Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Grenade - 15.07.2011 17:56:45
-
Nimi: Ihastuspeili
Kirjoittaja: Grenade
Beta: AngelMushroom (2-5), Swizzy (8-14)
Ikäraja: S
Genre: Fluff, jatkis
Fandom: Harry Potter
Paritus: Hermione/Draco + jossain kaukaisuudessa, jos omistaa mielikuvituksen myös Harry/Ron
Disclaimer: Kaikki hahmot ja paikat kuuluvat Rowlingille, minä vain hieman lainailen
AU: Volde on jo kaikonnut viettämään eläkepäiviä, eikä piinaa Tylypahkalaisia ja nyt siis voidaan viettää viimeistä kouluvuotta ilman telttareissuja. Ja, vielä kaiken lisäksi Kalkaros saa nyt luvan opettaa liemiä, vaikka oikeastihan hän ei niin tainnut enää tehdä...
A/N: Ykkösosassa on muuten lainausta toisesta ficistäni, Peilin jälkeen, joka on siis (todella) lyhyt kuvaus Harry/Ronista ja tästä peilistä, joten älkää ihmetelkö. Hmm... ikäraja voi myös nousta jossain vaiheessa, en ole varma vielä... katsellaan :)
A/N2: Uusille lukijoille tiedoksi: Tämä oli jotain hyvin ensimmäisiä ficcejäni ja alusta sen joiltain kohdin huomaa. Kirjoitustyyli muuttuu kuitenkin parempaan suuntaan tarinan edetessä, joten jos pystyy rämpimään alun, pääsee siedettävämmelle maastolle. Voisin jossain vaiheessa ehkä ottaa projektiksi tämän kirjoittamisen uudelleen, mutta toisaalta, täytyy joskus muistuttaa itseään, mistä on tullut lähdettyä... :D
Ihastuspeili
Osa 1
Tyttö käänteli peiliä kädessään ja tunsi sen painon. Hän kurkisti peilin taakse ja näki siellä koukeroiset viivat, jotka yrittivät kai ottaa toisiaan kiinni ja härnätä katselijaa seuraamaan itseään. Hermione ei oikein tiennyt, mitä ajatella peilistä. Tylyahon uusi ennustaja oli ojentanut sen hänelle, kun hän oli käynyt viimeksi siellä.
Niin, Tylyahoon oli tullut ennustaja ja koulun tytöt olivat kovinkin innoissaan tästä matamista. Nainen kuulemma tiesin kaiken ja vielä lisääkin. Pakkohan sitä siis oli mennä kokeilemaan. Kun jono oli luikerrellut loppuunsa, oli viimein Hermionen vuoro ja hän oli ojentanut kaksi kaljuunaa rouvalle, joka tiputti ne äkkiä pohjattoman oloiseen taskuunsa.
- Mitäs saisi olla neidille? Ennustusta, mennyttä, tulevaa, rakkautta, työtä, vaiko kenties salasanaa?
- Salasanaa? oli Hermione toistanut typertyneesti ja eukko oli naurahtanut harvahampaisella suullaan.
- Salasanaa, niinpä niin. Annas, kun selitän.
- Ilomielin.
Salasana oli paljastunut vihjeeksi tulevasta onnesta. Jos osaisi käyttää tulevaa onnenamulettia oikein ja osaisi olla tupertumatta esteisiin, voisi jollain hyvällä lykyllä saada onnen itselleen. Ja tämän selostuksen päätteeksi eukko oli ojentanut Hermionelle peilin.
- Peili? oli Hermione kirahtanut epäluuloisena. Joku teltan ulkopuolella oli huokaissut kuuluvasti, mutta hän ei välittänyt. Hänen oli pakko saada tietää, miten kyseinen peili toimi.
- Niin, peili. Kun katsot siihen, et näekään itseäsi, vaan sen, johon olet ihastunut. Ja vaikka luulisit mitä, peili on aina oikeassa. Se ei valehtele.
Näiden sanojen jälkeen Hermionen oli pakko poistua teltasta ja antaa seuraavan uhrin kuulla sananen tulevaisuudestaan.
Ihmeissään Hermione oli kävellyt kohti koulua lumisateen alkaessa ja kun hän oli saapunut tyttöjen makuukammareiden luokse, hän oli laittanut peilin kaappiinsa. Samassa hän vilkaisi kelloaan ja kiirehti oleskeluhuoneeseen, jossa tapasi pari muuta rohkelikkotyttöä ja he lähtivät tunnille.
Tuntien päätyttyä, hän kipaisi kaapilleen ja otti peilin mukaansa. Hän löysi Harryn ja Ronin kirjastosta tekemästä läksyjä.
- Arvatkaa, mitä löysin! hän ilmoitti pojille, jotka katsoivat häntä hölmistyneinä.
- Loitsun? Ron ehdotti tylsistyneenä.
- Ei, ei.
- Uusi sauva minulle? Ron ehdotti uudelleen.
- Ron! Oletko taas rikkonut sauvasi? Hermione kimpaantui.
- Noo... se oli vahinko..., Ron punasteli ja Hermione tuhahti.
- On siinäkin velho. No, kuitenkin, kun ette arvanneet mitä löysin, tai oikeastaan sain, kerron teille. Käväisin oudolla ennustajalla ja sain lahjaksi peilin.
- Woou, peili? Onko se jo kahdeskymmenes peilisi? Ron ei malttanyt olla ivaamatta ja Hermione näytti närkästyneeltä.
- Ole hiljaa, tämä on peili, joka näyttää henkilön, johon katsoja on ihastunut tai rakastunut. Tadaa! Hermione veti peilin taskustaan.
- Sinun tapauksessasi se näyttää vain kirjoja, Ron virnisti Hermionelle.
- Onko jotenkin paha asia, että haluan oppia?
- Ei laisinkaan. Näytähän sitä, Ron sieppasi peilin Hermionelta.
Hermione ojensi peilin Ronille, muttei malttanut olla vilkaisematta ympärilleen ja näki huolestuneisuuden vilkahduksen Harryn kasvoilla. Pelkäsikö Harry yhtä peiliä?
- Heh, kokeillaan tätä Kalkarokseen. Tai vahtimestariin, Ron ehdotti, mutta Hermione nappasi peilin itselleen.
- Olisit nyt antanut sen minulle, Ron uikutti teatraalisesti.
- Etkö tiedä, keneen olet rakastunut, Ron? Hermione kysyi.
- Tiedän. Tiedän liiankin hyvin.
Ron keräsi tavaransa ja lähti kirjastosta.
Hermione ja Harry jäivät katsomaan punapään perään.
- Mikä sille nyt tuli? tyttö ihmetteli ja tunsi peilin taskussaan.
- En tiedä, Harry vastasi oudon vaivautuneesti. Hermione vilkaisi ystäväänsä, muttei taaskaan sanonut mitään. Kai Harry kertoisi, jos hän olisi jossain ongelmissa? Yleensä se ongelmat tosin alkoivat kirjaimella M ja loppuivat Alfoyhin, joten kaikkea sen turhan limanuljakkeen sanomaa ei kannattanut toistella. Jostain syystä Dracolla oli kuitenkin laaja sanavarasto, jolla hän aina saattoi pilkata muita.
- Harry, onko kaikki kunnossa? Hermione kuitenkin kysyi ja Harry vain hymähti.
- Joo. Mennään syömään.
Ruokasalissa oli jo hälinää ja rohkelikon pöydässä käytiin kiivasta keskustelua eri luutamerkkien paremmuudesta.
- Kyllä Puhtolakaisu on paljon parempi. Sillähän pääsee paljon lujempaa, kuului jostain.
- Ehei, Tulisalaman kyydissä on paljon mukavampi, sillä se ei keikuta koko ajan puolelta toiselle, toinen tiuskaisi. Hermione johdatteli Harryn näiden riitojen lävitse ja he pääsivätkin istumaan tyhjälle kohdalle pöytää. Korpinkynsien pöydästä kuului remakka naurunpurskahdus ja Hermione tunsi itsensä väsyneeksi. Milloin hän oli viimeksi nauranut?
Ruoka ilmaantui melko nopeaan ja Harry sekä Hermione kumpikin keskittyivät ruokaansa.
- Joko sait kirjoitettua Kalkaroksen läksyt? Harry kysyi, kun viimeinenkin ruuanripe oli kadonnut lautaselta ja lautanenkin sen siliän tien.
- Missä välissä? Hermione kysäisi.
- Niin no joo, Harry näytti nolostuneelta.
- Aioitko pian aloittaa?
- Meinasitko yrittää kopioida?
- Mitä sellaisilla, Kalkaroshan tajuaisi heti.
- Niinpä. En tiedä, läksyjä on niin paljon, ehkä aloitan kuitenkin harjoittelemaan jotakin muutostehtävää, jota McGarmiva antoi. Muistathan, muuntaa taskulamppu kristallikruunuksi ja jotain tällaista.
- Mutta miten ihmeessä saisin kristallikruunun kuljetettua McGarmivan tunnille? Harry naurahti.
- Leijuttaisit tietenkin edessäsi, Hermione sanoi vakavana, mutta tajusi sitten asiassa jotain naurettavaa. Tai sitten hän oli vain väsynyt.
- Taidankin tästä lähteä jo tekemään niitä läksyjä, tyttö sanoi ja aikoi nousta.
- Älä nyt vielä. Voisit sittenkin näyttää sitä peiliäsi, Harry pyysi.
- Ole hyvä, Hermione otti peilin taskustaan ja ojensi sen pojalle.
- Onpas kevyt, Harry ilmoitti, kun sai peilin käteensä.
- Mm, Hermione mumisi ja etsi katseellaan Ronia, jonka oli juuri havainnut tulevan saliin.
- Oletko jo katsellut sillä johonkin? Harry kysyi ja Hermione hätkähti.
- Outoa kyllä, mutta en. Luulisin, että peili käy myös pitkän matkan päästä ja vaikka minä nyt osoittaisin jotain joka istuisi vieressäni ja katsoisin, en välttämättä näkisi itseäni, vaan sen, johon vieressäni istuva on ihastunut, Hermione sanoi.
- Niinkö? No, kokeile. Tuolla istuu joku Puuskupuh, kokeile häneen. Yritä saada hänet peilin vaikutusalueelle, Harry innostui asiasta.
- Voin kokeilla, Hermione sanoi ja otti peilin Harrylta ja suuntasi sen sitten kauempiin pöytiin.
- Ai, se olikin Luihusten pöytä, Harry sanoi hetken päästä ja huomasi Dracon keskustelevan pää matalaksi painuneena jonkun vieressä istuvan kanssa.
- Kokeile Dracoon, Harry sihahti. Hermione katsahti häneen kummissaan.
- Miksi?
- No jaa, tuli vain mieleeni. Kokeile nyt vain, Harry sanoi ja Hermione teki työtä käskettyä. Hän suuntasi peiliä niin, että jos peili olisi tavallinen, olisi siitä näkynyt Dracon täydellinen kuva. Hermione henkäisi harmistuneena.
- Mitä nyt? Harry kysyi.
- Ei tämä taida toimia noin kauas.
- Kuinka niin?
- Tästä näkyy vain minun kuvani.
-
Luin ensimmäisen luvun, vaikuttaa ihan hyvältä alulta. Yhden virheen huomasin siellä.
McKarmiva se kirjoitetaan näin McGarmiva eli ihan vaan kirjain vaihtoon juttu.
Olisi hauskaa lukea tätä enemmän. Anteeksi tälläinen väsynyt kommentti mutta kello on mitä on.
Jatkoa odotellessa. Kiitän ja kumarran
neiti seko
-
Neiti seko: Hupsista, korjailen tuon virheen tuolta pikimmiten : ) Eikä haittaa, vaikka on väsynyt kommentti, sillä kommentti se on kuitenkin. Olit ensimmäinen, joka uskalsi kommentoida :DD Kiitos kommentistasi!
p.s jatkossa voi hieman kestää, sillä vaikka olin jo kirjoittanut toisen osan valmiiksi, koneeni oli yhtäkkiä muuttanut koko homman täydeksi siansaksaksi. Että rakastan tätä konetta -.-''
-
Kommenttikampanijasta, hyvää päivää. :D
Alku on todellakin lupaava ja katkaiset tämän ensimmäisen luvun ilkeään kohtaan. :D (Vaadin siis jatkoa!) ;)
Kerronta etenee tässä hyvin ja selität tuon peilin hyvin. En ollut lukenut sitä ficciä, jossa tämä peili tulee ensimmäisen kerran kuvaan, mutta se ei haitannut peilin ymmärtämistä. (Tosin viittaukset aiempiin tapahtumiin ovat sen verran mielenkiintoisia, että minun on pakko käydä katsomassa myös aiempi tekstisi.) Tämä peili vaikuttaa sekä hyödylliseltä että vaaralliselta kapineelta, odotan innolla millaisiin ongelmiin tässä vielä joudutaan.
Jos osaisi käyttää tulevaa onnenamulettia oikein ja osaisi olla tupertumatta esteisiin, voisi jollain hyvällä lykyllä saada onnen itselleen.
Minusta tämä on tulevien tapahtumien kannalta huolestuttava kohta. Voisi. Jos osaisi. Onni voi olla kivisen tien päässä, jos sielläkään. (Taidan tosin taas mennä hiukan asioiden edelle, kun Hermionelle on vasta selvinnyt, että Draco pitää hänestä, mutta silti minua hulestuttaa, että heidän väliinsä tulee vielä jotain pahaa.)
Odotan jännityksellä, että miten aiot jatkaa tätä, ja miten aiot saada Hermionen ja Dracon yhteen. Niin, ja tietysti odotan söpöilyä, kun kerran kyseessä on fluffy.
Tämän ensimmäisen luvun pohjalta minulle tuli nähtävästi paljon odotuksia. Eli olet onnistunut ensimmäisessä luvussa hyvin. :D
Kiitän ja jään odottelemaan jatkoa.
-
Frederica: Vooi, noin pitkä kommentti, ihanaa : )) Voi kuule, minä odotan sitä myös innolla, että yrittäisin keksiä, miten nämä kaksi päätyvät yhteen, koska Draco tuntuu kovasti haraavan vastaan, sellainen kuraveristen vihaaja kun on. Kiitos ihanasta kommentistasi! =)
-
A/N: Ookkei, toisen osan aika :))
Osa 2
- Eihän peilit voi mennä rikki, Harry puuskahti. Hermione oli äimistynyt. Hän katsahti pikaisesti peiliä, mutta käänsi sitten katseensa äkkiä pois. Hän ei halunnut tietää, mitä näkisi siitä.
- Mutta tämä ei olekaan aivan tavallinen peili, Hermione sanoi ja tähtäsi peilillä uudestaan johonkin suuntaan.
- Hups, hän sitten tirskahti ja laittoi peilin takaisin taskuunsa.
- Mitä nyt? Harry kuiskasi.
- Taisin saada jotain selville? Hermione mutisi.
- Oo... Oliko Kalkaroksella joku siippa? Harry kysyi ja kohotteli irstaasti kulmakarvojaan. Hermione purskahti nauruun.
- Älä tee enää noin. Se ei sovi sinulle ollenkaan.
- Tämäkö? Harry ihmetteli ja kohotteli uudestaan kulmakarvojaan.
- Niin. Näytät siltä, että joku olisi heittänyt komennusloitsun kulmakarvoihisi, Hermione tirskui.
- Oliko se nyt muka noin hauskaa? Harry murahti, mutta Hermione ei enää vastannut kulmakarva-asiaan.
- Minun täytyy nyt mennä. Muistathan Kalkaroksen läksyt, ja kaikkea muutakin pakollista läksyjuttua.
Ja niin viitta heilahti tytön perässä ja Harry jäi katsomaan kaverinsa lähtöä.
- Mihin se meni? Ron istui pöydän ääreen ja sai pian lautasen nenänsä eteen.
- Tekemään läksyjä.
- Joita muuten meidänkin tarttis tehdä, Ron huokaisi.
- Joo, mutta syödään nyt ensin.
- Sopii täydellisesti.
Hermione tuijotti tyhjin silmin läksyliuskaansa, jossa komeili vasta hänen nimensä ja otsikko Kuinka vihastus-ihastus-juoma muuttaa muotoaan, kun jättää puolet vedestä pois.
Hermione oli varma, että tiesi vastauksen, mutta kerrankin hänellä oli outo tunne asiasta. Tunne, ettei häntä oikein edes kiinnostunut. Hän todellakin tiesi, että viimeisenä vuonna olisi pitänyt opiskella kahta kauheammin, mutta kuitenkin.
Peili.
Miksi peili oli näyttänyt hänen naamaansa, kun hän oli osoittanut sillä Malfoyhin? Hermione pudisti päätään. Tuskin Luihunen nyt oli häneen ihastunut. Aivan mahdoton ajatus.
Hän käänsi kirjan sivua ja mietti hetken. Peili vaivasi häntä. Olisikohan jossain kirjassa tieto siitä? Jos joku muukin oli käyttänyt sitä aikaisemmin. Hermione nousi ja lähti kirjastoon.
Hermione tarrasi ensimmäiseen kirjaan, jonka näki käsittelevän taikakaluja. Hän selasi sen hakua ja laittoi sen sitten pettyneenä takaisin hyllyyn. Sitten hän otti seuraavan, muttei siinäkään ollut yhtään mainintaa peileistä. Paitsi Iseeviot-peilistä, mutta se ei juuri nyt ollut se tärkein asia. Kolmannen kohdalla alkoikin olla jo enemmän hakutuloksia peilistä, joka käsitteli ihastumista ja Hermione istui lähimmän pöydän ääreen lukemaan sitä.
Romanticus
Peilin oikea nimi, mutta peili tunnetaan tavallisella kielellä myös ihastuspeilinä tai tuleva-puoliso-peilinä. Lyhyesti kerrottuna peili siis näyttää katsojansa todellisen ihastuksen. Peili on taiottu näyttämään vain se yksi oikea, eikä se vaihdu, ellei katsojan tunteet vaihdu hyvin dramaattisesti tai se oikea ihastus kuole. Peili ei siis valehtele koskaan ja vaikka yleensä kukaan ei usko omia ihastuksiaan tai ajatuksiaan, tämä peili paljastaa ne salailematta. Monet jopa välttelevät peiliä siinä toivossa, että voivat uskotella itselleen, etteivät ole ihastuneet kyseiseen velhoon tai noitaan.
Peilin on valmistanut nyt jo kuollut velho Rimellus Traikolvi ja se tunnetaan erityisesti takana olevista koukeroisista kuvioistaan, joita ei mihinkään muuhun peiliin saa laittaa. Peiliä on valmistettu noin sata kappaletta ja ne kaikki ovat vielä ehjinä. Se puoli peileissä onkin, että peiliä ei kovin helpolla rikki saa, sillä sen suojausmagiikka on kovin voimakasta. Valmistajan mukaan vain jokin erityinen saa sen halkeamaan ja menemään rikki, mutta hän ei koskaan paljastanut tätä keinoa julkisuuteen.
Hermione nosti katsensa ja löi kirjan kiinni. Kirjaston ikkunoista näki, että aurinko oli laskemassa ja pian oppilaat eivät enää saisi oleskella muualla kuin omassa tuvassaan. Hän vei kirjan takaisin ja jäi hetkeksi seisomaan ikkunan eteen.
Auringonlasku toi kirjastoon viimeisiä kultaisia säteitä ja minun katsellessani kirjan kantta, huomasin silmänurkastani liikettä. Granger. Rohkelikon hikipinko ja Potterin hyväkin ystävä. Mokomakin kuraverinen. Tyttö pysähtyi ikkunan eteen. Ei varmaan huomannut minua hyllyjen välissä, tyttö kun oli rynnännyt suoraan hakuteos-osastolle.
Aurinko värjäsi tytön hiukset vaalemman ruskeiksi ja pienet valonsäteet leikkivät hajamielisesti pienellä hiussoljella, jonka alkuperäinen tarkoitus oli varmasti kiinnittää hiuksista enemmänkin kuin kymmenen. Laskin kirjan hitaasti paikoilleni ja peräännyin. Hän ei saisi nähdä minua täällä. Juoruja kulki nyt jo liikaa. Tyttö kuului huokaisevan ja kääntyi pois päin. Pieni perhonen lehahti ikkunan luota pois siniset siivet auringonvalossa välkkyen. Tyttö lähti pois ja vain minä jäin.
Peili kummitteli Hermionen mielessä koko yön. Hän oli äkkiä tunkenut sen vaatekaappinsa perimmäiseen nurkkaan, jonne kukaan ei varmastikaan katsoisi. Hän ei itse ollut vielä kehdannut katsoa siihen. Varsinkaan nyt, kun se oli luvannut paljastaa kaikkein salaisimman ja vahvimman tunteen. Sen tunteen, jota Hermione ei ollut paljastanut edes itselleen. Hän suoraan sanoen pelkäsi, mitä sieltä tulisi.
Peili kuitenkin oli siellä ja pian hän ei voisi olla kuuntelematta sen huumaavaa kutsua katsoa siihen. Hän ojensi jalkansa ja irvistäen lattian kylmyydestä nousi pois sängystä ja meni kaapille. Kuunvalossa hän tonki kaappiaan ja sai viimein tuntuman peiliin. Hän katsahti vielä ympärilleen. Hän tarttui peiliin, mutta tarkensi katseensa pöydälle. Samassa hän tajusi. Merlin sentään, läksyt olivat vieläkin tekemättä. Peili saisi jäädä kaappiin, nyt oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja alkaa rustata liemiläksyä.
