Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: jossujb - 10.08.2010 20:39:25
-
Ficin nimi: Singahtanut sunnuntai
Kirjoittaja: jossujb aka jjb eli allekirjoittanut
Fandom: BBC:n kesän 2010 minisarja Sherlock (joka luonnollisesti perustuu Sherlock Holmesiin)
Genre: Drama, slash, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Sherlock Holmes/John Watson
Vastuuvapaus: Conan Doyle omistaa hahmot, uustulkinnan omistanee BBC, minä se vain leikin ilman rahallista korvausta.
A/N: Palvon BBC:tä. BBC kesän minisarjallaan jossa Sherlockia näytteli Benedict Cumberbatch (Ha! Vai en muka opi kirjoittamaan nimeä!) ja Watsonia söpö Martin Freeman valloitti sydämeni. Jos et tunne ks. sarjaa vielä, kehotan kirjoittamaan Youtubeen Study in Pink ja tsekkaamaan miltä modernisoitu klassikkokaksikko näyttää 2010 Briteissä. Lukuisat viittaukset, lainaukset ja uudelleen tulkinnat klassisista tarinoista sulatti sydämeni (paras esimerkki on kolmen piipullisen polttaminen muutettuna kolmeksi nikotiinilaastariksi <3). Ficcaaminen on minun fanittamiseni pakollinen lieveilmiö, kestäkää sen kanssa.
Singahtanut sunnuntai
Tiedättekö ne sellaiset päivät kun ei tee yhtään mitään muuta kuin syö keksejä ja katsoo telkkaria aina siihen saakka kunnes passivoituneeseen pääkoppaan singahtaa vastaus ongelmaan, jota ei tiennyt olevan olemassakaan. Yleensä nämä päivät ovat sunnuntaita.
Näin kärkeen selvennettyäni voinkin siis aloittaa tihkusateisesta sunnuntaista ennen prime-timea. Sherlockia en ollut muutamaan päivään nähnytkään, enkä niin pistänyt väliksikään, koska viikko terveyskeskuksessa oli ollut puuduttava flunssa-aallon iskettyä joka toiseen nokkaan koko Lontoon läänillä. Samaa kurkkukipua ja tippuvaa nenää kahdeksasta neljään, aina lauantain päivystysvuoroon asti. Tällaisia hiljaisia hetkiä Baker Streetillä sattui niin harvoin, etten sellaisen ilmaantuessa olisi pakotettunakaan keksinyt yhtään parempaa tekemistä kuin roskaruuan ja tosi-teeveen.
Tämän sunnuntain singahdus liittyykin juuri tähän oivallukseen. Milloin oikein lakkasin käymästä ulkona? Viimeisimpiä treffejä en enää muista. Todennäköisesti siksi, että ne menivät jonkun Sherlockin tekstiviestikampanjan takia pipariksi, ja ilmeisesti sen söpön kollega-Jennyn kanssa tie oli noussut pystyyn. Jotenkin se meidän juttu ei ottanut tuulta alleen, oli siitä Jennyn kanssa riitaakin kun tulin käymään vain silloin kun töiden ja Sherlockin bisnesten väliin jäi suikale tyhjää.
Siinä se onkin oikein klassinen viikonlopun realisaatio, perusteellinen otsalohkon sivallus.
Sherlock voi soittaa neljältä aamuyöllä käskien ilmestymään Tower Bridgelle seuraavassa varttitunnissa.
Sherlock voi ilmaantua klinikalle potilaaksi tekeytyneenä vain kyllästyttyä puhumaan itsekseen.
Sherlock voi sotkea aistini pelkällä pahastuneella mykkäkoululla.
Pointtina siis, että Sherlock voi ja Sherlock saa, koska Johnille sopii ja John antaa.
Kämppäkaverista on tullut jonkin sortin prioriteetti pienessä elämässäni. Onko siis enää mikään ihmekään jos oma äitinikin sympatiapuheluissaan jo kyselee milloinko tuon “sen pojan” näytille vakuutellen ettei “elämäntapani” ollenkaan vaikuta hänen rakkautensa määrään. Samassa hengenvedossa muistaa vielä huomauttaa miten nykyään on niitä keinoja vähän erikoisemmillekin pareille saada perhettä.
“Äiti-rakas, ymmärrät nyt hiukan väärin kun enhän minä suinkaan Sherlockin kanssa…” yleensä yritän änkyttää ennen kuin minut synnyttänyt naisihminen keskeyttää lauseen välistä tohkeissaan:
“Kyllä, kyllä, nykynuorisolla ole mikään kiire, hyvähän se vain on kun tutustutaan ja rakastutaan ihan rauhassa eikä syöksytä sinne alttarille suinpäin ensipusuttelusta, mutta kun niitä lapsenlapsia olisi niin kiva… “
“Niin äiti, niin…” auttaa vain huokaista, ei maksa vaivaa panna hanttiin.
Sitten on näitä hyvää päivää-tuttuja, jotka kävelevät lähestulkoon aina vastaan kauppakasseja kantaessani. useimpien häveliäisyys ilmeisesti estää ihan suoraan kysymästä mitä siellä erikoisen elämäntapavalintani takana oikein on. Vähän kauttarantain tunnustellaan olisiko oikein kysyä mitä “sille Sherlockille” kuuluu, niin kuin kysytään seurustelevilta tuttavilta tavatessa kumppanin kuulumisia.
Eipä näistä epäselvyyksistä ole niin haittaa ollut. Sherlock ei näytä edes huomaavan väärinkäsityksiä, eikä näe vaivaa korjatakseen muiden luuloja. Onhan se toki nykyään vähän erikoista jos kaksi nuorta miestä asuu kimpassa jos ei ole sinne päin kallellaan. Onko sitten maailmassa ollut viimeaikoina joku avoimuusmuutos, vai onko kohdalle sattunut silkkaa tuuria, mutta turpaan ei ole uhattu vetää jos nyt joku onkin hoksannut entistä sotilasta selän takana homotella.
Mussutin suklaamurukeksejä suoraan paketista. Ovi kävi eli Sherlockin oli kaiketi ajanut nälkä kotiin kun seuraava osoite oli jääkaappi. Olisi ollut kilttiä varoittaa, ettei siellä ollut enää muuta kuin etikkakurkkupurkki, voileipäpikkelssiä ja rasioita jotka sisältävät ihmisten ruumiinosia. En halua tietää miksi. En tiedä miten myöskään ikinä voisin selittää kaikki sairaat kokeiden jämät tässä läävässä jos joku päivä poliisi kolkuttelisi ovella etsien Sherlockia rikoksesta syytettynä - syyttömänä, syyllisenä, syystäkin kumpikin kuulostaa täsmälleen yhtä todennäköiseltä.
