Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: aaannie - 15.01.2010 10:44:28
-
Nimi: Something Thin
Kirjoittaja: aaannie
Ikäraja: K-11
Fandom: Twilight
Beta: Eipä ole : )
Genre: Ei mitään havaintoa ; D
Paritus normaalit
Disclaimer: Kaikki kuuluu Meyerille, minä kiusaan hahmoja.
Summary: Cullenit tuhoavat täydellisyydellään Bellan itsetunnon, jolla on hieman vakavampia seurauksia.
Warnings! Syömishäiriö, itsetuhoisuus. ikärajakin saattanee muuttua jossain vaiheessa!
A/N: Ensimmäinen ficci jonka kirjoitan ja julkaisen : ) Laatu on mitä on.. :D Luvut saattavat tulla hitaaseen tahtiin, sillä koulu ei tunne käsitettä ”oppilaiden oma aika.”
1.Luku
“Ei ole totta.”
Katsoin kamalia numeroita vaa’assa. Häpesin itseäni. Miten saatoin päästää itseni tällaisiin mittoihin?
Nousin pois kirotun kapineen päältä ja siirryin tuijottamaan itseäni kokovartalopeilistä. Päälläni oli pelkät alusvaatteet, jotta olisin saanut todenmukaisen tuloksen vaa’asta.
Miksen ollut huomannut tätä aiemmin? Olin aivan järjettömän lihava. Vatsani pömpötti ja jenkkakahvani voisivat toimia pelastusrenkaana. Reiteni olivat paksut ja huomasin löytäväni joka paikasta virheitä. Olin aina pitänyt itseäni suhteellisen hoikkana, mutta olin kai ollut väärässä.
-muistelu alkaa-
Kaikki alkoi eilen, kun olin käymässä Edwardin kotona. Alice oli ostanut minulle läjäpäin vaatteita, joita hän halusi minun sovittavan. Jostain syystä mikään neuleista ei mahtunut kiinni, farkut eivät menneet jalkaan, mekkojen vetoketjuja ei saatu kiinni. Kun olin Alicen avustuksella laittamassa tiukkaa t-paitaa ylleni, kuului hirveä kräts-ääni ja paita oli revennyt selkäpuolelta.
Alice yritti lohduttaa minua sanomalla, että oli muistanut vaatekokoni väärin. Tiesin hänen valehtelevan, sillä eivät vampyyrit unohda tuolla tavalla asioita. Eikä Alice varsinkaan mitään mikä liittyy vaatteisiin.
Vaatekatastrofin jälkeen Esme tarjosi minulle kaakaota. Kun olin kaakaokuppi kädessäni nousemassa portaita ylös, tietenkin minun piti kompastua omiin jalkoihini. Edward ehti kuitenkin ottaa minut kiinni, mutta kaakao oli jo kaatunut paidalleni.
Minulle yritettiin etsiä vaihtopaitaa, mutta Alicen vaatteet olivat aivan liian pieniä, Rosalienkin vaatteet olivat, (eihän tosin edes antanut minulle mitään vaatteita kokeiltaviksi, mutta huomaahan sen jo kaukaa), Esmen vaatteet olivat myös liian pieniä. Se oli todella noloa, sillä ennen oli aina saanut mahdutettua Esmen vaatteet päälleni. Lopulta minulle löydettiin Emmetin collegepaita, joka oli onneksi mielenrauhani säilyttämisen takia liian iso.
“On Bellalle donitsit maistuneet, vai”, Emmett kysyi naurunsa lomassa. Edward oli mulkaissut häntä paheksuvasti. Pidättelin itkua kaikin voimin ja Jasper oli katsonut minua myötätuntoisesti.
-muistelu päättyy-
Otin Edwardin antaman kännykän pöydältä ja näppäilin Edwardin numeron. Hän vastasikin ensimmäisellä soitolla.
“Bella”, hän vastasi huolestuneena. Hän oli aina huolestuneen kuuloinen kun soitin. Liian ylisuojelevainen..
“Hei Edward”, vastasin hiljaa ja yritin saada ääneni kipeän kuuloiseksi, “minulla on hieman huono-olo, enkä taida päästä tulemaan tänään kouluun jotten tartuta muita.”
“Onko sinulla kuumetta? Haluatko että Carlisle tarkistaa sinut”, hän kyseli levottomana. Edward, joka oli sivumennen sanoen vampyyri, ei voinut ikinä sairastua mihinkään. Kun hän oli ollut ihminen, hän oli sairastunut espanjantautiin. Hän olisi kuollut siihen, ellei Carlisle olisi muuttanut häntä vampyyriksi.
Varmaankin se oli osasyyllinen siihen, miksi hän oli aina niin huolissaan. Ihan kuin minä kuolisin jokaiseen flunssaan..
“Ei Carlislen tarvitse tulla, pärjään ihan hyvin”, sanoin sivuuttaen ensimmäisen kysymyksen, “tämä on varmaan vain jokin ohimenevä pöpö. Illalla voin jo varmaan paljon paremmin.”
“Hyvä on”, Edward sanoi hiljaa. Ei kai hän arvannut minun valehtelevan? “Mutta minä tulen sinne hoitamaan sinua.”
Pieni paniikki iski sisälleni. Jos Edward näkisi minut tällaisena.. “Ei sinun tarvitse, pärjään ihan hyvin. Mene vain kouluun, sinulta voisi jäädä jotain tärkeää väliin”, sanoin. Edward oli tosin käynyt lukion monen monta kertaa..
“Bella..” Edward kuulosti jo epätoivoiselta.
“Sovitaanko näin”, selitin hätäisesti, “Käykö jos olet vaikka ruokailuun asti koulussa ja tulet sitten? Kompromissi?”
“Hyvä on”, Edward mutisi, “Haen sinulle tullessani kanakeittoa, eikö se autakin ihmisten tauteihin, vai?”
“Joo, kanakeitto kuulostaa hyvältä. Nähdään sitten, äläkä yritäkään pinnata aamutunneilta”, sanoin muka toruvasti.
“Selvä on rouva, muista juoda vettä paljon.”
Sitten hän sulki puhelimen.
Kun olin pukenut päälleni vanhat harmaat collegehousut ja Charlien jätti t-paidan, (jotta liika kiloni pysyisivät edes vähän piilossa..) ja linnoittauduin olohuoneeseen katselemaan televisiota. Vatsani kurni uhkaavasti, mutta yritin olla välittämättä siitä.
Tunnin katseltuani televisiota, nälkä alkoi käymään sietämättömäksi. ”ei yksi leipä pahaa tee, vain yksi. Jos en laita mitään leivän päälle..”
Päätin totella pientä ääntä päässäni ja raahauduin keittiöön. Otin leipäkorin esille ja vertailin eri leipien kalorimääriä. Lopulta päädyin ottamaan yhden hapankorpun, joka laskelmieni mukaan piti sisällään 19 kaloria.
Yritin syödä hapankorpun mahdollisimman hitaasti, jotta en sortuisi ottamaan lisää. Vähänväliä tuijotin kelloa, odottaen että koulussa alkaisi ruokatunti ja Edward tulisi tänne. Hän toisi mukanaan kanakeittoa.. Nälkä kasvoi taas sisälläni.
Kun ruokatunnin aika vihdoin koitti, Edward oli tasan kaksi minuuttia sen alkamisen jälkeen Charlien pihalla. Kun kuulin auton oven käyvän, melkein juoksin eteiseen ja avasin oven ennen kuin hän oli ehtinyt kuistille asti.
“Onpas sinulla kiire. Voitko jo paremmin”, hän huikkasi hyvän tuulisena. Hänellä oli kädessään ruskea paperipussi, jossa oli kauhukseni McDonald’sin pelottava M-kirjain. Yritin salata kauhuni mahdollisimman hyvin. Paljonko kaloreita ja rasvaa yhdessä hampurilaisessa voi olla? Ja ranskalaiset! Herranjumala…
“I-itse asiassa on vielä hieman huono-olo, ruoka ei pysy vatsassa”, mumisin hiljaa. Edwardin ilme muuttui huolestuneeksi.
“Oletko syönyt koko päivänä mitään?”
“Tuota, söin hapankorpun..”
Kun Edward oli asetellut minut hyvin sohvalle makuulle, hakenut minulle viltin ja ämpärin sohvan viereen, hän avasi McDonald’sin pussin ja ojensi minulle kokista. Yritin keksiä mahdollisimman nopeasti jonkin verukkeen, miksen voisi juoda sitä, mutta päähäni ei eksynyt mikään idea. Hitaasti aloin imemään kalorijuomaa pillistä, ja nielaisin juoman varovasti alas. Edward tarkkaili prosessia silmä tarkkana.
“Onko sinulla jo parempi olo”, hän kysyi toistamiseen.
“En usko voivani syödä vielä, mutta muuten ihan hyvä”, vastasin hieman teeskennellen sairasta. Edwardin otsa rypistyi.
“Tarkoitin eilistä. Jasper kertoi minulle, että sinua oli.. tuota, surettanut.” Punastuin koko naamaani myöten. Miksi Jasperin piti mennä kertomaan? Se oli noloa.
“Ei se minua enää haittaa”, valehtelin nopeasti, “minua vain itketti se, että olen aina niin kömpelö ja aiheutan aina vaan haittaa ja..”
“Itketti? Jasper sanoi vaan että olit surullinen.”
“Mutta sehän on melkein sama asia”, puolustelin. Edward näytti miettivän hetken ja katseli McDonald’sin kassia ja minua vuorotellen. Olin kuulevinani naksahduksen kun hän älysi mitä oli meneillään. Hän tuijotti minua tuimasti.
“Bella, söisitkö?”
“E-en, se ei pysy sisällä, minä o-oksennan”, mutisin vaivautuneena.
“Kokeillaan, ehkä nyt jo pystyt syömään”, hän sanoi ja otti ranskalaisia käteensä ja ojensi niitä suutani kohti. Tunsin kuinka pulssini nousi, kun haukkasin palasen. Se oli niin hyvää, mutta niin petollista. Edward ojensi lisää ja lisää, minä söin.
Kun olin syönyt puolet ranskalaisista ja syönyt koko hampurilaisen, hän näytti tyytyväiseltä.
“Eihän se niin vaikeaa ollut”, hän kysyi vihjaillen. Minä vain mökötin. Sitten muistin, etten ollut pessyt vielä hampaita.
“Käyn pesemässä hampaat, odota tällä”, sanoin ja nousin sohvalta. Kävelin yläkertaan vilkuilen koko ajan Edwardiin, joka oli alkanut siivoamaan roskia paperipussiin.
Päästessäni vessaan, käännyin peilin eteen. Nähdessäni itseni löysissä vaatteissa ja tukka sekaisin, silmistäni alkoi valumaan kyyneliä. Lyyhistyin lattialle vessanpöntön viereen ja yritin lopettaa typerän itkemisen.
”Lihava. Ruma. Älöttävä. Miten joku Edwardin kaltainen voi ikinä rakastaakkaan sinua? Hän ansaitsee parempaa.
Mieleeni nousi kuva minusta, laihana ja kauniina. Aivan kuin vampyyri. Hiukset suorina ja kiiltävinä kehystäen kasvojani. Hymyilin kaunista valkoista hymyä, Edward vierelläni. Edward näytti ylpeältä ja onnelliselta. Sitten kuva muuttuikin toisenlaiseksi. Laihaan ja kauniin Bellan kasvot alkoivat muokkautua ja vartalo alkoi pyöristymään. Edward katsoi järkyttyneenä tapahtumaa, ja näytti häpeilevältä.
Ennen kuin tajusinkaan, olin iskenyt sormet kurkkuuni ja kurottautunut pöntön ylle.
Tässä se nyt oli, ensimmäinen luku : ) Kommentoikaa jookosta, rakentava kommentti on enemmän kuin tervetullutta
Kupla lisäsi ikärajan alkutietoihin.
-
Tykkäsin, tykkäsin :D
Kirjoitusvirheitä en etsinyt, eikä silmiin pompannut mitään..
Joten jatkoa, jookos ? ::)
- loveya, maria
-
Oi !
Aivan tajuttoman hyvä idea ! (: Tykkäsin.
En jaksanut virheitä metsästellä - oli rankka koulupäivä :D
Jatkoa jään odottelemaan ;)
mouu
-
Pitää alkaa seuraamaan...
Silmiini ei sattunut kirjoitusvirheitä, ja teksti oli muutenkin sujuvaa! :) :)
jatkoa odottelen innolla!!!
Love, Hayles
-
Tajuttoman hyvä idea! ;D Ja Cullenit nyt voivat pilata kenen tahansa itsetunnon.
Öö... Rakentava karkasi ja sanoi, että ei tule enää takaisin, joten ei tässä nyt kai sitten enää mitään :D
Toivottavasti tulee pian jatkoa 8)
-
komppaan kaikkia muita minua ennen ^^ ei siis mitään uuttaa asiaa... =D
jatkoa odottelen... :)
~E_Bella~
-
Oho, erikoinen idea :D Todellakin jään seuraamaan, en jaksa millään odottaa mitä tästä tulee :3
Taitaa sitten toi "lihavuus" olla pelkkää Bellan mielikuvitusta? Kun eihän se oikeesti.. Mut jatkahan nopeasti, kiitos :-*
-
Tosi hyvä! :D
Harmi vaan että syömishäiriö ficcejä on niin vähän :(
Jatkoa!!
-
Juu, kiinnostus heräs. :) Tälläseen en ookkaan vielä törmänny. :D Cullenit kyllä voi tuhota kenen ihmisen itsetunnon kun vaan tahtoo. ;D
Ja vaikutti tosi hyvältä jos on sun eka fic. :) Joten toivoisin piakoin jatkoa <3
NiNNNi
-
Oho, täähän on hyvä idea. ((: En ookkaan tällästä huomannu ennen. Hyvä ((=
En löytäny virheitäkään tästä yhteen (en kylläkään edes ettiny) ;'DD
Jatkoo..? ♥ Itse jään ainakin odottamaan. ;'PP
~kkaro
-
Cindy: joo, kyllä se Bellan mielikuvitusta on :D
Kiitos kaikille kommentoijille! Tässä tulee 2.luku : )
2.luku
Lentoemäntädieetti.
Aamiaisella syödään puolikas greippi, kahvia tai teetä. Kahviin ja teehen ei saa lisätä maitoa tai sokeria.
Lounaalla..
Ei. Ei lounasta. Täysin turhaa.
Päivällisellä kaksi keitettyä kananmunaa, 170g vihreitä papuja sekä puolikas greippi.
Lentoemäntädieetissä on tärkeätä juoda runsaasti vettä! Kata myös ateriat kauniisti, jotta ne tuntuisivat ruokaisammilta.
Selvä, aivan helppoa. Kirjoitin muistiin oleellisimmat asiat, taittelin paperin ja pistin sen farkkujeni taskuun.
Oli kulunut jo kolme päivää siitä, kun olin teeskennellyt sairasta ja Edward oli tuonut minulle McDonald’sin ruokaa. Edward oli arvannut syyn, miksen halunnut syödä. Mutta sitten kun hän oli löytänyt minut vessasta oksentamasta, hän oli kumonnut aikaisemmat ajatuksensa ja luuli minun puhuneen totta siinä, etten pystynyt syömään.
Olin pysynyt kotona kaikki kolme päivää, ja tänään Edward sai minut suostuteltua menemään kouluun. Olin pysynyt tiukasti syömislakossani, mutta aina kun olin joutunut syömään niin oksensin sen tahallisesti ulos.
Sammutin koneen, otin reppuni ja hyppelin alakertaan. Charliella oli töistä vapaata, joten hän nukkui vielä. Otin kaapista greippipussini, jonka Charlie oli ostanut minulle eilen. Hänellä ei ollut pienintäkään hajua siitä, mitä oli tekeillä.
Puolitin greipin ja panin toisen puolen greipistä jääkaappiin. Minun täytyi haukata greipistä vain pari palasta, kun olin jo syönyt sen. Katsoin ulos ikkunasta ja näin hopeisen Volvon pihatiellämme.
Ulos mennessäni Edward oli jo valmiina avaamassa minulle auton oven. Istuuduin penkille ja hetkessä hänkin jo oli omalla paikallaan.
“Mitä sinulle kuuluu”, hän kysyi hyväntuulisena. Hyvätuuli tarttui minuunkin; kun Edward oli iloinen, niin silloin minäkin olin.
“Ihan hyvää, vointikin on jo paljon, paljon parempi.”
“Mukava kuulla. Mike Newtonilla on ollut sinua ikävä. Hän luulee että minä olen syönyt sinut”, Edward nauroi. Se oli kummallista, yleensä hän vakavoitui aina kun tuli puheeksi minun syömiseni.
“Minullakin oli kova ikävä häntä”, sanoin muka kaihoisana. Edward katsahti hetken järkyttyneenä minuun, kunnes tajusi minun vitsailevan.
“Tuo ei ollut hauskaa”, hän murahti. Minä vain nauroin.
Ruokatunnilla Edward johdatti minut ruokajonoon. Kun hän tarjosi minulle erilaisia ruokia, kieltäydyin kaikkiin vuorotellen. Lopulta Edward otti minulle omenan ja vaaleanleivän, jonka päällä oli juustoa.
“Ei minulla ihan tosissaan ole nälkä”, jankutin kymmenettä kertaa samalla kun istuimme Cullenien pöytään. Välillä minusta oli noloa olla ainoa pöydässä, joka söi. Toki heillä kaikilla oli omilla tarjottimillaan paljon ruokaa, ja yleensä minä olin hotkinut vuorotellen kaikkien tarjottimilta sitä sun tätä. Tänään ei niin kävisi.
“Bella, elimistösi tarvitsee ruokaa. Et ole syönyt pitkään aikaan mitään.”
Jasper katsoi minua hetken aikaa tutkailevasti ja Edward katsoi häneen kummissaan. Sitten Edward katsoi minua päästä varpaisiin, ja minua nolotti. Nytkö Edward tajusi kuinka lihava olen? Hän varmasti jättää minut.. Ei häntä kiinnosta olla tällaisen jättiläisen kanssa.
“Bella, oletko laihtunut”, Edward kysyi hiljaa. Sitten kaikki pöydässä katsoivat minua, ja Emmett purskahti nauruun.
“Emmett, pidä se suusi tukossa”, Alice sanoi nopeasti nähdessään mitä tämä aikoi sanoa. Edward katsoi minua järkyttyneenä.
“Hän on laihtunut hieman alle kaksi kiloa”, Rosalie sanoi tietäväisesti. Totta kai hän osasi mitata pelkällä katseellaan ihmisten painon.
“Miksi olet surullinen aina, kun tulee puheeksi ulkonäkö tai paino”, Jasper kysyi varmaan itsekseen, sillä ei katsonut minuun päin vaan Edwardiin. Edward katsoi Jasperiin merkitsevästi ja sitten Jasper nyökäytti päätään.
“Bella, mitä sinulla on taskussasi”, Alice kysyi vaikka tiesikin jo vastauksen. Edward näytti siltä kuin pyörtyisi kohta.
“E-e-ei mitään..” Voi ei, voi ei. Miksi, voi miksi minä otin sen typerän paperin mukaani? Nyt he pakottaisivat minut näyttämään sen.
“Niinkö? Haluaisitko näyttää?”
Käänsin toisen taskuni ylösalaisin. Se oli tyhjä.
“Näetkö? Ei mitään”, sanoin stressaantuneena. Ihan kuin muka voisin huijata heitä.
“Entä toinen”, Alice kysyi jo vihaisena. Pälyilin ympärilleni etsiessäni pelastustietä ja huomasin muiden oppilaiden kadonneen ruokalasta.
“Oho, tunti alkaa! Mennään Edward”, melkein huusin paniikissa. Edward vain nyökkäsi jähmeästi ja nousi. Hän otti minua kädestä kiinni ja kävelimme hiljaa biologian tunnille.
Oikeastaan nyt jo toivoinkin että emme olisi samalla tunnilla.
Tuntia oli jo kulunut puolituntia, eikä Edward ollut sanonut sanaakaan. Hän oli vain tuijottanut taulua kaikenaikaa. Piirtelin stressaantuneena vihkoni reunaan lentokoneita ja greippejä. Näin Edwardin sivusilmällä vilkaisevan piirrostani ja kalpenevan, jos se oli yhtään mahdollista.
Kello soi tunnin päättymisen merkiksi ja huokaisin. Seuraavaksi olisi liikuntaa. Vihasin liikuntaa, mutta liikunnan avulla voisin laihtua. Pieni hinta siitä, että Edwardin ei tarvitsisi enää kauaa häpeillä minua.
Olin jo nousemassa tuolilta, kun Edward otti minua kädestä kiinni.
“Minulla on huono-olo”, hän sanoi. Hän näyttikin huonovointiselta. Hetkinen, hänhän oli vampyyri! Ei vampyyrit tule kipeäksi.
“Sinulla on huono-olo”, toistin pidättäen naurua. Aika epäsopivaa, kun toinen kertoo voivansa huonosti.
“Niin.”
“Pitäisikö sinun lähteä sitten kotiin?”
“Varmaankin”, hän sanoi ja nousi tuoliltaan.
“Saatan sinut autollesi, parkkipaikan kautta pääsee helposti liikuntasaliin”, sanoin. Milläköhän minä menisin sitten kotiin? Alice voisi varmaan viedä minut..
“Etkö haluaisi tulla hoitamaan minua? Minäkin olin hoitamassa sinua joka päivä”, hän kysyi ja hymyili vinoa hymyään.
“Mutta, liikuntatunti..”
“Sinähän vihaat liikuntaa.”
“Enpäs.”
“Vihaatpas.”
“Enhän vihaa.”
“Mistä lähtien sinä olet liikunnasta pitänyt”, hän kysyi, ja alkoi raahaamaan minua autonsa luo. Pyristelin vastaan, ja näin Miken menossa liikuntasalille.
“Hei! HEI MIKE”, huusin niin kovaa kuin jaksoin. Edward murisi hiukan ja katsoi minua vihaisena. Mike pälyili ympärilleen, kunnes vihdoin näki minut. Sitten hän näki vihaisen Edwardin raahaamassa minua parkkipaikkaa pitkin ja koki ilmeisesti olevansa jonkin sortin sankari kun hän käveli rinta pystyssä meidän luoksemme.
“Cullen”, hän nyökäytti päätään Edwardia kohti töykeästi ja kääntyi minuun puoleeni ‘hurmaava’ hymy huulillaan, “Niin Bella?”
“Tuota, haluaisitko kävellä kanssani liikuntahallille? Edwardilla on huono-olo ja hän on lähdössä koulusta”, sanoin ja katsoin merkitsevästi Edwardiin. Edward murahti ja katosi autoonsa. Sitten hän kaasutti tiehensä.
“Onko teillä riitaa?”
“Ei, Edward on aina kipeänä ollessaan todella kiukkuinen,” selitin ja Mike näytti pettyneeltä.
“Kun minä olen kipeä niin olen mukava”, hän sanoi hiljaa.
Liikuntatunti meni todella nopeasti ja olin aivan hikinen lopuksi. Olimme tehneet kuntotestit, jossa piti tehdä erilaisia vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia. Olin omasta mielestäni pärjännyt yllättävän hyvin ja opettajakin oli kehunut. Tyytyväisenä itseeni kävelin pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteita.
Pukuhuoneessamme ei ole erillisiä tiloja vaatteiden vaihdolle, vaan kaikki vaihtavat toisten silmien edessä. Yritin aina vaihtaa mahdollisimman huomaamattomasti vaatteet, mutta jotkut jäivät peilailemaan muiden kanssa itseään puolialastomina.
“Bree, sinä olet niin laiha”, joku tyttö ihmetteli kovaan ääneen. Samaan aikaan joku toinen tyttö katsoi minua tuimasti ja supatti kaverilleen jotain. Sitten molemmat katsoivat minua ja nauroivat.
Kävelin masentuneena parkkipaikalle tähyilläkseni jotakuta poikaystäväni perheestä, ja toivoin sen jonkun olevan Jasper. Hän ei kehtaisi kysyä minulta mitään siitä lapusta.
Näin hopeisen Volvon kaartavan ihan eteeni, matkustajan puoleinen ovi auki. Edward istui tuimana ratin takana eikä vaivautunut edes tervehtimään.
“Hei”, sanoin istuuduttuani penkille. Hän vain nyökkäsi.
Kun olimme Newtonien kaupan kohdalla, hän vihdoin avasi suunsa.
“Haiset hielle.”
Punastuin rajusti, ja hieman suutuinkin. Ei Edward ole ikinä puhunut noin! Hän ei varmaan enää rakasta minua, kun tajusi kuinka ruma ja lihava olen. Hän yrittää saada minut vihaamaan häntä, jottei hänen tarvitse jättää minua, vaan minä jättäisin hänet! Ei tule onnistumaan. Kun olen yhtä laiha kuin se Bree, niin hän ei enää tahdo erota.
“En viitsinyt mennä suihkuun siellä”, sanoin tylysti. Edward katsoi minua vihaisesti.
“Et viitsinyt mennä kaikkien nähden vai”, hän kysyi. Nyt hän vihjaili minun lihavuudestani.
“Niin kai sitten”, sanoin. Hän vain nyökkäisi itsekseen.
“Etkö muuten olekaan sairas”, kysyin ivallisesti. Miksi minä oikein hakemalla hain riitelemisen aihetta? Varmaan siksi, että minulla oli kaamea nälkä.
“Ei se ollutkaan mitään muuta kuin ohimenevä pöpö. Carlisle tarkisti minut”, hän sanoi merkitsevästi, “Hän tulee muuten tapaamaan sinua tänään.”
Ei. Ole. Totta.
Edward kertoi Carlislelle. Hän kertoi lentoemäntädieetistäni, vaikken ehtinyt edes aloittamaan sitä kunnolla!
Yritä nyt rauhoittua. Edward haluaa vain hyvää, hän haluaa että olet terve.”
Niin varmaan. Ensin tuo ääni päässäni tahtoo minun jättävän syömiset väliin, ja nyt se haluaa että Carlisle pakottaa minut syömään! Päättäisi nyt kumman puolella on.
“Miksi”, kysyin mahdollisimman tyynesti.
“Taidat tietää.”
“Edward. Älä”, sanoin jo itku kurkussa. Edward ei ollut reilu. Hänellä ja hänen perheellään oli helppoa, kun ei voinut lihota tai laihtua, he pysyivät koko ajan täydellisinä. Minä taas.. No, minä olin tällainen.
Edward katsoi minua surullisena. Hän näytti siltä kuin tahtoisi tehdä niin kuin minä sanon, muttei voinut.
“Bella”, hänen äänensä oli täynnä tuskaa, “sinä olet täydellinen juuri noin. Sinun ei tarvitse laihtua. Minä rakastan sinua tuollaisena. Ikuisesti.”
Olimme tulleet Charlien talolle. Charlien poliisiauto oli poissa, eli hän oli lähtenyt kalaan.
Edward pyyhki sormellaan kyyneleitäni, mutta niitä tuli koko ajan lisää ja lisää.
“Miksi sinä Bella teet tämän? Minä en ymmärrä. Jos sinut pakottaa syömään, niin oksennat sen tahallisesti ulos. Nyt sinä syöt vain aamiaiseksi greippiä ja lounaaksi papuja!”
“Koska sinä häpeät minua”, sanoin hiljaa, niin hiljaa ettei normaali ihminen olisi voinut kuulla. Mutta tiesin Edwardin kuulleen, sillä hän jäykistyi. Samassa jonkun ajovalot valaisivat muuten pimeän auton, ja näin Carlislen auton kaartavan pihaan.
Pakenin nopeasti Edwardin autosta ja kävelin Carlisle ja Edward perässäni taloon.
Tuosta lentoemäntädieetistä sitten. Sitä ei todellakaan kannata kokeilla ihan noin vaan, mietin pitkään ennen kuin laitoin sen mukaan tarinaan. Eräs sukulaiseni oli kokeillut sitä, ja hän oli sen seurauksena sairaalassa.
Mutta, kommenttia kiitos : ) Omasta mielestäni teksti oli jotenkin tönkköä.
-
Tää uus luku oli hyvä, ja toi Bellan dieetti.. Tää niin kiva idea ((= (siis ei iloinen mut ideana)
Jatkahan vaan, en löytäny virheitäkään. ;'DD
~kkaro
-
Jotenkin mä oikeesti tykkään tästä. Tai siis, aika mielenkiintosta lukee tälläistä öö.. erilaista :D
Ei, mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa, jatkoja vaan toivoisin taas mahdollisimman nopeasti (*koiranpentuilme), kiitoss ;3
-
Täälläistö ficciä olen odottanut! Meinasin itse joskus aloittaa kirjoittamisen, mutta eihän siitä mitään tullut! :D Hyvä että joku muu sitten alkoi :)
Aihe on kauhean silleen masentava ja surullinen, syömishäiriöt kuitenkin ovat nykyään niin yleisiä ja ne piinaa varsinkin tyttöjä. Mutta onneks tää on kuitenkin fiktiota.
Juonii on hyvä. Just että tietysti noi huomaa Bellan laihtumisen ja oksentelut yms. Koska mä tykkään lukea kaikkea semisairasta, niin toivon, että meininki menis rajummaks ja tälleen. Mutta sä päätät!
Jatkoa jään odottelemaan! :)
-
Jotenkin, vaikka aihe on aikas synkkä, minä löydän tästä jotain omalla tavallaan huvittavaa. Haha, esim tuolle Mikelle repesin reilusti, poika tuntuu niin epätoivoiselta.
Tykkäsin, jatka ihmeessä. Jäin koukkuun.
-
Hyvä tämäkin luku! :D
Ja kuvitteleeko Bella siis vaan tuon lihavuutensa? Kun ykkös luvussahan jotkut vaatteet eivät mahtuneet sille, niin että onko se sitten oikeasti lihonnut vai luuleeko se vaan niin?
-
Ilmottaudun lukiaksi! :D
Taas tällänen vähän erillainen fic ku mitä oon lukenu. On ollu alkoholisti Bellaa, saksalaista Bellaa ja nyt on syömishäiriöinen Bella! :) Aihe on kyl aika synkkä, mutta mä silti pidin tästä. Hyvin kirjotettuu tekstiä, ja ajatukset tolla Bellalla on just sellasia mitä varmaan bulimikoilla on. Muutenki Ed on todella Edwardmainen ja Bella bellamainen. Nyt vaan ootan innoissani seuraavaa lukuu, kirjotathan pian taas? :)
Kiitos tästä! :P
-
Aivan mahtava idea. Tykkäsin.
Emmä oikee muutakaa osaa sanoo.
Jatkoo^^
-
tykkään! ^^ jotain erilaista kuin yleensä.. :)
jatkoa pyytelisin.. ::)
~E_Bella~
-
Kiva idea, ei aina sitä samaa rakkausstooria ym.. Jotenki turhaudun lukiessani tätä, mut se ei oo aina pahasta. ;D Musta toi Bella on niiiiiin säälittävä! -.-*
Mut jatkoo juu, vois alkaa seuraamaan ^^
-
anskuu: jep, Bella vain kuvittelee oman lihavuutensa : )
hannm: toivottavasti voit jo paremmin : / itseäni ärsyttää hirveästi, että media on luonut jonkin "täydellisen" vartalomallin, johon kaikkien pitäisi muka pyrkiä.
Xafir: haha, itsestänikin tuntuu välillä että liioittelen tuon Bellan kanssa, mutta en taida osata muutakaan :D
kiitos kaikille kommentoijille! : ) tämän luvun kanssa tuli hiukan kiire, kun tein samaan aikaan kotitalouden ainetta. : /
3.Luku
“Noniin Bella, Edward kertoi sinun harkitsevan lentoemäntädieettiä.”
“Minä en harkitse sitä. Minä olen jo päättänyt”, sanoin uhmakkaasti Carlislelle. Edward oli katselevinaan televisiota, vaikka me kaikki tiesimme hänen kuuntelevan jokaista sanaa. Carlisle ja minä istuimme keittiöpöydän ääressä, ja Carlisle tutkiskeli joitain papereita joissa vilahteli vuorotellen erilaisia syömishäiriöiden luokitteluja.
“Sinä olet kuulemma oksentanut kolmen päivän ajan aina ruokailun jälkeen.” Bulimia vilahti papereiden seassa.
“Sattumaa”, sanoin välinpitämättömästi. Edwardin murahdus kuului olohuoneesta.
“Bella, kai sinä tiedät, että lääkärinä minun kuuluisi lähettää sinut hoitoon”, Carlisle huokaisi surullisena. Hän olisi varmasti toivonut poikansa tyttöystävän olevan jokin täydellinen ilmestys, joka ei haraisi vastaan.
“Luulin, että olet täällä poikaystäväni isänä?”
“Voin muuttua lääkäriksi jos tilanne vaatii.”
“Silloin minä en enää puhu sanaakaan”, sanoin vihaisesti. Carlisle huokaisi ja kumartui lähemmäksi minua.
“Bella”, hän aloitti, “Etkö sinä ymmärrä kuinka huolissamme me kaikki olemme sinusta?” Olin väittävinäni vastaan, mutta hän pysäytti minut. “Rosaliekin on huolissaan, vaikkei siltä vaikuta. Emmett on huolissaan, mutta peittää sen vitsailulla. Alice on silmittömän huolissaan, juuri nytkin hän tarkkailee tulevaisuuttasi jatkuvasti. Ja Jasperkin välittää sinusta. Esme olisi halunnut tulla mukaan, mutta ajattelin että on parempi jos olemme kolmisin.”
“Miksi sinä yrität vakuutella minua?”
“Haluan, että käsität kuinka vakavaa tämä on. Jos tämä jatkuu tällaisena, minun täytyy kertoa Charlielle ja Renéelle.”
Edward tuli hiljaa olohuoneesta ja istuutui Carlislen viereen.
“Saanko puhua Bellan kanssa kahden”, hän kysyi irrottamatta katsettaan minusta. Carlisle nyökkäsi ja katosi olohuoneeseen Edwardin paikalle.
“Miksi sanoit että minä häpeän sinua”, Edward kysyi hiljaa. Hän näytti niin tuskaiselta että minuunkin sattui. Meinasin alkaa taas itkemään, mutta muistin sen satuttavan häntä vielä lisää.
“Eikö se ole sitten totta”, kysyin epäluuloisena. Edwardin katse muuttui täyteen lämpöä.
“Minä en ikinä voisi hävetä sinua. Bella, sinä olet täydellisin ihminen, tai olento jonka olen ikinä tavannut”, hän sanoi kiihkeästi. Sitten hänen katseensa painui.
“Bella, minä rakastan sinua”, hän sanoi kuin kysyen, aivan kuin hänellä olisi syytä epäillä ettenkö minä rakastaisi häntä. Nousin tuoliltani ja kävelin hänen syliinsä. Sitten painoin huuleni voimakkaasti hänen huulilleen, ja hän tuntui hetken aikaa häkeltyneeltä. Koetin varovasti raottaa hänen huuliaan omillani, mutta hän torjui minut. Hän työnsi minua hiukan poispäin, muttei kokonaan pois sylistään.
“Anteeksi”, sanoin tulipunaisena kyyneliäni pidätellen. Hänen äskeiset sanansa olivat siis vain valhetta. Hän vain yritti saada minut lopettamaan laihduttamisen.
“Bella..” Edward pyyhkäisi hiukseni pois kasvoilta, jotta näkisi minut paremmin. Hän yritti saada minut katsomaan häntä, mutten voinut.
Edward ei enää rakastanut minua.
Eikä kai koskaan tulisikaan.
Seuraavana aamuna nukuin tahallaan pitkään, jotta voisin jättää aamupalan väliin sillä tekosyyllä, että myöhästyisin koulusta. En oikeastaan ollut nukkunut koko yönä, sillä vatsani kurisi niin paljon.
Heti noustessani sängystä, riisuin yöpuvun ja astuin vaa’alle. Se näytti puolta kiloa vähemmän kuin eilen, mihin olin pettynyt. Olin toivonut että eilinen puolikas greippi ja kova liikunta olisivat auttaneet hieman enemmän.
Muistellessani eilistä vaivuin taas masennuksen aaltoon. Edward ja minä emme olleet puhuneet koko loppupäivänä ja hän oli lähtenyt samaan aikaan Carlislen kanssa. Ennen lähtöään Carlisle oli uhannut viedä minut hoitoon jos tämä vielä jatkuisi. Siinähän yrittää.
Kävellessäni ulos sateeseen, en yllättynyt ettei hopeista Volvoa näkynyt. Huokaisin kun nousin persoonallisen Chevyni kyytiin. Näköjään Edward ja minä jatkaisimme mykkäkoulua tänäänkin.
Kun saavuin koulunpihalle, näin lempikultaisennoutajani Miken nojailemassa autoonsa. Kun hän näki minun saapuvan parkkipaikalle, hän irvisti kummallisesti ja vinkkasi silmää. Hetken päästä tajusin hänen yrittäneen Edwardin vinoa hymyä.
Pysäköin auton hitaasti ja otin vielä pari syvää henkäystä ennen kuin astuin ulos. Noustessani autosta, hirveä huimaus iski minuun ja jouduin ottamaan tukea auton sivupeilistä. Minun onnekseni Jessica oli juuri mennyt juttelemaan Mikelle, eikä Mike nähnyt tapahtunutta. En juuri nyt jaksanut hänen sankariesitystään.
