Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Leya - 02.10.2007 11:29:33

Otsikko: Mielisairas, S | TAUOLLA
Kirjoitti: Leya - 02.10.2007 11:29:33
Nimi: Mielisairas
Kirjoittaja: Minä eli Leya
Pairing: Herm./Ron, muita tulee..
Summary: Seitsemännen kirjan jälkeisiä tapahtumia, Harry on seonnut kummallisesti ja hän viettää aikaansa Mungossa. Ron ei pidä ajatuksesta että hänen paras ystävänsä elää mielisairaalassa ja päättää tehdä asialle jotain...


Osa 1
Suunnitelmia ja väärinkäsityksiä


Kaksi noitaa istui Sianpäässä syrjäisimmässä pöydässä, siemaillessaan juomiaan he juttelivat hiljaa toisilleen. Sisään astui  huppupäinen mies joka käveli suoraan baaritiskille, josta tarjoilija ohjasi hänet noitien luo. Poika nyökkäsi  tervehdykseksi paljastaen samalla kasvonsa, hupun alta paljastui punatukkainen, mutrusuinen Ron Weasley.
 Ensimmäisen paljastettua henkilöllisyytensä, toiset kaksi laskivat myös huppunsa ja nyökkäsivät apeasti tervehdyksensä, Hermione Granger ja Ginny Weasley katsoivat Ronia odottavasti.
 ’Harryn tila ei ole muuttunut, tuskin osaisi  puhua, jos ei olisi niin paljon asiaa.’ Ron katsoi muita pidätellen pientä hymyä.
 ’Ron, mikä on noin hassua?’
 ’Olisit kuullut hänet tänään. Hän kertoi Mungon parantajille huvipuistosta jossa kasvatetaan, myydään ja koulutetaan Myrskyhuimiaisia. Tai siis, eikö se kuulosta hiukan Lunan kertomalta..’
 ’Myrskyhuimiaisia?! Ei voi olla totta, jopa Luna on myöntänyt että niitä ei voi olla olemassa.. Miten Harry edes tietää Myrskyhuimiaisista, tai siis hän ei ole koskaan ollut perillä mistään taikamaailman eliömyyteistä..' Hermione oli täysin ymmällään kaikesta, kuitenkin tunneexperttinä huomasi jonkin olevan vialla.
 'Ginny, oletko sinä ihan kunnossa olet ollut ihan hiljaa koko sen ajan kun Ron tuli..’
 ’Mitä? Totta kai minä olen kunnossa, Voldemort on kuollut, jokainen kuolonsyöjä pysäytetty. En tajua miksi jokin olisi huonosti? Jopa taikaministeriöllä menee hyvin.. Ihmettelen Harryn kiinnostusta myrskyhuimiaisiin..’
 ’Ginny,  tiedät että en tarkoita yleistä hyvinvointia. Kukapa ei olisi iloinen kun Voldemort on pysäytetty. Tarkoitin tietenkin sinun tunteitasi, kun ihminen menettää läheisen ihmisen, siitä voi seurata mielenhäiriö, ja sitä me vähiten haluamme.’ Hermione lateli sanoja toisen perään kuin lukisi kirjasta, -se ärsytti Ginnyä joka ei jaksaisi kuunnella näsäviisauksia juuri sillä hetkellä.
 ’Eikö meidän pitäisi olla enemmän huolissamme Harryn terveydestä. Minä en ole menettänyt ketään, ainakaan varsinaisesti, tai olen minä, Fred on kuollut, mutta minä selviän kyllä, ihan niin kuin Ronkin…’
 ’En tarkoittanut Fr… ’ Hermione aloitti tietäväisellä äänellä mutta Ron tuli väliin tokaisten äkkipikaisesti:
 ’Minusta meidän pitäisi hakea Harry pois sieltä.’   
Hermione hiljeni heti, Ginnyn silmät suurenivat lautasiksi ja hänen poskilleen ilmestyi hiven punaa.
 ’Mitä? Ron, sinä.. Et.. Ole.. Tosissasi.. Tai siis.. Kerroit juuri kuinka Harry uskoo voivansa kasvattaa myrskyhuimiaisia huvipuistossa joka on tyhmemmin ajateltu kuin sinun nimittämisesi pääministeriksi. Nyt olet sitä mieltä että Harry pärjää..’
 ’Ette kai te tosissaan luule että minä sekoan jos en näe Harrya? Enkö minä voi selvitä tästä ihan yhtälailla kun tekin. Eikö Harry ole sinun paras kaverisi, ENKÖ MINÄ SELVIÄ TÄSTÄ KOSKA OLEN VUODEN NUOREMPI KUIN TE?’ Hermione katsoi Ginnya tietäväisellä mutta säikähtäneellä ilmeellä. ’HYVÄ ON HERMIONE, OLIT TAAS OIKEASSA, KYLLÄ VAIN MINÄ ELÄTTELIN TOIVEITA SATUPRINSSISTÄ JOKA ELÄISI KANSSANI HAMAAN LOPPUUN SAAKKA, MINÄ TOSIAAN LUULIN ETTÄ HARRY RAKASTAISI MINUA JA SAISIN VIIMEIN POJAN JOKA ELÄÄ, IHAN VAIN MINULLE! JA RON, MINÄ TIEDÄN ETTÄ SINÄ OLET TYHMÄ, MUTTA ETKÖ VOISI EDES ESITTÄÄ ETTÄ ARVASIT JA SULKEA SUUSI.
