Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Hallahäive - 08.10.2012 07:03:47
-
Kirjoittaja: Hallahäive
Ikäraja: S
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Johnlock
Genre: Tuota...fluffinen arkidraama? (oi kyllä, hieno ja pätevä määritelmä)
Disclaimer: En omista Johnia ja Sherlockia, tai muita tekstissä esiintyviä hahmoja. Pojat kuuluvat Sir ACD:lle, Moffatille ja Gatissille. Kunhan huvikseni heillä leikittelen.
A/N: Onnea, Susimus-kulta <3! Toivottavasti tykkäät ja yllätyit iloisesti, vaikka tää vähän tällainen onkin. (ensi kerralla pääset taas betaamaan, I’m lost without my beta) Tää on ootellu tikulla jo pitkään tätä päivää, mutta aika ei selvästikään auta parantamaan jälkeä... Nyt mua muuten harmittaa, kun sun uutukainen on vähän samaa teemaa(eli pariksi siirtymistä), mutta vannon että se on täysin sattumaa.
Anyways...nauttikaa jos pystytte. (ai niin ja miksi mun otsikot alkaa aina H:lla??)
Summary: He eivät pidä toisiaan kädestä rikospaikalla. Heidän ei tarvitse.
Hiljaista ja keveää
On oikeastaan hassua, kuinka juuri mikään ei muutu.
He eivät pidä toisiaan kädestä rikospaikalla. Ei sillä, että kumpikaan häpeäisi, se ei vain tunnu luonnolliselta, saati kovin soveliaalta kun vieressä on kolme päivää vanha viillelty ruumis. Lähin kädestä pitelyyn verrattava teko on se, kuinka Sherlock lainaa Johnille hansikkaansa yöllä. Hänen sormenpäihinsä jää tyhjää tilaa ja hansikkaat puristavat hieman kämmenselän kohdalta, mutta John ei välitä. Hän unohtaa omat käsineensä taas seuraavalla viikolla.
Sherlock ei kumarru suikkaamaan suukkoa Johnin poskelle vain ärsyttääkseen Andersonia. Kerran hän harkitsi sitä, noh, ehkä useamminkin, mutta kuten John sanoo, heillä ei ole mitään todistettavaa kenellekään.
Kun Lestrade hyvästelee heidät ja Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti, John hymyilee pientä tyytyväistä hymyä. Ei nälkäistä tai kiirehtivää, vain hämillistä ja hieman ylpeää. Sellaista, jota vanhempi voisi hymyillä kun lapsi on sotkenut keittiön, mutta onnistunut ensikertaa tekemään itse aamupalaa. Sitten hän seuraa jo kauempana harppovaa partneriaan, eikä enää välitä takaansa kuuluvasta supinasta.
He riitelevät yhä pienistä asioista. Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että ei varpaita paahtimeen! Sherlock sylkee purevia kommentteja ja John paiskaa kiroillen oven kiinni perässään. Hän kävelee aiheesta riippuen muutaman korttelin tai kilometrin, kun taas Sherlock riipii viulustaan riitasointuja, jotka saavat Rouva Hudsonin naksauttamaan kieltään. Johnin palatessa takaisin Sherlock istuu sohvalla ja nyökkää kohti televisiota, jossa pyörii James Bondin tunnusmusiikki. Sherlock ei hätkähdä Johnin nojatessa hänen olkapäähänsä, lepuuttaa vain leukaansa vaalealla päälaella ja valittaa juonen epäuskottavuudesta. Aivan kuin Mycroft muka palkkaisi jonkun noin kyvyttömän agentiksi...
John on myös yhä se, joka käy ruokakaupassa. Hän huomauttaa tästä aina välillä ja Sherlock vastaa sanomalla: Epäilty asuu kiinalaista vastapäätä, oletko nälkäinen?
Moni asia pysyy ennallaan. Heistä kumpikaan ei julista suureen ääneen tunteitaan. Jos jompikumpi huokaakin toisen solisluille kuin vahingossa, sitä ei tarvitse mainita aamulla. Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Se on kevyttä kuten hengittäminen, totuus näkyy Sherlockin aidoista hymyistä ja Johnin mutisemista loistavista. Siitä miten Angelo saa tuoda kynttilän pöytään ilman vastusteluja ja Baker Street 221B:ssä ei enää tarvita kahta makuuhuonetta. He tietävät ja se riittää.
