammaksi ja ahdistuneeksi Jooa kuitenkin muuttui. Yritin saada sitä avautumaan mulle, mutta se keksi aina jotakin muuta, jolla harhauttaa mua. Yritin antaa sille aikaa, vaikka pelkäsinkin pahinta. Sitä, että Jooan tunteet mua kohtaan olivat hiipumassa. Se jokin inhottava vaani Jooaa sen kännykässä – tajusin sen kunnolla yhtenä tiistaipäivänä, kun se sai viestin (olin tulossa vessasta ja jäin vähän vakoilemaan.) Luettuaan sen Jooa näytti siltä kuin oksentaisi. Silloin mä päätin, että nyt riittää.
”Jooa”, sanoin sille. Mun poikaystävä kohotti katseensa ja se näytti vähän säikähtäneeltä nähdessään mut tarkkailemassa sitä. ”Mistä on kyse?”
Jooa huokaisi luovuttaen. Istuin sen viereen sängylle ja odotin.
”Mun eksä vaan”, Jooa lopulta mutisi ja tuijotteli käsiään. Mun rinnassa tuntui kylmältä. Itsestään ilmoittelevat eksät eivät tienneet koskaan mitään hyvää.
”Mitä se haluaa?” kysyin, ja mun ääni oli hyvin tyyni ja pehmeä. Se ei antanut ilmi mun sisällä nousevaa pelkoa, ja hyvä niin. Mun voimat meni siihen, että hillitsin itseni ja odotin kohtalokasta iskua.
”Nähdä mua uutena vuotena”, Jooa vastasi. Sen ääni oli tuskastunut ja inhoava. Helpotus tuntui huimauksena päässä. Ainakaan Jooa ei ollut juoksemassa takaisin eksänsä luo. ”Se elää siinä luulossa, ettei me koskaan varsinaisesti erottukaan.”
”Soitin sille tässä yks päivä, että tapaaminen ei tunnu musta hyvälle idealle. Kerroin sille susta”, Jooa sanoi. ”Kerroin, että oon jatkanut elämässä eteenpäin ja että oon onnellinen. Sit se kysyi, kuinka kauan oon ollut sun kanssa. Se vittu nauroi, että ai niin vähän kuin se ei olisi ollut mitään. Kuin sä et olisi mitään ja – voi vittu oikeesti!”
Otin Jooaa kädestä ja annoin sen olla vihainen.
-
65. Taneli
S
draama
194. Epäusko
250 sanaa
Jooa
Kerroin Eetulle kaiken minusta ja Tanelista. Se ansaitsi tietää, totta kai, oli ansainnut ihan alusta asti, mutta mä olin halunnut vaan jatkaa eteenpäin katsomatta taakse. Olisihan mun silti pitänyt tietää, ettei ihmissuhteiden hautaaminen ihan niin yksinkertaista ollut. Kun mä ja Eetu tavattiin, me oltiin Tanelin kanssa oltu vielä yhdessä. Se oli just muuttanut Berliiniin, koska sen lähipiiri ei millään niellyt sitä, että se seurusteli miehen kanssa. Se oli ollut Tanelista niin inhottavaa ja tukahduttavaa, että se oli paennut maasta. Me oltiin pidetty yhteyttä jotain kuukauden, kunnes Taneli oli vaan sanonut, että sen pitää keskittyä nyt sopeutumaan uuteen maahan ja kaupunkiin eikä kaukosuhde sovi sen elämään tällä hetkellä. Sitten se vaan oli lopettanut yhteydenpidon, ja mä olin ollut hirveän loukkaantunut ja hämilläni, että miksi se oli tehnyt sillä tavalla, vaikka oli sanonut rakastavansa?
Sen jälkeen olin keskittynyt vimmalla muihin asioihin (opiskeluun, pariin uuteen harrastukseen, kavereihini ja tietysti Eetuun), ja vähitellen uuden vuoden jälkeen olin alkanut päästä yli Tanelista. Ja kun uusi kouluvuosi alkoi, mulla alkoikin heräillä tunteita Eetua kohtaan. Ja nyt jätkä yhtäkkiä sanoikin tulevansa Suomeen, että pus, soita mulle, kulta kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kuin se ei olisi ollut melkein vuotta täydellisen hiljaa. En millään käsittänyt, mitä se oikein kuvitteli.
”Mun mielestä sun pitäisi silti tavata se”, Eetu sanoi. Katsahdin siihen tyrmistyneenä. Se katsoi takaisin savunsinisissä silmissään rauhoittava katse. ”Että saatte asiat selvitettyä, ja sekin tajuaa, ettei sillä ole oikeutta tulla noukkimaan sua itselleen kuin ei mitään. Mä voin tulla mukaan.”
”Miten sä otat tämän näin hyvin?” ihmettelin vilpittömästi.
-
A/N: Omakin sydän pamppaili ihan kunnolla tätä kirjoittaessa, olen nolo :D (kolme osaa muuten peräkkäin, jos joku ei huomannut)
66. Järjen ulottumattomissa (kuolen, kuolen)
S
romantiikka
214. Rakkaus
150 sanaa
Eetu
Miten tosiaan? Mun suu kuivui ja sydän alkoi hakata pelokkaana, koska se tiesi. Mulla oli vaikea olla. En tiennyt, mitä olisin tehnyt tunteilleni.
”Ei sillä, että valittaisin”, Jooa kiirehti sanomaan ja voi taivas, miten hellyttävä se oli, ”mua vaan ihmetyttää – hyvällä tavalla, että sä suhtaudut tähän niin tyynesti ja kypsästi. Sä voisit olla mustasukkainen tai vihainen siitä, etten kertonut, mutta sä et ole.”
Mun kurkkua kuristi, mutta aioin silti puhua. Ei, ei, huusi mun mieli täyttä kurkkua, mutta vittu tässä sitä mentiin. Tämä tappaisi minut, olin siitä ihan varma. En ollut valmis, en, en, ja silti tiesin, että hiljaa oleminen tappaisi mut varmemmin. Tarve kumpusi syvältä mun sisältä, niin syvältä, ettei sinne järki edes ylettänyt.
”Luotan suhun ja meihin”, sanoin, katsoin Jooa silmiin ja koko mun sisuskunta vapisi. Sen silmissä oli kaunein yhdistelmä vihreää, ruskeaa ja iiriksien reunoissa jopa tummaa sinistä.
Se tuli ulos kuiskattuna henkäyksenä:
”Ja mä rakastan sua.”
-
Voi ihana, nyt Eetu sai sen sitten ekan kerran sanottua.. : )
Musta on ylipäätään hienoa, ettei näitä Kolmea Suurta Sanaa oo tässä(kään) tarinassa viljelty heti alusta asti. Rakkaus on iso sana, ja sen mukaisesti sitä kannattaa käyttääkin. En tykkää yhtään sellasista tarinoista, joissa sana "rakkaus" livahtaa jo tyyliin ensimmäisen pikaisen pusun yhteydessä, vaikka sitä toista ei vielä edes tunne kunnolla.
Taneli. Ääsh. Ei tuu hyvät fiilikset siitä nyt yhtään. Mut ehkä sitä pitää varoa arvioimasta liikaa ennen kuin häntä on edes tavannut. Odottelen siis, että päästään hänen tapaamiseensa asti.
-
Eetu paljaana ja sielu auki. Minäkin sulan.
-
Tiiän et olen ihan kamala, kun kommentoin vasta nyt, vaikka oonkin tätä alusta asti seuraillut. Sä kuitenkin kirjotat niin hyvin ja tykkään sun hahmoista niin paljon et oli nyt viimeistään pakko tulla tätä kommentoimaan :D sulla on tässä tosi mielenkiintoiset ja persoonalliset hahmot ja oon niihin ihan rakastunut (varsinkin eetuun<3 ) mutta joo rakentavaa en valitettavasti osaa antaa mutta ajattelin silti tulla ilmiantautumaan ( onko se edes sana :D ) piilolukijana ja sun henkilökohtaisena stalkkerina :D jatkoa!
-
Räntsäke: Ja erityisen upeaa, että Eetu sanoi sen ensiksi, koska sille se on paljon suurempi koettelemus kuin Jooalle. Tykkään perusteellisesta pohjustuksesta ennen näitä suuria sanoja, kiva, että se miellyttää turhautumisen sijaan! :D Taneli ilmaantuu aivan piakkoin. Kiitos kommentista!
takkuinen: Juuri näin. Täydellisesti kuvaa Eetun tämänhetkistä tunnetilaa tuo ilmaus sielu auki. Kiitos kommentista!
tupsupipo: Aww, ilmiannot tekevät aina yhtä iloiseksi! ^^ Hii, ihanaa kuulla, että pidät tästä tarinasta ja sen hahmoista! Merkkaa älyttömän paljon <3 Kiitos kommentista!
67. Mitä me pelätään
S
romantiikka
61. Upea
300 sanaa
Jooa
Päässä heittelehti tuhannet, onnesta ja ihmetyksestä sekavat ajatukset. Mun rintaa vasten vyöryi toinen toistaan kuumempi hyökyaalto, ja syke oli jo äärettömyyden tuolla puolen. Muu ruumis teki kaikkensa pitääkseen mut siinä, ihan paikoillani, koska osa musta halusi mennä kiekumaan tätä suurinta suurta koko kaupungille. Maltoin kuitenkin mieleni.
Sano se vielä, kuulinhan mä oikein? Voi hyvä luoja, se oikeasti sanoi sen! MULLE! Hengitä, Jooa, muista hengittää, et nyt pyörry Eetun syliin tällaisena hetkenä. Se ei ikinä tuntunut tältä Tanelin kanssa. Tää on jotakin aivan käsittämättömän, fantastisen ja mahtavan loistavaa, upeaa, ihaninta mitä voi olla!
Mä olin yhtä sisäistä riemunhuutoa, joka kaikui mun sisällä eikä se vaiennut.
”Jooa, vittu nyt”, Eetu ärähti hermostuneena. ”Lopeta toi karmiva tuijottaminen ja sano jotain!”
Voi kamala. En ole sanonut mitään ääneen. Eetulla ei ollut aavistustakaan, mikä ilotulitteiden kirjo mun sisällä räiskyi ja paukkui. Kauankohan se oli odottanut? Vittu, olin idiootti.
”Okei, mä en – mun ei olisi pitänyt sanoa mitään”, Eetu kähisi ja yritti nousta, mutta mä huudahdin, se hätkähti ja kohta Eetu makasikin mun alla sängyllä. Se ei saanut karata tällaisella hetkellä, joka oli meille niin suuri ja merkittävä.
”Mäkin rakastan sua”, artikuloin aivan selkeästi, ”totta kai mä rakastan! Oon halunnu kertoa sen jo iäisyyden!”
”Mikset kertonut?” Eetu kysyi.
”En uskaltanut”, henkäisin, ”pelkäsin, ettet ole valmis. En halunnut ahdistaa sua liiallisella tunteilulla, ja – ja en jotenkin kestänyt ajatusta, että sanoisin sen ja sit – sä et tuntisikaan samoin.”
”Ymmärrettävää”, Eetu sanoi lempeästi ja nosti kätensä silittääkseen mun poskea. ”Muakin pelotti ja pelottaa vieläkin ihan vitusti. Totta kai mä luotan suhun, mutta tää on mulle niin – koska en mä Jussin jälkeen ole kehenkään tällä tavalla – Jooa, kiltti – ”
Tiesin, mitä Eetu niin hädissään pyysi ja suutelin sitä, koska se oli rauhoittavan tuttu ja helppo tapa osoittaa, miten paljon me välitettiin toisistamme. Sanat olivat paljon pelottavampia, kyllä me se tiedettiin.
-
A/N: ♥
68. Uudenvuodenlupauksia
K-11
fluffy
233. Uusivuosi
200 sanaa
Eetu
Vuoden ekan päivän aamuna heräsin siihen, että oli aivan jäätävän kylmä. Peito oli valahtanut mun vyötäisille ja hytisin. Mun kämppä oli aika viluinen, mutta tää oli jo kaiken huippu. Vedin peiton korviini ja hivuttauduin ihan kiinni vieressä nukkuvaan mieheen. Se oli niin lämmin ja hyväntuoksuinen.
”Eetu”, Jooa mutisi unesta raskaalla äänellä, ”sun patteri taisi sitten kuolla ihan lopullisesti.”
”Niin taisi tehdä. Hyvin alkoi tämäkin vitun vuosi”, valitin.
”Ehkä se tuli mulle mustasukkaiseksi ja päätti, että nyt se on ohi”, Jooa hymähti.
”Kukapa susta ei olisi mustasukkainen?” naurahdin. Jooa hymyili lämmintä hymyä ja silmissään sillä oli tutulla tapaa kuumotteleva katse. Oijoi, tiesin jo, mitä se lupaili.
Jooan käsi hyväili mun kylkeä, josta se liukui alemmas, lonkalle ja sieltä sisäreiden kautta löytäen etsimänsä. Kipristelin kylmiä varpaitani ja ynisin. ”Jooa – ”
”Musta tää vuosi on alkanut vallan mainiosti”, Jooa rupatteli kuin ei mitään. ”Mua ei haittaa ees se, ettei me nähty sitä rakettiloistoa vuoden vaihteessa.”
”Meillä oli vähän muita kiireitä tuolla lattialla”, virnuilin ja tukahdutin nousevan huokaisun Jooan kaulaan.
”Aivan niin”, Jooa sanoi niin seksikkään matalalla äänellä, että multa oli lähteä järki. ”Käänny, rakas.”
Käänsin Jooalle selkäni, ja se rakasti mua jo kolmannen kerran tänä vuonna. Se lupasi kutkuttavan hyvää seuraavalle 364 päivälle.
-
Ääh, en osaa kyllä tähän hätään sanoa mitään järkevää. On vaan jotenkin todella ihanaa katsoa miten poikien suhde etenee, miten luottamus ja ymmärrys kasvavat. Juuri tällaista söpöilyä on kaivattukin ja mikä olisi parempi ajankohta kuin uusi vuosi! Tunteet on vähän kummallisia, mutta kaikki kunnia Eetulle ja Jooalle, kun ne tuntuu pärjäilevän kuitenkin keskenään. 67. osa Mitä me pelätään toimi hyvänä herättelynä itsellenikin, varsin aiheellinen kysymys. Tuohon yhteyteen sopi tosi hyvin vähän vakavampi keskustelu.
”Mäkin rakastan sua”, artikuloin aivan selkeästi, ”totta kai mä rakastan! Oon halunnu kertoa sen jo iäisyyden!”
Äää, mikä ihana kohta! On ne kaksi sitten ihania... Kiitos!
-
Olipas ihana lukea taas pari palaa söpöilyä.
Huh, kyllä niitten tosiaan täytyy tykätä toisistaan, jos uudenvuoden ilotulituskin jää kattomatta. : D
Mulla kieltämättä kesti aika pitkään hoksata tuo aasinsilta pattereiden ja mustasukkasuuden välillä, mut ehkä kello on vaan liikaa. Joka tapauksessa, ihana tuo miten saat ujutettua erotiikkaa tähänkin tekstiin, vaikka K-11 puolella ollaankin.
Jaaa siinä tais tulla kaikki mitä miusta keskellä yötä ja kännykällä irtuaa. : )
-
Orenji: Ihanaa, että ei kyllästytä vaan miesten suhteen eteneminen on mielenkiintoista luettavaa! Itse ähkin täällä epätoivoissani, kun tämä tulee varmaan korkkaamaan tuon 100 osan rajan enkä oikein haluaisi, mutta uhhuh. Kiitos kommentista!
Räntsäke: Söpöstelyrapsut on niin kivoja kirjoittaa! ^^ Kyllä ne varmaan katselivat raketteja ennen kahtatoista, mutta juuri vuodenvaihteessa oltiin jo muissa puuhissa :D K-11 erotiikka on aika haastavaa, mutta kiva, jos miellyttää. Kiitos kommentista!
A/N: Ja syön sanani. Tanelia ei tavatakaan ihan vielä.
69. Hämärät rajat
S
draama
25. Hämärä
300 sanaa
Jooa
Jollakin ilveellä Tanelin onnistui pysyä koko tammikuun yhteyksissä, mutta silti saavuttamattomissa. Ehkä se toivoi mun ja Eetun jutun hapertuvan sillä välin, kun se pelasi aikaa tai sit meidän jutun setviminen oli sen tärkeysjärjestyslistan loppupäässä. Ei mulla ollut hajuakaan, miten sen tyypin pää oikein toimi.
En silti viitsinyt murehtia Tanelia. Eetulla ja mulla meni niin hyvin, etten halunnut minkään pilaavan sitä.
Salla kuitenkin toi esiin uudenlaisia huolenaiheita. Se soitti mulle sen kadonneesta tabletista, jota se ei ollut kuulemma nähnyt sen jälkeen, kun olin ollut koiravahtina. Ei Salla mua epäillyt tai mitään. Se vaan kyseli, olinko nähnyt sitä ja sitten, vähän empien, oliko kämpässä ollut ketään muuta.
Mun vatsassa muljahti, kun ajattelin Eetua ja sen pitkäkyntisiä taipumuksia, mutta en voinut uskoa sen pihistäneen Sallan luota mitään, saati jotakin tablettia. Sitä paitsi me oltiin oltu yhdessä lähes koko ajan. Ja silti mä valehtelin empimättä:
”Me oltiin Mustikan kanssa ihan kaksistaan.”
”Ai, okei”, Salla sanoi huolestuneen kuuloisena, ”minne ihmeeseen se on sit kadonnut? Oon penkonut koko kämpän ylösalaisin tuloksetta!”
”Oon pahoillani, ettei musta ollut apua”, pahoittelin vilpittömästi. ”Toivottavasti se löytyy.”
Salla kiitteli ja toivotti kaikkea hyvää ennen kuin lopetti puhelun. Näpräsin kännykkää käsissäni ja olin levoton, vaikka tiesin, etten saisi olla. Luotin Eetuun sataprosenttisesti, mut mun mielen reunoille oli kuitenkin hiipinyt Leevin ääni, ja se, mitä se oli mulle sanonut:
”Miten sä voit hyväksyä sellaisen maailmankatsomuksen? Sen moraalin pitäisi olla ihan selkärangassa: varastaminen on väärin.”
Mua ei ollut koskaan hirveästi häirinnyt Eetun poikkeavat moraaliperiaatteet. Olin tiennyt alusta lähtien, ettei se ollut rehellisimmästä päästä, ja silloin se oli näyttäytynyt jopa viehättävän röyhkeänä piirteenä. Ehkä mä olin turhan paljon romantisoinut sitä piirrettä Eetussa, mutta silti, ei se takuulla varastaisi mun kavereilta mitään. Kyllä Eetu nyt sen verran tajusi ja tiesi, ettei se ollut hyväksyttävää.
Vai tajusiko? Mistä mä lopulta tiesin, missä kulki varkaan moraalin hämärät rajat?
-
Suloisia joulun ja uuden vuoden osia! Kuten Räntsäke kehuikin jo, tapasi tuoda intiimiä kanssakäymistä teksteihin on melkein salakavalaa, yhtäkkiä tajuaa vain olevansa keskellä kuumaa ja höyryistä kohtausta.
Luottamus on kova, Taneli ei jostakin syystä hirveästi huoleta, vaikka eittämättä hän haluaa varmasti aiheuttaa draamaa.
-
Höh, olisin halunnut Tanelin jo ilmaantuvan, koska tahdon ehdottomasti nähdä millainen tyyppi hän oikein on. Mutta kaikki ajallaan! On tässä näinkin ihan tarpeeksi sisältöä, kun otettiin esille tuo uusi aihe, Salla ja hänen kadonnut tablettinsa. Ei kai Eetu ottaisi noin vain vieraalta ihmiseltä noin arvokasta tavaraa? Tai no, en oikein ole varma missä se kynnys menee... Tuota maailmankatsomusta saisi todellakin raottaa enemmän, koska se on kyseenalaista ja siksi erittäin kiinnostavaa. Jooan luottamus ei liikoja rakoile, vaikka pieni huoli ja epäilys taitaakin vaivata. Onnellinen loppu tuolle tabletin tarinalle kelpaisi vai saadaanko tästä aikaan pahakin selkkaus?
Kiitos!
-
takkuinen: Salakavalaa, awws, olen otettu ^^ Vihdoin luotetaan ja saman tien sitä koetellaan, se on pelin henki. Taneli nyt vähän viivästyy. Päätin käsitellä sitä ennen tätä Eetun varasidentiteettiä. Kiitos kommentista!
Orenji: Kuten jo tuossa takkuiselle sanoin, Taneli ei tule ihan vielä, kun keskityn nyt tähän varasjuttuun. Ja nyt sitä maailmankatsomusta tosiaan raotetaan. Haha, saas nähdä :> Kiitos kommentista!
A/N: Mulla meinasi jo kehkeytyä aivan valtava draama, mutta päätin säästää ne kaksi raapaletta (mahdollisesti) tuonnemmaksi :'D
70. Millaisena sä mua pidät?
K-11
fluffy, draama
97. Sydäntalvi ja 242. Tavoite
350 + 100 + 350
Eetu
Isännöitsijä lupasi vaihtaa patterin toimivampaan, mutta ei pitänyt sen kanssa mitään kiirettä. Mun kämppä oli niin kylmä, ettei siellä voinut elää – se ainakin oli Jooan virallinen mielipide, ja siksi mun poikaystävä oli majoittanut mut luokseen, kunnes asia korjaantuisi. Mua hiukan hirvitti ajatus olla 24/7 Jooan seurassa kuka tietää miten kauan, ja varasuunnitelmana mulla olikin pujahtaa Hannan nurkkiin, mikäli hermot sanoisivat naps.
Ei mun kuitenkaan tarvinnut turvautua siihen. Jooa oli edelleen mua aktiivisempi ja vilkkaampi, mutta talvi näytti silti hidastaneen ja rauhoittaneen sitä. Kylmä ja pimeys saivat jopa Jooan kaltaisen säntäilijän nautiskelemaan rauhallisista koti-illoista, jolloin me laitettiin yhdessä ruokaa, keitettiin teetä ja maattiin sängyllä Netflixiä töllöttäen. Pahvilaatikkokaan ei ollut millänsäkään. Olin ilmeisesti ihan yhtä hyvä nukkuma-alusta kuin Jooakin.