- Miksi olet noin väsyneet näköinen? Ron kysäisi, kun he söivät aamupalaa ja Hermione haukotteli.
- Tein koko yön niitä läksyjä, hän vastasi ja Ron tunki ruokaa suuhunsa.
- Ai. Etkö ehtinyt päivällä? punatukka mässytti ruokaa suussaan ja Hermione katsoi inhoten Harrya, joka siveli nyt voita leipänsä päälle.
- Oli muitakin asioita, Hermione tyytyi vastaamaan ja tiputti hillonokareen puuroonsa.
- Niinkö? Onko sinulla muuten se peili mukana? Voisin käyttää sitä vaikka tunnilla, Ron innostui.
- Ei, ei aio kuljettaa sitä tunneilla mukana, Hermione vastasi ja poika näytti pettyneeltä.
- Ei sitten.
- No niin, syökää loppuun ja lähdetään sitten tunnille, Hermione hoputti ja pojat mulkaisivat häntä ruokalautastensa ylitse.
- Ei siellä aina tarvitse olla ensimmäisenä.
- Ei niin, mutta se antaa meistä hyvän kuvan.
- Niin varmaan, mikään ei anna meistä hyvää kuvaa, jos vatsamme mouruaa kesken tunnin kuin kissat, koska et antanut meidän syödä, Ron marmatti.
- Näytä sitä peiliä, Ginnyn ääni aneli ja Hermione kääntyi katsomaan kaveriaan kohden.
- Mitä sinä sillä?
- No, ajattelin katsoa siihen.
- Etkö sitten tiedä, keneen olet ihastunut? Hermione kysyi.
- Tiedän, tai siis luulen tietäväni. Haluan vain varmistua, Ginny kertoi ja Hermione käveli kaapilleen. Peiliosa alaspäin hän ojensi sen Ginnylle, joka käänsi sen ympäri. Tyttö istui hetken hiljaa ja huokaisi sitten.
- Tiesinhän minä sen.
- No? Hermione oli utelias.
- Kyllähän sinä tiedät, että pidän Harrysta. Niin tietää tämä peilikin, Ginny mutisi ja ojensi peilin takaisin Hermionelle.
- Toisin päin, Hermione tiuskaisi ja sai peilin takaisin kuviopuoli ylhäällä.
- Miksi? Ginny ihmetteli.
- En halua katsoa siihen.
- Mitä pahaa siinä olisi?
- No katsoithan itsekin. Haluan välttyä siltä mielipahalta, jos se onkin joku todella väärä ihminen, johon en voisi ihastua millään.
- No, olet kuitenkin ihastunut. Älä väitä, ettet olisi muka keneenkään ihastunut. Koko koulu tuntuu olevan täynnä komeita velhonalkuja, Ginny huokaisi ihastuksissaan.
- Niin, ja silti sinäkin olet ihastunut Harryyn, jota et voi saada, Hermione muistutti.
- Mutta, sinähän olet hänen ystävänsä. Voisit järkätä meidät jonkinlaiseen keskusteluun, Ginny innostui.
- Emh..., Hermione nolostui. Hän oli toki Harryn ja Ginnyn, kumpaisenkin, ystävä, mutta silti hän ei uskonut näiden olevan kovin hyvä pari. Varsinkaan, kun hän oli sattunut näkemään joitakin Harryn niistä katseista, joita poika loi Ginnyn isoveljeen.
- Ai, onko Harry muka jonkun kanssa?
- En usko, että hän on tällä hetkellä innostunut seurustelemaan, Hermione pälpätti ja halusi saada aiheen pois käsistään.
- No, okei, en puhu tästä enää, jos katsot siihen peiliin.
- En katso, Hermione kiisti jyrkästi.
- Kuinka niin. Sinähän katsot siihen. Jos minäkin uskalsin, niin sinäkin uskallat!
Ginny nousi seisomaan ja asettui Hermionea vastapäätä.
- Sinä oletkin meistä se vahvempi, Hermione valehteli.
- Niin varmaan. Katso nyt, haluan tietää! Ginny marisi ja otti peilin väkipakolla Hermionen kädestä.
- Hei, älä tee noin! Hermione huudahti äkäisesti, mutta liian myöhään. Peili oli jo Ginnyllä ja tyttö nosti sen ylös, kohti Hermionen kasvoja. Ja ennen kuin Hermione ehti tehdä mitään, hän huomasi katsovansa suoraan Draco Malfoyn silmiin.
A/N: Niin! Älkää kysykö peilin nimestä, en tiedä, mitä se tarkoittaa, tai onko se jotain muuta kieltä, ei mitään hajua. Se vain sattui tulemaan ensimmäisenä päähän, joten päätyi nyt tähän tuollaisena.
-
Tässä jää odottamaan jatkoa.
Ja ennen kuin Hermione ehti tehdä mitään, hän huomasi katsovansa suoraan Draco Malfoyn silmiin.
Mitä tapahtuukaan, kun Hermione tietää itse pitävänsä Dracosta ja vieläpä, että Draco pitää hänestä?
Tässä selitettiin hyvin, mikä tuo peili on, ja peiliin tuntuu liittyvän paljon mielenkiintoisia asioita, kuten tuo tuhoamisen vaikeus. Mietin, että päästäänköhän tuota peilin tuhoamista vielä kokeilemaan? ;D Pidin viittauksesta Iseeviot-peiliin.
Dracon näkökulma toimi hyvin tuossa Hermionen näkökulman lomassa. Kiehtovaa, että Dracolla on minä-muoto. Mukava kuulla Draconkin ääntään tässä tarinassa, onhan hän pääparin toinen puoli. ;D
Kiitän tästä.
-
Voi Frederica, KIITOS valtavasti kommentistasi! Kiva, että tykkäsit, olen iloinen siitä :)
Oletkin nähtävästi ainut, joka tätä kakkososaa uskaltaa kommentoida. Jo 250 katselukertaa, mutta silti vain kaksi on jättänyt puumerkkinsä tänne kokonaisuudessaan. Onko tämä sittenkin niin ala-arvoinen esitys...
Mutta siis, kolmatta osaa olen aloittanut ja jatkanutkin hieman. Toivottavasti saisin sen kasaan jossain vaiheessa =)
Kiitos vielä hurjan ihanasta kommentistasi!
-
Kai minunkin on tultava avaamaan sanainen arkkuni. :)
Pidän kovasti tekstin sujuvuudesta, sitä on miellyttävä lukea. Lisäksi osaat kirjoittaa elävästi.
Ficcisi sisältää paljon keskustelua, mutta olet hyvin osannut lisätä sekaan kuvailuakin. En ole tänään kovin puheliaalla tuulella mutta odotan jatkoa innolla! ^^
~~Ind
-
Indigo: Kiitos hurjasti kommentistasi!
A/N: Anteeksi, tässä osassa sorrun taas siihen, ettei ole kovin paljon kuvailua, mutta yrittäkää pärjätä. Kolmas osa, olkaa hyvät.
Osa 3
Hermione valahti kalpeaksi ja hän sieppasi nopeasti peilin pois Ginnyltä ja viskasi sen sängylle.
- Kuka se oli? Ginny halusi tietää. Hermione oli vaiti.
- Joku se selvästikin oli, joku paha. Kerro nyt. Vai täytyykö minun arvata? Ginny kysäisi.
- Ömh... arvaa vain.
Samaan aikaan kun Ginny mietti, myös Hermione mietti. Mitä Merliniä hän sanoisi ystävälleen? Ginny oli nähnyt, että Hermione oli tolaltaan, mutta hän ei siltikään voisi sanoa, että oli nähnyt peilissä sen kaikkein pahimman vaihtoehdon.
- Oliko se Neville?
- Ei.
Huh, Hermione ajatteli, Ginny ei ole lähelläkään. Hermionen olisi kuitenkin keksittävä joku nimi, jotta Ginny lopettaisi hänen kiusaamisensa.
- Nyt tiedän! Ginny huudahti pahaenteisesti ja Hermionen pulssi nousi.
- No? Hermione valahti istumaan säsngylle, noukki peilin ja puristi sitä kädessään.
- Sen on pakko olla Ron!
- Ron! Hermione älähti. Kuule, kauempana et voisikaan olla, hän mietti.
- Niin tietysti.
- Ei, Ginny, se ei ole Ron, Hermione vastasi.
- Kuka sitten? Ginny marmatti.
- Arvaa vielä, Hermione hoputti ja yritti itse penkoa päänsä sisäistä nimilistaa. Ketään ei oikein meinannut tulla mieleen.
- Hei, ihan oikeasti, kerro nyt! Ginny nurisi.
- Se on... tuota..., Hermione änkytti ja perääntyi Ginnyn tullessa sängyn viereen.
- Niin?
- Se on...,
- Kuka? Ginny oli jo nappaamassa peilin takaisin.
- Goyle!
Oikeasti, mitä ihmettä menin sanomaan? Hermionen teki mieli nauraa ääneen tilanteen täydellistä katastrofia. Hän istui nyt sängyllään ja tuijotti peilin takakuorta sitä kuitenkaan näkemättä. Mielessä pyöri Ginnyn hölmistynyt ilme hänen möläytettyään ensimmäinen mieleen tuleva nimi. Kuinka juuri se mahtoikin tulla mieleen? Hermione mietti ja sitten hänellä välähti. Tietysti, Malfoyn hyvä ystävä.
Hän painoi pään käsiinsä ja yritti olla tuntematta pahoinvoinnin aaltoa. Miksi, miksi, miksi?
- Jopas, Hermione. En olisi koskaan arvannut! Tietysti voihan jokaisella olla omat tunteensa, saatuaan sanat suustaan Ginny oli kadonnut kylpyhuoneeseen.
Merlin, tämä oli sotku. Täydellinen sotku. Kunpa Ginny nyt vain ei rupeaisi juttelemaan Goylen kanssa mistään, niin hän pääsisi tästä er...
- Hermione, mennään sitten huomenna juttelemaan niille.
Ginny oli tullut takaisin ja seisoi nyt makuusopen ovella. Hermionen silmiin nousi väistämättä kuva hieman pullerosta Goylesta, joka tuskin osasi lukea. Kuinka he menisivät Ginnyn kanssa joskus välitunnilla juttelemaan Goylelle. Pojalle, joka... niinpä niin. Kulki Crabben ja Malfoyn kanssa.
- Ei käy! Hermione kiisti kaiken.
- Miksei? Etkö tahdo sitten tutustua häneen tarkemmin? Ginny ihmetteli.
- En! Tai siis... tarkoitan... että ei se haittaa, koska en voisi koskaan olla hänen kanssaan. Hän on luihuinen ja minä rohkelikko ja sitä paitsi eihän meitä voisi koskaan olla. Tai siis, emme voisi koskaan olla yhdessä, juurikaan tuon takia.
- Ai.
Ginny katsoi Hermionea hetken pöllämystyneenä, mutta piti suunsa kiinni.
- Noh, ei sitten. Olisin vain halunnut, että olet onnellinen.
- Niin varmasti. Se nyt vain on liian kaukainen unelma, Hermione yritti hymyillä, mutta suupielet onnistuivat levittäytymään vain johonkin irvistyksen kaltaiseen.
- Taidan mennä nukkumaan, Ginny huokaisi ja katosi oman sänkynsä suuntaan.
Hermione rojahti sängylleen makaamaan ja laittoi peilin yöpöydän laatikkoon. Hän oli onnistunut saamaan itsensä kiipeliin. Tästä ei niin helposti selvittäisikään. Hermione painoi päänsä tyynyyn, mutta uni kartteli häntä vielä kauan.
Olihan hän tietysti jo näin vanhempana alkanut vilkuilla poikia ehkä enemmänkin kuin niitä kirjoja, joita olisi pitänyt lukea. Eikä ollut mikään uutinen, että jokainen poika oli muuttunut vuosien saatossa. Olihan sitä pakko hieman katsella, kun kerran ei koko kesään ollut nähnyt. Mitä nyt Harrya ja Ronia, mutta hehän olivat kavereita. Ei sillä, olivathan nämäkin pojat muuttuneet ja vielä parempaan suuntaan.
Hermione kaivautui entistä enemmän tyynyihinsä. Merlinin Malfoy. Oliko sen pakko tunkea samaan luokkaan? Samaan kouluun? Oliko sen pakko olla noin hyvännäköinen? Milloin se oli muka muuttunut noin paljon? Muuttunut miehekkäämmäksi? Ennen niin ällöttävän näköiset vaaleat hiukset olivatkin jotain muuta kuin ällöttävät. Ennen niin ärsyttävän kopea katse saikin kaiken näyttämään joltain muulta kuin kopealta. Ylpeältä, salaperäiseltä.
Hermione kirosi mielessään ja vannoi, että puhuisi Ginnyn kanssa vielä kerran. Ei ollut oikein valehdella kaverille. Tosin, tämän asian takia oli pakko valehdella. Jopa itselleen.
Joka ilta, yö, valvoin aina kauemmin. Kuuntelin muiden unista tuhinaa ja pyörin sängyssäni. Tiesin, että vanhempani laittoivat minuun kaiken uskonsa. Olinhan ainut lapsi. Minä en olisi saanut rikkoa heidän uskoaan, ainoaa käskyä, joka minuun oli taottu syvälle sisimpään. Älä juttele kuraverisille. En ollutkaan. Mutta silti. Miksi tämä tunne?
Aamu valkeni sateisena ja hyisenä.
- Onneksi tänään ei tarvitse mennä huispaamaan, Harry selitti aamupalalla hiukset pörrössä. Hermionen vieressä istuva Ginny tuntui koko ajan vilkuilevan mustaa tahattoman sekaista hiustupsua. Hermione tönäisi kaveriaan, joka horjahti hieman ja vilkaisi sitten murhaavasti Hermionea.
- Ai, eikö? Hermionen oli vaikea saada mitään viisasta keskustelua aikaiseksi.
- Ei, Harry noukki pöydältä sämpylän.
- Vapaapäivä, säesti Ron ja nappasi Harryn kädestä sämpylän. Harry mulkaisi ystäväänsä, mutta otti sanaakaan sanomatta toisen sämpylän. Hermione katseli näitä kahta poikaa ja hymyili syvällä mielessään. Kyllä, kyllä.
- Mahtaakohan tänään tulla ollenkaan pöllöjäkään, kun sataa näin paljon?
- Eiköhän. Odotatko jotain tiettyä? Ron kysäisi.
- En oikeastaan, Hermione mutisi.
Tyttö käänsi katseesa murokulhoon, joka alkoi näyttää tyhjältä. Hajamielisesti hän lusikoi viimeisekin muronrippeet suuhunsa ja kohensi sitten kaapunsa helmaa.
- Hei hei pojat, hän sanoi ja lähti kohti kirjastoa.
- Mikä sillä oli? Ron ihmetteli ja Harry vain kohautti hämmentyneenä olkapäitään.
Hermione painautui kirjaston viimeiseen nurkkaan, lämpimän nojatuolin pehmeään syleilyyn. Hän painoi silmänsä kiinni ja mietti. Kuinka saada itsensä ulos tästä kaikennielevästä sotkusta? Hänen olisi pakko, pakko, jutella Ginnyn kanssa. Muuta pakotietä ei olisi. Paniikki nosti päätään jossain mielen perukoilla, mutta tyttö käski sen painua takaisin nukkumaan. Nyt ei ollut aika panikoida.
Mutta miten ihmeessä hän oli koskaan edes ihastunut Malfoyhin? Milloin se oli tapahtunut? Hermione ei tiennyt. Tai ehkä hän tiesi, muttei vain uskaltanut paljastaa sitä itsellensä.
- Mitä mietit? ääni kuului jostain kaukaa ja pelästyneenä Hermione räväytti silmänsä auki.
- Emh... en mitään.
- Varmastikin jotain.
- Ei aina ole pakko miettiä jotain, Hermione närkästyi.
- Ei tietenkään, mutta sinä oletkin tuollainen lukutoukka.
- Miten se mahtaa vaikuttaa tilanteeseen? tyttö kivahti ja luihuinen kohautti olkapäitään.
- Äh. Väisty, poika väisti kysymysen käskyllä ja tuijotti Hermionea pistävästi.
- Okei, okei, Hermione mutisi ja nousi seisomaan. Hetken he kaksi tuijottivat toisiaan silmästä silmään. Lopulta Malfoy rykäisi.
- Täytyy... mennä.
Poika nappasi kirjan Hermionen pään yläpuolella olevasta kirjarivistä ja katosi sitten kirjahyllyjen välisiin sokkeloihin.
Merlin ja vielä väärä kirja. Mitä mahdoinkaan ajatella sillä hetkellä? En tee tällä mitään.
Murahdin äkäisenä ja nojasin viileään kivipilariin. Mitä mahdoinkaan ajatella. Niinpä. En mitään. Paitsi... Taas. Ajatukseni. Merlin, kiroaisin itseni, jos vain saisin tämän ajatuksen pois. Tämä ei ole oikein.
- Näin sinut, Ginny pamautti, kun Hermione oli tullut takaisin kirjastosta.
- Joo, en ole näkymätön, Hermione yritti humoristista kantaa, mutta se ei tainnut olla oikea asenne tätä asiaa kohtaan. Ginny pärskähti ivallisena ja katsoi ystäväänsä jotenkin vihamielisesti.
- Niin, niin. Missä näit minut? Hermione istui nojatuoliin ja risti jalat alleen.
- Kirjastossa. Tuijottelitte Malfoyn kanssa toisianne.
Hermione kavahti. Niin tietysti.
- Olisittepa nähneet ilmeenne. Hermione, mikset sanonut minulle mitään? Ginny marmatti ja istahti Hermionea vastapäätä.
- Sanonut mitä? Että menin kirjastoon? Missä välissä? Kun juuri tulinkin tänne?
- Älä viisastele. Sanonut, ettei mitään Goylea ole.
- No onhan, juuri liemitunnilla näin hänet.
- Sanoin, että älä viisastele! Ginny räjähti ja hänen poskensa helottivat vaarallisen punaisina.
- En...
- Et ole ihastunut Goyleen. Vaan Malfoyhin.
Hermione punastui ja yritti käyttäytyä tavallisesti.
- Kuinka niin? hän sanoi ylimielisesti.
- Äh, oikeasti. Jollette olisi niin pirskatin ylpeitä molemmat ja tietoisia omasta asemastanne, niin olisitte tarranneet toisiinne kiinni siinä minuutissa.
- Ginny! Minä vain..., Hermione yritti saada jotain viisasta sanaa suustaan.
- Niin, älä ala jauhaa jostain Goylesta. Kuka siihen ihan oikeasti voisi ihastua? Ginny pudisti päätään epäuskoisena.
- Eijei, olet käsittänyt aivan väärin. Ei ole mitään ihastusta Malfoyta kohtaan. Ei ole! Hermione intti vastaan, mutta hänen ystävänsä oli jo peittänyt korvansa ja istui kaikessa rauhassa tuijottaen Hermionea pistävällä katseella. Aivan pian murrun, Hermione tiesi ja nousi ylös luoden Ginnyyn katseen, joka kertoi kaiken.
- Tämä keskustelu on ohitse.
Merlin, Hermione kirosi noustessaan portaita kohti tyttöjen makuukammaria. Olen ihastunut.
Olen ihastunut.
-
Tuo Goyle-veto oli paha. ;D Tavallaan hyvä, että Ginny saa totuuden selville ennen kuin ehtii järjestää Hermionelle ja Goylelle sokkotreffit tai jotain. Epäilen, että Ginny olisi voinut Hermionen kielloista huolimatta yrittää saataa Hermionen ja Goylen yhteen. ;) No, nyt hän voi yrittää saattaa Hermionen ja Dracon yhteen. ;D Onneksi se on Ginny, joka tästä tietää, eivätkä Harry ja Ron, koska heidän suhtautumisensa voisi olla vähemmän rakentavaa.
Nuo Dracon ajatukset ja tunteet ovat mielenkiintoisia ja tulevat juuri oikeisiin kohtiin. Hyvä, että hänenkin äänensä kuuluu. Hermionella ja Dracolla on melkoisia esteitä ylitettävänä.
Dialogi toimii tässä hyvin, eikä kuvailun vähyys haitannut, koska pääpaino oli nyt kuitenkin Hermionen ja Dracon tunteissa, ja niitä kuvattiin hyvin, sekä kuvailulla että keskustelulla. Loppu on ihana.
Merlin, Hermione kirosi noustessaan portaita kohti tyttöjen makuukammaria. Olen ihastunut.
Olen ihastunut.
Kiitän.
-
Tämä on ihana! Jatkoa kehiin vaan nopeasti, odotan innolla!
Fulnum
-
Frederica ja Fulnum kiitos kommenteistanne! Tässä tulisi nyt uutta osaa =)
Osa 4
Sadetta jatkui koko päivän ja ulkona viitsi käydä vain, jos omisti sateenvarjon. Hermione tuijotteli hiljaisuuteen vaipuneena ulos Rohkelikon oleskeluhuoneen ikkunasta sateen värjäämälle pihamaalle. Puut olivat taipuneet tuulen huumaavasta vallantunteesta ja sadepisarat läiskähtelivät ympyröiksi entisten pisaroiden päälle. Hermione tuki päätään käsiinsä ja selässään hän tunsi hieman kauempana hohkaavan takan ihanan lämmöntunteen.
- Kaikki okei? Ron astui narahtavalle portaalle ja harppoi sitten pitkillä jaloillaan Hermionen luo, joka oli palannut todellisuuteen kuullessaan portaan narahduksen.
- Ymh, Hermione tyytyi vastaamaan huokaisulla ja Ron ojensi suklaasammakkoa tytölle.
- Ei kiitos.
- Älä viitsi, eivät nämä lihota, Ron naurahti ja tyrkkäsi sammakkoa Hermionelle, joka lopulta olkapäitään kohauttaen otti vastenhakoisesti suklaan käteensä.
- Mikä mättää? Ron istui ikkunalaudalle häntä vastapäätä ja hän heilutteli jalkojaan, jotka hipoivat lattiaa. Hermione tuijotteli hetken ulos ja mietti, mitä sanoisi ystävälleen.
- Kokeet.
- Niin varmaan. Et ole koskaan ennenkään turhia stressaillut niitä, Ron tuhahti ja siirtyi nyt vain taputtelemaan tossunsa kärjellä lattiaa jonkun tuntemattoman melodian tahtiin.
- Nämä ovatkin viimeiset. Se merkitsee kaikkea.
- Niin no... Niinhän se tekee.
- Joko tiedät, minne menet Tylypahkan jälkeen?
- Kotiin, Ron virnisti ja pojan vallaton hymy tarttui Hermionenkin suupieliin.
- En tarkoittanut sitä, Hermione sanoi ja punapää huokaisi.
- Tiedän sen kyllä.
- Harry, mikä on? Ron väisti Hermionen kysymyksen näkemällä Harryn tulevan makuusopestaan.
- En löydä mistään sitä Kalkaroksen tekstiä, Harry mutisi.
- Mitä tekstiä? Hermione valpastui.
- Sitä, joka meidän piti tehdä.
- Muistaakseni et ehtinyt tehdä sitä, Ron sanoi väliin.
- Enkö? Harry nosti katseensa paperipinosta, jota oli tutkailemassa ja vilkaisi Ronia.
- Et.
- Miksen? Muistaakseni aloitin.
- Niin aloitit.
- Mutta?
- Et koskaan päässyt loppuun, Ron virnisti ja kohtasi Harryn katseen. Tämä punastui ja rykäisi.
- Niin se taisi ollakin...
- Totta turisen.
- Okei pojat, mitä on tekeillä? Hermione tarttui puheenaiheeseen. Pojat, punapää ja mustahiuksinen molemmat, kääntyivät katsomaan tyttöä, joka oli vaihtanut asentoa ikkunalaudalla. Ronin tossu jäi lattiaan ja huone hiljeni.
- Ei mitään.
- Ooh, katso. Lentävä lehmä.
- Taasko Neville alkoi leijuttamaan niitä lehmiä? Hagridin pitäisi pitää parempi huoli eläimistään, Ron puuskahti.
- Ron, huono puheenaiheenvaihto. Ei Tylypahkassa ole lehmiä.
- Eikö? Voi, olen aivan sekaisin. Täytyy mennä! Ron nappasi suklaasammakon Hermionen kädestä ja katosi sitten lihavan leidin taakse. Hermione loi mulkaisun Harryyn, joka kohautti olkapäitään.
- Ei mitään. Ei kerrassaan yhtään mitään.
En usko Harrya, mutta jos hän ei halua puhua asiasta, niin olkoon. Hermione marmatti sisäisesti itselleen poikien kuulustelusta. Eiväthän pojatkaan kyselleet häneltä tyhmiä kysymyksiä. Sade oli laantunut hiljaiseen usvatihkuun ja jossain kaukana kuului pisaroiden tiputtelua räystäästä.
Hermione oli suojannut kenkänsä kastumiselta ja hän suunnisti nyt kohti järven vierellä sijaitsevaa penkkiä. Hän oli pari kertaa liukastua märkään ruohomättääseen, mutta hammasta purren hän oli pysynyt pystyssä. Mitkä naurut muut saisivatkaan, jos hän nyt pyllähtäisi ja saapuisi viitta märkänä?
Hän loitsi penkin kuivaksi ja istahti sitten siihen katsellen haaveillen järven väräjävää pintaa. Hän huokaisi syvään ja tunsi kuinka mielen solmut alkoivat pikkuhiljaa raueta. Vain yksi solmu jäi. Draco Malfoy jäi.
En ole viisas, en ole sitä koskaan väittänytkään. Oveluudella olen saanut paljon aikaan, mutta kaikkeen sekään ei nähtävästi taivu. Milloin aloin mukamas ajatella omia ajatuksiani? Milloin aloin miettiä, mitä ääni pääni sisällä oikeasti sanoi? Olen tähänkin asti vain ajanut omaa ja vanhempieni etua. Milloin voisin muka pompata siitä junasta pois? Naurettavaa. Ja siltikin...
Niin on käynyt ja mietin, miksi ajattelen niin. Kissanviikset. Tyttöhän on kuraverinen! Tekee mieli heittää kiroukset seuraavaan, joka tulee aukomaan päätään minulle. Nyt en todellakaan ole juttutuulella.
- Draco, mitäs mietit? Saat kuule vettä niskaas ihan justiinsa.
Ääni tulee jostain vierestä ja hätkähdin. Niinpä tietysti, joku älypää luulee olevansa tarpeeksi fiksu voidakseen tulla juttelemaan minulle.
- Entä sitten?
- Noo, ajattelin, että kastut.
- Mitä sitten, vaikka kastuisin? Olisinko muka jotenkin huonompi ihminen, jos hiukseni valuisivat vettä?
- Ei..., en minä sitä tarkoittanut...
- No, mitä sitten?
- Sitä vaan, ku...
- Ihan sama kuule, minä en jaksa kuunnella iänikuista valittamistasi asioista, joista et kuitenkaan tiedä mitään!
Nousin istumapaikaltani ja suunnistin harmaaseen sateeseen. Potkaisin kiven turhautuneena eteenpäin ja äyskähdin ilmalle jotain. Tahdoin purkaa turhautumistani johonkin. Toinen kivi tuli vastaan. Tyrkkäsin sitäkin jalallani. Se lensi pitkän matkan. Kunnes se osui johonkin. Johonkin, joka kiljaisi.
Mistä se oli tullut? Hermione hieraisi jalkaansa ja katsahti sumuun, joka oli noussut kuin tyhjästä. Tyttö noukki maasta kiven, joka oli osunut hänen jalkaansa.
- Kuka sen heitti? hän huudahti ja kääntyi katsomaan taakseen uudelleen. Hetkeen hän ei nähnyt mitään, mutta sitten sumun seasta ilmaantui hahmo, joka kasvoi hetkisen tummasta massasta ihmiseksi.
- Sinäkö? Hermione sylkäisi suustaan. Hahmo nyökkäsi, vaivaantuneena kai.
- En nähnyt täällä ketään.
- Vai niin.
- Ei ollut tarkoitus.
Hermione nosti kulmakarvaansa. Malfoy pyysi häneltä anteeksi? Mihin tämä maailman oli menossa?
- Ihanko totta?
- Luuletko, että potkin täällä ihan huvikseni kiviä toisia päin? poika murahti murhaavalla äänellä. Hermione kavahti sisäisesti tätä puolta. Malfoyssa oli aina ollut jotain salaisen pimeää.
- Älä vastaa, näen vastauksen kasvoiltasi, Malfoy tuhahti ja potkaisi suuren kiven järveen. Suuret renkaat jäivät muistuttamaan potkaisusta järven pinnalle.
- Ei se mitään, Hermione sai sanottua vaivoin. Hän vältti katsomista Malfoyn silmiin. Lopulta niin oli pakko tehdä ja hän kohtasi luihuisen katseen värähtämättä.
- Niin varmaan.
- Älä tee tästä nyt numeroa.
Poika nosti kätensä kuin antautuakseen ja nosti kauluksensa pystyyn. Ärsyyntyneenä Hermione laittoi merkille, että poika (vaiko jo nuori mies, Hermione oli ymmällään) näytti vastustamattomalta siinä sateessa seisoessaan, pienet sadepisarat vaaleissa hiuksissa. Myrtynyt katse viileissä silmissään.
- Unohdetaan koko juttu, Hermione hymähti ja kääntyi sitten pois päin pojasta.
- Hyvä juttu. Jatka vain haaveiluasi. Kaikkoan.
Poika kääntyi ja lähti maleksimaan takaisin päin. Kylmä sai vihdoin kääräistyä otteensa pojastakin ja Hermione näki luihuisen työntävän kätensä taskuihin. Hermione istui penkillä vielä niin kauan, että pojasta ei näkynyt vilaustakaan.
Tyttö nousi penkiltä ja jäi tuijottamaan maisemaa.
-
Se kivi tiesi paikkansa. ;D Rakkauden nuolet ovat nähtävästi vaihtuneet kiviin. ;D Tämä on hyvä, kun molemmat tuntevat jo vetoa toisiinsa, mutta eivät tiedä miten kertoa siitä (ja toisaalta epäröivät yhä omien tunteidensa myöntämistä edes itselleen).
Taustalla oleva poikien säätö on myös mielenkiintoista. Koskakohan asia valkenee Hermionelle ja Ginnylle? Hermionehan epäili jo aiemmin vähän jotain Harrysta ja Ronista. ;)
Sateen kuvailu on tässä nättiä. Ja dialogit ovat hyviä ja noita Dracon ajatuksia on kiva lukea Hermionen tuskailun rinnalla. Hermione parka on nyt vähän eksyksissä. Tulevaisuus on hakusessa niin hänellä kuin Dracollakin. Odotan innolla mihin tämä viimeinen vuosi nämä oikein johtaa. :D
Kiitän.
-
Frederica: Kiitos niin suunnattomasti kommentistasi! Olen niin onnellinen, että tällä on edes yksi vakkarilukija. Kommentit saavat minut vain hyppimään tuolillani innostuksesta, että joku on oikeasti jaksanut väsätä jotain palautetta lukemastaan. Kiitos vielä kerran!
Ja tässä uutta osaa. Osaa ei ole betattu, joten yrittäkää sietää, jos jotain kamalaa löytyy :D
Osa 5
Sateiset päivät olivat jo unohtuneet kuin hämähäkinseitit sängyn alle ja nyt aurinko porotti suoraan Hermionen silmiin, kun hän yritti suunnistaa oikeaan luokkaan. Ehkä noin ensimmäistä kertaa elämässään hän tunsi olevansa täysin hukassa koko koulussa. Syynä lieni viime yön nukkumattomuus tai se, että ajatukset kiersivät vaarallisesti vain yhtä rataa, joka ei liipannut läheltäkään Kalkaroksen tuntia. Tunti ei muutenkaan ollut Hermionen mielestä parasta lääkettä nukkumattomuuteen, sillä siellä joutui olemaan niin tarkkana, että varmasti jokin virhe tapahtuisi.
- Missä oikein viivyit? Harryn jalka lopetti ärsyyntyneen vispaamisen, kun hän huomasi tytön lopulta saapuvan kulman takaa.
- Anteeksi, Hermione mutisi ja katsahti lattiaan nolostuneena. Ehkei pojille kuitenkaan kannattaisi kertoa, että hänkin oli tyttö ja sen verran turhamainen, ettei nukkumattoman yön tunteja saanut peittoon niin vain, vaan siihen asiaan todella piti tehdä jotain.
- Ei se mitään, emme me vielä ole myöhässä, Ron sanoi ja taikoi syömänsä omenan kadoksiin kädenkäänteessä.
- Voidaanko odottaa vielä hetki, kaivan sen liemiläksyn kirjan välistä? Hermione sanoi ja istahti kiviselle seinänvieruspenkille. Harry seisahtui hänen eteensä ja tutkaili tylsistynein silmin käytävää pitkin maleksivia ihmisiä.
- Hei, Draco, voitko nyt vihdoin..., jostain kuului kovaäänistä mäkätystä ja pian luihuiskolmikko säntäsi käytävälle kulman takaa.
- Pidä nyt se turpasi ummessa, tai taion sen umpeen! Draco sähähti kaverilleen ja viitat heiluen he ohittivat Harryn ja kumppaneiden oleskelualueen. Draco loi yhden murskaavan katseen Hermioneen ja mulkaisi sitten Harrya murhaavasti. Crabbe ja Goyle vaikuttivat typertyneiltä johtajansa toimista, mutta seurasivat kuitenkin lammasmaisesti tätä.
- Huono päivä, oletan, Ron sanoi ja katseli huvittuneena kolmikon vähäeleistä sanaharkkaa.
- Mmmh..., Harrykin pidätteli nauruaan ja yritti kiinnittää katseensa ulkona kimaltevaan sadevesiastiaan.
- Kaikillehan niitä sattuu, Hermione yritti puolustella, itsekään tietämättä miksi.
- Mutta tuolla niitä sattuu olemaan melkein koko ajan! Ron puuskahti ja sitten he tajusivat pian myöhästyvänsä. Hermione vetäisi läksyn kirjan välistä ja he suuntasivat Kalkaroksen luokkaan.
Luokassa haisi jotenkin mädäntyneeltä.
- Mitä sinä nyt onnistuit tekemään? Kalkaroksen äänessä oli sekoitus ivaa ja todellista hämmästystä. Nevillen posket karahtivat monille eri punaisen sävyille ja änkytys karkasi hänen huuliltaan. Hermionen kävi jollain tapaa häntä sääliksi, mutta hän päätti sitten katsahtaa omaan liemeensä.
- Että mitä? Kalkaroksen ääni särähti pahemman kerran hänen huudahtaessaan katseensa painaneelle Nevillelle.
- Se-se-sekoitin sitä sauvallani..., Neville änkkäsi.
- Teit MITÄ? Kalkaros ei ollut uskoa korviaan.
- Menitkö sinä tomppeli ihan oikeasti sekoittamaan tätä liuosta sauvallasi? Mahdatko ollenkaan tietää, mitä se voisi pahimmassa tapauksessa tehdä tälle? mestari tuijotti Nevillen nyt kalpenevia kasvoja. Hermione huokaisi sisäisesti. Hän todellakin tiesi, mitä voisi tapahtua, mutta tuskin Kalkaros halusi hänen kertovan asian oikeaa laitaa.
- Koko luokka voisi posahtaa taivaan hattaraksi, mustaksi sellaiseksi tosin. Ja me saman tien siinä sivussa. Että sellaista voisi tapahtua. Ei sitten sattunut tulemaan sinun mieleesi tällainen vaihtoehto?
Mitäpä Neville olisikaan siihen voinut vastata? Hän laski katseensa ja Hermione tunsi nolouspilven leijailevan luokassa savun lailla.
- Tästä seuraa viisi pistettä pois Rohkelikolta ja minä takavarikoin teidän sauvanne, Kalkaros ilmoitti jäisellä äänellä ja joku huudahti epäuskoisesti.
- Et voi!
Kalkaros katsahti häneen kohottaen hitusen kulmakarvaansa.
- Minäkö en voi?
Samassa hän lausui loitsun ja kaikkien sauvat lennähtivät Kalkaroksen kaappiin ja kaapin avain sujahti Kalkaroksen taskuun.
- Jatketaan, hän ilmoitti sitten tummalla äänensävyllä ja loi yhden mustan katseen Nevilleen.
- Jatkakaa, hän toisti uudestaan ja kaikki käänsivät katseensa kaapista ja Kalkaroksesta omaan liemeensä.
- Oijoi, jonkulla muullakin on huono päivä, Ron sihahti Hermionelle, joka naurahti tuskin kuuluvasti. Mutta tarpeeksi kuuluvasti kuitenkin Kalkarokselle.
- Kuulenko tirskuntaa, neiti Granger? Saanen udella, minkä takia?
Hermione vaikeni ja tunsi muiden katseiden kohdistuvan häneen.
- Niinpä niin, ei vastausta. Voisit olla edes jollain tavalla avulias ja hakea minulle parit yrtit varastosta.
- Missä se on? Hermione ei ollut kuullutkaan mistään varastosta.
- Jahas, et siis tiedäkään kaikkea, Kalkaros murahti tuskin kuultavasti ja loi katsensa sitten hieman kauempana suhiseviin luihuisiin.
- Malfoy, onko sinulla jotain asiaa vastaan? Kalkaros kysäisi ääntään korottaen ja Malfoy hätkähti.
- Mitä? Ei, ei tietenkään.
- Hyvä, menet sitten näyttämään neiti Grangerille liemiainesosavarastoni, Kalkaros sanoi äänensävyllä, joka viestitti asian olevan kulutettu loppuun ja kääntyi katsomaan jonkun viattoman hieman epäonnistunutta liemiyritystä. Malfoy tuhahti kaikenkattavasti, mutta siirsi sitten hyisen katseensa Hermioneen.
- Tule.
Käytävä tuntui jatkuvan ja jatkuvan koko ajan vain tyhjänä eteenpäin. Hermionen teki mieli heittää hänen edessään kävelevää poikaa parilla loitsulla, mutta hän muisti, että sauvat oli takavarikoitu.
- Tuossa se on, Draco ilmoitti ja pysähtyi pienen oven eteen, joka suureni, kun parista kivestä kopautti kahden sekunnin välein.
- Mitä yrttejä hän tarkoitti? Hermione kysyi saadakseen aikaan edes jonkinlaista keskustelua, vaikka hän miettikin samalla, milloin hän muka oli niin halunnut tehdä. Jutella Draco Malfoylle? Hän olisi nauranut asialle vielä vuosi sitten, mutta nyt asiassa ei ollut mitään naurunaihetta.
Draco käänsi katseensa häneen.
- Mistäs minä tiedän.
- Jestas, Hermione marmatti enemmän itselleen kuin pojalle, joka tuijotti häntä jotenkin vihaisen ja hermostuneen katseen välimuodosta.
- Ota jotain vain, Draco murahti ja seurasi, kuinka jykeväksi muuttunut ovi aukeni paljastaen suuret ja notkuvat hyllyt täynnä kuka tiesi mitä kaikkea.
- Niin, ehkä hän tarkoitti tähän liemeen tarvittavia ainesosia..., Hermione otti mietteliään ilmeen ja astui Dracon ohitse pieneen varastoon. Se oli ahdas ja hän tunsi hyllyjen notkuvan painon päänsä yläpuolella. Myöskin Dracon olemus ovella teki varaston ilmasta vielä painostavampaa ja Hermione toivoi ties kuinka monennetta kertaa, että hän olisi pitänyt suunsa kiinni Ronin huomautukseen.
- Löytyykö? Draco kysyi ovelta ja vilkaisi Hermionea.
Hermione loi katseen ylimmälle hyllylle. Kappas, juuri tuota hän oli tarvinnutkin.
- Taisipa löytyä ainakin yksi. Mutta en saa sitä itse, Hermione nolostui.
- Minä voin ottaa sen, Draco lupautui ja nappasi tikkaat yhdeltä seinämältä.
- Kiitos, Hermione kiitti ja yritti olla katsomatta, kuinka solakka poika kiipesi taidokkaasti tikkaille.
Samassa kuului jysähdys ja harmaus täytti huoneen. Jossain nurkassa näkyi hienoinen valonjuova, joka valaisi pientä varastoa, mutta muuten se oli muuttunut todelliseksi ahtauden tyyssijaksi.
- Mitä nyt? Draco ihmetteli ja yritti olla aivastamatta pölyn takia.
Hermione saattoi vain tuijottaa. Ovi... Ovi!
- Ovi..., hän änkytti.
- Mitä siitä? Draco laskeutui todella vilkkaasti alas rappusilta viitta hulmuen.
- Se... Meni kiinni.
- Miten niin? Eihän se voi mennä kiinni, Draco murahti ja lykkäsi pienen purnukan Hermionelle ja meni sitten tönäisemään ovea.
- Ota sauvasi ja avaa se, hän sitten sanoi.
- Ei meillä ole sauvaa. Kalkaros takavarikoi ne! Hermione parahti.
- Niin tietysti... Se siis tarkoittaa, että me olemme täällä pimeydessä.
- Merlin tietää kuinka kauan.
__________
A/N: Anteeksi, tässä osassa ei ole Dracon mielipidettä mistään asiasta, mutta eiköhän se taas jossain osassa tule takaisin :) Kaikenlaiset kommentit saavat minut tosi hyvälle tuulelle. Vaikka pelkkä "luin" tai jotain. Ja jos pelkäätte, että murrun kritiikistä, niin älkää pelästykö. Vaikka murrun, nousen entistä vahvempana.
-
Nyt kyllä jännitys ja jännite tihentyvät! ;D Jätit kamalaan kohtaan, laitahan pian jatkoa! ;)
Pidän tämän luvun rauhallisesta etenemistahdista. Tapahtumiin ei syöksytä suin päin, vaan niiden annetaan tapahtua, niin kuin aiemmissakin luvuissa. Käytät kuvailussa hauskoja sanoja, ja kuvaat muutenkin hyvin elävästi ja elämänmakuisesti. Itse asiassa tähän ei nyt jäänyt kaipaamaan Dracon ajatuksia. Tämä eteneminen oli sellaista, että Dracon ajatuksia ei vielä tullut ikävä (jatkossa odotan tietysti Draconkin mietteitä! :D ), mutta nyt tämän oli hyvässä tasapainossa ilman Dracon pohdintoja.
Nevilleä tulee kyllä sääli. Mutta toisaalta hän aiheuttaa sen, että Draco ja Hermione päätyvät varastoon jumiin, joten Neville on varsin merkittävä taustavoima (ja ihana hahmo). Odotan innolla mitä jatko tuo tullessaan.
-
Oijoijoiiii :D rakastan tätä ! jatkoa pian rakas ystäväni :)
-
Frederica: Kiva, että pidit :) Kiitos kommentistasi.
annamaU: Tässä sitä jatkoa nyt tulisi. Kiitos kommentistasi :)
A/N: Valitettavasti tätä osaa ei ole betattu, joten joitakin outouksia saattaa löytyä... Toivottavasti ei kuitenkaan koko lukuinto mene, jos etsiskelee virheitäni :DD Ja ei, en edelleenkään pane pahakseni kommentteja.
Osa 6
Hermionea hermostutti. Hermostutti niin suunnattomasti. Olla nyt lukittuna hiivatin pieneen yrttivarastoon, jossa haisi ties mitkä soseet, seurana yksi entisaikojen vihamiehistä ja koulun tämänhetkisen top Komeat-listauksen kärkiviisikosta. Kuka tahansa tyttö olisi tässä vaiheessa posket punaisina.
Jep, täällähän minä sitten mädännyn. Yrttivarastossa kuraverisen kanssa. Kuinka kauan tämä on ollutkaan öisin mielessäni? Jostain syystä en nyt vain osaa ilahtua ollenkaan tästä asiasta.
- Miten ovi voi muka mennä tuolla tavalla kiinni? Yllättäen, Draco kivahti tytölle ja tytöstä tuntui, kuin poika tulisi kohta sättimään häntä tapahtuneesta. Kuin hän olisi halunnut aiheuttaa koko asian, lukita heidät kahdestaan ahtaaseen yrttivarastoon. Vaikka eihän asia nyt ollutkaan niin paha... Oli se paha! Hermionen teki mieli kirkua. Jollei Malfoy olisi ollut noin negatiivinen, asiassa voisi olla jopa hupaisat puolensa. Hermione tutki vielä taskuaan, jospa hänellä olisi jotain hyödyllistä mukana. Käsi osui johonkin kovaan ja kauhuissaan Hermione tajusi, mitä hänellä oli mukana. Peili. Ihastuspeili! Hermionen mieli panikoitui hitaasti, mutta varmasti.
- Nyt siis vain odotamme, että joku muistaa olemassaolomme, Draco murahti ja taisi istua jonnekin, Hermione ei vielä pystynyt erottamaan harmaassa pimeydessä mitään. Kohta voisi olla pimeydennäkö suhtkoht hyvä, mutta vielä silmät eivät olleet siihen tottuneet.
- Niin kai, Hermionen oli pakko alistua kohtaloonsa. Täällä sitä sitten värjöteltäisiin.
- Onko sinulla jotain neulaa tai jotain? poika kysyi.
- Kuinka niin? samassa Hermione tajusi, mitä poika asialla tarkoitti, mutta ei enää avannut suutaan.
- Jotta saisimme tiirikoitua tuon oven auki, poika huokaisi.
- Olet tainnut lukea hieman jästidekkareita? Hermione tirskahti ja Draco huokaisi teatraalisesti.
- Anteeksi vain neiti, noidat eivät todellakaan osaa kirjoittaa mitään, hän puuskahti. Hermione pyöritteli silmiään pimeydessä.
- Holmesia vai?
- Pah. Poirotia, kunnon laatua.
- Mikään muu ei sinulle sopisikaan...
- Pilkkaatko jollain tavalla?
- Ehen, se ei sopisi millään tavalla tapoihini, Hermione hahmotti jo Dracon ääriviivat pimeydestä. Poika vaihtoi asentoa. Kuin vetäytyen pimeyteen.
- Älä jaksa. Sinusta on varmasti hauskaa, kun löysit jonkun heikkouden minusta. Kuinka monta vuotta olettekaan sitä yrittäneet etsiä? Kaikki kuusi ja tämä vuosi vielä lisäksi?
- Meillä on ollut hieman muutakin ajateltavaa kuin sinun heikkoutesi, Hermione napautti.
- Aivan, katsella vierestä, kuinka Weasleyn tyttö yrittää iskeä jokaista poikaa ja lankeaakin lopulta Potteriin. Kuinka johdonmukaista. Eikä Potter edes pidä naisista.
- Mistä sinä sen muka tiedät?
- Sen nyt näkee fletkumatokin!
- Olet siis katsellut Harrya sillä silmällä.
- Naiset..., Draco päästi ahdistuneen huokauksen.
- Et siis itse tiennyt asiasta? Draco avasi keskustelun uudelleen. Hermionen teki mieli paukuttaa päätään seinään. Jääräpää. Ja ilmiselvästi jonkinsortin näkijä. Ei, Hermione ei ollut tiennyt sitä aivan varmaksi...
- Ei ole minun asiani, mihin suuntaan Harry on kallellaan. Tuen häntä kuitenkin.
- Niin varmasti, sehän on ystävien tapa, Draco ivasi ja tyrskähti jollekin omalle vitsilleen.
- Mistäs sinä sen tiedät, kun sinulla niitä ei ole.
Hiljaisuus valtasi huoneen.
Missä vaiheessa ylitimme tällaisen rajan? Kysyn vaan, missä vaiheessa? Milloin annoin hänelle oikeuden puuttua minun yksityisiin asioihini? Millon minusta tuli näin lepsu, että annoin kuraverisen halveksia itseäni, omia valintojani?
Hermione hämmentyi. Ei hänen näin pitänyt sanoa. Se vain oli... lipsahtanut.
- Anteeksi, tarkoitukseni ei ol...
- Niin varmasti. Sanoit sen kuitenkin, joten olemme tässä tilanteessa nyt.
Hermione näki pojan nyt harmaan usvaisena hahmona. Kasvojen ilmettä hän ei osannut arvioida, mutta hän näki kädet, jotka olivat puristuneet nyrkin malliksi ja ylävartalo oli kallistunut jalkojen päälle, hyökkäävään asentoon.
- Ei, tarkoitukseni ei ollut...
- Nyt hiljaa! poika kähähti hiljaisuudesta ja Hermione näki, kuinka nyrkki avautui ja sulkeutui. Kuinka poika lopulta läimäytti istuinalustaansa hiljaisesti.
- Ihan tot...
- Sanoinko jotain? Etkö oikeasti osaa olla hiljaa edes pientä hetkeä? Vaikka huutaisit sydämesi kyllyydestä, et saisi kenekään huomiota kiinnitettyä. Ihan sama. En jaksa kuunnella ininääsi yhtään enempää. En vain kykene. Yrität ehkä vinkua anteeksiantoa, mutta siinäpä yrität. Ei kiinnosta. Sanoit jo kantasi asiaan ja sinä olet sitten sitä mieltä. Niin sinä kuitenkin ajattelet, eikö niin? Nähtävästikin. No niin, lausahdukseni jälkeen aiot ottaa haavoittuvan katseen kasvoillesi, koska luulet, että kaikki tytöt tekevät niin ja saavat tahtonsa läpi. Ja viimein, anna nyt helskutissa se juttu taskustasi, mitä ikinä se onkaan. Se voi auttaa meitä tässä tilanteessa.
Draco nousi ja ojensi kätensä Hermionen eteen. Tyttö tunsi itsensä loukatuksi, mutta ehkä se oli tarkoituskin. Hänhän se tässä oli mennyt mokaamaan.
- Ei siellä ole mitään, Hermione vastusti.
- Niin varmaan. Hitto, se möllöttää tänne asti.
- Että mitä? Hermione kirahti. Jakeliko poika jotain kaksimielisyyksiä?
- Anna se nyt vaan! poika karjahti ja huuto jäi kaikumaan seinien tullessa jotenkin lähemmäs.
Hermione laittoi kätensä taskuun ja veti peilin pois taskustaan. Poika nappasi peilin ja katsahti siihen.
- Taikapeili. Mitä sinä tällaisella?
Hermione kohautti olkapäitään ja tuijotti kaukaisuuteen. Poika jäi tuijottamaan peiliä.
- Olet taikonut tämän jotenkin? pojan lause kuulosti kysymykseltä.
- Mitä näet siitä? Hermione pelkäsi ja jotenkin odotti vastausta.
Draco pysyi hiljaa ja heitti sen sitten Hermionelle.
- Ei.
Tyttö kirahti hiljaa peilin osuessa lattialle. Se ei kuitenkaan näyttänyt rikkinäiseltä ja Hermione nousi istuinpaikaltaan ja polvistui peilin viereen.
- Anteeksi, Draco murahti ja polvistui ennen Hermionea ottamaan peilin lattialta.
He olivat kyykyssä siinä, vierekkäin, kun peilistä välähti valo.
- Valo? älähti Draco ja kompastui taaksepäin. Hän jäi istumaan maahan, kun Hermione katsahti taakseen.
- Mistä se tuli?
- Mistäköhän? Ei täällä ole mitään muuta keinoa kuin ikkuna, Draco sanoi.
- Mutta ei se olisi voinut tulla tuohon kulmaan tuosta ikkunasta.
- Jahas... taas jotain sinun huimaa päättelyäsi? Dracon pilkallinen ääni ei kuulunut kovin vahvana Hermionen korviin, kun tyttö jäi miettimään asiaa.
- Ei, se ei tullut ikkunasta.
- Mistä sitten?
Molemmat vaipuivat hiljaisuuteen. Lopulta ääni kuului huoneen nurkasta.
- Syy oli minun.
Draco katsahti Hermioneen. Vastaaja ei ollut kumpikaan heistä. Huoneessa oli siis joku kolmas.
-
Tunnelma tiivistyy yrttivarastossa. ;D Jatkoa jää kyllä kaipaamaan, varsinkin kun tuo tuntematon kolmas henkilö on ilmestynyt paikalle. Minun veikkaukseni on, että hän tuli peilistä, mutta voihan hän tietysti olla myös joku koulun aaveista… Siinäpä vasta aaveella puuhaa: vakoilla Dracoa ja Hermionea varastossa.
Tässä tulee varmistus Harrysta ja Ronista. Minusta on täysin uskottava ja hieno ratkaisu, että Draco huomaa tuollaiset asiat. Hän tuntuu olevan tunneasioissa Hermionea ja Ginnyä tarkempi. ;)
Dracon Poirot innostus on ihana! Tuo paljastus Dracon lukutottumuksista on hieno. :D
-
Frederica: Kiitos kiitos, kommentistasi. Et oikeasti arvaakaan, kuinka iloiseksi tulen aina näistä, koska joku oikeasti näyttää, että on lukenut tämän.
Ja totta kai Dracossakin täytyy joku pieni häivähdys jästimäisyyttä olla, siitä tuo Poirotti. Välillä tosin tuntuu, että pojalla ei aivoissa leikkaa niin nopeasti kuin esikuvallaan :D
Kiitos kommentistasi. Ja vaikket sitä kysynytkään, niin en tiedä, milloin jatkoa on tulossa. Hieman on kyllä kirjoitettuna, mutta eiköhän se jossain vaiheessa sitten... selviää, kuka tämä outo kolmas henkilö on...
A/N: Osa on lyhyempi, tiedän, koska inspis hieman karkasi jonnekin syksylaitumille, mutta sainpa nyt jonkun näköisen version teidän iloksenne. Hmm... en muuten ole varma, voi olla, että joudun nostamaan hieman ikärajaa tästä Sallitusta, mutta täytyy katsoa. (koska Sallitussahan ei taida saada olla edes kovin suurta pusua... ;) ) Monet sivunkatselut on tällekin tarinalle tehty, mutta vain pari ovat uskaltauneet kommentoimaan. Valitettavasti se on niin, että kommentit pyörittävät tätäkin tarinaa ja siksi ilahtuisin, jos te pystyisitte pienenkin väsäämään. En halua nyt olla ruikuttava nipotäti enempää, joten (yrittäkää) nauttikaa tästä osasta :)
Osa 7
Jos olisin joskus miettinyt asiaa, että olisin lukittuna yrttivarastoon kuraverisen kanssa, olisin pyöritellyt silmiäni ja nauranut. Ja vihannut ajatusta. Nyt vain yritin totutella ajatukseen asiasta ja sitten vähän tappelemme salamat leimuten tämän kuraverisen kanssa. Ja sitten paljastuu, että huoneessa onkin vielä joku!
- Kuka olet? Hermione sai hermonsa kasattua ja joku nousi nurkasta. Hermione näki vain utuisen hahmon, kun se lähestyi heitä, maassa kyyhöttävää kaksikkoa.
- Vastaa, Draco ärähti. Hän ei ollut kovin iloisella tuulella. Hahmo kavahti hieman, mutta avasi sitten suunsa.
- Olen peilin vanki. Tai en enää vanki, kun pääsin pois.
- Niin varmaan. Edes noidat eivät taio henkiä peileihin. Mistä peilistä oikein tulit? Draco mulkoili hahmoa, josta näki selvästi läpi.
- Kerta se on ensimmäinenkin. Olin noiduttu tuohon Ihastuspeiliin, henki selitti.
- Ihastuspeiliin? Draco kirahti ja nousi polvilleen lattialle hengen eteen ja ponnisti siitä ylös. Henki katseli häntä paljon pidempää poikaa ylöspäin.
- Ihastuspeiliin. Mihin sitten? Minkä muun takia te olisitte täällä?
- Ihastuspeili. Mikä se on? Miksi se selittäisi, miksi joku lukitsi meidät tänne? Emme me itse halunneet tänne. Ainakaan minä, Draco murahti ja loi murhaavan katseen takanaan kyhjöttävään Hermioneen. Tyttö painoi katseensa alas eikä vastannut.
- Ihastuspeili. Voin selittää hieman. Peili näyttää aivan tavalliselta, mutta sitä se ei ole. Se on erilainen, sillä se ei näytäkään omaa peilikuvaa vaan sen peilikuvan, jolle on sydämensä menettänyt, henki paasasi.
- Ja siis...? Draco näytti kalpeammalta kuin henki itse.
- Niin, näet siinä sydämesi kaipauksen kohteen. Et ketään muuta. Vain sen oikean.
- Sen Oikean?
- Ei Sen Oikean. Sitä ei kukaan tiedä. Mutta sillä hetkellä sen oikean, sen oikean juuri siihen hetkeen. Sen, ketä sillä hetkellä rakastaa eniten, henki kertoi.
- Jopas...
- Sitä en tiedä, mistä neiti oli sen hankkinut, mutta tässä minä nyt olen.
Draco kääntyi mulkoilemaan Hermionea, joka oli noussut seisomaan hengen puhuessa.
- Ostin sen Tylyahon ennustajalta.
- Ah! Tiandalta. Niin arvelinkin. Serkkupoikani Robertius on hänen toisessa peilissään. Hän tosin pääsi jo pois, todella kauniisiin häihin.
- Voisitko nyt vain kertoa, milloin oikein ilmestyit siihen? Draco korotti ääntään, kun henki alkoi kertoa häiden kulusta ja morsiamen laahuksen mittatilaustyöstä.
- Tietysti silloin, kun katsoitte siihen peiliin samaan aikaan.
- Miten se muka voisi selittää asian? Katsonhan minä muidenkin kanssa peileihin.
- Mutta et Ihastuspeiliin. Etkä salaisen ihastuksesi kanssa! Hups... en kai paljastanut mitään?
- Täyttä kuraa koko juttu. Miten joku tuollainen voisi olla peilinä erilainen kuin muut? Mietin vain. Haluaako kehittäjä jotain maksua? Voin kyllä maksaa, jos vain pääsemme pois täältä.
Draco kimpaantui hengelle, mutta Hermione oli valahtaa lattialle. Mitä henki olikaan juuri äsken sanonut? Salaisen ihastuksen kanssa. Ei... Ei. EI! Ei missään tapauksessa. Toinen oli puhdasverinen, se oikeutti toiselta käytöksen kuin ei olisi edes nähnyt koko kuraveristä. Puhdasveriset eivät vain pitäneet kuraverisistä. Niin se oli.
Draco tuhahti kovaäänisesti hengelle, joka yritti turhaan selittää nyt asiaa kovakalloiselle pojalle.
- Usko jo, ette pääse minusta eroon, henki uikutti, kun poika yritti tarrata toisen läpinäkyvään kurkkuun.
- Seuraat meitä koko loppuelämän? Draco murahti kysyvästi.
- Eijei, ei tietenkään. Tai siis en tietenkään, henki sanoi ja pakeni nurkkaan Dracon vihaista mulkaisua.
- No, ala kertoa, Draco vaati.
- Mitä? henki leijaili katonrajaan.
- Miten pääsemme sinusta eroon? Miten pääsemme täältä pois?
- Sehän nyt on ihan simppeliä, henki naurahti ja katseli vielä muikeasti tätä kaksikkoa, josta blondi tuijotti äkäisesti henkeä ja brunetti katseli noloissaan kengänkärkiään.
- On ihan kohteliasta myös kertoa se keino, Draco kiristeli hampaitaan.
- Ihanko totta? henki virnuili ja Hermione melkein näki, kuinka blondin korvista alkoi nousta savua.
- Voi taliaivot teitäkin, henki olisi läimäissyt itseään, ellei hän olisi ollut läpikuultava.
Draco tuhahti kaikenkattavasti ja lähestyi henkeä.
- Okei, okei. Suudelkaa nyt, niin pääsemme pois tästä tilanteesta, henki parahti.
- Että MITÄ? Draco parahti mulkaisten inho kasvoillaan Hermionea.
- Oletko sinä poika oikeasti kuuro? henki mulkaisi takaisin ja Draco sihahti jotain rumaa hampaidensa välistä.
- No, tehkää jotain. Kai te täältä pois haluatte? henki marmatti.
- Ei, Draco vastasi nopeasti ja asettautui vastahankaisen näköisesti toiselle puolelle huonetta.
- Kyllä. Muuten en katoa. Saatte ihastua seuraani.
- Professori tulee varmasti aivan pian..., Hermione sai suunsa vihdoin auki, kun oli saanut ajatuksensa kasattua, jotteivat ne olisi pyörineet vain yhden asian ympärillä. Kuraverinen ja puhdasverinen?
- Oletko niin varma? hengen ääneen oli livahtanut niljakas äänenpaino, jonka molemmat ihmiset kyllä havaitsivat.
- Olen.
- Ehei, hän on tainnut unohtaa teidät tänne, joten hän ei ole tulossa, henki sanoi.
- Hän on tulossa, Hermione nosti katseensa henkeen, joka nakkeli niskojaan ja leijaili katonrajaan.
- Voin aloittaa kertomalla vaikka alkuajoistani Roomassa. Niin, synnyin kauppiaiden sukuun, jossa isäni kauppasi koruja ja muitakin tilpehöörejä. Kumpikaan vanhemmistani ei ollut taikova, joten tajuatte varmasti, että yllätys oli suuri. Lapsuuteni oli todella julma, sillä kumpikaan vanhemmistani ei sietänyt taikomista, joten vain pakoilin heitä ja kehittelin erilaisia keksintöjä, sillä olin todella kiinnostunut, miten kaikki asiat toimivat. Kuten esimerkiksi se, että kun veden ja höyryn yhdistää ja...
Draco hyökkäsi huoneen toiselta puolelta ja vetäisi yhdellä kädenliikkellä hermostuneen Hermionen luokseen.
- Lopetetaan tuo turha hölötys. Muista, tätä ei tapahtunut, Draco sähähti suupielestään ja valmistautui suutelemaan Hermionea suoraan suulle. Huulet olivat sentin päässä toisistaan, kun ovi avautui.
- Malfoy ja neiti Granger? Mitä ihmettä te teette minun yrttivarastossani?
Professori Kalkaros oli saapunut hakemaan kadonneita oppilaitaan.
______________________________
A/N2: tiedän, ylikäytin sanaa mulkaista, mutta... älkää heittäkö mädillä tomaateilla!
-
Tuo henki on aivan ihana, se nousi heti yhdeksi suosikeistani tässä tarinassa. ;D Nuo sen lörpöttelyt ja selitykset ovat ihania. Odotan innolla kuinka hulluksi Draco vielä tulee tuon hengen kanssa, se kun näyttäisi jäävän vielä leijumaan ympäriinsä. ;D
- Lopetetaan tuo turha hölötys. Muista, tätä ei tapahtunut, Draco sähähti suupielestään ja valmistautui suutelemaan Hermionea suoraan suulle.
Draco menee mukavasti suoraan asiaan. Sääli, että Kalkaros ilmestyy paikalle juuri ratkaisevalla hetkellä! Olisi viipynyt vielä pari sekuntia jossain. ;)
-
Frederica: Hyvä, että pidit hengestä, koska häntä oli hauska kirjoittaa :DD Kiitos kommentistasi!
Valitettavasti täytyy ilmoittaa, että Ihastuspeilin kirjoittamiselle on nyt tulossa tauko, sillä muut projetkit ovat enemmän mielessäni. Tälle olisi jo juonikuviot parin osan kannalta selkeät, mutta kirjoitusfiilistä ei ole vielä ilmaantunut. Ehkä olen hieman vieraantunut Hermione/Dracosta, mutta eihän sen periaatteessa saisi antaa vaikuttaa. Yritän toki koko ajan kerätä aikaa kaikkien projektien päättämiselle, mutta jostain syystä Ihastuspeili on nyt kiinnostuslistalla melko alhaalla. Ehkä täytyy kirjoittaa tähän joku vetävä juonenkäänne, jotta innostus palaa ;). Mutta siis vielä ainakin tauolla.
-
A/N: Viime osasta on pitkä aika, joten voi olla, että kaikki ovat unohtaneet suurimmat tapahtumat. No, eiköhän ne sitten tule uudestaan mieleen. Toivottavasti tykkäätte :) Ja niin, kerrataas vielä kerran. Elikkäs, tavalliset kerronnat menee ns. Hermionen mukana, mutta kursiivilla kirjoitettu on sitten Dracon näkökulmaa.
Osa 8
- Saanko kysyä, mitä te teette? Kalkaroksen ivallinen ääni kantautui Hermionen tajuntaan. Yrttivaraston kaksi hahmoa vetäytyivät eroon toisistaan sekunnin murto-osaakin nopeammin.
- En tiedä. Kuraverinen..., Draco loi murskaavan katseen Hermioneen, joka sävähti.
- Niinkö? Miksi ovi oli lukossa? Kalkaros siirteli katsettaan puhdasverisestä kuraveriseen.
- Joku laittoi sen kiinni, emme tiedä kuka, Draco sanoi. Ei sentään nyt valehdellut, totesi Hermione murhaavasti mielessään.
- Miksi joku olisi tehnyt niin? Kalkaros ivasi ja asteli sitten peremmälle.
- Ettekä ole löytäneet edes ainesosaa, jota lähditte hakemaan, vai kuinka?
- Pimeässä vai? Hermione kivahti, mutta tajusi sitten sanoneensa sen opettajalle. Kalkaros siristi silmiään tuimasti, muttei vastannut mitään.
Hermione yritti yhyttää katonrajassa häilyvän hengen hahmon, mutta läpinäkyvä ylimaallinen olento ei suostunut näyttäytymään hänelle. Tai sitten henki oli jo livahtanut pois huoneesta, pakoon Kalkaroksen vihaista naamaa.
- Kai tiedätte, että tästä voi tulla jotain seurauksia? Kalkaros kysyi ja kiersi huonetta.
- Kyllä, professori, Hermione laski katseensa.
- En ole tehnyt mitään väärää, Draco väitti vastaan.
- Niinkö? Kalkaros nosti toista kulmakarvaansa epäilevästi.
- Niin, Draco loi opettajaansa synkeän katseen ja siirsi sen sitten Hermioneen. Tyttö vältti katsekontaktia pojan kanssa ja toivoi vain voivansa kadota koko kohtauspaikalta.
- Joudun varmaankin raportoimaan tästä muille opettajille. Rohkelikolta pois kymmenen pistettä, Kalkaros murahti.
- Mitä? Hermione älähti.
- Miksei Luihuisilta oteta pisteitä? tyttö jatkoi.
Kalkaros ei kuunnellut enää. Hän huudahti pienen loitsun ja kellertävänharmaa purnukka leijaili hänen luokseen.
- Takaisin luokkaan. Saatte kirjoittaa kolmen jalan tutkielman mammutinhännän mutaatioista ja niiden vaikutuksista juomiin, joissa musta magia sekoittaa niiden koostumusta, Kalkaros määräsi ja tarttui sitten molempia varmalla otteella kädestä, kunhan oli ensin tunkenut purnukan viittansa taskuihin.
Opettaja raahasi Dracon ja Hermionen luokkaan, jossa he saivat osakseen muiden oudoksuvat katseet. Jotkut yrittivät kysyä kahdelta eksyneeltä jotain, mutta Kalkaros keskeytti nämä utelut alkuunsa.
- Ei turhia puheita. Jatkakaa, kuului professorin käsky, jota ei käynyt uhmaaminen.
Tunnin jälkeen luokka valui ulos. Luihuiset lähtivät kiireen vilkkaa muualle. Hermione näki Dracon sähähtävän jollekulle jotain, joka viittoili Hermionen suuntaan.
- Hermione, saat luvan selittää, Ron sanoi, kun he olivat istuneet ikkunan äären.
- Mitä?
- Olit, Merlin vieköön, kahdestaan yrttivarastossa Malfoyn kanssa. Onko tällaista tapahtunut ennenkin? Etkö olekaan mennyt vessaan silloin kun sanot sinne meneväsi? Tapaatkin tuota nilkkiä jossain nurkan takana? Ron mulkoili melko ärtyneenä ystäväänsä. Punapää ei vain osannut olla vihaamatta luihuispoikaa, olihan toinen nimitellyt häntä ja hänen perhettään ties millä sanoilla.
- Ei, ei ole mitään sellaista. Menimme sinne yrttivarastoon ja sitten joku sulki oven takanamme.
- Mistä tiedät, ettei Malfoy itse sulkenut sitä? Harry puuttui keskusteluun.
- Miksi hän olisi halunnut jäädä minun kanssani kahdestaan sinne? Kuraverinen ja puhdasverinen, haloo, Hermione yritti sanoa sen selkeästi, mutta jossain kaukana hänen mielessään ääni särähteli ja halusi poistaa koko tapahtuneen.
- Siitä luihusta ei koskaan tiedä, Ron mutisi.
- Kalkarosko pelasti teidät? Harry kysyi ja ojensi kätensä Ronin suun eteen, ettei punapää vain laukoisi mitään tyhmää.
- Niin. En tiedä, kuka sen oven laittoi kiinni, mutta hyvin tyhmä jekku se oli, Hermione katseli lattiaa jalkojensa juuressa.
- Saat sen vielä selville, Harry lohdutti ja otti kätensä pois, koska Ron puri siihen. Hän heilutteli kättään ärtyneen näköisenä punapään edessä, joka näytti vain vahingoniloiselta.
- Niin kai, Hermione lähti kohti oleskeluhuonetta.
En saa unta. Pyörin ja pyörin. Kohta tulee joku ivailemaan taas kerran hieman lisää minun kustannuksellani. En jaksaisi kuunnella. Mitä se heitä kiinnostaa, miksi minä jäin loukkoon sinne varastoon kuraverisen kanssa. Ei pitäisi kiinnostaa. Hehhee, naurattaa niin paljon.
Ei auta ollenkaan asemaani, jos joudun vielä tällaiseen. Onneksi kukaan ei saa koskaan tietää, mitä siellä tapahtui. Meinasi tapahtua. Ei onneksi tapahtunut. Ei valitet... Merlin. Lopeta tämä hourailu. Kuraverinen + puhdasverinen = roskaa. Lopeta hourailu. Nuku!
Ruokasalissa oli seuraavana päivänä harmaa tunnelma. Sade ropisi taas pilvimäiseen kattoon. Hermione istui Ronin vieressä. Harryn piti kuulemma käydä vielä juttelemassa jonkun opettajan kanssa. Mistä, sitä kukaan ei tiennyt, mutta ehkä pian se saataisiin tietää.
- Saitko nukuttua? Ron kysäisi ja ojentautui Hermionen ohitse nappaamaan siskonsa vierestä sämpylän.
- Joo.
- Ei tullut Malfoy uniin? Ron irvaili.
- Ei.
Valehtelija! Valehtelija! Hermionen päässä kaikui. Totta vieköön, Malfoy oli tullut uniin. Liikaakin. Yöunet olivat jääneet vähäisiksi Kalkaroksen esseen takia ja sitten piti vielä vatvoa ihan hiukan päivän tapahtumia. Siinä olikin pari tuntia vierähtänyt. Olisiko Malfoy aivan oikeasti suudellut häntä? Mitä olisi tapahtunut, jos Kalkaros ei olisi saapunut?
- Hermione, herätys! Ron heitteli sämpyläänsä tytön edessä. Hermione sävähti transsistaan ja kääntyi katsomaan ystäväänsä.
- Hereillä ollaan, joo, tyttö mutisi.
- Hyvä juttu, Ron naurahti ja työnsi leivän suuhunsa ja haali toisella kädellään melkein tyhjää hillopurkkia.
Hermione nosti katseensa hillopurkista ja sattui vilkaisemaan toiseen pöytään. Siellä luihuiset söivät hiljaisina aamiaistaan. Hermione yritti olla tuijottamatta, mutta kuin tahallaan hänen katseensa singahteli pitkin pöytää. Viimein se löysi etsimänsä. Vaalea poika istui syömässä omaa aamiaistaan, melkein vastapäätä tyttöä. Tyttö halusi kääntää katseensa pois, mutta juuri silloin poikakin nosti päänsä ylös ja katsoi suoraan häneen.
Merlin, en pääse eroon tästä tunteesta. Miksi juuri minä? Miksi juuri kuraverinen? Ihastuminen on yhtä tuskaa.
-
Tämä luku rauhoittaa tilannetta hyvin. Tässä on tapahtunut niin paljon niin nopeasti (mikä on siis hyvä asia ;D ), mutta on myös hyvä, että tulee tälläista pohdintaa ja tunteiden tutkailua mukaan. Minä nautin siitä, että Hermione ja Draco käyvät tunteitaan läpi, ja että tuo kiva henki jää jonnekin leijumaan, olen varma, että se pöllähtää vielä paikalle. ;D
Harryn ja Ronin taustakohellus on ihanaa! Ron puremassa Harrya hajotti minua aika pahasti. Ja Ronin tilannetaju on aina yhtä olematon, voi että. Aina kysymässä vääriä kysymyksiä ja irvimässä vääristä asioista.
Kalkaros on lumoavan häijy itsensä. Totta kai hän ottaa Rohkelikolta pisteitä siitä, että joku jää lukkojen taakse. ;) Mietin, että olisiko Kalkaros voinut laittaa oven lukkoon, mutta se ei jotenkin tunnu uskottavalta. Olisi kyllä hyvä tietää kuka sen oven lukitsi... ;)
Kiitän tästä ja jään odottelemaan jatkoa. Kirjoittele, kun siltä tuntuu, ei fiilistä voi pakottaa. :)
-
Vanha lukia palaa keskuuteen : )
Oikein mahtavia lukuja. Pidin oikein paljon. Virheitä en huomannut ollenkaan. Anteeksi sekava kommentti.
Jatkoa odotellessa.
Kiitos ja kumarrus.
neiti seko
-
Heips. Olen lukenut tätä joskus aikaisemminkin ja jättänyt kommentoimatta, mutta nyt huomasin että tänne onkin tullut jatkoa! Jee! :D :) Mä en kauheasti perusta Dramionesta mutta tää on yks niistä hyvistä. ;) Jatkoa! :-*
-
Frederica: Hyvä, että joku muukin tykkää poitsukkeileiden taustakohelluksesta, sitä on hauska kirjoittaa :D Ja hyvä, että Kalkaroksesta tuli omanlaisensa. Kiitos kommentistasi!
neiti seko: Tervetuloa tänne taasen, ja kiitoksia kehuista, piristit iltaani. Kiitos kommentistasi!
Vloom: No, hyvä, että nyt jaksoit kommentoida, kommentit piristävät iltaani. Kiva, että tarinani on saanut Dramione-vihasi painumaan taka-alalle hiukaksi aikaa. Kiitos kommentistasi!
Kaikille vielä, olette ihania, kun jaksatte piristää kirjoittajaa! Tässä teille uusi osa joulun kunniaksi. Ja hyvää joulua kaikille!
Osa 9
Tyttö tanssi. Pienin, siroin askelin, läpi koko luokkahuoneen, ohitse kaikkien peilien, jotka salaa vilkuilivat hänen askeliaan.
- Hermione? arka ääni kuului salin ovelta. Hetkeksi tyttö horjahti, menetti tasapainonsa, mutta kuten aina, hän nosti katseensa, muisti kuka oli, ja oli tavallinen, oma jääräpäinen itsensä.
- Niin? tytön silmät kohtasivat ystävänsä silmät.
- Joku kysyy sinua, Ron sanoi ja astui sisälle huoneeseen.
- Kuka? Hermione ihmetteli.
Harry astui Ronin perässä sisälle luokkaan.
- Harryko? Hermione ilmehti ivallisena.
- Kai sinä voit minulle ilmankin puhua, tyttö jatkoi. Harry nosti kätensä, vilkaisi Ronia ja vastasi sitten:
- Ei. Se on Malfoy.
Hermione pysähtyi.
- Malfoy?
- Jep, Ron vahvisti myrkyllisellä äänensävyllä.
- Haluatko kertoa, miksi se liero haluaa puhua kanssasi? Harry astahti lähemmäs Hermionea.
Tyttö laski päänsä.
- Harry..., hän aloitti, mutta toinen asetti kätensä tytön olkapäälle.
- Okei. Puhu sitten, kun on aika.
Pojat lähtivät hiljaisina. Hermione seurasi heitä katseellaan, näki kuinka lähellä he kävelivät toisiaan. Vielä hän hiillostaisi pojat puhumaan, hän mietti mielessään. Kyllä.
Hermione kääntyi ja jäi tuijottamaan itseään peilistä, joka seinällä roikkui. Hiukset sekaisina, paita rypyssä, posket punaisina, hän kohtasi oman peilikuvansa. Hän kohensi paitaansa ja näki sitten häivähdyksen peilistä.
- Draco.
Vaaleahiuksinen luihuinen oli saapunut huoneeseen ja painanut oven kiinni.
- Meidän täytyy puhua, poika vastasi.
- Niinkö? Mistä? Hermione heitti ja vältti katsomasta poikaa. Vaikka öisin olikin vaikea olla ajattelematta kohtausta, hän jollain tavalla halusi unohtaa sen. Se sai unelmat kohoamaan toiselle tasolle. Mitä jos...?
- Hengestä, Draco murahti. Hän vilkuili ympärilleen.
- Ei ole muita, Hermione sanoi.
- Hyvä.
Draco naputti vaivaantuneena kengällään lattiaa ja kääntyi sitten katsomaan Hermionea suoraan silmiin.
- Niin, henki on vielä jossain. Jos se alkaa huudella asioitani pitkin maita ja mantuja, asia ei ole kunnossa, Draco sanoi.
- Vai niin.
- Tiedätkö, missä se on?
- En, Hermione tuijotti itsepintaisesti vihaamaansa ihastusta silmiin.
- Jos näet sitä, käske sen kadota koululta. En halua sitä tänne sotkemaan asioita, Draco murahti.
- Mitä asioita? Hermione kysyi lipevästi.
- Niitä asioita..., Dracon oli vaikea saada lausetta suustaan.
- Aivan, niitä juuri! Hermione huudahti ivallisesti.
Dracon posket punehtuivat raivosta ja hän mulkaisi Hermionea.
- Asia on loppuunkäsitelty.
- Mikä asia? Ei ole mitään asiaa, Hermione sähähti Dracolle, marssi tämän ohitse ja lähti huoneesta ovet paukkuen. Jokunen oppilas katsoi hänen menoaan varsin kummastunein ilmein, mutta Hermione ei välittänyt.
Asia oli. Se oli ja eli, Hermione tiesi sen. Hän puristi tyynyään nyrkkiinsä ja antoi kyynelten valua pitkin kasvoja.
- Mitä nyt? Ginnyn huolestunut ääni kuului jostain sumu-usvan takaa. Hermione pudisti päätään. Ei mitään. Kaikki oli samalla tavalla kuin ennen. Paitsi ettei ollut. Kaikki oli kääntynyt päälaelleen, kaikki oli toisin kuin piti.
- Hermione? Hermione tunsi lämpimän käden olkapäällään. Ginny oli kavunnut ystävänsä luokse samaan sänkyyn.
- Mitä nyt? Eivät kai pojat ole kohdelleet sinua kaltoin? ystävä oli huolissaan.
- Ei, Hermione sai henkäistyä, ennen kuin seuraava nyyhkäisy ravisutti häntä.
Eivät Ron ja Harry, vain yksi tietty poika.
- Älä vain sano, että Malfoy..., Ginny suhahti ja otti Hermionen kädestä märän tyynyn.
- Mitä hänestä? Hermione keräsi lauseeseen sen kaiken patoutuneen vihan, joka hänessä kyti sitä ääliötä poikaa kohtaan, mutta silti lause oli hyvin ponneton.
- No, te olitte siellä yrttivarastossa...
- Mitä sinä siitä tiedät? Hermione äimistyi.
- Haloo, jutut kiertää, Ginny sanoi.
- Pitihän se arvata, Hermione tuhahti ja halusi haudata päänsä toiseen tyynyyn, mutta Ginny otti senkin pois häneltä.
- Niin, yrttivarasto. Ei kai Malfoy käynyt kiinni tai jotain?
- Ei, ei! Jestas! Hermione huudahti kauhuissaan. Olisikin. Olisi parempi syy vihata häntä.
- Hermione, kerro minulle, Ginny maanitteli. Hermione painoi kätensä nyrkkiin hitaasti ja antoi niiden avautua, kunnes avasi suunsa.
- Joku lukitsi meidät sinne. On hyvin todennäköistä, että se oli henki eräästä peilistäni. Henki ilmaantui ja käski meidän... tiedäthän... suudella. Ja sitten Malfoy tuli lähemmäs ja aikoi...,Hermionen ääni laski ja lopulta hänen oli pakko vetää henkeä, jotta ei olisi uudestaan pillahtanut itkuun.
- Ja sitten? Ginny avitti ystäväänsä.
- Sitten tuli Kalkaros.
- Ja sen takia itket? Ettet saanut pusua Malfoylta? Ginny äimistyi.
- Hiljaa! Hermione kirahti ja vilkuili ympärilleen. Onneksi huoneessa ei ollut ketään muita.
- Eli siis niin... Mutta miksi? Oletko ihastunut Malfoyhin?
Hermione ei hetkeen vastannut. Ginny taputti ystävänsä selkää lohduttavasti.
- Ei se haittaa.
- Se haittaa! Hermione huudahti.
- Haittaa liikaa. Olen, Merlin vieköön, liemessä sen hengen takia!
//Yli 2000 sivunaikaisua? Oijoi. Olen iloinen, että jaksatte kiinnostua tarinastani :)
-
Jatkoa taas :)
Osa 10
Koko sen ajan olen yrittänyt olla ajattelematta, mitä siellä olisi voinut tapahtua. Enkä haluaisi nytkään ajatella. Mutta kuka ohjaa aivojani tähän turhamaiseen ajatukseen? Miksi teen näin? Kuka käski mennä rakastumaan kuraveriseen? Siihen viheliäiseen tytönalkuun, jota olen kaikki nämä edelliset kuusi vuotta vihannut? Vai olenko sittenkään…? Oliko minun vain pakko vihata, koska hän oli Potterin kaveri?
Hermione kiehui raivosta. Kuinka se älypää jaksoikin? Okei, hän oli aloittanut sodan jollain tavalla, mutta pitikö sen hillerin jatkaa tätä ainaista kinastelua? Eihän se nyt, kissa vieköön, hänen vikansa ollut. Missähän Koukkujalka muuten mahtoi luurata….?
Hermione tuhahti ja kääntyi katsomaan Harrya, joka heilutteli Ronin sukkaa laiskasti sauvansa kärjessä.
- Annatko hei sen takaisin? Ron kääntyi katsomaan Harrya, joka virnisti pahanelkeisesti.
- Enpä taida, Harry leijutti sukkaa kohti katonrajaa.
- Ihan tosi, Ron suutahti Harrylle, joka leijutti sukkaa niin, että se jäi roikkumaan kattoon kiinnitetystä valonlähteestä.
- Anna se nyt takaisin, Ron yritti ottaa oman sauvansa penkiltä, mutta Harry nappasi sen.
- Tule hakemaan, mustahiuksinen irvaili kaverinsa suuttumukselle.
- Voitteko te joskus kuunnella minua? Hermione kimpaantui. Harry ja Ron katsahtivat närkästyneeseen tyttöön ihmeissään.
- Kyllä kai, toinen vastasi ja Hermione tuhahti ääneen toistamiseen.
- Mahtoiko kumpikaan oikeasti käsittää, mistä äsken puhuin?
- Jotain Dracosta, Ron murahti.
- Niin. Se ääliö on mennyt levittämään jos minkälaisia juoruja siitä yrttivarastosta! Hermione älähti.
- Äh, ei niitä kukaan usko, Harry yritti auttaa, mutta Hermione tuijotti häntä niin tuimasti, että palasi takaisin sukan leijuttamiseen.
- Ai kukaan ei usko? Olisit kuunnellut hiukankin tuolla aamiaisella! Hermione kivahti ja loi ärsyytyneen katseen punapäiseen ystäväänsä, joka taisteli Harryn kanssa taikasauvastaan.
- Kaikki puhuivat siitä! Hermionea ärsytti poikien nahistelu ja parilla loitsulla hän oli irrottanut sukan kattokruunusta ja heittänyt Ronin jalkaan. Ron näytti hetken aikaa iloiselta, mutta ilme muuttui, kun hän näki Hermionen ilmeen.
- Niin? Jokuko oikeasti uskoi, että sinä aloit huperventtailla siellä? Ron kysyi.
- Hyperventiloida, Hermione ärähti.
- Ja mitä se sitten on tarkoittavinaan?
- Sitä, että minä aloin voida huonosti, Hermione kertoi.
- Mutta ethän sinä voinut? Vai voitko? Ron katsahti säälivästi tyttöä.
- No en! Siinähän se juttu onkin. Malfoy levittää juttua, että olisin muka oksentanut koko varaston täyteen ja saanut siksi pisteidenmenetyksen. Vaikka oksentaminen ei edes liity hyperventilointiin, Hermione ärähti.
- Mikset sitten kerro, miksi Rohkelikot oikeasti menettivät pisteitä? Harry avasi suunsa.
- Mitä se hyödyttäisi? Kukaan ei uskoisi minua, enkä toisaalta toivon sen asian edes leviävän eteenpäin. Mitä se muille kuuluu, mitä siellä tapahtui?
- Haa! Siellä siis tapahtui jotain! Ron huudahti ja katseli Hermionea uteliaana.
- Eikä tapahtunut! Hermione väitti vastaan, mutta hänen poskensa punehtuivat hyvin epäilyttävästi.
- Joo, ei tapahtunut mitään. Ihan kuin kysyisi, mitä me tehtiin eilen Harryn kanssa! Ron mäkätti.
- Mitä te teitte sitten? Hermione uteli.
- No ei mitään! Ron käkätti ja Hermione katsahti uteliaana Harrya, joka vain kohautti olkapäitään.
- Okei pojat, me puhutaan tästä vielä.
- Tästä Malfoy-jutusta vai?
- Ei, tästä teidän jutusta.
- Meillä ei ole mitään juttua, Harry kiirehti vastaamaan.
- Niin varmaan, Hermione lausui, mutta päätti sitten jättää pojat kahdestaan.
- Minun on pakko mennä puhumaan Malfoylle, Hermione päätti.
Pojat jäivät tuijottamaan toisiaan tytön lähtiessä pois oleskeluhuoneesta.
Hermionen oli pakko myöntää itselleen, ettei hän tiennyt, mitä hän oikein oli etsimässä. Ihan niin kuin Malfoy vain talsisi hänen eteensä jostain. No, saisipa hän ainakin aikaa rauhoittua hieman. Mutta olihan se pakko tunnustaa, että Malfoy oli yksi kiusankappale! Hermionen teki mieli kirota, mutta sellainen ei sopinut hänen tyyliinsä.
- Malfoy! Täällä se pelokas tyttö on! joku huudahti kauempaa ja Hermione nosti katseensa. Hän kohtasi tumman pojan katseen ja pian kulman takaa ilmestyi kopea Malfoykin.
- Kappas, kappas, blondi virnuili, ja tummempi poika virnisti hänelle.
- Joko voit paremmin? poika kysyi.
- Malfoy, minulla on asiaa sinulle, Hermione kiivastui.
- Uijui, sillä on asiaa hei sulle! Miksei me saada kuunnella? Blaise ivaili, mutta Draco vain kohautti olkapäitään.
- Ehkä hän haluaa pitää minut kokonaan itsellään.
- Varo vaan Draco, se on kuraverinen! Blaise muistutti ennen kuin muut pojat lähtivät jättäen Dracon ja Hermionen kahdestaan käytävälle.
- Niin? Draco tutkiskeli kynnenalusiaan.
- Mitä tämä nyt on?
- Koulua, Draco nosti katseensa ja kohtasi Hermionen jäisen katseen tuimana.
- Tiedät hyvin, mitä tarkoitan.
- Entä jos en? Draco murahti takaisin.
- Olet levitellyt minusta täysin perättömiä juoruja, Hermione älähti.
- Olenko? Draco hämmästyi teatraalisesti.
- Kukapa muukaan! Hermione kivahti.
- Henki? Draco ehdotti tylsistyneellä äänellä.
- Tuskinpa vain. Luulen, että se on ollut joku elävä ihminen, Hermione sähähti.
- Se on sinun ongelmasi, Draco puolusteli.
- Kappas, kukas se täällä onkaan! kuului huudahdus heidän takaansa. Hermione käännähti kannoillaan ja näki läpinäkyvän olennon häilyvän yläpuolellaan.
- Henki? Hermione älähti. Tästä ei hyvää seuraisi.
- Minäpä minä, henki varmisti ja virnisti sitten hyväntahtoisesti kaksikolle.
- Ette ole vieläkään suudelleet! henki toitotti kovaan ääneen.
- Eikä taatusti tullakaan, Draco mutisi.
- Sitten roikun mukananne koko ajan! henki lupasi ja alkoi kierrellä pitkin käytävää luikkien välillä ikkunoista läpi.
- Mikset jätä meitä rauhaan? Hermione ärähti.
- Pussatkaa nyt! henki vaati.
- Tehkää se loppuun, minkä siellä yrttivarastossa lopetitte! henki jatkoi.
- Minä tiesin! kuului voitontahtoinen ääni kulman takaa ja Blaise astui virnuillen esiin.
- Tiesin, että jotain tällaista tapahtui.
- Mitään ei tapahtunut! Draco sähähti.
- Niin varmaan. Henki, kerropa minulle, mitä tapahtui.
- Mitään ei tapahtunut, varmisti henki surullisella äänellä.
- Mutta olisi voinut tapahtua. Melkein jo tapahtuikin! henki jatkoi.
Hermione katsoi kauhuissaan henkeä, joka liihotti häntä kohti. Vaikka hän yritti estellä, oli henki liian vahva ja pian hänet oli tönäisty Dracon syliin.
- Nyt, suudelkaa! henki toitotti.
- Ei, paetaan! Draco nappasi Hermionea kädestä ja he lähtivät juoksemaan karkuun hengeltä.
A/N: Kommentit piristäisivät kyllä kummasti :)
-
Tää on oikeesti niiin hyvä !! Jaksaisin lukee tätä vaikka kuinka kauan ! Oot tosi hyvä kirjottaja, enkä löytänyt ainakaan äkkiseltään virheitä ;) toivottavasti kommenttini piristi ja jatkat pian! ;)
KIITOOS TOSI PALJON TÄSTÄ <3
-
annamaU-: Kommenttisi todella piristi! Toivottavasti tämäkin osa olisi hyvä :) Kiitos myös sinulle todella, todella paljon kommentistasi!
Osa 11
- Mihin olemme menossa? Hermione henkäisi, ja pysähtyi hetkeksi haukkaamaan happea.
- Jonnekin. Muualle. Missä tuo ärsyttävän nariseva romantikko ei näe meitä, Draco sihahti ja sieppasi itsekin parit happiatomit kitaansa.
- Se tulee! Hermione oli tilanteen tasalla ja näki vaalean sumun lähenevän kulman takaa.
- Juokse! Draco tarrasi tyttöä kädestä ja he kipittivät karkuun.
Dracon käsi omassaan Hermiono pinkoi niin lujaa kuin vain jaksoi. Keuhkot huusivat halleluujaa, mutta tyttö ei välittänyt. Kunhan vain hetki jatkuisi. Hän automaattisesti paransi otettaan pojan kädestä ja tuntui kuin poika olisi hetkisen puristanut takaisin.
Okei tyttö! Nyt lopetat sen turhan haihattelemisen! Älä edes ajattele tuollaisia! Hermionen oli pakko parjata itseään, kun hän tajusi ajattelevansa sitä, kuinka lähellä hän oli ihastustaan.
Mutta kun se pitää minua kädestä…
Hiljaa! Miksi ajattelet Malfoyta, kun voisit saada paremmankin.
Kenet?
Hermionen molemmat aivopuoliskot hiljenivät, kun matka päättyi umpikujaan.
- Mitäs nyt? Draco nosti juoksusta punertuneet kasvonsa kohti tyttöä.
- Ei hajuakaan.
- Vielä minä löydän teidät. Ette voi kovinkaan kauan piilotella! Suudelkaa nyt, että päästään tästäkin piinasta! hengen ääni kuului kauempaa.
Käytävä oli tyhjä, lukuun ottamatta paria komeroa, joiden käyttötarkoituksesta ei kukaan tiennyt.
- Komeroon, Draco äkkäsi pakokeinon ja tuuppasi Hermionea kohti komeroa.
- Mitä? Hermione älähti ja jarrutti jaloillaan, mutta Draco oli tällä kertaa hieman vahvempi ja hän työnsi tytön toiseen komeroon.
- Menen toiseen.
- Hyvä! Hermione melkein kiljahti. Olisi ollut liikaa yhdelle päivälle, jos Draco olisi vielä ängennyt samaan komeroon hänen kanssaan.
- Ole hiljaa! Draco vannotti tyttöä ja nosti sormensa suunsa eteen ja teki hyssytteleviä ääniä.
- Joo joo, Hermione pyöritteli silmiään.
- Okei, hyvä.
Draco lähti ja sulki oven. Hermione lysähti komeron nurkkaan ja nojasi seinään. Hän huokaisi ja nosti kätensä kasvojensa eteen. Ne vapisivat hieman ja toinen käsi oli aivan punainen oltuaan tiukassa puserruksessa Dracon kädessä.
Älä ajattele. Älä ajattele, älä ajattele. Hermione toisti mantraansa kuin pakon edessä.
Samassa ovi nykäistiin auki. Valon voimakas ilmestyminen tuotti tytölle silmien siristelyä.
- Mitä nyt? hän ärähti pojalle, joka tunki sisälle komeroon.
- Haluatko sinä mennä tuohon toiseen komeroon? Siellä oli jotain sammakonaivoja. En halua jäädä katselemaan niitä. Varsinkaan, kun ne haisevat kuin ydinpommi.
- Mistä sinä tiedät ydinpommeista, Hermione nyrpisti nenäänsä ajatellessaan sammakonaivoja.
- Mitä se sinulle kuuluu? Draco ärähti.
Hermione nojautui kauemmas pojasta. Tämä on vaikeaa, hän mutisi hiljaa mielessään. Vaikeaa olla näin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Miksen ihastunut vaikka Nevilleen? tyttö marmatti itselleen.
Kaipaat selvästikin jotain draamaa, heräsi toinen hänen mielensä sopukoista eloon.
Hiljaa.
No niin, jee. Tässä sitten istutaan kuraverisen kanssa samassa komerossa. Kuka aivoton rääpäle oli mennyt viemään toiseen komeroon sammakonaivoja. Koko hiiskatin komero oikein lemusi niiltä ja niitä valui joka hyllyltä toiselle. Kuvottavaa. Ja miksi ihmeessä minun piti kuunnella itseäni. Paetaan! Haa, olipas viisas idea. Oikein huima. Oikein viisauden huipentuma! Ivallisuudellani ei ole rajoja. Oma vikani, pitäisi varmasti sanoa ja niinhän se onkin.
- Mihin katositte? hengen ääni kumahteli jostain kauempaa.
- Hiljaa, Draco sihahti Hermionelle, joka meinasi sanoa jotain hänelle. Hermione muljautti silmiään, mutta pysyi hiljaa. Kumpikin oli kyykistynyt omaan nurkkaansa ja he odottivat hiljaa henkeään pidätellen, milloin henki tulisi ja paljastaisi heidät.
- Eivät ole täällä, kuului pojan ääni. Hermione kohotti yllätyksissään kulmakarvaansa ja katsahti Dracon suuntaan. Poika muotoili huulilleen nimen Blaise ja Hermione käsitti Blaisen lähteneen jäljitysjahtiin hengen kanssa.
- Missä sitten muka? hengen ääni kimitti, liiallisesti leijailusta rasittuneena.
- En tiedä. Tämä on umpikuja. Täällä on vain kaksi komeroa.
- Katso niistä, henki määräsi.
Hermione veti henkeä. Hänen aivonsa työskentelivät raivoisasti, mutta eivät heti keksineet mitään. Kuului askelia ja toinen komero avattiin. Kuului yökkäävä ääni ja kompastumisen ääni. Samassa tyttö keksi jotain. Hän veti sauvan taskustaan ja viittoili Dracoa väistämään. Tyttö asettui komeron oven eteen ja lausui mahdollisimman hiljaa taian, joka liikutti lukon kiinni. Sitten hän vielä taikoi komerossa olevasta pienestä puunsäleestä pönkän lukon eteen, jotta se ei liikkuisi.
Draco nosti peukalonsa pystyyn ja näytti hyväksyvänsä taian.
- Kokeile toista, käski henki ja kengät saavuttivat toisen komeron, jossa Draco ja Hermione istuivat hiljaa.
- Ei aukea, Blaise sanoi, kun oli kokeillut pari kertaa ovenkahvaa.
- Missä he sitten ovat? hengen ärtyneisyys oli käsinkosketeltavaa.
- Jospa he kääntyivät jostain jonnekin muualle?
- Mistä muka? Olisivatko he hypänneet ikkunasta? henki ivasi ja näytti tyhjää käytävää takanaan. Minnekään ei olisi päässyt. Paitsi heidän edestään.
- Tuskinpa sentään…
- Siispä he ovat täällä jossain, henki päätteli.
- Katso vielä uudestaan, hän määräsi.
- Tuskin he nyt tuolla ovat! Blaise osoitti etova ilme kasvoillaan kohti sammakonaivokaappia.
- Niin no, tuskin…, henkikin ajatteli.
- Katso toiseen.
- Sitä ei saa auki, Blaise sanoi
- No kokeile jollain taialla, henki puhui kuin tyhmälle.
- Kuka sinä olet, ellet velho?
Blaise mutristi huuliaan, mutta teki kuten käskettiin. Mikään niistä taioista, joita hän käytti, ei toiminut, ja turhautuminen puristi hänen mieltään. Henki leijaili kauempana ja vilkuili ulos ikkunoista. Blaise potkaisi raivoissaan komeroa, jonka sisällä Draco ja Hermione istuivat. Potkaisi vielä toisenkin kerran. Jalkahan siinä sattui, joten oli pakko vaihtaa käteen. Hän tarttui molemmilla käsillään komeroon ja heilutti sitä.
Komero heilui. Hermione ei ollut aivan varma, mitä ulkona tapahtui, mutta komero vain heilui koko ajan. Kun liike koko ajan hurjeni, hän alkoi menettää tasanpainoaan. Draco katsahti häneen outo ilme kasvoillaan ja yritti hänkin saada menettämäänsä tasapainoaan takaisin. Lopulta painovoima teki tepposet ja molemmat rysähtivät komeron toiseen nurkkaan, yhdeksi kasaksi.
- Mikä se oli? Blaise älähti, kun komerosta kuului kova kolahdus. Aivan kuin joku olisi äsken sanonut jotain…
- Mitä nyt? henkikin oli huomannut äänen.
- Komerosta kuului ääniä.
- Etkä saanut sitä auki? henki varmisti. Blaise nyökkäsi happamana.
- Niin.
- Kokeilepa tätä…, henki kumartui pojan puoleen ja kuiskasi erään loitsun hänen korvaansa. Hetken poika näytti pöllämystyneeltä, mutta päätti sitten kokeilla sitä. Lausuttuaan loitsun hän katseli, kuinka komero älähti ja viimein paiskasi oven apposen auki.
Näkymä hämmensi kaikkia. Blaise perääntyi hieman komeron luota ja henki hihkaisi innoissaan. Hermione oli selvästikin nolostunut ja Draco punainen kuin tomaatti. Tästä puhuttaisiin vielä.
A/N: Mitäköhän tulee tapahtumaan tämän jälkeen? Hmm... pysykää kanavalla, niin asiat selviää. Kommenttinne todella piristäisivät!
-
Tuolla Kilahtaneiden kirjoittajien -topicissa sanoit tuntevasi olosi pieneksi, joten minun oli aivan pakko tulla kommentoimaan jotain ficeistäsi! *_* Varoitan, olen melko pikkutarkka ja vannon IC:n nimeen.
Tylyahon ennustaja on jännä hahmo, ja häntä kuvasit hienosti lauseella "tietää kaiken ja vielä lisääkin". Peili kyllä tyrkytettiin Hermylle vähän turhan kärkkäästi ja nopeasti. Tämä on vähän laiskahko peruskikka, että asioissa vain kiidetään eteenpäin. Peilin toiminta-ajatus oli minusta aluksi vähän outo: kuvittelin sen näyttävän katsojalleen ihastuksensa, ei muiden ihastuksen. Mutta erikoisempi noin.
Harry ja Hermione vaikuttavat tässä melko naiveilta ja lapsellisilta. Kohta, jossa Hermy ja Ginny juttelevat siitä, kehen Hermy on ihastunut, oli varmaan ficin lapsellisin kohta tähän mennessä.
Kulmakarva-Harry tosin aiheutti totaalisen repeämisen.
Eniten tässä ficissä häiritsevät ajatusviivat. "Sitaattien" käyttö on mielestäni jotenkin selkeämpää, ja sitä suositaan myös koulussa - siitä siis johtunee arvosteluni. Alleviivattu kirjan teksti oli myös ärsyttävää luettavaa, itse käytän kursiivia niissä. Tämän olen kopsannut Pottereista siis.
Tosin sinulla tässä kirjan lainausta seurasi kursiivissa Dracon(?) mietiskyly, joka oli vähän päälleliimatun oloinen.
Kerronta paranee sitä mukaa, mitä pidemmälle tätä luin. Yrttivarastokohtaus oli kutkuttava. Peilinhenki oli hyvä ja yllättävä veto, tosin hahmo osoittautui aika ärsyttäväksi ja koomiseksi. Naureskelin luvun 10. lopulle, jossa kaksikko juoksee henkeä pakoon.
Tilanteet vaihtuvat ehkä turhan nopeaan, voisit lisätä kuvailua ja hahmojen ajatuksia vuoropuheluiden väliin. Tässä on kuitenkin aineksia vaikka mihin.
- Röh
-
Röhkö: Suuren suuri kiitos vaivannäöstäsi! Lukaisit sitten kaikkein pisimmän ficin :D Ymh, joo. Tuo alussa on tiettyä kömpelyyttä, silloin kun vasta aloittelin ficcikirjoitustaipalettani. Äh, selittelyt sikseen. Alussa olen halunnut päästä nopeasti tilanteisiin, joissa tapahtuu jotain ficin kannalta tärkeää ja pahin tapani on hyppiä asiasta toiseen liian nopeasti. (Tosin, onhan jossain sanottu, että etenen liian hitaastikin, että...) Tuo alleviivattu kohta on täysin oma vikani, sillä en halunnut sen sekoittuvan tavalliseen kuvailuun tai Dracon kursiivilla kirjoitettuihin ajatuksiin.
Äh, joo, minun pitäisi opetella käyttämään noita hipsuttimia, koska muutkin käyttävät ja ne näyttävät selkeästi, missä kohtaa on vuorosana ja missä ei. Ja tuo kuvailu. Yritän ottaa opikseni, vannon.
Hyvä, että joku nostaa kritiikinkin esille, koska vain sillä tavalla ymmärrän, mikä ei natsaa. Superkiitokset kommentistasi!
-
Valitan pitkää hiljaisuuttani kommentoinnissa, oli loma ja elämä ja [täytä tähän mieluisesi tekosyy]... Oli kuitenkin ilo huomata, että tälle oli tullut paljon jatkoa. :D
Blaise näemmä hiippailee ympäriinsä keräilemässä juoruttavaa. Hän ja henki tuntuvat pelaavan aika hyvin yhteen, johtuisiko molempien (piilo)kierosta luonteesta? ;D
Tässä tulee monen luvun aikana taas pohdintaa, rauhallisia kohtia, sekä toimintaa ja vauhtia. Joko Draco ja Hermione viimeinkin suutelivat? Haluan tietää!
btw:
Hipsuttimien ja viivojen välillä on eroja, mutta ehkä hipsuttimet auttavat replojen erottelussa, jossa tuntuu, että ne on hankala saada esiin tai repliikkien paikka ei tunnu luontevalta. Makunsa kullakin, eiköhän jokaiselle löydy hyvä tapa ilmaista repliikkejä. Harjoittelemalla oppii käyttämään sitä tapaa, mikä itselle tuntuu parhaalta. Minä esimerkiksi en oikein edes osaa enää käyttää hipsuttimia, koska jouduin opettelemaan viivojen käytön (kiitos luovan kirjoittamisen opettajan, jonka mielestä viivat olivat "ammattimaisempia" tai jotain). ;D
Tämä jäi nyt vähän köykäiseksi kommentiksi, pahoitteluni siitä. Jatkoa kuitenkin odottelen innolla.
Kiitos tähän astisesta.
-
Frederica: Kuka tietää siitä pususta, muahhaa >8D
No joo, itselläkin on nuo viivat jääneet päälle, kun kukaan ei ole niistä aikaisemmin valittanut. (Tai en ole kuunnellut :D) Mutta... Kokeilen ensi osassa (kun se joskus valovuoden päästä valmistuu) noita hipsuttimia, katsotaan, kuinka ne käyttäytyvät Dracon ja Hermionen läheisyydessä... Kiitos kommentistasi!
Nyt valitettava tosiasia: Grenade on taas, TAAS, menettänyt inspiksensä Ihastuspeilin kirjoittamiselle. Osaa 12 (eli seuraavaa) olen kirjoittanut pari kappaletta, mutta asia jumittaa ja tökkäisee tällä hetkellä pahasti. Kuten näette, viime osasta on jo kuukausi ja olen aivan hukassa osan kanssa. Olen muutenkin haalinut itselleni liikaa asioita, joita kirjoittaa. Lukiossa alkaa uusi jakso, jossa on aineita, joihin haluaisin panostaa, ja se tietää taas aikaa muualla kuin koneella.
Tekosyitä, voitte sanoa, mutta näin on näreet.
(Ja nyt kun ilmoitin tänne tauosta, olen kohta taas ihan innoissani kirjoittamassa tätä eteenpäin. Niinhän se aina menee...)
Kommenttja otan edelleen vastaan mitä innokkaimmin, joten niitä saa kyllä raapustaa, vaikka tämä tauolla onkin. Ja kuka tietää, jos ne nostavat kirjoittamisintoani... ;)
-
- Juokse! Draco tarrasi tyttöä kädestä ja he kipittivät karkuun.
Tosta tulee niin mieleen sellanen pieni Draco-hilleri kipittämässä nurkissa... ;D
-
Heloou,tulipa tämmönen mukava piristys sadepäivään löydettyä :)
Luin tässä kaikki osat ja yllätyin iloisesti! Idea ihastuspeilistä oli mulle ennenkuulumaton ja mielenkiintoinen,joten pisteet sinulle siitä!
Vuoropuheluissa minua jäi vaivaamaan tämä ajatusviiva-asia,mistä on täällä jo aikaisemmin mainittu. Mieki olen tottunut juuri noihin lainausmerkkeihin. Mutta siis,älä anna sen hidastaa,tarina kulkee ja se on tärkeintä! :)
Teksti oli helppolukuista ja silmiini ei osunut virheitä (olin vissiin tarinan lumoissa,mene ja tiedä) ja kuvailet hyvin tapahtumien kulkua.
Henki oli tosi ihana! Toivottavasti hän vaikuttaa vielä paljon tapahtumien kulkuun ;)
Toivottavasti tauko loppuu pian, sillä liityin juuri lukijakaartiin ja odottelen jatkoa!
~ssalmu
-
Maom-mix: Niinpä niin :DD
ssalmu : Voi, kiitos ihanista kehuistasi :) Ja kiitos muutenkin jättämästäsi kommentista!
Chelsey: No, H/R:ää ei kovin paljon ficissä näy, eikä se kovin selkeää ole, joten toivottavasti jatkat lueskelua, vaikka sitä siellä jossain osassa vilahtikin. Jeih, onneksi Draco on siis edes jollain tasolla onnistunut :) Kiitos kommentistasi!
A/N: No niin, kokeilin nyt yhdessä osassa näitä "hipsuttimia", joten sanokaa, kummat sopivat paremmin. Ja kannatti hieman potkia persuksille, sillä tässä tulee nyt uusi osa. Voi olla, että on hieman taito ruostunut, mutta toivottavasti osa kelpaa :)
Osa 12
No niin, nythän tämä vasta kauniiksi meni. Koulun luihuisprinssi omassa parhaudessaan meni lankemamaan Rohkelikkoon! Toki, onhan sitä ennenkin tapahtunut joskus koulun historiassa (en ole perehtynyt asiaan paremmin), mutta olenhan sentään Malfoy! Jotain rajaa pitäisi minullakin olla. Eihän Rohkelikko vielä mitään olisi. Mutta että kuraverinen! Kuraverinen! Merlin vieköön!
Hermione oli typertynyt. Hän istui komeronpohjalla ja Draco oli pompahtanut nopeasti eroon tytöstä.
”No niin, saatiinhan sentään jotain juttua kasaan tästäkin”, henki valui pitkin katonrajaa pitäen läpinäkyvät silmänsä tiukasti kiinni kaksikossa.
”Mitään ei tapahtunut!” Draco äyskäisi ja huitaisi hihallaan pahimmat pölypunkit pois kallisarvoiselta viitaltaan.
”Aivan aivan. Muuten vain päätitte painia hieman komerossa?” henki ivasi ja suhahti sitten kohti luihuista, joka ärähti raivoissaan. Hermione silmäsi tilannetta. Blaise notkui ikkunalaudalla, selvästi miettien, miten kertoisi uusimman juorun kaikkein parhaiten luokkatovereilleen.
”Emme me painineet. Itse hetkutitte sitä komeroa!”
”Syytätte siis minua siitä, ettette itse totelleet määräystäni?” henki närkästyi ja liiteli vihaisena ympäriinsä.
”Sinun määräyksesi oli häiritsevä. Ketään ei voi pakottaa pitämään toisesta!” Draco väitti vastaan.
”Mutta kun te pidätte toisistanne. Pöllökin sen näkee. Eikö niin Blaise?”
”Haukuitko minua juuri pöllöksi?” Blaise kiivastui ja loi murskaavan katseen henkeen, joka taas ei välittänyt.
”Pöllöthän ovat viisaita”, henki vain lausui ja valmistautui grillaamaan jutunjuurta ulos Dracosta, kun Blaise avasi suunsa.
”Mutta ne syövät hiiriä. Ja hiiret eivät ole viisaita. Muuten ne olisivat kehittäneet salaliiton jonkun kanssa, ettei kissat jahtaisi niitä. Jos yrititkin sanoa minua hiireksi, joilla on kirppuja, joilla taas on lapamatoja. Lapamadot ovat tyhmiä, eli haukuit minua siis tyhmäksi!”
Blaisen järkeily oli ällistyttävää.
Hermione yritti hivuttautua ulos komerosta, kun henki alkoi paasata Blaiselle, kuinka tärkeää heidän yhteistyönsä oli.
”Nuori tyttö, äläs karkaa mihinkään!” henki kuitenkin ärähti, ja tyttö jähmettyi asentoonsa. Oliko sillä silmät selässäkin?
”Jospa nyt kävisimme läpi koko episodin”, henki pyysi.
”Täytyy mennä tekemään läksyt”, Hermione yritti mutista.
”Läksyjä. Niin varmaan”, henki tuhahti ja leijaili ympäriinsä käytävällä.
”No niin, mitä meidän siis pitäisi tehdä tässä tilanteessa?” henki otti kuvitteelliseen mietintäasennon, ja ojentautui tutkiva ilme silmissään katsomaan nuoria.
”Häivytään täältä”, Draco puuskahti ja nyrpisti nenäänsä hengelle, jonka ikuinen loikoilu peilissä oli saanut pölypunkit tarttumaan hanakasti kiinni.
”Eijei, eijei. Tämä homma ei hoidu karkaamalla”, henki vastasi ja leijaili sitten pienen silmukan pitäen kuitenkin katseensa Hermionessa ja Dracossa. Hän oli aivan alusta asti aistinut jotain tästä pariskunnasta, mutta harmikseen hänen oli pakko myöntää, että häneltä alkoivat suunnitelmat loppua. Kuinka jotkut kykenivät karttamaan noin hyvin tunteitaan? Ennenkuulumatonta!
Pesussa virttynyt tumppukin olisi porkkana, jos näiltä olisi kysynyt. Olkoot, henki päätti. Mutta vielä jossain vaiheessa hän saisi sen, mitä hän oli täältä hakemassa. Yhden pienen vaivaisen suukon.
”Missä vaiheessa tunnistitte tunteenne?”
”Ai, missä vaiheessa aloin vihata sinua? Aivan heti alusta.” Dracon katse oli tumma, eikä lopullinen hermojen menetys ollut kaukana.
”Hah, sarkasmi, tuo jalo taiteenlaji, mutta ei. Väärässä taas, herra Malfoy. Milloin te taulapäät tajusitte pitävänne toisistanne?”
”Mikä kysymys tuollainen on olevinaan?”
”Mitä sen on väliä, millainen se on olevinaan. Se vain on, ja odottaa vastausta. Olisi kohteliasta vastata vanhemmalle.”
”Mistä tiedämme, että olet vanhempi? Olet virunut ties kuinka kauan peilissä. Voiko sitä laskea elämiseksi? Jos kuvitteellisesti ajattelisimme sinun jääneen sinne jo esimerkiksi viidentoista vuoden ikäisenä, et olisi meitä vanhempi.”
”Vai niin. Herra yrittää pelata itselleen aikaa. Mutta haa! Se ei onnistunut. Ei sitten ollenkaan!”
”Herra henki, tai mikä nimenne ikinä onkaan, saanko minä jo mennä? Olisi erinäisiä tehtäviä tekemättä…”, Blaise virnisti pahantahtoisesti pariskunnalle, joka kiemurteli hengen edessä. Kumpikaan ei halunnut juosta karkuun, sillä pakeneminen voisi tuottaa epäsuotuisia juoruja. Tosin, niitä oli nyt jo tulossa, Hermione tuumasi. Mitä he täällä enää tekivät? Toisaalta, kumpikaan ei halunnut yrittää pakenemistä myöskään sen varjolla, että henki olisi voinut olla heitä nopeampi, eikä kumpikaan halunnut juosta hengen lävitse, jos tämä kaartaisi yhtäkkiä heidän eteensä.
”Aa, totta kai. Muista kertoa aivan kaikille. Aivan kaikille…”, henki myhäili tyytyväisen oloisena.
”Ilomielin.”
”No niin, mihin jäimmekään…”
”Siihen, kuinka lupasit päästää meidät pois täältä.”
”Kuinka voitte olla noin rasittavia? En saa koskaan kerrottua kunnon tarinaa teistä henkien tapaamisessa, jos ette nyt tottele minua. Okei, olkaa nyt kiltisti ja asettakaa huulenne kiinni toisiinsa.”
” Äh. Tästä on turha puhua enää. Me lähdemme. Tästä ei tule mitään, etkä sinä saa meitä toimimaan yhdessä. Hyvästi.” Draco kääntyi lähteäkseen, mutta henki leijaili hänen eteensä.
”Entä, jos kertoisin, että tämä tyttö tässä on pitänyt sinusta hieman enemmän jo viidennellä luokalla. Silloin hän tosin ei kertonut sitä edes itselleen. Mutta viimeaikaisten tapahtumien varjossa hän uskaltaa unelmoida enemmän.”
”Hei, mitä tämä…?” Hermione älähti kuin lyötynä. Ja siltä hänestä tuntuikin. Miksi, miten? Miten henki saattoi tietää tuollaisia asioita?
Henki leijaili kohti Hermionea, ja otti saman kaikentietävän ilmeensä kasvoilleen kuin puhuessaan Dracolle.
”Tiedätkös sinä, että tämä hyypiö tässä, on pitänyt sinusta jo kaksi vuotta, mutta ei halua paljastaa sitä, koska jostain syystä hän on niin vanhanaikainen, että luulee kuraverisyytesi vaikuttavan jotenkin asiaan.”
”Ämh…”, Hermionen oli vaikea saada sanaa suustaan. Hetken vilkaisu Dracoon paljasti pojalla olevan saman ongelman. Sama ongelma kuin hänelläkin, eikä siihen ollut yhtään kovin fiksua ratkaisua.
”No niin, yksi juttu enää”, henki naurahti nopeasti ja jollain ihme voimalla hän sysäsi nuoria kohti toisiaan. Sentti sentiltä lyhyt välimatka kuroutui kiinni ja otsat kolahtivat toisiinsa. Pieni pyristely ei auttanut, sillä henki tiesi, mitä teki. Vielä pieni tuuppaisu toista selkään, ja huulet kohtasivat.
Ja sen jälkeen henki oli tehtävänsä saanut valmiiksi. Hän jätti käytävälle kaksi hyvin hämmentynyttä nuorta, ja lähti itse naureskellen kertomaan muille hengille uusimmasta saavutuksestaan.
>>*<<
A/N2: No niin, nyt jotain kommenttia. Oliko yhtään samanlainen tyyli kuin edellisissä osissa? :D Viime osastahan on jo hieman aikaa...
-
WHOOOOOOOOOOOOO!!! uskomatonta, miten mä jätin viimeks noin surkeen kommentin :o ei herran jestas... :'( mutta nyt sitten asiaa:
tää koko höskä on aivan mahtavaa luettavaa, enkä oo missään kohassa skipannu mitään kun tää on nin koukuttava ja paras <3 nää luvutkin on just hyvän mittasii, sellasii, että kiinnostus herää ja just kun on kunnolla oottamassa jatkoa niin PAM; hahaa- enpäs jatkakkaan tästä- luku loppuu niin, ettei voi muuta kun oottaa epätoivosesti jatkoa -niinkuin minä ;D
eli jatkoa kiitos <33
~Maom-mix
-
Haa, suudelma! ;D :-* ;D
Tyyli on pysynyt hyvin samanlaisena, ja oli todella suuri ilo huomata, että tähän on tullut jatkoa. Toivottavasti inspiraatiota löytyy, mutta ymmärrän hyvin sen olevan aika oikullinen olento. Oikuillisista olennoista puheenollen, henki on taas oma ihanan jäynä itsensä. ;D Onneksi se saa suudelman houkuteltua esiin. Melkoinen saavutus, pakko nostaa hattua. Toivottavasti henkien kokous osaa arvostaa sen saavutusta. ;)
Hekottelin myös tälle Blaisen ja hengen sanailulle.
”Mutta kun te pidätte toisistanne. Pöllökin sen näkee. Eikö niin Blaise?”
”Haukuitko minua juuri pöllöksi?” Blaise kiivastui ja loi murskaavan katseen henkeen, joka taas ei välittänyt.
Alussa olevat Dracon ajatukset ovat hyvät, tuli sellainen olo, että herra on pikkuhiljaa myöntämässä tilanteen itselleen. Yrittää vielä kovasti väittää vastaan, mutta aika turhaan, suudelmakin sen todistaa. ;) Ihanaa, että suudelma saatiin kuvaan mukaan.<3 Tosin nyt henki häipyy, mutta jäähän siitä aina suloinen muisto. Ja nyt Draco ja Hermione vasta tilanteessa ja pinteessä ovatkin, kun ovat suudelleett ja Blaise pyörii ympäri koulua juoruilemassa. Saa nähdä miten tässä vielä käy. Toivottavasti jatkoa tulee pian, mutta ota ihan oma aikasi tämän kanssa. :)
Dialogi soljuu tässä mukavasti eteenpäin. Tässä luvussa tuli paljon sanallistatoimintaa, mikä oli hauskaa, mutta toivoisin ehkä seuraavaan lukuun vähän enemmän kuvailua. Nyt kun on suudeltu ja kaikkea. Tämä tietysti riippuu ihan täysin siitä millainen kuva sinulla kirjoittajana on jatkosta. Tämä on ollut tähän asti aivan ihanaa ja uskon, että tämä on sitä myös jatkossa. :-*
Hipsuttimet kyllä toimivat tässä hyvin. Minusta se menee oman maun mukaan, että kumpia haluaa käyttää. Hallitset tämän tekstin pohjalta molemmat tekniikat todella hyvin. :)
Kiitos tästä uudesta ihanasta luvusta.<3
-
Alussa olevat Dracon ajatukset ovat hyvät, tuli sellainen olo, että herra on pikkuhiljaa myöntämässä tilanteen itselleen. Yrittää vielä kovasti väittää vastaan, mutta aika turhaan, suudelmakin sen todistaa. Ihanaa, että suudelma saatiin kuvaan mukaan.
En ole varma olenko tätä jo kommentoinut, mutta lukenut jo olen. Vähän hajamielinen joo olen. Ideana tämä fic on hyvä. Etenee aika nopeasti. Hahmot ovat aika OC. Pidän tästä kuitenkin kamalasti.
-
No, voi awws! :D Aivan mahtavaa tekstiä!
Henki rules... ;D Love it!
Toivottavasti jatkelet vielä, koska toivon todellakin sitä.
Teksti on selvää, mutta joitakin sana valintoja olisin vaihtanut.
En nyt vaan jaksa alkaa etsimään niitä sieltä tekstistä. :)
-
Chelsey, Maom-mix, Frederica, Rentun Ruusunen ja Nalle NÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄIN suuri kiitos kaikille kommentoijille!
Ja anteeksi, että tässä kesti! Koitan saada seuraavan osan nopeammin ulos. Toivottavasti joku on vielä pysynyt mukana tänne asti. :)
Osa 13
Olin langennut alkeelliseen ansaan. Joutua nyt hengen nöyryyttämäksi. Vangiksi kahden punaisen huulen. Ei ollut epäilystäkään. Muisto kulki mukanani, vaikka halusin, en halunnut, halusin päästää siitä irti. Miksi? Merlin sentään, olihan maailmassa muitakin velhoja. Muitakin nättejä tyttöjä, jotka kieli pitkällä odottivat, että tällainen viisas ja hienokäytöksinen Luihuinen saapastelisi paikalle. Niin no, ehkei, mutta kuitenkin.
Ja sitten menen tuhlaamaan aikaani Rohkelikkoon. Paljon aikaani. Aivojani.
Sydäntäni.
Hermione tuijotti pienen präntin täyttämää sivua silmät tarkennettuina kauas jonnekin aivan muualle. Sama sivu oli ollut auki jo monta minuuttia, mutta aivot eivät kyenneet ymmärtämään, mitä riimuloitsujen käsikirja tarkoitti asiallaan. Kirjasto oli hiljennyt, kun muut olivat lähteneet nauttimaan kurpitsapiirakkaa ja pelaamaan velhoshakkia tupiin. Jostain, sieltä täältä, kuului vielä hajanaisia askelia, mutta muuten tyttö istui huoneessa miltei yksikseen.
Hän ei voinut väittää, etteikö sillä satunnaisella huulten kohtaamisella, jota saatettiin kutsua myös suudelmaksi, olisi ollut mitään vaikutusta häneen. Ei.
Kun sillä vain oli liikaa vaikutusta.
Olihan hän toki saattanut ehkä, jopa, myöntää itselleen, että nyt oli ottanut ohraleipä, ja ihastus oli Malfoy. Ja hän oli ehkä yön hiljaisimpina tunteina miettinyt poikaa, tämän ilkeää virnettä, ja saattanut pitää sitä ehkä jopa sööttinä.
Mutta kuitenkin! Malfoy! Joku roti sentään asiaan!
Hermione tökkäisi sormellaan kirjaa, ja huokaisi syvään. Huomenna olisi tunti Luihuisten kanssa. Hän tiesi, ettei pystyisi pitämään silmiään erossa blondista, vaikka ei halunnutkaan olla sellainen tyttö, joka aina roikkuisi ihastuksessaan kiinni. Miksi kaiken piti olla näin vaikeaa?
Riimukirja ei tuntunut antavan vastausta siihen kysymykseen.
”Te… suutelitte?” Ginnyn kulmakarvat pompahtivat hiusrajaan asti.
”Shhh!” Hermione hyssytteli, vaikka oli taikonut hiljennysloitsun petinsä ympärille.
”Siis, ihan oikeastiko?”
”Niin saattoi tapahtua, mutta kumpikaan meistä ei todellakaan tehnyt aloitetta.”
”Miten se sitten tapahtui?” Ginny ei oikein ymmärtänyt asian oikeaa laitaa.
”Annas, kun kerron sinulle…”
Hetkeä myöhemmin Ginny nyökkäsi hajamielisen oloisena, ja vilkaisi ympärilleen.
”Tämä henkikö siis?”
”Niin.”
”Mutta… Jos tuo tarina on siis totta, eikö hänen nyt pitäisi siis olla poissa?” Ginny kysäisi.
”Enpä ole tullut ajatelleeksi tuota. Hänen pitäisi siis olla poissa… Ellei sitten ole niin, etten olekaan Malfoyn salainen ihastus. Ei sillä, että haluaisin olla, tietenkään.”
”Haluat sinä.”
”No niin haluankin!”
Ginny huokaisi, ja asetti kätensä Hermionen olalle.
”No niin, ehkä sinun olisi pitänyt jutella tästä Malfoyn kanssa. Asiat olisivat paljon helpompia.”
”Helpommin sanottu kuin tehty”, Hermione murahti.
”Niinhän se on, mutta ehkä on aika haudata hetkeksi sotakirveet ja miettiä, onko henki enää olemassa. Tai ehkä teidän täytyy suukotella uudestaan…” Ginny virnisti ja Hermione punastui.
”Emh… en ole ajatellutkaan”, hän mumisi.
”Jollei se ollutkaan kunnon pusu. Jos osuitkin vaikka leukaan”, Ginny naureskeli ja väisti Hermionen heittämää tyynyä.
”Kai nyt sentään tiedän, missä huulet sijaitsevat!”
”Jos eksyit hänen kauniin kiiltäviin, sinisenä valtamerenä tuikkiviin, silmiinsä?”
”Ole nyt jo hiljaa!”
Seuraava päivä valkeni hiljaisen odottavana Rohkelikon tuvassa. Harry ja Ron odottelivat Hermionea oleskeluhuoneessa, josta he lähtivät kohti liemihuonetta.
”Mites… Malfoy?”
”Malfoy?” Hermionen ääneen kiiri heikko hermostuneisuus. Hän oli kovasti yrittänyt olla ajattelematta koko ongelmaa, mutta nyt tietysti Ron meni tapansa mukaan möläyttelemään asioita.
”Niin?” Harrykin kumartui kuuntelemaan Ronin ohitse Hermionen vastausta.
”Ei ole mitään asioita kerrottavana!” Hermione kimpaantui ja marssi luokkaan tutulle paikallensa etuosaan.
”Mikä sitä nyt vaivaa?” Ron murahti Harrylle, joka kohautti olkiaan.
”Naisten ongelmia”, hän vain vastasi.
Tunti kului kuin se nyt yleensäkin. Hermione viittasi melkein kaikkiin, mutta tällä kertaa hänen ajatuksensa harhailivat liikaa aivan jossain muussa. Aivan jossain muussa, joka istui pari penkkiriviä hänestä vasemmalla.
Kun Hermione oli jo kolmannen kerran änkyttänyt vastauksessaan, ja sanonut litroja desilitrojen sijasta, päätti hän saada asialle jonkinlaisen päätöksen. Koulua hän ei riskeeraisi jonkun tuollaisen takia!
Tunnin jälkeen hän jäi notkumaan käytävälle ja kooten rohkeutensa, meni vetäisemään Malfoyta hihasta.
”Mal… Draco, voimmeko jutella?”
”Nyt neidille sitten sopii juttelu?” Malfoy vastasi ivallisesti, mutta lähti kuitenkin Hermionen mukaan poispäin muista ihmisistä.
”Älä viitsi”, Hermione murahti, ja istahti ikkunalaudalle kauaksi muiden katseista. Draco heilautti kättään ärtyneesti, ja lähettyvillä maleksineet pojat kipittivät karkuun blondin tuimaa katsetta.
”Mitä asiaa sinulla siis oli?”
”Oletko nähnyt henkeä jossain?” Hermione sanoi heti sanottavansa. Draco hiljeni hetkeksi, ja näytti mietteliäältä.
”Oikeastaan, enpä ole tainnut.”
”Kai tajuat, mitä se merkitsee?”
”Että pääsimme hänestä eroon?”
”Niin. Voimme taas jatkaa normaalia elämää”, Hermione hymähti hieman.
”Sehän on hyvä. Kai hävität sen peilin myös?”
”Peilin?” Hermione oli jo ehtinyt unohtaa koko kapistuksen.
”Se peili, joka sinulla oli”, Draco vilkaisi tyttöä kulmiensa alta.
”Äh, en tiedä edes, missä se enää on”, Hermione vähätteli, ja nousi seisomaan.
”Asia on siis loppuun käsitelty?”
”Niinhän se taitaa olla.”
Draco aikoi sanoa vielä jotain, mutta muutti nopeasti mielensä ja vilkaisi nopeasti tyttöä.
”Asia käsitelty”, hän mutisi ja käännähti kannoillaan ja lähti kohti oleskeluhuonettaan.
”Niin…”, Hermionen ääni särkyi.
Henkeä ei enää ole. Ei ole. Kadonnut kuin tuhka tuuleen. Mutta miksi? Onko se sen peilin takia? En voi unohtaa, mitä henki sanoi siitä. Salaisen ihastuksen suudelma.
Ja me suutelimme.
Ja henki katosi.
Ja salainen ihastus.
Hermionekin siis…?
Draco kääntyi kesken käytävän katsomaan taakseen.
-
Jei! Jatkoa, kivaa :)
Väsyttää aika lailla nyt mutta sanon nyt kuitenkin että rakastin tota loppua. :D
-
Ihanaa, että tämä oli saanut suloista ja hymyilyttävää jatkoa! (Pahoittelut kommentin viipymisestä, elämä ja etc.)
Tyyli on pysynyt osien välissä olevasta ajasta huolimatta hyvin samanlaisena ja tämä luku nivoutui saumattomasti noiden aiempien joukkoon, pisteet siitä. :D Tuntui hyvältä ja tutulta ja turvalliselta palata tämän pariin, kiitos siitä. :D
Nyt Draco ja Hermione alkavat pikku hiljaa tiedostaa tilanteensa, ja lopetus oli kyllä todella hieno ja hyvä. En voi olla pitämättä tuosta Dracon katseesta ja ajatuksista, totuus rämistelee Luihuisemme mieleen voimalla. ;D Minusta on ihanaa, että Hermione ja Ginny käyvät näitä tunnepuolen keskusteluja ja pojat aina keskeyttävät heidät. ;) Ja Harrylla ja Ronilla ei vain yhdistä, tosin odotan innolla sitä hetkeä, kun asioiden tola valkenee paitsi Dracolle ja Hermionelle, niin myös Harrylle ja (varsinkin) Ronille. ;) Ginnyn kiusoittelu sai minut kyllä hymyilemään. ;D
Kiitos tästä uudesta luvusta. :)
-
Aah jatkoa ja minä olen melkein kuukauden myöhässä... voi voi :o Nyt asiaan parannus;
Jatko oli ihana ja todella hyvä kuin aiemminkin kirjoita jatkoa pian. En nyt tiedä mitä kommentoida, kun ei ole mitään valitettavaa eikä virheitä joten... Loppu oli myös hyvä, pidin paljon ja muutenkin pidän näistä Dracon ajatushommeleista, teet ne hyvin ;)
Jatkoa odotellen
~Maom-mix
-
Nalle: Oi, kiva, että pidit lopusta, siihen pyrinkin. :) Kiitos kommentistasi!
Frederica: Ginnyn ja Hermionen keskusteluja on kiva kirjoittaa, koska yleensähän tytöillä on aina tapana juoruta kaikesta tapahtuneesta. Mikseivät siis hekin niin tekisi? :D Kivaa, että osa oli hyvä! Kiitos kommentistasi!
Maom-mix: Ei haittaa, vaikka onkin kuukauden myöhässä, onhan tämä täällä vieläkin. :D Eikä haittaa, vaikket tiedä, mitä kommentoit, kaikki käy. :) Kiitos kommentistasi!
A/N: No niin, tässä se nyt sitten olisi... Viimeinen osa Ihastuspeiliä. Onhan tässä aikaa mennyt, ja meinasi hermotkin mennä ja kaikkea. Suunnitelmat muuttuneet ja oli ongelmia jossain vaiheessa pysytellä alkuperäisessä ikärajassa, kun Sallitussa ei saa olla edes pusua tapahtua... :DD Nauttikaa nyt vielä siis! :)
Osa 14
Sinisen harmaa taivas näytti vetäytyvän piiloon pilvien taakse. Hermione huokaisi ja ohjasi harhaantuneen hiuskiehkuran pois kasvoiltaan. Dracoa ei näemmä pahemmin huvittanut jutella asiasta, joten minkäpä hän sille sitten mahtoi. Jos asia kerran oli toisen mielestä loppuun käsitelty, niin kai se sitten oli. Pitäisihän hänen nyt fiksuna tyttönä se asia ymmärtää.
Hermione oli niin kurkkuaan myöden tätä sotkua. Hänen opiskelunsa oli kärsinyt, eikä päässä pyörinyt mikään muu. Mikään muu kuin Draco.
Tyttö sukaisi kouluviittaansa, ja vilkaisi maisemaa vielä kerran. Sitten hän kääntyi lähteäkseen kohti oleskeluhuonetta, mutta jähmettyi sijoilleen. Käytävän toisessa päässä loistivat vaaleat hiukset kuin varoitusmerkkinä. Draco.
Poika seisoi käytävän varrella tuijottaen tytön suuntaan. Hermione tunsi kurkussaan olevan karhean palan nousevan ylöspäin. Nieleminen oli hankalaa, eikä aivoista lähtenyt yhtäkään fiksua ajatusta. Hermionen mielessä kaksi puolta taisteli. Uppiniskaisuus ja epätoivoinen ihastuminen. Kumpi olikaan pahempi, sitä tyttö ei tiennyt.
Hän ei sanoisi Malfoylle mitään. Juttelut olivat ohitse. Luihuinen oli saanut mahdollisuutensa, ja nyt oli turha enää valittaa, mietti Hermione. Sitä paitsi, Draco ei varmastikaan ollut ihastunut häneen. Miksi olisi? Se olisi ollut täysin sopimatonta.
”Hermione”, Dracon ääni kähähti kuin kurkussa olisi ollut jotain vikaa.
”Draco”, Hermione taisteli itsensä kanssa. Jäädäkö juttelemaan vai…?
”Minä…”, Draco aloitti, mutta Hermione keskeytti hänet.
”Minulla on kiire. Kiitos vain”, Hermione tiputti jäisen lauseensa hämmentyneelle Dracolle ja lähti kohti oleskeluhuonetta kyynelten kihotessa silmiin.
”Hermione!” Ginnyn säikähtänyt ääni kimposi hänen korviinsa, kun hän oli astunut sisälle Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Kuin sitkeän savusumun takaa hän näki, kuinka monta muutakin naamaa oli kääntynyt katsomaan häntä, mutta tällä hetkellä hän ei jaksanut välittää.
”Mikä on?” Ronin pikkusisko tuli heti Hermionen viereen, kun Hermione yritti lähteä yläkertaan.
”Kerron myöhemmin”, brunetti ravisti punapään pois ulottuviltaan ja ryntäsi sitten makuuhuoneeseensa.
Vain siellä hän saattoi lopulta päästää kyyneleensä valloilleen.
Kun seuraava päivä oli valjennut kuulaana lauantaiaamuna, Hermione lopulta kömpi silmät miltei umpeen muurautuneina ylös sängystä. Hän oli miettinyt. Vatvonut ja valvonut, miettinyt asiaa monelta eri kantilta. Ja tullut vihdoin siihen lopputulokseen, että oli aika unohtaa kaikki. Yrttivarastot, ja muut turhat asiat. Luihuinen oli luihuinen, ei siitä mihinkään päässyt. Draco varmasti nytkin naureskeli hänelle jossain kaveriporukassa.
”Hermione?” Ginny älähti, kun näki ystävänsä hiuspehkon auringonvalossa.
”Ginny, älä jaksa”, Hermione huokaisi ja tarrasi hiusharjaan suunnitelmanaan hoitaa pehko kuntoon.
”Onko kaikki kunnossa?” Ginny hivuttautui lähemmäs ystäväänsä ja taputti tätä sitten lohduttavasti olkapäälle.
”No jaa”, Hermione yritti nostaa suupieliään ylöspäin, muttei aivan onnistunut.
”Onko se…?” Ginny sihahti ja vilkaisi huoneessa vielä aamupalalle menoa viivytteleviä tyttöjä kohti.
”Kerron sitten myöhemmin”, Hermione vastasi ja Ginny tuhahti kuuluvasti.
”Pidän siitä kyllä huolen!”
Aamupalan jälkeen tytöt suuntasivat kohti linnan puistikkoja. Puiden varjossa Hermione kertoi eiliset tapahtumat kylmettyneisiin sormiinsa puhaltavalle Ginnylle.
”Ja… nytkö ei sitten mitään?”
”Niin”, Hermione kohautti olkiaan antautuvasti.
”Ei se voi olla niin mäntti”, Ginny mäkätti ja potkaisi kiveä, joka kuuluvasti kolahti puiston pilariin.
”Minä kai se mäntti olin”, Hermione huokaisi.
”Et saa ajatella tuolla tavalla.”
”Millä tavalla sitten?”
Ginny pysytteli hiljaa, tähän hän ei osannut sanoa mitään.
”Niin. Minä luulin jotain, mitä ei loppujen lopuksi ollutkaan. Luulin aivan liikoja. Ja nyt, olen riekaleina. Haluan vain unohtaa kaiken”, Hermione tunsi ärsytyksekseen taas silmäkulmiaan pistelevän.
”Voi Hermione…”, Ginny kaappasi ystävänsä halaukseen.
”Asiat varmasti selkenevät vielä.”
”En halua enää kuulla asiasta ollenkaan”, kuului Hermionen jämäkkä vastaus ennen kuin uusi itkukohtaus kohdistui Ginnyn huiviin.
Ne silmät. Kirottua. Seuraavat joka paikkaan.
Se hymy. Kirottua sekin. Kuulen sen joka päivä, joka ilta.
Tuo tyttö. Kiroukseni. Enkä tule unohtamaan. En, vaikka haluaisinkin. Vaikken haluaisikaan. Vaikka niin toivoisinkin. Vaikken toivoisikaan.
En osaa enää olla. En normaalisti. En ilman.
Hermionen hermostuneet askeleet kolisivat pitkin kirjaston lattioita. Peloissaan omista reaktioistaan hän kurkisteli kirjahyllyjen taakse. Peläten pahinta, odottaen… no, pahinta kaiketi. Hän tiesi, ettei Draco tulisi olemaan täällä, mutta silti. Silti oli pakko olla varovainen. Sitä paitsi, hänen olisi pakko saada tehtyä essee tänään, tai muuten palautuspäivään olisi enää viikko.
Helpotuksesta huokaisten hän laski löytämänsä kirjat pöydälle, asetti kirjoitustarvikkeensa sen viereen ja heitti viittansa viereiselle tuolille. No niin, essee muodonmuutosjuomien salaisista tarvikkeista muinaisessa Lontoossa ennen Maagikko Lumernitiusta.
Kun hän oli saanut kolme sivua kirjoitettua, ja tunsi vihdoin päässeensä vauhtiin, näki hän kuinka hiljainen varjo saavutti hänen pöytänsä, kurottautuen kirjoituksen yli ja saavuttaen vihdoin hänen puolensa.
”Hermione.”
Tyttö nosti katseensa, vaikka hyvin tiesi, kenelle ääni kuului.
”Asiahan on loppuun käsitelty”, Hermione ilmoitti kuivalla äänellä ja yritti jatkaa esseensä kirjoittamista, vaikka käsi tärisi kuin yhdeksänkymppisellä mummolla.
”Asia on kaikkea muuta kuin loppuun käsitelty”, Dracon äänessä ei kuulunut sille ominaista ivallista vivahdetta, vaan poika tuntui olevan tosissaan.
”Niin…?”Hermione selvitti kurkkuaan. Tämä ei nyt mennyt ollenkaan niin kuin hän oli kuvitellut.
”Niin”, Draco vastasi, selvästi hermostuneena hänkin.
”Sinulla oli jotain as…”, Hermione ehti aloittaa, ennen kuin Draco kiskaisi sulkakynän pois hänen kädestään.
”Minulla on asiaa, ja sinä kuuntelet”, Draco ärähti, ja vilkaisi ympärilleen. Hän kohottautui hieman ylöspäin ja huokaisi selvästi.
”Hermione…”, vaaleahiuksinen aloitti, eikä oikein tiennyt, miten jatkaa. Kuka oli tehnyt tästä näin vaikeaa?
Hermione odotti sydän pamppaillen, mitä toisella oli sanottavanaan.
”Mätaidantykätäsusta.”
Hätääntynyt hiljaisuus täytti kirjaston. Tuntui kuin aika olisi hidastunut, kirjastonhoitajakin kadonnut aivan muualle. Kuin heitä ei olisi kuin kaksi koko kirjastossa.
Mätaidantykätäsusta. Kuka Merlin soikoon sanoo niin? Kuka, kysyn vaan?
”Mä olen ihastunut suhun, Hermione”, Draco lopulta toisti hiljaa, kun äänettömyys oli jatkunut.
”Ei…”, Hermione kuiskasi.
”Ei?”
”Oletko tosissasi?”
”Merlin soikoon olen. En kai muuten olisi täällä yksin?”
Hermione nousi tuolistaan hämmentyneenä. Samalla hänen teki niin mieli heitellä kärrynpyöriä ja halata maailmaa kuin vain lyyhistyä lattialle itkemään. Jos tämä olisikin joku todella huono pila, koska Dracolle kaikki tuntui olevan.
”Tiedän, että…”, Draco aloitti ja vilkaisi Hermionea nopeasti kuin etsien tämän kasvoilta lupaa jatkaa.
”… että olen ollut ääliö joissakin asioissa. Ja en osaa olla niin kuin muut, enkä haluakaan. Ja, että en ole kohdellut sinua hyvin, ja… Mutta tajusin kaiken heti, kun tutustuin sinuun paremmin”, Dracon ääni hiipui jonnekin kaukaisuuteen. Hermione puristi käsiään nyrkkiin, eikä tiennyt mitä sanoa.
”En aio muuttua, en aio odottaa enää kauaa. Unohdetaan vain koko juttu. Ja jos kuulen tästä jossain, tiedän, kuka saa syyt niskoilleen.”
Draco kääntyi lähteäkseen, mutta Hermione kiersi pöydän, ja tarttui poikaa hihasta.
”En oletakaan sinun muuttuvan. Olethan jo tehnyt niin.”
”Mikä vastaus tuo oli olevinaan?”
Dracon huulet eivät enää maistaneet sen illan jälkeen muuta kuin mansikkaisen huulipunan.
-
Aivan ihana päätös tälle tarinalle!<3 Awww! :-*
Ja totta kai kaikki päättyy kirjastossa, sehän on varmin paikka löytää Hermione + siellä on paljon salaisia nurkkia. ;) Hihittelin tuolle Hermionen kauhulle siitä, että kohta esseen palautukseen on enää viikko, niin hermionemaista kuin vain voi olla.
Ja voi Dracoa, kun Hermione on koko ajan ajatuksissa. Se ei taida helpottaa tuon lopun myötä, mutta ainakin ne kirous osuudet saattavat hävitä ajatuksista. ;) Rakastan tuota Dracon yhteen hengenvetoon tulevaa tunnustusta ja heti sen jälkeen olevia ajatuksia; Kuka Merlin soikoon sanoo niin? Kuka, kysyn vaan? :D
Ginnyn ja Hermionen ystävyys on ollut hieno osa tätä tekstiä, olen pitänyt heidän keskusteluistaan ja tuosta kuinka Ginny tarjoaa tukeaan Hermionelle (ja pitää uteliaan veljensä poissa asioiden ytimestä). Teksti on koko ajan ollut hauskaa ja myös pysynyt hauskana, hihittelin tälle viimeiselle osalle ihan onnessani. ;D
Hahmot ovat olleet läpi tarinan aivan ihania ja minusta tämä sai arvoisensa päätöksen. Kiitos tästä.<3
-
Aaaaahhh.... Siis tuo loppu! Aivan mahtavaa! Niin hyvin kuvailtua ja todenmukaista. Tuli ihan itsellekkin sellanen epävarma olo... Punastelen nyt yksinäni sun kuvailujen takia, ole onnellinen :D Mutta kyllä, juuri näin. Parempaa loppua en keksi tälle ficille. Hyvin hoidit pisteet kotiin ;) Dramionehan on se aivan mahtava paritus, siitä ei päästä minnekkään ja tämäkin vain vahvistaa sitä.
Mätaidantykätäsusta- kohta. Aaaawsis kuinka ihanaa... Ja sitten ne Dracon mahtavat facepalm ajatukset 'kuka sanoo niin?'
Olen nyt vaan vielä niin onnessani ettei rakentavaa/järjellistä palautetta synny ja tämä on todella positiivinen asia ;D
Kiitos todella paljon
~Maom-mix
-
Awws, ihania kommentteja! ♥
Frederica: Itsekin olen tykännyt kirjoittaa noita tyttöjen juttuja, kun tytöillä on aina tapana hieman aina juoruilla kuitenkin ja tuskinpa velhotytöt siinä suhteessa jästeistä niin eroavat. :D Todella mukavaa, että osa oli mielestäsi kiva ja sai arvoisensa lopun. Olen otettu! :) Kiitos ihanasta kommentistasi!
Maom-mix: Hih, olen onnellinen! :) Todella kivaa, että pidit lopetuksesta, sillä halusin heille omanlaisensa lopun ja koitin välttää yltiömäistä romantiikkaa, sillä mielestäni se ei välttämättä ole aivan Dracon juttu. :D Kiitos ihanasta kommentistasi!
-
Kommenttiarpajaisista hei!
Pitihän tämän kimppuun hypätä kun olen sen toisen sinun keskeneräisen Dramionen lukenut (mitä voisit jatkaa! ;)), että kiva kun tämä oli kirjoitettu kokonaan. Monet tekstit kuitenkin jää valitettavasti kesken.
Tämä on vanhempaa tuotantoa ja olet selkeästi kehittynyt kirjoittamisessa ihan hurjasti, mikä on isoa plussaa. Meistä toivottavasti kaikki kehittyykin ajan kanssa aina. :) Alussa tässä tekstissä sanoitkin, että kunhan alun pääsee kahlaamaan niin taso paranee ja se oli totta. Toki kun itse kirjoitan aika vähän kouluajoista, niin tämä tuntui sellaiselta teinimenolta ehkä omaan makuun, mutta varmasti juuri tuon ikäluokan juttuja on tuollaiset ajatukset ja sähläämiset hieman. Olit siis varmasti osannut kuvata asioita todella tuohon hetkeen sopivasti. Virheitä tuolla vilisi jonkun verran, että jos joskus innostut tämän korjaamaan ja käymään läpi, niin varmasti tulee loistava lopputulos!
Musta sulla oli tässä tosi kiva idea tuosta peilistä ja siitä kuinka se toimii. Se teki tarinasta mielenkiintoisen! Olit myös joissakin osissa kuvaillut asioita todella tarkasti ja hyvin. Pidin tästä kyllä kokonaisuutena, vaikka toki tästä paistaa se, että aika ensimmäisiä tekstejä kyseessä - mutta ei se tämmöistä fanaattista Dramione - fania haitannut juuri. :D Omatkin ensimmäiset tekstit oli hyvin samantyylisiä ja juuri tuota kehityskaarta oli ihana seurata tässä lukiessa, kuitenkin tätäkin olit kirjoittanut useamman vuoden.
Kiitos sulle kovasti tästä pätkästä ja pahoittelut, jos nostan vanhan tekstin esille, mutta nämäkin ansaitsee huomiota! Olen kyllä kärppänä paikalla, jos kirjoitat lisää Dramionea!
-
Vähän ehkä saatoin tuijottaa hetken näyttöä ennen kuin tajusin, että tähänkin on tullut kommenttia. Tarina sentään on ollut jo sen seitsemän vuotta valmiina. :D Ja huh, kuinka hienoa kuulla, että edistystä on tullut! Tällä hetkellä en edes uskalla lukea tätä uudestaan, mutta tarina saa pysyä täällä ja olla muistomerkkinä omasta lähtöruudustani. :D Ehkä jossain vaiheessa voisi ottaa projektiksi uudelleenkirjoittamisen. Kiitos paljon kommentistasi! ^^