Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Linne - 04.06.2026 20:23:54
-
Tekstin nimi: Hunajakakkuja
Kirjoittaja: Linne
Ikäraja: k-11
Hahmot: Damen/Laurentin
Fandom: Captive Prince
Genre/trope: angst, hurt/comfort. Osallistuu Bad Things Happen -bingoon rastilla “Minä en tiedä miten lopettaa”/Itsetuhoiset ajatukset/Masennus/Ahdistus
Summary: Pidä hänet turvassa, Auguste oli anellut Damenilta kirjeessään, kun hänelle selvisi, mitä setä oli tehnyt hänen veljelleen. Damianos, jos ystävyytemme koskaan merkitsi sinulle mitään, pidä hänet turvassa.
A/N: olen tässä kesäloman ratoksi lueskellut Captive princen ensimmäistä osaa ja heti tuli mieleen, että vitsi tämä skenaario olisi mielenkiintoinen toisinpäin :D Ai niin ja Augustus on elossa koska syyt. Toivottavasti viihdyt tekstin parissa!
Damen ei käynyt usein orjien huoneissa.
Hän oli sentään prinssi. Orjat tulivat hänen luokseen eikä päinvastoin. Hän saattoi joskus antaa orjalle lisää etuoikeuksia tai ottaa niistä pois, mutta käskyjen toteuttamisesta huolehtivat muut, ei Akieloksen tuleva kuningas.
Mutta tässä hän nyt kuitenkin oli, työntämässä kaiverruksin koristettua ovea auki ja kävelemässä sisään huoneeseen, jonka oli antanut uuden lempiorjansa käyttöön.
Hän oli antanut käskyn, että huoneen piti olla miellyttävä, sopiva kruununprinssin suosikin käyttöön, mutta korkealla ja ilman parveketta. Hän ei luottanut Laurentiin ja vaikka vereläiset käyttivät älyään ennemmin kuin voimaansa, kaipa joku oli tajunnut opettaa prinssille miten toimia, jos joutui siepatuksi.
Huoneessa ei ainakaan ensivilkaisulla näyttänyt olevan mitään vikaa. Sen marmorilattialla oli pehmeitä tyynyjä ja mattoja, seinillä kauniita tauluja ja seinustoilla mukavia divaaneja, joiden päällä oli heitetty taidokkaasti kudottuja huopia. Keskellä huonetta oli matala pöytä, jonka ääressä nauttia aterioita ja virvokkeita.
Sille oli katettu ateria juuri nyt, mutta Damen ei hämmästynyt nähdessään sen olevan koskematon. Vielä vähemmän häntä hämmästytti orja, jonka molemmilla puolilla istuvat vartijat vuoroin maanittelivat, vuoroin uhkailivat häntä.
“Älä nyt viitsi, edes yksi pala–”
“Prinssi ei ilahdu kun kuulee, että–”
Kun Damen harppoi ovelta orjansa eteen, vartijat hiljenivät ja nousivat seisomaan osoittaakseen kunnioitustaan. Orja pysyi siinä, missä oli. Hän oli painanut vaalean päänsä ja kultaiset kiharat kimalsivat myöhäisen iltapäivän auringonvalossa.
Damen upotti kätensä kiharoihin, ja hipaisi otsaa niiden alla. Hänen helpotuksekseen se oli viileä. “Oletko sairas?” hän kysyi.
Laurent pudisti päätään.
Damen pohti asiaa hetken, ja kääntyi sitten vartijoidensa puoleen. “Voitte mennä.”
Se ei ollut lupa vaan käsky. Toinen vartijoista näytti vastahakoiselta –tämä luultavasti muisti Laurentin orjuuden ensimmäiset päivät –mutta he nousivat ripeästi ylös ja lähtivät huoneesta, jättäen Damenin kaksin orjansa kanssa.
“Vartijat kertoivat, ettet syö”, Damen sanoi ja istui orjansa viereen. Laurent kohautti olkiaan. Hän näytti väsyneeltä, Damen huomasi. Yleensä huolellisesti laitetut kiharat olivat sotkussa ja silmien alla oli tummat varjot.
“En ole nälkäinen.”
Damen vilkaisi pöytää. Siihen oli katettu tavallinen akeoslainen ateria: leipää, muutamaa erilaista juustoa, vihanneksia, hedelmiä, lihavarras. “Haluaisitko jotain muuta? Tiedän, että olet tottunut erilaiseen ruokaan. Jos kuvailet mitä haluat, kokki voi ainakin yrittää valmistaa sitä sinulle.”
Laurent pudisti päätään. “En halua mitään.”
Damen katsoi toista prinssiä arvioivasti. Tähän asti Laurent oli kestänyt vankeutensa hyvin: hän oli tietysti sihissyt kirouksia ja raivonnut, kun hänet laitettiin kahleisiin, ja hän oli vastustanut Damenia muutaman päivän, mutta pian vereläinen oli tajunnut, että oli paljon hyödyllisempää tehdä yhteistyötä sieppaajiensa kanssa kuin yrittää taistella heitä vastaan. Ei sitä paitsi ollut Damenin vika, että hän oli täällä, vankina Akieloksen hovissa. Siitä prinssi sai kiittää setäänsä, joka oli ensin lähettänyt kruununprinssi Augusten kauas Verestä sotaretkelle, ja sitten hankkiutunut eroon Laurentista lahjoittamalla tämän Damenille orjaksi.
Mutta nyt Laurent vaikutti luovuttaneelta. Hän tuijotti koskematonta pöytää kuin siinä olisi posliiniesineitä ruuan sijaan, eikä reagoinut, kun Damen laski kätensä hänen selälleen.
“Oletko varma, ettet halua mitään?”
“Haluan kotiin.”
Damen huokaisi.
“Tiedät, etten voi päästää sinua”, hän sanoi lempeästi, niin lempeästi kuin vain osasi. “Et koskaan pääsisi elävänä takaisin.”
Pidä hänet turvassa, Auguste oli anellut Damenilta kirjeessään, kun hänelle selvisi, mitä setä oli tehnyt hänen veljelleen. Damianos, jos ystävyytemme koskaan merkitsi sinulle mitään, pidä hänet turvassa.
Pidä hänet hengissä.
Ja Damen oli toteuttanut ystävänsä toiveen. Hän oli pitänyt Laurentin turvassa.
Hän oli tehnyt sen laitattamalla prinssin kahleisiin, pakottamalla tämän pitämään kultaista kaulapantaa jossa oli kruununprinssin tunnus, ja tekemällä tästä palvelijansa. Ainakaan hän ei ollut pakottanut prinssiä vuoteeseensa: tämä oli kiivennyt hänen syliinsä itse ja vapaaehtoisesti, vaikka suudelmat maistuivatkin joskus epätoivolta.
Laurent oli kestänyt sen kaiken menettämättä rohkeuttaan, mutta kun päivät olivat muuttuneet viikoista kuukausiksi, epätoivo oli viimein ottanut tästä vallan. Ehkä se johtui säästä: ilma oli kylmennyt ja pilvet vyöryneet Iosiin. Veressä oli lämpimämpää. Ehkä Laurent kaipasi aurinkoa.
Sitä Damen ei voinut antaa, mutta hän pystyi tarjoamaan omaa lämpöään. Hän kietoi kätensä prinssin ympärille eikä hämmästynyt, kun tämä kiipesi hänen syliinsä hajareisin ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten.
Damen pyöritti kultaista kiharaa sormensa ympärillä. “Sinun pitää syödä jotain”, hän kuiskasi Laurentin korvaan. Hän siirsi kätensä nuoremman miehen niskaan ja hieroi kevyesti. Laurent värähti. Kultainen kaulapanta painoi Damenin olkaa. “Sano vain mitä, niin tuon sitä sinulle.”
Laurent piti päätään edelleen painettuna Damenin niskaa vasten, joten Damen ei nähnyt hänen kasvojaan, mutta hän aisti, että prinssi mietti. “Hunajakakkuja”, Laurent sanoi lopulta. Damen naurahti, huvittuneena ja helpottuneena.
“Hunajakakkuja? Pilaat hampaasi. Augustuksen täytyy kutsua hammaslääkäri kun saa sinut takaisin. Mutta jos sinä niitä haluat, niitä saat.” Damen ei irrottanut otettaan prinssistä, mutta kutsui vartijan. Tämä tuli ripeästi, luultavasti odottaen saavansa kiskoa orjan irti kruununprinssin kimpusta. Mies kalpeni hetkeksi nähdessään kyseisen orjan istumassa prinssin sylissä, pää tämän olkaa vasten painettuna, mutta toipui hämmennyksestään kiitettävän nopeasti ja riensi noudattamaan käskyä.
Kun hunajakakut saapuivat, Laurent söi kaksi, Damen puheistaan huolimatta kolme. He huuhtoivat kakut alas useammalla viinimaljalla kuin oli viisasta, mutta lopulta Laurent nukahti divaanille, pää Damenin leväten Damenin rinnalla. Kultaiset suortuvat kutittivat Damenin olkaa.
Damen makasi divaanilla ja katseli ikkunasta aurinkoa, joka painui hiljalleen mailleen. Tuuli suhisi puutarhan puissa, mutta muuten huoneessa kuului vain Laurentin rauhallinen hengitys.
Damen ajatteli Augustusta joka oli kaukana vihollisen mailla, kaukana Verestä, kaukana Akieloksesta. Kaukana ystävistään ja siitä, mitä hänen perheestään oli jäljellä.
Hän on turvassa, Damen sanoi mielessään Augustukselle. Sen lupauksen olen sinulle pitänyt.
Mutta hänen sydämestään en ole varma.