Oli helmikuun ensimmäinen viikko, se katsottiin varmaan joksikin sydäntalveksi, vaikka ei se siltä näyttänyt. Lunta oli vain pari hassua senttiä, mutta pakkanen oli sen verran napakka ja ilma kuiva, että sekin vähä pysyi. Jooa oli laittanut mulle viestiä, että se aikoi mennä kavereidensa kanssa baariin parille ja pyysi muakin mukaan, mutta mä en oikein tykännyt Jooan kavereista. Ne olivat aina niin olevinaan, niin helvetin fiksua ja sivistynyttä yliopistokansaa. Ehkä ne eivät itse edes tiedostaneet sitä, mutta mä skippasin mieluusti illan niiden yhteiskunnallisesti kunnostautuneiden kanssa.
Olin sanonut Jooalle, että olo oli vähän kipeä. Se oli saanut Jooan tulemaan hetkeksi kotiin, ihan vaan mua moikatakseen. Siitä oli seurannut lämmin lupaus, ettei Jooa aikonut viipyä pitkään. Me oltiin pussailtu eteisessä niin kauan, että Jooan kännykkä ehti soida useampaankin kertaan ja se näytti jättävän mut hyvin vastahakoisesti.
Hautasin kasvoni hetkeksi sen kaulaan, ja me halattiin vielä pitkään ja perusteellisesti. Lopulta mun piti töniä se pihalle ennen kuin Jooan kaverit tulisivat ja repisivät miehen väkisin mukanaan. Ne olivat jo suurin piirtein hakanneet summerin hajalle.
"Rakastan sua", Jooa kuiskasi vähän käheästi ja edelleen hämillään kuin ei voisi uskoa etuoikeuttaan sanoa se mulle ääneen. Se oli vielä niin uutta ja ihanaa meille molemmille. Me oltiin niin onnellisia, että hyvä, kun ei seottu.
"Mäkin sua", vastasin ja Jooa sädehti. Mun oli pakko vetää ovi meidän välistä kiinni, koska muuten Jooa ei lähtisi koskaan. Nojasin otsaani ovea vasten. Oli jo ikävä.
*
Jooa tuli naurettavan aikaisin kotiin. Ajattelin vähän kuittailla sille huolestuttavasta eroahdistuksesta, mutta sit mä näin, että Jooalla oli mieli maassa.
"Mikä hätänä?" kysyin huolissani. "Sattuiko siellä jotain?"
"Ei tässä mitään", Jooa mutisi välttelevästi. "Ootko sä ruokkinu Pahviksen?"
"Ruokin. Jooa, kerro mulle", sanoin niin lempeästi kuin ikinä osasin. Jooa meni keittämään teetä ja mä menin perässä.
"Muru?" hellittelin enkä sanonut muuta. Ehti siinä kai minuutti mennä ennen kuin Jooa reagoi. Se oli varmasti ennätys.
"Aagh", Jooa älähti ja mun helpotukseksi se alkoi hymyillä, "sä et saisi käyttää tuota sanaa. Ei musta ole ollenkaan vastusta."
Hymyilin leveästi ja nojasin tiskialtaaseen. Tavoite saavutettu.
*
Me istuttiin pöydässä teemukiemme kanssa ja Jooa halusi ensin kuulla, mitä mä olin tehnyt ja millainen olo mulla oli. Se aihe oli nopeasti käsitelty ja Jooan oli pakko siirtyä omiin asioihinsa.
"Mulla tuli riitaa mun kavereiden kanssa", Jooa huokaisi sormet mukin korvalla leikkien. "Niiden mielestä mä en oikein osaa hoitaa mun miesasioita."
Mä tyrskähdin.
"Mitä asioita?" ihmettelin. "Taneliko?"
"Sekin", Jooa myönsi, "ja myös sä. Elina sanoi, että sen kaveri tuntee sut – se oli jo aika humalassa, kun se otti asian puheeksi – ja se puhui susta tosi rumasti. En ottanut sitä kovin hyvin."
"Aika törkeää Elinalta puhua sulle sellaisia", sanoin pahastuneena Jooan puolesta. Se hämmästytti sitä.
"Onks sulle muka samantekevää, että mitä se sanoi?" Jooa epäili.
"Aikalailla", vastasin. "Tässä kaupungissa on roppakaupalla ihmisiä, jotka ei tykkää musta. Ei yllätä, että joku sun kavereista tuntee jonkun niistä."
"Kuka ei voisi tykätä susta?" Jooa ihmetteli. Hymyilin säälivästi Jooan naiiviudelle.
"Osaan olla aika inhottava ihmisille, joista en välitä tai jos ne käy mun hermoille. Ja mulla on ollut huonoja vaiheita elämässä, joista muut ovat saaneet osansa, toiset ansaitusti ja toiset ei niinkään", kerroin. "Monien mielestä mä olen kamala ihminen ja onhan siinä perää – "
"Eikä ole!" Jooa kiisti niin lujasti, että mä hätkähdin. "Mä tunnen sut. Sä olet ihana, hyvä ja välittävä ihminen. Vaikka sä varastelet ja ties mitä muuta, uskon, että sulla on jonkinlainen etiikka kaiken takana – "
"Ties mitä muuta?" toistin kylmästi. Pakotin itseni hymyilemään, vaikka se, mitä Jooa jätti sanomatta, tuntui puukoniskulta sekä rintaan, että selkään. Ja tietysti millä tavalla se sanoi, mitä sanoi. Sitä ei voinut tulkita väärin. "Ai niinku mitä? Huoraan itseäni tuolla kaduilla, vai?"
Jooa hätkähti ja näytti järkyttyneeltä.
"Ryöstän vastaantulevia ihmisiä?" sanoin kovemmalla äänellä. "Käyn putsaamassa vanhusten rahakätköt aina viikonloppuisin? Niin millainen rikollinen mä sulle tarkalleen ottaen olen? Tarpeeksi jännittävä pieneen suhdekokeiluun? Oon aina ottanut vain sen, mitä oon tarvinnut ja pitänyt huolen, ettei se ole jotain, mitä jäädään liiaksi kaipaamaan. Ja ihan tiedoksesi – en ole varastanut mitään sitten viime talven!"
"Eetu, nyt rauhoitut ja kuuntelet mua", Jooa sanoi tyynesti. En halunnut totella, mutta jokin Jooassa sai mut nielemään satuttamaan tarkoitetun vastauksen.
-
Kieltämättä tässä on melkoiset draaman ainekset kasassa. Saas nähä, mitä vielä kehittelet. Jos nyt järjestät näille jonkun oikein isonkin kriisin ja sit Taneli tulee just sopivasti heti kun hämminki on pahimmillaan... Auts. Mut juu, mikäli Eetun purkaus oli täysin rehellinen, häntä ei tällä kertaa tarvitse syyttää tabletin katoamisesta...
Oon aina ottanut vain sen, mitä oon tarvinnut ja pitänyt huolen, ettei se ole jotain, mitä jäädään liiaksi kaipaamaan.
Hah! Vai ei ihminen kaipaa kenkiään siinä vaiheessa, kun pitää hilippasta yliopistolta kotiin kaameassa koiranilmassa? : ) No jaa, ne oli hienot.
-
Ai ai, auts.. Ainoastaan Jooan merkillinen rauhallisuus ja kärsivällisyys taisi pelastaa tämän valtavan kriisin alun. Kun aihe on kipeä, voi pienikin virheellinen tai huolimaton sanavalinta pistää liekit leiskumaan. Kuka osaa sammuttaa, kuka ei?
-
Räntsäke: Eetun toinen sääntö on varmaan se, että kunhan ei jää kiinni, niin kaikki ookoo ;D eihän se olisikaan jäänyt, ellei Jooan olisi pitänyt mennä vessaan. Mutta kyllä, ne kengät olivat tosi hienot. Sitä vaan, että jos varastaa jotain, millä on omistajalleen suuri arvo, kiinnijääminen on todennäköisempää. Ja draaman aineksia, mm, tosiaan! Kiitos kommentista!
takkuinen: Jooa tietää nyt paremmin ja osaa käsitellä Eetua :> ja aihe on kyllä kipeä. Kiitos kommentista!
71. Sä pääsit pois
S
draama
218. Syvällisyys
300 sanaa
Jooa
Totta kai mä tajusin, miten huonosti olin valinnut sanani ja tavan sanoa ne ääneen. Ne satuttivat Eetua. Kaduin myös sitä, että olin edes epäillyt Eetulla olevan jotain tekemistä Sallan kadonneen tabletin kanssa. Toisaalta en kuitenkaan pystynyt ottamaan syytä kokonaan niskoillani, koska mistä mä muka olisin voinut tietää, millainen varas Eetu oli?
"En oo ikinä ajatellut susta tuollaista", sanoin painokkaasti. "En ikinä, ja on aika vitun loukkaavaa sulta syyttää, että halusin vaan kokeilla sua. En mä ole sellainen."
"En tarkoittanut vihjailla mitään", huokaisin. "Anteeksi. Se tuli ulos ihan väärin."
"Ei ihan vaikuta siltä", Eetu sanoi hyisesti. Se oli niin kylmä, kun se oli vihainen, mutta Eetu istui yhä siinä ja puhui mulle. Se piti mut rauhallisena. Tää oli vaan riita ja kyllä me sovittaisiin, tietysti sovittaisiin. Mehän rakastettiin toisiamme.
"Mä luulin, että sä – kaikista ihmisistä just sä hyväksyisit mut sellaisena kuin olen. Jumalauta, mehän tavattiin niin, että mä pöllin sun kengät. Aattelin, että vau, tällaisiakin ihmisiä on, mutta olisihan mun pitänyt tietää, että se oli vaan pintaa", Eetu puhahti ja sen viileä maski räsähteli. Näin kipua sen alla. Eetu yritti piilotella sitä, mutta mä osasin katsoa, ja mä näin.
"Hyväksynhän mä sut, mutta rakas, kai sä ymmärrät. Tarkoitan vaan, että sä et ikinä puhu siitä. Et ole ikinä päästänyt mua siihen osaan sua. Tää on sulle selvästikin arka asia. Ootko sä ikinä miettinyt, että lopettaisit, ihan kokonaan?" sanoin hiljaa. "Sä oot nyt aikuinen, Eetu. Sä käyt töissä ja ansaitset omaa rahaa, jolla elää. Sun ei tarvitse enää varastaa, jotta voisit omistaa sen, mitä muillakin on. Sä pääsit pois. Sulla on nyt enemmän. Ja musta tuntuu, ettei varastaminen tee sua oikeasti onnelliseksi, eihän?"
Eetu oli ilmeetön ja hiljaa hyvin pitkän aikaa. Lopulta se nousi ylös ja mä nousin myös peläten, että olin mennyt liian pitkälle ja sanonut taas aivan vääriä asioita.
-
72. Hyvä varas
S
draama
275. Ylpeys
350 sanaa
Eetu
Nojasin patteria vasten ja sen lämpö tuntui suloiselta selkää vasten. Mulla oli tosi kylmä. Se oli omituista, koska äsken mulla oli ollut ihan normaali olo. Nyt mua kuitenkin hytisytti. Jooa kävi tuomassa mulle viltin. Se yritti koskettaa mun hiuksia, mutta vetäydyin kauemmas. Jooan musertunut ilme jäi mun verkkokalvoille pitkäksi aikaa, mutta mun täytyi ajatella eikä se onnistunut, jos Jooa oli vieressä lääppimässä.
Kukaan ei ollut koskaan puhunut mulle niin kuin Jooa hetki sitten. Kukaan ei ollut koskaan nostanut esiin mulle niin helvetin henkilökohtaisia ja kipeitä asioita. Jooa oli tehnyt sen, oikein pitänyt vittu puheen. Se oli sanonut hyvin paljon sellaista, mitä en oikein osannut käsitellä, mutta musta tuntui pahalta. Tosi pahalta. Mietin mun elämää ja musta tuntui, että Jooa yritti korjata sitä mun puolesta. Korjata mua ja mun vikoja. Mä inhosin sellaista käyttäytymistä yli kaiken. Tää oli vittu mun elämä, ja kyllä, Jooa oli todella tärkeä osa sitä, mutta ei sillä ollut oikeutta alkaa tehdä päätelmiä ja heittää ne mua päin, että hei, tällein olisi parempi, eikö vaan?
Olin päässyt pois, Jooa oli sanonut. Pois mistä? Äidin luotako? Ei äiti ollut paha ihminen. En vihannut sitä tai mitään, vaikka se ei ollutkaan ollut mikään mallivanhempi ja fiksu rahankäyttäjä. Jooalla oli tietysti aika paska kuva mun äidistä. Se joulujuttu oli varmaan ollut viimeinen pisara. Pois köyhyydestä? Aivan, joo, koska kaupan kassalla musta tulisikin miljonääri.
Päätelmä numero kaksi: varastaminen ei tehnyt mua onnelliseksi. Ongelmana oli se, että varastaminen ei merkinnyt Jooalle samaa, mitä mulle. Olin oppinut siihen, että hyvät tilaisuudet piti käyttää ja omaansa piti vaatia, ellei halunnut päätyä leipäjonoon. Mä olin hyvä varas. Olin siinä oikeasti hyvä, vaikka Jooa ei ehkä uskonutkaan (koska se oli saanut mut kiinni.)
"Hyvä varas on kaikkien näkyvillä, mutta silti piilossa. Teidän pitää olla kuin muutkin. Teidän pitää olla kuin varas voisi olla kuka tahansa", äiti oli sanonut mulle ja Marikalle, kun ajat olivat olleet tosi tiukat. "Teillä tulee olemaan se etu, ettei kukaan halua uskoa ihmisistä sellaista. Otatte sen, mitä tarvitsette, hiljaa ja vaivihkaa. Siinä ei ole mitään pahaa, uskokaa äitiänne. Muu maailma uskoo toisin, mutta käyttäkää sitä hyväksenne!"
Olin hyvä varas ja ylpeä siitä.
-
Auts auts auts. Väärät sanavalinnat ja asioiden ottaminen liian kirjaimellisesti sekä dramaattisuus eivät johda etenkään yhdistettyinä kivoihin lopputuloksiin. Toki noin suuret näkemyserot aiheuttavat aina erimielisyyksiä, mutta eikö ne voisi käydä läpi ihan vaan keskustelemalla? D: Tai no, ymmärrän kyllä Eetun voimakkaan reaktion, koska ei asia ole hänelle yhdentekevä vaan täysin normaali juttu. Jooalle taas ei olla avattu varastelu-elämäntapaa tarpeeksi eikä hän tajua, mitä se Eetulle oikein merkitsee. Ei tosiaankaan mikään helpoin aihe keskustella, mutta sekin täytyy vielä jossain vaiheessa tehdä. Jos nuo tuosta vähän rauhoittuisivat kumpainenkin, niin kai se siitä selviää hiljalleen.
Vähän draamaa, mutta se pitää mielenkiintoa tehokkaasti yllä!
-
Orenji: Juuri nuo ainekset ovat näissä hyvin tuhoisia. Kummallakin on taipumusta dramaattisuuteen, joten olihan tämä odotettavissa :'D ja tietysti isot näkemyserot. Ensi osassa keskustellaan kyllä, noin juuri Jooakin ajattelee. Hii, kiva, että kiinnostaa eikä esim. kyllästytä! Kiitos kommentista!
A/N: Ah, nautiskelen tästä tilanteesta, koska hahmot ovat uudenlaisessa tilanteessa ja tuo kivaa vaihtelua kirjoittamiseen! Etenkin Jooasta, joka voi aluksi näyttäytyä fiksumpana ja aikuisempana kuin Eetu, mutta etenkin tästä osasta hänestä paljastuu lapsellisempi puoli. Huomaatte varmaan, mitä tarkoitan. Ja osan nimi on peräisin PMMP:n Pariterapiaa -biisistä, kun istui vaan niin nätisti :D
73. Mä en aio erota (koska en vain halua) mut täytyy puhua
K-11
draama
244. Puhe
300 sanaa
Jooa
Eetu ei puhunut mulle neljään päivään paljon mitään. Se tuntui siltä kuin me oltaisiin erottu. Ei haleja eikä suukkoja. Ei minkäänlaista vinoilevaa sanailua keskustelusta puhumattakaan. Eetu ei kertonut päivästään ja mäkin vaikenin omastani. Oli vain kalsea, väritön ilmapiiri ja kiusallista hiljaisuutta. Inhosin sitä.
”Et sä tälleen voi tehdä”, sanoin sille toisen päivän aamuna. ”Sä et voi alkaa pitää mykkäkoulua kuin joku ylidramaattinen teini, jos meidän ajatukset ei kohtaa. Meidän pitäisi voida puhua ja selvittää asiat.”
”En mä pidä mykkäkoulua”, Eetu hymähti loukkaavan huvittuneesti. ”Järjestelen mun ajatuksia ja mietin, että miten selitän ne sulle niin, ettet sä puhu mua maanrakoon omilla ah niin fiksuilla ja mainioilla argumentointitaidoillasi. Mietin tässä, että miten saisin sut kuuntelemaan.”
”Ainahan mä kuuntelen sua!” huudahdin loukkaantuneena. ”Kuuntelisin nytkin, mutta sä vaan vaellat ympäriinsä kuin mikäkin jääkuningatar etkä sano mitään.”
Eetu ohitti nimityksen olkapäiden nytkäytyksellä.
”Tajuatko sä ollenkaan, mitä sanoit mulle?” Eetu ärähti. ”Sä puhuit kuin olisit jokin vitun ekspertti kaikissa mun elämään liittyvissä asioissa. Oikein psykologisoit mua ja puhuit varastamisesta kuin olisin riippuvainen tai jotain! Sä ehkä katsot sen sympaattisuudeksi, mutta mulle se oli aivan helvetin alentuvaa. Kuin sä olisit se oikea aikuinen ja mä se ylidramaattinen teini. En mä ole täällä sun pelastettavana tai ojennettavana.”
”No, et sä olisi suuttunut sillä lailla, jos varastaminen olisi sulle maailman luonnollisin asia”, äyskähdin.
”En mä siitä suuttunut vaan sun vihjailuista, että mun etiikka on päin vittua ties minkä suhteen!” Eetu kivahti, vilkaisi kännykkäänsä ja puhahti. ”Hei, kiitti vaan. Myöhästyn sun takia töistä. Oliks tässä tarpeeks keskustelua sulle vai aattelitko vielä ruikuttaa jostakin?”
En sanonut mitään. Olin niin helvetin vihainen, että hyvä, kun en räjähtänyt veriseksi sotkuksi keittiön seinille.
”Pyysin anteeksi”, sanoin hampaitani kiristellen. ”Olin ymmärtäväinen ja valmis kuuntelemaan, koska välitän susta. Tänkö mä saan palkinnoksi siitä, että oon aina ollut sun tukena? Kiitti ihan vitusti.”
Meidän keskustelut jäivät siihen.
-
74. (Ilman sua) on vaikea hengittää
S
draama
64. Valinta
350 sanaa
Eetu
"Te taidatte tosiaan olla suuttuneita toisiinne."
Vilkaisin vähän näreissäni Hannaa, koska se kuulosti huvittuneelta. Sävy ei silti ollut väheksyvä vaan lämmin.
Me oltiin kävelemässä töistä Hannalle ja pakkastuuli kävi inhottavasti poskiin. Hanna nyrpisti hienoisesti nenäänsä ja nosti kaulaliinaa ylemmäs.
"Ilman syytä vai?" kysyin saadakseni selityksen.
"No, eihän se riita tyhjästä tullut", Hanna sanoi verkalleen, "mutta en oikein ymmärrä, miksi se paisui niin valtavaksi. Olisit vain sanonut Jooalle heti, että tuo ei ollut kivasti sanottu ja selittänyt miksi. Nythän Jooa ei tiedä, mitä sinä ajattelet."
"Jos kommunikointi olisi noin suoraviivaista, ihmisillä ei olisi ikinä mitään erimielisyyksiä", huomautin. Hanna tajusi neuvojensa nurjan puolen ja nauroi.
"Tosiaan", Hanna hymähti. "Okei, mä en ollut siellä, joten en voi sanoa, miten konstikas tilanne oli. Mutta et kai sä halua Jooaa sen takia jättää?"
Mun vatsassa muljahti ikävä tunne, kun ajattelinkin, ettei me enää oltaisi yhdessä.
"No en", mutisin, "tiedän, että siitä pitää puhua ja selvittää juttu perinpohjin, mutta mä – ei se ole niin helppoa. Mitä jos me ollaan liian erilaisia? Entä jos Jooa tajuaakin, ettei se voi olla sellaisen kanssa, joka ajattelee niin kuin mä ajattelen?"
"Tahdotko rehellisen mielipiteen?" Hanna kysyi pienen tauon jälkeen, kun me mentiin kerrostalon rappukäytävään ja sieltä hissiin.
"Kyllä kiitos."
"Ongelma ei taida olla siinä, miten ajattelet", Hanna sanoi ja käänsi harmaanvihreät silmänsä mua kohti, "vaan siinä, ettet jaa ajatuksiasi. Jooa taas ei ole tottunut konflikteihin, joten hän on varmaan sen takia hukassa eikä se voi nähdä sun pään sisälle."
"Oman mielenmaiseman avaaminen jollekin toiselle ei ole koskaan helppoa", Hanna jatkoi, "mutta sun täytyy miettiä, että miten tosissasi olet Jooan kanssa."
En sanonut mitään. Mun rintaa puristi, kun mietin, miten selittäisin ja kertoisin Jooalle mun elämän varjoisammasta puolesta. Asioista, joista en ollut ylpeä ja asioista, jotka olin päättänyt unohtaa. En enää pitänyt yhteyttä niihin ihmisiin, jotka olivat tunteneet mut silloin. Paitsi siskoihini. Edes Hanna ei tiennyt. Ajatus siitä, että mun pitäisi kertoa Jooalle tuntui mahdottomalta ja se puristi kaiken hapen ulos mun keuhkoista.