 ’En minä mitään tuollaista… Totta kai minä tiesin että sinä pidät Harrystä, sinä vain taidat muistuttaa Harrya niin paljon...' Ron totesi pohtivasti. 'En väitä että Harry pärjäisi hienosti, mutta Harry vain on alkanut puhua asioista joita hän ei haluaisi  muiden tietävän: hirnyrkeistä, Dumbledoresta, ja jopa asioista joita me emme tienneet…’
 ’Asioista joita te ette tiedä?’ Ginny kohotti kulmiaan Ronille.
 ’Henkilökohtaiset mieltymykset naisiin. Poikien juttuja..’ Ron sanoi vältellen.
 ’Etkö sinä tiedä kenestä Harry tykkää?’
 ’Tiedän, nyt kun hän kertoi  minulle, tai itselleen..’ Ron sanoi masentuneesti. ’Meidän täytyy hakea Harry pois sieltä, muuten koko maailma tietää Harryn rakastetuista.. Varmasti jokaista lehteä kiinnostaa mitä Harrylla on sanottavanaan.’
 ’Haittaako se, tai siis eihän millään ole enää mitään väliä. Minusta me vapauduimme puhumaan juuri sillä hetkellä kun Harry tappoi Voldemortin. Nyt voimme puhua kaikesta vapaammin. Lehdissä on jo kerrottu kuinka Voldemort on luonut hirnyrkkejä elääkseen ikuisesti, ja siitä kuinka me olemme viimeisen vuoden yrittäneet löytää ja tuhota ne. Dumbledoren pahasta puolesta on tehty kokonainen kirja, minä en usko että hänen edesmennyttä ruumistaan loukkaa seonneen pojan höpinät ties mistä asioista. Harry jää sinne.’
 Hermione sanoi kaiken topakasti, kuin asiasta ei kannattaisi edes keskustella.Ron katsoi Hermionea hämmästyneenä ja hiukan halveksivalla katseella.
 ’Et voi olla tosissasi, ”seonneen pojan höpinöitä” ja annat hänen kuihtua Mungossa ja kertoa yksityisimmät asiansa. Minusta mikään ei voi olla tärkeämpää kuin Harryn pelastaminen hullujen huoneelta.’ Ron sanoi äkeissään Hermionelle.
 ’Hyvä on, haetaan sitten Harry pois. Paetaan taas maailmaa, telttaillen kesät talvet, paetaan totuutta Harryn mielenterveydestä ja tukahdutetaan tunteet avanto-uinnilla. Toivottavasti sinulla on hyvä suunnitelma että voimme pelastaa rakkaan Harryn pahoilta sairaalatädeiltä, mahdollisimman heti.’  Hermione kärtysi Ronille.
 ’MITÄ?! En minä ole sanonut rakastavani Harrya, en minä ole mikään HOMO.’ Ron näytti karsastavan aihetta.
 ’Ron, homot ovat nykyään ihan hyvässä asemassa, voisit hyväksyä asian siinä missä muutkin.’
 ’No se nyt ei liity asiaan mitenkään, Harry voisi parantua jos pääsisi elämään normaalia elämää. Ja ajattelin asua ihan vain talossa, telttailussa menee järki muutenkin..’
 ’Etkö tajua että meillä on jotain puhuttavaa ennen kuin voimme ottaa harteillemme minkäänlaista taakkaa. Päätös on iso meille kahdelle…’ Hermione oli unohtanut Ginnyn läsnäolon kunnes kuuli pienen niiskautuksen vähän matkan päästä viereltään.
 ’Teille kahdelle? Enkö minä saa sanoa mitään Harryn siirtämisestä? Olenko minä täällä vain hänen pikku ex-heilansa joka yrittää roikkua perässä. Miksi minä edes tulin kuuntelemaan teidän säälittävän rakkaustarinanne huonoja hetkiä.’
 ’Meidän asiamme ei kuulu Harryn pelastamiseen millään tavalla, ja itse olet säälittävä kun luulet että sinä kiinnostat Harrya enää pikkurillin vertaa.’
 ’Jos sinä kuuntelisit Hermionea korvillasi, etkä söisi häntä silmilläsi, huomaisit että juuri teidän rakkaustarinanne on Harryn pelastamisen esteenä. Ja sinäkö luulet tietäväsi kenestä Harry oikeasti välittää, Harrylla tuskin on paljon aivoja valita enempää kuin muiskutuhnu. Minä uskon että vielä joskus meistä tulee oikea pari.’Ron nauroi siskolleen ivallisesti.
