Author: Alice Katarina
Title: Äänettä puhumisen taito ja halusitko rakastua
Rating: K-11
Pairing: Minä/sinä (femme)
Warnings: ei ole
Genre: femme, romance, angst, raapalesarja, partioromantiikka
A/N: Tämä teksti osallistuu femme10#4:seen, sekä Spurttiraapale III:seen. Mukana partiota, vaikkakin melko pienessä roolissa ja viittomankieltä. En kuitenkaan itse osaa viittoa kuin oman nimeni, enkä tunne kuuroja, joten toivon, että ette ota asiaa liian vakavasti, virheitä voi varmasti tapahtua.Toivottavasti tykkäätte!
I Tutustumisen vaikeus
(Sanana vahinko)
Kohotan katseeni kodan hämärässä, ja näen sinun leiskuvat hiuksesi, jotka tuntuvat keräävän valon nuotion liekeiltä. Esittely menee ohi korvieni, kun keskityn seuraamaan käsiesi hienoisia kaaria ja kiemuroita, kuin koko tila täyttyisi puheestasi, jonka tulkki muuttaa ääneksi.
Ruokajonossa kadotan sinut silmistäni, mutta laavussa suljettujen silmien takana hymyilet jälleen.
Seuraavana päivänä istut kai vahingossa (vaikka tuntuu, että tahallaan) aivan eteeni. Niin lähelle, että käsi voisi hipoa niskaasi ja hieman kihartuvia hiuksia. Niin lähelle, että kääntyessäsi katsomaan taaksepäin uppoan silmiisi.
Vahingossa aivan ilman omaa tahtoa jään katsomaan, ja taidan ihastua. Hymyilet, ja minä käännän katseeni pois punehtuen. Tuijottaminen liian kauan on jo epäkohteliasta.
plööt, kiitos kovasti kommentistasi! Partiofemme toivottavasti ilahduttaa sinua. Tuo katselemasi kohta olikin silkka virhe, joten korjasin sen. Metsän tunnelma ja liekit on kyllä huikeaa. Iästä vielä sanon sen verran, että hahmoni ovat jo täysi-ikäisiä. Ehkäpä kertojani minun itseni lailla on hiemna naiivi, mutta joka tapauksessa. :D
Zarroc, ihanaa että kommentoit! Viittomakieli on kyllä kaunista ja viittomakielentulkit tekevät todella hienoa työtä. Olisi itsekin hienoa oppia hieman enemmän, kun nyt osaan vain oman nimeni ja muutaman muun sanan. Olen otettu, ettei tekstissä milestäsi ollut tekotaiteellisuutta, koska omasta mielestä sitä aina jotenkin mukaan tuppaantuu. Toivottavasti jatkokin miellyttää! :)
II Yritänkö liikaa?
(Sanana tatuointi)
Kyljessäsi näkyy mustin koukeroisin kirjaimin ihoon maalattu teksti. Minä en koskaan ollut ajatellut ottaa tatuointia. Joskus yksin saatoin myöntää, ettei se johtunut vain tahdostani vaan siitä, että pelkäsin. Pelkäsin jotain niin pysyvää.
Katseeni valuu ihailemaan lantion kaarta ja kermanvaaleaa ihoa, joka peittyy sentti sentiltä vetäessäsi paitaa alaspäin hitaasti.
Päärakennuksessa meidät jaetaan ryhmiin, ja hymy nousee kasvoilleni, kun kävelet tulkki vieressäsi pöytäämme kantaen gilwell punokseen tarvittavia nahkanyörejä.
Sinun naurussasi on jonkinlaista taikaa, enkä voi estää omaa kikatustani, kun viittoen kerrot elämästäsi. En ole koskaan todella tiennyt miten ilmeikästä ja kaunista viittomakieli onkaan ja nyt haluan vain oppia. Ehkä liikaa sinun takiasi.
A/N: Elämä on niin kiireistä, mutta onneksi nyt ehdin julkaisemaan lisää.
III Lämmin syli
(Sanana ahdistava)
Puristan käsiäni nyrkkiin, kun vedät minut halaukseen. Liian pian irrotat ja siirryt seuraavan kohdalle. Tuntuu, että halipiiri on kuin kidutusta minulle. Hetken saan luvallisesti koskettaa, ja sitten se on taas kiellettyä.
Heilutan auton ikkunasta pihalle, ja vaikka et ehkä huomaakaan, niin katson vain sinua.
Ystävän iloinen puhe kuskin paikalla saa minut hetkeksi unohtamaan sinun sirot kätesi ja liekehtivät hiuksesi, mutta mitättömät asiat saavat minut taas muistamaan kuinka pyörit tanssien, kuinka kätesi liikkuivat musiikin tahdissa täyttäen huoneen äänettömällä laulullaan, kuinka hymyilit kuin suoraan minulle.
