Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Vanilje - 23.10.2011 11:34:52

Otsikko: Rakkauden vapausharmoniaa (S, Arthur/Molly)
Kirjoitti: Vanilje - 23.10.2011 11:34:52
Nimi: Rakkauden vapausharmoniaa
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: S
Genre: draama, syksyinen fluffyfiilis
Paritus: Athur/Molly
Haasteet: Kerää kaikki hahmot (Arthur Weasley)
Vastuuvapaus: Hahmot ovat iki-ihanan Rowlingin, minä vaan lainailen enkä saa minkäänlaista rahallista korvausta tuotoksistani.

A/N: Tämä oli FFF10W-ficcikilpailuficcini romantiikka/söpöstely-kategoriaan, ja näkyihän se kolmanneksi päässeen. Tekstin pohjana olen käyttänyt Snow Patrolin kappaletta Chasing Cars (http://www.youtube.com/watch?v=GemKqzILV4w&ob=av2n), jonka voi laittaa lukiessa taustallekin vaikka soimaan jos niin haluaa. Kliseistä ja muita siirappisuuksia saattaa löytyä aika paljonkin, joten kannattaa olla varovainen! Tämä paritus on vain niin suloinen, että halusin heistä kirjoittaa jotakin fluffia pitkästä aikaa, ja tässä on lopputulos. Toivottavasti pidätte!



We'll do it all
Everything
On our own


Alun perin se oli Arthurin idea. Hän oli eräänä iltana rohkelikkotornissa varovasti ehdottanut Mollylle syyspiknikiä seuraavana lauantaina ja punastunut. Hän ei mahtanut sille mitään; yhä vieläkin hän saattoi olla hieman hermostunut tytön lähellä (perhosia vatsassa, sanottiin), vaikka olivathan he tunteneet toisensa jo kauemmankin aikaa. Mutta koskaan ei Arthurilla ollut syytä huoleen, sillä aina Molly vastasi myöntävästi tämän kutsuihin.

Sinä päivänä oli viileää, vaikka aurinko paistoi rakoilevien pilvien lomasta. Syyskuu oli jo pitkällä, lokakuu kolkutteli hiljalleen ovella. Sen kaiken saattoi haistaa ilmasta. Nähdä, kuinka lehdet alkoivat muuttua haalean oransseiksi, lopulta räikeänpunaisina loistaen. Ja se kaikki oli kaunista, niin moni muukin. Syksyssä vain oli jotakin aina yhä uudelleen sykähdyttävää, kaikki ne värit ja tuoksut. He molemmat rakastivat syksyä.

Molly näytti kovin suloiselta astuessaan tyttöjen makuusalista oleskeluhuoneeseen syyspipo päässään ja tiukasti kaulan ympäri kiedottu huivi kaulassaan. Alkuun Arthur oli vain katsonut tyttöä ihastelevan lämmin katse silmissään pyöritellen oman kaulahuivinsa tupsuja, kunnes toinen oli naurahtanut ja muistuttanut että heidän piti lähteä ulos. Arthur oli hieman nolostunut, mutta ei se haitannut heitä kumpaakaan. Mollystakin se oli vain herttaista.

Koulun pihamaalla oli paljon muitakin syyspäivän ulos houkuttelemia oppilaita, joten Arthur päätti näyttää Mollylle löytämänsä rauhallisenkauniin paikan hieman syrjemmällä, josta tämä varmasti pitäisi. Ja kyllähän hän Mollyn tunsi. Paikka toden totta oli kaunis, se oli kuin maisemakortista; suuri tammi lähellä kevyesti tuulessa väreilevän järven rantaa, ruskan värjäämät puut ja syysnurmi. Hetken Molly oli katsellut maisemaa, kunnes lopulta henkäisi paikan olevan upea, saaden hymyn kohoamaan Arthurin kasvoille. Yhdessä he levittivät lämpimän huopaviltin nurmikolle, ottivat esille pienen eväskorin jonka Arthur oli tuonut mukanaan, ja istahtivat alas. Tuuli havisutti puiden oksia, irrotti lehtiä tanssimaan syystanssia edes hetkeksi ennen maahan putoamista. Se näytti kovin keveältä, ja hetken molemmat vain katselivat lehtien leikkiä. Se kaikki sai pitkin kehoa kulkemaan keveitä värähdyksiä, kutittelevan tunteen sormenpäistä varpaisiin. Kumpikin piti siitä, ja ehkä se oli osa sitä jotakin heidän välillään.