Tähyilin vielä paikallani ympärille, mutta Edwardia eikä muita Culleneita näkynyt missään. Masennus iski taas minuun, ja kävelin hiljaa ensimmäiselle tunnille.
Ruokailussa menin istumaan Angelan ja muiden kanssa. Katsoin turhautuneena Edwardin pöytään, joka oli typötyhjä. Miksi he eivät olleet koulussa? Nythän ei paistanut aurinkokaan.
“Haluatko että tuon jotain juotavaa sinulle”, Mike kysyi innokkaana vieressäni.
“Jos siitä ei ole vaivaa”, sanoin. Mike melkein hyppi innoissaan tuolilla. Miten hän jaksoi elätellä turhia toiveita? Olin kyllä hiukan iloinen, että jollekin minä kelpasin tällaisena, Edwardille taas en kelvannut.
“Mitä sinä haluaisit? Kaakaota? Limua?”
“Ihan vain vettä, kiitos”, lentoemäntädieetin mukaan pitää juoda runsaasti vettä. Mike nyökäytti keskittyneenä ja pinkoi juoma-automaatille. Ennen kuin ehdin laskea kymmeneen, hän oli jo palanut.
“En ollut varma, haluatko kylmää vai lämmintä, niin toin kumpaakin”, hän sanoi iloisesti. Kun hän laski lasit pöydälle, olin näkevinäni että hän kaatoi jotain jauhetta kylmään veteen.
”Hän aikoo myrkyttää sinut”, sanoi ääni päässäni, ”älä juo kylmää vaan lämmintä!”
Katsoin Mikea säikähtäneenä. Menisikö hän näin pitkälle kateudessaan Edwardia kohtaan? Aikoiko hän myrkyttää minut koska en vastaa hänen tunteisiinsa? Säikähdin osittain myös ääntä päässäni.
“Kiitos”, sanoin ääni täristen, “o-otan mieluummin lämmintä vettä.”
Muut pöydässä katsoivat minua kummissaan kun join lämpimän veden.
“No, jos Bella ei juo tuota, niin minä voin kyllä”, Jessica sanoi ja otti lasin käteensä. Katsoin järkyttyneenä Mikea, eikö hän yrittänyt edes estää Jessicaa juomasta?
“ÄLÄ JUO SITÄ”, huusin ja tempaisin lasin Jessicalta. Vedet kaatuivat Jessican vaatteille. Ruokalaan tuli hiljaista ja kaikki katsoivat pöytäämme.
“Tu-tuota, tarkoitin että minä haluaisin juoda sen sittenkin”, selitin vaivautuneena. Jessica katsoi minua vihaisena.
“Mikä sinun ongelmasi on!? Oletko mustasukkainen Mikesta”, Jessica tiuskaisi. Mike näytti hämmästyneeltä ja hänen ilmeensä alkoi muuttua iloisemmaksi.
“Onko se totta, Bella? Oletko mustasukkainen minusta”, hän kysyi iloisena. Tunsin kaikkien katseet selässäni, kun muut odottivat vastaustani. Sitten, kuin tilauksesta kännykkäni alkoi soida.
“Anteeksi, minun täytyy vastata”, mutisin pää punaisena ja pakenin ruokasalista. Vasta ulkopuolelle päästyäni vastasin.
“Haloo?”
“Bella”, kuulin Edwardin äänen. Hän ei enää kuulostanut vihaiselta mutta ei myöskään ystävälliseltä. Jostain syystä minua alkoi nolottaa.
“Joo”, vastasin typerästi. Punastuin vain enemmän.
“Söitkö sinä mitään ruokatunnilla”, hän kysyi totisena. Vai niin, muuta asiaa ei siis minulle ollut. Hän vain halusi tietää kuinka monta kamelia olin tänään syönyt ja montako senttiä Alicen pitää lisätä vaatteisiini.
“Montako puumaa olet tänään teurastanut”, kysyin myös totisena. Kuulin linjan toisesta päästä turhautunutta mutinaa.
“Antaa olla, kysyn Alicelta mitä söit.”
“Mikä ruokavahti sinä nykyään olet”, melkein huusin puhelimeen. Miksi minä näin helposti suutuin?
“Newton olisi varmaan paljon parempi vahti, vai”, hän kysyi vihaisena. Jätin sen kysymyksen omaan arvoonsa.
“Missä sinä olet? Miksette ole koulussa?”
“Muut ovat metsällä, minä vain lepäilen. Kai minä sittenkin olen kipeä", hän sanoi liian viattomasti. Jaaha, vai niin. Hän siis tarkkaili minua, se ruokakysymys oli vain hämäystä.
“Mene ihmeessä kotiisi lepäilemään, turha olla pihalla ettei tule entistä kipeämmäksi”, sanoin ja tarkkailin samalla ikkunoista josko häntä näkyisi.
“Tulen sinun autollesi ennen liikuntatuntia, voit varmaan lintsata liikunnan. Nähdään”, hän sanoi nopeasti ja sammutti puhelimen.
Tässä luvussa ei oikeastaan tapahtunut paljoa mitään, (kauhea kiire..) yritän saada seuraavaan lukuun hieman enemmän "toimintaa" : D
-
Jippi-jai-jee!! Tykkään tän erilaisuudesta, vaikka taisinki sen jo sanoo.. Bella-parka, Edward-parka, voi parkoja.. Toivottavasti toi Bellan hulluttelu loppuu!!! Bella on jotenki niin Bella, vaikken tykkääkään siitä tollasena. Johtuiskohan siitä etten oo koskaan oikein tykänny Bellasta.. X) Nomutjoo, en löytäny virheitä (en kyllä niitä ettinytkään) ja jatkoaaa!!
-
Tää on hyvää jatkoa, ja osaat jotenkin kuvailla hyvin ton Bellan ajatukset. (Vaikka mikähän minä olen sanomaan, kun ei ole ollut syömishäiriötä, eikä kellään tutullakaan ole ollut.)
Ja muten, tykkään kun kirjotat näin nopeesti (((=
Jatkahan pian ♥ ;'DD
~kkaro
-
Mukava luku. :)
Virheitä en huomannut, en pahemin edes jaksanut katsella ja vaikkei tässä luvussa ollut ''toimintaa'' niin oli mukava sellainen väliluku. ;)
Mut mua jäi häiritteen mitä jauhetta Mike laitto siihen veteen? Ja Edward onkin aika söpö mustasukkasena. xD
Juu lopettelen tän höpötyksen ja toivoisin jälleen jatkoa piakoin. ;) ♥
NiNNNi
-
Jipii, jatkoa!!!
Missasin ihan kokonaan ton edellislen... No, tässä minä nyt olen ;)
Voi Bella. Voin kokemuksesta sanoa, että tuolla tavoin laihduttaminen ei ole hyvä idea. Tapattaa vielä itsensä...
Ei haittaa vaikka tuossa 3. luvussa ei ollut sen kummosempaa toimintaa. Hyvä se oli noinkin<3
Jatkoa!!!!
Love, Hayles
-
Xafir: kiitos kommentista, yritän saada pian jatkoa ; )
kkaro: ei kannata tottua nopeaan tahtiin, saattaa hidastua nyt kun kokeitakin alkaa olemaan : D
NiNNNi: en nyt tiiä miten vastaisin tohon Mike-juttuun, ettei se spoilaa liikaa juonta :D sanotaan vaikka että Mike saattoi laittaa siihen jotain, tai sitten Bella luuli näkevänsä Miken laittavan :D
Yritän saada jatkoa viimeistään keskiviikoksi : )
-
tää oli kiva luku.. ^^ Mike laittoi varmaan Bellan mukiin jotain sellasta yhtä juttua, mitä se nyt onkaan... ::)
virheitä en löytänyt, kai... en ainakaan muista;) rakentava valu viemäriin...
kumminkin... =D jatkoa toivoisin! ^^
~E_Bella~
-
Sähän kirjotat nopeesti! :)
Tykkään jotenki tosta Bellan asenteesta ja tyylistä. Just että se sanoo Carlislelle vastaan ja on julma Edwardille. Mukava lukea sellaisesta Bellasta, kun alkaa pikkuhiljaa käymään hermoille se kömpelö ja alistuva Bella :D
Mutta joo, rakentavaa en osaa taas kirjottaa, joten jatkoa odotellessa :D
-
OHHH: Tää on vaan niin mukaansa tempaiseva! Jatkoa, pyydän sillä en jaksa odotella. x3 HIH. PS. Pieni idea, jos satut olemaaan vailla inspiraatiota: esim, Bellalle voisi tapahtua jokin onnettomuus...
-
Oh, like it.
Siis tää on oikeesti jännää lukee tällästa tarinaa. Mä tykkäisin niiin paljon jos luvut olis pikkusen pitempii (mut kuitenkin niit tulis yhtä usein :D), mut, enpä nyt jaksa valittaa.
Hööm, mä en nyt tiedä, et onko näin, mut musta tuntuu, et toi menee aika nopeesti eteenpäin, toi juoni yms. Ellei sulla sitten ole siihen mitään yllättävää scarya käännekohtaa :o Ei sillä, että haittais ='3
No mut kuitenkin, jatkoja jooko nopeasti :-*
-
Amanecer: kiitos kiitos, kiva saada lisää lukijoita :D oon itse ihan kyllästynyt lukemaan niitä tarinoita joissa Bella kaatuu ja sitten Edward pelastaa ja pusi pusi, niin päätinkin kirjoittaa jotain tällaista sitten : )
katriqqq: kiitos kommentista, samoilla linjoilla oon ton Bella-jutun kanssa ; )
Midnight-Sun: Kiitos kommentista ja ideasta, yritän keksiä jotain : )
Cindy: Yritän saada lukuja hieman pidemmäksi, mutta en ole kovin hyvä kirjoittelemaan pitkiä tekstejä :'D Joo, tapahtumat menee aika nopeasti, sillä yritän saada typerästi ficin mahtumaan alle 12-lukuun. (ehkä vielä allekin :D) Pelkään nimittäin että jossain vaiheessa kyllästyn kirjoittelemaan tätä ja jätän koko tarinan kesken : / minulla on sellainen taipumus kaikkeen :D
Kiitos tooosi paljon kaikille kommentoijille!! Huomenna sitten tulee 4.luku : )
-
Jeii! *taputtaa käsiä niinkuin lapsi karkkikaupassa*
Tuleeko sitä jatkoa jo tänään? :o'
Mukavan nopeesti ilmestyy näitä.
-
4.luku tulee nyt :D omasta mielestäni tapahtumat menevät todella nopeasti tässä, liian nopeasti :D
4.Luku
“Älä yritä karata”, Edward sanoi huvittuneena kun äkkäsi minut hiippailemassa liikuntasalin suuntaan. Hän otti minun repustani kiinni ja vetäisi itseään vasten. Sitten hän nosti minut syliinsä.
“Rosalie oli oikeassa, olet laihtunut kaksi kiloa”, hän totesi. Ihmettelin, miksi hän sanoi sen niin arkisesti. Hänhän sai melkein aina jonkin kohtauksen, kun tuli tämä asia puheeksi.
“Onko teillä kaikilla jokin sisäinen vaaka”, kysyin vakavissani. Edward nauroi, hieman teeskennellysti.
“Autoon siitä sitten”, hän sanoi ja laski minut oman autoni matkustajan puoleiselle penkille.
“Miksi olet noin hyvällä tuulella”, kysyin kummissani kun hän oli istunut ratin taakse. Hän vain hymyili.
“Minulla on sinulle yllätys”, hän sanoi salaperäisesti, “Pidät varmasti siitä.” Uskalsin epäillä. Sitten muistin hänen tarkkailleen minua, ja päätin kysyä häneltä jotain.
“Mitä Mike laittoi kylmään veteen”, kysyin. Edward varmasti oli lukenut Miken ajatukset. Hän näytti hämmentyneeltä.
“Mitä?”
“Hän laittoi jotain jauhetta kylmään veteen, siksi minä join lämpimän veden.” Hän näytti vieläkin kummastuneelta. Sitten hän alkoi nauraa.
“Vai siksi sinä riuhtaisit sen lasin Jessicalta”, hän nauroi, “Mutta ei Mike mitään siihen juomaan laittanut.”
Katsoin häntä hämmentyneenä. Olin kai nähnyt vain omiani. Olimme ihan hiljaa, ja annoin itselleni luvan tuijottaa hänen kasvojaan. Pian katseeni harhautui valkoiseen paperiin hänen taskussaan. Erotin paperista sanat ‘Syömishäiriöisten tukiryhmä.’ Katsoin järkyttyneenä Edwardiin joka hymyili ja vihelteli itsekseen. Tuntui kuin en saisi happea. Olin hetken aikaa luottanut Edwardiin, mutta sitten hän tekee näin! Hetken ajan minusta oli tuntunut, että hän ehkä rakastikin minua, mutta olin ollut niin väärässä.
“Edward, pysäytä”, sanoin hiljaa, mutta tiesin hänen kuulevan. Hän katsoi minua hädissään.
“Onko jokin hätänä? Onko sinulla huono-olo? Odota, pysäytän tiensivuun..”
Heti kun olimme pysähtyneet Forksin surkean kirjaston eteen, keräsin rohkeuteni ja vähäiset voimani, ja aloin juosta. Kuulin Edwardin huutavan takanani ja juoksevan ihmisvauhtia perässäni. Onneksi täällä oli muita ihmisiä niin hän ei voinut käyttää kaikkia voimiaan.
Juostessani kadun yli, näin Charlien auton liikennevaloissa. Vilkutin hänelle nopeasti ja jatkoin juoksua. Minua alkoi pyörryttää, mutta pakotin jalkani liikkumaan. Silmissäni alkoi sumentua, ja kuulin jostain kaukaa Charlien huutavan jotain Edwardille. Katsoin nopeasti taakseni, ja näin silmänräpäyksen ajan puukon Edwardin kädessä. Kun räpsäytin taas silmiäni, sitä ei ollut.
Pian jalkojani alkoi kuumottaa ja minun oli pakko luovuttaa. Nojasin seinää vasten ja haukoin henkeäni.
Hetken päästä Charlie ja Edward saapuivat luokseni. Edwardin kädessä ei ollut puukkoa ja hän näytti huolestuneelta . Charlie loi minuun pikaisen silmäyksen, ja hänen silmänsä pyöristyivät. Sitten hän katsoi raivoissaan Edwardia.
“Cullen, lähdetään selvittelemään tätä aseman puolelle”, hän sanoi. Ilmeisesti hän luuli Edwardin yrittävän kidnapata minut. Niin kuin hän yrittikin.
“Isä, eikö tuo ole nyt vähän liioittelua? Me vain.. juoksimme?” Selitykseni kuulosti aika typerältä. Ilmeisesti se ei toiminut Charlieen.
“Bella”, hän sanoi lohduttelevasti ja laski kätensä olkapäälleni, “Tiedän, että siitä voi olla vaikea puhua, varsinkin omalle isälleen, mutta jos haluamme tuon lurjuksen telkien taakse, niin sinun täytyy kertoa mitä tapahtui..”
Ihmettelin mitä hän höpisi. Katsoin Edwardiin, joka katsoi merkitsevästi neulettani. Huomasin neuleeni ylimpien nappien olevan auki, ja vaaleat rintaliivini pilkottivat hieman alta. Poskeni helottivat punaisina.
“Ei, ei isä, käsität väärin”, mumisin samalla kun napitin neulettani, “nämä avautuivat juostessani, ei Edward yrittänyt.. mitään sellaista.”
Charlie katsoi tuimasti Edwardiin, joka pidätteli nauruaan.
“Oletko varma”, hän kysyi tutkaillessaan Edwardia.
“Olen varma.”
“Miksi sinä sitten juoksit häntä pakoon”, Charlie kysyi ovela ilme naamallaan. Hän halusi väkisinkin pidättää Edwardin.
“Koska halusin kokeilla kuntoilua, ja kokeilimme kuinka nopeasti Edward saisi minut kiinni”, selitin mahdollisimman vakuuttavasti. Charlie mietti hiljaa selitystäni. Hiljaisuuden rikkoi nälkäinen vatsani.
“Bellan pitäisi päästä syömään”, Edward sanoi, “Voin viedä hänet meille syömään, Esme voi varmaan laittaa jotain.”
“Kyllä Bella kotonakin saa ruokaa”, Charlie sanoi tiukasti. Hän ei ilmeisesti aikonut päästää minua Edwardin taloon.
“Minä menen hakemaan autoni”, sanoin ja lähdin kävelemään sinne mistä tulinkin. Toivottavasti Edward ei tulisi mukaan, sillä minua kammotti vieläkin se puukko.
“Minä voin ajaa sen teille”, Edward sanoi ja pysäytti minut, “Mene sinä poliisin kyydillä.”
“Kuulostaa hyvältä, vai mitä Bells”, Charlie sanoi. Hän halusi käydä koko jutun läpi kahdestaan.
“Miten vain”, mumisin, vaikka olinkin helpottunut ja lähdin kohti poliisiautoa Charlie vanavedessä.
“Etkö tosiaan ota enempää”, Charlie kysyi, kun olin syönyt pari haarukallista kalaa ja puolikkaan tomaatin. Charlie oli saanut potkaistua Edwardin pihalle, joten hän ei ollut valvomassa syömistäni.
“Ei minulla olekaan kovin nälkä.”
“Voi teitä teinityttöjä, te syötte niin vähän”, hän totesi ja otti kolmannen kerran lisää kalaa ja perunoita.
“Me pärjäämme vähällä”, selitin asiantuntevasti.
Kun Charlie oli lopettanut ruokailun ja minä olin tiskannut, pakenin yläkerran vessaan. Kun kuulin alakerrasta telkkarin ääntä, kumarruin pöntön ylle ja tungin sormet kurkkuun.
Lauantaina heräsin kuudelta aamulla hirveään nälkään. Yritin olla välittämättä siitä, mutta vatsani vain jatkoi meluamista.
“Lopeta nyt”, minä vaikersin, “Sinähän sait eilen tarpeeksi ruokaa.”
Kun nukkumisesta ei tullut mitään, päätin suorittaa joka aamuisen painoseurannan. Nousin vaa’alle yöpuvussani, ja katsoin järkyttyneenä lukemaa. Silmistäni alkoi vuotaa kyyneleitä ja minua alkoi hikoiluttaa silkasta vihasta itseäni kohtaan.
Miten minä olin voinut lihota puolitoista kiloa?
Tömistelin kylpyhuoneeseen ja paiskasin oven perässäni kiinni. Charlie lähti jo varhain töihin, joten ei ollut huolta siitä että herätinkö hänet. Astuin koko vartalopeilin eteen, ja riisuin kaikki vaatteeni.
Hyvä. Luoja.
Olin aivan järkyttävän lihava. Nyyhkytin tuijottaessani tuota järkyttävää näkyä, enkä voinut lopettaa kumpaakaan; tuijottamista ja itkua.
Juuri nyt kaipasin Edwardia hirveän paljon. Tahdoin hänet lähelleni lohduttamaan, ja vakuuttamaan kaiken olevan ihan hyvin. Mutta en halunnut hänen näkevän minua tällaisena. Häpesin itseäni niin paljon.
Puin yöpuvun päälleni ja menin alakertaan. Lysähdin sohvalle ja laitoin viltin päälleni. Nyyhkytin paikallani varmaan viisi minuuttia, ennen kuin älysin laittaa television päälle.
Televisiosta tuli jokin typerä sarja, jossa oli lihava ruma tyttö. Kaikki pilkkasivat ja nauroivat hänelle. Mieleeni tuli heti liikuntasalissa olleet tytöt jotka olivat kuiskutelleet jotain ja nauraneet sitten minulle.
Lihava tyttö oli ihastunut koulun komeimpaan poikaan (josta mieleeni tuli heti Edward), jota aikoi pyytää ulos. Mutta poika sanoi vihaavansa lihavia tyttöjä, ja lähti tytön luota pois. Seuraavana päivänä lihava tyttö näki pojan suutelevan jonkin kauniin ja laihan blondin kanssa.
Ohjelma ei kohentanut mielialaani, se vain sai minut entistäkin surullisemmaksi. Muistin, kuinka Edward oli kertonut kauniin Rosalien olevan hänelle alun perin tarkoitettu. Mieleeni nousi kuva Edwardista ja Rosaliesta koulun käytävällä imuttelemassa, ja yritin saada sen nopeasti pois. Kuulin keittiöstä kännykkäni viestinmerkki äänen.
Laahustin kännykkäni luo, ja luin viestin. Se oli Edwardilta. Miksiköhän hän vaivautui vielä ilmoittelemaan itsestään?
Menen metsästämään Rosalien ja Alicen kanssa, palaan huomenna aamulla. Älä tee mitään typerää. Rakastan sinua,
Edward.
Alicen ja Rosalien? Jostain syystä olin todella mustasukkainen. Ja hän oli kirjoittanut Rosalien nimen ennen Alicen nimeä. Eikö sekin merkinnyt jo jotain? Hän oli aina vihjannut siihen suuntaan, että Alice oli hänen lempisiskonsa, eli eikö hänen nimensä sitten pitäisi kirjoittaa ensin? Loppuun laitettu ‘Rakastan sinua’ kohtakin oli varmasti tarkoitettu Rosalielle.
“Totta kai hän Rosalieta rakastaa”, säikähdin yllättäen kuulunutta ääntä, “Hän on kaunis, laiha ja tyylikäs. Mutta mitä sinä olet? Typerä, kömpelö, lihava tyttö. Kuka valitsisi sinut, jos voisi saada Rosalienkin?”
“Ei kukaan”, vastasin hiljaa äänelle. Olin taas alkanut itkemään. Kuinka typerä oikein olin? Eikö se ollut alusta asti aivan selvää, että Edward ei ikinä voisi rakastua tällaiseen, kuin minä?
“Edward varmaankin jättää sinut pian”, ääni sanoi taas. Nyökäytin vain vaisusti päätäni.
”Etkö haluaisi tehdä hänelle asiasta helpompaa”, ääni kysyi, ja olin huomaamattani kävellyt keittiön veitsilaatikolle. Avasin laatikon, ja otin uuden veitsen, joka ei oltu käytetty vielä kertaakaan.
”Siitä vain”, ääni kannusti, ”Ei kukaan sinua jää kaipaamaan. Tämä on kaikkien parhaaksi.”
Katsoin veistä kauhistuneena. Pystyisinkö? Uskaltaisinko?
Eikö kukaan oikeasti jäisi kaipaamaan minua? Charlie saattaisi vähän surra tyttärensä menettämistä, Renée pääsisi siitä yli nopeasti. Koulussa Mike oli varmana ainoa joka välitti kohtalostani, mutta alkaisi varmaan sitten seurustelemaan Jessican kanssa ja unohtaisi minut. Edward huokaisisi helpotuksesta ja voisi sitten keskittyä Rosalieen ilman häiritsevää ihmistyttöä. Muut Cullenit tuskin välittivät.
Nielin kyyneleeni ja vedin paidan hihan pois ranteeni tieltä. Katsoin ranteessani näkyviä sinisiä juovia. Kuinka nopeasti minä kuolisin? Sattuikohan se?
Mitä väliä.
Suljin silmäni ja otin tukevamman otteen veitsestä.
“Rakastan sinua Edward”, kuiskasin hiljaa pimeyteen.
Kuten sanottu, tapahtumat menevät tooosi nopeasti.. :D teksti oli omasta mielestäni hieman tönkköä : /
-
Oho.
Ei, ei teksti ollut kovinkaan tönkköä, ihan helposti pysty lukee :D Ookei, laitoit Bellan menemään niin kauas todellisuudesta kuin mahdollista..
JA sitten. SÄHÄN et tapa Bellaa, selvä? Toi vika kappale.. Se mun scary käännekohta :o Mutta joo, kiitos nopeasta jatkosta, jatka samaan malliin - tai tahtiin, kiitos <3
-
Ei, Bella EI saa kuolla!!!! Emmä siit kyl pidäkkään, mut... silti.
Jatkoo tuli iiiiihanan nopeesti<3<3 ja aivan loistava luku oli. Voi jumantsuikka tota Bellaa... kai se tajuu miten asiat oikeesti on? Eks niin?
No mut hei, jatkoa nopeeeeeeesti!!!<3<3
Love, Hayles
-
Minunkin mielestäni teksti ei ole tönkköä ja sitä on mukava lukea. :)
Tahti menee hiukkasen ehkä nopeaan mutta se ei kovinkaan paljoo haittaa kun on noin hyvää tekstiä. ;)
Mut en huomannut nyt jälleenkään virheitä ja tollaseen kohtaan ei saa jättää ikinä tekstiä!! ;OO
Toivottavasti joku kerkiää estään Bellaa avaamasta ranteitaan.. : /
Älä tapa sitä. :D
Mut toivosin piakoin jatkoa jäällen. Tää tahti on just tollasta hyvää, noin joka toinen päivä. :D
NiNNNi
-
HAHAHAHHAh... Just paras. Toi ääni Bellan pääs on hyvä, tykkään sen persoonallisuudest (taisiis niinku sellatti:D)
Toivon vaa, et Bella oikeest onnistuis tos laihduttamiseski ja laihtuis nii paljo, et se oikeest menis vaaralliseks... ois jännää nähä, mitä Edward tykkäis. En kyl ihmettele, et Bellal menee itsetunto ku Culleneit joutuu kattoo.
Jotenki mul on sellane olo, et joku tupsahtaa keskeyttää ton veitsitouhun. Harmi, koska ois kiva, jos Bella oikeest sais joskus jotai tehtyy.
Mut ei ku jatkoo.
-
ei teksti tönkköä minusta ainakaan ollut! ehkä meni hieman nopeasti, mutta ei se haitannut ;)
Bellan ääni oli hauska, siis ei sillei hauska, mutta hauska kumminkin.. höh, en osaa selittää.. :-\
Saispa se Bella jotain aikaseks... =D tulis jotain jännää! ;)
Minä tahtoo jatkoa! ;D
~E_Bella~
-
VAADIN JATKOA!! :D
Hitsit että tää on hyvä ja JÄNNÄ! :)
anteeksi, musta ei nyt paljookaa irtoo. mutta kiitos tästä ;)
-
Tykkään tosta, että tuo syömishäiriöpirulainen (???) kuiskuttelee Bellan korvaan. Tai että se yleensäkin on vainoharhainen (:
Muutamat toivoo, ettei Bellalle kävis mitään, mutta mäpäs toivon jotakin tosi repäsevää käännettä!!! :D
Joten, jatkoa jään odottelemaan :)
-
Tää us luku oli niin..kiva. Noi Bellan näyt ja äänet oli niin parhaita.
En löytäny yhtäkään virhettä, tai mitään outoo. Olin niin syventyny tähän, että olin vaihtanu asentookin täällä, enkä muista edes sitä. x))
Jatka, en jaksa odottaaaaaa ♥ (((=
~kkaro
-
Cindy: Jep, siinähän se scary käännekohta olikin :'D
Hayles: Kiitos kommentista : D Jostain syystä kukaan ei pidä Bellasta (en kyllä minäkään :D)
NiNNNi: Kiitos kommentista, yritän seuraavissa luvuissa jarrutella hiukan tahtia : )
Eara: Hihiih, katsotaan nyt miten käy : D Jos Bella selviää, niin laihtuminen saattaa jatkuakkin ; )
E_Bella: Yritän saada jotain jännää tuleviin lukuihin, tämä luku tulee vähän polkemaan paikoillaan. : )
Smile^: Kiitos kommentista, ja jatkoahan tulloo : )
katriqqq: Kiitos kommentista : ) Itekkää en jostain syystä toivo Bellan jäävän henkiin... : D
kkaro: Kiitos kommentista, kiva että tykkäät tästä :D
Nyt sitten tulee ööö 5.Luku.. nyt asetumme Edwardin päähän ja palaamme ajassa hieman taaksepäin ; ) Edwardillehan on ominaista tulla hieman jäljessä :D
5.Luku
EPOV
Kirosin mielessäni typeryyttäni.
Miten saatoin jättää sen paperin Bellan näkyville?
Ja nyt minä ajoin häntä takaa, vaikka olin monta kertaa vannonut itselleni ja Bellalle, että jos hän halusi lähteä luotani, en estelisi. Mutta nyt en voinut antaa Bellan mennä, sillä hän tarvitsi apua.
Bella juoksi hengästyneenä alle 20 metrin päästä minusta. Olisin saanut hänet kiinni jo ennen kuin hän olisi ehtinyt ottaa askeltakaan, mutta täällä oli muita ihmisiä joita olisi saattanut hämmästyttää nopeuteni.
“Mihin Bellalla on tuollainen kiire“, kuulin itse poliisipäällikkö Swanin ajatukset. Katsoin hänen autonsa suuntaan, ja hänkin katsoi minuun. Kun hän älysi minun jahtaavan hänen tytärtään takaa, hän astui autostaan ulos ja otti käsiraudat mukaansa.
“Edward Cullen, pysähdy lain nimessä”, hän huusi lainaten legendaarista poliisisarjojen repliikkiä. Sitten hän säntäsi perääni. Näin Bellan katsovan taakseen meitä kohti, ja hänen silmänsä pyöristyivät kauhusta. Meinasin pysähtyä järkytyksestä.
Oliko hän vihdoin tajunnut, kuinka vaarallinen olen? Siksikö hän juoksi minua pakoon? Jokin kuitenkin sai minut jatkamaan juoksuani, ja hetken päästä näin Bellan pysähtyneen todella uupuneen näköisenä. Hän hengitti katkonaisesti.
Saavuttuani hänen luokseen, Charlie perässäni, kuuntelin tarkkaan hänen hengitystään. Se palasi pikku hiljaa normaaliksi. Huokaisin hiljaa helpotuksesta.
“MITÄ“, kuulin Charlien parahtavan ajatuksissaan. Hän katsoi minua raivoissaan.
”Tuo hemmoteltu kakara on.. yrittänyt viedä tyttäreni viattomuuden”, hän ajatteli raivoissaan. Naurahdin mielessäni vanhanaikaiselle sanalle.
“Cullen, lähdetään selvittelemään tätä aseman puolelle”, hän sanoi tiukasti ja hänen kätensä nytkähti taskuissa olevien käsirautojen suuntaan. Bella kuitenkin keskeytti hänen suunnitelmansa.
“Isä, eikö tuo ole nyt vähän liioittelua? Me vain..”, Bella haki oikeaa sanaa, “juoksimme?”
”Hän ei uskalla kertoa tapahtunutta, pelkää että suutun”, Charlie ajatteli isällisen lämpimästi.
“Bella, tiedän, että siitä voi olla vaikea puhua, varsinkin omalle isälleen, mutta jos haluamme tuon lurjuksen telkien taakse, niin sinun täytyy kertoa mitä tapahtui”, Charlie sanoi, ja hänen ajatuksissaan vilahti kuva minusta kalterien takana.
Bella näytti hämmentyneeltä, ja katsoi minua selitystä hakien. Vilkaisin hänen kaula-aukkoonsa, josta pilkotti rintaliivit ja käänsin katseeni heti pois. Bellan naama oli suloisen punainen.
”Ei, ei isä, käsität väärin, nämä avautuivat juostessani, ei Edward yrittänyt.. mitään sellaista”, hän takelteli sanoissaan. Jotenkin se oli niin mukavan kuuloista. Charlie tuijotti minua vihaisena, ja hänen päässään pyöri kuvitelma minusta, valkomusta raidallisessa puvussa, louhimassa kalliota pallo jalassa.
”Oletko varma”, Charlie kysyi kaihoisasti. Hänen unelmansa ei kävisikään toteen vielä tänään.
”Olen varma”, Bella vastasi reippaasti.
”Miksi sinä sitten juoksit häntä pakoon”, Charlie kysyi uuden mahdollisuuden toivossa.
”Koska halusin kokeilla kuntoilua, ja kokeilimme kuinka nopeasti Edward saisi minut kiinni”, Bella selitti. Sitten hänen vatsansa kurni. Hän ei ollut syönyt koko päivänä. Huolestuin taas.
“Bellan pitäisi päästä syömään. Voin viedä hänet meille syömään, Esme voi varmaan laittaa jotain”, sanoin hiljaa. Syöttäisin häntä itse jos se oli tarpeen.
“Kyllä Bella kotonakin saa ruokaa”, Charlie sanoi. Hän näki minut Bellan kimpussa sohvalla.. Suljin mieleni hänen ajatuksiltaan.
“Minä menen hakemaan autoni”, Bella sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Pysäytin hänet nopeasti.
“Minä voin ajaa sen teille, mene sinä poliisin kyydillä.”
“Kuulostaa hyvältä, vai mitä Bells”, Charlie kysyi tyytyväisenä tähän ratkaisuun. Hän ei halunnut jättää minua kahden Bellan kanssa.
“Miten vain”, Bella kuulosti jostain syystä helpottuneelta.
Kun olin ajanut Bellan auton heidän talolleen, Charlie ilmoitti että minun olisi aika lähteä.
“Vanhempasi jo varmaankin kaipaavat sinua syömään”, hän sanoi tiukasti.
“Varmaankin”, sanoin myötäillen. En halunnut riidellä tyttöystäväni isän kanssa.
“Hei sitten, Edward”, Bella sanoi hiljaa. Hän näytti surulliselta.
“Tuleeko joku sisaruksistasi hakemaan sinua täältä”, Charlie kysyi. Minullahan ei ollut omaa autoa mukana.
“Jasper tulee hakemaan minut vähän matkan päästä täältä, kävelen sinne nopeasti”, valehtelin. Oikeasti juoksisin koko matkan kotiin.
“No, hyvästi”, Charlie sanoi. Hän todella toivoi näiden olevan hyvästit. Nyökkäsin hänelle ja kurottauduin Bellaa kohti. Hän värähti kun painoin kylmät huuleni hänen poskelleen.
“Rakastan sinua”, kuiskasin niin hiljaa että hän vain kuuli. Sitten käännyin ja lähdin kävelemään katua pitkin kohti ‘tapaamispaikkaa.’
”Hän oksensi”, Alice kertoi minulle ajatuksissaan. He olivat palaneet metsältä iltapäivällä. Nyökkäsin nopeasti ja jatkoin pianon soittoa.
”Etkö aio tehdä mitään?”
“Mitä minä muka voisin”, kysyin hiljaa.
”Pakottaa hänet syömään”, Alice ajatteli kuin se olisi itsestään selvyys.
“Yritetty on, hän oksentaa sen ulos.”
“Minä voin yrittää tehdä jotain”, Alice sanoi päättäväisesti, “Mutta huomenna minä ja Rosalie lähdemme sinun seuraksesi metsästämään.”
“Mitä jos Bellalle sattuu jotain”, kysyin levottomana, “enkä minä ole paikalla?”
“Minä tarkkailen häntä koko ajan ja varoitan sitten jos on aihetta”, hän sanoi ja lähti valitsemaan meille vaatteita huomiseksi. Keskeytin pianon soiton. Tunsin palan kurkussani, joka yleensä tuntui ihmisillä kun he itkivät. Mutta minä en voinut itkeä.
Bellalla oli syömishäiriö, ja hän oli jo parissa päivässä laihtunut huomattavasti. Entä sitten kahdessa viikossa? Paljonko siinä sitten ehtisi laihtua?
”Jatka soittamista”, kuulin Esmen ajatukset takaani. Laskin sormet pianon koskettimille, ja soitin improvisoimalla.
”Aina niin surullista”, Esme ajatteli ja silitti tukkaani.
“Sitähän se nykyään on.”
Sitten olimme aivan hiljaa ja kuuntelimme soittoani. Hetken päästä kuulin kun Emmett tuli luoksemme, ja yritti myös pysyä myötätuntoisesti hiljaa. Hän ei kestänyt minuuttiakaan.
“Edward, painia”, hän sanoi merkitsevästi ja tönäisi minua kyynärpäällään. Esme katsoi häntä toruvasti.
“Emmett, Edwardilla oli kappale kesken.”
“Ei se mitään, voin jatkaa sitä myöhemminkin”, sanoin. Toivoin, että saisin tehdä kappaleen lopusta onnellisen.
“Selvä, painimatsi voi alkaa”, Emmett huudahti riemuissaan ja katosi takapihalle. Esme silitti poskeani.
“Kaikki kääntyy parhain päin”, hän sanoi ja hymyili äiti-hymyään. Hänhän oli minun äitini.
“Toivottavasti”, sanoin ja lähdin Emmetin perään. Parempi suorittaa tämäkin pois alta.
Kun olimme ottaneet Emmetin kanssa kolme ottelua, joista voitin kaksi, oli kello jo neljä yöllä. Emmett juhli yhtä voittoaan äänekkäästi, ja Esme hyssytteli häntä jatkuvasti. Ei hänen metelöimisensä tosin haitannut, sillä lähellämme ei asunut ketään.
Mietin, pitäisiköhän käydä katsomassa Bellaa ennen kuin lähtisin metsästämään. Tarkistaisin vain hänen olevan kunnossa.
”Miksi olet niin huolestunut”, Jasper kysyi ajatuksissaan. Hän istui vieressäni katsomassa Emmetin juhlimista.
“Eikö se ole aika selvää?”
”Niin kai. Tuskin hän tekee mitään typerää, eikö tuo laihdutusvaihe ole kaikilla teinitytöillä?”
“Alicekin on teinityttö.”
Jasper purskahti nauruun. Näin pieniä välähdyksiä hänen ajatuksistaan, kuinka Alice valitti hänelle vaatekoostaan ja huusi tälle jostain.
