Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Yasukan - 09.01.2013 22:34:23

Otsikko: The Last Story | Zael&Dagran | Hiljaa sinä yönä | Sallittu | Oneshot
Kirjoitti: Yasukan - 09.01.2013 22:34:23
name: Hiljaa sinä yönä
Author: Yasukan
Rating: sallittu
Fandom: The Last Story (game)
Pairing: Dagran/Zael
Genre: angst,
Summary: Vuosi on kulunut Zangurakin päihittämisestä, edelleen vanhat aaveet tulevat kummittelemaan
Warnings: huonoa laatua luvassa
Disclaimer: En omista mitään hahmoja asdasd yhy

A/N: Kirjotin tän alunperin enkuksi, mutta en kehtaa julkaista sitä sellaisenaan täällä, koska se on broken english. Kaikenlisäksi tapahtumat on vähän kliseisiä jne. Ja taidot on ruosteessa, viimeksi tullut rustattua mitään söpöä, about vuosi sitten. Now let's go.

(kun näet tekstiä merkkien ' välissä = Zaelin ajatuksia)

'Siitä on kulunut vuosi, kun kukistimme Zangurakin ja.. Dagranin. Jälkeen kun vapautimme Outsiderit, ihmiset ja gurakit, he ovat eläneet rauhassa ja harmoniassa yhdessä. En vieläkään pysty lopettaa ajattelemista, olla miettimättä Dagrania. Silloin, kun olimme nuoria sotureita ja taistelimme pahoja ihmisiä ja hirviöitä vastaan. Mutta minun on pakko jatkaa eteenpäin, katsoa tulevaan ja uskoa itseeni ja polkuun jonka uskon oikeaksi. Samana päivänä, Lowell kuoli, suojellakseen Syrenneä. Palatessamme, Lowell heräsi, ihmeen kaupalla. Se oli omituista. Nykyään Lowell ja Syrenne ovat yhdessä, vaikka he kiistävät sen niin minä tiedän, he ovat. Se on hyvä asia. Mirania ja Yurick, he ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä, etenkin Lazulis castlen kirjastossa, entä Calista? No, hän nauttii vapaudestaan ja matkustelee ympäri maailmaa. Joskus sir Theriuksen kanssa, joskus yksin. Ei, emme ole yhdessä. Hän sanoi minulle, että haluaa olla vain ystävä, olen samaa mieltä hänen kanssaan.

Alussa oli vaikea unohtaa Dagran ja yhteinen menneisyytemme, sitten Mirania tuli katsomaa minua ja juttelimme. Se oli helpotus. Se teki minut vahvemmaksi. Hän sanoi, jos puhuisin ja kirjoittaisin asioitani ylös, se helpottaisi suruani ja auttaisi päästämään läpi tästä. Joskus heräsin, yöllä. Ajoista asti olen nähnyt painajaisia. Unissani näen Dagranin kasvot. Pitelen miekkaani hänen yllään ja isken sen hänen rintaansa. Tunsin yllättäen epämukavuutta ja tuskaa. Näin hänen kasvonsa uudelleen, hän hymyili ja sanoi "Kiitos Zael, kaikesta. Olen pahoillani.." ja herään. Joskus hätkähtäen, herään hikisenä. Joskus herätän huonetoverini.

Aika on korjannut haavojani. Voin paremmin nykyään. Mitä tähän päivään tulee, on tärkeä päivä. On ilotulituksia, riemuvoittoisia juhlijoita, olutta ja muistelua. Tänään on päivä, jolloin toimme rauhan Lazuliin.'


Zael istui pedillään ja ajatteli. Hän hieroi niskaansa ja käänsi katseensa ikkunaan. Aurinko paistoi herkästi sisään ja loi varjoja puulattialle. Muut olivat jossain, ehkä alhaalla syömässä Arielin erikoisia tai ulkona. 'Todellakin, olemme vieläkin täällä. Lempipaikkamme, Arielan taverna.' Zael nousi ylös ja peitteli sänkynsä nopeasti, että se näyttäisi edes vähän siivommalta sen jälkeen hän käveli ikkunansa luokse "On kaunis päivä tuloillaan" ja katsoi ulos. Lapset juoksivat yhdessä, ihmiset pysähtyivät vaihtamaan sanojaan ja kaikki näyttivät tyytyväisiltä. 'Tämä tekee minut onnelliseksi.' Hän nappasi sänkynsä päädystä vyön ja pani miekakansa lanteilleen ja sen jälkeen asteli huoneen poikki. Oven avattuaan hän näki vanhat tutut asiakkaat pöydissä. Zael asteli rappusia, kohti alakertaa, hän näki Calistan, Miranian ja Yurickin siellä. "Huomenta!", hän huudahti ja hymyili iloisena. "Ai hei Zael!" Calista vastasi ja hymyili vanhaa tuttua ja lämpimää hymyään.

