Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Smile^ - 07.09.2009 19:08:37
-
Author: Smile^
Rating: S varmaan, en ole suunnitellu loppuun :)
Genre: pienessä määrin angst, fluff ja drama
Beta: ei ole
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Stephenie Meyerille, tarina on omani.
Fandom: Houkutus, Twilight
Pairing: Lue niin selviää ;) ficissä kerrotaan kumminkin Jasperista, sekä Alicesta.
Summary: Lue, lue :D
KAIKKI IHMISIÄ
(Huom! Alku on sama kun edellisessä, ennen minäkertojaa :D)
Saa, eikun PITÄÄ kommentoida :D
Osa 1. Jälleennäkeminen
Pieni tyttö, jonka mustat lyhyet hiukset olivat leteillä, pyörähteli vaaleanpunaisessa mekossa ulkona sateessa. Hänen silmänsä olivat visusti kiinni ja huulet olivat kohonneet pieneen hymyyn.
Pieni poika, jonka pörröiseen vaaleaan tukkaan satoi pieniä vesipisaroita, juoksi tytön luokse kirkkaan siniset silmät loistaen.
”Heippa Jasper. Näin kun olit tulossa.” Alice hihkaisi ja avasi vihdoin silmänsä.
”Miten se oli mahdollista? Sinulla oli silmät kiinni.” Jasper ihmetteli. Alice kohautti olkiaan ”En minä tiedä, satun vain näkemän kaikenlaista mitä ei ole tapahtunut vielä.”
”Ai, no, leikittäisiinkö?” Jasper innostui, unohtaen Alicen kummallisen kyvyn. Se ei merkinnyt hänelle mitään.
”Barbeilla?” Alice loi sädehtivän hymyn.
”Me leikitään tosi usein barbeilla, mutta leikitään niillä vain.” Jasper suostui. Hänelle se kävisi, olisi vain kiva leikkiä jonkun kanssa. Tai ei jonkun, vaan Alicen.
Kaksi pientä lasta juoksi sisälle, Alicen huoneeseen, märillä vaatteilla. Alice otti laatikon esiin ja kaksi kauneinta barbia mitä hänellä oli. Hän punnitsi niitä katsellaan hetken ja ojensi sitten niistä itsensä mielestä kauneimman Jasperille.
”Sinä saat Jasminen. Se on minusta kauniimpi, mutta minä tiedän että sinä osaat pitää siitä hyvää huolta.”
”Kiitos Alice.”
”Tiedätkö mitä Jasper? Sinä olet minulle hyvin tärkeä. Olet minun paras ystäväni.”
”Niin sinäkin olet tosi kiva Alice. Sinäkin olet minun paras ystäväni.”
15 vuotta myöhemmin
(JPoV)
Aurinko paistoi lämpimänä yläpuoleltani. Ei kumminkaan ollut kuuma, juuri sellainen lämmin päivä niin kuin sääennusteissa oli sanottukin.
Hiekka rahisi jalkojeni alla kun kävelin rennosti pitkin puiston hiekkaista tietä, monet ihmiset olivat tulleet puistoon nauttimaan kauniista ilmasta, niin kuin minäkin olin tullut. Harmikseni voin vain olla hetken, koska pitäisi palata takaisin töihin.
Hymy kohosi väkisinkin huulilleni kun näin kaksi pientä lasta, tytön ja pojan, leikkivän hippaa ja juostessaan nauraen minun edestäni. Väkisinkin tuli mieleen minun ja Alicen leikit joskus aikoja sitten. Mitäköhän Alicelle nykyään kuului?
Emme olleet puhuneet pitkään aikaan mitään, yhteydenpito oli vain jotenkin jäänyt kiireiden keskellä.
Hörppäsin kahviani, samaan aikaan kun silmäilin ihmisiä kiinnostuneena. Silmäni osuivat kauniiseen nuoreen naiseen kadun vastapäätä. Hänellä oli lyhyet mustat hiukset ja räiskyvän punainen mekko, puoleen reiteen ulottuva. Hän silmäili kiinnostuneena näyteikkunaa.
Minulle tuli väkisinkin mieleen Alice. Entä jos hän olisikin kadonnut ystäväni? Ehkä hänkin oli jämähtänyt näille nurkille.
Rupesin kävelemään nopeammin ja päädyin lähemmäksi naista, mutta en mennyt vieläkään niin lähelle että hän olisi huomannut minut. Hän todellakin näytti tutulta.
Astuin muutaman rohkean askeleen lähemmäksi.
”Alice?” Nainen kääntyi hätkähtäen, kun kuuli hänelle tuntemattoman miehen äänen. Hän näytti hämmentyneeltä.
”Jasper?” Nainen kysyi takaisin ja hänen kauniisti maalatuille huulilleen levisi leveä, säihkyvä hymy. Nyökkäsin ja Alice hyppäsi halaamaan minua, hän tuoksui ihanalle.
”Ihanaa nähdä sinua!” Hykertelin innoissani hänen reaktiostaan kun hän näki minut.
”Samoin! Siitä on kamalan pitkä aika kun viimeksi nähtiin.” Hän erkaantui minusta ja katsoi minua pitkään. ”Vau, sinusta on tullut tosi komea ja pitkä! Miten menee?”
”Mites tässä, hyvin minulla. Entä sinulla? Sinäkin näytät tosi kauniilta, kauniimmalta kuin muistinkaan.” Sanoin totuuden mukaisesti, en vain kohteliaisuudesta.
”Hyvin minullakin. Mentäisiinkö kahville? Olisi taas tosi mukavaa jutella.” Alice ehdotti kirkkain silmin.
Katsoin kelloani.
Hitto, työvuoroni jatkuisi ihan kohta.
”Kävisikö kahden tunnin päästä? Työvuoroni loppuu silloin.” Ehdotin. Toivoin todella että hän suostuisi.
”Joo, sopii tosi hyvin! Missä nähdään?”
”Näetkö tuon kahvilan tuolla? Jos nähtäisiin sen edustalla.”
”Joo, siellä sitten. Nähdään silloin!”
”Nähdään!”
