Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Yôsei - 17.01.2011 22:31:52
-
Author: Plumeria (linkki alkuperäiseen ficciin fanfiction.netissä (http://www.fanfiction.net/s/1234760/1/Draco_In_Darkness))
Translator: Yôsei
Betas: Liss, Penguin, Glissando ja Heinous_Bitca (alkuperäisen ficin betat, suomennosta ei ole betattu)
Pairing: Harry/Draco
Genre: Romance (fluffia, angstia ja huumoriakin löytyy jonkin verran)
Rating: K-11 (lähinnä ajoittaisen kiroilun takia)
Disclaimers: This story is based on characters and situations created and owned by JK Rowling, various publishers including but not limited to Bloomsbury Books, Scholastic Books and Raincoast Books, and Warner Bros., Inc. No money is being made and no copyright or trademark infringement is intended.
The spell Tempus is borrowed from Aidan Lynch's Unthinkable Thoughts. Draco's Leader was inspired, in part, by the Bubble device in Lori's PoU universe. The use of the Quick Quotes Quill as a compensatory device, with adjustable Truth settings, is borrowed from CobraGirl's wonderful fic Sounds of Silence. Everything is used with permission.
Summary: Draco menettää tapaturman seurauksena näkönsä seitsemäntenä kouluvuotenaan. Aluksi hän vetäytyy täysin ja välttelee pienintäkin vihjettä niin säälistä kuin avustakin; hän on päättänyt pärjätä omillaan. Mutta kun Harry raivaa tiensä Dracon pimeään maailmaan, molemmat löytävät itsensä uudesta, oudosta ystävyyssuhteesta ja oppivat uusia tapoja nähdä toisensa… ja itsensä.
A/N: You will notice I've largely gone with movie-version uniforms, for both regular school and for Quidditch. Although it's not at all the way I envisioned things in book-canon (and normally I prefer book-canon), I've become rather fond of them.
T/N: Muodollisuudet ensin alta pois: Minulla on kirjoittajan lupa tämän ficin kääntämiseen ja käännöksen julkaisemiseen.
Sitten muihin horinoihin: Oi voi, olen ilmeisesti vihdoinkin myynyt kaikki periaatteeni (paitsi etten ole liittynyt Facebookiin, mutta se nyt ei liity tähän~) Olen aina ollut vannoutunut H/D-vihaaja, mutta jokin sai minut tarttumaan tähän ficciin (varmaan tuo sokeus-teema herätti mielenkiintoni), jostain ihmeen syystä jopa pidin tästä ja minussa heräsi halu kääntää tämä suomeksi.
Tämä käännös ei ole kaikilta osin täysin sanatarkka; olen ottanut taiteellisia vapauksia sellaisissa kohdissa, joissa kirjaimellinen käännös ei olisi toiminut suomeksi. Eli olen aina valinnut luontevan suomen kielen sanatarkan käännöksen yli. Olen myös jättänyt joitain kohtia suomentamatta, kuten A/N:t, koska halusin jättää ne alkuperäiseen muotoonsa.
------------------------------
Prologi
Matkalla ulos pukuhuoneesta Draco pysähtyi peilin eteen tarkistamaan ulkomuotonsa vielä viimeisen kerran. Vaikka hänen hiuksensa olisivat sekaisin muutamassa minuutissa ja hänen kaapunsa tuulen riepottelemina, hän halusi aina näyttää mahdollisimman edustavalta ennen kuin astui huispauskentälle. Hän oli kapteeni ja hänen tuli myös näyttää siltä: kadehdittavalta, kunnioitettavalta – siltä, että tilanne oli hallinnassa.
Draco juoksutti sormiaan hiustensa läpi varmistaen tarpeettomasti, että jokainen hopeanvaalea hius oli täydellisesti ojennuksessa, laskeutuen ohuina suortuvina – tismalleen noin – kehystämään hänen piirteitään. Nahkaiset suojukset kiiltelivät, vihreät kaavut laskeutuivat siisteinä pitkin hänen vartaloaan, hän seisoi suorassa ja pitkänä Supernova 10:nsä kanssa – kyllä, tämä kelpaisi.
”Oikein hyvä”, hänen peilikuvansa sanoi hyväksyvästi. Draco virnisti hienoisesti vastaukseksi; hän oli jo kääntymässä poispäin kutsuakseen joukkuetoverinsa yhteen.
Joukkue kokoontui nopeasti ovensuuhun vastauksena Dracon kutsuun. Tunteellisten kannustuspuheiden sijaan hän yksinkertaisesti katsoi jokaista silmiin – pitkään, odottavasti – tietäen, että sillä olisi paljon suurempi kannustava vaikutus kuin millään sanoilla voisi olla. Sitten, kellon lähestyessä yhtätoista, hän kääntyi ja johti heidät itsevarmasti ulos kentälle.
Ensimmäistä kertaa sitten hänen kolmannen vuotensa kauden ensimmäinen peli oli Luihuisen ja Rohkelikon välillä; toisin kuin kolmantena vuonna, se oltiin jopa pelaamassa aikataulun mukaan. Ei vihaisia hevoskotkia, ei kamalaa säätä – ei tarvetta manipuloida mitään, vaikka se olikin aina hauskaa. Tämä peli määrittelisi koko kauden tason molemmille joukkueille – ja Draco oli päättänyt, että Luihuinen selviäisi kerrankin voittajana.
Kentän poikki saapui vastustajajoukkue räikeänä kirkkaanpunaisissa kaavuissaan. Harry Potter johti joukkoa mustine hiuksineen, jotka eivät tarvinneet tuulta sojottaakseen sotkuisina hänen kasvojensa ympärillä. Joukkueiden asettuessa kentän keskelle asemiin Harry ja Draco mulkoilivat toisiaan. Nämä tuijotuskilpailut olivat olleet jo vuosia Dracolle automaattinen reaktio Harryn läheisyydessä; salama-arpi pojan silmän yläpuolella tuntui ohjaavan Dracon katsomaan, haastamaan toisen silmästä silmään yhtä lailla kuin he haastoivat toisensa suullisesti.
”Tällä kerralla sinä häviät, Potter”, hän sähisi heidän vaihtaessaan asiaankuuluvan kädenpuristuksen.
Vihreät silmät kaventuivat. ”Niin kuin olen aina ennenkin hävinnyt meidän pelatessamme? Ei, odota, se olitkin sinä.”
Draco kohautti olkiaan. ”Jokaiselta loppuu joskus tuuri. Tänään se loppuu sinulta.”
Harryn vastaus keskeytyi kun matami Huiski käski molempia joukkueita pelaamaan reilusti ja valmistautumaan; muutamaa hetkeä myöhemmin hän puhalsi pilliinsä, ja neljätoista pelaajaa syöksähti ilmaan.
Oli upea marraskuinen aamu: raikas, kylmä ja kirkas. Ainoastaan muutamat pienet, valkeat pilvet täplittivät taivaan sinisyyttä. Noustessaan ylöspäin Dracosta tuntui siltä kuin hän olisi nähnyt ikuisuuteen, lehdettömien puiden yli maailman ääriin. Hänen tulevaisuutensa levittäytyi hänen eteensä horisontin tavoin; oli hänen viimeinen kouluvuotensa. Viimeinen vuosi hauskanpitoa ennen kuin hänen tulevaisuutensa tulisi noutamaan häntä, ja hän näkisi, minne Malfoyn nimen suoma arvovalta ja velvollisuudet johtaisivat hänet.
Nyt oli myös hänen viimeinen mahdollisuutensa peitota Harry Potter. Ryhmy viuhui Dracon ohitse kiskaisten hänet äkkinäisesti ajatuksistaan, ja hän kirosi itseään annettuaan muutamien arvokkaiden hetkien livahtaa ohi tähyilemättä sieppiä. Rohkelikon etsijä oli asettunut kentän keskiosaan; Draco siirtyi leijumaan lähistölle ollakseen samassa asemassa, valmiina syöksymään tuon kirotun pienen pallon perään, missä se sitten sattuikin ilmestymään.
”Hanki oma vahtipaikka!” Harry huusi hänelle yleisön metelin yli.
”Enpä taida, viihdyn tässä oikein hyvin”, vastasi Draco laiskasti ja siristi silmiään hieman aurinkoa vastaan silmäillessään ympäri kenttää. ”Mikä hätänä? Oletko huolissasi siitä, kuinka paljon nopeampi Supernova 10:ni on verrattuna vanhaan Tulisalamaasi?”
”Tulisalamani lentää aivan mainiosti, kiitos vain.”
Draco vilkaisi toista poikaa nopeasti ja oli tyytyväinen nähdessään Rohkelikon purevan hammasta hänen piikkinsä takia. Hän päätti korostaa asiaa ja vei luutansa upeaan, mahanpohjassa tuntuvaan sukellukseen. Luullen, että hän oli huomannut jotain, Harry seurasi perässä. Maanpinta kasvoi edessä suuremmaksi ja suuremmaksi, ja vain muutaman sekunnin päässä siitä Draco ohjasi luutansa kääntymään ylöspäin täydellisesti hallitulla liikkeellä. Hän kääntyi nauramaan kilpailijalleen, joka oli jäänyt useita tuumia jälkeen. ”Mitä olit sanomassa, vätys?”
Sen sijaan, että olisi vastannut ivaan, Harry syöksähtikin yhtäkkiä eteenpäin, ja kääntäessään päänsä Draco näki syyn: sieppi oli havaittu.
Takaa-ajo oli pian kunnolla käynnissä molempien poikien taistellessa päättääkseen pelin lyhyeen ja tuodakseen voiton joukkueelleen. Kaadon, ryhmyjen ja joukkuetovereiden lentäessä heidän ympärillään Draco ja Harry pujottelivat kentän halki tavoitellen kiihkeästi pientä, siivekästä palloa. Kahdesti molemmat kadottivat kultaisen pallon matalalla paistavan marraskuun auringon loisteessa, mutta molemmilla kerroilla jompikumpi paikallisti kohteen hetkessä uudestaan, ja metsästys jatkui.
Dracon huomio keskittyi täysin pieneen, kultaiseen esineeseen; hän tuskin huomasi ympäristöään jahdatessaan sieppiä katsomoiden alla ja sitten maalitolppien ympärillä. Hän saattoi tuntea Harryn vasemmalla puolellaan ja tiesi, että epäselvä, punainen hahmo oli aivan yhtä epätoivoinen voittamaan kuin hänkin. Sieppi oli vain muutaman jalan päässä heistä… lähempänä… lähempänä… he väistivät äkkinäisen ryhmyn… kiersivät jälleen tolppien ympäri… Hemmetti! Se pysytteli juuri heidän kamppailevien käsiensä ulottumattomissa.
Raivoisan epätoivon hetkellä Draco kiskaisi luutaansa yhtäkkiä oikealle siepin muuttaessa suuntaansa hänen edessään; pallon perässä lentämisen sijaan hän kiisikin rajusti sivulle yrittäen kohdata siepin suoraan edestä päin.
Smäkk! Pieni pallo osui Dracon kämmeneen niin lujaa, että hän melkein pudotti sen. Hän tuijotti järkyttyneenä kättään yhden jähmettyneen hetken ajan. Oliko se totta? Näkikö hän todella noiden pienten siipien räpyttelevän otteessaan? Kyllä!
Tiedon käsitteleminen kesti vain sekunnin murto-osan; heti kun se oli ohi, Draco ryhtyi hieromaan suolaa haavoihin – jotain, mitä hän oli halunnut tehdä jo kuuden pitkän vuoden ajan.
Hän kääntyi katsomaan taakseen; rohkelikon järkyttynyt ilme oli kaikkien niiden vuosien arvoinen, joina hänen naamansa oli näyttänyt tuolta. ”Kadotitko jotain?” hän huusi vahingoniloisesti heilutellen sieppiä ilmassa. Järkytys muuttui raivoksi, ja Draco paistatteli voitonriemussaan; sitten Harryn kasvot vääntyivät odottamattomasti uuteen ilmeeseen – pelkoon. Pelkoon?
”Varo!” mustahiuksinen poika parkaisi juuri kun Draco tunsi takaraivonsa iskeytyvän johonkin kovaan. Kipu kajahteli hänen kallonsa läpi ja alas pitkin selkärankaa; sieppi lipsahti hänen sormistaan.
Viimeinen asia, jonka hän näki ennen kuin pimeys vyöryi hänen ylitseen, oli Harry Potter kurkottamassa ottamaan hänet kiinni, kun hän putosi.
------------------------------
T/N2: Kommenttia olisi kiva saada, ja nimenomaan käännöstyön laadusta. Minua ei kauheasti lämmitä kuulla mielipiteitä ainoastaan ficin juonesta, kun en ole sitä itse keksinyt. Itse ficciä voi käydä kommentoimassa vaikka tuolla ff.netin puolella, linkki löytyy viestin alusta. Mutta käännöksen kirjoitusasusta ja kaikesta siihen liittyvästä ottaisin oikein mielelläni vastaan palautetta ja rakentavaa kritiikkiä!
-
eka! :P
hmm...käännös oli selkeää ja sujuvaa...
virheitä ei ollut tai en ainakaan huomannut
loppu kommentti meni päikkäreille
ja eikait tässä osaa muuta todeta kun jatkoa odottaen! :D
-
Aihe on mielenkiintonen. Ainaki mun mielestä teksti on sujuvaa, eikä siellä mikään tökkiny ainakaan mun silmään, muutama pilikku mun mielestä puuttu mä en ymmärä miten mulla nykyään nuo pilikut ossuu nii herkästi silimään ku ittellä ne jää aina jonnekki piiloon, mutta ne ei tekstin laatuun tai luettavuuteen taas vaikuta mitenkään. Että ei tässä jäähä muutako jatkoa oottelemaan ;)
-
romance91: Kiitos kommentista! Kiva kuulla, että teksti oli mielestäsi sujuvaa~ Jatkoa saatkin heti, en viitsi pantata näitä valmiita osia kovin pitkään... 8D
UniFlora: Joo, tuolta saattaa niitä pilkkuja puuttua, kun yleensä jätän sen pois, jos en ole ihan varma, pitäisikö johonkin laittaa pilkku (useimmiten pilkun puuttuminen nimittäin haittaa vähemmän tekstin sujuvuutta, kuin pilkku jossain, minne se ei kuulu...) Kiitos sinullekin kommentista, ja täältä sitä jatkoa tulee!
T/N: Olen yrittänyt etsiä "virallisia" suomennoksia lukujen alussa/lopussa oleville sitaateille, mutta jos en ole millään löytänyt, olen itse suomentanut, kuten tämän luvun tapauksessa.
------------------------------
Luku 1
Dark World
The eyes that shone
now dimmed and gone
[Silmät, jotka loistivat
nyt sumenneet ja poissa]
-- Thomas Moore
“...vuonna 1752 jättiläinen Melvin Kärttyisä astui vahingossa muutamien maahisten päälle. Tämä keskeytti käynnissä olleen maahiskapinan, mutta aloitti maahisten ja jättiläisten välisen sodan, joka kesti seitsemäntoista vuotta ja kaksitoista päivää. Tänä aikana…”
Draco vastusti halua läimäistä kirjansa kiinni vain hiljentääkseen lakkaamattoman, ärsyttävän yksitoikkoisen äänen. Taikuuden historia oli muutenkin tarpeeksi pitkästyttävää; oliko hänen puhumaan loitsittujen kirjojensa pakko kuulostaa lisäksi näin monotonisilta? Kirja itse asiassa melkein kuulosti professori Binnsiltä; jopa hänen taikajuomien oppikirjansa kävi tylsäksi, kun sitä oli kuunnellut jonkin aikaa.
Draco hieroi silmiään väsyneesti – tapa, joka vaikutti säilyneen uupumuksen merkkinä, vaikka hänen silmänsä eivät enää tehneetkään työtä. Kirja jatkoi jorinaansa, ja Draco pakotti itsensä keskittymään; ensi viikolla heillä olisi testi asioista, jotka heidän oli ollut tarkoitus opetella lomalla, ja hän halusi hoitaa opiskelunsa loppuun siltä päivältä niin nopeasti kuin mahdollista. Hänen pitäisi siis saada mahdollisimman paljon tietoa päähänsä jo ensimmäisellä kerralla, mikä vähentäisi niiden kertojen määrää, kun hänen tarvitsisi kuunnella nuo kirotut tekstikatkelmat uudelleen.
Onnettomuudesta oli kulunut kaksi kuukautta, kaksi synkkää kuukautta. Voitonriemussaan Draco oli typerästi unohtanut, miten lähellä maalitolppia hän oli lentänyt; virhe oli maksanut hänelle hänen näkönsä. Velholääketiede pystyi parantamaan monia asioita, mutta se ei valitettavasti kyennyt korjaamaan aivovauriota, olivat parantajat ilmoittaneet hänelle. Vamma oli kohdistunut näköaivokuoreen, he olivat sanoneet, eikä mitään ollut tehtävissä. Vaikka hänen isänsä oli uhkaillut, hänen äitinsä anonut ja hän itse oli epäuskoisena vaatinut toista, kolmatta, kahdettatoista mielipidettä, oli vastaus aina ollut sama: sokeus. Pysyvä.
***
Harry penkoi hyllyjä kirjaston perällä kunnes löysi etsimänsä: sienistä kertovan kirjan, jota hän tarvitsi yrttitiedon esseetä varten. Hän pyyhkäisi pölyä kirjan päältä, selaili sitä pintapuolisesti ja sulloi sen sitten käsivartensa alle. Hän tarvitsisi myöhemmin lisää kirjoja, mutta päätti hakea ne vasta seuraavana päivänä. Hän ei ollut samanlainen kuin Hermione, joka pystyi kahlaamaan yhdessä illassa läpi kasan ikivanhoja, kuivia oppikirjoja. Tämä yksi olisi riittävästi tälle illalle hänen muiden töidensä ohella. Mistä puheen ollen… ensi viikolla olisi se taikuuden historian testi; hänen oli pakko aloittaa lukeminen ennen kuin Hermione alkaisi jahdata häntä värikoodattujen muistiinpanojensa kanssa.
Mutkitellessaan takaseinän kirjahyllyjen välissä Harry kuuli hiljaista, yksitoikkoista puhetta. Se kuulosti huomattavasti professori Binnsiltä, mutta vähemmän kiinnostavalta. Uteliaana hän kurkisti yhteen pienistä seinään upotetuista huoneista ja pysähtyi niille sijoilleen.
Kynttilöin valaistussa huoneessa istui Draco Malfoy kannatellen päätään kätensä varassa. Oppikirja makasi avoinna pöydällä hänen edessään… ja vaikutti siltä, että puhuja oli juuri tuo kirja. Ellei ollut, niin jollakulla muullakin oli näkymättömyysviitta, sillä Draco ei ainakaan pitänyt minkäänlaista ääntä, eikä ketään muuta ollut näkyvissä.
”Kuka sitten oletkin, puhu suoraan tai häivy. En arvosta sitä, että minua tuijotetaan.”
”Öh…” äännähti Harry yllätettynä. Hän seurasi, kun Draco käänsi päätään – ei katsoakseen vaan kuunnellakseen; hänen päänsä pyörähti sen verran, että hänen vasen korvansa osoitti suoraan oviaukkoon, missä Harry seisoi. ”Se olen minä, Harry. Potter. Minä… öö… ei ollut tarkoitus häiritä. Mistä sinä edes tiesit, että olen täällä?”
”Askelistasi, idiootti, mistä muustakaan? Koulun kengät eivät ole koskaan olleet erityisen hiljaisia kivilattioilla.”
”Ai.” Harry tunsi itsensä typeräksi; hän ei ollut tullut ajatelleeksi sitä. ”Tuota… puhuuko sinun kirjasi? Ettei sinun tarvitse lukea? Mietinkin, miten teet sen.”
Draco huokaisi ärsyyntyneesti. ”Kyllä, niin se toimii nykyään. Loitsin kirjan, ja se lukee minulle ääneen – kuin iltasatua lapselle, paitsi että tämä on huomattavasti tylsempää. Tulen tänne opiskelemaan, ettei kirjan puhe häiritse ketään – en tarvitse ihmisiä tuijottamaan minua melun takia.”
Harry astui sisään pieneen huoneeseen voidakseen kuulla kirjan äänen tarkemmin. ”Vau, kuulostaapa pitkästyttävältä. Puhuvatko kaikki kirjat samalla tavalla?”
”Melko lailla.”
”Etkö voi muuttaa sitä?”
”En.” Luihuisen ääni oli tyly. ”Jos olet lopettanut kyselemisen, haluaisin päästä täältä joskus poiskin.”
”Tiedätkö”, Harry tarjosi kävellen toisen pojan eteen, ”minä voisin lukea sinulle sen sijasta.”
Draco käänsi päätään Harryn äänen suuntaan, ja Harry huomasi olevansa hieman hermostunut nähdessään toisen kasvot läheltä ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen: tutut kapeat, valkeat kasvot, ja kuitenkin omituisen ilmeettömät. Hän oli tottunut harmaiden silmien sinkoavan tikareita häntä kohti; nyt ne olivat kuin kivimuuri, tasainen ja läpitunkematon, tarkentumatta mihinkään.
”Miksi ihmeessä?” vaalea poika tiuskaisi. Harry oli kummallisen huojentunut siitä, että ainakin Malfoyn ääni pystyi edelleen sinkoamaan tikareita.
”No… Minä vain ajattelin, että olisi vähemmän tylsää, jos minä--”
Draco tuhahti. ”En tarvitse sääliäsi.”
”Ei se ole sääliä! Se--”
”Mitä se sitten on?”
”Minä yritän vain auttaa, okei? Mitä pahaa siinä on? Sinä olet ikävystynyt, ja minä tarjoudun yrittämään tehdä opiskelustasi vähemmän kyllästyttävää.”
”Aivan. Miten saatoin unohtaa?” vastasi sokea poika ivallisella äänellä. ”Harry Potter, kaikkien sankari. Ei ole ongelmaa, joka olisi liian mitätön ihmepojallemme.”
”Mikä piru sinun ongelmasi on, Malfoy?” Harry alkoi suuttua – enemmän itselleen vai luihuiselle, hän ei ollut varma; mikä ihme hänet oli saanut tarjoamaan apua tuolle ääliölle?
”Minun ongelmani? Minun ongelmani on se, että sinä sekaannut asioihin, jotka eivät sinulle kuulu, ja itse asiassa häiritset työskentelyäni.” Tämän sanottuaan Draco kääntyi takaisin kirjansa puoleen, palasi edelliselle sivulle ja antoi kirjan jatkaa lukemista.
Harry ryntäsi ulos.
Seuraavana päivänä hän oli kuitenkin taas kirjastossa. Hän vakuutti itselleen, että hän oli vain hakemassa yrttitiedon esseetä varten tarvitsemiaan kirjoja, mikä oli itse asiassa osittain totta. Harry jätti huomioimatta sen tosiasian, että hakeakseen kirjoja hänen ei olisi välttämättä tarvinnut hiiviskellä ympäriinsä sukkasillaan, kengät kädessä. Hän ei ollut itsekään aivan varma, miksi hän teki niin, mutta edellispäivän yhteenoton jälkeen hän oli utelias näkemään Dracon ja selvittämään, kuinka tämä pärjäsi. Hän ei ollut nähnyt entistä vihamiestään onnettomuuden jälkeen paljoakaan – aluksi tämä oli ollut poissa koulusta ja sen jälkeen pitkälti omissa oloissaan. Hän ei enää härnännyt Harrya ja hänen ystäviään, eikä itse asiassa puhunut kenellekään, ellei joku opettaja puhutellut häntä suoraan. Jotenkin hän kuitenkin näytti selviytyvän vammastaan huolimatta – hän oli palannut kouluun jäämättä missään jälkeen, hän oli valmistautunut jokaiselle tunnille, ja Harry näki harvoin hänen pyytävän apua yhtään missään. Mutta miten hän teki sen?
Harry livahti sisään pieneen työhuoneeseen. Hän oli päättänyt, ettei jäisi tällä kertaa kiinni, mutta päästessään perille hän huomasi, ettei hänen olisi tarvinnut vaivautua tulemaan varkain. Sen sijaan, että olisi nojannut hänen käteensä, Malfoyn pää lepäsi tällä kertaa pöydällä. Hänen silmänsä olivat kiinni, ja hän näytti olevan autuaan tietämätön historiankirjansa yksitoikkoisesta monologista. Ilmeisesti tylsyys oli voittanut tänään, ja se antoi Harrylle idean.
Harry hiipi pöydän luo, osoitti kirjaa ja kuiskasi: ”Lopeti loitsuimes.” Ääni hiljeni. Varovasti hän veti esiin tuolin, asetti laukkunsa mahdollisimman hiljaa lattialle ja istui odottamaan toisen pojan heräämistä. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa; ilmeisesti Draco harrasti lyhyitä nokosia.
Vaalea poika suoristautui äännähtäen epämääräisesti, hieroi silmiään unisesti ja huomatessaan huoneen hiljaisuuden tunnusteli ympäriinsä etsien kirjaansa. ”Typerä loitsu”, Draco mutisi.
Harry keskeytti toisen pojan ennen kuin tämä ehti aktivoida loitsun uudelleen. ”Osoittautuiko Ihmeellinen Ääni liian elähdyttäväksi kokemukseksi tänään?”
Draco hätkähti rajusti ja hänen päänsä kääntyi salamannopeasti Harryn suuntaan. ”Potter, mitä helvettiä sinä teet täällä? Oli hiton lähellä, etten saanut sydänkohtausta.”
Harry kohautti olkiaan unohtaen, ettei toinen voinut nähdä häntä. ”Satuin olemaan lähistöllä, näin sinut torkkumassa ja tulin toistamaan tarjoukseni.”
”Puhummeko taas tästä aiheesta? Sanoin jo, etten--”
”Joo joo, tiedetään. Et tarvitse sääliä. Mutta ei sinun myöskään tarvitse nukahtaa kirjojesi tuudittamana kesken opiskelun. Katso nyt, minun täytyy myös lukea siihen typerään testiin. Joudun joka tapauksessa käymään aineiston läpi, joten voin yhtä hyvin käydä sen läpi sinun kanssasi.”
”Miksi et opiskele pienten rohkelikkoystäviesi kanssa?” Draco näpäytti.
”Koska Hermionella on valvojaoppilaiden kokous tänä iltana, ja Ron on jossain tyttöystävänsä kanssa. Me vain tuhlaamme aikaa tässä väitellessämme. Minun täytyy opiskella, sinun täytyy opiskella, ja tämä aihe on jo itsessään pirun ikävystyttävä. Ainakin voisimme pitää toisemme hereillä.” Harry ei voinut olla lisäämättä pisteliäästi: ”Vaikutit siltä, että olisit tarvinnut sitä jonkin aikaa sitten.”
Draco kurtisti kulmiaan. ”Hyvä on sitten”, hän myöntyi ja tyrkkäsi kirjaansa Harryn suuntaan. ”Ilmeisesti et aio koskaan jättää minua rauhaan, ellen suostu. Jos olet niin innoissasi lukemaan äänesi käheäksi, niin anna mennä. Mutta yritä toki olla viihdyttävä.”
Harry irvisti poimiessaan kirjan pöydältä. ”Epäilen, etteivät edes Weasleyn kaksoset kykenisi tekemään jättiläisten ja maahisten välisistä sodista todella viihdyttäviä, mutta yritetään.” Hän selasi pari sivua taakse päin ja alkoi lukea: ”Kun Snodgrassin sopimus oli allekirjoitettu vuonna 1769, Olfred Hidasälyinen perusti siirtokunnan lähelle vähäpätöistä Herringsfordin kaupunkia…”
***
Draco aloitti jokaisen aamun maaten sängyssään, hengittäen hiljaa ja harkitusti, yrittäen päättää, oliko oikeasti hereillä vai ei. Silmien avaaminen ei vaikuttanut mitenkään hänen aivoihinsa, joten kesti muutamia minuutteja varmistua siitä, että hän oli tietoinen vartalostaan ja ympäristöstään ja siten myös hereillä. Tänä aamuna viileä tuulahdus ilmassa sai Dracon varmistumaan asiasta nopeasti, ja hän kurkotti automaattisesti poimimaan sauvansa, jonka hän jätti samaan kohtaan yöpöytää joka ilta. Rutiininomaisella liikkeellä hän osoitti kelloa, joka seisoi yhtälailla tarkassa paikassa pöydällä. ”Tempus”, hän mumisi.
”Kuusi kaksikymmentäkolme”, kello kertoi hänelle.
Ähkäisten Draco nousi istumaan, nosti jalkansa sängyn reunan yli ja asetti ne kylmälle kivilattialle. Se herätti hänet aina nopeasti. Kuljettuaan varovasti sänkynsä jalkopäähän hän löysi matka-arkkunsa, polvistui, tunnusteli, kunnes löysi peseytymisvälineensä, ja suuntasi sitten ulos huoneesta. Hän käveli pitkin käytävää suihkutiloja kohti liu’uttaen sormiaan seinää pitkin. Draco nousi mielellään aikaisin, ennen kuin kilpailu kuumasta vedestä alkaisi.
Tai joku tulisi tuijottamaan häntä.
***
Kun lääkintävelhot olivat todenneet, ettei hänen tilansa sen paremmin kohentuisi kuin huonontuisikaan, ja parantaneet kaikki fyysiset kivut, Draco oli lähetetty kotiin avustajan kanssa, joka opettaisi hänelle välttämättömiä kompensoivia taitoja: Miten päästä paikasta toiseen. Miten käyttää paremmin jäljellä olevia aistejaan. Miten taikoa painettu materiaali niin, että se lukisi hänelle ääneen; samantapaista loitsua oli käytetty hänen vaatteisiinsa ommelluissa erityisissä lapuissa, jotta ne kuvailisivat itsensä. Miten leikellä taikajuomien ainesosia menettämättä sormiaan, osoittaa sauvallaan suhteellisen tarkasti, sekä lukuisia muita taitoja, joita hän tarvitsi käydäkseen koulunsa loppuun ja tullakseen toimeen tosielämässä.
Draco vältti mahdollisuuksien mukaan kaikkea, missä vaadittiin toisten ihmisten apua. Malfoyt eivät koskaan pyytäneet apua; Malfoyt eivät luottaneet kehenkään, joka saattaisi pettää heidät. Häntä oli kielletty näyttämästä heikkoutta hänen koko elämänsä ajan; hän ei todellakaan aikonut aloittaa nyt. Varsinkin kun hänen isänsä oli lähes heti menettänyt kaiken kiinnostuksen häneen.
Dracolla ei enää ollut tulevaisuutta pimeyden lordin palveluksessa tai muussakaan valta-asemassa Luciuksen pitäessä häntä nyt puutteellisena ja heikkona. Hänellä ei ilmeisesti ollut enää käyttöä pojalleen. Vanhempi Malfoy oli paikalla ollessaan yhtä kohtelias kuin kuka tahansa parantajista, mutta siinä se sitten olikin. Draco oli päättänyt todistaa olevansa edelleen kyvykäs velhona – ihmisenä – vain voidakseen näyttää sisäisesti kieltä miehelle, joka oli hylännyt hänet. Tulevaisuuden uratavoitteiden puuttuminen haittasi häntä vähemmän; hänelle ei ollut koskaan oikeastaan annettu päätösvaltaa asiassa, ja nyt kun hänellä oli sitä, ei hän osannut ajatella niin pitkälle. Hän oli liian keskittynyt pääsemään takaisin jaloilleen ja eroon kaikista muista ihmisistä.
Heti kun se oli mahdollista, Draco oli ravistanut käsivartensa irti äitinsä ja Enidin puristavista otteista. Enid oli palvelija, joka oli palkattu paimentamaan häntä, sillä kotitontut olivat liian lyhyitä ohjaamaan häntä paikasta toiseen. Lyhyillä matkoilla – huoneensa ympäristössä ja vessaan johtavalla käytävällä – hän pystyi suunnistamaan itsekseen askelmäärien perusteella, joskus käsi seinää vasten. Pidempiä matkoja varten hän sai lopulta Ohjaajan; se oli kallis, mutta heti kun hänen avustajansa oli maininnut laitteen olemassaolosta, Draco oli vaatinut sellaisen.
”Mitä minun pitäisi tehdä, hankkia joku taluttamaan minut kaikkialle Tylypahkassa, kuin olisin pikkulapsi, joka ei ole oppinut ylittämään katua?” hän valitti eräänä iltana päivällisellä.
”Niin mutta Draco-kulta, ihminen on niin paljon luotettavampi”, vastasi hänen äitinsä epävarmasti. ”Entä jos se… Ohjaaja-laite… jättää jotain huomaamatta?”
Draco kääntyi ääntä kohti. ”Tiedätkö, kuinka monta kertaa Enid on unohtanut mainita pienen nousun kiveyksen ollessa epätasainen, tai vielä pahempaa: jotain matalalla riippuvaa? Tupatoverini ovat aivan samanlaisia; jätä se Crabben ja Goylen huoleksi ja voit saman tien vaikka itse katkaista niskani. Miksi luulet Ohjaajan maksavan niin paljon? Avustajani sanoo, että se on paras.”
Avustaja oli oikeassa. Pienellä harjoittelulla – lähinnä itsevarmuuden saavuttamiseksi – Draco saattoi pian kulkea lähes kaikkialle omin päin, joko antamalla laitteelle ohjeita tai tutuissa paikoissa yksinkertaisesti ilmoittamalla määränpäänsä. Ohjaaja, joka oli suunnilleen appelsiinin kokoinen pieni pallo, leijui hänen edessään noin silmien korkeudella. Se havaitsi esteet, portaat, ulkonemat ja kaiken muunkin, mikä saattaisi estää häntä liikkumasta turvallisesti. Se kertoi hänelle, koska kääntyä, kumartua tai varoa jalkojaan, koska oltiin portaiden ylä- tai alapäässä ja koska hänen täytyi pysähtyä kokonaan muun liikenteen takia. Dracon tarvitsi vain napauttaa sitä sauvallaan ja mumista asiaankuuluva loitsu aktivoidakseen laitteen, sekä antaa sille ohjeita tarpeen mukaan.
Vaikka hän ei nähnyt sitä, Draco tiesi, että Ohjaaja hehkui himmeästi heidän ollessaan liikkeellä varoittaen siten muita kulkijoita; hänen tarvitsi harvoin pysähtyä ihmisten takia tai kiertää ketään, sillä nekin, jotka eivät tienneet laitteen käyttötarkoitusta, kaarsivat luonnostaan sen ohi. Hän ei mielellään mainostanut liikkumistaan sillä tavoin, mutta vaihtoehdon ollessa riippuvaisuus muista hän hyväksyi sen vastahakoisesti.
Taikuuden historian testi oli tammikuussa, kun joululoma oli päättynyt ja Draco oli palannut Tylypahkaan ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen. Onnettomuus oli tapahtunut marraskuun puolivälissä, ja hän oli viettänyt loppulukukauden ensin sairaalassa ja sitten kotona opettelemassa selviytymään uudessa, pimeässä maailmassaan. Draco oli halunnut ehdottomasti pysyä ajan tasalla koulutöissään; tilanne oli muutenkin tarpeeksi kamala – hän kieltäytyi pahentamasta sitä jäämällä jälkeen opinnoissaan ja vaarantamalla luokalta pääsynsä. Siispä hänelle oli alettu tuoda joka viikko koulutehtäviä heti kun hänen korvaavat oppimistekniikkansa olivat tarpeeksi tehokkaita. Itse professori Kalkaros oli käynyt muutaman kerran; hän oli laittanut Dracon valmistamaan tärkeimpiä taikajuomia ja siirtynyt sitten seurustelemaan vanhemman Malfoyn kanssa päivällisellä. Draco söi huoneessaan niin usein kuin saattoi.
Kun Draco sitten astui ulos junasta joululoman jälkeen, hän oli suurin piirtein ajan tasalla useimmissa aineissa ja teoriassa varustautunut vastaansa tuleviin ongelmiin. Kuitenkin uuden elämän kohtaaminen todellisuudessa oli varsin erilaista.
***
Kosteana, mutta ei enää vettä valuen, kylpytakkiin pukeutunut Draco palasi makuusaliinsa ja asteli vaatekaapilleen. Hän vetäisi oikeanpuoleisen kaapinoven auki ja kurkotti kohti paitoja, jotka roikkuivat sillä puolella.
”Valkoinen, yksivärinen”, lappu ilmoitti Dracolle hänen mutistuaan oikean loitsun. Vaikkei ollut kovinkaan suurta epäilystä siitä, oliko hän ottanut oikean paidan – hän oli hyvin selvillä siitä, miten hänen vaatteensa oli organisoitu ja miltä ne tuntuivat käteen – luihuinen hänessä ei epäillyt, etteivätkö hänen tupatoverinsa olisi voineet vaihtaa tavaroiden paikkoja ihan vain käytännön pilana. Hän nosti esiin housunsa, solmionsa, ”harmaa, vihreät somisteet” -neulepaitansa, koulukaapunsa ja alusvaatteensa, ja pukeutui sitten nopeasti.
”Hiuksesi vaativat kampaamista”, hänen kuvajaisensa arvosteli; vaatekaapin oven sisäpuolella oli peili.
”Joo joo”, Draco mumisi tunnustellessaan vyölenkkejään. ”Ihan kohta.” Hänellä kesti vain muutamia hetkiä pujottaa vyö paikalleen, minkä jälkeen hän ryhtyi suorimaan kosteita hiuksiaan; lihasmuisti tuli tarpeeseen.
”Paljon parempi”, kuului peilikuvan arvio. Draco oikoi kaapunsa etumusta refleksinomaisesti, tarkistaen ulkomuotonsa tunnustelemalla vielä kerran. Peili ei vaikuttanut kovin taipuvaiselta johtamaan häntä harhaan, mutta hän ei silti täysin luottanut itsevarmaan lasinpalaan. Kuitenkin se oli kaikki, mitä hänellä oli, ottaen huomioon hänen toisen vaihtoehtonsa: kysyä koulutovereiltaan joka ikinen aamu, oliko hänen ulkomuotonsa kunnossa, ja kuulostaa vaativalta kakaralta – tai pahempaa: turhamaiselta tytöltä. Ei kiitos.
”Tulejo Ohjaaja.” Draco ojensi kättään ja tunsi sileän kuulan putoavan kevyesti kämmenelleen. ”Tendo”, hän sanoi sille. Kuului hienoista hurinaa laitteen käynnistyessä, ja hän tunsi kevyen tuulahduksen, kun se nousi leijumaan totutulle paikalleen hänen kasvojensa läheisyyteen. ”Suuri sali.”
”Eteenpäin.”
Draco käveli ulos ovesta. (”Käänny vasemmalle.”) Hän ei oikeastaan edes tarvinnut Ohjaajaa löytääkseen useimmin käyttämiinsä huoneisiin. Hänestä oli tulossa hyvä muistamaan askelten ja rappujen lukumääriä sekä kohtia, joissa piti kääntyä. Silti hän tarvitsi laitetta varoittamaan häntä katoavista portaista, Riesun lattialle jättämistä esteistä ja muista riskeistä. Tämänkertainen matka aamiaiselle oli kuitenkin rauhallinen. Ohjaaja johdatti Dracon Luihuisen pöydän päähän, jossa hän istui nykyään vakituisesti, ja hän asettui tavanomaiselle paikalleen ilman juhlallisuuksia.
”Vasemman kätesi edessä on munakokkelia, lautasesi yläpuolella on paahtoleipää ja sen oikealla puolella mysliä”, Blaise kertoi Dracolle. ”Niin, ja teekannu on tässä…” Draco kuuli kolahduksen, kun kannu laskettiin hänen oikealle puolelleen. ”…oikean kyynärpääsi vieressä.”
Tämä oli yksi asia, jossa Dracon oli pakko pyytää apua; ellei joku kertonut hänelle, ei hänellä ollut aavistustakaan, mitä kaikkea oli ruokana ja missä kohdassa pöytää jokin sijaitsi. Kotitontut toimivat pitkälti tapojensa mukaan, mutta nekään eivät asettaneet astioita aina samalla tavalla, eivätkä tehneet samaa ruokaa joka päivä, ja joka tapauksessa muut oppilaat olivat saattaneet siirrellä tavaroita ennen kuin hän saapui paikalle. Blaise ja Pansy olivat Dracon luotettavimmat opastajat; kuunneltuaan kahtena aamuna ”Maito on tuolla” -tyyppisiä ohjeita Crabbelta ja Goylelta hän oli lakannut kysymästä heiltä.
”Kiitos”, Draco mutisi inhoten edelleen sitä, että joutui pyytämään avustusta jossain asiassa. Hän kokosi lautaselleen hieman ruokaa ja söi hiljaisuudessa. Hän kuuli tupatovereidensa kompuroivan pöytään haukotellen ja juttelevan keskenään ennen ensimmäisiä tunteja, mutta ei liittynyt keskusteluun. Siinä missä hän oli kerran ollut tuvan tunnustettu johtaja, hän tiesi, ettei häntä enää pidetty muuna kuin kukistuneena kuninkaana; mitä virkaa oli sokealla oppilaalla tuvassa, jossa valta oli kaikki kaikessa? Draco ei myöskään halunnut heidän sääliään tai halveksuntaansa, koska ei pystynyt enää lentämään ja oli menettänyt paikkansa huispausjoukkueessa. Hänen aikaisemmat niin sanotut ystävyyssuhteensa eivät edes olleet koskaan olleet niin läheisiä, hän kertoi itselleen – ennemminkin ne olivat olleet osa iänikuista valtapeliä.
Draco ei edes ajatellut romanttisia suhteita. Samoin kuin uransa suhteen, hän oli kasvanut ajatellen, ettei hänellä ollut paljoakaan sanomista tulevaisuuteensa liittyen; Malfoyt menivät yleensä naimisiin poliittisista syistä, eivät rakkaudesta. Se, että Draco oli homo, ei olisi estänyt Luciusta lainkaan; ainahan vaimon ohella voisi pitää rakastajia. Mutta vaikka sokeus oli antanut hänelle vapauden, se oli samantekevää; hän ei voinut kuvitella kenenkään haluavan häntä enää.
Oli paljon helpompi vetäytyä itse ennen kuin tuli torjutuksi. Hän pysytteli itsekseen, eli elämäänsä niin normaalisti kuin pystyi ja teki työnsä yksin.
No, ainakin edelliseen päivään asti. Draco kertoi itselleen, että oli suostunut vain saadakseen rohkelikon lopettamaan inttämisensä, mutta hänen oli pakko myöntää, että oli ollut yllättävän mukavaa opiskella Harryn kanssa; tällä oli miellyttävä lukuääni. Jopa alun tappelu oli tuntunut hyvältä – he eivät olleet nahistelleet tuolla tavoin sitten… sitten onnettomuuden. Harry oli kohdellut häntä ehkä normaalimmin kuin kukaan muu tähän mennessä, vaikka Draco oli ollut puheenaiheena. Heidän myöhemmät erimielisyytensä olivat kuitenkin olleet paljon arkipäiväisempiä, kun he olivat kiistelleet luettavasta materiaalista ja toisten alueiden tärkeydestä verrattuna toisiin Binnsin testiin valmistautumisen kannalta.
Syötyään aamiaisensa loppuun Draco nousi pöydästä. ”Tendo. Taikajuomat”, hän sanoi Ohjaajalle kääntyen automaattisesti oikealle, missä salin ovet olivat. Ainakin tämä päivä alkaisi oppiaineella, josta hän piti, vaikka se – kuten kaikki muukin – oli nykyään hänelle paljon hankalampaa kuin ennen.
-
Emmä voi muuta sanoa ku että suomennos on sujuvaa ja kyllä nä hommas osaat ;) Joku kohta särähti tuolla silmään, va arvaa vaan löysinkö sitä enää ja tästä voimme päätellä, ettei se ollu mikään kovin kamala särähys. Tuosta aikasemmasta pilikutuksesta, se on ihan tosi että mielummin muutama pilikku hukassa ku joka toisen sanan perään varmuuen vuoksi laitettuna ;)
”Ei se oli sääliä! Se--”
ole?
Löytyhän se särähys, öh liikasana?
Mutta vaikka sokeus oli tuonut antanut hänelle vapauden, se oli samantekevää; hän ei voinut kuvitella kenenkään haluavan häntä enää.
Antanut pois? Tai oikeestaan se on sama kumman ottaa pois ku kumpiki passaa mun makuun.
-
Mäkin liityn sun lukijapiiriin. :--- )
Oikeestaan helpotuin siitä, kun luin tosta ekan luvun lopusta, että et halua niin paljoa lukea kommentteja ficin juonesta yms, koska
suomennettujen ficcien kommentoiminen on aina vähän hankalaa, kun ei tiedä, mistä pitäisi kommentoida.
Ja eihän se sinun juonesi eikä oikestaan tekstisikään ole.
Harmi kuitenkin sinänsä, kerrankin mulla olis vaikka mitä sanottavaa juonesta. :-- D
Mutta siis suomennokseen.
Teksti on sujuvaa, helppolukuista, selkeää ja hyvin suomennettua. Eli kaikin puolin hyvää. Mitään epäselviä tai vaikeaselkoisia kohtia ei ainakaan tässä ekassa luvussa ja prologissa ollut.
Kuitenkin sen verran juonesta sanon, että olet onnistunut pitämään vähän haikean tunnelman tässä mukana, vaikka kieli vaihtuukin.
