-
Nimi: 24 pientä hetkeä jouluun
Kirjoittaja: ilkku
Ikäraja: max K-11
A/N: Omaksi ilokseni kirjoittelen joulumieltä nostattamaan :) Teksti osallistuu Joulukalenteri II -haasteeseen, eli tarkoituksenani olisi kirjoittaa 24 toisiinsa enemmän tai (todennäköisesti) vähemmän juonellisesti linkittyvää luukkua. Lähinnä kirjoitan raapaleita mutta jos oikein innostun saattaa mukaan päästä jokunen pidempikin teksti tai runokyhäelmä.
Onnellista joulun aikaa!
***
A/N: Aloituksena joulukalenterille tällainen pieni kuvaileva raapale. Ihan vain siitä syystä, että tuolla ulkona tuulee.
1. Joulukynttilä
Oli joulukuun ensimmäinen päivä. Ulkona tuuli riepotti puita ja taivas oli pimeä. Ainoan valon maisemaan toi ikkunalaudalla nököttävä yksinäinen kynttilä. Kynttilän liekki lepatti sisään pyrkivän tuulen voimasta ja sai varjot tanssimaan ikkunaan nojaavan pikkutytön kasvoilla.
Tyttö hymyili uneksuvasti katsellessaan huojuvia puita, varjojen leikkiä ja kynttilän kalpeaa valoa. Enää kaksikymmentäneljä päivää. Saattoi jo miltei maistaa piparkakut, haistaa kuusen tuoksun ja kuulla joululaulujen helinän. Parasta olisi kuitenkin valo – tähtien, kynttilöiden ja tuikkivien jouluvalojen loisto – heijastumassa ikkunoista ja lumisesta maasta.
Kynttilän liekin sykähdys sai varjot villiintymään: ne heittivät kuperkeikkoja ja pyörivät toistensa ympärillä. Pikkutyttö nauroi onnellisena. Hänelle joulu oli ennen kaikkea valon juhla.
-
Oi, tää on niin tunnelmallista ja ihanaa!
Totta kai mä sun joulukalenteria seuraan. Saanpahan patistaa aina kun meinaa voimat loppua ja kaiken päälle pääsen ihastelemaan kauniita, siroja, suloisia ja ihania luukkuja.
Kiitos ilkku rakas ja huomiseen! :-*
AK
-
Aww, olipas söpö ja hyväntuulinen raapale, tavoitti mielestäni hienosti lapsen ilon jouluun liittyen. Sai melkein kuvittelemaan, että täälläkin olisi lunta maassa.
Huomista luukkua odotellessa :)
~Violet
-
Tunnelmallinen ja kaunis raapale, jään odottamaan innolla jatkoa! Joulufiilis nostaa jo nyt päätään ja harmaan marraskuun jälkeen tuntuu, että jouluherkkuihin, fiilistelyyn ja joulukalentereihin uppoutuminen on loistava keino piristää loppu vuotta. :)
Toista luukkua kinuan odotan ja listaan tämän jouluiseen kommenttikamppanjaan (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=36604.msg709316#msg709316) etten vahingossakaan hukkaa tätä.
-KC
-
Alice Katerina: Aww, kiitos muru :D Haha, patistaminen saattaa tulla ihan tarpeeseen :DD
Violetu: Voi kiitos ihanista kehuista! Lumisissa tunnelmissa jatketaan. ;)
Katherine Casandra: Jatkoa tulee tässä. Mäkään en malttais odottaa joulua! :)
***
A/N: Tosiaan lumisissa (tai ainakin melkein lumisissa) tunnelmissa jatkuu. Raapaleita on kiva kirjottaa, vaikka otsikointi onkin ihan kamalaa :DD
2. Hiutaleet maahan leijailee – vai leijaileeko?
Talven keijut nauroivat kurkistellessaan pilvien reunoilta alas maahan.
Harmaassa ja karussa maisemassa ihmiset kulkivat valitellen talven tuloa. Ensimmäisistä oli liian kylmää, toiset eivät pitäneet lämmöstä ja sateesta, kolmannet olivat tyytymättömiä muuten vain. Mutta ennen kaikkea keskustelua herätti talven suuri kysymys: missä viipyi lumi.
Pakkasukko oli jo käynyt nipistelemässä pahaa aavistamattomia poskia, kuura oli puhaltanut kylmän henkäyksensä puiden oksille ja jääkiteet yhdistivät lampien pinnoilla voimiaan yllättääkseen kulkijat. Lunta ei kuitenkaan näkynyt.
Lumikeijut ilakoivat ja kiusoittelivat ihmisraukkoja lähettämällä silloin tällöin muutaman valkeaan ja hopeaan puetun sisaren alas taivaalta. Juuri kun luonto henkäisi ihastuneena he lähtivät pois – keijut eivät vielä tulleet jäädäkseen.
He odottivat.
-
Tää oli vielä parempi kuin edellinen. Ihana tunnelma ja rytmitys. Viimeinen lause ja kaikki. :D
Aivan ihanaa! Kiitos ja huomiseen, muru!
AK
-
Oo *huokailee ihastuneesti* mikä luukku! Super suloinen ja kuvaa kyllä hyvin tätä vuotta, kun lunta on saatu odottaa :)
Valkeaa joulua toivoen,
KC
-
Voi kyllä^^
Ihana ajatus lumikeijuista. Ja kyllä sitä lunta odotetaankin, mokomat pienet kiusankappaleet. :D
Pakkasukko oli jo käynyt nipistelemässä pahaa aavistamattomia poskia, kuura oli puhaltanut kylmän henkäyksensä puiden oksille--
Ehdoton suosikkikohtani, näen niin sieluni silmin jo kuuraiset puut ja kaiken ihanan, mutta kun ei. Täällä tuntuu satavan ainoastaan vettä.
Huomista luukkua odotellessa...
~Violet
-
Minulla ei tänä vuonna ole minkäänlaista joulukalenteria, joten päätin napata finistä luettavakseni jonkun joulumieltä nostattamaan - ja tämä sinun kalenterisi tuntuu siihen tarkoitukseen sopivan paremmin kuin hyvin. Kaksi ensimmäistä luukkua ovat tähän mennessä olleet jotenkin todella suloisia ja pehmeitä pikkupätkiä, jotka saivat hyvälle tuulelle. Etenkin ensimmäinen oli aivan ihana, sillä minullekin joulu on ehdottomasti valon juhla.
Jään odottamaan innolla seuraavia luukkuja! (:
-
AK: Hih, kiva jos pidit! :)
Katherine Casandra: Kiitos kaunis, toivotaan, ettei lumi odotuta itseään enää liian kauan.. :D
Violetu: Toi pakkasukko kohta oli omakin suosikkini :) Kiitos kommentista!
Okakettu: Kiitos positiivisesta palautteesta, toivottavasti tämä taso ei nyt aivan romahda loppua kohti :DD
A/N: Höm, tää luukku on nyt vähän hassu ja erilainen kun kaksi edellistä, elikkä "runolla" mennään. Pistän mahdolliset kummalliset höpinät myöhäisen ajankohdan ja väsymyksen piikkiin :P
***
3. Tähdet
Kuinka monta tähteä
tarvitaan taivaalla,
jotta pimeys vaihtuisi
valoksi?
Kuinka pieni fuusio
voi valaista
avaruuden vedyn muuttuessa
heliumiksi?
Kuinka tähdet tietävät
meidän unelmamme,
vaikka ovat niin
kaukana?
Kuinka kauan jaksaisikaan
kuunnella tähtien
tarinoita ilosta ja
surusta?
Kuinka voi olla
tuntematta putoavan
tähden aiheuttaman menetyksen
sydämessään?
Mikä on tähtien
salaisuus?
-
Sustahan tulee runoilija. No mä myönnän, että runot ei oo mikään lemppari, mutta silti, tykkäilen tykkäilen. Kiva tunnelma ja jaottelu. Ja vielä kemiaa/fysiikkaakin mukaan sotkettu.
Huomiseen!
AK
-
Hui, meni melkeen kylmät väreet.
Kuinka tähdet tietävät
meidän unelmamme,
vaikka ovat niin
kaukana?
Ehdoton suosikkikohtani, heliumille ja fuusiolle en niin lämmennyt, mutta toisaalta ne toivat runoon konkretiaa, ja kaikissa hyvissä runoissa tulisi olla sekä konkretiaa, että tunnetta.
Viimeisen säkeistön olisi voinut melkein jättää pois, silloin tästä olisi jäänyt vielä melankolisempi fiilis, mutta hyvin toimi näinkin :)
~Violet
-
A/K: Joo, tottakai... :DD Se fysiikka-hommeli oli vaan pakko tunkee sinne, koska fysiikka on rakkaus ;D
Violetu: Haha, kiva kuulla, että jotkut kohdat oli onnistuneita :) Palautteen otan kiitollisena vastaan!
***
A/N: Tänään teki mieli kirjottaa taas raapale, ja tämä aihe on erityisen lähellä sydäntä (tai ehkä ennemminki varpaita) :D
4. Talvi-ilta ja villasukat
Jotain lämmintä ja jotain pehmeää.
Tulen ystävälliset liekit luovat valoa hiljaiseen hetkeen. Tepa on käpertyneenä takan edustalle väsyneenä pitkästä kävelylenkistä kirpeässä pakkasessa. Kuuluu vain sen tasainen hengitys ja vaimea rätinä tulen hyväillessä joulukuisesta kylmyydestä sisään tuotuja halkoja. Punainen nojatuoli antaa väsyneille jäsenille mahdollisuuden levätä. Oikein jalkaansa ojentamalla yltäisi taputtamaan Tepan kuonoa. Kuppi kuumaa kaakaota on joulutähden vieressä aivan käden ulottuvilla.
Parasta näissä harvinaisissa pysähtyneissä hetkissä on rauha ja kiireettömyys. Ja talvisin ehdottomasti myös villasukat. Kaikki villasukat – yksiväriset, raidakkaat, punaiset ja pörröiset – saavat omistajansa tuntemaan itsensä rakastetuksi. Ne lämmittävät viluisia varpaita ja piristävät iloisilla väreillään.
Mitä olisikaan kylmä talvi-ilta ilman villasukkia.
-
Oi, villasukat. Suloisen lämpöinen raapale. Tosin omissa varpaissa on tällä hetkellä kuuma vaikka ei ole sukkia lainkaan. ;D Alussa meinasin vähän pudota kärryiltä, kun luulin Tepan olevan kertoja, mutta kyllä sitten kiipesin takaisin kyytiin.
Huomista odotellen, AK
-
AK: Villasukat on kivat :DD Ja näin jälkeen päin ku lukee tota, voi tosiaan saada käsityksen, et Tepa olis kertoja, pääasia kuitenki et pääsit takasin kärryille :D
***
Yhteenveto: Saana on vastentahtoisesti työpaikkansa pikkujouluissa. Kyllästyttyään työtoveriensa käytökseen hän lähtee ja päätyykin hieman erilaisiin "juhliin".
A/N: Tän seuraavan tarinan aiheen keksin heti joulukalenteria alottaessani. Tykästyin tarinaan aika paljon ja suunniteltu 500 sanaa venykin vähän pidemmäksi. Ei tästä mitään romaania tullut, mutta mun mittapuulla ihan kivan pitunen teksti. Toivottavasti en oo ihan kamalan sekava :DD
5. Glögikestit
Saanan työpaikalla pikkujoulua vietettiin aina joulukuun viidentenä. Itsenäisyyspäivänä oli vapaata, joten ajankohta oli täydellinen pikkujoulujuhlille. Työntekijät saattoivat selvitellä päitään ja muita sotkujaan ilman, että työpanos kärsi.
Saana inhosi pikkujoulua. Hänen työpaikkansa juhlissa ei ollut mitään jouluista lukuunottamatta koristelussa käytettyjä värejä. Pikkujoulut halvensivat sanaa ”joulu”. Jouluun kuuluivat rauha, rakkaus ja kodin lämpö – pikkujoulu oli vain tekosyy päättömälle koheltamiselle. Työtovereiden juopottelu ja muut arveluttavat aktiviteetit herättivät Saanan sisällä uinuvan kärttyisän ja tyytymättömän kukkahattutädin. Hän oli paikalla ainoastaan siitä syystä, että piti työstään. Ja työpaikkansa säilyttäminen edellytti näyttäytymistä pikkujoulujuhlassa, siitä ei joustettu.
Kello kymmeneltä illalla joulunauhoin ja kimaltein koristellulla toimistolla oli Saanan lisäksi arviolta kolme selvää ihmistä. Kaikki muut olivat enemmän tai vähemmän juovuksissa ja hoipertelivat toisiinsa liimautuneina ympäri toimiston keskelle pystytettyä tanssilattiaa.
Saanan vieressä Anneli huokasi syvään. ”Ihmeellistä touhua, on kauhea pettymys, etteivät porukat ole kasvaneet henkisesti ollenkaan viimeisen vuoden aikana”, hän sanoi surullisesti päätään pudistellen. Saana ei uskonut Annelin olevan aivan tosissaan pahoillaan muusta kuin siitä, että Kalle rupatteli huoneen toisella puolella jonkun punaiseen minihameeseen pukeutuneen naisen kanssa. Anneli oli ihana ystävä, mutta suoraan sanottuna ihastus Kalleen sai hänetkin käyttäytymään joskus hieman lapsellisesti.
Anneli huokasi uudestaan. ”Minä taidan vähän jaloitella ja hakea vaikka jotain syötävää. Haluatko sinä jotain? Glögiä?”
Saana irvisti. Glögi oli hänelle koko pikkujoulun vieton moraalittomuuden symboli. Se kuulosti suloisen harmittomalta joulujuomalta, mutta todellisuus oli toinen. Hänen työpaikkansa glögi oli niin vahvasti terästettyä, että juotuaan sitä kaikessa rauhassa muutaman kupillisen oli yhtäkkiä ympäripäissään.
”Ei kiitos, mene sinä vain”, Saana sanoi ja yritti hymyillä pirteästi. Anneli meni.
Kun häntä ei kuulunut vielä puolen tunninkaan kuluttua, Saana alkoi huolestua. Hän puikkelehti buffetpöydän luo huojuvien työtoveriensa lomitse. Ei jälkeäkään Annelista. Lopulta Saana huomasi ystävänsä valkoisen ja ruskean kirjavan mekon. Mekko ja sen omistaja olivat jumittuneet Kallen syliin. Samalla hetkellä Saanan pomo alkoi sammaltaa kovaan ääneen kauneimpia joululauluja. Se oli viimeinen pisara.
Viiden minuutin kuluttua, eli kellon näyttäessä varttia vaille yhtätoista, Saana oli ulkona ja hengitti syvään kirpeää pakkasilmaa. Hän oli vaihtanut puristavat pikkukengät Reimoihin ja tarpoi tuohtuneena eteenpäin.
Saanan kävelyreitti kulki viehättävän jouluvaloin koristellun puistikon halki. Saana ei juurikaan piitannut huurteisista puista, hiljalleen leijailevista lumihiutaleista ja polun jäisistä kohdista. Yksi väärä askel ja hups, hän kellahti maahan. Saanalta pääsi pieni säikähtänyt ”oh”, jonka mukana purkautui myös osa hänen kiukustaan. Hämmentynt ja hieman rauhoittut Saana kampesi pystyyn ja pudisteli lunta takistaan.
Silmäkulmastaan hän näki jotain, jota ei olisi ilman liukastumisvälikohtausta tullut huomanneeksi. Saanasta katsottuna takavasemmalla olevalla kesäterassilla oli pieni lämpimän kullan värisin jouluvaloin koristeltu koju. Valot loistivat niin kirkkaina ja kutsuvina, että Saana tuskin uskoi voineensa kulkea ohi mitään huomaamatta.
Saana otti lumoutuneena pari askelta lähemmäs kojua mutta pysähtyi huomatessaan terassilla olevat pöydät. Pöytien ääressä istui hahmoja. Ensin Saana luuli heitä kolmeksi peikoiksi ja pikku menninkäiseksi mutta huomasi pian, että istuvat hahmot olivat ihmisiä: kolme rähjäistä ja parrakasta miestä, sekä luultavasti yksi nainen.
Ennen kuin Saana ehti nyrpistää nenäänsä ja kääntyä lähteäkseen pois, kojusta pomppasi viides hahmo: pieni nainen, jonka kiharat harmaat hiukset hapsottivat suuren tupsupipon alta. Nainen huomasi Saanan ja huiskutti kättään. ”Hyvää iltaa!” hän huusi iloisesti. Muut ihmiset kääntyivät katsomaan naisen osoittamaan suuntaan, eli suoraan järkyttyneeseen Saanaan. ”Tule tänne vain rohkeasti. Kuuma juoma ja piparit auttavat viluun!” nainen jatkoi leveästi hymyillen.
”Tuota”, sanoi Saana, kun ei muutakaan osannut. Naisen oli pakko olla hullu, hän päätteli, sillä ei kukaan normaali ihminen pystyttäisi herkkukojua ulos keskellä talviyötä. Eihän vielä ollut edes joulu.
Kojun valot kuitenkin kutsuivat Saanaa, ja koska kukaan ei vaikuttanut agressiiviselta tai uhkaavalta, hän vastasi niiden kutsuun. Nainen hymyili entistä leveämmin. ”Istupa tähän kultaseni”, hän viittilöi ja osoitti pöydän ääsessä olevaa huovalla vuorattua puutarhatuolia. Saana isutettiin lempeästi kuluneisiin vaatteisiin pukeutuneen pitkäpartaisen miehen ja heiveröisen kuoppaposkisen naisen väliin. Pöydällä heidän edessään oli oksista, omenoista ja pienistä led-tuikuista kyhätty asetelma.
Nainen kiikutti pöytään kukkurallisen lautasellisen piparkakkuja ja ojensi Saanalle mukillisen höyryävän kuumaa juotavaa. Sitten myös hän istuutui pöydän ääreen. ”No, onko kaikilla sopivan lämmin?” nainen kyseli lempeästi ja tuuppasi samalla piparilautasta lähemmäs Saanaa.
Vastaukseksi kuului epämääräisesti myöntelevää muminaa. Saana otti kohteliaasti piparkakun. Se oli vielä lämmin. Ensimmäisen haukkauksen jälkeen Saana unohti kaatumisen jäljiltä kolottavan takamuksensa ja kammottavat pikkujoulujuhlat. Tämä oli toisenlainen juhla. Epätodellisuudessaan riipaisevan todellinen hetki, joka yhdisti Saanan hänen vieressään kyhjöttäviin syrjäytyneisiin ja kodittomiin ihmisiin.
Pieni harmaahapsinen jouluenkeli kertoi heille arkisesti niksejä piparkakkutaikinan tekoon. Saana näki hänen silmiensä ystävällisen tuikkeen heijastuvan myös toisten silmiin. Saana hymyili ja resuinen mies hänen vieressään vastasi hymyyn. Hymyillessään mies ei enää näyttänytkään niin resuiselta – oli vain nähtävä hieman vaivaa päästäkseen katsomaan pintaa syvemmälle.
Tämä oli sitä, mitä jouluna kaipasikin: joulurauha ja lähimmäisenrakkaus. Onnellisena Saana hörppäsi höyryävän kuumaa glögiä. Se ei ollut lainkaan hassumpaa.
-
Oi, tämä oli ihana! Mä en olekaan koskaan tainnut lukea sulta mitään pidempää, mutta tykkäsin kamalasti. Olit saanut mukavan juonen ja syvällisemmänkin päähenkilön ahdettua noin pikkuiseen tekstiin. Saana on muuten ihana nimi. Tykkäsin tosi paljon kuvailusta ja juoni eteni sujuvasti ja ilman takkuiluja. Kirjoita ihmeessä vähän enemmänkin novellirääpäleitä! :D
AK
-
Jep, villasukat on ehdottomasti jokaisen koti-illan pakollinen varuste. Tosin olen käyttänyt niitä varmaan lokakuusta asti about koko ajan, joten jouluisuus siinä vähän kärsii :D
Todella omituista, mutta itketit minua tuolla viimeisimmällä. Koko ajatus, että ne, joilla on vähiten, voivat joskus antaa muille eniten, on hirveän kaunis ja liikuttava (tai sitten olen itse vain todellisesta elämästä vieraantunut pehmo).
Mutta siis, pointti oli, että pidin kovasti ^^
~Violet
-
A/K: Tui, kiitos! Ihana kuulla, että tykkäsit :)
Violetu: Voi, ihanasti sanottu! Täällä taitaa olla toinen pehmo...
***
A/N: Halusin kirjottaa jotain ylvästä ja kaunista itsenäisyyspäivän kunniaks, mutta mitenkäs kävikään... Vähän epämääräisestä räpellyksestä huolimatta pointti on se, että oon ylpeä suomalaisuudestani ja kiitollinen Suomen itsenäisyydestä. Eipä tässä sitten muuta ku odottelemaan Tuntematonta :D
6. Jotain sinistä ja jotain valkeaa
Sadepisarat tipahtelevat tasaisesti taivaalta häivyttäen maiseman harmaaseen hämyyn. Tummaksi kastunut maa ja hiljaiset kadut tekevät joulukuisesta iltapäivästä yksinäisen ja hieman surumielisen.
Muutamien talojen ikkunalaudoilla loistaa kuitenkin kynttiläpari, joka päästää hitusen sisällä vallitsevasta kotoisasta ja lämpimästä tunnelmasta taloja ympäröivään hämärään. Monissa kodeissa tapaillaan laulujen sanoja ja melodioita – Runebergiä ja Paciusta tai Sibeliuksen Finlandiaa. Ilmassa väreilee vaatimaton mutta samalla harras odotus: useat ajattelevat malttamattomina linnanjuhlien pukuloistoa tai Edvin LaineenTuntematonta sotilasta. Hautuumaan hämäryyttä rikkovat muistomerkeille lasketut lyhdyt ja kynttilät.
Vaikka maa ja taivas ovat harmaat eivätkä valkea ja sininen, on päivässä jotain erityistä. Tänään riittää salossa liehuvan lipun valkealla pohjalla oleva sininen risti.
-
Tässä oli kyllä tietynlaista arvokkuutta. Pidin kovasti. Nyt täytyy rientää itse kirjoittamaan.
Ihanaa Itsenäisyyspäivää sinne, muru!
AK
-
AK: Kiitos pikkuisesta piristävästä kommentista :DD
***
A/N: Eilinen luukku tulee vihdoin tässä, pahoittelut myöhästymisestä. Nyt kun on kerran lunta päättänyt vähän tulla tänne eteläänkin, oli kiva kirjottaa lumisemmista tunnelmista. Preesens ei oikein ottanut toimiakseen mutta yritys tekee mestarin :D
7. Pulkat possujunassa
Yksi syy odottaa lunta on mäenlasku. Innokkaimmat kyllä saattavat laskea mäkiä skeittilaudoillaan vuodenajasta riippumatta, mutta kunnon pulkkamäkeen pääsee vain talvisin.
Kun lumi viimein sataa maahan haetaan pulkat ja liukurit ullakolta. Sekalaiset perheistä ja ystävyksistä kootut joukkiot lähtevät matkalle kohti parhaita mäkiä mukanaan mahdolliseti eväät, kamera tai vain odotusta puhkuva mieli.
Huipulla jännitys on korkeimmillaan – pulkkaan asetutaan huolellisesti ja lopulta potkaistaan vauhtia. Voi sitä onnea! Talven ensimmäinen lasku saa posket punaisiksi ja naurun pyrkimään ulos pakkaseen.
Pulkkailu on yksi talven kohokohdista. Hyvässä seurassa jaksaisi mäkeä laskea vaikka pulkan puhki. Ja yksi hauskuuksista piileekin ryhmän tuomissa mahdollisuuksissa: yksin on haastavaa laskea possujunassa.
***
A/N: Heti perään tämän päivän luukku. Omistettu otsikon mukaisesti :)
8. Ystäville
Sylvi hyppeli tienpientareella polviin asti ulottuvassa lumihangessa. Tanja hänen vieressään lauloi sydämensä kyllyydestä joululauluja.
Viitisen metriä tyttöjen takana Tanjan pikkuveli Tumppi kolusi piennarta. Kukaan ei aavistanut Tumpin aikeita ennen kuin oli liian myöhäistä: kaksi höttöistä lumipalloa lensi riemunkiljahdusten saattelemana tyttöjä kohti.
Ensimmäinen palloista hajosi Sylvin jalkoihin, toinen osui Tanjan selkään. Sylvi kiljui ja Tanja kihisi kiukusta, eikä aikaakaan kun Tumppi joutui vuorostaan hyvin tähdättyjen heittojen uhriksi. Pian kaikki kierivät hangessa heitellen lunta milloin mihinkin suuntaan, ja vasta lähestyvä auto sai lapset keskeyttämään taistelunsa.
Nenät punaisina ja takit täynnä lunta tyytyväinen kolmikko jatkoi matkaansa. Kyllä elämä olisi ollut tylsää ilman ystäviä.
-
Näissä raapaleissa oli aivan ihanaa tunnelmaa. Vaikka itse inhoankin joka paikkaan tunkevaa ällöttävää kylmää lunta, niin onhan se ihan kaunista (ainakin lämpimästä sisältä katseltuna. Nyt täytyy rientää piparien leivontaan, mutta halusin vain sanoa, että pidin kovasti! Ja preesens ottaa tulta alleen kuin harjoittelee. Minä yritän nyt opetella siitä pois. ;D
Huomiseen rakas ystävä!
AK
-
Kiitos AK kommentista! Mäki haluun pipareita :DD
***
A/N: En lupaa mitään suurta juonellisesti tai oikeinkirjoituksellisesti, Nukkumatti patistaa jo nukkumaan :D
9. Sinistä unta etsimässä
Nukkumatti oli työssään. Hän kulki lumipeitteiseltä katolta toiselle – kevyet loikat kuljettivat pientä sinisiin sukkiin, myssyyn ja kaulaliinaan pukeutunutta hahmoa eteenpäin.
Nukkumatti oli juuri vaihtanut unihiekan unilumeen talven saapumisen kunniaksi. Kevyttä pakkaslunta oli vaikeampi käsitellä kuin helposti tähdättävissä olevaa raskaampaa hiekkaa, mutta vuodenajan vaihtuminen oli merkittävä tapaus, jota ei voinut ohittaa olankohautuksella. Joulun lähestyessä Nukkumatti lisäisi unilumeen vielä kanelin ja kuusen tuoksua.
Taas uusi kourallinen lunta pöllysi ilmaan ja liiteli hissukseen sisään taloihin. Lapset hieroivat unisia silmiään ja haukottelivat makeasti, olihan jo heidän nukkumaanmenoaikansa. Kujeellinen unilumi jatkoi kuitenkin matkaansa ja pian myös vanhempia alkoi väsymys painaa.
Kauniita unia, kuiski Nukkumatti matkallaan.
-
Oi, miten osuvasti alkoikaan nukuttaa. Aivan ihanaa kuvailua jälleen. Ihana ajatus, että hiekka vaihtuu lumeen höystettynä tuoksuilla. Ooh, odotan ja joulua ja sitä kun ilmassa leijailee kinkun, suklaan, kuusen ja muiden joulusiten tuoksujen sekoitus.
Nyt unten maille!
AK
-
Hihi, kiitos AK kauniista kehuista :) Mullekin kyllä kelpais suklaan tuoksuinen unilumi :DD Toi unilumi-sana kuulostaa vaan ihan hassulta..
***
A/N: Höm höm, tässä muutama päivä sitten tulin siihen tulokseen, että runoilu ei oikein kuulu mun vahvuuksiin. No, oon edelleen ihan samaa mieltä, mutta kuinkas kävikään... Tämä hupsu runo ihan vain siksi, että keksin viimeiseen säkeistöön kivat riimit :D Pikkuisen metsäistä talvitunnelmaa jos tavoittaisi, olen ihan tyytyväinen.
10. Talven kellot
Yö on yllä kuusikon.
Kuu yksin loistaa valoaan,
ja hiljaa linnut on.
Puissa huminoi:
tuuli oksia heiluttaa,
ja lunta niiltä ravistaa.
Pian saapuu aamunkoi.
Säteet auringon
kultaavat kylmän maan.
Nyt aika juhlan on.
Metsän väki karkeloi:
tanssi raikaa
ja kumisee maa.
Kilikellojen laulu soi.
-
Mä taas olen sitä mieltä, että sun runot on oikein kivoja. Niissä on tunnelmaa ja ajatusta ja välillä jopa niitä riimejä (toisin kuin mun runoissa, joissa on vaan ladottu sanoja toisen perään). Sait mieleeni "tuuliko huulia heiluttaa"… Mutta kiva kiitos ja huomista odotellessa!
AK
-
Nää on aivan ihania pikku palasia, etenkin ku ne lukee kaikki putkeen malttamattomana xD koska kohta pitää lähtee nukkumaan, niin en sen pitempää raapusta, mut pari juttua haluun nostaa esille, kuten se ,et mikä on possujuna? ja miten se tehään(pulkilla)? ja aivan ihanan osuva toi unilumi luukku! :3 ja mie muuten pidän tosta unilumi sanasta, se on ihanan hauska:3 ja runotkin on upeita:3 (Ja sille kuka ennen mua kommentoi, ettei koskaan saa omiin runoihinsa niitä mitälie loppupäätteitä ja riimityksiä, niin mein äikänmaikan mukaan, se ei haittaa. runoissa useimmiten on riimejä sun muita, mutta ne eivät ole pakollisia tai jotain tällästä se selitteli...)<3 Jään odottamaan jatkon ilmestymistä ilolla:3 ,vaikka en sitten ihan heti kommentoiskaan uusiks, oon laiska kommentoija, tykkään kaappilukea kaikkee :3
-
AK: Haha, en mä varsinaisesti tota hakenu, mutta mikäs siinä :DD Kiva jos oli susta ihan suht onnistunu mun runo räpellys :D
Akira-senpai: Voi kiitos kommentista, kiva kuulla jos olet tykännyt :) Mä en tiiä onko possujuna oikee käsite, mutta hain sillä takaa sitä kun lasketaan mäkeä monta pulkkaa peräkkäin ja pidetään kiinni esim. takana olevan pulkan narusta... En oikein osaa selittää paremmin :DD
***
A/N: Nimensä mukaisesti raapale kuvaa vaihteeksi hieman pohjoisempia maisemia, unohtamatta tietenkään paria poroa :D
11. Joulutervehdys tuntureille
Porot köpöttelivät tuntureilla tonkien näennäisen rauhallisina jäkälää lumipeitteen alta. Tyyni ulkokuori peitti vakuuttavasti kihisevän odotuksen. Tuskin kukaan olisi aavistanut porojen tahtovan loikkia, kieriä ja viskellä päitään yksitoikkoisen kävelyn sijaan.
Pohjolan sarvipäiden mielialalle oli selitys: joulu oli tulossa. Ja joulun mukana luonnollisesti saapuisivat myös pukin rekeä vetävät lentävät porot. Tavallisista poroista oli vuoden ylevin hetki nähdä lajitoverien laukkaavan tähdenlentojen lailla halki taivaan.
Porot kurkottelivat jo vaivihkaa turpaansa kohti korkeuksia. Ne olisivat valmiina heti pukin reen ensimmäisten tiukujen helkkeen ja lentävien porojen korskeen kuullessaan. Malttamattomina ne odottivat Korvatunturilta saapuvia lahjoja: tuoreita koivunlehtiä, ravitsevaa heinää ja makeita niittykukkia.
Joulu saapuisi karuun pohjolaankin rytinällä.
-
Aivan ihana!
Mä saatoin nähdä mielessäni, kun sellaset "Niko lentäjän poika" porot katsoo taivaalle ja loikkii lumisella niityllä. Suloinen ajatus, että nekin saavat jouluahjoja lajitovereiltaan. Aws.
Huomiseen, AK
-
Kiitos kommentista AK, mäkään en voinu olla ajattelematta sitä elokuvaa, meinas väkisin tulla puhetta "lentojoukoista", mut halusin kuitenki vältää sen mielikuvan :DD
***
A/N: Vähän pikaraapale tuli, mutta pienestä kotoisan jouluisesta hetkestä kuitenkin.
12. Kanelia ja kaardemummaa, sokeria ja siirappia
Malla kauli tyytyväisenä pehmeää piparkakkutaikinaa. Äiti seurasi vieressä hyväksyvästi päätään nyökytellen. Ensimmäiseksi itsetehdyksi taikinaksi Mallan luomus oli onnistunut erinomaisesti.
Kaulimisen jälkeen Malla ja äiti valikoivat parhaat muotit ja alkoivat leikellä pikku kakkusia litteästä levystä – pellille pääsivät niin porsaat, kuuset kuin sydämetkin. Uunin napsahtaessa arvokas lasti pääsi viimein paistettavaksi.
Vähän väliä Malla tirkisteli uuninluukusta piparkakkujen kohoamista. Äiti nauroi hänen malttamattomuudelleen, vaikka seurasi itsekin herkeämättä kellon viisareiden raksutusta.
Oi sitä onnea, kun piparkakut viimein olivat valmiita! Malla tanssahteli jauhoisessa essussaan ympäri keittiötä, äiti irrotteli hymyillen pulleimpia piparkakkuja toisistaan ja isäkin suuntasi herkullisen ja täyteläisen tuoksun houkuttelemana keittiöön.
Piparkakut toivat osaltaan joulumieltä koteihin.
-
Päällimmäiset tunteet:
Uuni napsahtaessa arvokas lasti pääsi viimein paistettavaksi.
VIRHE! Oo, sulla on virhe. Tais it ion vaan niin väsynyt, et keksin sen… Mut jotain hämärää tossa on…
Hih, mut mä tykkäsin taas. Sä osaat kyllä kirjoittaa hyvin raapaleita. Ootko miettinyt, et alkaisit kirjoittaa joulukuun jälkeenkin joka päivä raapaleen? Se ois musta tosi hyvä idea. Se vois olla vaikka kesäkalenteri? :D
Malla on suloinen nimi ja piparien leipominen on suloista. Hauskaa innokkuutta ja intoa puhkuva raapale.
Kiitos tästä ja huomiseen, muru! :-*
AK
-
Äh, sulin ihan lätäköksi noille joulua odottaville poroille :D
Piirtyi ihan kirkkaana mieleen, miltä poron turpa näyttää ja tuntuu, ihania faniporoja, jotka rakastaa joulua ja on ihan innoissaan pukin porojen näkemisestä ;D
Nyt ei oikeen irtoa mitään järkevää palautetta, mutta edelleen käyn vilkuilemassa uusia luukkuja ja imen tästä kalenterista itselleni joulumieltä^^
~Violet
-
AK: Ou nou, oon kiiruspäissäni menny unohtamaan ännän! Jotenki tuntuu, etten jaksa kirjottaa mitään kesä kalenteria, tässä on ollu ihan tarpeeks tekemistä (ja toosi hyvin onnistun pysymään aikataulussa...) :DD Kiitos kaunis kommentista!
Violetu: Haha, poroista oli pakko kirjottaa, ne vaan jotenkin kuuluu jouluun :D Kiitän kommentista, se oli oikein sopivan järkevä :DD
***
A/N: Pahoittelut edellisten luukkujen viivästymisestä! Oli aika paljon ohjelmaa tuossa loppuviikossa, enkä sitten saanut tartuttua toimeen. Tässä nyt kuitenkin samaan syssyyn perjantain, lauantain ja tämän päivän luukut.
13. Lucia
Kynttiläkruunu valaisi juhlasalin lempeällä loistollaan, kun laulava kulkue asteli hitaasti oppilaiden ja opettajien eteen.
Sankta Lucia, ljusklara hägring,
sprid i vår vinternatt glans av din fägring.
Drömmar med vingesus under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.
Kulkueen kärjessä Viljaa pyörrytti, ja hän huomasi kauhukseen äänensä värisevän kuin hänen kädessään olevan kynttilän liekki. Suu oli kuiva ja tuskan hiki valui valtoimenaan. Koneellisesti jalat kuljettivat Viljaa eteenpäin ja pysäyttivät lopulta satapäisen joukon edessä.
Kom i din vita skrud, huld med din maning.
Skänk oss, du julens brud, julfröjders aning.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.
Kirkas laulu jatkui Viljan molemmilla puolilla. Hän ei ymmärtänyt tai osannut lausua oikein ruotsinkielisiä sanoja. Tilanne oli oikeastaan koominen. Jännitys kaikkosi, kun Viljaa alkoi naurattaa.
Trollsejd och mörkermakt ljust du betvingar,
signade lågors vakt skydd åt oss bringar.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.
Kun laulu saatiin lopulta arvokkaaseen päätökseensä, Vilja huomasi salin lasiovista heijastuvan kuvajaisensa. Nauruaan pidättelevä tyttö muuttui kynttilöiden valossa loistavaksi enkeliksi.
Stjärnor som leda oss, vägen att finna,
bli dina klara bloss, fagra prästinna.
Drömmar med vingesus, under oss sia,
tänd dina vita ljus, Sankta Lucia.
Lucian päivä oli valon juhlaa parhaimmillaan.
***
14. Joululaulut
Joululauluja on tuhansia erilaisia: iloisia lauluja, kaihoisia lauluja ja lämpöisiä lauluja. Aivan niinkuin joulukin on iloinen, kaihoisa ja lämpöinen.
Joululauluja voi laulaa ja kuunnella miltei kaikkialla: tilaisuuksissa otetaan esiin Kauneimmat joululaulut, radiossa aletaan vähitellen joulun lähestyessä soittaa tunnettuja joulukappaleita ja välillä voi kuulla ohikulkevien ihmisten hyräilyn.
Joululaulujen merkitys on jokaiselle erilainen. Joku etsii niiden kautta valoa pimeään talveen, toinen haluaa tunnelmoida tummempien sävelmien mukana.
Joululauluja kuunnellessaan voi nähdä punanuttuisten tonttujen hyppelevän ympärillään tai kurkistelevan ikkunan takaa. Itsekin voi hetkeksi liittyä piirileikkiin ja ilonpitoon. Toisaalta voi muistaa rakkaitaan kuullessaan kaihoisaa laulua varpusesta.
Oman suosikki sävelmän kuullessaan voi tuntea joulun jo saapuvan.
***
15. Erilaisia enkeleitä
Sisällä lämpimässä kynttilät pyörittävät hennosti kilkattavaa enkelikelloa. Kultaiset hahmot kulkevat ympäri pientä piiriään radiosta kuuluvan laulun säestäminä. Laulu kertoo enkeleistä.
Kotoisan lämmön ulottumattomissa ulkona talvi pakkasessa isä leikkii kahden lapsen kanssa. Lumiukon rakentaminen taukoaa, kun isä kaatuu pitkäkseen maahan. Hän heiluttelee käsiään ja jalkojaan lumessa lasten katsellessa ihmeissään vieressä. Kun isä nousee, maahan on jäänyt kuva lumisesta enkelistä.
Juuri pystytetyn jouluseimen keskuksessa pieni Jeesus lapsi nukkuu vanhempiensa, paimenten ja tallin eläinten ympäröimänä. Taustalla seisoo vartiossa enkelien joukko.
Tavallisesti yksinäinen vanhainkodin huone on täynnä elämää: pieni kultatukkainen poika istuu isoäitinsä sylissä selittäen innoissaan päiväkodin joulukuvaelmasta. Onnen kyyneleet silmissään isoäiti hymyilee pikkuenkelilleen.
-
A/N: Tänään joulumieli oli kaukana, mutta kyllä kyynikotkin voivat nähdä joulun pieniä iloja :).
16. Joulukiireitä
Stressaantunut perheenäiti kierteli marketin jouluosastoa. Oli ostettava kuuseen koristeita ja uudet kynttilät, sekä jouluherkkuja tyhjyyttään ammottavaan jääkaappiin. Lisäksi omille ja sukulaisten lapsille olisi hankittava lahjat, puhumattakaan miehelle annettavasta perinteikkäästä pyjamasta.
Jos joku piti joulua rauhallisena ja levollisena aikana, se joku ei ollut koskaan kestittänyt kolmea lasta, miestä ja kriittisiä appivanhempia. Joulukiireissään kieriskelevät äiti-ihmiset olivat omiaan palauttamaan mokomat haaveilijat takaisin maanpinnalle. Tuhlaamista, ahmimista ja riehumista – niitä joulu oli pullollaan.
Äiti huokasi työntäessään ostoskärrynsä pois jouluhyllyköiden välistä. Siirtyessään tutkailemaan legopaketteja hän muisti pienen ilahduttavan tosiasian: jouluvalmistelut eivät rasittavuudestaan huolimatta kestäisi ikuisuuksia. Jouluaaton jälkeen kaikki hyörisivät uusien lahjojensa parissa ja äiti saisi levätä.
-
Ahahah, tää uusin oli aivan mahtava. Meidän äiti varmaan ajattelee juuri noin tämän valtavaan katraan kanssa. Ja ihanaa, etät löydät joulusta erilaisiakin puolia kuin söpöilyä.
Lucia oli kaunis ja tuli ihan oma kulkue mieleen. ;) Ja joululauluja lauantaille. Mikä sattuma. Tykkäsin kovasti tästä, vaikka oli ehkä välillä hieman selostava… Enkeli raapale on mun ehdoton lemppari. Aivan hellyyttävän suloinen!
Huomiseen!
AK
-
AK: Haha, kiitos kehuista! Hyvä jos onnistu erilaisen näkökulman tavottaminen, niinhän se menee että vaihtelu virkistää :D
***
A/N: Huhhuh, päätin yrittää väsätä sadun :DD Rakenne on vähän hassu, koska alotuksessa intouduin selittämään kaikkea juonen kannalta vähemmän oleellista, mutta näillä mennään. Huomenna toiset 500 sanaa.
17. Talven kuningattaren kruunu (osa 1)
Yksinäinen myrskylintu tähysi alapuolellaan avautuvaa hyisenä aaltoilevaa merta. Himmeinä loistavien tähtien valossa se haravoi meren pintaa katseellaan etsien jotakin valkoista – edes pientä pilkahdusta jäälautasta, jolle laskeutua.
Kaamoksen aikana lauttoja ja vuoria oli vaikea havaita. Jo kaukaa myrskylintu kuitenkin huomasi hienoisen poikkeaman pimeydessä: sinisenharmaa hohde häivytti tummaa ja raskasta yön huntua. Väsymyksen painaessa siipiä pitkän lentomatkan jäljiltä lintu muutti hienoisesti suuntaansa ja lensi kohti kalpeaa valoa.
Lähestyessään hohdetta myrskylintu huomasi onnekseen, että edessä häämötti todellakin jäävuori. Kookas valkoinen muodostelma halkoi meren pintaa tarjoten turvasataman väsyneelle matkaajalle. Jäisen möhkäleen lähettämä hohde – myrskylintu oli varma siitä, että hohde oli peräisin vuoresta – vaikutti kuitenkin selittämättömältä. Mitä lähemmäs lintu pääsi, sitä kirkkaammaksi valo muuttui. Väreilevä vesi heijasti hohdetta ja ikuinen yö tuntui muuttuvan päiväksi.
Valo sai linnun sulkemaan silmänsä pienen pieneksi hetkeksi, ja kun se avasi silmänsä uudelleen oli jäävuori poissa. Vuoren paikalla kohosi loistelias palatsi. Kymmenet erikorkuiset ja muotoiset jäästä veistetyt tornit kimaltelivat kuin kristalli. Korkeimman tornin huipulla liehui yötaivaan sininen viiri. Valo oli peräisin palatsin tornien kylkien ympärille ripotelluista soihduista, vaikkakin osa valosta vaikutti tulevan jäästä itsestään.
Myrskylintu päästi järkyttyneen rääkäisyn ja räpisteli hetken siipiään purevassa pakkasilmassa. Kesti tovin, ennen kuin se ymmärsi näkemänsä. Kun kuulopuheet ja edessä häämöttävä rakennelma yhdistyivät, se lähti uuteen tarmokkaaseen syöksyyn.
Tottakai myrskylintu oli kuullut paikasta, kaikkihan sen tiesivät. Lintu naureskeli aiemmalle hämmingilleen. Loistokas palatsi kuului tietenkin talven kuningattarelle ja hänen hovilleen. Kuningatar oli myyttinen henki, joka lähetti talven: hän antoi komentonsa kuuralle, hallalle ja lumen väelle, ja talvi saapui. Myrskylintu suorastaan puhkui intoa päästessään kohtaamaan hänet. Kuningattaren hoviin olivat tervetulleita kaikki pohjolan eläimet, luonnonhenget ja muut asukit.
Talven kuningattaren palatsin tavoittaessaan myrskylintu hidasti vauhtiaan ja aloitti verkkaisen laskeutumisen. Suoraan sen alapuolella oli muutaman pyöreän ja matalan tornin katveessa soihduin ympäröity aukea, jolta johti kalteva ramppi mereen. Tavoittaessaan kapean valkeasta jäästä muovatun kaiteen lintu rääkäisi tyytyväisenä. Se ilmoitti saapuneensa, sillä vierailijan tulo huomattaisiin joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.
Vaikka laskeutumisaukealla oli hiljaista, myrskylintu ehti huomata ramppia mereen kierivän pullean hylkeen, sekä yhtenäisenä muodostelmana etenevän lumihiutale joukon. Lintu ihasteli satoja pieniä ikkunoita, jotka täplittivät korkeita sinertäviä jäätorneja – sieltä täältä ikkunoista loisti lämmintä ja ystävällisesti tuikkivaa valoa.
Painokas töminä keskeytti haaveet lämpöisestä leposijasta. Erään lyhyen mutta leveän tornin kylkeen auenneista ovista asteli valtava valkoinen jääkarhu, jonka raskas hengitys höyrysi kylmässä ilmassa suurina pilvinä. Myrskylintu hypähti hermostuneena paikallaan jääkarhun tallustellessa sitä kohti.
Karhu päästi äänekkään puhahduksen. ”Kas niin, mitäs täältä löytyikään”, se aloitti murinan kaltaisella äänellään. Hämmästyneen myrskylinnun nokka loksahti auki – se ei olisi ikinä uskonut ymmärtävänsä jääkarhuja, kun jo lokkien rääkymisen tulkkaaminen tuotti vaikeuksia. ”Tämähän on mukavaa, päivällisvieras ja itse päivällinen samassa paketissa”, karhu jatkoi. Myrskylinnun kauhistunut kiljaisu hukkui jääkarhun leppoisaan nauruun. Kesti hetken, ennen kuin lintu tajusi sen vitsailevan. Myrskylintu ei pitänyt karhun vitsiä erityisen hauskana.
”No niin, hassuttelu sikseen, tulin toivottamaan sinut tervetulleeksi kuningattaren hoviin. Hän ei tietenkään todellisuudessa salli vieraittensa syöntiä palatsissaan”, jääkarhu vakuutti ja heilautti samalla raskasta päätään kehottaen lintua seuraamaan. ”Tunnelman keventäminen tuntui välttämättömältä, sillä muuten palatsin ilmapiiri on melkoisen huolestunut.”
Myrskylintu katsahti kysyvästi karhuun.
”Niin, katsos kun talven kuningattaren kruunu on kadonnut.”
-
A/N: Jatkoa seuraa tässä, nyt kun vihdoin sain kirjoitettua toisen osan :). Loput koetan saada valmiiksi myöhemmin tänään. Pitkien tekstien kirjottamista on vaan niin paljon hankalampaa hallita kuin raapaleitten, joissa on pakko pysyä tiiviisti aiheessa. 500:ssa sanassa ehtii eksyä sivupoluille :P
18. Talven kuningattaren kruunu (osa 2)
Talven kuningatar oli salaperäinen ja legendaarinen hahmo pohjolan eläinten tarinoissa. Hänen kruununsa oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa: siinä piili talven ja pakkasen mahti, se antoi kuningattarelle hänen voimansa. Kruunun katoaminen ei siis ollut ainoastaan katastrofi, se oli yksinkertaisesti mahdotonta. Jos kruunua ei olisi, talvi ei voisi saapua, ja mitäs sitten tehtäisiin?
Myrskylintu seurasi järkyttyneenä jääkarhua jäävuoripalatsin uumeniin. Se räpytteli koneellisesti siipiään, ja kesti tovin ennen kuin lintu alkoi huomioida ympäristöään. Astuttuaan sisään palatsiin johtavista korkeista ovista kaksikko kulki loivasti alaspäin johtavaa käytävää pitkin. Käytävän seinämät olivat siläksi koverrettua ja kiillotettua jäätä, joka tuntui palatsin ulkoseinien tavoin hohtavan himmeää sinertävää valoa. Katosta roikkui pitkiä ja teräviä jääpuikkoja, eikä myrskylintu voinut olla mittailematta huolestuneena niiden liitoskohtien kestävyyttä.
Lopulta matka vei loiville ja leveille portaille – myrskylintu kiitti onneaan siivistä, sillä kiiltävä jää näytti pelottavan liukkaalta. Portaat johtivat suurelle koristeellisin kaiverruksin peitetylle holvikaarelle. Kaaren toisella puolella avautui talven kuningattaren sali.
Myrskylintu oli pyörtyä silkasta ihastuksesta: sali oli avara ja sen katto korkealla kuin taivas, seiniä peittivät tuikut ja rykelminä kuljeskelevat kiiltomadot, ja lattiaa kansoittivat sadat muut eläväiset. Myrskylintu ehti huomata useita jääkarhuja, kymmeniä erilaisia lintuja ja jopa hylkeitä kurkistelemassa salin keskivaiheilla olevasta vesialtaasta. Suuri osa salin poikki kiiruhtavista hahmoista oli kuitenkin linnulle tuntemattomia: hopeisia läpinakyviä hahmoja puikkelehti paksuihin turkkeihin puettujen jättiläisten lomassa, ja lintujen joukossa lenteli pikkuisia lumikeijuja.
Jääkarhu ohjasi myrskylinnun salin poikki, ja vasta hyljealtaan ohitettuaan lintu huomasi hänet. Kuningatar istui salin takaseinällä olevan suuren ikkunan eteen asetetulla valtaistuimella. Hän oli pukeutunut puhtaan jään väriseen hopealla ja kullalla koristeltuun leninkiin, jonka helmat laskeutuivat pitkälle hänen eteensä. Kuningatar muistutti hyvin paljon ihmistä – vain hänen ihonsa ja hiuksensa olivat himmeän sinertävät, aivan kuten palatsikin. Talven kuningatar seurasi avuttoman näköisenä ympärillään hääriviä olentoja: sinisten silmien katse oli kuin eksyneen lapsen.
”Majesteetti, saitte vieraan”, jääkarhu sanoi hiljaisella ja kunnioittavalla äänellä kumartaen raskasta päätään. Kukaan, lukuunottamatta kuningattaren helmalla lepäävää naalia, ei reagoinut. Napakettu nosti katseensa karhuun ja haukahti tervehdyksen.
Kuningatar havahtui ja kumartui hohtavan valkoisen naalin puoleen. Sitten hän huomasi jääkarhun ja paikallaan räpyttelevän myrskylinnun. ”Tervehdys”, talven kuningatar sanoi ja hymyili väsyneesti.
Myrskylintu oli tipahtaa yläilmoista. Kuningattaren yksinkertainen ja rauhallinen toteamus olisi yksin riittänyt hämmästyttämään lintua, mutta hänen äänensä oli aivan omaa luokkaansa. Talven kuningattaren puhuessa tunsi pakkasen nipistelyn kuulaana talvipäivänä – äänessä saattoi kuulla tiukujen helinän ja tuulen puhkunan samaan aikaan. Kaikkein hämmästyttävintä kuitenkin oli, ettei ääni vaikuttanut olevan aivan kunnossa: kuningattarella kuului olevan paha flunssa.
”Ole kuin kotonasi ystävä”, kuningatar jatkoi ja toden totta kaivoi suuren kullalla kirjaillun nenäliinan hameensa liepeistä. Kuningattaren niistäessä kaikki jähmettyivät hetkeksi. Hovin toivuttua jokainen alkoi ryntäillä entistä kiireisemmin ympäriinsä, ja ryhmä kuningattaren ympärillä suorastaan villiintyi.
Kuningatar ei näyttänyt edes huomaavan ympäristön tapahtumia. ”Olen pahoillani, ettemme voi tarjota rauhallisempaa leposijaa. Meitä kohdannut onnettomuus on saanut kaikki hieman levottomiksi”, hän jatkoi ja pudisti surumielisesti päätään. Hohtavat hiukset leyhyivät hetken painottomina hänen päänsä ympärillä, mutta laskeutuivat pian entiseen asentoonsa ikään kuin väsyneenä ponnistuksesta.
Myrskylintu raakkui myötätuntoisesti osoittaakseen kiitollisuuttaan ja hyväksyntäänsä tarjottua majapaikkaa kohtaan.
”Toivomme että viihdyt”, kuningatar sanoi hymyillen, vaikkakin avuton katse säilyi hänen silmissään. ”Palatsi tuskin alkaa sulaa vielä vierailusi aikana.”
-
A/N: Ei ihan onnistunut suunniteltu aikataulu, mutta tässä nyt vihdoin tämä viimeinen osa. Eipähän ole tarvetta kirjoittaa pidempiä tekstejä vähään aikaan :P Lopusta olisi ehkä voinut saada hohdokkaamman, mutta tässäpä tämä.
19. Talven kuningattaren kruunu (osa 3)
Jääkarhu käänsi tummat silmänsä hämmästyneeseen myrskylintuun ja selitti tilannetta kuningattaren vaipuessa taas omiin ajatuksiinsa. ”Kruunussa piilevä lumen ja jään mahti vaikuttaa myös palatsiin. Palatsi on jäätä, joten jos kruunua ei pian löydetä se sulaa, ja palatsin mukana sulaa myös talven kuningatar.”
Silkasta järkytyksestä myrskylinnun siivet pettivät ja se pyllähti maahan. Ei ollut ihme, että kuningattarella oli flunssaa. Lintua kauhistutti ajatellakaan, miten hänen tilansa voisi muuttua.
”Kukaan ei voinut edes kuvitella, että kruunu voisi kadota”, puhisi jääkarhu auttaessaan lintua ylös maasta. ”Pari päivää sitten niin kuitenkin tapahtui. Kuningatar lepuutti päätään – kruunu on nimittäin erittäin painava – ja kun hän palasi hakemaan kruunua huoneestaan, se oli kadonnut. Siitä asti olemme – – ”
Kuningattaren helmalla makaavan napaketun ulvonta keskeytti jääkarhun selostuksen. Kuningatar havahtui mietteittensä hämärästä, vilkaisi naaliin ja pyysi väsyneesti: ”Voisiko joku ystävällisesti ohjata vierailijan sisään.” Jo ennen kuin kuningatar vaikeni, yksi salin toisella puolella seisovista jäteistä katosi kaariholvista.
Hetkistä myöhemmin jätti harppoi takaisin mukanaan kolme pientä punaiseen nuttuun ja lakkiin pukeutunutta miestä. Kaksi joulutontuista veti perässään pikkuisia punaisia kärryjä, kolmas kipitti huolestuneen näköisenä suoraan kuningattaren valtaistuimen luo ja kumarsi syvään.
”Tervetuloa ystäväiseni”, talven kuningatar sanoi yrittäen kuulostaa pirteältä. ”Tulette varmasti pukin lähettäminä?”
Ensimmäinen tontuista nappasi lakin päästään. ”Kyllä teidän armonne, tulemme todella joulupukin lähettäminä. Hän sai viestin teidän tilanteestanne ja tunsi velvollisuudekseen helpottaa aiheutunutta hämminkiä”, tonttu kumarsi uudelleen.
”Voit lähettää hänelle kiitoksemme myötätunnosta”, kuningatar sanoi ystävällisesti ja aivasti. Väki hänen ympärillään väänteli toivottomina käsiään.
”Niin, tuota, katsokaas se ei ole aivan niin yksinkertaista”, tonttu jatkoi ja pyöritti kiusaantuneena punaista lakkiaan. ”Pukki kaipaa ensisijaisesti anteeksiantoanne, vaikka ymmärtääkin sen olevan paljon pyydetty.” Kärryt olivat juuri ehtineet kuningattaren luo, ja niistä tontut nostivat yhdessä punaisella ja kullalla päällystetyn paketin, jonka ojensivat kuningattarelle. ”Tarkoituksemme ei ollut missään tapauksessa aiheuttaa teille huolta ja murhetta”, ensimmäinen tontuista selitti vuolaasti. Emme osanneet ajatellakaan, että olette siitä niin riippuvaisia. Pukin oli tarkoitus odottaa jouluun lahjansa kanssa, mutta kun hän sai viestinne, meidän oli välttämätöntä lähteä matkaan välittömästi.”
Koko hovi tuijotti kuningattaren syliin laskettua pakettia. Hitaasti kuningatar avasi kultanauhan ja loisteliaan lahjakääreen. Huudahdukset kaikuivat valtavassa salissa, kun hän vihdoin nosti esiin valkean, hopean ja sinisen sävyissä hohtavan lahjansa.
”Pukki tahtoi yllättää teidät muutamilla korjauksilla ja parannuksilla”, alkoi ensimmäinen tonttu. ”Safiiriupotukset ovat myös aivan uusia”, jatkoi toinen. ” Meidän olisi tietenkin pitänyt ilmoittaa teille ennen kuin erikoisjoukot lähettettiin hakemaan sitä”, kolmas pahoitteli.