Katson ulkona näkyvää kaunista vanhaa puukirkkoa ja pakotan itseni mukaan keskusteluun, vaikka haluaisin olla hiljaa ja yksin.
IV Ajatuksiin vangittu
(Sanana harmaa)
Ihmismassa ulkona on pelkkää harmaata ja mustaa, kun kävelen torin halki. Kaupan kassalla myyjä tervehtii tekopirteästi, ja minusta hänen kirkkaan punaiset hiuksensa ovat liian punaiset. Eivät niin kuin sinulla.
”Kiitos. Haluatko kuitin? Kiitos. Näkemiin.”
Upotan kädet syvälle taskuihin purjehtien ihmismeressä pienen talon eteen. Viittomakielenkurssin pitäjä toivottaa hyvää päivää, ja minä viiton oman nimeni. Paljon muuta en osaakaan. Kurssilaisista osa on perheitä, joiden lapsi on kuuro, mutta mukana on myös sellaisia kielineroja, joita koulussa vihasin. Ja kun kysytään syytä kurssille tuloon, minä en osaa vastata, mutta ajattelen sinua.
Kurssin loputtua osaan jo kertoa mitä söin aamiaiseksi ja sanoa ”minä rakastan sinua”.
V Pelkään puhua
(Sanana torni)
Säpsähdän nähdessäni ystäväpyyntösi facebookissa, ja täristen klikkaan sen auki. Vain sekuntien kuluttua yksinäinen ”moi” hyppää silmilleni. Vähitellen hymy nousee kasvoilleni, kun jutustelu jatkuu, enkä edes vilkaise kelloa.
”Haluaisitko nähdä vaikka kahvilla?” saa minut jälleen vapisemaan, kun yritän keksiä miten vastata myöntävästi kuulostamatta aivan liian innokkaalta.
Pieni kirjakahvila (suloisella tornilla) on lempipaikkani, ja halusi tavata juuri siellä saa minut yllättymään, mutta kuulemma viihdyt siellä. Jännitän, vaikka sanoit, että voisimme kirjoitella paperille viittomisen ohella.
Näet minut, ja nouset ylös heilauttaen kättäsi. Minä vilkutan takaisin istuen eteesi. Viiton hitaasti (hiki valuu niskassani, kun pelkään tekeväni virheen) ja sinä vastaat (kohteliaasti lähes yhtä hitaasti).
VI Rikki revitty
(Sanana aamu)
Sinun hiljainen hengityksesi saa minut hymyilemään. En voi uskoa, että olet täällä kanssani. Ravistan kevyesti olkapäätäsi, ja saan sinut havahtumaan. Viitot haukotellen hyvät huomenet.
Minä kiskon partiopaidan ja hameen päälleni ja letitän pitkät vaaleanruskeat hiukset. Olen luvannut viedä sinut marssin jälkeen syömään, ja tapaamaan ystäviäni. Pujotan gilwell punoksen huiviini ja hymähdän. En olisi koskaan voinut arvata tapaavani jonkun sinunlaisesi kurssilla. Ja nyt olet minun.
Katson käsiesi tanssia, ja vastaan jo ilman suurempia kangerteluja. Muutaman kuukauden intensiivinen opiskelu on selvästi tuottanut tulosta.
Sinun sinisilmäsi ovat totiset, kun jatkat viittomista ja kasvoni valahtavat ilmeettömiksi, kun tajuan mistä on kyse. Sinä aiot lähteä.
VII Pelastatko minut?
(Sanana vartija)
Kiedon käsivarret polvien ympäri katsoen mökin harmaata pintaa. Tänään meistä piti tulla virallisesti partionjohtajia, sinusta ja minusta. Syyskuun viima saa minut vapisemaan, eikä se, että näen sinut pian helpota.
Viiton hitaasti ilmaan ja tunnen kyyneleen valuvan poskelleni. Sinä vain lähdit, etkä koskaan kertonut syytä. Muistan kikatuksesi ja kuinka vedit minut ensimmäiseen suudelmaan.
Hätkähdän tuntiessani hennon kosketuksen olkapäälläni.
Kasvoillasi on se hymy johon rakastuin ja huivisi on vinossa kuin sudenpennulla. Puren huultani anellen äänettömästi, että lähtisit pois, mutta sinä istut viereeni silittäen kyyneleet pois.
”Anteeksi, minun ei olisi pitänyt lähteä. Minä pelkäsin.”
Ja minä haluan lukita sinut jonnekin ja toimia vanginvartijana.