_________________________
Näin Alicen kahvilan edustalla. Hän ei vielä nähnyt minua, sillä olin sen verran kaukana vielä. Tyttö näytti hermostuneelta, olin nimittäin vartin myöhässä. Ei kai hän vaan luullut että jättäisin tulematta?
Pian hän näkikin minut ja hänen kasvoilleen levisi kaunis hymy. Nyt hänellä ei enää ollut punaisia huulia, vain raikas luonnollinen meikki, farkut, sininen toppi ja musta kevyt kaulaliina. Hän näytti niissäkin niin upealta että ihan silmiin särki.
”Anteeksi että olen vähän myöhässä, töissä meni vähän yli. Vau, näytätpä sinä taas upealta.”
”Kiitos samoin.”
”Äh, nämä ovat ihan normaalit vaatteet. Mentäisiinkö sisälle?” Kysyin ja osoitin peukalolla olkapään ylitse ovea.
”Joo, mennään.” Avasin hänelle oven ja Alice astui kiittäen sisälle.
”Mitä sinä otat? Minä maksan.” Kysyin häneltä.
”Äh, ei sinun tarvitse, voin itse ostaa ostokseni.”
”Ei, minä maksan. Eikä mitään valituksia.” Sanoin jyrkästi, mutta väläytin kumminkin Alicelle hymyn. Alice mutristi suutaan ja sanoi sitten.
”No selvä. Minä otan teetä.”
”Okei. Minäkin voisin ottaa, tulee nykyään juotua ihan liikaa kahvia.” Sanoin ja nappasin kaksi kuppia hyllystä ja kaadoin niihin kuumaa vettä. Nappasin itselleni teepussin ja ojensin Alicelle lautasen että hänkin voisi valita.
Ojensin myyjälle rahat ja sanoin että hän voisi pitää loput. Me kävelimme kuppien kanssa terassille, koska ulkona oli niin lämmin.
”Ihan oikeasti, minä voin maksaa takaisin.” Alice kinasi vastaan.
”Äh, älä nyt viitsi, nämähän eivät edes maksaneet paljoa.” Sanoin pyöräyttäen silmiäni.
Alice kohautti olkiaan ja kysyi, ”No, mitäs sinun elämääsi kuuluu nykyään?”
”Noo… Ei oikeastaan paljon mitään. Olen tuossa läheisessä kaupassa töissä, tinatakseni rahaa, samaan aikaan kun opiskelen.”
”Miksikä sinä opiskelet?”
”Lentokapteeniksi, entä itse? Vai onko jo opiskelut ohi?”
”Ei vielä, opiskelen kuvaamataidon opettajaksi. Mitä muuta? Kerro nyt jotain!”
”Sinähän tiedät jo mitä minulle kuuluu. Kerro itse!”
”Minä kysyn nyt sinulta.”
”En ole mitenkään päin kiinnostava. Tiedäthän sinä.”
”Olethan. En ihmettelisi jos sinulla olisi tyttöystävä… Onko sinulla?” Alicen innostui ja kysyi kysymyksensä virne naamalla.
”Ääh… Ei ole, entä sinulla poikaystävää?” Sanoin rauhallisena, mutta vatsassa silti lensivät perhoset ja toivon kovasti että hän sanoisi olevansa vapaa.
”On minulla, Joel. Me ollaan oltu nyt muutama kuukausi yhdessä. Hän on ihana!”
Mitä?
Hänellä on… poikaystävä?
Huomasin että hymyni oli hieman valahtanut, joten koetin korjata ilmettäni paremmaksi. Minusta kyllä tuntui että se ei oikein onnistunut.
”Mikä sinulle tuli? Ihan kuin olisit syönyt jotain hapanta.”
”Ei minulle mikään… Tee on vain todella kuumaa. Vau… Öm… Mahtava juttu. Hienoa!” Koetin hymyillä leveämmin, mutta siitä tuli niin epäaito että en yhtään epäilisi jos Alice olisi huomannut.
Hän taisi huomatakin, sillä hän katsoi minua huolissaan.
”Minun pitää mennä… Tentit tulossa, pakko lukea.” Nousin ylös ja olin juuri lähtemässä kun Alice tarttui hihastani.
”Kai me nähdään vielä?” Hän kysyi huolissaan.
”Totta kai.” Otin servetin pöydältä ja kirjoitin siihen puhelinnumeroni ja osoitteeni.
”Soittaa saa ja käymään voit tulla millon haluat.” Sanoin hymyillen ja lähdin kävelemään asfalttista katua eteenpäin.
A/N: Tässä ois nyt tää minä kertoja ku toivoitte :) Mitäs pidätte? Kommentteja kommentteja :)
-
Hän-kertoja häiritsee ja vihaan sitä...
Tykkään tästä, ihan kiva sillee 8D
-
Nyyh, eiks kukaan taho jatkoo? :(
Mutanttiorava: Oon tässä miettinykki et pitäiskö vaihtaa minä kertojaan...? ??? ::)
-
Tahon mie jatkoo ehottomasti, mut vaiha pliikke minä-kertojaan!
-
Yhdyn edellisiin... Minä kertoja olis aikas mukava. :) Olis vähän helpompaa luettavaa :P
Mut silti on tosi hyvä ja ehdottomasti jatkoo pian tälle (:
-
Okkei, voisin vaihtaa minään! :D
-
oih! ihana ficci! minä kertoja ois kyl kiva ja kuvailua vähän lisää :D muuten tää on iha täydellinen!!
-
PG-7 ei ole virallinen ikäraja, haluatko mahdollisesti pistää PG tai K-7, jotka ovat siis sama asia? (: Täällä (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=3.msg5#msg5) on lisää juttua Finin ikärajoista.
-
Arte: Aa, ok ;D Kiitos
-
Oi ihana! Rakastan tätä, älyttömän kaunis!
Jasper on muutenki mun lempparihahmo ja Alice/Jasper lempiparitus (ja Joel on söpö nimi ^^), niin oli ihanaa lukee tällästä. Teksti oli kaunista, varsinkin alkupätkässä.
Jatkoa oottelen, jos sellasta tulee : )
-
Vaivaiskovu: Tänään varmaan laitan jatkoa, nyt en voi koska ne ei oo tällä koneella :) Mut jatkoo tulee ihan kohta! :P
-
Osa 2. Petturi
Makoilin pienen omakotitaloni nahkasohvalla. Ulkona satoi rankasti ja minä olin uppoutunut jännittävään pokkariin. Kello oli jo kamalan paljon, mutta onneksi huomenna olisi lauantai, minun ei tarvitsisi mennä tentteihin.
Siitä oli jo muutama viikko kun olimme Alicen kanssa viimeksi nähty. Hän oli kyllä soittanut minulle muutaman kerran ja pyytänyt että voisimme tavata, mutta minulla ei oikeasti ollut silloin aikaa. Asia harmitti minua, mutta voisinhan minä vaikka soittaa hänelle huomenna?
Ovelle koputettiin nopeasti muutaman kerran. En meinannut kuulla sitä, niin paljon siellä satoi. Kävelin nopeasti avaamaan ja positiiviseksi yllätyksekseni oven takana seisoi Alice.
Hänen hiuksensa olivat sateesta märät ja silmät olivat turvonneet ja punaiset, minkä syytä en todellakaan ymmärtänyt. Katsoin Alicea kysyvästi, tyttö näytti siltä että voisi purskahtaa itkuun milloin vain uudelleen.
”Mikä sinulla on hätänä? Tule ihmeessä tänne sisälle.” Ehdotin väistyen hieman oviaukon tieltä. Alice ei liikkunut mihinkään, katsoi vain minua itkuisesti.
”Joel petti minua.” Alice purskahti itkuun ja hyppäsi kaulaani halaten minua. Taputtelin häntä rauhallisena, mutta sisälläni paloi raivo.
”Mitä?!” Kysyin kiristellen hampaitani. Kuka voisi tehdä hänelle niin?
”Mi-Minä olin kä-kävelemäs-sä tenteistä ko-kotiin ja hä-hän suuteli oikein kunnol-la toista ty-tyttöä! Mu-Muhinoivat hänen a-avo autossaan!” Alice ulvoi minun olkapäätä vasten. Hänen sanoistaan oli vaikea saada selvää, kun hän nikotteli väleihin.
”Mitä hän teki? Huomasiko hän sinut?”
”Hu-huomasi ka-kai. Hä-hän koetti huutaa pe-perääni, mut-mutta minä juok-sin suoraan tä-tänne!” Alice huudahti tukahtuneesti kyynelien lomasta.
”Miten, miten… HALPAMAISTA! Tuollaista ei saisi IKINÄ, KOSKAAN tehdä! Se on yksi kamalimmista asioita mitä voi tapahtua parisuhteessa. Järkyttävä, pieni aivoinen si… Kuule, anna minun etsiä hänet käsiini, niin lupaan että et tule enää koskaan näkemään häntä!” Alice nosti hätääntyneenä päätään ja sanoi minulle anovasti.
”Älä jätä minua yksin. Älä kiltti mene.” Katsoi häntä hetken silmiin, ja sitten nyökkäsin vakavana.
”Keitänkö teetä? Olen kuullut että se rauhoittaa.” Kysyin ääni kireänä raivosta ja osittain myös olin huolissani Alicesta. Hän edelleenkin halasi minua ja minä silittelin hänen hiuksiansa ja selkää.
”Kyllä kiitos.” Alice kuiskasi tukahtuneena, pyyhki kyyneleet silmistään, mutta hänen leukansa tärisi silti vielä pidätetystä itkusta. Ohjasin Alicen keittiöön ja panin hänet istumaan tuoliin.
Laitoin teenkeittimen päälle ja huomasin käsieni tärisevän raivosta. Menin istumaan Alicea vastapäätä, kuitenkaan näkemättä häntä.
Olin raivoltani sokea.
Olisin halunnut mennä tuon miehen luokse ja hakata hänet lyttyyn, sellaiseen kuntoon että häntä ei enää tunnistettaisi. Tavallisesti kartoin väkivaltaa, mutta tämä oli minusta kohtuullista.
Alicelta meni kylmät väreet ja minun silmäni osuivat häneen salamana.
”Haluatko vaihtaa vaatteet?” Tavoittelin lempeää äänensävyä.
”Ei minulla ole vaihtovaatteita.”
”Voit lainata minulta t-paitaa tai jotain. Pakkohan sinun on saada nuo märät vaatteet pois päältäsi, muuten sinulle tulee flunssa.”
”Jos vain viitsit lainata.” Alicen suunpielet kohosivat pieneen hymyyn, mutta vain nopeasti. Hän ei varmaan kaikelta järkytykseltä voinut vielä hymyillä. Nousin ylös ja tartuin häntä kädestä. Vein hänet kaapilleni ja sanoin että hän voisi ottaa mitä vain tahtoi. Lähdin huoneesta ja menin laittamaan kuppeihin teetä.
(Alice PoV)
Jasper oli kyllä kultainen. Onneksi hän päästi minut sisään, en tiedä minne olisin mennyt jos Jasper ei olisi ollut kotona, tai olisi jotenkin muuten ollut estynyt.
Katsoin itseäni peilistä, näytin kamalalta. Silmäni olivat turvonneet ja punaiset ja olin kauttaaltaan märkä. Katsoin itseäni tarkasti, mielestäni mikään ei ollut minussa muuttunut, miksi sitten en riittänyt Joelille?
Otin märät vaatteet päältäni ja vetäisin Jasperin kaapista t-paidan.
Se tuoksui ihanalle, Jasperille.
Puin sen päälleni, se ulottui puoleen reiteen asti. Minua se ei häirinnyt, sillä kotonakin nukuin tälläisessä vaatteissa, tosin oli minulla yleensä shortsitkin.
Avasin oven ja näin kun Jasper käänsi katseeni minuun. Hänen ilmeestään ei oikein saanut selkoa, hän näytti… ihailevalta?
”Hm… Mihin laitain nuo märät vaatteet?” Kuiskasin käheästi, enempää ääntä minusta ei lähtenyt.
”Minä voin ottaa ne.” Hän käveli ohitseni ja otti vaatteet sängyltä. Hän meni vessaan ja ripusti märät vaatteeni sinne kuivumaan.
Hän ohjasi minut istumaan viereensä ja kietaisi päälleni huovan.
”Sinulla on varmaan kylmä.” Hän sanoi huolissaan ja vetäisi minua kainaloonsa.
”Joo, kiitos kovasti.” Niiskautin ja painauduin lähemmäksi häntä. Tuli hetkeksi hiljaista ja tunsin kun Jasper silitti kosteita hiuksiani. Ajatukset tämänpäiväisestä saivat minut valtaani. Silmissäni pyöri sama filminauha, jossa näin Joelin ja sen blondin suutelemassa.
”Et tiedäkkään miten petetty olo minulla on… Tämän varmaan johtuu minusta, pakko johtua. Minä en ole tarpeeksi hyvä. Minä en riitä hänelle.” Loppua kohti ääneni kävi kimeämmäksi ja puhkesin taas uusiin kyyneliin. Kätkin kasvoni Jasperin olkapäätä vasten ja hän kääntyi paremmin minua päin ja halasi minua tiukasti, lempeästi.
”Alice. Vika ei tietenkään ole sinussa, ei millään tavalla. Olet mahtava ja kaunis tyttö, tai oikeastaan nainen, ja mikään tässä ei ole syytäsi.”
”Miksi hän sitten petti minua? Jos olisin erilainen, hän ei olisi tehnyt minulle näin.” Valutin kyyneleitäni hänen olkaansa vasten ja painauduin lähemmäksi lämmintä syliä.
”Alice kiltti. Yritä nyt ymmärtää. Tämä. Ei. Ole. Sinun. Vikasi. Se mies teki jotain niin kamalaa sinulle, mistä jää arvet loppu iäksi. Hänen takiaan et ehkä enää koskaan luota miehiin, ainakaan sataprosenttisesti. Sinun ei pidä olla erilainen, olet juuri täydellinen tuollaisena.” Sanat lämmittivät sydäntäni, mutta en voinut silti uskoa täysin Jasperia. Minussa tämä vika täytyisi olla, muuten Joel ei olisi mennyt toisen tytön luokse.
”Ota vähän teetä, niin sinulle tulee lämpimämpi.” Jasper ehdotti.
”En halua. Minulla on lämmin tässä sinun vieressäsi.” Nikottelin häntä vasten, painaen pääni hänen rinnalleen.
”Minun mielikseni.” Jasper otti sohvapöydältä kupin ja ojensi sen minulle. Muki lämmitti kylmiä sormiani ja minä hörppäsin teestä vähän.
”Kiitos Jasper. Kiitos kun olet siinä.”
”Minä olen tässä aina kun sinä tarvitset minua.”
(JPoV)
Alice oli nukahtanut syliini kaiken itkun jälkeen. Tyttö tuhisi suloisesti sykkyrässä huovan alla.
Siirsin hänet varovasti pois sylistäni ja korjasin teemukit keittiöön. Laitoin ne tiskialtaaseen ja palasin sitten Alicen luokse ja otin hänet syliini. Hän oli itkenyt niin kamalasti illalla, että hän ei herännyt siihen.
Kannoin hänet varovasti omaan makuuhuoneeseen, peittelin tytön untuvapeitteeseen ja suljin oven varovasti perässäni.
Kävelin komeroon ja hain itselleni petivaatteet. Petasin itselleni petin sohvalle ja valahdin siihen.
Kello oli jo varttia vaille kolme yöllä.
Huokaisin väsyneenä ja koetin saada raivoltani unta.
________________________
KRÄTSH
Säpsähdin hereille ja kömmin sohvalta ylös.
”Anteeksi Jasper! Olin vain ottamassa vettä ja sitten lasi lipesi kädestäni.” Alice huudahti toiselta puoleltani ja minä käännyin nopeasti ympäri. Nainen kyykistyi lattialle ja rupesi noukkimaan teräviä sirpaleita.
”Anna kun minä.” Sanoin ääni aamukäheänä ja hain kaapista rikkalapion ja harjan. Pyyhin sirpaleet lapioon ja heitin ne roskikseen. Sitten käännyin Alicen puoleen.
”Miten sinä voit?” Kysyin huolissani. Alice näytti vielä kamalammalta kuin eilen. Siis minusta hän oli aina kaunis, mutta hän näytti siltä että olisi itkenyt koko eilisen päivän, niin kuin hän olikin.
Punaiset turvonneet silmät ja värittömät kasvot.
Alice kohotti kysymykselleni olkiaan.
”En tiedä, ihan hyvin kai. Kiitos kun sain nukkua luonasi.”
”Olet aina tervetullut tänne.” Sanoin hymyillen ”Haluatko aamupalaa?”
”En kiitos. Minulla ei ole nälkä.”
”Juotavaa?”
”Joo.”
”Mitä juotavaa?”
”Vesi kelpaa.” Kaadoin käskystä vettä kirkkaaseen lasiin ja ojensi sen Alicelle joka istui tuolilla. Nojasi tiskipöytään rennosti kädet puuskassa. Huomasi Alicen katseen ja vilkaisin vaistomaisesti alaspäin.
”Haluatko että puen paidan päälle?” Minulla oli pelkät farkut.
”Äh, ei tarvitse. Sinä olet omassa kodissasi.” Alice sanoi katsoen hämillään lasiinsa.
”Eikun ihan oikeasti. Jos tämä häiritsee, niin voin kyllä laittaa. Ei se mikään vaiva ole.”
”Ihan oikeasti, ei häiritse. Sinä olet hyvässä kunnossa, joten miksi se häiritsisi?” Alice sanoi hämillään hymyillen. Se oli selvästi retorinen kysymys. Katsoimme toisiamme tovin, kunnes Alicen puhelin soi.
Hitto.
Alice vilkaisi puhelintaan ja huokaisi. ”En halua vastata tuohon.”
”Onko se Joel?” Kysyin kylmästi, kiristäen suupieliäni. Alice nyökkäsi katsoen lattiaan.
”Hän on soittanut kokoajan ja laittanut viestiä. Siihen minä tänä aamuna heräsin. Hän ei jätä minua rauhaan.”
”Sinun ei tarvitse vastata jos et tahdo. Et ole hänelle mitään velkaa.” Alice nyökkäsi pienesti ja hörppi lasistaan vettä.
”Jasper?”
”No?”
”Saisinko jäädä vielä toiseksikin yöksi? En haluaisi olla yksin nyt. Haluan muuta ajateltavaa.”
”Tottakai voit jäädä. Voit olla täällä niin kauan kuin haluat.”
”Mutta on vielä toinenkin asia.”
”No?”
”Voidaanko me käydä nopeasti minun luonani? Hakemassa hammasharja, vaihto vaatteita ja muuta.”
”Mennään vain. Tulenko mukaan?”
”Tule. En halua mennä yksin.”
-
iiiks (: Tää on ihuna!!
Jatkoo pian lisää. EI malta odottaa :)
-
IHANA <3 JASPER MENEE HAKKAA JOELIN <3
Jatkoo!
-
Oi söpösöpösöpö!
TOSI kaunista tekstiä, enkai mää ossais... Ihana juoni ja näin eespäin, Jasperin raivo oli jotenki sulosta : D
Jatkoa pliis <3
-
SÖPÖ, haluun hirttää Joelin munistansa kiinni kun sekaantu koko ficciin. )-:
Mutta joo, ihanaaa ficci.
Tosin, eikös vaihtovaatteet mene yhteen, mene ja tiedä. ;D
JATKOA!! * haluaa nähdä Jasperin ja Alicen yhdessä, ankst. ):: *
-
Täältä tulee jatkoaaaa!!! :D KIITOS TOOOOOOOOOOOOOOSI PALJON KOMMENTEILLE<33 Piristi päivää huomattavasti :P
Osa 3. Ukkonen
(JPoV)
Ovi naksahti hiljaa kun Alice käänsi avainta lukossa. Hän avasi oven ja me astuimme sisälle valoisaan kerrostalo asuntoon. Vaikka ulkona olikin synkkä ilma, talossa oli isot, hienot ikkunat. Alice kipitti korkokenkien kopistessa nopeasti makuuhuoneeseensa, ennen kuin minä olin edes ovea ehtinyt laittaa kiinni. Katselin kiinnostuneena ympärilleni, Alicella oli todellakin tyyliä. Asunto oli iso ja avara, juuri sellainen mikä sopisi Alicelle.
”Onpa sinulla upea asunto.”
”Öm… Kiitos. Haluatko auttaa minua? Haluan täältä mahdollisimman nopeasti pois, ettei Joel vain tule tänne.” Alicen ääni kuului vaimeana raollaan olevan oven takaa.
”Missä tarvitset apua?” Sanoin kävellessäni lähemmäksi makuuhuonetta,
”No, hae vaikka minun hammasharja ja muut tavarat vessasta.”
”Selvä juttu.” Vaihdoin suuntaa lennossa ja kävelin nopein askelin vessaan ja otin alakaapista pussukan ja kauhoin siihen tavaroita peilikaapista. Kävelin takaisin makuuhuoneeseen ja ojensin pussin Alicelle, joka nappasi sen ja tunki valmiiksi täyteen kassiin.
”Mennään.” Alice sanoi, pomppasi ylös ja lähti kävelemään kohti ulko-ovea ja minä tulin kannoilla. Alice riuhtaisi oven auki ja lähti kävelemään reippain askelin portaat alas, tavoitin hänet kumminkin nopeasti.
”Anna minä otan sen laukun.” Ojensin käteni kohti Alicen laukkua.
”Kiitos.” Alice ähkäisi ja otti painavan laukun pois olkapäältään. Se todellakin oli painava. Kävelimme ripeää vauhtia ja olimmekin jo pian alhaalla. Ulkona Alice pysähtyi kuin seinään.
”Mitä?” Sanoin hämmentyneenä ja käännyin Alice kohti.
”Tuolla on Joel. Mitä minä teen?” Alice supatti hiljaista ja nopeaa vauhtia ja minä en meinannut saada selvää. En kerinnyt vastata mitään, ennen kuin minulle tuntematon mies oli jo edessämme.
Hän katsoi ensin minua hermostuneena. Syytäkin, sillä on todella vähällä että en löisi häneltä nyt jo kasvoja tohjoksi. Puristin käteni nyrkkiin, että saisin hillittyä itseni. Mies kääntyi Alicen puoleen ja sanoi ”Hei…et ole vastannut soittoihini.”
”En niin.” Alice katsoi maahan ja yritti kävellä eteenpäin. Joel kumminkin pysäytti hänet.
Mitä hittoa?
Millä helvetin oikeudella hän voisi pysäyttää Alicen?
”Miksi et?”
”Ihan kuin et tietäisi.” Alice sanoi katsoen maahan ja yrittäen astua uudelleen eteenpän.
”En tiedäkkään.” Joel sanoi pysäyttäen Alicen taas. Minulta alkoi mennä hermot.”
”Sinä petit minua!” Alice huudahti kuulostaen jälleen itkuiselta ja käänsi tavallista märemmät silmät Joeliin päin.
”Äh, älä nyt viitsi. Se oli vain harmiton pusu. Ei se merkinnyt mitään.” Joel sanoi naurahtaen ilottomasti.
Paskiainen!
”En ole valmis puhumaan tästä nyt. Väisty tieltäni.” Alice kuiskasi leuka täristen.
”Enkä väisty. Haluan puhua tästä.” Joel vänkkäsi vastaan. Siinä vaiheessa minä puutuin peliin.
”Sinä kuulit mitä hän sanoi. Väisty hänen tieltään.” Sanoin joka tavu täristen raivosta, huomasin että kätenikin tärisivät nyrkissä. Joel katsoi minua hämmästyneenä.
”Kuka sinä oikein olet? Hänen poikaystävänsä? Turhaan sinä Alice väität, että minä muka petän sinua. Sinulla on kokoajan ollut toinen minun selän takana!”
Siinä vaiheessa minulla jotenkin napsahti.
Löin Joelin kasvoille voimieni takaa, ja hän kaatui maahan typertyneenä, edes näkemättä mikä häneen oli iskenyt.
”Kehtaatkin väittää tuollaista. Sinä aivoton, pikku, petturi. Sinulla ei ole mitään oikeutta puhua hänelle, eikä hän ole velkaa sinulle mitään.” Sanoin myrkyllisesti kumartuen Joelia kohti, hän katsoi minua ihmetellen, pidelleen kättä suullaan, sillä siitä valui verta. Loin häneen vielä viimeisen murhaavan katseen.
”Tule Alice mennään.” Sanoin käheästi ja lähdin kävelemään Alice kainalossa. Hänen kyynelet alkoivat vuotaa taas yli, minua suututti. Miten Joelilla oli pokkaa edes väittää tuollaista?
Avasin Alicelle matkustajanpuoleisen oven ja menin itse ohjaajan paikalle. Käynnistin moottorin ja lähdin ajamaan silmät leimuten kohti asuntoani.
”Mi-Miten hä-n keh-htasi väittää tu-tuollaista!” Alici ulvoi käsiensä välistä. Katsoin häntä huolissaan. Kuka voisi tehdä noin ihanalle ihmiselle jotain niin pahaa?
”En todellakaan tiedä. Todella halpamainen temppu. Älä sinä hänestä välitä, sinä et ole tehnyt mitään väärää.”
”E-Ensin it-se pettää j-ja sit-tten vä-väit-ttää e-että mi-minä pettäisin h-häntä! E-etkä si-nä oli-si s-saanut l-lyödä häntä!” Alice parkui.
”Haluatko sinä vielä olla hänen kanssaan? Kaiken tämän jälkeen?” Kysyin epäuskoisena, hän ei voinut olla tosissaan.
”En! M-Mutta v-väkiva-lta ei ole h-hyvä!”
”Olet oikeassa, anteeksi Alice. Väkivaltaan ei saisi koskaan turvautua, minulta vain meni hermot siinä tilanteessa.” Sanoin ja pysäytin auton. Olimme perillä.
Alice pyyhki aristavat silmänsä ja huokaisi. ”Ei se mitään.”
Levitin käteni ahtaassa tilassa ja Alice halasi minua. Hän nikotteli vielä olkapäätäni vasten ja minä silitin rauhoittavasi hänen selkää.
Kun erkaannuimme, liian pian, sanoin. ”Tule, mennään sisälle.”
______________________
(APov)
Kuuma vesi valui suihkusta kastellen minut kokonaan.
Lämmin vesi rauhoitti kummasti minua, olin kumminkin Jasperin luona, joten en viitsinyt kuluttaa hänen lämmintä vettä liikaa.
Kömmin suihkukopista ulos ja katsoin itseäni peilistä. Näytin ihan erilaiselta kuin aamulla ja eilen illalla. Poskeni punottivat lämpimän näköisinä ja silmäni olivat kirkkaat. Suihku oli siis hyvä idea.
Puin päälleni yöshortsit ja löysän t-paidan. Ravistelin hiukseni huolimattomasti pyyhkeeseen ja astuin ulos.
Jasper oli kattanut iltapalan pöytään ja odotti minua sohvallaan, katsellen uutisia.
”Voi Jasper. Ei sinun olisi tarvinnut.” Sanoin heltyneenä ja hymyilin pienesti.
”Pientähän tuo. Tule ihmeessä pöytään.” Jasper sanoi ja hymyili minulle takaisin.
”Joo, odota vähän.” Kävelin matkalaukulleni ja laskin sinne vaatteeni.
Olin juuri voitelemassa leipääni kun valot sammuivat.
Sähkökatkos.
Oli hetken aikaa ihan hiljaista ja pimeää, lukuun ottamatta sateen ropinaa, jyrähdyksiä ja välähdyksiä.
Sitten kuului tuolin narinaa lattiaa lattiaa vasten ja askelia, ”Odota hetki.” Jasper sanoi jostain oikealta puoleltani.
Lisää askelia, narahdus kun kaappi avattiin, hiljainen pamaus kun se laitettiin takaisin kiinni. Sitten taas askelia. Sen jälkeen syttyi tulitikku, joka sytytti kaksi kynttilää, jotka Jasper laittoi pöydälle.
”Valoa kansalle.” Jasper totesi hykerrellen ja alkoi asettelemaan kurkkuja leivälleen.
”Jep. Onhan se kiva nähdä mitä oikein tunkee suuhunsa.” Minä naurahdin ja jatkoin leipäni voitelua.
Vihdoin kun olimme saaneet syödäksemme, niin Jasper korjasi tavarat pois jääkaappiin, joka ei toiminut.
Ulkoa kuului järkyttävä jyrähdys ja minä vingahdin hiljaa.
En pitänyt ukkosesta.
”Et taida oikein pitää ukkosesta.” Jasper arvasi, sulki jääkaapin oven ja kääntyi minuun päin.
”En oikein.” Kuiskasin pimeässä, minua pelotti järjestömästi.
”Älä pelkää. talossa on ukkosenjohdatin.” Jasperin äänessä oli hymyä. Emmin hetken ennen kuin sanoin,
”Voitko tulla viereeni nukkumaan? Olisi kivempi nukkua jonkun kanssa, varsinkin kun ukkostaa.” Toivon että hän suostuisi.
”Voinhan minä.” Hän vastasi hilpeästi, innoissaan. Hän nappasi sohvalta petivaatteet, ne joita hän oli viimeyönä käyttänyt. Jasper raahasi ne makuuhuoneeseensa ja laittoi ne toiselle puolelle sänkyä.
”Haluatko että vaihdan sinun petivaatteet? En muistanut vaihtaa niitä eilen, olin niin raivoissani, ettei tullut mieleen… Anteeksi.”
”Ei se mitään. Ne tuoksuvat sinulta. Ja sinä tuoksut hyvältä, joten ei tarvitse.” Mutisin ja tunsin että punastuin. Jasper ei onneksi sitä huomannut, sillä huoneessa oli ihan pimeää.
”No kiitos.” Hän naurahti ja näin pimeässä jo sen verran hyvin kun näin hänen kaatuvan sängylle makaamaan. Hän kaatui kyljelleen ja katsoimme hetken toisiamme, kunnes jyrähti taas lujaa.
Ulvahdin lujaa ja käperryin vaistomaisesti Jasperin kylkeä vasten. Miestä alkoi naurattaa ja hän hykerteli, ”Alice, sinulla ei ole mitään pelättävää. Minä olen tässä.”
”Tiedän.” Kuiskasin takaisin ja käänsin katseeni Jasperiin. Hänen silmissään oli palava, leimuava katse ja minä hukuin hänen silmiinsä.