"Mikä toi sinut tänne?" Zael kysäisi ja näytti hieman yllättyneeltä. "No, halusin nähdä sinut tietysti Zael, ja tiedäthän että tänään on tärkeä päivä, meille kaikille", Calista tokaisi ja käveli Zaelin vierelle "Kuinka voit?" Zael harmistui hieman, mutta peitti sen hymyllään "Hyvin oikeasti, aivan hyvin" .. "Jos kerran sanot niin, illalla nähdään linnan viereisellä sillalla." "Selvä." Calista hymyili ja lähti tavernasta. Hän vei mukanaan osan iloisuudesta, mitä Zael oli tuntenut. Zaelista alkoi tuntua hieman ahdistavalta ja surulliseslta. Hän pyöritteli päätään ja asteli ulko-oville. "Tulethan sitten?" Mirania kysyi "Tulen, älä huoli. Pärjään kyllä", Zael vastasi kohteliaasti ja lähti.

Zael vaelsi ympäri Lazulisin kaupunkia, ja jutteli ihmisille. Hän törmäsi Horaceen ja he vaihtoivat sanoja, paljon keskenään. Käveltyään pitkiä aikoja, hän saapui marketille. Hän tunsi olonsa heikohkoksi ja istahti torin reunalle. 'En voi viettää kauan aikaa täällä. Täytyy käydä katsomassa.. Dagranin hautaa vielä tänään.' Hän istui ja katseli  taivaita, siemaisten viileää kesäistä ilmaa keuhkoihinsa. Sinilintuja lensi Zaelin olalle ja näyttivät tyytyvisiltä. "Täytyy mennä nyt", hän tokaisi ja nousi ylös, ottaen tukea seinästä. Hän katseli ympärilleen, ihmisten ohitse, hän hymyili ja lähti muiden joukossa.

"Viimein täällä", Zael mumisi ja katseli jalkojaan, sen jälkeen hautakiveä johon oli kaiverrettu Dagranin seremoniamiekka, joka toi muistoja. "Siitä on kauan." Hän kyyristyi haudan eteen ja löi nyrkillä tomuista maata "Hitto!" Zael huudahti ja muutama kyynelpisara tipahti hänen kämmenselälleen.  "Näin ei olisi pitänyt koskaan käydä!" .. "Minun olisi pitänyt yrittää pelastaa sinut, Dagran" Zael nojasi eteenpäin ja asetteli kuihtuneita kukkasia paremmin, yrittäen tehdä haudasta siistimmän näköistä. Hänen kasvonsa olivat kosteahkot, se oli häpeällistä ritareille. "Tiedät sen, kun sanoit minulle että ritarit eivät koskaan käy, mitä tahansa käy. Muistan sen niin selvästi, kuin eilisen. Olen pahoillani Dagran. Itken juuri nyt, se on häpeällistä mutta luulen että se on sallittua juuri nyt, koska olet tärkein ystäväni. Onko siinä mitään järkeä?" Ilta oli alkanut kääntyä hiljalleen yötä kohti. Meri oli tyyni kuin hiljainen lapsi, aurinko oli laskemassa horisontin taa. "Dagran, voi hyvin ja rauhaa sinulle. Minun täytyisi lähteä pian, muut odottavat. He haluavat minut mukaansa katsomaan ilotulituksia ja juhlimaan heidän kanssaan. Se tuntuu väärältä ja se on. Tiedämme että teit virheen, mutta annoimme anteeksi sinulle. Miten vain, sinä autoit meitä. Kiitos Dagran", Zael sanoi hänelle ja nousahti ylös. Hän pyyhki hiekkoja polvistaan ja hieroi kasvojaan. Hän otti syvän henkäyksen ja lähti, jättäen Dagranin haudan siihen.