Vaikka englantia ainakin sen verran osaan, että osasin päässäni suomentaa tuon ekan luvun alkurunon, oli kuitenkin kiva, kun
suomensit sen. Sai enemmän irti kun näki tekstin ihan silmillä suomeksi ja se loi tunnelmaakin.
Pieneksi hetkeksi tästä tuli sellanen olo, että osaa arvostaa omaa näköänsä ja ylipäätään kaikkia aisteja. : ' D No, kohta se unohtuu taas. Ehkä asioita osaa arvostaa kunnolla vasta sitten, kun ne viedään pois.
-
UniFlora: Kiitos kommentista ja hyvä kun huomautit noista huolimattomuusvirheistä! :> Niin sitä käy kun yöllä kirjoittelee; lukee tekstinsä vaikka kuinka moneen kertaan läpi, eikä silti huomaa ihan ilmiselviä mokia~
carrot: No siis en nyt ihan sitä tarkoittanut, ettei SAA kirjoittaa mitään ficin juonesta, kunhan vain jokaisen kommentin sisältö ei ole pelkästään "Jee siis vähäx tää on hyvä ficci niinq daa, jatkoo pliis!!" :'D Eli siis jos on jotain ajatuksia itse tarinasta, niin totta kai niitäkin saa jakaa! Ja jos jossain kohdassa on vaikka tietynlainen tunnelma tai hyvää kerrontaa/dialogia, niin sekin on osittain kääntäjän ansiota, sillä kääntäminen on kuitenkin luovaa työtä, ja huono kääntäjä saa pilattua hyvänkin tekstin, kun taas hyvä onnistuu säilyttämään alkuperäisen tekstin vahvuudet ja mahdollisesti myös korjaamaan heikkouksia.
Mutta joo, kiitos kommentista ja kehuista! En arvellutkaan, etteivät ihmiset tuota runonpätkää ymmärtäisi, mutta tulevissa luvuissa on sellaisiakin lainauksia, jotka ovat vähän vaikeaselkoisempia (kuten Raamatun kohtia, jotka on sellaista vanhahtavaa kieltä), joten ajattelin sitten johdonmukaisuuden nimissä kääntää kaikki. Kiva kuulla, että se loi tunnelmaa~ :>
T/N: Dodiih, jatkoa seuraa taas~ Kääntäminen on kyllä hauskaa puuhaa; sain päivän naurut kääntäessäni lausetta "his fingers were curled around the organ". Kirjoitin aluksi ihan tyynesti että "hänen sormensa olivat kiertyneet elimen ympärille", sitten katsoin lausetta, totesin että "ei näin" ja muutin sanan SISÄelimeksi... :'D
------------------------------
Luku 2
Learning
It is not so much our friends' help that helps us
as the confident knowledge that they will help us.
[Ystäviemme apu ei niinkään auta meitä,
vaan varma tieto siitä, että he auttavat meitä.]
-- Epikuros
”Missä olit eilen illalla?” Hermione kysyi Harrylta tämän tullessa alas portaita oleskeluhuoneeseen sinä aamuna.
”Hyvää huomenta sinullekin”, Harry vastasi hymyillen.
Hermione punastui kevyesti. ”Anteeksi. Sinä tiedät, että olen vain huolissani sinusta. En nähnyt sinua tullessani takaisin valvojaoppilaiden kokouksesta, joten sinun on täytynyt tulla todella myöhään.” Hän nyökkäsi kohti Ronia, joka laahusti Harryn perässä haukotellen. ”Ja minä tiedän, että sinä olit poissa pitkään. Oikeasti, Ron, treffit keskellä kouluviikkoa?”
Ron virnisti. ”Älä huoli, me itse asiassa saimme opiskeltua jonkin verran silloin kun emme… ööh… tehneet jotain muuta. Mandy on korpinkynsi, muistathan?”
Harryn yksityinen uskomus oli, että Ron seurusteli korpinkynsien kanssa, koska he muistuttivat häntä Hermionesta, mutta hän piti suunsa kiinni.
”No hyvä on”, tokaisi Hermione heilauttaen kättään kärsimättömästi. ”Ja ole kiltti, älä kerro enempää siitä ’jostain muusta’. Entä sinä?” Hän osoitti Harrya. ”Sinä et ollut tekemässä ’jotain muuta’, ethän? Älä unohda, että professori Binnsin testi on tulossa muutaman päivän kuluttua.”
Harry pyöräytti silmiään. ”Sinä tiedät, etten ole kiinnostunut kenestäkään juuri nyt. Ja itse asiassa minä olin opiskelemassa.”
Hermione räpäytti silmiään, hän ei selvästikään ollut odottanut sitä vastausta. Yleensä hän joutui taistelemaan kahden pojan kanssa kynsin ja hampain saadakseen heidät aloittamaan opiskelun niin aikaisin kuin hänen mielestään oli tarpeen. ”Ihanko oikeasti? Missä olit?”
”Kirjastossa.”
”Todellako? Yleensä vihaat sitä paikkaa.”
”No tuota…” Harry epäröi, mutta päätti sitten vain kertoa totuuden. Eihän se oikeastaan ollut mikään iso juttu. ”Menin sinne hakemaan lisää kirjoja yrttitiedon tehtävääni varten ja päädyin opiskelemaan Malfoyn kanssa.”
”Malfoyn?” Ron kysyi epäuskoisena, nyrpistäen nenäänsä. Hermione vain seisoi suu ammollaan tuijottaen.
”Ei siinä ole mitään ihmeellistä”, Harry puolusteli.
”No mutta ei se kyllä ainakaan normaalia ole”, Hermione tokaisi saatuaan äänensä takaisin. ”Mikä ihme sinut sai tekemään jotain sellaista?”
Harry selitti, miten Draco opiskeli nykyään ja kuinka hänestä oli tuntunut siltä, että hänen oli pakko oman opiskelunsa ohella tehdä sokean luihuisen elämästä hieman helpompaa. ”Te olitte molemmat kiireisiä, ja minun piti lukea sama aineisto kuin hänenkin – miksi ei?”
”Miksi ei…” Ron tuhahti epäuskoisesti. ”Voisin antaa sinulle muutamia syitä… Etkö muista, kenestä puhumme, Harry?”
”No, hän oli ihan siedettävä eilen illalla. Seison tässä ilman mustelmia, enkö vain?”
”Todennäköisesti vain siksi, ettei hän nähnyt, mihin lyödä sinua”, Ron mutisi hiljaa. Hermione vain pudisti päätään.
”No jaa, kaikki on kuitenkin hyvin. Voimme työskennellä yhdessä tänä iltana – olen järjestänyt kaikki muistiinpanoni ja--"
”Itse asiassa”, Harry keskeytti, ”minä… öh… minä lupasin mennä tänään takaisin kirjastoon, jotta voisimme kerrata kappaleet loppuun yhdessä.”
”Oletko tosissasi?” Ronin ääni kohosi samaa vauhtia hänen kulmakarvojensa kanssa. ”Olet vapaaehtoisesti menossa takaisin? Hänen luokseen? Miksi?”
”Koska minä lupasin”, Harry vastasi jääräpäisesti. ”Sinä teet tästä paljon isomman jutun kuin se oikeasti on. Se on--"
”Äh, unohdetaan Malfoy”, Hermione keskeytti pyöritellen silmiään. ”Mennään aamupalalle – minä kuolen nälkään ja haluan ehtiä taikajuomiin ajoissa. Te tiedätte, miten hidasta on pilkkoa lepakon pernat juuri oikein.”
”Yök, miten voit edes mainita lepakon pernat ja aamiaisen samassa lauseessa?” Ron voihkaisi työntäessään muotokuvan auki. Harry, tyytyväisenä puheenaiheen vaihdoksesta, virnisti hänelle myötätuntoisesti livahtaessaan ohi, ja kolmikko lähti aamupalalle.
***
Syödessään paahtoleipäänsä Harry havaitsi tähyilevänsä toiselle puolelle Suurta salia Luihuisen pöytää kohti. Se ei itsessään ollut kovinkaan epätavallista – hän ja Draco olivat vaihtaneet salin poikki lukuisia uhkaavia katseita vuosien varrella. Draco oli kuitenkin ollut poissa koulusta syyslukukauden kuusi viimeistä viikkoa, eikä pöydässä ollut ollut ketään, jota mulkoilla. Kun hän sitten oli tullut takaisin, hän oli vetäytynyt lähes kokonaan kuoreensa eikä ollut vaikuttanut innostuneelta provosoimaan ketään tuttuun tapaansa, eikä hän tietenkään olisi edes voinut tuijottaa Harrya takaisin. Harry olikin pitkälti luopunut tavastaan todella etsiä Dracoa katseellaan. Hän kyllä huomioi tämän läsnäolon luokkahuoneessa, mutta vain yhtenä oppilaana muiden joukossa.
Kuitenkin opiskeltuaan edellisenä iltana Dracon kanssa ja oltuaan hänen kanssaan kohteliaasti tekemisissä pidemmän aikaa kuin… mahdollisesti heidän kaikkien aikaisempien kouluvuosiensa aikana yhteensä, Harry huomasi katselevansa vaaleaa poikaa jälleen tarkemmin, yhtäkkiä uteliaana näkemään, mitä muita menetelmiä Draco käytti korvatakseen menetyksensä. Hän näytti selviävän aamiaisesta hyvin auttaen leipäviipaleella munakokkelia haarukkaansa. Mutta jopa pulisevien tupatovereidensa keskellä hän istui kuin olisi ollut yksin; hän ei puhunut kenellekään – ei edes Blaise Zabinille, joka istui hänen vieressään. Harry oli jo havainnut, että Draco oli paljolti omissa oloissaan heidän muutamilla yhteisillä tunneillaan, mutta oli hieman yllättynyt nähdessään, että sama päti myös muihin sosiaalisiin tilanteisiin. Näytti siltä, ettei luihuinen enää tehnyt aloitteita minkäänlaiseen kanssakäymiseen sen enempää ystävien kuin vihollistenkaan kanssa.
Taikajuomien tunti sinä aamuna vain vahvisti Harryn epäilyksiä. Muiden oppilaiden jutellessa vierustovereidensa kanssa päivän keitoksesta Harry katseli Dracoa, joka työskenteli hiljaisuudessa, pilkkoen lepakon pernaansa hämmästyttävällä tehokkuudella; hänen sormensa olivat kiertyneet sisäelimen ympärille, jottei veitsi osuisi niihin, ja hän oli melkein yhtä nopea kuin Hermione. Jokin, mikä näytti sähäkältä sitaattisulalta, kirjoitti muistiinpanoja hänen puolestaan Kalkaroksen luennoidessa keittoprosessin aikana; Harry saattoi vain toivoa, että se teki tarkempaa työtä kuin se, joka Rita Luodikolla oli ollut.
Se oli ainoa oppitunti, jonka he jakoivat luihuisten kanssa sinä päivänä. Lounaalla Harry oli liian keskittynyt nauramaan kovaäänisesti tarinalle, jota Seamus ja Dean kertoivat, kiinnittääkseen erityisemmin huomiota mihinkään muuhun, mutta päivällisellä kaikkien valmistautuessa illan läksyihin hän muisti omat suunnitelmansa; jälleen kerran hän löysi itsensä tuijottamasta vaivihkaa salin poikki opiskelukumppaniaan. Toinen poika istui taas pöydän päässä hiljaa ja eristäytyneenä muusta tuvastaan.
Nähdessään Dracon nousevan ja seuraavan pientä hohtavaa palloaan ulos salin ovista, Harry pyysi anteeksi pöytäseurueelta, poistui hakeakseen kirjansa Rohkelikkotornista ja suuntasi sitten alas kohti kirjastoa. Kun hän saapui perille, toinen istui pienessä sivuhuoneessa, kynttilät paloivat ja poika oli jo hyvää vauhtia opiskelemassa. Muistiinpanojen täyttämä pergamentti selosti vaisusti päivän oppituntia; se kuulosti numerologialta.
Harry epäröi kynnyksellä ja rykäisi. ”Öh… se olen minä taas. Harry.”
Draco hiljensi muistiinpanonsa loitsulla. ”Potter. Tulit sitten takaisin.”
”Sanoin tulevani, enkö sanonutkin?”
”Kyllä, mutta useimmille ihmisille se ei tarkoita mitään. Olet ilmeisesti edelleen vakaasti päättänyt kuluttaa äänesi käheäksi kaiken tuon uskomattoman mielenkiintoisen historian takia?”
Harry astui sisään huoneeseen ja veti jäljellä olevan tuolin pöydän alta. ”Kyllä. Tuota... ainakin, jos en keskeytä mitään.”
”Ei, olin vain käymässä läpi vähän numerologiaa, mutta voin tehdä sen myöhemminkin.” Hän alkoi rullata pergamenttia, mutta Harry pysäytti hänet kädellään.
”Odota hetki.” Harry ojensi kaulaansa ylettyäkseen katsomaan. Hän ei ymmärtänyt merkinnöistä mitään, mutta ne näyttivät täysin järkeviltä, eivätkä lainkaan niiltä epätarkoilta muistiinpanoilta, joita Rita Luodikon sulkakynä oli tehnyt. ”Onko tämä kirjoitettu sähäkällä sitaattisulalla?”
”On”, Draco vastasi lyhyesti, vetäisten pergamentin pois ja käärien sen rullalle. ”Vaikkakaan en tiedä tällä olevan mitään tekemistä historian kanssa.” Hän kumartui ja tunki muistiinpanot jaloissaan lojuvaan koululaukkuun.
”No anteeksi, että kysyin.” Harry kaiveli omaa laukkuaan ärsyyntyneenä. ”Minun kokemukseni noista pirun vehkeistä vain on osoittanut, etteivät ne ole turhan tarkkoja, joten ihmettelin, miten sellaisesta voi olla mitään hyötyä koulumuistiinpanojen tai sellaisten kanssa.”
”Ai – niissä on erilaiset totuusasetukset, etkö tiennyt?” Draco vastasi hieman ystävällisemmin. ”Jos ei ole tarvetta olla kovin tarkka, se kirjoittaa nopeammin matalammalla asetuksella. Mutta sen voi myös asettaa olemaan melkoisen huolellinen.”
”Hän käytti taatusti matalinta asetusta”, Harry mutisi itsekseen. Sitten hän katsahti ympärilleen. ”Öö… voinko kysyä vielä yhden kysymyksen?”
”Sinä kysyit juuri.”
Harry toivoi, että silmien pyöräyttämisellä olisi ollut jonkinlainen vaikutus toiseen poikaan. ”Miksi vaivaudut sytyttämään kynttilöitä?” Tavan vuoksi hän elehti huonetta valaisevien kynttilöiden suuntaan.
”Pystytkö sinä lukemaan pimeässä?”
”No… en. Mutta ne paloivat myös silloin, kun sinä olit yksin täällä.”
”Tiedätkö – henkilöksi, joka on vuosikausia kovaan ääneen valittanut haluavansa olla normaali, osaat välillä olla aika paksukalloinen.” Draco vastasi kurtistaen kulmiaan. ”Ei ole väliä, pystynkö näkemään – kaikki jatkuu normaalina. Ja kynttilät kuuluvat osana siihen.”
Harryn oli pakko myöntää, että siinä oli järkeä. ”Öh, kiitos selityksestä.” hän mumisi. Tuhat muuta kysymystä tulvahti yhtäkkiä hänen mieleensä, mutta hän tiesi olla koettamatta onneaan. Sen sijaan hän veti esille taikuuden historian kirjansa. ”Aloitetaanko? Muistaakseni jäimme viimeksi vuoden 1803 ilkiöruttoon.”
Kynttilöiden lepattaessa heidän ympärillään pojat kävivät töihin.
***
Draco tasapainotteli flooperia yhden käsivarren varassa silittäen hajamielisesti sen rintahöyheniä ja kuunnellen Pansya ja Millicentiä näiden ihastellessa sen ilmeisesti upeaa höyhenpukua. Sulkakynä piti hänen vieressään hiljaista rapinaa pergamenttia vasten tallentaessaan heidän keskustelunsa; todennäköisesti hän saisi Hagridin polveilevien selostusten, tyttöjen sirkutuksen ja Hirviökirja hirviöistä -opuksensa avulla jonkinlaisen käsityksen linnun ulkonäöstä, sen lisäksi mitä hänen omat kätensä pystyivät kertomaan.
Lintu oli yhtä hiljaa kuin Draco, hiljennysloitsun ansiosta – se oli pakollinen toimenpide, jos halusi olla tulematta hulluksi linnun liverryksen takia. Draco oli iloinen, että tällä kertaa metelöijä oli hiljennetty sen sijaan, että kuuntelijoiden korvat olisi suojattu. He olivat joutuneet vaihtamaan kasvavia alruunoita uusiin ruukkuihin viime viikolla, ja Draco vihasi pakollisten kuulosuojainten käyttämistä; työskentely ilman sekä näkö- että kuuloaistia oli toivottoman hämmentävää.
Mikään ei kuitenkaan häirinnyt hänen kuuloaan nyt; tunnin loppuessa ja valmistautuessaan suuntaamaan takaisin linnaan Draco kuuli – ja tunsi – askeleiden lähestyvän häntä.
”Malfoy? Harry tässä.” Tuttu ääni laskeutui Dracon korvien tasolle hänen ollessaan kyykistyneenä pakkaamaan tavaroitaan järjestelmällisesti takaisin laukkuunsa.
”Tiedätkö, sinun ei tarvitse todistaa henkilöllisyyttäsi joka kerta, Potter. Kaikkien näiden vuosien jälkeen tunnistan äänesi varsin hyvin.”
”Ai. Öh… anteeksi. Joka tapauksessa--” Lyhyt tauko. ”En voi opiskella tänä iltana kanssasi. Ronilla ja minulla on kohta oltava ennustuksen projekti valmiina, ja minun pitäisi ryhtyä työstämään sitä hänen kanssaan.”
Draco kohautti olkapäitään. ”Binnsin testi oli tänä aamuna, joten arvelin pienen hetkemme olevan muutenkin ohi. Tee mitä tahdot, Potter; et tarvitse minun lupaani.”
”Umm, hyvä on sitten. Pärjäätkö?”
”Vakuutan sinulle”, Draco vastasi hivenen kärsimättömästi, ”että tylsää tai ei, tulen vallan mainiosti toimeen tavallisten lukuloitsujen kanssa. Mene takaisin rohkelikkoystäviesi luokse. Minä pärjään oikein hyvin.”
”Ai. Selvä.” Harry vaikutti hieman häkeltyneeltä. ”No… näkemiin sitten, kai.” Draco kuuli hiljaista kahinaa toisen pojan noustessa, ja sitten tämän askeleet loittonivat.
”Samoin”, hän mutisi. ”Tai minun tapauksessani ei.”
***
”Sikermä.”
Draco tunsi lämpimän ilmavirtauksen Luihuisen oleskeluhuoneen avauduttua hänelle ja astui ripeästi sisään piilottaen väsymyksensä. Huomioimatta tupakavereidensa pulinaa hän käveli suoraan makuusaliin ja sulki oven. Vasta sitten hän salli itsensä antaa periksi uupumukselleen; hän valmistautui yöpuulle, sammutti Ohjaajan ja ryömi peiton alle. Mutta hän ei nukkunut.
Draco oli kyllä väsynyt, mutta hänen ajatuksensa eivät vain suostuneet sammumaan. Hän kelasi päivän mielessään läpi: aamutoimet, taikuuden historian testi, muodonmuutoksia, taikaolentojen hoitoa, pimeyden voimilta suojautumista, päivällinen ja opiskelua. Normaalit päivän työt. Edes testi ei ollut ollut kovin vaikea – hän ja Harry olivat valmistautuneet melko hyvin, eikä se edes ollut varsinainen koe, vaan ainoastaan lomalla opiskeltujen asioiden kertausta. Silti Draco oli lopen uupunut. Kaikki oli hankalaa. Kaikki, mitä hän oli pitänyt itsestäänselvyytenä vielä alle kolme kuukautta sitten, kulutti nykyään kaksinkertaisen määrän energiaa. Oppitunneille käveleminen, ruokailut, opiskelu. Jopa nukkumaanmeno, piru vieköön. Vaikka hän olisi kuinka väsynyt, hänen täytyi aina ripustaa vaatteensa niille määrätyille paikoille, jos halusi löytää ne vielä myöhemminkin. Hänen sauvansa täytyi olla juuri oikeassa kohdassa yöpöydällä. Kaikki vaati vaivannäköä ja järjestelmällisyyttä.
Draco tunsi olevansa koko ajan venytetty äärirajoilleen yrittäessään vain elää normaalisti. Hän oli päättänyt pärjätä yksin ja hänhän pärjäisi. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. Hän pärjäisi. Hän vain oli niin pirun väsynyt. Väsynyt siihen, että kaikki oli pikkuisen hankalampaa, kun muut saattoivat kulkea ympäriinsä ajattelematta mitään ja säästää energiansa todellisiin haasteisiin.
Jopa läksyt olivat uuvuttaneet häntä tänään; ärsyttävästä uteliaisuudestaan huolimatta Potter oli tehnyt opiskelusta hieman helpompaa. Hän ei ollut lässyttänyt tai kohdellut Dracoa alentuvasti, mutta nyt hän oli poissa. Hän oli tehnyt pienen hyvän mielen palveluksensa ja jatkoi elämäänsä. Samaan aikaan Draco oli taas yksin pienessä huoneessa kuuntelemassa kirjojaan ja yrittäen motivoida itseään, vaikka kaikki, mitä hän loppujen lopuksi halusi tehdä, oli kirkua kaiken epäreiluutta.
Draco tunsi kyynelten kirvelevän hyödyttömien silmiensä nurkissa ja palan nousevan kurkkuunsa. Hän kuitenkin räpytteli, veti syvään henkeä ja pakotti tunteen menemään ohi. Itkemisessä ei ollut mitään järkeä. Se ei ratkaisisi mitään. Se ei palauttaisi hänen näköään tai auttaisi häntä selviämään. Hänen täytyi olla vahva.
Draco käpertyi kyljelleen ja tyhjensi mielensä kaikista ajatuksista, yhtä lukuun ottamatta.
Hän pärjäisi yksin.
***
Kaksi päivää myöhemmin kamppaillessaan erityisen hankalan muodonmuutosten tehtävän kanssa Draco kuuli askelten lähestyvän pientä työhuonettaan. Hän oli jostain syystä hetken toiveikas ja kirosi sitten itseään edes ajateltuaan sellaista. Harrylla ei ollut enää mitään tekemistä hänen kanssaan ja siinä se. Sitä paitsi, hän muistutti itseään, hän ei tarvinnut ketään, ei halunnut ketään. Ihmiset eivät olleet luotettavia. Loitsut olivat. Askelten ohittaessa huoneen Draco tajusi, että ne olivat liian kevyet edes ollakseen Harryn. Kyseessä oli siis joko tyttö tai nuorempi oppilas suorittamassa etsintöjä kirjaston perällä.
Typerät oppilaat.
Draco puri huultaan ja yritti keskittyä jälleen tehtävään edessään. Muodonmuutokset eivät olleet koskaan olleet hänen vahvin lajinsa, mutta nykyään se oli vielä vaikeampaa, koska hänen täytyi luottaa jäljellä oleviin aisteihinsa saadakseen selville, oliko onnistunut. Eikä kaikki pitänyt käsittelystä muutoksen jälkeen. Esimerkiksi tänään he olivat yrittäneet muuttaa kukkia perhosiksi, mikä oli melko pikkutarkka toimenpide ja vaati runsaasti hienosäätöä, eikä ollut ollut helppoa varmistua siitä, että loitsu oli onnistunut, päästämättä lopputulosta karkuun tai vahingoittamatta sitä. Eikä Draco siltikään voinut tietää, oliko täpläkuviointi oikein. Onneksi professori McGarmiwa oli kierrellyt ympäri luokkahuonetta arvostellen kaikkien työtä, joten hän oli saanut ulkopuolisen arvion näkevältä ihmiseltä tuntematta erottuvansa joukosta.
Nyt Draco siis istui kuuntelemassa pergamenttiaan, joka muistutti häntä tärkeistä äänteistä ja intonaatioista, jotka muodostivat monimutkaisen loitsun, ja yritti unohtaa harhaanjohtavan askelten äänen, joka kaikui edelleen hänen mielessään. Hän onnistui siinä niin hyvin, että yllättyi täysin kuullessaan jonkun puhuvan. Ihmisten lähestyminen ei jäänyt häneltä usein huomaamatta.
”Malfoy?”
Draco hätkähti pois keskittyneisyydestään. ”Uh?”
”Har… no, tiedäthän, minä tässä. Voisinko – voisinko tulla taas opiskelemaan kanssasi?”
Draco oli epäluuloinen. ”Miksi? Etkö saanut kasaan tarpeeksi hyviä töitä tällä viikolla?”
”Ei se siitä johdu! Se – itse asiassa kysyn itseni takia.” Draco kuuli Harryn astuvan huoneeseen ja vetävän tuolin esiin. ”Mehän saimme sen testin tulokset tänään takaisin.”
”Niin…” Pojat eivät olleet samassa ryhmässä, mutta heidän historian oppituntinsa olivat samoina aamuina.
”Noh, en ole koko kouluaikanani onnistunut niin hyvin missään Binnsin kokeessa. Oikeasti. Hermione ei meinannut uskoa silmiään. Joten – minä vain mietin, että… ehkä me voisimme jatkaa opiskelua yhdessä? Minun pitää edelleen tehdä ennustuksen projektia ja muutamia muita hommia parina päivänä viikossa, mutta muuten… no…”
”Haluat, että minä autan sinua opiskelemaan?”
”Tavallaan. Tarkoitan että – jo se, miten työskentelimme yhdessä; minä luin ääneen ja sinä huomasit asiat, jotka menivät minulta ohi… En tiedä, minä vain näytin oppivan paremmin.” Harry naurahti. ”Harmi, etten huomannut tätä seitsemän vuotta sitten. Olisin voinut menestyä paljon paremmin, varsinkin V.I.P:eissä.”
”En muista sinun pärjänneen kovin huonosti”, Draco totesi. ”Etkö ole menestynyt ihan hyvin tähänkin asti jakaen aivot Grangerin ja Weasleyn kanssa?”
”No joo, on minulla ihan hyvin mennyt. Mutta S.U.P.E.R:it ovat tulossa, ja sinä tiedät, miten tärkeitä ne ovat. Sitä paitsi kurssit ovat paljon vaikeampia tänä vuonna – en halua edes kuvitella, mitä McGarmiwa laittaa meidät tekemään huomenna…”
”Et niin”, Draco tuhahti ajatellessaan perhosta.
”Ja kun kerran tuntuu siltä, että opin paremmin tällä tavoin, niin ajattelin vain, että jos se sopii sinulle, niin voisimmeko jatkaa yhdessä työskentelyä? Ainakin osan aikaa?” Toinen kepeä naurahdus. ”En minäkään voi lukea ääneen oleskeluhuoneessamme häiritsemättä ihmisiä, tajuat varmaan.”
Draco mietti asiaa. Hän tunsi olonsa jotenkin keventyneeksi ajatellessaan opiskelua Harryn kanssa, mutta toisaalta häntä inhotti ajatus siitä, että hän antaisi jonkun avustaa häntä säännöllisesti. Tosin se ei ollut täysin yksipuolista…
”Hyvä on”, hän vastasi lopulta rohkelikolle. ”Voit tulla tänne opiskelemaan. Mutta minä en todellakaan tarvitse apua – ymmärretty?” Viekas hymy levisi Dracon kasvoille. ”Toisaalta odotan innolla kuulevani, kun yrität lausua joidenkin kasvien nimiä yrttitiedossa.” Nyt kun alruunat oli istutettu uusiin ruukkuihin, he olivat siirtyneet joukkoon harvinaisia unkarilaisia saniaislajeja, joilla oli erityisen hankalasti äännettävät nimet.
Harry voihkaisi. ”Sinä suostut tähän vain, jotta pääset nauramaan minulle, vai mitä?” Sitten hänen äänensävynsä muuttui vakavammaksi. ”Mutta kiitos. Arvostan tätä.”
Draco kohautti olkiaan vähättelevästi ja tuuppasi muodonmuutosten muistiinpanojaan Harrya kohti. ”Kun kerran olet niin halukas opiskelemaan yhdessä, niin aloitetaanko vaikka tästä? Voit tehdä huomenna McGarmiwaan vaikutuksen sillä, miten paljon tiedät jo etukäteen.”
-------------------------------
A/N: I know not a lot happened in this chapter - if you were bored to death, I apologise. I promise, things start to pick up in the next chapter, so I hope you'll hang in there.
-
*leveä virnistys* ;D
olen huono kirjoittamaan kommenteja, mutta
suomennos oli edelleen selkeää, ja meni sujuvasti eteen päin.
eikä ollut sellaista kohtaa että jottain jäi kesken....
lisää odotellessa!
-
En kyllä tajua, kuinka saat näin hyvää ja virheetöntä (=täydellistä) tekstiä aikaan ilman betaa.
Joskus betatuissakin teksteissä on pieniä virheitä. En oo huomannu ees mitään pientä virhettä yhtään missään.
Ainoastaan mietin, että kirjoitetaanko Sähäkkä Sitaattisulka noin molemmat isolla? Se jotenkin kuulosti oudolta, vaikka sehän on sen sulan nimi. Mutta sinä sen paljon paremmin tiedät kuin minä.
Suomennoksessa tunnelma pysyi hyvin yllä ja muutenkin homma sujui. Onnistuit pitämään Harryn ja Dracon välit ja puheet aitoina ja tuo heidän suhteen ehkä pieni lämpeneminen opiskelumielessä meni myös yhtä aidosti.
-
Joku yhyssana virhe siellä oli, vaan en minä sitä enää löytäny, ni olokoompa mun puolesta siellä :D Olipas muuten harvinaisen lyhyt vastaus, mut mitäpä minä sen kummempia lätisemään ku teksti on virheetöntä :D
-
romance91: Kiitos kommentista ja kehuista! :>
carrot: Tekstin suhteellisen korkea virheettömyystaso johtuu siitä, että olen ehkä neuroottisin välimerkinrakastelija, jota maa päällään kantaa, joten olen itse paras betani... :'D Luen tekstit aina ties kuinka moneen kertaan ja korjailen vielä jälkeenpäinkin, jos huomaan jo postatussa tekstissä yhdenkin virheen. En vain voi elää sen kanssa, jos tiedän jossain olevan kielioppi- tai kirjoitusvirheitä. On se hauskaa olla perfektionisti~ :'D
Tuota sitaattisulkaa mietin itsekin ja päätin aluksi laittaa molemmat sanat isolla, kun se on tässä ikään kuin tuotemerkki. En omista Harry Potter -kirjoja, joten en voinut niistä tarkistaa (enkä todennäköisesti tiedä sinua paremmin, koska en ole lukenut Pottereita ties kuinka pitkään aikaan), mutta etsiskelin sitten tietoa netistä ja huomasin, että se on yleensä kirjoitettu pienellä, joten vaihdoin sen toisen sanan sitten tässäkin pieneksi.
Kiitos kommentista, ja kiva kuulla, että tunnelma on mielestäsi onnistunut! :>
UniFlora: Ei, yhdyssanavirheet on eliminoitava maailmasta! Luin koko luvun läpi sana sanalta, ja ainoa kohta josta löysin mahdollisen virheen oli 'nukkumaan meno', jonka mielestäni voi kai kirjoittaa joko yhteen tai erikseen (en tiedä, tarkoititko sitä, mutta vaihdoin sen sitten kumminkin yhdyssanaksi~) Hyvä, että huomauttelet virheistä!
-
Munki piti nyt sitten haravoija tämä näin keskiyön ratoksi uuelleen läpi ja löysinki sen. En siis tarkottanu tuota nukkumaan meno juttua, ku mun mielestä se kirjotetaan erikseen.
Draco käpertyi kyljelleen ja tyhjensi mielensä kaikista ajatuksista, yhtä lukuun ottamatta.
Eikö lukuunottamatta kirjoteta yhteen? O.o
-
Hei täähän on tosi kiinostava :)
On kyllä tosi hyvää suomennosta, että tämä on tosiaankin nautinto lukea :)
Toivottavasti jatkoa tulee piakkoin :D
Tykkäillen Cynder
-
UniFlora: Word heittää siksakkia alle jos kirjoittaa lukuunottamatta yhteen~ Ja muistaakseni olen itsekin ajatellut, että se on yhdyssana ja saanut äidinkielenopettajalta punakynää siitä hyvästä... :'D Nukkumaanmenosta Word taas ei sano mitään, eikä käsillä ole nyt mitään äidinkielen oikeinkirjoitusopastakaan, joten googlailin ja totesin, että siitä käytetään molempia versioita ihan sekaisin, joten jätän nuo nyt tuolla tavalla~
Cynder: Kiitos kommentista, jatkoa tulee varmaan taas parin päivän sisällä~ :>
-
Tämä menee nyt vähä offiksi mut käytän tätä (http://suomisanakirja.fi/), ku suometelen itte ja pitää tarkastaa jotain, ja tuo kans on sitä mieltä että kumpiki käy, joten se taitaa olla mieltymyskysymys ja teijän äikänope kuuluu toiseen kastiin ;D
-
Löytypä täältä hyvä ficci ::) Hyvin oot suomentanu tähän asti.
Ihana toi Draco ko se ei halua olla autettavan, en kyllä ite voiskaan kuvitella Dracoa kieriskelemässä itsesäälissä. Oioioi ja Draco jo tietää että se on homo entäs sitte Harry?
Mutta en keksi enää mitään sanottavaa, aivot vaan lyö tyhjää :-\
Juu ja tää vaikuttaa hyvältä ficiltä eli toivottavasti jatkoa tulis kohta ♥
-
Uusi lukija ilmoittautuu (:
Ihana ficci ♥ Kuulin tästä aikaisemmin (tai no oikeastaan luin, en ole kuullut oikeastaan mitään tällä sivulla, heh :'D Fiksua?) yhdessä H/D aiheisten ficcien keskustelussa. Niinhän siinä sitten kävi että kiinnostuin tästä ihan hirveästi ja yritin lukea tätä alkuperäisenä, koska luulin, ettei tätä ole käännetty tänne. Intohan siinä lopahti kuitenkin heti kun en ole mikään englanninkielen taitaja ja sanakirjan innokas käyttäjä.
Ja kun sain tämän käännöksen tänään käsiini yhden hyvän ystäväni kautta, niin sitä riemua, mitä koin tunnistaessani tämän ficin, on vähän vaikea edes sanoin kuvailla :D Mutta jooh, kommentti jatkuu. Tykkään valtavasti tästä ficin ideasta, sillä tämä on todella kiinnostava (varmaan sanomattakin selvää mutta tekipä mieli vain sanoa :) ). Ei tämmöisiin ficceihin nimittäin kovin useasti törmää, vaikka paritus onkin suosittu ja siitä on kirjoitettu kaikenlaista. Ja tuo on ainakin yksi niistä monista syistä, miksi olen niin kiitollinen, että tätä on alettu kääntämään ;> Ja käännöksestä puheenollen; tämä on ihan yhtä mahtavaa kuin ficci itse! Tosi sujuvaa, virheetöntä ja helppolukuista. En nähnyt yhtään tökkiviä lauseita tätä lukiessa (en kyllä ees ettiny niitä), joten mulla ei ole oikeastaan yhtään mitään valitettavaa tai rakentavaa palautetta tästä. Korkeintaan se neuvo, että jatka ihmeessä samaan malliin niin hyvä tulee! ;D
Ja kiitos ihan kauheasti näistä ensimmäisistä luvuista, joita olet tänne suomentanut ♥ Tiedät ainakin sen, että olet pelastanut yhden heikon englanninkielen omaavan H/D fanin päivän :> Suomentele seuraavia lukuja rauhassa ja lisäile sitten jatkoa taas, kun pystyt! Jään seuraamaan tätä ficciä innolla.
-
Crisu-: Kiitos kommentista! :> Tykkään itsekin Dracon hahmosta tässä, kun se ei ole mikään säälittävä raukka vaan säilyttää ylpeytensä, vaikka näkö onkin mennyt~ Harryn suuntautumista käsitellään sitten muutaman luvun päästä, kärsivällisyyttä... 8D
Winchester_: Itsekin kiinnostuin tästä alun perin juuri tuon aiheen takia, ja ryhdyin H/D-ennakkoluuloistani huolimatta lukemaan~ :'D Tykästyin sitten ficciin ja ajattelin, että olisi kiva antaa mahdollisuus nauttia tästä niillekin, jotka eivät ole niin hyviä englannissa, tai muuten vaan tykkäävät lukea ficcejä suomeksi.
Kiitos paljon kehuista! Lämmittää mieltä kuulla, että on onnistunut kääntämisessä~ :>
T/N: Ja jatkoa seuraa jälleen~ Päästin luovuuteni valloilleen ja käänsin parin loitsun nimet, joille en ainakaan löytänyt virallista käännöstä mistään (en tiedä, ovatko ne edes kirjoista, vai ficcarin itse keksimiä~) Toinen oli alunperin 'constringo', josta tuli 'kierrihmanto' (constrict = kiertää, kietoa, sitoa; string = rihma, naru) ja toinen 'tremoro', josta tuli 'järisytis' (tremor = pieni maanjäristys, tärinä). Olisihan nuo voinut jättää entiselleenkin, mutta käännösten keksiminen oli hauskaa~ 8D
------------------------------
Luku 3
The Duel
But it was thou, a man mine equal, my guide, and mine acquaintance
[Mutta sinä olet kaltaiseni, ystäväni ja uskottuni.]
-- Psalmi 55
”Haluatko työstää sitä taikajuomien tutkielmaa tänään?” Harry kysyi heidän saapuessaan työhuoneeseen eräänä lauantai-iltapäivänä. Hän ja Draco olivat nopeasti kehittäneet rutiinin, työskennellen yhdessä tiettyinä päivinä ja omien oppiaineidensa parissa toisina. Oli kulunut vain muutamia viikkoja, mutta Harrysta tuntui jo siltä, että hän käsitti joitain aineita helpommin.
Draco pyöritteli sauvaansa sormissaan ja käänsi päätään Harryn astuessa huoneeseen. ”En. Ajattelin, että voisimme harjoitella hieman pimeyden voimilta suojautumista. Kaikkia niitä kirouksia ja vastakirouksia, joita olemme opetelleet. Oletko valmiina kaksintaisteluun?” Häivähdys tuttua omahyväistä virnistystä leikki hänen huulillaan. ”Täysin ystävällismieliseen tietysti. Harjoituksen vuoksi.”
”Täälläkö?” Harry vilkaisi ympäri huonetta epäilevänä.
”Ei, senkin ääliö”, Draco vastasi hieman ärtyneenä. ”Haluatko muka herättää Kirjaston Herran raivon? Säännöt on ehkä tehty rikottaviksi, mutta edes minä en ole niin hullu.”
”Matami Prilli ei voi olla herra, hän on nainen”, Harry ei voinut olla huomauttamatta.
”Lopeta virnuilu. Kyllä sinä virnuilet, minä kuulen sen. Ja tiedät kyllä, mitä minä tarkoitin. No niin, harjoittelemmeko vai emme?”
”Missä?”
”Mitä luulet? Ulkona.”
”Malfoy…” Harry epäröi. “Eikö se olisi vähän epäreilua? Tarkoitan, että minä näen sinut, mutta--"
”Potter, minä olen sokea, en avuton. Muut aistini toimivat ihan mainiosti, olen oppinut samat kiroukset kuin sinäkin – ainakin todennäköisesti, sillä emme ole samassa ryhmässä – ja osaan edelleen tähdätä sauvallani melko hyvin sinne, minne haluan osua. Sitä paitsi nyt olisi hyvä aika selvittää, kuinka hyvin pystyn puolustamaan itseäni, eikä silloin, kun jokin kolmemetrinen, violetti pahuuden kätyri päättää käydä kimppuuni, vai mitä luulet?”
Harry puri huultaan. ”Olen pahoillani. Olet oikeassa.” Hänestä tuntui edelleen oudolta, mutta Dracon sanoissa oli järkeä. Sitä paitsi hän halusi parantaa kaksintaistelutaitojaan. ”Selvä – mennään.”
”Hienoa.” Draco nousi ylös. ”Tendo. Eteisaula.”
Harry asettui kävelemään Dracon vierelle heidän kävellessään linnan pääovia kohti. Vaikka hän oli nähnyt toisen menevän ja tulevan heidän yhteisten oppituntiensa aikana ja katsellut tätä etäältä Suuressa salissa, tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän näki Ohjaajan toiminnassa läheltä. Hän oli vaikuttunut siitä, miten hyvin se näytti toimivan, ja tukahdutti halun ’auttaa’. Jopa tunneilla ja heidän opiskeluhetkiensä aikana hän saattoi huomata, miten kiivaasti Draco halusi pärjätä omillaan; se muistutti Harrya kummasti hänestä itsestään – hän oli todellakin kohdannut riittävästi haasteita itsekseen.
Hän myös tiesi, miten yksinäistä se oli.
He saapuivat pääoville ja seisahtuivat. ”Missä haluat harjoitella?” Harry kysyi haravoiden katseellaan tiluksia. ”Huispauskenttä olisi hyvä, mutta järven rannassa on myös tasainen alue, ja sitten on vielä aukio Kielletyn metsän ja Hagridin mökin lähellä.”
”Järven ranta”, Draco vastasi nopeasti. ”Minua ei huvita mennä lähellekään niitä ottolettoja, ellei ole ihan pakko.” Harry oli vilpittömästi samaa mieltä. Flooperien jälkeen Hagrid oli esitellyt heidät noille häijyille suohirviöille; useat oppilaat olivat välttäneet pureman vain niukasti.
Heidän kävellessään järveä kohti Harry ei voinut olla kääntymättä toverinsa puoleen kysyen: ”Kolmemetrisiä, violetteja pahuuden kätyreitä?”
Draco nauroi. ”No eihän sitä koskaan tiedä. Ne saattavat olla tuolla jossain. Ja miten sitten suu pannaan?”
”Silloin sinä ilmiselvästi hoidat homman.”
”Totta hemmetissä, Potter. Aina.”
***
”Tasaista”, lausui Ohjaaja Dracon edellä. Aiemmin se oli varoittanut epätasaisesta maastosta. Draco lakkasi keskittymästä jalkojensa nosteluun niin paljon.
”Luulen, että tämä on hyvä paikka”, hän kuuli Harryn sanovan vasemmalla puolellaan.
”Juuri tässäkö?”
”Kyllä. Sinä voit pysyä juuri siinä, missä olet.”
Draco pysähtyi välittömästi; hän oli tottunut noudattamaan Ohjaajan neuvoja tunnollisesti. ”Et ole jättänyt minua kahden jalan päähän vesirajasta, jotta voit katsella minun kaatuvan veteen ja jäätyvän kuoliaaksi, ethän?”
”Päästäisikö tuo opashärvelisi sinut niin lähelle sellaista vaaraa?”
”Sitä kutsutaan Ohjaajaksi”, Draco korjasi automaattisesti. ”Ja ei, enpä usko.” Hän ei ollut tottunut ihmisten neuvovan häntä – hän oli hetkellisesti unohtanut, että laite olisi puhunut huolimatta siitä, mitä Harry sanoi. ”Kunhan et yritä mitään ovelaa.”
”Tämä on kaksintaistelu – minun kuuluu olla ovela”, Harry vastasi; hänen äänensä liikkui kauemmaksi. ”Kuuletko minut?” hän kysyi. Draco pureskeli huultaan ja yritti paikallistaa Harryn. Hän muisteli sopivaa kaksintaisteluetäisyyttä, joka heille oli opetettu – noin kaksikymmentä jalkaa. Kyllä, se vaikutti suunnilleen sopivalta.
”Jep.” Hän vetäisi sauvansa esiin ja asettui oikeaan asentoon. ”Olen valmis heti, kun sinäkin olet.”
”Halkinaurus!”
Draco kuuli hiljaisen hurinan, jonka eteenpäin ryöppyävä taikuus aina aiheutti, tulevan hieman oikealta päin. Hän väisti helposti vasemmalle. Kuului kahahdus kun loitsu iskeytyi ruohikkoon.
”Liian helppoa, Potter”, hän härnäsi. ”Olemmeko me seitsemännellä vai toisella luokalla?” Hän sinkosi oman loitsunsa Harryn äänen suuntaan. ”Tarantallegro!”
Draco kuuli samanlaisen kahahduksen vähän matkan päästä. ”Paraskin puhuja”, totesi Harry siirtyneenä hieman oikealle edelliseltä paikaltaan. ”Sinun täytyy pystyä parempaan, jos aiot peitota sen kolmemetrisen, violetin kätyrin”, hän nauroi. ”Kierrihmanto!”
Sillä kertaa kirous tuli nopeammin. Draco loikkasi sivulle loitsun osuessa maahan. Välittömästi hän tunsi ruohon kurottautuvan nilkkojensa ympärille. Hätäisesti hän langetti vastakirouksen päästäkseen vapaaksi ja huitaisi sauvaansa Harryn tirskunnan suuntaan. ”Turbos!”
Loitsut lensivät nopeammin ja nopeammin, käyden kerta kerralta voimakkaammiksi kummankin pojan yrittäessä muistaa häijyimmät mahdolliset kiroukset. Kerran Harry sai käännettyä Dracon ylösalaisin, mutta tämä lopetti loitsun nopeasti ja onnistui tyydytyksekseen muuttamaan Harryn kääpiöksi.