“Oliko hyvä johtolanka?” kysyin tarjoamatta keksejäni.
“Monimutkainen, yllättävä ja tavattoman viihdyttävä”, Sherlock vastasi täydellisen innottomasti. “Umpikuja”, hän lisäsi heittäytyen sohvalle pahansisuisena. Hymähdin myötätuntoisen oloisesti juurikaan herkeämättä telkkarin tuijotuksesta. Laskeutuva hiljaisuus painosti luovuttamaan keksipaketin omistusoikeuden parempiin käsiin. Murahtelin kuin laiska bulldoggi kuten isälläni oli tapana jäätyään tossun alle, eli alinomaa.
“Minäkin seurailin yhtä vaatimatonta johtolankaa tänään”, tokaisin viitaten laiskaan pohdiskeluuni menettäessäni seuraavaksi kaukosäätimen hallinnan. Älkää kysykö logiikkaa sen takia miksi muuten koko televisiota halveksiva mies valitsee ohjelmakseen aina sen sisällöttömimmän hutun jopa verrattuna omiin ala-arvoisiin mieltymyksiini. Se saattaa ehkä liittyä jotenkin siihen, ettei roskasta opi mitään, joten ei niin sanotusti tarvitse delegoida mitään turhaa nippeliä muistin lokeroista. Tiedelehtien mukaan aivoihin mahtuu enemmän kuin yhdenkään olemassa olevan tietokoneen kovalevylle ja silti Sherlock on vakaasti sitä mieltä, ettei maan pääministerin tunnistaminen ole vaivan väärtiä.
“Ihanko totta?” Sherlock totesi rouskuttamisensa ohessa. En ihmettelisi jos hän ei olisi syönyt viimeiseen kolmeen päivään mitään. Niin kuulemma jahdissa käy - tai jos jahtia ei ole mailla halmeillakaan. Koska tyyppi ei koskaan kun itse kaupassa ostamassa edes maitoa olen täysin varma omasta mielestään maailman älykkäimmän olennon kuolemisesta nälkään ellen olisi herra etsivää ruokkimassa kuin lemmikkipupua. Mahassa kipristelee nyt kun mietin ettei mieleeni ole juolahtanutkaan lopettaa hyysäämistäni, vaikkei aikuisen miehen tekemiset tai tekemättä jättämiset minulle kuulu. Johtopäätöksiä ei siis ole kuin yksi. Täytyisi äkkiä kaivaa jostain rohkeutta myöntää se ääneenkin.
“Minä rakastan sinua”, oli sunnuntaisingahdukseni tulos, mutta Sherlock näytti enemmän pettyneeltä kuin kiinnostuneelta kaivaen taskusta kännykkäänsä.
“Ja se johtolanka?” hän ärähti nakuttaen nopeasti tekstiviestiä polvet koukussa maata murjottaen. Osasin kyllä odottaa outoa suhtautumista, mutta näin luu kurkussa en muistanut olleeni ihan vähään aikaan.
“Ei ole kuule mikään helppo myöntää umpiheterona rakastuneen parhaaseen kaveriinsa”, korotin ääntäni ymmärrettävän loukkaantuneena. Mairittelevaa vastausta nyt Sherlockilta oli turha odottaa mihinkään, mutta tunnevammaisuus on yksi piirre jota on kyllä vaikea ymmärtää. Sherlock itse toisinaan väittää muuten olevansa diagnosoitu sosiopaatti, vaan siihen hän ei taida uskoa itsekään aivan tosissaan. Jonkin sortin epätyypillinen autismi tai vastaava saattaisi ehkä tulla kysymykseen, mutta en ole oikean alan lekuri saati pätevä antamaan edes summittaista arviota.
Sherlock se vain näpläsi puhelintaan. Mulkoilin, hän vilkaisi pikaisesti minua silmiään pyöritellen.
“Toisin kuin ehkä televisiosta sukupuoliasiansa käsittäen, niin on enemmänkin sääntö kuin poikkeus biseksuaalille törmätä taipumuksiinsa yllättäin sattuman kautta. Se, jos koit suuntautumisesi järkytyksenä, ei tee seikasta mitenkään mielenkiintoista.”
Olisin tosissani tässä vaiheessa voinut leipäistä kyömyn nenän niskan puolelle ellen sivistyneenä ihmisenä olisi hillinnyt itseäni purren kieleen haavan.
“Selvä. Aivan. Suuntautuminenhan se tässä olikin se koko pointti. Menikö sinulta nyt koko “rakastan sinua”-tunnustuksen viesti ohitse, vai ihanko piruuttasi olet mulkvisti?”
Ristin käteni ja murjotin. Rouva Hudson tuli samassa riennoiltaan ja käväisi olohuoneen puolella päivittelemässä sotkun määrää. Ilmapiirin raskauden huomattuaan hän peruutti hiljaksiin pois anteeksi pyydellen. Sherlock kipaisi paukauttamassa oven kiinni napaten läppärin tullessaan. Kuulin Windowsin avaamisäänen. Sitä paitsi se oli minun kannettavani! Minun kolmella salasanalla lukitsema koneeni joka aukesi Sherlockille vaivatta. Murisin kun Sherlock nakutti ja klikkaili - ja nakutti ja klikkaili vähän lisää.
Uteliaisuus otti kuitenkin suuttuneesta miehestä ylivallan ja kysyin mikä helkkari voi olla niin kiinnostavaa. Todellisuudessa kirosin vähän pahemminkin, mutta jätettäköön se nyt mielikuvituksen varaan. Sherlock ei nostanut katsettaan, mutta näyttö valaisi huoneen pimeälle puolelle jääneet kasvot ja näin hänen hymyilevän.
“Tarkistan maistraattien aukioloaikoja.”
Koska en ymmärrettävistä syistä uskonut korviani nappasin koneen suoraan hänen sylistään.
“Todella kypsää kettuilla kustannuksellani…”, aloitin vakuuttavasti kunnes sanat lukkiutuivat kurkkuuni tuijottaessani selaimen avanneet oikeasti parisuhteen rekisteröimisen muodollisuuksia selventävän linkin. Äkkiä kuulin sydämeni tykytyksen korvissani, pyyhkäisi nenääni ja rullasin sivua alas.
“Itse asiassa olin tarkistanut ne jo aikaisemmin, katso vaikka sivuhistoriasta”, Sherlock myhäili minun vain kirotessa sivuhistoriaa selaillessani, että työsuhdeläppäriäni ilmeisesti kokopäiväöisesti käyttää ihminen jonka käsitys yksityisyydestä ja salassapitovelvollisuudesta on käytännössä nolla. Sähköpostit, foorumikirjoitukset, blogit, ja suosikkilistat olivat tässä huushollista julkista omaisuutta. Sosialisoinnin riemuvoitto.
“Alustavasti olin ajatellut toukokuun kolmatta, jos vain sopii. Sinulla kun on kuitenkin jotain pitkäveteisiä suunnitelmia seremoniaa varten, joihin menee sitten iäisyyksiä aikaa”, Sherlock puhui kuin mistä tahansa pikkuasiasta käännellen telkkarin kanavia skitsofreenisesti yhdestä toiseen. Pudistelin päätäni nojaten polviini purren rystystä.
“Oliko tuo kosinta?” varmistin.
“Puuttuiko siitä polvistuminen vai ihanko huviksesi töllötät suu ammollaan näyttäen tavallistakin typerämmältä."
Koska suu alkoi kuivaa loksautin leukani kiinni. Jatkoi kieleni pureskelua. Katselin Sherlockia silmästä silmään punniten kumpi meistä oli nyt seonnut.
“Niin, mutta…” änkytin haeskellessani jotain sanottavaa, mutta pää oli tyhjä autio kuin napapiirin jäätikkö, päässä naksutti tyhjää, sama kuin olisi tuuli käynyt korvasta korvaan aivoihin törmäämättä.
“Mutta, mutta, aina ollaan mutisemassa. Sinä rakastat minua, minä kosin siis sinua. Kumpi noista kahdesta kohdasta jäi epäselväksi?”
Saadakseni rauhan ajatuksilleni melkeinpä läimäytin käteni Sherlockin huulille että hän olisi edes sen sekunnin hiljaa kun rivieni kokoamiseen menisi.
“Vastaa nyt tähän yhteen kysymykseen: rakastatko sinä minua?” sain lopulta kysyttyä. Reaktio oli lähellä kaikkien paheksuvien tuhahdusten äitiä.
“Sekö nyt pienessä kaalissasi kiikastaa!” hän huudahti nykäissen käteni väkisin alas. Mielialani kävi jossain mielipahan pohjamudissa harkitessani uudestaan sitä sosiopaattisuutta. Aina, tarkoitan siis todellakin aina, Sherlock luovi loogisimman ratkaisun kautta. Miksi siis tässäkään olisi mitään poikkeusta.
“Sherlock… kun, en minä voi… tai halua, öh, suhdetta vain siksi että se on järkevää”, sanoi ja ääneni melkein murtui. En olekaan ennen antanut kellekään rukkasia. Miten se nyt minuun sattuu enemmän?
“Aah, tosiaan. Yksinkertainen John haluaa siis ne kolme taikasanaa. Ennalta arvattavaa” Sherlock kuiskasi itsekseen kumartuen lähemmäksi. Hän vei kätensä selälleni näppäillen selkärankaani villapaidan lävitse. Korvaani hän henkäisi epätodellisen pehmeästi:
“Minäkin rakastan sinua.”
Vietimme tekstiviestin mittaisen tauon.
“Tiedätkö sinä edes mitä rakastaminen on?” kysyin siinä mielessä pöllämystyneenä, etten ole laisinkaan varma että termistömme on ihan samalla aaltopituudella. Kun minun kirjoissani tällaiseen rakastamiseen, vähän syvempään kuin kaveruuteen kuuluu vähän jotain muutakin kuin puhumista. Rakastamisen olisi nyt parempi tarkoittaa sherlockiksi samaa kuin watsoniksi tai todella ärtyisin.
“Syömmein lyö vain sulle, ilman sua en voi elää, jada jada”, Sherlock jäkätti potkien sohvatyynyä joka ei ollut kenellekään tehnyt mitään pahaa. Kiinnitin huomion paljaisiin varpaisiin, nuolin säärtä ja reittä, tutkiskelin kauluspaidan rypyt ja ihailin poskipäitä ja kiharien mustien hiuksien sotkuisia kaksihaaraisia. Sherlock nyrpisteli nenäänsä tekstailunsa ohesta kun nuolaisin huultani poskien punehtuessa ja käsien hiotessa.
“Ai seksiäkö sinä vain tarkoitit. Onpa pitkäveteistä", hän parahti väsyneesti. "Ota sitten vaatteet pois, palaan asiaan kun olen saanut tämän viestin lähetettyä.”
En voinut sille mitään että aloin hervottomasti hekottaa.
“Äkkiä se meidänkin kuherruskuukausi latistui pakkopullaksi”, naureskelin niin että vesi valui silmistä. Sherlock asetti pinkin kännykkänsä vatsaansa vasten hetken päästä yhtyen nauruun.
“Ilmoitin vain Mycroftille lähettäväni häiden laskun valtiolle”, hän sanoi. Nauruni yltyi hillittömämmäksi miettiessäni sitä vähän sammakon näköistä vanhempaa Holmesia kovapuupöytänsä takana.
“Mitäs hän siihen vastasi?” hekotukseltani kysäisin ja siirryin nojatuoliltani sohvalle seuraksi. Sherlock ei varsinaisesti tullut liki, mutta ei pannut pahakseen kun kieräytin käteni vyötärön ympäri. Imeksin huuliani pehmeämmiksi.
“Lupasi maksaa vaikka torvisoittokunnan kunhan lakkaan häiritsemästä”, hän kuittasi myöntyen sitten ensisuudelmaan saadakseen kaiketi minut lopulta uskomaan, ettei kyseessä ollut vain mauton vitsi.
Ja täytyy sanoa, että kyllä sitä on olemassa huonompiakin sunnuntain päähänpistoja kuin sen ymmärtäminen että oli salakavalasti mennyt rakastumaan mahdottomaan ihmiseen. Tosin en kyllä näin suoralta kädeltä keksi paljoa huonompaa, mutta minä olenkin terapeutteni mukaan traumatisoitunut ja tunne-elämältäni epävakaa, joten mitä sopi odottaakaan. Sopii muuten toivoa, ettei äiti nosta haloota niistä lapsenlapsista, koska niitä ei vain tule niin kauan kun jääkaapissa lojuu ihmisenosia.
