Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Rins - 30.05.2009 22:47:00
-
Author: teinirinsessa
Genre: Angst, Fluff, Het, One-shot
Rating: S
Disclaimer: Minä itse :)
Summary: Kaikella on tarkoituksensa.
A/N: Tää on ollu koneen tiedostoissa nyt jonkin aikaa, kunnes tänään kaivelin sen esiin.
-------------------
Hän oli tuonut minut taas sinne, paikkaan johon en kaivannut. Katsoin ympärilleni, ja kauniisti lainehtiva järvi sai tuskan palaamaan sisälle, näyttäytymään sydämelle, joka oli jo kerran viilletty kahtia ja palasiin viillelty jälkiä joita aika ei koskaan tulisi parantamaan.
Päivä vuosia sitten oli ollut kaunis, aurinko oli porottanut suoraan siniseltä taivaalta, ja aina välillä yksittäinen pilvenhattara oli uskaltautunut näyttäytyä, mutta pian se pelästyi kirkasta aurinkoa ja perääntyi.
Se kesä oli ollut niitä harvoja, joina olin viihtynyt isäni mökillä. Ja syy siihen istui juuri sillä hetkellä vieressäni tuolilla, yhtä komeana kuin aina. Katsoin syvälle hänen kauniisiin, merensinisiin silmiinsä, ja sydämeni pomppasi pari kertaa.
Isäni tuli kysymään haluaisinko lähteä veneilemään hänen, hänen naisystävänsä ja naisystävän pienen tyttären kanssa. Vastustin ajatusta kylmästä vedestä, joten vastasin kieltävästi. Isä tuli halaamaan minua ja sanoi että retki voisi kestää hetken. Nauroin kun isä sanoi vitsillä että tulisi ikävä.
Näin heidän vielä vilkuttavan lähtiessään.
Palasin tuolille ja katsoin ystävääni. Ystävää, tai poikaystävää, en tiennyt. Emme puhuneet mitään, istuimme vaan ihan hiljaa ja katselimme toisiamme hymyillen. Uskoin, että olisin voineet jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi, mutta pian ilma viileni äkisti, alkoi sataa ja kaukaa rupesi kuulumaan jyrähdyksiä. Juoksimme nopeasti sisälle.
- Pelottaako? Hän kysyi minulta ja otti kädestäni kiinni. Ei enää, olisi mieleni tehnyt sanoa, mutta pelkäsin sen pilaavan kaiken.
Vain hetki myöhemmin, olin kuullut jotain kamalaa.
Isän naisystävä oli mennyt viereisen mökin ohi itkien ja kertonut mökin omistajille tapahtuneesta.
He olivat nähneet velvollisuudekseen tulla kertomaan siitä meille. Minulle.
Isän vene oli uponnut salamaniskuun, ja nainen oli lähtenyt uimaan rantaan. Isä olisi lähtenyt myös, mutta naisen tytär oli vielä uppoavan veneen luona. Isä oli lähtenyt auttamaan häntä, mutta mikään ei enää auttanut. Virta vei heidät mukanaan ja saattoi heidän veden ikuiseen syleilyyn, kauniiseen hautaan.
Kyynel vieri poskeani pitkin, ja sinisilmäinen ystävä-poikaystäväni otti jälleen kädestäni kiinni, samalla kun naapurit lähtivät sanoen, että joku tulisi huomenna hakemaan meidät ja viemään kotiin. Kaikella on tarkoituksensa, he sanoivat viimeiseksi. En voinut uskoa sitä.
Poika katsoi minua huolissaan, myötätuntoisena. Hän saattoi minut sohvalle, johon minulle oli pedattu peti. Hän asettui viereeni ja painoi pääni hellästi tyynyyn, ja silitti kyynelistä, märkää poskeani.
Nukahdin pian ja sisälläni leijuva tuska hälveni, mutta aamun saapuessa myös tuska palasi, ainakin kaksinkertaisena.
Näin että Hän katseli minua, ja pelkäsin ettei hän ollut nukkunut ollenkaan. Nousin ylös ja huokaisin. Hän nousi perässäni ja halasi minua.
- Kaikki haavat paranevat aikanaan, Hän lupasi. Hän pyyhki kyyneleen kasvoiltani ja suuteli minua.
En tajunnut sillä hetkellä, että miksi se asia, mitä olin niin pitkään suurimpana toiveenani toivonut, tapahtui juuri silloin kun sitä vähiten odotin, mutta myöhemmin tajusin, että juuri se määräsi tulevaisuuteni.
Muistoistani palatessani tajusin käden joka piti omastani kiinni. Se oli Hänen, joka seisoi vieressäni, ja jota olin rakastanut jo kymmenen vuotta, ja jota rakastaisin vielä ainakin kymmenen lisää. Ja jonka silmiin katsomalla sydämeni edelleen pomppasi.
Katsoin mökkiä, jossa kaikki oli loppunut - ja alkanut. Se oli nyt minun, sain sen isän kuoleman jälkeen. En kestänyt katsella sitä kauempaa, vaan painoin pääni kärsivänä alas.
- Haluatko lähteä? Hän kysyi huolestuneena. Painoin vielä hetkeksi silmäni kiinni, ennen kuin annoin muistojeni valua hiljaisuuden mukana pois, ja sallia itseni jatkamaan sitä matkaa, ja sitä elämää, joka ei enää koskaan tulisi kuulumaan tänne.
