Aah, erittäin hyvä kysymys.
Mä oon oikeastaan aina hyvisten puolella mut juu, kyllä pahiksetkin vetoaa muhun. Esim. Draco Malfoy joka ei mun fanonissa oo täysiverinen pahis vaan nurkkaan ajettu pelokas poika. Kuten täällä on jo mainittu, hahmoissa pitää olla syvyyttä eikä vaan jtn Voldemort-tyylistä halua vaan tappaa kaikki ja kaapata valta itselleen.
En tiiä sitten yhtään kestä Lokista te puhitte mutta Riimut-kirjan Loki on ihan mahtava. Semmonen synkkä mutta hirmu kiehyova ja sarkastinen hahmo joka viljelee kieroutunutta huumoria. Jes :D
Darth Vader on kans yksi suosikki koska se vaan on niin <3 Vaikka sen kuolemasta tulee Kalkaroksen_viimeiset_hetket-tyylisiä viboja; "Minä olen hyvien puolella!!"
Mut jossain mielessä vihaan pahiksia koska nehän aina haluu jostain syystä tuhota hyvikset ja sut esim Severus on aina niin kamalan ilkeä Golden Triolle jne, sen takia en pahiksista yleensä tykkää.
Mut sellaset "epätäydelliset" hyvikset ja pahikset on kivoja. Kaksoisagentit varsinkin. Siis niin kuin... Heiluu vähän rajalla et kummalla puolella nyt olisi ja käyttää vähän varvasta toisella puolella jne.
Sitä en jotenkin koskaan ole jaksanut ihan täysin ymmärtää, että johonkin hahmoon tykästytään pääasiassa ulkomuodon perusteella ja palvotaan ja fanitetaan sitten sen vuoksi yli kaiken, tästä esimerkiksi ehkä nousee ensimmäisenä mieleen Loki ja ko. hahmon sankat fanityttöjoukot. Tai siis joo onhan esim. Merlinin Arthur tai Arrowin Oliver aika helvetin vetävän näköisiä miekkosia enkä todellakaan väitä etten välillä kokisi tellun edessä panty drop -hetkiä tai kuolailisi jomman kumman sikspäkkiä, mutta en jaksa kauaksi aikaa kiinnostua hahmosta ihan vaan ulkoisten seikkojen kuten hyvännäköisyyden tai kivan äänen takia.Tää. Naurahdin ehkä hieman koska tunnustan kelanneeni samaa kerran jos toisenkin massiivista Loki-hysteriaa seuraillessa :--D Tää ei siis ole mikään dissi kaikille Loki-faneille, koska okei, minusta Loki on loistava hahmo ja motiiveineen kaikkineen juurikin sellainen harmaan alueen pahis josta tykkään, mutta joidenkin fanien kohdalla se fanitus tuntuu kohdistuvan eniten Tom Hiddlestonin ulkoiseen habitukseen kuin itse hahmoon.
Omassa maussani hahmoisuosikit eivät niinkään valikoidu "hyvyyden" tai "pahuuden" mukaan. Pidän hahmoista, joilla on mieleenjäävä persoonallisuus, uskottavat ja inhimilliset motiivit ja hiukan hiomaton olemus. Kovin siloitellun ja viimeistellyn oloiset tyypit tympivät.
Melko lailla kaikilla suosikkihahmoillani koskaan on korkea teoreettinen älykkyys, roisi tai vähän häijy huumorintaju, elämänkokemusta, mielenkiintoinen (tosin usein ei varsinaisti kaunis tai komea) ulkonäkö ja realistinen asenne. En ole itse erityisen tunteellinen ihminen eivätkä monimutkaiset sosiaaliset kiemurat, suuri sankaruus tai eeppiset romanssit siis kiehdo minua kovin paljon. Pidän aikuisista, aikuisen tuntuisista hahmoista, joissa on sopivassa suhteessa kyynisyyttä ja (salaisia) haaveita ja itseironian tajua.
En ole itse erityisen tunteellinen ihminen eivätkä monimutkaiset sosiaaliset kiemurat, suuri sankaruus tai eeppiset romanssit siis kiehdo minua kovin paljon. Pidän aikuisista, aikuisen tuntuisista hahmoista, joissa on sopivassa suhteessa kyynisyyttä ja (salaisia) haaveita ja itseironian tajua.
Luulen et yleensä monet, niin myös minä itsekin, tykästyy nokkeliin ja charmikkaisiin ja ainakin näennäisen älykkäisiin hahmoihin. Syystä tai toisesta ne ovat usein sivuhahmoja tai "pahiksia".
Keskimäärin hyvikset viehättävät itseäni enemmän, mutta on niitä muutama pahiskin, joita rakastan, Loki parhaimpana esimerkkinä. Lokissa vain on sellaista synkkää karismaa joka ei voi olla viehättämättä. Toisaalta tosiaan rakastan myös sellaisia älyttömän mukavia hahmoja, kuten Filiä (elämäni rakkaus), Thoria ja Steve Rogersia. Ja sitten on Fushigi Yuugi Genbu Kaidenin Okuda Takiko, joka on ehdoton hyvis mutta jossa on myös tummempia sävyjä. Ah, sellaiset hahmot saavat minut polvilleni~Tästä on jonkin verran mieltymykset muuttuneet parissa vuodessa, muta voisin kyllä silti sanoa, että enemmän hyvisten puolelle menen. Totta kai arvostan, jos hahmossa on harmaan sävyjä, eikä ole 100% goody-goody, mutta silti suosin mukavia hahmoja. Tossa yllä mainitsinkin Filin ja Thorin, ja samaan kategoriaan menee mun nykyisetkin hahmoihastukset, nimellisesti Rey (jossa on myös niitä harmaan sävyjä, ihana hahmo), Tauriel, Sansa Stark, Oshima Yuko, Asami Sato, Korra, Katara, Toph Beifong, Suki jne
Riippuu aika paljon itse hahmosta, viehättääkö vai ei, mutta tosiaan omat tunteeni keskittyvät enemmän hyviksiin kuin pahiksiin, mene ja tiedä miksi. Pahikset eivät ole koskaan viehättäneet sen ihmeemmin jostain syystä.
