Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Sinu - 23.04.2010 22:27:34
-
Nimi: Aallonmurtajat
Kirjoittaja: Sinu
Ikäraja: S
Fandom: Axis Powers Hetalia
Hahmot: Euroopan maat, pääosissa Etelä-Italia ja Espanja
Genre(t): Draama, dekkari ja lievä historia
Disclaimer: Hidekaz omistaa Hetalian ja sen hahmot. En hyödy tästä millään muotoa rahallisesti…
Summary: Romano voittaa liput huippuristeilijälle, mutta voi unohtaa haaveet rauhallisesta lomasta samantien...
A/N: Tässä sitä taas mennään... Saanko esitellä teille uuden fickini, johon sain ispiraationi pääsiäisenä Turku-Tukholma risteilyltäni. Päätin astua vain isommille vesille ja sellaisten hahmojen kanssa, joita rakastan kovasti, mutta joista en ole koskaan ennen kirjoittanut. Tästä tulee nyt sitten melko moniosainen ficki, mutta tarkempaa infoa lukujen määrästä minulla ei ole antaa. Nauttikaa, rakkaat! (ja kertokaa mitä piditte)
1. luku
”Hyvät naiset ja herrat, täällä puhuu kapteeninne ja toivotan teidät, omasta ja henkilökunnan puolesta, sydämellisesti tervetulleeksi aluksellemme Ailatehille. Nauttikaa aluksemme tarjonnasta, älkääkä epäröikö kysyä apua henkilökunnaltamme. Toivomme teidän kaikkien viihtyvän ja nauttivan matkasta.”
Romano kuunteli tuota kuulutusta hyttinsä sängyllä istuen. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella. Hänestä koko idea lähteä risteilemään pitkin maailman meriä, oli älytön. Kotonaankin voi syödä hyvin ja nauttia olostaan, joten miksi pitää lähteä tekemään samaa jonnekin muualle?
Hän vilkaisi ikkunalla olevaa hyttitoveriaan. Ei voinut erehtyä siitä, mitä mieltä Espanja oli matkasta. Hänen hymynsä ulottui korvasta korvaan ja silmät säihkyivät, kun hän katsoi merelle. Espanjalainen näytti olevan jossakin hyvin kaukana ja Romano uskoi, ettei toinen edes huomaisi jos hän vain poistuisi hytistä ilman tätä. Mutta sitä hän ei tulisi tekemään. Hän oli suostunut koko risteilytouhuun pelkästään köyhän ystävänsä vuoksi.
Hän oli voittanut liput tälle upealle risteilijälle aivan vahingossa. Hän ei ollut edes tiennyt, että osallistui mihinkään kilpailuun! No, voittanut hän nyt kuitenkin oli ja kun hän mainitsi asiasta Espanjalle, tämä kilahti pahanpäiväisesti. Hänen oli ollut siis pakko suostua koko ideaan.
”Tämä on täydellistä! Siitä on niin kauan kun olen viimeksi ollut merillä. Silti rakastan sitä yhtä paljon kuin aina ennenkin”, Espanja hehkutti ja uppoutui taas hetkeksi haaveilemaan ja muistelemaan menneitä aikoja. Sitä kuinka hän tutkimusretkiensä ansiosta oli ollut yksi Euroopan mahtavimmista valtioista 1500-luvulla. Sitten hänen ilmeensä alkoi synkistyä. Noiden aikojen jälkeen hänellä on ollut pelkkää alamäkeä. Hänen oli onnistunut sotkea asiansa niin pahasti, että kun muut yrittivät auttaa, hekin ajautuivat erimielisyyksiin keskenään ja pian oli koko Eurooppa jo sodassa keskenään.
Romano näki tämän kaiken ystävänsä kasvoilta. Hän tuhahti paheksuvasti. Eikö tuo tollo ymmärtänyt milloin sopii lopettaa ajattelu?
”Minulla on nälkä”, hän tuumasi nyrpeästi. Se herätti Espanjan tämän ajatuksistaan. Hetken toinen vain katsoi häntä kuin ihmetellen, missä he olivat, mutta sitten tuo normaali hymy nousi hänen kasvoilleen ja hän harppoi hytin halki ovelle.
”Siihen on vain yksi parannuskeino. Tule, lähdetään tutkimaan vähän laivaa, niin ehkä löydämme meille jotakin syötävää samalla.”
Laivasta oli mahdoton löytää mitään valittamista. Kaikki oli hyvin siistiä ja kodikasta, muttei prameilevaa. Alus ei liikkunut kovin kovaa ja se oli hyvin vakaan tuntuinen. Jos ikkunoista ei olisi nähnyt hiljaa ohi lipuvaa merimaisemaa, olisi voinut luulla olevansa normaalissa hotellissa. Kansia oli kahdeksan, joista kolme ylimmäistä oli omistettu täysin ravintoloille, kahviloille, baareille, kaupoille ja muille viihdykkeille. Kyseessä ei ollut mikään suuri valtamerialus, mutta upea se oli ja tarpeeksi vakaa kulkemaan avomerellä. Romano oli tästä mielissään. Näin alus ei olisi niin täynnä häliseviä ja häiritseviä ihmisiä, vaan oli mahdollisuus myös omaan rauhaan.
Hyttejä oli yhtälailla kolmessa kerroksessa, eikä niissäkään ollut säästelty tilassa tai mukavuudessa. Siellä he eivät todellakaan olleet kuin tomaatit ketsupissa. Tosin heidän hyttinsä olikin A-luokan hytti, eli se sijaitsi viidennellä kannella. B-luokan hytit olivat neloskannella ja C-luokan kolmannessa. Tämä oli toinen mistä Romano oli kiitollinen; ainakin laiva oli myös suunniteltu yksinkertaisesti. Ei tarvinnut miettiä liikoja.
He menivät ensimmäisenä syömään. Espanjan tuntui olevan vaikea pysyä nahoissaan kun he pääsivät ikkunapaikalle.
”Katso Romano! Oi, katso nyt tuotakin!”
”Se on lokki…”
”Mutta se on merilokki!”
”Hienoa…”
Sama meno jatkui koko ruokailun ajan. Milloin piti ihmetellä muita aluksia ja laivoja, milloin taas vaahtopäitä tai upeaa saarta. Normaalisti Espanjan hössötys ja hehkutus olisivat käyneet Romanon hermoille, mutta nyt hänestä tuntui itsestäänkin jännittävältä kuulla mitä kaikkea Espanja kertoi merestä, laivoista ja matkustamisesta. Ehkä merellä todellaan oli rauhoittava vaikutus jopa häneen.
”Eeh? Veli oletko se sinä?”
Romano tunnistaisi tuon äänen vaikka mistä, mutta nyt hän ei ollut uskoa korviaan. Mitä ihmettä Veneziano täällä tekisi? Romanon pahat aavistukset heräsivät jo ennen kuin hän ehti kääntyä katsoakseen.
”Jee! Se olet sinä, ja Espanja myös! Oi! Saksa tule tänne katsomaan keitä täällä on!”
Romanosta tuntui kuin se äskeinen tyyni olo olisi muuttunut hetkessä myrskyisäksi. Se pahuksen perunapää oli täällä myös! Lisäksi…
”Ita-chan! Awww! Sinäkin olet täällä. Tästä tulee kyllä paras loma ikinä!”
Juuri tämä… Nyt kun Veneziano oli paikalla, Espanja sekosi entistä pahemmin. Tätä menoa Romano ei kestä häntä pitkään.
”Mitä te täällä teette?” Hän kysyi melko tylysti veljeltään, joka vain hymyili hänelle kuin mikäkin hölmö.
”Joka kymmenes ketsuppipullon ostanut sai kaksi vapaalippua tälle alukselle niin kauan kun lippuja riitti. Saksa sattui olemaan kymmenes ja viimeinen jolle lahjoitettiin liput.”
”Loistava sattuma. Romano voitti myös liput meille”, Espanja hehkutti ja virnisti Romanolle ylpeästi, mutta Romanoa se pikemminkin hävetti kuin olisi imarrellut. Nyt kaikki saisivat kuulla että hän ostaa ketsuppia! ”Liittykää ihmeessä seuraan”, Espanja vielä lisäsi, mutta siinä vaiheessa Romano sanoi vastalauseen.
”Miksi ei?” Espanja ihmetteli. ”On paljon hauskempaa, kun on seuraa.”
”Ja minun seuraniko ei riitä sinulle!?” Romano parahti ja nousi pöydästä niin, että aterimet kalahtivat. Niine hyvineen hän poistui ravintolasta, eikä välittänyt vaikka Espanja huusi hätäisenä hänen peräänsä.
***
Typerä Espanja, jolle ei riitä mikään. Typerä veli, joka on aina tunkemassa mukaan. Typerä perunapää, jonka piti myös mennä voittamaan liput!
Romano mökötti hytissä. Se oli oikeastaan ainoa paikka joka oli tullut hänen mieleensä, hänen poistuessaan raivokkaana ravintolasta. Hytti ei kuitenkaan tuntunut muuten hyvältä paikalta olla. Espanja saattaisi astua minä hetkenä hyvänsä sisään. Hän ei edes halunnut ajatella koko miestä, saati nähdä häntä! Hän näki sielunsilmin kuinka Espanja piti hauskaa rakkaan Ita-chaninsa ja sen vitsin perunapään kanssa. Kuinka he nauraisivat ja kuinka Espanja lepertelee hänen veljelleen typeryyksiä, jotka toinen nielee mitään miettimättä. Kenties he puhuvat hänestä ja hänen huonosta käytöksestään. Saattaisivat jopa nauraa hänelle! Tämä ajatus sai Romanon lähtemään hytistä hyvin nopeasti ovet paukkuen.
Hän pysähtyi kuitenkin portaikossa, lähinnä siksi ettei hän ollut päättänyt mihin oli menossa. Hän ei tuntenut laivaa yhtään ja jos hän nyt lähtisi ravaamaan ympäriinsä, ties mihin hän voisi eksyä. Silti italialainen ei voinut olla olematta katkera ja turhautunut, niin itseensä kuin kaikkiin muihin.
Laiva oli alkanut keinua pienesti. Se oli kuin kehto, joka yritti rauhoittaa nuorukaista. Jotenkin se onnistui poistamaan sen terävimmän kiukun tunteen. Pian Romano vain huokaisi raskaasti ja nojasi päänsä käsiinsä. ”Loistavaa…” Hän mutisi sarkastisesti.
”Kuulitko jotakin?” Kuului terävä kysymys portaikosta. Romano havahtui ja katsahti ympärilleen. Koska hän ei nähnyt ketään, hän arveli, että puhuja oli ehkä kerrosta häntä alempana. Hän nojautui kaiteen yli nähdäkseen alas, mutta näki vain kaksi varjoa.
”Minä en kuullut mitään. Älä nyt ole noin hermoheikko.”
”En minä olekaan. Haluan vain olla varovainen. Meillä ei ole varaa jäädä kiinni.”
”Ei niin, tämä on elämämme tilaisuus. Mutta tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei se onnistu kahdestaan.”
”Ei tulisi mieleenikään yrittää ilman häntä. Mutta miten saamme hänet puhuttua tähän mukaan?”
”Kyllä me jotakin keksimme.”
Romano hivuttautui porrasportaalta alemmas, jotta olisi nähnyt puhujat. Hän ei kuitenkaan ehtinyt nähdä varjoja enempää, kun äänet ja varjot alkoivat loitota. Hän olisi voinut vain astua reippaasti portaat alas ja samalla kun olisi huomannut puhujat, nämä olisivat huomanneet hänet. Tämä ei kuitenkaan kuulostanut ihan normaalilta keskustelulta. Pikemminkin salaiselta, joka ei ollut tarkoitettu Romanon kuultavaksi.
-
No niin, viimeinkin sain varattua itselleni koneen tarpeeksi pitkäksi aikaa, jotta voin kommentoida. Oma pieni kannettavani kun on visusti koto-Suomessa eli viiden valtion päässä. Mutta menempä sitten asiaan.
Tarvitseeko minun sanoa, että hypin suorastaan riemusta kun ensimmäisen kerran huomasin tämän? Aww, sinä osaat kirjoittaa niin hyvin ja kaiken lisäksi päähenkilöinä on Espanja ja Romano! Ja tottakai Ita-chan ja Saksa on mainio lisä. Tuohon muuten täytyy todeta, että Italian veljesten sietäisi pitää hiukan enemmän yhteyttä toisiinsa, jos on kerta noinkin tärkeä juttu kuin risteilyloma jäännyt kertomatta *virn*.
Espanja on kyllä mainio henkilö. Hän on aina niin iloinen ja tuntuu sietävän Romanoa, vaikka mitä tapahtuisi ja kuitenkaan hän ei oikein aina tunnu edes ymmärtävän Etelä-Italian oikkuja. Tai ehkä hän ymmärtääkin, mutta ei vain paljasta sitä. Nah, Espanja on onnistunut nousemaan lempihahmojeni joukkoon (se ei kylläkään ole edes vaikeaa, sillä pidän kaikista Hetalian hahmoista. Mutta kuitenkin) Täytyy vain todeta, että Espanja ja Romano ovat sellainen pari, jotka täydentävät toisiaan hyvin.
”Katso Romano! Oi, katso nyt tuotakin!”
”Se on lokki…”
”Mutta se on merilokki!”
”Hienoa…”
Niin Romano/Espanja tyylistä... Voin kuvitella hyvin heidän väliset keskustelunsa. Ja tuo alun Espanjan historian mainitseminen oli hyvä juttu. Kyseinen valtiohan oli tosiaan aikoinaan mahtava merenkulkuvaltio ja edusti tärkeää osaa tutkimusretkissä. Espanjasta on varmasti mukavaa olla merillä taas, vaikka sitten risteilyllä.
Loppu jäi mielenkiintoni herättävään kohtaan, joten aloin pienen pääni sisällä ihmetellä keitä nämä salaperäiset hahmot olivat ja kenet he halusivat mukaan siihen mitä sitten olivatkaan suunnittelemassa. Ja onko luvassa myös muita henkilöitä? Mutta, mutta, minä odotan jatkoa innolla!
-
”Loistava sattuma. Romano voitti myös liput meille”, Espanja hehkutti ja virnisti Romanolle ylpeästi, mutta Romanoa se pikemminkin hävetti kuin olisi imarrellut. Nyt kaikki saisivat kuulla että hän ostaa ketsuppia!
Tykkäsin tuosta kohdasta. :D Se oli jotenkin hauska, kun minua hymyilytti hirveästi siinä kohtaa. Hehee!
Huomasin tämän ficin aijemmin, mutta silloin vain selasin luvun, mutta nyt luin kunnolla sen ajan kanssa, ja jäin koukkuun heti, varsinkin kun lopussa oli tuo salaperäinen keskustelu.
Jostain syystä samaistun Romanoon tässä ficissä, vaikka hän ei olekkaan lempihahmojani. :)
Toivottavasti jatkoa tulee piakkoin! <3
-
Vyra: Oi, kiitos kun vaivauduit kommentoimaan sieltä matkojen takaa tätä. <3 Ilahduin kovasti kommentistasi.
Espanja on minusta kiehtovan monipuolinen persoona. Hurmaava, hauska, erilainen ja mitä tahansa muuta. Olen samaa mieltä, että hän täydentää Romanoa täydellisesti. Romanossakin on sitä omaa ujouttaan ja sympatiaansa, jonka hän kätkee kuoreensa ja joskus tuntuu, että ainoastaan Espanja näkee sen hänessä.
Mitä taas muihin hahmoihin tulee, niitä kyllä tulee löytymään roppakaupalla. Tosin rajoitin hahmot kuitenkin Euroopan piiriin. Valitettavasti moni jää vain maininnan tasolle.
Prunelli: Vau! Tulee ihan onnistunut olo kun kerroit, että pystyt samaistumaan päähahmoon, vaikkei hän lemppareitasi olisikaan. Täytyy tunnustaa, että Romano on haastava tapaus kirjoittaa. Tuntuu, että hän on aina menossa, ennen kuin ehdin itse pohjustaa mihin tai miksi.
Ja nyt jatkoa... Toivottavasti se on odotuksen arvoinen!
2. luku
”Romanoooo…” Espanja leperteli äänellä, joka muistutti puhuteltavasta lähinnä ruikuttamista. ”Älä ole vihainen.”
”Minä EN ole vihainen”, Romano vastasi tulisesti. Vaikka nonverbaalinen kieli puhui aivan toista kun verbaalinen, Espanja näytti piristyvän hänen sanoistaan, liikaa.
Romano ehti juuri pois alta kun hänen ystävänsä yritti ottaa häntä suureen karhun halaukseen. Sen sijaan Espanja horjahti ohi ja suoraan paikalle tulleen Liechtenstein syliin. Pikkuinen nainen ei edes ehtinyt tajuta mikä häneen iski kun hän jo istui lattialla Espanja sylissään. Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Liechtenstein liikkui hyvin harvoin yksin, ja tällaisella laivalla hänen veljensä ei päästänyt häntä silmistään senkään vertaa. Sveitsi raivostui silmin nähden ja olisi varmasti ampunut Espanjan siihen paikkaan, jos olisi saanut tuoda aseen laivaan. Aluksi mies potkaisi Espanjan pois siskonsa päältä huutaen kasan sellaisia kirouksia, että jopa Romano häkeltyi, vaikka oli itsekin aika paha suustaan ajoittain.
”Älä enää koskaan koske Liechtensteiniin!” Sveitsi lopetti kirouksensa. Espanja oli nelin kontin käytävällä, koska Sveitsin potku ei todellakaan ollut mikään kevyt tönäisy. Espanja kuitenkin naurahti heikosti ja katsoi Liechtensteiniin, jonka Sveitsi oli vetänyt selkänsä taakse turvaan.
”Anteeksi Liechtenstein. Ei ollut tarkoitus. Yritin kyllä halata Romanoa, mutta sinä olet ainakin yhtä suloinen, joten ei se haitanne.”
Hän sai sanoistaan vielä murhaavan katseen Sveitsiltä, mutta hän säästyi lisäiskuilta. Sveitsi vain vei siskonsa kauas ”moisen pervon” ulottuvilta.
”Yrittäisit vähän hillitä itseäsi”, Romano torui kun sisarukset olivat kadonneet kulman taakse. ”Seuraavalla kerralla et välttämättä selviä hengissä.”
”Olet epäreilu, Romano”, Espanja valitti ja niiskutti pari kertaa, mutta Romano oli oppinut jo, ettei Espanjan maailma siitä kaatunut, vaikka hän ei aina olisikaan tälle reilu. Lisäksi hän oli ihan oikeassa. Espanja oli tuollainen ajattelematon tuuliviiri.
Sveitsi oli tähdännyt potkunsa sen verta tarkasti, ettei Espanja noussut paikaltaan ihan heti. Kun Romano huomasi tämän, hän manasi ystävänsä vielä kerran, mutta istahti lopulta ystävänsä seuraksi käytävän lattialle. He näyttäisivät varmasti naurettavilta siinä, mutta nyt ei auttanut valittaminen vaan aika.
He olivat kahdeksannella kannella. Romano oli päättänyt mennä ulkokannelle ja valloittaa jokin mukava aurinkotuoli, kun Espanja oli viimein löytänyt hyttitoverinsa. Äskeisen välikohtauksen myötä, aiempi ravintolassa tapahtunut kohtaus oli unohdettu.
”No mutta! Keitäs täällä on?”
Romano katsahti puhujaa ja näki yllään todella prameilevan Ranskan, joka katsahti epäilyttävästi heitä molempia. ”Romano, oletko sinä taas ollut paha poika ja kurittanut Espanjaa? Hyi sinua! Ranska-sedän täytyy kait opettaa sinulle hieman tapoja.”
Romano ei voinut mitään sille, että hänen niskavillansa nousivat pystyyn miehen sanojen myötä. Sen enempää ajattelematta, hän hivuttautui lähemmäs Espanjaa, joka oli kääntynyt tervehtimään vanhaa ystäväänsä.
”Mitä mies? Tämä laivahan on täynnä tuttuja.”
”Yllätyin kun kuulin, että sinä olet täällä. Luulin, ettei sinulla ole rahaa edes hengittää ja silti sinä vain seilailet loistoristeilijällä.”
”Ei minulla olisi ikipäivinä varaa kustantaa itseäni tänne. Olen täällä Romanon ansiosta.”
”Niinkö? En tiennytkään, että sinussakin elää tuollainen romantikko, Romano”, Ranska naurahti ja nipisti Romanoa poskesta kuin pikkulasta. Romanoa hävetti niin, että hänen naamansa muuttui taas tomaatin punaiseksi. Miksi Ranska piti ymmärtää kaikki aina noin väärin? Romano löi Ranskan käden pois ja nousi salamana seisomaan. Sitten hän otti Espanjaa niskasta ja nosti tämänkin taas jaloilleen.
Espanja yritti rauhoitella Romanoa koko matkan kun toinen veti häntä perässään pitkin käytäviä. Romanolle oli ihan sama mihin he olivat menossa ja miten, kunhan he olisivat molemmat mahdollisimman kaukana Ranskasta. Miksi muista on aina niin paljon harmia? Eikö kukaan tiennyt kuinka käyttäytyä normaalisti?
Nyt kun risteily oli viimein päässyt alkamaan oikein kunnolla, yleisillä kansilla oli paljon porukkaa. Romano sai pujotella ihmismassassa, joka töni ja valitti hänen karkeasta käytöksestään.
Romanon hermot eivät oikein olleet luotu tällaiseen paikkaan varsinkaan kun takana oli kaksi välikohtausta, jotka olivat kuluttaneet ne melkein puhki.
Tai niin hän luuli, kunnes kääntyi taaksepäin haukkuakseen Espanjan. Yllätyksekseen hänen kädessään olikin pelkästään Espanjan pikkutakki, jossa oli nuppineulalla kiinnitetty, nopeasti kyhätty viesti: Lainaan häntä vähäksi aikaa.
Romano seisoi pitkän aikaa hämmästyneenä tuijottaen takkia ja viestiä kädessään. Oliko tämä kaappaus? Mitä hänen pitäisi tehdä? Miksi kukaan, joka haluaa kaapata sen hölmön, jättäisi viestin jälkeensä? Miksi Romanolta piti salata se kuka halusi ”lainata” Espanjaa? Miksi kukaan tarvitsee Espanjaa?
Romano puri kiukkuisena hammasta ja kirosi nyt itse ainakin yhtä pahasti kuin Sveitsi vartti sitten.
***
”Oletteko varma, että haluatte meidän kuuluttavan jotakin tällaista?” Infon nainen kysyi ja katsoi Romanon kirjoittamaa lappua hämmentyneenä.
”Yhtä paljon kuin sitä, että te saisitte potkut”, Romano tiuskaisi turhautuneena. Hän ei olisi kuuna päivänä nähnyt niin paljon vaivaa, jos ei todella olisi tosissaan. Nainen katsoi häntä nyt loukkaantuneena, mutta loihti tekohymyn kasvoilleen ja kertoi toimittavansa asian.
”Tiedotus kadonneesta henkilöstä. Tiedotus kadonneesta henkilöstä; laina-aika on loppunut. Olkaa hyvä ja palauttakaa hänet asian omaiselle.”
”Hei! Ei se noin mennyt! Miksi sinä menit muuttamaan sitä?”
”Enhän minä voi kiroilla tai haukkua ketään julkisessa tiedotuksessa.”
”Voitpas! Miten minä voin nyt varmistua, että viesti meni perille, jos kuulutat kuin pikkulapsi olisi kadonnut?”
”Eikö kyseessä sitten ole lapsen katoaminen?”
”No ei! Lapsikin osaisi paremmin takaisin kuin se luupää.”
”Tämä ei ole mikään leikkipaikka, nuori mies! Älkää tuhlatko enää aikaamme joutavanpäiväisyyksiin! Jos ystävänne on kadonnut, etsikää hänet, mutta tämä palvelu on tarkoitettu vain henkilöitä kohti, jotka eivät pärjää jos jäävät yksin.”
Sitten tulistunut nainen läväytti infotiskin sermin alas ja jätti ärtyisän Romanon ulkopuolelle.
Turhautunut italialainen potkaisi tiskiä ja lähti sitten jatkamaan matkaansa. Mitä iloa oli olla risteilyllä jos sai koko ajan olla huolissaan jostakusta? Tuo ajatus havahdutti Romanon hetkeksi. Hän todella oli huolissaan Espanjan kohtalosta. Ei tämä tietenkään ollut ensimmäinen kerta kun näin oli käynyt, mutta se oli aina aiemmin ollut turhaa. Silloin lapsena niiden saksalaisten neuvottelujen suhteen syntynyt huoli ja myöhemmin Espanja kuumeesta, joka oli parantunut euron myötä.
”Mitä minä oikein skitsoan?” Romano mutisi itsekseen. ”Hän on aina pärjännyt ilman, että minun tarvitsisi kantaa hänestä huolta.” Niinpä Romano päätti olla enää murehtimatta Espanjan kohtaloa ”lainaajansa” käsissä.
Se oli kuitenkin helpompaa kuin hän oli ajatellut. Pian Romano huomasi kuluttavansa aikaa turhaan vain odottaen, että Espanja ilmestyy jostakin ja he voisivat jatkaa yhdessä risteilystä nauttimista. Ei! Romanon pitää nyt keskittyä hauskan pitoon ihan yksin! Hän ei antaisi mokoman hölmön pilata lomaansa.
A/N: Hauskaa vappua kaikille!
-
Jes!! Jatkoa! :D Piristää mukavasti vappua.
Sen sijaan Espanja horjahti ohi ja suoraan paikalle tulleen Liechtenstein syliin. Pikkuinen nainen ei edes ehtinyt tajuta mikä häneen iski kun hän jo istui lattialla Espanja sylissään. Pahin oli kuitenkin vielä edessä. Liechtenstein liikkui hyvin harvoin yksin, ja tällaisella laivalla hänen veljensä ei päästänyt häntä silmistään senkään vertaa. Sveitsi raivostui silmin nähden ja olisi varmasti ampunut Espanjan siihen paikkaan, jos olisi saanut tuoda aseen laivaan.
Tosi hauskoja yksityiskohtia, kun laivalla on muitakin Aph-hahmoja, eikä vain Romano ja Espanja. Toivottavasti Ruotsi ja Suomikin ovat laivalla. *Toivoo*
”Hei! Ei se noin mennyt! Miksi sinä menit muuttamaan sitä?”
”Enhän minä voi kiroilla tai haukkua ketään julkisessa tiedotuksessa.”
”Voitpas! Miten minä voin nyt varmistua, että viesti meni perille, jos kuulutat kuin pikkulapsi olisi kadonnut?”
”Eikö kyseessä sitten ole lapsen katoaminen?”
”No ei! Lapsikin osaisi paremmin takaisin kuin se luupää.”
Tämä kohta oli todella hauska!! :D :D
Romano on siinä suhteessa söötti, kun hän töykeä Espanjalle, mutta kumminkin välittää tästä, kun tämä on kadonnut tai muuten pulassa! <3
Jatkoa! <3<3
-
Vuahaa, jatkoa! Köszönöm szépen ^^!
Romano se jaksaa aina vain, miksei hän voi vain myöntää itselleen ettei tule koskaan pääsemään Espanjasta yli eikä ympäri. Tässä osassa tuo heidän ihastuttava suhteensa tulee jälleen kerran loistavasti esille. Ja muiden valtioiden satunnainen ilmestyminen aina välillä elävöittää tarinaa, ainakin minun mielestäni. Vaikka huomasin kyllä pohtivani, miten kummassa Sveitsi on päätynyt risteilylle mukaan. Tosin hänhän tekee aina kuitenkin kaiken, mitä Liechtenstein vain kehtaa pyytää. (mitäköhän tapahtuu, kun Ranska keksi että hekin ovat mukana? Sveitsin täytyy pitää sisarestaan hyvä huoli). Nah, taas alan pikkuhiljaa eksyä aiheesta, anteeksi.
Miksi kukaan tarvitsee Espanjaa?
Ehdoton suosikkilauseeni tässä osassa. Tuo vain on juuri sopiva Romanon ajatusmaailmaan sanamuotoja myöten. Jännityksellä odotan, kuka ihme on uskaltautunut kaappaamaan kultaisen Espanjan ja tietenkin sitä, että mihin häntä ylipäätänsä tarvitaan *virn* Ja Ranska-kohta oli jollakin tasolla hillittömän söpö, koska Romano luontaisesta ärtymyksestään huolimatta kuitenkin haki turvaa Espanjasta. (eikä Espanja taaskaan huomannut sitä).
P.S. Minä haikailen Preussia mukaan...
-
Oi oi oi<3 Minäpäs tykkään ihan TOOSI paljon. Muttamutta, oikein jännää, minä odotan jatkoa, kuten kaikkeen^^
<3:llä
~Myrsis~
-
A/N: Kiitos kaikille taas superihanista kommenteista! Asiat alkavat kärjistyä juonen osalta siihen malliin, etten uskalla sanoa tässä välissä mitään. En halua vahingossakaan spoilata ketään tai antaa liian selviä vihjeitä tulevan suhteen. ^^'
Huomasin muuten, että olen julkaissut uuden luvun aina perjantaisin, ja samalla linjalla jatketaan tälläkin viikolla. Lukujen määräksi uskaltaisin lähteä jo ennustamaan lähemmäs kymmentä (sain juuri 8. valmiiksi). Tosin kunhan saan tämän lopullisesti valmiiksi, julkaisutahti todennäköisesti nopeutuu. Minulla alkaa painaa kevään pääsykokeet päälle, mutta niiden en usko häiritsevän julkaisutahtia. Kunhan selviän vielä niistä, niin en näe mitään syytä olla virumatta kaiket päivää täällä foorumilla.
Nauttikaahan jatkosta!
3. luku
Kaikesta tästä uhoamisesta huolimatta, Romano ei tuntenut oloaan kovin varmaksi yksin laivan suuressa ihmisvilinässä. Ehkäpä kannella olisi parempi. Raikas ilma ja aurinko voisi olla juuri se mitä hän tarvitsee.
Siispä nuorukainen joutui kiireen vilkkaa kannelle. Sielläkin oli toki ihmisiä, muttei läheskään yhtä paljon kuin mitä sisätiloissa. Romano valloitti itselleen mukavan aurinkotuolin.
Merenpauhu ja pärskeet säestivät hänen ajatuksiaan, ja kun Romano oli istunut oman aikansa kannella, ne alkoivat kuulostaa rauhoittelevilta ja onnistuivat myös lepytellä nuorta, tulista sielua.
Romano nojasi viimein rentoutuneena tuolinsa selkänojaan ja sulki silmänsä vain kuunnellakseen merta. Hän alkoi pikku hiljaa ymmärtää Espanjan rakkautta mereen. Mutta oli todellakin eri asia millaisen meren kanssa oli tekemisissä. Välimeri ei tuntunut näin jylhältä ja vapaalta kuin Atlantti.
”Tuo tyyppi näyttää tutulta.”
”Kuka?”
”Tuo joka nukkuu tuossa aurinkotuolissa. Katso tuota kiehkuraa. Sen täytyy olla Italia.”
Romanon silmät rävähtivät auki ja hän pomppasi ylös aurinkotuolistaan sellaisella vauhdilla, että säikäytti pienimmän häntä tuijottavasta nelikosta.
Hänen edessään olivat Viro, Latvia, Liettua ja Puola. Latvia oli pompannut Viron selän taakse piiloon ja Puolan kysyvä sormi osoitti Romanoa vieläkin. Liettua tarttui pian ystävänsä käteen, vetäen sen alas, ja hymyili Romanolle pahoittelevasti.
”Voi luoja… Älkää vain sanoko, että tekin olette voittaneet liput tälle risteilijälle.”
”Ei toki”, Viro vastasi ja punastui hieman. ”Venäjä kuuli, että moni Euroopasta on lähdössä tänne ja halusi myös mukaan. Hän sitten ’pyysi’ meidätkin mukaan.”
Romanon sisällä muljahti: ”Ketkä kaikki ovat lähteneet tänne?”
”En tiedä tarkkaan, mutta Suomen facebook-merkintänä oli ainakin, että hän lähtee tänne ystäviensä kanssa. Lisäksi kuulin, että ainakin Saksa, Englanti ja Ranska olisivat laivalla, mutta tuskin ainakaan yhdessä.”
Romano nyökkäsi pienesti. Hän oli hyvin häkeltynyt tästä tiedosta. Oliko koko Eurooppa lähtenyt risteilemään samalle alukselle? Nyt hän voisi heittää lopullisesti hyvästit rauhalliselle lomalle. Ehkäpä hän voisi viettää loppu risteilyn hytissä. Sielläkin olisi ikkuna, josta katsella merta, vaikka äänet ja meren suolainen tuoksu eivät sinne pääsisikään. Siellä saisi kuitenkin olla rauhassa kaikilta muilta paitsi Espanjalta. Tai todennäköisesti saan olla rauhassa myös häneltä, koska herra on päättänyt kadota taivaan tuuliin. Romano ajatteli katkerana.
”Oletko sinä yksin täällä?” Liettua kysyi ja katseli ympärilleen kuin odottaen näkevänsä Romanon seuralaisen.
”Tulin Espanjan kanssa, mutta hän löysi itselleen muuta seuraa”, Romano vastasi nyrpeänä ja käänsi katseensa ulapalle. Hän näki kuitenkin sivusilmästä kuinka Liettua vaihtoi katseita veljiensä kanssa.
”No, jos sinulla ei ole seuraa, niin haluaisitko tulla meidän kanssamme shoppailemaan?” Puola kysyi ennen kuin veljekset ehtivät edes ajatella asiaa. Idea ei kuitenkaan tuntunut muistakaan pahalta ja kaikki nyökkäsivät hyväksyvästi.
Romano oli jo aikeissa kieltäytyä, mutta lopulta tuo vilpitön kutsu liikutti häntä sen verta, että hän suostui.
Matkalla seitsemännelle kannelle, Romano kuuntele kuinka Latvia kertoi varovasti heidän hyttiensä sijaitsevan kolmannessa kerroksessa. Ne olivat siis C-luokassa. Se oli tavallaan ymmärrettävää, koska Venäjä oli vaatinut heidät mukaan, mutta eihän kaikilla voinut olla varaa näin upeaan risteilyyn A-luokassa. Puola oli vain tullut mukaan kun oli kuullut Liettuan lähtevän, vaikka Venäjän vaatimus oli alun perin koskenut vain veljeksiä. Latvia jakoi hytin Viron kanssa ja Liettua Puolan. Latvia myös lisäsi, että näin oli oikein hyvä, koska Venäjä nukkui A-luokan hytissä kaukana heistä. Mutta tätä Romano ei saisi kertoa kellekään, eikä Romanolla ollut aikomustakaan.
