Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Charity - 20.01.2010 19:56:24

Otsikko: Kohtalon vuosi / L♡J, K-11 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Charity - 20.01.2010 19:56:24

Ikäraja:  Korkeimmillaan k-11

Paritukset: James ♡ Lily + muut asiaankuuluvat sivujuonet ;)

Tyylilajit: Romantiikka, draama, huumori, seikkailu

Yhteenveto: Lilyn, Jamesin ja heidän vuosikurssinsa viimeinen syksy Tylypahkassa alkaa, eikä kukaan tietenkään välty rakkaushuolilta ja jännittäviltä tilanteilta, myöskään uusia PVS-opettajia unohtamatta.

A/N: Rahallista korvausta tästä ficistä en saa, vaan kirjoittelen itseni ja muiden iloksi.

Huomio! Ensimmäiset luvut ovat huomattavasti vanhempia kuin viimeisimmät, joten kirjoitustyylikin on ehtinyt siinä ajassa muuttua huomattavasti. Alku on hyvin kliseinen (mistä olenkin saanut palautetta) ja tarkoituksena olisi kirjoittaa se uudestaan, kunhan vain ensiksi saan tarinan päätökseen. Kannattaa lukea siis eteenpäin eikä vaipua epätoivoon, sillä taso paranee huomattavasti loppua kohden ;)

Luvut:

Luku 1 - Alku
Luku 2 - Yllättävä paljastus
Luku 3 - Suhdesotkuja
Luku 4 - Suuria käänteitä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg291116#msg291116)
Luku 5 - Hyökkäyksen jälkeen (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg352595#msg352595)
Luku 6 - Valoa pimässä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg363860#msg363860)
Luku 7 - Jälki-istunto (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg387527#msg387527)
Luku 8 - Suudelma (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg416690#msg416690)
Luku 9 - Rakkautta ilmassa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg505243#msg505243)
Luku 10 - Kirje (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg566038#msg566038)
Luku 11 - Mustasukkaisuutta (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg606359#msg606359)
Luku 12 - Vakooja (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg694737#msg694737)
Luku 13 - Paluu (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg696362#msg696362)
Luku 14 - Tanssiaiskutsu (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg703994#msg703994)
Luku 15 - Menneisyyden verho (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg712000#msg712000)
Luku 16 - Salatut tunteet (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=14359.msg725989#msg725989)




Ensimmäiset kolme lukua siis ilmestyvät yhdessä, olkaapa hyvät!




1. luku - Alku




Oli syyskuun ensimmäinen päivä ja Lily Evans käveli King’s Crossin asemalla laiturilla 9 ja ¾. Auringon ensimmäiset säteet leikkivät tytön punaisilla hiuksilla hänen etsiessään smaragdinvihreillä silmillään ystäviään Susan Jonesia ja Annie Grayta. Yhtäkkiä hänen takaansa kuului huuto: “LILYYY!!!” Samassa Lily tunsi, kuinka hänen ystävänsä Susan kapsahti hänen kaulaansa.
“Ihana nähdä sinuakin, Sus, mutta sinä kuristat minut!”

Susan oli Lilyä hiukan pidempi, hänellä oli puoleen selkään asti ulottuvat mustat, pitkät hiukset, tummansiniset silmät ja hän oli ruskettunut kesällä ollessaan lomalla etelässä. Hänellä oli yllään muodikkaat valkoiset caprit -housut, jotka korostivat hänen rusketustaan, ja hänen silmiensä värinen sininen toppi. Yhtäkkiä Lily huomasi, että hänen toinen ystävänsä, Annie oli saapunut paikalle.
“Oliko teillä kiva kesä?” kyseli Annie halatessaan Lilyä. “Tulkaa, mennään junaan, varisin meille jo oman vaunuosaston”

Susanin kertoessa kesälomastaan etelässä tytöt lähtivät kohti junaa Annien kävellessä edellä, ja Lilyn ja Susanin raahatessa matka-arkkujaan perässään. Kun he lähestyivät vaunuosastoaan, he kuulivat sieltä iloisen naurunremakan.
“Voi ei! Joku on vienyt meidän vaunuosaston!” huudahti Annie. Susan ehti ensimmäisenä vaunuun ja näki Sirius Musta, James Potterin, Remus Lupinin ja Peter Piskuilanin istuvan vaunussa.
“Mitä te täällä teette? Tämä on meidän vaunu!” Susan sanoi vihaisena.
“Anteeksi, mutta muualla oli täyttä ja ajattelimme, että voisimme istua teidän kanssanne”, sanoi Remus, jolla oli vaaleanruskeat hiukset ja meripihkanväriset silmät.
“Hyvä on, kai me kaikki tänne mahdumme”, sanoi Annie. Lily ja Susan vaihtoivat merkitseviä katseita Annien selän takana, koska Annie oli jo kauan ollut ihastunut Remukseen, vaikkei sitä myöntänytkään. Sitten tytöt menivät sisään vaunuun. Remus teki Annielle tilaa viereensä ja he alkoivat heti keskustella tulevasta vuodesta. Penkille ei kuitenkaan enää mahtunut muita, sillä Remuksen toisella puolella istui Peter, joten Lilyn ja Susanin täytyi ahtautua Jamesin ja Siriuksen väliin.
“Annie, miksi sinun täytyi antaa noiden jäädä tänne?” Susan valitti istuessaan ahtaasti puoliksi Siriuksen sylissä. Annie ei kuitenkaan kuullut, koska oli syventynyt keskusteluun Remuksen kanssa.
“Eikös seura kelpaa neidille?” Sirius virnisti.
“Ei sinun seurasi, Musta!” Susan tiuskahti.

Lily katseli ulos junan ikkunasta ja kuunteli,, kuinka Annie ja Remus pohtivat, kuka olisi uusi pimeyden voimilta suojautumisen opettaja, eikä Lily voinut olla ajattelematta, kuinka suloinen pari nämä olisivatkaan: Remus rauhallisena ja hieman ujona herrasmiehenä, ja Annie auttavaisena ja aina iloisena ystävänä. Kumpikin näistä oli vain liian ujo tehdäkseen aloitetta. Samassa Lily havahtui, koska tajusi, että hänen täytyisi olla pian valvojaoppilaiden vaunuosastossa.
“Minun täytyy lähteä valvojaoppilaiden vaunuosastoon. Muuten, tiedättekö te, kuka on tämän vuoden johtajapoika?” Lily kysyi kiinnittäessään johtajatytön merkkiä kaapuunsa.
“Minä!” sanoi James iloisena.
“Sinä?” kysyi Lily järkyttyneenä.
“Minä”, James sanoi uudelleen etsiessään johtajapojan merkkiä tavaroistaan.
“Mutta ethän sinä edes ollut valvojaoppilas”, sanoi Lily.
“En niin, mutta ilmeisesti se ei ollut ongelma. Sinusta en tiedä, mutta minusta tämä järjestely on oikein mukava”, James sanoi virnistellen ja lähti vaunusta typertynyt Lily perässään. Pian Lilyn ja Jamesin lähdettyä ruokakärry saapui ja loppujunamatka sujui syöden makeisia, pelaten räjähtävää näpäystä ja rupatellen niitä näitä.

Paljon myöhemmin illalla juna pysähtyi Tylyahon asemalle, mistä oppilaat matkasivat hevosettomilla vaunuilla Tylypahkaan. Ulkona satoi kaatamalla ja kelmit ja tytöt juoksivat nopeasti sisälle eteishalliin, mistä he jatkoivat matkaansa Suureen Saliin ja Rohkelikon tupapöytään. Hetken päästä, kun kaikki oppilaat olivat asettuneet istumaan tupapöytien ääreen, salin ovet aukenivat ja muodonmuutosten opettaja ja Rohkelikon tuvanjohtaja professori McGarmiva astui saliin perässään pitkä jono ensiluokkalaisia, jotka olivat märkiä kaatosateen jäljiltä.

Professori McGarmiwa johti ensiluokkalaiset salin eteen ja kävi sitten hakemassa lajitteluhatun, joka lajittelisi hetken kuluttua uudet oppilaat tupiinsa. Sitten hatun lierin repeämä avautui ja se alkoi tuttuun tapaansa laulaa laulua Tylypahkan perustajista ja näiden perustamista tuvista, jotka olivat Rohkelikko, Korpinkynsi, Puuskupuh ja Luihuinen. Kun hattu lopetti laulunsa, kaikki hurrasivat ja sitten lajittelu sai alkaa. Yksi toisensa jälkeen ensiluokkalaiset menivät istumaan kolmijalkaiselle jakkaralle ja professori McGarmiwa laittoi lajitteluhatun heidän päähänsä, minkä jälkeen hetken pohdittuaan hattu huusi ääneen tuvan, johon oppilas kuuluisi siitä hetkestä eteenpäin.

Kun lopulta viimeinenkin oppilas oli lajiteltu, rehtori Dumbledore nousi ylös, toivotti oppilaat tervetulleiksi ja ilmoitti pidot alkaneiksi, minkä jälkeen ruoat ilmestyivät tyhjästä pöydille. Ruoka oli aina yhtä herkullista ja etenkin Sirius, James ja Peter innostuivat lastaamaan lautasensa täyteen ruokaa.
“Hyi, miten te voitte syödä noin paljon? Tuo on ällöttävää!” Susan sanoi inhoten, kun katseli Lilyn kanssa Jamesia, Siriusta ja Peteriä, jotka söivät kilpaa lihamureketta ja kanankoipia.
“Meiä o pohhahon vahha”, sanoi Peter suu täynnä ruokaa.
“Eihä me olla pyyehhy ehhä hihun pitäisi kahhoa meiä ku me syöään”, mumisi Sirius.
“Ei me nyh niin ihherahhaita ohha”, virnisteli James ällöttävän näköisesti kanaa suussa. Loppuillan Lily ja Susan suostuivat puhumaan vain Annien ja Remuksen kanssa.




2. luku - Yllättävä paljastus




Seuraavana aamuna Lily, Annie ja Susan heräsivät pirisevän herätyskellon aiheuttamaan meteliin. Lily haukotteli makeasti ja nousi ylös lämpimästä sängystään. Susanissa ja Anniessakin näkyi jo elonmerkkejä: Annie oli jo kampaamassa vaaleansävyisiä hiuksiaan ja Susan venytteli sängyssään mustat hiukset sotkuisena. Lily pukeutui ja meni pesemään hampaitaan kylpyhuoneeseen, ja Annie ja Susan seurasivat pian perässä. Hetken kuluttua he olivat valmiita lähtemään aamupalalle.

Suuressa salissa oli kova meteli, kun oppilaat rupattelivat syödessään aamiaista. Lily, Susan ja  Annie menivät istumaan Rohkelikon tupapöytään. Hetken kuluttua he saivat seurakseen myös Kelmit, jotka olivat tyttöjen ihmeeksi saaneet itsensä ylös ajoissa. Yleensä he nimittäin nukkuivat pommiin.
“Huomenta, neidit”, Sirius letkautti istuessaan vastapäätä Susania, joka mulkaisi Siriusta, muttei sanonut mitään.
“Nukuitteko hyvin?” James hymyili. “Lily, voinko istua viereesi?”
“Tuota, kai sinä voit” Lily sanoi hieman hämillään, kun James käyttäytyi yllättävän kohteliaasti, eikä siksi edes kehdannut huomauttaa etunimen käytöstä. Jamesin ja Siriuksen esimerkkiä seuraten myös Remus ja Peter istuutuivat pöytään, Remus Annien viereen ja tämä hymyili pojalle iloisesti. Vähän ajan päästä McGarmiwa jakoi heille lukujärjestykset.
“Kivaa, meillä on ensimmäisenä loitsuja korpinkynsien kanssa”, sanoi Annie tutkiessaan lukujärjestystään.
“Mennäänkö jo?” kysyi Lily ja kaikki nousivat pöydästä ja he lähtivät kävelemään kohti loitsuluokkaa.

Korpinkynnet olivat jo paikalla, kun Kelmit ja tytöt saapuivat luokkaan. Loitsuja opetti pikkuinen professori Lipetit, joka piti ensiksi nimenhuudon ja jakoi sitten oppilaat pareiksi. Lily sai parikseen Jamesin ja oli tavallaan iloinen, sillä James oli hyvä taikomaan. Sirius ja Peter saivat pareikseen korpinkynteläiset tytöt, Remus ja eräs poika Korpinkynnestä ja Susan ja Annie olivat parit. Melkein kaikilla oli hauskaa: Lily yllättyi, kuinka helppoa Jamesin kanssa oli jutella, ja Peter jutteli ja nauroi iloisesti parinsa, Sarah Charlesin kanssa, mutta Susan pälyili aina välillä siihen nurkkaan, missä Sirius ja hänen parinsa, Marissa Harrison harjoittelivat loitsuja, ja Susanin ilme synkkeni aina kun Marissa hihitti kovaan ääneen jollekin Siriuksen kertomalle vitsille.
“Sus, onko kaikki hyvin?” kysyi Annie, kun Susan taas kerran tuijotti Marissan ja Siriuksen suuntaan.
“Erinomaisesti”, Susan tiuskahti. “Minua vain ärsyttää, kun - tai siis ei mitään. Jatketaan harjoittelemista”, hän hymyili Annielle pikaisesti ja vilkaisi viimeisen kerran Siriusta ja Marissaa.

Lopputunti kului leppoisasti ja nopeasti, vaikka kyseessä olikin kaksoistunti. Sen jälkeen Kelmeillä ja tytöillä olisi kuulunut olla pimeyden voimilta suojautumista, mutta uusi opettaja ei ollut vielä saapunut, joten heillä oli ennen lounasta hyppytunti. Sen he viettivät istuen auringonpaisteisella pihalla järven rannalla ja rupatellen edellisestä tunnista.
“Peter, sinulla näytti olevan hauskaa parisi kanssa”, sanoi Sirius kelmimäisesti ja virnisti vinosti.
“Ajattelitko pyytää häntä Tylyahoon ensi viikonloppuna?” myhäili James ja hymyili hänkin.
“Tuota - öö, en tiedä, kun olemme tunteneet niin vähän aikaa”, Peter sanoi ja punastui.
“Pyydä vain. Minä ehkä pyydän Marissaa”, Sirius mietti.
“Ai niinkö? Itse asiassa minä, Lily ja Annie olimme ajatelleet, että me kaikki menisimme sinne yhdessä”, sanoi Susan ja  katsoi Lilyä ja Annieta merkitsevästi. Lily kohotti kysyvästi kulmiaan ja Susan muodosti  huulillaan sanat 'selitän myöhemmin’.

Suunnilleen tunnin kuluttua kaikki lähtivät lounaalle Suureen saliin. Matkalla sinne Lily muisti Susanin halunneen kertoa jotain myöhemmin.
“Menkää te neljä edeltä. Minun, Susanin ja Annien täytyy käydä kirjastossa”, Lily sanoi yhtäkkiä.
“Mutta ei meillä ole vielä läksyjä”, sanoi James.
“Menkää nyt vain edeltä, me tulemme hetken kuluttua”, sanoi Lily painokkaasti. Kun pojat olivat menneet syömään, Lily, Annie ja Susan eivät menneetkään kirjastoon, vaan jäivät seisomaan käytävälle.
“Mitä halusitkaan kertoa?” kysyi Annie.
“Miksi sinä sanoit, että me muka olisimme suunnitelleet menevämme Kelmien kanssa Tylyahoon?” kysyi Lily.
“Minä en halua, että Sirius menee sinne Marissan kanssa, koska - koska minä ehkä taidan olla ihastunut Siriukseen”, Susan sanoi.




3. luku - Suhdesotkuja




Käytävällä oli hiljaista. Lily ja Annie katsoivat Susania uskomatta korviaan; tyttö oli juuri kertonut olevansa ihastunut Siriukseen. Lily ja Annie eivät olleet edes kuvitelleetkaan, että niin voisi käydä, sillä Susan ei ollut oikeastaan koskaan osoittanut lämpimiä tunteita Siriusta kohtaan, vaan enemmänkin vain tiuskinut ja käyttäytynyt jokseenkin koleasti tämän seurassa.

“Mutta ethän sinä ole koskaan tuntunut pitävän hänestä”, totesi Annie hieman epäilevän kuuloisena.
“En kai minä nyt niin tyhmä olisi, että näyttäisin hänelle tunteeni”, Susan sanoi.
“Kuinka niin?” Lily kysyi ymmärtämättä, mitä toinen tarkoitti.
“Poikaparan egohan kasvaisi niin suureksi, että se räjähtäisi kuin ylikypsä pollomuhku. Ja sitä paitsi hänellähän on aina joku uusi tyttöystävä, ja jos me nyt alettaisiinkin seurustella, en todellakaan halua, että hän sitten jättää minut parin viikon jälkeen taas jonkun uuden tytön takia”, Susan sanoi itsepäisen kuuloisena.
“Ei Sirius ainakaan tällä hetkellä ole kenenkään kanssa yhdessä”, Annie sanoi kannustavasti Susanille.
“Enpä oikein siltikään tiedä… Ja miksi hän edes pitäisi minusta, kun minä olen käyttäytynyt niin ikävästi häntä kohtaan?” Susan sanoi epäilevästi.
“Kyllä hän sinusta pitää, jos vain näyttäisit hänelle herkemmän puolesi”, Lily sanoi ja hymyili.
“Kuulkaa, kaikki muut ovat jo lounaalla, joten eiköhän mekin mennä, vai mitä?” Annie kysyi. Lily ja Susan nyökkäsivät, ja niin he lähtivät kävelemään kohti Suurta Salia.

Lounaan jälkeen rohkelikoilla oli puuskupuhien kanssa yrttitietoa. Oppilaat jakautuivat pieniin ryhmiin ja alkoivat istuttaa ecsblusive blobsahdus -nimisiä valtavia ja vaarallisia kasveja uusiin ruukkuihin. Työ oli siksi haastavaa, sillä kasvista singahtelevat siemenet räjähtivät helposti hankaloittaen istutusta huomattavasti. Lisäksi räjähdykset käräyttivät helposti esimerkiksi kulmakarvat.

“En ymmärrä, miksi meidän aina täytyy istuttaa tai siirtää ruukusta toiseen tällaisia epämääräisiä kasveja. Miksei me vaikka voitaisi kitkeä rikkaruohoja tai tehdä mitä tahansa helppoa ja harmitonta”, Susan sanoi väistäessään ecsblusive blobsahduksesta singahtanutta siementä, joka hetken kuluttua räjähti eräiden puuskupuhien jalkojen juuressa. Moni muukin oli samaa mieltä tunnin loputtua, kun kahdelta oppilaalta oli kärähtänyt kulmakarvat, muutaman puuskupuhin sukat olivat palaneet ja monien kaapuihin oli palanut pieniä reikiä. Kasvihuoneilta Sirius, James, Peter ja Susan lähtivät ennustustunnille, kun Lily, Annie ja Remus puolestaan suunnistivat kohti numerologian luokkaa.

Ennustusta opetti professori Lakhesia Bashianshi. Hän oli vanha ja ryppyinen, moniin päällekkäisiin huntuihin kietoutunut nainen, joka rakasti ennustaa muiden kohtaloita korteista.

Sirius, James, Peter ja Susan kiipesivät kierreportaita pitkin ennustusluokkaan, astuivat sisään ja menivät istumaan ennustusluokan perälle.. Luokkahuone oli sisustettu itämaiseen tyyliin: lattialla oli paljon tyynyjä, joille oppilaat istuivat, ja ilmassa leijui sankka suitsukkeen haju. Kaikki oppilaat olivat jo saapuneet ja professori Bashianshi istui luokan keskellä suurella samettityynyllä.

“Tänä vuonna me kertaamme edellisinä vuosina opittuja asioita, sillä kuten kaikki tietävät, te suoritatte keväällä ennustuksen S.U.P.E.R. -tutkinnon. Surukseni kortit ovat kertoneet minulle, että kolme henkilöä tästä luokasta tulee saamaan arvosanaksi peikon. Mutta älkäämme välittäkö siitä, vaan syventykäämme tunnin aiheeseen, kädestä ennustamiseen”, professori sanoi. “Jakautukaa pareiksi ja avatkaa oppikirjasta sivu 327, jos ette enää muista, miten kädestä ennustetaan”

Sirius ja Peter olivat pari, samoin kuin Susan ja James. James ennusti, että Susan kompastuisi seuraavana päivänä Peteriin. Susan puolestaan vakuutti Jamesille, että seuraavana aamuna James joutuisi aquatulio -loitsun kohteeksi.

Tunnin loputtua Sirius, James ja Peter lähtivät etsimään Remusta, ja Susan lähti kirjastoon uskoen löytävänsä Lilyn ja Annien sieltä. Kirjastossa oli joitakin oppilaita, jotka olivat tekemässä läksyjään. Susan ei kuitenkaan nähnyt ystäviään. Hän oli jo lähtemässä pois, mutta kuuli yhtäkkiä jonkun tytön puhuvan Siriuksesta. Susanin mielenkiinto heräsi ja hän hiipi lähemmäs kuullakseen, kuka puhuja oli ja mitä tämä puhui pojasta.
“… ja siis ajattelit kysyä, lähtisikö hän sinun kanssasi huomenna Tylyahoon?” jonkun tytön, jota Susan ei tuntenut, ääni kysyi.
“Niin, miksei? Meillä oli niin hauskaa tänään loitsuissa. Emily, luuletko, että hän voisi olla ihastunut minuun?” toisen tytön ääni kuului. Susan tunsi äänen kuuluvan Marissalle, joka oli ollut aamupäivällä Siriuksen pari loitsutunnilla.
“Voihan se olla mahdollista. Minä ainakin luulen niin”, Emily sanoi.
“Oi, se olisi ihanaa! Tiedätkö, voisin kysyä Siriukselta päivällisellä, jos hän lähtisi”, Marissa sanoi. Susan tunsi sisällään kuohahtavan. Hän kyllä muisti, että Sirius oli luvannut lähteä Tylyahoon heidän kanssaan, mutta silti häntä alkoi epäilyttää; entä jos Sirius päättäisikin jättää heidät ja lähteä Marissan kanssa? Susan rauhoittui hieman, kun Marissa ystävineen poistui kirjastosta hetken kuluttua.

Susan kuitenkin jäi kirjastoon, koska halusi puhua Lilyn ja Annien kanssa, ja hän tiesi, että nämä yleensä tulivat kirjastoon koulun jälkeen. Hän istui odottamaan ystäviään erään ikkunapöydän ääreen. Susan katseli ulos. Ulkona paistoi aurinko ja monet oppilaat istuskelivat puiden alla varjossa ja nauttivat syksyn viimeisistä lämpimistä päivistä. Jonkin ajan kuluttua Lily ja Annie liittyivät hänen seuraansa.

“Kiva kun meillä on jo huomenna ensimmäinen Tylyahon viikonloppu. Tai siis heti parin päivän kuluttua koulun alkamisesta, kun yleensähän se on vasta lokakuussa”, Annie pohti kaivaessaan läksypinoaan laukustaan.
“Niin, se on mukavaa, varsinkin, kun aurinkokin vielä paistaa. Lokakuussahan vain sataa”, sanoi Lily tehdessään samalla numerologian tutkielmaa.
“Ja hauskaa on, että myös Sirius, James ja Peter tulevat”, Annie sanoi ja punastui hiukan. “Ja erityisesti Remus”
“Oi, suloista! Sinä siis myönnät, että pidät hänestä?” Lily hymyili.
“Tuota… mahdollisesti hieman…”
“Annie, sinun täytyy pyytää ensi kerralla Tylyahoon kahdestaan sinun kanssasi!” Lily innostui.
“No, ehkä… Katsotaan nyt ensin, miten huomenna sujuu”, Annie sanoi.
“Sus, onko kaikki hyvin? Sinä olet vähän hiljainen”, Lily sanoi tajuttuaan, ettei Susan ollut puhunut mitään sinä aikana.
“Minä vain mietin Siriusta. Kuulin vähän aikaa sitten, kun Marissa  puhui kaverinsa kanssa. Hän on myös ihastunut Siriukseen ja aikoo pyytää Siriusta Tylyahoon”, Susan sanoi surkean kuuloisena.
“Eihän Sirius tietenkään suostu. Hän, niin kuin myöskin muut Kelmit, lupasi tulla huomenna Tylyahoon meidän kanssamme. Oletko jo unohtanut?” Lily kysyi.
“En tietenkään. Mutta entä jos Sirius sittenkin lähtee Marissan kanssa?” Susan mietti.
“Älä murehdi turhia”, Lily sanoi.
“Juuri niin, eikä Sirius välttämättä edes pidä Marissasta. Kaikki menee varmasti hyvin”, Annie sanoi.
“Jos te ette muista, Sirius aikoi pyytää Marissaa ulos!” Susan sanoi turhautuneena. Siihen kumpikaan hänen ystävistään ei enää sanonut mitään.

He istuivat kirjastossa päivälliseen asti. Suuressa Salissa tytöt menivät istumaan Kelmien viereen. Ruokana oli lampaankyljyksiä, ja Siriuksella ja Jamesilla oli menossa tavanomainen kilpailu siitä, kumpi söi enemmän. Muut rupattelivat seuraavan päivän reissusta Tylyahoon. Rattoisa hetki ei kuitenkaan kestänyt kauan.
“Hei, Sirius!” kuului yhtäkkiä. Marissa oli saapunut paikalle. Se sai aikaan sen, että Lily ja Annie katsoivat vuorotellen Siriusta ja Susania, ja Susan puolestaan katsoi vastapäätä itseään istuvan Siriuksen reaktiota Marissan saapumiseen; pojan kasvoille oli levinnyt leveä virne. James, Remus ja Peter olivat hiukan ulkona tilanteesta.
“Hei, kultaseni! Mikä sinut tänne toi?” Sirius kysäisi saaden Marissan hihittämään kovaäänisesti, Susanin mielestä erittäin typerästi. Muutamat muut Rohkelikon oppilaat kääntyivät katsomaan.
“Ajattelin vain kysyä, haluaisitko lähteä huomenna minun kanssani Tylyahoon?” Marissa sanoi ja hymyili.
“Hän lähtee meidän kanssamme”, Susan sanoi hampaitaan kiristellen. Ylipäätänsä koko Marissan lisäksi häntä ärsytti myös se, että Sirius oli sanonut tyttöä ‘kultaseksi’.”
“Ehdin jo luvata heille”, Sirius sanoi pahoittelevaan sävyyn. Susan virnisti salaa mielessään.
“Ai, harmi. No, ei minulla sitten muuta”, Marissa sanoi pettyneenä.
“Mutta… sovitaanko niin, että ensi Tylyahon-reissulla me menemme sinne kahdestaan?” Sirius sanoi ja nosti toista kulmakarvaansa kysyvästi. Se oli kuin isku päin Susanin kasvoja. Tilannetta pahensi se, että Marissa alkoi taas hihittää ja joku rohkelikko vislasi kauempaa pöydässä.
“Oi! Tietysti minä tulen!” Marissa hihkui.
“Meidän täytyy lähteä”, Lily sanoi huomatessaan, että Susanin silmät kostuivat hiukan ja tämän kasvoille levisi suuttunut ilme.
“Höh, miksi?” kysyi James, joka oli edelleenkin hieman pihalla tilanteesta.
“Meillä on muuta tekemistä”, Annie sanoi ja poistui salista ystäviensä kanssa, mutta salin ovelta hän vielä hymyili Remukselle. James ja Peter taputtivat Remusta selkään naureskellen ja Peter sanoi: “Niin sitä pitää, Kuutamo!”

Päästyään ulos salista, tytöt lähtivät kävelemään kohti Rohkelikkotornia. Susan ei puhunut mitään ja kun he lopulta pääsivät makuusaliinsa Susan rojahti sängylleen.
“Minä menen nukkumaan. Mietin yön yli, mitä teen huomenna”, Susan sanoi hieman tukahtuneella äänellä. Lily ja Annie eivät sanoneet mitään, vaihtoivat vain katseita ja menivät hekin nukkumaan.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Sinikeiju - 21.01.2010 00:22:58

Mä rakastan kelmificcejä. Syy, miksi avasin tän. Pidin erittäin paljon.
Luvut saisi olla pidempiä.  Muuta huomautettavaa mä en löytänyt.

Mutta lisää tätä.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Tillis - 21.01.2010 12:22:55

Oikein kiva. Teksti kulki hyvin eteenpäin, eikä epäselviä kohtia ja kirjoitusvirheitä löytynyt (en tosin etsinytkään, mutta monissa ficeissä virheet pomppivat silmille). Teksti oli mukavan kevyttä, helposti luettavaa ja hauskoja kohtia oli paljon, ja myös vakavampia tilanteita osaat kuvailla hyvin. Ja kuvailu muutenkin oli hyvää, esim. mitä henkilöt ajattelevat, tuli hyvin selville. Myös vuoropuhelut oli kirjoitettu hyvin. Ficissä myös mukavasti sellaisia... ööh... sivujuttuja (en keksi parempaa sanaa), kuten esim. puuskupuhien sukat yrttitiedodssa. Tuollainen pieni ylimääräinen sisältö on kivaa, koska se ikäänkuin "täyttää" tekstiä, vaikkei ylimääräisiin juttuihin muuten kiinnitä huomiota. Ja oli kiva, kun keksit itse sen ecsblusive blobsahdus -kasvin. Yleensä ficeissä on aina vanhoja juttuja. Myös ennustuksen opettaja oli hyvin kehitetty; nimihän siis Kreikan mytologiasta, yksi kohtalottarista, eikö vain? (Kreikan mytologia rules ;D) Ja sukunimi Bashianshi kuvaa hyvin hänen mieltymystään ennustaa korteista.

Mutta yksi huomautus:KLISEET! :D Okei, ne ei varsinaisesti haitanneet, mutta varsinkin ensimmäinen luku oli niitä täynnä. Itse asiassa koko ensimmäinen luku yksi suuri klisee ;D Itseäni kliseet ei oikeastaan haittaa, mutta jos haluat tehdä ficistä yllättävämmän, kannttaa välttää niitä ;) Kolmas luku ei kuitenkaan ollut niin klisee, ja ficin edetessä mukaan juoneen tulee yleensä mukaan myös paljon enemmän omiakin juttuja.

Eipäs muuta, jatkoa vain!:)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Duura - 23.01.2010 17:13:08

Mmm... Mukavalta vaikuttaa tämä kelmificci, itse tykkään näistä todella paljon, niinkuin monet muutkin ;D Eihän se haittaa jos hieman saat pituutta lisää, mutta mukava alku ja jatkoa pyydän!  ;)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Charity - 24.01.2010 16:35:04

Sinikeiju ja Duura, kiva että piditte ficistä. Luvut tosiaan ovat olleet hieman lyhyitä (en ole vielä tottunut pitkiä lukuja kirjoittamaan, koska tämä on ensimmäinen ficcini), mutta olen jo kirjoittamassa seuraavaa lukua ja siitä tulee pidempi kuin edelliset :)

Tillis, todella mukavaa, että jaksoit kirjoittaa niin pitkän kommentin. On aina mukavaa tietää tarkemmin, mitä mieltä ficistä ollaan. Kliseitä tosiaan oli melkoisen paljon, mutta niin kuin sanoit, juonen edetessä mukaan tulee paljon enemmän omiakin juttuja. Juu, en tosiaan tiedä paljoakaan 70-luvun muodista, mutta nyt ainakin tiedän välttää toppeja ;D

Eli sitten vielä lopuksi: ensi luku ilmestyy toivottavasti ensi viikonloppuna, mutta voi tietysti  olla, että saan sen valmiiksi aikaisemmin :)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta!
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 27.01.2010 11:41:31

Tykkäsin vaikka täs oliki niitä kliseitä jonku verran..Mutta seuraaviin ei sit niitä ainakaa nii paljoo nii ;) :) Eli siis joo tykkäsin kliseistä huolimatta ja jatkoa odotan(toivottavasti vähä pitempäää ku noi edelliset) :)
NuuhkuHoney

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta!
Kirjoitti: NeitiMusta - 03.02.2010 13:23:49

Oi oi.. jatkoo vaan pian! :D Tykkäsin tästä, vaikka olihan tässä aika paljon kliseitä :D

NeitiMusta. :D

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta!
Kirjoitti: Charity - 06.02.2010 20:37:03

NeitiMusta ja NuuhkuHoney, kiitos kommenteistanne! Seuraava luku on jo lähes valmis, eikä se ole niin kliseinen :D Laitan sen tänne huomenna.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta!
Kirjoitti: Anaid - 06.02.2010 21:36:37

OMG! Ihana!
Jatkoo!
mä rakastan tätä "kelmien vika vuos"-ideaa J/L parituksel!
piristit mun päivää!
<3:Anaid

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) luvut 1-3 20. tammikuuta!
Kirjoitti: Charity - 13.02.2010 23:52:45

Anaid, kiitos sinullekin kommentistasi! Ja vielä kerran kiitos muillekin kommentoijille!

Olen pahoillani, että kesti tämän uuden luvun kanssa, mutta tässäpä tämä nyt vihdoinkin on :) Huomattavasti pidempi kuin edelliset. Tätä pidempiä lukuja en enää kykene kirjoittamaan :D

Sanoin tuossa aiemmin, ettei tämä luku ole niin kliseinen, mutta siitä päätätte te. Aluksi voi tuntua, että tämäkin luku on klisee -luku, mutta olkaa kilttejä ja lukekaa loppuun asti. Kiitos.

Olkaa hyvät, toivottavasti pidätte!


4. luku - Suuria käänteitä


Oli lauantaiaamu ja kellon viisarit näyttivät puolta kymmentä. Annie oli jo noussut, mutta Lily ja Susan nukkuivat vielä. Annie käveli tyttöjen makuusalin nurkassa olevan suuren peilin eteen ja katsoi itseään. Hänellä oli vaaleahkot, hieman rusehtavat hiukset. Ne olivat suorat ja pitkät, ja ulottuivat kyynärpäihin saakka. Silmät olivat hailakansiniset. Annie käänsi katseensa peilistä omalla yöpöydällään olevaan herätyskelloon ja huomasi, että olisi parasta herättää Lily ja Susan, jos he aikoisivat ehtiä aamiaiselle.
"Lily ja Susan, herätys! Me lähdetään Tylyahoon, muistatteko?" Annie sanoi virkeänä. Lily mumisi unisena ja äreän kuuloisena sängystään jotain epäselvää, mutta nousi hetken kuluttua ylös kampaamaan hiuksiaan. Susan sen sijaan näytti olevan edelleen unessa. Annie kuitenkin erehtyi. Melkein saman tien Susan nimittäin nousi ylös sen näköisenä, kuin olisi ollut hereillä jo kauan aikaa.
"Susan, miten sinä olet noin hyvin hereillä tähän aikaan?" Annie kysyi.
"Heräsin jo jonkin aikaa sitten", Susan sanoi ja alkoi etsiskellä poolopaitaansa mietteliään näköisenä.
"Mikset sinä sanonut mitään? Minä olen ollut hereillä jo tunnin ajan"
"Minä mietin tätä päivää"
"No?"
"Muistatko kun sanoin eilen illalla, että mietin Siriusta ja tämänpäiväistä Tylyahonreissua, niin ajattelin, että jos te voisitte jättää minut ja Siriuksen jossain vaiheessa jollain keinolla kahdestaan, eli siis rahdata myös Jamesin, Remuksen ja Peterin pois paikalta, niin voisin ehkä..." Susan sanoi nopeasti ja punastui hieman, ja käänsi katseensa pois Anniesta. "Voisin ehkä - siis mahdollisesti - kertoa hänelle tunteistani"
"Tietenkin! Totta kai me teemme sen, vai mitä Lily?" Annie sanoi.
"Tieyhhi, imman muuha!" Lilyn epäselvä ääni kuului kylpyhuoneen suunnasta. Hän oli pesemässä hampaitaan.

