Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Stubastian - 14.06.2010 15:41:49
-
Pairing: Felix / Emma (Yksipuolinen)
Rating: S
Genre: Angst
Warnings: Eipä kai ole?
Song: Heart - Alone
Beta: Ei ole.
Fandom: Lemmen Viemää
Summary: Olin kaunis, nätti, sievä, siro ja nuori. Nykyään minä olen ruma, kömpelys, iso ja lihava. Enkä minä ole enää edes nuori.
I hear the ticking of the clock
I'm lying here the room's pitch dark
I wonder where you are tonight
No answer on the telephone
And the night goes by so very slow
Oh I hope that it won't end though
Alone
Kello tikittää hiljaa taustalla. Se on ainut ääni, joka hengitykseni lisäksi täyttää pimeän huoneen. Tuijotan huoneeni kattoa. Silmäni ovat jo tottuneet hämärään. Koko muu talo nukkuu. Olen hereillä. Ainoastaan minä. Vilkaisen seinällä olevaan kelloon. Hämärässä kun siristän hieman silmiäni, huomaan viisarien osoittavan puoli kolmea. Yöllä. Silti minä edelleen valvon. En saa unta, vaikka haluaisin. Unet ovat nimittäin usein minun kohdallani parempia, kuin todellisuus. Unissa sinä olet minun. Missä mahdat olla nyt? Nukutko? Vai makaatko valveilla, ja mietit jotakin? Mietitkö peräti jotakin tiettyä ihmistä? Vai oletko sittenkin rellestämässä kavereidesi kanssa jossain baarissa? Kaivan puhelimeni esiin. Onhan minulla sinun numero, vaikket koskaan sitä ole antanut. Sen saa helposti, olethan hotellin työntekijä. Nimesi kirjaimet hohtavat kännykkäni ruudulla. Se kännykän näyttö on ainut valonlähde tällä hetkellä tässä pimeässä huoneessa. Lopulta uskaltaudun viimein painamaan vihreää luuria. Miltei henkeäni pidätellen painan kännykän korvalleni. Minä olisin toki myös voinut valita fiksumman ajan soittaa. Mutta en jaksa enää. Minä en jaksa. Loputon valvominen yöllä. Se on niin tuskallista. Kun katsot minua, sinulla ei ole aavistustakaan, paljonko öisin itken takiasi. Oletko sinä onnellinen? Luulisin. Perässäsi on varmasti naisia, jonoksi asti. Minä olen se ensimmäinen. Minä olen myöskin se, joka sinua vähiten kiinnostaa. Tiedän sen, ja se rikkoo minut.
- Felix tässä hei. En juuri nyt pääse vastaamaan. Jätä viesti, niin soitan takaisin, äänesi kantautuu korviisi. Äänesi saa minut melkein aina hymyilemään. Ei silti nyt. Turvallinen, pehmeä äänesi ei merkkaa juuri nyt mitään. Vastaajaviesti. Pelkkä vastaajaviesti. Silti voisin kuunnella sitä typerää vastaajaviestiä uudelleen ja uudelleen pelkästään sen vuoksi, etten pysty lopettamaan. Kuulostaa tyhmältä. Minä kuulostan tyhmältä. Maailman idiooteimmalta ihmiseltä. Päätäni pudistaen lasken kännykän tyynyni viereen, ja odotan sen soivan. Olenko todella näin typerä? Ethän sinä soittaisi. Et koskaan. Vilkaisen nopeasti kelloon. Siitä on kaksi minuuttia, kun viimeksi siihen katsoin. Vasta kaksi minuuttia. Minun on turha edes yrittää saada unta. Tiedän, että en onnistu. Vaikka tahdon. Tahdon taas uneksia, kuin pikkutyttö. Pikkutyttönä unelmoin satuprinssistä. Nyt minä unelmoin hotellin viinimestarista. Niin ovat ajat muuttuneet. Pienenä unelmointi kohde ei ollut todellinen, ja siksi kuvittelin sen olevan saavutettavissa. Mutta sinä olet todellinen. Sinä et silti koskaan tule olemaan minun.
Till now I always got by on my own
I never really cared until I met you
And now it chills me to the bone
How do I get you alone
How do I get you alone
Et ehkä uskoisi, mutta vielä muutama kuukausi sitten et olisi tunnistanut minua. Et varsinkaan silloin, kun olin teini. Siitä ajasta on vuosia, mutta muistan sen kaiken. Minä muistan. Viimeistään silloin se kaikki palaa mieleeni, kun suljen silmäni. Minä olin kaunis. Felix, minä olin oikeasti erittäin kaunis. Iho oli virheetön, ja vaalea. Iho oli pumpulisenpehmeä, ja sileä. Minä olin laiha. Aina koulun liikuntatunnilla minut valittiin ensimmäisenä joukkueeseen. Minä edustin kouluamme urheilukilpailuissa. Minun hiukseni olivat paljon pidemmät, kuin nykyään. Ne valuivat alas pitkin kapeaa selkää. Kehtasin pukeutua toppeihin ja minihameisiin, ilman pienintäkään ongelmaa. Katso minua nyt. Olen vain varjo siitä, mitä olin silloin. Olin kaunis, nätti, sievä, siro ja nuori. Nykyään minä olen ruma, kömpelys, iso ja lihava. Enkä minä ole enää edes nuori. Milloin se kaikki muuttui? Kaikki alkoi ensimmäisen, kipeän eroni jälkeen. Erosin silloisesta poikaystävästäni, Maximista. Sairastuin bulimiaan. En huolinut apua. Kärsin. Minä kärsin. Ja minä muutuin. Pian peilistä alkoi tuijottaa takaisin tyttö, jota en edes tuntenut. Nuorena rakkaus ei merkinnyt minulle mitään. Se oli vain hauska peli. Oli hauska rikkoa poikien sydämiä. Kuinka sitten muutuin? Ehkä minä kasvoin. Ehkä minusta tuli ihminen. Se, mitä nuorena olin – en edes halua tietää, millä nimellä sitä kutsuttaisiin. Maximin jälkeen päätin, että en enää rakastu. Päätökseni piti. Ainahan ne pitävät. Jos minä päätän jotain, en anna sen päätöksen lipsua. Näin olikin, siihen asti, kunnes tapasin sinut. Sinut, sen unelmieni miehen. Miehen, johon minulla ei ole pienintäkään mahdollisuutta. Tiedänhän minä sen, Felix. Toivoisin silti, että voisit joskus rakastaa minua. Tiedän, että se toive on turha. Unessa olet kyllä kanssani. Mutta unissahan lehmätkin lentävät.
You don't know how long I have wanted
to touch your lips and hold you tight, oh
You don't know how long I have waited
and I was going to tell you tonight
But the secret is still my own
and my love for you is still unknown
Alone