Kuinka tosissani mä olin Jooan kanssa? Halusinko mä elämän Jooan kanssa vai ilman Jooaa?
Yksinkertaistin ongelman alkeellisimmalle tasolle, ja tajusin, ettei se lopulta edes ollut mikään valinta.
-
A/N: Omistan tämän seuraavan osan Räntsäkeelle, koska sä tiesit ;)
75. Tartu tilaisuuteen
S
draama
112. Torstai
350 sanaa
Jooa
Mun oli vaikea keskittyä opiskeluun tai ylipäätään yhtään mihinkään. Oli mahdotonta työntää se riita sivuun kuin se ei olisi niin vakavaa. Me ei oltu puhuttu juuri mitään melkein pariin viikkoon. Mun mielestä se oli helvetin vakavaa. Monta kertaa olin soittamassa sille, mutta en halunnut kuulla lisää tiuskimista ja vittuilua, joten en mä sit soittanut. Oli vaikea nukkua, kun vieressä ei ollut ketään, ja Tatun mukaan mä vaikutin luonnottoman ärtyneeltä ja masentuneelta. Sen verran näkyi siis ulospäin. Olisipa se tiennyt, millainen myllerrys mun sisällä kävi.
Kaipasin Eetua aivan kamalasti, mutta itsepäinen ääni sanoi mussa, että oli Eetun vuoro tehdä aloite. En jaksanut aina olla se, joka selvitti asiat ja otti kontaktia. Eetu ei voinut ottaa passiivista roolia luullen, että kaikki aina hoituu, kun mä teen sen kuitenkin. Tää oli sen tilaisuus todistaa, että mitä se musta ja meistä oikein lopulta tahtoi, ja olinko mä sille se ihminen, jolle se halusi jakaa asioitaan, niitä kipeitäkin.
Olin tosi pahalla tuulella yhden pitkän ja rasittavan torstaipäivän jälkeen. Olin kaupassa – Eetun Lidlissä, mutta sitä ei näkynyt – kun mun kännykkä soi. Toivoin aina, että se olisi Eetu, ja mun mieli synkkeni entisestään, kun näin, kuka mulle soitteli.
"No hei, Taneli. Sustakin kuulee. Joko kipitit takaisin Saksaan?" kysyin purevasti ja pyörittelin käsissäni purkkikeittoa, jota en ajatellut edes ostaa.
"Taisin ansaita tuon", Taneli hymähti ja sen ääni oli yhtä miellyttävä kuin muistinkin. Sitä oli aina kiva kuunnella ja nytkin tunsin ärtymykseni hiukan lievenevän. "Suomessa ollaan vielä. Sori niistä ohareista tässä taannoin. En ollut silloin vielä valmis kohtaamaan sua. Kai mua jotenkin ravisteli se, että seurustelet jonkun toisen kanssa."
"Sähän katkaisit välit muhun", muistutin sitä.
"Mä tiedän sen. Se tuntui silloin fiksuimmalta vaihtoehdolta, ihan sunkin kannalta. Kuule, näistä asioista on paras puhua kasvotusten. Pääsisitkö sä tässä lähipäivinä Helsinkiin? Puhutaan ja selvitetään meidän asiat. Oon sen velkaa sulle."
"Todellakin olet", sanoin, mutta en saanut ääneeni enää terävyyttä. Taneli kuulosti vilpittömältä ja se ainakin myönsi virheensä suoraan toisin kuin Eetu. "Tuun vaikka heti huomenna."
"Oi, tulisitko?" Taneli kuulosti niin ilahtuneelta, että mua hymyilytti. "Okei. Mahtavaa!"
Me sovittiin yksityiskohdista ja lopeteltiin hyvässä hengessä. Olin niin hyvilläni, että edes jokin sujui.
-
Omistettu miulle? Aw, kiits.. : )
Ja joo, tosiaan tiesin... Tietysti Tanelin lopullinen esiinmarssi on pahinpaan mahdolliseen aikaan. Iso riita päällä, Eetu ehti just vähän lauhtua... Kyllä tää näitten jätkien kuvio on vaan koetuksella. Mut loppujen lopuksi, hyvä niin. Eiköhän tästä joskus jotenkin selvitä. Todellinen rakkaus kestää myös karikot, eikä elä vain kivoina ja hellinä hetkinä.
Mut siis... Taneliko oli tässäkin välissä jo ehtinyt jotkut oharit tehdä? Eka kinusi ja kinusi, että nyt pitää nähä ja puhua, ja st kuitenki... Äh, ihme jätkä! Ihan oikeutetusti Jooa suhtautuu häneen hieman kyynisesti.
Vähän myös jännittää, että mikähän se nyt on se Eetun synkkä salaisuus, mistä se vihjasi tuossa... Mut juu, jatkossahan sekin selviää. Kattoopi nyt, kuin tässä vielä käy. : )
-
Räntsäke: Tottahan toki, onhan tää tarinan kriisikohta :3 On hyvä välillä koetella ja testata, että minkä sorttinen rakkaus on kyseessä ja mihin kaadutaan ja mistä selvitään. Siis. Taneli sanoi alunperin, että haluaa nähdä Jooan uudenvuoden aikaan ja vältteli jätkää sit koko tammikuun, kunnes nyt viimein sai sotkunsa jonkinlaiseen järjestykseen ja sai sovittua treffit Jooan kanssa. Se on vähän semmoinen :'D Katsotaan indeed. Kiitos kommentista! ^^
A/N: Huu, mikä kirjoitustahti. Tällä vauhdillahan tämä vielä oikeasti valmistuu :--D (olisi jo aikakin)
76. Kun sanat loppuu
S
draama, angst
58. Tuntematon
200 sanaa
Eetu
Jooa soitti mulle torstai-iltana, että voinko tulla kissavahdiksi pariksi päiväksi. Sen ääni ei suoranaisesti ollut tyly, mutta aika lattealla sävyllä se mulle puhui. Kuin ei olisi kiinnostanut paskaakaan. Tukahdutin ikävät, vittumaiset vastaukset, joita pyöri kielellä useampi.
"Tietysti. Minne sä oot menossa?"
"Helsinkiin." Jooa ei valaissut asiaa sen enempää eikä mun tehnyt mieli kysyä.
"Selvä."
Me oltiin pitkän aikaa hiljaa, mutta kumpikaan ei katkaissut puhelua.
"Ootko sä siellä vielä?" kysyin vähän arasti hetken kuluttua.
"Olen", Jooa vastasi pehmeämmin kuin puhelun alussa. Se ei ollut vielä lähelläkään sen normaalia, eläväistä ja lämmintä äänensävyä, mutta oli se vähän parempi.
"Miten sulla menee?"
"Ihan hyvin. Opintoja, kavereita, lenkkeilyä ja muuta", Jooa selosti aika haluttomasti. "Sulla?"
Mun rintaa puristi tukalasti. En kestänyt, kun me oltiin näin, kuin kaksi tuntematonta, yhtä etäisiä ja varautuneita. Kaipasin meidän naljailua, Jooan hassutteluja ja jaarittelua, hymyä sen äänessä ja helliä sanoja, joita se luritteli sujuvasti kuulostamatta yhtään epäuskottavalta.
"Mulla on ikävä sua", sanoin.
"Mitä? Sori, en kuullut", Jooa sanoi, ja musta tuntui, että se vittuili mulle ja koko tunnustus kadutti saman tien. Äkillinen suuttumus leimahti mussa ja hammasta purren sanoin:
"Että milloin pitäisi saapua Pahviksen luo?"
"Iltapäivällä vaikka. Mun juna lähtee kahdeltatoista."
"Selvä. Mä tuun silloin."
Ei ollut muuta sanottavaa.
-
Voi helkutti. Itsepäisyys..*hakkaa päätään senään*
-
takkuinen: Kumman itsepäisyys? Vai molempien? :D mut joo. On tää aika turhauttavaa luettavaa. Kiitos, että silti pysyt messissä! ^^
77. Yksi mies kerrallaan
S
draama
4. Mies
300 sanaa
Jooa
Mulla on ikävä sua. Pyörittelin Eetun sanoja koko aamun ja junamatkankin. Kuuron teeskentelemisestä tullut voitonriemu oli jo aikaa sitten haihtunut. Kostonhimoissani olin halunnut näpäyttää Eetua, mutta jälkikäteen mua kadutti älyttömästi ja tunsin itseni ihan paskaksi ihmiseksi. Eetu oli ollut aito ja rehellinen. Miksen mä ollut voinut vastata kuin kunnon poikaystävä? Halusin meidän välit kuntoon ja silti olin antautunut hetken häijyydelle. Tosi upeeta, Jooa. Hienosti toimittu.
"Niin mullakin sua", mutisin junan ikkunalle, vaikka tiesin, ettei siitä ollut mitään hyötyä. Mun olisi pitänyt soittaa Eetulle, pyytää anteeksi ja sanoa, että mäkin ikävöin sitä.
En tehnyt sitä. Ajattelin, että oli parempi keskittyä yhteen asiaan (tai mieheen) kerrallaan ja tänään se oli Taneli. En kestäisi sotkua Eetun kanssa ja sitä yhtä aikaa, joten mä valitsin kahdesta pahasta vaan toisen. Ei Taneli välttämättä ollut niistä pienempi.
Asemalla odotti kuitenkin ihan rohkaiseva ilmestys. Taneli ei puhkunut luonnotonta itsevarmuutta tai teeskennellyt kuin kaikki olisi ollut hyvin meidän välillä. Se näytti jopa vähän hermostuneelta. Ulkonäöllisesti Taneli ei ollut juuri muuttunut puolessatoista vuodessa. Sillä oli edelleen siisti, lyhyt parta, ruskeasankaiset silmälasit ja hymy, jolla oli ollut tapana saada mun kroppa ihan sekaisin. Jotain charmia sillä oli vielä jäljellä, se mun täytyi myöntää. Mun sisällä heräsi väkisinkin vanhat tunteet, kuin kaikuina menneestä. Tästä miehestä sä välitit silloin.
En antanut mun sisäisen myllerryksen näkyä ulospäin. Me halattiin ja vaihdettiin pintapuoliset kuulumiset. Taneli halusi ihan välttämättä maksaa mun bussilipun. Yritin sanoa vastaan, mutta se katsoi muhun vetoavasti.
"Anna mun tehdä edes tämä."
Taneli yritti hyvitellä. No, syytä olikin. En jaksanut tapella, joten myönnyin, ja me otettiin bussi sen kaverin kämpille.
Se oli fiksu veto. Mäkin mieluummin setvisin meidän suhteen yksityiskohtia jossain vähän yksityisemmässä paikassa kuin kahvilassa tai vastaavassa. Kaveri oli kuulemma töissä, joten ei ollut vaaraa kolmannesta osapuolesta salakuuntelemassa oven takana.
Me oltaisiin kahdestaan. En ollut ihan varma, mitä olisin siitä ajatellut.
-
Hitto mitä idiootteja nuo kaksi osaavat olla, saako heitä tulla herättelemään todellisuuteen vaikka nipistämällä tai ihan mitä vaan? Pientä pehmenemistä on tapahtunut sitten suurimman draaman, mutta tietenkin piti mennä ja leikkiä ettei kuullut mitään, kun toinen kertoi kaipaavansa. Näin niitä ongelmia ratkaistaan, jes! Otan jotenkin tosi raskaasti tuon hiljaisuuden ja jatkuvan epävarmuuden, hups, mutta nyt sain purettua sitä edes vähän. :') Kyllä tähän ainakin samaistua voi, oikeastaan hämmennyn aina tajutessani etteivät nämä ole (toivottavasti) tositapahtumia, koska hahmot ovat niin todellisen oloisia, inhimillisiä. Nyt joutuu jännittämään vielä tätä Taneliakin, mitä hänellä on mielessään ja ei kai Jooa sorru nyt mihinkään typerään. Jännittyneenä odottelen jatkoa, kiitos!
-
Voi Jooa, oisit soittanu.
Vaikka Tanelin tapaamisessa ja välien selvittelyssä ei lähtökohtaisesti mitään pahaa olekaan, Eetu ei välttämättä katso kovin hyvällä sitä, että jätkä tapaa eksänsä tuolla lailla salaa.. Toivottavasti tuo tapaaminen menee nyt hyvin... Onneksi Taneli ei ainakaan heti kättelyssä ollut sellainen hyberaktiivinen ihme hihhuli, sain hahmosta heti vähän positiivisemman kuvan. Saapa nähä, millainen hänestä kehkeytyy... : )
Toivottavasti tämä jatkuu pian, kun on näin kinkkiset paikat...
-
Orenji: Hiljaisuus ja välttely ovat usein paljon pahempia kuin se varsinainen riitely. Oi, oon niin fiiliksissä, kun tuntuu noin inhimilliseltä! Ihanaa kuulla! Ja ei, aivan kuvitteellinen tarina. Vähän hippusia omasta elämästä, kuten aina, mutta ei muuten. Jatkoa saapuvi. Kiitos kommentista! ^^
Räntsäke: Voi Jooa, niinpä. Ja todellakin, tuollainen selän takana toiminen ei nyt ainakaan auta asiaa. Tämä jatkuu hyvin pian, koska olen niin tarinassa kiinni tällä hetkellä. Kiva, että seuraat tätä aktiivisesti! Kiitos kommentista!
A/N: Piti poistaa tästä kohta, jossa Pahviksesta on tullut niin punkero, ettei se jaksa edes leikkiä :'D Eetulla on vieläkin kurjempaa.
78. Meillä on yhteys poikki
S
angst
221. Tyhjyys
350 sanaa
Eetu
Menin duunista suoraan Jooalle. Pahvis tuli vastaan ja maukui. Riisuin ulkovaatteet ja nostin kissan syliini. Painoin poskeni sen silkinpehmeää turkkia vasten ja rapsutin sitä kaulasta. Ainakin Pahvis tykkäsi musta vielä. Mentiin sit yhdessä katsomaan sen ruokatilanne, joka kaipasi täydennystä. Pahvilaatikko sai sapuskansa, ja mä olin yksin poikaystäväni autiossa kämpässä. Kas, kun se uskalsi vielä päästää mut tänne. Tai ehkä Jooa oli asentanut kamerat katsellakseen, että mitä mahdan pölliä sen poissa ollessa.
Nyt et oo reilu, ääni, joka muistutti kovasti Hannan ääntä, torui mun ajatuksia, ja mua vitutti. Sitä enemmän mun sisällä velloi tuttu tyhjyys, joka muistutti ajasta ennen Jooaa. Oli niin lamaannuttavaa miettiä, että eläisin taas niin. Tapaisin mun vanhoja kavereita, ravaisin baareissa, pokaisin jonkun jätkän, pyörittelisin sitä hetken ja koko homma taas alusta. En halunnut sitä. Halusin Jooan. Halusin, että meillä olisi kaikki taas hyvin, mutta ehkä mulla ei olisi vaihtoehtoja, jos Jooa jättäisikin mut kyllästyneenä kestämään mun oikkuja.
Yritin tappaa aikaa, mutta oli kamalaa olla yksin. Yksin siellä, missä oli aina ollut se toinen. Kun Jooa ei ollut höpöttämässä, hälisemässä, halimassa, suukottelemassa tai sinkoilemassa ympäriinsä, ei kämppä edes tuntunut tutulta. Melkein odotin Pahvilaatikon heittävän mut pihalle. En tuntenut olevani tervetullut tänne, kun me oltiin riidoissa. Miksi me oltiin näin inhottavassa ja kamalassa tilanteessa? Syy oli osaksi mun, kyllähän mä sen tiesin. Oma ylpeyteni oli ampunut mua jalkaan.
Lopulta mä nielin harmini, ylpeyteni ja vitutukseni koko tilanteesta ja meistä. Jäljelle jäi vaan raastava ikävä ja sydäntä kivistävä pelko, että menettäisin elämäni parhaan asian. Soitin Jooalle. Tai siis yritin, mut se vaan soi ja soi ja soi. Kuuntelin tuuttauksia levottomana, kunnes lopetin. Yritin puolen tunnin päästä uudelleen. Tällä kertaa se katkesi lyhyeen. Jooa oli katkaissut puhelun ihan tahallaan. Se ei halunnut edes puhua mulle enää. Siitä tuli niin paha mieli, ettei mua edes suututtanut. Olin vaan aivan totaalisen musertunut ja vielä yksinäisempi kuin muutama tunti sitten.
Selvitäkseni tästä vahtikeikasta edes jotenkin mä menin Jooan pyykkikorille. Siellä oli sen indigonsininen ruutupaita, jonka hihassa oli ilmeisesti kahvitahra. Flanelli tuntui lohdullisen pehmeältä sormia vasten ja paidan tuoksu rauhoitti mun mielen.
"Missä sä oot?" kuiskasin kangas huuliani vasten. "Mikset sä oo täällä mun luona?"
-
Voi ei eetua, jooan olis pitäny soittaa sille jo sieltä junasta ja nyt vielä jättää vastaamatta puhelimeen. Nyyh, käy ihan sääliksi eetu, vaikka yrittelenkin itseäni muistutella ettei hahmo ole oikeasti olemassa eikä näin ole oikeasti tapahtunut. Vaikka voisi ihan hyvin ollakkin, niin realistiselta tää musta tuntuu. Enkä ilmeisesti ole edes ainut! :D Eikä Tanelikaan onneksi näin alkuun vaikuttanut mitenkään hirveen kamalalta, vaikka sellaisen käsityksen olin siitä tekstin alussa saanut. On siinä kyllä jotain mikä tekee siitä tosi epäilyttävän olosen. Saattaa johtua vaan siitä ettei jooan ja eetun väliin saa tulla joku "taneli" ;D mutta ei mulla muuta, jatkoa odotellessa ;)
-
tupsupipo: Ehkei kaikki ole aivan noin mustavalkoista :) Aww, ihanaa, että realistisuus välittyy noin vahvana <3 Taneli on jännä persoona. Kiitos kommentista!
A/N: Elämme kummallisia aikoja. Olen kunnostautunut niin hyvin tämän raapalesarjan kanssa, että olen julkaisutahtia neljä osaa edellä! Voitteko kuvitella? Pidän tahdin kuitenkin maltillisena, ettette ihan ylikuormitu. Toisaalta, kommenteilla on aina merkittävä vaikutus tahtiin kuin tahtiin ;)
79. Ei tässä todellisuudessa
S
draama
200 sanaa
Jooa
"Soiko mun kännykkä?" kysyin Tanelilta, kun tulin vessasta. En ollut varma, olinko kuullut oikein. Ehkä mä vaan odotin niin kiihkeästi kuulevani Eetusta jotain, että kuulin jo ihan omiani.
"Noup", Taneli sanoi vähän ihmetellen. En halunnut alkaa sille selitellä mun ja Eetun tilannetta. Oli se yrittänyt siitä kysellä, mutta olin vaan sanonut, että se oli meidän välinen asia. En nimittäin ihan uskonut, että Taneli olisi kyennyt antamaan objektiivisia neuvoja. Se oli aina ollut vähän sellainen, että se kyllä yritti saada haluamansa, jos vain suinkin kykeni. Olin kiusallisen tietoinen siitä, että mitä Taneli halusi nyt.
"Jokos sä sitten selität, että miksi lopetit yhteydenpidon selittämättä paljon paskaakaan?" kysyin suoraan, koska pari tuntia oli jo löpisty ja kierrelty aihetta niin pitkään, ettei mulla riittänyt enää kärsivällisyys.
Tanelilla meni jauhot suuhun ja sen poskia punoitti. En tajunnut, mitä helvettiä se muka oli odottanut. Että mä kapsahdan sen kaulaan heti, kun nähdään ja unohdan kaiken? Niin, missäköhän todellisuudessa sekin tapahtuisi?
"Kai sulla nyt jokin selitys on?" tiukkasin siltä.
"On, on", Taneli kiirehti sanomaan. "Otaks lisää kahvia?"
"Ei kiitos", sanoin jämäkästi. "Nyt vaan selität. Oot vältellyt tätä hetkeä jotain puolitoista vuotta. Luulis sen riittävän."
Taneli nyökkäsi ja näytti ryhdistäytyvän. Odotin kuulevani jotain, jossa olisi vihdoin jotain järkeäkin.
-
Asiaa.
Nyt voisi Eetukin alkaa näyttää, mistä mies on tehty.
-
Pahvis on maailmankaikkeuden parhaita kisuja! Se on mun lempihahmoni tästä raapalesarjasta, Pahvilaatikko ei turhia draamaile tai ole vaikea. :') Ei vaan, onhan tässä tapahtunut edistystä, Eetu yrittää soittaa ja Jooallakin pyörii toinen koko ajan mielessä. Nyt on silti hyvä keskittyä tuohon Taneliin ja saada asiat siltä osin selviksi kertaheitolla. Haluan todellakin kuulla mitä hänellä on sanottavanaan, nyt ei liiemmin huvittaisi kuulla huonoja selityksiä. Sen jälkeen Eetu ja Jooa voisivat sopia välinsä kuntoon (olisipa se niin helppoa) ja sitten kaikki eläisivät elämänsä onnellisina loppuun saakka! Kiitos tosiaankin tuosta julkaisutahdista, on se kiva tarina edistyy tällaista vauhtia - vaikkei sillä mitään kiirettä olekaan.
-
takkuinen: Hm, ehkä vissiin tarkoitit Tanelia? We'll see :) Kiitos kommentista!
Orenji: Pahvis on aika ihuna :D Tää sarja on jo lopuillaan, joten asioiden käsittely on kyllä edessä. Kiitos kommentista!
80. Eräpäivä meni jo
S
draama
350 sanaa
Jooa
"No, sun täytyy yrittää ymmärtää, että mun tilanne oli tosi tukala täällä kotona. Mut torjuttiin kaikkialla sen takia, että tulin ulos kaapista", Taneli aloitti hyvin totisena ja katsoi mua suoraan silmiin. "Se oli hirveän raskasta. Raskaampaa kuin ikinä annoin kenenkään ymmärtää, ja lopulta en kestänyt sitä. Siksi mä lähdin. Ehkä mä en silloin itsekään ollut vielä okei itseni kanssa."
