Finfanfun.fi

HP-ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Fiorella - 01.01.2010 18:25:46

Otsikko: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 01.01.2010 18:25:46
Nimi: Ennalta määrättyä
Kirjoittaja: Fiorella
Tyylilaji: Draama, haikea romantiikka, angst
Paritukset: Padma/Luna
Ikäsuositus: Sallittu
Vastuuvapautus: Rowling omistaa kirjat henkilöineen, minä vain vilkkaan mielikuvituksen ja joutilasta aikaa kirjoittaa. :)
Yhteenveto: Uni tuntui avanneen hänen sisäisen silmänsä aivan uudelle taajuudelle.
Lukijalle: Uudenvuoden kunniaksi, ikivanha ja muinoin aloitettu ficcini päätyi viimein kokonaiseksi ja tulee julkaistuksi.



Ennalta määrättyä


Viidennen luokan korpinkynsityttöjen makuusalissa vuodeverhot heilahtivat, kun Padma Patil ponnahti istualleen keskellä yötä. Hetken hän tasasi hengitystään, kuunteli toisten tyttöjen levollista tuhinaa, koetti ajatella järkevästi.

Painajaisunta. Se oli pelkkää unta, hän vakuutteli itselleen, mutta pulssi sykki yhä niin hurjana, että hän tunsi suonen kohoilevan kaulallaan.

Kaikkialla hänen ympärillään vallitsi sotatila, riehui julma taistelu, ja pelko hehkui käsinkosketeltavana ilmassa. Kaikki säntäilivät edestakaisin kauhun vallassa tässä oudoksi muuttuneessa maailmassa, jossa ei ollut turvapaikkaa kenellekään. Maailmassa, jossa ainoastaan Padma tuntui liikkuvan vakaana ja seisahtumatta, suunnatessaan kohti koulun käytävällä lojuvaa hentorakenteista tyttöä. Tyttö retkotti selällään, vaaleat hiukset verestä punaisina, rinta kohoili työläin hengenvedoin.

Padma ei huomioinut enää räiskettä ympärillään, kun hän polvistui ruumiin vierelle, silitti tahran otsalta ja kohotti tytön pään varovasti syliinsä helpottaakseen tämän hengitystä. Avoimilta huulilta karkasi verinoro pitkin leukaa, silmät tarkentuivat hänen omiinsa, kysyvinä, anovina, koko maailmaa ihmettelevinä. Ja kun ne sammuivat, tuntui kuin valo olisi kadonnut Padman koko maailmasta. Hän tuuditti elotonta, lämmintä ruumista sylissään ja itki sydäntään, jonka tiesi juuri täydellisesti särkyneen. 


Ja heräsi. Vaikka ympärillä olikin vain rauhallinen, hämärä makuusali, hän tunsi yhä unessa kokemansa ahdistuksen ja ikävän niin elävänä, ettei saanut enää nukutuksi uudelleen.

Koko päivän Padma pyöritteli untaan mielessään, se vaivasi häntä kovasti. Tyttö unessa oli ollut tuttu, mutta hän ei heti saanut mieleensä kuka se oli. Unen yksityiskohdat hämärtyivät päivän mittaan, mutta Padma ei pystynyt karistamaan mielestään sitä tunnetta, joka häneen oli tulvehtinut hänen nähtyään elämän karkaavan hämmästyneistä silmistä. Hän ei ollut pystynyt auttamaan. Hän oli voinut ainoastaan katsella ja todistaa sitä, minkä edessään näki.

Uni tuntui avanneen hänen sisäisen silmänsä aivan uudelle taajuudelle.


* * *


Kun Padma astui luutakomeroon toisten jäljessä, hän oivalsi jotain niin hätkähdyttävää, että tuntui ihmeeltä, ettei hän ollut aikaisemmin kiinnittänyt asiaan huomiota. Lunan luuta oli ripustettu hänen omansa viereiseen koukkuun, siinä ne odottivat siististi vierekkäin. Kuinka kauan Luna oli pitänyt luutaansa siinä? Eikö hän olisi huomannut sen aikaisemmin? Padma ei tiennyt varmaksi. Mutta nyt hän huomasi ensi kertaa senkin pikku yksityiskohdan, että Lunan Puhtolakaisu oli samaa seiskamallia kuin hänen omansakin.

Nostaessaan luutansa käteensä hän ei voinut estää salaista pikku hyvän tuulen leimahdusta sisimmässään. Heillä oli jotain yhteistä. Jokin yhdisti heitä. Se tuntui lämpimältä kosketukselta sisimmässä, pehmeältä pikku salaisuudelta. Ja samalla niin lapselliselta, ettei sitä voisi koskaan kertoa kenellekään. Kuka voisikaan ymmärtää mikä niin pienessä asiassa saattoi olla niin järisyttävän suurta ja tärkeää?

Se oli niin kummallista, hämmentävää ja suloista, ja täytti Padman kysymyksillä vailla vastausta. Miksi juuri Luna - kaikista koulun oppilaista, kaikista maailman ihmisistä - oli ainoa, joka nyt täytti hänen ajatuksensa, mielensä, koko maailmansa? Ja kuinka se avautui hänelle niin yllättäen? Tämä merkillinen päivä sai hänet muistamaan asioita, joita hän ei ollut ymmärtänyt aiemmin. Aivan kuin joukko irrallisia helmiä olisi yhdistynyt itsestään, ajatukset ja havainnot muodostivat kirjavan, viehättävän koristerihman hänen mielessään. Kuin se olisi ollut siinä aina, yhtä huomaamattomana ja luonnollisena kuin lukuisat kilahtelevat korut ja amuletit hänen ranteissaan ja nilkoissaan.


* * *


Lunan silmät. Se katse, joka tällä oli hailakoissa silmissään. Hänelle niiden utuinen kalpeus ei ollut rumuutta, vaan niiden kauneuden ylenpalttisuus sai Padman miltei tolaltaan. Jokin Lunan silmissä vei hänet pois tästä todellisuudesta, kauas kaikesta siitä, mitä arki edusti. Jos hän olisi uskaltanut, hän olisi halunnut jäädä katsomaan niihin kunnes hukkuisi talvisenhaaleaan taivaansineen. Kuinka sellaiset saattoi olla olemassa, kaikkien arkisten silmien joukossa? Ja kuinka kukaan muu ei tuntunut näkevän niitä samalla tavalla?

Kaipa Padma oli väkisinkin kiinnittänyt huomiota hänen kalvakkaan vaaleuteensa; äitihän oli opettanut molemmat tyttärensä jo varhain lapsuudessa korostamaan silmiä tummalla rajauskynällä ja vahvistamaan luontaisia etujaan kaikin saavutettavissa olevin keinoin. Padma muisti nolostuen, kuinka hän oli hämmästynyt aidosti, jäänyt ihmeissään tuijottamaan Lunan miltei valkoisia ripsiä nähdessään tämän ensi kerran. Värin puute teki Lunan hauraammaksi kuin hän olikaan; kuin hän voisi liueta paljaaseen ilmaan heti, kun toinen kääntäisi katseensa sivuun. Tuntui tarpeelliselta pitää hänet näkökentässään aina kun mahdollista. Kukapa tiesi, vaikka jonakin kertana hän ei olisi siinä enää.


* * *


Etenkin eräs muistikuva sai Padman hämmennyksiin, nyt kun hän kokosi niitä järjestykseen – kuinka hän ei ollut ajatellut sitä aiemmin sen syvällisemmin?

Oppitunniltaan myöhästymäisillään Padma kiirehti eteenpäin Tylypahkan loputonta käytävää, oikoen vaivihkaa sarinsa kirjavia liepeitä, jotka eivät oikein sallineet juoksuaskelia. McGarmiwa ei katsonut epätäsmällisyyttä suopein silmin. Viilettäessään ohi luokkahuoneiden Padma sattui kääntämään päätään numerologian luokan kohdalla ja näki yhtenä sekunnin sadasosan välähdyksenä kuvan, jonka tiesi jäävän mieleensä unohtumattomana ikuisiksi ajoiksi, niin merkillisen vaikutuksen se häneen teki.

