Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: sugared - 21.08.2009 17:08:50
-
// Alaotsikko: S, Cho Chang, 12+ virkettä
Kirjoittaja: sugared
Beta: Juulia
Ikäraja: S
Paritus: viittaus Cho/Cedriciin
Genre: angst
Varoitukset: Ficissä harjoitetaan itsensä kuristamista tai sen yrittämistä. :---D
A/N: Tämä ficlet osallistuu siis 12+ virkehaasteeseen hahmolla Cho Chang (o rly). Kirjoittaminen oli jokseenkin ahdistavaa, ja lähes joka toinen sana aiheutti itkua ja hampaiden kiristelyä.. Idea lähti liikkeelle siitä, että halusin käsitellä Chota jotenkin muuten kuin ärsyttävänä itkupillinä tai kauniina kikattajana. Minusta on hassua, miten Chon tunteet Cedricin kuoleman jälkeen ohitetaan olankohautuksella, ja Harry ja kumppanit vielä ihmettelevät, miksi tyttöparka pillittää jatkuvasti...
Tukehtumisleikki
Happi on elämän perusedellytys, ja Cho Chang tiesi sen ryhtyessään pidättämään hengitystään sinä syyskuisena aamuna. Hän pidätti hengitystään ja odotti säkenöivän violettia esirippua, joka laskeutuisi hänen ja todellisuuden väliin järkkymättömänä ja läpitunkemattomana. Sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi sillä aikaa kun valkeneva aamu heitti varjoja ruusukuvioiselle seinäpaperille. Hopeoidut sirpaleet tuikkivat hämärässä, ilkkuivat ja muistuttivat Chota siitä, että peilissä näkyi enää yksi. Hän toivoi, että se sama kirous, joka oli kaatanut Cedricin, pyyhkisi hänetkin olemattomiin.
Mustat hiussuortuvat liimautuivat niskaan ja valuivat tyynylle elottomina ja sotkuisina. Cho piti silmiään tiukasti kiinni, mutta lohdullisen pimeyden sijaan hän näki valoa, kultaisen auringon, joka nousi taivaanrannasta kuin kotelostaan kuoriutuva perhonen. Oli hämmentävää, että vaikka hänen sydämensä oli käpristynyt kokoon kuukausia sitten, se jaksoi yhä sykkiä. Valo siivilöityi pihlajan oksiston läpi, pian äiti koputtaisi oveen, astuisi sisään ja avaisi ikkunan – raitista ilmaa, ja hän halusi vain tukehtua. Pian olisi aika nousta ylös, herätä uuteen päivään ja valuttaa hunajaa aamuteehen. Cho raotti luomiaan ja vilkaisi herätyskellon sekuntiviisaria, joka matkasi verkkaisesti värähdellen tutulla ympyräradallaan: vauhtia, viimeinen kierros, vielä jaksaa! Näkymättömät kädet kiristivät otettaan hänen kaulansa ympärillä, ikuinen uni väreili silmäkulmassa tummana ja samettisena. Suuren menetyksen aiheuttaman tuskan ja murheen käsittelyyn ohjaava kirjapino kasvoi korkeutta hänen yöpöydällään, päällimmäisenä kovakantinen ja alakuloisen sinisävyinen opas, joka kehotti jo ensimmäisessä lauseessaan hyväksymään menetyksen. Mutta miten hän voisi hyväksyä sen, että hänellä oli rakastamastaan pojasta jäljellä enää mauton onnittelukortti, tyhjä suklaarasia ja särkynyt sydän?
Ikkunan takana maailma muuttui harmaaksi, vaaleanpunaiset seinäruusut hukkuivat harmauteen, harmaa hiipi hänen vuoteelleen ja peitteli hänet. Ne kolme minuuttia, joiden jälkeen hänen ei enää koskaan tarvitsisi ajatella, tuntea tai surra, venyivät hämärässä makuuhuoneessa ikuisuudeksi. Cho oli sairas ikävästä ja pian hän olisi kuollut – "kuollut pitkällisen sairauden uuvuttamana" lukisi kuolinilmoituksessa. Viikko sitten äiti oli istahtanut hänen sänkynsä reunalle ja kysynyt, mitä oli tapahtunut hänen elämänilolleen, hänen korpinmustien hiustensa syvälle kiillolle, hänen hehkuville omenaposkilleen: hän ei tiennyt. Hän tiesi vain, ettei hänen sydämensä lyönyt enää yhtä kiivaasti kuin ennen ja varsin pian se pysähtyisi kokonaan. Hän kuvitteli itsensä pieneen, kiikkerään venhoon Tuonelan virran tummiin kuohuihin ja nipisti silmiään tiukemmin kiinni.
Näkisivätpä he minut nyt, Cho mietti ja purskahti nauruun. Hän löi kädet suulleen, mutta oli jo liian myöhäistä: hänen keuhkonsa ahnehtivat happea, ja enkelinkirkkaan valon sijaan ruusunpunainen makuuhuone kylpi kullansävyisessä aamuhämärässä. Cho painoi kallankalpeat kasvonsa tyynyyn ja nyyhkytti tukahtuneesti: hänen ruumiinsa oli jälleen kerran tehnyt hänelle kepposen, pettänyt hänet. Tyttö hieroi kyyneleistä poskeaan tyynyyn ja itki kaikkien niiden suloisten unelmien perään, jotka yksi ainokainen hengenveto oli saanut haihtumaan olemattomiin. Cho nousi ja jäi tuijottamaan likaiseen ikkunaruutuun heijastuvaa kuvajaistaan, joka vastasi katseeseen viattomana ja ihmeissään. Hän tarttui kolhuisiin kultakehyksiin ja nosti peilin takaisin paikoilleen vaatekaapin oveen – nyt hänen peilikuvansa oli yhtä rikki ja hämmentynyt kuin hänkin.
