Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Draco Potter - 14.03.2012 20:39:52
-
Author Minäää
Beta mychemicalGD ♥
Rating K-11
Pairing yksipuolinen Noel/Anthony. Caleb/Noel.
Genre Angst, Slash, Deathfic.
Warnings no kiroilua löytyy.
Summary Sanaakaan sanomatta lähden tarpomaan hautuumaan takaosaan, suuren valkoisen kiven luo. Ruusu, jonka tuon aina käydessäni, on sävy sävyyn kiven kanssa laskiessani sen tuoreeseen multaan. Sormeni sivelee kultaisella kirjoitettua nimeä ja mä hymyilen taas.
A/N ONNEA Ametrine ♥ vaikka meidän aikaa ikäsi muuttuu vasta huomenna, laitan tän jo tänään tänne (8 joo, ideani tähän lähti Kristiina Wheelerin biisistä Sininen sydän (http://www.youtube.com/watch?v=GF1oFGl9jJE) tarkemmin vielä musiikkivideon kohdasta 1.08 - 1.27 :--) niin ja se mun vielä piti sanoa, että linkkaan jokaisen luvun oman "teemabiisin" aina mukaan. Se ei välttämättä liity mitenkään itse luvun sisältöön, oon vaan ite kuunnellut sitä kirjoittaessa (8 ja tähän on tosiaan tarkoitus tulla 5-6 lukua :--)
//edit. tälle löytyy spinoff/jatko-osa täältä näin (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=32662.0), K-11
Prologi (http://www.youtube.com/watch?v=qWlAzg6TS3E)
Noel
Kylmä sade piiskasi kirkon seiniä ja korkeaa kattoa. Jokin ikkunamaalaus näytti pisaroiden ansiosta itkevän, joten mä jäin tuijottamaan sitä. Viileä ilma puski inhottavasti puvun takin läpi saaden mut tärisemään.
Vilkaisin toiselle puolelle hiljaista rakennusta ja kohtasin tutut tummanharmaat silmät kaikkien mustien suruvaatteiden seasta. Se oli Caleb, Anthonyn toinen paras kaveri. Mä olin luonnollisesti se toinen.
Me oltiin Calebin kanssa aina vihattu toisiamme. Eskarissa se varasti mun ihan uuden leikkiauton, jonka sain kummitädiltäni synttärilahjaksi, ja siitä tää meidän vihanpito kai alkoi.
Ekalla luokalla mä tutustuin Anthonyyn, siitä tuli mun paras kaveri. Sitten nelosella Caleb liittyi seuraan ja pilasi kaiken.
Enää ei Anthon tullut meille leikkimään koulun jälkeen mun uusilla leluilla, vaan meni Calebin kotiin pelaamaan pleikkaria.
Siinä ne sitten koulussa puhuivat omista peli-insideistaan, mun jäädessä ihan yksin.
Yläasteella meistä tuli taas kavereita Anthonyn kanssa, mutta Calebia en voinut sietää edelleenkään. Luulen, että viha Calebia kohtaan johtui siitä, kun sain kuulla siltä niin paljon homoudestani. Ei se mua tietenkään Anthonyn kuullen haukkunut.
Ysillä kaikki muuttui. Anthony alkoi olla masentunut. Se viilteli, se joi viikonloppuisin itsensä räkäkänniin ja alkoi uhkailla itsensä tappamisella. Mä olin sen tukena niin paljon kun vaan ikinä kykenin; kuuntelin sitä kun se soitti mulle iltaisin ja itki. Otin sen meille yöksi silloin, kun promilleja oli jo kertynyt paljon ja hoivasin sen kuntoon. Kaipa mä sitten olin siihen jopa vähän ihastunut.
Muutama viikko sitten Caleb tuli meidän oven taakse. Mä olin jo passittamassa sitä hevon vittuun pilaamasta maisemaani, kun se pamautti mulle ihan päin naamaa, että Anthony oli tehnyt itsemurhan aiemmin sinä päivänä.
-
Hiihii, malta odottaa seuraavia lukuja, idea oli hyvä :D:D Mutta joo, Caleb on paska pleikkariaddikti, joka pilaa muiden elämiä. Noel, kai tiedät, ettei itsemurha ole ratkaisu? Niin, saat paremman sitten muihin lukuihin, mutta tää on kiva alotus!
JA ONNEA AMETRINE!!! (niin, etukäteen mutta)
-
Kylmä sade piiskasi kirkon seiniä ja korkeaa kattoa. Jokin ikkunamaalaus näytti pisaroiden ansiosta itkevän, joten mä jäin tuijottamaan sitä. Viileä ilma puski inhottavasti puvun takin läpi saaden mut tärisemään.
Toi kuulosti hienolta. Tykkään kuvailustas! (8
Se viilteli, se joi viikonloppuisin itsensä räkäkänniin ja alkoi uhkailla itsensä tappamisella.
Kuulostaa minulta! Eikun... Käy sääliksi pienoista ):
Mä olin jo passittamassa sitä hevon vittuun pilaamasta maisemaani, kun se pamautti mulle ihan päin naamaa, että Anthony oli tehnyt itsemurhan aiemmin sinä päivänä.
Hyvä tapa kuulla asiasta, vihamiehensä suusta...
Odotan lukua!
-
mychemicalGD moi :3 ja kiitos kommasta ♥
Westy moi! aww, oot söpö ^^ tässä saat luvun! ja kiitos kommasta ♥
1. (http://www.youtube.com/watch?v=_ZhuIxdtt0I)
Siitä on nyt puoli vuotta, kuusi pitkää kuukautta ja tuskallisen monta viikkoa, kun Anthony riisti henkensä. Mä olen käynyt hautausmaalla lähes joka päivä hautajaisten jälkeen, vienyt joka kerta ruusun muistuttamaan ystävääni minusta. Uskon, että Anthon on nyt turvassa ja hyvissä käsissä.
Aurinko kiiltelee läheisen lammen pinnalla mun hölkätessä sillan yli. Sipaisen pikaisesti muutaman vaalean hiuksen otsaltani ja jatkan sitten matkaani.
Ilma on hyvin lämmin. Musta bändipaita imee kuumuutta itseensä ja siirtää sen itsekkäästi mun kehooni. Voi miksi mun piti pukea juuri tämä paita tänään? Siksi koska Anthony piti siitä.
Hiljennän vauhtiani kukkakioskin kohdalla ja ojennan nätille myyjälle muutaman euron. Tyttö hymyilee kauniisti takaisin ja kysyy minkä kukan haluaisin.
”Yksi valkoinen ruusu, kiitos”, vastaan ja pyyhkäisen sen ärsyttävän hahtuvan jälleen pois silmiltäni.
”Tässä, ole hyvä. Saanko udella, että ketä menet katsomaan?” Tummahiuksinen myyjätär hymyää edelleen ja ojentaa kukkasen käteeni.
”Parasta ystävääni”, tokaisen ja onnistun saamaan ilmeen toisen kasvoilla hieman järkyttyneeksi. Sanaakaan sanomatta lähden tarpomaan hautuumaan takaosaan, suuren valkoisen kiven luo. Ruusu, jonka tuon aina käydessäni, on sävy sävyyn kiven kanssa laskiessani sen tuoreeseen multaan. Sormeni sivelee kultaisella kirjoitettua nimeä ja mä hymyilen taas.
Äkkiä kauniin hetkeen pilaa ilkeä ääni selkäni takaa.
”Painu vittuun. Sä häpäiset Anthonyn muiston.” Calebhan se siinä.
”Anteeks?”
”Kyllä sä kuulit. Ala vetää.”
”Sä tässä kyllä häpäiset jos joku. Luulen ettei Anthony tykkää riitelystä sen haudalla.”
”Haluan sanoa sille pari sanaa, joten ala vetää ennen kun mä heitän sua kivellä tai jotain.”
Säikähdän toisen uhkausta – se ei ole koskaan pelännyt toteuttaa niitä – joten häivyn paikalta ajatuksiini uponneena.
Koko matkan kotiin mä mietin mun ja Calebin vihanpitoa. Mä voisin olla tässä se aikuisempi ja yrittää hieroa jonkinlaista sovintoa. Ties vaikka meistä tulisikin kavereita.
”Noel!” Havahdun ajatuksistani siihen, että joku käyttää nimeäni. Käännän pääni suuntaan josta huuto kuului ja kohtaan siskoni Norahin kasvot.
”Onko sulla avaimia? Äiti ei ole kotona, eikä Liamkaan sen puoleen.”
”On mulla.” Sisko nyökkää ja me lähdetään yhdessä meidän ovelle, joka sijaitsee pienen kerrostalon toisessa kerroksessa.
Meidän koti ei ole mikään kovin iso. Keittiön, olohuoneen ja kylppärin lisäksi on kolme makuuhuonetta. Yhdessä asuu
Norah, yhdessä mä kaksoisveljeni Liamin kanssa ja kolmannessa meidän vanhemmat.
Avaan oven asuntoomme ja painelen itse suoraa päätä huoneeseeni.
Seinillä on paljon julisteita; mun puolella Green Dayta ja sen sellaista, kun Liamin seinä taas on tapetoitu Slipknotin kuvilla. Toisinaan meillä menee mun veljen kanssa sukset ristiin, kun se haluaa soittaa Corey Taylorin kitkerää ääntä sillä kaikista suurimmalla volyymilla, kun mä taas tahtoisin kuunnella rauhassa mp3-soittimestani omaa musiikkia.
Onneksi Liam on tällä hetkellä jollain kaverillaan, niin että mä saan maata huoneen lattialla ja lukea Kerrang!in kerrankin ensimmäisenä. Lehti on mielenkiintoinen, se vie mut niin muihin maailmoihin, että havahdun vasta kun Tundra ryhtyy naukumaan ruokaa. Höpsö katti.
-
Luin tän prologin tuossa aiemmin, kun tän tekstin nimi kiinnitti mun huomion.
Taitaa olla eka teksti, jota luen sulta, koska en fanita niin paljoa Green Dayta, vaikka niillä onkin hyviä biisejä :)
Mut siis... Pointti oli, että tykkäilin näistä, mitä oot saanut aikaiseksi, sulla on kiva tyyli kirjoittaa.
Mä hajosin tosin noille kaksosten nimille, koska mulle tuli mieleen Oasiksen Gallagherin (vai miten se nyt kirjoitetaankaan?) veljekset. Mut... Noel on tosi kiva nimi :)
”Sä tässä kyllä häpäiset jos joku. Luulen ettei Anthony tykkää riitelystä sen haudalla.”
”Haluan sanoa sille pari sanaa, joten ala vetää ennen kun mä heitän sua kivellä tai jotain.”
Auts... Caleb on kusipää ja tyhmä, kun uhkailee Noelia tolla tavalla.
Toivottavasti jatkat tätä mahdollisimman pian taas.
