Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Paquette - 13.10.2026 02:38:01
-
Nimi: Kivi kengässä
Ikäraja: S
Yhteenveto: Sannalla on kivi kengässä ja muutenkin huono päivä.
Sanna tajusi virheensä heti suljettuaan asuntonsa oven takanaan ja otettuaan muutaman askelen rappusia alas. Hän oli tuntenut kiven vetäessään kengän jalkaansa, mutta se oli ollut sivussa ja vaikuttanut pieneltä, joten hän ei ollut vaivautunut poistamaan sitä. Hänen ollessaan tuuletusparvekkeen kohdalla kivi oli siirtynyt erityisen arkaan paikkaan päkiän alle.
Sanna pysähtyi, otti tukea kaiteesta ja yritti jalkaa pyörittelemällä saada kiveä liikkeelle, mutta se asettui paikalleen entistä tiukemmin ja kivuliaammin. Hän harkitsi palaavansa kotiin poistamaan kiven kaikessa rauhassa, mutta hänen kotiavaimensa oli repun sisimmässä taskussa, joten sen etsimiseen ja korkeavartisten nauhakenkien avaamiseen menisi liian kauan. Hänellä oli jo nyt kiire bussiin, mikä olikin yhtenä syynä siihen, että kivi oli alun perin jäänyt kenkään.
Juuri kun Sanna oli ehtinyt päättää istahtavansa rappuselle riisumaan jalkinetta, kuului kolmannessa kerroksessa avautuvan ovi. Sanna oli melko varma, että ovi oli Sepon, joka oli oikein miellyttävä naapuri, mutta toivoton jaarittelija. Niinpä Sanna kiiruhti konkaten ja irvistellen portaat alas ja ovesta suoraan kohti bussipysäkkiä. Vasta sieltä hän katsoi taakseen vain huomatakseen, että rapusta ei tullutkaan Seppo vaan Terttu, joka vältteli ihmisiä ja piilotteli yleensä oven takana kunnes porraskäytävä oli varmasti tyhjä.
Bussipysäkillä ei tietenkään ollut penkkiä. Lisäksi oli kova pakkanen ja jalkakäytävän lumi oli pakkautunut tiiviiksi ja liukkaaksi. Sanna näki elävästi mielessään kohtauksen, jossa hän yritti kohmeisin sormin äheltää kengännauhoja auki ja lensi sitä tehdessään takapuolelleen juuri samalla hetkellä kun bussi paahtoi pysäkille. Sen välttääkseen hän päätti sietää kiveä vielä vähän pidempään.
Bussi tuli lopulta lähes kymmenen minuuttia myöhässä ja melkein tupaten täytenä. Sannan onnistui änkeytyä keskiosaan lähelle ovia, missä hän koko matkan kuvitteli, kuinka kivi kairasi reikää lihan läpi luuhun saakka, samalla kun ylemmällä käytävällä seisovan koululaisen homeenvihreä Fjällräven Kånken -reppu tuuppi häntä naamaan jokaisella töyssyllä.
Kaikesta johtuen Sanna oli huomattavan huonolla tuulella lähestyessään omaa pysäkkiään. Pysäkki oli vain reilun kilometrin päässä työpaikasta ja yleensä Sanna käveli loppumatkan, mutta nyt hän ajatteli suurella odotuksella vaihtoyhteyttä, jonka autot olivat yleensä paljon tyhjempiä, ja jossa hän siis toivottavasti saisi vihdoin riisua pahanilmanjalkineensa.
Noustessaan bussista Sanna näki työkaverinsa Kirsin. Kirsin, johon Sanna oli viehättynyt heti heidän aloittaessaan samassa työssä, ja joka myös oli pitkin syksyä luonut Sannaan pitkiä katseita ja ujoja hymyjä. Sanna oli viime aikoina koettanut viritellä Kirsin kanssa jonkinlaista flirttiä, mutta se ei ollut oikein ottanut tuulta alleen, ehkä Kirsin ujouden tai Sannan puutteellisten vuorovaikutustaitojen takia.
Nyt Kirsi seisoi hänen edessään hirveän sievänä iloisenkeltaisessa pipossa ja lapasissa.
"Hei!" tämä sanoi, "mietin että käveltäiskö tästä yhdessä töihin?"
Sanna oli vain vaivoin estänyt itseään parkaisemasta astuessaan bussista jalkakäytävälle ja päkiää kalvava kipu täytti hänen mielensä niin täysin, että hän puhui ennen ajattelemista:
"En taatusti kävele metriäkään!"
Kirsin nätti hymy oli kadonnut sekunnin murto-osissa ja tämä kääntyi ja lähti juoksuaskelin pois ennen kuin Sanna ehti selittää. Sanna näki tämän hartioiden vavahtelevan ja yritti huutaa perään, mutta hänen äänensä hukkui saapuvan bussin äänen alle. Hän nousi kyytiin ontuen ja mieli tyhjänä. Bussin kaikki istumapaikat olivat hälisevän päiväkotiryhmän varaamia.