FIN
-
Owouw, Pakko myöntää, että minä odella pidin tästä. (...Laimea yllätys).
Yhden pienen alkukirjaimen huomasin jossain päin alkua, mutten loogisesti löydä sitä enään. Lisäksi A/N:ssä Watson on kirjotettu väärin.
Mä en kyl ikinä opi ton näyttelijän nimeä, kun Lestradekin on välillä ihan tarpeeksi vaikea nimi xD
Käytit 2000-lukua salakavalan näppärästi avuksi, tekstiviestin mittainen tauko, loistavaa!
Rakastamisen olisi nyt parempi tarkoittaa sherlockiksi samaa kuin watsoniksi tai todella ärtyisin.
Tää oli söpöö! ;)
“Ai seksiäkö sinä vain tarkoitit. Onpa pitkäveteistä", hän parahti väsyneesti. "Ota sitten vaatteet pois, palaan asiaan kun olen saanut tämän viestin lähetettyä.”
En voinut sille mitään että aloin hervottomasti hekottaa.
Samoin, repeilin mahtavasti.
Kuulehan nyt, lisää tämmöistä! Muutenki on TU ja UA:ssa Holmes kuollutta, parannetaan tilannetta!
T. Nukkemestari, joka on nyt innokkaampi katsomaan BBC Holmesia ilman tekstitystä, joka vaan tarkoittaa sitä et kaikki hyvät jutut menee ohi, mutta kerrothan sinä sitten ne? ;)
Ps. Olen alkanut ylikäyttämään ;)-hymiötä
Pss. Hitto kun en muistanu et osaat jotenki vaa lumota teksteilläsi.
-
Ää mä repeilin tälle ääneen ja se on kuule melkein yhtä iso saavutus kun saada mut oikeesti itkemään :D Ihana ihana ihana ihana! Tää oli täydellinen :D Ja toi että Watsonin äiti olettaa että se on yhdessä Holmesin kanssa on niin uskottavaa, siis jos se niiden suhde tuotaisiin oikeasti nykypäivään niin kyllä ihmiset kuvittelis niiden olevan homoja :P Koska let's face it, vaikka ne ei olisikaan rakastuneet toisiinsa, niin ainakin ne on elämänkumppaneita.
-
Vähänkö parasta.... Ei oo kauan aikaa siitä ku itkin ihan liikaa ja nyt jo hihittelen ittekseni :D Tää on huippu! Hahmot on täysin sellasia kun mitä oli sarjassa (mitä nyt voin yhden jakson perusteella sanoa) niin että kiituksia hirveästi, harmaaseen päivääni ilmestyi valopilkku ^^
“Tiedätkö sinä edes mitä rakastaminen on?” kysyin siinä mielessä pöllämystyneenä, etten ole laisinkaan varma että termistömme on ihan samalla aaltopituudella. Kun minun kirjoissani tällaiseen rakastamiseen, vähän syvempään kuin kaveruuteen kuuluu vähän jotain muutakin kuin puhumista. Rakastamisen olisi nyt parempi tarkoittaa sherlockiksi samaa kuin watsoniksi tai todella ärtyisin.
“Syömmein lyö vain sulle, ilman sua en voi elää, jada jada”, Sherlock jäkätti potkien sohvatyynyä joka ei ollut kenellekään tehnyt mitään pahaa.
:D
-
Kun kommentoin edellisen kerran Sherlock-ficciäsi, en ollut vielä katsonut BBCn sarjaa. Nyt olen, ja kiitän syvästi että, olet ohjannut teksteilläsi minut tämän sarjan pariin. Tänään HSssä kerrottiin BBCn rahaleikkauksista. Toivottavasti tämä ei uhkaa Sherlockin jatkoa, joka on muutenkin liian kaukana tulevaisuudessa.
Ficciin. Pidän tästä ficistä ehkäpä kaikista lukemistani BBC-ficeistäsi eniten. Ja minä pidän BBC-ficeistäsi. Tarina on tarpeeksi romanttinen ollakseen mukava lukea (uudestaan ja uudestaan), muttei menetä teräänsä missään vaiheessa. Eli Sherlockista ei ole tehty nyynää. Teksti on huolliteltua ja loppuun asti mietittyä. Tämän slice of life-tarinan pienet elementit ja tunnelmat ovat itse kullekin tuttuja, mutta aiheuttavat ahaa! elämyksiä kun joku toinen kirjoittaa ne (sunnuntai ja keksien mutustelu). Arvostan tätä tarinaa suuresti. Me likes.
-
Hehhee! Onnistuit kyllä kuvaamaan Sherlockin täsmälleen niin sekopäisen rakastettavana kuin hän on sarjassakin.
(Joo-o. Tunnustan. Olen minä tämän sarjan katsonut useaankin kertaan ja pakko siitä on pitää, vaikkei se toki ihanaiselle Jeremy Brettille ja Granadalle vertoja vedäkään.)
On se kyllä herkullista nähdä, miten eri näkökulmia Holmesista ja Watsonista saa irti, kun heidät tuo 2000-luvulle. Se mistä ennen vain vihjailtiin, on nyt paljon selvempää, aiheuttaen jos jonkin näköisiä herkullisia tilanteita/parituksia.
Kiitosta tästä riemastuttavasta herkkupalasta.
zilah
-
Mä olen ihan sanaton... pakko nyt ensimmäiseks sanoa, että teksti ei ollut kauheen Johnmaista, ennen kun rupeen ylistyksiin... MUTTA tää pikku seikka ei todellakaan haitannu, sillä hahmot oli muuten uskomattoman IC. Elikkä siis: aivan tolkuttoman ihana ja kutkuttava ficci, kieli oli tosi hauskaa, vaikkakin kirjotusvirheitä löyty muutama, oon nyt liian haltioissani etsiäkseni ne käsiin. Noi repliikit vaan oli niin upeita ja parhaita (pitäis luetella kaikki mahdollidet hyvää/mahtavaa/upeeta viittaavat adjektiivit, että tää ficci pääsis oikeuksiinsa!!) Ja pitäis lainata koko ficci kertoakseen mistä kohista mä pidin eniten, nimittäin tää teksti oli aivan mahtavaa!
