Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Arte - 09.12.2013 20:01:54

Otsikko: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Arte - 09.12.2013 20:01:54
Nimi: Nojatuolitarinoita
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: -
Hahmot: Andromeda Tonks
Ikäraja: S
Tyyli: angstia, draamaa, kyyneleitä
Yhteenveto: Andromeda jää kotiin pitkästä aikaa yksin.

Haasteet: Joulukalenteri 2013, FF-100 sanalla 068. Salama

A/N Joulukalenterini täyttyy pelkistä masentavista teksteistä, mutta ei voi mitään, kun niitä vain tulee. Tätä oli surullista kirjoittaa, koska perheen menettäminen ihan vain ajatuksenkin tasolla on niin kauheaa.

Seuraava ficci muuten käsittelee hieman samaa aihetta ja on Andromeda-keskeinen: Aamuyön piirustus ja muistot (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=36701), S.


Nojatuolitarinoita

Syyskuun ensimmäinen. Pieni Teddy oli noussut ensimmäistä kertaa Tylypahkan pikajunan kyytiin ja huristanut lukuvuodeksi opiskelemaan taikuutta. Poika oli ollut niin valtavan innoissaan, että oli aamulla pukenut paitansa nurin niskoin päälleen ja tahtonut lähteä King's Crossin asemalle jo yhdeksän aikaan.

Ruumis oli hyvin kalpea.

Andromeda oli hymyillyt lapsenlapselleen ja pörröttänyt tämän sillä hetkellä pellavaista päätä hyväntahtoisesti. Hän oli ruokkinut pojan jykevällä aamupalalla, pakannut tälle mukaan oman maan antimilla täytettyjä voileipiä ja sujauttanut eväspussiin myös muutaman kolikon, jotta tämä saattaisi ostaa myyntikärrystä kurpitsatuulihattuja, joita rakasti. Hän oli käskenyt Teddyä olemaan vaihtamatta hiustensa väriä ja muotoa vain siksi että saisi tehtyä vaikutuksen muihin ensiluokkalaisiin, mutta hänellä oli vahvat epäilykset, että hänen neuvonsa olivat kaikuneet kuuroille korville. Nymphadora ei ainakaan ollut koskaan totellut häntä.

Kuolema oli jo jähmettänyt sen liikkumattomaksi patsaaksi.

Hän oli seissyt laiturilla huiskuttamassa hyvästejä hitaasti liikkeeseen lipuvan junan vieressä. Teddy oli vilkuttanut hänelle takaisin iloisin ilmein, mutta oli pian kääntynyt juttelemaan jotain vieressään seisovan punapääpojan kanssa. Pian Andromeda ei ollut nähnyt häntä ollenkaan, ja vaikka ikävä oli iskenyt rintaan heti, hän ei ollut antanut tunteidensa näkyä kasvoillaan, vaan oli rauhallisesti kääntynyt ympäri ja kävellyt muiden vanhempien tavoin pois asemalaiturilta kaikkoontuakseen jälleen kotiin.

Silmät olivat jääneet hieman auki. Niiden ilme oli lasittuneen seesteisyyden takana päättäväinen.

Andromeda oli ilmiintynyt kauemmas kodistaan kuin yleensä. Talo jäi pienen mäen taakse, ja hän pysähtyi sen juurelle kykenemättä jatkamaan matkaa. Hän käänsi selkänsä rinteelle ja katseli ympärillään vellovia nummia. Maisema oli rauhallinen. Silmä lepäsi vielä vihreillä nurmilla: sää oli kerrankin melkein aurinkoinen, sillä pari viimeistä viikkoa oli tihuttanut ilkeästi.

Tedin hiukset olivat sotkuiset ja likaiset. Näytti siltä, että tämä oli lojunut maassa pidemmänkin aikaa.