Kuningatar kohotti kädet täristen jäisenä hohtavaa monisakaraista kruunuaan. Kruunu heitti kirkasta väreilevää valoa salin seinille ja valaisi jokaisen kasvot ilolla ja ihmetyksellä. Kuningatar sipaisi tummia hehkuvia safiireja ja asetti kruunun päähänsä. ”Se on kevyempi kuin ennen”, hän niiskaisi liikuttuneena. ”Kiitos”, kuningatar sanoi ja kumarsi päätään tontuille. ”Voitte kertoa pukille, että hänen anteeksipyyntönsä on hyväksytty täydestä sydämestä”, hän lisäsi ja nauroi onnellisena. Kuningattaren nauru oli kirkas, kuulas ja lumoava kuin talven ääni. Nuhasta ei ollut enää jälkeäkään: kruunu sai kuningattaren ihon hohtamaan ja hiukset elämään riemuitsevien kasvojen ympärillä.
Kaikki yhtyivät talven kuningattaren juhlaan – eivät ainoastaan jääkarhut, keijut ja tontut, vaan tuntui kuin koko palatsi olisi alkanut loistaa kirkkaammin. Myrskyintu kaartoi korkeuksiin ja liittyi tyytyväisesti säksättäen lintujen, keijukaisten ja lumihiutaleiden tanssiin.
-
A/N: Aikataulu on päässyt hieman lipsumaan, mutta nyt vihdoin sain kirittyä puuttuvat luukut (saanpahan olla tunnin oikeassa aikataulussa...). Tässä kuitenkin luukut perjantaista maanantaihin. Huomista odotellessa :)
20. Koululaiset joulukirkossa
”Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn...” alkoi jouluevankeliumi.
Elli istui kuuntelemassa evankeliumia kirkon ensimmäisessä rivissä – hänen tehtävänsä oli sytyttää adventtikynttilät yhdessä ystävänsä Leilan kanssa. Pieni nelosluokkalainen ei kuitenkaan keskittynyt tekstin sisältöön. Hänen huomionsa oli kiinnittynyt lukijaan.
Kunnian päästä lukemaan evankeliumia oli saanut viidesluokkalainen Joonas. Hänellä oli suklaanruskeat hiukset ja maailman sinisimmät silmät. Joonas äänsi sanat huolellisesti, piti puheensa rauhallisena ja katsoi sopivin väliajoin yleisöön. Elli samalla toivoi ja pelkäsi, että poika kohdistaisi katseensa häneen.
Evankeliumin viimeiset sanat kajahtelivat kuitenkin kivikirkossa liian pian, ja Joonas lähti takaisin paikalleen. Juuri astellessaan ensimmäisen rivin ohi Joonas käänsi päätään ja hymyili suoraan Ellille.
21. Onnellinen opettaja
Hiljan loma alkoi jo perjantaina, mutta vasta lauantaina hän saavutti haaveilemansa joulutunnelman.
Oppilaat pääsivät todistusten jakamisen jälkeen lomille suoraan perjantain kirkosta. Lasten riemu oli suunnaton toisin kuin Hiljan, joka oli saanut järisyttävät määrät vuosittain samanlaisina toistuvia tarpeettomia lahjoja. Kymmenet mukit, joulukukkaset ja karamellikilot oli raahattava kotiin, minkä jälkeen Hilja joutui jouluostoksille.
Lauantai iltapäivään mennessä arvon opettajatar oli saanut velvollisuutensa suoritettua: lahjat vanhemmille ja sisarusten perheille oli ostettu ja paketoitu, joulukoristeet ripustettu ja ruokaa hankittu tarpeeksi joulunpyhien ajaksi. Kukaan ei kaipaisi häntä ennen jouluaaton perhepäivällisiä.
Hilja vaihtoi pikaisesti ylleen pyjaman, järjesteli sänkynsä viereen suklaata ja kahvia ja pujahti peiton alle lukemaan.
22. Kuusimetsällä
Neljäntenä adventtisunnuntaina haettiin kuusi. Se ei ollut mikään ihan tavallinen kuusi vaan itse metsästä kaadettu valioyksilö.
Aamulla lähdettiin peräkärryn ja eväitten kanssa metsälle. Kauas ajettiin, kun ei sitä ihan kenen tahansa metsästä puuta kaadettu. Perillä rämmittiin sammaleen ja jäkälän seassa tähyilemässä josko sopiva kuusi löytyisi.
Latvahan se tottakai oli parhaan näköinen. Iso puu kaatui, jotta saatiin parin metrin rimpula – ei sitä sisälle olisi paljon enempää korkeutta mahtunut. Leivät syötiin ikäänkuin palkkioksi urakasta ja sitten lähdettiin kotia kohti.
Emäntä oli onnessaan ja alkoi heti väsätä koristeita kuuseen. Vähän kyllä kadutti, ettei sitä koko puuta saatu mahtumaan – olisi niistä koristeista riittänyt lopuillekin.
23. Paketteja: punaisia ja vihreitä, kovia ja pehmeitä
Jouluaaton aatto oli paketointiyksikön tontuille vuoden kiireisin päivä. Joulukuun 24. päivänä ehtisi luoda enää pikaisen yleissilmäyksen työn tuloksiin, ennen kuin lahjat pakattaisiin pukin rekeen ja lähetettäisiin innokkaille odottajille.
Nyt paketointitonttujen työ oli jo lähes tulkoon tehty. Jäljellä oli enää muutama auto, pari peliä ja ryhmä nukkeja.
Kultatukkainen valkeaan pitsimekkoon puettu nukke kipitti odottavan tontun luo. Muutama kannustava sana vaihdettiin puolin ja toisin, minkä jälkeen nukke asettui pitkäkseen punaisin sydämin koristeltuun lahjalaatikkoon.
”Hyvää matkaa ja onnellista jatkoa Tildan luona”, toivotti tonttu tarkistettuaan lahjan saajan nimen pakettikortista. Hymyilevä nukke jäi odottamaan.
Viimesilauksena lahjanarua paketin ympärille, ja pian tontun urakka oli valmis.
-
A/N: Poikkeuksellisesti olen ihan ajallaan julkaisemassa viimeistä joulukalenterin luukkua :D Siitä tuli valitettavan tylsä ja mitäänsanomaton, olisi varmasti voinut saada kirjoitettua jotain mielenkiintoisempaakin, mutta onpahan kuitenkin urakka saatu lähes kunnialla päätökseen :)
Oikein hyvää, lämmintä ja rauhallista joulua kaikille!
24. Jouluaatto
Vuoden 2013 jouluaattoaamu valkeni suurimmassa osassa Suomea sateisena ja koleana. Usimpien joulumieli koki kolauksen maiseman synkkyyden havaitessaan.
Ulkona avautuva harmaus pakottaa ajattelemaan muita asioita, jotka tekevät joulusta joulun. Vaikka lunta ei näytkään, saattaa ulos katsellessaan huomata yksittäisiä valopilkkuja: kyntteliköt ja muut jouluvalot tuikkivat ikkunoista ja pihoilta.
Sisällä lämpimässä ruoan tuoksu alkaa vähitellen täyttää ilman. Vatsa kurnii, kun kinkun, laatikoiden, rosollin, joulutorttujen ja piparkakkujen aromit leijailevat nenään.
Joulukuusi tönöttää olohuoneessa ja luo suojelevan varjonsa lahjojen ylle. Lahjoja on annettu ja vastaanotettu viime viikosta alkaen ja vihdoin alkavat sukulaisilta, ystäviltä ja työtovereilta saadut paketit olla valmiina.
On enää muutama pieni hetki jouluun.
-
Kiitos ihanasta kalenterista rakas!
Aloitetaan sadusta, koska se oli ylisöpö. Just sellainen, jonka saatoin kuvitella johonkin lasten satukirjaan maalatun kuvituksen kera. Siinä oli hiensoti löydetty sadun tyyli ja tehokeinot ja kaikki. Oli puhuvia jääkarhuja, maagisia kruunuja ja lumihiutale muodostelmat. Ja suloinen naali. Kerrassaan suloista, en voi sanoa muuta.
Raapaleet olivat kaikki hyvin onnistuneet kaappaamaan hetken tunnelman ja pidin niistä kovasti. 20 oli oma ehdoton lemppari. Ihan siirappista söpöilyä siinäkin. Ja loppu kruunasi kaiken. Vitsi mä odotan, että sä kirjoitat pidemmän tälläisen fluffipätkän joskus. ;)
Kiitos vielä! Mä tykkäsin aivan hurjasti. Tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista.
Sinun, AK