Luna istui huoneen kauimmaisessa päässä, ja heidän välilleen jäi kokonainen hälisevä luokantäysi kolmannen vuoden puuskupuheja ja korpinkynsiä; sulkakyniään ja kirjojaan esille järjestelevä, iloisesti puliseva joukko. Vaikka se tuntuikin mahdottomalle, tuona sadunlumoisena mikrohetkenä Lunan ihmeelliset silmät olivat kohdistuneet juuri häneen – ne katsoivat niin rävähtämättömän tarkkoina hänen hetkessä ohi vilahtaneisiin ruskeisiin silmiinsä, että Padma oli varma tämän nähneen hänen sieluunsa saakka, koskettaneen katseellaan jotain hänen sisällään.


Aika tuntui menettäneen tavanomaisen kaavansa - tuon järjettömän lyhyen tuokion välähdyksenomainen muisto kimpoili kaiun tavoin Padman mielen seinämistä, ja siihen lyhyeen hetkeen mahtui kaikki. Mutta kuinka se oli tapahtunut? Kuinka he olivat voineet tietää tuon lyhyen kohtaamisen ennalta, kuinka sen oli ollut mahdollista toteutua? Kaikista ihmisistä juuri he kaksi, hetkisen ajan heidän sielunsa tunnistivat toisensa. Ymmärtäen, lohduttaen, rakastaen. Mitä Luna oli ajatellut sillä hetkellä? Saattoiko hän tietää, kuinka Padma oli sen hetken kokenut? Ajatukset kiersivät kuin villiintyneet huispaajat hänen sisällään, laajentuen välillä kuin planeettaa ympäröiväksi kehäksi hänen tajuntansa ympärille. Saattoivatko ohikulkijatkin nähdä ne, selvinä ja erottuvina kuin saturnuksen renkaat?


* * *


Oliko isän vanhoissa tarinoissa sielujen vaelluksesta sittenkin perää, mietti Padma, aivan vakavissaan. Parvatin tavoin hänkin oli vain naureskellut isän intialaisille jutuille. He eivät olleet koskaan käyneet isän lapsuuden kotimaassa, mutta silti sen voimakkaat tuoksut, kirkkaina loistavat värit, sen mystinen valo olivat heille kotoisan arkisia niistä kertomuksista, joita heille oli tehty tutuiksi aina heidän syntymästään saakka.

Äidin intialaisuus oli vain pintaa; hän oli syntynyt Lontoossa kuten kaksostyttärensäkin. Hän ei ollut koskaan päässyt sisään synnyinkulttuurinsa salaisuuksiin; hän oli syntynyt maailmankansalaiseksi. Äidin maailma oli ollut taikaa täynnä, mutta se oli erilaista taikaa kuin isän mystiikka ja salaperäinen lumo. Isä ei tarvinnut taikasauvaa saadakseen asioita tapahtumaan. Joskus hänen hiilentummiin silmiinsä syttyi tulinen syvyys, joka miltei pelotti intensiivisyydessään. Aivan kuin isä pystyisi näkemään muita kauemmaksi, aina muinaisiin ulottuvuuksiin, jotka olivat salattuja jopa velhojen katseilta.

Parvati oli perinyt äidin tarmon ja rivakan toimijanluonteen, siinä missä Padma oli tullut isäänsä, saanut synnyinlahjanaan hiljaisuuden kielen ja valon tajun. Kirjojen tarinat, sanojen salaperäisesti luomat visiot vyöryttivät maailman valtavassa runsaudessaan hänen luokseen, siinä missä Parvati jo kontatessaan otti maailman haltuunsa avoimella olemuksellaan. Padman hiljainen viisaus erotti hänet kaksosestaan leveämmällä railolla kuin mikään ulkoinen tekijä, joka milloinkaan pystyisi heihin vaikuttamaan. Maailma näki heidät yhtenä; kaksi tyttöä, pitkät tummat letit lanteita hipoen, kirjava sari kietaistuna velhonkaavun sisälle, jalokiviä juhlapäivinä navassaan kiiltäen, eikä kukaan osannut nähdä eroa heidän identtisen syvänruskeissa silmissään, joita vihreän ja kullan sävyt viehkeästi täplittivät.

Vain lajitteluhattu oli nähnyt syvemmälle. Parvatin vilpitön, tomera katse suuntautui rohkelikkojen tapaan seikkailuihin, aktiiviseen toimintaan, luotettavaan kumppanuuteen siinä missä Padman silmät katsoivat aivan kuin sisäänpäin; mielen syvyyksiin, ajatusten kantavaan voimaan, tiedon maailmaan, sen näkymättömään valtaan ja hurmaan.

Maailmassa ei olisi voinut olla rakkaampaa sisarta kuin Parvati hänelle oli, mutta silti Padma tiesi, että oli asioita, joita sisko ei pystynyt näkemään samoin kuin hän. Kun hän katsoi sisartaan, joka kulki käsikynkässä supatellen sydänystävänsä Lavenderin kanssa, hän kaipasi yhteisyyden tunnetta; jotain vielä suurempaa, kuin lapsuuden päivinä, jolloin kaksi kullanruskeaa kättä erosi harvoin toisistaan koulutiellä.

Tämän yllättävän valaistuksen äärellä Padma näki että oli ollut sokea kaipauksessaan. Nyt hän tunsi, että olisi halunnut tuntea juuri Lunan kaitaisen käden pulleaa käsivarttaan vasten. Antaa hentojen, vaaleiden hiusten sulautua pitkiin, jouhimaisen vahvoihin suortuviinsa. Padma toivoi, että hänen pyöreillä poskillaan lämpimänä karehtiva hymy olisi tuntunut Lunan mielestä yhtä merkitykselliseltä kuin tämän sydämenmuotoisille pikku kasvoille sädehtien leviävä harvinainen naurahdus, joka sai aikaan päivänpaisteen hänen sisimmässään. Ja kaiken tämän hän tajusi vasta nyt, aivan kuin kaiken aikaa olisi ollut olemassa ihmeellinen, uusi maailma, jonka hän olisi pystynyt näkemään vasta avattuaan silmänsä uudella tapaa.

Luna hymyili usein ja paljon, mutta itsekseen, havainnoi Padma nyt jäsennellessään ajatuksiaan. Korpinkynnen tytöt pitivät Lunaa ja hänen salaista iloaan hassutuksena. Sen saattoivat saada aikaan Lunan eripariraidalliset polvisukat, tai omin käsin huolettoman vinoon leikatut hiustenlatvat. Tapa, jolla tämä pyöritteli langanpätkää sormiensa välissä, mietteliäs ryppy kulmakarvojensa välissä aivan kuin arkisessa tilanteessa olisi kysymys jostain maailmankaikkeuden syvimmistä salaisuuksista.

Kunpa hän olisi voinut vain mennä juttelemaan Lunalle. Se ei ollut mitenkään mahdotonta, sillä heillä oli yhteistä kaveriporukkaa sekä korpinkynsien että rohkelikkojen parissa, mutta joka kerta Padmasta tuntui kuin jokin olisi kiertynyt solmulle hänen sisällään, jokin sellainen, jonka juuri Luna kykenisi havaitsemaan merkillisen tarkkanäköisillä silmillään. Padma pelkäsi, että Luna ei pitäisikään näkemästään. Oli parempi säilyttää välit mahdollisimman luontevina, hieman etäisinä. Menettämisen pelko piti hänet turvavälin päässä.


* * *


Eräänä keväisenä päivänä, kun ilma oli kirkkaimmillaan ja aurinko jaksoi jatkaa paistamista iltapäivään saakka, Padma kulki mietteissään luutakomerolle päin. Pieni lento tekisi hyvää ja selkiyttäisi ajatuksia, hän tuumi. Tuntui, kuin tomusta raskaiden kirjojen kuollut massa käsivarsilla olisi saanut hänen päänsäkin painamaan.

