Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Brunburga Blue - 08.02.2011 17:33:38

Otsikko: "Kiitos kun opetit minut hengittämään" (S/R, vaellusromantiikkaa, S)
Kirjoitti: Brunburga Blue - 08.02.2011 17:33:38
Title: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Pairing: Sirius/Remus
Rating: S
Genre: romance, fluff, haikeus, angstiakin mahtuu
Summary: Sinä kesänä koulupäivät olivat jo muistoja, mutta yksikään pisara tulevaisuutta ei vielä myrkyttänyt heidän yhteistä untaan. He olivat, hetkessä.
Disclaimer: Rowling on mielikuvitellut Remuksen ja Siriuksen, ja minä olen mielikuvitellut heidän välilleen rakkaussuhteen, mistä hyvästä kukaan ei valitettavasti maksa minulle.
A/N: Hieman vaikutteita Brokeback Mountainista + haikea mieliala + kaipuu luontoon = tämä ficci.


*

Pitivät toista kesynä ja toista villinä. Ei kukaan osannut epäillä, että kumpaakin jäyti sama sitkeä kaipuu, joka sai täyttymyksensä vain toisesta. He avasivat toistensa kahleita, yksi katsekin riitti siihen. Eikä kumpikaan kysellyt: Mitä tämä on?, sillä he tiesivät kyllä, mitä se oli: heidän Taivaansa - harmonia, joka syntyy kun kaksi erilaista löytävät toisesta kaiken puuttuvansa.

Sinä kesänä koulupäivät olivat jo muistoja, mutta yksikään pisara tulevaisuutta ei vielä myrkyttänyt heidän yhteistä untaan. He olivat, hetkessä. Kummallakin oli vielä pojansydän. He eivät olleet enää Kelmejä, he olivat Remus ja Sirius, jotka kutsuivat toisiaan oikeilla nimillään ja nauroivat kun tajusivat tekevänsä niin. Niin pitkälle sopi kasvaa, mutta sen edemmäs aikuisuuteen ei vielä haparoitu. Kumpikaan ei halunnut unohtaa, mitä oli ollut, noita pitkiä, huolista vapaita päiviä kivisessä linnassa, aurinkoraitoja seinillä ja haaveita jokaiselle päivälle. Tulevaisuutta ei tapahdu. Aika ei liiku. Niin sovittiin.

Aika liikkui sopimuksesta huolimatta, mutta tuona kesänä kumpikaan ei sitä huomannut. He halusivat löytää ne loputtomat maailmat, jotka kaupunki ja arki kätkivät harmaiden verhojensa taa. Eläkööt muut perhe-elämää valkoisissa taloissaan! Me kuljemme vapauden sankareina, joita kukaan ei odota kotiin.

He suuntasivat luontoon. Halki usvaisten, kivireunaisten teiden, kukkivien laaksojen ja yksinäisten vuorten he vaelsivat, läpi metsien, joiden korkeissa lehvästöissä Aurinko leyhytteli säteileviä käsiään. Eksyivät autiuteen ja olivat vaiti. Auttoivat toisensa joen yli, loikkivat kiveltä kivelle ja olivat nuoria.
Vanhan tammen alla he katselivat sadetta, ja Sirius tarttui kuin huomaamattaan Remuksen käteen.

Ja ne pitkät yöt tähtien alla, kun Universumin valot valuivat hitaasti taivaankannella kohti valkeaa aamua. He nukkuivat taivasalla, ja kun viikot liihottivat elokuuhun, oli haettava lämpöä toisesta. Ja kun oli tarpeeksi monet yöt maannut kiinni toisessa, toisen raukeaa ääntä kuunnellen, ei enää pelottanut vain katsoa pitkään silmiin, ja vihdoinkin suudella. Se ei ollut unta, mutta tarpeeksi kaukana todellisuudesta, jossakin tähtimeren rannalla, heidän yhteisessä autiudessa.

Noina öinä Siriuksesta tuntui, että vasta nyt hän osasi hengittää. Rintakehän tavanomainen epätasainen, kiivas kohoilu oli laantunut, ja nyt ilma soljui loputtomana, puhtaana virtana, sisään ja ulos. Kuin hän olisi voinut hengittää sisäänsä koko maailman ja puhaltaa sen taas ulos, aivan kuten halusi. Ja välillä hänestä tuntui, kuin ei olisi tarvinnut hengittää lainkaan, kunhan vain Remus oli siinä.