Kurkiaura lensi järven yli havahduttaen heidät ajatuksistaan, ja Arthur ehdotti että voisi olla hyvä hetki ottaa eväät esiin. Kun Mollyllakaan ei ollut vastaan sanottavaa, nostivat he korista viltille pullon viinimarjamehua sekä vasta leivotun omenapiirakan. Molly leikkasi kummallekin palaset piirakkaa Arthurin kaataessa mehua mukeihin. Omenapiirakka oli aina ollut Mollyn suosikki, ja siksi Arthur olikin valinnut juuri sitä evääksi. Hän halusi osoittaa kuinka todella välitti.

Kumpikaan ei sanonut sanaakaan heidän syödessään, ja ehkä sitä ei edes tarvittu. He tunsivat toisensa hyvin, eikä heitä hiljaisuus haitannut. Ehkä he jopa osasivat tulkita toisiaan hiljaisuuden pyöriessä ympäriinsä, se oli aina ollut niin. Ja kun he olivat lopettaneet syömisen, se kaikki tapahtui luonnostaan. Molly kehui omenapiirakkaa ja sanoi Arthurin olevan kultainen. Sitten he katsoivat toisiaan hetken (ehkä kauemmaksikin), kunnes tyttö kumartui lähemmäs, niin lähelle että tämän sydämen lyönnit saattoi lähes kuulla.

Arthur värähti hiukan Mollyn nenän hipaistessa hänen poskeaan, se tuntui suloisen viileältä syystuulien tanssiessa ympärillä. Kuitenkaan se ei ollut mitään verrattuna lämpimään tunteeseen, joka levisi suupielestä hiljalleen ympäri koko kehoa tytön painaessa kevyesti huulensa pojan omille. Kuin jokin olisi kutitellut pumpulilla ympäriinsä. Arthur ei olisi ikinä voinut kuvitella mitään sen kauniimpaa.

Se maistui ensimmäisiltä kirpeiltä pakkasöiltä ja puusta pudonneilta syysomenoilta. Kuulosti keveältä perhosen siipien lähes äänettömältä läpätykseltä. Tuntui suloisemmalta kuin hän olisi ikinä osannut ajatellakaan.

Ja oikeastaan se kaikki oli luonnollista, kuin sen olisi aina kuulunutkin olla niin. Ja ehkä olikin. He kuuluivat toisilleen, vaikka joku kuinka yrittäisi muuta väittää, kumpikin tiesi sen. He voisivat yhdessä juosta jonnekin kauas pois yhdessä, elää juuri niin kuin haluaisivat, eikä kukaan estäisi. Se tuntui kummastakin juuri oikealta, sellaiselta jonka on tiennyt aina vaikkei olisikaan osannut ajatella.

Hetken (vaikka heistä kummastakin se tuntui ihanalta ikuisuudelta) kuluttua he irrottautuivat toisistaan, antoivat katseiden puhua kaiken tarvittavan. Mollyn silmät tuikkivat nuoruuden intoa, jotain sellaista joka kertoi miten onnellinen hän oli. Ja Arthur piti siitä, piti koska itse tunsi täysin samoin. Se kaikki tuntui siltä kuin sydän pakahtuisi, kuin ei osaisi asettaa rajoja tunteilleen. Ja miksi oikeastaan edes pitäisi?