-
Hahah! Teksti oli aivan mahtavaa ja saa minut haluamaan katsomaan sarjaa enemmän(harmi että kerkesin nähdä puolet viimeisestä jaksosta vain) ja dialogi oli ihanan sulavaa. Sherlockin repliikit olivat todella kyynisiä, varsinkin se:
“Ai seksiäkö sinä vain tarkoitit. Onpa pitkäveteistä", hän parahti väsyneesti. "Ota sitten vaatteet pois, palaan asiaan kun olen saanut tämän viestin lähetettyä.” tämä oli ehkä lempikohtani koko kirjoitelmasta. Kiitos hauskasta lukukokemuksesta!
-
Tässäpä vasta lääke kakkoskauden kaipuuseen :)
Olen valehtelematta sitä mieltä, että tämä on paras BBC!Sherlock-ficci jonka olen lukenut. Sekä Sherlock että John ovat omia itseään, mutta Sherlock erityisesti pääsee oikeuksiinsa herkutellessaan häikäilemättömällä nokkeluudellaan.
Kiitos tästä!
-
Tämä oli ihan loistava! Mietin vähän, että miten ficci, jossa Sherlock on rakastunut/ hänellä on tunteita jotakuta kohtaan voi toimia, mutta tämä toimi todella hyvin. Missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että näin ei voisi mennä. Sherlock pysyi itsenään, mahtavaa :)!
-
Onpas ihana singahdus! Kävisipä minullekin noin.
Tykkään tuosta kuinka vaikka tyyli on vähän tällainen huumori ja näin niin silti hahmoissa on sen verran omaa itseään jäljellä mitä mahdollista. Ja tietenkin sun kirjoitustyyli iskee niin kuin aina.
Varsinainen hyväntuulenficci. :)
-
Luin tän ficin aikasemmin tänään illalla (tai itse asiassa eilen :D) enkä ollu aikasemmin nähnyt sarjaa ollenkaan.
Kuulosti kuitekin niin kivalta että tuli sitten katottua äskettäin koko eka kausi putkeen, ja taisin rakastua<3
En oikeestaan ees tienny koko Sherlock Holmesista paljookaan, mun aikasempi käsitys tuli lähinnä Basil Hiirestä (oon ehkä vähän epäsivistynyt), enkä sitten tiiä miten paljon tää 'nykyversio' eroaa alkuperäsestä, mutta upee se ainakin on <3
Nojoo, mutta siis. Asiaan. Kun luin tän tekstin nyt uudestaan niin se avautu mulle tietysti aika paljon paremmin.
John oli tommonen lutunen ja vähän hukassa Sherlockin kanssa ja Sherlock nyt oli vaan... Sherlock. :D
Juoni oli söpö, ja mun mielestä melko uskottava, varsinkin Sherlockin pystyin kuvittelemaan sanomassa monet sen replat.
Pari kirjotusvirhettä taisin huomata, mutta en enää ees löydä niitä, eikä ne nyt mitenkään haitannut lukemista.
Kiitos kun johdatit mut tän ihanan sarjan pariin, ja tää ficcikin oli tosi upea. Pitääkin alkaa etsiskellä lisää Sherlock-ficcejä nyt kun tajuankin niistä jotakin :D
-
Tää on valtavan ihana ficci, täydellinen myös sunnuntaiseen lukuelämykseen! Enkä kiinnitä lainkaan huomiota siihen, että nyt on vasta lauantai vaan korostan olevani aina aikaani edellä :P
Sun hahmojen saaminen IC:ksi ei näköjään rajoitu pelkkään Supernaturaliin, vaikka kyllähän mä sen ainakin melkein arvastin. Oon vaan lukenut sulta lähinnä fandomeista, joista en tiedä niin kauhean paljoa. Mutta nyt vihdoinkin tää fandom on avautunut, joten pääsee koluamaan sun ficeistä tätäkin puolta ;)
Tässä oli niin paljon kaikkea, Johnin laiska pahe ja sen tuoma oivallus, mahtava pohjustus tälle, koska ihan tottahan tuo on. Kun on aikaa nollata, niin sitä usein jotain oivaltaa, vaikkei tiennyt edes mitään miettivänsä x) Ja sit Sherlockin näennäisesti lakoninen vastaus Johnin hienoon johtopäätökseen, vaikka kyllä mä nyt ainakin jo arvastin, että jotain asiaan liittyvää se siinä räveltää. Ajatukset kulkee tuhattajasataa ja loogisten johtohyppäykset muuttuu loikiksi, koska jos John sanoo vihdoin rakastavansa, siitä seuraa tämätuose ja BANG, torvisoittokunta.
Aw. Kiitos <3
-
No voi että :D Mitähän ihmettä tähän pitäisi sanoa. En tiedä. Vihaan tätä kaunista sanattomuutta, joka syntyy aina silloin, kun olen juuri lukenut aivan uskomattoman ihanan ficin, tässä tapauksessa BBC Sherlockista, jossa molemmat hahmot ovat täydellisesti in character, jossa kuvailu on niin ihanaa ja jonka joka ikisen tapahtuman pystyn kuvittelemaan päässäni. Koska en osaa muodostaa ajatuksiani sanoiksi ja tämä itse sanavarastoni on niin onnettoman tyhjä, sanotaan nyt vain, että kehun ficciäsi maasta taivaisiin. Kyllä. Juurikin näin.
Loppuun voisi kerätä kasan lempikohtiani. Täytyy kuitenkin ennen sitä sanoa, että sieltä löytyi pari virhettä -- ei isoja, iso alkukirjain vain puuttui kahteen otteeseen ja jostakin sanasta näytti puuttuvan kirjain. Mutta ei se tietenkään alenna pisteitä yhtään. ♥
Sherlock voi soittaa neljältä aamuyöllä käskien ilmestymään Tower Bridgelle seuraavassa varttitunnissa.
Sherlock voi ilmaantua klinikalle potilaaksi tekeytyneenä vain kyllästyttyä puhumaan itsekseen.
Sherlock voi sotkea deistini pelkällä pahastuneella mykkäkoululla.
Pointtina siis, että Sherlock voi ja Sherlock saa, koska Johnille sopii ja John antaa.
Kämppäkaverista on tullut jonkin sortin prioriteetti pienessä elämässäni. Onko siis enää mikään ihmekään jos oma äitinikin sympatiapuheluissaan jo kyselee milloinko tuon “sen pojan” näytille vakuutellen ettei “elämäntapani” ollenkaan vaikuta hänen rakkautensa määrään. Samassa hengenvedossa muistaa vielä huomauttaa miten nykyään on niitä keinoja vähän erikoisemmillekin pareille saada perhettä.
Eipä näistä epäselvyyksistä ole niin haittaa ollut. Sherlock ei näytä edes huomaavan väärinkäsityksiä, eikä näe vaivaa korjatakseen muiden luuloja. Onhan se toki nykyään vähän erikoista jos kaksi nuorta miestä asuu kimpassa jos ei ole sinne päin kallellaan.
^ näinhän se tietysti sarjassakin menee. Totta kai. Everyone ships Johnlock. Molly, Mycroft, Mrs Hudson, Angelo, Moriarty, Irene Adler... Everyone. Ja John on aina se, joka on kieltämässä. "I'm not his date", "We're not a couple", "I'm not actually gay"... Sherlock taas ei sano mitään, "Of course he's my boyfriend, he just doesn't know it yet."
“Alustavasti olin ajatellut toukokuun kolmatta, jos vain sopii. Sinulla kun on kuitenkin jotain pitkäveteisiä suunnitelmia seremoniaa varten, joihin menee sitten iäisyyksiä aikaa”, Sherlock puhui kuin mistä tahansa pikkuasiasta käännellen telkkarin kanavia skitsofreenisesti yhdestä toiseen. pudistelin päätäni nojaten polviini purren rystystä.
“Oliko tuo kosinta?” varmistin.
“Puuttuiko siitä polvistuminen vai ihanko huviksesi töllötät suu ammollaan näyttäen tavallistakin typerämmältä."
“Niin, mutta…”
“Mutta, mutta, aina ollaan mutisemassa. Sinä rakastat minua, minä kosin siis sinua. Kumpi noista kahdesta kohdasta jäi epäselväksi?”
^ Sherlock polvistumassa sormuksen kanssa? ...Nah, ei hirveästi hänen tapaansa. Tuo taas, no joo, aivan varmasti jos näin kävisi! Ihana kohta. Sherlock, I love you. & Ja tuossa muuten tummennettu kohta siitä puuttuneesta alkukirjaimesta.
“Syömmein lyö vain sulle, ilman sua en voi elää, jada jada”, Sherlock jäkätti potkien sohvatyynyä joka ei ollut kenellekään tehnyt mitään pahaa. Kiinnitin huomion paljaisiin varpaisiin, nuolin säärtä ja reittä, tutkiskelin kauluspaidan rypyt ja ihailin poskipäitä ja kiharien mustien hiuksien sotkuisia kaksihaaraisia. Sherlock nyrpisteli nenäänsä tekstailunsa ohesta kun nuolaisin huultani poskien punehtuessa ja käsien hiotessa.
“Ai seksiäkö sinä vain tarkoitit. Onpa pitkäveteistä", hän parahti väsyneesti. "Ota sitten vaatteet pois, palaan asiaan kun olen saanut tämän viestin lähetettyä.”
^ Niin Sherlockia. Todella. Ihana ;D
Kiitos taas tästä lukunautinnosta, sinun tekstisi ovat aina yhtä upeita ja ♥
-
On tämä minulta tullut luettua jokusen kerran.
Eli siis tämähän kertoo siitä että pidän tästä kovasti.
En ole oikein koskaan ollut sherlock fani hän kun on niin itsekäs mutta jotenkin tässä hänessä on lieviä inhimillisiä piirteitä. Tai jotain.
Tykkäsin tästä kovasti, oli kiva lukea tämä. Ja watson on niiiiin ihana.
Kiittäen
Tulienkelisi
-
Mä oon kattonu BBC!Sherlockin ensimmäisen tuottarin (jostain syystä mielenkiinto vähän lopahti, mutta ehkä joskus vielä pääsen eteenpäin) ja vaikka heti alusta asti shippasinkin näitä kahta, niin tämä taitaa olla ensimmäinen ficci jonka kyseisestä fandomista luen. Ja oli muuten hyvä!
Kirjoitat todella hyvin ja tyylisi on mielenkiintoinen. Tekstiin pääsi heti mukaan ja lukeminen oli helppoa. Molemmat hahmot olivat mielestäni hyvinkin IC - itseasiassa miten muutenkaan moiset rakkaudentunnustukset voisi näiden herrojen välillä mennä ::) Pidin ficistä alusta asti, mutta Johnin tunnustuksen jälkeen en pystynyt tekemään muuta kuin virnuilemaan typerästi. Kiitos todella paljon iltani piristämisestä!
-
Jes, täähän on hyvä! Ihanaa soljuvaa puhekieltä, joka vakuutti minut varmaan jo ekassa kappaleessa. Ihanan värikkäitä ja puheenomaisia ja hauskoja ilmauksia, ja jotenkin tästä sananvalintojen ja ilmausten kautta hyvin suomalaisesta oman pään sisälläpohdiskelusta muodosti yllättävän IC keski-ikäinen britto-Watson, ihan mahtavaa! Pisteet sinulle persoonallisesta tyylistä ja hyvästä kokonaisuudesta!
Muutaman typon olin huomaavinani ja joku lause oli jutusteluvaisuudessaan pilkuttomine sivulauseineen jo hippusen hankalasti ymmärrettävä, mutta nehän on sivuseikkoja totta kai. Hieno ficci, kiitos tästä ja pitääpä lukea lisääkin sinulta!
-
Jeesus Kristus, tämä ficci on vanha kuin taivas! Tosi jännä, että ttä vielä luetaan, sillon kun tämän kirjoitin ja postasin oli Sherlockin ensimmäinen kausi niin tuore, ettei sitä Suomessa tiennyt juuri kukaan. Jälkikätee tuo alkusepustusteni lätinä kuulostaa hyvn korvilta, mutta niin ajat muuttuu Eskoseni ;D
Mietin tässä mitä minä teille kommentoineille vastaisin, muuta kun että kiitos kovin paljon vaivannäöstä, kehuista ja huomioista! Kyllä mä sen myönnän, että siellä varmaan on vieläkin kirjoitus- ja pilkkuvirheitä, olen aina ollut vähän huolimaton. Muotoilukin on erilainen mitä nykyään kirjoittaisin, mutta se nyt on oletettavaa.
toyhto ahhaha, kiitos tämän reliikin kaivauksesta :D Oliks täs näkyvästi paljon pukekieltä? Se ei ehkä ollut välttämättä tarkoitus, lähinnä ehkä modernin ympäristön sivutuote. Mutta jos se toimii niin en valita ;D
Kiitos vaan kaikille kommenteista ja lukijoille lukemisesta! Älkää nyt ottako yksilöimätöntä vastaamistani välinpitämättömyytenä, tekstin kirjoittamisesta on vaan niin kauan, etten enää osaa antaa kauhean hyviä vasta-argumentteja, juunou.
jjb
-
Nyt kun olen vihdoin älynnyt tämän parituksen ihanuuden, kaivan kaikki Finin wanhat ja uudet ficciaarteet esiin ja luen<3 halusin myös löytää jotakin luettavaa Vuosi vuodelta -kommenttihaasteeseen, joten tämä kävi siihenkin mainiosti :) nyt kun sarjan ekat kaudet ovat tuoreessa muistissa, niin tästä oli hauska bongailla sieltä tuttuja juttuja, kuten epämääräiset ruumiinosat jääkaapissa, Johnin epäonniset deittailut ja sotkua päivittelevä rva Hudson :D
“Oliko hyvä johtolanka?” kysyin tarjoamatta keksejäni.
