Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Unohtumaton - 01.04.2014 01:46:24
-
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Johnlock
Ikäraja: S
Genre: draama
Disclaimer: Hahmot ja maailma sekä ACD:n, että Moffat & Gatiss -tiimin. Lainaan vain.
Summary: Kahden vuoden jälkeen Sherlock on valmis kohtaaman Johnin, mutta edessä on kivikkoinen taival.
A/N: Spurttiraapale kolmoseen menee tämä (sana: petturi), tästä oli ensin tarkoitus tulla raapalesarja, mutta hautasin sen sitten, kun väänsin tämänkin kanssa jo välillä epätoivoon asti. Tämän parituksen suhteen haluan tekstiin aina sitä jotain ja sen lisäksi haastan vielä omaa blokkia pois, joten katsotaan miten tästä eteenpäin sujuu. Tämä jää kuitenkin todennäköisesti yksittäiseksi raapaleeksi.
Toivoa en hukkaa
Lapsellista.
On Sherlock Holmesin ensimmäinen ajatus, kun ravintolan ovet aukeavat ja hänen terävä katseensa löytää vanhan ystävän, jonka yksinäinen olemus ei kokonaan huku edes naurettavien viiksien alle.
Ihmiset muuttuvat, kun elämä pakottaa heidät siihen.
Sherlock pelkää vain harvoin. Juuri nyt kuitenkin enemmän kuin koskaan. John Watson, ystävä toivon mukaan vielä huomennakin, on vain muutaman askeleen päässä ja viinilista tarttuu Sherlockin käteen silmänräpäyksessä eikä mikään ole suunniteltua.
Ranskalainen korostus.
Katse ei edes käänny ja Sherlock ärsyyntyy, pettyy ja pakenee.
Sinua ei ole olemassa.
Johnin maailmassa Mary Morstan sen sijaan elää ja voi hyvin, eikä Sherlock jaksa moittia itseään syöksyessään takaisin pöytään. Pettymys Johnia kohtaan tuntuu väärältä, mutta hän ei osaa karistaa sitä enää pois.
Olisit odottanut minua.
John on vihainen, mutta vasta nyrkinisku vasten pöytää saa Sherlockin lukemaan rivien välistä.
Sinä et ikinä sanonut, että minun oli tarkoitus odottaa sinua.
John tarttuu Sherlockin paidankaulukseen niin yllättäen, että edes Sherlock ei ehdi sitä estämään, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun hänen selkänsä jo hankaa vasten kylmää lattiaa, hän ymmärtää, mitä John tarkoittaa.
Minä olisin odottanut, Sherlock.
Ja toistaiseksi se riittää.
-
Ai vitsi. En ole kyllä luvattoman pitkään aikaan lukenut BBC!Sherlock ficcejä suomeksi, vaikka niitä olisi nykyään jo pilvin pimein. Jotenkin vaan sitä ei saa aikaiseksi, mutta nyt kun päädyin aiheen äärelle niin iih, kyllä sitä tulee taas mieleen mikso John ja Sherlock on vaan niin tui <3
No siis, vähän ääliötä tietysti. Toi just että Sherlock nyt kuitenkin vähän loukkaantuu siitä että John on löytänyt toisen sillä aikaa kun Sherlock on ollut kirjaimellisesti hänen ymmärtämyksensä mukaan ruumiina. Ja sit John on silleen et olisit nyt ääliö sanonut, etkä vaan olettanut. Ja kursiivista voi senkin pistää kyseenalaiseksi puhuvatko he nytkään suoraa ollenkaan, vaan ajattelevat vaan pelkästään. Pöljät miehet, pitää tunteista puhua, pöhköt.
Niin, siis tykkäsin ihan hirmuisesti. Ihana pieni teksti, suuri sääli ettei kukaan muu ole vielä kommentoinut. Tunnelmaltaan hyvä, kielellisesti jouheva ja minusta kursiivin käyttö oli tässä aivan nappi. Kiitän.
jjb
-
Aa, luin tämän ja luulin, että jatkoa seuraisi... höh.
Ihan hyvä ficci kuitenkin, vaikka tosiaan jäin kaipaamaan jotain. Tässä oli nyt ainoastaan tuo kaikkien tuntema ravintola-hetki (josta minä en erityisemmin pitänyt tv-sarjassa). Tässä oli kuitenkin ihan kivoja kohtia, varsinkin nuo kursiivit. Harmi, ettet kirjoittanut enempää tästä.
-
jossujb: Joo, suoraan tunteista puhuminen ei taida kuulua kummankaan vahvuuksiin, joten eihän siitä synny muuta kuin sydänsuruja. Mutta niistä on aina kyllä kiva kirjoittaa... :D Kiitokset kommentista, se lämmitti mieltä!
skylar: Alunperin suunnittelin tätä raapalesarjaksi, mutta idea ei lopulta oikein lähtenyt etenemään mihinkään, joten tämä tosiaan jäi valitettavasti lyhyeksi. Kiitos lukemisesta!
