Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Sleeping Sun - 19.05.2010 20:49:19
-
alaotsikko: angstisia raapaleita Mustista
Kirjoittaja: Sleeping Sun
Ikäraja: K-11, ainakin tässä ensimmäisessä
Genre: angst, taide, tajunnanvirta...
Varoitukset: itsemurhasta puhumista, kotiongelmia
Päähenkilöt: Narcissa ja Bellatrix, Narcissan Pov.
Tekijänoikeudet: Rowling omistaa kaiken ja minä hyväksikäytän.
A/N. Tuli hetken mielijohteesta kirjoitettua tällainen, vaikka idea on pyörinyt mielessä jo aika kauan. Muitakin raapaleita on Muststa ehkä luvassa, jos tästä tykkäätte näitä lukea teen tästä varmaan lyhyen sarjan. Tämä ensimmäinen on vähän tämmöinen runollinen :P, mutta varmaan selkeämpääkin tulen aiheesta kirjoittamaan.
Kommentit ovat erittäin toivottuja, tämä on ensimmäinen raapaleeni ja olen tottunut kirjoittamaan pääasiassa moniosaisia, joten apua kaipaillaan!
Toivottavasti pidätte!
Narcissa Pov.
Kaunis aamu, puhdas ja viaton, mutta silti väärä ja paha kuin valhe kristallikyynelpuvussa. Kukkien kauneus ei ollut meitä varten, pöytäliinojen valkoisuus oli vain maski mustuuden yllä, eivätkä suloiset koiranpennut ehtineet kasvaa koskaan aikuisiksi. Kaikki oli petosta ja kulissia, horjumatonta teatterilavastetta, täydellisen perheen pilakuva.
Ne loivat meidät, alistivat maailman katseille, raahasivat kirkkaisiin parrasvaloihin, ja me hymyilimme yleisölle. Esiripun myötä sulkeutuivat silmäsi, valuit lattialle, ja me toivoimme itsemme kauas pois, sinä ja minä. Sinä vain toivoit kauemmaksi.
Kaunis maailma, ne sanovat, mutta minä tiedän paremmin. Maailmassa on jotakin todella pahasti vialla ja rikki, jos seitsenvuotias yrittää itsemurhaa ja itkee, kun ei onnistu.
A/N2. tässä tämä, kommenttia?
-
Olipa koskettava ja hyvin kuvailtu ficci.
Olit kuvannut tekstissäsi hyvin puhdasverisen sisaruskaksikon raadollista elämää. Kulki oikein kylmät väreet selkää pitkin tuon viimeisen lauseen kohdalla. Tykkäsin myös siitä, kuinka olit tuonut kulissit vahvasti esille jo ensimmäisessä lauseessa. (puhdas ja viaton - väärä ja paha) Idean toteutus oli oikein hyvä ja realistinen, jotenkin voisi kuvitella Bellatrixin olevan Narcissaa vaikeampi tapaus sijoittaa moitteettoman, kulissien kuorruttaman neitosen rooliin, koska minun mielestäni hän on tempperamenttisempi ja muutenkin räiskyvämpi persoona kuin Narcissa - joka on kuitenkin myös vahva nainen omalla tavallaan.
Raapale oli hieno, toivottavasti kirjoitat näitä lisää!
-
Raapalesarjan esikoinen herätti ajatuksia ja kysymyksiä. Viimeinen lause jätti miettimään miksi seitsemänvuotias pikkutyttö oli yrittänyt itsemurhaa. Bella oli saanut varmaankin tarpeekseen elämänsä säätelemiseksi ja hallitsemiseksi laaditusta käsikirjoituksesta yrittäessään katkaista näkymättömät, raajoihinsa kiinnitetyt nuorat hakemalla vapahdusta viikatetta kantavalta vapahtajalta.
Mustat eli sisarusten vanhemmat näyttivät luoneen lapsistaan marionettityttäriä ollakseen vieraiden silmissä sellaisia kuin halusivat olla. Belsissan ketale ”vei sanat suustani” kuvaillessaan Bellatrixia. :D Tummaverikkö on vaikeammin tungettavissa ahtaaseen aatelistyttären muottiin, sillä tyttö on liian itsenäinen, omapäinen ja räiskyvä istuakseen kädet sylissä röyhelömekossaan korkkiruuvikiharat ojennuksessa.
En ole mikään pro mitä raapaleiden kirjoittamisen ja arvosteluun tulee, mutta pidin esikoisraapalettasi hienona ja toivon sarjaan kertyvän mahdollisimman pian lisää angstisia osia. ;)
-
Belsissa, kiitos paljon kommentistasi, olin todella otettu, että tämä sai huomiota näinkin pian ja vielä niin hyvältä kirjoittajalta kuin sinä!
Tosiaan Bellatrix on melkoisen tempperamenttinen tapaus, eikä hän helposti alistu komenneltavaksi, mutta epätoivoon hänellä kyllä on runsaasti muitakin syitä, jotka sairjan myötä varmaan selvinnevät. Jatkoa tosiaan tulee vielä tässä samassa viestissä...
Lavinia, Kiitos paljon kommentistasi. Hyvinhän sinä tunnut homman hallitsevan, siis raaplaeiden kommentoimisen :D Mukava kun tykkästi ja jaksoit heti kommata. Jatkoa tosiaan seuraa...(mutta toivon syvästi, etten näillä raapaleilla spoilaa turhan paljon omaa Varjolapset tarinaani ja sen juonta ::) )
Mutta tässä seuraavat osat, lukekaa ja kommentoikaa!
Ikäraja: K-11
Henkilöt: Bellatrix ja Andromeda, Bellatrixin Pov.
Varoitukset: itsemurhan puimista...
Genre: draamaa, angstia, mukataidetta, muistelua...
Sanamäärä: 1oo
Bellatrix Pov.
Viini tekee sinusta vakavan, tiedonhaluisen. Liukkaat ajatukset, sinun sanasi lähettävät minut aikamatkalle muistoihini, toteutumattomiin toiveisiini.
Suljettujen luomien takana, vaatekomeron lattialla, pölyn ja hienonhienojen hiekanjyvästen joukossa, äidin tuoksuvien pukujen helmoissa nukkuu kristallinsirpaleprinsessa. Pieni tumma pää, tummat ripset, vaaleat kasvot syvällä punaisessa elämännestelammikossa. Lämpö vain kuolevan veren lämpöä, hitaasti haihtuvaa. Toivo vain toivoa ikuisesta unesta, armahduksesta.
Toiveeni eivät vain koskaan toteutuneet.
Vai tahdot sinä todella tietää, miltä kuolema näyttää, sisko?
Naurahdan sinulle niin kuin lapselle: ”Ei se miltään näytä”, vastaan, vaikket uskokaan.
Olet oikeassa, Andromeda, minä tiedän miltä kuolema näyttää, mutta en minä voi sitä sinulle kertoa, saat kyllä tietää sen aikanaan.
Ikäraja: K-11
Päähenkilö: Bellatrix
Varoittukset: viittauksia perheväkivaltaan
Genre: angst kaiketi, draama
Summary: ajatuksia isästä
Bellatrix Pov.
Sinun silmäsi ovat käärmeen silmät, kätesi valkeat kuin taikina, mutta vahvat silti, murskaavat. Naurusi on kirous, joka saastuttaa maan, eivätkä linnut laula puissa, kun menet ulos.
He kumartavat sinua, nauravat kanssasi, syövät ja juovat kanssasi, mutta kun olet poissa, he pelkäävät sinua ja halveksivat. He näkevät hymysi, rakastavat rahojasi, nauttivat juhlistasi, mutta tuntevat pahuutesi. He ovat sinun ystäviäsi ja he vihaavat sinua, vaikka eivät tiedä miksi.