-
Tuijottelen tässä tyhjää vastausboksia ja koetan keksiä jotain fiksua sanottavaa. Jotain josta saisi selvää ja joka sisältäisi vähemmän kuin tuhat teinisydäntä (toisaalta sinä ansaitsisit niitä ainakin kaksituhatta!). Tsiisusjaohmygod, en osannut odottaa mitään tällaista, yllätyin todella ja enemmän kuin iloisesti. Olisit nähnyt ilmeeni kun avasin tämän, olin jo tikahtua innosta vain koska uusi Johnlock-ficci, mutta sitten menin ja luin A/N:n ja oli pakko haudata kasvot käsiin, kun teki mieli vain nauraa ja itkeä ja hihkua ja. Niin. Aww, sinä se todella tiedät, mitä kaipaan heti aamutuimaan. Suloistakin suloisempaa Johnlockia täynnä kiherryttäviä yksityiskohtia! Ihan turhaan harmittelet, eihän tämä ole ollenkaan samanlainen kuin se höpöily, jonka kirjoitin. Tämä on söpöilyä ja oih, mitkä lämpimät väristykset kulkivatkaan selkääni pitkin tätä lukiessani!
Ihastuin jo ensimmäiseen virkkeeseen. On oikeastaan hassua, kuinka juuri mikään ei muutu. Niin sen kuuluu Sherlockin ja Johnin kohdalla mennäkin, koska he ovat jo valmiiksi niin läheiset ja toisilleen omistautuneet että käyvät jo sinällään pariskunnasta. Ja sitten se tosiasia, että parisuhde ei saa heitä pitelemään toisiaan kädestä tai suutelemaan julkisesti, koska käsikädessä oleminen ei tunnu luonnolliselta, saati kovin soveliaalta kun vieressä on kolme päivää vanha viillelty ruumis. Aah ja hihih, ensinnäkin pystyn hyvin kuvittelemaan, kuinka jompikumpi, oletettavasti Sherlock, hapuilee jo kohti Johnin sormia, kunnes John huomauttaa hiljaa tilanteen olevan juuri nyt huono sellaiseen. Toiseksi, enpä olisi arvannut, että ruumis aiheuttaisi tyrskintää, mutta niin vain se aiheutti! Ihana! Samoin kuin hansikkaiden lainaaminen ja John joka unohtaa käsineensä kuitenkin taas ensi kerralla (vahingossa vai kenties sittenkin ihan tahallaan? Hih). Eikä taida julkisesti suuteleminenkaan olla näille kahdelle se juttu, koska heillä ei ole mitään todistettavaa kenellekään! Äärimmäisen uskottavaa ja äärimmäisen suloista. Tosin minäpä bongasin yhden hienon vinkin sitä, että Sherlock ehkä kuitenkin suutelee Johnia muiden edessä, mutta vain koska haluaa itse tehdä niin. Tässä: Sherlock ei kumarru suikkaamaan suukkoa Johnin poskelle vain ärsyttääkseen Andersonia.
Siellä on VAIN. Saattaa olla kaukaa haettua, mutta minun mielestäni tuo viittaa ainoastaan siihen, että kyllä kaksikko pusuttelee ties missä ja milloin mutta tekevät niin silkasta pussailemisen ilosta. Taidan pakahtua.
Tämä on siitä mainio ficci, että tämä on sekä suloinen että ihan oikeasti hauska. Varpaita paahtimessa, voi luoja! Vähän kuin prinssinnakkeja lämmittäisi, eikun. ;D Tai James Bondin kyvyttömyydestä valittava Sherlock! Lutuista. Mutta eniten minut sai virnuilemaan ja hihittelemään tämä: Kun Lestrade hyvästelee heidät ja Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti, John hymyilee pientä tyytyväistä hymyä. Ei nälkäistä tai kiirehtivää, vain hämillistä ja hieman ylpeää.
Sherlock se osaa olla monenlainen samaan aikaan! Mitkä sanavalinnat tässä onkaan. Sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti, ja hauskinta tässä on, että luonnehdinta kuulostaa ihan Sherlockilta rikosta selvittämästä. Puhua pajattaa minkä kerkiää ja nostelee itsetietoisesti takinkaulusta. Ja John, John! Nälkäinen hymy ja vips, ajatukseni karkaavat välittömästi makuuhuoneen puolelle. Haha, voi minua. Mutta hämillinen ja hieman ylpeä hymy, se taas on niin Johnia, että tekee mieli pyöriä kuin väkkärä. Hahmot ovat siis täsmälleen ja spot on. Täydellisiä.
