Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Maissinaksu - 20.04.2026 16:28:22
-
Ficin nimi: Pöllöt eivät ime verta
Kirjoittaja: Moi
Fandom: The Witcher (Netflix)
Ikäraja: S
Mukana: Geralt/Jaskier
Genre: Hurt/comfortilla silattu slice of life
Summary: Geralt oli säpsähtänyt Jaskierin inhimillisen kuolevaisuuden takia aikaisemminkin, muttei aikoihin yhtä kouriintuntuvasti.
A/N: Onneksi olkoon synttärien johdosta, Meldis! ❤️❤️ En ole ajatellut Witcheriä suuntaan tai toiseen pitkään aikaan, mutta kun luin toivelistaasi, teki mieli palata pohtimaan iloisia ystäviämme noituria ja bardia. Yllätyin, miten näppärästi tekstiä sitten syntyikin. 😁
***
Geralt loi katseen majatalon ikkunasta metsän puiden läpi kajastaviin aamun ensisäteisiin. Yö oli ollut harvinaisen pitkä, kuten myös kaksi edellistä.
“Hnnnggghhh...” kuului voihkaisu sängystä täkin alta. Geralt astui lähemmäs ja siirsi sivuun lämpimäksi käyneen kangaspalan Jaskierin otsalta.
“Oletko hereillä?” noituri kysyi hiljaa.
“Mmmhhh, mitä vittua tapahtuu...” Jaskierin onnistui korahtaa rohtuneiden huultensa välistä, ja Geraltin suupieli nytkähti hieman. Minkä tahansa äänen kuuleminen oli lohduttavaa pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen.
“Kaikesta päätellen selvisit myrkytyksestä”, Geralt totesi ja kasteli kangaspalan ämpärissä, joka oli puolillaan kylmää vettä.
“...täällä on kylmä...”
“Sinulla on korkea kuume.”
“Ja huono olo...” Jaskier sopersi irvistellen. Geralt ei muistanut, että olisi koskaan nähnyt bardiaan yhtä alavireisenä, vaikka tietysti tämä oli vuosien varrella sairastellut kerran jos toisenkin. Mikään aiempi ei toki vetänyt vertoja Jaskierin nykyiselle olotilalle: tämän kuumannahkea iho oli kuolonkalpea ja tämän verestäviä silmiä ympäröivät harmaat renkaat. Puolittain istuvaan asentoon kohottautuminen näytti verottavan lähes kaikki tämän voimat, eikä veden nieleminen tahtonut sekään onnistua. Väri alkoi sentään hiljalleen palata Jaskierin poskille ja tuskainen ilme pehmeni, kun Geralt auttoi tämän takaisin makuulle.
“Siellä oli se jokin sittisontiainen...” Jaskier mutisi. “Siellä pusikossa.”
“Mustikkabasiliski”, Geralt tarkensi auliisti, vaikka Jaskier tuskin välitti lajintunnistuksesta sillä hetkellä. “Niitä ei usein näin pohjoisessa oleskele. Tulit sohaisseeksi väärää marjapensasta väärällä hetkellä.”
“Jippi-vitun-jee. Kuolenko minä...?”
Geralt hymähti Jaskierin äänensävylle, joka oli merkillisen asiallinen kuin tämä olisi tiedustellut vuorokaudenaikaa. “Se on epätodennäköistä nyt kun myrkky on saatu pois.”
“Niin joo... Sinähän se... tarrasit käteeni kuin joku saakelin huuhkaja...”
Geralt kurtisti kulmiaan ja katsahti sängyssä makaavaa bardiaan. Tajuttomuuden jälkeen taisi alkaa hourailuvaihe.
“Sekoititko huuhkajan hyttyseen?”
“Sama asia...”
“Pöllöt eivät ime verta, tolvana.”
“Sinä imit... Voi käsiparkaani”, Jaskier hengähti ja löysi voimia liikauttaa käsivarttaan, johon mustikkabasiliski oli pienet hampaansa upottanut. Puremakohta takuulla punoitti ja poltti yhä siteen alla, mutta parin päivän levolla Jaskierin olotila kohenisi huomattavasti. Oli käynyt onni, että hän oli ollut paikalla. Geralt oli säpsähtänyt Jaskierin inhimillisen kuolevaisuuden takia aikaisemminkin, muttei aikoihin yhtä kouriintuntuvasti.
“Ei siihen arpea jää”, Geralt tarjosi lohdun sanoja, mutta Jaskier näytti äkisti kauhistuneelta.
“...voi jeeveli, tuleeko minustakin nyt noituri...?”
“Ei se niin toimi”, Geralt tuhahti. “En minä ole mikään vitun vampyyri.”
“Juu, totta... Noiturit ovat aina... noitureita.”
“Sinäpä sen sanoit. Jatka nyt lepoasi. Kuume on syytä saada laskemaan”, Geralt murahti rutistaessaan ylimääräiset vedet ämpärissä kastelemastaan kankaanpalasta. Jaskier sulki sameat silmänsä ja hengitti syvään sisään ja ulos.
“Käskystä... saakelin huuhkaja...” tämä sihahti, eikä Geralt voinut estää suupieliinsä hiipivää virnettä, josta Jaskier olisi takuulla kiusoitellut häntä sanoen, ettei hän näyttänyt sellaiselta kuin hyvässä lykyssä kerran vuodessa. Spontaanit hellyydenosoituksetkaan eivät olleet hänen vahvuuksiaan, mutta hetken mielijohteesta Geralt kumartui painamaan huulensa Jaskierin otsalle. Niin tehdessään hän kiitti jälleen kohtaloa siitä, että hänen bardinsa iho oli kuumeenlämmin vainajankylmän sijaan.