Sinä olet pahuus ja julmuus, väkivalta ja voima. Täydellinen tuho, inhimillisyyden puute ja kuolema. Hukutat koiranpenikat, katkot kukat, murskaat hienoimman posliinin, meidän, sinun rakkaittesi luut.
Minä olen sinun tyttäresi, isä, vihaan sinua ja pelkään.
-
Olen yllättävän hyvässä kommentointivedossa, joten kommentoin uusia osia päivän viiveellä. ;)
Bellatrix saattoi vaieta toisessa osassa siitä miltä kuolema näytti haluten suojella muutamaa vuotta nuorempaa pikkusisartaan. Verilammikon ympäröimä näky on raa’an kauniista kuvailusta huolimatta liikaa pikkusisaren silmille, jotta siitä tohtisi kertoa. Huomaa Bellan välittävän omalla tavallaan Medasta vielä tässä vaiheessa, kun tämä ei ole karannut Tedin kanssa, sillä muuten noita herkuttelisi verisillä detaljeilla pistäviä silmiään pyöritellen kertoen miten lumivalkoiselta hänen hipiänsä näytti lämmintä veritaustaa vasten.
Mustien sisarusten isä on mahdollisesti vielä julmempi kolmannessa raapaleessa kuin Varjolapsissa; tässä viitataan väkivaltaisuuteen suoremmin ja osoittelevammin maalaamalla tausta synkäksi, melkein mustaksi. Bellatrix on selkeästi peloissaan ja kyyristynyt nurkkaan syleilemään mustelmaista kehoaan, mutta hänessä on silti sitkeyttä ja kovapintaisen ihmisen katkeraa rehvakkuutta. Hän on kuin haavojaan pesässä nuoleva petoeläin, joka odottelee aikansa väistellen, kunnes on aika iskeä takaisin puremalla ja kynsimällä takaisin.
Kaikki ei tunnu menevän herra Mustan käsikirjoituksen mukaan, kun kerran ystävät (oletan näiden olevan kuolonsyöjiä tms.) halveksivat vaikutusvaltaista ystäväänsä tietämättä miksi vihaavat tätä. Luulisi herra Mustan eläytyvän vielä perusteellisemmin rooliinsa. Niin hyvin että velho voisi pettää jopa itseään.
Jatkoa odotellessa,
Lavinia
-
Kiitos paljon kommentistasi, Lavinia!
Tosiaan siarusten välit olivat aika läheiset, sillä he olivat sentään lähes ainoat ihmiset toisilleen. Se olikin yksi syy miksi Bellatrixin oli niin vaikea hyväksyä Andromedan lähtöä. Hän tunsi jäävänsä yhä enemmän yksin omaan maanpäälliseen helvettiinsä. Narcissa ja Bellatrix olivat kuitenkin toisilleen kaikista tärkeimmät, jos ei oteta huomioon Bellatrixin ja Regiuksen välejä, jotka myös olivat erittäin läheiset.
Kolmannessa raapaleessa tosiaan tulee jo paremmin esiin herra Mustan todellinen luonne. Ei hän kyllä ole tässä ollenkaan raaempi kuin Varjoilapsissakaan. Hänen ihanainen luonteensa ei ole vain vielä päässyt ollenkaan oikeuksiinsa pidemmässä tarinassani, eikä tässäkään paljastunut kuin pieni osa.
Tosiaan herra Mustan ystävät pysytivät kuitenkin kaiken täydellisen näyttelyn läpi aistimaan toverinsa pahuuden ja näkiväthän he herra Mustan julmuutta myös kuolonsyöjäntehtävissään. Sen jälkeen oli varsin helppo arvata minkälainen isä ja aviomies hän oli. Sadisti mikä sadisti.
Varsinkin Rodolfuksen isä vierastin häntä melkein yhtä paljon kuin poikansa.
Mutta kiitos paljon kommentistasi, tuli ehkä vähän pitkä vastaus, toivottavasti ei haittaa.
Jatkan kuhan kerkiän, kiva, että jaksat lukea tätä.
- Sleeping Sun
-
Kivoja raapaleita, tykkäsin!
Se on jännä, miten melkein oletuksena on, että kuolonsyöjien sukujuurilla on pelkkää kotiväkivaltaa ja insestiä. :D Eipä sillä, kyllähän se toimii, ei voi kieltää. Sisarusten isän olen mieltänyt jo aikaisemmin julmaksi ja pahaksi, joten tuo viimeinen raapale toimi todella hyvin.
Ensimmäinen raapale jäi ehkä lempparikseni, juurikin sen viimeisen lauseen ansiosta.
Kiitokset näistä. :>
-
No niin, ajattelin tässä jonkinlaista kommenttia saada aikaan, kun kerran minulla on jotakin, mitä kommentoida vasta tänne finiin, yleensä kun on tullut annettua ne kommentit läpilukuvaiheessa.
Mutta tosiaan, ystäväiseni, mistähän sitä oikein aloittaisi? Ehkä on järkevintä aloittaa alusta eli ensimmäinen raapale:
Tekstissä on loistavia, toimivia kiekuvia ja kuvaustapa ylipäänsä on kaunista ja vaikuttavaa.
Tässä ensimmäisessä raapaleessa tulee loistavasti ilmi puhdasverinen maailma ja erityisesti Mustan perheen kiiltäväpintainen, mutta vääristyneen rikkinäinen versio siitä.
Pidän kielikeinoista, joita olet käyttänyt kuvaamaan kauneudesta ja petollisuudesta, sitä teatterilavastuksesta, täydellisen perheen pilakuvaa nimenomaan.
Raapaleesta välittyy toki muukin, täydellisen teatterin lavasteiden repeillessä rivien takaa huokuu oma tarinansa täydellisen ulkokuoren sisällön rikkinäisyydestä ja on todettavissa surullinen tosiasia siitä, miten tässä petollisessa kauneudessa on jotakin todella rumaa ja sairasta taustalla ja teksti saa miettimään havainnon syitä.
Sama jatkuu myöhemmissä raapaleissa.
Vaikka vaikutelma on ulospäin moitteeton, käy ilmi, että vaikka Claudius Musta tätä marionettinukketeatteria ohjaileekin ja pitää vallassaan, ei hän itsekään kaikkia lavasteiden hienouksia ole oppinut eikä hallitse, hän on itse liian oman sadistisuutensa ja pimeän mielensä ajama, jotta kykenisi näyttelemään täydellistä. Ylipäätään halu vedellä naruista ja pitää ihmiset pelossa ja hallinnassa johtuu lähinnä hänen omista mielihaluistaan ja luonteestaan kuin erityisestä halusta näytellä tai hienostella – sen taidon taitavat useat puhdasveriset herrat huomattavasti paremmin.
Päinvastoinhan tämä on yksi herra Mustan heikkouksia – hän on liikaa halujensa ja pimeiden mietteidensä vallassa, eikä ymmärrä hienostuneisuuden, hienovaraisen julmuuden saati näyttelyn hienouksia eikä tärkeyttä, jonka vuoksi hän jää kiinni ajatuksistaan ja teostaan ja ne huokuvat hänestä läpi niin että muut ihmiset hänen ympärillään aistivat sen.
Hän ei omista sellaisia taitoja, joita joillakin psykopaattisilla ihmisillä on, taitoja, jotka tekisivät hänestä mahdollisesti arvostettavamman ihmisten keskuudessa, eivätkä kavaltaisi häntä.
Mutta hän ei kykene peittämään sitä, mitä on, ei niin että hän edes tahtoisi. Jos hän vapaasti saisi valita, ei tarvitsisi näytellä ollenkaan, vaan hän voisi olla se ylivaltias ja hallitsija julkisesti, eikä vain perheelleen vaan ystävilleen myös ja mahdollisesti koko maailmalle. Tuskin hän edes arvostaa ajatusta, että joutuu peittelemään persoonallisuuttaan, kai se on hänestä luovuttamista, sitä että joutuu tyytymään vähempään ja pitämään profiilin matalana, kun ei muutakaan voi.
Joten ovelan taitava psykopaatti hän ei ole, mutta se ei muuta tietenkään mitenkään sitä tosiasiaa, miten paljon hän kykenee läheisiään satuttamaan – mahdollisesti vielä inhottavammin arvaamattoman ja häntä itseäänkin hallinnassa pitävän luonteensa vuoksi. Taitava psykopaatti voi olla todella pelottava ja vaarallinen ja samaan aikaan hienostunut harkitsevan julmassa laskelmoivuudessaan. Taitamaton vastaava, joka ei ymmärrä laskelmoivuuden eikä hienostuneisuuden päälle taas häviää, jää omaan ansaansa helpommin, ei saa ehkä yhtä hyvää valta-asemaa eikä ihmisten kunnioitusta, mutta on samalla mahdollisesti paljon hirvittävämpi läheisilleen. vaikka hän ei maailman hienostunein ja taitavin olisikaan, se antaa hänelle mahdollisuuden olla alhaisempi, moraalittomampi ja syyllistyä sairaampiin tekoihin kuin kylmänylhäisen vastaavanlaisia ominaisuuksia omaavan yksilön.
Apua, toivottavasti tuossa oli edes pisteitä välissä… anteeksi, tuli silkkaa tajunnanvirtaa :)
Yleensä kommenttini ovat jotenkin fiksuja ja jäsennettyä, mutta minkäs teet, kun koejännitys ohi ja kirjoittaa kommenttia samalla kun yrittää katsoa en viitsi sanoa mitä telkkarista ja pongata ystäväämme yleisöstä siinä onnistumatta.
Turha varmaan mainita, että se oli kolmannesta raapaleesta.
Toinen raapale oli myös kaunis, näissä kaikissa on todella upeaa kielikeinojen käyttöä, joka korostaa entisestään yleiskuvaa tarinan taustalla ja täydentää ja kertoo samalla itse tarinaa.
Ensimmäisestä mainittakoon vielä, että ilmaukset kirkkaisiin parrasvaloihin raahaamisesta, yleisölle hymyilemisestä ja esiripun myötä sulkeutuvista silmistä olivat myös todella onnistuneita ja kuvaavia. Pidin kappaleiden sanavalinnoista ja juuri noista mainitsemistani muun muassa kovasti. Oli tarkoitus kopioida lempipätkät, mutta olisin joutunut kopioimaan koko raapaleen :) Se toimii juuri noin, ei siitä oikein voi mitään erotella tai nostaa parhaaksi, kun teksti toimii nimenomaan kokonaisuutensa, osat kertovat ja kuvaavat toisiaan ja muodostamaansa kokonaisuutta. Kuten jo aiemmin sanoin, ei mitään liikaa eikä mitään liian vähän.
Samaa sanon muista raapaleista, kokonaisuus toimii. Jos tahtoisin valita suosikin, valitsisin koko raapaleen. Yksikään osa ei toimisin kunnolla eikä osien kokonaisuus toisaalta toimisi ilman juuri oikeaa muotoa, näitä sanoja ja kielikeinoja, joita olet käyttänyt. Asian voi sanoa monella tapaa, mutta näin se toimii niin, että kielikuvat kuvastavat tarinaa ja vastaavasti tarinaa kuvastaa kielikuvia.
Oho, onpas minun tajunnanvirrallani tuottelias päivä tänään. Sisällöstä voisin kyllä jättää vastuun korkeammille voimille ;) Anteeksi muuten mahdolliset kirjoitusvirheet, mutten tässä mielentilassa varmaan edes löytäisi niitä vaikka jaksaisin etsiä.
No niin, mutta turhaan epäilit taitojasi, rakas bestikseni.
Mitä minun kommentointitaitoihini puolestaan tulee, toivon taas kovasti että saat jotakin selvää tästä ja että tämä on edes jotenkin tajuttavaa.
Kiitoksia jälleen lukunautinnosta :)
- Melizza<3
-
Kiitos kaunis kommenteistanne Mallaja Melizza!
Tässä näitä uusia raapaleita nyt tulee kaksin kappalein. Toivottavasti pidätte ja jaksatte kommentoida :D
Ikäraja S
Henkilöt: Narcissa, Bellatrix, taustalla Andromeda ja herra Musta
Paritus: pieni Narcissa/Bellatrix
Varoitukset: insesti // Frederica nosti ikärajaa ja lisäsi varoituksen
Genre: draamaa, fluffya, tunnelmointia, murhan suunnittelua ::)
Narcissa Pov.
Yksi, kaksi, kolme, mustat lyhyet hiukset heilahtelevat vallattomasti hyppyjen tahdissa. Tuuli tarttuu leveän, poikamaisen paidan helmoihin leikitelläkseen kuten me.
Neljä, viisi, kuusi, hoikat, naarmuiset jalat sinkoavat pienen tytön ylös yhä uudelleen, naru pyörii kuin ikiliikkuja, lakkaamatonta ennalta määrättyä rataansa.
Seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, nauru on kuin pienten tiukujen sointi, minun siskoni nauru on kaunis, rehellinen, aito. Minä tunnen juuri tuon naurun. Meidän naurumme. Tiedän, mitä se merkitsee.
Kymmenen, yksitoista, kaksitoista, hypyt ovat niin keveitä, nopeita kuin keijukaistanssi. Minun keijukaispoikani, sydänystäväni, kaksossiskoni. Minun siskoni on kaunis.
Kolmetoista, ovi kolahtaa, naru sotkeentuu jalkoihin. Isä huutaa siskon sisään.
Aikuisena minusta tulee murhaaja, lupaan sen.
Ikäraja:K-11
Henkilöt: Bellatrix Pov. Ajatuksia isään liittyen, pientä insestiä
Genre: draamaa, tuskaa, kipua, lapsen omituisia ajatuksia
Summary: Bellatrix haluaa tulla niin vahvaksi ja juosta niin kauas, että muuttuu pojaksi
Bellatrix Pov.
Kaikki on vihreää. Epätodellista sumua, sateen hunnuttamaa metsää. Se kiitää ympärilläni, liitää lävitseni, tai ehkä itse syöksyn sen poikki. Pakotan jalkani liikkumaan tummanvihreän painajaismaiseman halki.
Keuhkoja polttaa, vatsaa polttaa, jalat ovat tulessa. Hengenvedot ovat ahmaisuja pistävää ilmaa, tuskan jäisiä tikareita, sadetta. Kyyneleet tulevat, menevät, liukenevat sadeveteen. Pojat eivät itke.
Jonakin päivänä olen tarpeeksi vahva pojaksi, en itke enää. Jonakin päivänä kyyneleet loppuvat. Pääsen kivusta, ajasta, paikasta. Pääsen juoksemasta vihreään painajaiseeni, jaksan juosta yli rajan.
Jalka taittuu, kaadun kasvoilleni. Minulla ei ole enää voimaa, mutta joskus minusta tulee niin vahva, että muutun pojaksi, silloin, ehkä isä ei tee minulle niin enää.