*****
A/N:2 ja tässä lista haasteen sanoista :>
elämä, violetti, aamu, sirpale, kirous, sotkeutua, hämmentää, pihlaja, hunaja, viimeinen, uni, kovakantinen, kortti, harmaa, kolme, sairas, tietämätön, kiivas, vene, nauru, valo, kepponen, suloinen, viattomuus, kaappi
-
Tää oli koskettava. Cho on kirjassa niin pinnallisen oloinen ja siitä saa sellaisen kuvan, että tyttö on typerä kun itkee toisen perään. Cho sentään rakasti Cedriciä ja silti on "hyväksytympää", että Harry näkee painajaisia siitä, kun Cedric tapettiin.
Chon ajatukset oli kuvattu todentuntuisesti. Heti ensimmäinen lause, happi on elämän perusedellytys, loi lukijalle tietynlaisen tunnelman. Tuntuu hirveän tunteettomalta, että kirjoissa kaikki tällainen on ohitettu, ja Cho vain hyppää suoraan Harryn kaulaan. Cedric olis tuntunut tämän ficin ansiosta paljon paremmalta vaihtoehdolta ja harmittaa oikeasti, että poika kuoli. Siinä olis ollu hyvä pari : )
Mun mielestä sä oot kirjoittanut tämän todella hyvin. Teksti on kaunista ja sujuvaa, mikään noista pakollisista sanoista ei hyppää silmille, en meinannut löytää niitä lauseista vaikka etsin!
Oli hämmentävää, että vaikka hänen sydämensä oli käpristynyt kokoon kuukausia sitten, se jaksoi yhä sykkiä.
Hieno ficci, tykkäsin kovasti! <3
-
Cho ei koskaan ole ollut lempihahmoni, ei todellakaan, mutta tämä on uusi hieno puoli hänestä, joka on täysin mahdollinen ja luonnollinen.
Olit kuvaillut hienosti Chon tunteita, tempasi mukaansa, sai samaistumaan hahmoon. Haasteen sanat oli hienosti sisällytetty tarinaan, kuin ne kuuluisivat sinne (niinkuin kuuluvatkin) etkä vain olisi tunkenut niitä johonkin, kuten joissain ficeissä on ollut.
Cho painoi kallankalpeat kasvonsa tyynyyn ja nyyhkytti tukahtuneesti: hänen ruumiinsa oli jälleen kerran tehnyt hänelle kepposen, pettänyt hänet.
Kalmankalpeat, tarkoitit kai? Ainoa virhe, jonka bongasin.
// Ja sen on muuten tarkoitus olla juurikin kallankalpeat, kalla on sellainen valkoinen, perinteinen hautajaiskukka. Arvelinkin, että tuo aiheuttaa ihmetystä.
Aiai, olen tyhmä. :DD Myönnän nyt julkisesti.
-
Kommentinkerjääjistä moikkis!
Äsken tajuntaani läiskähti tieto, että tänäänhän on kk-haasteen deadlinepäivä, joten tulin kipin kapin kommentoimaan jäljelle jääneet kaksi ficciä heti.
Eli; en pidä Cho Changista, ja vain sen vuoksi, että sain tämän haasteessa kommentoitavaksi, tulin lukemaan tämän. Muuten en ikimaailmassa avaisi Cho-ficcejä.
Kyllä, kuulostaa julmalta, mutta luettuani tämän sain yllättyä hyvinkin paljon ja positiivisesti. Johtuiko se sitten kirjoitustavastasi tai siitä kuinka ylipäätään kuvailit Chon tässä, niin enää hän ei olekaan mielestäni epämiellyttävimpiä hahmoja Pottereissa. Tässä hän todella muuttui inhimilliseksi. Yleensä nimittäin ajattelen Chon lähinnä Zsanyan kuvailemalla tavalla, eli siis kuten Mary Sue tekee sen taas! -ficissä, missä Cho pillittää ja tiuskaisee murhaavasti Harrylle tämän tappaneen Cedricin ja sitten juoksevan itkemään ja huutamaan Cedricin nimeä syksyn tuuleen. Eli siis aika kamalana hahmona. : D
Ficissäsi minun alkoi käydä jopa hieman sääliksi ja aloin ymmärtää, niin hassulta kun se kuulostaakin kun on kyseessä fiktiivinen hahmo, Chota.
Sen verran voisin kyllä sanoa motkottavampaan sävyyn, että vaikka tyylisi oli todella maalaileva ja runsas, kuten alussa heti esim:
Sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi sillä aikaa kun valkeneva aamu heitti varjoja ruusukuvioiselle seinäpaperille. Hopeoidut sirpaleet tuikkivat hämärässä, ilkkuivat ja muistuttivat Chota siitä, että peilissä näkyi enää yksi.
