Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Huurre - 27.05.2013 02:03:47
-
Nimi: Äänettömyys
Kirjoittaja: Tulejo
Oikolukija: ei ole.
Ikäraja: S
Genre: draama, one shot
Tiivistelmä: Hän ylitti uuden esteen suhteessaan eläimiin.
A/N: mulle annettiin viisi vaatteen kuvaa ja yhestä piti kirjottaa one shot. inspiroiduin sitten paidasta, jossa oli leijona tai tiikeri ja sit päällä luki fearless. tässä sit on sen tulos. ite tykkään tästä aika paljon :3 sanoja on 741. ja kommentit ois kivoja c:
Äänettömyys
Metsä on täysin hiljainen. Äännähdystäkään ei kuulu. Edes linnut eivät viserrä puiden oksilla. Nainen tietää jonkun olevan vialla. Hän aistii painostavan äänettömyyden. Hän kävelee vakain askelin lähemmäs suurta metsäaukiota, joka on suunnilleen keskellä metsää. Hän astelee äänettömästi lehti- ja havupuiden väliin muodostuvalla polulla. Oksakaan ei rasahda hänen paljaiden jalkojensa alla. Tatuoitu käsi ottaa tukea puusta, jottei nuori nainen kompastu juurakossa. Hän tuntee olevansa metsän keskellä kotona. Talo, jossa hän asuu, ei tunnu lainkaan paikalta, jossa voisi viihtyä. Ei ole ihmekään, että nainen rakastaa metsää, tuntee sen jokaisen sopukan ja viettää siellä kaiken mahdollisen aikansa. Jopa eläimet ovat tottuneet tämän läsnäoloon. Ne eivät vierasta häntä lainkaan.
On hiostavan kuuma. Aurinko paistaa taivaalta täydeltä terältä. Nainen, sanotaan häntä nyt vaikka Aavaksi, on onnellinen siitä, että puut suojaavat pahimmalta auringosta hohkaavalta kuumuudelta. Lisäksi metsän läpi puhaltaa kevyt ja viileä, vähitellen syksyyn päin kääntyvä tuuli. Aava aistii vähitellen lähestyvän ukkosen.
Nainen pysähtyy hetkeksi katselemaan maailmaa. Orava seisoo viereisen männyn oksalla, mutta kynnet rapisten vilistää korkeammalle huomatessaan hänen katseensa. Hän huomaa peuran katselevan häntä parin koivun välistä, mutta sekin kääntää selkänsä huomatessaan katseen. Yhtään lintua ei näy laulamassa puiden oksilla.
”Oi, mikä teihin oikein on mennyt, kun olette niin hiljaisia?” Aava kuiskaa hiljaa ojentaen kättään eteenpäin. Sille lehahtaa lintu. Se ei päästä ääntäkään. Tuijottaa vain naista.
”Mikä teillä oikein on? Yleensä olette iloisia minun läsnäolostani”, hän utelee saamatta vastausta. Eihän eläimet osaa puhua, olisivat hänen luokkalaisensa nauraneet. Aava pudisteli päätään. Eivät sellaiset ihmiset tienneet mistään mitään, jotka eivät viettäneet aikaa metsässä. Eläimet puhuivat omalla tavallaan. Niitä oppii ymmärtämään ajan myötä.
Lintu lehahtaa pois naisen kädeltä aukiota kohti. Hän lähtee vikkelästi perään varoen yhä askeliaan. Mikä tahansa vähänkin terävämpi tikku voisi raapaista pahankin haavan hänen jalkapohjaansa. Hänen ei myöskään sopinut kompastua tai pitää meteliä, kun koko muu metsä on hiljaa.
Puut loppuvat kuin seinään paljastaen kauniin näkymän niitylle, jota halkoo kallioiden reunustama noin puolentoista metrin levyinen joki. Joessa virtaa kirkas vesi, hieman sellaista turkoosia, jota Euroopan etelärannikoilla näkee meressä. Eräässä kohtaa maa viettää jyrkästi alaspäin. Siinä jokeen tulee pieni vesiputous, jonka Aava on saanut aikaan. Ennen hänen tänne tuloaan joki virtasi kauniisti vain alaspäin mukaillen maan liikkeitä. Hän kovalla uurastuksellaan paransi entisestään paikan kauneutta rakentamalla siihen kohtaan vesiputouksen. Aava rakastaa kättensä työtä. Hän on tyytyväinen itseensä rakennettuaan sellaisen.