Kun kello oli kaksitoista, kaikki oppilaat, joilla oli lupa lähteä Tylyahoon, seisoivat pitkässä, Tylypahkan pääportille johtavassa jonossa. Portilla heidän lupalappunsa Tylyahoon tarkistettiin ja Voro varmisti lisäksi, ettei kukaan salakuljettanut ulos linnasta mitään mitä ei pitäisikään salakuljettaa pois. Myös tytöt ja Kelmit seisoivat jonossa.
"Tämä jono on melko pitkä", Remus sanoi tähyillessään portille.
"Niin, mutta onneksi on kiva ilma", Annie sanoi ja hymyili pojalle.
"Ja hyvää seuraa", Remus katsoi Annieta silmiin.
"Oooooo..." James ja Sirius virnistelivät. Annie käänsi nopeasti katseensa pois Remuksesta ja alkoi tähyillä punastuneena, paljonko jono oli taas edennyt. Pikkuhiljaa oppilaat toisensa jälkeen pääsivät jatkamaan matkaansa Tylyahoon.

"Oletteko te jo miettineet, mitä te haluaisitte tehdä kylillä?" Lily kysyi, kun tytöt ja Kelmit kävelivät mutkittelevaa tietä kohti Tylyahoa. Taivas oli kirkkaansininen ja syyskuun aurinko paistoi lämpimästi.
"Mentäisiinkö ensiksi Kolmeen luudanvarteen?" Peter ehdotti.
"Sopii.  Mietitään sitten siellä, mitä tehdään myöhemmin iltapäivällä", Lily sanoi. Hetken kuluttua he saapuivat kylään. Kauppakatu ja pikkuiset puodit sen vierustoilla olivat tupaten täynnä Tylypahkan oppilaita. Tytöt ja Kelmit puikkelehtivat väenpaljoudessa Kolmeen luudanvarteen. Sielläkin oli täyttä, mutta hetken odottelun jälkeen eräs nurkkapöytä vapautui. Remus ja Peter tarjoutuivat hakemaan juotavat, koska he epäilivät, että James ja Sirius olisivat todennäköisesti jääneet turhan pitkäksi aikaa rupattelemaan matami Rosmertan kanssa. Muut jäivät istumaan pöytään ja keskustelu kääntyi huispaukseen.
"James, sinähän olet kai tänä vuonna Rohkelikon huispauskapteeni?" Susan kysyi.
"Jep. McGarmiwalta tuli kirje viime kesänä", James sanoi huolettoman kuuloisena keikkuessaan tuolinsa takajaloilla.
"Hmm, teiltähän lähti aika paljon pelaajia, viime vuoden joukkueesta siis", Annie sanoi.
"Joo, pitäjä, kaksi jahtaajaa ja lyöjä. Pidän parin viikon kuluttua karsinnat ja toivon, että löytyy hyvät pelaajat. Toisaalta viime vuoden karsintojen taso oli todella epämääräistä ja samat henkilöthän ne aina pyrkivät uudelleen, joten en edes uskalla ajatella, minkälaisen joukkueen saan lopulta kasattua", James sanoi ja hänen huoleton ilmeensä valahti hieman. Sitten hänen ilmeensä kirkastui. "Osaatteko te lentää?" hän kysyi tytöiltä.
"Hei, entä minä?" Sirius kysyi pöydän toiselta puolelta.
"Tuota noin, luulen itse asiassa, että sinä pääsisit joukkueeseen helposti, koska -" James aloitti.
"Sitähän minä olen aina sanonut!" Sirius keskeytti ja iski näyttävästi silmää silmää tytöille.
"Koska muut hakijat usein paljon ovat nuorempia, eivätkä he osaa lentää ja heihin verrattuna sinä olet hyvä, koska sinä pysyt sentään luudalla, mutta -"
"Heei! Tuo ei ollut kivaa!" Sirius sanoi.
"Mutta en tietenkään tarkoita tuolla, että sinä et osaisi lentää. Oikeasti olen sitä mieltä, että sinun kannattaa tulla karsintoihin", James sanoi.
"Tarkoitatko tuota tosissasi?", Sirius kysyi.
"Jep. Mutta, osaatteko te siis lentää?" James  kysyi tytöiltä uudelleen.
"No, minähän lensin koko lapsuuteni, koska asuin perheeni kanssa maalla, mutta sen jälkeen kun me muutimme kaupunkiin, en ole enää päässyt lentämään. Tietysti ensimmäisellä luokalla oli oppiaineena lentämistä, mutta sitäkin kesti vain niin vähän aikaa", Susan sanoi hieman kaihoisan kuuloisena.
"Minäkään en ole lentänyt ensimmäisen luokan jälkeen, niin kuin ei Lilykään. Me molemmat varmaankin tippuisimme luudalta, ennen kuin edes pääsisimme kymmenen jalan korkeuteen", Annie sanoi. Sitten hänen suupielensä nytkähtivät. "Mutta voisithan sinä hyväksyä Lilyn joukkueeseen, niin aina hänen tipahtaessaan luudalta, voisit kopata hänet ilmasta herrasmiesmäisesti, eikä hän voisi edes valittaa, vaikka hän sitten joutuisi istumaan sinun luutasi kyydissä"
"Annie!" Lily tyrkkäsi vieressään istuvaa tyttöä kyynärpäällä.
"Kiitos erinomaisesta ideasta, Annie! Mitä sanot, Lily, tulisitko joukkueeseen?" James virnisteli. Lily ei ehtinyt vastata, koska Remus änkesi ihmispaljouden läpi juomat mukanaan heidän pöytäänsä.
"Minne sinä hukkasit Peterin?" Sirius kysyi.
"Törmäsimme äsken laumaan seitsemäsluokkalaisia Korpinkynsiä, muun muassa Sarah mukanaan. Siis se, joka oli Peterin pari loitsutunnilla ja jota Peter melkein pyysi täksi päiväksi Tylyahoon. No, he lähtivät jonnekin"
"Ahaa! Onko Marissakin täällä?" Sirius tähyili ovelle päin. Susan tavoitti Lilyn ja Annien katseen ja nytkäytti päätään oven suuntaan. Nämä tajusivat, että nyt olisi aika jättää Susan kahden Siriuksen kanssa.
"Hmm, mitä jos vaikka lähtisimme Hunajaherttuaan?" Annie kysyi.
"No - tuota, vastahan me saimme kermakaljat eteemme", James sanoi, eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että haluaisi vielä  lähteä. Annie katsahti Susania, joka nytkäytti päätään uudestaan ovelle päin.
"Hmm, tuota, no entä edes sinä, Remus, haluaisitko lähteä?" Annie kysyi kasvot punertaen: hänen tarkoituksenaan ei todellakaan ollut - ainakaan vielä näin aikaisin - joutua kahdestaan Tylyahoon Remuksen kanssa.
"Öhm, en ollut kyllä vielä ehtinyt edes alkaa juoda kermakaljaani, mutta lähdetään vain", Remus sanoi ja nousi pöydästä jättäen melkein täyden kermakaljapullon jälkeensä.
"Ooooo", Sirius virnuili.
"Remus, toivottavasti et pane pahaksesi, jos lainaan sinun kermakaljaasi", James sanoi ja otti ison kulauksen Remuksen kermakaljasta. Sirius, James, Susan ja Lily jäivät istumaan pöytään. Siriuksen ja Jamesin keskustellessa Remuksesta, Susan viittelöi sanattomasti Lilylle, että tämän pitäisi jättää hänet ja Sirius kahdestaan ja rahdata Jameskin pois ja Lily puolestaan yritti viestittää Susanille, että se oli jo liikaa pyydetty. Sitten Susan potkaisi Lilyä pöydän alla, minkä jälkeen Lily yritti potkaista takaisin, mutta osui vahingossa Jamesin sääreen.
"AU! Kuka tuon teki?" James kysyi pidellen jalkaansa. Susan tuijotti Lilyä merkitsevästi.
"Öh, anteeksi, James", Lily sanoi punaisena ja hampaitaan kirskutellen. "Haluaisitko lähteä minun kanssani kävelylle Tylyahoon?"
"Oi, Lily, tietysti minä tulen!" James riemuitsi mitä ilmeisemmin jalkansa ja puoliksi juodun kermakaljansa unohtaneena ja nousi ylös tuolistaan. "Mennäänkö?"
"Tietysti", Lily sanoi ja nousi hänkin. Susan hymyili tuoliltaan Siriuksen vierestä, kun Lily vielä katsahti taakseen Kolmen luudanvarren ovelta.
"James!" Sirius huusi vielä. "Haittaako, jos pöllin sinun ja Remuksen kermakaljat?"

***

Annie ja Remus olivat juuri tulleet sisään Hunajaherttuan ovesta.  Hunajaherttuakin oli täynnä Tylypahkan oppilaita. Puodin hyllyt olivat kukkuroillaan kaikenlaisista makeisista.
"Mitä ajattelit ostaa?" kysyi Remus.
"Hmm, en tiedä. Mitä sanot sokerisulkakynistä? Ne vaikuttavat turvalliselta vaihtoehdolta verrattuna moniin muihin täällä oleviin karkkeihin"
"Minulla on niitä kasoittain koululla. Ostin niitä Viistokujalta taikuuden historian tunteja varten. Saat minulta niitä, jos haluat", Remus hymyili.
"Jos sinä haluat antaa niitä, niin sopiihan se", Annie hymyili takaisin. "Taidan sitten ostaa jotakin muuta", hän sanoi ja alkoi tutkia Hunajaherttuan muuta makeisvalikoimaa.

***

"James, haluaisitko mennä jonnekin?" Lily kysyi kävellessään Jamesin vierellä pitkin Tylyahon Kauppakatua.
"Mennäänkö johonkin kahvilaan? Minun jalkani - hmm, tuota - se on vielä pikkuisen kipeä, koska sinä potkaisit sitä - öh - aika kovaa", James sanoi. Lily tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi.
"Tietysti, sopiihan se. Anteeksi, olen pahoillani, ei ollut todellakaan tarkoitus potkaista sinua", Lily sanoi ja käänsi katseensa erään suklaata myyvän puodin näyteikkunasta Jamesiin.
"Ei se mitään, mutta onko sinulla yleensä jokin tapa heilutella jalkojasi pöydän alla niin kovaa vauhtia? Jatkoa ajatellen vain, niin tiedän, etten sitten istu sinua vastapäätä", James sanoi hymyn noustessa kasvoilleen.
"Öh, jatkoa ajatellen?"
"Niin, jos muistat, me ollaan parhaillaan menossa kahvilaan"
"Eh, ajattelin - en ajatellut yhtään mitään", Lily sanoi hieman punakkana. Hetken kuluttua he tulivat pienen kahvilan ovelle ja astuivat sisään.

***

"Mitä olet ajatellut tehdä sitten koulun jälkeen?" Susan kysyi Siriukselta. Susan oli erittäin tyytyväinen tilanteeseen: He olivat istuneet kahdestaan kolmessa luudanvarressa jo kauan aikaa, eikä kukaan ei ollut häirinnyt heitä koko aikana.
"Ajattelin ehkä kouluttautua auroriksi. Siihen tosin menee monta vuotta, mutta se olisi hyvä työ", Sirius sanoi. "Entä sinä?"
"En tiedä vielä. Siihen on kuitenkin vielä kauan aikaa. Ennen koulun loppumista ehtii varmasti tapahtua paljon", Susan sanoi. Sitten hänelle tuli hieman epävarma olo. Vaikka keskustelu oli sujunut hyvin, yhtään sellaista tilannetta ei ollut vielä tullut, että hän olisi voinut kertoa tunteistaan Siriukselle. Ehkä heidät oli tuomittu pysymään ikuisesti ystävinä. Tai ehkä hänen sitten vain pitäisi puhua Siriukselle suoraan. Hän huomasi Siriuksen katsovan häntä silmiin ja päätti kertoa nyt asiansa.
"Sirius, min -"
"Sus -"
"Sano sinä vain ensin", Sirius sanoi ja hymyili Susanille.
"Öh - ööm, ei kun sano vain, minä sanon myöhemmin, ei se ole niin tärkeää", Susan sanoi hieman hämillään.
"Hyvä on. Tuota, tämä saattaa tulla hieman yllättäen, mutta -", Sirius aloitti hieman hermostuneesti. Sitten hän katsahti baaritiskille päin. "Haittaako, jos pyydän Marissan meidän pöytään. Hänhän olisi halunnut tulla tänään Tylyahoon minun kanssani, niin vaikka en päässytkään, voisi kuitenkin olla kivaa häntä kohtaan pyytää hänet istumaan tänne", Sirius sanoi. "Käykö sinulle?"
"No", Susan tunsi suuttumuksen kuohahtavan sisällään, mutta nyökkäsi kuitenkin. "Olkoon menneeksi..." Sirius nousi pöydästä ja käveli baaritiskin luokse. Susan katsoi, kun poika sanoi jotain Marissalle. Susan ei kuullut sanoja, mutta tytön hihitys kantautui hänen korviinsa asti. Hetken kuluttua Sirius tuli takaisin Marissan kanssa. Susan istui hiljaisena ja kuunteli, kun toiset keskustelivat. Välillä Sirius sanoi jotain ja Marissa hihitti vastaukseksi. Susan ei voinut käsittää, miten Sirius kesti sitä ärsyttävää kimitystä.

***

Remus ja Annie kävelivät pitkin Kauppakatua. Heillä oli ollut hauskaa Hunajaherttuassa, kun he olivat kierrelleet siellä, ja Remus oli esitellyt Annielle sellaisia karkkeja, mitä hän ei muuten olisi tullut ostaneeksi, mutta nyt kun ei ollut enää karkkeja mistä keskustella, kumpikaan ei keksinyt, mistä he voisivat puhua. Annie ja Remus molemmat tiesivät jo ennestään toisistaan melkein kaiken, sillä he olivathan he olleet samalla luokalla jo yli kuusi vuotta. Anniesta olisi siis tuntunut vain erittäin typerältä kysyä esimerkiksi Remuksen lempihuispausjoukkuetta, samoin kuin Remus olisi tuntenut itsensä erittäin noloksi, jos olisi tiedustellut Annien lempiväriä tai -kouluainetta.
"Hmm, mukavaa tosiaan, että on näin kiva sää", Annie sanoi rikkoakseen kiusallisen hiljaisuuden heidän välillään.
"Niin, vaikka pilvet ovatkin peittäneet auringon, mutta onhan täällä silti vielä melko lämmintä", Remus sanoi katsellen taivaalle. Annie vilkaisi poikaa: tämä oli hetki sitten vetänyt laukustaan villapaidan päälleen ja valitellut sään viilenemistä.
"Öh, olet oikeassa. Mennäänkö vaikka tuohon kauppaan tuossa vieressä?" Annie kysyi.
"Sopii, se näyttääkin kiinnostavalta", Remus vastasi ilahtuneen näköisenä: jokaisessa kaupassa oli aina jotain, mistä keskustella.

Hetken kuluttua he kuitenkin astuivat ulos puodista. Se oli erikoistunut villasukkien myymiseen, eivätkä Annie tai Remus kumpikaan olleet kiinnostuneita niistä. Hiljaisuudessa he kävelivät taas Tylyahossa.
"Kello on jo puoli neljä. Lähdetäänkö jo koululle?" Remus kysyi hieman vaivaantuneesti.
"Mennään vain", Annie sanoi. "Tuota, oletko jo tehnyt yrttitiedon esseen?"
"En ole. Milloin meillä onkaan seuraavan kerran yrttitietoa?"
"Maanantaina, mennäänkö tekemään esseet kirjastoon?"
"Sopii hyvin, sittenhän  ei olekaan muita läksyjä viikonlopuksi", Remus sanoi. He lähtivät kävelemään kohti koulua keskustellen läksyistä ja koulusta. Edes se oli aihe, mistä löytyi aina puhuttavaa.

***

Susan istui edelleenkin Kolmessa luudanvarressa. Sirius istui häntä vastapäätä ja piti oikeaa kättään rennosti Marissan olkapäillä.
"Sirius, mitä mieltä olet kampauksestani? Laiton sen ihan tätä päivää varten", Marissa sirkutti. "Tai oikeastaan ihan sinua varten. Olin varma, että me näkisimme toisemme"
"Niin minäkin, kultsi. Sinun kampuksesi on oikein söpö", Sirius sanoi. Marissa hihitti. Susania ärsytti koko ajan vain enemmän. Sirius ei oikeasti ollut sellainen, että hän sanoisi ketään 'kultsiksi', hän muuttui erilaiseksi Marissan seurassa.
"Sus, miksi sinä olet ihan hiljaa?" Sirius kysyi ja käänsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan katseensa pois Marissasta. Susan kohautti myrtyneenä olkiaan.
"Olenko minä sanonut jotain?"
"Minulle et yhtään mitään, kultsi", Susan vastasi. Marissa kohotti kulmiaan.
"Onko tuo joku sellainen - hihhih - sisäpiirijuttu?" Marissa kysyi. Sitten hän hihitti taas. Susan ei edes voinut käsittää miksi.

***

James ja Lily olivat olleet pienessä kahvilassa jo reilusti yli tunnin ajan. He istuvat ikkunan vieressä olevassa pöydässä. Aurinko oli pilven takana ja ulkona oli alkanut tihkuttaa. Kahvila oli silti valoisa ja kotoisa. He olivat jo aikoja sitten juoneet kolmannet teekuppinsa tyhjiksi: he vain istuivat ja juttelivat. Parhaillaan James kertoi Lilylle hauskoja juttuja liittyen huispaukseen. Välillä Lilyä jopa nauratti, eikä häntä edes haitannut kovinkaan paljon, että toisinaan James vain jäi katselemaan hänen hiuksiaan tai kasvojaan. Pojan jalka ei ollut enää kipeä, mikä myös huomattavasti kevensi tunnelmaa. Lily kuitenkin arveli, että siihen varmaankin jäisi mustelma. James tuskin kuitenkaan valittaisi tai huomauttelisi asiasta, Lily ajatteli, koska jotenkin, vaikka tämä ei aina kohteliasta vaikutelmaa itsestään antanut, hän silti, ilmeisesti, osasi käyttäytyä hyvin, jos niin halusi.

"Lily, ihan asiasta toiseen, kun mehän ollaan tänä vuonna johtajaoppilaita, niin mehän joudutaan partioimaan toisinaan iltaisin käytävillä", James sanoi.
"Niin?"
"Mietin vain, oletko ajatellut sitä", James sanoi. Sitten poika hymyili vinosti ja Lilyn mielestä pikkuisen ilkikurisesti. "Me saamme - siis tarkoitan - meidän on pakko viettää toistemme kanssa melko paljon aikaa", James katsoi Lilyä.
"Minä - hmm- tosiaan olen ajatellut sitä", Lily sanoi ja katsoi ikkunasta ulos tyhjille kaduille; kukaan ei halunnut olla ulkona sateessa.
"Sinä siis vihdoinkin myönnät, että olet ajatellut minua", James hymyili rennon kuuloisena.
"Öh - tavallaan -", Lily hymyili hieman, mutta hän ei ehtinyt sanoa muuta, kun jostain kaukaa ulkoa kuului huutoa ja rysäyksiä. "James, kuulitko?"
"Epämääräisesti", James sanoi. "Mennään katsomaan, mitä siellä tapahtuu". James nousi ylös, jätti pöydälle rahaa maksuksi teestä ja käveli ripeästi ovelle syystakkiaan päälleen vetävä Lily perässään. Sade yltyi ja näkyvyys oli huono. Kadut näyttivät autioilta.
"Ehkä me vain sittenkin kuviteltiin", Lily sanoi, kun he kävelivät ulos Tylyahosta vievällä kuraisella tiellä. Olkikattoiset talot alkoivat harventua kylän reunoille tultaessa.
"Voi olla. Lähdetäänkö takaisin Tylypahkaan?" James kysyi tähyillen vielä ympärilleen, josko missään näkyisi mitään merkkejä mistään epätavallisesta.

Lily ja James kävelivät hiljalleen kohti Tylypahkaa. Käännyttyään eräästä tienkulmasta Tylypahkaan vievän tien hieman metsäisellä osuudella, he näkivät kaukana maassa kaksi hahmoa. Muuta he eivät erottaneet, koska sade sumensi näön perusteellisesti.
"JAMES!" Lily kirkui ja tarrasi kiinni Jamesista. "James! Keitä nuo ovat? Eiväthän ne ole vain kuolleita?" Lily huusi juostessaan kahden hahmon luokse juoksevan Jamesin perässä. Vasta kun James ja Lily olivat enää vain muutaman metrin päässä hahmoista, he erottivat nämä selkeästi: Remus ja Annie. James heittäytyi nopeasti maahan ja yritti löytää pulssin molemmista.
"JAMES! ANNIE JA REMUS!" Lily huusi hysteerisenä. Lily kumartui täristen valkoiseksi valahtaneen Jamesin vierelle ja nosti Annien puoliksi pystyyn. "James, mitä me teemme?" Lily yritti etsiä Anniesta jotain haavoja tai elonmerkkejä, mitä vain, mistä selviäisi jotain.
"Lily, ole kiltti ja juokse nopeasti kylään hakemaan apua! Minä huolehdin sillä välin Anniesta ja Remuksesta", James sanoi tärisevällä äänellä. "Jaksatko?" James auttoi Lilyn ylös mutaisesta maasta. James rutisti nopeasti Lilyä itseään vasten.
"James, o-ovatko he elossa? He-heidän on pakko!" Lily sanoi kimeällä äänellä katsoen Jamesin kyyneleisiä kasvoja.
"En tiedä. Lily, ole kiltti ja juokse hakemaan nopeasti apua! Minä jään tänne, ne jotka hyökkäsivät Annien ja Remuksen kimppuun saattavat palata. Jää sitten kylään, olet liian poissa tolaltasi, että sinun kannattaisi enää tulla takaisin. Tule sitten muiden oppilaiden kanssa koululle. Heti kun minä pääsen koululle, lähetän sieltä sinulle pöllön ja kerron, miter Annie ja Remus voivat. Lupaan sen", Lily irtautui Jamesin käsistä ja lähti hieman hoippuen juoksemaan tietä takaisin kohti kylää. James kumartui taas maassa Remuksen ja Annien puoleen.

Jamesin ajantaju sumentui. Paljon myöhemmin, liian pitkältä ajalta tuntuneen ajan kuluttua ihmisiä alkoi virrata kylästä onnettomuuspaikalle. Myös koululta alkoi tulla opettajia; Lily oli ilmeisesti ymmärtänyt lähettää postitoimistosta pöllön kouluun. Hetken kuluttua professorit McGarmiwa ja Kuhnusarvio saapuivat hevosettomilla vaunuilla paikalle. James ja muutamat tylyaholaiset nostivat Annien ja Remuksen vaunuihin.
"Potter, ole hyvä ja nouse vaunuihin. Sinä tulet vaunuilla linnaan näiden oppilasparkojen, minun ja professori Kuhnusarvion kanssa", McGarmiwa sanoi tukahtuneella äänellä. James nousi edelleen pökertyneenä tilanteesta vaunuihin ja matka linnaan alkoi. Professori McGarmiwa kyseli Jamesilta vaikeita kysymyksiä tapaukseen liittyen, kunnes professori Kuhnusarvio ymmärsi ystävällisesti pyytää, että James saisi hieman levätä.

Tylyahossa Lily seisoi tyhjällä, sateisella ja mutaisella Kauppakadulla tyhjillään olevan Kolmen luudanvarren edessä Susanin, Siriuksen ja Marissan kanssa. Muut ihmiset olivat joko onnettomuuspaikalla tai visusti lukkiutuneina koteihinsa uuden hyökkäyksen pelossa.
"E-entä jos se hyökkäys olisikin ko-kohdistunut Kolmeen luudanvarteen? Sirius, tämä on hirveää! Sinun pi-pitäisi sa-sanoa jotain!" Marissa ulisi Siriuksen olkapäätä vasten. Sirius pysyi hiljaa.
"Sirius, ole kiltti ja vie Marissa sisälle Kolmeen luudanvarteen, hänen täytyy päästä sisälle lämpimään", Lily sanoi jo hieman rauhoittuneena, mutta sitten hän murtui taas. "Ja-James lu-lupasi lähettää minulle p-pö-pöllön, missä hän kertoo, mikä on ti-tilanne, k-kun hän pääsee koululle, mutta se-se ei ole vi-vielä saapunut, mutta sitten k-ku-kun se saapuu, mi-minä lupaan lähettää sen e-eteenpäin sinulle", Lily sanoi taas hysteerisesti itkien. Susan halasi Lilyä ja tämänkin olkapäät hytkyivät itkusta.
"T-tule, Lily, lähdetään k-ko-koululle", Susan sanoi itkiessään. Tyttö ei ollut katsonut Siriukseen päinkään koko aikana. Lily tiesi, että Susan tunsi itsensä pahasti loukatuksi, kun poika lohdutti Marissaa, eikä kiinnittänyt huomiotaan Susaniin itseensä. Häntä ja Lilyähän tämä asia enemmän koski: Annie ja Remus olivat heidän ystäviään.

Lily ja Susan lähtivät kävelemään tietä, joka johti ulos kylästä koululle. Sirius jäi katsoi Marissan olkapään yli poispäin käveleviä tyttöjä ja hänen kalpeat ja kyyneleiset kasvonsa jäivät katsomaan Susania määrittelemätön ilme kasvoillaan. Kun tytöt kääntyivät kadunkulmasta, eikä heitä enää näkynyt, Sirius johdatti vastahakoisesti Marissan sisälle Kolmeen luudanvarteen, sanomatta mitään.

Lily ja Susan kävelivät koululle. He eivät sanoneet mitään kävellessään kohti Tylypahkaa, he vain nojasivat toisiinsa ja Susan itki vielä, Lily oli taas rauhoittunut. Sade alkoi keventyä. Lily säpsähti, kun tunsi yhtäkkiä jonkin olkapäällään, mutta hän huomasi nopeasti sen olevan tornipöllö; Jamesin lupaama kirje.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 4 ilmestynyt 13. helmikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Welmasein - 14.02.2010 16:04:58

kirjotusvirheitä löyty kannattaa pistää vaikka wordiin tosiaan nu tekstit nii näkee virheet ja voi korjata tänne. odotan jatkoa, kiitos

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 4 ilmestynyt 13. helmikuuta! UUTTA!
Kirjoitti: Hp-fani4EveR - 14.02.2010 16:17:29

Tää oli mielenkiintonen. Eka luku oli kyllä erittäin klisee ja siitä löytyi virheitä.
Suosittelisin, että hommaisit betan.
Teksti parani huomattavasti ja neljäs luku oli erittäin helppo lukea. Nyt oottelen innolla jatkoa tähän. :D

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 4 ilmestynyt!
Kirjoitti: Charity - 13.07.2010 23:59:15

Uskokaa tai älkää, mutta tämä ficci jatkuu :D Pakko kuitenkin varoittaa, että tämä on varmaan koko ficin sekavimpia ja synkimpiä lukuja, eikä huumoria oikeastaan taida löytyä, valitettavasti. Älkää kuitenkaan säikähtäkö, koska ensi luvussa tunnelma kyllä muuttuu entiselleen :)

Ja kiitos kaikkien lukijoiden lisäksi erityisesti kommentoijille, eli Hp-fani4EveR ja Welmasein kiitos, kiitos,  kommentteja on aina mukava saada!


5. luku - Hyökkäyksen jälkeen


James istui yksin hämärässä, kiviseinäisessä huoneessa, jonka reunustoilla riippui muutamia tummia skottiruutukuvioisia seinäkankaita. Huoneen jokaisesta neljästä ikkunasta avautui maisema Tylypahkan vieressä sijaitsevalle järvelle. Poika ei kuitenkaan erottanut järveä, sillä aurinko oli laskenut aikoja sitten ja ulkona oli pimeää. Huoneen ainoa valonkajastus oli peräisin nurkassa olevasta takkasyvennyksestä, jossa hehkui vielä muutama kekäle.

"Potter", raskas puuovi narahti auki ja professori McGarmiwa ilmestyi ovensuuhun.
"Professori McGarmiwa", James tervehti lyhyesti ja nousi seisomaan.
"Istu, ole hyvä",  kuului napakka vastaus. Professori käveli nopeasti pöytänsä taakse ja  istuutui. Hetken hän näytti arvioivan Jamesia katseellaan.
"Kuinka voit?" McGarmiwa kysyi. James ei tiennyt, mitä vastata. Hän käänsi katseensa tummiin lattialankkuihin ja nojasi leukansa käsiinsä. Koko ilta vilisi hänen silmissään aina uudestaan: hän ja Lily kävelemässä sateista tietä eteenpäin, kaksi elottoman näköistä hahmoa maassa, Remus ja Annie, yksinäisyys ja voimattomuuden tunne apua odottaessa, nopea matka kärryillä linnaan professori McGarmiwan, professori Kuhnusavion ja tajuttomien Remuksen ja Annien kanssa, ja lopuksi käsky mennä suoraan McGarmiwan työhuoneeseen.
"Heidän vanhemmilleen on ilmoitettu", professori sanoi tutkiskellen joitain papereita pöydällään ja työntäen ne sitten yhteen työpöytänsä laatikkoon. Sitten hän hörppäsi hieman teetä koristeellisesta teekupista ja kohdisti katseensa taas Jamesiin. "Remus ja Annie vietiin Pyhään Mungoon ja professori Dumbledore lähti sinne myös. Molemmat ovat edelleen tajuttomia, eikä heissä ole valitettavasti näkynyt muutosta parempaan päin"
"Pyhään Mungoon?"
"Matami Pomfreykaan ei osannut sanoa, mikä heillä on"
"Tietääkö kukaan, että toipuvatko he?" James kysyi, vaikkei edes tavallaan halunnut kuulla vastausta.
"En tiedä", McGarmiwa sanoi määrittelemätön ilme kasvoillaan ja otti taas muutaman kulauksen teetä. "Tietävätkö Musta, Piskuilan, Evans ja Jones jo?"
"Ennen kuin tulin tänne, lähetin Lilylle ja Peterille kirjeet. He kertovat eteenpäin Siriukselle ja Susanille", James sanoi.
"Hyvä. Teetä?" McGarmiwa kysyi.
"Ei, kiitos", James sanoi. McGarmiwa kuitenkin kaatoi tyhjään teekuppiin höyryävää teetä työpöydällään olevasta pannusta ja työnsi sen Jamesille. Sitten hän nousi ylös tuolistaan ja käveli ikkunalle.
"Olet varmasti väsynyt, etkä enää haluaisi puhua tämän illan tapahtumista, mutta ole hyvä ja selitä vielä kerran tarkasti, mitä tapahtui. Minun täytyy tehdä raportit ministeriöön ja Dumbledorelle. Toivottavasti ymmärrät", hän sanoi rasittuneen kuuloisena ottaessaan samalla eräästä kirjahyllystään pergamenttia ja sulkakynän voidakseen kirjata Jamesin kertomuksen ylös.

***

Lily irrotti Jamesin kirjeen, tai pikemminkin vain hätäisesti puoliksi taitellun nuhjuisen pergamentinpalasen pöllön koivesta.
"Avaa se", Susan sanoi tärisevällä, hieman pelokkaan kuuloisella äänellä. Lily empi hetken. Entä jos kirjeessä lukisi jotain todella kamalaa, kuten tieto Annien ja Remuksen kuolemasta. Mutta toisaalta, Lily ajatteli, voihan siinä myöskin lukea, että he selvisivät, että heidät olikin vain tainnutettu. Lily istahti polvilleen ruohikolle tienvarteen lukemaan kirjettä. Hän tajusi vasta istuuduttuaan, että maa oli märkä ja kurainen sateen jäljiltä, mutta ei välittänyt siitä. Susan kyykistyi hänen viereensä. Sitten hän taitteli kirjeen auki. Se oli todella lyhyt; käsitti kokonaisuudessaan vain kaksi sanaa: "Nähdään eteishallissa". Pettymys hiipi tyttöjen kasvoille.
"Typerä Potter", Susan murahti. Lily nyökkäsi ja alkoi sitten sitoa pergamentinpalaa uudelleen tornipöllön jalkaan. Tytöt katselivat, kun rusehtava pöllö nousi jälleen harmaalle taivaalle ja lähti lentämään kohti Tylyahoa viedäkseen kirjeen Siriukselle. Lily ja Susan nousivat hetken kuluttua ylös ja lähtivät kävelemään ripeää vauhtia kohti Tylypahkan portteja, jotka jo näkyivät vähän matkan päässä.

***

"Mahalaukkua", Peter sanoi ja näytti huonovointiselta. Hän ja Sarah olivat käyneet Hunajaherttuassa ja lähteneet sen jälkeen pienelle kävelylle Tylyahosta poispäin.
"Minähän sanoin, ettei sinun olisi pitänyt ostaa noita. Minä olen maistanut jokamaunrakeita tasan kerran elämässäni ja se riitti erinomaisesti", Sarah naurahti istuessaan Peterin vierellä puunrungolla, jolle he olivat hetkeksi pysähtyneet. "Olisit tehnyt niin kuin minä, ja ostanut hedelmäetanoita, sokerisulkakyniä ja viuhpiiporeita, ei mitään, mikä voisi maistua vähänkään epäilyttävältä"
"Osa jokamaunrakeista on myös hyviä, kuten vadelma, mansikka, punssi ja meloni", Peter sanoi. "Luulisin, että tämä seuraava on punssia…"
"Niin, onhan siellä hyviäkin makuja, mutta on kamalaa, kun yhtäkkiä tajuaa, että on laittanut suuhunsa vaikkapa oksennuksen makuisen rakeen. Haluaisitko hedelmäetanan?"
"Kiitos", Peter sanoi ja otti yhden. "Ajattele, meillä on ollut vasta viikko koulua ja nyt on jo Tylyahon viikonloppu"
"Niin, ihan mahtavaa! Se tiedätkö tavallaan vähän pehmensi koulun alkua, tai siis ainakin minun lukujärjestykseni on ihan täysi, joten tämä viikonloppu hieman lievitti paluuta arkeen", Sarah sanoi hymyillen leveästi.
"Niin, minun lukujärjestykseni ei tosin taida olla ihan niin täysi…" Peter sanoi.
"No, ainakin meillä on samaan aikaan loitsuja", Sarah sanoi innostuneesti. "Katso, joku pöllö lentää tännepäin! Asuukohan täällä lähistöllä joku?"
"Enpä tiedä, paikka vaikuttaa vähän autiolta", Peter sanoi ja katseli ympärilleen. Kaikkialla näkyi vain puita, ja niitäkin melko harvakseltaan.
"Tuleekohan se meidän luokse?" Sarah mietti. Samassa pöllö alkoi laskeutua. Sarah ja Peter seurasivat pöllöä katseellaan. Lopulta pöllö laskeutui Peterin viereen puun rungolle.
"Sillä on sinulle jokin kirje, varmaankin jotain tärkeää, muuten se olisi tuonut sen aamupostissa", Sarah sanoi hieman hämmästyneen oloisena. Peter otti kirjeen ja alkoi lukea sitä. Kirje oli ilmeisen lyhyt, sillä Peter laski sen melkein samassa puun rungolle järkyttyneen näköisenä ja Sarah mietti, ettei yhtään ihmettelisi, jos tämä  alkaisi itkeä.
"Keneltä se oli?" Sarah kysyi varovaisesti hiljaisella äänellä.
"Jamesilta", Peter vastasi ja nousi ylös rungolta. "Meidän täytyy lähteä heti takaisin"
"Mitä on tapahtunut?" Sarah kysyi hämillään hieman pelokkaan kuuloisena, kun hän ja Peter lähtivät puolittain kävelemään ja puolittain juoksemaan sateen jäljiltä vielä hieman mutaista polkua takaisin Tylyaohoon, sillä he olivat lähteneet alun perin kävelemään Tylyahosta täysin vastakkaiseen suuntaan Tylypahkaan nähden.
"On tapahtunut hyökkäys", Peter puuskutti vakavana. "Vähän Tylyahon ulkopuolella"
"MITÄ?" Sarah sanoi ja pysähtyi kuin seinään. "Ketkä-"
"Tule, pakko jatkaa matkaa!" Peter sanoi hengästyneenä. "Remus, se minun kaverini ja Annie Gray, toinen rohkelikkolainen - heidät… heidät löydettiin maasta tajuttomina. James ei kertonut enempää, paitsi että minun pitää mennä heti  Tylypahkaan"
"Voi ei! Olen kamalan pahoillani!" Sarah sanoi ja hänen silmänsä kostuivat, mutta jatkoi silti juoksemista.
"Jaksatko?" Peter kysyi. "Jää sinä sitten vielä vähäksi aikaa Tylyahoon. Siellä on vielä varmasti muitakin koulun oppilaita"

Suunnilleen viidentoista minuutin kuluttua he saapuivat Tylyahon Kauppakadulle.
"Pe-peter!" Sarah huudahti hengästyneenä. "Tuolla on Marissa!"
Peter katsoi tytön osoittamaan suuntaan.
"Hy-hyvä - huuh - jää - jää sinä tänne hä-hänen kanssaan", punakasvoinen Peter sanoi erittin hengästyneenä istahtaen hetkeksi maahan. "Sirius! SIRIUS!" Peter melkein hyppäsi takaisin ylös ja huusi melkein saman tien, kun tajusi kenen vieressä Marissa seisoi. Sarah ja Peter lähtivät juoksemaan suunnilleen kolmenkymmenen metrin päässä heistä seisseiden Marissan ja Siriuksen luokse. Lähestyessään heitä, Peter ja Sarah kuulivat Marissan itkevän.
"Sirius! Si-sirius! E-et sinä voi jättää minua tänne!" Marissa nyyhkytti puristaen molemmilla käsillään Siriuksen vasenta kättä.
"Jää sinä tänne! Minun on pakko mennä!" Sirius sanoi yrittäen irtautua Marissasta.
"Ei mutta - mutta en mi-minä  vo-voi jäädä tänne yksinään!" Marissa ulisi.
"SIRIUS!" Peter huusi.
"PETER! Mainio ajoitus! Mennään! Nähdään koululla, Marissa!" Sirius riemastui hetkeksi.
"Sirius Musta! Et varmasti jätä minua yksinään tähän mutaiseen kylään, jossa tapahtuu hyökkäyksiä!" Marissa parkui ja roikkui edelleen Siriuksen vasemmassa käsivarressa.
"Marissa! Minä jään tänne sinun kanssasi! Hyvä Merlin, anna Siriuksen mennä! Kahden hänen kaverinsa kimppuun on hyökätty!" Sarah sanoi yllättävän tiukasti. Hän ei pehmeänruskeine hiuksineen ja lempeine kasvonpiirteineen näyttänyt kovinkaan kipakalta. Marissa irtautui pojan kädestä ja jäi sitten katsomaan Sarahin kanssa kun Sirius ja Peter lähtivät kohti Tylypahkaa.

"Me päästäisiin nopeammin lentäen", Peter sanoi puuskuttaen nopeasti juoksevan Siriuksen jäljessä.
"Meillä ei ole luutia", Sirius sanoi. Hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui, kun näki melkein heti Peterin sanojen jälkeen yhden heinäkattoisen talon edessä pari luutaa. Samassa hän juoksi luutien luokse, kaivoi taskustaan muutaman  kultakaljuunan, jotka hän jätti talon oven eteen ja juoksi kahden luudan kanssa Peterin luokse. Pojat hyppäsivät luutien selkään ja nousivat hieman kosteaan ja kylmään syysilmaan. Tylypahkaan vievän tien varrella he näkivät muutamia opettajia vartiossa mahdollisten uusien hyökkäyksien varalta. Ylhäältä he näkivät Tylypahkan jonkin matkan päässä. Lennettyään viitisen minuuttia he laskeutuivat Tylypahkan porteille. Sirius tiesi ennestään muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen, ettei muuria voinut ylittää lentäen. Portilla oli lyhyt jono oppilaita, jotka odottivat Vorolta lupaa päästä koulun alueelle. Sirius ja Peter jäivät jonottamaan.

***

Lily ja Susan astuivat sisään eteishalliin ja näkivät heti Jamesin, joka istui marmoriportaikossa odottamassa heitä. Tytöt kävelivät nopeasti tämän luokse ja istuutuivat myös portaille.
"Potter! Mikä kirje se muka oli olevinaan?" Susan ärähti.
"En minä siinä vaiheessa tiennyt mistään enempää kuin tekään. Minun piti mennä melkein heti koululle tultuani mennä McGarmiwan huoneeseen", James sanoi.
"Mitä McGarmiwa sanoi?" Susan kysyi.
"Mutta miten Annie ja Remus voivat?" Lily kysyi puhjeten taas itkemään. James katsoi tyttöä surullisen näköisenä.
"Heidät vietiin Mungoon. McGarmiwa kertoi myös, ettei matami Pomfreykaan osannut auttaa heitä", James sanoi. Lilyn lisäksi myös Susan alkoi itkeä. Lily taas nojautui Jamesiin.
"No, jotain hyvää sentään tässäkin päivässä, vai mitä James?" Susan sanoi hetken kuluttua naurahtaen itkunsa lomasta, kun Lily istui portailla Jamesin kainalossa.
"Susan!" Lily naurahti pienesti.

Hetken kuluttua salin ovista astuivat sisään Peter ja Sirius, jotka hölkkäsivät hengästyneinä muiden luokse.
"Ette kai te juosseet koko matkaa?" James kysyi.
"Ei, me tultiin luudilla koululle" Peter sanoi.
"Mutta te hukkasitte ne?" Susan kysyi epäilevästi.
"Ei me niitä hukattu. Voro takavarikoi ne meiltä", Sirius sanoi ärtyisänä. "Hän arveli, että me oltiin pöllitty ne jostain, koska Tylyahossa ei ole luutakauppaa, eikä se päästänyt ketään oppilasta luudalla Tylyahoon. Eikä Voro uskonut, kun me selitettiin, että Peterin Matilda-täti lähetti ne meille"
"Eli te siis veitte ne jostain?" Lily kysyi sen kuuloisena, että oli osannut odottaa jo jotain sellaista.
"Jotain sellaista. Me kyllä jätettiin pari kaljuunaa…" Peter sanoi. "Mutta tilanne vaati sitä. Missä Remus ja Annie ovat?" hän kysyi vakavoituen saman tien. James kertoi saman, mitä oli kertonut tytöillekin. He jäivät istuvaan portaisiin hiljaisina. Välillä ulko-ovista sisään muita koulun oppilaita, jotka mitä ilmeisemmin myös pohtivat, mitä oli tapahtunut. Vähän ajan kuluttua kun professori Binns oli leijunut vahingossa Siriuksen läpi, ja kun muutamat korpinkynteläiset olivat valittaneet heidän olevan tiellä istuessaan portaikossa, he päättivät lähteä kävelemään Rohkelikkotornia kohti.

***

Rähjääntyneen, päämäärätietoisen ja hieman pelottavan näköinen mies kulki harmaassa, vettä lähes tulvivassa Lontoossa pientä katua eteenpäin. Vain muutamia muita ihmisiä käveli kadulla; kaikki halusivat jäädä rankkasateella mieluiten kotiin. Ne jotka kuitenkin tulivat miestä vastaan, katsoivat tätä epäröiden ja jatkoivat sitten nopeasti matkaansa, mahdollisesti vielä vilkaisten taakseen, aivan kuin varmistaakseen, ettei tämä varmastikaan ollut päättänyt alkaa seurata heitä.

Käveltyään kadulla vielä vähän matkaa, mies saapui valtavan punatiilisen tavaratalon eteen, joka kuitenkin näytti hylätyltä; se oli rapistunut ja ovessa oli ikivanha kyltti: "Suljettu remontin ajaksi". Alimman kerroksen näyteikkunoissa oli kuitenkin edelleen muutamia mallinukkeja, joilla oli päällään pölykerroksen päälleen saaneet ja aikoja sitten muodista menneet vaatteet ja osalla nukeista oli päässään haalistuneen värinen peruukki. Mies meni yhden mallinuken luokse ja sanoi tälle kuivahkolla äänellä: "Olen tullut tapaamaan parantaja Edric Asphodelusta". Nukke nyökkäsi hitaasti. Kukaan jästi ei huomannut, kun aurori Alastor Vauhkomieli astui hylätyn tavaratalon näyteikkunan kautta Pyhän Mungon taikatautien ja -vammojen sairaalaan.

Vauhkomieli käveli nopeasti aulan, missä oli vastaanottotiski ja muutamia noitia ja velhoja, jotka olivat syystä tai toisesta tulleet sairaalaan, läpi ylösvieville portaille ja kiipesi niin kauan ylöspäin, kunnes tuli suuren kyltin luokse, jossa luki:

VIIDES KERROS - TAIKAVAHINGOT
sitkeät manaukset, herjat, hutiloitsut jne.

Vauhkomieli lähti kävelemään viidennen kerroksen pienestä aulasta yhtä lyhyttä käytävää oikealle. Hän käveli sen päähän ja tuli ovelle, jossa oli hopeinen kyltti, missä luki: Asphodeluksen osasto: Selvittämättömät. Alempana oli toinen, pienempi kyltti: Osastonparantaja: Edric Asphodelus. Vauhkomieli astui osastolle. Hän lähti taas kävelemään yhtä käytävää eteenpäin, kunnes tuli oven kohdalle, minkä yläpuolella oli messinkinen laatta, johon oli kaiverrettu numero 5012. Vauhkomieli otti viittansa taskusta taikasauvan, napautti sillä ovea, minkä seurauksena se aukeni, ja hän astui sisään. Huoneessa ei ollut sillä hetkellä muuta valaistusta ikkunasta hohkaavan pilvisen harmauden lisäksi. Huoneen perällä oli kaksi sänkyä. Toisen yläpuolelle oli kumartunut kaksi henkilöä. Toisella oli sinertävä kaapu ja pitkä ennen kastanjanruskea parta, joka oli nyt jo erittäin harmaanvalkoinen. Hänellä oli myös silmälasit, joiden takana kirkkaat siniset silmät tutkivat katseellaan toista potilasta. Toinen mies oli ikivanhan näköinen, hänellä oli erittäin kurtistunut iho ja nojasi uhkaavasti natisevaan kävelykeppiin. Silti hän oli kuitenkin erittäin elinvoimaisen näköinen.
"Mukavaa, että tulit, Alastor. Tässä on parantaja Edric Asphodelus. Edric, tämä on aurori Alastor Vauhkomieli", pitkäpartainen mies sanoi. Toiset kaksi tervehtivät toisiaan.
"Tulin heti, kun pääsin, Albus", Vauhkomieli sanoi.
"Teitkö, niin kuin pyysin?" Albus Dumbledore kysyi.
"Kyllä. Nappasin kiinni Travisin, Voldemortin kannattajan", Vauhkomieli selvensi parantajalle, katsoessaan hänkin mietteliäänä kahta sairaalasängyillä makaavaa tiedotonta henkilöä. "Hän oli vain pikku tekijä, mutta se riitti. Sain hänestä irti sen verran, että kertoi, miksi noille kahdelle tehtiin noin. Travis muuten viruu sitten tätä nykyä Azkabanissa", Vauhkomieli lisäsi ja varmisti sitten: "Toinenhan noista kahdesta on ihmissusi. Poikako?"
"Travis siis kertoi. Remus Lupin, kyllä. Toinen uhreista on Annie Gray. Molemmat Tylypahkan oppilaita", Dumbledore sanoi.
"Voldemort haluaa joukkoihinsa ihmissusia. Kuolonsyöjät kuulemma saada Lupinin suostumaan. Hän ei kuitenkaan suostunut. Häntä ei tapettu, koska kuolonsyöjät toivovat Lupinin liittyvän heidän riveihinsä myöhemmin. Pienen pelottelun jälkeen", Vauhkomieli sanoi.
"Oletan, että näiden kahden manaaminen oli "pieni pelottelu?" Dumbledore kysyi.
"Oli", Vauhkomieli sanoi. "Tyttö manattiin ensin. Mahdollisimman ikävää pojalle tietenkin".
"Hmm, tämä manaus sopii siis hyvin kuvaan", vanha parantaja sanoi. "Manaus nimittäin on vain lamauttanut heidät lähes kokonaan; he eivät aisti mitään, eivätkä pysty liikkumaan. Varsinaista vahinkoa ei kuitenkaan tapahtunut. Lisäksi manaus on ilmeisesti tyypiltään abeo gradatim eli se laimenee vähitellen, lopulta voi olla mahdollista, ettei manauksesta ole enää jäljellä mitään. Mielenkiintoista ja hankalaa vain on, että tämä on ensimmäinen tapaus laatuaan eli varmaa hoitomenetelmää ei ole, samoin kuin on vaikea ennustaa varmasti, mitä tulee tapahtumaan".
"Oli valaisevaa kuulla nämä asiat", professori Dumbledore sanoi. "Minun on nyt kuitenkin palattava koululle"
"Ja minun tekemään ministeriöön raportti Travisista", Vauhkomieli sanoi. Hän ja Dumbledore poistuivat yhdessä huoneesta, ja jättivät parantajan huoneeseen, joka heidän lähdettyään alkoi tutkia Remuksen korvaa.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 5 ilmestynyt 13. heinäkuuta!
Kirjoitti: Antelope - 26.07.2010 13:58:07

Ääk, sun täytyy kirjottaa jatkoa! Jos jätät tän ficin kesken tuohon tilaan, niin tapahtuu murha!
Kamalan synkkä tuo viimeinen luku. Remuksen ja Annien on pakko päästä tosta manauksesta.

Ja ei helvetti mä vihaan tota Marissaa!

Antelope

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 6 ilmestynyt 5. elokuuta!
Kirjoitti: Charity - 05.08.2010 20:50:51

Jee, yksi kommentti :D Kiitos, Antelope! On se sitten kumma, kun kaikki vihaavat Marissaa ;D


6. luku - Valoa pimeässä


Lily ja Susan istuivat Rohkelikkojen tupapöydässä. Hyökkäyksestä Remuksen ja Annien kimppuun oli kulunut kaksi päivää. Koko edellisen päivän tytöt olivat istuneet makuusalissaan ja miettineet tapahtunutta. James, Sirius ja Peter olivat ystävällisesti hakeneet heille ja samalla itselleen ruokaa, sillä he eivät olleet halunneet mennä syömään muiden kanssa Suureen saliin. Maanantain oppituntien alkaessa heidän oli kuitenkin palattava takaisin arkeen. Monet oppilaat katsoivat välillä heidän suuntaansa kiinnostuneen oloisina ja kuiskuttelivat jotain keskenään.

"Miksi noiden on pakko tuijottaa meitä koko ajan?" Susan ärähti.
"No, meitä ei ole näkynyt koulussa kovinkaan usein hyökkäyksen jälkeen ja kaikkia kiinnostaa muutenkin, mitä Annielle ja Remukselle tapahtui", Lily sanoi vaisusti ja mutusti appelsiinimarmeladipaahtoleipäänsä. Susan hörppäsi teetä ja katsahti kädessään olevaa kelloa.
"Lähdetäänkö jo tunnille?" Susan kysäisi.

***

"Hop hop, Sarvihaara ja Anturajalka! Me myöhästymme!" Peter puuskutti hölkätessään kohti McGarmiwan luokkaa. He olivat pahasti myöhässä. Sirius ja James jolkottivat hänen jäljessään vastaheränneiden näköisinä; molempien hiukset olivat pörrössä ja lisäksi Jamesin toisessa poskessa näkyivät vielä tyynyn rypyistä tulleet painaumat. James yritti kuitenkin taikoa sotkuisia hiuksiaan siisteiksi ja Sirius solmi kravattiaan epämääräiselle rusetille.
"Remuksen kaamea aamupirteys on siirtynyt Peteriin", Sirius sanoi haukotuksen saattelemana.
"Hop hop, me myöhästymme! Me myöhästymme!"
"Tosiaanko?" James sanoi sarkastinen sävy äänessään huitoessaan edelleen taikasauvallaan hiuksiaan.
"Luovuta jo, James, anna kun mestari näyttää, miten hiukset muotoillaan", Sirius sanoi ja tähtäsi loitsun Jamesin hiuksiin.
"Ööm… Mitä sinä teit? Onko näissä jotain geeliä… tai rasvaa… Nämä tuntuvat oudoilta…" James sanoi epäilevästi.
"Mutta näyttävät erinomaisilta ja tuovat sinun sisäisen olemuksesi hienosti esiin", Sirius sanoi riemullisen kuuloisena. James ei enää ehtinyt sanoa mitään, sillä he saapuivat McGarmiwan luokan eteen. Sirius astui ensimmäisenä sisään ja toiset kaksi hänen perässään.

"Herrat Musta, Potter ja Piskuilan! Te olette myöhässä", McGarmiwa sanoi ärtyneenä. Hän seisoi luokan edessä opettajanpöydän takana tuima ilme kasvoillaan.
"Anteeksi, professori McGarmiwa. Me nukuimme pommiin. Me kyllä yritimme nousta, mutta herätyskello tai Remus ei herättänyt", Peter puuskutti edelleen juoksun jäljiltä.
"No, kohta joudutte taas heräämään ajoissa, sillä kuten olin ennen teidän sisääntuloanne sanomassa, Remuksen tila on alkanut parantua", McGarmiwa sanoi edelleen vakavasti, mutta pieni hymynkare huulillaan. Iloisia kiljahduksia kuului ympäri luokkaa ja Sirius hakkasi Jamesia selkään. Muutamat kuitenkin näyttivät pettyneiltä, koska Annien tilasta ei vielä ollut tarkempaa tietoa. Kun luokka oli rauhoittunut ja Sirius, James ja Peter olivat menneet istumaan paikoilleen Lilyn ja Susanin eteen, McGarmiwa jatkoi opetusta. Tunnin aiheena oli edelleen ihmismuodonmuutokset, vaikka he olivat opiskelleet aihetta jo melkein koko kuudennen luokan kevään ajan.

"Kiva kampaus, James", Susanin naurava ääni kuului hetken kuluttua hänen selkänsä takaa. James kääntyi ja näki Susanin lisäksi myös Lilyn pidättelevän nauruaan vedet silmissä. James kohotti kulmakarvojaan kysyvästi ja katsahti Siriusta. Tämäkin hekotti äänettömästi ja löi kädet yhteen Peterin kanssa. Muualtakin luokasta kuului satunnaisia nauruntyrskähdyksiä.
"Mitä sinä teit minun hiuksilleni?" James kuiskasi vieressään istuvalle Siriukselle ja veti taikasauvansa taskustaan, samoin kun Sirius teki varmuuden vuoksi heti hänen jälkeensä.
"Kuinka niin?" Sirius kysyi viaton ilme naamallaan. Lily kaivoi peilin laukustaan ja ojensi sen kikattaen Jamesille, joka kauhukseen näki itsellään Kalkaroksen hiukset. Ei kestänyt hetkeäkään, kun poikien välillä oli menossa kiivas kaksintaistelu. Professori McGarmiwan sieraimet värisivät pahaa enteilevinä.
"James, älä nyt, nuo hiuksethan ovat oikein kivat", Susan sanoi melkein tikahtuen nauruun ja melkein heti sen sanottuaan häneen osui loitsu Jamesin suunnalta, mikä muutti hänen hiuksensa keltaiseksi afroksi, minkä seurauksena Susan päätti liittyä taisteluun Siriuksen puolelle hieman epäileväisen oloisen Lilyn kanssa.
"Herrat Musta ja Potter sekä neidit Jones ja Evans!" McGarmiwa mylvi pöytänsä takaa. Hän näytti erittäin vihaiselta. "Ulos minun luokastani, jälki-istunto alkaa tänä iltana kello kymmenen opettajainhuoneessa!"

***

Kellon viisareiden näyttäessä iltakämmentä, James, Sirius, Susan ja Lily tulivat opettajainhuoneen ovelle. McGarmiwa oli tullut sanomaan heille lounaalla, että pitäisi heidän jälki-istuntonsa siellä. Lily vaikutti harmistuneelta ja hieman jännittyneeltä, sillä hän ei ollut kertaakaan aiemmin ollut jälki-istunnossa. Siriusta ja Jamesia tilanne taas ei näyttänyt hätkähdyttävän ollenkaan, ja Susan puolestaan nojaili tylsistyneen näköisenä seinään opettajainhuoneen oven vieressä. Sirius koputti ovea ja he astuivat sisään.

Opettajainhuoneessa oli tummat tuolit ja synkän näköiset paneeliseinät. Professori McGarmiwa istui yhdessä nojatuolissa lähellä ikkunaa, jonka takana avautui pimenevä, öinen maisema Tylypahkan tiluksille. Huonetta valaisevan, katosta roikkuvan rautaisen kynttiläkruunun lisäksi professori oli sytyttänyt muutaman ylimääräisen kynttilän seinän koristeellisiin kynttilänpidikkeisiin.

"Tulkaa istumaan tänne, niin kerron teille jälki-istuntonne sisällön", professori Minerva McGarmiwan ääni kajahti huoneen ikkunan luota. James, Sirius, Susan ja Lily kävelivät hänen luokseen ja istuutuivat puisille tuoleille.
"Te todellakin tiedätte, miksi olette täällä", professori sanoi hieman kalsealla äänellä ja hörppäsi kulauksen teetä. "Olisin odottanut edes johtajaoppilailta jonkinlaista käyttäytymistä. Mutta asiaan. Ensiksi, Potter ja Evans, koska te olette johtajaoppilaita, te  partioitte kouluvuoden jokaisena tiistai-iltana koulun käytävillä".
"Mitä?" Lily sanoi terästäytyen ja suoristui tuolillaan. "Eikö se ole - tai ainakin minun mielestäni se on - liian pitkä aika suorittaa yhtä jälki-istuntoa".
"Neiti Evans, käsitit väärin, se kuuluu johtajaoppilaiden yleiseen toimenkuvaan. Jälki-istunnon sinä ja herra Potter korvaatte partioimalla tällä viikolla kahtena ylimääräisenä iltana. Tänään on toinen ylimääräisistä partioinneista ja toinen ensi perjantaina", professori McGarmiwa sanoi. Sirius ja Susan naurahtivat molemmat.
"Niin?" professori katsoi kysyvästi Siriusta ja Susania.
"Tuota noin", Sirius myhäili. "En nyt ihan sanoisi, että se on varsinaisesti rangaistus Jamesille… Mutta miten vaan, Minnie", Sirius virnisti ja väläytti professorille valkoisen hammasrivistönsä.
"Ja tästä päästäänkin herra Mustan - ja neiti Jonesin - jälki-istuntoon", McGarmiwa sanoi painokkaasti. "Te siivoatte opettajainhuonetta tänä iltana minun valvonnassani". Sirius ja Susan katsahtivat toisiinsa, mutta eivät sanoneet mitään.
"Ja herra Potter ja neiti Evans voivat nyt lähteä partioimaan", professori lisäsi vielä. Sirius ja Susan vilkaisivat toisiaan uudelleen, tällä kertaa virnistäen samalla.
"Hei sitten, Lily! Pidä hauskaa Jamesin kanssa", Susan sanoi, kun Lily käveli huoneesta ulos perässään varsin hilpeän näköinen James.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Luku 6a ilmestynyt 5. elokuuta!
Kirjoitti: hohoo - 10.08.2010 17:48:07

vau, tää on tosi mielenkiintoinen! yks parhaista mitä oon lukenu ;) jatkoa nopeesti!

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. lokakuuta UUTTA!!!
Kirjoitti: Charity - 10.10.2010 02:14:46

Kiitos erityisesti hohoolle kommentista ja myös yleinen kiitos kaikille lukijoille :)

Ja tässä siis jatkoa :)


7. luku - Jälki-istunto


Lily ja James kävelivät portaita ylös kuudenteen kerrokseen. Käytävät olivat pimeitä, eikä kukaan ollut tullut heitä vastaan. Lily käveli edellä reipasta vauhtia ja James hölkkäsi hänen perässään. He molemmat olivat sytyttäneet taikasauvansa päähän valon, jotta näkisivät eteensä, sillä useissa käytävissä ei ollut yhtään ulos avautuvaa ikkunaa, mistä olisi kajastanut edes hiukan valoa pimeyteen.
"Lily, onko sinun pakko juosta?" James kysyi.
"Minä en juokse. Minä vain haluan saada tehtyä tämän kierroksen loppuun", Lily sanoi päättäväisesti ja mulkaisi ärtyneen näköisenä takanaan kiiruhtavaa Jamesia.
"Niin tietysti, mutta emmekö me kuitenkin voisi kävellä?" James tiedusteli. "Ymmärrän, että on turhauttavaa tehdä ylimääräisiä partiointeja, mutta ainakin minun mielestäni tämä olisi huomattavasti hauskempaa, jos me voisimme kävellä tavallista vauhtia ja vaikka jutella jostain…"
"Mistä me muka juttelisimme?" Lily ärähti ja harppoi käytävää eteenpäin.
"Vaikka huispauksesta tai seuraavasta Tylyahon viikonlopusta…" James sanoi toiveikkaan oloisena ja virnisti. Sitten hän kuitenkin vakavoitui ja otti kiinni Lilyn toisesta kädestä ja katsoi tyttöä silmiin. "Anteeksi.  En oikeasti aiheuttanut tahallani meille näitä ylimääräisiä partiointeja". Tyttö oli hetken hiljaa paikallaan.
"Ei, minun tässä pitäisi myös pyytää anteeksi. Itsehän minä lähdin mukaan siihen tappeluun ja nyt minä vain olen äyskinyt koko illan", Lily huokaisi, mutta sitten kuitenkin hymyili pienesti. "No, jatketaanko matkaa?"

He kävelivät hetken hiljaisuudessa eteenpäin. Vähän ajan kuluttua he kääntyivät pitkälle käytävälle. Käytävän toisella seinustalla oli lukuisia, koristeellisia kaari-ikkunoita. Ulkona oli satanut koko illan ja suuret pisarat ropisivat edelleen kattopelteihin ja ikkunaruutuihin. Hetken käveltyään käytävää eteenpäin, Lily pysähtyi yhtäkkiä yhden ikkunasyvennyksen kohdalle.
"En todellakaan haluaisi olla ulkona juuri nyt. Vaikka toisaalta se voisikin olla hauskaa…" tyttö hymyili nojatessaan pylvääseen ikkunan vieressä.
"Lähdetäänkö sitten ulos?" James kysyi ja hänen kasvoilleen kohosi puoliksi ilkikurinen ja puoliksi viaton virne.
"Älä edes kuvittelekaan sellaista", Lily nauroi katsellessaan pimeätä, sateista ja huonosti erottuvaa pihamaata.
"Itse asiassa minä kuvittelen…" James sanoi seistessään Lilyn vieressä.

Melkein samassa salama löi kirkkaana taivaalta ja valaisi sekunniksi pihamaan.
"James!" Lily kirahti ja otti kiinni Jamesin kädestä.  Pojan kasvoille levisi pieni hymyntapainen tytön kosketuksesta. Lily kuitenkin päästi irti saman tien, kun tajusi mitä oli tehnyt. "Keitä nuo olivat?"
"Ketkä?" James tuijotti pihamaalle, muttei nähnyt mitään.
"Minä näin… Minä näin salaman valossa kaksi hahmoa mustissa viitoissa", Lily sanoi ja yritti vielä erottaa pihalta näkemänsä hahmot, minkä pimeys teki kuitenkin mahdottomaksi.
"Oletko varma?" James kysyi yllättävän vakavasti ja käänsi katseensa Lilyyn.
"Varma", punahiuksinen tyttö sanoi hiljaa ja katsoi Jamesia.
"Mennään eteishalliin. Sitten kun he tulevat sisään, me näemme, keitä he ovat", James sanoi ja otti Lilyn kädestä kiinni. Tämä epäröi hetken, mutta antoi asian olla.
"Tule", James sanoi ja he lähtivät juoksemaan kohti eteishallia.

***

Professori McGarmiwa oli antanut Susanille tehtäväksi siivota opettajainhuoneen valtava vaatekaappi. Sirius taas moppasi lattiaa. Huoneessa oli sillä hetkellä hyvin pimeää, koska suurin osa huoneen ainoan kattokruunun kynttilöistä oli palanut loppuun. He työskentelivät hiljaisuudessa samalla kun McGarmiwa hörppi teetä nojatuolissaan ja tarkisti kolmasluokkalaisten kokeita. Susan otti kaapista ulos ties kuinka monennen vanhan kaavun ja alkoi pudistella siitä pölyjä pois. Hän katsahti Siriusta, joka oli juuri kuuraamassa nokista lattiaa takan edessä. Pojan kasvoja hän ei nähnyt, koska tämä oli kääntynyt poispäin hänestä. Sirius pyyhkäisi mustat, hieman venähtäneet hiuksensa pois kasvoiltaan, mutta ne valahtivat takaisin hänen silmilleen hänen kumartuessaan kastelemaan riepua puisessa vesisaavissa. Otsa kurtistui hieman hänen siirtyessä jynssäämään takanreunukseen piintynyttä likatahraa. Susan jäi silmäilemään Siriusta. Tällä oli päällään tumma t-paita koulukaavun alla ja farkut. Kaavun hihat tämä oli käärinyt ylös paljastaen vahvannäköiset käsivarret. Siriuksen kasvot olivat päivettyneet ja piirteet selkeät; korkeat poskipäät ja suora nenä. Silmät, ne taas olivat myrskynharmaan yön sävyiset. Yhtäkkiä Susan tajusi Siriuksen katsovan häntä suoraan silmiin. Hän ei edes ollut tajunnut Siriuksen jossain vaiheessa kääntyneen häneen päin. Susanista tuntui kuin hänen vatsansa olisi täyttynyt lentävistä perhosista, kun Siriuksen kasvoille levisi iloinen, mutta hieman häkeltynyt ja kysyvä hymy. Susan hymyili itsevarmasti takaisin poskistaan hieman punertuen.
"Ja nyt neiti Jones ja herra Musta palaavat takaisin työn touhuun, kiitos", professori McGarmiwa totesi tiukkaan sävyyn nojatuolistaan. Susan käänsi katseensa pois pojasta ja kipusi vaatekaappiin poistamaan sieltä hämähäkinseittejä.

***

Lily ja James saapuivat hengästyneinä korkeaan ja yöllä jokseenkin kolkonoloiseen eteishalliin. Sade löi edelleen voimakkaana ikkunoihin ja ainoa valonlähde olivat harvakseltaan ulkona iskevät salamat. Lily ja James jäivät varjoihin odottamaan kahta koulua lähestynyttä huppupäistä, tummaa hahmoa.
"Entä jos ne ovat kuolonsyöjiä? Pitäisikö meidän mennä kertomaan Dumbledorelle?" Lily kuiskasi hermostuneella äänellä.
"Ei me enää ehditä, ne ovat täällä minä hetkenä hyvänsä. Ja eihän ne välttämättä edes ole kuolonsyöjiä", James sanoi yrittäen tavoitella vakuuttavaa ääntä.
"Tulevatkohan he sittenkään?" Lily kuiskasi. Kuin vastauksena tytön kysymykseen, eteishallin ulko-oven takaa kuului vaimeita askeleita, jotka pysähtyivät hetkeksi. Lily tunsi sydämensä lyöntien kiihtyvän ja painautui tiukemmin seinää vasten. Myös James hänen vieressään tuntui selvästi jännittyvän. Samassa oven lukko kalahti auki ja raskas puuovi aukeni narahtaen ruosteisella äänellä. Hetkeen ei kuulunut muuta kuin sateen ropina ja taustalla jyrisevä ukkonen. Lily ja James siirtyivät syvemmälle varjoihin kadottaen näköyhteytensä ovelle. Aika tuntui pysähtyneen hetkeksi. Muutaman hiljaisen minuuteilta tuntuneen sekunnin jälkeen he kuulivat selvästi kahdet askeleet, jotka astuivat sisään halliin.
"James, mitäs nyt?" Lily kysyi tukahtuneen hiljaisella äänellä. "Mitä, jos nuo tulevat tänne?"
"Tuskin he näkevät meitä", James sanoi mietteliään kuuloisena. "Ehkä… Ehkä meidän vain pitää…"
"Mitä pitää?" Lily kysyi paha aavistus Jamesin aikeista mielessään.
"Mennä tuonne", James sanoi itsevarmasti työntäen kaiken epäröinnin pois itsestään ja ennen kuin Lily ehti estää poikaa, tämä astui pois varjoista suureen eteishalliin. Lily seurasi tätä erittäin vastentahtoisesti ja hermostuneena, ja kertasi mielessään manauksia, joilla voisi kirota pojan, jos he ylipäätänsä selviäisivät.

"Keitä te olette?" Jamesin ääni kajahti voimakkaana eteishallissa. Tulijat seisoivat edelleen oven vieressä eivätkä hievahtaneetkaan. Näillä oli tummat ja sateen vuoksi likomärät matkaviitat ja kasvot olivat peitossa hupun takana. Lily astui Jamesin vierelle unohtaen pelkonsa; mitä hänellä ja Jamesilla ylipäätänsä olisi pelättävää, hehän olivat molemmat erinomaisia taikojia, eikä tulijoilla olisi ylivoimaa mahdollisessa taistelussa. Toinen tulijoista tyrskähti ja astui hieman eteenpäin. Myös James otti muutaman askeleen tulijaa kohti ja veti nopeasti taikasauvan kaapunsa taskusta.
"En ehdottaisi, että alat kaksintaistella kanssani", miehen pienesti ivallinen ääni kuului hupun takaa.
"Kuka puhui kaksintaistelusta?" Lily sanoi puolestaan ärsyyntyneen kopealla äänellä. "Minä taistelen Jamesin vierellä loppuun asti, jos täytyy"
"En usko, että teidän täytyy", siihen asti hiljaa pysytellyt naisääni sanoi, asteli muiden luokse ja laski huppunsa. Hän ojensi kätensä Lilyä ja Jamesia kohti. "Saanko esittäytyä, Danielle Thompson". James ei laskenut taikasauvaansa, mutta Lily kätteli naista hieman varautuneesti ja katsoi tätä kysyvän näköisenä.
"Mitä te täällä teette ja kuka tuo on?" James kysyi nyökäten tuntemattoman miehen suuntaan.
"Anthony Wright", mies sanoi, muttei viitsinyt paljastaa kasvojaan. "Danielle, meidän pitäisi mennä", tämä sanoi ja nyökäytti päätänsä tuskin huomattavalla eleellä portaikkoon päin.
"Mennä minne?" Lily kysyi kirkkaalla äänellä.
"Töihin", Anthony Wright sanoi ennen kuin kääntyi ja lähti kävelemään nopein askelin hallin ylempiin kerroksiin johtavaa portaikkoa kohti. Danielle seurasi häntä. Portaikossa Anthony vielä kääntyi ja Lily ja James näkivät hänen huppunsa takana jonkinlaisen vaikeasti käsitettävän hymyntapaisen. "Te olette mahdollisesti huomanneet, ettei teillä vielä ole opettajaa pimeyden voimilta suojautumisessa". Lily ja James jäivät seisomaan hämmentyneinä eteishalliin.

"Minä…" Lily aloitti. "Mitä äsken tapahtui?" Hän sanoi hieman pöllämystyneen oloisena.
"Me tapasimme uudet PVS -opettajamme?" James ehdotti ja kohautti olkiaan. "Eiköhän  meidän partiointikierros tältä illalta ollut tässä. Lähdetäänkö jo takaisin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen?"
"Jep", Lily sanoi, ja hän ja James lähtivät kävelemään portaita ylös kohti Rohkelikkotornia ja sytyttivät taikasauvojensa päihin valot, jotka he olivat alunperin sammuttaneet piileskellessään varjoissa.

***

Professori McGarmiwa katsahti opettajainhuoneen kaappikelloa, nosti vinon pinon kolmasluokkalaisten esseitä sylistään pöydälle ja nousi nojatuolistaan.
"Eiköhän tämä ollut tässä", professori sanoi ja asetteli ruutukuosisen huivinsa paremmin hartioille. "Te voitte nyt lähteä nukkumaan, kello on jo puoli kaksitoista". McGarmiwa sammutti taikasauvan heilautuksella huoneen teräksisen kattokruunun kynttilät ja hämärä laskeutui huoneeseen. Sitten hän poistui huoneesta jättäen oven perässään rakoselleen. Susan laittoi vielä viimeiset kaavut takaisin vaatekaappiin Siriuksen odottaessa häntä ovella. He sulkivat oven perässään ja astuivat pimeään käytävään.

He kävelivät jonkin aikaa sanomatta sanaakaan.
"Istutaanko hetkeksi?" Sirius kysyi.
"Tuota… Tännekö?" Susan hymyili hämmästyneesti. He seisoivat keskellä kapeaa käytävää, missä ei ollut penkkejä eikä muutakaan paikkaa, missä istua.
"Miksikäs ei?" Sirius virnisti ja he vajosivat istumaan kivilattialle seinää vasten. He vaikenivat taas hetkeksi. Kaatosade oli laantunut ja nyt vain satunnaisia keveitä vesipisaroita ropisi käytävän ikkunoita vasten.
"Sirius…" Susan aloitti.
"Mmh?" Sirius sanoi katsellessaan ikkunasta ulos. "Sano vain", poika hymyili ja käänsi katseensa suoraan tytön tummansinisiin silmiin.
"Mitä sinun ja Marissan välillä on?" Susan kysyi vaativalla äänellä, vaikkei itse edes ollut tarkoittanut sitä sellaiseksi. Sirius vakavoitui ja selvästi mietti hetken.
"Marissa, hän on … kiva"
"Kiva? Mitä sinä tarkalleen ottaen tarkoitat sillä?"
"Minä en tiedä", Sirius sanoi. "Minulla ja Marissalla oli kivaa loitsutunnilla, Kolmessa luudanvarressa ja -"
"Itse asiassa minä kyllä huomasin sen", Susan keskeytti sarkastisella äänellä ja hänen poskelleen vierähti muutama katkera kyynel. Hän kuitenkin arveli, ettei Sirius huomannut sitä hämärässä käytävässä.
"Mutta sitten kun sinä lähdit koululle Lilyn kanssa hyökkäyksen jälkeen, Marissa näytti, millainen hän todella on…" Sirius jatkoi mietteliäänä.
"No, millainen sitten?" Susan kysyi hieman tukahtuneella äänellä ja katsoi ulos; pilvet olivat väistyneet jo lähes kokonaan, taivaalla kimalsi kirkkaita tähtiä ja ohuen pilviverhon takaa kajasti heikko kuunvalo.
"Hän ei ajatellut muita kuin itseään", Sirius sanoi hitaasti, aivan kuin olisi itsekin vasta tajunnut, millainen Marissa oli ollut. "Ja minä, silloin kuin minä ja Peter tultiin teidän luokse eteisaulassa, minä oikeasti… minä ajattelin, että ehkä minun olisi vain pitänyt jättää Marissa Tylyahoon ja lähteä heti koululle… sinun kanssasi", Sirius sanoi ja hänen silmänsä kostuivat. Susan näki sen kuunvalon hauraassa loisteessa. Hän kurottui pyyhkäisemään kyynelen Siriuksen poskelta, eikä tämä hänen yllätyksekseen työntänyt hänen kättään pois.
"Sirius…" Susan sanoi vaimeasti ja nousi seisomaan. "Mennäänkö?" Sirius kuitenkin otti tytön kädestä kiinni ja veti tämän takaisin viereensä ja halasi tätä. He molemmat itkivät. Eivät he edes varsinaisesti tienneet miksi, ehkä vain, koska he olivat siinä yhdessä.

"Suloista", ärsyttävän huvittunut ja venyttelevä, naiselle kuuluva ääni käytän päästä.
"Nuorta lempeä käytävillä…" säesti ivallinen miehen ääni.
Sirius ja Susan erkanivat toisistaan vain nähdäkseen, miten kaksi tummiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa osoitti heitä taikasauvallaan. Samassa naisen taikasauvasta purkautui sähkönsininen valojuova kohti Susania. Tämä ei ehtinyt kuin vetää terävästi henkeä ennen kuin tuupertui lattialle.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. lokakuuta UUTTA!!!
Kirjoitti: Kika - 10.10.2010 16:24:43

Ihana ihana! Jatkoa ja nopeasti =D
Kelmificit ovat ehdottomasti lemppareitani, ja tästä tykkään, koska tämä ei ole "tavanomainen",
tai siis tarkoitan, että juoni ei ole sama kuin kaikissa kelmificeissä  ;D, mistä ehdottomasti plussaa!

Kirjoitathan pian jatkoa  :D
Kiittäen Kika

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. lokakuuta UUTTA!!!
Kirjoitti: NeitiMusta - 10.10.2010 21:27:07

Uuuh.. :D Ei voi jättää tälläseen kohtaan.. 8)
Jatkoo!! 8)
Tykkäsin tästä.. Oli ihan kiva et täs oli vähän tälläin kuvattu Lilyy&Jamesii ja sit Susanii&Sirree. 8)
Pahoittelen typerää kommenttia. 8)

NeitiMusta. :D

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. lokakuuta UUTTA!!!
Kirjoitti: Welmasein - 11.10.2010 15:17:42

OHO! muuta en suustani saa. jatkoa jooko nii ehkä lisää tulee?

Otsikko: Kohtalon vuosi 8. luku
Kirjoitti: Charity - 31.12.2010 22:22:41

Mahtavat kiitokset kommenteista Welmasein, Kika ja NeitiMusta! Ne auttoivat valtavasti tämän luvun kirjoittamisessa!

Ja nyt siis luettavaa heti uuden vuoden aluksi! :D


8. luku - Suudelma


“Hei, Sirius”, naisen ääni kaikui kolkkona kiviseinäisessä käytävässä. Sirius laski tajuttoman Susanin sylistään lattialle ja nousi seisomaan. Poika ei tunnistanut hämärässä kahta pitkäkaapuista hahmoa, mutta näiden kävellessä häntä kohti, hän tunnisti naisen serkukseen, joka kävi myös viimeistä vuotta Tylypahkassa. Sirius veti välittömästi taikasauvansa kaapunsa taskusta.
“Mitä sinä teit Susanille?” Sirius kysyi ottaessaan muutaman askelen Bellatrixia kohti ja osoittaessaan tätä taikasauvallaan.
“Hän on elossa ja muuten kunnossa paitsi tajuton. Ei hänellä vain ole mitään syytä kuulla meidän keskusteluamme”, Bellatrix sanoi välinpitämättömällä äänellä silmäillen Susania, joka makasi paikallaan kylmällä lattialla. Sitten hänen kasvoilleen levisi mairea hymy. “Et ole vielä sanonut hei Rodolphukselle”.
“Rodolphukselle?” Sirius kiinnitti ensimmäistä kertaa huomionsa serkkunsa vierellä seisovaan rotevaan mieshahmoon. Bellatrix ei sanonut mitään, mutta ojensi vasemman kätensä Siriuksen suuntaan niin, että tämä saattoi nähdä nimettömässä suuren sormuksen, jossa kiiluivat tummat korukivet.
“Ja sinä tainnutit Susanin halutessasi kertoa tämän ilahduttavan kihlajaisuutisesi minulle yksityisesti? Miksi sinä ja hän muuten ylipäätänsä teette täällä? Tulitteko te ehkä viettämään romanttista iltaa?” Sirius kysyi ivallisella äänellä. Hymy katosi Bellatrixin kasvoilta ja hänen tummat silmänsä näyttivät uhkaavilta.
“Rodolphus tuli hakemaan minut. Minä en enää aio haaskata aikaani täällä”.
“Ja sinä halusit ilmoittaa siitä minulle?” Sirius kysyi epäilevä ja pilkallinen sävy äänessään.
“Sirius”, Bellatrix aloitti venyttelevällä äänellä, pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan pois kasvoiltaan ja katsoi Siriusta. Sitten hän naurahti halveksuen. “Luuletko sinä ehkä, että minä haluaisin puhua sinulle vapaaehtoisesti? En todellakaan! Sinä vain satuit tulemaan tielle niin kuin aina!”
“Meidän pitää mennä. Portit eivät ole enää kauan auki”, Rodolphus sanoi karhealla äänellä. Sirius huomasi tämän kädessä luudan.
“Täältä ei voi lentää pois”, Sirius sanoi vahingoniloisesti ja jatkoi kurtistaen hieman kulmiaan. “Miten niin portit ovat auki?”
“Luuletko meitä niin tyhmiksi, ettemme me muka tietäisi Tylypahkaa suojaavista taioista?” Bellatrix sanoi. “Tänä iltana portit avattiin pariksi kymmeneksi minuutiksi, jotta jotkut uudet opettajat pääsisivät tänne”.
“Mistä sinä voit tietää tuon?” Sirius kysyi. Bellatrix hymyili tarkoituksella ärsyttävän arvoituksellisesti eikä sanonut mitään. Yhtäkkiä kaukaa käytävältä alkoi kuulua kiiruhtavia askeleita. Samassa vilkaistuaan lyhyesti tulijan suuntaan, Bellatrix kirkaisi “Mennään!”, ja hän ja Rodolphus kiipesivät ikkunalle. Rodolphus taikoi ikkunan nopeasti auki, he asettuivat luudalle ja lähtivät lentoon.
“Sirius-kulta, toivotan säälittävää loppuelämää!” Bellatrix huusi yötaivaalta ja katosi pimeyteen Rodolphuksen kanssa.

Sirius käänsi katseensa pois ikkunasta ja ryntäsi seinän vieressä makaavan Susanin viereen. Hän ei kuitenkaan ehtinyt auttaa tyttöä ennen kuin huomasi vaalean naishahmon pysähtyvän hieman hengästyneenä hänestä muutaman metrin päähän. Naisella oli yllään tumma matkaviitta ja hänen kasvoillaan paistoi hämmennys. Hetken hän tuijotti ikkunasta ulos, kuin yrittäen muistaa jotain tai vielä nähdä siitä juuri ulos lentäneet henkilöt. Sitten hän terästäytyi.
“Mitä täällä tapahtuu?” nainen kysyi ja kumartui Susanin puoleen. “Ja keitä nuo kaksi olivat?”
“He - he olivat minun serkkuni, joka ilmeisesti päätti jättää koulun ja hänen tuleva miehensä”, Sirius vastasi.
“Mikä sen naisen nimi on?“
“Bellatrix Musta”, Sirius sanoi hieman varuillaan ja katsoi naista tarkemmin. Hän oli nuori, ehkä hieman yli kaksikymmenvuotias. Hänellä oli vihertävät silmät ja hänen vaaleat hiuksensa olivat hieman märät ja Sirius arveli hänen saapuneen ulkoa äskettäin. Sitten poika muisti serkkunsa sanat.
“Oletko sinä se uusi opettaja?”
“Olen. Danielle Thompson. Ja sinä olet -?”
“Sirius Musta”. Hän väläytti Daniellelle leveän hymyn, mutta vakavoitui saman tien. Sirius katsoi Susania. “Hänet täytyy virvoittaa. Herpaannu”, hän sanoi hiljaa ja osoitti taikasauvallaan tajutonta tyttöä. Mitään ei tapahtunut.
“En usko, että hänet on tainnutettu tavallisesti, mutta uskoisin, että besoaarilla hänet saisi kuntoon”, Danielle sanoi mietteliäänä. “Minulla ei ole sellaista eikä varmaan sinullakaan, mutta… Tulejo besoaari!”

Hetkeen ei kuulunut mitään. Sirius ja Danielle odottivat hiljaa. Vähän kuluttua jostain kuului kolahduksia, hieman myöhemmin vaimea “Au!” ja samassa ilmassa kiitävä besoaari ilmestyi käytävän pimeydestä ja Danielle koppasi sen ilmasta kiinni.
“Koska kyseessä ei selvästikään ole myrkytys, niin luulen että pelkkä besoaarin haju riittää virkoamiseen”, Danielle sanoi pidellessään kiveä Susanin nenän edessä. Ensiksi mitään ei näyttänyt tapahtuvan, mutta sitten Susan räväytti silmänsä pelästyneenä auki.
“Sirius! Mitä tapahtui?”
“Bellatrix hyökkäsi, mutta hän on nyt poissa. Hän lähti Tyly-”
“Mitä täällä tapahtuu?” vieras miehen ääni huusi pimeydestä. Sitten kuului kolaus ja hiljaista manailua. “Miksei täällä näe eteensä? Valois!”
Sirius, Susan ja Danielle katsoivat lähestyvää miestä.
“Hmm, tässä on teidän toinen PVS-opettajanne, Anthony Wright”, Danielle sanoi hymyillen miehen ärsyyntyneisyydelle.
“Miksi tuo kivi lensi minua päin? Se törmäili myös haarniskoihin”, Anthony mesosi harppoessaan paikalle.
“Minä selitän kohta”, Danielle sanoi. “Ja olettehan te kunnossa? Teidän on parasta mennä puhumaan Dumbledorelle huomenna. Ja vaikka mitä nyt onkin tapahtunut, teidän ei pitäisi olla tähän aikaan käytävillä, joten lähtekää nyt tupaanne”, hän lisäsi Susanille ja Siriukselle. He molemmat nyökkäsivät, Sirius auttoi Susanin ylös ja he lähtivät kulkemaan käytävää Rohkelikkotornia kohti.

“Lähtikö Bellatrix siis oikeasti? Tiedätkö yhtään miksi?” Susan kysyi hieman vaitonaisena eikä enää palannut heidän keskusteluunsa ennen hyökkäystä.
“Lähti eikä varmasti palaa. Ainakin hänen puheistaan sai sellaisen käsityksen”, Sirius sanoi kävellessään Susanin vierellä. He kääntyivät kulmasta portaisiin.
“Antaa olla, ei nyt puhuta siitä”, Susan virnisti Siriukselle. Siriuskin väläytti tytölle leveän virnistyksen ja kiersi kätensä tämän hartioille. He jatkoivat matkaansa ja alkoivat keskustella viikonlopun tulevista Rohkelikon huispauskarsinnoista.

***

Tiistain valjetessa harmaana ja kalseana Lily ja James istuivat aamupalalla aamu-unisina ja vaitonaisina.
“Ojennatko kahvikannun?” James mumisi Lilyn suuntaan ja haarukoi samalla pekonia suuhunsa. Heidän ympärillään muita oppilaita tuli istumaan pöytiin tasaista tahtia. Sali täyttyi pikkuhiljaa haarukoiden ja veisten kilinästä, ja siellä täällä vilkkaasta puheensorinasta. Lily oli juuri kurottamassa ottamaan kannua ja tuli vilkaisseeksi opettajainpöytään.
“James, katso, tuolla ovat ne uudet opettajat”, Lily sanoi. Danielle ja Anthony istuutuivat pöytään ja alkoivat tutkia ruokavalikoimaa. Monet muutkin olivat kiinnittäneet heihin huomiota. Melkein saman tien Dumbledore saapui saliin ja hetken kuluttua Sirius ja Susankin tulivat aamiaiselle.
“Huomenta! Missä te olette olleet?” James kysyi. “Me luultiin, että te olisitte olleet jo täällä”.
“Meillä on kerrottavaa eilisestä, mutta me ei ehditty kertoa, koska te tulitte niin myöhään ja me oltiin silloin jo nukkumassa”, Lily selitti.
“Me oltiin äsken puhumassa Dumbledoren kanssa”, Susan sanoi ja Lily kohotti kulmiaan. “Mutta kertokaa te ensin”.
“Me tavattiin sattumalta meidän uudet PVS-opettajat”, Lily sanoi innostuneesti ja osoitti opettajia. “Näettekö, he istuvat tuolla”.
“Ai tekin tapasitte heidät!” Susan yllättyi. He alkoivat kerrata Siriuksen kanssa edellisen yön tapahtumia.
“… ja sitten Bellatrix näki Daniellen - varmaan hän ei olisi halunnut kenenkään näkevän - mutta joka tapauksessa hän näytti pelästyneeltä ja hänelle tuli kiire pois linnasta”, Sirius sanoi. Sitten hän rypisti otsaansa. “Tosin Daniellekin näytti jotenkin hämmentyneeltä, aivan kuin hän olisi tuntenut Bellatrixin tai vastaavaa. Hän jopa kysyi erityisesti Bellatrixin nimeä”.
“Ja nyt äsken te siis olitte puhumassa Dumbledoren kanssa?” Lily kysyi. “Mitä hän sanoi?”
“Asialle on vaikeaa tehdä mitään”, Susan sanoi. “Tylypahkassa oppilaiden välillä on aina joskus tappeluita, ja kun minulle ei varsinaisesti tapahtunut mitään ja varsinkin kun Bellatrix lähti kokonaan pois…” hän jatkoi ja kohautti olkiaan. Sitten hän virnisti. “Mutta minulla on nälkä. Mitäs jos vain syödään aamiaista?”
Susan ei kuitenkaan ehtinyt alkaa syödä, ennen kuin Dumbledore kilisytti teelusikallaan kuppiaan pyytäen huomiota. Hän nousi ylös ja odotti, että oppilaat hiljenivät.
“Minulla on kaksi ilmoitusasiaa liittyen Tylypahkan henkilökuntaan ja oppilaisiin. Ensiksi joudun harmikseni ilmoittamaan, että Luihuisen tuvan oppilas Bellatrix Musta on yllättäen lopettanut opintonsa. Hän poistui linnasta eilen yöllä eikä häntä siis enää tulla näkemään täällä. Sitten mukavampaan uutiseen. Olemme lopulta saaneet meille uudet PVS-opettajat. Tervetuloa, professorit Anthony Wright ja Danielle Thompson”, Dumbledore sanoi iloisesti ja viittasi kaksikkoa nousemaan. “He molemmat siis opettavat, mutta pääasiassa tunnit pitää professori Wright. Tervetuloa vielä kerran!” Dumbledore alkoi taputtaa ja hänen esimerkkiään seuraten koko sali yhtyi suosionosoituksiin ja Sirius vislasi.

***

Viikonloppu toi Rohkelikkotuvan oppilaiden syksyyn pientä vaihtelua Jamesin suuresti mainostamien huippausjoukkueen karsintojen merkeissä. James itse seisoi keskellä huispauskenttää taikamegafonin kanssa aamupäivän auringon paistaessa kirkkaasti taivaalta. Suuri joukko oppilaita joukossaan myös Sirius oli kerääntynyt hänen ympärilleen. Lilyn ja Susanin tapaan osa oli vain tullut seuraamaan karsintoja ja istui katsomossa.
“Eikö James näytäkin komealta, Lily?” Susan virnisteli syystakkiinsa tiukasti kietoutuneen ystävänsä vierestä.
“Susan, olet niin hauska…” Lily mutisi ja silmäili kenttää, missä James jakeli vielä ilmeisesti viime hetken ohjeita. Monena edellisenäkin vuonna pitäjänä pelannut kuudesluokkalainen Henry Jones lensi maalisaloille ja jahtaajaksi pyrkivät saivat vuorollaan kymmenen yritystä heittää kaato vanteeseen. James merkkasi tuloksia innostuneen näköisenä ylös muistivihkoon. Välillä hän vilkuili Lilyn ja Susanin suuntaan katsomoon.
“Hän oikeasti pitää sinusta”, Susan sanoi, kun James taas katsahti hymyillen heihin päin.
“Enpä tiedä”, Lily sanoi. “Hän on ollut kyllä huomattavasti mukavampi tänä vuonna jos vertaa esimerkiksi kahteen edelliseen vuoteen, mutta… Äh, en tiedä”.
“Huomaatko, sinä et edes löydä hänestä mitään vikaa”, Susan sanoi kiusoitellen. Lily ei sanonut mitään, vaan mulkaisi Susania murhaavasti ja hörppäsi kurpitsamehua lasista, jonka hän oli tuonut aamiaiselta ja laski sen sitten takaisin puiselle katsomon penkille.

“Jahtaajien alkukarsinnasta jatkoon pääsevät Jackson, Thorpemount, Gray, Branstone, Greenhill, Thomas ja Williams. Te voitte mennä istumaan hetkeksi vaikka katsomoon. Katsotaan vasta lyöjien jälkeen, miten te pelaatte muiden kanssa yhteen, koska se vie aikaa. Lyöjäksi pyrkivät tänne!” James huusi megafoniin ja seitsemän oppilasta mukaan lukien Sirius asettuivat seisomaan epämääräiseen rykelmään hänen luokseen. “Jokainen lentää vuorollaan ilmaan. Allison jatkaa lyöjänä tänäkin vuonna ja hän lyö teille ryhmyjä, jotka te taas yritätte parhaanne mukaan lyödä häntä päin”, James osoitti jo ilmassa lentävää vaaleahiuksista, viidesluokkalaista Allison Beaufortia. “Minä arvioin teidän suorituksenne ja päätän yleisen yhteistyön sujuvuuden, lyöntien tarkkuuden ja lentotaidon perusteella kuka pääsee joukkueeseen toiseksi lyöjäksi. Ensiksi Roberts!” James katseli, kuinka ensimmäinen lyöjäkokelas lensi ilmaan. Valitettavasti tämä ilmeisesti pelkäsi ryhmyjä ja pikemminkin suojeli itseään kuin olisi tarkkaan harkinnut, mihin suuntaan ryhmyn lyö. Toinen ei ollut sitä parempi, koska ei yksinkertaisesti osannut lentää kunnolla. Kolmas, Ryan Adams oli todella hyvä; hänen lyöntinsä olivat tarkkoja ja hän lensi hienosti. Neljäs ja viiden olivat kohtalaisen hyviä, mutta heiveröisiä. Sirius lensi seuraavaksi toiseksi viimeisenä. James seurasi jännittyneenä, kun Sirius nousi luudallaan ilmaan. Allison pamautti ensimmäisen ryhmyn kohti Siriusta, joka puolestaan tähtäsi sen hyvin tarkkaan takaisin kohti tyttöä. Kun Sirius oli lyönyt ryhmyn jo neljännen kerran onnistuneesti takaisin Allisonille, James arveli tekevänsä lopullisen päätöksen Ryan Adamsin ja Siriuksen välillä, ellei viimeinen hakija yllättäisi. James katsoi, kuinka Sirius lensi lyömään viidettä ryhmyään. Samassa hän näki, miten ryhmy kaarsi hieman enemmän oikealle kuin Sirius oli selvästi luullut. James tajusi sekunnin murto-osassa, mitä tapahtuisi, muttei ehtinyt huutaa Siriukselle, että tämän täytyisi väistää, ennen kuin ryhmy iskeytyi päin Siriuksen olkapäätä.

***

Illalla Rohkelikon oleskeluhuoneessa soi kovaääninen musiikki vanhasta levysoittimesta. James ja Peter olivat hakeneet vähän aikaa sitten keittiöstä kermakaljapulloja. Rohkelikon tuore huippausjoukkue oli päättänyt juhlistaa alkavaa harjoitus- ja pelikautta. James oli riemuissaan saatuaan kasaan loistavan joukkueen, mutta oli harmissaan Siriuksen jouduttua keskeyttämään karsinnat omalta osaltaan ja lähtemään sairaalasiipeen olkapäänsä takia, ja koska seitsemäs lyöjäkokelaskaan ei ollut vakuuttanut Jamesia korkeanpaikankammonsa takia, joukkueeseen pääsi suoraan Ryan Adams. Rohkelikon joukkue istui muhkeissa nojatuoleissa lähellä takkaa, viisi vuotta pitäjänä pelannut Henry Jones piti hauskaa puhetta ja muu joukkue nauroi hänen ympärillään.

Susan oli istunut Lilyn kanssa koko illan odottaen Siriusta sairaalasiivestä.
“Onneksi hän ei sentään pudonnut maahan”, Susan sanoi ties kuinka monennen kerran.
“Niin”, Lily vastasi jo hieman tylsistyneenä yksitoikkoiseen keskusteluun ja haukotteli. “Hmm, minä taidan jo lähteä makuusaliin”. Hän nousi nojatuolistaan ja katosi kierreportaisiin. Susan huomasi Jamesin jääneen katsomaan pitkään Lilyn perään. Susan itse jäi vielä istumaan, hörppäsi kulauksen kermakaljapullosta, jonka James ja Peter olivat antaneet hänelle ja vajosi taas tylsyyteen.

Hapan ilme kasvoillaan Sirius astui myöhään illalla muotokuva-aukosta sisään. Hän näki tyhjiä kermakaljapulloja ja levysoitin oli ilmeisesti unohdettu soimaan.
“Sirius, miksi sinä tulet näin myöhään? Minä olen odottanut sinua tunteja”, Susan sanoi hiljaisella äänellä.
“En ollut juhlatuulella”, Sirius sanoi lyhyesti. “Ei sinun olisi tarvinnut odottaa minua”.
“Odotin silti”, Susan sanoi. Hän nousi ylös tuolista ja käveli Siriuksen luokse.
“Miksi?” Sirius kysyi, vaikka arveli ja toivoi tietävänsä vastauksen.
“Koska minä halusin”, Susan sanoi, kurottautui Siriusta kohti ja painoi suudelman tämän huulille.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: NeitiMusta - 01.01.2011 13:16:22

JIPPIII!!!

Lainaus

“Rodolphukselle?” Sirius kiinnitti ensimmäistä kertaa huomionsa serkkunsa vierellä seisovaan rotevaan mieshahmoon. Bellatrix sanonut mitään, mutta ojensi vasemman kätensä Siriuksen suuntaan niin, että tämä saattoi nähdä nimettömässä suuren sormuksen, jossa kiiluivat tummat korukivet.
“Ja sinä tainnutit Susanin halutessasi kertoa tämän ilahduttavan kihlajaisuutisesi minulle yksityisesti? Miksi sinä ja hän muuten ylipäätänsä teette täällä? Tulitteko te ehkä viettämään romanttista iltaa?” Sirius kysyi ivallisella äänellä. Hymy katosi Bellatrixin kasvoilta ja hänen tummat silmänsä näyttivät uhkaavilta.
“Rodolphus tuli hakemaan minut. Minä en enää aio haaskata aikaani täällä”.
“Ja sinä halusit ilmoittaa siitä minulle?” Sirius kysyi epäilevä ja pilkallinen sävy äänessään.
“Sirius”, Bellatrix aloitti venyttelevällä äänellä, pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan pois kasvoiltaan ja katsoi Siriusta. Sitten hän naurahti halveksuen. “Luuletko sinä ehkä, että minä haluaisin puhua sinulle vapaaehtoisesti? En todellakaan! Sinä vain satuit tulemaan tielle niin kuin aina!”   

HAHAHAAHAAA!!! Sirius ja Bella on niii hauskoi.. :D

Oo.. tunteekohan Danielle Bellan.. hmm? Mä haluun ainaki tietää mahollisimman pian.. :)

Lainaus

   “Miksi tuo kivi lensi minua päin? Se törmäili myös haarniskoihin”, Anthony mesosi harppoessaan paikalle.

AHAHAHAHAAA!! :D

Oi oi.. tää oli kyllä kieltämättä hauska luku. Jouduin kyllä lukeen ton edellisen luvun lopunki, että muistin mistä ne keskusteli. :D Mutta kyllä se sitten selvis. Sirius ja Susan on kyl nii hauskoi. :D

Lainaus

   Hapan ilme kasvoillaan Sirius astui myöhään illalla muotokuva-aukosta sisään. Hän näki tyhjiä kermakaljapulloja ja levysoitin oli ilmeisesti unohdettu soimaan.
“Sirius, miksi sinä tulet näin myöhään? Minä olen odottanut sinua tunteja”, Susan sanoi hiljaisella äänellä.
“En ollut juhlatuulella”, Sirius sanoi lyhyesti. “Ei sinun olisi tarvinnut odottaa minua”.
“Odotin silti”, Susan sanoi. Hän nousi ylös tuolista ja käveli Siriuksen luokse.
“Miksi?” Sirius kysyi, vaikka arveli ja toivoi tietävänsä vastauksen.
“Koska minä halusin”, Susan sanoi, kurottautui Siriusta kohti ja painoi suudelman tämän huulille.

Hehehee!! Aluks Susan kuulosti vähän siltä, että ne ois ollu joku neljä vuosikymment naimisissa (miksi sinä tulet näin myöhään? Olet odottanut tunteja.. ) :D Mut sit tää oli kyllä ihan sulonen lopetus tälle. :)

NeitiMusta. :D

Jatkoo vaa. :D Ei tässä nyt kauheesti mitään järkevää taaskaan tullu sanottuu. :D

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: miss i - 02.01.2011 15:37:30

tää on tosi hyvä! tykkään iha älyttömäst  :) äkkiä vaan jatkoa  ;)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: Charity - 10.07.2011 03:13:02

Heipä hei, olen loistotuulella ja julkaisen taas hieman jatkoa! Nyt siis kun on kesäloma, aikaakin on enemmän ja aion taas saada tämän ficin pyörimään luvattoman pitkän tauon jälkeen :D Tämä on liian fluffyinen välikappale, jota ei luvuksi sen pituuden takia voi kyllä sanoa :D Mutta ömh... Omaksi ilokseni ja teidän lukijoiden iloksi tietty myös, olkaapa hyvät! Hih :D

miss i ja NeitiMusta, kiitos paaaaljon kommenteistanne!!! Anteeksi hirveän pitkä väli
ja tämäkin "luku" on tämmöinen tynkä :D Mutta toivottavasti vielä jaksatte seurata :>


9. luku - Rakkautta ilmassa


Seitsemäsluokkalaisten tyttöjen makuusalin ovi lennähti auki. Kello oli reilusti yli puolen yön ja Lily tuhisi sängyssään onnellisen tietämättömänä mistään - kuten pyörremyrskyn lailla etenevästä ystävästään. Susan nappasi sängystään tyynynsä ja heitti sillä nukkuvaa punahiuksista tyttöä.
“Au… Mitä..?” kuului uninen ääni.
“Lily! Apua! Herää! Olen paniikissa!” Susan parahti puoliääneen ja hyppäsi vielä itsekin ystävänsä sängylle jalkopäähän.
“Minä nukun!”
“Väärin, sinä nukuit, nyt olet hereillä ja voit saman tien kuunnella! Tämä on hätätilanne!” Susan mesosi ja pamautti Lilyä uudestaan tyynyllä, koska tämä ei näyttänyt elonmerkkejä. “Minä suutelin Siriusta!”
“Mitä?!” Lily kiljaisi hätkähtäen hetkessä hereille ja ravisti Susanin olkapäitä. “Mitä? Mitä sinä teit? Mitä siis… Milloin?”
Susan muuttui kasvoiltaan helakan punaiseksi ja hänen suunsa levisi leveään virneeseen.
“Juuri äsken”, hän sopersi kikattaen hyvin epäsusanmaisesti.
“Oikeasti?! Oiii Susan, olen niin iloinen sinun puolestasi!” Lily kiljahti ja rutisti ystävänsä lämpimään halaukseen. Sitten hän irrottautui ja nosti kulmiaan hieman kysyvästi. “Hetkinen, miksi sinä sitten olet nyt täällä? Tapahtuiko sitten jotain?”
“Minä - minä en tiennyt, mikä minuun meni… Ja sitten vain sanoin, että - että minun pitää mennä”, Susan sanoi. “Voi ei, se oli niin noloa! Miten minä voin enää katsoakaan häntä?”
“Sirius pitää sinusta, Susan!” Lily virnisti. “Huomenna sinä menet aamiaisella istumaan hänen viereensä ja vaikka pussaat häntä koko koulun nähden!”
“Lily!“ huudahti Susan ja punastui entisestään.
“Mitä? Se olisi söpöä, eikä Siriuksella varmasti olisi mitään sitä vastaan!” Lily nauroi ja esti Susanin kolmannen tyynyhyökkäyksen tarttumalla omaan tyynyynsä ja pamauttaen sen kohti ystäväänsä. “Se on totta!” Lily hihkaisi ja väisti jälleen Susanin tyynyä. “On tärkeää hyväksyä tosiasiat, Sus, se on yksi tärkeistä seurustelusuhteen peruspilareista!”
“Suhteen?! Ei meillä mitään suhdetta ole!” Susan virnisti.
“Haluaisit, että on!” Lily nauroi taas kiusoitellen leveä hymy kasvoillaan ja sai tyynyn päähänsä.

***

Seuraavana aamuna James, Sirius ja Peter istuivat aamiaispöydässä. Muut kaksi hotkivat paahtoleipiä tavalliseen tapaansa, mutta Sirius katseli hermostuneena salin ovelle aina muutaman sekunnin välein eikä syönyt mitään, vaan naputti haarukallaan pekonilautastaan.
“Sirius, ole mies äläkä tuollainen nyhverö!” James kannusti reippaasti pöydän toiselta puolelta.
“Niin juuri!” Peter sanoi kovaan ääneen ja kulautti mehulasinsa sitten tyhjäksi.
“Haa! He tulevat!” kajautti James ja osoitti paahtoleivällään salin ovia, mistä Lily ja Susan juuri astuivat sisään.
“Merlin, mitä minä teen?” Sirius panikoi, mutta väänsi hymyn huulilleen tyttöjen saapuessa. “Öö - ai hei! Tekin tulitte! Ei kun siis… Hööm, tässä on tilaa”, Sirius sanoi ja työnsi Peterin sivumpaan. Lily iski Susanille silmää muiden huomaamatta ja siirtyi itse istumaan  pöydän toiselle puolelle. Susan istuutui Siriuksen viereen. Yhtäkkiä, aivan kuin ohimennen poika otti tämän kädestä kiinni ja suikkasi suukon tämän poskelle.
“Huomenta, kulta”, Sirius sanoi ja hymyili. Sitten hän alkoi voidella hilloa leivälleen. Susan istui paikallaan hämmentyneenä ja hänen kasvonsa sädehtivät. Lily oli pöydän toisella puolella yhtä hymyä.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: NeitiMusta - 10.07.2011 10:22:58

Okei, tää oli kyllä tälläinen ihanan piristävä välikappale. :) Mutta onneks mua ei haittaa, koska sä oot näyttänyt edes jotain elonmerkkejä. :)

Toi Lilyn ja Susanin välinen keskustelu oli huvittavaa lukea. :D Kyllähän sen nyt ymmärtää, että kaikki naiset ois vähän hämmentyneitä, jos ne ois just suudellu Sirius Mustaa, varsinkin vielä tollain lonkalta vetämällä. :D

Lainaus

“Mitä? Se olisi söpöä, eikä Siriuksella varmasti olisi mitään sitä vastaan!” Lily nauroi ja esti Susanin kolmannen tyynyhyökkäyksen tarttumalla omaan tyynyynsä ja pamauttaen sen kohti ystäväänsä. “Se on totta!” Lily hihkaisi ja väisti jälleen Susanin tyynyä. “On tärkeää hyväksyä tosiasiat, Sus, se on yksi tärkeistä seurustelusuhteen peruspilareista!” 

Hahahaaa! :D Ei Sirrellä tosiaankaan varmaan olis mitään sitä vastaan. :D

Jotenkin toi Sirren hermoilu oli toisaalta niiiiin epäsiriusmaista, mutta sitten toisaalta taas tosi söpöä. Koska eihän se oo luonnollista, että on aina niin itsevarma ja kaikkea.. Kyllähän senkin pitää vähän hermoilla, jos sillä on joku sellanen nainen kehissä, josta se oikeesti tykkää. Äärettömän suloista, varsinkin sen änkytys. :)

NeitiMusta.

Jatkoa odottelen. :)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: miss i - 10.07.2011 12:33:03

oioioi ku toi oli söpöö :) osaan oikee kuvitel ko James vaa et älä ole tuollainen nyhverö :D

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) Uutta luettavaa uudelle vuodelle (8. luku täällä)!
Kirjoitti: little_angel - 10.07.2011 13:23:35

Uusi lukija :) Luin koko ficin läpi ja se on ihana. odottelen jatkoa :)

little_angel kiittää

Otsikko: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: Charity - 26.12.2011 19:57:04

Joululomainspis iski, joten olkaapa hyvät! :>

Valtaisat kiitokset kommenteista tietenkin Neiti Mustalle, miss ille ja little_angelille!!! Ihanaa kun jotkut jaksavat kommentoida luvusta toiseen :D


10. luku - Kirje


Aikaisin keskiviikkoaamuna linnan yläkäytävässä, muuten niin hiljaisessa koulussa, kuului naurua ja juoksuaskeleita. Muutaman maalaukset henkilöt säpsähtelivät hereille ja katsoivat paheksuvasti nuorta paria.
"Sirius, eikö meidän pitäisi odottaa muita?" Susan naurahti, kun Sirius veti häntä kädestä pitäen tyhjää käytävää eteenpäin.
"Ei, niillä kuitenkin kestää vielä ainakin puoli tuntia aamiaisella, koska Peter on mukana", poika virnisti.
"No hyvä on, minne me sitten mennään?", Susan kysyi hymyssä suin.
"Luutakomeroon?" Sirius ehdotti pilke silmäkulmassa ja suuteli tyttöä.
"Kulta, mitä sinä oikein kuvittelet? Ei me voida, meillä alkaa tunti ihan kohta!" Susan hymähti.
"No, mennään sitten etukäteen luokkaan", Sirius sanoi veikeästi.

***

Lily istui tympeän näköisenä Peterin vieressä aamiaispöydässä. James istui häntä vastapäätä ja tytön laskelmien mukaan tämä söi neljättä appelsiinimarmeladipaahtoleipäänsä hitaasti nautiskellen. He olisivat pian myöhässä. Susan ja Sirius olivat hetki sitten lähteneet omille teilleen. Lily ei olisi halunnut jäädä yksin, mutta toisaalta nuorenparin seurakaan ei houkutellut häntä.
"Potter, hei!" kuului yhtäkkiä huuto kauempaa Rohkelikon tupapöydästä. Lily kääntyi katsomaan äänen suuntaan ja huomasi katsovansa kuudesluokkalaista Ryan Adamsia. Hän muisti pojan voittaneen kilpailun huispausjoukkueen lyöjän paikasta Siriusta vastaan. "Mietin tässä vaan, että onko meillä tänään treenejä?" Ryan kysyi.
James siirsi katseensa hieman ärsyyntyneenä paahtoleivästään Ryaniin. Lily arveli sen johtuvan siitä, että James olisi halunnut mieluummin Siriuksen joukkueeseen. "On. Miksi meillä ei olisi?"
"Ulkona on syysmyrsky, ei siellä taida pystyä lentämään", Ryan sanoi yrittäen tähyillä Suuren Salin ikkunoista huispauskentälle päin näkemättä kuitenkaan mitään, sillä valtavat vesipisarat hakkasivat ikkunoita ja estivät näkyvyyden kokonaan.
"Pieni sade vain piristää", James sanoi ja alkoi voidella marmeladia taas uudelle paahtoleivälle.
"Minä kyllä haluaisin nähdä kun yritätte, mutta taidanpa kuitenkin jäädä sisälle", Lily sanoi kiusoitellen Jamesille ja hymyili Ryanille myötätuntoisesti, kun tämä lähti salista oppitunnille.

***

Sirius painoi korvansa vasten jykevää puuovea. "Ei ketään, mennään vain!"
"Meidän ei ehkä kuitenkaan pitäisi..."
"Tule!" Sirius kuiskasi, avasi narisevan oven ja veti Susanin luokkahuoneeseen. "No niin, kymmenen minuttia ennen kuin muut tulevat!" poika sanoi hymyillen ja suuteli Susania. Samassa huoneen ovi narahti uudestaan. Susan ja Sirius säpsähtivät irti toisistaan ja kyyristyivät pulpettien alle.
"Niiden täytyy olla Anthony ja Danielle. Sirius Musta, sinä olet mennyttä, jos he löytävät meidät täältä", Susan kuiskasi ja mulkaisi vieressään kyyhöttävää poikaa, mutta virnisti sitten. Kahdet askelet astuivat sisään luokkaan ja jatkoivat matkaansa Siriuksen ja Susanin piilopaikan ohi. Sirius huokaisi helpotuksesta ja oli jo sanomassa jotain, mutta Susan viittoi poikaa olemaan hiljaa kuullessaan opettajien hiljaiset äänet luokan toiselta puolelta.
"Danielle, oletko varma, että haluat tehdä tämän?"
"Sinä tiedät hyvin, ettei minulla ole mitään muutakaan jäljellä!"
"Kai minä nyt tiedän. Olen vain huolissani sinusta. Ehkä sinun ei olisi pitänyt tulla tänne, ainakaan näin nopeasti kaiken tapahtuneen jälkeen", Anthony sanoi.
"Älä sano noin! Minä olen täysin riippuvainen sinusta!" Daniellen sanoi kiihtyneesti.  "Ja yhtä vähän sinunkaan olisi pitänyt tulla tänne! Et sinäkään ole kunnossa, ja lisäksi kun ottaa huomioon, ettet edes ole pätevöitynyt..."
"Danielle, unohdeetaan koko tämä keskustelu! Anteeksi että edes aloitin", Anthony sanoi.
"Ai unohdetaan? Niin, sinä osaat aina valita oikeat sanat", Danielle melkein kuiskasi.
"Anteeksi, en oikeasti tarkoittanut"
"Tunti alkaa, pitää päästää oppilaat sisään"

***

Lily astui Jamesin ja Peterin kanssa pimeydenvoimiltasuojutumisen luokkaan ja he menivät istumaan luokan keskivaiheille. Susanista ja Siriuksesta ei ollut kuulunut mitään. Huone oli suuri, mutta tavaroita ei ollut paljoakaan. Sen sijaan seinien vierustoilla oli kasoittain pahvilaatikoita ja matka-arkkuja. Lily arveli, että uudet opettajat olivat tulleet niin kiireellä etteivät he olleet ehtineet vielä purkaa läheskään kaikkia tavaroitaan. Aurinkoisina päivinä huoneeseen tulvi valoa muutamasta lähes seinän korkuisista ikkunoista, mutta nyt huone oli hämärä lukuunottamatta heikkoa kynttilänkajastusta messinkisestä kattokruunusta. Muiden tupien oppilaita valui tasaista tahtia istumaan paikoilleen. Anthony Wright seisoi luokan edessä pläräillen vanhoja kirjoja ja Danielle Thompson istui opettajanpöydän takana silmäillen luokkaa.
"Psst! Lily! Onko reitti selvä?" Lily kuuli takaansa äänen ja näki Susanin kurkistavan läheisen pulpetin alta.
"Susan, mitä sinä siellä teet?" Lily kysyi kummastuneena.
"Selitän myöhemmin", Susan sanoi. Sitten hän kömpi ylös ja istuutui ystävänsä viereen. "Minulla on myös jotain kerrottavaa noista opettajista", hän jatkoi katsoen näiden suuntaan. Samaan aikaan Siriuskin ilmestyi pulpetin alta ja siirtyi vähin äänin istumaan Jamesin viereen, mutta hymyili kuitenkin pikaisesti Susanille.

"Tervetuloa pimeydenvoimiltasuojautumisen S.U.P.E.R. -kurssille!" kajahti Anthonyn ääni ja Daniellekin nousi seisomaan, ja luokka hiljeni kuuntelemaan opettajia. "Tänä vuonna tavoitteena on kerrata edellisten vuosien aiheita, mutta pääasiassa me kuitenkin keskitymme uusien ja huomattavasti vaativampien asioiden opetteluun. Panostamme myös paljon käytännön harjoituksiin, koska se on tärkeämpää kuin teoria", Anthony lopetti. Monet oppilaat nyökkäilivät hyväksyvästi uusille opettajille.
"Me ajattelimme, että näin ensimmäisellä tunnilla voisimme ensin tutustua toisiimme, ennen kuin aloitamme työskentelyn", Danielle sanoi ja hymyili luokalle.
"Hei kävittekö te myös Tylypahkan?" kuului korpinkynteläisen Andrew Broderickin ääni luokan keskeltä.
"Kyllä, molemmat meistä", Anthony sanoi. "Mutta minä lopetin juuri ennen kuin te tulitte. Sen jälkeen aloitin aurorikoulutuksen ja valmistuin runsas vuosi sitten". Luokasta kuului muutama ihaileva huokaus, ja Lily ja Susankin katsahtivat hymyssä suin toisiinsa.
"Nyt minä ainakin menen aurorikoulutukseen, kun sillä taitaa selvästi päästä Evansin suosioon", James virnisti Siriukselle tyttöjen takana.
"Älä luule, Potter", Lily naurahti ja heitti poikaa rikkinäisellä sulkakynällä. Sitten hän kääntyi taas seuraamaan tunnin tapahtumia.
"Professori Thompson, ettekö te olleetkin täällä johtajatyttönä kolme vuotta sitten?" kysyi puuskupuhilainen Emma Davison Daniellelta. Daniellen hymy näytti hyytyvän hieman ja hän vilkaisi Anthonya, ikään kuin pyytääkseen tältä apua. Koko luokka seurasi tilannetta hämmästyneenä.
"Oli, kyllä hän oli", Anthony kiirehti vastaamaan ja kääntyi katsomaan Daniellea, joka näytti siltä, kuin ei tietäisi, mitä tehdä. "Odottakaa hetki, jatkamme hetken kuluttua", Anthony sanoi luokalle. "Tule", hän johdatti Daniellen ulos luokasta.

***

"Outoa", Lily sanoi istuessaan illalla Rohkelikon oleskeluhuoneessa. "Todellakin. Mikäköhän Daniellella on? Kerro nyt vielä mitä puhuivatkaan silloin, kun te olitte luokassa ennen tuntia?"
"No siis, ei siinä oikeastaan muuta selvinnyt, kuin että jotain on tapahtunut ihan äskettäin molemmille", Susan sanoi mietteliäänä. "Paitsi yhtä juttua en ymmärtänyt yhtään. Danielle sanoi melkeinpä hysteerisenä, että hän on kokonaan riippuvainen Anthonysta. Että hänellä ei ole mitään muuta jäljellä..."
"Mitäköhän hän tarkoitti?" Sirius pohti. "Ja miksi hän meni täysin lukkoon, kun joku kysyi, oliko hän täällä johtajatyttönä?"
"No, sitä ei voi tietää", Lily sanoi ja jäi tuijottamaan takkatulta. Sirius, Susan ja Peterkin vajosivat hiljaisuuteen.

Hetken kuluttua muotokuva-aukko heilahti auki. Sisään astui uhmakkaan näköinen James perässään Rohkelikon läpimärkä ja rapainen huispausjoukkue. James harppoi kavereidensa seuraan takkatulen lähelle ja istuutui Siriuksen viereen sohvalle.
"No, oliko piristävät harjoitukset?" Lily kysäisi huvittuneena.
"Huispausharjoitukset ovat aina piristäviä", James totesi. "Kaikenlaisiin sääoloihin on totuttava"
"Potterin on helppo sanoa , koska hän hän seisoi sateenvarjon alla seuraamassa kun muut juoksivat kenttää ympäri - mehän emme siis koskaan päässeet lentämään myrskyn takia", ohikulkenut Ryan Adams naurahti ja hymyili Lilylle, joka virnisti takaisin.
"Minä olen kapteeni", James ärähti ja mulkoili samalla Ryania, joka katosi poikien makuusalien portaisiin. Lily jäi myös katsomaan pojan perään.
"Onko sinun pakko olla tuollainen Adamsia kohtaan?" Lily kysyi. "Vain koska hän vei Siriuksen paikan joukkueessa".

***

"Ihanaa nähdä sinun olevan kunnossa", professori McGarmiwa sanoi lämpimästi kävellessään hämärällä käytävällä Remus Lupinin kanssa kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Poika oli saapunut pari tuntia aikaisemmin koululle Pyhästä Mungosta ja oli ollut sen jälkeen puhumassa Dumbledoren kanssa tapahtumista. "Toivottavasti neiti Graykin on pian kunnossa", professori jatkoi.
"Varmasti. Hän voi jo paljon paremmin, vaikkei ole vieläkään herännyt", Remus sanoi ja hymyili heidän tullessaan muotokuva-aukolle.
"Se on mukava kuulla. No, hyvää illanjatkoa, herra Lupin. Näemme varmaankin huomenna muodonmuutostunnilla?"
"Kyllä, professori", Remus sanoi avatessaan muotokuvan. McGarmiwa kääntyi ja lähti kävelemään takaisin huoneeseensa. Remus astui sisään oleskeluhuoneeseen ja kohtasi ensimmäisenä Lilyn katseen.
"REMUS!" tyttö kiljaisi ja juoksi halaamaan ystäväänsä Peter, James, Sirius ja Susan perässään.
"Remus, mahtavaa nähdä sinuakin täällä!" Sirius nauroi ja hakkasi kaveriaan selkään.
"Sirius, älä pahoinpitele häntä! Emmehän me halua, että tulee heti uusi sairaalareissu", James huudahti hymyssä suin.
"Remus, tule istumaan tänne sohvalle!" Susan nauroi raahatessaan Remusta istumaan viereensä. Kun kaikki olivat hieman rauhoittuneet, Sirius vakavoitui.
"Mitä teille oikein tapahtui?" hän kysyi. Remuksen hymy hyytyi.
"Kuolonsyöjät. He olisivat halunneet minun liittyvän puolelleen"
"Mitä? Et voi olla tosissasi! Miksi?" Susan huudahti. Remus ei vastannut, mutta vilkaisi merkitsevästi Jamesia, Siriusta ja Peteriä, jotka ymmärsivät heti, että asialla oli tekemistä Remuksen ihmussuteuden kanssa; kuolonsyöjät halusivat niitä joukkoihinsa.
"Miten Annie voi?" Lily kysyi.
"Paremmin", Remus sanoi ja hän näytti taas iloisemmalta. "Hän pääsee kohta takaisin tänne".
"Jonkun pöllö on ikkunassa!" kuului yhtäkkiä huoneen toiselta puolelta muutaman toisluokkalaisen äänet. Lily nousi sohvalta ja meni avaamaan ikkunan. Pöllö lehahti sisään huoneeseen ja laskeutui Peterin olkapäälle ja ojensi jalkaansa, johon oli kiinnitetty kirje.
"Keneltä se on?" Sirius kysyi.
"En tiedä", Peter sanoi avatessaan pergamenttikääröä. Luettuaan kirjeen loppuun, hänen kasvonsa näyttivät kalpeilta.
"Mitä siinä oli? Ei kai jotain pahaa ole tapahtunut?" Lily kysyi huolestuneena.
"Ei. Ei mitään sellaista..." Peter sanoi hieman hermostuneen kuuloisena. "Isoäiti oli joutunut sairaalaan, mutta voi jo paremmin..."
"No, hyvä", Lily sanoi ja katsoi Peteriä mietteliäänä, mutta hymyili sitten.
"Taidan mennä kirjoittamaan vastauksen", poika sanoi ja katosi makuusaleihin vieviin kierreportaisiin. Muut jäivät juhlistamaan Remuksen paluuta.

***

Tule Sianpäähän ensi viikonloppuna klo 19. Älä kerro tästä kenellekään, äläkä ota ketään mukaan, niin mitään pahaa ei tapahdu. Muut ovat linnassa turvassa, mutta Annie ei...

Peter istui sängyllään ja tuijotti lamaantuneena kirjeen alla olevaa pimeyden piirron kuvaa.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: little_angel - 26.12.2011 21:43:53

Oho.. Olin jo kokonaan unohtanut tämän, pitääpä lukaista uudestaan paremmalla ajalla... No, kuitenkin mukava, lyhyehkö luku :) Mukava kun Remuskin on taas mukana kuvioissa :) Kiitos piristävästä iltapalasta, josta en omasta mielestäni pongannut virheitä

-ang kuittaa

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: Micce - 28.12.2011 12:26:34

Täältä hyvin rakentamaton kommentti, mutta kumminkin. Kirje ja Danielle herättivät mielenkiintoa (äkkiä jatkoa;) ) Sirius ja Susan olivat niiin suloisia taas. Mutta kelmeilyä kehiin nyt, kun Remus on paikalla:)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: Röhkö - 28.12.2011 20:14:38

Luin kolme ensimmäistä lukua, koska en tällä erää enempää ehdi. En ole pitkään aikaan viitsinyt (uskaltanut) lukea kelmificejä, koska minulla on heistä niin oma mielikuva. Lisäksi, kuten tässäkin ficissä, kliseet häiritsevät - kuten muutkin huomauttivat. Jo otsikko oli suuri  ja mahtipontinen klisee.

No, minä en kuitenkaan pidä siitä, että Jamesia paritetaan esim. oravalle, joten siinä suhteessa tämä fici saikin vastata odotuksiani. Juoni on sujuva. Alku oli hieman sekava, koska OC:t vain pompahtivat tarinaan mukaan. Oli kuitenkin hyvä, että tarina alkoi heti rullata. Koska olen tosiaan vasta kolme lukua lukenut, voin alkaa näiden alun perusasioiden ("oho, James on johtajapoika") jälkeen odotella yllätyksiä. Jossain kohtaa asiat rullasivat turhan vauhdikkaasti eteenpäin, olisin ehkä kaivannut enemmän kuvailua.

Omassa ficissäni (Koukussa sinuun) Lilyn bestis on myös mustatukkainen Susan, joka ihastuu Siriukseen. Toivottavasti en sotke näitä hahmoja keskenään :D

Välillä käytät hieman liikaa lauseenvastikkeita, mutta muuten bongasin vain pieniä virheitä. Aion toki lukea tätä jatkossakin, tekstisi ei saanut minua kammoamaan kelmificejä entistä enemmän ;)

// Luin nelosluvun, jossa oli vähän turhan lyhyitä kappaleita ja nopeita tilanteenvaihdoksia. Luvusta syntyi myös vaikutelma siitä, että hahmoja yritetään parittaa kiireellisesti toisilleen. Kaipaan ajatuksia vuoropuheluiden väliin! Lily oli myös aika uhrautuvainen, kun suostui Jamesin kanssa kahdestaan kahvilaan. Luvun lopussa juoneen alkoi kuitenkin rakentua lisää yllätyksellisyyttä.

Esimerkki liian pitkästä virkkeestä:

Lainaus

Heillä oli ollut hauskaa Hunajaherttuassa, kun he olivat kierrelleet siellä, ja Remus oli esitellyt Annielle sellaisia karkkeja, mitä hän ei muuten olisi tullut ostaneeksi, mutta nyt kun ei ollut enää karkkeja mistä keskustella, kumpikaan ei keksinyt, mistä he voisivat puhua.

Yhteensä 7 lausetta putkeen, huh huh. Ei ihmekään, jos joissain kohtaa rupesi vähän väsyttämään tätä lukiessa ;)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: Ledi - 28.12.2011 23:39:33

Noh, saimpas vihdoinkin luetuksi. Olen lukenut tätä muutamana yönä, ja joutunut pakosalle aina, kun vanhemmat tepastelevat alakertaan...  ;D
 
Mutta, ensimmäiset luvut (n. lukuun 4 asti) olivat minusta aika tönkösti kirjoitettuja ja pomppivat hiukan, mutta luvun 4 jälkeen teksti parani kohisten. Tähänastisesta juonesta voi sanoa vain sen, että juoni on hyvä ja hiukan erilainen. Toki mukana on myös ikiaikaisia kliseitä (kelmeille paritetaan Lilyn kaverit jne.), enkä sano, että ne olisivat huonoja. Itsekin olen muutamaan kliseeseen omassa kelmificissäni syyllistynyt, eli en tuomitse...  ;D
 
Kokonaisuudessaan mukava ficci, jossa on mukaansatempaava juoni ja sinulla on hyvin selkeä kirjoitustyyli. Rakastan kelmificcejä, joten seurailemaan jään...  ;D  Eli jatkoa!  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 10. luku 26. joulukuuta!
Kirjoitti: Charity - 30.12.2011 19:56:08

Oi ihanaa, kommentteja!

little_angel, kiitos kommentista! Hienoa, jos kirjoitusvirheitä ei pompi silmille! Word ei nimittäin enää toimi, joten ehdin jo miettiä, että jäiköhän niitä virheitä paljonkin :D

Micce, uusi luku työn alla ja edistyy hyvää vauhtia :D Kommentit ilman rakentavaa palautetta ovat yhtä piristäviä kuin ne rakentavatkin ;)

Röhkö, kiitos pitkästä ja rakentavasta palautteesta! Apua, en ollutkaan huomannut noin pitkiä lauserykelmiä, asia pitää korjata siis parilla pisteellä :D Todellakin, alku on kyllä kliseinen ja välillä hieman naurattaa/itkettää lukea sitä :D Olen harkinnut ehkä kirjoittavani uusiksi ensimmäisiä lukuja, mutta saa nyt nähdä. Ainakaan lähiaikoina se ei kuitenkaan ole suunnitelmissa. Mutta aivan loistavaa, jos tämä ei aiheuttanut kelmificci-traumoja :D

Ledi, ihanaa, että tekstin tason paranemisen ensimmäisistä luvuista huomaa, niistä kun on jo kaksi vuotta :D Hahah, jotkut kliseet tosiaan vain yksinkertaisesti taitavat kuulua kelmificceihin! :D

Otsikko: Kohtalon vuosi (kelmit, k-13) 11. luku 13. toukokuuta!
Kirjoitti: Charity - 13.05.2012 14:52:07

Jihii, kiitos kommentistasi, onski (kommentit on aina ihania)! Tarkoitus ei todellakaan ole jättää ficciä kesken, mutta ajanpuutteen vuoksi saan kirjoiteltua tätä vain harvakseltaan. Juoni on kuitenkin valmiina loppuun asti :D

A/N: Tässä siis luku 11, olkaapa hyvät :)


11. luku - Mustasukkaisuutta


Oli kouluviikon viimeinen tunti. Osa oppilaista istui valppaina tai sitten vähemmän valppaina numerologian tunnilla, osa nuokkui ennustusluokan muhkeilla, kirjavasta sametista valmistetuilla lattiatyynyillä. Sirius, Susan, James ja Peter olivat majoittautuneet ennustustornin taaimmaisen seinän vierustalle. Huoneessa leijuva paksu suitsukkeen haju lisäsi unettavaa tunnelmaa, ja James ja Peter olivat torkahtaneet  viisi minuttia tunnin alkamisen jälkeen. Sirius ja Susan loikoilivat puoliksi sylikkäin yhteisellä tyynyllä.
"Tiedätkö, Sirius", Susan hymyili ja sanoi niin hiljaa, ettei kukaan muu kuullut. "Minä todella pidän sinusta"
"Niin minäkin sinusta", Sirius kuiskasi ja suukotti Susanin poskea. "Äh, se tulee tänne", Sirius sanoi viitaten professori Bashianshiin, joka lähestyi heitä hunnut heiluen ja kahahdellen . "Yritetään näyttää siltä kuin tekisimmekin oikeasti jotain", poika jatkoi etsien hieman laiskasti katseellaan sopivaa rekvisiittaa. Hän huomasi läheisellä jakkaralla teekupin ja kurottui ottamaan sen itselleen.
"Anna minä ensin", Susan sanoi ja nappasi kupin pojalta. "Katsotaanpa..."
"No, mitä näkyy?" Sirius kysyi Bashianshin kävellessä tyytyväisen näköisenä heidän ohitseen.
"Täällä näkyy selvästi..." Susan katsoi poikaa veikeästi kulmien alta, "... että me olemme ylihuomenna Tylyahossa treffeillä ja istumme Kolmessa Luudanvarressa, ja sinä olet juuri tarjonnut minulle valtavan kermaleivoksen".
"Ööm... Tuota..." Sirius vaikutti yhtäkkiä todella kiusaantuneelta. "Tai siis, en oikein tiedä..."
"Mitä?" Susan sanoi ja nousi pois Siriuksen sylistä. "Mitä?"
"Sus, muistatko, kun Marissa pyysi minua Tylyahoon?" Sirius sanoi kuulostaen siltä, kuin olisi halunnut paeta paikalta keinolla millä hyvänsä. "Ja koska minä en silloin päässyt, niin mehän sovimme, että me-"
"Tarkoitatko", Susan keskeytti, "että sinä olet menossa sinne Marissan kanssa? Et voi olla tosissasi!"
"Rauhoitu!" Sirius sanoi, "Mennään me yhdessä sitten sitä seuraavalla kerralla!"
"Ei se ole sama juttu! En voi uskoa että sinä jätät minut Marissan takia!" Susan lähes huusi ja paiskasi teekupin lattialle. Koko luokka kääntyi katsomaan heitä ja jopa James ja Peter heräsivät unestaan. Susan ponkaisi seisomaan ja harppoi ulos luokasta.
"Susan, odota!" poika huusi ja nousi hänkin, ja juoksi tytön perään jyrkkiin kierreportaisiin.

***

Marissa Harrisson käveli vailla varsinaista päämäärää Tylypahkan käytäviä eteenpäin ja hänen askelensa kaikuivat autiossa koulussa. Toisinaan hieman laiskaksi heittäytyvä numerologian professori oli päästänyt luokan hieman tavallista aikaisemmin tunnilta. Seuraavaksi olisi päivällinen, mutta hänen kaverinsa olivat vielä ennustustunnilla eikä hän halunnut mennä yksin. Marissa jäi katsomaan hetkeksi ulos ikkunasta, josta avautui kaunis, iltapäivän auringonpaisteen värittämä näkymä syksyiseen Tylyahoon. Hän muisti taas Siriuksen.

Tietenkin hän oli aina ollut sitä mieltä, että Sirius oli hauska ja hyvännäköinen. Niinhän lähes jokainen tyttö Tylypahkassa tuntui ajattelevan. Joskus hän oli leikitellyt kavereidensa kanssa ajatuksella, millaista olisi seurustella Sirius Mustan kanssa, sillä tämä oli oikeastaan kaikkea sitä, mitä tyttö saattoi toivoa. Luonteensa ja ulkonäkönsä lisäksi hän oli suosittu, jännittävä, rikas ja hienosta suvusta. Se pikkuseikka, ettei Sirius tosin ollut väleissä perheensä kanssa, jäi taas kaikkien hyvien puolien varjoon. Hyvien puolien, joita Marissa olisi voinut luetella huomattavan pitkän listan.

Kaksi viikkoa sitten hän pääsi askelen lähemmäksi unelmaansa. Apu tuli yllättävältä taholta professori Lipetitin hahmossa, kun tämä jakoi oppilaat pareiksi lumouksia harjoiteltaessa. Muutaman käänteen kautta Marissa päätyi istumaan Kolmeen Luudanvarteen Siriuksen kanssa. Treffejä niistä ei tosin olisi saanut tekemälläkään, sillä heidän lisäkseen pöydässä istui hiljainen ja tympeä rohkelikkotyttö, joka selvästi varoi jättämästä poikaa yksin Marissan kanssa. Viikonloppu floppasi pahasti viimeistään silloin, kun kahden tylypahkalaisen kimppuun hyökättiin ja tunnelma meni lopullisesti pilalle.

Mutta silti, kaikesta huolimatta, hänellä oli yksi mahdollisuus Siriuksen suhteen ja se mahdollisuus oli kummitellut hänen päässään viimeiset pari päivää. Ja mitä lähemmäs Tylyahon viikonloppu tuli - se olisi jo ylihuomenna - sitä enemmän hän ajatteli sitä. Siriushan itse oli ehdottanut, että he voisivat mennä sinne yhdessä tällä kertaa. Tosin siitä oli jo pari viikkoa ja sen jälkeen oli asiat olivat ehtineet muuttua paljon; hänen lämpimät välinsä pojan kanssa olivat melko hyytyneet ja Siriuksella oli ollut jo jonkin aikaa aluillaan oleva seurustelusuhde luokkalaiseensa Susaniin. Joten pitäisikö hänen, Marissan siitä huolimatta vedota Siriuksen lupaukseen ja päästä oikeille treffeille? Pitäisikö, vaikka se sitten olisikin vastoin kaikkia seurustelun etikettisääntöjä, sillä Siriushan oli varattu?

"Marissa!" kajahti huuto käytävässä. Pitkä tyttö ilmestyi juoksujalkaa ikkunasyvennyksessä seisovan, mietteliään näköisen tytön viereen ja pyyhkäisi ruskean, lainehtivan hiussuortuvan pois hengästyneiltä kasvoiltaan. "Olen juossut ympäri koulua etsimässä sinua!"
"No, sen kyllä huomaa", Marissa sanoi ja käänsi katseensa ikkunasta Emilyyn, joka näytti pakahtuvan innostuksesta. "Mitä on tapahtunut?"
"Hän muistaa!" Emily kiljaisi ja hyppäsi halaamaan ystäväänsä. "Sirius muistaa, että lupasi lähteä sinun kanssasi Tylyahoon!"
"Mitä? Mitä? Eikä! Oikeasti?" Marissa kiljaisi hänkin. Sitten hän erkani Emilystä. "Mistä tiedät? Sinun on pakko selittää!"
"Se sanoi äsken ennustustunnilla!" Emily selitti kiihkeästi, "Jones luuli menevänsä Mustan kanssa, mutta sitten Musta sanoi, että oli jo luvannut sinulle"
"En voi uskoa tätä!" Marissa henkäisi voitonriemuinen hymy kasvoillaan.
"Ja Jones tietenkin sai ymmärrettävästi kivan pikku raivokohtauksen", Emily sanoi, "Täytyy tosin myöntää, ettei Musta vaikuttanut olevan kovin innoissaan, mutta... Ainakin saat vielä mahdollisuuden!"
"En uskonut, että hän enää suostuisi... Minun pitää etsiä Musta!" Marissa sanoi pälyillen samalla molempiin suuntiin käytävällä, jos sieltä sattumalta olisikin ilmestynyt komea, tummahiuksinen poika. "Missä hän voisi olla?"
"Riitelemässä Jonesin kanssa", Emily vastasi, "Ohitin ne, kun tulin tänne. Yksi kerros ylöspäin ja tähtitornin suuntaan. Minä taidan lähteä päivälliselle, nähdään siellä", hän sanoi vielä ja lähti vastakkaiseen suuntaan kuin ystävänsä, joka juoksi suoraan yläkertaan vievään portaikkoon.

***

"Mikä hänellä oikein on?" James sanoi kävellessään Remuksen kanssa kohti kukkuroillaan ruokaa olevaa Rohkelikon tupapöytää. Hieman pahoinvoivan näköinen Peter oli päättänyt jättää päivällisen väliin - Remus arveli sen olevan ensimmäinen kerta heidän kouluaikansa historiassa - ja sanonut menevänsä aikaisin nukkumaan. "Kellohan tulee vasta viisi. Ja se eilinen kirje... Mikäköhän sekin oli?"
"Luulin, että sinä olisit tiennyt", Remus sanoi vaitonaisesti. "Eikö hän sanonut mitään ennustustunnillakaan?"
"No, öh... Itse asiassa minä nukahdin", James sanoi virnistäen hieman anteeksipyytävästi.
"Tyypillistä", Remus naurahti. Sitten hän istuutui pöytään. "Mahtavaa!"
"Mikä?"
"Ruoka", Remus sanoi leveä hymy kasvoillaan ja alkoi lastata lautastaan täyteen perunoita ja lihapataa. "Sairaalan muonitus alkoi pikkuhiljaa tympiä. Pakkoko niitä purkkiherneitäkin on laittaa joka-"
"Saako liittyä seuraan?" heleä tytön ääni kuului Remuksen selän takaa. Lily sanoi hymyillen ja istahti pojan viereen. "Ruoka taitaa maistua meidän potilaalle?"
"Heh, todellakin", Remus vastasi voidellessaan muhkeaa sämpylää. "Oi, ja vielä pari tuollaista päälle!" hän jatkoi hoksattuaan pöydällä asetillisen suolalihaleikkeleitä. Lily katsoi Remusta onnellisen näköisenä.
"Olen niin iloinen, että olet täällä taas!"
"Minäkin! Pitäähän meillä olla selostaja, kun Rohkelikko voittaa huispausmatsit! Meidän voitolle!" James sanoi ja kohotti kurpitsamehupikarinsa ilmaan. Toiset kaksi naurahtivat, mutta nostivat hekin pikareitaan ja ottivat kulauksen.

Oppilaita valui tasaiseen tahtiin saliin syömään tuntien loputtua. Vilkas puheensorina täytti koko salin, kun oppilaat suunnittelivat tulevaa Tylyahon viikonloppua tai kertasivat viimeisimpiä juoruja. Monet myös huomasivat Remuksen palanneen ja kävivät tervehtimässä tätä.
"Missäköhän kaikki muut ovat?" Lily mietti tähyillen ovien suuntaan kulmat hieman kurtussa, kun taas yksi joukko Remuksen onnittelijoita oli palannut omille paikoilleen.
"Ketkä kaikki?" James kysyi.
"Äh, tuntuu vain niin oudolta, kun meitä on vain kolme..." Lily sanoi hieman haikeana. "Me ollaan aina oltu yhdessä. Kaikkialla, syömässä ja Tylyahossa. Voi ei, anteeksi, masennan vain tunnelman."
"Mietitkö Annieta?" Remus kysyi tietäväisenä. Tyttö nyökkäsi vaitonaisena.
"Minulla on vain niin ikävä häntä", Lily sanoi ja otti kulauksen omenamehua.
"Piristy", Remus sanoi ja hymyili leveästi. "Hän voi jo paljon paremmin. Kohta hän pääsee tänne takaisin."
"Taidat olla oikeassa", Lily sanoi piristyneenä hymyssä suin. "No niin, puhutaan jostain muusta. Kertokaa jotain huispauksesta, teidän juttuja on aina niin hauskaa kuunnella!"
"Kuulinko oikein vai puhutaanko täällä huispauksesta?"  juuri ohi kävelemässä ollut Ryan Adams pysähtyi ja virnisti leveästi.
"Eikä puhuta", James sanoi yhtäkkiä ärsyyntyneenä jostain. Lily yllättyi Jamesin reaktiosta eikä osannut sanoa mitään, mikä korjaisi tilanteen. Remus taas arveli jälleen tietävänsä, mistä oli kyse. Hänkään ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta päätti sen sijaan potkaista Jamesia pöydän alla ja katsoi tätä samalla merkitsevästi; huispauskapteenin tulisi käyttäytyä kypsemmin.

Painostava hiljaisuus laskeutui nelikon välille. Tilanne vain paheni, kun muutamat muut lähellä istuneet oppilaat alkoivat vilkuilla heidän suuntaansa.
"No, tuota, minun pitäisi varmaan mennä -", Ryan sanoi kiusaantuneena ja etsi samalla katseellaan pöydästä toista paikkaa, jonne mennä istumaan.
"Ei", Lily keskeytti nopeasti ja hymyili aurinkoisesti Ryanille. "Kyllä tähänkin mahtuu."
"Niin, minun paikalleni ainakin", James totesi hampaitaan kiristellen ja nousi pöydästä. Hän lähti harppomaan ulos salista odottamatta edes Remusta, joka yritti nopeasti ahtaa viimeiset ruoat suuhunsa.
"No, öh..." Remus aloitti saatuaan viimein perunanpalasen kurkustaan alas ja vilkaisten samalla Jamesin loittonevaa selkää. "Minäkin tästä taidan lähteä", hän jatkoi vältellen Ryanin ja Lilyn katsetta, ja jätti nämä hörppimään omenamehujaan hieman vaivaantuneina.

Otsikko: Kohtalon vuosi, 12. luku
Kirjoitti: Charity - 29.07.2013 00:44:21

WAU! Uutta luettavaa pitkän tauon jälkeen! Olkaa hyvät! Loppu alkaa häämöttää hiljalleen...




12. luku - Vakooja
 



"... ja kuten olin sanomassa, nämä manaukset on mahdollista murtaa suhteellisen -"
"Älä viitsi, on lapsellista edes väittää tuollaista!"
"... tuota, siis, suhteellisen helposti, jos tietää, mitä on-"
"Se ei ole väitös, se on tosiasia, että sinä käyttäydyt törkeästi!"
"Äh, mitä tuo meteli on?" Anthony Wright ärähti. Hän käänsi katseensa mutkikkaasta teoriakaaviosta luokkahuoneen ovelle. Hän oli opettamassa kuudesluokkalaisille manauksenmurtamista, mutta käytävästä jatkuvasti kantautuneet riidanäänet keskeyttivät hänet kerta toisensa jälkeen.
"Anthony, jatketaan tuntia", Danielle Thompson sanoi ja katsoi painokkaasti kollegaansa. Hän nousi seisomaan ja otti taikasauvansa esiin. "Eli niin kuin Anthony oli sanomassa, manausten purkaminen on helppoa, kun tietää, mitä on tekemässä."
"Aivan, aivan. No niin, ottakaa muistiinpanot tuosta kaaviosta. Lopputunnista ehdimme vielä tehdä käytännön harjoituksia."
"Ai sinäkö väität, että tämä on minun vikani?"
"Äh, menisitkö sanomaan noille, että olisivat hiljaa?" Anthony ärähti jälleen.
 
Danielle käveli ripeästi luokan ovelle ja väänsi rautaisen ovenkahvan alas. Raskas puuovi avautui saranat nitisten. Nuori nainen astui käytävään, jossa norkoili muutamia oppilaita. Samassa hän paikansi riitelevät nuoret. Tummahiuksinen, itsepäisen näköinen poika nojasi kiviseen seinään. Hänestä muutaman metrin päässä seisoi tyttö, joka oli selvästi pahoittanut mielensä pahasti.
"Anteeksi nyt vain, mutta minä en ole meistä se, joka tapailee toisia samaan aikaan, kun on varattu!" tyttö huudahti posket hehkuen suuttumuksesta. Danielle muisti hänen olevan seitsemäsluokkalainen Susan Jones.
"En minä ketään tapaile! Ehdin luvata Marissalle jo aikoja sitten, että me mennään yhdessä!" Sirius Musta huusi takaisin. Muutama ensiluokkalainen näki parhaakseen hiippailla vähin äänin käytävästä pois.
"Hei, tuossa vieressä on tunti menossa. Olkaa hiljempaa!" Danielle sanoi kipakalla äänellä ja katsoi riitelevää paria tiukasti.
"Tietenkin, anteeksi häiriö, professori Thompson. Minä olin jo muutenkin juuri lähdössä", Sirius sanoi kohteliaasti vaaleahiuksiselle naiselle. Sitten hän kääntyi kohti Susania. "Minä menen nyt", hän jatkoi hieman vaisulla äänellä.
"Sirius... Älä mene", Susan melkein kuiskasi.
 
Jokin tuntui liikahtavan syvällä Daniellen pään sisällä. Jokin surullinen muisto, kaipaus. Jokin kaukainen välähdys ajalta, jota hän ei kyennyt muistamaan. Siltä ajalta, ennen kuin hän unohti kaiken.
"Anthony... Älä mene", nuori tyttö seisoi ovensuussa, vanhan maalaistalon eturappusten korkeimmalla portaalla. Matka-arkkuaan autoon nostamassa ollut nuorukainen kääntyi leveä hymy huulillaan kohti rakennusta. Aurinko paistoi kirkkaasti, oli kesän kaunein päivä. Tai olisi ollut, jos tätä ei tapahtuisi, tyttö ajatteli haikeana.
"Hei, älä nyt, minähän tulen lomilla takaisin", Anthony naurahti. "Voit tulla milloin vain käymään Lontoossa! Mikään ei tule muuttumaan, kaikki tulee olemaan niin kuin ennenkin."
Auto kaarsi pois pihasta ja katosi vähitellen näkyvistä. Danielle katsoi tielle vielä pitkään sen jälkeen. Kuin toivoen, että se palaisi sittenkin takaisin. Vaikka hän olisi halunnut uskoa Anthonyn sanoja, hän tiesi, että kaikki tulisi muuttumaan. Ainoa, mikä pysyisi ennallaan, olisi se, että Anthony tulisi aina kohtelemaan häntä kuin siskoaan, Danielle ajatteli hieman katkerasti.
 
"Sirius, kiltti, puhuttaisiin tämä juttu nyt selväksi", Susan sanoi nieleskellen kyyneleitä. "Ei Marissakaan voi olettaa, että te menette Tylyahoon!"
Poika ei ehtinyt vastata mitään, ennen kuin heleä ääni kajahti käytävässä.
"Hei, täällähän sinä olet!" hihkaisi Marissa Harrisson. Hän käveli reippaasti käytävää eteenpäin ja korkeakantaiset kengät kalahtelivat vasten kivilattiaa. Hän pysähtyi Siriuksen viereen. "Olenkin etsinyt sinua, sillä olisin vain muistuttanut... Hetkinen, en kai minä keskeyttänyt mitään? Hups", Marissa sanoi ja hymyili pojalle hieman teennäisen anteeksipyytävästi. Susan näki heti, että korpinkynsityttö oli tahallaan ajoittanut saapumisensa pahimpaan mahdolliseen hetkeen.
"Ei, tuota, et sinä mitään keskeyttänyt. Olinkin jo lähdossä", Sirius sanoi hieman hämillään ja katsahti Susania. "Sus, anteeksi. Minä lupasin jo", hän jatkoi ja kääntyi sitten kohti Marissaa. Käytävään laskeutui hetkeksi hiljaisuus.
"Ai, sinä muistatkin ne treffit!" Marissa hihkaisi ja otti Siriuksen kädestä kiinni. "Tule, mennään yhdessä päivälliselle!"
 
Oli jälleen kesä. Syksyllä hänen ei enää tarvitsisi lähteä Tylypahkaan, kauas Lontoosta ja Anthonysta. Hän muuttaisi sinne itsekin ja aloittaisi myös aurorikoulutuksen. Danielle heitteli hajamielisesti matka-arkkuunsa tavaroita, joita hän arveli tarvitsevansa aloittaessaan uuden elämän Lontoossa. Yhtäkkiä alakerrasta kuului ovikellon helähdys, mikä sai Daniellen ryntäämään huoneensa ovelle ja portaat suoraan ulko-ovelle.
"Anthony! Minulla on ollut sinua ikävä!"
"Niin minullakin sinua. Ja onnea koulun loppumisesta! Odota, minun pitää näyttää sinulle jotain, minkä löysin Lontoosta", nuori mies sanoi virnistäen leveästi ja irroittautui halauksesta. "Rosalia, tule!"
Danielle toivoi viimeiseen asti, että Rosalia olisi ollut koira tai vaikkapa lemmikkipöllö, mutta hänen pahimmat pelkonsa kävivät toteen, kun pihaan pysäköidystä autosta nousi ulos vaaleahiuksinen, elegantti nainen.
"Hei, Danielle!" Rosalia sanoi kävellessään portaita ylös talolle. " Oi, en kai minä keskeyttänyt mitään?" hän kujersi huomattuaan Daniellen ilmeen valahtaneen hieman. Sitten hän tarttui Anthonyn kädestä kiinni. "Tule, sinun täytyy esitellä minulle vanhempasi!"
 
"Sinä siis valitset hänet?" Susan sanoi pettyneenä, kun Marissa ja Sirius kääntyivät lähteäkseen kohti Suurta Salia.
"Sus, en tarkoita tällä, etten haluaisi olla sinun kanssasi", tummahiuksinen poika sanoi ja irroitti Susanin huojennukseksi kätensä Marissan otteesta. "Mutta... Tällä kertaa minä-"
"Sinä menet hänen kanssaan..."
 
"...menet naimisiin?" Danielle henkäisi ja katsoi pöyristyneenä sormusta rakkaan ystävänsä nimettömässä. He istuivat hieman nukkavierulla sohvalla Anthonyn asunnossa. Oli kylmä pakkaspäivä.
"Etkö ole iloinen?" mies kysyi hörppäsi kulauksen kuumaa kahvia.
"Olen aina toivonut, että sinusta tulee onnellinen..." Danielle sanoi. "Mutta luulen, että minun pitää mennä nyt", hän jatkoi ja nousi nopeasti sohvalta.
"Mutta... Odota", Anthony sanoi ja hymyili. "Voit silti aina tulla tänne. Mikään ei tule muuttumaan!"
"Sinä et ymmärrä", Danielle sanoi ja harppoi eteiseen. Ovi pamahti kiinni hänen jäljessään. Päästyään ulos hän lyyhistyi itkien lumiseen maahan ja painoi pään polviinsa.
 
***


Talvi lähestyi ja hyinen tuuli pureutui lämpimien vaatekerrostenkin läpi, kun Tylypahkan oppilaat kulkivat pitkää tietä kohti Tylyahon kylää. Maa oli routainen ja ratisi jalkojen alla. Lily katsoi syrjäsilmällä vieressään kävelevää, ankean näköistä ystäväänsä.
"Sus, mikä on vialla?"
"Ei mikään. Mennään nyt vain, että päästään lämmittelemään Kolmeen Luudanvarteen", Susan mutisi ja nopeutti askeliaan.
"Susan", Lily aloitti myötätuntoisella äänellä. "Kyllä minä tunnen sinut. Ajattelet Siriusta, eikö niin?"

Susan huokaisi surullisena. Sitten hänen kasvoilleen kohosi ärtymys.
"En voi uskoa, että hän todella lähti Marissan kanssa ulos!" Susan sanoi kiihtyneesti. "Ja nyt ne on jossain tuolla yhdessä", hän jatkoi nyökäten kohti edessä siintävää Tylyahoa kohti.
"Se oli kyllä ruma temppu molemmilta. Tai siis, eivätkö he molemmat vain olisi voineet unohtaa sitä vanhaa treffipyyntöä? Kun niin paljon on ehtinyt tapahtuakin sen jälkeen", Lily puuskahti. "Mutta millaisen sinun ja Siriuksen välit nyt sitten on?"
"En tosiaan tiedä! Hän ilmeisesti olettaa, että me ollaan edelleen yhdessä. Hän ei pidä tätä isona juttuna. Luulen, että hän päinvastoin kuvittelee tekevänsä oikein, kun pitää lupauksensa…" Susan sanoi tympeänä. "Äh, en vain tiedä, mitä minä oikein ylipäätänsä haluan nyt. Tietenkin rakastan Siriusta, mutta juuri tällaista pelkäsin, kun paljastin hänelle tunteeni!" hän jatkoi ääni värähtäen surullisesti.
"Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat. Onhan hänellä ennenkin ollut vaikeuksia sitoutua", Lily sanoi. Sitten hän halasi ystäväänsä. "Mutta onneksi sinulla on minut. Ja Annie! Hänkin tulee kohta takaisin!"
"Niinpä, toivottavasti jo ensi viikolla", Susan piristyi. "Mutta nyt en valita enempää minun miesongelmistani. Nyt keskitytään sinuun!" hän jatkoi ja katsoi Lilyä innoissaan. "Sinä ja Ryan, mikä on tilanne?"
"Sus, ei ole mitään tilannetta!" Lily nauroi ja pyyhkäisi muutaman hiussuortuvan korvansa taakse.
"No, kaikkien muiden mielestä ainakin on", Susan virnisti.

***

Nuori mies käveli epävarmoin askelin eteenpäin Tylyahon Kauppakatua. Hän vilkuili ympärilleen kuin peläten jonkun näkevän, minne hän oli matkalla. Hän kääntyi pääkadulta pienelle, pimeälle kujalle ja jatkoi eteenpäin, kunnes tuli ränsistyneen näköisen talon eteen. Yhtäkkinen ruosteinen ja nariseva ääni miehen yläpuolelta sai tämän hätkähtämään. Hän nosti katseensa ja huomasi tuijottavansa suoraan verisen villisianpään silmiin. Peter Piskuilan ymmärsi olevansa oikeassa paikassa. Hän astui sisään jättäen Sianpään majatalon oven yläpuolisen kyltin heilumaan hiljalleen iltatuulessa.

Sisällä oli tunkkaista ja pimeää. Velhot ja noidat loivat varautuneita silmäyksiä hermostuneen oloiseen uuteen tulokkaaseen. Peter tajusi, että hänen olisi liikuttava nopeasti pois oviaukolta välttääkseen herättämästä suurempaa huomiota. Hänellä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, ketä hän oli menossa tapaamaan, sillä lyhyessä kirjeessä ei ollut lukenut nimeä. Peter vilkaisi uudestaan nyrkissään rypistynyttä kirjettä, kuin toivoen edes pientä lisävihjettä, mutta turhaan.

Peter käveli baaritiskin luokse ja istuutui korkealle jakkaralle yrittäen vaikuttaa aivan tavalliselta asiakkaalta. Baarimikko laahusti hänen luokseen.
"Ker- siis tuliwhisky", Peter pyysi tajuttuaan, että kermakalja saattaisi vaikuttaa erityisen nynnyltä.
Saatuaan tuoppinsa Peter jäi paikalleen odottamaan, mitä tulisi tapahtumaan. Hän kaivoi kirjeen taskustaan lukien sen kertaalleen läpi.

Tule Sianpäähän ensi viikonloppuna klo 19. Älä kerro tästä kenellekään, äläkä ota ketään mukaan, niin mitään pahaa ei tapahdu. Muut ovat linnassa turvassa, mutta Annie ei...

Peterillä kävi nopeasti mielessä, että ehkä kyseessä oli vain huono pila, mutta hän ei voinut ottaa sitä riskiä, että Annie todella olisi vaarassa. Hän seurasi sivusilmällä, kuinka roteva mies istahti hänestä muutaman jakkaran päähän harmaantuneen, jäyhän oloisen miehen viereen. Miehet nyökkäsivät toisilleen samaan aikaan, kun baarimikko kiirehti tuomaan molemmille lasilliset tummaa, tujun näköistä juomaa.

"No, Rosier, miten kokous meni?" kookkaampi, äskettäin saapunut mies kysyi. Miesten keskustelu kantautui Peterin korviin.
"Siinähän se. Et sitten itse päässyt paikalle, Lestrange?"
"Oli asioita kylässä hoidettavana", Lestrange vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Tärkeämpiä kuin kokous?" Rosier tuhahti.
"Tämä oli pakko hoitaa, etten saa murhasyytettä", Lestrange sanoi puolustellen. "Tiedäthän Bellan, hän osaa olla äkkipikainen…"
"Huomattu on", Rosier naurahti kuivakasti. "Hän sai siis tietää sinusta ja Rosaliasta? Se taisi sitten olla sen tytön pään menoa!"
"Todellakin, ja vaimoni keksi vielä yrittää lavastaa minut syylliseksi", Lestrange sanoi melko välinpitämättömästi.
"Älä ihmeessä, Rodolphus", Rosier ryhähti nauramaan ja hakkasi tuopilla pöytää.
"Kyllä vain. Lähetti kirjeen Rosalielle minun nimissäni ja meni tapaamaan häntä", Rodolphus sanoi. "Jätti sitten kirjeen ruumiin kanssa asuntoon voimatta tietenkään ottaa sitä mukaansa. Oli pakko hakea se ennen kuin ministeriö alkaa penkoa kuolinpesää. Luulevat muuten minun olleen siellä viimeisenä..."
"Oletko hullu? Miksi ihmeessä olet Bellan kanssa yhä yhdessä ja siivoat hänen jälkiään?" Rosier kysyi.
"Oletko itse hullu? Eikö sinulle itsellesi muka kelpaisi nainen vanhasta suvusta, jonka piireissä liikkuu paljon rahaa ja valtaa. Onhan tässä tietenkin omat ongelmansa. Bellatrixkin piti saada äkkiä pois Tylypahkasta, sillä Rosalien mies -" Rodolphus vaikeni yhtäkkiä huomattuaan mustahiuksisen naisen ilmestyneen baaritiskille heidän viereensä.
"Katsos, Bella. Tulit sopivasti", Rosier sanoi kohottaen tuoppiaan tervehdykseksi. "Kello tuleekin juuri seitsemän. Meidän vieraamme pitäisi saapua hetkenä minä hyvänsä."

Bellatrix istuutui. Samassa hänen katseensa osui lähes vieressään istuvaan, pyöreähköön, entiseen koulutoveriinsa.
"Mutta siinähän se onkin!" Bellatrix kiljaisi. "Tiesinhän, että se tulisi!"
"Tuotako me olemme odottaneet?" Rosier huudahti epäuskoisesti. "Sehän on salakuunnellut meitä! Istunut tuossa koko ajan!"
"Voi, mutta sehän on vain halunnut olla ajoissa. Pelännyt myöhästyvänsä!" Bellatrix lässytti. Sitten hän kääntyi kihlattunsa ja tämän kaverin puoleen. "Ettei kai te niin tyhmiä ole, että olette puhuneet arkaluontoisista asioista kaikkien kuullen?"
"Emme tietenkään", Rosier kiirehti sanomaan ja painoi katseensa tuoppiin.
"No, sitten vain asiaan", Bellatrix sanoi. "Kuten kerroin, tuo on entinen koulukaverini Tylypahkasta. Kai vielä muistat minut, Peter?"
"Muistan", kalpeakasvoinen Peter sanoi yrittäen peittää hermostuneisuuden äänestään. "Missä Annie on? Onko hän kunnossa?"
"Noudatithan sinä ohjeitamme, joten mekin pidimme sopimuksesta kiinni", Bellatrix sanoi. "Toimit vain jatkossakin kuten käskimme, niin mitään ei tapahdu."
"Ette te voi pakottaa minua", Peter korotti ääntään. "Minä en -"
"Se on sinun oma päätöksesi", Bellatrix sanoi hyytävästi. "Mutta muistathan kuitenkin, miten ystävällesi Remukselle kävi, kun hän yritti leikkiä urhoollista sankaria. Anniekin on jo parantumassa, joten olisi sääli, jos hänelle taas tapahtuisi jotain. Mitä tahansahan voi sattua matkalla Pyhästä Mungosta takaisin koululle..."

Viimeinenkin värin häivähdys katosi Peterin kasvoilta, ja hän joutui ottamaan pöydästä tukea. Häntä huimasti ja hänen sisällään velloi kamala tunne.
"Mitä minun pitäisi sitten tehdä?" Peter kysyi haluamatta edes kuulla vastausta.
"Me haluamme vakoojan Tylypahkaan. Jonkun Luihuisen ulkopuolelta, jotta kukaan ei osaa epäillä", Rodolphus sanoi. Peter ei osannut sanoa mitään. Hänellä ei ollut vaihtoehtoa.
"Se on siis sovittu. Ja muista, sinua tarkkaillaan. Kuolonsyöjiä on Tylypahkassa, vaikka minä lähdinkin sieltä", Bellatrix sanoi ja naurahti sitten kolkosti. "Voit syyttää tästä ainoastaan Lupinia. Olisihan hänen pitänyt tajuta, että jos hän ei suostu niin aina löytyy joku toinen. Ihmissusi olisi tietenkin ollut ihanteellinen, mutta kyllähän tuollainen pikku possukin käy."

Otsikko: 13. luku!
Kirjoitti: Charity - 09.08.2013 00:02:58

Ja taas uutta luettavaa, olkaa hyvät! Muistakaa kertoa, mitä tykkäsitte... ;)



13. luku - Paluu



Kolmessa Luudenvarressa oli kova meteli. Kylmä sää veti noitia ja velhoja lämmittelemään kermakaljan ääreen. Myös Lily ja Susan olivat lopulta päässeet perille ja saaneet höyryävän kuumat juomat eteensä. Tytöt pälyivivät tiiviisti pubin toiselle puolelle, missä iloinen joukko rohkelikkopoikia istui viettämässä iltaansa.

"Lily, mene sinne", Susan sanoi virnistellen leveästi.
"Enkä mene", Lily nauroi ja hänen poskensa punertuivat hieman.
"Mikset muka?"
"Enhän minä sinua voi tänne yksinkään jättää", Lily intti vastaan.
"No kyllä voit! Paikka on täynnä tylypahkalaisia. Kyllä minä seuraa löydän", Susan sanoi. "Nyt menet! Ryan odottaa!"

Lily nousi ylös ja lähti kävelemään vaaleahiuksista poikaa kohti. Hän katsoi vielä Susania, joka iski kannustavasti silmää. Lähestyessään pöytää Lily tunsi päänsä lyövän tyhjää. Mitä hän sanoisi? Kai Ryan piti hänestä, vaikka hän olikin Jamesin kaveri ja tämä oli käyttäytynyt tylysti poikaa kohtaan.

"Hei, Ryan", Lily tervehti tultuaan pöydän luokse. Ryan käännähti ympäri ja katsoi iloisen yllättyneesti tyttöä.
"Hei, Lily! Kiva nähdä sinuakin täällä."
"Istuin tuossa vähän kauempana ja näin sinut, joten ajattelin tulla moikkaamaan", Lily sanoi suloisesti hymyillen.
"Istu vain meidän seuraamme", Ryan sanoi vetäen vapaan tuolin viereensä. "Hei, kaverit. Tässä on Lily Evans."

Pöydän ympärillä istuneet pojat tervehtivät iloiseti.
"Tule, mennään hakemaan sinulle ensiksi juotavaa", Ryan sanoi ja kiersi käsivartensa tytön olalle. He lähtivät kohti baaritiskiä, eikä kumpikaan huomannut pähkinänruskeiden silmien haikeaa katsetta muutaman pöydän päästä.

"James, etkö ymmärrä", Remus sanoi myötätuntoa äänessään. "Vihamielinen käytöksesi Ryania kohtaan ajaa vain Lilyn häntä lähemmäksi. Olet itse aiheittanut tuon, mutta voit vielä korjata kaiken, ennen kuin on liian myöhäistä."

***

Susan joi nopeasti viimeisen kulauksen kermakaljastaan huomattuaan Remuksen ja Jamesin istuvan lähellä baaritiskiä. Hän oli jo kävelemässä näiden luokse, kun sattui vilkaisemaan ulos ikkunasta kauppakadulle. Komea tummahiukseinen nuorukainen ja vaalea tyttö kävelivät hiljakseen pimenevässä illassa. Susan ei voinut vastustaa kiusausta. Hän vaihtoi suuntaa välittömästi ja lähti harppomaan kohti baarin ulko-ovea. Hän odotti, kunnes pari oli ehtinyt hieman kauemmas ja astui sitten ulos. Susan ei halunnut näiden huomaavan häntä. Hänen oli saatava tietää, mistä Sirius ja Marissa puhuivat.

Onneksi he eivät sentään kävele käsikkäin, Susan ajatteli ja tunsi olonsa hieman huojentuneemmaksi. Hän katseli vähän matkan päästä, kun Sirius ja Marissa istahtivat yksinäiselle penkille tien varteen. Susan hiipi lähemmäs ja jäi läheisen talon kulman taakse kuuntelemaan keskustelua. Hetken kuluttua hän terästäytyi, kun huomasi vaalean tytön laittavan kätensä toisen polvelle.

"Eikö meillä olekin ollut kiva päivä", Marissa kysyi pehmeällä äänellä. "Et kai sinä kadu, että lähdit tänne kanssani?"
"Marissa, ole kiltti ja tajua, että olen onnellinen yhdessä Susanin kanssa", Sirius sanoi hieman kiusaantuneena. "Meillä oli hauska päivä, mutta tiedät, että suostuin vain siksi, että olin jo ehtinyt luvata. Ymmärräthän sen?"
"Mitä edes näet hänessä?" Marissa sanoi kiihtyneesti ja suuttui silminnähden. "Hän on mustasukkainen, raivoherkkä ja omasta mielestään aina oikeassa!"

Susan tunsi suuttumuksen kuohahtavan sisällään, mutta päätti vielä hillitä itsensä.
"No, onhan hän sellainen, mutta -" Sirius aloitti, muttei ehtinyt lopettaa lausettaan.
"Miten te molemmat kehtaatte?!" Susan huusi astuen esiin varjoista. Siriuksen sanat olivat viimeinen pisara. "Sinä varastit poikaystäväni! Ja sinä taas karkaat treffeille toisen kanssa ja haukut vielä minua, tyttöystävääsi, raivohulluksi. Entistä tyttöystävääsi, muuten!"

Susan käännähti kannoillaan ja lähti juoksemaan kohti Tylypahkaan vievää tietä. Kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä ja valuivat poskille, mutta hän pyyhkäisi ne itsepäisesti pois. Tämä olisi viimeinen kerta, kun hän itkisi Sirius Mustan vuoksi.

"No, katso nyt. Ihan hullu! Vakoileekin meitä!" Marissan pilkallisesti naurava ääni kaikui Tylyahon pimeillä kujillla.

***

Susan seisoi Rohkelikko-tuvan muotokuva-aukon edessä. Lähdettyään Tylyahosta hän oli kuluttanut aikaansa vaeltelemalla Tylypahkan tyhjillä käytävillä. Hän tiesi, että kaikki hänen ystävänsä olivat jo kauan sitten palanneet koululle, mutta Susan ei kaivannut kenenkään seuraa. Nyt hän oli kuitenkin jo niin väsynyt, että hänen oli päästävä omaan sänkyynsä nukkumaan, vaikka joutuisikin kohtaamaan muut.
Susan työnsi muotokuva-aukon auki ja astui sisään.

"Susan! Tulit vihdoinkin!" kuului heti Lilyn ääni kauempaa oleskeluhuoneesta muhkeiden sohvien luota. "Olin huolissani! Missä sinä olet ollut? Onko jotain tapahtunut?"
Susania ärsytti. Juuri tätä hän oli vältellyt koko illan. Aivan kuin hän ei muka olisi jo kerrannut päivän tapahtumia kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja mielessään. Hän ei enää jaksanut ajatella Siriusta ja Marissaa yhtään enempää.
"Lily, en oikeasti jaksaisi nyt…" Susan sanoi uupuneena ja suuntasi päättäväisesti askeleensa kohti tyttöjen makuusalia. "Haluaisin olla ihan rauhassa ja mennä vain nukkumaan."
"Nyt et kyllä mene minnekään!" kuului toisen tytön ääni. Susan oli jo valmiina äyskähtämään vastaväitteeksi ja kääntyi ympäri. Samassa hän tajusi, kuka tyttö oikein oli.

"Annie!" Susan huudahti innoissaan ja ryntäsi halaamaan ystäväänsä. "Mitä ihmettä! En tiennyt, että tulisit jo!"
"Voi, minulla on ollut sinua niin kova ikävä", Annie sanoi onnellinen hymy huulillaan. "Sain itsekin vasta pari sitten tietää pääseväni jo nyt takaisin ja halusin yllättää teidät kaikki. Mutta nyt mennään istumaan tuonne takan ääreen. Teidän täytyy kertoa minulle kaikki, mitä on ehtinyt tapahtua sen kahden kuukauden aikana, kun olin poissa."

Lily, Susan ja Annie vajosivat pehmeille sohville takkatulen ritistessä kodikkaasti heidän vieressään.
"Lily aloittaa!" Susan kiljaisi iloisena. "Hänellä on ollut vientiä! Huispaajat suorastaan piirittävät häntä, vai mitä?"
"Hei, Sus, älä viitsi", Lily sanoi ja mätkäisi sohvatyynyllä ystäväänsä.
"Lily, nyt kerrot kyllä kaiken!" Annie riemastui.
"Äh, ei mitään ole tapahtunut", Lily sanoi. "Istuin vain juuri Kolmessa Luudanvarressa Rohkelikon huispausjoukkueen uuden lyöjän Ryan Adamsin kanssa. Hän on todella mukava ja tarjosi lisäksi kermakaljat!"
"Mitä ihmettä? Kuinka sinä sinne hänen kanssaan päädyit?"
"Ihan sattumalta. Näin hänet siellä ja päätin mennä piristämään", Lily virnisti. "James on käyttäytynyt törkeästi häntä kohtaan, koska Ryan muka vei Siriuksen paikan joukkueessa. Halusin näyttää, että ei me kaikki niin typeriä olla."
"Oho, mutta entäs sinä ja James? Onko hän vielä mukana kuvioissa?" Annie kysyi hämillään.
"Luulin, että hän olisi muuttunut, mutta ilmeisesti sitten ei", Lily sanoi. "Harmi sinänsä, sillä meillä on ollut hauskaakin Jamesin kanssa."
"Entäs sinä, Susan?" Annie uteli.
"Äh, en oikein edes jaksaisi ajatella sitä enää. On tapahtunut niin paljon kaikkea", Susan sanoi huokaisten. "Mutta eiköhän se ollut nyt tässä."
"Annie, oletko vielä ehtinyt puhua Remuksen kanssa?" Susan kysyi.
"En vielä", Annie sanoi hieman vaisusti. "Meillä on paljon puhuttavaa, ja juuri nyt minulle kelpaisi vain hyvät yöunet."
"Äh, nyt ei mietitä vakavia asioita. Tärkeintä on, että meillä on nyt toisemme", Lily sanoi hymyillen ystävilleen. Kolme tyttöä jäi istumaan hiljaiseen oleskeluhuoneeseen. He katselivat, kun viimeiset liekit hiljalleen sammuivat takassa.



// Hei, jos keneltäkään löytyisi kiinnostusta betata Kohtalon vuoden viimeiset luvut, niin laita vaan kommenttia tai viestiä :)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi (L♡J, K-13) "Paluu"
Kirjoitti: Frederica - 24.08.2013 23:05:00

Kommenttikamppiksesta mukavaa vuorokautta. :D

Alussa (luvuissa 1 - 4) näkyy se, että kyseessä on aloitus pitkälle tekstille, jonka myötä taitosi ovat kehittyneet. :D Olet tekstin edetessä saanut kaiken hiottua selkeämmäksi kuin muutaman ensimmäisen luvun aikana. Alkuluvut ovat hyvät aloitusluvut tälle hienolle tarinalle, mutta halusin tuoda esiin sen, että kun alkua ja loppua pitää rinnakkain, niin huomaa että olet kehittynyt tämän kirjoitusprosessin aikana. Aivan mahtavaa! :-*

Alku ei tosiaan ole huonoa, tuot hahmot hyvin esiin ja oma keksimäsi jutut uppoavat saumattomasti tarinaan, mutta nuo pienet asiat, jotakin sanavalinnat ja miten kuljetat kohtauksia, muuttuvat matkan varrella hiotuimmiksi, ja se on hienoa ja osoittaa sitä miten alat huomata kirjoittamisessa uusia asioita, ja se on aina mahtavaa. Taitosi kirjoittajana näkyvät tarinassa alusta asti. Kehittelemäsi asiat ja hahmot istuvat hyvin pottermaailmaan, osaa en edes meinannut tunnistaa keksityiksi, mietin vain, että miten olen tuon voinut unohtaa. Kuvaat hyvin hahmojen piirteitä ja luonnetta selittelemättä, mikä on upea kyky. Esimerkiksi Marissasta tulee ärsyttävä kuva, kun hän hihittää koko ajan ja kun hän vain roikkuu Siriuksessa kiinni ja ajattelee omaa nahkaansa, onneksi Sarah osaa suhtautua tilanteeseen paremmin.

Juoni on alusta asti mielenkiintoinen, mutta viitos luvussa mukaan tulee todella jännittävät kierrokset. Se on tämän pituisessa tekstissä täydellinen kohta lisätä jännitystä, kun hahmoista on tullut tutut ja on kiehtovaa nähdä miten he reagoivat tuollaisissa erilaisissa tilanteissa. Kuvaat koko tarinan ajan loistavasti hahmojen reaktioita erilaisiin tilanteisiin. Reaktiot ovat hyvin uskottavia ja minusta tuot heidän ajatuksensa ja tunteensa hyvin esiin alleviivaamatta niitä. Esimerkiksi se kun Peter ja Sirius varastavat luudat, kuvaa loistavasti poikien luonteita (Sirius varastaa, mutta jättää maksun, Peter ei osallistu varkauteen, muttei väitä vastaankaan) ja sitä miten vakavana he ovat tilannetta pitäneet.

Tässä tulee juonenkäänteitä ja toimintaa ja tunteita kunnon annoksina. Remuksen ja Annien tyrmäys, kuolonsyöjien ilmestyminen paikalle (pitäähän sitä iloisista sukutapahtumista keskustella), Siriuksen ja Susanin suudelma, Jamesin ja Lilyn vispilänkaupat (ihan selvästi näillä kahdella on kunnon kemiat toisiaan kohtaan :-*) ja tietysti Peterin kohtaloa tuodaan hyvin esiin. Peteristä tulee tässä hyvin inhimillinen kuva, kiitokseni siitä, sillä oma kuvani hänestä on yhä hiukan kapea ja tämä tarina on auttanut minua laajentamaan näkemystäni Peteristä. :D Karsea tuo Peterin saama kirje kyllä, byrrr! Ja kuolonsyöjät ovat hyvin kuolonsyöjiä tuossa Sianpäässä olevassa tapaamisessa. Remuksen ihmissuhdeneuvot ovat vain niin remusmaisia, että sulin ihan täysin. Pelästyin tuossa yhdessä vaiheessa, että Remus jää Mungoon (Vauhkomielen tuominen mukaan kuvioon Mungossa toimi muuten todella hyvin) tai että hänestä tulisi kuolonsyöjä, mutta aika näyttää, että kuinka Remukselle ja muille käy. James ja Lily ovat tässä tarinassa muuten aivan mahtavat! :-*

Jossain kohtaa tekstissä oli muutamia rönsyileviä lauseita, mutta nekin ovat matkan varrella hioutuneet. Se heijastelee kehitystäsi, samoin kuin se, miten tekstin rytmityksestä tulee matkan varrella rauhallisempaa. Joissain kohdissa tahti on hyvin nopea, mutta se sopii seikkailutarinaan jossa on useita hahmoja. Ainoa haitta nopeassa tempossa on silloin, jos asiat tahtovat jäädä lukijalle epäselväksi. Aluksi joissain luvuissa oli pientä kiireen tuntua, mutta ne asiat, jotka tuntuivat sekavilta, mutta asiat selkiintyivät myöhemmissä luvuissa todella hyvin, ja kiireen tuntu on tosiaan tässä tarinassa koko ajan vähentynyt. Hienoa työtä! :D

Tämä on kokonaisuutena todella hyvä. Tarina on mielenkiintoinen, hahmot ovat ihania ja hienoja ja kaikki tuntuu kuuluvan pottermaailmaan. Omat hahmosi sopivat hyvin maailmaan ja ovat kokonaisia hahmoja. PVSopettajien taustatarina vaikuttaa jännältä, siitä olisi myös mukava kuulla lisää, samoin kuin muiden hahmojen kohtaloista.

Odotan innolla tämän tarinan loppua. Kiitos tästä hienoudesta.<3

Otsikko: 14. luku // Tanssiaiskutsu
Kirjoitti: Charity - 10.10.2013 00:00:36

Huh, syksyn pahimmat kiireet alkaa olla ohi, joten aikaa jäi taas ficillekin! :D Tässä siis uusi luku, hieman lyhyehkö ehkä, mutta toivottavasti tykkäätte! :)

Frederica, kiitos ihan hirveästi kommentista! Mä vastaan sulle vielä erikseen, mut haluun ekaks lukea sen vielä kerran ajatuksella. Ihana, et jaksoit joka tapauksessa noin yksityiskohtaisesti lukea ja vastata, vaikka luettavaa oli vähän enemmänkin... :D




14. luku - Tanssiaiskutsu

Tervetuloa juhlistamaan lukukauden loppumista tanssiaistunnelmissa jouluaattoa edeltävänä viikonloppuna.
Suuri Sali muuttuu kimaltavaksi, talviseksi ihmemaaksi, jossa musiikki raikaa ja tunnelma on taivaissa
- koska kattoahan ei tunnetusti ole rajana.
Saapukaa pareinenne parhaimpiinne pynttäytyneinä ja antautukaa valssin vietäväksi!

Huom. Oppilaiden on mahdollista käydä Tylyahon kylässä viikkoa ennen juhlia.
Tällöin tarjoutuu tilaisuus muun muassa ostaa tarvitsemakseen katsomansa tamineet ja tilpehöörit.

Ystävällisin terveisin
Tylypahkan rehtori A. P. V. B.  Dumbledore
 ja muu opettajakunta.

Sirius, James, Remus ja Peter seisoivat meluisassa Rohkelikon oleskeluhuoneessa ilmoitustaulun edessä. Ihmiset tungeksivat heidän eteensä nähdäkseen tanssiaisilmoituksen paremmin. Monet tytöt kiljahtelivat innostuksesta.

"Tuo on niin Dumbledorea", James sanoi silmiään pyöräyttäen.

Remus ja Peter tuijottivat edelleen äimistyneinä kimmeltävänä välkkyvää julistetta, kun taas Sirius näytti vaipuneen yhtäkkiä epätoivoon.

"Hoi, Sirius. Mikä tuli?" James kysyi kaveriltaan virnistellen. "Tuohan on mieletön!"

"Etkö tajua, tonttu! Tämähän on ihan hirveää!" Sirius huokaisi ja lysähti istumaan läheiseen muhkeaan nojatuoliin. "Tanssiaisiin on enää kaksi viikkoa ja olemme kaikki onnistuneet pilaamaan suhteemme."

"Tarkennan, että sinä ja James olette pilanneet suhteenne. Enpä olisi uskonut, että tämä menisi näin päin", Remus naureskeli itsekseen. "Olen varma, että Annie suostuu kanssani tanssiaisiin."

"Kiitti vaan, Remus… Oletteko te muuten puhuneet Annien kanssa sen kaiken jälkeen kunnolla?" Sirius kysäsi.

"Ei oikeastaan", Remus myönsi hieman välttelevästi ja alkoi näprätä villapaitansa nappia.

"Anniehan olisi typerä, jos hän antaisi sen vaikuttaa väleihinne", Sirius vakuutti yställeen kannustavasti, vaikka kuulostikin hieman epävarmalta. "Eihän se ollut sinun syytäsi..."

"Entä sinä, Peter? Menettekö Sarahin kanssa?" James kysäisi viitaten mukavaan korpinkynsityttöön, jota Peter oli aikaisemmin syksyllä tapaillut. "Tai siis oletteko te enää pitäneet yhteyttä?"

"No, eipä kummemmin. On ollut niin paljon muuta mietittävää", Peter sanoi hieman vaitonaisena.

"Ai niin kuin mitä? Ahkera opiskeluko?" Sirius naurahti sarkastisesti ja kohotti toista kulmaansa.

"No, meillä nyt ainakin on mietittävää!" James sanoi. "Miten me saadaan Lily ja Susan suostumaan tanssiaisiin? Lily tuskin haluaa vilkaistakaan minua, kun Adams koko ajan liehittelee häntä."

"Hmm…" Sirius katseli mietteliäänä takkatulta, kunnes hänen silmiinsä syttyi innostunut pilke. "Minulla on loistava suunnitelma, joka ei voi mennä pieleen!"

* * *

"…ja vaalanpunainen prinsessamekko. Oi, ja tietenkin tarvitsen korkkarit!" Lily huokaisi haaveillen. "Olisikohan tiara ihan liikaa?"

"Täällä puhutaankin sopivasti tanssiaisista?"

Tytöt kääntyivät katsomaan taakseen ja huomasivat Remuksen saapuneen paikalle. Lily ja Susan vilkaisivat toisiaan merkitsevästi.

"Sopivasti?" Susan kujersi. "Kuinkas niin, mitäköhän Remus meinaa?"

Annien kasvoja alkoi kuumottaa. Hän potkaisi Susania toivoen sen riisuvan leveän virneen tytön kasvoilta. Lily seurasi tyrskähdellen, kunnes lopulta ratkesi hänkin nauramaan.

"No, mitä?!" Annie ärähti.

"Anteeksi, anteeksi! Olkaa kuin meitä ei olisikaan", Lily sanoi ja kohotti mehulasin huulilleen peittämään huvittuneen hymynsä.

Kiusaantuneen näköinen Remus käänsi katseensa nauruaan huonosti peittelevistä ystävyksistä suorastaan ärsyyntyneen näköiseen Annieen.

"Niin, tuota… Tulin vain varmistamaan, että mehän kai menemme sitten yhdessä tanssiaisiin?" Remus kysyi huoletonta äänensävyä tavoitellen.

Annie kohotti kulmiaan epäuskoisen näköisenä.

"No, tietenkin menette!" Lily kiirehti vastaamaan Annien puolesta pienen hiljaisuuden jälkeen ja katsoi Annieta tiukasti.

"Juu, toki", Annie vastasi.

"Hyvä. No, minä tästä sitten lähdenkin etsimään Matohäntää. Olen huomannut, että hän on ollut hieman vaisu viimeaikoina…"

Tytöt odottivat, kunnes Remus oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.

"Mikä pässi!" Annie alkoi pauhata. "Ai, on Peter vähän alakuloinen! Kas, kun ei ole yhtä huolissaan minusta! Miksei hän samantien pyytäisi rakasta Matohäntäänsä tanssiaisiin?" hän lisäsi ja jatkoi aamiaistaan myrtyneen näköisenä.

Lily ja Susan vilkaisivat toisiaan, tällä kertaa hieman huolestuneen näköisenä.

"Mikäs sinulla on?" Susan kysyi. "Kyllähän Remus kieltämättä hieman töksäytti tuon, mutta ei kai olisi tarvinnut nyt noin kiukustua…"

"Ai, ei vai?" Annie kysyi ja kohotti kysyvästi kulmiaan. "Me emme ole puhuneet kertaakaan vakavasti sitten hyökkäyksen, ja nyt hän vain varmistaa, että me menemme tanssiaisiin yhdessä. Ihan kuin hän yrittäisi hypätä kaiken tapahtuneen yli. Eikö hän ymmärrä, että se hyökkäys oli vakava asia!"

"Mm, hyvä on. Olet oikeassa. Mitä aiot nyt tehdä?" Susan kysyi.

"No, koska Lily oikein ystävällisesti vastasi puolestani, niin menen ilmeisesti tanssiaisiin Remuksen kanssa", Annie sanoi viileästi ja tuijotti tuimasti siihen suuntaan, mihin poika oli kadonnut.

* * *

Seitsemäsluokkalaisten rohkelikkotyttöjen makuusalissa vallitsi vaisu tunnelma. Lily ei uskaltanut innoita tanssiaista ja tehdä suunnitelmia niitä varten, kun tiesi Annien vain ahdistuvan koko aiheesta. Tyttö oli jo aikaisin illalla vetänyt verhot pylvässänkynsä eteen, eivätkä Susan ja Lily olleet tohtineet häiritä häntä.

Susan istui sängyllään ja oli uppoutunut lukemaan Me Noitia.

"Susan, mitä tuo koputus oikein on?" Lily huudahti kylpyhuoneesta.

"Mitä?" Susan säpsähti. Hän oli ollut niin uppoutunut lukemaansa, ettei ollut huomannut vaimeaa naputusta ikkunan takaa. Hän katsahti ulos ja näki lasin takana pienen pöllön kirje jalassaan.

"Pöllö?" Susan yllättyi ja pomppasi ylös sängystään. "Sen jalassa on kirje!"

"Mitä ihmettä?" Lily kysyi kummaksuen ja tuli ulos pesuhuoneesta muhkea, valkoinen kylpytakki päällä hiukset valuen vettä. "Kenelle se on?"

"Meille! Outoa…" Susan sanoi avatessaan kuoren. "Odota, minä luen sen sinulle."

Tähtitorni keskiyöllä.

Susan ja Lily katsoivat toisiaan vakavin kasvoin. Sitten molempien silmiin syttyi utelias pilke.

"Tietenkin me mennään!"

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / "Tanssiaiskutsu"
Kirjoitti: kuraverinen - 11.10.2013 17:39:56

Aivan ihana tarina! Koukuttava juoni, ja hyvin kuvailua. Jatkoa kiitos! ;)

Otsikko: 15. luku - Menneisyyden verho
Kirjoitti: Charity - 21.12.2013 23:04:26

Hoi! Tässä tulee uusi luku piristämään joulun odotusta! Pian alkaa loppukin jo häämöttää…;)

Kiitokset taas lukijoille ja kommentoijille!

Frederica, kiitos tosiaan vielä sun pitkän pitkästä kommentista, ihana kun jaksoit paneutua tähän kunnolla!

Varsinkin toi sun huomio Peteristä ilostutti, koska mä itsekin oon tosi tyytyväinen siihen, miten mä sain hänet esille hieman inhimillisempänä kuin yleensä hänet on kuvattu. Mulla itsellänikin oli aluksi varsin ikävä käsitys hänestä, mutta sitten ajattelin, että onhan hänenkin teoilleen oltava syy… Ei ehkä hyvä sellainen, mutta kuitenkin tavallaan ymmärrettävä.

Lisäksi kiva, kun oot sitä mieltä, että sekä hahmojen että heidän tunteidensa ja toimintansa kuvailu on onnistunut! :) Myös se, että tän ficin maailma vaikuttaa eheältä, on hieno saavutus!

Heh, mä olenkin tainnut joskus aikaisemminkin itse asiassa saada palautetta hieman rönsyilevistä lauseista. Mun oma, ainainen pelonaihe onkin just se, ettei tekstistä ja juonesta saa selvää… Mut hieno juttu, jos on sekin ongelma alkanut loppua kohden vähentyä! :D

Kuraverinen, jee hauska kuulla, että juoni on onnistunut koukuttamaan! Tässä taas lisää luettavaa! ;)




PS. Luvussa mainittavat takaumat löytyvät luvuista 8 ja 12, jos joku haluaa vilkaista selvyyden vuoksi. Ei kuitenkaan ole välttämätöntä! :)




15. luku - Menneisyyden verho




Kahdet askelet kajahtelivat Tylypahkan autioilla, öisillä käytävillä, kunnes ne pysähtyivät raskaan oven eteen. Toinen hahmoista otti taikasauvansa taskustaan ja nosti sen lukkoa vasten.

"Alohomora."

Lukko kilahti ja ovi aukesi narahtaen.

"Oih", kuului kaksi ihastunutta huokausta, kun oven takaa paljastuivat kymmenin kynttilöin valaistut kierreportaat. Tulen loimu loisti kahden tytön kasvoilla. Lily ja Susan katsoivat toisiaan silmät säkenöiden.

"Kuka näkee meidän vuoksemme näin paljon vaivaa?" Lily henkäisi.

"Kohta se nähdään", Susan sanoi ja lähti kiirehtimään portaita ylös Lily perässään.

Kärsimättömille tytöille ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen he saapuivat tuttuun luokkahuoneseen. Plaaneettojen pienoismallit, lukuisat kaukoputket ja monimutkaiset tähtikartat täyttivät avaran tilan. Tytöt seurasivat kynttilöiden viitoittamaa polkua huoneen perällä oleville rappusille, jotka johtivat koulun korkeimman tornin huipulle.

Viileä joulukuinen viima tulvahti vasten tyttöjen kasvoja. He kuitenkaan tuskin huomasivat sitä, sillä heidän katseensa oli kiinnittynyt upeaan näkyyn edesään kattotasanteella. Taivaan tuhannet tähdet tuikkivat kilpaa kynnilöiden kanssa, joita oli sommiteltu sinne tänne muurin reunalle tuomaan valoa ja tunnelmaa pimeän yön keskelle.

Pöydän sijaan kivilattialle oli katettu lukuisten vilttien ja täkkien päälle tyrmäävän upea illallinen, joka sai tytöt haukkomaan henkeä silkasta ihastuksesta. Kaiken keskellä Sirius ja James istuvat erittäin itsetyytyväisen näköisinä.

"Me yritettiin lennättää tänne kunnon illalliskalustokin, mutta aliarvioitiin pahasti nuo kierreportaat", sanoi James pahoitellen, mutta silmät välkkyen.

"Päätettiin luovuttaa sen jälkeen, kun James sai kunnon tällin otsaansa", Sirius jatkoi.

"Toivottavasti tämä kuitenkin kelpaa", James sanoi naurahtaen ja viittoen tyttöjä istuutumaan. "Täällä on lisääkin vilttejä, jos haluatte."

Lily ja Susan istuutuivat illalliskattauksen ääreen mykistyneinä.

"Vau, te todella osaatte yllättää", Susan sai lopulta sanotuksi, mutta jatkoi vielä. "Olen silti vihainen sinulle, Sirius."

"Äh, me ollaan molemmat oltu typeryksiä", Sirius sanoi anteeksipyytäen.

"Sen takia me halusimmekin järjestää teille jotain erityistä, ikään kuin hyvityksenä viimeaikaisesta sotkusta", James lisäsi vielä.

"Vai niin", Susan tokaisi näyttäen siltä kuin ei tietäisi, mitä sanoa.

"Ja haluan vielä sanoa, että olen todella pahoillani siitä koko jutusta Marissan kanssa. En tarkoittanut pahoittaa sinun mieltäsi sillä", Sirius sanoi yllättävän aikuismaisesti.

Susan ei muistanut kertaakaan, että Sirius olisi käyttäytynyt yhtä kypsästi ja pyytänyt vilpittömästi anteeksi tekojaan ja tarkoittaen sanojaan.

"Voi, Sirius, saat anteeksi", Susan sanoi ja heittäytyi liikuttuneena halaamaan poikaa. "Kai minäkin vähän ylireagoin!"

"No, ei muistella pahalla kumpikaan…" Sirius virnisti ja rutisti tyttöä tiukasti.

Lily ja James katselivat sivusilmällä toisiaan. James siirtyi lähemmäs tyttöä ja katsoi tätä suoraan silmiin.

"Anteeksi, Lily", James sanoi. "Tiedän, että olen käyttäytynyt kuin mikäkin idiootti syksyn ajan. Se ei ole tietenkään hyvä syy, mutta tein sen, koska olin vain niin mustasukkainen Ryanille sinusta. En oikeasti halua menettää sinua."

"James, kai tiedät, että Ryanilta sinun tässä kuuluisi pyytää anteeksi", Lily sanoi. "Eihän meidän välillä edes ole tapahtunut mitään, mistä olisi ollut syytä olla mustasukkainen… Eikä tule tapahtumaankaan!" tyttö naurahti vielä.

"Minä lupaan, etten enää järjestä sellaisia kohtauksia. Turhaahan se on. Itse asiassa minä puhuin tänään hänen kanssaan ja hän tulee saamaan enemmän vastuuta huispausjoukkueessa, sillä välin, kun minä keskityn SUPER-kokeisiin", James hymähti. "Pakkohan minun on myöntää, että hän on huippupelaaja!"

"Hyvä, että sinäkin huomasit sen, minkä muut pistivät merkille jo pieni ikuisuus sitten", Lily nauroi. "Äh, otetaan nyt vain Susanista ja Siriuksesta mallia ja unohdetaan menneet."

"Tuota, yksi juttu minulla olisi vielä…" James sanoi pienesti hymyillen. "Tulistko kanssani joulutanssiaisiin?"

*

Sirius, James, Lily ja Susan kävelivät hiljakseen käytävää pitkin Rohkelikkotornin suuntaan. Iloinen tunnelma sai heidät unohtamaan kaiken muun, eivätkä he siten huomanneet kauempana varjoissa väijyvää silmäparia.

Tylypahkan vahtimestari Argus Voro oli ollut suorittamassa yöllistä partiointikierrostaan, kun hän oli yhäkkiä pistänyt merkille neljät askelet käytävällä. Hahmot olivat vielä niin kaukana, ettei niitä voinut erottaa. Voro mietti hetken. Jos hän lähtisi juoksuun, säännönrikkojat saattaisivat huomata hänet samantien ja ehtiä karkuun, mutta toisaalta…

*

Miten Susan olikaan kaivannut sitä, että sai kulkea käsikkäin Siriuksen kanssa! Kaiken heidän välillään tapahtuneen jälkeen hänestä tuntui nyt ensimmäistä kertaa siltä, että kaikki riidat oli unohdettu ja he voisivat olla onnellisesti yhdessä. Vielä lukuvuoden alussa Susan olisi nauranut ajatukselle siitä, että hän olisi Sirius Mustan tyttöystävä, mutta nyt hän ei olisi voinut olla yhtään onnellisempi. Mikä voisikaan rikkoa idyllin?

"Nyt minä teidät nappaan!" kuului kauempaa käytävältä raakkuva ääni.

"Se on Voro! Tulkaa!" huusi James ja lähti juoksemaan eteenpäin nykäisten Lilyn mukaansa. Sirius ja Susan seurasivat välittömästi perässä.

Hetken kuluttua käytävä haarautui kahteen suuntaan.

"Menkää te tuonne. Me harhautamme Voroa. Nähdään myöhemmin, pupu", Sirius kuiskasi ja tuuppasi tytöt oikealle vievälle käytävälle. Pojat lähtivät toiseen suuntaan ja pitivät tahallaan meteliä, jotta vahtimestari lähtisi seuraamaan heitä Lilyn ja Susanin sijasta.

Sirius ja James jatkoivat juoksuaan, kunnes pysähtyivät vaatimattoman näköisen taulun kohdalle. Sirius työnsi maalauksen sivuun ja pujahti sen takaa paljastuneeseen kapeaan salakäytävään James perässään, joka vielä sulki oven kiinni takanaan.

Hetken aikaa pojat kävelivät kyyryssä pimeässä, kunnes tulivat salakäytävän toiseen päähän.

"Voro luulee, että me ehdittiin karkuun, kun ei enää löydä meitä", James naureskeli.

"Heh, niinpä", Sirius nyökytteli, avasi oven ja hyppäsi käytävään - melkein suoraan vahtimestari Voron syliin. "Tai sitten ei…"

*

"Nämä jälki-istunnot ovat minulle ja Anthonylle oikea pelastus!" Danielle naurahti penkoessaan sotkuista kaappia pimeyden voimilta suojautumisen luokan nurkassa. "Anhony suorastaan inhoaa siivousta, joten jälki-istunnon suorittajat ovat erinomaista työvoimaa nimittäin!"

Danielle työnsi Siriukselle vanhan ämpärin käteen.

"Tuosta pitäisi löytyä kaikki tarvittava. Olen tuossa viereisessä huoneessa. Jätän oven auki, jos tulee jotain kysyttävää."

"Eli sinä istut siellä kahvikuppi kädessä, kun me raadamme täällä", James kyseli ilkikurisesti.

"Kunpa voisinkin…" Danielle naurahti vaisusti. "Minulla on kuitenkin vino pino vanhoja papereita ja kirjeitä, jotka on käytävä kiireesti läpi."

"Rakkauskirjeitäkö?" Sirius uteli pilke silmäkulmassa.

"Enpä tiedä. Sittenhän sen näkee", Danielle sanoi ja vetäytyi huoneeseensa.

*

"Mitä vain niiden kahden tytön vuoksi", James virnisti Siriuksen tutkiessa ämpärin sisältöä.

"Juuriharjoja…" Sirius irvisti.

"Hei!" James älähti sen näköisenä, että oli juuri saanut päähänsä vuosisadan idean. "Pitäisiköhän meidän jo aloittaa harjoitteleminen?"

"Mikä harjoitteleminen?" Sirius mulkaisi Jamesia kulmiensa alta. "Kai minä nyt tiedän, miten nuo toimivat. En minä nyt sentään niin pölvästi ole, etten osaisi juuriharjaa käyttää."

"No, en kai minä niitä tarkoittanut, vaan tansseja! Juuriharjat jalkaan ja menoksi!"

"Minä olen sitten mies!" sanoi Sirius liimatessaan taikasauvallaan juuriharjaa kenkänsä pohjaan.

*

Oven raosta kuului vanhahtavaa swingiä ja naurunremahduksia. Pojat olivat käyneet kysymässä saisivatko laittaa luokkahuoneen nurkassa lojuneen nuhjuisen gramofonin soimaan. Koska he olivat niin kovasti vakuutelleet huoneen tulevan putipuhtaaksi hauskanpidon lomassa, ei Danielle ollut nähnyt mitään syytä kieltääkään heitä.

Luokkahuoneesta työhuoneeseen kantautuva meteli ei kuitenkaan ulottunut Daniellen korviin. Hän istui narisevalla, pelkistetyllä puutuolilla kumartuneena tutkimaan keskittyneesti pöydällä lojuneita lukuisia papereita. Kouluvuosien kirjalistat, kuitit, kirjeet ja turhat pikkulappuset kahisivat pöydällä Daniellen käydessä niitä läpi.

Daniellen silmiin osui rypistetty pergamentin pala. Hän taitteli hauraan paperin varoen auki ja naurahti. Miten monta samanlaista hän olikaan nähnyt kuluneen syksyn aikana luokkahuoneessa; paperilapuilla salaisuudet kerrottiin ystäville, kun niiden ei haluttu kulkeutuvan muiden korviin. Danielle tunnisti kädessään olevasta lapusta oman teini-ikäisen itsensä kirjoittamat kannustavat sanat ystävälleen, joka oli selvästi ajatuksissa pyytää ihastustaan ulos. Mutta nimet olivat aivan vieraita, ne eivät sanoneet mitään.

Danielle heitti paperin turhautuneena loimuaviin liekkeihin. Hän ei muistanut mitään. Pahinta oli, että hän oli viime aikoina ymmärtänyt sen, että jossain syvällä pinnan alla piilivät kaikki vastaukset hänen kysymyksiinsä, mutta hän ei vain pystynyt tavoittamaan niitä.

Toisaalta hän oli huojentunut, sillä pitkään hän oli luullut, että muistot olivat kadonneet iäisyyksiksi. Mutta sitten oli tapahtunut jotain, mikä herätti toivon kipinän hänessä.

Melkein välittömästi saavuttuaan kouluun hän oli kohdannut jollain tapaa tutun katseen. Hän ei ollut tunnistanut henkilöä - vaikka olikin saanut tietää tytön nimen olleen Bellatrix Musta - ja oli jo ehtinyt unohtaa koko tapahtuman, kunnes sama oli toistunut uudestaan vielä voimakkaampana. Todistaessaan nuoren parin riitaa oli menneisyys raottanut verhoaan uudestaan, tällä kertaa hieman enemmän.

Anthonylle hän ei ollut kertonut mitään; osa muistoistahan liittyi tähän olennaisesti. Anthonyn vaimo oli sitä paitsi hiljattain kuollut, eikä Danielle halunnut sekoittaa jo ennestään sekavaa sotkua lisäämällä siihen omia tunteitaan.

Joka tapauksessa samalla hetkellä, kun hän oli tajunnut rakastaneensa aina Anthonya, hänen mieleensä oli hiipinyt ajatus. Juonsiko epämiellyttävä tunne, joka oli aiheutunut Bellatrix Mustan kohtaamisesta, myös juurensa johonkin todelliseen tapahtumaan? Ja jos niin oli, niin mihin?

Turha paperi toisensa jälkeen hulmahti takassa liekkeihin, kun Danielle yritti löytää vihjeitä menneisyydestään. Danielle alkoi tulla yhä hermostuneemmaksi. Hän tunsi, miten kasvoja kuumotti, keskittymiskyky alkoi herpaantua ja väsymys alkoi tuntua tykyttävä kipuna ohimossa. Hän repäisi keskeltä kahtia pinon vanhoja taikakausien historian esseitä, ja hetken kuluttua ne kärvistyivät jo mustana hiilloksena.

Seuraava paperi, kirje hänen omalla käsialallaan. Hieman enemmän potentiaalia menneisyytensä ratkomiseen kuin maahiskapinoissa. Danielle vilkaisi päiväystä ja hänen vatsassaan jysähti. Saattoiko päivämäärä todella olla sama kuin se, jona hän menetti muistinsa? Daniellen kädet alkoivat täristä. Työhuone sumentui hänen silmissään.

Danielle katsoi kirjettä pöydällään. Se oli valmis. Hän kohotti katseensa ikkunasta ulos valkenevaan aamuun. Miten kaikki enteilikään kaunista päivää. Usva puutarhojen päällä, aamukaste ja laulavat linnut. Hän kuitenkin tiesi, että idylli pirstoutuisi pian.

Danielle nousi ja otti valmiiksi pakatun matkalaukkunsa ja kantoi sen eteiseen. Hän heitti trenssin päälleen ja kiiruhti ulos lyöden oven perässään kiinni viimeistä kertaa. Samassa hän oli kadonnut.

Danielle ilmiintyi Tylyahon laitamille. Kaduilla oli vielä hyvin hiljaista, kuten aina aamuvarhaisella. Mitä lähemmäs hän tuli Anthonyn - ja nykyään myös Rosalian - taloa sitä raskaammilta askeleet alkoivat tuntua. Hän oli toivonut, ettei koskaan joutuisi tähän tilanteeseen. Toisaalta hän oli tarpeeksi järkevä ymmärtääkseen, ettei pääsisi elämässään eteenpäin niin kauan, kuin Anthony kuuluisi siihen, edes jollain tasolla. Hänen olisi lähdettävä pois lopullisesti, hän katoaisi, eikä Anthony saisi tietää muuta.

Saavuttuaan tutulle ovelle hän otti vapisevin käsin Rosalialle osoitetun kirjeen taskustaan. Turhaan hän Anthonylle kertoisi tunteistaan, kun tämä oli onnellisesti naimisissa. Hän halusi vain kertoa Rosannalle, ettei tällä ollut syytä pitää Daniellea enää kilpailijanaan. Vaikkei asiasta kukaan ollut koskaan hiiskunutkaan mitään, niin kyllä Danielle oli vaistonnut naisen epäluulon häntä kohtaan alusta asti. Kunhan Anthony olisi onnellinen, niin se riittäisi Daniellellekin.

Toisaalta, Danielle ajatteli itkuisesti. Miksi Rosalia olisi parempi kuin hän? Hän oli sentään tuntenut Anthonyn lapsesta asti ja rakastanut tätä aina. Danielle vilkaisi hätäisesti kirjettä kädessään. Jos hän nyt lähtisi pois, eikä palaisi koskaan takaisin, niin jäisikö hän katumaan loppuelämäkseen sitä, ettei ollut edes yrittänyt taistella. Danielle runnoi kirjeen laukkuunsa. Ei, hän ei luovuttaisi.

Daniellen sydän löi kiihtyneesti. Hän ei kestäisi menettää Anthonya.

"Avada Kedavra!"

*

"… Kol' kaks' kol'. Nel' kaks' kol'...", Sirius laski. Swing oli vaihtunut valssiin ja lattia kiilsi puhtauttaan.

"Hah, tämä on ollut paras jälki-istunto ikinä!" James huudahti riemukkaasti tanssin lomasta.

"Totta puhut!" Sirius sanoi. "Danielle ei muuten sanonut mitään siitä, kauanko meidän pitäisi olla täällä. Käydäänkö kysymässä samantien?"

"Hyvä idea", James sanoi, irrottautui Siriuksesta ja hypähteli valssiaskelein ovelle. "Danielle, hei!"

James koputteli oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Ovenraosta kajasti takanhiilloksen hiipuva loimu. James kurtisti kulmiaan, jokin ei selvästi ollut kunnossa. Huoneesta ei kuulunut ääntäkään, ei edes vaimeaa paperin havinaa, niin kuin olisi voinut olettaa.

"Mennään sisään", Sirius sanoi huolestuneella äänellä.

Keskellä hämärää huonetta makasi liikkumaton hahmo.

"Professori Thompson!" Sirius henkäisi ja ryntäsi ripein askelin elottoman oloisen naisen luo. "Danielle, Danielle! Herää!"

"Hän hengittää, hän on varmaan vain pyörtynyt", sanoi James, joka oli myös kumartunut Daniellen viereen. "Mitä täällä on oikein tapahtunut? Hän on selvästi itkenytkin!"

"Viedään hänet Sairaalasiipeen", Sirius sanoi vakavana ja nosti Daniellen varoen käsivarsilleen.

"Odota", James katsoi ja noukki lattialta kirjeen. "Tämä varmaan putosi häneltä..."

"Mennään nyt", Sirius sanoi ja astui ovesta ulos.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / ILMOITUSASIAA!
Kirjoitti: Charity - 12.03.2014 18:11:00

Hei!

Olen pitkään harkinnut tämän ficin tulevaisuutta. Minulla on paljon kiirettä nyt, mikä omalta osaltaan hidastaa kirjoittamista, mutta sen lisäksi myös olen miettinyt, että lukeeko tätä kukaan...? Vaikken tätä kommenttien takia kirjoitakaan, niin tuntuu hieman turhalta kirjoittaa jatkoa, jos ketään ei kiinnosta.

Pyydänkin nyt teiltä mahdollisilta lukijoilta, että kertoisitte, mikäli haluatte vielä jatkoa ilmestyvän. Jos yksikin haluaa, niin vien ficin mielelläni loppuun asti! Päätös on teidän :)

- Charity

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / ILMOITUSASIAA!
Kirjoitti: Dreamy - 14.03.2014 13:42:21

Minää minäminäminä luen! *heiluttaa kättään innokkaasti yrittäessään saada Charityn huomion*

Okei, huomasin ficin vasta eilen, koska olen pyörinyt täällä vasta parin viikon ajan vuosien tauon jälkeen. Kannatti kirjoittaa otsikkoon "ilmoitusasiaa", se kiinnitti huomioni. ;) Mukava huomata, että täällä on edelleen aktiivisia jäseniä ja uusiakin ficcejä julkaistaan!

Sitten asiaan. Ensimmäisenä täytyy ihmetellä sitä, että olet jatkanut tätä näin kauan. Harvoin ihmisiltä löytyy tuollaista pitkäjänteisyyttä, varsinkin jos siinä ajassa on esimerkiksi kirjoitustyyli muuttunut, kuten mainitsit. On mielenkiintoista nähdä, miten olet kehittynyt kirjoittajana tarinan edetessä. Olen lukenut nyt kolme ensimmäistä lukua, mutta taidan kommentoida niitä vasta myöhemmin, kunhan olen lukenut enemmän. Jotain voit kuitenkin siitä päätellä, että aion lukea kaikki julkaisemasi luvut ja mahdolliset tulevat luvut. Älä ota paineita ficin jatkamisesta, mutta minä ainakin luen mielelläni ihan niin paljon kuin vain jaksat kirjoittaa. :)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / ILMOITUSASIAA!
Kirjoitti: mervii - 14.03.2014 19:26:56

Luen todellakin! :) Mahtava ficci:) Jatkoo!

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / ILMOITUSASIAA!
Kirjoitti: Charity - 17.04.2014 17:20:49

Hei kaikki!

Tiedoksi, että ficin lopun suunnitelma on valmis ja seuraava luku on nyt työn alla. Ette siis joudu odottelemaan turhaan! :D Jospa mä saisin sen tänne viikon sisällä kaikista kiireistä huolimatta. Kiva tietää että on lukijoita, koska se kummasti motivoi kirjoittamaan silloin, kun on vähän kahden vaiheilla jatkaako vai eikö! :)

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13
Kirjoitti: Mrs Potter - 18.04.2014 20:48:08

Jeijjj! Jtkoa luvassa! Kiitos ihanasta uutisesta! :3

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13
Kirjoitti: elinaanna - 25.04.2014 23:23:00

Ooi.. ihana ficci!! (:

Jos nyt vielä jtn rakentavaa komenttia: ajoittain juoni etenee aikas nopeasti ja muutamaan otteeseen tuntui, että joistain kohdasta jäi joku sana puuttumaan, mutta ei se ainakaan mua haittaa!! :DD
Juoni on muuten hyvä ja kekseliäs. Pidän ficin salaperäisyydestä ja Daniellen "mysteeristä".

Jatkoa odotellen elinaanna..

Otsikko: 16. luku - Salatut tunteet
Kirjoitti: Charity - 26.04.2014 22:44:58

Oijoijoiiii loppu vain lähenee!!!:-) Eli tässä teille 16. luku.
Mrs. Potter ja elinaanna, kiitos kommenteista! Välillä muakin hieman pelottaa tätä kirjoittaessa tän etenemisvauhti ja se, että matchaako kaikki yksityiskohdat. Toivottavasti tässä juonen alkaessa selvitä tää alkaa tuntua loogisemmalta!




16. luku - Salatut tunteet




Sairaalasiiven perimmäinen ovi kolahti kiinni matami Pomfreyn jäljessä. Tämä oli häärännyt tajuttoman Daniellen vuoteen ympärillä, annostellut lääkkeitä mittalaseihin ja asetellut viileitä kääreitä tämän otsalle. Nyt nuori nainen makasi levollisen näköisenä.

Tuotuaan Daniellen sairaalaan Sirius ja James olivat käyneet ilmoittamassa tapahtuneesta professori Anthony Wrightille. Nyt mies istui vakavana Daniellen sängyn vierellä, ja Sirius ja James seisoivat hieman sivummalla. He olivat kerranneet tapahtumien kulun Anthonyn kanssa, mutta hiljaisuuden laskeuduttua huoneeseen he alkoivat tuntea olonsa ulkopuolisiksi.

Sirius nytkäytti hieman päätään oven suuntaan kuin kysyen pitäisikö heidän jo lähteä. James nyökkäsi vastaukseksi ja karaisi hieman kurkkuaan.

"Professori Wright, meidän pitäisi varmaankin tästä mennä", James sanoi.

Anthony hätkähti ajatuksistaan. "Aivan, niin tietenkin. Öitä!"

Sirius ja James kääntyivät lähteäkseen, kun James yhtäkkiä muisti kirjeen, jonka oli poiminut Daniellen työhuoneen lattialta.

"Professori Wright, unohdin tämän", James sanoi ja veti kirjeen taskustaan. "Luulen, että Danielle mahdollisesti luki tätä juuri ennen pyörtymistään. Ehkä siinä on jotain tärkeää."

Anthony kurtisti kulmiaan, nousi ylös tuoliltaan ja nappasi kirjeen Jamesin kädestä.

"Tämähän on osoitettu minun vaimolleni Rosalialle!" hän yllättyi. Entistä epäuskoisemman näköiseksi hän tuli ruvettuaan lukemaan kirjettä eteenpäin.

Rosalia

Mietin pitkään, miten selittäisin kaiken ja lopulta päätin, että näin on paras. Tiedän, että kun tapasimme ensimmäisen kerran ymmärsit heti, kuinka paljon rakastan Anthonya, vaikkei hän itse sitä koskaan tainnut huomata. Ymmärrän epäluulosi minua kohtaan ja jatkossa sinun ei enää tarvitse pelätä, että tulisin sinun ja Anthonyn väliin.

Rakastan häntä, mutta tiedän ettei meillä ole tulevaisuutta, sillä hän on kanssasi onnellinen ja sen tietenkin suon hänelle. Tämän takia olen päättänyt lähteä pois ja aloittaa alusta jossain muualla, sillä teidän lähellänne en pääse elämässäni eteenpäin.