-
Lauseenmuodostus on raapelesarjan ainoa miinuspuoli. Sinulla näkyy olevan tapana yhdistää lauseita pilkuttamalla, joka ei ole kieliopillisesti oikein. Esimerkiksi Kolmetoista, ovi kolahtaa, naru sotkeentuu jalkoihin. Lauseet pitäisi yhdistää lauseenvastikkein tai konjunktioin - tai joissakin tapauksissa puolipisteellä. Raapaleita kirjoitettaessa on pakko pysyä annetussa sanamäärässä, joten lauseenvastikkeet ovat tässä tapauksessa kaiken a ja o, niin ei joudu vaivaamaan päätään sanojen laskemisella.
Neljä, viisi, kuusi, hoikat, naarmuiset jalat sinkoavat pienen tytön ylös yhä uudelleen, naru pyörii kuin ikiliikkuja, lakkaamatonta ennalta määrättyä rataansa.
Neljä, viisi, kuusi. Hoikat, naarmuiset jalat sinkoavat pienen tytön ylös yhä uudelleen narun pyöriessä kuin ikiliikkuja, lakkaamatonta ennalta määrättyä rataansa.
Sisarukset olivat ryhtyneet hyppimään narua ja tunsivat hetken, kolmanteentoista hyppyyn asti olevansa kuin ketkä tahansa tytöt, joiden lapsuus oli täynnä kuplivaa iloa, yhdessäoloa ja naurua. Ja tietenkin leikkimistä, lasten ainoaa työtä. Hillitty Narcissa halusi ylemmäs raapaleessa ryhtyä murhaajaksi, koska hän tiesi psykopaatti-isän kutsuneen kaksoissiskonsa sisään, jotta tämä pääsisi hyväksikäyttämään omaa tytärtään ties kuinka monennen kerran. Viha ei rakentunut pelkästä sisarellisesta rakkautta, vaan myöskin lapsekkaasta romanttisesta rakkaudesta, joka ei siskoon kohdistuessa ollut sen vähempää insestistä kuin tyttären raiskaaminen.
Bellatrixin Povissa päästiin raiskauksen jälkeiseen olotilaan. Claudiuksen teko oli satuttanut tyttöä sekä henkisesti että fyysisesti, eikä Bellatrix haluaisi silti itkeä yhtä ainutta kyyneltä isänsä rangaistavan teon jälkeen. Hän ei tiennyt, että melkein kuka tahansa pikkutyttö purskahtaisi itkuun yrittämättä olla vahva. Pojaksi muuttuminen ei välttämättä auttaisi… Insestipedarille voivat kelvata sekä pikkutytöt että -pojat. :D
Jatkoa, jatkoa!
-
No niin, kommentoida yritän.
Ihana tunnelma tuossa alussa, niin tunnelma on juuri oikea sana siihen, mitä kuvailutyylisi kielenkeinoineen ja vivahteikkaine kielikuvineen yleensäkin saavat aikaan.
Raapale eteni yhtenäisesti hyppyjen ja sen vuoksi, että kerronta oli jaettu niiden lomaan.
Raapale eteni loppuun, joka nousi erilleen edeltävästään, muutti tunnelman ja toimi samalla kohottavana ja mieleenpainuvana loppulauseena.
Tunnelma vaihtui, ei kuulunut enää yhtenäiseen, kahden sisaren muodostamaan jatkumaan vaan nousi erilliseksi ja voimakkaaksi. Tunnelmassa oli tietysti synkkyyttä, kohottavalla ja pysäyttävällä tavalla ja samalla myös herkkyyttä, joka tehosti tunnelmaa.
Tuohon jo se, että kyse on Narcissasta mukaan sekä herkkyyttä että synkkyyttä ja erityisesti kun otetaan huomioon kostonhalun lisäksi tunteet sisarta kohtaan, eihän synkiltä pilviltä ja repivältä tuskalta olleet sen enempää suojassa sisaruksetkaan, ei heillä ollut enää yhteistä turvaa, jonne rikki repivä tuska ei pääsisi, sillä se ylettyi väistämättä heihin molempiin, ei ollut turvapaikan ulko - vaan sisäpuolella, oli tuskaa, joka rikkoi juuri sieltä - sisältä.
Mitä lauseiden muodostamiseen tulee, ymmärrän vivahteiden ja merkitysten erot, huolimatta siitä, että useat keinot ovat virheellisiä. Olenhan siihen surulliseen seikkaan usein törmännyt. Mutta aivan - minustahan tämä kuulostaa kauniimmalta juuri näin ja tiedät varmaan, että saman asian voi sanoa hyvin kauniisti tai vähemmän kauniisti. Ja silti kauneus ei ole voimakkain kriteeri. Ja on toinen asia sanoa asia toisella tavalla. Niin jos juuri sitä tapaa hakee niin –
Tuntuuhan olevan niin, että kaikkien välimerkkien käyttö on kiellettyä:) Puolipisteet ovat mautonta hienostelua, kursiivia tulee välttää, mutta mitä sitten kun ehdottomasti lausetta pitää korostaa ja huutomerkit nyt ovat ehdottoman sopimattomia! (sori:))
Ja ajatusviivoilla tulee itseni todennäköisesti myös luvattoman paljon leikittyä.
Selkeä virheellisyys on kuitenkin se, mihin mielelläni eniten kiinnitän huomiotani, vaikka tyylivirheisiin sortuisinkin joten tässä tapauksessa niin.
Kun pilkkuja ei voi käyttää, sitä varten on periaatteessa puolipiste, mutta harvemmin sitä näkee käytännössä, koska sen käyttäminen vaikuttaa olevan anteeksiantamatonta mauttomuutta.
Vaikka eipä silti - tuleehan meidän tähän ilmeisesti pieni poikkeus sallia suuren teoksen kohdalla, sillä kun miettii vaikkapa suomenkielistä Tarua Sormusten Herrasta, niin siitähän löytyy noin tusina puolipistettä per aukeama eli melkoinen määrä koko kirjassa.
Eräs kieltämättä tylsä ja kylmä vaihtoehto saada edes jotenkin sama vaikutelma peräkkäisiin lauseisiin olisi yksinkertaisesti laittaa pisteet väliin. Eihän se sillä tavoin yhtä runolliselta, jatkuvalta vaikuttaisi, vaan töksähtelevämmältä, mutta merkitys pysyisi samana.
Toisessa raapaleessa oli todella vaikuttava tunnelma ja sitä sopivasti korostavia kielikuvia. Bellatrix oli hyvin elävä tässä ja uskottavasti kuvailtu. Juuri kielikuvat tässä raapaleessa - itse asiassa koko raapalehan oli yhtä kielikuvaa - tekivät tunnelmasta aidon. Painajaista Bellatrixin sisältä, tunteiden luomaa kielikuvaa ja mielenmaisemaa, jossa tuskan ja kauhun ja katkeruuden ja häpeän todellistammat maisemat seuraavat alati toisiaan. Bellatrix toki juoksee ja vahvistuu, muttei pääse painajaisesta ulos, vain syvemmälle itseensä ja painajaiseen, sillä hän juoksee sisäisen tuhon keskellä, sisällä, vaikka paikka saattaisikin tuntua ulkopuoliselta, täysin tunnistamattomalta ja vieraalta (eihän raiskattu mieli voi olla ymmärrettävä), painajaisesta, josta satutettu ja nöyryytetty ihminen luontonsa vuoksi yrittää epätoivoisesti paeta ymmärtämättä pahentavansa tilannetta.