”Tämä on todella jännittävää. Emme ole ennen olleet Itämerta isommalla merellä risteilemässä”, Viro naurahti, mutta hänestä näki, että hän oli pahoillaan, ettei näin isolla merellä ole verkkoa hänen kannettavaansa.
”Itämeri on vain hyvin saastunut lätäkkö Atlanttiin verrattuna”, Puola tuumasi, mutta menetti mielenkiintonsa keskusteluun kun huomasi viimein myymälän, jossa myytiin kaikkea mahdollista vaatteista matkamuistoihin. Hänen sanansa saivat kuitenkin veljekset muistamaan heidän rakkaan merensä tilan. Sen pienen hetken huono omatunto painoi kolmikon sydämissä.
”Liet! Sopiiko tämä minulle?” Puola huudahti ja astui esiin sovituskopista yllään pitkä hellehame. Hän pyörähti niin, että helmat hulmusivat ja asettui keimailevaan poseeraukseen. Liettua punastui Puolan puolesta: ”Älä hölmöile! Ethän sinä voi tuota pitää julkisesti.”
Puola näytti hetken tuumivan, mutta nyökkäsi sitten vakavasti: ”Olet oikeassa. Se on vähän turhan pitkä ollakseen minun tyyliäni.” Sitten hän katosi taas sovituskoppiinsa ja jätti hölmistyneen Liettuan ulkopuolelle.
Romanon täytyi tunnustaa, ettei aina täysin ymmärtänyt tätä nelikkoa. He olivat niin erilaisista oloista kuin hän. Tästä huolimatta hän arvosti suuresti sitä kuinka veljekset pitivät jalat maassa. Puolasta nyt ei voinut mennä sanomaan samaa, hän ei ole varmaan maata nähnytkään pilvilinnoiltaan. Silti Romano ehti jo iloita vähän siitä, että oli törmännyt juuri heihin.
Valitettavasti tämä ilo jäi melko lyhytaikaiseksi. Juuri kun he olivat selvinneet karkkikaupasta, he tapasivat Venäjän.
”Täällähän te olette. Ihmettelinkin jo mihin te kaikki katositte, vaikka teidän piti pitää minulle seuraa.”
Venäjän läsnäololla oli uskomaton vaikutus veljeksiin. He vapisivat silminnähden ja pyytelivät anteeksi katoamistaan. Jopa Puola oli hiljaa, vaikka hän ei muuten näyttänyt mitään reaktiota Venäjän läsnäolosta. Venäjä hymyili normaaliin, kylmään tapaansa ja antoi katseensa kiertää seurueessa. Ne pysähtyivät Romanon kohdalle kysyvinä.
”Kappas… Kukas se siinä?”
”Terve...”
”Haluatko sinäkin viettää iltapäivää kanssani? Haluaisitko saman tien yhdistyä kanssani? Olisi kiva saada hyviä yhteyksiä Välimerelle.”
”Eeeh!” Latvia ja Viro parkaisivat yhtä aikaa. Venäjä katsahti kaksikkoa oudoksuvaksi. Viro tarttui tilaisuuteen: ”Tö-törmäsimme hä-häneen vain sattumalta. Etelä-Italialla on varmaan mu-muita suunnitelmia. Hä-häntä varmasti o-odotetaan jo.”
”Jaa… Sääli”, Venäjä tuumasi ja kadotti mielenkiintonsa italialaista kohtaan.
Romano oli siis jälleen yksin. Hän oli vielä hieman hämillään tapahtuneesta, mutta samalla kiitollinen Virolle, että tämä oli pelastanut hänet viettämästä iltapäivää Venäjän kanssa. Hieman eksyneenä, Romano jatkoi matkaansa. Mitä hän tekisi seuraavaksi? Hän oli ostanut hieman makeisia äsken, joten hän voisi viedä ne hyttiin ja miettiä sitten haluaisiko jäädä sinne vai jatkaa matkaa.
Viidennen kannen käytävillä ei ollut ketään kun Romano kulki niiden poikki. Se oli oikeastaan hyvin helpottavaa, koska vaikka Baltian veljeksiin törmääminen oli hyvä asia, samaa ei voinut sanoa kovin monesta muusta eurooppalaisesta. Ainakin Sveitsiin ja Ranskaan törmäämisestä ei ollut jäänyt hyvä maku suuhun.
Avattuaan hytin oven, Romano huomasi Espanjan seisovan huoneen pienen peilipöydän edessä, jolle oli myös asetettu puhelin. Tuollainen puhelin oli jokaisessa hytissä ja sillä voi soittaa vain laivan sisäisiä puheluita. Espanja ei huomannut Romanon saapumista vaan jatkoi puheluaan hyvin kiihtyneen oloisena.
”Minä en suostu! Olkoon kuinka loistava tilaisuus tahansa. Saatte etsiä jonkun toisen.” Linjan toisesta päästä kuului taas vasta-argumentteja, jotka saivat miehen otsan ryppyyn ja turhautunut huokaus karkasi hänen huuliltaan. Espanja pudisti päätään ja silloin hän huomasi ovella seisovan Romanon. Hän näytti unohtavan kokonaan puhelunsa tuijottaessaan hyttitoveriaan, joka ei oikein tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Luurin toisesta päästä kuului teräviä ääniä, jotka herättivät Espanjan taas niiden pariin. Nyt hän ei ollut kuitenkaan enää vihainen, vaan tuumasi nopeasti:
”Minun on lopetettava nyt; kuulemiin.”
-
”Liet! Sopiiko tämä minulle?” Puola huudahti ja astui esiin sovituskopista yllään pitkä hellehame. Hän pyörähti niin, että helmat hulmusivat ja asettui keimailevaan poseeraukseen. Liettua punastui Puolan puolesta: ”Älä hölmöile! Ethän sinä voi tuota pitää julkisesti.”
Puola on niin söötti! Tämä kohta oli hyvin puolamainen <---Jännä adjektiivi.
Hitsi, jännitys tiivistyy, kun ei melkein tiedä kuka suunnittelee mitä ja kuka on juonessa mukana ja kenellä ei ole lusikkaa sopassa. xD
Kumpa Pohjoismaat tulisivat mukaan! ;_;
-
4. luku
”Lopeta tuo valehtelu!”
”Mutta Romano, en minä valehtele. Ranskalla oli minulle asiaa, joten olin koko ajan hänen seurassaan. Kyllä sinä tiedät, että me olemme vanhoja ystäviä.”
”Jos sillä kamalalla äijällä olisi ollut sinulle jotakin asiaa, hän olisi voinut sanoa sen silloin, kun näki sinut. Lisäksi tämä!” Romano kaivoi taskustaan rypistyneen paperin palan, joka oli jätetty Espanjan takkiin tämän kadottua. ”Se ei ole sellainen pröystäilevä niin kuin sen miehen viestit normaalisti. Tämä on kirjoitettu tavallisilla harakanvarpailla, joita se mies pitäisi liian rahvaana itselleen.”
Espanja näytti hetken hämmentyneeltä. Hän otti lapun käteensä ja tutki sen tarkkaan. Hänen otsansa rypistyi pieneksi hetkeksi, mutta se oli jälleen suora kun hän katsoi Romanoa. ”En tiedä tämän alkuperää, mutta vannon, että en tehnyt muuta kuin jutustelin vähän Ranskan kanssa.”
”Luuletko minun nielevän noin selvän valheen? Jos se olisi ollut viatonta jutustelua, miksi sinä olit äsken niin vihainen puhelimeen? Puhuit monikossa ja… ” Romano vaikeni, ettei olisi puhunut omia ajatuksiaan julki. Puhelu oli muistuttanut liikaa sitä keskustelua, jonka hän oli kuullut portaikossa. Ilman äskeistä puhelua, hän olisi varmasti unohtanut koko salakuuntelusession.
”Tässä laivassa on jotakin hämärää tekeillä. Sano suoraan, onko sinulla jotakin tekemistä sen kanssa.”
Espanja näytti huolestuneelta kun Romanon äänensävy muuttui niin radikaalisti kesken lauseen. Hän näytti miettivän, kuinka paljon Romano todellisuudessaan tiesi. Lopulta hän huokaisi pienesti: ”Voi Romano… ” Taisi olla niitä ensimmäisiä kertoja kun Espanjan piti hakea sanoja. ”Minä en ole sekaantunut mihinkään ja toivon, ettet sinäkään sekaannu. Tämä on meidän lomamme, joten ei anneta sen mennä pilalle, eihän?”
Enempää Romano ei uskonut saavansa Espanjasta irti. Oli kuitenkin lohduttavaa olla varma siitä, että toinen puhui ainakin nyt totta. Hän oli kuullut sen myös puhelun lopusta. Siitä kuinka vihainen Espanja oli ollut tuolle mystiselle soittajalle kun tuo ei halunnut uskoa, ettei Espanja ole mukana tässä hämärässä projektissa. Kiukku tuntui kadonneen jälleen yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, ja Espanja sai tietämättään anteeksi.
”On suloista, että olit minusta huolissasi”, Espanja virnisti ja pörrötti Romanon hiuksia. Nuori italialainen palasi jälleen omaan tuttuun kuvioonsa: ”Ja minähän EN ollut huolissani sinusta!” Espanja nauroi ja väisti nuorukaisen huitaisun. Asia oli sillä käsitelty.
”Lähdetään katsomaan mitä kaikkea ohjelmaa tällä laivalla on. Ilta on vasta nuori, joten otetaan siitä kaikki irti”, Espanja hykerteli ja nappasi pikkutakkinsa, jonka Romano oli heittänyt sängylle vihoissaan.
***
Ilta oli mennyt ilman ylimääräisiä välikohtauksia. Heillä oli ollut oikeastaan hyvin hauskaa Espanjan kanssa. He eivät olleet törmänneet muihin valtioihin, ja kun Romano rentoutui ajatukseen, että Espanjaa ei tarvinnut vahtia koko aikaa, he olivat juhlineet myöhään yöhön. Heidän juhlimisensa ei olut mitään alkoholin lotraamista, koska Romanosta Espanjassa oli jo tarpeeksi vaivaa, vaikkei tuo humalassa olisikaan, ja toisekseen Espanjalla ei ollut rahaa niin paljoa.
Nämä olivat ensimmäisiä muistikuvia, jotka palautuivat Romanon mieleen hänen herättyään. Verhojen raosta pilkisti päivänpaiste ja laiva keinui tasaisesti, kun avomeren aallot löivät sen kylkiin. Jokin ei kuitenkaan tuntunut täsmäävän. Romano nousi istumaan ja antoi katseensa kiertää hytissä. Espanja nukkui viereisessä sängyssä syvää untaan ja kaikki näytti olevan samoissa paikoissaan, missä ne olivat olleet illalla. Espanjan pikkutakki oli asetettu tuolin selkänojalle ja puhelin oli nostettu pois paikoiltaan. Espanja oli nostanut sen itse, kun he olivat saapuneet yöllä takaisin. Hän vetosi, että halusi nukkua aamulla rauhassa, mutta Romano tiesi, että Espanja ei halunnut enää yhtään epämiellyttävää puhelua.
Makean haukotuksen saattelemana Romano laahusti ikkunalle. Aurinko paistoi samalla tavalla kuin eilen. Nyt Romano näki kuitenkin mikä oli vialla. He eivät liikkuneet eteenpäin, ainakaan itsestään. Aina välillä aaltojen voima työnsi laivaa suuntaan tai toiseen. Romano raapi hämillään päätään. Tämä oli outoa. Tämän risteilyn piti kestää kylläkin vain kolme vuorokautta, mutta he olivat olleet merillä vasta yhden.
Romano pukeutui nopeasti ja kirjoitti Espanjalle lapun, mihin meni. Hän päätti ottaa selvää, miksi he olivat pysähdyksissä keskellä avomerta aaltojen vietävänä. Kello näytti jo keskipäivää, joten hyttikäytävät olivat tyhjiä. Sen sijaan julkisilla kansilla oli suuri hälinä päällään. Matkustajan olivat pakkautuneet infopisteen eteen suureksi laumaksi, ja se sama ärsyttävä infonainen yritti selittää tilannetta matkustajien kysymysten ylitse.
Romano päätti jatkaa matkaa. Infosta oli hänellä vain huonoja muistoja. Hän saisi kyllä kuulla muualta yhtä hyvin, jos jotakin radikaalia oli tapahtunut. Kaupat olivat lähes tyhjiä, vaikka se aika päivästä oli otollisinta aikaa ostosten tekoon. Ehkä kaikki olivat ravintoloissa. Romano nousi portaat seuraavalle kannelle, ja alkoi kiertää ravintoloita. Oli totta, että ihmiset olivat kokoontuneet niihin, mutta se ei kiinnostanut Romanoa paljoakaan. Hän etsi jotakin aivan tiettyä.
Hän löysi etsimänsä seitsemännen kannen peräravintolasta. Sen perällä oli pöytä, jonka ympärille oli kasattu erityisen paljon tuoleja ja ne jotka eivät saaneet tuoliaan mahtumaan rinkiin, seisoivat toisten tuolien takana ja osallistuivat keskusteluun sitä kautta. Romano käveli varovasti kohti seuruetta. Siellä käytiin kiivasta keskustelua:
”Tämä on aivan käsittämätöntä! Onko tämä kaappaus?” Englannin ääni oli ensimmäinen, jonka sanoista Romano sai selvää. Saksa vastasi, ja silloin useampi hiljeni kuuntelemaan tuota auktoriteettista ääntä:
”Jos tämä olisi kaappaus, jonkun olisi pitänyt ilmoittautua kaappaajaksi.”
”Mutta ei ollut mikään salaisuus, että koko Eurooppa lähtee tänne, joten joku olisi voinut hyvin käyttää tilaisuutta hyväkseen”, Englanti jatkoi tuskastuneena ja sai siihen muutamia kommentteja. Kreikka esitti kantansa myrkyllisellä äänellä ja huomautti, että Turkkihan oli jo pitkään halunnut mukaan EU:hun, joten tämä voi hyvin olla hänen tekosiaan. Saksa ei kuitenkaan antanut periksi ja sai Itävallasta tukijansa:
”Jos joku olisi aikonut kaapata aluksen, hän tuskin olisi jättänyt sitä tuuliajolle. Laivassa on turistien lisäksi vain Euroopan maita, joten laivan sisäinen ”Euroopan valtaus” olisi tapahtunut jonkun laivassa olijan toimesta. Se olisi hyvin riskiä, koska täällä meillä on ylivoima. Kapteenin mukaan yksikään alus ei ole lähestynyt Ailatehia ja kaikki pelastusveneetkin ovat paikallaan.”
”Miksi me emme sitten lähde pelastusveneillä pois täältä?” Belgia kysyi, mutta sai selityksen veljeltään. Ei olisi viisasta lähteä kulkemaan pitkiä matkoja avomerellä niin epävakaalla veneellä. Jos meri yhtään villiintyisi, he olisivat vielä huonommassa asemassa kun nyt.
”Mutta tämä on sietämätöntä jo nyt!” Valko-Venäjä tiuskaisi. ”Ties kuinka kauan joudumme vielä selviämään näin, kun kerta yhteydenottolaitteet on eliminoitu myös.”
”Ja vielä samalla tavalla kuin moottoritkin… Eikös meillä ole siinä jo johtolanka?” Venäjä huomautti viileän rauhalliseen tapaansa. Tämä sai koko pöytäseurueen hiljaiseksi. Katseita vaihdettiin ja huolestuneita ryppyjä ilmestyi joidenkin kasvoille. Lopulta Preussi purskahti nauruun.
”Siinä tosiaan on aika selvä johtolanka! Minun ei ainakaan tarvinnut miettiä kahdesti kuka voisi tunkea moottorin täyteen tomaattia, niin että se jumittuu. Tai tunkea ketsuppia yhteydenottolaitteisiin…”
Romano tunsi kylmän möykyn mahassaan tämän kuultuaan. Epäilivätkö he Espanjaa!?
”Emme voi jättää sitä vaihtoehtoa tietenkään tutkimatta, mutta… Missä Espanja edes on?” Saksa kysyi ja se tuntui olevan joillekin selvä merkki syyllisestä. Romano ei voinut enää vain seistä taustalla.
”Turhaan te häntä epäilette. Hän on syytön!” Romano tiuskaisi ärtyneenä, ja sai koko pöytäseurueen katseet itseensä. Saksa viittoi Romanon lähemmäs.
”Missä Espanja on?”
”Hän on hytissä nukkumassa. Kai te nyt tiedätte kuinka huono hän on heräämään. Hän oli minun seurassani eilen illalla koko ajan, joten hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta…”
”Hah! Tietenkin sinä puolustat häntä”, Englanti keskeytti Romanon. ”Nyt herää kysymys onko hänellä muita todistajia.”
”Sanoinhan jo, että me olimme kahdestaan! Miten silloin olisi voinut olla muita todistamassa!?”
”Rauhoitu veli… Ei kukaan syytä sinua.”
”Mutta he syyttävät Espanjaa ja minä tiedän, että hän on syytön! Hänellä ei ole mitään motiivia tehdä moista.”
”Tutkimme asian”, Saksa tuumasi äänensävyllä, joka kertoi, että niin myös tehdään ja sitä ennen jokainen sai tyytyä siihen. ”Ensin meidän on puhuttava Espanjan kanssa. Nämä ovat kuitenkin vakavia syytöksiä, jotka koskevat häntä.”
-
No oi, jännitys tiivistyy siihen pisteeseen, että pikku Myrsis tahtoo lukea pian lisää. Aivan ihanaa tekstiä, saa hyvälle tuulelle nnäin suuren hetaliaropesession (jossa muuten on PreussiKiinaa, EnkkuNorjaa,TanskaUnkaria, VenäjäJapania ja RanskaItaliaa.) Että normiparitukset tuli tarpeekseen^^
Jatkoa odotellen
<3:llä
~Myrsis~
-
Ja jälleen perjantai...
Kiitos kommentistasi MyrsyliuutE_96! Ihanaa kun edes joku käy jättämässä pienen kommentin, joka pelastaa päiväni. Arvostan sitä kovasti!
5. luku
Romano istui käytävässä ja kiristeli hampaitaan. Hän oli jo hieman rauhoittunut siitä, että Saksa oli heittänyt hänet ulos hytistä vedoten puolueettomaan lausuntoon. Romano oli nostanut siitä suuren elämän, koska hänestä oli epäreilua, että he kohtelivat Espanjaa samalla tavalla kuin rikollista. Vasta kun Unkari oli huomauttanut hänelle, että hän tekee itsestään ja Espanjasta entistä epäilyttävämmät käytöksellään, Romano oli rauhoittunut. Veneziano oli jäänyt veljensä seuraksi käytävälle, mutta he eivät puhuneet juurikaan.
”Veli…?”
”Niin?” Romano kysyi nostamatta katsettaan varpaista.
”Eh… Ei, ei mitään…”
Romano ei jaksanut edes tiuskaista toista olemaan hiljaa, jos tällä ei kerta ollut mitään asiaa. Jos totta puhutaan, hän ei jaksanut sillä hetkellä mitään. Veneziano ehkä huomasi tämän ja vierasti sitä veljessään.
Hytin ovi avautui ja pieni kuulustelijaryhmä astui ulos. Romano oli salamana ylhäällä, mutta häneen ei juuri kiinnitetty huomiota. Heti kun vain mahtui, Romano tunki itsensä sisälle hyttiin. Espanja oli edelleen yöpaitasillaan ja näytti vakavalta. Hän loi kuitenkin normaalin hymynsä, kun huomasi Romanon tunkevan ryhmän läpi hänen luokseen.
”Olet kuulemma jo tietoinen asiasta”, hän tuumasi, mutta ennen kuin Romano ehti vastata, Ranska astui Espanjan luokse ja laski kätensä tämän olkapäälle toverillisesti. ”Jouduit aika ikävään tilanteeseen.”
”On sitä selvitty pahemmistakin”, Espanja vastasi oudon maireana. Tämä taisi olla jokin heidän sisäpiirijuttujaan, koska Ranska nauroi huvittuneesti.
”Kerro vain, jos voin jotenkin auttaa sinua. Tiedän kuitenkin, ettet ole mikään supersankari.”
Niine sanoineen, blondimies poistui ja hän olikin viimeinen ulkopuolinen Espanjan ja Romanon hytissä. Romano kävi sulkemassa oven ja kääntyi sitten Espanjan puoleen.
”Mitä he sanoivat?”
”Olen pääepäilty. He tarvitsevat tietysti enemmän todisteita minua vastaan, mutta… Äh, en tiedä. Ota nyt noistakin selvää.”
”Tuo on niin selvä lavastus, että ihmettelen, että se edes otettiin todesta.”
Espanja hymyili väsyneenä. ”Minä en saa poistua hytistä ennen kuin asialle on saatu jokin muu selitys. Oikeastaan minun on muutettava vartioituun C-luokan hyttiin. Tämä halutaan pitää salassa vielä muilta turisteilta, joten siksi minua ei laiteta putkaan.”
”Tuohan on ihan hullua! Minä todistan, että sinulla ei ollut osaa eikä arpaa koko touhussa!”
”Romano… Kai sinä tiedät, että sinua pidetään puolueellisena, koska olet ystäväni ja ainoa todistaja, etten poistunut seurastasi viime yönä.”
”Etsin jotakin, mitä heidän on pakko uskoa! En anna heidän pilata meidän lomaamme!”
***
Sanoista tekoihin… Romano mietiskeli astellessaan laivan käytäviä. Häntä ei päästetty konehuoneeseen saatikka komentosillalle, joten hänen oli aloitettava jostakin muusta. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mistä hänen pitäisi aloittaa?
Miksi kukaan halusi lavastaa Espanjan syylliseksi? Siinä ei ollut järkeä! Espanja on niin kaikkien kaveria kuin vain olla voi. Olihan hänessä vikansa, mutta verrattuna joihinkin Euroopan asukkeihin, Espanja oli oikein säyseä ja joviaali. Oliko tällä tapauksella yhteys siihen puheluun, jonka Espanja sai eilen? Olikohan Espanja kertonut siitä kuulustelijoilleen?
”Äh! Mikä salapoliisi minä muka olen!?” Romano löi turhautuneena seinää. Yksinäinen kyynel alkoi vieriä alas italialaisen poskea. Hän pyyhki sen pois nopeasti, mutta sen seuralainen saapui pian. Lopulta hänen oli vain pakko antaa turhautuneiden kyynelten valua.
Itku tuntui selvittävän Romanon päätä jonkin verran. Hän ei tuntenut enää niin suurta ahdistusta siitä, ettei tiennyt mitä olisi voinut tehdä Espanjan puolesta. Hän oli kuitenkin varma, ettei jättäisi Espanjaa virumaan halppishyttiin loppumatkaksi (joka saattoi venyä aiottua pidemmäksi).
”Tuota…”
Romano kääntyi ja näki takanaan tutun nuorukaisen. ”Latvia?”
”Venäjä kertoi, mihin päätökseen Espanjan suhteen tultiin ja…” Latvia näytti hyvin hermostuneelta ja pelokkaalta. Hän oli ilmeisesti yksin luvattomilla teillä. ”Onko mitään mitä me voisimme tehdä?” Nuori mies päätti lopulta lauseensa. Romanon sisällä sykähti. Tämä oli sitä samaa vilpitöntä ystävällisyyttä, kuin silloin kun Puola ja veljekset olivat ottaneet hänet mukaansa ostoksille.
”Minulla ei ole mitään suunnitelmaa…” Romano tunnusti häpeällisenä. Latvia ei kuitenkaan näyttänyt masentuvan siitä.
”Me pidämme silmämme ja korvamme auki kaiken varalta. En voi kuitenkaan luvata, että pääsisimme kovin usein vapaalle…”
”Kiitos…” Romano sanoi vaivaantuneesti ja raapi päätään. Tämä oli nyt todella noloa! Latvia oli karannut tarjoamaan apuaan, eikä hänellä ollut mitään mitä olisi voinut tai osannut pyytää.
”Voisitteko ottaa minuun yhteyttä kun pääsette seuraavan kerran vapaalle? Olisi hyvä saada joku, jonka kanssa jakaa ajatuksia.”
”Totta kai!” Latvia innostui. ”Voi kertoa sen jo nyt. Venäjä aikoo syödä päivällistä sisariensa kanssa, mutta koska Valko-Venäjä ei oikein pidä Liettuasta, Venäjä antoi sen ajan meille vapaaksi. Pöytävaraus on viidestä puoli seitsemään.”
”Hienoa! Tulkaa hyttiini, niin voimme puhua rauhassa. Numero on 513.”
Romano oli nyt paljon varmempi kuin vartti sitten. Hänellä oli tukijoukkoja! Ei ehkä mikään superiskuryhmä, mutta enemmän kuitenkin kuin hän pystyi toivomaan. Romano otti innoissaan esille pienen muistilehtiönsä ja kirjoitti siihen ylös kaikki valtiot, jotka olivat laivassa. Lista oli melko pitkä, mutta sieltä oli helppo karsia varmoja tapauksia pois. Ainakin Baltian veljekset olivat poissa laskuista, samoin Puola, hän itse ja Espanja. Jotkut kuulostivat niin epäuskottavilta, että heidät oli helppo vetää yli: Sealand, Liechtenstein ja Unkari. Hetken mietittyään, Romano lisäsi myös Pohjoismaat epäuskottavien listalle. Oli totta, että he saattoivat saada paljon tuhoa aikaan, mutta tuskin he niin alas vaipuisivat, että lavastaisivat Espanjan syyllisiksi tekosiinsa. Suomella ainakin tuntui olevan niin varma oikeudentunto, ettei hän olisi sallinut moista.
Romano olisi varmasti päässyt listassaan vielä pidemmälle, jollei häntä olisi tultu häiritsemään.
”Kas kas, pikkuinen Romano leikkii täällä mestarietsivää. Tarvitsetko kenties näin mahtavaa avustajaa?” Preussi kysyi ja virnisti. Romano tuijotti miestä säikähtäneenä. Ei siksi, että hän olisi pelästynyt miehen paikalla oloa, vaan sitä, ettei hän ollut muistanut nimetä miestä listalleen. Hän oli ajatellut vain nykyisiä valtioita ja sen tapaisia.
”Uskotko sinäkin, että Espanja on syytön?”
”Minä en usko, minä tiedän.”
”Mitä? Miten? Tai siis, kyllä minäkin tiedän, mutta…”
”Minä olen niin uskomaton, että tiedän kun päätän niin.”
”Jos et oikeasti tiedä, niin älä vaivaa minua tuolla huuhaalla!”
”Wou, ihan rauhassa. Minä tiedä kuka tekijä oikeasti on, joten minä en tarvitse todisteita.”
Romano ei ollut uskoa korviaan. Preussiko tiesi kuka todellinen syyllinen oli!?
”Oletko kertonut tästä Saksalle ja muille?”
”Ihan kuin ne minua uskoisivat. Siksi minä tulin sinun juttusillesi. Voisimme saada heidät kuuntelemaan meitä, jos laitamme viisaat päämme yhteen.”
”Loistavaa! Mitä ajattelit tehdä?”
”Ensiksi näytän sinulle oikean tekijän. Tule!” Preussi tuumasi ja viittoi Romanon mukaansa. Italialainen seurasi heti. Hän olisi tahtonut udella heti tekijästä ja tämän motiiveista sun muusta, mutta piti suunsa. Käytävillä ei todellakaan olisi viisasta puhua ihan huolettomasti moisesta aiheesta.
He eivät kävelleet kauaa kun Preussi pysähtyi. Hän katseli vielä ympärilleen kuin varmistaakseen, ettei kukaan näe ja viittoi sitten Romanon pimeään tilaan. Romano seurasi ja sai huomata sen normaaliksi siivouskomeroksi.
”Mitä? Täälläkö on avain tapaukseen?”
”Täälläpä juuri”, kuului hyytävä ääni Romanon selustasta ja ennen kuin Romano ehti reagoida, hänet kolkattiin tainnoksiin.
-
Jäipä jännittävään kohtaan! :o
Täytyy heti aluksi sanoa: Olen jäänyt koukkuun. Aihe on ollut mahtava oivallus ja teksti on aivan ihanaa! Myös iso plussa siitä, että kuvioihin ilmestyi muitakin maita. :D
Omia epäiltyjä syylliseksi on jo ehtinyt syntyä, mutta nyt ei auta muuta kuin odottaa miten poloisen Espanjan käy....
(Pahoittelen kommenttini lyhyyttä!)
-
Eikä eikä eikä... jäi jännään kohtaan! :D Dääm...
Tänne on ehtinyt tulla kaksi lukua sitten viime käynnin, upeaa. <3 Romano on todella herttainen, kun hän välittää noin paljon Espanjasta.
Romanon ystävyys Baltian maiden kanssa on myös ihanaa luettavaa, kun Romanon tähän astiset ystävät taitavat olla Espanjan lisäksi Unkari ja Itävalta (Romanohan asui heidän luonaan, kunnes muutti Espanjan luokse(?))
Pohjoismaat laivalla... <3
-
Olen ollut tuhma lukija ja jättänyt kommentoimatta, hyi minua.
Romano osaa tosiaan olla hyvin päättäväinen ja uskollinen ystävälleen tarvittaessa, vaikka Espanja itse ei tainutkaan missään välissä suoraan apua pyytää ja piilottaa muutenkin osan ajatuksistaan Etelä-Italialta. Ainakin minulle tuli sellainen olo, että Espanja tietää enemmän kuin tahtoo kertoa. Lisäksi minulla on sellainen kutina, että Ranskakin tietää jotain... Ihana juonisokkelo! Ja Preussikin hämmentää vielä pataa. Minulla on kyllä omat epäilykseni laivankaappauksen tekijöiden suhteen, mutta motiivista ei ole mitään hajua.
Baltian-maat ovat ihania ja taisivat vilpittömyydellään tehdä vaikutuksen Romanoonkin. Ja maininta Suomen facebook-merkinnästä mainio. Sain siitä itseasiassa yhden aika mielenkiintoisen ajatuksen... Mutta niin, minä odotan perjantaita nyt entistä innokkaamin. Varsinkin kun tämä jäi näin jännään kohtaan.
-
Oooi. Tämä on edelleen niin jännässä kohti että hyyyyi... Jatkoa? Rakentava hukkui maakunnan rannan venelaiturille ja jäi leijumaan Jeesus-Bussin mukaan.
<3:llä
~Myrsis~
-
Salmiakkityttö: Kiitos kiitos! On suuri kunnia saada koukuttaa lukioita. Toivottavasti jatko on yhtä mieluisa kun tilanne alkaa hieman aueta. (Kauan siihen menikin...) Ah! Ja btw. avasi on ihana!
Prunelli: Heh, Romanolla ei kieltämättä noita ystäviä ole jonoksi asti. Hän kun tuntuu vihaavan/paheksuvan kaikkia miespuolisia. Mietin pitkään, keile voisin ystävystyttää hänet, kun Ranska, Saksa (ja muut arjalaiset sukujuuret omaavat) ja Englanti saavat hänet nyrpistämään nenäänsä. Baltian maat ovat kuitenkin niin rakastettavia, että jopa Romanon suhtautuminen on heihin positiivista. ^^ Kiitos kommentistasi!
Vyra: Juonisokkelo on kieltämättä aika osuva nimitys tälle, koska olin itsekin mennä solmuun tämän fickin kanssa. Ensimmäistä kertaa jouduin piirtämään ajatuskaavion tapahtumista kun kaikki kietoutui niin, että olin jo unohtaa miksi puolet käänteistä tapahtui niin kuin tapahtui. Se selvensikin ajatuksia sen verran, että kehtasin aloittaa tämän julkaisemisen. Heh, ihanaa kun taas kommentoit!
MyrsyliuutE_96: Kommenttisi saavat minut aina nauramaan, koska ne osaavat olla joskus niin hauskoja, odottamattomia ja randomeita. Kiitos!
6. luku
Romano palasi tajuihinsa.
Hänellä ei ollut mitään kuvaa, kuinka kauan oli ollut tajuton. Eikä mitään hajua siitä missä oli. Hän yritti nousta, mutta pääsi ainoastaan istumaan, koska hänen päänsä tuntui painavalta ja sumuiselta. Hän tunsi niskassaan kipua sykkivän kuhmun. Oli pimeää, mutta hän huomasi heti, ettei ollut enää siivouskomerossa. Romano pinnisti kuuloaan, muttei kuullut mitään erityistä tai ketään. Miten tässä oli käynyt näin?
Silloin hän muisti Preussin. Oliko Preussi tämän takana? Ja kuka oli ollut hänen rikostoverinsa, joka oli lyönyt hänet tainnoksiin? Romano huokaisi tuskallisesti. Hänen päätään särki. Onneksi häntä ei oltu sentään sidottu. Nyt hän voisi potkia ja huutaa kiukkunsa pois ja hyvässä lykyssä joku kuulisi sen ja tulisi katsomaan mistä se johtui. Romano huokaisi, vaikka sitä ei kukaan voinutkaan kuulla.
”Aah, olet hereillä.”
Romano hätkähti ääntä. Hän oli melko varma, ettei ollut nähnyt huoneessa ketään, mutta silti tuo ääni kantautui hänen korviinsa ihan läheltä. Kuului kova tömähdys ja Romano sai viimein näköpiiriinsä tutun miehen. Tämän hopeiset hiukset hohtivat hämärässä kuin virvatuli ja paljastettu hammasrivi näytti aavemaiselta. Preussi oli istuskellut jonkin kaapin tapaisen päällä odottamassa Romanon virkoamista. Nyt hän asteli nuoren italialaisen luokse varmoin askelin.
”Sori tästä. Vaikutti vahvasti siltä, että asiat alkavat riistäytyä käsistä. Tässä ei enää tiedä kenen nahan pelastaisi.”
Romano tunsi suuttumuksen leviävän sisällään kuin myrkyn. Hän yritti potkaista Preussia, mutta toinen oli liian kaukana. ”Rauhoitu! Muuten minun on sidottava sinut tai jotakin.”
