ANTEEXI KAMALASTI ETTÄ KESTI ;_; blokki ei oo mun bff mutta
Lady Mielenmaltti Noi kertojat vaihtuu siksi kovin usein, että haluan tuoda tarinaan monia näkökulmia. Vihasuudelmissa oli ainakin ensimmäisissä luvuissa kertoja per luku, mutta tää, että näitä vuoroja on 2-3 ni auttaa mua kehittämään juonta tiiviimmäksi. Toivottavasti se ei epäonnistunut ._. Mutta kiitoksia kehuista :33
ps Westylle krediitit pehmoankasta ♥
Liam
Kello soi reippaasti tunnin päättymisen merkiksi. Hymyilen kerätessäni kirjaa, vihkoa ja kyniäni armeijanvihreään koululaukkuuni. Tämä on se päivä. Tänään saan olla onnellisempi kuin olen ollut viimeiseen kymmeneen kuukauteen. Hymyni tarttuu opettajiinkin, tunti sitten kuulin kuinka terveystiedon opettaja kuiskasi historianlehtorille, että on kiva nähdä muakin iloisena.
Kello on vasta kuutta vaille kaksi iltapäivällä ja h-hetki on kuudelta illalla. Täytyy siis kehitellä tekemistä seuraavaksi neljäksi tunniksi. Ne tulevat olemaan aivan varmasti elämäni pisimmät. Heitän laukun selkääni, heilautan kättä opettajalleni ja lähden laskeutumaan portaita neljännestä kerroksesta alimpaan. Ikävä kyllä kaikki ryhmät ovat päässeet hetki sitten, joten käytävät tursuavat ihmisiä. Onneksi ehdin ennen sitä kaikkein pahinta ruuhkaa ulos.
Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta, enkä voisi olla enää onnellisempi. Säätilakin tuntuu hymyilevän mulle. Hyppelen koko matkan skootterini luo kuin gaselli – näyttäen enemmän tai vähemmän idiootilta. En anna sen häiritä, vaan nostan kypärän päähäni ja istahdan penkille. Avaan visiiriä enemmän kuin yleensä, jotta kirpeä kevätilma saattaa raikastaa kasvojani ajaessani kotiin.
Caleb
Pakkailen muutamia harvoja tavaroitani harmaaseen, ankeaan muovikassiin jonka sain hoitajaltani. Pussiin mahtuu juuri sopivasti lempibändini paita, jonka sain Liamilta synttärilahjaksi, kulunut ankkapehmolelu, jonka olen saanut joskus kahdenvanhana kummitädiltäni sekä kaulakoru. Kaulakoru, jonka Anthony kerran antoi. Rakkaimmat tavarani siis.
Liamin ja Noelin äiti seisoo parkkipaikalla odottamassa mua. Me sovittiin jo silloin kun sairaalaan menin, että menen sieltä suoraan Dawsoneille. Liam on kuulemma suunnitellut jotain mua varten. En tosin ole varma pitäisikö nyt olla innoissaan vai kauhuissaan. Rouva Dawson hymyilee taustapeilin kautta mulle, vastaan hymyyn ihan pienesti, tuntuu kuin osasto olisi vienyt multa kyvyn olla iloinen. Osasto oli mulle kuin Azkaban.
”No, Caleb miten sulla on mennyt?”
Tästä tulee vielä pitkä matka
***
Kello näyttää viittä vailla kuutta, kun nousen tummansinisestä Opelista kerrostaloalueen pihalle. Seuraan kaunista rouvaa
sisälle tuttuun taloon. Nousen samat kolmekymmentäkaksi porrasta ja astun sisälle tuttuun eteiseen. Paijaan raidallista kissaa, joka tulee innoissaan puskemaan jalkoihini, riisun punaiset tennarini ja koputan ujosti liiankin tutun huoneen oveen ja olen saada sydänkohtauksen. Noel.
”Liam, sulle tuli vieras.” Onneksi Noel katoaa keittiöön ovelta saman tien kun on kutsunut veljensä ovelle. Liam melkein hyppää kaulaani ja halaan toista kovempaa kuin koskaan ennen. Tunnen turvalliset käsivarret ympärilläni, lämpimän sydämen sykkeen rintaani vasten ja tutun hengityksen korvallani.
”Mulla on ollut niin hirveä ikävä sua.”
Liamin hengitys tuoksuu mansikkapurkalta, sen huulet ovat niin pehmeät, että meinaan sulaa siihen paikkaan heti. Suudelmat vaihtavat omistajaansa nopeasti, kielet tanssivat keskenään ja hymyilen kesken syvän suudelman, jonka Noel keskeyttää.
”Hankkikaa huone.”
Katson poikaa silmiin. Ensimmäistä kertaa melkein vuoteen, kohtaan entisen poikaystäväni katseen. Teen pienen havainnon, Liamin silmät ovat asteen kirkkaammat, mutta se on pikkuseikka. Katseeni on varmasti niin täynnä vihaa, että se voisi todellakin tappaa.
Läimäytän Noelia kasvoille ja käännyn suutelemaan Liamia.
”Liam, mä rakastan sua enemmän kuin veljeäsi ikinä.”
"Häntä rakastin paljon
sua rakastan joskus enemmän
ole mulle vähän aikaa hän"