”Joudut vielä maksamaan tuosta, Malfoy!” Harry huusi. Hän kuulosti huomattavan paljon vikisevältä professori Lipetitiltä ja oli myös suunnilleen yhtä pitkä. Draco puri huultaan estääkseen itseään nauramasta kuullessaan toisen pojan vinkaisevan palautusloitsun. Sitä seurasi välittömästi ”Järisytis!” – jälleen Harryn normaalilla äänellä.
Draco yritti väistää tulevan kirouksen, muttei ehtinyt tarpeeksi pitkälle. Kuului pahaenteinen räsähdys, aivan erilainen kuin maahan osuvan loitsun ääni.
”Voi paska!” Harry kiroili ennen kuin ehti estää itseään. ”Taisin juuri rikkoa Ohjaajasi.”
Draco jähmettyi paikalleen. ”Onko se – onko se tuhoutunut?” Hän nielaisi peläten vastausta. Ensimmäistä kertaa palattuaan kotiin sairaalasta hän oli poissa tutulta maaperältä – ilman mitään ohjaamassa ja varoittamassa häntä. Hän tunsi olevansa hukassa, paikan tajunsa kadottaneena, ja se sai hänet huomaamaan, miten lähellä avutonta hän oli; miten vain muutamat olennaiset loitsut ja välineet pitivät hänet liikkeellä. Ilman niitä…
Draco kuuli Harryn juoksuaskeleiden lähestyvän ja tunsi pientä helpotusta; ainakin hänellä oli jotain, minkä avulla määrittää asemansa. Rohkelikon oli täytynyt polvistua, sillä kun hän puhui, ääni tuli Dracon säärien läheisyydestä. ”Ei, en usko”, hän sanoi hitaasti. ”Se on vain halkeillut. Nämä eivät ilmeisesti pidä rajusta tärinästä. Olen todella, todella, todella pahoillani tästä. Voiko joku korjata sen?”
”Professori Lipetit osaa, luulisin.” Dracon huojennus oli valtava. Pieni velho oli vakuuttanut Dracolle lukukauden alussa, että hän pystyi mihin tahansa kehittyneeseen huolto- tai korjausloitsuun, jota laite saattaisi tarvita. Hän ojensi kätensä. ”Anna minun kokeilla.”
Draco tunsi pyöreän kappaleen täyttävän kämmenensä Harry asettaessa Ohjaajan hänen käteensä. ”Ole varovainen – jotkut halkeamien reunoista ovat teräviä.”
Draco nyökkäsi kuljettaen kevyesti kättään pallon pinnalla, tuntien kohdat, joista se oli säröillyt. Selvästi rikki, mutta vaikutti siltä, että sen voisi korjata. Hän hymyili katkerasti. ”Minun pitäisi suojata tämä. Pysyvästi. En voi uskoa, etten ajatellut sitä aikaisemmin. Isäni olisi… Minun olisi pitänyt tajuta se.”
”En olisi itsekään tullut ajatelleeksi sitä”, Harry sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Mutta minä en todellakaan yrittänyt tähdätä laitteeseesi – Ohjaajaasi. En voi uskoa, että rikoin sen!” Hän huokaisi. ”Olen todella pahoillani, Malfoy.”
”Kyllä, sanoit sen jo. Odotatko minun kiroavan sinut uudestaan rangaistukseksi?”
”No…” Draco kuuli epävarmuuden Harryn äänessä; hän melkein hymyili kuvitellessaan toisen pojan seisomassa siinä vaihdellen vaivaantuneesti painoa jalalta toiselle, kasvot hämmennyksen perikuvana. ”Jos tämä olisi tapahtunut viime vuonna, olisin todennäköisesti jo kangistuskirouksen alaisena, tai jotain vastaavaa.”
Draco naurahti synkästi sujauttaessaan Ohjaajan yhteen kaapunsa taskuista. ”Viime vuonna en tarvinnut koko hemmetin laitetta. Olen vihainen itselleni, koska en suojannut tätä kunnolla, mutta itseni kangistaminen olisi melko mieletöntä. Ei ole myöskään järkeä tehdä sitä sinulle, koska sinun täytyy viedä minut takaisin Luihuisen oleskeluhuoneeseen – nyrjäyttämättä nilkkaani ja kävelyttämättä minua seiniä päin. Luuletko pystyväsi siihen?”
”Öh… Luulisin. Minulla ei taida olla pahemmin vaihtoehtoja?”
”Totta. Pidä sitä rangaistuksenasi. Ja minun myös.” Se oli sopiva seuraus hänen kaukokatseisuuden puutteestaan: pakotettu riippuvaisuus jostakusta. ”Kerron sinulle heti, että vihaan muihin turvautumista tällä tavoin – siksi alun perinkin halusin Ohjaajan. Joten ole kiltti ja yritä olla murtamatta niskaani matkalla täältä oleskeluhuoneeseen, niin minä harkitsen jättäväni väliin sinun muuttamisesi liiskatuksi myrkkysieneksi, kun pääsemme perille.”
”Sinä todella osaat motivoida toisia, tiesitkö?” Harry tuhahti. ”Selvä on, mitä minun pitää tehdä?”
”Seiso tässä.” Draco osoitti oikealle puolelleen. Hän tunsi Harryn kaavun hipovan kylkeään, kun toinen siirtyi paikalleen. ”Anna minun ottaa käsivarrestasi kiinni – eikä mitään letkautuksia minun taluttamisestani alttarille, tai joudun harkitsemaan uudestaan sitä myrkkysieniloitsua.”
”Selvä. Ei sanaakaan.”
Draco kietoi oikean kätensä Harryn olkavarren ympärille. ”No niin, nyt me kävelemme. Kerro minulle, jos näet mitään esteitä maassa tai pään korkeudella – kuten puiden oksia, tai vastaavaa. Portaiden kohdalla kerro, kuinka monta niitä on ja mihin suuntaan. Kun meidän täytyy kääntyä tai pysähtyä, luotan sinun liikkeisiisi ja toimin niiden mukaan. Kun sinä liikut johonkin suuntaan, minä seuraan puoli sekuntia jäljessä, pidä se mielessäsi. Äläkä mokaa.”
Hän kuuli Harryn mutisevan ”Eli ei paineita?” heidän lähtiessään liikkeelle, mutta jätti sen huomiotta. Ohjaajan antaman vapauden jälkeen Draco oli yhtäkkiä tietoinen siitä, miten riippuvainen hän oli tästä pojasta päästäkseen takaisin turvalliselle maaperälle yhtenä kappaleena. Oli vienyt aikansa tottua kävelemään yksin ja muistaa, että hän oli aivan yhtä hyvässä turvassa – todennäköisesti paremmassakin – laitteen kuin erehtyväisen ihmisen kanssa; nyt Dracosta tuntui hermostuttavalta pitää kiinni Harrysta; luottaa toiseen ihmiseen aina varman Ohjaajan sijasta.
Harry tuntui kuitenkin ottavan tehtävänsä hyvin vakavasti, paljon vakavammin kuin hänen palvelijansa tai äitinsä kotona. ”Tässä on muutamia irtokiviä, älä kompastu niihin”, hän sanoi heidän kulkiessaan takaisin linnaa kohti. Draco tunsi heidän kaartavan loivasti vasemmalle. ”Kuralätäkkö”, Harry selitti.
Draco tukahdutti halun sanoa toiselle, ettei tämän tarvinnut olla niin pikkutarkka; rohkelikkohan teki vain sitä, mitä hän oli käskenyt tämän tehdä, eikö vain?
”Olemme melkein linnan portailla. Niissä on… öö…”
”Kahdeksantoista askelmaa. Kyllä, minä muistan”, Draco keskeytti haluten jotenkin näyttää Harrylle, ettei ollut täysin hukassa. Hän ei ollut kuljeskellut ulkona paljoakaan onnettomuuden jälkeen, mutta yrttitiedon ja taikaolentojen hoidon tunneille meno edellytti näiden portaiden käyttämistä säännöllisesti. Draco tunsi Harryn hidastavan vauhtia hieman ennen kuin he koskettivat ensimmäistä rappua, ja sitten he kiipesivät ylös, kunnes hänen oppaansa ilmoitti portaiden loppuvan.
He olivat jo melkein perillä määränpäässään, kun Draco yhtäkkiä tajusi ihmetellä: ”Mistä sinä tiedät, mihin olemme menossa?”
”Mitä?”
”Luihuisen oleskeluhuone. Sinun ei pitäisi tietää, missä se on.”
”Ai! Niin… tuota… Crabbe ja Goyle kertoivat meille toisena vuonna.”
”Meille?”
”Minulle. He kertoivat minulle. Tässä on portaat alaspäin, ne alkavat – liikuta jalkaasi – tästä. Näyttäisi olevan kymmenisen askelmaa.”
”Yksitoista. Ilmeisesti Crabbe ja Goyle eivät maininneet sitä paljastaessaan kaikki salaisuutemme sinulle”, Draco totesi ilmeettömästi.
”Ole jo hiljaa”, Harry vastasi naurahtaen. ”Unohda se.”
Draco tunsi Harryn kyynärpään töytäisevän häntä yhtäkkiä kylkeen, ja hän tarrasi toisen pojan käsivarteen, kun näkymätön tönäisy sai hänet melkein menettämään tasapainonsa. ”Hei, mitä sinä oikein yrität? Työntää minut alas portaita?” Hän tunsi Harryn kurkottavan salamannopeasti, tarttuvan lujasti ja varmasti hänen toiseen käsivasteensa ja vetävän hänet takaisin pystyasentoon.
”Öh, anteeksi tuosta”, rohkelikko vastasi täysin vakavana. ”Minä vain pilailin. En ajatellut… Tarkoitan, ettei minun ollut tarkoitus tuupata niin lujaa.” Harry piteli edelleen hänestä tiukasti kiinni, vaikka Draco oli nopeasti päässyt takaisin tasapainoon.
Draco oli yhtäkkiä liian väsynyt suuttuakseen Harrylle tämän ajattelemattomasta teosta. Hän tiesi seisovansa viimeisten rappusten reunalla ja halusi vain päästä perille makuusaliin, missä voisi liikkua itsekseen, lähettää pöllön Lipetitille ja teeskennellä, ettei tätä heikkouden hetkeä ollut koskaan tapahtunut.
”Unohda se, Potter”, hän mutisi Harryn irrottaessa otteensa hänen toisesta käsivarrestaan. ”Kuljetaan tämä matka nyt vain loppuun, okei?”
He alkoivat kävellä alaspäin, ja hetkessä he olivat perillä kiviseinän luona kohdassa, johon oleskeluhuoneen sisäänkäynti oli piilotettu.
”Ojenna kätesi. Siinä on sisäänkäynti”, Harry ohjeisti. Sitten hän sanoi puolittain kepeästi, puolittain hermostuneesti: ”Taitaa olla liian myöhäistä toivoa, että olet unohtanut minun kiroamiseni?”
Draco oli harkitsevinaan asiaa. ”No, sinä melkein onnistuit murtamaan niskani juuri äsken, ja sinä kyllä rikoit Ohjaajani, mutta muuten pärjäsit ihan hyvin”, hän myönsi. ”Ainakin paremmin kuin kukaan muu tähän mennessä.” Hänen kätensä liukui Harryn hihaa pitkin hänen vetäessään sen pois, lepuuttaen toista kämmentään viileää kiviseinää vasten. ”Luulen, että jätän kiroamisesi väliin. Ainakin tällä kertaa”, hän lisäsi.
”Toisin sanoen minun ei kannata laskea suojaustani?” toinen poika nauroi.
”Ei, älä koskaan laske suojaustasi.”
***
Harry ihmetteli Dracon yhtäkkistä vakavuutta. Hän tutkaili edessään olevia kasvoja tarkkaan; soihtujen himmeässä valossa ei ollut niin ilmiselvää, että Dracon silmät ’katsoivat’ mitään näkemättä jonnekin Harryn oikean korvan tienoille hänen kasvojensa sijaan, ja että harmaassa meressä ei näkynyt mitään muuta kuin tyhjyyttä.
Joskus hän unohti Dracon vamman heidän istuessaan kirjastossa keskustellen kehittyneistä oksastustekniikoista yrttitiedossa, tai väitellen jauhetun ja raastetun piikkipaatsaman juuren paremmuudesta taikajuomissa. Mutta sitten erityisen kiivaalla hetkellä Draco kääntäisi kasvonsa kokonaan Harryyn päin, ja tämä huomaisi yhtäkkiä herpaantuvansa ja häviävänsä väittelyn, säikähtäen tyhjää harmautta – passiivisuutta siellä, missä olisi pitänyt olla veitsenterävä tuijotus. Jopa toisen kasvonilmeet olivat muuttuneet hieman; hymyt ja murjotukset eivät enää täysin ulottuneet hänen silmiinsä, ikään kuin hän olisi pikku hiljaa unohtamassa kasvojensa yläosan olemassaolon.
”Potter?”
”Uh? Mitä?” Harry hätkähti. Vastoin hänen aikaisempia ajatuksiaan ilmeistä Draco oli nostanut toista kulmansa niin, että soihtujen valo nosti vaalean kaaren esiin muuten hämärässä ympäristössä.
”Voit mennä nyt.” Dracon äänestä kuuli hänen olevan huvittunut siitä, että Harry seisoi edelleen paikallaan.
”Ai. Selvä. Et tarvitse minua viemään sinua huoneeseesi, tai mitään?”
”Onko tämä vain tekosyy päästä näkemään kuuluisa Luihuisen oleskeluhuone?” toinen poika kiusoitteli. ”Ei, minä pärjään kyllä, Potter. Mutta en aio myöskään sanoa tunnussanaa ennen kuin olet poissa kuuloetäisyydeltä. On tarpeeksi paha, että tiedät sijaintimme.”
Harry mutristi huuliaan. ”Minä olen luotettava, tiedäthän?”
”Antaisitko sinä minulle teidän salasananne?”
”No… en mielelläni.”
”Enkö minä siis ole luotettava?”
”Ei! Ei se siitä johdu – tai no, et ollut, mutta nykyään – sitä vain, että…” Harry huokaisi alistuneesti. ”Hyvä on, minä menen. Kiitos kaksintaisteluharjoituksesta ja anteeksi vielä kerran Ohjaajasi rikkomisesta. Nähdään kirjastossa maanantaina kuten yleensäkin, vai?”
Draco kohautti olkiaan. ”Se riippuu sinusta. Minä olen opiskelemassa siellä joka tapauksessa; Lipetit on varmasti korjannut Ohjaajan siihen mennessä.”
”Minä tulen.”
------------------------------
A/N: This is the shortest chapter of the bunch (not counting the Prologue); the others will be a bit longer. The next two chapters have some of my own favourite scenes in them (which sounds *horribly* conceited - eek), so I hope you'll continue to stick around. :-)
-
Aaaaaaaaaaa jatkoaaaa! flgmpdos seko :D
Ja aika sopivasti tulikin. Päätin tulla katsomaan nyt aamulla että olisiko tullut mihinkään ficciin jatkoa ja yllätyin hirveästi, kun näin että tähän ficciin oli tullut. Ei tarvinnut odottaa ainakaan kauaa kun vasta eilen tämän löysin :) No hyvä niin! Ja vaikka tämä luku oli kirjoittajan mukaan lyhin kaikista muista, niin ei se mitään haitannut. Luku silti ja hyvä sellainen! :D
Ja suomennos oli taas ihan mahtavaa. Jatka ihmeessä samaan malliin! Jo tästä kolmannesta luvusta huomaa, kuinka paljon olet kehittynyt tätä suomentaessa (en tiedä, että oletko huomannut sen jo itse, mutta minä ainakin pystyn huomaamaan sen). Eikä virheitäkään näkynyt vaikka tätä ei ole kukaan oikolukenutkaan. No, en kyllä edes etsinyt niitä mutta silti, jos niitä on niin yleensä ne ainakin alkavat hyppiä lukiessa silmille mutta tässä ei käynyt niin. Tämä on oikeasti niin sujuvaa ja virheetöntä suomennosta, että tekisi mieli huutaa :D
Kiitos kauheasti tästä ♥ Keep up good working! Sulla on nimittäin lahjoja ja paljon (:
-
Jehuu, jatkoaa! :)
Voin kuvitella kuinka kivaa on ollut keksiä loitsujen suomennoksia :D Oli taas hyvää suomennosta ja niin edelleen. Yhden pikku virheen kuitenkin bongasin:”Hyvä on, mitä menen.
Pitäisikö tuossa olla n? Luulisin ainakin niin. Siinä, siis aivan järkyttävä virhe. No ei ;D vitsi vitsi.
Lisää jatkoa nopeasti nopeasti! :D Juu olen kärsimätön, mutta ei voi mitään ;D
Kiittäen Cynder
-
”Malfoy…” Harry epäröi. “Eiko se olisi vähän epäreilua? Tarkoitan, että minä näen sinut, mutta--"
Eikö?
Ei mulla muuta. :D
-
Winchester_: Kiitos paljon kommentista ja positiivisesta palautteesta! Itse olen kyllä huomannut, että kääntäminen on käynyt luku luvulta helpommaksi ja sujuvammaksi; ehkä se sitten näkyy myös tekstin laadussa~ :>
Cynder: Kiitos kommentista ja typosta huomauttamisesta! Omien sanojen keksiminen ja kielellä leikkiminen (ei sillä tavalla, pervot! :'D) on kyllä todellakin hauskaa! 8D Jatkoa tulee todennäköisesti huomenna tai ylihuomenna, kunhan saan hiottua seuraavan luvun julkaisukuntoon~
UniFlora: MISTÄ NÄITÄ TYPOJA OIKEIN TULEE!? :'D Sinun pitäisi varmaan ryhtyä betakseni, kun huomaat kaikki huolimattomuusvirheeni~ No, hyvä että joku huomauttaa niistä edes jälkikäteen, että voin korjailla niitä tuonne tekstiin... On se kyllä kumma, miten ei tosiaan näe jotain väärää kirjainta, vaikka lukee tekstin monta kertaa~
-
Heh, omissa suomennoksissa on kanssa aina aivan mielettömän typeriä typoja ku en ittekkään harrasta betausta, mut jos haluat mut betaksi ni pistä yksäriä :D
-
Pidän tästä hirveästi ^^ Joten olet saanut uuden lukijan ^^
Ajatus siitä, että Draco ei uskalla luottaa, mutta tietää sen olevan pakollista on jotenkin suloista..Poika rukka yrittää olla niin vahva, vaikka todellisuudessa hän on herkkä.. :) Mutta niin..ei rakentavampaa kommenttia löydy, joten odotan jatkoa :)
-
UniFlora: Mietin tuota beta-asiaa ja totesin, että olen liian itserakas antaakseni tekstejäni betattavaksi... :'D Siis kun betatusta ficistähän lukija ei voi tietää, onko hyvä teksti kirjoittajan vai betan ansiota~ Olisi ärsyttävää saada kommentteja tyyliin 'onpa sulla hyvä beta, kun on niin laadukasta tekstiä', vaikka beta ei olisi tehnyt muuta kuin korjannut yhden typon (kuulostanpa kamalan huomionkipeältä ihmiseltä - tai no, kai minä oikeastaan olenkin sellainen... :'D) Eli ei sillä, että epäilisin kykyjäsi betana, mutta luonto ei vaan anna myöden~
yuuri: Jee, uudet lukijat ovat aina tervetulleita! :> Draco on kyllä tässä ficissä aika tsundere (haha, tajusin vasta tätä kirjoittaessani, että niinhän se piru vie on... :'D), mutta pitää kuitenkin onneksi särmänsä, joka tekee hänestä juuri Dracon~
...niin, ja selityksenä niille, jotka eivät ole mango- ja animutermistöön perehtyneet: tsundere tarkoittaa kovaa ulkokuorta ylläpitävää, mutta sisältä herkkää hahmoa.
A/N: Many people have asked how I've managed to write from a blind person's POV. When I was a child, my mom had a blind friend. She had always been blind when we knew her, but she had once been seeing, and lost her vision very suddenly due to illness. I remember always wanting to make things for her that she could feel. I suppose I drew more, however, from my experience as a speech therapist, as odd as that sounds. While I wasn't working with visually impaired people, we were taught a little about how to do that, if the need were to arise, and the entire concept of 'functionality' is similar across all therapeutic fields. The same sort of "how can I compensate or restore normalcy" mindset. I also walked around with my eyes closed a lot -- I'd take a shower, or try to get to the front door from the kitchen, or try to chop onion with my eyes closed, to see how it felt. I really was walking around in Draco's head a LOT when I started writing this, trying to imagine how he would perceive things, and the things he would and would not be able to manage. I don't know if it's *really* realistic, but I've tried.
T/N: Uutta lukua pukkaa! Tässä alkaa tapahtua kivoja juttuja, mutta varsinaista herkkua saatte kyllä odottaa vielä jonkin aikaa... Hehee, enpäs spoilaakaan enempää, vaan päästän teidät lukemaan~ 8D
------------------------------
Luku 4
Touchstones
touchstone (noun): a test or criterion for determining the quality or genuineness of a thing
[koetinkivi: testi tai kriteeri jonkin asian laadun tai aitouden määrittämiseksi]
-- Merriam-Webster Dictionary
Dracon päästyä turvallisesti tupaansa Harry päätti, ettei ollut mitään järkeä mennä takaisin kirjastoon tekemään läksyjä loppuun. Sen sijaan hän suuntasi kulkunsa Rohkelikon oleskeluhuoneeseen nähdäkseen, mitä Ron ja Hermione puuhasivat.
Kuitenkin vain Hermione oli paikalla Harryn kiivetessä muotokuva-aukon läpi. Hän katsahti yllättyneenä kirjavuorensa ja muistiinpanojensa takaa pojan tullessa sisään.
”En odottanut sinua takaisin näin pian. Etkö ole yleensä näihin aikoihin opiskelemassa Malfoyn kanssa?”
Harry selitti Hermionelle tiivistetyn version iltapäivän tapahtumista: miten hän ja Draco olivat päättäneet harjoitella kaksintaistelua, kuinka hän oli vahingossa rikkonut Ohjaajan ja sitten taluttanut sokean pojan takaisin oleskeluhuoneeseensa.
”Joten ajattelin sitten viettää loppuillan teidän kanssanne”, Harry lopetti katsoen ympärilleen. ”Missä Ron muuten on?
”Mandyn kanssa tietysti”, vastasi Hermione. ”Minä todellakin toivon, että hän saa Ronin aloittamaan S.U.P.E.R:eihin valmistautumisen jossain vaiheessa – niihin on enää vähän yli kolme kuukautta aikaa!”
”Hän pärjää kyllä”, Harry tyynnytteli heittäytyessään pehmeään nojatuoliin Hermionen oikealle puolelle. Hän kurotti kaulaansa katsoakseen tämän muistiinpanoja. ”Mitä teet?”
”Numerologiaa. Tulossa on iso esitelmä; olen lukenut jo aika paljon, mutta toivoisin, että kirjastossa olisi enemmän materiaalia aiheesta.”
Harry piilotti hymyn silmäillessään valtavaa kirjakasaa Hermionen vieressä. ”Joo, Malfoy mainitsi jotain siitä, että heidän pitää tehdä tutkimusta ja jotain sellaista. En kyllä tiedä, löytääkö hän mitään, jos sinulla on kaikki lähdemateriaali”, hän nauroi.
Hermione näytti hieman loukkaantuneelta. ”Vakuutan sinulle, että saan nämä luettua parissa päivässä ja palautan ne sitten kirjastoon. Sitä paitsi suurimmasta osasta on useita kappaleita. Niin kuin muka veisin tarkoituksella tärkeää oppimateriaalia muilta oppilailta. Edes Malfoylta.” Hän kurtisti kulmiaan. ”Siitä puheen ollen – haluan puhua kanssasi hänestä, Harry.”
”Mitä hänestä?”
”Miksi teet sitä?”
”Teen mitä? Opiskelen hänen kanssaan?”
Hermione nyökkäsi.
”Sinähän näit itsekin, kuinka hyvin menestyin Binnsin testissä”, Harry sanoi kohauttaen olkiaan. ”Luulisi sinun olevan tyytyväinen siitä, että haluan parantaa arvosanojani. Tiedän, että te kaksi olette varmaan hieman huolissanne, koska olen kanssanne vähemmän kuin ennen, mutta vannon, että--”
Hermione heilautti kättään kärsimättömästi. ”Tiedetään. En ole niin epävarma, että luulen sinun valitsevan hänet meidän ylitsemme, tai mitään sellaista. Myönnän, etten oikein ymmärrä, miksi näin kävi; miksi et pääse yhtä hyviin tuloksiin meidän kanssamme, mutta sellaista tapahtuu. En voi käsittää, miten siedät häntä niin usein – tai oikeastaan ollenkaan – ottaen huomioon sen, keitä olette, mutta se ei ole varsinainen ongelma.”
Harry kurtisti kulmiaan. ”Mikä sitten on?”
”Ongelma on…” Hermione piti tauon kuin harkitakseen seuraavia sanojaan tarkasti. ”Minä vain haluan olla varma, että toimit oikeista syistä. Ensin olette kuusi vuotta kiinni toistenne kurkuissa, mutta sitten hän sokeutuu pelissä, jossa sinä pelasit, ja nyt olet yhtäkkiä tarjoutumassa lukemaan hänelle, taluttamassa häntä tupaansa ja… minä vain haluan, että olet varma motiiveistasi, Harry.”
”Väitätkö, että teen tätä säälin tai syyllisyyden takia?” Harry kysyi tuntien vihan kuohahtavan sisällään.
”En minä tiedä! Se vain vaikuttaa vähän oudolta. Voi Harry, en yritä suututtaa sinua. Ehkä sinä et ole ajatellutkaan mitään sellaista. Olet nyt käynyt lukemassa hänelle suunnilleen kuukauden ja katselet häntä aina kun olette samassa huoneessa, aivan kuin varmistaisit hänen olevan kunnossa. Minä tiedän, että haluat auttaa ketä tahansa ahdingossa olevaa. Se on yksi suurimmista vahvuuksistasi ja yksi niistä asioista, joista pidän sinussa. Mutta en usko, että Malfoy on sellainen ihminen, joka haluaa tulla pelastetuksi; eikä ole oikein viettää hänen kanssaan aikaa väärin perustein ja yrittää hoivata häntä kuin haavoittunutta linnunpoikasta, jos hän pitää sinua vain opiskelutoverina.”
Harry risti käsivartensa rinnalleen. ”Ja mistä lähtien sinä olet välittänyt Malfoysta noin paljon?”
”En välitä”, Hermione vastasi lyhyesti. ”Olen pahoillani siitä, että hän loukkaantui, enkä kadehdi häntä vaikeuksista, joita hän varmasti joutuu kohtaamaan nykyään. Mutta en ole myöskään unohtanut, millainen kusipää hän oli meitä kohtaan, eikä hän ole yhtäkkiä harmiton minulle vain koska hän ei näe. Olen huolissani sinusta. Jos et toimi oikeista syistä, vaan syyllisyydestä, säälistä, sankarillisuudesta tai jostain vastaavasta, ja hän saa selville, sinulle käy huonosti. Joten… ole kiltti ja mieti tätä tarkkaan.”
Ja niin Harry mietti. Hän mietti lukiessaan yrttitiedon muistiinpanojaan, ja hän mietti heidän mennessään alas päivälliselle. Ron liittyi heidän seuraansa siellä, irrottautuen vihdoin tyttöystävästään ja pujahtaen Hermionen viereen istumaan. Harry onnistui työntämään ajatuksensa sivuun joksikin aikaa seurustellakseen tupakavereidensa kanssa, mutta kärsi spektaakkelimaisen tappion pelatessaan illalla Ronin kanssa erän velhoshakkia, sillä ei pystynyt keskittymään nappuloihin. Ja hän valvoi pitkälle yöhön miettien edelleen.
Pimeässä makuusalissa sängyn verhot kiinni ja ilman laseja Harry mietti, tältäkö Dracosta tuntui. Joka päivä. Miten luihuinen kesti sen: vain hän, hänen ajatuksensa ja häntä ympäröivien lakanoiden tuntu, eikä mitään lievittämässä mustuutta. Ainoa, mitä Harry näki, oli himmeä kaistale kuun valoa verhojen raosta; hän oli iloinen siitä. Hänestä tuntui yhtäkkiä siltä, että hän saattaisi hukkua pimeyteen, jos menettäisi tuon yhden visuaalisen kontaktin maailmaan.
Hän tiedosti olevansa pahoillaan Malfoyn puolesta ja mietti, oliko Hermionen sanoissa totuutta. Toimiko hän vain säälistä? Todennäköisesti mukana oli ainakin hieman syyllisyyttä. Kaikki sanoivat, että se oli tapahtunut liian nopeasti, ettei mikään olisi voinut estää Dracoa osumasta tolppaan, ja suurimmaksi osaksi Harry uskoi siihen. Kuitenkin jossain hänen mielensä perukoilla, missä syyllisyys Cedricistä edelleen väijyi, oli toinen pieni ääni, jota Harry ei ollut koskaan onnistunut täysin hiljentämään. Olisit voinut varoittaa häntä aikaisemmin. Hän oli ainakin onnistunut ehkäisemään enemmät vammat nappaamalla Dracon kiinni tämän luisuessa luudanvarreltaan ja pitelemällä tätä puoliksi tuettuna omalla luudallaan pelkkien käsivoimien ja adrenaliinin avulla, kunnes he pääsivät maahan. Mutta silti. Entä jos hän olisi huomannut vaaran puoli sekuntia aiemmin, tai huutanut vähän lujempaa? Olisiko sillä ollut mitään väliä?
Kuitenkin, vaikka syyllisyys tai sääli olisivatkin osaltaan saaneet Harryn alun perin lähestymään Dracoa tammikuussa, ei sillä enää ollut merkitystä. Hän sai aivan yhtä paljon apua kuin antoi; vastineeksi Dracolle lukemisesta hän oppi tunnistamaan keittämisen aikana taikajuomien tuoksussa tapahtuvia pieniä muutoksia, jotka auttoivat päättelemään, koska oli aika lisätä ainesosia tai lopettaa lämmittäminen. Yrttitiedossa hän oppi tunnistamaan kasvisairauksia koskemalla pelkän katsomisen sijaan. Kaikki hänen aistinsa tuntuivat terävöityneen hänen oppiessaan käyttämään niitä paremmin hyödykseen. Kaiken tämän sekä ääneen lukemisen seurauksena tehostuneen oppimisen ansiosta hän sai parempia arvosanoja kuin koskaan aikaisemmin.
Ja siinä missä Harry rakasti Ronia ja Hermionea, eikä se muuttuisi koskaan, hän huomasi myös vilpittömästi nauttivansa Dracon seurasta. Vaikka he olivat vihanneet toisiaan niin kauan, heidän välilleen oli nyt näyttänyt kehittyneen jonkinlainen ystävyyssuhde. Kiusoittelu ja kinastelu eivät olleet kadonneet mihinkään, mutta niistä puuttui aiempien vuosien ilkeys; nyt ne olivat vain tapa piristää loputonta huiskaus ja näpäytys -harjoittelua ja peikkosodista kertovia tekstikappaleita.
Oliko väärin tuntea mielihyvää siitä, että Draco näytti sietävän hänen seuraansa, vaikka torjui kaikki muut? Pitikö hän Dracolle seuraa säälistä? Vai oliko kyse yksinkertaisesti vain ystävyydestä? Harry mietti joitain näkemiään ja kuulemiaan asioita. Draco vaikutti vaihtavan vain muutamia sanoja pöytätovereidensa kanssa ruoka-aikoina, eristäytyi tunneilla ja piti raivokkaasti kiinni kyvyistään, jos ne asetettiin edes etäisesti kyseenalaisiksi. Hän ihmetteli, miksei Draco enää näyttänyt olevan kiinnostunut viettämään aikaa tupatovereidensa kanssa, vaikka nämä olivat innokkaasti kerääntyneet hänen ympärilleen vielä muutamia kuukausia sitten. Oliko Harry erehtynyt? Seurusteliko Draco edelleen heidän kanssaan Luihuisen oleskeluhuoneen rauhassa? Kaikki viittasi siihen, ettei asia ollut niin – tuo toveruus olisi varmasti näkynyt myös ruokailuissa ja oppitunneilla.
Sitten oli vastahakoisuus, jota Draco oli osoittanut kerran niin syvästi kunnioittamansa isän mainitsemista kohtaan, ja arvoituksellinen kommentti siitä, ettei suojaustaan pidä koskaan laskea. Jossain mielessä Draco ei ollut muuttunut kovinkaan paljon. Hän vaikutti edelleen vihaiselta ja katkeralta väärin menneistä asioista, mutta erona entiseen oli se, että hän piti kaiken sisällään sen sijaan, että valittaisi tai manipuloisi ihmisiä ja asioita parantaakseen omaa tilannettaan. Kaikesta päätellen luihuinen oli eristänyt itsensä kaikista – perheestään, koulutovereistaan ja suureksi osaksi myös opettajistaan. Ainoa ihminen, jolle hän puhui säännöllisesti, oli Harry.
Hätkähtäen Harry huomasi ajatustensa vaellelleen ja siirsi ne takaisin alkuperäiseen ongelmaan. Hän alkoi olla tietoisesti huolissaan Dracosta, mutta se ei tuntunut sääliltä. Se oli vain… huolenpitoa. Ystävästä. Rehellisesti sanottuna hän ei enää yleensä edes muistanut Dracon vammaa, ellei jokin tehnyt sitä ilmeiseksi – kuten rikkoutunut Ohjaaja.
***
Kuukauden päästä ilmat olivat lämmenneet niin paljon, että Harry ja Draco saattoivat toisinaan opiskella ulkona, vaikkakin he tarvitsivat edelleen kaapujaan. Kaksikko istuskeli rennosti järven rannassa, molemmat erittäin hyvällä tuulella; päivän taikajuomien tehtävät oli tehty, ja he pitivät pientä taukoa ennen muihin läksyihin siirtymistä. Alkukevään tuulenvire puhalsi heidän ympärillään.
”Ei sillä, etten viihtyisi seurassasi, mutta etkö kaipaa tupakavereitasi ollenkaan?” Harry kysyi sipaistessaan tuulen puhaltaman hiussuortuvan pois kasvoiltaan.
Draco kohautti olkiaan. ”En oikeastaan”, hän vastasi.
Harry oli epäuskoinen. ”Miten voit olla kaipaamatta? Teillä tuntui olevan hauskaa yhdessä ahdistellessanne muuta koulua. Ei sillä, että haluaisin sinun palaavan vanhoihin tapoihisi, mutta… Etkö todellakaan kaipaa sitä?”
”Katso nyt, Potter: minä sanoin, että en, ja minä tarkoitin sitä. Olemme luihuisia, emme herttaisia ja siirappisia puuskupuheja, aivonsa keskenään jakavia korpinkynsiä, tai mitä ikinä se sitten onkaan, mitä te rohkelikot toisissanne näette. Kaikki ovat oman etunsa perässä, ja jokainen ystävyys solmitaan joko vallan tai jonkin muun saamiseksi. Minä lopetin sen typerän pikku pelin pelaamisen onnettomuuden jälkeen.”
”Sinä siis vain luovutit heidän suhteensa? Eikö ole ketään, jonka seuraa kaipaat edelleen?”
”Me olemme nykyään ystäviä, emmekö olekin?”
Harry tunsi itsensä oudon imarrelluksi. ”Totta. Mutta emme ole samassa tuvassa. Mitä teet, kun pääset takaisin oleskeluhuoneeseesi?”
”Laulan vanhoja musikaaleja nuotin vierestä. Mitä sillä on väliä, mitä minä teen? Pystyn toimimaan aivan mainiosti itsekseni, tiedäthän.”
”En sanonut, ettet pystyisi. Se vain vaikuttaa… no… yksinäiseltä. Tarpeettomasti sellaiselta.”
Draco ei hievahtanutkaan. ”Minä sanoin, että minä pärjään”, hän vastasi tylysti kasvot järvelle päin käännettyinä. ”Ja mitä sinä tiedät yksin olemisesta? Sinulla on perässäsi palvova väkijoukko, minne tahansa menetkin.”
Harry puri hammasta. ”Vietin kymmenen vuotta elämästäni ja suurimman osan jokaisesta kesästä sen jälkeen täysin yksin, ihan vain tiedoksesi. Hyvä on, viitenä noista vuosista sain sentään kirjeitä. Mutta jokapäiväinen elämäni koostui huomiotta jättämisestä. Jos minua ei sivuutettu, minua kohdeltiin kuin saastaa. Olisin antanut mitä tahansa saadakseni ihmisiä ympärilleni. Sinulla on – mikset ole heidän kanssaan?”
”Potter, tuliko sinulle mieleen, että ehkä minä en halua olla heidän kanssaan?”
”Miksi helvetissä et?” Harry harkitsi hetken asiaa. ”Hyvä on, en minäkään haluaisi viettää aikaa heidän kanssaan, mutta te tulitte ihan hyvin keskenänne toimeen lähes seitsemän vuotta. Miksi ette tulisi edelleen?”
”Ehkä en halua heidän sääliään, okei?” Dracon vihaisuus oli kuultavissa hänen äänestään, joka kaikui veden yllä.
”Ja ehkäpä ainoa ihminen, joka säälii sinua, olet sinä itse!” Harry huusi takaisin turhautuneena. ”Katso minua, kun puhun sinulle!”
Hiljaisuus.
”En pysty”, Draco vastasi kylmästi. ”Vai satuitko yhtäkkiä unohtamaan?”
”No, ainakin pystyt pirun hyvin kääntymään minuun päin, kun puhumme”, Harry tiuskaisi.
”Mitä väliä sillä on? Minä kuulen äänesi ihan hyvin, olimme sitten kasvokkain tai emme. Itse asiassa luulen, että jättiläiskalmarikin kuuli äänesi, huusit sen verran lujaa.”
Suurella vaivalla Harry madalsi ääntään huolimatta turhautuneisuudesta, joka kuohui hänessä edelleen. ”Ei se ole sama asia. Kun kasvosi eivät ole minuun päin… se tuntuu siltä kuin… et kuuntelisi minua. Kuin et välittäisi.” Hän ihmetteli ohimennen, miksi asia oli yhtäkkiä niin tärkeä hänelle.
”Minä kuuntelen. Olen kuunnellut jokaista sanaa, jonka olet sanonut siitä lähtien, kun aloimme viettää aikaa yhdessä. Minä kuuntelen, halusin tai en, koska en voi tehdä muutakaan. Ja tiedoksesi: minä kuulen paljon muutakin kuin pelkät sanasi.” Draco alkoi laskea sormillaan. Harry katseli uteliaana, osa ärtymyksestä huveten pois. ”Sinulla on jokin omituinen käsitys, että tarvitsen jatkuvaa toveruutta ja jumalointia, ja että hyvä paikka saada niitä on oma tupani. Ajattelet, että vain koska se pitää paikkansa sinun kohdallasi, se on totta myös minun kohdallani. Sinä pidät huomiosta.”
”Minä en p--"
”Älä väitä vastaan. Ja kyllä, sinä pidät. Muuten sinua ei häiritsisi niin paljon, jos luulet, etten kuuntele Suuria Viisauden Sanojasi.”
Harry murjotti. Ei pitänyt paikkaansa, että hän halusi huomiota kaikilta – vain tietyiltä ihmisiltä. Mutta hänen oli pakko myöntää, että Draco oli yksi näistä ihmisistä. Lähes seitsemän vuoden ajan hän oli saanut Dracolta jatkuvasti huomiota, ja vaikka suurin osa siitä olikin ollut kielteistä, hän oli tottunut siihen. Ja hän oli huomannut todella nauttivansa toisen pojan vähemmän sotaisasta seurasta viime aikoina. ”Mitä muuta?” hän kysyi vastahakoisesti.
Tietäväinen hymy naamallaan Draco kääntyi vihdoinkin Harryyn päin laskien samalla vielä yhden sormen. ”Tiedän myös, että murjotat.”
”Enkä murjota!” Harry yritti pyyhkiä ilmeen nopeasti kasvoiltaan.
”Kyllä, sinä teet niin. Tai ainakin äsken teit. Yrität muuttaa ilmettäsi nyt, etkö vain?”
Harry ei voinut muuta kuin hymyillä synkästi jäätyään kiinni. ”Todista se”, hän härnäsi.
Harryn yllätykseksi Draco kurkotti hänen suuntaansa, tarttui hänen käsivarteensa ja veti häntä hihasta itseään kohti.
”Mitä sinä teet?”
”Minä ’katson’ sinua, Potter. Aion katsoa kasvojasi ja todistaa olevani oikeassa.”
Harry antoi toisen vetää hänet lähemmäs itseään ja näki, miten vaaleat sormet ojentuivat varovasti, löysivät hänen kasvonsa ja alkoivat tunnustella – ensin hänen kulmakarvojaan, sitten ne liukuivat hänen lasiensa keskisillan yli, alas hänen nenäänsä pitkin ja lopulta löysivät hänen suunsa.
”Hyvä on, et murjota – enää – mutta olet ehdottomasti vakavissasi. Kurttu kulmakarvojen välissä ja kaikkea. Kannattaa varoa, ettet muutu ryppyiseksi ennen aikojasi.”
Harry ei voinut estää naurahdusta karkaamasta huuliltaan. ”Tuo ei ole aivan yksi suurimmista huolistani, mutta pidetään mielessä, kiitos vain.” Hän alkoi vetäytyä kauemmas, mutta Dracon kädet jatkoivat vaellustaan hänen piirteidensä yli, hipoen kevyesti hänen leukansa linjaa, kulkien hänen poskipäitään pitkin kohti nenää ja vielä kerran hänen huultensa yli.
”Et ole muuttunut lainkaan, vai mitä, Potter?” Draco mumisi hiljaa; hän tuntui puhuvan enemmän itselleen kuin Harrylle.
Harry pysytteli täysin liikkumatta, kun toisen pojan sormet kiipesivät taas ylös hänen nenänvarttaan pitkin ja poistivat hellästi tiellä olevat silmälasit; Draco piteli niitä kädessään ja odotti, kunnes Harry otti ne hänen kämmeneltään, ennen kuin jatkoi taas tunnustelua molemmilla käsillään. Ylös, silmien ympäri ja ylitse; Harry sulki ne automaattisesti välttääkseen niihin osumista ja tunsi hipaisut ripsissään ja luomissaan ennen kuin avasi silmänsä uudestaan. Kädet liukuivat ylös hänen hiusrajaansa, läpi muutamien hiussuortuvien ja sitten…
”Aivan. Arpi. Miten olen saattanut unohtaa?”
Harry ei yhtäkkiä tiennyt, minne katsoa Dracon seuratessa sormellaan hänen salama-arpensa muotoa. Hän halusi katsoa Dracon käsiä, hän halusi katsoa alas maahan, hän halusi katsoa Dracon kasvoja, vaikka tarkentumattomat, hailakan harmaat silmät hermostuttivat häntä edelleen hieman. Ja hän halusi sulkea silmänsä ja keskittyä täysin tunteeseen, jonka oudon intiimi kosketus sai aikaan.
Kumpikaan pojista ei liikkunut vähään aikaan. Sitten Draco lopulta veti kätensä pois, ja Harry asetti vapisevin sormin lasinsa takaisin paikoilleen.
”Noh”, Draco rikkoi hiljaisuuden. ”Nyt kun olemme päässeet eroon tuosta melodraamasta, ja olen varmistunut siitä, että sinä todella olet Harry Potter, etkä joku ovela huijari, jolla on hänen äänensä, palaisimmeko kirjojen pariin?”
Harry räpäytti silmiään. ”Öö… aivan.” Hän katsoi ympärilleen edelleen pökerryksissä. ”Minulla on muodonmuutosten kirjani tässä. Onko sinulla muistiinpanosi mukana?”
***
Tunteja myöhemmin Draco ajatteli sitä edelleen.
Se oli tuntunut siltä kuin hän olisi nähnyt Harryn ensimmäistä kertaa, mutta myös paluulta kauan sitten unohdettuun muistoon. Hänen koskettamisensa, hänen kasvojensa linjojen, sotkuisten hiusten ja arven tunnustelu – se teki Harrysta todellisen. Todellisemman kuin kukaan oli oikeastaan ollut sen jälkeen, kun hän oli menettänyt näkönsä. Hän oli koskenut taikajuomien ainesosia, kirjoja ja taikasauvaansa, mutta ne olivat esineitä, eivät ihmisiä. Hän oli koskenut Harrya aiemmin – tarttunut tämän käsivarteen Ohjaajan hajoamisen jälkeen, auttanut tätä tuntemaan eron kahden samanlaisen kasvin välillä – sen tapaisia kosketuksia. Mutta ne kädet ja jopa ääni olisivat tuttuudessaankin voineet yhtä hyvin kuulua kenelle tahansa muulle. Kasvot olivat kuitenkin eri asia – ne olivat selkeästi, päivänselvästi Harryn, sopien täydellisesti yhteen kaiken sen kanssa, mitä hän rohkelikkopojasta muisti.