Tämä sai Romanon hillitsemään itsensä, vaikka viha ei lieventynyt yhtään. Tieto siitä, että näin hän säästyisi voimakeinoilta, ja että nyt hän saattaisi saada vastauksen muutamaan kysymyksistään, olivat kuitenkin tarpeeksi riittävät syyt olla olematta typerä.
”Näin… Onko sinulla jano?”
”Olet yllättävä ystävällinen, ottaen huomioon, että olet juuri kidnapannut minut”, Romano huomautti sarkastisesti. Preussi tuhahti.
”Minä mitään ole kidnapannut. Sanoinhan jo sinulle, että tässä ollaan jo niin solmussa, että tekisi mieli vain pelastaa oma nahkansa.”
”Mitä tarkoitat?”
”Et ole täällä minun tahdostani. Minä en kolkannut sinua, enkä raahannut siivouskärryssä ympäri laivaa. Ja nyt onkin paljastunut, että sinulla on muitakin ystäviä kuin Espanja. Sinusta on tehty katoamisilmoitus ja kaikki asiasta tietävät ovat aivan paniikissa.”
Preussi nauroi pienesti ja tyrkkäsi kolhiintuneen astian Romanolle. Pikkuisessa kupissa oli vettä ja Romano joi sen kömpelösti. Sihti oli hieman huono ja puolet valui nuorukaisen leualle ja siitä rintamukselle, mutta Romano ei välittänyt. Tilkka vettä oli ihan tervetullut. Myös ajatus, että hänen sovittu tapaamisensa veljesten kanssa oli osoittautunut näin hyödylliseksi, oli piristävä. Romano ei ollut enää yhtään niin toivoton kuin hetki sitten.
”Se hyvä puoli tästä oli kuitenkin sinulle, että Espanjaan kohdistuvat epäilyt ovat nyt lähes kadonneet. Eikös se ollut tarkoituksesi?”
”Minä en ymmärrä enää yhtään mitään. Mitä täällä on oikein tekeillä?”
”Hmm… Saattaa olla parempi, ettet tiedä. Tämä piilopaikka on melko varma, mutta koskaan ei tiedä milloin joku keksii etsiä sinua täältä.”
”Kenen puolella sinä oikein olet?”
”Onko tässä oikein omat puolensa? Hah! En usko, että olen kenenkään puolella. Niin kuin ei ole muutkaan. Kaikki taitavat vain havitella omaa etuaan tässä sotkussa.”
”Voisitko edes yrittää puhua niin, että minäkin ymmärtäisin!?”
”Noh, älä nyt huuda. Sinä tulet kyllä kuulemaan kaiken, joskus.” Niine sanoineen Preussi pakitti ovelle ja katosi.
Aika kului tuskallisen hitaasti hämärässä huoneessa. Vatsa muistutti ilkeästi, ettei Romano ole syönyt koko päivänä yhtään mitään. Romano kiersi huoneen ympäri. Hänellä ei ollut hajuakaan missä olisi voinut olla. Huone oli tyhjä, lukuun ottamatta erikoisia hyllyköitä. Seinät ja ovi tuntuivat olevan erityisen paksut, joten ääni ei varmaan kantautuisi sen läpi kovin helposti.
Väsyneenä ja turhautuneena, Romano kävi istumaan hyllyköiden väliin. Hän yritti kerrata kaiken mielessään. Tapaus tuntui silti yhtä uskomattomalta kuin aiemminkin. Romano ei huomannutkaan kuinka hän lopulta turtui omiin ajatuksiinsa. Päänsärky jyskytti tasaiseen tahtiin korvissa ja pimeys tuntui äärettömältä. Nuori italialainen nukahti uupuneeseen uneen.
***
”Oletko kuollut?”
Romano havahtui Preussin sanoihin. Mies oli jälleen palannut. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan tarjotin, jolla loisti pieni kynttilä ja voileipiä. Tarkemmin sanottuna, ne olivat erilaisia täytepatonkeja. Niiden lisäksi oli jälleen vettä samassa oudossa kupissa, josta Romano oli jo aiemmin juonut niin monet kerrat.
”Sinä ja Ranska, olisihan se pitänyt arvata”, Romano tuumasi kun hän katsoi tarjotinta ja sen ranskalaisvivahteista tarjontaa. Preussi virnisti.
”Fiksu poika. Tämän takia minä en kannattanut sinun kaappaamista. Olisi typerää antaa ulkopuolisen tietää ketkä ovat asialla.”
”Mutta ilmeisesti operaatio ’tomaatti’ ei tuottanut toivottua tulosta”, Romano johdatteli ja toivoi antavansa Preussille kuvan, että oli enemmän perillä noiden kahden puuhista kuin oikeasti oli.
”Ei siinä ideassa mitään vikaa ollut. Espanja on vain liian kovakorvainen, jotta ymmärtäisi tanssia minun nerokkaan soittoni tahtiin. Ideanani oli nimittäin tehdä Espanjasta syyllisen näköinen ja sitten tarjota hänelle pelastavaa apua. Edellytyksenä tietysti, että hän olisi tullut mukaan meidän loistavaan ideaan.”
”Mikä tämä teidän ’loistava idea’ on?”
”Se ei kyllä kuulu sinulle. Tiedät nyt jo niin paljon, että olemme varmasti pulassa.”
”Oli siis Ranskan idea kaapata minut?”
”Jep! Espanja sanoi, ettei halua tulla mukaan meidän ideaamme, koska halusi viettää tämän loman sinun kanssasi. Sinä kun olit ottanut hänet mukaan tänne, niin tietysti hän halusi hyvittää sen ja varmistaa, että sinäkin viihdyt. No, Ranska ajatteli sitten, että jos sinua ei olisi, Espanjalla ei olisi syytä jäädä pois meidän touhuista.”
”Onko typerämpää kuultu?”
”Typerät suunnitelmat tuntuvat toimivan typeriin henkilöihin. Espanja näet suostui.”
”Mitä!?”
Romano ei ollut uskoa korviaan. Näinkö helposti hän oli vaihdettavissa noihin kahteen omahyväiseen idioottiin?
”Tietysti hän etsi sinua kaikkialta, ennen kuin suostui. Hän oli melko sekava, siis tavanomaista sekavampi. Me näimme suuren vaivan luodessamme mielikuvan, että sinä olit suuttunut niin, että poistuit koko laivasta.”
”Mutta eihän se ole edes mahdollista. Ajelehdimme keskellä avomerta. Mihin täältä pääsisi?”
”Oletpas sinä ajastasi jäljessä, tosin se taitaa olla meidän vika. Hupsis… Se sinun ystäväsi, Viro onnistui saamaan yhteydenottolaitteet toimintaan. Apu tuli hyvin nopeasti ja nyt meidät on hinattu johonkin satamaan. Moottori aiotaan puhdistaa ja sitten palataan takaisin mantereelle. Jotkut turistit ovat poistuneet laivasta ja niin uskotaan sinunkin tehneen.”
Romano oli ymmällään. Kyllä hän tiesi olleensa oudossa vankilassaan jo hyvän aikaa, mutta että sillä aikaa oli tapahtunut noin paljon kaikkea!
”Idiootti…” Romano mutisi itku kurkussa. Preussi katsoi parhaakseen poistua, ennen kuin Romano räjähtää. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Nuorukainen oli ollut varma, että Espanja ei luovuttaisi hänen suhteensa näin nopeasti. Hän oli aina luottanut Espanjan apuun, oli kyseessä mistä tahansa. Tämä oli kuitenkin erilainen tilanne. Vaikka Romano tiesi, että Espanja uskoi, ettei hän tarvinnut apua, hänestä tuntui hylätyltä. Yksinäiset kyyneleet vierivät poskilta alas, ja lopulta Romano kuuli oman parkuvan äänensä kumisevan oudossa vankilassaan. Niin kuin yksinäisen suden, joka ulvoi laumansa perään…
-
Minähän arvasin, että Ranskalla ja Preussilla on jotain mielessään! Ja Preussi käyttäytyy vielä noin ihanaan "minäpä tiedän tästä jutusta vaikka mitä, mutta enpä kerrokkaan sinulle, hähhää" -tyyliin. Ja sitten hän ei edes sano sitä vähääkään selvästi... Se saa minut epäilemään, että tässä on vielä jotain lisääkin takana. (minunkin pitää varmaan kohta alkaa tehdä paperille muistiinpanoja, kuin oikea etsivä ainakin ^^)
Voi Romanoa, hän on aina niin sulkeutunut ja muita vierastava persoona, mutta sitten tapahtuu jotain tuollaista ja hänkin murtuu. Sen varmasti sattuu kovasti. Mutta olen varma, että hän tokenee vielä ja lähtee kovistelemaan Espanjalle vanhaan tyyliin *virn* Ja nyt olen hiukan tuohtunut kyseiseen "tunteiden maahan", miten hän saattaa tehdä näin Romanolle! Tuhma Espanja.
”Oletko kuollut?”
Hyvin preussimainen toteamus/kysymys. Pisti vain silmiini tuolta välistä, kun se vain jotenkin sopi tuohon.
”Typerät suunnitelmat tuntuvat toimivan typeriin henkilöihin. Espanja näet suostui.”
Jälleen kerran, miksi Espanja? Vaikka täytyy kyllä myöntää, että Ranskan ja Preussin suunnitelmassa oli jokin logiikka. Ainakin se toimi. Ja hei, nythän aukeni aivan uusia juonisolmuja, kun kukaan ei tiedä missä Romano on ja osa vain luulee tietävänsä! Elikkä jään taas odottamaan jatkoa ja ihmettelemään Preussin käytöstä. (minusta siinä on jotain epäilyttävää vieläkin...)
-
Anteeksianteeksianteeksi mä oon lukenu tän varmaa kolmesti ja oon unohtanut silti kommentoida... Tein syntiä, heittele minua mädillä tomaateilla><
Noniin. Tämä on hyvin jännittävää, kuin dekkaria lukisi. Minä pidän tästä edelleen, nuo juonisolmut saavat minut hyvin, hyvin uteliaaksi. Vaikka luku käsittelikin lähinnä paria tuntia Romanon näkökulmasta, se oli siitä huolimatta oikein hieno ja tavallaan paljastava, vaikka motiivit ovatkin ainakin minulle vielä hämärän peitossa.
Jotenkin minusta tuntuu, että alan olla riippuvainen sinun ja Vyran teksteistä, mitään käsitystä miksi.
<3:llä
~Myrsis. Thö fickiaddikti.~
-
Vyra: Täytynee tässä tuuletella hyvissä fiiliksissä. Kommenttisi jälkeen tuli ihan olo, että sain Preussin hahmon onnistumaan hyvin. Hämynen tyyppi, se täytyy myöntää. Tuntuu, että hänellä on erilaisia diilejä vähän kaikkien kanssa... Ja asina hän onnistunee sotkea niin omansa kuin muidenkin asiat. Niin kuin tulet huomaamaan...
Oh! Ja älä ole liian vihainen Espanjalle. Hän on myös selittämätön hahmo, josta ei koskaan tiedä milloin hänen aivonsa suostuvat toimimaan ja milloin ei...
MyrsyliuutE_96: Pitäisikö pistää pystyyn vierotusklinikka?
Heh, ihanaa kun kommentoit! Dekkari taitaa kuvastaa tätä oikein hyvin, vaikka Romano ei taida olla ihan sieltä viisaimmasta päästä, jos hänen pitäisi olla tarinan salapoliisi. No, tuuria se on moukantuurikin. *virnn* Minun taitaa olla pakko kirjoittaa jonkinlainen jälkinäytös Espanjan näkökulmasta, jotta se sitten selvittäisi tätä kuviota edes vähäsen... No, se ei ole vielä ajankohtaista, joten nauti nyt tästä luvusta!
7. luku
Siivouskärryt, joissa Romano oli salakuljetettu nykyiseen olinpaikkaansa, oli jätetty huoneen perälle. Jos ei lasketa ensimmäistä yötään, Romano oli ottanut sen vuoteekseen. Kärryyn oli lastattu vaihtolakanoita, jotka toimivat mukavasti pehmusteina. Tosin kärry oli niin pieni, että Romano joutui nukkumaan siinä sykkyrällä, polvet lähes kiinni rintakehässään. Tietenkään Romano ei tiennyt koskaan tarkasti milloin oli yö ja milloin päivä, mutta usein Preussin vierailuiden ohessa se tuli ilmi. Mies saattoi ilmestyä huoneeseen toivottaen hyvää huomenta tai vastaavasti tuumata lähtiessään hyvät yöt.
Romano oli yrittänyt pari kertaa karata Preussin vierailuiden lomassa, mutta Preussi tuntui olevan aina valmiuksissa tuollaiset tempausten varalta. Rangaistukseksi Romano oli jäänyt ilman seuraavaa ateriaa, mikä tuntui nuoresta ruuan ystävästä todella epäreilulta. Tosin kuultuaan Espanjan ratkaisuista, Romano ei ollut syönyt juuri muruakaan. Preussi oli huomannut tämän ja yrittänyt lohduttaa: ”Turhaan sinä suret siinä. Ei me sinua täällä pidetä loppu elämääsi, joten turhaan sinä yrität lyhentää sitä olemalla syömättä. Kunhan pääsemme taas merelle, toteutamme suunnitelmamme, ja sitten sinä olet vapaa lähtemään. Sitten voit nauttia risteilystäsi ihan niin kuin muutkin.”
”Oi! Romano! Täällähän sinä nukut. Ihmettelin jo mihin sinä katosit. Olit todella ahkera tänään sadonkorjuussa.”
Espanja hymyili Romanon yläpuolella aurinkoisesti. Romano ei kuitenkaan jaksanut reagoida. Eikö tuo luupää tajunnut, että hän oli vetäytynyt tänne juuri siksi, ettei jaksanut enää olla sadonkorjuujuhlissa? Hän oli väsynyt, eikä hän voinut muutenkaan hyvin. Työnteko oli selvästi huonoa hänelle.
”Mene pois…” Romano tiuskaisi, muttei saanut ääneensä tavanomaista ilkeää terää.
”Mikä on? Olet jotenkin kalpea. Onko sinulla huono olo?”
Odottamatta vastausta, Espanja laittoi kätensä Romanon otsalle ja toisen niskaan. Hänen kätensä tuoksuivat tomaateilta, siis tomaatin vihreältä kasviosalta.
”Sinulla on lämpöä. Oletko saanut auringonpistoksen?”
”Mistä minä tiedän?”
”Tule, sinut on saatava petiin.”
”En minä halua…”
”Älä huoli, olet aamulla taas kunnossa. Ja minä voin säästää sinulle juhlista kaikkea hyvää, niin sinua ei harmita niin paljoa.”
Hymy pystytteli edelleen Espanjan kasvoilla. Otsalla ollut käsi siirtyi silittämään Romanon hiuksia. Normaalisti Espanja pörrötti niitä, mutta nyt hiukset valuivat hitaasti sormien lomitse. Pian sormet jäivät tunnustelemaan kuhmua Romanon takaraivossa. Kuhmu ei ollut enää kipeä, eikä läheskään yhtä suuri kuin se oli ollut Romanon herättyä ensimmäistä kertaa oudossa vankilassaan. Hetkinen…!?
Romanon silmät rävähtivät auki ja hän pomppasi salamana istumaan. Aivan kärryn vieressä seisoi joku. Hän oli nostanut kätensä kasvojensa eteen kuin olisi odottanut lyöntiä. Romano oli aivan varma, että oli herännyt juuri siihen kuin nuo samaiset kädet olivat koskettaneet hänen päätään.
”Romano, ei hätää. Minä tässä.”
Se oli Espanja! Se todella oli Espanja! Romano haukkoi henkeään. Näkikö hän vielä unta? Ei, ei nähnyt…
”Sinä!” Romano parahti. Hän olisi voinut purra kielensä poikki sillä hetkellä. Hän olisi voinut sanoa mitä tahansa, mutta ulos tuli vain syyttävä ja töykeä sanan pahanen. Hän olisi voinut heittäytyä halaamaan ystäväänsä, jota hän oli ikävöinyt koko ajan vankina ollessaan. Mutta ei! Hän istui kärryssään kuin suolapatsas, ilman mitään tunteen osoitusta.
”Oletko kunnossa?”
”Tietysti, mutta jos olisit tullut aikaisemmin, niin voisin vielä paremmin. Tajuatko itsekään kuinka kauan minä olen täällä virunut!?”
”Melkein kolme vuorokautta…” Espanja vastasi syyllinen sävy äänessään, joka sai aikaan Romanon rinnassa pienen omatunnon piston. ”Minä takaan, että etsin sinua kaikkialta. Mutta mieleeni ei tullut, että sinut olisi voitu lukita tänne. Ei ennen kuin kuulin vahingossa Preussin tuumaavan Ranskalle, että on ironista pitää sinua keittiössä, jos et edes syö mitään.”
”Olenko minä keittiössä?”
”Tämä on kylmiö, vähän niin kuin suuri jääkaappi. Ovessa lukee kyllä, että tämä ei ole käytössä jonkin vian vuoksi.”
”Jaa…” Romano tuumasi ja tunsi kuinka kiusallinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen. Hän ei tiennyt mitä olisi enää voinut sanoa. Ehkä Espanja ei odottanutkaan hänen sanovan mitään. Siispä Romano keskittyi ryömimään ulos siivouskärrystä huonon omatuntonsa kanssa.