"Remus."
Nouseva aurinko kultasi kaukaiset mäenharjat ja valoi utuista violettiaan horisontissa ajalehtiviin pilviin. Remuksen käsi hänen selällään oli pysähtynyt hetki sitten, ja nyt se aloitti taas paijaavan liikkeensä.
"Mitä? Et kai palele?" Unta Remuksen äänessä.
"En. Tai vähän", Sirius kiirehti sanomaan, sillä hän ei halunnut Remuksen lopettavan.
"Halusin vain sanoa... Kiitos kun opetit minut hengittämään."
Hän tunsi Remuksen hymyilevän hänen hiuksiinsa.

Mutta ensimmäinen lehti putosi, ja oli tultava takaisin. Kaupungin laidalla odottivat ne askeleet, joita heidänkin odotettiin ottavan. Oli opeteltava nukkumaan seinien sisällä, kulkemaan tuntemattomien kasvojen virrassa, unohdettava aamuöiset suudelmat.
Eikä kumpikaan kysynyt, miksi.

Kun Remus vuosia myöhemmin seisoi sillä paikalla, jossa he olivat katselleet sadetta, hänen kätensä tapaili toista kättä, vaikka hän tiesi sen olevan typerää. Ja silloin hän kysyi, miksi.

Eikä yksikään heidän yhteisen kulkunsa nähnyt puu tai vuoripolku osannut vastata.

Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Sinikeiju - 09.02.2011 10:21:07
Nappasin kommenttikampanjasta yhden lempiparitukseni ja olen vain iloinen, että tein niin.

Tämä oli aivan ihana fic ja rakastuin tähän. Toisaalta onko mikään ihme kun kyseessä on S/R...ei minun kohdallani :D

Lainaus
Ja ne pitkät yöt tähtien alla, kun Universumin valot valuivat hitaasti taivaankannella kohti valkeaa aamua. He nukkuivat taivasalla, ja kun viikot liihottivat elokuuhun, oli haettava lämpöä toisesta. Ja kun oli tarpeeksi monet yöt maannut kiinni toisessa, toisen raukeaa ääntä kuunnellen, ei enää pelottanut vain katsoa pitkään silmiin, ja vihdoinkin suudella. Se ei ollut unta, mutta tarpeeksi kaukana todellisuudesta, jossakin tähtimeren rannalla, heidän yhteisessä autiudessa.
Ihana kohta. Osaat kuvailla hienosti asioita ja niihin pystyy samaistumaan.

Kiitos tästä lukuelämyksestä.
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Mikaela Q - 10.02.2011 15:21:37
Minäkin voisin kysyä miksi, miksi ihmeessä rakastuin tähän näin pahasti? Tämä on S/Rää, herrajumala, enhän mä tällaista lue. Kai pitäisi sanoa, että ainakaan tätä ennen en lukenut. Tämän myötä voisin ehkä jopa yrittää olla vähän avoimempi ja tutustua enemmänkin kyseiseen paritukseen, hmm.

Aiheeseen.
Pidin. Ja paljon. Brokeback Mountain on ihanaihana elokuva ja tämä oli juuri sopivasti samanhenkinen. Sirius ja Remus ovat kovin suloisia molemmat.

Eläkööt muut perhe-elämää valkoisissa taloissaan! Me kuljemme vapauden sankareina, joita kukaan ei odota kotiin.
Tällaista ei saisi lukea näin talvisaikaan ja kesken koeviikon, tulee nimittäin ihan kamala ikävä kesää ja sitä vapautta ja mahdollisuuksia!

Remuksen käsi hänen selällään oli pysähtynyt hetki sitten, ja nyt se aloitti taas paijaavan liikkeensä.
"Mitä? Et kai palele?" Unta Remuksen äänessä.
"En. Tai vähän", Sirius kiirehti sanomaan, sillä hän ei halunnut Remuksen lopettavan.
Tässä kohtaa levisi naamalle leveä hymy, Sirius on aww! :-----D
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Brunburga Blue - 11.02.2011 19:34:56
Keiju: Iih, kiitos, ihanaa että tykkäsit. ^^
Mikaela Q: Oi, ihanaa että onnistuin tekemään parituksesta sellaisen että sinä sitä lukemattomanikin tykkäilit. Niin ei usein käy, yleensä kirjoitan ässärrästä sellasta lässynläätä että ymmärrän täysin ettei se aina oikein kolahda.  :D No mutta, tämä olikin aika erilainen ja olen kiitollinen että kommentoit ja vielä noin ihanasti! S/R voi olla yllättävän koukuttavaa...  ::)
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: R.H.E - 12.02.2011 15:17:48
Tämä on rehellisesti ehkä sielukkain, kaunein S/R - one-shot mitä olen koskaan lukenut. Ja paritushan on sentään OTP:ni, eli sitä on tullut jonkun verran sekä kirjoitettua että luettua  :D