-Haruka
-
En oikein tiedä pitääkö vai eikö pitää tästä. Minusta vihamiehien väliset suhteet ovat aina niitä kiihkeimpiä ja ihastuttavimpia lukea, mutta toisaalta taas tässä herätit minussa niin negatiivisia tunteita Calepia kohtaan etten tiedä. Haluaisin sanoa, että joo, se on vain osa tarinaa, kyllä ne pian ystävystyy, mutta jostain syystä en haluaisi, että nää päätyis yhteen :)
Prologi oli ihanan kutkuttava ja suloinen, vaikka tunnelma oli tyhjä ja jotenkin haikea. Loppujen lopuksi se kuitenkin koukutti minut ja harmikseni tähän ei ollut tullutkaan enempää osia :( Eli jatkoja odottelen :D
Mä voisin olla tässä se aikuisempi ja yrittää hieroa jonkinlaista sovintoa. Ties vaikka meistä tulisikin kavereita.
Tai sit ei :)
Eli ristiriitaiset tunteet miula tällä hetkellä ja se on jo hyvä saavutus :P
-
Ihan ensiksi, iso iso iso kiitos tästä lahjasta! ♥ Ihastuin ja rakastuin ja sulin ja kuolin ja vaikka mitä. Hihii kiitos, olet ihanaparas. <3 Toiseksi, anteeksi kamalasti kun en ole kommentoinut tätä aikaisemmin. Nyt olen kuitenkin täällä ja voin ihkuttaa kommentin täydeltä koska aww teinipoikaslash.
Voi miksi mun piti pukea juuri tämä paita tänään? Siksi koska Anthony piti siitä.
Tällaiset kohdat iskee muhun aina. Voi Anthony- ja Noel-raukkoja.
Ihme kyllä, en pidä Calebia kusipäänä vaikka se onkin aika ilkeä. Pakko kai silläkin on olla jotain suuria tunteita ulkokuorensa alla, jos sillä kerran tulee olemaan juttua Noelin kanssa. En muuten malta odottaa sen suhteen kehittymistä.
”Tässä, ole hyvä. Saanko udella, että ketä menet katsomaan?” Tummahiuksinen myyjätär hymyää edelleen ja ojentaa kukkasen käteeni.
”Parasta ystävääni”, tokaisen ja onnistun saamaan ilmeen toisen kasvoilla hieman järkyttyneeksi.
Tää jotenkin laittoi hymyilemään. On se kieltämättä vähän hassua jos poika tulee ostamaan ruusun parhaalle ystävälleen. Köhköh, ihan takuulla siellä on muutakin kuin ystävyyttä.
Hihhihhii Green Day. Jotenkin oli ehkä arvattavaa että tunget sen tähänkin. No jaa, en valita. Kaksoisveljet on söpöjä btw. Tykkään hahmoista, tykkään juonesta, tykkään nimestä erittäin paljon, tykkään tästä ja sun kirjoitustyylistä. ♥ Jatka samaan malliin!
JA ONNEA AMETRINE!!! (niin, etukäteen mutta)
Uuuii, kiiiiitos sullekin! (näin ihanasti jälkikäteen, heh..)
-
”Painu vittuun. Sä häpäiset Anthonyn muiston.” Calebhan se siinä.
”Anteeks?”
”Kyllä sä kuulit. Ala vetää.”
HAAAAAAA VIHARAKKAUSSUHDE PERKELE. Ihanaa.
”Haluan sanoa sille pari sanaa, joten ala vetää ennen kun mä heitän sua kivellä tai jotain.”
Säikähdän toisen uhkausta – se ei ole koskaan pelännyt toteuttaa niitä – joten häivyn paikalta ajatuksiini uponneena.
Ihana, toinen on uhkauksiaan toteuttava... noh, uhkailija, ja toinen pienoinen pelkuri. Kiva asetelma.
Odotan kakkoslukua!
Ps.
Höpsö katti.
-
Nappasin tämän kommenttikampanjasta koska nimi vaikutti kiinnostavalta ja ajattelin, että olisi pitkästä aikaa kiva lukea originaalia. Niin kyllä olikin - oli mukavaa lähteä lukemaan tekstiä ja tutustumaan henkilöihin ihan puhtaalta pöydältä ilman ennakko-oletuksia. :) Päähenkilökin herätti heti sympatiani ja pidin hänestä, vaikka en itse esimerkiksi Green Dayta fanitakaan.
Anthony sen sijaan jäi etäisemmäksi. Miksi hänellä alkoi mennä huonommin? Olisin kaivannut vähän taustaa, jotain mikä sen laukaisi. Toisaalta myös itsemurhan tekemisen syystä olisin halunnut kuulla enemmän, mutta ehkä sitä valotetaan myöhemmin. Noel tuntui myös suhtautuvan aika valoisasti ja kevyesti ystävänsä kuolemaan, luulisi hänen surreen sitä hieman enemmän.
Calebista ei vielä oikeastaan ole juuri minkäänlaista kuvaa, mutta etköhän esittele hahmon sitten myöhemmin paremmin. :) Vaikuttaa toistaiseksi aika riitaahaastavalta veikolta, mutta kenties se on vain kuorta. ;) Katsotaan, mitä saat hänestä aikaiseksi.
Kieli on sujuvaa, teksti soljuu mukavasti eteenpäin ja maailma tuntuu realistiselta. Hieman turhan nopeasti esittelit ehkä Noelin perheen kakkosluvusta, tuli sellainen listausfiilis, mutta ainakin sait kaikki henkilöt kerralla mukaan. Ja viittaus kissaan oli söpö!
Toimiva alku, jatkoa odotellessa. :)
-
MOI.
Haruka Kyllä vaan : D nimet ovat Oasiksen pojilta, mietinkin että kuka sen keksii ekana. Kiitos hurjasti kehuista, tässä tulisi jatkoa c: ♥
Debbi moi sinä randomness otus ♥ kiitos kommasta :3
Lasikuula voooou. Iiiiiso kiitos kommentistasi (8 äh jee ristiriitaisia tunteita :c toivottavasti kuitenkin innostut parituksesta vielä c: + kiitos kertaalleen vielä ♥
Ametrine Awwwwwwww : D joo. Paljastan että Noel kyllä tykkäsi Anthonystakin joskus c: kiitos kultapienirakas kommentistasi ♥ jatko is hier!
Westy AWWWWW pienoinen pelkuri : D no sitähän se on. Höpsö katti indeed kuvittele tähän Wilson pitelemässä sitä kissaa :3 kiitos kommentistasi ♥
Nevilla hui, sinäkin täällä o: olen otettu. Kyllä, tämä kappale on Calebin näkökulmasta ja toivon sen olevan mieleinen (8 Joo, tiedän että toi on vähän silleen nopeasti ehkä "surusta ohi", mutta oon surkea kuvailemaan kunnon surua ja ahdistusta, joten siksi laitoin ton tolleen puolen vuoden päästä (:
vielä isosti kiitos kommenteista kaikille ♥
2. (http://www.youtube.com/watch?v=Z-4zx3DrMFA&feature=g-u-u&context=G2262df0FUAAAAAAACAA)
Caleb
Ilta-aurinko valaisee hiukan huoneeni valkoista parkettilattiaa. Seiniä valloittavat Linkin Park -julisteet heijastaa valon niin, että hämärä ei muutu pimeäksi. Mustan sänkyni punaisella päiväpeitolla makaa toffeenvärinen koira, joka ynisee silloin tällöin. Mä itse löhöän elukan vieressä tietokone sylissäni.
Avonainen meseikkuna kertoo mulle, että lisäkseni vain yksi henkilö on online, mutta se on yksi niistä jonka kanssa juttu loppuu, kun moit on sanottu. Selaan yhteystietojani tylsistyneenä, kunnes huomaan sen yhden.
Anthony Williams –Because good music can be so hard to find
Miksi mä en ole poistanut sen meseä vielä? Kyllä mä oikeastaan tiedän itsekin, se olisi liian lopullista. Klikkaan keskustelun auki ja ryhdyn selaamaan historiaa. En edes huomaa itkeväni, ennen kuin siskoni Elmina tulee kysymään olenko kunnossa. Ehdin vain pudistaa päätäni, kun sisko halaa mua tiukasti.
”Anthonyako sä vielä mietit?” se kuiskaa mun korvaan ja silittää hiuksiani.
”Joo”, vastaan ja painan pääni toisen olkapäälle.
”Sähän voisit edes yrittää hieroa sovintoa Noelin kanssa.”
”Sen aivokääpiön vai?”
”Miksi te ylipäätään vihaatte toisianne?”
”En mä edes tiedä, jos totta puhutaan.”
”Siinä on sulle loistava syy. Soita sille.”
”Ei mulla ole sen numeroa.”
”Varmasti on!”
Oikeastaan jos nyt tarkkaan mietin, saattaapa ollakin. Kiitän Elminaa ja kaivan harmaan kännykkäni peittojen alta jostakin. Mitenköhän se sinne on eksynyt?
”Caleb! Vie Äksy ulos välittömästi!” äiti kirkaisee jostain päin. No, ehkä soitan lenkin jälkeen.
Ulkona on aika hämärää jo. Onhan kellokin kymmenen illalla. Nukkuukohan Noel jo? Voisin käydä katsomassa onko se kotona. Tosin, en halua ottaa sitä riskiä, että Liam avaa oven. Se on nimittäin niistä kahdesta kusipäästä inhottavampi, ja mä olen aivan varma, että jos kysyisin Noelia ovelle, se esittäisi veljeään ja sitten nauraisi mun tyhmyydelleni.
Ikäväkseni Noelin kissa Tundra on ainoa eläin, ketä meidän Äksy sietää lähellään – en todellakaan tiedä miksi - joten tietysti tämä piski lähtee vaistomaisesti niiden kämppää kohti. Ei olisi pitänyt lähteä kiertämään tätä lenkkiä.
Valkoisen kerrostaloalueen viides talo, keskimmäinen rappu ja toinen kerros. Siinä se olisi nyt, Dawsonien kotiovi.
Tärisen hetken jännityksestä, mutta ojennan sormeni ovikellolle. Kuulen särisevän äänen asunnon sisältä, samoin kuin lähenevät askeleet. Kohta mun edessä seisoo hyvin vaalea ja hyvin kaunis tyttö.
”Ai moi, Caleb. Mitä sä täällä?” Tytön on pakko olla Norah. Tosin viimeksi kun nähtiin, sen hiukset olivat paljon lyhyemmät ja meikkiä oli paljon.
”Umm, mä tulin kysymään, josko Noel olisi täällä.”
”Joo, odota vähän.” Tyttö lähtee ovelta toiseen makuuhuoneeseen ja karjaisee Noelin nimen ilmoille.
”Vittu mä olen Liam! Senkin idiootti! Etkö sä opi ikinä?” Jahas, ilmeisesti Norah sekoittaa veljensä usein toisiinsa.
”Mä oon täällä! Mitä asiaa Norah?” Noel huutaa jostain kauempaa. Tyttö komentaa huutajan ovelle, joten kohta Noel sitten seisoo mun edessäni nyrpeä ilme naamallaan.
”Mitä sä täällä teet?”
”Mä tulin kysymään, lähdetkö sä katsomaan Anthonya mun kanssa.”
”Sä vihaat mua. Kuka sut tänne käski?”
”Ihan omasta vapaasta tahdostani tulin. Lähdetkö vai et?”
”Tarkoittaako tää jotain välirauhaa, vai?”
”No vaikka sitten sitä. Anthonkin arvostaisi sitä, että me opeteltaisiin elämään sovussa.”
”No voidaanhan me yrittää.”
”Hyvä. Missä Tundra on? Äksy tahtoo nähdä sen.”
Hyvä että ehdin sanoa lauseen loppuun, kun ruskeanharmaaraidallinen kissa tulee meidän luo naukuen kovaäänisesti. Siitäkös koira innostuu ja hyökkää tökkimään kattia nenällään. Samalla sekunnilla Noel kääntyy naulakon luo ja nappaa sieltä mustan Green Day – hupparin.
”No, joko me mennään?”
Joo, selvitän tässä pari epäkohtaa :---D tiedän, nopeaa toimintaa. sitä siksi, ettei tästä tule kovin moniosainen. Sitten, tuolla sanotaan pari kertaa "Anthon", se on tarkoituksellista (---:
-
Taidan olla eka, joka tätä kommentoi, mut kuitenkin...
Mukavaa, kun sait tähän jatkoa ja kerrot hieman Calebin näkökulmastakin asioita :)
Ei se poika sittenkään vaikuta niin pahalta, kun se on kuitenkin surullinen Anthonyn takia ja yrittää siskonsa kehotuksesta sopia Noelin kanssa välinsä... Onko Elmina muuten Calebin isosisko? Mulle ainakin tuli sellainen mielikuva tuosta, miten se lohduttaa Calebia ja antaa neuvoja sille.
Ja toi koiran ja kissan ystävyys tai se, että toi koira tykkää Tundrasta... Se sai mut ainakin hymyilemään.
Jatkahan taas pian...
-Haruka
-
Mä haluaisin kirjoittaa tähän romaaninmittaisen hahmoanalyysin (koskaseonkivaajamuutenkin) joten voisin tehdä sen nyt. Hih.
Tykkään tästä koska tässä on se hieman vähemmän tyypillinen asetelma, ja pääparituksen henkilöt on alussa vihasuhteessa toisiinsa. Lähtökohdat on haastavat, sillä nuo kaksi pitää saada yhteen realistisesti, ja musta on tosi mielenkiintoista seurata miten onnistut tässä. c: Toinen juttu jota tykkään lukea on se, kuinka hahmot muuttuu tarinan aikana, ja mitä uusia puolia niistä paljastuu.
Tämä toinen luku oli kirjoitettu Calebin näkökulmasta, mikä avarsi käsitystä kummastakin päähenkilöstä ja niiden välisestä suhteesta. Olin itse asiassa vähän yllättynyt; kuvittelin Calebin erilaiseksi, jotenkin pidättyväisemmäksi tai jotain. En olisi arvannut että se tulisi tuosta vain Noelin ovelle. No mutta joo, varmasti Anthonyn kuolema sai sen ajattelemaan asioita eri kantilta. Nyt vaan jään pohtimaan, mitä Noelin päässä mahtaa liikkua tämän jälkeen. (eli siis toisin sanoen jatkoa äkkiäpianhetivälittömästi!) Noel taas on söpö surumielinen poika, ja vaikka ne on erilaisia Calebin kanssa, niitä yhdistää tuo murhenäytelmä. Sinänsä tosi jännää kuinka vaihtelevuus viehättää ja vetää puoleensa.
Sitten mä mietin vähän kissaa ja koiraa. Tunteeko ne toisensa kun ne kerran on noin tuttavallisissa väleissä? Ja miten se on mahdollista jos niiden omistajat vihaa toisiaan? Kai tällekin tulee myöhemmin selitys, mä vaan pohdiskelen yksinäni kun tuo sattui tulemaan mieleen.
Ellen ole vielä maininnut, niin tykkään tykkään tykkään tästä tosi paljon (vaikken osaakaan ilmaista sitä paremmin kuin sössöttämällä jotain täysin epämääräistä hahmoista ja kaikesta muusta, trololo). Jatkahan siis! <3
Anthony Williams –Because good music can be so hard to find
No awskis : )
P.S. Tundra ♥
-
Haruka juu, Elmina on Calebin isosisko c: tässä olis jatkoa, kiitos kommentista ♥
Rajis aww sua ♥ oot ihan tollanen höpöpöpö :3 kiitos kehuista muru ♥
Ametrine ♥ Voiapua : D pelkään etten osaa kirjottaa ihmisten odotusten mukaisesti D: eli siis noi niiden lemmikit tykkää toisistaan, koska pojat on raahannut niitä mukanaan aina kun ne on Anthonyn vaatimuksen mukaan tehnyt jotain kolmistaan. (tästä puhutaan muistaakseni vitosluvussa) Aww, oot söpöin ja tässä olis jatkoo ♥
Heimoi. Tää luku on betaamaton, koska rakas betani (Anni ♥) ei oo nyt just koneella, enkä halua venyttää tätä taukoa mahdottoman pitkäksi niin julkasen tän nyt. Yritin katsoa wordin avulla pahimmat virheet läpi, mutta saa ilmoitella typoista.
3. (http://www.youtube.com/watch?v=679GJc3Z1ik)
Noel
Sängyn nurkassa on hyvä istua keskellä yötä, varsinkin kun kaksoisveli on parhaan kaverinsa luona pelaamassa jotain aivottomia sotapelejä, eikä vanhemmistakaan ole mitään näköhavaintoa. Norah taitaa kuherrella omassa huoneessa poikaystävänsä kanssa, joten sekään ei häiritse angstihetkeäni.
Peittoni alla on oma salainen maailmani aina näinä yksinäisinä hetkinä. Taskulampun valossa Anthonyn kuva on jollakin tapaa eläväisempi kuin luonnonvalossa, eikä peiton läpi kukaan näe mun kyyneleitäni, saati sitten rumia arpia jotka peittävät kyynärvarteni melkein kokonaan. Niihin ei enää koske, mutta ne punertavat silti vieläkin.
”Noel! Ootko vielä hereillä?” Norahin ääni säikäyttää mut puolkuoliaaksi. Mä kiskaisen äkkiä jostain pitkähihaisen päälleni, piilotan sakset patjani alle ja sitten hiivin vasta olohuoneeseen.
”Mä heräsin siihen että tää alkoi soittaa jotain American Idiotia täällä”, sisko tokaisee haukotellen ja riiputtaa kädessään mun puhelinta. Nappaan kapistuksen käteeni, pyydän Norahilta anteeksi hiljaa ja katson sitten kännykän tilanteen. Kolme puhelua, ja yksi viesti. Kaikki Calebilta.
”Voitaisiinko me nähdä joku ilta? Lähde mun kanssa bileisiin tai jotain! Meistä voi tulla hyviäkin kavereita : ) –Caleb”
Luen viestin yhä uudestaan ja uudestaan läpi. Tuo siis haluaa tehdä mun kanssa oikeasti sovinnon? Mä kun olin aivan varma, ettei se halua pilata suuren suurta egoaan mun takia, mutta kai sen rinnasta sitten jonkinlainen sydän löytyykin. Hengitän syvään ja näpyttelen sitten vastauksen viestiin.
”Tää tuli aika nopeasti : D mut kyllä mä varmaan johonkin voin sun kanssa tulla. – Noel”
Pimennän puhelimeni näytön ja hiivin takaisin huoneeseeni. Nyt voisin vaikka yrittää nukkua tai jotain.
~
”Noel! Vittu nouse ylös!” Liamin ääni karjuu korvani juuressa ja saa mut havahtumaan hereille.
”Mikä nyt on?”
”Sulle on vieras. Ja kello on kaks päivällä, ihan hyvä aika nousta.”
Onneksi on kesäloma, muuten mä olisin kusessa. Nousen sängyltäni, etsin jostain Murder city – t-paitani ja punaiset farkut. Vilkaisen vielä naamaani peilistä ja kipitän sitten ovelle. Yllättävää kyllä, tulija on Caleb.
”Moi. Mä vaan mietin, tuutko mun kanssa hautausmaalle?”
”Joo, toki. Otetaanko Tundra mukaan? Se on ehkä kissa, mutta mikä estää lenkittämisen?”
”Otetaan vaan. Mulla on vähän rahaa, voidaan viedä Anthonylle joku kiva kukka.”
Mä nyökkään vieraalle ja etsin kissanvaljaat valmiiksi. Tämän jälkeen alkaa operaatio ”etsi Tundra, pue sille valjaat ja selviä hengissä.” Noin vartin päästä me ollaan kaikki kissaa myöten lähtövalmiina.
Aurinko loistaa kirkkaana ja iskee mun tajuntaani. Silmiin sattuu, päähän sattuu ja huimaakin. Tartun äkkiä Calebin olkapäähän, etten kaatuisi kivikkoiselle polulle.
”Hei, mikä tuli?” poika vieressäni kysyy ja tarttuu Tundran hihnaan, ettei kissa karkaisi multa tässä rytäkässä.
”Mulla on vähän paha olo”, mumisen ja siirrän käden silmien suojaksi. Caleb vilkuilee ympärilleen ja tökkää aurinkolasinsa mun nenälle.
”Parempi?”
”Joo, unohdin et mun silmät on vähän yliherkät auringolle.”
”Okei, voidaanko me siis jatkaa?”
”Toki.”
Me lähdetään hautuumaan porteille kuin äskeistä ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Caleb tähyilee taivaalle, näyttäen miettivän jotakin. Mä hymyilen, koska sen harmaat silmät ovat musta tosi kauniit, en vaan kehtaa myöntää sitä.
Äkkiä Caleb pysähtyy ja haukkoo henkeään. Mä käännän kysyvän katseeni sen puoleen ja kallistan päätäni hiukan. En voi sille mitään, tuo on tapa, jota olen tehnyt pikkulapsesta asti.
”Mikä tuli?” kysyn vielä tehostaakseni haluani saada vastauksen outoon käytökseen.
”Tää on mun taskussa vieläkin”, poika tokaisee ja näyttää pieneksi taiteltua paperin palasta. ”Se on Anthonyn itsemurhaviesti.”
No niin, tuolla siis puhutaan Murder City paidasta. Se näyttää kutakuinkin tältä:
http://mintees.com/files/tees/3/319936/800x400-GD_MURDER_CITY.jpg (http://mintees.com/files/tees/3/319936/800x400-GD_MURDER_CITY.jpg) mutta ainakin se minkä mä omistan, on oikeesti ihan eri värinen vihreä. Sellainen kirkas.
kommenttia saa heittää, ootte ihania ♥
-
Sä oot saanut taas jatkoa tähän...
Mua ei haittaa, että nää luvut on lyhyitä. Toi biisi sopi tähän lukuun hyvin ja oli muutenkin kivaa kuunneltavaa :)
Noel-parkaa käy tosin sääliksi, kun se viiltelee ja angstaa, mut onneks Caleb saa sen edes hieman piristymään ja lähtemään sen kanssa ulos. Ja Caleb on ystävällinen, kun se lainaa Noelille aurinkolasejaan :)
Mua kiinnostais tietää, mitä siinä Anthonyn viestissä sanottiin. Miksei Caleb näyttänyt sitä aiemmin Noelille? Siksikö, kun Noel vihasi Calebia?
Jatkahan taas mahdollisimman pian.
-Haruka
-
Jeejee, jatkoa!
Aww ja voi Noel-raukkaa. Angstipojat on söpöjä tai sitten mä oon vaan tosi outo ja kieroutunut. Hehe.
Peittoni alla on oma salainen maailmani aina näinä yksinäisinä hetkinä. Taskulampun valossa Anthonyn kuva on jollakin tapaa eläväisempi kuin luonnonvalossa, eikä peiton läpi kukaan näe mun kyyneleitäni, saati sitten rumia arpia jotka peittävät kyynärvarteni melkein kokonaan. Niihin ei enää koske, mutta ne punertavat silti vieläkin.
Tää pätkä jotenkin iski muhun. Peiton alla oleva salainen maailma on mun mielestä tosi kiva ja fiksu keksintö, ja sitten tuo kun Noel katsoo kuvaa taskulampun valossa on myös jollain tavalla jännä kohta. Sellainen ei-niin-tavallisesti-ilmaistu menetyksen tuska. Okei, selitys meni metsään mutta siis tykkäsin kovasti!
”Mä heräsin siihen että tää alkoi soittaa jotain American Idiotia täällä”
Hihii, ihana. "joku American Idiot". Hurraa Norah kun tunnisti. : D Tuo paita on muuten kiva. Jos olisin bändipaitaihminen niin voisin haluta tuon. Nam. Mun tietääkseni T-paita kirjoitetaan isolla T:llä ja siihen väliin tulee yhdysviiva eli kaikki välilyönnit pois, muttamutta päätin olla olematta pilkunviilaaja tällä kertaa :'D Tätä on tosi kivaa lukea koska elävöität tekstiä musiikilla ja kuvilla. Tarina tuntuu tosi realistiselta, ja musta se on hyvää vaihtelua fantasiateksteille. Sitten tykkään myös tekstareista tekstin keskellä.
Tämän jälkeen alkaa operaatio ”etsi Tundra, pue sille valjaat ja selviä hengissä.” Noin vartin päästä me ollaan kaikki kissaa myöten lähtövalmiina.
Repesin. Paras operaatio ikinä, voin niin kuvitella tilanteen. :D
Jännä tuo Caleb kun se on yhtäkkiä noin mukava Noelille. Pakostakin rupeaa miettimään että juoniikohan se jotain.. Tai sitten Anhtonyn kuolema vaan muutti sitä. Anyway, tosi ystävällistä huolehtia toisesta. Me likes.
Ja iiiiik, voi että kun lopetit noin jännään kohtaan! Mä todellakin toivon eikun vaadin että saadaan lukea se viesti ensi luvussa! Eli siis jatkoa äkkiä. Hih.
-
Tittidiu :3 moi vaan, tää on ihana.
Arvaa osaanko kommentoida, kun itken, nauran, oon hengittämättä ja yms yms ihan samaan aikaan, koska kuolema <3___<3
Tää on ihan täysi täydellisyys, fantastista ja asdfghjklöä en osaa ;__; :3
Olin ihan hermona siitä et kohta Caleb huomaa Noelin viillokkikädet ja ääää sit se nauraa tai vetää raivarit.
Mieluiten voisi kaataa sen Anthonyn haudalle ja - OKEI EI VAINESKAAN
Hihitän täällä nyt tälle ::D aaaww tui :3
Kiitos et saan lukea tätä <3
~ Crissie Radke
PS. Pitää mennä pesemään kajaalit poskilta ----->
-
Haruka hihihihh c: kiitos kommentistasi ♥
Ametrine Awwwwww, oot ihana! Nääääääääääääääääääääääin iso kiitos kommentistasi, aww oot söpö ♥
Criss Angel aww sinä kun kehut :c pöh en oo ees noin hyvä D8 kiitos kommentista ♥
niin mikä kuukauden tauko missä? mööö tääkin luku on betaamaton, mut syyttäkää mielummin mun betaa jolla ei oo ikinä aikaa :c kuitenkin here it is.
4. (http://www.youtube.com/watch?v=TDafY03vyTY)
Noel
Anthonyn itsemurhaviestin jälkeen mä olen pitänyt vähän etäisyyttä Calebiin. Kaikki ikään kuin palautui mun mieleen kun luin tuon paperilapun, missä ystäväni hyvästeli mut ja kaikki muutkin sille läheiset ihmiset. En vaan voi katsoa Calebia silmiin, koska ne ovat melkein täysin samaa sävyä kuin Anthonyn olivat.
”Noel! Lähdetkö rannalle mun kanssa?” Liam kiljahtaa eteisestä mulle katkaisten ajatusteni juoksun.
”Joo, hetki vaan, haen uikkarit.” En edes tiedä miksi suostun. Toisaalta, mieluummin Liamin kanssa rannalle nollaamaan ajatukset, kuin jäädä tänne ja saada äidin kyselytulva niskaan.
Mä etsin jostakin vihreät uimashortsini ja heitän pyyhkeen olalle. Vielä nopea vilkaisu peiliin, etten mä vaan ole ehtinyt meikata tänään. Se olisi kamalan noloa nousta meren aalloilta näyttäen räjähtäneeltä mursulta.
”Tuletko sä?”
”Joo joo.”
Liam hymyilee mulle kun saavun vihdoin eteiseen. Se pyyhkäisee mun suupieltä suurpiirteisesti ja lähtee sitten tyytyväisenä kävelemään porraskäytävän rappusia alas.
”Miksi sä noin teit?”
”Sulla oli suklaata siinä.”
~
Aurinko paistaa kirkkaampana kuin pitkään aikaan. Meidän vakiorantamme, Sunset Beach, on aivan täysi. On lapsiperheitä hiekkaleluineen, teinejä siidereineen ja röökeineen, aikuisia epätoivoisine rusketusyrityksineen sekä ryppyisiä vanhuksia liian pienine uikkareineen. Viimeisten kohdalla puistatus kulkee lävitseni.
”Mennäänkö tonne? Siellä on mun kavereita, Johnny, Jay ja muut”, Liam ehdottaa ja osoittaa kaikista kovaäänisintä teinijoukkoa. Mua hiukan ahdistaa ajatus Liamin hulluista kavereista, mutten halua tuottaa veljelleni pettymystä, joten nyökkään pontevasti.
Me livahdetaan ihmisjoukkoon mukaan. Musiikki soi kovalla, jokin niistä tän päivän ärsyttävistä radiohiteistä, uskoisin. Muutama tyttö hörppii ympäriinsä kiertävästä siideritölkistä jatkuvasti. Mun ei tee mieli.
”Hei Liam! Oot mulle muuten vitosen velkaa”, joku mua metrin pidempi, vaalea poika tokaisee ja tökkii mua selkään.
”En mä ole Liam”, vastaan ja vetäydyn kauemmas.
”Etpä. Kaksoisolentoko sitten?”
”Kaksoisveli”, vastaan kuivasti. Poika jäätyy ja lähtee paikalta.
”Noel, tuutko illalla meille kotibileisiin?” Arthur, ainoa tuntemani henkilö täältä kysyy multa yhtäkkiä.
”En mä taida. Ajattelin vaihteeksi mennä moikkaamaan Anthonya.”
”Aa, okei”, poika nyökkää ymmärtäväisesti ja lähtee kai kutsumaan muita juhliinsa.
Tunnin rannalla lagaamisen jälkeen päätän tosiaankin lähteä hautausmaalle. Ei täällä mitään tekemistä ole, sitä paitsi mä en pidä Liamin kavereista sitten yhtään. Huikkaan veljelle lähteväni ja suunnistan kohti kotia. Mun on pakko vaihtaa ensin vaatteet; ei kukaan täysijärkinen mene hautuumaalle uikkareissa.
~
Tutut, korkeat portit aukeavat mulle uudelleen. Mä astun sisään hiljaiseen lehtoon ja astelen normaalia reittiäni kohti ystävääni. Valkoisen kiven äärirajat näkyvät aika kauas.
”Vietätkö sä nykyään kaiken aikasi täällä?” tuttuakin tutumpi ääni kysyy takaani. Hätkähdän ja nousen seisomaan.
”Niin kai sitten”, mutisen ja potkin pieniä kiviä ajatuksissani pois Anthonyn hautakummulta.
”Haluaisitko sä tulla meille?” Caleb kysyy äkkiä ja punastuu.
”Mitä helvettiä? Sunhan piti inhota mua.” Järkytyksen aalto lävistää mut.
”No kun ei tossa meidän vihanpidossa ole mitään järkeä niin ajattelin vaan. Mutta jos sä et halua, niin ei se mua haittaa.”
”Ei kun mä vaan järkytyin sun yhtäkkisestä ystävällisyydestä.”
Caleb kääntää päätään ja katsoo mua kummeksuen. Se on söpö, en voi kieltää sitä. Mutta en ole kuitenkaan varma haluanko mennä pitkäaikaisen vihamieheni kotiin tuosta vaan.
-
Sä oot saanut tälle taas jatkoa :)
Mä en ainakaan löytänyt tästä uudesta luvusta yhtään virhettä.
Liamin kaverit ei vissiin oo tienneet, että Liamilla on kaksosveli? Ne vaikutti muutenkin melko stereotyppisiltä nuorilta.
Noelin pitäis rohkaista mielensä ja uskaltaa antaa mahdollisuus Calebille, jos se oikeesti haluaa tehdä sovinnon sen kanssa.
Eipä multa tule tällä(kään) kertaa mitään tän rakentavampaa muuta kuin että odottelen tälle taas jatkoa.
-Haruka
-
Ääää, voi ei Noelia D: mutta aaww kuitenkin ::3
Yhy. Aloin shippaamaan Noel/Liamia nytten ton suklaajutun takia, hihi : D joo älä vaan syö mua ;c
mutta äh, en mä oikein osaa kommentoida :c pidin tästä luvusta, taas mutkun mutkun :3
Tui :3
-
”Sulla oli suklaata siinä.”
Voihan. :-*
”Mennäänkö tonne? Siellä on mun kavereita, Johnny, Jay ja muut”, Liam ehdottaa ja osoittaa kaikista kovaäänisintä teinijoukkoa. Mua hiukan ahdistaa ajatus Liamin hulluista kavereista, mutten halua tuottaa veljelleni pettymystä, joten nyökkään pontevasti.
Me livahdetaan ihmisjoukkoon mukaan. Musiikki soi kovalla, jokin niistä tän päivän ärsyttävistä radiohiteistä, uskoisin. Muutama tyttö hörppii ympäriinsä kiertävästä siideritölkistä jatkuvasti. Mun ei tee mieli.
Käy sääliksi Noelia. Tiedän niin tunteen!
”Mitä helvettiä? Sunhan piti inhota mua.” Järkytyksen aalto lävistää mut.
”No kun ei tossa meidän vihanpidossa ole mitään järkeä niin ajattelin vaan. Mutta jos sä et halua, niin ei se mua haittaa.”
”Ei kun mä vaan järkytyin sun yhtäkkisestä ystävällisyydestä.”
Ihana Noel :D + tykkään tosi paljon ilmaisusta "järkytyksen aalto"!
Meidän vakiorantamme, Sunset Beach on aivan täysi.