Matkalla tavernaan, hän joutui kohtaamaan runsaita ihmisjoukkoja jotka olivat lähdössä katsomaan ilotulituksia. "Hey Zael!" Mirania huomasi miehen ja heilutti kättäänsä. "Vihdoin meidän loverboy on täällä", Syrenne sanoi ja hymyili "Joku tyttö vai..?" Zael tuli heidän luokseen ja hengähti ja heilautti rannettaan "Syrenne, olet täysin väärässä. Olin.. Dagranin haudalla." Tuli hiljaista, mutta Zael mursi sen ja pyysi heitä lähtemään pian ennen kuin ilotulitus alkaisi. "On hyvä kuulla, että menit tapaamaan Dagrania", Yurick sanoi ja asteli tavernan rappusilta kohti määränpäätä "Olen samaa mieltä hänen kanssaan", Mirania sanoi hennosti ja lähti hänen peräänsä. "Kuule mies, ja sinä alkoholisti. lähdetäänpä jo", Lowell sanoi ja naurahti. esitti charmiaan ja tarttui Syrennen ja Zaelin olkapäistä ja lähti muiden perään. "Oloni on mahtava nyt", Zael tokaisi ja hymyili "That's our boy", Syrenne tokaisi ja antoi mojovan iskun Lowellille.

"Hei kaikki!" Zael hymyili ja näki Calistan, joka seisoi sillan tuntumassa hymyillen "Hei!" kaikki huudahtivat. "Oi, katsokaa se alkaa!" Ilotulitus oli kerrassaan ihmeellinen ja pysäyttävä. Eri värein varustettu taivaankansi oli upeaa katseltavaa. Ihmiset olivat innoissaan ja kiljuivat onnesta. "Tämä on vapaudelle!" Joku kaupunkilainen huudahti ja hurrasi. Zael hätkähti ja kuunteli sivusta kyseistä henkilöä. Se jokin teki hänet surulliseksi. "Zael, minne olet menossa?" Syrenne tajusi, ja katsoi Zaelin perään joka oli lähdössä. "Ei tässä mitään, olen vain väsynyt, joten ajattelin että menen tästä Arielan tavernaan edeltä, nähdään siellä", Zael vastasi ja hymyili, vilkutti ja asteli kaupungin kivisiä katuja. Hän kulki ahtaita ja pimeitä kujia pitkin ja katseli runsasta taivasta, hänen silmänsä kostuivat. Yhtäkkiä jokin pikkuinen poika tönäisi Zaelin kumoon "Herra, anteeksi olen pahoillani!" poika vastasi ja pyyteli anteeksi "Ei tässä mitään, menehän", Zael vastasi ja nousi ylös kohennellen itseään. Poika hymyili hänelle ja jatkoi matkaansa, juosten. Zael ajatteli palata tavernaan toista kautta, läntistä puolta ja pysähtyä läntiselle sillalle hetkeksi. Hän saapui sillalle ja kapusi sinne. Hän nojasi kaidetta vasten ja katseli ilotulitusta. "Dagran"

Jotkut kyyhkyläiset kävelivät käsikkäin Zaelin ohitse, iloisia ihmisiä. Pieniä ja isoja. Zael katseli ilotulitusta ja mietti menneitä. Hän nojautui taakse ja nousi käsiensä varasta. Hän asteli sillan rappusille, asettuen siihen mukavasti. Hän nojasi polviinsa ja tuijotti maata ujostuneesti. Ennen kuin Zael edes reagoi mihinkään, joku seisoi hänen edessään. "Anteeksi, voin väistyä kyllä", Zael vastasi ja hätkähti. Hän katseli edessään seisovan miehen saappaita, jotka näyttivät tutuilta, yhä ylemmäs hän nosti katsettaan. Hänen edessään oli käsi, kämmen joka pyysi häntä tarttumaan siihen. Ystävällisesti.  Zael nosti katseensa henkilön kasvoihin "Et.. sinä", Zael mumisi itsekseen ja katseli kauhistuneen oloisena. Henkilö hymyili Zaelille ja nyökytti päätään. Zael tarttui henkilön kädestä ja nousi ylös. "Miten voit Zael?", henkilö kysäisi. "Miten..?" .. "Miksi sinä minulta kyselet, tiedän ja kerron kyllä mutta minulla on kysymys sinulle." .. "Tietysti, hyvin. kiitos."