Arthur tarttui Mollyn käteen käyden pitkäkseen pehmeälle viltille, vetäen Mollyn viereensä. Se kaikki tuntui niin hyvältä, kun sai vain olla toisen lähellä. Ei tarvinnut ajatella mitään muuta, ei murehtia huomisesta, sai vain vajota siihen onnelliseen tunteeseen jonka toivoisi jatkuvan maailman ääriin saakka. Varovasti Arthur ujutti kätensä Mollyn pipon alta valuvien hiuksien sekaan, silitteli niitä tahtomatta ikinä muuttaa siitä hetkestä mitään. Eikä heidän tarvitsisikaan, he voisivat olla niin vapaita, niin täydellisiä toisilleen kuin vain haluaisivat. Ja niin he tulisivatkin olemaan, koska lopulta se kuitenkin tulisi menemään niin.

Ja sitä he molemmat halusivatkin; olla vapaita, kietoutua toista vasten ja unohtaa kaiken ympäröivän. Olla yhtä toisen kanssa juuri niin kuin on tarkoitettukin.

If I lay here
If I just lay here
would you lie with me and just forget the world?

Otsikko: Vs: Rakkauden vapausharmoniaa, K-7 (Arthur/Molly)
Kirjoitti: Swizzy - 23.10.2011 15:20:27
Alkuun Arthur oli vain katsonut tyttöä ihastelevan lämmin katse silmissään pyöritellen oman kaulahuivinsa tupsuja, kunnes toinen oli naurahtanut ja muistuttanut että heidän piti lähteä ulos.
Söpöä. :)
Muutenkin tosi söpö ficci, aiheutti sellaisen fluffifiiliksen. Mukavan syksyinen, etenkin kun nyt on syksy.
Kiitos.

Swizzy
Otsikko: Vs: Rakkauden vapausharmoniaa, K-7 (Arthur/Molly)
Kirjoitti: Lils - 23.10.2011 16:05:26
Hihii.

Pidän vieläkin tästä ideasta! Arthur/Molly on mielenkiintoinen paritus, sillä siitä näkee, ettei se ole vain typistetysti sanottuna sellainen onnellinen perhe, omakotitalo, kolme lasta ja koira - paljon enemmän. Tässä kaksikossa on jotain sellaista sisua, jota eivät ole vuodetkaan pehmentäneet, ja vaikka kirjoissa he ovatkin liian usein vain "herra ja rouva Wealey", on se aina viestinyt enemmänkin. Tähän paritukseen yhdistettynä söpöilytreffit ovat paitsi liian tahmeaa käynyttä siirappia niin kuin fluffy aina hyi sokerista suloisuutta, myöskin jännittävää, pistelevää ja kipristelevää!

Ei liene tarpeellista edes aloittaa kirjoitustyylistäsi! Minä rakastan yhäkin sen tasaisuutta ja kykyä löytää hienoja asioita; kuvailla arjen lisäksi myös sellaisia asioita jotka eivät kaikille tulisi mieleen - eläviä lemppareitani ovat Sirius/Regulus-päihdefic ja Neville/viiltelijä!Harry ♥♥♥ - ja no tämäkin on aika erityinen. Syystunnelma oli koko ajan läsnä; voisin rakastaa tämän pikku hiljaa poisfeidaavan vuodenajan puhki, joten hihi.

Lainaus
Molly näytti kovin suloiselta astuessaan tyttöjen makuusalista oleskeluhuoneeseen syyspipo päässään ja tiukasti kaulan ympäri kiedottu huivi kaulassaan. Alkuun Arthur oli vain katsonut tyttöä ihastelevan lämmin katse silmissään pyöritellen oman kaulahuivinsa tupsuja, kunnes toinen oli naurahtanut ja muistuttanut että heidän piti lähteä ulos. Arthur oli hieman nolostunut, mutta ei se haitannut heitä kumpaakaan. Mollystakin se oli vain herttaista.
Oi tämä oli minun lempikohtani! Tosi nätti ja herkkä, alussa tuo syystunnelma oli pipoineen päivineen nätti ja sitten vielä nolostunut ja herttainen Arthur ja ymmärtäväinen Molly, niin oi!