 ’Harrylla taitaa olla juuri tarpeeksi aivoja valita itselleen se kaikista kaunein, ellei Cho Chang sitten ole muuttunut muiskutuhnuksi viime näkemältä… Harrylla on varaa valita.’
 ’RON EI! Anna olla..’
Kuului vain oven paukautus kun Ginny häipyi paikalta.
 ’Älä.. Älä sano mitään.’ Ron peitti käsillä kasvonsa, Hermionen pohtiessa tilanteen vakavuutta. Lopulta hän aloitti puheen.
 ’Ron, jos me haemme Harryn pois niin meidän asiamme täytyy olla selvitettynä. Ja meillä täytyy olla selvä suunnitelma, kaikelle.’
Ron oli hetken hiljaa.
 ’Onko meillä jotain selvitettävää, tai siis eikö se ole selvää. Minä pidän sinusta ja no… Sinä taidat olla kiinnostunut Vikistä…’
 ’Ei Ron, Vicktor on vain ystävä ja minä pidän sinusta..’
Ron nosti päänsä ja katsoi Hermionea suoraan silmiin.
 ’Kyllä sinä sen tiesit, luuletko että minä huvikseni pussailen keskellä sotaa juuri sinun kanssasi.’ Ron tukahdutti Hermionen ilkikurisen hymyn suudelmalla joka pysäytti heidän maailmansa.
 'Sinä olet siis sitä mieltä että Harry kannattaa hakea pois?'
 ’Haetaan Harry pois, viedään hänet vaikka Hawajille jos se on sinulle tärkeää.’
 ’Onko suunnitelmia?’ Ron hymyili luottavaisen odottavalla katseella.
 ’Se tässä on kaikista monimutkaisinta, koulussa teimme monia sääntöjä rikkovia taikoja, liemiä ja asioita. Nyt olemme täysi-ikäisiä ja ilman Harryn pakkomielteisiä pelastusoperaatio painostusta.’
 ’Eikö täysi-ikäisenä ole juuri helpompaa, me saamme tehdä niitä asioita mikä koulussa on laitonta.’
 ’Täysi-ikäisinä olemme täysin vastuussa tekemisistämme. Mungosta ei  saa viedä mielisairaus potilaita ilman ministeriön lupaa, lakipykälät erottavat meidät Harrystä.’
 ’Minä.. Minä ajattelin että asia on yksinkertainen. Teemme tietenkin monijuoma-lientä, Harry muuttuu minuksi ja sinä tuot Harryn tänne, tai siis johonkin rauhalliseen paikkaan.’
 ’Ron tuo on yksinkertainen.. Mutta loistava suunnitelma. Mutta sen jälkeen tarvitsemme paikan missä Harry voi olla rauhassa ja suunnitelman Harryn paranemiselle. Olen lukenut monia kirjoja mutta yksikään konsti ei kerro kuinka mielisairaasta saa terveen. Ja jos sellainen olisi, koko osasto voitaisiin poistaa käytöstä. Ja jos Harryn aivot ovat pahasti vaurioituneet voi olla että hänestä ei tule koskaan enää tervejärkistä.’
 ’Kyllä kai kaikki paranee joskus, en usko että kukaan voi olla koko elämäänsä hullu.’
 ’Totta kai voi olla, mieti nyt vaikka Nevillen vanhempia, he ovat olleet sairaalassa jo seitsemäntoista vuotta, ja mikään ei ole muuttunut.’
 ’Mutta he sekosivat kidutus-kirouksen takia. Harry vain sekosi, syystä jota emme koskaan saa tietää. Joku saattoi kirota hänet, kuolonsyöjiä saattaa vielä olla jäljellä.’
 ’Jos joku kirosi Harryn tuntemattomalla taialla, saattaa olla että joudumme odottamaan pitkään paranemisen tuloksia.’
 ’Onko pakko olla noin pessimisti, kyllä sinä keksit jotain. Olet aina keksinyt.’
 ’No ideaa odotellessa, saamme tehdä paljon töitä Harryn hyvinvoinnin eteen.’
 ’Kyllä me jaksamme, yhdessä.’ Ron muiskaisi Hermoinea huulille onnellinen ilme kasvoillaan.
 ’No tulemme kuitenkin tarvitsemaan kaiken mahdollisen avun ja tuen. Tarvitsemme tukikohdan jota kukaan ei arvaa. Kotikolo olisi täydellinen, mutta se alkaa olla liian ilmeinen paikka.’
 ’Minä tiedän, viemme Harryn tietenkin kalmanhanaaukiolle, hänen omaan taloonsa. Voimme tehdä uuden eristystaian, minä voin olla salaisuudenhaltija.’
 ’Oletko sinä suunnitellut tätä jo pitkäänkin ilman minua?' Hermione kysyi hämmästyneen iloisena.


kommentteja pliis... :p
Otsikko: Re: Mielisairas
Kirjoitti: A Cup Of Earl Grey - 04.10.2007 21:00:15
Ihana ^^ Voi Harry raukkaa..
Jatkoa kiitos  :) Ja Harryhan sitten paranee, eiks jee?

(Rakentava on päiväunilla xD ?
Otsikko: Re: Mielisairas
Kirjoitti: wiming - 08.11.2007 15:03:33
Olipas ihan mukava :D

Monet jättipitkät lauseet hieman häiritsivät, mutta muuten pidin paljon!

Jatkoa odottelen  :D
Otsikko: Re: Mielisairas
Kirjoitti: jossujb - 08.11.2007 22:51:51
Itse asiassa erittäin hyvä... en tiedä mkiksi, mutta jostain syystä ei odotukset olleet korkealla, ja pydän sitä anteeksi. Mutta dialogia on vaikea kirjoittaa, ja ihailen sitä kuinka Ginny, Hermione ja Ron erotuivat helposti toisistaan ilman liiallista "Hermione sanoi, Ron kysyi" mantraa. Tämä ficci on hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse mahdotonta maisemanmaalailua ollakseen kiinnostava. Varsinkin kun keskustelut olivat kovin aidon kuuloisia.

Miksiköhän Harry on seonnut, kiinnostaa nin paljon että todellakin aion lukea jatkossa. Jos minun nyt on jotain negatiivista kaivettava sieluni mustista sopukoista, nin ehkä kappalejako oli liian raskas. Ensimmäinen kappale oli kyllä liian pitkä. enkä nyt tarkoita sitä, että mitään olisi tarvinnut jättää pois, vaan tyhjä rivi jossain välissä (älä kysy missä välissä, en minä tiedä :D ) olisi saanut tekstin näyttämään silmälle miellyttävämmältä. Mutta se ei muuta sitä, että itse teksti ja juoni oli loistava.

Kiittäen: jjb
Otsikko: Re: Mielisairas
Kirjoitti: Stassi - 25.12.2007 22:32:37
Ikärajan pitäisi löytyä otsikosta. Ja olisi hyvä, jos laittaisit paritukset ennen ficin alkua. Ja jotkin lauseet häiritsivät, oli vaikeaa lukea, kun joissain ylipitkissä lauseissa ei ollut pilkkua ollenkaan... En jaksanut edes lukea loppuun näiden lauseiden ja sanavirheiden vuoksi... en jaksa quotettaa kaikkia virheitä tähän. Suosittelen betaa! Jollet jaksa itse betaa etsiä, niin minä voin tämän betata. Laitahan yksäriä, jos kiinnostaa...
Otsikko: Vs: Mielisairas, S
Kirjoitti: Sierra - 20.03.2008 16:17:40
Hmm, mielenkiintoinen ficci.

Ja se on muuten Kalmanhanaukio eikä kalmanhana-aukio  ;D

Kiitos lukukokemuksesta!
Otsikko: Vs: Mielisairas, S
Kirjoitti: thyst - 23.03.2008 19:41:31
Kiva ja aion tuntunen ficci.  :)
Jatkoa ootellaan! Toivottavasti Harry paranee ;D
Olen huono rakentavissa kommenteissa, joten en paljon kommentteja kirjoittele.  :D
Otsikko: Vs: Mielisairas, S
Kirjoitti: Leya - 13.05.2008 14:15:11
Hups! olin ihan unohtanu että olen tämän tänne pistäny.. ja tämä on varmaan saanu eniten kommentteja minun ficceistä :o Jos joku tätä vielä lukee niin en usko että jatko-osa viipyy enää kauaa.. se on minulla valmiina mutta en missään nimessä halua siitä niin raskasta luettavaa mitä ensimmäinen osa oli. Minulla on varmaan itsellä jokin mielenhäiriö kun pistin tämän, itse inhoan raskaita tekstejä ja itse sitten kirjoitin myös sellaisen.
Yritin saada siitä vähemmän raskasta mutta se ei tainnu onnistua kovin hyvin.