Tarkoitan siis helminauhoja ja ruusukuvioita ja kaikkia sellaisia myöhemmin esiintyviä sanoja myös, niin teksti kävi paikoin hieman raskaaksi. Itsekin olen huomannut toisinaan, että tahdon kuvata tarkasti kaiken mitä tapahtuu, ja siksi menetän kepeyden ja helppouden tekstissä.
Onneksi tämä ei ollut kokonaan raskasta, ja vaikka välillä teksti alkoi suistua kultaiselta keskitieltä, niin ficcisi tarkoitus (toivoakseni) aukesi minulle silti täysin, eikä jäänyt sellainen "Höö?" -olo lopussa.
Pähkinänkuoressa: pidin paljonkin, sait käännytettyä minut hieman enemmän Cho-myönteiseksi, loppufiilareiksi jäi mukava kaiken kaikkiaan (vaikka tämäkin oli alhaisen ikärajan kamaa). Kiitos ficistä! (:
¤ DN ¤
-
Nimi kiinnitti jo katkeransuloisuudellaan huomioni. Sitten huomasin, että voi ei, Cho! Yksi inhokkihahmoistani nimenomaan tuon pinnallisuuden takia. No, ajattelin kuitenkin lukea tämän, koska tottahan nyt sinä saisit hahmoon enemmän syvyyttä ja tiedätkö mitä? En todellakaan pettynyt.
Happi on elämän perusedellytys, ja Cho Chang tiesi sen ryhtyessään pidättämään hengitystään sinä syyskuisena aamuna. Hän pidätti hengitystään ja odotti säkenöivän violettia esirippua, joka laskeutuisi hänen ja todellisuuden väliin järkkymättömänä ja läpitunkemattomana. Sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi sillä aikaa kun valkeneva aamu heitti varjoja ruusukuvioiselle seinäpaperille. Hopeoidut sirpaleet tuikkivat hämärässä, ilkkuivat ja muistuttivat Chota siitä, että peilissä näkyi enää yksi. Hän toivoi, että se sama kirous, joka oli kaatanut Cedricin, pyyhkisi hänetkin olemattomiin.
Ensimmäinen kappale oli pakko lainata kokonaan. Ihanaa. Olet niin paras kuvailija, kuten olen jo moneen otteeseen maininnut.
Jos nyt en sentään alkanut pitää Chosta, niin minun kävi sääliksi häntä ja ymmärsin menetyksen tuskan.
Kiitos!
-
turkinpippuri: Kiitos kovasti kommentista mussu <3 Mun mielestä on ihan hassua, miten J.K. Chota heittelee. Neloskirjassa sen poikaystävä kuolee, viitosessa Harry on siihen lätkässä ja kuutosessa ja seiskassa sitä tuskin edes mainitaan. Siitä on pitkä aika, kun oon viimeksi Feeniksin killan lukenut, mutta oliko tosiaan niin, että Harry suuttu sille vaan siks, että se Marietta, joka anto AK:n ilmi, oli Chon kaveri?
MyName: Kiitos palautteesta! Usko tai älä, minulla oli todellisia vaikeuksia saada mukaan kaikkia sanoja ja vielä oikeassa järjestyksessä. Ja sen on muuten tarkoitus olla juurikin kallankalpeat, kalla on sellainen valkoinen, perinteinen hautajaiskukka. Arvelinkin, että tuo aiheuttaa ihmetystä. ;D
Draconette: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? :>
Miten minusta tuntuu siltä, että kaikki vihaavat Chota? Dracoakin sentään rakastetaan hänen kaikista puutteistaan huolimatta, enkä ole kovin monen kuullut sanovan pahaa sanaa Pansystakaan. Cho-parkaa, väärinymmärretty tyttökulta. Hyvä, jos mielipiteesi muuttui edes vähän. Ja hienoa, jos olen saanut välitettyä Chosta sen inhimillisemmän puolen, sitä nimittäin ajoin takaakin.
Olet muuten erittäin oikeassa: sorrun näissä lyhyemmissä teksteissäni AINA jaarittelemaan kaikesta epäolennaisesta. Olen todella huono kirjoittamaan mitään toiminta- tai edes dialogipainotteista, ehkä minun pitäisi vaan siirtyä runoilemaan. Tai sitten harjoitella, harjoitella ja harjoitella.
Kiitos kovasti kommentista!
öoliver: Vaikka kukaan ei pyytänytkään, kerron vähän tuon nimen etymologiasta. Noh, etsin joskus muinoin selitystä Placebon "Space Monkey"-biisille ja eksyin sitten Wikipedian artikkeliin. Space monkey tarkoittaa suomeksi tukehduttamispeliä, "jossa pyritään aiheuttamaan tajuttomuus tai sitä lähellä oleva tila estämällä aivojen hapensaanti", mikä vapauttaa endorfiineja ja saa siis aikaan hyvänolontunteen. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut koko ilmiöstä, mutta kaikessa karmeudessaan se on jotenkin kiehtova, joten laitoin jutun muistiin vastaisuuden varalle. Käytin ideaa sitten tässä ja muokkasin nimen omasta mielestäni kauniimpaan muotoon. :---D
Mutta siis öö joo, kiitos kommentista! Saat mut aina tuntemaan oloni niin hyväksi XD Jos joskus vaivun masennuksen ja itseinhon pohjamutiin, voin lukea sun kommentteja ja piristyä taas.