Mieshahmoissa tykkään usein sellaisista jollakin asteella hellyttävistä tapauksista, kuten vaikkapa Remus on; vähän nuhjuinen ja rähjäinen ehkä, mutta hyväsydäminen. Tai Walking Deadin Daryl, jota oikeastaan voisi kuvailla vähän samaan tapaan.Muhunkin iskee ehkä nykyään vahviten tuollaiset mieshahmot, jotka ei ole kovin siloteltuja ulospäin, ja joilla on niitä heikkouksia ja painolastia harteilla. Olen niin kovin lohduttamishaluinen ja haluisin kanssa vaan halata tuollaiset tyypit ehjäksi. :') En henkilökohtaisesti jaksa sellaisia machoäijiä, jotka yksin raivaa kaikki vastustajat pois tieltä ja joita ei pysty kukaan pysäyttämään (oli ne sitten hyviksiä tai pahiksia), hohhoijaa.
Mieshahmoissa tykkään usein sellaisista jollakin asteella hellyttävistä tapauksista, kuten vaikkapa Remus on; vähän nuhjuinen ja rähjäinen ehkä, mutta hyväsydäminen.
Samastun kyllä hyvin sellaisiin naishahmoihin, jotka on ulospäin kylmän oloisia, mut joista paljastuu niitä kerroksia sitä mukaa kun päästävät lähelleen.
Jacob Black on lista ykkönen koska oikeesti rakastan tätä hahmoa. On Jacobissa huonotkin puolensa mutta ne jäävät täysin hyvien piirteiden varjoon. No sit My babysitter's vampire Benny Weir on tosi ihana. Salkkareissa tykästyin heti Eliakseen. Expelled elokuvassa päähenkilö koska jostain syystä joskus tykkään joistain pahoista pojista. Ainiin no tietysti Peeta Mellark.
Ja pakko se on vielä kertaalleen palata tähän jo monesti kaluttuun luuhun, eli Siriukseen, kun jäin lukemaan noitakin vanhoja viestejä tässä ketjussa. Minulle ei vain mitenkään osunut ymmärrykseen se, mikä siinä Siriuksessa kaikkia niin viehätti, jo kolmoskirjasta lähtien, eikä varsinkaan elokuvista. Minusta Sirius ei ollut mitenkään hot, eikä mitenkään ihailtava tyyppi muutenkaan. Ainut hyöty siitä oli se, että Harry sai viimeinkin jonkun "oman aikuisen" elämäänsä, ja siinä mielessä tietysti oli sääli, että Sirius kuoli, mutta ei
Sen lisäksi oikeastaan kiehtovinta Siriuksessa on se, että se on silti hyvin samankaltainen sen puolen kanssa, jota se vihaa. Jollain tapaa ehdoton ja kuten kohtelusta Oljoa kohtaan nähtiin myös hyvin oppinut perheensä asenteen, että kotitontut on jotain alempaa kastia. (Tai sitten Sirius inhosi Oljoa siksi, että Oljo palvoi Siriuksen äitiä ja muita Siriuksen inhokkeja).Dumbledore sanoo Feeniksin killan sivuilla 1006-1007 seuraavaa:
Se mikä mulle henkilökohtaisesti on ikuinen mitä helvettiä on Kalkaros ja se miten osa fandomista pitää häntä jonkinlaisena seksijumalana. Kun ottaa huomioon millaisena hänet kuvataan canonissa (kelmeäihoinen, rasvainen tukka, kiusaa 11-vuotiaita lapsia omaksi huvikseen siihen pisteeseen, että on Nevillen - jonka vanhemmat toinen kuolonsyöjä kidutti mielipuoliksi asti - pahin pelko), en voi kuin ihmetellä. En tiedä onko kyseessä sitten se, että tämä osa fandomia kuvittelee Kalkaroksen Alan Rickmanin näköiseksi vai mitä (missä tapauksessa ymmärrän jonkin verran, mutta kirja-Kalkaros on ehkä vastenmielisintä ikinä).Hmm, nyt on ehkä pakko tulla tähän omalta osaltani sanomaan jotain, koska Severushan oli suosikkihahmoni heti kirjan ensi kohtauksestaan lähtien. ;) Itse en todellakaan näe hahmoa minkäänlaisena hottis-seksipommina, enkä kyllä pidä niin paljon myöskään Rickmanista (paitsi sen ääni on kyllä aika ihana!), että hänenkään ulkonäkönsä asiaan mitenkään olisi vaikuttanut. Päinvastoin Rickman oli minusta vähän liian pönäkkä rooliin, mutta enpä tiedä, kuka muu siihen olisi sen parempikaan ollut.
Miten must alkaa tuntuu silt et luin Potterit liian nuorena tai jotai ku esim en tainnu itkee kirjojen takii kertaakaan. Tai sit mulle ei muodostunu mitää kunnollisii lempihahmoi tai sit vaan olin jo muutenki nii tunnekylmä (yläaste + lukio ajatusmallilla et ryhmätyö on parityö jossa toine käyttää hyväks (kuviksen työn kaa mulle tehtiin jopa näin) tai yksilötyö)