No niin, minäkö taas kuvailin jotakin? Vaikka luulin, että kuvailisin vain sitä, mitä sinä olet kuvaillut, mikä oli vaikuttavaa. Olihan siinä jo heti ne kaikki elementit, joista minä itse pitkän ajattelun jälkeen sain pari vaivaista lausetta. Mutta ainakin pääsin merkityksiin itsekin, huolimatta siitä, että olisin vain voinut lukea ne tekstistä.
Senkin luin kyllä useampaan kertaan. Miten sataan sanaan voikaan mahduttaa näin paljon ajatusta ja sisältöä?
Voisin samalla ihmetellä päinvastaista eli sitä, mitä minä ihmettelen nimenomaan kommenttieni suhteen: miten näin pitkään kommenttiin voi saada aikaan näin vähän sisältöä ja ajatusta?
Mutta toivottavasti kommenttini piristää kumminkin.
En ole aiemmin oikein saanut kommentoitua, enkä ole tänään tehnyt yhtään mitään, kun en vaan ole jaksanut. Iski täysin yllättäen korkea kuume, täysin yhtäkkisesti tuli hirveät lihassäryt ja sitten silmissä pimeni ja nyt olen ollut vähällä pyörtyillä ja oksennella. Etukäteen ei ollut mitään muita merkkejä kuin hirveä kuumesärky joka paikassa, ei flunssaoireita tai mitään ja silti en ole ollut koskaan kuumeen takia yhtä heikossa kunnossa. Yleensä pystyn olemaan paljon paremmin, enkä meinaa pyörtyillä, oksentaa eikä ole särkyjä.
No täytyy nyt vain toivoa, että se menee ohi yhtä yhtäkkisesti kuin tulikin, ihmeellisesti minullekin tulee tauteja. En ikinä saa tartuntoja silloin kun kaikki muut ovat kipeitä, mutta aina silloin kuin sitä vähiten odottaa eikä kukaan tuttu ole kipeä. Ja se kauhea olo tuli kymmenessä minuutissa, sitä enenen en ollut yhtään valmistautunut mihinkään sellaiseen. (Sori off)
Kiitos paljon luku – ja ajatteluhetkestä. Se piristi päiväni ja tulipa ylläpidettyä hiukan noita kognitiivisia taitoja, kun olen ollut niin sekaisin, että olen vaan koomannut tai nauranut tyhmiä jalat ylös nostettuina. Paljon kertoo se, etten muista siitä paljon mitään enkä pysty käsittämään, että tämänpäiväinen tai aamuinen on samaa viikkoa, kun tuntuu niin kaukaiselta ja hämärältä (ja minähän muistan kaikki pikkuyksityiskohdat läheisesti pitkienkin aikojen päästä). Niin ja kommentoin siksi vasta nyt, etten ole pystynyt olemaan koneella (todellakaan), mutta nyt on vähän parempi hetki tai melko paljonkin parempi, kun nyt ajattelen näin laajasti, vaikken ole voinut harkita minkään asian tekemistä koko päivänä, koska harkitseminen olisi vaatinut ajattelua, joka ei toiminut ollenkaan, enkä pysynyt tolpillani, kun aina kun otin pari askelta, meinasi näkökenttä aina pimetä.
Mutta tätä kaikesta huolimatta rupesin tekemään ja taistelemaan korkeampia voimia vastaan aiheen kiinnostavuuden vuoksi. Enkä pettynyt taaskaan – kiitoksia, tämä oli ehdottomasti parasta ja ainoaa toimivaa lääkettä tänään.
- Melizza<3
-
Kiitos paljon nopeasta kommentoinnista, Lavinia!
Joo, nuo lauseet tosiaan. Kiinnitän niihin tulevaisuudessa enemmän huomiota. Jotenkin hämärästi ajattelin kirjoittavani jotakin runon tapaista, joten en tullut ajatelleeksi, etten voi käyttää välimerkkeijä ihan näin vapautuneesti ::) Olen normaalioloissa hirveä perfektionisti ja todella tarkka kieliopista, joten tämä on kummallinen repsahdus, ei tule toistumaan, lupaan ja vannon :P
Omapa kiva, että lukijat hahmottivat raapaleiden olevan tavallaan jatkoa toisilleen, koska juuri niin sen itsekin olin ajatellut.
Bellatrxin tapauksessa hänen elämänsä todennäköisesti olisi aika erilaista, jos hän olisi syntynyt kauan kaivatuksi perillispojaksi. Caludius Musta on aina ollut kateellinen veljensä poikalapsista, sillä heidät hän näkee edes hiukan hyödyllisemmiksi, kuin umpiturhat tytöt.
Lisäksi kyseinen herra Musta sattuu olemaan armoton homofobikko :P
No, eipä muuta. Kiva kun tykkäsit ja jaksoit taas kommata. Jatkoa seuraa, kuhan saan uudet ideani houkuteltua paperille.
No, mutta kiitos Melizza! Loistavaa, kun jaksoit kommnetoida superpitkästi sairaudestasi huolimatta. Toivottavasti voit jo paremmin!
Yritän tosiaan rukata kielioppiani niin kuin jo sanoin, ettei sinun tarvitse hävetä bestistäsi ;D
Ihanaa kun tykkäsit ja olin mielestäsi onnistunut teksitissä ja saanut luotua oikean tunnelman. Näistä tuli nyt vähän tällaisia ja spoilasin itseäni enemmän kuin minulla oli trakoitus, mutta en voinut muutakaan , kun nuo kerran sattuivat päähän pälkähtämään.
Kiva, että jaksat päivästä toiseen lukea tekstejäni. Vastahan sinä sait sen romaaninpuolikkaan luettua läpi (tarkoitan kutoslukuani siis ;D)
- Sleeping Sun
-
Upeaa, tää teksti on jotenkin pysäyttävää, kaunista ja taiteellista. Hyvin surullista tekstiä tosin ja kuvaa hyvin sisaruksien lapsuutta, josta ei oikeastaan puhuta mitään. Bellatrixin ajatukset ovat parhaita, ne kuvaavat häntä ja ovat kuin alku tulevalle sadistiselle Bellatrixille, mutta kokonaisuudessa olen pitänyt kaikista, ihania.
Pahoittelut lyhyestä kommentista, mutta olenpahan kertonut lukeneeni ja pitäneeni.
Jatkoa odotellessa.
Odoshi kiittää~
-
Kiitos ihanasta ja superpiristävästä kommentistasi, Odoshi!
Ihan punastuttaa, kun noin paljon tykkäsit!
Tosiaan, etsinkin Bellatrixin lapsuudesta pohjaa vanhemmalle henkilölle, vaikka nyt hän on minulle jo todella tuttu. Se muuten saattaa vaikuttaa ajatusten laatuun, hauskaa, että huomasti.
Ihanaa, että kommnetoit! Arvostan sitä, että jaksaa jättää puumerkkinsä.
Jatkoa tulee kuhan ehdin kirjoittaa, tovottavasti raapaleet miellyttävät myös jatkossa.
- Sleeping Sun kiittää!
-
Ikäraja: K-11
Päähenkilö: teini-ikäinen Bellatrix
Genre: talviangstia, kuvakieltä, jälkimmäisessä pientä romantiikkaa... hettiä tällä kertaa
Varoitukset: itsetuhoisuutta
A/N. eli tässä taas kaksi sadan sanan raapaletta. Tiiviisti liittyvätt yhteen, joten eivät kaksia alkutietoja kaivanne. Anteeksi pitkä julkaisuväli. Ovat olleet valmiit kesätä asti, mutta nyt vasta kehtaan tänne laitaa. Kommentit on jälleen kerran toivottuja.