-
Ei jumalauta, tämä oli ihan uskomattoman kaunista ja ihanaa ja nerokasta tekstiä!
Kuten edellisetkin ovat maininneet, ei Chosta yleensä löydä tällaista puolta ja hänet ajatellaan kovinkin mustavalkoiseksi. Pakko myöntää, että kuulun suuhen joukkoon itsekin. Mielestäni kirjoissa on mielenkiintoisempiakin hahmoja kuin tämä raukka, joka yrittää selvästi kuvata jotain real lifen teiniä tai jotain. No niin, sanoinpahan sen ja pääsen nyt muihin asioihin.
Kaikki tekstissäsi kuulosti niin helpolta, vaikka tavallaan uskon, että tässä on täytynyt jonkin verran miettiäkin. 12+ virkettä haaste on yksi mun suosikkihaasteistani, johon olen muutaman kerran osallistunut, mutta en kyllä ole koskaan onnistunut pukemaan sanoja näin hienoon muotoon. Tykkäsin ideasta, kun tavallaan alussa ei oikein tiennyt tästä tukehtumisleikistä vaan saattoi vain kuvitella Chon tuskaa ja elämää joka jatkuu päivästä toiseen harmaana ja tyhjänä. Sitten mukaan lähtee omalla elämällä leikkiminen. Jotenkin sain vielä kiskottua tekstistä ironiaakin Chon puolelta kaikkea sitä kohtaan, mitä hän arvosti ja halveksi. Ja ääh, en minä tiedä. Sotkin tosiaan ajatukseni.
Arkinen, mutta taianomainen. Otsikko herätti mielenkiintoni täysin ja kävinkin tätä jo aikaisemmin muutaman kerran stalkkailemassa. Jotenkin mielenkiintoni herää kaiken sellaisen kuin tukehtumisen ja muun sellaisen toiminnan kohdalla (en nyt keksi sille sanaa, väkivalta?). Mutta kun en enää paremminkaan osaa sanoa, kiitos ihan hirveästi upeasta lukukokemuksesta! <3
-
Vau... minä oikeasti pidättelin itsekin henkeä lukiessani tätä.
Vau.
Siis tämä kokonaisuutenakin... Kuvailut ja sanat mitä käytit. Sanavertailut ja ---
en osaa selittää. Upeaa tekstiä, oli todella ilo lukea vaikka sydämeen sattuikin jokaisen sanan kohdalla.
Minustakin oli ihana lukea Chosta sellaisena, joka ei ole pinnallinen typerys vaan oikeasti tyttö, jonka poikaystävä kuoli äkillisesti. Tämä on juuri ihana angstiannos jota tarvitsinkin. On aina ihana lukea näin kivaa ja taitavaa sanankäyttöä ja kuvailua. Harvat sellaiseen pystyy, tekemättä siitä ylikuvaillun. Mutta sinä onnistuit, ja minun on nyt pakko jostain syystä quotata parhaimmat kohdat.
Sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi sillä aikaa kun valkeneva aamu heitti varjoja ruusukuvioiselle seinäpaperille.
Alku ainakin todella kauniisti kuvailtu ja ah. (: Todella runollinen.
Oli hämmentävää, että vaikka hänen sydämensä oli käpristynyt kokoon kuukausia sitten, se jaksoi yhä sykkiä.
aww <3 paras lause koko ficissä (: Tämäkin niin... kaunis.
Valo siivilöityi pihlajan oksiston läpi, pian äiti koputtaisi oveen, astuisi sisään ja avaisi ikkunan – raitista ilmaa, ja hän halusi vain tukehtua. Pian olisi aika nousta ylös, herätä uuteen päivään ja valuttaa hunajaa aamuteehen.
Tummennetut kohdat siis ne helmet. Jotenkin niin sulavaa ja... kaunista jostain syystä. Tuo valon siivilöytyminen oksien läpi oli minusta hieno kohta ja hyvin keksitty.
Kokonaisuutena ihana runomainen ficci, joka tosiaan näyttää Chosta sen toisen, inhimillisemmän puolen. Käytät kauniita sanoja ja kuvailuja ja tämä ficci oikeasti tuntui sydämmessä. Onnittelen onnistuneesta ficistä ja kiitän ihanasta lukunautinnosta (:
-
Roshwua: Voi kiitos. :> Minä olen ruvennut tykkäämään Chosta, ehkä juuri siksi, että se on niin normaali (ja vieläpä ah-niin-väärinymmärretty) teini. Ja kyllä, jonkinlaista ironiaa yritin mukaan sujuttaa, hyvä jos löytyi. Helppoa kirjoittaminen ei todellakaan ollut. :---D Joidenkin sanojen kohdalla mieleeni tuli heti jotakin, toiset jouduin ujuttumaan joukkoon varsin väkivaltaisin keinoin. Ja väkivallasta puheenollen, minustakin on mielenkiintoista lukea tekstejä, joissa väkivalta on yhdistetty kauneuteen. Kiitos paljon kivasta kommentista, tällaiset piristävät epävarmuuden hetkinä ihan mahdottomasti! <3
Slytherin: Voi ei, olisiko minun pitänyt lisätä tuonne varoituksiin, että ÄLÄ KOKEILE TÄTÄ KOTONA? :---D Mutta kiitos oikein paljon! <3 Kuten Roshwualle sanoin, tällaisiin kommentteihin on kiva palata sitten, kun tuntuu, ettei osaa kirjoittaa muuta kuin kamalaa kuraa. Olen kamalan itsekriittinen, joten aina jaksaa ihmetyttää, että joku tykkää tuotoksistani. Kiitos vielä kerran ja ole hyvä!