"Oon pahoillani, että sulla on ollut noin vaikeaa. En tiennytkään", sanoin vilpittömän myötätuntoisena. Taneli otti sen rohkaisuna jatkaa entistä ponnekkaammin.
"Siitä oli vaikea puhua ja vielä vaikeampi myöntää, että mua pelotti", Taneli sanoi ja nyt se puhui enemmän tyhjälle kahvimukilleen. "Berliinissä sain ikään kuin uuden alun, ja se oli niin – no, vapauttavaa. Ainoa, mikä mua vielä huoletti ja pidätteli, olit sä, koska rakastin ja rakastan sua edelleen. Tiedän, ettei mun käytös ole antanut sitä kuvaa, mutta sä olet ainoa mies, josta olen ikinä välittänyt niin paljon."
"Mun piti kertoa sulle ja selittää tilanne niin hyvin kuin pystyin, mutta en voinut. Sun kohtaaminen oli sillä hetkellä liikaa ja musta ei ollut reilua pidätellä sua kaukosuhteessa jätkän kanssa, joka oli niin sekaisin kuin mä silloin olin. Tarvitsin aikaa ja sit se vaan – no venähti."
Selitys oli niin älytön, että halusin huutaa. Keräsin kuitenkin itsehillintäni rippeet. Olisi pitänyt tietää, ettei Tanelilla ollut tuon parempaa syytä. Ei sillä koskaan ollut. Se teki aina sen, mikä sopi parhaiten sen omiin tarkoituksiin ja otti huomioon muut vain, jos se kävi yksiin muiden suunnitelmien kanssa.
"Sä jätit mut, Taneli. Kaikin tavoin", sanoin enkä edes yrittänyt peitellä katkeruuttani. "Luuletko sä, että tää selitys korjaa kaiken? Mä tulin tänne vaan tekemään tilit selviksi."
"Tulitko?" Taneli kysyi ja katseli mua tarkkaan. "Sä et tunne enää yhtään mitään mua kohtaan?"
"Tulin sun vuoksi takaisin", Taneli sanoi hiljaa. "Näin sun ilmeen, kun me nähtiin. Siinä oli jotain."
Puolitoista vuotta sitten olisin takuulla langennut ja antanut anteeksi, mutta mun sydämessä ei ollut enää tilaa Tanelille. Tajusin sen nyt, kun katsoin sen kasvoja ja toiveikkaita silmiä lasien takana. Jos Taneli kuvitteli mut ottavan sen takaisin, se ei tuntenut mua enää. Ei ollut enää meitä tai edes mahdollisuutta meihin.
Oli vapauttavaa tajuta se kaikki.
81. Kaikki temput (ainakin mä yritin)
S
draama
3. Loppu
350 sanaa
Jooa
"Se oli vaan takauma menneestä. Oon nyt Eetun kanssa. Rakastan sitä", sanoin vakaasti.
"Ja hyvinpä teilläkin tuntuu menevän. Me ei ikinä riidelty", Taneli tuhahti. Mun rintaa vihlaisi kipeästi, kun se läjäytti mun ja Eetun tulehtuneet välineet tuolla lailla kasvoille. Enempi mua kuitenkin suututti, kun se yritti ihan väkisin tehdä itsestään paremman vaihtoehdon.
"Usko vittu nyt jo!" ärähdin, kun meni hermo Tanelin uppiniskaisuuteen, jonka se kaiketi kuvitteli olevan hyvinkin romanttista. No vitut oli. Aivan helvetin rasittavaa vain. "Palaa takaisin sinne Saksaan. Mä en enää pidättele sua. Olin jo päässyt yli susta ja tämän jälkeen ainakin olen. Meistä ei voi enää tulla mitään, tajuatko? Sä heitit sen tulevaisuuden menemään, kun aloitit sen uuden elämäsi Berliinissä ja katkaisit kaikki yhteydet Suomeen ja muhun siinä samalla."
Taneli katsoi mua pitkään, ja viimein, niiden ratkaisevien sekuntien aikana, se tuntui ymmärtävän. Koko sen olemus romahti ja sen kasvoilla oli jotain, mikä ei voinut olla mitään muuta kuin sydänsurua. Tiesin, miltä se tuntui, ja olin pahoillani, mutta mä olin kuvitellut Tanelin tajuavan tilanteen. Olin kertonut Eetusta, mutta siitä huolimatta se oli uskonut mahdollisuuksiinsa. En tiennyt oliko se sokeutta, naiiviutta vai ylimielisyyttä. En oikeastaan välittänytkään tietää.
"Se jätkä", Taneli lopulta sanoi karheasti ja pinnistellen saadakseen sanat ulos. "Onko se hyvä sulle?"
"On", sanoin pehmeästi enkä epäröinyt vastausta hetkeäkään. "Se on mulle rakkainta, mitä on."
Taneli nyökkäsi, mutta ei kyennyt sanomaan sen enempää. Tai niin mä kuvittelin.
"Mä valehtelin", se paljasti. "Se soitti sulle. Kahdesti."
"Senkin kusipää", sihahdin. Taneli ei kieltänyt. "Minne sä pistit mun kännykän?"
"Sun takin taskuun."
"Sä sitten yrität kaikkein likaisimmatkin temput", puhisin syöksyessäni naulakoille ja olin – taas vaihteeksi – aivan helvetin vihainen.
"Mun piti saada tietää", Taneli sanoi, mutta mä en kuunnellut enää.
Eetu oli tosiaan yrittänyt soittaa mulle. Kolme kertaa. Aloin vetää ulkovaatteita päälle.
"Mihin sä nyt?" Taneli ihmetteli. "On jo myöhä ja – "
"Turpa kiinni, Taneli. Sä oot tehnyt jo tarpeeksi. Mä häivyn nyt, ihan sama, vaikka ulkona odottaisi maailmanloppu. Oli tosi antoisa keskustelu. Tulipa ainakin varmistettua, että oon tehnyt sun lähtösi jälkeen pelkkiä oikeita päätöksiä", sanoin ja heilautin ivallisesti kättäni sille. "Nähdään tai mieluiten ei."
Ja meidän juttu oli siinä.
-
Äh, ajattelinkin, että Taneli oli varmasti katkaissut ne Eetun puhelut. Mut tota noin, en mä nyt enää jotenkin osaakaan nähdä sitä niin kusipäänä kuin mun ehkä pitäisi. Se ärsytti sillon aikasemmin ihan simona, ja oli tosi tärkeää katkaista salata ne puhelut Jooalta, mut no... Taneli oikeastaan lähinnä säälittää tällä hetkellä. Kaapista tuleminen ei varmasti ole ollut helppoa, ja mun mielestä se on ollut ihan alusta asti selvää, että juuri sen takia se sinne Saksaan häippäs. Ja kyllä Jooakin sen tiesi, vaikka tuossa muuta väittikin. Tässä vähän niin kuin.... Odotettiin, että tuleeko sieltä joku muukin syy. Mut ilmeisesti sellaista ei ollut.
Noh nih, ja nyt Jooan pitäis sitte seuraavaksi selvittää ne sotkut Eetun kans. Ei muuta ku onnea koitokseen vaan... Se puheluhärdelli on ehkä ihan selitettävissä, mut sepä ei olekaan tässä ainao asia, joka Eetua hiertää....
-
Toivottavasti Jooa pitää välittävät tunteet Eetua kohtaan mielessään, kun ovat seuraavan kerran yhteydessä. Ja Eetu istuisi kiltisti alas ja kertoisi mistä hankaa.
Tanelin toiminta ei yllättänyt, tosin olin ajatellut, että hän oli katkaissut puhelut.
-
Räntsäke: Ei Tanelia pidäkään ajatella totaalisena kusipäänä (vaikka eihän se toki mikään enkelikään ole) :) Tässä tarinassa ei ole ketään ultimate!pahista (paitsi Jussi :--D) ja Jooa olisi voinut hoitaa tämän fiksummin, ehdottomasti, mutta hän ei nyt oikein kykene ajattelemaan selkeästi, kun on sukset ristissä Eetunkin kanssa. Se purki pahoja ajatuksiaan Taneliin, vähän turhankin kanssa. Aika pahaan aikaan osui tämä Taneli-jupakka ja eniten tässä kärsi Taneli, kun jäi saamatta se ymmärrys ja myötätunto siltä ainoalta ihmiseltä, jolta olisi sitä eniten tarvinnut. Itselläkin tuli vähän surku miesparkaa kohtaan, mutta Jooakaan ei ole täydellisen hyvä ja ymmärtäväinen kaikki kohtaan. Sitä itseään kolhaisi aikanaan pahasti Tanelin lähtö. Kostaminen ei ole kypsää, mutta se on inhimillistä. Hienoa, että sympatisoit Tanelia! Ei ollut missään vaiheessa tarkoitus tehdä hänestä jotain "pahis"hahmoa vaan ihan ihminen, kuten muistakin henkilöistä. Kivaa, että sivuhahmojenkin ajatukset ja tunteet välittyvät ^^ Haha, setvimistä kyllä riittää. Kiitos kommentista!
takkuinen: Molempien pitäisi karistaa se ajatus, ettei tuo mitään kuuntele tai ymmärrä kuitenkaan. Taneli tosiaan katkaisi puhelut saadakseen Jooan hetkeksi täysin itselleen. Ei reilua tai hyväksyttävää toimintaa, mutta mustasukkaisuudessaan ei näitä juttuja aina mieti niin perinpohjaisesti. Kiitos kommentista!
-
A/N: Taustamusiikkia: Vesala - Tequila (https://www.youtube.com/watch?v=WjUvaehLQ7w), niin Eetu/Jooa biisi, urr ♥
82. Oot mun nouseva aurinko
S
angst, draama
246. Ääni
350 sanaa
Eetu
Jooa soitti mulle takaisin. Vastasin lähinnä tottumuksesta kuin oikeasta halusta tai toivosta, että kyllä kaikki vielä järjestyy. Mä en ollut järin hyvä toivomaan sellaista parhaissakaan olosuhteissa, ja nyt? Ei minkäänlaista valonpilkahdusta. Olin tähdettömässä tyhjyydessä, avaruuden mustassa aukossa. Siellä oli ihan vitun kylmä ja kamala olla.
Mutta mä halusin silti kuulla Jooan äänen, vaikka se sanoisikin jättävänsä mut. Jooalla oli taito saada hirveätkin asiat kuulostamaan korvassa mukavilta.
"Hei", sanoin.
"Hei", Jooa vastasi. Me oltiin hetki hiljaa, mutta sitten Jooan suusta ryöpsähti sanojen sekasotku. En pystynyt keskittymään tarpeeksi ymmärtääkseni niiden merkitystä, mutta sillä ei ollut väliä. Jooa puhui taas. Se puhui mulle. Me oltiin oltu niin kauan hiljaa ja vaikeita, että olin jo melkein unohtanut, millaiselta Jooa kuulosti, kun sillä oli paljon sanottavaa. Suomi soljui sen suusta katkeamattomana virtana, eloisana ja vivahteikkaana, vaikka nyt siinä olikin aika hätääntynyt sävy. Sen ääni sai lämmön värisemään mun sisimmässä. Mun suusta pääsi pitkä, vavahteleva hengenveto.
"Hei, ootko sä okei? Sano jotain", Jooa huolehti.
"Ootko sä tulossa kotiin?" kysyin, kun olin saanut koottua itseni.
"Heti kun vaan pääsen täältä. Sovin yhden kaverin kanssa, että voin olla sen luona yötä. Lähen aamun ensimmäisellä junalla."
"Jooa", sanoin hiljaa.
"Mitä, muru?"
Se kutsui mua muruksi. Se oli kipinäntuikahdus pimeässä.
"Ootko sä saanut musta tarpeeksesi?"
"Mitä? En tietenkään ole! Sä olet ihaninta ja tärkeintä, mitä mulla on. Sä olet – "
Seurasi uusi puhetulva, kauniita sanoja lausuttuna kiihkeällä äänenpainolla, anteeksipyyntöjä ja lupauksia.
"Sä puhut liian nopeasti ja liian paljon, Jooa rakas", naurahdin lopulta ja pyyhin kosteat silmäkulmani Jooan paitaan. "Mut ymmärsinkö oikein, että säkin oot ruvennut ilkeäksi?"
"Oon niin pahoillani!" Jooa vaikersi niin syyllisenä, ettei sille voinut olla vihainen.
"Kun tuut kotiin, me puhutaan ja selvitetään koko tää sotku", päätin. "Me ei voida vaan sanoa, että saat anteeksi ja jättää asioita levälleen. Mä lupaan puhua ja jakaa ajatukseni sun kanssa. Jooa, mä haluan – haluan elämän ja tulevaisuuden sun kanssa."
"Mäkin sun. Me puhutaan kyllä. Kuuntelen sua ihan hiirenhiljaa", Jooa lupasi.
"Tuskinpa vaan", naurahdin, "mutta kiitos. Oot rakas."
"Säkin oot. Ihan hirmuisen rakas."
"Puhu mulle vähän lisää", pyysin hiljaa, ja Jooahan puhui.
Ulkona oli ihan pimeää, mutta mulle se hetki oli aamunkoitto.
-
Tää on oikeesti niin ihanaa et laitat näin tiuhaan näitä lukuja, varsinkin kun oot nyt muutaman viime osan jättänyt niin jännään kohtaan, etten olisi varmaan pystynyt oottaa pitempään vaikka yrittäisinkin :D En ehdi ees kommentoimaan läheskään joka osaan! Ja en tiiä syytänkö sua vai ihan vaan kellonaikaa, että rupesin melkein itkemään, kun nää sai viimeinkin sovituksi :') Mutta hei, mä sentään eläydyn tähän ihan kunnolla! :D Nyt vaan jooan kotiinpaluu- lukua kehiin niin oon tyytyväinen ;D
-
tupsupipo: Voi että :D Yritän niin kovasti hillitä itseäni julkaisemista kovin tiuhaan mut fuck it :'D Pitää keskittyä koulujuttuihin ja parempi, että saan työnnettyä kaikki tänne nyt, niin eipä tarvii niitäkään enää miettiä. Noita seuraavia ehdit varmasti kommentoida (vink vink :--D) koska tulen varmaan pitämään näin intensiivisen putken jälkeen vähän taukoa (mutta se ei ole lupaus, koska inspiksestä ei voi tietää) Aww, olen hyvin otettu, että raapale sai aikaan tunteellisen reaktion! ^^ Eläytyminen on tosi jees. Eläydyn näihin itsekin vähän turhankin kanssa, mutta noh. Kiitos hurjan kivasta kommentista!
A/N: Tosiaan. Hyvää sunnuntaita! Saatte loput osat nyt pötköön (panttaus, maltillisuus, säännöllisyys, mitä ne oikein ovat?) ja sanon ihan vaan sen verran, ettei se ihan niin helppoa kuitenkaan ole (vaikka se siltä voi vaikuttaa, hah.)
83. Tuhansia onnettomia loppuja
S
draama
123. Tunti
250 sanaa
Jooa
Matka Helsingistä kotiin kesti kaksi tuntia. Tai sen olisi pitänyt kestää, mutta pakkanen viivästytti junia, ja mä olin seota sen takia. Jokainen ylimääräinen varttitunti oli pois ajasta Eetun luona. En ollut kestää sitä. Lähetin Eetulle monta tekstaria, mutta se ei vastannut niihin. Kai Eetu piti kiinni päätöksestään, että puhuminen oli tehtävä kasvokkain. Olin hirveän levoton ja huolissani. Me oltiin puhuttu eilen pitkään. Tai no, mä olin puhunut ja Eetu oli kuunnellut. Sen vaiteliaisuus vaivasi mua. Eetu ei ollut vielä oikein oma itsensä. Me ei oltu vielä okei. Ehdin ajatella tuhansia onnettomia loppuja meille, kun juna vaan vitkutteli, mutta lopulta jopa VR sai aikaiseksi saapua perille.
Otin asemalta taksin, hinnasta viis, koska mun oli päästävä kotiin niin nopeasti kuin mahdollista. Olin niin jännittynyt, etten voinut edes jutustella taksikuskin kanssa.
Lopulta, viimein, monien tuskallisten tuntien jälkeen olin kotona. Sydän hakkasi ja mua hengästytti. Kädet tärisivät niin, ettei avain meinannut mennä lukkoon. Pääsin mä kuitenkin sisään. Pahvilaatikko tuli tervehtimään ja puskemaan mun jalkoja, mutta en pystynyt keskittymään edes kissaani.
"Eetu?" kutsuin ja pelkäsin, että se oli häipynyt.
Makkarin ovi avautui ja Eetu seisahtui ovensuuhun. Se näytti väsyneeltä. Eetulla oli päällään se mun indigonsininen ruutupaita, jonka napit eivät meinanneet pysyä kiinni. Nytkin kolme niistä olivat karanneet lävistään. Sillä oli verkkarit, kasvoissa muutama näppy ja tukka harotti pesemättömänä, mutta mulle se oli aivan helvetin hyvännäköinen. Ehkä se tekikin meistä yhteensopivamman pariskunnan, koska mäkin olin matkustamisesta ihan räjähtäneen näköinen. Tuntui kuin me ei oltaisi nähty vuosiin, ja olin aivan ihmeissäni, että Eetu todellakin oli vielä siinä.
-
84. Tähän mä kuulun
K-11
romantiikka
350 sanaa
Eetu
Kun Jooa tuli kotiin, se vaan seisoi siinä ja tuijotti mua hiukan liian pitkään. Se ei tuntunut musta mitenkään kivalta.
"Mä tiedän, että näytän ihan karsealta, mut ei sun tarvii tolla lailla tuijottaa", puuskahdin. Jooa liikahti ja hymyili vaisusti.
"Karsealta? Säkö? Et ikinä", Jooa sanoi päätään pudistellen ja riisui takkinsa. Kengät se potki hujan hajan pitkin seiniä. Jooa ei irrottanut katsettaan musta hetkeksikään. Kun en muutakaan voinut, niin tuijotin itsepintaisesti takaisin. Jooakin, joka yleensä oli suulas ja sanavalmis, oli vaiti. Mun ajatukset pyörivät avuttomasti oravanpyörän kaltaisessa limbossa, vaikka olin miettinyt ja suunnitellut tätä hetkeä. Ne olivat kuitenkin olleet vain ajatusleikkejä.
En halunnut enää ajatella. Mitä hyvää se mulle oli muka tehnyt? Olin vaan ollut niin helvetin peloissani ja huolissani. Astuin lähemmäksi Jooaa, rypistin sen villapaidan tiukasti sormieni väliin ja sen huulet olivat välittömästi mun omilla.
Kaikessa epätoivoisuudessaan ja hätäisyydessään se tuntui tajuttoman hyvältä ja aidolta. Pusersin itseäni Jooan kroppaa vasten. Se oli siinä kädet tiukasti mun ympärillä.
Vedin Jooaa taaksepäin ja kiskoin siltä paidan pois. Jooa ojensi kätensä ja se tyyliin vain pyyhkäisi mun flanellipaidan etumusta, kun napit olivat jo auki ja Jooan suu oli mun kaulalla, solisluilla ja rintakehällä. Sen huulet olivat pakkasesta yhä viileät, mutta mun ihoa kuumotti ja olin jo muutenkin ihan kananlihalla. Tahdoin Jooan vain mahdollisimman lähelle, tilaan, jossa se ei näkisi eikä tuntisi muuta kuin mut.
Jooa ei vastustellut, kun painoin sen alleni sängylle. Sen katse oli kiihkeä ja kasvoilla kaikki maailman toivo.
"Mä rakastan sua", Jooa sanoi hiljaa, melkein anoen kuin olisi hyvinkin mahdollista, etten sanoisi sitä enää takaisin. En tiennyt, mitä Jooa mahtoi kuvitella. Kenties sitä, että tämä olisi meidän viimeinen kerta, kun me rakasteltaisiin?
Silitin sen paljasta rintakehää ja kumarruin suutelemaan sitä tyynnyttelevästi useampaan kertaan.
"Mäkin." Suudelma. "Rakastan." Pidempi ja vaativampi suudelma. "Sua." Imaisin sen alahuulta. "Hyvin paljon." Jooa hengähti mun suuhun ja kiskoi mut aivan kiinni itseensä innostuen viimein ihan kunnolla.
Jooa riisui multa kollarit ja se yritti suukotella tiensä alemmas, mutta mä en halunnut sitä niin.
"Tahdon sut mua vasten", kuiskasin. Jooa hymyili ilahtuneena ja kaappasi mut vyötäisiltä juuri sinne minne kuuluin, sen iholle kiinni, sen syliin alastomana ja kauniina.
-
Tästä sen näkee, miten kova ikävä niillä on toisiaan ollut, kun ensimmäisenä päätyvät toistensa iholle. Järjellä ajatellen ensin olisi pitänyt istahtaa pöydän ääreen ja puhua suut puhtaiksi, mutta rakkaus ei ole jären asia. (Mistä lähtien mä oon siteerannu Twilightia? Jestas sentään...)
Pommi ois vielä purettavana. Jätkiä varmasti molempia pelottaa se tilanne, kun pitää nostaa kissa pöydälle ja oikeasti keskustella. Mut kyllä se sitten helpottaa, kun asiat on saatu puhuttua halki.