”Heh, tiesitkös, että näytit äsken ihan samalta kuin lapsena? Olit todella suloisen ja viattoman näköinen nukkuessasi siivouskärryssä.”
”Älä selitä!”
Silloin Espanja kietoi kätensä Romanon ympäri ja puristi tämän itseään vasten. Se ei ollut samanlainen karhun halaus, joita Espanja viljeli kaikelle suloiselle, vaan jotenkin surullinen.
”Älä ole minulle vihainen, Romano. Minä tiedän kyllä toimineeni huonosti ja olen todella pahoillani, että lomasi on pilalla minun takiani.”
Miksi Espanja ei vain voinut tajuta, että oli saanut anteeksi heti kun hän oli ilmestynyt paikalla? Romano tunsi itsensä täysin kyvyttömäksi sanomaan mitään. Milloin hänestä oli tullut tällainen epäröijä? Varovasti hän takertui Espanjan puseroon ja painoi otsansa lepäämään vanhemman miehen rintakehään. Hän oli myös pahoillaan kaikesta.
”Luulin, että olet hylännyt minut.” Mitä!? Ei hänen noin pitänyt sanoa!
”Miksi minä olisin sinut hylännyt?” Espanja kysyi selvästi järkyttyneenä. Romano tiukensi huomaamattaan otetta Espanjan puserosta.
”Koska minä...”
Romano ei saanut kuitenkaan lausettaan loppuun, kun kylmiön ovi kävi jälleen ja sisään astui Preussi tarjottimen kanssa. Mies seisahtui hämmästyneenä ovelle, kun huomasi Espanjan sisällä. Kaksikon huomio kiinnittyi tulijaan, joka alkoi tuntea tukalan tilanteen tuoman painostuksen.
”Huh! Tiedättekö sen tunteen kun hirttosilmukka kiristyy kaulalla? En minäkään, mutta voisin kuvitella sen tuntuvan tällaiselta”, Preussi tuumasi kosketti kaulaansa kuin kokeillakseen, ettei hänen kaulansa ympäri kulkenut narua.
”Taitaa mennä suunnitelmat uusiksi”, Espanja tuumasi ja kohotti kulmiaan huvittuneesti Preussille.
”Todellakin… Tosin meidän suunnitelmat ovat aina olleet vähän huonolla pohjalla, joten tämän tilanteen pitäisi olla melko tuttu.”
Romano olisi voinut hyökätä sillä hetkellä Preussin kimppuun ja kostaa tälle koko siltä ajalta kun hän oli ollut lukittuna. Hän olisi voinut haukkua miehen ja saada tämän toivomaan, ettei olisi koskaan tullut juttelemaan Romanolle käytävässä. Silti hän ei tehnyt mitään noista. Hän oli aivan pyörällä päästään kaiken suhteen. Espanja oli päästänyt hänestä irti heti kun ovi oli avautunut, mutta Romano piti sinnikkäästi kiinni Espanjan puserosta.
Preussi tarttui oveen tarkoituksenaan lähteä paikan päältä mahdollisimman nopeasti. Samassa laivan moottorit käynnistyivät ja koko laiva tärähti niiden vahvoista kierrostenotoista. Preussi horjahti huolestuttavasti ja joutui ottamaan pari askelta säilyttääkseen sen tasapainossa. Juuri kun hopeahiuksinen mies näytti selvinneen, kuului hänen takaansa kova tömähdys. Kylmiön ovi oli paiskautunut kiinni.
”Ei voi olla totta!” Preussi parahti ja harppoi takaisin ovelle. Espanja katsahti pimeän läpi Romanoa kysyvästi, kuin kysyäkseen oliko tämä kunnossa. Italialainen ei huomannut sitä, eikä kyllä olisi osannut vastakaan siihen. Hän koki pahan ennakkoaavistuksen.
”Voi ei!” Preussi parkaisi ja sai Espanjan kysymään mikä oli pielessä.
”En ottanut lukitusta pois kun tulin. Nyt se on lukossa.”
”Mitä!? Olemmeko me nyt kaikki täällä vankina!?” Romano parkaisi ja juoksi ovelle. Tarkemmin sanottuna hän juoksi suoraan oveen, koska hänen silmänsä eivät olleet tottuneet pimeään ja laiva oli jo lähtenyt liikenteeseen.
”Eh heh… Vaikuttaa siltä”, Preussi vastasi hermostuneesti. Hän oli aina lähtenyt hyvin liukkaasti paikalta kun huomasi, että Romanolla alkoi keittää, mutta nyt se olisi mahdotonta. Hän oli hämmästynyt niin kovasti löydettyään Espanjan Romanon seurasta, että oli tyystin unohtanut säätää oven asetukset. ”No, tietäähän Ranska ainakin, mistä meidät mahdollisesti löytää.”
Jostakin syystä kukaan kolmikosta ei tuntenut oloaan varmaksi tuon tiedon myötä…
-
Oh nou, mein gott. Aivan ihana luku! Minä täällä vain hykertelin itsekseni samalla kun luin. Romano on niin ihana, ja Espanja myös! (annoin hänelle jo anteeksi, ei hänelle edes voikaan olla vihainen kovin pitkään^^)
Mutta erityismaininan annan Preussista. Hän on juuri sellainen kuin hän onkin ja reaktio siihen, että Espanja löysi kuin löysikin Romanon, oli mainio. Ja nyt he ovat vielä kaiken lisäksi jumissa. Jotenkin minusta tuntuu, että Ranskalla voi mennä hetki ennen kun hän lähtee vapauttamaan rikostovereitaan *virn*
”Todellakin… Tosin meidän suunnitelmat ovat aina olleet vähän huonolla pohjalla, joten tämän tilanteen pitäisi olla melko tuttu.”
Tuo lause tiivistää minusta mainiosti koko Trion toimintaperiaatteen *virn*
aww... Romano on aivan ihastuttava. Hän ei myönnä itselleen, että pitää Espanjasta mutta kuitenkin tarrautui tähän kiinni ja sekoili hiukan sanoissaan. He ovat ihana pari!
Tulipa hehkutuksen täytteinen viesti, mutta sehän vain kuvaa hyvin miten iloinen olin kun laitoit uuden osan. Ja odotan myös lisää ^^
P.S. Ei Myrsis mitään vieroitusklinikkaa tarvitse ; ) Ei Hetaliasta saa vieroittua.
-
A/N: Ja jälleen perjantai ja jatkon paikka. Huh! Vaikka pitkiä fickejä enimmäkseen harrastan, niin näin paljon lukuja on jo... No, päivittelen tätä sitten lisää kun saan loputkin luvut tänne. Nyt minullakin on siis alkanut kesäloma, joten elämä hymyilee ja Hetalia täyttää pääni. Ei pöllömpää...
Kun Vyra nyt viimein mainitsi tuon mystisen taikasana 'Trio' niin voin tunnustaa, että tämän fickin inspiraationa on toiminut juuri Ranskan, Preussin ja Espanjan 'Huonojen Kaverusten Trio'. Ranska on tosin jäänyt vähän taustalle, koska Romano pelkää häntä ja tämä on kuitenkin kerrottu hänen näkökulmastaan... Nyt tuntuu siltä, että jos en nyt lopeta tähän tätä lörpöttelemistä, tästä A/N:stä tulee pidempi kuin itse luvusta... Nauttikaa rakkaat!
8. luku
”Espanja, joskus minä mietin, miten sinä oikein selviät jokapäiväisestä elämästäsi”, Preussi kysyi hölmistynyt ilme kasvoillaan. Espanja oli juuri huomauttanut, ettei hän ollut tiennyt ovessa olevan järjestelmää, joka estää lukituksen. Se siis tarkoitti, että vaikkei Preussi olisikaan tullut paikalle, Romano ja Espanja olisivat olleet kuitenkin lukkojen takana.
”Olen tällä kertaa samaa mieltä”, Romano tokaisi, muttei katsonut Preussi yhtään sen suopeammin kuin hetki sitten. ”Miten sinä muuten tiedät noin paljon tästä laivasta? Sinä tunnut pääsevän kaikkialle aina konehuoneita myöten.”
”Se on nopeasti selitetty. Tämä alus on ranskalaisten suunnittelema”, Preussi virnisti ja naurahti pian perään. ”Ei ollut temppu eikä mikään Ranskalta hankkia tietoja, tai minulta käyttää niitä.”
”No onko nyt hyvä mieli!? Kaikkien loma on pilalla, kiitos teidän! ”
”Romano, rauhoitu. Ei ajatella sitä nyt…” Espanja pyysi rauhallisesti, mutta Romanosta tuntui silti siltä, että oli juuri saanut toruja kuin pikkulapsi.
”Niin juuri!” Preussi innostui. ”Tämähän on oikein rattoisaa kun tarkemmin ajattelee. Jos ei nyt lasketa, että olemme lukkojen takana, niin en näe tässä mitään vikaakaan. Kuvitellaan vaikka, että leikimme piilosta ja me olemme keksineet niin loistavan piilon, että muilta kestää hetki löytää meidät.”
Espanja nauroi ja se tuntui antavan Preussille vain entistä enemmän potkua juttuihinsa. Mies alkoi selittää jotakin kynttilä nuotiosta ja piknikistä. Romano pisti merkille, että Preussilla näytti aidosti olevan hauskaa. Nyt kun sitä ajatteli, mies oli viettänyt aina pitkät pätkät Romanon seurassa, vaikka oli vain velvoitteinen tuomaan hänelle syötävää.
***
”Äh! Pois päältäni!” Romano tiuskaisi. Ei ollut mukava herätä siihen, että joku rojahti päälle ja päätellen tuosta hopeisesta hiuspehkosta hänen suussaan, hänen ei tarvinnut kahdesti arvata kuka se oli.
”Hups! Et ollutkaan Espanja…”
”Hmm.. Mitä te riehutte?” Espanjakin oli herännyt.
”Kuulin selvästi ääniä”, Preussi selitti nopeasti, mutta se ei piristänyt Romanoa yhtään. ”Ensi kerralla hyökkää niiden kimppuun, äläkä…” Mutta nuorukainen ei saanut lausettaan loppuun kun hänkin kuuli sen. Se oli terävä piippaus-ääni heti oven toiselta puolelta.
”Joku yrittää avata ovea…” Preussi tuumasi, eikä kuulostanut kovin iloiselta. ”Sen on oltava joku muu kuin Ranska, koska hän tietäisi kyllä koodin.”
Romano nousi salamana seisomaan, tai ainakin sen jälkeen kun sai Preussin pois päältään. ”Eikös henkilökunnan pitäisi tietää koodi myös?”
”Me muutimme sen. Muutenhan olisi liian helppoa päästä tänne.”
”Täytyy siis vain välittää nykyinen koodi oven toiselle puolelle”, Espanja virnisti ja haparoi ovelle. Hän potkaisi oveen, mutta se oli niin paksua tekoa, että siitä kuului vain vaimea ääni, joka ei todellakaan kuuluisi oven toiselle puolelle.
”Vaikuttaa vaikeammalta kuin ajattelin”, Espanja tunnusti ja naurahti hermostuneesti.
”Miksi me sitten kuulemme tuon kimeän äänen?”
”Kokeilepa Romano vetää korkea ylä-ääni, niin katsotaan menisikö ne läpi”, Preussi vitsaili, mutta vaikeni kun Romano kirosi tämän maanrakoon.
”Romano on oikeassa. Jos tuo ääni pääsee jostakin tänne, niin kyllä täältäkin pitäisi päästä ääni toiselle puolelle.”
”Jos kerron sen teille, mitä saan?” Preussi tokaisi ja hänen ääneensä syttyi ovela vivahde.
”Eikö se riitä, että pääsisit pois täältä?” Romano kysyi turhautuneena, mutta Preussi pudisti päätään ja tokaisi viihtyvänsä kylmiössä oikein hyvin.
”Entä jos…” Espanja tuumasi äänensävyllä, joka sai Preussin heti kiinnostumaan. He tunsivat toisensa sen verta hyvin, että jo pelkästä äänensävystä Preussi osasi ennustaa Espanjan ymmärtävän mitä hän haki takaa. ”Entä jos vastapalvelukseksi, emme kerro Saksalle osuuttasi tämän laivan tapahtumissa?”
”Kieltämättä en halua Länttä kurkkuuni. Te ette tiedä millainen hän on suuttuessaan. Mutta ette saa kertoa asiasta kenellekään, koska silloin Länsi saattaisi kuulla sen jotakin muuta kautta.”
”Käykö tämä, Romano?” Espanja varmisti ystävältään.
”Kait sen on käytävä. Mutta nyt emme voi paljastaa Ranskaakaan, koska hän saattaisi paljastaa Preussin, eli toisin sanoen he pääsevät kuin koirat veräjästä.”
”Voi Romano”, Preussi leperteli ja kietoi käsivartensa toisen olkapään yli. ”Meistähän on tullut jo oikein hyviä kavereita täällä. Et kai sinä halua, että minä, uusi paras ystäväsi, joutuisin kärsimään menneisyyden haamuista. Minä voin pyytää sinulta oikein kauniisti anteeksi, jooko?”
Romano häkeltyi tästä niin pahanpäiväisesti, että osasi vain kirota ja hutkia valkohiuksista miestä. He olivat olleet pitkään hyvin tiiviisti yhdessä, joten Preussi osasi jo väistää oikein nokkelasti Romanon iskut.
”Asia on siis sovittu. Preussi…”
”Jättäkää se minun huolekseni”, mies ilmoitti innostuneesti ja kulki hyllyköiden välejä, kunnes löysi sopivan jalansijan ja heilautti itsensä hyllyn päälle. Jatkaen nokkelasti kuin kissa, hän hyppi hyllyltä toiselle, kunnes oli sen saman hyllyn päällä, jossa hän oli ensimmäistä kertaa odottanut Romanon toipumista.
”Täällä on ilman vaihtokanavia. Niin pieniä, että niistä mahtuu vain hiiri, mutta äänihän ei tarvitse kuin pienen kolosen. Miten ajattelin välittää viestin? Huuto ei kuuluisi edes näiden kautta.”
”Hmm… Vaikka tällä”, Espanja tuumasi ja irrotti siivouskärrystä jonkin osan. Se oli ilmeisesti hyvin kovaa tekoa, koska Preussi sai ohjeistuksekseen lyödä sillä koodin ilmanvaihtokanavaan.
”Eli vähän niin kuin morsetusta”, Romano oivalsi.
Tämä tapa ei ollut kuitenkaan mitenkään ystävällinen kylmiössä värjöttävälle kolmikolle. Pienessä tilassa ääni otti ikävästi korviin. Onneksi se ei sentään jäänyt kaikumaan. Pampam pampampampam pam pam pampam!
”Mahtaako tuosta olla hyötyä?” Romano tuumasi, kun Preussi aloitti numeroiden naputuksen kolmannen kerran. ”Entä jos toisella puolella on joku uuno, joka ei tajua mitä yritämme viestittää? Tai sitten siellä ei välttämättä ole enää edes ketään.”
”On siellä joku”, Espanja tuumasi tyytyväisenä ja Romano mietti sanoiko toinen tuon vain piristääkseen häntä, vai tiesikö tämä oikeasti mistä puhui. Preussi kolisutti putkia vielä muutaman kerran, kunnes ovelta kuului uusi ääni. Se liikkui!
Oven avautuessa ulkopuolelta tullut valo tuntui polttavalta silmiin, vaikka se tulikin normaaleista kattolampuista. Ensimmäinen mitä kolmikko kuuli, oli voitonriemuinen nauru.
”Mitä minä sanoin! Olen paras!”
Romanon oli katsottava hyllyn päälle varmistaakseen, ettei oven avaaja ollut Preussi. Mies istui kuitenkin edelleen hyllyllä. Tulijalla oli myös omahyväinen hymy kasvoillaan ja lyhyet vaaleat hiukset, mutta eivät kuitenkaan valkoiset.
”Tanska! Mitä vanha kukkakeppi?” Preussi riemastui ja hyppäsi alas miehen luokse.
”Tulin pelastamaan teidät, tietysti. Tämä on niin sinun näköisesti piilo, että ihmettelen miten muut eivät ole etsineet sinua täältä.”
”Romano ja Espanja myös. Kaikki kadonneet ovat täällä”, toinen blondi mies tuumasi tunteettomasti ja astui esille Tanska takaa.
”Oh! Ja Norja myös! Ilmankos minun ei tarvinnut kolistella koviin moneen kertaan. Olet ottanut aivosi mukaan matkaan.”
Entiset kilpailijat jatkoivat toistensa naljailua koko sen matkan, joka heiltä kesti kävellä seitsemännen kannen peräravintolaan, jossa eurooppalaiset pitivät kokoustaan. Muut olivat kuulemma järkyttyneet kovasti kolmikon katoamisesta, etteivät uskaltaneet enää hajaantua. Voi siis vain kuvitella mikä vaikutus heidän ryhmällään oli odottajiin...
-
Voi, kyllä! Voin kuvitella minkälainen odottajaporukka heitä on vastassa. Varsinkin, jos kaikki ovat viettäneet tiivistä yhteiselo keskenään. Ei kyllä huvittaisi olla todistajana paikalla, kärpäsenä katossa ehkä...
Espanjaa ja Preussi ei tunnu juurikaan haittaavan se seikka, että sattuivat olemaan jumissa lukkojen takana. Tämä kuvastaa minusta hyvin heidän luonteitaan. Espanja on pirteä ja huoleton, mitä siis ottamaan paniikkia sellaisesta pikkujutusta? Ja Preussi taas on... Preussi. Rakastuin Romanon huomioon siitä, että mies oli viettänyt aikaisemminkin hänen seurassaan pitempiä aikoja. Preussi esitetään usein niin yksinäisenä, mutta seuraa kaipaavana.
Myös tuo, että Preussi kävi kauppaa siitä että auttaisi heidän pelastajiaan. Samassa veneessähän he ovat, mutta sen miehen kohdalle ei vain sovi se että hän ohittaisi tilaisuuden hyötyä hiukan ja samalla välttyä (pikku)veljensä raivolta...
”Espanja, joskus minä mietin, miten sinä oikein selviät jokapäiväisestä elämästäsi”
Minäkin olen joskus miettinyt tätä *virn*
”Oh! Ja Norja myös! Ilmankos minun ei tarvinnut kolistella koviin moneen kertaan. Olet ottanut aivosi mukaan matkaan.”
Jeij, Danmark ja Norge! Pohjoismaatkin pääsivät edustukseen^^
Ai niin, ja sait minut ihastumaan jälleen yhä enemmän Romanoon. Joka luvun jälkeen huomaan pitäväni hänen hahmostaan lisää. Ranskan taustalle jääminen on myös ymmärrettävää. En minä tahtoisi ainakaan hirveästi muistella tyyppiä, jota pelkään. Sitä paitsi Ranskan osuus tapahtumiin tulee kuitenkin hyvin esille Espanjan ja Preussin puheissa.
Kiitoksia tästä! Minä ainakin nautin^^
-
Kiitos Vyra!
Olen todella iloinen, että bongasit tekstistä juuri noita seikkoja! Preussi on todella mahtava tyyppi ja tuo karu totuus, että hän tuntee olonsa usein aika yksinäiseksi, tekee hänestä vain todella sympaattisen. Mielestäni Espanja sopii Preussin ystäväksi todella hyvin. He ovat molemmat tuollaisia rentoja. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida Espanjaa... Tämä on toiseksi viimeinen luku. Ehkä aavistuksen lyhyempi kuin aiemmat...
Aika sievästi sain/saan tämän mahtumaan 10:een lukuun. ^^
9. luku
”Veli! Olet hengissä!”
Veneziano hyppäsi Romanon kaulaan ja itkeä tihutti liikuttuneena pari kyyneltä. ”Luulin jo, että olet suuttunut maailmalle lopullisesti ja jättänyt minut ihan yksin! Älä jätä minua veli! En minä selviä yksin valtion asioista. Eikä olisi yhtään kiva nukkua yksin. Lisäksi sinä teet niin hyvää bolognesea, että olisi sääli jos en enää koskaan saisi sitä. Ja—”
”Tajusin jo! Ole hiljaa!” Romano tiuskaisi. Hänestä oli noloa, että he keräsivät huomiota. Hänen poskensa punertuivat pahanpäiväisesti, mutta osin katumuksesta. Hän oli ollut tyly veljelleen, vaikka tuo oli ollut hänestä huolissaan. ”En minä mihinkään ole katoamassa.” Hän mutisi vielä ja sai Venezianon lopulta rauhoittumaan.
Tilanne oli kuitenkin pitkään kaikkea muuta kuin rauhallinen. Heistä jokainen sai osansa huolestuneista kysymyksistä ja helpottuneista sanoista, kukin taholtaan. Romano oli aivan pyörryksissä kun Unkari päästi hänet hellästä halauksesta ja siirtyi vuorostaan halaamaan Preussia vähintään yhtä syvään kuin äsken italialaista. Romano siirsi katseensa takaisin edessään puhelevaan nelikkoon. Baltian veljekset olivat myös helpottuneita Romanon paluusta. He olivat säikähtäneet kovasti kun Romano oli vain kadonnut ilmoittamatta. He olivat odottaneet ja etsineet häntä pitkään, kunnes olivat hätääntyneet. Liettua oli juossut suoraan ravintolaan kertomaan huolestaan Venäjälle ja oli saanut siitä edestä mustan silmän Valko-Venäjältä. Nainen kun oli suuttunut kovasti keskeytyksestä. Kiitos kuitenkin Venäjän, asia oli mennyt eteenpäin. Laivan henkilökunnalle oli ilmoitettu kadonneesta nuoresta miehestä, mutta muuten asiasta tiesivät ainoastaan Euroopan maat. He eivät halunneet luoda laivalle yhtään enempää pakokauhua. Tosin pakokauhu oli täydellinen termi kuvaamaan sitä tilaa, joka maiden keskuuteen oli syntynyt kun Espanja ja Preussi olivat myös kadonneet.
”Mitä teille oikein tapahtui?” Viro kysyi ihan odotetun kysymyksen. Silti Romano ei ollut valmistautunut tähän. He olivat luvanneet vaieta totuudesta Espanjan kanssa, mutta he eivät olleet myöskään keksineet tekosyytä katoamiselleen. Hän loi nopean katsahduksen Espanjaan ja Preussiin, joista jälkimmäinen näytti kuitenkin olevan jossakin ihan muualla kuin siinä ravintolassa. Espanja otti kuitenkin tilanteen hallintaansa.
”Koko juttu on oikeastaan aika huvittava. Romanolle oli tullut nälkä ja oli siksi mennyt keittiöön. Jotenkin hän onnistui lukitsemaan itsensä vanhaan kylmiöön. Minä ja Preussi lähdimme etsimään häntä, kuultuamme hänen katoamisestaan. Me emme tienneet, ettei sitä kylmiötä voi aukaista sisältä päin, joten jäimme myös jumiin sinne.”
”Tuossa ei ole mitään huvittavaa!” Romano tiuskaisi punastuen railakkaasti. Miksi Espanja oli mennyt keksimään noin nolon peitetarinan? Eikö tuo yhtään ajatellut mistä Romanosta tuntui kun hänestä annettiin tuollainen löyhäpäinen kuva?
”Mutta onneksi heidät pelasti tällainen uljas, komea ja älykäs mies niin kuin minä”, Tanska julisti ja virnisti sitten ilkeästi Ruotsille: ”Toisin kuin eräs etsintöihin lähetetty, joka ajautui lopulta vain leikkimään pallomereen pikkupojan kanssa.” Ruotsi kohautti olkapäitään ja loi tyytyväisen katseen Sealandiin, joka oli Espanjan kimpussa. Miehen ilmeestä pystyi lukemaan, ettei hän kadu yhtään, että oli vaihtanut kolmikon etsinnät laatuajaksi ottopoikansa kanssa.
”Olen tietysti iloinen, että kaikki ovat taas koolla ja kunnossa, mutta jos tällä ei ollut kerta mitään yhteyttä laivan sabotoimisen kanssa, se tarkoittaa sitä, että Espanja olet yhä epäilyksien alainen”, Saksa ilmoitti kaikkea muuta paitsi iloisena. Hänen sanansa tappoivat tunnelman hyvin nopeasti. Romano tunsi sisälleen kasvavan ärtymyksen. Tuo perunapää ei sitten tiedä milloin lopettaa?
Sitten tapahtui pieni ihme. Ainakin se tuntui siltä, koska kukaan ei osannut odottaa sitä. Puoletkaan Euroopan maista eivät olleet koskaan kuulleen Latvian puhuvan, saatikka puhuvan noin varmasti, vaikka Venäjä seisoi vain muutaman metrin päässä.
”Kun Romano katosi, minä menin infoon tekemään hänestä katoamisilmoituksen. Se infon naisvirkailija tunnisti lopulta Romanon kun kuvailin hänet. Romano oli kuulemma käynyt myös infossa edeltävänä päivänä ja sen vuoksi hän oli jäänyt hyvin naisen muistiin. Illalla sama nainen oli nähnyt Romanon, jonka seurassa oli ollut joku mies, jonka tuntomerkit sopivat Espanjaan.”
Pikkuinen valtio hiljeni, mutta kukaan ei sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat tätä kuin riivattua. Latvia alkoi tuntea olonsa kurjaksi ja nyt hän alkoi vääntelehtiä ja nypläämään puseronsa helmaa. Katse laski lattiaan ja puna levisi pojan poskille. Liettua laski veljensä olkapäälle lohduttavan käden ja hymyili rohkaisevasti. Hän oli selvästi hyvin ylpeä veljestään.
”Vai niin…” Saksa oli ensimmäinen joka sai jotakin sanottua. ”Voisimme kuulustella naista.” Kevyt hymy käväisi hänen kasvoillaan kun hän kääntyi Espanjan puoleen. ”Tulisitko mukaani?” Ja Espanjahan suorastaa hyppeli Saksan luokse. Hän näytti olevan täynnä intoa ja puhua pälpätti Saksalle kuinka hänellä olikin tuolle kahdenkeskeistä asiaa.
Romano antoi Saksan vielä Espanjan mennessään. Hänellä oli nyt tärkeämpää tekemistä.
”Wou Latvia!” Romano hämmästeli ja haki nyt sanoja. Hän ei ollut tottunut tällaisiin tilanteisiin. Pikkuruinen valtio näytti kuitenkin ottavan jo pelkän Romanon huomion suurena kohteliaisuutena ja punastui nyt viimeisen päälle. Romano ei antanut sen häiritä. ”En tiedä mitä voisin sanoa…” Hän tunnusti ja jostakin syystä se ei tuntunut niin nololta mitä hän oli aina kuvitellut. Hän virnisti ja sai kolme iloista virnistystä takaisin.
”Se o-oli vain sattumaa. Hy-hyvä, että se nainen mu-muisti sinut.”
Romano kaivoi nopeasti muistiaan, jolloin hänen mieleensä nousi kuva tylystä infonaisesta, jolle hän oli ollut vielä tylympi takaisin. Tämä tuntui jo todella ironiselta, että tuosta naisesta oli tullut Espanjan silminnäkijä.
”Kuulin myös, että sinä olet toiminut loistavasti sillä aikaa kun olin lukkojen takana”, Romano vaihtoi aihetta ja osoitti sanansa Virolle, jonka kasvot kirkastuivat selvästi kehuista.
”Eikä pidä unohtaa Liettuaa!” Puola huudahti yllättäen ja sai nelikon hyppäämään säikähdyksestä ilmaan. Puola ei siitä välittänyt vaan jatkoi iloisesti: ”Hän meni ja otti tytöltä turpiinsa ihan sinun vuoksesi.”
”Ei se niin mennyt! Valko-Venäjä vaan huitaisi vähän turhan lujaa lähelläni. Ei hän minua tahallaan lyönyt.”
”Liet, olet niin sinisilmäinen hänen suhteensa kunnes hän muuttaa silmäsi mustiksi, etkä silti näe sitä puolta hänessä. Tosin se voi myös johtua siitä, että silmilläsi on tapana muurautua umpeen kun hän on päässyt oikein kunnolla vauhtiin.”
”Ei pidä paikkaansa!”
Kaksikko jatkoi sanailuaan, joka näytti kulkevan hyvin tutuilla raiteillaan. Asiasta oltiin näemmä väitelty ennenkin. Ainakin Viron huvittunut huokaus antoi ymmärtää niin. Romano pyysi Viroa ja Latviaa sanomaa Liettualle, että oli myös hyvin kiitollinen tämän avusta ja ”uhrauksesta”. Niine sanoineen hän poistui seurasta. Nyt kun hän oli tehnyt sen minkä tunsi oikealta, hänen teki mieli taas mennä varmistamaan oliko Espanja unohtanut päänsä jonnekin.
-
Waaah! Mistähän sitä aloittaisi.
Noh, oikeasti minun piti tulla tänne jo aikoja sitten kirjoittamaan tämä viesti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Ensiksi: mielestäni tämä sinun ficcisi on niin hyvä, että piti ihan rekistöröityä ja kertoa, kuinka paljon pidän siitä! :D Juoni ja tarina on hyvä. Mielenkiinto pysyi jatkuvasti yllä kun luin sitä, ja huumorisi myös varmisti sen, että nauroin ja hymyilin täällä keskellä yötä kuin typerys. Oikeasti. ;D Todellakin piristi koko loppu iltani, ja inspiroiduin myös kirjoittamisesta, mitä ei ole muiden lukemieni fanficcien kohdalla koskaan tapahtunut.
Tietenkin kohtasin sellaisiakin kohtia, jossa olin vähän ''wtf?'', mutta se ei ole sinun syy, vaan pistän sen kokonaan suomen kielen syyksi (tämä on ihka ensimmäinen suomenkielinen hetalia fanfic, jonka olen ikinä lukenut, joten oli vähän hassua lukea tätä kun oli niin tottunut englanninkielisiin ficceihin).
Sait minut pitämään vielä enemmän (jos mahdollista) Espanjasta ja Romanosta <3
Eniten pidin siitä, että kaikki hahmot ovat niin ..öh.. henkilöhahmojensa kaltaisia! Tarkoitan sitä, että olet napannut heidän luonteensa täydellisesti, ja osannut siirtää sen kaiken paperille. Vau. Ei voi muuta sanoa.
Seuraava luku on siis viimeinen, hmm? Noh, sitä siis odotellessa! ;)
-
Ihan ensiksi: Latviaaa~! Minä hykertelin täällä tyytyväisenä, kun hän avasi suunsa ja puhui reippaasti. Muutkin baltit ovat loistaneet tässä tarinassa aivan ihanasti (eikä ole mikään häpeä ottaa Valko-Venäjältä turpiinsa, Liet...).
Sitten toiseksi: Unkari halasi Preussia! Juh, minä jotenkin pidän tuosta parista niin. Ja sitten vielä se maininta siitä, että Preussi oli muissa maailmoissa sen jälkeen. Kiitoksia tästä, ihana~
Jaettu "kolmas sija"^^: Veneziano, Saksa ja Espanja. Pohjois-Italia siksi, että hän on niin ihanan vilpitön ja hänelle oli varmasti aivan kamala paikka, kun veli katosi yhtäkkiä. Tuo lause "suuttunut maailmalle" sopii todella hyvin tähän yhteyteen *virn* Saksa taas suoritti oman osansa hyvin saksamaiseen tyyliin, mikä tietenkin oli hyvä sillä jonkun on pakko viedä asioita eteenpäin. Ja Espanja nyt ihan vain sen takia että hän on... noh, Espanja^^
Olet upottanut tähän aivan kamalasti pieniä viittauksia ja asioita, jotka eivät oikeastaan vaikuta juoneen mutta antavat erittäin mukavia mielikuvia. Kuten tuo Unkari halaamassa Preussia ja Ruotsi leikkimässä Sealandin kanssa, Suomen facebook aikaisemmin, Preussi... Tajusin tämän oikeastaan vasta nyt, tyhmä kun olen. Bongailin joitankin kohtia aikaisemminkin, mutta nyt piti ihan lukea koko teksti uudelleen ja etsiä lisää viittauksia.
Tämä siis loppuu... Joka perjantainen odotus. Kai kaiken kivan on sitten aikanaan loputtava, mutta onneksi on vielä viimeinen osa. Tahdon tosiaan tietää perimäisen motiivin tälle kaikelle! Varsinkin, kun Ranska ei ole näyttäytynyt sitten alkulukujen, hänellä tulee olemaan paljon selitettävää.
-
OMG Muuttolintu!
Olen todellakin sanattoman imarreltu, että rekisteröidyit foorumille, jotta voisit kommentoida tätä. Uskomatonta! Tämä vetää aika nöyräksi.
Olen itsekin lukenut fickejä englanniksi ja täytyy tunnustaa, että niiden tyyli on kyllä hyvin erilainen verrattuna näihin mitä on tullut luettua (ja itse kirjoitettua) suomeksi. Itse vedin jossain vaiheessa sellaisen linjan, että erikielillä ei lueta fickejä samana päivänä, muuten menee nuppi sekaisin. Ja otan kyllä täyden vastuun siitä jos oma tekstini hämärtyy. Minulla on tapana ilmaista jotkin asiat vähän erilailla kuin normaalisti, mikä voi tuntua vieraalta aluksi.
Kiitos kamalasti ihanasta kommentista!
Ja tietysti Vyra-rakas!
Teitin kommentit myös aina niin ihania!
Olet upottanut tähän aivan kamalasti pieniä viittauksia ja asioita, jotka eivät oikeastaan vaikuta juoneen mutta antavat erittäin mukavia mielikuvia.
Yeah! Tosin lisäilen noita sinne lähinnä omaksi ilokseni. Rakastan mielikuvia! Ja olen ihan taivaissa kun joku muukin katsoo noiden pienten yksityiskohtien olevan hohdokkaita. Joskus kirjoittaessa mietin: "Heh heh, tämä on aivan ihana kohta. Pakko lisätä se tuonne johonkin väliin... Huomaakohan Vyra sitä?" (Saimpas tunnustettua viimein!)
Viimeistä viedään... Sain inspiraation tähän pääsiäisenä risteilyltä ja nyt julkaisen viimeisen osan juhannuksena, jolloin olen taas menossa risteilylle. (Siitä syystä julkaisen tämän jo yöllä, koska aamulla en ehtisi, kun pitää ehtiä bussiin...) Heh, ympäri käydään, yhteen tullaan. Hyvää juhannusta kaikille!