Andromeda sulki silmänsä, ravisti päätään päättäväisesti ja kääntyi kotia kohden. Hän marssi mäen ripeästi ylös, jatkoi samaa vauhtia alamäessä ja olikin pian kotiportilla. Hän ei kuitenkaan voinut estää ahdistusta valtaamasta rintakehäänsä: tyhjät portaat eivät vaikuttaneet ollenkaan tyhjiltä. Hän hengitti muutaman kerran syvään avatessaan porttia ja laittaessaan sen jäljessään säppiin. Tapa oli herännyt taas uudestaan, kun Teddy oli porhaltanut ympäri pihamaata ja poikaa oli ollut mahdoton pitää silmällä joka hetki. Nyt siitäkin oli jo aikaa.

”Olemme hyvin pahoillamme, rouva Tonks. Löysimme hänet maan länsiosasta.”

Hän ei päässyt portaita pidemmälle, vaan lyyhistyi niille. Kaikkialla oli niin tavattoman hiljaista että hänen korvissaan soi. Missään ei ollut Teddya huutamassa, milloin oli ruoka-aika. Nymphadora ei ollut ärisemässä hänelle jostain mitättömyydestä. Ja Ted, voi Ted...

Kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan.

Ted halaamassa häntä. Ted nauramassa. Ted silittämässä hänen poskeaan. Ted rauhoittelemassa häntä, kun hän ja Dora olivat jälleen olleet sanaharkassa. Nymphadoran hiukset, jotka olivat usein kirkuneet niin kirkkaanvihreää kuin pirtsakan pinkkiäkin. Nuoren tyttären liian lyhyet hameet, joista hän oli aina motkottanut...

Kaikesta oli yksitoista pitkää vuotta. Ja silti tunne tuli kuin hän ei olisi ikinä sitä tuntenutkaan, tuoreena ja kivuliaana ja syvään polttamalla.

Hän on poissa. Nymphadora on poissa. Mieheni, tyttäreni...

Hän oli työntänyt tunteensa pois, kun Teddy oli saapunut hänen elämäänsä. Ei hän ollut ehtinyt surra omaa suruaan, kun pieni lapsi oli tuotu hänen elämäänsä, ilman vanhempia ja täysin hänestä riippuvaisena. Hän oli vetänyt esiliinan ylleen ja alkanut huolehtia pienestä pojasta, omasta lapsenlapsestaan. Ainoasta perheestään. Ja se oli ollut antoisaa, kunnes nyt Teddykin oli poissa.

Älä ole typerä, Andromeda suutahti itselleen. Poikahan menee vain kouluun. Hän tulee jouluna jälleen takaisin.

Silti hän ei ollut koskaan tuntenut itseään yksinäisemmäksi. Ei ollut mitään, mitä hänen olisi täytynyt tehdä, ei ketään, joka olisi kaivannut hänen läsnäoloaan ja huolenpitoaan. Vain oma suu ruokittavana, omat sotkut siivottavana, oma peti pedattavana. Loitsumaailman uutuudet -lehden oikolukijana ja arvostelijana hän oli Teddyn tulon jälkeen tehnyt aina työnsä kotona, mutta sekään ei tuntunut järin merkittävältä. Turhaa kaikki...

”No niin, hyvä nainen, keitetäänpäs nyt kuppi teetä”, hän ärähti ääneen itselleen ja nousi tomerasti ylös niiskauksen saattelemana. Nopea kädennosto pyyhki kyyneleet. Hän marssi keittiöön, täytti vesipannun ja sohaisi tulipesään liekit. Hän laski pannun liedelle ja kääntyi.

Seinältä tuijottivat Teddyn piirustukset.

Poika oli ollut aina innokas piirtämään. Tämä oli aloittanut hiilenpalasilla jo aivan vaippaikäisenä ja siirtynyt pian puuväreihin ja väriliituihin. Lapsimaiset suherrukset olivat vähitellen muuttuneet tunnistettaviksi kuviksi, ja ennen pitkää Teddylle oli muodostunut tapa piirtää päiviensä tapahtumat paperille muistoiksi. Pojan lempituotokset oli nostettu keittiönpöydän päälle näytille.

Andromedan suupieli kohosi hieman, ja hän niiskahti surullisesti. Teevesi alkoi hitaasti porista. Hän katseli kuvia: hän ja Teddy olivat useissa niistä, toisissa taas oli pojan kummisetä Harry sekä pieni harjoitusluuta, josta Teddy oli hyvin innoissaan vieläkin. Andromeda astahti lähemmäs kuvaseinää ja kiinnitti katseensa omaan suosikkiinsa.

