Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Clayr - 25.06.2010 00:11:46
-
Nimi: Ajasta ja Ikuisuudesta
Kirjoittaja: Clayr
Ikäraja: S
Genre: Pohdiskelu, pienimuotoinen angst, ns. syvälliset teemat, pieni slash
Summary: Vahingoittaako ajan tappaminen ikuisuutta?
A/N: Tämän idea syntyi tuosta pienestä mietelause kysymyksestä. Ensin ajattelin että Ikuisuus on varmasti hyvin yksinäinen, kunnes ymmärsinkin että Ikuisuuden seurana on oltava itsenäinen Aika, koska siirrymmehän mekin ajasta ikuisuuteen jossain vaiheessa. Kuitenkin, tälläistä randomia pohdiskelua tarinamuodossa. Kommentit olisi toivottavia =)
~~~~~~
Vahingoittaako ajan tappaminen ikuisuutta?
Ympärilläsi kohoili korkeita pylväitä jotka kannattelivat marmorista kattoa. Lattia jalkojesi alla oli tasaiseksi hiottua graniittia ja sen pinta oli epätavallisen vaalea. Istuit suurella valtaistuinmaisella tuolilla jonka selkänoja ylsi korkeuksiin yllesi, vaikket itsekään ollut mikään pieni. Kyynärpääsi oli vasten tuolin käsinojaa ja nojasit leuallasi nyrkkiisi. Vaaleat, pitkät hiuksesi valuivat suorina alaspäin, näyttäen samaa aikaa vesiputousmaisen eläviltä että riippuvan elottomilta. Silmäsi olivat rennosti suljetut ja ilmeesi levollinen. Toinen jaloistasi oli toisen päällä viestittäen rentoudestasi ja rauhallisuudestasi. Pian ilmeesi muuttui. Toinen kulma kohosi aavistuksen, kuin olisit kuullut pienen äänen. Pian valkeus ympärillä avautuikin. Ovesta astui nuori mies jonka kasvoilla oli leikittelevä ilme ja hiukset olivat villin kurittomat täynnä monia kirkkaita sävyjä vastapainoksi sen mustuudelle. Miehen kirkkaan violeteissa silmissä oli tietty pilke, joka olisi saattanut näyttää ilkikuriselta jonkun toisen silmässä, mutta nyt näytti vain hauskalta ja erikoiselta, hyväntuuliselta. Päällään tällä tulijalla oli omiin vaaleisiin ja hillittyihin vaatteisiisi kuin vastapainona paita joka oli rennosti auki, paljastaen varsin hyvännäköisen vatsan ja rintakehän. Housut olivat rennot, mutta juuri tarpeeksi tiukat näyttääkseen hyvältä.
Kohotat pääsi suoraan ja lasket toisen jalkasi alas. Silmäluomesi nousevat ylös, paljastaen vaaleat, kristallimaiset silmäsi. Hymy nousee iättömille kasvoillesi huomatessasi tulijan. Ovi sulkeutuu ja paikalle tullut väripilkku asteli eteenpäin lähemmäksi sinua. Oikaiset toisenkin jalkasi ja nouset seisomaan. Otat muutaman askeleen lähemmäksi tuota tulijaa. Olette liki saman pituiset, sinä ehkä aavistuksen pidempi ja huomattavasti vanhemman näköinen. Kirkashiuksinen mies virnistää päästyään askeleen päähän sinusta. Terävä hammas paljastuu, tehden miehestä yhä eksoottisemman näköisen. Kohotat hieman käsiäsi ja kierrät paljaat käsivartesi turkoosipaitaisen miehen ympärille. Nuoremmalta vaikuttava mies kiertää yhtälailla kätensä ympärillesi ja halaatte. Halauksenne on intiimi, jopa rakastavan oloinen. Eroatte hieman. Hymy kasvoillasi on pehmeä. Toisen miehen ilme on yhtä lailla herkkä ja tämä kuroo välimatkan huulienne välillä. Pieni, hellä suudelma. Tervehdys.
Saatat toisen miehen peremmälle seinättömältä vaikuttavassa tilassa, vaikka toinen osaisi vuosituhansien kokemuksella itsekin. Istutte sohvalle puoliksi vierekkäin, puoliksi vastakkain. Kristallisilmiesi katse tutkii toista miestä. Huomaat pienen arven toisen miehen kädessä. Kosketat sitä sormillasi. Värähdät, vaikkei sitä näe ulospäin. Arpi lähtee kädestä. Sanattomasta sopimuksesta hauskannäköinen nuorukainen riisuu vaatteet päältään. Ympäri tämän kehoa on pieniä haavoja ja arpia. Kosketat jokaista ja ne katoavat. Ilme kasvoillasi muuttuu muutamasta pahasta haavasta aavistuksen, näyttäen kivun jota koet. Saatuasi kaikki ruhjeet haavat ja arvet toisen kehossa käytyä läpi nousee toinen istumaan ja pukee housut jalkaansa, jättäen kuitenkin yläruumiin paljaaksi. Kasvoiltasi voi lukea tuskaa, käydessäsi läpi kaikkia noita epäkohtia joita poistit rakkaasi ruumiilta. Paljasvatsainen mies kiertää lihaksikkaat kädet ympärillesi ja nojautuu sinuun, antaen henkisesti voimia. Jokainen kipupiste oli kuitenkin sinun käytävä itse läpi. Jokainen rakkaasi tappoyritys.
"Ikuisuus..." toinen mies kuiskaa korvaasi maatessanne vierekkäin vuoteella. Peitto oli päällänne, peittäen alaruumiinne, vaikkei niitä ollutkaan kukaan näkemässä. Toisiltanne teillä ei ollut salaisuuksia. Havahdut toisen kutsuun ja avaat silmäsi, luoden katseen toisen violetteihin silmiin.
"Niin, Aika?" kysyt pehmeällä äänellä, joka tuntui kaikuvan jostain kaukaa, mutta kuuluvan silti läheltä. Ruskettunut käsi laskeutuu vaalealle vatsallesi.
"Olethan aina ottamassa vastaan vahingoittumatta jokaisen tapponi?" äänessäsi on huolta.
"Antaisin sinun kuolla? Ei Aika, olen aina täällä sinua varten, rakastanhan sinua", äänesi on varma vaikket itse sitä ollutkaan. Kyllähän vahingoituit. Vähä vähältä, mutta silti kuihduit. Ehkä muutama tuhat vuosi vielä ja sinä kuihtuisit pois. Sen jälkeen kukaan ei olisi parantamassa Aikaa.
"Minäkin rakastan sinua. En halua että sinä kuolet, Ikuisuus", äänessä on syvä rakkaus mukana. Painat suudelman toisen miehen päälaelle ja kehotat tätä nukkumaan. Pian pää laskeutuukin rintakehällesi ja kevyt tuhina kuului toisesta. Sinä et kuitenkaan nukahda. Jäät miettimään kuinka monta kertaa joudut vielä valehtelemaan Ajalle. Ehkä niin pitkään kunnes et enää jaksa parantaa tätä. Pieni haava ilmestyy Ajan kurkulle. Kosketat sitä huulillasi ja suljet silmäsi kivusta. Pian vaivut horrokseen ja toivot ettei Ajan pitäisi lähteä vielä seuraavana päivänä vierestäsi. Mutta tiedät itsekin ettei Ajan paikka ollut Ikuisuuden luona vaan ihmisten luona. Ihmisten jotka tappoivat tätä.
Kyllä.