-
Ei ei ei ei yhtään mitään taukoja ei. Noei onhan se ihan ymmärrettävää, ettei sulla ole kaikkea aikaa käytettävissäs vaan kirjottamista varten, mutta ethän ala mitään ylipitkiä hehtaaritaukoja pitämään? :) Mutta niin. Jooa ja eetu sai sovittua! Melkein.. :D Oisin tohon kohtaukseen kuvitellu jooan jotain säheltämään ja eetua olemaan vaan eetu , mutta selkeesti näillä on vielä paljon puhuttavaa ja olisihan tän voinut jotenkin paremminkin ehkä hoitaa. :D Mut ei aina oo niin helppoo :D tästä tuli nyt aika mitäänsanomaton pikakommentti, sori siitä. Halusin heti luettuani kommentoida ettei unohdu, joten laatu on myös sen mukaista.. Kiitos näistä taas ja uutta jatkoa odotellessa! ;D
-
Kauheaa vauhtia sä kyllä julkaiset, olin muutaman päivän pois ja taas on lukutolkulla tekstiä rästissä. Lyhyessä ajassa ehti paljon, Taneli on hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja mykkäkoulun tapainen hellittänyt, vaikka varsinainen keskustelu on vielä käymättä. Mua jäi vähän harmittamaan tuo Tanelin kohtalo, huonoja päätöksiähän hän oli tehnyt, mutta ei kai hän ole aivan niin idiootti kuin Jooa antoi ymmärtää... Hänen taustoistaan olisi niistäkin mielenkiintoista kuulla vielä joskus tarkemmin, mutta tätä ei tarvitse ottaa haasteena. :D Tärkeintä on kuitenkin se, että nyt Eeli ja Jooa ovat yhdessä ja toivottavasti saavat ruodittua kaikki vähänkin kalvavat asiat läpi. Kyllähän sen nyt näki, että heillä on ollut ikävä!
Kiitos taas~
-
Räntsäke: Twilightia tai ei, rakkaus ja järki eivät tosiaan usein ole samassa tilassa yhdenvertaisina. Kissa (Pahvis!) tosiaan pitää nostaa pöydälle ja avata kielenkannat. Saas nähdä, milloin siihen viitsitään ryhtyä! Kiitos kommentista!
tupsupipo: Melkein vaan ei ihan. Tilanne meni vähän omalla painollaan. Kiitos kommentista!
Orenji: Tahti tulee rauhoittumaan huomattavasti, joten älä huoli :) pysyt kärryillä. Taneli parka jäi kyllä vähän häviäjän osaan. Kiitos kommentista!
85. Järjen uhraus
K-11
snog
200 sanaa
Jooa
En olisi halunnut ollenkaan palata suihkusta huomattavasti viileämpään kämppään. Melkein palasinkin jo takaisin lämpimään. Eetu kuitenkin hiipi keittiöstä mun taakse ja painautui mun kosteaa selkää vasten, ja sen kuuma hengitys niskassa sai mut värisemään, mutta ei kylmästä.
"Mm. Sä tuoksut ihanalta", Eetu mutisi ja siveli käsillään mun rintakehää sormenpäät nännien ympäri pyörien. Ihoa kihelmöi. Se painoi kämmenensä lujemmin mun ihoa vasten ja li'utti niitä alemmas kylkiluilta vatsalle.
"Sä tunnut niin hyvältä", Eetu sanoi matalasti, ja voi luoja, miten lujaa ja ehdottomasti se mua vei. Sen huulet pusertuivat mun kaulansyrjään ja imivät tavalla, joka sai käheän huokauksen karkaamaan syvältä mun kurkusta. Tulin niin tietoiseksi Eetusta, sen halusta mua kohtaan ja omasta ruumiistani, joka reagoi, syttyi ja tarvitsi lisää.
"Eetu, meidän pitäisi puhua", sanoin, mutta aika heikosti, koska en oikeasti halunnut Eetun lopettavan. Se tiesi sen.
"Kyllä me ehditään", Eetu vakuutteli. "Saanko kuitenkin rakastaa sua ensin? Ihan pikkuisen vain."
Kuulin Eetun äänen kujeilevasta sävystä, että se hymyili. Se irrotti pyyhkeen mun lanteilta. Kuumat huulet olivat mun korvalehdellä.
"Saat", mä huohotin, kun Eetun käsi oli jo mun seisokilla. Käänsin päätä. Eetun pehmeänsiniset silmät olivat raollaan, kuten olivat sen huuletkin. Suutelin Eetua ahnaasti, kokeilin kielelläni sen kieltä ja uhrasin epäröimättä mun järjen polttavalle halulle.
A/N: Jos odotitte viimein sitä keskustelua, niin sori, mutta ei :D jätkät ovat olleet vähän puutteessa ja pitäähän sitä ensin päästellä höyryjä ja seli seli. Ensi osassa sitten oikeasti jutellaan.
-
86. Vielä yksi juttu
S
draama
276. Syytös
350 sanaa
Jooa
"Jaa, sä näköjään tykkäät pukeutua mun vaatteisiin", hymähdin Eetulle, kun me viimein saatiin tai oikeastaan maltettiin panna vaatteet päällemme. Eetu meni hyvin tottuneesti mun vaatekaapille ja veti päälleen mun vanhan mustan abihupparin.
"Pitihän mun kehittyä kengistä eteenpäin", Eetu sanoi ilkikurisesti ja istahti mun sängylle, mutta mä komensin sen saman tien ylös. En uskonut, että me maltettaisiin vaan makoilla siinä ilman, että koskettelut johtaisivat taas johonkin muuhun.
"Sä oot ollut niin puutteessa!" Eetu nauroi.
”Kuin myös”, hymähdin. "Tuu, mennään keittiöön puhumaan ja pistetään pöytä väliin."
Eetun itsevarmuus karisi ja hymy muuttui totisuudeksi, kun se tajusi, että hetki oli tullut. Fyysisesti me oltiin jo hyvin okei toistemme kanssa, mutta henkisesti ei niinkään. Se hiersi meitä ja ajatus sen setvimisestä tuntui jotenkin nihkeältä.
Se oli kuitenkin pakko tehdä, ellei me haluttu meidän suhteen perustuvan jatkossa pelkälle seksille. En uskonut meidän kummankaan haluavan sitä.
Eetu huokaisi, mietti, ja lopulta se oli meistä se, joka avasi suunsa ensimmäisenä:
”Tiedän, että sä haluat vaan mun parasta, mutta mä en ole koskaan sietänyt sitä, että joku yrittää sanoa mulle, miten jokin asia pitää tehdä.”
”Siksi mä suutuin niin paljon”, Eetu sanoi ja napautti pöytää kevyesti rystysillään. ”Se tuntui kuin olisit holhonnut mua. Ja joo, en mä myöskään hirveästi tykännyt siitä, kuinka aloit epäillä mua ties mistä.”
”Se oli tosi ajattelematonta multa”, myönsin kiitollisena siitä, että me puhuttiin vakavasti ja toisiamme kunnioittaen. Kaksi viikkoa sitten se ei olisi ollut mahdollistakaan. ”Mutta mä en ymmärtänyt, koska sä et ole koskaan selittänyt sitä asiaa mulle. Varastamista siis. En osaa lukea sun ajatuksia.”
”Et niin”, Eetu sanoi. ”Ajattelin, että sun luottamus muhun riittää, mutta kai se oli liian naiivi ajatus.”
”Pitkällä tähtäimellä kyllä”, sanoin suoraan. Eetu nyökkäsi eikä näyttänyt loukkaantuvan. Se tajusi.
”Mutta yksi juttu mua vielä vaivaa”, Eetu sanoi verkkaan ja katsoi mua läpitunkevasti. ”Pidätkö sä itseäsi mua fiksumpana? Ja ehkä parempana. Sä et ehkä tiedosta sitä itse, mutta vähän sellaisia viboja mä oon susta saanut.”
Eetun kysymys – tai syytöksenä mä sitä ajattelin – ylitti mun ymmärryksen enkä käsittänyt, miten se saattoi ajatella musta jotakin sellaista, että asettaisin itseni muka jollain lailla Eetun yläpuolelle.
”Mitä helvettiä sä tarkoitat?” vaadin sitä selittämään.
-
No niin, nyt päästiin asiaan. Hieno homma, paljon heillä onkin nyt puhuttavaa.
Mä luulen ymmärtäväni, mistä Eetun kysymys kumpuaa. Hän on ennen varastelemalla elänyt kaupan kassa, Jooa taas filosofian opiskelija yliopistosta. Varmasti se tuntuu hänestä isolta erolta, varsinkin kun muistaa, että hänellä taisi olla aiemmin niitä ennakkoluulojakin yliopisto-opiskelijoita kohtaan. Ja ehkä on hieman vieläkin? Sitten kun muistaa, mistä tuo heidän riitansa alun perin alkoi, niin tuollainen kysymys on ihan hyvin voinut Eetulla pyöriä siellä aivojen peräkammarissa.
Mut tuli se kysymys silti vähän puun takaa. Tai siis, jos Eetu onki saanut sellaisia viboja, niin minä en kyllä ole. En ole havainnut Jooassa minkään valtakunnan merkkejä ylimielisyydestä tai siitä, että se pitäisi itseään parempana kuin Eetua. Ehkä jätkä vain kokee jonkinlaista huonommuuden tunnetta Jooan rinnalla?
Tai sit oon iha totaalisen metsässä, saa nyt nähdä.
-
Räntsäke: Asian ytimessä ollaan, viimeinkin! Puhuttavaa riittää kyllä, mutta en aio käsitellä jok'ikistä aihetta, joka siellä hiertää. Karkaisi juttu muuten ihan käsistä. Oikein hyvää tulkintaa! Olet paljolti oikeassa. Eetu perustelee väitteensä kyllä. Kohta nähdään! Kiitos hirmusti kommentista!
87. Sun silmissä teen aina väärin
S
draama
350 sanaa
Eetu
Jooa ei ottanut hyvällä mun sanoja. Se oli ihan luonnollinen reaktio. En ollut odottanut mitään sen vähempää.
”Sitä vaan”, sanoin, ”että kun mä vaadin aikaa järjestellä ajatuksiani, sä vedit mut tilille siitä, että pidän sulle mykkäkoulua. Jo siinä sä selitit mun reaktion aika vitun alentuvasti. Tein kuitenkin oikeasti sitä, mitä sanoin tekeväni eli funtsin asiaa ja kävin tilannetta läpi. Mutta sä otit sen henkilökohtaisena loukkauksena itseäsi kohtaan, kun asiaa ei käsiteltykään sun tahtomalla tavalla. Ja sit vielä ne nimittelyt siihen päälle. Ylidramaattinen teini. Jääkuningatar. Joko tajuat, mitä tarkoitan?”
Jooan posket punoittivat suuttumuksesta, mutta siinä oli myös nolostusta. Ei ollut ikinä kivaa kuulla omista vioistaan jonkun toisen suusta, ei varsinkaan sellaisen, josta itse välitti paljon. Tää asia kuitenkin painoi mua ja tahdoin saada siihen selvyyden. Hanna oli neuvonut mua kertomaan, miksi jokin asia ei tuntunut musta hyvältä. Jooakin sanoi aina, että sellaisista asioista piti puhua ja lausua ajatukset julki. Eikö ne asiat kuuluneet näin hoitaa?
Jooa ei väittänyt vastaan. Se ajatteli mun sanoja eikä näyttänyt enää siltä, että se kohta räjähtäisi mulle. Uskalsin hengittää hiukan vapaammin ja uskoa siihen, etten ollut sinetöinyt meidän suhteen romuttumista äskeisellä lausunnollani.
”Mä tajuan”, Jooa sanoi hiljaa, ”eihän toi erityisen kivalta kuulosta, mutta olin vihainen ja turhautunut. Usko kun sanon, etten ikinä tarkoittanut sitä niin, että mä olisin aina ehdottoman oikeessa kaikesta.”
”Kyllä mä tiedän sen”, sanoin. ”Se ei ole vaan sun luontos olla ylimielinen tai satuttaa tarkoituksella. Tiesin sen jo silloin, mutta en tehnyt mitään.”
”Mikset?” Jooa kysyi hiljaa ja tuskastuneena. ”Jos sä kerran tajusit – ”
”Koska olin niin vittuuntunut suhun ja sun käytökseen”, keskeytin.
”Ai sua vitutti se, etten vaan istunut hiljaa ja antanut sun haukkua mua lyttyyn?” Jooa ärähti. Hillitsin suuttumukseni, joka yritti iskeä taas kipinää. Olin provosoinut sitä huonoilla sanavalinnoilla ja tylyllä äänensävyllä. Jooa reagoi, kuten saattoi olettaakin jonkun, jolla on selkäranka, reagoivan.
”Me oltiin molemmat vihaisia ihan syystä”, sanoin pakotetun rauhallisesti.
”Mun mielestä sä otit tilanteen suhteettoman vakavasti”, Jooa sanoi yhä melko pahastuneen näköisenä.
”Mun rakastama ihminen lausui aika vitun henkilökohtaisia kommentteja musta ja mun tavasta elää. Mikä on vakavaa, jos ei se?” heitin takaisin, ja me kyräiltiin toisiamme pöydän yli.
A/N: Oli muuten ihan älyttömän vaikeaa saada tämä riidanpuiminen sopivaan muotoon ja kirjoittaa asiat "oikein". Olin monta päivää tän kanssa sillei "aaargh, miksi tämä ei toimi?!" ja paljon muokkasin, mietin ja luin läpi edellisiä raapaleita, ja vaikka tiesin, miten asiat oli kerrottu ja menneet, sen rakentaminen ja purkaminen oli jotenkin todella haasteellista. Huokaus, mutta tällaiseksi se lopulta tuli.
-
A/N: *koputtaa näyttöä* Kop, kop. Onko siellä ketään?
Kirjoitin tämän osan uusiksi. Halusin vähän aikaa edellisen raapaleen väliin, vaikka kaikki kyllä tapahtuu saman päivän aikana. On siinä silti ero, ainakin minulle. Nimi lainattu ihanasta Vestan biisistä Anteeksi (https://www.youtube.com/watch?v=-zjFjzeAE5s).
88. Hei, annathan anteeksi?
S
hömppädraama
300 sanaa
Jooa
Meidän piti ottaa aikalisä, ettei me oltaisi alettu taas riidellä ja huutaa toisillemme. Se oli aika kamalaa, ettei me voitu edes puhua kunnolla, kun kärsivällisyys petti heti alkuunsa. Mitä meistä oikein oli tulossa?
Eetu lähti kävelylle, ja mä jäin keittiönpöydän ääreen miettimään ja järjestelemään ajatuksiani.
Asioiden selvittäminen ei käynyt tosta vaan. En ollut ajatellutkaan sen käyvän, mutta jotenkin meidän molempien sietokyky tämän sotkun suhteen oli ihan huolestuttavan mitätön. Se järkytti mua. En halunnut meitä tällaisina.
Olin uuvuksissa matkustamisesta, eilisillasta ja huonosti nukutusta yöstä. Ehkä sekin teki musta kärttyisemmän kuin yleensä. En tiennyt kuinka kauan Eetu aikoi viipyä, mutta ehkä mä ehtisin ottaa pienet päikkärit.
Oli jo pimeää, kun avasin silmäni lempeän kosketuksen herättämänä. Eetu oli polvillaan sängyn vieressä. Nurkassa palava jalkalamppu valaisi sen vakavat, mutta vilpittömät kasvot.
”Anteeksi”, Eetu sanoi hiljaa. ”Anteeksi, etten suostunut näkemään tilannetta muulta kuin omalta kantiltani ja vittuilin sulle, kun yritit puhua. Anteeksi, etten ottanut yhteyttä aiemmin. Käyttäydyin itsekkäästi.”
Mä lepyin sekunnissa sen vilpittömille anteeksipyynnöille, ja tiesin oitis, että oli mun vuoro.
”Anteeksi, että vihjailin pahasti susta ja sain sut tuntemaan kuin yrittäisin jotenkin määräillä sua. Ylitin rajan”, sanoin. Ehkä me ei oltukaan ihan niin toivottomia tapauksia. Me oltiin varmaan kumpikin niin kyllästyneitä ja väsyneitä tähän arkaan ja raastavaan tilanteeseen. Me kaivattiin ja tarvittiin sovintoa. Oli kamalaa riidellä ja olla vihainen sille kaikkein rakkaimmalle ihmiselle.
”Saat anteeksi”, Eetu sanoi jotenkin hyvin voipuneen kuuloisena.
”Tarkoitathan tota?” varmistin. ”En halua, että tästä jää jokin kaivelemaan.”
”Tarkoitan”, Eetu sanoi vakavasti. ”Ja mä yritän olla vastavuoroisempi. Saanhan mäkin anteeksi?”
”Totta kai saat”, hymähdin. Eetu hymyili ja mä hymyilin takaisin. Vaikeimmasta oli päästy yli. Olihan meille vielä rutkasti puhuttavaa, mutta niiden asioiden kanssa ei tarvinnut eikä saanutkaan kiirehtiä. Kyllä me ne aikanaan käsiteltäisiin.
”Voinko tulla syliin?” Eetu kysyi hellyttävästi arkaillen. Helpottunut liikutus sumensi mun silmät. Levitin käteni.
”Tule ihmeessä”, sanoin käheästi.
-
!!!
Nytkö? Inhoan henkilökohtaisesti riitelyä ylitse kaiken, joten ei tuo Jooan ja Eetun draamailu oikein innostanut. Ollaan toki isojen asioiden äärellä, jossain vaiheessa olisi kuitenkin tullut sama tilanne eteen, joten oli hyvä käsitellä se nyt pois alta. Vihdoinkin. Tämä taisi olla se hetki, kun sai sanoa kaikki ajatuksensa ääneen - se mahtaa olla vapauttavaa loppuviimeksi. Saadaan raivattua ne epäselvyydet pois suhteen tieltä, toivottavasti myös opitaan jotain uutta. Tilanne sujui tavallaan aika kivuttomasti, mitä nyt piti ottaa vähän omaa aikaa rauhoittumiseen. Luvun lopetus kyllä oli erittäin lupaava, kukapa ei tahtoisi syliin tuollaisen jälkeen? Olen nyt yhtä typerän leveää hymyä, helpottunut olo poikien puolesta! Kiitos jälleen sulle, kun osia tulee hyvää tahtia edelleenkin. :>
-
Orenji: Jee, olet vielä messissä! Sitä vaan tuolla huutelin, että onko porukkaa vielä mukana :) Joo siis. Mäkin inhoan riitelyä yli kaiken ja riidoista on vaikea kirjoittaa, kun itse en kovin usein ajaudu konflikteihin ja jos ajaudun, yleensä sovittelen nopeasti. Kyllä, miehet saivat vihdoin lausuttua todelliset ajatuksensa ja hyväksyä ne. Kivuttomuus, noh, kyllähän se oli sitä, mutta en ihan totta olisi jaksanut puida tätä juttua enää kovin paljon enempää. Kiva, että pidit ja kiitos kommentista!
89. Älä ylitä rajaa
S
fluffy, draama
150 + 350 sanaa
Eetu
Jooan poski lepäsi mun rintaa vasten ja sen peukalo silitti mun lonkkaa. Mä olin uninen, mutta Jooa jutteli vielä. Ynisin ja hymisin, vaikka puolet sanoista meni jo ihan ohi korvien. Olin jo kehottanut sitä hölösuuta nukkumaan, mutta se ei ollut malttanut.
”Jooa”, huokaisin, ”kohta mä heitän sut tästä sängystä, jos et lopeta tota höpöttämistä.”
”Mutta kun”, Jooa huokaisi takaisin. ”Me ei olla juteltu niin pitkään aikaan! Tahdon kertoa sulle kaiken.”
”Kerro se kaikki huomenna. Ja ylihuomenna. Ja seuraavana päivänä. En mä ole menossa mihinkään”, mutisin ja haukottelin pitkään ja hartaasti. Suukotin Jooan päätä. ”Vaihdetaan lusikkaan. En osaa nukkua selälleni.”
Jooa vetäytyi kauemmas, otti pikkulusikan roolin ja mä kietaisin tyytyväisenä ja raukeana käteni sen ympärille ja hengitin hyväntuoksuista niskaa. Siinä oli ihana olla. En tiennyt parempaa paikkaa tässä maailmassa.
”Hyvää yötä, rakas”, kuiskasin ja suutelin sen niskaa, hiuksia ja olkapäitä. Jooa värisi, ja mä tiesin, että se hymyili sen onnellisinta hymyä.
*
”Mitä sä muuten teit stadissa?” kysyin aamulla, kun me maattiin raukeina sängyssä kumpikin laiminlyöden kaikki muut, jotka meitä saattaisivat tänään kaivata. Toisaalta, nyt oli sunnuntai, mulla ei ollut töitä ja Jooa ei edes ajatellut opintojaan. Kaikki hyvin.
”Aa, hoidin asioita”, Jooa sanoi pikaisesti. ”Ei niitä tarvitse käsitellä heti aamusta.”
Mutta se oli jo herättänyt mun mielenkiinnon. Jooa ei ollut missään vaiheessa kertonut, mitä se oli lähtenyt tekemään sinne Helsinkiin, ja nyt kun kysyin, se ei vastannutkaan suoraan. Musta se oli outoa.
”Mitä asioita?” kysyin valppaampana ja pyörähdin vatsalleni. Kohotin päätäni ja katsoin Jooaa.
”Tapasin Tanelin ja puhuin meidän välit selväksi”, Jooa sanoi, kun tajusi, etten aikonut luovuttaa. Vastaus oli kuin lyönti kasvoille.
”Tapasit sen? Mun selän takana ja oikeen sattumalta just kun me oltiin riidoissa”, sanoin purevasti. ”Ja sitten vielä salasit asian. Voi vittu, kun sä olet tekopyhä!”
Nousin istumaan suuttuneena ja petettynä jälleen kerran. Jooa onnistui ravistelemaan mun tunteita yhä uudelleen ja joka kerta se sattui enemmän. En tiennyt, montako tällaista iskua vielä kestäisin.
”Eetu”, Jooa sanoi ja nousi myös. ”En ottanut sitä esille, koska meidän väliset asiat olivat mulle ensisijaisia. Mun oli kuitenkin pakko tehdä se. Mun oli jätettävä Taneli taakse, jotta mulla olisi tulevaisuus sun kanssa. Tiedän, että tää vaikuttaa pahalta ja koettelee ikävästi sun luottamusta, mutta usko mua. Tapasin sen, tasasin tilit ja palasin heti sun luokse. En harkinnutkaan mitään muuta. Sä olet mun ainoa. En oo koskaan salannut sulta mitään.”
Mun mieltä kirvelsi ja sydäntä pakotti. Vastaus oli mun kielen päällä. Syytös. Huuto.