“On hänelläkin ollut sellainen vaihe”, hän sanoi naurunsa lomassa.
“Onkohan Rosaliellakin ollut”, mietin ääneen. Täytyisi kysyä Emmetiltä.
“Varmaan.”
Emmett jatkoi juhlintaansa ja onnistui kaatamaan Esmen uuden patsaan. Esme näytti järkyttyneeltä, mutta ei voinut suuttuakaan omalle pojalleen. Carlisle sen sijaan piti puhuttelun Emmetille.
Aamuyö jatkui sellaisissa tunnelmissa.
Kuudelta Alice, Rosalie ja minä lähdimme metsästämään. Puolessa välissä matkaa, mieleeni tuli ilmoittaa Bellalle asiasta. Pyysin Alicea ja Rosalieta menemään edeltä, saisin heidät kuitenkin kiinni.
Palasin talolle ja lähetin Bellalle viestin. En jäänyt odottamaan vastausta, sillä Bella ei yleensä vastannut viesteihin. Hän maksoi itse puhelinlaskunsa, vaikka olin kyllä tarjoutunut maksamaan ne.
Sain nopeasti siskoni kiinni, ja päätimme pysyä Washingtonin osavaltiossa.
Juuri kun olimme aloittamassa, Alice jäykistyi, ja katsoi minua hätääntyneenä. Hänen ajatuksensa poukkoilivat siellä täällä, enkä saanut selvää mistä hän oli hätääntynyt.
“Alice, rauhoitu”, pyysin, “Koskeeko se Bellaa?”
Kun sanoin nimen, näin hänen ajatuksissaan Bellan veitsen kanssa. Bella kuiskasi jotain, ja hän viilsi veitsellä ranteeseensa.
Enempää minun ei tarvinnut nähdä, enkä halunnutkaan.
Juoksin niin kovaa kuin jaloistani lähti. En välittänyt näkikö joku, en välittänyt vaikka perheemme salaisuus paljastuisi.
Ainoa millä oli väliä, oli Bella.
“Bella”, hoin juostessani, “Bella, Bella, Bella.”
Kuulin Alicen juoksevan perässäni.
”Rosalie meni hakemaan Carlislen”, hän ajatteli hädissään. Näin hänen mielessään Bellan keittiön lattialla makaamassa, kuolleena.
”Hän viiltää... nyt”, Alice ajatteli, ja kovensi vauhtiaan. Minä myös. Se oli sekunneista kiinni.
Saavuimme kadulle, missä Bella asui. Haistoin maailman houkuttelevimman veren, ja kurkkuni oli tulessa.
Kuulimme molemmat tömähdyksen, kun Bella kaatui maahan. Olimme hänen kuistillaan, ja juoksin ovesta sisään.. Ei ollut väliä, paljastummeko. Vain Bella.
“Bella”, huusin järkyttyneenä, kun näin hänet makaamassa maassa. Pidätin hengitystäni koko ajan.
Alice alkoi kietomaan nopeasti huiviaan tiukalle Bellan ranteen ympärille. Riisuin vyöni ja kiristin sen huivin päälle.
“Se ei auta”, vaikeroin, “Se ei auta, hän kuolee!”
“Emme luovuta”, Alice sanoi, ja painoi vyötä ja huivia viillon kohdalta. Tunnustelin Bellan pulssia, joka oli katoamaan päin.
“Väistäkää”, Carlisle sanoi vakavana. En ollut huomannut hänen tulevan, olin niin keskittynyt Bellaan.
Carlisle toimi nopeasti. Hän otti vyön ja huivin pois ja pyysi minua pitämään Bellan kättä koholla. Sitten hän kietoi siteen tiukasti ranteen ympärille. Odotimme hetken hiljaa, kunnes verenvuoto alkoi harventua. Huokaisimme kaikki helpotuksesta.
“Hän ei ehtinyt menettää verta niin paljoa, että siitä olisi haittaa”, Carlisle sanoi ammattimaisesti. Nyökkäsin, mutten irrottanut katsettani Bellan kasvoista.
“Pidä hänen kättään vielä kohoasennossa, niin kauan kunnes verenvuoto lakkaa kokonaan.”
“Mitä me kerromme Charlielle”, Alice kysyi hiljaa.
“Totuuden Bellan syömishäiriöstä”, vastasin, “Kun kaikki hänen läheisensä tietävät, hänellä on suuremmat mahdollisuudet parantua siitä.”
“Miksiköhän hän yritti itsemurhaa”, Carlisle mietti surullisena ääneen. Kavahdin sanaa itsemurha.
“En tiedä.”
“Viimeinen asia, mitä näin ennen tätä, oli että hän luki lähettämäsi viestin”, Alice sanoi.
“Mutta eihän se siitä voinut johtua”, sanoin.
“Mitä siinä sitten luki?”
Kerroin viestin sisällöstä, ja kumpikin näyttivät mietteliäiltä.
“Olet oikeassa, ei se siitä voi johtua”, Alice sanoi.
“Meidän pitäisi viedä Bella sairaalaan”, Carlisle sanoi vakavana. Nyökkäsin surullisena. Bellan piti päästä hoitoon.
“Alice, ilmoitatko Charlielle?”
“Kyllä, luuttuan ensin lattian. Charlie ei varmaankaan halua nähdä tätä.”
Carlisle soitti ambulanssin, ja jäimme odottelemaan sitä. Nostimme Bellan sohvalle, jotta Alice mahtui pesemään lattian. Kaikkien ajatuksissa pyöri sama kysymys:
Miksi?
Nuo verenvuodontukkimis-ohjeet olivat jotain hämäriä muistoja terveystiedon tunneilta.. Varmaankin aivan väärin, mutta tämähän on vain fictiota ; D voidaan leikkiä että kaikki meni oikein.
-
Jippii, jatkoa!!!
Jes, ne kerkes pelastaa Bellan... Tiedän, oon vähän ristiriitainen tyyppi. Toivottavasti Bella kuiteskin selviää tuosta. Tai sit ne vois muuttaa sen vampyyriksi...? Njoaa, sen on sun käsissäsi.
Kiitos jälleen tästä aivan mahtavasta luvusta<3<3<3 Ja jatkoa nopeesti!
Love, Hayles
-
Oiii, muuttaispa ne sen vampyyriks. ((=
No ihan sama, mut tääkin luku oli hyvä, joten jatka vain ♥ ((:
~kkaro
-
VOI ETTÄ. ei näin koukuttavia ficcejä saisi edes tehdä! :'DD tää on kyllä ihana!<3<3 ja PIAN JATKOA!<3
-
Rikollisen hyvä fic :D Hyvä luku oli taas, sä oot tosi hyvä kirjottaa ja kuvaileen :)
Montako lukuu olis vielä tulossa? Viilteliks Bella sen "lihavuutensa" takia ja sen, että se ei muka kelpaisi Edwardille?
Bella on ihan hölmö ku luulee sellasia :( Mut mä tykkään ku joku kirjottaa tälläsen ja tää on varsin aito minusta :)
JATKOA<3
-
Olipas kivaa vaihtelua, että oli EPOV! Hyvin kirjotettu! Mun mielestä Edin näkökulmasta on jotenki vaikea kirjottaa. Tai sit se vaa ei luonnistu multa :D Sen takia en koskaan julkasekaan ficcejäni:)
Toi on just kivaa, että edellisessä luvussa kerroit sen juostaan-toisten-perässä-rintsikat-esillä-niin-että-isä-näkee -kohdan Bellan näkökulmasta, ja sitten Edwardin. I LIKE! :D
Mitäs vielä.. Mulla oli joku juttu. Nii, yks lainaus:
“Bella, tiedän, että siitä voi olla vaikea puhua, varsinkin omalle isälleen, mutta jos haluamme tuon lurjuksen telkien taakse, niin sinun täytyy kertoa mitä tapahtui”, Charlie sanoi, ja hänen ajatuksissaan vilahti kuva minusta kalterien takana.
Voi, itse kuvittelin Edwardin kaltereiden taakse, ja se oli jotain... Ei :DD Niin ei sais käydä :P
-
Luin tän putkeen nyt. Kyllä siinä varmaan useammallekkin tulisi syömishäiriö jos ei ole hyvä itsetunto ja pyörii jumalaisen kauniiden ihmisten kanssa. Aihe on mielestäni hyvin ajankohtainen.
Onneksi Edward ja muut tulivat niin nopeasti. Bella raukka. Toivottavasti se toipuisi.
Jatkoa pian.
-
Voi kuinka mä odotan sitä, et ne ymmärtää, miks Bella teki sen! Siis oikeesti. Siinäpä meidän vampyyriperheelle sulattelemista (:
Älä anna Bellan kuolla, hei ihan oikeesti. Jos annat, niin.. Tai, hei - voihan Bella tavallaan kuolla... Vink vink. Jooh, mutta thanks taas tästä luvusta, ihana oli ((:
Jatkas taas nopeesti :-*
-
Tykkäsin.
Yhyy. Tää on niin surullista. :/
Joo. Mut jatka pian kuitenkin^^
Tahtoo tietää mitä seuraavaks tapahtuu.^^
-
Smile^: Bella viilsi lihavuutensa takia ja myös sen, ettei muka kelpaa Edwardille :D Ongelmat kasautuivat päällekkäin, ja sitten ääni vielä yllytti päässä jne : )
Kiitos kaikille kommentoijille! : ) Nyt tulisi 6.Luku.
6.Luku
“Häntä tullaan valvomaan jatkuvasti. Huoneessa on vain välttämättömät teräesineet, joita tarvitaan hänen hoidossaan. Hoitajamme tulevat aina tarkkailemaan hänen syömistään ja joku on aina mukana kun hän menee vessaan, jottei hän oksenna huomaamattamme”
“Onko mitään mahdollisuutta saada häntä kotiin viikon sisällä?”
“Tarkkailemme tilannetta, mutta yleensä itsemurhayritysten jälkeen pidämme potilaan ainakin kolme päivää. Mutta tässä oli myös mukana kehittyvä syömishäiriö, joten emme osaa vielä sanoa.”
Kuuntelin puhetta, joka kuului oven takaa. Pidin vielä silmäni kiinni, sillä pelkäsin avata ne. Kuulin raskasta hengitystä vierestäni, joka epäilemättä kuului Charlielle. Oven takana oli äänen perusteella Edward. Miksi hän oli täällä? Oliko hän löytänyt minut?
Ovi kävi, ja kylmä tuulahdus meni ohitseni. Kuulin tuolia siirrettävän, kun Edward liittyi Charlien ja minun seuraani. Yritin miettiä sopivaa kohtaa, milloin voisin avata silmäni.
“Edward”, Charlie sanoi tukahtuneella äänellä, “kiitos todella paljon. En tiedä mitä olisin tehnyt.. Jos… et olisi löytänyt häntä ajoissa.”
“En minäkään”, Edward sanoi hiljaa. Mietin, mitenköhän minut oli löydetty. Oliko Alice nähnyt surkean yritykseni paeta tästä maailmasta?
Molemmat vieraistani olivat hiljaa. Taustalta kuului vain tiputuksen ääntä, ja tajusin olevani tiputuksessa. Loistavaa.
“Tiedätkö, miksi hän teki tämän? Hän on mielestäni aina ollut tyytyväinen elämäänsä, hänellä on ystäviä, sinut ja perhe. Sitten en ymmärrä sitä turhaa laihduttamista. Hän on muutenkin aivan kitukasvuinen, tullut äitiinsä. Tämä on tietysti jokin nuorten tyttöjen juttu, jonka he oppivat koulusta..”, Charlie jatkoi paasaamistaan. Yritin nukahtaa, jotta olisin realistisemman näköinen kun avaisin oikeasti silmäni. En halunnut näyttää, että olin koko ajan salakuunnellut.
Ovi kävi taas, ja joku alkoi näppäilemään monitoreja joihin minut oli kytketty.
“Jaaha, hän alkaa heräilemään, sen näkee sykkeestä”, hoitajan ääni sanoi, “Painakaa tätä kutsunappia sitten kun hän avaa silmänsä, yritämme saada hänet syömään jotain.”
Hoitaja poistui huoneesta. Minulle ei jätetty vaihtoehtoja, joten laskin hitaasti mielessäni kahteenkymmeneen, ja avasin silmäni muka unisena.
“Bella!” Charlien piti sitten heti huutaa kun huomasi minun avanneen silmät. Ääni sattui korviini.
“Hei isä”, vastasin mahdollisimman uneliaan kuuloisena, “mukava että olet täällä.”
“Totta kai minä olen! Renée on täällä huomenna aamulla, hän lähti heti kun soitin.” Voi ei. Äiti ylireagoi taatusti. Vai voikohan oman lapsensa itsemurhayritykseen ylireagoida?
“Sinäkin olet täällä”, sanoin Edwardille. Edward näytti hämmästyneeltä.
“Miksen olisi? Olin hirveän huolissani sinusta. Me olimme kaikki”, Edward sanoi hämmästyneellä äänensävyllä.
“Älä käsitä väärin, minusta on mukava että olet täällä”, vaikka mieluummin olisit varmasti Rosalien kanssa, lisäsin mielessäni.
Jostain syystä kukaan ei ottanut puheeksi murhayritystäni, vaan kaikilla oli kuivat tekohymyt kasvoillaan. Kun Charlie oli painanut maagista nappulaa, jolla hoitajan voi kutsua, voihkaisin ääneen.
“Bella, sinun täytyy syödä”, Edward sanoi hiljaa mutta uhkaavasti. Charlie myötäili hänen vieressään.
“Minulla ei ole nälkä”, valehtelin. Oikeasti en varmaan pystynyt nousta edes istumaan nälkäni takia.
Hoitajia saapui kaksi, joista toisella oli kädessään tarjotin. Tarjottimella minulle irvisteli jokin vauvanruuan tapainen mössö. Charliekin pani sen merkille.
“Vauvanruokaako te hänelle syötätte?”
“Meillä on tapana antaa syömishäiriöisille potilaille ruokaa puuroutettuna, sillä potilaat yleensä kieltäytyvät pureskelemasta ruokaa. Näin saamme heidät helpommin syömään”, toinen hoitajista selitti. Katsoin muussia tarjottimella. Tuota en kyllä ikimaailmassa söisi.
Toinen hoitaja jäi istumaan tyhjälle tuolille, kun toinen otti lusikan käteensä. Hän otti annoksen vauvanmössöä lusikalle, ja ojensi lusikkaa suutani kohden.
“Avaa suu”, hän käski. Pudistin päätäni. Hoitaja huokaisi.
“Isabella, meitä on täällä neljä, jotka ovat sitä mieltä että sinun pitäisi syödä. Me kaikki olemme valmiita pitämään suutasi auki ja pitelemään käsiäsi, jos yrität luistaa tästä. Olen tässä niin kauan kunnes suostut syömään”, hoitaja sanoi tiukasti. Edward nyökytteli päätään.
“Nimeni on Bell..”, yritin korjata, mutta sitten hoitaja tunki lusikan suuhuni. Kun hän otti lusikan pois, toinen hoitaja nipisti sormensa nenäni ympärille, enkä saanut happea. Minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin niellä ruoka, tai sylkeä se hoitajan naamaan. Valitsin ensimmäisen vaihtoehdon, sillä en halunnut pidentää tuomiotani täällä.
“Hyvä”, hoitaja kehui ja hymyili. Muut taputtivat tyytyväisen näköisinä. Ihan kuin olisin jokin lapsi, joka astui ensimmäisen askeleensa.
“Kokeillaan vielä uudestaan”, hoitaja sanoi ja otti lisää ruokaa. Mahani murisi, joten päätin antautua. Heti kun pääsisin tästä rakennuksesta ulos, niin lähtisin lenkille. Enkä söisi mitään.
Kun kello oli illalla yksitoista, Charlie ilmoitti lähtevänsä. Hänellä oli huomenna aikainen herätys töihin. Hän mulkaisi hieman paheksuvasti Edwardia, joka sanoi jäävänsä vielä hetkeksi. Charlien lähdettyä, tuijotimme toisiamme vaivautuneen hiljaisuuden säestämänä. En voinut pidätellä päässäni pyörinyttä kysymystä enää kauempaa.
“Miten löysitte minut?”
Edward ilme muuttui tuskaiseksi. Hän silitti hiuksiani, ja mietti mitä kertoisi.
“Olimme juuri aloittamassa metsästyksen, kun.. Alice sai näyn”, hän sanoi ja painoi katseensa maahan. Olin kuulevinani hiljaisen nyyhkäyksen, mutta se ei voinut olla totta.
“Ja sitten te tulitte meille”, totesin. Hän nyökäytti päätään. Sitten hän katsoi minua silmät palavina. Ne olivat mustat janosta, sillä minä olin keskeyttänyt heidän metsästyksensä.
“Bella, miten sinä saatoit”, hän kysyi yhtäkkiä vihaisena. En ollut koskaan nähnyt häntä niin vihaisena. Rehellisesti, hän pelotti minua hiukan. Pudistin päätäni.
“En vastaa tuohon”, sanoin uhmakkaasti. Ei järin fiksua sanoa vihaista vampyyria vastaan, joka ei ollut päässyt metsästämään vähään aikaan.
“Etkö tajua, miten paljon Charlie järkyttyi tästä”, hän huusi raivostuneena. Hän oli ilmeisesti pidätellyt tätä koko päivän ajan. “Etkö ymmärrä, kuinka paljon me kaikki kärsimme, kun sinä yrität riistää oman henkesi? Olin varma, ettemme ehtisi ajoissa! Kun yritin Alicen kanssa sitoa haavaasi, kun huomasimme, ettei verenvuoto lakkaa.. Etkö ymmärrä kuinka paljon jokainen kärsii, jos sinä kuolet?” Hän vauhkosi hullun kiilto silmissään. Etsin katseellani nappulaa, jolla hoitajat voisi kutsua. Tehosikohan vampyyreihin rauhoittavat?
Edward painoi päänsä käsiinsä, ja veti monta kertaa syvään henkeä, kuin hapenpuutteesta kärsivä ihminen. Kun hän oli saanut keuhkonsa täytettyä, hän katsoi minua taas.
“Miksi teit sen”, hän kysyi jo selvästi rauhoittuneempana, surullisena. En halunnut kertoa totuutta.
“Jos pelastamiseni tuotti sinulle noin paljon tuskaa, olisi ollut parempi jättää väliin”, sivuutin kysymyksen, sillä en tahtonut tuottaa hänelle lisää tuskaa kertomalla syytä. Nyt hän katsoi minua kuin hullua.
“Tuskaa? Pientä verrattuna siihen, miten olisi voinut käydä. Bella, luulin tehneeni tämän jo monta kertaa selväksi, mutta sanottakoon se vielä kerran. Minä. Rakastan. Sinua”, hän toisti viimeiset sanat hitaasti.
“Sinä rakastat minua?” Yritin yhdistää sanat toisiinsa, mutta yhdistelmä kuulosti järjettömältä.
“Niin, ja enemmän kuin mitään muuta, toivoisin että sinä tuntisit samoin minua kohtaan.”
“Entä Rosalie”, kysyin häneltä luoden asiantuntevan silmäyksen, “Sinun täytyy varmaan valita meidän välillämme.” Olin kyllä valmis jakamaan Edwardin, jos hän sitä tahtoisi. Pieni tuska Edwardin onnen takia ei tuntunut miltään.
“Mitä? Rosalie?”
“Sinun siskosi”, tosin ei hän varmaan häntä enää siskona pitänyt.
“Miksi minun pitäisi valita sinun ja Rosalien välillä”, hän kysyi. “Vaikka valitsisin kyllä sinut”, hän lisäsi vielä nopeasti.
“Oikeasti? Ihan varmastiko”, kysyin, enkä voinut estää hymyä leviämästä kasvoilleni, “Vaikka rakastat häntä?”
“Bella, hän on minun siskoni”, hän sanoi kummastuneena, “Suren, totta kai, jos menettäisin hänet, mutta jos menettäisin sinut… Silloin en tahdo itsekään elää.”
“Hän on sinulle siis vain sisko”, kysyin varmistaakseni asian. Sydämeni pamppaili innoissaan rinnassani, tuntui kuin se haluaisi ulos ruumistani ulos.
Edward ei vastannut kysymykseen, vaan kurottautui minua kohti ja painoi huulensa omiani vasten. Suudelma oli nopea, mutta suloinen. Kun hän irrottautui minusta, hänen kasvonsa olivat vain sentin päästä omiani. Hän hymyili ja minä olin tietenkin tulipunainen.
“Minä rakastan sinua”, sanoin hiljaa.
“Enempää en vaadikaan”, hän sanoi. Sitten hän muisti jotain.
“Paitsi että pysyt elossa”, hän jatkoi vakavana.
“Yritän”, lupasin nopeasti.
Mutta dieettiä en ikimaailmassa lopettaisi.
Okei, tässä luvussa ei tapahtunut oikeastaan mitään muuta kuin että Bella alkoi vähän enemmän luottaa Edwardin rakkauteen :D Mutta Bellan laihdutus tulee silti jatkumaan.
-
Vitsi sä kirjotat nopeesti! :D Tässähän jo meinaa säikähtää, että tää ficci loppuu kohta :( Ja niin en halua käyvän!!!
Ihana tuo Edwardin käytös sielä sairaalassa. Just että on vihanen ja huolissaan ja niiiiin rakastunut ^^
Hyvä että Bella jatkaa laihariaan ja mä toivon, että se laihtuu ihan hulluna ja on sellanen luukepukka vaan. Kunnon draamaa ja överitekstiä! Jossain mielessä toivon, että Bella kuolisi lopussa, mutta sehän on vaan mun toive ;)
Mutta siis, jatkoaa!! :D
-
Ihanaa, että tätä jatkoa tulee näin nopeasti<3<3 Ja tuplasti ihanempaa on, että tää oli niin ihana luku<3<3<3<3
Vitsi mua säälitti ton Edwardin puolesta kun toi Bella meni ny tolleen tekeen. En edelleenkään pidä kummastaakaan, mutta tämmönen ficci nostaa aina tunteet pintaan :)
Mä toivon edelleen et ne muuttais Bellan vampyyriksi, pääsisipähän eroon ongelmistaan. Mutta sehän ei ole minun käsissäni.
Jatkoa yhtä nopeasti<3<3
Love, Hayles
-
tää tarina kyllä on aivan mahtava! pidän tästä todella paljon, ja odotan aina innolla jatko-osaa. (:
PIAN JATKOA!<3
-
Jes jatkoa tuli. Pakko syöttäminen on kamalaa, mutta tässä tilanteessa aika pakollista.
Pystyisitkö jossain luvussa kertoa jonkun muun kuin Bellan näkökulmasta kuinka laihalta/riutuneelta Bella näyttää kun Bella tietenkin tässä tilassa ajattelee olevansa vain läski.
Minua jäi hieman häiritsemään kun Edward meni Bellan Rosalieen liittyvien kysymysten ohi niin nopeasti. Muuten oli loistava luku.
Jatkoa, jatkoa ja jatkoa!
-
Tää jatko oli ihana! Edward oli niin jotenkin....Edward. (((= Ihan kun kirjoissa. ;'DD
Mut joo, ei ollu virheitä tai mitää. (en kyl ettinykkää)
Eli JATKA pian ((((:
~kkaro
-
Hirmusta vauhtii kirjottelet. :)
Joutuuko Bella vieläkin pahempaan kuntoon? :(
Mut Edward oli sulonen tos. :D
Rakentavaa ei tule, mutta toivoisin jatkoa nopeaan. ♥
NiNNNi
-
Jotkin vastaukset nyt vähän spoilivat, eli ei kannata lukea niitä jos ei halua tietää mitä tulee tapahtumaan.. :D
katriqqq: Vielä on tulossa monta lukua, eli ei huolta :D
Arosalie: Bella ei ole (vielä) laihtunut kovinkaan paljoa, ihan vain parisen kiloa. Mutta tulevaisuudessa Bella tulee laihtumaan ja paljon :D Edwardilta meni hiukan ohi nuo Rosalie-kysymykset, sillä Ed ei älynnyt Bellan luulevan hänen ja Rosalien seurustelevan, saikohan tosta mun selityksestä nyt selvää.. :D
NiNNNi: Joo, Bella jatkaa laihduttamistaan ja tulee laihtumaan tooosi paljon.
Kiitos kaikille muillekin kommenteista, seuraava luku tulee varmaan tiistaina : )
-
kommaan kaikkia muita kun en jaksa ite mitään kummempaa laittaa.. ='D
Edi oli kumminkin ihuna! <3
jatkoa toivoisin! ^^ (normaaliin tapaan)
~E_Bella~
-
Tämä on vieläkin yksi mun lempi fikeistä :) edi on ihana. Mukava lukea tosta bellasta kun se on itsepäinen kuin pässi :D
mut mua kyllä ärsyttää kun välillä tuntuu, että muut pitävät bellaa laihana ja sitten bella pitää itseään möhköfanttina.(mikä on toki tämän idea)
Ei saa selkoa että onko bellalla vain harvinaislaatuisia ongelmia, vai onko sillä ongelmia JA jotain mistä ottaa kiinni.
jooterve toivottavasti sait jotain irti tästäkin kommentista.
mutta sen sanon että jatkoa odotan-ja innolla <3
-
aaannie: aa ok :D No toivottavasti siihen Rosalieen vielä palataan.
-
Ihanaa nähdä Edward huolestuneena ;) Tää on ihuna ficci.. ;D Jatkoo ootellessa...
-
E_Bella: kiitos kommentista : )
hannm: kiitos kommentista : ) öö, oon sillee aatellu ku kirjotan tätä, että Bella on yksinkertaisesti vaan kasvanut, ja sitten Bellasta itsestään tuntuu että on lihonnut järkyttäviin mittoihin kun osa entisistä vaatteista ovat pieniä jne. Eli Bella vain kuvittelee olevansa lihonnut, vaikka onkin vain normaali nainen joka alkaa saaman "muotoja" : D osasinkohan nyt selittää.. :'D
Arosalie: kyllä siihen palataan, mutta ei ainakaan vielä ensi luvussa : )
Sarkku: kiitos kommentista : )
Yritän saada jatkoa viimeistään torstaiksi, olin kyllä aiemmin luvannut täksi päiväksi mutta on ollut hiukan kiireitä : /
-
Okei, kiitos vielä kerran kaikista kommenteista : ) Sain 7.luvun valmiiksi jo täksi päiväksi.
Tää luku on taas tällainen tapahtuma köyhä, mutta ensi lukuun yritän saada jotain.. jotain. :D
7.Luku
Viimeinen päiväni sairaalassa. Jipii.
Olen virunut täällä jo viisi päivää, ja vihdoin minut suostutaan päästämään ulos. Valitettavasti olen lihonut täällä ollessani kaksi kiloa. Niin käy kuulemma usein vuodelevossa oleville, mutta kun sairaalasta pääsyn jälkeen pääsee liikkumaan enemmän, paino laskee helpommin. Jotain hyvää sentään tästäkin reissusta.
Edward oli uskollisesti käynyt joka päivä. Hän tuli joka aamu seitsemältä ja lähti minun nukahdettuani (hoitajat eivät olisi katsoneet hyvällä hänen yövierailujaan..). Renée oli jäänyt Forksiin kahdeksi päiväksi, mutta joutui sitten lähtemään. Hän oli yrittänyt suostutella minut muuttamaan luokseen, pois tästä ‘masentavan harmaasta’ pikkukylästä.
Charlie tuli joka päivä töitten jälkeen käymään. Kaikki muut Culleneistakin olivat tulleet käymään, paitsi Rosalie ja Jasper. Jasper ei uskaltanut tulla sairaalaan, sillä sairaalassahan tunnetusti veri lensi. Rosalie ei muuten vain vaivautunut. Ensimmäistä kertaa käydessään Emmett oli ollut epätavallisen vakava, mutta heti kun ilmoitin meneväni vessaan ja hoitajan piti tulla mukaan, hän alkoi tekemään siitä pilkkaa.
Nyt Edward pakkasi vähäisiä tavaroitani, mitä vierailijat olivat tuoneet. Istuin sängynlaidalla katselemassa hänen touhuaan. Olin jo vaihtanut omat vaatteeni päälle, sillä olin innokas pääsemään eroon sairaalan kauheista kaavuista. Saisin lähteä vasta sitten kun lääkäri olisi vielä kerran tarkastanut minut.
“Mitä mietit”, Edward kysyi uteliaana. Hän istui viereeni ja otti käteni omiinsa. Edward - eikä kukaan mukaan paitsi sairaalan henkilökunta, ollut ottanut puheeksi minun pikku veitsishow’tani. Olin siitä hyvin kiitollinen.
“Mietin, kuinka onnekas olen kun minulla on teidät kaikki”, vastasin rehellisesti. Edward hymyili tyytyväisesti. Hän esitti jatkuvasti hirveän iloista ja yritti piilottaa kärsimyksensä. Minua hän ei pystynyt huijaamaan.
“Et varmaankaan jatka enää sitä turhanpäiväistä laihdutusta”, hän kyseli toiveikkaana. Tässä tapauksessa oli parempi valehdella, ettei hän kantelisi hoitajille.
“En todellakaan”, valehtelin. Toivottavasti hän ei näkisi lävitseni.
“Sitä minäkin. En todellakaan ymmärrä, miksi sinun pitäisi laihduttaa. Olet oikea tikku”, hän sanoi ja painoi kätensä vatsalleni. Näköjään hän uskoi valheeni.
Huoneen ovi aukeni, ja hoitaja astui sisään. Hänen silmänsä pyöristyivät kun hän näki Edwardin käden vatsallani.
En tarvinnut Edwardin apua selvittäessäni, mitä hän ajatteli.
“Saisinko puhua hetken Isabellan kanssa kahden”, hän kysyi vakavana. Edward nyökkäsi ja käveli hoitajan ohitse käytävään. Oven suulla hän vielä vinkkasi minulle silmää.
Hoitaja käveli lähemmäs ja siirsi tuolin minua vastapäätä. Hän katsoi minuun vakavana.
“Isabella, onko sinulla jäänyt jotain kertomatta lääkärille?” Luoja, hän todella luuli minun olevan raskaana.
“Ei tietääkseni”, vastasin. Hoitaja katsoi vatsaani ja sitten taas minua silmiin.
“Toki vatsasi on hieman koholla, mutta et voi olettaa meidän arvaavan sinun olevan raskaana. Tällainen asia pitää aina kertoa ensimmäisenä. Raskaana olevien ei pitäisi laihduttaa, sikiökin kärsii”, hän torui. Oliko minun vatsani koholla? Pömpöttikö se? Lääkäri oli kyllä sanonut minun olevan normaali painoinen, mutta kai se sanotaan jokaiselle ‘syömishäiriöiselle’, jotta he lopettaisivat laihduttamisen. Olin siis oikeasti lihava.
“En minä ole raskaana”, vaikka olinkin tällainen virtahepo. Hoitaja tutkaili minua.
“Varmasti?”
“Aivan varmasti.”
“Tietääkö poikaystäväsi, ettet ole raskaana”, hän sanoi poikaystävä-sanan hieman katkerasti.
“Tietää, sillä hän ei voi saada lapsia”, sanoin nopeasti. Tajusin vasta möläytykseni jälkeen, mitä olin sanonut. Hoitaja katsoi minua epäuskoisesti.
“Ahaa. No, minä tulin vain ilmoittamaan lääkärin tulevan kymmenen minuutin päästä, paina nappia jos tulee jotain asiaa.” Hoitaja poistui nopeasti huoneesta, ja Edward tuli samalla oven avauksella sisään. Hän näytti huvittuneelta.
“Anteeksi, maineesi on nyt mennyttä”, pahoittelin kun hän istui taas viereeni.
“Totuudenhan sinä vain sanoit”, hän sanoi nyt hieman haikeana. Katselin vaivautuneena kynsiäni. En halunnut aloittaa mitään vauvakeskustelua. Edward katseli huoneen pikkuruisesta ikkunasta ulos, jotenkin mietteliäänä. Toivoin, ettei hän miettinyt sitä lapsi asiaa.
“Mitä mietit”, kysyin vuorostani. Vaikka en halunnutkaan välttämättä tietää.
“Kyllä sinä arvaat”, hän sanoi ja käänsi katseensa minuun.
“Enpäs.”
“Et tietenkään. Mutta tuntuuko sinusta koskaan siltä, että kun olet minun kanssani, jäät jostain ihmisasioista paitsi?”
“Ei tunnu, ja jos tarkoitat sitä vauva juttua, niin voin kertoa: Minä en tarvitse vauvaa. Pudottaisin sen kuitenkin. Ja tuskin minusta olisi äidiksi.”
“En usko kumpaakaan väitettä”, hän sanoi.
“Ei jatketa tästä aiheesta, puhutaan sinusta. Mitä olet puuhaillut viime aikoina?”
“Olen ollut joka päivä sairaalassa tyttöystäväni luona, jonka ehdin juuri ja juuri pelastamaan kuolemalta, sillä hän yritti riistää oman henkensä”, hän vastasi vihaisesti. Ei tainnut olla paras aiheenvaihdos.
“Mitä söit viimeksi”, yritin uudestaan.
“Hirveä, sillä parempaakaan ei saa tästä läheltä. En ole voinut lähteä kauaskaan, tietystä syystä.”
“Öö, milloin leikkasit viimeksi kyntesi?”
“Bella”, hän huokaisi turhautuneena, “Ei meidän ole pakko koko ajan puhua, jollet halua. Ja minun kynteni eivät kasva.”
“Eivätkö?” Tämä oli minulle aivan uusi tieto. Hän hymyili.
“Ei.”
“Kasvavatko hiuksenne?”
“En ole ainakaan huomannut.”
“Kummallista”, totesin. Nyt hän jo nauroi.
“Todella kummallista.”
Lysähdin sängylleni ja huokaisin tyytyväisenä. Vihdoinkin kotona. Nuuskin tyynyjäni, jotka olivat hieman tunkkaisen hajuisia. Mukavaa vaihtelua sairaalan steriileihin tiloihin.
Charlie oli vielä töissä, ja Edward oli lähtenyt heti metsästämään. Hän kuitenkin vannotti olevansa aivan lähellä, jos tarvitsin häntä. Selkokielellä: Älä vetele ranteita auki. En kyllä voinutkaan, sillä Charlie oli jostain syystä vienyt kaikki terävät leikkuuveitset piiloon. Laatikoista löytyi enää pelkkiä voiveitsiä. Saksetkin olivat kadonneet.
Muistin oman pikku lupaukseni ensimmäiseltä sairaalapäivältä: Menisin heti lenkille. Nousin sängyltä ja menin kaivamaan vaatekaapista jotkin lenkkeilyyn sopivat vaatteet. Löysin vanhat verkkarit ja hupparin. Eikö ihmiset yleensä lenkkeilleet tällaisilla? En tiennyt, sillä tämä olisi ensimmäinen kerta kun menisin lenkille.
Laitoin hiukset vielä poninhännälle, ja menin alakertaan. Koitin vielä venytellä hiukan ennen kuin menin ulos, mutta eihän siitä mitään tullut. Minulla ei ollut hajuakaan mistään venytysliikkeistä.
Avasin ulko-oven, ja kylmä tuuli tuli vastaan. Ihoni meni kananlihalle.
Päätin juosta naapurustomme kerran ympäri, ainakin aluksi. Juuri kun olin alkamassa juoksemaan, tuli pieni oikosulku. Miten lenkillä ollessa juostaan? Juostaanko niin kuin joku olisi perässäsi, vai hölkäten, vai siten kuin olisi kiire jonnekin? Kokeilin kaikkia tyylejä vuorotellen, ja päädyin hölkkäykseen.
Tunsin juostessani itseni jotenkin sporttiseksi. Aivan kuin joka päivä tekisin iltaisin pienen lenkin ennen nukkumaanmenoa. Voisinhan minä alkaa tekemäänkin niin.
Näin tien toisella puolella miehen ja naisen hölkkäämässä yhdessä. He pysähtyivät venyttelemään penkin kohdalla, ja mies painoi suukon naisen poskelle. Kuvittelin Edwardin ja minunkin lenkkeilemässä yhdessä joka ilta. Tosin Edward menisi niin kovaa etten pysyisi perässä.
Olin juossut naapurustomme kaksi kertaa ympäri, ja päätin juosta vielä kolmannenkin kerran. Olin aivan rättiväsynyt, mutta se oli sen arvoista.
Kun olin päässyt puoleenväliin matkaa, kuulin takaani kovaa ‘tömps tömps’ -ääntä. Pian viereeni ilmaantuikin Emmett, joka oli myös pukeutunut lenkkeilyasuun.
“Oho, hei Bella! En tiennytkään sinunkin harrastavan lenkkeilyä”, hän esitti yllättynyttä. Emmett oli välillä todella huono valehtelemaan.
“En minäkään tiennyt sinun”, vastasin puuskuttaen.
“No, yritän vain pitää kuntoa yllä. Juoksen tästä joka ilta, sen jälkeen uin uima-altaassamme ja teen vatsalihaksia, siitä tulee vireä olo”, hän kertoi. Vampyyrin täytyi pitää kuntoa yllä - naurettavaa.
“Miksi tulet näin kauas lenkille? Tehän asutte niin kaukana täältä. Mikset mieluummin juoksisi vaikka omassa olympiastadionissanne”, kysyin ivallisesti. Hyvin mahdollista että heillä olisi sellainenkin.
“Nämä slummi-asutukset ovat niin mielenkiintoisia. Miten te pystytte elämään täällä?”
“Hah hah. Lähettikö Edward sinut tarkkailemaan minua?”
“Ei, hän pakotti minut lähtemään sinun mukaasi lenkille tarkkailemaan ettet pyörtyisi”, hän vastasi, “pysähdytäänkö venyttelemään?”
“Ihan sama”, vastasin muka välinpitämättömästi. Oikeasti halusin nähdä venyttelyliikkeitä, jotta ensikerralla osaisin.
Emmett ojensi minulle vesipulloaan, joka oli varmaankin tarkoitettu alunperinkin minulle. Otin siitä muutaman kulauksen.
“Haluatko oppia uusia venytysliikkeitä”, hän kysyi innoissaan. Nyökäytin päätäni vähintään yhtä innoissani.
“Selvä, eli ota ensin tukeva ote aidasta”, hän sanoi ja otti molemmin käsin kiinni jonkun piha-aidasta, “ja koita saada jalkasi myös aitaan kiinni käsiesi väliin. Sitten koitat pujottaa pääsi toisen käden ja jalan välistä.” Hän ei kuitenkaan itse tehnyt sitä, vaan asetti minun käteni aittaan.
“Ensimmäisellä kerralla tarvitsee aina apua, joten autan sinua pysymään aidassa kiinni. Minä kannattelen sinua, koita laittaa jalkasi nyt aitaan”, hän neuvoi ja piti minusta kiinni.
“Onko tämä oikeasti jokin venyttelyliike”, kysyin epäluuloisena. En ollut ikinä kuullutkaan tällaisesta.
“On on! Kaikki julkkiksetkin tekevät tätä! Se venyttää pakaroita ja selkää.”
“Miksi niitä pitää venytellä lenkillä? Eikö riitä että venyttelee jalkoja?”
“Bella, sinua on johdatettu harhaan. Jospa nyt vain tottelisit ammattilaista.”
Emmetin pitelemänä, nostin jalkani aitaa vasten. Tärisin kauttaaltaan.
“Älä päästä irti, muistakin se”, sanoin ääni täristen.
“Koita nyt luottaa edes vähän”, hän sanoi, “Nyt laita pää kätesi ja jalkasi välistä!”
“Ei se mahdu!”
“Sinulla on sitten liian isot aivot! Ei kyllä uskoisi…”
“Sanoitko sinä tuon vakavissasi?”
“Laita nyt vain se pää!”
Yritin raottaa hiukan väliä jalkani ja käteni välissä, ja työnsin päätäni niiden välistä. En onnistunut.
“Ääh, yritän kiskoa pääsi sieltä”, Emmett sanoi turhautuneena ja päästi irti minusta. Sen seurauksena tömähdin suoraan maahan, häntäluuni tietenkin tärähti pahasti.
“Ups”, hän sanoi ja katsoi minua pahoitellen, “Ei kerrota tästä Edwardille, okei?”
“Emmett, tuo sattui! Sinä lupasit pitää kiinni!”
“Anteeksi.”
Huokaisin väsyneenä.
“Ei se mitään”, sanoin ja nousin ylös. Häntäluuhuni sattui, ja joudin kulkemaan kumarassa.
“Haluatko että kannan sinut”, Emmett kysyi huvittuneena.
“Ei tästä ole pitkä matka kotiin, pärjään kyllä itsekin. Mene sinä vain uimaan uima-altaaseenne.”
“Lupasin Edwardille saattaa sinut kotiin. Jos en saata, hän kertoo yhden salaisen jutun Rosalielle, mutta en voi kertoa sinulle mikä se juttu on, sillä sinä järkyttyisit.”
“En taida haluta edes tietää”, vastasin totuudenmukaisesti.
Emmett saattoi minut kotiin ja lämmitti minulle pakastimesta löytyneen pizzan. Hän joutui leikkaamaan sen palasiksi voiveitsellä, kiitos Charlien. Kun minä olin asettautunut pöydän ääreen muka valmiina syömään, Emmett toivotti heipat ja lähti. Laskin hitaasti neljäänkymmeneen, ja oletin hänen olevan jo tarpeeksi kaukana. Heitin pizzan roskiin syömättömänä, ja lähdin yläkertaan mitauttamaan painoani.
Eli seuraava luku olisi sitten tulossa ensi viikolla vasta, sillä en pääse koneelle viikonloppuna : (
-
Oii, tää uus luku oli niin hyvä! Repesin niin Emmettille verryttelypuvussa x)) Voin vaan niin kuvitella sen. :'P
En (taaskaan) löytäny virheitä tai muuta outoo, tai olin ainakin niin uppoutuneena tähän, että en ainakaan huomannu. ((= Kumpa toi Bella loppujen lopuks tajuais, että se on sopiva ja sen ei tartte laihduttaa, mutta tässä vaiheessa pitää olla kunnon mäiskettä!! Bella on niin epätoivonen..
Ja Emmett on tosi ovela..jos Bellan häntäluu murtu tai jotain pientäkin tapahtu, niin eihän se voi liikkua!! Aika ovelaa.. ;'DD
Jatkahan. (((:
~kkaro
-
Emmett :D
Oli jälleen kerran mahtava luku, ei se haittaa, jos ei jatkuvasti ole hirveetä äksöniä. Kunhan ei sitten liikaa tule sellaisia blaablaa- lukuja. Täs ficissä niit ei tosin oo, mut kuiteskin.
Odotan innolla jatkoa<3<3
Love, Hayles
-
luku oli hauska, siis Emmettin kannalta! <3 Emmett
veryttelypuvussa, vampyyri kohottamassa kuntoa? *reps* :D
jatkoa toivoisin piakkopin! :)
~E_Bella~
-
En kyllä tajunnut yhtään miten tämä Emmettin venyttelyliike pitäisi tehdä, mutta suloista Emmett pitämässä kuntoa yllä juoksemalla. Emmett ei sitten osannut valehdella yhtään tulonsa syystä :D Oli kyllä taas niin hyvä luku.
-
Jes, uus luku tullut taas! :D
Emmett on kyllä niin ihana! Niin... Emmett :D Voin vaan kuvitella sen lenkkeilemässä! Ja muutenkin oli kiva, että valkkasit Emmettin tähän, eikä silleen, että Edward olis tullut :D
Mutta toivottavasti se luku sitten saadaan pian! :D
-
kkaro: Jep, Emmett on toosi ovela :'D
Hayles: Joo, näitä 'kevennys'-lukuja on kiva kirjoittaakin silloin kun on inspiksen puute :D Oon oikeastaa suunnitellu jo kaikki 'ratkaisevat'-kohdat tähän ficciin valmiiks, mutta en haluu pistää niitä kaikkia peräperään :D
BubbleLady: Nyt virnistelen ihan kummallisesti, sillä ilahduin tosta sun kommentista niin paljon :'D kiitos : )
E_Bella: Täytyyhän Emmetin muskeleitansa kasvattaa :'D
Arosalie: Joo en mäkään sitä ihan tajunnu, vaikka kirjoitinkin :D
katriqqq: Emmett on oikea hurmuri :D joo oon itekki ihan tyytyväinen etten laittanu Edwardia. : )
Eli viikonloppuna ei tule jatkoa koska joudun landelle : / Ensi viikon alussa sitten. : )
-
Repesin tolle Emmetille :D Ihana mies<3
Joo. Tykkäsin ja tällee. Joo.....
Hyvin kirjotettu ja tällee.
JATKOA!!!!
-
Tykkään ideasta tosi paljon. Ja ymmärrrän Bella!!! Kuka tahansa tuntis samalla tavalla tossa tilanteessa. Ei varmasti ois kauheen kivaa elää tosi hyvännäkösten ja laihojen vamppyyrien ympäröimänä.
Jatkoa nopeeta!! =)))))
-
Ihana luku! :) Mukavaa et täs luvussa oli Emmettiäki mukana. Emmett on ihana<3 :D Tämä kynsi kysymys Edwardille oli aika mahti :D
VAADIN jatkoa, ihan ylihyvä fic!
Ainiin ja kiitos luvusta :P
xoxo, Smile^
-
Ihana luku!
On Emmetilläkin liikkeet... :)
Jatkoa odottelen.
-
täältä sait uuden lukijan! ;) on ollu tosi hyvä juoni ja oon jääny koukkuun... aluks ei ees huvittanu lukee tätä ku päättelin otsikosta just jotai laihdutus juttuja mut onneks aloin lukee... tää seiska luku oli kyl tosi hyvä! koska tykkään emmettistä paaljon! ♥ hieman jäi häiritsemään ku kirjotit aina huono-olo, sehän kirjotetaan ihan vaan huono olo, erikseen niinku :D
jatkoa odottelen! :)
-
Ilmoitus:Uusilukija<3
Ihan mahtava fic on ollu<3
hiihii arvaa repesinks tos lopus bella/emmet jutus ;D
oikeesti ihan himona ootan jatkoa :D
paljon sitä on muuten tulos vie l :D
-
nyt olen päässyt taas kärryille :P
ihanaa, ymmärän miltä Bellasta tuntuu...
Mutta jees jatkoa odotan :D
- loveya, maria
-
minnamoi: oho, hups :D wordissa tuli kaksi vaihtoehtoa miten se kirjoitetaan, ja valitsin sitten sen missä oli viiva välissä : )
Tattinen`: ei mitään hajua, yritän ainakin saada alle 20 lukua.. :D toivottavasti saan ängettyä tämän viiteentoista lukuun.
kiitos kaikille kommenteista, olette ihania : )
sain 8.luvun jo täksi päiväksi, itse en pidä tästä luvusta mutta toivottavasti te pidätte :D
8.Luku
Pesin kasvojani oksennuksesta. Oksentaminen ei ällöttänyt minua enää, sillä se kuului melkein jokaiseen päivään. Tai siis vain silloin kun jouduin syömään. Ja minä söin harvoin.
Viimeisien neljän päivän aikana olin pannut merkille, etten ollut yksin puolta tuntia kauempaa. Ellei Edward tai Charlie ollut täällä, niin joku muu Culleneista oli. Emmett tuli joka ilta kanssani lenkkeilemään ja yritti saada minut lopettamaan. Hän puhui jatkuvasti lenkin aikana donitseista, McDonald’sista ja pirtelöistä. Silloin vatsani alkoi aina karjumaan nälästä, ja hän pakotti minut kotiin jossa Edward odotti noutoruoan kanssa.
Edward yritti tosissaan uskoa minun lopettaneen dieetin, mutta ei silti pitänyt minun uudesta urheiluharrastuksestani. Ehkä juuri siksi hän oli pakottanut Emmetin lenkkeilemään kanssani. Hän tiesi, että en kestäisi Emmetin kanssa viikkoa pitempään, ja hän oli oikeassa. Minulla oli jo nyt mitta täynnä. Jokaisen yhteisen lenkkimme seurauksena olin venäyttänyt tai muuten vain satuttanut jonkin ruumiinosani. Emmett ja hänen venytysliikkeensä…
Kuivasin vielä kasvoni pyyhkeellä ja menin ala-kertaan katsomaan televisiota Charlien kanssa. Hän oli viimeisimmän sairaalareissuni jälkeen halunnut viettää yllättävän paljon isä-tytär-aikaa.
Istuin nojatuolille, sillä Charlie makasi pitkin pituuttaan sohvalla. Hän vaihtoi välittömästi urheilukanavan johonkin typerään komedia kanavaan.
“Isä”, avasin keskustelun, “Voisinko jo huomenna mennä kouluun, olen mielestäni jo ollut tarpeeksi ‘sairaslomalla’.”
“Mikä kiire sinulla sinne kouluun on”, Charlie tuhahti. Hän ei kääntänyt katsettaan televisiosta.
“En tahtoisi jäädä jälkeen opinnoissa ja muut jo varmaan ihmettelevät missä olen..” En ollut ollut koulussa sen jälkeen kun pääsin sairaalasta, eivätkä ystäväni tiedä veitsiseikkailustani. Eivätkä saakaan tietää. Heille oli vain kerrottu minun olevan sairaana, ja se selitys riitti heille.
”Vietätkö koulussa aikaa sen Stanleyn tytön kanssa”, Charlie kysyi paheksuvasti. En ymmärtänyt mitä hän ajoi takaa.
“Ollaan me joillakin samoilla tunneilla ja joskus istun ruokailussa heidän kanssaan. Miksi kysyit?”
“Istuttiko hän sinun päähäsi idean tästä älyttömästä laihduttamisesta? Olen aina ajatellut hänen olevan sellainen turhamainen tyttö, täysin erilainen kuin sinä”, Charlie ärähti edelleen katse ruudussa. Hänen kanssaan oli välillä vaikea keskustella.
”Ei hän minuun mitään istuttanut”, töksäytin, ”Minä keksin sen ihan itse. Sinähän aina puhut siitä kun minulla ei ole niitä teinikapinavaiheita. Minun kapinani varmaan purkautui eritavalla.”
”Syömishäiriöllä ja yrittämällä murhata itsensä”, Charlie mumisi hiljaa itsekseen. Huokaisin syvään.
”Voinko siis mennä kouluun”, kysyin toistamiseen. Charlie näytti antautuneelta.
”Hyvä on sitten, Alice ja Edward saavat luvan vahtia sinua.” Charlie oli alkanut luottamaan Edwardiin enemmän sen jälkeen kun sai kuulla Edwardin pelastaneen minut onnettomalta yritykseltäni lähteä tästä maailmasta. Hän oli jo kerran soittanut Edwardille pyytääkseen tämän vahtimaan minua itse ollessaan töissä. Tunsin itseni lapseksi taas.
”En minä vahtia tarvitse”, sanoin, ”Minä menen nyt nukkumaan.”
”Hyvää yötä”, Charlie huikkasi.
Kun olin vaihtanut yövaatteet ja mennyt peiton alle, kuulin vessasta lääkekaapin avautuvan. Charlie oli ottanut joka iltaiseksi tehtäväkseen tarkistaa lääkekaapin sisällön, ettei mikään uupuisi sieltä. Hän pelkäsi minun ottavan yön aikana yliannostuksen lääkkeitä.
Noin tunnin päästä kuulin Charlienkin jo vetävän hirsiä. Edward oli luvannut tulla täksi yöksi luokseni. Suin hiuksiani hiukan edustavampaan kuntoon.
”Bella?” Kuulin tutun äänen huoneen toiselta puolelta.
”Hei”, vastasin. Näin Edwardin kävelevän huoneen toisesta päästä sänkyni viereen ja hän istahti viereeni.
”Et mennytkään tänään lenkille? Emmett parka juoksi aivan yksin”, hän sanoi muka säälivänä.
”Oikein hänelle. Hän puijaa minua aina venytysliikkeissä”, vastasin. Emmett oli ’opettanut’ joka lenkillä uuden liikkeen, jotka kaikki paljastuivat lopulta hänen omakeksivikseen.
“Hän oli keksinyt nytkin uuden liikkeen. Ihan hyvä vaan ettet mennyt, en halua hänen satuttavan sinua taas”, Edward sanoi totisena. Jokainen Emmetin opettama venytysliike oli jollakin tavalla kivulias. Viimeksi venäytin ranteeni, joka sattumoisin oli se viiltämäni. Emmett oli mennyt paniikkiin sillä pelkäsi haavan aukeavan, mutta eihän se sellaisesta avaudu. Edwardkin oli järkyttynyt kun kerroimme hänelle, ja sättinyt Emmettiä varovaisuuden puutteesta.
“Lenkkeily on ihan kivaa Emmetin kanssa, jos hän jättäisi minun kiusaamiseni vähemmälle.”
“Sattuuko ranteeseesi vielä”, Edward kysyi ja otti käteni varovasti omaan käteensä. Viillon päällä oli edelleen side, sillä Edward pakotti minua pitämään sitä siinä.
“Ei oikeastaan, se vain naksahti vähäisen.”
“En tarkoittanut sitä, vaan sitä toista kipua”, Edward sanoi synkkänä. Hän alkoi kieputtamaan sidettä auki hitaasti ja varovaisesti. Siteen alta paljastui epämiellyttävän näköinen viilto verisuonten yllä. Edward katsoi sitä synkkänä. Hän kuljetti kylmää sormeaan haavaumaa pitkin.
“Sattuuko siihen usein”, hän kysyi surullisena. En viitsinyt valehdella, hän kuitenkin arvaisi sen ja tulisi surullisemmaksi.
“Välillä, jos rannetta taivuttaessa viilto venyy”, sanoin hiljaa.
“Entä nyt”, hän kysyi kuljettaessaan sormeaan sitä pitkin.
“Ei.”
Sitten olimme hiljaa. Edward katseli haavaa ja minä häntä. Pidättelin haukotusta, mutta lopulta minun oli annettava periksi.
“Minun pitää päästää sinut nyt nukkumaan”, Edward totesi. Hän nosti kättäni hieman ylemmäs ja suukotti hellästi viiltoa. Sitten hän suuteli minua poskelle ja alkoi käärimään rannettani pakettiin.
“Pidänkö tuota huomenna koulussakin”, kysyin ja katsoin epäileväisesti sidettä jota hän kietoi.
“Mielestäni sinun pitäisi, jos sinua vielä sattuu siihen. Ja et varmaan halua haavan näkyvän?”
“Ai niin”, sanoin. Edward tuhahti vieressäni. Kun hän oli kietonut siteen tarpeeksi tiukalle, hän kääri minut peiton sisään ja jäi itse ulkopuolelle. Hän tuli viereeni makaamaan ja otti minut syliinsä.
Olimme taas hiljaa, ja mietin pitikö minun jo nukkua vai aikoiko hän vielä puhua. Odotin kohteliaasti josko hänellä olisi vielä sanottavaa.
Kuuntelin huoneeni kellon ‘tik tak’ -ääntä, ja aloin laskea sen kanssa sekunteja. Kun olin laskenut seitsemäänkymmeneen, Edward avasi suunsa.
“Sinä olet taas laihtunut”, hän sanoi hiljaa. Olin salaa mielessäni tyytyväinen, että olin laihtunut niin, että muutkin huomasivat eron. Mutta hänelle en voisi näyttää iloani.
“Se on kuulemma normaalia sairaalasta pääsyn jälkeen”, totesin.
“Niin kai.”
Edward puristi hiukan otettaan minusta ja olimme taas hiljaa. Suljin silmäni ja yritin nukahtaa, mutta Edwardilla olikin vielä sanottavaa.
“Miksi sanoit minun pitävän valita sinun ja Rosalien välillä?”
Hän ei siis ollut silloin älynnyt. Punastuin rajusti. Nyt, kun olin hänen sylissään tiukasti, tuntui typerältä edes ajatella hänen rakastavan sillä tavalla Rosalieta.
“Tuota..”
“Bella, voit kyllä kertoa”, hän kannusti rauhoittavalla äänellä. Kuului taas kellon ikävää tikatusta, ja tunsin oloni kiusalliseksi.
“Minä sain jostain päähäni että.. Tai siis, olisihan se kai voinut olla mahdollistakin, mutta nyt se kyllä tutuu järjettömältä mutta..” Selittelin, ja Edward huokaisi kärsimättömänä.
“Mene vain suoraan siihen asiaan, ilman noita selityksiä kiitos.”
“No tuota… MinäajattelinsinunjaRosalienolevanrakastuneitatoisiinne”, sanoin mahdollisimman nopeasti ja painoin nolona pääni hänen rintaansa kiinni. Pidättelin hengitystäni odottaessani hänen vastaustaan. Hänkään ei hengittänyt.
“Siksikö sinä.. teit sen”, Edward kysyi uhkaavalla äänensävyllä. Olin hiljaa, sillä pelkäsin hänen suuttuvan taas.
“Bella, vastaa”, hän vaati ja työnsi minua poispäin itsestään jotta näkisi kasvoni. Hänen omansa olivat tuskaiset.
“Ei se ollut ainoa syy”, sanoin hiljaa ja pidättelin itkua. Hän katsoi minua järkyttyneenä.
“Eli.. sinä siis teit sen sen takia, että luulit minun ja Rosalien olevan yhdessä”, hän melkein huusi, mutta näytti muistavan Charlien nukkuvan alakerrassa ja madalsi ääntään. “Bella, kuinka monta kertaa minun täytyy hokea Rosalien ja minun olevan kuin sisar ja veli?!”
“Kyllä minä nyt uskon”, mutisin.
“Entä se toinen syy sitten”, Edward kysyi edelleen vihaisena. Olimme huomaamattani molemmat nousseet istumaan keskelle sänkyä.
“Ei sillä ole väliä”, sanoin ja menin kokonaan peiton alle piiloon. Lapsellista, mutta minua nolotti niin paljon.
“Aiotko murjottaa siellä”, Edward kysyi yrittäen pitää äänensä matalana.
“Aion.”
“Selvä.”
Kuului jälleen kellon tikitystä, ja hengitin raskaasti. Peiton alta alkoi loppua happi, ja raotin hiukan kasvojeni kohdalta peittomuuriani, jotta saisin happea. Edward huomasi sen.
“Mikset voi tulla sieltä pois”, Edward huokaisi.
“Tahdon voittaa tämän riidan”, vastasin lapsellisesti.
“Minkä riidan? Riitelemmekö me?”
“Kyllä kai.”
“No, sinä voitit. Tuletko nyt pois peiton alta?”
“En”, mutisin peiton alta. En tahtonut kertoa sitä toista syytä, sillä muuten hän arvaisi minun olevan vieläkin dieetillä.
“Sitten minä tulen sinne”, hän sanoi ja peitto nousi. Hän tuli nopeasti viereeni peiton alle, kasvot minun kasvojani vasten. Peiton alla oli alkanut jo käydä liian kuumaksi, joten hänen kylmä hengityksensä oli vain hyvä asia.
“Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa mitä tehdä”, hän aloitti, “Joko me puhumme siitä toisesta syystä, tai käymme läpi sitä Rosalie-asiaa.”
“Valitsen vaihtoehdon numero kaksi”, sanoin nopeasti. Edward huokaisi jälleen.
“Hyvä on. Miksi sinä luulet minun ja Rosalien olevan yhdessä? Enkö ole huomioinut sinua tarpeeksi? Olenko tehnyt tai sanonut jotain?”
“Ei, ei”, keskeytin, “Se oli vain… Päähänpisto. Katsoin typerää ohjelmaa ja siinä komea poika muhinoi kauniin blondin kanssa ja antoi rumalle tytölle pakit, sitten ääni sanoi sinun jättävän minut ja ehdotti…“ Kun näin pimeässä peiton alla hänen ilmeensä, tajusin puhuneeni ohi suuni.
“Ääni?” Edward toisti sanan monta kertaa hiljaa ääneen. Hän katsoi minua silmiin koko ajan.
“Mikä ääni”, hän kysyi hitaasti, kuin puhuisi mielenvikaiselle. Niin kuin hän varmaan puhuikin.
“Ööö, radion ääni”, valehtelin epäuskottavasti. Tiesin ettei se menisi läpi.
“Bella”, Edward puhui vieläkin hitaasti, “Kuuletko sinä ääniä?” Hän nosti peiton pois päältämme ja nosti meidät taas istuma-asentoon. Hänen katseensa oli lukkiutunut silmiini.
“Siksi sinä luulit Miken laittaneen jotain juomaasi. Siksi sinä teit sen”, hän puhui lähinnä itsekseen.
Nyt kun hän sanoi nuo asiat ääneen, tajusin sen itsekin.
Mike ei laittanut mitään juomaani. Se ääni valehteli. Minä kuvittelin nähneeni Miken laittavan jotain siihen lasiin.
“Entä se veitsi”, kysyin häneltä järkyttyneenä.
“Mikä veitsi”, hän kysyi taas hitaalla äänellään.
“Mikä sinulla oli kun juoksimme. Oliko sekin vain.. mielikuvitusta?”
“Minulla ei ollut veistä”, hän sanoi kauhuissaan, “Luulitko sinä minun aikovan puukottaa sinut?”
“Se oli.. mielikuvitusta”, toistin. Minua alkoi yhtäkkiä heikottaa.
Minä olin sekoamassa.
“Kuuletko sinä vieläkin sitä ääntä”, Edward kysyi huolissaan. Pudistin päätäni.
“Viimeksi silloin.. kun minä yritin tappaa itseni”, sanoin hiljaa ja Edward hätkähti.
“Bella, jos enää ikinä kuulet tai näet jotain, mikä ei ole totta, lupaa että kerrot heti minulle.”
“Ei sitä älyä sillä hetkellä, onko se totta”, vastasin.
“Lupaa. Muuten en voi auttaa sinua.”, Edward käski käheällä äänellä.
“Minä lupaan”, myönnyin, vaikka me molemmat tiesimme minun valehtelevan.
Ensimmäinen koulupäiväni, sitten sairaalan.
Charlie oli halannut minua ennen kuin Edward ja minä lähdimme kouluun. Halaus Charlielta oli hyvin harvinaista, joten hänen täytyi olla todella huolissaan.
Edward oli vannonut aikovansa viedä minut parhaalle mahdolliselle kallonkutistajalle, jos ne äänet ja ‘näyt’ vielä jatkuisivat. Toisaalta, minun täytyisi olla aivan rehellinen psykoanalyysissa, joten joutuisin kertomaan vampyyreista. Se esti vielä häntä viemästä minua terapiaan.
Astuimme Volvosta ulos koulun pihalla, ja näin Miken kääntävän heti katseensa minuun. Hänen ilmeensä kirkastui, ja hän vilkutti minulle innoissaan. Edward tuhahti vieressäni.
“Newton ei osaa luovuttaa”, hän mutisi.
“Älä kiinnitä häneen huomiota”, sanoin ja otin Edwardia kädestä.
“Hänkin huomasi sinun laihtuneen”, Edward jatkoi merkitsevään sävyyn.
“Hänkin”, kysyin. Miten niin hänkin?
“Kaikki huomaavat sen. He luulevat sinun sairastavan jotakin rasvankatoamis-tautia. Jessica aikoo kysyä sinulta, mistä sait sen sairauden, sillä hänkin haluaa sen.”
“Miksi hän haluaa laihtua? Hänhän on niin laiha”, huudahdin järkyttyneenä. Edward vain pyöritti silmiään.
Koulupäivä sujui odotettua paremmin. Ensimmäinen hyvä puoli oli, että kukaan muu kuin Jessica ei kysellyt sairaudestani. Vastasin minulla olleen paha vatsaflunssa, ja pettymyksen näki hänen kasvoiltaan.
Toinen hyvä puoli oli, etten ollut jäänyt jälkeen oikeastaan missään. Pysyin edelleen jotakuinkin kärryillä opiskeluissa.
Ja kolmas hyvä puoli oli, että juuri ennen ruokailua palohälytin alkoi soimaan. Koulu evakuoitiin (Edwardilla oli ollut järkyttävän kova kiire saada minut ulos turvaan, mutta minun oli ollut pakko varmistaa ensin että kaikki vampyyriperheestäni olivat ulkona rakennuksesta. Tulihan ei ollut hyvästä vampyyreillekaan), ja palo löytyi poikien WC:stä. Se saatiin onneksi ajoissa sammutettua, mutta varmuuden vuoksi kaikki oppilaat päästettiin kotiin.
“Mennäänkö teille vai meille”, Edward kysyi kun olimme hänen autossaan. Nauroin hänen kysymykselleen. Se kuulosti joltain iskuyrityksen päätökseltä, kun oltiin menossa viettämään yötä yhdessä.
“Mennään vaikka teille”, sanoin. Olin siellä viimeksi.. No silloin, kun tämä laihdutus alkoi. Halusin oikeastaan päästä sovittamaan Alicen vaatteita, josko ne mahtuisivat jo minulle.
“Selvä. Soitanko Esmelle ja pyydän häntä tekemään jotain ruokaa, nyt kun ruokailukin jäi välistä?”
“Ei tarvitse, söin tukevan aamiaisen”, vastasin. En oikeastaan ollut syönyt mitään, olin kipannut aamumuroni vessanpöntöstä alas… Edward loi minuun pikaisen vilkaisun ja käänsi sitten katseensa tiehen.
“Vai niin”, hän mutisi. Minä keskityin hänen autonsa levyvalikoimaan, samalla kun hän jupisi jotain itsekseen.
-
Ohhohohoo! Jatkoa tullut! :D JES!
Charlie on ihana! Ku se yrittää niin kovasti.
Vaikka tää aihe on niiiiin epäBellamainen, niin silti sä oot saanu Bellasta silleen luontevan u know :D Haluisin tietää lisää tosta kuulen-ääniä-päässäni-ne-käskevät-minun-tappaa-itseni -jutusta! :D
Mutta, jatkoa odotellessa sitten :D
-
Tralalaaaaaa<3! Ja taaaas aivan ihana uusi jakso<3! Odotan aina innolla jokos se tulisi. KIITOS, sydämeni pohjasta jälleen<3!
-
Ihanaa uus luku tullut taas <3
Ihana toi E ja B riita :D
En saa mitään järkevää aikaiseksi joten jatkoa, kiitos. :-*
- loveya, maria
-
Ihana tää uss luku ((: tai ei siis sillein ihana mutta tosi hyvä. en osaa selittää... (koska eihän tämmöinen aihe ole kovin ihana, mutta joo..)
Jatkoaaaa nopeee♥ ((=
~kkaro
-
Ah, tähän on tullut jatkoa<3<3
Noi on jänniä noi Bellan "äänet". Jatkuisikohanne vielä...? jännää nähä mahtuuko noi Alicen vaatteet Bellalle. Toivottavasti ei, niin se voi jatkaa laihduttamista :) Tiedän, olen ilkeä...
Pari virhettä sattui silmiini: Eikö tuo Emmetille kirjoteta Emmettille? Ainakin näin mä sen kirjotan...
Jatkoa, heti kun vain saat kirjoitettua<3<3<3<3
Love, Hayles
-
katriqqq: äänistä tulee varmasti vielä lisää ; )
Hayles: En oo ihan varma siitä, miten se Emmet(t)ille kirjoitetaan, sillä esim. Otto nimessä kirjoitetaan Otolle eikä Ottolle (kai.. :D) niin päättelin että Emmett kirjoitetaan samalla periaatteella.. :D En todellakaan ole varma miten se kirjoitetaan :'D Ja äänistä tulee vielä lisää tulevissa luvuissa : )
-
Noi äänet on pelottavia!! ihana luku taas <3
-
Taas mahtava luku! :) kiva ku bella suostu kertoo tosta sen rosalie-edward-kuvitelmasta edille! :) virheit en huomannu muuten ku et jostai repliikist puuttu ?-merkki... ja sit häiritsi toi Emmetin, ku oon ite just tottunu siihen et se on kahella t-kirjaimel mut ei kai sillä oo mitää välii! :) ootan et bella pääsee sovittaa niit vaatteita ja tajuis et se on laiha ku mikä... mut tuskimpa niin käy ku sanoit että laihtumista on tulossa vielä paaaljon! :)
jatkoa odottelen! :)
-
APUA!<3
pelottavii ääniää :'(
oikeesti et tajuukkaa paljo mua rupes ärsyttää ku tää loppu kesken tällei ::)
jatkoaaa<3 ;D
toivottavasti jo huomen tulee jatkoaa<3 :-*
ooh..mä oon sanaton tää oli nii hyvä :D
~Tattinen`
-
minnamoi: kai munki täytyy alkaa totuttelemaan kirjoittamaan Emmett jokaisessa tapauksessa kahdella t-kirjaimella kun kaikki muutkin :'D
Tattinen`: seuraava luku on jo puolessa välissä, katsotaan saanko sen huomiseksi loppuun ;D
-
Noniin. Sais Bella ruvet parantuu ees jossain vaiheessa.
Mut joo. Tykkäsin^^
Hyvin kirjotettu^^
Joo. JATKOA!!!
-
Noniin, uusi lukija ilmottautuu.
Tämä on tosi hyvä fic ja aihe on aika uusi (mielestäni). En ole lukenut varmaan ainuttakaan Bellan syömishäiriö ficciä.
Tykkään kirjoitustavastasi ja se on aika koukuttava :'D
Juu, jatkoa pian!
-
En kerennyt kommentoimaan aikaisemmin, mutta täältä sitä nyt tullaan!
Ensiksi täytyy sanoa, että lukiessani syvennyn hieman pelottavan syvälle tunnelmaan. Harvat kirjoittavat niin hyvin, että minulle käy näin. Se on loistava tunne ja kiitokset siitä!
Tämä luku oli taas erittäin luettavan arvoinen. Emmett lenkkeilykaverina voisi kyllä olla aika ärsyttävä. Hyvä sattuma Bellalle kun koulu evakoitiin. Edward ei ole lempi hahmoni, mutta tässä luvussa minulle ei tullut hetkeksikään mieleen 'pläähh taas Edward'
No en tässä ala koko lukua uudestaan kertoa joten lyhyesti tämä on taas kerran loistava luku ja jatkoa jään kyttäämään.
Arosalie
-
Rassermus: kyllä ne siitä alkaa parantumaan pian ; )
ewii_: jipii, uusi lukija :D kiva että tykkäät, itse en oikein tykkää kirjoitustavastani, mielestäni se tökkii hirveästi :D
BubbleLady: huomaanpas!:D kiitos ihanasta kommentista :'D
Arosalie: kiitos kommentista, itsekkään en oikein tykkää Edwardista hirveästi :D
kiitos kaikille kommentoijille, osaatte oikeasti piristää päivääni : ) tässä tulee nyt 9.Luku ; )
9.Luku
“Bella! Sinun täytyy sovittaa tätä!”
Alice kauhoi suuresta vaatehuoneestaan vaatteita sängylle, joita minun oli ‘aivan pakko’ sovittaa.
“Entä jos ne eivät mahdu päälleni? Ethän kerro kellekään”, pyysin epätoivoissani. Alice silmäili minua päästä varpaisiin.
“Turha huolehtia, sinulla varmaan jo luutkin törröttää kehostasi ulos”, hän sanoi kummallisen huolestuneena. Sitten hän taas hymyili ja kauhoi lisää vaatteita esiin.
“Tässä, sovita tätä!” Hän ojensi minulle sinistä mekkoa, jossa roikkui vielä hintalappu. Katsoin olemattoman lyhyttä helmaa. Tuota en varmasti laittaisi päälleni.
“Eikö tuo ole aika.. Rohkea?” Tuijotin olematonta helmaa ja kuvittelin mekon päälleni. Tuskin se peitti takamustani.
“Äh, Bella, ihan tyttöjen kesken kokeillaan tällaisia! Ei poikien tarvitse tietää”, Alice sanoi ja repäisi hintalapun mekosta irti.
Riisuin vaatteeni, kunnes päälläni oli vain alusvaatteet. Alice katsoi minua pitkään, ja tunsin oloni kiusaantuneeksi.
“Onko Edward nähnyt sinut ilman vaatteita”, hän kysyi yllättäen, ja punastuin.
“Alice, sinä tiedät.. että minä ja Edward emme.. tee sitä”, sopersin naama punaisena.
“En tarkoittanut sitä niin. Onko hän nähnyt sinut ilman vaatteita, ihan näin vaan? Sinultahan näkee jo luita. Siis ilman vampyyrinäköäkin.”
Katsoin hämmentyneenä vartaloani. Olihan minulla aina hiukan näkynyt luita, mikä oli ihan normaalia. Mutta nyt kylkiluut erotti todella tarkasti.
Kuinka nopeasti minä oikein laihduin?
Siltikin, vaikka muut olivat huomanneet minun laihtuneen, minun oli pakko jatkaa. Tunsin itseni vieläkin lihavaksi. Halusin vielä jatkaa dieettiäni.
Joku koputti Alicen ja Jasperin huoneen oveen. Alice tuhahti.
“Se on Edward, hän kuuli mistä puhuimme. Hän tahtoo nähdä itsekin tuon luukasasi.”
“Hänhän näkee sen ajatuksistasi”, totesin naama punaisena. Minua imarteli ja nolotti saman aikaisesti, että Edward halusi nähdä minut alusvaatteisillani.
“Luuletko että pettäisin luottamuksesi ajattelemalla sinua ilman rihman kiertämää, kun hän on kuulolla?”
“Saanko tulla”, Edward kysyi oven takaa, nolon kuuloisena. Oliko Edward nolostunut?
“Et”, vastasimme Alicen kanssa samanaikaisesti. Alice ojensi minulle nopeasti mekon, ja minä puin sen päälleni mahdollisimman nopeasti. Alice sulki näppärästi vetoketjun takaa. Mekko tuntui hiukan löysältä päälläni, josta olin hämmästynyt. Helmakaan ei vaikuttanut niin lyhyeltä, miltä se oli näyttänyt.
“Alice, onko tämä sinun kokoasi”, kysyin ihmeissäni. Mahduinko minä Alicen vaatteisiin?
“Ei, se on sinun entistä kokoasi”, hän sanoi painottaen sanaa ‘entistä.’
“Saanko nyt tulla”, Edward kysyi turhautuneena.
“Mene alas odottamaan, Bella tekee muotinäytöksen”, Alice kiljahti innoissaan. Katsoin häntä silmät pyöreinä.
“Alice! En!”
“Alice, Bella ei halua. Minä tulen nyt sisään”, Edward sanoi ja avasi oven. Hän kohotti katseensa minuun, ja hänen ilmeensä oli hämmästynyt.
“Kuuluuko mekon olla noin.. löysä?” Edward kysyi ihmeissään.
“Se on edelleen Bellan entistä kokoa”, Alice sanoi turhautuneena ja loi asiantuntevan silmäyksen Edwardiin. Edward nyökkäsi.
“Nyt loppuu tuo salainen kommunikointi”, sanoin, “Voitte kyllä puhua minunkin kuullen.”
Samassa Jasper tuli huoneeseen ja hänen silmänsä oli pullistua pois päästä. Punastuin jälleen.
“Alice, miksi Bellalla on Emmettin mekko”, hän kysyi tosissaan.
“Se on edelleen minun Bellalle ostamani mekko. Ostin sen kolme viikkoa sitten”, Alice mutisi.
“Ahaa..” Nyt hänkin katsoi Edwardiin ja Edward nyökkäsi jälleen.
“Puhukaa minunkin kuullen”, voihkaisin.
“Hei, kenellä on minun mekkoni”, Emmett pöllähti ovesta sisään ja kiljaisi tyttömäisesti.
“Rosalie! ROSALIE! Sisaruskokous josta meille ei kerrottu! Tule äkkiä”, hän huusi käytävään. Vaivuin väsyneenä sängyn reunalle istumaan. Toivoin hartaasti ettei Edward ollut kertonut Rosalielle minun kuvitelmistani.. Se oli niin noloa.
Rosalie oli hetkessä paikalla, ja sulki oven perässään.
“Miksi kaikki tulivat tänne? Tämän piti olla minun ja Bellan kahdenkeskinen tyttöjen juttu”, Alice sanoi pettyneenä.
“Eikö täällä olekaan mitään kokousta”, Rosalie sanoi ja vilkaisi minua. Hänen katseessaan näkyi hetken aikaa hämmästys, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.
“Ei ole. Edward tuli ensin ja halusi nähdä Bellan ilman vaatteita, sitten Jasper tuli ja sitten Emmett ja sitten sinä”, Alice sanoi Rosalielle. Emmett alkoi nauramaan.
“Okei, minä aion nyt vaihtaa omiin vaatteisiini, voisitteko kaikki poistua”, kysyin ja viittasin merkitsevästi ovea kohti. Kaikki pysyivät paikoillaan.
“Menen sitten Edwardin huoneeseen vaihtamaan”, sanoin ja kumarruin poimimaan vaatteeni lattialta. Kumartuessani mekon yläosa valahti hiukan alemmas, ja kuulin Emmettin tyrskähtävän. Nousin nopeasti ja marssin ulos huoneesta.
Kävelin käytävää pitkin Edwardin huoneeseen. Huone ei ollut muuttunut yhtään, paitsi hyllylle oli ilmestynyt valokuva.
Kävelin lähemmäs katsomaan, ja näin minut istumassa Culleneiden pihalla puun vieressä. Kuva oli otettu noin kuukausi sitten.
Näytin kuvassa oudolta. Olin siinä nykyistä pyöreä muotoisempi joistakin kohdista. Kasvoissani oli myös hiukan normaalia enemmän väriä. Häpesin kuvaa.
Otin kirjahyllystä kirjan, ja laitoin kuvan sen väliin. Laitoin kirjan sitten takaisin hyllyyn, ja aloin vaihtamaan vaatteita. Mietin, mitäköhän Edward ja muut puhuivat Alicen huoneessa. Menisin sinne takaisin, kun olisin saanut vaihdettua vaatteeni.
Kun olin saanut farkut ja paidan päälleni, kävelin se typerä mekko kädessäni Alicen huoneeseen. ‘Sisarukseni’ olivat istuneet pieneen kehään keskelle lattiaa ja supattivat jotain. Tunsin itseni ulkopuoliseksi.
Edward kohotti katseensa minuun ja hymyili.
“Haluatko vielä jäädä tänne, vai mennäänkö muualle”, hän kysyi.
“Jäädään tänne vaan”, sanoin ja istuin Edwardin ja Alicen väliin rinkiin, “Leikittekö te pullonpyöritystä?”
“Emme, me vain juttelimme”, Jasper sanoi.
“Puhuimme lentoemännistä”, Emmett sanoi ja Rosalie tönäisi häntä kyynärpäällään. Tietenkin he olivat puhuneet minun dieetistäni. Jostain syystä jokainen katsoi minua hieman huolestuneena, jopa Rosalie.
“Bella, meillä on sinulle ehdotus”, Edward aloitti.
“Me suunnittelimme sinulle terveellisen päiväjärjestelmän, jota sinä voisit alkaa noudattamaan”, Alice jatkoi.
“Sen avulla ei lihoa eikä myöskään laihdu, vaan pysyy normaalikokoisena”, Rosalie totesi ja katsoi minua silmiin. Hän harvoin puhutteli minua tällä tavoin. Edward oli sittenkin varmaan kertonut hänelle minun syystäni yrittää itsemurhaa, eihän muuten käyttäytyisi noin ystävällisesti. Siis omalla tavallaan ystävällisesti.
“Siihen kuluu ruokaympyrän mukaiset ateriat, liikuntaa pari kertaa viikossa ja runsas uni”, Jasper sanoi.
“Minä voin olla sinun henkilökohtainen valmentajasi!” Emmett huudahti sen innoissaan.
“Sinä satutat häntä aina”, Edward murisi.
“Hän on niin kankea. Teidän pitäisi ‘urheilla‘ enemmän yhdessä”, Emmett sanoi ja muodosti lainausmerkit sormillaan. Jasper yritti peittää naurunsa yskäisyllä.
“Suostutko Bella? Emmettin tarjous ei kuulu tähän”, Edward kysyi ja keskitti kaiken häikäisyvoimansa minuun. Suljin silmäni jotta voisin ajatella järkevästi.
“En taida, olen tyytyväinen minun nykyiseen elämäntapaani”, sanoin silmät ummessa.
“Oletko”, Jasper kysyi. Avasin silmäni ja katsoin häneen. Hän näytti epäilevältä.
“Olen”, vastasin uhmakkaasti.
“Mutta miksi minusta tuntuu siltä, että sinä valehtelet”, hän kysyi ja Edward katsoi Jasperia tutkailevasti. He kommunikoivat taas salaa.
“Ehkä sinun kyvyssäsi on jotain vikaa”, sanoin vihaisena ja lähdin pois huoneesta. Kävelin alakertaan ja menin pihalle. Näin jotain patsaan kappaleita maassa, ja aloin potkimaan niitä.
“Emmett rikkoi tuon patsaan”, Edwardin matala ääni kuului takaani.
“Miksei tätä ole siivottu”, kysyin edelleen vihaisena. Minua ärsytti, että he kaikki olivat liittoutuneet minua vastaan.
“Kaikilla oli kova kiire tulla auttamaan sinua”, Edward sanoi hiljaa.
“Milloin minä apua muka olen tarvinnut?”
“Etkö muka muista”, hän mutisi ja otti kädestäni kiinni. Hän käänsi minut itseänsä päin, ja veti nopealla liikkeellä siteen pois kädestäni.
“Bella, minä en jaksa enää”, hän sanoi vihaisena, “Minä en jaksa, kun yrität tahallaan satuttaa itseäsi. Katso nyt tätä haavaa!” Hän ravisti kättäni, ja haavan kohdalla tuntui kovaa kipua, sillä hän puristi sitä liian kovaa.
“Miksi sinä teet tämän? Sinä valehtelet jatkuvasti meille kaikille, sinä yrität haihduttaa itsesi olemattomiin! Sinä satutat meitä kaikkia satuttamalla itseäsi”, hän huusi niin kovaa että korviini sattui. Minua pelotti.
“Edward, lopeta, tuo sattuu”, pyysin häntä, kun hän jatkoi ranteeni puristamista.
“Bella, lopeta tuo typerä laihduttaminen! Sinulla on syömishäiriö, etkö tajua!? Sinä kuulet niitä ääniä sen takia! Sinä tulet vielä hulluksi, jos jatkat”, hän huusi edelleen hullun kiilto silmissään.
Samassa Jasper ja Emmett olivat Edwardin takana, ja vetivät hänet kauemmas minusta. Edwardin käsi katosi ranteeni ympäriltä, ja kohta oli aivan punainen. Carlisle ilmestyi viereeni ja painoi hellästi viileän kätensä kohdan päälle.
“Helpottaako”, hän kysyi vakavana. Nyökkäsin itku kurkussa. En irrottanut katsettani Edwardin silmistä, jotka olivat yön mustat.
“Jasper, koeta rauhoittaa häntä”, Carlisle sanoi, “Minä ja Bella menemme sisälle, ranteen päälle pitää pistää jäitä.”
En ehtinyt kuulla mitä Jasper vastasi, kun Carlisle jo kiidätti minua sisälle. Kuulin vain Edwardin hiljaisen kuiskauksen:
“Anteeksi, Bella.”
yritin muuten kirjoittaa Emmett nimen nyt jatkuvasti kahdella t-kirjaimella, ihan kummallista kun oon tottunut kirjoittaa eri taivutusmuodoissa yhdellä :D
-
OMG en saa mitään järkevää sanotuksi ::)
Tää on ihana.
Ja virheitä en löytänyt :D
- loveya, maria
ps. ei sun kirjotustapasi töki :D
-
Ihana luku jälleen ♥
Toivottavasti Bella lopettais kohta se diettinsä, mutta jotenkin mulla on sellanen olo et se joutuu vielä paljon pahempaan kuntoon.. :-\
Ja Edward oli jotenkin aika karmiva tuos lopus :D
Ja mulle heräs jossain välis kysymys. Eli jos kerkeäisit vastata tähän jossain välis :)
Oliks Bella tuossa ficin alussa normaalin kokoinen, eli sellainen joska se kuvaillaan kirjoissa vai hiukkasen pyöreämpi?
NiN
-
Edwardin käsi katosi ranteeni ympäriltä, ja kohta oli aivan punainen.
tuo lause jäi mietityttämään... tarkoittaako se sitä rannetta? jos tarkoittaa niin se vois olla "...ympäriltä, joka kohta oli aivan punainen." en nyt siitä sano enempää, mutta se jäi vaivaavaan.. : /
Ihana luku taas! laihduttais Bella ittensä olemattomiin, niin tulis oikeeta draamaa! ;) tavallaan en sitä toivo, mutta se olis mukavaa vaihtelua.. ; )
Edward oli suorastaan pelottava tuossa lopussa..
hieman pidempiä lukuja voisi tulla?
Jatkoa pyytelen! <3
-
Tämähän on mun onnen päivä! Luin katsos ton edellisen luvun aamulla...
Hui kuinka pelottavaks huolesta Edward muuttu!
En tässä ala pitempiä tarinoita kirjoittamaan.
Ahmin tän ihan sekunnissa taas joten nyt on ankea mieli kun ei ole
luettavaa ennen jatkoa. :) :(
-
WWhoaa, en osaa sanoo mitään, oon vieläkin niin uppoutunu tähän.
Hyvä tää uus luku ja sille...mut Bellan kannattas tajuta minkälainen se on... ((=
Jatka nopeesti(niinkun oot tähänkin asti tehnyt) ja olen iloinen (((:
~kkaro
-
Näin nopeasti tuli jatkoa :D
Wau, Edwardilta sitten meni hermot. Olisi kyllä multakin mennyt, mutta... se on Edward! Toivon edelleen, että Bella jatkaa laihduttamista. Saadaan sitten vaan venytettya ja venytettyä tätä ficciä :D No ei laisnkaan, teet sen mittasen kuin itte haluat<3
Love, Hayles
//kamala kommentti vyöry... en itte kerkee ees kirjoittaa!!!
-
JATKOA TULI<3 :-*
Ihana luku, Edward on ihan oikeassa ja selvästi huolissaan Bellasta :( Miks Bella ei vaan vois tajuta? (Retorinen kysymys :D)
Emmett oli ihana tässä luvussa, erittäin Emmettmäinen ja tässä on mun lempikohta
“Alice, miksi Bellalla on Emmettin mekko”, hän kysyi tosissaan.
“Se on edelleen minun Bellalle ostamani mekko. Ostin sen kolme viikkoa sitten”, Alice mutisi.
“Ahaa..” Nyt hänkin katsoi Edwardiin ja Edward nyökkäsi jälleen.
“Puhukaa minunkin kuullen”, voihkaisin.
“Hei, kenellä on minun mekkoni”, Emmett pöllähti ovesta sisään ja kiljaisi tyttömäisesti.
“Rosalie! ROSALIE! Sisaruskokous josta meille ei kerrottu! Tule äkkiä”, hän huusi käytävään.
ja tämä... :)
“Miksi sinä teet tämän? Sinä valehtelet jatkuvasti meille kaikille, sinä yrität haihduttaa itsesi olemattomiin! Sinä satutat meitä kaikkia satuttamalla itseäsi”, hän huusi niin kovaa että korviini sattui. Minua pelotti.
“Edward, lopeta, tuo sattuu”, pyysin häntä, kun hän jatkoi ranteeni puristamista.
“Bella, lopeta tuo typerä laihduttaminen! Sinulla on syömishäiriö, etkö tajua!? Sinä kuulet niitä ääniä sen takia! Sinä tulet vielä hulluksi, jos jatkat”, hän huusi edelleen hullun kiilto silmissään.
Samassa Jasper ja Emmett olivat Edwardin takana, ja vetivät hänet kauemmas minusta. Edwardin käsi katosi ranteeni ympäriltä, ja kohta oli aivan punainen. Carlisle ilmestyi viereeni ja painoi hellästi viileän kätensä kohdan päälle.
“Helpottaako”, hän kysyi vakavana. Nyökkäsin itku kurkussa. En irrottanut katsettani Edwardin silmistä, jotka olivat yön mustat.
“Jasper, koeta rauhoittaa häntä”, Carlisle sanoi, “Minä ja Bella menemme sisälle, ranteen päälle pitää pistää jäitä.”
En ehtinyt kuulla mitä Jasper vastasi, kun Carlisle jo kiidätti minua sisälle. Kuulin vain Edwardin hiljaisen kuiskauksen:
“Anteeksi, Bella.”
Ihana luku, kiitos :)
-
aahh ryntäsin tänne pää kolmantena jalkana lukemaan kun huomasin että oli tullu jatkoa.
Tosiaan, toivottavasti Bella venyttää tätä laihduttamista(saa jänskättää tätä aina uudestaan ja uudestaan). toki toi voi käydä vähän tylsäksi jos kokoajan hoetaan että pitää lopettaa toi älyvapaa käytös mutta ei silti tehdä mitään ;p
toi lopun edward oli mahtava, välillä vähän erilaista meininkiä Cullenien perheessä :)
p.s. ihana luku. love it.
-
Guadalupe: yritän saada lisää kuvailuja ja pitempiä lukuja : ) kuvailuja olen tooosi huono kirjoittamaan, äidinkielen opettaja todistaa ; )
E_Bella: kyllä tarkoittaa sitä rannetta, taisin tosiaan kirjoittaa sen hiukan epäselvästi.. :D
Oliks Bella tuossa ficin alussa normaalin kokoinen, eli sellainen joska se kuvaillaan kirjoissa vai hiukkasen pyöreämpi?
Bella oli hiukan samanlainen kuin kirjoissa kuvaillaan, mutta siis oli hiukan pyöristynyt niin kuin tytöt yleensä pyöristyvätkin teini-iässä :D
kiitos muillekin kommentoijille, ootte ihania : )
-
“Puhimme lentoemännistä”,
kenties puhuimme.
Mut joo. Ihana<3 Hyvin kirjotettu ja näin.
Jatkoa siis vaan.^^
-
AAAAAAHHHH. siiis, olet aivan uskomattoman yli mahtava kirjoittaja. kuvailet kaiken hyvin ja saat minut tahtomaan lukea tätä tarinaa uudelleen ja uudelleen, lisää ja lisää. Kiitos jälleen! JATKOA PIAAAAAAN<3 (<--- laulaa oopperana)
-
Hei jes! Tää piristi kamalaa maanantai-iltaa ku oli tullu uus luku! ♥ Ja taas rakastuin Emmettiin :D pystyin nii selvästi kuvittelee sen ku se rupes "kiljumaan" ja pyys rosee sinne "kokoukseen" mihin niit ei oltu kutsuttu ;D Että mä vihaa Bellaa! :( miks se ei voi ymmärtää et ne muut on huolissaan ja haluu vaa sen parasta jne. toki ymmärrän et jos on syömishäiriö, ni ei silti usko vaikka muut kuinka sanoo et on laiha jne. :) Mites se Edward tollai meni tekee? Ei se saa satutaa Bellaa :( :D
tykkään sun tavasta kirjottaa ja teksti on tosi öö... miten sen sanois :D sulavaa ja helppolukusta! :D
jatkoa taas innolla odotan! :)
-
Hmm...Kiva Ficci,mutta ainaku luen tätä aattelen silleen voi Bella raukka ja yks pikku juttu tota jos ei syö ollenkaan niin sä vaan lihot et laihu äiti sano ainakin näin ja se on sairaanhoitaja:)
-
Uuuihj<3
'
apua
apua
apua
Edward
sekoaa
jatkoa pian<3
~Tattinen`
-
ÄÄÄÄÄÄ!
Tuosta taitaa tulla vakioaloitukseni :D.
Taidan kuulua tähän kerhoon, sillä ÄÄÄÄÄÄ!!!! :D
Jotenki aivan upee luku! Varsinki toi loppu! Ei mitään rajaa! Mun mielestä on hyvä, että Edwardkin meinaa välillä menettää malttinsa, eikä aina ole täydellinen :D
Jatkoa pyytelen! :D
-
O.o Edward suuttui Bellalle ja kunnolla suuttuikin.
Ensin en meinannut tajuta koko asiaa, mutta sitten olin ihan OMG!!
Kirjoitat ihan mahtavasti ja TEKSTISI EI TÖKI YHTÄÄN!
Virheitä en löytänyt, mutten kyllä etsinytkään, koska olin niin uppoutunut tähän.
Tiivistelmä; Super Hyper Mega Mahtava Luku <3
Jatkoa toivottavasti pian!
-
Ooh, upeaa.
Enpä oo nyt kommentoinu pitkään, aikaan, sorry about that. Mutta joo, koitan nyt väsätä jotain. Vaikka tää ficci on aika "synkkä", repeen tääl silti joillekin kohille ;D Oot sä kyllä hyvä kirjottamaan.
Muakin on välil häirinny, ku kirjota Emmettin vaan yhellä T:llä. Mut koitat korjata sitä (: Kiitos näistä luvuista ja pyydän - jatkoa nopeasti <3
-
Kiitos kaikille ihanille kommetoijille! (: en ehdi/jaksa nyt kiittää kaikkia erikseen :'D
anteeksi että tämän luvun tekemisessä kesti, mutta inspistä ei oikein ollut.. (: seuraavan luvun ilmestymisessä saattaa mennä, sillä on koe + kaksi ainetta :/
10.Luku
“Tarvitsetko toisen pussin”, Esme kysyi huolissaan samalla kun painoi hellästi jääpussia kättäni vasten. Carlisle oli mennyt Edwardin, Jasperin ja Emmettin luo.
“Tämä riittää, ei siihen oikeastaan satu enää”, sanoin. Alice ilmestyi keittiöön.
“He tulevat noin puolentunnin päästä takaisin. Ajan sinut kodillesi”, Alice sanoi ja nappasi keittiön tiskiltä Edwardin Volvon avaimet.
“Minä odotan Edwardia”, vastasin tiukasti ja nousin seisomaan. Esme yritti laittaa käteni päälle siteen takaisin, mutta pudistin päätäni.
“En tarvitse sitä”, sanoin. Minun ja meidän kaikkien oli jo aika unohtaa koko typerä itsemurhayritykseni.
“Oletko varma, että haluat odottaa häntä”, Alice kysyi, “Hän on täysin masentunut eikä ole kovin mukavaa seuraa.”
“Minä yritän piristää häntä.”
“Sinä vain masennutat häntä entisestään kun esität pirteätä ja iloista”, Alice mumisi.
Carlisle saapui keittiöön yksin. Hän käveli Esmen luo ja suukotti häntä poskelle.
“Jasper ja Emmett jäivät Edwardin luo. Edward pyysi minua tulemaan katsomaan miten voit ja toivoi sinun lähtevän kotiin”, Carlisle sanoi ja otti käteni tutkailtavaksi. Miksei Edward halunnut minun jäävän tänne?
“Ranteeseen saattaa tulla päivänmittaan turvotusta, mutta laita kylmää päälle sitten”, hän jatkoi ja lopetti tutkimisen. Alice hyppäsi väliimme.
“Lähdetään”, hän sanoi hymyillen ja kiskoi minut autolle. Kun istuimme autoon, Alice aloitti turhan pulinansa. Suljin silmäni ja annoin hänen äänensä muuttua taustakohinaksi.
“Herätys, olemme perillä”, kova ääni kuului korvani vierestä. Avasin väsyneenä silmäni ja näin Alicen kauniit kasvot tuijottamassa minua. Missä välissä olin nukahtanut? En yleensä nukkunut autossa.
“Nukuinko koko matkan”, kysyin unisena. Alice naurahti.
“Nukuit. Oikeasti tulimme jo tunti sitten pihallanne, mutta annoin sinun nukkua. Edward on oikeassa, sinun unissa puhumistasi on hauska kuunnella.”
“Hauska?” Mitäköhän minä olin nyt puhunut…
“Valitit unissasi siitä kuinka Emmett kiusaa sinua ja Rosalie katsoo sinua vihaisesti. Sitten valitit että kaikissa sukissasi on reikiä, mutta sen puutteen minä voin korjata. Tuon sinulle huomenna uusia sukkia ja voin tuoda vähän muutakin, nuo vaatteesi ovat aika kulahtaneita”, hän sanoi ja avasi minun puoleiseni oven. Nousin autosta ja vilkutin Alicelle heipat.
Kun avasin ulko-oven, Charlie oli eteisessä odottamassa. Hänellä oli kädet ristissä rinnallaan.
“Olitte aika kauan Edwardin kanssa autossa”, hän totesi ankaralla äänellä.
“Minä nukahdin, ja Edward ei ollut siellä. Alice toi minut”, vaikka olisinkin halunnut Edwardin tuovan minut. Pitäisi soittaa hänelle, kysyä miten hän voi..
“No, miten koulussa meni? Töissä kertoivat siitä palohälytyksestä..”
“Joo, ei se ollut mitään. Jokin pikkuinen palo vaan, mutta päästiin silti aikaisemmin. Menen nyt tekemään läksyjä huoneeseeni, jos ei haittaa”, sanoin. Halusin kuumeisesti päästä soittamaan Edwardille.
“Etkö syö mitään”, Charlie kysyi epäluuloisesti. Hänkin tarkkaili syömisiäni nykyään.
“Söin Culleneilla”, valehtelin.
Loppujen lopuksi Charlie pakotti minut syömään banaanin, ja suostuin pitkin hampain. Hän tarkkaili vieressä koko syömisprosessia, ja antoi minulle erikseen luvan mennä ylös.
Menin huoneeseeni, ja otin sängyllä lojuvan kännykkäni käteen. Ehdin avata näppäinlukon, kun jo kuulin takaani Edwardin äänen.
“Ei sinun tarvitse soittaa”, hän sanoi varovaisesti. Säikähdin, ja pudotin kännykän lattialle. Se ei onneksi hajonnut.
Edward seisoi mahdollisimman kaukana minusta, seinää vasten. Hänen silmänsä olivat nyt kullanruskeat.
“Anteeksi että säikäytin”, hän sanoi hiljaa ja painoi katseensa maahan. En saanut sanaa suustani. Tuijotin häntä vain hölmönä.
“Voin kyllä lähteä jos haluat”, hän sanoi ja kääntyi ikkunan puoleen. Tartuin häntä nopeasti kädestä.
“Älä mene”, sanoin anelevasti. Hän tutkaili minua hetken, ja huokaisi sitten syvään.
“Mikset osaa pelätä minua? Juuri äskenkin satutin sinua karmealla tavalla ja valoin syytöksiä niskoillesi. Mikset vihaa minua?”
“Kukaan ei voi vihata sinua”, sanoin. Hän istui keinutuolilleni ja veti minut syliinsä. Painoin poskeni hänen rintamustansa vasten.
“Anteeksi”, hän sanoi toistamiseen, “Minulla vain.. napsahti päässä. En tiedä mikä minuun meni. Mutta kaikki selitykset ovat liian huonoja perusteluja sille, että satutin sinua. Voitko ikinä antaa minulle anteeksi, vaikka taidan jo tietää vastauksen.”
“Mitä sinä sitten luulet sen olevan”, kysyin jo hymyillen. Hän hymähti.
“Merkit viittaavat siihen että annat. En kyllä ansaitsisi sitä.”
“Nyt lopetat”, sanoin vihaisena, “Nimittäin tuon itsesäälissä rypemisen. Unohdetaan se, ja kaikki muut viimeaikoina sattuneet kömmähdykset. Sovittu?”
“Kömmähdykset? Olivatko ne mielestäsi ‘kömmähdyksiä?’ Syömishäiriö, itsemurha, minä satuttamassa sinua?” Hän murisi. Painoin sormeni hänen huulilleen.
“Sovittu?” Tuijotin häntä tiukasti silmiin. Hän huokaisi.
“Sovittu.”
Ei taas. Ei enää.
Katselin Edwardin kanssa pahaenteistä ilmoitusta koulun käytävällä. Tunsin Edwardin vieressäni innostuvan.
“Mennäänkö? Se olisi vihoviimeinen kerta, lupaan”, hän lupaili tyhjiä. Se ei olisi viimeinen kerta, Edwardin ja hänen perheensä tuntien.
“Viime kerrankin piti olla ‘vihoviimeinen kerta’”, mutisin. Edward naurahti.
“Silloin sen lupasi Alice. Bella, ei kouluntanssit ole niin paha. Ja jos minä en pyydä sinua ensimmäisenä parikseni, joku muu pyytää”, hän sanoi edelleen ääni intoa täynnä.
“Mutta minä en osaa tanssia, ja tanssiaiset ahdistavat minua.”
“Meillä on viikko aikaa harjoitella, joten etköhän sinä pari askelta siinä ajassa opi”, hän sanoi. Huokaisin syvään.
“Me emme ole siellä sitten tuntia kauempaa”, jupisin. Lähdimme kävelemään ensimmäiselle tunnilleni, ja Edward alkoi jokaisen ohi kulkemamme pojan myötä näyttää aina vain vihaisemmalta.
“Mikä on? Etkö haluakkaan mennä kanssani tansseihin”, kysyin toiveikkaana. Edward pudisti päätään.
“Totta kai tahdon mennä sinne kanssasi. Ja niin tahtoo moni muukin”, hän murisi ja viittasi poikalaumaan takanamme. Hän oli mustasukkainen.
“Minähän jo lupasin mennä sinun kanssasi. En minä heidän kanssaan ole menossa.”
“En minä pelkästään sitä. He vain.. ajattelevat asioita jotka saavat minut hermostumaan”, hän murisi edelleen.
“Mitä he ajattelevat”, kysyin uteliaana. Edward vilkaisi minuun nopeasti ja näytti turhautuneelta.
“Eivät mitään”, hän vastasi nopeasti. Pyöräytin silmiäni. Sitten kuulin yhden pojista vislaavan. Katsoin taakseni hämmentyneenä, ja poika iski silmää. Edward jännittyi vieressäni.
“Ahaa”, sanoin hiljaa ja käännyin taas Edwardin puoleen, “Älä kuuntele heitä. Typeriä teinipoikia joidenka hormonit hyrräävät ylikierroksilla.”
“Enkö minä sitten ole teinipoika?”
“Yli satavuotias ei mielestäni ole enää teinipoika”, sanoin huvittuneena. Edwardkin päästi kuivan naurahduksen.
Koulu päivä tuli ja meni, varsin nopeasti. Hurrasin mielessäni sille, että huomenna olisi lauantai. Edward ja minä makasimme päällekkäin (minä Edwardin päällä) Culleneiden olohuoneen sohvalla. Carlisle oli ainoa lisäksemme kotona, ja hän työskenteli huoneessaan.
“Mennäänkö huomenna ulos?” Edward kysyi ja silitti hiuksiani.
“Ai ostamaan minulle sitä typerää tanssiaismekkoa? Alice on jo varmaan ostanut sen”, mutisin. Edward pudisti päätään.
“Ajattelin, että voisin viedä sinut syömään siihen uuteen italialaiseen ravintolaan Seattlessa”, Edward sanoi, “Esme kertoi siellä olevan hyvää ruokaa.”
“Esme onkin varmasti maistanut sitä.”
“Hänen ystävättärensä kertoi siellä olleen”, Edward korjasi.
“Ei tarvitse, ajattelin tehdä Charlielle huomenna lasagnea”, sanoin. Tekisin sitä nimenomaan Charlielle, enkä itselleni.
“Entä sunnuntaina? Charliehan menee silloin kalaan”, sanoi salakuuntelija poikaystäväni. Yritin keksiä jonkin tekosyyn, mutta mieleeni ei tullut mitään. Jos menisimme ravintolaan, ja ruoan jälkeen kävisin vessassa oksentamassa.. Edward kyllä kuulisi minun oksentavan, mutta voisin sanoa sen olleen joku muu. Loistava suunnitelma. Ottaisin jonkin kevyen aterian, vaikka salaatin.
“Hyvä on”, sanoin muka innoissani, “Sunnuntaina siis.”
Edward näytti tyytyväiseltä. Hänestä oli varmaan mukava luulla että olin lopettanut laihduttamisen. Antaa hänen elää siinä luulossa, jos se tekee hänet tyytyväiseksi.
Sunnuntaina
Kävelimme käsi kädessä ravintolaan sisälle. Alice oli käskenyt minun pistää jotain normaalia hienompaa päälle, joten olin pistänyt hameen ja neuleen. Alicen mielestä se ei vastannut ‘hienoa’, mutta en välittänyt hänen suostutteluistaan pistää jokin mekko.
Tarjoilija viittasi meidät istumaan nurkkapöytään, ja hän katseli Edwardia lumoutuneena. Välillä minua häiritsi se, että kaikki tytöt haaveilivat Edwardista. Vielä enemmän häiritsi se, että Edward kuuli tyttöjen unelmoinnit heidän ajatuksistaan.
Tarjoilija antoi meille menut, ja Edward esitti tutkailevansa sitä.
“Tuo Vitello tonnato kuulostaa oikein hyvältä”, Edward sanoi katse menussa, “Haluatko että tilaan sinulle sen?”
“Ei kiitos, ajattelin ottaa pelkän salaatin”, sanoin. Edward mulkaisi minua nopeasti, mutta keskittyi sitten taas tutkimaan menua.
“Entä etkö haluaisi pizzaa? Italialaiset pizzat ovat aivan erilaisia kuin täällä Yhdysvalloissa”, Edward selitti ja alkoi luettelemaan eri pizzoja. Suljin korvani hänen pizzoiltaan, ja keskityin muistelemaan mozzarella salaatin aineksia. Olikohan siinä jotakin, joka sisälsi paljon kaloreita? Juusto ainakin sisälsi, tietääkseni. Tai mitä väliä sillä oli? Kuitenkin oksentaisin sen alta aikayksikön ulos.
“Otan tomaatti-mozzarella salaatin”, ilmoitin Edwardille ja panin menun pois. Hän tutkaili minua katseellaan hetken.
“Haluatko sen kanssa kokista?” hän kysyi kulmat koholla.
“Otan veden jäillä”, sanoin. Sitten, kuin tilauksesta tarjoilija saapui luoksemme. Edward kertoi tilauksemme, tai oikeastaan minun tilaukseni ja tarjoilija ihmetteli ääneen miksei Edward ottanut mitään. Edward kertoi olevansa dieetillä ja hänen ilmeensä muuttui hetken ajaksi synkäksi.
“Mikä on?” kysyin kun tarjoilija oli lähtenyt tilaukseni kanssa. Edward katseli minua surumielisenä.
“Ei mikään, minua vain suretti tuon vanhan naisen ajatukset tuolla”, hän kertoi, tai oikeastaan valehteli. Näin sen hänen silmistään. “Hänen miehensä kuoli pari päivää sitten.”
“Osanottoni”, sanoin typerästi. Edward hymyili hiukan.
EPOV
“Otan tomaatti-mozzarella salaatin”, Bella ilmoitti eri pizza-ehdotuksieni päälle. Katsoin Bellan luisevia kasvoja. Tajusikohan hän ollenkaan, kuinka laiha, tai oikeastaan sairaalloisenlaiha hän oli? Ja nyt hän aikoi ottaa pelkän salaatin. Mutta siinä oli sentään mozzarellaa, ja ajatus että hän söi juustoa, kohensi mieltäni hiukan. Mutta silti.
“Otatko kokista”, kysyin häneltä. Hän pudisti päätään.
“Otan veden jäillä”, hän sanoi.
”Tuolla se komea mies on, tuon luurangon kanssa”, kuulin tarjoilijatytön ajattelevan. Muutkin siis tosiaan huomasivat Bellan laihuuden, eli minä en vain kuvitellut sitä. Bella hiukan nyrpisti nenäänsä kun tarjoilija hymyili minulle, ehkä hiukan liian lämpimästi.
“Tilaan hänelle tomaatti-mozzarella salaatin, kiitos”, sanoin ystävällisesti. Tarjoilija punastui kun katsoin häneen.
“E-entä juomat?” tarjoilija änkytti ja kirjoitti vihkoseensa tilausta.
“Pelkkä vesi jäillä.”
“Ettekö te ota mitään?” hän kysyi ja räpsytti silmiään. Käännyin Bellan puoleen ja hän näytti stressaantuneelta.
“Olen erikoisdieetillä”, kerroin jo vanhaksi kuluneen valheen, ja sitten näin Bellan punastuvan. Hänen kasvonsa olivat muuten täysin kalpeat, johtunee syömättömyyden tuomasta anemiasta, ja pieni punastus näkyi enää vain haaleana. Miten minä saan hänet lopettamaan hänen täysin turhan dieettinsä?
”Hänkö dieetillä? Hän on niin taivaallisen komea ja hänen kroppansa on täydellinen! Mitä antaisinkaan jos…” suljin korvani tarjoilijan ajatuksilta, jotten kuulisi mitään sopimatonta.
“Selvä, tilauksenne saapuvat pian”, hän sanoi ja lähti. Huokaisin hiljaa.
“Mikä on?” Bella katseli minua huolestuneena. Mieleni teki kertoa hänelle, kuinka typerää ja vastuutonta ja lapsellista tuo dieetti oli, siihenhän ei ollut mitään syytäkään. Mutta en tahtonut ottaa riskiä, että menettäisin malttini taas ja kävisin Bellan kimppuun.
“Ei mikään, minua vain suretti tuon vanhan naisen ajatukset tuolla. Hänen miehensä kuoli pari päivää sitten”, nyökkäsin päätäni kohti yksin istuvaa rouvaa, joka kuivasi kyyneleitään liinaan. Ajatusten perusteella hän oli ollut naimisissa miehensä kanssa 40 vuotta.
“Osanottoni”, Bella sanoi surullisena, aivan kuin minä olisin menettänyt jonkun perheestäni.
“Heillä oli kaksi yhteistä lasta, ja viisi lastenlasta. He olivat naimisissa 40 vuotta”, kerroin Bellalle, joka hypisteli lautasliinaa.
“Häntä taitaa jäämään kaipaamaan moni”, hän totesi.
“Kaikkiahan jää aina kaipaamaan joku, vaikka olisikin yksinäinen tai onneton”, sanoin hiljaa, ja Bella kohotti päänsä puolustelevan näköisenä.
“Ei välttämättä”, hän aloitti, mutta päätin vaihtaa nopeasti aihetta.
“Alice ehdotti, josko menisitte huomenna koulun jälkeen ostamaan sinulle tanssiaisasua.”
“Ihme, ettei hän ole jo ostanut sitä”, Bella mutisi hiljaa itsekseen. “Kai se käy. Tuletko sinä mukaan? Vai onko tämä Alicen mielestä ‘tyttöjenjuttu?’” Bella kysyi nyt minulta.
“Minä menen Carlislen kanssa metsästämään”, kerroin ja Bellan ilme valahti hiukan. Sitten tarjoilija toi hänen salaattinsa.
“Olkaa hyvä, hyvää ruokahalua”, hän sanoi tylysti Bellalle, ja kääntyi sitten puoleeni, “Teille ei sitten todellakaan tule mitään, vai? Ruokalistallamme on erittäin kevyitä ja terveellisiä aterioita, joista uskon teidänkin pitävän..”
“Taidan jättää väliin”, sanoin hänelle ja kaadoin pöydällä olevasta vesikannusta vettä Bellan lasiin. Tarjoilija nyökkäsi ja lähti.
“Onko hyvää?” kysyin. Bella tökki haarukallaan mozzarellat omaan kasaansa lautasen reunalle.
“Todella maukasta”, hän sanoi vaikkei ollut maistanut vielä haarukallistakaan. Hän otti tomaatin palan haarukkaansa, ja laittoi suuhunsa. Hänen ilmeensä oli keskittynyt kun hän pureskeli tomaattia.
“Älä katso noin tarkkaan kun minä syön”, hän sanoi kun oli nielaissut tomaatin, “Se saa oloni vaivaantuneeksi.”
“Hyvä on, katselen sitten jotain muuta”, sanoin ja käänsin katseeni ikkunaan. Tuijottelin ohi meneviä ihmisiä ja autoja, ja kuuntelin muiden ravintolassa olevien ajatuksia.
Kun Bella oli syönyt vähän yli puolet salaatistaan, hän ilmoitti meidän olevan aika lähteä. Olin jo ojentamassa hänen takkiaan, mutta hän kertoi käyvänsä vielä nopeasti vessassa. Jäin odottamaan häntä aulaan.
”Onko tuon ikäinen jo raskaana? Teiniäidit pitäisi kieltää lailla! Mikseivät teinit muista ikinä ehkäisyä?! Mutta hän on kyllä aika laiha raskaana olevaksi.. Ehkä hänellä on ruokamyrkytys. Tiesin tässä ravintolassa olevan jotain vikana”, kuulin keski-ikäisen naisen ajatukset, kun hän astui naisten vessasta ulos. Näin Bellan kävelevän vessakoppiin hänen muistoissaan, kun hän ajatteli tätä ‘teiniäitiä.’ Sitten kuulin itsekin Bellan voihkaisun ja sen jälkeen oksentamisen ääntä. Tunsin taas raivostuvani. Puristin käteni nyrkkiin, ja yritin saada hengitykseni tasaantumaan.
Bella asteli hymyillen ulos vessasta, ja hänen ilmeensä muuttui järkyttyneeksi, kun hän näki minut.
“Jo-joku nainen oksenteli v-vessassa”, hän sanoi vaivaantuneena. Sitten hän sieppasi takkinsa kädestäni ja käveli nopeasti ulos ravintolasta autolleni. Kävelin hänen perässään.
“Vien sinut nyt suoraan Charlielle”, mutisin vihaisena. Istuimme autoon, ja heti kun hän oli laittanut turvavyön, käynnistin. Ajoin mahdollisimman nopeasti heidän talolleen. Minun täytyi saada Bella nopeasti pois luotani, ennen kuin menettäisin malttini.
Olimme koko matkan hiljaa, ja Bella näpersi vaivaantuneena hihaansa. Kun saavuimme heidän kodilleen, Bella rikkoi hiljaisuuden.
“Et varmaan jää?” Hän tiesi, että minä tiesin hänen oksentaneen.
“En”, sanoin, “Minun on parasta lähteä mahdollisimman nopeasti, ennen kuin se parin päivän takainen toistuu.”
“Ahaa”, hän totesi. Kumarruin nopeasti häntä kohti ja suutelin häntä nopeasti huulille. Avasin hänen turvavyönsä samalla.
“Sinun täytyy nyt lähteä”, kuiskasin hänen korvaansa. Hän nyökkäsi hiljaa ja avasi autonoven, ja lähti. Heti kun hän oli ehtinyt kuistille, painoin jalkani polkimelle ja ajoin nopeasti pois. Minun täytyi päästä rauhoittumaan, kauas Bellasta.
-
oih, ihana luku! (noh, taas..) ;D pidin Edwardista, se oli niin omaitsensä, minusta ainakin, varsinkin tuossa lopussa.
no, mutta, rakentavaa ei varmaankaan taas tule.. =''D
jatkoa taas toivon.. ;)
(hih, olin eka!)
-
Ihana luku ♥ (jälleen) ;D
Repesin muutamalle kohdalle:
“Älä kuuntele heitä. Typeriä teinipoikia joidenka hormonit hyrräävät ylikierroksilla.”
“Enkö minä sitten ole teinipoika?”
“Yli satavuotias ei mielestäni ole enää teinipoika”, sanoin huvittuneena. Edwardkin päästi kuivan naurahduksen.
;D
Järkevää kommenttia ei muodostu, mut jatkoa jälleen pian ;)
NiN
-
ihana tämä, Eddie on niin ihana oma itsensä, mutta tuo hemmetin Bella lopettaisi nyt hullu sen laihduttamisen. Tämä on mahtvava fikki , jonka mukaan tempautuu. Olet mahtava kirjoittaja. Jatkoa pian
minulla ei ole mitään rakentavaa
-
Kiva tää uus luku ♥ Ed on niin oma itsensä (((=
Ja osaat kirjottaa tosi..hyvin ;'DDD
jatkahan pian ♥
~kkaro
-
En kerkee mitää järkevää kirjotella joten kirjotan nopeesti! :D Taastosi hyvä ja virheetön luku! (ainakaa mä en huomannu virheitä) Edward oli nii oma ittensä ku se syytti alussa kokoajan itteään! :) ja en tiiä miks, mut tykkäsin et täs oli EPOV! :) bella vois jo lopettaa ton laihdutuksen :D
minnamoi♥
-
oonpas tyhmä :o oon lukenu tätä alusta asti, enkä oo kommentoinu kertaakaan :<
noniin mutta nyt kommentoin :D
mäkin repesin tälle kohalle ;)
“Älä kuuntele heitä. Typeriä teinipoikia joidenka hormonit hyrräävät ylikierroksilla.”
“Enkö minä sitten ole teinipoika?”
“Yli satavuotias ei mielestäni ole enää teinipoika”, sanoin huvittuneena. Edwardkin päästi kuivan naurahduksen.
ää vois Bella jo lopettaa ton turhan laihduttamisen! ;o
okei en keksi mitään järkevää
lisää !
♥ -jjassuu
-
Ei ole ensimmäinen kerta, jolloin vihaan Bellaa.
Ai niin, vakioaloitus (joka tulee hieman myöhässä): ÄÄÄÄÄÄ!!!
Olet loistava kirjoittaja, Bella on ärsyttävä (hyvä juttu siis minun mielestäni), Eddie on taivaallisen ihana ja rakastan tätä ficciä. Jatk0a? ::)
-
Noniin, Edward ei kestä enää painetta! Se ei jaksa enää Bellaa! :D Uujea, lisää draamaa! :D
Vitsi mä tykkään sun kirjotustyylistä. Tosi hyvät kuvailut, tässä esimerkki:
“Yli satavuotias ei mielestäni ole enää teinipoika”, sanoin huvittuneena. Edwardkin päästi kuivan naurahduksen.
Näitä tällässiä voisin laittaa vaikka kuinka monta! Että voit olla ylpeä! :)
Jatkoa sitten vaan!
-
Voi, voi voi. Bella, Bella, Bellaaaaa. Sehän kuolee kohta jos jatkaa samaan tahtiin. : << EDWARDD! Do something! By the way, aivan ihana luku jälleen!<33 PIan jatkoa!
-
Voi, tämä on niin koukuttava ficci! Mutta harmittaa, kun se tuntuu enimmäkseen olevan vain ihmettelyä, miksei Bella syö... Minusta olisi entistäkin mielenkiintoisempaa, jos tarinassa olisi vähän muutakin kuin Bellan oksentelua. :)
Pidän erityisesti niistä kohdista, joissa kirjoitat saman tilanteen sekä Edwardin että Bellan näkökulmasta.
Miten pitkää ficciä suunnittelit tästä?
-
ihana tämä, Eddie on niin ihana oma itsensä, mutta tuo hemmetin Bella lopettaisi nyt hullu sen laihduttamisen. Tämä on mahtvava fikki , jonka mukaan tempautuu. Olet mahtava kirjoittaja. Jatkoa pian
oii, kiitos kiitos (: mutta valitettavasti tämän ficin idea on bellan laihdutus :D
Mutta harmittaa, kun se tuntuu enimmäkseen olevan vain ihmettelyä, miksei Bella syö... Minusta olisi entistäkin mielenkiintoisempaa, jos tarinassa olisi vähän muutakin kuin Bellan oksentelua.
Kyllä ne kohta alkaa tekemään asialle jotain ; ) Yritän saada tuleviin lukuihin muutakin kuin pää pöntössä juttuja. (:
Miten pitkää ficciä suunnittelit tästä?
yritän saada 15.lukuun mahtumaan kaiken, eli seuraavissa luvuissa aletaan mennä hiukan nopeampaan tahtiin (:
Kiitos kaikille muillekin kommentoijille, piristitte mun kahdeksan tunnin koulupäivää : D
-
Uusi luku (:
Yhyy, miksi Bellan pitää laiduttaa, kun se on jo niin laiha : ( Mua surettaa ja säälittää.
Tosi hyvin kirjotat ja tykkäsin. Virheitäkään en löytänyt.
Odottelen innolla jatkoa (: <3
-
Huih, en ollut huomannut et uus luku on tullu :o
Noh kuitenkin ihana, mutta toivottavasti Bella lopettaa pian laihdutuksen :o
Järkevää ei tule joten jatkoa ! Kiitos
- loveya, maria .
-
Kiitos tooosi paljon kommenteista!! :) nyt tulee 11.luku ; )
11.Luku
EmPOV
“EMMETT, OLET IDIOOTTI!”
“Se oli Jazzin idea! Sinun miehesi!”
“Aivan kuin uskoisin tuon” Alice kiljui ja paiskasi maljakon minua päin. “Jasper ei ikinä tee tällaista!”
“Ei Esmekään uskonut, että sinä paiskoisit hänen lempimaljakkojaan ympäri taloa”, sanoin ja juoksin alakertaan pakoon. Alice tuli nopeasti perässäni, ja nyt hänellä oli pesäpallomaila mukanaan.
“Minä tapan sinut, sen minä vannon”, hän uhkasi ja yritti lyödä minua mailalla, mutta se osuikin televisioon. Hitto, puolentunnin päästä olisi tullut matsi.
“En usko, että teet sen. Ethän sinä muuten saa selville, missä kaikki vaatteesi ja luottokorttisi ovat”, sanoin viekkaasti. Alice murisi turhautuneena. Olimme kaksin kotona, sillä Esme, Rosalie ja Jasper olivat metsästämässä ja Carlisle oli töissä. Edward taas oli Bellansa kanssa jossain ravintolassa.
“Et voi tehdä tätä minulle”, Alice nyyhkytti ja lysähti sohvalle. Hän painoi päänsä tyynyyn, ja itki ilman kyyneliä. Aloin nauraa. Sitten hän kääntyi katsomaan minua vihaisena.
“Kerro minullekin, mikä tässä naurattaa! Elämäni on ohi! Minulla ei ole enää syytä elää, kiitos sinun! Toivon, että se karhu olisi tappanut sinut ja Rosalie ei olisi pelastanut sinua! VIHAAN SINUA, EMMETT MCCHARTY!”
”Se on Emmett Cullen sinulle, senkin Brandon!”
”Mieluummin Brandon kuin Cullen, jos nimen mukana tulet sinä!”
”HYVÄ!”
”HYVÄ!”
Lilliputti tuijotti minua tuimasti, ja minä häntä. Kun olimme tuijottaneet toisiamme kymmenen minuuttia, päätin keventää tunnelmaa päästämällä tekoröyhtäisyn suoraan hänen kasvoilleen.
”EMMETT! OLET IDIOOTTI, MINÄ VIHAAN, VIHAAN, VIHAAN SINUA!!” Alice huusi.
”Toistat itseäsi, hiukan”, sanoin ja röyhtäisin uudelleen. Alice alkoi lyömään minua tyynyllä, ja juuri kun olin tekemässä kainalopierua, Edward ilmestyi olohuoneeseen.
”Jou, mitä äijä?” kysyin ja tönäisin Alicea niin, että hän tipahti sohvalta. Alice alkoi murisemaan.
”Edward, kerro minne hän on piilottanut vaatteeni ja luottokorttini!”
”Älä kerro!”
“Kerropas!”
“Älä!”
“Kyllä varmasti kertoo!”
“Ne ovat haudattuna panssaroituun arkkuun joen viereisen ison kiven alle, 4 metrin syvyyteen. Arkun avain on vedetty vessanpöntöstä alas, mutta toinen avain taas on lähetetty kirjekuoressa Afganistaniin”, Edward sanoi vakavana ja lähti yläkertaan.
“Ilonpilaaja!” huusin ilonpilaajalle. Veljen pitäisi olla aina mukana ärsyttämässä siskoja.
“Emmett, joko sanoin että vihaan sinua?” Alice kysyi ja juoksi ovesta ulos. Ilmeisesti kaivamaan arkkua tai tiputtamaan postilentokoneen maahan jotta saisi sen kirjekuoren.
“Olen tainnut kuulla sen joskus”, mutisin ja päätin mennä piristämään niin sanottua veljeäni.
EPOV
Vihasin itseäni. Vihasin elämääni. Vihasin ajatustenlukua. Vihasin sitä, että tiesin mitä muut ajattelivat. Vihasin, kun tiesin muiden likaisimmat ja surullisimmat ja iloisimmat kokemukset, salaisuudet.
Vihasin, etten tiennyt Bellan salaisuuksia ja ajatuksia.
Bella oli ainoa, jonka ajatukset, muistot, haaveet, salaisuudet, päähäänpistokset, suunnitelmat ja pelot tahdoin kuulla. Ja juuri häntä en voinut kuulla. Siksi en osannut auttaa häntä.
Toivoin olevani aivan tavallinen ihminen. Pystyisin vanhenemaan Bellan kanssa, voisimme saada lapsia, voisimme iloita lapsenlapsiamme, voisimme kuolla yhdessä vanhuuteen.
Jos olisin ihminen, Bella ei tuntisi oloansa lihavaksi tai rumaksi. Minä tiesin, että tämä johtui siitä. Hänen laihdutuksensa johtui siitä, että vampyyrit olivat saalistamisen takia ihmissilmissä hypnoottisen kauniita. Koko perheeni tiesi, että ulkomuotomme oli pelkkä synkkä kirous. Kukaan, paitsi Rosalie, ei tuntenut erityistä mielihyvää ulkomuotomme tuomista eduista.
Bella oli maailman kaunein ihminen, tai olento jonka olin ikinä nähnyt. Eikä hän ollut lihava. Hänelle oli alussa tullut naisellisia muotoja, ja jostain syystä hän tulkitsi itsensä lihavaksi sen takia.
Bellan olisi parempi olla jonkun toisen kanssa. Jonkun ihmisen.
“Sinä pilasit kaiken.” Hätkähdin Emmettin ääntä. Olin ollut aivan omissa ajatuksissani etten ollut kuullut hänen tuloaan. Hän istui viereeni huoneeni lattialle.
“Dumppasiko Bella sinut?” Emmett kysyi ja tökkäsi minua kyynärpäällään kylkeen. Pudistin päätäni.
“Se on vain… iso virhe”, mutisin itsekseni. Emmett näytti kysyvältä.
“Mikä on iso virhe?”
“Se, että olen Bellan kanssa. Siksi tämä kaikki tapahtuu. Hän tuntee olevansa jotenkin huonompi kun minä, vaikka asia onkin aivan päinvastoin.”
“Nyt en kyllä pysy kärryillä, jospa selittäisit kunnolla. Tohtori Emmery kuuntelee sinua mielellään. Käy tuohon makaamaan”, hän sanoi tohtorimaisella äänellä ja osoitti futtonia. Huokaisin, ja kävin makaamaan. Emmett juoksi hakemaan Carlislen työhuoneesta itselleen tuolin. Kun hän saapui, hänellä oli päällään puku ja silmälasit. Hän asetti tuolin lähelle minua ja istuutui. Hänellä oli mukanaan myös paperilehtiö ja kynä.
“Ole hyvä ja aloita. Mikä mieltäsi painaa?” hän kysyi ja kirjasi lehtiöönsä jotain. En kuunnellut hänen ajatuksiaan, sillä omissani oli aivan tarpeeksi.
“Kaikki.”
“Tulitikkurasia tippuu maahan, ja otat päällimmäisen tulitikun käteesi tutkailtavaksi. Kerro minulle, mitä siinä tulitikussa on ongelmana?”
“Ongelmana on se, että olen vampyyri.”
“Miltä se tuntuu?” Emmett kysyi ja kirjoitti taas jotain.
“Hirviömäiseltä.”
“Mitä pahaa hirviöt sinulle ovat tehneet?”
“Emmett, minä en todellakaan tahtoisi puhua kaikista maailman ihmisistä juuri sinun kanssasi juuri nyt”, sanoin vihaisena. Emmett kumartui minua kohti ja laski silmälasiansa hiukan nenänvarttaan alemmas.
“Ensinnäkin, olen tohtori Emmery. Toiseksi, minä olen vampyyri. Ja kolmanneksi, tulitikut tippuivat jo maahan, eli meidän on nyt kerättävä ne ja tutkailtava niitä”, hän sanoi todella epäemmettmäisellä äänellä.
“Hyvä on”, huokaisin. Emmett nyökkäsi asiantuntevasti ja kirjasi taas jotain. Sitten hän jatkoi.
“Tunnetko olosi useinkin hirviömäiseksi?”
“Nykyään melkeinpä koko ajan.”
“Vai niin”, hän sanoi, ja nosti katseensa lehtiöstä.
“Siirtykäämme seuraavaan tikkuun”, hän sanoi ja oli ottavinaan jotain lattialta.
“Mutta ethän sinä vielä ratkaissut tätä ensimmäistäkään”, sanoin turhautuneena.
“Se oli liian monimutkainen. Tutkiskele sitä sydämessäsi”, hän sanoi ja lausui viimeisen sanan hitaasti ja tunteellisesti.
“Emmett, minä lähden nyt”, sanoin ja nousin makuuasennosta. Kävelin ulos huoneesta.
“Lasku tulee perässä!” Emmett huusi vielä perääni.
Kävelin turhautuneena metsään. Kuulin Alicen ähkintää joelta päin, ja päätin mennä hänen luokseen. Kun saavuin joelle, Alice oli jo kaivannut suuren arkun maasta, ja nyt hän avasi kirjekuorta, jossa ilmeisesti oli arkun avain.
“Tiputitko postin lentokoneen?” kysyin ja istuin kivelle katselemaan hänen touhuamistaan.
“Oikeastaan en. Ehdin juuri ja juuri penkomaan kaikki postisäkit ennen kuin ne lastattiin ruumaan. Ja nyt kaikki pienokaiseni ovat turvassa”, hän kujersi samalla kun avasi arkun lukon. Hän avasi kannen, ja kumartui toiveikkaana arkun ylle. Sitten hän jäykistyi.
“Alice? Onko kaikki kunnossa?” kysyin, sillä hänen ajatuksistaan ei juuri nyt saanut selkoa.
“Minä… kuolen”, hän sanoi tyhjällä äänellä , “Emmett on tuhonnut ainoan, mistä välitän. Koko elämä on pilalla. Aika on pysähtynyt.”
Kävelin hänen vierellensä, ja sitten näin sen itsekin. Arkku oli täynnä räjähtäneen näköisiä riekaleita, ja riekaleiden päällä oli pienempi panssaroitu arkku. Lukko näytti samanlaiselta kuin isomman arkun, joten kokeilin avata pienemmän arkun samalla avaimella. Se aukesi.
Arkun sisällä oli Alicen lompakko, ja viesti.
Rakas pienempääkin pienempi, heiveröistäkin heiveröisempi, typerääkin typerämpi siskoni!
Hah, tykkäätkö yllätyksestäni? Muistin juuri, etten ole antanut sinulle syntymäpäivälahjaa 15 vuoteen, joten päätin heti paikata tilanteen. Hieman seikkailua - tiputitko sen lentokoneen alas, vai sukelsitko pönttöön? - ja dramatiikkaa!
Jasper kertoi, että olet aina halunnut uudistaa kokonaan vaatekertasi, muttet tiennyt mitä vanhoille vaatteillesi pitäisi tehdä, joten päätin auttaa sinua! Rakensin itse, aivan niin, itse, pikkuisen pommin, joka tuhoaisi typerät vaatteesi!
Jätin sinulle sentään luottokorttisi ja rahasi, että voisit ostaa uusia rättejä. :---)
Maltan tuskin odottaa, mitä annat minulle syntymäpäivälahjaksi! Olet rakas!
Terveisin,
Lempiveljesi Emmett
“Hän on sairas”, totesin, ja Alice katsoi minua kysyvästi.
“Mitä siinä lukee? Mikä saa jonkun tekemään tällaista!?” hän kyseli selvästi shokissa. Luin hänelle viestin, pehmentäen joitakin kieroutuneita kohtia, ja jättäen Jasperin kokonaan mainitsematta. Se nyt vielä puuttuisi, että Alice raivostuisi hänellekin.
“Niillä oli tunnearvoa! En minä tahtonut päästä niistä eroon! Minä vihaan Emmettiä! Hän on minulle kuollut!” Alice huusi ja purskahti sitten nyyhkyttämään ilman kyyneleitä.
“Tahdon hyvästellä ne yksin”, Alice sanoi nyyhkytystensä lomasta, ja minä nyökkäsin. Lähdin kävelemään takaisin talolle ja samalla revin lapun palasiksi.
Joskus mietin, mitä Rosalie näki Emmettissä, vaikka kuulinkin hänen ajatuksensa.
BPOV
Maanantaina tullessani koulun parkkipaikalle, näin Edwardin Volvolla kaikki muut, paitsi itse auton omistajan. Ilmeisesti hän tarvitsi vieläkin omaa aikaa.
Kävelin heidän luokseen, ja Alice nyyhkytti Jasperin kylkeä vasten. Hänellä oli todella epäistuvat vaatteet, ja ne eivät olleet ollenkaan hänen tyylisiään.
“Alice, mikä sinulla on?” kysyin kun saavuin heidän luokseen. Emmett purskahti nauruun.
“Tuo.. tuo paholainen”, Alice änkytti ja osoitti Emmettiä sormellaan, “tu-tuhosi kaikkein tärkeimmän elämässäni.”
“Mutta Jasperhan on tuossa, aivan kunnossa”, sanoin kummastuneena. Jasper hymyili minulle.
“Eihän minua tarkoittanut. Hän tarkoitti vaatteitaan”, Jasper sanoi ymmärtäväisenä. Vai niin, siitä johtui siis hänen vaatteensa.
“Ahaa”, totesin, “Etkö sinä olekaan hänelle tärkein?”
“Jasper on vain väliaikaisesti listalla kakkosena”, Emmett hykerteli, “Jasper nimittäin auttoi minua idean kehittelemisessä.”
“Vai niin. Missä Edward on?”
“Hän lintsaa tämän päivän”, Rosalie sanoi ja leikitteli kutreillaan. Mielialani laski. Olinko minä niin vastenmielistä seuraa, että Edward ei kestänyt olla kanssani?
“Älä murehdi, huomenna hän varmasti tulee”, Jasper sanoi, tuntiessaan minun tunteeni.
“En minä murehdi. Menen nyt tunnille, nähdään ruokailussa”, sanoin ja lähdin kävelemään ensimmäiselle tunnilleni.
Matikantunti oli yhtä tuskaa. Ilman Edwardin apua, en osannut laskea mitään. Kun minua pyydettiin taululle tekemään tehtävä, kerroin etten osannut tehdä sitä.
“Totta kai et osannut, eihän parisi ollut auttamassa”, opettaja oli todennut koppavasti ja pyytänyt sitten Ericiä taululle.
Päivänmittaan tuli jatkuvasti samanlaisia hetkiä. Tajusin, etten osannut mitään. Olin aina turvautunut Edwardiin, ja hän oli aina auttanut minua vaikken olisi apua tarvinnutkaan. Siihen oli tultava muutos. Huomenna aloittaisin uuden opiskelutavan, johon ei kuulunut Edwardilta apua pyytäminen.
Kävelin vesipullo kädessäni Culleneiden pöytään, Alicen ja Emmettin väliin. Heidän välissään oli todella ahdistava olla, sillä he mulkoilivat toisiaan vihaisesti jatkuvasti.
“Etkö syö mitään?” Jasper kysyi kun avasin vesipullon.
“Söin pienen välipalan äskettäin”, valehtelin mahdollisimman vakuuttavaksi. Tiesin kyllä, ettei Jasperille oikeastaan voinut valehdella. Mutta ainahan voi yrittää.
“Bella, mennäänkö käymään tuolla ulkona? Jasperilla ja minulla olisi hiukan asiaa”, Emmett sanoi ja hänen kätensä kävin niin nopeasti taskussa, etten ollut varma näinkö oikein.
“Öö, selvä”, sanoin hämmentyneenä ja lähdin kävelemään poikien välissä ulos.
Emmett ja Jasper johdattivat minut liikuntasalin taakse. Sitten he asettuivat seisomaan eteeni niin, että jäin heidän kahden ja seinän väliin.
“Mit-”, aloitin, mutta sitten näin Emmettin ottavan taskustaan kaksi suklaapatukkaa. Silmäni laajentuivat.
“Ette voi… Suklaa on epäterveellistä! Tahdotteko, että kuolen sokerimyrkytykseen?!” huudahdin järkyttyneenä ja yritin päästä pakoon heidän ohitseen, mutta he eivät päästäneet.
“Bella, tämä on omaksi parhaaksesi”, Jasper sanoi ja Emmett avasi ensimmäisen suklaapatukan käärepaperin. Jasper meni taakseni ja otti käsistäni kiinni, kuin panttivangilla. En pystynyt liikkumaan.
Emmett heilutteli petollisen hyvän tuoksuista suklaapatukkaa nenäni ympärillä.
“Eikö tuoksukin oikein makoisalta? Oikein vesi herahtaa kielelle.. Saisinpa maistaa sitä.. Oijoi, sehän on Bellan lempisuklaata! Hänen on pakko saada maistaa, aivan pakko..”, Emmett kiusasi minua ja jatkoi patukan heiluttelua. Sitten hän katkaisi siitä pienen palasen, ja ojensi sitä suutani kohti.
“Maistuu varmasti hyvälle… Rapeaa suklaata, toffeeta välissä..”
“En tahdo si-”, en ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun Emmett jo tunki suklaan suuhuni. Sitten hän otti leuastani kiinni ja heilutti sitä, yrittäen saada minut puremaan.
Kun olin pakon edessä joutunut nielemään suklaan, Emmett hymyili voitonriemuisesti.
“Me teimme sen Jazz! ME TEIMME SEN!!”
“Hän söi vasta yhden palasen. Edward tahtoi hänen syövän ainakin yhden kokonaisen patukan”, Jasper sanoi.
“Hetkinen.. Käskikö Edward teidän syöttää minulle suklaata?!” kysyin, ja Emmett käytti taas tilaisuuden hyväkseen ja tunki suklaata suuhuni. Tuntui ällöttävältä, ja minua alkoi oksettaa. En ollut pitkään aikaan syönyt makeaa, ja yhtäkkinen sokeriläjäys alkoi siksi ällöttämään.
“Eihän periaatteessa käskenyt, hän vain ehdotti sitä, jos meillä olisi ruokatauolla tylsää”, Emmett nauroi. Mulkaisin häntä vihaisena ja loukkaantuneena.
“Enää yksi palanen, niin olet syönyt kokonaisen suklaapatukan! Ei muistella pahalla”, Emmett sanoi ja nipisti sormensa nenäni ympärille, saadakseen minut avaamaan suuni. Kesti vain kymmenen sekuntia, kun jo avasin suuni haukatakseni happea. Sitten Emmett taas iski ja laittoi suklaata suuhuni. Kun olin niellyt senkin, Jasper päästi minusta irti.
“Edward voi olla ylpeä meistä!” Emmett hymyili omahyväisesti ja kohensi ryhtiään. Lähdin kävelemään suutuksissani vessaa kohti, oksentamaan. Ihmettelin, mikseivät he yrittäneet estää minua, sillä tiesin heidän tietävän, että menisin tunkemaan sormet kurkkuuni.
Syy selvisikin sitten vessassa.
Avatessani vessan oven, näin Rosalien ja Alicen peilailemassa itseään pesualtaiden luona. Käännyin heti, ja suljin oven perässäni. He kaikki olivat samassa juonessa! Ja koko juonen takana oli Edward!
Lähdin masentuneena kävelemään seuraavalle tunnille, ja tunsin itseni täysin petetyksi.
-
Tohtori Emmery ;D Repesin siinä.
Harmi, että Bellan ja Edwardin välit on alkanu rakoilemaan ja kylmenemään. :(
Mutta hyvä, että muut Cullenit päättivät puuttua tuohon Bellan syömishäiriöön. :) Kuulostaa ainakin jo aika pahalta ; /
“Ensinnäkin, olen tohtori Emmery. Toiseksi, minä olen vampyyri. Ja kolmanneksi, tulitikut tippuivat jo maahan, eli meidän on nyt kerättävä ne ja tutkailtava niitä”, hän sanoi todella epäemmettmäisellä äänellä.
Paljastit tässä luvussa Emmettin salaisen viisauden :D
Rakentava kommenttini karkasi, mutta jatkoa pian, eiks jeah? ;)
NiN ♥
-
Tohtori Emmetty :D
Sori, etten kommannut edellistä lukua, mutta kun tietokoneella tuntuu olevan joku henk. koht. ongelma minua vastaan... (eli se otti ja hajosi)
Vähän mä repesin tolle, kun Emmett ja Jasper syötti Bellalle suklaata :D
Jatkoa, nopeasti!
Love, Hayles
-
GO CULLENS! :D
Just mahtavaa, et ne vihdoin puuttu Bellan syömishäiriöön. Hyvähyvä! :)
Sori, etten oo kommenttoinu edellisiä, en oo jotenkaa kerenny ku lukuja tulee niin tiuhaan (mikä on hyvä!) :D
Hehehe, Tohtori Emmetty<3 Iha kyl suututti Alicen puolesta ku Emmett oli niin ilkee :( Mut ne kainalopierut, voi jessus sentää! :D Erittäin Emmettmäistä!
Kiitos tästä taas :)
-
Eenpäs ole muistanut kommentoida, paikkaan asian nyt. :--)
Em oli ilkeä, iski juuri sinne Alicen heikkoon kohtaan. :( Tykkään että Ed näyttää turhautumisensa Bellan kanssa, eikä vaan 'tyydydyy tyttöystävälläni on syömishäiriö ja whattaa ever'. Tai no Edwardin pitäisi kai olla sairas jotta se olisi noin välinpitämätön, mutta luultavasti tajusit mitä ajoin takaa. Bellahan tarvii nyt kokoajan jonkun lapsenvahdin..
Nauroin Emmettin ja Jazzin pakko-syödä-suklaapatukka episodille :D
Jatkoaa, tämä koukuttaa pahemman kerran! :P
mouu
-
UHHUUHUUUU. HIH. BAAAD VAMPYREEES >: DDDDD KIITODD KOVASTI TARINASTAAA<33 jATKOA PYYDÄN. ; )) <3
-
Tää on niin hyvä etten osaa sanoo mitään rakentavaa ((=
Jatka siis♥ ;'DD
~kkaro
-
Mua harmittaa kans tuo, että Edwardin ja Bellan välit on menny huonoiksi,
mutta se kyllä tekee tästä mielenkiintosempaa. Toivon kuitenki, että kaikki
loppuu hyvin. :D (Oon ikuinen Edward/Bella fani XD)
-
Jee näin nopee jo uus luku! :) tykkäsin tosi paljon ku tässä oli muutaki ku vaan bellan laihdutusta, toi emmettin synttärilahja alicelle oli tosi hyvää vaihteluu! eikä virheitäkää löytyny! :) en tiiä onks joku jo kysyny mut kui pitkän ajattelit kirjottaa tästä?
minnamoi♥
-
Jes! Tää on yks parhaista ficeistä mitä oon lukenu!! mahtavaa : )))
Kiitos tästä ja hienoo et jatkookin tulee noin nopeesti
Kiva ku Bellakin söi vähän suklaata : ))
Jatkoo vaan lisää! Kiitos.
-
Oih, tosi nopeesti on tullut jo uus luku :o
Hyvä, että Cullenit puuttuivat siihen syömishäiriöön!
Tykkäsin ;)
Jatkoa odotan
- loveya, maria .
-
Hyvä luku oli taas (:
Mä en tiedä, miksi, mutta mua rupes hirveesti ärsyttämään se, että Bella ei saanu oksentaa xD Tai ei oikeastaan se, on vaan hyvä, että ne ei anna sen oksentaa, mutta mua ärsytti varmaan se, että kaikki oli liitoutunut Bellaa vastaan. Harmi, kun Bellan ja Edwardin välit on nyt niin jäässä :/
Jatkoa odottelen!
-
Wuhuu. Hyvä pojat!!
Ei nyt yks suklaapatukka voi tappaa. Semmone ei ees nosta painoo.
Mut tykkäsin. Tää on hyvin kirjotettu^^
Jatkoaaaa.
-
Miksi Emmett on tuollainen? Miitää? :D Se on yleensä hassunhupsu, mutta nyt niin kovin ilkeä! Eieiei!!! :o Mut onneks se terapia oli sentään hassua :)
Kauheen julmaa oli kuitenkin tuo suklaa-juttu! Pakkosyöttäminen on väärin! Sairasta! Vaikka onhan Bella kyllä iteki sairas, mutta kuitenkin...
Joo mutta jatkoa! (:
-
en tiiä onks joku jo kysyny mut kui pitkän ajattelit kirjottaa tästä?
yritän saada tämän päättymään 15.lukuun, mutta tuntuu siltä että saattaa mennä hiukan yli :'D
Miksi Emmett on tuollainen? Miitää? :D Se on yleensä hassunhupsu, mutta nyt niin kovin ilkeä! Eieiei!!! :o
Emmett nyt vaan oli ilkeällä tuulella :---D Ota nyt selvää Emmettistä... :'D
Kiitos kaikille kommenteista, moni näköjään suree Edwardin ja Bellan kylmiä välejä :--O Haha, ite oon tavallaan ihan tyytyväinen :--D (ilkeä olen :D)
Seuraava osa tulee varmaankin vasta maanantaina. (:
-
Hihiii :D
Vaikka aihe on rankka ni ihanaa et tässä on niin paljon huumoria mukana!
Emmett on kyl varmaan maailman paras kallonkutistaja.. ::)
Jatkoo nopeesti!!
-Candy
Ps. Tunkekaa vaan lisää suklaata Bellan kurkkuun!!
-
“Totta kai et osannut, eihän parisi ollut auttamassa”, opettaja oli todennut koppavasti ja pyytänyt sitten Ericiä taululle.
"Tietenkään et osannut" olisi ehkä kuulostanut hieman luontevammalta :).
en tiiä onks joku jo kysyny mut kui pitkän ajattelit kirjottaa tästä?
yritän saada tämän päättymään 15.lukuun, mutta tuntuu siltä että saattaa mennä hiukan yli :'D
EIEIEIEIEI!! Enää neljä lukua :,O Ilkimys! Saisi venyä vaikka viiteenkymmeneen lukuun saakka :D.
Äh, Bella on ihan typerä, kun angstaa vain sitä että Eddie on niin täydellinen, vaikka Teddy sanookin hänelle koko ajan kaikkea kivaa. Jos minulla olisi sellainen poikaystävä, en taatusti valittaisi. Ikävä kyllä poikaystävä-ehdokkaani on epäsosiaalinen ja lisäksi äärimmäisen epäkiinnostunut minusta.
Äh. Menen muualle angstaamaan (toisin sanoen jatkan uutta lukua omaan ficciini :D). Uusin luku oli taas kerran ihana ja muistutan, että tämä on lempificcini ja senpä takia onkin äärimmäisen epäkohteliasta lopettaa tämä joskus xD.
No juu. Tee kuten parhaaksi näet.
-
Emmett oli niin hyvä terapeutti!!
Miksköhä Edward ei oo jo lähettäny Bellaa pakkohoitoon??
Ihan sika hyvä fic! ;D
-
Lol. Missä Jacob? :D Nyt tähän väliin jotain Jacob-draamaa kiitoooos! :D
No mut joo. Mä en oikeen syömishäiriöficeistä tykkää, ku mulle tulee aina tosi ahdistunu olo niistä. Mut kuitenkin tän nimi sai mut lukemaan tän :D No siilti. Ficci oli ihan ok, sellanen perus syömishäiriöficci. :) Kirjotusvirheitä tässä oli kyllä aika paljon, ootko harkinnut betaa? :) Se kyllä karsis suurimman osan kielioppivirheistä ja typoista. Mut anyway :D Tää oli tällästä helppoa luettavaa ja luin kaikki luvut putkeen eikä se tuottanut mitään vaikeuksia =) Mut joo. :D Jacob kehiin! :D
-
Höh, ei oo tullu pitkään aikaan jatkoo, kun on tottunu että sä oot aika nopee kirjottaan. :( Onko inspis poissa? HAnki se äkkiä takasin, jos on :D.
-
kiitos kaikille kommentoijille (: anteeksi ettei ole tullut jatkoa, mutta kuten _Joutsen_ arvasikin, inspis on kadonnut ja muutenkin on kiireistä ollut koulussa.. Ja nyt hiihtolomalla pitää taas kirjoittaa aine -.- ja yhteishakukin on pian.. surkeita selityksiä :D
valitettavasti edellä mainituiden syiden takia pistän ficin hetkeksi tauolle, vaikka ficci onkin aika lopussa jo :/ lupaan seuraavan luvun ilmestyvän ennen huhtikuuta : )
anteeksi kaikille lukijoille, joudutte siis odottamaan vielä kauemmin seuraavaa lukua. :/
-
Älkää ny kaikki angstakko!
Mut joo on se aika perseestä et tää on tauolla..
Mä rakastan tätä ficciä silti!
Mut voi *#^¤%"*?&¤#"!
Ei saa angstata..
Angstaan silti!
Joojoo tiiän ihan itekki et mulla on päässä vikaa..
Ai nii, kiitti ja moikka!
Heha.