10. luku
Oli kulunut kaksi viikkoa heidän epämääräisestä lomastaan Ailateh-risteilijällä.
Romano harppoi mäkeä ylös hyvää tahtia. Hän ei ollut edes huomannut että oli alkanut juosta, ennen kuin mäen päällä hän huomasi olevansa täysin uupunut. Hän puuskutti ja nojautui polviensa varaan, mutta katsoi kuitenkin eteenpäin. Tie jatkui kevyesti mutkitellen, läpi suurien tomaattitarhojen, Espanjan talolle. Romano virnisti. Jos joku olisi kysynyt häneltä suoraan, hän olisi kieltänyt asian siihen paikkaan, mutta sisällään hän tunsi suuren innostuksen ja jännityksen kipinän. Hänellä oli yllätys Espanjalle!
Jatkaen nyt rauhallisemmin, hän kulki tietä pitkin. Sato oli jo osittain kerättävissä, mutta suurin sadonkorjuuaika oli vasta edessä. Romano muisti kuinka oli lapsena inhonnut sitä. Siinä oli joka vuosi kamalasti hommaa. Oli oikeastaan hyvin hämmentävää, että tänä vuonna Espanja ei ollut kutsunut Romanoa avukseen. Tuskin mies siitä yksi kuitenkaan selviytyisi. Italialainen ei jaksanut kuitenkaan uhrata ajatuksiaan moiselle. Todennäköisesti Espanja pyytää häntä kohta kun hän käy tämän luona vierailulla.
Kukaan ei tullut avaamaan kun Romano soitti ovikelloa. Se ei tosin ollut mitään uutta, koska tällaisena päivänä Espanja ei todellakaan viettäisi aikaa sisällä. Romano kiersi talon taakse, jossa oli terassi. Siellä Espanja järjestää aina suuret sadonkorjuujuhlansa itsensä ja apureidensa riemuksi.
”Mutta tämä vuosi oli omaa luokkaansa! En voi uskoa että annoit satoni tuhoutua kirotun karjasi alle!”
Romano pysähtyi kuin seinään. Hän ei ollut tottunut kuulemaan vihaisia äänensävyjä Espanjan talossa. Varovasti hän kurkkasi kulman taakse ja oli saada sydänhalvauksen.
”Tiedät että ansaitsit sen, Ranska”, Espanja vastasi ja virnisti takaisin. ”Sitä paitsi mitä sinä minulle huudat? Julkisissa tiedotteissa sanotaan, että se oli puhdas vahinko ja täysin mahdoton estää, koska härkäni olivat niin pillastuneita.”
”Hah, olisit iloinen, että sinä selvisit pelkällä viinitarhan tuhoutumisella. Minä olen raatanut täällä niska limassa jo kolme päivää ja pahin on vielä edessä”, Preussi murjotti nojaten terassin kaiteeseen.
”Luulisi sinunkin olevan sen verta itsenäinen, ettet anna hänen pompottaa sinua ympäriinsä”, Ranska tivasi Preussille, joka vaan kohautti olkapäitään.
”En voi asialle mitään. Espanja järjesti tämän Lännen kanssa. Länsi oli suorastaan innoissaan kun sai minusta reilun viikon loman ja tiesi samalla, että minä myös teen töitä, enkä pahojani.”
Ranska näytti järkyttyneeltä tämän kuultuaan ja katsoi epäuskoisesti hymyilevään Espanjaan.
”Minä luulin, että me olemme sinun ystäviäsi! Olemme erottamattomat! Olemme tiimi! Kuinka saatoit puukottaa meitä molempia selkään?”
”Niin kuin jo sanoi, te tiedätte ansaitsevanne sen. Voin katsoa läpi sormieni sen, että pilasitte minun lomani, mutta se että pilasitte myös Romanon loman, kolkkasitte hänet ja lukitsitte kylmiöön, puhumattakaan siitä että selititte hänelle valheita minusta, on anteeksiantamatonta.”
Laskeutui syvä hiljaisuus, jonka aikana Ranska ja Preussi vaihtoivat katseita ja näyttivät hyvin kiusaantuneilta. Romano taas ei tiennyt miten päin olla. Hän olisi halunnut astua esille, vaatia Espanjaa paljastamaan mitä hän oli nyt taas mennyt sekoilemaan. Oliko Espanja kostanut hänen puolestaan!? Kostanut tovereilleen Preussille ja Ranskalle?
Ranska huokaisi pettyneesti ja laski kädessään olleen sanomalehden terassin pöydälle. Hänen olemuksestaan pystyi lukemaan, ettei hän aio enää käydä vastarintaan. Sen sijaan hän mutisi jotakin, mikä sai Preussin nyökkäämään pontevasti.
”Älkää olko noin katkeria”, Espanja naurahti ja taputti Ranskaa olalle. ”Toteutetaan se teidän suunnitelmanne joku toinen kerta.”
”Minä luulin, että sinä et pitänyt siitä”, Ranska hämmästyi ja Espanja kohautti olkiaan.
”Jos tilanne olisi ollut mikä tahansa muu, olisin suostunut salamana. Olen aina halunnut kokeilla miltä se tuntuu. Lisäksi Preussi näyttäisi varmasti todella namuselta siinä asussa.”
Preussi naurahti, jo selvästi vapautuneemmin ja Ranska pörrötti Espanja hiuksia. Äskeisestä vihamielisyydestä ei näkynyt merkkiäkään. Romano tunsi kylmiä väristyksiä juoksevan selästä niskaan. Hänen ihonsa nousi kanalihalle vaikka aurinko paistoi suorastaan kuumasti. Tuo ei kuulostanut yhtään hyvältä.
”No, minun pitää nyt sitten lähteä takaisin kotiini. Täytyy katsoa millainen tilanne muilla viinitarhoilla on. Ehkä saan vielä jonkun laatuviinin valmistettua tänä vuonna”, Ranska tokaisi ja vilkutti kaksikolle hyvästit. Romano ehti juuri ja juuri piiloon sadevesitynnyrin taakse, jotta taloa kiertävä Ranska ei näkisi häntä. Miehen kotiin lähdöstä ei tulisi yhtikäs mitään jos hän hoksaisi Romanon nyt.
Ranska poistui ja Romano astui pois piilostaan. Hetken harkittuaan, hän astui myös reippaasti kulman ympäri ja huomaisi Preussin olevan edelleen paikalla. Miehen seura ei kuitenkaan häirinnyt Romanoa yhtä paljon kuin ennen. Kait hän voisi sanoa oppineensa käsittelemään toista, vaikka todellisuudessa Romano oli vain huomannut toisen ihan siedettäväksi tyypiksi. Hän ei komentele turhia, ei lääpi, tai ruinaa mitään.
”Oh! Romano!” Espanja ilahtui ja juoksi nuorukaista vastaan. Hän avasi kätensä kuin ottaakseen toisen suureen halaukseen, mutta Romano ei todellakaan suostu halattavaksi Preussin nähden. Siispä Romano potkaisi Espanjaa kipeästi sääreen ja sai näin toisen pysähtymään.
”Auh! Romano, miten julmaa!” Espanja vaikeroi, mutta ei saanut yhtään sympatiaa italialaiselta. Preussi antoi Romanolle pienet aplodit ja mutisi jotakin pistävänsä tuon kikan muistiin. Sitten Preussi noukki Espanjalta lainaamansa olkihatun, pisti sen päähänsä ja livahti tomaattimereen ennen kuin saisi Romanolta samanlaisen tervehdyksen.
Romano noukki terassin pöydältä sanomalehden ja katsahti sen läpi. Lopulta hän löysi artikkelin, jossa kerrottiin kuinka Etelä-Ranskassa ensimmäisen luokan viinitarha oli tuhoutunut täysin kun Espanjan puolelta oli karannut suuri lauma vauhkoontuneita härkiä.
”Mitä tämä tarkoittaa?” Romano tiuskaisi Espanjalle, joka kohautti olkapäitään. ”Pidimme härkänäyttelyn tänä vuonna pohjoisessa ja se karkasi vähän käsistä.”
Romano nyrpisti nenäänsä. Hän ei ollut ennen huomannutkaan kuinka sujuvasti Espanja puhui. Silti hän ei voinut estää pientä hymyn kaarretta leviämästä suupieleensä. ”Ihan oikein sille tyypille…” Hän mutisi ja Espanja virnisti.
”Ja Preussi taas…”
”On täällä töissä sadonkorjuun ajan. Hän lupautui mielellään, joten sinun ei tarvitse tänä vuonna vaivautua vuokseni. Tietysti jos haluat, voit tulla juhlimaan kanssamme kun olemme valmiit”, Espanja päätti Romanon lauseen. Nyt Romanon toinenkin suupieli nousi hymyyn. Hän otti Espanjaa kauluksesta ja veti tämän kasvot lähelle omiaan. Hampaidensa välistä hän sihisi: ”Sinä valehtelet.”
”Tarkemmin sanoen kerron puolitotuuksia”, Espanja korjasi ja virnisti anteeksipyytävästi. Romano päästi irti ja huokaisi: ”Olet parantumaton.” Espanjasta se taisi olla hauskakin juttu, koska hän naurahti ja pörrötti Romanon hiuksia.
”Oliko sinulla jotakin asiaa?” Espanja kysyi niin kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan. Se palautti Romanon mieleen hänen todellisen vierailunsa syyn. Nyt hän ei ollut enää niin innoissaan siitä, että hänellä oli yllätys toiselle. Ei siksi, ettei toinen olisi sitä ansainnut sitä, vaan siksi että nyt se tuntui kamalan nololta asialta. Mutta hän oli järjestänyt kaiken jo valmiiksi. Ei hän voisi perääntyä nyt!
”Tässä…” Romano tokaisi katsomatta Espanjaa silmiin ja tyrkkäsi tämän käteen paperin palasen.
”Mikä tämä on? Eeh? Laivalippu Sisiliaan?”
”Kun olet saanut sadonkorjuun hoidettua, tulet sinne viettämään vähän lomaa. Tällä kertaa olen varmistanut, ettei sinne tule muita maita häiriköimään, ei edes Veneziano.”
”Mutta paluu on merkitty vasta kuukauden päähän…”
”Onko se jokin ongelma?” Romano kysyi hyökkäävästi. Espanja naurahti ja pudisti päätään.
”Veneziano lupasi tulla kastelemaan kukkasi siksi aikaa ja --”
”Voi Romano! Oletko sinä todella järjestänyt tämän kaiken? Sinä taidat todella rakastaa minua!”
”En minä sinua rakasta, haulipää! Haluan vain… Haluan…” Romano takerteli ja punastui taas tomaatin punaiseksi. Espanja naurahti ja silitti Romanon hiuksia.
”Ei sillä ole väliä, minä nimittäin rakastan sinua silti”, Espanja tuumasi kuin olisi sanonut että Romanolla oli kivan värinen pusero. Miten hän onnistuu sanomaan kaiken aina tuolla tavalla? Miksi Romano ei voinut myös tunnustaa pokkana mitä oikeasti ajatteli?
”Kait minäkin sitten… Ainakin vähän voin… Siis rakastaa sinua…”
Tomaattipenkistä kuului hämmentävä raksahdus ja syvää kiroamista saksaksi. Lopulta Preussi nousi nolon näköisenä seisomaan variksenpelätin käsissään. Hän asetteli nopeasti pelättimen takaisin pystyyn ja naurahti hermostuneesti.
”Älkää antako minun häiritä. En kuullut yhtään mitään, kun juttelin tämän kaverin kanssa”, hän tuumasi ja osoitti pelätintä vierellään. ”Me ei siis kuultu yhtään teidän rakkaudentunnustuksia tai suunnitelmia kuherruskuukaudesta jollakin yksityisellä saarella.”
Silloin Romanon päässä katkesi piuha tai pari. Hän tarttui terassin siivoamiseen tarkoitettuun harjaan ja pinkaisi tulipunaisena Preussin kintereille. Valkohiuksinen mies oli tajunnut tilanteen hyvissä ajoin ja paineli jo pitkällä tomaattipellossa italialainen kintereillään. Jos Romano olisi jäänyt terassille Espanjan seuraksi, hän oli saanut todistaa elämänsä ensimmäistä kertaa, kuinka Espanja meni täysin sanattomaksi ja noloksi. Pian mies kuitenkin tointui välikohtauksesta ja siirtyi sisätiloihin hakemaan kylmiä virvokkeita kaksikolle. He olisivat kuitenkin aivan näännyksissä kun palaavat luutahippasiltaan.
A/N: Jeeps... Pitipä vielä kysymäni, että mitä piditte tuon laivan nimestä? Ailateh... Olin melkein luova kun keksin sen nimen...
Kiitos kaikille lukijoille!
-
Vou, tuo trio on sitten oikeasti parantumaton. Sinänsä ehkä jopa hyvä asia... Siis jos ei tarvitse itse kestää heitä^^
Tuosta alusta tuli kyllä muutamat oikein hauskat mielikuvat. Ensinnäkin Espanja seisoskelemassa Ranskan rajalla kädet selän takana ja vihellellen samalla kun lauma härkiä juoksee "vahingossa" ohi tuhoamaan viinisatoa. Ihan oikein Ranskalle, yhdyn Romanon mielipiteeseen^^ Toinen mielikuva olikin sitten Preussi keräämässä tomaatteja. Hän kyllä saattaa tehdä sen työn jopa jossain mielessä paremmin kuin Romano. Hän kun ei varmastikaan syö tomaatteja samalla. Espanja kyllä hoiti lopun hyvin, jotenkin minusta tuntuu että olen täällä fanittanut häntä koko ajan, Go Espanja! Hän kosti ystävilleen hyvin hienotunteisesti (voiko sen tehdä hienotunteisesti?) mutta trio pysyy edelleen kasassa...
Oih, he pääsevät uudelle risteilylle! Ihanaa <3 Toivottavasti se sujuu leppoisammin, vaikka epäilen jotenkin Venezianon kykyä pitää kukat elossa niin pitkään. Ehkä Saksa auttaa häntä vähän. Preussi kyllä vetäisi viimeiset pisteet kotiin lopussa, hänhän suorastaan kerjäsi ikävyyksiä salakuuntelemalla (taitaa kyllä olla osa sen miehen perusluonnetta). Muutenkin pidin tämän lopusta hyvin paljon. Siinä oli herkkyyttä ja Romano jopa tunnusti rakkautensa, mutta Preussi antoi hänelle hyvän syyn palata takaisin normaaliin olotilaansa. Ja Espanja sanattomana olisi kyllä jotain näkemisen arvoista^^
Minä muuten tajusin tuon laivan nimen vasta nyt... Olen koko ajan miettinyt, että siinä on jotain tuttua, mutta ajatellut sitten että olen varmaan törmännyt joskus samantapaiseen sanaan joskus. Ja niinhän minä olinkin...
Kiitoksia tästä tarinasta! Minulla on ollut hyvin hauskaa viittauksia metsästäessä ja mielikuville naureskellessa^^
-
Selevä. Nyt minäkin yritän saada jotakin tuosta epilogista irti.~VOI EI SE ON OHI NYT:( Anteeksi Caps.
Mielikuvista puheenolleen, mulla tuli hirvee awwituskohtaus, kun jostakinsyystä ajattelin Preussin salakuuntelemaan puusta käsin. Lukihäiriö vai ajatuskatkos, tiedä häntä. Tämän viidennen lukukerran jälkeen tulin siihen tulokseen, että se tosiaan on tomaattipenkissä. Mutta siis niin.
Tosi suloinen teksti, jos ei oteta lukuun sitä, että puolet bad friends triiosta törttöili pahasti. Mutta antaas poikien olla poikia, varsinkin, kun Sinusta on kyse. (Ihana nimimerkki muuten..^^) SÄäli että se on nyt over, mutta ainahan sitä voi toivoa jatko-osaa.
Olen tykännyt tämän lukemisesta aivan hirvittäviä määriä, awwitellut itseni puolikuoliaaksi ja nauranut miltei koomassa, joten et voi olla kovin huon o kirjoittamaan, ethän;>
Romano&Espanja, mikä söpö pari, jos minulta kysytään. Aivan juuri sopivaa sinulle, Sinu. Minä nyt pakenen takavasemmalle kyttäilemään u usia tekstejä, mutta älä huoli, palailen tänne kommentoimaan aina välillä jos kekkaan jotakin;>
<3:llä
~Myrsis
-
Ooh, huomasin aivan äsken että tämä viimeinen luku on ilmestynyt! Ja kommentoin nyt silläkin uhalla, että saatan kirjoittaa jotain jota kadun aamulla, koska pääni on kipeä ja olen väsynyt. =_=
Noh sanompa vaan, että parempaa loppua en olisi osannut ajatellakkaan. :) Se oli täydellinen. Ihanaa, että Romano viimein tunnusti rakkautensa, mutta että Preussi oli sitä vielä kuulemassa, ja vielä selittelemässä jotain että ei kuullut mitään, koska jutteli variksenpelättimen kanssa, oli jotain niin hauskaa luettavaa. Heeeh, kiitos taas iltani piristämisestä. Sitä vain jäin miettimään, että mitähän ihmettä trio oikein oli suunnittelemassa... (jotenkin tuntuu, etten edes halua tietää ::))