Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: syysvilja - 05.09.2009 19:25:08

Otsikko: Doctor Who, We Will Meet Again (S, one-shot) | Fandom10
Kirjoitti: syysvilja - 05.09.2009 19:25:08
Author: natte
Beta: Winifred, thanks once again <3
Fandom: Doctor Who
Paring: ei varsinaisesti, mutta saa toki ajatella Doctor/Rose
Rating: S ihan vain koska regeneroituminen saattaa näyttää pelottavalta pienten ihmisten silmissä, kirjotettuna ehkä eri asia mutta, menkööt
Genre: humor, drama, angst, one-shot
Disclaimer: Doctor ja Rose ovat BBCn omaisuutta, enkä tienaa mitään rahaa näitä kirjoitellessa. Ja kappale kuuluupi Seminaarimäen Mieslaulajille, lyhyemmin Semmareille.
Summary: But then I met the Doctor - a man, who can change his face.

//Säde muokkasi ikärajan oikeaksi

A/N: Ajatus lähti lenkkipolulla, Semmarien Ylämailla alkaessa soida mp3stani, sanat jotenkin sopivat omassa mielessäni ajatukseen Tohtorin regeneroitumisesta. From nine to ten, siis, regeneroitumista se Tohtori tässä ihmettelee.
Fandom10n osallistuu tämäkin, yllättävästi.

Tämän nimen kanssa oli suuria vaikeuksia! Ei niinkun millään tullut yhtään mitään mieleen. Hätäkaste toimii ehkä tänään.

Ei mulla muuta sanottavaa tästä oikeen ole. Muutenkin aivot lyövät pelkkää tyhjää :D
Toivottavasti on mieleenne.


We Will Meet Again

Se sattui.
Aina.

Repi ja riisti, pisti kuin tuhat tikaria, muutti minut täysin. Mikään ei tehnyt siitä helpompaa - ei vaikka oli sanottu, että se helpottaisi ensimmäisen kerran jälkeen, kun saisi enemmän kokemusta. Niinhän sitä aina luvataan - kestä vain ensimmäinen kerta, sitten se ei ole enää mitään, haalistuu ja tummenee korkeintaan iän mukana.

Muistan, kuinka monet professorit olivat tutkineet regeneroitumista, tarkoituksena helpottaa koulussa istuvien nuorten piinaa siitä, millainen se ensimmäinen kerta tulisi lopulta olemaan. Millä tavoin sitä povattiinkaan, tehtiin suuria tutkimuksia, galluppeja, vaikka mitä.
Ja lopulta se kuitenkin on täysin yksilöllistä, toiset kokevat sen kivuliaampina kuin toiset. 
Itse totesin varsin usein lapsille, ettei siinä ollut mitään kovin kummoista saati pelottavaa - ensimmäiset päivät tuntuivat hieman siltä, kuin olisi naamiaisissa. Kukaan ei tunnistanut, kaikki katselivat ehkä hetken pidempään kuin normaalisti, mutta pian tilanne tasoittui, totuttiin ja sopeuduttiin. Ja siinä sitä taas oltiin.

Täytyi vain antaa vaistojen johdattaa, heittäytyä puhtaan energian vietäväksi ja toivoa, että kaikki menisi kuten piti.
Tunsin koko avaruuden pääni sisällä, vanteen, joka puristi päätäni.
Näin ja tunsin Rosen epätoivon ja pelon, ja hetken ajan aistin kaiken, mitä hän ajatteli. Kaiken sen rakkauden, epävarmuuden, ikävän kotia kohtaan. Tiesin, että jos hän tietäisi, että olisin vakoillut hänen mieltään ja muistojaan, saisin turhankin kovan korvapuustin. Jos olisin voinut, olisin naurahtanut.

Pelkäsin aina, että lopulta pääni tappaisi minut. Varsinkin tässä vaiheessa, kun energiaa valui muutenkin tonnikaupalla hukkaan, tunteiden huuhtoutuessa uusille urilleen, solujen järjestäytyessä uudestaan.
Mutta koskaan ei kuitenkaan käynyt mitään. Korkeintaan oloni oli niin heikko, että pistin TARDISin kiertämään aikasilmukkaa ympäri muutaman päivän ajan ja vain makasin sängyn pohjalla nukkuen ja keräten voimia.

Hiusten ja parran kasvu kutitti eniten. Kasvot olivat muutenkin tuntoherkempiä kuin ruumiinjäsenet, jotka vain joko venyivät tai kutistuivat kivuliaasti. Kaikkein inhottavinta oli ehkä silmäkuoppien muutos - se tuntui vielä viikon päästä jyskyttävänä kipuna takaraivossa.

Tämä kerta hermostutti minua pitkästä aikaa. Entä, jos Rose ei pitäisi minusta? Jos tulisin olemaan tökeröluonteinen idiootti, ja hän päättäisi lähteä, kaikesta vakuuttelusta huolimatta. Tai jos hiukseni olisivat viimein punaiset ja Rose ilmoittaisi, ettei pitäisi punapäistä.
No, se todistaisi hänen olevan turhan pinnallinen minun makuuni. Eikä se ollut Rosen tapaista.

Jos kohdallain päivä on viimeinen
lailla leijonan vaan tahdon elää sen
Kaunis on aamu ja aurinkoon
katse viimeinen kai
Otsikko: Vs: We Will Meet Again (Doctor Who, K11, one-shot)
Kirjoitti: syysvilja - 20.12.2009 22:07:04
Purriainen, et tiedäkään miten rakastan "Am I ginger?" -kohtaa koko Christmas Invasionissa! Jaksaa aina naurattaa ja ihastuttaa se kohta - David Tennant on vain jotain niin mahtavaa, can't help. Kiitos taas, kun jaksat kommentoida ja lukea näitä, se oikeasti merkitsee minulle paljon! Tämä kun on fandomi mistä ei pahemmin suomeksi lueta, kirjoiteta saati edes puhuta.
Kommentit todellakin auttavat jatkamaan kirjoittamista juuri tästä kyseisestä fandomista, joten kiitos kun jaksat niitä jätellä (: