Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: mussuti15 - 22.07.2011 23:47:27
-
Nimi: hiljainen lähiö
Kirjoittaja: mussuti15
Tyylilaji: oneshot, angst
Ikäraja: S
Paritus: ystävyys draco/hermione
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
Kommentointi on enemmän kuin sallittua! :D
Pienessä lähiössä oli hiljaista. Katulamput loistivat himmeästi valaisten äänettömiä katuja jotka päivisin kaikuivat lasten iloisesta naurusta ja juoksuaskelista. Aikuisten kinastelu, autojen äänet ja radioista kaikuvat kesäiset kappaleet olivat hiljenneet. Katulamput välkkyivät muutaman kerran pitäen hiljaista ääntä, jonka jälkeen sammuivat kokonaan. Vain himmeä kuunvalo valaisi naapurustoa eikä kukaan huomannut pensaikosta hiljaisesti hiipivää hahmoa. Jos joku lähiön asukkaista olisi sillä hetkellä sattunut katsomaan ulos ikkunasta, olisi hän luultavammin ihastunut edessään olevaan olentoon. Otus oli todella vaikuttavan näköinen, ei lainkaan niin kuin normaalit sudet. Sen silmät olivat jäänharmaat ja niistä loisti älykkyys, valkoinen sileä karva oli lehtien peitossa, mutta muuten tahraton. Aivan kuin susi olisi nähnyt vaivaa sen puhtaana pidon eteen. Eläin näytti surulliselta, tai no niin surulliselta kuin susi yleensäkään voi näyttää. Sen pää roikkui maata kohden, kuitenkaan haistelematta kesäisen yön tuoksuja ja joku olisi voinut vannoa sen hartioiden olevan köyryssä kuin elämänrakkautensa menettäneellä.
Silmänräpäyksessä suden tilalla oli nuori mies. Hiukset yhtä vaaleat kuin lumi ja silmät kuin jäätä. Mies ei näyttänyt välittävän lehtiä ja risuja täynnä olevasta takistaan vaan jatkoi yksinäistä kävelyään. Miehen silmät olivat vetiset, aivan kuin jää vihdoin sulaisi, mutta hän oli selvästi päättänyt pysyvänsä vahvana. Hänen oli pakko. Jos joku olisi kysynyt mieheltä mikä oli vikana, hän olisi luultavammin saanut jäisen mulkaisun eikä mitään muuta. Ei minkään laista näytettä oikeanlaisista tunteista, mutta sisältäpäin hän kärsi. Häntä vedettiin kahteen suuntaan eikä hänellä ollut aavistustakaan miten toimia. Oliko hyvää ja pahaa edes olemassa. Oliko olemassa vain voittajien ja häviäjien puoli. Ennen hän oli ajatellut haluavansa olla voittajien puolella, oli se sitten oikein tai väärin ei väliä kuinka monta ihmistä se olisi satuttanut. Kunhan hän itse vain olisi ollut turvassa. Nyt oli toisin. Hänen oma vaistonsa vaati valitsemaan turvallisemman vaihtoehdon, pahan puolen, kun taas toinen puoli hänestä halusi epätoivoisesti auttaa ihmistä joka oli häntä auttanut silloin, kun hän itse oli tarvinnut apua. Silloin kuin hän oli kaikista haavoittuneimmillaan. Hermione oli auttanut häntä silloin kun hän sitä tarvitsi. Heistä oli tullut jonkinlaisia ystäviä. Tai niin hän ainakin ajatteli. Lyhyesti sanottuna hän oli hukassa.
Läheisen talon ovi avautui ja sekunnissa miehenpaikalla oli valkoinen susi joka harppoi hiljaa uikuttaen takaisin metsään ja suorinta tietä takaisin kartanoon. Seuraavana yönä olisi taas aikaa käydä hiljaisessa lähiössä miettiä elämänsä vaikeinta valintaa.