-
Voi että. Minäkin ilmoittaudun niihin jotka eivät pitäneet Chosta lähestulkoon ollenkaan mutta näkivät hahmon nyt ihan uudessa valossa luettuaan tämän ficin.
Tosi kaunista ja koskettavaa tekstiä, kuvailu oli upeaa ja jos pitäisi quotea parhaiten kuvailtu kohta tähän niin joutuisin quoteemaan koko ficletin. Harmi kun mulla tuntuu etenkin tänään olevan rakentava ihan kujalla, mutta sainpahan ainakin kerrottua siulle että tositositositositosi hienon, upean, kauniin, koskettavan.. (and the list keeps going) tekstin olet kirjottanut. Kiitos siitä. :>
-
Ei hemmetti tämä oli hieno! En tykkää Chosta yhtään mutta tämä sai melkeinpä kyyneleet silmiin. Nerokkaita kielikuvia!
Minulla on nyt kauhea kiire, tulen ehkä myöhemmin muokkaamaan kommenttiani mutta pakko oli heti sanoa että nyt on loistavasti kirjoitettu teksti!
- Lilian kiittää ja kumartaa
-
Vaikka olenkin lukenut tämän niin monta kertaa, en saa koskaan tarpeekseni. Uskomattoman kaunista tekstiä ja kaikenlisäksi parasta kuvailua, jota olen ikinä lukenut keneltäkään. En ole ennen erityisesti välittänyt moksistakaan Chosta, mutta tämä sai silmäni napsimaan valon auki ja sormet koputtamaan päähän. Todella upeaa, koskettavaa, kaunista tekstiä.
Ihastuin vain niin kauniiseen ja koskettavaan kielenkäyttöön, kuinka punoat sanat oikeaan herkkään tunnelmaan ja luot noin samastuvan tunnelman ylle. Minun silmäni ainakin olivat lähes putoamaisillaan, liian kaunista kaikki. Harvat pystyvät leikittelemään lauseita ja sanoja, muotoilemaan ne kaikki noin hienosti, mutta sinä pystyit - helkutti, että olen kateellinen sinulle. :D
Ajatukseni sotkeutuivat yrittäessäni vääntää kunnollisen tekstin tähän, kumpa pystyisin kirjoittamaan tähän nyt vähän rakentavamman ja selvemmän tekstin, mutta koska en osaa niin toivottavasti tästä kommentista saa edes jotain irti. Tämä ficci näytti tosiaan Chon toisen puolen, kuten muutkin olivat jo kertoneet. Hänen elämänsä oli niin mustavalkoista, sydän kuihtunut niin pitkään, mutta jaksoi yhä sykkiä.
Lopuksi haluaisin vain sanoa, että tälläistä kuvailuksikasta ja selvää tekstiä on aina ilo lukea. Hieno idea, kiitos oikein kovasti. Voisin lukea tätä taaskin uudelleenkin! (:
-
cooperaur: Voi voi, kiitos oikein paljon! Olen varmaan tämän jo sanonutkin, mutta tarkoituksena oli nimenomaan valottaa Chon hahmoa uudelta kantilta, hyvä, jos onnistui.
Lilian: Kiitos kovasti kommentista. Ja anteeksi, jos (melkein) itketin! :---D
Upsila: Awww, oikeasti punastelin, kun luin kommenttiasi. :--D Kiitos tositositosi paljon! En osaa sanoa mitään muuta järkevää, kuin että olen tosi kiitollinen! Vaikka tulen varmaan elämäni loppuun asti olemaan epävarma omien tekstieni suhteen, tällaiset kommentit luovat uskoa siihen, että ehkä sittenkin osaan jotakin.