Tässä ficissä on tosi kaunis tunnelma, sellainen veikeä ja romanttinen. Tämä on niin kovin hymyilyttävä ja hyväntuulinen, ihanan syksyinen vieläpä - osaat kuvailla hyvin vuodenaikoja muutenkin ja hihi. Kiitos tästä, olet parhain. ♥
Otsikko: Vs: Rakkauden vapausharmoniaa, K-7 (Arthur/Molly)
Kirjoitti: Vanilje - 20.11.2011 22:12:44
Swizzy, kiitos paljon kommentistasi! ♥ Ihanaa kuulla että pidit tästä ja sain aikaan söpön fiiliksen. Kiva myöskin että olin onnistunut syksyisen tunnelman luomisessa, se kun oli melko keskeisessä osassa kuitenkin. :) Kiitoksia vielä kertaalleen!

Lils, aw, kiitos söpöli! ♥ Se on totta, Mollya ja Arthuria pidetään kovin usein vain tavallisina vanhempina joilla on monta lasta ja omakotitalo, mutta ehei, siinä on paljon enemmänkin. Niinkun sanoitkin, näissä hahmoissa on sitä tiettyä sitkeyttä, päättäväisyyttä ja kenties uhrautuvaisuuttakin. Toki heillä on perhe ja toisensa, mutta ei se ole koko totuus. Siksi ehkä pidänkin tästä parista niin kovin. Minä pidän myös juuri tuollaisesta vähän ujosta Arthurista ja puolestaan ymmärtäväisestä Mollysta, se on vaan niin söpöä. Öää, meen suorastaan ihan hämilleni noista siun sanoista enkä osaa vastata oikein mitään järkevää, apuaa. Tosi kiva jos miun kirjoitustyyli toimii, onhan se aina tosi ihana kuulla (et arvaakkaan miten), samoin tuo vuodenaikojen kuvailu. Hihi. Ihana jos sain välitettyä pienen osan siitä suloisesta syksyfiiliksestä, vaikka nyt se vuodenaika alkaakin jo olla ohi. Mutta kuitenkin! Ja oikeastaan voisin sanoa myös kiitos itsellesi, kun aina jaksat auttaa miun kirjoitusangstien kanssa (ja muutenkin toki), ja muutenkin koska vaan olet siellä, if you got the point. Kiitos vielä kultainen, olet ihana. ♥
Otsikko: Vs: Rakkauden vapausharmoniaa (S, Arthur/Molly)
Kirjoitti: Larjus - 02.03.2021 21:46:26
Kaipailin iltaani viel jotain sööttiä, ja tämä täytti sen tarpeen oivasti :3 Arthurin ja Mollyn suhteesta on aina niin kiva lukea, ja olipa kiva tajuta heti alkuun, että tämä sijoittuu heidän kouluaikoihinsa ja suhteen alkuvaiheille! Vaik mä oon kyl ihan myyty heistä kertoville ficeille, oli suhde missä tahansa vaiheessa, niin tällaisissa ficeissä on aina sitä nuoren lemmen intoa ja kainouttakin, ja semmoset saa olon aina mukavan pehmoisiksi. Ei tarvita mitään isoja juonenkoukeroita tai muuta mullistavaa, kunhan vain tunnelma ja tunteet on kohdillaan, ja tässä ne oli just sitä :3 Ihanaa kuvailua ja vertauksia ♥ Tosi siirappinenhan tämä on paikoitellen, mut se kyl kuuluu asiaan, tämmöstä höttöhattaraahan mä tulin etsimäänkin!

Jäi hyvä mieli tämän lukemisesta :3 Kiitos tästä vanhasta ihanasta sokeripalasta ♥