Päällimmäiseksi tunteeksi ficci jättää pehmoisen onnellisuuden. Kaikki nuo olkapäähän nojaamiset, huokaukset solisluille, Angelon pöytään tuoma ja nyt myös Johnin sallima kynttilä (more romantic!), ainoa makuuhuone ja että Sherlockille ja Johnille se jokin ei vaadi suuria julistuksia, koska he tietävät! Ja että se jokin on kevyttä kuin hengittäminen! En kestä.
Loppuun haluan lainata vielä jotain, joka summaa jotain tärkeää hyvin osuvasti: Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Vaikka rakkaus ei saa olla itsestäänselvyys, sitä ei tarvitse näiden kahden kohdalla lainkaan epäillä. Täytyy vain osata katsoa ja nähdä. Ja minä näen sen joka kerta, kun vain vilkaisenkin tätä teeveesarjaa. <3
Tämä oli ihanaihanaihana yllätys, mahtava lahja ja aivan loistava ficci. Olen yhtä hymyä. Kiitos, murusein! <33
// Donovan!fierté: Sallitaan! Ja lisäksi meillä oli sopimus, muistatko? Odotat että vähän hitaampi kaveri ehtii mukaan. Ja sinähän odotit (tai ainakin olin ennen sinua, oli syy mikä hyvänsä)! Jee!
-
OI! Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Lisää Sherlockia sulta!
Kun viime kerralla sanoin, että sun otsikot on helppo tunnistaa sun kirjoittamiks, niin nyt on kyllä pakko nielaista sanat takaisin. Mä olin ihan yllättynyt kun katoin tätä otsikkoa! En osannut yhtään yhdistää sua tähän, mut joo, vaihtelu virkistää. Ihanaa miten yllätit mut tällä otsikkovalinnallaskin! (Älä ees kysy miten mä aina tiesin jo otsikon perusteella, et sä olit kirjoittaja… niissä vaan on jotain sellasta. En osaa nimetä sitä tän tarkemmin. No mut, hei joo, tää otsikko ainakin alkaa H:lla kuten yleensäki sulla! Haha, se on näköjään Se Sun Juttus.)
Hih, voi vitsi, olipa tää söppänä! Mä oon kauheen huono lukemaan mitään söpöjä juttuja (…saati sitten kirjoittamaan), mutta tää oli hieno aamuherätys! Hymyilyttää. Mä pidin kauheesti tän tekstin pienistä yksityiskohdista, joka teki näitä hahmoja paljon uskottavimmiksi. Tässä oli paljon juttuja, jotka on tasapainossa ton sarjan yksityiskohtien kanssa, esim. toi kun Angelo tuo kynttilän pöytään jne., joten niistä viel lisäpisteitä! Eniten mä pidin tosta rikospaikkakohdasta, jossa lähin kädestä pitelyyn verrattava teko on se, kuinka Sherlock lainaa hansikastaan. Haha, söpöö! Oikeesti. Niin ja IHANAA, mainitsit Andersonin! Lol se on pakollinen maininta.
Aika hassua, miten sä ja Susimus kummatki kirjotitte tän tyyppisen ficletin. Tai siis, eihän näissä oo oikeestaan paljon mitään samaa, mut vähän jotain, joten on hassua miten te molemmat aattelitte kirjottaa tästä! Teillä on joku connection selkeesti. Mä pidin siitä, miten tässä oli hieno juju taustalla, just tää mikä tiivistyi tuohon viimeiseen virkkeeseen: He tietävät ja se riittää. Se oli ihanan yhteennitova juttu.
Duh, musta ei irtoo enempää tähän aikaan aamusta. Aluks en meinannut osata sanoa tästä mitään, kun tässä ei ollut huomautettavia asioita ja teksti oli ihanan tasaista, selkeää ja hyvää — sun tyylilles uskollista — joten joten… no mutta, sainpahan jotain sanottua nyt kuitenkin! Eli jos ei vielä tullut selväks, pidin tästä todella paljon! Tää oli aivan ihana. Kiitos tästä! <3
//hitto vie Anderson, kerkesit ennen mua! No, ehkä tää sallitaan sun syntymäpäivänäs. :--D
-
...nyt ryhdistäydyn ja vastaan viimein näihin ihaniin kommentteihin. Suokaa anteeksi viive.