Minua hihityttää. Ruumiini tärisee kuin horkassa. Jalkani jättävät lumeen pehmeitä, syviä painaumia kuin vammoja pumpuliunelmien pintaan. Enkelinkuva jää lumeen kuin kangastus. Sinisenä varjona piirtyvät yhden ihmisen ääriviivat maailmankaikkeuden taivaalle, lumen taikahiekkaan.
Mustan metsän laidassa on koti olemattomuudelle. Kivien keskellä on kaiken tuskan salainen hautausmaa, ja pimeyden olennot imevät ravintonsa pisaroina katoavaa elinvoimaa. Kylmät, harmaat kivet ovat merkittyjä. Minä olen ne kaivertanut ja yksin minulle niiden tarinoilla on merkitys. Yksin minä voin lukea muistoni niiden näkymättömästä kielestä ja haudata muistoni niihin.
Epäinhimillisen kärsimykseni hautausmaalla nauran teille kaikille. Annan punaisten pisaroiden pudota lumeen kuoleman kukkasiksi.
Miten te voitte olla noin helvetin sokeita?
Se on kuin synkkiä runonsäkeitä, vastakohtien luomaa hurjaa kauneutta. Pehmeä ja kova, kylmä ja lämmin, särkymätön ja särkyvä, pieni tuskanpunainen maailmani noudattaa luonnonlakeja. Kova musertaa pehmeän, viiltää syvään ja satuttaa. Lämpö valuu hitaasti kylmyyten kuin syksyllä haihtuva elämä.
Ja lopulta särkymätön murskaa särkyvän, kuten vesi ja jää lopulta murskaavat kovimmankin kallion. Mutta sitä taistelua ei ole vielä ratkaistu, ei minun osaltani.
Kuu vaipuu verenpunaisena taivaanrantaan antaen aamun kalseudelle sijaa maailmassa. Minä odotan putoamista, odotan vaipumistani unohduksiin, sillä elämä, joka minusta pakenee, ei palaa luonnon kiertokulkuun.
Toivon, että otat veitsen pois minulta, estät minua putoamasta ja samalla pelkään, että teet niin.
-
Mahtavaa saada tähän jatkoa! :D
Anteeksi tästä tulee tämmöinen "kerroinpahan lukeneeni"-kommentti, jossa ei ole mitään sen suurempaa sisältöä, mutta todella ihanaa kuvailua, semmoista synkän kaunista. Tai synkkää ja kaunista, samalla jotenkin bellamainen. En osaa sanoa oikeastaan enempää, tuo hetti jäi ihmetyttämään, kun toisaalta sitä en aistunut sellaiseksi kovinkaan tarkaksi käsitteeksi tässä, mutta voi johtua väsymyksestäni työpäivän jälkeen... ::)
Se on kuin synkkiä runonsäkeitä, vastakohtien luomaa hurjaa kauneutta. Pehmeä ja kova, kylmä ja lämmin, särkymätön ja särkyvä, pieni tuskanpunainen maailmani noudattaa luonnonlakeja. Kova musertaa pehmeän, viiltää syvään ja satuttaa. Lämpö valuu hitaasti kylmyyteen, kuten haihtuu syksyllä elämä.
Ja lopulta särkymätön murskaa särkyvän, kuten vesi ja jää lopulta murskaavat kovimmankin kallion. Mutta sitä taistelua ei ole vielä ratkaistu, ei minun osaltani.
Aivan liian pitkä quote, mutta yksi lempikohdistani, jota koko fikki olisi jos rupeaisin lainailemaan. Tästä huokuu se bellatrixmaisuus, kuinka vain vahvat voittavat, ei sijaa heikkoudelle. <3
Minä odotan putoamista, odotan vaipumistani unohduksiin, sillä elämä, joka minusta pakenee, ei palaa luonnon kiertokulkuun.
Tykkäsin myös tästä lopusta hirmuisesti, ihana.Angstin häivähdys ;) <3
Kiittäen ja kumartaen, Odoshi
Toivottavasti nyt innostut julkaisemaan lisääkin!
-
Oi miten ihanaa että olet kirjoitellut tähän jatkoa, vaikka lukio-opinnot supistavat vapaa-aikaasi! <3 Ainahan sitä löytyy vähän aikaa kirjoittamiseen. Hihii.
Olet vielä jonain päivänä julkaiseva kirjailijatar, sano minun sanoneen. Aikaisemmin minulla on ollut korjausehdotuksia, vaikka tuotat priimalaatuisia tekstejä, mutta tällä kertaa jälki on kymppimiikkaa. Ainoastaan yhdessä kohdassa on fiksattavaa sanajärjestyksen suhteen.
Lämpö valuu hitaasti kylmyyteen, kuten haihtuu syksyllä elämä.
Tässä näin.
Kieli oli juhlallistunut ja ylevöitynyt entisestään ja korosti siten Bellatrixin aristokraattista taustaa. Tuulen vinkuna, Bellatrixin päättäväisen kantava tytönääni ja melankolinen kamarimusiikki kuuluvat taustalla. Dramaattinen musiikki on sävelletty toisiinsa liitetyistä sanoista. Tässä ei ollut mitään sanahelinää, runotyttömäisiä korulauseita, söpöilyä ja tekotaiteellisuutta, vaan jumalallista suomen kirjakieltä parhaimmillaan. Synkkää ja jääkylmää kauneutta olemattomuuden koteineen, Bellatrixin kaivertamine kivine ja tuskan salaisine hautausmaineen, verenpunaisena taivaanrantaan vaipuvine kuineen. Tällainen näyttävä ja täydellisyyden saavuttanut, kirjoitettu kauneus löytää vaikeuksitta tiensä sydämeeni ja on minun silmissäni kauneutta parhaimmillaan.
Sinä loistat kuin taivaan kirkkain tähti, jota mikään ei sammuta. Melkein kyynelehdin kaikesta kunnianhimon ja perfektionismin säteilystä, sillä olet saavuttanut tai saavuttamassa täydellisyyden. =)
-
Nämä osat olivat kaikki hyvin mielenkiintoisia.
Minun makuuni koristelet tekstejäsi ehkä hieman liikaakin. Tykkään runsaasta kuvauksesta, mutta - älä nyt loukkaannu - tuntuu kuin tämän ficin kohdalla se olisi paikoittain tekemällä tehtyä. Symboliikka ficissäsi on hienoa, mutta mielestäni se puuroutuu runsaan käyttönsä vuoksi.
Jokaisella on tietenkin makunsa kuvauksen määrän suhteen eikä tämä mielestäni ole huono näinkään. Etenkin Mustan sisarusten luonteiden toteutus raapaleissasi on suorastaan ensiluokkaista. Etenkin Bellatrix pääsee oikeuksiinsa. Harva on kirjoittanut hänen lapsena halunneen olla mieluummin poika, mutta ideahan on loistava. Se sopii täydellisesti Bellan vahvuudentavoitteluun. Mahtavaa!
Ensimmäinen raapaleista on edelleen suosikkini, saa nähdä muuttuuko se tulevien osien myötä!
-
Kiitos kommentista ja kehuista Odoshi!
Ihanaa, että tykkäät ja on aina kiva saada palautetta, vaikka ei mitää rakentavaa aina olisikaan. Elän myös positiivisesta palautteesta, heh heh...
Oho, nyt mulla meni pasmat sekaisin tosta sun kommentista, Lavinia! Ihan olen hämilläni ja punainen... Anyway, ihanaa, että tykkäsit, kun en näistä itse ollut niin innoissani, vaan pelkäsin laittaa niitä tänne. Joo, toi sanajärjestys. Huomasin kyllä ja muokkaan lauseen nyt, kun en siitä itsekään pidä.
