Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Yookuro - 10.06.2011 16:52:02
-
Author: Yookuro
Fandom: Space Invaders Extreme + Space Invaders 95.
Genre:Oneshot
General: Sallittu //:NiNNNi muokkasi ikärajan otsikkoon
Disclaimer: Space Invaders kuuluu tietysti videopelijätti Taitolle, ja kun viittailenkin tässä Konamin Otomediukseen ja muihin peleihin, en omista niitäkään.
Summary: Maailmanvalloitus on aika mahdoton työ: mutta voiko sen yrittämisessä olla hyviä puolia?
A/N: Myönnän suoraan että minä kopioin tämän scenaarion Shinryaku! Ika Musumen eräästä episodista, tarkemmin sanottuna "Can I Bother You"-episodista. Tämän tarinan tein silti opettajalleni kovassa kiireessä, ja kun suuri pelittäjä olenkin, niin tässä on paljon viittauksia joihinkin pelisarjoihin joissa on scifi-teemaa ja avaruusolioita.
Runko on kuitenkin sama, mutta siinä on omia sepittämiäni ajatuksia.
- Edistyinkö? -
Oli mennyt monta päivää. Hyvin... monta päivää: sen jälkeen kun tähän Maapalloon asetuin.
Minulle oli annettu tehtäväksi valloittaa se. Tai ainakin saattaa se mahdollisimman heikkoon kuntoon: Marssisin sitten muiden sotilaiden kanssa ottamaan maapallon haltuumme, johtajamme saattamana...
Sehän kuitenkin on luontomme: valloittaa itsellemme uusia alueita ja planeettoja omaan hyötyymme.
Mehän olemme Space Invaders!
Meitä ei voi päihittää! Ei edes 99:nen marssimme jälkeen!
Tämän me näytimme kaikille vastaan tulleille eliölajeille planeetoillaan. Perinteisellä, vanhalla marssimisen toimintamallillamme valloitimme planeetan kuin planeetan. Olimme yksinkertaisesta ulkomuodostamme ja tavoistamme voittamattomia.
Niin asiat tuntuivat olleen... Ennen vuotta 1979. Silloin kaikki muuttui.
Maapallon asukkaat päihittivät meidät. Ja kaiken lisäksi... he pitivät siitä. Heidän sanoissaan olimme valloittaneet heidät! Minkälaista ironiaa.
Minut päätettiin lähettää Maapalloon valmistamaan sitä kuntoon kostoa varten. Saisimme tämän planeetan haltuumme 30:nen vuoden jälkeen.
Mutta... Harmillisesti... en ole edistynyt lainkaan.
Siksi nyt istuin auringonlaskun aikaan tutulla rannalla. Tiesin että minun olisi pitänyt mennä takaisin Danielin ja Mayun taloon takaisin, mutta nyt tahdoin olla yksin.
En ymmärrä miksi juuri Johtajan piti lähettää juuri minut Maapalloon. Onko se vain minun uuden olomuodon takia? Se, että joku muukalainen muutti minut ihmiseksi?
Olin kuullut sen olleen jonkun täysin puhtaan pahuuden syytä. Jokin, joka on vain itsessään pahaa, ja kurjaa. Pahuus levisi kuin rutto: se tartutti helposti kaikki, jotka helposti altistuivat tekemään ilkeitä tekoja. Niin pitkälle... että jopa elottomille asioille voisi tulla inhimillisiä ominaisuuksia... ja paholaisen mieli.
Eräs sai surmansa riivatun yölampun takia. Niin paha se oli.
Minulle yritettiin tuommoinen koe tehdä: muuttaa täysin pahaksi. Sen teki eräs hyvin kauhea, mielenvikainen professori. Hän pelotti minua kyyneliin: hänen häiriintynyt hohotuksensa, huolimattomat, hulluuden riivaamat kädet... niiden koskiessa minuun hän työnsi minut kupuun.
Seuraavaksi mitä kävi, näin vain punaista. Pääni tuntui ihan siltä kuin sitä olisi kiskottu ja väännelty jatkuvasti, vaikka minä olin vain pieni, valkoinen rapumainen olio. En tiennyt pelkoa. En tuntenut kauhua. Olin vain pahuuden sokaisemana.
Heiluin sinne sun tänne, ja mieleni täyttyi pelottavilla ja katkonaisilla avunhuudoilla. Ahdistunut oloni oli mennyt äärimmilleen. Aistini olivat kadonneet, ja näin vain mustanpuhuvaa ja punaista.
Ja äkkiä, jotain välähti: syöksyin hyvin paholaismaisen, riivatun kasvon sisään. En muistanut tämän jälkeen mitään.
Tähänkin päivään mennessä värisen vieläkin pelosta tuota hetkeä muistaessani.
Kun heräsin...huomasin että olin saanut uuden olomuodon. Minusta oli tullut ihmistyttö!
Itse labra minne olin joutunut, oli kokonaan tuhoutunut. Professoria en ole nähnyt sen koommin.
Palattuani kotiplaneetalleni Johtaja huomasi tämän uuden ulkomuotoni. Tästä hän sai idean: sen oli tuova meidän kansallemme edun, jolla voisimme valloittaa maapallon jälleen.
Ja niin... minut lähetettiin yksin tänne. Siitäpi onkin pitkä aika. En silti ole saanut vähääkään muutosta täällä aikaan.
Olen kaikkien mielestä söpö. Ja vaarattoman näköinen. Ja vieläpä minua uhkaillaan viedä Invader Defense Corp.:in, jos yritän mennä vaaralliseksi. Sa-sa-Sayochanista puhumattakaan... tuo mi-mikose vasta tietää miten pitää minut aisoissa. Se aika kun hän leikkasi...minun oikeat, suuret korvani...punaisten hiuksien lomista....
*Nielaisu*
Voi... kuinka murheen murtama olin. Tulisin varmasti tuomaan pettymyksen tuovan sanoman: Siitä lähtien minut tultaisiin tunnettaisiin historian huonoimpana valloitusmarssijana.
”Mihin liemeen olen joutunut? En ymmärrä miksi minut lähetettiin tänne yksin tätä paikkaa valloittamaan!!! Ovatko kaikki tuolla ihan pähkähulluja päästään?! ”
”En minä tähän pysty! Minäkö pystyisin aiheuttamaan tuhoa ja kaaosta täällä yksin?!
Rehellisesti, mitä minä olen saanut muka aikaan?!
EN MITÄÄÄN!”
Juuri samaan aikaan kun huusin tuon viime lauseen, kuulin kun lempeä, mutta varma ääni sanoi:
”Tuo ei ole totta.”
Katsoin äänen suuntaan. Näin vihreähiuksisen, aikuisen naisen katsomassa minua silmiin kaukaa.
Mutta hän ei nähtävästi ollut mikä tahansa tavallinen nainen: hänen päässään oli ikään kuin vihreä kypärä, tai hattu, joka näytti meduusan päältä. Läpinäkyväkin se oli: sisällä oli rihmoja, jotka kiinnittyivät kolmeen pallomaisiin lihasmassoihin. Olikohan ne ytimiä?
”Anteeksi jos puhuin hieman äkkinäisesti. Saisinko istua viereesi?” hän kysyi.
”Hyvä on...” vastasin heikolla äänellä.
Nainen kulki hitaasti viereeni, ja kyykistyi istumaan viereeni. Katsoimme hetken oranssia merta, sen kimaltaessa kultaisia teitä.
”Haluaisitko?” hän kysyi, ojentaen minulle pussillisen...
Paahdettuja ampiaisia?!
Ötökäthän ovat lempiruokaani, mutta sen tietävät vain Daniel ja Mayu...
Itse tuo naine otti kourallisen, ja avasi suunsa: äkkiä huomasin, että hänen etu-ja kulmahampaiden välistä tuli esiin koukkumainen uloke! Niin tuli oikealle puolelle, ja alemmat etuhampaat saivat myös sellaisen putkahtaa niiden välistä.
Olin niin säikkynyt siinä tarkkaillessani kun tuo kummallinen nainen ryysti mehiläisiä yhdellä kertaa. En uskaltanut pukahtaa sanaakaan: Ja siinä samassa hän antoi mehiläisten tipahtaa maahan kuin tyhjäksi menneet toukan kotelot. Semmoisia niistä tulikin!
Nainen kääntyi jälleen minuun päin: hän oli ilmeisesti ihmetellyt miksi en ottanut hänen tarjoamia herkkuja vastaan. Siitä huolimatta hän hymyili lempeästi.
”Kuka olet? En ole ikinä nähnyt sinua näillä main, ” kysyin tältä ohimennen.
”Nimeni on Mette Roidinsuo. Käyn täällä rannalla silloin tällöin. Entä sinun?”
”Ufoko,” vastasin nopeasti.
Silloin tuo nainen alkoi kikattaa. Rehellisesti, onko nimeni noin hassu?! Vetäisin vetoa että ne jotka tuon henkilön kanssa asuvat, juoruilisivat olisiko tuo jostain ulkoavaruudesta.
”Sanoit hetki sitten että et ole saanut mitään aikaan ollessasi täällä. Mutta oletko ihan oikeasti sitä mieltä?” Mette kysyi.
Nyökkäsin hänelle katkerasti. Silloin hän sanoi:
”Minusta olet väärässä: kyllä sinä olet saanut jotain tehtyä aikaan täällä.”
Lyhyessä hiljaisuudessa kyseenalaistelin mielessäni tuota lausetta.
”Mistä tuon muka päättelet?” kysyin ankarasti ihmetellen.
”Olen esimerkiksi huomannut kuinka paljon ystäviä olet saanut. Itselläni minulla ei niin paljoa kumppaneita ole ympärillä... elän aikamoisena erakkona.”
Järkytyin totaalisesti kun kuulin mitä hän sanoi: erakkona eläminen... se on mielestäni pelottavinta mitä tiedän.
Voi tuota Mette-parkaa! Miksi hänellä ei ole ketään joka olisi hänen tukenaan?
Ja kun mietin siitä pidemmälle... ehkei se ollutkaan hassumpaa omistaa muutamia ystäviä täällä maapallolla...
- Daniel on aikamoinen tunari, ja hieman pervo Mayun ystäviä kohtaan, mutta hän uskoo minuun ja kykyihini.
- Mayu on joskus liiankin pikkutarkka tekemisistäni, avaruusolio kun juuriltani olen ja hän Invader Defense Corp:in pomon tytär, mutta hänen mekaanikkotaidot ovat pelastaneet minut ja tietokonekypäräni lukuisia kertoja.
- Cride on tosi hävytön ja ärsyttävä, todella sarkastinenkin ja tekee mitä mielii... mutta silti hänellä on sydän paikallaan.
- Bonnie on todella hyväsydäminen ja pirteä, joka harjoittaa minun laserluodin tarkkuusammuntakykyjäni. Onhan hän mestariampuja!
- Sayo-chan on aika pelottavan voittamaton ja taitava taistelukyvyissään mutta hän on itse asiassa hyvin hellä ja huolehtivainen. Hän tarkoittaa vain hyvää, ja on todella viisas. Sieväkin hän on, niin kuin yleisesti mikot ovat.
- Anoa on minusta aika kiinnostunut, ja suhtautuu minuun positiivisesti. Kun hänellä on ongelmia, yleensä olen auttanut häntä. Hän on niistä minulle varmasti aina kiitollinen.
- Madoka on aika tyttömäisen pirtsakka, mutta myös aika energinen. Ilman häntä en olisi myös oppinut rakastamaan teehetkiä.
- Olen Poinin suosikki, sillä hän pitää minua hyvin söpönä... ärh. Mutta onhan hän joskus mukavaa seuraa, kun hän ei ole halailemassa minua niin usein.
Jouduin myöntämään lopuksi että ehkä tuo jotain oli. Mutta silloin jouduin sanomaan että nuo olisivat ympärilläni vain väliaikaisesti, sillä maapalloon hyökättäisiin varmasti jossain vaiheessa.
Olisin heidän ympärillään vain vähän aikaa.
”Ymmärrän mitä tarkoitat... mutta jos noin tapahtuisi...
Joutuisit varmasti satuttamaan heitä ja saattaa heidät tuhon turmioon. Ja jos he henkiin jäisivät, heistä tulisi orjia tai alamaisia kansallesi, eikö vain?”
Silmäni suurenivat äkkiä hämmästyksestä. Kamalalta kuin se vain kuulostikin, hän oli täysin oikeassa.
Nämä... ystäväni... vaikka he pitävät minua aisoissa, he ovat silti... pitäneet minusta huolta. Kehuneet kykyjäni, ja heidän kanssaan koin elämyksiä joita en ole ikinä löytänyt kotiplaneetaltani.
Ilman heitä... en olisi myöskään löytänyt tätä ihmeellistä, rauhallista paikkaa. Parhainta asiaa tässä maapallolla.
Se on niin avara, ja sisältäkin täynnä elämää. Ja kuinka se kimmeltää kaikkia väriä, mitä siihen heijastaa.
Se oli kaunein näkemäni asia jonka olen nähnyt ikinä elämässäni. Meri.
”Mutta... se on luontoni valloittaa planeettoja. Miksi en saisi tehdä sitä? ” kysyin sitten.
”Ehkäpä kun... minusta tuntuu että tämä planeetta ei ole sitä varten.
Täällä asuva yhteiskunta on niin sosiaalinen ja valmiina tekemään yhteistyötä puolustaakseen planeettaa, jossa olemme. Ja he ovat hyvin suvaitsevaisia myös.
Kun minä elin omalla kotiplaneetallani, eräs salainen avaruusliitto, Avaruuspiraatit, yrittivät kaapata meitä, tietäen kuinka me, meidän vaistoillamme, imemme kaikkia energiaa pursuavia eliötä.
He käyttivät muita lajitovereitani tekemällä niistä biologisia aseita, joilla he valtaisivat tämän galaksin.
Itse minua ei ehditty löytää. Synnytin jopa munan planeetan sisimpään kohtaan, toivoen että siinä oleva jälkeläinen voisi olla enemmän hyödyksi tälle galaksille enemmän kuin haitaksi.
Kerran sitten minuun iski eräänlainen punainen säde kaukana avaruudesta, joka muutti minut tämmöiseksi. Kun heräsin, minä olin jossakin laboratoriossa, testattavana. Tiedemiehet olivat löytäneet minut, ja ovat ihmetelleet olomuotoani, jonka olen saanut.
Huomasin, että olin kehittynyt vielä älykkäämmäksi ja tunteellisemmaksi kuin lajitoverini. Sain myös tuta itsestäni suuremman vaiston ja... omatunnon. Tietysti niiden alla eläminen oli ensin outoa, mutta hiljattain totuin siihen.
Halusinkin heti päästä tietämään poikasestani, jonka olin kuullut kuoriutuneen munasta, ja oli alkanut kiintyä erääseen kuuluisaan palkkionmetsästäjään. En tiedä mitään siitä tänäkään päivänä, mutta haluaisin niin löytää hänet jälleen...
Minut sitten tuotiin tänne maapalloon. Mietin voisiko tätä galaksia auttaa vielä enemmän olemaan yhtä, ja siten estämään muihin planeettoihin aiheutetut tuhot. Muuten tämä galaksi murenee avaruudellisen sodan aiheuttamista vahingoista.
Ensimmäisen askeleen olen jo ottanut: luovuttamalla päästäni ainetta, josta tehdään nykyään rokotteita.
Luulen että sen avulla me galaksin asukkaat voisimme päästä enemmän yhteisymmärrykseen, ja jättää vaarallisen lajini rauhaan. ”
Tämän sanottuaan Mette katsoi minua, melkeinpä surullisena:
”Siitä opin, että tämä galaksi ei oikeasti ole niin kamala kuin miltä se ensin näyttää. Me voimme tulla toimeen. Niin kuin sinä, ja minä saimme huomata. Useimmat maapallon asukeista ovat hyvin kilttejä ja rakastavaisia. He uskovat hyviin puoliisi koko ajan. He ovat myöskin tukena silloin kun sinulla on vaikeaa, ja kaikkein parasta, opettavat sinut luottamaan ja uskomaan vahvasti itseesi ja kykyihisi.
Ole ylpeä että sinulla on sellaiset ystävät.
Silti, en halua olla esteenä valloitusyrityksissäsi: se onkin sinun käsissäsi. ”
Tosiaan...ystävieni ansiosta olin oppinut itsevarmaksi: luottamaan itseeni ja kykyihin enemmän. Sehän esimerkiksi tapahtui Heraldialaisen* aarteenmetsästyksen myötä... vaikka he tekivät sen tarkoituksella minun kykyihin sopivaksi, se oli heiltä hyvin ihanaa antaa minulle semmoinen kokemus.
Mette huomasi kuinka olin liikuttunut. Nieleskellessäni vielä itkuani, hän yhtäkkiä siirtyi lähemmäksi, ja antoi odottamattomasti rutistuksen, ikään kuin rauhoittaakseen minua.
Punastuinkin hieman.
”Jatka samaan malliin pikku invaderi. Nähdään pian,” hän sanoi, ja alkoi kulkea rannan toiselle puolelle.
Sitten, nopeasti, hän päästi korkean, visertävän liverryksen.
Tunnistin tuon äänen heti.
”Odota!” huusin hänen peräänsä.
Äkkiä kuulin tepastelua tulossa minun suuntaani: Daniel se vain oli.
”Ufoko! Mitä sinä oikein teet täällä? Sinun olisi pitänyt kotiin jo aikoja sitten!” hän puuskutti.
”Anteeksi, jäin vain puhumaan tuon naisen kanssa,” vastasin hermostuneesta, osoittaen Metten kulkemaan suuntaan.
Daniel siristi silmiään. Ilmeestä jo näki että tuossa henkilössä oli jotain aika outoa.
”Tuo hattu on aika silmäänpistävä. Kuka tuo on?” hän kysyi.
”Hänkö? Annan pienen vihjeen: hän tulee planeetalta SR388.”
Teinipoika hätkähti ylös kuin salama. Ihmetellen hän tuijotti minua hetken, ilmeisesti ymmärtäen mitä tarkoitin.
”Ufoko, älä nyt taas... Yritätkö nyt tässä väittää minulle että puhuit Metroidin kanssa?”
”En nyt puhu turhaan palturia.. Äänikin oli ihan sellainen.”
Scriiii!!
-Loppu-
**Heraldia on suomennos Hyrulesta, joka on Legend Of Zelda-pelien universumi.
”Metroiditko ihmisiä? Älä nyt hulluja puhu!”
”Katso vain minua! Minä olen söpö, halittava mutta vaarallinen ihmismäinen Space Invader! Voiko tämä pelimaailma olla oudompi?”