-
Yhyy tauko! No mutta mutta ota vaan taukoa ja eti itselles jostain aivan mahtava inspis ja juoni. Jään odottelemaan kärsivällisesti. ;D ...jos se on mahdollista.... ....no lupaan etten tule vaatimaan jatkoa
-
ihanat luvut tähä asti<3
oikeesti, tää on pelottavaa ....
pian jatkoa
~Tattinen`
-
Tulen tänne vaivaamaan sinua. Olen pahoillani, en halua kuulostaa kärsimättömältä tai tympääntyneeltä tai jotain, koska en ole - no, ehkä kärsimätön, koska haluan tietää miten tässä käy, mutta en minä millään pahoilla aikeilla tule anelemaan tietoa, milloin tämä jatkuu.
Nopeuttaako luvun ilmestymistä, jos anelen polvillani sinulta ja huudan Helsingin keskustassa, että rakastan tätä ficciä ihan liikaa ja uaauaa?
-
Nopeuttaako luvun ilmestymistä, jos anelen polvillani sinulta ja huudan Helsingin keskustassa, että rakastan tätä ficciä ihan liikaa ja uaauaa?
BubbleLady saanko tulla mukaan? huudetaan yhdessä :D
love, Hayles
-
Tulen tänne vaivaamaan sinua. Olen pahoillani, en halua kuulostaa kärsimättömältä tai tympääntyneeltä tai jotain, koska en ole - no, ehkä kärsimätön, koska haluan tietää miten tässä käy, mutta en minä millään pahoilla aikeilla tule anelemaan tietoa, milloin tämä jatkuu.
Nopeuttaako luvun ilmestymistä, jos anelen polvillani sinulta ja huudan Helsingin keskustassa, että rakastan tätä ficciä ihan liikaa ja uaauaa?
Ei tarvitse mennä huutamaan, sillä olen jo parin päivän ajan kirjoittanut seuraavaa lukua, tosin aika hitaaseen tahtiin. (: yritän saada sen laitetuksi tänne ensi viikolla ;)
-
Tämä on ihana! <33 Kirjoitat tosi hyvin ja tää on hyvä idea, vaikka onhan tää välillä vähän surullista luettavaa! Joka tapauksessa, tää on ehdottomasti suosikki ficcini! Toivottavasti kiireistäsi huolimatta jatkoa tulee.. <3 =)
-
Twaikkari: kiitos (:
Oho, taisin luvata jatkoa jo viime viikolle.. Anteeksi että uutta lukua ei ole vieläkään tullut, mutta minulla on ollut hyvä syy, mutta en jaksa nyt valittaa teille omista ongelmistani. :D Eli yritän saada sunnuntaina kirjoitettua luvun loppuun ja laittaa sen tänne maanantaina ! (:
-
en tahdo nyt mitenkään panostaa tai jankuttaa, mut aattelin vaan kysyä että ootko tekemässä sitä jatkoa ? =) tossa sun viestissä vaan luki et laitat sen jatkon tänne maanantaina, mutta siitähän on jo yli viikko =D ajattelin vaan kysyä, et jos oot vaikka vaan unohtanut laittaa sen tänne vaikka se oliski jo kirjotettuna ...
ei mulla muuta =) tee ihan rauhassa !
// oho, tossa luki et tää on tauolla :D sori
-
neean: olin kokonaan unohtanut kirjoittaa jatkoa! :o nyt pyydän kaikilta anteeksi, ja yritän korvata pitkän tauon tällä hutaisten tehdyllä luvulla.. :D Kirjoitin sen paniikissa tänä aamuna, eli laatu on mitä on ;D
12.Luku
BPOV
Kun koulupäivä päättyi, lähdin kävelemään autolleni. Kun saavuin parkkipaikan toiseen päähän, näin tumman hahmon istumassa autossani kuljettajanpaikalla. Ei ollut vaikea arvata, että se oli joku Culleneista. Huokaisin ja kävelin mahdollisimman hitaasti autolle.
Mitä lähemmäs autoa tulin, sitä enemmän kuljettajanpaikalla oleva henkilö alkoi näyttämään Edwardilta. Aloin nopeuttaa tahtiani vihaisena. Nyt hän saisi kuulla kunniansa, kun keksi sen typerän suklaapatukka-idean.
Avasin matkustajanpuoleisen oven, ja istuin. Edward katsoi suoraan eteenpäin, eikä edes tervehtinyt. Tuijotin häntä vihaisena.
“Oletko jostain vihainen minulle?” kysyin ja vasta sitten hän katsoi minua ja alkoi nauraa.
“Minä kun luulin sinun olevan vihainen minulle”, hän sanoi huvittuneena. Huokaisin hiljaa helpotuksesta, että hän ei ollut niin vihainen ettei olisi halunnut puhua kanssani.
“Niin olenkin.”
“Sitä arvelinkin”, hän sanoi vieläkin huvittuneena, mutta sitten vakavoitui, “Mutta en aio pyytää anteeksi. Valitan.”
“Sitä arvelinkin”, toistin hänen sanomansa. Sitten olimme hiljaa. Panin merkille että Edward ajoi normaalia hiljempaa.
Kun olimme puolessa välissä matkaa, Edward katsoi taas minuun.
“Oli minulla asiaakin, en halunnut vain saattaa sinua kotiin”, hän sanoi. Taisin tietää, mitä hänen asiansa koski.
“Antaa tulla”, sanoin. Edward veti syvään henkeä.
“Minä.. tai siis me, olemme järjestäneet sinulle tapaamisen erään Carlislen ystävän kanssa”, Edward sanoi varovasti.
“Anna kun arvaan: tämä ystävä on jonkin sortin lääkäri?” kysyin tympääntyneenä. Ihan kuin he saisivat minut vietyä jonnekin kallonkutistajalle.
“Ei oikeastaan. Hän on yksi Carlislen vanhoista potilaista, jolla oli myös syömishäiriö.”
“Ei minulla ole syömishäiriötä!” huudahdin ja Edward katsoi minua yllättyneenä varmaankin siitä, kuinka yllättäen tohkeennuin.
“Bella, syömishäiriötä ei välttämättä tiedosta itse”, hän mutisi ja puristi rattia niin, että rystyset näkyivät.
“Kyllä minä tietäisin, jos minulla olisi syömishäiriö”, sanoin vihaisena. Edward sulki silmänsä ja hengitti hitaasti syvään ja ulos. Minun oli turha huomauttaa, että autoa ajaessa olisi hyvä pitää silmät auki. Hän varmaan muisti koko reitin ulkoa, ja huomasi kyllä jos jokin auto tulisi vastaan.
“Bella”, hän sanoi edelleen silmät kiinni, “Saanko sanoa asian loppuun, ennen kuin menetän malttini taas.” Hänellä oli siis taas vaikeuksia olla repimättä minua kappaleiksi. Nyökkäsin hiukan säikähtäneenä.
“Carlislen ystävä on 22-vuotias, ja hänellä oli bulimia pari vuotta sitten. Carlisle tahtoisi - niin kyllä minäkin, että puhuisit hänen kanssaan. Se voisi auttaa”, Edward sanoi ja huomasin meidän olevan jo Charlien pihalla.
“En tarvitse apua”, mutisin. Edward katsoi minua vihaisena ja katosi yhtäkkiä penkiltään. Ennen kuin ehdin edes tajuta sitä, hän oli jo avannut minun puoleiseni oven ulkopuolelta.
“Tajuatko”, hän sanoi tuskaisena, “Tajuatko yhtään kuinka vaikeaa minun on olla nykyään seurassasi? Kun näenkin sinut noin sairaalloisen laihana, ja huomaan ettet edes yritä tehdä sille mitään… Se on hyvin raskasta ja vaikeaa. En tiedä kauanko enää kestän.”
Nousin autosta, ja heti kun hän oli sulkenut autonoven, kiedoin käteni hänen ympärilleen ja painoin pääni hänen rintamustaan vasten. Kyyneleet alkoivat vuotaa.
“Mikä sinulle tuli?” Edward kysyi hädissään. Pudistin päätäni. Hänen sanansa voivat ainoastaan tarkoittaa sitä, että hän..
“Jätätkö sinä minut?” kysyin kyynelteni lomasta. Edward jähmettyi, ja työnsi minua itsestään poispäin että näkisi kasvoni. Hän kuivasi sormellaan kyyneleitäni surullisen näköisenä.
“En”, hän sanoi ja suuteli minua otsalle, “Tahdoin vain sanoa, että minun kärsivällisyyteni on rajallinen. En antaisi anteeksi jos hermostuksissani satuttaisin sinua. Ymmärräthän sinä?”
“Kyllä”, sanoin ja pyyhin typeriä kyyneleitä. Hetken ajan olin ollut todella varma, että Edward jättäisi minut. Mutta minua silti pelotti ajatus, että hän ei pystynyt olemaan seurassani tulematta hulluksi.
“Minä suostun tapaamaan sen Carlislen ystävän”, sanoin. Edward näytti hämmästyneeltä.
“Todellako?” hän kysyi silmät pyöreinä. Nyökkäsin.
“Jos se auttaa sinua kestämään minua”, sanoin ja Edward hymähti.
“Käsitit siis aivan väärin, mitä sanoin”, hän mutisi itsekseen ja lähdimme kävelemään talolle.
Kaksi päivää myöhemmin
“Bella, hengitä ihan rauhallisesti”, Alice yritti rauhoitella minua, vaikka oli itse aivan paniikissa.
“Kyllä tämä tästä”, sanoin heikolla äänellä ja menin makuulle Edwardin auton takapenkille. Alice katsoi minua vielä hetken hädissään ja tarttui sitten puhelimeensa.
Alice oli juuri kuskaamassa minua sille Carlislen ystävälle, jonne olin valitettavasti lupautunut mennä. Olimme pysähtymässä käymään vessassa, sillä minulle oli tullut pakonomainen tarve käydä siellä. Valitettavasti heti autosta noustessani minä pyörryin, tuosta vain. Herätessäni olin Alicen sylissä ja hän yritti saada minua mahdutettua takapenkille makuulle.
“Carlisle? Bella pyörtyi, ja jonkun tarvitsisi ilmoittaa Keiralle ettemme tulekaan. Kyllä, hän makaa nyt takapenkillä.. Olen siellä aivan kohta”, Alice sanoi nopeasti ja sammutti puhelun.
“Emmekö me siis menekään Keiralle?” kysyin toiveikkaana. Alice mulkaisi minua tuimasti.
“Emme. Vien sinut nyt Carlislen luo päivystykseen”, Alice sanoi ja meni istumaan ratin taakse.
Alice kiikutti minut suoraan Carlislen työhuoneeseen, missä hän tutki kaikki potilaansa. Minua oli hävettänyt riisuutua painonottoa varten alusvaatteisilleni poikaystäväni isän nähden, ja Carlisle oli aavistanut sen. Hän meni itse ulkopuolelle odottamaan ja pyysi hoitajaa tarkastamaan painoni. Heti kun olin saanut vaatteet takaisin päälleni, hoitaja oli pistänyt minua piikillä sormeen hemoglobiinin ottoa varten. Se oli kauheaa. Carlisle palasi sitten vasta huoneeseen kun kaikki kokeet oli otettu.
“Painoindeksisi on 16.9, eli on sanomattakin selvää että olet merkittävästi alipainoinen”, Carlisle luki muistiinpanoistaan kulmat huolestuneesti kurtussa, “hemoglobiinisi on myös todella alhainen, eli minun on määrättävä sinulle rautakuuri.”
“Johtuiko pyörtymiseni siis noista? Että olen hiukan normaalia kevyempi ja hemoglobiinini on alhainen?” kysyin väsyneenä. Olin alkanut kyllästyä sairaaloihin ja päivystysosastoihin. Niissä tuli käytyä aivan liian usein.
“Kyllä. Bella, lääkärinä määrään sinut nyt tarkkailtavaksi alipainosi vuoksi. Tulet käymään täällä tai koulun terveydenhoitajalla joka viikko tarkastuksessa. Kun painosi alkaa nousemaan, vähennämme tarkastuksien määrää”, Carlisle puhui samaan sävyyn kuin muillekin potilaille, eri tavalla kuin minulle yleensä. Se tarkoitti varmaankin sitä, että hän oli tosissaan asian suhteen.
“Entä jos unohdan tulla tarkastuksiin?” kysyin ja haudoin samalla mielessäni erilaisia tekosyitä miksen pääsisi niihin.
“Edward kyllä mielellään muistuttaa sinua niistä”, Carlisle sanoi ja ojensi takkini minulle. Otin sen ja puin sen hitaasti päälleni.
“Tietääkö Edward että olen täällä?” kysyin. Carlisle hymyili minulle.
“Taitaa tietää”, hän sanoi ja avasi oven joka johti käytävälle. Näin Alicen ja Edwardin istumassa käytävän muovituoleilla, kumpikin huolestuneen näköisinä.
“Pitihän se arvata”, mutisin itsekseni. Edward nousi nopeasti tuolilta ja otti vyötäröltäni kiinni, yrittäen tukea minua jos vaikka pyörtyisin taas. Työnsin häntä poispäin.
“Ei minua pyörrytä enää. Kaikki on ihan hyvin nyt”, vakuutin ja Alice tuhahti.
“Sinusta kaikki on nyt hyvin kun olet laihtunut noin paljon... Et välitä yhtään vaikka kuolisit tuohon sairaalloiseen laihuuteen”, Alice mumisi ja Edward keskeytti hänet.
“Vien Bellan kotiin, hän on varmaan väsynyt”, hän sanoi ja otti taas vyötäröltäni kiinni. Yritin väittää vastaan mutta hän lähti jo kävelyttämään minua ulko-oville päin.
“Saisit oikeasti alkaa syömään enemmän”, Edward sanoi ja tutkaili katseellaan kahta keitettyä porkkanaa lautasellani.
“On vaikeaa aloittaa yhtäkkiä syömään hirveitä määriä ruokaa, kun on tottunut tähän. Ja minähän syön nyt enemmän kuin normaalisti; yleensä syön vain yhden keitetyn porkkanan, nyt syönkin kaksi”, selitin ja Edward pyöritti silmiään.
“Mitä jos minä kokkaisin sinulle, söisitkö sitten kokonaisen annoksen?” hän kysyi.
“Osaatko sinä kokata?” kysyin ihmeissäni. Kyllähän hän välillä auttoi minua tekemään Charlielle ruokaa, mutten voinut uskoa että vampyyri joka eli pelkällä nesteravinnolla osaisi kokata ilman avustusta.
“Vastaa vain kysymykseen. Söisitkö sinä jos minä kokkaisin sinulle?” Edward sanoi naureskellen.
“Söisin, jos se olisi hyvää”, valehtelin. Edward kuitenkin tekisi tahallaan jotakin erityisen rasvaista ja lihottavaa ruokaa, enkä ikimaailmassa pystyisi syödä sitä.
“Sinä valehtelet”, Edward sanoi lukien kaiken kasvoiltani. Huokaisin ja keihästin toisen porkkanoista ja pistin sen suuhuni.
“Voin vähentää liikuntaa, mutta en suostu lisäämään syömistä”, sanoin ja Edward pudisti päätään.
“Ikävä kyllä sinulla ei ole vaihtoehtoja. Jos haluat tulla normaalipainoiseksi, tai siis kun sinun pitää tulla normaalipainoiseksi”, Edward korjasi, “sinun pitää syödä niin kuin normaali ihminen. Liikuntaakin voit vähentää, vaikket sinä sitä paljoa harrastakkaan.”
“Hyvä on, voin syödä kolmannenkin keitetyn porkkanan”, sanoin. Vampyyrini mulkaisi minua vihaisena.
“Bella, olen tosissani.”
“Niin olen minäkin.”
“Olen pelastanut sinut monet kerrat kuolemalta, ja olet ollut aina kiitollinen siitä”, Edward mutisi vihaisena. En ymmärtänyt mitä hän ajoi takaa.
“Niin olenkin, mutta miten se liittyy tähän?” kysyin ihmeissäni. Edward loi minuun merkitsevän katseen.
“Tältä hitaalta kuolemalta en voi pelastaa sinua, ellet itse myönnä ongelmaasi ja anna muiden auttaa sinua”, hän sanoi hiljaa. Nyt tajusin. Hänen mielestään minä kuolen, jos jatkan laihduttamista. Naurettavaa. Eihän laihduttamiseen kuole!
“Ensiksi: Minulla ei ole mitään ongelmaa, mitä myöntää. Toiseksi, en minä tällaiseen kuole. Lupaan lopettaa tämän sitten kun saan vielä pari kiloa pois”, vannoin. Uskoin kyllä etten pystyisi enää lopettamaan.
“Bella, moni on kuollut syömishäiriöön”, Edward sanoi vakavana, “ja en halua että sinä olet yksi niistä. Jos et huomenna jo syö kunnolla, vien sinut hoitoon. En kestä enää katsoa tätä, eikä kestä kukaan muukaan.”
Tunsin kuinka raivo nousi sisälläni. En tiedä mikä minuun meni, mutta ryntäsin keittiön kaapeille ja aloin hotkia hirveään tahtiin kaikkea kaapeissa olevaa ruokaa. Kaadoin suoraan sokeripussista sokeria suuhuni, otin kourallisen pähkinöitä, tungin myslipatukoita suuhuni.. Kaikki maistui ällöttävälle, mutta pakotin itseni syömään kaiken. Edward tuli nopeasti taakseni ja käänsi minut itseänsä vasten. Yritin riuhtoa itseni irti.
“Päästä irti”, huusin ja tunsin raivon kyyneleiden virtaavan silmistäni, “nytkö minua sitten estetään syömästä!?”
Edward ei vastannut, vaan nosti minut syliinsä ja peitti kasvonsa hiuksiani vasten. Hän heilutteli minua kuin vauvaa ja hyräili kehtolauluani. Raivon kyyneleeni muuttuivatkin pian oikeiksi kyyneleiksi, kun tajusin miten hullu olin ollut. Olin säikäyttänyt Edwardinkin.
“Rauhoituitko jo?” Edward kuiskasi rauhoittavalla äänellään korvaani. Nyökkäsin ja pyyhin kyyneleitä hihaani.
“Anteeksi Edward”, nyyhkytin, “Minä en tiedä mikä minuun meni.”
Edward suuteli otsaani, ja näin vihdoin hänen ilmeensä. Hän yritti peittää järkytystään, mutta se näkyi silti.
“Ei puhuta tästä aiheesta enää tänään, sopiiko?” kysyin. Edward nyökkäsi.
“Eli jatkamme riitelyä taas huomenna”, hän sanoi, “mutta nyt meidän täytyy siivota tämä sinun tekemäsi sotku, ennen kuin Charlie tulee töistä.”
Hän laski minut maahan ja alkoi nopeasti siivoamaan. Minun hän käski mennä istumaan, ettei minua alkaisi heikottamaan. Tuhahdin ja menin suosiolla olohuoneen sohvalle istumaan. Selasin sohvalla ollutta lehteä, ja kuulin Edwardin lakaisevan jauhoja lattialta. Hetken kuului vain tasaista lakaisun ääntä, mutta sitten kuulin tutun äänen päässäni.
”Poikaystäväsi luulee sinun tulevan hulluksi. Mitä jos osoitettaisiin hänen luulonsa todeksi?”
The ääni is back (; Toivottavasti kaikki lukijat eivät ole kaikonneet ylipitkäksi venähtäneen tauon takia :D jos eivät ole, niin kommenttia kiitos (:
-
No en tosiaankaan ole kaikonnut! :D Ihanaa, että jatkoit.
“Kyllä minä tiedän, jos minulla olisi syömishäiriö”, sanoin vihaisena.
Lause voisi olla hieman sujuvampi, jos se olisi: "Kyllä minä tietäisin, jos minulla olisi syömishäiriö", sanoin vihaisena.
Toistan uudelleen, että ihanaa kun jatkoit lempificciäni :) Luku oli tavallista, loistavaa tasoaan ja jossain huomasin toisenkin virheen, mutten enää löydä sitä... Hyvin virheetöntä tekstiä joka tapauksessa. Ai, löysin sen virheen :D:
“Sinusta kaikki on nyt hyvin kun olet laihtunut noin paljon..
Eli pisteitä kolme.
Olet ihana ♥ Jatkoa?
-
jes vihdoinki tuli uus luku! :) tää on yks lempificeistä vaikka bella onki yks idiootti! :D oisin voinu itekki suuttuu ku se sano carlislelle et se on vähän normaalia kevyempi... ymmärrän kyllä edwardii niin hyvin! :) no joo oli tosi hyvä tääki luku, niinku kaikki muutki on ollu! :)
minnamoi♥
-
Ihanaa, että vihdoin on tullut jatkoa . :-*
Minä en ole ainakaan kaikonut minnekkään :)
Ooh jännäksi menee taas. ;D
“Tietääkö Edward, että olen täällä?”
minun mielestä pitäisi olla pilkku, mutta en ole ihan varma :D
Kiitos tästä, jatkoa odotan :P
m ♥
-
viiiiiiihdoin jatkoaaa!!!! ja aivan superloistavaaaaa sellaistaaa!!!
jes, The Ääni is back! Nyt se Bella tulee ihan pimpelipompeliks ja kaikki menee perseelleen ja sitten se kuolee :/
Siis aivan ihanaa että tuli jatkoa! Rakentavasta kommentista ei voi sanoa samaa....... No joo, yritä kirjottaa nopeasti JATKOA!
Love, Hayles
-
Ihanaa olit laittanut jatkoa!
Voi ei! Mitä se Bella nyt oikeen keksi...
Laita jatkoa pian, jooko? :-*
-
Voin ilmoittaa, etten minä ainakaan ole kaikonnut yhtään minnekkään :'D
Joo, hyvä luku jälleen ja kirjoitat tosi hyvää tekstiä. Selkeää tekstiä. Sitä on helppo lukea.
Voi Bella, Bella, mitä sinä nyt oikein meinaat? No, kai se on parempi, että se syö jotain herkkuja, mutta jättää sitten oksentamasta ne.
Kirjoitat todella todenmukaisesti tätä. Tai siis, kuvaat hyvin tuota syömishäiriötä. Miten Bella ei voi myöntää, että hänellä on syömishäiriä ja se, että hänen pitää vielä pudottaa muutama kilo yms.
Virheitä en tainnut yhtään huomata.
Jatkoa jään kaipaamaan (:
♥ ew
-
Jatkoa, hiphei :)
Ou Godno!! The ääni is back again!! :o
Ja Bella taas vammaa ...
Hyvä pätkä oli kiitos tästä. ;)
-
bella,bella,bella..
OMG ääni is bäk. aahh mitähän bella nytten keksii? ;O
ei keksi mitään, halusin vaan alunperin ilmoittaa että en oo minä ainakaan kaikonnu mihinkään ja kiitos kun jatkat vielä tätä :)
-
Ihanaa, jatkoa! :D
Minäkään en ole minnekkään kaikonnut, tämä on ihan loistava fic.
Ja muutenkin tämäkin luku oli tosi hyvä, haittaavia virheitä ei ollut.
Toivottavasti jatkoa tulee pian, mitäköhän tyhmää Bella nyt keksii...
-
Kaikki on jo sanottu mitä minä sanoisin. :D
Jatkoa vain.
Mahtava luku. :) Ääni palasi. ;D
-
Oiii jatkoa on tullut jee!
Vielä pari kiloa?? Minun mielikuvituksessa Bella on jo todella laiha...
Olisi ollut mielenkiintoista lukea Keirasta. Mutta menipä Bella lääkäriin...
Kirjoitat erittäin hyvin ja on mukavaa kun lukuja ei tule ihan jokapäivä. ;) Tämä ei merkitse sitä että aina pitäisi olla näin isot välit lukujen välillä. (jups todella järkevä lause)
Jatkoa!
-
tää on ollu tässä jonkin aikaa ja oon vilkaissut aina että jaa-a, varmaan joku on vain kommentoinut sitä nyt.
ja nyt satuin katsomaan niitä kommentteja ja huomasin että tähän on tullut jatkoa!
olen yli kiitollinen, rakastan tätä tarinaa, oikeasti ♥
en malta odottaa jatkoa, pelottaa tuo hulluus juttu ;D
love, Mid ♥
-
Jee, jatkoo!
Ihan mahtava luku, tosi hyvin
kirjotettu ;)
The ääni is back, jei ;D
Jatkoo nopeesti, kiitos!
♥:llä, Candy
-
Aivan mahtava ficci! Kiitos, vaikka varmaan vielä jatkatkin (toivottavasti ainakin :) ).
Luin koko ficin kerralla eikä virheitä juurikaan silmiin sattunut.
Koulu päivä kuitenkin kirjotetaan yhteen ja tosiaan ne Emmettin kaksi teetä :) , mistä muut onkin jo sanoneet.
"Ilman Edwardin apua, en osannut laskea mitään" -pilkku pois
Oli ihana, kun Emmett ajatteli Alicea nimellä Lilliputti ;D ja sitten toi
“Ensinnäkin, olen tohtori Emmery. Toiseksi, minä olen vampyyri. Ja kolmanneksi, tulitikut tippuivat jo maahan, eli meidän on nyt kerättävä ne ja tutkailtava niitä” oli aivan paras
Kiitos vielä kerran ja jatkoo tietty mahdollisimman noppaa :)
-
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH :o
täääääää on IHANA!!!
Tää on ihana idea vaikka surullinen. Oot tosi hyvä kijottaan :)
Luin tätä eilen, mut en ehtiny lukeen kokonaan, joten kommentoin vasta nyt. :P
Jatkoa pian! <3
KIITOS<3
-nopparellii
-
oi, tämä on ihana :D idea on hyvä.
jatkoa pian ;)
-
Kiitos kaikille kommentoijille! :) olen tosi laiska vastaamaan kommentteihin erikseen.. :D
tässä nyt tulisi luku 13.. sen kirjoittamiseen meni.. yli 3 viikkoa ? :D kirjoitin joka päivä varmaan kaksi riviä, ja tässä tulos :D
13.Luku
Myönnän, on ihan mahdollista että voisin ehkä pienenpienellä todennäköisyydellä olla sekoamassa. Siis ihan vain ehkä.
Tiesin, ettei äänien kuuleminen ollut normaalia, eikä myöskään jatkuvat mielialan yhtäkkiset muutokset. Saatoin saada pienistäkin asioista hirveän kohtauksen. Esimerkiksi kun Charlie huomautti minulle jotain aivan tavallista, kuten että unohdin siivota koulukirjani olohuoneesta, sain hirveän kohtauksen. Aloin huutaa ja kiljua, paiskoin tavaroita ja ovia. Sitten menin aina omaan huoneeseeni nyyhkyttämään. Se ei todellakaan voinut olla normaalia.
Sitten se pelottava ääni. Pelkäsin sitä kuollakseni, mutta toisaalta minä myös pidin siitä. Se oli ainoa joka oli puolellani tässä laihdutusasiassa. Muistin kyllä mihin viimeksi olin ajautunut tämän äänen takia, ja tiesin nyt rajani. En saisi uskoa aivan kaikkea mitä ääni minulle puhui, ja en saisi missään nimessä kertoa Edwardille äänestä. Hän lähettäisi minut muuten pakkopaidassa pehmustettuun huoneeseen.
”Siksi olenkin ainut johon voit luottaa”, ääni sanoi omahyväisesti, Poikaystäväsi haluaa vain passittaa sinut hoitoon, vaikket tarvitse sitä. Etkä sinä ole ainoa joka kuulee ääniä; hänhän kuulee niitä myös.”
“Se on eriasia. Edward on vampyyri”, selitin äänelle. Tein huoneessani läksyjä ja Charlie katseli alakerrassa taas vaihteeksi jotain matsia.
”Mutta älä silti anna kenenkään väittää että olisit hullu. Sillä et nimittäin ole.”
“Ai en vai? Milloin äänien kuuleminen päässään on ollut normaalia?” kysyin epäillen ja suljin koulukirjat. En jaksanut keskittyä niihin.
”Tästä lähtien”, ääni sanoi ja minä pyöritin silmiäni. Että tällaisia olivat minun rauhalliset arkipäiväiltani. Tein läksyjä ja keskustelin aistiharhani kanssa.
“Bella! Tule istumaan meidän kanssamme!” Mike huusi ja heilutti kättään. Jessica ja hän istuivat koulun pihalla ottamassa aurinkoa. Oli taas aurinkoinen päivä, höh. Kävelin heidän luokseen, ja Jessica näytti hiukan tyytymättömältä siihen, että Mike viittosi minut istumaan heidän väliinsä.
”Kaikkia ei voi miellyttää. Ja totta kai Mike haluaa istua sinun vieressäsi, kun olet nyt paljon laihempi ja kauniimpi kuin tuo Jessica”, ääni sanoi. Pudistin päätäni.
“Enpäs ole”, sanoin vahingossa ääneen ja Jessica ja Mike katselivat minua kummissaan.
“Mitä sanoit?” Mike kysyi. Yritin miettiä hätääntyneenä jotain, mutta Jessica kyllästyi odottamaan vastaustani.
“Bella kuule, olet laihtunut hirveästi! Vedätkö jotain pillereitä vai onko sinulla anoreksia tai jotain?” hän kysyi selvästi kateellisena.
”Syytä onkin olla kateellinen, itse kun on tuollainen valas”, ääni sanoi pilkaten ja muistin tällä kertaa olla vastaamatta sille.
“En, minä olen vain urheillut”, valehtelin ja Jessica näki lävitseni.
“Ei pelkällä urheilulla laihdu noin paljon parissa kuukaudessa. Oikeasti Bella, kerro minullekin. Epäreilua jos olet löytänyt jonkin laihdutuslääkkeen etkä kerro siitä muille!” Jessica marisi ja Mike asettui puolustamaan minua.
“Ei Bella valehtele. Kunnon treenillä ja hyvin suunnitellulla ruokavaliolla voi saada paljon aikaan. Joku asiantuntija on varmasti suunnitellut Bellalle tälle sopivan kunto-ohjelman ja ruokavalion”, Mike selosti ja loi minuun kiitosta pyytävän katseen. Hymyilin hänelle kiitollisena, ja hän näytti tyytyväiseltä. Jessica taas ei. Hän otti laukkunsa ja marssi pois luotamme eikä edes yrittänyt peitellä kiukkuaan.
“Ei kai hän suuttunut pahasti?” kysyin. En jaksaisi Jessican vihoitteluaan tänään.
“En usko, enkä välitä vaikka suuttuisikin. En jaksa hänen jatkuvia iskuyrityksiään. Jotkut eivät vaan tajua kielteistä vastausta”, Mike selitti tuohtuneena, ja minun teki mieli huomauttaa että hän kuului niihin ‘joihinkin.’
“Eivät tajuakkaan”, mutisin hiljaa. Mike ei varmaa kuullut sitä, vaan jatkoi iloista rupatteluaan.
Kun Mike oli jaaritellut varmaan kymmenen minuuttia, huomasimme pihan tyhjentyneen. Nousimme nopeasti ja minua alkoi huimaamaan. Mike huomasi minun kalvenneen.
“Oletko kunnossa?” hän kysyi huolestuneena.
“Voin ihan hyvin”, sanoin ja yritin kävellä eteenpäin. Se tuntui yllättävän raskaalta. Tuntui kuin pääni olisi sumussa, en nähnyt eteenpäin.
“Etkä ole, vien sinut terveydenhoitajalle”, Mike sanoi ja kietaisi käteni päänsä taakse ja laittoi oman kätensä vyötärölleni. Hän lähti taluttamaan minua hitaasti terveydenhoitajan luokse. Oksetuksen tunne valtasi minut, ja irrottauduin Miken otteesta ja kurottauduin aidan ylitse ykäämään tyhjää. En ollut syönyt mitään, eli en voinut oksentaa. Tyhjän ykääminen sattui kurkkuun hirveästi, ja minua alkoi huimaamaan vielä enemmän.
Kun lopetin tyhjän oksentamisen, Mike otti minut taas otteeseensa ja lähdimme kävelemään vielä hitaammin kuin äsken terveydenhoitajan luo.
“Jaksatko kävellä? Haluatko istahtaa hetkeksi? Voin juosta hakemaan terveydenhoitajan tänne…” Mike kyseli hätääntyneenä ja puristi minua itseään vasten, turhankin paljon. Mietin, nauttiko hän tilanteesta esiintyä sankarina.
“Jaksan kyllä”, voihkaisin väsyneenä.
Hidas kävelymme tuotti pian tulosta. Saavuimme terveydenhoitajan erilliseen pieneen rakennukseen, jossa sijaitsi myös kanslia. Mike avasi oven ja terveydenhoitaja katsoi minua tietäväisenä. Hän ilmeisesti muisti minut viimekerrasta.
“Oliko taas jokin veritesti?” hän kysyi ja tuli auttamaan Mikea raahaamaan minut potilaille varattuun sänkyyn.
“Ei, häntä alkoi heikottaa ja oksettaa”, Mike selitti.
“Hyvä että poikaystävä oli mukana auttamassa”, terveydenhoitaja totesi.
“Niin oli”, Mike sanoi tyytyväisenä. Valitettavasti jouduin rikkomaan hänen kuplansa.
“Emme me seurustele”, sanoin. Terveydenhoitaja vinkkasi minulle silmää.
“Ette tietenkään. Muistan oman nuoruuteni, kuinka silloinkin kainosteltiin aluksi..”
“Mutta emme me seurustele”, intin ja terveydenhoitaja antoi asian olla ja alkoi kyselemään minulta tietoja ja näpytteli ne tietokoneeseen.
“Jaaha, Isabella, tietojesi mukaan sinulla on huomattava alipaino ja sinut on määrätty tarkkailtavaksi. Pitääkö paikkansa?” terveydenhoitaja kysyi katse tietokoneen näytössä. Mike katsoi minua kummissaan.
“Bella, oletko sinä alipainoinen? Onko sinulla anoreksia?” hän kysyi kauhuissaan. Hienoa. Yksi harhaluuloinen lisää.
“Ei ole. Eikö sinun Mike pitäisi lähteä tunnille?” kysyin turhautuneena. Terveydenhoitaja älysi minun haluavan Miken lähtevän, ja hääsi tämän ulos.
“Eikö poikaystäväsi tiennyt tästä? Kyllä nämä asiat kannattaisi kertoa läheisille, että he osaisivat auttaa”, hoitaja saarnasi ja päätin olla väittämättä vastaan. Mieleeni tuli toinen asia.
“Minulla olisi kysyttävää”, sanoin ja mietin miten kysyisin asiaa, etten säikäyttäisi hoitajaa.
“Kysy pois tyttökulta”, hoitaja sanoi ja penkoi laatikkoa. Hän löysi etsimänsä, joka kauhukseni oli piikki. Minulta taidettiin ottaa taas hemoglobiini.
“Tuota, kysyn tämän ihan vain siksi että olen huolissani ystävästäni”, aloitin, “Hän kertoi minulle kuulevansa ääniä päässään. Ja hän oli kuulemma yrittänyt itsemurhaakin äänien yllyttämänä. Onko se normaalia? Miten ne äänet saa loppumaan?” Toivottavasti en ollut liian läpinäkyvä. Hoitaja katseli minua miettiväisenä, ja tuikkasi minua piikillä sormeen.
“Äänien kuuleminen ei ole koskaan normaalia. Suosittelisin ystäväsi hakevan hoitoa, sillä pelkkä itsemurhan yrittäminen on jo huolestuttavaa. Oireet viittaavat mielisairauteen, skitsofreniaan”, hoitaja sanoi huolestuneena, ja minä säpsähdin. Skitsofrenia? Minullako? “En voi toki vannoa tätä todeksi, enhän ole tavannut ystävääsi ja tutkinut häntä. Ja minä olen vain hoitaja”, hän jatkoi ja otti vertani talteen johonkin pitkään ja ohkaiseen putkiloon. Sitten hän pani laastarin sormeeni.
“Lähetettäisiinkö ystäväni psykiatriseen sairaalaan?” kysyin ääni täristen. Hoitaja huomasi ahdinkoni ja hymyili minulle lohduttavasti.
“Jos hänellä on skitsofrenia, niin todennäköisesti. Mutta siellä hän saisi hoitoa ja parantuisi, ja sinun ei tarvitsisi olla enää huolissasi.”
Kun kaikki painot ja pituudet oli jälleen kerran otettu, hoitaja käski minun soittaa jonkun hakemaan minut kotiin. Kouluun en voinut kuulemma enää mennä. Katsoin haikeana ulos ikkunasta, ja aurinko paistoi yhä. Jouduin siis soittamaan Charlien hakemaan. Charlie ei vastannut puhelimeen, mutten jaksanut vaivata muitakaan, joten päätin ajaa itse omalla autollani kotiin.
Kuudelta illalla Charlie tuli kotiin ovet paukkuen. Kuulin eteisestä äkäistä puhinaa, ja katsoin parhaaksi häipyä olohuoneesta vähin äänin yläkertaan. Terveydenhoitaja oli ilmeisesti soittanut Charlielle.
Juuri kun olin päässyt portaiden luo, Charlie huusi minua kovaan ääneen, vihaisena. Hieman ylireagointia mielestäni.
“Terveydenhoitajasi soitti”, Charlie huusi keittiön suunnalta. Päätin luovuttaa ja kohdata isän nyt.
Kävelin keittiöön pöydän ääreen ja istuuduin. Charlie mulkoili minua vihaisena ja alkoi kiertää kehää kädet selän takana.
“Mitä minä sinun kanssasi teen, sinähän vannoit minulle lopettaneesi sen typerän dieettisi! Tietääkö äitisi että tämä on jatkuu vielä? Entä Edward? Mietitkö ollenkaan kuinka huolissamme me olemme, sinä olet niin pieni ja hoikka tyttö muutenkin…” Charlien saarna jatkui jatkumistaan, ja suljin lopulta korvani siltä. Katselin vain hänen jalkojaan, jotka kiersivät pientä kehää.