--------------------
A/N2: Kun nyt kerran olet tänne asti päässyt, voisit myös pistää kommenttia, vaikka vaan ilmoittaaksesi että piditkö. Ei se mitään, vaikka rakentava jäisikin piiloon :)
-
Oii!! Tosi ihana tarina! Mistä säkin keksit aina näin hyviä juttuja! Tää oli oikeesti tosi ihana ja koskettava:) Nyt musta ei kyllä lähde mitään rakentavaa irti...
Mutta tälläsiä lisää!!
~NennaNanna~
-
Nennananna: Kiitti kommentista, mukavaa et ees joku viittii jättää viestiä ilmottaakseen et on lukenu.
Kiva että tykkäsit :)
-
Ihana ja koskettava tarina. :D
Rakentava on tosiaan nyt hieman kesälomalla. :D
-
Tiara: Ei se mitään :D Kiitos kommentista, tuli hyvä mieli :)
-
Tämäpä oli kaunis tarina. (: tosiaan joo, edellisten tapaan pakko lisätä myös koskettava. Kuvailua olisi ehkä voinut olla vähän enemmän.
Ja tuo viimeinen lause yritti tehdä tästä siis rakentavan ::)
Kiitän, Syd
-
Syd: Yritys on kova, siis :D Tää on vähän niinku fiilispohjalla, niin jätin selittelyt vähemmälle. Yksityiskohtia ois tietenkin pikkusen voinu lisätä.
Suuri kiitos kommentistasi (:
-
mamohh: Et sitten sekavempaa kommenttia saanu aikaseks? xD
No ei vaan, kiitän kovasti (:
-
No niin, moi.
Tosi kaunista ja nättiä tekstiä. Samaan aikaan tosi romanttista ja sitten taas surullista. Parani loppua kohden.
Muutaman virheen löysin. Alusta jostain virkkeestä puuttui piste perästä ja sitten oli joku kirjoitusvirhekin, mutten enää ole varma, missä se oli, joten.. :D Niin. Mutta ei mitään isoja virheitä löytynyt, ihan muutama vain. Ei niitä edes kunnolla huomannut.
Tuo poika tuossa oli niin suloinen ja hellä. Sellainen huolehtivainen.. Söpöä. :)
Anteeksi kun nyt en saa oikein mitään aikaiseksi. Otsikko muuten hämää minua hieman. Pitäisikö sen olla "Nothing isn't (tai vaihtoehtoisesti nothing is not) like before"? Nothing is like beforehan tarkoittaa "mikään on kuin ennen". Nothing isn't like before taasen tarkoittaa mikään ei ole kuten ennen.
Mutta moi. Kiitoksia tarinasta ,pidin siitä hurjasti.
-
jaina: Hei, tähän on tullu kommenttia :P
Mutta niin. Nothing - sana tarkottaa jo itessään "ei mikään", joten sen pitäis olla tolleen ihan oikein. Enkusta kun kaikkee ei voi kääntää ihan suoraan.
Tätähän ei oo betattu, joten virheitä saattaa löytyä.
Ihanaa että sä tykkäsit, ja kiitos kommentista (:
-
Hyvää yötä ja huomenta. :)
Njaa, toisin kuin kaikki muut, minut tämä jätti hiukan kylmäksi. Välillä hiukan katkonaista, hiukan hengästyttävää, mutta jotkut kohdat tärppäsivät. Kerronta oli monesti hiukan nopeatempoista ja kuvailu unohtui, esimerkiksi salaman iskiessä. Päähenkilön tunteita olisi voinut kuvata hiukan tarkemmin, nyt hän jäi kylmäksi vaikka minäkertojaa käytettiinkin.
Mutta pidin ideasta (Y) herkkyys ja kuolema on aina kivaa (siis kaikissa muissa kirjoituksissa paitsi vikassa Potterissa, R.I.P Fred <3).
Yhyy, miten tää vaikuttaa näin negatiiviselta kommentilta? Tahdon sanoa että idea oli erittäin jee, toteutusta olisi voinut vähän parantaa ;) <3
~doll
-
Minä tykkäsin tästä, mutta toisaalta olen kyllä toivoton romantikko. Idea oli nätti ja haikea, sen verran realistinen että tällaista voisi olettaa tapahtuvan oikeastikin. Minusta oli myös upeaa, ettet ollut kuvaillut liikaa tuota poikaa, johon kertoja oli ihastunut - jos olisit tehnyt hänestä taivaallisen komean ja tietynnäköisen (sinisiä silmiä lukuun ottamatta), olisi lukijan ollut ehkä vaikeampi samaistua päähenkilön tunteisiin. En välttämättä osaa selittää, mutta minusta tällaisissa ihastumiskuvauksissa on juuri hienoa, jos voi edes vähän täydennellä omalla mielikuvituksellaan. :)
Aikajatkumo oli hieno, alussa oltiin lopussa ja keskellä kerrottiin tarinan taustat. Tähän olisi ehkä voinut koettaa saada vielä jotain erilaista ja tuoretta, esimerkiksi kielikuvien tai kerronnan kautta, mutta tällaisenakin teksti menee ihan hyvin alas. Sujuvaa, nättiä, haikeaa. Tunnelmointipala.
Tykkäsin. Seuraavalla kerralla sitten lisää hahmokehitystä ja leikittelyä kielen kanssa niin tulee vielä parempi. :)