“Monimutkainen, yllättävä ja tavattoman viihdyttävä”, Sherlock vastasi täydellisen innottomasti. “Umpikuja”, hän lisäsi heittäytyen sohvalle pahansisuisena. Hymähdin myötätuntoisen oloisesti juurikaan herkeämättä telkkarin tuijotuksesta. Laskeutuva hiljaisuus painosti luovuttamaan keksipaketin omistusoikeuden parempiin käsiin.
Tietenkin keksit päätyvät Sherlockin suuhun!
Ihan mahtava tuo käänne, missä John yhtäkkiä paljastaa rakastavansa Sherlockia ja toinen on saman tien jo varaamassa maistraattia ;D myös kolmella salasanalla suojattu tietokone, jonka Sherlock tietenkin saa auki sekunnissa, oli huippu, samoin tämä
työsuhdeläppäriäni ilmeisesti kokopäiväöisesti käyttää ihminen jonka käsitys yksityisyydestä ja salassapitovelvollisuudesta on käytännössä nolla. Sähköpostit, foorumikirjoitukset, blogit, ja suosikkilistat olivat tässä huushollista julkista omaisuutta.
Aivan mahtavaa jossumaista tekstiä :)
Korvaani hän henkäisi epätodellisen pehmeästi:
“Minäkin rakastan sinua.”
Voi hyvänen aika, vähemmästäkin sulaa. Onneksi Mycroft lupasi, että valtio kustantaa ne häät<3 Kiitos tästä, pitänee kurkkia muitakin Johnlock-ficcejäsi ensi tilassa! Tällä oli muuten myös hauska otsikko!
-
Ei vitsi! Thelinan kommentin myötä tajusin, etten ole kommentoinut tätä ihanaakin ihanampaa ficciä koskaan, vaikka palaan tämän pariin epäsäännöllisen säännöllisesti ja olen suositellutkin tätä Hormipulverin Sherlock-topassa. Mikä suunnaton ja outo vääryys!
Nämä sun Sherlock-ficit on kaikki aivan ihanan veikeitä, mutta tämä tässä on kyllä ikuinen suosikkini! Virnistelen joka kerta hirveän muikeana sille kuinka John seurailee onnistuneesti itsekseen ihan "vaatimatonta" johtolankaa, joka johtaa rakkauden ja seksuaalisen tajuamisen ja tietysti Sherlockin luo. Ja Sherlock on luonnollisesti ollut perillä asioista kaiken aikaa, tsekannut valmiiksi maistraatinkin, eikä silti päästä Johnia tässä oivaltamisen sunnuntaissa mitenkään helpolla! Mikä ihana mulkero! On tosi ihanaa muuten kuinka tästä ficistä näkee, että se on kirjoitettu sarjan alkuaikoina. <3 Ai että nämä hahmot ja helppo (mutta piikittelyn täyttämä) arki!
Hyväntahtoisesti hihittelen myös aina tälle alkusanojesi kohdalle: BBC kesän minisarjallaan jossa Sherlockia näytteli Benedict Cumberbatch (Ha! Vai en muka opi kirjoittamaan nimeä!) ja Watsonia söpö Martin Freeman valloitti sydämeni. Oot ollut niiiiiin edellä kaikkia meitä muita! Voi että! Mua myös ihastuttaa sana söpö Martin Freemanin kohdalla, oih! ;D Mut oonkin ehkä vähemmistössä kun nimittäisin nimenomaan Benedictiä söpöksi ja Martinia ehkä pikemminkin seksikkääksi. No niin ja nyt punainen lanka karkaa ihan!
“Toisin kuin ehkä televisiosta sukupuoliasiansa käsittäen, niin on enemmänkin sääntö kuin poikkeus biseksuaalille törmätä taipumuksiinsa yllättäin sattuman kautta. Se, jos koit suuntautumisesi järkytyksenä, ei tee seikasta mitenkään mielenkiintoista.”
Olisin tosissani tässä vaiheessa voinut leipäistä kyömyn nenän niskan puolelle ellen sivistyneenä ihmisenä olisi hillinnyt itseäni purren kieleen haavan.
“Selvä. Aivan. Suuntautuminenhan se tässä olikin se koko pointti. Menikö sinulta nyt koko “rakastan sinua”-tunnustuksen viesti ohitse, vai ihanko piruuttasi olet mulkvisti?”
Suosikkikohtani! Ihan paras. Niin oivaltavaa! Niin oikeaa! Tosin suosikkikohdan nimeäminen on vähän valheellista, koska tämä virnistyttää ihan joka käänteessä. Huippu ficci! Huippu sinä!
Ehkäpä teet vielä joskus comebackin? :)
-
Mulla on nyt meneillään Sherlock-kausi. :) (Siis tietysti nuo jaksot tuli katsottua useamman kerran, välillä ilman tekstejäkin, kun ei aina ollut tarjolla suomenkielisen tekstityksen kanssa).
Mulla on luvattoman paljon Sherlockfikkejä lukematta ja nyt olen täällä ihanasti varpaat rullalla luettuani tämän. Otsikosta voi päätellä yhtä paljon kuin Sherlockin käyttäytymistä ennalta, joten sisältö tuli yllärinä. Tämä on täynnä just sitä Sherlockia ja Johnia, joka osuu juuri niin himputin ytimeen kuin ikinä. John huolehtii, käy töissä, käy kaupassa, pitää huolta että jääkaapissa niikuin noin yleisesti on jotain syötävää.