Sunset Beachin jälkeen pilkku 8D
Muita virheitä en löytänyt. Kirjoita ensi luvusta pitempi, jookosta >:3
Kiitusta tästä luvusta!
-
Sorisori kun kesti tämän kommentin kanssa näin kauan. Koekausi ei tykkää musta :c
Hihhih, yhdyn Crissyyn siinä että tulee mieleen ajatus Noel/Liamista tuon suklaajutun takia. Aww. Sanon tän varmaan jokaisessa kommentissa mutta kun kaksoisveljet on söpöjä.
Vähän jännä tuo että Liamin kaverit ei tienneet Noelista. Ehkä ne ei ole niin hyviä kavereita, tai sitten ne on vaan niin kännissä. Heheh.
Se olisi kamalan noloa nousta meren aalloilta näyttäen räjähtäneeltä mursulta.
Aww, mielikuva räjähtäneestä mursusta! *mursulta näyttävä kajaltöhryinen pörröinen teinipoika joka nousee aalloista silleen tsiuuhh* : D Oon selvästi lahjakas koska mun meikit ei leviä vaikka kävisin saunassa, suihkussa tai uimassa. ;D
Tää on muuten tosi kiva, koska Noel ei lähde heti Calebin matkaan. Epäröinti on se luonnollisin reaktio tässä. Btw, Caleb on kamala hautausmaastalkkeri joka ilmaantuu aina kuin tyhjästä. :--D Toi oli kuitenkin hyvä kun Noel myönsi tselleen että Caleb on söpö. Mä tavallaan toivoisin äkkiä jotain toimintaa joiden välille (tai sitten sitä Noel/Liamia, eikun köh..) mutta toisaalta en haluaisi sen tapahtuvan liian nopeasti koska muuten tästä juonesta menisi uskottavuus. Anyway, tää on hyvä näin, jatka samaan malliin. ♥
-
Haruka ooi hei ♥ kiitos kovin kommentistasi! (sanajärjestys : D)
Criss Angel kiitän kommentista!
Westy kiiiiiiitos hurjasti mahtikommentista ♥ oot paras :3 korjasin virheen o/
Ametrine Aww sun kanssas :3 oot söpönen ja nää sun kommenttis piristää aina mieltä ♥ Caleb on! Sellanen höpö. Kaikki alko parittaa Noel/Liamia ton takia :c yyyyy tähän ei oo tulossa twincestiä ja se on varma : D ölölölö kiitos kommentistasi ♥
5. (http://www.youtube.com/watch?v=CQ55fg0I4sE)
Caleb
Mä tunnen itseni maailman noloimmaksi ääliöksi. Tietenkään Noel ei ikinä tule meille, me vihataan toisiamme. Tai se vihaa mua. Tai jotain, en mä tiedä. Siirrän katseeni soraiseen maahan ja odotan jännittyneenä vastausta – joka on kaikella todennäköisyydellä kielteinen.
”Öö, no kai mä sitten voisin tulla. Jos lupaat, ettei siellä ole mitään sun kaapin kokoisia kavereita valmiina pieksemään mua tai jotain muuta kamalaa”, Noel mutisee ja hymyilee ihan vähän.
”Kunniasanalla, meillä ei ole kukaan muu Elminan ja Äksyn lisäksi kotona”, tyrskähdän ja siirrän käteni sudenpentutervehdykseen. Noel virnistää myös, se on oikeastaan aika suloinen.
Me lähdetään jonkin ajan kuluttua meille päin. Mua jännittää vähän. Onneksi Noel kuitenkin näyttää kohtalaisen rauhalliselta ja se saa muhunkin uutta voimaa.
”Caleb, tiedätkö. Mä olen aina miettinyt, miten meidän lemmikit tulevat toimeen jos me vihataan toisiamme.” Noel toteaa usvaisella äänellä.
”Samaa mäkin oon ihmetellyt. Kai ne sitten on saaneet olla pentuina yhdessä niin paljon. Mehän silloin kakarana raahattiin niitä aina mukana, koska Anthony rakasti eläimiä. Harmi, että sen isä on allerginen eläinpölylle.”
Anthonyn mainitseminen luo meidän välille pienen hiljaisuuden. Kumpikin kai valuu ajattelemaan ystävän hyviä puolia. Tai mä ainakin muistan nyt sen, miten me aina kinasteltiin siitä, kumpi saa paremman ohjaimen. Ja siitä, kummalle viimeinen pulla kuuluu. Yleensä mä annoin aina Anthonin voittaa, koska se tuli siitä niin hyvälle tuulelle.
Viisitoista minuuttia käveltyämme, aletaan olla kotipihassa. Mä mainitsen asiasta Noelille, joka nyökkää ja hymyilee vähän.
”Mikä on sun paras muisto Anthonysta?” kysyn äkkiä. Mua kiinnostaa tietää, vaikka uskoinkin pitkään Noelin pilaavan mun ja Anthonin välit kokonaan.
”Luulisin että se, kun me istuttiin viisivuotiaina sen takapihalla pienessä uima-altaassa ilman rihman kiertämää ja vilkutettiin ihmisille”, Noel naurahtaa ja vilkaisee muhun.
”Entäs sun?”
”Varmaankin se, kun Anthony oli meillä yötä, me katsottiin kauhuleffoja ja meinattiin kusta housuun koska ne oli niin pelottavia. Oltiin siis ehkä juuri ja juuri seitsenvuotiaita.”
Me molemmat nauretaan vapautuneesti, samalla kun mä räpellän ulko-ovea auki. Sisällä lasken Äksyn vapaaksi ja huudan moit. Onnekseni kukaan ei kuitenkaan vastaa. Jätän harmaat converseni eteisen lattialle ja kehotan kaveriani tekemään samoin. Sitten johdatan Noelin huoneeseeni, jonka seiniä peittää Linkin Parkin erilaiset julisteet ja lehtijutut.
”Sä taidatkin olla ihan hardcore-fani”, Noel hymähtää silmäillessään huonetta.
”No joo. Elmina mut näitä opetti kuuntelemaan”, vastaan ja istahdan sängylleni.
”Kyllä mäkin fanitan Green Dayta ainakin yhtä paljon.”
”Green Day on ihan okei, mutta musta Chester Benningtonin ääni on vaan jotain niin omalaatuista, että jään siihen joka kerta koukkuun. Ne on livenä kyllä aivan uskomattomia!” mä aloitan kunnon selostuksen lempibändistäni ja Noel näyttää jopa ihan kiinnostuneelta.
”Mutta mun mielestä Billie Joessa on sitä jotain! Sen lavakarisma on uskomaton!” poika vieressäni aloittaa, ja kohta me väitellään lempibändeistämme leikkimielisesti. Täähän alkoi ihan hyvin.
Puolen tunnin juttelun jälkeen mä tajuan tarjota vieraalleni jotain syömistä. Me hipsitään yhdessä keittiöön, missä Elmina kaiketi lukee läksyjä tai jotain.
”Caleb, siellä on sitten se äidin synttärikakku, että älkää koskeko”, sisko ilmoittaa ja jatkaa kirjoittamista. Mä nyökkään ja ryhdyn kaivelemaan jääkaappia.
”Noel, mitä sä haluat?”
”Ihan mitä tarjotaan”, kuuluu ujo vastaus. Vai sillä lailla.
”Ota koppi!” huudahdan ja heitän kaverilleni vadelmasiiderin. ”On täällä kirkastakin, mutta aloitellaan sidukoilla.”
”Musta tuntuu, että jos me juodaan niin mä jään tänne yöksi. Jos se siis vaan sopii.”
”Ilman muuta. Saat nukkua mun huoneessa, mä nukun sohvalla.”
Se piti vielä sanoa, että tämän luvun urheasti betasi Debbi ♥ ja toinen noista muistoista on ihan mun oma kokemus : D en vaan sano kumpi... voin sanoa sen verran että olin kyllä nuorempi kuin mitä tossa sanotaan.
-
hei aww : D ihana toi bändikiistely, tui c: sitten kanssa toi kännääminen :D tai siis emmä tiiä känäääkö ne vai ei mut jos kännää niin jee! Emohomot kännissä kuulostaa ihan jeeshyvältä.
jeejee ihan hvyä osa taas, laita piakkoin taas jatkoa c:
-
Kiva, tähän on tullut taas jatkoa :)
Noi oli ihania noi poikien muistot ja todenmukaisia, koska toinen niistä on oikeesti tapahtunut (veikkaan, että noista jälkimmäinen on tapahtunut sulle, mikään pakko ei tietenkään oo sanoa, olinko oikeessa).
Ja toi bändikeskustelu oli mahtava... Pojat tutustuu toisiinsa paremmin. Ja kiva lukea, miten ne kissa ja koira on oikein tutustuneet toisiinsa.
Mä tykkään molemmista hahmoista, Calebista kumminkin enemmän, vaikka alkuun se vaikuttikin melkoiselta kiusankappaleelta. Ja Noel taas on vaan Noel :)
Tästä taitaa tullakin pidempi kuin vaan 6 osaa? Musta olis ainakin kiva, jos tähän tulis epilogi, vaikka saisitkin tähän sen viimeisen osan kirjoitettua.
Eipä mulla ollut muuta kuin kiitos taas tästä.
-Haruka
-
Awww, ehkä maailman suloisin luku! Sulan täällä vaan molemmille pojille ja eläimille ja bändeille ja kaikelle. Varsinkin sudenpentutervehdykselle. Ihihihi. Oon täällä ihan hymynaamana. :D
Anthonyn mainitseminen luo meidän välille pienen hiljaisuuden. Kumpikin kai valuu ajattelemaan ystävän hyviä puolia. Tai mä ainakin muistan nyt sen, miten me aina kinasteltiin siitä, kumpi saa paremman ohjaimen. Ja siitä, kummalle viimeinen pulla kuuluu. Yleensä mä annoin aina Anthonin voittaa, koska se tuli siitä niin hyvälle tuulelle.
Viisitoista minuuttia käveltyämme, aletaan olla kotipihassa. Mä mainitsen asiasta Noelille, joka nyökkää ja hymyilee vähän.
”Mikä on sun paras muisto Anthonysta?” kysyn äkkiä. Mua kiinnostaa tietää, vaikka uskoinkin pitkään Noelin pilaavan mun ja Anthonin välit kokonaan.
”Luulisin että se, kun me istuttiin viisivuotiaina sen takapihalla pienessä uima-altaassa ilman rihman kiertämää ja vilkutettiin ihmisille”, Noel naurahtaa ja vilkaisee muhun.
”Entäs sun?”
”Varmaankin se, kun Anthony oli meillä yötä, me katsottiin kauhuleffoja ja meinattiin kusta housuun koska ne oli niin pelottavia. Oltiin siis ehkä juuri ja juuri seitsenvuotiaita.”
Whaa, suloisin pätkä ikinä! ♥ Repeän mielessäni noille muistoille ja sitten toisaalta awwaan koska pikkupojat on hassuja. Ja voi Noel, se välittää Anthonysta ihan liikaa koska antaa tämän voittaa. Anthony ei olisi saanut kuolla. Äwäwäwäw.