"Kuinka selvisit oikein? Tarkoitan-" Zael kysyi ja kadotti lauseensa, sen idean. "Zael, olen kiitollinen sinulle, velkaa niin plajon. Katumus sai minun mieleni valtaansa, se suru ja tuska mitä olen aiheuttanut kaikille. Pyydän anteeksi", Dagran sanoi ja tunsi hieman hermostuneisuutta, mutta käyttäytyi normaalisti. "Hei, älä huoli. Kaikki on okei", Zael vastasi kohteliaasti ja hymyili ystävälleen. "Tarkoititko asioita, mitä sanoit sinä päivänä. hyväksikäytöstäkin?" hän jatkoi "En tiedä, luultavasti. Mutta olin tavattoman iloinen kanssasi. Kun olimme nuoria ja meidän tavaton haaveemme, tulla ritareiksi", Dagran vastasi ja rentoutui. "Niin." .. "Kuinka olen kaivannutkaan niitä päiviä", Zael tokaisi ja katsoi Dagrania. "Minä myös, Zael." .. "Olen onnellinen että olet täällä nyt"

Kaikkien kysymysten takana, ystävykset olivat tavanneet viimein. Se tuntui mahdottomuudelta Zaelille, mutta hän ei välittänyt siitä. He juttelivat ja kiertelivät Lazulin kaunista ja öistä kaupunkia, sen kivisiä katuja. Yö oli pitkällä, mutta jollain tapaa erittäin valoisa. Arielan tavernan edessä, he pysähtyivät ulko-oville.

Dagran hengähti äänekkäästi ja hymyili vanhaa hymyään hänen ystävälleen joka vastasi samoin takaisin. "Olen hieman väsynyt", Zael sanoi ja hieroi päätään "Mutta en todellakaan ole menossa." Dagran naurahti ja sanoi kiitoksen Zaelille, monta kertaa. He juttelivat pitkän tovin, puhuen ja puhuen. "Minun pitäisi mennä", Dagran sanoi ja näytti huolestuneelta, kääntyen poispäin. "Mihin menet? Mikset tulisi tavernaan kanssamme, niin kuin ennen vanhaan?" Zael kysyi ja näytti hermostuneelta, surulliselta. Yrittäen peitellä sitä.  Dagran hengähti ja hymyili "En voi selittää sitä, mutta nähdään taas", hän sanoi. "OK, ymmärrän." Zaelin hymy katosi ja hän näytti sen ystävälleen. Dagran asteli Zaelin luokse ja tarttui tätä olkapäästä. "Muistatko kun sovimme sinä päivänä, sateisena ja ahdistavana sadepäivänä. Kun olimme selin, miekat käsissämme?" .. "-kyllä, muistat sinä. Pidä se mielessä ja jatka, niin me kaikki", Dagran sanoi ja yritti saada ystäväänsä hymyilemään.  Zael hymähti ja hymyili. Dagran ojensi kätensä ja kiitti Zaelia, hän käveli Zaelin luota ja vilkutti hänelle. "Dagran!" .. "Zael, olen paljon velkaa sinulle, joten pyydän. Elä minun vuokseni, voitko luvata sen?", Dagran tokaisi pehmeästi ja pysähtyi varjoon. "Lupaan, kaikkien meidän puolesta", Zael vastasi "-hyvä. Kiitos, teille kaikille", Dagran sanoi ja jatkoi matkaansa, hiljaisin askelin "Nuku hyvin, Zael."

Sinä yönä Zael nukkui huonosti, hän heräsi katsomaan tyhjää petiä, Lowellin ja Yuricin vieressä, tuntui niin ahdistavalta ajatella sitä. Zael nousi istumaan sänkynsä reunalle ja katsoi ammottavaa kuuta, hän tajusi mitä Dagran tarkoitti kaikella mitä hän oli kertonut. "Kiitos Dagran, voi hyvin", Zael kuiskasi itsekseen ja antoi luvan, kyynelten virrata, valuen poskiaan pitkin. Hiljaa sinä yönä. Kaikki oli hiljaa.