Susimus: Pitihän mun nyt sua muistaa<3 Ihana, että tykkäsit.
Siellä on VAIN. todella, siellä on vain ;) Pitää vain siristää silmiään tarpeeksi ja laittaa vaaleanpunaiset lasit päähän, niin kaikkea kivaa voi paljastua.
Vähän kuin prinssinnakkeja lämmittäisi, eikun. Onko normaalia kikattaa näin paljon kommenttia lukiessaan?
Ihanaa, että pojat olivat mielestäsi IC...mulla oli tästä omat epäilyni kirjoittaessa. En ole jotenkin yhtään itsevarma kirjoittaessani näitä kahta, koska noh, olisi kovin helppoa saada heistä täysin ooc:t. Joten kiva, jos onnistui.
Ja minä näen sen joka kerta, kun vain vilkaisenkin tätä teeveesarjaa. <3 Usko mua, niin näen minäkin <3
Kiitos kommentistasi rakas.
fierté: Oi ihanaa, kommentti sinulta, vastaan minä. Hah, olen ylpeä, onnistuin hämäämään otsikolla...(oikeasti taisi vaan olla tavallistakin enemmän vaikeuksia sen keksimisessä...)
Niin ja IHANAA, mainitsit Andersonin! hah, juu se oli pakko mainita.
Aika hassua, miten sä ja Susimus kummatki kirjotitte tän tyyppisen ficletin.
No älä, olin lauantaina ihan suu auki, että mitämitä, miten on mahdollista, että molemmat ajatteli tavallaan saman tyyppistä ficciä. Teki mieli vuodattaa Susimukselle siitä, mutta en voinut, etten olisi pilannut yllätystä xD
Kiitos kauheasti ilahduttavasta kommentistasi<3
Vielä molemmille yhteisesti, kiitos, saitte minut hymyilemään kommenteillanne. :D
-
Siitä on aikaa kun olen viimeksi kommenttia mihinkään tekstiin laittanut, pyydän jo valmiiksi anteeksi epäjohdonmukaisuutta (ja häpeilemätöntä ihkuttamista).
Eikä, kuinka ihana voi teksti olla! En ole ennen lukenut BBC!Sherlock-ficcejä suomeksi, on vain tuntunut luonnollisemmalta lukea ne samalla kielellä kuin sarjaa katsoo. Kannatti rikkoa omat ennakkoluulot, tämähän toimii ihan loistavasti.
Otsikko antoi ehkä olettaa "pelkkää" fluff-painotteista perusficciä, mutta tämä olikin paljon enemmän. Yhtä aikaa hauska mutta silti niin suloinen, lyhyydessäänkin ainakin minun mielikuvani Johnlockista tiivistä teksti. En taida oikeasti saada sanottua tästä mitään järkevää, päässä kun pyörii pelkkiä ylistyssanoja.
Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että ei varpaita paahtimeen!
Kiitos tästä mielikuvasta, oli lähellä etteivät kahvit purskahtaneet näytölle! :D
Moni asia pysyy ennallaan. Heistä kumpikaan ei julista suureen ääneen tunteitaan. Jos jompikumpi huokaakin toisen solisluille kuin vahingossa, sitä ei tarvitse mainita aamulla. Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Tämä kuvaa Johnlockia omasta mielestäni aivan täydellisesti! Onhan sellaista järisyttävän hattaraista fluffia ihana lukea välillä, mutta tämä vaan on niin ihanasti sanottu miesten keskinäisestä yhteisymmärryksestä ja siitä kuinka sanoja ei oikeasti tarvita.
Ja maininta Anderssonista ja sen kiusaamisesta on aina plussaa.
Jätit leveän hymyn huulille tähän sateiseen päivään, kiitos tästä! :)
-
OvelaSalanick: Ui ui, olen yhtä hymyä kommenttisi jälkeen. Enkuksi voi joo tuntua luonnolliselta lukea, mutta kannattaa ehdottomasti tutkailla suomenkielistä tarjontaa myös :) Olen imarreltu, että uskallauduit aloittamaan omalla tekstilläni.
Onneksi et sylkenyt kahvejasi näytölle ;D Hienoa, että olin kuvannut mielestäsi poikien suhdetta osuvasti, punastelen täällä kehujesi vuoksi.
Ja voi...en nyt oikein osaa vastata mitään järkevää. :D Kiitos kauheasti ihanasta kommentistasi, ilahdutit minua kovasti.
-
Luin tän jo joskus aikaisemmin kännykällä ja lupasin pyhästi itselleni kommentoida kun pääsen koneen ääreen, kun tää on niin ihana ettei tosikaan.
Rakastan sitä miten juuri mikään ei muutu eikä heillä ole mitään todistettavaa kenellekään ja miten he tietävät ja se riittää. Toisin sanoen ei mitään ylisöpöä fluffia vaan uskottavaa ja silti älyttömän suloista kuvausta síitä miten John ja Sherlock ymmärtävät toisiaan eivätkä tunne mitään tarvetta julistaa muille suhdettaan. Juuri näin sen pitäisikin olla. Mä itken verta jos Johnlockista ei koskaan tule oikeasti canonia...
Mun piti oikeasti kommentoida tähän jotain järkevää, mutta aivot tais taas sulaa tästä suloisuudesta...
-
Gelmir: Oi, kiitos suloisesta kommentistasi. Ihanaa, että tykkäsit noin paljon ja pidit uskottavana.Ja miten niin Johnlock ei ole canonia? xD No joo...liityn seuraasi itkemään, ainakin jos John menee naimisiin jonkun toisen kanssa. Ei tähän muuta voi sanoa kuin kiitos. :D
-
Ihanuutta<3
Luin tän joskus viime yönä enkä jaksanu sillon kommentoida, mutta nyt kun luin uudestaan nii on pakko!
Mä tutustuin ja rakastuin tähän sarjaan ehkäää toissapäivänä (koska oon niin teini että en tajua kattoo telkkarista mitään mikä tulee yleltä, nii en oikeestaan ees tienny sen olemassaolosta), ja Johnlock on jotai niin söpöö (ja ilmiselvää)!<3
Tää on yks parhaista Sherlock-ficeistä mitä oon tähän mennessä lukenu (ja oon tässä viikonloppuna kahlannu koko finin läpi ettimässä niitä..), ja tää on tosi uskottava jaaa just tämänkaltaseks oon ite aatellu Johnin ja Sherlockin suhteen.
Moni asia pysyy ennallaan. Heistä kumpikaan ei julista suureen ääneen tunteitaan. Jos jompikumpi huokaakin toisen solisluille kuin vahingossa, sitä ei tarvitse mainita aamulla. Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Se on kevyttä kuten hengittäminen, totuus näkyy Sherlockin aidoista hymyistä ja Johnin mutisemista loistavista. Siitä miten Angelo saa tuoda kynttilän pöytään ilman vastusteluja ja Baker Street 221B:ssä ei enää tarvita kahta makuuhuonetta. He tietävät ja se riittää.
Tulipa pitkä lainaus, mutta toi loppu oli vaan niin lutunen<3 Varsinkin toi Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, voin niin kuvitella ton tilanteen :D
Ihkuttaisin vielä paljon pidempään, mutta näppäimistölläni nukkuu kissa ja huomenna on aikanen herätys.
Ihana, tykkäsin, lisää samanlaista kiitos (:
-
Ewixi: Oi, kiitos kommentistasi! Saanen ensin sanoa, että onpa suloista, että näppäimistölläsi oli kissa ;) Sitten jos vastaisin jotain muutakin... Hienoa, että Sherlock on saanut taas uuden fanin! Yleltä ei juu ehkä aina hoksaa kaikkia sarjoja, mutta Sherlock innosti mut seuraamaan sitä enemmän...nythän muuten alkaa btw ens viikolla Benedictin tähdittämä Parade's end, olen jo ihan innoissani... Johnlock todella on ilmiselvää ja ihanan inspiroivaa. Kiva siis, että tykkäsit minun näkemyksestäni kyseiseen paritukseen ja pidit ficciä uskottavana :) En vain saa näistä kahdesta herrasta tarpeekseni.
En nyt enempää osaa sanoa, mutta pointti oli että kiitos kovasti kun kommentoit!