“…ja me yhdessä päätimme että sinut pitää viedä hoitoon”, Charlie sanoi hiukan hiljaisemmalla äänellä. Sen minä kyllä kuulin. En voinut uskoa korviani.
“Mitä?! Hoitoon?” huudahdin järkyttyneenä, “Ja ketkä ‘me?’ Onko Edwardkin mukana tässä?!”
“Se on mukava paikka Bells, hoitajat ovat ystävällisiä ja mukavia. Siellä on paljon ikäisiäsi, joilla on myös syömishäiriö. Tulisimme katsomaan sinua monta kertaa viikossa ja pääsisit sieltä heti pois kun voisit paremmin…“ Charlie yritti rauhoitella minua.
“Menkää itse jos se on kerta niin mukava paikka! Minä en mene mihinkään!” huusin kurkku suorana. Charlie katsoi minua huolestuneena ja osittain myös hämmästyneenä. Ei ollut minun tapaistani huutaa.
“Bella, me olemme jo päätöksemme tehneet. Renée, minä ja Edwardin perhe olemme kaikki yhtä mieltä asiasta.”
“Te olette kaikki liittoutuneet minua vastaan!” huusin vihaisena ja nousin raivokkaasti ylös tuolilta, joka kaatui. En vaivautunut nostamaan sitä, vaan rymistelin yläkertaan omaan huoneeseeni. Paiskasin oven perässäni kiinni ja lyyhistyin maahan, nojaten sänkyyni. Juuri nyt vihasin heitä kaikkia.
Kun olin hetken istuskellut, kuulin Charlien äänen. Hän ilmeisesti puhui puhelimessa. Höristin korviani alakerran suuntaan.
“Meidän on kai pakko viedä hänet väkisin… Toivoisin että sinä ja isäsi tulisitte auttamaan. Kyllä, käy hyvin. Tunnin päästä siis? Selvä”, Charlie sanoi puhelimeen, ja sulki sen sitten. Kuulin hänen raahautuvan portaita ylös huoneeni ovelle. Hän koputti hiljaa.
“Bella, Carlisle ja Edward tulevat tunnin päästä”, hänen surullinen äänensä kuului oven takaa.
“Miksi he tulevat?” kysyin uhmakkaasti. Charlien huokaus kuului.
“Meidän on pakko viedä sinut sinne, vaikket itse sitä haluaisi”, hän sanoi hieman tomerammalla äänellä ja sitten kuulin hänen menevän takaisin alakertaan. Käteni puristuivat nyrkkiin ja minun teki mieli paiskata pöytälamppu seinään. Olin vihainen ja paniikissa. Jos minut vietäisiin jonnekin syömishäiriöistenparantolaan vai mikä lieneekään, jonne en todellakaan kuulunut, alkaisin lihota taas. Siellä valvottiin varmaan vielä tarkemmin kuin sairaalassa tekemisiäni.
Enkä voinut uskoa että Edward teki tämän minulle. Hänen petoksensa tuntui kaikista kauheimmalta. Halusiko hän väkisinkin lihavan tyttöystävän? Vai halusiko hän käydä siellä parantolassa, minne minut oltiin lähettämässä, vain katsomaan muita laihoja tyttöjä ja siksi halusi lähettää minut sinne?
Ajatukseni alkoivat minustakin jo kuulostaa sekavilta. Päätin keskittyä miettimään, miten voisin välttyä menemästä hoitoon.
”Minulla on idea”, kuulin taas äänen päässäni, ”Jos he kerta ovat täällä vasta tunnin päästä… Ehdithän sinä karata ja kauas.”
“Ei onnistu”, vastasin, “Alice näkee suunnitelmani.”
”Alicehan on metsästämässä kaukana Jasperin ja Emmettin kanssa, etkö muista kun Edward kertoi? Eivätkä he yleensä ota puhelimia mukaansa…”
“Miten minä muka karkaan? Charlie on alakerrassa vartioimassa.” Ääni tuhahti.
”Ikkunasta pääsee helposti alas köynnöstä pitkin”, ääni sanoi kyllästyneenä typeryyteeni.
“Charlie takuulla kuulee jos lähden autollani”, sanoin muistellen autoni surullisen kuuluisaa moottoria, jonka jokainen forksilainen varmasti tunnisti sen äänestä.
”Älä mene omalla autollasi. Ota Charlien auto”, ääni kannusti, ”Nyt nouse ylös ja lähdetään! Sinun tarvitsee olla vain pari päivää poissa heidän silmistään, sitten he ehkä tajuavat jättää meidät rauhaan.”
“Hyvä on”, sanoin alistuneena. Kävelin ikkunan luo ja avasin sen apposen auki. Ikkunan alla kulki pitkä ja paksu köynnös, Nostin jalkani ikkunalaudan ylitse ja varovasti hain köynnöksestä jalalleni sopivaa paikkaa. Nyt ei ollut varaa epäonnistua.
”Köynnös kyllä jaksaa kantaa sinut”, ääni sanoi. En voinut vastata sille, olin niin keskittynyt köynnökseen.
Loppujen lopuksi pääsinkin hiljaa ja turvallisesti alas, mitä nyt köynnös vähän kärsi.
Hiivin etuovelle, ja painoin korvani ovea vasten. Kuulin Charlien puhuvan taas puhelimessa keittiössä. Avasin oven hiljaa. Kiitin onneani ettei se ollut lukossa. Oven vieressä olevassa avainkiposta kaivoin Charlien autonavaimen.
Löydettyäni avaimen otin vielä omat avaimeni, varmuuden vuoksi. Ei tiennyt jos niille tulisikin vielä käyttöä.
Menin takaisin ulos ja tyytyväisenä suorituksestani suljin ulko-oven huomaamattani liian kovaa. Ovi pamahti kiinni, ja kuulin sisältä Charlien äänen ja seuraavaksi nopeat askeleet. Juoksin paniikissa Charlien autolle, ja sain oven auki nopeasti. Charlie avasi ulko-oven nopeasti ja huomasi minut hänen poliisiautollaan. Hänen naamansa punehtui raivosta.
“Isabella Marie Swan! Tule heti tänne!” hän karjaisi niin että naapurusto raikui. Hän lähti juoksemaan minua kohti. Suljin autonoven takanani ja panin avaimen virtalukkoon.
“Käynnisty käynnisty… Käynnisty nyt!” rukoilin ja auto starttasi onnekseni. Painoin kaasupoljinta ja käännyin pihatielle. Charlien huuto kuului ulkoa, mutten jaksanut enää välittää.
Minä olin nyt virallisesti karannut kotoa. Ja se tuntui mahtavalta.
-
Voi. Pyhä. JYSÄYS. Siis, kuinka kukaan voi kirjoittaa tarinaa noin upeasti?! Tämä on ihana, loistava... En osaa muuta sanoa.
Pian jatkoa, mid ei kestä >______<
love, mid
-
Mä tiesin! Mä niiiiiiiiin tiesin, et Bella karkais!!!! ;D
Mut joo siis, näin selkokielellä, mahtavuutta. Aivan täydellistä.
Jos mä olisin Charlie, mä olisin varmaan lyöny Bellalta tajun kankaalle ja tunkenu muutaman kilon ruokaa sen suuhun... No jaa.
Siis kuiteskin, minun sekavasta kommentistani huolimatta, olen edelleen syvästi rakastunut tähän ficciin, eikä hidas kirjoitustahti haittaa ;D Kunhan tätä tulee, se on pääasia!!!!
Ja siis, sitä jatkoa pyytelisin edelleen ;)
Love, Hayles
-
O-ou, nyt meni Charlielta hermot.
Ihanaa että laitoit jatkoa ja vaikka vähän kestää niin näin hyvää tarinaa kannattaa odottaa! :D
Bella on kyllä aika seko..
Jatkoa toivoisin taas. (:
-
Noniiin, lisää draamaa ja käänteitä! Toi ääni on niin upee! :D
Vähän kyllä hämäs, että Jessica ja Mike ovat heti kyselemässä anoreksiasta. Harevmmin kukaan uskaltaa kysyä tuollaista suoraan. Mutta hei, fiktiotahan tämä on! :)
Ja sitten tuo karkaaminen! OIOIOI! Tää on niin mahtavaa!
Jään odottamaan seuraavaa lukua. Ei haittaa vaikka kestäis uuden luvun tuleminen :))
-
Ei haittaa, vaikka kesti hieman pidempään. Hyvää kannattaa odottaa! (:
Huh, Bellahan on ihan sekaisin. :o
Ja se tästä tekeekin niin mielenkiintoisen. : D
Tuosta lopusta puuttuu piste. (kai?) Tai sitten näen vain omiani.. ::) Ja se on kyllä ihan normaalia. :D
Jatkoa pyytelen! ♥
-
Jälleen kerran aivan mahtava luku!
Tosi ilkeetä lähettää Bella johonki kauas laitokselle -ja sit vielä sanoo, että tulee kattomaan vaan pari kertaa viikossa!!! Mää ainakin tulisin hulluks ellei sielä käytäs joka päivä ::) ... No, Bellahan on jo valmiiks hulllu, mut silti...
Kuitenki aivan mahtava ;D Kiitos
ja noppaa jatkoo ;D
-
Oho, mikä luku!
Bella kyllä todellakin tarvitsee sitä hoitoa. Tyttöparka on ihan sekaisin.
Hyvin kirjoitat ja tästäkin luvusta pidin ♥ Virheitä en huomannut.
Voi että Edward saa kyllä ottaa Bellan kiinni.
Hyvä, että kaikki ovat liittoutuneet Bellaa vastaan.
Jatkoa pyydän !
♥ Deph
-
Bella is viri viri tööt tööt
Jatkoa kiitos
Sarkku
-
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ :o
Tää on aivan MAHTAVA!!
Bella on kyl aika pahassa kunnossa...
jatkoa pliiiis <3 :-*
-noppis<3
-
Oijjoi..
Ihan mahtava luku!
Jotenkin mua naurattaa mielikuva naama
punasena karjuvasta Charliesta.. ;D
Heheh, mut jatkoo nopeesti, kiitos :)
Mä en jaksa odottaa !!
♥:llä, Candy
-
vohoo! en ollukkaa huomannu tätä lukua! :D että mua kyllä ärsyttää toi bella :( mutta teksti on kyllä hyvää ja kiva saada jotai actioniiki :D kuitenki charlie lähettää kunnon poliisipartiot bellan perään :D
-
Tää ficci on kyl aika erillainen ku muut :D mua ärsyttää se ku Bella luulee olevansa läski vaikka se onki iha tikku... :-\ toivottavasti Edward saa sen kiinni ja puhuu sille järkee... :)
JATKOA!!
kiitän ja kumarran
mrö.
-
En oo viel kertaakaa kommentoinu, ku oon lukenu nii innokkaasti ;D mut on iha sairaan mahtava ja kirjotustyylis on ihana ;) kivaa
vaihteluu lukee tämmöst erilaista ficcii. suosikkeihin meni ;)
-
Jeiii!!!! Ihana ficci! En ole myöskään kommentoinut vielä kertaakaan, löysin tämän äskettäin ja olin liian keskittynyt lukemaan. :)
Toivottavasti jatkoa tulee nopeasti, en malta odottaa! :))
Olet mahtava kirjoittaja, kiitoksia näiden julkaisemisesta!
-
Se on sekasin.
Jatkoa.
-
Kiitos kaikille aivan mielettömästi piristävistä kommenteista! (: Ja pahoittelen jälleen pitkää väliä näiden lukujen välillä, sekä sitä, että tämä luku on niin lyhyt...
Oon muuten miettinyt, lopetanko ensilukuun (lukuun 15) ja teen siitä normaalia pitemmän, vai teenkö suosiolla 16.lukua? (: kertokaa ihmeessä mielipiteenne. :D
Mutta tässä nyt (lyhyt) 14.luku! (:
14.Luku
EPOV
“Edward?” Bellan hiljainen ja hiukan nolostunutkin ääni kuului linjan toisesta päästä. Pystyin vain huokaisemaan helpotuksesta; hän oli kunnossa. Hän oli karannut kolme päivää sitten ja varastanut Charlien auton. Päivä hänen karkaamisensa jälkeen olimme löytäneet auton Seattlesta. Me kaikki olimme huolissamme hänestä, sillä juuri samalla hetkellä kun Bella karkasi, oli hänen tulevaisuutensa kaikonnut Alicen ulottumattomiin.
“Bella, missä ihmeessä sinä olet?” tivasin häneltä heti, “Kerro missä olet niin tulemme heti hakemaan sinut!”
“Olen motellissa, ja tarvitsisin itse asiassa hiukan apua”, Bella sanoi hiljaa. Jäykistyin heti. Oliko Bella pulassa?
“Mikä hätänä? Oletko sinä pulassa?!” kysyin säikähtäneenä. Bella naurahti kuivasti.
“En ole sellaisessa pulassa missä luulet”, hän rauhoitteli. Huomasin perheeni kerääntyneen ympärilleni.
”Laita kaiutin”, Emmett pyysi ajatuksissaan. Painoni puhelimen näppäintä ja kaiutin meni päälle.
“Bella, puhut nyt meille kaikille”, sanoin. Bella voihkaisi.
“Tämä on niin noloa. Olen surkea karkuri”, hän sanoi, “Minä unohdin Charlien autoon lompakkoni, ja kun kävin eilen etsimässä autoa, se oli kadonnut! Charlie tappaa minut… ellei motellin omistaja ehdi ensin.”
“Bella, ei Charlien autoa ole ryöstetty. Me kävimme hakemassa sen”, Alice sanoi.
“Ai. No hyvä. Toivottavasti isä ei ole vihainen”, Bella sanoi helpottuneena.
“Hän on huolissaan sinusta”, sanoin, “niin kuin minäkin.”
“Me kaikki olemme”, Esme sanoi hiljaa taustalta.
“Tarvitsetko siis apua motellin laskun maksamisessa?” Carlisle kysyi tyynellä äänellä, “Me voimme kyllä auttaa sinua, mutta vain sillä ehdolla, että palaat kotiin.”
“Ja sitten viette minut hoitoon, eikö vain?”, Bella mutisi.
“Sinä tarvitset sitä. Missä kunnossa sinä ylipäätään nyt olet? Onko sinulla huimausta ja heikotusta? Oletko syönyt mitään? Oletko pyörtynyt?” Carlisle kyseli.
“Mitä me vielä puhelimessa jaarittelemme, jäljitetään puhelu ja mennään hakemaan se laiheliini kotiin!” Emmett huudahti. Kerrankin Emmettin aivot raksuttivat paremmin kuin muiden.
“Carlisle, pystymmekö jäljittämään puhelun?” kysyin niin hiljaa ettei Bella kuulisi. Carlisle mietti hetken ja nyökkäsi sitten. Hän viittosi Jasperin mukaansa ja he katosivat yläkertaan.
“Yritättekö te jäljittää minut?” Bella kysyi kauhistuneena.
”No totta hitossa!” Emmett ajatteli ja oli juuri lausumassa ääneen ajatuksensa, mutta keskeytin hänet.
“Emme pysty jäljittämään puhelintasi, sillä ostaessani sen sinulle laitoin siihen turvamuurin”, valehtelin. Bella ei ymmärtänyt elektroniikkaa sitten yhtään, joten valhe menisi taatusti läpi. Turvamuuri ei edes tarkoittanut mitään.
“Miksi ihmeessä? Kuka minut muka haluaisi jäljittää, siis teidän lisäksenne?” hän kysyi hämmästyneenä. Hymyilin tyytyväisenä.
“Ylivarovaisuutta vain.”
“Niinpä tietenkin. No liikeneekö minulle rahaa?”
Samassa Carlisle ja Jasper palasivat olohuoneeseen kannettava tietokone mukanaan. Jasper näpytteli näppäimiä nopeaan tahtiin ja kysyi minulta Bellan puhelinnumeroa. Vastasin taas niin hiljaa ettei Bella kuullut.
“Miksi siellä hiljeni? Mitä te juonitte?” Bella kysyi epäilevästi.
”Älä anna hänen lopettaa puhelua, muuten puhelimen jäljittäminen ei onnistu”, Jasper käski ja nyökkäsin.
“Yritämme vain miettiä missä voisit olla”, vastasin nopeasti, “Emmett, oletko keksinyt mitään?”
“Voisin vaikka vannoa että Bella on… Seattlessa!” Emmett huudahti. Alice pyöritti silmiään.
“Tuskin Bella niin tyhmä on, että jäisi sinne minne jätti Charlien auton”, Alice sanoi. Sitten hän näytti hoksaavan jotain.
”Bellahan sanoi käyneensä katsomassa onko Charlien auto vielä paikallaan… Eli hän on varmasti auton löytöpaikan lähellä! Tuskin hän olisi lähtenyt pitkää matkaa kävelemään lompakkonsa takia” Alice ajatteli innoissaan. Jasper viittoi minua katsomaan tietokoneen luo.
“Bella on tuossa motellissa, aivan sen paikan vieressä mistä auto löydettiin”, Jasper sanoi ja näytti motellin osoitteen.
“Nyt lähdetään”, sanoin ja olin jo siepannut Volvon avaimet käteeni, “Carlisle ja Alice, tuletteko mukaani? Ilmoittakaa joku Charlielle, että tiedämme missä Bella on!”
“Mitä?” Bellan järkyttynyt ääni kuului puhelimesta. Sitten Bella sammutti puhelun. Olin kokonaan unohtanut hänen kuulevan kaiken.
“Nyt tuli kiire, hän ei saa ehtiä kauas”, Carlisle sanoi. Alice, Carlisle ja minä juoksimme autolleni ja menin ajajan paikalle.
“Pystytkö vieläkään näkemään Bellaa?” kysyin huolissani Alicelta samalla kun moottori käynnistyi. Kaahasin nopeasti pihatieltämme pois.
“En, mutta yritän uudestaan”, Alice mutisi ja sulki tiukasti silmänsä.
”Tiedäthän, miksi Alice ei voi nähdä häntä?” Carlisle kysyi. Pudistin vihaisena päätäni.
“En tahdo ajatella sitä.”
”Edward. Ei ole sattumaa, että heti kun hän karkasi, niin Alice ei voinut enää nähdä häntä. Ellemme löydä häntä, niin…”
“Lopeta!” karjaisuni keskeytti hänen ajatuksensa. Samalla sekunnilla Alicen silmät rävähtivät auki, ja hän näytti järkyttyneeltä. Hän katsoi minua taustapeilin kautta silmiin kauhuissaan. Hän oli nähnyt Bellasta näyn.
Ja sitten minäkin näin saman näyn minkä hänkin.
Näin Bellan kuolleena.
Ei kenenkään POV
Ruskeatukkainen tyttö juoksi motellin ovista ulos. Tyttö oli liian laiha; posket olivat lommollaan, ja käsivarret olivat liian ohuet ja niistä pystyi jo heikosti näkemään luiden rajat.
Tyttö vilkuili juostessaan ympärilleen. Hän selvästi pakeni.
Hän jatkoi juoksuaan, kunnes näki taksin edessään. Tyttö avasi taksinoven ja sopersi taksikuskille selvät ohjeet. Tämän täytyi vaan ajaa mahdollisimman nopeasti poispäin Forksista ja Seattlesta.
Taksikuski näytti hetken hämmentyneeltä, mutta kohautti lopulta olkiaan ja auto käynnistyi.
Takapenkillä tyttö pureskeli hermostuneena kynsiään ja vilkuili yhtenään auton takaikkunasta taakseen. Pian tytön puhelin soi, ja tyttö katsoi näytöltä soittajan nimen, muttei vastannut.
“Vältteletkö jotakuta?” taksikuski kysyi ystävällisesti ja vilkaisi tyttöä peilistä.
“Välttelen”, tyttö vastasi ääni täristen.
“Saanko kysyä ketä?” taksikuski kysyi edelleen ystävällisenä. Tyttö huokaisi.
“Poikaystävääni”, tämä sanoi ja vilkaisi uudestaan takaikkunasta. Taksikuski nyökkäsi ymmärtäväisenä.
“Riitaako? Kyllä asiat selviävät. Mekin vaimon kanssa riitelemme varmaan joka päivä viisi kertaa, mutta aviossa olemme olleet jo kymmenen vuotta.”
“Minusta tuntuu, ettei poikaystäväni voi antaa tätä enää minulle anteeksi”, tyttö sanoi ja niiskautti nenäänsä.
“Tuskin olet mitään niin kamalaa tehnyt”, taksikuski sanoi epäuskoisena.
“Lupaatko olla pysähtymättä ja ilmoittamatta poliisille, jos kerron että olen karannut?” tyttö kysyi ja hymyili hiukan. Taksikuski naurahti.
“Olen minä ennenkin karanneita teinejä kuljettanut.”
“On varmaan rankkaa olla taksikuski”, tyttö totesi, “joutuu kuuntelemaan valittavia asiakkaita ja kuljettamaan ties mitä rikollisia, ja joillakin voi olla vaikka pommi laukussaan.”
“Onko sinulla sellainen laukku, vai?” kuski kysyi huvittuneena. Tyttö punastui.
“Ei ole. Minulla ei ole laukkua ollenkaan.”
“Etkä varmaan ole edes rikollinen. Tämä kuljetus on siis turvallinen.”
“Toivottavasti et kohtaa Edwardia - siis poikaystävääni, sillä silloin tämä kuljetus ei ole enää turvallinen”, tyttö kertoi.
“Otan silti riskin. Kuule, taidat olla varmaan päivän lempiasiakkaani. Ehkä koko viikon jopa”, taksikuski sanoi.
“Kiitos”, tyttö sopersi ja punastui taas.
“Tahdotko että ajan vielä pidemmälle? Koska olet lempiasiakkaani, pääset vielä kaksi kilometriä ilmaiseksi.”
“Mitä? Ilmaiseksi?” tyttö kysyi huojennus ja järkytys äänessään. Tyttö oli potenut matkan aikana huonoa omatuntoa, sillä hänellä ei ollut varaa maksaa kuljettajalle, joten tämä sattui hyvään saumaan.
“Kyllä, työaikani muutenkin loppuu pian ja satun asumaan noin kahden kilometrin päässä. Siis voitto meille molemmille.”
“Eihän tästä koidu sinulle haittaa?” tyttö kysyi vielä. Kuljettaja vain hymyili ja pudisti päätään.
Noin kahden kilometrin päästä tyttö ilmoitti jäävänsä pois kyydistä.
“No, oli mukava tutustua, neiti…?”
“Bella, vain pelkkä Bella”, Bella sanoi ja taksikuski hymyili.
“Oli mukava tavata vain pelkkä Bella. Toivottavasti olen seuraavankin taksimatkasi kuski”, kuski sanoi ja hyvästeli Bellan. Sitten taksi ajoi pois.
Oli jo pimeää. Bella lähti kävelemään katua pitkin ja puki päälleen pitkähihaisen, minkä oli aikaisemmin sitonut vyötärölleen.
Bella haki katseellaan yösijaa, mutta kyseisessä paikassa ei näkynyt juuri mitään motellia muistuttavaa.
“Mitä minä nyt teen?” tyttö kysyi itsekseen ja pysähtyi. Sitten hän pudisti päätään.
“En soita. En ole niin heikko. Kyllä minä yksinkin pärjään”, hän mutisi. Jos joku olisi näkemässä, voisi tämä luulla tytön tulleen hulluksi. Vaikka olihan se aika lähellä totuutta.
Bella kuuli kovaa musiikkia ja näki auton valot tulevan häntä kohti. Hän jäi seisomaan paikalleen ja seurasi katseellaan autoa. Auto pysähtyi hänen viereensä.
Auton ikkuna aukesi, ja sisällä oli yksi mies, noin yhdeksäntoista vuotta vanha. Hänellä oli tummanruskeat hiukset, jotka oli geelin avulla pörrötetty sotkuisesti. Miehen iho näytti todella vaalealta, ja miehellä oli päässään aurinkolasit, vaikka oli yö.
“Tarvitsetko kyytiä?” mies kysyi ystävällisesti. Hänen äänensä kuulosti jotenkin hypnoottiselta.
“Tuota…” Bella empi. Häntä houkutteli kovasti mennä miehen kyytiin, olihan nyt yö ja kylmä. Vaikka mies vaikutti mukavalta, hänellä silti voi olla taka-ajatuksia.
“Vai odotatko jotakuta?” mies kysyi ja hymyili vekkulimaisesti, “Pitäisikö minun häipyä, ettei tule kahinaa poikaystäväsi kanssa?”
“Ei, en odota ketään. Olen itse asiassa rahaton ja vailla yösijaa, enkä tiedä mitä minun pitäisi nyt tehdä”, Bella selitti. Mies avasi matkustajanpuoleisen oven ja hymyili.
“Minäpä kerron sinulle mitä tehdä. Yksi, hyppäät kyytiin. Kaksi, tulet yöksi minun luokseni, pääset nukkumaan minun sänkyyni, minulle kelpaa sohva. Kolme, aamulla mietimme jatkosuunnitelmaa”, mies sanoi ja nosti joka kohdassa sormensa pystyyn. Bella naurahti.
“Hyvä on”, hän sanoi ja nousi auton kyytiin. Mies ei vaikuttanut vaaralliselta, joten hänellä ei varmasti ollut hätää.
“Olen muuten Nick”, mies esitteli itsensä ja käynnisti auton. Hän käänsi musiikkia hiljemmalle.
“Bella”, Bella esitteli itsensä jo toisen kerran samana päivänä.
“No Bella, miksi ihmeessä olet tähän aikaan yöllä ulkona?” Nick kysyi ja otti aurinkolasit pois päästään. Nickin silmät näyttivät tummilta, mutta hämärässä valaistuksessa Bella ei kyennyt erottamaan oikeata väriä.
“Se on aika nolo juttu”, Bella sanoi ja haukotteli. Nick naurahti ja katsoi Bellaa suoraan silmiin.
“Voit kertoa minulle”, hän sanoi hypnoottisesti ja tuijotti keskittyneesti Bellaa silmiin. Sitten hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi, ja hän käänsi katseensa tiehen.
“Voin kertoa myöhemmin”, Bella sanoi ja haukotteli jälleen.
“Muistutan sitten myös. Nuku nyt vain, herätän sinut sitten kun olemme perillä” Nick sanoi ja vaihtoi radioaseman toiseen, josta kuului rauhallisempaa musiikkia. Hetken päästä Bella olikin nukahtanut.
“Minulla on tyttöystäväsi, Edward Cullen”, Nick kuiskasi hiljaa ja hymyili, “Pian tilimme ovat tasan.”
-
JES, MITEN I-H-A-N-A LOPPU <3
Tuosta lopusta seuraa draamaa ja kenties jonkin näköstä väkivaltaa :D
Tämä oli todella hyvä luku, paitsi että minua surettaa miten ne yrittävät raahata Bellan kotiin väkipakolla. Se on oikein, mutta se puhelinjäljitys juttu...argh. Ihan oikein Edwardille, että Bellan kaappasi joku kostonhimonen tyyppi :D Yleensä tykkään Edwardista, mutta en nyt. (Toistan itseäni) vaikka Bellan vieminen hoitoon on oikein.
Virheitä en huomannut ja sujuvaa tekstiä on.
Jatkoa toivon.
♥ Deph
-
EIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!
Ei tolaseen kohtaan saa lopettaaa Jatkoo pliiis pian !!!
-An_n
-
Toi loppu, ei tollaseen kohtaan saa jättää!!
Hyvä, että Cullenit huolehtivat Bellasta..
Oliko se poika vampyyri?
Olen kysymyksiä täynnä, joten toivon että seuraava luku tulee pian.
Teksti oli taas sujuvaa, enkä löytänyt virheitä.
-
Apua!
Ei tollaseen kohtaan saa jättää..
Mur.. Vaikka sinänsä ihanaa, koska
tästä seuraa varmasti draamaa ;)
Silti mä en malta odottaa jatkoo, eli
sitä toivoisin ja pian!
Mä en oikeen tiedä pitäiskö ens luvun
olla viimenen.. Se riippuu ihan siitä miten
se loppuu, ja kyl mä tätä mielelläni
pidempäänkin luen ;)
♥:llä, Candy
-
Oi voi mikä lopetus! Ihan mahtava, mutta niin väärin :D Haluisin heti tietää, mitä tässä tapahtuu seuraavaksi ! Niin julmaa. :D
Hieno luku, taas kerran. Harmi, että loppu häämöttää jo, mutta sitten taas jos kovasti pitkittää, niin laatu laskee. :)
Mutta, jään odottelemaan ratkaisuja ;)
-
Vau!
Kuka ihme on Nick!? :o
Jatka kun pystyt ja pliis älä lopeta vielä!
Sarkku
-
Jeii! Taas uus luku! Pian jatkoa, jännään kohtaan loppu...
En osaa sanoa osien määrästä, mahdollisimman´pian jos vain pääsisi lukemaan seuraavia osia :D
-
Nick? Kuka Nick?? ; D
Joo, kivaa tekstiä! Kysymyksiä pää täynnä, odotottaen seuraavaa lukua, menen kirjoittamaan.. (::
Kiitos ja jatkoa! ;)
-
Rakastan tätä ficciä niin paljon, se on jotain niin paljoa etten osaa sanoa kuinka.
Kuka Nick!?
Et voi lopettaa tähän, täällä on iso kasa innokkaita lukijoita >_____<
-Rayne
-
Oho, olipa erilainen luku. En oikeen osaa sanoo tykkäsinkö. Siis hyvä tää oli, mut olis toisaalta ollu kivempi, jos olisit jatkanu ihan vaan sillä alkuperäsellä idealla. Mut jatkoo ihmeessä ja tykkäsin mää tästäki. Kukahan se Nick oli? Kumminki joku Volturi tai joku. Ihan varmana vampyyri...
Eli tykkäsin ja en, mut jatkoo silti ;D
-
Phh.. Bella on sekasin. Ja kuka hiton Nick?
Nyt jatkoa.
-
ÄÄÄkskskshshshsahsa!!!
KuKa HeMmEtIn NiCk!!? ???
-
Joooooo aivan mahtava ficci <3 tosin hyvin kirjotettu, juoni ja aihe loistavii !! Koskas tulee jatkoo ?! :DD
-
Ehdin vasta nyt lukea tämän jatkon ja laadukasta taas! Älä vaan lopeta ensi lukuun! ainakin 2 lukua vielä. Nythän tämä tarina vasta oikeasti alkaa. Kuka Nick on ja miten hän tuntee Edwardin. Älä vaan lopeta!
-
APUA APUA!!!
Ei tälläseen kohtaan saa jättää!! :o
Äkkiä jatkoo jotta saan tietää mitä tässä tapahtuu! :D
-
Jatkoaaaaa!!!!! HETIPAIKALLATAISUUTUNJAMUSTAKSIMUUTUN!!!!
-
Luin tän ficin kokonaan yhellä kerral, ja tää on tosi hyvä! :D
Kirjotat tosi hyvin ja ficis ei oo ollu yhtään tylsää kohtaa viel :)
Apua! Mitenhän Bellan käy? :o
Jatkoo pianpianpian! ;)
-
Oho, onpas tullu kivasti kommentteja :-D Kiitos kaikille kommentoijille :)
Ensiksi olin päättänyt tehdä yhden pitkän luvun, ja kirjoitin sen loppuun. MUTTA sitten ihana sisareni meni poistamaan vahingossa kansion jossa pidin kaikkia ficcejä.... Eli nyt joudun aloittamaan kirjoittamaan luvun kokonaan alusta. Tai oikeastaan nyt kirjoitan kaksi lukua, eli kahden luvun päästä ficci loppuu :D
Viidestoista luku tulee parin viikon sisällä, riippuu siitä saanko yhden kesätyön. :D
Hyvää kesää kaikille, älkää notkuko pelkästään koneella vaan menkää ulos ottamaan aurinkoa :-)
-
Tää on kiva :D
Kuka on Nick?! Se on ilkee... >:(
En osaa muuta sanoa... :D
Jatkoa nopeasti? ;D
~raww!
-
Minähän suutun, hirveän kauan viime luvusta!
Nyt niitä lukuja tulemaan tai mä tuun hulluks, liian jännä lopetus 14.luvulle >:(
LUKUJALUKUJALUKUJAAAAAAAA
-
mäkin kuulun lukijoihin, vaikka vasta nyt sain sit kommentoiduksi (:
rakentavaa ei nyt oikein keksi, mut siis täs on hyvä ja jännä idea ja mielenkiintonen seurata.
loistava fic ja jatkoa toivoisin!
-
Minähän suutun, hirveän kauan viime luvusta!
Nyt niitä lukuja tulemaan tai mä tuun hulluks, liian jännä lopetus 14.luvulle >:(
LUKUJALUKUJALUKUJAAAAAAAA
yritän saada mahdollisimman pian uuden luvun ulos, mutta inspis vähän meni kun olin kirjoittanut aluksi toooosi pitkän luvun ja sitten sisareni poisti sen vahingossa :---( että yritän parhaani mukaan saada kirjoitettua uuden luvun loppuun mahdollisimman nopeasti, mutta kesäisin on niin paljon tekemistä etten oikein ehdi :--)
mutta malttakaa vielä odottaa hetki :--D
-
Pitää koettaa olla kärsivällinen :-\
-
Pitää koettaa olla kärsivällinen :-\
se on liian vaikeaa tikulle :o
-
uusi lukija ilmoittautuu.
pakko sanoa ihan alkuun, että Bella on sekasin : O
oikeesti, ihan hullu. ja kuka hitto Nick on??
ääh, laita jatkoa noppesti.. (;
kiitoksia ♥
-
äkkiä jatkoa!!! niin hyvä fic et huhhuh ;D mut kuka tää nick hemmo oli ny niinko olevinaa?? :o
ja ainii olen uusi lukija ;D hehheh
-
Heei pliiiiiiiiis jatkoa! :'(
tää on niin hyvä ja haluun tietää mitä tässä tapahtuu ja kuka toi Nick on!!! :D
Jatkoa<3<3
-
Puoli vuotta edellisestä luvusta, jatkoa?
-
hei pliiiiiis??!? Voisko sitä jatkoo tulla??? Kohta menny vuosi viime kerrasta! :ooo
Mä ainakin oisin vielä halukas tietään mitä tässä tapahtuu, oon lukenu ton alun jo miljoona kertaa ja edelleenkin haluan tietää mitä tapahtuu lopussa ja kuka on Nick ja pääseekö Bella hoitoo vai ei!
Oo kiltti ja laita jatkooooo!
Olisin hyvinhyvinhyvin kiitollinen<3 :-*
-
Oho, onpas tullu kivasti kommentteja :-D Kiitos kaikille kommentoijille :)
Ensiksi olin päättänyt tehdä yhden pitkän luvun, ja kirjoitin sen loppuun. MUTTA sitten ihana sisareni meni poistamaan vahingossa kansion jossa pidin kaikkia ficcejä.... Eli nyt joudun aloittamaan kirjoittamaan luvun kokonaan alusta. Tai oikeastaan nyt kirjoitan kaksi lukua, eli kahden luvun päästä ficci loppuu :D
Viidestoista luku tulee parin viikon sisällä, riippuu siitä saanko yhden kesätyön. :D
Hyvää kesää kaikille, älkää notkuko pelkästään koneella vaan menkää ulos ottamaan aurinkoa :-)
Melkein vuosi kulunut edellisestä luvusta, etkai sä oo unohtanut tätä ihanaa ficciä mitä ?! :o :-\ :'(
No nopeesti jatkoo vaan tulemaan... HALUUN TIETÄÄ KUKA ON NICK !!!
Mur, jos jatkoa ei tuu mä syötän sut ihmissusille ! ;D >:(
Nomutta kuitenkin... jatkoo niin nopeesti kun voit
<3.Anskubits
-
Ja jos tunnukset on unohtunut niin aina voi tehdä uudet ja jatkaa kirjottamista niillä :D Todellakin niin ihana ficci, kuten olen monesti aiemminkin sanonut! Hyvä että otat välillä aurinkoa, mutta eiköhän se jo riitä? ;)
-
Uusi lukija ilmoittautuu...
Ihana ficci ;D En ole lukenut Twilightia kuin kaksi ensimmäistä osaa ja oikeastaan kammoksun koko kirjasarjaa, mutta pidän tästä ficistä aivan tolkuttomasti! Tuleehan jatkoa?
-
Rajoitetaanpas nyt vähän sitä jatkuvaa jatkon pyytämistä. On hienoa, että jaksatte olla kiinnostuneita ficistä ja odottaa sitä jatkoa, mutta näyttää vähän siltä, että jatkoa ei ole luvassa: aaannie on ilmeisesti poistanut Finin tunnuksensa, koska näkyy alkuviestissä vieraana.
-
En pyydä jatkoa koska se kiellettiin, mutta ilmoitan piräväni tästä.
Toivoen kirjoittajan palaamista
Tulienkelisi
-
Ilmoittaudun lukijaksi! ;D Kirjoituksesi on oikein sujuvaa, ja kuvailua on just sopivasti. :) Jatkoa vaan!! Joo, rakentavaa ei nyt taida tulla joten lopetan tähän. ;D
-
Kiitos, kun kirjoitit tämän.
<3
kumartaen,
~ AngelofDarkness ~
-
äää...tää jäi kesken, ja vielä tommosessa kohtaa
mutt hieno ficci oli, ei voi muuta sanoa :)