”Tiedätkö sinä miten tärkeä olet minulle?” Totuus pääsi suustani kun katsoin hänen lämpimiin, ystävällisiin silmiin.
”Tiedän ainakin sen, että miten paljon minä itse sinusta välitän.” Hän vastasi vakavissaan, äänellä joka sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi.
”Olet minulle todella tärkeä. En tiedä miten olisin selvinnyt näistä päivistä ilman sinua.” Kuiskasin tosissani, tarkoittaen sanojani.
”Sinä tiedät että minä olen aina tässä kun tarvitaan. Ja ehkä silloinkin kun ei tarvittaisi.” Hän naurahti.
Naurahdin, mutta vakavoiduin heti, ”Kiitos kun olet siinä.”
”Olen tässä juuri siksi että haluan. Sitä varten ystävät ovat.”
”Niin, ystävät…”
”No mitä me sitten ollaan?” Jasper kysyi huvittuneena, mutta kuulin että hän halusi todellakin kuulla vastauksen.
”Parhaita ystäviä ainakin.” Sanoin toistaiseksi. Ehkä halusin Jasperista enemmän kuin ystävän, mutta en ollut siihen nyt valmis. En vielä.
”Ainakin?”
”Niin. Vähintään.”
Tänä iltana minä vasta tajusin kuinka paljon oikeasti pidinkään hänestä.
Aivan liikaa.
-
Ihana! ♥
Ja hyvä kans. Jatkoo, jatkoo jatkoo ;) <3
-
IHANA, tosin..
Katselin kiinnostuneena ympärilleen
Ympärilleni?
Ja sitten minua ihmetti se, kun Jasper niin nopeasti löysi WC;n Alicen luota, mutta joo. :--D
KIITOS, TÄÄ ON TOSI IHANA!! (--::
Jatkoajatkoa..
-
NiNNNi: Kiitos kommentista, jatkoa tulossa kun vaan kerkeen :P
Liinalotta: Korjasin virheet, kiitos huomautuksesta ;) Ehkäpä Jasper on muuttunu spidermaniksi, kiivennyt kerrostalon seinää pitkin ja kurkkinut Alicen ikkunoista sisään missä on WC? ;D Jätän tän teille arvotukseksi :P
-
awwwwwwwwwwws <3
Vain yks virhe, hän-kertoja keskellä tarinaa hetken ajan.
jatka jo!!!
-
Oiei, tää on niiiin söpö! Mä niin rakastan tätä!!
Joo, ja järkevyydet lensi kaaauas pois...
~Vaivaiskoivu
-
(: tää oon toosi ihana tää ficci! (: en meinannu tätä aluks löytää ni kesti kauan tulla kattoo onks tullu jatkoo!
mut kai tätä tulee viel lisää ? (:
-
Mutanttiorava: koitan saada jatkoa tulee pian, kiitos kommentista! :)
minnamoi: Kiitos! :) Tulee lisää, ainaki yks luku :P
-
Luku 4. Enemmänkin?
(JPoV)
PRR PRR.
Puhelin soi yllättävä äänekkäästi ja minä heräsin siihen niin, että hätkähdin ja putosin sängystä.
Nostin voipuneena käteni yöpöydälleni, otin puhelimen sieltä alas ja mutisin epämääräisenä, ”Haloo?”
”Minä täällä, Alice!” Pirteä ääni kuului langan toisesta päästä.
”Ai hei! Mitä sinä tähän aikaan soitat?” Sanoin huomattavasti innokkaammalla äänellä ja kömmin istumaan peittojen keskeltä.
”Kuinka niin tähän aikaan? Kellohan on kohta yksitoista aamulla!” Sättivä, mutta huvittunut ääni sanoi.
Vilkaisin kelloani.
Oho.
Olin tosiaan nukkunut paljon enemmän kuin tarkoitukseni oli ollut.
”Oho.” Sain toistettua ajatukseni puhelimeen.
”No asiasta toiseen senkin unikeko. Sinähän tiedät että Joel soittelee minulle kokoajan, pyytelee anteeksi ja pyytää että tapaisimme. No minä päätin että minä tapaan hänet sitten tänään kun hän ei jätä minua rauhaan. Mutta se ei ollut päällimmäinen asiani, vaan että voimmeko nähdä sen jälkeen? Ei tässä mene varmaan kauaa, joku puoli tunti varmaan. Onnistutko saamaan itsesi kasaan puolessa tunnissa?” Alice höpötti kovaa vauhtia.
”Mmm, joo uskoisin.” Sanoin hymyillen itsekseni.
”Selvä, nähdään sitten! Siinä kahvilan edessä missä nähtiin monta viikkoa sitten ensimmäistä kertaa.” Puhelu katkesi.
”Joo nähdään.” Vastasin voitonriemuisesti ilmaan, vaikka Alice oli puhelun jo lopettanut. Minä olin nousemassa riemukkaasti ylös, mutta liukastuin peittoon ja kaaduin lattialle takaisin. Irvistin kivusta, mutta sitten aloin nauramaan, sillä kuvittelin miten typerältä näytinkään. Nousin iloisesti, mutta varovaisesti ylös ja nostin peiton takaisin sänkyyn. Hyräilin itsekseni kun kävelin suihkuun ja pistin veden valumaan lämpimänä.
Suihkusta sentään selviydyin ongelmitta ja sen jälkeen puin päälleni kauluspaidan. Käärin hihat rennosti ylös ja jätin muutaman napin auki. Normaalit farkut tietenkin lisäksi, sekä tennarit. Aikomukseni oli haukata vielä jotain, mutta huomasin kellon olevan ihan liikaa jo, joten nappasin avaimet pöydältä ja kukkaron tungin takataskuuni.
Auton starttasin käyntiin ja ajoin kohti keskustaa.
Parkkipaikkoja ei ollut kamalasti, mutta satuin löytämään läheltä yhden. Jätin autoni siihen ja kävelin paikalle, missä sovimme tapaavamme. Jouduinkin odottamaan siinä hetken ennen kuin Alice saapui paikalle huojentuneena hymyillen.
”Moi.” Hän sanoi minulle hymyillen ja halasi minua.
”Heippa.” Vastasin ja rutistin takaisin.
”Mennäänkö kävelylle?” Alice ehdotti minulle kun päästi irti, ”Raitis ilma tekisi nyt hyvää.”
”Joo, mennään vain. Tiedänkin yhden hyvän paikan.” Sanoin hänelle ja vein hänet autolleni. Hän istui pelkääjän paikalle, kun minä käynnistin moottorin.
Lähdin ajamaan suoraan eteenpäin, päämääränäni oli eräs ranta, jossa ei juuri kukaan käynyt.
Päädyimme perille ja minä pysäytin auton. Käänsin katseeni Aliceen ja hän katsoi takaisin minuun.
”Miten voit?” Kysyin, enkä vainkohteliaisuudesta.
”Ihan hyvin… Oloni on helpottunut. Sain nyt asiat Joelin kanssa selvitettyä. Ehkä hän nyt lakkaa häiritsemästä minua.”
”No se on hyvä kuulla” Sanoin kun astuin autosta ulos. Alice teki samoin ja me lähdimme kävelemään rantaviivaa eteenpäin.
”Joo… Miten sinä voit?”
”Mites minä, ei se nyt ole olennaista. Sinähän tässä olet joutunut kärsimään.”
”Niin mutta, sinä olet joutunut kestämään minua monta viikkoa. Olen vain pyörinyt nurkissasi ja itkenyt olkapäätäsi vasten.”
”Ei se minua haitta. On vain mukavaa jos minä olen se henkilö jolle haluat puhua. Sinä olet minun paras ystäväni Alice, olet aina ollut. Ja minusta oli todella ihanaa että luotit minuun ja kerroit minulle. Ja minusta oli mukavaa kun kotona oli vähän seuraa.”
”Olin minäkin seuraa.” Alice mutisi maahan katsoen.
”Olit sinä. Tulet sitten joskus uudestaankin käymään pidemmäksi aikaa. Pidetään sitten enemmän hauskaa, eikä mietitä murheita, kun kerran sait tämän Joelinkin hoideltua.”
”Sopii minulle.” Alice sanoi ja käänsi katseensa minuun, ”Sinäkin olet minun paras ystäväni, Jasper.”
”Ihanaa kuulla. Eikö sen pitänyt olla ’ainakin’ parhaat ystävät?” Muistutin.
”Ainiin joo.” Alice sanoi hymyillen, ”No ainakin parhaat ystävät sitten.
”Ei enempää?” Suustani lipsahti ja kirosin itseäni syvimpään helvettiin. EI NÄIN JASPER! Hän on juuri eronnut vanhasta poikaystävästään joka petti häntä ja sinä olet tunnustamassa tunteitasi häntä kohtaan. Ei nyt, ei vielä!
”Minä todella pidän sinusta Jasper. Ehkä enemmän kuin ystävät tavallisesti. Minun silti pitää aloittaa miehiin luottaminen uudestaan, ymmärräthän sen?” Alice sanoi pysäyttäen minut.
”Totta kai ymmärrän. En minä… Ei minun tarkoitukseni mitenkään…” Muuta en kerinnyt sanoa, sillä Alice nousi varpailleen, kietoi kätensä minun hiuksiini ja vetäisi minut alemmaksi. Hän suuteli hellän suukon huulilleni, joka kesti harmikseni liian vähän aikaa.
No, suudelma kumminkin ja ihana sellainen.
Katsoin häntä typertyneenä.
”Juurihan sinä sanoit…” Änkytin hänelle hämmästyneenä.
”Että minun pitää aloittaa miehiin luottaminen, kyllä. Sinä olet jo osoittanut luottamuksesi minulle. Enhän minä missään vaiheessa sanonut, että en voisi seurustella kenenkään kanssa.” Hän sanoi minulle vino hymy ihanilla huulillaan. Minä hymyilin hänelle takaisin typertyneenä, shokissa. Hyvällä tavalla shokissa tietenkin.
Hän tarttui minua kädestä ja minä ristin sormemme lomittain. Lähdimme kävelemään ja minun oli vaikea irrottaa katsettani hänen lumoavista silmistään. Huomasin hänenkin luovan minuun ujoja katseita silloin tällöin.
Minun paras ystäväni.
A/N: Ajattelin et tähän loppuis :) Vai mitä mieltä? Ja sitte nyt voisin kertoo tän ficin nimen idean. Jasperista ja Alicests oli aina puuttunu jotai ennen ku ne löys toisensa. Vähänkun enkelit ilman siipiä :)
Kiitos ku jaksoitte lukea tätäki ficcii :)
-
Omg. :--D
En kyllä hiffaa, mut aloin MELKEIN itkeä tossa keskellä.. ö___ö'
Mikäköhän lie itkettänyt.
JATKOAJATKOA..
iih, alice<3jasper
-
Liinalotta: Kiitos kovasi kommentista :) Voi sua, tarkotus ei ollu mitenkää saada ketään itkee, musta tää ei ollu ees mitenkää surullinen :D Mut toivottavasti et melkeen itkeny sen takia et luku oli niin kamala :D
-
Awws, tää on yks söpöimmistä ficeistä, joita olen lukenut, Alice ja Jasper on jotenki niin ihanat hahmot. Ja muutenki, kaunista ja taidokasta tekstiä.
Toi idea nimen takana oli myöskin kaunis, ja välitty hyvin ainaki mulle. Kaunis nimi kauniille tarinalle :)
Niinkuin jo sanoin, kaunista tekstiä, toivoisin lisää tämmöstä :D
ja jos jasper/alicea sais niin tämä pikkuinen koivuntapainen ois tyytyväinen ;D
~Vaivaiskoivu
-
Vaivaiskoivu: Kiitos ihan semisti kommentista! :) Elän kommenteille :P Varmasti tuun kirjottaa lisää tänne, mut Alice/Jasperia mulla ei nyt oo suunnitelmissa :) Mut ihan varmaan jossain vaiheessa taas näistä kahesta kirjottelen
-
pah! olin unohtanu kommentoida tätä lukuu!
mutta on ollu ihanaa luettavaa niinku aina! enkä virheitä bongaillu yhtään! eli hyvä luku oli♥ vieläkö tulee lisää lukuja?
minnjou♥