-
*lukee tekstin vielä uudelleen, ihastelee sitä, leikkii että pitää lainata suosikkikohdat tähän ja lainaa mielessään koko tekstin* Olen rakastunut kirjoituksiisi. Syvästi. Johnlock, Johnlock everywhere... Ei minulla muuta... ♥
-
Sacrifice: Kiitos kovasti kommentistasi. Johnlock on ihanuutta ;) Hienoa, että tykkäät teksteistäni, olen siitä iloinen. Kiitos vielä kommentoinnista.
-
Kerrassaan upeaa kuvailua tämän ihanan parin arjesta :D Siitä huolimatta, että loppukappale ei sido itseään täysin aloitukseen, ihastuin tähän palaseen aivan tavattomasti. Hienosti rakennettuja virkkeitä ja mukavia sanavalintoja!
-
Suklaamurukeksi95: Kiitos kommentistasi! Mukavaa, että pidit tästä, kiitos kehuista. :D Kiitos.
-
OI, tämähän oli ihana♥ Sopiva välipala tähän väliin.
Tykkään tästä kirjotustyylistä, siinä on vaan jotain ihanaa. Ja tietysti tekstistä löytyi kaikenlaisia ihania kohtia. Oon salaa lueskellut sun tekstejä, mutta ehkä nyt vihdoin viitsisin kommentoidakin...
Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että ei varpaita paahtimeen!
Aaaa! Ihanaa! Tarviiko mun sanoa, että purskahdin tässä kohtaa nauruun. I-ha-na! En voi lakata nauramasta tälle kohdalle. ;D
Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti
Hummm♥ Täydellisen osuva kuvaus Sherlockista. Sellanen se on♥ Aivan ihana kuvaus. Voisin toistaa tähän sanasta sanaan Susimuksen kommentin tästä, mutta en viitsi, koska se olisi hassua ja turhaa.
Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Miten ihmeessä joku osaa valita juuri ne oikeat sanat, jotka kuvaavat Sherlockia täydellisesti. Tämäkin kohta on niiin totta. Hymyilen täällä ruudun ääressä harvinaisen typerän näköisenä, mutta ihhh♥
Ja tekstin loppu. Kuolin sille, koska se oli niin suloinen. Kiitos ihanaisesta ficcisestä♥
-
Vlad:Kiitos kovasti kommentistasi! Hauska kuulla että olet lueskellut ;) Kiva, että oli mielestäsi suloinen ja varpaat paahtimessa toimivat sielläkin suunnassa. Kiitos vielä^^
-
En ole itsekään sitä tyyppiä joka innostuu varpaista, varsinkaan paahtimessa.
Mutta minusta tämä oli, ah niin ihana, en tiedä kuinka paremmin kertoisen sen.
Hienoa kuvailua, ja suloista luettavaa. Pidin siitä kuinka ficin tunnelma oli alusta loppuun sellainen rauhallisen rakastava.
(Ja turha kysyä mitä mä selitän, siitä nyt vaan tui sellainen fiilis)
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Ihanaa! :)
Joo, siis tässä oli ihanaa tuo jotenkin "Minäpä kerron teille maailman suloisimmasta parista..." tyylinen kirjoitus. Ja molemmat hahmot vaikuttivat "aidoilta", eli siis tuntuu että John ja Sherlock voisivat oikeastikin käyttäytyä noin. (Jos vain Johnlockista tulisi sitä canonia, niin varmasti olisivat tuollaisia!!)
"Kun Lestrade hyvästelee heidät ja Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti, John hymyilee pientä tyytyväistä hymyä."
Varmasti lempikohtani! Muistan tuon varmasti tästälähin aina katsoessani Sherlockia. :D
Pidän tosi paljon kirjoitustyylistäsi ja mielestäni se sopii Sherlockiin upeasti. :)
-
Tulienkelisi: Itse varmaan kiljuisin irtovarpaiden edessä :D Ihanaa, että pidit. Kiitos kovasti kommentistasi.
Ablaze: Kiitos kovasti! Kiva, että hahmot tuntuivat aidoilta, se on aina mukava kuulla. Olen myös imarreltu, että pidit tyylistäni. Kiitos kommentoinnista!
-Halla
-
Kommenttipakettihaaste tervehtii
*Kuvittele suuri punainen rusetti tähän*
Nyt hyppään itselleni ihan tuntemattomaan fandomiin, sen perusteella, mitä nyt Tumblrissa olen oppinut. Selailin sun listausta, ja tuo nimi herätti mun huomion, enkä mä voinut jättää kommentoimatta !
Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti
Ihana vertaus sokerihumalaisesta nelivuotiaasta. Itselle vähän liiankin tuttu vertaus kahden pikkuveljen vuoksi, eikä sokerihumalainen nelivuotias todellakaan ole suloinen näky, mutta tässä se on ihana vastapaino ylimieliselle aristokraatille ja sopii tähän todella hyvin. Se vähä, mitä Sherlockista tiedän antaa kuitenkin syytä uskoa tuon olevan hyvinkin todenmukainen.
Nuo alun hansikkaat ovat myös aivan järjettömän kiva yksityiskohta!
Kuinka monta kertaa minun pitää sanoa, että ei varpaita paahtimeen!
Varpaita paahtimeen? Mitä? Okei, jos hahmot ovat tässä IC, mulla on todellakin syytä alkaa katsomaan Sherlockia! Ei mikään yleinen riitelyn aihe tuo!
Kaiken kaikkiaan todella ihana ja suloinen teksti, jossa romantiikkaa on tarpeeksi ja se on kuvailtu niin loistavasti arkisella tavalla, ei ylitsepursuavasti, mutta kuitenkin saa hymyilemään. Hahmojen ajatukset siellä täällä ovat mukava mauste, ja tekstiin sopii hyvin varsinaisen dialogin puute. Rakastan tuota, että mikään ei oikeastaan muutu, vaikka suhde syvenee. Tämän pidempää kommenttia en oikeastaan edes osaa kirjoittaa tämänhetkisen fandomtuntemuksen pohjalta, mutta ehkä ensi kerralla sitten ;)
Kiitos tästä, ja syystä alkaa katsomaan Sherlockia!!
-
onkonälkä: Piti vastata tähän jo aiemmin, mutta unohdin... Ui, kuinka ihanaa saada kommenttipaketti <333 Hauskaa, että uskalsit hypätä tuntemattoman fandomin kyytiin ja olen erittäin iloinen, jos tämä ficci innosti sinut katsomaan Sherlockia. Varpaita paahtimessa ei vielä olla nähty, mutta pää jääkaapissa ja silmämunia mikrossa, joten uskon, että kun vaan odotellaan... Todella suosittelen kyseistä sarjaa, lupaan, että se tulee tuottamaan suuren määrän feelsejä jos siihen tartut, varsinkin kun kohta tulee viimein 3 kausi.
Mukavaa, että pidit yksityiskohdista ja kuvailusta. Ja ihanaa, että suloisuus välittyi sinne puolelle ruutua.
Vitsi, teit minut kyllä tosi iloiseksi kommentillasi <3 Kiitos siitä kovasti! :-* Ja hyvää kohta tulevaa joulua.
-
Hihii, mä katsoin sen jo läpi enkä pettynyt !! Harmittaa kun kaudet on niin lyhyitä ja kolmoskaudella yhtä jaksoa saa odotella sen kaksi-kolme viikkoa :( Mutta on se sen arvoista :)
-
Oon tässä nyt muutaman päivän bongaillut Finistä BBC!Sherlock -ficcejä, koska musta on (vähän viiveellä) tulossa oikein kunnon Johnlock-shipperi! Tälläiset "ihkuusöpööawws" reaktioita aiheuttavat tekstit eivät ainakaan helpota asiaa ;)
Tässä ficissä oli ihan kaikki tarpeellinen ja vielä vähän ekstraakin. En oikeasti osaa edes sanoa mikä mut sai tykästymään tähän näin paljon - tässä vaan oli sitä jotain! Teksti oli todella sujuvaa ja helppolukuista, plus tykkään ihan hirveästi kursivoiduista kohdista, jos niitä on osattu käyttää fiksusti. Sinä selvästikin osaat.
Gelmir tiivisti kommentissaan todella hyvin sen, mitä itsekin olisin halunnut sanoa: (en tosin olisi osannut sanoa sitä läheskään yhtä järkevästi)
Rakastan sitä miten juuri mikään ei muutu eikä heillä ole mitään todistettavaa kenellekään ja miten he tietävät ja se riittää.
Tämä oli oikeasti ihan mahtava. Kiitos ihanasta lukukokemuksesta! Pahoittelen, etten saa puettua ansaitsemaasi hehkutusta tämän paremmin sanoiksi.
-
onkonälkä:Niiden jaksojen odottaminen todella on sen arvoista. ;)
Angelina: Ihanaa että löytyy uusia Johnlockaajia <3 Olen erittäin ilahtunut, että "tässä oli sitä jotain". Tykkään kursiivilla leikkimisestä, joten kiva jos sen käyttö onnistui. Sait minut hymyilemään kommentillasi, kiitos paljon siitä! :D
-
Kaipasin jotain pikkukivaa luettavaa ja otsikko veti puoleensa, joten luinpa sitten tämän. En olekaan vähään aikaan lukenut tätä fandomia ja paria, joten kiva oli taas tehdä niin.
Ihana pikku suhdekuvaus sellaisesta suhteesta joka tietää mitä on, ja jonka osapuolet eivät tunne tarvetta olla mitään muuta. Se sanottiinkin tuolla, ei tarvitse todistella mitään, ollaan vaan niin kuin tuntuu luonnolliselta ja välillä uskalletaan tapellakin. Varpaat paahtimessa hymyilytti jokseenkin. ;D
Ei sillä, että kumpikaan häpeäisi, se ei vain tunnu luonnolliselta, saati kovin soveliaalta kun vieressä on kolme päivää vanha viillelty ruumis.
Ah, rakastan juuri tällaista huumoria. <3 Toteavaa.
En osaa tästä sen kummempia sanoa, mutta tyydytti hyvin juuri sellaisen pikkuhötön tarpeen ja pidin kovasti, kiitos. <3
-
Pics: Kiva että tämä tyydytti pienen makeannälän :) Mukavaa myös kuulla, että huumori toimi. Kiitos kovasti kommentistasi!
-
Oi että miten ihana ficci! ♥
Olen tällä hetkellä ihan tohkeissani BBC!Sherlockista ja lueskelen innoissani ficcejä kyseisestä fandomista (Johnlockilla tottakai :D). Tykkäsin tästä ihan mielettömästi, tämä oli jotenkin niin puhdas ja kevyt ja ah. ♥ Kirjoitustyylisi oli ihanaa, värikästä muttei liian yrittävää tai mukanokkelaa. Ei, se oli loistavaa! Tekisi mieleni paiskoa tähän tuhat pikku sydäntä mutten kehtaa - tyydyn vain sanomaan että tämä oli upea.
Kun Lestrade hyvästelee heidät ja Sherlock käyttäytyy samanaikaisesti kuin sokerihumalainen nelivuotias ja ylimielinen aristokraatti, John hymyilee pientä tyytyväistä hymyä. Ei nälkäistä tai kiirehtivää, vain hämillistä ja hieman ylpeää.
Moni asia pysyy ennallaan. Heistä kumpikaan ei julista suureen ääneen tunteitaan. Jos jompikumpi huokaakin toisen solisluille kuin vahingossa, sitä ei tarvitse mainita aamulla. Sherlock inhoaa toistoa, eikä itsestäänselvyyksiä tarvitse sanoa ääneen, ne ovat siinä jos vain osaa katsoa.
Se on kevyttä kuten hengittäminen, totuus näkyy Sherlockin aidoista hymyistä ja Johnin mutisemista loistavista. Siitä miten Angelo saa tuoda kynttilän pöytään ilman vastusteluja ja Baker Street 221B:ssä ei enää tarvita kahta makuuhuonetta. He tietävät ja se riittää.
Nämä olivat suosikkikohtiani. Kiitos tästä! ♥ Ja ai niin, otsikko oli kaunis. :)
-
Hopeakettu: ...olen aina jotenkin hämmentynyt siitä, kun tähän tulee uusi kommentti, näin vanha ja sokerinen teksti kun tää on. Mutta aina tietysti ihanaa kuulla palautetta! En valita lainkaan... :D Mukavaa että pidit otsikosta ja että ficin keveys miellytti. Aika hattaraahan tämä on, mutta kaivataanhan sitäkin toisinaan. Ja voi, kiva kuulla että pidät tyylistäni. Kiitos kun kommentoit, se ilahdutti!
-
Tämä oli juuri sitä mitä esittelyssä lupasitkin. Arkista rakkautta. Jäin kaipaamaan tiettyjen ajatusten syventämistä; varsinkin ensimmäisessä kappaleessa tuntuu olevan niin paljon sisällä, että olisin mielelläni lukenut niistä ajatuksista useamman lauseen verran. Mutta ei makeaa mahan täydeltä. :)