Dracolla oli mielessään monia kuvia Harrysta: virallisista kaksintaisteluista, kielletyistä tappeluista ja haastavista katseista Suuren salin poikki – kokonainen muistojen kirjasto. Kuitenkin kuva, joka erottui selkeimmin kaikista, oli hänen viimeinen näköhavaintonsa – Harry ojentamassa kättään häntä kohti. Hänen viimeinen näköhavaintonsa koskaan. Kuinka usein hän olikaan palauttanut tuon hetken mieleensä? Se oli hänen kanssaan koko ajan, jatkuvalla toistolla kuin velhovalokuva, valmiina otettavaksi esille ja tutkittavaksi aina kun loputon pimeys kävi sietämättömäksi. Hän vaali tuota näköaistinsa viimeistä lahjaa, vaikka yksityiskohdat olivatkin shokin ja kivun sumentamia ja vaikka hänen vihattu kilpailijansa oli sen keskipisteenä.
Vihattu kilpailija hän olikin ollut, vaan ei enää. Aivan kuin olisi tiennyt tai muistanut Dracon viimeisen näyn, tai ehkä vain siksi, että oli niin pahuksen rohkelikko, Harry oli jatkanut kätensä ojentamista Dracolle. Ensin koulutyön takia ja nyt, kuten kiista rannalla osoitti, myös emotionaalisesti. Draco ei halunnut sitä – hän ei halunnut muiden tarjoavan hänelle apua, hemmottelevan häntä tai säälivän häntä. Mutta, hän ajatteli, Harry ei ollut tehnyt niin. Suurimmaksi osaksi hän oli kohdellut Dracoa reilusti, odottaen häneltä yhtä paljon kuin olisi odottanut aiemminkin. Ehkä hän oli antanut toiselle hieman tasoitusta heidän kaksintaistelunsa alussa, mutta lopulta hän oli selvästi antanut mennä täysillä, ja Draco oli jopa tehnyt muutamia onnistuneita iskuja.
Itse asiassa Harry oli aina ajanut Dracoa eteenpäin enemmän kuin kukaan muu. Aiemmin se oli tietysti ollut raivokasta, hellittämätöntä kilpailua kummankin yrittäessä kiihkeästi päihittää toisen. Nykyään se oli ennemminkin kahden tasavertaisen ja toisiaan auttavan yksilön välistä kilvoittelua; kumpikin tiesi jo tässä vaiheessa, mihin toinen pystyi. Vaikka vihamielisyys oli kadonnut, heidän välillään vallitsi silti ääneen lausumaton odotuksen ilmapiiri. ’Onko tuo parasta, mihin pystyt, Potter?’ ’Hei Malfoy, lyön vetoa, että pystyn muuttaman tämän mustepullon maljakoksi nopeammin kuin sinä!’ Draco ajatteli muita koulutovereitaan ja tajusi, ettei kukaan heistä ollut koskaan kannustanut häntä yhtä tehokkaasti. Ainoastaan Potter.
Mahdollisuus nähdä Harry jälleen – todella nähdä hänet, vaikka se olikin tapahtunut käsillä eikä silmillä – oli tuntunut kellon kääntämiseltä taaksepäin ja antanut Dracolle jotain, mitä hänellä ei ollut ollut onnettomuuden jälkeen. Hän tunsi edelleen sormissaan, miltä Harryn posket, leuka ja se kirottu arpi olivat tuntuneet. Se oli täydellinen kuva Harrysta. Kosketus oli muuttunut vivahteikkaaksi mielikuvaksi, ja tuijotettuaan toista poikaa niin usein menneisyydessä Draco muisti nyt hänen kasvonsa lähes kaikkea muuta tarkemmin. Hän ei ollut tajunnut, kuinka paljon oli kaivannut tuon yhden henkilön näkemistä, joka oli ollut hänen silmillään lähes seitsemän vuotta; Harryn koskettaminen sinä iltapäivänä oli palauttanut hänen elämäänsä palan, jonka hän ei ollut edes tiennyt puuttuvan.
Hän halusi tehdä sen uudestaan.
-
Kjeh, mullon sama eli en siis loukkaannu tai mitään, ei vaan anna periksi, että luetuttas jollain muulla omaa tekstiäsä etukäteen :D Ja sillä konstilla näkee omat virheensä ja kehityksen. Virheistä puheenollen;
Ron liittyi heidän seuraansa siellä, irrottautuen vihdoin tyttöystävästään ja pujahtaen Hemionen viereen penkille.
Arvaat varmaan ;D
nyt ne olivat vain tapa piristää loputonta huiskaus ja näpäytys -harjoittelua ja peikkosodista kertovia tekstikappaleita.
Pitääkö tuossa oikeesti lukia huiskaus? Vai kenties huispaus? O.o
Ei muuta taaskaan ;)
-
Ihanaa, jaktoa :)
Taas oli kyllä loistavaa suomennosta. En ainakaan itse huomannut virheitä.
Voi tää menee niin ihanaan suuntaan tosi kaunista ja koskettavaa :) Draco on niin ihana. ;) Toivottavasti pian tapahtuu jotain kivaa ja superia! ;D
-
Wuhuuu, jatkoa! :D Ja näin pian.
Oot reipas suomentamaan, mutta se on vain hyvä asia, sillä on tosi mukava tulla koneelle pitkän koulupäivän jälkeen ja huomata, että tähän ihanaan ficciin on tullut taas jatkoa ♥ Ja käännös oli taas tosi hyvää ja laadukasta; mulla ei ole mitään valittamista tästä. Saat tyytyä joskus toiste siihen rakentavaan ja pitempään kommenttiin, koska en nyt tiä yhtään mitä tähän kirjoittaisin. Pää on liian sekasin tästä mahtavasta ficistä ja läksyt oottaa tuossa vieressä sitkeästi, että joku ottais itteään niskasta kiinni ja tekis ne. Ja aattelin nyt luovuttaa ja tehdä ne :D Murr, inhottavat läksyt, mutta KIITOS kauheasti tästä luvusta ♥ Tämä piristi mukavasti oloa ennen kuin muistin nuo läksyt :'D No joo, mutta jatka suomentamista ja lisäile taas pian jatkoa (:
-
UniFlora: Ja taas siellä oli typo, vaikka kuinka yritin varmistaa, ettei niitä ole~ Onnistunkohan saamaan tänne yhtään täysin virheetöntä lukua? :'D Mutta tuo huiskaus on ihan niin kuin pitääkin; alkuperäinen sanamuoto ficissä on 'swish and flick', jonka oletan viittaavan Viisasten kivessä mainittuun Siipiirdium lentiusa- loitsuun liittyvään sauvan heilautukseen (en ole ihan varma, mikä tarkka suomennos kirjassa oli, mutta eikö se ollut jotain 'huiskauksen ja näpäytyksen' tapaista?)
Cynder: Kiitos kommentista! Ensi luvussa tapahtuu taas jotain kivaa (ainakin minun mielestäni~ 8D)
Winchester_: Mitäs muutakaan tekemistä mulla olisi kuin suomentaa tätä, kun lukiokin on loppu (hahaa, nyt voin nauraa vahingoniloisesti kaikille, jotka raatavat vielä koulussa - ainakin siihen asti kunnes pääsen yliopistoon... :'D) Kiitos taas kommentista, tulee aina hyvä mieli kun kuulee piristäneensä jonkun päivää~ :>
-
Ok, tuohon Siipiirdium lentiusa- loitsuun en osaa sanoa mitään ku en oo kahta ensimmäistä kirjaa lukenu, muut kylläkin :D
Ei sun tartte saaha virheentöntä lukua ku mä voin tonkia ne kirjotusvirheet perästä päin :D
-
A/N: This is my favourite chapter. I'm not entirely sure why - it just is. You might not agree - and that's all right. I just had to say it.
T/N: Jatkon laittamisessa kesti tällä kertaa vähän tavallista pidempään, koska oikeaa elämää tapahtui, mutta toivottavasti tämä luku korvaa odotuksen~ :> Täytyy sanoa, että tämä taitaa olla minunkin lempilukuni.
Yhden ilmauksen suomentamisessa tuli vähän ongelmia: 'get the vapours' on vanhanaikainen ja nykykielessä humoristiselta kuulostava tapa ilmaista heikotusta tai pyörryttämistä. En keksinyt sille suomalaista vastinetta, joka kuulostaisi yhtä vanhahtavalta, joten laitoin sitten vain 'heikottaa', mikä tekee kyseisestä kohdasta vähän oudon.
//edit: No nythän minä sen keksin! 'Saada sydämentykytyksiä' sopii täydellisesti tuohon yhteyteen ja kuulostaa huvittavan vanhanaikaiselta, ja vaikka ei olekaan ihan sanatarkka käännös niin ajaa kuitenkin saman asian~
------------------------------
Luku 5
Soaring And Falling
Two are better than one; for they have a good reward for their labour. For if they fall, the one will lift up his fellow: but woe to him that is alone when he falleth; for he hath not another to help him.
[Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan. Jos he kaatuvat, toinen auttaa toista nousemaan, mutta voi yksinäistä, joka kaatuu – häntä auttamassa ei ole ketään.]
-- Saarnaajan kirja 4:9-10
”En voi opiskella kanssasi huomenna”, Harry sanoi anteeksipyytävästi kootessaan sulkakynänsä ja mustepullonsa laukkuunsa.
”Ai? Kuumat treffit?” Draco vitsaili.
Harry tuhahti. ”Ei kovin todennäköistä.”
”Ai niin, unohdin. Tytöt eivät pidä tummista, hoikista, älykkäistä sankarityypeistä.”
”Pää kiinni.”
”Se siitä ’blondeilla on aina hauskempaa’ -teoriasta…”
”Haluatko, että minä läimäytän sinua?”
”Hmmm… lisätään ’perverssi’ Potter-ominaisuuksien listaan”, Draco tuumi virnuillen. ”Kuka olisi arvannut, että tykkäät sellaisista jutuista?”
”Malfoy…” Harry varoitti. ”En ole kiinnostunut kenestäkään tytöstä tällä hetkellä, joten voit jättää nuo teoriat. En voi tavata huomenna, koska peli Korpinkynttä vastaan lähestyy ja meillä on ylimääräiset huispausharjoitukset.”
Seurasi hetken hiljaisuus. ”Ai, aivan. Huispaus”, Draco vastasi lopulta melko jäykästi.
Harry puri huultaan. Hän muisti yhtäkkiä, että se oli yksi asia, jota Draco ei voinut enää tehdä. Luihuinen oli pelannut oman joukkueensa puolesta yhtä kiivaasti ja ylpeästi kuin Harry edelleen pelasi omansa… mutta nykyään hän ei koskaan edes puhunut huispauksesta. ”Olen pahoillani”, Harry mumisi. ”Minun olisi pitänyt--"
”Ei hätää, Potter”, Draco keskeytti hymyillen liioitellun pirteästi. ”Perjantaina nähdään?”
”Kyllä, totta kai, mutta…” Harry katsoi ystäväänsä huolestuneena. Dracon kasvot näyttivät melko kireiltä hymyn takana. ”Onko kaikki hyvin?”
Hymy lipesi osittain Dracon piirteistä. ”Olen ihan kunnossa”, vaalea poika vastasi lyhyesti. ”Ja emmehän halua sinun häviävän korpinkynsille kaikkien näiden vuosien jälkeen, vai mitä? Mene harjoittelemaan. Perjantaihin.” Hän kääntyi ja alkoi pakata kirjojaan ja muita tarvikkeitaan huolellisesti laukkuunsa.
”Selvä”, sanoi Harry ja huokaisi tietäen, ettei keskustelu etenisi pidemmälle. Hän nousi jaloilleen ja suuntasi ovelle päin. ”Perjantaihin.”
***
Kävellessään takaisin oleskeluhuoneeseensa Harry ihmetteli, miksei ollut huomannut aiemmin, että Draco vältteli jopa huispauksen mainitsemista kuin ruttoa. Ikään kuin peliä ei olisi enää edes olemassa hänelle. Harry muisti, miten toinen oli välittömästi hylännyt idean kaksintaistelemisesta huispauskentällä, mutta jättänyt syyn mainitsematta; hän oli perustellut vain sen, miksi halusi välttää Hagridin mökin läheisyyttä. Oliko hän ollut katsomassa Luihuisen ja Puuskupuhin välistä ottelua jonkin aikaa sitten? Ei ollut helppoa erottaa yksittäisiä kasvoja oppilaiden merestä, mutta Dracon käytöksestä päätellen Harry arveli, ettei tämä ollut ollut paikalla. Harryn mielestä oli jo ollut tarpeeksi outoa nähdä tummahiuksinen Laynee Gruen Luihuisen etsijänä tutun blondin sijaan; Dracolle olisi todennäköisesti ollut liian tuskallista tulla kuuntelemaan kommentaattorin selostusta hänen korvaajastaan. Silti – hän ei voinut vältellä ikuisesti, eihän? Huispaus oli liian suuri osa velhomaailmaa.
Harry vastusti halua hakata päätään porraskaiteeseen kiivetessään Rohkelikkotorniin; hän tunsi itsensä tahdittomaksi idiootiksi, koska ei ollut ajatellut Dracon tunteita aikaisemmin, mutta hän oli myös vihainen Dracolle, koska tämä oli vältellyt aihetta niinkin kauan. Oli niin monia asioita, joita tämä vältteli.
Toisaalta taas, miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos jokin estäisi häntä pelaamasta huispausta enää koskaan? Ajatuskin kylmäsi Harryn sisintä. Pystyisikö hän silti osallistumaan peleihin ja nauttimaan niistä pelkkänä katsojana? Hän katseli mielellään pelejä, joissa ei ollut itse mukana, mutta samalla hänellä oli aina varma tieto siitä, että hänellä olisi vielä monia tilaisuuksia päästä itse pelaamaan. Entä jos tilanne ei olisikaan se?
Harry huokaisi. Oli niin paljon sellaista, mitä hän piti itsestäänselvyytenä; niin monia asioita, jotka olivat muuttuneet Dracon elämässä, vaikka tämä kuinka piti kiinni normaaliudesta.
***
Puolipilvinen päivä tervehti punaiseen ja siniseen pukeutuneita joukkueita heidän kävellessään huispauskentälle lauantaina. Harryn vastapelaaja oli Bethany, vaalea viidesluokkalainen tyttö, Chon täysi vastakohta. Hämmästyttävän objektiivisesti Harry päätti, että hän oli melko sievä. Hänen hiuksensa olivat ehdottomasti hänen viehättävin ominaisuutensa – hopeanvaaleat kiharat oli sidottu pitkäksi palmikoksi – mutta Harry totesi, ettei ollut hänestä ollenkaan kiinnostunut kokonaisuutena. Ron kyllä todennäköisesti olisi; riippuen siitä, kuinka pitkään hänen suhteensa Mandyn kanssa kestäisi, Harry mietti, ettei olisi lainkaan yllättynyt, jos hän yrittäisi jossain vaiheessa päästä yhteen tämän tytön kanssa.
Peli alkoi, ja Harry liiteli ympäriinsä vilkkaimman pelin yläpuolella pitäen silmällä kullan välähdystä, joka kielisi siepistä. Kuitenkin hän huomasi vilkuilevansa välillä katsomoihin päin nähdäkseen, oliko Draco tullut seuraamaan peliä. Useasti hän havaitsi hopeanhohtoisen vilahduksen lähellään ja kääntyi automaattisesti katsomaan vain tajutakseen, että se oli Korpinkynnen etsijä. Katsomot olivat täynnä, ja oli vaikeaa erottaa yksilöitä, mutta hänen nähdäkseen Draco ei ollut kirkuvan ihmismassan joukossa.
Harry yritti saada toisen pojan mielestään; senviikkoisten ylimääräisten harjoitusten tarkoitus oli ollut peitota Korpinkynnen kovatasoinen joukkue, ja heidän etsijänsä oli yksi heidän taitavimmista pelaajistaan. Hän sulki keskittymisensä ulkopuolelle Deanin – josta oli tullut uusi kommentaattori – yleisön ja niin suuren osan pelistä kuin saattoi törmäämättä kuitenkaan mihinkään, ja keskittyi täysin vastustajansa päihittämiseen. Lopputulos oli tasaisempi kuin hän olisi toivonut, mutta loppujen lopuksi hänen luutansa ja hänen kätensä hieman pidempi ulottuvuus palvelivat häntä; hikisenä, mutta voitonriemuisena hän sulki kätensä pienen, räpistelevän pallon ympärille ja nosti sen ylös kaikkien nähtäväksi. Voitto!
Joukkuetoverit kasaantuivat Harryn ympärille juhlatunnelmissa; tämän voiton myötä heillä olisi edelleen mahdollisuus voittaa huispausmestaruus, vaikka he olivat hävinneet luihuisille aiemmin. Heidän olisi vain varmistettava, että he voittaisivat Puuskupuhin riittävän suurella piste-erolla. Yhtenä nauravana, juhlia suunnittelevana ja hilpeitä kuperkeikkoja heittelevänä parvena joukkue laskeutui maahan ottamaan vastaan tupansa onnittelut ja marssimaan joukolla takaisin linnaan aloittamaan voitonjuhlia. Harrya lukuun ottamatta.
Deanin ja Seamuksen nostaessa hänet riemukkaasti harteilleen Harry oli huomannut Dracon. Yksin – ei nopeasti tyhjentyvissä katsomoissa, vaan seisomassa kentän laitamilla puolueettomalla alueella.
Harry kiemurteli irti ystäviensä otteista. ”Menkää te ilman minua; tulen ihan kohta”, hän sanoi heille.
Vastauksena oli yksi kohotettu tumma ja yksi hiekanvaalea kulmakarva, sitten olankohautus ja virnistys; heidän ajatuksensa olivat jo tulevissa juhlissa. ”Kunhan et ole liian kauaa”, Seamus totesi. ”Colinin ja Denniksen äiti lähetti heille vähän aikaa sitten ison laatikollisen Hunajaherttuan makeisia, ja he ovat säästäneet niitä tätä päivää varten. Sitä paitsi mitä ovat juhlat ilman etsijää?”
Harry virnisti takaisin. ”Säästäkää minullekin vähän. Ja olen varma, että juhlat etenevät vallan mainiosti; jahtaajamme juhlivat yleensä koko tuvan edestä!” He nauroivat kaikki. Sitten, vilkutettuaan ystävilleen, Harry kääntyi ja raivasi tiensä harventuvan väkijoukon läpi, vastaanottaen onnitteluita ja väistäen vihaisia mulkaisuja vastaantulijoilta, kunnes viimein saavutti yksinäisen luihuisen. Draco seisoi hiljaa kentän reunalla kasvot kääntyneinä taivasta kohti, ikään kuin näkymätön peli olisi edelleen ollut käynnissä.
”En ollut varma, käytkö vielä peleissä”, Harry sanoi epävarmasti lähestyessään Dracoa.
Vaalea poika kohautti olkiaan ja käänsi päätään puolittain, aivan kuin ei osaisi päättää, kääntäisikö Harrya kohti silmänsä vai korvansa. ”En käy. Mutta tällä kertaa melu oli niin kova, että kuulin kirkunan linnan sisälle asti”, hän sanoi. ”Ajattelin, että kun en kuitenkaan pystyisi opiskelemaan, voisin yhtä hyvin tulla ulos ja kuulla pelin kulun kunnolla.”
Harry ei voinut olla hymyilemättä. Hän epäili, ettei Dracon välinpitämätön selitys paikalle saapumisensa syystä ollut koko totuus – tämänpäiväinen peli ei ollut ollut sen äänekkäämpi kuin mikään muukaan. Mutta hän ei ollut varma, oliko sillä edes väliä. Pääasia oli, että Draco oli siellä. Hän oli astunut huispauskentälle. Hän oli nähnyt – tai no, kuullut – Harryn pelaavan.
”No, mitä mieltä olit?”
Draco mietti hetken. ”On paljon vähemmän kiinnostavaa vain kuulla pelistä kuin katsella sitä. Suurimmaksi osaksi minulla ei ollut aavistustakaan, mitä sinä tai Korpinkynnen etsijä puuhasitte, paitsi lopuksi, kun tappelitte siepistä. Thomasin selostus keskittyi lähinnä muihin pelaajiin.” Hän kohautti jälleen olkiaan. ”Se oli ihan okei. Onneksi olkoon, muuten.” Hän hymyili hieman.
”Kiitos”, Harry vastasi yrittäen miettiä, miten Draco voisi kokea asiat, joista oli jäänyt paitsi. ”Et menettänyt oikeastaan paljoakaan. Sinä tiedät, millaista se on – istuskelet pyöritellen peukaloitasi suurimman osan pelistä, ja sitten seuraa viisi minuuttia järjetöntä kilpalentoa, väistelyä ja syöksypommitusta toisen etsijän voittamiseksi.”
Dracon ilme synkistyi hieman. ”Kyllä”, hän vastasi hitaasti. ”Minä muistan.”
Harry puri huultaan. Hänestä tuntui, että hän teki tämän aivan väärin; hän oli yrittänyt herättää mielikuvat eloon, ei saada Dracoa entistä haikeammaksi. Hän katseli autiota huispauskenttää yrittäen miettiä, mitä voisi sanoa tai tehdä antaakseen elämyksen toiselle takaisin. Lopulta hänen silmänsä osuivat Tulisalamaan, jota hän puristi edelleen kädessään. ”Hei”, hän viimein sanoi toiselle pojalle, ”mikset tule lentämään kanssani?”
Draco kurtisti kulmiaan. ”Tuo ei ollut hauskaa, Potter.”
”Ei, olen tosissani. Katso nyt, sinä voit istua takanani, luutani on tarpeeksi kestävä. Sitten voit lentää taas. Lyön vetoa, ettet ole ollut ylhäällä sitten… tiedäthän… onnet--”
”Ei.” Draco keskeytti hänet pudistaen päätään. ”Potter, en pysty.”
Harry oli kuitenkin päättäväinen. Saattoi olla asioita, joita Draco ei pystynyt enää tekemään – kuten etsijänä pelaaminen – mutta kaksin lentäminen oli täysin mahdollista. Välttely sai nyt riittää.
”Kyllä sinä pystyt”, Harry totesi asettaen luutansa heidän väliinsä. ”Tässä.” Hän kiipesi itse kyytiin, kääntyi, tarttui Dracon käteen ja ohjasi sitä kohti luudanvartta takanaan. ”Siinä on luuta. Minä istun edessä, joten voit vain pitää kiinni minusta. Sinun ei tarvitse huolehtia ohjaamisesta tai mistään muustakaan.”
Harry näki, kuinka Dracon sormet sulkeutuivat refleksinomaisesti luudanvarren ympärille ja poika heitti vaistomaisesti jalkansa luudan yli.
”No niin”, Harry sanoi virnistäen ja kääntyi taas katsomaan eteenpäin. ”Nyt sitä mennään!” Sen sanottuaan hän potkaisi jalallaan vauhtia, ja he nousivat ilmaan.
***
Luudan keikahtaessa hieman Draco tarrasi vartaloon edessään; hän puristi toisella kädellään luudanvartta, toinen käsivarsi oli kiedottuna tiukasti Harryn rintakehän ympärille. Miten helvetissä hän oli antanut Harryn ylipuhua hänet tähän? Tuntiessaan luudan kädessään hän oli noussut kyytiin automaattisesti, ajattelematta – mutta nyt hän olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla.
Oli totta, että hän oli kaivannut lentämistä. Hän oli osannut lentää luudalla niin kauan kuin pystyi muistamaan, ja Harryn pääseminen tupansa joukkueeseen ensiluokkalaisena oli kiukuttanut häntä erityisen paljon, sillä hän oli tiennyt olevansa yhtä taitava. Aina kun hän oli tarvinnut hetken omaa rauhaa, tai halunnut purkaa turhautumistaan – yleensä Harryn aiheuttamaa – hän oli mennyt lentämään. Onnettomuuden jälkeen hän oli kuitenkin yrittänyt unohtaa lentämisen kokonaan. Oli hyödytöntä jäädä rypemään menetykseensä, ja lisäksi kaikki hänen muistonsa lentämisestä päättyivät nykyään kuvottavaan rusahdukseen ja pimeyteen. Hän oli välttänyt huispauskentälle menoa ja pelien seuraamista, ja poistunut paikalta aina kuullessaan jonkun puhuvan mitä tahansa luutiin liittyvää.
Kuitenkin jokin oli saanut Dracon tulemaan peliin sinä aamuna; hän väitti itselleen, että se johtui vain metelistä, mutta tosiasiassa hän oli halunnut tietää, miten Harry pärjäsi. Kaikesta uteliaisuudestaan ja muista ärsyttävistä tavoistaan huolimatta rohkelikosta oli tullut hänen ystävänsä, kasvavassa määrin tärkeä henkilö Dracon elämässä, vastoin hänen parempaa tietoaan.
Ja vastoin parempaa tietoa toimimisesta puheen ollen – siinä Draco nyt istui Harryn takana roikkuen tässä henkensä kaupalla. Hän huomasi, että lentäminen ilman näköaistia oli äärimmäisen hämmentävää. Maan pinnalla hän sentään tiesi, missä suunnassa ’ylhäällä’ ja ’alhaalla’ olivat; täällä hänellä ei ollut minkäänlaisia aistivihjeitä, lukuun ottamatta sitä tietomäärää, jonka hänen sekavat ja ylityöllistetyt sisäkorvansa pystyivät välittämään. Se ei ollut läheskään tarpeeksi. Kun Harry kääntyi ensimmäisen kerran, Dracon silmät puristuivat automaattisesti kiinni; jos hän ei pystynyt näkemään, hän saattoi ainakin teeskennellä, että se oli tarkoituksellista. Jotenkin se teki selviytymisestä hieman helpompaa verrattuna siihen, että hänen avoimet silmänsä kyyneltyivät tuulessa yrittäen turhaan kuljettaa tietoa hänen hämmentyneille aivoilleen.
”Oletko kunnossa siellä takana?” hän kuuli Harryn huutavan tuulen yli.
”Olen ollut paremmassakin. Älä käänny niin usein”, Draco vaikeroi tuntiessaan luudan muuttavan jälleen suuntaansa. ”Alan ehkä voida pahoin.”
Draco tunsi luudan vakautuvan, ja hänen sisäkorvansa pääsivät taas ajan tasalle. ”Anteeksi tuosta”, kuului rohkelikon ääni. Draco oli painanut päänsä sivuttain kiinni toisen pojan selkään; hän tunsi puheen aiheuttaman värähtelyn poskeaan vasten. ”Onko parempi?”
”Vähäsen. Kerro minulle, jos aiot tehdä jotain muuta hassua.” Dracon oikea käsivarsi tiukensi otettaan Harryn rinnan ympärillä. Hän tunsi toisen sydämenlyönnit kättään vasten; hänen oma sydämensä jyskytti pelosta villinä hänen paitansa alla. Harryn tekemät erikoisemmat liikkeet eivät ainoastaan saaneet häntä pyörryksiin, vaan muistuttivat myös häntä hänen viimeisestä villistä takaa-ajostaan, joka oli päättynyt siihen, että hän oli lyönyt päänsä. Hänellä ei ollut aavistustakaan, missä oli esteitä, kuinka korkealla he lensivät, tai missä päin he ylipäätään olivat. Kuitenkin kun lento oli tasaista, eikä paljon mitään tapahtunut, Draco alkoi pikku hiljaa rentoutua.
”Malfoy, minun täytyy vaihtaa suuntaa, alamme olla liian lähellä Kiellettyä metsää”, Harry huusi jälleen. ”Aion kääntyä oikealle. Oletko valmiina?”
”Joo, luulisin”, Draco vastasi valmistautuen suunnantajunsa katoamiseen. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Harryn varoitettua häntä hän huomasi kallistuvansa oikeaoppisesti käännöksessä, pitäen mielessään muistiinpanoja siitä, missä päin ’alhaalla’ oli. Hän ei voinut tietää, kuinka laaja käännös olisi, mutta luudan palatessa normaaliin tasoon hän suoristautui sen mukana ja koki vain pienen hämmennyksen hetken, ennen kuin hänen tasapainoaistinsa sai taas juonesta kiinni. Hän avasi silmänsä.
Ei mitään.
Yhtäkkiä Draco tajusi, kuinka paljon oli menettänyt. Ei ollut ainoastaan paljon hankalampaa pysyä tasapainossa voidessaan liikkua kaikkiin suuntiin, mutta oli olemassa kokonainen näkökulma, jonka hän oli sulkenut pois mielestään. Ja nyt hän muisti jälleen. Ei enää koskaan näkymiä puiden latvoista, tai pieniä, värikkäitä maisemia hänen alapuolellaan. Ei enää koskaan lintujen kanssa kilpaa lentämistä linnan tornien ympärillä, eikä puhtaanvalkoisen maailman ihailua lumisateen jälkeen.
Draco sulki silmänsä uudelleen. Sillä ei ollut merkitystä hänen aivoilleen, mutta jotenkin oli helpompaa kestää näön puuttuminen, jos kuvitteli, että se oli vain väliaikaista ja hänen vallassaan – lasketut silmäluomet, ei tuhoutuneita hermosoluja.
Silmät suljettuina ja Harryn ilmoittaessa suunnan muutoksista Draco alkoi kiinnittää enemmän huomiota lentämisen aiheuttamaan tunteeseen. Ympärillä kohisevan ilman ääni oli vapauttava; luudanvarsi hänen allaan tuntui lohdulliselta, vaikka kokemus ei voisikaan olla täydellinen. Täällä olosta hän oli aina nauttinut. Ilmassa. Ja tällä kertaa Harryn kanssa, joka huolimatta siitä, miten usein Draco irvaili asiasta hänelle, loi ympärilleen lämpimän turvallisuuden tunteen – se hemmetin sankari-imago, jota hän aina piti yllä. Draco höllensi paniikinomaista otettaan toisesta pojasta, mutta piti kättään edelleen tämän ympärillä pysyäkseen tasapainossa. Hän tunsi oman sydämensä rytmin vastaavan jo paremmin kevyttä sykettä kätensä alla; se ei enää jyskyttänyt kauhusta, vaan löi nopeasti lentämisen ilosta.
Harry oli edelleen pukeutuneena huispausasuunsa – Draco tunnisti joukkuekaapujen ja neulepaidan tekstuurin – ja hän oli edelleen hieman hikinen taisteltuaan siepistä. Nojatessaan rohkelikon lämpöä vasten ja hengittäessään rankan pelin tuttua tuoksua Draco alkoi taas tuntea olonsa enemmän omaksi itsekseen. Vielä parin käännöksen ja muutamien hienompien liikkeiden jälkeen hän päätti olevansa valmis johonkin muuhun.
”Tahdon sukeltaa”, hän huusi.
Draco tunsi Harryn vartalon kiertyvän hieman, ikään kuin tämä olisi yrittänyt katsoa häntä. ”Oletko varma?”
”Jep. Kunhan varoitat minua, kun aiot tehdä sen. ”
”Selvä.” Harryn ääni oli edelleen hieman epäilevä, mutta Draco tiesi hänen rakastavan huimapäisiä liikkeitä; hän ei missään nimessä jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Draco olikin oikeassa: ”Odota hetki, että pääsen takaisin kentän yläpuolelle; en viitsisi sukeltaa järvelle päin”, toinen poika totesi. Kului muutamia minuutteja, joiden aikana Harry ilmoitti pari kertaa suunnan muutoksesta. Se oli jo melkein tarpeetonta; Draco oli täysin keskittynyt vihjeisiin, joita luudan ja Harryn kehon liikkeet hänen omaa vartaloaan vasten antoivat.
”No niin”, kuului varoitus. ”Minä aloitan… nyt!”
Draco tunsi pohjan putoavan mahastaan pois luudan kallistuessa jyrkästi eteenpäin ja syöksyessä maata kohti. Oli hieman hermostuttavaa olla tietämättä, kuinka pitkä matka törmäykseen oli, mutta hän ei oikeastaan välittänyt; hänen mielensä perukoilla oli ääneen lausumaton pelko siitä, että hän osuisi johonkin, mutta hänen luottamuksensa Harryn lentotaitoihin voitti sen. Hän yksinkertaisesti piti kiinni, antoi Maan vetovoiman painaa hänet tiiviisti edessään olevaa vartaloa vasten ja nautti elämyksestä, jota oli kieltäytynyt ajattelemasta neljän pitkän kuukauden ajan.
Tuntui kuin aikaa ei olisi kulunut ollenkaan, kun Draco jo tunsi luudan kääntyvän takaisin vaakatasoon ja hidastavan samalla vauhtiaan. ”Aion nyt laskeutua”, sanoi Harry, jonka ei tarvinnut enää huutaa, koska he olivat poissa tuulesta. ”Olemme kuitenkin jo täällä alhaalla.”
Draco vain nyökkäsi unohtaen hetkellisesti, että Harry istui selkä häneen päin, eikä voinut nähdä häntä; hänen korvansa olivat edelleen täynnä tuulen kohinaa, eikä hän yhtäkkiä luottanut ääneensä tarpeeksi puhuakseen. Hän avasi silmänsä ja irrotti otteensa Harrysta tämän noustessa pois luudalta, tuntien yhtäkkiä palelevansa vartalokontaktin kadotessa. Sitten rohkelikko oli hänen vieressään, otti hänen kädestään kiinni ja asetti sen olkapäälleen antaakseen hänelle käsityksen siitä, miten korkealla maanpinnasta luuta oli. Draco laskeutui maahan – hän tärisi tunteiden vyöryessä hänen ylitseen, epävarmana siitä, oliko nauramaisillaan vai itkemäisillään.
”Kiitos, Potter”, hän sanoi pyyhkäisten hiuksia pois silmiltään käsi vapisten.
”Eipä mitään”, kuului vastaus. ”Tiedän, että kiskoin sinut siihen puoliväkisin, mutta näytit selviävän ihan hyvin. Haluaisitko tehdä sen joskus uudestaan?”
Draco halusi, mutta--
”Sinulla on varmasti parempaakin tekemistä kuin viedä minua lentämään”, Draco vastasi kohauttaen olkapäitään todellisuuden tukahduttaessa nopeasti riemun, jota hän oli juuri kokenut. ”Ja sitä paitsi sinä teet jo tarpeeksi minun eteeni.”
”Entä sitten? Minä tarjoudun siihen vapaaehtoisesti. Ja sinä teet myös paljon minun eteeni, tiedäthän. Arvosanani ovat parantuneet, ja minulla on paremmat mahdollisuudet päästä S.U.P.E.R:eista läpi, koska olen työskennellyt kanssasi.”
Draco sivuutti Harryn vertauksen. ”Ei se ole sama asia. Et koskaan edes ollut erityisen huono. Mutta sinä teet minun puolestani asioita, joita en pysty tekemään itse, ja minä vihaan sitä--” Hän keskeytti puheensa ja madalsi ääntään. ”Ei millään pahalla, Potter, mutta en vain voi pyytää sinulta enempää.”
”Toistan: minä tarjoudun itse. Se oli hauskaa – en ole lentänyt aikaisemmin kaksin, paitsi kerran Hermionen kanssa, ja se on paljon mukavampaa jonkun sellaisen kanssa, joka ymmärtää lentämistä.”
”Jonkun sellaisen, joka yrittää murtaa kylkiluusi, tarkoitat varmaan”, Draco mutisi muistaen melko nolostuneena, miten oli tarrannut Harryyn kuin kauhistunut pikkulapsi.
”Sitä kesti vain muutaman minuutin ajan. Se oli sitä paitsi minun syytäni, koska en kertonut, mitä olin tekemässä. Sanoit itse minulle, kun olin viemässä sinua tupaasi, että sinun pitää tietää, missä mennään, ja minä unohdin.”
”Mutta minulle ei pitäisi joutua kertomaan!” Dracon kädet puristuivat yhtäkkiä nyrkkiin. ”Olin hyvä lentäjä niin kuin sinäkin, ja katso minua nyt! Tarvitsen apua kaikessa!”
”Ei se ole totta, sinä--”
”Se on”, Draco väitti itsepintaisesti. Jokin osa hänen mielestään ihmetteli, miksi hän kertoi tätä Harrylle, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi pulputa ulos hänestä, eikä hän kyennyt pysäyttämään sitä. ”Silloinkin, kun teen jotain itse, jokin loitsu tai laite tai kompensointitekniikka”, hän sylkäisi termin ulos ivallisesti, ”mahdollistaa sen. Minun täytyy ajatella kaikkea sitä, mitä sinä voit tehdä ajattelematta. Ilman apua en voi tehdä enää mitään! En kirjoittaa, en kävellä, en lentää.” Hän ravisti päätään, kun muisto korkeuksiin kohoamisesta palasi hänen mieleensä tuoreena ja kirkkaana äskeisten tapahtumien jäljiltä. ”En varsinkaan lentää”, hän kuiskasi. ”En ole edes koskenut luudanvarteen onnettomuuden jälkeen, mutta aiemmin lensin koko ajan ja--” yhtäkkiä pala nousi hänen kurkkuunsa, ja hänen oli pakotettava sanat ulos. ”Ja nyt en enää pysty, ja--”
Se kaikki oli ollut liikaa. Se, että hän oli ollut ilmassa jälleen, tehnyt jotain, mitä oli rakastanut niin kiihkeästi, oli päästänyt irti jotain syvällä Dracon sisimmässä: menetyksen tunteen, jota hän oli yrittänyt tukahduttaa niin kauan. Hän vajosi maahan, kun hänen vaivalla koossa pitämänsä tyyneys hajosi täydellisesti. ”Miksi?” hän parkaisi, ääni nyyhkytykseksi muuttuen. ”Minä vihaan tätä! Haluan nähdä… kaikki on niin vaikeaa… sinä et tiedä, millaista se on…” Dracon kädet alkoivat kiskoa ruohotuppoja kosteasta maasta, ja hän pystyi tuskin hengittämään nyyhkäysten takia, jotka repivät hänen rintaansa. ”En pelaa enää koskaan… ja minä vihaan ihmisiin turvautumista… ja sinä olit oikeassa, minä olen yksin… aivan yksin…”
Draco ei ollut koskaan tuntenut itseään epätoivoisemmaksi kuin nyt – ei edes silloin kun lääkintävelhot olivat kertoneet ennusteensa. Hän ei ollut sallinut sitä itselleen. Hän oli yksinkertaisesti niellyt uutisen ja alkanut tehdä töitä palauttaakseen elämänsä normaaliksi. Paitsi ettei se ollut. Mikään ei enää koskaan olisi normaalia; hän olisi koko loppuelämänsä riippuvainen – taikuudesta, esineistä, ihmisistä – sen ylpeän, vahvan ihmisen sijaan, joksi hänet oli kasvatettu.
Harry yritti kerran sanoa jotain, mutta Draco keskeytti hänet pystymättä lopettamaan itkemistä ja haluamatta kuulla mitään, mitä toinen poika saattaisi sanoa. Kului monta pitkää hetkeä, joiden aikana hän itki kaiken epäreiluutta ja päästi vihdoin ulos kaiken, mitä oli pitänyt sisällään: epäonnistumisen tunteensa, uupumuksensa ja raivonsa.
Lopulta kyyneleet kuitenkin hupenivat, ja Draco tunsi Harryn polvistuvan viereensä ja asettavan lämpimän kätensä hänen olkapäälleen. ”Shhh, Draco”, Harry kuiskutti. ”Kyllä se siitä.”
Draco vetäytyi poispäin tarjotusta lohdutuksesta. ”Ei! Ei se muutu koskaan helpommaksi! Minä joudun olemaan tällainen ikuisesti, joudun ponnistelemaan ikuisesti!” Hän yritti työntyä Harryn ohi juostakseen pois, paetakseen kurjuuttaan ja nöyryytystään, mutta toinen piti hänestä lujasti kiinni.
”Draco, ole kiltti!” Harry aneli. ”Ole kiltti ja jää… jää tänne ja puhu minulle. Täällä ei ole ketään muita kuin me, ja lupaan, etten kerro kenellekään.” Seurasi hetken hiljaisuus. ”Minä… olet oikeassa, minä en tiedä, millaista se on. Mutta sinun ei tarvitse pitää sitä kaikkea sisälläsi. Kerro minulle enemmän siitä, miltä sinusta tuntuu. Ehkä… ehkä se voisi auttaa vähäsen?”
Draco ravisti päätään kalastaen taskustaan nenäliinaa. ”Ei se auta mitään. Voisin puhua, kunnes Longbottom valmistaa taikajuoman oikein, enkä silti pystyisi--” Hän pyyhki nenänsä ja veti syvään henkeä yrittäen koota itsensä. ”Ei se muuttaisi mitään.”
Seurasi toinen tauko. Draco toivoi pystyvänsä näkemään, mitä toinen poika teki; hänestä tuntui, että Harry mietti. Hänen kätensä lepäsi edelleen Dracon hartialla, ja Draco huomioi ohimennen, että Harryn oli täytynyt riisua käsineensä jossain vaiheessa. Taas yksi asia, jota hän ei ollut pystynyt näkemään.
”Ei se palauta sinulle näköäsi, se pitää paikkansa”, Rohkelikko sanoi lopulta. ”Mutta tiedän kokemuksesta, että on miljoona kertaa vaikeampaa tehdä jotain yksin kuin ystävien kanssa. Kun Ron oli suuttunut minulle Kolmivelhoturnajaisten aikana… no… sanon vain, että oli paljon kamalampaa kohdata ensimmäinen tehtävä kuin loput, kun olimme jo sopineet. Jo se, että tuntee jonkun ymmärtävän ja se, että voi valittaa jollekulle, kun tuntuu, ettei elämä voi enää muuttua pahemmaksi… Niin kuin olen jo sanonut, sinulla on ihmisiä ympärilläsi. Jos et halua puhua minulle, ehkä voisit puhua jollekin tupakavereistasi?”
Draco naurahti ilottomasti. ”Lasketko leikkiä? Kuten sanoin, me olemme luihuisia. En usko, että kukaan meistä on koko kouluaikanani kertonut kenellekään toiselle mitään oikeasti henkilökohtaista – paitsi ehkä juoruja siitä, kuka panee ketäkin.”
”Entä vanhempasi?”
Toinen tyrskähdys. ”Isäni on lähestulkoon hylännyt minut, nyt kun minusta ei enää voi tulla kuolonsyöjää. Luulen, että hän valmentaa toista poikaa ottamaan paikkani – jotain neljäsluokkalaista, jonka vanhemmat joutuivat Azkabaniin.”
”Minä arvasin, että sinusta oli tulossa kuolonsyöjä”, Harry mutisi itsekseen. Sitten hän kysyi uteliaana: ”Entä äitisi?”
”Äidistäni tuli täysi hermoraunio.” Draco irvisti. ”Miksi luulet, että minä olen tällainen kuin olen. Se johtuu heistä. Pusken eteenpäin todistaakseni isälleni, etten tarvitse häntä menestyäkseni ja jottei äitini saisi sydämentykytyksiä, tai miksi hitoksi niitä kutsutaankin.”
Harry naurahti. ”Anteeksi, mutta – ’sydämentykytyksiä’? Puhuuko joku vielä noin?”
”Jotkut puhuvat”, Draco vastasi kohauttaen olkiaan. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä hirveän väsyneeksi.
He istuivat muutamia minuutteja hiljaisuudessa. Sitten Harry tokaisi yllättäen: ”Olen pahoillani.”
Draco käännähti toisen pojan ääntä kohti. ”Mistä?” hän kysyi toivoen ties kuinka monetta kertaa voivansa nähdä Harryn, eikä joutuvansa arvailemaan tämän ilmeitä ja ruumiinkieltä äänen perusteella.
”Siitä, että vein sinut lentämään. Sinä sanoit ei, ja minä pakotin sinut tekemään sen silti. Ajattelin, että se olisi hauskaa – antaisi sinulle jotain takaisin, tiedäthän?” Harryn ääni kuulosti lyödyltä. ”Minun ei ollut tarkoitus saada sinua ajattelemaan kaikkia pahoja asioita.”
”Sinä et tehnyt mitään”, vastasi Draco väsyneesti, ”joten voit lakata tuntemasta syyllisyyttä. Minä olen säälittävä tapaus; ei se ole sinun syytäsi. Minä en vain jaksa näitä rajoituksia – en edes pysty näkemään sinua, vaikka olet siinä suoraan edessäni.” Hän työnsi itsensä takaisin pystyyn. ”Ja nyt kun olen tehnyt itsestäni täyden pellen, taidan mennä takaisin makuusaliini ja yrittää olla ajattelematta liikoja.”
”Odota.” Draco kuuli Harryn kompuroivan jaloilleen. ”Sinä pystyt.”
Hän kääntyi. ”Pystyn mihin?”
”Sinä pystyt näkemään minut. Muistatko?” Draco tunsi toisen pojan tarttuvan oikeaan käteensä ja nostavan sen kasvoilleen. ”Tällä tavalla.”
Draco jähmettyi käsi Harryn poskea vasten. Siinä ne olivat taas, nuo kiinteät, todelliset, tuskallisen tutut kasvot. Kuinka monta kertaa sen ensimmäisen kerran jälkeen hän olikaan halunnut ’nähdä’ Harryn uudestaan muistiinsa luottamisen sijaan? Monta. Se oli kuitenkin ollut jotain, mikä tapahtui vain kerran, eikö ollutkin? Hän oli tehnyt sen vain todistaakseen, että tiesi Harryn senhetkisen ilmeen. Ei hän voinut vain sanoa jotain sellaista kuin ’No, mitä mieltä olet viimeisimmästä pimeyden voimilta suojautumisen tehtävästä, ja muuten, voinko koskea sinua taas nähdäkseni, miltä näytät juuri nyt?’