Oletpas! Sun diagnoosin!
Mutta se olisi liikaa. Se ylittäisi rajan. Se olisi kaikkein halpamaisin veto. Jos mä heittäisin Jooan kasvoille sen yhden asian, joka oli sille tavattoman arka ja henkilökohtainen, se voisi olla loppu. Mun täytyi muistaa, ettei Jooakaan kaikkea kestänyt. Jooa ei ollut mikään kiviseinä, joka ei ikinä murtuisi, tekisin tai sanoisin mä mitä hyvänsä. En voinut kohdella sitä niin.
En katsonut Jooaa, kun halasin sitä. En halunnut, että se arvaisi, mitä olin ajatellut ja mitä mä olin melkein tehnyt. En halunnut olla sellainen ihminen, en enää.
”Siinä kaikki?” varmistin kuiskaten.
”Siinä kaikki”, Jooa lupasi halaten mua tiukasti.
Mä uskoin sitä.
-
A/N: ♥
90. Ei ollenkaan mahdoton ajatus
S
fluffy
134. Tulevaisuus
300 sanaa
Eetu
”Täällähän voi taas asua”, Jooa kehaisi, kun mun kämpän lämmitys oli saatu viimein kuntoon. Jo oli aikakin. ”Vaikka kyllä mun tulee surku, kun sä et enää asu mun luona.”
”Sehän sujuikin hyvin. Oltiin heti toistemme kurkuissa kiinni”, naurahdin, kun aloin purkaa tavaroitani taas omille paikoilleen.
”Ei edes oltu”, Jooa väitti vastaan niin hellyttävän näreissään, että mä tyrskähdin. Siitä se mies sai lisää aihetta todistaa mun olevan väärässä. ”Suurimman osan ajasta meillä meni tosi hyvin! Sä viihdyit mun luona, älä yritäkään kieltää.”
”Ehkä vähän”, virnistin ja työnsin viikatut vaatteet vaatekaappiin.
”Eli ajatus meidän yhteen muutosta ei olisi ihan mahdoton? Siis sitten joskus”, Jooa sanoi varovasti mun selän takaa. Hätkähdin vähän ja käännyin sitä kohti. Se näytti huolestuneelta kuin peläten, että oli möläyttänyt liikaa.
Meidän riidan ja sovinnon jälkeen me oltiin alettu puhua enemmän ja avoimemmin. Me avauduttiin enempi henkilökohtaisista asioista. Peloista, huolista ja epävarmuuksistamme, niistä aremmista, mutta silti arkipäiväisistä jutuista, jotka me kumpikin haluttiin jakaa toistemme kanssa. Eihän se ollut helppoa, mutta me huomattiin tarvitsevamme sitä, että oli joku, jolle kertoa ne raskaammatkin jutut ja saada tukea ja ymmärrystä. En edes ollut tiennyt, miten ihanaa oli, kun oli olemassa joku sellainen, jolle saattoi puhua kaikesta. Se oli vielä pökerryttävän uutta, mutta pikkuhiljaa me opeteltiin, opittiin ja saatiin toisiltamme yhä enemmän.
Jätin tavaroiden purkamisen ja menin Jooan luokse. Kietaisin käteni miehen vyötäisille ja hymyilin lämpimästi sen epävarmalle ilmeelle.
”Ooksä jo miettinyt sitä?” kysyin.
”Ihan vähän vaan”, Jooa sanoi yhä arkaillen. Mä en ollut. Outoa kyllä, se ei kauhistuttanut mua millään lailla. Tietysti jännitti, mutta tätähän mä olin halunnut, jakaa elämäni Jooan kanssa ja luonnollisestihan se päätyisi siihen, että me asuttaisiin lopulta saman katon alla.
”Ei”, sanoin, ”se ei olisi ollenkaan mahdoton ajatus.”
Jooan kasvot kirkastuivat, ja se oli ihan sanaton. Hymyili vaan, ja mun poskia kuumotti mielihyvästä.
Oli ihanaa tehdä Jooa onnelliseksi.
-
No niin, ehkä nyt jo uskaltaa vähän hengähtää. Siinä kohtaa, kun pojat pyysivät anteeksi toisiltaan jne, ajattelin vielä, että nyt pitää katsoa vähän matkaa eteenpäin. Uskaltaako oikeasti jo huokasta? Noo, jospa tässä oltais jo tyynemmillä vesillä. Tärkeimmät asiat on nyt käsitelty, sekä alkuperäinen tappelunaihe että Jooan Helsingin reissu.
Jooa oli kieltämättä suloinen ehdottaessaan varovaisesti muuttamista. Sulonen se on kyllä muutenkin, mut juu. Ne on nyt saanu hieman sitä samassa paikassa asumista opetella. Niin, ja kun ovat ensimmäisestä isosta riidasta selvinneet, sekin kertoo, että homma toimii ja kestää. Mietin lähinnä Pahvilaatikkoa. Kissa-parka joutuu muuttamaan. : ) Tai siis, ainaki miun kissalle muutot on ihan valtavia kriisejä. Mut kisut on erilaisia, voihan Pahvis sopeutua helpommalla.
-
Räntsäke: Hengähdä vaan. Ei olla enää ihan toisten kurkuissa kiinni. Jooa on niin suloinen höpöpää. Aa, en voi oikein kommentoida Pahvis- tai muuttoasiaa. Muuten spoilaa! Kiitos silti kommentista!
A/N: Omistan tämän osan kaikille niille, joilla takkuaa motivaatio/ei ole sitä ollenkaan opintojen/töiden/muiden velvollisuuksien kanssa! Plääh.
91. Viiniä itkupilleille
S
fluffy
278. Huhtikuu
300 sanaa
Jooa
Oli huhtikuu. Aurinko lämmitti jo kasvoilla, päivät olivat pidempiä ja valoisampia eikä lunta näkynyt enää oikein missään. Talven lamaannus alkoi päästää musta irti, mutta mulla ei oikein ollut opiskelumotivaatiota, vaikka nyt olisi pitänyt haalia ne vikat opintopisteet kasaan. Tuntui, että ympäristö ei olisi suvainnut yhtään laiskottelua, ja mua ahdisti tarttua kirjoihin ja yrittää paneutua filosofian teorioihin, jotka tuntuivat sillä hetkellä ihan mahdottomilta. Vietin monta iltaa turhautuen niiden parissa ja kirosin pääaineeni helvettiin.
”Älä yritä väkisin”, Eetu kuiskutti mun korvaan, kun se tuli hakemaan mua sänkyyn yhtenä iltana. Kello näytti liikaa ja mun silmiä kirvelsi rasituksesta. Eetu halasi mun harteita ja veti itseensä päin. ”Vaadit itseltäsi ihan liikaa. Välillä ei vain pysty. Tuu nukkumaan.”
Se sai mut sänkyyn ja skippasin luvan kanssa aamuluennon. Seuraavana iltana minä ja Tatu järkättiin yhteinen ahdistusilta, missä kaikki meidän opiskelukaverit itkivät, ettei jaksa, ei pysty, voidaanko vaan nukkua kesään asti, ei ole rahaa, meidän tutkinnolla ei kumminkaan saa töitä ja niin edelleen. Eetu, joka oli siihen asti ehkä pitänyt mun kavereita boheemina eliittinä, jotka valittivat vain näön vuoksi, heltyi nyt nähdessään, ettei stressi ollut mikään vitsi. Se kaatoi lisää viiniä, kuunteli ja oli vain hyvin sympaattisen näköinen. Eetun naapurinpoikamaiset kasvonpiirteet ja ne hymykuopat tehosivat jokaiseen sukupuolesta riippumatta.
Kaikki muut saivat aikaiseksi lähteä joko jatkoille tai baariin hukuttamaan surunsa jonkun kaulalle. Tatu jäi mun luo yöksi. Tai se sanoi: ”nousen ihan just” ja nukahti sit sohvalle. Me ei Eetun kanssa pantu pahaksemme. Heitettiin jätkän ylle vaan viltti ja mentiin itsekin nukkumaan.
”Aika itkupillejä ootte kaikki”, Eetu naureskeli mulle. ”Ihan kivoja silti.”
”Kiva, että oot tota mieltä”, sanoin ja ripottelin pimeässä vähän umpimähkään suukkoja sen poskille, leualle, huulille ja niille supersöpöille hymykuopille. Eetu nauroi ja yritti päästä kauemmas, mutta sitten löysin sen kaulataipeen ja reitin solisluille. Eetun nauruntyrskähdykset rikkoutuivat pehmeiksi huokauksiksi, ja siinä oli kaikki, mitä huhtikuulta tarvitsin.
-
92. Ei enää ässiä hihassa
S
hömppädraama
103. Kesäkuu
300 sanaa
Eetu
Yhdeksän kuukauden kohdalla mulle iski ihan outo suhdekriisi. Ajatella, että olin kestänyt Jooaa poikaystävänäni yhdeksän kokonaista kuukautta! Mitä vittua? Enhän mä toki halunnut siitä eroon tai mitään, mutta vuodentakainen minä olisi ihan takuulla lähtenyt jo kävelemään. En oikein ollut tuntea itseäni enää, joten ehkä tämä ei ollutkaan suhde- vaan identiteettikriisi. Olinhan mä muuttunut ja kasvanut ihmisenä ihan helvetisti yhdessä vitun vuodessa, puhumattakaan näistä menneistä kuukausista. Oli siinä aihettakin pikkuisen kriiseillä, että STOP! Mitä täällä tapahtuu?
Oli viimeisen tulikokeen aika. Kaikki kortit pöydälle, niin olisi parasta. Mussa oli jäljellä yhä sitä, jonka mielestä suunnitelma oli paskin mahdollinen, mutta nitistin sen heti alkuunsa. Jooalla, jos kellä, oli oikeus tietää. Sen täytyi tietää, minkälainen ihminen mä olin ollut. Ja ehkä mäkin saisin varmuuden nykyisestä itsestäni, kuka ja millainen olin nyt, vertaamalla sitä menneeseen. Mutta sen kakaiseminen ulos olikin ihan toinen juttu. Mä mietin sitä paljon, ja päätin, että pian.
Kesäkuu oli sateinen ja kolea. Ei tehnyt mieli hirveästi ulkoilla tai mennä minnekään, mutta Jooa ei pannut pahakseen. Sitä miestä ei pysäyttänyt sitten mikään. Taivaalta olisi voinut pudota vaikka kuu, ja sitäkin Jooa olisi mennyt ihastelemaan. Sateella Jooa vain kaivoi esiin indigonsinisen sateenvarjonsa ja tuli mun luokse hyvin hymyilevänä, että nyt rakas kävelylle. Mä yritin irvistellä ja ähkiä, mutta aina Jooa voitti, en tiennyt miten, mutta aina. Me oltiin varmaan ratkiriemukas näky kaduilla: Jooa naama kuin Naantalin aurinko vieressään minä, joka murjotti olkapäät kyyryssä. Kengäthän siellä vaan kastui ja mereltä käyvä tuuli tuntui jäätävältä.
Lopulta kiskaisin sen saakelin sateenvarjon itselleni ja pakotin Jooan yhteen jokivarren kahviloista.
”Sä tarjoat”, murisin kiukkuisena. Kiltisti Jooa osti mulle ison mukillisen kahvia ja mansikkajuustokakkupalan, joka oli niin hyvää, että mä vähän lepyin.
”Anteeksi, että pakotin”, Jooa pahoitteli niin vilpittömänä, etten mä vaan voinut kohdella sitä kuin se olisi just murhannut mun lemmikkikoiran.
Annoin poikaystävälleni sit lopulta puolet siitä kakusta.
-
Tulee ehkä vähän häirikkö-fiilis, kun tarpeeksi tiuhaa kommentoi (en tiedä mistä johtuu), mut tän viimesen jälkeen oli pakko. Tiedätkös, aina kun olen ajatellut näitä kahta keskenään, olen nähnyt mielessäni kuvan, jossa ne kävelee kaupungilla. Jooa on oma pirteä itsensä, kasvot säteilee ja elämä on ihanaa. Ja Eetu tulee perässä enemmän tai vähemmän vittuuntunut ilme naamalla. Ja nyt se kuva oli tekstimuodossa tässä! : D
Mietinkin, että palataankohan tässä vielä näihin Eetun pikku luurankoihin, joista oli aiemmin joku maininta. Siis sillon kun nää kaverit riiteli. Tämä on lopussa, mut ilmeisesti aiot vielä ehtiä tätäkin käsitellä. Olisihan se ollutkin vähän omituista, jos asia olisi tuotu esille ja sitten vain jätetty auki.
-
Heei, tähän on tullut jatkoa! Mulla on taas vähän kommentointi jäänyt joten sori siitä.. Olen kyllä käynyt kyttäilemässä tätä varmaan about sekuntin välein, että millon ilmestyy uus osa ja koska olen kamala ja laiska ihminen en ole kommentoinut, vaikka jokaisen luvun oon lukenut heti sen ilmestyttyä. Joten nyt otin itseäni niskasta kiinni ja raapustan tähän ainakin.. jotain :D Muttamutta ihanaa, kun Eetu ja Jooa sai vihdoinkin sovittua! Mä itse vihaan riitelyä ja kaikenmoinen draamailu ei jotenkin vaan ole mun juttu joten olen enemmän kuin tyytyväinen tänhetkisestä tilanteesta. :) Ihana oli myös toi Jooan indigonsinen sateenvarjo, joka vilahti tossa viime luvussa. "Nyt rakas kävelylle." Pystyn niin kuvittelemaan ton tilanteen :D <3 Mutta tää nyt oli tämmönen pieni olemassaolon ilmaisu- kommentti ja jne. Tykkään ja jään odottamaan jatkoa! :)
-
Räntsäke: Älä turhaan tunne itseäsi häiriköksi! On aina ihanaa tietää, etten kirjoita täällä vain itsekseni vaan että on lukijoita, jotka tykkäävät ja nauttivat, vaikka tämä onkin paisunut aivan mahdottomaksi kilometrien mittaiseksi raapalesarjaksi ^^ Vakkarikommentoijat, jotka ovat pysyneet mukana pitkään, ovat erityisen mukavia. Minua kommentit vain ja ainoastaan ilahduttavat :) Haha! Hyvin elävän ja todenmukaisen mielikuvan olet siis heistä rakentanut. Joo, luurangot käsitellään vielä. En olisi voinut jättää niitä käsittelemättä. Tarina ei voi päättyä ilman, että ne otetaan esille ja ruoditaan. Lopussa ollaan, mutta vähän näyttää siltä, että mennään sataan ja ehkä ylikin (UNGH -_-) mutta minkäs sille voit, kun tarinaa ei lopettaa "kesken". Kiitos jälleen ihanasta kommentista ja jee, että olet edelleen messissä! ^^
tupsupipo: Ei se mitään :) kivaa, että kuitenkin luet tätä vielä ja olet pitänyt osista! Tämänhetkinen tilanne on tosiaan aika ihana, mutta kuinka kauan sitä kestää? Indigonsininen sateenvarjo oli pakko herätellä eloon. Se on niin kiva yksityiskohta! ^^ Kiitos piristävästä kommentista!
A/N: No niin. Ehdin yhdessä vaiheessa jo ajatella, että tähän tulisi 95 osaa ja kirjoitinkin tämän "valmiiksi". Sitten tajusin, että voihan helvetti, ei se 95 riitä. Oli aika masentavaa sen jälkeen, kun olin ehtinyt jo iloita, että jee, viimeinkin tämä ikuisuusprojekti saadaan päätökseen. Mutta ei sitten. Huff ja puff. Tämä on siis edelleen kesken. 93. osa on viimeinen valmis osa ja toivon, että nyt kun saan sen julkaistua, innostun kirjoittamaan tämän OIKEASTI loppuun. Tsemppaavat kommentit auttavat aina. Kyllä me yhdessä loppuun päästään, eikö?
93. Mustikkakesä
S
hömppädraama
94. Kesä
250 sanaa
Jooa
Me oltiin kesällä paljon erossa toisistamme. Totta kai me soiteltiin, mutta ei se ollut sama. Eetulla oli edelleen töitä, ja mä en vaan voinut istuskella kotona, kun oli kesä. Kolme viikkoa meni mun vanhempien luona, kun auttelin isää sen firmassa, jossa olin tehnyt kesätöitä 17-vuotiaasta saakka. Sit oli reissuja ympäri Suomea milloin kenenkin kanssa. Mä tunsin niin paljon ihmisiä, että koko kesä olisi ihan hyvin voinut mennä siinä.
Mutta kun Eetulla alkoi palkallinen kesäloma, mä hain mun rakkaan ja kaikki muut kutsut, tapaamiset ja festarilupaukset haihtuivat mun mielestä. Me saatiin auto Eetun kaverilta, Katrilta, lainaan ja ajeltiin ympäriinsä kuunnellen radiota ja Katrin vanhoja levyjä.
Ei me kuitenkaan vain laiskoteltu ja kruisailtu ympäriinsä. Eetu vei mut mustikkaan ja ehkä se kosti sillä kaikki ne kerrat, kun se oli joutunut lähtemään jonnekin mun mieliksi. Ei ollut nimittäin ihan herkkua kyykkiä monta tuntia marjapuskissa hyttyset ja mäkäräiset ympärillä pyörien. Kestin sen silti, totta kai, koska Eetukin kesti, ja me saatiin kerättyä mustikkaa neljä täyttä ämpärillistä.
”Eihän nää edes mahdu meidän pakastimiin!” älähdin, kun me kotona puhdistettiin marjat ja pakattiin ne rasioihin.
”Vien osan äidille. Säkin voit viedä kotiin. Mustikoista tykkää kaikki”, Eetu sanoi, ja se oli hyvällä tuulella. Tuottelias, ruumiillinen työ oli sen mieleen. Mun rinnassa läikähti, kun näin, miten iloiseksi se tuli kaikista niistä mustikoista.
Me tehtiin piirakkaa, oikeastaan kaikkea mahdollista, joihin tarvittiin mustikoita, koska niitä marjoja oli vain niin helvetisti. Mietin, että olisiko meidän elämä tällaista myös muutaman vuoden päästä, ja toivoin, että se olisi. Ehkä me voitaisiin ruveta myös sienestämään.
A/N2: Aina, kun luen tämän raapaleen viimeisen lauseen, mun tekee mieli alkaa parkua, koska Jooa. Se on niin tuommoinen. Stop, Jooa, et saa olla noin suloinen, minä kiellän. Minä kirjoitin tuon, mutta en pääse itsekään tuosta lauseesta yli, asdfgh, Jooa senkin! :'D
-
Ehkä me voitaisiin ruveta myös sienestämään.
I-ha-na.
Ensinnäkin: kyllä tämä tästä vielä loppuun saadaan! Järkytyin kyllä lievästi, kun huomasin osien määrän lähentelevän jo sataa, ihmeen sujuvasti tätä lukee monia kymmeniä raapaleita putkeen. Tekstiin on tullut enemmän tasaisuutta ajan myötä, lieneekö se käsitys Eetun ja Jooan hienoisesta aikuistumisesta vai kirjoitustyyliin vakiintumisesta vai mistä ihmeestä. Pidän siitä kuitenkin! Tylsäksi tämä ei mene kuitenkaan sitten millään, aina on yhtä ilahduttavaa lukea uusi luku. Haluaisin vain kidnapata Eetun ja Jooan ja ottaa ne meille asumaan? He selvästikin tietävät mitä tekevät tässä vaiheessa, mikä on mukavaa vaihtelua tuon etäisyyden ja draamailun jälkeen. Tämän luvun mustikkakosto nauratti, olisipa kesä ja mahdollisuus lähteä poimimaan marjoja...
Tykkään älyttömästi edelleen, kiitos! c:
-
Orenji: Kyllä saadaan, ehdottomasti! On pakko :D Sinä järkytyt lievästi, mutta minä olen ihan shokissa vieläkin, että miten helvetissä tässä näin kävi. Tässä vaiheessa on kuitenkin turha voivotella. Pitää vaan saattaa tämä loppuun. Olen hyvin tietoinen, että tämä tarina on epätasainen ja sekava :D Tiedän myös, mistä se johtuu. Ehkä joskus parantelen tätä niin, ettei se tunnu niin häiritsevältä, mutta en kyllä ihan lähiaikoina. Sinnitellään :--D Kiva, että silti tykkäät! Kiitos ihana kommentista!
kuuskidi: No huh :o Menin lievästi sanottuna sekaisin, kun sain kommenttisi ja taivastelin sen pituutta ja miten paljon sulla on tästä sanottavaa (mutta se oli hyvä. on aina suuri kunnia saada tällaisia kommentteja) Taisin kyllä punastua, kun luin, että olet tehnyt ihan muistiinpanojakin :D Voi hyvä tavaton. Tietysti ilahduttaa! Ilahdun tavattomasti kaikenlaisista kommenteista. Lisää draamaa, eh? Enpä olisi uskonut, että kuulen moista :---D mulla on ollut tän kanssa sellainen tunne, että on koko ajan jotain. Ymmärrän pointtisi, mutta draamat tuppaavat aina räjähtää meikäläisen kätösissä, ja se olisi varmaan tarkoittanut, että tässä olisi lopulta ollut 150+ osaa. Ja mullahan oli paljon erilaisia (draama)ideoita tätä varten! En tietenkään käyttänyt kaikkia, koska jotain 150+ osaa olisi ollut mullekin vähän LIIKAA :D
Aww, ihanaa, että sulla on a-real-life-Jooa parhaana kaverina ja hahmo tuntui todelliselta! Olen samaa mieltä tuosta omasta elämästä, että jotain samaistumista on oltava ja aivan mahdottoman hienoa kuulla, että tämä tarina on antanut sellaista! Rosoja Jooaan. Joo, olen itsekin miettinyt tätä ja kyllä sillä niitä on. Taneli-kohtauksissa toin Jooan rosoisuuksia esille, ja tuossa riitelyssä. Jos hän on vielä nytkin liian täydellinen, en tiedä, mitä sanoa. Jooaa ei vain saa kovin kamalaksi, sori :'D
Voi voi. Nyt se tuli. Nyt sinä tulit ja sanoit sen, mitä olenkin uumoillut lukijoiden ainakin miettivän. Auroora sanoi aivan tarinan alussa, että hmm, Eetu muistuttaa hyvin paljon toista hahmoani, niin nimeltään kuin luonteeltakin ja olin siitä jo silloin aivan APUA!! :-[ Hahmot. Kamala totuus on tämä: en suunnitellut heitä ennen tarinan julkaisua ömm, paljoakaan, ehkä ollenkaan? Olin paljolti vain lol, spurttiraapale kuulostaa hauskalta ja pistin palamaan. Kaduttaa tietysti jälkikäteen, koska senhän tietysti huomaa muutkin kuin minä, etenkin tarinan alkupuolesta. Tietysti he ovat nyt päässäni oikein eheinä ja kokonaisina, mutta se on yksin vain tämän tarinan ja sen kirjoittamisen ansiota. Pelkästään hahmot eivät kehittyneet ja kasvaneet matkan varrella. Sama tapahtui kirjoittajalle. Tämä on yhden toisen tarinan ohella pisin projektini ja olen oppinut tästä paljon kaikenlaista mahtavaa. Eetun kasvutarina on itselle kyllä sellainen, minkä katson saavutukseksi. Joten kiitos hirveästi! On häkellyttävää ja kamalan ihanaa kuulla, että pystyy herättämään tuollaisia reaktioita. Huh huh. Tämän kommentin läpikäyminen on yhtä tunnevuoristorataa :D Olen tosi iloinen, että tulit lainanneeksi noi Jumala-jutut 21. osasta, koska mulla oli tapana naureskella niille yksinäni (olen tietenkin omasta mielestäni aivan tajuttoman hauska, pff :--D) ja mieletöntä kuulla, että joku muukin sai hupia niistä! Eetun kyynisyys tulee myös niiden huomioiden myötä hyvin esille, eikös? (Joo, en enää ikinä naureskele, että muka 100 osaa, pffhaha niin varmaan, koska SILLOIN se oikeasti tulee, typerä minä...) No niin. Kiitos aivan tajuttomasti, että jaksoit ja halusit kertoa ajatuksistasi tämän tarinan suhteen. Se merkitsee niin paljon! <3 Olet ihana!!
