Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Gelmir - 31.10.2012 20:28:58
-
Author: Gelmir
Pairing: James/Sirius. Ehkä. Tai sitten ei.
Genre: Öö... Draama? Angsti?
Rating: K-11
Summary: Me voitaisiin mennä Pariisiin.
A/N: Jostain syystä löydän itseni kirjoittamasta Jiiässää aina uudestaan.
Pariisi
Huone oli pimennyt jo aikoja sitten eikä kumpikaan ollut viitsinyt sytyttää valoja. Mihin niitä olisi tarvinnut? Liian täysi tuhkakuppi savusi näkymättömissä ja viskin haju leijui ilmassa. Rokkilevy oli hiljennyt, lattia oli viileä Siriuksen selän alla ja James hohkasi lämpöä hänen vieressään.
"Me voitaisiin matkustella", James sanoi hämärään hukkuneelle katolle.
"Niin."
"Voitaisiin mennä Las Vegasiin."
"Tai Karibialle."
"Otettaisiin Kuutamo ja Matohäntä mukaan ja laitettaisiin heidät pukeutumaan niihin hameisiin."
Sirius virnisti mielikuvalle. "Havaijilaisilla on hameet, James."
James heilautti kättään suurpiirteisesti ilmassa.
"Sama se."
Sirius kaivoi farkkujensa taskusta tupakka-askin ja hapuili vanhan jästisytkärin vierestään lattialta. Kolmanneksi viimeinen tupakka syttyi sytkärin pienen liekin leimahtaessa hetkeksi pakottamaan varjoja esiin. Jamesin sormet ilmestyivät hipomaan Siriuksen kylkiä tupakoita tavoitellen. Sirius värähti tahtomattaan ojentaessaan askin hänelle. Liekki leimahti toistamiseen.
"Me voitaisiin matkustaa Atlantikseen", Sirius ehdotti.
"Ei Atlantista ole olemassa, Sirius."
Sirius hymyili laiskasti. "Me löydettäisiin se."
James nauroi ja hänen tupakkansa karisi tyhjään viskilasiin.
"Mennään vaikka Siperiaan", James sanoi.
"Hullu. Me jäädyttäisiin siellä."
"Käytettäisiin lämmitysloitsuja."
Sirius hymähti ja leikitteli tupakallaan, pyöritteli sitä sormissaan ja piirsi ikkunasta avartuvalle tähtitaivaalle kuvioita. Taivas oli laaja, universumi liian suuri ja hän itse leijui pienenä maailman reunalla.
"Me voitaisiin mennä Pariisiin", Sirius kuuli sanovansa.
Jamesin hengenveto kuului pimeydessä edellisiä terävämpänä ja poika käänsi päätään ensimmäistä kertaa tuntikausiin katsoakseen Siriusta. Sirius tuijotti takaisin suurentuneisiin pupilleihin, pidätti huomaamattaan hengitystään ja odotti hajoaisiko kaikki hetken mielijohteesta lausuttujen harkitsemattomien sanojen myötä.
Pariisista ei puhuttu, Pariisia ei ollut olemassa. Ei aivan.
"Me voitaisiin mennä Pariisiin", James kuiskasi lopulta. Niin hiljaa, että sanat olivat hukkua matkalla.
Sirius hengitti, kääntyi hymyilemään vaisusti tähdille.
"Niin. Me voitaisiin."
-
Voooi tää oli tosi ihana pieni ficci! Tykkäsin siitä miten olit luonut hahmot juuri sellaisiksi mistä itse henkilökohtaisesti tykkään: vähän renttumaisiksi rennoiksi haaveilijoiksi, jotka voivat vain yhden illan nauttia parit lasit viskiä ja katsoa millaisiin sfääreihin se heidät vie. Ja mun mielestä se toteutus onnistui tosi kivasti, koska tässä ei ollut liikaa "örvellystä" tai sellaista, vaan tunnelma oli sellainen haikea ja sellainen että jos siihen koskee se hajoaa. Vaikka tunnelma olikin haikea, poikien keskinäinen sanailu loi tekstiin kuitenkin sopivasti myös huumoria ja sellaista seksikästä jännitettä. Esim
"Me voitaisiin matkustaa Atlantikseen", Sirius ehdotti.
"Ei Atlantista ole olemassa, Sirius."
Sirius hymyili laiskasti. "Me löydettäisiin se."
James nauroi ja hänen tupakkansa karisi tyhjään viskilasiin.
Juuri noin J ja S munkin mielikuvituksessa sanailee, mahtava kohta ja yksi lemppareista!
Toinen juttu mistä tykkäsin hurjasti tässä ficissä oli se miten monet ilmaukset ja asiat ficissä sisälsi jonkin syvemmän merkityksen. Tai siis esimerkiksi juuri Pariisi. Sillä oli joku oma salainen osansa juonessa, minkä lukija voi vain arvailla. Jotain hyvin tärkeää siinä selvästi oli huomioiden jätkien reaktiot Siriuksen ehdotukseen. Ja ainakin mä itse tykkään miettiä mitä Pariisi voisi/on voinut noille kahdelle olla, kenties haaveutopia jostain taivaallisen ihanasta paikasta jonka idea on tapettu ja siksi se tuottaa noin paljon tuskaa? Tai mitä vaan, mutta tykkäsin! Toinen esimerkki, hehee toinen lempikohtani
Jamesin sormet ilmestyivät hipomaan Siriuksen kylkiä tupakoita tavoitellen. Sirius värähti tahtomattaan ojentaessaan askin hänelle.
Tämä miten tuolla Siriuksen värähtämisellä voi olla suurempikin merkitys juuri poikien suhteen kannalta. Joko se oli vain ihan tavallinen värähdys mikä voi tulla kenestä vaan, tai sitten se johtui juurikin Jamesista, mikä tuo heti syvyyttä koko tarinaan (ja itsehän ajattelen juuri tällä toisella tavalla ;) ). Ja tuskin kovinkaan moni ficcari latelee tarinaansa värähdyksiä ilman, että niillä olisi jotain merkitystä ;D
Joka tapauksessa pidin tästä kokonaisuudessaan kovasti ja kiitos siitä! Varsinkin idea ja nuo puheosuudet olivat varsin hurmaavia!
-
Roshwua, joo tuollaisia vähän letkeän renttumaisia tapauksiahan nuo kelmit vähän tuppaavat olemaan minunkin päässäni. Myös haikeus ja kelmit kuuluu aika erottomattomasti yhteen. Ja tottahan James hieman Siriusta värähdyttää. ;)
Ihana kuulla että pidit. :-*
-
Oi että, olipa tää haikea!
Tykkäsin hirveesti tällaisesta rauhallisesta hetkestä Jamesin ja Siriuksen välillä - ei kiire mihinkään, eikä millään muulla ole juuri nyt väliä. Pidin tuosta dialogista ja erityisesti juuri tuosta, miten Sirius sanoo että he löytäisivät kyllä Atlantiksen :D Musta siinä kuvastui jotain erityistä näiden kahden ystävyydestä. Jostain enemmästä kertoi sitten tuo Pariisi, joka kieltämättä herätti kysymyksiä - mitä siellä on aiemmin tapahtunut? Vai onko kyseessä jokin yhteinen haave, unelma, jota he ovat suunnitelleet?
Hitto, kunpa nämä kaksi olisivat päässeet kaksin Pariisiin ♥ Kiitos tästä :3