Koska tyyppi ei koskaan kun itse kaupassa ostamassa edes maitoa olen täysin varma omasta mielestään maailman älykkäimmän olennon kuolemisesta nälkään ellen olisi herra etsivää ruokkimassa kuin lemmikkipupua.
Sherlock pölähtää paikalle ja toteaa "Umpikuja."
Ja sitten tulee ihan puun takaa tuo Johnin paljastus - rakkaudentunnustus.
Ja ei elämä mitä ihanaa settiä siitä seuraa. Maailman ihanin Sherlock reagoimassa kuulemassa juuri vain niin kuin hän siihen reagoisi ja vastaisi. Ja sitten seuraa hölmöä pikkuhauskaa toimintaa. Läppäri avautuu ja asioita paljastuu. Kuinka samalla aaltopituudella tuo älykäs etsivä on ollutkaan kämppiksensä kanssa. Kämppiksen, aivan niin. Niinhän se alkoi.
Ja nuo muiden ihmisten vihjailut Johnille. Puhuvat kuin itsestään selvästä suhteesta, jota John yrittää piilotella. Haha.
Ja vitsi kuinka tästä vuotaa fluffy rivien välistä ja kietoo lukijan sydämen pehmoiseen vilttiin. :-*
Oikein tosi kiva, että joku välillä nostelee näitä vanhempiakin tekstejä tuolta pölyttymästä.
Tää oli aivan parasta luettavaa tähän iltaan. Mukavaa syksyn jatkoa sulle.
-
Jotenkin olen hyvin hämmentynyt tästä, että kymmenen vuoden takainen fikkini nyt näin yhtäkkiä nousi kuolleesta. Eipä sikäli, minusta tämä on edelleen ihan hauska ja onnistunut, vaikka muotoilut ja oikeinkirjoitus aiheuttaakin ihan käsittämätöntä päänsärkyä.
Thelina, tämä oli vissiin Finin ensimmäinen Sherlock-fikki ylipäätänsä... en nyt ihan tarkalleen muista, sen tiedän että Finin ensimmäiset fikit tästä fandomista kirjoitin. Muistaakseni sellainen käyttäjä kuin Kultahattu kirjoitti samoihin aikoihin fikin nimeltä Beerseba. Jos se on on vielä Finissä, niin suosittelen sitä.
Sisilja, tämä taitaa tosiaan olla yksi suosituinpia tekstejäni ikinä... ainakin moni on kertonut, että heidän ensimmäinen kohtaaminen fandomin kanssa jostain syystä alkoi tästä. Onneksi olen itse varsin positiivinen tämän fikin suhteen, eikä minulla ole muuta sanottavaa, kuin että kyllä sen toki näkee, että olin tuore parikymppinen tuolloin, mutta mukavaa kuulla että tämä on silti mielessä pysynyt.
Fairy tale, monella tuntuu olevan Sherlock-retroilut päällänsä! Itsekin olen lukenut monia vanhoja suosikkejani viime aikoina. Tekisi mieli kirjoittaa uusia fikkejä, mutta musta tuntuu, et mulla oli aiheeseen paras visio 2010 ja se nyt on aika mennyttä aikaa se. Kiitos sulle kommentista, aina hämmentää vanhojen fikkien kaivelu, mutta ei pahalla.
jjb
-
Koska offiin ei suhtauduta enää ehkä niin tiukasti kuin kenties vuonna 2010 (:D), niin tuun vielä höpöttämään! Haittaako se jos paras visio on ollut vuonna 2010? Ei kai jokaisen uuden ficin tarvitse olla ehdottomasti kirjoittajan parhaimmistoa tai edes parempi kuin kirjoittajan edellinen teksti? :) Ja jos jokin mennyt visio tuntuu edelleen hyvältä, voihan sitä mennyttä fiilistä/ideaa/mitä vain koettaa jäljitellä vaikka näin kymmenen vuoden jälkeenkin?
Ja jos tarkoititkin sitä, että oli kivointa kirjoittaa Sherlockin ihan ekasta kaudesta tai ekoista kausista, niin ei kai siihen ole minkään maailman estettä! Ei ainakaan pitäisi olla. :)
Mä ainakin lukisin sulta erittäin mielelläni uutta matskua! Give it a go!
-
Sisilja, totta muuten tuokin! Olen joskus (kenties vuonna 2010) saanut sellaisia kommetteja, joissa ajoittain saanut sellaisiakin nihkeitä mielipiteitä siitä, että ei tämä ole niin hyvä kuin vanhempi fikkisi X ja sen sellaista. Mutta liekö tuolla nyt väliä oikeasti? Nyt on ollut todella kuiva kausi taas kirjoituksellisesti, en esimerkiksi kesällä tässä postaillut mitään. Voisihan sitä tosissaan miettiä voisiko Sherlockkia vähän lämmitellä. Mulla oli jossain vaiheessa tekeillä Sherlock/Anderson sälää, mahtaskohan se upota kehenkään xD
-
Oon viime aikoina pohtinut ja käynyt keskusteluakin siitä, että kommenttikulttuuri on joskus vuosia sitten ollut vähän erilainen kuin nykyään. Tuntuu että ennen annettiin aika raakaakin palautetta vaikka kyse oli pohjimmiltaan mielipideasioista. Nykypäivänä tällaista toivottavasti on vähemmän. Ja toivon myös vilpittömästi ettet anna sellaisten lannistaa!
Ja siis omg, todellakin lukisin Sherlock/Andersonia! Kysytkin! ;D
// Awww, Thelina! Kolmoskausi valottaa lisää Andersonista, mutta älä ota tätä hoputtamisena. Reichenbachissa on hyvä pyöriä oikein kunnolla. <3 Niin ja pikku syrjähypythän pitää shipin kuin shipin intohimon yllä!
-
Minullakin on vielä asiaa:
1) Ehdottomasti haluaisin lukea jossujb:n vuoden 2020 Sherlock-visioista 8)
2) Tämä Sherlock/Anderson kiinnostaa kyllä ehdottomasti, koska mietin just, että miten se Anderson on niin pakkomielteinen Sherlockista siinä 3. kauden mini-prequel-episodissa ja kolmoskauden alussa!? Eli lukisin, vaikka olenkin nyt kyllä aika syvällä Johnlock-fiiliksissä edelleen (kiitos mm. Sisiljan<3)
Hauskaa, että muutkin innostui kommentoimaan, enkä ihmettele jos tää on monelle ollut ekoja luettuja Sherlock-ficcejä, koska tämä hauska otsikko vetää varmaan helposti puoleensa!