Mä tykkäsin kaikesta, ihan kaikesta. Tykkäsin niistä kuvista mitä tästä sain ja siitä, että kerrankin nimi oikeasti vastasi itse tekstiä, vaikka olikin niin älyttömän upea. Yleensä tuppaa käymään niin, että kun näkee ihanan nimen ja avaa ficin, ei löydäkään sitä taianomaisuutta ja pettyy. Tämä oli itse asiassa vielä hienompi kuin odotin  :)

Jotkin kohdat olivat sellaisia, että mietin tuleeko niihin oikeasti isoa alkukirjainta (Aurinko, Universumi), mutta enpä ole varma. Ja vaikkei tulisikaan, lopulta tämä oli täydellinen tulkinta, vihjasi jotenkin siihen samaan ainutlaatuisuuteen kuin mitä näiden kahden suhde oikeasti on. Kun miettii syvällisemmin S/R:ää parituksena, ei se ole niin kovin yksinkertainen ja helppo kuin mitä fluffyissa joskus annetaan ymmärtää. Sirius on villi ja mielestäni huono sitoutumaan, Remus taas muistuttaa kovasti jopa kontrollifriikkiä ja on muutenkin usein hyvin reunalla. Hankala mutta hyvin mielenkiintoinen pari siis.

Lainaus
He eivät olleet enää Kelmejä, he olivat Remus ja Sirius, jotka kutsuivat toisiaan oikeilla nimillään ja nauroivat kun tajusivat tekevänsä niin.
Lempikohtani, tai yksi niistä. Tässä on jotain niin ihanaa ja erilaista ja se pysäyttää. Tulee mieleen kaveriporukka, jossa juuri ollaan olevinaan niin kavereita ja läheisiä, mutta kahdestaan ihan vaisuja. Mutta heillä se onkin toisinpäin, ja niin sen pitääkin mennä  :)

Lainaus
"Halusin vain sanoa... Kiitos kun opetit minut hengittämään."
Kuten huomaat... rakastuin tähän nimeen, joten pitihän se tekstistäkin poimia. Nimessä kohta olisi toiminut ilman lainausmerkkejäkin, mutta nyt osasin ainakin etsiä suoraa lainausta  :D

Mä rakastin tätä tunnelmaa ja sitä kun kaikki on niin yksinkertaista, mutta lopulta tavoittamattomissa.

Anteeksi kommenttini erittäin paikallaan pysyvä selostus, ja kiitos enemmän kuin osaan sanoilla kuvailla. Tämä oli... <3
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Merrrí - 12.02.2011 17:11:11
Tätä oli ihan pakko tulla kommentoimaan kun tämä oli niin söps ja haikea omalla tavallaan.
Omalla tavallaan yritin sovittaa tätä tuohon Brokeback Mountainiin, ja huonolla tuloksella.
Pidin kuitenkin tästä kaikesta kuvailusta, jossa ei juurikaan ollut dialogia, hiven, joka teki tästä sellaisen... unenomaisen. Ihanaa söpöstelyä, matkankuvaamista. Ja kuten sanoin, ihanaa haikeutta tästä lopusta löytyykin.
Ehkä tätä olisi voinut lukea pidempänä, ehkä ei, mutta tällaisenaan tämä juuri täydellinen. Pidin ihan liikaa, enkä sen vuoksi osaakaan sanoa mitään :D
Joten kiitos ja kumarrus tästä ♥ (Ja pahoittelut kommentin laadusta)
~Merrrí
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Eulalia - 12.02.2011 17:15:44
Mä olen nyt viimeaikoina lukenut niin paljon Remus/Siriusta ja slashia ylipäänsä, etten enää jaksa edes yrittää olla pitämättä parituksesta. Siedätys siis näköjään toimii, vielä kun oppisi hyväksymään James/Siriuksen ja (tw)insestin ficeissä, niin voisin kutsua itseäni kaikkiruokaiseksi ;D

Mutta sitten itse ficciin, jonka tulin lukemaan siksi, että olet niin ihanasti kommentoinut paria minun ficciäni, että heräsi uteliaisuus sinunkin tuotoksiisi. Enkä kyllä pettynyt, tämä oli aivan todella, todella ihanaa luettavaa. Olen ihan innoissani tässä, koska kuvailusi oli niin ihanan kokonaisvaltaista ja tempasi mukaansa sinne luontoon Remuksen ja Siriuksen kanssa, ja vaikka en ole Brokeback Mountainia koskaan kokonaan nähnyt (joskus se tuli TV:stä ja aloin katsoa, mutta me lähdettiin samana iltana lomamatkalle, ja piti lähteä lentokentälle ennen kuin se loppui :(), mutta kyllä se sen verran tuttu on, että voin ymmärtää, minkälaista tunnelmaa ficillesi hait. Ja mielestäni onnistuit siis todella hyvin, ja kuitenkin tämä on omanlaisesi, eikä tullut sellainen olo, että olisit kirjoittanut vain leffasta Potter-hahmoilla.

Sekä Remus että Sirius hahmoina ovat hurmaavia tässä. Pidän siitä vapauden ja hallitsemattomuuden sekä arjen kahleiden välisestä kuilusta tässä, ja tavallaan tosiaan tuli vähän surku, että heidän oli palattava luonnosta kaupunkiin, missä on pakko sopeutua, vaikka ei halua. Olet mielestäni saanut molemmat hahmot onnistumaan, sillä tuo pako arjesta sopii molemmille. Erityisesti se sopii tietenkin Siriukselle, jonka olen mieltänyt (ja varmaan kaikki muutkin) vähän levottomaksi luonteeksi, ja toisaalta se sopii myös Remukselle, kun miettii hänen ihmissusiulottuvuuttaan - muutoinhan Remus nyt varmaan on noista kahdesta vähän sopeutuvaisempi ja hyväksyvämpi arkea kohtaan.

Kieli on hyvää ja sujuvaa tässä, pidän erityisesti lopun miksi -asetteluista. Voih, pidän kyllä kaikesta tässä, siksi suuri kiitos :)

Lia
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: Brunburga Blue - 12.02.2011 18:20:31
Awws, näin paljon ihania kommentteja!

R.H.E: Iih, ihanaa että pidit, sun kommentiskin oli yhtä <3 ^^ Nuo mainitsemasi sanat taidetaan tosiaan oikeaoppisesti kirjoittaa pienellä, mutta oon saanut vähän vaikutteita eräältä herra Blakelta, joka kirjoittaa kaikki omasta mielestään tärkeät sanat isolla alkukirjaimella.  ;D Itsekin sitten välillä tulee pistettyä iso alkukirjain tollasille isoille ja jotenkin mystisille sanoille.

Merrrí: Juu, ei tää mitenkään sataprosenttisesti Brokeback Mountain-tyylinen ole, oikeastaan hain ko. elokuvasta vain sitä luonnossa olemisen tunnelmaa, ja no, slash sopi siihen myös ;D Suurkiitos sinullekin kommentista.♥

Eulalia:
Hih, tiesin että alat vielä pitää S/R:stä, se on jotenkin sellainen yllättävän tykkäiltävä paritus (ei tosin kaikille, kuten olen saanut huomata Finissä eräitä aggressiivisia J/S:n kannattajia.. Vaikka itse tykkäilen kovasti J/S:stäkin :D). Kiitos paljon että luit ja kerroit tykkääväsi! Kuten olet huomannut minäkin olen pitänyt suuresti niistä sinun ficeistäsi. ^^
Otsikko: Vs: "Kiitos kun opetit minut hengittämään"
Kirjoitti: NeitiMusta - 21.03.2011 20:33:22
Vau. Tää oli.. uskomaton. Mä tykkäsin tästä ihan mielettömästi. Lopusta en kuitenkaan erityisemmin pitäny. Tai siis pidin, tosi paljon itseasiassa, se oli niin hyvin kirjotettu, mut se oli niin surullinen. :( Remus-raukka yksin hapuilemassa Sirren kättä, mut toista ei oo missään.. :(
Tää oli aivan upeesti kirjotettu.  Tässä oli niin paljon tunnetta mukana. Mä melkeinpä rakastuin tähän.. ♥ Aivan ihana! Kuvailu oli tässä aivan ihanaa! Tähän tuli sellanen jännä tunnelma! :)

NeitiMusta. ♥