Mutta siinä Harry nyt oli ja tarjosi hänelle mahdollisuutta nähdä hänet. Taas. Dracon sormet sivelivät varovasti Harryn leukaluun linjaa, kulkien kohti kapeahkon leuan kärkeä. Hän tunsi ja kuuli toisen ottavan lasinsa pois; sangat naksahtivat niiden taittuessa kokoon. Tämän lisäluvan myötä Draco tunsi yhtäkkiä voivansa vapaasti syleillä mahdollisuutta, joka hänelle oli annettu; hänen kätensä vaeltelivat ympäri Harryn kasvoja, yli tämän kulmakarvojen ja läpi kurittoman otsatukan, liukuen alas ensin arpea ja sitten nenänvartta pitkin. Hipaisten silmäripsiä, joiden hän muisti olevan mustat, ja tuulessa halkeilleiden huulten yli. Suu oli nyt tyyni ja vakava, mutta Draco muisti nähneensä sen nauravan ja mutristuvan, loksahtavan auki hämmästyksestä ja kiristyvän päättäväisyydestä. Se kaikki – hiukset, leuka, nenä, suu, arpi – sopi täysin siihen mielikuvaan Harrysta, jota hän kantoi mukanaan, tuoden muistot takaisin hänen mieleensä kirkkaina ja elävinä hänen sormenpäidensä alla.
”Voisinko minä kokeilla?” Harry kuiskasi.
Yllättyneenä Draco vetäisi kätensä pois. ”Kokeilla mitä?”
”Voisinko… koskea sinua? Katsoa sinua käsilläni niin kuin sinä katsot minua?”
”Mutta sinähän näet jo minut.”
”Ei se ole sama asia. Sinä sanoit, etten tiedä, millaista sinulla on. No… minä haluan kokeilla. Kävisikö se?”
Draco epäröi, mutta antoi sitten periksi. ”Hyvä on”, hän kuiskasi. ”Sulje silmäsi.”
Oletettavasti Harry oli tehnyt niin, koska seuraavaksi Draco tunsi sormien hipaisevan epävarmasti kaulansa sivua, ikään kuin ne eivät olisi olleet varmoja määränpäästään. Draco pysytteli täysin liikkumatta toisen pojan sopeutuessa tilanteeseen. Hän tunsi Harryn käsien kulkevan piirteidensä yli samankaltaista polkua kuin hänen omansa olivat vaeltaneet. Ylös Dracon otsalle ja kulmakarvojen poikki, seuraten hänen nenänsä ulkoreunaa ja sitten hänen ylähuulensa kaarta. Viileämpi polku ilmaantui sinne, missä sormet pyyhkäisivät muutamia jäljelle jääneitä kyyneleitä hänen poskiltaan. Harryn kosketus oli kevyt, mutta se porautui syvälle Dracon sisimpään, aivan kuin toinen olisi hivellyt hänen sieluaan hänen silmäluomiensa ohella. Tältäkö se Harrystakin tuntui?
”Huulesi ovat halkeilleet”, Harry mumisi lopulta liu’uttaen yhtä sormeaan Dracon huulia pitkin.
”Niin sinunkin”, Draco hymyili yrittäen olla pyydystämättä vahingossa Harryn sormea puhuessaan. ”Kaikki se lentäminen.”
”Niin, siitä se varmaan johtuu…” Käsi liikkui takaisin Dracon poskelle ja pysähtyi siihen; Dracon kasvot lepäsivät hetken Harryn kämmentä vasten. Sitten käsi vetäytyi.
Hiljaisuus venyi heidän välillään, eikä Draco ollut varma, halusiko rikkoa sen vai ei. Se oli hetki, jolloin mitään muuta ei ollut olemassa: ei taakkoja, ei ihmisiä. Vain he kaksi.
”Meidän… meidän pitäisi varmaan mennä”, Harry mumisi jonkin ajan kuluttua. ”Täällä alkaa olla kylmä.”
Draco oli yhtäkkiä tietoinen ilman viileydestä; hän mietti, oliko taivas mennyt pilveen, sillä aiemmin oli ollut lämpimämpää. ”Niin varmaan pitäisi.”
Draco kuuli hiljaisen naksahduksen, kun Harry avasi taitetut silmälasinsa ja oletettavasti asetti ne takaisin kasvoilleen. Hän yritti olla olematta kateellinen siitä, että toinen poika pystyi taas käyttämään silmiään. ”No, opitko mitään?” hän kysyi heidän lähtiessään kävelemään linnaa kohti.
”Öö… sinun nenäsi kääntyy hieman oikealle.”
Odottamaton vastaus aiheutti yhtä odottamattoman naurahduksen. ”Joopa joo, huomauttele vain vioistani.”
”Ei se ole vika”, Harry väitti. ”En vain ole ennen huomannut sitä.”
Ystävykset kävelivät takaisin hiljaisen, mutta miellyttävän tunnelman vallitessa ja erosivat autiossa eteisaulassa.
”Nähdään sitten varmaan maanantaina”, totesi Harry. He opiskelivat erikseen sunnuntaisin.
”Toki”, vastasi Draco. Hänestä tuntui siltä, että hän saattaisi nukkua maanantaihin asti, niin väsynyt hän oli iltapäivän tapahtumien jälkeen. ”Tuota, Potter, siitä tämänpäiväisestä… Voimmeko vain unohtaa, että se tapahtui?”
”Jos haluat”, Harry vastasi hitaasti. ”Mutta – no, älä ymmärrä tätä väärin, mutta olen oikeastaan iloinen, että se tapahtui. Sinulla on selvästi paljon asioita mieltäsi painamassa.”
Draco pudisti päätään alakuloisesti. Hän toivoi edelleen kiihkeästi, ettei olisi mennyt palasiksi sillä tavoin. ”Niin kai”, hän mutisi. Hän lähti kulkemaan tyrmien suuntaan, mutta kääntyi sitten Harryn askelten ääntä kohti. ”Hei Potter?”
”Niin?”
”Kiitos.” Siitä, että veit minut lentämään, että kuuntelit, että annoit minun nähdä sinut.
”Eipä kestä.”
-
Arvaa kuka iskee taas ;D
jahtaajamme juhlivat yleensä koko tuvan edestä!” He nauroivat kakki.
Tuossa pitäs vissiin lukia että kaikki? Varmaan se pitäs olla vielä niinkin 'He kaikki nauroivat'?
Tämä nyt ei liity mitenkään asiaan eikä sen viereenkään, mut oon tässä pari päivää lukenu vaan englantia, hädin tuskin lausettakaan suomeksi ja sitten piti kokonainen luku lukia suomeksi -.-' oliko pikkusen tuskallista :'D Siksi mä en varmaan mitään sen kummempia virheitä löytänykkään.
-
Ooooooo, jatkoa! :D Mahtavaa!
Ja tämä luku oli tosiaan tähän mennessä paras, entiä yhtään miks :) Tykkäsin vaan ihan hirveästi ♥ Ja suomennos oli ihan mahtavaa, en nähnyt yhtään virhettä. Ja tuo 'heikottaa'- sana ei jääny vaivaamaan yhtään, vaikka alussa uumoilinkin ihan muuta. Ja vaikka se olis ihan eri suomeksi, niin kyllä tuokin sana ajaa ihan hyvin sen asian; ite en olis keksiny tuotakaan :'D Hahah mutta joo hyvä luku oli ja loistava suomennos. Laita taas pian jatkoa tulemaan! (:
-
Yhden ilmauksen suomentamisessa tuli vähän ongelmia : 'get the vapours' on vanhanaikainen ja nykykielessä humoristiselta kuulostava tapa ilmaista heikotusta tai pyörryttämistä.
Mulle tuli mieleen sana etoa, mutta en tiedä onko se nyt niin vanha.
Mutta ihanaa, kun taas suomentelit. Pari pientä virhettä löysin, mutta hukkasin ne. Kopioin ne Wordiin, mutta se päättikin
lagaista murh.
Olit tosi ihanasti onnistunut suomentamaan tuon kohdan, jossa Draco tunnustelee Harryn kasvoja ja päinvastoin. Siinä
oli jotenkin tosi aito tunnelma. Ja samoin tuossa lentämisessä ja Dracon tunteissa.
Kommentti on harvinaisen huono, mutta heee.
-
UniFlora: Goddamnit!! :'D Mutta ei tuossa sanajärjestyksessä kyllä mielestäni ole mitään erikoista; minusta se kuulostaa luontevalta kummin päin tahansa~ No joka tapauksessa, kiitos taas 'jälkibetauksesta'~ :'D
Winchester_: Kiitos kommentista, kiva että pidit! :>
carrot: Minun käsittääkseni 'etoa' tarkoittaa samaa kuin 'ällöttää' tai 'kuvottaa', joten eihän se sopisi tuohon yhteyteen (vai tarkoittaako se jossain murteessa eri asiaa?) Itsekin löysin sieltä jälkikäteen pari virhettä, jotka korjasin; saattoivat olla samoja, toivottavasti löysin kaikki... Ja varsinkin nuo kasvojenhipelöintikohtaukset oli kyllä todella ihanasti kirjoitettu, hyvä jos onnistuin säilyttämään tunnelman~ :> Kiitos kommentista!
-
oioi ihanaa mä jo odotan et jotain uutta ja ihanaa tapahtuu taas!!
jatkoo!!
-
honeybee: Kiitos kommentista (vaikka olisi kyllä kiva kuulla vähän mielipidettä käännöksestäkin, eikä vain ficin ihanuudesta, wink wink~ ;>)
A/N: I have been terrified that this chapter would be an enormous letdown after the previous one. The boys are separated for the entire chapter, and there's a lot of thinking going on ... as the title suggests. More happens in Ch 7 -- really. I hope you're not disappointed.
T/N: Uusi luku, olkaatten hyvät~ Pari sanaa taas suomennoksesta (koska kaikkia kiinnostaa :'D): onnistuin löytämään suomenkielisen käännöksen Lewis Carrollin runolle Jabberwocky, josta termi 'frumious bandersnatch' (joka siis on jonkinlainen mielikuvitusolento) on peräisin. Suomennoksessa se tosin oli käännetty 'pöyrtäjän huoku', missä taas ei ole mitään järkeä. Päätin siis kääntää 'frumious bandersnatch'in itse. Selvitin sanojen etymologiaa vähän ja sain selville, että Carroll on itse kertonut 'frumious'in tulevan sanoista 'fuming' (= kiukkuinen) ja 'furious' (= raivostunut), joten siitä tuli suomeksi 'kiuvostunut'. 'Bander' taas saattaa viitata vanhahtavaan johtajaa tarkoittavaan sanaan, ja 'snatch' taas tarkoittaa nappaamista/sieppaamista, joten 'bandersnatch' kääntyi 'päällikieppariksi' (sanoista päällikkö ja sieppari). 'Tyromancy' taas on ilmeisesti ficcarin itse keksimä sana, jolla viitataan juustosta ennustamiseen~ En oikein tiennyt, miten sen voisi suomentaa järkevästi, joten tyydyin lokalisoimaan sen suomalaisemman kuuloiseksi 'tyromantia'ksi.
------------------------------
Luku 6
Thoughts
The thoughts of the day become the dreams of the night.
[Päivän ajatuksista tulee yön unia.]
-- Kiinalainen sananlasku
Harry katseli Dracoa tämän seuratessa pientä opaskuulaansa tyrmiin johtavia rappusia alas, ja lähti sitten itse kiipeämään Rohkelikkotorniin. Hänen onnekseen kaikki portaikot päättivät pysyä normaaleilla paikoillaan; hän oli liian keskittynyt ajattelemaan juuri todistamaansa kohtausta kiinnittääkseen huomiota siihen, minne oli menossa. Sen sijaan hän antoi jalkojensa kuljettaa häntä automaattisesti tuttua reittiä pitkin, kunnes saavutti tutun lihavan leidin muotokuvan.
”Tunnussana?”
”Kiuvostunut päällikieppari.”
Muotokuva heilahti auki, ja Harry lähes kaatui kumoon häntä tervehtivän metelin voimasta. Juhlat. Hän oli unohtanut täysin. Hän katsoi alaspäin ja oli hieman yllättynyt huomatessaan, että oli edelleen huispausvarusteissaan; tuntui kuin peli olisi ollut joskus kauan sitten…
”Harry, missä sinä olet ollut?” Ron juoksi Harryn luokse tämän kiivetessä muotokuva-aukosta sisään. ”Juhlat ovat olleet käynnissä jo ikuisuuksia!”
”Mit--? Ai, minä… öh… minun piti hoitaa eräs hätätapaus.”
Ron rypisti otsaansa huolestuneena. ”Hätätapaus? Oletko kunnossa?”
Harry availi käsisuojuksiaan. ”Ei minulla ole mitään hätää. Minun vain täytyi tehdä jotain, ja siinä kesti kauemmin kuin luulin. Olen pahoillani.” Hän hymyili pirteästi. ”Mutta nyt olen täällä. Anna minulle vain hetki aikaa, että pääsen eroon näistä varusteista.”
”Ai, aivan.” Ron tutkiskeli häntä päästä varpaisiin kurtistaen kulmiaan kevyesti. ”Joo, sinun olisi parasta vaihtaa vaatteet. Oletko varmasti kunnossa? Vaikutat mietteliäältä.”
Harry huitaisi kädellään. ”Olen kunnossa. Tulen kohta takaisin.” Hän kiipesi portaita pitkin makuusaliin ja kuuli Ronin huutavan: ”Hei kaikki – Harry on vihdoin täällä!” ja muiden hurraavan vastaukseksi alhaalla oleskeluhuoneessa. Hän vei luutansa paikoilleen, vaihtoi vaatteet niin nopeasti kuin pystyi ja meni sitten vessaan roiskiakseen hieman viileää vettä kasvoilleen. Huomatessaan kuvajaisensa peilissä hän pysähtyi tutkimaan piirteitään tarkasti. Mitä Draco näki koskiessaan Harrya? Silmät suljettuina hän kuljetti märkiä käsiään kasvojensa yli, muistaen toisen pojan kosketuksen. Vesi hänen käsissään muistutti häntä kyyneleistä, jotka hän oli pyyhkinyt Dracon poskilta, ja sitten täydellisestä romahduksesta, jonka hän oli todistanut.
Kovaääninen naurunremakka kantautui oleskeluhuoneesta ja keskeytti Harryn haaveilun. Aivan. Ne juhlat. Ravistaen itsensä vapaaksi ajatuksistaan Harry kuivasi kätensä ja kasvonsa, suki hiuksiaan pikaisesti kammalla ja riensi alakertaan.
Heti ilmaantuessaan oleskeluhuoneeseen Harry joutui piiritetyksi. ”Mahtava peli, Harry!” ”Harry, me säästimme sinulle osan äidin makeisista!” ”Harry, me olimme juuri kertaamassa pelin kohokohtia; kerro siitä, kuinka teit sen korkkiruuvikiepin pelin lopussa.” Joku heitti hänelle salakuljetetun kermakaljapullon, ja joku toinen tunki hänen käsiinsä lisää herkkuja. Vaikka juhlat olivatkin kestäneet jo jonkin aikaa, puuttuvan pelaajan paluu näytti nostavan rohkelikot uudelleen juhlatunnelmaan; Harrya kiskottiin porukasta toiseen keskustelemaan pelistä, hän joutui väistelemään Jarrumiehen ilotulitteita ja ottamaan vastaan kikatuksentäyteistä ihailua joukolta kolmasluokkalaisia tyttöjä.
Harry ei kuitenkaan kyennyt olemaan täysillä mukana juhlahumussa, ja hänen oli melkein mahdotonta osallistua minkäänlaiseen järjelliseen keskusteluun ajatusten myllätessä hänen päässään. Karistettuaan tytöt kannoiltaan hän livahti takan luo, lysähti nojatuoliin ja otti pitkän huikan kermakaljastaan. Hän katseli tupatovereitaan juttelemassa ja nauramassa, täysinä hilpeyden perikuvina, ja ajatteli sen sijaan poikaa, joka oli itkenyt epätoivosta.
Hän oli epäillyt Dracon tukahduttavan tunteitaan, mutta ei ollut osannut varautua siihen, miten rajusti toinen lopulta murtuisi. Se oli ollut täydellisen haavoittuvaisuuden hetki, sellainen puoli Dracosta, jota kukaan oli tuskin ennen nähnyt – tai tulisi todennäköisesti koskaan näkemäänkään. Vaikka arvelikin itse tahattomasti aiheuttaneensa padon murtumisen viemällä Dracon lentämään, Harry oli edelleen hämmästynyt oltuaan paikalla sen tapahtuessa; ja totta puhuen hän oli myös melko mielissään siitä, että toinen oli puhunut hänelle tunteistaan, edes vähän.
Koko tilanne oli yllättänyt Harryn täysin. Draco oli ollut hänelle vihainen aiemmin, kuten heidän riidellessään järven rannalla, muttei ollut koskaan menettänyt malttiaan. Tällä kertaa hän oli romahtanut täysin, eikä Harry ollut aluksi tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Jos se olisi ollut Hermione, Harry olisi kerännyt hänet tiukkaan halaukseen; Ronin tapauksessa hän olisi heti asettanut kätensä toisen olalle. Mutta Draco oli eri asia; häntä ympäröi edelleen kiivaan ylpeyden ilmapiiri – suojamuuri, joka ei sallinut kosketusta edes äärimmäisten tunteiden hetkellä. Ja koska hänellä oli selvästi ollut paljon sanottavaa, oli tuntunut viisaimmalta antaa hänen ensin päästää kaikki ulos ja lähestyä häntä vasta sitten.
”Hei, Harry, katso! Sain juuri kehitettyä kuvat pelistä.” Colin Creevey seisoi Harryn vieressä nippu valokuvia kädessään.
Harry, joka oli tuijottanut ajatuksissaan tuleen, hätkähti kuullessaan nuoremman pojan äänen. ”Hmmm? Ai, sehän on hienoa, Colin”, hän sanoi poissaolevasti. Vaivoin hän keskitti huomionsa valokuviin. ”Katsotaanpa sitten niitä.”
Colin ojensi kuvat hänelle säteillen. Kameraharrastaja oli viimein oppinut hallitsemaan velhovalokuvien monimutkaisen kehittämisprosessin kolmantena kouluvuotenaan ja raivannut tiensä joukkueen viralliseksi kuvaajaksi sitä seuraavana vuonna. ”Minusta tämä on paras”, hän höpötti onkien yhden kuvan pinosta ja asettaen sen päällimmäiseksi. Se oli lähikuva Harrysta pelin lopussa. Harry katseli, kuinka hänen valokuvaminänsä ilme vaihtui keskittyneisyydestä riemukkaaseen virnistykseen hänen napatessaan siepin.
”Oikein hienoja”, Harry mumisi selaten jäljellä olevien kuvien läpi. Hän oli vähemmän kiinnostunut pelaajien lähikuvista kuin laajemmista yleiskuvista; ehkä jossain niistä näkyisi, missä vaiheessa Draco oli saapunut paikalle. Ikävä kyllä yksikään Colinin laajakulmaotoksista ei ollut otettu oikeasta suunnasta. Piilottaen hienoisen pettymyksensä Harry liimasi kasvoilleen hymyn, kehui nuorempaa poikaa ja katseli sitten, miten tämä juoksenteli ympäri ihmisjoukkoa esittelemässä aarteitaan muille joukkueen jäsenille.
Colinin mentyä Harry mietti itsestään otettua lähikuvaa ja etenkin erilaisia kasvonilmeitä, jotka näkyivät kuvassa. Hän muisti, kuinka Draco oli ensimmäistä kertaa koskenut häntä todistaakseen, että oli oikeassa Harryn ilmeestä. Se oli ollut puhtaasti akateeminen teko, mutta sen vaikutus Harryyn oli silti ollut vangitseva. Toinen kerta… tämänpäiväinen… oli ollut jotain aivan muuta. Ja vaikka Harry oli itse pannut sen alulle asettamalla Dracon käden poskelleen, hän oli silti tuntenut henkensä salpautuvan kosketuksesta.
Mikään ei kuitenkaan ollut valmistanut häntä siihen, miltä oli tuntunut koskettaa Dracoa itse. Oli ollut hämmästyttävän intiimi kokemus seurata sormillaan toisen pojan piirteitä, silmät suljettuina. Hän oli löytänyt uusia asioita kasvoista, jotka hän luuli tunteneensa niin hyvin; kasvoista, joita kohti hän oli ärissyt nuorempana ja joita hän oli tutkinut lähietäisyydeltä kirjojen ja sulkakynien yli viime kuukausien aikana. Hänen silmänsä kertoivat, että Dracon iho oli vaalea, että hänen suunsa saattoi houkutella muuhunkin kuin ivalliseen hymyyn ja että harmaat silmät olivat tyhjyydestään huolimatta edelleen häkellyttävät. Mutta hänen sormensa kertoivat, miten Dracon nenä taipui aavistuksen verran oikealle, kuinka pehmeät hänen silmäripsensä olivat ja kuinka lämmin ja elävä hän oli varautuneen ulkokuorensa alla. Kokonaisvaikutus oli ollut voimakas ja jollain tavalla jopa henkilökohtaisempi kuin Harryn todistama henkinen luhistuminen. Asettaessaan kätensä Dracon poskelle Harry oli tukahduttanut yhtäkkisen halun suudella toista poikaa; se oli vaikuttanut niin luonnolliselta teolta sillä hetkellä.
Harry pudisti päätään rangaisten itseään mielessään. Hänen silmänsä olivat olleet kiinni – hän olisi voinut koskea ketä tahansa. Ketä tahansa tyttöä tai poikaa. Ei ollut mitään syytä ajatella, että tuossa äkkinäisessä halussa olisi ollut jotain erikoista. Jos hänen silmänsä olisivat olleet auki, hän ei varmasti olisi ajatellut mitään sellaista.
Harry oli miettinyt suutelemista, seksiä ja muuta sellaista aiemminkin; siinä suhteessa hän oli tavallinen teinipoika. Se oli kuitenkin useimmiten ollut vitsailun ja kiusoittelun yhteydessä hänen – suurimmaksi osaksi miespuolisten – ystäviensä seurassa: heidän urotekojensa kuuntelemista tai härnäämistä tulevista saavutuksista. Hän oli suudellut muutamia tyttöjä, muttei ollut koskaan tuntenut kovinkaan suurta halua mennä paljon sitä pidemmälle. Myöhäinen kehittyjä, hän oli ajatellut ja kohauttanut henkisesti olkapäitään. Elämän muut tosiasiat olivat aina tuntuneet menevän romanttisten suhteiden edelle. Hän oli ihaillut muutamia tyttöjä vuosien varrella ja kerran jopa poikaa – Korpinkynnen pitäjää nimeltä Benjamin, joka oli lopettanut koulun edellisenä vuonna. Harry oli kuitenkin laittanut kaiken toisen pojan huispaustaitojen ihailun piikkiin, eikä ollut ajatellut asiaa sen kummemmin.
Se, mitä hän oli tuntenut Dracon kanssa aiemmin, oli kuitenkin ollut jotain täysin erilaista. Mutta silti, ei se tarkoittanut sitä, että Harry todella halusi suudella Dracoa, eihän? Ehkä hänen vartalonsa vain oli hämmentynyt siitä, miten toinen oli painautunut häntä vasten niin tiiviisti lennon aikana…
”Harry, onko kaikki hyvin?”
”Hmmm?” Harry katsoi Hermionen huolestuneita kasvoja ja vilkaisi sitten ympärilleen. Juhlat olivat vihdoin hiipumassa, ja monet oppilaat olivat siirtyneet kirjojensa ääreen jättäen vain muutamia sitkeimpiä intoilijoita juttelemaan joukkueen voitosta. Hän näki Ronin tulevan heitä kohti avaten yhtä viimeisistä suklaasammakoista.
”Hierot koko ajan suutasi – vaivaavatko huulesi sinua?” Hermione kysyi. ”Minulla on purkillinen sitä voidetta, jota matami Pomfrey antoi minulle, jos huulesi ovat rohtuneet lentämisestä.”
Harry veti kiireesti sormensa pois huuliltaan, joita oli ilmeisesti hivellyt huomaamattaan. ”Ei, olen kunnossa, Hermione. Minä vain olin ajatuksissani.”
”Oletko varma?”
Harry naurahti. ”Kuulostat ihan Ronilta. Kyllä, olen varma.”
”Kuka kuulostaa Ronilta?” Ron kysyi.
”Ilmeisesti minä”, vastasi Hermione. ”Kysyitkö häneltä aikaisemmin, onko hän kunnossa?”
Ron kohautti olkiaan. ”Hän vaikutti hieman poissaolevalta, siinä kaikki.” Hän vilkaisi Harrya. ”Onko jokin vialla? Et ole pahemmin puhunut viime aikoina.”
”Kaikki on hyvin. Oikeasti. Olen vain miettinyt muutamia asioita. Ei mitään, mistä kannattaisi huolestua.” Harry venytteli. ”Mutta olen myös rättiväsynyt. Taidan mennä aikaisin nukkumaan.”
Hermione kohotti kulmaansa. ”Entä päivällinen?”
”Sinä tiedät, ettemme melkein koskaan mene päivälliselle voiton jälkeen – liikaa ruokaa juhlissa”, Ron vastasi. Hermione vilkaisi rypistynyttä suklaasammakon käärepaperia hänen kädessään ja myöntyi vastentahtoisesti.
”Ja sitä paitsi”, Harry lisäsi, ”jos herään myöhemmin ja haluan jotain, voin aina hiipiä keittiölle ja pyytää kotitontuilta.”
”Hekin tarvitsevat unta”, Hermione tuhahti automaattisesti; sitten hän pyöräytti silmiään. ”Kyllä, tiedetään. ’Mutta ne tykkäävät meidän palvelemisestamme!’” Hän toisti hieman ivallisella äänellä lauseen, jolla Harry ja Ron olivat puolustautuneet lukuisia kertoja vuosien varrella. ”Hyvä on, mene sitten. Näytät tosiaan hieman väsyneeltä.” Hän silmäili Harrya jälleen huolestuneesti. ”Ja sinä olet varma, että olet kunnossa?”
”Kyllä”, Harry vastasi päättäväisesti. ”On vain ollut pitkä päivä. Nähdään aamulla, okei?” Hymyillen rauhoittavasti ystävilleen Harry työnsi itsensä ylös nojatuolista ja lähti kohti makuusaleja. Hän ei ollut valehdellut: hän todella oli väsynyt. Kaikki tunteiden laidasta toiseen heittely – aluksi korpinkynsien voittaminen ja Dracon kanssa lentäminen, sitten luihuisen romahduksen seuraaminen avuttomana ja lopulta vastavuoroinen koskettaminen – oli imenyt hänet kuiviin.
Harry otti uupuneesti yövaatteensa esiin ja valmistautui käymään yöpuulle. Mutta sitten, kesken kenkiensä riisumisen, hän pysähtyi. ’Sinä et tiedä, millaista se on’, kaikui Dracon ääni hänen mielessään. Se piti paikkansa – hänellä ei ollut aavistustakaan, millaista oli olla sokea. Vaikka Harry ei pystynyt toimimaan hyvin ilman lasejaan, hän kuitenkin näki sumuisia hahmoja ja tiesi suurin piirtein, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän veti kengät jalastaan ja katsoi niitä. Kuinka vaikeaa todella olisi riisua ja päästä sänkyyn näkemättä mitään?
Hetken mielijohteesta Harry päätti kokeilla ja ummisti silmänsä. Ironista kyllä, ensimmäiseksi hänen täytyi ottaa pois silmälasinsa, etteivät ne jäisi kiinni mihinkään hänen vaihtaessa vaatteitaan. Lasien riisuminen oli helppoa, mutta Harry joutui hapuilemaan ympäriinsä löytääkseen yöpöytänsä ja asettaakseen lasit paikoilleen. Seuraavaksi… missä hänen yövaatteensa olivat? Ne olivat olleet hänellä juuri äsken – hän oli laskenut ne sängylle, eikö ollutkin? Haparoidessaan ympäri peittoaan hän iski säärensä sängyn laitaan. Au!
Harryn silmät rävähtivät auki reaktiona kipuun. Sumeallakin näöllä hän huomasi heti yöpukunsa sängyn päädyssä, jonne oli sen jättänyt – vaaleampi läikkä purppuranpunaista peittoa vasten, vain noin jalan päästä siitä, mistä hän oli etsinyt. Hän huokaisi ja hoiti loput nukkumaanmenorutiininsa tavalliseen tapaan, silmät auki. Hän oli liian väsynyt yrittämään mitään muuta, mutta jo tämä lyhyt oppitunti oli… no… avannut hänen silmänsä. Hänen kunnioituksensa Dracoa kohtaan kasvoi entisestään.
Sitä se vain oli, eikö niin? Kunnioitusta.
***
Draco nukkui suurimman osan iltapäivästä tunnepitoisen päivänsä uuvuttamana. Hän heräsi päivällisaikaan ja harkitsi ensin lähettävänsä viestin jollekin kotitontuista, jotta ne toisivat hänelle ruokaa. Hänen poskiaan alkoi kuumottaa hänen ajatellessaan kaikkea, mitä oli sanonut Harrylle, ja miten arvokkuutensa menettäneeltä hänen oli täytynyt näyttää; hän ei ollut varma, kykenisikö kohtaamaan toista jälleen näin pian. Vaikka he istuivat eri puolilla salia, he olisivat silti samassa huoneessa, ja ellei Harry ollut muuttanut tapojaan viimeisten neljän kuukauden aikana, hän istui aina kasvot Dracoa kohti. Sitten hän muisti pelin ja sen, että voittajajoukkue ilmestyi juhlimisensa takia harvoin päivälliselle. Luihuisten juhlat kestivät yleensä pitkälle yöhön, tai ainakin siihen asti, kunnes Kalkaros tuli mulkoilemaan heitä vihaisesti.
Päättäen ottaa riskin Draco nousi väsyneesti sängystä, suoristi hiuksensa ja vaatteensa peilikuvansa ohjauksella ja puri huultaan muistaessaan aikaisemman tunteenpurkauksensa: ’Tarvitsen apua kaikessa!’ Mutta kun hänen kätensä kertoivat hänelle, että jokainen hius oli siististi paikoillaan, hän naurahti yhtäkkiä – hieman uupuneesti – verraten omien sileiden hiustensa tuntua Harryn villeihin suortuviin. Hän sentään pystyi näyttämään edustavalta. Harryn kurittoman pehkon kanssa mikään, mitä hänen peilikuvansa sanoisi, ei voisi auttaa.
Mielikuvan ansiosta hieman piristyneenä Draco lähti päivälliselle ja otti tavallisen paikkansa pöydän päästä. Pansy perehdytti hänet illan lihapataan, tuoreisiin sämpylöihin ja voihin, ja hän söi hiljaisuudessa kuten yleensäkin. Päivän puheenaihe oli luonnollisesti huispausottelu ja erityisesti korpinkynnet, sillä luihuiset pelaisivat seuraavaksi heitä vastaan. Dracon ensimmäinen ajatus oli syödä ja lähteä niin nopeasti kuin mahdollista; hän oli väsynyt, ja huispauspuheiden kuunteleminen oli hänelle pelikyvyttömänä edelleen vaikeaa. Mutta sitten hän kuuli Harryn nimen tyypillisellä luihuisen ylenkatseella mainittuna ja huomasi yhtäkkiä olevansa halukkaampi jäämään.
”Meidän pitäisi voittaa helposti. Jopa Potter pystyi karistamaan hänet kannoiltaan.”
Draco höristi korviaan tupatovereidensa kerratessa pätkiä pelistä, tehden siitä jotenkin paljon elävämmän kuuloista kuin Dean Thomasin selostus oli ollut; ehkä siksi, että heillä oli nyt aikaa eritellä tapahtumia sen sijaan, että olisivat yrittäneet vangita pelin pääkohdat niiden tapahtuessa. Yrittäen jättää huomiotta jatkuvan menetyksen tuskan Draco kuunteli, kuinka Harryn nimi putkahti esiin useita kertoja, ja kuvitteli rohkelikkoa kiitämässä ilmojen halki kuten hän oli tehnyt Dracon kanssa myöhemmin. Hän muisti, miltä Harry oli tuntunut hänen kätensä alla, hikisenä ja lentämisen riemuun uppoutuneena, muisti tämän vartalon lämmön ja sen, miten he olivat sopineet yhteen. Oli kuin lentämässä olisi ollut vain yksi ihminen, ja kun se yhdistyi pöytäseurueen tarjoamaan kuvailuun pelistä, Dracosta tuntui melkein siltä, kuin hän olisi sittenkin pelannut huispausta.
”Onko Potter täällä?” hän kysyi äkkiä ja keskeytti Korpinkynnen jahtaajien murskaavan arvostelun.
Ihmiset hänen ympärillään hiljenivät. Draco kirosi mielessään ajattelemattomuuttaan; hän ei ollut puhunut kenellekään yli kymmentä sanaa paluunsa jälkeen, ja nyt kaikki todennäköisesti tuijottivat häntä – eivät pelkästään puhumisen takia, vaan myös oudon kysymyksen.
”Öö… ei”, sanoi joku – äänestä päätellen Malcolm Baddock. ”Heidän pöydässään on tuskin ketään. Ovat varmaan viettämässä teekutsuja voittonsa kunniaksi, tai jotain.” Pöydän ympäriltä kuului useita naurun tyrskähdyksiä. ”Miksi?”
”Olen vain utelias” Draco kohautti olkiaan yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. Miksi häntä ylipäänsä kiinnosti? Vain puoli tuntia sitten hän oli yrittänyt välttää Harryn näkemistä. Ei hän aikonut yhtäkkiä kävellä tämän luokse ja… mitä? Koskettaa Harrya taas? Lentää hänen kanssaan uudestaan? Hänen täytyi selvästikin mennä takaisin nukkumaan pystyäkseen taas ajattelemaan järkevästi.
”Ajattelitko muistuttaa Potteria siitä, miten peittosit hänet viime kerralla?” Tällä kertaa puhuja oli Blaise. ”Se estäisi häntä käymästä liian ylimieliseksi.” Lisää naurua pöydän ympäriltä.
”Jotain sellaista”, Draco mutisi tuntien olonsa kiusaantuneeksi puhuessaan muille näin vapaasti kaiken sen ajan jälkeen. No, hän oli kyllä ajatellut edellistä lentokertaansa – se vain oli ollut Harryn kanssa, ei häntä vastaan.
Keskustelu jatkui ilman Dracoa, ja hän kuunteli muita vielä jonkin aikaa, kunnes suuntasi takaisin makuusaliinsa. Vaikka oli vielä aikaista, Draco oli niin väsynyt, että päätti jättää opiskelun väliin siltä illalta; sen sijaan hän otti yövaatteensa esille, suoritti jokailtaiset rituaalinsa ja kömpi takaisin sänkyyn. Hän oli luullut nukahtavansa välittömästi, mutta huoneen hiljaisuudessa mikään ei estänyt häntä muistamasta päivän valtavaa tunnekuohua. Hänen sänkynsä tuntui yhtäkkiä kylmältä ja autiolta, ja hetken ajan yksinäisyys ja tuska uhkasivat saada hänet jälleen valtaansa. Mutta sitten hän nielaisi ja muisti, miten Harry oli antanut hänen ’nähdä’ itsensä jälleen – ja miltä oli tuntunut, kun Harry oli koskettanut häntä takaisin.
Draco oli edelleen nolostunut romahdettuaan toisen pojan edessä. Hän olisi mieluummin murtunut ollessaan yksin; hän olisi mieluummin ollut murtumatta ollenkaan. Kuitenkin, huolimatta häpeästään ja siitä, kuinka hän vihasi riippuvaisuutta ihmisistä, Dracon oli pakko myöntää olevansa kiitollinen, että Harry oli osa hänen elämäänsä. Rohkelikossa oli lämpöä, ja tietynlainen intiimiyden tunne hohkasi hänestä ympäristöön, ikään kuin hän laittaisi itsensä koko ajan täysin likoon. Draco huomasi reagoivansa tuohon lämpöön ja haluavansa lisää, peloistaan huolimatta.
Halaten tyynyään hän uneksi lentämisestä.
***
Harryn sunnuntai kului tavalliseen tapaan. Hän meni aamiaiselle Ronin ja Hermionen kanssa ja asettui sitten tekemään läksyjä heidän kanssaan Hermionen vaatimuksesta. Vaikka hän mietti vieläkin edeltävän päivän erikoisia tapahtumia, hän onnistui työstämään Tarot-projektiaan Ronin kanssa ilman suurempia ongelmia.
”Okei, Miekkojen kutonen”, sanoi Harry osoittaen Ronin kortteja, ”merkitsee erityistä tietoa.” Hän katsoi kirjaansa uudestaan. ”’Näkymättömien ajatusmallien muuttuessa näkyviksi huomaat yllättäen, että ne ovat olleet aktiivisia koko ajan. Sinun on järjesteltävä mielesi uudelleen, jotta voisit nähdä kirkkaasti seikat, joita pidät yleensä itsestäänselvyyksinä.’ Ilmeisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos tutkit itseäsi ja tilannetta, tiedät mitä tehdä ja että sinulla on jo edellytykset siihen.”
Ron voihkaisi. ”Tämänkö on tarkoitus auttaa minua päättämään, mitä teen koulun jälkeen? ’Itseni tutkiminen’ on suunnilleen yhtä helppoa kuin ’sisäisen silmäni rentouttaminen’ ja kaikki muu paska, mitä professori Punurmio meille syöttää.” Hän huokaisi ja katseli kortin kuvaa, joka tanssahteli miekkansa kanssa. ”No, jos minulla pitäisi jo olla edellytykset siihen, mitä se sitten onkin, niin luulen, että voimme turvallisesti rajata kaiken ennustamiseen liittyvän pois mahdollisista uravalinnoistani.”
”Jep, se on todennäköisesti riskitön veto”, Harry nauroi kerätessään Ronin kortteja pois. ”Hmm… olet hyvä kiusaajien vastustamisessa ja sellaisessa – muistatko, kun olit valmistautunut ’pelastamaan’ minut Siriukselta?” hän pohti. ”Ja sinä tunnut rakastavan toivottomia tapauksia – niin kuin Kadleyn Kanuunoita. Ja minua.” Ronin alkuperäinen aikomus puolustaa Kanuunoita muuttui nauruksi Harryn jälkimmäisen huomautuksen takia. ”Ehkä sinun pitäisi suuntautua pimeyden voimilta suojautumiseen kuten Lupin”, Harry lopetti.
”Enpä tiedä”, Ron sanoi kohauttaen olkapäitään. ”Eikö se ole enemmän sinun juttusi?”
Harry irvisti. ”Tunnun tekevän sitä ihan tarpeeksi, halusin tai en. Luulen, etten halua siitä päivittäistä työtä.” Ron ojensi pakan hänelle ja hän alkoi sekoittaa kortteja.
”Älä unohda ajatella kysymystäsi”, Ron muistutti.
”Ööh… aivan. Mietin vain tulevia asioita…” Harryn ääni häipyi epämääräiseksi muminaksi. Hän ei osannut pukea sitä sanoiksi, mutta hän ajatteli tilannetta Dracon kanssa; hän oletti haluavansa paremman käsityksen siitä, mitä tapahtui ja miten hänen tulisi toimia.
Harry nosti pakan kuten professori Punurmio oli opettanut; Ron jakoi kortit pöydälle ja ryhtyi auttamaan Harrya tulosten tulkitsemisessa.
”…ja ’tämänhetkinen tilanne’ -kohdassa”, Ron sanoi puolivälissä, ”sinulla on Kuolema.”
”Punurmio tulee rakastamaan sitä”, Harry totesi pyöräyttäen silmiään. Molemmat pojat etsivät oikeaa kohtaa kirjastaan Vastaus löytyy korteista: Tarotin tulkitseminen.
”Oho. Saatat itse asiassa päästä tuottamaan pettymyksen vanhalle harpulle”, sanoi Ron hetken päästä. ”Sillä ei näytä olevan mitään tekemistä kuoleman kanssa.”
Harry kuljetti sormeaan sivua pitkin lukien ääneen: ”’Päästä irti ja tee tarvittavat järjestelyt uudenlaisista olosuhteista selviämiseen. Kuolema-kortti tässä asemassa merkitsee, että jokin luonnollinen voima tai auktoriteettien muutos saattaa pakottaa sinut muuttamaan totuttuja toimintatapojasi.”
Ron virnisti. ”Näetkö? Jollei ’totuttujen toimintatapojen muuttaminen’ tarkoita sitä, että ’et voi tehdä mitään, koska olet kuollut’, sinulla ei pitäisi olla mitään hätää.” Pojat nauroivat taas ja siirtyivät sitten tulkitsemaan muita kortteja.
”Eli, öh… muutos, kärsivällisyys, vastuuntunto ja jotain, joka näyttäisi tarkoittavan sekä onnellisuutta että tarvetta jatkaa onnellisuuden tavoittelua”, sanoi Harry katsellessaan tuloksiaan. ”Herra tietää, miten saan koottua tämän kaiken jonkinlaiseksi järkeväksi raportiksi.”
”Niin, ja entäs minun? Syntipukki, ryhmätyö, ’se on jo sinussa’ ja jotain muuta roskaa. Tässä on suunnilleen yhtä paljon järkeä kuin siinä tyromantiassa, jota jouduimme opettelemaan viime lukukaudella. En kyennyt katsomaan juustopalaa viikkokausiin sen jälkeen. Yök.” Ron otti puhuessaan esiin pakan räjähtävän näpäyksen kortteja. ”Miten olisi nopea peli ennen kuin jatkamme? Emme ole ehtineet pelata aikoihin.”
”Pojat!” Hermione keskeytti mulkaisten heitä läksyvuorensa takaa. ”Teidän pitäisi olla tekemässä töitä.”
”Me olemme tekemässä töitä”, Ron väitti viattoman kuuloisena. ”Me vain pidämme pienen tauon. Tiedäthän – kirkastaaksemme sisäisen silmämme ennen kuin kirjoitamme raporttimme.” Hermione pyöräytti silmiään. ”Ja sitä paitsi”, Ron jatkoi, ”voimme sanoa professori Punurmiolle, että työskentelimme korttien parissa koko iltapäivän. Me vain jätämme sanomatta, minkä korttien.”
”No hyvä on sitten”, Hermione huokaisi. ”Mutta sen on parasta olla vain yksi tai kaksi peliä. Aion edelleen tarkistaa työnne tänä iltana, joten toivon, että aiotte saada sen valmiiksi ennen päivällistä. Haluan myös käydä illalla läpi yrttitiedon harjoituskysymyksiä S.U.P.E.R:eita varten.”
Ron kurtisti kulmiaan. ”Mutta minun piti olla Mandyn kanssa päivällisen jälkeen!”
”Ron Weasley, tyttöystäväsi saattaa olla korpinkynsi, mutta en usko hetkeäkään, että olit aikeissa opiskella hänen kanssaan tänä iltana”, Hermione totesi järkähtämättömästi. ”Ja sinä tiedät, että S.U.P.E.R:it ovat tulossa – meidän täytyy valmistautua!”
Huokaisten Ron antoi periksi ja jakoi kortit hieman vähemmän innoissaan kuin oli ollut muutamaa minuuttia aikaisemmin.
”Pää pystyyn”, Harry sanoi ystävälleen heidän ryhtyessään pelaamaan. ”Ainakin näet hänet päivällisellä.”
Hän odotti itse päivällistä oudon innokkaasti. Lounastunti, jolloin hän oli viimeksi nähnyt Dracon, tuntui yhtäkkiä olleen aikoja sitten.
***
Draco vietti päivänsä kirjastohuoneessa, kuten tavallista, tehden numerologian läksyjään ja harjoitellen vaikeimpia aineitaan. Huone tuntui tyhjältä ilman Harrya, ja Draco huomasi pitävänsä korviaan auki toisen pojan askeleiden varalta, vaikka tiesi tämän olevan sinä päivänä omassa oleskeluhuoneessaan. Hän uppoutui työhönsä kääntääkseen huomionsa pois muista asioista, ja palasi todellisuuteen vasta mahansa alkaessa kurnia.
”Tempus”, hän mutisi osoittaen sauvallaan kelloaan.
”Kahdeksantoista viisikymmentä.” Draco oli taikonut kaikki kellonsa käyttämään kahdenkymmenenneljän tunnin järjestelmää, koska ei voinut päivänvalon perusteella erottaa vuorokaudenaikoja toisistaan.
Oli päivällisaika – ja mahdollisuus pitää vihdoinkin tauko. Haukotellen Draco työnsi tuoliaan taaksepäin ja venytteli irvistäen kipeiden lihastensa takia. Eilinen lentäminen oli aiheuttanut särkyä hänen selässään, jaloissaan ja vatsassaan – lihaksissa, joita hän ei ollut käyttänyt onnettomuuden jälkeen. Se tuntui itse asiassa aika hyvältä. Ehkä hän sittenkin pyytäisi Harrya joskus viemään hänet uudestaan lentämään. Ehkä.