Huilunheleä ääni tervehti häntä selän takaa, ja Padman luudanvartta tavoitellut käsi värähti. Hän oli tuntenut Lunan läsnäolon sisimmässään, jo ennen kuin oli kuullut tämän äänen. Jokin hentoisessa tytössä sai messinkisen helakat kellot kilahtelemaan hänen mielensä perukoilla. Aiemmin hän oli jutellut Lunan kanssa aivan normaalisti heidän törmätessään toisiinsa käytävillä tai oleskeluhuoneessa. Nykyään yksinkertainen tervehdyskin sai Padman miltei punastumaan. Tuntui harmilliselta punnita jokaista sanaansa niin tarkasti, eihän sentään kaikella voinut olla erityistä merkitystä. Ja silti hän muisti ulkoa jokaisen sanan joka lausuttiin, kun he lähtivät samaa matkaa ulos luutineen ja lensivät yhdessä tilusten reunoille asti. Padma kaihosi pyytää Lunaa lentämään kanssaan, mutta ei saanut sanoja ulos suustaan. Niinpä he erosivat arkisen luontevasti kahtaalle. Lunan hahmo leijaili kohti Kiellettyä metsää, ja Padma kohosi katse pilviin suunnattuna, luudan kurssi hiljaista järvenrantaa kohti.

Kuinka ilma tuntuikaan tyhjälle, kun sen täytti hänen yksinäisen luutansa kaarto. Ja silti sen raikkaus sai hänen henkensä salpautumaan, kun hän laskeutui silmukasta poukamaan, järven aavan tyyneyden eteen.   

Padma istahti kivelle ja laski huokaisten luudanvarren vierelleen. Kunpa olisi joku, jolle puhua. Parvati olisi ollut luonnollinen valinta, mutta tällä kertaa tuntui, ettei hän voinut jakaa ajatuksiaan edes rakkaan sisarensa kanssa. 

Parvati oli taaperosta saakka ollut heistä ulospäinsuuntautuneempi, hänellä riitti aina läheisiä ystäviä, tällä hetkellä ykkössijaa vallitsi Lavender. Padmalle kaksoissisar oli aina ollut ainoa todellinen ystävä; joskus tuntui pahalle, ettei hän ollut Parvatille yhtä tärkeä kuin sisko hänelle – Parvatin maailmaan mahtui niin paljon muutakin.

Luna voisi ymmärtää häntä, mietti Padma hiljaisena itsekseen. Luna, jota kiusattiin ja syrjittiin, varmasti jakaisi hänen tunteensa. He molemmat olivat korpinkynsiä, jotka näkivät maailman hieman eri tavalla kuin toiset. Luna oli yksinäinen, hänellä ei ollut tyttökavereita, joiden kanssa kikatella ja supatella. Hän jutteli toisinaan Harry Potterin kanssa, mutta Harrynkin katseessa käväisi aina välillä se epäuskoinen ilme, jonka Padma näki niin usein Lunan kanssa keskustelevien kasvoilla. He pitivät häntä vinksahtaneena, tai vähintään pohtivat mitä ihmettä Lunan päässä saattoi liikkua. Padma ymmärsi häntä eri tavalla, ja hän toivoi Lunankin sen huomaavan. Varmasti tämä tiesikin – sen näki vapautuneesta hymystä, jolla tyttö nykyään tervehti häntä luutakaapin luona tai oleskeluhuoneen ovella, otsalta siliävästä pikku rypystä, arkailemattomasti lausutuista sanoista, joita hän tuntui toisten edessä punnitsevan. Padma alkoi ajatella, että ehkä heitä voisi jo pitää tämän perusteella melkein kuin ystävinä.

Hän hipaisi kirkkaan turkoosia sarin reunaa sormellaan. Turkoosi oli hänen mielivärinsä; isä oli valinnut sen hänen värikseen. Hän oli sanonut sen poistavan ujoutta, rohkaisevan juttelemaan uusille ihmisille. Padma ei tiennyt johtuiko se väristä vai hänen omasta halustaan tutustua, mutta hän oli edistynyt ja iloitsi siitä.

Tuntui vain epärehelliseltä olla Lunan lähellä kaverina; kuin salaisi jotakin ilkeää toisen pään menoksi – hänhän näki öisin unia, joissa Luna lepäsi hänen rakastavilla käsivarsillaan, suukotellen hänen sormenpäitään huulillaan, jotka olivat niitä vaaleammat. Aamuisin hän häpesi sitä, miten luonnollisen hyvälle niiden kokeminen oli tuntunut, etenkin kohdatessaan Lunan vilpittömän hymyn, joka tervehti häntä puhtaana ja avoimena, vailla salaisia merkityksiä. Kenties jopa kykenevänä lukemaan hänen pelottavia, vääristyneitä ajatuksiaan?

Huolestuneena Padma totesi, ettei osannut kuvitella itseään miehen rinnalle. Sen oli jo tanssiaisilta Ron Weasleyn kanssa todistanut; ei se ollut luontevaa. Pojat olivat kummallisia olentoja, joita hän ei ymmärtänyt kunnolla. Ehkä se johtui kiinteän symbioottisesta suhteesta, joka hänellä oli sisareensa; ehkä hän etsi luonnostaan samaa yhteyttä myös ihastuksestaan. Tällaisia asioita oli hämmentävää miettiä, eikä niistä voinut puhua kenellekään. Padma pystyi kyllä kuvittelemaan, miten läheiset reagoisivat.

Parvati nauraisi, se olisi hänestä varmasti mahdotonta, ja kummallista. Parvati oli liian tärkeä, että Padma voisi antaa hänen etääntyä itsestään tällaisen asian takia. Äiti käskisi lujan päättäväisesti hänen unohtaa moiset joutavuudet ja keskittää ajatuksensa sopivien poikien katseluun. Isä kehottaisi kuuntelemaan sydäntään, mutta Padma aistisi kuitenkin huolen ja pettymyksen varjon hänen silmissään. Isä haluaisi ymmärtää häntä, muttei silti käsittäisi. Eikä Padma kertoisi. Ei, ellei se olisi ensin täysin selvää hänelle itselleen.


***


Korpinkynnet lukivat oleskeluhuoneessaan. Padma katseli salaa Lunan huulia, jotka muodostivat äänettömiä sanoja hiljaisuuteen. Luna näytti yksinkertaiselta tehdessään niin, mutta Padma tiesi, ettei hän ollut tyhmä. Hän keskittyi vain eri tavalla kuin toiset.

Taikuuden historiaa syventävän muhkean lisäpainoksen takaa hän katseli Lunan hoikkia sääriä ja mietti, miten haavoittuvan suloiselta hän näyttikään itse neulomissaan raitasukissa. Niiden täytyi yltää pitkälle reiteen saakka, niin paksusti rullalle vasen sukka oli valunut. Salaa mielessään Padma kuiskasi ajatuksensa Lunalle, sen jonka hän halusi niin kovasti kertoa, mutta jota ei ikinä tulisi lausumaan ääneen. Luna, Luna, Luna. Olet vain niin ihana. Olet hirmuisen rakas ja ihana. Voi kun olisit minun oma ystäväni.

Hän ei siirtänyt asentoaan, ei irrottanut rennon mietteliästä katsettaan huispauskentänvihreästä sukanraidasta johon se oli luontevasti laskeutunut, mutta tunsi silti Lunan kohottavan päänsä kirjasta ja katsovan häneen päin, ennen kuin tyyntyi taas kirjansa pariin ja jatkoi hullunkurista kertaamistaan. Padma tiesi hetken, jolloin Lunan keho jälleen rentoutui ja unohti hetkellisen jännittymisensä. Hänen vaistonsa kertoi sen, aivan kuten hän tunsi sisimmässään jokaisen kerran, kun Luna raaputti kyynärtaivettaan, kallisti päätään tai kipristi varpaitaan. Hän aisti kaiken sitä edes näkemättä, ja se tuntui lähentävän häntä toiseen enemmän kuin hän osasi kunnolla kuvitellakaan.

Isä oli joskus kertonut, että ihminen pystyy siirtämään ajatuksensa toisen päähän etäisyydenkin päästä. Se oli niitä juttuja, joille Parvati naureskeli hänen selkänsä takana, mutta Padma uskoi sen, koska oli sen itse kokenut. Hän oli varma, että noidalle ja velholle sellainen yhteys olisi vahvempi kuin jästille koskaan. Ja kun hän näki, kuinka Lunan ja hänen välisensä yhteys pilkahti esiin todellisena, hän tunsi sekä pelkoa että riemua. 


* * *


Viimeisten kouluvuosien sodanuhkaisiin tunnelmiin mahtui myös lukuisia ilonpilkahduksia. Kuten se kerta, kun Padma saapui lumituiskuisena Tylyahon päivänä Hunajaherttuaan hangessa tarpomisen uuvuttamana ja pyyhki perillepääsystä helpottuneena sulavaa lunta hihastaan oven luona, kun vaisto sai hänet katsahtamaan ylös. Luna istui kaukaisessa pöydässä, hymyili saavutettuaan katsekontaktin ja vilkutti Padmalle lystikkäästi sormenpäillään. Sellaiset hetket kantoivat pitkälle jopa aikoina, joina ahdistus ja tulevaisuudenpelko valtasivat alaa velhokoululaisten mielessä.     

Toisen kerran Luna kutsui häntä luokseen saatuaan isältään jälleen yhden erityislähetyksen. Se oli jonkin oudon olennon sarvi, ja Luna halusi Padman näkevän sen ensimmäisenä. Innostus sai hänen äänensä säröilemään kiihkeänä. Padma tunsi ääretöntä mielihalua rutistaa Lunaa lujasti, niin suloinen tämä oli, mutta hän tyytyi nostamaan kaarevan esineen käteensä ja painamaan sen luisen reunan korvalleen. Luna katsoi häntä niin toiveikkaana, ettei Padma uskaltanut kertoa kuulevansa pelkkää utuista suhinaa. Luna astui lähemmäs, asettui poski aivan hänen poskeaan vasten ja kuunteli yhdessä hänen kanssaan. Hänen kapeasorminen kätensä hakeutui puristamaan Padman kättä jännittyneesti. 
”Kuuletko, miten se kuiskaa? Se kertoo maanalaisen väen salaisuuksista”, supatti Luna, mutta Padma kuuli vain hänen sanojensa kellonheleän kaiun päänsä sisällä. Siitä hetkestä tuli yksi hänen onnellisimpia muistojaan.

Vuosien mittaan Luna kertoi Padmalle monia irrallisia asioita elämästään, jakoi sirusia ajatuksistaan, ja Padma säilytti niistä jokaisen kallisarvoisena lahjana, mutta vaikka heidän elämänsä sivusivat toisiaan yhä useammin, ei näyttänyt todennäköiseltä, että ne koskaan yhdistyisivät. Padma alistui siihen, koki sen johdatukseksi ja ennalta määrätyksi.

Halatessaan Lunaa tuhoja kärsineessä Suuressa salissa Tylypahkan taistelun päätyttyä huojentavaan, koko velhomaailman uudeksi muuttavaan voittoon Padma vaistosi silti yhden taistelun päättyneen toisen ohella. Viimeinen kouluvuosi oli kääntynyt loppuun ja saattaisi entiset oppilaat - myös heidät – eri teille, uusiin tehtäviin ja haasteisiin, jotka mahdollistaisivat ehkä muutamat satunnaiset pöllöpostit ensimmäisinä vuosina, sitten jättäisivät entisen lempeästi unohdukseen, menneisyyden nimen alle. 

Sydämensä sisimmällä varmuudella Padma tiesi kuin näkynä mielessään, että kymmenen vuoden kuluttua Luna hoivailisi pieniä lapsiaan eläen tyytyväisenä miehensä kanssa, ilman aavistustakaan siitä tosiasiasta, että hänen vanha tupatoverinsa muistaisi hänet yhä edelleen sydän lämpöä tulvehtien, aina vaalean täysikuun kuultaessa yötaivaan syvällä indigolla.


* * *


Se uni ei koskaan toteutunut, ei edes Tylypahkan suuressa taistelussa, jolloin pelkäsin joutuvani näkemään sen totena silmissäni. Olen siitä edelleen niin helpottunut. Näin Päivän Profeetassa vihki-ilmoituksen, jonka kuvassa hymyilit onnellisena - vaistoni kertoi että Rolf oli sinulle se oikea. Tunsin ylitsevuotavaa onnea puolestasi. Leikkasin talteen jopa miehesi tekemän löydön uudesta piikkikalalajista. Olit varmasti hänestä ylpeä; tuollainen seikkailijan elämä sopi sinulle. Parvati kertoi kuulleensa Ginnyltä, että sait kaksospojat, joilla oli runollisen kauniit nimet. Kunpa voisin nähdä heidät, nähdä sinut vielä, mutta aika on tehnyt meistä vieraita. Se olisi outoa, ei enää luontevaa.   

Kauan aikaa on kulunut. Siitä on jo reilusti yli kymmenen vuotta kun olen nähnyt sinut viimeksi. Olisi valehtelua väittää, että kaipaisin edelleen joka päivä, että tuntisin vieläkin kuin minusta puuttuisi puolikas. Koska ei se ole totta. Mutta jokin osa minusta on kuitenkin kateissa, jokin rikkonainen nurkka hiertää edelleen, kuin siitä puuttuisi pieni sirpale. Se ei ehkä vaikuta kokonaiskuvaan, mutta kun siihen hipaisee, särön aistii vielä. Ehkä siksi en voi unohtaa.

Näen vieläkin toisinaan unia, niitä samoja unia, joissa etsin sinua. Etsin suurkaupungeista, kylistä, etsin viittauksia lehdistä, tuttua käsialaa ilmoitustaulujen lapuista, etsin sieltäkin, mistä tiedän sinun jo aikaa sitten poistuneen. Mutta unessani olen sinnikäs, en luovu toivosta enkä anna periksi, ja aina toisinaan niissä unissa huomaan tutut kasvot etääntyvässä väkijoukossa, tunnistan sinut kaukaa hetkeä ennen kuin katoat, kuulen jonkun sinut tunteneen mainitsevan nimesi ohimennen, ja niinä hetkinä sula onnellisuuden virta lietsoo liekkejään suonissani.

Muutaman kerran, kun unien jakaja armahtaa minua, olet puolestasi sinä tunnistanut minut, hymyillyt kaukaa, vilkuttanut ohimennen, kerran jopa istahtanut viereeni kokeilevan jästitaiteen galleriassa ja halannut kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää. 
 
Ja aina silloin, ennen kuin uni hälvenee silmistäni, muistan taas hetken aikaa, miltä tuntuu olla kokonainen.


~ * ~ The End ~ * ~


Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: whee - 01.01.2010 19:07:23
Aivan ihana! (:
Samaistuin jotenkin Padmaan, osasit kuvailla upeasti hänen tunteitaan ja ajatuksiaan.
En osaa antaa rakentavaa palautetta, anteeksi siitä, mutta tykkäsin kovasti tästä ficistä. Toivottavasti se riittää. :D

whee
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Fiorella - 02.01.2010 10:22:02
Kiitos paljon, whee! Tuotit paljon hyvää mieltä kommentillasi. :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Beelsebutt - 29.10.2010 20:34:13
Unikohtaus oli ihanan tunteisiin vetoavasti kirjoitettu, silleensä, että tuli ihan omat painajaiset mieleen. Mä tosin harvoin nään niissä blondeja tyttöjä (harmi), jotka kuolee mun käsivarsille (onni!), mutta ahdistava tunne säilyy herätessäkin. Karmiaa :E

Ihania termejä, niin kuin sisäisen silmän uusi taajuus, talvisenhaalea taivaansini, paljas ilma <3

Ngh, muistin juuri että oon lukenut (ja kommannutkin) tämän joskus ennen, ehkä jollain toisella foorumilla. Muistin siitä, että lopussa tuli erittäin ahdistunut olo kun tajusin, että tämä ei lopu hyvin. Onneksi voin itse kuvitella lopun toisenlaiseksi, sellaiseksi, jossa Padma ja Luna saavat toisensa ja Rolf jatkaa tieteellistä tutkimustyötään - yksin :P

Tää on todella kaunista tekstiä, niin kuin sulla yleensäkin. Jotenkin tästä oikein huokuu padmamaisuus, vaikka en ennen tiennytkään, millaista se on. Tämän myötä se selkeni :)

Kauniin maalailevan korukielistä kerrontaa katkeran synkeällä taustasävyllä.


Kiitos,
Bbuttis
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Violetu - 30.10.2010 14:30:58
Tuntuu, etten oikein osaa kommentoida tätä, mutta yritän kuitenkin.
Jotenkin kivaa lukea hahmosta, jolle ei ole suonut hirveästi huomiota, eikä siis oikein ole minkäänlaista kuvaa hänestä.
Nyt tiedän, että tämän jälkeen Padma tulee aina näyttäytymään minulle juuri tuollaisena, ihanana, syvällisenä mutta aavistuksen surumielisenä kuitenkin.
Koko ficin tunnelma jotenkin tuli tosi syvälle, otti valtaansa kokonaan.

Tykkäsin hirveästi myös siitä, että kerroit Patilin perheestä, viittaukset Intiaan ja koko kulttuurillinen puoli. Padmasta vaan tuli jotenkin niin syvä hahmo, ja Luna myös, vaikka enemmän sellaisella tavalla, joka voi hävitä ilmaan pilvenhahtuvan lailla. Rakastuin ajatukseen sanattomasta yhteydestä.
Lopussa tuli kyyneleet silmiin, vaikka koko ficin tunnelmaa ajatellen loppu oli melkeinpä ainoa mahdollinen eheää kokonaisuutta ajatellen. Monimutkaisin ja vaikein surun muoto tuollainen häilyvä tunne, että jotain puuttuu.

Tämä oli ihana.

~Violet kiittää
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Elfmaiden - 04.11.2010 16:26:04
Liikuttavan kaunis! Surumielinen tai haikea tosiaan (minusta tämä "angstin" taso on juuri sopiva!), sellaisella tietyllä rauhallisella tavalla.
Tässä oli  ihania yksityiskohtia - saman merkkisten luutien aikaansaama samastamisen riemu, toisen omatekoisten neulesukkien ihailu, toisen oivaltaminen ylipäänsä... Luna on kiehtova ja kaunis hahmo, kiitos kun tuot häntä esiin!  Myös Padma, tämän sari,  ja muukin intialaisuuden pohdinta oli mielenkiintoista.
Kiitän!
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Fiorella - 14.12.2010 01:12:40
Kiitokset uusista kommenteista!

Elfmaiden, paljon kiitoksia!

Violet Baudelaire, kommenttisi oli myös aivan ihana. Seurailehan, jos kohtapuoliin (toivon mukaan) saisin viimeisteltyä myös Parvati-ficcini, se jatkaa samaa teemaa mutta Parvatin puolelta tarinaa. Sattuman kaupalla, se on muuten myös femmeä.

Beelsebutt, kiitos kommentistasi! Tämän ficin "padmamaisuudessa" taitaa olla aika paljolti minua itseäni mukana, vaikka en henkilökohtaisesti olekaan suuntautunut niin Intiaan kuin tyttöihinkään. ^^ Myös Padman uni ficin alussa on melkein suora lainaus omasta unestani joskus muinaisessa nuoruudessa. (Myöskään se uni ei koskaan toteutunut, onneksi. ;) )
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Lupus Aeterna - 02.02.2011 02:34:32
Heis kommenttihaasteen bonuskierroksen puolesta (jaa miten niin ajoissa? :D)

Apua. Sanat ovat kyllä todella hukassa. En ole paljon sinun ficejäsi lukenut, joten olen onnellinen että tulin johdatetuksi tämän pariin; fichän oli kerta kaikkiaan kaunis! Sanat ovat tosiaan hukassa.

Aihevalinta hieman kyllä jossain välissä epäilytti minua, sillä olen itse suunnaton fani mitä tulee pitkiin, todella pitkään tunteiden heräämistä pohjustavien ficien (joo, mitä, omassani taisi mennä melkein 40 lukua ennen kuin pääpari edes tajusi ihastuneensa), mutta tämä oli hurmaava. (: Femme on noussut lukusuosikkieni listalla ylöspäin, mutta tämäntyyppistä ficiä en ole lukenutkaan. Erityisesti pidän lopusta ja siitä, ettei kaksikko toisiansa koskaan saanut; se olisi voinut mennä hieman siirappiseksi.

Padma on hahmona minulle niin outo, että tämä oli käytännössä OC-hahmosta lukemista mitä minuun tulee, mutta olit näinkin lyhyessä tekstissä rakentanut tytölle ja hänen siskolleen uskottavan persoonallisuuden (ja tämä on paljon minun suustani, vihaan kaikkein eniten hahmoja joilla ei ole psykologisia perusteita, syitä ja seurauksia) ja hänessä oli kiehtovuutta, joka kantoi ficin lävitse. Luna on omia suosikkejani Potterdomista ja hän on ehdottoman lunamainen tässäkin; myös muiden reaktiot Lunaan oli kuvattu hyvin.

Minulta ei taida nyt lähteä sen enempää rakentavaa kuin että tyylisi meinaa mennä välillä raskaaksi, kun kuvailua on niin paljon ja lauseet suhteellisen koukeroisia, mutta nämähän ovat makuasioita. Ehdottoman nautinnollinen lukuelämys. ^^

Paljon kiitoksia, ja pahoittelut myöhästymisestä (syytän lagittavaa finiä)
- Gua
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä
Kirjoitti: Fiorella - 02.02.2011 08:03:05
Kiitokset kommentistasi, Guadaloupe. :) Sait minut hymyilemään. Sellainenhan se minun ominaistyylini on, että rönsyilee hyvä ettei naapurin puolelle, ja tämä teksti ei ole edes pahimmasta päästä... Mutta sitä yritetään kovasti pitää kohtuudessa.

Olin hyvilläni, että pidit tarinasta ja harvemmin tutusta henkilöstä. Ja jos tykkäät tunteiden heräämistä pohjustavista tarinoista, niin tulevaisuudessa julkaistava Parvati-ficcini saattaa olla sellainen mitä kannattaa odotella. ;) Siinä ollaan aika lailla samoissa tunnelmissa mutta se on paljon pidempi. Muissakin ficeissäni on hieman eri tyylejä, mutta voi olla että sieltä jotain muutakin mieleistä löytyy, ja pitkiä tekstejä on useitakin joukossa.

Luna on minunkin suosikkejani HP-maailmassa, ja sellainen henkilö josta on ihana kirjoittaa. :) Padma tuli rakkaaksi itselleni tämän tarinan myötä.
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 17.11.2011 12:10:26
Kiitos kommentistasi, Emily Black! Olipa mukava kuulla että tarina miellytti ja tunnelma osui kohdalleen. Tämän nimenomaan onkin tarkoitus olla sellainen tunteita herättävä kirjoitelma, mutta on hyvä kuulla että hajanaisista palasista huolimatta kokonaisuuskin tuntuu ehjältä. :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Sleeping Sun - 24.09.2013 16:27:45
Kommenttikamppanijasta hyvää iltapäivää!

Padma ja Luna - mielenkiintoisen tuntuinen pari, josta en ole lukenut aikaisemmin yhtään tekstiä. Vielä mielenkiintoisemman tekstistä tekee se, ettei paritus toteudu. Mitään ei tapahdu päähenkilöiden välillä, paitsi katseita, hetkiä. Tunnelma on intensiivinen.

Tekstissä liikutaan eri ajoissa ja päähenkilön ajatuksissa. Rakenne on koristeellinen, vähän vaikea, eikä sen hienous aivan aukene, jos asiaan ei erikseen kiinnitä huomiota, niin kuin tietysti kiinnittää aikoessaan kommentoida. Toisaalta ei kaken tarvitse olla niin helppoa. Minunkin pääni on varmaan jäässä matikan ylppäreihin päntäämisen jäljiltä, ja toisella lukemalla tarina oli jo paljon selkeämpi ja sain siitä enemmän irti.

Monet lauseet olivat hyvin pitkiä ja monipolvisia. Teksti olisi ehkä ollut kevyempää luettavaa, jos välissä olisi ollut myös lyhyempiä ja tyyliltään yksinkertaisempia lauseita tekstiä rytmittämässä. 

Kieli on kaunista ja kuvailevaa. Minun korvaani otti vain muutama kohta, jotka eivät mielestäni menneet aivan kieliopin mukaan, puuttuvia päätteitä, erikoinen pääte ja joku puuttuva pilkku, ei mitään isoa, enkä nyt löydä niitä jälkikäteen. Muuten mietittyä ja huolelluista tekstiä oli nautinto lukea.

Pidin siis paljon. Liikutuin lopusta, surullista, kaunista, suloista, katkeraa. Rakkautta on antaa toisen elää sitä elämää, jonka tietää olevan toiselle parhaaksi, eikä niin paljon välitä itsestään. Muutenkin ymmärrän Padmaa ja hänen valintojaan, siinä mielessä teksti tuntui hyvin realistiselta.

En muista oliko Parvatin ja Padma intialaisuuteen viitteitä jo kirjassa, vai tuleeko se elokuvista? Joka tapauksessa on aivan parhautta se tapa , millä se on tekstissä esillä. Muutenkin pidän siitä, että Padman perhe ja lapsuus on mukana tarinassa. Muutamalla lauseella onnistut kuvailemaan kokonaisen perheen elämän ja herättämään halun kuulla lisää.

Lopussa puolestaan jää askarruttamaan, millainen Padman elämästä tuli. Mitä hän teki ja koki? Oliko hän onnnellinen? Löysikö hän jonkun? Koin hyvin positiivisena uteliaisuuden ja toiveen tietää lisää. Tarina oli vaikuttava ja sillä on valta kiehtoa lukijaa yli sen hetken, jonka sen lukeminen vei.

- Sleeping Sun kiittää hyvästä lukukokemuksesta!
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 27.09.2013 17:56:54
Kiitos, Sleeping Sun! :) Olipa ilo lukea pitkää ja pohdiskelevaa kommenttiasi. Jos jotain korjattavaa tulee vastaan, siitä saa ehdottomasti mainita, editoin kirjoitusvirheitä ficeissäni vielä vuosien jälkeenkin lukiessani. Omalle tekstille tulee helposti sillä tapaa sokeaksi että vasta myöhemmin jokin ihme juttu saattaa sattua silmään. ;)

Lainaus
En muista oliko Parvatin ja Padma intialaisuuteen viitteitä jo kirjassa, vai tuleeko se elokuvista? Joka tapauksessa on aivan parhautta se tapa, millä se on tekstissä esillä. Muutenkin pidän siitä, että Padman perhe ja lapsuus on mukana tarinassa. Muutamalla lauseella onnistut kuvailemaan kokonaisen perheen elämän ja herättämään halun kuulla lisää.
Muistelisin että kirjassakin siihen viitattiin selkeästi - ellei muuten olisikaan, niin ihan jo nimien perusteella voi päätellä etnistä taustaa, ja Briteissähän on runsaasti intialaisia siirtolaisia pitkältä ajalta. Tyttöjen perheeseen kirjoissa tai elokuvissakaan ei taideta viitata (paitsi ylihuolehtiva äiti, joka otti tytöt pois koulusta kun siellä alkoi tapahtua!), joten perhetaustan kehittelin ihan itse. Olin tässä ficissä ylpeä siitä että kerrankin onnistuin kertomaan jotain kuitenkaan selittämättä sitä puhki - itse tykkään kovasti lukea sellaista tekstiä, joka antaa tilaa lukijan visiolle ja saa mielikuvituksen liikkeelle, mutta en välttämättä osaa sellaista kirjoittaa... Koukeroisempi kerronta lienee minun perustyylini, luulen että tämä ficci on jopa yksi niitä hieman pelkistetympiä teksteistäni. ;)

Padma on kiehtova henkilöhahmo ja juuri sellainen, joka nousee puhuttelemaan kirjan rivien välistä. Hänestä oli miellyttävää kirjoittaa, ja melkein harmittaa, että tämä on tosiaan tällainen lyhyt tunnelmapalakuvaus. Parvati-ficcini (jota en ole vieläkään viimeistellyt!) on sitten pidempi ja kerronnallisempi, mutta on pakko myöntää että tunnen oloni läheisemmäksi Padman kanssa kuin Parvatin. Meissä taitaa kuitenkin olla sen verran samaa luonnetta. :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Iloinen Sipuli - 04.12.2013 20:38:45
Yleensä välttelen tiukasti kaikkea romanceen liittyvää, sillä se on lähes aina tavattoman tylsää ja ärsyttävän epärealistista. Päätin kuitenkin lukea tämän, sillä muut tekstisi ovat olleet niin hyviä.

Mutta kuinka yllätyinkään, ja iloisesti! Tämä todellakin ylitti kaikki odotukseni moninkertaisesti, ja oli kaikessa yksinkertaisuudessaan ihana. Tämä ei ollut mitään suurta ja eeppistä, mutta silti mieleenjäävä.

Se mikä tässä oli niin mahtavan hyvää ja kertakaikkisen loistavaa, oli realistisuus! Maailma on pilvin pimein pullollaan siirappisia kertomuksia tyypeistä, jotka ensin ihastuvat, haikailevat ihastustensa perään, ja lopulta onnellisen sattuman kautta saavat heidät omikseen ja elävät sitten häppily ever after forever. Vaikka tekstisi kieli oli alusta alkaen upeaa ja kerronta hyvää, olin silti koko ajan  lähes varma, että tässäkin käy lopulta niin.

Mutta mutta! Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän aloin älytä, että tämä tarina todella poikkeaa kaavoista. Ja niin poikkesikin! Kerrankin, kerrankin joku on tajunnut kirjoittaa ihmissuhteista ja ihastumisesta siten kuin ne useimmiten oikeassa elämässä menevät! Ei ruusuisia loppuja, vaan yksipuolinen ihastuminen, joka ensin herää, sitten kasvaa ja elää, mutta ajan myötä pikku hiljaa kuihtuu saamatta milloinkaan tippaakaan vastakaikua. Korkeintaan ihan pienet, lähes mitättömät tapahtumat tuovat silloin tällöin iloa elämään, kuten vaikkapa katse silmiin.

Ja vielä sen lisäksi, olit kertonut kaiken upeasti. Kieli, lauseet, kaikki muodostivat eheän kokonaisuuden jota oli oikeasti ilo lukea. Kuvailusi ei ole järisyttävän taiteellista, mutta sili tavattoman kaunista ja ihanaa. Siellä täällä ripottelet tekstisi joukkoon ihania kielikuvia ja ilmaisuja, jtka istuvat upeasti kokonaisuuteen.

Entäs sitten hahmosi! Aivan loistavia, varsinkin kertojanroolissa ollut Padma. Hänestä saa lukea tosi harvoin, niin ficeissä kuin alkuperäisissä kirjoissakin, joten on hankala arvioida, oliko hän "ic". Mutta hienon hahmon hänestä silti teit, mikä johtuu nimenomaan realistiauudesta. Hän on erittäin samaistuttava ja inhimillinen. Lähes kaikki voivat myöntää joskus tunteneensa samoin: ihastuneensa kerran palavasti, mutta sitten tunne pikku hiljaa hiipuu vailla vastakaikua, ja pian huomaa, ettei ole nähnyt toista enää moniin vuosiin.

Olit rakentanut tästä upean kokonaisuuden, jonka hienouden tajusi periaatteessa vasta toisella lukukerralla. Ensin ajattelin vain että joo, tätä perusmömmöä, kohta ne tapaa ja rakastuu ja kaikki hyvin. Mutta kun tajusin, ettei näin olekaan, luinkin koko tarinan ihan uudellaa tavalla, aloin heti alusta lukemaan, ja joka lauseessa tuli vaan semmonen oh my dod! -fiilis, että miten tää voi olla näin upee!

Ja loppu, loppua rakastin niin paljon! Varsinkin nuo viimeiset sanat

Lainaus
Muutaman kerran, kun unien jakaja armahtaa minua, olet puolestasi sinä tunnistanut minut, hymyillyt kaukaa, vilkuttanut ohimennen, kerran jopa istahtanut viereeni kokeilevan jästitaiteen galleriassa ja halannut kuin kauan kadoksissa ollutta ystävää. 
 

Eikääääääää, asfdghdjlöskdksjj, miten joku voi sanoa noin täydellisesti! Se on juuri noin, juuri nimenomaan noin! Haaveet katoaa, merkitys kapenee ja pian on jäljellä enää muutamia kauniita unia. Samaistuin tuohon niin sataprosenttisesti, pompin melkein ylös ja alas tuota lukiessani. Sinä se sitten OSAAT!

Oli genre mikä hyvänsä, tästä tuli yksi suosikkiteksteistäni. Rakastin tätä niiiiiiiiiin paljon, kiiiiiiiitoooooooos! Kerrankn jotain tälläistä, aah!

-Iloinen Sipuli
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 12.12.2013 20:43:17
Kiitos kommentistasi, Iloinen Sipuli! :) Tämä teksti on minulle jotenkin erityisen rakas vaikka onkin haikea, oli ihana kuulla että se teki miellyttävän vaikutuksen. Ikävä kyllä elämä harvoin menee kuten saduissa, tällaiset loput ovat paljon todennäköisempiä ja siksi ehkä myös puhuttelevat eri tavalla.
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Daran - 30.12.2013 10:30:50
Luin tämän jo aiemmin, mutta viitseliäisyyden ja ajan puute lykkäsivät kommentointiani tähän hetkeen, nyt välttelen siivousta, joten..

Mutta siis vau… Tämä oli aivan LOISTAVA!!! Olit saanut (kuten aiemmissa kommenteissa on mainittukin) Padman todella aidoksi. Myös erot hänen ja siskon välillä tuntuivat hyvinhyvin uskottavilta, samoin syyt eri tupiin lajitteluun.

Näin pitkässä tekstissä usein alkaa tuo vuorosanojen puute häiritsemään ja puuduttamaan, jossain vaiheessa tässäkin tuli sellainen olo, että eikö mitään tapahdu, mutta se meni kyllä jo parin lauseen jälkeen taas ohi. Sait tällaisen pohdiskelun, josta kyllä itse siis pidän yleensäkin todella paljon, toimimaan hienosti!

Rakastin koko ficciä, joskin sait minut jo Lunan kalpeilla silmillä. Se oli jotenkin niin kauniisti tuotu esiin, vieläpä asiasta jota ei yleensä kauniina pidetä. Lopetus oli kuitenkin suosikkini, sillä juuri noinhan se menee: menetettyä rakastettua/ystävää/sukulaista/ketä ikinä, voi heitä kyllä kaivata, toivoa tapaavansa, mutta todellisuus on melko usein kiusallista katsekontaktin välttelyä, sanottavaa ei juuri ole, kumpikaan ei ole enää sama, ja Padma fiksuna tyttönä tajusi sen. Haaveet päihittävät todellisuuden lähes poikkeuksetta. Plussaa siis myös siitä että hattaraisuus puuttui. Ihana, kiitos paljon tästä :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, K-7, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 19.01.2014 14:45:36
Myöhäinen kiitos kommenttiisi, Daran! :) Olen erityisen ilahtunut siitä, että pidit tästä ficistä, ja että sen pohja-ajatus välittyi sinulle hyvin. Sellaistahan se elämä välillä vain on.
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Arte - 20.07.2017 17:19:25
Tämäpäs oli omalla tavallaan varsin herttainen ja haikea teksti. Tykkäsin ihan kauheasti siitä, että paritus oli vain yksipuolinen, ja Padma jäi vain haaveilemaan Lunan perään samalla, kun Lunan oma tarina kulki canonin mukaisesti! Kiva näinkin päin, koska ei ihastuksista aina seuraa sen kummempaa. Olin jo jossain vaiheessa sitä mieltä, että tämä on minulle vähän liian imelää ja haaveilevaa luettavaa, mutta tuo lopetus ja se, etteivät tytöt päätyneet yhteen, sopi minusta tälle todella hyvin.

Tykkäsin Padmasta. Hän oli aikalailla juuri sellainen kuin mitä itsekin kuvittelen: hiljainen ja rauhallinen, mietteliäs, fiksu, pidättyväinen. Hän välittää paljon siskostaan, joka taas hunsveeraa enemmän kavereidensa kanssa. Lunakin oli sopivasti oma itsensä, teki joitain kummallisia juttuja ja intoili asioista, joihin muut eivät edes hoksaa kiinnittää huomiota.

Yksi hassu yksityiskohta kyllä jäi mieleen: Oli jotenkin hassua, että Parvati naureskeli isänsä puheille ajatusten yhteyksistä ja tällaisista, kun taas Padma uskoi niihin. Olisin kuvitellut, että asia olisi mennyt toisin päin tai vähintään niin, että molemmat olisivat niihin uskoneet, koska Parvati on niin kiinni ennustuksessa, mikä mielestäni menee aika samaan suuntaan tämän kanssa. Mutta voihan olla, että Parvatin mielestä ennustaminen on jotain oikeaa ja konkreettista, kun taas isän puheet olivat vain huuhaata.

Söpöä teinifiilistelyä, kiitos tämän linkkaamisesta Kommikseen! Kiva lukea tekstejä hahmoilla, joista ei niin paljon tiedetä. (:
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 16.08.2017 22:34:52
Kiitos kommentistasi, Arte! Olenpas ollut huolimaton tänä kesänä. Tai sitten vain lukenut viestejä liikaa puhelimella ja unohtanut vastata, kun olen päässyt taas koneelle. Oli kiva lukea ajatuksiasi ficistä.

Lainaus
Oli jotenkin hassua, että Parvati naureskeli isänsä puheille ajatusten yhteyksistä ja tällaisista, kun taas Padma uskoi niihin.
Mielenkiintoinen huomio! :) Taisin ajatella tämän niin, että Parvati piti "niitä isän juttuja" vähän eri asiana kuin ihailemansa opettajan haaveellisia ennustuksia. Että ne henkisemmät jutut olivat eri asia kuin tulevaan katsominen ja ennusmerkkien tunnistaminen, millä koetin alleviivata myös kaksosten sitä eroa, että toinen ikään kuin suuntautui enemmän ulos- ja toinen sisäänpäin. :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Sokerisiipi - 04.08.2018 02:15:39
Kommenttikampanjasta tervehdys!

Itselleni tämä oli melko työlästä luettavaa. Lauseet olivat pitkiä ja runollisia täynnä kielikuvia ja vertauksia. Piti keskittyä ankarasti tätä lukiessa, ettei pudonnut matkasta kesken kaiken. Niin kävi parikin kertaa. Samasta syystä olisin toivonut ficin olevan lyhyempi. Pidemmässä tällainen tyyli on enemmän haitaksi kuin hyödyksi turruttaen lukijan.

Koukeroisen kielen alla oli kuitenkin kauniita ja mielenkiintoisia pohdintoja elämästä, ihmisistä ja tunteista. Pidin erityisesti Padman ajatuksista perheestään ja eroavaisuuksista hänen ja Parvatin välillä. Myös ihastusta ja viehtymystä kuvasit (joskin hiukan liian maalailevasti minun makuuni) osuvasti. Hieman surullista on se, ettei Padma saanut koskaan rohkeutta kertoa tunteistaan Lunalle. Jotenkin voisin nähdä Lunan suhtautuvan asiaan myötämielisesti, ellei jopa vastata niihin.

Loppu oli hieno. Pidin tuosta sinuttelusta (yleensä se ei iske minuun) ja unenomaisesta fiiliksestä. Ja siitä, ettei Padma ole mitenkään sydän riekaileina siitä, ettei saanutkaan Lunaa (se olisi epärealistista) mutta jokin pieni yhä jäytää. Usein tekemättömät asiat ovat pahempia ja kalvavampia kuin tehdyt jutut. Kun tietää, ettei yrittänyt kaikkeaan oman onnensa eteen. Sellainen jää kummittelemaan. Tämä tarjosi myös eheän hahmokuvan Padmasta. Näkyi, että olet huolella pohtinut sitä, kuka hän on ja millainen hän on. Hyvää työtä. Jäi vakuuttava, autenttinen fiilis.