Kuvassa hän istui nojatuolissa. Teddy oli hänen sylissään ja piteli polviensa päällä avointa kirjaa, joka esitti valokuva-albumia. Nojatuolin takana oli kaksi miestä ja yksi nainen. Naisella oli kirkkaanvioletti tukka sekä hieman hapsuiset vaatteet. Toisella, vanhemmalla miehellä oli silmälasit ja vihreä villapaita, nuoremman hiukset taas sojottivat sotkuisesti suuntaan jos toiseenkin ja tällä oli pitkä tummanruskea kaapu yllään.

Hän kosketti silmälasipäisen miehen kasvoja. He olivat harvoin puhuneet menneistä, sillä aihe oli ollut Andromedalle hyvin kivulias ja Teddy oli jo pienestä pitäen aistinut sen eikä ollut halunnut saada mummoaan itkemään, mutta tuona päivänä ulkona oli satanut koko päivän kaatamalla vettä ja he olivat istuskelleet takkatulen ääressä. Hän oli kertonut Teddylle siitä, kuinka hän ja Ted olivat tavanneet, siitä, kuinka Nymphadora oli syntynyt, millaista tämän lapsuus oli ollut ja kuinka he olivat rakastuneet Remuksen kanssa toisiinsa. Hän oli jakanut kaikkia iloisia ja mielekkäitä muistoja ja jättänyt kaikki surullisimmat kertomatta. Hän ei ollut kyennyt siihen, eikä Teddy ollut kysellyt. Kyseleminen oli heillä arka aihe.

Poika oli kuunnellut vakavana ja pyyhkinyt sitten hiljaa mummonsa kyyneleitä pois. Kuva oli piirretty pian sen jälkeen eikä Andromeda halunnut ottaa sitä koskaan alas.

Kuva oli ainoa, jossa koko perhe oli paikalla.
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita, Andromeda, angst, S
Kirjoitti: SuklaaKissa - 10.12.2013 00:28:24
Mä kun luulin, että tämä olisi kiva pikku nostalgiapalanen. Olisi kannattanut varmaan lukea otsikko tarkemmin, mutta Andromeda kiinnitti huomion niin nopeasti, etten oivaltanut angstia... Kun hyväksyin sen tosiasian, ettei tämä olisi ilahduttava iltasatu, nautin kovasti tarinasta.

Tässä mennään aika syvälle Andromedan ajatuksiin ja tunteisiin ja tykkään siitä, millaisiksi ne on kerrottu. Hän on perusluonteeltaan mielestäni positiivinen ja ahkera ihminen, eikä jää vellomaan suruun, kun on töitä tehtävänä. Tietyllä tapaa hän osaa käsitellä tunteitaan, mutta työntää ne suurimmaksi osaksi pois Teddyn kasvaessa. Sekin, ettei Teddy tiedä surullisimpia osia, mutta osaa varoa kysymyksiä, on minusta oleellinen osa kuviota. Hänelle sota suruineen ei ole arkea, mutta Andromedalle se on ollut eikä unohdu.

Kursivoidut osat kappaleiden välissä olivat aluksi vähän epäselviä, mutta niihin mukaan päästyäni pidin kyllä. Se, että tässä on kuvattu sekä Tediä että Tonksia vahvisti mielikuvaa nimenomaan perheen, ei yhden perheenjäsenen menettämisestä. Andromedan tuntema tyhjä olo saa enemmän ulottuvuutta sen kautta. Teddy on hänen jäljellä oleva perheensä.

Teksti on kaunista, hellyttävää ja liikuttavaakin. Erityisesti elävyys on minusta onnistunutta ja hahmoon ikäänkuin tutustuu lisää. Vaikka tämä on surullinen, olen näkevinäni perinteistä toivoa. Eikä huumorikaan ole jäänyt pois, vaikka se onkin ehkä vähän surumielistä, kuten Andromedan ohjeet Tedille olla vaihtamatta hiustensa väriä (tämä muuten oli myös plussa, Tedin "erityisyyttä" ei korostettu, vaan hän on ensisijaisesti Andromedalle tärkeä hoivan kohde).