Super paljon kiitoksia analyyttisesta, ihanasta ja hyvinperustellusta kommentista!
Kiitos kommentistasi, Belsissa! En loukkaantunut yhtään, jollakin tavalla on melkeinpä piristävää, että joku on näistä samaa mieltä kanssani. Olen joskus kirjoittanut runoja, joten näihin on jotenkin tarttunut sama kuvaileva ja symbolinen tyyli, josta en ole niin innoissani. Pyrin kohti yksinkertaisempaa ilmaisua, mutta jotenkin tuntuu, etten osaa kirjoittaa järkevästi mitään muuta kuin pitkää proosaa. Lyhyistä teksteistä tuppaa tulemaan vähän tällaisia ::) (onneksi tämä on vaan tämmöinen väliprojekti)
Kiva, että kuitenkin pidiät ideasta ja jätit puumerkkisi, vaikket niin innoissasi ollutkaan. Arvostan kaikenlaisia kommentteja paljon.
- Sleeping Sun
-
Ikäraja K- 11
Päähenkilöt: Juuri täysi-ikäistyneet Narcissa ja Bellatrix, Narcissa Pov.
Paritus: Narcissa/Bellatrix, Bellatrix/Voldemort, Bellatrix/eräs Mustapoika, (Lucius/Narcissa)
Varoitukset: insesti // Frederica nosti ikärajaa ja lisäsi varoituksen, muistathan jatkossa(:
Genre: Romantiikkaa, Pimeydenlordin palvontaa, toivottomuutta...
A/N. Okei, tässä taas jatkoa tähän pitkästä aikaa. Kiitos kärsivällisestä odotuksesta, ja kommentit on edelleen erittäin toivottavia ;)
Kaksi raapaletta, ja yhteisillä alkutiedoilla mennään.
Narcissa Pov.
Minä olen vanki. Konkreettiset ja epäkonkreettiset asiat ovat haudanneet minut. Nojaan päätäni polviin ja annan hiusten riippua kasvojeni kalpeuden peittona. Istun huoneessani yksin kuin se kaikki kallis ja kirkasvärinen olisi vain maski tyhjyyden yllä. Kuin minä olisin keskus, jonka ympärillä se kaikki turha ja tarpeeton pyörii suomatta katsettakaan kaikkea paikalla pitävään keskipisteeseen, minuun.
Bellatrix nauraa nykyään kipunoita silmissä painaessaan nenänsä miehen tuoksuvaan kaulakuoppaan. Äiti nauraa itsekseen asioille joita me emme voi nähdä ja isä nauraa tulevaisuudelle, jonka Bellatrix kuvittelee näkevänsä. Minä nauran itselleni ja kuvitelmilleni. Sille, kuinka luulin, että Bellatrix tarvitsee minua ikuisesti yhtä paljon kuin minä tarvitsen häntä, ikuisesti.
Katselen kuinka hyväilet käsivarttasi, siihen piirtynyttä mustaa kuvaa, yön tatuointia. Hellästi siroin sormin sinä sen teet kuin pelkäisit sen särkyvän, ja kun kukaan ei kuule puhut sille kuiskaten. Suortuvat putoavat otsallesi, peittävät kauniit kasvosi katseiltani, ja minä pelkään, että tiedän, mitä tunnet. Pelkään, että tiedän, mitä hiljaiset kuiskauksesi kertovat.
Katselen kuinka seisotte lähekkäin, puhumatta, tuskin hengittäen. Katselen kuinka hautaat sormesi hänen mustiin hiuksiinsa, annat hänen suudella, ja minä pelkään, etten ole koskaan ollut häntä tärkeämpi. Pelkään, ettet tajua kuinka tärkeä hän sinulle on. Et ennen loppua.
Katselen sormustani, katselen sen kimallusta, ja mietin, mitä sanoisit, jos minua ei enää olisi.
-
Edellisessä raapaleessa Bellatrix oli lohduton, mutta tässä hän oli ikään kuin ”noussut” ja päättänyt elää selviten kaikesta.
Täysi-ikäistyminen toi mukanaan muutoksia, jotka tuntuivat Narcissasta kaikenkirjavalta tyhjyydeltä. Kaksoissisar ei enää tarvinnut vaaleaverikköä ikuisesti kuten Cissy Bellatrixia, sillä tämä oli oppinut selviytymään yksinään. Narcissan hienosti välittyvät ja haikeat tunteet kävivät romanttisista ja sisarellisista; Bellan käytös pahoitti molemmissa tapauksissa toisen mielen. Minulla on vahvaakin vahvempi epäilys Bellatrixin sukulaisrakastajasta. Olisikohan Regius huomioiden sen miten hyvin serkuksilla synkkasi Varjolapsien puolella. Hitot mikään arvoton verenpetturi-Sirius ainakaan. :D
Puhdasverisyyden vaaliminen ja siihen kuroutuva pimeyden lordin aate asuttivat Bellatrixin sydäntä jo nuorella iällä. Hyvin korostettu yön tatuoinnin hyväily ilmensi tuoreen kuolonsyöjättären korventavaa fanatismia. Kirkasta liekkiä, joka kärventää kaikki aatetta kyseenalaistavat ja vaarantavat.
Belsissa oli todennut edellisessä kommentissa sinun käyttävän liian koristeellista kerrontaa hänen makuunsa. Koristeita oli tällä kertaa irrotettu laatikoihin varastoitavaksi. Tekstisi on yhtä hyvää koristeellisena ja riisutumpana, mutta älä silti revi kaikkia koristuksia irti. Muuten vain tyhjän harmaat seinät jäävät jäljellä. Seuraavaan kertaan. =)
-
Pidin tästä osasta paljon enemmän kuin muutamasta edellisestä. Tekstisi on selkeytynyt sopivasti ja kuvausta on kuitenkin edelleen. Tykkäsin siitä kuinka kerroit hahmojen pienillä teoilla suurista asioista. Pimeän piirron hively, seisominen hengittämättä ja muu kertoo hyvin paljon Bellatrixin tunteista ja elämästä, jonka Narcissa on huomannut.
Kiitos paljon tästä koskettavasta osasta, jään odottamaan seuraavaa!
-
Lavinia! Kiitos paljon taas kerran.
Mukavaa, että vähän riisutumpikin version miellytti. Koristettomuus ei tietenkään ole itse tarkoitus, mutta tuskimpa edes kykenen saamaan aikaiseksi tekstiä ilman kielikuvia ja jonkin sortin koukeroita ::) Joka tapauksessa tuntui vapauttavalta luopua liiasta symboliikasta, ja on helpottavaa, ettei se häirinnyt teksitistä nauttimista.
Ja, olet aivan oikeassa. Bellatrix ja Sirius eivät tosiaankaan ole mikään sopiva lemmenpari ;D Se ei siis kuulu suunnitelmiini, ja mitä arvailuihisi tulee... se kyllä selviää aikanaan ;) (okei, ehkä olen vähän läpinäkyvä)
Kumminkin, paljon kiitoksia!
Belsissa, kiitos ytimekkäästä palautteesta!
Hyvä, että olin onnistunut selkiyttämään ilmaisua sopivassa määrin ja pidit tällä kertaa tekstistäni. Kiritiikistä on hyötyä!
Anyway, palailen asiaan, kun uusia osia valmistuu, ja kiitän mielenkiinnosta, jonka raapalesarja on saanut osakseen, vaikka kovin moni ei olkaan puumerkkiään jättänyt.
