Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Pikku Lupin - 22.04.2012 07:52:11
-
Ficin nimi: Anorexia
Kirjoittaja: Pikku Lupin
Tyylilaji/Genre: Ehkä draama (saa ehdottaa parempaa)
Ikäraja: K-11
Yhteenveto/Tiivistelmä/Summary: Kertoo anorexiasta ensin hyvänä, sitten pahana
Varoitukset: kuolema
Anorexia
Katsoin itseäni peilistä, käännyin ja katsoin sivusta. Tunnustelin mahaani ja mittasin käsillä leveyttä. Nyrpistin nenääni ja venytin nahkaa. Minua ällötti. Tunnustelin vielä... Minun täytyi mennä syömään aamupalaa. Katsoin munakasta ja rasvaisen näköistä pekonia. Kuvittelin syöväni ne ja ajatus ällötti. Palapalalta syötin munakasta koiralle joka pyöri jaloissani makupalan toivossa. Lautasellani oli enää pekoni, katsoin sitä ja minua oksetti. Heitin pekoni koiralle. Poistuin nopeasti huoneeseeni pakkaamaan koululaukun. Olo tuntui, kun olisin voittanut olympialaiset. Poimin käteeni vielä Biologian kirjan ja heitin laukun olalle. Juoksin rappuset alas ja vedin takin niskaan. Haparoin pyöräni avaimia ja lähdin sotkemaan kouluun päin. Olo tuntui hieman huteralta ja heikotti, mutta ajattelin sen menevän pian ohi. Biologian tunnilla meille kerrottiin anorexiasta. Se kiehtoi minua, minusta anorexia oli itsensä voittamista. Ruoka tunnilla olin itsevarma, tiesin mitä tehdä. Otin vain vähän ruokaa. Join lasin vettä ja poistuin. Pöydässäni istuvat katsoivat silmät pyöreinä perääni. Kuljin nokka pystyssä pois. Viimeinen tunti vihdoin koitti. Matematiikka... Tunti oli minulle täyttä tuskaa. En saanut sanoista selvää ja minua pyörrytti. Käteni tärisivät ja mahani murisi. Havahduin kuin opettaja kysyi kysymyksen minulta. En tietenkään osannut vastausta ja sain naurua aikaan. Minua itketti. Lasku oli ollut todella helppo, se oli hyvin kiusallista. Lähdin häpeissäni kotiin. Pyöräily oli hankalaa. En syönyt mitään, vaan annoin ruuat koiralle. Samaa jatkui viikkoja, kuukausia ja lopulta vuoden. Jos söin liikaa menin oksentamaan, mutta lähes tulkoon kaikki meni koiralle. Äitini oli todella huolissaan minusta ja siksi valvoi usein, että söin lautasen tyhjäksi. Se tarkoitti oksentamista. Lähinnä söin vain ananasta. Lopulta ei tuntunut enää niin voittajalta. Ruuan näkeminen ällötti ja haju pyörrytti. Kartoin ruokaa kuin ruttoa. Luokassa lempinimeni oli luuranko, eikä minulla ollut juurikaan oikeita ystäviä. Minua kadehdittiin ja ihailttin. Se tuntui hienolta, mutta en jaksanut välittää. Koulu oli raskasta ja lintsasin usein. Peilistä näin vain pullean pienen tyttösen. Yhtenä aamuna kaikki ei ollut kuitenkaan kunnossa. En voinut nousta. Yritin huutaa, mutta en voinut. Suljin hiljaa silmäni ja vaivuin uneen. Se ei ollut aivan tavallinen uni, vaan se oli loputon uni. Vasta silloin tajusin miten typerä olin ollut. Oli vain ollut niin hienoa olla luokan laihin. Jos saisin uuden mahdollisuuden, tekisin kaiken toisin. Toivoisin, että jokainen samaan tilaan joutunut, lopettaisi ajoissa. Teillä on vielä mahdollisuus, minulla ei.
Hauta kirjoitus:
Sinulla olisi ollut vielä mahdollisuus, mutta emme osanneet auttaa sinua. Et ollut avoin, etkä koskaan kertonut meille mitään. Sulkeuduit omaan kuoreesi, jonne et päästänyt ketään. Me emme pystyneet huolehtimaan sinusta niin kuin olisi pitänyt. Jos vain olisimme voineen tehdä jotan, mutta emme osanneet. Sinä olit meidän oma aarteemme, meidän rakkain. Miten saatoimme tehdä näin. Muistamme sinut aina. Lepää rauhassa.