-
Olen jo pitempään halunnut lukea oikein ihanan ja syvällisen tulkinnan Chosta, ja tämä sattui silmään juuri sopivasti... Kuten tuolla A/N:ssä mainitsitkin, Cho on kirjassa tosi pinnallinen (monihenkilöisten kirjojen ongelma - kaikille henkilöille vain ei riitä sanoja tuhlattavaksi) ja suhteellisen ärsyttäväkin, ja yksi syy, miksi rakastan fanfictionia, on se, että henkilöille joilta puuttuu kunnon luonne, voi kirjoittaa sellaisen. :)
Chon luonteettomuuden lisäksi tartut todella hienosti toiseenkin itseäni häirinneeseen asiaan - siihen kuinka aina käsketään hyväksymään rakkaan ihmisen kuolema. Siis oikeasti. Miten toisen ihmisen kuoleman voi koskaan hyväksyä? Ei vain aivot taivu sellaiselle mutkalle, että tajuaisin... Eli kiitos siitä, kun otit esille. :)
Käytät tekstissäsi ihan äärettömän hurmaavaa kieltä, ja rakastuin erityisesti lukusiin, absurdin suloisiin kielikuviin. Esimerkiksi "sekunnit punoutuivat yhteen loputtomaksi helminauhaksi" oli yksi todella hellyyttävä ilmaisu. ;) Lisäksi luot romantiikan tunnelmaa ruusutapeteilla ja pihlajan oksiston läpi tunkeutuvalla aamuauringolla ja toisaalta taas sekoitat soppaan realismia itsetuhoisuudella ja tukehtumisenhalulla. Jotenkin tosi omaperäistä. :)
Muutenkin koko tämän tekstin perusidea on ihan äärettömän kekseliäs. Ei siitä nyt sen enempää, mutta pidin ihan äärettömän paljon. :)
Nimi oli muuten ihan järkyttävän suloinen: samaan aikaan ihan hirveä ja toisaalta tosi lapsellinen ja leikkisä... <3
Kiitos siis tästä! <3
- Narina
-
Olipa syvällinen kuvaus chosta, osaisinpa itsekkin kirjoittaa noin .
Tosi hieno. :o
-
Olen lukenut tämän aiemmin, mutta en tiedä, miksen kommentoinut. Kai piti, mutta unohdin.
En kauheasti harrasta Cho-ficcejä, ja olen muutenkin pitänyt hahmoa vähän ärsyttävänä, kun hän kirjoissa sillä tavalla souti ja huopasi Harryn kanssa, mutta minä(kin) pidin siitä, miten toit esille hänestä puolen, jonka Rowling jätti näyttämättä. Surullinen Cho on jopa vähän säälittävä, ja toivon hänelle kaikkea hyvää!
Tykkäsin paljon tekstin ideasta ja nimestä ja yksityiskohtaisesta, vähän ehkä koukeroisesta kuvailustakin. Käytät erikoisia sanoja, sen olen huomannut jo aiemminkin, mutta tästä tekstistä mieleeni jäi esimerkiksi tuo "kallankalpea". On kivaa, että ficeissäsi on ilmaisuja, joihin ei ihan kaikkialla törmää.
Pian olisi aika nousta ylös, herätä uuteen päivään ja valuttaa hunajaa aamuteehen.
Tämä on yksi lempikuvailuistani, tuo hunajan valuttaminen. Semmoinen söpö tapa ilmaista arjen jatkumista. Virkehaasteissa on hauskaa se, että asiat pitää ilmaista annettujen sanojen puitteissa, ja sitten syntyy tuommoisia omaperäisiä juttuja.
En osaa lopettaa kommentteja fiksusti. Pidin ja kiitti. *3*
-
Narina: Olet oikeassa. Chossa on minusta juuri tarpeeksi valmista ja toisaalta tarpeeksi tulkittavaa ja rakennettavaa niin kuin oikeastaan kaikissa trion+Malfoy ulkopuolisissa hahmoissa. :---D Ja ihan totta! Luulisi nyt Hartsan ymmärtävän, että jos menettää viisitoistakesäisenä poikaystävänsä hämärissä olosuhteissa, saattaa siitä vähän liikuttua. Luulen, että Cedricin kuolema oli kova pala Cholle jo siitäkin syystä, ettei hän nähnyt, kun se tapahtui. Ja kun Avada kevadra ei edes jätä minkäänlaista merkkiä, niin on varmaan vaikea tajuta, että se on ihan oikeasti kuollut.
Kiitos kovasti kommentista! Mun ois tarkotus joskus hyvin hamassa tulevaisuudessa kirjoittaa Chosta vähän pidempikin ficci, mutta taitaa jäädä ajatuksen asteelle.
lolita-chi: Voi, kiitos paljon! Hienoa, jos tykkäsit. :>
Ancka: ystävä häpeässä tunnetaan, eiku
Eipä niitä Cho-ficcejä taida ihan harrastukseksi asti edes olla. :---D Oonkohan ainoo koko Finissä, joka tykkää Chosta? Tykkäsin siitä heti silloin ööö, Liekehtivässä pikarissa, kun Harry siitä ensimmäisen kerran puhui. Se oli jotenkin niin kaunis ja normaali, vaikka viitosessa siitä tulikin vähän sellainen... uivelo. Tai sanotaanko niin, että siitä tehtiin sellainen uivelo. Toi on muuten totta, että virkehaasteessa joutuu aika paljon venyttämään luovuuttaan. Etenkin, jos ei halua käyttää ihan kaikkein kuluneimpia ilmaisuja.
Kiitti kommentista huor ja osaathan! *3*
Vanilla M.: Kiva, että eksyit sitten kuitenkin lukemaan. :--D Cho on kirjoissa kyllä nimenomaan ohukainen, sitä kuvataan ensin Cedricin tyttöystävänä ja sitten Harryn ihastuksena, eikä sillä tunnu olevan poikien ulkopuolella mitään omaa elämää. Sen takia on vielä hassumpaa, että sen pitäis suhtautua poikaystävänsä kuolemaan jotenkin positiivisemmin.
Ajattelin, että jos Cho olis oikeasti yrittänyt tukehduttaa itsensä, tätä ficciä ei ensinnäkään olis saanut tälle osastolle laittaa, ja muutenkin tunnelma ois ollut aika... tuskaisa. Nyt Cholla on jotain toivoakin, ja jokaisen pääteltäväksi jää, kuinka tosissaan tyttö sitten oikeasti olikaan. :---D Kiitos hirmuisesti kommentista!