Matkallaan suureen saliin Draco ajatteli eilistä päivällistä. Vaikka hänen ei ollut ollut tarkoitus puhua, hänen puheeseensa ei ollut vastattu halveksien tai säälien; sen sijaan hänen pöytäseuransa oli alkuhämmennyksen jälkeen suhtautunut häneen melko normaalisti. Ehkä Harry oli ollut oikeassa; kenties Draco oli eristäytynyt tarpeettomasti. Häntä ei ehkä enää pidetty voimakkaana johtajana, mutta jopa vähäisimmillä luihuisilla oli joitain ystäviä. Hän ei ollut tuntenut oloaan tarpeeksi vapautuneeksi puhuakseen aamiaisella tai lounaalla, mutta Harryn poissaolon aiheuttaman yksinäisyytensä kannustamana hän mietti, että ehkä hän yrittäisi tällä aterialla uudestaan.
Draco istui totutulle paikalleen, söi kana-kinkkupiirastaan ja kuunteli. Tällä kertaa hän kuitenkin kuunteli osallistuakseen keskusteluun, eikä vain ulkopuolisena kuten kaikkina niinä kuukausina, jolloin oli sulkeutunut kuoreensa täysin.
”Tylyahon reissu ensi viikonloppuna”, hihkui eräs poika vähän matkan päässä. ”Kuka on menossa?” Draco ei tunnistanut ääntä; varmaan joku nuoremmista oppilaista. Tylyaho-viikonloppu oli kuitenkin uutta hänelle; hän ei voinut nähdä ilmoitusta, eikä kukaan ollut kertonut siitä hänelle, joten tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän kuuli asiasta.
Seurasi äänten sekamelska kaikkien kertoessa viikonloppusuunnitelmistaan.
”Minä en voi mennä”, nurisi Blaise Dracon vieressä. ”Pirun S.U.P.E.R:it. Täytyy alkaa kerrata.”
”Tulisit nyt, Blaise”, Pansy houkutteli pöydän toiselta puolelta. ”Varmasti voit jättää yhden päivän väliin?”
Draco oletti Blaisen pudistaneen päätään, sillä tämä jatkoi ilman sanallista kieltäytymistä. ”Olen tuhlannut jo liian monta viikonloppua tällä lukukaudella. Isä sanoo voivansa järjestää minulle hyvän työpaikan, jos saan riittävän hyvät arvosanat – työn, jossa voin ansaita reilusti kaljuunoita ja päästä nousemaan nopeasti, hän sanoo. Joten”, Blaise huokaisi, ”minun täytyy opiskella. On aika paljon asioita, joita en ole kunnolla ymmärtänyt tällä lukukaudella.”
”Entäs te pojat?” Pansy kysyi.
Se, keitä Pansy tarkoitti, kävi heti ilmi. ”En tiiä”, kuului Crabben hidas mongerrus. ”Saatan tarvita lisää hapanpastilleja. Ootko sä menossa, Goyle?”
”Joo. Torakkatertut loppu aikoja sitten. Ja pubissa voi olla tyttöjä.” Draco saattoi suorastaan kuulla Goylen virnistelevän merkitsevästi. Hän sääli tyttöjä, jotka joutuisivat tämän kömpelön kähminnän uhreiksi. Olivat he kuinka hutsahtavia tahansa, he eivät ansainneet sitä.
”Entä sinä, Pansy?” Draco uskaltautui kysymään kokeilevasti. ”Oletko menossa?”
”Voi, enpä tiedä”, Pansy vastasi. ”Ehkä menen käymään, mutta olemme olleet siellä jo niin monta kertaa viimeisten neljän vuoden aikana, että se alkaa käydä aika tylsäksi, vai mitä?”
Draco kohautti olkiaan epämääräisesti. Totta, ehkä hän oli jo nähnyt kaiken, mutta hän ei myöskään voinut olettaa löytävänsä paljoakaan tekemistä nyt, kun ei nähnyt ollenkaan. ”Minäkin taidan vain jäädä opiskelemaan”, hän sanoi miettien, jäisikö Harry koululle vai menisikö ystäviensä kanssa.
”Hmmm… ” Pansy mietti. ”En ole ajatellut aloittaa kertaamista ihan vielä. Hei, Blaise”, hän vitsaili, ”onko isälläsi enempää hyviä työpaikkoja tarjolla? Minäkin haluan sellaisen työn, niin että voin nolata isosiskoni.”
”Sori Pans, olet omillasi. Ikään kuin antaisin sinun kilpailla kanssani töistä”, Blaise tyrskähti. ”Me todennäköisesti tappaisimme toisemme.”
”Luoja, millaisia luusereita meistä on tullut”, keskeytti Millicent omaleimaisella nasaalillaan. ”Oli aika, jolloin näytimme sille kylälle, ketkä olivat koulun johtajia, ravistelimme heitä vähän. Ja katsokaa nyt meitä: lukutoukkia ja karkinmussuttajia.”
”Ja tyttöjä”, örisi Goyle.
”Ihan sama”, Millicent tiuskaisi. ”Katsokaa nyt tuonnekin. Lyön vetoa, että jopa noilla hurskastelevilla rohkelikoilla on hauskempaa kuin meillä. Näettekö, jopa Pyhä Potter ja hänen pikku ystävänsä nauravat, kun me vain puhumme täällä koulusta ja töihin menosta. Säälittävää.”
Draco puri huultaan ja tukahdutti yhtäkkisen halunsa puolustaa Harrya. Se ei välttämättä olisi paras tapa päästä takaisin luihuisten sosiaalisiin ympyröihin. Kuitenkin Millicentin huomautus lämmitti hänen sisintään; hän tiesi varmasti, että Harry oli salissa hänen kanssaan. Vaikka he eivät olleetkaan samassa pöydässä, Harryn täytyi istua kasvot Dracoon päin, päätellen hänen aikaisemmista tavoistaan ja siitä, että Millicent saattoi kertoa, mitä hän oli tekemässä.
Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen ja hymyili.
-
Mun sihin läpi ei ainakaan tällä kertaa löytyny virheitä :D
tai ainakin siihen asti, kunnes Kalkaros tuli mulkoilemaan heitä vihaisesti.
Tämä aiheutti totaalisen repeämisen, älä kysy en tiiä miksi, kellonajalla voi olla jotaki vaikutusta :D
Kuittaa ja poistuu.
-
Joo eli ehin jo kirjottaa piiiitkän sepustuksen mut se katos.. mut ku oon.......... tämmönen.. :D, niin jaksan kehkäpä kirjottaa vielä, kun nyt kerran niin suunnattomasti ärsyttävistä pilkkuvirheistä on kyse.. elikkääs joo, en jaksa lainata tuolta mut laitan tähän kummiski..
Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä, Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen ja hymyili.
Eli siis tohonhan ei kuuluis yhtään pilkkua.. siinä on tasan kaksi lausetta, jotka on
1) Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen
2) ja hymyili
Ja syy, miksi tohon sanojen tärkeydestä ja Draco väliin ei tule pilkkua on, että "Hänen tupatovereidensa alkaessa kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä" ei ole itsenäinen lause, koska alkaessa kinastella ei ole persoonamuotoinen, vaan nominaalimuotoinen verbi. Tämä kohta on siis lauseenvastike (joka opetetaan ysiluokan äidinkielessä). Lauseenvastikkeita ei eristetä pilkulla, koska ne ovat vähän niin kuin.. tai esimerkiksi (niin kuin tässä tapauksessa) ajan määreen kaltaisia. Tuosta kohdasta saisi lauseen näin:
Kun hänen tupatoverinsa alkoivat kinastella tupaylpeyden ja koulun jälkeisten suunnitelmien tärkeydestä, Draco kääntyi takaisin ateriansa puoleen.
Lauseenvastikkeet siis sujuvoittavat tekstiä silloin, kun niitä käytetään hillitysti (minkä osaat) ja kun niitä ei eroteta pilkulla. Sen olet kuitenkin tehnyt oikein, että et ole erottanut pilkulla tuota ihan ensimmäiseksi "lainatun" kohdan toista lausetta "ja hymyili", koska siinähän on sama tekijä kuin ensimmäisessäkin lauseessa.
Tässä vielä pari selkeennystä tähän lauseenvastikeasiaan (lauseenvastikkeet tummennettu ja lauseenvastikkeista omaksi lauseekseen muutetut kursivoitu):
Yksi lause, ei pilkkua:
Käveltyäni pitkän matkan saavuin perille.
Kaksi lausetta (joista toinen on sivulause), pilkku:
Kun olin kävellyt pitkän matkan, saavuin perille.
Yksi lause, ei pilkkua:
Harry tuli Suureen saliin saaden suurimman osan oppilaista (niin tytöistä kuin pojistakin) huokailemaan.
Kaksi päälausetta, joista molemmilla sama tekijä, ei pilkkua:
Harry tuli Suureen saliin ja sai suurimman osan oppilaista (niin tytöistä kuin pojistakin) huokailemaan.
Asian sisäistämiseen saattaa mennä aikaa, siitä pidettiin ihan kokonainen koekin koulussa.. Mutta siis jos kiinnittäisit huomiota niin olisin tyytyväinen :)) Ja siis voit kysyä vielä jotain, jos haluat (lauseenvastikkeena: halutessasi voit kysyä vielä jotain, ei pilkkua), koska seuraan tätä vieläkin innolla!!
honeybee
-
UniFlora: Jes, kerrankin! :'D Itsekin hajoilen tuolle Kalkaros-kohdalle, koska sen tilanteen voi vain kuvitella niin täydellisesti: luihuisilla on villit pippalot menossa, mutta sitten Kalkaros ilmestyy ovensuuhun mulkoilemaan vihaisesti - sanomatta sanaakaan - ja koko porukka luikkii ihan kusi sukassa makuusaleihinsa... :'D
honeybee: Kiitos vaivannäöstä, mutta vähän turhaan rasitit kättäsi; ehkä kuitenkin äikästä L:n kirjoitettuani tiedän, mitä lauseenvastikkeet ovat... :> Lipsahduksia sattuu, ja pelkkä 'tuossa ei pitäisi olla pilkkua, koska siinä on lauseenvastike' olisi riittänyt kommentiksi~ Ymmärrän kyllä tuskasi - ei ole helppoa tämä välimerkinrakastelijan elämä... :'D
-
joo, no ajattelin laittaa ihan kunnolla, koska lauseenvastikkeisiin liittyviä pilkkuvirheitä todellakin oli häiritsevän paljon. en minäkään vaivaudu yhden tai muutaman takia :))
-
Aa, no nythän mä tajusin, mitä tarkoitat... Joo, olen tosiaan laittanut tietoisesti pilkkuja tauottamaan ja selkeyttämään sellaisia virkkeitä, jotka olisivat muuten todella pitkiä ja mahdollisesti väärin ymmärrettävissä. Niitä ylimääräisiä pilkkuja on muissakin yhteyksissä kuin lauseenvastikkeiden kanssa ja ne ovat siis siellä tarkoituksella, vaikka periaatteessa rikkovatkin kielioppisääntöjä~ Englannissahan lauseet rakentuvat vähän eri tavalla kuin suomessa, ja olen mieluummin laittanut pilkkuja vääriin paikkoihin kuin muuttanut virkkeitä täysin erilaisiksi ja pätkinyt niitä useammiksi, mikä olisi ollut toinen vaihtoehto.
Ääh, kuulostaapa sekavalta, mutta tätä on hirveän vaikea selittää... Pointtini on kuitenkin se, että väärissä paikoissa olevat pilkut ovat useimmissa tapauksissa välttämättömiä tekstin sujuvuuden ja helppolukuisuuden kannalta, enkä siis ala niitä muuttelemaan. Tietysti siellä saattaa olla - ja varmasti onkin - myös vahingossa tulleita virheitä, koska en ole mikään yli-ihminen, eikä joka ikinen pilkkusäännön poikkeuksen poikkeus ole enää täydellisesti ulkomuistissa, kun siitä äikän kirjoittamisestakin on jo se puoli vuotta~
-
T/N: Tämän luvun kääntämisessä meni jonkin aikaa, kun muutamat kohdat eivät millään tahtoneet kääntyä sujuvasti suomeksi. Käänsin taas yhden loitsun: 'transforma furca'sta tuli yksinkertaisesti 'muuttuos haarukka', joka kuulostaa hieman koomiselta, mutta niin jotkut Potter-maailman loitsut oikeastikin kuulostavat~ Tuon Shakespeare-pätkän kääntäminen oli hieman hankalaa - en ollut ihan varma, miten 'pretty follies' tarkalleen ottaen pitäisi ymmärtää... Tai siis 'folly' tarkoittaa kyllä hullutusta/mielettömyyttä, mutta mitä tuo 'pretty' tuossa yhteydessä tarkoittaa? Jos joku arvelee tajunneensa kohdan paremmin, niin saa vinkata kommenteissa. Ja jos joku tietää, mikä kasvi 'marrantill' on suomeksi, niin kertokaa ihmeessä - heitin siihen mäkimeiramin ihan randomilla, kun en löytänyt netistä suomalaista nimeä sille~
Muutenkin voisitte kommentoida vähän ahkerammin, kun tätä on kuitenkin melkein tuhat kertaa luettu... En minä pure, vaikka kommentti ei olisikaan kilometrin pituinen (tosin rakentavaa palautetta käännöksestä toivoisin~ :>)
-------------------------------
Luku 7
De Nile
But love is blind, and lovers cannot see
The pretty follies that themselves commit.
[Mutta rakkaus on sokea, eivätkä rakastavaiset näe
suloisia hullutuksiaan.]
-- Shakespeare (Venetsian kauppias)
”Muuttuos haarukka!”
Harry seurasi, kuinka Draco yritti muuttaa sukkaa haarukaksi. He harjoittelivat ’toisiinsa liittymättömiä muodonmuutoksia’ – esineen muuttamista joksikin täysin erilaiseksi niin muodoltaan kuin käyttötarkoitukseltaankin.
”Hmmm…” Draco mumisi tunnustellessaan lopputulosta sormillaan. ”Se tuntuu oikeanlaiselta. Selvästi metallia tällä kertaa, ja terävät piikit. Puuttuuko vielä jotain?” Hän halusi aina varmistaa itse, oliko muutos onnistunut, mutta joutui myöntymään siihen, että joku toimivilla silmillä varustettu tarkisti tuloksen ulkonäön.
”No, se ei ole edellisen tavoin neulottu haarukka, mutta se on edelleen ruutukuvioinen”, Harry virnisti.
”Hemmetti.” Draco peruutti loitsun sauvan heilautuksella ja valmistautui yrittämään uudelleen.
Harry nojautui taaksepäin tuolissaan toisen pojan jatkaessa harjoittelua. Se oli ollut toistaiseksi oikein mukava opiskelutuokio. Hän oli iloinen päästessään takaisin rutiiniinsa Dracon kanssa heidän erillään viettämänsä sunnuntain jälkeen. Hassua, että Harrylle oli nykyään tavallisempaa opiskella luihuisen kanssa kuin omien tupakavereidensa.
Harryn katse ajelehti tutkimaan Dracon kasvoja; silmät olivat suhteellisen neutraalit, kuten yleensäkin, mutta pojan suu oli keskittyneessä mutrussa. Harry muisti edellisen illan, jolloin hän oli nähnyt hymyn noilla kasvoilla. Hän oli ollut selittämässä television toimintaperiaatetta hyvin hämmentyneelle Nevillelle ja nauramassa sille, että tämän väärät käsitykset olivat peräisin jästien lastenkirjasta, kun hän oli rutiininomaisesti Luihuisen pöytään katsahtaessaan huomannut hymyn. Draco ei hymyillyt usein – ainakaan niin rennosti ja aidosti. Hän härnäsi usein Harrya virnuillen ja nauroi toisinaan, mutta tavallisissa hymyissä oli usein mukana häivähdys katkeruutta. Tämä oli ollut täysin vapautunut hymy, ja se oli lämmittänyt Harrya aina salin toiselta puolelta asti.
Se oli myös tehnyt hänet jälleen levottomaksi. Hän ei ollut sunnuntaina yhtä emotionaalisesti virittyneessä tilassa kuin lauantaina, mutta tuo hymy oli vaikuttanut häneen aivan samalla tavalla. Ehkä se johtui vain ilmiön harvinaisuudesta? Harry oli todellakin iloinen siitä, että Draco voi paremmin ja että hänellä oli jokin syy hymyillä, mikä se sitten olikin.
”No niin.” Dracon ääni katkaisi Harryn ajatukset. ”Tämä tuntuu jotenkin painavammalta. Tarkoittaako se, että väri on myös oikein?”
Harry nojautui lähemmäs ja otti haarukan Dracon hoikista sormista. ”Kyllä, täysin metallia”, hän sanoi käännellen esinettä käsissään. ”Ei jälkeäkään ruuduista, neuloksesta tai mistään muustakaan vastaavasta.”
”Vihdoinkin!” Draco huudahti. ”Hitto, tästä aineesta tuli niin paljon vaikeampaa onnettomuuden jälkeen. Olin jo aikeissa ryhtyä syömään kuvioiduilla haarukoilla ja yrittää jotenkin vakuuttaa McGarmiwan siitä, että haluan sen olevan niin.”
Harry nauroi kääntyessään katsomaan toista poikaa. Sitten hän pysähtyi. Onnistumisen aiheuttama itsetyytyväinen ilme Dracon kasvoilla muodosti voimakkaan kontrastin aiempaan kiroiluun ja hankalan tehtävän kanssa painiskeluun. Turhautuneen ilmeen sijaan hänen suupielensä olivat kaartuneet keveään hymyyn, jossa oli ripaus virnistystä hänen vitsinsä takia.
Ollessaan niin lähellä Dracoa Harry tunsi yhtäkkiä voimakkaan tarpeen koskea toista taas, onnitella tätä saavutuksestaan, ja heti ajatuksen perässä seurasi jälleen halu suudella tätä. Harry perääntyi äkkinäisesti, ja hänen tuolinsa liukui kivilattialla pari tuumaa taakse päin. Seeeelvä… Hän ei ollut varma, mitä oli tapahtumassa, mutta etäisyyden ottaminen vaikutti yhtäkkiä hyvältä ajatukselta.
Dracon pää kääntyi ääntä kohti. ”Oletko menossa jonnekin?”
”Mitä? Ei, minä vain… öö… menetin tasapainoni hetkeksi”, Harry sopersi edelleen hämmentyneenä. ”Tuota… um… mitä sitten opiskeltaisiin?”
”Ajattelin, että voisimme opetella ainesosia ja ohjeita siitä taikajuomalistasta, jonka professori Kalkaros antoi meille.” Oppilaat joutuivat enenevässä määrin työskentelemään ulkomuistista; Draco oli opettanut Harrylle joitain muistitekniikoita, joita hän käytti vähentääkseen niiden kertojen määrää, kun jotain piti lukea hänelle.
He ryhtyivät keskustelemaan listalla olevista taikajuomista, selostaen vuorotellen niin paljon kuin muistivat. Harry keskittyi kuitenkin vain osittain. Dracon puhuessa Harryn katse ohjautui jatkuvasti toisen pojan suuta kohti, vaikka hän kuinka yritti estää sitä. Yhtäkkiä hän oli iloinen, ettei Draco voinut nähdä hänen tuijottavan.
Harry mietti, kuinka lähekkäin he olivat siinä pöydän ääressä, pienessä sivuhuoneessa, jonne kukaan ei koskaan tullut. Hän ajatteli heitä puhumassa ja opiskelemassa sekä omaa kättään hipaisemassa toisen kättä. Hän kuvitteli nojautuvansa lähemmäs, huolettomasti, ja suutelevansa Dracoa tämän puhuessa – selvittävänsä, miltä nuo huulet tuntuivat hänen omiaan vasten hänen sormiensa sijaan. Hän kuvitteli vetävänsä toisen kiinni itseensä ja kuljettavansa käsiään hopeanvaaleiden hiusten läpi, tai ehkä valkeaa ihoa pitkin.
Harryn mielikuvat muuttuivat rohkeammiksi, selkeämmiksi; niin todellisiksi, että hänestä oli vaikea uskoa, ettei hän todella ollut kurottautumassa suutelemaan Dracoa. Ja oli vaarallisen lähellä, ettei hän tehnyt juuri niin. Hänen estonsa eivät tuntuneet enää toimivan, ja hänellä oli ongelmia muistaa, että toinen poika olisi todennäköisesti järkyttynyt ja kuvottunut, ja herra ties mitä se tekisi heidän ystävyydelleen. Vetäen terävästi henkeä Harry puristi molemmat kätensä nyrkkiin ja sulki silmänsä, yrittäen saada otteen todellisuudesta.
”Onko kaikki hyvin?”
Harryn silmät räpsähtivät auki. Draco oli kääntynyt häntä kohti ja kurtisti kulmiaan hieman.
”Kyllä, o-olen kunnossa. Miten niin?” Harry nielaisi katse jälleen kerran liimautuneena Dracon kasvoihin. Nuo huulet.
”Olet puhunut oudosti viimeiset pari minuuttia, etkä vastannut edelliseen kysymykseeni ollenkaan.”
Harry yritti saada päässään riehuvan mellakan kuriin. ”Olen pahoillani, mikä se kysymys olikaan?”
”Myrkynpaljastusliemestä – en muistanut, lisätäänkö mäkimeirami uutteena vai keitteenä.”
”Uutteena”, Harry sanoi tukahtuneesti. Hän ei ollut varma, miten pitkään pystyisi hillitsemään itseään ennen kuin hänen kehonsa tekisi jotain ilman lupaa. Mikä hänessä oli vikana? Hän ei ollut ollut kiinnostunut kenestäkään koko vuonna. Eikä koskaan pojasta, ellei Korpinkynnen pitäjää laskettu, mutta se ei ollut ollut läheskään yhtä voimakasta kuin tämä. Hän oli viettänyt liikaa aikaa Dracon seurassa. Kyllä, siitä sen täytyi johtua. Liikaa aikaa – hän oli mennyt sekaisin. Hänen oli pakko päästä pois, Harry ajatteli kuumeisesti – pakko päästä eroon Dracosta kunnes muistaisi, miten olla läheinen jonkun kanssa ilman että toinen vetäisi häntä väärällä tavalla puoleensa.
”Anteeksi”, Harry sanoi yhtäkkiä keskeyttäen Dracon, joka oli parhaillaan selostamassa myrkynpaljastusliemen säilytystä ja käyttöä. Hän työnsi tuoliaan taakse päin, tällä kertaa tarkoituksella, ja alkoi sattumanvaraisesti tunkea tavaroitaan takaisin laukkuunsa. ”Unohdin… minun pitää mennä.”
”Nytkö?” Draco kysyi näyttäen hämmentyneeltä. ”Mikä hätänä?”
”Ei mikään… kaikki on hyvin! Minä vain… että… minun vain pitää mennä.” Harry oli jo melkein paniikissa. ”Puhutaan myöhemmin, okei?” Sen sanottuaan hän nappasi laukkunsa ja pakeni ulos ovesta.
***
Harry juoksi suoraan turvalliseen Rohkelikkotorniin, missä Hermione näytti valmentavan Ronia yrttitiedossa.
”Harry! Mitä teet täällä näin aikaisin?” Hermione kysyi nostaen katseensa kirjastaan Harryn kompuroidessa sisään muotokuva-aukosta.
”Minä--” Harry huomasi, ettei osannut sanoa yhtään mitään. Ei totuutta, ei tekosyitä. Aivan kuin hänen aivonsa olisivat lopettaneet toiminnan kokonaan. ”Ei tässä mitään”, hän sai vihdoin sanottua, rojahti lähimpään nojatuoliin ja haroi hiuksiaan hämmennyksestä suunniltaan.
”Ei siltä näytä”, Hermione tokaisi. ”Onko jotain tapahtunut?”
Harry vastusti halua haudata kasvot käsiinsä. ”En halua puhua siitä. Minä vain… minä opiskelen teidän kanssanne taas jonkin aikaa, sopiiko?”
Hän näki Hermionen purevan huultaan ja toivoi, ettei tämä kyselisi enempää. ”Totta kai, Harry”, hän vastasi viimein. ”Mukava saada sinut takaisin. On paljon hauskempaa opiskella kolmistaan.”
”En voi uskoa, että sanon tämän, mutta sinulla oli todennäköisesti asiat paremmin Malfoyn kanssa”, Ron vaikeroi silmäillen murheellisena velhoshakkilautaansa. ”Hermione on grillannut minua lihansyöjäkasvien oksastustekniikoista viimeisen tunnin ajan.”
”Sinä selvästikin tarvitsit sitä, etkö vain?” Hermione kääntyi taas katsomaan Harrya, joka hieroi nyt ohimoitaan. ”Oletko varma, että olet kunnossa?”
”No, hän varmasti olisi, jos vain lopettaisit hänen ahdistelunsa”, Ron keskeytti. ”Kysele häneltä yrttitiedosta, jos olet niin innokas kysymään miljoona kysymystä.”
Harry lähetti Ronille kiitollisen katseen. ”Jep, minulla on kaikki ihan hyvin. Minä vain haluan viettää enemmän aikaa teidän kahden kanssa, siinä kaikki.” Draco oli edelleen hänen mielessään, mutta nyt ollessaan fyysisesti erossa tästä Harry arveli, että saattaisi taas saada tunteensa kuriin.
”Hyvä on sitten”, Hermione vastasi kuulostaen edelleen hieman epäilevältä. ”Noh, kuten Ron sanoi, olimme harjoittelemassa yrttitietoa. Haluatko minun testaavan myös sinua?”
Harry ei ollut varma, kuinka hyvin pystyisi keskittymään, mutta toisaalta opiskelu saattaisi auttaa kääntämään hänen ajatuksensa pois Dracosta. Kaivellen urheasti kirjaansa kiireessä pakatusta laukustaan Harry huokaisi. ”Tottahan toki, miksikäs ei?”
***
Seuraavat päivät olivat Harrylle kidutusta. Hän vältteli Dracoa heidän jokaisella yhteisellä tunnillaan, vietti kaikki iltansa Rohkelikkotornissa ja jätti hänen ja Dracon yhteiset opiskelutuokiot väliin ilman minkäänlaista selitystä. Mutta Harryn ponnisteluista huolimatta hänen suunnitelmansa saada Draco pois mielestään eristäytymällä tästä ei ottanut onnistuakseen. Ruokatunneilla hänen silmänsä olivat jatkuvasti Dracossa, vaikka hän kuinka yritti raastaa niitä irti tästä. Joka ilta asettuessaan kirjojensa ääreen Ronin ja Hermionen kanssa hän mietti, mitä luihuinen mahtoi parhaillaan olla tekemässä.
Sen sijaan, että olisivat auttaneet häntä unohtamaan Dracon, Hermionen yrttitiedon kysymykset olivat vain muistuttaneet Harrya siitä, miten he olivat opiskelleet Dracon kanssa – hän oli koko ajan vertaillut mielessään heidän kertaustapojaan ja ikävöinyt toista poikaa entistä enemmän. Tuon yhden illan jälkeen hän olikin vetäytynyt harjoittelusta ja vain istunut Ronin ja Hermionen lähellä kirja sylissään näiden työskennellessä ilman häntä. Suurimman osan ajasta hän vain tuijotti takkatuleen ajatuksissaan, eikä onnistunut lukemaan sanaakaan. Ronin houkutellessa hänet ajoittaiseen shakkiotteluun tornit marssivat usein pois pelilaudalta syvästi loukkaantuneina Harryn tarkkaamattomuudesta.
Kolmantena päivänä Ron ja Hermione raahasivat Harryn heti päivällisen jälkeen seitsemäsluokkalaisten poikien makuusaliin ja vaativat saada tietää, mistä oli kyse.
”No niin”, sanoi Hermione kädet puuskassa Harryn istahtaessa varovaisesti sängyn laidalle. ”Jokin on vialla. Mitä on tapahtunut?”
”Ei mitään, minähän sanoin--”
Ron huitaisi kädellään kärsimättömästi. ”Älä yritä, Harry! Olet käyttäytynyt oudosti siitä lähtien, kun tulit takaisin; et ole ollut yhtään oma itsesi.”
Harry vilkuili vuorotellen ystäviään. ”Mitä tapahtui sille, ettet halunnut kenenkään ahdistelevan minua?” hän kysyi Ronilta.
”No, miesten velvollisuus on pitää yhtä, etkö tiennyt?” Ron jätti Hermionen kohotetun kulmakarvan huomiotta. ”Mutta se oli ennen kuin lopetit kaikille puhumisen, muutuit ihan synkäksi, aloit unohtaa syömisen puolilla ruokailuista ja rupesit taas tuijottamaan Malfoyta suuren salin poikki. Etkä ole pelannut shakkia näin huonosti sitten ensimmäisen kouluvuotemme.”
”Harry”, sanoi Hermione hellemmin ja istui sängylle pojan viereen. ”Me olemme vain huolissamme sinusta…”
”Tekikö hän sinulle jotain?” Ron keskeytti.
”Kuka?”
”Malfoy. Tekikö hän sinulle jotain? Senkö takia lakkasit opiskelemasta hänen kanssaan? Tiesin, että se oli huono ajatus. Enkä minä välitä, onko hän sokea vai ei. Jos hän on satuttanut sinua, niin minä--” Ron läjäytti nyrkillä kämmeneensä.
”Ron”, Hermione varoitti. Sitten hän kääntyi takaisin Harryn puoleen. ”Tiedän, ettet halua puhua siitä, mutta jokin on selvästi pielessä, ja me haluamme auttaa. Sitä varten ystävät ovat, muistathan?”
Harry puri huultaan. Ystävät. ”Voinko kysyä teiltä jotain?” hän kysyi vilkaisten sekä Hermionea että Ronia.
”Totta kai”, Hermione vastasi.
”Hyvä on, me olemme ystäviä. Hyviä ystäviä. Eikö niin?” Molemmat nyökkäsivät. ”Onko… onko kumpikaan teistä koskaan kuvitellut suutelevansa yhtä meistä?”
Ron nauroi. ”Voin rehellisesti sanoa, etten ole koskaan halunnut suudella sinua, Harry. Ei millään pahalla.”
”Eipä mitään, Ron”, Harry sanoi hymyillen ja kääntyi Hermionea kohti. ”Entä sinä?”
Tyttö nyki yhtä ruskeaa hiussuortuvaa, minkä Harry tunnisti miettimisen merkiksi. ”Luulen, että ajatus on käväissyt mielessäni joskus, kun olimme nuorempia”, hän vastasi hitaasti. ”Mutta tiesin aina, että olisi parempi, jos pysyisimme ystävinä. Eli… ei, en oikeastaan.” Sitten hän kurtisti kulmiaan. ”Harry, onko tällä jotain tekemistä Malfoyn kanssa?”
”Noh…” Harry epäröi vilkuillen kahta ystäväänsä. Sitten hän vetäisi syvään henkeä ja laski katseensa maahan. Enää ei olisi mahdollisuutta paeta. ”On”, hän kuiskasi.
”Olet suudellut Malfoyta?!” Ron kiljaisi. ”Yök!”
”Ron, ole kiltti!” Hermione huudahti. Hän nosti Harryn kasvot kohtaamaan omansa ja katsoi tätä huolestuneena silmiin. ”Harry?”
”Ei, en ole”, Harry sanoi. Sitten hän nielaisi. ”Mutta minä halusin.” Hän selitti lyhyesti, mitä kirjastossa oli tapahtunut sinä iltana kolme päivää sitten.
Ron näytti mietteliäältä. ”Oletko sinä siis homo?”
”En minä tiedä!” Sekavassa mielentilassa Harry loikkasi ylös sängyltä ja alkoi ravata edestakaisin kädet nyrkkiin puristuneina. ”Siis minä kyllä pidin Chosta. Paljon. On ollut myös muita tyttöjä. Mutta sitten oli Benjamin--”
”Benjamin?” Ron keskeytti taas. ”Se Korpinkynnen pitäjä?”
Harry nyökkäsi surkeana. ”Mutta en ajatellut sen olevan mitään – pelkästään… en tiedä. Ihailua hänen huispaustaitojensa takia tai jotain. Malfoyn kanssa se vain on erilaista. Paljon voimakkaampaa – en tiedä, mikä minussa on vikana. Luulen, että olen viettänyt hänen kanssaan liikaa aikaa – siksi minun oli pakko päästä eroon hänestä.”
”Sinussa ei välttämättä ole mikään ’vikana’”, Hermione sanoi rauhoittavasti. ”Jotkut vain ovat sellaisia – biseksuaaleja.” Hän käveli Harryn luo ja asetti kätensä tämän olkapäälle. ”Anna minun nyt kysyä sinulta sama kysymys, jonka kysyit meiltä: oletko sinä koskaan halunnut suudella jompaakumpaa meistä?”
”En”, Harry vastasi välittömästi.
Hermione naurahti pyöräyttäen silmiään. ”Hienoa, että olet noin varma asiasta.” Sitten hän vakavoitui. ”Mutta huomaatko? Me kolme olemme viettäneet paljon enemmän aikaa yhdessä – kuusi ja puoli vuotta – eikä mitään ole koskaan tapahtunut, eikö niin?”
”Kaikkia hengenvaarallisia tilanteita lukuun ottamatta, hän tarkoittaa”, Ron lisäsi.
Harry virnisti kaikesta huolimatta. ”Niitä lukuun ottamatta ei.”
”Joten… luulen, ettei tunteillasi Malfoyta kohtaan ole mitään tekemistä yhdessä viettämänne ajan kanssa.”
”Ai.” Harry rojahti takaisin sängylleen, lyötynä.
”Harry, oletko tosissasi?” Ron kysyi kuulostaen epäuskoiselta. ”Sinä todella… pidät… Malfoysta?”
Harry katsoi ylös ystävänsä kasvoihin. ”Vihaisitko minua, jos sanoisin kyllä?”
Ron huokaisi. ”No, en vihaa sinua siitä, että olet… että ilmeisesti tykkäät sekä pojista että tytöistä. Mutta minun on myönnettävä, etten myöskään totta hemmetissä tajua sitä. Äidillä ja isällä on joitain homoystäviä… Ei se kai ole niin iso juttu, vaikka se vaikuttaakin edelleen aika oudolta.” Hän käveli hetken edestakaisin ja hänen ilmeensä synkkeni hieman. ”Sitä vain, että… Malfoy? Onko sen pakko olla juuri Malfoy? En voi uskoa, että olet ihastunut siihen paskiaiseen!”
”En minä suunnitellut sitä”, Harry vastasi puolustautuvasti. ”Ja sitä paitsi hän on nykyään erilainen. Hän ei ole ollenkaan se inhottava tyyppi, joka hän oli ennen. Onnettomuuden jälkeen hän vain… jätti ihmiset rauhaan, ja hän on kertonut minulle, että hänen isänsä--” Harry epäröi haluten suojella Dracon yksityisyyttä. ”Noh, hän ei ole ryhtymässä Voldemortin kätyriksi, tai mitään sellaista”, hän lopetti.
”No, olen todellakin iloinen kuullessani tuon”, vastasi Hermione. ”Ja hän ei kieltämättä ole sanonut minulle sanaakaan, niin hyvää kuin pahaakaan, paluunsa jälkeen. En siltikään käsitä, miten voit vain unohtaa kuusi vuotta solvausta ja huonoa kohtelua. Hän teki sinulle joitain melko kurjia temppuja vuosien varrella.”
”Ja teille kahdelle myös.” Harry sanoi ääneen sen, minkä Hermione oli jättänyt mainitsematta; hän tiesi, että he kaikki ajattelivat sitä kuitenkin. ”Tiedän, tiedän”, hän huokaisi. ”Mutta – on kuin hän olisi muuttunut eri ihmiseksi, ja se pieni paskiainen olisi ollut joku aivan toinen. Me olemme nykyään ystäviä.”
”Hyvä on”, Hermione huokaisi pienen tauon jälkeen. ”Meidän on kai pakko vain uskoa sinun sanaasi.” Sitten hän katsoi Harrya ankarammin. ”Mutta sinun täytyy puhua hänelle.”
”Mitä?” Harry kavahti taaksepäin. ”Ei. Ei, en pysty.”
”Harry, sinun täytyy. Jos todella olette ystäviä, niin kuin sanot, et voi vain lopettaa ystävyyttänne jonkin tällaisen takia. Et varmasti edes kertonut hänelle mitään syytä, kun juoksit pois, vai mitä?”
”Mitä minun pitäisi sanoa? ’Ikävä kyllä emme voi opiskella yhdessä, koska haluan pussailla kanssasi’?”
”Liikaa informaatiota”, Ron mutisi.
”No, kyllä sinun jotain täytyy sanoa”, Hermione piti kiinni kannastaan.
Harry vain pudisti päätään. ”En pysty.”
***
Draco Malfoy oli raivoissaan.
Aluksi hän oli ollut hämmentynyt. Sitten loukkaantunut. Nyt kaikki ne tunteet olivat vaihtuneet täyteen vihaan.
Harryn käytös maanantaina oli ollut omituista. Vaikka hän oli vaikuttanut melko normaalilta lauantain tapahtumien jälkeen – tosin heidän kanssakäymisensä taikaolentojen hoidon tunnilla oli ollut liian vähäistä, jotta siitä olisi voinut päätellä mitään – hän oli käynyt illan kuluessa aina vain kankeammaksi. Sitten hän oli kadonnut jättäen jälkeensä vain sanojen sekamelskan, jossa ei ollut mitään järkeä ja joka ei ainakaan kelvannut selitykseksi.
Aluksi Draco oli ollut huolissaan. Oliko Harry sairas? Oliko jotain tapahtunut? Painajaisia? Oliko hän ongelmissa? Draco suoritti sen illan työnsä loppuun yksin, osa hänen mielestään kelaten jatkuvasti äskeisiä tapahtumia ja miettien, mikä oli pielessä. Hän oli viihtynyt toisen seurassa; sanoilleen uskollisena tämä ei ollut maininnut hänen lauantaista romahdustaan, ja Draco huomasi, että tapahtuma oli itse asiassa lähentänyt heitä sen sijaan, että olisi muuttanut tunnelman vaivaantuneeksi. Se oli kuin yhteinen salaisuus. Ja se, että Harry oli taas hänen lähellään… se tuntui Dracosta hyvältä. Mutta sitten toinen oli yhtäkkiä änkyttänyt jonkin tyhjän tekosyyn ja kadonnut; askelten ääni oli haipunut ja jättänyt jälkeensä hölmistyneen hiljaisuuden.
Taikajuomissa oli harvoin mahdollisuutta keskustella, sillä professori Kalkaros piti heidät yleensä työn touhussa; sitä paitsi Harry istui ystävineen vähän matkan päässä Dracon takana, mikä ei antanut pahemmin mahdollisuuksia jutella. Seuraavan päivän tunnilla hän kuitenkin tajusi Harryn seisovan suoraan edessään jonossa hakemassa Kalkarokselta liemen ainesosia, kun kuuli pojan vastaavan professorin kysymykseen. Huomatessaan tilaisuutensa Draco oli napannut kiinni ensimmäisestä löytämästään asiasta, joka sattui olemaan Harryn käsivarsi.
”Oletko kunnossa?” hän oli kuiskannut toisen kääntyessä lähteäkseen. ”Minne oikein katosit?”
Harry oli kuitenkin vetäytynyt irti hänen otteestaan ja häipynyt sanomatta sanaakaan, mikä oli aluksi saanut Dracon epäilemään, oliko hän tarttunut oikeaan henkilöön. Hän oli lähes varma, että se oli ollut Harry; jopa kaapujen läpi toisen ihosta säteilevä lämpö oli ollut ilmeistä – tuo ainutlaatuinen tuntu, joka merkkasi hänet. Sitä paitsi ääni, jonka hän oli kuullut, oli varmasti ollut Harryn.
Silti… oli mahdollista, että Harryn vieressä oli ollut joku toinen oppilas ja hän oli tarttunut väärään ihmiseen. Dracolla ei ollut enempää mahdollisuuksia erottaa tätä muista oppilaista, ja kun Harry ei saapunut heidän tavalliseen opiskelutuokioonsa sinä iltana, kävi ilmiselväksi, että tämä vältteli häntä. Miksi?
Draco mietti, johtuiko se sittenkin lauantaista. Harry oli vaikuttanut suhtautuvan hyvin, mutta kenties Draco oli sanonut liikaa, ollut liian heikko. Harryhan oli kuitenkin rohkelikko – urhea, vahva ja mitä kaikkea muuta Lajitteluhattu väittikään. Heikkoudelle ei ollut tilaa. Toinen oli jo kerran syyttänyt Dracoa itsesäälistä, kauan ennen kuin hän oli itse suostunut myöntämään sen. Johtuiko se siitä? Oliko Harry hylännyt hänet sen takia; kyllästynyt olemaan tekemisissä hänen ja hänen ongelmiensa kanssa?
Mutta entä se kasvojen koskettaminen? Se ihmeellinen hetki heidän välillään – tai siltä se oli ainakin Dracosta tuntunut. Hän ei uskonut tulkinneensa väärin Harryn tunteita silloin – kosketus ei valehdellut. Harry ei ollut koskaan ollut kovin hyvä pitämään tunteita poissa kasvoiltaan, joten oletettavasti Draco olisi silloin havainnut käsillään, jos tämä olisi tuntenut jotain negatiivista.
Kuitenkin se hetki oli ollut välittömästi kaikkien muiden tapahtumien jälkeen. Rohkelikko oli juuri pelannut huipausottelussa, vienyt Dracon lentämään, todistanut tämän tunteenpurkauksen ja koskettanut tätä heti sen jälkeen. Ehkä hän oli vasta myöhemmin, seuraavien puolentoista päivän aikana, miettinyt tilannetta tarkemmin.
Silloin loukkaantuminen oli tullut. Draco oli koko ajan kieltänyt itseään luottamasta kehenkään, näyttämästä heikkoutta, avautumasta. Ja kuitenkin hän oli tehnyt niin. Hän oli antanut Harryn auttaa häntä, vaikka tämä ei väitteistään huolimatta voinut millään saada yhtä paljon apua takaisin. Hän oli kertonut Harrylle asioita, joita ei ollut koskaan kertonut kenellekään. Draco oli koskettanut häntä, lentänyt hänen kanssaan kuin he olisivat olleet yhtä, tuntenut hänen sydämenlyöntinsä kätensä alla… ja nyt hän oli poissa.
Kun oivallus oli iskeytynyt hänen tajuntaansa, Dracon reaktio oli eristäytyminen uudestaan. Ensimmäiset aloitteet, joita hän oli tehnyt tupatovereidensa suhteen, vedettiin takaisin, ja hän vietti päivänsä jälleen puhumatta kenellekään, ellei se ollut aivan välttämätöntä. Dracon koettua edes hieman toveruutta muiden luihuisten kanssa ja vietettyä niin paljon aikaa Harryn kanssa oli yhtäkkinen yksinäisyys tuskallista. Hän oli kuitenkin päättäväinen. Kukaan ei torjuisi häntä enää. Hän sitoutui jälleen päätökseensä pärjätä yksin, ilman ketään. Edes Harrya. Varsinkaan Harrya.
Mutta hän ei voinut lopettaa Harryn ajattelemista. Mitä enemmän hän toista ajatteli yksinäisyydessä viettäminään tunteina, sitä vihaisemmaksi hän tuli. Harry oli aina käskenyt Dracoa puhumaan enemmän. Puhumaan ihmisille eristäytymisen sijaan, puhumaan murheistaan, puhumaan, puhumaan, puhumaan. Silti Harry oli häipynyt sanomatta ilman yhtä ainutta selityksen sanaa. Draco oli paljastanut sisimpänsä kertomalla kaiken, mitä hänen mielessään liikkui – vähintä, mitä Harry voisi tehdä olisi selittää käytöksensä. Hän oli pakottanut Dracon kohtaamaan omia demoneitaan – kuten lentämisen – mutta oli silti itse juossut pakoon sitä, mikä helvetti hänen ongelmansa sitten olikin.
No, hyvä on sitten. Draco ei tarvinnut häntä. Hän ei ollut koskaan tarvinnut Harrya. Ja vain todistaakseen itselleen olevansa Harryn yläpuolella Draco oli viikonloppuun mennessä tehnyt päätöksen palata sittenkin luihuisten sosiaalisiin piireihin. Hän ei avautuisi heille, kuten oli tehnyt Harryn kanssa, mutta päätti, ettei olisi haitaksi liittyä muiden tupien mollaukseen silloin tällöin. Hän mietti, istuiko toinen suuressa salissa edelleen kasvot luihuisia kohti; hän toivoi, että istui. Harry saisi katsella Dracon juttelevan Blaisen kanssa, nauravan Malcolmin typerille vitseille ja tulevan mainiosti toimeen ilman häntä.
Myöhään yöllä hänen sängynverhojensa takaisessa suojaisessa maailmassa nauru kuitenkin muuttui usein kyyneliksi. Hänen itseään ja Harrya kohtaan tuntemansa vihan kyyneliksi. Menetyksen kyyneliksi jonkin nimettömän takia, joka oli hiipinyt hänen elämäänsä ja tehnyt siitä parempaa; tuonut muutamia kirkkaita välähdyksiä hänen pimeään maailmaansa. Monesti Draco kuljetti käsiään pitkin omia piirteitään, yli kosteiden ripsiensä ja vakavan suunsa, ja muisteli sitä hetkeä, kun Harryn hellät sormet eivät olleet koskettaneet vain hänen kasvojaan, vaan koko hänen olemustaan. Jäljellä oli vain ontto tyhjyys, joka kaikui nimeämättömästä tunteesta.
Mutta sellaiset tunteet oli jo aikoja sitten hävitetty Dracon sanavarastosta, eikä hän sallinut itsensä tunnistaa, mitä todella halusi.
-
;D
Oppilaat joutuivat enenevässä määrin työskentelemään ulkomuistista;
Tuo enenevässä särähtää ainaki mulla... Joutuivat enimmissä määrin? I dunno.
Yhtäkkiä hän oli iloinen, ettei Draco voinut nähdä hänen tuijottavan.
Nähdä hänen tuijotustaan, kuulostas jotenki fiksummalta. Päätä miten tahot :D
”Hyvä on sitten”, Hermone
Heh, perus :D
Marrantillista en tiiä, mut marrentill on yrtti jolle ei oo virallista/käypää suomennosta olemassa... Luki tuolla virolaisella yrttisivustolla :'D
Olipa tämä taas jotenki pätemisen täyteinen viesti -.- En sitä kyllä tarkottanu :'D
-
Kyllähän 'enenevässä määrin' on ihan normaalia suomea, tai ainakin minusta se kuulostaa aivan luonnolliselta ja käytän sitä ilmaisua myös puheessa~ 'Enenevä' tarkoittaa siis periaatteessa samaa kuin 'kasvava' eli se on verbistä johdettu muoto (tosin tuolla verbillä ei taida olla perusmuotoa ollenkaan, tai ainakaan en ole nähnyt/kuullut missään käytettävän sanaa 'enetä', mutta eihän kaikilla sanoilla olekaan kaikkia taivutusmuotoja~) 'Kasvavassa määrin' taas kuulostaisi vähän oudolta.
Sama tuon tuijotuksen kanssa, eli minun korvaani se ainakin kuulostaa ihan järkevältä~ 'Nähdä jonkun tekevän jotain' - ihan perussettiä, eikö?
Hitto kun tulee virheitä sellaisiin sanoihin, joiden alle Word lyö muutenkin siksakkia, eikä niitä sen takia tule tarkistaneeksi kirjain kirjaimelta... :'D Pitää tästä lähin muistaa tarkistaa kaikki 'Hermionet' ja 'luihuiset', ettei tule virheitä niissä~
Ja joo, marrentilliä se mullekin tarjosi kun yritin googlata, mutta suomennosta ei löytynyt... No, eipä sen kasvin nimi nyt niin olennainen asia ole.
Kiitos taas kommentista, hyvä vaan että bongailet niitä virheitä sieltä! :>
-
Wuhuu, jatkoa! :) Ja vielä 2 lukua; miten multa on voinu jäädä nämä kummatkin väliin, vaikka tämä ficci on muistutuksissa ja kaikkea? Outoa... Mutta olin kyllä tosi onnellinen kun tajusin, että saan kahlata kaikessa rauhassa kokonaiset kaksi lukua läpi ;D
Ja tämän idea jaksaa edelleen kiinnostaa ja innostaa kovasti lukemaan; tästä ei vain voi saada kirjaimellisesti tarpeekseen :D Mutta ei ideasta enempää, kun en keksi mitään sanottavaa. Nämä osat vain toivat mukanaan semmoisen sanattomuuden. Käännös oli loistavaa, kuten aiemmissakin osissa; oon oikeasti kateellinen. Itellä on niin köyhä tuo kääntämisen kyky että voi voi... Kummatkin luvut olivat nopealta vilkaisulta virheettömiä, mutta vain vilkaisulta - 7 luvussa huomasin yhden pienen virheen:
Hän _ lähes varma, että se oli ollut Harry; jopa kaapujen läpi toisen ihosta säteilevä lämpö oli ollut ilmeistä – tuo ainutlaatuinen tuntu, joka merkkasi hänet.
Tuolta taitaa puuttua 'oli'- sana tai joku muu, en jaksa alkaa selailemaan alkuperäistä tekstiä nyt läpi, mutta kuitenkin ajattelin ilmoittaa tuosta, niin sen saisi korjattua mahdollisimman nopeasti. Ja muita virheitä ei tainnutkaan olla, eli tosi hyvää suomennosta taas lisäilit tänne (: Jatka ihmeessä samaan malliin. Ja oliko niin, että seuraava luku on viimeinen? Toivottavasti en ole käsittänyt taas väärin, mutta semoinen muistikuva mulle on jääny tästä :D Yhyy, tätä olisi lukenut mielellään pitempäänkin - sama pätee myös suomennoksen hyvään laatuun. Toivottavasti jatkat ficcien suomentelua ja tulevaisuudessakin meillä muilla olisi niitä mahdollisuus lukea täällä. Mutta hei, kiitos kovasti tästä! Tämä piristi mukavasti tätä perjantai-iltaa vaikka tajusin just, että hauskat kotivideot jäi taas kattomatta. En muista ikinä kattoa niitä vaikka haluaisin, mutta minkäs teet, kun ajantaju menee koneella :'D Mutta laita jatkoa taas kun pystyt!
-
Mahtavaa, kun pojat alkavat vihdoin tajuta, että ovat ihastuneet toisiinsa ^^ Harmi, että luvut käyvät niin nopeasti vähiin, mutta pidän tästä ficistä silti hirveästi..Onhan se sääli , että tämäkin alkaa loppumaan, mutta tunnen että loppu on ruusuinen...TOIVOTTAVASTI :D
JATKOAAAAAA!!!!!<3
-
aivan ihanaa luettavaa ja hyvin käännetty :D odotan jatkoe kovasti en malta odottaa miten tää juttu päättyy :)
-
Winchester_: Kiitos taas pitkästä kommentista, näitä on aina kiva lukea~ :> Hienoa, jos käännöksen laatu on pysynyt hyvänä; tavoitteenani onkin ollut tehdä mahdolliseksi tästä ficistä nauttiminen myös suomeksi ilman häiritseviä anglismeja sekä tökkivää ja huonoa kielioppia, joihin olen valitettavan monissa käännösficeissä törmännyt.
Joo, 'oli' han se sieltä puuttui, minne lie kadonnut~ Hyvä kun huomautit!
Seuraava luku on tosiaan viimeinen. Harmi sinänsä, tätä on ollut hauska suomentaa... Mutta toisaalta hyvä vaan; on niin paljon tärkeitä asioita (köhköhlääkiksenpääsykokeisiinlukeminenköh), joiden tekemistä olen vältellyt tämän varjolla... :'D
Ehkä taas joskus tulee vastaan sellainen ficci, joka on vain pakko kääntää ja joka tuntuu taipuvan helposti omaan kirjoitustapaani, kuten tämä~ Ei tämä käännös tietenkään täysin sellaista tekstiä ole, jota itse kirjoittaisin, ja olen yrittänyt pitää tämän mahdollisimman uskollisena alkuperäiselle ficille. Mutta silti, jostain syystä aivot vain alkoivat raksuttaa tätä lukiessa, ja huomasin monesti miettiväni, miten kääntäisin jonkin lauseen tai ilmaisun~
Mutta niin, häpeämätöntä mainostusta: jos allekirjoittaneen kirjalliset tuotokset kiinnostavat muuten, niin löytyy täältä muutamia omiakin ficcejäni (ficcilistaukseni (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=22349.0)) Sinne vaan kaikki lukemaan ja kommentoimaan! 8D
yuuri: Totta kai loppu on ruusuinen... EHKÄ~ >8D Kiitos kommentista, jatkoa seuraa taas kunhan saan viimeisteleltyä luvun julkaisukuntoon~
susienkeli: Kiitos kommentista, kiva että käännös miellyttää! :>
-
T/N: No niin, se o loppu ny~ Sen verran käännöksestä, että luvun alussa olevalle sitaatille onnistuin löytämään ns. virallisen suomennoksen, mutta luvun lopussa oleva on itse kääntämäni (kuten itse asiassa kaikki muutkin lukujen yhteydessä olevat sitaatit raamatunkohtia lukuunottamatta).
Noh, en löpise sen kummempia vaan päästän tiedät lukemaan, miten poikasten käy~ :>
------------------------------
Luku 8
Steps
Love looks not with the eyes, but with the mind;
And therefore is winged Cupid painted blind.
[Ei tosi rakkaus silmin katso, se katsoo yksin sydämellä.
Sen vuoksi sokea on aina Cupido.]
-- Shakespeare (Kesäyön unelma)
Se viikko tuntui loputtoman pitkältä Dracosta, joka vietti sen yrittäen olla huomioimatta Harrya tunneilla yhtä lailla kuin tämä jätti hänet huomiotta, opiskellen joka päivä iltamyöhään ja miettien jälleen kerran, mitä Harry oli sillä hetkellä tekemässä ja miksi hän oli lähtenyt. Viimein koitti lauantai ja Tylyaho-retken aika. Harryn kanssa meneminen oli tietysti poissa laskuista, ja huolimatta Millicentin kutsusta tulla jakamaan pöytä ja pari tuopillista Kolmessa luudanvarressa Draco päätti jäädä linnaan. Hän ei vain ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut osallistua tytön epätoivoisiin yrityksiin jättää luihuisten puumerkki kylään, eikä hänellä ollut oikeastaan hoidettavana mitään sellaisia asioita, jotka eivät olisi onnistuneet helpommin pöllöjen avulla.
Draco oletti Harryn lähteneen Tylyahoon osana Iänikuista Kolmikkoa ja tunsi sekä helpotusta että jonkinlaisen tyhjyyden tunteen tajutessaan, ettei hänen tarvitsisi sietää toisen näkymätöntä läsnäoloa sinä päivänä.
Hän vietti aamupäivän opiskellen yksin, kuten yleensäkin, ja suuntasi sitten epätavallisen hiljaiseen suureen saliin lounaalle. Blaise oli ainoa seitsemäsluokkalainen luihuinen, joka oli jäänyt linnaan Dracon lisäksi, ja he juttelivat taikajuomista syömisen lomassa.
”Voinko kysyä jotain?” Blaise mumisi suu täynnä ruokaa.
Draco kohautti olkiaan. ”Toki”, hän vastasi odottaen jälleen yhtä kysymystä totuusseerumin monimutkaisesta valmistusprosessista.
”Mitä sinä olet tehnyt Potterille?”
”Mitä?” Draco säpsähti. ”Miten niin?”
”Hän on tuijottanut sinua koko ruokailun ajan. Itse asiassa hän on tuijottanut sinua jatkuvasti viime aikoina, mutta nyt se on paljon ilmiselvempää, kun hänellä ei ole pikku kavereitansa ympärillään.”
Jopa kaiken sen ilman näköaistia vietetyn ajan jälkeen Dracon ensimmäinen reaktio oli halu kääntyä katsomaan, varmistua asiasta omin silmin. ”Potter on yksin?” hän kysyi pitäen vaivoin äänensä matalana ja kasvonsa Blaisea kohti.
”Jep. Ilmeisesti emme ole ainoat luuserit, jotka jättivät Tylyahossa käynnin väliin”, sanoi Blaise naurahtaen. ”No, mitä sinä teit hänelle? Mitä sinä olisit voinut tehdä hänelle?”
Draco jätti ajattelemattoman kommentin omaan arvoonsa. Viha palasi äkkiä täydellä voimalla. Harry ei voinut sanoa hänelle yhtä ainoata sanaa, mutta istui silti koko viikon tuijottamassa häntä? Ei, Harry selittäisi käytöksensä, ja hän tekisi sen nyt. Ei tielle tulevia kavereita, ei oppitunteja, joille paeta.
Draco nousi tuolistaan. ”Tendo. Rohkelikkojen pöytä”, hän sanoi Ohjaajalle ja lähti kävelemään niin nopeasti, ettei pallo olisi ehtinyt varoittaa häntä ajoissa, jos joku olisi astunut hänen tielleen.
”Määränpäässä”, kuului Ohjaajan ääni. Se ei pystynyt tunnistamaan yksittäisiä ihmisiä, vain paikkoja. Nyt Draco oli siis pöydän luona, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, missä Harry tarkalleen ottaen oli. Hän alkoi kulkea pöydän suuntaisesti sillä puolella, millä Harryn täytyi istua, jos tämä kerran oli katsonut Luihuisen pöytää kohti.
”Potter, me puhumme. Nyt”, hän sanoi matalalla, mutta selkeällä äänellä ja liu’utti toista kättään tuolien selkänojia pitkin kävellessään lähemmäs pöydän keskiosaa.
Ei vastausta.
”Haluatko, että kohotan ääntäni ja sanon asiani koko salin kuullen?”
”Lopeta”, Harry sähisi; ääni kuului vähän matkan päästä Dracon takaa.
Hän kulki takaisin äänen suuntaan, kunnes käsi hänen ranteensa ympärillä pysäytti hänet. Harryn tunnusomainen lämpö tulvahti välittömästi hänen ihollensa.
Draco käänsi päätään. ”Haluat, että lopetan? Hyvä on. Aiotko puhua?”
Seurasi lyhyt tauko. ”En täällä”, rohkelikko lopulta tokaisi ja päästi irti toisen ranteesta. Draco kuuli tuolinjalkojen raapivan lattiaa. ”Ulkopuolella. Eteisaulassa.” Askeleet tömisivät poispäin Dracon kertoessa Ohjaajalle määränpäänsä.
***
Nurkkaan ahdistettuna Harry ravasi eteisaulaa edestakaisin niiden muutamien hetkien ajan, jotka Dracolla kesti saavuttaa hänet. Hän oli valehdellut Ronille ja Hermionelle olevansa liian väsynyt tulemaan Tylyahoon ja että hänen piti tehdä läksyjä; hän epäili, etteivät hänen ystävänsä uskoneet hänen tekosyitään, mutta nämä olivat myöntyneet ja jättäneet hänet yksin hautomaan ajatuksiaan… ja katselemaan.
Draco saapui aulaan ja pysähtyi hetkeksi, yrittäen selvästikin määrittää Harryn olinpaikkaa. ”Kuulen askeleita”, hän tokaisi syyttävällä äänellä heti raskaiden ovien sulkeuduttua hänen perässään. ”Jos yrität livahtaa taas, Potter, se ei onnistu.”
Harry lopetti kävelyn. ”Olen tässä, joten voit lopettaa uhkailun.” Hän seurasi, kuinka toinen poika lähti kulkemaan hänen suuntaansa ja pysähtyi Ohjaajan varoittaessa häntä uhkaavasta törmäyksestä. ”Mitä sinä haluat?” Harry tiuskaisi, vihaisemmin kuin oli aikonut.
”Mitä luulet? Haluan tietää, mikä helvetti sinua vaivaa.”
Harry puri huultaan. Hänen olisi pitänyt tajuta, että Draco vaatisi lopulta selitystä. ”Minua? Ei minua mikään vaivaa”, hän vastasi vaihtaen lähestymistapaa täysin, pakottaen äänensä kepeäksi ja huolettomaksi.
”No ei kyllä siltä vaikuttanut maanantaina, kun lähdit niin äkkiä”, Draco totesi. ”Etkä ole puhunut minulle koko viikkoon. Olet aina ollut kimpussani käskemässä minua puhumaan. Nyt on sinun vuorosi – selitä.”
Vaikka olikin luihuisen raivon kohteena, Harry huomasi pojan läheisyyden vaikuttavan häneen taas kerran aivan väärällä tavalla. Hän veti syvään henkeä ja käänsi katseensa välttääkseen katsomasta Dracoa suoraan. ”Minä vain tajusin, miten paljon kaipasin Ronia ja Hermionea”, hän valehteli. ”Halusin viettää heidän kanssaan enemmän aikaa, siinä kaikki.”
Draco otti askeleen taaksepäin. ”En usko sinua.”
Harry kohautti olkapäitään toivoen, ettei Draco voinut kuulla hänen sydämensä jyskytystä. ”Miksi et uskoisi? Olemme olleet ystäviä vuosikausia – on vain luonnollista, että minulla oli ikävä heidän seuraansa.”
”Sinulta vei lähes kolme kuukautta tajuta se? Ja kun se tapahtui, se oli niin kiireellistä, että sinun oli rynnättävä tiehesi ilman kunnollista selitystä?”
”No, mistä sinä sitten luulet sen johtuneen?” Harry kysyi heittäen palloa epätoivoisesti Dracolle.
”Voi, enpä tiedä; ehkä vain kyllästyit minuun, eikä sinussa ollut miestä sanoa sitä suoraan?” Harry katsoi, miten Draco käänsi päätään ja antoi hiustensa laskeutua kasvoilleen aivan kuin ei olisi halunnut tulla nähdyksi. ”Leikit mukavasti ymmärtäväistä, mutta tosipaikan tullen et kestänyt kaikkea sitä paskaa.” Hän veti henkeä. ”Riippuvaisuuttani, romahdustani – kaikkea.”
”Voi, ei, Draco”, Harry huudahti vaistomaisesti, haluten poistaa toisen kasvoilla vaaleiden suortuvien takana näkyvän itseinhon. ”Ei se johdu siitä ollenkaan!”
Dracon pää nytkähti pystyyn. ”Kuinka sinä uskallat!”
”Mitä?”
”Minun nimeni. Tämä on toinen kerta, kun olet käyttänyt etunimeäni. Kehtaatkin käyttää sitä manipuloidaksesi minua, jos kerran olet päättänyt, että ystävyytemme”, Draco sylkäisi sanan ulos, ”on niin merkityksetön, ettet voi edes kertoa minulle totuutta.”
Harry kirosi mielessään. Hän ei ollut ajatellut ollenkaan ennen kuin oli avannut suunsa – Dracon nimi oli vain lipsahtanut häneltä reaktiona hänen näkemäänsä tunteeseen. ”Se on totuus”, hän sanoi. ”Minä vannon – sillä ei ole mitään tekemistä sinun sokeutesi kanssa.”
”Mistä se sitten johtuu? Ei enempää valheita, Potter.”
”Minähän sanoin, minä vain kaipasin--”
Ennen kuin Harry ehti edes räpäyttää silmiään, Dracon käsi oli tarttunut hänen paitansa etumukseen. Ketteriltä sormilta vei vain hetken paikallistaa itsensä ja kiivetä Harryn kasvoille.
”Mitä sinä teet?” Harry parkaisi ja yritti vetäytyä pois. Mutta Dracon toinen käsi kiemurteli hänen niskansa taakse pitämään häntä paikoillaan.
”’Katson’ sinua. Selvittääkseni totuuden. Sanasi, äänesi – ne eivät sano samoja asioita, enkä minä ymmärrä sitä. Mutta et ole koskaan ollut hyvä pitämään totuutta poissa kasvoiltasi; sitä, mitä todella tunnet.”
Harry oli kuin halvaantunut tuntiessaan Dracon kädet ihollaan ja hänen läheisyytensä aiheuttaman lämmön. Yksi käsi oli kietoutunut hiuksiin hänen niskassaan ja toinen kulki hänen otsallaan, huulillaan, kaikkialla. Dracon kasvot täyttivät hänen näkökenttänsä ja halu nojata käteen, joka oli nyt hänen poskellaan, oli melkein sietämätön. Hän ei kestäisi yhtään enempää. ”Ole kiltti ja lopeta”, hän kuiskasi.
Käsi ei liikkunut. ”Anna minulle yksikin hyvä syy.”
”Koska--” Harry vetäisi syvään henkeä. Dracon peukalo liukui vähän matkaa hänen poskellaan; hänen suunsa oli aivan lähellä. Aika tuntui hidastuvan, ja hän tunsi muuriensa sortuvan, sortuvan… ”Koska”, hän toisti ääni täristen hieman, ”se saa minut haluamaan tehdä näin.”
Harry otti Dracon kasvot käsiinsä, nojautui eteenpäin ja painoi pehmeän suudelman toisen pojan huulille.
Sitten hän vääntäytyi irti Dracon otteesta ja pakeni oleskeluhuoneeseensa.
Hän ei ollut varma, tulisiko sieltä koskaan pois.
***
Draco seisoi erään portaikon juurella miettien, oliko todella lähdössä päättömään ajojahtiin.
Harryn suudeltua häntä sinä iltapäivänä ja paettua Draco oli seissyt pitkään jähmettyneenä paikoilleen, poissa tolaltaan. Vasta kuullessaan joidenkin oppilaiden tulevan suuresta salista kuiskutellen uteliaasti ja ajattelemattomasti hänen ja Harryn yhteenotosta, ikään kuin Draco olisi menettänyt kuulonsakin, hän oli vetäytynyt kirjastoon ajattelemaan. Tuntui siltä kuin hän ei olisi viime aikoina muuta tehnytkään kuin ajatellut – kaikkea, mitä hänelle oli tapahtunut; mitä heille oli tapahtunut. Sokeutumisensa jälkeen Draco oli huolellisesti vältellyt käsitettä ’he’. Epävarmuudessaan hän ei ollut voinut kuvitellakaan, että kukaan haluaisi olla hänen kanssaan ’he’. Mutta ilmeisesti joku halusi. Harry. Ainakin jos suudelma oli todella tarkoittanut jotain, ja jos Harry jossain oli huono, niin petoksessa. Mikä tarkoitti, että tämä todella halusi Dracon.
Ja Draco halusi hänet myös. Ensimmäistä kertaa onnettomuuden jälkeen hän antoi itsensä edes miettiä sellaisia asioita ja päästyään yli järkytyksestään hän tajusi vaistomaisesti, että oli halunnut Harryn jo pidemmän aikaa. Hän muisti, kuinka he olivat sopineet yhteen luudalla ja miltä Harryn lämpö oli tuntunut hänen kätensä alla. Miten he kannustivat toisiaan ja olivat tasavertaisia, vaikka Dracon sokeus sai hänet yleensä tuntemaan olevansa heikommassa asemassa muihin nähden. Hän ei tiennyt, millaista olisi viedä heidän suhteensa uudelle tasolle, mutta hän ei missään nimessä aikonut jättää Harryn suudelmaa ilman vastausta. Hän saattoi edelleen tuntea pehmeät huulet omiaan vasten.
Ongelmana oli, että rohkelikko vaikutti haihtuneen ilmaan. Draco ymmärsi toisen pojan pelon; halu vetäytyä pois muita ihmisiä – ihmisiä, joiden reaktioista ei voinut olla varma – sisältävistä tilanteista oli hänelle liiankin tuttu. Ja Harry ei luonnollisestikaan voinut tietää Dracon tunteista; ymmärrettävää, sillä hän ei itsekään ollut tunnistanut niitä tätä hetkeä aiemmin. Nyt piti siis vain etsiä Harry ja kertoa hänelle. Mutta missä hän oli?
Harry ei ollut tullut alas päivälliselle. Dracon ei ollut edes tarvinnut kysyä – heti hänen istuttuaan pöytään Blaise oli hihkunut hänelle sydämelliset onnittelut sen mittelön oletetusta voitosta, jonka tämä luuli Harryn ja Dracon käyneen. Draco ei ollut vaivautunut korjaamaan Blaisen käsitystä, vaan oli syönyt hiljaisena ruokansa miettien, missä Harry oli. Jonkun etsiminen valtavasta linnasta oli tarpeeksi vaikeaa näkevällekin. Etsiminen sokkona, kirjaimellisesti, oli lähes mahdotonta.
Vaikutti kuitenkin järkevältä aloittaa Harryn tuvasta, ja sen takia Draco nyt seisoikin erään tietyn itäisen portaikon juurella lähellä suurta salia. Hän ei ollut edes varma, pystyisikö löytämään Rohkelikon oleskeluhuonetta – hän ei ollut koskaan ollut siellä, eikä hänellä ollut muuta aavistusta reitistä, kuin muistikuva siitä, että rohkelikot tulivat ja menivät näistä portaista. Ohjaaja oli ohjelmoitu erityisesti hänen tarpeisiinsa, ja monet Tylypahkan pysyvistä huoneista oli tallennettu siihen; Draco ei kuitenkaan tiennyt, kuuluivatko muiden tupien tilat joukkoon, sillä hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa niihin.
”Öh… tendo, Rohkelikon oleskeluhuone”, hän sanoi Ohjaajalle odottaen, ettei se tunnistaisi komentoa.
Laite ei kuitenkaan epäröinyt. ”Kaksikymmentäseitsemän porrasta ylöspäin”, se ohjeisti. Toivoen, että Ohjaaja todella oli oikeassa, eikä eksyttäisi häntä linnan uumeniin, Draco lähti liikkeelle.
Draco kävi harvoin vieraissa paikoissa, ja sokeana lentämisen tapaan se oli äärimmäisen hämmentävää. Luokkahuoneet, Luihuisen oleskeluhuone – ne olivat kaikki paikkoja, joissa hän oli käynyt aiemmin, mikä teki Ohjaajaan luottamisesta helpompaa ja auttoi häntä pitämään mielessään kirjaa olinpaikoistaan. Nyt hän oli todella kulkemassa sokeasti paikkaan, josta hän ei jonkin mennessä pieleen voisi mitenkään löytää tietä takaisin ilman näkevää ihmistä. Olettaen, että hän löytäisi sellaisen.
Draco kiipesi aina vain ylöspäin, sitten pitkin kaikuvaa käytävää ja taas portaita ylöspäin. Ei ihme, että Longbottom hoikistui vuosien varrella, hän ajatteli. Kaikki nämä portaat pitäisivät kenet tahansa hyvässä kunnossa. Oli suoranainen ihme, ettei kukkakeppi-Weasley ollut kadonnut kokonaan näkyvistä.
Juuri Dracon vakuututtua siitä, että Ohjaaja oli seonnut ja että hän päätyisi jonnekin katolle, se ilmoitti hänen olevan määränpäässä.
Mitäs nyt? Hän oli perillä, mutta hänellä ei ollut aavistustakaan, missä ’perillä’ oli, miltä siellä näytti tai mitä hänen ympärillään oli. Draco ei ollut tuntenut oloaan näin eksyneeksi ja avuttomaksi pitkiin aikoihin, ja hetken ajan hän harkitsi luovuttavansa ja keksivänsä toisen suunnitelman. Vain hänen tarpeensa löytää Harry ja puhua tälle palautti hänen päättäväisyytensä. Jos ei muu auttaisi, hän seisoisi paikallaan kunnes joku rohkelikko kulkisi ohi.
”Tunnussana?” Vanhemman naisen ääni puhui yhtäkkiä Dracon yläpuolelta, ja heti perään kuului haukotus.
Draco melkein loikkasi ulos nahoistaan kuullessaan äänen. ”Mitä?” Oliko rohkelikoilla jonkinlainen ovenvartija?
”Sinun täytyy sanoa tunnussana, kultaseni. En voi päästää sinua muuten sisään.”
Draco astui ääntä kohti toinen käsi kohotettuna eteenpäin. ”Kuka olet? Minun täytyy vain tavata Harry – voisitko olla kiltti ja kertoa hänelle, että olen täällä?”
”Olen pahoillani – makuusaleissa ei ole muotokuvia. Tarvitset salasanan.”
”Seinä”, varoitti Ohjaaja juuri kun Dracon käsi osui kaiverretun kehyksen reunaan. Puhujan sanat palasivat hänen mieleensä. ”Oletko sinä muotokuva?” hän kysyi.
”Totta kai, kultaseni, mikä muukaan olisin? No, aiotko sanoa tunnussanan vai et?”
No, nyt Draco ainakin tiesi, mitä hänellä oli vastassaan. Hän ei ollut varma, oliko puhuva kuva enemmän vai vähemmän ärsyttävä kuin tyhjä kiviseinä – joinain päivinä hän ei ollut tarkkaillut askeliaan ja oli kävellyt vähän matkaa tupansa sisäänkäynnin ohi, ja sen löytäminen uudelleen oli aina hankalaa.
”Ei… en voi”, Draco vastasi muotokuvalle. ”Minä… voisinko vain odottaa tässä?”
”Tottahan toki”, kuului vastaus. ”Suonet anteeksi, minä taidan jatkaa nokosiani…”
Hiljaisuus ympäröi jälleen Dracon. Hän seisoi paikallaan toivoen, että joku oppilas tulisi joko sisään tai ulos ja olisi riittävän jalomielinen päästääkseen hänet sisään.
Pitkän ajan kuluttua Draco kuuli muotokuvan viimein narahtavan auki ja kääntyi toivoen, että se olisi joku, jonka hän tunsi. ”Mitä sinä täällä teet?” kuului pojan ääni. No, rohkelikko ilmeisesti tunsi hänet, mutta Draco ei pystynyt ainakaan heti tunnistamaan puhujaa.
”Voisitko hakea Potterin? Minulla on hänelle asiaa”, hän pyysi toivoen, että toinen oli yhteistyöhaluisella tuulella.
”Kuulin, että haastoit hänet päivällisellä, tai jotain sellaista. Yritätkö livahtaa sisään hoitamaan homman loppuun?” tuntematon poika kysyi epäluuloisesti.
Draco onnistui juuri ja juuri pitämään kielensä kurissa. ”Jos yrittäisin livahtaa sisään, en varmaan pyytäisi sinulta lupaa, vai mitä?” Hän huokaisi. ”Katso nyt, se on tärkeää. Ole kiltti.”
Vastauksena tuli toinen huokaus. ”No okei sitten. Odota hetki, niin käyn selvittämässä, missä hän on. En ole nähnyt häntä koko päivänä.”
Muotokuva sulkeutui jättäen Dracon odottelemaan ja miettimään, mahtaisiko poika kätevästi unohtaa hänet saman tien. Hänen ei tarvinnut kuitenkaan odottaa kauaa; muutaman minuutin kuluttua sisäänkäynti aukesi taas. Mutta se ei ollut Harry.
”Malfoy, mitä sinä teet täällä?”
”Granger.” Hänen äänensä oli ainakin helposti tunnistettavissa. ”Minun täytyy puhua Potterille – voisitko hakea hänet?”
”En voi.”
”Et voi? Miksi hitossa et?”
”Koska hän ei suostu tulemaan alas – edes meidän pyynnöistämme.”
”Mitä?!” Tämä alkoi olla naurettavaa. ”Hyvä on, nyt riitti”, Draco sanoi ja valmistautui työntymään Hermionen ohi, jos hänen täytyisi. ”Olen täällä vain koska hän pakotti minut lopettamaan eristäytymisen ja itsesäälissä rypemisen ja edes yrittämään ihmisten seuraan palaamista. Joten en takuulla aio antaa hänen päästä kuin koira veräjästä nyt, kun hän yrittää itse piiloutua.”
Seurasi hetken tauko. ”Hyvä on”, Hermione sanoi.
”Hyvä on?”
”Voit tulla sisään.”
Draco ei jäänyt odottelemaan, että toinen muuttaisi mielensä. Hän yritti kävellä eteenpäin, mutta lähes välittömästi Ohjaaja varoitti häntä esteestä reitillä.
Draco pysähtyi hämmentyneenä. ”Este? Granger, mitä tämä tarkoittaa?”
”Sisäänkäynti on aukko noin kahden jalan korkeudella lattiasta” Hermione selitti. Draco tunsi viileän käden tarttuvan ranteeseensa ja ohjaavan kätensä alas koskettamaan aukon alareunaa. Hermionen avustuksella hän kapusi sisään.
”Missä hän on?” Draco kysyi päästyään takaisin pystyasentoon.
”Makuusalissa, luulisin. Ron näki hänen lasinsa yöpöydällä, ja hän tuskin on livahtanut ilman niitä minnekään. Mutta”, hän sanoi hiljaisella äänellä, ”hän ei suostu puhumaan kummallekaan meistä. Mikä saa sinut uskomaan, että hän puhuisi sinulle?”
”Hän puhuu minulle”, Draco murahti. ”Kaiken sen jälkeen, mitä… noh, on joitain asioita, jotka hänen täytyy saada tietää. Ja kuten sanoin, minulla on muutamia velkoja perittävänä – hän ei pääse niitä pakoon piiloutumalla. Se ei onnistu minun kanssani.”
”Malfoy--” Hermione piti taas tauon. ”Kuulehan, en tiedä tarkkaan, mitä tänään tapahtui. Ron ja minä menimme Tylyahoon, mutta Harry ei halunnut tulla mukaan. Useat muut linnaan jääneet ovat kertoneet, että teidän kahden välillä oli jonkinlainen yhteenotto. Harry on puolustanut sinua useamminkin kuin kerran, mikä on ainoa syy, miksi päästin sinut sisään. Mutta jos satutat häntä…”
”Vakuutan, etten ole tullut myrkyttämään häntä”, Draco vastasi. Hän epäröi hetken ja päätti sitten kertoa Hermionelle enemmän; vaikka hän kuuli toisen äänestä, ettei tämä pitänyt häntä edelleenkään kovin suuressa arvossa, tyttö sentään auttoi häntä. ”En ole täydellinen, Granger, mutta en ole myöskään sama henkilö, joka olin ennen. Usko pois”, hän lisäsi virnistäen synkästi, ”jos koskaan menetät osan itsestäsi, näet sinäkin maailman eri tavalla. En ole koskaan pyytänyt mielelläni apua, enkä myöskään ikinä tule pitämään siitä. Mutta kaikki kääntyi ylösalaisin, ja Potter – raivostuttavalla, sankarillisella tavallaan – tunki itsensä elämääni ja teki siitä… parempaa. On paljon, mitä et tiedä meistä ja siitä, mitä hän on tehnyt, mutta niistä asioista on puhuttava. Ja olen varma, että huoneellinen rohkelikkoja mulkoilee minua juuri nyt, joten jos vain kerrot, missä makuusali on, niin jatkan matkaa.”
Dracon huojennukseksi Hermione nauroi. ”En tiedä, mistä tiesit, mutta olet oikeassa. Haluatko minun saattavan sinut siltä varalta, että joku yrittää tehdä muutakin kuin vain tuijottaa?”
”Ei”, Draco vastasi lyhyesti. Hänen luonnollinen taipumuksensa oli edelleen kieltäytyä kaikesta avusta, joka ei ollut välttämätöntä, ja ajatus siitä, että häntä pitäisi suojella kuin invalidia, oli vastenmielinen. ”Pärjään kyllä. Ja kiitos Potterin, osaan edelleen loitsia ihmisiä yhtä hyvin kuin kuka tahansa. Ohjeet, kiitos.”
”Hyvä on, hyvä on.” Hermione käänsi Dracoa hieman vasemmalle. ”Noin kahdenkymmenen jalan päässä suoraan edessäsi on portaikko. Kiipeä ylös, ja heti oikealla on ovi. Harryn sänky on ensimmäinen oikealta. Ja Malfoy--” Lyhyt tauko. ”Kiitos.”
Draco käänsi päätään takaisin tytön ääntä kohti. ”Mistä hyvästä?”
”Siitä, että olet ilmeisesti ollut se ystävä, jonka Harry on sanonut sinun olevan.”
Draco mietti, mitä kaikkea Harry oli mahtanut hänestä sanoa, mutta antoi asian olla ja vain nyökkäsi vastaukseksi. Hän ei oikeastaan halunnut jutella Hermionen kanssa ollenkaan – hän oli tullut tänne Harryn takia.
Pian hän ryhtyi kiipeämään viimeisiä portaita.
***
Harry makasi peittonsa alle käpertyneenä pimeässä huoneessa miettien ties kuinka monetta kertaa, mikä oli saanut hänet todella suutelemaan Draco Malfoyta. Hän oli ajatellut sitä, uneksinut siitä sekä nukkuessaan että valveilla ja päättänyt pysyä erossa Dracosta kunnes pääsisi halusta eroon. Mitä enemmän hän ajatteli asiaa, sitä enemmän Hermionen oletuksessa hänen oli biseksuaalisuudestaan oli järkeä. Toisaalta se oli edelleen melko uutta ja häiritsevää, mutta nyt kun melkein viikko oli kulunut, Harry tiesi, että se oli totta; ja kuten velhouteensa, hän uskoi tottuvansa tähänkin aikanaan.
Varsinainen ongelma oli hänen viehtymyksensä nimenomaan Dracoon – Harry oli tehnyt niin paljon töitä saadakseen toisen pojan ulos kuorestaan, ja he olivat onnistuneet luomaan omalaatuisen ja herkän ystävyyden; niin erilaisen kuin se, joka hänellä oli Ronin ja Hermionen kanssa. Ja hän oli tuhonnut sen tällä typerällä ihastuksella. Luojan kiitos, hän ei ollut koskaan halunnut suudella Hermionea tai Ronia – Harry ei ollut varma, olisiko kestänyt kummankaan heistä menettämistä.
Ei sillä, että hän olisi ollut onnellinen Draconkaan menettämisestä. Vaikka hän oli itse päättänyt ottaa etäisyyttä, hän kaipasi molemminpuolista kiusoittelua ja sitä, miten Draco kannusti häntä olematta määräilevä kuten Hermione, tai liiankin rento kuten Ron usein oli. Harry muisti, miten he olivat jakaneet luudanvarren ja lentäneet yhdessä. Hän muisti kosketusten synnyttämän perustavanlaatuisen läheisyyden tunteen. Se taas muistutti häntä jälleen suudelmasta – suloista, katkeraa ja typerää, typerää, typerää. Hän painoi kämmenensä silmäluomilleen toivoen, että voisi pyyhkiä pois mielikuvan, joka pyöri jatkuvasti hänen mielessään: Dracon käsi ojentautumassa koskettamaan häntä.
Makuusalin ovi narahti auki ja Harry makasi hiljaa; toivoen, että tulija vain hakisi sen, mitä tarvitsi ja menisi pois. Ron oli tullut jo kerran kutsuen häntä, mutta hän oli kieltäytynyt puhumasta. Hän ei vain kyennyt siihen. Hän ei voinut kertoa, mitä oli tehnyt, ja kuinka suudelma oli ollut samaan aikaan sekä ihmeellinen että hirvittävä. Se oli liian henkilökohtaista. Ja hän oli liian onneton.
Askeleet lähestyivät, ja Harry kuuli jonkun vetävän sängynverhot auki.
”Ron, minähän sanoin, en vain pysty ker--”
”En ole Weasley.”
Harry kavahti istualleen. Hänen lasinsa olivat poissa ja huone oli pimeä, mutta hän erotti hämärästi ihmishahmon mustuutta vasten. ”Malfoy, miten pääsit tänne?”
”Jättiläinen pudotti minut ikkunasta. Mitä luulisit? Kiipesin kaikki kymmenen miljoonaa rappua tänne, ja Granger päästi minut sisään. Ja sivumennen sanoen, ettekö te rohkelikot voisi keksiä hieman arvokkaampaa tapaa päästä sisään kuin taulun takana olevasta reiästä ryömiminen?”
”Tulitko tänne asti vain loukkaamaan tupaani?”
Varjoista kuului huokaus. ”Ei, en tullut. Tulin puhumaan kanssasi.” Patja jousti Dracon kiivetessä sängyn jalkopäähän, ja verhot sulkeutuivat, jolloin sumeat varjotkin katosivat. Harry veti jalkansa koukkuun, kauemmas Dracosta – luoden suojamuurin heidän välilleen.
”En halua puhua.”
”Potter, olet viettänyt suuren osan kuluneista kuukausista tolkuttaen minulle, ettei vetäytyminen ole vastaus. Joten tässä minä nyt olen. Olen puhunut muutamille tupatovereilleni viime aikoina, olen puhunut Grangerille tänään ja olen puhunut sinulle pirun paljon. Voisit edes itse noudattaa omaa neuvoasi. Et antanut minun juosta pakoon, ja nyt minä en anna sinun juosta pakoon. Et voi piileskellä ikuisesti. Sinä puhut nyt.”
”Olen luonut hirviön”, Harry vaikeroi. Sitten hän nielaisi. ”Katso nyt, jos tässä on kyse siitä suudelmasta, tehdään tämä armollisen nopeasti. Olen pahoillani ja vannon, etten tee sitä enää koskaan. Jätätkö minut nyt rauhaan?”
”En.”
”Mitä muuta sinä minusta haluat?” Harry parkaisi. Hän ei voinut uskoa, että Draco pitkitti tätä.
Seurasi hetken hiljaisuus. ”Entä jos haluaisin sinun tekevän sen uudestaan?”
”Mitä?”
”Se suudelma.” Patja liikahti Dracon siirtyessä lähemmäs. Käsi ojentui ja löysi Harryn säären. ”Tarkoititko sitä?”
Harry painoi otsan polviinsa ja toivoi jälleen kerran voivansa poistaa muiston mielestään. ”Kyllä”, hän kuiskasi tukahtuneesti. ”Minä en… tarkoitan, että yritin olla tekemättä sitä, mutta en pystynyt, en vain pystynyt, ja…” Kosketus oli shokki hänen elimistölleen. Hän halusi vetäytyä pois, mutta ei olisi kestänyt niin paljon kaipaamansa kontaktin menetystä. ”Ole kiltti”, hän kuiskasi, ääni kuulostaen melkein voihkaisulta. ”Sinä et auta.”
Käsi ei liikkunut. ”Ja sinä et kuuntele”, Draco sanoi pehmeästi. ”Meidän on puhuttava siitä, mitä tänään tapahtui, kyllä. Mutta ei siksi, että vihaisin sinua. Minä… pidin siitä. Ja sinusta.” Harry kuuli hänen vetävän henkeä. ”Haluan tehdä sen uudelleen. Haluatko sinä vielä… Oletko vielä kiinnostunut?”
Harry ei liikahtanutkaan. Hänen sydämensä moukaroi hänen kurkussaan. ”Et voi tarkoittaa tuota.”
”Harry, katso minua.”
Harry nosti päätään, mutta ei nähnyt mitään. ”En… en voi. Täällä on pilkkopimeää, eikä minulla edes ole laseja.”
Pimeydestä kuului pehmeä naurahdus. ”Todellako? No, sittenhän me olemme samalla tasolla, vai mitä?” Käsi siirtyi Harryn sääreltä eteenpäin, kunnes löysi hänen käsivartensa ja sitten kätensä. ”Katso siis minua niin kuin minä katson sinua. Sormillasi. Silloin näet, mikä on totuus.”
Harry tunsi kättään vedettävän eteenpäin, kunnes se saavutti Dracon kasvot. Pojan piirteet olivat täysin rennot, ilman merkkiäkään kireydestä tai petoksesta. Silmäripset kuiskivat hiljaa hänen sormiaan vasten, huulet olivat kääntyneet vienoon hymyyn. Draco nojautui Harryn kättä vasten tämän silittäessä hänen poskeaan ja sivellessä pehmeitä huulia peukalollaan. Hänen kielensä käväisi merkkaamassa tunnustelevan sormenpään, ja Harry vetäisi terävästi henkeä tuntiessaan siitä aiheutuvan pienen sähköiskun, joka kulki hänen kehonsa läpi.
”Näetkö? Ymmärrätkö?” Se oli hiljaisin kuiskaus, mutta se kertoi jostain paljon suuremmasta.
Harry oli ymmällään. Ei ollut sanoja kuvaamaan hänen tunteitaan, ihmetystään, intohimoaan. Draco tuntui kuitenkin ymmärtävän hänen hiljaisuutensa. Käsi pujottautui Harryn niskan taakse ja veti häntä lähemmäs, ja sitten he suutelivat; aluksi hieman kömpelösti molempien yrittäessä löytää toisensa pimeydessä. Mutta sitten suut asettuivat vastakkain, huulet erkanivat ja suudelma kasvoi vaativammaksi, varmemmaksi. Kielet ottivat käsien paikan tunnustelun ja tutkimisen välineinä ja oppivat uusia salaisuuksia mausta, pintarakenteista ja lämmöstä. Jos aikaisempi suudelma oli ollut kysymys, tämä antoi vastauksen. Kyllä.
Kun he viimein irrottautuivat toisistaan, Harry ei vieläkään tiennyt, mitä sanoa. ”Eli… sinäkin olet bi?” hän sai lopulta tokaistua.
Draco nauroi. ”Ei, itse asiassa olen täysin homo. Olen tiennyt vuosikausia. Ilmeisesti tupatoverini ovat parempia pitämään suunsa kiinni kuin olin uskonut – se oli melko avoin salaisuus alhaalla tyrmissä.”
”Ai”, Harry mutisi nolona. ”No, minä – minä olen vasta selvittämässä asioita itselleni. Ja--” hän nosti päätään, vaikkei edelleenkään voinut nähdä mitään. ”Minä itse asiassa kuulin huhuja – että olit aikeissa naida jonkun saksalaistytön pimeästä suvusta. Mistä minä olisin voinut tietää, että oletkin homo?”
Pimeydestä kuuluva ääni muuttui yllättävän vakavaksi. ”Se piti paikkansa. Malfoyt menevät naimisiin poliittisista syistä – seksuaalisuuteni ei olisi vaikuttanut asiaan mitenkään. Se oli täysin järjestettyä.”
Harryn sydän tuntui vajoavan. ”Ai”, hän sanoi taas. ”No, se tarkoittaa kai sitten--”
”Häät on peruttu”, Draco keskeytti naurahtaen kylmästi. ”Luuletko, että Gegenfurtnereilla on mitään käyttöä avuttomalle sokealle pojalle?”
”Sinä et ole avuton!” Harry protestoi.
”Heille minä olen”, Draco totesi rauhallisesti. ”Mitä sitten tulenkaan elämälläni tekemään, se ei ole pimeyden lordin palvelemista, tai mitään sinne päinkään. He eivät halunneet olla missään tekemisissä kanssani onnettomuuden jälkeen.” Ääni madaltui kuiskaukseksi ja sanat takertuivat Dracon kurkkuun. ”En uskonut kenenkään haluavan minua enää koskaan. Ei tällä tavoin.”