Kiitokset tästä pikku masennuksesta, joka muistutti hyvin laadukkaiden Potter-ficcien olemassaolosta ♥
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita, Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Letizia - 15.12.2013 12:29:08
Ihanaa, että kirjoitat Andromedasta ja vieläpä aikuisesta Andromedasta. Hänestä on olemassa kumman vähän tekstejä, vaikka hahmo on niin mielenkiintoinen.

Ehdin lukaista myös Aamuyön piirustuksen, ja ehkä päällimmäiseksi näistä jäi surusta huolimatta hyvä mieli siitä, kuinka ne kertovat Andromedasta ja Teddystä yksikkönä tai kaksikkona, perheenä. Vaikka tässä korostui menetys, niin luin tämän silti aika lämpimänä. Menetetyt perheenjäsenet olivat läsnä kipeissäkin muistoissa, ja Harry ja muut ystävät toivat iloa elämään, mutta he eivät kuitenkaan olleet osa Andromedan ja Teddyn omaa kotia.

Pidin siitä, että heillä oli näissä jotain omaa, kuten Andromedan työ oikolukijana ja Teddyn piirustukset. Minulle tuli sellainen mielikuva, että Teddylle oli ominaista ilmaista itseään visuualisesti (ehkä siksi, että hänellä oli kyky muuttaa ulkonäköään). Tiedonhippuset siitä, kuinka kodissa kuitenkin kuljettiin varpaillaan menneiden suhteen ja Teddy oli oppinut olemaan kyselemättä, tuntuivat myös hyvin aidoilta ja ehkä sellaiselta materiaalilta joka aiheuttaisi ristiriitoja, kunhan Teddy vähän kasvaisi... Andromedan kohtalo on potterversumin selviytyjistä kipeimpiä.

Lainaus
Andromeda oli hymyillyt lapsenlapselleen ja pörröttänyt tämän sillä hetkellä pellavaista päätä hyväntahtoisesti. Hän oli ruokkinut pojan jykevällä aamupalalla, pakannut tälle mukaan oman maan antimilla täytettyjä voileipiä ja sujauttanut eväspussiin myös muutaman kolikon, jotta tämä saattaisi ostaa myyntikärrystä kurpitsatuulihattuja, joita rakasti.

Hihi, Teddy taitaa olla aikamoinen, kun osaa säätää tukanvärinsä niin että se on oikealla hetkellä niin sympaattinen ja symbolisen viaton. Tykkään kovasti tällaisista taikamaailman yksityiskohdista teksteissä!
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita, Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Resonanssi - 19.05.2014 10:08:08
Tää oli tietyllä tavalla hyvin kaunis, Andromedastahan on varsin vähän ficcejä ja minä kyllä pidin tästä kovasti :D
Miksi tähän on kommentoitu niin vähän? :o

Etenkin nuo kursivoidut kohdat, upeaa ;)
Ja kun vasta luin taas Kuoleman Varjelukset, aloinkin miettiä miltä Andromedasta mahtaisi tuntua kuulla menettäneensä Tedin ja Doran :-\
No, kiitos kun sain siihen vastauksen :D
Tää oli hyvin liikuttava ficcinen.
Pidin muutenkin kuvailusta :D
Jatka toki tämmöisiä :-*
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Arte - 29.12.2017 11:43:27
Kääk, kommentteihin vastaaminen on jäänyt!

SuklaaKissa, aww, kiva että tykkäsit tekstistä, vaikkei tämä kauhean onnellinen ollutkaan! Kiitos paljon kommentista ja kehuista! Teddy on tässä kyllä suloinen lapsi, ja miekin pidän tuosta, miten lapsi oppii olemaan kyselemättä tiettyjä juttuja.

Letizia, Andromedan kohtalo on kyllä sydäntä riipivä - senpä takia kirjoitin tämän ja tuon piirustus-ficin. Olipa kauhean kiva lukea kommenttisi ja fiilistellä sitiä, että surullisuudestaan huolimatta tekstistä on löytynyt toivoa ja lämmintä perhehenkeä. Niinhän sen pitäisikin mennä - menneitä asioita kyllä surraan ja ne elävät mukana, mutta onneksi nykyhetkessäkin on jotain ihanaa ja rakasta. Kiitos kommentista!