-
Voi ääh kun tämä oli sitten ihana! Toki mielelläni olisin lukenut enemmänkin, mutta mun mielestä tästä löytyi kuitenkin kaikki oleellinen. Rakastan lyhyitä ja ytimekkäitä tekstejä, joihin on kuitenkin saatu kasattua kamala määrä tunnetta ja tämä oli mulle juuri sellainen. Oikein käytettyinä myös kursiivit ovat loistavia, tässä esimerkiksi mentiin ihan nappiin.
Olisit odottanut minua.
John on vihainen, mutta vasta nyrkinisku vasten pöytää saa Sherlockin lukemaan rivien välistä.
Sinä et ikinä sanonut, että minun oli tarkoitus odottaa sinua.
John tarttuu Sherlockin paidankaulukseen niin yllättäen, että edes Sherlock ei ehdi sitä estämään, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun hänen selkänsä jo hankaa vasten kylmää lattiaa, hän ymmärtää, mitä John tarkoittaa.
Minä olisin odottanut, Sherlock.
TÄMÄ. Siis aivan täydellistä! En oikeesti osaa nyt pukea ajatuksiani yhtään sanoiksi, mutta tää oli samaan aikaan niin hieno, mutta myös sydäntäsärkevä kohta. Onneksi tuo lopun lause antaa edes jonkinlaista pientä lohtua - ehkä kaikkea ei kuitenkaan ole vielä menetetty.
Kiitos tästä hienosta tekstistä ja pahoittelut sekavasta kommentista! :'D
-
Parani loppua kohti, juuri tuossa minkä Angelinakin on lainannut, pääsit jo painelemaan tunteiden hermopisteitä. Miten riipaisevat ajatukset kursiivilla.
-
Angelina: Tykkään pyöritellä näiden kahden tunteita ficeissäni ja jos näinkin lyhyt pätkä onnistuu välittämään jotain lukijalle, tavoite on saavutettu. Kiitokset paljon kommentista! :)
Tala Sohalia: Kiitos, kun rustasit kommenttia!
-
En ole lukenut ikuisuuksiin mitään Johnlockiin viittaavaakaan mutta pääsin tilanteeseen ja tunnelmaan kyllä heti kiinni. Oli mielenkiintoisia lukea nimenomaan Sherlockin ajatuksia hetkellä kun hän "kohtaa" ystävänsä niin pitkän ajan kuluttua ihan kasvokkain. Toivoa en hukkaa tuo ainakin omaan mieleeni ensimmäisenä enemmänkin Johnin kuin Sherlockin, mutta tulin lopulta siihen tulokseen että ehkä otsikko sopii hyvin molempien kohdalle. Tunteet muuttuivat tässä hienovaraisesti turhautumisesta ja surusta varovaiseen toivoon, sellainen sopii todella hyvin varsinkin tällaisiin pieniin raapaleisiin. Summasit muutenkin koko tilanteeen hyvin yhteen, etkä jäänyt jaarittelemaan liikoja ja riipaiseva tunnelma säilyi varmasti.
Huomaa minut, tuntuvat Sherlockin ajatukset huutavan Johnille kunnes hän yhtäkkiä tajuaa oman virheensä ja lopulta se riittääkin Sherlockille. Pidin myös siitä, että kursiiviin laitetut lauseet kertoivat ihan kuin oman tarinansa joka oli myös hyvin ymmärrettävissä. Otsikosta vielä sen verran, että se oli kaikesta huolimatta (tarkoitan tällä siis sitä, että ficin fiilis oli vähän alavireinen ja surullinen) se oli jotenkin päättäväinen, mistä tykkäsin kovasti. Kiitos tämän kirjoittamisesta, oli kivaa lukea pitkästä aikaa :)
-
Kuurankukka: Kiitos paljon, kun luit ja kommentoit! Olen huomannut, että en pysty kirjoittamaan näistä kahdesta, jos mukana ei ole edes hiukan toivoa paremmasta tulevaisuudesta, ja sanoitkin sen todella hyvin kommentissasi: varovainen toivo. Siitä on aina hyvä kirjoittaa. ;D
-
Ai että, tuo pieni herkullinen hetki ja kohtaaminen. Ja ne pienet eleet, kuten se ettei John tosiaankaan heti nosta päätään ja käänny ensimmäisellä kerralla tarjoilijaa kohti. Tarjoilija on kuka tahansa ja Johnille lähestulkoon pelkkää ilmaa. Ja sitten yhtäkkiä kun John tajuaa kuka häntä on vastassa, siinä ei paljoa puhuta eikä sanoja tuhlata. Elekieli kertoo paljon. Kun John käy kiinni rinnuksiin, siinä onkin sitten sanottu kerralla paljon, kerrottu tunteet ja pettymys, odotuksen ja menetyksen tuska ja paljon muuta. Ja eiköhän siihen mahdu ajatus siitäkin että mitä pentelettä, olisit nyt hitto vain käskenyt odottaa. Ja sillä moni asia olisi nyt paaaaaljon hempompaa ja mutkattomampaa. Mutta Sherlock on mutkainen mies.
Kiitos tästä. ;)
-
Fairy tale: Ehkä yksi lempparikohtauksistani koko sarjassa! ;D Tykkään tulkita sen tilanteen niin, että fyysisyyden kautta kulkee aika hiton paljon sanomattomia asioita, ja tietysti kun parituslasien läpi kohtauksia katselee, niin aina vain paranee. Kiitos itsellesi!