Pieni tuulenvire heiluttaa epätasaisesti kasvanutta ruohikkoa. Ei sitä muuten huomaisi, mutta pisimmät korret heiluvat sen mukana. Aurinko heijastuu vedenpinnasta kirkkaana. Normaalisti tällä paikalla kuuluisi heinäsirkkojen siritys ja lintujen laulu. Aava huomaa asian heti, vaikkakaan asia ei yllätä häntä metsän hiljaisuuden jälkeen. Hän nauttii hetken auringosta säteilevästä lämmöstä, joka harvoin Suomessa on näin läpitunkevaa. Intiassa se on kuitenkin jokapäiväinen asia, varsinkin kesällä.
Aava hymyilee itsekseen silmät suljettuina kasvot aurinkoa kohti. Sitten hänen on kuitenkin terästäydyttävä. On pakko löytää syypää hiljaisuuteen. Naisen katse osuu heti ensimmäisenä oranssiin mustaraitaiseen möhkäleeseen joessa. Hän tajuaa heti, että se on tiikeri. Ei se mikään muukaan voi olla. Hän on kiinnostunut siitä, ja kun on kerran mahdollisuus, hän haluaa nähdä sen lähempää. Varovasti, varoen yhä jalkojaan, hän kävelee äänettömästi ja hitaasti lähemmäs. Tiikeri ei tunnu huomaavan Aavaa, joten hän jatkaa matkaansa vielä.
Rohkeuttako se on, Aava miettii. Kyllä varmaankin. Tuskin hän muuten olisi tässä. Hänen utelias luonteensa pakottaa häntä toimimaan näin toimien rohkeuden kanssa yhteistyössä.
Paljasjalka menee niin lähelle, että näkee tiikerin makaavan vedessä etutassut putouksen kohdalla. Tiikeri katselee joen virtaussuuntaan päin, mutta Aava on varma, että se on huomannut hänet. Astuttuaan vielä askeleen lähemmäksi tiikeri kääntää päänsä häntä kohti. Nainen pysyy paikallaan, ei hän halua perääntyä.
”Sh, minä se tässä vain olen, Aava. En minä sinulle pahaa halua”, hän juttelee rauhallisella äänellä lähestyen yhä. Tiikeri ei tee elettäkään väistyäkseen tai hyökätäkseen. Aavan mielestä se näyttää ennemminkin hymyilevän ystävällisesti. Käsi ojossa hän lähestyy hitaasti isoa kissaeläintä puhellen yhä rauhoittavasti.
Pari metriä taittuu nopeasti joen rannalle. Aava hyppää kiven päälle, ja vaikka tiikerin kuono on vain puolen metrin päässä, se ei tee elettäkään väistyäkseen. Äärimmäisen varovasti yhä puhuen nainen painaa kätensä tiikerin kuonolle. Se ei tee mitään. Sulkee vain silmänsä nautinnollisen näköisenä. Nauru kuplii Aavan sisällä, mutta hän ei anna sille sijaa. Mitä turhaan hän menisi villieläintä säikyttämään vieraalla äänellä? Varovasti Aava laskeutuu kiveltä veteen päästämättä sellaista ääntä, jonka ihmisen korva voisi kuulla. Toisen kätensä hän laittaa tiikerin kaulalle. Se ei vieläkään tee elettäkään liikkuakseen siitä johonkin, joten Aava painaa poskensa tiikerin poskea vastan. Turkki on hieman karhea, mutta lämmin.
Aava on onnellinen. Hän ylitti uuden esteen suhteessaan eläimiin. Ties vaikka hän saisi tästä tiikeristä ystävän. Hän ainakin toivoo niin. Hän myös ymmärtää nyt syyn metsän äänettömyyteen.
-
Hihihihi, jeee oon eka kommentoija! :D Tää oli hyvin kirjotettu, lisää tällasii, MUTTA siun pitää myös muistaa ruokkia Iran pientä frerruhiirtä sillä uudella frerard ficilläs, eikö joo? ;) nojoo, oot paras (pakastemakkara :D :D :D), jos haluut kunnon palautetta nii ilmota miulle :>