Resonanssi, kiitos paljon kommentista ♥ Joo, tämä on varsin surullinen, mutta kiva että tykkäsit kuvailusta ja muutenkin tarinasta! (:
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Melodie - 11.02.2018 17:21:07
Eikä olipa tämä ihan kamalan surullinen! Ihan itketti ajatella Andromedaa yksin kotonaan, ilman puolisoaan ja lastaan. :( Ja miten raskasta (vaikka ihanaa ja tärkeääkin) kaikkien menetysten jälkeen on ottaa yksin hoidettavakseen pieni vauva! Onneksi Teddy vaikuttaa kasvaneen tasapainoiseksi nuoreksi (vaikka kysely ei olekaan ok), joten kaikki on varmaan sikäli ihan hyvin! Eiköhän Andromedallekin sentään vähän parempi olo tule kun pääsee Teddyn häipymisen alkujärkytyksestä yli.
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Arte - 13.02.2018 10:56:29
Mel, joo, tämä on aika surullinen. ;_; Minäkin toivon, että Andromeda toipuu siitä, että Teddy menee kouluun! Nyt hän joutuu ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan olemaan kotona ihan yksin, ja varmaan vanhat haamut nousevat esiin. Toivottavasti hän löytää muutakin toimintaa arkeensa nyt, kun lapsen kasvatus ei enää täytä sitä! Kiitos kommentista ♥
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Sokerisiipi - 13.02.2018 11:39:55
Voi, olipas riipaiseva ja koskettava ficci! Kiva ratkaisu nuo kursiviivit. Kipeät muistot ikään kuin tihkuvat naisen ajatuksiin, kun Teddyn lähtö on käsillä, kunnes kotona ne viimein vyöryvät päälle kaikin voimin. Aluksi luulin, että Teddy kuolee, ja ihan kouraisi sydämestä, kun ajattelin Andromedan menettävän loputkin perheestään, mutta sitten tajusin siinä tarkoitettavan Andromedan miestä.

Lainaus
”No niin, hyvä nainen, keitetäänpäs nyt kuppi teetä”, hän ärähti ääneen itselleen ja nousi tomerasti ylös niiskauksen saattelemana.

Aww. Tunnistin tästä itseni! Kuppi teetä sopii kriisiin kuin kriisiin :3

Andromedan lujatahtoisuus ja määrätietoisuus välittyivät myös elävästi kaikessa naisen toiminnassa, ja no, pitää muutenkin olla vahva kestääkseen tuollaiset menetykset ja kasvattaa lapsenlapsi siihen päälle! Sitä tuntee sellaista hiljaista kunnioitusta Andromedaa kohtaan. Vau, mikä nainen! Kivasti kerrottiin myös Teddystä, ja poikakin tuntui ihan omalta persoonaltaan ja tuo piirtäminen toi häneen lisää uskottavuutta ja sympaattisuutta.

Lainaus
Kuva oli ainoa, jossa koko perhe oli paikalla.

Viimein lause nosti kyyneleet silmiin. Kiitos tästä haikeasta, mutta silti lämpimästä ficistä, pidin! ^^
Otsikko: Vs: Nojatuolitarinoita || Andromeda, angst, S
Kirjoitti: Arte - 13.02.2018 12:09:33
Sokru, oi, kiva että tykkäsit! Hienoa kuulla, että tämä on onnistunut koskettamaan, koska haikeaa ja tunteita herättävää ilmapiiriä tavoittelinkin. Näen Andromedan todella jämäkkänä hahmona, ja se mielestäni vain lisää hahmon traagisuutta: menettää nyt niin lyhyen ajan sisällä sekä aviomies että ainoa lapsi ja sitten vielä ajautua heti sen perään huolehtimaan lapsenlapsesta jo vanhemmalla iällä. Teddy on varmasti auttanut Andromedaa jaksamaan, mutta toisaalta on varmasti ollut rankkaakin!

Kyllä, tee auttaa ♥ Kiitos kauheasti kommentista, ilahduin!