-
Tykkäsin kauheasti kirjoitustyylistäsi, se oli jotenkin siroa ja aistikasta koko ficin ajan. Jokainen sana oli punottu oikein nätisti yhdeksi kokonaisuudeksi, eikä tästä jäänyt puuttumaan mitään. Vaikea sanoa rakentavaa, tämä oli hirveän sievä ja harvinaisen kaunis angstipätkä.
-
Loistoficci. Minä taas en ole koskaan ärsyyntynyt Chosta, enkä ole oikein jaksanut tajuta, miksi ihmiset tuntuvat pitävän kyseistä hahmoa niin pinnallisena ja ärsyttävänä. Teini voi olla ihan hyväkin sana kuvaamaan tyttöstä, mutta mielestäni Cho on teiniksi aika kypsä, herttainen ja syvällinen. Huolimatta siitä, että on suosittu, esitetty milloin kenenkin tyttöystävänä ja kikattavan tyttöparven keskellä. Olen jotenkin aina ajatellut yhtä poikkeusta lukuunottamatta, että Row nimenomaan halusi antaa Chosta kypsemmän kuvan kuin tytöistä, joiden kanssa hengasi. Cho itsehän ei kai kikattanut kertaakaan koko kirjasarjan aikana. Ainoa kerta, kun pidin Chota hieman ärsyttävänä oli Chon yritys tehdä Harry mustasukkaiseksi viitoskirjassa. Mutta niin kuin jotkut totesivat, jatkuvaa itkua tuskin ainakaan voi pitää pinnallisena tai ärsyttävänäkään, kun kyseessä on jonkun tärkeän henkilön kuolema. Toisin sanoen et ole ainoa, joka tykkää Chosta Finissä, sugared. ;)
Ficissäsi pidin kovasti kauniista, hieman runollisesta kuvailusta ja tunnelmasta, joka sekoittui arkisempiin sävyihin, niin kuin kai moni muukin. Nimi oli hyvin valittu, ja pidin Chon "leikistä", joka ilmeisesti oli toistunut aiemminkin ja joka vaikutti ensi ajattelemalta lapselliselta, mutta Chon näkökulmasta katsottuna muuttui hyvinkin vakavaksi. Varsinkin nuorelle ihmiselle on helppo kuvitella tuollainen puolitosi yritys paeta ahdistusta kuolemaan tai sen toivomiseen. Loppu tuli hieman yllättäen ja hämmensi vähän, aloitus taas oli oikein hyvä. Joku taisi mainita, että kuvailu loi jo liian raskaan tunnelman, mutta mielestäni se sopi aiheeseen. Kuvaus eteni kuitenkin tasaiseti, eikä töksähtänyt missään kohdassa. Sopivan kevyesti soljui siis. :)
-
Neriah: Voi kiitos, hienoa, että tykkäsit! Kaunista angstia on kiva kirjoittaa.
Tinúviel: Kiitos kommentista! Olen ihan samaa mieltä. JK on kyllä muutenkin tavoittanut ainakin omasta mielestäni hyvin hahmojensa ikävaiheet, esim. Harryn murrosikäisyyden, enkä oikein ymmärrä, miksi Cho niin paljon toisia ärsyttää. Aika moni teinityttö kun on juuri sellainen, helposti ihastuva ja tunteikas. Puolustetaan Chota yhdessä! Olet varmaan ihan oikeassa tuosta lopusta. Halusin, että se tulisi yllättäen, niin kuin äkillinen hereille säpsähtäminen tai jotain, mutta nyt ajattelen, että se on olisi voinut sujuvamminkin kirjoittaa. Hyvä, jos runsas kuvailu ei tuntunut sinusta raskaalta. Ei sellainen kyllä paljon tätä pidempään tekstiin mielestäni sopisikaan.
-
En edes harkinnut yhdenkään aiemman kommentin lukemista, koska silloin olisin voinut heittää hyvästit sille, että olisin osannut sanoa ylipäätään yhtään mitään.
Järkytyin pahasti, kun luin nuo haasteeseen kuuluneet sanat. En olisi yhtään osannut arvata, että ne olisivat noin erikoisia ja että niitä olisi noin paljon, ja tämä ficci oli niin lyhyt, eikä yksikään noista sanoista silti pompannut teennäisenä ilmaan. Ehkä osa niistä erottui kyllä, mutta vain hyvinä ja ihanina yksityiskohtina. Tämä oli sellainen ficci, joka vaikuttaa hyvin huolella pohditulta ja hiotulta, ja lopputuloksena on tasainen virta tekstiä, jonka pieniä yksityiskohtia tekisi mieli jäädä ihailemaan loppupäiväksi mutta joihin ei voi pysähtyä, sillä tahtoo tietää mitä seuraavaksi tapahtuu.