Harry ojensi kättään varovasti, löysi toisen pojan hartian ja seurasi tämän kaulan kaarta ylös tämän hiuksiin. Hän liu’utti sormiaan muutamien vaaleiden suortuvien läpi. ”Minä haluan sinut. Juuri sellaisena kuin olet.”
Harry tunsi Dracon ottavan hänen kätensä omiinsa ja suutelevan hänen kämmentään. ”Ja minä haluan sinut. Olen ehkä tiennyt kauan, kuka olen, mutta lopetin sen pohjalta toimimisen. Sokeutumiseni jälkeen uskoin olevani loppuikäni yksin, eikä ’halua’ ollut olemassa. Mutta kun suutelit minua tänään, kaikki muuttui – annoin itseni tuntea jälleen, ja siellä se oli, odottamassa. Joten tavallaan olen itsekin vasta selvittämässä asioita itselleni.”
”Toivoisin vain, että olisin tiennyt aiemmin sen olevan edes mahdollista”, Harry huokaisi. ”Siksi minä… menin paniikkiin, sitä se varmaan oli. Ajattelin, että ihastukseni tuhoaisi ystävyytemme ja että saisin itseäni niskasta kiinni, jos pysyttelisin sinusta erossa jonkin aikaa. En tiennyt, mitä muutakaan tehdä.”
”Ja kaikki, mitä minä tiesin oli se, että olin yhtäkkiä ilman mitään selitystä menettänyt sen ainoan ihmisen, joka vaikutti välittävän minusta.”
Harry tunsi poskiensa punehtuvan. ”Anteeksi.”
”No, en voi sanoa päässeeni siitä vielä täysin yli, mutta pikku hiljaa.” Sormet seurasivat kevyesti Harryn käden ääriviivoja. ”Olen joutunut viime kuukausina opettelemaan paljon luottamusta, jossa en ole koskaan ollut kovin hyvä. Minun on täytynyt luottaa siihen, ettei Ohjaaja anna minun kävellä seiniä päin, siihen että sulkakynäni tekee tarkkoja muistiinpanoja, siihen mitä ihmiset kertovat minulle ympäristöstäni – kaikkeen. Mutta sinä sait minut luottamaan itseesi. Tulit silloin kun lupasit tulla, talutit minut tupaani yhtenä kappaleena, sait minut jälleen luudan kyytiin ja… olet nähnyt asioita, joita kukaan muu ei ole nähnyt. Nyt on sinun vuorosi. Lupaa minulle, että luotat minuun ja puhut minulle, etkä vain katoa, jos jotain tapahtuu.”
Harry ei epäröinyt. ”Minä lupaan.”
Harry tiesi, että sanat ovat usein helpompia kuin teot; liian monet lupasivat asioita, eivätkä koskaan pitäneet lupauksiaan. Mutta Harry, joka oli kasvanut ilman mitään syytä luottaa kehenkään, ymmärsi, miten tärkeä asia oli. Eikö hän ollut heti alussa tehnyt sen selväksi toteuttamalla lupauksensa mennä lukemaan Dracolle? Hän pudisteli henkisesti päätään, suuttuneena itselleen siitä, että oli toiminut omia periaatteitaan vastaan viimeviikkoisella käytöksellään. Ei enää. Toinen oli luottanut henkensä hänen käsiinsä useammin kuin kerran. Vähintä, mitä Harry saattoi tehdä, oli luottaa sydämensä Dracon käsiin.
Dracon ääni rikkoi hiljaisuuden. ”Mitä mietit?”
Harry sulki Dracon käden omaansa ja veti toisen lähelleen. ”Tule ja katso itse.”
***
They say love is blindness of heart; I say not to love is blindness.
[Sanotaan, että rakkaus on sydämen sokeutta; minä sanon, että on sokeutta olla rakastamatta.]
-- Victor Hugo
------------------------------
A/N: Well -- that's the end. I know not everything is resolved, and that there are still issues the boys must face, as they work out their new relationship. But they *are* together now. I hope you were not disappointed.
T/N2: Nyt voisi sitten viimeistään kommentoida, jos on tähän asti pihtaillut kommentteja~ ;> Olisi kiva tietää, mitä ihmiset ovat pitäneet käännöksestäni ja kuka tätä on ylipäänsä lukenut.
Yôsei kiittää ja kuittaa~ *yrittää tehdä tyylikkään hovikumarruksen, mutta kompastuu jalkoihinsa, lentää rähmälleen ja ryömii nolona pois paikalta*
-
Vau.
Voisin taas kerran puhella vaikka mitä tästä juonesta, mutta jätetään se.
Sä olit tosi hyvin onnistunut suomentamaan Harryn ja Dracon tunteet ja ton tunnelman.
Voi kun ne oli suloisia.
Koko tän ficin ajan sä oot saanut pidettyä Dracon ja Harryn omanlaisinaan. Muutenkin tekstin tunnelma on ollut aivan valtavan hyvä ja suomennos niin loistavaa. Kirjotusvirheitäkään ei ole ollut.
Kiitti ihan kamalasti, kun jaksoit suomennella tän loppuun asti ja vielä näin hyvin. Nyt tuli tosi haikee olo kun tää loppui.
Jatka ihmeessä suomentelua, kun näin hyvin osaat.
-
JEE! ihana loppu :)
Oot suomentanu tän niin hyvin, että... mä oon ihan kateellinen. Liian usein näkee suomennoksia, jotka on ns. suoraa suomennosta jolloin lauseissa ei ole mitään järkeä. Tässä ei ollut mitään sinne päinkään. Loistavaa loistavaa!!
Kiitos kun suomensit tämän meille kaikille, annoit ihanan lukukokemuksen, joka monelta olisi jäänyt väliin ilman sinun suomennostasi.
love Cee
-
”Seinä”, varoitti Ohjaaja juuri kun Draon käsi
;D
”Hyvä on, hyvä on.” Hermione käänsi Dracoa hieman vasemmalle. Noin kahdenkymmenen jalan päässä suoraan edessäsi on portaikko. Kiipeä ylös, ja heti oikealla on ovi. Harryn sänky on ensimmäinen oikealta. Ja Malfoy--” Lyhyt tauko. ”Kiitos.”
Noin sanan eestä vissiin puuttu "?
Kiitos tämän suometamisesta! ;)
-
Ääääääh, nonni, nyt se on sitte loppu. Tuli semmonen kauhean haikea olo :D Mutta yleensä tulee, kun tajuaa, että nyt on joku hyvä ficci tullut päätökseen. Tätä olisi kyllä lukenut kovin mielellään enemmänkin, mutta hyvin tämä tämmöisenäänkin meni!
Ja pakko vielä sanoa, että ficin idea oli aivan mahdottoman upea, kuten myös sen toteutus. Tykkäsin kyllä kovasti :> Ja ei pidä pelkästään alkuperäisen ficin kirjoittajaa kehua, vaan myös tätä käännöstä ja itse kääntäjää! Tosi hyvää jälkeä, mulla ei ole ainakaan mitään valitettavaa, kuten ei aiemminkaan (muistaakseni :’D) Hyvin jaksoit tämän kyllä kääntää; itsellä olisi mennyt varmasti jo alkumetreillä hermot ja olisi jäänyt ficci varmasti kokonaan kääntämättä. Ja käännöksen laadun lisäksi löytyy myös paljon muitakin asioita, joita voisin ottaa tähän esille. Ainakin tuo tahti, minkä mukaan näitä lukuja tänne putkahteli, oli sanoinkuvaamattoman ihana asia! Ei tarvinnut ainakaan odotella jatkoa tuskissaan viikkoja, koska yllättävän pian niitä tuli lisää. Hyvä vain ;D Ja sitten virheistä vielä; niitä ei näkynyt paljoa yhtään, ehkä jotain pieniä huolimattomuus virheitä, mutta ei sen pahempia (ja noita pikkuvirheitä meillä jokaisella on.) Mutta tähtään tässä enemmän niihin suurempiin virheisiin, joita on valitettavasti joissakin käännöksissä näkynyt – ja paljon. Huh, mutta onneksi tässä niiltä säästyttiin hyvin.
Ja diididii, mitähän muuta? Joo, pähkäilen täällä nyt kauheasti ja muistelen noita kaikkia hetkiä, kun luin tätä :) Niin joo, nuo loitsut, joita käänsit itse! Ne olivat suorastaan nerokkaita ja olit onnistunut kadehdittavan hyvin niiden kääntämisessä.
Ja tässä tämä kommentoiminen taas taisi olla. Aivot käy taas ihan tyhjänä (ylläri) :D Mutta iso kiitos tästä käännöksestä ♥ Tämä jaksoi piristää aina uusilla luvuillaan. Ja jatka ihmeessä sitä suomentamista, kun olet siinä niin älyttömän hyvä (: Itsekin suomentaisin kyllä, mutta… no, se englanninkielen ymmärtäminen on sitä laatua, että ehkä jätän kuitenkin väliin :’D
Winchester_ kiittää ja kumartaa vielä kerran tästä ihanasta lukuelämyksestä ja toivoo lisää tämmöisiä! :>
-
carrot: Kiitos paljon ihanasta kommentista! Jos tunnelma ja hahmot ovat pysyneet hyvinä ja uskottavina, niin olen onnistunut tehtävässäni~ :>
Itsellänikin on kyllä vähän haikea fiilis; huomasin nimittäin, että ficissä elää mukana ihan eri tavalla, kun sitä suomentaessa joutuu todella keskittymään joka sanaan ja vivahteeseen. Olen lukenut tämän niin monta kertaa läpi, että osaan varmaan jo koko ficin ulkoa... :'D
Cynder: Sellaista tönkköä sana sanalta suomentamista yritinkin välttää; loistavaa, jos olen onnistunut siinä! Tätä on ollut todella kiva suomentaa, kun on tiennyt, että muutkin saavat iloa siitä~ :> Kiitos kommentista!
UniFlora: Suuri kiitos sinulle siitä, että olet uskollisesti jaksanut kommentoida ja huomautella typoistani alusta asti!
Winchester_: Tämän kääntäminen oli itse asiassa suurimmaksi osaksi todella helppoa ja sujuvaa, mikä ei suinkaan ole asianlaita kaikkien vieraskielisisten tekstien kanssa. Itsekin ihmettelin, miten tämä ficci kääntyi niin nopeasti ja kivuttomasti~ :'D
Kiva että tykkäsit noista loitsuista, uudissanoja on kyllä hauska keksiä. :>
Kiitos vielä sinulle kaikista ihanista kommenteistasi, niitä lukiessa on aina tullut hyvä mieli~ Ja tämän kääntäminen on ollut sen arvoista, kun tietää voineensa antaa muille elämyksiä, joista nämä olisivat muuten saattaneet jäädä paitsi~ :>
-
Olen lukenut jokaisen luvun aina, kun olen huomannut niiden ilmestymisen ja nyt päätin sitten kommentoidakin. Syykin on ihan yksinkertainen siihen, miksi en ole kommentoinut aikaisin. En osaa oikein kunnolla kommentoida käännettyjä ficcejä. Ja olen muutenkin kauhean kehno kommentoimaan. Katsotaan nyt mitä saan aikaan.
Jostain syystä, vaikka näin että tämä on H/D:tä, jota syvästi inhoan, päätin vilkaista, että millaisesta ficistä on kyse. Luultavastikin se johtui otsikosta, sillä se vaikutti mielenkiintoiselta. Oli hyvä idea jättää se suomentamatta, sillä noin se kuulostaa paremmalta.
Käännöstyösi on loistavaa. Tässä ei ollut yhtään tönkköä lausetta, niin kuin yleensä näissä käännöksissä tuppaa olemaan. Voisi kuvitella, että tämän on kääntänyt ammatikseen käännöksiä tekevä tyyppi.
Mitään muuta en oikeastaan osaa sanoa. H/D-ficiksi tämä oli yllättävän hyvä, joten kiitos että suomensit tämän. :)
-tirsu
-
Luin tämän kokonaan läpi nyt putkeen, eikä yhtään taukoa. Okei, yksi kahvitauko ja vessatauko mutta muuten vain istuin tässä koneen edessä. n__n Kerrassaan ihana tarina ja idea ja juoni ah. Ja mielestäni käänsit tämän todella loistavasti, kiitokset siis upeasta käännöksestä. Oli todellakin hämmentävää lukea, miten tarinan alkuperäinen kirjoittaja oli tämän saanut kirjoitettua ja kuvailtua Dracon sokeudesta niin täydellisesti. Kuin hän tietäisi itse miltä tuntuu olla sokea. Ja hänhän kertoikin siitä vähän, tiesi tavallaan millaista se on.
Tarina oli niin mielettömän kaunis. Oli ihanaa lukea miten Draco oppi luottamaan niin paljon toisiin, miten hänen ja Harryn ystävyys kehittyi eteenpäin. Tämä oli kerrassaan usomaton tarina, enkä osaa kirjoittaa yhtään rakentavaa palautetta, kun en keksi mitään negatiivista sinun kääntämisestäsi tai mistään muustakaan. Enkä keksi enää edes uusia sanoja miten kuvailla tätä, enkä viitsi toistaa kaiken aikaa sanoja upea, uskomaton, hämmästyttävä, mieletön, kaunis ja niin edelleen.
Kai tämä kommentti sitten loppui tähän, mutta luen kyllä jatkossakin sinun käännöksiäsi mielelläni :)
-
The idea of Draco being blind is kinda used in Finfanfun, but in this fiction it really works. All of the characters are like they're in the books and Draco is über cute. I don't actually like Harry that much, but in this story he don't annoy me much =P Love this -Björk ps. In English in case the translator shows comments to the author.
Ja sitten kääntäjälle tarinaa. Mielestäni on hyvä, että olet ottanut vapaudet kääntää hyvälle suomelle sen sijaan, että sanasta sanaan kääntäisit. Ainoa, mikä särähti hieman oli tuo "Katso nyt". Moniko asiaa perustellessaan käyttää noita sanoja? Paitsi ehkä poliitikot :D
Se ehkä hieman häiritsi, että loitsut olivat 'vierasta kieltä', mutta sillehän sinä et mahda mitään. Hienosti olet suomentanut, kiitokset vaivannäöstäsi =) -Björk
-
Oooi :D tää oli oikein suloinen ja sydäntä lämmittävä.
Kiitokset mahtavasta suomennoksesta! ;)
-
tirsu: Hauskaa, että joku muukin H/D-vihaaja (tai no jaa, en minä oikeastaan itse paritusta vihaa, mutta suurin osa siitä kirjoitetuisa ficeistä vain on rikollisen huonoja...) tarttui tähän ficciin ja tykästyi~ 8D
...vau, eipä minua ole ennen taidettu ammattilaiseen verrata - tässähän ihan häkeltyy~ Pitää ruveta varomaan, ettei nouse nesteet nuppiin... :'D Mutta joo, kiitos paljon kommentista ja kehuista! :>
Jebbe: Kiitos kommentista, kiva että käännös miellytti~ :> Täytyy sanoa, että tämä ficci on kyllä yksi pieni helmi kaiken sen kammottavan kliseisen, epäuskottavan ja kornin H/D:n keskellä, jota internet on pullollaan~
Björk: Ihan mielenkiinnosta, onko Finissä tosiaan enemmänkin ficcejä, joissa Draco on sokea? Löytyykö linkkejä, kun rupesi kiinnostamaan, että minkälaisia tarinoita ihmiset ovat aiheesta saaneet aikaan~
Tuo 'katso nyt' on kyllä vähän epäsuomalainen ilmaus, mutta mitenkäs muuten kääntää lause, joka alkaa "Look,..."? Käytin kyllä sanaa 'kuule' aina kun se sopi lauseyhteyteen, mutta aina se ei olisi toiminut. Juuri tuollaiset jutut ovat kääntämisessä hankalinta; jotkin asiat vain sanotaan eri tavalla eri kielissä, eikä sopivia vastineita ilmaisuille aina löydy.
Osan loitsuistahan olin kääntänyt, mutta sellaiset jätin kääntämättä, joille en keksinyt hyvää suomennosta~ Kyllähän suurin osa kuitenkin on ymmärrettävissä sellaisenaankin - esim. 'tempus' tulee latinankielisestä aikaa tarkoittavasta sanasta, ja vaikkei latinaa osaisikaan (tosin moni varmaan tietää sanonnan "O tempora, o mores" = "Oi aikoja, oi tapoja"), niin todennäköisesti osaa yhdistää loitsun 'aikaan' englannin (temporary) tai ihan suomenkin (tempus = aikamuoto) kautta. Ja onhan kirjoissakin osa loitsuista jätetty alkuperäiseen muotoonsa~
Mutta joo, löpinät sikseen~ Kiitoksia kommentista! :>
Trabe: Kiitos kommentista, kiva että pidit suomennoksesta~ :>
-
oi vitsi miten ihana :D ja oli tosi hyvin käännetty ei missään vaiheessa tullu sellasia kohtia että teksti ois ollu tönkköä oli parhaiten käännetty minkä oon lukenut pisteet siitä ;)
-
kiitos kun käänsit tämän loppuun asti etkä jättänyt tätä kesken.
suomennos oli alusta loppuun asti selkeää ja sujuvaa :D
eikä tökkinyt missään vaiheessa tökkinyt.
Kiitos ja kumarrus
-Romcu
-
Ääää ko lopppu ihanasti ♥ Nyt oli ihan pakko tulla käymään finissä ko vähään aikaan en ole paljoa käynyt täällä :o
Olit kääntäny tän tosi hyvin ja aika nopeasti ja sujuvasti.
Oisin kyllä nyt niin loman tarpeessa ko en keksi mitään sanottavaa vaikka äsken mietin kaikkea mitä kirjottasin,
mutta nyt ei tule mitään mieleen :s Eikä tule oikeen mitään rakentavaakaan palautetta aikaseks
Mutta tää nyt oli vaan niiin ihana ja toivottavasti jatkat muidenkin ihanien ficcien suomentamista ♥
-
susienkeli, romance91 ja Crisu-: Kiitos kommenteista ja kehuista! :>
Kun muutamat ovat toivoneet, että suomentaisin lisää ficcejä, niin mainostetaanpa nyt taas: jos kirjoitustyylini miellyttää tai muuten kiinnostaa, niin täällä on kyllä muutamia omiakin ficcejäni. Käykää katsomassa ja kommentoimassa - linkki pienoiseen ficcilistaukseeni löytyy allekirjoituksestani~ :>
-
Tämä oli tosi hieno fikki!! Suomennos on hyvä, silla säilytit hyvin herkän tunnelman ja aitouden! :)
Joitakin kohtia olisi voinut suomentaa eritavalla, mutta hyvä se oli näinkin!! <3
Eli kerrassaan loistava suomennos. en kylläkään ole lukenut enlanniksi, :D mutta jos tunnelma sun muut on näin hyviä niin pakko olla suomentajan hyvä, tai sitten olet hyvä kirjoittaja! Veikkaan myös sitä, koska se vaikuttaa myös paljon miten on onnistunut finin kokoamaan!! Onnittelut!! ;)
Eikun uutta putkeen, kun tämkin oli niin hyvä!
- Virhrearvi0-
-
No niin,kerjäsit kommenttia, joten täältä pössyttää.
Pidin tyylistäsi suomentaa, lopputulos oli sujuvaa sekä helppolukuista ja suosittelen, että jatkaisit kääntämisen parissa, lukisin käännöksiäsi ilomielin! :D
Myös omat sana-väännöksesi olivat hyviä sekä loogisia, eikä silmääni osunut yhtään kovirettä, vaikka Suurien Pilkunrakastelijoiden-klubiin kuuluunkin, joten teksti oli myös siltä osin laadukasta.
Vielä täytyy sanoa, että hyvän ficin olit valinnut käännettäväksesi, sillä se uposi kyllä minulle vaikka en suuremmin Harry/Dracosta perustakkaan!
-kiittäen,sevvieman
-
Äää, tää on taas sarjassamme niitä ficcejä, joiden takia tulee uhrattua tunti jos toinenkin. Yhteen pötköönhän tämä piti lukea, haha.
Tykkäsin ihan hirveästi. Juonesta sen verran, että ihan älyttömän mielenkiintoinen ja koukuttava. Suomennos oli sujuvaa ja kieli kaunista. Sopivat sanavalinnat eikä mikään särähtänyt ainakaan itselleni.
Käännöksistä on niin hankala keksiä mitään kommentoitavaa. Nättiä tekstiä ja nautin lukemisesta.
Kiitos.
Mikaela Q
-
Luin ton aiheen ni halusin heti lukea, sillä ficit koskien sokeutta ovat minulle tärkeintä ikinä.
Ja ah, hyvin oli käännetty, kiitos (:
Vielä pakko sanoa että oli kuvattu uskomattoman hyvin kaikki tässä ficissä o:
-
Tämä oli ihana ^^
En sen pahemmin juoneen puutu paitsi että ihana oli.
Toisaalta ei suomennoksessakaan ole oikeastaan moitittavaa. Muutama kohta oli ilmaistu hiukan oudosti, mutta enhän minä niitä enää kahdeksan osan jälkeen muista ^^
Eli ei taas mitään rakentavaa... Ihana fic joka tapauksessa ^^
~Chiyo
-
Virhrearvio: Kiitos kommentista, hienoa että tunnelma säilyi mielestäsi hyvänä! :> Se on kyllä totta, että hyvän suomentajan on hallittava hyvin sekä alkuperäisen tekstin kieli että oma äidinkielensä, muuten suomennoksesta tulee vain tönkköä sanasta sanaan -käännöstä, joka ei natiivin korvaan kuulosta hyvältä~
sevvieman: Kiitos kommentista ja kehuista! :> Kuulumme näköjään samaan klubiin~ :'D Ja joo, minuunkin uppoaa H/D vain hyvin harvoissa tapauksissa, joista tämä ficci on yksi esimerkki.
Mikaela Q: Kiitokset kommentista, kiva kuulla että käännöksen kieli on mielestäsi kaunista! :>
SWEETLITTLECUPCAKE: Kiitos kommentista! :> (Miten minusta tuntuu, että vastaukseni toistavat itseään? :'D)
Chiyo-chan: Hmm, olisi kiva tietää, mitkä kohdat tuntuivat oudoilta, mutta en tietenkään ketään pakota käymään koko ficciä läpi sen takia~ :> Niissä kohdissa on kuitenkin todennäköisesti kyse vain eri ihmisten erilaisista tavoista ilmaista asioita, sillä omaan korvaani tämä käännös kuulostaa kaikilta osin luontevalta; sen verran moneen kertaan olen nimittäin tämän lukenut ja korjaillut, ettei mihinkään ole varmasti jäänyt enää mitään omasta mielestäni hassuja sanavalintoja tai lauserakenteita...
Noh, joka tapauksessa kiitos kommentista! :>
-
Björk: Ihan mielenkiinnosta, onko Finissä tosiaan enemmänkin ficcejä, joissa Draco on sokea? Löytyykö linkkejä, kun rupesi kiinnostamaan, että minkälaisia tarinoita ihmiset ovat aiheesta saaneet aikaan~
Joo useamman aiheesta olevan olen lukenut ja itse kirjoittanut Harrysta sokeana. En siis tarkoita, että kovin käytetty olis, mutta ei ny ihan upouusikaan idea =P
Ja ymmärrän kyllä sen, että kaikkea ei voi suomentaa enkä siitä syytä, itsellä vaan pistää silmään tuo katso nyt =P Ja hoksasin kyllä tuon tempus jutun mutta silti ku ne on vieraalla kielellä ja suomeksi lukee niin silti tulee vähän esim. "tämä laitetaan tähän ja lisätään tuo aine, you know" -tyylinen. Mutta, tiedän että on parempi jättää jotkin asiat suomentamatta ja näyttää paremmalta, mutta silti ;D Kaiken kaikkiaanhan tämä on todella kaunis ja mahtava tarina ja todella hyvin suomennettu. Missäänhän ei tule kohtia jotka on niin surkeasti suomennettu, että sitä ei kerta kaikkiaan ymmärrä ellei enklanniksi käy tarkistamassa =P Toivottavasti kirjoittelet/käännät joitain kommentteja myös itse tarinan luojalle! Tackar -Björk
-
Heipähei! ;)
Oii, tämä oli ihana ja sydäntäkoskettava. ♥ Rakastan H/D:ta ja tämä oli erilainen H/D ficci! En ole ikinä lukenut tälläistä. Todella mielenkiintoista - Draco sokea ja kaikkea...
Pakko sanoa, että teit aivan loistavaa käännösjälkeä! (: Huomasin vain pari virhettä, ja nekin oli harmittomia huolimattomuusvirheitä. Loistavaa jälkeä, totta tosiaan! :D ♥
Antelope
-
Björk: Joo, en nyt olettanutkaan ettet sitä olisi tajunnut, on vain niin hauska jauhaa kaikesta kieliin liittyvästä (etymologiafriikki kun pääsee vauhtiin, niin sitä ei pitele mikään~) :'D
Antelope: Kiitos kommentista! :> Mutta vieläkö siellä on niitä virheitä?! Jumankauta, ei pitäisi kyllä enää olla ties kuinka monen tarkistuskerran ja lukijoiden huomauttamien juttujen korjaamisen jälkeen~ Niitä ryömii varmasti sinne itsestään joskus yön pimeinä tunteina minun kiusakseni! :'D
-
Mun on pitänyt lukea tämä on aikoja sitten, mutta sain sen vasta nyt aikaiseksi. Mun kommentit on aika juonipainoitteisia, kun ei tässä muuta oikein voi keksiä, kun tää on jo valmis.
Prologi: Virheitä ei ollut. Voi voi. Mikä Dracon takaraivoon oikein sitten osui? Tosi hyvin suomennettu, sujuvaa kieltä oli. Toi alku oli mahtava. Draco on tosi siistin näköinen jopa huispauspelissä ja Harry tulee sinne tukka sotkussa, kuten aina.
Luku 1: Todellakin Dracon elämä on varmasti hankalaa, omalla tavalaan. Kun tarvitsee melkein joka asiassa jotakin. Harryn ja Dracon kiista oli kylläkin hyvä. Mä tykkäsin siitä. Kun Harry kuitenkin käyttäytyy aika normaalisti Dracoa kohtaan. Toi Ohjaaja on aika nerokas keksintö. Siis mä en tajua miten joku voi keksiä tollaista. Mun mielikuvitus ei siihen riitä.
Luku 2: Ihana. Luvut on ihanan pitkiä, sellaisia sopivan pitkiä. Mä en jotenkin tajunnut, että oon vasta toisessa luvussa, kun tapahtui niin paljon. Harry näköjään opiskelee paremmin Dracon kaa. Ihme. Ei ollut taaskaan virheitä. Ei yhtäkään sellaista.
Luku 3: Mä pystyn kuvittelemaan Harryn kääpiönä. Siinä kohdassa me repesin ihan täydellisesti. Hups. Harryn ei nyt onneksi kokonaan rikkonut sitä. Mut oli kivaa kun Harry joutui ”taluttamaan” Dracon Luihuisten oleskeluhuoneeseen. Eikä taaskaan virheitä. Teksti oli tosi sujuvaa. Jatkan taas kohta.
-
Mä jatkan nyt tätä ”toista osaa” mun kommentista. Saa samalla Kommentti365-haasteeseen kaksi lisää: )
Luku 4: Oi, aivan ihana luku. Ehkä Harry teki sen hiukan säälistä ja syyllisyydestä. Mutta musta tuntuu, että Harry haluaisi olla Dracon ystävä tajuttuaan millainen se oikeasti on. Hermionen ja Ronin kuuluu olla epäluuloisia. Ei virheitä.
Luku 5: Voi, hyvä et Harry voitti. Sitten ne voi voittaa : ) Mut toi oli ihana kohta kun Draco piteli Harrysta kiinni. Ehkä siksi tää ficci iskee niin hyvin, tää on tosi ihanasti ja valaisevasti kuvailtu. Mäkin melkein tajuan miltä tuntuu olla ilman näköä. Se olisi tosi vaikeaa. Kaikki ne muistot mitkä liittyy näkemiseen olis tuskallisii. Nin kuin Dracolla. Ei taaskaan virheitä, tai sitten mä en huomannut niitä.
Luku 6: Oho, kauhea tauko tossa välissä. Mä tein Comebackin ja luen tän nyt loppuun niin saan saan kommenttihaastetta kartutettua. Luku oli hyvä, noi tuntemukset oli hyvin kuvattu, myös käännetty hyvin. Hyvää työtä! ;)
Luku 7: Voi ei, Harry loukkasi Dracoa ja voi ei!! Hyvin suomennettu. Tässäkin oli näköjään aika vähän dialogia, ei haittaa. Toi Harry, Ron ja Hermione- keskustelu oli kiva, kun Harry selitti niille sen kaiken. :D
Luku 8: Siis aivan ihana loppu. Toi Harryn ja Dracon sovinto oli ihana. Ja kiitos sulle, että sä olet suomentanut tän. :D Tosi taitavasti ja selvästi suomennettu. Mä en ainakaan its eoisais suomentaa noin selkeesti. I Love It<3 :-*
-
liityin vasta tänne ja tää oli ensimmäinen ficci jonka luin ja varmasti tulee olemaan paras :) En oikein keksi enää tapoja ylistellä sun suomennosta kun olen noita aiempia kommentteja luellut, mutta tosi hyvin meni ja ne tunnetilat mihin tossa tarinassa pysty yhdistyy ja siihen vaan uppoutu mukaan... se oli ihana ja ihanan hyvin suomennetu;)
-
Feliicia: Draco siis lensi maalitolppaa päin ja iski takaraivonsa siihen, koska oli kääntyneenä ilkkumaan Harrylle. Ne maalisalot mainitaan kyllä luvussa 1, ehkä hyppäsit lukiessasi jonkin lauseen yli~ :>
Hienoa, että teksti on mielestäsi sujuvaa - päätavoitteeni suomentaessani olikin, että ficci tuntuisi luontevalta suomeksi, eikä vilisisi anglismeja ja muita käännösficcien yleisiä heikkouksia.
Kiitos kommenteista ja kehuista, olen itse aika ylpeä tästä suomennoksesta ja on kiva kuulla muidenkin tykkäävän siitä! :>
kataaa: Kiitos kommentista ja tervetuloa Finin ihmeelliseen maailmaan, toivottavasti viihdyt! :>
-
Miksi mä löysin tämän ficin vasta tänään, oi miksi? No täällähän tämä on odottanu minua!
Ja oli kyllä lukemisen arvoinen. H/D on ehdottomasti lempiparituksenija pidin tarinasta. En taida nyt niin paljoa kommentoida juonta yms. Mutta sanon vaan, että pidin KOVASTI!
Suomennos oli hyvin toteutettu. Mielestäni missään vaiheessa ei ollut ns tönkkäjä lauseita tai outoja ilmaisuja. Lukiessani sinun huomautuksia lukujen alussa tajusin kuinka hankalaa suomentaminen oikeasti on. Varsinkin HP-ficcien, koska loitsut ja muut tuollaiset ovat hankala suomentaa. Olit kaikesta huolimatta onnistunut hyvin.
Mielestäni bongasin yhden virheen jossain, mutta se ei todellakaan haitannut lukemista.
Kaikinpuolin siis selkeää ja helppolukuista tekstiä. Kiitos ja kumarrus!
-kakku.
-
Olen lukenut tämän ficin aiemminkin, mutta ilmeisesti englanniksi. Muuten olisin varmasti jo kommentoinut jotakin !
Ihanahan tämä on, sitä ei käy kieltäminen. Hahmot pysyvät melko aitoina loppuun asti, joskin olisin toivonut ehkä vieläkin hitaampaa etenemistä... Mutta sehän ei toki ole sinun vikasi ;).
Kiitoksia hyvästä suomennoksesta! Ficcejä on aina vähän erilainen (ainakin helpompi) lukea suomeksi, mutta olit tosiaankin onnistunut tehtävässäsi hyvin. En huomannut mitään "häiritsevää", tai mitään, mikä olisi haitannut lukukokemusta. Kiitos tästä.
-
Pidän kirjoitustyylistäsi. Ihanaa kun suomensit tuon.
Olisii kivaa jos tämä tarina olisi vielä jatkunut, mutta eihän se ole sinun vikasi.
-
kakku.: Kiitos kommentista, hienoa ettei mikään tökkinyt lukiessa! Ja eipä se suomentaminen oikeastaan vaikeaa ollut missään vaiheessa; haastavaa kyllä, mutta onneksi pidän hasteista~ :>
Angelina Anturajalka: Kiitos kommentista ja kehuista! :>
dracolove: Kiva kuulla, että kirjoitustyylini miellyttää, vaikkakin yritin tässä mahdollisimman hyvin säilyttää alkuperäisen kirjoittajan tyylin kielen vaihdoksesta huolimatta~ Kiitos kommentista! :>
-
Tää oli ihana, aivan mahtava! Jäin koukkuun heti ekasta luvusta lähtien. D/H - paritus on mun yks lemppareista.
Olit suomentanut tosi hyvin ( ja kirjoittaja on varmasti erittäin lahjakas kirjoittaja ). Dracoa kävi sääliksi koko ajan, mut ihanaa kun Harry sitten rupes olemaan sen kanssa.
Vika luku oli ihana :D
Käsi ei liikkunut. ”Anna minulle yksikin hyvä syy.”
”Koska--” Harry vetäisi syvään henkeä. Dracon peukalo liukui vähän matkaa hänen poskellaan; hänen suunsa oli aivan lähellä. Aika tuntui hidastuvan, ja hän tunsi muuriensa sortuvan, sortuvan… ”Koska”, hän toisti ääni täristen hieman, ”se saa minut haluamaan tehdä näin.”
Harry otti Dracon kasvot käsiinsä, nojautui eteenpäin ja painoi pehmeän suudelman toisen pojan huulille.
Tässä kohdassa mun teki vaan hymyillä, ja sisäisesti huusin ''jes! jes! ''
Sen jälkeinen Harryn pako oli jotenkin ilmeinen, just semmone reaktio, minkä Harry tekis.
”Ja kaikki, mitä minä tiesin oli se, että olin yhtäkkiä ilman mitään selitystä menettänyt sen ainoan ihmisen, joka vaikutti välittävän minusta.”
Harry tunsi poskiensa punehtuvan. ”Anteeksi.”
aaws, toi Dracon lause on jotenkin niin ihana. Se kertoo kaiken. ;D
Sä suomensit tän tosiaan mahtavasti, kun itse en pääsis puusta pitkälle edes ekassa luvussa. Kiitti kun näit tämän vaivan :D
-
Oi että tämä oli ihana ! Ehdottoman hyvää suomennustyötä !
Vaikka tykkäänkin parituksesta, tykkään myös siitä että turhaa söpöilyä ei ole liikaa ja että asiat eivät etene liian nopeasti. Aihe oli myöskin erittäin kiehtova, samalla synkkä ja surullinen sekä omalla tavallaan onnellinen, ainakin Harryn ja Dracon suhdetta ajatellen..... (;
Ehdottomasti yksi lempificeistäni finissä (ja btw, myös ensimmäinen, jota kommentoin, vaikka oonkin täällä jo jonkun aikaa rekkautuneena ollut o____o) ! Iso kiitos tästä !
-
Voi ei.
Nyt se sitten loppu. Rakastin hirveästi tätä ficciä (vaikka et sitä kirjoittanutkaan) ja en voi kyllin kiittää siitä, että suomensit sen meidän kaikkien luettavaksi, jotka ei ole superhyviä kielissä ;D
Niitä kirjoitiusvirheitä löytyi, enkä kaikkia jaksa laittaa (itse asiassa en jaksa laittaa ainuttakaan :D), mutta suomennos oli oikein hyvä. Jotkut asiat oli selitetty ehkä vähän sekavasti (kai, jos en siis väärin muista).
Mutta joo, rakastin. Ehdottomasti, ehdottomasti rakastin. Rakastin, rakastin, rakastin.
-
Todelal hyvä ficci. Tykkäsin todella paljon. Kiitos hirveästi, että suomensit tämän! Epilogi olisi ollut paikallaan, mutta sinä sitä et voikkaan meille taikoa... Harmi, mutta kiitos vielä kerran!
-
Hmmm tykkäsin kovasti! :) Juoni oli kivan erilainen, kiitos kun otit tämän suomentamisen hommaksesi! Suomennustyö olikin mielestäni hienosti toteutettu, itse en kyllä kirjoitusvirheisiin törmäillyt. Teksti oli sujuvaa, ja huomasi että olet nähnyt vaivaa eikä lauseet olleet mitenkään liian suoraan käännettyjä alkuperäisestä, niin kuin usein näkee.
Pakko sanoa sananen tai pari myös juonesta ja hahmoista, vaikka sinulla ei niihin osaa ja arpaa olekkaan. Juoni oli siis kovin mielenkiintoinen vaikka minua kävikin Dracoa hirveästi sääliksi kun parannuskeinoa ei ollut. Poikien suhde eteni aika nopeasti ystävyydeksi, mutta muuten se eteni mukavan hitaasti eikä ollut "rakastuttiin päivässä"-tyylistä menoa :) Pidin hahmoista myös kovasti, erityisesti Dracosta. Loppu sai minut jotenkin hämilleni kuitenkin. Loppuasetelma oli hyvä (näinhän sen pitikin päättyä kun HD:sta on kyse), mutta jotenkin en pitänyt poikien keskustelusta lopussa. Se oli niin lälly ja intohimoton... Mun mielestä siitä puuttui tunnetta, ainakin siinä muodossa että se olis minua koskettanut. Jotenkin toivoin, että Draco olisi lopussa saanut enemmän omaa itseään takaisin. Siis en tarkoita nyt lapsellista ja typerää puolta, mutta sitä itsevarmuutta ja härnäilevää puolta kylläkin. Silti olen kovin tyytyväinen lopputulokseen ja koko ficciin! Kiitos siis vielä suomentamisesta, oma enkku ei riitä mihinkään ;D
-
Löysin tämän ficin ihan sattumalta ku selasin siskon koneen suosikkeja (joihin tämän olin lisänny joskus ikuisuus sitte ku mulla ei vielä ollu omaa konetta, vuosi tais olla 2011). Luin sitte samantien kokonaan ja tykkäsin tosi paljon :)
Ite ficin juoneen en nyt jaksa perehtyä sen kummemmin, mutta suomennos oli tosi sujuvaa :)
Joku kohta oli semmonen, että mietin että mitenhän se oli englanniksi ja että miten oisin ite sen kääntäny, mutta en enää yhtään muista että mikä-.- Mutta ei sekään siis mitenkään vaikeaselkonen ollu.
Joku oli maininnukki noista "Katso,..."-lauseista, on ehkä maailman vaikeinta suomentaa tuo hiton "Look,...", koska suomessa sille ei tosiaan ole mitään järkevää vastinetta. Tai no joo, "kuule" on aivan hyvä, mutta pidemmän päälle ja joka kohdassa käytettynä vois tehä tekstistä tönkön ja jotenki oudon, vaikka kyllähän jokanen tietää, että mitä se on englanniksi ollu, ja osaa sitä kautta ajatella, että miten se siis kääntyis muuten.
En jaksa nyt kirjottaa tämän pidempää kommenttia, mutta aattelin että jotain vois kirjottaa, ku oot kuitenki tehny ison työn ku oot tämän suomentanu :)
-
Miten on päässyt käymään niin, etten ole lukenut tätä aiemmin?
Ilahduin siitä, että olit nähnyt vaivaa suomennoksen eteen esimerkiksi selvittämällä joidenkin sanojen taustoja. Kirjoitusvirheitä olisi varmaan saanut etsiä kissojen ja koirien kanssa niitä löytämättä. Muutenkin jälki oli erinomaista, enkä tainnut olla eri mieltä kanssasi kuin muutamasta kohdasta. Käännetyn tekstin ongelmia näkyi harvoin, ellei laskenut niitä muutamia lauseenvastikkeita, joista puhuttiin jo aiemmin kommenteissa. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että suomen kieleen kuuluu joissain kohdissa lauseiden pituus, enkä oikein pidä "turhista" pilkuista, jos muuten on noudatettu tarkasti oikeinkirjoitussääntöjä. Ymmärsin kuitenkin perustelusi, enkä usko että käännös enää kovin paljon paranisi, vaikka siihen pieniä muutoksia tekisikin.
Tarina oli toimiva, koska vaikka suhde eteni aika nopeasti ja omalla tavallaan helposti, mukaan oli ripoteltu muuhunkin kuin Dracon sokeuteen liittyviä ongelmia. Kertomus oli siis mukavan tasapainoinen. Olisin kyllä mielelläni lukenut vielä eteenpäin poikien yhteiselosta, mutta tämäkin riitti.
Ai niin, aivan ensimmäinen luku oli ehkä parhaita lukemiani! Se käynnistyi ripeästi, mutta ei kiirehtinyt turhaan. Myös lopetus jäi juuri sopivaan kohtaan, ei kertonut liikaa, mutta ei myöskään ollut teennäinen ja "mitäs sitten tapahtuu" -tyylinen.
Kiitos suomennoksesta! :)
//Huomasin juuri tuon look/katso-keskustelun. Sanonpa siitäkin siis sanasen. Ainakin minun tuttavistani monella on tapana sanoa lausetta aloittaessaan katso. "Katso, tässä on sellainen ongelma, että suomeksi sille ei ole hyvää vastinetta." Myös "katsos" ja "katsopas (kun)" ovat ahkerassa käytössä.
-
No ylipäätään pidin aiheesta. Ja suomennoksen jäljestä. Eli valitsit loistavan ficcin käännettäväksi ja olen kiitollinen siitä että toit sen keskuuteemme uutteralla käännöstyöllä. Toki muutamia virheitä oli, ihmiset kuitenkin kertoivat niistä ja noh, virheistä oppii. Ja Suomi on hankala kieli, varsinkin jos yrittää kääntää jotain siksi tai toisinpäin. :D
Mutta pidin käännöksen jäljestä, kuten sanottu on. Ei tökkinyt, ainaskaan omasta mielestäni, mitenkään paljoa. En usko että teksti edes oli tökkivää.
Kiitollinen olen siitä että teit suomennoksen eteen ilmeisen uutterasti töitä, sanojen taustaa ja merkityksiä oli haettu mikä taas lisäsi realistisuuden tuntua täysin fiktiossa maailmassa. :)
Pidin siitä miten kaikki eteni, voin sanoa että ensimmäinen ja toinen luku olivat lemppareitani, viimeisestä luvusta pidin myös erityisen paljon. Outoa sinällään koska yleensä en pidä alusta ja lopusta, ainoastaan jommasta kummasta. No, itsestään oppii paljon uutta jos toimii uutterana lukijana. ;D
(Ja näin vuosien jälkeenkin tää on mukavaa lukea uudelleen kun edellisellä en kommentoinut tätä. :D)
-
<33
Juu eli siis kiitos huikean hienosta suomennoksesta, RAKASTAN tätä!! Ihan liin harvoin löytää tällaisia loistavia H/D-jatkiksia. Ainakaan täältä, on tullut luettua niitä enemmänkn sillä korkeammalla ratingilla ja valitettavan usein ne päättyy seksiin ja se ei oo niin kivaa :C
Ihan mahtava idea kyllä tuo ja ai että oikeesti rakastuin niin päättömästi että. Teksti oli sujuvaa ja missään vaiheessa ei tökkinyt, nuo omat käännöksesi olivat kanssa kivoja :)
Ah, tän vois lukea niin monesti kun on niin ihana <3 Kiitokset vielä tästä upeasta hommasta!
// Kaapo vähän lyhensi sydänriviä, ettei enää leviä koko sivu c:
// typot ja jäätävä sydänkasa muoksittu pois
-
Oh vau! Nostelenpa tämän käännöksen takaisin päivänvaloon koska a) tämä on ihana ficci ja b) käännös on hyvä.
Minulla on jotenkin sellainen kutina, että olen nähnyt tämän nimen joskus ikuisuus sitten eli alkuperäisen ficin täytyy olla vanha. Mutta se ei missään nimessä huononna tekstiä, päinvastoin!
Olen ehkä tykästynyt lukemaan H/D:tä hieman korkeammalla ikärajalla, etenkin tämmöisä moniosaisia ficcejä, mutta täytyypä tunnustaa että mitä olisinkaan menettänyt jos olisin jättänyt lukematta tämän vain ja ainoastaan ikärajan perusteella. Sillä oh ja vau, plumeria on todellakin tiennyt miten ja mistä kirjoittaa. Tämän juoni, tunnelma ja kaikki oli vain niin kohdallaan etten voinut kuin nauttia. Ja se, että tämä jäi tähän ikärajaan teki tästä vieläkin hienomman lukukokemuksen <3
Mitä sitten tulee käännökseen, niin olen erittäin kiitollinen Yôseille, että hän on kääntänyt tämän meille. Arvostan ihan todella sitä, että joku viitsii nähdä vaivaa toisten teksiten käätämiseen. Toivoin, että Yôsei käy vielä täällä ja huomaa, että tätä suomennosta on luettu ja tykätty! Kiitos! Toivottavasti olet jatkanut kääntämisen parissa :)
Semmoinen juttu vielä, että tykkäsin että tuonne oli jätetty alkuperäiset A/N:t suomentamatta. Antoivat fiiliksen, että alkuperäinen kirjoittaja on lähellä suomennoksen lukijaa.
Kiitos tästä,
Vendela