- Sleeping Sun
-
Uusi osa pitkästä aikaa! En ole varma kuinka monta vielä kirjoitan, mutta lupaan olla jatkossa aktiivisempi, jos joku tämän vieläm muistaa ::)
Ikäraja K-11
Päähenkilö: Andromeda, joka sää häädön kotoaan
Genre: Angst, draama
Menneisyys kuolee edessäni.
Vesi juoksee alas ikkunaruutuja myöten enkä minä pysty itkemään.
Laskostan vaatteitani matkalaukkuun, ja talossa on niin hiljaista, ettei ole koskaan ollut.
Bellatrix seisoo viereisessä huoneessa ja tuijottaa ikkunasta ulos. Hänkään ei pysty itkemään, tiedän, vaikka en ole katsonut.
Jotakin elää sisälläni, kohdussani. Naurahdan ja tungen nahkasaappaisiin silkkipaperia. Minusta tullee äiti ja se onkin ainoa, mitä minusta tulee. Ei hullua, ei hakattua, ei rikasta enää. En ole enää.
Ulko-ovi painuu kiinni takanani ja tiedän, etten avaa sitä enää. Sade huuhtelee aateluuteni mutaan ja minä katson nyt vain eteenpäin. Minulla ei ole menneisyyttä, ei perhettä.
Vapaus on katkera.
-
Kiinnitin huomiota otsikkoon ja avasin tämän silkkaa uteliaisuuttani. Yllätys oli miellyttävä, koska löysin näin upeita raapaleita. En kommentoi kaikkia erikseen, mutta pidin tyylistäsi ja olit saanut rakennettua kauhistuttavalla tavalla kauniin maailman hahmojen ympärille. Pidin siitä, kuinka pidit puhdasverisyyden esillä, eikä sisarusten kotiolot olleet mitenkään loistavia.
Tässä viimeisessä esiintynyt Meda on minulle aika tuntematon, mutta sait kuvattua hänet kivasti. Pidän Bellatrixistakin, mutta Narcissa ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini, paitsi paritettuna Bellalle. Tässä hän on siedettävä, mikä on enemmän kuin ficeissä yleensä. Bella puolestaan on ihana. Pidän hänen mielenkiinnostaan kuolonsyöjiä kohtaan ja pidin myös Cissy/Bella kohdista.
-
Kiitos kommentistasi, Dria!
Mukavaa, että tulit avanneeksi tämän, kun kerran pidit lukemastasi. Bellatrix on minullekin hyvin läheinen hahmo ja Narcissaa läheisempi. Heidän kirjoittamisensa yhteen tuntuu luontevalta, ja ehkä se näkyy tekstissä.
Andromeda on minullekin hahmo josta kirjoitan harvoin, joten on hyvä, jos hän toimi tässä.
- Sleeping Sun kiittää ja kumartaa
-
Tiedätkin muuttovalmisteluiden vievän aikaani. Siksi jätin kommentoinnin juhannusaattoon, jolloin minulta löytyi aikaa käpertyä sängylle naputtelemaan palautetta.
Andromedan lähtö oli sellainen kuin se olisi voinut olla. Joo aatelisvelhotar valitsi kuraverisen rakkauden, mutta hän ei välttämättä tullut häädetyksi/lähtenyt silmät säteilevinä ja onnellinen hymy huulillaan. Ted välitti hänestä varmaan perhettä enemmän, joille oli tärkeintä saada hillitty Andromeda ”ihastuttavan puhdasverisiin naimisiin” Siriusta lainaten, mutta iloisuuskylläste ei sovi tilanteeseen. Rakkaudella oli hintansa, sillä se maksoi perheen verran. Sinun Medasi oli kiintynyt sisariinsa ja äitiinsä, joten välien katkeaminen oli sama kuin he olisivat kuolleet. He olivat poissa keskimmäisen neiti Mustan elämästä.
Ulko-ovi painuu kiinni takanani ja tiedän, etten avaa sitä enää. Sade huuhtelee aateluuteni mutaan ja minä katson nyt vain eteenpäin. Minulla ei ole menneisyyttä, ei perhettä.
<3
-
Kiitos kommenitistasi, Lavinia!
Niin, kyllä Ted välitti Andromedasta ja Andromeda hänestä. Jollakin tavalla kuitenkin kuraveriseen rakastuminen oli myös pakokeino. Andromeda oli rohkea ja hän ymmärsi. Uskalsi riuhtaista itsensä irti perheestä, joka myrkytti hänen sisartensa elämän. Ei Andromeda silti olisi halunnut lähteä ja jättää aatelista elämäänsä, ei hän koskaan täysin sopeutunut ns. tavalliseen maailmaan. Ehkä kirjoitan siitä vielä.
- Sleeping Sun kiittää!
-
Ikäraja: S
Paritus: Andromeda/Ted
Andromeda Pov.
Tedin hymyssä ei näy kyllästymisen merkkejä edes silloin, kun hän selittää kolmatta kertaa, miten kahvinkeitin toimii. Hän ei suutu, kun munakas palaa pohjaan. Hän ei välitä siitä, että kauluspaidan selkämykseen on palanut ruskea silitysraudan kuva. Hän rakastaa.
Minä pesen lattiaa vaaleanpunaisessa pumpulileningissä enkä kykenen sanomaan totuutta, kun Ted kysyy, mikä tekee minut niin onnettomaksi. Vesi imeytyy helmoihin, polvet hiertyvät ruville ja minä hymyilen valehymyn.
Tedin nukahdettua itken kasvoni rumiksi. Minulla on ikävä kotiin. Minä en osaa eikä halua. Minä rakastan, mutta se ei ole tarpeeksi, että se hyvittäisi kaiken.
Mikään ei ikinä voisi hyvittää sitä kaikkea, ei minulle eikä siskoilleni.
-
Juoni nyt ei ole raapaleiden tärkein tehtävä niin kuin tunnelman maalaaminen sanoilla. Sinun raapaleissasikin, Sleeping Sun hyvä on välillä yllätyksellisyyttä.
Raapale alkoi suloisesti – en keksi muutakaan ilmaisua. Meillä jästeillä on elektroniikka ja vastaavat keksinnöt korvaamassa taikuuden puuttumista, ja me pidämme elektroniikkaa itsestäänselvyytenä ja velhot elämäänsä taikuuden keskellä. Jotenkin hassun sööttiä ajatella Andromedan toheltamista silitysrautojen ja kahvinkeittimien kanssa, jotka ovat naiselle yhtä uutta kuin pikkuipanalle.
Päivityksesi vaihtoi sävyä päivänpaisteiselta vaikuttaneesta parisuhteen arkea kuvanneesta osasta synkistelyyn Andromedan potiessa koti-ikävää. Niin tietenkin, luonnollisesti ikävä täytti hänen mielensä, joskin raapaleen tunnelma olisi voinut olla valoisampaan ennemmin kuin synkempään suuntaan. (Kommenttini kaksi ensimmäistä lausetta.) Dramaattisissakin tarinoissa on välillä huumorihetkiä. :P
-
Kiitos kommentistasi, Lavinia!
ihanaa ylipäätään saada kommentti, siihen kun eivät ole kovin monet viime aikoina vaivautuneet. No, kumminkin...
Idea tähän on pyörinyt jo pitkään mielessä ja kiva, että tykkästi ja tunnelma oli onnistunut. Olisin voinut tästä pidemmänkin ficin kirjoittaa, mutta kun kerran sain tähän kaiken oleellisen niin miksi vaivautua aloittamaan taas yksi sivuprojekti :P kun siis on kiire muutenkin...
- Sleeping Sun kiittää!