Anthonylle en halunnut enää tässä vaiheessa kertoa, koska hyvästien sanominen olisi liian vaikeaa enkä halua turhaan sekoittaa teidän elämäänne omilla tunteillani - siitä seuraisi vain mielipahaa meille jokaiselle.

Hyvästi, Danielle

"Kaikki okei?" Sirius varmisti.

"Tämä on todella outoa…" Anthony sanoi päätään pudistellen. "Kaipaan nyt todellakin vain raitista ilmaa..."

* * *

"Iik! Katso tuota!" Lily kiljaisi innoissaan ja osoitti mekkokatalogin sivulla komeilevaa persikan väristä röyhelöunelmaa. "Sehän on täydellinen."

Susan henkäisi ihastuneena. "James ei saa silmiään irti sinusta koko iltana, jos menet tuossa joulutanssiaisiin."

Tytöt istuivat Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Tanssiaiset lähestyivät hyvää vauhtia ja se tuntui olevan ainoa puheenaihe koulussa. Lilyn ja Susaninkin oli vallannut alati kasvava tanssiaishuuma eikä Annie hyvistä yrityksistä huolimatta ollut saanut käännettyä kavereidensa innostusta mihinkään muualle.

Mitä lähemmäs joulutanssiaisia päästiin, sitä enemmän Annieta alkoi ahdistaa. Hän oli yrittänyt pysyä positiivisena, mutta kun aiheelta ei saanut hetkenkään rauhaa, oli hän jo melkein valmis perumaan osallistumisensa. Joulu oman perheen kanssa alkoi tuntua Anniesta oikeastaan aika houkuttelevalta ajatukselta.

"Annie, minkä mekon sinä näistä valitsisit?" Susan kysyi ja tyrkkäsi muotikatalogin Annien silmien eteen.

"Minulla on jo mekko", Annie sanoi hieman kireästi.

"Mutta voihan sitä aina haaveilla", Lily kujersi ja tyhjensi pussillisen kynsilakkoja eteensä sohvapöydälle. "Hmm, mikäköhän näistä roosan sävyistä…"

"Tiedättekö, voisin vain palata siihen iltaan takaisin", Susan huokasi. "Miten Sirius saattoikaan olla niin ihana! Ja ne kynttilät ja -"

"Ja se kaikki vaivannäkö!" Lily täydensi huokaisten. "Ihan uskomatonta miten kaikki aina järjestyykin. Muistatteko, kun vielä vähän aikaa sitten istuimme näillä samoilla paikoilla takan ääressä ja mietimme miesasioidemme surkeaa laitaa?"

Annie pakotti hymyn kasvoilleen ja nyökkäsi väkinäisesti. Hänen mielestään asiat olisivat voineet kyllä olla paljon paremminkin, mutta hän ei halunnut pilata ystäviensä juhlatuulta omilla murheillaan. Miten paljon hän antaisikaan, jos saisi muuttaa asiat entiselleen. Syksyn alussa hän oli vielä itsekin kuvitellut, että hänestä ja Remuksesta voisi tulla söpö pari, mutta tilanne oli muuttunut aivan liikaa.

Ennen hyökkäystä Tylyahossa heidän välinsä olivat olleet lämpenemään päin, mutta tapahtuneen jälkeen he eivät olleet kertaakaan puhuneet kunnolla. Oikeastaan Remus ei ollut edes kysynyt, miten Annie voi. Pojan tanssiaispyyntö oli ollut suorastaan ala-arvoinen, etenkin kun kontrastina oli Siriuksen ja Jamesin huikea spektaakkeli. Remushan vain varmisti, että he menivät yhdessä! Ei yhtä ainoata kukkaa tai ilmapalloa, saati sitten edes kunnon tanssiaiskutsua, Annie ajatteli tympeänä.

* * *

"Koskaan ei pidä jäädä märehtimään asioita yksin, professori Wright", Sirius kailotti ja löi kolme tuoppia pöytään. He olivat juuri saapuneet Kolmeen Luudanvarteen.

Anthony näytti hieman hämääntyneeltä tilanteen takia; oliko hän todellakin hiipinyt yöllä Tylyahon pubiin kahden oppilaansa kanssa? Toisaalta Sirius Musta ja James Potter taisivat olla oikeassa - tätä hän nyt todellakin tarvitsi. Ei kai sen takia pitäisi potea huonoa omatuntoa?

"En koskaan ymmärtänyt, että hän oli rakastunut minuun sillä tavalla! Miten saatoinkin olla niin sokea?" Anthony vaikeroi tukahtuneella äänellä.

"Minä taas en ymmärrä, mitä te teette täällä edelleen yhdessä, jos hänen kerran piti lähteä", Sirius tokaisi suorasukaiseen sävyynsä.

"Aiotko kertoa vaimollesi tästä?" James kysyi.

Anthony vaikeani hetkeksi ja otti kulauksen kermakaljasta. Sitten hän nojasi päänsä käsiinsä syvään huokaisten.

"Mitä tapahtui?" Sirius kysyi vakavalla äänellä tajuten, ettei kaikki todellakaan ollut kunnossa. Sitten hän muisti yllättäen Anthonyn ja Daniellen keskustelun viikkojen takaa. Hän ja Susan olivat kuulleet sen vahingossa lymytessään luokassa ennen tuntia. Danielle oli melkein hysteerisesti sanonut olevansa täysin riippuvainen Anthonysta ja ettei mieskään ollut täysin kunnossa. Selviäisikö vihdoinkin mitä oli näiden kahden salaperäisen opettajan takana?

"Minun vaimoni kuoli. Hänet murhattiin", Anthony sanoi suoraan. Hänen äänensä värähti hieman. Melkein samassa hänen katseensa terästyi ja hän näytti tajunneen jotain. "Kirjeen päiväys on sama kuin Rosalia kuolinpäivä! Tämähän selittää sen, mitä Danielle oikein teki kotonamme sinä päivänä. Hän oli tietenkin viemässä tätä Rosalialle!"

Sirius ja James vilkaisivat toisiaan järkyttyneinä tiedosta.

"Olen todella pahoillani", James sanoi tyrmistyneen kuuloisena. "Ja siis oliko professori Thompsonkin paikalla, kun se tapahtui?"

"Hänet löydettiin sieltä tajuttomana ja muistinsa menettäneenä. Tekijää ei koskaan saatu selville."

"Ahaa, nyt ymmärrän, miksi hän on vaikuttanut niin hajamieliseltä", Sirius sanoi nyökytellen. "Hänkö ei siis todella muista mitään?"

"Ei, siksi minä otin hänet tänne mukaan, jotta hän voisi toipua rauhassa", Anthony sanoi ja jatkoi vielä. "Hän on minun kasvattisisareni ja olen siten hänelle läheisin ihminen. Halusin pitää Daniellen lähelläni, sillä toivoin että voisin muistuttaa häntä hänen menneisyydestään. Tosin vielä ei ole näkynyt merkkejä toivosta, tai ainakaan hän ei ole kertonut..."

Kolme miestä joi hiljalleen kermakaljansa loppuun ja nousi vaitonasina lähteäkseen takaisin Tylypahkaan.

* * *

Taivas oli tummunut yönmustaksi huurteisten ikkunaruutujen takana. Hämärtyneessä oleskeluhuoneessa istui vielä siellä täällä muutamia oppilaita, jotka kuitenkin jo näyttivät siltä, että olivat aikeissa vetäytyä piakkoin yöpuulle. Ainoastaan takan ääressä pulppusi edelleen iloinen puheensorina.

"Toivottavasti illasta tulee taianomainen", Susan huokaisi haaveissaan. Hän laski viimeinkin katalogin pöydälle ja otti mukavan asennon muhkealta sohvalta.

"Oi, sitä minäkin toivon", Lily haaveili. "Mikä voisikaan enää mennä pieleen! Vihdoinkin kaikki on niin hyvin meillä jokaisella."

"No juuri niin", Annie tyytyi toteamaan uskoen aiheen olevan vihdoin loppuun käsitelty. Tuskin Lily ja Susankaan jaksaisivat asiasta loputtomasti puhua. Hän päätti vielä varmuuden vuoksi aihetta niin kauas tanssiaisista kuin vain saattoi keksiä. "Oletteko jo muuten miettineet menettekö te sinne ensi kevään uraohjauskurssille?"

"Ai niin se!" Lily huudahti innoissaan. "Olin melkein unohtanut sen kokonaan. Eikö se osallistumislista olekin ilmoittautumistaululla?"

"Katsotaan ovatko meidän miehemmekin ilmoittautuneet", Susan kiljahti riemuissaan ja pinkaisi kovaa vauhtia muotokuva-aukon vieressä olevalle ilmoitustaululle.

"Hahah, Annien mies siellä nyt ainakin on", Lily naurahti hyväsydämisesti. "Remus kun on aina niin tunnollinen ja ajattelevainen, eikö niin?"

"Juu", Annie mutisi ja manasi mielessään. Hän kurottautui nopeasti ottamaan pöydältä paksuhkon kirjan vain voidakseen piilottaa tympeät ilmeensä sen taakse. "Ja huomaavainen todellakin…"

"Ajatella, että vielä muutama kuukausi sitten nuo söpöilijät vasta vilkuilivat toisiaan ujoina", Susan kujersi kirjoittaessaan heidän nimiään kiehkuraisin kirjaimin uraohjauskurssin osallistujalistaan poikien perään. Hän katsoi listaa ihastuksissaan ja muunsi jokaisen Siriuksen nimen i-pisteen pikkuruiseksi sydämeksi ja hihitteli itsekseen aikaansaannokselleen.

"Ja nyt he ovat jo oikea pari! Romanttista!" Lily jatkoi.

Annie kiristeli hampaitaan kirjan takana yrittäen pysyä tyynenä. Hän kuitenkin tunsi raivon punan kohoavan poskilleen.

"Annie, sinun kirjasi on muuten väärinpäin", Lily tirskahti Susanin hykerrellessä hänen vieressään.

Annie yritti vielä viimeisen kerran laskea rauhassa viiteen, mutta jo kolmosen kohdalla hän paiskasi kirjan sohvapöydälle. Susan ja Lily hätkähtivät.

"Annie, mikä sinun on?" Susan kysyi silmät pyöreinä hämmennyksestä.

"Sanoimmeko jotain väärin?" Lily kysyi arasti. "Anteeksi, emme olisi saaneet intoilla niin paljon ja patistaa sinua suunnittelemaan iltasi. Olisi pitänyt tajuta, että haluat tietenkin tehdä sen Remuksen kanssa yhdessä."

"Pidättekö te Remusta jonkinlaisena pyhimyksenä? Oikeana jumalkuvana?" Annie ärjyi itselleen hyvin epätyypillisesti.

"Ei nyt ihan", Susan myöntyi olkiaan kohauttaen. "Sirius on tosiaan enemmän minun makuuni."

"Täytyykö tämä nyt oikeasti vääntää teille rautalangasta?" Annie kysyi lähes epätoivoisen näköisenä. "Minä en olisi halunnut alunperinkään mennä hänen kanssaan tanssiaisiin, mutta kun Remus tuli varmistamaan, että me menisimme sinne yhdessä, niin te käytännössä suostuitte puolestani. En kai minä silloin enää voinut kieltäytyäkään! Ettekö te tajua, ettemme me Remuksen kanssa ole koskaan edes puhuneet kunnolla. Emme ennen hyökkäystä emmekä todellakaan se jälkeen!"

"Annie…"

"Minä en halua mennä tanssiaisiin hänen kanssaan! Ja suoraan sanoen, mitä enemmän te siitä puhutte, sitä vähemmän minua koko aihe edes kiinnostaa!"

Sen sanottuaan Annie ryntäsi itkuisin silmin kierreportaille ja katosi tyttöjen makuusaliin.

"Minä kun aina vain paritin heidät mielessäni yhteen", Lily huokaisi surullisena. "Ei kyllä olisi uskonut..."

"Ei niin", Susan sanoi vaitonaisena. "Mennäänkö nukkumaan ja yritetään vielä puhua hänelle huomenna?"

Lily ja Susan kapusivat portaat ylös jättäen taakseen aution oleskeluhuoneen. Ainoa ääni oli enää pieni rätisevä hiillos, joka sekin oli jo tummumaan päin. Yhtäkkiä muotokuva-aukon suulta kuului kevyt kahahdus hopeisen viitan valahtaessa lattialle. Hetkeä aiemmin koululle palanneet Sirius ja James katsoivat toisiaan epäuskoinen ja surullinen katse silmissään ystävänsä takia.

"Ja meidän kun piti vain nauttia siitä, kuinka he hehkuttivat meitä…" James sanoi ja irvisti.

***

Aamu valkeni lumisena. Kimmeltävä valo osui verhojen raosta Remuksen silmiin. Hän käänsi uhmakkaasti kylkeään ja yritti jatkaa uniaan. Hätäinen kolina kuitenkin havahdutti hänet lopullisesti hereille ja hän tiesi, ettei saisi enää unenpäästä kiinni.

Remus raotti pylvässänkynsä verhoja selvittääkseen, mitä oikein oli menossa; yleensä hän oli heistä neljästä itse hereillä ensimmäisenä varsinkin näin viikonloppuisin. Hänen yllätyksekseen Siriusta ja Peteriä ei näkynyt missään, ja Jameskin oli jo täysissä pukeissa sukkia lukuunottamatta.

"James, mitä täällä oikein tapahtuu?" Remus kysyi naurahtaen epäuskoisesti. James ei selvästikään ollut huomannut Remuksen heränneen, sillä tämä hätkähti huomatessaan hänet.

"Tuota… Sirius ja Peter lähtivät juuri aamulenkille ja minä olen tässä menossa - öh - hoitamaan johtajaoppilaan tehtäviä", James sopotti hieman kiusaantuneen kuuloisena.

"Mistä lähtien he ovat muka aamulenkillä viihtyneet? Varsinkin noissa kinoksissa", Remus kysyi kohottaen hieman kulmiaan ja jatkoi vielä huomatessaan kaverinsa kadonneen sänkynsä alle vain jalat ulos pilkottaen. "Ja James, mitä sinä muuten teet?"

"Öh, etsin vain sukkiani", Jamesin ääni kuului vaimeana sängyn alta. "Aina ne jonnekin katoavat. Tarvitsisin kyllä nopeasti uudet, kun alkaa tulla hieman kiire tässä näin…"

"James, nyt oikeasti. Mikä on?" Remus kysyi.

James nousi pölyisenä sängyn alta ja vältteli Remuksen katsetta. "Tuota… Me kuulimme eilen yöllä jotain Siriuksen kanssa, mitä meidän ei ehkä olisi pitänyt kuulla."

"Ja se ilmeisesti liittyy minuun?" Remus päätteli Jamesin kiusaantuneesta katseesta.

"Me emme tienneet miten kertoa tästä", James veti syvään henkeä ja vakavoitui. Sitten hän katsoi Remukseen pahoittelevasti. "Kuuntelimme tyttöjen keskustelua, ja Annie puhui sinusta suoraan sanoen aika ikävään sävyyn."

"Annie?" Remus hämmästyi ja kuulosti loukkaantuneelta. "Mitä hän sitten sanoi? Voit kyllä kertoa minulle. Parempi kai sekin kuin tietämättömyys."

"Hän ei halua mennä tanssiaisiin kanssasi, ja lisäksi hän vaikutti muutenkin tosi pettyneeltä sinuun", James sanoi. "Siksi kai kun te ette ole puhuneet tapahtuneesta."

"Siitä hyökkäyksestäkö? Miten minä voisinkaan selittää hänelle sen johtuneen siitä, että olen ihmissusi?" Remus ärähti.

"En tiedä, Remus, en todellakaan tiedä", James vastasi surullisen kuuloisena. "Ehkä olisi paras, että puhuisitte nyt asiat selviksi."

"Menen etsimään hänet. Kiitos kun kerroit, James", Remus sanoi vetäessään nopeasti neuleen päälleen ja farkut jalkaansa. "Ja terveisiä Peterille ja Siriukselle, että tuo oli epäuskottavin juttu, minkä olen heistä kuullut. Jopa läksytkin olisivat toimineet paremmin…"

***

Muotokuva-aukko aukesi narahtaen ja kolme tyttöä astui sisään Rohkelikon oleskeluhuoneeseen. Remus katsoi kauempaa nojatuolista, kuinka nämä puhuivat äänellä keskenään. Kun tytöt huomasivat hänet, tuli hiljaista. Remus arvasi, että Lily, Susan ja Annie olivat puhuneet hänestä.

"Annie, minulla olisi asiaa", Remus sanoi hieman kireällä äänellä.

Tyttö näytti yllättyneeltä ja käveli varuillaan olevan näköisenä pojan luokse. Lily ja Susan jäivät istumaan kauemmas antaakseen heille mahdollisuuden keskustella kahden kesken rauhassa.

"No, mitä?" Annie kysyi tavoitellen normaalia huoletonta äänensävyä, vaikkei täysin onnistunut. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mistä oli kyse.

"Olisit kyllä voinut sanoa suoraankin, että olet noin vihainen kaikesta", Remus sanoi jäisellä äänellä. "Sekin olisi ollut parempi, kuin kuulla siitä kiertokautta."

Annie seisoi jähmettyneenä paikoillaan ja vilkaisi hätääntyneenä Lilyä ja Susania. Hän ei ollut kertonut kenellekään muulle kuin näille kahdelle. "Mistä sait tietää?" Annie kuiskasi.

"Se ei ole olennaista", Remus vastasi lyhyesti. "Parasta varmaan, että etsitään uudet tanssiaisparit. Ei tästä mitään tule."

"Miksi tulisikaan, kun emme me ikinä puhu kunnolla toisillemme! Et edes kertaakaan kysynyt, miten voin sen hyökkäyksen jälkeen", Annie sanoi kireästi ja katsoi Remusta syyttävästi. "Tuntui kuin olisit melkein vältellyt minua. Miten saatoit kuvitellakaan, että voisimme teeskennellä kaiken olevan kunnossa!"

"Usko minua. On parempi, että annat sen hyökkäyksen olla", Remus sanoi ja katsoi Annieta surullisin silmin. "Joskus on parempi vain olla hiljaa…"

"Mikä voi olla sellaista, ettei siitä muka voi puhua?" Annie kysyi haastavasti. "Puhu minulle edes kerran!"

"Sinä et ymmärrä", Remus vastasi kiivaasti.

"Sinä et anna minulle edes mahdollisuutta ymmärtää!" Annie sanoi ja turhaannuksen kyyneleet sumensivat hänen katseensa. "Kerro, pyydän. Minulla on oikeus saada tietää! Minä makasin sen takia viikkoja sairaalassa!"

"Sinä jätät minut lopullisesti, jos kerron", Remus vetosi vielä tyttöön. "Et halua olla edes ystäväni..."

"Mikä voi olla niin paha asia?" Annie kysyi kuiskaten.

"Kuulin, kuinka aurorit puhuivat sairaalassa. Meidän kimppuuni hyökättiin, koska kaltaisiani yritetään saada taistelemaan pimeän puolelle. Annie, olen ihmissusi."

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / 16. luku: Salatut tunteet
Kirjoitti: Mrs Potter - 27.04.2014 17:19:41

Jee jatkoa! ;D
Taas oli hyvä luku, eikä virheitä näkynyt  :D Jännä nähä, mitä Annie sanoo ihmissuteuteen. Sori nyt ei kännykällä irtoa pitempää kommenttia. Ei muuta kuin jatkoa vaan!
-Mrs Potter

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / 16. luku: Salatut tunteet
Kirjoitti: Charity - 07.10.2014 22:31:03

17. luku

”Sinä olet ihmissusi”, Annie henkäisi järkyttyneenä. Hänen päätään huimasi. Tilanne oli täysin absurdi. Ei poika, joka oli ollut hänen kanssaan miltei seitsemän vuotta samalla luokalla, voinut olla jotain niin kamalaa.

Remus katsoi Annieta surullisena ja vaivaantuneena. Hän oli osannut arvata tytön reaktion. ”Minä pelkäsin kertoa totuutta. Ymmärrät kai.”

”Minä - minä en tiedä, mitä sanoa”, Annie sopersi tuskin kuuluvalla äänellä. Hän otti tukea sohvan kädensijasta ja istuutui nopeasti, sillä hänestä tuntui, että hänen jalkansa voisivat pettää hetkenä minä hyvänsä.

”Ymmärrät varmasti nyt, miksi en olisi halunnut kertoa sinulle asiasta”, Remus huokaisi ja katsoi ulos valkenevaan aamuun. Ikkunaruudun takana päivä, mutta Remuksesta tuntui, että hänen elämänsä synkkeni entisestään. ”Tuskin haluat enää tanssiaisiinkaan minun kanssani.”

Annie yritti sulatella kaikkea kuulemaansa. Hänestä tuntui, ettei hän löytänyt oikeita sanoja. Lyhyen hetken aikana hänen elämänsä oli kääntynyt ylösalaisin. Ainoa, minkä hän ymmärsi oli se, ettei hänellä olisi tulevaisuutta Remuksen kanssa. Mutta miten sellaisen asian voisi sanoa suoraan pojalle, joka ei itse ollut syyllinen tilanteeseensa ja joka kaikesta huolimatta oli Annielle hyvin tärkeä.

”Ei, älä ajattele noin”, Annie huomasi sanovansa jäykästi hermostuneella äänellä, mitä hän ei edes tunnistanut omakseen. ”Ei tämä muuta mitään meidän välillämme.”

”Et itsekään tarkoita tuota”, Remus sanoi synkästi ja kääntyi lähteäkseen.

Annie katsoi pojan loittonevaa selkää paniikissa. Hän ei ollut ilkeä ihminen. Tällaisen asian ei saisi antaa vaikuttaa, jos oikeasti piti toisesta. Annien vatsassa velloi ikävä tunne. Hänen olisi tehtävä jotain. Hän teki nopean päätöksen ehtimättä ajatella seurauksia pidemmälle.

Annie otti muutaman juoksuaskeleen Remuksen perään ja pysäytti pojan kietomalla kätensä tämän ympärille. Annie painoi huulensa vasten pojan huulia.

Annie ja Remus erkanivat hetken kuluttua toisistaan. Molemmat näyttivät yllättyneiltä tilanteeseen, mutta epävarma hymynkare kohosi Remuksen kasvoille.

”Jos olisinkaan tiennyt, miten tässä käy, niin olisin kertonut kaiken jo aikaisemmin”, Remus sanoi ja puristi Annieta tiukasti rintaansa vasten. ”Onneksi James sattumalta kuuli, kun te puhuitte eilen ja kertoi minulle.”

* * *

Lily ja Susan olivat vetäytyneet oleskeluhuoneesta tyttöjen makuusaliin ja jättäneet Annien ja Remuksen juttelemaan rauhassa. He olivat kyllä olleet uteliaita kuulemaan, mistä kaksikko puhuisi, mutta tulleet lopulta siihen tulokseen, että Annie kertoisi heille joka tapauksessa myöhemmin.

Tapettuaan aikaa jo jonkin verran levähti ovi auki ja Annie ryntäsi sisään. Hän näytti olevan täysin poissa tolaltaan.

”Mitä tapahtui?” Lily kysyi välittömästi ja teki tilaa sängylleen Annieta varten. Tyttö rojahti istumaan ja alkoi nyyhkyttää lohduttomasti. Katkonaisin lausein Annie sai lopulta kerrottua, mitä oli tapahtunut.

”Ja teidän on luvattava minulle, ettette kerro tästä kenellekään.” Annie vannotti ääni täristen. Hän puristi tyynyä tiukasti sylissään kuin hakien siitä lohtua. ”En halua, että kukaan saa tietää tästä. Tämä on minun ongelmani, josta minun on yksin selvittävä. En vain tiedä olenko tarpeeksi vahva…”

”Annie”, Susan aloitti yllättävän tiukkaan sävyyn. ”Minä en näe tässä mitään ongelmaa. Nythän selvisi, miksi Remus on ollut niin vaitonainen viime aikoina, sehän sinua tässä vaivasi. Eikä hänestä itsestään kaiken lisäksi ole ollut koskaan vaaraa näiden vuosien aikana.”

Annie lopetti nyyhkyttämisen ja yllättäen hänen ilmeensä kiukustui. ”Hyvähän sinun on sanoa, kun et ole minun tilanteessani! Selväähän se on, ettei meillä voi olla tulevaisuutta. Susan, sinä saat minut kuulostamaan hirveältä ihmiseltä.”

”No, kannattiko hänen nyt antaa uskoa, että voivoa on?” Susan tiuskaisi. ”Et sinä voi suudella Remusta ja sitten kieltää kaiken.”

”Se vain tapahtui! Minä en tiennyt mitä sanoa. Enkä minä todellakaan tiedä, mitä minun pitäisi tehdä nyt”, Annie sanoi melkein hysteerisenä. ”Eikä tämä edes ole minun vikani. James oli salakuunnellut meitä ja kertoi Remukselle meidän keskustelustamme!”

Lily, joka oli siihen saakka istunut mykistyneenä kuulemastaan, havahtui. ”Mitä? Jamesko oli salakuunnellut meitä eilen?”

”Niin, jos James ei olisi kertonut Remukselle, niin minä en olisi tässä tilanteessa nyt”, Annie sanoi vihastuneena.

”Mitä marttyyria sinä oikein esität! Jos tilanne ei olisi ratkennut näin, niin me todennäköisesti istuisimme täällä puimassa sitä, miksi Remus on niin jäätävä sinua kohtaan”, Susan huudahti järkyttyneenä ystävänsä lapsellisuudesta.

”Susan, tässä on myös kyse siitä, että James juorusi meidän yksityisasioita eteenpäin”, Lily kiivastui. ”Juuri kun luulin, että hän osaisi käyttäytyä. Minä en ainakaan hänen kanssaan tanssiaisiin mene!”

”Lily, nyt menee ihan lapselliseksi”, Susan ärähti. ”James halusi vain selvittää asiat. Tällä kertaa minun on sanottava, että hän vaikuttaa paljon kypsemmältä kuin sinä.”

”James teki jo aivan tarpeeksi työntäessään nenänsä toisten asioihin. Älä sinäkin siis aloita, Susan”, Lily tiuskaisi. ”Siinä tosin olen samaa mieltä, että Remus ansaitsee tulla kohdelluksi aivan kuin me muutkin. Sen, että hän on ihmissusi, ei saisi vaikuttaa mihinkään. Eihän sitä ole edes huomannut näinä vuosina, joten miksi se haittaisi jatkossakaan.”

”Kiitos ymmärryksestä”, Annie ärähti kiukkuisena. Hän hyppäsi omaan pylvässänkyynsä ja sulkeutui verhojen taakse.

”No, minä taidankin tästä lähteä etsimään fiksumpaa seuraa. Taisin nähdä Siriuksen aiemmin pihalla”, Susan sanoi viileästi ja katosi kierreportaisiin.

”Sinä varmaan oletkin ainoa, joka pitää nuoleskelua fiksuna!” Lily huusi vihaisena tämän perään ja rojahti voipuneena sängylleen.

* * *

Anthony nuokkui epämukavassa puutuolissa Daniellen sairaalasängyn vieressä. Hänen oli vaikea ymmärtää, miten paljon olikaan tapahtunut niin lyhyen ajan sisällä. Vasta edellisenä iltana Sirius ja James olivat löytäneet Daniellen huoneestaan kirje vierellään.

Anthony ei ollut saanut kunnolla nukuttua mietittyään asioita koko yön mielessään. Muutama kuukausi sitten hän oli kotiin tultuaan löytänyt kaksi elämänsä tärkeintä ihmistä elottoman näköisinä lattialta. Rosalia, hänen vaimonsa, oli murhattu. Danielle selvisi hengissä, mutta muistinsa menettäneenä. Vaikka asiaa tutkittiin, ratkaisua mysteeriin ei koskaan löydetty.

Joskus ohimennen, pahimmissa kuvitelmissaan, oli Anthonylla käynyt mielessään, olisiko Daniellella ollut osuutta kuolemantapaukseen. Hän oli kuitenkin välittömästi työntänyt ajatukset sivuun. Daniellen viereltä löytynyt kirje todisti sen, että Danielle oli ollut vain jättämässä hyvästejä ja suunnitellut jättävänsä hänet ja Rosannan kaksin.

Se syy, miksi Danielle oli ollut lähtemässä, yllätti kuitenkin Anthonyn täysin. Hän ei ollut koskaan kuvitellutkaan, että Danillella olisi tunteita häntä kohtaan, mutta nyt kaikki tuntui selvemmältä kuin koskaan.

Miettittyään omia sekavia tunteitaan läpi yön, Anthony oli ymmärtänyt, kuinka läheisiksi he olivatkaan tullet Daniellen kanssa rankan syksyn aikana. He olivat tukeneet toinen toistaan läpi vaikeuksien ja suurten menetysten. Ei Anthony osaisi enää kuvitellakaan elämää ilman Daniellea.

Anthony kurotti ottamaan kiinni Daniellen kädestä. Danielle liikahti hieman.

”Huomenta”, Anthony sanoi hymyillen. ”Olen niin onnellinen, että heräsit viimein.”

Danielle rypisti hieman otsaansa ja katsoi Anthonya hämmentyneen näköisenä. Nuoren naisen silmistä saattoi nähdä, miten tunnekuohu vyöryi hänen ylitseen.

”Mikä sinun on?” Anthony kysyi huomattuaan, että jokin oli muuttunut.

”Minä muistan”, Danielle henkäisi ja kyyneleet kohosivat hänen silmiinsä. ”Minä muistan kaiken! Lapsuuteni ja koko elämäni ja - voi, Anthony ja sen kun - hyvänen aika - minä tulin teidän talollenne tuomaan sitä kirjettä, jonka nyt luin - se palautti kaiken mieleeni! - ja vihreä valo välähti sisällä ja - ja sitten minä pyörryin.”

”Rauhoitu, ei ole mitään hätää. Minä pidän sinusta huolen”, Anthony tyynnytteli, vaikka hänen sisimmissään myrskysi. ”Mitä välähdyksen jälkeen tapahtui? Danielle, yritä muistaa. Tiedän, että sinä muistat sen!”

Danielle kuitenkin pudisti päätään. ”Olen pahoillani. En vain kykene muistamaan.”

Istuttuaan hetken hiljaisuudessa Anthony muisti taas kirjeen. Yhtäkkiä hänelle tuli valtava halu kertoa omista tunteistaan Daniellelle.

”Danielle, tämän kaiken on täytynyt olla sinulle käsittämättömän rankkaa enkä vain tarkoita tätä syksyä”, Anthony sanoi ja katsoi Daniellea syvälle silmiin. ”Tiedän nyt sinun tunteistasi minua kohtaan. Minun olisi pitänyt tajuta aikaisemmin! Danielle, sinä olet minulle tärkein ihminen maailmassa! Minäkin rakastan sinua!”

Danielle tuijotti Anthonya mykistyneenä.

”Anthony”, Danielle aloitti epävarmasti, sillä hänen tuntui olevan mahdotonta löytää oikeat sanat. ”Anthony, ymmärrät kai, että tänä syksynä on tapahtunut joitain peruuttamattomia asioita. Enää emme voi palata entiseen. Et ehkä tajua, miten paljon jouduin käymään läpi päästettyäni sinusta viimein irti. Nyt haluaisin vain unohtaa sen kaiken!”

”Ei, emme voi palata entiseen, mutta mikään ei voi enää estää meitä. Mikään ei ole vielä liian myöhäistä”, Anthony sanoi kiihkeästi. Hän kurottautui kohti Daniellea ja suuteli tätä hellästi.

Hetken kuluttua he irrottautuivat toisistaan.

”Anthony, ymmärrät kai, että tarvitsen vielä aikaa”, Danielle sanoi.

”Sitä meillä nyt onneksi riittää”, Anthony hymähti ja painoi Daniellen pään suojelevasti rintaansa vasten.

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Mrs Potter - 11.10.2014 17:22:08

Jee uus luku!! <33 oli tosi kiva luku, harmi vaa et Annie ei suhtaudu enää samanlain remukseen :/ Mut toivottavasti asia korjaantuu ;) eikä lilykään vaikuta olevan kovin järjissään, nyt vaan lily ja james yhteen! :3
Jatkoa vaan kehiin <3! t:uskollinen lukijasi, Mrs Potter :33

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Peikonsukka - 18.11.2014 23:34:25

:) siitä onkin kauan aikaa kun viimeksi oon lukenu kelmi ficcejä :D täs on mun mielestä hyvä juoni vaikka vähän mua ärsyttää et siriuksen suhdetta on enemmän ku lilyn ja jamesin. Mut silti tykkään et lily ja james etenee näin hitaasti ja pääsee kunnolla ootteleen sitä niitten romanssia :D oon vaikee tiiän :/ ja täs on kivoi hahmoi ja jännää et miten noi opettajat liittyy kaikkeen vai liittyyks mitenkää (hyvähän olis jos ne olis jotenki muutakin ku pelkästään irralliset hahmot jotka vaan sattuu oleen samassa tarinassa). Je älä missään nimessä lopeta kirjottamista, koska kyllähän jengi tätä kuitenkin lukee, vaikkei kommentoisikaan. Ja sitten on sellasia ku mä jotka lukee koko 100 lukuu putkeen yhen illan aikana vaikkakin vähän myöhässä ettei päässyt jännäilemään alusta asti mitä seuraavaksi tapahtuu :)

-Peikonsukka!

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-13 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Saphira - 15.02.2015 13:42:21

Olet kehittynyt huomattavasti kirjoittajana tämän ficin kuluessa. Joissain kohdin tapahtumat kulkevat eteenpäin ehkä liiankin nopeasti (esim. Anthonyn ja Daniellen tapaus), mutta taas esim. Lily ja James eivät vieläkään ole yhdessä. :D no ehkä tanssiaisten jälkeen...

Toivottavasti jatkat pian

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-11 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Annabeth Chase - 12.10.2015 08:32:54

Paras ficci ikinä! Jatka heti! Kaikki hyvät ficit loppuu aina kesken   :-*

Otsikko: Vs: Kohtalon vuosi / L♡J, K-11 / UUSI LUKU ILMESTYNYT!!!
Kirjoitti: Frederica - 13.02.2016 17:33:18

Kommenttini tulee vähän myöhässä, mutta olen kyllä seurannut tätä suurella ilolla. :>

Tanssiaiset herätti heti mielenkiinnon, varsinkin kun nuo ihmissuhteet on ennen tanssiaisia laitettu hyvään solmuun. :> Takaumien osalta tässä pysyi koko ajan hyvin kärryillä. Tuo Daniellan joutuminen sairaalasiipeen oli tosi jännä kohta ja muistutti samalla hyvin siitä, että synkkyys on läsnä.

Olet tehnyt omista hahmoistasi tosi mielenkiintoisia ja he sopivat tosi hyvin Tylypahkaan. :> Tykkään heistä tässä tosi paljon.

Näitä lukuja on ollut ilo lukea, Tarina etenee hyvässä tahdissa ja tässä on mukana mukavaa kepeyttä, pimeyden voimien uhkaa ja kevyempiä ja vakavampia ihmissuhdeongelmia.

Ymmärrän hyvin, että Annieta alkoi koko seurustelu Remuksen kanssa ahdistamaan. Onneksi Remus sai kerrottua asiasta ja hetken aikaa kaikki näytti hyvältä. :3 Mielestäni on hyvä, että Annie ei purematta niele tuota Remuksen ihmissuteutta, vaan siitä tulee asia, joka piinaa häntä. Ihmissusiahan pidetään velhomaailmassa vaarallisina ja se näkyy hyvin tässä tekstissäsi. Samoin tässä näkyy hyvin tuo Lilyn suhtautuminen asiaan.

Anthonysta ja Daniellasta on kovaa vauhtia tulossa mun uus suosikkipari! :>

Kiitos näistä luvuista, tätä on aina ilo lukea. <3