Kiitos tästä :)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 04.08.2018 23:20:21
Kiitos kommentistasi, Sokerisiipi! :) Olen kyllä tietoinen, että monelle tämä minun kirjoitustapa (etenkin vanhemmissa ficeissä) on työläämpää lukea. Itse olen tähän tyytyväinen, koska minusta sellainen kerrontatapa sopi tähän nimenomaiseen tarinaan. Olen iloinen, että kuitenkin jaksoit tekstiin paneutua ja löysit sieltä ajatuksia, jotka koskettivat. :)

Nykyään ehkä ficit ovat ylipäätään lyhentyneet ja kerronta tiivistynyt aiemmista ajoista. Minä pidän tätä (ainakin itselleni) varsin lyhyenä one-shottina. ;)
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Waulish - 22.03.2019 21:04:17
Tervehdys Kommenttikampanjasta! :) Tämä ficci ei ole uusimmasta päästä, ja tällä on jo useita kommentteja, mutta päätin silti valita tämänkin listauksestasi, koska kaunis nimi ja mielenkiintoinen paritus vetivät minua puoleensa. Olenpa iloinen siitä, että valitsin! Tämä tarina oli nimittäin aivan ihanaa luettavaa, jotenkin niin seesteistä, kaunista ja lempeää. Huomasin eläväni mukana Padman tunteissa ja peilaavani niitä omaankin elämääni ja kokemuksiini. Padma on ihastuttavan pohtiva ja syvällinen kertoja, niin korpinkynsimäinen, ja hänen ajatuksensa ovat helposti seurattavia ja samaistuttavia. Erityisen ihastuttavaa minusta on se, että vaikka Padma on selvästi älykäs ja maanläheinen, hän kokee myös jonkinlaista vetoa ja yhteyttä mystiikkaan ja uskoo isänsä tavoin ihmisten välisiin erityisiin yhteyksiin.

Tätä tarinaa lukiessa on ihanaa päästä seuraamaan Padman matkaa sinuiksi ihastuksensa ja itsensä kanssa. Tuntuu niin aidolta ja kutkuttavalta, miten kaikki lähtee jostain syvältä alitajunnasta kumpuavasta unesta, ja miten palaset hiljalleen yhdistyvät toisiinsa. Yhtäkkiä aiemmatkin tapahtumat ja kokemukset näyttäytyvät uudessa valossa. Mikään ei tapahdu taikaiskusta, ja se tuntuu luontevalta, koska harvoin kai tosielämässäkään sellaisia ihan yhtäkkisiä salamaniskutajuamuksia on. Padmalla on tässä tapauksessa vielä erityisen paljon käsiteltävää, kun hän ihastuksensa ohella miettii suuntautumistaan ja perheenjäsentensä mahdollisia reaktioita.

Toivoin niin kovasti, että tytöt olisivat löytäneet toisensa, ja hieman silmäni kyllä kostuivat, kun selvisi, ettei niin käykään. Se ei kuitenkaan lopulta saanut minua kovinkaan surulliseksi, koska oikeastaan minusta tuntuu, että he tarinan kuluessa kyllä löytävät toisensa - eivät ehkä aivan sillä tavalla kuin Padma alun perin toivoo, mutta kuitenkin hyvin merkityksellisellä tavalla, jolla varmaan on vaikutusta kummankin elämään pidemmälläkin tähtäimellä. Padma kokee eräänlaista sielunsiskoutta Lunan kanssa, ja Luna voi olla oma itsensä Padman seurassa. Vaikkeivät tytöt koskaan varsinaisiksi sydänystäviksi tai rakastavaisiksi päädykään, heidän välillään vallitsee kuitenkin hyvin ainutlaatuinen yhteys, joka ainakin Padman osalta kantaa kauaskin. Sydäntä lämmittää, että Padma vielä vuosienkin jälkeen toivoo Lunalle kaikkea hyvää ja iloitsee tämän elämän iloista. Lopusta tulee hyvä, levollinen mieli, koska ikään kuin suoraan Lunalle osoitetuista sanoista tulee sellainen tunne, että Padma on hyväksynyt tapahtuneen ja on sinut sen kanssa ja uskaltaa vihdoin myös puhua siitä Lunallekin, vaikka sitten vain mielessään. Hyvä mieli tulee siksikin, että veikkaanpa Lunankin tahollaan muistavan Padman ja ajattelevan tästä lämpimästi. :)

Ihan niin kuin sinun ihanassa "Taikaolento se noitakin on, kun jästiin verrataan" -ficissäsi, tässäkin ficissä pidän kovasti siitä, miten Padman ja Parvatin etninen tausta tulee ilmi. Sitä ei mitenkään korosteta, vaan se on luonnollinen osa arkea ja elämää. Se on ranteissa ja nilkoissa helkkyviä koruja ja kirjavia sareja koulukaapujen alla. Se on vanhempien kertomuksia Intiasta, perintöä joka on siirtynyt mantereelta toiselle.

Aivan ihana tarina haikeudestaan huolimatta, kiitos! :-* -Walle
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Fiorella - 26.03.2019 21:01:19
Kiitos, että kiinnostuit lukemaan ja kommentoimaan tätäkin ficciä, ja kiitos kauniista sanoistasi, Waulish! :)
Lainaus
Se ei kuitenkaan lopulta saanut minua kovinkaan surulliseksi, koska oikeastaan minusta tuntuu, että he tarinan kuluessa kyllä löytävät toisensa - eivät ehkä aivan sillä tavalla kuin Padma alun perin toivoo, mutta kuitenkin hyvin merkityksellisellä tavalla, jolla varmaan on vaikutusta kummankin elämään pidemmälläkin tähtäimellä. Padma kokee eräänlaista sielunsiskoutta Lunan kanssa, ja Luna voi olla oma itsensä Padman seurassa. Vaikkeivät tytöt koskaan varsinaisiksi sydänystäviksi tai rakastavaisiksi päädykään, heidän välillään vallitsee kuitenkin hyvin ainutlaatuinen yhteys, joka ainakin Padman osalta kantaa kauaskin. Sydäntä lämmittää, että Padma vielä vuosienkin jälkeen toivoo Lunalle kaikkea hyvää ja iloitsee tämän elämän iloista. Lopusta tulee hyvä, levollinen mieli, koska ikään kuin suoraan Lunalle osoitetuista sanoista tulee sellainen tunne, että Padma on hyväksynyt tapahtuneen ja on sinut sen kanssa ja uskaltaa vihdoin myös puhua siitä Lunallekin, vaikka sitten vain mielessään. Hyvä mieli tulee siksikin, että veikkaanpa Lunankin tahollaan muistavan Padman ja ajattelevan tästä lämpimästi. :)
Tästä lainauksesta erityisesti tuli tosi hyvä ja ihana mieli. <3 Ymmärsit hyvin tätä ficin tarinaa ja olipa muutenkin tosi kauniisti sanottu.
Otsikko: Vs: Ennalta määrättyä (Padma/Luna, S, Draama, haikea romantiikka, angst )
Kirjoitti: Thelina - 29.04.2020 13:37:14
Otin tämän kommenttikampanjasta, sillä kirjoitin vastikään itsekin Padmasta, joten teki mieli kurkata, millaisen olet hänestä kirjoittanut :)

Tässä oli jotekin ihana tunnelma, vaikkakin haikea. Minä tykkään kirjoitustyylistäsi ja vaikka huomasin myös joitakin pitkiä lauseita, ne eivät oikeastaan häirinneet (tiedän, että itsellänikin on tapana välillä kirjoitella liian pitkiä ja monimutkaisia lauseita). Samoin kuin Walle, minäkin tykkäsin Padman pohdiskelevasta kerronnasta ja siitä, miten hän on selvästi erilainen persoona kuin kaksoissisarensa. On aina mielenkiintoista nähdä, millaisia taustoja tällaisille vähemmän tunnetuille sivuhenkilöille rakennetaan - siinä olit mielestäni onnistunut hyvin ja Padman perheestä sekä hänen ja Parvatin eroista ja keskinäisestä suhteesta kertominen tuntui luontevalta ja siltä, kuin se voisi olla juuri noin ihan canonin mukaan :)

Tässä tarinassa oli monia yksityiskohtia, joista pidin: Lunan ja Padman samanlaiset luudat, Lunan värittömät ripset ja makkarasukat, Padman tausta, joka näkyi esimerkiksi sarina kaavun alla ja unet, joista tarina alkaa ja joihin se myös päättyy. Kirjoitat Padman ihastumisesta ihanasti ja juuri tuo pohdiskelevuus sopii siihenkin, kun Padma huomaa kaikkia pieniä yksityiskohtia Lunasta. Lukijana sitä oikein olisi toivonut, että Padma olisi rohkaistunut juttelemaan Lunalle! Mutta toisaalta tuntuu, että Padma kasvoi näiden vuosien aikana omalla tavallaan ja voi siksi tuntea onnea Lunan puolesta, kun tämä saa ihanan perheen. Siltä osin tarina kietoutuu hienosti myös canoniin!

Kiitos tästä, kauniisti kirjoitettu ja haikeudestaan huolimatta lempeä ja ilahduttava tarina!