Minusta oli aivan älyttömän ihanaa, että joku vihdoin käsitteli Chota vähän syvällisemmin. Olin alkupuheissasi täysin oikeassa: hänestä on niin kyllästyttävää lukea aina sinä samana yksipuolisena itkupillihahmona. Hänellä on nimittäin ihan älyttömän hyvä syy siihen! Ja tämä ficci, voi hyvänen aika. Kerroit periaatteessa vain yhden pienen tapahtuman, mutta ne yksityiskohdat joita sisällytit mukaan kertoivat paljon pitemmän tarinan, oikeastaan kaiken, mitä oli tapahtunut ennen kuin Cho yritti tappaa itsensä hengittämällä. Kaikki ne pienet viittaukset kirjapinoon, ainaiseen hunajan valuttamiseen teehen (rakastin muuten sitä kohtaa!), Äidin puheisiin… Tämä oli oikeastaan sama kuin jos olisit tehnyt moniosaisen angstisen ficin kertoen Chon koko mielenmaailman Cedricin kuoleman jälkeen, mutta sinä vain olit tyytynyt vähän lyhyempään ja onnistuit silti kertomaan kaiken tarpeellisen. Tämä oli yksinkertaisesti aivan älyttömän hieno.
-
nominal: Ensinnäkin kiitos kovasti kommentista! On tosiaan helpottavaa ja mukavaa kuulla, että pakolliset sanat tuntuvat istuvan ficciin eivätkä pistä liikaa silmään. Välillä sain rasittaa aivojani toden teolla, ennen kuin sanat löysivät paikkansa tekstistä. Olet oikeassa, tätä tekstiä on pohdittu huolella ja olen yrittänyt hioa sen niin lähelle 'täydellisyyttä' kuin minun taidoillani vain pystyy (toisin sanoen hyvin kauaksi täydellisyydestä :---D). Ne muutamat tämänkaltaiset ficletit, joita olen kirjoittanut, ovat enemmän sanoilla ja tunnelmilla leikkimistä, kokeiluja ja tekniikan hiomista kuin juonellisia tarinoita.
Et(te) arvaakaan, miten hyvältä musta tuntuu kuulla, että olen tavoittanut Chosta sen puolen, jonka halusinkin. Ja itseasiassa minulla on suunnitteilla moniosainen angstinen ficci Chon mielenmaisemista Cedricin kuoleman jälkeen. :--D Toivottavasti sillekin löytyy lukijoita! Kiitos vielä kerran kommentista!
-
Bongasin tämän otsikon listauksestasi ja heti heräs mielenkiinto. Vähän pelottavalla tavalla kiehtova. Chostakin tulee luettua vähemmän ficejä niin sellainenkin vaihtelu oli ihan virkistävää. On tullut itsekin ajateltua sitä, miten muut hahmot (Harrykin) suhtautuvat Chon suruun aika vähätellen, ihan kuin hänellä ei olisi oikeutta surra Cedricin kuolemaa omalla tavallaan. Kirjojen lukemisesta on jo tovi, niin en tarkkaan enää muista, mutta eikös Cho itsekin sanonut jotain, että hän olisi ajatellut edes Harryn ymmärtävän :/
Tää oli todella hienosti, suorastaan lumoavasti kirjoitettu. Virkehaasteen sanat tuo ainakin mulle aina päänvaivaa, mutta tässä ei mun ulkopuolisen silmiin näkynyt mitään kompurointia tai hapuilua. Ihailin vain kaikkia hienoja sanavalintoja ja kielen käyttöä. Surku kyllä tuli Chon puolesta, tyttöraukka :< Itehän sitä on tietty iloinen, että hänen ruumiinsa "petti" hänet, koska mitäpä se itsensä tukehduttaminen loppupeleissä auttaisi. Toivottavasti Cho löytäisi jonkun, joka auttaisi häntä käsittelemään menetyksensä ja jatkamaan eteenpäin. Harvoin kun pelkkä painettu sana sellaiseen riittää.
-
Larjus: Kiitos hurjan paljon kommentista ja pahoittelut myöhäisestä vastauksesta! Hih, kivaa että bongasit sieltä näinkin vanhan tekstin!
On tullut itsekin ajateltua sitä, miten muut hahmot (Harrykin) suhtautuvat Chon suruun aika vähätellen, ihan kuin hänellä ei olisi oikeutta surra Cedricin kuolemaa omalla tavallaan.
Jep! Musta se on edelleen tosi häiritsevää, miten Chon hahmo on kirjoitettu. Jää vähän epäselväksi, onko lukijankaan tarkoitus tuntea myötätuntoa häntä kohtaan, kun hänen "itkeskelyynsä" suhtaudutaan niin vähätellen. Tietty teini-Harryn näkökulmasta täydellinen epäsensitiivisyys ja ymmärryksen puute näyttäytyy ymmärrettävänä, mutta musta se on silti hassua ja no, en tiedä. Haluaisin sanoa, että ehkä jopa misogyynistä kuvata menetyksen kokenutta teinityttöä sillä tavoin.
Ihana kuulla, että pidit tästä! Kiitos kauniista sanoista, ne lämmittävät sydäntä!
Toivottavasti Cho löytäisi jonkun, joka auttaisi häntä käsittelemään menetyksensä ja jatkamaan eteenpäin. Harvoin kun pelkkä painettu sana sellaiseen riittää.
Minäkin toivon, että Cho päätti tämän tilanteen jälkeen pyytää apua ja pääsi sen piiriin!
Kiitos vielä kovasti ihanasta kommentista!