Sitten tuo bändikohta. Ohmygeezz Billie Joen lavakarisma. Yes yes yes! Oot ihan mahti. ;D Sulla on ollut varmaan hauskaa kirjoittaa tätä kun tykkäät kummastakin bändistä about yhtä paljon.. :--D Anyway, ihana kohta joka toi tähän tekstiin taas mukaan realistisuutta ja nykyaikaisuutta. Nomnomn, tää on ihan paras.
Ja seuraavaksi loppu. Siitä tykkäsin eniten <3 Enkä edes siksi koska vadelmasiideri (lolwut?) vaan koska tuo oli niin hassu kohta. Ensin Caleb kysyy, haluaako Noel syömistä, ja sitten heittääkin tälle siiderin. : DD Great logic. No jaa, kyllähän tuo kelpaa. Tykkäsin tuosta kohdasta siis siksi, että se oli jotenkin tosi calebmainen. Ajattelin Calebin just sellaiseksi, joka saattaisi tarjota randomisti känni-iltaa. Vadelmasiideri on muuten aika gei. Rupean taas miettimään että tuleekohan noiden nukkumisesta taas mitään... Heh. :D
-
Criss Angel kiitos
Haruka Itseasiassa juurikin tuo eka tapahtui mulle 8D olin kyllä paljon nuorempi, muistaakseni kolme. Juu, oon nyt suunnitellut tähän ainakin kahdeksan lukua ja epilogin, että niillä mennään :3 kiitos kommentista! ♥
Ametrine voi sua ♥ tuu tänne senkin hymynaama :---D oikeestaan tuo oli Calebin näkökulmasta että Caleb antoi Anthonyn voittaa, mutta kyllä Noelkin välitti Anthonysta! Kyllä, tätä on hauskaa kirjottaa : DDDDDDDDDDDDDD ♥ ite oot paras, kiitos kommasta! ^^
6. (http://www.youtube.com/watch?v=mzX0rhF8buo)
Noel
Calebin huoneessa on melko hämärää, musiikki soi täysillä ja mä hörpin vähän siideritölkistäni. Makea juoma levittää hymyn mun huulilleni. Tai sitten ilme johtuu Calebista, jonka hymykuopat ovat älyttömän suloiset. Ei, kyllä siideri on syypää tähän.
”Kuunnellaanko musaa?” Caleb kysyy, nousee sängyltään ja laskee oman tölkkinsä hataralle jakkaralle, joka kaiketi toimittaa yöpöydän virkaa.
”Joo, vaikka. Mitä levyjä sulla on?” Poika hoippuu hyllykkönsä luo ja läjäyttää mun syliin noin kolmekymmentä CD-levyä, joita ryhdyn pläräämään lävitse. Linkin Park, Slipknot, Bullet For My Valentine ja Bring Me The Horizon pääsevät ei-pinoon, mutta kun käteeni ilmestyy Avenged Sevenfoldin levy, melkein hyppään ilmaan riemusta.
”Kuunteletko säkin näitä?” kysyn innoissani ja heilutan löytämääni CD:tä Calebin naaman edessä.
”Joo, kuuntelen! Säkin siis?”
”No todellakin! Tää voi tulla nyt aika äkkiä, mutta lähdetkö mun kanssa näiden keikalle, hetkinen, kahden viikon päästä?”
Caleb virnistää ja nyökkää iloisesti. Se kiskaisee siiderin nopeasti kurkkuunsa ja aukaisee läppärinsä kannen.
”Meidän on sitten parempi varata ne liput nyt, jos niitä enää edes on”, se tokaisee ja painaa samalla virtanappia. Koneen käynnistys kestää jonkin aikaa, eikä myöskään nettikaapeli ole löytyäkseen. Caleb lähes kihisee raivosta, se käskee mun odottaa samalla kun itse laukkaa ilmeisesti siskonsa huoneeseen.
”Elmina! Mä tarvitsen nettiä nyt.”
”Älä viitti, mulla on tärkeä keskustelu kesken.”
”Joo niin varmaan. Nyt tänne se nettikaapeli, tai mä kaadan yöllä sun päälle jotain tosi epämiellyttävää.”
Hetken kuluttua poika palaa virnuillen mun luo ja näyttää johtoa, jonka sai sisareltaan sittenkin. Mä hymyilen, eikä kestä enää kauaa kun me hypitään ympäri Calebin huonetta kiljuen jotakin ”meilläonliputöäääää”-tapaista.
”Nyt haetaan jotain vahvempaa tähän kaveriksi!” Caleb ilmoittaa ja hoipertelee jonnekin, mun jäädessä taas kerran yksin sen huoneeseen. Ajattelen hiukan sumeasti tätä koko iltaa. Mä siis olen menossa Calebin kanssa katsomaan Avenged Sevenfodia? Hyvää työtä Noel.
”Mä löysin vodkaa isän kaapista”, hiukan sammaltava, matala ääni lässyttää ja heivaa pullon sängylleen. Mä tyydyn vain hymyilemään, samalla kun suin hiuksiani pois silmiltä. Poika edessäni katsoo kieroon hetken, horjahtaa ja ottaa musta tukea. En ehdi sanoa mitään, sillä se mönkii saman tien laittamaan musiikkia meille.
Pahaksi onneksi soiva kappale sattuu olemaan So Far Away, joten ei kestä kauaa, kun molemmat meistä – enemmän tai vähemmän – itkee silmiään irti. Mä lähinnä enemmän.
Hetken kuluttua, kun kyynelehtiminen on tauonnut molempien osalta, saan pienen sammaltavan suuni auki.
"Kuule Caleb, mä taidan tietää miksi vihasin sua."
"No miksi?"
"Koska oot noin vitun täydellinen. Ootko vilkassu vatsalihaksias?"
"Sä olet saatanan kännissä, puhut omias. Sitä paitsi, mä en ole homo, vaikka sä sellainen olisitkin."
"Jaa mikset ole?"
"No, ööh, tuota, se on homoa?"
"Ptsh."
****
Auringon liian kirkkaat säteet ovat ensimmäinen asia, minkä mä huomaan herätessäni. Toinen on se, että makaan ilman paitaa Calebin sängyssä, vieläpä Calebin vieressä! Mitä helvettiä eilen oikein tapahtui? Oikeastaan, nyt kun tarkemmin mietin, en taida edes haluta tietää.
Nousen liian nopeasti istumaan ja tartun kaksin käsin kiinni hiuksistani. Olisi se pitänyt muistaa, että mulla on ehkä maailmankaikkeuden surkein viinapää, ei siitä pääse suuntaan eikä toiseen.
”Caleb!” kuiskaan ja tönäisen kaveriani kylkeen. Tyyppi ei reagoi mitenkään, se taisi hörppiä hieman enemmän kuin mä. Vilkuilen ympärilleni ja bongaan punamustaruudullisen paitani, sekä mustan topin tuolilta. Kiskon molemmat päälleni ja häivyn äkkiä Calebin huoneesta, sekä koko talosta ulos.
Mitä helvettiä?
Jes : D apua mun täytyy alkaa väsäilee seuraavaa lukua. Niin, toi So far away, linkki k.o. biisiin: http://www.youtube.com/watch?v=A7ry4cx6HfY (http://www.youtube.com/watch?v=A7ry4cx6HfY)
-
Ahhahah, mä en tosiaan tiedä mikä meni aivoissa pieleen kun kirjoitin tuota edellistä kommaa.. :'D Olen jotenkin juurtunut ajattelemaan kaikkea Noelin näkökulmasta, en edes tiedä miksi.
”Joo niin varmaan. Nyt tänne se nettikaapeli, tai mä kaadan yöllä sun päälle jotain tosi epämiellyttävää.”
Ilkeää! Caleb on taas oma tuttu itsensä tässä? Jos olisin ollut Elmina niin en olisi luovuttanut noin helpolla, nettihän on elämänehto! hehe. : D
"... Ootko vilkassu vatsalihaksias?"
"Sä olet saatanan kännissä, puhut omias. Sitä paitsi, mä en ole homo, vaikka sä sellainen olisitkin."
"Jaa mikset ole?"
"No, ööh, tuota, se on homoa?"
"Ptsh."
Kuolin nauruun ja sulin lattialle. Awww. Homous on homoa. Ei kun täh, mikään ei voisi olla homoutta heterompaa! :D Ihan loistava. Jäin vähän ihmettelemään, mistä Noel näki Calebin vatsalihakset, mutta jaa, ehkä sillä on joku röntgen-katse (hahaa, sellainenhan olisi oikein kätevä.. heh heh heh.. wut?)
Ja hei mitä, tämäkö oli känni-ilta? Mä toivoin vähintään pusuttelua. >:c Siis kuvailtua sellaista. Möhmöh. Okei, onneksi Noelin toppi pelasti päivän. Kuvittelin sille sellaisen mustan skinnyn narutopin. Tuitui :D
-
Toi seuraava luku itketti ja nauratti... Poikien reaktiot on niin aitoja, että voisin kuvitella tän tapahtuneen oikeasti...
Ja "So Far Away" on ihana biisi <3
Plääh, en osaa kommentoida tällä kertaa mitenkään rakentavasti tätä uutta lukua.
Jatkoa toivon, kunhan saat taas aikaiseksi.
-Haruka
-
Ametrine voi aww sun kanssas :D hei mietis vähän, ne on ollut aina samassa "porukassa" kun Anthony oli kummankin kaveri. Kai ne on ollut yhdessä rannallakin silloin c: oot ihana kiitos kommentistasi ♥
Haruka voi kiitos ♥ ihanaa kun jaksat kommentoida, tuun hyvälle tuulelle! uh ja So Far Away on ♥
Eli anteeksi x100 koska oon vääntänyt tätä niin kauan ._. mut here it is. Kuuntelin tässä oikeestaan koko Linkin Parkin uutta levyä mutta yksi tietty nousi kuunnelluimmaksi ^^
7. (http://www.youtube.com/watch?v=_NvrWciHrBw)
Caleb
Mua hävettää niin paljon se, että heräsin yksin, ilman paitaa sängyltäni. On sanomattakin selvää mitä tapahtui, vaikken muistakaan siitä mitään. Se, että Noel lähti täältä sanaakaan sanomatta ja lähetti perään anteeksipyyntöviestin, kertoo ihan tarpeeksi.
”Caleb! Tuu nyt syömään jotain!” Elmina huutaa keittiöstä. Mä en ehdi edes nousta kunnolla istumaan, kun jäätävä päänsärky kaataa mut takaisin sängylle. Krapula on helvetin kiva kaveri.
”En mä taida, oksennan sen kuitenkin.”
”Sulla on siis darra.”
”No niin on! Mitä se sulle kuuluu.”
Elmina ei vastaa, hyvä vaan. Oon niin ärsyttävä silloin, kun kärsin krapulasta, että kaikki täysjärkiset tajuaa olla puhumatta mulle. Siitä mä olen enemmän kuin tyytyväinen. Pitäisiköhän mun ottaa yhteyttä Noeliin? Se on varmaan ihan raivona mulle nyt. Nousen hitaasti ja varmasti istumaan, onnistun jopa olemaan oksentamatta.
”Hei Caleb, mitä te teitte oikein viime yönä, kun hirvee valitus ja nitinä kuului sun huoneesta. Mä en meinannut saada unta ollenkaan.” Vittu mä niin murhaan Elminan jos pääsen täältä huoneesta hengissä ulos.
***
Aika on kulunut ihan järjettömän nopeasti. Mä en voi uskoa, että se keikka on jo tänään illalla! Onneksi me saatiin Noelin kanssa kaikki sovituksi. Kumpikaan ei muista mitään siitä yöstä ja mä oon myös aika varma, että Elmina kusetti mua. Vitut se mitään kuuli.
”Äiti, ootko sä nähnyt mun Avengedin paitaa? Se musta.”
”Se oli viimeksi eilen pyykkikorissa.”
Ravaan turhautuneena omasta huoneestani kylppäriin ilman paitaa. Pahaksi onneksi siskoni on raahannut meille jotain tyhjäpäisiä blondikavereitaan, mä en jaksaisi niitä nyt.
"Hei Elmina, sulla on aika kuuma pikkuveli", yks niistä, sellanen aika suora kopio Pamela Andersonista, kuittaa mulle. Mulkaisen sitä niin kiukkuisesti kuin taidan.
"Joo, älä turhaan elättele toivoa siihen. Se on sua varmaan neljä vuotta nuorempi."
"Siskokulta, voitko puhua frendiesi kanssa jostain muusta kuin musta, kiitos!" äyskäisen ja kiskon vittuuntuneena sitä halvatun bändipaitaa päälle. Mulla on tasan kymmenen ja puoli minuuttia aikaa ehtiä keikkapaikalle. Eikä asiaa auta jaloissa pyörivä Äksy, jolla on mitä ilmeisimmin tarve pihalle.
***
Keikkapaikkana toimivan areenan piha on täynnä ihmisiä enemmän tai vähemmän jonomuodostelmassa. Miksi, oi miksi me ei voitu tulla jonottamaan jo aiemmin? Mä olisin halunnut olla täällä jo aamupäivästä, mutta Noel kieltäytyi tulemasta eikä mua huvittanut idea jonottaa yksin täällä. Noelista puheen ollen, missäköhän se viipyy?
Mä olen juuri kirjoittamassa aika kiukunsävyistä tekstaria Noelille, kun se tupsahtaa mun eteen hiukset söpösti pörrössä ja silmät mustina kajalista.
”Vau, sä olet aika suloinen”, päästän suustani ja punastun saman tien.
”Oikeesti?” Noel hämmentyy ja nyhtää hiuksiaan varovasti. ”Mä laitoin näitä ikuisuuden.”
”Oikeesti. Sä näytät tosi hyvältä. Meidän varmaan pitäisi mennä jonoon?” Hymy Noelin kasvoilla vahvistuu ja se nyökkää. Me siis valutaan liian pitkän jonomuodostelman hännille.
***
Areena on aivan täynnä väkeä. Me istutaan kolmannen rivin penkeissä, näköala ei täältä ole mikään parhain, mutta rakennuksen pyöreästä muodosta johtuen ollaan kuitenkin lähellä lavaa, joka on sijoitettu paikan keskelle.
”Muistatko ketkä on lämppäreinä?” mä yritän virittää keskustelua ja suoristan paitani helmaa.
”Joku ihan tuntematon nimi, ei sanonut ainakaan mulle mitään”, Noel vastaa katsomatta muhun päinkään. Ilmeisesti lämppärit on myöhässä, koska kajareista alkaa soida Linkin Parkin uutta musaa. Sattumoisin mun lempikappale, Roads Untraveled.
Käännän katseeni Noelin kirkkaisiin silmiin ja laulan kappaleen viimeiset säkeet sille päin naamaa, vieläpä ihan vilpittömästi.
”May your love never end and if you need a friend there's a seat here alongside me.”
En oo ihan varma näinkö oikein, mutta jotain kirkasta Noel pyyhkäisi silmästään.
Juu sellainen tälläkertaa :3 yritän olla vähän ripeämpi jatkon kanssa (8
(Roads Untraveled (http://www.youtube.com/watch?v=iFiNlLt8sJw))
(Calebin paita (http://cdn.acfrg.com/i/300_400_fit/ACfrG/productimg/2/236686a.jpg))
-
Jee, tähän on tullut taas jatkoa...
Hyiii... Noi Elminan kaverit on ällöttäviä... Ei mitään blondeja, neljä vuotta vanhempia naisia Calebille vaan Noel... Onneks Caleb puuttui tilanteeseen nopeasti ja pääsi lähtemään talosta.
Ja Äksy... Mulle tulee siitä mieleen ihan mun oma kissani, koska sekin pyörii joka kerta eteisessä mun jaloissa, jos mä oon lähdössä johonkin.
Ja sitten toi keikka ja loppukohtaus... Itkevä Noel ja ihana Caleb <3
Hmm... Pitää varmaan kuunnella toi sun mainitsema Linkin Parkin biisi ja katsoa, reagoinko mä yhtä voimakkaasti siihen täällä lukiessani tätä.
Jatkoa odotellessa.
-Haruka
-
Hei aww. Voin kuvitella sen tunteen kun keikkaan on kymmenen minuuttia.. </3 Mä tulin kerran vain tuntia ennen ja ninjailin itseni kolmanteen riviin kentällä, mutta 10 minuuttia on jo aika toivoton. :D
Ihana Caleb joka laulaa Linkin Parkia, ja tuo laulupätkä sopii tilanteeseen täydellisesti. Taidan kompata Debbiä aika pitkälle - nimittäin makeout-sessio keikan jälkeen olisi aika kiva. Ja flashbackit! Tää on kuitenkin K-15 joten saat kirjoittaa viestin täydeltä teinipoikaslashia. ;D
-
Oon vilkassu tätä ainaski pari (tsiljoonaa miljoonaa) kertaa, mutten oo koskaan lukenu. No, nyt sitten luin ja kiinnostuin heti ;D Tää on aika hyvä ja haluun lukee lisää ja toi, että ekaks vihaa toisiaan ja sitten niistä tulee kavereita (myöhemmin kuiteski rakastuvat ;)) on tosi hyvä aihe.. :D Mutta täällä päin Suomea odotellaan jatkoa. Kiihkeästi. ;D
-
Debbi aww sun kanssas :3 senki sulonen pallero! yy mullon sua ikävä, en malta oottaa joulukuuhun ♥ kiitän kommentista!
Haruka kiitän kommentista ♥
Ametrine haha, mä oon ollut kerran kaks tuntia ajoissa :D linkin park ♥ juutuota kiitospaljon kommentista :3
LoveForever ui, uusi lukija ♥ kiitän ja kumarran!
Kuinka ylpee oon itestäni kun saan yhden kuukauden sisällä kaks lukua julkaistuks! uhuhuh niin sain nyt tolkun näihin lukuihin, tää oon viimoinen ja epilogi vielä tulee c:
8. (http://www.youtube.com/watch?v=P5CUHHGlQg0)
Noel
Keikka menee ihan hujauksessa ohi, mä en edes keskity faneilemaan, mikä on outoa, koska mä sekoan poikkeuksetta keikoilla. Nyt en vaan pysty, nimittäin juuri ennen tämän alkua Liam soitti ja kertoi Tundran olevan kipeä, kipeämpi kuin eilen.
”Seuraava biisi on varmasti kaikille tuttu, tää on koko bändin jäsenille kaikista henkilökohtaisin biisi. Sytkärit ja kännykät ilmaan, nyt lähtee So Far Away!” Mä nostan katseeni lattiasta takaisin lavalle ja kaivan pian sytkärini taskusta. The Rev oli mun suurin idoli heti Billie Joe Armstrongin jälkeen, mä itkin sen kuolemaa kaksi viikkoa, joten tämä biisi koskettaa mua sekä rumpalin, että Anthonyn kannalta.
Koko areena loistaa erinäisiä valopilkkuja ihmisten heiluttaessa valonlähteitään, kuka mihinkin suuntaan. Mun käsi väsyy puolessa välissä, joten tyydyn vain kuuntelemaan kappaleen koskettavia sanoja.
”Noel, itketkö sä?” Caleb kysyy vähän hätääntyneenä kappaleen, sekä koko keikan loputtua. Mä pudistan päätäni ja pyyhkäisen kyyneleen silmäkulmastani. Enhän mä halua itseäni nolata. Enkä mä edes itke. Toi kappale herkistäisi kenet tahansa.
Calebin äidin auto kaartaa areenan pihaan meitä hakemaan. Astun sisään punaiseen Corollaan vasemmalta, siinä missä Caleb loikkaa oikealta puolelta kyytiin.
Ajomatka on hirvittävän hiljainen meidän molempien osalta. Vain Calebin äiti yrittää virittää jonkinlaista keskustelua ilmaan. Turhaan. Lopulta sekin luovuttaa ja keskittyy vain ajamiseen. Mitäköhän Caleb miettii juuri nyt? Tuskin ainakaan mun kipeää kissaa. Sen katse harhailee ulos auton ikkunasta, enkä osaa päättää seuraanko sen katsetta, vai jatkanko sormieni tuijottelua.
”Ollaanko oikeassa osoitteessa?” Calebin äiti kysyy ja kääntyy katsomaan mua.
”Juu, ollaan me. Kiitos kyydistä”, mumisen ja loikkaan autosta ulos sanottuani heipat Calebille. Oon juuri avaamassa meidän rapun ovea, kun kuulen jonkun loikkaavan autosta ulos.
”Noel, odota.”
Caleb syöksyy halaamaan mua niin kovaa, että joudun ottamaan tukea seinästä, jotten kaatuisi. Toisen lämmin ruumis nojautuu kiinni omaani, enkä mä välitä yhdestäkään ohikulkijasta tai mummelista, joka kyttää ikkunassa meitä.
”Anteeksi, että mä olin huonoa keikkaseuraa”, poika kuiskaa ja katsoo mua jotenkin anelevasti.
”Ei, ei se susta johtunut. Sä olet aivan loistavaa keikkaseuraa, mä vaan en osannut nauttia kunnolla. Tundra on tosi kipeä.”
”Oi, mä oon kamalan pahoillani.”
Lämmin kyynel valahtaa uudestaan mun poskelle. Enkö mä osaa olla hetkeäkään itkemättä? Mua hävettää, inhoan sitä tunnetta, kun joku näkee mun itkevän. Siksi pillitän mieluiten keskellä yötä.
Caleb katsoo mua vielä kerran, kuiskaa mun korvaan hyvät yöt, suutelee poskelle ja lähtee sitten juosten autoon takaisin. Vilkutan toiselle ja kosken kohtaa, missä Calebin huulet kävivät äsken.
Mä hipsin rappukäytävään leveästi virnistäen. Onneksi kukaan ei tule vastaan, pitäisivät mua hulluna. Kello on jotain ehkä yksitoista illalla, äiti on työmatkalla, isä on ollut viimeisen viikon ryyppyreissulla ja Norah taitaa olla poikaystävällään yötä. Näin ollen Liam on ainoa kotona olija.
Astun ovesta sisään pimeään kämppään. Edes Tundra ei tule mun jalkoihin kiehnäämään. Se varmaan vaan tuhisee heikkona jossain sängyn alla.