A/N: No niin. Seuraava osa ja siinä esiin tuleva asia. Eetun kaappiluurangot. Voi hyvä tavaton. Melkein toivoin, etten olisi koskaan sellaisesta kertonutkaan, koska yhyy, olen kirjoittanut tämän osan varmasti ainakin 5 kertaa eikä se koskaan tuntunut oikealta. Joko Jooan suhtautuminen oli liian kiltti ja hyvä tai se oli tosi kylmä, mikä ei ole Jooan tapaista. Mutta tiesin, etten voi päättää tarinaa kertomatta siitä, joten hnngh. Jos tämä ei vieläkään onnistunut... en edes tiedä, mitä sitten teen. Jään vuoden jäähylle tai jotain :D Se tuntuu nyt kyllä hyvältä.
94. Yhä olemassa
S
angst, draama
16. Epäinhimillinen
350 sanaa
Jooa
Jokin painoi Eetun mieltä koko kesän. Se varmaan luuli, etten huomannut, mutta tietysti mä huomasin. Se oli vähän kummallinen juttu. Se ei näkynyt Eetusta kuin silloin tällöin, yksittäisinä, pysähtyneinä hetkinä: aamun ensimmäisinä selkeinä ajatuksina, päivien keskustelujen välisinä hiljaisuuksina ja valoisien aamuöiden humalatunteina. Kun mä yritin näyttää siltä, että se voi kertoa, hetki meni ohi, ja mut jätettiin aina vaan ihmettelemään, mitä se oli ollut.
Kun se lopulta kertoi, oli jo heinäkuu. Se tapahtui epäinhimillisen kuumana yönä, kun oli punaviinihumala ja Eetun vasemman solisluun tyvessä komeili vahinkofritsu. Eetu tärisi, ja mä pelkäsin, että se kertoisi jotain kamalaa, ja kamalaahan se olikin. Se ei ollut kuolemansairas eikä se aikonut jättää mua, mikä oli tietysti vaan hetken helpotus.
Eetu uskoutui mulle ajasta Jussin jälkeen. Se kertoi mulle ihmisestä, jota en tunnistanut omaksi poikaystäväkseni. Silloin Eetu ei ollut välittänyt kenestäkään. Miksi olisi välittänyt? Kukaan ei ollut ollut sille todellinen ihminen. Se oli valehdellut, kusettanut ja satuttanut tahallaan, koska se oli hauskaa. Se oli tuntunut hyvältä ja oikeutetulta. Eetu oli varastanut ja hyväksikäyttänyt kavereidensa ystävällisyyttä ja hyväuskoisuutta vailla rippustakaan empatiaa omatunnosta puhumattakaan.
Olin shokissa.
”Oon katunut monta vuotta, ja yrittänyt pyytää anteeksi – mutta harvat kestivät edes katsoa mua, kuuntelemisesta puhumattakaan eikä kukaan huolinut multa mitään. Ne vaan sanoi, että ainoa, mitä saatoin tehdä, oli pysyä kaukana niistä. Tein sit niin ja yritin tehdä elämälläni jotain parempaa”, Eetu kuiskasi. Se oli iskenyt kyntensä paljaisiin reisiinsä niin syvälle kuin ikinä kykeni. Puolikuuhaavoista tirskahti verta. Mun oli pakko saada Eetu lopettamaan.
Ei tarvinnut kysyä, miksei se ollut kertonut aiemmin. Tajusin sen kysymättäkin. Miten sellaisesta voi kertoa?
”Joskus pelkään, että oonkin oikeasti sellainen”, Eetu jatkoi. ”Ettei Jussi lopulta tehnyt muuta kuin paljasti jotain, mikä oli aina ollut siellä.”
”Mun pitää vähän prosessoida tätä”, sanoin tyhjällä äänensävyllä.
”Haluatko, että lähden?”
”Älä. En halua, että lähdet tuollaisessa mielentilassa yhtään minnekään.”
Pelkäsin, että se tekisi jotakin itselleen. En osannut sanoa, kumpi meistä oli tässä tilanteessa järkyttyneempi. Oli parempi vaan olla tässä.
Vedin sen rintaani vasten ja puoliksi odotin, että kaikki pimenee sillä hetkellä. Tai että edes aika pysähtyisi ja me lakattaisiin hengittämästä. Mitään sellaista ei tapahtunut. Siinä me vaan oltiin, yhä olemassa.
-
Ahaa! No nyt se selvisi ainakin silleen pääpiirteittäin, mitä ihmettä Eetu olikaan pitänyt sisällään. Mä oon ehkä lukenut niin paljon kaikkea hirveen rankkaa ja synkkää kamaa (mitä raaempia sarjamurhaajia, sen parempi), et sairas mielikuvitukseni lähti tosissaan juoksemaan kun mietin näitä Eetun kaappiluurankoja. Joten tällä hetkellä mä oon oikeestaan vaan helpottunut, kun selvisi, että Eetu on ollutkin vaan kunnon roisto joskus.
Uskon kyllä, et Jooan reaktiota oli hankala miettiä. Joku "sä nukut sitte sohvalla tän yön"-reaktio ois voinu olla vähän raju, mut ei se toisaalta ois voinu vaan kohauttaa olkiaan tolle. Joka tapauksessa oli kyllä hienoa, että Eetu sai puserrettua tän asian ulos ittestään. Mä luulen, että pitkällä aikavälillä Eetua ois voinu ruveta vähän kalvamaan se, ettei Jooa tiedä hänestä kaikkea.
Pakko muuten nostaa esiin tuo, kun kommenteissa (varsinkin tarinan alkupuolella) on jotkut nostaneet esiin nuo Eetun ja Eelin yhtäläisyydet. Olen vähän hämilläni tuosta, koska miusta niiden samankaltaisuus loppuu tupla E:llä alkaviin etunimiin. Hehän on persoonaltaan kuin yö ja päivä, ainaki miun silimiin. Eeli on hauska, urheilullinen ja hyväntuulinen, Eetu angstinen ja helposti ärsyyntyvä. On hänessä toki paljon muutakin, mutta nämä on nyt ne päällimmäiset ja ekana mieleen tulevat asiat. Tietty Eelikin osaa vajota synkkyyteen silloin tällöin, mut koen sen silti paljon aurinkoisemmaksi persoonaksi kuin Eetun.
Venyiköhän tarina näihin mittoihin pitkälti siksi, kun tulit nostaneeksi ne Eetun menneisyyden luudangot esiin ja ne piti vielä selittää auki ja käsitellä? Jäin pureskelemaan tuon juonenkäänteen tarpeellisuutta tässä tarinassa, niin herkullinen kuin se onkin. Eihän yhdessä (pitkässäkään) tarinassa välttämättä tarvitse aina kaikkea pureskella. Toisaalta sä mahat olla jo aika kurkkuasi myöten täynnä tän tarinan kirjoittamista, joten ei varmaan ole Ruutupaitojen jälkeen ihan heti uusia tarinoita odotettavissa näillä hahmoilla... Meinaan, et yleensä kirjotat samoita tyypeistä sen jos sata erillistä tarinaa, jolloin jokainen voi käsitellä eri aihetta.
Älä kuitenkaan ymmärrä minua väärin! Ei mua haittaa ollenkaan, et tää asia käsitellään tässä, koska tää on ihan tajuttoman herkullinen aihe pyöriteltäväksi. Ja mielelläänhän mä tätä tarinaa luen. : )
-
Räntsäke: Sarjamurhaaja-Eetu ois aika kova. Tyylillä: "ei se mun kaveri oikeasti tappanut Jussia. Mä tapoin sen. Kirveellä, ja sen mun kaverin kans. Mulla on niiden kallot kirjatukina." :D Kyllähän se oli pakko saada ulos. Hyvä, että Eeli ja Eetu erottuvat sulle omiksi persoonikseen. Eetu on just kylmempi ja angstisempi kuin Eeli, mutta voipi olla, että koska nimet ovat samankaltaisia ja kirjoittaja on sama, sekaannuksia syntyy jo ihan senkin takia. HAHA :--D Tässä tarinassa on varmaan sivukaupalla juttuja, joita ei olisi "tarvinnut" käsitellä. Mikä on tarpeellista? Olisin voinut lopettaa tämän siihen, kun ne alkoivat seurustella. Ja olisin voinut lopettaa, kun Jooan diagnoosi selvisi. Olisin voinut lopettaa ennen Tanelia. Ja niin edelleen. Mutta en halunnut. Vaikka tämä paisuikin tällaiseksi, en koe, että se olisi turhaa tai sillä tavalla liikaa. En osaa kirjoittaa näistä muuta kuin täällä. Oheistekstejä tuskin siis tulee. This is it. On tässä puutteensa, totta kai on, mutta parempi tehdä tämä nyt perusteellisesti loppuun saakka. En voi muutakaan. Olen kirjoittajana välistäkin turhan perusteellinen, mutta ainakin tätä luetaan vielä :) ja kivaa tietysti, että juonenkäänteet kutkuttavat edelleen. Kiitos kommentista!
A/N: Kuka haluaa (viimein) tietää tismalleen, kuinka vanhoja Eetu ja Jooa ovat? *rumpujen pärinää ja eeppistä musiikkia* Eetu on 24-25 (tässä kun vaihtui vuosi välissä) ja Jooa 22-23. Eetun roistokautta kesti 2,5 vuotta. Kiitos ja kumarrus!
95. Toivon, ettet lähde
S
draama
350 sanaa
Eetu
Olin aina pelännyt sitä hetkeä. Tunnustamista, ja kun se viimein tuli, olin tismalleen niin paskat housussa ja sappineste kurkussa kuin olin aina kuvitellutkin olevani. Ei, se oli vielä pahempaa, koska se, jolle mä siitä kaikesta kerroin, oli just Jooa. Rakastin sitä enemmän kuin ketään muuta koskaan. Se teki todellakin tiukkaa, katsoa sitä silmiin ja kertoa totuus, etten mä vaan Jussin jälkeen angstannut kotona särkyneen sydämeni kanssa. Mä menin ja tulin Jussin kaltaiseksi.
Jooa oli järkyttynyt, mutta sit se muuttui vain todella murheelliseksi. Se ei silti lähtenyt. Se jäi mun luokse moneksi päiväksi. Ensin ajattelin, että se oli siellä varmistamassa, etten hirtä itseäni sähköjohtoihin tai jotain sellaista. Kun viikko vaihtui toiseksi, aloin epäillä, ettei se ollut Jooan ainoa syy. Se ei missään vaiheessa lopettanut koskettamasta mua. Öisin me edelleen nukuttiin yhdessä ja rakasteltiin. Jooa ajatteli sitä kaikkea, ja mä pidätin hengitystä odottaessani sen tuomiota.
”Mä tunnen sut”, Jooa sanoi yhtenä päivänä, kun me tultiin kaupasta ruokaostosten kanssa. ”Oon varma siitä. Sä et ole enää sellainen. Oot erilainen ihminen nyt kuin silloin.”
”Tahdon ainakin ajatella niin”, sanoin hiljaa ja katsoin tietä. Ilma oli kylmänkostea. Viimeiset kolme päivää oli satanut taukoamatta ja pilvistä päätellen se varmaan alkaisi pian uudestaan.
”Jussi satutti sua, kohteli kaltoin ja petti sut monta kertaa”, Jooa sanoi ja mun vatsaa väänsi. Sen ääni ei ollut lämmin vaan sellainen kylmänviileän toteava. Se listasi tosiasioita. En ollut tottunut siihen. ”Se, mitä sä teit niille ihmiselle, mikään ei oikeuta sitä, mutta tapahtunut jätti suhun jälkensä. Mitä sä olit silloin, kun Jussi kuoli? Yhdeksäntoista?”
”Kahdeksantoista.”
”Voi luoja”, Jooa henkäisi ja sitä puistatti. ”Kahdeksantoista. Se ei ole oikein. En edes aiemmin tajunnut, miten hirveän nuori sä olit.”
”Sä oot mua nuorempi”, huomautin Jooalle, kun sen äänensävy muuttui niin holhoavaksi. Se naurahti.
”Niin oonki, mutta kyllä sä tiedät. Kun mä olin kahdeksantoista, en edes käynyt baareissa, ja sä kävit läpi jotain noin rankkaa siinä iässä.” Jooa pudisteli päätään. Keskustelu loppui siihen. Mun rinnassa jäyti kylmä kipu, koska Jooa osasi olla ymmärtäväinen, mutta se voisi silti jättää mut. Kun se ei sanonut muuta, pelkäsin enemmän kuin koskaan.
Jooan menettäminen – sitä en voisi koskaan antaa itselleni anteeksi.
-
A/N: Oli ihan mahtava gaalailta tänään (puhun siis finipikareista) ja arvatkaa kuka voitti vuoden originaalihahmon pronssipikarin? (yhdessä tsiljoonan muun kanssa, mutta mitäs tuosta :D) NO MUN KULTAPOJU TATU! <3 Jooan opiskelukaveri siis, pessimismin ja sarkasmin vannoutunut kuningas. Lauchuo vielä lähetti oikein yksäriä, että onko mulla hahmo nimeltä Tatu ja mistä poju mahtaa olla peräisin :'D joten! Oli pakko ihan vaan tämän hienon tapahtuman johdosta tuoda Tatu takaisin estradille!
96. Eri taajuuksilla
S
draama
350 sanaa
Jooa
Ovikello soi. Siellä oli Tatu rommipullo toisessa kädessä ja toisella se löyhytti kasvojaan viuhkalla. Olin niin tottunut, etten edes ihmetellyt vaan viitoin Tatun sisään.
”Oli hätätilanne?” Tatu sanoi kysyvään sävyyn, vaikka en ollut sanonut muuta kuin, että pääseekö se käymään. Toisaalta Tatu oli aina ollut taitava lukemaan rivien välistä. ”Odotas hetki. En voi ratkoa sun rakkausongelmia ilman tujausta hyvää rommia.”
”En ole pyytänyt sua ratkomaan yhtään mitään”, tuhahdin.
”Älä viitti”, Tatu tyrskähti. ”Mullehan sä aina itket näistä jutuista. Shottilasit esiin, Jooa, mars. Silleen ne ongelmat ratkotaan.”
Tatu kaatoi meille hömssyt, ja me juotiin. Se kaatoi toiset ja me juotiin nekin.
”Tekee terää”, Tatu kähisi. ”No niin. Kerrohan Tatu-sedälle.”
Pyörittelin silmiäni, mutta kerroin koko jutun. Tatu asetti sormenpäänsä vastakkain, kuunteli tarkkaan ja viritteli aivojaan argumentointitaajuudelle.
”Olen vähän pettynyt. Olisin odottanut, että Eetu olisi tappanut jonkun. Edes vähän”, Tatu sanoi. ”Tai että se olis ryöstänyt pankin. Oo, oo, tai kiristänyt jotain poliitikkoa nakukuvilla!”
”Tatu”, sanoin varoittavasti, ettei se alkaisi spekuloida ihan älyttömiä.
”Fine”, Tatu tuhahti. ”No siis. Se oli kusipää? Se ei ole sitä enää? En näe tätä dilemmana.”
”Susta on siis aivan mahdoton käsittää, että mulle ehkä oli järkytys kuulla jotain sellaista ihmisestä, jonka olin kuvitellut tuntevani läpikotaisin?”
”Eihän me tunneta ketään läpikotaisin. Ei edes itseämme”, Tatu sanoi ärsyttävän fiksusti. ”Plus Eetu kertoi sulle. Mä en välttämättä olisi kertonut.”
”Mä ymmärrän, että miksi Eetu käyttäytyi siten kuin käyttäytyi, ja rakastan sitä edelleen ihan valtavasti”, huokaisin.
”Mutta?” Tatu johdatti.
”Mutta mietin vaan, että kuinka monta salaisuutta sillä on vielä kerrottavana ja mistähän saan vielä järkyttyä? Haluan vaan tavallisen parisuhteen ilman suuria draamoja tai luurankoja kaapinperukoilla”, sanoin väsyneenä.
Tatu naputti leukaansa sormenpäillään.
”Haluatko tietää, mitä mieltä mä olen?”
”Sitähän varten sä olet täällä”, tuhahdin, koska Tatu oli tyhmä.
”Musta tuntuu, että kaiken paskan jälkeen Eetu haluaa sitä samaa. Tätä voisi ajatella sun viimeisenä koetuksena, Jooa. Mieti nyt. Se on tehnyt susta tyhjäpäisen, rakastuneen ääliön. Sä olet ollut ikionnellinen siinä roolissa, ja kyllä, tuomitsen sua ihan kympillä. Mut eiks se kerro jo tarpeeksi?”
”En tiedä. En vittu vaan tiedä”, puhahdin turhautuneena ja hautasin kasvot käsiini, koska kaikki oli niin hankalaa.
”Lisää rommia!” Tatu päätti.
-
Eikä, onnea "vuoden originaalihahmon pronssipikarista"! :D Tatu on upee hahmo, se ansaitsi sen. Haha, en tiiä johtuko tosta rommista, jota Jooa ja Tatu lipitteli vai mistä, mut ajattelin tässä luvussa Tatun Jack Sparrowin näkösenä. :D Ei auttanut vaikka yritin ajatella sen ihan normi-Tatuna, mut ei vaan auttanu. Joten tässä luvussa Jack ja Jooa naukkailee rommia ja ratkoo Jooan rakkausongelmia. En valita. :D Kiva luku ja oli tosi ilahduttavaa kuulla Tatusta näin pitkän ajan jälkeen. En ymmärrä miks Jooa teki tosta kusipääeetu-hommasta noin ison asian, mut onneks oli kriisiapu paikallaan. :D
-
tupsupipo: Kiitos! Tatu on aika upea tyyppi ja kyllä se ansaitsi palkintonsa! Voi ei. Toi Jack Sparrow :D olin hetken, että ei ikinä, mutta arvaa, kun muistin jotain. Menin youtubeen ja löysin sieltä tämän (https://youtu.be/wUMt9xYkIe8?t=1m46s) kohtauksen. Tuli aika epic fail olo tuostakin kömmähdyksestä :'D Tai sit Tatu on vaan Jack. Ihanaa, että Tatun comeback oli kivaa luettavaa! Sitä oli tosi hauska myös kirjoittaa. Seuraavassa osassa selviää, mikä Jooaa niin hiertää. Kiitos kommentista!
kuuskidi: Kiitos! Olen itsekin aika äimänä, että niin monta pikaria tuli saatua. Ja niin ansaitsi <3 koska Tatu! Hmm, voisin kirjoittaakin. Oikein olet ymmärtänyt ja oivaltanut Eetun hahmon taustoineen. Minäkin huomaan välillä itsessäni samoja piirteitä. Kai meissä kaikissa on tällainen puoli, mutta Eetu oli yhteen aikaan pelkkää tätä. Eetu ja sen vastoinkäymiset on aika sydäntä raastavaa ajatella, ymmärrän kyllä. Oijoi, Tatu on tainnut viedä sydämesi! En kyllä ihmettele, onhan se hurmaava poitsu kaikessa kyynisyydessään :D ja Tatun logiikka selittäis, miten voi tappaa jonkun "ihan vähän" :---D Linkkasinkin tupsulle jo videon, jossa on Tatu-Jack viuhkansa kanssa XD Kiitos jälleen ihanasta kommentista! Ihanaa, että Tatu aiheutti comebackillaan noin paljon rakkautta! ^^
97. Ootko se sä?
S
draama
350 sanaa
Jooa
En ollut turta tai sekaisin. Kai Tatulla oli ollut pointti. Eikö me kaikki olla oltu joskus jotakin, mitä meidän jälkikäteen oli vaikea tunnistaa? En enää tiennyt, mistä olisin ollut pahoillani. Jussi oli kuollut. Jätkä oli siltä osin onnekas, koska kun ajattelin, mitä se oli tehnyt Eetulle, mun teki mieli satuttaa. Ja silti, jos Jussia ei olisi kaikkine paskamaisuuksineen ollut, ehkä mäkään en olisi koskaan tavannut Eetua. Jos mä jotain olin filosofiasta oppinut, niin sen, ettei mikään tässä maailmassa ollut selitettävissä yhdellä, ymmärrettävällä tavalla.
Painoin ovikelloa. Lukko naksahti lujaa ja ovi avautui. Eetu päästi mut sisään sanomatta sanaakaan. Riisuin kengät ja istuin vaiteliaana sen sängynreunalle. Eetu toi mulle lasin jotakin kylmää, raikkaankirpeää juotavaa, johon se oli pilkkonut limelohkoja. Kiitin.
”Kiva nähdä taas”, Eetu sanoi. Sen ääni oli tuskin kuiskausta kuuluvampi. ”Ehdin jo pelätä, etten näe sua enää ikinä.”
”Tuskin se olisi mahdollista tässä kaupungissa”, huomautin sille.
”Tiedät, mitä tarkoitan.”
Mä tiesin. Laskin lasin lattialle.
”Tule tänne”, sanoin ja viitoin mun viereen. Eetu epäröi, mutta tuli kuitenkin. Otin sen käden omaani. Tunsin joka sormen, kämmenenmuodon ja miten se sopi mun kättä vasten. Mun kädet tunsivat Eetun vartalon jokaista kaarta, niveltä ja kulmaa myöten.
Eetu katseli meidän yhteen liitettyjä käsiä ja sen ilmettä oli vaikea tulkita.
”Ei sillä ole väliä, mitä sä olit ennen”, sanoin hitaasti ja katsoin Eetua sen savunsinisiin silmiin. ”Mutta sillä on, ettet kertonut mulle ennen kuin vasta nyt, kun sun tavallaan oli pakko. Mä avasin sulle koko sieluni, itseni ja menneisyyteni. Koko tämän ajan luulin, että sä annoit saman verran takaisin. Enkä voi olla miettimättä, että onko tää vasta alkua. Oletko sä sittenkään se ihminen, joksi sua luulin?”
”Se oli viimeinen asia”, Eetu sanoi. ”Ei ole enempää salaisuuksia ja vitustako minä tiedän, olenko. Mä olen vaan mä. Osaan olla kylmä, itsekäs ja vittumainen, mutta kukaan ei voi rakastaa sua niinku mä rakastan. Oon vitun tosissani. Jos sä kysyt, että olenko tarpeeksi hyveellinen ja epäitsekäs, jotta antaisin sun mennä, niin sori, en ole.”
Eetulla oli sen kova ilme kasvoillaan. Olin nähnyt saman satoja kertoja. Se ei teeskennellyt. Tämä oli osa Eetua yhtä kiinteästi kuin sen kädet.
Kyllähän mä Eetun tunsin.
-
A/N: 2 osaa jäljellä! Oon niin lähellä voittoa, maaliviivaa ja, no loppua!! Tämähän on pitänyt saada valmiiksi jo ikuisuuuuuden. Mut kaikkeahan ehtii vielä tapahtua :'D Tässä saatte mehevän palan Eetua, joka ei siedä mitään paskapuheita. Teemamusiikiksi sopii hyvin tämä (https://www.youtube.com/watch?v=XPbDIHgLAuA). Yup. I'm so done.
98. Vittuun sä ja Tatu Vuorinen
K-11
draama
34. Kokonainen
350 sanaa
Eetu
Mitä Jooa multa oikein halusi? Musta ei nimittäin ollut katumaan sanomisiani. Oli vaan helvetin ylpeä itsestäni, että olin oikeasti saanut kerrottua niistä asioista jollekulle. En ollut selvinnyt kaikesta paskasta vaan tullakseni tänne murskattavaksi vielä kertaalleen. Jooalla ei ollut mitään oikeutta tehdä niin.
Ja mitä se oli olevinaan, että olinko mä oikeasti tällainen? Luuliko Jooa mun vaan näytelleen omaksi huvikseni kaksi vuotta? Tai siis, totta kai mä käytin kaiken vapaa-aikani ihmisten kusettamiseen ja satuttamiseen. Oli oikein vittu jonoa kadulle asti. Jooa oli helvetin idiootti. Ehkä mun pitäisikin jättää se eikä vain odottaa sen tuomiota tällä tavalla niin kuin Jooa muka olisi aina se, joka kokisi vääryyttä tässä suhteessa. Ehkä mä en vaan koskaan olisi tarpeeksi hyvä ja ihana sille.
Ennen kuin mä ehdin avata suuni ja sanoa jotain peruuttamatonta, Jooa naurahti ja sen olemus muuttui kertaheitolla. Se oli pelkkää helpotusta ja iloa.
”Luojan kiitos”, se henkäisi, ”anteeksi. Totta kai sä olet tismalleen se, jollaisena sut tunnenkin.”
”Mut sä epäilit”, totesin enkä yhtään mielissäni.
”Mä epäilin”, Jooa myönsi. ”Tatu sanoi, että se on terveellistä. Olla skeptinen.”
”Vittuun joku Tatu Vuorinen ja sen sanomiset”, puhahdin. ”Mä tiedän, miltä tuntuu epäillä kaikkea ja kaikkia. Siinä ei ole mitään tervettä. Siksi mulla kesti niin kauan kertoa sulle. Se oli vaikeinta, mitä olen ikinä joutunut tekemään. Uskallakin syyllistää mua siitä. Mun sieluun ei voi vaan ostaa jotain ranneketta ja aatella, että sillä saa lystiä koko rahan edestä. Mitä vittua sä naurat siinä?”
”Anteeksi”, Jooa sanoi ja yritti vakavoitua. ”Tajusin vaan, miten paljon oon kaivannut tätä. Sua läksyttämässä mua ja puhumassa mulle järkeä sivaltavammin kuin kukaan ikinä. Oon tarvinnut sitä.”
”Jos jotain menisi perille, niin se olisi ihan kiva”, tuhahdin. Jooa hymyili ja se nosti kätensä mun poskelle. Toisella kädellään se puristi tiukasti mun omaa.
”Kyllä mä tajuan”, Jooa vakuutti. ”Anteeksi. Mä en ajatellut.”
”Oot idiootti”, tokaisin, mutta mun ääni oli jo aika ponneton.
”Jep. Huoliks sä mut vielä?” Jooa kysyi hiljaisella, varovaisella äänellä. Mun kurkkua kuristi. Vittu. Tolle miehelle oli ihan mahdotonta pysyä vihaisena. Niinku mä muka kykenisin olemaan ilman Jooaa. Se teki musta onnellisen ja jumalauta kokonaisen.
Hautasin kasvoni Jooaa olkapäähän ja rutistin.
”Todellakin huolin.”
-
Hyvä Eetu!
Hienoa, että sillä on tota omanarvontuntoa.Vaikka Eetua kuinka hävetti ja hirvitti kertoa tuosta asiasta, sekin sentään tietää, että Jooa lähti vähän tekeen kärpäsestä härkästä. Eetun kaappiluuranko kun ei mikään tuon pahempi juttu ollut, niin olisihan se ollut aika hiton naurettavaa, jos Jooa ois hylänny sen ton takia. Ei sillä, en kyllä uskonut hetkeäkään, että niin kävis. Eetu ja Jooa kuuluu niihin siun parituksiisi, joihin mä uskon ja luotan. En silleen tosissani osaa pelätä, että nää eroais, vaikka sä tekisit näille mitä. Niin, ja Jooalla näyttikin olevan perimmäisenä ongelmana se, ettei Eetu ollut aikaisemmin kertonut tuollaista. Ei niinkään se ite asia, vaan se, ettei hän ollut tiennyt eikä osannut kuvitella. Noniin, jospa ne ois tosta asettunneet. Niin, ja totta kai Tatua oli kiva nähdä. Jostain kumman syystä vaan tuo rommi on vähän sellanen juoma, joka tuo väkisinkin Jack Sparrown mieleen... : ) En tiedä, oisko piraatti-mielleyhtymää tullut samalla lailla, jos ne oiskin juoneet vaikka kossua. : >
-
Äää? Kaikki on nyt ilmeisen hyvin ja sanamäärän puitteissa luulen, että draamaa tästä ei enää kehity. Kaikki tarpeellinen on vihdoinkin kerrottu, tunnustettu ja ainakin suurin piirtein käsiteltykin. Tatun kriisiapu olisi mukava hyödyke omaankin elämääni, ilmeisesti siitä oli edes vähän hyötyä, vaikkakin Vittuun joku Tatu Vuorinen. Älkää olko ilkeitä Tatulle, se ei ole tässä tekstissä se idiootti! Jos jotain olen oppinut matkan varrella, niin sen, että ongelmat ratkeavat vatvomalla, puhumalla, vääntämällä rautalangasta ja juomalla rommia. Eetu ja Jooa saisivat olla kiitollisia toistensa olemassaolosta viimeistään tässä vaiheessa, koska mä mietin pariin otteeseen kesken osien, että ei tästä tule kyllä mitään. Jään siis odottelemaan vielä kahta viimeistä osaa ja loppuratkaisua, kiitos!
-
Räntsäke: Eetulle pojoja ja suosionosoituksia! Joo, siis Jooan perimmäinen ongelma oli juurikin tuo, että melkein vuoden seurustelun jälkeen se saakin kuulla jotain tuollaista, joka tuli sille ihan puun takaa. Haha, Tatu on beibe. Laitoin ne juomaan rommia, koska imo rommi on parempaa kuin jokin kossu. Merirosvofiilikset on vaan fiiliksiä, vaikka Tatusta varmaan saisi kelpo merirosvonkin :D Kiitos kommentista!
Orenji: Puhuminen, vatvominen ja rautalangasta vääntäminen ovat tosijuttuja ihan oikeassakin elämässä, vaikka tässä tarinassa nekin elementit ovat välistä korostuneet oikein reilusti. Kyllä ne ovat kiitollisia, sitten lopulta, ehkä. Kiitos jälleen kommentista!
A/N: Olen melkein valmis. Melkein. Tahkoan parhaillaan vikaa rapsua ja sehän TULEE tänne tämän yön aikana. On joo ollut aikamoinen matka tämänkin tarinan kanssa, mutta fiilistelen sitä enemmän, kun saan tuon 100. tottelemaan minua ja päättymään juuri niin kuin haluan. Sillä välin tarjoan 99. osan, jossa on ihana Tatu, sanaton Jooa ja tylsä, vakiintunut Eetu :D Olkaa hyvä!
99. Harvinaisen sanaton
S
kesähömppä
150. Indigo
300 sanaa
Jooa
Juuri ennen lukuvuoden alkua me mentiin kaveriporukalla jokirantaan. Me oltiin sekalainen joukko opiskelijoita, amislaisia ja työssäkäyviä ihmisiä. Kun alkoholi oli saatu virtaamaan, alkujähmeyden jälkeen kaikki tulivat toimeen enempi vähempi.
Eetu oli omittu sen kavereiden toimesta, koska sitä näkyi kuulemma liian vähän, ja syy taisi olla mun. Olin vähän levoton, koska monet Eetun miespuolisista kavereista olivat sen vanhoja säätöjä ja nytkin meininki oli hyvin tuttavallista. Toki mä tiesin voivani luottaa Eetuun, mutta mustasukkaisuus orasti silti.
”Voi helvetti, Jooa, lopeta sen miehes vahtaaminen edes hetkeksi”, Tatu mun vieressä huokaisi ja kaikki, jotka kuulivat sen sanat, nauroivat. ”Ei se mitään tee. Tai ei ainakaan sun silmien edessä.”
Pyörittelin sille silmiäni ja yritin osallistua keskusteluun. Onneksi ei tarvinnut yrittää kauaa, koska Eetu tuli istumaan mun jalkojen väliin suojaan merituulelta. Mulle tuli heti paljon parempi fiilis, kun sain halia ja pusutella sen niskaa.
”Muuttakaa täältä pois, jooko”, Tatu voihkaisi.
”Ei tarvii katella”, Eetu hymähti sille.
”Trust me, en todellakaan katso”, Tatu sanoi. Se puhui totta, koska se lojui nurmella ja tuijotti kohti taivasta. ”Mulle on ihan tarpeeksi, että tiedän teidän ällöhöpöpäiden olemassaolosta.”
Se nousi ja konttasi tasokkaampaan seuraan. Me ei pantu pahaksemme, vaikka Eetunkin kaverit kyräilivät meitä aika nyreän näköisinä.
”Niitä vituttaa, että sä teit musta, niiden luottobilekaverista tylsän, varatun pariskuntaihmisen”, Eetu kuiskasi.
”Kaipaatko sä sitä?”
”Ai sekoilua noiden pinnallisten ikiteinien kanssa? En vitussa”, Eetu tuhahti ja veti mun käsiä tiukemmin ympärilleen. Mun sormet rutistivat pehmeää, indigonsinistä flanellia. Olin harvinaisen sanaton, mutta saattoi myös olla, ettei tää hetki edes tarvinnut mitään sanoja. Mun olo oli rauhaisa ja kevyt. Se ei ollut enää vain sitä ylitsevyöryvää onnellisuutta vaan jotain vakaampaa ja lujempaa. En ollut koskaan tuntenut sellaista.
Hitaasti Eetu nousi ylös ja otti mua kädestä, hellästi, mutta varmasti.
”Lähetäänks kotiin?”
Savunsiniset silmät tuikkivat ja poskiin ilmestyivät hymykuopat. Mun sydän otti odottamattoman varaslähdön, yhä vieläkin.
”Lähdetään vaan.”
-
A/N: !!! Fucking raapaleet ja täsmälliset sanamäärät oikeesti aaargh :D ja fucking lopetukset kanssa. Mutta! Kaikista näistä vastoinkäymisistä selviytyen Sokerisiipi kuittaa ja höpöttää enempi lopetuksen alla. Vika osa, höpöisät! VIKA OSA!!
100. Olennaista on tämä
S
fluffy
95. Syksy
350 sanaa
Eetu
Sivelin kuoharipullon loisteliasta etikettiä ja mietin, olisiko säälittävää avata pullo yksin. En harkinnut kauaa vaan otin lasin, kaadoin sen puolilleen ja avasin ikkunan, jotta tuntisin kasvoillani syyskuisen auringon. Ilma tuntui iholla viileänraikkaalta ja nenässä suloisen kirpeältä. Ruska olisi komeimmillaan vasta ensi kuussa, mutta värit kääntyivät jo enemmän syksyyn kuin kesään. Olin aina rakastanut syksyä tai niin ainakin luulin. Saattoi tietysti olla, että noin tasan kaksi vuotta sitten alkanut suhde oli samalla tehnyt syksystä mun lempivuodenajan. Ei ollut tarpeen olla varma asiasta.
Kuohuviinistä oli jäljellä enää pari kulausta, kun ulko-ovi kävi. Mun jaloissa mankui kissa, joka halusi kipeästi ulos. Me kuitenkin tiedettiin, että jos Pahvis pääsisi vapauden makuun, sitä tuskin kuuluisi takaisin ja me rakastettiin sitä liikaa ottaaksemme mitään riskejä.
”Arvaa miksi rakastan asua sun kanssa?” Jooa arvuutteli multa, kun se tuli ja kietoi kätensä mun vyötärön ympäri ja painoi leukansa mun olkapäälle.
”Kerro toki.”
”Mikään ei ole niin ihanaa kuin mies kotona ja kuoharipullo pöydällä”, Jooa sanoi.
”Älä totuttele siihen”, hymähdin. ”Tämä on erikoistilaisuus.”
”Ai?” Jooa kysyi ja käänsi mut lempeästi ympäri. ”Minkä sortin?”
Laskin lasini maahan, koska Jooa oli yhä arvaamaton liikkeissään.
”Mä sain ylennyksen.”
Jooa huudahti, ja tietysti sen idiootin piti nostaa mut maasta ja kieputtaa silkasta villistä ilosta. Se meni aina liiallisuuksiin kaiken kanssa.
”Laske mut alas!” nauroin. Lopulta Jooa malttoi totella. Se hymyili leveästi kasvot sädehtien.
”En halunnut sanoa sulle mitään ennen kuin se oli varmaa”, sanoin, ”mutta nyt on. Oon Lidlin uusi myymäläpäällikkö.”
”Ihan mahtavaa!” Jooa hihkui. ”Kerro kaikki! Oota, mä haen sen pullon.”
Se säntäsi keittiöön ja palasi lasin ja pullon kanssa. Juhlallisesti me kilistettiin ja juotiin malja mun menestykselle.
”Oon niin ylpeä susta!” Jooa sanoi mun selonteon päätteeksi ja suuteli mua pehmeästi. Hymyilin sille, meille, syksylle ja ikkunasta ulos yrittävälle Pahvilaatikolle. Jooa nappasi karkulaisen syliinsä ja höpötti sille moitteita. Pahvis loukkaantui verisesti ja pakeni makkariin.
”Miten sun päivä meni?” kysyin.
”Vietin monta hikistä tuntia, kun jäljitin mun kadonneita opintopisteitä”, Jooa sanoi ja veti mut taas itseään vasten, koska se oli pahuksen haliriippuvainen. Kai mäkin olin, mutta se ei ollut olennaista.
Olennaista oli nykyisyys, me kaksi ja Pahvilaatikko meidän yhteisessä kodissa.
Olin lakannut epäilemästä.
A/N2: Jumaliste. Mä tein sen. Oikeasti. En oikein edes tiedä, mitä tässä tapahtui, koska siis. Osallistuin spurttiin ja sit vaan? Öö. No tämä tapahtui. Ja se jatkui ja jatkui, koska rakastuin hahmoihin, koska tahdoin tarinan jatkuvan, koska en voinut päästää irti näistä miehistä ja koska oli niin paljon sanottavaa ja höpöiltävää ♥ ja minulla oli ihan älyttömän antoisaa, hauskaa ja ihanaa Eetun ja Jooan ja kumppaneiden kanssa. Ja eihän tässä mennyt kuin vuosi, 8 kuukautta ja 9 päivää, mitä pienistä! :D Sanamäärä on lähemmäs 33K. Jestas. Mikä ihana, minulle merkittävä ikuisuusprojekti, joka on nyt ohi, hurraa!
Kiitos hirrrmuisen paljon kaikille, jotka ovat tätä tarinaa lukeneet ja kommentoineet. On lämmittänyt ja tsempannut mua huisin paljon alusta loppuun, kiitos!! ♥
-
Apuaaa, se loppui! Mitä mä nyt teen, kun en ole kyttäämässä onko tähän tullut jatkoa?
Okei, oli pakko tulla sanomaan, että olen tykännyt tästä tarinasta ihan hirveästi. Eetusta tykkään erityisesti siksi, kun tuo asioista kertomisen vaikeus on niin todellista. Sen takia se tuntui jotenkin läheisemmältä. Ja Jooa on tietty tosi piristävä persoona:) Mutta, paljon on tapahtunut ja käyty läpi, ja nyt asiat on kohdallaan, joten tähän on hyvä lopettaa.
Muuten, tämä oli ensimmäisiä slash-juttuja mitä aikanaan aloitin, ja näiden löytämisestä on ollut tooosi paljon iloa. Kiitoksia siitä, vakuutit mut toden teolla!
-
Nyt se on loppu?? Hämmennyin tästä tunnesiteestä, jonka mä olen huomaamattani muodostanut tähän tekstiin ja sen hahmoihin. Tavallaan helpotus, että tämä on nyt tasan tarkkaan 100/100 eikä mitään uuvu enää. Joten onnittelut tämän projektin päätökseen saamisesta, koska aikaa on mennyt ihan kiitettävästi. :') Jooasta ja Eetusta kuullaan varmasti vielä! Tykkäsin kovasti noista kahdesta viimeisestä osasta, koska kesähömppä on aina hyvä idea ja etenkin Tatun vierailu ilahdutti. Viimeinen raapale oli taas juuri oikeanlainen sopiakseen ihan loppuun. Tämä on yksi niistä teksteistä, joiden päätyttyä jää vain hymyilemään eikä ärsyyntymään huonoista viimeisistä sanoista. Joten väännetään vielä kerran rautalangasta, että tämä on mahtava raapalesarja ja olen erittäin iloinen lukukokemuksesta. Kiitos!
-
kuuskidi: On ollut aikamoinen matka tosiaan! Kaikki tuli sanotuksi ihan perusteellisesti :'D En mä olisi voinut jättää tilintekoa välistä, koska tarvitsihan nämä sen kaiken draaman jälkeen. Kyllä Jooa osaa kiivastua, kun on kyse jostain sille tärkeästä, mutta ihan hyvä Jussille, ettei ole enää samassa todellisuudessa Jooan kanssa. Aww, Huvikumpu muistetaan! Kyllä, nyt siellä olisi kaikki tarvittava :3 Kiitos sulle, että luit ja nautit matkasta! Ja kiitos tietysti myös kaikista ihanista kommenteista!!
Middy: Kaikki tarinat loppuu johonkin, valitettavasti :> Aww, ihanaa, että tulit sanomaan! Merkitsee hirveän paljon ♥ Oi, ihanaa, että tämä slash-kokemus oli sinulle positiivinen! ^^ Kiitos hurjasti kommentista!!
Orenji: Jep, nyt se loppu! Hahah, aikaa on tosiaan mennyt. Hups :'D Ehkä kuullaan, ehkä ei. Tämä raapalesarja on niin laaja osittain siksi, koska kun koin tarvetta kirjoittaa näistä, minulla oli aina tämä enkä tarvinnut sen enempää. Nyt kun tämä on päätetty, en tiedä enää, mitä tekisin näillä hahmoilla. Toki kerrottavaa löytyisi aina, mutta katellaan. Kenties joskus vielä :> Aww, Tatu onkin saanut yllättävän paljon rakkautta, mikä on tietenkin ihanaa, koska onhan se kyynisyydessään vallan ihana ^^ Kaikenlainen hömppä on parasta, eikös vaan? Oi, hyvä, että lopetus oli tyydyttävä ja sai hymyilemään! Se olikin tarkoitus :3 Kiitos sulle, että olet kommentoinut niin ahkeraan ja pysynyt matkassa mukana, vaikka se olikin pitkä! ♥