Hiivin meidän huoneeseen kuin ninja, sillä pelkään pimeää, mutten viitsi laittaa valoja ja herättää Liamia. Kun pääsen oven taakse, kuulen huoneesta ääniä, jotka kertovat että mun pitää nukkua sohvalla. Kiva Liam. Olisi nyt mennyt edes vanhempien huoneeseen.
***
Aamu valkenee kirkkaana ja aurinko herättää mut jo yhdeksältä paistaessaan olohuoneen isosta ikkunasta sisään. Hieron hetken unisia silmiäni huomatakseni vain, että unohdin pestä meikit eilen. Upeeta, mä olenkin aina halunnut näyttää pandalta.
Mä ja mun aamuäreys marssitaan kimpassa keittämään kahvia keittiöön. Nostan samalla Tundran kupin lattialta ja vaihdan sille tuoreen ruoan. Voi kun se söisi edes vähän.
Ehdin ottaa pinkin kahvikuppini ja avata television, kun joku soittaa ovikelloa. Kuka ihme tulee tähän aikaan aamusta toisten ovelle? Mä lähden ottamaan asiasta selvää ja palaan takaisin kauniin neilikan kanssa. Caleb on liian ihana.
-
Jatkoa on saapunut! ;D Kiitos kiitos paljon taas ihanasta luvusta :-* Tää on ihana tarina!.. Eipä tässä muuta, ilmottelin vain että täällä ootellaan epilogia.. ;)
-
”Noel, odota.”
Caleb syöksyy halaamaan mua niin kovaa, että joudun ottamaan tukea seinästä, jotten kaatuisi. Toisen lämmin ruumis nojautuu kiinni omaani, enkä mä välitä yhdestäkään ohikulkijasta tai mummelista, joka kyttää ikkunassa meitä.
”Anteeksi, että mä olin huonoa keikkaseuraa”, poika kuiskaa ja katsoo mua jotenkin anelevasti.
Mulla kävi sääliksi Tundraa. Oonko outo... Voi pikkusta... ,_,
+ Ihastunut Noel mullekin kaappiin, jooko? ♥ Söpö poika. :D
En bongannut virheitä, teehän epilogiin kunnon pussailua!
-
Hmmmm :)
Tykkäsin tästä tekstinä, ja juu. Sun kuvailu on jotain ihanaa ja jännittävää, ja silti klassista. Jotenkin nuo biisit unohtu mulla kuuntelematta, ja vasta loppupäästä niitä sittä kuunteleskelin, tuosta Maroon 5:n Just A Feeling:stä lähtien.
Mä vähän vierastan sitä, että suomeksi kirjotetun ficin hahmojen nimet ei oo suomalaisia, tai siis, ettei kirjoteta suomalaisista hahmoista suomeksi. Koska onhan se nyt jotenki... en mä tiiä, en osaa tätä selittää mitenkään kovin järkevästi, se vaan tuntuu tositositosi hassulta. Ja siihen nähden, että poijat oli Noel ja Caleb, niiden lemmikit oli sitte Tundra ja Äksy, get my point? Olisi siis ollut ehkä minun mieleen vähä sopivampaa joko lukea tätä englanniksi, tai sitten niin, että hahmot olisi olleet suomalaisia. Tai ees vähintäänkin niin, että elukatkin ois olleet englanninkielisillä nimillä! Varsinki tuo Sunset Beach tuntui tökeröltä.
Kirjotusvirheitä en tainnut bongailla, ainakaan niin, että niitä nyt muistaisin näin jälkeenpäin :)
Lukujen pituus jäi vähän häiritsemään, tai siis lyhyys. Musta on kiva lukea pitkiä lukuja, joissa tapahtuu paljon mutta kuitenkin kärsivällisyyden rajoissa.
Tietenkin tämä on vaan minun mielipide, mutta ois ollu ihana jos luvuissa olisi tapahtunu enemmän, tai sitten vaihtoehtoisesti niin, että olisit yhdistäny joitain lukuja, ettei ees kaikki ois ollu noin lyhyitä. Mutta jokainen tavallaan :-* Tykkäsin tästä kaikesta huolimatta kovasti. Actionia jäin kyllä tosiaankin kaipaamaan, eikä tässä kyllä minusta K15-matskua ollut. Ehkä olisin ite rankannu tämän K13, mutta jospa epilogissa sitten olisi jotain hurjempaa, ja tuon korkeamman ikärajan ansaitsevaa?
Love, FL~
-
LoveForever kiitän kommentista, epilogi on tulossa (8
Westy et oo outo :c joo, saat sen mukaas kun lähdet helsinkistä kotia kohti >:3 kiitän!
FlowerLadies kiitos kaunis pitkästä kommentistasi! Mä en osaa kirjoittaa ficciä englanniksi ja rakastan ulkomaisia nimiä, joten kompromissi. Mä myös mietin noita elukoiden nimiä ikuisuuden ja päädyin sitten niihin, sori jos häiritsi :( jaja vielä tuo ranta lähti ideana simsistä jonka yksi kaupunki on Sunset Valley :D inhoan paikkojen nimien keksimistä niintuota. Juu, mä tiedän että ne luvut on lyhyitä, mutta se on kai tarkoituskin tai jotain. Hyvä jos kelpasi, odota vaan sitä epilogia >8 )
epilogia aloitan tänään c:
-
Caleb syöksyy halaamaan mua niin kovaa, että joudun ottamaan tukea seinästä, jotten kaatuisi. Toisen lämmin ruumis nojautuu kiinni omaani, enkä mä välitä yhdestäkään ohikulkijasta tai mummelista, joka kyttää ikkunassa meitä.
Awwwww. Halailevat pojat on niin söpöjä :3
Hieron hetken unisia silmiäni huomatakseni vain, että unohdin pestä meikit eilen. Upeeta, mä olenkin aina halunnut näyttää pandalta.
Ja taas tällainen älyttömän suloinen kohta. Kuolen varmaan kohta söpöyden yliannostukseen, heh.
Eli moi. Ihkutan kaikkea taas vaihteeksi. Mutta apua, tääkö oli viimeinen luku? Eiiiiiiiii. Mun hieno synttärilahja loppuu! :c Onneksi ootkin tollainen kiva ja kirjoitat epilogin. ♥
Voi Noel pieni kun se on tollainen asdjkl. <3 Fanitus jää välistä ja ensin se itkee ja sitten hymyilee kuin hullu. Aww.
P.S. Billie Joe Armstrong mainittu! Me approves ;D
-
Ametrine kiitän kommentista ♥
ei mulla muuta ku et nyt on niin hirvee blokki ja alemmuuskompleksi ja muuta kaikkea hirveen kivaa, että epilogi viivästyy tai saattaa olla etten ehkä kirjoitakaan sitä ._. anteeksi, en vaan osaa. kiitos silti hirveästi kaikille lukijoille ja kommentoijille, love u guys ♥
-
Taputtakaa! Mä sain kuin sainkin tän kirjotettua ♥ kiitos siitä ihastukselleni ja tylsälle historian tunnille :b
EPILOGI (http://www.youtube.com/watch?v=7Xf-Lesrkuc)
Caleb
Harmaat pilvet lipuvat taivaalla kohti länttä ja katseeni seuraa niiden liikettä hitaasti. Mä olen aina rakastanut pilvien katselua. Se on rentouttavaa touhua, koska keskitän ajatukseni aina yhteen tiettyyn hattaraan ja unohdan kaiken ympärillä tapahtuvan.
”Me katseltiin Anthonyn kanssa lapsina pilviä ja etsittiin niistä kuvioita”, poika, jonka vatsan päällä pääni lepää, huokaisee.
”Mm, huomenna senkin poislähdöstä tulee kaksi vuotta”, vastaan ja kiinnitän katseeni tiukasti taivaaseen. Niin kuin Anthony muka olisi siellä.
”Niinpä.”
Käännyn ympäri ja hautaan kasvoni Noelin paitaan. Se on ainut, jonka sallin näkevän itkuni, koska mä häpeän jokaista kyyneltäni. Itkeminen nimittäin antaa musta vain heikon kuvan.
”Caleb, älä itke oo kiltti. Muakin alkaa itkettää.” Noelin kasvot on niin surkeat, että pyyhin silmäni hupparin hihaan ja hymyilen vähän.
”Jos sä itket, mun pitää suudella sun kyyneleet pois”, vastaan ja virnistän.
”No sitten mä kyllä haluan itkeä.”
Nousen seisomaan ja putsaan ruohoa housuistani. Noel tuijottaa mua hölmistyneenä, maaten yhä nurmikolla. Mä purskahdan nauruun ja autan toisen ylös. Se hymyilee mulle kierosti ja kiertää kätensä mun niskan ympäri.
Lähtölaukaus mulle. Upotan kasvoni toisen kaulaan, joka on ihanan lämmin ja tuoksuu hyvältä. Rakastan antaa kaulasuudelmia Noelille, eikä sekään ajattele tätä vastenmielisenä.
”Onko sun pakko imeä mun kaula ihan mustelmille?” poika käsittelyssäni nurisee muka-vihaisesti ja puristaa mun hiuksia liian kovaa.
”Se on mun tapani ilmoittaa, että sä olet varattu.”
”Varattu kenelle?”
”No mulle! Tyhmä.”
”Eihän kukaan tiedä meistä mitään.”
Katson Noelia silmiin ja suutelen sen makeaa suuta hitaasti. Hämmennys valtaa pojan, mutta kohta se uskaltaa pujottaa kielensä mun suuhun.
”Mä lupaan tulla vihdoin kaapista”, kuiskaan ja halaan toista, joka on selkeästi liikuttunut.
”Anthonyn kuuluu saada tietää ensimmäisenä."
-
Siis
Awwwww .. :-*
Tää oli niin ihana lopetus ja ja ja.. Tää oli ihana ficci kokonaisuudessaan. Ihanaa, kun saatiin vihdoinkin epilogi :-* Surullista kylläkin, kun se Anthony kupsahti :'( Mutta siis juu.. Eipä muuta. Vuolaasti vieläkin ihasteleva LF/Rup :-*
-
Tääkin. Loppui. Nyt. :c
Mutta hei hei hei täähän oli ihan älyttömän suloinen awww nomnomnom ihihi. Pojat on söpöjä ja nuo replat on ihania. Hymyilen täällä kuin ekstaasissa oleva tatti kun luen tätä. Kaulasuudelmat aww.
”Mm, huomenna senkin poislähdöstä tulee kaksi vuotta”, vastaan ja kiinnitän katseeni tiukasti taivaaseen. Niin kuin Anthony muka olisi siellä.
Tää kohta on jotenkin kiva, koska se tuo lisäinformaatiota Calebista vaikka onkin noin yksinkertainen. Jännää kun se ei ajattele että tyypit päätyy taivaaseen kuollessaan. Tuo on just tuollainen calebmainen toteamus.
”Anthonyn kuuluu saada tietää ensimmäisenä.
Tää loppu ei voisi olla enemmän täydellinen. Tuo lause tiivistää koko ficin ja sen miten nuo päätyi yhteen ja ylipäätään kaiken millä on painoarvoa. Kehtaat sitten väittää ettet osaa kirjoittaa. Höpsö. c: